Sommelon kurssit 2017

Musiikkijuhla Sommelon kansanmusiikin kurssit
2017
Itkukurssi
29.6.–30.6.
Sommelon kaksipäiväisellä itkukurssilla perehdytään äänellä itkemisen olemukseen ja
tyylikeinoihin. Kurssilla tutustutaan perinteisiin itkuihin ja luodaan omaa, henkilökohtaista
itkukieltä. Kurssilaiset valmistavat oman itkun itse valitsemasta aiheesta – se voi olla joku
henkilökohtainen aihe tai yleismaailmallinen, monia ihmisiä koskettava murhe tai jopa
kiitollisuuden aihe. Kurssi päättyessä on mahdollisuus esiintyä.
Itkuvirsiin ja itkuperinteeseen johdattelee Liisa Matveinen (MuM), joka on yksi maamme
itkuvirsiperinteen vahvoja elvyttäjiä. Liisa Matveinen on perehtynyt itkuvirsiin
kahdeksankymmentäluvulta alkaen ja on välittänyt itkuvirsiperinnettä tyylikkäästi eteenpäin.
Vuonna 2015 Matveiselta ilmestyi Äänellä itkun opas.
Kurssin hinta 120 €, sisältää pääsyn kaikkiin Sommelon tapahtumiin Kuhmossa.
Kansainvälinen kantelekurssi
26.6. - 30.6.2017
Musiikkijuhla Sommelon Kansainvälinen Kantelekurssi järjestetään kesällä 2017 kymmenettä
kertaa. Kurssi on myös Kanteleliiton juhlakurssi! Tapahtuma kokoaa yhteen soittajia usealta eri
mantereelta. Luvassa on siten eri kulttuurien ja soittotyylien riemujuhlaa. Opettajiksi kurssille on
tulossa jälleen kerran kanteleensoiton suomalaisia huippuja: Vilma Timonen, Anu Alviola ja UllaSisko Jauhiainen.
Sommelon Kansainvälisen Kantelekurssin päivittäiseen opetukseen kuuluvat 45 min yksityistunnit,
pienyhtye, kanteleworkshopit opettajien valitsemilla teemoilla ja leirin kaikkien osallistujien
yhteinen suuri kanteleyhtye The Great Kantele Ensemble. Kurssi on avoin kaikentasoisille ja ikäisille
kantelisteille! Kurssilla pääset vahvistamaan taitojasi ja oppimaan uutta taidokkaiden
opettajiemme ohjauksessa. Suuri rikkaus tällä kurssilla on korkeatasoisen opetuksen lisäksi
kanteleensoiton kansainvälisyys: pääset tutustumaan kanteleen soittajiin ympäri maailmaa!
Kurssin hinta:
150 € / hlö. Hinta sisältää pääsyn kaikkiin Sommelon tapahtumiin. Voit halutessasi myös ostaa
majoituksen koulusta (10 € / yö) ja ateriapaketin viidelle päivälle (80 €). Myös hotelli- ja hosteltasoinen majoitus on mahdollinen.
Kansanlaulukurssi
Kansanlaulukurssi 29.6. - 1.7.2017
Kurssilla tutustutaan suomalaisen kansanlaulun lajeihin, joita ovat mm. runolaulu, polska, rekilaulu,
balladi, valssilaulu ja viisu! Opettelemme kansanomaisia laulutekniikoita kansanmusiikin
moniosaajan, musiikin tohtori Ilona Korhosen ohjauksessa.
Ilonaan voit tutustua lisää tästä linkistä: http://www.handu.fi/ilonakorhonen/?page_id=4
Kurssin hinta:
130€/hlö. Sisältää osallistumisen ja pääsyn kaikkiin Sommelon konsertteihin Kuhmossa.
Työpaja MeNaiset-lauluyhtyeen kanssa
Työpaja torstaina 29.6. klo 10–11.30. Työpajassa tutustutaan laulamalla suomalaisugrilaisten kansojen
lauluja, sekä tehdään kansanomaista äänenkäyttötapaa tukevia ääniharjoituksia. Minimiosallistujamäärä 8.
Ilmoittautua voi vielä 28.6. saakka.
Työpajan hinta on 25 € (pelkkä työpaja), tai 50 € sisältää pääsyn kaikkiin Sommelon tapahtumiin
torstaina 29.6.2017.
Lasten ja nuorten Näppärikurssi
27.6. – 1.7.2017
Mauno Järvelän ja kumppaneiden ohjaama Näppärikurssi tarjoaa lapselle ja nuorelle
ainutlaatuisen mahdollisuuden yhteissoittovalmiuksien kehittämiseen ja positiivisiin
soittoelämyksiin. Näppäreihin pääsevät mukaan kaikki 4-18-vuotiaat muusikot soittotasosta
riippumatta.
Kurssin hinta:
Puolipäiväiset (opetusta klo 9-12) 110€
(Huom, ilmoittautumislomakkeessa näkyy vain kokopäiväisten maksuvalinta, jos haluat varata
puolipäiväisen kurssin, rastita silti kokopäiväisten kurssilaisten maksuvalintaruutu ja kirjoita
kohtaan "Lisätietoja" Puolipäiväinen ja maksa vain 110€!)
Kokopäiväiset (opetusta klo 9-16) 150€.
Sisaralennus 50%. Vuokraamme soittimen tarvittaessa!
Runolaulutyöpaja
Runolaulutyöpaja torstaina 29.6.2017 klo 14 - 16
Runolaulutyöpajassa tutustutaan itämerensuomalaiseen, erityisesti vienankarjalaiseen ja
kainuulaiseen runolauluperinteeseen hauskojen lauluharjoitusten avulla. Kurssille osallistuaksesi
sinun ei tarvitse olla kokenut laulaja, kiinnostus runolaulua kohtaan riittää! Jokainen oppii
laulamaan runolaulua ja saa samalla omakohtaisesti koettua tietoa runolaulun kulttuurisista
merkityksistä. Kurssilaiset pääsevät myös esiintymään myöhemmin illalla.
Opettajana Taito Hoffrén. Työpajan hinta on 20 € (pelkkä työpaja), tai 50 € sisältää pääsyn kaikkiin
Sommelon tapahtumiin to 29.6.2017.
Runolaulun jatkokurssi 1.-3.7.
Kurssi on tarkoitettu opiskelijoille ja/tai alan ammattilaisille, joilla on aikaisempaa
runolaulukoulutusta. Kurssi toteutuu Kuhmossa ja Vienan Karjalassa, sisältää runolaulajien
tapaamisia, runokyliin tutustumista sekä esiintymisen Vienan Karjalassa. Kurssin hinta määräytyy
osallistujamäärän mukaan, noin 250 – 350 e, sisältäen viisumin, majoitukset, kuljetukset,
koulutuksen ja ylläpidon. Kurssin opettaja on MuT Pekka Huttu-Hiltunen.
Lisätietoja kursseista
Emmi Kuittinen
[email protected]
puh. 050 305 9593