Onnistumisen takana oma aktiivisuus ja oikea asenne

Uutta nostetta urallesi!
Tarjolla hyviä tyyppejä
Onnistumisen takana
oma aktiivisuus ja oikea asenne
Pääkirjoitus
CV selkeäksi ja verkostot
hyödyksi
Korkeakoulutettujen nopea työllistyminen koulutustaan vastaaviin tehtäviin ei ole enää itsestäänselvyys, sillä avoinna oleviin työpaikkoihin saattaa olla jopa 300 hakijaa ja yli sata hakijaa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Pelkkä työkokemuksen
ja koulutuksen luetteleva CV ei usein kanna edes haastatteluun asti. Uranoste auttaa erityisesti kaupallisen ja teknisen
alan korkeakoulutettuja markkinoimaan osaamistaan rohkeasti ja selkeästi ansioluetteloilla, jotka vakuuttavat rekrytoijat jo
muutamassa sekunnissa.
Suurista hakijamääristä johtuen paikkoja ei usein haluta laittaa avoimeksi, sillä harvassa yrityksessä on aikaa seuloa satoja
hakemuksia jokaiseen tehtävään. Suurin osa työpaikoista täyttyykin nykyään verkostojen kautta. Siksi oma aktiivisuus on
tärkeää ja turhasta vaatimattomuudesta on opittava pois. Työnhaku on paljon muutakin kuin avointen työpaikkojen seuraamista netistä. Oman alan potentiaalisia työnantajia kannattaa etsiä yrityshakujen avulla ja tulevia rekrytointituulia haistella
sanomalehtiä, talousjulkaisuja ja ammattilehtiä seuraamalla.
Kotiin ei myöskään kannata jäädä, vaan pitää yllä nykyisiä verkostoja muun muassa harrastusten kautta ja luoda rohkeasti
uusia. Vaikka työsuhteen epävarmasta jatkumisesta tai työttömyydestä ei haluaisi kaikille kertoa, piilotyöpaikat voivat jäädä
löytymättä ilman rohkeutta tuoda esiin oma osaaminen ja aktiivinen työnhakutilanne sellaisissakin tilanteissa, joissa ei ole
aiemmin työasioista jutellut. Uranoste tarjoaa verkostoja niin työnhakijoiden kesken kuin Pohjois-Pohjanmaan yrityksiinkin.
Yritysvierailujen kautta verkostojen luonti suoraan yrityksiin onnistuu helposti.
CV-koulutuksen ja verkostojen lisäksi tarjoamme myös paljon muuta. Korkeakoulutetuille suunniteltu henkilökohtainen
uraohjaus sekä johtamiskoulutuksemme ja projektinhallintavalmennuksemme ovat olleet erittäin suosittuja. Ensimmäisen
toimintavuoden aikana olemme saaneet mukaan yli 150 aktiivista projektilaista ja tapahtumiimme on osallistunut noin 300
henkilöä. Toivomme, että olet yksi seuraavan kauden aktiivisista osallistujista. Tule mukaan hakemaan uusia tuulia urallesi!
Outi Sivonen
projektipäällikkö
Uranoste
Uranoste-projekti
•
•
•
•
•
•
•
•
2
Alkanut 1.7.2011 ja toimii 30.6.2013 asti, ensimmäiset koulutukset alkaneet syyskuussa 2010
Ensisijaisesti kaupallisen ja teknisen alan korkeakoulutetuille (DI, Ins., KTM, Trad.)
Tarjoaa mm. preppausta markkinoivan CV:n tekemiseen, haastatteluun valmistautumiseen, henkilökohtaista uraohjausta
Taustajärjestöt/rahoittajat; SEFE, TEK, TRAL, UIL sekä Oulun Insinöörit
Muut rahoittajat; Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Euroopan sosiaalirahasto, Oulun kaupunki, Oulun seudun
koulutuskuntayhtymä, Keski-Pohjanmaan AMK Ylivieskan yksikkö
Yhteistyössä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Oulun kauppakamari, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät, Pohjois-Pohjanmaan työja elinkeinotoimistot, Oulun yliopisto ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu
Projektia hallinnoi PPOTTY ry (Pohjois-Pohjanmaan Omatoimisen Työllistymisen Tuki ry)
Yhteystiedot; www.uranoste.fi / [email protected]
Sisällys
Pääkirjoitus
2
Uutta nostetta urallesi!
4
Työllistymisesi tueksi
5
Nostetta liiketoimintaan osaavilla ihmisillä
6
Tuloksellista yhteistyötä
6
Tarjolla hyviä tyyppejä
7
Onnistumisen takana oma aktiivisuus ja oikea asenne 8
Urapolku – askeleet urallesi
9
Vahvuudet tunnistamalla innostavalle uralle
10
Onnistu osaamisesi markkinoinnissa
11
Hyvä hakija tarjoaa ratkaisun
12
Tee CV:stäsi elokuvan ennakkonäytös
12
Vakuuta rekrytoija – ohjeita CV:n tekemiseen
13
Verkot vesille
14
Koulutuskalenteri
15
Lehden tiedot
Julkaisija
PPOTTY ry / Uranoste
Hallituskatu 29 A krs. 4, 90100 Oulu
[email protected]
www.uranoste.fi
Taitto
Pohjolan Painotuote Oy
Päätoimittaja
Outi Sivonen
Lehteä on postitettu työ- ja elinkeinotoimistosta URANOSTE-projektin kohderyhmään
kuuluville työnhakijoille, ja lisäksi lehteä
on postitettu Pohjois-Pohjanmaan alueen
yrityksille sekä korkeakouluopiskelijoille.
Toimitus
Kaarina Ronkainen-Siikaluoma
Paino
Pohjolan Painotuote Oy
3
Uutta nostetta urallesi!
URANOSTE tarjoaa sekä kaupallisen että teknillisen alan
korkeakoulutetuille uutta nostetta uralle. Ei ole väliä missä
vaiheessa urasi on, sillä toimintaan voivat osallistua niin
valmistumisvaiheessa olevat kuin jo urallaan edenneet
ammattilaiset. Mukana voivat olla sekä työssä tai koulutuksessa olevat sekä päätoimiset työnhakijat.
Monipuoliset palvelumme sisältävät mm. uran rakentamiseen liittyvää laadukasta koulutusta ja verkostoitumista. Järjestämme yritysvierailuja ja luomme kanavia, jotta
voisit osoittaa osaamisesi yrityksille. Tavoitteena on, että
pystyisimme auttamaan mahdollisimman monia hyvän,
koulutusta vastaavan työpaikan löytymisessä. Tarjoamme
yrityksille rekrytointiapua, ja keräämmekin CV-pankkiimme projektilaisten ansioluetteloita, jotta voimme tarjota
yrityksille oikeaa henkilöä oikeaan paikkaan.
Projektin keskeisiä toimenpiteitä ovat monipuoliset
koulutukset ja tilaisuudet, jotka auttavat korkeakoulutettuja työllistymään sekä verkostoitumaan. Voit tarkastella tulevia koulutuksia ja muita ajankohtaisia tapahtumia
verkkosivuiltamme Tilaisuudet-osiossa, ja myös ilmoittautuminen projektiin sekä tilaisuuksiin tapahtuu verkkosivujemme kautta.
Projektin aikana järjestetään myös kohderyhmän osaamista lisääviä työvoimakoulutuksia. Ensimmäinen vajaan
puolen vuoden mittainen, keväällä 2011 alkanut ProME
Development Program -työvoimakoulutus valmentaa
osallistujia projektinhallintaan ja syksyllä 2011 starttaava
Business and Marketing Development Program keskittyy
puolestaan myynnin ja markkinoinnin johtamiseen. Koulutusten lisäksi projekti edistää verkostoitumista aktivoimalla osallistujia liikkumaan, harrastamaan ja osallistumaan
yritysvierailuille. Kaikki Uranosteen koulutukset ja toiminta on osallistujille maksutonta.
Tähän mennessä uralleen uusia tuulia on hakenut yli
280 henkilöä, ja tilaisuuksista saatu palaute on ollut positiivista. Ihmiset ovat kokeneet aktivoituneensa ja saaneensa asiantuntevia neuvoja muun muassa hyvien ja
räätälöityjen CV:den tekemiseen sekä työhaastatteluihin
liittyen. Koulutusten lisäksi yli 75 henkilöä on saanut hen-
4
kilökohtaista uraohjausta ja reilu 20 henkeä on aktiivisesti
toiminut ja verkostoitunut Uranosteen työnhakuryhmissä.
Projektiin osallistuneiden ikähaitari on laaja, sillä nuorimmat osallistujat ovat yliopisto- sekä AMK-opiskelijoita ja
vanhimmat jo urallaan yli 20 vuotta töitä tehneet. Suurin
volyymi muodostuu kuitenkin 25-44 –vuotiaista kaupallisen ja teknisen alan osaajista.
Toivotamme myös sinut tervetulleeksi mukaan verkostoitumaan ja löytämään uusia mahdollisuuksia!
Työllistymisesi tueksi
Pohjois-Pohjanmaalla hienosti vuoden verran toimineen
Uranoste-hankkeen takana on neljä akavalaista ammattijärjestöä, Uusi Insinööriliitto, Tekniikan Akateemiset, Tradenomiliitto ja Ekonomiliitto. Tai tarkemmin kaikki ne insinöörit, diplomi-insinöörit, tradenomit, ekonomit ja muut
erityiskoulutetut, jotka rahoittavat jäsenmaksuillaan liittojen toiminnan. Ilman teitä ja järjestöjen panostuksia alueelle, emme olisi saaneet ESR- ja kuntarahoitusta, joilla
kolmivuotinen hanke toteutetaan.
Projekti käynnistyi ammattijärjestöjen ja niiden jäsenkuntien huolista. Löytyykö kaikille vastavalmistuneille
jatkossakin koulutusta vastaavaa työtä? Miten pitkän työuran tehneet korkeasti koulutetut ammattilaiset löytävät
uuden suunnan ja työllistyvät? Miten voimme reagoida
suuriin ylempien toimihenkilöiden irtisanomisiin? Mitä
teemme, jos Nokia leikkaa T&K-toimintaansa Oulun seudulla? Talouden näkymät ovat paremmat kuin hanketta
suunniteltaessa vuonna 2009. Silti epävarmuus Nokian ja
sen alihankkijoiden piirissä sekä koko ajan valmistuvat uudet ammattilaiset pitävät Uranoste-hankkeen työntekijät
varmasti kiireisinä sekä takaavat osallistujamäärät koulutuksiin.
Uranosteen takana on Pohjois-Pohjanmaan omatoimisen työllistymisen tuki PPOTTY ry. Yhdistyksen
hallituksen muodostavat ammattijärjestöjen, sekä
muutaman suuren Oulun seudun työpaikan luottamusmiesaktiivit. He tekevät työtä vapaaehtoisvoimin uskoen ideaan, että hankkeen koulutukset ja muut toimin
not auttavat omatoimisessa työllistymisessä. Mikä olisikaan sen hienompaa kuin hankkeen kautta ideariihen
kautta syntyneet uudet työpaikat, joissa teknisen ja kaupallisen korkeakoulutuksen saaneet työskentelevät yhdessä.
Hyödynnä Uranosteen palvelut ja tutustu myös mitä
kaikkea muuta hankkeen takana olevat ammattijärjestöt
tarjoavat. Puolet Uranosteen kohderyhmästä on insinöörejä. Valitettavasti yksin Oulun seudulla on yli 500 työnhakijana olevaa insinööriä. Uuden Insinööriliiton lisäksi
Uranostetta on tukenut vahvasti Oulun Insinöörit. Saatat miettiä kannattaako koulutuksiin osallistua? Olisiko
niistä minulle mitään hyötyä? Olen tavannut kymmeniä
Uranosteessa mukana olleita. Kukaan ei ole hanketta hyödyttömäksi haukkunut. Moni on kehunut sen tarjontaa
erinomaiseksi. Siispä rohkeasti mukaan! Ota tämä juuri
sinulle tarkoitettu palvelu vastaan!
Mikko Sormunen
puheenjohtaja, PPOTTY ry
asiamies, Uusi Insinööriliitto
5
Nostetta
liiketoimintaan
osaavilla
ihmisillä
Yllä oleva otsikko tähän kirjoitukseen on lainattu EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelusta HENKO:sta, joka julkaistiin
31.3.2011. Otsikko sopii tähän yhteyteen kahdella tapaa:
Myös Uranoste-hankkeella tavoitellaan nostetta liiketoimintaan ja osaavat ihmiset ovat hankkeen keskiössä. Toiseksi
tiedustelun tuloksista merkille pantavaa Uranoste-hankkeen
kannalta on tekniikan alan osaajien yhä suurempi työllistyminen palvelualoille.
Tekniikan alan korkeakoulutetuista osaajista yksityinen
sektori palkkaa palvelualoille miltei saman verran kuin teollisuuteen. Palvelualoilla tarkoitetaan tutkimus- ja teknisiä
palveluja, kiinteistö- ja liiketoimintapalveluita sekä tietopalveluja. On varmasti niin, että vahvaa teknistä osaamista
tarvitaan näissäkin tehtävissä, mutta kiinnitetäänkö tämän
päivän tekniikan osaajien perus- ja täydennyskoulutuksessa
riittävästi huomiota palveluosaamiseen? Tämä on mielestäni eräs keskeinen haaste tulevaisuuden osaajien osaamisen
kehittämisessä.
Teknisen-, liiketoiminta-, palvelu- ja hyvinvointiosaamisen
eri osa-alueita tulisikin mielestäni tulevaisuuden koulutuksessa kyetä yhdistämään entistä ennakkoluulottomammin
ja luovemmin. Tänä päivänä esimerkiksi tutkintojen kaksiportaisuus ja vaikkapa oppisopimustyyppinen korkeakoulutettujen täydennyskoulutus antavat tähän hyvät mahdollisuudet. Tähän kun vielä lisätään yrityksessä hyvin toimivat
osaamisen kehittämisen, työkyvyn ylläpidon ja palkitsemisen järjestelmät, niin koossa ovat elementit yrityksen erinomaiseen menestykseen.
Vielä kun sekä ryhmä- että yksilötasolla mukaan löytyisi
luovaa riskinottoa, liiketaloudellista rohkeutta, kansainvälistä verkostoitumista ja pystyvyysuskoa, niin voisimme
unohtaa valitukset kasvuyritysten vähyydestä Suomessa.
Tähän toivottavasti ei ole enää pitkä matka Pohjois-Suomessakaan?
Jukka-Pekka Kivioja
Asiantuntija
EK Aluetoiminta
6
Tuloksellista
yhteistyötä
Uranosteen yritysyhteistyö polkaistiin käyntiin marraskuussa 2010 ja joulukuun aikana vierailtiin Oulunsalossa sekä Kuusamossa yhteensä viidessä eri
yrityksessä. Yksi Kuusamon kohteista oli Naturpolis
Oy, jonka tavoitteena on auttaa mm. yrittäjiä yrittäjyyskasvatuksessa ja yritysneuvontatilanteissa. Yritysvierailun aikana kuultiin kattava esitys niin yrityksestä
kuin vierailulle osallistuneista projektilaisista.
- Ensinnäkin oli hienoa, että pääsimme esittelemään
yrityksemme toimintaa ja toiseksi saimme myöhemmin Uranosteelta konkreettista apua rekrytointiongelmaamme, kertoo Naturpolis Oy:n toimitusjohtaja
Jari Hentilä.
- Olimme usean kuukauden ajan hakeneet sopivaa
henkilöä yrityskehityspäällikön vakanssiin, ja vierailun
jälkeen välitimme tietoa paikasta Uranosteen avustuksella. Tammikuussa meillä aloittikin sitten tuore
kasvo yrityskehityspäällikkönä – kiitos Uranosteen.
- Voin ehdottomasti suositella yritysyhteistyötä
muillekin yrityksille. Verkottuminen kannattaa aina,
Hentilä kiteyttää.
Uranosteen yritysvierailut jatkuivat keväällä Oulun
seudulla. Kevään aikana vierailtiin yhteensä viidessä
eri yrityksessä ja yksi kohteista oli Oulunsalossa toimiva Wegera Oy. Wegera Oy on metalliteollisuuden
alihankkija, jonka ydintoimialana ovat metallien ja
muovien koneistus ja sorvaus sekä erilaiset kokoonpanopalvelut. Vierailun isäntänä toimi projektipäällikkö Seppo Kauppi, joka kiitteli projektilaisia aktiivisuudesta ja kiinnostuneisuudesta yritystä sekä alaa
kohtaan. Vierailusta jäi niin projektilaisille kuin vierailun isännällekin positiivinen mielikuva.
- Vierailijoiden joukossa oli sellaisia henkilöitä, joiden osaamista voisimme kenties myöhemmin tarvita.
Usein on niin, että vierailun ja rekrytoinnin ajankohdat eivät osu samalle kohdalle, mutta otimme mielellämme vastaan vierailun yhteydessä osallistujien
kuvallisia CV:tä sekä avoimia hakemuksia myöhempiä
yhteydenottoja ajatellen, Kauppi kertoo.
Kauppi näkee Uranoste-projektin kokonaisuudessaan sekä myös yritysvierailut hyvänä ideana ja keinona työntekijöiden ja yritysten kohtaamiseen.
Tarjolla hyviä tyyppejä
Uranoste tekee yhteistyötä koko Pohjois-Pohjanmaan
alueen yritysten kanssa järjestäen muun muassa yritysvierailuja. Tarjoamme myös maksutonta rekrytointiapua sekä
neuvomme palkkatuella työllistämisessä. Olemme vahvasti mukana myös eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata toteuttavissa suuremmissa hankkeissa. Yhteistyötä on tehty muun
muassa OP Pohjolan Ouluun perustettavan kehitysyksikön
rekrytointeihin liittyen.
-Yritysvierailut ovat hyvä keino tavata potentiaalisia alan
ammattilaisia yhdellä kertaa, ja vierailun aikana myös yritys pääsee markkinoimaan itseään mahdollisena työnantajana. Yrityksillä on esimerkiksi mahdollisuus järjestää
ryhmähaastattelu vierailun aikana ja saada potentiaalisten
osaajien CV:t esimerkiksi myöhempää rekrytointitarvetta
ajatellen, Uranosteen yritysyhteistyöstä vastaava projektikoordinaattori Kaarina Ronkainen-Siikaluoma kertoo.
-Tarjoamme yrityksille myös rekrytointiapua maksuttomasti. Jos yritys tarvitsee nopealla aikataululla esimerkiksi
markkinoinnin ammattilaista tai prosessi-insinööriä palvelukseensa, voimme etsiä tarvittavaa osaamista CV-pankkimme avulla. CV-pankissamme on lukuisia kaupallisen ja
teknisen alan ammattilaisten ansioluetteloita, joista voimme ehdottaa yrityksen tarpeisiin sopivia henkilöitä.
Uranosteen kautta on haettu muun muassa ICT-alan ammattilaisia, rahoitusalan ja taloushallinnon osaajia sekä
yrityskehitysasiantuntijoita. Yritysvierailut aloitettiin viime
vuoden lopussa, jolloin toteutettiin yhteensä viisi vierailua
Kuusamossa ja Oulussa. Vierailut ovat jatkuneet tänä keväänä ja kevään aikana vierailtiin Oulun alueella yhteensä
viidessä eri yrityksessä.
-Syksyllä vierailut taas jatkuvat ja toiveissa olisi vierailla
ennen vuoden vaihdetta ainakin 6 eri yrityksessä, mutta
mahdollisesti useammassakin, Kaarina suunnittelee.
-Kontaktoimme yrityksiä sähköpostitse, puhelimitse ja
myös eri messuilla. Vierailukohteet valitsemme käyttäen
hyödyksi CV-pankista löytyvää osaamista sekä projektilaisten ja myös yritysten taholta tulleita toiveita.
Yritykset voivat hyötyä myös Uranosteen valmennusohjelmista, joiden kautta on mahdollista saada osaavia
korkeakoulutettuja toteuttamaan lyhyttä projektia yrityksessä. Samalla yritykset pääsevät opettamaan tulokkaan
talon tavoille ja suorittamaan avainosaajan rekrytoinnin
mahdollisimman riskittömästi.
-Syksyllä tullaan järjestämään Business and Marketing
Development -työvoimakoulutus, joka valmentaa henkilöitä myynnin ja markkinoinnin johtamiseen.
Koulutukseen kuuluu kolmen kuukauden mittainen osio,
jonka aikana opiskelijat työskentelevät yrityksissä esimerkiksi kehittäen markkinointisuunnitelmaa tai uudistaen
myyntitoimintaa.
-Yritykset voivat ottaa yhteyttä soittamalla tai lähettämällä sähköpostia minulle. Kerron mielelläni lisää tarjoamastamme rekrytointiavusta, vierailuista tai esimerkiksi
palkkatuesta. Haluamme auttaa yrityksiä rekrytoimaan
oikeanlaisen osaamisen omaavia hyviä tyyppejä, projektikoordinaattori kannustaa.
Outi Sivonen
Kaarina Ronkainen-Siikaluoman
haastattelun pohjalta
- Pk-yritykset tarvitsevat myös lähitulevaisuudessa hyvin koulutettuja osaajia. Tämän vuoksi on tärkeää, että on olemassa Uranosteen kaltainen hanke, mikä luo mahdollisuuden pk-yrittäjien ja osaajien kohtaamiseen.
Yhteyspäällikkö, Sari Reinikainen-Laine,
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
7
Onnistumisen takana oma
aktiivisuus ja oikea asenne
Omaa työnhakualuettaan myös menestyksekkäästi
laajentanut prosessitekniikan diplomi-insinööri, Jukka
Kemppainen lähti mukaan Uranosteeseen kehittääkseen
työnhakutaitojaan ja saikin hyviä vinkkejä mm. CV:n
räätälöintiin. Omien vahvuuksien tunnistamiseen sekä
omaan aktiivisuuteen luottava Kemppainen kehottaakin
kaikkia työnhakijoita luottamaan itseensä sekä välttämään turhaa vaatimattomuutta.
”Lähdin mukaan projektiin aktivoituakseni ja kehittääkseni työnhakutaitoja projektin tarjoamien koulutusten
avulla. Erityisen kiinnostavina ja hyödyllisinä koulutuksina
koin esimieskoulutukset, CV-työpajat sekä englannin kielen preppauskoulutuksen. Näiden lisäksi ”verkostoiduin”
muiden projektiin osallistuvien kanssa Uranosteen tarjoamalla sählyvuorolla.
Uranosteen tarjoamat koulutukset aktivoivat minua
myös yleisellä tasolla, ja eri tilaisuuksissa sai myös tärkeää
vertaistukea muilta osallistujilta.
Tällä hetkellä työskentelen projekti-insinöörinä prosessiteollisuudessa kansainvälisten toimitusprojektien projektinhallintatehtävissä ja koen oman aktiivisuuden auttaneen
työpaikan saamisessa. Mielestäni työpaikkoja kannattaa
ehdottomasti hakea myös Oulun seudun ulkopuolelta, mikäli elämäntilanne sen sallii. Työmahdollisuudet esimerkiksi Etelä-Suomessa ovat joillakin aloilla paremmat, siksi
itsekin muutin nykyisen työni perässä Oulusta Helsinkiin.
Olkaa aktiivisia ja käyttäkää aikaa räätälöityjen työhakemusten sekä ansioluetteloiden tekemiseen. Lisäksi kannattaa miettiä tarkasti omia vahvuuksia, joilla voitte erottua eduksenne suuresta työnhakijajoukosta ja olkaa myös
rohkeasti yhteydessä teitä itseä kiinnostaviin yrityksiin/
työnantajiin.”
Jukka Kemppainen, DI
projekti-insinööri
insinööri
ä. Siellä pystyi
”Kuntosalivuoro oli hyv
assa tilanteessa olevia
tapaamaan muita sam
tietoa työnhakuasioista
ja saamaan/antamaan
liikunnan lomassa.”
”Kiitokset hyvistä ja asiantuntevis
ta
koulutuksista. Erityisesti henkilök
ohtainen
uraohjaus on ollut hyvä kokemus
.”
”Ehkä tärkeintä on ollut sosiaalin
nen puoli:
li
näkee että samassa tilanteessa on monta
muutakin ihmistä ja he painivat samojen ongelmien
parissa. Osaltaan auttaa myös verkottumisessa.”
8
Loppusuoralla olevat maisteriopinnot laskentatoimen
saralla siivittivät tradenomi Satu Löppösen hakemaan
uusiin ja haastaviin työtehtäviin, ja siinä vaiheessa hän
tutustui myös Uranoste-projektiin. Suurimman hyödyn
hän kokee saaneensa CV-työpajasta, josta saaduilla
konkreettisilla neuvoilla hän kertoo onnistuneensa tekemään hyvän, valmistumassa olevan opiskelijan CV:n.
”Kevään aikana osallistuin Hannu Aravirran pitämän luennon lisäksi työpajoihin, joissa käsiteltiin cv:n työstämistä, työhaastatteluun valmistautumista sekä esiintymis- ja
kommunikointitaitoja. Työhaastattelupreppaus oli myös
hyvää harjoitusta, sillä tilanteita harjoiteltiin käytännössä.
Nykyiseen tehtävääni Corporate perfomance reportingtiimiin Rautaruukille Hämeenlinnaan hain cv:llä, jonka olin
uusinut CV-työpajasta saamieni vinkkien avulla. Uskon,
että tällä oli suuri vaikutus siihen, että minut kutsuttiin
haastatteluun. Hakijoita oli noin 100, joista tiimiin valittiin
kolme. Tehtävänäni Ruukilla on yhtiön raporttien suunnittelu, toteutus ja kehittäminen. Mikäli kaikki menee hyvin,
jatkan toimessa myös kesän jälkeen.
Vinkkinä voisin antaa, että ilmoituksen mukaan räätälöity hakemus ja cv toimii paremmin kuin massalähetys.
Mikäli et omaa kaikkia työpaikkailmoituksessa lueteltuja
osaamisalueita, ei kannata säikähtää. Voi olla, että tiimiin
haetaan erilaisilla vahvuuksilla varustettuja henkilöitä - ei
moniosaajia. Se mikä merkitsee, on oikeanlainen asenne
ja halu oppia. Varsinkin nuorille voisin sanoa, että työnhaku voi välillä tuntua turhauttavalta, mikäli haettua paikkaa
ei saavutakaan. Tarvitaan kuitenkin vain yksi ihminen, joka
kiinnostuu hakemuksestasi ja cv:stäsi, ja paikka voi olla sinun. ”
Satu Löppönen, taloushallinnon tradenomi,
KTM opiskelija
Rautaruukki Oyj
än ja olisin toki
”Hieno projekti meneillä
jos olisin ollut yhtään
n,
osallistunut enemmänki
ia ja
. Kurssit mielenkiintois
kauemmin työttömänä
.”
an
vita
tar
ua
ensä ap
juuri sellaisia missä yle
”Uranoste on hyvä kok
kokonaiisuus ttaitavine
it i
luennoitsijoineen, ja hakemukseen sekä
ansioluetteloon olen saanut hyviä lisävinkkejä.”
ista! Itselleni oli tosi
”Kaunis kiitos tilaisuuks
muita henkilöitä.
tärkeä päästä tapaamaan
jen korkeastikoulutettuja
alo
eri
Tilaisuuksissa tapasin
ös
sain samalla tietoa my
kohtalotovereitani, näin
aa
jak
ös
my
tärkeää
muista aloista. Toki oli
ia.”
uks
tuntem
–
u
olk
e
k
s
a
t
e
le
i
s
e
l
l
a
ur
Verkot vesille
p
a
Ur
- Verkostoitumisen aakkoset
- Potentiaaliset verkostot
Avaimet työnhakuun
- Hyvä hakija tarjoaa ratkaisun
- Tee CV:stäsi elokuvan ennakkonäytös
Tee markkinointisuunnitelma itsellesi
- Onnistu osaamisesi markkinoinnissa
- Näin toimit piilotyömarkkinoilla
Tunnista piilevä potentiaali
- Vahvuudet tunnistamalla innostavalle uralle
9
Vahvuudet tunnistamalla
innostavalle uralle
Työnhaku kannattaa aloittaa itseensä tutustumisesta ja
omien vahvuuksien sekä mielenkiinnon kohteiden kartoittamisesta. Oman osaamisensa, vahvuutensa ja motivaatiotekijänsä hyvin tunteva henkilö pystyy kohdistamaan
työnhakunsa tehtäviin, joissa hän pääsee juuri niitä ominaisuuksia hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla.
-Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä paremmin pystyy
valitsemaan itselle mielekkäät tehtävät ja sitä paremmin
pääsee hyödyntämään työssään vahvuuksiaan. Se puolestaan lisää työmotivaatiota, tuottavuutta ja työhyvinvointia
eli positiivisen urakehän rakentaminen lähtee juuri itsetuntemuksesta, Suomen Ekonomiliiton urapalveluissa asiantuntijana työskentelevä Sirja Kulmala valottaa.
-Itsetuntemus on omaa reflektointia siitä, keitä olemme ja miten toimimme missäkin tilanteessa. Se koostuu
esimerkiksi omien vahvuuksien havainnoimisesta ja tunnistamisesta, omien motivaatiotekijöiden tuntemisesta,
omista kehittymisajatuksista sekä kehityskohteiden tunnistamisesta. Itsetuntemus on myös oman toiminnan havaitsemista suhteessa muihin ja suhteessa sen hetkiseen
ympäristöön, oman työskentelytyylin tunnistamista, Sirja
selventää.
Ura-asiantuntijan mielestä asioiden pohdiskelusta on
hyötyä jokaiselle.
-Hyvä itsetuntemus auttaa henkilöä toimimaan itselle
parhaalla mahdollisella tavalla myös muissa kuin uraan liittyvissä tilanteissa. Toki itse työssäni keskityn sparraamaan
näissä kysymyksissä ennen kaikkea uranäkökulmasta.
Mitä selkeämpiä oma motivaatio ja osaaminen ovat itselle, sitä selvemmin, vakuuttavammin ja aidommin ne pystyy tuomaan esiin myös työnhaun dokumenteissa.
-Sama pätee työhaastattelussa: kun tietää mitä osaa ja
mitä haluaa, on omien rehellisten mielipiteiden pohjalta
vastaaminen helpompaa ja luontevampaa. Suuremmalla
todennäköisyydellä myös tehtävä on oikeanlainen hakijalle, kun henkilö näiden vastausten perusteella valitaan
tehtävään, Sirja toteaa.
10
Itsetuntemukseen voi perehtyä tarkemmin Uranosteen
koulutuksissa ja kartoittaa sitä itsenäisestikin esimerkiksi
MindMap-harjoituksen tai ulkoistamisen avulla.
-MindMap-harjoituksessa voit kerätä A4-paperille
omaan uraan ja työsuhteeseen liittyviä tärkeitä asioita ja
miettimällä, miten itse niihin vastaa, millä ominaisuuksilla
ja keinoilla. Ulkoistamisessa voi kokeilla kysyä omia vahvuuksiaan tai työskentelyotettaan esimerkiksi kollegalta,
puolisolta, tai ystävältä joko aidosti tai kuvitellusti, Sirja
opastaa.
-Paras tapa on kuitenkin hyödyntää oman liiton urapalveluita, joissa on mahdollisuus keskustella asiantuntijan
kanssa juuri omasta tilanteesta luottamuksellisesti, Sirja
vinkkaa.
Uranoste tarjoaa Oulun seudulla henkilökohtaista uraohjausta niille, joille sitä ei ole saatavilla oman ammattiliiton
palveluna. Itsetuntemus ja oman osaamisen tunnistaminen -koulutuksen ajankohdan löydät Uranosteen koulutuskalenterista.
Outi Sivonen Sirja Kulmalan
haastattelun pohjalta
Onnistu osaamisesi markkinoinnissa
Työnhaku on osaamisen markkinointia. Markkinoinnin
tarkoituksena on tuoda esille omat ammatillisen osaamisen ja persoonan vahvuudet. Onnistunut osaamisen markkinointi johtaa tietysti sellaisen työpaikan saamiseen, jossa sekä työnantajan että työnhakijan tarpeet kohtaavat.
Osaamisen markkinointiin liittyy kolme tärkeää sanaa:
tieto, tahto ja toiminta. Tietoa tarvitaan niin omasta itsestä ja osaamisesta, omista tavoitteista kuin oman alan vaatimuksista, haettavien työtehtävien sisällöistä, mahdollisista työnantajista ja sopivista työnhakukanavista. Tahto
on sitä, että haluaa todella panostaa työpaikan saamiseen
ja asettamiinsa tavoitteisiin. Aktiivinen toiminta on ehdoton edellytys työnhaun koko prosessissa ja oman uran kehittämisessä.
Osaamisen markkinoinnissa lähtökohtana on oma itse ja
osaamisen kartoitus eli tieto siitä, millainen olen ja mitä
osaan. Perusteellinen kartoitus ja tutustuminen itseen
kannattaa tehdä hyvin, sillä työnantajat ovat kiinnostuneita näistä samoista asioista. Kun tuntee itsensä, osaa hyvin
perustellen kertoa muille, millainen on ja mikä eniten kiinnostaa. Vankasta pohjatyöstä on hyötyä iskevän ja erottuvan CV:n tekemisessä ja työhaastattelussa.
aikaansaannoksista. Onnistumiset paljastavat vahvuuksia,
joiden avulla on toiminut tai selvinnyt vaikkapa haastavista
tilanteista. Vahvuuksista voi kysyä myös läheisiltä. Saaduista palautteista ja kiitoksista nousee esiin vahvuuksia. Pelkkään pohdintaan ei kannata tyytyä, vaan on tärkeää kirjata
asiat ylös. Vahvuuksia voi jaotella esimerkiksi seuraavasti:
persoonan ominaisuudet, sosiaaliset taidot, koulutuksessa saadut taidot, ammatillinen ydinosaaminen, tekniset
taidot, vuorovaikutustaidot ja kielitaito.
Markkinointi onnistuu sitä paremmin mitä perusteellisempaa työtä on tehnyt työpaikkojen etsimisessä ja niiden tarpeiden selvittämisessä. Tämän päivän työnhaussa
on huomattava, että työmahdollisuuksia on enemmän
piilotyömarkkinoilla kuin julkisessa haussa. Myös henkilöverkostojen merkitys on suuri. Internetin mahdollisuudet, sosiaalinen media, työnhakusivustojen tietokannat
ja yritysten nettisivuilla olevat omat työnhakulomakkeet
kannattaa markkinoinnissa hyödyntää. Suorat kontaktit
työnantajiin antavat työnhakijasta oma-aloitteisen ja aktiivisen toimijan kuvan.
Vinkit osaamisen markkinointiin antoi:
Marja Puirava-Hanhela
Itseensä tutustuminen on vahvuuksien ja osaamisen tunnistamista. Tunnistaminen on pohdintaa onnistumisista ja
Näin toimit piilotyömarkkinoilla:
•
•
•
•
•
Seuraa oman alan julkaisuja ja lehtiä
Kartoita potentiaaliset työnantajat
Luo uusia ja ylläpidä nykyisiä verkostoja
Muista CV-pankit
Markkinoi aktiivisesti omaa osaamistasi eri verkostoissa
11
Hyvä hakija tarjoaa ratkaisun
Tehokkaan työhakemuksen teko koostuu monista vaiheista ja on ennen kaikkea huolellisen ennakkotyön ja
analyysin tulos. Itse hakemustekstin kirjoittaminen on vasta viimeinen vaihe tässä prosessissa.
vielä omaa sopivuuttasi listaamalla tehtävään sopivia luon
teenpiirteitäsi ja toimintatapojasi. Tällä tavalla et putoa
toiseen sudenkuoppaan eksymällä liian ylimalkaiseen sopivuutesi perusteluun hakemuksessa.
Ennen kuin alat kirjoittamaan hakemusta, aivan ensiksi
mieti rauhassa, mitkä tekijät saivat sinut kiinnostumaan
juuri tästä tehtävästä. Mieti motivaatiotasi eri näkökulmista, esimerkiksi työtehtävien kiinnostavuuden, työyhteisön
sopivuuden, ammatillisen kehittymisesi tai työnantajalle
tuottamasi hyödyn kannalta. Kuinka tämä tehtävä jatkaisi
luontevasti omaa uratarinaasi?
Tämän vaiheen jälkeen vedä yhteen millaisen työpanoksen ja ratkaisun voisit tuoda yritykseen osaamisellasi ja
motivaatiollasi. Yritä huomioida myös työnantajan tarpeet mahdollisimman hyvin. Kolmannen sudenkuopan
vältätkin niin, että pystyt itse selkeästi osoittamaan oman
lisäarvosi yritykselle. Liian usein yritykselle tuomasi hyöty
jää rekrytoijan etsittäväksi hakemustekstin rivien välistä.
Kun olet löytänyt perustelut tehtävän hakemiseen, olet
välttänyt ensimmäisen hakemuksenteon sudenkuopan;
vakuuttava hakumotiivien perustelu jää valitettavan usein
hakijoilta tekemättä.
Seuraavaksi pura työpaikkailmoituksesta auki tehtävän
osaamisvaatimukset mahdollisimman selkeästi. Tee lista näistä vaatimuksista ja vertaa niitä omaa osaamistasi
vasten. Ole tarkkana ettet unohda tai pidä jotakin osaamistasi itsestäänselvyytenä! Kuinka paljon ja millaista
vastaavuutta työnantajan vaatimusten ja sinun osaamisesi väliltä löytyy? Etsi oma sopivuutesi ja löydä perustelut
kyvyllesi suoriutua tehtävästä menestyksekkäästi. Arvioi
Vasta tässä vaiheessa on aika kirjoittaa hakemustekstiä.
Varaa itsellesi aikaa kirjoittamiseen ja tavoittele tekstissä
selkeyttä. Kun olet kiteyttänyt hakemukseesi yllä olevien
työvaiheiden tuloksena syntyneet perustelut, tarvitsee
hakemukseen enää lisätä alkuun oma lyhyt esittely sekä
lopussa kannustaa rekrytoijaa ottamaan sinuun yhteyttä
lisätietojen tai haastattelun merkeissä.
Hakemusvinkit kokosivat: ura- ja rekryasiamiehet Satu
Myller ja Timo Tapola / TEK Urapalvelut
Tee CV:stäsi elokuvan ennakkonäytös
CV on edelleen työnhakijan paras ja helpoin tapa esitellä
osaamisensa, vahvuutensa ja persoonansa tulevalle työnantajalleen. Liian usein CV on kuitenkin pullollaan epäolennaisia yksityiskohtia, jotka eivät lukijaa kiinnosta. Saatat
kuvitella CV:tä kirjoittaessasi, että nyt kun sinulla on - ehkä
ainutkertainenkin - mahdollisuus herättää potentiaalisen
työnantajasi kiinnostus itseäsi kohtaan, niin kannattanee
panna näytille mahdollisimman paljon tietoa itsestään.
Liiallisen informaation sisällyttäminen ansioluetteloon
on kuitenkin yksi yleisimmistä virheistä, jonka työnhakijana teet. Sinun on mahdollisimman selkeästi esiteltävä itsesi lukijallesi ja kerrottava se lisäarvo, jotka toisit mukanasi
hakemaasi työhön, kuvailematta seikkaperäisesti jokaista
yksityiskohtaa edellisistä työtehtävistäsi. CV:si tarkoituksena on siis esitellä sinut lukijallesi ytimekkäästi ja saada
hänet vakuuttuneeksi siitä, että nimenomaan sinut kannattaa tavata henkilökohtaisesti.
Vertaa CV:täsi elokuvan ennakkonäytökseen. Ennakkonäytöksessä ei nähdä koko elokuvaa, vaan katsaus elokuvan keskeisistä teemoista mukaan lukien muutamia merkittävimpiä kohtauksia, juuri sopivasti ”koukuttamaan”
12
katsojan kiinnostus ja haluamaan nähdä lisää. Samalla
tavalla CV:si tulee esitellä sinut ja myyntiargumenttisi lukijallesi ja saada hänet haluamaan lisää. Tämän hän sitten
saakin, kun kutsuu sinut haastatteluun.
Nykysanonta kuuluu, että ’vähemmän on enemmän’. Kerää siis konkreettisia esimerkkejä saavutuksistasi / aikaansaannoksistasi / onnistumistasi (=mitä teit ja mitä hyötyä
siitä oli) ja tarjoile niitä makupaloina CV:ssäsi ja säästä yksityiskohdat ja lisäinformaatio (=miten teit) haastatteluun.
CV-vinkit kokosi:
Iiris Verkasalo
s
,E</>Pd/Kd
DĂŝũĂDĂůůŝŬĂƐ
,ĂůůŝƚƵƐŬĂƚƵϮϵϰŬƌƐ͕͘ϵϬϭϬϬKh>h
ϬϰϬͲϭϮϯϰϱϲϳ
ŵĂŝũĂ͘ŵĂůůŝŬĂƐΛŵĂůůŝŬĂƐ͘Ĩŝ
Lisää LinkedInprofiiliosoite tähän
Kuva on hyvä idea!
Jäät paremmin
mieleen.
DDd/>>/EEWZK&//>/
ƐŝŵŝĞƐƚLJƂƚć͕ƚLJƂĞŚƚŽƐŽƉŝŵƵŬƐŝĂũĂƌĞŬƌLJƚŽŝŶƚĞũĂŽƐĂĂǀĂĂƐŝĂŬĂƐƉĂůǀĞůƵƉććůůŝŬŬƂ͕ũŽůůĂŽŶŵŽŶŝƉƵŽůŝŶĞŶ
ƚĂƵƐƚĂŬĂŶƐĂŝŶǀćůŝƐĞŶŬĂƵƉĂŶ͕ĂƐŝĂŬĂƐƉĂůǀĞůƵŶƐĞŬćŚĞŶŬŝůƂƐƚƂŶŬĞŚŝƚƚćŵŝƐĞŶƚĞŚƚćǀŝƐƚćƐĞŬćůŝƐćŶćƚƵŽƌĞ
ŚĞŶŬŝůƂƐƚƂƉććůůŝŬƂŶŬŽƵůƵƚƵƐ͘
<^</EEK^D/EE
• dLJƂƐŽƉŝŵƵƐũƵƌŝĚŝŝŬŬĂ
• ƐŝŵŝĞƐƚĂŝĚŽƚ
• ZĞŬƌLJƚŽŝŶƚŝƉƌŽƐĞƐƐŝƚ
• zŚƚĞŝƐƚLJƂŶŬŽŽƌĚŝŶŽŝŶƚŝũĂŽƌŐĂŶŝƐŽŝŶƚŝͲ
ƚĂŝĚŽƚ
• ,ĞŶŬŝůƂƐƚƂŶŬĞŚŝƚƚćŵŝŶĞŶ
• ƐŝŝŶƚLJŵŝƐƚĂŝĚŽƚ
• <ĂŶƐĂŝŶǀćůŝƐĞŶŬĂƵƉĂŶŬćLJƚćŶŶƂƚũĂ
ĂƐŝĂŬŝƌũĂƚ
• >ŝŝŬĞƚŽŝŵŝŶƚĂŽƐĂĂŵŝŶĞŶ
• DĞƐƐƵƚLJƂƐŬĞŶƚĞůLJ
dzP<K<Dh^
ϮϬϬϵͲ
ƐŝĂŬĂƐƉĂůǀĞůƵƉććůůŝŬŬƂ͕<ĂŶƐĂŝŶǀćůŝƐĞŶŬĂƵƉĂŶLJƌŝƚLJƐKLJ
• sĂƐƚƵƵƵƵƐŝĞŶĂƐŝĂŬĂƐƉĂůǀĞůƵŚĞŶŬŝůƂŝĚĞŶƌĞŬƌLJƚŽŝŶŶĞŝƐƚĂϭͲϯŬƌƚͬǀƵŽƐŝ
• ƐŝŵŝĞŚĞŶćϯǀŝĞŶƚŝĂƐƐŝƐƚĞŶƚŝůůĞĂƐŝĂŬĂƐƉĂůǀĞůƵŽƐĂƐƚŽůůĂ
• sĂƐƚƵƵŽƐĂƐƚŽŶƚLJƂƐƵŚĚĞĂƐŝŽŝƐƚĂũĂĂůĂŝƐƚĞŶŬŽƵůƵƚƵƐƚĂƌƉĞŝĚĞŶŬĂƌƚŽŝƚƚĂŵŝƐĞƐƚĂ
ϮϬϬϯͲϮϬϬϵ sŝĞŶƚŝƐŝŚƚĞĞƌŝ͕^ĂƚĂŵĂŽƉĞƌĂĂƚƚŽƌŝyz
• zŚƚĞLJĚĞŶƉŝƚŽŬŽƚŝŵĂŝƐŝŝŶũĂƵůŬŽŵĂŝƐŝŝŶĂƐŝĂŬŬĂŝƐŝŝŶƐĞŬćƐŝĚŽƐƌLJŚŵŝŝŶ
• dLJƂƐŬĞŶƚĞůLJũĂŵĂƌŬŬŝŶŽŝŶƚŝǀƵŽƐŝƚƚĂŝƐŝůůĂŵĞƐƐƵŝůůĂƐĞŬćŬLJŵŵĞŶŝƐƐćĂƐŝĂŬĂƐƚŝůĂŝͲ
ƐƵƵŬƐŝƐƐĂǀŝĞŶƚŝƉććůůŝŬƂŶŬĂŶƐƐĂŶŝŝŶŬŽƚŝŵĂĂƐƐĂŬƵŝŶƵůŬŽŵĂŝůůĂ
ϮϬϬϬͲϮϬϬϯ
WƌŽũĞŬƚŝĂƐƐŝƐƚĞŶƚƚŝ͕sŝĞŶƚŝLJƌŝƚLJƐď
• KƐĂƐƚŽŶũŽŚĚŽŶĂƐƐŝƐƚĞŶƚŝŶƚĞŚƚćǀćƚ
• sƵŽƐŝƚƚĂŝŶŬŽůŵĞŶĞƌŝƉƌŽũĞŬƚŝŶĚŽŬƵŵĞŶƚĂĂƚŝŽŶŚĂůůŝŶŶŽŝŶƚŝũĂĂƌŬŝƐƚŽŝŶƚŝ
• ^ŝƐćŝŶĞŶƚŝĞĚŽƚƚĂŵŝŶĞŶĞƌŝƉƌŽũĞŬƚĞŝƐƐĂ
<Kh>hdh^
ϮϬϬϴͲϮϬϬϵ ,ĞŶŬŝůƂƐƚƂƉććůůŝŬƂŶƚƵƚŬŝŶƚŽ͕DĂƌŬŬŝŶŽŝŶƚŝͲ/ŶƐƚŝƚƵƵƚƚŝ
• <ŽƵůƵƚƵƐĂŶƚĂĂǀĂůŵŝƵĚĞƚ͖
ƒ ƐƵƵŶŶŝƚĞůůĂ,ZͲƚŽŝŵŝŶƚŽũĂŬŽŬŽŶĂŝƐƵƵƚĞŶĂũĂƚŽƚĞƵƚƚĂĂƐƵƵŶŶŝƚĞůŵĂƚŬćLJƚćŶŶƂƐƐć
ƒ ƚLJƂůĂŝŶƐććĚćŶŶƂŶƚƵŶƚĞŵŝƐĞĞŶũĂŚĞŶŬŝůƂƐƚƂŶǀŽŝŵĂǀĂƌŽũĞŶƚƵŶŶŝƐƚĂŵŝƐĞĞŶ
ϭϵϵϳͲϮϬϬϬ >ŝŝŬĞƚĂůŽƵĚĞŶƚƌĂĚĞŶŽŵŝ͕ŵŵĂƚƚŝŬŽƌŬĞĂŬŽƵůƵydždž
^ƵƵŶƚĂƵƚƵŵŝƐǀĂŝŚƚŽĞŚƚŽ͖ŬĂŶƐĂŝŶǀćůŝŶĞŶŬĂƵƉƉĂ
sĂŝŚƚŽͲŽƉƉŝůĂĂŶĂŽƉŝƐŬĞůƵũĞŶĂŝŬĂŶĂϲŬŬ/ƚćǀĂůůĂƐƐĂ͕/ŶƚĞƌŶĂƚŝŽŶĂůƵƐŝŶĞƐƐͲŽŚũĞůŵĂƐƐĂ͘
ϭϵϵϰͲϭϵϵϳ >LJƐĞŽŶůƵŬŝŽ͕/ͲůŝŶũĂ;/ŶƚĞƌŶĂƚŝŽŶĂůĂĐĐĂůĂƵƌĞĂƚĞͲƚƵƚŬŝŶƚŽͿ
</>/d/dK
^ƵŽŵŝ͕ćŝĚŝŶŬŝĞůŝ
ŶŐůĂŶƚŝ͕ŬŝƌũĂůůŝŶĞŶũĂƐƵƵůůŝŶĞŶĞƌŝŶŽŵĂŝŶĞŶ
ZƵŽƚƐŝ͕ŬŝƌũĂůůŝŶĞŶũĂƐƵƵůůŝŶĞŶŚLJǀć
^ĂŬƐĂ͕ŬŝƌũĂůůŝŶĞŶũĂƐƵƵůůŝŶĞŶŚLJǀć
ZĂŶƐŬĂ͕ŬŝƌũĂůůŝŶĞŶũĂƐƵƵůůŝŶĞŶƚLJLJĚLJƚƚćǀć
d<Ͳd/Kd
D^KĨĨŝĐĞ
,ĞŶŬŝůƂƐƚƂŚĂůůŝŶƚĂŽŚũĞůŵĂ,Z
tttͲƐĞůĂŝŵĞƚ
^ćŚŬƂƉŽƐƚŝ
^hK^/dd>/:d
WLJLJĚĞƚƚćĞƐƐć͘
Tarkenna työtehtäviä
numerotiedoilla
Tarkenna
lisäkoulutuksiin,
mihin koulutus
on antanut
valmiuksia
Ta
oikeinrkista
ja kirj kirjoitus
oit
huole usasu
lla!
Suosittelijat voi jättää
pois, suosittelijoiden
nimet ja yhteydet
mukaan haastatteluun
Hyvä CV on:
• selkeä
• ytimekäs
• informatiivinen
• räätälöity kyseiseen tehtävään
Tarkista, että CV:si sisältää nämä:
• ammatillinen profiili, joka on subjektiivinen
yhteenveto osaamisestasi, vahvuuksista ja
persoonastasi
• subjektiivinen yhteenveto keskeisimmästä
tehtäväspesifisestä/
toimialakohtaisesta osaamisestasi sekä
siirrettävissä olevasta osaamisestasi
• merkittävimmät aikaansaannoksesi/
onnistumisesi (työ)urallasi
• työurasi vaiheet lyhyesti ja ytimekkäästi:
työnantaja, työtehtävä, työsuhteen kesto
ja keskeisimmät vastuut
• koulutuksesi (tutkinnot) ja
täydennyskouluttautumisesi
• muu keskeinen tieto, jolla on merkitystä
haettavaa tehtävää ajatellen
13
Verkot vesille
Verkostoitumisen aakkoset
•
•
•
•
•
pidä yhteyttä ystäviin ja tuttaviin
käytä sosiaalista mediaa
kerro etsiväsi uusia haasteita
tutustu uusiin ihmisiin
seuraa ajankohtaisia asioita
Potentiaaliset verkostot
•
•
•
•
•
14
ystävät, tuttavat ja sukulaiset
harrastukset ja järjestötoiminta
luottamustoimet
ammattiliitot
aiemmat työverkostot
Tilanteita, joissa voit keskustella
ja kertoa työtilanteestasi sekä
uratavoitteistasi:
•
•
•
•
•
•
•
•
kaverin saunailta
ammattiliiton pikkujoulut
puolison työpaikan juhlat
lentokone ja juna
uimahallin tai kuntosalin sauna
messut ja oman alan tapahtumat
työnhakuryhmät
yritysvierailut
Koulutuskalenteri syksy 2011
Syyskuu
23.9. Syyskausi avataan stand upilla!
26.9. Onnistu oman osaamisen markkinoinnissa
28.9. Tee hyvä diili
29.9. CV I - Vakuuta rekrytoija 3 sekunnissa
Lokakuu
3.10. Tunnista verkostosi ja opi löytämään piilotyöpaikat
5.10. Opi ja kehity verkostoitumisen mestariksi
6.10. CV I – Vakuuta rekrytoija 3 sekunnissa
10.10. Itsetuntemus ja oman osaamisen tunnistaminen
Marraskuu
2.11. Opi ja kehity verkostoitumisen mestariksi
3.11. CV I – Vakuuta rekrytoija 3 sekunnissa
7.11. Kansainvälinen johtaminen
9.11. Yrittäjyys vaihtoehtona
10.11. CV I – Vakuuta rekrytoija 3 sekunnissa
työnhaun lähtökohtana
13.10. CV II – Opi räätälöimään CV:si
20.10. Apu tyhjän A4:n ahdistukseen
24.10. Miten hinnoittelen osaamiseni?
27.10. Menesty haastattelussa
31.10. Johtamisviestintä
14.11. Yrityksen talouden tunnusluvut
17.11. CV II – Opi räätälöimään CV:si
21.11. Yrityksen markkinointi
24.11. Menesty haastattelussa
Lisätiedot ja
ilmoittautuminen
www.uranoste.fi/tilaisuudet
15