Sodankylän apteekki palvelee kirjastoautossa

A P T E E K K I E S I T T E LY
Teksti: Riitta Ahonen
Kuvat: Timo Lindholm
Sodankylän apteekki palvelee
kirjastoautossa
Syrjäseutujen lääkejakelu helpottuu kirjastoauton avulla.
Sodankylän apteekin asiakkaiden reseptilääkkeetkin
tulevat pian kirjastoauton kuljetettaviksi.
➔
2 / 2014
Tampuriini
5
A P T E E K K I E S I T T E LY
P
ari vuotta Sodankylän apteekin apteekkarina toiminut
Marjo Rajamäki kehitti oivan ratkaisun reilun 12 000
neliökilometrin laajuisen kunnan sivukylien lääkehuoltoon: lääkekaappi
sijoitettiin kirjastoautoon, ja pian myös reseptilääkkeet kulkevat kirjastoauton mukana asiakkaille.
Apteekkipalvelu alkoi kirjastoautossa
viime vuonna. Tämän vuoden alussa toiminnan aloitti upouusi kirjastoauto Hilla,
jonka varustuksiin saatiin edellistä lääkekaappia kookkaampi kaappi ja lukollinen
tila reseptilääkkeille.
– Asiakkailla on todellinen tarve siihen,
että reseptilääkkeet toimitetaan kirjastoauton mukana. Se onnistuu pian e-reseptin
myötä, kun verkkoapteekki saadaan toimimaan, sanoo Rajamäki.
– Kirjastoauto edistää omalta osaltaan ikäihmisten asumista kotitaloissaan
pidempään. Samaa lämpöä ja huolehtimista haluan tuoda apteekkimme asiakaspalveluun, sanoo apteekkari Marjo Rajamäki.
Lääkekaappi muotoutuu
asiakastoiveiden pohjalta
Rajamäki teki kirjastoauton asiakkaille kyselyn, mitä lääkkeitä kirjastoautoon haluttaisiin, ja kokosi lääkekaapin toiveiden mukaisesti. Fimean lupa kirjastoautossa olevaan
lääkekaappiin tuli vuosi sitten.
– Kaapin sisältö muotoutuu jatkuvasti tarpeiden mukaisesti. Menevimpiä tuotteita ovat särkylääkkeet, flunssalääkkeet ja
vitamiinit.
Porista Sodankylään muuttanut apteekkari sai pohdittavakseen aivan uudentyyppisiä haasteita.
– Täällä ei haasteena ole sadan metrin päässä oleva kilpailija vaan se, miten
laajan alueen asiakkaita palvellaan kustannustehokkaasti. Heidän joukossaan on paljon syrjäkylillä asuvia ikäihmisiä, jotka eivät
käy kirkonkylällä jatkuvasti.
Vastikään tehdyssä remontissaan Sodankylän apteekki
laajensi sekä myymälä- että varastotiloja.
6
Tampuriini 2 / 2014
Sodankylässä on noin 8 800 asukasta
ja 30 kylää. Reseptejä Sodankylän apteekissa oli viime vuonna 92 202.
– Apteekkarina minulla on täällä jatkuva huoli asiakkaista. Tämä on kunnan ainoa apteekki ja Rovaniemelle on yli 120 kilometrin matka, sanoo Rajamäki.
Sodankylä on kasvava kaivosteollisuuskunta ja vilkas matkailukohde muun muassa kesäkuisten elokuvajuhlien takia.
Toimiva malli muillekin
Lääkekaappi saatiin kirjastoautoon kirjaston kanssa toimivan hyvän ja innovatiivisen yhteistyön avulla. Sodankylän kirjastotoimenjohtaja Tiina Heinänen oli
tehnyt pari vuotta sitten asiakaskyselyn
siitä, mitä palveluja uuteen kirjastoautoon
haluttaisiin. Lääkekaappi oli yksi toivottu asia.
– Jos kirjaston väki ei olisi nähnyt järkeä lääkekaapin sijoittamisessa kirjastoautoon, en olisi voinut ratkaista lääkehuoltoa
tällä tavalla. Auto ja asiakkaathan ovat heidän, toteaa Rajamäki.
Lääkehuollon toteuttamisen ideana oli
liikkuvuus. Rajamäki itse pohti ensin myymäläautoon sijoitettavaa lääkekaappia,
mutta kuuli sitten, että kauppa-auton toiminta oli lopetettu.
– Edeltäjälläni oli vielä monta kaupoissa toimivaa lääkekaappia, jotka olivat työ-
läitä ja kalliita hoidettavia. Apteekkarivaihdon myötä niiden lupia ei voitu enää uusia.
Sitten eräs kollega ehdotti minulle kirjastoautoa.
Tällä hetkellä Sodankylän kirjastoauto Hilla on tiettävästi ainoa lääkekaapin
sisältävä kirjastoauto Suomessa. Hillaan
saatiin asiakaskyselyn toiveiden mukaisesti myös pyörätuolinostin, joka mahdollistaa liikuntarajoitteisten pääsyn autoon.
Äänieristetyn ohjaamon ansiosta terveydenhoitajat voivat jatkossa pitää autossa
vastaanottoa. Voidaanpa siellä tarvittaessa äänestääkin.
Asukkaille tärkeä arjen
voimavara
Syrjäisillä seuduilla asuville kirjastoautossa
käynti voi olla ainoa sosiaalinen kontakti
päivän aikana. Asiakaslähtöisyys on huipussaan, kun kirjastovirkailijat tietävät asiakkaidensa kiinnostuksen aiheet ja tuovat heille
sopivaa luettavaa reitin varrelle.
– Olen ollut vaikuttunut siitä, miten
merkittävä palvelu kirjasto on ja miten tämä
julkinen palvelu luo sisältöä ihmisten elämään. Samalla kirjastoauto edistää omalta
osaltaan ikäihmisten asumista kotitaloissaan pidempään. Samaa lämpöä ja huolehtimista haluan tuoda apteekkimme asiakaspalveluun, sanoo Rajamäki.
Hänen mielestään palvelujen vieminen
syrjäkylille liikkuvassa muodossa on juuri oikea tapa toimia.
– Tämä ei ole mitään rakettitiedettä,
mutta helposti monistettava ja toimiva malli muillekin.
Lääkkeitä myyville kirjastovirkailijoille ei kuulu lääkeneuvonta, vaan he ohjaavat tarvittaessa asiakkaan ottamaan yhteyttä apteekkiin. Kirjastoautossa on käytössä tuoteinformaatiokansio, josta asiakkaat
voivat saada halutessaan tuoteinfoa.
Kirjastoautoon tehdään vuosittain
noin 10 000 asiakaskäyntiä. Kirjojen lainauksia oli viime vuonna 36 000. Sodankylän
kirjastoautolla on pitkät perinteet: ensimmäinen kirjastoauto aloitti vuonna 1967
ensimmäisenä silloisessa Lapin läänissä.
Kirjastovirkailija Marja-Leena Holappa on varsinainen kirjastoauton kuljettaja ja
lääkekaapin hoitaja. Apuna ja varanaisena toimii kirjastovirkailija Arja Hoppula
(keskellä). Oikealla apteekkari Marjo Rajamäki.
tävä kunnan ainoasta apteekista tarvitsemansa tuote.
Uudessa terveyspisteessä asiakkaat
saavat jatkossa terveydenhoitopalveluja.
Apteekin näyteikkunassa kuukausittain vaihtuvassa taidenäyttelyssä on esillä
paikkakunnan taiteilijoiden teoksia.
Apteekki uusiksi
Luontoihminen viihtyy
pohjoisessa
Rajamäen tekemä suurin muutos on kuitenkin apteekin iso remontti, kun myymälä- ja varastotiloja laajennettiin. Varastojen
on oltava laajat, sillä asiakkaan on löydet-
Marjo Rajamäki viihtyy hyvin Sodankylässä
ja Lapissa, jossa hän ennen sinne muuttoa
kävi hiihtämässä ja lomailemassa Luostolla, jossa nytkin asuu.
– Täällä viihtyäkseen pitää olla luontoihminen ja luonnossa liikkuja. Talvi tulee täällä ajallaan, ja esimerkiksi tänä talvena olen jo pitkään päässyt nauttimaan
hiihtämisestä.
Rajamäki kuuluu muiden Napapiirin
yläpuolella toimivien apteekkarien tapaan
Arktisiin Apteekkareihin, jotka kokoontuvat vuosittain.
– Kollegat auttavat toisiaan. Muun
muassa videokoulutusten järjestäminen
lähti liikkeelle täältä. Pitkien etäisyyksien
takia täältä ei noin vain lähdetä etelän koulutuksiin, sanoo Rajamäki. n
2 / 2014
Tampuriini
7