Turvallisesti kotona

Turvallisesti
kotona
Ohjeita ja ideoita kotitapaturmien
ehkäisyyn ja ensiapuun
2
SUURONNETTOMUUS
KESKUUDESSAMME
Paha mieli ja alkoholi
lisäävät tapaturma-alttiutta
Suuronnettomuus pysäyttää aina.
Kuitenkin joka vuosi maassamme sattuu suuronnettomuutta vastaava määrä
tapaturmia, joiden seurauksena
800 000 loukkaantuu, yli 50 000 joutuu sairaalahoitoon ja yli 2 500 kuolee
– ilman että julistetaan kansallista
hätätilaa. Nämä onnettomuudet tapahtuvat siellä, missä olo tuntuu kaikkein turvallisimmalta: kotona ja vapaa-ajan harrastuksissa.
Tieliikenteessä, jonka tiedetään sisältävän riskejä, menehtyy vuosittain
noin 400 ja työtapaturmissa alle 50
suomalaista. Vielä vuosikymmen sitten luvut olivat lähes kaksinkertaiset.
Turvallisuustyö ja asenteiden muutos
ovat kuitenkin tuottaneet tulosta ja
säästäneet vuosittain monen sadan
suomalaisen hengen.
Myös koti- ja vapaa-ajan tapaturmien määrää voidaan vähentää. Vastuu
on itsellämme, koska me tunnemme
parhaiten kotiympäristömme ja tapamme. Vaaratekijät voidaan poistaa
usein pienilläkin toimenpiteillä ja tottumusten muutoksilla.
Tähän vihkoseen on kerätty tavallisimpien kotitapaturmien syitä sekä
ehdotuksia niiden ehkäisemiseksi. Lisäksi on ohjeita, mitä tehdä, jos jotain
kuitenkin sattuu. Säilytä vihkonen
helposti löydettävässä paikassa, vaikkapa lääkekaapissa!
Pelkkää päivänpaistetta ei kenenkään
elämä ole. Väsymys, unettomuus, suru,
huoli, suuttumus, stressi, mustasukkaisuus ja muut ikävät tunteet kuuluvat
elämään. Kerrallaan ihmisellä on käytössään vain tietty määrä keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta. Jos yksi asia
valtaa mielen, normaaliin varovaisuuteen ja huolellisuuteen ei aina riitä
voimia. Monet pienet asiat menevät
pieleen, ketjuuntuvat ja – siinä sitä ollaan. Onnettomuus, joka tuntui lähes
mahdottomalta, on tapahtunut.
Liikenteessä voimakkaan tunnekuohun vallassa ajaminen on erityisen
vaarallista, mutta samat vaaratekijät
pätevät myös kotona. Paha mieli vapauttaa ihmisessä aggressiivisuutta,
joka pyritään purkamaan jollain tavoin, joskus jopa itsetuhoisella tavalla.
Liian usein se purkautuu myös perheväkivaltana.
Päihtyneenä joutuu useammin tapaturman uhriksi ja saa vaikeampia
vammoja kuin selvin päin; kuuluisaa
humalaisen tuuria ei ole olemassa.
Sairaaloiden tapaturmapotilaista joka
neljännellä on vähintään yksi promille
alkoholia veressään. Alle 65-vuotiaille
sattuneista kuolemaan johtaneista kaatumistapaturmista lähes puolet sattuu
päihtyneille.
Rauhallinen, toiset huomioonottava ja ymmärtävä suhtautuminen
perheen kesken on tärkeä osa kodin
viihtyisyyttä ja turvallisuutta.
Estä putoamiset turvasalvoilla. Muista myös parvekkeen ovi.
LAPSEN TURVALLINEN
ELÄMÄNPIIRI
Pieni lapsi on puuhapesä, jonka perässä ei tahdo pysyä. Ohjeet ja kiellot
voivat unohtua ja uhma nostaa päätään. Suunnittelemalla koti lapsen
kannalta turvalliseksi vältetään monet
itkut. Tee kierros kotona vaikka kontaten, jotta näet asiat lapsen perspektiivistä!
luista irronneet pikku paristot kuin
mummin pilleritkin. Roikkuvat johdot
ja pöytäliinat astioineen vetäistään
alas. Pikkuinen voi onnistua puremaan
myös sähköjohdon rikki.
Miltä maailma maistuu?
Lapsi aloittaa maailmaan tutustumisen
koskettelemalla ja maistelemalla kaikkea mahdollista. Suuhun menevät niin
tupakannatsat, suurempien lasten le-
Isompien lasten
leluista irtoavat nappipatterit
joutuvat helposti pienimmän suuhun.
Kaikki patterit ovat ongelmajätteitä
ja nieltyinä vaarallisia.
3
Pieni tutkimusmatkailija maistelee kaikkea mahdollista. Säilytä vaaralliset aineet riittävän
korkealla tai lukkojen takana.
Kurkistanpa uuniin
Toisella ikävuodella oleva ikiliikkuja
on jatkuvasti vaarassa pudota ja kaatua. On aika hankkia turvaportti portaisiin, suojaimet lieteen ja uuniin sekä
turvasalvat ikkunoihin ja parvekkeen
oveen. Siirrä kodin kemikaalit ja vaaralliset esineet lapsen ulottumattomiin
lukon taakse. Huonekasveja hankkiessasi huomioi niiden mahdollinen myrkyllisyys. Tarkista pistorasioiden
turvasuojaus. Tyhjennä alkoholinloput
laseista jo illalla, ettei aamupirteä vekara käy maistelemassa.
Kaksi–kolmivuotias matkii mielellään aikuisten puuhia. Neuvo vesi4
hanojen turvallista käyttöä, ovien
avaamista ja sulkemista, tylppien saksien käyttöä jne. Kolmipyörällä liikuttaessa käytetään tietenkin kypärää, kuten isotkin. Yhdessä tehden ja harjoitellen asiat omaksutaan paremmin
kuin kieltojen ja torujen kautta.
Onkos purkissa karkkia?
Nelivuotias leikkii jo hetken yksinäänkin turvallisessa huoneessa tai pihalla.
Mutta kielletty houkuttelee. Tulitikkuja ei pidä unohtaa saataville. Lääkekaappi pidetään lukossa ja avain lapsen ulottumattomissa. Muistathan
pitää lukkojen takana myös grillin
sytytysnesteen, rautatabletit sekä rautaa sisältävät vitamiinivalmisteet, sillä
nekin ovat erittäin vaarallisia pikkulasten käsissä.
Pallon, leikkiveneen tai
kissan perään
Mitä enemmän lapsi saa liikkua ilman
valvontaa kodin ulkopuolella, sitä
enemmän hänen kanssaan on keskusteltava liikenteen, läheisten sorakuoppien, rakennustyömaiden, rantojen,
jyrkkien kallioiden yms. vaaroista. Luvalliset reitit harjoitellaan yhdessä, ja
lapselle annetaan selvät rajat. Rajojen
määrittelyyn kuuluu myös valvonta ja
rakentava puhuttelu ikäkaudelle sopivalla tavalla.
IKÄÄNTYNEELLÄ ON
OMAT VAARANSA
Kaatuminen, putoaminen, kompastuminen ja liukastuminen ovat vanhojen
ihmisten yleisimpiä tapaturmia. Usein
osasyynä on huimaus ja heikentynyt
näkö. Yhtä usein syynä on kotiympäristö, jossa vanhenevan tarpeita ei ole
hoksattu ottaa huomioon. Vanhuuskin
kun tulee hiljaa hissutellen eikä varoituskelloja soitellen.
Monet turmanloukot
on helppo poistaa
Irtonaiset matot, sojottavat, matonkulmat, huonosti hiekoitettu piha,
pimeä portaikko… ja hupsista, nurin
mentiin. Kaatuminen on vaarallista
kenelle tahansa, mutta vanhukselle se
saattaa olla kohtalokasta.
Yhteistuumin vanhuksen kanssa
asunnosta pitäisi poistaa kaikki sellai-
Törröttävät
matonkulmat ja
liukkaat pikkumatot ovat
vaaraksi etenkin
vanhukselle.
Isojenkin
mattojen alle
on hyvä hankkia
liukuesteet.
5
kodin kalustukseen kuuluvat tukevat
tikkaat.
Hiljaa hyvä tulevi
Vanhan ihmisen talvivarusteisiin kuuluvat jalkineiden liukastumisesteet. Kävelykeppi on hyväksi avuksi.
nen, mihin voi kompastua, ja huolehtia säännöllisesti lumen poistosta ja
hiekoituksesta pihalla. Hyvä valaistus
on sellainen, jonka saa napsautettua
päälle jo vuoteesta noustessa sekä portaikkojen ja eteisten kummassakin
päässä. Esimerkiksi 70 vuotta täyttänyt tarvitsee kunnolla nähdäkseen
kolminkertaisen valovoiman nuoriin
verrattuna. Sähkömies asentaa tarvittaessa lisää seinäkoskettimia, jotta
irtojohdoista päästään eroon.
Kylpyammeeseen, saunan pukuhuoneeseen ja muihin märkänä liukkaisiin paikkoihin hankitaan liukastumissuojat, mattojen alle liukuesteet.
Kylpyhuoneeseen ja WC:hen on saatavana korotteita, ammeistuimia ja
seinään kiinnitettäviä kahvoja. Kotona
käytetään hyviä kotikenkiä. Lattioita
on turha vahata kiiltävän liukkaiksi –
riittää, kun ne ovat puhtaat. Yläkaapeista siirretään käyttötavarat käsien
ulottuville. Yläilmoissa kiipeillessä
huimaa helposti nuorempaakin. Joka
6
Vuoteesta noustessa on annettava itselleen aikaa, jotta tasapainoaisti ehtii
mukaan. Etenkin yöllä noustessa voi
rauhassa istuskella hetken vuoteen
reunalla, ettei huimaus yllätä.
Tuttujen kanssa sovitaan, että puhelimen annetaan hälyttää riittävän
kauan. Näin ehditään kuulumisia
vaihtaa turhia säntäilemättä. Kannattaa harkita myös tavalliseen kotipuhelimeen liitettävän turvapuhelimen
hankkimista, jotta sairauskohtauksen
tai tapaturman kohdatessa saa varmasti apua. Kysy vaikka oman kuntasi
sosiaalitoimistosta, SPR:n turvapalvelusta tai puhelinmyymälästä.
Lääkeannostelija auttaa muistamaan, mitkä lääkkeet on otettu, mitkä
ei. Pilleripurkit voi sitten pitää kaapissa myös pikku vierailijoiden ulottumattomissa.
Lääkeannostelija on turvallinen apu
säännöllisesti lääkkeitä käyttävälle.
Uusi elektroninen herättelijä muistuttaa,
milloin on lääkkeiden aika.
TULIPALO ON
HELPOMPI EHKÄISTÄ
KUIN SAMMUTTAA
Ennen tulen käsittely opittiin jo lapsena, sillä monet kotiaskareet vaativat
tulentekoa. Nyt kun apuna on sähkö,
tulta ei aina osata käsitellä. Tässä
muutama perusasia, jotka on syytä
opettaa myös lapsille.
Tarkkana tulen kanssa
Sytytä takkatuli lastujen, paperin tai
kuivan puun avulla ja käytä kipinäsuojusta. Koskaan ei saa käyttää bensiiniä
eikä spriitä, sillä niistä haihtuvat öljyt
syttyvät hulmahtaen. Grillin voi sytyttää sallitulla sytytysnesteellä. Takan
edusta on suojattava palamattomalla
materiaalilla, ja se on pidettävä puhtaana helposti syttyvästä tavarasta, lastuista jne. Tuhka säilytetään kannellisessa metalliastiassa syttymättömällä
alustalla ja kastellaan tyhjennettäessä.
Salakavala häkä
Uunin ja takan avoimet pellit suljetaan
vasta, kun hiilet ovat varmasti tummuneet. Muuten syntyy hajutonta ja
näkymätöntä häkää, joka tappaa nopeasti.
puisia tai muusta syttyvästä materiaalista tehtyjä kynttilänjalkoja. Monet
koristemansetit ovat myös palovaarallisia. Muista jättää tuikkujen väliin
tarpeeksi tilaa. Metallikuoresta huolimatta tuikkujen alustan on oltava palamatonta materiaalia.
Tupakointi on monen turman alku
Vuoteessa tai sohvalla maaten tupakointi on aina vaarallista. Tuli voi tarttua vuodevaatteisiin tai jäädä kytemään. Etenkin monet keinokuituiset
huonekalukankaat ja toppaukset ovat
palovaarallisia. Palokaasut voivat tappaa jo 3–4 minuutissa, ilman että liekkiäkään on syttynyt.
Tupakointi on yleisin syy kuolemaan johtaneissa tulipaloissa, joten
varovaisuuteen todella on syytä. Ole
tarkkana myös tuhkakupin tyhjentämisessä.
Teroita lasten mieleen
tulitikkuleikkien vaarat
Varoittelusta huolimatta uteliaisuus
saattaa voittaa, joten varminta on pitää
tulitikut ja sytkärit poissa lasten ulottuvilta. Ullakko ja kellari ovat usein
olleet salaisten tulitikkuleikkien paikkoja, joten mitäpä jos pitäisit ne lukittuina.
Keittiössä palaa
Kynttilän valo on lempeä, mutta. . .
Älä koskaan jätä kynttilää palamaan
valvomatta. Sijoita kynttilä siten, ettei
liekki voi sytyttää verhoja tai tarttua
ohikulkevan vaatetukseen. Älä käytä
Tavallisesti keittiöstä lähtevä sankka
savu merkitsee onneksi vain pohjaanpalanutta ruokaa. Mutta ellei tässä
vaiheessa mene hätiin, vaara on ilmeinen. Lieden ylikuumenemista voi eh7
Vuoteessa tupakointi aiheuttaa
maassamme eniten kuolemaan
johtaneita tulipaloja.
Kytevistä tekstiileistä
lähtevät savukaasut
tappavat muutamassa
minuutissa.
käistä lieteen asennettavilla turvalaitteilla, jotka rajoittavat lieden yhtäjaksoista käyttöaikaa tai suurinta käyttölämpötilaa. Uutta liettä hankittaessa
kannattaa valita ns. turvaliesi.
Liedellä syttynyt palo leviää helposti liesituulettimeen ja hormiin kertyneeseen rasvaan. Pidä ne puhtaina.
Jos palo syttyy, sammuta heti liesituuletin ja tukahduta palo peittämällä
kannella tai palamattomalla peitteellä.
Rasvapalon sammuttamiseen ei koskaan saa käyttää vettä, sillä se vain levittää paloa.
8
Sähkölaitteet
Vialliset sähkölaitteet ja -johdot sekä
itse tehdyt korjaukset ovat myös monen tulipalon syy. Tarkista vanhojen
sähköjohtojen kunto. Mittaritaulun tai
sähkölaitteen kuumentunut kohta –
esimerkiksi pistoke – voivat sytyttää
palon.
Korjauta vialliset johdot ja laitteet
ammattimiehellä, omat viritelmät voivat koitua kohtalokkaiksi.
Älä jätä sähkökiuasta, silitysrautaa
tai hellaa turhaan päälle. Älä kuivata
vaatteita saunassa. Myöskään lämmittimen päälle ei saa laittaa mitään.
Palovaaralliset aineet
Kodin pelastusvälineet ja -taidot
Käsittele palovaarallisia aineita ohjeiden mukaan. Monet kotonakin säilytettävät aineet kehittävät räjähdysherkkiä kaasuja, jotka syttyvät kipinästä – syttymiseen ei siis tarvita edes
tulta. Myös nestekaasu räjähtää helposti, joten liitosten ja venttiilien
kunto on säännöllisesti tarkastettava.
Huonekaluöljyt sekä pellavaöljyt
ovat itsesyttyviä aineita. Polta tai pese
huolellisesti niitä sisältävät rievut ja
trasselit. Spraypulloja ei saa tyhjänäkään heittää tuleen – ne räjähtävät.
Tulipalo on aina yllättävä ja pelottava
tapahtuma, jolloin helposti hätääntyy
ja saattaa toimia vastoin kaikkea järkeä. Tulipalon varalta on hyvä miettiä
jo etukäteen, kuinka vaaratilanteissa
tulee toimia ja mitä kautta päästään
ulos.
Palovaroitin tunnistaa
vaaralliset palokaasut
Tulipalon uhrit tappaa yleensä häkä
ja savu, eivät liekit tai kuumuus. Erityisesti häkä, joka on hajutonta, mautonta ja väritöntä, tappaa nopeasti.
Omat viritykset sähkölaitteisiin
ovat vaarallisia. Jätä korjaaminen
aina ammattilaisille.
9
Palovaroitin reagoi kuuluvasti jo pieniin
määriin hengenvaarallisia savukaasuja.
Näin jää aikaa pelastautua ja sammuttaa
palonalku.
Palavasta huoneesta on pystyttävä
poistumaan viimeistään 2–3 minuutissa.
Palovaroitin tunnistaa savukaasut
jo pieninä pitoisuuksina ja ilmoittaa
kuuluvalla äänellä vaarasta. Siten se
antaa aikaa pelastautua. Palonalkua
voidaan tällöin yrittää itse sammuttaa.
Palovaroitin ilmoittaa palonalusta
vain siinä tilassa, missä se on. Siksi
asunnon jokaisen kerroksen jokaista
alkavaa 60 neliömetriä kohti täytyy olla vähintään yksi palovaroitin. Viisainta on asentaa palovaroitin kaikkiin
makuuhuoneisiin, portaikkojen yläpuolella ja eteiseen.
Palovaroittimessa on aina oltava
toimintakuntoinen patteri. Tarkista
sen kunto palovaroittimen testinappulasta kuukausittain ja aina pitemmän
poissaolon jälkeen.
Kotona käyttökelpoisia sammutusvälineitä ovat sankoruisku, jauhesammutin, nestesammutin ja sammutuspeite. Pidä sammutusvälineet helposti
saatavilla ja opeta niiden käyttö koko
perheelle.
Jauhesammutin, joka yleensä hankitaan veneisiin ja autoon, on erittäin
tärkeä myös kotona. Samoin sammu-
Sammuta tuli – älä levitä
Vedellä
Sammutusjauheella
• sisustusmateriaalit
• puu, paperi
• kangas
• sisustusmateriaalit
• puu, paperi
• kangas
• sähkölaite
(tv, leivänpaahdin,
lämmitin)
• palava rasva
• bensiini, öljy,
lakka, maali tms.
10
Sammutuspeitteellä
Muuta
• sähkölaite
• irrota
pistotulppa
• palava rasva
• kattilaan
kansi päälle
• pysäytä
liesituuletin
tuspeite, jolla voidaan tukahduttaa
monet pikkupalot. Sammutuspeitteenä käy hätätilassa jokin huonosti
palava matto tai peite (ei keinokuituinen).
Pelastautumisvinkkejä
Savun täyttämästä huoneesta on ryömittävä turvaan savun ja kuumuuden
alapuolella. Lattian rajassa happea
riittää pitempään ja siellä on helpompi
hengittää. Älä avaa ovea, joka koskettaessa tuntuu kuumalta, vaan tuki reiät
savun pysäyttämiseksi kankaalla, mieluiten kostealla. Odota pelastajaa parvekkeella tai avoimen ikkunan ääressä,
ellei ulospääsyä ole. Sulje aina ovet perässäsi.
Jos omat vaatteesi palavat, heittäydy maahan ja kierittele maassa,
kunnes tuli tukahtuu. Suojaa kasvot
käsillä. Jos toisen vaatteet palavat,
kaada hänet maahan ja tee samoin tai
tukahduta palo sammutuspeitteellä,
matolla tms. huonosti palavalla.
Soittaminen
hätänumeroon 112
1. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.
2. Kerro, mitä on tapahtunut.
3. Kerro tarkka osoite ja kunta.
4. Vastaa sinulle esitettyihin
kysymyksiin.
5. Toimi annettujen ohjeiden
mukaan.
6. Lopeta puhelu vasta saatuasi
siihen luvan.
ENSIAPUOHJEITA
Äkillinen rintakipu
Kovan, puristavan rintakivun tavallisin
syy on sydäninfarkti. Kipu voi säteillä
myös vasempaan kainaloon, käsivarteen ja kaulalle. Henkilö on kylmänhikinen ja ahdistunut, usein pahoinvoiva. Jos kipu ei häviä tai henkilön
omat nitrot eivät auta, voi kyseessä
olla sydäninfarkti.
Ensiapu
• Soita 112 autettavan viereltä, usein
hätäkeskus haluaa puhua rintakipuisen kanssa.
• Kerro, että kyseessä on rintakipua
valittava henkilö.
• Rauhoita henkilöä ja aseta hänet
asentoon, jossa on helppo olla.
• Hätäkeskus voi pyytää antamaa potilaalle 250 mg asetyylisalisyylihappoa
(esim. Asperin® tai Disperin®) pureskeltavaksi tai veteen liuotettuna.
Lääkettä ei anneta, jos henkilö on
sille allerginen.
• Mikäli autettava menee elottomaksi,
aloita painelu-puhalluselvytys ja ilmoita muuttuneesta tilanteesta hätäkeskukseen.
• On tärkeää saada autettava nopeasti
hoitoon.
Opettele elvytys
ja ylläpidä taitoa,
sillä sitä voidaan tarvita!
Aikuisen elvytys
• Kun havaitset elottomalta näyttävän
henkilön, ota selvää, saako hänet hereille. Ravistele ja puhuttele äänekkäästi.
• Jos et saa häntä hereille, hälytä lisäapua.
11
• Tee hätäilmoitus – soita 112.
• Avaa autettavan hengitystiet ojentamalla päätä. Tarkista, hengittääkö
autettava normaalisti, tuntuuko ilmanvirtausta, liikkuuko rintakehä.
Jos ei, aloita elvytys.
• Aseta eloton selälleen joustamattomalle alustalle. Paljasta rintakehä.
Aseta kämmenen tyvi keskelle rintakehää ja toinen käsi päälle. Paina
suorin käsivarsin kohtisuoraan alaspäin 30 kertaa taajuudella 100
kertaa/minuutti.
• Tämän jälkeen avaa hengitystiet,
sulje sieraimet, puhalla 2 pientä puhallusta – vain sen verran, että rintakehä liikahtaa. Jatka vuorottelemalla
30 painelua ja 2 puhallusta.
Lapsen elvytys
Lapsen elvytys noudattaa periaatteiltaan aikuisen elvytystekniikkaa, mutta
painelu- ja puhallusvoima on sovitettava lapsen koon mukaan. Painele vain
yhdellä kämmentyvellä tai kahdella
sormella ja puhalla vähemmän.
• Kun et saa lasta hereille eikä hän
hengitä normaalisti, aloita elvytys.
Jos paikalla on muita, käske toinen
henkilö heti tekemään hätäilmoitus
numeroon 112.
• Jos olet paikalla yksin, aloita välittömästi elvytys. Aloita 5:llä puhalluksella, painele tämän jälkeen rintalastan alaosasta 30 kertaa.
• Puhalla 2 kertaa. Toista 30 painelua
ja 2 puhallusta ja tee sen jälkeen hätäilmoitus numeroon 112. Jatka tämän jälkeen elvytystä vuorottelemalla 30 painelua ja 2 puhallusta.
12
Hukuksissa olleen ensiapu
Toimi näin hukuksiin joutuneen auttamiseksi:
• Jos havaitset veden varaan joutuneen, soita 112 ja aloita välittömästi
pelastustoimet.
• Muista vedestä pelastamisen toimintaohje: ojenna, heitä, kahlaa, souda.
• Kun olet saanut hukuksissa olleen
veneeseen tai rannalle, aloita ensiaputoimet.
• Varaudu painelu- ja puhalluselvytykseen.
• Toimita vedestä pelastettu aina hoitoon.
Sähkötapaturma
Toimi näin sähkötapaturmissa:
• Soita 112. Jos kyseessä on suurjänniteisku, kerro siitä soittaessasi, sillä
sähkön voi katkaista vain sähkölaitos.
• Huolehdi omasta turvallisuudestasi
ennen kuin ryhdyt auttamaan. Selvitä loukkaantuneen tila ja anna
ensiapua. Sydämenpysähdysvaaran
lisäksi potilaalla voi olla vakavia palovammoja.
• Toimita potilas aina jatkohoitoon,
vaikka näkyviä vammoja ei olisikaan.
Myrkytykset
Oikean ensiavun antamiseksi on tärkeä selvittää,
• mitä kautta myrkky on joutunut elimistöön
• mikä aine on aiheuttanut myrkytyksen
• kuinka suuresta määrästä on kysymys
• milloin myrkytys on tapahtunut.
Myrkytyksen aiheuttaja on hyvä viedä
potilaan mukana sairaalaan.
Toimi näin myrkytystilanteissa:
• Jos epäilet myrkytystä, haluat
neuvoja ja toimintaohjeita, soita
Myrkytystietokeskukseen, puh.
(09) 471 977 (24 t) tai (09) 4711.
• Hätätilanteessa soita aina 112.
• Turvaa hengitys ja sydämen toiminta.
Käärmeen purema
Kyyn purema on vaarallinen sekä lapselle että aikuiselle. Toimi näin:
• Vältä raajan liikuttelua.
• Tue puremakohta lepoasentoon, ei
koholle.
• Jos saatavilla on kyypakkauksen tabletteja, voi niitä antaa ohjeen mukaan. Ne ovat kuitenkin vain ensiapua.
• Toimita potilas aina hoitoon.
Palovammat
Toimi näin pinnallisessa palovammassa:
• Jäähdytä palovammaa välittömästi
juoksevan, viileän veden alla 10–20
minuuttia.
• Älä puhko rakkuloita.
• Peitä vamma puhtaalla siteellä.
• Jos palovamma tulehtuu, hakeudu
lääkäriin.
Laajat ja vakavat palovammat vaativat
aina jatkohoitoa.
Murtumat
Murtunut raaja on kipeä ja turvonnut.
Vamma-alueella voi olla näkyvä virheasento. Avomurtumassa on haava,
josta voi vuotaa paljon verta.
Toimi näin:
• Rannemurtumaa epäiltäessä kehota
autettavaa itse tukemaan kättään.
• Soita tarvittaessa 112 tai toimita
henkilö lääkärin hoitoon.
Tajuton potilas
Aivotärähdys syntyy, kun päähän kohdistuu isku. Oireita voivat olla päänsärky, pahoinvointi, näköhäiriöt ja
eriasteiset tajunnan häiriöt.
Toimi näin:
• Jos henkilö on menettänyt tajuntansa
tai oksentaa, soita 112.
• Käännä tajuton kylkiasentoon.
• Valvo hengitystä ja tarkkaile potilasta.
Jos henkilö ei menetä tajuntaansa,
Monet
tavalliset huoneja pihakasvit
ovat syötyinä
myrkyllisiä.
13
Lääkekaappi valmiustilassa
Lääkekaappi sijoitetaan pikkulasten ulottumattomiin ja pidetään lukittuna, avain
turvallisessa paikassa.
Tarvittaessa lääkkeiden lisäksi kaapissa tuli olla ainakin
• steriilejä haavataitoksia
• ideaalisiteitä
• joustosiderullia
• laastaria
• kiinnelaastaria
• vanua
• sakset ja pinsetit
• desinfiointiainetta
• kuumemittari
• lääkehiiltä (myrkytystapauksia
varten)
• hakaneuloja
• pari kolmioliinaa
• kyypakkaus
• keinojääpussi.
Säilytä myös vitamiini-, ehkäisy-,
rauta- ym. tabletit lukkojen takana
lääkekaapissa.
Lapsia varten sijoitetaan muuhun,
helposti saatavaan paikkaan laastaria,
sideharsoa ym. pikku naarmujen itsehoitoon.
14
häntä on kuitenkin hyvä tarkkailla
seuraavan vuorokauden ajan ja toimittaa tarvittaessa hoitoon.
Haavat
Haava voi olla naarmu, viiltohaava,
pistohaava, ruhje tai puremahaava.
Toimi näin kotona (pienet haavat):
• Pese kädet.
• Puhdista haava-alue vedellä ja saippualla tai haavanpuhdistusaineella.
• Tyrehdytä verenvuoto painamalla
haavaa tai puristamalla haavanreunoja yhteen, pidä vuotokohta koholla.
• Peitä haava tarvittaessa sidetaitoksella ja kiinnitä se kiinnelaastarilla tai
joustinsiteellä.
• Tarkista, että tetanus- eli jäykkäkouristusrokote on voimassa.
• Hakeudu tarvittaessa lääkäriin.
Haavan ollessa raajassa, tue vammautunut raaja kohoasentoon. Runsaasti
vuotava haava sidotaan painesiteellä.
Soita tarvittaessa 112.
Nenäverenvuoto
Toimi näin:
• Anna henkilön istua etukumarassa.
• Nenä niistetään tyhjäksi.
• Vuotavaa sierainta painetaan sormella lujasti nenärustoa vasten
10–15 minuutin ajan.
• Niistetään sierain välillä tyhjäksi.
• Voit laittaa nenän päälle jotain kylmää. Kylmä supistaa verisuonia.
• Toimita autettava lääkäriin, jos vuoto
ei lakkaa.
Sauna- ja pesutilojen lattioille ja kylpyammeen pohjalle on hyvä hankkia kunnolliset
liukastumisesteet.
Roska silmässä
Toimi näin:
• Voit yrittää poistaa rikan huuhtelemalla silmää juoksevan veden alla.
• Näkyvän rikan voi poistaa varovasti
esim. puhtain sormin.
• Älä hankaa tai hiero silmää.
• Hakeudu lääkäriin, jos silmässä on
rikan tunnetta tai silmän pinnalle on
kiinnittynyt jotakin.
Kuvitus: Raimo Huittinen Kampanjan graafinen ilme: Antti Metsäranta Taitto: Markus Itkonen
Hammastapaturma
Pysyvä hammas voidaan joskus istuttaa takaisin, jos potilas saadaan nopeasti hoitoon. Hoitoon hakeuduttaessa hammas säilytetään kosteassa,
esimerkiksi kääritään vedellä kostutettuun paperiin tai kankaaseen. Älä laita
irronnutta hammasta takaisin suuhun.
Ensiapuohjeet: Punainen Risti 1/2010
Aineistotilaukset:
SPEK (09) 476 112, faksi (09) 4761 1400
Tekry (09) 725 30 361, faksi (09) 725 30 320
Ensiapua opit ensiapukursseilla!
15
Hätänumero 112
Myrkytystietokeskus
suoraan (09) 471 977
vaihde (09) 4711
Ihmisellä on vain yksi henki
KOTITAPATURMIEN
EHKÄISYKAMPANJA
www.kotitapaturma.fi
2/ 2010
Finanssialan Keskusliitto
Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Sisäasiainministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö
Suomen Kuntaliitto
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Suomen Punainen Risti
Terveyden edistämisen keskus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos