Vauhtipyörä 2013 - Työväenmuseo Werstas

TYÖVÄENMUSEO WERSTAAN ASIAKASLEHTI 2013
1
Werstaalla juhlitaan harva
se päivä. Työväenmuseo
jää taatusti juhlavieraiden
mieleen.
Kuva Kati Lehtinen
Kuva Ulla Rohunen
J
uhlat
museossa
Teksti Jenni Lares
Museoon ei aina tarvitse tulla katsomaan näyttelyitä
tai olemaan hiljaa. Työväenmuseo Werstaalla voi myös tavata ystäviään ja pitää hauskaa. Werstaalla voit järjestää yhdistykselle, yritykselle tai ystävillesi niin ison kuin pienenkin
tilaisuuden. Werstaalla juhla kuin juhla on jo valmiiksi
parempi!
Työväenmuseo Werstas vuokraa asiakkailleen niin
kokous- kuin juhlatiloja. Auditorion ja moneen käyttöön
taipuvan Galleria Bertelin lisäksi tapahtuman voi järjestää esimerkiksi höyrykonemuseossa tai Meirän kaupunki
-näyttelyyn rakennetulla työväentalolla. Monipuoliset
tarjoilut järjestyvät yhteistyökumppanimme Juvenes Juhlapalvelun kautta.
Kaikkiin Werstaan tiloihin on myös mahdollista räätälöidä opastettu kierros, jolla tutustutaan museon näyttelyihin, työväestön elämään sekä Finlaysonin ja Tampereen
historiaan. Museon ilmainen sisäänpääsy takaa sen, että
tilaisuus voi olla joko avoin tai suljettu. Werstaan tiloja on
mahdollista vuokrata myös museon aukioloaikojen ulkopuolella. Tällöin museossa ei liiku muita kävijöitä.
2
Finlaysonin historiallisella tehdasalueella aivan Tampereen keskustassa. Vanhat tehdasrakennukset luovat ainutlaatuisen, kulttuurihistoriallisesti merkittävän ympäristön. Vuonna 1820 perustettu Finlaysonin puuvillatehdas on Suomen vanhin ja 1800-luvun
suurin tehdas. Finlaysonin siirrettyä toimintansa pois
Tampereelta vanhat teollisuushallit otettiin 1990-luvulla
uudelleen käyttöön kulttuurin, liike-elämän ja koulutuksen tarpeisiin.
Finlaysonin tehtaalla käytetty, yli sata vuotta vanha
höyrykone lepää nykyään Höyrykonemuseona Työväenmuseo Werstaalla. Kahdeksanmetrisen vauhtipyörän varjossa voi järjestää erilaisia seisovia tilaisuuksia, esimerkiksi lehdistö- tai cocktailtilaisuuden. Paikalle on mahdollista saada opas, joka kertoo höyrykoneen käytöstä ja
historiasta, tai viihdyttävämpi esitys, jossa tehtaantyttö
sadan vuoden takaa kertoo elämästään Vinlaussonilla.
Iltaa on mahdollista jatkaa esimerkiksi illallisella Galleria
Bertelin puolella.
Werstas sijaitsee
Suomen suurin höyrykone on tarjonnut ainutlaatuisen ja
mieleenpainuvan taustan esimerkiksi monille ympäristöalan ja energiateollisuuden lanseeraustilaisuuksille. Sulzerhöyrykone oli päivittäisessä käytössä vuosina 1900 – 1926,
jonka jälkeen se palveli varavoimana aina 1950-luvun
puoliväliin asti. Tuolloin tehdas sähköistettiin eikä höyrykoneelle ollut enää käyttöä. Lähes alkuperäisessä kunnossa
oleva konehuone avattiin yleisölle Höyrykonemuseona
vuonna 2002.
Auditorio
70 henkeä
Galleria Bertel
Istuva illallinen 60 henkeä
Seisova tilaisuus 100 henkeä
Työväentalo
Pöydissä 30 henkeä
Tuoliriveissä 50 henkeä
Höyrykonemuseo
Seisova tilaisuus 70 henkeä
Koko näyttelykerros
Jopa 500 henkeä
Haluatko nostaa maljan höyrykoneen
juurella, laulaa työväenlauluja vanhan ajan
iltamissa tai tutustua mieleenpainuvalla
tavalla Tampereen teolliseen historiaan?
Tiedustelut ja varaukset
Museoemäntä Raija Kuisma
p. 010 420 9269
[email protected]
Kuva Ulla Rohunen
Keskeltä vanhan puuvillatehtaan salia löytyy myös
kodikas työväentalo. Työväentalolla on mahdollista kokea
vanhan ajan maalaismaista iltamatunnelmaa aivan Tampereen sydämessä. Tila palvelee monenlaisia vieraita ja tarpeita. Työväentalolla on mahdollista järjestää niin kokous,
esitys, syntymäpäiväjuhlat kuin konsertti. Lavan puhujanpöntöstä voi kuunnella työväenlauluja sekä tunnettujen
poliitikkojen puheita ja työväenyhdistyksen kirjastosta
voi lainata runoteoksen spontaania esitystä varten. Lavalla
on tilaa niin näytelmä- kuin musiikkiesityksille ja tietysti
työväentalon lankkulattialla mahtuu tanssimaan.
Talonmiehen muija Eufrosyne Muttilaiska johdattaa
vieraat työväentalon arkeen sekä Werstaan perusnäyttelyyn Meirän kaupunkiin. Lapsia viihdyttää kaupungin katti
K. Issakainen, jonka seurassa on mahdollista tutustua
myös Tekstiiliteollisuusmuseoon ja Höyrykonemuseoon.
Työväentalo on koko kansan kokoontumispaikka, johon
on helppo tuoda erilaisia esityksiä ja ohjelmanumeroita.
Täällä voidaan toteuttaa myös villimmät ideat esimerkiksi
työväenlaulukaraokesta tai vanhan ajan iltamista.
Werstaan kokous- ja juhlatilat
3
Pääkirjoitus
Reilusti
historiaa!
Sisällys
2
Juhlat museossa
4
Pääkirjoitus
yöväenmuseo Werstas täyttää marraskuussa
2013 tasan kaksikymmentä vuotta. Noina vuosina on
ehtinyt tapahtua todella paljon. Vaatimattomissa tiloissa
aloittaneesta museopahasesta on kasvanut Tampereen
toiseksi suurin ja toiseksi suosituin museokeskus.
Museon kokoelmat ovat vahvistuneet ja pidämme
nyt huolta yli 70 000 esineen ja 350 000 valokuvan
kansalliskokoelmasta. Työväenperinnön rinnalla olemme
voineet ottaa valtakunnallista vastuuta myös uusista teemoista, kuten ympäristöliikkeen, seksuaalivähemmistöjen
ja kuurojen historiasta.
5
Uutisia
6
10
Työväenmuseon synty
11
Monen tehtävän museomestari
12
Lita Cabellut - Musta sielun siveltimenveto
15
Kolumni
Juhlavuoden teemana on Reilusti historiaa! Tällä
haluamme korostaa niin kokoelma- kuin yleisöpalveluidemme monipuolisuutta ja runsautta. Kuutena päivänä
viikossa riittää nähtävää koko perheelle. Juhlavuonnakin
avataan neljä suurta vaihtuvaa näyttelyä – pienten ja
yhteisöllisten lisäksi. Tarjontaa täydentävät lukemattomat
tapahtumat, työpajat ja opastukset.
Olemme ylpeitä siitä, että meille kaikki ovat tervetulleita. Werstas siirtyi muutama vuosi sitten vapaaseen
sisäänpääsyyn, mikä muutti museota hyvään suuntaan.
Museo on entistä reilumpi myös vähävaraisille ja pääsymaksuttomuus vahvistaa työmme yhteisöllistä sanomaa.
16
Pitkä 1950-luku
20
Viittomakielisten historiaa Werstaalla
22
Näyttelykalenteri
Kalle Kallio
Museonjohtaja
T
Asiakkaille lupaamme reilua hinnoittelua ja sujuvaa yhteistyötä. Museon historiapalvelut ovat luotettavia,
kokoustilat toimivia ja juhlat ikimuistoisia. Yhteishankkeissa Työväenmuseo Werstas on arvokas kumppani,
koska pidämme sovitusta kiinni.
Juhlavuoden teemassa ehkä tärkeintä on kuitenkin
museon reilu historiankäsitys. Werstaalla päähuomion
saavat menneisyyden vähäväkiset ja tartumme ennakkoluulottomasti vaikeisiin aiheisiin. Esimerkiksi kevään päänäyttelyssä äänen saavat romanitaustaiset naistaiteilijat
ja syksyllä syvennymme 1950-luvun arkitodellisuuteen.
Tervetuloa nauttimaan reilusti historiaa!
4
Vaasan työväenmuseo
Kannen kuva
Lita Cabellut:
Coco Model numero 19,
280 x 220 cm,
sekatekniikka, 2011.
TYÖVÄENMUSEO Werstaan asiakaslehti Työväenmuseo
Werstaan julkaisuja 2012:2 Julkaisija Työväenmuseo Werstas,
Väinö Linnan aukio 8, 33210 Tampere, www.tyovaenmuseo.fi
Päätoimittaja Kalle Kallio Kirjoittajat Satu Engblom, Ulla
Jaskari, Tuula Juvonen, Kalle Kallio, Jenni Lares, Emmi Varjola,
Tiina Naukkarinen Ulkoasu ja taitto Kati Lehtinen Painopaikka Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala Levikki 4000 kpl
ISSN 1797-8734
Uutisia
Arjenhistoria.fi vahvistuu
Suosittu www.arjenhistoria.fi -kokoelmapalvelu jatkaa
kasvuaan. Verkossa on jo yli 100 000 vanhaa valokuvaa
ja esinettä Työväenmuseo Werstaan, Työväen Arkiston,
Kansan Arkiston, Tekniikan museon, Sähkömuseo
Elektran, Helsingin yliopistomuseon, Kultamuseon,
Suomen siirtolaisuusmuseon ja Päivälehden museon
kokoelmista.
Aineisto täydentyy lähes päivittäin digitointityön
edistyessä. Tavoitteena on, että mukaan saataisiin
uusia kokoelmia ja museoiden taustayhteisöt löytäisivät
palvelun. Vapaaehtoisvoimin ylläpidetyt museot voivat
saada kokoelmajärjestelmän veloituksetta käyttöönsä.
merkittävä lahjoitus
Kansan Arkisto on lah­joit­ta­nut
Werstaalle mu­seo­ko­koel­­mansa.
Noin 500 esineen kokoelma
sisältää runsaasti ainutlaatuista
sisällissotaan ja maanalaiseen
kommunismiin liittyvää aineis­
toa. Historian kipupisteitä
ku­vaa koskettavalla tavalla
esimerkiksi vankisellin ovi,
jonka takana Yrjö Mäkelin
teki itsemurhan.
Mukava museosakki
Haluaisitko tulla mukaan museotoimintaan? Työväen­
museo Werstas kokoaa kevään 2013 aikana Museosakin,
jossa on mahdollista päästä tekemään museotyötä ja
pitää huolta suomalaisesta työväenperinnöstä. Museo­
sakki on aktiivisista vapaaehtoisista koostuva ryhmä
erilaisia ihmisiä, jotka pitävät museoista ja haluavat
viettää aikaa historian parissa. Museosakissa voit pääs­tä
vaikkapa tekemään näyttelyitä, käsittelemään kokoel­
mia ja osallistumaan tapahtumiin. Vapaaehtoistyön
koordinaattorina toimii museolehtori Ulla Rohunen
([email protected], p. 050 440 1157).
tulevia mestareita
Ammattiopistojen opiskelijoista on tullut Werstaan
kanta-asiakkaita. Palkansaajasäätiön rahoittamassa
Mestariduunari-hankkeessa
järjestetään monenlaisia
työpajoja vuosina 20112014. Hankkeessa opiskelijat ovat esimerkiksi itse
dokumentoineet niin jalkinelinjan kuin tulevien lentokoneasentajien arkea.
Lenin ja Werstas
Työväenmuseo Werstas ja
Lenin-museo suunnittelevat yhdistymistä vuoden
2014 alusta alkaen. Sotien
jälkeen toimintansa aloittanut Lenin-museo on kansainvälisesti yksi maamme
tunnetuimmista museoista.
Näyttelytoiminta jatkuisi
nykyisissä tiloissa, mutta
fuusio vahvistaisi museoiden toimintaa ja taloutta.
Kuvalaatalta
digimaailmaan
työväenmuseo 20 vuotta sitten
Työväen keskusmuseon perustamista suunniteltiin
pitkään ja museoyhdistys kartutti ensin kokoelmiaan.
Kesällä 1993 oli tullut aika hankkia Finlaysonin
tehdasalueelta 450 neliön toimitilat, joihin tulivat
museon toimisto ja näyttelysali. Kuvassa vuokrasta
sopivat Finlaysonin Petri Olkinuora, puheenjohtaja
Vesa Karvinen ja museonjohtaja Pontus Blomster.
Avajaisjuhlia vietettiin 13. marraskuuta. Juhlan
yhteydessä yleisö pääsi tutustumaan sisällissotaa
käsittelevään avajaisnäyttelyyn. Uuteen Työväen
keskusmuseoon tutustui loppuvuoden aikana yli
400 museokävijää.
Kun kirjat vielä tehtiin koho­­
painolla, kallisarvoiset kuva­
laatat tavattiin säästää.
Valokuvat ja piirrokset ovat
voineet kadota, mutta laa­
tat päätyneet museoon.
Nyt museokirjapainossa on
mui­den painotöiden rinnalla
ryhdytty vedostamaan van­
hoja laattoja. Kadonneiksi
luultuja kuvia on saatu
esiin ja asianmukaisesti
digitoitua.
5
Työväenmuseo Werstas täyttää
20 vuotta. Vaikka ovet avattiin
yleisölle syksyllä 1993, ajatus
työväenmuseon perustamisesta
on paljon vanhempi.
Teksti Kalle Kallio
S
uomalainen museoväki kokoontui elokuussa
1930 Tampereelle. Ensimmäiset museopäivät oli pidetty vastavalmistuneessa Kansallismuseossa ja toiset
Turun linnassa. Kolmas kokouskaupunki oli hieman erikoinen valinta Helsingin ja Turun jälkeen, koska Tamperetta
pidettiin ensisijaisesti savupiipputeollisuuden tyyssijana
eikä suinkaan vahvana kulttuurikaupunkina.
Museopäivät avannut pormestari Väinö Hakkila pahoittelikin osallistujille, että muinaisuuden tutkijoille
kaupungissa oli niin kovin vähän nähtävää. Ajatus siitä, että
Tammerkosken teollinen miljöö voisi kiinnostaa museoihmisiä ja historiantutkijoita oli vielä 1930-luvulla vieras
kaupungin johdollekin. Museoiden aihevalinnoissa painottuivat tuolloin säätyläiskulttuuri, arvotaide ja talonpoikainen elämä. Tampereella kuitenkin kylvettiin museokuvaan
jo kritiikin siemeniä, kun professori Väinö Voionmaa pääsi
luennoimaan Tampereen historiasta.
– Väitetään, ettei Tampereen kaupungilla ole historiaa
ja kulttuuria. Sitä väitettä emme voi myöntää oikeaksi. Todella ei mikään maamme kaupunki sisällä enemmän työn
kulttuurihistoriaa kuin Tampere. Täällä on käsityöläisammatti elänyt loistavimpia kukoistusaikoja, mitä sillä yleensä
on maassamme ollut, täällä on maamme suurteollisuuden
syntysijat, täällä on Suomen sähkön käyttö alkanut, täällä on
6
Suomen museoliiton kuva-arkisto
Työväen­museon synty
Tampereen museopäivien osallistujat yhteiskuvaan ryhmittyneenä
elokuussa 1930. Kaupungin ainoa museo oli tuolloin vuonna 1908
avattu Hämeen museo, jota voi pitää tyypillisenä esimerkkinä
1900-luvun alkupuolen maakunnallisesta museosta. Esihistorian
lisäksi museossa oli katolinen ja luterilainen kirkkosali, tyylihuonekaluja renessanssista biedermeieriin, hopeaa, lasia ja posliinia sekä
ylempien säätyjen elämää. Lisäksi toisena juonteena oli kansankulttuurin esitteleminen.Yhteen museon huoneista oli koottu
savutupa ja muissa huoneissa esiteltiin maanviljelyksen, metsästyksen ja kalastuksen historiaa sekä kansanpukuja. Työväestön
historia ei kuulunut Hämeen museon kiinnostuksen kohteisiin.
käyty kiintoisia kulttuurikamppailuja ja kiihkoisimpia poliittisia taisteluita koko maassa. Jos missään niin Tampereella on
luonnollinen ympäristö olemassa teollisen työn keskusmuseota varten, päätti professori Väinö Voionmaa esitelmänsä.
Väinö Voionmaa (1869-1947) oli tunnettu historioitsija,
kansansivistäjä ja sosialidemokraattien kansanedustaja, joka
oli muun muassa ollut perustamassa Työväen Sivistysliittoa
vuonna 1919. Museopäivien puheessaan hän ensimmäistä
kertaa ehdotti työväenmuseon perustamista. Ajatus oli reilusti edellä aikaansa, mutta kumpusi myös aikakauden yhteiskunnallisesta todellisuudesta.
Poliittinen ilmapiiri oli museopäivien alla poikkeuksellisen latautunut. Lapuan liike oli voimissaan ja kesän aikana oli
pahoinpidelty satoja vasemmistolaisia, oikeuslaitos myötäili
lapualaisten terroritekoja ja maan hallitus hajosi ulkoparlamentaariseen painostukseen. Heinäkuussa Lapuan liike oli
järjestänyt näyttävän talonpoikaismarssin. Marssiin osallistui
12 000 liikkeen kannattajaa juhlien pääkaupungin kaduilla
valkoisten voittoa vuoden 1918 sisällissodassa ja vaatien lujia
toimia kommunisteja vastaan. Vallankaappauksen vaara oli
todellinen.
Tampereellakin kuohui. Heinäkuun lopulla pormestari
Väinö Hakkila oli matkalla huvilalleen Teiskoon, kun hänet siepattiin ja kyydittiin Etelä-Pohjanmaalle. Hakkila oli
SDP:n kansanedustajana osallistunut kommunistilakien
viivyttämiseen, jolloin tehtailijanpoika Eino Haarla ja Aamulehden toimitussihteeri Eero Rekola päättivät muiluttaa
hänet. Matka vei Lapuan kautta kuortanelaiselle metsätielle, jonne auto pysähtyi. Hakkila pahoinpideltiin, istutettiin
muurahaispesään ja aseella uhaten pakotettiin allekirjoittamaan sitoumus, jossa hän muka lupasi luopua kaikesta
poliittisesta toiminnastaan. Jatkoa seurasi, kun elokuussa
1930 osa kaupunginvaltuuston jäsenistä pakotettiin voimatoimin eroamaan ja monet tunnetuimmat kommunistit
pakenivat vaivihkaa läheisiin saariin odottamaan tilanteen
tasaantumista.
Hakkila pääsi hengissä takaisin Tampereelle ja avasi
museopäivät kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hakkilan
muilutuksen on kuitenkin katsottu muodostaneen käännekohdan äärioikeiston kannatuksen kasvulle. Eduskunnan
varapuhemies ja Tampereen pormestari oli ollut vähällä
menettää henkensä. Puolueettomassa lehdistössä kauhisteltiin tapahtunutta, Hakkilan puolesta järjestettiin äänekäs
vastalausekokous ja suomalaisen fasismin tie alkoi nousta
pystyyn.
Kun professori Voionmaa valmisteli puhettaan mu-
seopäiville, edellisten viikkojen tapahtumat olivat hänellä
varmasti mielessä. Voionmaa oli sosialidemokraattinen
kansanedustaja siinä missä Hakkilakin, eikä antanut äärioikeiston hallita keskustelua. Voionmaan avaus työväenmuseon perustamisesta kumpusi nähdäkseni päivänpoliittisesta
tilanteesta: museokentän historiakuva korosti yksinomaan
säätyläis- ja talonpoikaisarvoja, joihin myös äärioikeiston
identiteetti tukeutui. Puhuessaan kiihkoisimmista poliittisista taisteluista hän viittasi sekä suurlakon punaiseen julistukseen vuonna 1905, sisällissodan ratkaisutaisteluun että
Hakkilan muilutukseen vain kuukausi aiemmin.
Lähteet eivät valitettavasti kerro, millaista keskustelua
Voionmaan puhe museopäivillä herätti. Ajatus työväenmuseosta oli edellä aikaansa ja teollisuushistorian museoiminen eteni tulevina vuosikymmeninä ensisijaisesti tekniikan
historian ja teollisuusyritysten näkökulmasta. Työväestön
historia alkoi herättää kiinnostusta vasta vaiheittain toisen
maailmansodan jälkeen. Voionmaan ajatukset kantoivat
kuitenkin hedelmää, koska hänen oppilaansa aloittivat
suomalaisen työväenperinnön museoimisen. Tampereella
heistä tärkein oli Unto Kanerva.
Unto Kanerva (1910-1992) oli historiantutkija, joka
aloitti kaupungin arkistonhoitajana 1930-luvun lopulla.
Sotien jälkeen Kanerva valittiin Hämeen museoseuran hallitukseen sen ensimmäisenä sosialidemokraattisena jäsenenä. Hän myös julkaisi vuonna 1946 Pumpulilaisia ja pruukilaisia -kirjan, jossa kuvasi elämänmakuisesti 1800-luvun
T. Björnström / Werstaan kokoelmat
Väinö Voionmaa on jäänyt historiaan Työväen Sivistysliiton
ja Työväen Akatemian perustajana, mutta häntä voi pitää
myös jonkinlaisena työväenmuseon isänä. Voionmaa toimi
pitkään kansanedustajana ja ministerinä, ja osallistui muun
muassa kaikkien Suomen solmimien rauhansopimusten
neuvottelemiseen.
tehdastyöläisten elämää. Tamperelaisten kiinnostus arjen
historiaan ja vuokrakasarmien katoaviin yhteiskeittiöihin
alkoi herätä.
Toisen maailmansodan jälkeen Tampere oli suomalaisen teollisuuden kasvava pääkaupunki. Pula-ajan päättyminen ja asuntopula loivat tilanteen, jossa teollistumisen
alkuaikoina syntyneiden puukaupunginosien tilalle haluttiin moderneja kerrostaloja. Uuden aikakauden jalkoihin
oli jäämässä tehdaskaupungin historia, joka kiteytyi Amurin kaupunginosaan. Vuoden 1952 asemakaavassa puinen
työläiskaupunginosa päätettiin purkaa. Kanervan toimesta
saneerattavia puukaupunginosia ryhdyttiin kuitenkin
1950-luvulla dokumentoimaan ja Amurista etsittiin museoitavaksi sopivaa korttelia.
Amurin uudisrakentaminen kesti lopulta parikymmentä vuotta ja yksi puukortteleista kunnostettiin museota
varten. Ulkomuseon interiöörit toteutettiin vaiheittain
ja ne esittelevät teollisuustyöväen elämää vuosina 18821973. Ensimmäiset osat olivat yleisölle päivittäin avoinna
kesästä 1982 alkaen ja museo valmistui nykyiseen muotoonsa, kun kahvila Amurin Helmi avattiin vuonna 1995.
7
Vaikka Amurin työväenasuntomuseon perustaminen
oli paikallinen hanke, sitä voi katsoa myös osana länsimaisen kulttuurikäsityksen murrosta. Työväenkulttuurin
ja työväenhistorian arvostus alkoi nousta ennen muuta
1960–70-luvulla. Historiantutkijoiden, kansatieteilijöiden
ja sosiologien uudet kysymyksenasettelut, työväenliikkeen
perinnetyö ja taiteilijat kyseenalaistivat perinteisen käsityksen yläluokkaisesta kulttuuriperinnöstä. Esimerkiksi
Väinö Linnan (1920-1992) Täällä Pohjantähden alla -trilogia antoi niin kirjana kuin filmatisointeina ymmärrettävän
ja koskettavan kuvan maatyöväestön historiasta. Linnan
romaanien myötä sisällissodan tapahtumia ryhdyttiin puolueettomasti selvittämään ja työväenhistorian tutkimus
alkoi vahvistua.
Suomalaisissa museoissa työväenperinnön sivuuttaminen jatkui kuitenkin pitkään ja osittain jatkuu yhä. Kulttuurihistorialliset museot keskittyivät paljolti säätyläisten
ja talonpoikaisväestön menneisyyteen, vaikka kriitikoiden
mielestä olisi ollut muutakin museoitavaa kuin ”kuokkia
ja rokokoota”. Toisaalta museot myös olivat pieniä, pääkaupunkikeskeisiä ja esimerkiksi vaihtuvien näyttelyiden
rakentaminen yleistyi hitaasti. Mahdollisuuksia kertoa toisenlaisia tarinoita oli kenties vähemmän kuin halua.
Museokenttä alkoi muuttua, kun yliopistoissa aatteellisen
herätyksen saaneet suuret ikäluokat pääsivät alan töihin.
Museoiden lisääntyneet voimavarat mahdollistivat laajentuneen kiinnostuksen ja myös ajan kuluminen vei teollistumisen aikakautta ja työväenluokan syntyä yhä kauemmas –
niistä tuli historiaa enemmän kuin ennen. Tietysti yleisön
muuttuneet kiinnostuksenkohteetkin ruokkivat museoita
käsittelemään myös arjen ja työväestön historiaa. Uuden
yleisön kanssa eivät vanhat konstit kelvanneet.
Valmistelutyön tuloksena Tampereella perustettiin vuonna
1988 erillinen Työväen museoyhdistys, joka toteutti valtakunnallisen museohankkeen ja viidessä vuodessa perusti
nykyisen Työväenmuseo Werstaan. Näin suomalaisissa työväen muistiorganisaatioissa olivat vuosikymmenen lopussa jo
edustettuina arkisto-, kirjasto- ja museoala, jotka pystyivät
hoitamaan aineistojaan ammattimaisesti. Myös alan tutkijat
järjestäytyivät Työväen historian ja perinteen tutkimuksen
seuraksi vuonna 1984.
Museokenttä oli kuitenkin 1980-luvulla jo aivan
erilainen kuin Väinö Voionmaan elinaikana. Työväen-
Työväenperinnelaitosten kehityksessä
merkittävimpänä vuosikymmenenä voi pitää 1980-lukua,
jolloin syntyivät työväenperinnön kannalta keskeiset organisaatiot ja avattiin kymmeniä pieniä työväenasuntomuseoita. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue oli linjannut
vuoden 1975 tiedepoliittisessa ohjelmassaan, että työväen
keskusmuseo on perustettava. Tämä tavoite alkoi konkretisoitua, kun keväällä 1983 molemmat työväenpuolueet ja
ammattiyhdistysliike perustivat työväenperinnettä edistävän
yhdistyksen.Yhdistys ryhtyi valmistelemaan museohanketta
ja käynnisti samalla Työväenliikkeen kirjaston toiminnan
Helsingissä vuonna 1987.
Amurin työväenasuntomuseon jokaista asuntoa varten laadittiin
tarina eri aikakauden perheestä, joka olisi voinut kussakin asunnossa
elää. Tamperelaiset suhtautuivat puukortteleihin ja yhteiskeittiöihin
nostalgisesti, vaikka yhteisöllinen ja ahdas asuminen ei enää vastannut 1970-luvun tarpeita. Vuosikymmenten mittaan suhtautuminen
on romantisoitunut ja puukortteli näyttäytyy 2000-luvun yleisölle
myös toivottavana ja ekologisena asumisympäristönä.
8
Kuva Kalle Kallio
Olavi Kylätasku /
Werstaan kuva-arkisto
Unto Kanerva oli historiantutkija ja aktiivinen sosialidemokraatti. Hän nousi Tampereen Työväenyhdistyksen
puheenjohtajaksi ja vaikutti myös Tampereen Työväen
Teatterin hallinnossa. Tamperelainen työväenhistoria
oli Kanervalle sydämen asia.
perintöä tallentavia pieniä museoita oli perustettu eri
puolille maata. Uuden keskusmuseon rooliksi nähtiin
näiden ohjaaminen, koordinointi ja neuvonta, mutta osa
pienistä museoista haluttiin myös yhdistää uuteen organisaatioon. Tampereelle siirrettiin muun muassa osuuskauppamuseon, työväen säästöpankkimuseon, työväenaatteen
museon ja torpparimuseon kokoelmia – lukuisten muiden
työväenjärjestöjen ylläpitämien esinekokoelmien ja museo­
huoneiden lisäksi. Syntyi suomalaisen työväenperinnön
kansalliskokoel­ma, joka koostuu nyt noin 70 000 esineestä
ja 350 000 valokuvasta.
9
Kuva Satu Engblom
Vaasan työväenmuseo
Vaasan työväenmuseo esittelee
Vaasan seudun työväenliikkeen
vaiheita. Lisäksi kävijä voi vierailla
Vaasan Palosaaressa asuneen
Fanny Männistön hellahuoneessa.
Palosaaren työläiskaupunginosa syntyi
1850-luvulla rakennetun Vaasan puuvillatehtaan ympärille.
Mantereeseen yhdistyneellä entisellä saarella eli työläisten
Präntöössä (ruotsiksi Brändö) varttui myös vaasalainen
työväenliike. Vaasan työväenmuseo toimii palosaarelaisten
talkoovoimin rakentamassa Järjestötalossa.
Vuonna 1991 avattu paikallismuseo tallentaa työväenhistoriaa entisen Vaasan läänin alueella, ja sitä ylläpitävät Vaasan Työväenkulttuuriyhdistyksen vapaaehtoiset.
Museon perusnäyttely ”Kuvia Vaasan työväenhistoriasta”
valottaa valokuvin, lehtileikkein ja asiakirjoin vaasalaisen
työväestön elämää ja työväenliikkeen historiaa sekä Vaasan
kaupunkikuvaa 1850-luvulta 1950-luvulle asti.
Toinen museon pysyvistä näyttelyistä syventää tarinaa työväestön arjesta. ”Fannyn koti” -näyttely perustuu
präntööläisen Fanny Männistön (1904-1998) irtaimistoon,
jonka omaiset luovuttivat museolle Fannyn kuoltua. Fannyn oikeassa kodissa Palosaaren Huvilakadulla oli huone
ja keittiö, mutta työväenmuseossa se on muuntunut hel-
10
Teksti Satu Engblom
lahuoneeksi. Muutoin koti on samankaltainen kuin hänen
muuttaessaan vanhainkotiin 90-vuotiaana 1990-luvun
puolivälissä.
Näyttelyä elävöittävät arjen pienet yksityiskohdat:
Keittiökaapin hyllyjä kaunistavat värikkäät makeisrasiat ja
kahvipurkit. Puolihame odottaa viimeistelyään poljettavan
ompelukoneen vieressä. Fannyn lapsuudenkodissa luettiin
paljon, ja näyttelyn tärkeimpiin esineisiin kuuluu Fannyn
isän tekemä lasiovinen kirjakaappi. Sieltä löytyvät Fannyn
vaalimat työväenkalenterit ja romaanit.
Fanny Männistö ansaitsi elantonsa Työväenosuusliikkeen leipomossa ja toimi aktiivisesti useissa työväenyhdistyksissä. Vuonna 1931 Männistö tuomittiin 27-vuotiaana
Hämeenlinnan naisvankilaan kahdeksi vuodeksi valtionpetoksen valmistelusta. Syynä olivat Fannyn jakamat työväenliikkeen lentolehtiset ja vuonna 1930 voimaan astuneet
kommunistilait. Fannyn paljasti kuulusteluissa murtunut
poikaystävä.
Perusnäyttelyidensä lisäksi Vaasan työväenmuseo järjestää vaihtuvia teemanäyttelyitä. Esimerkiksi
kesällä 2012 museossa avautuivat Vaasan puuvillatehtaan ja
Höyrymyllyn historiasta kertovat valokuvanäyttelyt. Museolla on työväenliikkeen historiaan ja yhteiskunnallisiin
kysymyksiin erikoistunut kirjasto sekä asiakirja- ja valokuva-arkisto, jotka ovat yleisön käytettävissä aukioloaikoina.
Museon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.saunalahti.
fi/labourm/.
Kuva Kati Lehtinen
Monen tehtävän museomestari
Jussi Mäkelä ratkoo museossa käytännön kysymyksiä.
Teksti Emmi Varjola
nappaa taskustaan
kameran ja äkkiä museonäyttelyn purkaminen on tallennettu kuvaksi. Seuraava kuva toimii muistilappuna: tälle
esineelle on rakennettava sopiva kuljetuslaatikko.
– En osaa olla ilman kameraa, se on minulle myös
muistikirja, Jussi selittää. Museomestarin työpäivään
Werstaalla kuuluukin kaikenlaista muistettavaa eikä kahta
samanlaista päivää ole. Työn vapaus ja vaihtelevuus ovat
sekä sen hyviä puolia että haasteita. Käytettävissä oleva
aika täytyy jakaa moneen osaan.
Museomestari Jussi Mäkelä
näyttely pitää myös valaista. Museomestari vastaa tästä
kaikesta sekatyömiehen ja siviilipalvelusmiehen avulla.
Yleisölle näkymättömämpää työtä on museoesineiden
varastointi. Säilytys vaatii suunnittelua, koska kokoelmia
kartutetaan jatkuvasti. Viime aikoina Kuurojen museon
muutto Helsingistä on pitänyt Jussin kiireisenä. Kokonaisen museon muuttaminen Werstaalle on iso urakka, eikä
vähiten siksi, että museoesineitä on käsiteltävä erityisellä
huolella.
on tiloja useammassa vierekkäisessä rakennuksessa, jotka on aikoinaan rakennettu
Finlaysonin tehtaan tarpeisiin eikä suinkaan museokäyttöä
ajatellen. Vanhat rakennukset vaativat jatkuvaa seurantaa,
jotta remontteja osataan tehdä oikeaan aikaan ja oikeaan
kohtaan. Joka maanantai Jussi kiertää ensimmäiseksi koko
talon läpi ja tiloja täytyy tarkkailla myös viikon mittaan.
– Museomestaria tarvitaan yleensä aina, kun jotain
liikkuu, Jussi kiteyttää. Museomestarin täytyy ratkaista monenlaisia käytännön haasteita, esimerkiksi kuinka
kuljettaa kuplavolkkari museon toiseen kerrokseen tai
saada puulaudoista rakennettava suuri taideteos riittävän
tukevaksi. Tällaisista tilanteista myös tallentuu Jussin digikameran muistikortille monta arvokasta kuvaa museon
kulissien takaisesta aherruksesta.
Werstaan käytössä
Museomestarin vastuulla on näyttelyiden ra-
kentaminen sekä kuljetukset. Jussi osallistuu myös museoesineiden säilytyksen ja remonttien suunnitteluun.
Museomestarin tehtäviin pätevöittää erikoistumiskoulutus, jonka Jussi suoritti työn ohessa. Aiemmin Jussi on
työskennellyt muun muassa kaupan alalla.
– Tulin taloon vähitellen, Jussi kuvailee. Hän on työskennellyt Werstaalla vuodesta 1997 alkaen, ensin lyhyempiä pätkiä ja yhtäjaksoisesti vuodesta 2003.
Museonäyttelyn konkreettinen rakentaminen alkaa
usein seinien maalaamisella. Näyttelytilaan pystytetään
väliseiniä, vitriineitä ja muita rakenteita. Ne toimivat
taustana ja suojana esineille, kuville ja teksteille. Tekniset
laitteet tarvitsevat omat sijoituspaikkansa rakenteissa ja
Kuvat Ulla Rohunen
11
Lita Cabellut:
Camaron de la Isla,
290 x 200 cm,
sekatekniikka,
2011.
Lita Cabellut Musta sielun
siveltimenveto
12
Keväällä Werstaan valloittavat romanitaustaiset naistaiteilijat. Lita Cabellut
kasvoi katalonialaisesta katulapsesta kansainväliseksi kuvataiteilijaksi.
Teksti Ulla Jaskari
M
inä, te ja muut – Me,You and the Others on
taidenäyttely, joka esittelee eri puolilla Eurooppaa työskentelevien kuvataiteilijoiden teoksia
Näyttelyyn on kutsuttu seitsemän naista, joista kuusi on
taustaltaan romaneja. Mukana ovat Marta Bada Unkarista,
Lita Cabellut Espanjasta, Sara Elter Italiasta, Delaine Le
Bas Englannista, Maja Ljubotina Sloveniasta, Kiba Lumberg Suomesta ja Marika Schmiedt Itävallasta. Romanien
identiteettejä käsittelevä näyttely on esillä Werstaalla 1.2.
– 26.5.2013.
Kuva Gerard Rancinan.
1982-1984 Amsterdamissa Rietveld-akatemiassa. Haagissa
taiteilija on asunut jo yli 20 vuotta. Hän on hankkinut
mainetta ja kansainvälistä näkyvyyttä museoissa ja gallerioissa ja esitellyt teoksiaan ympäri maailmaa Euroopassa,
Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Hän on saavuttanut suuren
suosion myös taiteen ostajien keskuudessa. Cabellut kuuluu amsterdamilaisen Gallery238:n kaartiin.
– Musta on sieluni siveltimenveto, Cabellut kuvaa
taidettaan. Hänet tunnetaan erityisesti suurista tummasävyisistä muotokuvista. Tekniikkaansa, jossa hän yhdistää
eri menetelmiä, on hän kehitellyt usean vuoden ajan. Hän
on tutkinut, miten materiaalit reagoivat keskenään, ja löytänyt elävän, arpisen pinnan, joka on hänen tulkintansa
muotokuvan mallina olleesta henkilöstä. Cabellutin muotokuville on tyypillistä sarjallisuus. Muun muassa vuonna
2011 hän aloitti sarjan viidestäkymmenestä 1900-­luvun
vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä. Sarjoillaan hän kertoo
tarinoita ihmisistä, joita hän kunnioittaa ja jota kohtaan
tuntee myötätuntoa.
Kuvataiteilija Lita Cabellut ateljeessaan.
Espanjalainen, nykyään Haagissa Alankomaissa asuva
kuvataiteilija Lita Cabellut syntyi vuonna 1961 Barcelonan
romaniyhteisöön. Lapsena hän eli kaduilla El Ravalin kaupunginosassa kuuluisan Ramblas-bulevardin tuntumassa.
Seutu telakoineen, toreineen ja markkinapaik­koineen
tarjosi köyhän, mutta värikkään kasvuympäristön, jossa
yöelämä oli vilkasta ja rikollisuus kukoisti. Prostituutiota
harjoittaneen äidin 12-vuotiaan Lita-tyttären adoptoi varakas
espanjalainen perhe ja tyttö saattoi heittää hyvästit katulapsen elämälle.
Lita Cabellutille käänteentekeväksi kokemukseksi muodostui käynti Madridin Prado-museossa. Siellä
vanhojen mestareiden Goyan, Velazquezin, Riberan ja
Rembrandtin teokset herättivät voimakkaan tunteen siitä, mitä hän tekisi tulevaisuudessa. Hän tiesi tarkalleen, että
taide olisi hänen elämänsä. Cabellut pitikin ensimmäisen
näyttelynsä Barcelonassa jo 16-vuotiaana.
Cabellut on toiminut määrätietoisesti toteuttaes­saan
elämäntehtäväänsä. Espanjasta Alankomaihin hän muutti
nimenomaan tullakseen taidemaalariksi. Alankomaat olivat
hänen mielestään täydellinen paikka oppia ja omaksua maa­
lausta, erityisesti muotokuvaa. Hän opiskeli vuosina
Lita Cabellut: After the Show 01, 280 x 200 cm,
sekatekniikka, 2012.
13
Näköaloja
nuorille
Nuorisotyöttömyys ja näköalattomuus ovat osalle nuorista
arkipäiväisiä ongelmia. Osuuskunta Tradeka-yhtymä tukee
TATSI ry:n toimintaa näiden nuorten hyväksi. Projektissa
opetellaan elämänhallintataitoja ja tuetaan nuoria
tulevaisuuden suunnittelussa.
Työn tueksi julkaistaan TATSI -lehteä, jossa
nuorten omien kertomusten avulla pyritään edistämään työttömien nuorten
hyvinvointia ja työllistymismahdollisuuksia.
www.tradeka.fi
Lehden numerot löytyvät osoitteesta
tatsinblogi.fi
Kolumni
Mitä museo viestii?
M
useo voi viestiä vain sitä, mitä se tallentaa ja
esittelee yleisölle. Koska kaikkea on mahdotonta
kerätä, museot aina vain valikoivat siivuja yhteisestä historiastamme. Työväenmuseo Werstaan valtakunnallisena tehtävä on tallentaa sosiaalihistoriaa, jotta tulevat
polvet saavat käsityksen siitä, kuinka ihmiset ovat eläneet
ennen heitä. Mutta entäpä jos kerätyn aineiston tarjoama
kuva osoittautuu vääristyneeksi?
Tämän kysymyksen ääreen Werstaan johtaja Pontus
Blomster joutui pysähtymään vuonna 2002, kun kysyin
häneltä, mitä hänen johtamansa museo voi kertoa seksuaalisuudeltaan ja sukupuoleltaan moninaisten lesbojen,
homojen, bi- ja transihmisten (LHBT) sosiaalihistoriasta.
Blomster huomasi, että museon kokoelmien varassa olikin
mahdollista kertoa vain sellaisia kertomuksia, joissa historia näyttäytyy rikkumattoman heteroseksuaalisena. Hän
rohkeasti päätti korjata tämän epäkohdan. Werstas ryhtyi
ensimmäisenä suomalaisena museona keräämään LHBTihmisten elämästä kertovaa aineistoa.
Jo samana vuonna Werstas solmi aineistojen keruuseen liittyen yhteistyösuhteet Setan, valtakunnallisen
seksuaaliseen tasa-arvoon tähtäävän ihmisoikeusjärjestön
kanssa. Tämä yhteistyö on vuosien saatossa johtanut siihen,
että museon henkilökunta osaa ottaa työnsä eri vaiheissa
huomioon myös asiakaskuntaansa kuuluvat sukupuoli- ja
seksuaalivähemmistöt.
Yhteistyön tulokset näkyvät kokoelmien karttumisena. Nykyisin museolla on jo poikkeuksellisen merkittäviä aineistoja.Yksittäisistä esineistä voi mainita muun
muassa tähän päivään asti aarteena säilytetyn ravintolan
paperisen lautasliinan 1940-luvulta, johon on mustekynällä
kirjoitettu homomiesten toisilleen antamia kutsumanimiä.
Lempinimillä kirjailtu lautasliina kertoo tarinan niistä
ajoista, jolloin miesten oli homoyhteisön keskinäisissäkin
puheissaan piilotettava oikeat henkilöllisyytensä uteliaiden
kuulijoiden korvilta.
Toinen koskettava esimerkki on runo, jonka nuori
mies lähetti parhaalle kaverilleen sodan päätyttyä kesällä
1945. Tässä runossa heteroseksuaaliselle ystävälleen hän
kertoo rakastavansa miehiä. Runon säilyminen halki vuosikymmenten kertoo miesten keskinäisestä ystävyydestä ja
arvostuksesta, joka voi säilyä rikkumattomana heidän seksuaalisen suuntautumisensa eroista huolimatta.
Näiltä varhaisilta ajoilta museossa ei vielä ole aineistoja
naisia rakastavien naisten osalta. Sen sijaan Werstas on saanut lahjoituksena yli 130 päiväkirjaa, jotka kertovat nuoren
naissuhteissa eläneen naisen elämästä vuosina 1981–2001.
Tällaisen aineistokokonaisuuden sosiaalihistoriallinen ja
tieteellinen arvo tulee vain kasvamaan tulevina vuosina.
Kolumni Tuula juvonen
Tuula Juvonen
on Tampereen
yliopistossa
työskentelevä
akatemiatutkija.
Kuva Sanna Säynäjäkangas
Kesällä 2013 Werstas järjestää näyttelyn Hilpeys ja
ennakko­luulo, jossa yleisö voi tutustua jatkuvasti
karttuvaan LHBT-kokoelmaan. Näyttely viestii
yleisölleen vahvasti sitä, että lesbot, homot, bi- ja
transihmiset ovat osa yhteistä menneisyyttämme
ja nykyistä yhteiskuntaamme, jonka Werstas ottaa
omassa toiminnassaan huomioon.
15
Koneellistuminen alkoi hitaasti muuttaa maatalous­
työn yhteisöllisyyttä. Niittokoneet ja puimakoneet
vähensivät jo työväen tarvetta, mutta hikiset ja
pölyiset heinätalkoot olivat arkipäivää 1950-luvun
maaseudulla.
Pitkä 1950-luku
Teksti Kalle Kallio
Sotien jälkeen koitti rankan
työnteon, puutteen ja säädyllisen
elämän pitkä vuosikymmen.
Jos suositusta hakukoneesta etsii valokuvia 1950­­­
luvulta,
kuvaruutu täyttyy kellohameista, kuohkeista
kampauksista, kitaroista, designhuonekaluista, nahka­
takeista ja tietenkin kiiltävistä amerikanraudoista. Nos­
talgiantäyteinen vuosikymmen kiehtoo lukemattomia
harrastajia. Voimakkaasti kaupallistettu 1950-luku näkyy
myös kauppojen hyllyillä: niin uusia autoja kun jääkaappejakin suunnitellaan ajan muotokieltä tavoitellen ja aika­
kauden astioita valmistetaan suurina sarjoina.
Kaihon värittämä 1950-luku välittyy väistämättä
museomaailmaankin. Museot haluavat herättää muistoja
ja poimivat menneisyydestä niitä asioita, joihin ihmisillä
liittyy nostalgisia tunteita. Aikakautta kuvaavissa näyttelyissä
korostuvat toistuvasti nuorisokulttuuri, suomalaisen muotoilun esiinmarssi, Coca-Colalta maistuvat olympialaiset ja
länsimainen muoti. Museot ovat asiakaslähtöisiä toimijoita,
jotka tarjoavat yleisölleen sitä, mitä uskovat näiden haluavan
­– vaikka sortuisivat näin rakentamaan yksipuolista ja myyttistä kuvaa 50-luvusta.
16
Kolme nuorta Jyväskylän yliopiston kulttuurintutkijaa
alkoi muutama vuosi sitten pohtia nostalgiaa ja 1950-luvun vinoutunutta julkikuvaa. Kirsi-Maria Hytönen, Eerika
Koskinen-Koivisto ja Arja Turunen tutkivat ilmiöitä, joita ei
voinutkaan katsoa nostalgisten silmälasien läpi. He lähtivät
kokoamaan laajaa ja monitieteistä tutkimushanketta, jossa
pureuduttaisiin sodanjälkeisten vuosien kuvaan, nostalgiaan
ja siitä tehtyihin esityksiin.
Elintaso oli varsin alhainen nykyaikaan verrattuna. Kotieläimiä
pidettiin yleisesti ja pienen asunnon saattoi jakaa useampikin
sukupolvi. Suoma Taiveaho seisoo rintamamiestalonsa pihassa
Sääksjärvellä kesällä 1950.
Asumisen muutos alkoi näkyä pitkän 1950-luvun aikana.Yhä useampiin koteihin tuli sähkö, juokseva vesi ja
sisävessa. Suomi oli luokkayhteiskunta, mikä näkyi muun
muassa uusissa kodinkoneissa, joita varakkaammat perheet
pystyivät jo hankkimaan. Jääkaapit, pesukoneet ja pölynimurit helpottivat naisten työtaakkaa ja radio kokosi kansakunnan samojen ohjelmien äärelle. Vapaa-aikaa ei 1950-luvulla kuitenkaan juuri ollut: lauantait olivat työpäiviä ja
vuosiloma kesti pisimmilläänkin vain kaksi viikkoa.
Kuva Atte Hyvärinen / Werstaan kuva-arkisto
Tutkimushankkeen keskeisenä ajatuksena on tiivis yhteistyö museoiden kanssa. Museoilla on runsaasti esineitä ja
valokuvia 1950-luvulta sekä kokemusta nostalgian hyödyntämisestä. Museoille hanke tarjosi mahdollisuuden syventää
omiin kokoelmiinsa liittyvää tietoa ja tutkijat pääsivät esittelemään tutkimuksensa tuloksia museonäyttelyssä.
Onnen maa? -hanketta lähti vetämään kansatieteen
professori Hanna Snellman ja Suomen Akatemia myönsi
rahoituksen vuosille 2011-2014. Tutkittavaksi ajanjaksoksi
täsmentyi pitkä 1950-luku, jolla tarkoitetaan ajanjaksoa
toisen maailmansodan päättymisestä 1960-luvun alkuun.
Hankkeeseen sitoutuivat Työväenmuseo Werstas, Suomen
Maatalousmuseo Sarka sekä Suomen Metsämuseo Lusto.
Museoiden ja tutkijoiden yhdessä tuottama näyttely avataan
Werstaalla 20.9.2013 ja Tampereelta näyttely siirtyy seuraavaksi Sarkaan Loimaalle ja sieltä Lustoon Punkaharjulle.
Maat, metsät, tehtaat -näyttelyn nimi kuvaa suoma­
laisen yhteiskunnan rakennetta. Suomi oli sotien päätty­essä
yhä maatalousmaa, jossa maanviljelyyn liittyivät erot­ta­­mat­
tomalla tavalla myös metsätyöt. Hakkuut ja uitot työllisti­
vät vuosittain puoli miljoonaa suomalaista. Teollisuuden
merkitys oli jatkuvasti kasvanut ja sotien jälkeen maan
teollistaminen eteni rivakasti. Myös vientiteollisuus perustui metsään: sahatavaran, puuhiokkeen, selluloosan
ja paperin vienti kattoi enimmillään 80 prosenttia Suomen
koko viennistä.
Pitkä 1950-luku oli käsityövaltaisten työmenetelmien
viimeisiä vuosia mutta toisaalta voimakkaan muutoksen ja
koneistumisen aikaa. Hevoset tekivät raskaat työt niin pelloilla kuin metsissäkin, vaikka traktorit tekivät jo tuloaan.
Valmetin Tourulan tehtaalla aloitettiin sotakorvaustuotannon rinnalla kotimaisten traktoreiden valmistus vuonna
1951. Traktorit yleistyivät hitaasti, kuten moottorisahatkin.
Ensimmäiset moottorisahat olivat yli kymmenkiloisia,
kalliita, kömpelöitä ja oikukkaita koneita, jotka eivät
1950-luvulla vielä syrjäyttäneet pokasahan kanssa työskenteleviä tukkijätkiä.
Sodan jälkeen kaikkialla Euroopassa kärsittiin asunto-
pulasta ja Suomessa tilannetta pahensi yli 400 000 evakon
asuttaminen. Maaseudulle raivattiin uusia pientiloja, joista
rintamamiehet ja siirtokarjalaiset yrittivät saada niukan
elantonsa. Kaupungeissa tilanne ei ollut sen helpompi. Helsingissä asuttiin pommisuojissa aina vuoteen 1954 saakka.
Esikaupunkialueille nousi pikataloja ja monen unelmana
oli omin käsin rakennettu rintamamiestalo puutarhoineen.
Tehtaat tukivat työntekijöidensä hartiapankkeja halpakorkoisilla lainoilla, järjestämällä tontteja ja myymällä edullisia
rakennustarvikkeita. Työtoverit ahkeroivat toistensa rakennustyömailla talkoohengessä. Lähes kaikki omakotitalot
rakennettiin funktionalististen tyyppipiirustusten mukaan.
Tavallisesti alakerrassa oli keittiö, olohuone ja makuuhuone
– ullakolle voitiin rakentaa lisää huoneita perheen kasavessa.
Puutavara kuljetettiin vielä pääsääntöisesti uittamalla. Vaikka
purouitoista luovuttiin sotien jälkeen, vesistöt olivat kesäisin
täynnä hinattavia tukkilauttoja. Kuvassa on Puu Oy:n moottorialus Vanajavedellä 1950.
Vaikka sota päättyi, taloudessa sotatila jatkui pit-
kään. Valtio kontrolloi voimakkaasti kulutusta, tuotantoa ja
työmarkkinoita. Elettiin säännöstelytaloudessa. Arkipäivän
elämässä tämä näkyi kaupan tiskillä: kahvin ja sokerin ostokorteista luovuttiin viimeisenä 1954. Häkäpöntöt poistuivat teiltä, kun bensiinin säännöstely päättyi 1949, mutta
autojen tuontia rajoitettiin aina 1960-luvulle saakka. Oma
henkilöauto oli suomalaisille saavuttamaton unelma.
Suunnitelmatalous perustui valtion suoraan ohjaukseen, jota perusteltiin muun muassa jälleenrakennuksella
ja sotakorvausten maksamisella. Teollisuuden aseman
turvasivat tuontirajoitukset, palkoista päätettiin sosiaaliministeriössä ja elintarvikkeiden hintasäännöstely takasi
maanviljelijöiden tulot. Säännöstelytalouden isoja pelureita
olivat työnantajaleirin vuorineuvosten rinnalla maataloustuottajien etujärjestö ja ammattiyhdistysliike, joka pääsi
sotien jälkeen neuvottelemaan työehdoista. Etujärjestöjen
välinen kamppailu vallasta ja työväenliikkeen pohdiskelut
tuotannon sosialisoimisesta pitkittivät säännöstelytalouden
purkamista.
Inflaatio laukkasi ja työmarkkinoilla palkankorotukset
seurasivat toisiaan. Vaikka työmaille saatiin luottamusmiehet
ja voitiin tehdä sopimuksia, ammattiliittojen toimintaa vaikeuttivat sosialidemokraattien ja kommunistien valtataistelu
ja sisäiset erimielisyydet. Työpaikoilla meno oli kuitenkin
huomattavasti rauhallisempaa kuin vallan kabineteissa eikä
esimerkiksi lakkoihin ryhdytty kovinkaan usein.
17
Kissanmaan omakotialue keväällä 1956. Rakennusmääräykset olivat tiukkoja ja omakotialueista tuli yhtenäisiä.
Esimerkiksi Kissanmaalla talojen päätyjen tuli olla kadulle
päin ja kattokulman oli oltava sama.
18
Kuva Kauko Sillman / Werstaan kuva-arkisto
Lapsia näkyi 1950-luvulla aivan kaikkialla. Luokkahuoneet olivat täpötäynnä ja koulua käytiin monin paikoin
useammassa vuorossa. Maaseudulle rakennettiin uusia
kyläkouluja sodan jälkeen syntyneitä, suuria ikäluokkia
varten. Koulutusta arvostettiin ja opiskelusta tuli monelle
tie leveämpään elämään. Koululaitos oli kuitenkin voimakkaasti eriarvoistava. Kansakoulun alaluokkien jälkeen osa
ikäluokasta pääsi maksulliseen oppikouluun, josta pystyi
etenemään lukioon ja yliopistoon asti. Monen vähävaraisen
perheen lapsille ainoa vaihtoehto oli jäädä kansakouluun ja
siirtyä teini-iässä työelämään.
Arvomaailmaltaan 1950-lukua voi kuvata konservatiiviseksi vuosikymmeneksi. Sota-aikana löystyneet tapasäännöt kiristyivät jälleen ja yhteiskunnan asettamat roolimallit
olivat säädyllisen vanhakantaisia. Esimerkiksi naisilla ei
ollut yksin asiaa ravintolaan eikä kouluun saanut mennä
housut jalassa. Homoseksuaalisuudesta annettiin 1950-luvulla enemmän vankeustuomioita kuin koskaan. Alkoholin
kulutusta valvottiin tarkkaan. Väkeviä sai ostaa vain viinakortilla, johon merkittiin tehdyt ostokset. Liian runsaat
ostot johtivat Alkon henkilökunnan puhutteluun tai kortti
voitiin ottaa kokonaan kuivumaan.
Suomalainen 1950-luku oli paljolti puutteen piinaamaa aikaa, jossa yhteiskunnalliset erot kiteytyivät siihen,
kenellä oli varaa kuluttaa ja kenellä ei. Ajanjakson aikana
Suomi vaurastui ja tulevat uudistukset alkoivat kypsyä,
vaikka vapaamielinen hyvinvointivaltio rakennettiin vasta
tulevina vuosikymmeninä. Muistoissa näkyy kuitenkin aktiivinen unohtaminen: puute, jatkuva työ ja kova kuri eivät
välity 50-luvun nostalgiaan. Sotienjälkeinen pitkä vuosikymmen on paljon mielenkiintoisempi ja monitahoisempi
aikakausi kuin nykyään yleensä ajatellaan.
Suuret ikäluokat täyttivät 1950-luvulla koulut ja hiihtoladutkin.
Nokian Koskenkylän koulun pihassa lähetettiin nuoret urheilijat
matkaan maaliskuussa 1958.
Kulutuskulttuuri
tukeutui 1950-luvulla
amerikkalaisiin esikuviin
ja perinteisiin sukupuolirooleihin. Lyhyellä
hameella ja ampiaisvyötäröllä markkinoitiin
osuuskauppojen uusia
astioita vuonna 1952.
Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden,
puusepänteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan,
venealan ja maatalousalojen
työntekijöiden edunvalvoja.
Sopimusalojensa asiantuntijana
liitto solmii 14 työehtosopimusta.
Puuliittoon kuuluu noin 39 000 jäsentä.
YHTEYSTIEDOT
Luottokumppanisi
arjessa ja juhlassa
Juveneksen joustavien
palveluiden avulla tilaisuudestasi
tulee ikimuistoinen.
Isot ja pienet tilaisuudet ja perhejuhlat
Monipuoliset juhla-, kokous- ja saunatilat
Herkulliset lounas-, juhla- ja kokoustarjoilut
Puheenjohtaja
SAKARI LEPOLA
gsm 0400 425 198
Sihteeri
JYRKI ALAPARTANEN
puh. (09) 6151 6315
gsm 040 587 7563
Päätoimittaja
PETTERI RAITO
puh. (09) 6151 6222
gsm 040 728 4615
Haapaniemenkatu 7–9
00530 HELSINKI
Puh. (09) 615 161
[email protected]
www.puuliitto.fi
facebook.com/puuliitto
Elämykselliset
ohjelmapalvelut
Ota yhteyttä
puh. 0207 600 300
[email protected]
Juvenes
Juhlapalvelut
Ravintola- ja kahvilapalvelut • Juhla-, kokous- ja saunapalvelut
Kauppa- ja kioskipalvelut • Paino- ja julkaisupalvelut
Huominen
kasvaa tänään
Ohjaamalla merkkipäivän onnittelut
Kansan Sivistysrahastoon voi tukea mm.
työväenliikkeen historiankirjoitusta
ja yhteiskunnallista tutkimustyötä.
Omaa nimeä kantavan rahaston kautta
on mahdollisuus vahvistaa ja jatkaa
elämäntyötä omiin arvoihin
pohjaavilla apurahoilla.
puh. (09) 5868 530 ● [email protected]
● www.sivistysrahasto.fi
19
Viittomakielisten historiaa
Werstaalla
Vuoden 2012 alussa Kuurojen museo liittyi osaksi
Työväenmuseo Werstasta. Fuusion myötä kuurojen
historiaan liittyvät ainutlaatuiset kokoelmat ja
asiantuntijapalvelut siirtyivät Tampereelle.
Teksti tiina naukkarinen
Suomalainen kuurojenyhteisö syntyi 1800-luvun
puolivälissä kun maahamme perustettiin ensimmäinen
kuurojenkoulu. Koulun perustajana oli porvoolainen Carl
Oscar Malm (1826-1863), joka itsekin oli kuuro ja saanut
koulusivistyksensä Tukholmassa sijaitsevassa Manilla-instituutissa. Malmin koulu ja muut 1800-luvun jälkipuoliskolla
Suomeen perustetut kuurojenkoulut keräsivät eri puolilla
maatamme asuvia kuuroja yhteen ja he oppivat Malmin
Suomeen tuoman viittomakielen.
Koulunsa päättäneet kuurot tunsivat tarvetta yhteistoimintaan ja vuonna 1886 perustettiin Turkuun kuurojenyhdistys, joka on maamme vanhin vammaisjärjestö. Kuurojenyhdistysten kattojärjestö Kuurojen Liitto perustettiin
vuonna 1905.
Pian järjestäytymisensä jälkeen kuurojenyhteisö alkoi
pohtia myös omaa menneisyyttään ja kuurojen keskuudessa
heräsi museoaate. Pariisissa ja Leipzigissä oli olemassa
kuurojen opetuksen historialle omistetut museot – miksei
siis myös Suomessa.
Esineistön keruu aloitettiin vuonna 1907 ja vuoteen
1914 mennessä koossa oli jo niin ”sievä kokoelma” esineitä,
valokuvia, taideteoksia ja kirjoja, että niille tarvitsi varata
oma huone Helsingin kuurojenyhdistyksen tiloissa. Seuraavana vuonna, yhdistyksen 20-vuotisjuhlan yhteydessä, avattiin museossa yhteisön oman suurmiehen, C. O. Malmin,
muistoa vaaliva näyttelyhuone.
Kuurojen museon historia on suomalaiselle erikois-
museolle yllättävän tyypillinen. Monen muunkin erikois­
mu­seon perustajana on ollut yhdistys ja usein sillä on ollut
tarve vahvistaa toimintansa näkyvyyttä ja luoda alalle
yhteishenkeä. Kuurojen museo säilyi harrastelijapohjai­
sena museona varsin pitkään.
Vuonna 1987 Kuurojen Liittoon perustettiin Kulttuu­
rikeskus ja Kuurojen museo liitettiin sen osaksi. Kokoel­mat
siirrettiin vasta valmistuneeseen kuulojärjestöjen monitoimitaloon, Valkeaan taloon, ja museolle palkattiin ensimmäinen museoalan koulutuksen saanut työntekijä. Tästä alkoi
museon kehittämistyö ja vakinaisen valtion rahoituksen
20
Kuurojen käyttämiä
sormi­aakkosia esittävän puisen painolaatan
on kaivertanut valokuvaaja
ja kemigrafi Valter Stadius
vuonna 1891.
piiriin se pääsi vuonna 1997. Melko hyvä saavutus museolle,
joka suomalaisessa museokentässä tuntui aluksi olevan
melko outo lintu.
Museon vahvuutena on ollut toisaalta yhden suomalaisen kieli- ja kulttuurivähemmistön mielenkiintoinen historia
ja toisaalta erinomaiset kokoelmat. Kokoelmat kertovat
kuurojen opetuksesta, järjestötoiminnasta, ammateista,
merkkihenkilöistä, viittomakielestä sekä yhteisön tekemästä
työstä oman aseman turvaamiseksi ja tasa-arvon saavuttamiseksi. Erityisesti museon valokuvakokoelmat ovat saaneet
ansaittua tunnustusta ja kuva-aineiston joukossa on muun
muassa Suomen ensimmäisen viittomakielen kuvasanakirjan
alkuperäinen kuva-aineisto.
Henkilökunta on tehnyt aktiivisesti työtä museonsa ja suomalaisen kuurojen historian tunnetuksi tekemiseksi sekä museokentällä että kansainvälisen kuurojenyhteisön
parissa ja on saanut myös kiitosta työstään. Kansainvälisesti
museo on ollut ainutlaatuinen – maailmassa on vain kaksi
muuta ammatillisesti hoidettua kuurojen museota, vaikka
eri yhteisöjen omistuksessa olevia museaalisia kokoelmia
ja harrastelijapohjalta toimivia museoita onkin maailmassa
kolmisenkymmentä. Kuurojen museon haasteet ovat kuitenkin olleet pienille erikoismuseoille tyypilliset: kahden
työntekijän henkilökunta sekä rajalliset toimintaresurssit.
Rajalliset resurssit tulivat kuitenkin vuonna 2011
lopulta eteen kun Kuurojen Liiton taloustilanne kiristyi ja
toimintoja oli tarve supistaa. Museon tulevaisuus oli vaakalaudalla, mutta hyvät kokoelmat, tunnettuus ja mielenkiintoinen toimiala antoivat hyvät eväät tulevaisuuden suunnittelulle. Museolle löytyi uusi ylläpitäjä Werstaalta – olivathan
nämä kaksi museota jo aikaisemmin tehneet yhteistyötä.
Yhdistyminen tulee tulevaisuudessa hyödyttämään
molempia: Werstaan sosiaalihistoriallinen osaaminen vahvistuu ja Kuurojen museo saa Werstaan monipuoliset resurssit
käyttöönsä.Yhdistyminen noudattaa museoalan nykyistä kehitystä kohti suurempia ja myös vahvempia yhteenliittymiä.
Taiteilija Albert Tallroth (keskellä) oli kuurojen yhdistystoiminnan
voimahahmo ja hänen toimintansa tuloksena syntyi kuurojenyhdistys Tampereelle 1898. Tallroth kehitti myös viittomakielistä
ilmaisua ja käänsi runoja viittomakielelle.
Tampereelle siirrettiin Kuurojen museon noin
10 000 objektin suuruiset kokoelmat siirrettiin tammikesäkuussa 2012. Myös Kuurojen museon erikoistutkija
Tiina Naukkarinen siirtyi syksyllä Werstaalle. Näyttelytoimintaa tullaan tulevaisuudessa järjestämään sekä Kuurojen Liitto ry:n toimitiloissa Helsingissä että verkossa.
Tulevaisuudessa kuurojen mielenkiintoiseen historiaan
voi tutustua kuurojenmuseo.fi -verkkomuseossa – myös
viittomakielellä.
Valokuvia Suomen ensimmäistä viittomakielen kuvasanakirjaa
varten, joka julkaistiin vuosina 1910-1916 kolmiosaisena kirja­sar­
jana. Viittojana kuvissa oli Fritz Hirn (1834-1911), jonka toimesta
Suomeen perustettiin ensimmäinen kuurojenyhdistys vuonna 1886.
21
Näyttelykalenteri
ak
ja enn
l­
ko ­luu
hilpeys ja ennakkoluulo
14.6.–18.8.2013
valkoinen on maa
14.6.–18.8.2013
Kansainvälisessä taidenäyttelyssä
käsitellään etniseen vähemmistöön
kuuluvan naisen identiteettiä.
Mukana on seitsemän naistaiteilijaa
eri puolilta Eurooppaa. He ovat
suunnannäyttäjiä, jotka vastoin
ennakkoluuloja ovat nousseet
ammattitaiteilijoiksi ja murtaneet
stereotypian näkymättömästä
mustalaisnaisesta.
Hämmentävät ja hilpeät tarinat
sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen
historiasta kertovat, miten
sateenkaarikansalaisista tuli
pienin askelin yhteiskuntakelpoisia
1970-luvulta lähtien. Näyttelyssä
valaistaan vähemmistön
kokemusmaailmaa, käännekohtia,
altistumista ennakkoluuloille ja
tietenkin rakkautta.
Englantilaisen valokuvaajan
Colin Robinsin kuvat kertovat
sosiaalisista maisemista: ihmisistä,
kodeista, pihoista ja puutarhoista.
Aikakauslehtipaperin valkaiseva
kaoliini kulkee Cornwallin kaivoksista
Rauman paperitehtaalle ja ympäri
maailmaa. Vaikka ihmiset elävät
kaukana toisistaan, teolliset
rakenteet yhdistävät.
YHTEISTYÖSSÄ
Karhulan Teollisuuspuistoyhdistys ry
Euroopan Aluekehitysrahasto
Kymenlaakson museo
Kotkan kaupunki
Sulzer Pumps Finland Oy
Mediatehdas Dakar Oy
Mesera Yhtiöt
Näyttely on avoinna
18.11.2011–18.3.2012
MERIKESKUS VELLAMO
Tornatorintie 99
48100 Kotka
www.merikeskusvellamo.fi
maat metsät tehtaat
20.9.2013–23.3.2014
Suomalainen 1950-luku herää
henkiin syksyn päänäyttelyssä.
Muistot ovat kullanneet vanhat
hyvät ajat, eivätkä arkinen
puu­te ja raskas työ näy aika­
kauden muistoissa. Kolmen
museon ja yliopistotutkijoiden
yhteisnäyttelyssä kurkistetaan
nostalgian taakse ja kerrotaan
kattavasti elämästä sotien
jälkeisinä vuosina.
22
T YÖTÄ, LEIPÄ Ä JA M ENEST YSTÄ
Minä, te ja muut
1.2.–26.5.2013
KARHU JA TÄHTI
Karhu ja tähti
20.9.2013-7.1.2014
Karhu ja tähti Kymijoen teol­li­
suus­historia välittyy Karhulan
teol­lisuuspuistoyhdistyksen,
Mediatehdas Dakarin ja Kymen­
laakson museon näyttelyssä.
Valokuvien ja elokuvien lisäksi
mukana on Karhulan lasia, joka
muistetaan karhua ja tähteä
kuvaavasta logosta. Myös alku­
peräinen Aalto-maljakko
syntyi Karhulan lasitehtaalla.
tekstiiliteollisuusmuseo
Tampere oli suomalaisen tekstiili­
teollisuuden pääkaupunki, jossa
toimi parhaimmillaan kymmeniä
puuvilla-, pellava-, villa- ja trikoo­­­
tehtaita. Tekstiili­teolli­suus­
museo kertoo tampere­laisten
tekstiilitehtaiden tarinan ja vie
kävijät niin kehräämön pauhuun
kuin sodanjälkeisen sukkatehtaan
tunnelmiin.
Työväenmuseo Werstas Finlaysonin alueella
Osallistu Werstaan
toimintaan
Tule mukaan Työväenmuseo
Werstaan toimintaan! Osallistumalla
Museosakkiin pääset tekemään vapaa­
ehtoistyötä suomalaisen työväen­
perinnön hyväksi. Lue lisää sivulta 5.
Museokäynnillä voit tukea
Werstasta jättämällä vapaaehtoisen
pääsymaksun.
Museolla on myös elävä ystävä­
yhdistys. Työväenmuseon ystävät ry
järjestää jäsenilleen hauskaa ohjel­
maa ja tukee museon toimintaa.
Yhdistyk­sen jäsenmaksu on 15 euroa
ja jäseneksi voit liittyä museolla tai
verkkosivujen kautta.
Werstaalla tapahtuu joka
päivä. Seuraamalla verkkosivuja,
Facebookia tai tilaamalla uutiskirjeen
huomaat kiinnostavan ohjelman aina
ajoissa.
@
www.tyovaenmuseo.fi
Liikkumisesteetön sisäänkäynti
pääovesta Väinö Linnan aukiolta
sekä kahvila Nostalgian läpi Liikekeskus Siperiasta. Väinö Linnan
aukiolla sekä Itäiselläkadulla on
invapysäköintipaikkoja.
Avoinna ti-su 11-18
AINA VAPAA PÄÄSY
Väinö Linnan aukio 8
33210 Tampere
p. +358 (0) 10 420 9220
23
Alennus %
9
10
8
7
6
5
0
1
2
3
4
Jaamme
tuottomme
jopa 10 %
alennuksina
asiakkaille.
0
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10 11 12 13
Asiakassuhteen kesto v.
Ota vakuutus ja ryhdy omistaja-asiakkaaksi
Yrityksen on oltava taloudellisesti kannattava. Me emme tee täs-
hintamme ovat kilpailukykyiset, palkitsemme pitkäjänteisestä
sä asiassa poikkeusta. Yksi asia tekee kuitenkin meistä erityisen:
asiakkuudesta alennuksilla ja panostamme entistä parempaan
olemme keskinäinen vakuutusyhtiö, joten myös omistaja-asiak-
palveluun – yrityksen vakavaraisuudesta tinkimättä. Mitä kauem-
kaat saavat hyötyä tuotoistamme. Käytännössä tämä tarkoittaa,
min olet omistaja-asiakkaana, sitä suurempia etuja saat. Sijoita
että jaamme kertyneet tuotot asiakkaidemme eduksi siten, että
itseesi ja tule Turvaan.
Olemme asiakkaidemme omistama keskinäinen vakuutusyhtiö ja teemme yhteistyötä erityisesti ammattiliittojen kanssa. Palvelemme puhelimitse numerossa 01019 5110 ma-pe 8-18 sekä osoitteessa www.turva.fi
Werstas_Vauhtipyöra_OmAistaja-asiakas_112012.indd 1
24
11/1/2012 1:21:39 PM