Ansioturvan ABC 2011

Ansioturvan ABC 2011
YTK viettää juhlavuottaan
jäsenten palvelun merkeissä
Vuosi 2010 oli haasteellinen vuosi työttömyyskassoille. Taantuman johdosta työttömyys
kosketti voimakkaasti myös YTK:n jäsenistöä. Kassa maksoikin vuonna 2010 etuuksia
noin 405 miljoonaa euroa, kun vuonna 2008 maksettujen etuuksien määrä oli noin
205 miljoonaa euroa. Selvisimme kuitenkin haastavasta vuodesta hyvin ja saimme
hakemusten käsittelyajat takaisin taantumaa edeltävälle tasolle. Pidämme hyvin tärkeänä
sitä, että työttömäksi joutunut jäsenemme saa ansioturvan mahdollisimman joutuisasti ja
työttömyysjakson jatkuessa myös säännöllisesti.
Etuuksien joutuisan maksamisen lisäksi toinen päätehtävämme on ystävällinen ja
asiantunteva asiakaspalvelu.Vuonna 2010 toteutetussa jäsentyytyväisyyskyselyssä
asiakaspalvelumme saikin hyvät arvosanat. Asiakaspalvelun palveluaikoihin toivottiin
kuitenkin nykyistä pidempiä aukioloaikoja.Vuoden 2011 alusta asiakaspalvelun aukioloaika
pidentyykin maanantaisin kello 18 saakka. Mikäli pidennetty aukioloaika osoittautuu
jäsentemme kannalta tarpeelliseksi, sitä jatketaan myös alkuvuoden kokeilun jälkeen.
Lisäksi olemme panostaneet asiakaspalvelussa automaation kehittämiseen.
Uusimme vuoden 2010 lopussa puhelinpalvelujärjestelmämme ja meillä on käytössä
puheentunnistukseen perustuva automaattinen puhelinpalvelu, jonka avulla pystymme
tasaamaan asiakaspalvelun ruuhkia ja tarjoamaan palveluita osittain seitsemänä päivänä
viikossa vuorokauden ympäri. Kotisivujen sähköinen palaute ja Oma YTK:n
palautekanava ovat myös jäsenten käytössä viikon jokaisena päivänä.
SISÄLLYSLUETTELO
Päivärahan hakeminen
3
Päivärahaoikeuden esteet
8
Työvoimapoliittiset edellytykset
10
Päivärahan suuruus
12
Päivärahan kesto
13
Työllistymistä edistävät palvelut
14
Korotettu ansio-osa
14
Muutosturvan ansio-osa
15
Oikeus soviteltuun päivärahaan
16
Yrittäjien työttömyysturvasta
21
Ulkomailla työskentely ja työttömyysturva
22
Työttömyysturvatietoa 25
Vinkkejä oikeudellista neuvontaa tarvitseville 28
Työttömyyskassan jäsenyydestä
Vuosi 2011 on YTK:n 20. toimintavuosi. Kassan jäsenmäärä on kasvanut jokaisena
toimintavuotena ja myös vuonna 2011 tavoitellaan jäsenmäärän kasvua, koska koemme
sen koko jäsenistön eduksi. Kun meitä on mahdollisimman paljon ja edustamme laajasti
suomalaista palkansaajakuntaa, talouden heilahtelut tietyillä aloilla eivät tunnu niin
voimakkaasti jäsenistön työttömyysasteessa. Laaja ja monialainen jäsenkunta tuovat turvaa
talouden heilahteluissa.
Auli Hänninen
Toimitusjohtaja
Ansioturvan ABC 2011
Ansioturvan ABC 2011
29
PÄIVÄRAHAN HAKEMINEN
Oikeus päivärahaan
Työttömyyspäivärahalla turvataan työttömän työnhakijan
perustoimeentulo työttömyyden aikana. Tämä tarkoittaa,
että lailla on turvattu työttömän työnhakijan taloudelliset
mahdollisuudet hakea työtä ja parantaa edellytyksiään
päästä tai palata työmarkkinoille korvaamalla työttömyydestä aiheutuvia taloudellisia menetyksiä. Päivärahaa
voidaan maksaa Suomessa asuvalle henkilölle. Koska
pääsäännön mukaan henkilön tulee olla vakuutettu siinä maassa, missä hän työskentelee, katsotaan Suomessa
asuvaksi myös tänne muuttanut henkilö, mikäli hän työskentelee Suomessa.
Perusedellytys ansiopäivärahan saamiselle on, että olet
työttömyyskassa jäsen. Silloin Sinulle maksetaan työttömyyden tai lomautuksen aikana päivärahaa seuraavin ehdoin:
• Olet työttömänä työnhakijana TE-toimistossa.
• Olet työkykyinen ja haet kokoaikatyötä.
• Olet ollut jäsenenä (vakuutettuna)
työttömyyskassassa vähintään 34 viikkoa ennen
työttömyyden alkua.
• 34 kalenteriviikon työssäoloehto täyttyy ollessasi
vakuutettuna.
Päivärahaa on haettava työttömyyskassalta kolmen
kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, josta sitä halutaan maksettavaksi (kts. hakuaika). Työttömyyspäiväraha haetaan aina jälkikäteen. Huomaa myös, että
hakemusta ei saa allekirjoittaa eikä lähettää työttömyyskassalle ennen jakson päättymistä, vaikka jakson
viimeinen päivä olisi pyhäpäivä. Myös jatkohakemus
on toimitettava kassaan kolmen kuukauden kuluessa jakson alkupäivästä. Päivärahan myöntämisestä tai
epäämisestä saat kassalta kirjallisen päätöksen, johon
on muutoksenhakuoikeus.
Sähköinen asiointi
Voit täyttää hakemuksen myös sähköisesti
-palvelussa osoitteessa www.ytk.fi. Ohjelma ohjaa Sinua täyttämään hakemuksen siten, että hakemus tulisi kassaan
oikein täytettynä. Työttömyyspäivärahan jatkohakemuksia
on kaksi, joista toinen on kokonaan työttömän jakson
jatkohakemus ja toinen sellaiselle jaksolle, jossa on ollut
muitakin päiviä kuin kokonaan työttömiä päiviä, esimerkiksi työpäiviä tai sairaspäiviä. Jos etuushakemukseen pitää liittää liitteitä, ne pitää toimittaa kassaan postitse, faksilla tai sähköisesti osoitteesta www.ytk.fi kohdasta
.
Hakujakso
-palvelussa voit hakemusten täyttämisen lisäksi
maksaa vuosittaisen jäsenmaksusi sekä tarvittaessa tarkistaa, että jäsenmaksu on maksettu. Myös yhteystietojen tarkistaminen ja muuttaminen käyvät vaivattomasti
-palvelussa. Lisäksi voit tarkistaa päivärahan hakemisen ja maksamisen tilannetiedot sekä esittää jäsenasioihin tai päivärahan maksamiseen liittyviä kysymyksiä tämän
palvelumme kautta.
-palvelu toimii henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Käyttäjätunnuksesi on kassan jäsennumero ja salasana ensimmäisellä
kerralla postinumerosi. Ohjelma pakottaa vaihtamaan salasanan ensimmäisellä kirjautumiskerralla. Jäsennumerosi
löydät YTK:n jäsenmaksulaskusta. Tarvittaessa voit tarkistaa sen myös YTK:n asiakaspalvelusta.
Päivärahaa voi hakea kuukauden, kalenterikuukauden
tai neljän kalenteriviikon jaksoissa. Ensimmäisen hakemuksen voit lähettää oltuasi työttömänä vähintään
kaksi viikkoa. Täytä jatkohakemus, kun ensimmäisestä
hakemuksesta on kulunut kuukausi tai neljä viikkoa,
vaikka et olisi vielä saanut hakemuksen johdosta päätöstä ja/tai ensimmäistä suoritusta. Voit tällöin käyttää
jatkohakemuksena samaa lomaketta, jota käytit ensimmäiseen hakemukseenkin. Maksun yhteydessä saat
esitäytetyn lomakkeen, jolla haet jatkossa päivärahaa.
Neljän tai kahden viikon hakujaksot on hyvä päättää
sunnuntaihin. Hakemusten käsittelyajat voit tarkistaa
osoitteesta www.ytk.fi.
Hakuaika
Ilmoittautuminen TE-toimistoon
Jos Sinut irtisanotaan, lomautetaan tai siirretään lyhennetylle työajalle, ilmoittaudu kotipaikkakuntasi TE-toimistoon viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä. Työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa vain ajalta, jolloin olet
ollut työnhakijana TE-toimistossa.
Päivärahahakemus
Päivärahaa haetaan kirjallisesti. Saat päivärahan hakemista varten lomakkeen TE-toimistosta tai nettisivuiltamme
(www.ytk.fi kohdasta lomakkeet). Puutteellisesti täytetty
hakemus saatetaan joutua palauttamaan, jolloin päivärahan maksu viivästyy. Täytä hakemukseen kaikki viikonpäivät, myös lauantai ja sunnuntai. Jos olet ollut työssä,
ilmoita työtuntien lukumäärä kaikilta työpäiviltä. Toimita
alkuperäinen ja allekirjoitettu hakemus kassaan postitse
osoitteella Yleinen työttömyyskassa YTK, PL 100, 32201
Loimaa taikka täytä hakemus sähköisesti
-palvelun
kautta (kts. jäljempänä).
4
-palvelussa
Työttömyysetuuden hakemiselle säädetyn kolmen
kuukauden määräajan laskeminen aloitetaan asian vireille tulosta eli hakemuksen saapumisajankohdasta
lukien. Hakemus tulee vireille sinä päivänä, kun se on
saapunut työttömyyskassalle joko postitse tai sinne
muuten toimitettuna. Määräajan ylittyminen johtaa
pääsääntöisesti siihen, että hakija menettää oikeutensa päivärahaan ajalta, jolta hakemus on myöhässä. Määräajan pituus lasketaan siten, että esimerkiksi
12.4.2011 työttömyyskassaan saapuneen hakemuksen perusteella etuus voidaan ilman erityisen painavaa syytä myöntää aikaisintaan 12.1.2011 alkaen.
Määräaika koskee sekä ensimmäistä päivärahahakemusta että jatkohakemusta. Muista myös allekirjoittaa hakemus. Vaikka et olisi saanut kaikkia tarvittavia
liitteitä kokoon kolmen kuukauden kuluessa, toimita
kuitenkin hakemus kassaan. Täydennä puuttuvat liitteet, kun olet ne saanut. Näin et menetä oikeuttasi
päivärahaan yli kolme kuukautta vanhempien työttömyyspäivien osalta.
5
työttömyysturvaesitteet kassan jäsen saa, kun hän kertoo
palvelussa henkilötunnuksensa. Henkilökohtaisten maksatustietojen saamiseen sekä hakemusten tekemiseen
vaaditaan hakijan henkilökohtainen jäsennumero. Jäsennumeron näet laskustasi.
Palvelussa hakija voi
• lähettää kokonaan työttömän tai lomautetun
jatkohakemuksen
• kokonaan lomautetun ja kokonaan työttömän
hakuohjeet
• tilata kassan esitteitä työttömyysturvasta
• päivittää puhelinnumeron
• tarkistaa viimeisimmät maksatustiedot
Palvelun kautta lähetetty jatkohakemus maksetaan hakijan
tilille yhtä nopeasti kuin kassaan
-palvelun kautta
lähetetty hakemus, eli pääsääntöisesti lähettämispäivää
seuraavan kahden päivän sisällä. Hakemuksen lähettäminen sähköisesti on entistä helpompaa, sillä nyt et tarvitse
Internet-yhteyttä ja tietokonetta, vaan asioimiseen riittää
tavallinen puhelin.
Tarvittavat liitteet
YTK suosittelee käyttämään yhteydenotoissa aina
-palvelua, koska sen kautta viestit kulkevat suojatussa yhteydessä. Palautteen antaminen YTK:n kotisivujen kautta tai sähköpostin lähettäminen osoitteeseen
[email protected] on myös edelleen mahdollista, mutta tällöin on huomattava, että viestit kulkevat julkisessa
verkossa. Palautteeseen tai sähköpostiviestiin on syytä
kirjoittaa yksilöintitiedoksi jäsennumero, jotta viestisi voidaan käsitellä juuri Sinun viestinä.
Työttömyysetuuden hakijan on annettava työttömyyskassalle etuuden myöntämiseksi ja maksamiseksi tarvittavat tiedot. Kassan tarvitsemat tiedot vaihtelevat sen
mukaan, oletko kokonaan työtön, lomautettu, lomautettu
lyhennetylle työviikolle tai lyhennetylle työpäivälle, osaaikatyöntekijä tai satunnaisesti työtä tekevä henkilö. Toimita verokorttia lukuun ottamatta kaikki liitteet kassalle
jäljennöksinä. Muutosverokortti ja kesken kuluvaa vuotta
liittyneiden jäsenten verokortti pitää toimittaa kassaan alkuperäisenä (kts. tarkemmin kohdasta Verokortti). Mikäli
kassaan toimitettuja asiakirjoja pyydetään palauttamaan,
ne palautetaan jäljennöksinä kassan sähköisestä arkistosta.
Jatkohakemus puhelimitse kassaan
Palkkatodistus tai -laskelma
YTK:n jäsenet voivat tehdä kokonaan työttömän tai lomautetun jatkohakemuksen puhelimitse. Tämän lisäksi
palvelussa voi kuunnella kokonaan lomautetun ja kokonaan työttömän hakijan päivärahan hakuohjeet ja tilata
kassan esitteitä työttömyysturvasta. Palvelussa voi päivittää myös puhelinnumeron ja tiedustella viimeisimmät
maksatustiedot.
Päiväraha määritellään työttömyyttä edeltäneiden 34 kalenteriviikon palkkojen perusteella.
Palveluun pääsee soittamalla YTK:n päivärahaneuvontaan
(02) 760 7620. Päivärahan hakemista koskevat ohjeet ja
Työnantajan on ilmoitettava palkat ns. ansaintaperiaatteen
mukaisesti, eli ilmoitettu ajanjakso ei saa sisältää muuna ai-
Jos Sinulla ei ole ollut vähintään 34 kalenteriviikkoa kestävää yhtenäistä työsuhdetta, Sinun tulee toimittaa kassalle
jokaisen työsuhteen palkkatodistukset, joiden yhteenlasketut kalenteriviikot ylittävät 34 viikkoa.
ANSIOTURVAN ABC
kana tehtyjen töiden palkkoja, vaikka palkka olisikin maksettu palkkatodistuksen ansainta-ajalla. Myös mahdolliset
urakkapalkat, provisiopalkat, tuotantopalkkiot, bonukset
tai muut vastaavat erät tulee ilmoittaa ansaintaperiaatteella. Jos palkkatodistuksen ajanjaksolle on maksamattomia palkkoja, ne on erikseen merkittävä todistukseen.
Myös tieto maksuajankohdasta on ilmoitettava.
Palkkatodistukseen on tärkeää merkitä kaikki palkattomat poissaolot. Tällaisia jaksoja voivat olla esimerkiksi
sairausajat, opiskelu sekä äitiys- tai vanhempainvapaa.
Lisäksi on erittäin tärkeää, että palkkatodistukseen on
merkitty erikseen lomakorvaus ja lomaraha. Lomakorvaus on työsuhteen päättyessä pitämättä jääneestä
lomasta maksettu korvaus. Lomarahalla tarkoitetaan
yleisesti sitä työehtosopimukseen perustuvaa suoritusta, joka maksetaan työntekijän palatessa loman
jälkeen työhön. Palkkatodistuksessa tulee olla työnantajan yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero. Huomaa,
että työnantajan tai työnantajan yhteyshenkilön on allekirjoitettava palkkatodistus. Itselle tai lähisukulaiselle
kirjoitettua palkkatodistusta kassa ei pääsääntöisesti
hyväksy. Palkkatodistuksen tulisikin olla ”kolmannen
henkilön”, esimerkiksi tilitoimiston, allekirjoittama. Jos
Sinulla on sama sukunimi kuin palkkatodistuksen allekirjoittajalla, ilmoita selvyyden vuoksi, jos kyse ei ole
sukulaissuhteesta.
Irtisanomisilmoitus
Työsopimuksen päättämisilmoitus on työsopimuslain
mukaan toimitettava työntekijälle henkilökohtaisesti. Jos
se ei ole mahdollista, ilmoituksen voi toimittaa myös kirjeitse tai sähköpostitse. Irtisanomisilmoitus voi siten olla
suullinen tai kirjallinen, mutta työnantajan on työntekijän pyynnöstä ilmoitettava kirjallisesti työsopimuksen
päättymispäivämäärä ja irtisanomisen perusteet. Lisäksi kassa tarvitsee irtisanomisajan selvittämiseksi tiedon
siitä, milloin työsopimus on irtisanottu. Siltä ajalta, jolta
työnantaja on velvollinen maksamaan irtisanomisajan
palkkaa tai sitä vastaavaa korvausta, ei ole oikeutta
työttömyysetuuteen.
Työsopimus
Voimassaolevista työsuhteista tulee toimittaa kassaan
työsopimus. Lisäksi Sinun tulee toimittaa kassalle työsopimus ainakin silloin, kun määräaikainen työsuhteesi on
päättynyt tai kun Sinut on lomautettu. Työsopimusta saatetaan tarvita myös muissa tilanteissa, mutta silloin kassa
6
Viikkotuntilista
pyytää sitä erikseen. Jos kirjallista työsopimusta ei ole tehty, on kassalle toimitettava työnantajan laatima kirjallinen
selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista.
Kassa voi ottaa huomioon työssäoloehtoon ja ansiopäivärahasi perusteeksi vain ne kalenteriviikot, joissa työaikasi on vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa.
Etuudenhakijan pyynnöstä kassa voi huomioida työssäoloehtoon myös alle 18 työtunnin kalenteriviikkoja,
jos neljän peräkkäisen kalenteriviikon aikana on tehty työtä vähintään 80 tuntia ja jokaisena neljänä kalenteriviikkona on tehty työtä. Huomioi, että joillakin
työaloilla (esimerkiksi opetusala tai taiteellinen työ)
voidaan hyväksyä myös alle 18 tunnin työviikkoja. Jos
olet tehnyt kahta tai useampaa osa-aikatyötä, toimita
tehdyistä työtunneista jokaiselta työnantajalta viikoittainen tuntilista, jossa työtuntisi on eritelty. Samoin Sinun pitää toimittaa kassaan viikkotyötuntilista aina kun
työaikasi vaihtelee.
Lomautusilmoitus
Työnantajan on työsopimuslain mukaan ilmoitettava lomauttamisesta työntekijälle henkilökohtaisesti viimeistään
14 päivää ennen lomautuksen alkamista. Ilmoitus voidaan
antaa henkilökohtaisesti, kirjeitse tai sähköpostitse. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Lomautusilmoitusajan
selvittämiseksi kassa tarvitsee myös tiedon siitä, milloin
lomautusilmoitus on annettu.
Verokortti
Kassa saa vanhojen jäsenten verotiedot suoraan verottajalta. Kesken vuotta liittyneiden jäsenten pitää toimittaa
kassaan alkuperäinen verokortti. Oikean veroprosentin
varmistamiseksi Sinun kannattaa hakea muutosta ennakonpidätysprosenttiin, jolloin saat verottajalta verokortin
etuutta varten. Hakijan pitää itse toimittaa tämä muutosverokortti kassaan alkuperäisenä.
Lapsikorotus
Kassa saa tiedot omista lapsistasi väestörekisterikeskuksesta. Jos lasten huollosta ja elatuksesta on tehty sopimus, toimita sosiaalilautakunnan vahvistama sopimus tai
tuomioistuimen päätös kassaan. Oikeus lapsikorotukseen
on myös puolison lapsista, jotka asuvat hakijan kanssa samassa taloudessa.
Selvitykset muista tuloista ja etuuksista
Jos Sinulla on työttömyyden aikana tuloja tai olet esimerkiksi osa-aikatyössä, liitä hakemukseen todistus saamastasi
palkasta. Jos toimit sivutoimisesti yrittäjänä tai maatalousyrittäjänä, toimita kassaan tiedot viimeksi valmistuneesta
verotuksesta. Jos olet aloittanut sivutoimisen yritystoiminnan, toimita kassaan ennakkoverolippu ja/tai tuloslaskelma
yritystoiminnan tai oman työn tuloksesta kuukausittain.
Jos saat sosiaalietuutta, toimita kassalle kopio viimeisestä
päätöksestä. Ilmoita kassalle aina eläkkeen hakemisesta tai
eläkepäätöksestä tehdystä valituksesta.
Tiedot työttömyyttä edeltävältä ajalta
Jos olet ollut äitiysvapaalla tai hoitovapaalla työttömyyttä edeltävällä ajalla ja Sinulla on ollut palkkatuloa mainittuina aikoina, liitä hakemukseen tiedot työssäolosta
sekä työnantajan laatima palkkatodistus. Palkkatodistuksessa tulee olla työnantajan yhteyshenkilön nimi ja
puhelinnumero.
täytettävä 43 kalenteriviikon työssäoloehto ja 10 kuukauden jäsenyysehto työttömyyttä edeltäneen 28 kuukauden aikana. Sen sijaan henkilön, joka on saanut päivärahaa 1.1.1997 jälkeen, on kerättävä työssäoloehtoa
34 kalenteriviikkoa 24 kuukauden aikana voidakseen
palata uudelleen päivärahan saajaksi (paluuehto).
Palkansaajan työssäoloehtoon voidaan lukea myös yrittäjäkassan jäsenenä hankittua työssäoloehtoa enintään 10
viikkoa. Edellytyksenä muun muassa on, että kassasiirto
yrittäjäkassasta palkansaajakassaan on tapahtunut yhden
kuukauden kuluessa palkkatyön alkamisesta ja yrittäjäkassasta eroamisesta.
Tarkastelujakso
Tarkastelujakso on työttömyyttä edeltävä ajanjakso, jolta ajalta työssäoloehtoon luettavat kalenteriviikot huomioidaan. Tarkastelujakso on 28 kuukautta. Tarkastelujaksoa voidaan pidentää enintään seitsemällä vuodella,
jos hakija on estynyt olemasta työmarkkinoilla muun
muassa sairauden, laitoshoidon, kuntoutuksen, asevelvollisuuden, siviilipalveluksen, päätoimisten opintojen,
työllistymistä edistävien palvelujen, lapsen syntymän tai
enintään 3-vuotiaan lapsen hoidon takia. Jos olet kuitenkin työskennellyt sellaisena ajanjaksona, joka muuten olisi tarkastelujaksoa pidentävää aikaa (esim. hoitovapaan aikana), ei kyseinen aika kuitenkaan pidennä
tarkastelujaksoa.
Aiemmin työttömyyspäivärahaa saaneilla tarkastelujakso
on ollut 24 kuukautta ja 1.1.2010 se on pidentynyt 28
kuukauteen. Lakimuutoksen mukaan aiemmin päivärahaa saaneen henkilön tarkastelujakso ulotetaan kuitenkin
enintään 1 päivään tammikuuta 2008, ellei tarkastelujaksoa ole syytä pidentää.
Työssäoloehto ja jäsenyysehto
Jos Sinulle tai perheellesi maksetaan alle 3-vuotiaan lapsen
kotihoidontukea, liitä päätöksen lisäksi mukaan tieto siitä,
hoitaako puolisosi lasta. Huomioi, että mikäli puolisosi on
jollain tapaa estynyt (esimerkiksi opintojen, työskentelyn tai
yritystoiminnan vuoksi) hoitamasta lasta, vaikuttaa kotihoidontuki vähentävästi Sinun päivärahasi määrään.
Ansiopäiväraha edellyttää työssäoloehdon täyttymistä
vakuutettuna (kassan jäsenenä) ollessa. Työssäolo- ja jäsenyysehto on vähintään 34 kalenteriviikkoa.
Palkansaajan on täytettävä 34 kalenteriviikon työssäoloehto työttömyyttä edeltäneen 28 kuukauden
aikana.
TE-toimiston lausunto
Jos palkansaaja ei ole työskennellyt vuonna 2010 vähintään yhtä työssäoloehdon täyttävää viikkoa, tarkastellaan työssäoloehdon täyttymistä seuraavasti:
ensimmäistä ker taa työttömäksi tulevan henkilön on
Ilmoittaudu TE-toimistoon viimeistään ensimmäisenä
työttömyyspäivänä. Työvoimapoliittinen lausunto toimitetaan kassalle sähköisesti linjasiirtona.
7
Työaika
Palkansaajan työssäoloehto täyttyy pääsääntöisesti sellaisessa työssä, jossa työaika kunakin kalenteriviikkona on ollut yhdessä tai useammassa työssä yhteensä
vähintään 18 tuntia, ja jaksotyössä silloin, kun työsopimuksen mukainen säännöllinen työaika on tasoittumisjakson aikana ollut vähintään mainitut 18 tuntia
kalenteriviikossa.
Etuudenhakijan kirjallisesta pyynnöstä voidaan työssäoloehtoon ottaa huomioon myös sellainen neljän
peräkkäisen kalenteriviikon ajanjakso, jossa työaika yh-
ANSIOTURVAN ABC
teensä on vähintään 80 tuntia ja työssäoloa on ollut
jokaisena viikkona.
Työehtosopimuksen mukainen palkka tai
palkkaminimin mukainen palkka
Työttömyysturvalain täytäntöönpanosta annetulla asetuksella on säädetty työssäoloehdon täyttymisestä työaikajärjestelyltään epätavallisilla aloilla. Asetuksella säädetään
poikkeus ainoastaan työaikaedellytykseen. Esimerkiksi
opetusalan osalta on säädetty, että työssäoloehtoon voidaan lukea jokainen kalenteriviikko,
Työssäoloehtoon voidaan lukea vain vakuutuksenalainen
työ. Vakuutuksenalaisella työllä tarkoitetaan työtä, josta
maksetusta palkasta on maksettu sosiaaliturvamaksut
(kuten eläkemaksut ja työttömyysvakuutusmaksut) sekä
on toimitettu ennakonpidätys.
1. jona työaika on ollut vähintään puolet
kysymyksessä olevan opetusalan päätoimisen
tuntiopettajan alimmasta viikoittaisesta
työtuntimäärästä, jos opetusalalla on päätoimisia
tuntiopettajia;
2. jona työaika on vähintään kahdeksan tuntia, jos
opetusalalla ei ole päätoimisia tuntiopettajia.
Tarkista tarvittaessa yksityiskohdat työssäoloehtoon vaadittavasta viikkotuntimäärästä kassan asiakaspalvelusta.
Työaikapankki
Työaikaa voidaan säästää työaikapankkiin, jos työpaikalla on sovittu kirjallisesti työaikajärjestelyistä.
Työaikapankkiin säästettyä työaikaa ei huomioida
työssäoloehdon työaikaedellytysten täyttymistä selvitettäessä. Työaikapankista nostettu palkallinen vapaaaika on normaalia työssäoloehtoon luettavaa työaikaa samalla tavoin kuin esimerkiksi vuosiloma-aika.
Jotta työaikapankkiin perustuva palkallinen vapaa-aika
voitaisiin lukea työssäoloehtoon, vapaa-ajalta saadun
palkan on vastattava työssäoloehdon työaikaedellytyksen täyttävältä työajalta maksettavaa palkkaa.
Työaikapankista voidaan palkallisen vapaa-ajan lisäksi
nostaa korvauksia rahana. Kor vaus voidaan maksaa
rahana vain poikkeuksellisissa tilanteissa, joista on
sovittu työpaikkakohtaisissa sopimuksissa. Nämä tilanteet liittyvät yleensä työaikapankista eroamiseen
tai työsuhteen päättymiseen. Rahana nostettuja korvauksia vastaavaa aikaa ei lueta työssäoloehtoon. Jos
työaikapankista nostetaan rahakor vausta, tulee se
jaksottaa lomautuksen ajalle. Kor vausta vastaavaa aikaa tai jaksotusaikaa ei lueta työssäoloehtoon. Sen
sijaan esimerkiksi työaikapankin säästöihin perustuva
ennen lomautuksen alkua pidetty palkallinen vapaa
tai kahden eri lomautusjakson väliin ajoittuva palkallinen vapaa, joista saatua palkkaa ei jaksoteta, ovat
työssäoloehtoon luettavaa aikaa.
8
3. Jos jäsen vaihtaa kassaa ja vanhasta kassasta
eroamisen ja uuteen kassaan liittymisen välinen
aika on yli kuukausi, ansiopäivärahaa ei voida
myöntää ennen kuin työssäoloehto on täyttynyt
uudessa kassassa.
Jäsenen katsotaan olleen työmarkkinoilla, jos hän on ollut
työssäoloehtoon luettavassa työssä, työllistynyt yritystoiminnassa tai omassa työssä, ollut työvoimapoliittisessa toimenpiteessä tai työttömänä työnhakijana TE-toimistossa.
Työssäoloehto edellyttää lisäksi, että työstä on maksettu
vähintään työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Jos työalalla ei ole työehtosopimusta, on kokoaikatyön palkan
oltava vuonna 2011 tehdystä työstä 1071 €/kk (vuonna
2010 palkan oltava vähintään 1052 €/kk). Osa-aikatyössä
ansaittu palkka suhteutetaan tehtyihin tunteihin.
Hyväksyttäviä syitä työmarkkinoilta poissaololle ovat sairaus,
laitoshoito, kuntoutus, asevelvollisuus, siviilipalvelus, päätoimiset opinnot, työllistymistä edistävät palvelut, lapsen syntymä,
enintään 3-vuotiaan lapsen hoito tai muu näihin verrattava syy.
Työssäoloehdon menettäminen tarkoittaa sitä, että koko
34 kalenteriviikon työssäoloehto pitää kerätä uudelleen
ennen kuin palkansaajalla on oikeus päivärahaan.
Palkkatuettu työ
Työssäoloehtoon huomioidaan puolet työskentelyajan kalenteriviikkojen lukumäärästä, jos työnantaja on saanut palkkakustannuksia varten korkeinta korotettua palkkatukea. Jos
työnantaja ei ole saanut korkeinta korotettua palkkatukea,
voidaan työssäoloehtoon hyväksyä työskentelyjakson kalenteriviikot, joina työtä on ollut vähintään 18 tuntia.Tämä palkkatuki on 1.1.2006 alkaen korvannut yhdistelmätuen.
PÄIVÄRAHAOIKEUDEN ESTEET
Vuoden 2005 loppuun saakka työnantaja saattoi saada
palkkauskustannuksiin ns. yhdistelmätukea. Jos yhdistelmätukena maksettiin työmarkkinatukea ja työllistämistukea,
voidaan työssäoloehtoon lukea tästä työstä puolet kalenteriviikkojen lukumäärästä. Mikäli työnantaja sai palkkauskustannuksiin vain työmarkkinatukea, voidaan työ lukea
työssäoloehtoon kokonaisuudessaan. Nämä säännökset
yhdistelmätuesta ovat olleet voimassa 1.1.2003 alkaen.
Työttömyyspäivärahaa ei makseta seuraavissa tapauksissa:
•Olet alle 17-vuotias tai täyttänyt 65 vuotta
(lomautetuilla ja sääestepäivillä oleville voidaan
1.1.2005 alkaen maksaa työttömyyspäivärahaa
68-vuotiaaksi saakka).
•Olet päätoiminen opiskelija.
• Olet hoitovapaalla.
• Olet kieltäytynyt työstä tai koulutuksesta tai
eronnut työstä ilman pätevää syytä.
• Työllistyt omassa, puolison tai perheenjäsenen
yrityksessä.
•Saat työvoimapoliittista aikuiskoulutustukea
(ennen 1.1.2010 alkaneet koulutukset).
• Saat irtisanomisajan palkkaa tai vastaavaa
korvausta tai muuta taloudellista etuutta
työnantajalta.
• Saat vuosiloma-ajan palkkaa tai lomakorvausta
päättyneestä työsuhteesta.
• Olet työkyvytön.
• Sellaisen työriidan (lakko/työsulku) osapuolille,
joiden työsuhteen ehtoihin työriidalla on tarkoitus
saada muutoksia.
Työssäoloehdon voimassaolo
Palkansaajakassan jäsenenä hankitun 34 kalenteriviikon
työssäoloehdon voi menettää työttömyysturvalain 5 luvun säännösten mukaan seuraavissa tilanteissa:
1. Jos jäsen on työskennellyt yrittäjänä yli 18
kuukautta, ansiopäivärahaa ei voida myöntää
ennen kuin työssäoloehto on täyttynyt
yritystoiminnan jälkeen uudelleen.
2. Jos jäsen on ollut poissa työmarkkinoilta
ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta,
ansiopäivärahaa ei voida myöntää ennen kuin
työssäoloehto on työmarkkinoilta poissaolon
jälkeen täyttynyt uudelleen.
9
• Sellaisen vapaan ajalta, joka perustuu
lain tai työ- tai virkaehtosopimuksen
mukaiseen muuhun kuin lomautukseen tai
osa-aikaistamiseen perustuvaan työajan
lyhentämiseen.
• Siltä ajalta, jolle yli kahden viikon työsuhteen
päättyessä lain taikka työ- tai virkaehtosopimuksen
mukaan maksettava lomakorvaus jaksotetaan
työsuhteen päättymisestä lukien.
• Omavastuuajalta.
Lomakorvaus
Yli kaksi viikkoa kestäneen kokoaikatyön päättyessä tai
myöhemmin maksettu lomakorvaus jaksotetaan viimeisimmästä työsuhteesta saadun palkan perusteella. Tältä
jaksotusajalta ei ole oikeutta päivärahaan.
Jaksotus tehdään siten, että lomakorvauksen määrä jaetaan viimeisimmän työsuhteen päiväpalkalla. Tästä palkasta ei tehdä työntekijän eläkemaksusta ja palkansaajan
työttömyysvakuutusmaksusta johtuvaa vähennystä. Lomakorvaus jaksotetaan vastaamaan täysiä työttömyyspäiviä, joita kalenteriviikon aikana on viisi. Työttömyyspäivärahaan ei ole oikeutta myöskään siltä ajalta, jolta saat
kokoaikatyöstä ansaittua vuosiloma-ajan palkkaa.
Työriita
Työriidan aikana ei saa suorittaa päivärahaa jäsenelle, joka
on joutunut työttömäksi välittömästi työlakon tai työsulun johdosta. Sama koskee lakon tai työsulun välillistä vaikutusta, jos on pääteltävissä, että työriidan tarkoituksena
on aikaansaada muutoksia työ- ja palkkasuhteisiin.
Omavastuuaika
Omavastuuaika on seitsemän (7) täyttä työpäivää ja se asetetaan kerran 500 päivän enimmäisaikaa kohti. Omavastuupäivien ei tarvitse olla peräkkäisiä päiviä, mutta niiden tulee
kertyä kahdeksan (8) peräkkäisen kalenteriviikon aikana.
Omavastuuajan laskeminen voidaan aloittaa aikaisintaan siitä
ajankohdasta, jolloin olet ilmoittautunut TE-toimistoon työnhakijaksi. Omavastuupäivät eivät kulu mahdollisen rangaistuskarenssin tai lomakorvauksen jaksottamisen aikana.
Lyhennettyä työviikkoa tai osa-aikatyötä tekevän omavastuuaika katsotaan hankituksi, kun työttömyysaikaa on
kertynyt seitsemää täyttä työttömyyspäivää vastaava aika
kahdeksan (8) peräkkäisen kalenteriviikon aikana.
ANSIOTURVAN ABC
Omavastuuaikaan luetaan myös ne päivät, joilta henkilölle
on maksettu työttömyysetuutta työllistämistä edistävien
palveluiden ajalta. Etuutta maksetaan näissä tilanteissa
omavastuuajan estämättä. Omavastuuaikaa ei aseteta
palvelun päättymisen jälkeen siltä osin, kun se on kulunut
palvelun aikana.
Omavastuuaikaa ei aseteta, kun työnteon estymisen
syynä on työtaistelutoimenpide, jolla ei pyritä muuttamaan tai vaikuttamaan päivärahaa hakevan henkilön
työehtoihin tai työoloihin. Tällöinkin on ilmoittauduttava työnhakijaksi TE-toimistoon. Päivärahan maksaminen
voidaan aloittaa, kun oikeus saada työnantajalta palkkaa
työnteon estymisen ajalta lakkaa. Omavastuuaika pidätetään, jos hakija jää työtaistelutoimenpiteen päättymisen jälkeen työttömäksi.
Työkyvyttömyys
Työttömyysturvalain mukaan henkilöllä ei ole oikeutta
työttömyyspäivärahaan, jos hän saa sairauspäivärahaa,
kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä tai jonkin muun lain nojalla etuutta, joka myönnetään täyden
työkyvyttömyyden perusteella. Työkyvyttömyyden perusteella myönnetyn etuuden suuruudella ei ole merkitystä
ratkaistaessa sitä, onko henkilöä pidettävä työkyvyttömänä. Tältä työkyvyttömyysajalta haetaan ensisijaisesti
työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviä etuuksia.
Päivärahahakemuksessa pitää ilmoittaa työkyvyttömyydestä, vaikka työkyvyttömyyden perusteella maksettavaa
etuutta ei olisi vielä myönnetty.
Työnhakijalla, joka on
1. saanut sairauspäivärahaa enimmäisajan ja
2. jonka edelleen on katsottu olevan
terveydellisistä syistä kykenemätön työhönsä, on
oikeus työttömyyspäivärahaan, jos
3.hänen työkyvyttömyyseläkehakemuksensa on
vireillä tai hylätty.
Kaikkien edellä mainittujen edellytysten tulee täyttyä.
Edelleen työkyvyttömäksi katsotulla henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka on lääkärinlausunnon mukaan
työkyvytön.
Hakijalla on oikeus työttömyyspäivärahaan sairausvakuutuslain mukaiselta omavastuuajalta työkyvyttömyydestään huolimatta ja vaikka hän ei sairautensa vuoksi
olisi työmarkkinoiden käytettävissä tai TE-toimistossa
työnhakijana kyseisenä aikana. Työttömyysetuuden
10
myöntäminen edellyttää kuitenkin, että henkilö on
välittömästi ennen sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan alkamista saanut työttömyysetuutta. Sairausvakuutuslain mukaan sairauspäivärahaa maksetaan
työkyvyttömyyden ajalta lukuun ottamatta työkyvyttömyyden alkamispäivää ja yhdeksää sitä lähinnä seuraavaa arkipäivää.
• tapaturmavakuutuslain mukaisen elinkoron
täydennyskorkoa vastaava osa
• TEL 11 §:n mukainen rekisteröity lisäeläke
työnantajan rahoittama rekisteröimätön lisäeläke
Vaikutuksettomat etuudet
• asumistuki
• kansaneläkelain mukainen hoitotuki
• kunnan maksama omaishoidon tuki
• lapsilisä
• liikennevakuutuslain mukaiset erityiset
kustannuksen korvaukset
• perhe-eläkkeet joina pidetään myös huolto- ja
lisähuoltoeläkkeitä
• perhehoitajalain mukaiset palkkiot
• sotilasavustus
• sotilasvammalain mukainen elinkorko ja
täydennyskorko sekä erityiset kustannusten
korvaukset
• tapaturmavakuutuslain mukaiset erityiset
kustannusten korvaukset,
• tapaturmavakuutuslain mukainen haittaraha
• toimeentulotuki
• vammaistuki
• ylimääräiset sotaeläkkeet
• henkilön itselleen ottama vapaaehtoinen eläke
Estävät sosiaalietuudet
Seuraavat sosiaalietuudet estävät päivärahaoikeuden:
• äitiys-, isyys- tai vanhempainraha
• erityishoito- ja erityisäitiysraha
• koulutustuki (ennen 1.1.2010 alkaneet
koulutustuet)
• työttömyyseläke
• täysi työkyvyttömyyseläke
•täysi vanhuuseläke (lukuun ottamatta valtion
eläkelain 1295/2006 mukaista eläkettä)
• varhennettu vanhuuseläke
• yksilöllinen varhaiseläke
• takuueläke (1.3.2011 alkaen)
• eläketuki
• sairausvakuutuslain mukainen päiväraha
• tapaturmavakuutuslain mukainen päiväraha
• liikennevakuutus- ja tapaturmavakuutuslain
mukainen ansionmenetyskorvaus
• kuntoutusraha ja sitä vastaava
ansionmenetyskorvaus
• luopumistuki
• sukupolvenvaihdoseläke
Epäselvyyksien välttämiseksi ilmoita aina päivärahaa hakiessasi kaikki saamasi eläkkeet ja etuudet. Muista ilmoittaa
kassalle myös ulkomailta saamasi eläkkeet ja etuudet.
TYÖVOIMAPOLIITTISET EDELLYTYKSET
Saadakseen päivärahaa työttömän työnhakijan pitää ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon. Päivärahaa voidaan maksaa aikaisintaan siitä päivästä, kun
hakija on ilmoittautunut TE-toimistoon. Lisäksi hakijan
pitää olla työkykyinen sekä hakea kokoaikatyötä. Työvoimaviranomainen tarvitsee työsuhteen päättymisestä selvityksen, jossa on työsuhteen alkamis- ja päättymispäivä
sekä päättymisen syy.
Työvoimaviranomainen tutkii työttömyyspäivärahan saamisen työvoimapoliittiset edellytykset. Jotta kassa voi
maksaa työttömyyspäivärahaa, pitää kassalla olla työvoimaviranomaisen antama esteetön lausunto.
Työvoimaviranomainen tutkii lausuntoa antaessaan
seuraavat asiat:
Onko hakijalla esteitä työmarkkinoilla ololle?
Näitä esteitä ovat esimerkiksi ulkomaanmatka,
asevelvollisuus, siviilipalvelus, vapausrangaistus,
sairaalassa tapahtuva hoito tai muu vastaava
laitoshoito. Ulkomaan matkan ajalta voi edellä
mainituin edellytyksin kuitenkin olla oikeus
päivärahaan.
Työllistyykö hakija yritystoiminnassa? Jos hän
työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai omassa työssä,
ei oikeutta työttömyysetuuteen ole.
Onko hakija päätoiminen opiskelija? Siltä ajalta,
jona hakija on päätoiminen opiskelija, ei oikeutta
työttömyysetuuteen ole. Tämä koskee myös
päätoimisen opiskelun loma-aikoja.
Vähentävät sosiaalietuudet
Seuraavat sosiaalietuudet vaikuttavat vähentävästi päivärahan määrään:
•
kansaneläkelain 12 §:n 4 momentin mukainen
työkyvyttömyyseläke
• toisen valtion lainsäädännön mukainen
työkyvyttömyyseläke
• kotihoidon tuki (hoitoraha/hoitolisä)
•liikennevakuutuslain mukainen
ansionmenetyskorvaus ja työkyvyttömyyseläke
(ei täysi työkyvyttömyys)
• luopumiseläke
• osa-aikaeläke
• osatyökyvyttömyyseläke
• sotilasvammalain mukainen päiväraha
• tapaturmavakuutuslain mukainen
• päiväraha ja tapaturmaeläke
Onko hakija työmarkkinoiden käytettävissä?
Jos hakija itse asettaa sellaisia rajoituksia,
jotka estävät tarjotun työn vastaanottamisen
yleisesti sovellettavin ehdoin tai osallistumisen
koulutukseen, hän ei ole työmarkkinoiden
käytettävissä.
Työstä eroaminen ja erottaminen sekä pätevä
syy työstä eroamiseen. Jos hakijalla on ollut
pätevä syy työstä eroamiseen taikka hänen
työsopimuksensa on päätetty ilman omaa syytä,
työvoimaviranomainen antaa hakijalle esteettömän
lausunnon.
11
ANSIOTURVAN ABC
Työmarkkinoilta poissaolo. Työvoimaviranomainen
tutkii, onko hakija ollut työmarkkinoilla vähintään 6
viikkoa edellisen 6 kuukauden aikana.
Kieltäytyminen työstä, koulutuksesta
työnhakusuunnitelmasta taikka työllistymistä
edistävästä toimenpiteestä.
Työllistymistä edistävän toimenpiteen
keskeyttäminen taikka työnhakusuunnitelman
toteuttamisen laiminlyönti.
Työssäkäyntialue
Pääsääntöisesti et voi työnhakijana kieltäytyä työssäkäyntialueelta tarjotusta työstä työttömyysturvaa menettämättä.
Työvoimaviranomainen antaa työttömyyskassaa sitovan
lausunnon asiasta. Työssäkäyntialueiden määritelmä on
muuttunut 10.5.2010 lukien. Aiemmin käytössä olleista
kuntapohjaisista työssäkäyntialueista on luovuttu. Henkilön
työssäkäyntialue on 10.5.2010 lukien hänen asuinpaikastaan 80 kilometrin etäisyydelle ulottuva alue.
Työssäkäyntialueella tarkoitetaan aluetta, jolta työttömän
työnhakijan on lähtökohtaisesti oltava valmis ottamaan tarjottu työ vastaan ja osallistumaan työllistymistä edistäviin
palveluihin. Lisätietoa asiasta löytyy osoitteesta www.mol.fi
Ulkomaanmatka
Lyhyen, satunnaisen ulkomaanmatkan ajalta voit saada
työttömyyspäivärahaa seuraavin edellytyksin:
• O
let työmarkkinoiden käytettävissä eli olet
ilmoittanut matkasta etukäteen TE-toimistolle.
• Olet tavoitettavissa eli olet ilmoittanut
yhteystiedot matkan aikana.
• Kykenet kohtuullisessa ja tavanomaisessa ajassa
ottamaan vastaan työtä tai koulutusta.
• Matkan kesto on noin yksi viikko (6 maksupäivää) vuoden aikana ja kohde EU/ETA-maat
(seuramatkakohteet).
Päätoiminen opiskelija
Päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan. Työvoimaviranomainen tutkii opiskelun
luonteen ja antaa lausunnon päivärahan maksamisen
edellytyksistä. Opintojen aloittamisesta tulee siis ilmoittaa TE-toimistoon. Pääsääntöisesti opiskelu katsotaan
12
päätoimiseksi silloin, kun se on esteenä kokopäivätyön
vastaanottamiselle.
Päätoimisena opiskeluna pidetään korkeakoulu- ja ammattikorkeakouluopintoja. Myös lukio-opinnot ovat päätoimista opiskelua, jos niiden laajuus on vähintään 75
kurssia. Sisäoppilaitoksessa järjestettyä lukiokoulutusta
pidetään niin ikään päätoimisena opiskeluna. Ammatilliset
ja muut opinnot ovat päätoimisia silloin, kun opintoja on
opintosuunnitelman mukaan keskimäärin vähintään viisi
opintopistettä tai kolme opintoviikkoa opiskelukuukaudessa tai opintojen laajuus on vähintään 25 viikkotuntia.
Opiskelun päätoimisuutta arvioitaessa otetaan huomioon muun muassa opetussuunnitelman laajuus, opintojen
vaatima työmäärä ja opiskelun sitovuus. Harrastusluonteista opiskelua ei pidetä päätoimisena.
Opiskelu on päätoimista siihen saakka, kun opinnot ovat
todisteellisesti päättyneet. Opiskelun päättymisestä tulee
esittää tutkinto- tai muu todistus.
Työtön henkilö on voinut 1.1.2010 alkaen opiskella omaehtoisesti tietyin edellytyksin menettämättä oikeuttaan ansiopäivärahaan. Lue lisää kohdasta ”Omaehtoinen opiskelu”
Työvoimaviranomaisen lausunnon perusteella
määrättävä määräaika eli karenssi
työnantaja ja työntekijä ovat sopineet työnteon keskeyttämisestä tietyksi ajaksi (ns. lepäävä työsuhde), ei työntekijällä
ole tälle ajalle ammattitaitosuojaa.
Kokoaikatyöstä ei voi kieltäytyä palkkaa ja päivärahaa
vertailemalla. Työtön työnhakija voi kieltäytyä vain osa-aikatyöstä menettämättä päivärahaoikeuttaan. Osa-aikatyö
tarkoittaa työtä, jossa työaika on enintään 75 % kokoaikatyön työajasta.
Edellä esitettyjä periaatteita sovelletaan myös silloin, jos
ilman pätevää syytä kieltäydyt sellaisesta työvoimaviranomaisten osoittamasta koulutuksesta, jonka aikana oma ja
huollettaviesi toimeentulo on kohtuullisesti turvattu, tai jos
ilman pätevää syytä olet eronnut tai joutunut eroamaan
koulutuksesta.
Jos olet ollut työmarkkinoilla vähemmän kuin kuusi viikkoa kuuden kuukauden aikana etkä voi esittää hyväksyttävää syytä poissaololle, et ole oikeutettu työttömyyspäivärahaan 60 päivän ajalta siitä päivästä lukien, jolloin tulet
uudelleen työmarkkinoille. Jos toistuvasti ilman pätevää
syytä kieltäydyt vastaanottamasta työtä tai menemästä
koulutukseen tai menettelystäsi muutoin voidaan päätellä, ettet halua vastaanottaa Sinulle sopivaksi katsottavaa
työtä tai osallistua soveltuvaan koulutukseen, Sinulla ei
ole oikeutta työttömyyspäivärahaan, ennen kuin olet ollut työssä tai koulutuksessa vähintään kolme kuukautta.
Työvoimaviranomainen asettaa erikseen määrätyissä tilanteissa määräajan, eli karenssin. Tämän karenssin ajalta työttömällä työnhakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.
Karenssi määrätään seuraavissa tilanteissa.
Palkka €/kk
Päiväraha €/pv
•Jos olet eronnut työstäsi ilman pätevää syytä tai
olet itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen,
Sinulla ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan
90 päivän ajalta. Jos työ olisi kestänyt enintään
viisi päivää, et ole oikeutettu päivärahaan 30
päivän ajalta.
•Jos omalla menettelylläsi aiheutat sen, että
työsopimusta ei synny, Sinulla ei ole oikeutta
työttömyyspäivärahaan 60 päivältä. Jos työ
olisi kestänyt enintään viisi päivää, et ole
oikeutettu työttömyyspäivärahaan 30 päivän
ajalta.
Päivärahaoikeutta menettämättä voit kolmen ensimmäisen työttömyyskuukauden aikana kieltäytyä työstä, jota ei
voida ammattitaitosi perusteella pitää Sinulle sopivana. Jos
1 000 €
1 200 €
1 400 €
1 600 €
1 800 €
2 000 €
2 200 €
2 500 €
3 000 €
3 500 €
4 000 €
4 500 €
5 000 €
6 000 €
34,32 €
38,35 €
42,38 €
46,42 €
50,45 €
54,48 €
58,51 €
64,56 €
72,47 €
76,95 €
81,43 €
85,91 €
90,39 €
99,35 €
PÄIVÄRAHAN SUURUUS
Ansiopäiväraha lasketaan vakiintuneen palkkasi pohjalta.
Vakiintuneena palkkatulona pidetään ennakonpidätyksen
alaista palkkaa, josta vähennetään lomaraha tai lomaltapaluuraha ja lomakorvaus.
Vakiintunut palkka lasketaan pääsääntöisesti työttömyyttä edeltäneiden, työssäoloehtoon oikeuttavien 34 kalenteriviikon palkan perusteella. Huomaa, että kahdesta tai
useammasta osa-aikatyöstä saatu palkka luetaan vakiintuneena pidettävään palkkatuloon alan enimmäistyöaikaan
asti, korkeintaan kuitenkin 40 viikkotuntiin saakka.
Jos työ ja siitä saatava palkkatulo on ollut kausiluonteista,
päiväraha määräytyy vuositulon kuukautta kohti lasketusta määrästä. Vuositulon määrittäminen on poikkeussäännös ja sen soveltaminen edellyttää työn kausiluonteisuuden lisäksi sitä, että tehty työmäärä ja sitä kautta ansiot
ovat olleet työjakson aikana huomattavasti tavanomaista
korkeammat. Tällaisen työn tekijöitä voivat olla esim. asfalttimiehet ja matkailukeskusten työntekijät.
Päivärahan suuruus määritellään uudelleen aina, kun
uusi työssäoloehto on täyttynyt, jolloin päivärahan perusteena oleva palkka lasketaan näiden 34 kalenteriviikon ajalta. Uusien tulotietojen perusteella määräytyvä
työttömyyspäiväraha on kuitenkin aina vähintään 80 %
Korotetulla
ansio-osalla €/pv
Muutosturvan
ansio-osalla €/pv
36,70 €
41,85 €
47,01€
52,16 €
57,31 €
62,46 €
67,62 €
75,35 €
86,27 €
94,11 €
101,95 €
109,79 €
117,63 €
133,31 €
38,13 €
43,96 €
49,78 €
55,61 €
61,43 €
67,26 €
73,08 €
81,82 €
93,98 €
102,38 €
110,79 €
119,19 €
127,59 €
144,39 €
Esimerkkejä päivärahan suuruudesta ilman lapsikorotuksia 1.1.2011 alkaen.
13
ANSIOTURVAN ABC
(ns. suojasääntö) aiemmin määritellystä päivärahasta
edellyttäen, että uusi työssäoloehto on täyttynyt ennen
500 päivän enimmäisajan täyttymistä. Vertailu tehdään ilman lapsikorotusta. Päiväraha ei voi olla pienempi kuin
peruspäiväraha.
Ansiopäivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti työttömyyttä edeltäneiltä vähintään 34 kalenteriviikolta saadusta vakiintuneena pidettävästä palkkatulosta. Keskimääräinen päiväpalkka saadaan jakamalla palkkatulo ajanjaksoon
sisältyvillä työpäivillä.
Jos saat päivärahaa ns. lisäpäiväoikeuden perusteella, päivärahaa ei kuitenkaan määritellä uudelleen, vaikka työssäoloehto täyttyisi.
Niissä tapauksissa, joissa työssäoloehdon kertymisen tarkastelujaksoa on voitu pidentää hyväksyttävästä syystä
(kts. tarkastelujakson pidentäminen), tehdään ansaittuun
palkkaan TEL-eläkeindeksin mukainen tarkistus.
Yrittäjänä työskentelyn vaikutusta päivärahaoikeuteen ja
päivärahan määrään on selostettu tarkemmin Yrittäjyys
-kohdassa. Valtioneuvoston asetuksella on säädetty vakiintuneesta palkkatulosta ja siinä huomioon otettavista
tuloista ja niiden selvittämisestä palkkatodistuksella tai
verotustiedoin sekä vuositulon määrittämisestä. Asetus
löytyy YTK:n kotisivuilta Lait ja asetukset -kohdasta.
Ansiopäivärahaan voidaan maksaa korotusosia, joko korotettuna ansio-osana tai muutosturvan ansio-osana. Lue
aiheesta lisää kohdista korotettu ansio-osa ja muutosturvan ansio-osa.
Kuukausipalkkasi perusteella laskien saat arvion ansiopäivärahasi määrästä seuraavasti: Vähennä ensin kuukausipalkastasi 3,67 % eläke- ja työttömyysvakuutusmaksua
vastaavana osuutena. Päiväpalkan saat jakamalla näin saamasi summan 21,5 päivällä. Vähennä sitten päiväpalkasta
perusosa 25,74 €. Ota erotuksesta 45 prosenttia ja lisää
siihen perusosa 25,74 €. Summa muodostaa ansiopäivärahan. Huomaa siis, että palkastasi on vähennettävä 3,67
%. Puolison tulot eivät vaikuta työttömyyskassan jäsenen
ansiopäivärahaan.
Laskentaesimerkki (ilman lapsikorotuksia)
Lapsikorotus
Jos Sinulla on huollettavana alle 18-vuotiaita lapsia, päiväraha maksetaan korotettuna lapsikorotuksella. Sen suuruus on vuonna 2011 yhdestä lapsesta 4,88 €, kahdesta
lapsesta yhteensä 7,16 € ja kolmesta tai useammasta lapsesta yhteensä 9,23 €.
Oman päivärahasi suuruuden voit laskea kassan päivärahalaskurilla
(www.ytk.fi ).
Kuukausipalkka 1.500 €
•vähennetään 3,67 % eläke- ja työttömyysvakuutusmaksua
•päiväpalkka (1.444,95 € : 21,5 pvä)
= 67,21 €/pvä
• peruspäiväraha 25,74 € + ansio-osa
[0,45 x (67,21 – 25,74)]
= päivärahan määrä 44,40 €
Päivärahan laskenta
Ansiopäiväraha muodostuu voimassaolevan peruspäivärahan suuruisesta perusosasta ja ansio-osasta. Kun palkka
kuukaudessa on suurempi kuin 105-kertainen perusosa,
ansio-osa on rajan ylittävältä päiväpalkan osalta 20 prosenttia (kts. myös korotettu ansio-osa ja muutosturvan
ansio-osa).
Vuonna 2011 peruspäiväraha on 25,74 € ja ansio-osa 45
prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta.
Ansioon suhteutettu päiväraha voi lapsikorotuksineen
olla enintään 90 prosenttia vakuutetun päiväpalkasta ja
vähintään mahdollisella lapsikorotuksella korotetun perusosan suuruinen.
14
PÄIVÄRAHAN KESTO
enimmäisajan täyttymistä ja hän on ollut työssä viisi (5)
vuotta viimeisen kahdenkymmenen (20) vuoden aikana.
Päivärahaa maksetaan enintään 500 työttömyyspäivältä. Työ-, omavastuu- ja korvauspäivien määrä kunakin kalenteriviikkona saa olla enintään viisi. Enimmäismaksuaikaan luetaan myös työllistymistä edistävän
palvelun aikana maksetut päivät sekä ns. sopimusvaltiossa maksetut työttömyyspäivät.
Uuden 500 päivän enimmäismaksuajan laskeminen
alkaa aina, kun 34 kalenteriviikon työssäoloehto täyttyy 28 kuukauden aikana päivärahan maksukauden alkamisen jälkeen. Tällöin sovelletaan ns. suojasääntöä,
mikä merkitsee sitä, että uudelleen määritelty päiväraha on vähintään 80 % aikaisemmin maksetusta
ansiopäivärahasta. Ansiopäiväraha on vähintään peruspäivärahan suuruinen.
Sen jälkeen kun 500 päivän enimmäismaksuaika on
täyttynyt, ansiopäivärahaoikeus voi alkaa uudestaan
34 kalenteriviikon työssäoloehdon ker tymisen jälkeen. Työssäoloehdon tulee ker tyä 28 kuukauden aikana ja siihen voidaan ottaa huomioon myös ennen
500 päivän täyttymistä tehty työ, jota ei ole aikaisemmin luettu työssäoloehtoon. Tällöin ei sovelleta
ns. suojasäännöstä.
Enimmäisajan täytyttyä Kela voi maksaa työmarkkinatukea, joka on peruspäivärahan suuruinen. Oikeus
ansiopäivärahaan alkaa vasta sen jälkeen, kun olet uudelleen täyttänyt työttömyysturvalain edellyttämän
työssäoloehdon.
Lisäpäiväoikeus
Ansiopäivärahaa voidaan maksaa tietyin edellytyksin
500 päivän enimmäisajan estämättä ns. lisäpäiviltä
seuraavasti:
Vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneiltä henkilöiltä
edellytetään lisäpäiväoikeuden saamiseksi, että henkilö on täyttänyt 59 vuotta ennen kuin 500 päivän
enimmäismaksuaika on täyttynyt ja että hän on ollut
työssä viisi (5) vuotta viimeisen kahdenkymmenen
(20) vuoden aikana. Tällöin päivärahaa voidaan maksaa sen kalenterikuukauden loppuun, jona hän täyttää
65 vuotta.
Vuonna 1950 - 1954 syntyneillä on oikeus lisäpäiviin,
jos henkilö on täyttänyt 59 vuotta ennen päivärahan
15
Vuoden 1955 jälkeen syntyneillä on oikeus lisäpäiviin, jos
henkilö täyttää 60 vuotta ennen enimmäisajan täyttymistä ja hän on ollut työssä viisi (5) vuotta viimeisen kahdenkymmenen (20) vuoden aikana.
Ennen vuotta 1950 syntyneet
Jos vuonna 1949 tai aikaisemmin syntynyt henkilö täyttää
60 vuotta ennen enimmäisajan täyttymistä, maksetaan
päivärahaa sen kuukauden loppuun, jolloin 500 päivän
enimmäisaika täyttyy. Tämän jälkeen hänen on mahdollista hakea työttömyyseläkettä.
TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄT PALVELUT
Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksetaan ansiopäivärahaa, johon henkilöllä olisi oikeus työttömänä ollessaan. Lisäksi tältä ajalta voidaan maksaa korotettua ansio-osaa tai muutosturvan ansio-osaa ja ylläpitokorvausta.
Työllistymistä edistävästä palvelusta sovitaan TE-toimiston kanssa. Henkilön tulee hakea ansiopäivärahaa etuushakemuksella myös työllistymistä edistävien palvelujen
ajalta ja pitää työnhaku voimassa TE-toimistossa. Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta etuutta voidaan
maksaa omavastuuaikaan, korvauksettoman määräaikaan, työssäolovelvoitteen tarveharkintaan tai ammatilliseen koulutukseen liittyvistä rajoituksista huolimatta.
Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettava ansiopäiväraha kerryttää 500 päivän enimmäisaikaa.
Työllistymistä edistäviä palveluja ovat:
•julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain
mukainen työvoimapoliittinen aikuiskoulutus ja
omaehtoinen koulutus,
• työkokeilu,
• työelämävalmennus,
• työharjoittelu,
• työ- ja koulutuskokeilu,
• maahanmuuttajien rinnasteiset toimenpiteet,
sekä kuntouttava työtoiminta.
ANSIOTURVAN ABC
Omaehtoinen koulutus
KOROTETTU ANSIO-OSA
Omaehtoinen opiskelu voidaan katsoa työllistymistä
edistäväksi palveluksi seuraavilla edellytyksillä:
Sinulla voi olla oikeus korotettuun ansio-osaan kolmessa
tilanteessa:
• Opiskelija on vähintään 25-vuotias.
• TE-toimisto arvioi opiskelun
tarkoituksenmukaiseksi.
•Opiskelu parantaa olennaisesti mahdollisuuksia
työllistyä avoimilla markkinoilla.
•Opiskelusta sovitaan työnhakusuunnitelmassa tai
työllistymissuunnitelmassa.
1. Työttömyyden alkaessa
Olet ollut työsuhteessa vähintään 3 vuotta yhden tai
useamman työnantajan palveluksessa ennen työttömyyspäivärahaoikeuden alkamista.
Etuutta voidaan maksaa enintään 24 kuukautta.
Ylläpitokorvaus
Ylläpitokorvausta maksetaan työllistymistä edistävien
palvelujen ajalta matka- ja muiden ylläpitokustannusten
korvauksena. Ylläpitokorvaus on 9 euroa päivässä. Jos
koulutus järjestetään työssäkäyntialueen ulkopuolella,
maksetaan ylläpitokorvaus korotettuna, jolloin se on 18
euroa päivässä. Jos koulutus tapahtuu työssäkäyntialueella,
mutta kotikunnan ulkopuolella ja koulutuksesta aiheutuu
majoituskustannuksia, joista on esitetty luotettava selvitys,
voidaan ylläpitokorvaus maksaa myös korotettuna.Ylläpitokorvauksesta ei pidätetä ennakonpidätystä. Ylläpitokorvausta ei makseta työ- ja koulutuskokeilun ajoilta.
Työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa korotettuna
työttömyyden alkaessa enintään 20 päivän ajan.
Korotettua ansio-osaa ei makseta tämän kohdan perusteella, jos henkilöllä on oikeus korotettuun ansioosaan kohdan kaksi (pitkän työuran perusteella), ellei
korotettua ansio-osaa ole maksettu vähintään yhdeltä päivältä pitkän työuran perusteella ja henkilö on
tämän jälkeen täyttänyt uuden työssäoloehdon.
2. Pitkän työuran päätyttyä
Olet menettänyt työsi taloudellisilla tai tuotannollisilla
perusteilla tai olet irtisanoutunut lomautuksen
kestettyä yhdenjaksoisesti yli 200 päivää ja Sinulla
on ennen työsuhteen päättymistä työssäoloaikaa
yhteensä vähintään 20 vuotta ja kassan jäsenyyttä
vähintään 5 vuotta.
Korotettua ansio-osaa voidaan maksaa tällä perusteella
enintään 100 päivää. Mikäli olet riitauttanut työsuhteesi
päättymisperusteen, maksetaan korotettua ansio-osaa
vasta, kun asia on lopullisesti ratkaistu.
35 prosenttia. Korotettuun ansio-osaan ei sovelleta ns. 90
prosentin sääntöä, vaan ansiopäiväraha voi lapsikorotuksineen olla yhtä suuri kuin ansiopäivärahan perusteena
oleva päiväpalkka, kuitenkin vähintään mahdollisella lapsikorotuksella korotetun perusosan suuruinen.
Muutosturvan ansio-osan suuruus ja kesto
MUUTOSTURVAN ANSIO-OSA
Sinulla on oikeus muutosturvan ansio-osaan, kun
•kuulut muutosturvan piiriin ja Sinulla on oikeus
työllistymisohjelmaan,
•Sinulla on voimassa oleva työllistymissuunnitelma
tai sitä korvaava suunnitelma ja
•Olet ollut työttömyyskassan jäsenenä
vähintään 34 viikkoa, jonka aikana olet täyttänyt
työssäoloehdon.
Muutosturvan ansio-osa on 65 % päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Jos palkka on suurempi kuin 105-kertainen perusosa, on lisän suuruus tämän rajan ylittävältä
päiväpalkan osalta 37,5 %.
Muutosturvan ansio-osaa voidaan maksaa enintään 200
päivältä. Muutosturvan ansio-osaa maksetaan myös
työllistymissuunnitelmassa tai työllistymissuunnitelmaa
korvaavassa suunnitelmassa sovittujen palvelujen väliseltä ajalta, jos palvelujen välinen aika on enintään seitsemän (7) kalenteripäivää. Muutosturvan ansio-osaa ei
makseta kuitenkaan henkilölle, joka saa päivärahaa lisäpäiviltä tai on päätoiminen yrittäjä.
Muutosturvaan liittyvä työllistymissuunnitelma tai sitä
korvaava suunnitelma laaditaan TE- toimistossa yhdessä
työnhakijan kanssa viipymättä, kun työnhakija sitä pyytää.
Pyyntö työllistymisohjelman laatimiseksi on esitettävä
työvoimaviranomaiselle viimeistään 30 päivän kuluessa
työsuhteen päättymisestä, lomautusilmoituksen antamisesta tai siitä, kun lomautus on kestänyt yli 180 päivää.
Työllistymissuunnitelma voidaan laatia jo irtisanomisaikanakin eli työsuhteen kestäessä.
OIKEUS SOVITELTUUN PÄIVÄRAHAAN
Työllistymisohjelmaan on oikeus kun seuraavat edellytykset täyttyvät:
Työttömyyskassan jäsenenä Sinulla on oikeus soviteltuun
päivärahaan seuraavissa tapauksissa:
3. Työllistymistä edistävien toimenpiteiden ajalta
Osallistut työllistymistä edistävään toimenpiteeseen,
josta on sovittu TE- toimiston laatimassa työllistymissuunnitelmassa tai työllistymissuunnitelmaa korvaavassa suunnitelmassa, eikä Sinulla ole oikeutta
muutosturvan ansio-osaan. Korotettua ansio-osaa
voidaan maksaa myös palvelujen väliseltä ajalta, jos
palvelujen väli on enintään 7 kalenteripäivää. Korotettua ansio-osaa voidaan työllistymistä edistävän
palvelun ajalta maksaa enintään 200 päivää.
• työsuhteesi on irtisanottu tuotannollisista tai
taloudellisista syistä ja Sinulla on työssäoloaikaa
vähintään kolme vuotta, tai
• määräaikainen työsuhteesi samaan työnantajaan
on kestänyt yhdenjaksoisesti vähintään kolme
vuotta, tai
• olet ollut samaan työnantajaan määräaikaisissa
työsuhteissa yhteensä 36 kuukautta viimeksi
kuluneen 42 kuukauden aikana, tai
• työsuhteesi on ollut määräaikainen ja Sinulla
on työssäoloaikaa samaan tai eri työnantajaan
vähintään 5 vuotta työsuhteen päättymistä
edeltäneen 7 vuoden aikana, tai
• Sinut lomautetaan vähintään 180 päiväksi ja
Sinulla on lomautusilmoituksen antohetkellä
työssäoloaikaa vähintään kolme vuotta, tai
Korotetun ansio-osan suuruus
Ansiopäivärahan korotettu ansio-osa on 57,5 prosenttia
päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Kun palkka kuukaudessa on suurempi kuin 105-kertainen perusosa, korotettu ansio-osa on rajan ylittävältä päiväpalkan osalta
16
• olet ollut yhdenjaksoisesti lomautettuna 180
päivää ja Sinulla on työssäoloaikaa vähintään
kolme vuotta, tai
• olet lomautettuna itse irtisanoutunut
lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti vähintään
200 päivää ja Sinulla on työssäoloaikaa vähintään
kolme vuotta.
17
1.Teet osa-aikaista työtä. Oikeutta ei kuitenkaan
ole, jos osa-aikaisuus perustuu Sinun aloitteestasi
tapahtuneeseen työajan lyhentämiseen.
2.Päivittäistä tai viikoittaista työaikaasi on lyhennetty
lomautuksen johdosta.
Kun työaikaa lyhennetään lomautuksen
johdosta yhdellä tai useammalla päivällä
kalenteriviikossa, eikä työaika ylitä 80 %
kokoaikaisen työntekijän viikkotyöajasta,
maksetaan työttömät päivät täyttä
työttömyyspäivärahaa. Poikkeus koskee vain
niitä lomautuksia, jotka on toteutettu kokonaisia
päiviä lomauttamalla. Säännöstä sovelletaan
1.1.2012 saakka.
ANSIOTURVAN ABC
3. Jos työntekosi on estynyt toisten työntekijöiden
työtaistelutoimenpiteen takia, jolla ei kuitenkaan
ole riippuvuussuhdetta Sinun työehtoihisi tai
työoloihisi.
4.Olet vastaanottanut enintään kaksi viikkoa kestävän
kokoaikatyön.
Sovittelujakso
Sovittelussa huomioon otettava tulo
Päivärahan suuruus
Pääsääntö on, että sovittelujaksona käytetään kuukautta,
kalenterikuukautta tai neljää peräkkäistä kalenteriviikkoa
(maanantaista sunnuntaihin) palkanmaksujaksosta riippuen. Tämä on tavanomainen sovittelujakso.
Sovittelussa otetaan huomioon sovittelujaksolta saatu palkka tai muu työn perusteella saatu ansiotulo.
Soviteltavaa tuloa ovat siten esimerkiksi työstä saatu
peruspalkka, erilaiset korvaukset ja lisät kuten ylityökorvaus, varallaolokorvaus, iltalisä, yötyölisä, provisiot,
lomaraha, lomakorvaus palkkaan rinnastettavat palkkiot jne.
Sovitellun päivärahan suuruus määräytyy hakijan normaalin päivärahan pohjalta. Jos päiväraha on myönnetty
korotetulla ansio-osalla tai muutosturvan ansio-osalla,
myös soviteltua päivärahaa maksetaan korotettuna.
ns.
Erityistä sovittelujaksoa, joka on aina tavanomaista sovittelujaksoa lyhyempi, käytetään silloin, kun edellä mainittuun tavanomaiseen sovittelujaksoon sisältyy sellaisia
aikoja, joilta ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan (esim.
omavastuuaika, lomakorvauksen jaksotusaika).
Osa-aikatyöllä tarkoitetaan työsuhteessa tehtyä työtä,
jossa työaika on enintään 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta. Jos
työaikaa on lyhennetty lomautuksen johdosta yhdellä
tai useammalla päivällä kalenteriviikossa, on työajan
tarkastelu 80 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta (lomautuksissa,
jotka sijoittuvat ajalle 4.1.2010 – 1.1.2012).
Erityinen sovittelujakso muodostetaan em. tapauksissa
haku- ja maksujakson niistä osista, joilta on oikeus saada
työttömyyspäivärahaa. Jos työttömyyspäivärahan maksamisen esteenä on se, että työnhaku ei ole voimassa,
käytetään kuitenkin tavanomaista sovittelujaksoa. Erityistä
sovittelujaksoa voidaan käyttää myös silloin, kun halutaan,
että sovittelujakso vastaa jatkossa palkanmaksujaksoa. Esimerkiksi osa-aikatyön alkaessa voidaan käyttää erityistä
sovittelujaksoa.
5.Sinulla on tuloa yritystoiminnasta tai omasta
työstä
Vain edellä esitetyissä
sovittelutilanteesta.
tapauksissa
on
kyse
Lomautus tarkoittaa, että työsuhteen kestäessä
työnantaja voi lomauttaa Sinut tuotannollisista tai
taloudellisista syistä. Lomautus voi toteutua viikoittaista tai päivittäistä työaikaa lyhentämällä taikka
lomautus voi olla kokoaikainen. Kokoaikaiseksi lomautukseksi katsotaan yhtäjaksoinen kalenteriviikon
kestävä lomautus, jolloin olet kokonaan työtön. Päiväraha maksetaan kokoaikaisen lomautuksen aikana täysimääräisenä. Päiväraha voidaan maksaa täysimääräisenä myös ns. sääestepäiviltä rakennus- ja
metsäaloilla.
Kokoaikatyöllä tarkoitetaan työsuhteessa tehtyä työtä, jossa työaika ylittää 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta. Jos
työsuhde kestää yli kaksi viikkoa, ei työssäoloajalta
ole oikeutta soviteltuun päivärahaan. Sivutoimisesta
yritystoiminnasta tai omasta työstä työttömyyden aikana saatu tulo otetaan huomioon päivärahaa maksettaessa. Päätoimisella yrittäjällä ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan. Työvoimaviranomainen ratkaisee,
onko yrittäjyys päätoimista vai sivutoimista. Oma työ
on ansiotarkoituksessa harjoitettua toimintaa, jota ei
yleisesti tehdä yrittäjänä eikä työsuhteessa. Esimerkiksi erilaisista toimeksiantosuhteista saatuja palkkioita ja tekijänoikeuskor vauksia voidaan pitää omasta
työstä saatuna tulona.
18
Työajan tarkastelujakso
Osa-aikatyössä ja satunnaisessa työssä työaikaa tarkastellaan sovittelujaksoittain. Jos työaikaasi on lyhennetty lomautuksen johdosta, työajan tarkastelujakso on
kalenteriviikko.
Siinä tapauksessa, että osa-aikatyössä tai satunnaisessa työssä käytetään tavanomaista kuukauden tai neljän
peräkkäisen kalenteriviikon sovittelujaksoa, työajan tarkastelujaksonakin käytetään tätä jaksoa. Jos käytetään
lyhyempää eli erityistä sovittelujaksoa, myös työaikaa tarkastellaan tältä lyhyemmältä jaksolta.
Oikeutta soviteltuun työttömyyspäivärahaan ei ole, jos
työaika työajan tarkastelujakson aikana ylittää 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän
työajasta. Lyhennetylle työviikolle lomautetulla työntekijällä (työntekijä on lomautettu kokonaisiksi työpäiviksi) ei ole oikeutta päivärahaan, jos työaika kalenteriviikossa ylittää 80 prosenttia alalla sovellettavasta
kokoaikaisen työntekijän työajasta kalenteriviikossa.
Työaikaa laskettaessa otetaan huomioon todelliset
työtunnit ja niitä verrataan kokoaikaisen työntekijän
enimmäistyöaikaan. Jos alalla ei ole työehtosopimusta,
vertailu tehdään työaikalain mukaiseen säännölliseen
työaikaan.
Tulot osoitetaan työnantajan laatimalla palkkatodistuksella tai palkanmaksujaksolta saadulla palkkalaskelmalla. Päivärahahakemuksessa pitää ilmoittaa hakujaksolla
tehdyt työtunnit ja niiden tulee vastata palkkalaskelman tietoja.
Kun käytetään erityistä sovittelujaksoa (=alle kuukausi
tai neljä peräkkäistä kalenteriviikkoa), soviteltava tulo
muutetaan laskennallisesti vastaamaan kuukausituloa.
Laskennallinen työtulo saadaan ker tomalla päiväpalkka luvulla 21,5. Päiväpalkka saadaan jakamalla työstä
saatu tulo sovittelujaksoon sisältyvien laskennallisten
työpäivien määrällä siten, että kalenteriviikossa on viisi
laskennallista työpäivää
Yritystoiminnan tulot voidaan sovitella verotustietojen
tai muun luotettavan selvityksen perusteella. Työttömyyskassa käyttää yritystulon sovittelussa huomioon
otettavien tulojen arvioinnissa verotuksen tietoja aina,
kun se on mahdollista. Vahvistetun verotuksen tietoja ei voida käyttää, kun kysymys on aloittavasta yritystoiminnasta tai kun yritystoiminta on verotuksen
vahvistamisen jälkeen muuttunut oleellisesti. Kun työttömyyskassa ei voi käyttää tulojen arvioinnissa verotuksen tietoja, arvioidaan tuloja kuitenkin mahdollisimman pitkälle verotuksen sääntöjen mukaan.
Kaikki liike- ja ammattitoiminnan harjoittajat ovat kirjanpitovelvollisia, jolloin tulojen arviointi perustuu esitettyihin tuloslaskelmiin. Jos kysymys on sovittelun piirissä
olevasta omasta työstä, joka on niin pienimuotoista, että
sitä voidaan pitää vain itsenäisenä tulonhankkimistoimintana (pääsääntöisesti erilaiset verkostomarkkinointityöt), on toiminnan harjoittajan pidettävä toiminnastaan
niin sanottua muistiinpanokirjaa, johon aikajärjestyksessä merkitään tulot ja menot. Sovittelussa huomioon
otettavien tulojen arviointi perustuu näissä tilanteissa
muistiinpanokirjaan merkittyihin tulo- ja menotietoihin,
joita arvioidaan verotuksen sääntöjen mukaan.
19
Sovitellun päivärahan määrä lasketaan siten, että puolet (50%) sovittelujakson aikana saadusta tulosta vähennetään täysimääräisestä päivärahasta. Soviteltu
päiväraha ja puolet saadusta tulosta voivat yhteensä nousta määrään, joka olisi muutoin voitu maksaa
päivärahana. Soviteltu päiväraha lapsikorotuksineen
voi kuitenkin yhdessä tulojen kanssa olla enintään
90 % päivärahan perusteena olevasta päiväpalkasta.
Tämä on ns. 90-prosentin sääntö. Jos edellä mainittua
90-prosentin sääntöä noudatettaessa soviteltua päivärahaa jäisi maksettavaksi vähemmän kuin soviteltuna
peruspäivärahana olisi voitu maksaa, maksetaan päiväraha sovitellun peruspäivärahan suuruisena. Tätä sanotaan ver tailusäännöksi.
Laskentaesimerkkejä
Sovittelu pääsäännön mukaan:
Osa-aikatyössä oleva henkilö on hakenut ansiopäivärahaa 1.–31.1.2011 väliseltä ajalta. Palkkatodistuksen
mukaan hän on saanut palkkaa edellä mainitulta ajalta
250,00 euroa.
Osa-aikatyön perusteella hakijalla on oikeus saada soviteltua ansiopäivärahaa ja sovittelujaksona voidaan käyttää
päivärahan hakujaksoa. Hakijan ansiopäivärahan perusteena olevaksi päiväpalkaksi on määritelty 53,09 euroa.
Päiväpalkan perusteella ansiopäivärahan määräksi on laskettu 38,47 euroa.
Sovitellun ansiopäivärahan määrää laskettaessa otetaan huomioon puolet (50 %) sovittelujakson aikana
saadusta työtulosta. Tässä tapauksessa 250,00 euroa
kuukaudessa, joka muutetaan päiväkohtaiseksi käyttämällä jakajaa 21,5. Päiväpalkka on ollut 11,63 euroa,
josta sovittelussa otetaan huomioon puolet eli 5,82
euroa päivässä. Täysimääräisestä ansiopäivärahasta
(38,47 euroa) vähennetään sovittelussa huomioon
otettava tulo 5,82 euroa. Soviteltua ansiopäivärahaa
voidaan maksaa 1.-31.1.2011 väliseltä ajalta 32,65
euroa päivässä. Hakija saa soviteltua ansiopäivärahaa yhteensä 685,65 euroa (21x32,65). Kun otetaan
huomioon työstä saatu palkka, hakijan kokonaistulot
ANSIOTURVAN ABC
1.-31.1.2011 väliseltä ajalta ovat yhteensä 935,65 euroa (250,00+685,65). Mikäli hakija olisi ollut kokonaan
työtön, hän olisi ansainnut kyseiseltä ajalta 807,87 euroa (21x38,47).
Sovittelussa käytetty ns. 90 prosentin sääntöä/vertailusääntöä
• perustepalkka kuukaudessa 2.400 €
• palkasta tehtävä tel-vähennys 3,67 %
• päivärahan perusteena oleva palkka 107,53 €/pv
• työstä saatu tulo kuukaudessa 1.182,50 €
• työstä saatu tulo päivässä
55,00 €/pv
• ansiopäivärahan suuruus 62,55 €/pv
• lapsikorotus kahdesta lapsesta 7,16 €/pv
• sovittelussa huomioon 50 % 27,50 €/pv
• soviteltu päiväraha ilman
90 %:n sääntöä 42,21 €
• 90 % päivärahasi perusteena
olevasta palkasta 96,78 €/pv
• ansiopäiväraha lapsikorotuksineen ja
sovittelujakson tulo yhteensä
97,21 €
• ansiopäiväraha kun 90 %:n
sääntöä sovelletaan 41,78 €
Laskenta
pääsäännön mukaan Laskenta 90 % säännön mukaan Laskenta vertailusäännön mukaan 69,71 €/pv
27,50 €/pv
42,21 €/pv
96,78 €/pv
55,00 €/pv
41,78 €/pv
32,76 €/pv
15,12 €/pv
17,64 €/pv
Vaikutus 500 päivän kertymään
Soviteltuna maksettu päiväraha kerryttää päivärahan
enimmäismaksuaikaa siten, että se muunnetaan täysiksi
työttömyyspäivärahapäiviksi. Muuntaminen tehdään niin,
että sovittelujaksolta maksettu soviteltu päiväraha jaetaan
täysimääräisellä päivärahalla (vrt. esimerkki). Myös mahdollisesti korotettuna maksettu soviteltu päiväraha kerryttää enimmäisaikaa samalla tavoin kuin korottamaton
päiväraha eli korotusta ei tässä oteta huomioon.
20
Esimerkki: Hakijan päiväraha on 42,05 €/pv ja ansio sovittelujaksolla 336,00 €, josta 50 % vaikuttaa maksettavan päivärahan määrään. Hakijan päiväpalkka on siis ollut
15,63 €, josta sovittelussa otetaan huomioon puolet eli
7,82 €. Sovitellun päivärahan määrä on siis ollut 34,23
€/ pv. Maksettavien päivien lukumäärä on kuukaudessa
ollut 23, jolloin hakijalle maksetaan etuutta 787,29 € (23
x 34,23 €). Vaikutus 500 päivän kertymään on 19 päivää
(787,29 : 42,05).
voi ilmoittaa helposti työtuntilistan mukaan, jonka työnantaja allekirjoittaa. On oman etusi mukaista, että kassa
saa tarvitsemansa selvityksen työssäoloehtoon oikeuttavista työviikon tunneista.
Työssäoloehdon kertyminen
Päivärahan ennakkomaksu
Työssäoloehtoa on käsitelty ansiosidonnaisen päivärahan
yhteydessä. Kassa on velvollinen seuraamaan jatkuvasti
uuden työssäoloehdon kertymistä.
Työttömyyskassa voi maksaa päivärahaan ennakkomaksuna
ilman päätöstä, jos hakijalla on työvoimapoliittinen lausunto
tai hänet on lomautettu tarkistusilmoituksella ja hakijalla on
todennäköisesti oikeus ansiopäivärahaan. Lain mukaan työttömyyskassalla on aina oikeus päättää, maksaako se ennakkoa ja kuinka paljon ennakkoa maksetaan. Ennakkoa voidaan
maksaa enintään kahdelta kuukaudelta ja sitä maksetaan ilman päätöstä. Etuudesta annetaan päätös vasta varsinaisen
hakemuksen käsittelyn yhteydessä ja maksettu ennakko kuitataan maksettavaksi tulevasta päivärahasta.
Työssäoloehtoa kertyy, kun kalenteriviikoittainen työaika
yhdessä tai useammassa työssä on vähintään 18 tuntia ja
palkka työehtosopimuksen mukainen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan on oltava vuonna
2011 vähintään 1071 €/kk (vuonna 2010 palkan oltava
vähintään 1052 €/kk). Tätä määrää korotetaan työntekijäin eläkelaissa tarkoitetulla palkkakertoimella.
Jos teet työtä vain osa-aikaisesti, palkka voidaan suhteuttaa
tehtyyn työaikaan. Lisäksi edellytetään, että palkasta suoritetaan asianmukaisesti verot ja muut ns. lakisääteiset maksut.
Seuranta tärkeää
Pätkätöille ominaiset lyhyet työsuhteet edellyttävät työssäoloehtoon oikeuttavan työn seurantaa.Tämä helpottaa mahdollisen päivärahahakemuksesi käsittelyä, ja toisaalta kassa saa
tehdyksi rekistereihin lain edellyttämät seurantatiedot.
Kassan tarvitsemat tiedot
Toimita kassalle päivärahahakemuksen yhteydessä palkka- ja työtodistus, josta käyvät ilmi työnantajan yhteystiedot, työsuhteen kesto, maksettu palkka ja työsuhteen
päättymisen syy (esim. määräaikaisuus tai irtisanominen).
Mikäli Sinut on irtisanottu, kassa tarvitsee myös irtisanomisilmoituksen. Edellä mainittujen tietojen perusteella
kassa voi tarkistaa mm. työssäoloehdon ja palkkaminimin
täyttymisen. Muistathan pyytää tarvittavat todistukset
aina työn päättyessä, niin vältytään ”vanhojen asioiden”
muistelemiselta.
Kassa tarvitsee myös tiedot viikoittain tehdyistä työtunneista. Ellei niistä ole mainintaa palkkatodistuksessa, ne
Ole itsekin tarkkana, että verot ja muut ns. lakisääteiset
maksut otetaan huomioon palkkaa maksettaessa, ja vaadi
selvitys niistä. Näin vältytään yllättäviltä tilanteilta laskettaessa työssäoloehtoa kerryttävää työtä.
Vuorotteluvapaa
Vuorotteluvapaalla tarkoitetaan työntekijän ja työnantajan vapaaehtoiseen sopimiseen perustuvaa järjestelyä,
jossa työntekijä vuorottelusopimuksen mukaisesti määräaikaisesti vapautuu palvelussuhteeseen kuuluvien tehtävien suorittamisesta. Työnantajan on samalla sitouduttava
vastaavaksi ajaksi palkkaamaan TE-toimistossa työttömänä työnhakijana oleva henkilö.
Työssäoloedellytys
Vuorotteluvapaan edellytyksenä on lisäksi, että olet
työskennellyt saman työnantajan palveluksessa yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta ennen vuorotteluvapaan alkamista. Tähän ajanjaksoon voi sisältyä enintään
30 kalenteripäivää palkatonta poissaoloa. Sairaudesta tai tapaturmasta johtuvat poissaolot rinnastetaan
työssäoloon.
Lisäksi edellytetään, että edellä mainittu työ on ollut kokoaikatyötä, mikä tarkoittaa, että työaikasi on tullut olla yli
75 prosenttia kokoaikatyöntekijän työajasta.
Vuorotteluvapaan kesto
Vuorotteluvapaan kesto on vähintään 90 kalenteripäivää
yhdenjakoisesti ja yhteensä enintään 359 kalenteripäivää.
Vuorotteluvapaa voidaan sopia pidettäväksi useammassa
jaksossa, mutta tällöinkin kunkin jakson tulee olla vähintään
90 kalenteripäivän pituinen. Vuorotteluvapaan jaksottamisesta on sovittava vuorottelusopimuksessa ennen vapaan
aloittamista.
Vuorotteluvapaan pidentämisestä on sovittava kaksi
kuukautta ennen sovitun vuorotteluvapaan päättymistä.
Vuorotteluvapaa on kuitenkin pidettävä kokonaisuudessaan kahden vuoden kuluessa sen alkamisesta eikä sen
yhteenlaskettu kesto saa ylittää vuorotteluvapaan enimmäiskestoa. Vuorotteluvapaalle voit päästä uudelleen, kun
edellisen vuorotteluvapaan päättymisen jälkeen on kertynyt työeläkelakien mukaista työhistoriaa viisi (5) vuotta.
Työhistoriaedellytys
Vuorotteluvapaan edellytyksenä on, että olet tehnyt työeläkelakien mukaista työtä 10 vuotta ja/tai
1.1.2007 alkaen sinulla on työeläkkeeseen oikeuttavia
ansioita yhteensä 10 vuoden ajalta. Myös yrittäjänä
tehty työ luetaan työhistoriaan. Työntekoon voidaan
rinnastaa myös muuta kuin em. työeläkelakien mukaista aikaa kuten perhevapaa-aikaa, asevelvollisuusaikaa, siviilipalvelusaikaa ja työsopimuslakiin tai työ- ja
virkaehtosopimukseen perustuvaa hoitovapaa-aikaa.
Enintään neljännes ajasta voi olla tällaista rinnastettavaa aikaa.
21
ANSIOTURVAN ABC
YRITTÄJIEN TYÖTTÖMYYSTURVASTA
Vuorottelusopimus
Rajoitukset
Työnantajan tulee tehdä vuorottelijan kanssa kirjallinen
vuorottelusopimus, jossa työnantaja sitoutuu palkkaamaan sijaisen. Tämä sopimus sekä työsopimus tai muu
luotettava selvitys siitä, että sijainen on palkattu vuorotteluvapaan ajaksi, on toimitettava TE-toimistolle ennen
vuorotteluvapaan alkamista.
Oikeutta vuorottelukorvaukseen ei ole ajalta, jolta saat
työnantajaltasi palkkaa, olet kokoaikatyössä yli kaksi
viikkoa toisen työnantajan palveluksessa, saat sairauspäivärahaa tai täyden työkyvyttömyyden perusteella
maksettavaa muuta etuutta tai äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa. Vuorotteluvapaan aikana saatu palkka ja muu
työtulo sekä eräät lakisääteiset etuudet otetaan huomioon vuorottelukorvauksen määrää laskettaessa samoin
kuin työttömyysturvalaissa säädetään sovitellun päivärahan maksamisesta.
Vuorottelukorvauksen suuruus
Vuorottelukorvauksen täysi määrä on 70 prosenttia
siitä työttömyyspäivärahasta ilman korotusosia, johon
olisit oikeutettu työttömäksi jäädessäsi. Korvaus on 80
prosenttia työttömyyspäivärahasta, jos olet ollut vähintään 25 vuotta työssäoloedellytykset täyttävässä työssä.
Lapsikorotuksia eikä muita korotusosia oteta huomioon.
Korvauksen perusteena oleva työttömyyspäiväraha lasketaan vuorottelijan vähintään 52 viikon ajalta saamasta
palkkatulosta, joka on vuorotteluvapaata edeltäviltä täysiltä palkanmaksukausilta. Palkkatuloihin ei lueta niitä luontaisetuja, joiden saaminen vuorottelusopimuksen mukaan
jatkuu vuorotteluvapaa aikana.
Yrittäjien työttömyysturva yrittäjäkassoista
Sinut katsotaan työttömyysturvassa yrittäjäksi, jos olet YELtai MYEL- vakuutusvelvollinen. Sinut katsotaan yrittäjäksi
myös muun eläkevakuutuksen piiriin kuuluessasi, jos
1.työskentelet johtavassa asemassa yrityksessä,
josta omistat yksin vähintään 15 % taikka jos
omistat yhdessä perheesi kanssa tai Sinun
perheesi omistaa vähintään 30 % yhtiöstä
2. työskentelet yrityksessä, josta omistat yksin taikka
yhdessä perheesi kanssa tai perheesi omistaa
vähintään 50 % yhtiöstä
3. työskentelet muussa yrityksessä tai yhteisössä,
jossa Sinulla tai perheenjäsenilläsi tai Sinulla
yhdessä perheenjäsentesi kanssa on vastaava
määräämisvalta
Hakeminen
Vuorottelukorvausta haetaan erillisellä lomakkeella, jota
on saatavana TE-toimistoista. Vuorotteluvapaasta saa lisätietoja TE-toimistoista tai työvoimahallinnon kotisivuilta
www.mol.fi. Vuorottelukorvauksen suuruuden voit laskea
.
kassan kotisivuilla olevalla päivärahalaskurilla
Omistusosuutta laskettaessa otetaan huomioon myös
välillinen toisten yritysten ja yhteisöjen kautta tapahtuva omistaminen, jos Sinä tai perheenjäsenesi tai yhdessä
perheenjäsentesi kanssa omistat väliyhteisöstä vähintään
puolet tai Teillä on vastaava määräämisvalta.
Olet johtavassa asemassa, jos olet osakeyhtiön toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen tai jos olet osakeyhtiössä tai
muussa yrityksessä tai yhteisössä vastaavassa asemassa.
Palkka €/kk
1 000 €
1 200 €
1 400 €
1 600 €
1 800 €
2 000 €
2 200 €
2 500 €
3 000 €
3 500 €
4 000 €
4 500 €
5 000 €
6 000 €
Päiväraha €/pv
Vuorottelu 70 %
Vuorottelu 80 %
Perheenjäseneksi katsotaan henkilön kanssa samassa taloudessa asuva puoliso, lapset ja vanhemmat.
34,32 €
38,35 €
42,38 €
46,42 €
50,45 €
54,48 €
58,51 €
64,56 €
72,47 €
76,95 €
81,43 €
85,91 €
90,39 €
99,35 €
24,02 €
26,85 €
29,67 €
32,49 €
35,31 €
38,14 €
40,96 €
45,19 €
50,73 €
53,86 €
57,00 €
60,14 €
63,27 €
69,54 €
27,46 €
30,68 €
33,91 €
37,13 €
40,36 €
43,58 €
46,81 €
51,65 €
57,97 €
61,56 €
65,14 €
68,73 €
72,31 €
79,48 €
Huomaa, että pelkkä yrityksen tai sen osan omistaminen
ei tee Sinusta yrittäjää. Olennaista on, että myös työskentelet yrityksessä edellä mainitulla tavalla.
Vuorottelukorvauksen määrä vuonna 2011.
22
Yrittäjien työttömyysturvasta huolehtivat Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT), puh. (09) 622 4830 ja Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien työttömyyskassa (AYT),
puh. (09) 2535 3100.
Yrittäjäkassaan voi liittyä Suomessa vakinaisesti asuva
yrittäjä, joka ei ole täyttänyt 68 vuotta ja jolla on vähintään 8.520 euron vuosituloon perustuva lakisääteinen
eläkevakuutus.
Aikaisemmin palkansaajana ollut henkilö voi yritystoiminnan aloittaessaan säilyttää palkansaajakassan jäsenyyden
23
enintään 18 kuukautta. Palkansaajakassan jäsenenä ei kuitenkaan voi kerätä yrittäjän työssäoloehtoon vaadittavaa
yrittäjätyötä, joten sen keräämiseksi pitää siirtyä yrittäjäkassaan. Mikäli yrittäjäksi siirtyvä palkansaajakassan jäsen siirtyy yrittäjäkassaan kuukauden kuluessa yrittäjäksi
ryhtymisestä ja palkkatyön lopettamisesta, voi hän saada
palkansaajakassasta mukaansa enintään 6 kuukautta yrittäjän työssäoloehtoon hyväksi luettavaa aikaa.
Palkansaajasta yrittäjäksi
Henkilö voi pääsääntöisesti työskennellä yrittäjänä 18
kuukautta menettämättä oikeuttaan palkansaajan ansiopäivärahaan. Jos henkilö on kuitenkin yrittäjäksi ryhdyttyään liittynyt heti yrittäjäkassan ja täyttänyt yrittäjäkassan
jäsenenä yrittäjän työssäoloehdon, hän menettää myös
oikeutensa palkansaajan ansiopäivärahaan. Jos palkansaajakassasta yrittäjäkassaan siirtynyt jää työttömäksi ennen
kuin hän on täyttänyt yrittäjän työssäoloehdon, hänellä
on oikeus siihen työttömyyspäivärahaan, joka hänelle
maksettaisiin, jos hän olisi edelleen palkansaajakassan jäsen. Edellä tarkoitettua jälkisuojaa sovelletaan, jos henkilö
on palkansaajakassasta erottuaan kuukauden kuluessa
liittynyt yrittäjäkassaan. Yrittäjäksi siirtynyt henkilö voi siis
18 kuukauden ajan valita, onko hän palkansaaja- vai yrittäjäkassan jäsen ja tänä jälkisuoja-aikana työttömäksi jäädessään hänelle maksetaan palkansaajan ansiopäiväraha
siitä kassasta, jonka jäsen hän on.
Yrittäjän työssäoloehto täyttyy kuitenkin vain yrittäjäkassan jäsenyyden aikana tehdystä yrittäjätyöstä, jolloin
mahdollinen 18 kuukauden yrittäjätyö palkansaajakassan
jäsenenä ei kerrytä yrittäjän työssäoloehtoa.
Yrittäjästä palkansaajaksi
Jos yrittäjän työssäoloehdon yrittäjäkassan jäsenenä täyttänyt henkilö siirtyy palkansaajakassan jäseneksi, hänen oikeutensa yrittäjän työttömyyspäivärahaan päättyy, kun hän
täyttää palkansaajakassan jäsenenä palkansaajan työssäoloehdon. Tällöin yrittäjän työssäoloehdon tarkastelujakso
alkaa siitä, kun henkilö on uudelleen liittynyt yrittäjäkassaan.
Jos yrittäjäkassasta palkansaajakassaan siirtynyt jää työttömäksi ennen kuin hän on täyttänyt palkansaajan työssäoloehdon, hänellä on oikeus siihen työttömyyspäivärahaan, joka hänelle maksettaisiin, jos hän olisi edelleen
yrittäjäkassan jäsen. Edellä tarkoitettua jälkisuojaa sovelletaan, jos henkilö on yrittäjäkassasta erottuaan kuukauden
kuluessa liittynyt palkansaajakassaan.
ANSIOTURVAN ABC
ULKOMAILLA TYÖSKENTELY JA
TYÖTTÖMYYSTURVA
Ulkomailla työskentelyn jälkeen työttömyysturva voi olla
erilainen riippuen siitä, missä asemassa henkilö on lähtenyt ulkomaille ja mihin hän on lähtenyt. Tilanteet voidaan
jakaa seuraaviin neljään ryhmään:
1. Työskentely lähetettynä työntekijänä
a. EU/ETA-maassa, jolloin Eläketurvakeskus
(ETK) antaa todistuksen lähetetyn työntekijän
asemasta
b. Ei-sopimusmaassa, jolloin KELA antaa
todistuksen lähetetyn työntekijän asemasta
2. Työskentely EU/ETA-maassa ei-lähetettynä
työntekijänä, eli paikallisen työnantajan
palveluksessa
3. Työskentely muussa sopimusmaassa
ei-lähetettynä työntekijänä
4. Työskentely muussa kuin sopimusmaassa
ei-lähetettynä työntekijänä
Lähetetty työntekijä
Kun henkilö lähtee lähetettynä työntekijänä töihin
joko sopimusmaahan tai ei-sopimusmaahan, ulkomailla tehty työ otetaan huomioon työssäoloehdossa, kuten otetaan Suomessakin tehty työ. Työnantajan
pitää maksaa pakolliset työantajamaksut Suomeen ja
suomalaisen kassan jäsenyys pitää säilyttää. Jos ulkomailla työskentelyn jälkeen jää työttömäksi, kassalle
pitää toimittaa palkkatodistus tästä ulkomaan työstä
sekä ETK:n tai KELA:n todistus siitä, että on ollut lähetetty työntekijä.
Lähetetyksi työntekijäksi katsotaan henkilö, joka tekee
palkkatyötä ja jonka työnantaja Suomessa lähettää hänet työhön ulkomaille ja maksaa palkan tämän ulkomaan
työskentelyn ajan. Henkilön tulee kuulua lähtömaan eli
Suomen sosiaaliturvajärjestelmänpiiriin.
Ulkomaan työskentely saa kestää enintään vuoden, mutta aikaa voidaan hakemuksesta pidentää pääsääntöisesti
enintään viiteen vuoteen saakka. ETK antaa todistuksen
niiden maiden osalta, joiden kanssa Suomella on joko
monenvälinen tai kahdenkeskinen sosiaaliturvasopimus.
KELA antaa todistuksen kolmansien maiden osalta, joiden kanssa Suomella ei ole sosiaaliturvasopimusta. Mikäli
työskentely ulkomailla kestää yli viisi vuotta, pitää Suomen sosiaaliturvan piiriin kuulumista hakea uudelleen.
24
Työ EU- tai ETA-maassa
Työntekijän on työttömyysturvan saamiseksi oltava vakuutettu pääsääntöisesti siinä maassa, jossa hän työskentelee. Kun työntekijä lähtee työhön toiseen EU/
ETA-maahan, tulee hänen ensisijaisesti liittyä työskentelymaan työttömyysvakuutuksen piiriin. Jos työntekijä asuu
siis vakituisesti Suomessa ja työskentelee ulkomailla, hänen on pääsääntöisesti hankittava työttömyysvakuutus
työskentelymaassa.
Työssäoloehtoon Suomessa hyväksytään
• Suomessa tehty työ
• EU/ETA-maassa tehty työ
• lähetettynä työntekijänä tehty työ
työskentelyjakson pitää olla. Suomessa edellytetään
neljän viikon työskentelyä, eli henkilön on työskenneltävä Suomessa vähintään neljän viikon ajan sellaisessa
työssä, joka kerää työssäoloehtoa, jonka jälkeen työssäoloehdossa huomioidaan EU/ETA-maassa tehty työ.
Ansiosidonnaisen päivärahan perusteena oleva palkka
kuitenkin määritellään tästä Suomessa tehdystä vähintään neljän viikon työstä. Jos EU/ETA-maassa työskentely on kestänyt alle vuoden, ei tätä neljän viikon
työskentelyä kuitenkaan edellytetä. Tällöin ansiosidonnaisen päivärahan perusteena oleva palkka määritellään ulkomailla tehdystä työstä.
Eräistä työntekijäryhmistä on erityismääräyksiä. Tällaisia
ryhmiä ovat:
•
kuljetusyritysten matkustava henkilökunta, johon
sovelletaan yleensä kuljetusyritysten kotimaan
lainsäädäntöä
• laivalla työskentelevät henkilöt, joihin sovelletaan
pääsääntöisesti sen EU-maan lainsäädäntöä,
jonka lippua alus käyttää
• julkisyhteisöjen palveluksessa olevat lähetetyt
työntekijät, jotka kuuluvat ilman aikarajoitusta
työnantajan kotivaltion sosiaaliturvan piiriin
työskennellessään toisessa EU-maassa.
Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa on vapaaehtoinen työttömyyskassojen hoitama työttömyysvakuutusjärjestelmä.
Näissä maissa työntekijän pitää hakeutua työttömyyskassan jäseneksi, jotta pääsee ansioturvan piiriin. Muissa
maissa on yleinen työttömyysvakuutus, jolloin työssä olevat ovat automaattisesti sen piirissä.
EU-maita ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso- Britannia ja Pohjois-Irlanti (lukuun ottamatta
Kanaalisaaria), Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tsekin
tasavalta, Unkari ja Viro. ETA-maita ovat Islanti, Liechtenstein ja Norja. Sveitsi ei ole EU/ETA-maa, mutta sen
kanssa on ollut voimassa sopimus vapaasta liikkumisesta
1.6.2002 lähtien.
Kun henkilö palaa työskentelyn jälkeen takaisin Suomeen,
EU/ ETA-maassa hankitut vakuutus- ja työskentelykaudet
voidaan lukea Suomessa työssäoloehtoon, mikäli palkkaja työtodistusten lisäksi kassalle toimitetaan U1 -lomake
(EU-maat) tai E301-todistus (ETA-maat) työskentelymaan viranomaiselta. Lisäksi edellytetään, että henkilö on
liittynyt Suomessa työttömyyskassaan kuukauden kuluessa siitä, kun hän lakkasi olemasta työskentelymaan työttömyysturvan piirissä. Tästä syystä ulkomailta palatessa
työttömyyskassan jäseneksi voi liittyä myös työttömänä
ollessa.
Työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä on lisäksi yleensä se, että henkilö on tietyn ajan työskennellyt siinä maassa, josta hän hakee työttömyysturvaa.
EU/ETA-maat voivat itse määritellä, kuinka pitkä tämän
Pohjoismaisessa sosiaaliturvasopimuksessa on sovittu paluuoikeudesta, joka parantaa henkilöiden asemaa työttömyysturvan osalta, jos he ovat pohjoismaisia paluumuuttajia. Sopimuksen mukaan henkilöltä ei edellytetä neljän
viikon työskentelyä ennen päivärahaoikeuden saamista,
jos hän on viiden vuoden kuluessa ollut työttömyyskassan jäsen, työskennellyt vähintään yhden viikon ajan
palkansaajana tai vähintään yhden jakson yrittäjän työssäoloehtoa kerryttävässä työssä taikka saanut työttömyysetuuksia, joihin ei lueta työmarkkinatukea. Työnhakijalla
on siis oikeus ansiopäivärahaan muiden edellytysten täyttyessä heti palatessaan työstä muusta Pohjoismaasta, jos
hän on ns. paluumuuttaja.
Ruotsissa ja Tanskassa on samanlainen kassajärjestelmään
perustuva työttömyysvakuutus kuin Suomessa. Näissä
maissa tehdystä työstä työssäoloehtoon hyväksytään siis
vain kassan jäsenenä tehty työ. Muiden Pohjoismaiden
osalta hyväksytään kaikki työssäoloehdon täyttävä työ.
Pohjoismaasta toiseen siirtyessä tulee uuden maan kassaan liittyä kahdeksan viikon kuluessa, jos on ns. paluumuuttaja, muussa tapauksessa liittymisen on tapahduttava
kuukauden kuluessa.
25
Työ muussa kuin sopimusmaassa
Kun henkilö on ollut työssä ns. kolmansissa maissa paikallisen työnantajan palveluksessa, hänen pitää Suomeen
palattuaan tarkistaa, pidetäänkö häntä ulkomaan työskentelyn aikana Suomessa asuvana henkilönä. KELA tekee
päätöksen siitä, pidetäänkö henkilöä Suomessa asuvana.
Jos ulkomailla työskentely on kestänyt yli vuoden, ei henkilöä pääsääntöisesti pidetä Suomessa asuvana. Tällöin
hän tulee oikeutetuksi työttömyyspäivärahaan vasta, kun
on täyttänyt uudelleen työssäoloehdon. Jos taas henkilö
saa Suomeen palatessaan KELA:n todistuksen siitä, että
häntä pidetään edelleen Suomessa asuvana, kassa voi
maksaa päivärahaa seuraavien edellytysten täyttyessä:
•
työskentely ulkomailla on kestänyt enintään
vuoden
• hakija on säilyttänyt kassajäsenyyden Suomessa
• työssäoloehto on täyttynyt ennen ulkomaille
lähtöä
Kolmannessa maassa työskentely voi siis pidentää tarkastelujaksoa, jos työtä on tehty siinä määrin ja palkkaa
maksettu niin paljon, että vastaava työ Suomessa tehtynä
keräisi työssäoloehtoa.
Vakuutus- ja työskentelykausien siirto
Työskentelykausien siirtäminen Suomeen edellyttää, että
Suomessa työttömyyskassan jäseneksi liitytään kuukauden kuluessa siitä, kun työskentelymaan työttömyysturvajärjestelmään kuuluminen päättyi. Pohjoismaiden välillä
tämä siirtymäaika on kahdeksan viikkoa, jos on pohjoismainen paluumuuttaja. Jos liittyminen tapahtuu myöhemmin, ei työssäoloehtoon voida lukea toisessa maassa tehtyä työtä. Koska siirtymäaika on näin lyhyt, voi ulkomailta
tullessa kassaan liittyä myös työttömänä ollessaan.
Työssäolokaudet hyväksytään Suomessa työssäoloehtoon vain, kun työskentelykausista esitetään sen maan
viranomaisen antama U1 -lomake (EU-maat) tai E301todistus (ETA-maat), jossa työtä on tehty. Lomake on
aina työskentelymaan viranomaisen kielellä annettu ja se
on kaikissa EU/ETA-maissa ulkonäöltään samanlainen, eli
tarvittavat tiedot ovat aina samassa paikassa. Ruotsissa
ja Tanskassa työttömyyskassa antaa todistuksen. Norjassa todistusten antaminen on keskitetty Grense tjänsten
i Morokulien Infocenter -toimistolle. Muissa Euroopan
maissa paikallinen työvoimaviranomainen antaa todistuksen. Todistus voidaan antaa toiseen EU/ETA-maahan
ANSIOTURVAN ABC
työhön lähdettäessä tai se voidaan pyytää tarvittaessa
myöhemminkin. Yleensä todistusta tarvitaan vasta, jos
kohdemaassa jäädään työttömäksi, eikä siellä ole työskennelty työssäoloehtoon vaadittavaa aikaa.
Jos Suomeen palaava työnhakija on jo saanut toisessa
EU/ETA-maassa päivärahaa, lasketaan ne Suomessa työttömyysturvalain mukaiseen 500 päivän enimmäismaksuaikaan. Toisessa maassa otettu omavastuuaika siirtyy
myös, vaikka se olisi ollut lyhyempi kuin Suomessa vaadittava omavastuuaika. Toisessa maassa hankitut työskentelykaudet otetaan huomioon myös silloin, kun tarkistetaan,
onko työssäoloehto täyttynyt uudelleen, jolloin päivärahan perusteena oleva palkka määritellään uudestaan ja
enimmäismaksuaika aloitetaan alusta.
Päivärahan perusteena oleva tulo
Työttömyyspäivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti
niistä ansioista, jotka on ansaittu siinä valtiossa, joka vastaa etuuden myöntämisestä. Päivärahan suuruus määrätään siten Suomessa ansaittujen tulojen perusteella, kun
työskentely Suomessa on kestänyt vähintään neljä viikkoa.
Alle vuoden EU/ETA-maassa kestäneen työskentelyn jälkeen ei vaadita neljän viikon työskentelyä Suomessa, joten palkka määritellään ulkomaan työn tulosta.
Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen mukaan henkilöllä on viiden vuoden paluumuutto- oikeus, joten toisesta
Pohjoismaasta palatessa palkka määritellään tästä toisessa
Pohjoismaassa ansaitusta tulosta. Kun palkka määritellään
ulkomaan työn tulosta, muunnetaan ulkomaille ansaittu
tulo hakemuksen käsittelypäivänä voimassa olevalla kurssilla Suomen viralliseksi valuutaksi. Vaihtokurssi määritellään EU:n Virallisessa lehdessä kolmen kuukauden välein.
Työnhaku EU -maassa
Kokonaan työttömänä työnhakijana voi lähteä toiseen
EU-maahan työhakuun lähtömaan kustantamalla työttömyysturvalla, jos
•
on ollut työttömänä työnhakijana neljä viikkoa
ennen lähtöä,
• ei ole työvoimapoliittisessa karenssissa ja
•rekisteröityy työnhakijaksi seitsemän päivän
kuluessa siinä jäsenvaltiossa, johon muuttaa.
Oikeus etuuksiin jatkuu enintään kolme kuukautta, ellei
lähtömaan enimmäisaika täyty ennen tätä. Päivärahan
26
saamiseksi tarvitaan lähtömaan viranomaisen antaman
U2 -lomake, josta ilmenevät mm. päivä, josta lähtien henkilö ei enää ole lähtömaan työmarkkinoiden käytettävissä
ja määräaika työnhakijaksi ilmoittautumiselle kohdemaassa sekä etuuden maksamisen enimmäisaika.
Suomessa työttömyyskassa antaa U2 -lomakkeen omille
jäsenilleen. Toisessa EU-maassa työskenneltyään työhakija
voi myös Suomeen palatessaan käyttää työnhakumahdollisuutta hyväksi. Esimerkiksi, jos työskenneltyään toisessa
EU-maassa yli vuoden ja jäätyään siellä työttömäksi, työnhakija voi neljän viikon työttömyyden jälkeen tulla Suomeen työnhakuun kolmeksi kuukaudeksi, jonka kuluessa
pyrkii keräämään Suomessa neljän viikon työssäolon. Tämän neljän viikon työssäolon keräämisen jälkeen työnhakija on oikeutettu työttömyysturvaan Suomessa.
Työnhakija voi työnhakumatkan aikana myös siirtyä halutessaan maasta toiseen. Tällöin oikeus työttömyysetuuteen ratkaistaan Euroopan parlamentin ja neuvoston antamien asetusten mukaisesti riippuen siitä, mihin maahan
työnhakija kulloinkin siirtyy. Oleellista työnhakijan kannalta on tällöin noudattaa kunkin työnhakumaan kansallisia
säännöksiä työnhakuun liittyen.
Jos työnhakija ei saa työtä toisesta EU-maasta, on hänen
palattava Suomeen ja ilmoittauduttava TE-toimistoon
U2 -lomakkeen voimassaoloajan kuluessa, jotta oikeus
työttömyyspäivärahaan säilyy keskeytyksettä. Mikäli TEtoimistoon ilmoittautuminen tapahtuu vasta lomakkeen
voimassaolon päätyttyä, päivärahaa ei makseta, ennen
kuin työnhakija on ollut työssä tai koulutuksessa neljä
viikkoa.
Ulkomailla oleskelu ilman työttömyysturvalain tarkoittamaa hyväksyttävää syytä on aina rinnastettava kotimaassa
tapahtuvaan ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneeseen
työmarkkinoilta poissaoloon. Jos henkilö on yli kuusi
kuukautta poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää
syytä, ei hänellä ole oikeutta työttömyyspäivärahaan ennen kuin hän on täyttänyt työssäoloehdon uudelleen. Siten esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa aviopuolisot
muuttavat yhdessä ulkomaille ja vain toinen puoliso työllistyy siellä, ei mukana muuttaneella puolisolla ole oikeutta työttömyyspäivärahaan kotimaahan paluun jälkeen, jos
ulkomailla oleskelu on kestänyt yli kuusi kuukautta. Jos
työmarkkinoilta poissaololle on puolison osalta henkilökohtainen hyväksyttävä syy, esimerkiksi alle 3-vuotiaan
lapsen hoito tai opiskelu, ei uuden työssäoloehdon täyttämistä edellytetä.
Työnhaku Islannissa, Liechtensteinissa,
Norjassa ja Sveitsissä
EU:n ulkopuolisiin ETA-maihin (Islanti, Liechtenstein ja
Norja) sekä erillisen sopimuksen perusteella Sveitsiin sovelletaan ns. vanhaa asetusta (ETY N:o 1408/71). Lisäksi tätä vanhaa asetusta sovelletaan ns. kolmannen maan
kansalaisiin, jotka ovat jonkin EU/ETA-maan sosiaaliturvalainsäädännön piirissä. Kokonaan työttömänä työnhakijana voi lähteä työhakuun näihin edellä mainittuihin maihin
työnhakumaan kustantamalla työttömyysturvalla, jos
•on ollut työttömänä työnhakijana neljä viikkoa
ennen lähtöä,
• ei ole työvoimapoliittisessa karenssissa ja
•rekisteröityy työnhakijaksi seitsemän päivän
kuluessa siinä jäsenvaltiossa, johon muuttaa.
Oikeus etuuksiin jatkuu enintään kolme kuukautta, ellei
työttömyysetuudelle säädetty enimmäisaika täyty ennen
tätä. Päivärahan saamiseksi tarvitaan lähtömaan viranomaisen antaman E303 -todistus, josta ilmenevät mm.
päivä, josta lähtien työnhakija ei enää ole lähtömaan
työmarkkinoiden käytettävissä ja määräaika työnhakijaksi
ilmoittautumiselle kohdemaassa sekä etuuden maksamisen enimmäisaika. Suomessa työttömyyskassa antaa E303
-todistuksen omille jäsenilleen.
Työttömyyspäiväraha maksetaan työnhakumatkan ajalta
työnhakumaasta. Mikäli siis työnhakumaa on Islanti, Liechtenstein, Norja tai Sveitsi, maksaa työnhakumaan viranomainen työttömyyspäivärahaa sen suuruisena, mihin
työnhakijalla olisi oikeus Suomessa.
YK:n rauhanturvaajana tehty työ, joka siis hyväksytään
työssäoloehdon täyttäväksi työksi. Se aika, jonka henkilö on työskennellyt sellaisten kansainvälisten järjestöjen palveluksessa, joihin Suomi valtiona osallistuu,
pidentää henkilön työssäoloehdon tarkastelujaksoa. Se
siis pidentää sitä 28 kuukauden tarkastelujaksoa, jonka
aikana henkilön pitää täyttää 34 kalenteriviikon työssäoloehto. Tarkastelujaksoa voidaan enimmillään pidentää seitsemän vuotta. Tällaisia järjestöjä on esimerkiksi
YK ja sen erityisjärjestöt. Sen sijaan esimerkiksi Punainen Risti ja erilaiset ystävyysseurat eivät ole valtioiden
välisiä järjestöjä, joten työskentely näissä ei pidennä
tarkastelujaksoa.
Palkkaturva
Jos työsuhteesta on työnantajan konkurssin tai muun
maksukyvyttömyyden vuoksi jäänyt saamatta työsuhteesta johtuvia saatavia, voi niitä hakea tietyin edellytyksin
palkkaturvasta.
Saatavan tulee olla selvä ja riidaton. Palkkaturvana voidaan maksaa vain sellainen saaminen, jota koskeva hakemus on jätetty kolmen (3) kuukauden kuluessa saamisen
erääntymisestä. Hakemuslomakkeen ja lisätietoja palkkaturvasta saat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
palkkaturvahenkilöstöltä (www.ely-keskus.fi). Myös työja elinkeinoministeriön sivuilta www.mol.fi löydät tietoa
palkkaturvasta.
Rajatyöntekijä
Rajatyöntekijällä tarkoitetaan työntekijää, joka työskentelee yhdessä maassa ja asuu muussa maassa, johon hän
palaa yleensä päivittäin tai vähintään kerran viikossa. Rajatyöntekijä on vakuutettu siinä maassa, jossa hän työskentelee. Jos rajatyöntekijä jää osittain työttömäksi tai
lomautetaan, hänen pitää hakea työttömyysetuutta työskentelymaasta. Jos hän jää kokonaan työttömäksi, maksetaan työttömyysetuutta kotimaastasi ilman neljän viikon
työskentelyedellytystä.
Kansainväliset järjestöt
Kansainvälisten järjestöjen palveluksessa tehtyä työtä
ei hyväksytä työssäoloehtoon. Poikkeuksena tästä on
27
ANSIOTURVAN ABC
TYÖTTÖMYYSTURVATIETOA
Hyvä muistaa
Osa-aikatyö, lyhennetty työviikko tai työpäivä sekä työttömänä vastaanotettu enintään kaksi viikkoa kestävä kokoaikatyö maksetaan ns. soviteltuna päivärahana, jota on
käsitelty tarkemmin oman otsikon yhteydessä.
Jos työttömänä ollessaan sairastuu, voi ansiopäivärahaa
saada sairasajan omavastuuajalta, mikäli on ollut päivärahan saajana välittömästi ennen sairastumista. Jos kysymys
on lyhennetystä työajasta, ilmoitetaan kassalle työnantajan maksamat sairaspäivät. Päivärahahakemukseen liitetään mukaan kopio Kelan sairauspäivärahapäätöksestä tai
mikäli sairaus on kestänyt enintään omavastuuajan, kopio
lääkärintodistuksesta.
Muista pitää työhakemuksesi voimassa
TE-toimistossa. Ota itsellesi kopio
päivärahahakemuksesta.
Saapuvat päivärahahakemukset rekisteröidään päivittäin. Hakemuksen saapumisen voi tarkistaa
-palvelusta osoitteesta www.ytk.fi. Kassa maksaa
ansiopäivärahat tileille joka arkipäivä. Mahdolliset jäsenmaksurästit voidaan vähentää päivärahaa
maksettaessa.
Työttömyyskassan oikeus tietojen saamiseen ja
luovuttamiseen
Työttömyyskassalla on oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä maksutta käsiteltävänä olevan asian
ratkaisemista tai muiden sille säädettyjen tehtävien
toimeenpanemista var ten välttämättömät tiedot valtion ja kunnan viranomaiselta sekä muulta julkisoikeudelliselta yhteisöltä, eläketurvakeskukselta, eläke- ja
vakuutuslaitokselta sekä eläkesäätiöltä, työnantajalta,
työttömyyskassalta, työpaikkakassalta sekä julkisesta
työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitetulta koulutuspalvelujen tuottajalta ja muulta oppilaitokselta.
Työttömyyskassa saa sähköisesti tiedot Kelan maksamista etuuksista siltä osin, kun niillä saattaa olla vaikutusta kassan maksamiin etuuksiin.
Työttömyyskassalla on oikeus saada maksutta tehtäviensä hoitamista var ten TE-toimistolta työttömyyskassaa sitova työvoimapoliittinen lausunto työttömyy-
28
setuudensaamisen työvoimapoliittisista edellytyksistä
sekä rangaistuslaitokselta ja vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1 §:ssä tarkoitetulta
pakkolaitokselta tiedot rangaistuksen alkamisesta ja
päättymisestä. Rangaistuslaitoksen ja pakkolaitoksen
on annettava tiedot välittömästi, kun henkilö otetaan rangaistus- tai pakkolaitokseen. Työttömyyskassa saa työvoimapoliittiset lausunnot sähköisesti
työvoimahallinnolta.
Kelan on ilmoitettava asianomaiselle työttömyyskassalle,
jos ansiopäivärahan saajalle tai tämän puolisolle myönnetään lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain mukainen kotihoidon tuki.
Työttömyyskassalla on oikeus luovuttaa salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä tehtävässään haltuunsa saamiaan
tietoja TE-toimistoon työttömyyspäivärahan saamisen
työvoimapoliittisiin edellytyksiin vaikuttavista seikoista.
Salassapitosäännösten estämättä voidaan edellä mainittuja tietoja luovuttaa edelleen asianomaiselle viranomaiselle rikkomusten ja rikosten selvittämistä ja syytteeseen panoa varten.
Työttömyyskassalla on oikeus sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään, salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä antaa ministeriölle,
verohallinnolle ja lakisääteistä sosiaaliturvajärjestelmää
hoitavalle laitokselle tai yhteisölle, jonka hoidettavaksi
kuuluvaan sosiaaliturvaetuuteen työttömyysturvalain
mukainen etuus vaikuttaa, työttömyysturvalain mukaista etuutta tai korvausta saaneen henkilön henkilötunnus ja muut yksilöintitiedot, tiedot maksetuista
etuuksista ja korvauksista sekä muut näihin rinnastettavat tiedot, jotka ovat välttämättömiä sosiaaliturvaan
kohdistuvien rikosten ja väärinkäytösten selvittämiseksi suoritettavaa henkilötietojen yhdistämistä ja muuta
kertaluonteista valvontatointa varten sekä poliisi- ja
syyttäjäviranomaiselle edellä mainitut tiedot, jotka ovat
välttämättömiä rikosten selvittämiseksi ja syytteeseen
panoa varten. Työttömyyskassat luovuttavat Kelalle
ja työvoimaviranomaiselle sähköisesti tietoja maksamistaan etuuksista siltä osin, kun niillä saattaa olla
vaikutusta Kelan tai maksamiin etuuksiin tai työvoimaviranomaisen vastuulla oleviin toimiin. Terveydentilaa
koskevia tietoja tai tietoja, jotka on tarkoitettu kuvaamaan henkilön sosiaalihuollon perusteita, ei kuitenkaan
saa luovuttaa. (Työttömyysturvalaki 13 luku.)
Päivärahan hakijan velvollisuus tietojen
antamiseen
Työttömyysetuuden hakijan on annettava työttömyyskassalle etuuden myöntämiseksi ja maksamiseksi tarvittavat tiedot. Jos etuuden saajan olosuhteissa
tapahtuu sellainen muutos, joka saattaa vaikuttaa oikeuteen saada etuutta tai pienentää etuuden määrää,
hänen tulee viipymättä ilmoittaa muutoksesta työttömyysetuuden maksajalle. (Työttömyysturvalaki 11
luku 2 §)
Muutoksenhaku työttömyyskassan päätöksestä
Jos hakija on tyytymätön kassan päätökseen, siihen voi
hakea muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalta kirjallisella valituksella viimeistään 30. päivänä
sen jälkeen, kun sait tiedon kassan kirjallisesta päätöksestä. Valituskirjelmään pitää liittää se kassan päätös, johon valitus kohdistuu.
Valittajan katsotaan saaneen tiedon kassan päätöksestä
seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun päätös on postitettu ilmoitetulla osoitteella, jollei muuta näytetä.
Valituksentekijän pitää toimittaa valitus työttömyyskassaan. Kassan on 30 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä lähetettävä valituskirjelmä ja asian käsittelyssä
kertyneet asiakirjat lausuntoineen työttömyysturvan
muutoksenhakulautakunnalle. Jos hakija on tyytymätön
työttömyysturvan muutoksenlautakunnan päätökseen,
siihen voi hakea muutosta vakuutusoikeudelta. Vakuutusoikeuden päätöksestä ei saa hakea muutosta valittamalla.
Työttömyysturvan väärinkäytökset
Työttömyysturvaa maksetaan työttömän työnhakijan
toimeentulon turvaamiseksi ja työttömyydestä aiheutuvien taloudellisten menetysten korvaamiseksi tai lieventämiseksi. Jos työttömyyspäivärahaa hakiessa jättää
ilmoittamatta saamaansa tuloa työnteosta, sosiaalietuudesta, yritystoiminnasta tai muusta, saattaa syyllistyä
työttömyysturvarikkomukseen.
Työttömyyskassojen velvollisuus on ilmoittaa kaikki
tahalliset etuuksien väärinkäytökset poliisille. Tämän
vuoksi on tärkeää, että päivärahahakemus täytetään
huolellisesti ja työttömyystilanteessa tapahtuneet
muutokset muistetaan ilmoittaa. Työttömältä edellytetään huolellisuutta ja etuudenhakijalla on velvolli-
29
suus selvittää työttömyysetuuden saamiseen liittyvät
rajoitukset.
Maksetun etuuden takaisinperintä
Työttömyysturvalain mukaan väärin perustein maksetut
päivärahat on perittävä takaisin. Kassa on lisäksi tilivelvollinen etuuksina maksamistaan varoista.
Yleisimpiä väärinkäsityksiä ovat aiheuttaneet esim. satunnaisten palkkatulojen, saadun sosiaalietuuden tai
lomautuksen aikana saadun lomapalkan ilmoittamatta
jättäminen.
Jos taas työttömyyspäivärahaa on myönnetty samalta
ajalta, jolta myönnetään takautuvasti eläkettä tai muita aiemmin lueteltuja etuuksia, työttömyyskassa saa
periä perusteettomasti maksetun työttömyyspäivärahan eläke- tai vakuutuslaitoksen myöntämästä takautuvasta suorituksesta. Tällaisia eläkkeitä ja etuuksia
ovat muun muassa kansaneläke, eläke työ- ja virkasuhteen tai yrittäjätoiminnan perusteella, tapaturmaeläke, luopumiskorvaus, luopumistuki, kuntoutusraha
ja sairausvakuutus- tai tapaturmavakuutuslain mukainen päiväraha.
Mikäli takautuvasti myönnettävä eläke tai etuus on
pienempi kuin jo maksettu työttömyyspäiväraha,
saattaa olla mahdollista, että tietyin edellytyksin voidaan luopua takaisinperinnästä siltä osin kuin sitä ei
saada perittyä em. etuudesta. Päivärahahakemuksessa
pitää ilmoittaa kaikki työssäolojaksot, myös lyhyet, sairaspäivät, lomapäivät, ulkomaanmatkapäivät, sosiaalietuuksiin tulleet muutokset ym. päivärahaoikeuteen
vaikuttavat tekijät. Väärin perustein maksetut etuudet
peritään työttömyysturvalain ja kassan sääntöjen mukaisesti takaisin. Vilpillisyys voi johtaa kassasta erottamiseen ja mainittuun tutkintapyynnön tekemiseen
poliisiviranomaisille.
Työttömyysetuuksien verotus
Verohallituksen päätöksen dnro 1213/31/2010, (annettu 12.1.2011) mukaan työttömyystur vaetuuksista on ennakonpidätykset tehtävä 1.2.2011 alkaen
seuraavasti:
Ansiopäivärahasta ennakonpidätys toimitetaan ennakkoperintäasetuksen palkkaa var ten määrättyjen
pidätysprosenttien mukaan korotettuna kahdella (2)
ANSIOTURVAN ABC
prosenttiyksiköllä kuitenkin vähintään 20 prosentin
suuruisena. Jos ansiopäiväraha maksetaan korotetulla
ansio-osalla tai muutosturvan ansio-osalla korotettuna,
toimitetaan ennakonpidätys palkkaa var ten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan korotettuna neljällä
(4) prosenttiyksiköllä kuitenkin vähintään 20 prosentin suuruisena. Jos suorituksen saajalla on portaikkoverokortti, ei ennakonpidätysprosenttia koroteta 2
tai 4 prosenttiyksiköllä, vaan ennakonpidätys toimitetaan vähintään 20 prosentin suuruisena. Verotoimiston
etuutta varten antaman muutosverokor tin pidätysprosenttia ei koroteta.
Jos suorituksen maksaja ei ole saanut ennakkoperintälain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla pidätyksen toimittamista varten tarvittavia tietoja eikä verovelvollinen esitä maksajalle verokorttia, ennakonpidätys toimitetaan
seuraavasti:
Työttömyysturvalain mukainen korvaus
ja sitä vastaava ennakonpidätysprosentti
euroa/päivä 0,17 – 26,00
26,01 – 39,00
39,01 – 51,00
51,01 – 66,00
66,01 – 100,00
100,01 – 156,00
156,01 – %
20
25
30
35
40
45
50
Huomaathan, että työttömyyskassa ilmoittaa suoraan verottajalle verovuoden aikana maksetut etuudet ja niistä
suoritetut ennakonpidätykset. Myös maksetusta jäsenmaksusta menee tieto suoraan verottajalle.
30
VINKKEJÄ OIKEUDELLISTA
NEUVONTAA TARVITSEVILLE
löytyvät valtion säädöstietopankista, osoitteesta www.
finlex.fi.
Mikäli tarvitset työsuhteesta johtuvaa oikeudellista neuvontaa, tässä muutama hyödyllinen vinkki.
OpusLex-asiantuntijat antavat palvelunumerossa neuvoja
myös muissa lakiasioissasi, kuten avioero-, testamentti-,
perinnönjako- tai elatusapuriidoissa, rikosasioissa, vahingonkorvausriidoissa tai asunto- ja kiinteistökauppariidoissa. OpusLexin kotisivuilla www.opuslex.fi löytyy laaja
artikkelikirjasto ja tuomioistuimen toimintaa esittelevä
sivu. Kartasta näet miten verkosto peittää Suomen eri talousalueet. Klikkaamalla kaupunkia pääsee lähimmän kaupungin toimiston kotisivuille, josta saa tarkempaa tietoa
toimiston osaamisesta.
Aluehallintoviraston työsuojeluvastuualue
neuvoo
Työsuojeluviranomaiselta saa tietoa mm. työsuhdelainsäädännöstä, työsopimuksen tekemisestä, palkoista ja
irtisanomisasioista, työajoista ja ylitöistä, työelämän tietosuojasta, vuosiloma-asioista, työehtosopimuksista tai
työsuhteen päättymiseen liittyvistä asioista. Työsuojeluviranomaisten vastuualueet on jaettu seuraavasti:
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
(vaihde 020 636 1040 klo 8 – 16.15)
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
(vaihde 020 636 1050, työsuhdeasiat klo 8-12)
Itä-Suomen aluehallintovirasto
(020 363 1030, työsuhdeasioiden neuvonta ma-to klo 9.00 – 14.00, pe 9.00 – 13.00)
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
(020 636 1060, työsuhdeasiat klo 9.00- 15.00)
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
(020 6361 020, työsuhdeasiat klo 8-12)
OPUSLEX-toimistot antavat neuvontaa
palvelupuhelimessa
Opuslex-palvelupuhelin palvelee arkisin klo 9.00 - 17.00
numerossa 0600 19933. Tietoa löytyy myös www.opuslex.fi -osoitteesta. Opuslex on runsaan kahdenkymmenen Suomen Asianajajaliittoon kuuluvan asianajotoimiston muodostama valtakunnallinen verkosto, jossa on
noin 50 lakimiestä. Neuvonnan piiriin kuuluvat kaikki riitaasiat, myös työsuhteen ongelmat. Neuvoja voi saada lakien ja yleisten periaatteiden sisällöstä. Tällaisia ovat mm.
työehtojen muuttaminen, työsopimuksen irtisanominen
tai purkaminen, vuosiloma, työaika, tasa-arvo, syrjintä ja
tietysti niihin liittyvät korvausasiat. Sen sijaan työehtosopimusten sisältöön (esim. palkkataulukot, minimipalkat,
pekkaset tai erilaiset lisät) liittyvissä asioissa kannattaa
kääntyä esim. aluehallintoviraston työsuojeluvastuualueen
puoleen. Huomaa, että useimmat työehtosopimukset
31
Neuvonta ei ole työttömyyskassan palvelua. Asianajajat
ovat itsenäisiä ja riippumattomia lakimiehiä, jotka toimivat tiukkojen normien mukaan aina asiakkaalle lojaalina.
Kokemus on osoittanut, että jäsenet ovat saaneet hyvät
neuvot ongelmiinsa tämän verkoston kautta.
Suomen Asianajajaliiton maksuton neuvonta
Asianajajien järjestämässä päivystyksessä noin 20 paikkakunnalla ympäri Suomea saa maksutonta neuvontaa
kaikissa oikeudellisissa asioissa. Asianajaja kertoo, onko
asiassa tarpeen hakea oikeudellista asiantuntija-apua ja
ohjaa tarvittaessa asiaan perehtyneen asianajajan tai oikean viranomaisen puoleen.
Päivystyksen aikana ei voida laatia asiakirjoja eikä hoitaa
laajempia toimeksiantoja. Päivystyksessä käydyt keskustelut ovat aina luottamuksellisia. Ajanvarausta päivystykseen ei yleensä voi tehdä eikä neuvontaa voida antaa
puhelimitse.
Lähinnä omaa asuinpaikkaa olevan asianajajapäivystyspaikan ja päivystysajat saa vaivattomasti selville sivuilta
www.asianajajaliitto.fi/asianajotoiminta/
asianajajapaivystys.
Valtion oikeusaputoimistot – julkiset
oikeusavustajat
Valtion ylläpitämistä oikeusaputoimistoista voi myös saada
neuvontaa ja oikeusapua. Oikeusapua annetaan kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa. Tällaisia ovat esimerkiksi perhe- ja
perintöoikeuden alaan, sopimus- ja velkasuhteisiin, kaupankäyntiin, vuokrasuhteisiin, oikeudenkäynteihin, rikosasioihin,
työoikeuden alaan tai sosiaalilainsäädäntöön liittyvät asiat.
ANSIOTURVAN ABC
Työsuhteisiin liittyvistä asiakokonaisuuksista voidaan esimerkkeinä mainita, työsopimuksen purkuun tai irtisanomiseen, vuosilomaan, työaikaan, työehtojen muuttamiseen tai
palkkasaataviin liittyvät asiat. Oikeusapua voi saada joko korvauksetta tai vain omavastuuosuutta vastaan. Oikeusapua
haetaan oikeusaputoimistosta. Perittävät kulut määräytyvät
hakijan tulojen, menojen, varallisuuden ja elatusvelvollisuuden perusteella. Oikeusapua ei anneta, jos asianosaisella on
asian käsittelyn kattava oikeusturvavakuutus.
Valtakunnalliseen Oikeusapuohjaus -puhelinnumeroon
0100 86200 soittamalla pääsee parhaiten eteenpäin. Numerossa palvellaan maanantaista keskiviikkoon sekä perjantaisin klo 13.30 - 15.00 ja torstaisin klo 9.00-11.00.
TYÖTTÖMYYSKASSAN
JÄSENYYDESTÄ
Yleistä
Työttömyysturvalain mukaan maassamme on kaksi päivärahajärjestelmää. Kela maksaa peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Työttömyyskassat puolestaan maksavat
ansiosidonnaisia etuuksia, joita ovat työttömyyspäiväraha
ja vuorottelukorvaus.
Työttömyyskassa on julkista tehtävää hoitava, keskinäisen vastuun perusteella toimiva yhteisö. Maassamme on
32 palkansaajille tarkoitettua työttömyyskassaa ja kaksi yrittäjäkassaa. Työttömyyskassojen toimintaa valvoo
Finanssivalvonta.
Kaikista kassoista saa samansuuruisen päivärahan samansuuruisesta palkasta, sillä päiväraharatkaisut perustuvat
lainsäädäntöön ja valvovan viranomaisen antamaan ohjeistukseen. Lisäksi lainsäädäntö edellyttää kassan jäsenten yhdenvertaista kohtelua.
Keskeisimpiä lakeja, joita työttömyyskassat soveltavat, ovat työttömyyskassalaki, työttömyysturvalaki ja
vuorotteluvapaata koskevat lait, niitä täydentävät asetukset sekä palkanmääritysasetus. Niin ikään työsopimuslain ja työehtosopimusten tunteminen on välttämätöntä. Kassojen toimintaan sovelletaan hallintolakia.
Kotimaisen lainsäädännön lisäksi kassat soveltavat
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksia liittyen
työttömyysturvaan.
Työttömyyskassan jäsenmaksun suuruuden vahvistaa Finanssivalvonta ottaen huomioon kassan maksamat etuudet, hallintokulut sekä tasoitusrahaston suuruuden. Näin
ollen mm. kassan vakavaraisuus ja jäsenten työttömyysaste vaikuttavat jäsenmaksun määräytymiseen.
Jäsenyydestä
YTK on palkansaajakassa, joten on välttämätöntä, että jäsenyyttä hakeva henkilö on työssä palkansaajana ja saa
palkkaa. Näin ollen esim. toimeksiantosopimuksin tehtävä työ, ammatinharjoittajana tehty työ tai toimiminen
yrittäjänä estävät jäseneksi hakeutumisen Yleiseen työttömyyskassaan. Myöskään työttömänä tai kokoaikaisesti
lomautettuna ei voi hakea jäsenyyttä lukuun ottamatta
tietyin rajoituksin ulkomailta Suomen työmarkkinoille palaavia henkilöitä.
32
Jäsenyyden säilyttäminen ja eroaminen
Kassan jäsenen tärkein velvollisuus on huolehtia vuotuisen jäsenmaksun maksamisesta ajallaan. Vain maksamalla jäsenmaksun säilytät jäsenyytesi ja oikeutesi
työttömyysturvaan. Se on ehdoton edellytys. Yleisen
työttömyyskassan jäsenmaksu on kiinteä, kalenterivuodeksi vahvistettu jäsenmaksu. Jäsenmaksun vahvistaa
vuosittain Finanssivalvonta. Koska kyseessä on kalenterivuosikohtainen jäsenmaksu, se maksetaan täysimääräisenä, vaikka Yleiseen työttömyyskassaan liittyminen
tai Yleisestä työttömyyskassasta eroaminen tapahtuisi
kesken vuotta. Muista, että jäsenmaksu tulee maksaa
myös silloin, kun olet esim. opiskelemassa, äitiys- tai
hoitovapaalla taikka varusmiespalveluksessa.
Liittymistä seuraavana vuonna ja sen jälkeen jäsenmaksulasku postitetaan Sinulle automaattisesti alkuvuoden
aikana. YTK:n jäsenmaksulasku on mahdollista vastaanottaa myös sähköisesti. Saat sähköisen laskun suoraan
joko verkkopankkiisi tai Itellan ylläpitämään Netposti –
palveluun. Verkkolaskun voi ottaa käyttöön joko laskua
maksaessa tai erikseen. Maksaessasi paperilaskua verkkopankissasi saat maksun yhteydessä tiedon mahdollisuudesta tilata lasku jatkossa suoraan verkkopankkiisi.
Toiminnot vaihtelevat pankista riippuen. Jäsenmaksun
maksaminen tapahtuu siis vielä vuonna 2011 postitse tulleella paperilaskulla, mutta valitsemalla e-laskun
verkkopankissasi, saat vuoden 2012 jäsenmaksulaskun
sähköisesti. Mikäli et tee E-laskutilausta paperilaskua
maksaessasi, voit tehdä sen myöhemmin verkkopankissasi. Tällöin tarvitset viimeisestä jäsenmaksulaskusta
viitenumeron ja jäsennumeron. Kirjaudu omaan verkkopankkiisi ja valitse E-laskujen tilauskohta. Toimintatavat vaihtelevat pankeittain. Lisätietoa saat omasta
pankistasi.
Netposti on Postin tarjoama maksuton sähköinen
vaihtoehto postilaatikolle ja mappiarkistolle. Netpostiin saat sähköisesti samoja kirjeitä, joita muuten saisit paperisina. Netipostiin tulevat E-kirjeet voivat olla
lasku, palkkalaskelma tai viranomaiskirje. Netpostissa
lasku näyttää samalta kuin tavallinen paperinen lasku. E-kirje säilyy Netpostissa varmassa tallessa ja on
helppo arkistoida. Lisätietoa Netpostista ja sen käyttöönotosta löytyy postin sivuilta http://www.posti.fi/
netposti/esittely/
Kassan jäsenmaksu voidaan periä myös maksetusta
etuudesta.
33
Jäsenellä on oma-aloitteinen velvollisuus pitää yhteystietonsa ajan tasalla. Muista ilmoittaa osoitteenmuutokset,
nimenmuutokset tai vaikkapa sähköpostiosoitteen muutos työttömyyskassaan. Helpoiten se käy Oma YTK:n
kautta osoitteessa www.ytk.fi. Käyttäjätunnuksena Oma YTK:ssa
on jäsennumerosi ja salasanan
ensimmäisellä kirjauskerralla postinumero. Salasana tulee
vaihtaa ensimmäisen kirjauskerran yhteydessä. Tietojesi
muutoksista voit ilmoittaa myös sähköpostitse tai puhelimitse. Työpaikan tai palkkauksen muutoksista ei tarvitse
ilmoittaa.
Vain siinä tapauksessa, että olet toiminut yrittäjänä yli 18
kuukautta, Sinun tulee erota kassasta. Yrittäjäksi ryhtyessäsi Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko siirryt heti yrittäjäkassan jäseneksi tai voit säilyttää kassan jäsenyyden enintään tuon puolentoista vuoden ajan. Tällöin kyseessä on
ns. jälkisuoja-aika (katso tarkemmin kohdasta Yrittäjyys)
Jos haluat päättää jäsenyytesi, Sinun on lähetettävä kassalle kirjallinen eroilmoitus. Puhelimitse jäsenyyttä ei voi
päättää. Ilmoituksen voi lähettää kotisivujemme kautta,
sähköpostilla, postitse tai faksilla.
Kassasta erottaminen
Mikäli jäsenmaksun maksaminen laiminlyödään, kassa voi
erottaa jäsenen. Käytännössä erottaminen tapahtuu seuraavan vuoden aikana taannehtivasti siitä ajankohdasta,
josta jäsenmaksu on maksamatta. Maksumuistutuksessa
on kerrottu, mihin jäsenmaksun laiminlyönti johtaa.
Muut perusteet erottamiselle ovat yli 18 kuukauden
ajan harjoitettu yritystoiminta sekä syyllistyminen työttömyyskassalain 4 §:n mukaiseen väärinkäytökseen. Jäsenen
kuulemisen jälkeen kassa voi erottaa jäsenen. Erottamisen ajankohdaksi tulee tällöin päätöksen tekoajankohta.
Edellä mainittuihin päätöksiin on muutoksenhakuoikeus.
Siirtyminen kassasta toiseen
Työttömyyskassan vaihtaminen on mahdollista. Tällöin on
syytä lähettää ensin jäsenhakemus uuteen työttömyyskassaan. Kun uuden työttömyyskassan jäsenyydestä on tullut
varmistus, pitää edelliseen kassaan toimittaa eroilmoitus,
sillä kahden kassan jäsen ei voi olla. Näin työttömyysturva jatkuu katkoksitta, ja siirtyminen kassasta toiseen tapahtuu ns. vanhana jäsenenä. Tällöin myös aikaisemman
kassan jäsenyysaikana hankittu työssäoloaika ja jäsenenä
oloaika säilyvät ja siirtyvät mukana. Mikäli et itse halua
hoitaa edellisestä kassasta eroamista, liittymislomakkees-
ANSIOTURVAN ABC
sa on kohta, jossa voit valtuuttaa YTK:n hoitamaan eroamisen puolestasi.
Kassasiirron yrittäjäkassasta palkansaajakassaan tulee tapahtua yhden kuukauden kuluessa palkkatyön alkamisesta. Tällöin palkansaajan työssäoloehtoon voi lukea yrittäjäkassassa hankittua työssäoloehtoa enintään 10 viikkoa.
Mikäli kassaa vaihtava henkilö on jo ehtinyt erota entisestä työttömyyskassasta, työssäoloaika ja jäsenyys
edellisessä kassassa voidaan laskea hyväksi vain, jos
uuteen kassaan liitytään yhden kuukauden kuluessa
edellisestä kassasta eroamisesta. Jos kuukauden siirtymäaika ylittyy, uuteen kassaan liittyminen tapahtuu
ns. uutena jäsenenä, jolloin työssäoloehtoon vaadittavien työssäoloviikkojen kerääminen alkaa alusta eikä
kyseessä ole kassasiir to. On myös muistettava, että
vanhasta kassasta eroamisen ja uuteen liittymisen
väliin mahdollisesti jäävä työssäoloaika, jolloin ei ole
kummankaan työttömyyskassan jäsen, ei ole vakuutettuna oloaikaa eikä siten kerrytä työttömyysturvalain
mukaista työssäoloehtoa. Tämän vuoksi suositellaan
menettelytapaa, joka edellä on ensin esitetty. Joka tapauksessa on välttämätöntä huolehtia siitä, että asianmukaiset velvoitteet edelliseen työttömyyskassaan on
hoidettu eroamisajankohtaan asti.
Työttömyyskassan jäsenen oikeuksista
Yleinen työttömyyskassa YTK:n kotisivuilla www.ytk.fi on
runsaasti keskeisintä tietoa työttömyysturvan saamisen
edellytyksistä ja ohjeita, miten työttömäksi joutuneen
henkilön tulee menetellä. Siellä on myös laajahko oikeustapausrekisteri sekä Usein kysyttyä -osio. Kotisivuilla on
luettavissa myös yleistä tietoa maamme työttömyyskassajärjestelmästä. Työttömyyskassojen yhteisjärjestön sivuilla
www.tyj.fi on niin ikään monenlaista tietoa näistä asioista.
Työttömyysetuuksien rahoitusosuudet
Työttömyysetuuksien rahoituksesta on olemassa sekä laki
että asetus. Niiden mukaan valtio vastaa työttömyyspäivärahojen, vuorottelukorvauksien perusturvaksi katsottavasta osuudesta.Vuonna 2011 tämä osuus on 25,74 €/pv.
Työttömyyskassat rahoittavat kassan jäsenmaksutuloilla
noin 5,5 % etuusmenoista.
Työttömyysvakuutusrahasto huolehtii yllä mainittujen
etuuksien rahoituksesta niiltä osin kuin valtio tai työttömyyskassa ei niistä vastaa. Työttömyysvakuutusrahasto
hallinnoi työnantajilta ja työntekijöiltä kerättyjä työttömyysvakuutusmaksuja. Tämä tarkoittaa vuonna 2011 sitä,
että irtisanotun henkilön työttömyyspäivärahasta valtio
maksaa 25,74 euroa, työttömyyskassa 5,5 % ja loppuosasta vastaa Työttömyysvakuutusrahasto. Valtio ei osallistu lainkaan lapsikorotusten eikä ns. lisäpäivien rahoitukseen. Tämä merkitsee sitä, että työttömyyskassa vastaa
5,5 % osuudesta ja työttömyysvakuutusrahasto 94,5 %
osuudesta esim. lisäpäivillä olevan henkilön päivärahan
rahoituksesta.
Yleinen työttömyyskassa YTK
Yleinen työttömyyskassa YTK on Suomen suurin työttömyyskassa.YTK on ammattimainen
ansioturvan vakuuttaja, jolla on noin 305.000 jäsentä ja 110 hengen henkilökunta.
YTK tarjoaa jäsenilleen ansioturvan. Tämä tarkoittaa, että Sinulla on työttömyyden
aikana oikeus ansiosidonnaisiin etuuksiin. Jos et ole työttömyyskassan jäsen, saat Kelasta
peruspäivärahan tai työmarkkinatuen.YTK:n tunnuslause: ”Ansioturvasi vakuuttaja”
korostaa sitä, että YTK tarjoaa ansioturvaa pahan päivän varalta lähes joka yhdeksännelle
suomalaiselle palkansaajalle.YTK:n talous on vakaalla pohjalla. Kassa ei jaa voittoa, vaan
ylijäämä rahastoidaan tasoitusrahastoon.
YTK:n jäseneksi pääsee jokainen suomalainen palkansaaja. Ansioturvan hankkiminen on
helppoa: jäseneksi voi liittyä sähköisesti tai tilaamalla kassasta liittymislomakkeen.
YTK:n toimipiste sijaitsee Loimaalla, josta hoidetaan kaikki palvelut. Tehokas puhelinpalvelu
ja sähköinen asiointi mahdollistavat toiminnan Loimaalta, vaikka jäsenet tulevat kaikkialta
Suomesta.
YTK:n johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtaja Auli Hänninen, talousjohtaja Jouni Niuro
ja palvelupäällikkö Saara Perho. Päivärahakäsittelystä huolehtii kuusi maksatusryhmää.
Asiakasneuvonta puhelimitse ja sähköisesti hoidetaan keskitetysti näitä tehtäviä hoitavissa
ryhmissä. Päivärahan hakemiseen ja maksatukseen liittyviin tiedusteluihin vastaamme
numerossa (02) 760 7620. Jäsenyysasioihin (liittyminen, kassasta toiseen siirtyminen,
eroaminen, jäsenmaksulaskutus, yhteystietomuutokset) vastaamme numerossa
(02) 760 7630. Saapuneen postin käsittelyn ja sähköisen arkistoinnin hoitaa kassan
sisäinen palvelu. Jokaisen ryhmän toimintaa johtaa palveluesimies.
On tärkeää huomata, että työttömyyskassan jäsenyydellä ei ratkaista työttömäksi jääneen henkilön oikeutta päivärahaan, vaan oikeus tulee ratkaistavaksi vasta
vakuutustapahtuman hetkellä eli käytännössä työttömyyden alkaessa. Keskeisin asia on muistaa, että sekä
irtisanotun että lomautetun henkilön oikeus työttömyyspäivärahaan ei koskaan ala ennen TE-toimistoon
ilmoittautumista. Lisäksi edellytetään aina, että jäsenyysehto ja työssäoloehto ovat täyttyneet. Näiden ja
muidenkin edellytysten täyttyessä on oikeus saada työttömyyskassoista ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa
tai vuorottelukorvausta.
34
Ansioturvan ABC 2011
YHTEYSTIEDOT
Päiväraha-asiat
Postiosoite (Päivärahoja ja maksatuksia koskevat tiedustelut)
PL 100, 32201 LOIMAA
(02) 760 7620
[email protected]
Käyntiosoite
Teollisuuskatu 4, 32200 LOIMAA
Jäsenasiat
(Jäsenyysehdot, jäsenmaksuasiat)
Vaihde (02) 760 7600
(02) 760 7630
Telefax (02) 762 4917
[email protected]
Ansioturvan ABC 2009
Ansioturvan ABC 2011