WTO antoi EU:lle myönteisen päätöksen kiistassa

Euroopan komissio - Lehdistötiedote
WTO antoi EU:lle myönteisen päätöksen kiistassa kevyisiin
hyötyajoneuvoihin kohdistuvista Venäjän tulleista
Bryssel 27. tammikuuta 2017
Maailman kauppajärjestön WTO:n paneeli julisti tänään laittomiksi Venäjän perimät
polkumyyntitullit, jotka haittaavat italialaisten ja saksalaisten kevyiden hyötyajoneuvojen
vientiä.
Paneelin päätöksen mukaan Venäjä jätti noudattamatta useita WTO:n sääntöjä ottaessaan vuonna
2013 käyttöön polkumyyntitullit, jotka vaihtelevat 23 prosentista lähes 30 prosenttiin ja vaikuttavat
italialaisten ja saksalaisten ajoneuvojen vientiin.
Nämä tullit ovat vain yksi esimerkki monista toimenpiteistä, joita Venäjä on viime vuosina kohdistanut
EU:sta tulevaan vientiin. Paneelin päätös muistuttaa Venäjää siitä, että kansainvälisiä velvoitteita ei voi
jättää huomiotta.
”Olen tyytyväinen WTO:n erittäin selkeään päätökseen, joka kohdistuu yhteen niistä epäreiluista,
protektionistisista ja kilpailua rajoittavista toimenpiteistä, joita Venäjällä on nykyisin nähtävissä.
Kevyitä hyötyajoneuvoja koskevat tullit eivät ole niiden sitoumusten mukaisia, jotka Venäjä teki
liittyessään WTO:hon. Nämä toimenpiteet on nyt poistettava. Toivon, että Venäjä kunnioittaa
kansainvälisiä velvoitteitaan ja noudattaa päätöstä viipymättä”, totesi kauppapolitiikasta vastaava
komissaari Cecilia Malmström.
Paneeli oli samaa mieltä kaikista EU:n esittämistä menettelyä koskevista väitteistä ja vahvisti useiden
ongelmien esiintymisen Venäjän analyysissä, joka johti polkumyyntitullien käyttöönottoon. Jättämällä
tietyt kotimaiset tuottajat laskelmien ulkopuolelle Venäjän viranomaiset perustivat epärealistisiin
lukuihin analyysinsä, joka koski kotimaiselle tuotannonalalle aiheutunutta vahinkoa. Arvioidessaan
väitetyn polkumyynnin vaikutuksia viranomaiset jättivät huomiotta toisenkin seikan eli Venäjän
kevyiden hyötyajoneuvojen sektorin ylikapasiteetin, joka oli tuolloin yli seitsenkertainen Venäjän
markkinoilla tosiasiassa myytyyn määrään nähden.
Osapuolilla on 60 päivää aikaa hakea muutosta päätökseen. Muutoin Venäjän odotetaan poistavan
EU:sta peräisin oleviin kevyisiin hyötyajoneuvoihin kohdistamansa polkumyyntitullit.
Taustaa
Kevyiden hyötyajoneuvojen tuonnissa toukokuussa 2013 käyttöön otetut polkumyyntitullit kohdistuvat
Saksasta, Italiasta ja Turkista tulevaan tuontiin.
Toimenpiteet koskevat kevyitä hyötyajoneuvoja, joiden paino on 2,8–3,5 tonnia ja joissa on umpikori
ja dieselmoottori, jonka sylinteritilavuus on enintään 3 000 cm3, ja jotka on tarkoitettu enintään
kahden tonnin painoisen rahdin tai sekä rahdin että matkustajien kuljettamiseen.
Toimenpiteet hyväksyi Euraasian talousunioni, ja niitä sovelletaan tällä hetkellä kaikkiin talousunionin
maihin eli Armeniaan, Valko-Venäjälle, Kazakstaniin, Kirgisiaan ja Venäjälle suuntautuvaan tuontiin.
Jos toimenpiteet poistetaan, polkumyyntitulleja ei sovelleta edellä mainituista EU:n jäsenvaltioista
Euraasian talousunionin jäsenvaltioihin suuntautuvassa viennissä.
Tapaus koskee erityisesti Venäjää, koska siinä vaiheessa, kun EU nosti kanteen WTO:ssa vuonna 2014,
Venäjä oli ainoa Euraasian talousunionin jäsen, jota WTO:n säännöt sitoivat.
Tämä on yksi neljästä WTO-kanteesta, jotka EU:n on täytynyt nostaa Venäjää vastaan sen jälkeen,
kun se liittyi WTO:hon. Muut tapaukset koskevat sikojen ja sianlihatuotteiden tuontikieltoa, paperin ja
muiden tuotteiden tuonnista perittäviä ylimääräisiä tariffeja sekä autojen kierrätysmaksua. Liiallisiin
tariffeihin ja sianlihakieltoon liittyvissä tapauksissa WTO-paneelit katsoivat vuonna 2016, että Venäjän
toimenpiteet ovat vastoin WTO:n sääntöjä.
Lisätietoja
EU:n pyyntö WTO-neuvotteluja varten
EU:n pyyntö WTO-paneelille
WTO:n riitojenratkaisu pähkinänkuoressa
WTO-kanne: Saksasta ja Italiasta tulevien kevyiden hyötyajoneuvojen tuontia koskevat Venäjän
polkumyyntitullit
IP/17/151
Lisätietoa tiedotusvälineille:
Daniel ROSARIO (+ 32 2 295 61 85)
Axel FOUGNER (+32 2 295 72 76)
Lisätietoa yleisölle: Europe Direct -palvelu, puh. 00 800 67 89 10 11 tai sähköposti