Maailmanluokan prosessit huiman kasvun tukena

Case Study
Maailmanluokan
prosessit huiman
kasvun tukena
Case Attendo
Attendo on Suomen johtava sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Se on osa Pohjoismaista
Attendo-konsernia. Yritys tuottaa palveluja noin
80 perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon yksikössä. Sillä on myös noin 90 hoivakotia eri
puolilla Suomea.
Attendon kasvu on viime vuosina ollut huimaa.
Viisi vuotta sitten talousjohtajana aloittanut Virpi
Holmqvist pääsi kehittämään yrityksen taloushallintoa puhtaalta pöydältä. Sen jälkeen yrityksen
liikevaihto on kolminkertaistunut orgaanisella
kasvulla. Pari vuotta sitten hän asetti tavoitteekseen maailmanluokan tukifunktion. Efiman tultua
mukaan taloushallinnon kumppanina hän uskoo,
että tavoitteeseen päästään nopeastikin. Työjaolla, prosessikehityksellä sekä järjestelmien ja
kumppanin osaamisen hyödyntämisellä ollaan jo
tultu pitkälle. Vuonna 2012 Attendoon rekrytoitiin
lähes tuhat uutta ihmistä. Siitä huolimatta taloushallintoa on pyöritetty aina vain tehokkaammin
ilman lisärekrytointeja.
© Copyright 2013 Efima Oy
”Efiman
kumppanuuden
avulla kehitämme
maailmanluokan
taloushallintoa.”
Software
Microsoft
Dynamics AX
Outsourcing
Consulting
Virpi Holmqvist, talousjohtaja
Kokonaisvaltainen kumppanuus
”Keskellä kovaa kasvua ei tukifunktiota voi
aina kehittää rekrytoimalla”, sanoo Attendon
talousjohtaja Virpi Holmqvist. ”On tehokkaampaa kehittää prosesseja ja käytäntöjä
ruohonjuuritasolta lähtien.” Tähän Holmqvist
löysi kumppaniksi Efiman, jonka ensimmäinen projekti Attendolla oli palkkahallinnon prosessien kartoitus ja kehittäminen.
Holmqvist kertoo ymmärtäneensä, että on
löytänyt todellista osaamista, ja pian rinnalla
alettiin tehdä ostolaskuprosessin ulkoistusprojektia. Efiman AX-osaaminen osoittautui
täysin ylivoimaiseksi entisiin kokemuksiin
nähden, ja Attendon talousjärjestelmä hankittiin Efimalta pilvipalveluna. Yhteistyö laajentui kokonaisvaltaiseksi kumppanuudeksi,
jolta Attendo odottaa jatkuvaa kehittämistä
ja tehostumista. Holmqvist arvostaa Efiman
ratkaisulähtöisyyttä ja asioiden tekemistä
asiakkaan ehdoilla.
Oppeja omaankin toimintaan
Efiman osaaminen näkyy Holmqvistin
mukaan konkretiassa ja pientenkin korjattavien asioiden löytämisessä. Tehokkuus
syntyy näistä löydöksistä ja niitä seuraavista
toimenpiteistä. Ulkoistettu ostoreskontraprosessi on nyt tehokkaampi kuin sisäinen
prosessi. Erityiset kehut saa järjestelmäprojekti. ”Erityisesti viestintä oli huippuluokkaa.
Tiesin koko ajan asioista riittävällä, juuri
sopivalla tasolla. Ei meillä ole toista näin onnistunutta projektia ollut”, Holmqvist kertoo.
Hän sanoo Attendon ottaneen jopa oppia
projektista omiin käynnistyshankkeisiinsa.
Nälkä kasvaa syödessä
Virpi Holmqvist siirtyy keväällä 2013 Attendon Kuntaturva-liiketoiminnan vetäjäksi.
Seuraaja on jo valittu, ja osana perehdytystä
molemmat johtajat osallistuvat Efiman vetämään perusprosessien kehitykseen. ”Odotan siltä todella paljon. Ja tämä on mainio
tapa perehdyttää seuraajani työhön.”
Holmqvist kertoo odotusten lisääntyneen
matkan varrella, kun Efiman osaaminen
on näkynyt eri projekteissa. Hän päättää:
”Haluamme, että taloushallintomme on
maailmanluokkaa, ja benchmarking isompien kanssa on tärkeää.” Prosessien pitää
olla huipputehokkaita ja skaalautuvia, mutta
liikaa byrokratiaa pitää välttää. Holmqvistin mielestä on olennaista, että kumppani
seuraa kehitystä ja siirtää hyödyt asiakkailleen. Kasvava yritys ei pysty panostamaan
parhaiden toimintamallien seuraamiseen.
Attendo on Suomen johtava sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Se on osa
Attendo-konsernia, joka on Pohjoismaiden suurimpia hoivapalvelujen tuottajia.
Yritys tuottaa palveluja noin 80 perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon
yksikössä. Sillä on myös noin 90 hoivakotia eri puolilla Suomea. Attendo-konsernin
liikevaihto on 700 milj.€, josta Suomen osuus on noin 250 milj.€. Konsernissa
työskentelee 13 000 terveydenhuollon ammattilaista.
© Copyright 2013 Efima Oy [email protected] Tel. +358 10 470 5450
Yhteistyössä osaavan kumppanin kanssa se
onnistuu, ja kasvusta saadaan henkilöstöllekin palkitseva mahdollisuus kehittyä.
Pähkinänkuoressa
Lähtötilanne
• tarve löytää osaava kumppani
taloushallinnon kehittämiseen
• kasvun asettamat vaatimukset
• tavoitteena maailmanluokan
taloushallinto
Valittu ratkaisu
• Efima Finance pilvipalveluna (Microsoft
Dynamics AX)
• Efima Outsourcing: ostolaskuprosessi
• Efima Consulting: taloushallinnon
prosessien kehittäminen
Hyödyt
• tehostuneet prosessit ja käytännöt
• onnistunut järjestelmän käyttöönotto ja
jatkuva kehittäminen
• tehokas, kasvua tukeva ulkoistettu
ostolaskuprosessi
• Efiman asiantuntemus aina käytössä
Useat suomalaiset keskisuuret ja suuret organisaatiot ovat hankkineet taloushallinto- ja toiminnanohjausjärjestelmänsä pilvipalveluratkaisuna. Palvelun niille tarjoaa
Efima Oy, joka ohjelmistojen lisäksi tuottaa taloushallinnon ulkoistus- ja konsultointipalveluja. Nopeasti kasvavan Efiman vankka taloushallinnon ja tietotekniikan
osaaminen ja asiakkaan liiketoimintatavoitteita tukevat ratkaisut ovat asiakastyytyväisyyden perusta.
www.efima.com