MIELENTERVEYSTYÖTÄ MUSEOSSA
MIELENTERVEYSTYÖTÄ MUSEOSSA 1 Mielenterveystyötä museossa. Työväenmuseo Werstaan julkaisuja 2013:2 Teksti: Anne Lahtinen Kuvat: Anne Lahtinen, Ulla Rohunen, Sopimusvuori ry, Hanna Yli-Hinkkala ISBN 978-952-67723-4-9 Sisällysluettelo Johdanto 4 Yhteistyötaho ja hankkeen tausta 4 Pilottiryhmien muodostaminen ja yhteistyön tavoite 5 Toiminta pilottiryhmien kanssa 7 Näyttelyn maailma museolaukulla auki 8 Tunnelmaa kiertoon – lainattavan museolaukun mahdollisuuksia 10 Matkan varrella huomattua 12 Lisää aiheesta 14 Johdanto Miten selvitä, jos psyyke särkyy ja elämästä katoaa mieli? Miten maailman voi uudelleen rakentaa mielekkääksi paikaksi elää ja mistä ammentaa voimavarat jokapäiväiseen elämään? Mielenterveys ja mielenterveyden häiriöt ovat laajasti esillä oleva kestoteema yhteiskunnassa. Uupumus, väsymys, masennus ja tulevaisuususkon horjuminen eivät ole vain yksilökohtaisia ongelmia, vaan koko yhteiskuntaan kiinteästi liittyviä ilmiöitä. Tuen, toivon ja mielen luominen maailmaan ei näin ole myöskään vain henkilökohtaisen ponnistelun paikka, vaan laajempi yhteisöllinen projekti, jossa kulttuurilla on valtava merkitys voimavarojen luojana. Museoilla onkin oiva mahdollisuus osallistua yhteisen hyvinvoinnin rakentamiseen tekemällä yhteistyötä mielenterveyskuntoutujien ja mielenterveyskuntoutusta tarjoavien tahojen kanssa. Virkistyminen ja myönteiset oppimiskokemukset ovat suuressa roolissa elämän mielekkyyttä rakennettaessa, ja museot voivat toimia vahvasti osana syrjäytymistä ja eriarvoistumista ehkäisevää työtä. Näin luodaan tuntemusta ja pohjaa kulttuurilähtöisten toimintatapojen käyttöön myös niille terveys- ja sosiaalisektorin tahoille, joille tällaiset toimintamuodot eivät välttämättä ole ennalta tuttuja. Tilaa uusille kumppanuuksille ja toimintatavoille on! Tämä opasvihko kertookin Työväenmuseo Werstaan Museo mielen terveyden tukena -hankkeen aikana tehdystä yhteistyöstä ja antaa esimerkkejä siitä, millaista toimintaa mielenterveyskuntoutujien kanssa museoissa voi tehdä. Yhteistyötaho ja hankkeen tausta Mielenterveyskuntoutujille lähdettiin räätälöimään juuri heille suunnattuja museopalveluita syksyllä 2013 Museoviraston rahoittamalla Museo mielenterveyden tukena -hankkeella. Hankkeen tausta on vuosina 2010–2012 toimineessa Avara museo -hankkeessa, jolloin Werstaalla tehtiin erityisesti työttömille suunnattuja opastuksia ja työpajoja. Tällöin myös tamperelaisen mielenterveyskuntoutuspalveluja tarjoavan Sopimusvuoren asiakasryhmät löysivät tiensä museolle. Sopimusvuori on perustettu vuonna 1970, ja se on ensimmäisiä Suomeen perustettuja mielenterveyskuntoutusyhdistyksiä. Mielenterveyskuntoutujia yhdistyksellä on asiakkaina noin 500, tämän lisäksi Sopimusvuori tarjoaa myös dementia hoitopalveluja. Yhdessä Sopimusvuoren koulutusjohtaja Helena Hakunin kanssa valittiin Sopimusvuoren yksiköistä viisi pilottiryhmää mukaan Museo mielenterveyden tukena -hankkeeseen. Liikkeelle lähdettiin siitä ajatuksesta, että pilottiryhmät edustaisivat mahdollisimman laajalla otannalla erilaisia asiakkaita niin, että esimerkiksi eri ikäryhmät ja eri kuntoutusvaiheissa olevat asiakkaat pääsisivät toimintaan mukaan. Näin pilottiryhmiksi valikoitui viisi yksikköä: tehostetun tuen kuntoutusyksikkö Vaahtera, asumispalveluyksikkö Voimala, nuorten päiväkun toutusyksikkö Sopimusvuoren Verstas, palvelukeskus Pirkonhovi sekä työ- ja toimintakeskus Kanava. Näistä yksiköistä Vaahtera ja Verstas on suunnattu nuorille aikuisille, Pirkonhovi ja Voimala aikuisille ja jo iäkkäämmille, ja Kanava puolestaan palvelee hyvin laajaa kirjoa työikäisiä kuntoutujia. 4 Pilottiryhmien muodostaminen ja yhteistyön tavoite Aivan aluksi jokaisen pilottiryhmäksi valikoi tuneen yksikön kanssa sovittiin tapaaminen, jossa hanketta esiteltiin yhteyshenkilönä toimivalle henkilökunnan edustajalle. Juttelutuokion pohjalta yksiköt saivat vielä jättäytyä pois hankkeesta, jos mukana oleminen ei olisi tuntunut mielekkäältä. Jokainen pilottiyksikkö kuitenkin koki hankkeen mielenkiintoiseksi ja uusia toimintamuotoja avaavaksi, joten kaikki halusivat olla hankkeessa mukana. Tämän jälkeen hanke esiteltiin myös pilotti yksiköiden asiakkaille kunkin yksikön omien toiveiden mukaan joko niin, että henkilökunta esitteli hankkeen valittuna ajankohtana itse, tai hanketta koordinoiva museolehtori esitteli hankkeen ensimmäisen tapaamisen yhteydessä. Pilottiryhmät muodostuivat hankkeen esittelyn jälkeen. Pienien yksiköiden tapauksessa koko yksikkö oli mukana hankkeessa henkilökunnan osallistuessa työvuorojensa puitteissa. Suuremmissa yksiköissä pilottiryhmän kokoonpano muodostui pääasiassa jonkin jo olemassa olevan ryhmän pohjalta. Tällöin pilottiryhmässä olevat asiakkaat ja henkilökunnan edustajat vaihtelivat tapaamiskerroilla omien aikataulujensa mukaan. Jotkin henkilöt olivat mukana jokaisella tapaamiskerralla toisten osallistuessa vain kerran. Lisäksi jotkin henkilöt saattoivat osallistua useamman pilottiryhmän toimintaan. Tämä koski lähinnä sellaisia henkilöitä, jotka olivat asiakkaina sekä asumisyksikössä että päivätoimintakeskuksessa. Tärkeänä koettiin puolin ja toisin vapaaehtoisuus ja rentous. Hankkeessa mukana oleminen ei saanut olla pakottavaa ja sitovaa, vaan toivottiin, että kaikki halukkaat saisivat osallistua voimiensa mukaan niin, että kesken kaiken voisi myös jättäytyä toiminnasta pois. Tätä vapaamuotoisuutta toteutettiin käytännössä esimerkiksi siten, että lähes kaikissa yksiköissä tapaamiset museolehtorin ja pilottiryhmän kanssa pyrittiin järjestämään avoimessa tilassa. Näin pilottiryhmään oli mahdollista tulla mukaan osallistumaan tai seurata ryhmän toimintaa läheltä itse kuitenkaan osallistumatta. Suljettujen ovien takana ei kokoonnuttu kuin poikkeustapauksissa tai sellaisissa yksiköissä, joissa tämä käytännön syistä oli pakollista. Näin toimittiin esimerkiksi työ- ja toimintakeskus Kanavassa joillakin kerroilla, sillä yksikön tiloista suurin osa on työpajatilaa, jossa valmistetaan tilaustöitä. Rauhallista työtilaa pystyttiin parhaiten irrottamaan muutoinkin pienryhmätyöskentelyyn käytetystä erillisestä huoneesta. Ensimmäisten tapaamiskertojen yhteydessä tuotiin esille hankkeen konkreettinen tavoite. Tarkoitus oli valmistaa museon ja pilottiryhmien yhteistyönä kaksi moniaistillista mate 5 riaalipakettia eli museolaukkua, jotka madaltaisivat museon omatoimista käyttökynnystä. Työväenmuseo Werstaalle on aina vapaa pääsy, joka jo itsessään helpottaa museon käyttämistä, sillä taloudelliset syyt eivät muodostu esteeksi museoon tulemiselle. Pelkkä vapaa pääsy ei kuitenkaan vielä madalla museon kynnystä kaikille ryhmille, sillä museot koetaan herkästi aihepiiriltään vaikeina tai etäisinä, tai statukseltaan liian korkeakulttuurisina paikkoina. Kuitenkin kulttuurin on todennettu olevan suoraan yhteydessä ihmisen hyvinvointiin ja jopa pidentävän elinikää. Vaikeimmassa asemassa olevat ryhmät eivät silti aina löydä väyliä kulttuurin kokemiseen, ja juuri tähän haluttiin luoda välineitä ja mahdollisuuksia Museo mielenterveyden tukena -hankkeella. Toinen valmistettavista materiaalipaketeista suunnattiin museoon omatoimisesti tuleville ryhmille. Materiaalipaketti eli museolaukku voi koostua erilaisista esineistä, kuvista ja tehtävistä, jotka tavalla tai toisella helpottavat museon näyttelyyn tai näyttelyihin tutustumista. Tämän laukun kohdalla liikkeelle lähdettiin museon pysyvistä näyttelyistä eli Tekstiiliteollisuusmuseosta, Höyrykonemuseosta ja Meirän kaupunki -näyttelystä, sillä näihin keskittyvällä museolaukulla on pidempi käyttöikä kuin sellaisella laukulla, joka keskittyisi museon vaihtuviin näyttelyihin. Toisen museolaukun puolestaan oli tarkoitus olla lainattava paketti. Myös tämä laukku voi koostua erilaisesta materiaalista, joka kertoo museon aihepiiristä tai näyttelyistä tavalla tai toisella. Näin museo voi laajeta museon seinien ulkopuolelle tuoden museokokemuksen myös niihin paikkoihin, joista ei ole mahdollista lähteä esimerkiksi pitkän välimatkan, kielteisten ennakkokäsitysten tai liikuntaesteiden vuoksi itse museoon saakka. Ensimmäisten tapaamisten aikana pohdittiin sekä henkilökunnan että asiakkaiden kanssa sitä, haluaako pilottiryhmä olla valmistamassa molempia museolaukkuja vai vain toista. Tässä vaiheessa pilottiryhmät jakautuivat, sillä esimerkiksi asumispalveluyksikkö Voimalan iäkkäiden asiakkaiden kanssa koettiin mielekkäämpänä osallistua lähinnä lainattavan laukun valmistukseen toki niin, että esiin tulleita ideoita voi hyödyntää myös museolla käytettävässä laukussa. Toisaalta taas palveluyksikkö Pirkonhovi, joka toimintamuodoltaan on päivätoimintakeskus ja erilaisille ryhmämuotoisille aktiviteeteille perustuva yksikkö, ilmaisi halukkuutensa osallistua molempien laukkujen suunnitteluun ja valmistamiseen mahdollisuuksien mukaan. 6 Koska ryhmiä oli viisi, aikaa vain syksy 2013 ja valmistettavana kaksi laukkua, sovittiin alussa minimimäärä tapaamiskertoja jokaisen pilottiryhmän ja hanketta luotsaavan museolehtorin kesken. Päädyttiin siihen, että jokaista ryhmää pyrittäisiin tapaamaan vähintään kolme kertaa hankkeen aikana. Näin ensinnäkin olisi aikaa tutustua puolin ja toisin edes hiukan, jotta luottamukselle ja yhteistyölle olisi syntymätilaa. Toisaalta aikataulu ei kuitenkaan muodostuisi liian tiukaksi eri yksiköiden muuta toimintaa ajatellen. Lopulta kokoontumiskertoja kertyi yhteensä 20 marraskuun loppuun mennessä, ja jokaisen ryhmän kanssa kokoonnuttiin ainakin alussa sovitut kolme kappaletta. Palvelukeskus Pirkonhovin ryhmä innostui museolaukkujen suunnittelusta niin, että tapaamisia kertyi peräti seitsemän. Toiminta pilottiryhmien kanssa Museolaukku ei käsitteenä ollut tuttu pilottiryhmille. Hanketta aloiteltaessa nousi esiin ajatus, että olisi kiinnostavaa nähdä jokin jo olemassa oleva museolaukku. Hankkeen toteuttaminen lähtikin näin ollen liikkeelle museolaukkutyön kartoittamisella ja olemassa olevien laukkujen etsimisellä. Työväenmuseo Werstaalle myös lainattiin neljä erilaista museolaukkua neljästä eri museosta: Pirkanmaan maakuntamuseosta, Suomen käsityön museosta, Kansallismuseosta ja Helsingin kaupunginmuseosta. Näin laukkujen mahdollisuudet ja toimintalogiikka tulivat tutuiksi ennen kaikkea projektia koordinoivalle museolehtorille, ja museolaukkuja ryhmätapaamisissa kokeilemalla saatiin kerättyä monipuolista käyttötuntumaa erilaisten materiaalien toimivuudesta ja niiden herättämistä ajatuksista mielenterveyskuntoutujien parissa. Nämä valmiit museolaukut eivät yhtä lukuun ottamatta olleet juuri mielenterveyskuntoutujille suunnattuja, mutta niillä, kuten materiaalipaketeilla yleensäkin, oli monenlaisia käyttömahdollisuuksia myös oman alkuperäisen kohderyhmänsä ulkopuolella. Varsin nopeasti kävi selväksi, että pilottiryhmät todellakin olivat keskenään hyvin erilaisia, eikä mielenterveyskuntoutujuus suuresti yhdistänyt ryhmiä toisiinsa. Kuntoutujuus koettiin hyvin eri tavoin eri ryhmissä. Esimerkiksi nuorista aikuisista koostuvissa pilottiryhmissä koettiin, että mielenterveys on niin yhteinen asia kaikille ihmisille, ettei ole tarpeen erotella mielenterveyskuntoutujia omaksi erityisryhmäkseen. Toisaalta iäkkäimmillä mielenterveyskuntoutujuus oli jo kenties voimakkaammin osa omaa identiteettiä, jolloin yhtenä kohderyhmänä oleminen ei muodostunut erityisiä ajatuksia herättäväksi kysymykseksi. Ryhmien keskinäinen erilaisuus näkyi myös tapaamisten yhteydessä. Jos jonkin ryhmän kanssa jokin esineistö tai kuvamateriaali oli koettu kiinnostavana ja toimivana, saattoi seuraava ryhmä kokea saman kokonaisuuden epäoleellisena ja jopa tylsänä tai vastenmielisenä. Näin erilaisia kuvia, esineitä ja tehtäviä kierrättämällä ja kokeilemalla ryhmästä toiseen jäi suurin vastuu museolaukkujen kokoamisesta tietysti hankkeesta vastaavalle museolehtorille. Pilottiryhmiä piti kuunnella tarkasti ja ajatuksella, jotta yhteneviä teemoja oli mahdollista löytää. Vapaaehtoisuuden ja avoimuuden periaatteiden mukaisesti jokaista ryhmää myös kannustettiin olemaan rehellinen suhtautumisessaan museolaukun työstämiseen. Näin pyrittiin saamaan esiin todellisia ideoita ja reaktioita tehtävä- ja työskentelyvaihtoehtoihin. On oleellista 7 huomata, että puhuminen ja omien ajatusten esiin tuominen ei ole kaikille ihmisille luontevaa uudessa tilanteessa, ja mielenterveyskuntoutujien parissa passiivisuus voi vielä korostua. Näin ollen vihjeitä museolaukun sisältöön koottiin myös non-verbaalista viestinnästä esimerkiksi huomioimalla, minkälaisia esineitä tutkittiin innokkaimmin tai pisimpään, tai mitkä kuvat valikoituivat useimmin joko keskustelun tai katselun kohteiksi. Museolla työstettävää laukkua koostettiin pilottiryhmien kanssa museolla neljä kertaa. Laukun valmistamisessa käytettiin runsaasti myös niitä ideoita, joita heräsi niillä kerroilla, kun museolehtori vieraili eri pilottiyksiköissä. Museolla käytettävän laukun kohteeksi valittiin Meirän kaupunki -näyttely. Meirän kaupunki on Werstaan päänäyttely, joka kertoo työelämän muuttumisesta, työväen asumisesta ja kansalaisyhteiskunnan vaiheista 1900-luvulla. Näyttelystä löytyy esimerkiksi Pispalan kaupunginosan pienoismalli, työväentalo ja osuuskauppa. Meirän kaupunki on tekstitön näyttely joten ajateltiin, että siihen tutustumisen kohdalla materiaalipaketilla voisi olla eniten annettavaa omatoimisille ryhmille. Useamman kerran museolla vierailleiden ryhmien kanssa tutustuttiin myös muihin Werstaan näyttelyihin niin, että jokainen vierailukerta muodostui mielekkääksi ja uudeksi kokonaisuudeksi, eikä pilottiryhmille tullut toiston tai jo tehdyn tuntua. Erilaisia laukkuun tulevia tehtäviä voitiin hyvin kokeilla myös muissa kuin kohteeksi valitussa näyttelyssä. Näyttelyn maailma museolaukulla auki Ryhmätapaamisten pohjalta molemmat museolaukut muovautuivat pala kerrallaan syksyn aikana. Museolla käytettävän laukun nimeksi tuli Päivä Meirän kaupungissa, ja näyttelyyn tutustuminen toteutuu museolaukun avulla esimerkiksi pistemäisesti ennakolta näyttelyn pohjakarttaan valittujen ja merkattujen rastien avulla. Rasteja näyttelystä valittiin seitsemän: Pispalan kaupunginosan pienoismalli, Työväen Säästöpankki, osuuskauppa, tulitikkutehdas, puhelinkeskus, bensa-asema sekä työväentalo. Juuri nämä pisteet valittiin paitsi siitä syytä, että ne valottavat näyttelyn teemoja monelta erilaiselta kantilta niin myös siksi, että valituissa kohdissa näyttelyissä on joko monipuolista esineistöä ja kuvastoa, yleisesti kiinnostusta herättänyttä materiaalia – tällainen kohta oli erityisesti pienoismalli, joka herätti paljon mielenkiintoa kaikissa ryhmissä ja joka toimii hyvin näyttelynkokemuksen aloittajana – tai konkreettisesti tilaa ja/tai istumapaikkoja ryhmän 8 työskentelyn avuksi. Mielenterveyskuntoutujien kanssa työskenneltäessä on hyvä huomata, että keskittymiskyky ja jaksaminen ovat osittain kiinni siitä, millaiset tilat ja puitteet museolla on tarjota. Istuinpaikat ovat tässä mielessä hyvin oleellinen seikka, jota voi ajatella jo näyttelyn valmistamisen yhteydessä, tai tarjota siirrettäviä ja liikuteltavia istuinpaikkoja mahdollisuuksien mukaan. Oletus usein on, että erilaiset näyttelyt koetaan seisten. Tämän lähtökohdan voi kuitenkin kyseenalaistaa tekemällä näyttelyyn myös vapaan oleskelun ja yhdessäolon tiloja istuimineen. Tällainen vapaa sohvilla varustettu tila löytyy Werstaan Meirän kaupungista yhdeksi rastiksi valitun bensa-aseman vierestä. Se on osa näyttelyä, mutta sitä saa myös vapaasti käyttää istuskeluun ja oleskeluun. Jokaiselle numeroidulle rastille museolaukusta löytyy valitusta kohdasta lyhyesti kertova kuva ja teksti, sekä esineistöä kokeiltavaksi. Esimerkiksi osuuskaupan kohdalle laukusta löytyy samalla numerolla valittu kuva Tampereella toimineesta Suomen ensimmäisestä osuuskaupasta eli Finlaysonin osuuskaupasta, sekä lyhyesti ranskalaisilla viivoilla muutama fakta osuuskauppatoiminnasta. Tämän lisäksi laukusta löytyy tälle kohdalle patenttikorkillinen pullo sekä kardemummalla täytetty maustepurkki, joita kumpaakin voi kokeilla, tutkia ja haistella. Esineen merkitys keskustelun avaajana ja helpottajana sekä aiheen kokemisen syventäjänä tuli esiin useaan otteeseen hankkeen aikana. Kosketus- ja hajuaisti aktivoivat monin tavoin ihmisen muistoja ja ajatuksia. Meirän kaupunki -näyttelystä löytyy jo valmiiksi joitakin toiminnallisia pisteitä, ja esimerkiksi osuuskaupassa on tuoksupiste. Museolaukku lisää näitä toiminnallisia mahdollisuuksia ja antaa vinkkejä erilaisten tehtävien tai pohdittavien asioiden tekemiseksi. Osuuskaupan kohdalla ryhmän on kokeiltavien esineiden ja tuoksujen lisäksi mahdollista myös etsiä joitakin esineitä kaupan valikoimasta tai pohtia, millaisia kauppoja omassa lähiympäristössä on ja millä perusteilla kukin valitsee sen kaupan, jossa itse asioi. Nämä tehtävävinkit on kirjattu rastiin liittyvän kuvan kääntöpuolelle. 9 Näyttelyssä käytettävä museolaukku jatkaa vapaaehtoisuuden periaatetta siten, että kukin rasti ja tehtäväehdotus ovat täysin ohitettavissa tai käyttöön otettavissa ryhmän oman halun tai ryhmän ohjaajan päätöksen mukaan. Toki ryhmän ohjaajan rooli korostuu museoon tultaessa ja museolaukkua käytettäessä kuten missä tahansa muussakin paikassa. Ohjaaja tuntee ryhmänsä parhaiten, joten hän voi valita museolaukkuun valmiiksi ideoitujen tehtävävaihtoehtojen avulla oman ryhmänsä tarpeisiin sopivat kohdat näyttelystä. Päivä Meirän kaupungissa -laukusta löytyy A4-kokoinen ohje laukun käyttöön, jossa lyhyesti on annettu vaihtoehtoja laukun käyttämiselle. Käyttövaihtoehto A perustuu rastilta toiselle kulkemiselle pohjakartan avulla, mutta rasteja voi jättää väliin tai reittiä voi vaihdella ryhmäkohtaisesti omin päin. Vaihtoehto B perustuu omatoimiselle näyttelyyn tutustumiselle joko pienryhmässä tai yksilökohtaisesti, mutta tehtäväideana on syventää näyttelykokemusta antamalla jokaisen valita näyttelystä kiinnostava kuva ja/tai esine esimerkiksi sen pohjalta, että se liittyy tavalla tai toisella myös omaan elämään. Jokainen pääsee myös esittelemään valitsemansa kohdan muulle ryhmälle. Laukusta löytyvää kuvastoa ja esineistöä voi käyttää lisämateriaalina valittuihin kohtiin tutustuttaessa. Vaihtoehto C on täysin omatoiminen ja vapaa näyttelytutustuminen, jossa laukkua voi käyttää kuten parhaaksi katsotaan. Päivä Meirän kaupungissa -laukusta löytyy myös vieraskirja, johon ryhmiä kannustetaan jättämään kommentteja, ideoita ja palautetta laukun käytöstä niin, että jatkokehittely on mahdollista tai muut laukkua käyttävät ryhmät voivat saada vinkkejä oman vierailunsa tueksi. Tunnelmaa kiertoon – lainattavan museolaukun mahdollisuuksia Museolta ulos lainattavan laukun valmistamiseen osallistuivat kaikki viisi pilottiryhmää. Muiden museoiden jo valmiita museolaukkuja tutkimalla ryhmille tuli käsitys siitä, millaisia asioita museolaukussa yleensäkin voi olla. Tämä saattoi jossain määrin olla liikaa ennakkokäsityksiä museolaukulle asettava lähtökohta, mutta toisaalta museolaukku koettiin alkujaan toimintamuotona niin vieraaksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi, että näytelaukkujen käyttäminen oli perusteltua. Laukut herättivät innostusta ja ideointia siitä, mitä yhdessä tehtävä oma laukku voisi pitää sisällään. Tietynlaiset esineet koettiin useassa ryhmässä kiinnostaviksi, ja esimerkiksi vanhat rahat valikoituivat kerta toisensa jälkeen pohdituttaviksi esineiksi. Erilaisia teemoja laukulle ehdotettiin Tampereen historiasta Finlaysonin tehtaaseen, yleisesti eri vuosikymmeniin (esimerkiksi 20-luku ja 60-luku) tai jonkin itse tehtävän aiheen ympärille keskittyväksi, jolloin laukkuun toivottiin jotakin rakennettavaa ja kokeiltavaa paljon. 10 Lopulta museolehtori muokkasi teeman löyhästi arkipäivään liittyväksi nimeten laukun Töitä ja tunnelmia -museolaukuksi. Aiheena arki- tai työpäivä liittyy kiinteästi Työväenmuseo Werstaan aihepiireihin. Se antaa välineitä monenlaisten ryhmien toiminnalle, sillä vaikka työelämä tai työnteko sinänsä ei olisi juuri nyt tai koskaan olisi ollutkaan osa omaa elämää, liittyy työ kuitenkin jokaisen elämään esimerkiksi omien vanhempien ja suvun kautta. Jokaisella on myös kontakteja erilaisiin ammattiryhmiin jokapäiväisen elämän puitteissa. Näin myös oman elämäntarinan jäsentäminen ja pohtiminen museolaukun kautta tulee mahdolliseksi. Lisäksi työ- tai arkipäivä pitää sisällään paljon muutakin kuin vain työnteon – tauot, lounas ja syöminen, viihde, asuinpaikka ja vapaaaika ovat myös eittämättä osa arkipäivää. Löyhällä teemalla pyrittiin myös siihen, että laukkua voisi käyttää monipuolisesti eri-ikäisten ja kunnoltaan vaihtelevien ryhmien kanssa. Töitä ja tunnelmia -laukku koostuu kolmesta 15 kuvan kuvapaketista sekä kirjavasta joukosta erilaisia esineitä. Kuvapaketit on jaettu teemoittain niin, että yhdessä paketissa on kuvia erilaisista ihmisistä työn touhussa, yksi paketti sisältää vapaa-aikaan ja lapsuuteen liittyviä kuvia ja yksi paketti on täynnä kuvia eripuolilta Tamperetta eri aikoina. Laukun esineistö koostuu mm. työvälineistä, musiikista, aikakauslehdistä, postikorteista ja kuiteista, vaatteista ja elintarvikkeisiin liittyvästä materiaalista. Esineet on koottu Työväenmuseo Werstaan kokoelmista, opetuskokoelmasta sekä kirpputoreilta etsimällä. Myös Töitä ja tunnelmia -museolaukussa on lyhyt A4-kokoinen ohjeistus laukun lainaajalle. Käytön helpottamiseksi ohjeisiin on lyhyesti ideoitu mahdollisia käyttötapoja. Vaihtoehto A on muistelutustyöskentelymuoto, jossa esineitä ja/tai kuvia kierrätetään ryhmäläiseltä toiselle niin, että kaikki pääsevät kokeilemaan, katsomaan ja testaamaan kutakin yksittäistä esinettä/kuvaa. Ajatukset ja muistot saavat herätä vapaasti, eikä tarkoitus ole keskittyä esimerkiksi historiallisesti oikeisiin faktoihin, vaan hahmottaa omaa elämää laukun avulla. Vaihtoehto B:ssä ohjaaja voi antaa ryhmänsä tutustua laukkuun valitsemallaan tavalla, ja jokainen saa valita esineen ja/tai kuvan, joka liittyy omaan elämään, ja valitut materiaalit käydään yksi kerrallaan muun ryhmän kuunnellessa lävitse. Tällöin ryhmässä toimiminen tukee myös vuorovaikutustaitoja, sillä jokainen voi tulla kuulluksi ja pääsee myös itse puhumaan suhteellisen turvallisessa tilanteessa. Vaihtoehto C on tarinankerrontapeli, jossa 11 kuvista ja esineistä muodostetaan tarinaa, ja vaihtoehto D on jälleen täysin vapaavalintainen ja omaehtoinen laukunkäyttötapa. Töitä ja tunnelmia -laukusta löytyy lisäksi vieraskirja, johon toivotaan jätettävän palautetta ja kommentteja laukunkäyttötilanteista. Matkan varrella huomattua Museolaukkujen työstäminen oli monivaiheinen prosessi, jossa keskeiseksi muodostui juuri yhdessä tekemisen kokemus. Laukkujen on tarkoitus jäädä käyttöön ja toimivaksi osaksi Työväenmuseo Werstaan museopalveluita myös hankkeen päättymisen jälkeen, joten kohderyhmän tarkka huomioiminen ja kuunteleminen oli erittäin tärkeää. Ei olisi ollut mielekästä tehdä jotakin ”ylhäältä” ja annettuna museon näkemysten ja lähtökohtien mukaan valmiiksi Sopimusvuorelle tai mielenterveyskuntoutujille, vaan osallistamalla hankkeen suurin anti oli yhteistyössä, ei niinkään lopputuloksessa. Mielenterveyskuntoutujille on tärkeää saada oma ääni kuuluviin ja myös todella tulla kuulluksi, ja olla tätä kautta tasavertaisena toimijana (eikä vain toiminnan kohteena). Yhteistyö vahvisti pilottiryhmäläisten kokemusta museosta ja museon mahdollisuuksista, ja toteutti näin tavoiteltua museon käyttökynnyksen madaltamista. Osa pilottiryhmissä toimineista asiakkaista toimi jopa ikään kuin kulttuuriluotseina tuoden omatoimisesti läheisiään tutustumaan Werstaan näyttelyihin oltuaan ensin pilottiryhmän mukana museossa. Yhdessä tekemisen tunnetta vahvisti myös kaikki pilottiryhmät yhteen keränneet tapaamiset, joita hankkeen aikana järjestettiin kaksi. Maailman mielenterveyspäivää vietetään vuosittain 10.10., ja Werstas järjesti tuolloin Mielenterveyspäivän kahvit -tilaisuuden, jonne kaikki Sopimusvuoren yksiköt kutsuttiin, ja joka oli avoin tilaisuus myös kaikille muille museon asiakkaille ja halukkaille tulijoille. Tilaisuudessa tarjottiin paitsi kahvia, myös mahdollisuus tutustua hankkeeseen ja keskustella siitä museolehtorin ja Werstaan muun henkilökunnan kanssa. Lisäksi tilaisuudessa sai tutustua museolaukkuihin, ja päästä koskettamaan ja tutkimaan erilaisia kuvia ja esineitä. Toinen yhteinen tapaaminen järjestettiin hankkeen loppumistilaisuutena 2.12., ja sinne kutsuttiin kaikki pilottiryhminä toimineet yksiköt koko henkilökuntineen ja asiakkaineen. Päätöstilaisuudessa oli esillä molemmat yhdessä valmistetut museolaukut, ja niitä oli mahdollista tutkia yhdessä museolehtorin kanssa. Valmiit laukut oli tärkeä esitellä, sillä kaikki pilottiryhmissä toimineet henkilöt eivät osallistuneet jokaiselle tapaamiskerralle, jolloin osa ei ollut vielä ehtinyt nähdä valmiita museolaukkuja. Yhteinen lopetustilaisuus oli tärkeä myös siksi, ettei projekti hävinnyt ilman konkreettista loppupistettä pilottiryhmien arjesta. Monelle pilottiryhmissä toimineelle museolaukun valmistamisesta oli jo tullut osa syksyn ohjelmistoa niin, että tapaamisia osattiin odottaa ja niiden perään kyseltiin. Esimerkiksi ennen viimeistä tapaamista palvelukeskus Pirkonhovin kanssa olivat asiakkaat valmiina paikalla jo puoli tuntia ennen ryhmätapaamisen alkua. Tärkeää onkin, että valmistettujen museolaukkujen olemassaolosta tiedotetaan aktiivisesti myös hankkeen päättymisen jälkeen, jotta yhteistyö ei katkea, ja hankkeen lopputuotos eli museolaukut tulevat oikeasti käyttöön. 12 Jatkokehittelyn kannalta mielekästä olisi myös käyttää laukkuja yhteistyössä museon ja kohderyhmän kanssa niin, että kokemuksia voitaisiin kerätä pitkäjänteisemmin ylös ja kehittää museolaukkuja entistä toimivampaan suuntaan. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että museon taholta olisi hyvä olla henkilökuntaa, joka voisi esimerkiksi viedä museolaukkua eri yksiköihin ja vetää museolaukun kanssa ryhmätapaamisia, joissa kertyneitä ajatuksia, kokemuksia ja ideoita saataisiin näin kerättyä ylös. Samoin museolla käytettävää laukkua olisi hyödyllistä kokeilla museojohtoisesti käytössä, jolloin mahdolliset ongelmakohdat tai jatkokehittelyn paikat tulisivat museoammattilaisen kautta selkeämmin museon tietoon kuin jäädessään ryhmien omatoimisen palautteenjätön varaan. Tällainen jatkokehittely olisi arvokasta paitsi museolle kenttätyönä ja museopalveluiden hiomisena niin myös kohderyhmälle. Vaarana nimittäin on, että museolaukku on nyt tuttu pilottiryhminä toimineille yksiköille, mutta jää etäiseksi ja vieraaksi muille mahdollisille käyttäjäryhmille, jos museolaukkua ei koeta riittävän helppona toimintamuotona. Kulttuurilähtöisten toimintatapojen käyttäminen helpottuu ja tulee luontevaksi osaksi arjen toimintaa, kun aiheeseen saa aluksi opastusta ja apua suoraan museoilta itseltään. 13 Lisää aiheesta Forsell, Hanna & Roininen, Saija (2012), Museolaukku. Suomen Kansallismuseon Neuvostoliitto-aiheinen museolaukku Helsingin Diakonissalaitoksen Alppituvassa. Helsingin Diakonissalaitos. https://www.hdl.fi/images/stories/liitteet/107480_HDL_Raportti_Museolaukku_LR.pdf Haataja, Mira (2010), Museo-opastus mielenterveyshäiriöisten ryhmälle. Kokemuksia ja suosituksia. Kulttuuria kaikille -palvelu. http://www.kulttuuriakaikille.fi/doc/esimerkit_ja_kokemukset/museo_opastus_mthairioisille_kokemuksia.pdf Haataja, Mira (2010), ”Rentous se varmaan olisi avainsana tässäkin asiassa”. Kysely mielenterveyshäiriöisten huomioimisesta museoissa. Kulttuuria kaikille -palvelu. http://www.kulttuuriakaikille.fi/doc/tutkimukset_ja_raportit/kysely_mthairioisten_huomioimisesta_museoissa.pdf 14 ISBN 978-952-67723-4-9 15
© Copyright 2024