Sivu 3 - Valon Voima & Ilo

7
opasta: arkkienkeli Metatron,
'V
ju-
malatar Kuan Yin ja ylösnoussut
mestari Lady Nada. He pitävät
meistä huolta ja tarjoavat meille
I t. 'I
iumalatar-vihkimyksiä; henkimaailman upeita lahjoja, jotka
tasapainottavat meitä, ay aay at
tietoisuutta ja mahdollistavat
erilaisia asioita.
Nevalainen kertoo, että myös
Atlantiksen ja Lemurian energiat
ovat matkalla vahvasti läsnä:
- Kerrotaan, että eräs Lemurian suurimmista kristalleista sijaitsee Havarjilla. Sen energioissa
on mahtavaa meditoida.
Matka itseen
ilon kautta
Enkelihoitaja ja -kurssittaja Nevalainen on tulevasta matkasta
äärettömän innoissaan. Hän
uskoo saavansa reissulta korkeaan värähtelyyn liittyvää tietoa
ja taitoja, joista on apua muun
muassa parantajan työssä. Myös
paikallinen luonto eläimineen ja
ilmiöineen kutkuttaa - Nevalai-
.§
_...-
nen toivoo vihdoin pääsevänsä
toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa päästä uimaan vapaiden
delfiineiden kanssa!
- Vaikka matkalla mennään
syvälle itseen. sinne mennään
ilon kautta! Tähän liittyy myös
nautiskelu ja tekemättömyys.
ihan vain oleminen.
Nevalainen muistuttaa, että
vaikka kyseessäonhenkinen
kurssi, matkaan voi
lähteäkepeästi kuin
lomalle.
-
Itse ainakin
aion pakata snork-
kelin mukaan ja
juosta heti ho-
tellin
§§;
rannasta
mereen!
\- "r*
Nevalainen
uskoo, että
Sanni Nevalainen työskentelee aktiivisesti
enkeleiden ohjauksessa ja järjestää muun
muassa intuitiivisen taiteentekemisen
kursseja. Kuva: Satu Rytilä.
tämä Havaijin-
matka ei jää
viimeiseksi: seuraava
Jumalatar-
Mahtavat oppaat
henkimaailmasta
Havaijin-matkan tarkoitus on
siis yhdessä työskennellen naut-
tia trooppisen luonnon upeista
energioista, valosta ja unelmien
toteutumisesta. Tavoitteena on
viettää iloinen, kepeäja onnelli-
vihkimys
Havaijilla
ilolle, valolle ja
rakkaudelle!
Nevalainen
kertoo, että kurssin tarkka sisältö
ei ole vielä varmistunut, vaan se
nen viisipäiväinen paratiisisaaren
rakentuu intuitiivisesti sitten, kun ryh-
syleilyssä voimautuen ja kasvaen.
- Työskentelemme uuden ajan
mä on valmis ja matka todella
toteutuu. Retki on kuitenkin jo
energioiden turvin. Emme tur-
saanut osakseen mahtavaa tukea
haan kaivele vanhoja tai av aahaavojamme, vaan järjestämme tilaa
henkimaailmalta:
- Mukana on kolme vahvaa
on luvassa
mahdol-
lisesti jo
ensi vuonna!
Myös muita vihkimysmatkoja on tulossa, ainakin Lappiin
ja Kolille on tarkoitus järjestää
umalatar-vih kimysmatka
matkoja jo ensi kesänä.
Havaijin Kauaille sijoittuu
- Ovatpa henget vihjailleet
kevätpäiväntasauksen ja
mahdoliisuudesta
päästä Macchu
täydenkuun energioiden aikaan.
J
Pichullekin, mutta sen aika ei ole
aivan vielä, Nevalainen myhäilee.
Teksti: Kaisa-Liisa lkonen
26