Astmakoulutus Maria.pdf - Päijät

LAHDEN PROSESSIN MUKAAN
ASTMAPOTILAAN HOITO LAHDEN TERVEYSKESKUKSESSA
ASTMAHOITAJAN NÄKÖKULMASTA
SAIRAANHOITAJA
MARIA KONTIO
LAUNEEN TERVEYSASEMA
10.2.2012
29. tammikuuta 2012
Lahden terveyskeskuksessa tehty Astmahoidon prosessimalli vuonna 2006,
perustuen Käypä hoito suositukseen. Työryhmään kuului alussa kaikkien
alueiden astmahoitajat sekä yksi lääkäri.
Prosessimallia päivitetään kerran vuodessa kaikkien astmahoitajien toimesta
ja malli on nähtävissä Lahden kaupungin Intrassa.
Perusterveydenhuollossa diagnostisoidaan astmaa ja siksi astmapotilaiden
ohjaus ja seuranta on osa astmahoitajan työnkuvaa. Jokaisella alueella
astmahoitajan vastaanottoa on keskimäärin noin yksi päivä viikossa.
29. tammikuuta 2012
Astmahoitajan rooli
* tunnistaa varhaisen vaiheen astmaoireet ja tehdä kartoituskäynnin
mukaisesti tarvittavia tutkimuksia ennen lääkärin vastaanottoa
* tehdä astma- ja keuhkoahtaumatautia sairastaville määräaikaiskontrolleja
* toimia asiantuntijahoitajina muille hoitajille, tuoda koulutuspalautteita ja
tarvittaessa olla konsultoitavissa
29. tammikuuta 2012
ASTMAHOITAJAN VASTAANOTTO: Käynnin syy
Pitkittynyt yskä, astmatutkimuksia?
Ohjautuu vastaanotolle joko Päijät-Neuvon sairaanhoitajan hoidonarvion jälkeen tai
terveysaseman palveluneuvonnasta
ESITIETOJEN KYSELY:
Oireiden kesto
Närästääkö
Onko limaisuutta
Onko sisäilmaongelmia
Onko rasituksessa esiintyvää hengenahdistusta
Kotieläimet
Esiintyykö oireita koko ajan vai ainoastaan
ajoittain
Sukurasitus
Tupakointi
Onko siitepölyoireet; mahdolliset silmä, nenä
ja ihooireet
Onko vuorokauden eroja; aamu, päivä tai
yöoireet
Lisäksi muut käytössä olevat lääkkeet ja muut
perussairaudet.
Vuositason eroja; kesä/talvi
Kirjataan sairauskertomukseen HOI-lehdelle.
29. tammikuuta 2012
TUTKIMUSTEN ALOITUS:
Pef puhallukset vastaanotolla- optimipef määritys. EU-asteikkoinen mittari
Pituus ja paino- BMI
Tupakoitsijoilta Vitalografilla Fev1
Tarvittaessa verenpaineen mittaus
Lääkelistan päivittäminen
Kahden viikon diagnostisen pef -seurannan ohjaus
-konsultaatioajalle pyyntö lääkärille avaavasta lääkkeestä (Ventoline discus)
Lääkkeenottotekniikan ohjaus
Spirometriaan aika (tehdään keskitetysti Lahden kaupunginsairaalassa )
Mahdolliset laboratoriokokeet, jos muita perussairauksia
Lääkärille vastaanottoaika kun tutkimukset valmiit
29. tammikuuta 2012
Lääkärin vastaanoton jälkeen....
Ideaali että potilas tulisi heti lääkäri vastaanoton jälkeen sairaanhoitajalle...
Vastaanotolla sairaanhoitaja selostaa vielä astmasta sairautena. Antaa kirjallisen esitteen potilaalle
astmasta ja määrätystä astmalääkkeestä. Käy uudelleen läpi lääkärin määräämän lääkkeen käytön.
Lisäksi käydään läpi lääkkeenottoteknikka. Kerrotaan lääkkeiden vaikutuksesta; hoitavan ja avaavan
lääkkeen erot. Lääkityksen tuplaus flunssien ja siitepölykausien aikana. Suun huuhtominen
lääkkeenoton jälkeen. Mainitaan mahdollisesta kurkun ärsytyksestä tai syljen erityksen vähenemisestä
tai äänihuulten väsymyksestä. Nenäntukkoisuuden hoito. Suositellaan hammaslääkärikäyntejä kerran
vuodessa. Mainitaan jo valmiiksi Kelan korvattavuudesta lääkkeelle; 6 kuukauden säännöllinen käyttö
vaatimus ennen korvattavuuden saantia.
Omahoidon tukea pitkäaikaissairaudesta.
Lisäksi suositellaan oman pef mittarin hankintaa.
Sovitaan kontrolli astmahoitajalle 3 kuukauden kuluttua. Edeltävästi kahden viikon pef-seuranta
kotona.
29. tammikuuta 2012
3 kuukauden kuluttua vastaanotolla
Vointikysely/Oireet
Lääkityksen käyttö
Avaavan lääkkeen tarve
Astmatesti
Lääkkeenottotekniikan tarkistus
Omahoidon tuki
Pef seurannan tulkinta ja kirjaaminen sairauskertomukseen (ATK-ohjelman avulla)
Tarvittaessa lääkärin konsultaatio, soittoaika tai vastaanottoaika mikäli tasapaino huono ja oireet eivät
ole helpottaneet
Seuraava kontrolli 6 kuukautta lääkkeen aloituksesta. Ensin astmahoitajalle. Ohjeistetaan tekemään
edeltävästi kahden viikon pef seuranta kotona
29. tammikuuta 2012
6 kuukauden kuluttua vastaanotolla
Vointikysely/Oireet
Lääkityksen käyttö
Avaavan lääkkeen tarve
Astmatesti
Onko ollut pahenemisvaiheita
Lääkkeenottotekniikan tarkistus
Omahoidon tuki
Pef seurannan tulkinta (ATK-ohjelman avulla)
Spirometria ajanvaraus
Lääkärin vastaanotto kun tutkimukset valmiit
Seuraava kontrolli vuoden kuluttua astmahoitajalle
29. tammikuuta 2012
Vuoden kuluttua vastaanotolla/ Astmakontrolli
Vointikysely
Paino ja pituus; BMI
ASTMATESTI, kun pisteet 20 tai yli on astma hyvässä tasapainossa ja lääkehoito on sopiva
Lääkityksen käyttö
Avaavan lääkkeen tarve
Lääkelistan päivittäminen
Lääkkeenottotekniikan tarkistus
Omahoidon tuki
Pef seurannan tulkinta (ATK-ohjelman avulla)
Spirometria ajanvaraus 1-2 vuoden välein. Tupakoitsijoilta vuosittain ja mikäli astma ei ole
tasapainossa
Lääkärin vastaanotto 1-2 vuoden välein
29. tammikuuta 2012
Keuhkoahtaumatautia sairastavan kontrolli
Vointikysely/oireet
Lääkityksen käyttö ja lääkkeenottotekniikan tarkistus
Rasituksensieto
Tupakointi
Avaavan lääkkeen tarve
Lääkelistan päivittäminen
Muut pitkäaikaissairaudet
Spirometria vuosittain tupakoitsijoilta
Tarvittaessa pef seuranta
Lääkärin vastaanotto
.
29. tammikuuta 2012
ASTMAN OMAHOIDON TUKEMISTA
Tuetaan potilasta ajatuksella että jokainen on oman vointinsa asiantuntija. Kun potilas
ymmärtää, miten oireet syntyvät ja lääkkeet vaikuttavat, voi hän lääkärin ohjeiden mukaan
säätää peruslääkityksen annostusta. Hyvän tasapainon löytymistä voi seurata kotona PEFmittarilla sekä seurata avaavan lääkkeen käyttötarvetta. Potilaalle on tärkeää saada
ymmärtämään että astmalääkityksen säännöllinen käyttö edistää astman tasapainoa. Tavoite
astman hoidossa on potilaan oireettomuus mahdollisimman yksinkertaisella ja pienellä
astmalääkityksellä.
Astman pahenemisvaiheiden ennakointi. Tavallisin syy tähän on virustauti, joka aiheuttaa
ylähengitystietulehduksen. Jos astma on vaikeutumassa, inhaloitavien lääkkeiden annoksia ja
ottokertoja kaksin-, tai nelinkertaistetaan. Muistettava myös ottaa avaavaa lääkettä
pahenemisvaiheiden aikana. Mikäli oireet eivät tule hallintaan 1-2 päivä n kuluessa, potilas voi
hakeutua päivystävälle lääkärille tai aloittaa oma-aloitteisesti kortisonitablettikuurin.
.
29. tammikuuta 2012
Tupakointi. Motivointi ja kannustus savuttomuuteen.
Liikunta on osa astman hoitoa. Ennen diagnoosia osalla saattanut olla liikkuminen erittäin
huonoa. Motivaatio uudelleen aloittaa kun astmaoireet lievittyneet, voi olla haastellista.
Liikunnan avulla keuhkotuuletus tehostuu ja liman eritys ja poistuminen keuhkoista myös
tehostuu. Lisäksi peruskunnon kohentuessa,rasituksen sieto paranee.
Ruokavalio pyritään pitämään siten hallinnassa, että paino ei nouse. Painonpudotus on aina
hyödyllinen astmaatikolle ja saattaa jopa vähentää lääkityksen tarvetta.
Kansallisesta astmaohjelmasta poimitun tiedon mukaan kasvis, marja- ja hedelmäpitoinen
ruokavalio parantaa astman hallintaa.
29. tammikuuta 2012
Lähteet:
Astmapotilaan hoito Lahden terveyskeskuksessa- prosessimalli
Allergia- ja astmaliiton esite Astma
Omia muistiinpanoja vuosien varrelta eri astmakoulutuksista
29. tammikuuta 2012
KIITOSJAJAHYVÄÄ
HYVÄÄ KEVÄTTÄ
KIITOS
KEVÄTTÄ
29. tammikuuta 2012