Kauppa osana lääkejakelun uudistusta

Kauppa osana lääkejakelun uudistusta –
lääkejakelun pohjoismainen kehitys
Keskeiset havainnot Päivittäistavarakauppa ry:lle tehdystä esiselvityksestä
Sami Finne
12.10.2011
Transform to the power of digital
Suomessa lääkkeiden myynti ja jakelu on Pohjoismaiden säädellyintä, ja jäänyt
voimakkaasti jälkeen naapureiden lääkesaatavuus- ja tehokkuuskehityksestä
• Suomessa lääkkeiden myynti ja jakelu on Pohjoismaiden säädellyintä.
• Apteekkien omistaminen ja perustaminen on rajoitettua tarveharkintajärjestelmällä (poikkeuksena Yliopiston Apteekki) .
• Itsehoitolääkkeiden myynti apteekkien ulkopuolella on kielletty, lukuun ottamatta nikotiinikorvaustuotteita.
• Suomen apteekkiverkko on Pohjoismaiden kattavin, mutta apteekkien saavutettavuudessa on suuria maantieteellisiä
eroja, joita pyritään paikkaamaan apteekkien palvelupisteillä ja verkkokaupalla.
Muut Pohjoismaat ovat viime
vuosina vapauttaneet
lääkekauppaa
Ruotsissa apteekkien omistusta ja valtion hintakontrollia vapautettiin ja yli
50% itsehoitolääkkeistä sallittiin apteekkien ulkopuoliseen myyntiin 2009.
Norjassa apteekkien omistusta ja valtion hintakontrollia kevennettiin sekä
itsehoitolääkemyynti apteekkien ulkopuolella sallittiin 2000-luvun alussa.
Tanskassa itsehoitolääkkeiden myyntiä on laajennettu ja valtion
hintakontrollia kevennetty, mutta apteekkien omistus on yhä rajattu
farmaseuteille.
Islanti vapautti apteekkien omistusta ja hintakontrollia jo 90-luvulla .
Lisämuutoksia tehtiin 2000-luvulla mm. laajentamalla itsehoitolääkemyyntiä.
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
2
Ruotsissa muutos on tuonut markkinoille tehokkaan kilpailun, josta Suomi voi
oppia paljon - vaikka lähtökohdat ovat erilaisia
 Ruotsi lakkautti valtion apteekkimonopolin ja vapautti
laajasti lääkejakelua 2009
 Valtio myi enemmistön apteekeista, vapautti niiden
omistamista ja hinnoittelua ja laajensi itsehoitolääkemyyntiä
Apteekkimarkkinoilla vallitsee tehokas kilpailu
6%
Muut
apteekit
11 %
30 %
Muutoksen seurauksena, mm.:
13 %
 Apteekkien määrän kasvu 2010: 202 toimipistettä (+22%) kasvun on arvioitu jatkuvan vielä useilla sadoilla
 Yli 6000 apteekkien ulkopuolista itsehoitolääkkeiden
myyntipistettä, lähinnä päivittäistavarakauppaa
 Monipuolistunut palvelutarjonta (mm. erikoistuneet apteekit
esim. lapsiperheille, automaatit, shop-in-shopit)
 Päivittäistavarakaupan aktiivinen rooli turvallisen
lääkejakelun kehittämisessä (mm. check listit kaupalle)
17 %
23 %
Huom! Ketjujen osuudet (%) apteekkien lukumäärästä
Pt-kaupat ja tavaratalot ovat tärkeä myyntikanava
6%
Elintarvikekaupat ja
tavaratalot
10 %
Mm. Apoteket Omstrukturering AB (2009): Information om omregleringen, Apoteket Omstrukturering AB
(2009): Årsredovising, Sveriges Apoteksförening (2011): Apoteksbranchens årsrapport, Thomas Svatonin (tj,
Svensk Dagligvaruhandel) esitys Kauppa 2011-tapahtumassa 30.9.2010
Huoltoasemat
Kioskit, Internet ja muut
84 %
Apteekkien ulkopuolinen myynti oli ensimmäisen vuoden
aikana noin 54 miljoonaa euroa (1.11.2009-1.11.2010).
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
3
Ruotsissa perinteisten apteekkien ohella lääkkeitä myydään nyt ketjujen
shop-in-shop apteekeissa ja pienempien liikkeiden lääkepisteissä
Päivittäistavarakaupan
shop-in-shop -apteekit
Päivittäistavarakaupan lääkehyllyt ja automaatit
Mm. Ica website, Borås Tidningen 6.11.2009, Filipstad i Folkmun 9.11.2009,
Huoltoasemien lääkepisteet
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
4
Norjassa lähtötilanne oli lähellä Suomen nykytilaa ja kokemukset saatavuus- ja
hintakehityksestä ovat positiivisia
 Norjassa lääkekauppa muuttui 2000-luvun alussa
muutamassa vuodessa yhdeksi Euroopan vapaimmista
Päivittäistavarakaupan osuus eniten myytyjen
itsehoito-lääkkeiden myynnistä 2009 ja 2010
 Muutokseen sisältyi apteekkien omistuksen, valtion hintakontrollin ja itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttaminen.
Itsehoitolääke
(brandi)
PT-kaupan osuus
myynnistä Q1, 2009
PT-kaupan osuus
myynnistä Q1, 2010
 Positiivisten kokemusten seurauksena Norja laajensi muiden
myyntipisteiden itsehoitolääkevalikoimaa 2009
Xylometazolin
(Otrivin)
54%
57%
Muutoksen seurauksena, mm.:
Paracetamol
(Paracet)
48%
48%
 Apteekkien määrän kasvu 2001-2010 65%; Muiden
myyntipisteiden lukumäärä ylittänyt 6000
Ibuprofen
(Ibux)
39%
38%
 Reseptilääkkeiden aiemman jatkuvan hinnannousun tasoittuminen - itsehoitolääkkeet pt-kaupassa 10-20% halvempia.
Mm. Apotekforeningen (2010): Pharmacies and Pharmaceuticals in Norway, Apotekforeningen (2009, 2010):
Apotek og legemidler, Nordic Competition authorities (2008): Competition challenges in the
pharmacy/pharmaceutical sector, Svein Haavik:n esitys (2008): Norwegian Pharmacy Market
Ketjut valloittivat nopeasti markkinan – itsenäiset ja
pienketjuihin kuuluvat vähemmistönä
Ketjuapteekit
Svein
Haavik,
2008
Itsenäiset ja vapaaehtoisiin
ketjuihin kuuluvat apteekit
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
5
Suomen lääkejakelussa naapurimaiden kehitystä vastaavaa säätelyn keventämistä ei ole
tapahtunut – kehitystoimien toteutus ja tavoitetaso ovat vielä ”näpertelyä”
Verkkokauppa
• Helmikuun 2011 lääkelakiApteekkien palvelupisteet
uudistusten myötä apteekkien
• Palvelupiste on apteekin jakelupiste
verkkokauppa lääkkeellistyy
itsehoito- ja reseptilääkkeille, joka
• E-reseptin myötä verkossa
toimii esim. kaupan tiloissa.
voidaan myydä myös
Nikotiinikorvaustuotteiden
• Palvelupisteillä pyritään
reseptilääkkeitä.
myynnin vapauttaminen
varmistamaan lääkejakelu alueilla,
• Mm. YA on käynnistänyt
 Nikotiinituotteiden myynti ptjossa sivuapteekille ei ole
verkkokaupan
kaupassa sallittiin 2006
toimintaedellytyksiä.
 Hinnat ovat laskeneet pt-myynnin
myötä eikä merkittäviä ongelmia
E-resepti
ole ilmennyt
• Sähköinen lääkemääräyksen ja
potilasarkiston rakentaminen
aloitettiin jo 2000-luvun alussa
• Projekti ei ole edennyt suunnitellusti
ja on aiheuttanut kymmenien
miljoonien lisäkustannukset
• Viimeksi syyskuussa pilotoinnissa
aiheutui ongelmia
Mm. STM (2011): Avohuollon apteekkitoiminnan kehittämistarpeet, STM (2011): Lääkepolitiikka
2020 – Kohti tehokasta, tarkoituksenmukaista ja taloudellista lääkkeiden käyttöä
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
6
Suomen nykymallin ylläpitäminen heikentää saatavuutta ja lisää kustannuksia kuluttajille ja
valtiolle
Lääkkeiden saatavuuden kehitystrendit Suomessa,
Ruotsissa ja Norjassa
6000 muuta lääkemyyntipistettä
6500 muuta
lääkemyyntipistettä
”Do Nothing”-skenaarion vaikutukset Suomessa:
• Ruotsissa apteekkien määrän
on arvioitu kasvavan vielä jopa
sadoilla yksiköillä (mm. Boots)
• Lisäksi muita myyntipisteitä
todennäköisesti tulee lisää,
lähinnä pt-kaupan ulkopuolelle
1100 apteekkia
• Apteekkien taloudelliset ongelmat kärjistyvät (erit.
pienet syrjäseutuapteekit) ja apteekkiverkosto karsiutuu
• Kannattamattomat palvelupisteet eivät yleisty ja riitä
turvaamaan lääkesaatavuutta etenkin syrjäseuduilla
• Norjassa apteekkien
määrän kasvu hidastuu
• Kuitenkin esim. Boots
investoi voimakkaasti
• Uusia lääkemyyntipisteitä
syntyy muutamia.
800
apteekkia
+verkkokauppa
• Tarve valtion lisätuille ja kuluttajan lääkekustannuksen
nousulle kasvaa apteekkiverkoston turvaamiseksi
• Verkkokauppa muuttaa kilpailuasetelmia merkittävästi
ja karsii osaltaan apteekkiverkostoa
• Suomen tehokkuuserot suhteessa lähimarkkinoihin
kasvavat edelleen merkittävästi
• Muilla markkinoilla tehokas kilpailu parantaa
hintakehitystä ja lääkkeiden saatavuutta
600
apteekkia
140+
palvelupistettä
Suomi
Ruotsi
Norja
Mm. maakohtaiset analyysit, Apteekkariliiton vuosikertomus (2009), asiantuntija-arvio
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
7
Norjan apteekkiyhdistyksen teettämä tutkimus (2009) osoittaa, että reseptilääkkeiden
vähittäis- ja tukkuhinnat ovat Suomessa merkittävästi Ruotsia ja Norjaa korkeampia
Reseptilääkemarkkina – hintaindeksit (1-6/2009) suhteessa Norjan hintoihin
Kokonaismarkkina (tukkuhinnat)
Iso-Britannia
Ruotsi
Kokonaismarkkina (vähittäishinnat
suhteessa Norjaan)
Norja
”Erot (reseptilääkkeiden)
vähittäishintojen ja tukkuhintojen
välillä osoittavat, että apteekkien
myyntikatteet ovat erityisen
korkeita Suomessa ja Irlannissa”
Alankomaat
Irlanti
Saksa
(Apotekforening, 2009)
Suomi
Tanska
Belgia
Itävalta
0
50
100
150
200
Apotekforening, 2009
Institute for Research in Economics and Business Administration (SNF) on behalf of the Norwegian
Pharmacy Association (Apotekforeningen) (2010)
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
8
Fragmentoituneella ja ketjuuntumattomalla apteekkimarkkinalla mahdollisuudet
toiminnan tehostamiseen nykymallin puitteissa ovat rajatut
Tyypilliset ketjutoiminnan alueet
vähittäiskaupassa
Tehokas
apteekkiketju
Ruotsi/Norja
Tilanne
Suomessa
Konseptikehitys
654 suuriin
ketjuihin ja –
verkostoihin
kuulumatonta
apteekkia
17
Myymäläverkoston kehittäminen
Keskitetty markkinointi
Kanta-asiakasohjelmat
Tuoteryhmäjohtaminen/hankinta
Tukkutoiminta ja logistiikka
Kysynnän ennustaminen
Esillepanoratkaisut
1
Kalustesuunnittelu ja toimittajien hallinta
27
Myymäläperustanta
Asiakaspalvelu (fyysinen, verkko, puhelin)
65
apteekkia
47
apteekkia
Työvuorosuunnittelu
Henkilöstöjohtaminen
Myymälähenkilöstön koulutus
Taloushallinto
Kiinteistöpalvelut ja turvallisuus
Kaupan tietojärjestelmät ja tukipalvelut
Mm. Apteekkiketjujen ja –verkostojen verkkosivut. Capgeminin arvio
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
9
Apteekkien kannattavuusongelmat edellyttävät nykyjärjestelmän puitteissa lisätukia tai
lääketaksan muutosta, vaikka myyntikatteet ovat Ruotsia ja Norjaa korkeammat
Reseptilääkkeiden myyntikatteet Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa (2010)
• Reseptilääkkeiden myyntikatteen osuus kuluttajahinnasta
kasvaa Pohjoismaista voimakkaimmin Suomessa
• Keskimääräinen myyntikate lääke-Eurosta apteekkimaksun
jälkeen on Suomessa 24% (itsehoito- ja reseptilääkkeet)
• Samanaikaisesti apteekit kärsivät kannattavuusongelmista
ja vaativat ansaintamallinsa muutosta (lääketaksa)
• Euroopan alhaisimpiin kuuluvat tukkuhinnat eivät välity
kuluttajille – kuluttajahinnat Euroopan keskitasoa
Tukkuhinta
(€)
Myyntikate
(€): Suomi (%)
Myyntikate (€):
Ruotsi (%)
Myyntikate
(€): Norja (%)
5
3 (38%)
4,53 (48%)
3,03 (38%)
10
5,43 (35%)
5,27 (35%)
3,24 (25%)
20
9,43 (32%)
5,91 (23%)
3,64 (15%)
50
21,05 (30%)
6,31 (11%)
4,84 (9%)
100
36,05 (26%)
7,31 (7%)
6,84 (6%)
200
56,15 (22%)
9,31 (4%)
10,84 (5%)
400
96,15 (19%)
13,31 (3%)
18,84 (5%)
500
110,18 (18%)
15,31 (3%)
22,84 (4%)
Mm. Apteekkari.fi 9.12.2010, Apteekkariliiton vuosikatsaus 2009, Apteekkiasiaa päättäjille 2010, "Apotekens
marginaler", Tandvårds- och läkemedelförmånsverket, 1.11.2009, ”Apotek og Legemidler 2009”,
Apotekforeningen, Lääketeollisuus ry:n tiedote 13.6.2007 (tukkuhinnat Suomessa, kuluttajahinnat), STM:n
apteekkityöryhmän selvitys, 2007, Valuuttakurssit per 5.1.2010, Asiantuntija-arvio
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
10
Lääkkeiden myyntikatteiden laskeminen Ruotsin tasolle tarjoaisi jopa 100M€
säästöpotentiaalin – nyt summan maksavat valtio ja kuluttajat
• Lääkkeiden myyntikatteet eroavat Ruotsin ja Norjan sekä Suomen
välillä merkittävästi
Apteekkien yhteenlaskettu myyntikate (€) Suomessa
eri keski-määräisillä myyntikatteen tasoilla
• Suomessa apteekkimaksun jälkeen keskim. myyntikate on 24%
lääke-Eurosta - Ruotsissa taas noin 19% ja Norjassa 18%
Jos katteet Ruotsin
tasolla: 94M€
säästöpotentiaali
• Lääkekatteiden laskeminen Ruotsin tasolle (n. 5-6 %-yksikköä) toisi
merkittäviä säästöjä, mutta ei ole nykyjärjestelmällä mahdollista
Jos katteet Norjan
tasolla: 113M€
säästöpotentiaali
• Apteekit kärsivät jo nykymallilla kannattavuusongelmista, joiden
ratkaisu vaatii lisätukia tai muutoksia lääketaksajärjestelmään
Noin 100 miljoonan euron säästöpotentiaali, joka nyt uppoaa
tehottomaan apteekkijärjestelmään lakisääteisesti!
Apteekkien
yhteenlaskettu
lääkkeiden
myyntikate
(2010)
Lääkkeiden
myyntikate, %
453M€
359M€
24%
(Suomi)
19%
(Ruotsin
taso)
340M€
18%
(Norjan
taso)
Apteekkariliiton vuosikertomus 2009, Information om omregleringen av den svenska apoteksmarknaden
och försäljningen av apotek (2009), Institute for Research in Economics and Business Administration (SNF)
(2009): A price comparison of prescription-only pharmaceuticals in Norway and 9 western European
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
countries (Apotekforening), STM (2011): Avohuollon apteekkitoiminnan kehittämistarpeet
11
Lääkejakelun uudelleenarviointi on syytä käynnistää lääkesaatavuuden varmistamiseksi
turvallisesti, edullisesti ja läheltä
Yhteenveto
 Lääkkeiden vähittäiskauppa on Suomessa voimakkaasti säädeltyä muihin
Pohjoismaihin verrattuna
 Viimeaikaiset selvitykset lääkejakelusta eivät ole huomioineet järjestelmän
tehokkuutta ja kansainvälistä kehitystä
 Apteekkimarkkina toimii tehottomasti verrattuna Ruotsiin ja Norjaan. Ketjutoiminta
on edellytys tehokkaalle apteekkitoiminnalle nykypäivänä
 Nykyjärjestelmä ei motivoi apteekkeja kehittämään lääkkeiden saatavuutta ja
lähimarkkinat kehittävät lääkkeiden saatavuutta merkittävästi nopeammin.
 Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamista on syytä harkita puolueettoman
selvityksen pohjalta pohjautuen kansainvälisiin kokemuksiin
 Lääkejakelulle on syytä toteuttaa kokonaisvaltainen uudelleenarviointi, jossa
tavoitetaso myös tehokkuudessa tulee olla muiden pohjoismaiden tasolla
Copyright © 2011 Capgemini Consulting. All rights reserved.
12
Kiitos!