PDF - Helsingin Suomi

PÄÄKIR JOITUS
TÄSSÄ NUMEROSSA
ELÄKÖÖN YSTÄVYYS,
YHTEISTYÖ JA
SOLIDAARISUUS!
4 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto puolanjuutalaisten
historian museolle
Lehtemme on kiedottu graafikko Kari Piipon
ilmeikkääseen julisteeseen. Pirteä pallojen
verkosto kuvaa osuvasti ystävyystyötä, jonka
perustana ovat yksittäisten ihmisten ja maiden
moninaiset yhteydet ja sidokset.
Kulttuurien välinen vuorovaikutus avartaa ja
auttaa ymmärtämään. Se rikastuttaa. Ystävyysseuratyö on kurkistamista toiseen kulttuuriin.
Vuonna 2015 Puola-yhdistykset tutkivat exlibristen maailmaa. Elokuva on aina ollut tärkeä
osa Suomi–Puola-yhdistysten liiton ja sen jäsenyhdistysten toimintaa.
Valitettavasti Puolan kulttuuri ja kirjallisuus
on edelleen melko tuntematonta Suomessa.
Puola ei vielä ole pop. Keskisessä Euroopassa se
on yhä vahvemmin esillä.
Olisi syytä tutustua lähinaapuriin syvällisemmin. Mielenkiintoa lisää melkoinen kulttuurinen
välimatka.
Puolalaiset tunnetaan vastarinnasta ja alistumattomuudesta. Eurooppaa muuttanut hullu
vuosi 1989 sikisi Puolassa. Palo levisi naapurivaltioihin ja järisytti monia rakenteita. Nyt Puola
on ollut Natossa 15 ja EU:ssa 10 vuotta. Vauhti
on nopea.
EU:n rajalinnakkeena Puola kantaa huolta
itäisistä naapureistaan, joihin sillä on pitkä
historiallinen ja kulttuurinen yhteys. Puola oli
ensimmäinen Ukrainan itsenäisyyden vuonna
1991 tunnustanut maa.
Tässäkin numerossa tutkimme nyky-Puolaa ja
pöyhimme mennyttä. Löysimme yllättäviäkin
yhteyksiä maidemme pitkistä ja monisäikeisistä
suhteista.
Kiitän lämpimästi Puolan asiantuntijoita ja
kuvataiteen ammattilaisia, joiden talkootyön
ansiosta lukupaketti on valmistunut.
6 Lyhytelokuvan aaltoja Helsingissä
Osa Varsovan Suomi-taloista säilyy
5 Chopinin kadulla isännöi nyt Hanna Lehtinen
7 Henryk Melcerin Helsingin episodi
8 Puola Wojciech Smarzowskin silmin
9 Puolalaisen mykkäelokuvan helmiä
10 Sleesia esittelee teollisuushistoriaansa
11 Lentopallohuumaa puolalaisittain, sinivalkoisin sävyin
12 Adamismia
13 Homoseksuaalisuus Puolassa
16 Saagaa ja sotahistoriaa
17 Varsovan kansannousun muisto elää
18 Varsovan kansannousu on nyt pop
20 Keisarin ja isänmaan puolesta
22 Arvo Ylppö pelasti isäni hengen
18
Varsovan
kansannousu
on nyt pop
28
22
Arvo Ylppö
pelasti isäni
hengen
31
Julisteet liimasivat
Kari Piipon
kiinni Puolaan
24 Vanhurskas kansakuntien joukossa
26 Dorota Masłowska – tuleva nobelisti?
28 Julisteet liimasivat Kari Piipon kiinni Puolaan
30 Lahti ja Varsova eivät enää vuorottele
31 Puolan exlibriskeskus on Krakova
34 Elämää kahdessa kotimaassa
36 Wanda, Tomek ja Toni – toisen polven puolalaiset
37 Kissat hiipivät laulaen
38 Mutkatonta jatkoa suoraan puolaksi – Po prostu 2
39 Puolan kurssilta intoa opiskeluun ja bisneksiin
40 Puolan energiasolmuja
42 Puolan kasvot 2014
44 Puolalaiset vaurastuivat jo, miten käy ukrainalaisten?
Tervetuloa kurkistamaan Puolaan.
46 Perhe ja perinteet tekevät puolalaisen pääsiäisen
Päivi Erola
48 Karol Wojtyłan näytelmät – yritys ymmärtää ihmistä
47 Jurekin żurek
Vastaava päätoimittaja
[email protected]
49 Tadeusz Różewicz in memoriam
51 Berliinin kautta Świnoujścieen
52 Vantaa, Turku, Lahti, Tampere, Porvoo, Kajaani ja Helsinki
Puolan
exlibriskeskus
on Krakova
54 Kääntäjän kantilta
Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry
Suomi–Puola I Finlandia–Polska
Toimisto
Porvoonkatu 37 A, 00520 Helsinki
Julkaisija
Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry
www.suomi-puola.net
[email protected]
Päätoimittaja / toimitus
Päivi Erola
[email protected]
Puheenjohtaja
Marjukka Mäyry
[email protected]
Toimitusneuvosto
Outi Aaltonen, Marjukka Mäyry, Kalevi Saarinen,
Titta Tossavainen, Merja Åkerlind, Päivi Erola
2 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Ulkoasu ja taitto
Ville Helttula
Ilmoitushinnat ja mediakortti
www.suomi-puola.net
Kirjapaino
SLY-Lehtipainot Oy Kirjapaino Uusimaa
Painos
4 000 kpl
Kansi
Kari Piippo: Suomi‒Puola 2014.
www.piippo.com/kari
Liittymällä paikallisen Suomi–Puola-yhdistyksen
jäseneksi saat lehden postitettuna kotiisi ja
samalla tuet ystävyystyötä.
Suomi‒Puola Yhdistysten Liiton logon
suunnitellut graafikko Kari Piippo täyttää
70 vuotta 2015.
Paikallisyhdistysten yhteystiedot sivustolla
www.suomi-puola.net
Onnittelumme!
ISSN 2342-6918 (Painettu)
ISSN 2342-6926 (Verkkojulkaisu)
Lehti on kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto
Kultti ry:n jäsen.
4041 0763
Painotuote
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 3
VARSOVAN ENTISEN GETON SYDÄMEEN SULAUTUVA
MONITOIMILAITOS SAI HISTORIAN ENSIMMÄISEN
ARKKITEHTUURIN FINLANDIA -PALKINNON. MUSEORAKENNUKSEN PÄÄSUUNNITTELIJA ON PROFESSORI
RAINER MAHLAMÄKI.
NAISET PÄÄLLIKKÖINÄ
ARKKITEHTUURIN FINLANDIA -PALKINTO PUOLANJUUTALAISTEN
HISTORIAN MUSEOLLE
CHOPININ KADULLA ISÄNNÖI NYT
HANNA
LEHTINEN
Valinnan tekijä, taloustieteen professori Sixten Korkman
kiitteli rakennuksen hillittyä arkkitehtuuria, joka kunnioittaa puolanjuutalaisten historiaa ja traagista kohtaloa.
– Kyseessä on enemmän kuin museo: rakennus on
vahvasti merkityksellinen taideteos, joka muuttaa koko
Varsovan ilmettä.
Museo tunnetaan myös nimellä Polin. Hepreankielinen
nimi tarkoittaa sekä Puolaa että ”levähdä täällä”.
Puolan arkkitehtiliitto SARP on palkinnut kahdella
eri palkinnolla rakennuksen, joka esiteltiin tarkemmin
lehtemme Judaica-numerossa 2013.
HAASTATTELU JUKKA KILJUNEN
KUVA LENA GALIŃSKA
Kesällä 1974 Hanna,16, tuli perheensä kanssa automatkalle Puolaan
ja Varsovaan. Maa ei tuolloin ”kolahtanut” helsinkiläistyttöön.
Onnittelumme!
www.polin.pl
Kuva: Photoroom.pl
OSA VARSOVAN
SUOMI-TALOISTA
SÄILYY
TEKSTI JUKKA KILJUNEN
KUVA JOUNI IMMONEN
Olemme seuranneet tässä lehdessä Varsovan
Suomi-talojen tilannetta kuin jatkokertomusta.
Nyt kolmannella kerralla voi välittää hyviä
uutisia: osa 1945 rakennetusta alueesta ja
taloista säästyy ainakin toistaiseksi.
Ja mikä tärkeintä, Puola–Suomi-seura (Towarzystwo PolskaFinlandia, TPF) saa jaetun hallintaoikeuden yhteen näistä
Suomessa valmistetuista tyyppitaloista, ns. rintamamiestaloista.
Suomi-talot olivat vaarassa hävitä kokonaan mahtirakentamisen tieltä, sillä ne sijaitsevat Jazdówin puistossa,
kalliilla tonttialueella lähellä kaupungin keskustaa.
Varsovan kaupunginhallinto päätti lopulta säästää ainutlaatuisella rakennusalueella säilyneistä liki 30 talosta
seitsemän. Ne luovutetaan hallintaoikeudella ja pientä
vuokraa vastaan kahdeksan kansalaisjärjestön käyttöön.
Haaste ystävyysseuralle
Luovutussopimuksessa on velvoite, että käyttäjät tekevät
omin varoin tarpeelliset remontit. Myöhemmin pitää
kiinteistössä pyörittää aktiivista toimintaa.
Sponsorirahoituksen hankkiminen remonttiin ja korjausten toteuttaminen on suuri haaste TPF:n lokakuussa
4 SUOMI–PUOLA 2014–2015
2014 valitulle hallitukselle, johon tuli peräti kuusi uutta
jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiin Mariusz Strutyński.
Remonttityöt on tarkoitus saada hyvään vauhtiin
talven aikana, ja talo on määrä ottaa monipuoliseen
käyttöön loppukeväästä 2015.
Eläväksi muistomerkiksi
TPF sai yhdessä Norden Centrum -tiedejärjestön kanssa
haltuunsa Jazdów 10/8:n rakennuksen. Se on säästettävistä taloista ainut, joka on ulkoasultaan täysin alkuperäinen ilman mitään lisärakenteita, kuten kattoikkunoita.
Siksi talo entistetään ja kalustetaan ainakin eteisen ja
”olohuoneen” osalta materiaaleiltaan ja tyyliltään sodanjälkeiseen suomalaiseen kuosiin. Ei tosin enää rintamamiesperheen kotina vaan järjestötalona, jollaisia isämme
ja isoisämme tuolloin rakensivat ja niiden toimintaa pyörittivät. Kokoustila on hetkessä muutettavissa vaikkapa
tanssisaliksi.
Vaikutelmat paranivat myöhemmin muutamilla työmatkoilla Puolaan EU:n komission tehtävissä. Niinpä, kun
suurlähettilään paikka Varsovassa vapautui, hän ilmoittautui ehdokkaaksi, vaikka oli ajatellut, että ulkomailla
asumista ja työskentelyä hänelle jo riittää.
Syyskuussa 2014 Hanna Lehtinen aloitti suurlähettiläänä
Varsovassa 40 vuotta ensi käynnin jälkeen.
Suomen edustusto on Varsovassa ainutlaatuinen. Suurlähetystön ns. kakkonen eli virka-asemaltaan suurlähettiläästä seuraava on myös nainen, ministerineuvos
Hanna-Leena Lampi.
Jari Vilén, Hanna Lehtisen edeltäjä Varsovassa, totesi
syksyllä 2012 tässä lehdessä Suomen ulkopoliittisen linjauksen olevan, että etujemme mukaista on lisätä maidemme
yhteistyötä kaikin tavoin, koska Puolasta tulee yhä keskeisempi valtio EU:ssa. Hanna Lehtinen toteaa arvion
osuvuuden vain vahvistuneen tällä välin.
Yksi konkreettinen esimerkki tästä on Puolan pääministerin Donald Tuskin valinta Eurooppa-neuvoston
puheenjohtajaksi elokuussa 2014. Hyvän pohjan Suomen
pyrkimyksille vahvistaa suhteitamme ja yhteistyötämme
Puolan kanssa antaa ns.kumppanuussopimus, joka allekirjoitettiin 2011.
Iso markkina-alue
Talouselämän ja kaupan kannalta Puola on Hanna
Lehtisen mukaan Suomelle yhä kiinnostavampi suurena
ja kehittyvänä markkina-alueena. Suomalaisten yritysten
mahdollisuuksien hyväksikäytölle Puolassa on Lehtisen
mielestä vielä runsaasti tilaa.
Mutta Puolan markkinat ovat monessa suhteessa haasteelliset varsinkin suomalaisille pk-yrityksille, joilla olisi
mahdollisuuksia Puolassa. Haasteina ovat mm. kielimuuri
ja viranomaisbyrokratia, jota vielä ilmenee.
Toisaalta Hanna Lehtinen on huomannut, että suomalaisillakin esiintyy vielä vanhentuneita käsityksiä Puolasta
rautaesiripun takaisena maana.
Suomen vienninedistämisorganisaation Finpron verkostoa on viime vuosina supistettu ja jäljelle jääneiden
toimistojen voimavaroja leikattu. Varsovan Finpro on
saanut jatkaa, vaikkakin supistettuna.
Kaiken kaikkiaan Hanna Lehtinen pitää kuitenkin
selviönä sitä, että päättäjät Suomessa ovat ymmärtäneet
Puolan tärkeyden markkina-alueena.
Suomi tutummaksi
Taloudelliset tavoitteet on tietenkin vain toinen puoli
Puolan ja Suomen suhteissa. Paljon on tehtävää myös
yleisen Suomi -tietämyksen parantamisessa puolalaisten
keskuudessa. Panostuksesta tunnettuutemme lisäämiseen
kertoo sekin, että kunniakonsuliemme verkostoa on vahvistettu. Vuonna 2012 heitä oli vain kaksi, syksyllä 2014
jo kahdeksan. Suunnitteilla on vielä kaksi.
Hanna Lehtisen tavoite on kehittää edelleen lähetystön
toimintaa Team Finland -hengessä.
Lähetystö tukee kunniakonsuleita kaikin mahdollisin
tavoin. Heille suunnitellaan suurlähetystön verkkosivustolle omaa osastoa, jolla he voivat osaltaan parantaa
Suomen tunnettuutta Puolassa.
Kunniakonsuleiden järjestämiä kulttuuritilaisuuksia ja
muita tapahtumia on luvassa 2015 mm. Jean Sibeliuksen
juhlavuoteen liittyen.
Hanna Lehtinen valmistui Helsingin Kauppakorkeakoulusta
1983. Jo opiskeluissaan hänen ainevalintansa tähtäsivät
kansainväliseen työuraan. Työvuosia ulkomailla karttui ennen
Varsovaa useina jaksoina Brysselissä 13 ja Genevessä 4.
Hanna Lehtisen aviomies Kare Halonen työskentelee valtioneuvoston kansliassa EU-asioiden valtiosihteerinä. Tytär Karla,
22, opiskelee Maastrichtissä EU-oikeutta. Poika Alvar, 19,
kirjoitti ylioppilaaksi 2014.
Suurlähettiläs Hanna Lehtinen harrastaa Varsovassa viikonloppuisin pyöräilyä. Viime vuosina merkittävästi kehittynyt
kaupungin pyörätieverkosto antaa tähän mahdollisuudet. Joskin
tältäkin osin Lehtisen mielestä Varsovan infrastruktuurissa
on vielä kehitettävää.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 5
Solidaarisuuden mitali
Henryk Melcer toimi Helsingin Musiikkiopiston pianonsoiton
pääopettajana lukuvuonna 1895‒1896. Puolalaisen kutsui
maahamme tämän ‒ sittemmin Sibelius-Akatemiana tunnetun
‒ musiikkioppilaitoksen perustaja ja johtaja Martin Wegelius.
MUSIIKKI
HENRYK MELCERIN
HELSINGIN-EPISODI
TEKSTI
MATTI ASIKAINEN
Puolan kunniakonsulit Suomessa kokoontuivat juhlistamaan kunniakonsulaatin avaamista Tampereella toukokuussa 2014. Vasemmalla Jussi Huttunen (Kuopio), Stefan
Widomski (Espoo), Matti Sommarberg (Tampere) ja Jari Rastas (Turku).
Kuva:Outi Aaltonen.
Gdanskissa sijaitseva Euroopan
solidaarisuuskeskus ECS (Europejskie
Centrum Solidarności) myönsi kesällä
2014 toimittaja ja ohjaaja Jarmo
Jääskeläiselle Kiitollisuusmitalin.
Kunniamitalilla on vuodesta 2010
palkittu ulkomaalaisia, jotka ovat
auttaneet Puolan oppositiota vaikeina
vuosina.
LYHYTELOKUVIA
PUOLASTA
HELSINKIIN
TEKSTI PÄIVI EROLA
Puolalaisen lyhytelokuvan festivaali Short Waves on levinnyt kotipesästään Poznańista jo 65 kaupunkiin
ja neljään maanosaan. Helsingin lisäksi
festivaali aaltoilee muun muassa Barcelonassa, Berliinissä, Lontoossa, Pariisissa ja
Meksiko Cityssä.
Huhtikuussa 2014 esitettiin Euroopan komission Suomen-edustuston tiloissa seitsemän puolalaista lyhytelokuvaa: kertomuksia, dokumentteja, animaatioita ja kokeellisia teoksia.
Varsovan elokuvakoulun kasvatin Tomasz Śliwińskin elokuva Kirouksemme (Nasza klątwa)
äänestettiin Short Wavesin vuoden 2014 parhaaksi
elokuvaksi. Se sai enemmistön ympäri maailmaa
annetuista yli 5 000 yleisöäänestä ja nousi ykköseksi
myös Helsingissä. Dokumentti on omakohtainen
kertomus pelon voittamisesta ja kamppailusta lapsen
parantumatonta sairautta vastaan.
Poznańilaisen Ad Arte -säätiön järjestämälle festivaalille oli ehdolla lähes 280 lyhytelokuvaa, joista raati
valitsi seitsemän. Puolan elokuvataiteen instituutti PISF
tukee festivaalin järjestämistä.
Ad Arten, Euroopan komission Suomen-edustuston
ja Helsingin Puola-yhdistyksen järjestämä festivaali
aaltoilee Helsinkiin taas 11.3.2015.
Lisätietoja: www.shortwaves.pl ja hspy.fi
6 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Wegelius kiinnitti huomiota Melceriin Berliinissä, kun
tämä saavutti uransa läpimurtovoiton Anton Rubinstein
-sävellyskilpailussa kesällä 1895. Punnitessaan ulkomaisena vahvistuksena kysymykseen tulevia opettajavaihtoehtoja tuttaviensa kanssa kirjeitse Wegelius
luonnehti Melcerin ”soittavan vähintään
yhtä hyvin kuin säveltääkin” ja että
tämä ”voi palauttaa meille jotakin
siitä, mitä menetimme Ferruccio
Busonin lähtiessä muutama vuosi sitten”.
”Hän [Melcer] ei ole vielä
samassa mielessä täydellinen
ja virheetön taiteilija, mutta
hänen soittonsa on erittäin
valloittavaa ja uskon, että
hän tulee herättämään vilkasta mielenkiintoa yleisössämme”.
Ahkera konsertoija
Helsingissä Melcer esiintyi
pianistina nimellä Henri de
Melcer kaikkiaan 17 konsertissa.
Neljää lukuun ottamatta ne järjesti
musiikkiopisto; esiintyminen kuului
opettajan velvollisuuksiin.
Opiston tilaisuuksissa hän soitti pianosoolojen (mm. Beethovenin, Chopinin ja
Schumannin) lisäksi opettajatovereidensa kanssa
kamarimusiikkia. Viulisti Carl Kihlmanin ja sellisti
Ossian Fohströmin kanssa hän tutustutti yleisön muun
muassa omaan pianotrioonsa g-molli opus 2 kahdessakin
konsertissa.
Myös sinfoniakonserteissa Melcer sai säveltäjänä ja
pianistina lämpimän vastaanoton sekä yleisöltä että
kriitikoilta. Hän esiintyi Robert Kajanuksen johtaman
Helsingin Kaupunginorkesterin avustamana helmikuussa
1896 solistinumeronaan Saint-Saënsin pianokonsertto no.4.
Jo joulukuussa 1895 ‒ sattumoisin Sibeliuksen
30-vuotispäivänä – Melcer oli esittänyt
Beethovenin pianokonserton no.5 ja
oman pianokonserttonsa no.1. Puo-
lalaiset kuulivat tämän Rubin
stein-kilpailussa palkitun
teoksen vasta vähän myö
hemmin. Säveltäjä itse toimi solistina konsertissa Lwó
wissa tammikuussa 1896.
Selim Palmgren oppilaana
Melcerillä oli Helsingissä ainakin 14 piano-opiskelijaa.
Heistä tärkein, Selim Palmgren, loi uran yhtenä aikansa
näkyvimmistä suomalaisista säveltäjistä. Hänestä tuli ensimmäinen Sibelius-Akatemian sävellyksen professori. Toiseksi nimekkäimpänä erot-
tuu sittemmin säveltäjänä tunnettu
Emil Kauppi. Muista mainittakoon
Rosina Forstén, Elsa Hellstén,
Aina Holm ja Alma Kivirikko,
joista kaikista tuli pitkäaikaisia
pianonsoiton opettajia enti-
seen opinahjoonsa.
Kiitetty lähtökonsertti
Melcer piti Helsingin-kiinnitystään varteenotettavana
sikälikin, että hän odotti
pääsevänsä helposti esiintymään esimerkiksi Tukhol
massa ja Pietarissa. Erään
vierailun päätteeksi hän sai
tietää rautatieasemalle vastaan
tulleilta työtovereilta, että
Helena-vaimo oli synnyttänyt
tyttären. Esikoinen sai nimekseen
Wanda.
Helsingissä Melceriltä liikeni aikaa
myös sävellystyöhön. Tästä on osoituksena
balladi Pani Twardowska tenorisoololle, sekakuorolle ja sinfoniaorkesterille.
Henryk Melcerin jäähyväiskonsertti kuultiin 4.5.1896
yliopiston juhlasalissa. Hufvudstadsbladetin nimimerkki H. M. kuvaili taiteilijalle olevan luonteenomaista
”temperamentikkuus, suurenmoinen tekniikka ja voima,
plastisuus ja vahva yksilöllinen näkemys, joka koskettaa
kuulijaa miellyttävästi; toisaalta taipumus liian nopeisiin
tempoihin ja cantabile-kohtien hiukan liian kovakourainen käsittely”.
Samaa konserttia Nya Pressenissä arvioinut Karl Flodin
oli sitä mieltä, että ”sen jälkeen, kun F. B. Busoni esitti
Chopinin kaikki etydit muutaman vuoden takaisessa
musiikki-illassa, tätä nerokasta puolalais-ranskalaista
pianosäveltäjää ei ole kuultu meillä siinä määrin tämän
omassa hengessä tulkittuna”.
Lopputoteamuksena Flodin kiittää herra de Melceriä
myös opettajana, josta ”on jäänyt musiikki- ja konserttielämäämme muisto, joka ei tule helposti haalistumaan.”
Kirjoittaja on pianisti ja Jyväskylän yliopiston musiikin
laitoksen lehtori
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 7
Puolalaisen
nykyelokuvan
johtohahmoksi on
noussut kuluvalla vuosikymmenellä
Wojciech
”Wojtek”
Smarzowski
ELOKUVA
PUOLA
Wojciech Smarzowskin
SILMIN
TEKSTI JARNO HÄNNINEN
Kyseessä ei ole pelkästään arvostelu- ja festivaalimenestys,
vaan myös katsojat ovat ottaneet Smarzowskin (s. 1963).
elokuvat omakseen. Esimerkiksi vuonna 2013 vuoden
katsotuin kotimainen elokuva ei suinkaan ollut Andrzej
Wajdan elämänkertafilmi Lech Wałęsasta vaan Smarzowskin yli miljoona katsojaa kerännyt trilleri Drogówka
(Liikennepoliisi).
Kuvaajasta ohjaajaksi
Wojciech Smarzowski valmistui kuvaajaksi Łódźin elokuvakoulusta vuonna 1990. Tie pitkien näytelmäelokuvien
pariin kulki mainosten, musiikkivideoiden ja televisioteatterin kautta.
Vuonna 2004 valmistui esikoispitkä Wesele (Häät), jonka
Smarzowski oli myös käsikirjoittanut. Siinä mies ostaa
raskaana olevalle tyttärelleen aviomiehen, mutta itse hääjuhla ei mene oikein putkeen. Smarzowskin kuva maalaishäistä on voimakkaan brutaali, mutta ymmärtävä.
Esikoiselokuvasta ei tullut heti hittiä, vaan vasta vuosien
saatossa ja Smarzowskin saadessa lisää nimeä filmi on
noussut hiljalleen kulttimaineeseen.
Paha ja likainen Puola
Häitä seurasi 2009 elokuva Dom zły (Paha talo), jossa
Smarzowski kuvaa Puolan kansantasavallan henkistä
tilaa. Murhan ja sen selvittämisen ympärille rakentuva
elokuva näyttää ihmisen lähes kaikissa alhaisissa askareissaan.
Smarzowskin seuraava elokuva Róża (Ruusu, 2011) jatkoi samalla karulla linjalla. Vuoteen 1945 sijoittuva filmi
kertoo puolalaisen sotilaan ja saksalaisen sotilaan lesken
välille syntyvästä mahdottomasta rakkaudesta.
Elokuvien tapahtumien sijoittuminen lähihistoriaan
auttaa katsojaa tarkastelemaan asioita edes jonkinlaisesta
etäisyydestä käsin. Elokuvassa Drogówka (Liikennepoliisi)
Smarzowski poistaa tämänkin puskurin ja paiskaa katsojan silmille armottoman kuvan puolalaisten korruptiosta,
sikailusta ja rappiosta tässä ja nyt.
Puolan kansallisurheilu
Eräässä haastattelussa Smarzowski nimitti alkoholin
juomista Puolan kansallisurheiluksi. Vaikka Smarzowski
onkin jo aikaisemmissa elokuvissaan kuvannut jokseenkin
8 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Yllä: Olemukseltaan asiallinen ja rauhallinen Wojciech
Smarzowski tekee rajun
kompromissittomia elokuvia.
Kuva: Jacek Drygała.
Oikealla: Mainos ei turhia
lupaile. Elokuvassa
Drogówka (Liikennepoliisi)
meno on todella hurjaa.
Kuva: Next Film.
seikkaperäisesti kyseisen urheilun saloja, niin hänen
uusin elokuvansa Pod mocnym aniołem (Väkevän enkelin
alla, 2014) menee asian käsittelyssä vieläkin pidemmälle.
Jerzy Pilchin samannimiseen romaaniin perustuva elokuva kertoo alkoholismin kynsissä riutuvista ihmisistä
välillä jopa synkeän raadollisesti.
Kaiken kammottavuuden vastapainoksi Smarzowski
onneksi lisää elokuviinsa myös huumoria. Katsojatkin
jaksavat seurata kauheuksien kavalkadia kun saa välillä
hymyillä. Lisäksi huumori tarjoaa Smarzowskille keinon
lisätä elokuviensa kontrastia. Muuten järkyttävistä kohtauksista tulee komediaan liitettyinä suorastaan šokeeraavia.
Parhaillaan Smarzowski tekee elokuvaa Puolan itäosissa vuosina 1943‒1944 tapahtuneesta kansanmurhasta.
Työnimellä Nienawiść (Viha) kulkevasta filmistä ei ohjaajan
mukaan tule kevyttä katsottavaa.
Puolalaisten peili
Smarzowskia arvostetaan eniten siitä, että hän osaa
näyttää kaunistelemattoman kuvan puolalaisista. Hänen
elokuvansa koetaan peileinä, joista puolalaiset voivat
tarkastella itseään sellaisina kuin ovat.
Asian valitettava kääntöpuoli on se, että Smarzowskin
elokuvat eivät välttämättä avaudu kunnolla ulkomaisille
yleisöille. Toisaalta Smarzowski on sanonut, että hän
haluaa tehdä elokuvia nimenomaan puolalaisille, eikä ole
siksi ottanut vastaan ulkomailta tulleita tarjouksia.
Kypsässä iässä tullut menestys ei ole noussut Smarzowskille hattuun, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan, kuinka hurjia ja puhuttelevia elokuvia Puolasta ja
puolalaisista hän seuraavaksi tekee.
Vuoden 2014 elokuvaviikolla
esitettiin uusimman puolalaisen
tuotannon ohella Henryk
Szaron (1900­‒1942) ohjaama
mykkäelokuva Mocny człowiek
(Vahva ihminen, 1929).
Elokuvaa säesti mykkäelokuviin
erikoistunut säveltäjä ja muusikko
Marcin Pukaluk, joka kiertää
ahkerasti Puolassa ja ulkomailla.
TEKSTI JARNO HÄNNINEN
Kuva: marcinpukaluk.com
Mykkäelokuvien säestämiseen erikoistunut Marcin Pukaluk oli toista kertaa Suomessa.
PUOLALAISEN MYKKÄELOKUVAN HELMIÄ
Parhaitakaan ei tunneta
Puolalaista mykkäelokuvaa ei yleensä elokuvahistorioissa käsitellä. Sen ei katsota nousevan samalle tasolle
esimerkiksi samanaikaisen saksalaisen ekspressionismin
tai neuvostoelokuvan kanssa.
Pukalukin mielestä puolalaisen mykkäelokuvan taso
ei kuitenkaan ole niin huono kuin yleensä oletetaan. Joukossa on myös muutamia helmiä, joita hänen mukaansa
kannattaa tuoda esille.
Yksi näistä elokuvista on juuri Mocny człowiek. Stanisław
Przybyszewskin (1868‒­1927) samannimiseen romaaniin
perustuva elokuva kertoo keskinkertaisesta kirjailijasta,
joka on valmis tekemään mitä julmimpia rikoksia saavuttaakseen mainetta ja rakkautta.
Musiikki nykyaikaistaa
Pukalukin mukaan mykkäelokuvissa on eniten vanhentunut niihin liitetty musiikki, eikä suinkaan näyttelemistapa tai värien puuttuminen. Niinpä oikeanlaisella
musiikilla voi tuoda mykkäelokuvaa lähemmäksi nykykatsojaa. Säveltäjänä Pukaluk haluaa musiikin avulla
suunnata katsojan huomiota sellaisiin piirteisiin, jotka
häntä itseään kyseisessä elokuvassa liikuttivat.
Säveltäessään musiikkia elokuvaan Mocny człowiek
Pukaluk tahtoi tuoda esille sankarin sisäisen maiseman.
Ensimmäisiä ideoita oli käyttää rytmin kiihtymistä
kuvaamassa jännityksen tiivistymistä ja hirttosilmukan
kiristymistä sankarin kaulan ympärillä. Pukaluk kertoo
päättäneensä jo varhaisessa vaiheessa, että hän ei pelkää
tuoda elektronisia ääniä tähän sävellykseen.
Lopputulos on, että Pukalukin musiikin kanssa Mocny
człowiek vaikuttaa täysin modernilta. Tuntuu kuin elokuva
ei olisi vanhentunut yhtään.
Pukaluk selittää mykkäelokuvien tuoreuden johtuvan
siitä, että elokuva oli silloin jotakin aivan uutta ja ihmeellistä. Niinpä usein ideatkin olivat parempia verrattuna
nykyelokuvaan.
Metropolis vs. Mocny człowiek
Pukaluk on tehnyt musiikin myös Fritz Langin (1890­
‒1976) klassikkoon Metropolis (1927). Elokuvan Mocny
człowiek todellista arvoa miettiessään Pukaluk tekee
mielenkiintoisen vertauksen, joka tuntuu osuvan asian
ytimeen.
­ – Jos Langin elokuva on iso lasi, joka on ihan täynnä,
niin Szaron elokuva on siihen verrattuna pienempi lasi,
mutta sekin on ihan täynnä.
Parhaillaan Pukalukilla on työn alla toinen mielenkiintoinen puolalainen mykkäelokuva. Sitä hän ei halua sen
tarkemmin julkisesti paljastaa, koska projekti on kesken.
Toivottavasti saamme hänet taas pian vieraaksemme
säestämään puolalaisia mykkäelokuvia, koska niissä on
suomalaiselle yleisölle vielä paljon löydettävää.
Kirjoittaja on FM Helsingistä.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 9
SLEESIA
ESITTELEE
TEOLLISUUSHISTORIAANSA
Katowicen vanha, legendaarinen
urheiluhalli Spodek nousi kuuluisuuteen lentopallon MM-kisoissa kesällä
2014. Vuonna 1971 valmistuneeseen
halliin mahtuu 11 500 katsojaa. Urheilutapahtumien lisäksi hallissa on koettu
monien musiikkimaailman tähtien konsertteja.
Spodekin lähituntumaan valmistui lokakuussa 2014 komea
Puolan radion sinfoniaorkesterin ikioma musiikkitalo.
Samalle alueelle valmistuu vielä vuoden 2015 aikana
valtavan suuri kongressikeskus, joka vetää enimmillään
15 000 kongressivierasta. Myös Sleesian museon uusi
rakennus ja sen entiseen Katowice-kaivokseen maan alle
sijoitetut näyttelytilat otetaan käyttöön 2015.
Katowicessa on tapahtunut paljon muutakin, sillä
erityisesti pormestari Piotr Uszok on ajanut kulttuuripalveluiden ja matkailun kehittämistä. Kaupungissa on
moderni ja kaiketi Puolan vilkkain rautatieasema sekä
pari upouutta kansainvälisen tason ostoskeskusta.
Galeria Katowicka kaupungin keskustassa on huippumoderni teräs- ja lasiseinäinen ostosparatiisi. Vastapäätä
sijaitsevan Galeria Skarbekin elinpäivät ovat varmaan
luetut, sillä se edustaa kymmenien vuosien takaista aikaa.
Alas syvyyksiin
Aikaisemmin Sleesia ei matkailijoita juuri kiinnostanut.
Kivihiilikaivokset, terässulatot ja muut raskaan teollisuuden laitokset eivät olleet mitään vetonauloja, vaan pikemminkin maaperän saastuttajia ja rakennusten likaajia.
Katowicen aiempia nähtävyyksiä on Nikiszowiecin
kaivostyöläisille rakennettu asuinalue, joka valmistui
lopullisesti 1920-luvulla. Sen arkkitehtuuri on suorastaan
huikeaa, ja asuntojen taso oli aikoinaan omaa luokkaansa.
Korttelit pitivät sisällään esimerkiksi kirkon, sairaalan,
koulut, kaupat ja jopa sähköistetyt pesulat ja vaatteiden
kuivaustilat.
Noin 50:stä hiilikaivoksesta toimii alasajon jäljiltä enää
kolme. Vanha ja vanhentunut teollisuus on valjastettu
matkailukäyttöön ja siitä käytetään markkinointinimeä
Industrial Monument Route.
Zabrzen kaupungin Guido-hiilikaivoksessa laskeudutaan ensin perinteisellä kolisevalla ja tärisevällä kaivosmiesten hissillä 170 metrin syvyyteen, missä kierretään
onkaloita ja kuullaan kaivosmiesten elämästä ja työstä.
TEKSTI JA KUVAT
MARKKU MARTTINEN
Kaksitoistatuntisia työpäiviä puurrettiin urakalla pimeissä käytävissä, rukoillen, ettei mitään pahaa sattuisi.
Surkein oli kuitenkin hevosten kohtalo. Ne laskettiin
hihnojen avulla hissikuilua pitkin alas pimeään kaivoskäytävään. Siellä ne vetivät hiilivaunuja pimeässä ja
vähitellen sokeutuivat ja elivät neljä, korkeintaan viisi
vuotta. Hevosten avulla kaivosmiesten ansiot kohosivat
merkittävästi.
Kun taulussa lukee ”320 metriä maan alla”, kävijälle
esitellään modernia kaivostekniikkaa, meluisia koneita ja
jyrsintälaitteita.
Guidon lähellä on toinen melkein valmis kaivostekniikan
museo ja pieni kongressikeskus Maciej.
Tekniikan museoiden sarjaan kuuluu myös Tyskien
olutpanimo, jonka vanha osa on museoitu ja uudessa
valmistetaan yhtä Puolan myydyimmistä oluista.
Radioasema ­osa sotahistoriaa
Gliwicessä, lähellä Katowicea, kohoaa korkeuksiin erikoisen näköinen, 111 metriä korkea puinen antennimasto.
Natsi-Saksa rakensi radioaseman vuonna 1935 aivan
Puolan rajan tuntumaan. Tarkoituksena oli lähettää
eteenpäin Wroclawin eli entisen Breslaun radion natsipropagandaa puolalaisille. Sopivalla säällä lähetykset
kuuluivat jopa Pohjois-Amerikassa.
Radioasemalla hyökkäsi 31.8.1939 kello 20.00 illalla
siviiliasuisten SS-miesten joukko. He väittivät olevansa
puolalaisia taistelijoita ja ilmoittivat vallanneensa radioaseman, mutta lähetys ei oikein onnistunut. He lähettivät
myös koodin ”Isoäiti on kuollut”, joka merkitsi saksalaisten hyökkäyksen alkamista.
Hyökkäyksessä radioasemalla kuoli yksi työntekijä. Hän
oli ilmeisesti toisen maailmansodan ensimmäinen uhri.
Puolan radion uusi komea musiikkitalo.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Puolassa vuosia jatkunut lentopallohuuma sai arvoisensa tunnustuksen,
kun maalle myönnettiin miesten lentopallon MM-kisat 2014. Järjestelyt
toimivat täydellisesti ja joukkueet saivat keskittyä pelaamiseen kisaturistien kannattaessa.
Lentopallohuumaa puolalaisittain,
sinivalkoisin sävyin...
ILKKA-CRISTIAN NIEMI
Avausottelu Varsovan kansallisstadionilla oli loistava
alku turnaukselle, sillä Puola voitti Serbian näytöstyyliin,
ja katsojia oli enemmän kuin lentopallo-ottelussa koskaan
ja missään: 60 000.
Suomalaisittainkin voitiin turnausta pitää jo ennakkoon
historiallisena selviydyttyämme MM-kisoihin ensi kertaa
32 vuoteen.
Tuskin kukaan osasi odottaa, millaisen yleisöryntäyksen
Katowiceen historiallinen kisapaikka ja Puolan läheisyys
saisivat aikaan. Maajoukkueemme kohdatessa ennakkosuosikki Brasilian oli paikalla peräti 5 000 äänekästä
suomalaista.
Hienoa fanikulttuuria
Suomalaisia ennakoitiin saapuvan 1 000–2 000. Äkkilähtöjä Puolaan kuitenkin varattiin useassa kodissa sen
jälkeen, kun Suomi aloitti komealla taisteluvoitolla edellisten kisojen hopeajoukkuetta Kuubaa vastaan.
Etelä-Korea-voiton jälkeen maajoukkue huudatti
kannattajiaan fanitapaamisessa Spodek- eli Ufohallin
ulkopuolella. Katsojien voitonjuhlat jatkuivat läpi illan
fanien vuokraamassa ravintolassa hallin kupeessa. He
loivat Sleesian pääkaupunkiin ainutlaatuisen tunnelman;
sinivalkoiset värit nostettiin esiin niin paikallislehtien
palstoilla kuin Polsatin lentopallolähetyksissä.
Vaikka Brasilia-ottelussa tulikin tappio kovan taistelun
jälkeen, on se monelle lentopallofanille hienoin muisto
maajoukkueen tukena – harvoin näin voi todeta hävityn
ottelun jälkeen.
Onneksi ”hunajata” oli vielä tarjolla suomalaisille, sillä
maajoukkue päätti alkulohkonsa voittoon Tunisiasta.
Näin varmistui pääsy tavoiteltuihin jatkopeleihin.
Lentopallohuuma täytti areenat muuallakin, kun kotijoukkue eteni vahvasti lohkovoittoon. Muun muassa
vahvana jalkapallokaupunkina tunnettu Krakova otti
hienosti vastaan Puolan uuden kansallisurheilun. Kaupunkiin valmistui kisojen kynnyksellä yksi Euroopan,
ellei maailman, moderneimmista monitoimihalleista ja se
veti täydet 15 000 katsojaa pariinkin kertaan.
Kohti suurta unelmaa
Jatkosarja jatkui Suomen osalta Wrocławissa. Unescon
maailmanperintökohde Hala Stulecia (Satavuotishalli) ei
ehkä tarjoa pelaajille saati katsojille samanlaista tuntua
kuin muut kisahallit. Valitettavasti myös suomalaisfanien
matkat oli suunniteltu lähinnä Katowicea ajatellen, ja
paikalla oli vain kourallinen uskollisimpia faneja.
”Seitsemäs kenttäpelaaja” olisi ollut tarpeen kivenkovaa Venäjää sekä Kanadaa vastaan. Tiukassa paikassa
viimeisessä ottelussaan Suomi voitti Lontoon olympia-
laisten nelosen Bulgarian näytöstyyliin, ja varmisti historiallisen yhdeksännen sijan MM-kisoissa. Suomalaiset
fanit taas ovat maailman toiseksi parhaita heti puolalaisten
jälkeen.
Valkopunaista juhlaa
Jatkolohkossa Łódźissa tapahtui valkopunainen ihme
Puolan edetessä MM-välierään Saksaa vastaan. Lopulta
kotijoukkue meni vaivatta finaaliin, jossa vastaan asettui
sen jo kertaalleen voittama Brasilia.
Finaalia seurasi koko Puola. Ravintolat täyttyivät hyvissä ajoin, ja monen onneksi ottelu näytettiin maksutta
tv-kanavilla. Spodek-areena oli ääriään myöten täynnä
ja edustan fanialueella ottelua seurasi isoilta näytöiltä
arviolta yli 20 000 ihmistä.
Finaalivoitto sai valkopunaiseen verhoutuneen Spodekin
ja koko Puolan voitontanssiin.
Puola ­lentopallon mekka
Puolan lentopallo on kokenut ennennäkemättömän hurjan nousukiidon. Maan pääsarjat ovat maailman huipputasoa ja vilisevät kansainvälisiä tähtiä. Uudet areenat vetävät sarjapeleihin tuhansia katsojia, ja maajoukkueiden
takana seisoo koko kansa.
Puola on saanut hoitaakseen miesten EM-kisat 2017,
jolloin Itämeren eteläpuolelle odotetaan taas suurta sinivalkeaa joukkoa.
Puolan miesten pääsarjassa on totuttu näkemään suomalaisväriä, parhaina kausina jopa neljä maajoukkueemme
vakiopelaajaa, viimeisimpinä Oivasen veljekset Mikko ja
Matti. Nykyinen kapteeni Antti Siltala vietti hiljattain
kaksi kautta Bydgoszczissa, ja päävalmentaja Tuomas
Sammelvuo esiintyi pelaajauransa lopulla KędzierzynKoźlessa, Matti Hietanen Gdanskissa.
Mikko Oinonen on tunnetuimpia suomalaisia lentopalloilijoita Puolassa, sillä hän aloitti MM-kisojen jälkeen
jo neljännen kautensa maan pääsarjassa, nyt Radomin
joukkueessa. Hänellä on taskussaan liigan hopea- ja
pronssimitalit Rzeszówin-kaudelta 2008–2010. Lisäksi
hän on pelannut Gdanskin paidassa. Mikko avioitui puolalaisen vaimonsa kanssa kesällä 2014.
Suomalaispelaajat ovat kertoneet nauttineensa Puolan
vuosistaan järjestelyiden, puitteiden ja varsinkin lentopallohullun yleisön vuoksi.
Mikäli matkustat Puolaan loka-huhtikuussa ja haluat
kokea erilaisen kulttuurielämyksen, tarkista sattuuko
lähistölle otteluita: www.plusliga.pl ja www.orlenliga.pl.
Kirjoittaja on Puolassa vuosia asunut lentopallon pitkäaikainen
ystävä.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 11
PITKÄÄN LAILLISTA, MUTTA VAIETTUA
ADAMISMIA
HOMOSEKSUAALISUUS
PUOLASSA
www.grafia.fi/adam-korpak
12 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Yksi alue, jolla Puola on viime
vuosina lähestynyt länsimaista
arvoilmastoa, on suhtautuminen
homoseksuaalisuuteen.
ole oikeutta puuttua siihen. Hän myös kirjoitti esipuheen
brittikirjailija ja -runoilija Raclyffe Hallin lesboromaaniin
Yksinäisyyden kaivo, joka julkaistiin puolaksi vuonna 1933
(suomeksi vasta 2010). Puolassa kirja ei herättänyt kohua,
vaikka se oli ilmestyessään 1928 poikinut Englannissa
oikeusjutun, jossa painos tuomittiin tuhottavaksi.
Homoseksuaalisuutta vieroksuvien osuus puolalaisista on
2000-luvulla vähentynyt 41 prosentista 26:een. Toisaalta
peräti 63 prosenttia katsoi 2013, että samaa sukupuolta
olevien parien ei tulisi ”julkisesti näyttää elämäntapaansa”, ja vain 33 prosenttia kannattaa samaa sukupuolta
olevien oikeutta lain suojaamaan parisuhteeseen.
Vaikka puolalaiset suhtautuvat siis homoihin ja lesboihin edelleen paljon kielteisemmin kuin vaikkapa suomalaiset, muutos on merkittävä verrattuna toisiin entisiin
sosialistisiin maihin. Esimerkiksi Venäjällä, Latviassa,
Liettuassa ja Romaniassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt joutuvat kohtaamaan ankaraa syrjintää ja usein
myös väkivaltaa. Toisaalta Tšekissä, Unkarissa, Virossa,
Kroatiassa ja Sloveniassa samaa sukupuolta olevien parisuhteet nauttivat jo lain suojaa.
Taiteilijapiirien avaruutta
Seksuaalisen vapaamielisyyden henki elähdytti maailmansotien välillä ainakin Varsovan ja Krakovan suurkaupunki-ilmapiiriä. Varsovalaistaiteilijoiden lempikahvilassa Mała Ziemiańskassa samaa sukupuolta olevat
parit saattoivat oleskella hyvinkin vapautuneesti ilman
skandaaleja. Esimerkiksi säveltäjä Karol Szymanowski
(1882–1937) näyttäytyi siellä usein rakastajansa kanssa.
Kahvilassa majailleen Skamander-runoilijaryhmän
jäsenistä ainakin Jarosław Iwaszkiewicz (1894–1980) ja
Jan Lechoń (1899–1956) olivat homoja. Iwaszkiewiczin
miessuhteet ovat tulleet laajasti esille viime vuosina, kun
hänen päiväkirjansa on julkaistu, mutta teema on läsnä
myös hänen runoissaan ja proosateksteissään. Lechoń
varoi visusti paljastamasta tätä puolta elämästään, mutta
hänen tiedetään eläneen sodan jälkeen emigraatiossa
Yhdysvalloissa suhteessa runoilija Aubrey Johnsonin
kanssa. On arveltu, että Lechońin itsemurha olisi liittynyt
pelkoon suhteen paljastumisesta.
Varhaisemmista kirjailijoista elivät toisen naisen kanssa
sekä Maria Konopnicka (1842–1910) että Maria Rodziewiczówna (1864–1944). Molemmat lukeutuvat Puolan
kirjallisuuden kaanoniin; Konopnickan Rota-runoa on
perinteisesti laulettu isänmaallisissa piireissä eräänlaisena kansallishymninä.
Puolan varhaisimpia tunnettuja transsukupuolisia oli
runoilija Maria Komornicka (1876–1949). Hän ajeli 1907
tukkansa, pukeutui miesten vaatteisiin ja ilmoitti nimekseen vastedes Piotr Odmieniec (suom. Kummajainen)
Włast.
Vapauden saareke 1930-luvulla
Viime vuodet ovat tuottaneet monia kirjoja ja tutkimuksia Puolan homo- ja lesbohistoriasta. On paljastunut, että
kommunistisen ajan puritanismi ja sen jälkeinen uuskonservatismi ovat vain yksi osa kokonaisuutta.
Esimerkiksi maailmansotien välillä Puola oli harvinainen
poikkeus Euroopassa: homoseksuaalisuus laillistettiin jo
1932. Se ei kuitenkaan johtunut kansalaiskeskustelusta
vaan siitä, että maan rikoslaki saatiin tuolloin yksiin kansiin vuonna 1918 päättyneen jakojen aikakauden jälkeen.
Rikoslain perustaksi otettiin Napoleonin perustaman
Varsovan herttuakunnan laki, joka ei kriminalisoinut
homoseksuaalisuutta.
Puola olikin 1930-luvulla erikoinen saareke äärimmäisen
homovastaisten natsi-Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton
välissä.
Homojen ja lesbojen asemaa – ja naisten oikeutta ehkäisyyn ja aborttiin – piti tuohon aikaan esillä varsinkin
kirjailijapariskunta Irena Krzywicka (1899–1994) ja
Tadeusz ”Boy” Żeleński (1874–1941).
Krzywicka kirjoitti homoseksuaalisuudesta, että jos se
on tulosta ”luontaisista taipumuksista”, kenelläkään ei
Puritaaninen kommunismi
Sodan jälkeen puolalaisessa psykiatriassa – neuvostoliittolaisten esikuvien mukaisesti – homoseksuaalisuutta
pidettiin psyykkisenä häiriönä, ja sen nähtiin liittyvän
läheisesti rikollisuuteen. Lisäksi 1960-luvun ns. seksuaalinen vallankumous tai moderni feminismi jäivät Puolassa
pääosin tuntemattomiksi.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 13
Tietyn suojan Puolan homoille ja lesboille antoi se, että
homoseksuaalisuus oli laillista, toisin kuin Neuvostoliitossa tai Itä-Saksassa (tai Suomessa vuoteen 1971 asti).
Vuonna 1948 nuori kommunistivalta oli määrännyt homosuhteille myös saman suojaikärajan kuin heterosuhteille
eli 15 vuotta.
Sosialistisessa Puolassa seksuaalivähemmistöt olivat
näkymätön alakulttuuri. Ihmiset tapasivat toisiaan tietyissä kahviloissa ja puistoissa. Yksi suosituimpia tapaamispaikkoja Varsovassa oli Kulttuuripalatsin eteläpuolinen puisto, kahviloista taas Nowy Świat -kadun
Amatorska tai Aleje Ujazdowskien Ambasador.
Tästä puistojen ja julkisten käymälöiden homoelämäntavasta on Michał Witkowski kirjoittanut räävittömän ja
traagisen romaanin Hutsula (2005), joka on suomennettukin. Se luo kuvan yhteiskunnan laidoilla oudosta
vapaudestaan nauttivasta varjomaailmasta, joka on vieraantunut porvarillisen elämän ihanteista ja normeista.
Päiväkirjojen paljastamaa
Kansantasavallan aikaan kirjallisuudessa ja tv-sarjoissa
saattoi esiintyä yksittäisiä homoseksuaaleja, mutta he
olivat aina homoutensa takia onnettomia hahmoja. Usein
homoseksuaalisuus esitettiin länsimaisena ongelmana,
jota sosialistisessa valtiossa ei esiintynyt ja joka oli vierasta
puolalaisuudelle.
Taiteilija- tai teatteripiireissä tai vaikkapa tiedeyhteisön suojissa seksuaalivähemmistöt saattoivat kuitenkin
elää melko suojattua elämää. Kirjallisuuspiirien grand old
lady Maria Dąbrowska (1889–1965) eli osin avioliittonsa
rinnalla suhteessa kirjailija Anna Kowalskan (1903–69)
kanssa ja osallistui tämän tyttären kasvattamiseen.
Kirjailijan ja teatterintekijän, kommunistisen Puolan
suuren outsiderin Miron Białoszewskin (1922–83) päiväkirjojen julkaisemisen toi tietoisuuteen hämmästyttävän
vapauden tilan, josta Białoszewski homoystävineen
saattoi elää keskellä ankeinta kansantasavallan aikaa.
Yhtä lailla kirjailija Jarosław Iwaszkiewicz toimi vuosikymmeniä (1959–1980) vaikutusvaltaisen Kirjailijaliiton
puheenjohtajana.
Kommunistinen Puola ei myöskään koskaan käyttänyt
homoseksuaalisuutta mustamaalatakseen Pariisin
emigranttipiirejä ja niiden julkaisemaa Kultura-aikakauslehteä, joiden taustalla vaikutti useita homoseksuaaleja,
kuten kirjailija Konstanty Jeleński (1922–87).
Samoissa piireissä ­– pitkään tosin Argentiinasta käsin­–
liikkui Puolan 1900-luvun kirjallisuuden merkittävimpiin
hahmoihin kuulunut Witold Gombrowicz (1904–69),
jonka tuotannossa homoerotiikalla on keskeinen asema.
Kirjailijan seksuaalinen suuntautuminen nousi keskusteluun viimeksi 2013, kun hänen yksityinen päiväkirjansa
Kronos vihdoin julkaistiin.
Tapaus Andrzejewski ja operaatio Hyasintti
Muutaman kerran kommunistinen Puola kuitenkin käytti
ns. homokorttia.
Maria Strzelecka: Mr & Mr A. (2013, öljymaalaus). Maalaus on ollut esillä Passion for Freedom London Festival -festivaalissa 2014.
www.lukabandita.com/maria_strzelecka
14 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Kirjailija Jerzy Andrzejewski (1909–83) eli Iwaszkiewiczin tapaan avioliitossa, mutta piti sen rinnalla useita
miespuolisia rakastajia. Kun Andrzejewski vuonna 1976
liittyi kommunismin vastaiseen KOR-oppositiojärjestöön,
salainen poliisi alkoi levittää hänen nimissään vetoomusta ”Vapauden ja suvaitsevaisuuden puolesta”, jossa
vaadittiin ”samaa sukupuolta oleville avioliittoja länsimaiden malliin”. Vaatimus, joka luonnollisesti vihjasi
Andrzejewskin homouteen, oli ilmeisesti tarkoitettu
leimaamaan hänet epärealistiseksi ja osoittamaan jälleen
kerran länsimaiden paheellisuus. Oma lukunsa on se,
että ainoassakaan länsimaassa ei tuolloin edes keskusteltu homoliitoista.
Toisaalta Andrzejewskin omaelämäkerrallisesta romaanista Miazga (1979), joka ruotii kansantasavallan poliittisia ja kulttuuripiirejä, sensuuri vaati poistettavaksi useita
neuvostovastaisina pidettyjä kohtia, mutta se ei puuttunut homoseksuaalisuusviittauksiin. Kommunismin ajan
homopiireissä kirja olikin eräänlaisen kulttijuorukirjan
maineessa, koska monet henkilöt olivat tunnistettavissa.
Kommunistinen turvallisuuspalvelu näytti kyntensä
myös vuosien 1985–87 operaatio Hyasintissa (Hiacynt).
Yli 11 000 homoksi epäiltyä ihmistä pidätettiin ja kuulusteltiin. Poliisi laati laajan rekisterin, jota perusteltiin
rikollisuuden vastaisella taistelulla.
Kansalaisjärjestöt ovat sittemmin yrittäneet saada
vireille tutkimuksen operaatiosta, mutta natsiajan ja
kommunismin rikoksia tutkiva Kansallisen muistin instituutti (IPN) ei ole suostunut ottamaan asiaa tutkittavaksi.
IPN ei ole pitänyt operaatiota ihmisoikeusrikkomuksena
eikä kansanryhmään kohdistuneena vainona, vaan ”taisteluna rikollisuutta vastaan”. Suhtautuminen kertoo siitä,
ettei homoja ja lesboja vieläkään kyetä tunnistamaan
totalitarismin uhreiksi.
Homot julkisuudessa
Kommunismin sorruttua Puola on nopeasti tullut osaksi
länsimaista kulttuurivaihtoa. Se on merkinnyt länsimaisen sekä yhteiskunnallisen ja akateemisen keskustelun
että populaarikulttuurin juurtumista maahan. Kaapista
on astunut yhä useampia julkisuuden henkilöitä.
Yksi varhaisimpia sosialismin jälkeisiä kaapistatuloja
oli lähes 90-vuotiaan kirjailija Julian Stryjkowskin
(1905–96) avautuminen pienoisromaanissa Milczenie
(1993). Sittemmin ovat homoseksuaalisuudestaan julkisesti kertoneet esimerkiksi teatterivaikuttaja Maciej
Nowak, kirjailija Jacek Dehnel, kirjallisuustieteilijä
Maria Janion, näyttelijä Jacek Poniedziałek, toimittaja
Mariusz Szczygielski ja kirjailija Ignacy Karpowicz.
Puolan moniarvoisuudesta todistaa myös se, että
Witkowskin Hutsula oli maan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon Niken finaalissa 2006.
Parlamentti sejm on keskustellut parisuhdelaista, mutta
millään valtapuolueella ei tunnu olevan rohkeutta ajaa
asiaa. Sejmissä on kuitenkin tällä hetkellä kaksi näkyvää
seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajaa. Anna
Grodzka on transsukupuolinen nainen, joka tuli valituksi
Ruch Palikota -puolueen listoilta. Samaa puoluetta edustaa avoimesti homoudestaan kertonut Robert Biedroń.
Puolan homoliike on ollut heiveröinen, mutta viime
vuosina se on yhdistänyt rivinsä vasemmistolaisten,
vihreiden, feministien ja kulttuuriväen kanssa. Keväinen
tasa-arvomarssi (Parada Równości) Varsovassa kerää vuosi
vuodelta suuremman osallistujajoukon. Surullista on se,
että Puolassa aktivoitunut nationalistinen äärioikeisto on
säännöllisesti järjestänyt väkivaltaisia vastamielenosoituksia.
Homovastaisuus on saanut tukea myös poliitikoilta.
Varsovan pormestari Lech Kaczyński, josta sittemmin
Magdalena Stadnik, Stanisław Jerzy Lec: Siistimättömiä mietelmiä - kirjan
graafinen suunnittelu, harjoitustyö, Zygmunt Januszewskin kuvitusstudio,
Varsovan taideakatemia, 2009. http://magdalenastadnik.blogspot.com/
Taipumuksia terävyyteen | Varsovan taideakatemian kuvitusstudion
oppilastöiden näyttely 2013/2014 | Järjestäjät: Puolan suurlähetystö,
SPYL sekä Helsingin ja Lahden Suomi–Puola-yhdistykset
tuli presidentti, kielsi paraatin kahtena vuonna vedoten
turvallisuuteen ja toisaalta säädyllisyyteen. ”He voivat
protestoida kansalaisina, mutta eivät homoseksuaaleina”,
Kaczyński sanoi.
Myös entinen presidentti, Solidaarisuus-johtaja ja Nobelin rauhanpalkinnon saanut Lech Wałęsa herätti 2013
huomiota homovastaisilla kommenteillaan.
Puolalaisessa julkisuudessa esiintyvää primitiivistä
homokammoa seuratessa on helppo yhtyä Gazeta
Wyborcza -lehden päätoimittajaan Adam Michnikiin.
Hänen mukaansa lienee epärealistista olettaa, että suuri
kansakunta voisi seksuaalivähemmistöjen suhteen siirtyä
nopeasti täydellisestä keskustelemattomuudesta täydelliseen hyväksyntään, varsinkin kun katolinen valtakirkko
suhtautuu homoseksuaalisuuteen jyrkän kielteisesti.
Michnik arvioi haastattelussa, että erilaiset ”uudet”
teemat ovat tulleet hyvin nopeasti puolalaiseen julkiseen
keskusteluun. Siksi vastaukset eivät välttämättä ole kovin
rationaalisia tai selkeitä.
Suunta Puolassakin näyttää kuitenkin olevan yhä laajempaan tasa-arvoon ja hyväksymiseen.
Tapani Kärkkäinen
Kirjoittaja on puolalaisen kirjallisuuden suomentaja.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 15
Puolan kirjallisuuden suomennossato jäi 2014 yhteen kaunokirjalliseen teokseen.
Tuskaa lievittävät upea lastenkirja ja Ukrainan-tapahtumien vuoksi ajankohtaiset
sotakirjat. Puolan vahva ja omintakeinen kirjallisuus on jäänyt Suomessa suurten
kielten kirjallisuuden jalkoihin toisin kuin Keski-Euroopassa, jossa Puolan kirjallisuus ja kulttuuri on yhä vahvemmin esillä.
SAAGAA JA SOTAHISTORIAA
TEKSTI PÄIVI EROLA
Natsi- ja neuvostovallan puristuksissa
Keski- ja Itä-Euroopan historiaan erikoistunut Yalen yliopiston professori Timothy Snyder tarkastelee vuosien
1933–1945 tapahtumia alueella, joka ulottuu Puolan keskiosasta Ukrainan, Valko-Venäjän ja Baltian maiden kautta Länsi-Venäjälle. Hitlerin ja Stalinin hallitessa alueella
menehtyi nälkään, kylmään, pakkotyöhön ja murhattuna
noin neljätoista miljoonaa siviiliä ja sotavankia.
Snyderin tarkka tutkimustyö osoittaa, miten kaksi täysin erilaista ideologiaa toteutti samanlaisia hirvittäviä
rikoksia ihmisyyttä vastaan, lähes samanaikaisesti ja
samalla alueella.
Palkittu teos ilmestyy osuvasti keskellä Ukrainan sotaa.
Se on hyvä johdatus Puolan ja sen naapurimaiden menneisyyteen ja nykytapahtumien ymmärtämiseen.
UUDET
KIRJAT
Saaga jatkuu
Andrzej Sapkowskin Noituri-saagan viides osa on
aikuisille suunnatun fantasiakirjallisuuden parhaimmistoa laadukkaasti suomennettuna. Sarjan ensimmäinen ja
toinen osa saivat peräkkäisinä vuosina arvostetun Tähtifantasia-palkinnon.
Noituri Geralt, bardi Valvatti ja rivakka metsästäjänainen
Milva suuntaavat matkalle kohti vihollisen valtakuntaa
etsimään Cintran kuningashuoneen ainoaa perillistä
prinsessa Siriä.
Andrzej Sapkowski: Tulikaste (Chrzest ognia, 1996). Suom.
Tapani Kärkkäinen. WSOY 2014.
Timothy Snyder: Tappotanner. Eurooppa Hitlerin ja Stalinin
välissä (Bloodlands). Suom. Seppo Hyrkäs. Siltala. 546 s.
Joukkomurhan anatomia
Stalin teloitutti 1940 lähes 22 000 puolalaista upseeria, salasi asiakirjat ja leimasi natsi-Saksan syylliseksi. Sotavuosina edes Churchill ja Roosevelt eivät kyseenalaistaneet
Neuvostoliiton valheita. Vasta 1992 Venäjän presidentti
Boris Jeltsin luovutti tärkeimmät asiakirjat Puolalle. Nyt
arkistot on sulkenut Putin.
Ruotsalainen toimittaja ja tutkija Peter Johnsson kuvaa
toisen maailmansodan aikaisia joukkomurhia: elämää
vankileireissä, teloituspäätöksen valmistelua, teloituksia,
joukkohautojen löytymistä ja valheen peittely-yrityksiä.
Hän kertoo saksalaisten kaivauksista Katynissa 1943 ja
niihin osallistuneesta suomalaisesta patologista Arne
Saxénista.
– Oiva opetus siitä, millä tavalla demokraattisten valtioiden johtajien ei tulisi käyttäytyä häikäilemättömän
väkivallan ja kyynisen valehtelun edessä, sanoo tekijä
esipuheessa viitaten Ukrainan tapahtumiin.
Peter Johnsson: Stalinin murhat Katynissa ja niiden historialliset jälkipelit 1940‒2014 (Stalins mord i Katyn och
dess historiska efterspel 1940‒2014). Suom. Kari Klemelä.
Mansarda 2014.
16 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Maailma kansissa
Kuvittajapari Aleksandra ja Daniel Mizieliński on
piirtänyt yksityiskohtaisen lasten maailmankartaston.
Palkitun teoksen jättikokoisilla sivuilla esitellään maanosat, merialueet eliöstöineen ja tarkemmin 42 maata
omilla isoilla aukeamillaan. Puolasta kertovat kuvat
tutustuttavat esimerkiksi Kopernikukseen, Sigismundin
pylvääseen, kašubialaisiin ornamentteihin, oscypekiin
ja bigosiin. Eläimistä mainitaan muun muassa visentti ja
Bieszczadeilla piileksivä ruohokäärme.
Suomesta esitellään Suomi-neito, Tove Jansson, sauvakävely ja pesäpallo, ruokapuolelta pulla, leipäjuusto ja
salmiakki.
Aleksandra Mizielińska & Daniel Mizieliński: Suuri karttakirja (Mapy: Obrazkowa podróż po lądach, morzach i
kulturach świata, 2012). Suom. Tapani Kärkkäinen.
Kustannusosakeyhtiö Nemo 2014. 104 s.
TÄHTIFANTASIA-PALKINTO SCHULZILLE
Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinnon parhaasta 2013 suomeksi ilmestyneestä käännösfantasiakirjasta
sai Basam Booksin julkaisema novellikokoelma Kanelipuodit
ja muita kertomuksia, jonka esittelimme tässä lehdessä vuosi
sitten.
Teos sisältää puolanjuutalaisen Bruno Schulzin (1892–1942)
koko tuotannon.
Tapani Kärkkäisen monta vuotta työstämän suomennoksen
palkintoraati toteaa olevan mestarillinen. ”Teksti soljuu lukijan
mielen läpi kuin lähteen vesi.”
VARSOVAN KANSANNOUSUN
MUISTO ELÄÄ
TEKSTI PÄIVI EROLA
VARSOVA NOUSI SAKSALAISMIEHITTÄJIÄ VASTAAN ELOKUUN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ 1944. KANSANNOUSUN
70-VUOTISMUISTOPÄIVÄÄ VIETETTIIN NÄYTTÄVÄSTI.
Puolan kunniakonsuli Stefan Widomski kertoi verisen
taistelun käänteistä ja merkityksestä Helsingin suomenkielisen työväenopiston ja Helsingin Puola-yhdistyksen
järjestämällä luennolla lokakuussa 2014. Luento keräsi
paikalle runsas sata Puolan harrastajaa.
Kuusi kansannousua
Puolalaiset ovat kapinoineet maan vapauden puolesta
noin 40 vuoden välein. Widomskin mukaan sykli johtuu
sukupolvien vuorottelusta.
– Uusi polvi ei muista edellisestä kansannoususta maksettua hintaa. Kaikki kapinat ovat päättyneet tappioon.
Ensimmäinen kapina käynnistyi Barissa 1768, kun
aatelisto heräsi Puolan ensimmäisen jaon kynnyksellä
vastarintaan venäläisten toimia vastaan.
Tadeusz Kościuszkon johtamassa kapinassa 1794 Venäjää ja Preussia vastaan aktivoituivat talonpojat. Józef
Pułaski ja Kościuszko jatkoivat Yhdysvaltoihin taistelemaan maan itsenäisyyden puolesta. Molemmat palkittiin
siellä ansioistaan kenraalin arvolla.
Vuosien 1830 ja 1863 kansannousut käytiin venäläismiehittäjiä vastaan jälleen aatelisvoimin. Taistelun henkeä
sävytti romantismi.
Nuorten nousu – ja tuho
Varsovalaissyntyisellä Widomskilla on omakohtaistakin
kerrottavaan 1940-luvun kansannousuista, sillä perhe
asui lähellä geton muureja.
Geton kansannousulla huhtikuussa 1943 ei ollut onnistumisen mahdollisuutta. Natsimiehittäjiä vastaan taisteli
vain noin 400 juutalaista. Tarkoitus olikin kuolla ase
kädessä. Valtaosa Varsovan 380 000 juutalaisesta oli jo
surmattu, enimmäkseen Treblinkan kaasukammioissa.
Varsovan kansannousun taistelijat 1944 olivat nuoria.
Monet heistä kuuluivat Puolan partioliikkeeseen, joka
kasvatti jäsenensä syvän isänmaallisuuden henkeen.
Innokkaat nuoret halusivat maksaa takaisin kuuden vuoden saksalaismiehityksen kärsimykset, miljoonat uhrit.
Kymmeniä tuhansia Wolassa murhauttanut
SS-kenraali Heinz Reinefarth toimi sodan
jälkeen poliitikkona Saksassa ja selvisi kuin
koira veräjästä 80 000 siviilin murhasta.
Nuoret halusivat toimia heti, eivät miettiä miksi ja miten,
kuten vanhempi sukupolvi.
Puna-armeija oli jo Veikselin itärannalla Pragan kaupunginosassa. Heidät haluttiin ottaa vastaan isäntänä.
Itärannalla oli myös puolalaissyntyinen marsalkka
Konstanty Rokossowski joukkoineen. Pieni puolalaissotilaiden joukko ylitti Veikselin, mutta ei saanut omiltaan
tukea. Stalin kielsi avun, ja neuvostojoukot katsoivat
Varsovan tuhoutuvan.
– Kyseessä oli tietoinen murha, toteaa Widomski.
Pyynnöistä huolimatta länsimaistakaan ei herunut todellista apua.
Toivon ankkuri
Vastarinnan tunnukseksi tuli punavalkoinen P-kirjaimeen
kietoutunut ankkuri. Kristillistä perua oleva symboli
kuvastaa toivoa. Hihaan kiedottu ankkurimerkki oli
ainoa tapa erottautua saksalaisista. Puolalaistaistelijoilla
ei ollut yhtenäistä asua; vaatteet otettiin usein kaatuneilta
saksalaisilta.
Myös aseista oli pula. Vain noin joka 20. taistelijalla
oli jonkinlainen ase. Sellaisesta kävi myös suomalaisten
kehittämä Molotovin cocktail.
Myös lämmin elokuu aiheutti ongelmia, sillä ruumiit
oli haudattava.
Oliko kansannousu hulluutta?
Edelleen kiistellään siitä, oliko Lontoon pakolaishallituksen
hyökkäyskäsky oikea vai oliko se kuolemantuomio?
Annettiinko Puolan parhaan nuorison ­– tulevaisuuden –
tuhoutua?
Toisen näkemyksen mukaan kansannousu olisi joka
tapauksessa puhjennut.
Traaginen kansannousu jätti jälkensä kansakunnan
muistiin. Taisteluissa menehtyi 63 päivän aikana noin 20
000 henkeä. Rangaistukseksi maan pääkaupunki pantiin
maan tasalle. Jäljelle jäi trauma.
Varsovan saksalaiskomentaja Rainer Stahel oli osallistunut
Suomen kansalaissotaan ja toiminut apulaispäällikkönä Turun
suojeluskuntapiirissä. Hän luopui 1921 saamastaan Suomen
kansalaisuudesta 1934 palatessaan perheineen Saksaan.
Kuuromykkien osaston
herkät aistit olivat hyödyksi maanalaisessa
toiminnassa.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 17
juhlisti Varsovan kansannousun museon avaaminen.
Puolalaista kulttuuria tutkineen Dieter De Bruynin
mukaan Varsovan kansannousun museo on vakiinnuttanut asemansa kaikkein tärkeimpänä tapahtuman muistamiseen ja toimintaan liittyvänä välittäjänä ja sponsorina. Museo käyttää hyväkseen multimediaa ja onnistuu
sisällöllään houkuttelemaan sekä nuoria että vanhoja,
kansannoususta selvinneitä ja heidän jälkeläisiään, niin
puolalaisia kuin ulkomaalaisia vierailijoita.
VARSOVAN KANSANNOUSU
ON NYT
POP
Kapinaa sarjakuvina
Varsovan kansannousun museo popularisoi kansannousun
muistamisen. Syntyi uusi ilmiö puolalaisessa nykypopulaarikulttuurissa.
Helpottaakseen historian lähestymistä museo järjestää
vuosittain erilaisia konsertteja, elokuvailtoja, graffitimaalaussessioita ja sarjakuvakilpailuja.
Museo on organisoinut vuodesta 2005 alkaen sarjakuvakilpailun Powstanie ’44 w komiksie (Vuoden 1944 kansannousu sarjakuvissa). Teemat ovat vaihdelleet, ja kilpailu
kerännyt yhteen niin Puolan parhaimpia sarjakuvataiteilijoita kuin aloittelijoitakin. Voittajien työt julkaistaan vuosittain sarjakuvakokoelmissa.
TEKSTI SATU KUUSRANTA
Kuva: Satu Kuusranta
Vaihtoehtorockia
Yhdeksi ensimmäisistä kansannoususta kertovista
nykypopulaarikulttuurin teoksista on yleisesti Puolassa
nimitetty vaihtoehtorockia esittävän Lao Che yhtyeen
levy Powstanie Warszawskie vuodelta 2005.
Sen äänittämiseen käytettiin 30- ja 60-luvun mikrofoneja
ja laitteita autenttisen äänen aikaansaamiseksi. Kappalei-
Kansannousuilla on tukeva sija puolalaisessa kansallistunteessa.
Kultti maan vapauden puolesta taistelevista puolalaisista on
kukoistanut sukupolvien ajan. Osin tästä syystä myyttitarinat
sankarillisista varsovalaisista, jotka kävivät altavastaajina vastarintaan saksalaisia vastaan, heräsivät eloon jo ennen kansannousun loppua.
Sodan jälkeen hiljaisuus
Heti sodan jälkeen kommunistihallinto kielsi julkisen
keskustelun kansannoususta ja maanalaisen Kotiarmeijan
(Armia Krajowa) osallisuudesta siihen.
Puolalaisesta historiasta useita kirjoja kirjoittaneen
professori Norman Daviesin mukaan sodanjälkeisessä
keskustelussa kommunistisessa Puolassa oli kaksi tabua.
Neuvostoliitosta ei saanut puhua pahaa eikä Varsovan
kansannoususta mitään hyvää.
Maan virallista tiedonvälitystä hallitsi propaganda
siitä, kuinka Neuvostoliitto oli voittanut sodan fasismia
vastaan. Propaganda korosti myös Kotiarmeijan ja Puolan pakolaishallituksen epäonnistumista kansannousun
suunnittelussa ja toteutuksessa.
Vasta vuoden 1989 järjestelmän murtumisen jälkeen
ihmiset pystyivät ensimmäisen kerran avoimesti muistelemaan kansannousua sekä toista maailmansotaa ilman
sensuuria.
Kirjoja 1990-luvulla
Vapautuminen näkyi Daviesin mukaan myös Puolan
kirjallisuudessa. Kansannoususta kertovien julkaisujen
ryntäys 1990-luvulla oli monimuotoinen. Kansannousuun
osallistuneet olivat tulleet eläkeikään, ja he julkaisivat
lukuisia muistelmia, kronikoita ja elämänkertoja.
18 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Kansannousu ei kuitenkaan tuolloin levinnyt laajemmalle maan populaarikulttuuriin.
Professori Mariusz Czubajn mukaan erikoista puolalaisessa populaarikulttuurissa oli se, että vuoden 1989
jälkeen taiteilijat karttoivat kansallisia aiheita, kuten
Varsovan kansannousua.
Tähän oli ainakin kaksi syytä. Kansalliset aiheet aiheuttivat vastenmielisyyttä, koska ne muistuttivat kommunistisen aikakauden ideologisesta populaarikulttuurista.
Toisena syynä Czubaj näkee sen, että sensuurin poistamisen jälkeen historia lakkasi täyttämästä sitä valepuvun
virkaa, joka aikaisemmin oli mahdollistanut nykyhetkestä puhumisen. Kansallisia aiheita käsiteltiin vain pienissä
piireissä.
Muutos toi museon
Tilanne muuttui 2000-luvulle tultaessa. Puolan kansallisen
muistin kertomukset kansannoususta ja kansallisesta
identiteetistä nousivat uuteen kukoistukseen vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen. Puolan liittyminen Euroopan
unioniin kulki käsi kädessä oman identiteetin uudelleentarkastelun kanssa.
Varsovan kansannoususta kertovat narratiivit saavuttivat eräänlaisen huippunsa vuonna 2004, jolloin kansannousun alkamisen kuudettakymmenettä vuosipäivää
Ankkuri ja muut graffitit
Ilmiön popularisoitumisesta kertovat myös kansannoususta kertovat graffitit, joita näkyy Varsovan katukuvassa.
Maalaukset vaihtelevat pienistä ankkureista suuriin seinämaalauksiin.
Suurista töistä mainittakoon graffitit kansannousun
museon sisäpihan eli ns. Vapauden puiston ympäriltä.
Turisti löytää kansannoususta kertovia graffiteja muun
muassa jalkapallojoukkue Polonian stadionin kiertävästä
muurista.
Vaikuttava kansannoususta kertova graffiti on vanhasta
kaupungista Pragan puolelle johtavaan Śląsko-Dąbrowskin siltaan maalattu teos.
Kuva: Satu Kuusranta
Elokuvakin taas
Vuoden ajan on puolalaisessa mediassa kohistu Jan Komasan ohjaamasta elokuvasta Miasto 44 (Kaupunki 44),
joka kertoo kansannousun tapahtumista.
Elokuvan teko on kestänyt viimeiset kahdeksan vuotta. Se on ensimmäinen kansannoususta kertova sitten
Andrzej Wajdan ohjaaman Kanal – kirottujen tie -elokuvan. Ennen varsinaista ensi-iltaa syyskuussa 2014 Miasto
44 näytettiin 15 000 katselijalle Varsovan kansallisstadionilla.
Kansannousun muistaminen ei siis ole enää vain sitä,
että pysähdytään kuuntelemaan hälytyssireeniä elokuun
ensimmäisenä päivänä kello 17.00 tai osallistutaan Varsovan Powązkin sotilashautausmaalla järjestettävään
muistojuhlaan.
Nykypäivänä muistamisen voi toteuttaa osallistumalla
kansannoususta kertovaan paintball-peliin, sarjakuvakilpailuihin tai suosittujen yhtyeiden ulkoilmakonsertteihin.
Uudet popularisoituneet muistamismuodot tuovat ihmisille mahdollisuuksia käsitellä historian tapahtumia ja
näin samalla muokata omaa identiteettiä.
Kulttuuriteokset muistuttavat olemassaolollaan, että
kyse ei ole vain yhdestä päivästä vuodessa.
Kansannousun 70-vuotisjuhla näkyi Varsovan katukuvassa.
Kuva: Kaija Hyvönen-Rajecki
den teksteihin sisältyy runsaasti lainauksia ja parafraaseja
historiallisista lähteistä ja taideteoksista.
Levy saavutti suuren suosion Puolassa, ja yhtye sai
lukuisia palkintoja. Levy oli Puolan toiseksi suurimman
päivälehden Gazeta Wyborczan mukaan ”vuoden tapaus
nro 1” maan musiikkielämässä 2005.
Yhtye sai Puolan valtion hopeisen ansioristin vuonna
2012. Puolan presidentti Bronisław Komorowski myönsi
palkinnon ”yhtyeen meriiteistä Varsovan kansannousun
popularisoinnissa ja muiston vaalimisessa”.
Lao Chen suosion myötä kansannousutekstit levisivät
muihin musiikkilajeihin. Patrioottiset sanoitukset tapahtumista tulevat esiin muun muassa hip hop -yhtye Hemp
Grun 63 dni uchwały (63 kunnian päivää) -kappaleessa tai
WWO:n ja Kapela Czerniakowskan Pierwszy Sierpniassa.
Naismuusikkojen yhteistyölevy Morowe Panny kertoo
kansannousuun osallistuneista naisista.
Kirjoitus perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan
Rockia, graffiteja, sarjakuvia – Varsovan pop-kansannousun representaatiot. Helsingin yliopisto, Maailman
kulttuurien laitos, 2014.
Lähteet:
Czubaj, Mariusz 2005. Pop pod flagą biało-czerwoną.
Nationalities Affairs (Sprawy Narodowościowe), issue:
27/2005, pages:119-129.
Davies, Norman 2003. Rising `44. ”The Battle for Warsaw”. Macmillan, London.
De Bruyn, Dieter 2010. Patriotism of Tomorrow? The
Commemoration and Popularization of the Warsaw
Rising Through Comics. SLOVO, Vol. 22 No. 2 Autumn,
2010, 46‒65.
Lao Che/biografia. http://www.laoche.art.pl/index.php/
biografia.html
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 19
Suomen ja Puolan yhteisistä historiavaiheista kenties merkittävin on
1800-luku, jonka molemmat maat viettivät Venäjän keisarikunnan
yhteydessä. Tsaarin monikansallisessa valtakunnassa saattoivat
suomalaiset ja puolalaiset kohdata toisensa taiteen, kulttuurin ja
kaupankäynnin saralla. Vuonna 1831 kansakunnat joutuivat vastatusten vihollisina taistelukentällä, kun keisarilliseen kaartiin korotettu
suomalainen tarkk’ampujapataljoona lähetettiin kukistamaan Puolan
kansannousua.
HISTORIA
SUOMEN KAARTIN SOTARETKI PUOLAAN 1831
KEISARIN JA ISÄNMAAN PUOLESTA
TEKSTI JUSSI JALONEN
Kaartinpataljoona palasi Helsinkiin riemusaatossa
elokuussa 1832, ja kiitollinen keisari palkitsi suomalaisten
sotilaiden uskollisuuden Pyhän Yrjön kunnialipulla.
Osa Puolan sairaaloihin jätetyistä haavoittuneista suomalaisista selvisi takaisin vasta paljon myöhemmin.
Erityisen mutkikas oli loviisalaisena läkkiseppänä kaartinpataljoonaan pestautuneen Anders Qwickin paluu.
Qwick oli jäänyt vangiksi, mutta onnistunut sodan
pyörteissä pakenemaan Preussin rajan ylitse. Preussin
viranomaiset olivat vanginneet hänet Marienwerderissä
”entisenä puolalaisena sotilaana”. Paikallinen poliisituomari selvitti lopulta asian Venäjän konsulin kanssa
Königsbergissä, ja kovaonninen suomalaissotilas sai palata kotimaahansa.
Suuri osa sotilaista ei palannut koskaan. Kolmesataa
suomalaista jäi Puolan taistelukentille kuolleina ja hieman
yli sata kadonneina. Upseereista kaatui Varsovan valtauksessa tykinkuulan surmaamana Johan Schybergson,
jonka nimi kaiverrettiin Haminan kadettikunnan mustaan, marmoriseen muistotauluun. Miehistön kaatuneet
jäivät vaille vastaavia kunnianosoituksia.
Myötätuntoiset viholliset
Sota ei ollut yksinomaan raaistava kokemus, ja suomalaisten suhteet puolalaiseen viholliseen olivat parhaimmillaan kunnioittavat. Sodan runtelema Puolan maaseutu ja asukkaiden kärsimykset herättivät everstiluutnantti
Lagerborgissa myötätuntoa, ja etenkin puolalaisen ratsuväen taistelukunto puolestaan kunnioitusta. Tunne oli vastavuoroinen, ja
puolalaiset kenraalit, kuten Dezydery
Chłapowski ja Ignacy Kruszewski,
soivat muistelmissaan tunnustusta
suomalaisten tarkk’ampujien lujalle
vastarinnalle Przetyczissa ja Długosiodłossa.
Erityisen kiintoisa on tykistöupseerina palvelleen ruhtinas Stanisław
Jabłonowskin kertomus kohtaamisestaan kahden Dlugosiodłossa vangitun suomalaisen upseerin kanssa. Kyseessä olivat alivänrikki Fabian Spalding
ja vanhemmiten kenraalikuntaan noussut vänrikki
Henrik Lyra, siuntiolaisen kappalaisen poika. Puolalaiset
olivat kutsuneet upseerit päivälliselle ja hämmästelleet,
mikseivät suomalaiset olleet alistettuna kansakuntana
liittyneet heidän rinnalleen taistelussa Venäjää vastaan.
Lyra ja Spalding vastasivat yksikantaan: ”Meidän kotimaamme on pieni, mutta Venäjä on suuri ja aina läsnä.
Olipa se mieluisaa eli ei, teemme velvollisuutemme
loppuun asti.”
Suomalaisten rivisotilaiden kokemuksista Puolassa
on säilynyt vain vähän perimätietoa. Omintakeisena
esimerkkinä voi mainita kaartilaiseksi värväytyneen
Juuso-paimenen kertomuksen. Hän joutui käsikähmään
viikatteesta taotulla keihäällä aseistautuneen puolalaisen sissisotilaan kanssa ja selvisi hädin tuskin hengissä
iskettyään puukon vastustajansa kurkkuun. Vihollisen
surmaaminen kasvoista kasvoihin oli sotaan tottumattomalle miehelle moraalisesti vaikea kokemus. Muistelossaan Juuso kertoi ymmärtäneensä, että puolalainenkin
oli vain taistellut ”uskonnon, vapauden ja isäinmaansa
puolesta”.
Sotavankeudessa suomalaiset tapasivat muitakin
Puolan taistelutantereille saapuneita ulkomaalaisia. Kahden toverinsa kanssa Puolaan vapaaehtoisena lähtenyt
ruotsalainen lääketieteen kandidaatti Sven Jonas Stille
kertoi muistelmissaan Varsovan sairaalassa tapaamistaan
suomalaisista sotavangeista. Ruotsalaisten lääkärien apu
oli tervetullut helpotus eristyksiin jääneille suomalaisille,
ja Stille kumppaneineen pestasi kymenlaaksolaisen
tarkk’ampuja Johan Hjelmin sairaalalähetiksi. Selviytymiskeinon löytäneet suomalaiset suoriutuivat vankeudesta
vailla vahinkoja ja palasivat yksikköönsä venäläisten
vallattua Varsovan.
Kotirintama ja sodan muisto
Puolan-sotaretken aikana Suomi pysyi Venäjälle uskollisena. Muutamien ylioppilaiden kohottama ”Puolan
malja” herätti ärtymystä everstiluutnantti Lagerborgissa,
mutta jäi vaatimattomaksi pikku ilmiöksi.
Suuriruhtinaskunnan hallitsevalle eliitille Puolan-sotaretki oli tulikoe, jossa Suomi todisti uskollisuutensa. Yläluokkaisille perheille, joiden pojat palvelivat kaartissa
upseereina, oli sota silti ahdistava kokemus. Fabian Spaldingin jäätyä vangiksi hänen äitinsä Louise lähetti kirjeen
kenraalikuvernööri Zakrevskille ja pyysi tätä vetoamaan
puolalaisiin poikansa vuoksi. Rivisotilaiden perheet jakoivat samat tunnelmat, mutta heillä oli myös arkisempia
toimeentulon huolia. Kaartinsotilaan vaimon Greta Holmdahlin oli haettava erikseen senaatista asti tukea, johon
hänen tarkk’ampujan puolisona olisi pitänyt olla muutenkin oikeutettu.
Uskollisuus keisarikuntaa kohtaan ei jäänyt vaille palkkiota. Puolassa sotineet upseerit kohosivat sodan jälkeen
suuriruhtinaskunnan valtaapitäväksi ylimystöksi. Eversti
Ramsay päätti uransa jalkaväenkenraalina Venäjän keisarillisessa sotaneuvostossa, ja everstiluutnantti Lagerborg
nimitettiin Oulun läänin maaherraksi.
Huomattava osa tarkk’ampujapataljoonan upseereista kohosi kenraalikuntaan. Muissa kaartinyksiköissä palvelleista suomalaisupseereista sai Casimir
von Kothen nimityksen kenraalikuvernööri Aleksandr Menšikovin adjutantiksi ja Viipurin läänin maaherraksi.
Sotaretkeä muistettiin myös taiteessa.
Kansallisromanttisista maalauksistaan
tuttu Robert Wilhelm Ekman ikuisti
1848 suomenmaalaisessa kaartinrykmentissä taistelleen
Adolf Aminoffin haavoittumisen Tykocinin puolustuksessa. Kirjallisuudessa legendat Puolan-sotaretkestä
jäivät elämään, ja suomalaisten kaartinsotilaiden ohella
huomiota herätti raahelaisen seikkailija August Maximilian Myhrbergin osanotto vihollisuuksiin puolalaisten
riveissä. Eversti Ramsayn veljenpoika, kirjailija Anders
Ramsay kertoi sittemmin, miten lapsuudenystävät Aminoff ja Myhrberg olivat sodan jälkeen kohdanneet
toisensa Esplanadilla Helsingissä ja hämmästyneinä huomanneet taistellensa vastakkaisilla puolilla.
Marraskuun kansannousu ja vuoden 1831 sotaretki
määrittivät kahden Venäjän valtapiiriin joutuneen kansakunnan kohtalon vuosikymmeniksi eteenpäin.
Toisena osapuolena olivat puolalaiset, jotka uskoivat
yleiseurooppalaisten vapausaatteiden soihdunkantajina
toteuttavansa pyhää, edeltäneiltä sukupolvilta perimäänsä
tehtävää kansallisen itsenäisyytensä palauttamiseksi.
Suomalaiset taas uskoivat oman kansallisen etunsa sekä
valtiollisen erityisasemansa säilyttämisen edellyttävän
ehdotonta uskollisuutta Venäjän keisarinistuinta kohtaan.
Tämän uskollisuuden ja oman etunsa nimessä suomalaiset
olivat myös valmiita osallistumaan toisen kansakunnan
itsenäisyystaistelun kukistamiseen. Puolan-sotaretki oli
esimerkki komennuksesta, jonka suomalaiset upseerit ja
sotilaat toteuttivat keisarinsa käskyjä noudattaen, mutta
samalla myös vihollistensa motiivit ymmärtäen.
”USKONNON,
VAPAUDEN JA
ISÄINMAANSA
PUOLESTA.”
Kuva: Luutnantti Adolf Aminoff haavoittuu Tykocinin taistelussa toukokuussa 1831. Robert Wilhelm Ekmanin maalaus, 1848.
Marraskuussa 1830 alkanut kansannousu käynnistyi
puolalaisten kadettiupseerien kapinana, mutta laajeni
nopeasti täysimittaiseksi kansalliseksi vapaussodaksi
Venäjää vastaan. Yleiseurooppalaisen vallankumouksellisen liikehdinnän oloissa Puolan itsenäisyystaistelu oli
tsaarinvallalle vakava uhka, ja keisari Nikolai I päätti
kukistaa kansannousun hinnalla millä hyvänsä.
Tsaarin kokoamaan rankaisuretkikuntaan lukeutui
myös eversti Anders Edvard Ramsayn komentama
Suomen kaarti. Puolan-sotaretki oli ensi kerta Suomen
historiassa, jolloin suomalaiset sotilaat taistelivat omana
kansallisena yksikkönään sekä oman suuriruhtinaskuntansa että Venäjän keisarikunnan lippujen alla.
Tulikaste ja tappiot
Suomen kaarti aloitti marssinsa Puolan taistelukentille
tammikuussa 1831. Kovimmat taistelunsa suomalaiset
tarkk’ampujat kokivat Przetyczin ja Długosiodłon edustalla Masoviassa 16. toukokuuta suojatessaan venäläisten
kaartinjoukkojen perääntymistä.
Suomalaiset kunnostautuivat kenraali Dezydery
20 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Chłapowskin puolalaisten ulaanien rynnäkön torjumisessa. Pataljoonan varakomentaja, everstiluutnantti Robert
Vilhelm Lagerborg mainitsi kirjeissään tyytyväisenä,
kuinka sotilaat olivat taistelleet kuin ”aidot suomalaiset”
voittaen muiden kaartinjoukkojen kunnioituksen. Heihin
ei enää suhtauduttu ”pelkkänä paraatijoukkona”.
Ratkaisevan Ostrołękan taistelun suomalaiset viettivät
reservissä, mutta osallistuivat syksyllä suurhyökkäykseen Varsovaa vastaan. Viimeiset menetyksensä suomalaiset kokivat Rakowiecin ja Szczęśliwicen linnakkeiden
valloituksessa Puolan pääkaupungin lounaislaidalla.
Suomalaissotilaat kärsivät sotaretkensä aikana suhteettomia tappioita: kaksi kolmasosaa pataljoonan vahvuudesta kuoli taistelujen ja kulkutautien seurauksena.
Vakavimmaksi osoittautui kesällä 1831 raivonnut maailmanlaajuinen koleraepidemia.
Elokuun lopulla yli sata suomalaista sotilasta oli
pysyvästi sijoitettuna Białystokin, Ostrołękan, Łomżan,
Łowiczin ja Słońskin kenttäsairaaloihin. Sotilaspastori
Karl Henrik Ingman oli menehtynyt kulkutautiin jo
toukokuussa.
Kirjoittaja on vuoden 1831 sotaretkestä tohtoriksi väitellyt
sotahistorian ja Itä-Euroopan tutkija Tampereen yliopistosta.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 21
Sukua Perussakin
Lähtö Wyszogródista oli onnellinen päätös. Kun natsiSaksa vyöryi Puolaan, alkoi juutalaisten tuhoaminen.
Wyszogród lähes pyyhkiytyi kartalta. Melkein kaikki
Wyszogródiin jääneet juutalaiset tapettiin tai murhattiin
myöhemmin keskitysleireissä.
Näin kävi myös monelle Furmanien suvusta ­niille, jotka
eivät osanneet tai voineet lähteä. Monet sukulaisistani
lähtivät Etelä-Amerikkaan, USA:han tai Etelä-Afrikkaan.
Olin 1977 Israelin Makkabiaadeissa, juutalaisten omissa
olympiakisoissa. Heprealaisten aakkosten mukaisesti
Suomi oli juuri edellä Perua. Seisoessamme ja odottaessamme avajaisia Tel Avivissa, perulainen mies tuli suomalaisten luo ja kysyi: ”Onko täällä yhtään Furmania?”
”Minä olen”, vastasin.
”Upeata”, hän sanoi. ”Isoäitini oli Furman ja kotoisin
Wyszogródista”.
Maailma on pieni jne.
JUDAICA
ISÄNI NEHEMIA ”HEMMY” FURMAN TULI SUOMEEN
KESÄLLÄ 1923. HÄN OLI 4,5-VUOTIAS, KUN HÄNEN
ÄITINSÄ ELKA, VELJENSÄ ZACHARIAS JA TOBIAS
SEKÄ SISKONSA RACHEL LÄHTIVÄT PIENESTÄ
PUOLALAISESTA WYSZOGRÓDIN KYLÄSTÄ
KOHTI HELSINKIÄ.
ARVO YLPPÖ PELASTI
ISÄNI HENGEN
TEKSTI LEIF FURMAN KUVA RAOUL GRÜNSTEIN
Isä Mordechai oli tullut Suomeen kaksi vuotta aiemmin,
sillä hänen siskonsa Ester oli ollut muutaman vuoden
Suomessa ja avioitunut. Sisko kirjoitti veljelleen, että tule
tänne, täällä on parempi olla.
Ester Furman oli mennyt Suomessa naimisiin kappatehtailija Koppel Obstbaumin kanssa. Juutalaiset Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, eivät noihin aikoihin avioituneet ei-juutalaisten kanssa.
Ester ei osannut kuin puolaa ja jiddišiä, hieman venäjää
ja hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Mordechai oli ammatiltaan
räätäli ja tultuaan Suomeen hän saikin töitä Obstbaumilta.
Pois štetlistä
Isoisäni Mordechai kuului melko köyhään juutalaiseen
perheeseen, johon hänen lisäkseen syntyi kymmenen
tytärtä. Useimmat juutalaiset olivat tuolloin Puolassa
köyhiä. Wyszogród oli tavallinen juutalainen kyläpahanen, jossa suurin osa asukkaista oli juutalaisia. Näitä
juutalaisenemmistöisiä kyliä kutsuttiin štetleiksi.
Isoäitini Elka ei osannut lukea eikä kirjoittaa, sillä hän
oli tyypillinen vuosisadan alun juutalainen nainen. Hän
ei saanut minkäänlaista koulutusta vaan hoiti kotia ja
kasvatti lapsia. Hänkin oli syntynyt Wyszogródissa.
22 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Avioliitot olivat lähes aina järjestettyjä.
Varsovan lähistöllä sijaitseva Wyszogród oli ‒ kuten
muutkin itäisen ja keskisen Euroopan paikkakunnat ­
maailmansodan köyhdyttämä ja runtelema. Elossa olevat
pyrkivät lähtemään jos pystyivät.
Vaikka Elka oli luku- ja kirjoitustaidoton, hän järjesti
itselleen ja lapsilleen juna- ja laivaliput Tallinnaan. Sieltä
piti päästä Helsinkiin.
Yllätysapua Tallinnassa
Tallinnassa Furmanien piti nousta Ebba Munch -alukseen.
Mutta kun he tulivat satamaan, oli laiva jo lähtenyt, eikä
seuraavasta yhteydestä ollut mitään tietoa. Vuosi oli siis
1923.
Satamassa Furmanit ihmettelivät ja odottivat jotakin
tapahtuvaksi. Jonkun ajan kuluttua paikalle osui juutalainen mies, joka kysyi, mikä hätänä.
Furmanit kertoivat ja mies vei heidät Rosenberg-nimisen miehen kotiin.
Siellä he saivat olla muutamia päiviä ennen kuin he
pääsivät Ebba Munchin kyytiin. Yhteinen kieli oli jiddiš.
Rosenbergeistä tuli Furmanien ystäviä. Perheet pitivät
yhteyttä useita vuosia tapahtuman jälkeen.
Banaania ja kananmunaa
Pian Helsinkiin saavuttuaan isäni sairastui vakavasti.
Isoäiti Elka ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Hänelle kerrottiin, että Kaivopuistossa on lapsille tarkoitettu sairaala.
Ehkäpä sieltä löytyisi apua.
Elka vei isäni silloiseen Lastenlinnaan. Siellä oli ylilääkärinä Arvo Ylppö, tuleva arkkiatri. Ylppö kiinnostui
isästäni, sillä 1920-luvulla hän eikä kukaan muukaan
sairaalan lääkäreistä osannut aluksi arvioida, mikä isääni
vaivaa.
Isäni kertoi, miten hän makasi heikkona ja nääntyneenä
isojen lamppujen alla kovalla pöydällä. Lääkärit seisoivat
hänen ympärillään Ylppö etunenässä ja ihmettelivät.
Ylppö totesi Elkalle, että pahimmassa tapauksessa poika
kuolee.
Sairaus vei isäni voimat niin, ettei hän enää kyennyt
kävelemään. Hän oli kuin jalaton, joka työnteli itseään
laudalla eteenpäin ja milloin jaksoi käsillään.
Sitten Ylppö keksi, mikä poikaa vaivaa. Hän määräsi
isälleni ruokavalion, joka sisälsi banaanisosetta ja vispattua munanvalkuaista.
Banaani ei ollut 1920-luvulla Suomessa yleinen hedelmä.
”Dieettiä” hän söi sairaalassa kaksi kuukautta. ”Vaikka
se tehoaisikin, voi olla, ettei poika enää kävele”, Ylppö
totesi äidille.
Elka sanoi, ettei hänellä ole varaa maksaa poikansa hoidosta. ”Ei huolta, otan tämän henkilökohtaisena haasteena”, Ylppö vastasi.
Isäni parani ja pääsi Lastenlinnasta. Eikä hän vain kyennyt kävelemään, hän pelasi nuorena miehenä käsi- ja
jalkapalloa sekä keilasi, urheilusta kun oli kovin innostunut.
Perhe asui myöhemmin Eerikinkadulla ja Elkan kantapaikaksi tuli Ekbergin kahvila Bulevardilla. Siellä hän
istui lähes joka päivä.
Kun Elka näki Ylpön kävelevän Bulevardilla, hän muisti
aina kiittää Ylppöä. Tämä ei koskaan ottanut mitään
maksua Furmaneilta isäni hoidosta. ”Mitä pikku Nehemialle kuuluu”, Ylppö vain sanoi ja lähetti terveisiä.
Mikä isääni sitten vaivasi? Kyse oli lasten puutostaudista, jota ei Suomessa tunnettu. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Puolassa ei yksinkertaisesti ollut lääkkeitä
eikä kunnon ruokaa, jolla lasta olisi voinut hoitaa.
Furmanien perheeseen syntyi Helsingissä vielä kaksi
poikaa, Jacob ja Salomon. Kun nuorimmainen Salomon
syntyi 1926, eräs toinen, vakavarainen juutalainen perhe
sanoi, että kyllä he voivat ottaa Salomonin itselleen,
Furmanit kun ovat melko köyhiä.
Elka vain vastasi, ettei Furmaneista koskaan tule niin
köyhiä, etteivätkö he kykenisi hoitamaan omia lapsiaan.
Tieto esi-isistä
Olin vaimoni kanssa autolla Puolassa 2007. Halusin
käydä isäni synnyinkaupungissa. Pääsimme sinne,
yövyimme siellä ja menimme seuraavana päivänä kaupunginkansliaan. Halusimme saada Furmanin perheen
syntymätodistukset, ihan mielenkiinnosta.
Niitä ei löytynyt. Palvelu oli melko huonoa; ehkä kyse
oli kommunikaatio-ongelmista.
Kun tulimme takaisin Suomeen, otin yhteyttä Puolan
Helsingin-suurlähetystöön. Virkailija sanoi vievänsä
asian eteenpäin.
Kesti kolme viikkoa, kun sain silloisen Puolan suurlähettilään Joanna Hofmanin terveisin virkatodistukset,
vieläpä puolan kielellä. Ehkä Wyszogródin päättäjät eivät
voineet kieltäytyä Hofmanin tiedusteluista. Olin todella
kiitollinen.
Isoisäni oli Moszek Mordka, isän sisko Ruchla, veli
Tobias Towje ja isäni Nechemje.
Senkin sain tietää matkallani, ettei Furman ole pelkästään puolanjuutalainen nimi, myös monet kristityt ovat
Furmaneja.
Isäni ei pitänyt etunimestä Nehemia, joksi se Suomessa
muotoutui. Hän halusi itsestään käytettävän kutsumanimeä Hemmy. Sen hän halusi hautakiveensäkin, joten
noudatin hänen toivomustaan.
Nyt poikani Ron on päättänyt antaa esikoispojalleen
nimen isääni kunnioittaen. Pojanpoikani koko nimi on
Dominic Nechemja Furman. Itse ehdotin Hemulia, mutta
se ei mennyt läpi.
Isäni ja Australian serkkuni Sue Nadas, joka on
käynyt vain kerran Suomessa. Kuva: kotialbumi.
Pitkään ei-suomalaisena
Luulin pitkään olleeni Suomen kansalainen syntyessäni
1946. Niin ei ollutkaan, vaikka äitini on suomalainen ja
me kaikki lapset olemme syntyneet Suomessa.
Isäni sai nimittäin Suomen kansalaisuuden vasta 1950,
jolloin nuorempi siskoni syntyi. Siihen asti hän joutui
ei-suomalaisena ilmoittautumaan Valtiollisessa poliisissa
Ratakadulla kerran kuussa. Hän sai aina oleskeluluvan.
Isäni ei jostakin syystä aiemmin halunnut Suomen kansalaisuutta. Tai ei saanut sitä. Ajat olivat toisenlaiset, eikä
kaksoiskansalaisuutta tunnettu.
Ehkä hän oli epäluotettava ulkomaalainen. Hän ei siitä
halunnut juurikaan puhua.
Kirjoittaja on työskennellyt pitkään toimittajana.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 23
Claude Lanzmannin yhdeksäntuntiseen dokumenttielokuvaan Shoah
(1985) ja Karskin muistelmateokseen
vuodelta 1944. Tuloksena on puhuttelevaa, faktan ja fiktion rajoja koettelevaa proosaa, mutta mukana on
myös historiallisten tapahtumien
luetteloinnin makua.
Metakkaa ja syytöksiä ”historian
väärentämisestä” on herättänyt jakso,
jossa näkökulma vaihtuu kolmannesta persoonasta ensimmäiseen ja
tyylilaji tajunnanvirraksi, houreiseksi
sielunripiksi.
Toisaalta Haenelin kirjallisista
kyvyistä on vakuututtu: Jan Karski
voitti Prix du roman Fnac - ja Prix
Interallié -palkinnot.
Olin Krakovassa 1. syyskuuta 2009, kun tuli kuluneeksi
70 vuotta toisen maailmansodan syttymisestä. Vanhassa
kaupungissa muistettiin konsertein, messuin ja kynttiläkulkuein Solidaarisuus-ammattiliittoa ja Puolan Kotiarmeijaa eli Armia Krajowaa.
VANHURSKAS KANSAKUNTIEN JOUKOSSA
TEKSTI JANI SAXELL
Kun sota syttyy, Jan Karski (1914‒
2000) on huoleton 25-vuotias, diplomaatiksi tähtäävä opiskelija. Puolan
armeija tekee intohimoisesta ratsastajasta ratsuväen aliupseerin. Tämä
näkee liikekannallepanossa mahdollisuuden sotilasparaatien pitämiseen
ja Hitlerissä ”naurettavan pikku
fanaatikon”.
Toisin käy. Puolan lentokoneet
tuhotaan kiitoradoilleen, kaupungit
jäävät sotilassaappaan alle. Pakolaiset
ja eksyneet sotilaat täyttävät tiet,
ympärillä on ”valtavia Blitzkriegin
autioittamia lakeuksia”. Vastaan
tulee Puna-armeija, joka on MolotovRibbentropin sopimuksen nojalla
miehittänyt Itä-Puolan.
Neuvostojoukkojen vankina Karski
tekeytyy rivisotilaaksi ja välttää
täpärästi niskalaukauksen Katynin
metsässä. Hän päätyy vankeinvaihdossa saksalaisille, pakenee ja liittyy
vastarintaliikkeeseen, ”salaisen, maanalaisen valtion” riveihin. Hänestä
tulee nimeä, papereita ja olinpaikkaa
sujuvasti vaihtava kuriiri.
Karski luulee nähneenä jo pahimman: saksalaismiehittäjien toimeenpaneman siviilien nälkiinnyttämisen
24 SUOMI–PUOLA 2014–2015
ja puolalaiskoulujen sulkemisen. Jokaista vastarintamiesten surmaamaa
saksalaisupseeria kohti teloitetaan
sata siviiliä.
Sitten Karski tutustuu juutalaisten
kohtaloon Varsovan getossa ja Izbica
Lubelskan kuolemanleirillä. Hän saa
tehtäväkseen kertoa näkemästään
Puolan pakolaishallitukselle Lontoossa, liittoutuneiden johtajille, länsimaiselle lehdistölle ja älymystölle.
Salaisen valtion kuriirin Karskin tie
vie hiihtäen Tatravuorten yli Puolasta
Slovakiaan, polkupyörällä Ranskasta
Espanjaan, jalkapatikalla Pyreneiden
halki. Lopulta hän pääsee kalastusveneen pohjalla brittien hallitsemaan
Gibraltariin – ja pommikoneen kyydissä Lontooseen.
Faktan ja fiktion rajoilla
Ranskalaisen Yannick Haenelin (s.
1967) viides romaani kertoo Karskin
surullisen ja uskomattoman tarinan
vuoroin sisältä ja ulkoa, näkökulmia
ja aikatasoja vaihtaen, kokeellisesti ja
kunnianhimoisesti.
Kirjan alkuosan tyylilaji muistuttaa
puolalaisia dokumenttiromaanin
taitajia: niin ikään toisesta maailman-
sodasta kirjoittavaa Hanna Krallia
(s. 1935), diktatuurien raunioilla
Venäjällä, Afrikassa ja Lähi-idässä
reissannutta Ryszard Kapuścińskia
(1932–2007) ja Bosnian etnisten
puhdistusten kartoittajaa Wojciech
Tochmania (s. 1969).
Hirmuteoista kerrotaan lakonisesti,
yletöntä maalailua tai mässäilyä
välttäen. Haenelin 189-sivuinen teos
kertoo pienin elein sellaista, mihin
joltakulta kuluisi tiiliskiviromaani.
Vastarintaliikkeen koodinimet
syanidikapseleille ovat Virtuti Militari -mitali tai urheuden risti. Niitä
pyydetään, jos on jouduttu Gestapon
vangeiksi. Mikrofilmit kulkevat partahöylien varsissa.
Varsovan geton kaduilla makaa
alastomia ruumiita; hautaaminen
maksaa, puutteesta ja nälästä kärsivät omaiset keräävät vaatteet talteen.
Karski näkee myös kaksi pyöreäkasvoista Hitler-nuorta päiväkävelyllä.
Toinen vetää taskustaan pistoolin ja
ampuu siviilin summamutikassa.
Toveri onnittelee nuorta sankaria
hyvästä laukauksesta.
Kaksi kolmannesta Haenelin kirjasta nojaa tunnettuihin lähteisiin, kuten
Ulkovaltojen armoilla
Haenelin mukaan Puolan pakolaishallitus luki Karskin muistelmat
etukäteen ja painosti tämän sensuroimaan tekstistään turhautumisen,
desilluusion ja epätoivon. Ulkovallat
päättivät jälleen Puolan kohtalosta,
eikä niitä ollut varaa suututtaa.
Romaanihenkilö Karskin Lontoonpäivät loppuvuodesta 1942 ovat
näännyttävää tapaamisten, haastattelujen ja lehdistötilaisuuksien sarjaa.
Hän saa ymmärrystä kulttuurihenkilöiltä, kuten H. G. Wellsiltä ja Arthur
Koestleriltä. Virallinen, Winston
Churchillin Englanti on huomattavasti varautuneempi. Tietoja teollisesta joukkotuhosta ei uskota, haluta
uskoa. Kaukaisen Puolan painoarvo
on sittenkin vähäinen sotaan liittyvien
talousmekanismien ja logististen
ponnistelujen rinnalla.
Sama toistuu heinäkuussa 1943
Washingtonissa, presidentti Franklin
Rooseveltin puheilla. Karskia kehutaan ja kiitellään – eikä tehdä mitään.
Juutalaisten pelastusoperaatio voisi
sekoittaa sotaponnistuksia, vaalit
lähestyvät eikä kukaan ole innostunut ottamaan vastaan satojatuhansia
pakolaisia..
Iso syy lännen penseyteen paljastuu Karskille vähitellen. Teheranin
konferenssissa 1943 on alustavasti
sovittu maista, jotka jäisivät Neuvostoliiton valtapiiriin. Länsivallat eivät
halua astua liittolaisensa Stalinin
varpaille.
Kun Saksa on antautunut, Puolan
vastarintaliike kyyditetään leireille,
jotka on juuri vapautettu juutalaisista.
Kulman takana häämöttävän kylmän
sodan valossa Karskin kohtalossa on
synkkää ironiaa. Hän kiertää Yhdysvaltoja puhumassa kirjastaan, juuri
päättyneestä juutalaisten joukkotuhosta ja Puolan muuttumisesta neuvostovankilaksi. OSS:n, CIA:n edeltäjän, virkailija vahtii, etteivät puheet
mene liian neuvostovastaisiksi.
Presidentti Roosevelt lähettää
edustajansa ottamaan selvää Katynin
tapahtumista. Raportissa päätellään,
että Stalin oli joukkomurhan takana,
se vain lavastettiin natsien tekemäksi. Roosevelt määrää kiusallisen
raportin tuhottavaksi.
Maanpaon alkukirjaimet
New Yorkissa Karski kokee musertuvansa ”amerikkalaisen demokratian
monumentaalisen järkähtämättömyyden”, Vapaudenpatsaan, pilvenpiirtäjien ja Brooklynin sillan jalkoihin. Häntä pidetään pakkomielteisenä
sekopäänä, joka pilaa keskustelukumppaniensa ruokahalun. Jopa
amerikanpuolalaiset kehottavat
häntä kääntämään sivua.
Haenel kuvaa kouraisevasti ihmistä, joka kokee joutuneensa neuvostojoukkojen ja natsien jälkeen salakavalan amerikkalaisen väkivallan
uhriksi: ”Pehmeän upottavaan
väkivaltaan, joka oli tehty sohvista,
pöytää koristavista maljoista, haukotuksista.”
Karskin muistelmiin perustuva
Hollywood-elokuvahanke kariutuu.
Siitä kun puuttuu kunnon rakkaustarina – eikä mies suostu sellaista
sepittämään.
Karski valvoo yöt, pitää pitkiä
istuntoja haamujensa kanssa ja uskoo,
että teloitettujen nimien ääneen
lausuminen on tapa suojata heitä
kuoleman voitolta. Riivattu viestinviejä torkkuu päivisin Broadwayn
elokuvateattereissa – ja ajautuu mykkyyteen, mielen järkkymiseen, kohti
kurjalistoa.
Jos olisin niitä barbaareja, jotka
tekevät alleviivauksia kirjoihin, Jan
Karskin runollinen loppupuoli ei
kynänjäljiltä säästyisi. Lauseet ovat
tummaa proosarunoa, kauneudessaan ja lohduttomuudessaan sakraaleja ilman Jumalaa
”Arvoitukset, joiden armoilla olen
viettänyt nämä vuodet, jatkavat
olemassaoloaan ilman minua, ehkä
ilman ketään (…) on epäilemättä
mahdotonta tehdä surutyötä kansanmurhasta, aivan kuten toisella tasolla
on mahdotonta tehdä surutyötä
Jumalasta tai Hänen poissaolostaan.”
Tie ulos mykkyydestäkin löytyy.
Karski samastuu Franz Kafkan teoksiin ja huomaa kantavansa samoja
”maanpaon alkukirjaimia” kuin
Joseph K. Hän käy Keskuspuiston
laidalla, Frick Collectionissa ihastelemassa Rembrandtin maalausta Puolalainen ratsumies. Sen aristokraattinen hymy henkii kuninkuutta, ”(…)
jolla ei ole maata eikä valtaa mutta
joka tekee ihmisestä vapaan.”
Jaloilleen päästyään Karski tekee
pitkän päivätyön Georgetownin
yliopistossa Itä-Euroopan tuntijana ja
suurvaltapolitiikan kriitikkona. Viisikymppisenä hän rakastuu tulevaan
vaimoonsa, tanssija Pola Nirenskaan,
jonka koko perhe on tuhoutunut
holokaustissa.
”Polan yksinäisyys vetosi minuun,
se, miten yksinäisyys puhui hänessä.
Vain yksinäisyys on rakkauden arvoista, ja kun rakastaa toista ihmistä, rakkaus kohdistuu siihen, mikä
hänessä on kaikkein yksinäisintä.”
”Katolinen juutalainen” Karski nimitettiin vuonna 1982 Vanhurskaaksi
kansakuntien joukossa. Teologinen
käsite viittasi alkuaan oikeamielisiin
ei-juutalaisiin. Toisen maailmansodan jälkeen Israelissa on julistettu
Vanhurskaiksi erityisesti niitä, jotka
pelastivat juutalaisia natsien vainoilta, kuten tehtailija Oskar Schindler.
Haenelin kirja on analyysi suurvaltapolitiikan raadollisuudesta,
pönötyksestä vapaa kunnianosoitus
Karskille ja Puolan vastarintaliikkeelle. Ranskassa suosittua kirjaa ei ole
meillä juuri noteerattu. Mutta onhan
aikamme jankarskeillakin, Slavenka
Drakulićilla ja Anna Politkovskajalla, ollut edessä kivinen tie. Usein
heitä on uskottu vasta, kun on liian
myöhäistä.
Kirjoittaja on kirjailija, jonka viimeisin
teos on Itä-Eurooppa -teemainen
Sotilasrajan unet (WSOY 2014).
Kirjoitus on aiemmin julkaistu
Kiiltomato.net -blogissa.
Yannick Haenel: Jan Karski
Kääntäjä: Kirsi Kinnunen, Like 2010
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 25
Nuoren puolalaisen kirjallisuuden ehdoton tähtinimi on
Dorota Masłowska, jonka voi nähdä ilmentävän
markkinatalouden tuomaa muutosta Puolan kirjallisessa
elämässä ja kirjailijoiden asemassa.
DOROTA MASŁOWSKA –
TULEVA NOBELISTI?
Między nami dobrze jest,
kansi Marcin Nowak.
(Lampa i Iskra Boża, 2009)
Paw królowej,
kansi Maciej Sieńczyk.
(Lampa i Iskra Boża, 2005)
TEKSTI PÄIVI PALOPOSKI
Dorota Masłowska näytteli itse miliisiä romaanistaan Wojna polsko-ruska
pod flagą biało-czerwoną tehdyssä Xavery Żóławskin ohjaamassa samannimisessä elokuvassa. Elokuvajuliste: Maria Strzelecka.
Kirjallisuudella oli perinteisesti ylevä rooli osana kansallista taistelua aina jakoajoista kommunismin vuosiin.
Kirjallisuus oli poliittisen opposition tärkeimpiä kanavia
ja kirjailijat sen esitaistelijoita ja suunnannäyttäjiä.
Masłowskan esikoisteoksen ympärillä kohisseen mediamylläkän myötä julkiseen keskusteluun nousi kirjallisuuden ja kulttuurin sekä markkinoiden suhde. Kirja sai valtavan mediahuomion – syynä tekijän nuoruus sekä kirjan
skandaalinomainen sisältö ja kieli.
Masłowska nähtiin paljolti markkinatalouden tuotteena.
Lukijat eivätkä kaikki kriitikotkaan ymmärtäneet, mutta
julkisuuden vuoksi menekki on valtava. Kirjallisuudesta
oli tullut kulutus- ja viihdekulttuurin osa-alue ja kirjasta
tavara tavaroiden joukossa. Menestyksen merkeiksi nousivat kirjallisuuden ulkopuoliset asiat – etenkin kirjailijan
näkyvyys mediassa.
Masłowska toi puolalaiseen nykykirjallisuuteen uutta
potkua, kun monet muutkin nuoret kirjailijat saivat esikoisteoksiaan julki kustantamojen etsiessä uusia masłowskoja.
Kukaan ei kuitenkaan kyennyt samaan kuin Masłowska.
Sota pikkukaupungissa
Masłowska ponnahti kuuluisuuteen vuonna 2002 romaanillaan Wojna polsko-ruska pod flagą biało-czerwoną (Puolalais-venäläinen sota punavalkoisen lipun alla). Hän kirjoitti sen 19-vuotiaana valmistautuessaan ylioppilaskirjoituksiin. Romaani sai useita kirjallisuuspalkintoja, ja siitä
tehtiin myös elokuva.
Wojna on juoneton, minä-muotoinen monologi päähenkilön elämästä ja seksisuhteista viiden eri tytön kanssa
parin päivän aikana. Tämän Trainspottingin puolalaisen
version – henkilöt ovat suurimman osan aikaa huumeiden
vaikutuksen alaisina – tapahtumat sijoittuvat Puolan pohjoisosaan pikkukaupunkiin, jonka olosuhteet Gdanskin
lähellä Wejherowon pikkukaupungissa syntynyt ja kasvanut Masłowska hyvin tunsi. Henkilöt ovat suurten
26 SUOMI–PUOLA 2014–2015
kerrostalolähiöiden näköalattomia nuoria, jotka elävät
bileistä toisiin, huumeiden ja seksin huuruisessa maailmassa.
Jostain tulee huhu, että on käynnissä ”sota”: ”venäläiset”
kaupustelijat, ”ryssät”, ovat tulleet kaupunkiin kilpailemaan paikallisten kanssa. Kaikki puhuvat tästä sodasta,
vaikka kukaan ei oikein tiedä, missä sitä käydään tai mitä
se tarkoittaa. Venäläiset edustivat puolalaisille vihollista
ja jotain huonompaa. Puolalaiset tunsivat selkeää kult-
Marcin Nowakin kuvitusta kirjassa Między nami dobrze jest. (Lampa i
Iskra Boża, 2009)
tuurista ylemmyyttä suhteessa ”ryssiin”, mutta 1989
jälkeen idän rikas ja uhkaava mafioso oli alakulttuurin
edustajille kiehtova ja vaikuttava.
Masłowskan toinen romaani, hiphopin rytmissä ja riimissä kirjoitettu Paw królowej (Kuningattaren riikinkukko)
ilmestyi 2004, ja sillä hän osoitti, että ei ole pelkkä tähdenlento. Arvostetuimmalla puolalaisella kirjallisuuspalkinnolla Nikellä palkittu teos on myrkyllinen kuvaus varsovalaisesta ”kulttuurieliitistä”, joka pyörittää median ja
showbisneksen kyynistä ja moraalitonta maailmaa.
Väkevää teatteria
Näytelmässä Dwoje biednych Rumunów mówiących po polsku
(Kaksi puolaa puhuvaa köyhää romanialaista, 2006) mies
ja nainen ovat olleet huumeiden kyllästämissä juhlissa,
joissa rikas nuoriso juhlii teemalla ”kurjuus, rotat ja taudit”. Juhlien jälkeen – krapulaisina, rahattomina, eksyksissä – he esittävät romanialaisia yrittäen saada kyydin
Varsovaan.
Sitä mukaa kun pää selviää, kasvaa ahdistus: Mies,
näyttelijä, haluaa kiireesti takaisin omaan maailmaansa
kuvaamaan tv-sarjaa, jossa esittää pappia. Nainen, yksinhuoltaja-grillimyyjä, taas huomaa unohtaneensa hakea
lapsen tarhasta ja panneensa kuukauden elatusmaksun
menemään. Hän tajuaa yhä selvemmin, että palaa elämäänsä, jossa ”romanialainen” on hän itse.
Mies pelkää putoamista ”parempien” puolelta ja alkaa
nöyryyttää naista. Lopulta on jäljellä vain yksi romanialainen: kuollut nainen, jonka miehen käytös on ajanut
itsemurhaan. Näytelmä on ”komedia jolla on traaginen
loppu”.
Vuonna 2008 ilmestyi näytelmä Między nami dobrze jest
(Kyllä meidän täällä keskenämme kelpaa), joka vieraili
varsovalaisen TR-teatterin esittämänä 2010 Helsingin juhlaviikoilla. Näytelmässä perheen kolme eri sukupolven
naista elää omissa maailmoissaan, jotka eivät kohtaa.
Isoäiti muistelee koko ajan sotaa, äiti elää värikkäiden
lehtien ja mainoksien tyrkyttämää todellisuutta, tytär metallin alakulttuuria. Heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes
kieltä: isoäiti puhuu kaunista sivistynyttä vanhanaikaista
puolaa, äiti taas mainosten ja kulutuksen kieltä, tyttö
opettelee uusia sanoja netistä.
Keitä olemme?
2012 ilmestyi romaani Kochanie, zabiłam nasze koty (Rakas,
tapoin kissamme), jonka tapahtumat on sijoitettu amerikkalaiseen suurkaupunkiin. Se leikittelee läntisen massakulttuurin kliseillä.
Tänä vuonna Maslowska debytoi esikoiskirjansa hengessä levyntekijänä nimellä Mister D. julkaisten albumin
Społeczeństwo jest niemiłe (Yhteiskunta ei ole mukava)
sekä lastenkirjailijana kirjoittamalla aikuisille ja lapsille
suunnatun runomuotoisen teoksen Jak zostałam wiedźmą
(Miten minusta tuli noita) lapsia ahmivasta noidasta.
Masłowskan teosten teemat ovat keskeisiä koko puolalaisessa nykykirjallisuudessa: identiteetin tarkastelu,
suhde menneisyyteen sekä suhde nykypäivän todellisuuteen. Masłowska pohtii paljon puolalaisuutta mutta myös
erilaisia sukupuolisia ja etnisiä identiteettejä.
Hän kyselee myös, miten tulla toimeen oman historian
kanssa. Między nami dobrze jest -näytelmästä käy hyvin
ilmi toisen maailmansodan traumaattinen vaikutus. Se
on ollut yksi puolalaisen kansallisen identiteetin peruspilareita, mutta tyttärentyttärelle se ei enää sanokaan
mitään! Sosialistinen Puolakin edustaa tälle sukupolvelle
jotakin, josta korkeintaan ammennetaan muotivaikutteita
tai sisustusideoita.
Dorota Masłowska kuuluu sukupolveen, joka eli varhaislapsuuden sosialistisen Puolan sotatilan jälkeisessä
harmaudessa ja ankeudessa ja vietti teinivuotensa ja
aikuisuutensa alun Puolan III tasavallassa nousevan
markkinatalouden säälimättömyydessä. Hän kuvaa sitä
puolalaisen yhteiskunnan osaa, joka eri syistä jäi markkinatalouden tuoman taloudellisen menestyksen ulkopuolelle ja joka ei näe demokratian tuoneen mitään hyvää.
Masłowska tutkii myös globaalin media- ja viihdeteollisuuden valheellista ja pinnallista maailmaa ja sen vaikutusta ihmisiin, miten nämä mainosten syöttämien kuvien
ja vaatimusten ristipaineessa kadottavat identiteettinsä.
Onko enää mitään, mikä puolalaisia yhdistäisi? kyselee
Masłowska. Hän onnistuu luomaan kuvan maailmasta,
jossa ihmisten kommunikointi on vain yhteyksistään
repäistyjen iskulauseiden vaihtoa.
Masłowskan tekniikkana on rakentaa omaa kieltä yhdistämällä erilaisia kieliä, esimerkiksi median ja intellektuellien kieltä ja slangeja. Hän lainaa popkulttuurista,
politiikasta, lehdistä, televisiosta ja Internetistä, irrottaa
yhteydestään, mukailee, parodioi, leikittelee, rikkoo
kielen normeja.
Taloudellisessa mielessä Masłowska ei ole kyennyt
toistamaan esikoiskirjansa menestystä, mutta kirjallisesti
hän on lunastanut paikkansa nuoren polven ykkösenä.
Hän on ykkönen etenkin kritiikin silmissä, mutta myös
lukijoiden keskuudessa: Wojna polsko-ruska pod flagą białoczerwoną on noussut kulttikirjaksi.
Päivälehden leikkimielisessä kyselyssä, kenellä puolalaiskirjailijoista on mahdollisuuksia Nobelin kirjallisuuspalkintoon 2040, kirjallisuudentuntijoista koostuva raati
valitsi yksimielisesti Masłowskan!
Kirjoittaja on
puolalaisen
kirjallisuuden
suomentaja
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 27
GRAAFIKKO KARI PIIPON PUOLA-SUHTEET OVAT
PITKÄAIKAISET JA VAHVAT. VIERAILUT OVAT
LIITTYNEET JULISTEISIIN JO KOHTA 50 VUOTTA.
MUUT YHTEYDET PUOLAN TODELLISUUTEEN OVAT
JÄÄNEET VÄHÄISEMMIKSI.
MINUN
PUOLANI
TEKSTI MERJA ÅKERLIND KUVAT KARI PIIPPO
JULISTEET LIIMASIVAT
KARI PIIPON KIINNI
PUOLAAN
Piippo luonnehtii ensi vierailuaan
käänteentekeväksi. Hän osallistui
Taideteollisen oppilaitoksen ”atskilaisten” opintomatkalle Varsovaan
1967.
– Katukuva oli harmaa, mutta toisaalta kuin taidegalleria julistetorneineen
ja -tauluineen. Kulttuuri- ja sirkusjulisteet lähenivät vapaata kuvataidetta. Tajusin, että juuri tällaista
julistetaiteen pitää olla: rohkeaa ja
omintakeista.
– Puolan kulttuuriorganisaatiot
antoivat tuolloin taiteilijalle täyden
vapauden. Nimekkäimmät tekijät
kilpailivat keskenään tilauksista, ja
hävinneillekin maksettiin palkkio.
Lehtitilaus kansien takia
Kari Piippo tilasi kotiin palattuaan
Projekt-taidelehden sekä Polenin eli
kulttuuripainotteisen ”propagandalehden” ruotsinkielisen version.
– Polen kannatti hankkia pelkkien
kansien takia. Niitä suunnittelivat
Puolan julistetaiteen tähdet.
– Upeita kuvituksia oli myös satukirjoissa ja äänilevyjen kansissa. Kaupassa ostelin tämän, tämän ja tämän
ja kuuntelin levyt vasta kotona. Koskaan ei tarvinnut pettyä.
Vähitellen Piippo oppi tuntemaan
monet Puolan julistetaiteen kulta-ajan
keskeiset tekijät: Henryk Tomaszewski,
Roman Cieślewicz, Waldemar
Świerzy…
­ – Jan Lenicakin vaikutti vielä tuolloin Puolassa. Jan Młodożeniecin
kanssa ystävystyin niin, että minulla
on kotona useita hänen originaalejaan.
28 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Władysław Hasiorin galleria Zakopanessa,
tarjosi jännittävät puitteet Piipon teatterijulisteille.
Viikonloppuja Varsovassa
Suurin osa Kari Piipon Puolanmatkoista on ollut viikonloppupiipahduksia Varsovaan kesän alkupuolella, kahden vuoden välein.
Hän on osallistunut Varsovan julistebiennalen avajaisiin joka kerta
vuodesta 1978 lähtien. Kerran, 1990luvun alussa Piippo työskenteli kansainvälisessä juryssä.
Jo alkuvuosina Piippo oppi tuntemaan Varsovan taideakatemian
opettajakuntaa. Silloiset assistentit
ovat edenneet urallaan, osa professoreiksi, mutta tapaamiset sujuvat kuin
sukulaisten kesken.
Oma draamatulkinta
Piipon leipälajina olivat pitkään
teatterijulisteet. Niidenkin suunnitteluun hän sai virikkeitä Puolasta.
Persoonallisuus ja luottamus katsojan
oivalluskykyyn olivat parasta oppia
nuorelle graafikolle.
– Alkuaikoina seurasin harjoitusvaihetta. Sitten havaitsin, että metrin
korkuisen paperin täyttäminen vaatii
ihan eri ilmaisua kuin näyttämö ja
ryhdyin tekemään draamoista omia
tulkintojani.
Teatterijulisteet yhdistävät Piipon
Suomi-Puola Yhdistysten Liittoon.
Hän laati julisteet Mikkelin teatterille
myös silloin, kun taloa johti edesmennyt puheenjohtaja Markku
Kontro.
Ystävineen miehet perustivat Suomi–Puola-yhdistyksen Mikkeliin. Sen
kautta syntyi muuan jännittävä uusi
yhteys.
– Majoitimme kotonamme jo iäkkään arkkitehdin Jan Piprekin,
Varsovan kuninkaanlinnan uudelleen rakentamisen ja restauroinnin
suunnittelijan. Hän kutsui 1987
Markun, vaimoni Paulan ja minut
kahdeksi vuorokaudeksi Nieborówin
palatsiin, jonka tiloja annettiin taiteilijoitten käyttöön.
– Edelleen muistan, miten Piprek
ojensi uunituoreen kirjansa Alvar
Aallosta upean linnan hämärässä
salissa. Kuin ohimennen Piprek toi
esille Puolan pitkän kulttuuriperinnön. Kirjahyllyä osoittaen hän mainitsi isänsä, puolankielen professorin,
laatineen tietosanakirjasarjan.
Piippo ja Piechura peräkkäin
Ensimmäisen näyttelynsä Puolassa
Piippo piti Varsovan lehdistöklubilla
1987.
Mielipuolen päiväkirja -juliste toi
myöhemmin Piipolle voiton Rzeszówin
julistekilpailusta – ja taas mahdollisuuden yksityisnäyttelyyn.
Łódźissa Piippo piti yhteisnäyttelyn
Tadeusz Piechuran kanssa 1990-luvun
taitteessa. Yhteys ja ystävyys olivat
syntyneet yllättävällä tavalla.
– Tiesimme toisemme nimeltä, koska
olimme aina peräkkäin aakkosellisissa näyttelyluetteloissa. Eräänä
päivänä puolalainen ystävämme
Mikkelistä soitti ja kysyi, voisivatko
he tulla Piechuran kanssa kylään
tunnin kuluttua!
Erikoisimpana kokemuksenaan
Piippo muistaa esittäytymisen
kuvanveistäjä Władysław Hasiorin
yksityisgalleriassa Zakopanessa.
– Hasior oli outo surrealisti, jonka
kanssa ei oikein löytynyt yhteistä
kieltä. Avajaisten päätteeksi hän ilmoitti antavansa naisille `erikoisteetä´,
emmekä pystyneet enää sen jälkeen
kävelemään takaisin hotellille.
Seuraava yhteisnäyttely saattaa
toteutua Stasysin eli liettualaispuolalaisen mestarin Stasys Eidrigevičiuksen kanssa. Siitä oli puhetta
miesten tavatessa julisteasioissa
Turkissa.
In Memoriam. Kari Piippo kutsuttiin yhtenä kansainvälisenä nimenä
suunnittelemaan muistojuliste Waldemar Świerzylle (1931–­2014),
yhdelle puolalaisen julistetaiteen suurista mestareista.
Uutta nousua?
Puolalaiset julistetaiteilijat ovat pari
vuosikymmentä saaneet totuttautua
suomalaisille tuttuun tilanteeseen.
Kulttuuripuolelta tulee enää muutama tilaus vuodessa, kun parhaimmillaan niitä saattoi olla yksi viikossa.
– Puolan kaupalliset julisteet eivät
ole mitenkään omaleimaisia. Katukuva on entistä värikkäämpi, mutta
julisteet eivät enää inspiroi, harmittelee Piippo.
Puolalaiset eivät ole enää aikoihin
rohmunneet palkintoja julistekilpailuissa. Merkkiä paluusta huipulle antoi se, että Lahden julistetriennalessa
2014 palkittiin parhaasta ympäristöjulisteesta Agnieszka Dajczak,
Piipolle uusi tuttavuus.
Myös Varsovan julistebiennalen
pääpalkinto meni Puolaan, Wiesław
Rosochalle, monesti aiemminkin
palkitulle taiteilijalle.
Kari Piippo ja Waldemar Świerzy Varsovassa
2008. Świerzyn näyttelyn teemana oli ”Jazz,
Mafia ja Las Vegas.”
”Upeita kuvituksia oli
myös satukirjoissa ja
äänilevyjen kansissa...
...Koskaan ei tarvinnut
pettyä.”
KARI PIIPPO
- Syntynyt 1945 Lappajärvellä.
- Päätti jo 10-vuotiaana ryhtyä taiteilijaksi, valmistui
Taideteollisesta oppilaitoksesta 1967.
- Freelancer 1960-luvun lopulta, oma studio 1987­.
- Aikakauslehti- ja kirjakuvituksia, postimerkkejä ja logoja.
- Suunnitellut noin 200 julistetta: tilaustöitä sekä omakustanteina kantaa ottavia julisteita.
- Yksityisnäyttelyitä ympäri maailmaa.
- Opettajana sekä Suomessa että Kiinassa ja Japanissa.
- Vuoden graafikko 1990, Platinahuippu 1993, lisäksi neljä
Kultahuippua (Grafia).
- Pro Finlandia -mitali 2011.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 29
LAHTI JA VARSOVA EIVÄT ENÄÄ VUOROTTELE
TEKSTI MERJA ÅKERLIND
Lahti järjesti julistebiennalen vuorovuosin Varsovan
kanssa vuodesta 1975 lähtien. Tradition katkaisi
Lahden tapahtuman muuttuminen triennaleksi.
Katselmukset osuivat 2014 pitkälti päällekkäin.
Muutos ei välttämättä haittaa kumpaakaan, arvoi Lahden triennalen
alla kotimaisen juryn puheenjohtaja, graafikko Pekka Loiri.
– Muilta mantereilta, kuten Japanista ja Amerikasta, tulevien taiteilijoitten on helppo ottaa matkaohjelmaansa molemmat julistejuhlat,
kun ne osuivat päällekkäin joka kuudes vuosi.
Sekä Varsovan että Lahden julistetapahtumat ovat pitäneet hyvin
pintansa, vaikka uusia julistekatselmuksia syntyy koko ajan lisää.
Lahteen ilmoitettiin noin 2 400 julistetta. Varsovaan tarjottiin yli
3 800:ta työtä. Niistä vain 23 tuli Suomesta.
Lahden triennalen ympäristösarjan voitti viereisellä Lintu julisteellaan (2013) puolalainen
Agnieszka Dajczak. Vuonna 1979 syntynyt taiteilija on saanut koulutuksensa Szczecinissä,
missä hän asuu meren rannalla.
1A 1B 1C
1D
BRAT ŁATA/SEURAMIES
BIAŁY KRUK/HARVINAISUUS
DZIKI LOKATOR/ASUNNONVALTAAJA
DOZGONNY WIELBICIEL/USKOLLINEN IHAILIJA
2A
2B
2C
2D
GRUBA RYBA/ISO KALA
KAWALER ORDERU/KUNNIAMERKKI
KRÓL PRZESTWORZY/MAAILMANVALTIAS
LEW SALONOWY/SALONKILEIJONA
3A
3B
3C
3D MISTRZ CEREMONII/SEREMONIAMESTARI
MATKA NATURA/LUONTOÄITI
NAŁOGOWY PALACZ/HIMOTUPAKOITSIJA
NIEBIESKI PTAK/TYHJÄNTOIMITTAJA
4A
4B
4C
4D
ODWIECZNY WRÓG/PERIVIHOLLINEN
STARA MAŁPA/SENKIN APINA
SERWUS NERWUS/HERMOKIMPPU
SŁOMIANA WDOWA/KESÄLESKI
5A
5B
5C
5D
SZALONY KOLEKCJONER/HULLU KERÄILIJÄ
TWARDY ZAWODNIK/KOVA JÄTKÄ
NAJLEPSZY PRZYJACIEL/PARAS YSTÄVÄ
WOLNY STRZELEC/FREELANCER
Witold Gottesman The Book of Characters – harjoitustyö, Zygmunt Januszewskin kuvitusstudio, Varsovan taideakatemia, 2010. Taipumuksia terävyyteen
| Varsovan taideakatemian kuvitusstudion oppilastöiden näyttely 2013/2014 | Järjestäjät: Puolan suurlähetystö, SPYL sekä Helsingin ja Lahden
Suomi–Puola-yhdistykset www.witekgottesman.com
30 SUOMI–PUOLA 2014–2015
PUOLAN EXLIBRISKESKUS ON
KRAK VA
EX
LIBRIS
TEKSTI RAJMUND ASZKOWSKI
Hyvin usein ystäväni maailmalta kyselevät: ”Miltä exlibrisharrastus
Puolassa näyttää”? Minusta tilanne vaikuttaa aivan samalta kuin
muualla, eli perusongelma on nuorten harrastajien vähyys. Kokeneet
keräilijät eivät ehkä ole pitäneet huolta seuraajien kasvattamisesta.
Kuusinen, Inge Löök, Väinö Mäkelä,
Osmo Nissinen, Vilho Nokelainen,
Osmo ”Omppu” Omenamäki, Hannu
Paalasmaa, Ilmari Paananen, Jorma
Piironen, Kari Ripatti, Erkki
Tuominen, Pekka Törmä, Pertti
Vuorela ja Toivo Vuorela.
Suomalaisia exlibristaiteilijoita on
nähty Puolassa kovin vähän verrattuna esimerkiksi siihen, miten menestyksekkäästi Suomi isännöi alan kansainvälisen liiton kongressia 2012.
Puolassa on paljon exlibristen harrastajia, mutta loppujen lopuksi vain
harva matkustaa Suomeen. Käsillä
onkin aika, jolloin Pohjois-Euroopan
kollegoiden tulisi tuoda aikaansaannoksiaan useammin esille Puolassa.
Esimerkiksi Andrzej Znamirowski
järjestäisi mielellään suomalaisten
yksityisnäyttelyitä exlibrisgalleriassaan Krakovassa.
Puolalaiset voivat kuitenkin ylpeillä
lähes 500-vuotisella kirjanomistajamerkkien perinteellä. Ensimmäinen
varta vasten hankittu puolalainen
exlibris syntyi Krakovassa 1516.
Nykyisinkin keskeinen exlibriskeskus Puolassa on Krakova. Kaupungissa on exlibristoiminnasta huolehtinut lähes neljännesvuosisadan
ajan Andrzej Znamirowski. Paitsi
kokoamalla ja yhdistämällä ­– valitettavasti edelleen hajanaisen­Puolan
exlibrisliikkeen – hän on organisoinut noin 270 kirjanomistajamerkkien
näyttelyä.
Podgórzen kaupunginosan kulttuuritalolla Krakovassa esiteltiin 2014
exlibriksin muun muassa tammikuun kansannousua 1863 ja pyhää
Johannes Paavali II:ta. Vuoden 2015
näyttelyteemoja ovat esimerkiksi
Tadeusz Kościuszko, vuoret ja historiallinen maaseutuarkkitehtuuri.
Tapaaminen ja näyttelyitä
Znamirowskin luokse kerääntyvät
vuosittain tammikuussa exlibrisharrastajat Puolan kaukaisimmista
kolkista saakka. Solmitaan uusia
ystävyyssuhteita, syntyy uusia tuttavuuksia taiteilijoiden ja keräilijöiden
välillä. Lisäksi järjestetään työpajoja
tai vaihtotapahtumia.
Esimerkiksi tammikuussa 2013
Marcin Cziomer, keskipolveen kuuluva eturivin taiteilija, sekä Karina
Kopczyńska-Janiszewska esittelivät
graafisin menetelmin syntynyttä exlibristaidettaan, syväpainovedoksia.
He käyttävät pleksiä ja opettivat
muutkin kaivertamaan tälle erityismateriaalille. Kahden tunnin aikana
syntyi osanottajien yhteinen kollektiivityö muoville.
Säännöllisistä exlibris-katselmuksista tunnetaan Krakovan lisäksi
esimerkiksi Gliwice, Varsova ja
Oleśnica. Malborkissa on järjestetty
jo 24 kertaa kansainvälinen modernien exlibristen biennale, jollainen on
vuorossa jälleen 2015.
Ostrów Wielkopolskin kansainvälinen biennale yhdistää pienois-
Marcin Cziomer 2011
grafiikan ja exlibrikset. Tapahtuma
järjestettiin 15. kerran syyskuussa
2014, ja esillä oli 580 työtä eri puolilta
maailmaa. Ykköspalkinnon nappasi
virolaistaiteilija Lembit Lõhmus.
Puolan exlibrisnäyttelyissä on
esitelty kaikkiaan satojen tekijöitten
töitä. Jokainen näyttely tuottaa paitsi
muistiin jääneitä elämyksiä myös
erinomaisia luetteloita, jotka esittelevät kaikki valitut työt riippumatta
tekniikasta.
Parhaiten ovat viime aikoina menestyneet modernit valmistusmenetelmät, jotka mahdollistavat suuret
vedosmäärät.
Suomi paremmin esille
Vuosien varrella on Krakovan näyttelyihin osallistunut yhteensä noin
1 750 taiteilijaa Puolasta ja 46 muusta
maista.
Suomesta ovat ottaneet osaa ainakin
exlibristaiteilijat Simo Hannula,
Helmiriitta Honkanen, Raimo
Kanerva,Tapani Kiippa, Kullervo
Killinen, Mirjam Kinos, Jorma
Karina Kopczynska-Janiszewska 2012
Lisätietoja: [email protected] ja
http://dkpodgorze.krakow.pl.
Juttu perustuu Rajmund Aszkowskin
käsikirjoitukseen, jota ovat suomentaneet
ja muokanneet Hannu Saraluoto ja Merja
Åkerlind.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 31
tilauksia ja täten elantoa ihan toisella
tavalla kuin perinteinen exlibris,
selittää Tauno Piiroinen.
Kaupallisuus on vahvistanut erotiikan asemaa puolalaisten exlibristen
aiheena. Esimerkiksi Ostrów Wielkopolskissa viimeksi palkitut työt edustivat enimmäkseen tätä suuntausta,
joka on muotia monissa muissakin
maissa. Suomessa on oltu vanhoillisempia.
PUOLALAINEN JA SUOMALAINEN EXLIBRISKULTTUURI OVAT PERINTEILTÄÄN ERILAISET,
LUONNEHTII TAUNO PIIROINEN, EXLIBRIS
ABOENSIS -YHDISTYKSEN PUHEENJOHTAJA
NAANTALISTA.
5.
EX
LIBRIS
NÄYTTELY
SUOMEEN
1.
2.
3.
4.
7.
8.
1. Joanna Budzyńska-Sycz 2014
Exlibris Aboensis on ensimmäistä
kertaa tuottanut Suomeen laajan
kokoelman puolalaista exlibristaidetta. Näyttely aloittaa kierroksensa
maaliskuussa 2015 Lahdesta.
Piiroinen tekee kunniaa puolalaisille
sanomalla, että näitten exlibrishistoria
on komeampi ja pidempi.
– Mutta meillä Suomessa on yhdistystoiminta parempaa. Puolassa ei
edes ole yhdistystä, vaan taiteilijat
sopivat tulevista tapaamisista keskinäisissä kokoontumisissaan. Omaa
lehteä ei ole, kun taas Suomessa molemmilla valtakunnallisilla yhdistyksillä on omansa.
Kansainvälisessä liitossa on Puolasta jäsenenä vain Malborkin museo,
kansainvälisen biennalen järjestäjä.
Siksi maailmankongresseissa näkee
vain muutamia puolalaisia. Harrastajien kansainväliset kontaktit perustuvat ensisijaisesti kirjeenvaihtoon.
Eroottista minigrafiikkaa
Suomalaiset ovat perinteisesti
pitäneet kiinni siitä, että exlibris on
pienikokoinen kirjanomistajamerkki.
Puolalaiset ovat Tauno Piiroisen
mukaan lähempänä nykysuuntausta,
jossa exlibris lähenee minigrafiikkaa.
Puolassa saatetaan exlibrikseksi kutsua jopa A4-kokoista työtä, josta toki
voi painattaa kirjaan sopivan käyttöexlibriksen.
– Keräily on harrastuksessa vahva
juonne. Minigrafiikka tuo taiteilijoille
32 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Eturivin taiteilijoita
Näyttelyä varten on Suomeen saatu
noin 500 työn kokoelma, josta Exlibris Aboensiksen näyttelykuraattori
Ulpu Kavanti valitsee mukaan noin
150.
Näyttelyn vanhimmat puolalaiset
exlibrikset ovat 1900-luvun alusta.
Uusimmat tehtiin tietokoneella 2014.
Taiteilijanimet ovat Puolan exlibrismaailman huippua. Yksittäisiä töitä
on omistettu muun muassa Lech
Wałęsalle.
6.
2.
Zbigniew Osenkowski 2003
3.
Małgorzata Wyka 2013
4.
Bożena Pilarczyk 2012
5.
Marzanna Mucha 2010
6.
Joanna Budzyńska 2012
7.
Marcin Cziomir 2011
8.
Roman Mucha 2006
EXLIBRIKSIÄ PUOLASTA
Avajaispäivä 5.3.2015 klo 17.30
suomentaja Tapani Kärkkäinen
esittelee Puolan kirjallisuuden
nykytilaa.
Paikka: Lahden pääkirjasto
Kirkkokatu 31
15140 Lahti
Päättäjäispäivänä 30.3.2015
Tauno Piiroinen kertoo Puolan
exlibriksistä (paikka avoin).
Näyttely tulee myös Helsinkiin,
Seinäjoelle ja Turkuun.
Lisätietoja:
suomi-puola.net tai www.exl.fi
Järjestäjä:
Exlibris Aboensis ja
paikalliset Puola-yhdistykset
EXLIBRIKSEN MONET
MERKITYKSET
KAIJA HYVÖNEN-RAJECKI
Puolalaisista exlibrisistä puhuttiin jo keväällä 2014 Kallio kukkii -tapahtumassa. Helsingin Suomi–Puola-yhdistys oli kutsunut luennoitsijaksi
puheenjohtaja Tauno Piiroisen. Kallion kirjaston kupolisalissa pidetty
tilaisuus pysäytti kuulijoiksi ohikulkijoitakin.
Ensimmäiset exlibrikset Euroopassa olivat kirjojen päälikansiin tehtyjä,
ja niissä oli aatelissuvun tai kirkollisen ylimystön vaakuna tai monogrammi. Näiden superexlibristen tarkoitus oli osoittaa ”kirja on minun”
ja estää varkauksia; olivathan kirjat muutama sata vuotta sitten tosi
arvokkaita.
Myöhemmin exlibris sai hyötynäkökulman lisäksi muita merkityksiä.
Omistajan nimen lisäksi merkin kuva-aiheesta voi välittyä ammatti,
harrastus, luonteenpiirre, jopa pahe.
Kun exlibriksen omistaja liittää merkin kirjaan, viestittää se ulkopuolisille lukuelämyksestä ”Tämä kirja on minulle merkityksellinen.”
Piiroinen kehui Malborkin viime biennaalien tehneen lähtemättömän
vaikutuksen. Mieleen jäivät upeat näyttelyluettelot, huippuasiantuntijat
ja puolalaisten ylittämätön vieraanvaraisuus.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 33
Puolalainen Anna Matyska väitteli Tampereella
ELÄMÄÄ
KAHDESSA KOTIMAASSA
Millaista on elämä, kun on oikeastaan kaksi kotimaata
ja elämä jakautuu niiden välille? Kaikki Suomeen muuttaneet puolalaiset eivät pidä itseään maastamuuttajina,
vaikka olisivat asuneet täällä vuosikausia. He eivät koskaan katso lähteneensä Puolasta – ainakaan lopullisesti.
TEKSTI OUTI AALTONEN
Tampereen yliopistoon väitöskirjan aiheesta tehnyt,
Łódźista Suomeen muuttanut yhteiskuntatieteiden tohtori
Anna Matyska tuntee myös omakohtaisesti aiheensa,
elämän kahdessa kotimaassa ja kahden kotimaan välillä.
– Haastattelin lähes sataa Suomessa asuvaa puolalaista,
yhteensä 40 perhettä: vanhempia ja heidän lapsiaan. Olen
keskittynyt nimenomaan haastateltavieni harjoittamaan
yhteydenpitoon ja sen merkitykseen, en niinkään siihen,
miksi tai miten he ovat päätyneet Suomeen, sanoo
Matyska.
Anna Matyska poikansa kanssa, kuva Anna Matyskan kotialbumista.
Maahanmuuttajan identiteetti
Maasta toiseen muuttaminen tai kahdessa maassa asuminen voi käytännössä merkitä hyvin henkilökohtaista
tulkintaa omasta elämäntilanteesta, ei pelkkiä asiakirjoja
tai siirtymistä paikasta toiseen. Onko muutossa kyse
pikemminkin fyysisestä sijainnista vai mielentilasta?
– Kaikki Suomeen muuttaneet puolalaiset eivät tee
muuttoilmoitusta Puolassa tai edes luovu asunnostaan
tai ajattele itseään maastamuuttajina.
– Useat käyvät Puolassa pari kertaa vuodessa ja toiset
kerran parissa vuodessa.
– Jotkut eivät pidä juuri mitään yhteyttä entiseen kotimaahansa, sanoo Matyska. Joissakin tapauksissa syy on
34 SUOMI–PUOLA 2014–2015
luonnollinen: perhe on alun alkuaankin ollut pieni tai
sukulaiset ovat kuolleet.
Yhteydenpito saattaa muuttua elämäntilanteiden myötä
myös niin, että yhteyksiä Puolaan aletaan pitää aiempaa
tiiviimmin. Tyypillisenä esimerkkinä on vaihe, jossa perheen lapset lähtevät opiskelemaan Puolaan tai Suomessa
pitkään asuneet puolalaiset ystävät tai tuttavat muuttavat
takaisin Puolaan.
– Hieman paradoksaaliseltahan se kuulostaa, että
ystävä- ja tuttavapiiri Puolassa laajenee Suomen kautta,
miettii Matyska.
Yhteydenpitoa Puolaan edistävät niin ikään edulliset liikenneyhteydet, nimenomaan halpalentoyhtiöt. Gdanskiin voi helposti
lähteä vaikkapa vain viikonloppumatkalle – tällainen ajatuskin oli
monille aiemmin aika vieras.
Taloudellista tukea
Kuinka yleistä nykyisin on taloudellinen tuki ja rahan lähettäminen sukulaisille Puolaan?
– Aikoinaan taloudellisen avun
lähettäminen sukulaisille Puolaan oli tavallista, mutta ei enää.
Tyypillisimmin rahaa lähettävät
Suomessa väliaikaisesti työskentelevät keikkatyöläiset, joiden
perhe, vaimo ja lapset asuvat
Puolassa. Toinen tavallinen tilanne
on rahan lähettäminen tiettyyn
tarpeeseen, kuten ikääntyneiden vanhempien hoivaan,
heidän lääkehoitonsa ja asumisensa kustannuksiin, luonnehtii Matyska.
– Puolassa vallitsee mielikuva, että Lännessä asuviin
sukulaisiin saatetaan suhtautua kuin aikoinaan varakkaisiin Amerikan-täteihin ja -enoihin, joilta odotetaan
taloudellista apua. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä
käsitystä. Näin oli kommunismin aikoihin ja kylläkin
erään haastateltavani tapauksessa: pienellä paikkakunnalla asuvat sukulaiset odottavat saavansa taloudellista
tukea Suomesta.
– Monet sukulaiset Puolassa tosin saattavat ehdottomasti kieltää tarvitsevansa minkäänlaista taloudellista
apua. Lahjojen saaminen sen sijaan on hyväksyttävämpää.
Vähävarainen sukulainen voi lahjan saatuaankin säilyttää
omanarvontuntonsa ja taloudellisen omavaraisuutensa.
– Elintasoerot Suomen ja Puolan välillä ovat kaventuneet merkittävästi ja jopa hävinneet ­ainakin jos vertaa
tilannetta nyky-Puolan suurkaupunkeihin, kuten Varsovaan, Poznańiin ja Krakovaan. Valikoima kaupoissa on
itse asiassa nykyisin Puolassa suurempi kuin Suomessa,
sanoo Matyska.
Aviomiehet ja televalvonta
Yhteydenpito on nykyisin vaivattomampaa kuin koskaan,
kun viestintävälineet kulkevat taskussa ja yhteydenpito
on lähes tulkoon ilmaista.
– Yhteydenpito on nykyisin hyvin vaivatonta matkapuhelinten ja internetin välityksellä, varsinkin jos vertaamme kommunismin aikoihin. Aina 1990-luvun alkuun
asti Puolan puhelinverkko oli Euroopan harvimpia;
ainoastaan Albaniassa oli vähemmän puhelimia. Puheluja valvottiin ja kirjeenvaihtoa sensuroitiin. Nykyviestinnän helppous ei tosin välttämättä korreloi sen kanssa,
miten taajaan ja miten läheisiä suhteita käytännössä
pidetään yllä.
–­Ja valitettavasti telekommunikaatiolla on myös varjopuolensa. Jotkut Suomessa keikkaa tekevien puolalaismiesten vaimoista kertoivat, että heidän miehensä vaativat,
että vaimo on joka päivä iltakymmeneltä tavoitettavissa
kotoa skypen äärestä. Vaimot kokevat sen tiukkana valvontana tekemisilleen ja myöntävätkin, että eivät aina
vastaa kaikkiin aviomiehen puheluihin. Olen myös
kuullut 150 päivittäisestä tekstiviestistä yhteydenpidon
ennätyksenä, naurahtaa Matyska.
Mikä yllätti?
Kymmenien tutkimushaastattelujen jälkeen: millaisia
olivat odottamattomimmat tulokset työn edetessä?
– Olen hämmästynyt siitä, miten tiivistä yhteydenpitoa
Puolaan jotkut haastateltavistani ovat onnistuneet
pitämään vuosikymmentenkin ajan ja miten tärkeää
yhteydenpito heille edelleen on, selvittää Matyska. Jotkut
pitävät myös aktiivisesti huolta ikääntyneistä vanhemmistaan.
– Monet toisen sukupolven puolalaiset Suomessa osaavat
todella hyvin äidinkieltään puolaa ja heidän tunnesiteensä Puolaan ovat vahvat, vaikka he eivät olisi siellä
koskaan asuneetkaan. Olen saanut hämmästyä myös
siitä, miten monet suomalaisista puolisoista osaavat
jonkin verran puolaa ja miten myönteisesti he suhtautuvat jälkikasvunsa yhteydenpitoon toisen vanhemman
kotimaahan. Joissain tapauksissa nimenomaan suomalainen vanhempi piti tärkeänä lasten puolan kielen taitoa
suomalaisessa ympäristössä, kertoo Matyska.
Järvet Suomen bonus
Matyska on asunut Suomessa jo lähes kymmenen
vuotta ja perustanut perheen Tampereen Hervantaan. Perheeseen syntyi poika keväällä 2014.
Mikä Suomessa tuntuu hyvältä ja mitkä ovat
Matyskan suosikkipaikkoja kotikaupungissa?
– Olen kiinnittynyt vahvasti Tampereeseen
ja sen järvimaisemiin. Suosikkipaikkojani ovat
Pispala ja Pyynikki, missä käyn mielelläni
kävelyretkillä.
– Ajattelen näiden maisemien vastaavan
minulle paikkoja, joissa vietän lomaa Puolassa käydessäni. Järvet ovat minulle Suomessa asumiseen liittyvä bonus, sillä olen
kotoisin Łódźista, jossa ei ole järviä. Äitinikin
tulee Suomeen erityisen mielellään kesäisin,
sillä täällä pääsee päivittäin uimaan. Hänellä
nousevat mieleen lapsuusmuistot, kun hän lapsena asui
järven lähistöllä, kertoo Matyska.
Ajatuksia omaan elämään
– Aiheeni on saanut minut tarkkailemaan omaakin
elämääni tutkimusteni kautta. Havaitsen monia yhtymäkohtia ja uskon, että tämän teeman ansiosta minun on
helpompi hyväksyä asioita. Tiedän, millaisia haasteita on
luvassa vaikkapa pienen poikani kasvatuksessa: identiteetin luominen, kielen omaksuminen ja yhteydenpito
Puolaan. Tiedän kuitenkin senkin, että suhteet eri maassa
asuviin isovanhempiin voivat kehittyä hyvin vahvoiksi
ja että lapsen kielitaitokin voi olla oikein hyvä. Se tosin
vaatii työtä ja vaivannäköä minulta ja perheeltäni, arvioi
Matyska.
Matyskan tulevatkin tutkimukset sivuavat elämää
kahdessa maassa, joskin hieman eri näkökulmasta,
yhteiskunnallisen luokan kokemuksesta. Matyska on
mukana kolmivuotisessa hankkeessa, jossa haastatellaan
puolalaisia, jotka tulevat väliaikaisesti työhön Pohjoismaihin. Kenttätutkimusta Matyska tekee Suomen, Norjan
ja Tanskan lisäksi Puolassa.
Ystäväpiiri Puolassa
laajenee Suomen
kautta.
Anna Matyskan väitöskirja
Transnational families in the making:
the Polish experience of living between
Poland and Finland during and after the
Cold War
(Transnationaalisen perheen rakentuminen
arjessa: Puolalainen kokemus ylirajaisesta
elämästä Suomen ja Puolan välillä kylmän
sodan aikana ja sen jälkeen)
Tampereen yliopisto 2014
Väitöskirjan tilausosoite:
Verkkokirjakauppa Granum, http//granum.fi
S-posti:
[email protected]
WANDA, TOMEK JA TONI
– toisen polven puolalaiset
Sanotaan, että kieli on portti
toisen maan kulttuuriin. Laulun
avulla portti avautuu, toteaa
Varsovan Suomi-seuran suomen
kurssien lehtori Jukka Kiljunen.
HAASTATTELUT PÄIVI EROLA
Wanda Dubiel, Tomek Valtonen ja Toni Hyyryläinen
ovat varttuneet suomalais-puolalaisessa perheympäristössä. Millaiset ovat heidän siteensä isän
tai äidin kotimaahan? Mitä Puola merkitsee heille?
Entä suomalaisuus? Millaista on kahdessa kulttuurissa kasvaminen?
TEKSTI PÄIVI EROLA
KUVA JUKKA KILJUNEN
Toni
Hyyryläinen, 38
Wanda
Dubiel, 39
Tomek
Valtonen, 34
Kotoisin Mikkelistä. Muusikko, jazzaktivisti-isä kotoisin
Varsovasta, äiti Mikkelistä. Etunimi perua tädiltä, jonka
saksalaismiehittäjät ampuivat toisessa maailmansodassa.
Valmistunut Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi. Pitkään
Kansallisteatterissa. Tunnettu myös tv-ohjelmista ja elokuvista. Nyt freelancer. Intohimoinen ratsastaja. Lemmikkikoirat whippettejä.
Parasta puolalaisuudessa. Puolalaisuuden nollasta kolmeensataan -vaihde on todella nopea. Temperamenttia
ei tarvitse näytellä, se on. Kyky kokea tunteita, syvästi ja
näkyvästi.
Parasta suomalaisuudessa on organisointikyky. Se, mikä
sovitaan myös tehdään ja aikataulussa.
Minulle Puola merkitsee kykyä nousta maasta ylös aina
uudelleen ja uudelleen. Tarunhohtoinen paikka, jossa
olen valitettavasti käynyt niin harvoin, että se on onnistunut myös pysymään sellaisena.
Puolan kieli on käsittämätöntä.
Puolalaiset perinteet. Isän tekemä bigos ja jokajouluinen
perinne chrzan. Se tehdään piparjuurista ja asiaankuuluvasti raastetaan talvipakkasella parvekkeella, sukelluslasit päässä.
Siteeni Puolaan on Varsovassa asuva velipuoli.
Kahdessa kulttuurissa kasvaminen. Valitettavasti olen
viettänyt elämäni lähes täysin Suomessa ja kasvanut
suomalaiseen kulttuuriin. Vasta aikuisiällä olen osannut
tunnistaa luonteeni ja temperamenttini poikkeavuuden
puolalaisuudeksi tutustumalla paremmin velipuoleeni
ja tapaamalla muita puolalaisia, joissa tunnistan samankaltaisuutta. Olen oppinut hyväksymään ja nauttimaan
erilaisuudesta paitsi itsessäni, myös muissa.
36 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Kotoisin Helsingistä. Äiti, Puolan matkailun uranuurtaja
oli syntyisin Świnoujściesta, isä Helsingistä. Vaimo
Agnieszka Hrubieszówista. Kauppatieteiden maisteri.
Työskentelee Sanoma-konsernissa. Puolan tunnetuimpia
suomalaisia, koska esiintyi 2000-luvulla pitkään Puolan
television suositun EU-keskusteluohjelman panelistina.
Kysytty juontaja Puolassa, jossa häät olivat seurapiiritapaus. Harrastaa urheilua, mikäli lapset Malvina ja
Patrik jättävät vapaa-aikaa.
Parasta puolalaisuudessa on arvomaailma. Ihmis- ja perhekeskeisyys, yksilöllisyys, sydämellisyys, moraalikäsitys,
rohkeus ja ennakkoluulottomuus.
Syntynyt Piotrków Trybunalskissa, josta äiti kotoisin.
Isä suomalainen. Muutti varhaislapsuudessa perheineen
Kiteelle. Voittanut pesäpallossa Kiteen Pallon riveissä
kolme Suomen mestaruutta. Vaihdettuaan jääkiekkoon
edusti Suomea nuorisomaajoukkueissa. Alle 20-vuotiaiden
MM-kultamitali. Pelannut ammattilaisjääkiekkoilijana
Ilveksessä, Plymouth Whalersissa, Södertäljessä ja pitkään Jokereissa. Yhteensä 35 maaottelua. Jokereiden
riveissä Suomen mestaruus 2002, lisäksi kolme SMhopeaa. Jääkiekkoseura Vaasa-Sportin päävalmentaja.
Parasta puolalaisuudessa on spontaanius, värikkyys ja
vieraanvaraisuus.
Parasta suomalaisuudessa on seesteinen elämäntapa ja
arjen turvallisuus.
Minulle Puola merkitsee sukulaisia ja tiiviitä yhteyksiä
heihin. Olen syntynyt Puolassa, jossa asuin nelivuotiaaksi
asti. Puolet suvusta asuu Puolassa, joten käyn siellä säännöllisesti.
Puolan kieli on hanskassa. Olen kaksikielinen. Jos puolan kieli onkin hieman ruosteessa, se vetreytyy nopeasti
Puolassa.
Puolalaiset perinteet Suomessa ovat vähäisiä. Vaimoni
on suomalainen, joten kolmilapsisen perheemme elämään
eivät kuulu puolalaiset perinteet.
Kahdessa kulttuurissa kasvaminen on kaksikielisyyden
ja kahden erilaisen kulttuurin kautta antanut minulle
paljon.
Parasta suomalaisuudessa on juhannussauna hämyisen
järven rannalla.
Minulle Puola on toinen kotimaani. Se on ollut minulle
aina läsnä, muokannut maailmankuvaani ja tehnyt
minusta sellaisen kuin olen.
Puolan kieli on sydämeni kieli.
Puolalaisten perinteet. Kaikki juhla- ja arkiperinteet ovat
minulle tärkeitä. Yritän vaalia perinteitä, koska niillä on
valtava voima, vaikka se vaatiikin viitseliäisyyttä – yksilö
ilman perinteitä on kuin holtittomasti ajelehtiva ontto
puukappale.
KISSAT
HIIPIVÄT
LAULAEN
– Laululyriikalla voi esitellä suomalaista
kulttuuria, kansanperinnettä ja jopa historiaa.
Yhteiskuntahistoriaan johdattaa hyvin vaikkapa Isontalon Antti.
Seuran musiikkiryhmä Skradające się Koty
eli Hiipivät Kissat perustettiin keväällä 2014,
koska moni oppilaista harrasti musiikkia.
Perusohjelmistossa on paljon kansanlauluja.
Tosin suomalaisen tangon maailmakaan ei ole
Hiipiville Kissoille vieras, kuten Unto Monosen Satumaa.
Ryhmä laulaa tietenkin vain suomeksi. Laulujen aihepiireihin tutustutaan puolantamalla
sanoja.
Kissaryhmän vetämät musiikkitilaisuudet
ovat hyvä keino saada jäseniä koolle ja
innostaa muita mukaan seuratoimintaan.
Kokoontumisista tiedotetaan Suomi-seuran
Facebook-sivulla.
Siteet Puolaan ovat hyvin voimakkaat, vaikka asun
Suomessa. Eri elämänvaiheissa – lapsuus, opiskelu, työ
– kosketuspinta on muuttunut, mutta siteet ovat säilyneet
vahvoina. Tästä suuri kiitos kuuluu äidilleni, joka kasvatti
meidät lapset kahteen kulttuuriin.
Kahdessa kulttuurissa kasvaminen. Joskus tuntuu, että
se tuo enemmän murheita kuin onnea, koska lyhyestä
maantieteellisestä välimatkasta huolimatta Suomi ja
Puola ovat kulttuurisesti erittäin kaukana toisistaan.
Rikkauden ja mahdollisuuksien vastapainona on henkinen
Jaakobin paini, jolta ei voi välttyä, kun toimii tulkkina
kahden eri maailman välillä.
Lehden ilmestyessä joulu on jo kulman takana, joten
Wesołych Świąt Bożego Narodzenia! Viettäkää joulu
koko perheen kanssa yhdessä ja kutsukaa mukaan myös
ns. sukulaiset. Muistakaa valmistella vähintään kaksitoista ruokalajia aattopöytään.
Hiipivät Kissat Tiernapoikien kimpussa. Selin Suomi-seuran
rahastonhoitaja Michał Toporowski, vas. hallituksen
jäsen Emilia Kondracka, Mateusz Krystosiak, pääsihteeri Małgorzata Jędrysik, Szymon Kondracki.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 37
PUOLAN KURSSILTA INTOA OPISKELUUN JA BISNEKSIIN
Varsovan yliopiston kansainvälinen puolan kurssi avaa hyvin
sekä kieltä että maata, sanovat kesän 2014 SPYL-stipendiaatit.
Po prostu -kurssi on ottanut tehtäväkseen
tarjota mahdollisuuden tarttua käytännönläheisellä otteella Puolaan ja puolaan,
yhden suuren eurooppalaisen kielialueen
kieleen ja kulttuuriin. Kirjallinen materiaali
tehtävineen ja äänitteineen tuokin peruskielitaidon jokaisen ulottuville.
Jyväskyläläistä Julius Juutistenahoa, 25, vetivät puoleensa erityisesti Varsovan eläintarhan virtahevot. Hän
kävi vapaa-aikana kuvaamassa lempieläintensä puuhia
kolmasti, mutta aikaa jäi myös kaverien tapailuun sekä
junamatkoihin viikonloppuisin.
Lahtelainen Kirsi Backholm viehättyi Varsovaan niin,
että haaveilee hankkivansa sieltä asunnon joskus tulevaisuudessa.
TEKSTI OUTI AALTONEN
MUTKATONTA JATKOA
SUORAAN PUOLAKSI
PO PROSTU 2
Puola on entistä suositumpi matkailumaa, eivätkä puolaa
puhuvat naapurit, työ- ja opiskelukaverit, miniä- ja vävykandidaatit enää ole harvinaisuus. Heidi Hämäläinen
ja Malgorzata Haba-Rantamo tekevät palveluksen meille
kaikille, jotka olemme kiinnostuneet puolan kielestä ja
maan kulttuurista.
Kun on alkuun päästy, jatketaan siitä vaan – suoraan
puolaksi. Po prostu -kurssikokonaisuuden jälkeen opiskelija selviytyy jo monenmoisista tilanteista matkoilla ja
keskusteluista puolalaisten tuttujen kanssa.
Harjoituksia kotiinkin
Po prostu kannustaa kommunikointiin ja tarjoaa luontevia ilmaisuja ja sattuvia sanontoja viestintätilanteisiin.
Harjoituksia on runsaasti. Kaikkea ei varmaankaan ehditä käydä läpi oppitunneilla, mutta sittenpä riittää materiaalia omatoimiseen harjoitteluun. Itsenäinen harjoittelu
on hyvin mahdollista, sillä tehtävien vastaukset löytyvät
kirjan takaosasta, mikä on plussa kielen oppikirjalle.
Harjoituskirjamateriaalin mukanaolo samoissa kansissa
on perusteltua: näin oppikirjassa on mukana kaikki, mitä
tarvitaan. Lisämaksullisen äänite tosin on tuntuva lisähankinta opintoihin, joskin varmasti hyödyllinen.
Tunnetko äänihuulten värähtelyn?
Kieliopintoihin kuuluu tarpeellisena osana minikokoinen
kielioppi, jossa kukin teema on puristettu yhdelle sivulle
ja visualisoitu. Se on melkoinen tehtävä vaikkapa puolan
substantiivien kaikkien seitsemän sijamuodon päätehtävien selvittämiseen.
Perusteellisempaa tietoutta kaipaaville kirja tarjoaa vinkkejä verkkosivustoista, esimerkkinä puolan ääntämys ja
kansainvälinen foneettinen aakkosto IPA. Kirjan yksinkertaisuuteen pyrkivä kielellinen ilmaisu ei kuitenkaan
taida avautua ilman teoreettisia pohjatietoja kielitieteestä
ja fonetiikasta. ”Puolan konsonantit ovat joko soinnillisia
ja soinnittomia sen mukaan, värähtelevätkö äänihuulet
konsonanttia äännettäessä.”
Teoksen taitto on yleisilmeeltään melkoisen väljä. Sivuille
mahtuisikin lisää visuaalista ainesta, valokuvia, piirroksia ja grafiikkaa. Hyvin kiinnostavia ovat valokuvat ja lyhyet esittelyt tunnetuista kulttuurin, kuten kirjallisuuden
ja elokuvataiteen, edustajista. Ne luovat sisältöön aitoa
tunnelmaa. Opintojen tässä vaiheessa mukaan kaipaisi
mielellään lisääkin maantuntemukseen, alueiden matkailullisiin erityispiirteisiin ja perinteisiin liittyvää tietoutta.
Oczywiście po polsku!
Heidi Mäkäläinen ja Małgorzata Haba-Rantamo:
Po prostu 2
Finn Lectura, 2014, 336 s.
38 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Hälläväliä viehättää
Julius Juutistenaholle Puola ja sen kulttuuri olivat tulleet
hieman tutuiksi jo kotona Tampereella sekä kahdella
matkalla.
– Vuoden 2011 matkan jälkeen innostuin Puolan monimuotoisuudesta ja päätin tulla jonakin päivänä Puolaan
uudestaan.
Kirsi Backholm sai ensikosketuksensa puolalaisuuteen
reilut kymmenen vuotta sitten.
– Silloin tulivat ensimmäiset vuokratyömieheni Puolasta Suomen metalliteollisuuteen. Pikku hiljaa vuosien varrella alkoi työmiesten kautta hieman raottua puolalaisten
elämänmeno, johon ainakin täällä Suomessa kuuluivat
tärkeinä elementteinä sosiaalisuus ja illanvietot.
– Kun työmarkkinat alkoivat hiljentyä vuoden 2010
tienoilla, aloin miettiä, mitä muuta siellä Puolassa voisi
puuhailla.
Backholm teki ensimmäisen Puolan-matkansa Sopotin
hiekkarannoille 2005. Myöhemmin hän on kiertänyt maata
myös omalla autolla.
– Pidän puolalaisesta elämänmenosta, ihmisistä ja
ruoasta. Minua viehättää Puolan hälläväliä-tyyli; siellä
ei tarvitse pipon kiristää. Jos kadussa on reikä, niin mitä
sitten, mene sivusta ohi.
”Nollasta sataan”
Kirsi Backholm opiskeli jo Lahdessa vuoden Koulutuskeskus Salpauksen Puolan kielen ja kulttuurin kurssilla.
Jerzy Zywuszczakin opeilla hän selvisi Polonicumin
alkutesteissä tasoryhmään viisi, kun taas Julius kuului
aloittelijoihin.
– Uutta tietoa tuli niin paljon, etten mitenkään pystynyt
sisäistämään kaikkea, mutta pääsin kuitenkin sisälle puolan kieleen, ja kurssin loppukoe meni yllättävän hyvin.
Huomasin oppivani puolaa paremmin käytännön tilanteitten kautta kuin vain kerratessani saamiani monisteita,
kertoo Juutistenaho.
Kirsi Backholm kertoo alun vierähtäneen nopeasti ja
oppituntien fiilisten vaihdelleen ”kauhun, itkun ja ilon
tasapainon välillä”.
– Sana sanalta, lause lauseelta aloin pikku hiljaa ymmärtää, mitä puolaksi opettava lehtori puhui. Onneksi olin
hankkinut puolasta netin puhelimeeni ja sain tunnilla
käännettyä osan sanoista heti suomeksi. Illat menivät kotona kuitenkin puoleenyöhön ja ylikin läksyjä tehdessä.
– Viimeisellä viikolla puhetta alkoi yhtäkkiä tulla jostakin ja pystyin osallistumaan keskusteluun. Opinnot voisi
kiteyttää yhteen lauseeseen: puolan kieli nollasta sataan
yhdessä kuukaudessa.
Päätösjuhlaan harjoiteltiin poloneesi. Julius Juutistenaho
valkoisessa paidassa.
Naistenvaatteiden tuontia
Julius Juutistenaho kehuu matkaa antoisaksi kokemukseksi historianopiskelijalle, sillä se antoi mahdollisuuden
tutustua syvällisemmin Puolan ja Euroopan historiaan.
Bonuksena tuli uuden kielen opiskelu sekä paljon ystäviä
ja kokemuksia.
Kirsi Backholm suunnittelee nyt kokopäiväistä maahantuontia. Hän on nimittäin pari vuotta tuonut Puolasta
Suomeen naistenvaatteita, aloittaen ­oman työnsä ohella.
– Olen aina ihaillut puolattaria ja heidän tyyliänsä. Olin
jo kesällä 2013 töissä puolalaisessa isossa vaatetukussa
tutustuakseni valmistajiin ja työtapoihin Puolassa.
Stipendikertomuksista toimittanut Merja Åkerlind
Kirsi Backholm żurekin kimpussa.
PUOLAN ENERGIASOLMUJA
Puolan talouskasvu on viime vuosina
ollut nopeimpia Euroopan Unionissa.
Samaan aikaan ilmastonmuutoksen
uhka on tehnyt energian tuottamisesta
entistä polttavamman kysymyksen.
Energia on kavunnut yleisen mielenkiinnon kohteeksi ja energiaohjelmia
laaditaan entistä tiuhempaan.
Puolassa sähköntuotanto ja lämmitys on perinteisesti hoidettu polttamalla kivihiiltä ja ruskohiiltä. Hiilettömään energiatalouteen pyrkivässä
Euroopassa Puola on joutunut muitakin vaikeampaan tilanteeseen. Lisäksi
Ukrainan kriisi kasvattaa energian
omavaraisuuden merkitystä.
HIILTÄ JA KAASUA, UUSIUTUVIA
ENERGIALÄHTEITÄ JA YDINVOIMAA
TEKSTI HARRI TUOMISTO
KUVALÄHDE FORTUM
Fortum on yksi lämpösektorin johtavista yrityksistä Puolassa. Kuvassa
Fortumin Częstochowan kaukolämpövoimalaitos. Kuva: Fortum
Hiili
Kivihiili on ollut teollistumisen alkuajoista lähtien Puolan
energiahuollon perusta. Viime vuosikymmeninä hiilestä
on kuitenkin tullut mutkikas ongelma.
Perinteisesti Puola on ollut suuri hyvälaatuisen kivihiilen tuottaja ja viejä. Ruskohiiltä louhitaan lähinnä paikalliseen käyttöön. Sosialistisessa taloudessa hiilen tuotanto
oli erityisasemassa, koska sen varaan perustettiin pitkälti
oma energiahuolto.
Puolan sähköenergiasta tuotetaan yhä yli 90 % hiilellä.
Myös teollisuus käyttää runsaat määrät kivihiiltä prosessilämmön tuottamiseen. Kaikesta energiankäytöstä
fossiiliset polttoaineet ovat myös reilusti yli 90 %, kun
liikennekin hoituu öljyn varassa.
Poliittisten muutosten jälkeen hiilen tuotantokustannukset ovat paisuneet. Maanalainen kaivostoiminta ei
pysty kilpailemaan maailmanmarkkinoilla, jossa hintataso noudattelee avolouhosten kulurakennetta.
Ruskohiiltä käytetään paikallisissa voimalaitoksissa,
vaikka sen käyttö on lähiympäristön kannalta hankalaa.
Łódźista etelään Bełchatowissa toimii Euroopan suurin
ruskohiilivoimala, joka saa polttoaineensa viereisestä
avolouhoksesta. Suuren kiviainepitoisuuden vuoksi ruskohiiltä ei kannata kuljettaa etäälle louhoksesta. Lisäksi
syntyvä suuri kuonamäärä palautetaan takaisin avolouhokseen.
Tiukat tavoitteet hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi edellyttävät hiilen käytön vähentämistä. Tähän tuo
erityistä pontta sekin, että valtaosa hiilivoimaloista on
vanhentumassa ja ne on joka tapauksessa uusittava.
Kaikki mahdolliset vaihtoehdot ovat mukana kaavailuissa. Suurimmat toiveet asetetaan uudistuviin lähteisiin
kuten biopolttoaineet, tuuli ja aurinko. Muina lisäenergian
lähteinä voisivat olla kaasun käytön lisäys sekä ydinvoimaohjelma.
40 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Kaasu
Varsinkin nykytilanteessa on selvää, ettei Puolassa koeta
toimivaksi ratkaisuksi kaasun tuonnin lisäämistä Venäjältä. Puolan oma kaasuntuotanto pystyy nykyisellään
vastaamaan vain kolmannekseen kysynnästä, kun kaasua
käytetään sähköntuotannon lisäksi kotitalouksissa ja
teollisuudessa.
Maakaasu on koko Euroopan energiahuollossa kriittisessä asemassa. Puolan kautta kulkee länteen suuria
kaasuputkia, jotka tulevat Valko-Venäjän ja Ukrainan
kautta.
Suomen ja Viron välillä väännetään edelleen kättä uuden
nesteytetyn maakaasun eli LNG:n tuontiterminaalista.
Samaan aikaan Puolassa on jo rakenteilla kapasiteetiltaan
suuri LNG-terminaali Świnoujścieen Szczecinin lähelle.
Maakaasun toimittamisesta on valmiina sopimus Qatarin
kanssa.
Viime vuosina on varsinkin Yhdysvalloissa liuskekaasu
mullistanut energiamarkkinat perusteellisesti. Liuskekaasu on kalkki- ja liuskekiven huokosiin varastoitunutta
tavallista maakaasua , ja sitä löytyy mitä todennäköisimmin merkittävät määrät Puolan maaperästä.
Liuskekaasun hyödyntäminen herätti suurta innostusta, ja siihen ladattiin parhaimmillaan todella suuria
odotuksia. Pahaksi onneksi Puolan liuskekaasu esiintyy
parin kilometrin syvyydessä, eikä amerikkalaisten puolen kilometrin syvyydelle kehitetty teknologia ole suoraan
käytettävissä.
Liuskekaasun tuotannon aloitus vaatisi erittäin suuria
pääomia, jollaisia ei ole näkyvissä. Kartoitusbuumiin
lähteneet suuret kansainväliset toimijat ovat vetäytymässä
Puolasta. Tähän on vaikuttanut teknologiahaasteiden
lisäksi erityisesti se, että liuskekaasun poraamisen ympäristöhaitat pelottavat. Puolassa ehtikin olla jo lukuisia
mielenosoituksia koeporauksia vastaan.
Uusiutuvat energialähteet
Bioenergia
Biopolttoaineita käytetään erityisesti lämmön tuotantoon,
ja aurinkoenergian keräimien kanssa ne ovat tärkeimmät
”vihreän lämmön” lähteet. Suurin osa on kiinteitä polttoaineita kuten energiapuu ja oljet.
Biopolttoaineiden osuus on alkanut viime vuosina
kasvaa myös sähköntuotannossa. Hyvänä esikerkkinä on
kaukolämpöä ja sähköä tuottava moderni voimalaitos,
joka valmistui Fortumille Częstochowaan 2010. Sen polttoaineena voidaan käyttää merkittäviä määriä biopolttoaineita.
Tuuli
Tuulivoimaloita on rakennettu eri puolilla Puolaa kiihtyvällä tahdilla. Tehoa oli jo 2013 asennettu yli 3000 MW. Se
on kahdeksan kertaa enemmän kun Suomessa mutta vain
kymmenesosa siitä mitä Saksassa.
Tuulivoimaloiden määrä lähti merkittävään nousuun,
kun 2007 saatiin toteutetuksi uusiutuvien energiamuotojen subventointijärjestelmä. Puola valitsi vihreät sertifikaatit, joiden avulla tuulivoimaloiden omistajat saavat
tuottamalleen sähkölle lainsäädännöllä taattua lisähintaa
yli 60 euroa megawattitunnilta.
Taatun tuoton ansiosta tuulivoimaloiden pankkirahoituksen järjestäminen ei ole vaikeata. Tuulivoiman lisäämisellä on runsaasti kannatusta. Samalla kuitenkin tuulivoimaloiden ympäristössä pelätään mahdollisia terveysvaikutuksia. Tämä saattaa vaikeuttaa uusien laitosten
luvittamista, kuten Suomessa on jo tapahtunut.
Odotuksia herättääkin uudentyyppinen pystyakselinen
tuulivoimala, jollainen valmistui syyskuussa 2014 Kodeniin lähelle Valko-Venäjän rajaa. Tämä turpiini ei aiheuta
vaaraa eläimille eikä äänirasituksia ympäristössään.
Aurinko
Aurinkopaneelit ovat tulossa mukaan Puolan sähköntuotantoon nyt, kun hinnat ovat laskeneet kilpailukykyiselle
tasolle. Toistaiseksi niiden osuus on varsin pieni.
Uusiutuvien energialähteiden sujuva kytkeminen
energiajärjestelmiin edellyttää voimakasta panostusta
älykkäisiin sähköverkkoihin. Samalla niihin liittyvä
ennustamattomuus huonontaa siirto- ja jakeluverkkojen
vakautta. Kun verkot ovat muutenkin vanhentuneita,
modernisointiin liittyy suuria investointipaineita.
Vesivoima
Vesivoima olisi monin tavoin ihanteellista puhtautensa
ja säädettävyytensä vuoksi. Puolassa vesivoimaa on kuitenkin hyvin vähän, eikä siitä saada läheskään tarpeeksi
muiden uusiutuvien energioiden kipeästi kaipaamaa
säätötehoa.
Ydinvoima
Kahta ydinvoimayksikköä alettiin rakentaa neuvostoliittolaiseen teknologiaan perustuen 80-luvulla Żarnowieciin
Gdanskin lähelle. Teknologia oli vastaavaa kuin 1970-luvulla rakennetussa Loviisan voimalaitoksessa. Tarkoitus
oli, että kahdesta seuraavasta yksiköstä olisi myöhemmin
toimitettu myös koko Gdanskin alueen kaukolämpö.
Sosialistisen järjestelmän kaaduttua projekti keskeytettiin
ja lopulta hylättiin siihen liittyvän voimakkaan symboliarvon vuoksi.
Osana uutta energiapolitiikkaa on viimeisen kymmenen
vuoden aikana valmisteltu ydinvoiman rakentamista.
Lainsäädäntö on saatettu ajan tasalle, ja ensimmäisten
yksiköiden rakentaminen on valtuutettu suurimmalle
voimayhtiölle PGE:lle. Sijoituspaikalle tutkitaan vielä
eri vaihtoehtoja Itämeren rannikolta ja sen tuntumasta.
Vahvimpana ehdokkaana on Żarnowiec. Muu ydinvoiman käytön edellyttämä infrastruktuuri on kehitteillä.
Ensimmäisten yksiköiden valmistuminen on tähdätty
2020-luvun loppupuoliskolle.
Ydinvoiman ongelmaksi on muodostumassa rakentamiskustannusten huomattava nousu. Kaksi uutta yksikköä tulisi maksamaan kymmenkunta miljardia euroa.
Maailmanlaajuisen pankkikriisin 2008 jäljiltä rahoitus
onkin ollut ydinenergian lisärakentamisen vaikein ongelma, johon Puolassakin etsitään kuumeisesti toimivaa ratkaisua. Syyskuussa 2014 tehdyn sopimuksen perusteella
kaksi muuta voimayhtiötä Tauron ja Enea sekä kuparin
tuottajayhtiö KGHM ovat tulossa osakkaiksi mukaan
hankkeeseen. Toisin kuin Suomessa eivät Venäjän houkuttelevat rahoitustarjoukset ole Puolassa ajankohtaisia.
Sähkön hinta
Sähkön hinta on ollut yksittäisille kuluttajille 2014
Puolassa keskimäärin 130 euroa megawattitunnilta, kun
Suomessa se on alle 120 ja Saksassa 270 euroa.
Tulevaisuudessa sähkön hintaan tulee kovia nostopaineita, koska nykyisten hiilivoimaloiden korvaaminen on
kallista. Erityisesti tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalaitokset
vaativat suuria pääomia tuotettuun energiaan nähden.
Mahdollinen liuskekaasun tuotanto vaatisi sekin erittäin
suuria investointeja. Lisäksi siirto- ja jakeluverkkojen
modernisointi tulee kalliiksi.
TkT Harri Tuomisto toimii Fortumissa ydinturvallisuuden
asiantuntijatehtävissä.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 41
PUOLAN KASVOT 2014
Donald Tuskin nimitys Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi aiheuttaa sarjan merkittäviä muutoksia
Puolan poliittisessa elämässä. Hänhän hoiti pääministerin virkaa kokonaiset seitsemän vuotta
Kansalaisfoorumi-puolueen (Platforma Obywatelska)
puheenjohtajana.
Kauteen on mahtunut paljon dramaattisiakin tapahtumia.
Muuttumatonta on ollut oppositiopuolueen (Prawo i
Sprawiedliwość, Laki ja oikeudenmukaisuus) ja varsinkin puheenjohtaja Jarosław Kaczyńskin harjoittama
väsymätön arvostelu.
Tunnustus vai karkuruutta?
Pääministerin omassa puolueessa on nimitys EU-virkaan
otettu vastaan sekavin tuntein. Toisaalta on korostettu
­– usein myös ylikorostettu ­– tehtävän merkitystä ja
mahdollisuuksia vaikuttaa EU:n korkeimmalla tasolla.
Toisaalta nimitys on haluttu nähdä tunnustuksena Puolan ominaispainon kasvulle.
Donald Tuskin kannattajat arvioivat valinnan myös
tunnustukseksi pääministerin työtavalle, joka yhdistää
jatkuvan kompromissivalmiuden ja päättäväisyyden.
Kyseessä on sekä Puolan että Tuskin selkeä voitto.
Opposition mielestä Donald Tusk yksinkertaisesti pakeni Brysseliin epäonnistuttuaan surkeasti pääministerinä.
On jopa väläytetty hänen haastamistaan valtakunnanoikeuteen.
Ministerivalintoja
Nimitysuutisen jälkeen
alkoi välittömästi arvailujen
aika ­ja poliittinen taistelu
johtajan paikasta. Tuskin
väitettiin pitävän valtaa
siten, että hän siirtää sivuun jokaisen oman puolueen riveistä liian korkealle
nousseen tai pyrkivän
poliitikon.
Tusk valitsi seuraajakseen
pääministerinä parlamentin
(Sejm) puheenjohtajan Ewa
Kopaczin. Tehtävä oli hankala, koska oli tarkoitus
osoittaa poliittisen linjan
jatkuvan, mutta samalla
uuden pääministerin piti
todistaa omaa linjaa huippuvirkojen täyttämisessä ja
uuden hallituskokoonpanon
toiminnassa. Opposition
taholta kun on yritetty todistaa, että uusi pääministeri
tulisi olemaan kauko-ohjattu,
Brysselissä oleskelevan
Tuskin käskyläinen. Medioissakin esitettiin arvailuja
ja epäilyksiä uuden pääministerin pärjäämisestä.
42 SUOMI–PUOLA 2014–2015
STEFAN WIDOMSKI
Merkittävän ulkoministerin viran sai Kansalaisfoorumin ”kauhukakara”, ”Sleesian paroniksi” kutsuttu
Grzegorz Schetyna, Tuskin pitkäaikainen kilpailija puolueen sisällä.
Varsinkin Ukrainan kriisin aikana näkyvän roolin
itselleen ottanut Radosław Sikorski, Venäjän ja Putinin
kovasanainenkin arvostelija, sai siirtyä parlamentin puheenjohtajaksi. Se on nähty selvänä sivuraiteille joutumisena, olkoon että protokollassa asema on toiseksi korkein
presidentin jälkeen.
Äänestysinto arveluttaa
Marraskuussa 2014 Puolassa pidetään paikallisvaalit.
Niitä pidetään suuntaa-antavina ennen 2015:n parlamenttivaaleja.
Jotkut puhuivat jo etukäteen huolestunein äänenpainoin mahdollisesta äänestäjäkadosta. Jos puolalaisten
poliittinen aktiivisuus osoittautuu heikoksi, se kyseenalaistaa ainakin jossakin määrin poliittiset puolueet.
Heikko äänestysinto voi nimittäin kuvastaa paitsi
Kuva: Siivet, Janusz Kapusta
kansalaisten yleistä passiivisuutta myös heikkoa uskoa
omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Ajatellaan, että kaikki
puolueet pelaavat vain omia pelejään, joissa oma etu käy
kansakunnan edun edellä.
Miten levittää siipiä?
On äänestysprosentti mikä tahansa, tarkkailija voi löytää
toistakin Puolaa, jos kurkistaa puoluepropagandan,
politrukkien harhaanjohtavien lausuntojen sekä medioiden usein skandaalihakuisen uutisoinnin paksun verhon
taakse. Siinä maassa kansalaiset ottavat asioiden hoidon
omiin käsiin, välittäen niin tästä päivästä kuin myös
tulevaisuudesta.
Puolassa toimii jo noin 70 000 kansalaisjärjestöä, yhdistystä ja kerhoa yhden tai useampaan asian ympärillä,
yhden paikkakunnan tai laajemman alueen piirissä,
jonkun poliittisen puolueen tukeutuen tai omaa riippumattomuutta korostaen. Ne tarjoavat jokaiselle halukkaalle
mahdollisuuden osallistua moninaiseen kiinnostavaan
toimintaan.
Markkinatalouden tutkimuslaitos (Instytut Badań nad
Gospodarką Rynkową) kutsui jälleen maan kehityksestä
kiinnostuneet 2014 Varsovaan keskustelemaan Puolan
nykytilasta ja luomaan tulevaisuuden kuvia. Kansalaiskongressin teemana oli Huomispäivän Puola.
Miten levittää siipiämme?
Aitoa innostusta osoittaa se, että eri puolilta Puolaa
saapui noin 1 500 osallistujaa omalla ajallaan ja omalla
kustannuksellaan kuuntelemaan esitelmiä, mutta ennen
kaikkea osallistumaan aktiivisesti työpajoihin.
Järjestäjäinstituutin pitkäaikainen johtaja ja kansalaistoimintaan väsymätön puolestapuhuja, tohtori Jan
Szomburg iloitsi päätöspuheessaan erityisesti siitä, että
alle 35-vuotiaat edustivat suurinta ryhmää. On oletettavissa, että maan tulevaisuus tulee olemaan oikeissa
käsissä.
Oman työpajan saivat myös eri puolilta maailmaa
saapuneet ulkopuolalaiset. He pohtivat hallituksen edustajien kanssa osallistumistaan Puolan asioiden edistämiseen kansainvälisillä areenoilla ja erikoisesti nykyisissä
kotimaissaan. Sellaisesta toiminnasta on jo konkreettisia
ja rohkaisevia esimerkkejä.
Kymmenen vuotta EU:ssa
Puolan liittymisestä EU:hun tuli 2014 kuluneeksi kymmenen vuotta. Se on oiva tilaisuus koota taas positiiviset ja
negatiiviset tulokset.
Mielipiteiden jakolinja ei kulje vain euromyönteisten
ja euroskeptikkojen välillä, vaan arviot perustuvat myös
sisäpolitiikkaan. Poliittisen vastustajan kanssa ei sovi olla
samaa mieltä.
Puola on jo vuosia hyötynyt EU-avustuksista. Rahallista tukea ovat saaneet monet infrastruktuurihankkeet,
kuten teiden rakentaminen, sekä ympäristönsuojeluprojektit.
Työedellytyksiä on parannettu niin teollisuudessa,
tutkimus- ja kehitystoiminnassa kuin alueellisessakin
toiminnassa.
Puolan poliittinen kenttä on jakautunut myös EU-jäsenyyden arvioinnissa. Yltiöisänmaalliset sekä vanhoilliset
piirit löytävät jatkuvasti syitä tyytymättömyydelle. Unionin katsotaan suosivan perinteisten arvojen romuttamista ja komission puuhastelevan kaikenlaisten toisarvoisten
asioiden parissa jättäen todelliset ongelmat vaille kunnon
huomiota ja hoitoa.
Myös Saksan ylivoimaista asemaa karsastetaan joissakin piireissä. Oman kritiikkinsä saa Unionin poukkoileva
ja arvostelijoiden mielestä liian myöntyväinen ­Venäjänpolitiikka.
Eurointo meni
Puola ei ole liittynyt euroalueeseen, vaikka Donald Tusk
lupasi pääministerikautensa alussa maan siirtyvän euroon
2011–­2012 vaiheella. Vuotta myöhemmin esitettiin uutena
tavoiteaikana 2015.
Euroopan talouskriisi jäähdytti päätöksentekijöiden
halut liittää maa euroon.
Monet ekonomistit katsovat Puolan selviytyneen talouskriisin aiheuttamista vaikeuksista suhteellisen hyvin
juuri siksi, että maa on pysynyt euroalueen ulkopuolella.
Ainoana EU-maana Puolan bruttokansantuote pysyy
jatkuvasti suhteellisen korkealla tasolla.
Puolan ei tarvinnut osallistua Kreikan, Espanjan, Italian
ja muitten kriisitalouksien pelastusoperaatioihin. Toisin
kävi esimerkiksi Slovakialle.
Ajatellaan, että kaikki
puolueet pelaavat vain
omia pelejään, joissa
oma etu käy kansakunnan edun edellä.
NATO-epäilyjä
Puola liittyi Natoon 15 vuotta sitten, yhdessä monen
entisen Varsovan liiton maan kanssa. Jäsenyyden USA:n
johtamassa, maailman mahtavimmassa sotilasliitossa
katsottiin takaavan Puolalle turvallisuuden, vaikka puolalaiset muistavat hyvin, että Saksan hyökätessä vuonna
1939 liittolaiset Ranska ja Iso Britannia eivät täyttäneet
lupauksiaan antaa sotilaallista apua.
Vaikka Natoon kuuluu joukko eurooppalaisia valtioita,
varsinaiseksi sotilaallisen avun takuumieheksi puolalaiset
ovat aina nähneet Yhdysvallat. Mahdollista idästä ja
läheltä tapahtuva aggressiota vastaan apua haettiin siis
hyvin kaukaa, valtameren takaa.
Yhdysvalloilla on perinteisesti ollut myönteinen kuva
puolalaisten mielissä. Herkästi muistellaan, että siellä
elää arviolta kymmenestä viiteentoista miljoonaa puolalaisjuurista ihmistä ja että ”Chicago on maailman toiseksi
suuri puolalainen kaupunki Varsovan jälkeen”.
Sotilasliiton jäsenyys on tuonut mukanaan myös
velvoitteita. Puolalaisten sotilaitten osallistuminen
Yhdysvaltojen johtamiin Nato-operaatioihin, suuriin
liittokuntiin, Afganistanissa ja Irakissa katsottiin jopa
kunnia-asiaksi, mutta ensimmäiset kuolonuhrit antoivat
nopeasti aiheen epäilyihin valinnan oikeudellisuudesta.
Pettymiseksi on luonnehdittu myös presidentti Obaman
peruuttamaa ohjuskilpi-ohjelmaa, jonka puitteissa Puolan
alueelle piti rakentaa ohjusasemia. Obaman katsottiin
myöntyneen Venäjän painostukseen.
Ukrainan kriisi ja varsinkin Venäjän sotilaallinen
aktiviteetti ovat aiheuttaneet puolalaisten keskuudessa
vakavaa turvattomuuden tunnetta sekä huolta maan
turvallisuudesta. Monet puolalaiset ovat sitä mieltä, että
Naton ja Yhdysvaltojen vastaukset Venäjän toimintaan
ovat riittämättömät. Jotkut esittävät myös vakavat epäilyt
sotilasliittoutuman tuomista turvallisuustakuista.
Kirjoittaja on Puolan kunniakonsuli, joka osallistuu
Puolan kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 43
PUOLAN ITÄINEN NAAPURI UKRAINA AJAUTUI VERISEEN SISÄISEEN JA ULKOISEEN KRIISIIN.
TAUSTOISTA KESKUSTELLAAN. YKSI SYY ON VÄESTÖN KATKERA TYYTYMÄTTÖMYYS VIIME
VUOSIEN TALOUSKEHITYKSEEN, MUTTA KRIISIN JUURET LÖYTYVÄT KAUEMPAA. PUOLAN JA
UKRAINAN KEHITYSTÄ ON MIELEKÄSTÄ SEURATA RINNAKKAIN. MAAT OVAT VOIMAVAROILTAAN SAMANKOKOISIA EIVÄTKÄ ETNISESTI KAUKAISIA.
TEKSTI JUKKA PELTOLA
PUOLALAISET VAURASTUIVAT JO, MITEN KÄY UKRAINALAISTEN?
Tiet erkanivat 1990
Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa Puola ja
Ukraina olivat ensi kertaa 50 vuoteen vapaita päättämään
kohtalostaan. Kansalaiset odottivat olojen vakautuvan,
työpaikkojen lisääntyvän sekä elintason kohentuvan.
Mutta Puolan ja Ukrainan kehityspolut erkaantuivat.
Dramaattiset seuraukset nähdään nyt.
Vuonna 1989 puolalaisen ja ukrainalaisen perheen
ostovoima oli samalla tasolla, mutta vuonna 2013 puolalaisten elintaso oli jo yli kolminkertainen ukrainalaisnaapureihin verrattuna. Tänään ukrainalaisista lähes neljännes elää YK:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella,
puolalaisista noin kymmenesosa. Ukrainassa on verrattain
runsaasti lääkäreitä ja sairaaloita, mutta tärkeimmät väestön terveysmittarit (kuolleisuus, lapsikuolleisuus, eliniänodotteet) ovat ukrainalaisille tylyjä. Puolan terveysetumatka on pitkä. Ulkomaisten sijoituksia on Puolaan
kertynyt noin 250 miljardia dollaria ja Ukrainaan alle
60 miljardia, eli Ukraina on vieläkin verrattain suljettu
valtio, mutta Puola osa lännen markkinoita.
Miksi näin? Miksi Ukraina ei päässyt mukaan pitkään
Euroopan kasvuaaltoon? Miksi ukrainalaisten ostovoima
ei ylety edes Valko-Venäjän tasolle? Miksi Puola menestyy? Miksi Puolan ulko- ja talouspoliittiset ratkaisut olivat selkeitä, mutta Ukraina ei kyennyt linjanvalintaan?
Erilaista jo 1920-luvulla
Puola oli itsenäinen valtio noin 20 vuoden ajan 1. ja 2.
maailmansodan välillä. Ukraina sen sijaan alistettiin
suurvaltojen toimesta Neuvosto-Venäjän komentoon.
Puolassa siirryttiin demokratiaan mutta ei mallikelpoisesti. Sirpaleinen puoluekenttä ei vakautunut. Ukrainalaisiin kohdistettiin rankkoja ”puolalaistamistoimia”
Itä-Puolassa. Maareformia toteutettiin huonosti ja maanviljelijöitten mielenosoituksia torjuttiin verisesti, kuten
myös työläisten yleislakkoja. Marsalkka Józef Piłsudski
kaappasi armeijan avulla vallan vuonna 1926 ja vakiinnutti myöhemmin asemansa vangituttamalla satakunta
opposition johtajaa. Mutta yhteydet länteen olivat tiiviit
ja demokratia tuli monille tutuksi.
Ukraina oli samaan aikaan Stalinin jyrän alla. Maata
venäläistettiin muun muassa siirtämällä miljoonia
ukrainalaisia työleireille muualle Venäjälle. Maatalous
kollektivisoitiin, mikä johti nälänhätään ja miljoonien
menehtymiseen. Tiedemiehiä, oppositiopoliitikkoja ja
muuta älymystöä teloitettiin suunnitelmallisesti.
Terroria jatkoivat saksalaiset 1941–1944, jonka jälkeen
Ukraina ”määrättiin” uudestaan Neuvostoliiton sateenvarjon alle. Demokratiasta oli vain haaveita.
Seesteistä sodan jälkeen
Ukrainan valtiomuoto oli toisen maailmansodan jälkeen
sosialistinen, eli vain kommunistipuolueen toiminta sallittiin. Puolassa toimi muitakin puolueita, mutta Puolan
Yhtyneen Työväenpuolueen ylivalta varmistettiin muilla
säännöksillä. Käytännössä neuvostoupseerit pitivät Puolan asevoimat pitkään otteessaan.
44 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Olot Puolassa ja Ukrainassa olivat toisen maailmansodan jälkeen aluksi verrattain seesteisiä. Sodan tuhoja
korjattiin ja teollisuus kytkettiin neuvostosuunnitelmiin.
Tuotanto kasvoi aluksi ripeästi hidastuen kuitenkin
1980-luvulla. Elintaso kohosi sodan jäljiltä.
Puolalla muutosvalmiutta
Toisaalta Puola ja Ukraina eivätkä vieläkään kyenneet
uudistamaan maataloutta eikä elintarvikehuoltoa. Ruokapulat toistuivat.
Puolan valtiontalous ajautui velkakriisiin 1980-luvulla,
kun työläisten vastarintaliike nousi useita kertoja kapinaan estäen elintarvikkeiden hintatukien leikkaamiset.
Puola koki puolitoista vuotta kestäneen, kenraali Wojciech
Jaruzelskin julistaman sotatilan vuosina 1982‒1983.
Solidarność-liike Lech Wałęsan johdolla kohotti väestön yksituumaisuutta ja nopeutti Puolan itsenäistymistä
1990-luvun vaihteessa. Sitä paitsi useat tuhannet puolalaiset olivat saaneet akateemisen koulutuksen länsimaissa,
ja muukin yhteydenpito länteen säilyi.
Ukrainalle vapaat vaalit ja itsenäistyminen Neuvostoliitosta tulivat kaikesta päätellen varsin yllättäen.
Historia siis kertoo, miksi Puola oli naapuriaan valmiimpi läntisen demokratian vaatimiin uudistuksiin.
Suuri osa puolalaisista luotti valtion ja paikallishallinnon
tasapuoliseen toimintaan 1990-luvun alussa. Ukrainassa
ollaan vasta omaksumisprosessin alussa, ja korruptio on
levinnyt laajalle.
Polun haasteellisuutta Ukrainassa lisää suuri (18 %)
venäläisvähemmistö, joista osa luottaa Äiti-Venäjään
Kiovan sijasta. Puola taas ”puhdistui” etnisistä vähemmistöistä toisen maailmansodan loppuselvittelyissä.
Puolalaiset kykenivät heti 1990-luvun alussa sopimaan
liittymisestä Natoon ja EU:hun sekä sietämään tiukkaa
talouspolitiikkaa. Ukrainassa selkeä linjanvalinta kaatui
kerta toisensa jälkeen sisäisiin erimielisyyksiin tai heikkoon toimeenpanoon. Puolassa valtion omaisuuden yksityistäminen 1990-luvulla tapahtui kohtalaisen hallitusti,
Ukrainassa ei.
Miksi Puola
menestyy?
Talousmaantiede selittää
Talousliberalismin ydintä on, että yritykset hankkivat
raaka-aineet, työvoiman, osaamisen, alihankkijat, palvelut sekä rahoituksen mistä kulloinkin edullisimmin
saavat. Lyhyet kuljetusetäisyydet valtiorajojen yli tuovat
kilpailuetuja. Siksi maan logistinen sijainti naapurimaiden
kasvukeskuksiin nähden on tärkeä, kun yritykset miettivät, mihin investoivat.
Puola nauttii sijainnistaan taloudeltaan seitsenkertaisen
Saksan vieressä. Myös muiden EU-maitten merkitys on
suuri. Venäjä, Valko-Venäjä sekä Ukraina muodostavat
mittavan kasvupotentiaalin.
Ukrainan sijainti on ongelmallinen. Maa on Venäjän ja
Valko-Venäjän etelä/länsipuolella sekä keskeisten uusien
EU-maitten itäpuolella (Romania, Unkari, Slovakia ja
Puola). Etäisyys Länsi-Euroopan varsinaisiin kulutuskeskuksiin on pidempi kuin Puolasta. Ukrainasta alle
tuhannen kilometrin etäisyydellä sijaitsevia suurkaupunkeja on naapurimaissa seuraavasti:
Miksi Ukraina ei päässyt mukaan
pitkään Euroopan kasvuaaltoon?
Ukrainan läheisten suurkaupunkien asukasluku
Maaryhmä
Vanhat EU-maat
Uudet EU-maat Moskova
2,4 milj.
8,9 milj.
11,5 milj.
Muu Venäjä ja Valko-Venäjä UKRAINA
6,3 milj.
yht. 29,1 milj.
Lukujen viesti on yksiselitteinen. Ukrainassa on mitelty
20 vuoden ajan, pitäisikö tiivistää taloussuhteita Venäjän vai EU:n kanssa. Oikea vastaus on, että kummankin
kanssa.
Ukrainalla on ainakin kolme maan nykyvahvuuksiin
perustuvaa klusteria, joille kuljetusetäisyydet ovat tärkeitä,
nimittäin maatalous ja elintarviketeollisuus, matkailu
sekä raaka-aineisiin ja työvoimaan perustuva osallistuminen metalli-, kone- ja laiteteollisuuksien tuotanto- ja
palveluketjuihin.
Ukrainalaiset eivät 1990-luvun alussa nähneet yhtäaikaisen etenemisen välttämättömyyttä EU:n ja Venäjän
suuntaan. Boris Jeltsinin valtakaudella ainakin se olisi
ollut poliittisesti mahdollista. Muistettakoon, miten
Suomi onnistui aikanaan avaamaan vapaakaupan länteen
ja säilyttämään Neuvostoliiton kaupan edut.
Ukraina suurten armoilla
Puolan ulkoministeri Radosław Sikorski onnistui helmikuussa 2014 neuvottelemaan tiekartan Ukrainan kriisin
rauhoittamiseksi. Sen allekirjoittivat ukrainalaiset osapuolet sekä Venäjän, Saksan ja Puolan ulkoministerit.
Sopimus ei pitänyt, kun Ukrainan presidentti pakeni
Venäjälle, Venäjä miehitti Krimin ja levottomuudet ItäUkrainassa yltyivät sisällissodaksi.
Tiekartta rauhaan on edelleen toteuttamiskelpoinen.
Erityisen tärkeää on liennyttää Ukrainan venäläisvähemmistön ja valtaväestön väliset epäluulot.
Oma viestini rauhantekijöille on, että rauhanprosessin
edetessä nykyisillä ja tulevilla ukrainalaisyrityksillä on
oltava esteetön vapaus kauppaan ja muuhun yhteistyöhön sekä EU:n että Venäjän talousliittoalueen yritysten
kanssa ja päinvastoin. Vain se houkuttelee ulkomaiset
investoijat liikkeelle.
Ukrainan menestys säteilee myös Venäjälle ja EU:n itäosiin. Edut ovat yhteiset. Toivottavasti mieletön, ulkoakin
lietsottu sapelien kalistelu päättyy pian. Ainakin siihen
saakka ukrainalaisten kärsimykset jatkuvat.
EU:n ehkäpä merkittävin perustajahahmo Jean Monnet
arvioi 1940-luvun lopulla, että tiivis talousyhteistyö
takaa parhaiten rauhan Euroopassa. Arvio on ollut oikea
70 vuotta. Puola voi syystäkin viettää EU-jäsenyyden
10-vuotisjuhlaa.
Kirjoittaja on valtiotieteen maisteri Espoosta.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 45
Millainen merkitys pääsiäisellä on puolalaisille nykyisin?
Mitä perinteestä halutaan siirtää seuraavalle sukupolvelle?
Ja miten lapsiperheet pitävät puolalaisia perinteitä yllä
Suomessa?
Perhe ja perinteet
TEKSTI JA KUVAT OUTI AALTONEN
– Perinteet ovat tärkeä osa kansallista identiteettiä. Ne kertovat, mistä
olemme kotoisin, ja luovat turvallisuuden tunnetta, vaikka olisimme
kaukana kotoa, tiivistää kahden
pienen lapsen äiti Urszula Szczygiel.
Hän on perustanut perheen suomalaisen miehen kanssa Tampereelle.
– Pääsiäisessä tärkeintä on sen
uskonnollinen merkitys. Käyn ripillä
ja paastoan ennen pääsiäistä.
– Pääsiäinen on kevään juhla, kun
on jo valoisaa ja luonto herää. Talven
jälkeen kukkivat jo ensimmäiset
kevään kukat.
Pääsiäisen valmistelu käynnistyy
kodin perusteellisesta siivouksesta:
ikkunat pestään ja matot kuljetetaan
ulkona. Siivouksella on myös vertauskuvallinen merkitys, se tukee
sisäistä ja ulkoista puhdistautumista.
Koti koristellaan korostamaan pääsiäisen sanomaa: kuolleista nousemista ja uuden elämän alkua.
Pääsiäisruokien laitto on toinen
suuri ponnistus, jonka jälkeen pääsee
viettämään rauhassa pääsiäispyhiä,
kertoo Szczygiel.
– Todellinen juhla syntyy, kun sitä
viettää perheen parissa.
Yömessu hiljentää ja tuo ilon
– Meidän perheessä pääsiäinen on
todella tärkeä juhla, vaikka tärkein on
meillekin joulu, kuten useimmille puolalaisille, kertoo Magda Miśkiewicz,
kahden pienen tyttären äiti Częstochowasta.
– Toinen pääsiäispäivä on suuri
juhla, kuten koko hiljainen viikko.
Mieluiten osallistun Ylösnousemuksen kirkossa pääsiäisyön messuun
lauantaina kello 23, jolloin pyhitetään
tuli ja vesi ja kuullaan tekstiä sekä
Vanhasta että Uudesta testamentista.
Puolen yön jälkeen on vuorossa ylösnousemuksen teema, ja kirkon kaikki
kynttilät sytytetään. Tähän iltaan,
jonka öinen tunnelma on aivan erityinen, kuuluu ensin hiljentyminen
ja rauhoittuminen, sitten suuri ilo,
kertoo Miśkiewicz.
Hän haluaa siirtää lapsilleen pääsiäisperinteistä nimenomaan tämän
46 SUOMI–PUOLA 2014–2015
VUODENAIKAPERINTEET
OSA III
tekevät puolalaisen pääsiäisen
hiljentymisen ja ilon kokemuksen
pääsiäisyön pyhässä messussa.
Śmigus Dyngus herättää
Pääsiäismaanantain maallisempia
perinteitä on Śmigus Dyngus, jolloin
voi antaa hyväntahtoisen, märän
herätyksen perheenjäsenelle vaikka
suoraan vuoteeseen tai ulkosalla liikkuessa roiskauttaa reippaan kylmän
suihkun vastaantulijan niskaan.
Kansanuskomuksen mukaan Śmigus
Dyngus herättää talven jälkeen ja tuo
myös hedelmällisyyttä ja naimaonnea.
Innokkaat nuoret miehet voivat näin
Suomessa miltei kuin Puolassa
Monika Kotelba muutti Suomeen
vuosituhannen vaihteessa miehensä
Adrianin saatua työpaikan Oulusta.
Perheen molemmat lapset, 9-vuotias
Juliusz ja 6-vuotias Laura, ovat syntyneet Suomessa.
– Ulkomailla perinteet ovat vieläkin enemmän arvossaan: vietämme
juhlia perheen tai ystävien kesken.
Monet puolalaisista ystävistämme
ovat jo muuttaneet pois Suomesta, ja
muistamme lämmöllä yhdessä viettämäämme aikaa.
– Olemme Puolassa tottuneet
Pääsiäisvalmisteluja puolalaiseen tapaan tehtiin koko perheen voimin Tampereen Suomi–Puola
-yhdistyksen kevättapahtumassa.
mieleenpainuvan märällä tavalla
osoittaa suosiotaan heitä kiinnostavalle neitoselle. Slaavilainen perinne
on pakana-ajoilta ja samalla niin
tunnettu ja hyväksytty, että kastuneet
tyytyköön osaansa.
– Kuljin pääsiäismaanantaina kadulla pahaa aavistamatta, kun takaa
lähestyvä auto hiljensi vauhtia ja
avoimesta ikkunasta päälleni kumottiin ämpärillinen kylmää vettä, kertoo
Karina Błachnio Radomista.
– Sisareni oli viisaampi. Hän oli ottanut kassiin vaihtovaatteet yllätyksen
varalta.
käymään pääsiäisenä kirkossa monta
kertaa. Kiirastorstaina pappi pesee
kirkossa 12 miehen jalat, aivan kuten
Jeesus pesi opetuslastensa jalat
viimeisenä iltana. Pitkäperjantain
jumalanpalveluksessa on ristisaatto,
ja lauantaina siunataan kirkkoon
tuodut ruokakorit. Lauantai-illan
myöhäinen messu kestää aamukolmeen, minkä jälkeen, kun on jo
varhainen sunnuntaiaamu, nautitaan
yhteisestä kestityksestä seurakuntasalin puolella.
Kotelban mukaan Oulussakin on
mahdollista viettää kirkollista pää-
siäistä puolalaiseen tapaan, maanantain messua lukuun ottamatta.
Suurin ero puolalaiseen pääsiäiseen
on se, että ainakin Oulun korkeuksilla on pääsiäisen aikaan usein lunta
maassa.
– Kerromme lapsille pääsiäisen
merkityksestä ja symboliikasta yksinkertaistetusti. Luemme perheessä
lasten Raamattua, jossa kuvataan
tapahtumia Jeesuksen elämästä.
Sukupolvelta toiselle
Kotelba kuvaa pääsiäistä perheen
yhteiseksi laatuajaksi. Perhe viettää
paljon aikaa keittiössä valmistautuessaan juhlaan.
– Ruoan siunaus on puolalaisen
pääsiäisperinteen olennaisimpia piirteitä. Kirkkoon vietävässä korissa on
ehdottomasti mukana pääsiäiskakku
babka, leipää, suolaa, pippuria ja piparjuuritahnaa, koristeltuja pääsiäismunia sekä savustettua lihaa.
Jokaisella ruokatarvikkeella on oma
symbolinen merkityksensä. Esimerkiksi munat ovat uuden elämän
vertauskuva, kertoo Kotelba.
Ruokakorin siunauksella on symbolinen merkitys: keneltäkään ei
pidä puuttuman syötävää alkavan
liturgisen vuoden aikana. Kirkkoon
voi viedä myös ylimääräisen korin,
joka lahjoitetaan varattomille tai
vaihtoehtoisesti papille.
– Pääsiäiseen liittyvät ruokaperinteet ovat meille opettaneet vanhempamme ja isovanhempamme. Żurekkeiton tuoksu liittyy mielessäni
lapsuuden pääsiäiseen, samoin kuin
babka-kakku ja muut leivonnaiset
sekä isäni itse savustamat makkarat,
muistelee Kotelba.
Lapset osallistuvat hyvin mielellään
keittiöpuuhiin ja munien koristeluun.
– Kirjailemme kuoreen kuvioita tai
kirjoitamme vaikkapa tervehdyksen Alleluja. Sipulinkuorilla munan
pinnan voi värjätä kauniin pronssinsävyiseksi. Muistan vieläkin myyjän
ilmeen kaupassa Oulussa, kun kerroimme haluavamme ostaa pussillisen
sipulinkuoria, hymyilee Kotelba.
Keitto, joka tekee riippuvaiseksi. Liemen sopiva
happamuus ja täyslihamakkaran vieno savuisuus
hivelevät aisteja. Żurek on myös terveellistä
– maitohapot hyväilevät vatsaa. Keitosta on lukuisia variaatioita, mutta aina se on yhtä hyvää.
Puolan kansallisaarteita.
Kauppias Jerzy eli Jurek Bernhard pääsi hyvän ruuan makuun jo
pikkupoikana. Hän vieraili usein Gdanskin lähellä Pszczółkin metsiä
vartioineen setänsä perheessä.
– Aamu alkoi munankeruulla kanalasta. Munakkaan päälle ripoteltiin
kirpeää ruohosipulia. Tarjolla oli myös vintillä kuivattuja, kotiporsaasta
tehtyjä täyslihamakkaroita, tädin kotijuustoa ja ahh – leivän päällä itse
suolattua ja kuivattua smalecia, siansilavaa. Entä vastalypsetty hunajainen maito?
Reseptien salat kiinnostivat niin, että kommunistipampuille kokannut
isoäiti joutui hätistelemään Jurekia helmoistaan pois.
Flakia ja bigosia
Jurekin puolalaiskauppa Polskie Delikatesy on toiminut jo viisi vuotta
Helsingin Hakaniemen hallissa.
– Nykyisin asiakkaista yli puolet on suomalaisia. Reissun jälkeen tullaan kyselemään tummakylkisiä kabanosseja, kuivattua krakovanmakkaraa tai katajansavussa varttunutta metsästäjänmakkaraa. Ja niissä ei
jauhoja käytetä.
Lehmänvatsakeitto flakilla on on ystävänsä, samoin kuin piparjuuritahnalla. Soppakanuunassa muhivaa hapankaalipataa tilataan erilaisiin
tilaisuuksiinkin.
Kuulemma purkitettu silavakin menee kaupaksi. Sitä puolalaisravintolat tarjoavat usein alkupalaksi leivän kanssa.
Hitiksi on muodostunut hunajasta, siemenistä ja pähkinöistä tehty
keksi – terveysruokaa sekin.
Halpa maalaiskeitto
Żurekia on sanottu Puolan vanhimmaksi keitoksi. Alunperin se oli köyhien keitto. Liemi hapatettiin kuivuneesta leivänkannikasta, sakeutettiin
perunalla ja lisättiin savukylkeä.
Äärettömän yksinkertainen ruoka päätyi kuninkaidenkin keittiöön.
Ja juhlapöytiin.
Hapatus onnistuu myös ruisjauhoilla. Litra vettä, lasillinen ruisjauhoja ja kolme päivää odotusta. Kiireinen turvautuu pullotettuun valmishapatteeseen, jota saa Hakaniemen hallista.
TEKSTI PÄIVI EROLA
RESEPTI Jurekin żurek
8 hengelle, valmistusaika 1 h
600 g tuhdisti valkosipulista
täyslihamakkaraa,
400 g savustettuja porsaanluita
1 l
hapatelientä (zakwas)
1
porkkana
1/2 selleriä
pala purjoa
1 iso sipuli
1
juuripersilja
4
isoa valkosipulinkynttä
3,5 l vettä
1 rkl piparjuuritahnaa
suolaa, pippuria
maustepippuria
laakerinlehti
1 tl meiramia
Lisäksi:
250 ml hapankermaa
6
keitettyä kananmunaa
keitettyä perunaa
Laita vesi ja savuluut kattilaan. Lisää
suola, paloitellut vihannekset, sipuli ja
mausteet.
Keitä kunnes luut pehmenevät. Siivilöi
liemi.
Lisää liemeen luista eroteltu liha ja
paloiteltu makkara. Keitä 7 minuuttia.
Lisää hapanliemi, murskattu valkosipuli ja piparjuuritahna. Keitä hiljakseen
vielä kymmenisen minuuttia. Lisää
lopuksi hienonnettu meirami.
Sekoita hapankerma tilkkaan lientä ja
lisää hyvin sekoittaen kattilaan. Älä
keitä enää. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa pippuria ja suolaa.
Tarjoa puolikkaan keitetyn kananmunan ja keitettyjen perunoiden kera.
Perunat voi myös raastaa. Lisää
halutessasi ripaus sitruunamehua tai
paistetun savukyljen murusia.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 47
Vuonna 2014 pyhäksi julistettu Karol Wojtyła
tunnetaan laajasti puolalaisena paavina,
Johannes Paavali II:na, mutta harva tietää
hänen olleen myös runoilija ja näytelmäkirjailija.
KAROL WOJTYŁAN NÄYTELMÄT
PUOLAN RUNOUDEN JÄTTILÄISIIN KUULUNUT TADEUSZ RÓŻEWICZ (1921–2014)
TUNNETTIIN MYÖS ABSURDIN TEATTERIN PIONEERINA, PROSAISTINA JA ELOKUVAKÄSIKIRJOITUKSISTA. RÓŻEWICZ ON OLLUT EHDOLLA NOBEL-PALKINNON
SAAJAKSI.
TEKSTI MARJUKKA MÄYRY
Tadeusz Różewicz in memoriam
Różewiczin mittavasta tuotannosta on ilmestynyt suomeksi ainoastaan Jarmo Jääskeläisen kääntämä runovalikoima Ja niin edelleen (Tammi 1975).
Teoksessa on muun muassa Kertomus vanhoista
naisista. Se oli yksi runoista, jonka kirjallisuudentutkija
Topi Lappalainen esitteli Vantaan Puola-yhdistyksen
runoillassa Tikkurilan kirjastossa syksyllä 2014.
YRITYS
YMMÄRTÄÄ
IHMISTÄ
Tekstiä kivissä Helsingissä
Lappalainen kertoi kirjailijan tuotannosta ja elämästä
muun muassa sen, että Tadeusz Różewicz oli läsnä patsaan paljastustilaisuudessa Helsingissä 1997.
Helsingin Siltamäen Rantapuistoon on sijoitettu puolalaissyntyisen professorin Radosław Grytan teos
Monumentti tavallisille, jolla tekijä sanoo halunneensa
ylistää tavallista arkea.
Teos muodostuu kahdestatoista hiomattomasta graniittilohkareesta, joihin on hakattu katkelmia Różewiczin
runosta. Koko runo on kaiverrettu informaatiokiveen
suomeksi, puolaksi ja englanniksi.
TEKSTI EMIL ANTON
Kirsti Siraste on suomentanut valikoiman Karol Wojtyłan
runoja (Lähteelle on vielä matkaa), mutta Wojtyłan näytelmät
ovat vielä suomentamatta, eikä niitä taideta Suomessa
kovin laajasti tuntea. Muille kielille käännöksiä on tehty,
ja ainakin Puolassa Wojtyłan näytelmiä on esitetty myös
teattereissa.
Sanan teatteria sota-aikana
Karol Wojtyła kiinnostui jo koulupoikana kirjallisuudesta,
runoudesta ja teatterista. Hän näytteli sotaisina opiskeluaikoinaan maan alla toimineessa Rapsodisessa teatterissa,
joka halusi natseja uhmaten säilyttää puolalaista kulttuuria. Ideana oli tehdä ”sanan teatteria”, joka ei vaatinut
juuri lainkaan rekvisiittaa. Esitys voitiin pistää pystyyn
yksityiskodissa, ja jos natsit sattuivat tarkastuskäynnille,
vieraat saattoivat sanoa olevansa teekutsuilla.
Jo varhain Wojtyłassa heräsi halu kirjoittaa omia näytelmiä. Meidän Jumalamme veli -näytelmän alkuun hän kirjoitti, että kyseessä on próba przeniknięcia człowieka (yritys
läpäistä tai läpivalaista ihminen). Tämä tiivistää oikeastaan koko Wojtyłan elämänprojektin. Wojtyłan näytelmät
esittävät taiteellisessa muodossa sen, mitä hänen muut
teoksensa sanovat filosofian ja teologian kielellä.
Wojtyłan kolmen näytelmän nimet ovat Meidän Jumalamme veli (Brat naszego Boga), Korukauppiaan paja (Przed
sklepem jubilera) ja Isyyden säteily (Promieniowanie ojcostwa).
Ne on kirjoitettu vuosina 1945–1964 ja julkaistu sittemmin useaan otteeseen, mm. kokoelmassa Poezje, dramaty,
szkice. Tryptyk Rzymski (Kraków: Znak 2007).
Meidän Jumalamme veli
Wojtyłan ensimmäinen näytelmä perustuu historialliseen henkilöön, Adam Chmielowskiin eli veli Albertiin.
Chmielowski oli tunnettu krakovalainen taidemaalari,
joka jätti taiteen ja ryhtyi auttamaan köyhiä sääntökuntaveljenä.
Veli Albertin esimerkki oli Wojtyłalle ratkaisevana apuna
hänen omassa päätöksessään luopua teatterista ja seurata
pappiskutsumusta.
Näytelmä käsittelee suuria teemoja kuten taiteen arvoa,
48 SUOMI–PUOLA 2014–2015
köyhyyden ongelmaa ja väkivaltaisen vastarinnan oikeutusta. Sen avainsanoiksi voisi nostaa Adamin rippi-isän
ohjeen ”Anna rakkauden muovata sinua” tai kommunistien sensuuriin joutuneen loppulauseen, jossa veli Albert
sanoo valinneensa suuremman vapauden.
Korukauppiaan paja
Kuuluisin Wojtyłan näytelmistä lienee Korukauppiaan paja,
josta on tehty elokuvakin (1989, it. La bottega dell’orefice,
engl. The Jeweler’s Shop). Wojtyła kuvaili näytelmää mietiskelyksi, joka menee välillä draaman puolelle.
Teemana on rakkaus ja avioliitto, ja sitä tarkastellaan
kolmen eri pariskunnan näkökulmasta. Ensimmäinen
pari on onnellinen, toinen onneton. Kolmannen parin
muodostavat toisiinsa rakastuneet ensimmäisen parin
poika ja toisen tytär, jotka pohtivat avioliittoon sitoutumisen haasteita. Vihkisormusten symboliikka puhuttelee
monin tavoin. Kun esimerkiksi toivoton Anna haluaa
myydä sormuksensa pois, korukauppiaan vaaka näyttää
nollaa. Sulhanen on yhä elossa. Vaaka ei osoita vain metallin painoa vaan ihmisen taakan ja kohtalon.
Isyyden säteily
Wojtyłan viimeinen näytelmä on hyvin vaikeatulkintainen mutta sitäkin kiehtovampi. Siinä Adam pohtii
raamatullisen kaimansa mukanaan tuomaa painolastia
sekä itsekkyyden ja isyyden ongelmaa. Miksei Jumala
voinut luoda ihmistä niin, että hän ulkoisesti lisääntyisi,
mutta hänen sisäisen minänsä ei tarvitsisi ottaa isyyden
vastuuta?
Salaperäinen hahmo nimeltä Äiti kehottaa Adamia
astumaan ”isyyden säteilyyn” ja tulemaan ensin itse lapseksi. Vasta sitten Adam voi kypsyä isyyteen ja rakkauteen.
PS Mielestäni Wojtylan näytelmät pitäisi saada käännettyä kokonaan suomeksi.
Kirjoittaja on puolan kielen opettaja ja teologian tohtorikoulutettava.
Kertomus vanhoista naisista
Minä pidän vanhoista naisista rumista naisista motkottavista mummoista
he ovat maan suola
he eivät inhoa inhimillistä jätettä
he tuntevat rakkauden ja uskon mitalin kääntöpuolen
he tulevat ja menevät diktaattorit leikkivät pelleä heidän kätensä ovat likaiset ihmisveren tahrimat
vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa ostavat lihaa hedelmiä leipää siivoavat valmistavat ruokaa
seisovat kadulla kädet ristissä vaikenevat vanhat naiset ovat kuolemattomia
Hamlet riehuu verkossa Faust näyttelee alhaista ja naurettavaa roolia Raskolnikov iskee kirveellä
vanhat naiset ovat tuhoutumattomia he hymyilevät lempeästi jumala kuolee vanhat naiset nousevat
niin kuin joka päivä aamun sarastaessa ostavat leipää viiniä kalaa sivilisaatio kuolee vanhat naiset
nousevat aamun sarastaessa avaavat ikkunat siivoavat roskat ihminen kuolee vanhat naiset pesevät
ruumiit hautaavat kuolleet istuttavat kukkia haudoille
minä pidän vanhoista naisista ryppyisistä naisista motkottavista mummoista
he uskovat ikuiseen elämään he ovat maan suola puun kuori he ovat eläinten nöyrät silmät
he näkevät pelkuruuden ja sankaruuden suuruuden ja pienuuden oikeissa suhteissa arkipäivän
vaatimuksiin
heidän poikansa löytävät Amerikan tuhoutuvat Thermopylaissa kuolevat risteillä valloittavat
avaruuden
vanhat naiset lähtevät aamun sarastaessa kaupunkiin ostavat maitoa leipää lihaa maustavat keiton
avaavat ikkunat
vain narrit nauravat ryppyisille naisille motkottavat mummoille
sillä he ovat kauniita naisia hyviä naisia vanhoja naisia he ovat muna salaisuus ilman salaisuutta
vierivä pallo
vanhat naiset ovat pyhien kissojen pyhiä muumioita
he ovat pieniä kurttuisia kuivuneita lähteitä hedelmiä tai lihavia munanmuotoisia buddhia
kun he kuolevat silmistä virtaa kyynel joka yhtyy suupielessä nuoren tytön hymyyn
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 49
PEHMOPAPERIEN KULUTUS
PUOLASSA KOVASSA KASVUSSA
BERLIININ KAUTTA ŚWINOUJŚCIEEN
TEKSTI ANNE HUJALA
Me useiden vuosikymmenien aikana Puolassa käyneet muistamme ravintoloiden pienet kiiltäväpintaiset wc-paperit tai käteen hajoavat wc-paperit,
jos paperia ylipäätänsä oli. Jokainen on omin silmin pystynyt näkemään
muutoksen pehmopapereiden kulutuksessa Puolassa. Vahvana toimijana
Puolan pehmopaperimarkkinoilla on suomalainen Metsä Tissue.
Viime vuoden lopulla Metsä Tissue otti käyttöön Etelä-Puolassa Krapkowicessa uudistetun pehmopaperitehtaan. Konekanta kasvoi kahdella
uudella alansa huipputeknologiaa olevalla pehmopaperikoneella ja uudella suurkuluttajatuotteiden jalostuslinjalla. Investoinnin arvo oli yli 55
miljoonaa euroa, ja se on Metsä Tissuen historian suurin investointi.
Krapkowicen tehdas onkin Euroopan nykyaikaisin pehmopaperien
tuotantolaitos. Ympäristöpäästöjä pystyttiin vähentämään uudella teknologialla huomattavasti.
VANTAAN
SPY
Świnoujście on Puolan läntisin satamakaupunki ja myös yksi
tärkeimmistä, koska laivat voivat lähestyä satamaa säässä
kuin säässä kahden aallonmurtajan suojassa. Kaupunki on
myös suosittu loma- ja kylpyläkohde.
TEKSTI ANITA LINNAMÄKI
Yksi kauneimmista ravintolan vessoista Varsovassa
on Nowy Światilla sijaitsevassa ravintola Fridassa.
Świnoujście sijaitsee 44 saarella, joista asuttuja ovat vain
Uznam (Usedom), Wolin ja Karsibór. Asumattomilla saarilla on rikas eläinlajisto ja kasvikunta.
Kaupunkielämän, koskemattoman luonnon, rantaelämän ja kylpylähotellien sekoitus tekee Świnoujściesta
yhden Puolan mielenkiintoisimmista turistikohteista.
Kaupungin pitkä ja noin sata metriä leveä, valkoinen ja
hienojyväinen hiekkaranta on ihannepaikka auringonpalvojille. Myös purjehtijat, lainelautailijat ja muut vesiurheilun harrastajat suosivat paikkaa rannikon lämpöisimmin meriveden ansiosta.
Szczecinin korkeimmassa rakennuksessa, Pazimin toimistotornin ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta kahvilasta, Cafe 22, on upea näköala
yli kaupungin. Kannattaa ehdottomasti pistäytyä kahvilla tai oluella.
Maittavan lounaan voi nauttia Vanhankaupungin linnaravintolassa Na
Kuncu Korytarza. Kuva: Puolan matkailujärjestö POT.
Pitkä rantabulevardi puistoineen, ravintoloineen ja baareineen houkuttelee kävijöitä koko Euroopasta. Kuva: Keijo Mäyry.
Liuta linnakkeita
Mielenkiintoinen nähtävyys Świnoujściessa on Fort Anioła
(Enkelin linnake), preussilaisten 1854–1858 rakentama,
kolmikerroksinen pyöreä rakennelma, jossa ylimpänä
on terassi ja näköalatorni. Nykyisin tilassa järjestetään
erilaisia kulttuuri- ja vapaa-ajan tapahtumia, kuten ritariturnajaisia. Linnakkeessa on kahvila ja meripihkakorujen
myyntinäyttely.
Muita linnoituksia ovat Fort Zachodni (Läntinen linnake); nykyisin linnoitushistoriallinen museo, ja Fort
Gerharda (Itäinen linnake); nykyisin rannikkopuolustuksen museo.
Monta reittiä
Świnoujścieen pääsee meritse päivittäin noin seitsemässä
tunnissa Ystadista tai Kööpenhaminasta. Suomesta ei
laivayhteyttä ole, mutta matka on helppo tehdä vaikkapa
niin kuin Vantaan Puola-yhdistys teki 2014 eli lensimme
220 kilometrin päähän Berliiniin.
Vaihtelua automatkaan saa, kun ajaa mennessä Saksan
puolella ja palaa Puolan puolella tai päinvastoin. Saksan
puolelta löytyy esimerkiksi kolme kylpyläkaupunkia,
Jasmundin kansallispuisto ja Peenemünde.
Berliinissä tutustuimme muun muassa kahteen vaikuttavaan muistomerkkiin. Holokaustin muistomerkki
(2005) Brandenburgin portin lähellä käsittää 2711 erikokoista, harmaata kivipaatta. Peter Eisenman muistuttaa
teoksellaan, että Talmudissa on sama määrä aukeamia.
50 SUOMI–PUOLA 2014–2015
Turkoosijärveltä Szczeciniin
Matkalla Szczeciniin poikkesimme Wolinin kansallispuiston Turkoosijärvelle, jota myös Smaragdijärveksi
kutsutaan. Se on vain 1,6-hehtaarinen, mutta syvä tekojärvi vuodelta 1945. Aiemmin paikalla sijaitsi kalkkikaivos. Vesi kimaltelee sinisen ja vihreän värin eri vivahteissa johtuen valkoisesta kalkkikivipohjasta ja kalsiumyhdisteiden liukenemisesta veteen.
Szczecin on yli 400 000 asukkaan vilkas ja tärkeä satamakaupunki sekä laivanrakennus- ja bisneskeskus. Turisteja
vetävät puoleensa monet ihastuttavat nähtävyydet, useat
puistot ja virkistysalueet sekä vaikuttava määrä baareja.
Szczecinin arkkitehtuuria verrataan usein Pariisin; molempien kaupunkisuunnittelusta vastasi paroni G.E. Haussman.
Róźankan ruusutarhassa riittää loistoa ja tuoksua koko
kesän, sillä eri lajikkeita on nykyisin 107 ja ruusuja kaikkiaan yli 9 000. Tarha perustettiin puutarha-alan maailmannäyttelyn kunniaksi 1928.
Wajdan kädenjälki. Paluumatkalla tutustuimme Międzyzdrojen kaupunkiin
Wolinin saarella. ”Itämeren helmessä” sijaitsee Puolan tähtien suosima
lomahotelli Amber Baltic, ja tähtien bulevardiin on ikuistettu tunnettujen
näyttelijöiden ja muiden kuuluisuuksien kädenjäljet. Kuva: Keijo Mäyry.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 51
VANTAA KAUPUNKIJUHLISSA
TURKU JUHLAVANA
PORVOO ALL TIMES HIGH
Porvoonseudun Puola-yhdistys on kasvanut niin, että
se saavutti historiansa suurimman jäsenmäärän 2014.
Vuoden mittaan jäsenten keski-ikäkin aleni, sillä jäsen
numero 100 on syntynyt 2001.
Saimme pystyttää telttakatoksemme hyvin keskeiselle paikalle ns.
Lairalan aukiolle. Esittelimme kävijöille Vantaan ystävyyskaupunkia
Słupskia sekä Puolan-matkojemme kohteita vuosien varrelta. Tarjosimme myös puolalaisia maistiaisia kuten bigosia, sernikiä ja maukkaita
mehuja. Perinteisen bigosin valmisti Hakaniemen hallin Polskie Delikatesy. Teltalla kävi päivän aikana lähes 200 vantaalaista.
Kuva: Keijo Mäyry.
Turun Suomi–Puola-yhdistyksen puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia
1998–2014: Kalervo Hovi, Ilkka Raimo, Kristiina Peltonen, Zdzisław
Mackiewicz, Teuvo Huotari, Merja Tuomola, Leena Laajo-Szańkowska,
Tuula Mackiewicz ja Aivi Ojala.
LAHTI TALKOISSA TEKSTI MERJA ÅKERLIND
Lahden Puola-yhdistykselle tuli vuodesta 2014 talkootyön
näyttö. Pienestä joukostamme löytyi valvojia koko ajaksi
tammikuiseen kuvitusnäyttelyyn Sibeliustalolle. Se tiesi
monia hedelmällisiä keskusteluja.
Talkooapua vaativat myös perinteiset tapahtumamme,
kuten Jerzyn Jazzit, Mahdollisuuksien tori ja matkailuilta.
Matkailuillan uutuus oli suora kuvayhteys, jolla sihteerimme Sofia Lisowski välitti tunnelmia Varsovasta.
Hallituksen jäsen Kyösti Isosaari on taas matkaillut
ahkerasti kameroineen Puolassa. Uusia otoksia nähdään
ravintola Hiidenkivessä marraskuun 2014.
Auvo Jokinen in memoriam
Lahden-yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Auvo Jokinen
kuoli 85-vuotiaana syyskuussa 2014. Hänet muistetaan
myös SPYL:n hallituksen pitkäaikaisena jäsenenä.
Auvo Jokinen otti yhdistyksen hoitoonsa 1977, kun ensimmäinen puheenjohtaja jätti Lahden vain puoli vuotta
perustamiskokouksen jälkeen.
KRAKOVA KOETTELI JALKOJA TEKSTI JA KUVA VIRPI KOHO
Krakovassa ehtii nähdä paljon kolmessakin päivässä. Sen
totesimme yhdistyksen vuoden 2014 matkalla.
Ensikertalaiset halusivat urakoida samana päivänä
seudun kuuluisimmat nähtävyydet, Wieliczkan suolakaivoksen ja Auschwitz-Birkenaun. Seuraavana päivänä
sanelivat sitten kipeytyneet jalat tahdin.
Krakovassa nähtävyyskierroksia helpottivat golfautot.
Niiden kyydissä saattoi istua ja nähdä sekä vanhan kaupungin keskustaa että juutalaiskaupungin Kazimierzin
tai ajella jopa yli Veikselin ja katsella ghettoa ja käydä
Schindlerin tehtaan museossa.
Kuninkaanlinnan portaissa alkoi sitten väsymys jo
painaa. Onneksi joka paikassa oli paljon katukahviloita ja
-ravintoloita, joihin voi istahtaa lepuuttamaan jalkoja.
SIENIÄ RIITTI TEKSTI KARL LAXELL
Porvoon-yhdistys jatkoi liki 40-vuotista sieniretkiperinnettään Kerkkoon majan maisemissa 2014.
Viimeinen lämmin syyspäivä suosi sienestäjiä, joihin
Auvo Jokinen (keskellä) johdatteli puolalaisvieraat Lahden kaupungin
johdon pakeille 1978, jolloin juhlittiin suomalais-puolalaisen ystävyysseuratyön 50:tä vuotta. Kuva Hannu Miilus.
Jokinen jatkoi yhdistyksen hallituksessa tälle vuosituhannelle. Hänet nähtiin hyväntuulisena juttuseurana
teltassamme kansainvälisillä markkinoilla vielä silloinkin,
kun voimat eivät enää riittäneet myyntipöydän ääreen.
Kajaanin Suomi–Puola-yhdistyksellä on menossa yhdeksäs toimintavuosi. Yhdistys on verkostoitunut paikallisella tasolla
muiden ystävyysseurojen ja toimijoiden kanssa. Tapaamme
esimerkiksi ystävänpäivän merkeissä ja joulumyyjäisissä.
Lisäksi seurat esittäytyvät vuosittain kirjastolla.
Kajaanin Ammattikorkeakoululla on yhteistyösopimus
Rzeszówin yliopiston kanssa, ja sen kautta on Puolasta tullut
opiskelijoita Kajaaniin. Seura on heidän kanssaan yhteistyössä
ja saa apua myös puolan opiskeluun.
Toiminta on siirtynyt enemmänkin sosiaaliseen mediaan. Se
luo hyviä mahdollisuuksia yhteydenpitoon, mutta luo luonnollisesti haasteita perinteiselle yhdistystoiminnalle. Yhdistyksellä on kotisivut ja facebookissa oma sivu ja ryhmä sekä
TAMPERE PIKNIKILLÄ TEKSTI OLGA JUUTISTENAHO
52 SUOMI–PUOLA 2014–2015
kuului ryhmä suurlähetystöstä sekä kvartetti Vantaanyhdistyksestä. Vaikka suppilovahverot loistivat poissaolollaan, riitti muita sieniä.
KAJAANIN KUULUMISIA TEKSTI JA KUVA KALEVI SAARINEN
Kuva: Liisa Kylliäinen
Piknikpurtavaa ja pallopelejä Pyynikillä – puolalaisittain
Ulkoilmatapahtumista on Tampereen Puola-yhdistyksessä syntynyt jo pienoinen perinne. Suuntasimme syksyn
2014 alun kunniaksi piknikille luonnonkauniisiin järvimaisemiin. Tapahtuma houkutteli Pyynikille kaikenikäistä osallistujaa, ja tunnelma oli puolalaisen välitön ja
rento. Auringonpaisteessa pääsimme yhdessä pelailemaan
frisbeetä, krokettia, höntsyjalkapalloa ja tietenkin myös
suomalaiskansallisempaa mölkkyä. Pelien säännöt käytiin läpi sekä suomeksi että puolaksi, joten uusiakin lajeja
oli helppo kokeilla.
Pelailun ohessa nautimme yhteisistä piknik-eväistä.
Tapahtuman kuvareportaasi on katseltavissa facebook-sivuillamme www.facebook.com/suomipuolatampere.
Sivuilla on jo yli 150 tykkääjää – liity sinäkin mukaan!
Osa joukosta ehti käväistä päiväretkellä Zakopanessa. Kolmen tunnin
hissilippujonotus Tatran Kasprowy Wierchille ei haitannut, sillä ilma oli
hieno ja näkymät ylhäältä majesteetilliset.
Kuva: Outi Aaltonen
Dekonstrukcja jest konstrukcją rewolucji.
lisäksi ryhmät erilaisille puolan ystäville. Kummassakin on nyt noin 100 jäsentä – monet puolalaisia.
Se on paljon verrattuna yhdistyksen jäsenmäärään,
noin 30:een.
HELSINKI KOUKUSSA KALEVALAAN
TEKSTI PÄIVI EROLA
Helsingin Puola-yhdistys sai 2014 jo viidennen kerran
Svenska Kulturfondenilta 1 000 euron apurahan ruotsin
kielen stipendiaattia varten. Sen saajaksi valittiin Gdanskin
yliopiston skandinavistiikan laitoksen esimiehen, professori Hieronim Chojnackin kanssa neljännen vuoden
opiskelija Aleksandra Studzińska.
Aleksandra osallistui Helsingin kesäyliopiston ruotsin
keskustelukurssille. Myytti vaikenevasta kansasta osoittautui täysin vääräksi. Kulttuuriero näkyi kurssilaisten
laajassa ikähaitarissa.
– Puolassa kuusikymppiset eivät opiskele kesäkursseilla
vieraita kieliä.
Yhdistys hoiti käytännön järjestelyt ja vastasi kustannuksista apurahan turvin. Muistoksi vierailustaan Aleksandra
sai toivomansa ruotsinkielisen Kalevalan; saagamme oli
tuttu jo luennoilta.
Adam Korpak: Aforyzmy przy goleniu. Antykwa 2011.
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 53
KÄÄNTÄJÄN
KANTILTA
Suloinen
voitto
sanoista
llustration: Lasse Rantanen, 2012
© Sibelius Society of Finland
Suomi-Puola Yhdistysten Liitto SPYL juhlistaa
2015 vietettävää Jean Sibeliuksen syntymän
150-vuotisjuhlavuotta Sibelius-konsertein
Puolassa. Lisätietoja www.suomi-puola.net
UUSI LEVY LÄHES UNOHDETTUA PIANOMUSIIKKIA
Puolassakin opiskellut diplomipianisti Matti
Asikainen tulkitsee levyllään Henryk Melcerin
(1869–1928) pianokappaleita.
Melcer on musiikkimaailmassakin melko tuntematon. Asikainenkin tutustui säveltäjäpianistin
tuotantoon ja Suomen-yhteyksiin vasta levytysprojektin yhteydessä.
Levy on Melcerin alkuperäisten pianoteosten
ensimmäinen kokonaistallenne.
Henryk Melcer: Piano Works
Matti Asikainen, piano.
Acte Préalable AP0261
Harvoin joku muu tunne on niin hurmaava kuin
se, jonka herättää valmis kirjan käännös. Tämän
banaalin asian tajusin jälleen kerran, kun puolannokseni Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -kirjasta
valmistui.
Varmasti tällainen tunne johtuu suloisesta voitosta,
joka on saatu sanoista monimutkaisen ja uuvuttavan
työn jälkeen. Ehkä juuri se – melkein aina pitkä –
prosessi tuo sitten varsinaisen palkinnon eli kokonaan käännetystä kirjasta johtuvan mielihyvän.
Joskus ihmiset kyselevät, kuinka kauan kestää
kirjan kääntäminen, luenko ensin romaanin ja
seuraavaksi käännän sen, pitäisikö minun lukea
käännettävän teoksen arvosteluja. Vastaan yleensä,
että tavallisesti käännös syntyy kolmessa kuukaudessa, vaikka todellisuudessa työ ulottuu sen ajan
ulkopuolelle, koska viimeistely on yhtä pitkä ja monimutkainen prosessi. Usein luen kirjan kokonaan
ja sen jälkeen aloitan kääntämisen. Ensimmäinen
sivu on aina vaikein.
Vaikka kääntämistyö tuntuu joskus uuvuttuvalta,
sanallisten vastineiden löytäminen antaa paljon
iloa, jota riittää taas vähäksi aikaa.
Aurinkoisia hetkiä syntyy myös kirjeenvaihdossa
kirjailijoiden kanssa. Se on mahtava työväline, jonka avulla voidaan ratkaista erilaisia kirjaan kytkettyjä salaisuuksia.
Kääntäminen on myös erittäin tehokasta aivojen
sairauksia estävää toimintaa: kääntäjä ei tule todennäköisesti kärsimään esimerkiksi Alzheimerista.
Käännöstyö edellyttää laajaa erilaisten asioiden
tuntemusta sekä valppautta. Tässä hommassa ei saa
tyytyä näennäisen hyvään ja helppoon ratkaisuun
vaan pitää jatkuvasti kyseenalaista omia valintoja,
jotta virheitä ei tulisi liikaa.
Mutta jos virheitä tulee, eikä kääntäjä pysty huomaamaan niitä viimeistelyvaiheessa, ei saisi masentua, sillä tärkein on lopputuloksen kokonaiskuva.
Jos käännös toimii, pikkuvirheillä ei ole merkitystä. Niistä iloitsee ehkä joku yliopistotutkija,
joka tarkastelee kääntämiseen liittyviä kysymyksiä
omassa väitöskirjassaan.
BOŻENA KOJRO
FINLANDIA–POLSKA 2014–2015 55