gaselliyritys* administer oy haluaa palkata taas 50 taloushallinnon

LEHDISTÖTIEDOTE
27.1.2012
GASELLIYRITYS* ADMINISTER OY HALUAA PALKATA TAAS 50
TALOUSHALLINNON AMMATTILAISTA
Administer palkkasi vuonna 2011 yli 50 taloushallinnon ammattilaista. Tänä vuonna
tavoite on palkata vähintään yhtä monta lisää. Työpaikkoja syntyy eri puolille
Suomea.
”Tarkoituksemme on kasvaa jokaisessa nykyisessä toimipisteessämme, eli
Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä Jyväskylässä. Lisäksi aiomme avata toimiston
vähintään kahdessa uudessa kaupungissa vuoden 2012 aikana”, kertoo
toimitusjohtaja Peter Aho.
”Tavoitteemme on kasvaa vuonna 2012 vielä viime vuotta voimakkaammin, jolloin
kasvoimme noin 40 % liikevaihdolla ja henkilömäärällä mitattuna. Kasvamme, koska
palvelumme auttaa asiakkaitamme säästämään kustannuksia sekä helpottaa
johtamista, kun käytössä on aina tosiaikainen ja läpinäkyvä tieto yrityksen
talousasioista” Aho jatkaa.
Administer Oy (www.administer.fi) on Suomen suurimpia sähköisen taloushallinnon
palveluntarjoajia ja taloushallintoliiton auktorisoima tilitoimisto. Administer on ns.
gaselliyritys*, joka tarjoaa laadukkaita tilitoimisto- ja talousjohdon palveluita useiden
kymmenien vuosien kokemuksella. Administerin palvelut pohjautuvat eFinataloushallinnon ratkaisuun, joka yhdistää kaikki asiakkaan taloushallinnon rutiinit ja
informaation helppokäyttöiseen web-palveluun ja säästää siten rahaa, aikaa ja
paperia. Administerilla on asiakkaita yli 1000, esimerkiksi Länsimetro Oy, Soprano Oyj
ja Aldata Oyj.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Peter Aho, [email protected], puh. 040 501 3661.
*Balance Consultingin mukaan gaselliyritys tarkoittaa yhtiötä, jonka liikevaihto kasvaa
vuodessa yli 50 % kolmena vuotena peräkkäin. Administer kasvoi gaselliyritykseksi
vuonna 2008.