Muutokset 1.1.2017

Apteekkien SV-ohjeet, liite 2
Muutokset 1.1.2017
(lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu)
Kuvallinen Kela-kortti
Kela on lopettanut kuvallisten Kela-korttien myöntämisen 13.10.2008. Kaikki tähän päivämäärään mennessä myönnetyt kuvalliset Kela-kortit ovat kuitenkin normaalisti voimassa.
Asiakas saa ilmaisen uusintakortin esimerkiksi henkilö- tai sairausvakuutustietojen muuttuessa. Uusintakortteja voidaan tilata 3.10.2014 saakka. Sen jälkeen uusintakortteja ei enää
myönnetä.
Kortissa on samat tiedot kuin kuvattomassa Kela-kortissa, erityiskorvaukseen oikeuttavia sairauksia koskevat tiedot vain vakuutetun niin halutessa. Lisäksi kuvallisessa Kela-kortissa on
seuraavia tietoja:
Yleis- ja henkilötiedot
•
•
•
kansalaisuus Suomen kansalaisella
valokuva
hologrammi
Lisätiedot (jos vakuutettu haluaa)
•
•
•
•
•
nuorisotunnus 12–26-vuotiailla
ELÄKKEENSAAJA-merkintä eläkkeeseen oikeutetuilla
R-tunnus, niillä, joilla on rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus, rintamatunnus tai
veteraanitunnus
MR-tunnus miinanraivaustehtäviin osallistuneilla
Finnairin kotimaan liikenteen, VR:n ja Matkahuollon (linja-autoliikenteen) eläkeläisalennukseen oikeuttava merkintä.
1 (1)
Apteekkien SV-ohjeet, liite 2
Muutokset 1.1.2017
(lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu)
Henkilökortti sairausvakuutustiedoin
Suomen sairausvakuutukseen kuuluva henkilö voi on halutessaan voinut saada Kelan päätöksellä henkilökorttiin sairausvakuutustiedot, jolloin kortti kelpaa myös sairausvakuutuskorttina. Kortti on voimassa enintään 5 vuotta. Henkilötiedot on merkitty kortin etupuolelle ja sairausvakuutustiedot kääntöpuolelle. Sairausvakuutustiedot sisältävän kortin tunnistaa siitä, että kortin kääntöpuolella on henkilötunnuksen sisältävä viivakoodi ja sen alla merkintä KELA
tai FPA. Sairausvakuutustietoina korttiin on merkitty merkitään KT-merkintää lukuun ottamatta vastaavat tiedot kuin kuvattomaan Kela-korttiin.
Henkilökorttilaki muuttuu 1.1.2017. Jatkossa poliisin myöntämään henkilökorttiin ei voi enää
liittää sairausvakuutustietoja. Ennen uuden lain voimaantuloa myönnetyt henkilökortit, joihin
sairausvakuutustiedot on liitetty, pysyvät voimassa myös lainmuutoksen jälkeen.
Sairausvakuutustiedot sisältävän henkilökortin tiedot
Yleistiedot
•
•
•
•
kortin nimi (Henkilökortti)
kortin numero, myöntöpäivä ja viimeinen voimassaolopäivä
kortin ja varmenteen myöntäjän tiedot
matkustusasiakirjatiedot
Henkilötiedot
•
•
•
sukunimi, etunimet, sukupuoli ja kansalaisuus
henkilötunnus (muodossa syntymäaika ja tunnus)
nimikirjoitus
Sairausvakuutustiedot
•
•
•
•
•
henkilötunnus (viivakoodina takasivulla)
KELA tai FPA -tunnus
VAKUUTETTU xxxxxxxx ASTI, määräajaksi Suomessa vakuutetuilla (kortin voimassaoloaika sairausvakuutuskorttina)
oikeus erityiskorvaukseen, rajoitetusti korvattaviin lääkkeisiin tai kliinisten ravintovalmisteiden korvaukseen: korvausryhmä, korvausnumero ja oikeuden voimassaoloaika (esim.
AE203/12.05)
TYÖPAIKKAKASSA ja kassan numero, jos henkilö kuuluu työpaikkakassan vastuulle
Kortin pohjaväri on
•
•
Suomen kansalaisilla sininen
ulkomaan kansalaisilla punainen.
2 (1)
Apteekkien SV-ohjeet, liite 2
Muutokset 1.1.2017
(lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu)
3 (1)
Apteekkien SV-ohjeet, liite 3
Muutokset 1.1.2017
(lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu)
Lääkärinpalkkion taksa ja korvaus
Taksa
Korvaus 100 %
Yleislääkäri
2,00 3,00
2,00 3,00
Erikoislääkäri
3,00 4,50
3,00 4,50
Yleislääkäri
3,00
3,00
Yleislääkäri
6,00
6,00
Erikoislääkäri
4,50
4,50
Erikoislääkäri
9,00
9,00
Lääkemääräyksen uusiminen
Puhelimitse annettu lääkemääräys
•
•
•
•
•
•
•
•
arkipäivisin klo 21.00-7.00 tai
lauantaina klo 18.00 jälkeen tai
pyhäpäivän aattona klo 18.00 jälkeen tai
sunnuntaina tai muuna pyhäpäivänä
arkipäivisin klo 21.00-7.00 tai
lauantaina klo 18.00 jälkeen tai
pyhäpäivän aattona klo 18.00 jälkeen tai
sunnuntaina tai muuna pyhäpäivänä
4 (1)
Apteekkien SV-ohjeet, liite 4
Muutokset 1.1.2017
(lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu)
Hammaslääkärinpalkkion taksa ja korvaus
Taksa
Korvaus 100 %
Hammaslääkäri
3,00
3,00
Erikoishammaslääkäri
3,90
3,90
Hammaslääkäri
3,00
3,00
Erikoishammaslääkäri
3,90
3,90
Lääkemääräyksen uusiminen
Puhelimitse annettu lääkemääräys
5 (1)
Apteekkien SV-ohjeet, liite 6
Muutokset 1.1.2017
(lisätty teksti on punaisella)
Kerralla korvattava 3 kuukauden lääkemäärä
Sairausvakuutuslain mukaan korvaus maksetaan samalla kertaa ostetusta enintään 3 kuukauden
hoitoaikaa vastaavasta valmistemäärästä.
Jos asiakas haluaa ostaa 3 kuukauden lääkemäärän, hänelle toimitetaan korvattuna enintään 90
päivän/13 viikon lääkemäärä.
•
•
Jos lääkevalmisteesta on markkinoilla korvattava 98/100 tabletin pakkauskoko, voidaan
asiakkaalle toimittaa vakiintuneen käytännön mukaan 98/100 päivän hoitoaikaa vastaava
lääkemäärä.
Jos lääkevalmisteen isompi pakkauskoko on vähittäismyyntihinnaltaan edullisempi kuin
pienemmistä pakkauksista muodostuvan enintään 3 kuukauden lääkemäärän vähittäismyyntihinta, apteekki saa toimittaa asiakkaalle poikkeuksellisesti yli 3 kuukauden lääkemäärä. Näissä poikkeuksellisissa tilanteissa ei lasketa ja vertailla lääke-erien tablettikohtaisia hintoja vaan verrataan lääke-erien vähittäismyyntihintoja.
o
esimerkki 1) asiakkaalle korvattuna toimitettava enimmäislääkemäärä olisi taulukon
mukaan 3x28 tabl. Tämän vähittäismyyntihinta toimitusmaksuineen on 100 euroa.
Lääkevalmisteen isompi pakkauskoko on 112 tablettia, joka on yli 3 kuukauden lääkemäärä. Tämän vähittäismyyntihinta toimitusmaksuineen on 60 euroa. Asiakkaille voidaan tällaisissa tapauksissa toimittaa yli 3 kuukauden lääkemäärä, koska sen
vähittäismyyntihinta on edullisempi kuin enintään 3 kuukauden lääkemäärän.
o
esimerkki 2) asiakkaalle korvattuna toimitettava enimmäislääkemäärä olisi taulukon
mukaan 1x30 tabl. Tämän vähittäismyyntihinta toimitusmaksuineen on 10 euroa.
Lääkevalmisteen isompi pakkauskoko on 100 tablettia, joka on yli 3 kuukauden lääkemäärä. Tämän vähittäismyyntihinta toimitusmaksuineen on 8 euroa. Asiakkaille
voidaan tällaisissa tapauksissa toimittaa yli 3 kuukauden lääkemäärä, koska sen
vähittäismyyntihinta on edullisempi kuin enintään 3 kuukauden lääkemäärän.
Enintään 3 kuukauden lääkemäärää toimitettaessa noudatetaan taulukon periaatteita.
Tarkemmat asiaan liittyvät ohjeet ovat SV-ohjeiden kohdassa Kerralla korvattava lääkemäärä.
6 (1)
Apteekkien SV-ohjeet, liite 6
Muutokset 1.1.2017
(lisätty teksti on punaisella)
Annostus/päivä
Korvattavat
pakkauskoot
Korvattava enimmäislääkemäärä
1
28, 30, 100
6
30, 100
6x100
1
14, 28, 98
1x98
1x100
3x28a tai 3x30a
3x28b
Hoitoaika
päivinä
84 - 100
100
84 - 98
3x28
1
28, 56,112
< 2e
100
2
28, 56,112
1
70
1x70
70
1,5
100, 200
1x100
67
0,5
30, 100
30
60
28+56c
1x100
84
> 50
3 x 56
a
b
c
d
e
56+112d
84
voidaan toimittaa, jos on vähittäismyyntihinnaltaan edullisempi kuin 1x100
voidaan toimittaa, jos on vähittäismyyntihinnaltaan edullisempi kuin 1x98
voidaan toimittaa, jos on vähittäismyyntihinnaltaan edullisempi kuin 3x28
voidaan toimittaa, jos on vähittäismyyntihinnaltaan edullisempi kuin 3x56
esimerkiksi, kun annostus on 8-13 tablettia viikossa
Korvattavia erektiohäiriölääkkeitä korvataan enintään 6 hoitoannosta/kuukausi. Korvattavien
pakkauskokojen ollessa esimerkiksi 12, 24 ja 28 tablettia, asiakkaalle voidaan toimittaa korvattuna
12 tablettia kahden kuukauden välein toimitusten väliaika huomioiden.
Perusvoiteita voidaan korvata pitkäaikaisen ihotaudin hoidossa kerralla enintään 1500 g kuukaudessa tai 4500 g 3 kuukaudessa.
7 (1)