Joensuun työterveysliikelaitoksen johtokunnan vaali vuosiksi 2015

OTE PÖYTÄKIRJASTA
JOENSUUN KAUPUNKI
Kaupunginhallitus
598
1
02.03.2015
Joensuun työterveysliikelaitoksen johtokunnan vaali vuosiksi
2015-2016
5283/00.00.01/2015
KH§98
Hallintosäännön 25 §:n 2. momentin mukaan liikelaitosten johtokuntien jäsenet
ja henkilökohtaiset varajäsenet valitsee kaupunginhallitus toimikaudekseen.
Kaupunginhallitus valitsee varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.
Hallintosäännön 30 §:n 1. momentti on seuraava:
" Joensuun Työterveysliikelaitoksen johtokunta
Joensuun Työterveysliikelaitoksen johtokunnassa on yhdeksän (9) jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Johtokunnassa tulee olla edustettuna liiketoiminnanja työelämän asiantuntemus. Jäsenistä kaksi (2) tulee valita Pohjois-Karjalan sosiaali-ja sairaanhoitopalvelujen kuntayhtymän ehdotuksesta. Tämän lisäksi kolme (3) tulee valita muiden palvelujen käyttäjien ehdotuksesta siten, että näistä ainakin kaksi valitaan toimintaan liittyneiden sopijakuntien ehdotuksesta. Johtokunnan puheenjohtaja on nimettävä Joensuun kaupungin johtokuntaan nimettävistä varsinaisista jäsenistä. Varapuheenjohtaja nimetään johtokunnan varsinaisista jäsenistä."
Tasa-arvolain mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuunottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia,
jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja erikseen varajäseniä.
Työterveysliikelaitoksen johtokunta oli vuosina 2013 - 2014 seuraava:
iäsenet:
Arja Kinnunen, puheenjohtaja
henkilökohtaiset varajäsenet:
Katja Pesonen
Viljo Kärkkäinen, varapuheenjohtaja
Jenna Hattunen
Pirjo Vesa
Juhani Vuorela
Heikki Nevalainen
Marja Kauppinen
Antti Turunen
Laura Jormanainen
Raija Makkonen
Juho Malinen
Erkki Nuutinen
Kari Surakka
Pekka Heikkinen
Riitta Karkulehto
Johanna Bjerregård Madsen
Vuokko Väistö
Pohjois-Karjalan sairaanhoito-ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän yhtymähallitus on kokouksessaan 23.2.2015 päättänyt ehdottaa, että työterveysliikelaitoksen johtokuntaan valitaan seuraavat henkilöt:
sen:
Antti Turunen
Laura Jormanainen
henkilökohtainen varajäsen:
Anu Niemi
Pekka Vainikka
Kontiolahden kunnanhallitus on kokouksessaan 26.1.2015 päättänyt ehdottaa,
että työterveysliikelaitoksen johtokuntaan valitaan seuraavat henkilöt:
JOENSUUN KAUPUNKI
OTE PÖYTÄKIRJASTA
§98
Kauup nginhallitus
2
02.03.2015
- --- ----------
ä! sen:
henkilökohtainen varajäsen:
Jukka Puumalainen
Marja Kauppinen
Mika Kuusela
Riitta Karkulehto
Tasa-arvolain säädösten toteutumisen vuoksi Kontiolahden kunta on tehnyt ehdotuksen sekä mies- että naisjäsenestä varajäsenineen. Kontiolahden kunnalle
kuuluu johtokunnassa siis yksi paikka. Työterveysliikelaitoksen toimintaan liittyneitä sopijakuntia (Joensuun lisäksi) on vain yksi, Kontiolahti.
Ouneva Group on ehdottanut, että johtokuntaan valitaan Heikki Nevalainen ja
hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Pekka Heikkinen.
Valmistelija: Kansliasihteeri
Kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
valita Joensuun työterveysliikelaitoksen johtokuntaan yhdeksän jäsentä ja heille
henkilökohtaiset varajäsenet vuosiksi 2015 - 2016 sekä
valita johtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Johtokuntaan valittiin seuraavat jäsenet:
Varsinainen jäsen
Henkilökohtainen varajäsen
Arja Kinnunen
Katja Pesonen
Viljo Kärkkäinen
Jenna Hattunen
Pirjo Vesa
Juhani Vuorela
Heikki Nevalainen
Marja Kauppinen
Antti Turunen
Laura Jormanainen
Raija Makkonen
Juho Malinen
Erkki Nuutinen
Kari Surakka
Pekka Heikkinen
Riitta Karkulehto
Anu Niemi
Pekka Vainikka
Puheenjohtajaksi valittiin Arja Kinnunen ja varapuheenjohtajaksi Viljo
Kärkkäinen.
----------------------------------Otteen tarkastetusta pöytäkirjasta oikeaksi todistaa Joensuussa 3.3.2015.
Marja A sola
toimistosihteeri
Jakelu
Joensuun työterveysliikelaitos
Valitut henkilöt
Luottamushenkilörekisteri/Ulla Ahonen
Luottamushenkilörekisteri/Satu Parviainen
Ritva Nevalainen