PDF - Helsingin Suomi

SUOM PU LA
FINLANDIA–POLSKA 2012–2013
Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry
PääKirjoitus
Euroopan
rajaseutuja
– menneisyyttä ja pala
nykyisyyttä
Lehtemme mennessä painoon ystävyysseurojen valtionapu on jälleen kerran
vaakalaudalla.
Valtiovarainministeriö on esittänyt
ystävyysseuratuen huomattavaa supistamista vuoden 2013 tulo- ja
menoarviossa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Eikö kansalaisjärjestöjen
vapaaehtoistyön arvostuksen tulisi
näkyä myös rahallisena tukena? Jos
arvostusta on.
Toivottavasti kohtaamme ensi vuonnakin, hyvä lukija.
Varsovassa taas punnitaan Suomitalojen kohtaloa. Loputkin Suomen
aikoinaan sotakorvauksina Neuvostoliitolle toimittamista taloista ovat
purku-uhan alla. ”Rintamamiestaloissa”
asuivat alun perin Kulttuuripalatsin
rakentajat. Nyt arvoalueella sijaitsevaa Jazdówin puutarhakylää puolustamaan on syntynyt kansalaisliike.
Yksi mökeistä on jäänyt parlamentin kylkeen kuin symboliksi monista
maitamme yhdistävistä historiallisista
siteistä.
Historian kautta voi nykyihminenkin
tehdä suuria löytöjä.
Tekstiilitaiteilija löysi yllättäen Beskidien kupeesta sukunsa säikeitä 200
vuoden takaa. Palat loksahtivat kohdalleen, ja samalla ehkä selvisi kangaspuiden outo vetovoima.
Haluan lämpimästi kiittää lehden
synnyttämiseen osallistuneita talkoolaisia. Jälleen on ikuistettu pala mennyttä ja voidaan myös syventyä nykyhetkeen.
Päivi Erola
Vastaava päätoimittaja
[email protected]
Tässä lehdessä
4 Suurlähettiläs Jari Vilén painottaa yhteistyötä eri aloilla ja tasoilla
5 Puola-suhteet veivät Astrid Thorsin eduskunnan ystävyysryhmän
johtoon
6 Puolalaisen komediaelokuvan lyhyt historia?
7 Elokuvasihteerin terveiset
Lyhytelokuvan aaltoja Helsingissä
8 Trumpetisti Tomasz Stańkolle Suomi on kuin toinen kotimaa
14 Witold Lutosławski 100 vuotta
15 Matkakirja vei rautaverhon taakse
8
16 Vieraana Bialowieżan ikimetsässä
17 Matkavinkkejä
21 Konsonantteja selättämässä
10
Varsovan
Suomi-talot
uhattuina
12
Puolan talous
lännen tiellä
18
Tekstiilitaiteilija löysi
juuriaan Puolasta
28
Kresy – Puolan
menetetty itä
40
Lechistä Romet
Mińskiin
22 Merkintöjä lukupiiristä
23 Wisława
24 Halina Poświatowska
25 Runoja sydämen varjosta
26 Uuden kuvittajasukupolven esiinmarssi
27 Julisteet vetivät Puolaan
30 Mennyttä, olevaa, jatkuvaa
32 Puolalainen kirjallisuus ja Kresy
34 Chart Polski – aatelisten rotu Puolasta
36 Hyvinvointivaltio on nyt puolalaisille läheinen
37 Irena Dziewońska Suomen-ystävä jo 50 vuotta
39 Janusz Korczak
42 Lehtimiehestä kääntäjäksi ja suomen opettajaksi
44 Vanhan Gdanskin makuja
Vodkabaarien paluu
45 Puhunko samppanjaa vai Spumantea?
46 Talviperinteitä Puolasta
47 Sienestys vuosisatoja verissä
Kuin sieniä sateella
YHDISTYKSET
48 Porvoo
49 Vantaa
50 Tampere
51 Kajaani
52 Lahti
53 Helsinki
54 Adamismia
55 70 vuotta juutalaisten tuhosta
Uskollisuudesta ja uskottomuudesta
Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry
Suomi–Puola Finlandia–Polska
Toimisto
Porvoonkatu 37 A
00520 Helsinki
Ulkoasu ja taitto
Ville Helttula
Julkaisija
Suomi–Puola Yhdistysten Liitto ry
Ilmoitushinnat ja mediakortti
www.suomi-puola.fi
Trumpetisti
Tomasz Stańkolle Suomi
on kuin toinen kotimaa
[email protected]
Päätoimittaja / toimitus
Päivi Erola
[email protected]
Puheenjohtaja
Marjukka Mäyry
[email protected]
Toimitusneuvosto
Outi Aaltonen,Marjukka Mäyry, Kalevi
Saarinen, Merja Åkerlind, Päivi Erola
www.suomi-puola.fi
Kirjapaino
SLY-Lehtipainot Oy
Kirjapaino Uusimaa
Painos
4 500 kpl
Kansikuva Kasia Walentynowicz: Pani na domkach
Kasia Walentynowicz
Kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Taiteen maisteri.
Opiskellut graafista suunnittelua Varsovan kuvataideakatemiassa sekä muotisuunnittelua Varsovan
kansainvälisessä vaate- ja muotisuunnittelukoulussa.
Kuvituksia ja sarjakuvia lehdissä. Osallistunut
useisiin kuvitusnäyttelyihin.
www.kasiawalentynowicz.com
Liittymällä paikallisen Suomi–Puola-yhdistyksen
jäseneksi saat lehden postitettuna kotiisi ja samalla
tuet ystävyystyötä.
Paikallisyhdistysten yhteystiedot sivustolla
www.suomi-puola.fi.
Suurlähettiläs
Vilén
painottaa yhteistyötä eri aloilla ja tasoilla
Haastattelu: Jukka Kiljunen, kuva: Suomen suurlähetystö/Lena Galińska
Suomen etu on pyrkiä lisäämään yhteistyötä
Puolan kanssa kaikin tavoin, koska arviomme
mukaan Puolasta tulee jatkossa yksi keskeisistä EU-valtioista ja koska jaamme Puolan
kanssa samat arvot EU:n kehittämisessä. Näin
luonnehtii maidemme suhteiden dynamiikkaa
Jari Vilén otettuaan suurlähettilään tehtävänsä vastaan Varsovassa syyskuussa 2012.
Vakooja vai näyttelijä?
Suurlähettiläs Vilén naureskelee, että diplomaatin työtä
on verrattu sekä vakoojan että näyttelijän työhön. Itselleen hän ei ota kumpaakaan roolia, vaan haluaa olla ”tarinankertoja”. Varsovan-edustuston voimavaroja valjastetaan entistä enemmän Suomen menestystarinan kertomiseen eli maamme tunnetuksi tekemiseen Puolassa.
–Suomen saavutuksia ja mahdollisuuksia ei edelleenkään
tunneta Puolassa yhtä hyvin kuin muiden pohjoismaiden.
Tässä tunnettuuskilpailussa olemme vasta takasuoralla,
kun naapurit ovat jo maalissa.
Suurlähettiläs Vilén haluaa tuoda esiin koko kuvan
suomalaisesta yhteiskunnasta, siitä, miten köyhä ja takapajuinen maa on uhrauksien kautta taistellut ja säilyttänyt itsenäisyytensä, jälleenrakentanut yhteiskuntansa ja
noussut yhdeksi Euroopan ja maailman vauraimmista
maista. Olemme kaikilla mittareilla mallimaa maailmassa
niin koulutuksen, tasa-arvon, onnellisuuden kuin vaikkapa tuloerojen pienuuden suhteen.
Ystävyyskunnat ja -seurat
Suomen pyrkimys suhteiden ja yhteistyön tehostamiseen
ja laajentamiseen Puolan kanssa ei tietenkään koske vain
vakiintunutta toimintaa EU:n elimissä, muissa monenkeskisissä rakenteissa tai kahdenvälisenä valtiotasolla tai
erilaisten instituutioiden ja talouselämän kesken.
Tärkeänä käytännön toiminnan voimavarana nousevat
esiin parikymmentä solmittua ystävyyskuntasuhdetta.
Niitä elvytetään tapauksissa, joissa vuorovaikutus on hiipunut.
–Syynä alussa aktiivisenkin ja monipuolisen ystävyyskuntasuhteen hiipumiseen ovat useimmiten henkilövaihdokset päättävissä asemissa toisella puolella tai molemmilla.
Seuraajilla ei ole enää ollut kannustiminaan samoja henkilökohtaisia kokemuksia Suomen ja Puolan ystävyyskuntatoiminnan antoisuudesta ja molemminpuolisista
hyödyistä.
4 suomi–puola 2012–2013
Puola-suhteet veivät
Astrid Thorsin
eduskunnan ystävyysryhmän johtoon
Eduskunnan Puolan ystävyysryhmän puheenjohtaja
Astrid Thors toimii ryhmän puheenjohtajana vasta
ensimmäistä vuottaan. Itse ryhmällä on kuitenkin
pitkät perinteet.
Vilénin mukaan käyttämättömiä mahdollisuuksia on muuallakin kuin talouselämässä.
–Vaikka Suomi-kuva puolalaisten keskuudessa
on myönteinen, maamme tunnettuuden lisäämisessä on paljon tehtävää.
Puola-suhteiden vahvistaminen noudattaa Suomen hallituksen linjausta. Pääministerit Jyrki Katainen ja Donald
Tusk allekirjoittivat joulukuussa 2011 maidemme välisen
kumppanuussopimuksen. Tämä sopimus on ns. elävä
asiakirja, johon voi tehdä lisäyksiä ja muutoksia. Siksi
sopimus antaa hyvän raamin yhteistyön kehittämiselle.
Sopimuksen puitteissa toteutui 10. lokakuuta 2012 pääministeri Tuskin työvierailu Suomessa. Samalla sovittiin
jo pääministeri Kataisen vastavierailu Puolaan keväällä
2013.
Suurlähettiläs Jari Vilén ja hänen puolisonsa Éva Sőregi-Vilén siirtyivät
uuteen asemapaikkaansa suoraan Budapestista. Varsovaan saapui myös
kaksivuotias Kuci-kissa.
Kokonaan uusien suomalais-puolalaisten kuntaparien
syntymistä on myös tarkoitus tukea. Tässäkin suurlähettiläs Vilén lupaa olla puhemiehenä ja ”kätilönä” ja tarjota
Varsovan lähetystön kaiken tuen.
Suurlähettiläs Vilén lisää partnereihin vielä kunta- ja
maakuntaliittotason eri elimet. Myös tässä yhteydessä
voidaan puhua ”Alueiden Euroopasta”. Vilénhän toimi
poliittisen uransa alkupuolella Lapin liiton maakuntasihteerinä.
Puolassa on vuonna 2012 vain kaksi Suomen kunniakonsulia. Heidänkin määräänsä on Jari Vilénin mukaan
tarkoitus lisätä.
Erittäin tärkeä yhteistyökumppani ja tuki tunnettuuden
lisäämisessä on Puola–Suomi-yhdistys eli Towarzystwo
Polska-Finlandia paikallisosastoineen. Sama koskee sen
suomalaista vastaparia Suomi–Puola Yhdistysten Liittoa.
Jo ensimmäisinä viikkoinaan suurlähettiläs Vilén ehti
vierailla tutustumassa muutamien paikkakuntien Suomiaktiiveihin ja heidän toimintaansa. Samalla tutustumisohjelmassa on ollut myös ystävyyskaupunkeja. Tässäkin
tulee esiin ns. kolmas sektori eli vapaaehtoisten kansalaistoiminta.
Suurlähettiläs Vilén yhtyy täysin ajatukseen, että vasta
henkilökohtaiset kontaktit, aktiivit yksityishenkilöinä
ja heidän kiinnostuksensa vastapuolen maata kohtaan
antavat tarpeellisen syvyyden kaikelle virallisellekin
yhteistyölle ja vuorovaikutukselle.
Jari Vilén
- Suomen suurlähettiläs Puolassa syyskuusta 2012
- Suomen suurlähettiläs Unkarissa 2007–2012
- Kokoomuksen kansanedustaja 1999–2007: suuren
valiokunnan pj. 2004–2007, ulkoasiainvaliokunnan ja
hallintovaliokunnan jäsen 2003–2007
- Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lipponen
II-hallituksessa 2002–2003
- Maakuntasihteeri Lapin liitossa 1995–1999
- Jäsenyyksiä ja puheenjohtajuuksia EU:n ja Pohjoismaiden neuvoston elimissä ja ryhmissä
- Kasvatustieteiden maisteri, Oulun yliopisto, 1990
- Syntynyt Kemissä 1964
Eduskunnassa on etenkin Euroopan valtioiden ystävyysryhmiä. Puolan ryhmän jäsenille tarjoutuu mahdollisuuksia tutustua Puolaan yhteiskuntaan, talouteen ja
kulttuuriin. Toiminnan tärkein osa on kuitenkin pitää
yhteyttä ja seurata Puolan poliittista tilannetta esimerkiksi
tapaamalla kollegoja sejmissä ja sejmistä.
Thors oli valmis ryhtymään vetovastuuseen, koska Puola
on hänen mielestään tärkeä yhteistyökumppani Itämeren
rannikolla.
– Suomea ja Puolaa yhdistää yhteinen meri, ja meillä on
myös paljon yhteisiä asioita hoidettavana EU:n puitteissa.
Thorsin mukaan juuri nyt tavoitteemme esimerkiksi EU:n
monivuotisen budjetin osalta ovat kuitenkin hieman erilaiset, koska Suomi on yksi rikkaimmista EU-maista ja
Puola vielä jonkin aikaa saajapuolella. EU-rahoituksen
turvin voimme kuitenkin edistää yhteisiä päämääriä.
Kiertokulkuajattelu kiertämään
EU:n Itämeri-strategia on saanut täsmällisempiä muotoja
ja antaa selkänojaa yhteistyölle. Suomessa painotamme
ehkä enemmän ympäristöasioita ja Puola enemmän niinsanottua infrastruktuuria.
Parlamenttien yhteistyöryhmillä on runsaasti tehtäviä
saada puolin ja toisin ymmärrystä toisen pyrkimyksille.
– Vaikka me Suomessa vähentäisimme huomattavasti
omia ravinnepäästöjämme, emme vielä saavuta veden hyvää laatua, ellei ravinteiden kierrätys onnistu, kun Puolan
maatalous modernisoituu ja siellä ruvetaan käyttämään
enemmän lannoitteita.
Missä suomalaisyritykset?
Merkillepantavaa on, ettei Puolassa ole ollut taantumaa
yhtenäkään vuotena viime vuosien talouskriisin aikana.
Talous kasvoi myös nykykriisin synkimpinä vuosina,
kuten 2008. Samaan aikaan Puola onnistui panemaan
toimeen EU-projekteja. Maa osasi käyttää hyvin EU:lta
saamansa tukirahat ja pystyi modernisoimaan monta
talouden sektoria. Tätä modernisaatiota Thors on osittain
nähnyt vieraillessaan Łódzissa, Krakovassa, Gdanskissa
ja Varsovassa.
Thors harmittelee, että useammat suomalaiset yritykset
eivät ole riittävästi lähteneet tavoittelemaan alati kasvavia
Puolan markkinoita.
Astrid Thorsin mielenkiinto Krakovaan on peräisin hänen
veljeltään. Holger Thors on lahjoittanut siskolleen yhden
Wavelin nuken. Voitte arvata, minkä!
Thors edusti Suomea Demokratioiden allianssin juhlakokouksessa Krakovassa muutama vuosi sitten. Silloin
kaupunkiin olivat kokoontuneet myös kaikki vielä elossa
olleet henkilöt, jotka johdattivat Puolan demokratian tielle
Berliinin muurin kaaduttua.
Yhdeksi elämänsä tunnepitoisimmaksi hetkeksi määrittelee Thors toukuisen päivän vuonna 2004. Lech Wałęsa
seisoi melkein Thorsin vieressä Strasbourgissa parlamentin edessä, kun Gdanskissa tehtyihin lipputankoihin
nousivat kymmenen EU:n uuden jäsenvaltion liput.
EDUSKUNNAN PUOLA-YSTÄVYYSRYHMÄ
Astrid Thors (r ), puheenjohtaja (Helsinki)
Thors toivoisi Suomen pystyvän viemään Puolaan niinsanottua kiertokulkuajattelua. Vielä muutama vuosi sitten
kiertokulkuajattelua ei ollut Suomen maataloudessa, mutta pääministeri Matti Vanhanen lupasi ensimmäisessä
Baltic Sea Action Summitissa kolmisen vuotta sitten, että
kehitämme tätä yhteistyötä.
Arto Satonen (kok), varapuheenjohtaja (Sastamala)
Myös yksityisestä aloitteesta syntynyt yhteistyö kaupunkien ravinnekuormituksen vähentämiseksi on edennyt
huomattavasti.
Pirkko Ruohonen-Lerner (ps), (Porvoo)
Sauli Ahvenjärvi (kd), (Rauma)
Katri Komi (kesk), (Joroinen)
Markus Mustajärvi (Vasenryhmä), (Kemijärvi)
Matti Saarinen (sd), (Lohja)
“Suomea ja Puolaa yhdistää yhteinen meri...”
suomi–puola 2012–2013 5
Puolalaisen komediaelokuvan
lyhyt historia?
Teksti: Jarno Hänninen
kuva: Robert Pałka/Van Worden
Puolalainen elokuva mielletään yleisluonteeltaan usein kovin vakavaksi. Pikaisesti katsottuna
näyttääkin, että keskeisiä aihepiirejä ovat erityisesti etiikka, historia ja politiikka – esimerkkeinä
vaikkapa Andrzej Wajdan, Krzysztof Kieślowskin ja Jerzy Skolimowskin elokuvat.
Miljoonien
Elokuvasihteerin terveiset
ruutujen urakka
Aikoina, jolloin kulttuuritapahtumien
rahoituksesta tingitään ja julkisen palvelun media näyttää yhä harvemmin
niin sanottujen pienten maiden elokuvia, on harvinainen ilo kirjoittaa
hyvistä asioista.
Yksi syy juhlia on Puolan elokuvaviikkojen 33-vuotinen historia ja toinen
se, että syksyn 2012 tapahtuma oli
poikkeuksellinen. Suomi–Puola Yhdistysten Liitto toteutti yhteistyössä
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston
(KAVA) sekä Puolan suurlähetystön
kanssa kauan toivotun puolalaisen
elokuvan historiallisen retrospektiivin. Edellisestä oli kulunut yli kymmenen vuotta.
Vanhasta uutta
Sinkkuelämää puolalaisittain. Tomasz Koneckin ohjaama
Lejdis (2008) on viime vuosien katsotuin puolalainen komedia.
Se keräsi elokuvateattereissa yli 2,5 miljoonaa katsojaa.
Puolalaisella komediaelokuvalla on
kuitenkin ollut kolme selkeää kukoistuskautta: 1930-luvulla, 1960-luvulla
ja tuorein 2000-luvulla.
Elokuva on kallis ilmaisumuoto. Ei
siis liene yllätys, että kaikkien kolmen
kukoistuskauden taustalta löytyvät
vahvat taloudelliset syyt.
Laman ikeessä musiikkia
Siirtyminen mykkäelokuvasta äänielokuvaan 1930-luvulla kolminkertaisti
elokuvien
valmistuskustannukset.
Kannattavimmiksi
muodostuivat
etenkin musiikkipitoiset, nykyaikaan
sijoittuvat komediat, joita laman alla
elävät ihmiset kävivät mielellään katsomassa.
Suosio ei kuitenkaan jatkunut kovin
pitkään. Ilmapiirin kiristyessä vuosikymmenen lopulla patrioottiset melodraamat nousivat kiistattomiksi suosikeiksi.
Ensimmäinen sodanjälkeinen komedia, Leonard Buczkowskin Aarre
(Skarb), sai ensi-iltansa helmikuussa
1949. Aarteen metsästämisen ja asunto-ongelmien ympärille rakentunut
elokuva oli suuri menestys.
Uutta komedioiden sarjaa se ei kuitenkaan aloittanut. Jo marraskuussa
elokuvan vallitsevaksi dogmiksi julistettiin sosialistinen realismi. Niinpä
seuraava komedia valmistui vasta
1953.
6 suomi–puola 2012–2013
Viihdettä ideologian rinnalle
Elokuvantekijät pääsivät osallisiksi
elokuvan tuotosta uuden lain ansiosta 1958. Aiemmin tuotto oli mennyt
kansallistettua elokuvaa pyörittävän
Film Polskin kassaan. Uusi laki johti
tuotantokustannusten karsimiseen ja
lopulta jopa jonkinlaisen b-elokuvien
sarjan ilmestymiseen.
Komedian nousun ainekset olivat
kasassa, kun 1960 ilmoitettiin ideologisten ja kasvattavien elokuvien rinnalle tarvittavan myös viihdettä.
Kokonaistuotannossa ei buumi kuitenkaan ollut erityisen näkyvä Esimerkiksi huippuvuonna 1966 reilu
40 prosenttia kokonaistuotannosta
oli komedioita, kun taas 1935 niiden
osuus oli yli 80 prosenttia. Vuoden
1968 kuohunnan jälkimainingeissa
elokuvan kaupallistumista kritisoitiin
ja elokuvantekijöiden oikeuksia rajoitettiin.
Keskimmäinen kukoistuskausi tuli
tiensä päähän.
Seksimission hurmaa
Toki komedioita tehtiin 1968 jälkeenkin. Monet puolalaisen komedian
klassikot ovat 1970- ja 1980-luvulta:
Marek Piwowskin satiirinen Risteily
(Rejs,1970), Stanisław Barejan kommunismin absurdiudelle irvistelevä
Nalle (Miś, 1980) ja Puolan kaikkien
aikojen katsotuin komedia, yli 11
miljoonaa katsojaa kerännyt Juliusz
Machulskin Seksimissio (Seksmisja,
1984).
Kokonaistuotannossa komediat nousivat merkittäväksi uudelleen vasta
2000-luvulla. Juliusz Machulskin puolalaisia rikoselokuvia parodioivan
Kilerin (Kiler, 1997) menestys sai aikaan varsinaisen rikoskomedioiden
tulvan. Seuraavana suunnannäyttäjänä toimi Ryszard Zatorskin romanttinen komedia Ei koskaan (Nigdy w
życiu, 2004).
Romanttiset komediat käytännössä
hallitsivat katsotuimpien kotimaisten
elokuvien listaa Puolassa 2006–2011.
Huippuvuonna 2010 puolet kokonaistuotannosta on laskettavissa komedioiksi. Vuosi 2012 näyttää sen sijaan
jääneen draaman vuodeksi. Komedioiden määrä kokonaistuotannossa on
pudonnut jo noin 16 prosenttiin, eikä
kymmenen katsotuimman puolalaisen elokuvan joukossa ole kuin kaksi
komediaa.
Puolalainen elokuva ei siis ole
pelkästään vakavaa draamaa, vaan
joukkoon mahtuu paljon komedioita.
Toivottavasti saamme Suomessakin
jossain vaiheessa nähtäväksi puolalaisia komedioita, jotta kuva maan
elokuvasta ei jäisi liian yksipuoliseksi.
Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka opiskelee Puolan kansallisessa elokuvakoulussa
Łódźissa.
Puolan kansallisen elokuva-arkiston
Filmoteka Narodowan sekä KAVAn
kokoelmista löytyi 14 elokuvaa Puolan elokuvahistorian eri aikakausilta.
Joidenkin elokuvien esityksen mahdollisti elokuvan digitaalinen rekonstruointi.
Lyhyesti sanottuna filmikopio skannataan ruutu ruudulta tietokoneelle.
Joskus tämä riittää, mutta jos filmi
on ehtinyt kärsiä ajasta tai käytöstä,
seuraa kuvan korjaus. Menetelmä vie
aikaa, sillä yksi elokuva sisältää keskimäärin useita satoja tuhansia ruutuja ja jokainen työstetään erikseen.
Puolassa rekonstruointia hallinnoi
Filmoteka Narodowa, jonka kokoelmissa on noin 1 700 puolalaista elokuvaa. Tähän mennessä niistä on digitalisoitu noin 30. Filmoteka Narodowan omat asiantuntijat rekonstruoivat ennen toista maailmansotaa
valmistuneet elokuvat. Sodan jälkeisten elokuvien kohdalla kyseeseen
tulee myös Filmoteka Narodowan
valitsema yhtiö.
Syksyn ohjelmistosta Andrzej Wajdan
Tuhkaa ja timanttia (1958) sekä
Krzysztof Zanussin Suojavärit (1977)
nähtiin digitaalisesti rekonstruoituina
kopioina. Ohjaajat olivat tiiviisti prosessissa mukana varmistamassa, että
lopullinen tulos on mahdollisimman
lähellä alkuperäistä versiota.
Vanhemmista klassikoista valmistuu
lähiaikoina versio Ryszard Ordyńskin
Pan Tadeusz -elokuvasta (1928) sekä
Henryk Szaron elokuvasta Zew morza
(1927). Moni muu on työn alla.
Kira Jääskeläinen
Katse tulevaisuuteen
Miksi vanhojen elokuvien digitalisointi on tärkeää? Filmoteka Narodowan johtaja, professori Tadeusz
Kowalski korosti Gdynian elokuvafestivaaleilla keväällä 2012, että arkiston tehtävä on työskennellä tulevaisuuden eteen.
–Joskus tämä tulevaisuus voi olla hyvinkin kaukana. Siksi pyrimme käyttämään uusinta teknologiaa, niin pitkälle kuin mahdollista vanhoja
formaatteja ja käsiimme uskottuja
filmejä kunnioittaen. Internet on hyväntekijä ja sitä on hyödynnettävä.
–Arkiston täytyy olla käytössä myös
nyky-yhteiskunnassa. ”Kuolleiden kokoelmien” säilytys ei meitä kiinnosta.
Siksi olemme aloittaneet myös elokuviin liittyvien valokuvien digitalisoinnin, ja seuraavaksi otamme käsittelyyn elokuvajulisteet.
Me katsojat voimme vain olla kiitollisia, sillä digitalisointi mahdollistaa
tulevaisuudessa yhä useamman puolalaisen klassikon esittämisen myös
Suomessa.
Lyhytelokuvan aaltoja Helsingissä
Puolalaisen lyhytelokuvan festivaali Short Waves leviää jo 48 kaupunkiin. Helsingin lisäksi festivaalin kotikenttänä on 34 puolalaista
sekä 13 ulkomaista kaupunkia, muun muassa Belgrad, Berliini,
Dublin, Lontoo, Műnchen, Porto ja Praha. Huhtikuussa 2012 esitettiin
Euroopan komission Suomen-edustuston tiloissa kymmenen puolalaista lyhytelokuvaa: kertomuksia, dokumentteja, animaatioita, videotaideteoksia.
Katarzyna Kijekin ja Przemysław Adamskin Noise (Melu) äänestettiin ylivoimaisin äänin Short Wavesin kuningattareksi; se sai 3 000
yleisöäänestä kolmasosan. Seitsenminuuttisen animaation keskiössä
on arkipäivän äänimetelin ympäröimä ihminen.
Melu keräsi kaksoispotin. Se sai 2 500 euron pääpalkinnon lisäksi
arvovaltaisen kansainvälisen tuomariston päättämänä 1 250 euron
PRO Canal+ -palkinnon.
Poznanilaisen Ad Arte -säätiön järjestämälle festivaalille oli ehdolla
220 lyhytelokuvaa, joista raati siis valitsi kymmenen. Ad Arte on
myös kansainvälisen pop up -lyhytelokuvafestivaali Future Shortsin
puolalainen järjestäjä.
Ad Arten, Euroopan komission Suomen-edustuston ja Helsingin Suomi–Puola-yhdistyksen järjestämä festivaali aaltoilee Helsinkiin taas
keväällä 2013.
Lisätietoja: www.shortwaves.pl ja www.hspy.fi
suomi–puola 2012–2013 7
Trumpetisti Tomasz Stańkolle
Suomi on kuin toinen kotimaa
Teksti: Matti Laipio
Kuvat: Ella Karttunen
ja Charles Mingusin sekstetti. Mekin
saimme hyvän vastaanoton.
Vesala-yhteistyö
alkoi Franfurtissa
Edward Vesalan Stańko tapasi ensimmäisen kerran Saksassa.
– Hän soitti talvella 1973 Franfurtin
Jazzkellerissa Jan Garbarekin kanssa.
Jan pyysi minuakin lavalle. Soitin
muutaman kappaleen ja huomasin
yhteistyön Edwardin kanssa sujuvan
hyvin.
– Saman vuoden kesällä tulin kvintettini kanssa Poriin, missä tapasimme
uudelleen ja aloimme hahmotella
yhteistyötä.
Seuraavana
talvena
Edward tuli Puolaan, missä teimme
kiertueen ja myös älpeen nimeltä
Twet. Sillä olivat mukana saksofonisti
Tomasz Szukalski ja amerikkalainen
basisti Peter Warren.
Pian Stańko alkoi vierailla tihenevään
tahtiin myös Suomessa. Hän soitti
Vesalan kanssa paljon Helsingin ulkopuolellakin. Suomen lisäksi monet
suomalaiset muusikot tulivat hänelle
tutuiksi:
– Juhani Aaltonen, Mircea Stan, Antti Hytti ja monet muut.
–Suomi on oikeastaan toinen
kotimaani. SuomalaisteN luonteenlaatu on minulle läheistä,
sanoo maailmankuulu trumpetisti Tomasz Stańko.
Stańkon näkemykset Suomesta ja
suomalaisista perustuvat vankkaan
kokemukseen, sillä tämä eurooppalaisen jazzin eliittiin jo 1960-luvulla
noussut muusikko ja säveltäjä on
käynyt täällä kymmeniä kertoja ja
viipynyt joskus pitempiäkin aikoja.
Hän tuntee hyvin lukuisia suomalaisia
muusikoita monelta vuosikymmeneltä
yhteisten konserttien ja levytysten
perusteella.
Keskeinen suomalainen soittokumppani Stańkolle oli rumpali Edward
Vesala, jonka kanssa Stańko teki tiivistä yhteistyötä 1970–80-luvuilla.
Läpimurto Krzysztof
Komedan yhtyeessä
Hiljakkoin 70 vuotta täyttäneen
Stańkon ura on kestänyt yli 50 vuotta.
Läpimurtonsa hän teki 1963, jolloin
hän liittyi elokuvamusiikillaan jo kansainvälistäkin mainetta saavuttaneen
pianistin Krzysztof Komedan yhtyeeseen.
– Se tapahtui Varsovassa Jazz Jamboreen aikana. Kaverini tuli kertomaan,
että Komeda haluaisi tavata minut.
8 suomi–puola 2011–12
Ilmeisesti hän oli kuullut minua, sillä
hän sanoi heti, että huomenna on harjoitukset.
Komeda oli noihin aikoihin Puolan
tunnetuin jazz-muusikko. Hänen yhtyeessään soitti Stańkon liittyessä muun
muassa tenoristi Michał Urbaniak,
joka 1970-luvulla siirtyi soittamaan
fuusiomusiikkia sähköviululla ja
muutti USA:han vaimonsa laulajatar
Urszula Dudziakin kanssa. Siellä he
tekivät levyjä isoille amerikkalaisille
yhtiöille.
– Nykyään Urbaniak asuu taas Varsovassa. Meillä on oikein hyvät välit,
vaikka emme kovin usein tapaakaan,
Stańko sanoo.
Komedan yhtye oli 1960-luvulla yksi
harvoista puolalaisyhtyeistä, joka
työskenteli myös oman maan ulkopuolella.
– Komeda oli ennen kaikkea säveltäjä,
jolla oli jatkuvasti töitä käynnissä.
Siksi emme kovin paljoa esiintyneet.
Kuuden vuoden aikana kävimme
sentään aika monilla festivaaleilla
muun muassa Saksassa ja Norjassa.
Soitimme kuukauden Kööpenhaminan
Montmartre-kerhossa,
ja
samoin
meillä oli pitempi keikka Tukholman
Gyllene Cirkelissä.
Komedan yhtyeen aikaansaannoksiin
kuuluu lp Astigmatic, keräilyharvi-
naisuus vuodelta 1965. Stańkon rinnalla toisena puhaltajana oli alttosaksofonisti Zbigniew Namysłowski
ja rumpalina Komedan kanssa usein
soittanut ruotsalainen Rune Carlsson.
Levyä pidetään yhtenä eurooppalaisen
modernin jazzin 1960-luvun merkkitapauksista.
Oma kvintetti
Komedan kuoltua
Komedan elämä päättyi traagisesti
1969 Los Angelesissa sattuneen onnettomuuden seurauksena. Jo tuolloin
Stańko oli koonnut oman yhtyeen, johon tulivat muun muassa saksofonisti
Janusz Muniak sekä viulua ja alttosaksofonia soittanut Zbigniew Seifert.
Kvintettinsä kanssa Stańko soitti pian
ja usein esimerkiksi Saksassa.
– Siihen aikaan ei ainakaan jazzmuusikoille juuri ollut matkustusrajoituksia. Meitä ei katsottu mitenkään
vaarallisiksi: pikemminkin kommunistipuolueen tyypit pitivät meistä.
Puolalainen jazzhan oli hyvässä huudossa ulkomailla ja toi siten maalle
peeärrää.
Kvintettinsä esiintymisistä Stańko
muistelee menestyksekkäimpänä konserttia Berliinissä marraskuussa 1970.
– Esiinnyimme siellä hienoilla festivaaleilla, joissa soittivat muun muassa
Oliver Nelsonin johtama iso orkesteri
uutta puhtia. Hän ryhtyi taas levyttämään ECM:lle ja toteutti monenlaisia hyvinkin kunnianhimoisia hankkeita, kuten Komedan sävellyksistä
koostuneen Litania-cd:n 1997. Osin
samoja kappaleita, isolle orkesterille
laajennettuna kuultiin Stańkon ja
UMO:n konsertissa Helsingissä maaliskuussa 2012.
Olavi ja Alexi
uudet Suomi-yhteydet
Stańkon Suomi-yhteys löystyi Vesalan
kuoltua 1999. Uudelleen se vahvistui
2000-luvun loppupuolella – melkein
sattumalta.
– Olin Oslossa soittamassa festivaaleilla pianisti Bobo Stenssonin kanssa.
Meitä ennen esiintyi pianisti Alexi
Tuomarilan trio, jossa soitti rumpali
Olavi Louhivuori.
– Minulla oli tuolloin ollut jo useamman vuoden nuorista puolalaisista
muusikoista koostunut yhtye, mutta se
alkoi mielestäni olla jo tiensä päässä.
Olinkin siksi alkanut jo miettiä uuden
yhtyeen kokoamista. Alexin soitto
vakuutti. Pyysinkin häntä Puolaan
kiertueelle, ja ennen pitkää mukaan
tuli myös Olavi Louhivuori.
Seuraavana vaiheena oli kolmikosta
sekä kitaristi Jakob Brosta ja basisti
Anders Christiansenista muotoutunut
Stańkon uusi pohjoismainen kvintetti,
joka teki 2009 paljon kiitosta saaneen
Dark Eyes-cd:n ECM-yhtiölle. Levyn
tehneen yhtyeen kanssa Stańko esiintyi Porissa ja teki Australiaan asti
suuntautuneen kiertueen tammikuussa
2011.
– Alexi ja Olavi ovat erinomaisia
muusikoita. Olavi on soittanut muissakin kokoonpanoissani. Hän todella
mainio rumpali, erittäin musikaalinen. Soittaa näennäisen yksinkertaisesti, mutta todella rikkaasti.
Varsovan lisäksi Stańkolla on asunto
New Yorkissa ja sikäläisistä muusikoista koostuva yhtye. Sen kanssa Stańko
on tehnyt uusimman levynsä.
– Se on omistettu Nobel-palkitulle
runoilija Wisława Szymborskalle.
Monia kappaleita on nimetty hänen
runojensa mukaan.
Kirjoittaja on jazzin aktiiviharrastaja, joka
on toiminut mm. Suomen Jazz-liiton
puheenjohtajana.
Stańkon ja Vesalan yhtyeen työ ei
rajoittunut Suomeen ja Puolaan, vaan
he tekivät myös pitkiä kiertueita.
– Meillä oli esimerkiksi kerran Palermossa todella onnistunut konsertti,
joka myös nauhoitettiin. Olisi syytä
julkaista se levynä, Stańko toteaa.
Useista levyistä onnistuneimpiin kuuluvat
saksalaisella ECM-merkillä
ilmestyneet Balladyna (1975) ja Satu
(1976). Erikoislaatuisin levyistä on
Stańkon Intiassa Taj Mahalissa ja
Karla-luolassa tekemä, kaiuiltaan
ainutlaatuinen soololevytys, jonka
Vesalan perustama Leo-yhtiö julkaisi
1980.
– Teimme kyllä monia muitakin
nauhoituksia. Minusta esimerkiksi
erittäin hyvin onnistui Edwardin ja
minun kahdestaan tekemä sessio,
jonka nauhat ovat hänen leskensä Iro
Haarlan hallussa. Muistan meidän
nauhoittaneen sellaisiakin sessioita,
joissa oli mukana Jan Garbarek ja toinen saksofonisti Charlie Mariano
sekä monia suomalaisia soittajia.
Yhteistyö jatkui 1980-luvun edetessä
satunnaisemmin. Stańkolla oli muitakin kokoonpanoja ja hän kokeili
välillä myös vahvasti sähköistetyllä
musiikilla. Omien yhtyeiden ohella
hän teki yhteistyötä 1980–90-lukujen
vaihteessa Berliinissä asuneen Cecil
Taylorin kanssa.
Hammasremontin jälkeen Stańkon
soitto sai 1990-luvun puolivälissä
Sakari Karttunen (vas.) ja Matti Laipio tapasivat Tomasz Stańkon muutama tunti ennen
Stańkon ja Uuden Musiikin Orkesterin (UMO)
yhteiskonserttia. Karttunen kirjoitti edelliseen
Suomi–Puola-kulttuurijulkaisuun
artikkelin
maittemme välisistä jazzsuhteista, ja Laipio on
yksi Suomen arvostetuimmista jazzvaikuttajista.
Aleksanterin Teatterissa Helsingissä maaliskuussa 2012 pidetyn Stańkon ja UMOn konsertin ohjelmiston pääosa koostui Krzysztof
Komedan sävellyksistä, jotka ruotsalainen saksofonisti Joakim Milder oli muuntanut isolle
orkesterille. Laipio totesi Jazzrytmit-lehden
arvostelussa: ”…Stańkon soitto ei ollut pelkkää
tunnelmointia, vaan häneltä kuultiin tuhdimpaakin tavaraa, vaikka takavuosien raisuus on
vähentynyt miehen 1990-luvulla tapahtuneen
elintapauudistuksen seurauksena. Soitossa oli
milesmaisia legatoja, joskin välillä myös kunnon purskahduksia, joissa mies osoitti pääsevänsä hyvin trumpetin yläpäähänkin.”
suomi–puola 2011–12 9
Varsovan
Varsovan Suomi-talojen asukkaat ovat vuosien saatossa
remontoineet talojaan tarpeittensa mukaan, mikä tuo
alueelle mielenkiintoista kerroksellisuutta. Sen tulisi
näkyä myös jatkossa. Hyvin hoidetut pensasaidat ja
puutarhat luovat vehreän leiman myös keskeiselle
Jazdów-kadulle.
Suomi-talot
”FINNHOUSES”
venäjänkielinen
logo vuodelta 1949.
uhattuina
Varsovan Suomi-talot ovat
rinnakkaisilmiö Suomen Ruotsitaloille. Nyt Varsovan viherpuutaloalue on joutunut purkuuhan alle kuin monet miljööt
Suomessa 1960-luvulla. Asukasaktiivi Rauno Sarantaus toivoo jutussaan puolalaisten
päätyvän remontointiin niin
kuin lopulta tehtiin hänen
asuinalueellaan
Helsingin
Käpylässä asukkaitten vastarinnan jälkeen.
yhdistys ja edellisten yhdistyessä
Myyntiyhdistys Puutalo 1955.
Varsovan Suomi-talojen juuret liittyvät mielenkiintoisella tavalla Suomen
ja Puolan yhteisiin historiallisiin kokemuksiin. Molempiin maihin hyökättiin toisen maailmansodan alussa, ja
kummassakin kaivattiin sodan jälkeen
kipeästi asuntoja.
Stalin halusi Varsovaan nopeasti – jo
ennen asuntoja – oman maamerkkinsä,
tiede- ja kulttuuripalatsin. Suomalaistalot pystytettiin palatsin rakennusmiehille parlamentin lähimetsikköön.
Ne olivat muka ”hyväsydämisen
Stalinin lahja” asunnottomille insinööreille, arkkitehdeille ja rakennusmestareille. Mutta kansa tiesi oikean
maksajan – siitä nimitys Suomi-talot.
Kuulut arkkitehdit
Ruotsi lahjoitti suomalaisille rakennusrahaa kiitollisena neuvostoarmeijan pysäyttämisestä. Suomeen nousi
ruotsalaisvaroilla 2 000 omakotitaloa
75 paikkakunnalle, esimerkiksi Helsingin Pirkkolaan jo 1940–1941.
”Ruotsalaistalojen” piirustukset laadittiin Suomessa tiiviissä yhteistyössä
ruotsalaisten talotehtaitten kanssa.
Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA) perusti 1941 jälleenrakennustoimikunnan
organisoimaan jälleenrakennustyötä
ja erityisesti rakennusalan standardointia. Toimikuntaan kuuluivat sen
ajan tunnetuimmat suomalaiset arkkitehdit: puheenjohtajana Otto-Iivari
Meurman, jäseninä Alvar Aalto, Arne
Ervi, Aulis Blomstedt, Yrjö Lingren
ja Viljo Revell.
Näin luotiin pohja laajalle esivalmistettujen puutalojen valmistukselle.
Talvisodan jälkeen 1940 perustettiin
Puutalo Oy välittämään ja rakentamaan ns. ”ruotsalaistaloja”. Perustajina
oli 20 alihankintayritystä, suurimpina
A. Ahlström, Rauma-Repola ja Pateniemi Oy.
Vuonna 1943 astui kuvaan mukaan
Suomen Puurakenteiden Myynti10 suomi–puola 2012–2013
Sotakorvauksia Puolaan
Varsovan Suomi-talojen tarina alkaa
Suomen Ruotsi-taloista. Puutaloja
toimitettiin jatkosodan jälkeen sotakorvauksina Itä-Eurooppaan ja Neuvostoliittoon, vaikka pääosa vuosien
1945–52 korvauksista hoidettiinkin
metalli-, konepaja- ja metsäteollisuuden tuotteina.
Talot olivat Pirkkolan ”ruotsalaistaloista” kehitetty puolivalmis tyyppitalomalli. Ne olivat nopeita pystyttää
ja edustivat sodan jälkeen korkeaa
asumistasoa ja -mukavuutta.
Varsovan Suomi-talojen alueella näkyy
samanlainen puutarha- ja viherilme
kuin Pirkkolassa, jonne varattiin tilaa
puutarhatuotteiden kasvattamiseen
omalla pihalla.
Myöhemmin vuosina 1947–48 toimitettiin Puolan hiilikaivosalueille yli
4 000 esivalmistettua puutaloa.
Käänne Suomessa…
Nyt monissa Varsovan taloissa asuu
jo kolmas sukupolvi. Talot ovat säilyttäneet vetovoimansa. Yhtenäinen
puutaloalue on kuin helmi kivirakennusten seassa, ainutlaatuinen poikkeus nyky-Varsovassa.
Joulukuussa 2011 sain olla läsnä
Varsovan kaupunginosapormestarin
tiedotustilaisuudessa, jossa asukkaille
ilmoitettiin, että he joutuvat muuttamaan pois taloistaan uusien suunnitelmien tieltä.
Rakennusmestari-isäni oli töissä Suomen Puurakenteiden Myyntiyhdistyksessä ja Myyntiyhdistys Puutalossa, jotka lähettivät talopaketteja Itä-Eurooppaan ja Neuvostoliittoon. Tässä
pakkausluettelo vuodelta 1948.
paa, eikä vähiten ekologisuudessa ja
vieläpä pääkaupungin ytimessä.
Ihminen, luonto ja ympäristö ovat
yhdyskunnassa tasapainossa.
Voisikohan Suomi-taloja
käyttää Suomen tunnetuksi
tekemiseen Puolassa?
Tieto uhanalaisuudesta on sittemmin
tullut laajempaan tietoisuuteen. Ehkä
Suomi-talot olivat venäläiseksi sepitetyn alkuhistoriansa vuoksi jääneet pitkään ikään kuin syrjään ja unohtuneet.
Tilanne muistuttaa keskustelua Suomessa 1960-luvulla, jolloin vanhojen
puutaloalueitten arvostus laski. Asuntoja pidettiin pieninä ja epäkäytännöllisinä. Monista taloista puuttuivat
saniteettitilat, ja wc saattoi olla pihan
perällä. Suomen talvessa kylmä hiipi
sisään ja puulämmitys kävi raskaaksi.
Remontointia pidettiin liian kalliina.
Tunnetuin esimerkki Helsingistä on
1920-luvulla rakennettu Puu-Käpylä.
Voimakkaan kansalaisliikkeen vaikutuksesta kerrostalosuunnitelmat hylättiin. Vuoden 1971 hoito- ja korjaussuunnitelman mukaisesti toteutettiin
kaikissa taloissa yhtäaikaisesti kylpyhuoneet, lämmin vesi, kaukolämpö,
sisä-wc ja lämmöneristys.
Nyt sekä Pirkkola että Puu-Käpylä
edustavat arvostetuinta ja viihtyisintä
asumista kaupungissa ja Helsingin
yleiskaavassa on kaikkiaan 17 suojeltua puutaloaluetta.
Rintamamiestalot on määritelty ”säilyttävän saneerauksen alueiksi”. Remontoijia ohjeistetaan säilyttämään yleisilme yhtenäisenä. Kari Hotakaisen
kirja Juoksuhaudantie on tehnyt talot
tunnetuiksi Puolassakin. Asiasta on
artikkeli ja keskustelua Varsovan yliopiston suomi-viro-unkari opiskelijoiden majakka.pl -sivustolla. Suomitalojen alkuhistoriasta on tekeillä
myös opinnäytetyö Varsovan yliopistoon.
…sopisi malliksi Puolaan
Suomi-talojen asukkaat olivat luonnollisesti tyrmistyneitä kuultuaan
häätöuhasta ensimmäisen kerran.
Kuitenkin nyt syksyllä 2012 talot ja
puutarhat ovat vielä entisellään parlamentin ja lähetystöjen vieressä.
Monelta jää näkemättä tämä ainutlaatuinen tavallisten ihmisten asuntoalue
keskellä vallan symboleita. Varsovassa
oppaat voisivat ylpeästi ohjata ryhmät Belwederen palatsilta ja Łazienkipuistosta kohti Puolan parlamenttia
Suomi-talojen kautta.
Nyt kun uuden Puolan vauraus ja
julkisuuskuva on kohentunut EUpuheenjohtajuudenkin myötä, virkamiehet ihmettelevät ”mökkikylää”
keskellä Varsovaa. Heidän kannattaisi päinvastoin hyödyntää sen kansainvälisestikin ainutlaatuinen arvo.
Unescon ICOMOS tarjoaisi varmaan
asiantuntemustaan.
Mitä näiden asuntojen tilalle suunnitellaankaan, varsovalaisilla on jo
riittävästi valaistuja kuninkaiden
palatseja, paraatiaukioita ja kauppakeskuksia iltakävelyilleen.
EU:n suhteellinen osuus maailmantaloudessa tulee vääjäämättä laskemaan. On sanottu, että Euroopasta
on tulossa elämäntapasuurvalta. Varsovan Suomi-talot edustavat parasta
mahdollista asumis- ja elämänta-
Varsovan kaupunginhallinto voisi
näyttää esimerkkiä ja laatia yhdessä
asukkaiden kanssa koko alueelle
hoito- ja suojelusuunnitelman, joka
yhtenäistää piha-alueita ja taloja.
Kaupungin tulisi myös kohdistaa
voimavaroja suojelutoimiin.
Paras lähtökohta on se, että asukkaat
ovat vuosikymmenten myötä kunnostaneet ja hoitaneet talojaan suurella
rakkaudella.
Rauno Sarantaus
Valt.maist.
puutaloasukas Helsingistä
[email protected]
Varsovassa oli
455 Suomi-taloa
Jazdówissa 95 taloa, nyt jäljellä 29,
joista yksi parlamentin takana.
Mokotówissa 200, nyt kaksi. Kirjailija Ryszard Kapuściński asui
Suomi-talossa, josta suunnitteilla
museo. Talot purettiin pääosin
1970-luvulla ja 1989. Yhdessä sijaitsi legendaarinen opiskelijaklubi
Finka. Juontaako läheisen Fińskakadun nimi taloihin?
Szwoleżerów-kadulla oli 160 taloa.
Taloja on myös Sleesiassa mm. Katowicen alueella sekä Gdanskin
seudulla
Lähde: Karolina Marcyniukin
seminaarityö 2011
suomi–puola 2012–2013 11
ja
luumuutta
Vauhdikas pa
PUOLAN
TALOUS
LÄNNEN
TIELLÄ
Teksti: Jukka Peltola
Kuvat: Merja Åkerlind
”Maamme on palannut takaisin
eurooppalaiseen perheeseen.”
Näin sanoi Puolan vasemmistolainen presidentti Aleksander
Kwaśniewski kesäkuussa 2003,
kun kansanäänestys liittymisestä Euroopan Unionin täysjäseneksi oli päättynyt kyllääänten murskavoittoon.
Paria vuotta aiemmin Puola oli ottanut turvallisuuspoliittisen askeleen
kohti länttä liittymällä Natoon. Nyt
oli enemmän kysymys 38 miljoonan
puolalaisen taloudellisesta hyvinvoinnista. EU:n tuella oli aika ryhtyä
kuromaan umpeen kommunistivallan aikana revennyttä elintasokuilua
Länsi-Eurooppaan.
EU-jäsenyys astui voimaan vuoden
2004 alussa. Tänään on mahdollista jo
arvioida EU-ajan saavutuksia.
Ostovoimaa
Unionin julkaisemien tietojen mukaan
keskimääräinen puolalaisen ostovoima
oli 49 prosenttia EU-keskiarvosta 2009.
Vuonna 2011 luku oli jo 65 prosenttia,
ja sen arvioidaan 2013 nousevan lähes
70 prosenttiin. Saavutuksen arvoa
lisää se, että muissa uusissa, ex-kommunistisissa jäsenmaissa kehitys on
ollut varsin vaisua. Puola on jo ohittanut tai ohittamassa Unkarin ja Baltian
maat sekä lähestyy Tšekin lukuja.
Puolalaisilla on täysi syy kiittää maan
talouspolitiikan johtoa, finanssiministeriötä ja keskuspankkia, siitä, että
he valitsivat kymmenen vuotta sitten ”lännen tien” eli pyrkimyksen
kansainvälisten investoijien luottamusta rakentavaan, kurinalaiseen ja
vakaaseen taloudenpitoon. Tästä ei
ole livetty, vaikka puoluekentän epävakaus ja repivä poliittinen valtataistelu on jatkunut viime vuosiin saakka.
Sen sijaan esimerkiksi Tšekissä, Unkarissa ja aiemmin myös Baltian maissa
talouspoliitikot ovat olleet harhapoluilla.
12 suomi–puola 2012–2013
Erinomainen todistus
Elintason nopea nousu on tietenkin
talouskasvun ansiota. Vuosina 2003–
2008 Puolan BKT-volyymi kasvoi 5–6
prosenttia vuodessa eli tuplavauhtia
muuhun Eurooppaan verrattuna. Sen
jälkeen maa välttyi Yhdysvaltain ja
Euroopan rahoituskriisien aiheuttamalta taantumalta.
Talouspolitiikan johdon pätevää kriisinhallintaa kiittelivät muun muassa
OECD-järjestö ja lukuisat muut asiantuntijat. Kasvu palautuikin 2010 jo
4 prosentin tuntumaan, mutta on nyt
hiipumassa Länsi-Euroopan talouden
yskiessä.
Kasvu ei olisi ollut mahdollista, ellei
hintojen nousua olisi kyetty rajoittamaan pariin prosenttiin ja siten alentamaan korkoja kohtuulliselle tasolle.
Złoty on pitkällä aikavälillä säilyttänyt arvonsa, vaikka lyhyitä jyrkkiä
kurssinousuja ja -laskuja onkin koettu
kansainvälisten
rahamarkkinoiden
mielialojen tahdittamana.
Maan työttömyysaste puolittui vuosina 2003–2008 alle 10 prosenttiin,
mihin vaikutti talouskasvun lisäksi
työperäinen maastamuutto, aluksi
Englantiin ja Irlantiin sekä viime vuosina varsinkin Saksaan. Nyt työttömyysluvut ovat hieman nousseet.
Julkisen talouden velka-aste oli vuosina 2003–2007 verrattain alhainen
eli keskimäärin 44 prosenttia BKT:stä,
mutta on viime vuosina kasvanut 57
prosenttiin lähinnä talouden elvytystoimien takia. Kotitalouksien velkaaste on Euroopan pienimpiä.
Puola ansaitsee kiistatta hyvän
eurooppalaisen taloustodistuksen. Vain
Pohjoismaat, Saksa, Ranska ja Hollanti
menevät selvästi edelle. Hyvään kierteeseen kuuluu sekin, että monet
ulkomaiset yritykset ovat rantautuneet Puolaan varsinkin rahoitusalalle
ja kaupan toimialoille.
EU sponsorina
Menestyksen taustalta löytyy merkittävä sponsori eli me kaikki muut EUkansalaiset. Puola sai tukea jo aiemminkin, mutta vuonna 2007 käynnistyi
seitsemän vuoden mittainen ohjelma,
joka ohjaa EU:n rakenne- ja koheesiorahastoista Puolaan yhteensä 65 miljardia euroa erilaisia investointitukia.
Puolan valtion omarahoitusosuus
hankkeissa on 20 prosenttia.
”Sponssi” on mittava. Jos Puola olisi
rahoittanut hankkeet kokonaan itse,
nousisi julkisen talouden velka-aste
yli 70:een 2014.
Ohjelmalla on parannettu varsinkin
päätieverkkoa, tietoverkkoja, jätevesijärjestelmiä. Lisäksi varoja on suunnattu puolalaisten yritysten kilpailukykyä kohentaviin koulutus-, IT- ja
muihin kehityshankkeisiin.
Ohjelma nostaa Puolan kokonaistuotantoa kahdella prosentilla vielä parin
vuoden ajan, mutta sen jälkeen vauhti
on vaarassa hiipua, kun vuonna 2014
alkavan ohjelmakauden budjetti alenee. Kuinka paljon, riippuu EU-päättäjien tahdosta jatkaa jäsenmaiden
kehityseroja tasoittavaa politiikkaa.
EU:n taloustaantuman takia ennusmerkit eivät ole nyt hyvät.
Varjoja ja karikkoja
Lännen tiellä on myös karikkoja.
Hyvinvoinnin kasvu ei ole tavoittanut
läheskään kaikkia puolalaisia. Keskiarvot kätkevät paljon. Työttömyys
kohentui merkittävästi muutamia
vuosia sitten Varsovan, Wrocławin,
Gdanskin, Katowicen, Poznańin,
Gorzów Wielkopolskin ja Krakovan
suuralueilla, mutta koko Itä-Puola
on edelleen suurtyöttömyyden kourissa. Talous nojautuu yhä vahvemmin Saksaan ja länteen myös poliittisista syistä. Tuloerot ovat muutoinkin kasvaneet rajusti.
Kilpailukyvyn kohentamisen kannalta tärkeillä toimialoilla eli energiasektorilla ja teollisuudessa yksityistäminen etenee vaivalloisesti.
Nopeat dataverkot kehittyvät hitaasti valtion ohjauksessa, ja lupabyrokratia rehottaa edelleen.
Eläke-etuuksien väistämätön leikkaaminen – ja/tai eläkeiän korottaminen
– on Puolassa yhä poliittisessa umpisolmussa, kuten Suomessakin. Sama
koskee
terveydenhoitopalvelujen
saatavuuden ja tehokkuuden kohentamista.
Pisin takamatka länsimaihin Puolalla
on teollisuuden ja palvelualojen tutkimus- ja tuotekehityksessä. Yritykset
sijoittavat vain muruja tuotteiden ja
palvelujen kehittämiseen Puolassa.
Tutkijoita on suhteessa alle puolet
EU-keskiarvosta, patenttihakemuksia
kymmenesosa ja lisenssitulot minimaalisia. Puola nojaa lännen teknologiaan ja on siksi pääasiassa alihankintatuottaja vielä pitkään, vaikka
julkinen tutkimus- ja kehityspanos
nyt kasvaakin.
Entä itä?
Puolan talous on jo pitkälle ”lännettynyt”, vaikka liittyminen valuuttaunioniin on edessä vasta vuosien päässä.
Puolalaiset tekevät viisaasti odotellessaan, että piskuisesta Kreikasta alkunsa saaneet ja finanssimarkkinoiden
lietsomat epäluulot valtionlainoihin
aikanaan talttuvat. Antaa pölyn
laskeutua. Mutta tarkasta taloudenpidosta ja rakenneuudistuksista on
pakko pitää kiinni, sillä markkinoilla
on taipumus ihan vähäisistäkin syistä
”pillastua”. Tätä kirjoitettaessa monet
suursijoittajat näyttävät pitävän kuitenkin Puolaa yhtenä rahojen turvasatamana.
Puolan talous on sidoksissa muuhun
Keski- ja Länsi-Eurooppaan monin eri
tavoin. Viennistä yli 2/3 suuntautuu
sinne. Suurimmat kauppakumppanit
ovat Saksa, Iso-Britannia, Tšekki,
Ranska ja Italia.
Venäjän osuus viennistä on alle 5
prosenttia, kun se on Suomella noin
10. Nopeasti kasvavat Venäjän markkinat ovat Puolalle suuri logistinen
mahdollisuus, jonka edistäminen
vaatisi monien poliittisten ja muiden
esteiden rohkeaa raivaamista. Epäluulojen raja-aidat ovat korkeita edelleenkin.
Pankkiriskit
Puolan pankit ovat lähes kauttaaltaan
joko valtion (20 %) tai länsieurooppalaisten pankkien (70 %) omistamia.
Tässä piilee monien mielestä riski,
sillä monikansallisten pankkien rahoituksen ohjaamiseen vaikuttavat
monet muutkin tekijät kuin Puolasta
johtuvat.
Rahoitusta voidaan joutua ”kuivaamaan” jo senkin vuoksi, että vakavaraisuusvaatimukset tiukkenevat eikä pankkien omien varojen kasvattaminen ole
lähivuosina Euroopassa helppoa.
Henkinen side länteen on yhä
läheisempi. Mediat levittävät eurooppalaisten kuluttajien, elinkeinoelämän
johdon ja finanssimarkkinoiden vaikuttajien kulloinkin optimiset tai pessimistiset mielialat voimalla myös
Puolaan, vaikka paikalliset tosiasiat
usein antaisivat aihetta muuhun.
Tuskin ”lautakasa”
Puolan poliittiset olot osoittavat
vakautumisen merkkejä. Pääministeri
Donald Tusk onnistui syksyllä 2011
täpärästi hankkimaan hallitukselleen
toisen nelivuotiskauden. Mielipidemittausten mukaan hallituksen ja
opposition väliset voimasuhteet ovat
säilyneet vaalien jälkeen jokseenkin
vakaina.
Sitä politiikan tarkkailijat näyttävät
ihmettelevän, sillä hallituskoalitio joutui kesällä 2012 kahden mediakohun
kouriin. Salaa äänitetty nauha paljasti
ensin, että Puolan valtion maataloushallinnon virkanimityksissä suositaan
hallituspuolueen aktiiveja ja heidän
sukulaisiaan. Kohu johti maatalousministeri Marek Sawickin eroon.
Toinen skandaali sai alkunsa Amber
Gold -nimisen varsin pienen rahastoyhtiön konkurssista. Megakohu syntyi siitä, että pääministeri Tuskin poika oli tehnyt freelance-töitä pienelle
Amber Goldin omistamalle lentoyhtiölle ja toiminut samanaikaisesti
ilmailuhallinnon palveluksessa. Onhan
tällainen pääministerin ”lautakasoilla
melskaaminen” tuttua myös Suomessa.
Puolalla on kuitenkin Suomea paljon
huonommat arvosanat kansainvälisissä
korruptiovertailuissa, jotka vaikuttavat maan ulkoiseen kuvaan.
Puolan talous on edennyt lännen tiellä
harppausaskelin. Siksi maa alkaa vaikuttaa suomalaissilmin yhä tutummalta. Monet valveutuneet puolalaiset
odottavat kuitenkin hallitukseltaan
uusia rapsakoita otteita hyvän kehityksen
turvaamiseksi
jatkossa.
Pääministeri Tuskia yhä useammat
pitävät jo liian jähmeänä ja varovaisena. Toivottavasti finanssimarkkinat
antavat työrauhan.
Kirjoittaja on valtiotieteen maisteri, vapaa
tutkija. Juttu on kirjoitettu lokakuussa 2012.
suomi–puola 2012–2013 13
Matkakirja
vei rautaverhon taakse
Juho Nurmi
Suomalaiset tiedotusvälineet
kiinnittivät laajalti huomiota
toisen maailmansodan jälkeisen Puolan värikkäisiin vaiheisiin. Puolaa pidettiin omalaatuisena maana, joka erosi
tuntuvasti muista itäblokin
valtioista. Sitä korostavat myös
1950- ja 1960-luvun matkakirjat.
Toimittajien Jaakko Okkerin ja Juha
Tantun reportaasinomainen matkakirja sai osuvasti nimen Puola on
toista maata 1965.
Jo 1956 toimittaja Karl von Schoultz
oli kuvannut kovia kokeneen kansakunnan elämänvaiheita matkakirjassaan Vaihteeksi Varsovassa. Kirja kertoo
matkasta Maailman nuorison ja ylioppilaiden rauhan ja ystävyyden festivaaleille Varsovaan kesällä 1955.
Rohkea modernisti
Witold Lutosławski
Marjukka Mäyry
Vuosi 2013 on Puolan eturivin
säveltäjiin kuuluvan Witold
Lutosławskin juhlavuosi . Myös
pianistina ja kapellimestarina
vaikuttaneen Lutosławskin syntymästä tulee kuluneeksi sata
vuotta 25.1.2013. Lutosławski
on yksi 1900-luvun tärkeimmistä säveltäjistä.
Alkuvaiheet kahviloissa
Lutosławski opiskeli pianonsoittoa
ja sävellystä 1930-luvulla Varsovan
konservatoriossa, jossa hän suoritti
molemmista loppututkinnon.
Toisen maailmansodan aikana hän
soitti ja improvisoi Varsovan kahviloissa suosittuja tanssisävelmiä joko
yksinään tai pianoduona yhdessä ystävänsä, säveltäjä Andrzej Panufnikin
kanssa. Tällöin syntyi kahdelle pianolle Muunnelmia eräästä Paganinin teemasta. Adria-kahvilasta tulikin yleisön
14 suomi–puola 2012–2013
100 vuotta
lempipaikka, jossa saksalaismiehittäjien kielloista huolimatta soitettiin
puolalaista musiikkia sekä laulettiin
pianistien säestyksellä vastarintaliikkeen lauluja.
Lutosławski pakeni Varsovasta vähän
ennen kansannousua 1944. Hän ehti
ottaa mukaansa vain muutamia partituureja ja luonnoksia, muut tuhoutuivat.
Panufnikin kanssa tehdyistä noin 200
sovituksesta pianoduolle säilyivät
vain Paganinin variaatiot.
Sattuma musiikkiin
Aluksi Lutosławski otti musiikkiinsa
vaikutteita kansanmusiikista ja edusti
lähinnä uusklassismia. Aikakauden
merkittävin teos on Konsertto orkesterille (1954), jolle oli tyypillistä hyvin
moderni soinnunkäyttö ja orkestrointi.
Säveltäjä Béla Bartókin muistolle
omistetussa Musique funébressa (1958)
Lutosławskin tyyli oli jo huomattavasti rohkeampaa. Hän siirtyi käyttämään
kontrolloitua sattumanvaraisuutta eli
aleatorista kontrapunktia, josta tulikin
hänen tunnuksensa. Hyviä esimerkkejä ovat Jeux vénitiens (Venetsialaisia
leikkejä) orkesterille ja Preludeja ja
fuuga 13 soolojouselle.
Lutosławski ja Krzystof Penderecki
muodostavat ns. puolalaisen uuden
musiikin koulukunnan, joka löi leimansa eurooppalaisen 1950–60-lukujen
musiikin kehitykseen.
Lutosławskin laajasta tuotannosta on
levytetty useita teoksia. Säveltäjä johti
itse monia orkesteriteoksia, sillä häntä
pidettiin sävellystensä parhaana tulkitsijana.
Puolalainen sävelten mestari kuoli
7.2.1994.
von Schoultz liikuskeli enimmäkseen
yksikseen eri puolilla Varsovaa, jossa
”runsaat viiniköynnökset pehmensivät hävitettyä kaupunkikuvaa”.
Seuraa ja valmista ohjelmaa olisi ollut
tarjolla, sillä Demokraattisen nuorison
maailman liitto oli saanut festivaaleilleen yli 30 000 vierasta yli sadasta
maasta, suomalaisiakin 2 400.
Puolalaiset ovatkin korostaneet traagista historiaansa ja pitäneet itseään
vallankumouksellisena kansana. Vastarintaperinteen myötä Puolalle muodostui ”kapinoitsijan” maine sekä
venäläisessä että länsimaisessa historiankirjoituksessa.
Ei siis ihme, että samaa korostavat myös
matkakirjat. von Schoultzin mukaan
kapinat suorastaan ”kirkuvat vastaan”
tutustuttaessa Puolan historiaan.
–Arka maantieteellinen asema, loputtomia ja mittaamattomia kärsimyksiä,
tiivistävät Jaakko Okker ja Juha Tanttu.
–Puolalaiset ovat aina olleet lyötyä
porukkaa. Jos eivät saksalaiset tai
venäläiset ole lyöneet, niin omat stalinistit ovat olleet kuria kiristämässä.
Yksi selitys Puolan huonoon onneen
löytyi maan kapinatraditiosta. Tärkeä
perusvaisto, pelko tai kyky varuillaan
olemiseen, ei sopinut puolalaiseen
elämänmenoon.
–Puola on aina tuottanut sankareita
kuin Suomi selluloosaa tai Sveitsi kelloja, määrittelevät Puolaa kiertäneet
reportterit.
Historia kirkuu vastaan
Keski-Eurooppaa
Puola on suomalaisille samalla sekä
kaukainen että läheinen maa, jonka
ymmärtäminen vaatii menneisyyden
ja historian tuntemista. Puolan
vaiherikas historia on tarjonnut lukuisia kansallisia tragedioita, viimeisimpänä Smolenskin lentoturma huhtikuussa 2010.
Kun Neuvostoliitto ja länsivallat sopivat Euroopan tulevaisuudesta, Puola
jäi rautaesiripun itäpuolelle. Poliittinen tilanne alkoi kuitenkin vähitellen
lieventyä alkuvuosien tiukasta stalinismista Stalinin kuoltua 1953.
Ennen Varsovaan lähtöä von Schoultz
oli saanut kuulla ystäviltään, että Puola oli vaarallisin rautaverhon takaisista
maista. Siksi toimittaja hämmästyi
saapuessaan perille.
von Schoultzia eivät ilmansuunnat
sinänsä liikuttaneet.
–Olinpa liikkunut missä hyvänsä,
kaikkialla olin tavannut ihmisiä,
yksilöitä, mielenkiintoisia tai tylsiä,
älykkäitä tai tyhmiä, viehättäviä tai
epämiellyttäviä.
Omapäiset uskonnolliset
Kumpikin teos nostaa esiin puolalaisten luonteenlaadun. Vaikka Puola
oli siirtynyt sosialismin tielle, olivat
kirkko ja uskonto keskeisellä sijalla
ja yhdistivät puolalaisen identiteetin
Länsi-Eurooppaan.
–Kirkot olivat kansoitetut, munkkeja
ja pappeja liikkui kaduilla, puistoissa
oli pyhimyksen kuvia, joiden edessä
saattoi usein tavata kansalaisia polvistuneina, kirjoittaa von Schoultz.
Okkerin ja Tantun matkakirjassa kuvataan värikkäästi puolalaisten äkkipikaista ja omapäistä luonteenlaatua.
–Puolalaiset eivät koskaan opi mitään
ennen kuin se on myöhäistä.
Kirjoittajat rakentavat teoksessaan
mielikuvaa siitä, ettei sosialismi ollut
juurtunut Puolaan. Itsetietoisia mutta
myös itseironisia puolalaisia ei voisi
pakottaa sosialistisen yhdenmukaisuuden muottiin.
–Puolassa eliittikin vitsaili
mastaan järjestelmästä.
johta-
Puolassa sovelluttu sosialismi erosi
siis paljolti siitä, mihin Neuvostoliitto
tähtäsi. Tämän osoittivat katolisen
kirkon vahva asema, kansan patrioottisuus ja yksityisten maanviljelijöiden
suuri lukumäärä.
Kirjoittaja on Puolan historiaan erikoistunut
filosofian maisteri ja Turun Suomi–Puolayhdistyksen hallituksen jäsen.
–Ensivaikutelma oli lähinnä se, että
Puola on keskieurooppalainen valtio.
von Schoultz piti puolalaisia viehättävänä kansana ja jälleenrakennustyön tuloksia huomattavina.
Vertailukohtana oli von Schoultzin
aiempi visiitti idän leiriin, eikä se ollut sujunut ongelmitta. Bulgarian rajaviranomaiset olivat takavarikoineet
reppuselkäiseltä reportterilta kaikki
matkavalokuvat ja -muistiinpanot,
kun hän oli matkalla Jugoslaviasta
Turkkiin 1951. Bulgaarit olivat osoittaneet muutenkin erikoishuomiota toimittajaa kohtaan, sillä von Schoultzin
kintereillä pysytteli koko ajan varjona
siviiliasuinen herra.
suomi–puola 2012–2013 15
Luontomatkailua Pan Tadeuszin hengessä:
vieraana Bialowieżan
ikimetsässä
Teksti: Jukka Soisalon-Soininen
Kuvat: Sampsa Huttunen
Kansallislaululla
oma museo
Joanna Kossak kestitsee vieraita keskellä
Bialowieżan ikimetsää Puolan kansalliseepoksen Pan Tadeuszin tapaan. Tarjolla
on bigosia, pierogeja, sienikeittoa, żurekia,
naleśnikeja ja paikallisten pikkupanimoiden olutta, kaikkea toiveiden mukaan.
Pan Tadeuszin Goldwasser, Woda Złotowa,
on kuitenkin parasta tuoda mukana, sillä
sitä ei välttämättä ole Białowieżan pikkukaupoissa.
Teksti ja kuvat:
Merja Åkerlind
Puolalaiset ovat niin isänmaallisia, että
ainoina maailmassa he ovat laittaneet
museon kansallislaululle. Sanat Jeszcze
Polska nie zginęła (Sortunut ei Puola
vielä) tulevat tutuiksi niin musiikkina
kuin taistelulipuissa ja postimerkeissä.
City-tytön unelma
Museo sijaitsee sanojen kirjoittajan Józef Wybickin synnyinkodissa Będominissa, noin 50 kilometriä Gdanskista.
Kossak on syntyjään krakovalainen. Hänet kasvatti
luonnontieteilijätäti, jonka vaikutuksesta Joannan
unelmana oli elää luonnossa ja metsässä. Täti muutti
Bialowieżaan 1970 aloittaessaan työt paikallisella
metsäntutkimuslaitoksella. Joanna vietti kaikki kesälomansa tädin sähköttömässä puumökissä – muuta
vaihtoehtoa hän ei voinut kuvitellakaan. Täti ruokki
lähistön lukuisia eläimiä, lukuun ottamatta susia ja
visenttejä.
Ote Immi ja Harri Halstin matkapäiväkirjasta
Matkavinkit
Bielsko-Białaan
Suunnitelma: lento Helsinki-Krakova, autolla BielskoBiałaan, viisi päivää kaupungissa ja paluu Saksan kautta.
– Paluu lomilta oli kuin kuolemantuomio, lähtö paratiisista, kertoo Joanna. Krakovassa unelmoin mahdollisuudesta muuttaa itsekin jonakin päivänä Bialowieżaan.
Matkalla Krakovasta Bielsko-Białaan: 1100-luvun benediktiiniläisluostari Tyniecissä ja 1600-luvun pyhiinvaellusluostari Kalwaria-Żebrzydowskassa.
Liike-elämästä korpeen
Bielsko-Białan tärkeimmissä keskustan rakennuksissa on
esittelytaulut, joissa tietoa myös englanniksi. Białassa
linnamuseo, keskusaukio ja keskustan kävelykatu, Polski
Teatr (puolalainen teatteri), posti sekä hieno 1930-luvun
funkkis-suurkortteli ja kaupungintalo.
Unelma toteutui 1992. Siihen asti Kossak työskenteli
Krakovassa, jossa päivät täyttyivät työstä graafisena
suunnittelijana. Lisäksi hän toimi kabareelaulajana ja
hevosurheiluratsastajana.
Juutalainen hautausmaa Bielskon yläkaupungilla on vaikuttava. Kappeli on arkkitehti Karoly Kornin suunnittelema, kuten natsien tuhoama synagogakin ja
kaupungin hienoin kertaustyylirakennus Białan rannalla.
Kornin hauta on juutalaisella hautausmaalla.
– Yksityisyys rajoittui wc:ssä käyntiin, huokaa Joanna.
Viimein löytyi unelmien täyttymys.
– Sain vuokrata Białowieżan metsäpiiriltä majan, joka
oli ollut kommunistien ja ulkomaisten metsästäjien
käytössä. Sielläkään ei ollut sähköjä.
Bielsko-Białan ympäristössä: Pyhän Barbaran puukirkko
(1690) Mikuszowicessä, Habsburgien linna Żywiecissä
sekä kävelyä Sleesian Beskideillä, jonne pääsee köysiradalla.
Maaseutumatkailu aktivoi
Joanna on WWF:n ja kansalaisjärjestöjen yhteyshenkilö
Bialowieżassa, koska hän puhuu erinomaista englantia.
Hän on myös maatilamatkailun kouluttaja; alueelle on
syntynyt jo kolmisenkymmentä uutta bed & breakfast -majoituskohdetta, entisten kolmen lisäksi.
Suuri talo, Joannan ja lasten koti, on aina avoinna vieraille. Vierashuoneita on kuitenkin vain yksi. Yövieraat
saavat nauttia täydellisestä yksityisyydestä luonnon
keskellä. Toki myös telttailijat ovat tervetulleita, eikä
aterioiden valmistus suuremmallekaan joukolle ole
ongelma.
Puola ei toiveista huolimatta herännyt eloon Napoleonin
avulla, mutta laulusta tuli suosittu. Se valittiin itsenäistyneen Puolan kansallislauluksi 1927.
Museo korostaa laulun roolia kansallistunteen ylläpitäjänä.
Jo 1800-luvulla se soi soittorasiassa ja 1900-luvun alussa
levyillä.
Puistoalueella järjestetään erilaisia tilaisuuksia, kuten
piknik kenraali Wybickin kanssa. Napoleonin ajan
näytöstaisteluihin tuli rahapulan takia tauko 2012, mutta
ainakin osa sotahistorian harrastajista toivoo palaavansa
univormussa Będominiin.
Alkusanat kirjailtiin
kankaalle kansallislaulun 200-vuotisjuhliin.
www.bielsko-biala.pl
Bielsko-Białan museo, mm. Kutojan talo ja
tekniikan museo www.muzeum.bielsko.pl
– Koulutus on vapaaehtoistyötä, ja pääsääntöisesti
menestyksellistä, kertoo Joanna. Paikalliset asukkaat
ovat oppineet suojelemaan luontoa ja saaneet menestyksen avaimet elämäänsä.
Täysipäiväisen äitiyden jälkeen Joanna palasi
työelämään. Hän toimii tulkkina, kääntäjänä ja ennen
kaikkea taidemaalarina, mikä on myös hänen tärkein
harrastuksensa.
Museo antaa modernilla tekniikalla ryyditettynä kuvan
siitä, millaista oli elämä aateliskartanossa 1700-luvulla.
Tarina jatkuu Italiassa, missä Wybicki seurasi valtionsa
menettäneitten puolalaisjoukkojen harjoituksia ja laatii
entisiä taisteluita ihannoivat sanat 1797.
Puuarkkitehtuurireitti www.slaskie.pl/sad/
Sähköposti: [email protected]
Puh. +48 856 812 208 (klo 21 asti)
Johanna Lammen ja Anna Kulicka-Soisalon-Soinisen
dokumentti Joanna Kossakista, ikimetsästä ja visenteistä
www.cultureunplugged.com/play/2937/The-Natureof-Rebirth
Museon puistossa
on yli 400-vuotias
Dąbrowskin tammi.
Kirjoittaja on asiantuntijamatkanjohtaja.
16 suomi–puola 2012–2013
Kuva: Puolan matkailujärjestö POT
Tekstiilitaiteilija
löysi juuriaan
Puolasta
Teksti: Immi Halsti, kuvat: Immi ja Harri Halsti
Immi Halsti aloitti tekstiilitaiteen opinnot 1966. Kudontaan ja uniikkitöihin erikoistunut taiteilija on vähitellen
oivaltanut, että tekstiiliperimä saattoi olla verissä. Yksi
sen pitkistä säikeistä ulottuu
Puolaan.
Noin 20 vuotta seinälläni ovat vakavalla naamalla seuranneet meitä isoäitini isoäidin äidin muotokuva sekä
kaksi pientä kihlajaiskuvaa vuodelta
1838. He ovat Emilie Wahren o.s.
Klebek ja Axel Wilhelm Wahren.
Uusia tietolähteitä
Emilien jalanjäljille
Wahrenin ansioista on kerrottu laajasti
hänen perustamansa Forssa Osakeyhtiön historiassa (Kaukovalta 1934),
mutta perheestä ja Emilien taustasta
löytyy vain lyhyitä mainintoja.
Kuitenkin Emilien on täytynyt pitää
yllä suurta ”huushollia”, koska tekstiilitehtailija sai jatkuvasti vieraita:
liikekumppanit sekä sukulaiset viipyivät täyshoidossa viikkoja – jopa
kuukausia ja toistuvasti.
Halusin nähdä, millaisesta ympäristöstä ja kaupungista Emilie tuli Suomeen. Oppaaksi syksyn 2012 matkalle
lupautui Piotr Kenig ja valokuvaajaksi
arkkitehtimieheni.
Äitini kertoi vuosia sitten, että Axel oli
kotoisin Tukholmasta ja Emilie Bielitzistä Itävalta-Unkarista. Bielitz on osa
nykyistä Puolaa ja nimeltään BielskoBiała.
Emilie oli asunut lapsuutensa keskellä
vilkasta teollisuus- ja kauppakaupunkia. Kaksoiskaupunki oli kasvanut Sleesian ja Galitsian rajajoen kummallekin puolelle, linnan ympärille.
Kaupunki oli jo silloin yli 400 vuotta
vanha, osa Itävalta-Unkarin keisarikuntaa ja sitä kutsuttiin ”PikkuWieniksi”.
Axel Wahrenin kisällimatka
Esi-isäni Axel Wilhelm Wahren lähti
Tukholmasta värjärin kisällimatkalle
18-vuotiaana 1832. Sleesian Bielitzistä
hän sai värjäämön johtajan paikan
1833–35. Hän vietti muistiinpanojensa
mukaan ”nuoruutensa onnellisinta
aikaa isäntäperheen yhtenä perheenjäsenenä”. Tällöin hän ilmeisesti tutustui sukulaistyttö Emilie Klebekiin.
Axel Wilhelm palasi moniin maihin
ulottuneelta matkaltaan 1836 Tukholmaan, jossa sai työpaikan enonsa värjäämössä. Pian hänestä tuli värjäämön
itsenäinen vuokraaja. Tällöin hän
myös päätti luopua juutalaisuudesta
ja hakeutui evankelis-luterilaiseen
seurakuntaan.
Mutta värjäämö meni kohta vararikkoon ja suhde enoon poikki. Kun työtä
ei löytynyt Ruotsista, Wahren haki
1838 Jokioisten kartanon verkatehtaan
johtajan paikkaa. Kokeneena ammattimiehenä hänet valittiin tehtaan
vuokraajaksi.
Samana vuonna hän tiettävästi kihlautui Emilie Klebekin kanssa.
Heinäkuussa 1839 Wahren matkusti
laivalla Tukholmaan ja sieltä edelleen
Bielitziin mukanaan veljensä Mauritzin
tekemä ”bonjour”. Häät vietettiin
24.7.1839 Bielitzissä.
Hääpari lähti paluumatkalle kuukausi
häiden jälkeen. He kävivät Wahrenin
isän luona Tukholmassa matkalla
kohti Suomea, missä he asettuivat
verkatehtaan johtajan asuntoon.
18 suomi–puola 2012–2013
Historiallinen ohjelmamme alkoi
kulkemalla Bielskosta Białaan sillan
yli Klebekin talolle, joka löytyi melkein entisellään.
Matkatessamme
Emilien kotitalolta 11 Listopadaa pitkin torille, sen poikki kohti evankelisluterilaista kirkkoa ja sen ohi pappilan
kansliaan tulimme kulkeneeksi Emilien koulutien.
Emilie ja Axel Wilhelm Wahrenin tarina alkoi
Bielitzissä. Myöhemmin Wahrenin perustaman
kehräämön ja kutomon myötä sai Forssan teollisuusyhdyskunta alkunsa.
Åbo Akademien arkistosta löysin Emilien kirjeitä suvun naisille ja tuttaville.
Käsiala oli siistiä, pientä ja hillittyä,
kirjeiden sisältökin selkeää ja ”sivistyneen asiallista”. Sävy oli sovittelevaa kuin äidilläni, joka myös oli toimeliaan miehen taustalla ”huushollin
pitäjä” ja liikepäivällisten järjestelijä.
Oliko jo Emiliellä tällainen perhetausta
Bielitzissä? Tietämäni mukaan hän oli
viinikauppiaan tytär.
Bielsko-Białan nettisivuilta löysin
maininnan tekstiilimuseosta ja sain
yhteyden sen johtajaan Piotr Kenigiin.
Hän oli tutkinut kaupungin tekstiiliporvarisukuja ja täydensi ystävällisesti sukututkimustietoani. Selvisi,
että Emilien lähes kaikki äidinpuolen
sukulaiset olivat olleet kangasmanufaktuurien ja värjäämöiden omistajia.
Pappilassa odotti mykistävä näky:
raskaat kirkonkirjat ja niitten ryppyiset,
kellastuneet
A3-kokoiset
lehdet. Niille oli saksaksi mustalla
musteella merkitty myös Emilien
syntymä- ja kastetiedot. Yllätys oli
se, että hän olikin syntynyt 4.11.1812
eikä 12.11.1814, kuten suomalaisissa
papereissa lukee. Syntyneitten kirjasta löytyi myös hänen veljensä syntymätodistus vuodelta 1816. Pappilan
kuolleet-kirja sisälsi Emilien isänäidin
kuolintodistuksen.
Pappila-koulurakennus oli Piotr Kenigin
mukaan lähes ennallaan, mutta
Emilien koulunkäynnistä ei ollut
dokumentteja.
Kaksi tekstiilisukua
Białan hautausmaalta emme löytäneet
1800-luvun alun hautoja. Bielskon
hautausmaalle emme päässeet tutustumaan. Se on suljettu ja kasvanut
umpeen – ja odottaa entistämistä.
Paljon oli kuitenkin jo selvinnyt.
Emilien äidinäidinisä Johann Georg
Mänhardt (1713–1789) oli tullut
Unkarista ja perustanut villakutomon
Bielitziin 1760. Mänhardtin suku toimi kaupungissa vuoteen 1946 asti, ja
heidän talonsa on edelleen Bielskon
keskustassa.
Emilien äidinisä Samuel Kolbenheyer
(1749–1818) – valjassepän poika
Leutschausta (Lewoca nyk. Slovakiaa)
muutti 1770-luvulla Bielitziin.
Hän avioitui 1779 Katharina Mänhardtin (1760–1832) kanssa, jonka
isä Johann Mänhardt, oli merkittävä
kangaskauppias ja omisti myös tekstiilikutomon, jossa kudottiin ns. hollantilaista verkaa. Samuel Kolbenheyer ja
Johan Mänhardt olivat myöhemmin
yhtiökumppaneita.
Samuelin asuintalo sekä verkakauppa
ja kutomo olivat 11 Listopada 3:ssa,
joka oli siis Emilien äidin Karolinan
lapsuudenkoti. Samoin on jäljellä
Kolbenheyereiden
nelikerroksinen
talo entisen pörssiaukion varrella vastapäätä nykyistä apteekin kulmaa.
Emilien äiti Karolina Kolbenheyer oli
mennyt naimisiin värjärimestari Johan
Klebekin kanssa 1811. Leskimies
Klebek hoiti tuolloin ensimmäisen
vaimonsa lasten värjäämöä ja vastasi suurperheestä. Päättelimme, että
värjäämön omistajien tullessa täysiikäisiksi piti Johan Klebekin vaihtaa
ammattia. Hän ryhtyi viinikauppiaaksi, mutta kuoli pari vuotta ennen
Wahrenin kisällimatkaa.
Kutojille koneita
Kutojan talossa (Dom Tkacza) ja Piotr
Kenigin johtamassa tekniikan museossa selvisi, että tekstiiliteollisuuden
rinnalle Bielitziin ja Bielsko-Białaan
syntyi ripeästi vahva metalliteollisuus. Vuonna 1806 Bielitziin hankittiin ensimmäiset kehruukoneet, 1809
kampauskoneet ja 1810 kankaiden
leikkuukoneet.
Vuonna 1811 syntyivät Bielitzin ensimmäiset verkatehtaat, joista toisen
perustivat veljekset Kolbenheyer, esiäitini Emilien enot.
Museonjohtaja Piotr Kenig ja
kirjoittaja ns. apteekin nurkalla.
Emilie Klebekin lapsuudenkodin (11 Listopada 25) sisäpihalla viinikaupan tilalla on nyt ravintola
Nowy Świat. Ravintolaan kuljetaan samasta portista, josta Emilie oli lapsuudessaan päivittäin kulkenut.
Axel Wahrenin kisällivärjäämö oli osa
Kolbenheyereiden monipuolista tekstiiliteollisuutta. Vuonna 1846 verkatehdas muutti uuteen rakennukseen
ja Emilien serkut tulivat mukaan yritykseen. Tehdasta ei löydy enää rekis-
Mänhardtien talo (Stojałowskiego 2) on entisöity ja nykyisin täynnä asianajotoimistoja. Vasemmalla
kuja johtaa Plac Fabrycznylle, jossa tekstiilitehtaat olivat.
teristä 1870. Bielitzin vanhimman
”Keisarilliskuninkaallisen etuoikeutetun verkatehtaan” lopettamisen syistä
ja tarkasta ajankohdasta ei ole tietoa.
Kaupungin tekstiiliteollisuus kasvoi
ja keskittyi yhä suurempiin ja paremmin konein varustettuihin tehtaisiin.
Niistä löytyy tietoa kohta avattavassa
tekstiilimuseossa.
Ikäsotku ja ikävää
Bielskon pappilassa kävimme tarkistamassa Emilien vihkitodistuksen tiedot; päiväksi varmistui 24.7.1839. Ikätiedot olivat häätohinassa vaihtuneet:
morsiamen iäksi oli merkitty 25 ja sulhasen 27. Tässä ehkä syy virheelliseen
merkintään Suomessa.
Retkemme oli uskottua antoisampi.
Se, että Sleesia ja Bielsko-Biała on
ollut välillä Itävalta-Unkaria, välillä
Saksaa ja Puolaa, vaatii lisäselvityksiä,
mutta tuo uusia näkökulmia Emilien
ymmärtämiseen. Emilie on maahan
muuttajana siirtynyt kaupunkikult-
tuurista Jokioisten ja Tammelan
metsiin ja pelloille, ja se on varmasti
vaatinut luonnetta. Kasvuympäristö
antoi luontaiset valmiudet tehtaanjohtajan vaimoksi.
Kaipuusta kotiseudulle en ole löytänyt
muita muistiinpanoja tai kirjeitä kuin
ainoan tyttären Sidonia Stålströmin
(1846–1923) muistikirjamaininnan, joka
kertoo ruotsiksi äidin halusta tavata
sukuaan.
”Kesällä 1871 tehtiin suurta peruskorjausta äidin ja isän luona Forssassa.
Äiti, joka oli todella sairas, halusi
matkustaa isoäidin luokse Saksaan
(Bielitz oli siirtynyt osaksi Saksan
Keisarikuntaa). John-veljen oli määrä
matkustaa hänen kanssaan. Mutta äiti
jäi Tukholmaan, koska pitkä matka
olisi vienyt hänen voimiaan liikaa.”
Emilie Wahren (os. Klebek) kuoli perheensä ympäröimänä 20.4.1872.
Kirjoittaja Immi Halsti on tekstiilitaiteilija TEXO
suomi–puola 2012–2013 19
ś
dż
ść
źdź
Konsonantteja
selättämässä
Teksti: Päivi Erola
Kuva: Emil Anton
- pyrähdys Puolaan ja puolan kieleen
Konsonanteistaan kuuluisa puolan kieli saattaa lannistaa suomalaisen opiskelijan ensi
askelilla. Keinoja konsonanttihirviöiden selättämiseksi kuitenkin on.
Solmuja avattiin syyskuussa 2012 Helsingin Puola-yhdistyksen ja Helsingin suomenkielisen työväenopiston
Kommunikoidaan konsonanteilla – kipinöitä puolan kieleen
-tapahtumassa, jota edelsi puheenjohtaja Päivi Erolan
johdatus Puolan historiaan, kieleen ja kulttuuriin.
–Yritän innostaa opiskelijoita positiivisella olemuksella, sanavalinnoilla ja äänenpainoilla, rohkaisemalla ja
tekemällä asiat helpoiksi, kertoo konsonantit omalta osaltaan selvittänyt TM, FM Emil Anton.
Kovat ja pehmeät
Antonin luennon idea oli verrytellä kielenkantoja keskittymällä ensin konsonanttien kovuuteen ja pehmeyteen.
B-kirjainhan ei ole ”pehmeä p” vaan ”kova b”. ”Pehmeä
p” on p’ ja käytännössä kirjoitetaan ”pi”. Samoin pehmeä
b on b’ (”bi”). Esimerkkejä: piekarnia, bieg. Mainittakoon,
että ´i´ pehmentää suomalaisenkin: Fin, fiński.
Kun kieliä oli rullattu ja ässiä päristetytty, Emil Anton
antoi vielä muutaman pähkinän purtavaksi.
Miten erotat toisistaan seuraavat sanat ja äänteet:
burza / buzia, proszę / prosię, dżem / drzemka / dzień,
czy /trzy/ci, szczeka/ścieka/strzał?
Puolassa on konsonanttiäänteitä enemmän kuin suomessa
kirjaimia!
Miten lausut gwóźdź, Zdzisław, rozgryźć, wstrząs,
czczość, chrzciciel, czciciel, wskrzeszenie?
Konsonanttiluennon pääpaino oli ´s´-äänteiden harjoittelemisessa. Niitä riittääkin: s, ś, sz, c, ć, cz, z, ź, ż/rz, dz,
dź, dż. Suomalainen lausuu yksinkertaistaen omalla kielitajullaan mutkat suoraksi: s, ś, sz, z, ź ja ż= s ja c, ć, cz, dz,
dź ja dż=ts.
Entä kun eteesi tulevat seuraavat ilmaisut tai nimet:
Tosin puolalaiset eivät käsitä, miten nämä muka olisivat
”ässiä”. He lausuvat merkit seuraavasti:
Pocztmistrz z Tczewa, rotmistrz z Czchowa.
s: ”stadilainen”, terävämpi s, kuten englannissa
Tata, czy tata czyta cytaty Tacyta?
ś: pehmeä s, ikään kuin lausuisi j ja s samaan aikaan
W Szczebrzeszynie chrząszcz brzmi w trzcinie
(i Szczebrzeszyn z tego słynie).
Grzegorz Brzęczyszczykiewicz
Przyszedł Herbst z pstrągami, słuchał oszczerstw z wstrętem.
Cieszę się, że ci się podobało.
z: soinnillinen s, (mehiläisen bzzzzzz....)
ź: vastaavasti pehmeä z, kielen keskiosa kohti kitalakea
c: kuin ts, mutta terävästi yhteen lausuttuna yhtenä äänteenä
ć: jälleen pehmeä versio edellisestä
dz: soinnillinen versio c:stä, d+z yhteen lausuttuna
dź: jälleen pehmeä versio edellisestä
sz: ”suhuässä”, kovempi kuin englannin sh
cz: vastaavasti kovempi kuin engl. ch, ”d:n räjäytys”
ż/rz: soinnillinen versio sz:stä
”Kaveri ei tainnut
olla paikalla, kun
vokaaleja jaettiin”
- Antero Mertaranta Tomasz Wawrzkiewiczistä
dż: soinnillinen versio cz:stä; vrt. drz (kaksi äännettä)
suomi–puola 2012–2013 21
Merkintöjä
Eija Silvola
lukupiiristä
Sekä pimeinä syysiltoina että toukokuun taivaan loistaessa katonrajan ikkunoista on ilo istua
Porvoonkadun tunnelmallisessa Holvikellarissa jakamassa kokemuksia puolalaisesta kirjallisuudesta. Pitkään pöytään on katettu pientä syötävää ja juotavaa, ja ympärillä on kymmenenkunta Puolan ja kirjojen ystävää. Päivi Paloposken vetämän lukupiirin jäsenillä on erilaisia
taustoja kiinnostukselleen: puolalainen puoliso, Puolaan muuttanut poika tai ystävä, puolan
opiskelu tai opettaminen, tutkiminen, kääntäminen.
Kauden alussa kaikki saavat ehdottaa luettavia kirjoja. Lukupiiriin saa tulla, vaikka ei olisi lukenutkaan sovittua kirjaa;
jokaisella on panoksensa annettavana keskusteluun. Yleensä alustaja esittelee ensin kirjailijan ja teoksen. Yksi lukupiirin
nautinnoista on tuntea muiden keskittyvän kuuntelemaan, miten teos on koskettanut minua.
Andrzej Szczypiorski: Alku (Początek).
Suom. Kirsti Siraste.
Tammi, 1994.
Juutalaiskohtaloista toisen maailmansodan Varsovassa kertova teos kiehtoo
lähes kaikkia. Joku myöntää kokeneensa pitkät, mutkikkaina polveilevat kappaleet raskaiksi. Kommenttien
ansiosta ymmärrän kerrontatyylin taidokkuuden paremmin. Aluksi vierastin teoksen lukuisia näkökulmia ja
kaikkitietävää kertojaa, mutta lukijan
vieminen suoraan elettyyn sota-aikaan
saa samaistumaan henkilöihin. Henkilögalleria on runsas. Keskustelu laajenee yleisemmin Varsovan saksalaismiehitykseen ja Puolan historiaan.
Wisława Szymborska: Ihmisiä sillalla:
runoja vuosilta 1957–2003 (toimittanut
ja puolasta suomentanut Jussi Rosti).
WSOY, 2006.
Alustaja Topi Lappalainen näyttää
alkuperäisiä, puolankielisiä runokokoelmia ja lausuu suomennosvalikoiman nimirunon puolaksi. Löysin
yhtäläisyyttä tämän runon ja kaksi
vuosikymmentä vanhemman Kirjoittamisen ilo -runon välillä. Molemmat käsittelevät ihmisyyden peruskysymystä, suhtautumista kuolevaisuuteen. Vuoden 1996 nobelistia
ei suinkaan pidä väheksyä naisten
asioiden runoilijana, millaiseksi häntä
on kutsuttu.
Tadeusz Konwicki: Isoäitini tarina
(Bohiń). Suom. Kirsti Siraste).
Tammi, 1997.
Teos vie syvälle Puolan historiaan,
laajemminkin kuin isoäidin elinaikaan, 1800-luvun lopulle. Kerronta
antaa lukijan kokea täydesti, kuinka
päähenkilö Helena Konwicka ajattelee, tuntee, elää muutamaa elokuun päivää. Mutta romaani on paljon muutakin kuin tarina hänen rakkaudestaan. Kyse on puolalaisuuden
olemuksesta. En ole ainoa, joka ei ole
huomannut, kuka henkilöistä on
kansilievetekstin lupaama vieraileva
Hitler.
Helsingin Puola-yhdistyksen lukupiiri on kokoontunut jo vuodesta 2010 lähtien.
Käännöskirjallisuuden
satoisa vuosi – peräti
kolme teosta!
Päivi Erola
Puolan kielestä suomennetaan vuosittain keskimäärin yksi kaunokirjallinen teos. – Kaksikin tekee vuodesta jo hyvän, kertoo suomentaja Tapani Kärkkäinen. Vuoden 2012 sato
on siten erinomainen. Jäämme odottelemaan, mitä laariin ropisee tulevina vuosina.
Andrzej Sapkowski: Haltiain verta (Krew elfów).
Suom. Tapani Kärkkäinen. WSOY 2012.
Fantasiakirjailijan Noituri-saagan kolmas osa. Saagan
ensimmäinen osa Viimeinen toivomus sai Tähtifantasia-palkinnon 2011 ja kakkososa Kohtalon miekka 2012!
Wisława Szymborska: Täällä (Tutaj).
Suom. Martti Puukko. Savukeidas 2012.
Nobelistin testamentti.
Olga Tokarczuk: Vaeltajat (Bieguni).
Suom. Tapani Kärkkäinen. Otava 2012.
Puolan arvostetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluvalla Tokarczukilla on taito luoda maagisia maailmoja. Teos sai 2008 Puolan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon NIKEn.
22 suomi–puola 2012–2013
Seuraavan runokokoelmani nimi on ”Jo riittää”
– sanoo Wisława Szymborska kun istun hänen
Krakovan kodissaan marraskuisen harmaana
päivänä. Ulkona on lievä pakkanen.
Joko olet kirjoittanut sen nimisen runon? – kysyn, koska
Szymborskan runokokoelmat on nimetty yleensä jonkun
kokoelmassa olevan runon mukaan, poikkeuksena ovat
tietysti erilaiset ”valikoidut tai kootut runot”.
Marcin, – sanoo Wisława, joka
kutsuu minua nimeni puolalaisella vastineella. – tuohan
oli hyvä kysymys. En ole kirjoittanut vielä sellaista runoa.
Jospa kirjoittaisit ensin jonkun
muun kokoelman ja jättäisit
sen ”Nyt riittää” kokoelman
myöhemmäksi eli odottaisit
niin kauan kun sen niminen
runo syntyy itsestään. Milloin
muuten arvelet saavasi seuraavan kokoelman valmiiksi?
jon Virosta ja Latviasta. Ne maat ovat hänelle tuttuja vain
kirjoista ja tiedotusvälineistä.
– Me tiedämme täällä Puolassa luvattoman vähän Viron ja
Latvian historiasta ja nykypäivästä. Liettua on meille tietenkin jo paljon tutumpia, johtuen maittemme rajanaapuruudesta ja yhteisestä historiastamme.
Wisława tietää toki itse varsin paljon Viron ja Latvian historiasta, mutta tämän päivän
tilanne ei ole hänellekään
niin tuttu. Puhumme tietenkin myös Suomesta. Kerron
Wisławalle tammikuun presiTeksti ja kuva: Martti Puukko
dentinvaalien asetelmista ja
meneillään olevasta vaalikampanjasta. Hän on ihmeissään
kun kerron, että Suomessa
ehdokkaat näyttävät suorastaan kilpailevan sillä, kuka
suhtautuu kaikkein kielteisimmin Natoon, johon Suomi ei
kuulu. Puolassa jopa entiset
kommunistijohtajat kampanjoivat 1990-luvulla maan Natojäsenyyden puolesta. Heistä
kaikkein näkyvin oli vuonna
1981 sotatilan Puolaan julistanut ja silloinen Varsovanliiton
uskollinen ”soturi” kenraali
Wojciech Jaruzelski.
Wisława
Wisława naurahtaa ja sanoo,
ettei hän osaa oikein arvioida milloin uusi kokoelma on
valmis. Kuten aina aika kuluu
nopeasti hänen seurassaan.
Juttelemme niitä ja näitä. Sinuttelemme toisiamme, koska
Wisława halusi tehdä ”sinunkaupat” kanssani joitakin
vuosia sitten. Siitä huolimatta
saatan yhä joskus vahingossa ”teititellä” häntä. On todella
vaikea uskoa, että vastapäätäni istuva nainen on jo 88-vuotias. Hän näyttääkin ikäistään nuoremmalta, mutta ennen
muuta hänen ajatuksena liikkuvat nopeasti ja terävästi
kuin nuorella ihmisellä, sillä erotuksella, että niissä on
eletyn elämän mukanaan tuomaa viisautta.
1923–2012
Wisława kyselee paljon. Edellisestä tapaamisestamme on
vierähtänyt jo yli puoli vuotta. Kerron hänelle Prahasta,
josta olen juuri vuorokautta aiemmin tullut junalla.
Wisława muistelee Prahaa lämmöllä, erityisesti hän nostaa esille kirjailijakollegansa Václav Havelin, jonka siviilirohkeutta hän sanoo arvostavansa. Puhun Wisławalle pal-
Simo Sipola:
Uuden Euroopan
raunioilla.
Teos 2012.
Matka
uuteen
Eurooppaan
Toimittaja Simo Sipola vie lukijan matkalle nyky-Eurooppaan ja sen historiaan. Maanosaamme peilataan kylmän
sodan rajaseutujen kautta, joista yksi on Puola ja sen
ympärysmaat. Tarkastelukulmina ovat politiikka, Visegrád-yhteistyö, identiteetti ja arvot. Keskieurooppalaisuudenkin käsitettä pohdiskeleva teos on hyvä johdatus
Puolaan.
Kun sanoo A on sanottava myös
B – sanoi Jaruzelski kun tein
hänestä dokumenttielokuvaa –
ja jatkoi – historiamme on osoittanut, että aina kun olemme
jääneet yksin, meidän on käynyt huonosti.
Natosta keskustelumme siirtyy nopeasti taas muihin
aiheisiin. Olen joskus aikaisempien tapaamistemme aikana
tentannut nauhurin kanssa tuntikausia Wisławalta hänen
muistojaan lapsuudesta, sota-ajasta ja hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan kommunistisessa Puolassa.
Viimeisten vuosien aikana en ole paria lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta enää haastatellut Wisławaa nauhalle
tai digitaaliselle muistikortille, koska olen huomannut,
että keskustelumme sävy muuttuu paljon jäykemmäksi
heti, kun siihen tulee mukaan jokin häiritsevä ja ulkoinen
tekninen tekijä.
Tämä 15.11.2011 tekemäni haastattelu jäi viimeiseksi.
Vain viikkoa vierailuni jälkeen Wisława Szymborska
sai kuulla olevansa parantumattomasti sairas. Wisława
Szymborska
nukkui
pois
kotonaan
Krakovassa
vuoden 2012 helmikuun ensimmäisen päivän iltana.
Kirjoittaja on tietokirjailija ja elokuvaohjaaja.
FREE LANCE MATKAMYYJÄ JA MATKANVETÄJÄ
Järjestämme yhdistyksille, seuroille ja muille ryhmille teemapohjaisia, räätälöityjä Puolanmatkoja. Haemme nyt free lancena toimivaa provisiopalkkaista matkamyyjää ja matkanvetäjää, yhdessä tai erikseen.
Myyjä hakee asiakkaat ja sopii ohjelman perusrunkojen pohjalta heidän kanssaan
yhdessä meidän ja yhteistyömatkatoimistojemme kanssa. Puolan tuntemuksen pitää
olla riittävä ohjelmien esittelyyn.
Matkanvetäjältä (viralliset oppaat tulevat erikseen) vaaditaan järjestelmällisyyttä, reipasotteisuutta ja kykyä saada ryhmä mukaan. Vetäjä myös tulkkaa puolan- tai englanninkielisten oppaiden esitykset suomeksi. Tehtävässä on oltava riittävä Puolan historian, maantieteen ja kulttuurin tuntemus.
Tiedustelut ja hakemukset:
Timo Punkari, puhelin Suomessa 050-5548150, Puolassa 607259090
Meletre Sp. z.o.o. Karolewska 1, 90-560 Łódź, Puola tai
sähköpostilla [email protected]
Oy Nova Business Consulting Ltd
suomi–puola 2012–2013 23
Halina Poświatowska
Olen Julia
Olen 23-vuotias
Koskin kerran rakkautta
Se maistui kitkerältä
Kuin kupillinen mustaa kahvia
Voimisti
Sydämen rytmiä
ärsytti
Elävää kehoani
Laittoi aistit keinumaan
Lähti pois
Olen Julia
Korkealla parvekkeella
Riippuvainen
Huudan tule takaisin
Kutsun tule takaisin
Tahraan
Pureskellut huuleni
Veren värillä
Ei tullut takaisin
Olen Julia
Olen tuhatvuotias
Elän -
Kaikki minun kuolemani
Runoja
Suomentanut Jussi Rosti
aina kun haluan elää huudan
kun elämä on lähdössä luotani
painaudun sitä vasten
sanon — elämä
älä lähde vielä
sen lämmin käsi kädessäni
suuni sen korvan juuressa
kuiskaan
elämä
— niin kuin elämä olisi rakastaja
joka tahtoo lähteä —
ripustaudun sen kaulaan
huudan
kuolen jos lähdet
Odkąd cię poznałam, noszę w kieszeni szminkę,
to jest bardzo głupie nosić szminkę w kieszeni,
gdy ty patrzysz na mnie tak poważnie,
jakbyś w moich oczach widział gotycki kościół.
A ja nie jestem żadną świątynią, tylko lasem i łąką
- drżeniem liści, które garną się do twoich rąk.
Tam z tyłu szumi potok, to jest czas,który ucieka,
a ty pozwalasz mu przepływać przez palce
i nie chcesz schwytać czasu. I kiedy cię żegnam,
moje umalowane wargi pozostają nietknięte,
a ja i tak noszę szminkę w kieszeni, odkąd wiem,
że masz bardzo piękne usta.
Siitä asti kun tutustuin sinuun, pidän taskussani huulipunaa, on
sangen hupsua pitää huulipunaa taskussa, kun sinä katsot minua
noin vakavana, aivan kuin näkisit silmissäni goottilaistyylisen
kirkon. Enhän minä ole mikään temppeli, vain metsää ja niitty –
lehtien värinä, kun ne kurottavat kohti sinun käsiäsi. Tuolla takana
kohisee virta, se on aika, joka pakenee, ja sinä annat sen valua läpi
sormiesi etkä halua tarttua aikaan. Ja kun hyvästelen sinut, maalatut
huuleni jäävät koskemattomiksi, mutta minä vain pidän huulipunaa
taskussa siitä asti kun tiedän, että sinulla on hyvin kaunis suu.
24 suomi–puola 2012–2013
kuinka monta kertaa voi kuolla
rakkaudesta
ensimmäinen kerta oli karvas
maan maku
karvas maku
kitkerä kukka
neilikka punainen hehkuva
toinen kerta — vain tilan maku
valkoinen maku
viileä tuuli
pyörien kaiku äänettä jyskyttävä
kolmas kerta neljäs kerta viides kerta
kuolin rutiinilla vähemmän ylevästi
huoneen neljä seinää selällään
ja yläpuolellani piirteesi terävät
kuolemassakin, sinä sanot
ikuisesti, sinä sanot
entä jos muutut puuksi
voinko luottaa siihen että kohoat
minun ikkunani alle
entä jos — ikkunaruuduksi
voisinko sitten kielenkärjellä
kutittaa sinun helisevää läsnäoloasi
entä jos — tuuleksi
olisinko ruoho jossa puhallat
entä jos — valoksi
olisinko yö jonka karkoitat
entä jos — päiväksi
verhoatko suojaavalla pilvellä
minun väsyneen pääni
kun tartut sitä kevyesti
hiuksista
sukkelin sormien hyväilyin
kuiskaatko
olen
talviuni
hennoille leningeilleni
helmiuni
ranteilleni
niin itseensä rakastunut
aurinko
verhoutuu joka päivä
Runoja
sydämen
varjosta
Sophy Bergenheim
Halina Poświatowska (o.s. Myga) on yksi Puolan
rakastetuimmista runoilijoista. Hänen runonsa
tuntuvat tulevan suoraan sydämestä ja
ammentavan ilmaisuaan sen monista eri
tunteista. Hän käsittelee peittelemättömästi
ja koskettavasti rakkautta, himoa ja kaipuuta
– elämää ja kuolemaa. Ei olekaan ihme, että
häntä tavataan kuvata rakkauden runoilijana.
Poświatowska syntyi Częstochowassa 9. toukokuuta 1935
levottomassa Puolassa. Maata hallitsi Sanacja-liike, jonka
tavoitteena oli nimensä (Tervehdyttäminen) mukaisesti
palauttaa Puolan moraali ja elvyttää maan talous. Liike oli
voimakkaan autoritäärinen ja vastusti parlamentaarista
demokratiaa, mutta ei ollut kuitenkaan voimakkaasti
kommunistinen sen paremmin kuin fasistinenkaan.
Sota jätti jäljen
Toinen maailmansota jätti Poświatowskaan lähtemättömät
jäljet: se kulki suoraan hänen kotikaupunkinsa läpi. Halina,
tuolloin vielä pieni lapsi, joutui piileskelemään päiväkausia kellarissa vanhempiensa kanssa. Kun perhe viimein
pääsi poistumaan maan alta, kävi ilmi, että tyttö oli sairastunut. Nuorta Halinaa ei saatu terveeksi perinteisin kotikeinoin, vaan hänelle jäi jälkitautina paha sydänsairaus.
mutta mitä tehdä kauneudella
loistaa
entä loisteella
sytyttää liekit
entä liekeillä
kärventää sydän tuhkaksi
Kommunistisen Puolan ilmapiiri alkoi vapautua Stalinin
kuoltua 1953 ja Władysław Gomułkan noustua Puolan
kommunistisen puolueen pääsihteeriksi 1956. Tämä näkyi
myös Puolan kulttuurielämässä ja taiteessa. Sosialistinen
realismi oli asettanut taiteilijoille tiukat raamit, mutta nyt
vallitsi vapaus ilmaista itseään estottomasti ja antaa mielikuvituksen lentää. Varsinkin puolalainen runous alkoi
puhjeta täyteen kukkaansa.
paras mahdollinen polttouhri
Rakkautta parantolassa
älkää siksi väittäkö
että kukaan
yhtään mihinkään
tarvitsee
pimeyttä
Poświatowskan tulevaisuus ei kuitenkaan näyttänyt valoisalta, sillä hänen sairautensa oli yhä pahenemaan päin.
Lääkäreiden, ystävien ja Yhdysvaltain Puola-yhteisön
yhteisponnisteluin hänet saatiin lähetettyä Philadelphiaan
vaativaan sydänleikkaukseen 1958. Leikkaus onnistui ja
toi hänelle monta vuotta lisää elinaikaa.
Poświatowskan ensimmäinen kokoelma Hymn bałwochwalczy
(Palvontahymni, 1958) ilmentää sekä puolalaisen runouden
kukoistusaikaa että kuolemaa silmästä silmään katsoneen
toipilaan dramaattisen eksistentialistisia ajatuksia.
Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, sanotaan, mutta
joskus myös samankaltaisuudet saattavat ihmisiä
yhteen. Halina tapasi sydäntautisen miehensä Adolf
Poświatowskin parantolassa, ja rakastunut pariskunta
avioitui. Avio-onnea ehti kestää vain lyhyet kaksi vuotta,
ennen kuin Poświatowska menetti rakkaansa sydänsairaudelle.
Koettelemuksistaan lannistumaton Poświatowska jäi
taloudellisia vaikeuksia uhmaten kolmeksi vuodeksi
Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Hän palasi Krakovaan
suorittamaan filosofian maisterin opintonsa Jagellon yliopistoon, minne hän jäi työskentelemään ja valmistelemaan väitöskirjaansa.
Poświatowska piti itseään ennemmin runoilijana kuin
filosofina, ja hän julkaisi vielä kaksi runokokoelmaa
Dzień dzisiejszy (Tänä päivänä, 1963) ja Oda do rąk (Oodi
käsille, 1966) sekä romaanin Opowieść dla przyjaciela
(Romaani ystävälle, 1967).
Poświatowskan terveys alkoi taas heiketä, ja hänet
leikattiin uudestaan Varsovassa syksyllä 1967. Leikkaus
oli hänelle kuitenkin liikaa, ja hän kuoli 32-vuotiaana
11. marraskuuta 1967.
Halina Poświatowskan neljäs kokoelman Jeszcze jedno
wspomnienie (Vielä yksi muistikuva) julkaistiin hänen
kuolemansa jälkeen 1968.
Hänen runonsa liikuttavat yhä lukuisia lukijoita.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kielenkääntäjä.
suomi–puola 2012–2013 25
Päivi Erola
Julisteet
vetivät
Puolaan
n
Uude
a
j
a
itt
n
e
v
v
l
u
o
k
p
u
k
i
u
s
s
s
r
siinma
e
Varsovan taideakatemia sijaitsee aivan kaupungin
ytimessä Krakowskie Przedmieściellä yliopistoa vastapäätä. Entisen Czapskien palatsin toisessa kerroksessa
majaa pitävään grafiikan osaston kuvitusstudioon
kantautuvat Chopinin sävelmät. Viereisessä salongissa oli Chopinin lapsuudenkoti, nykyisin kotimuseo.
Studion perusti puolalaisen kuvituksen kruunaamaton
kuningas Jan Marcin Szancer 1951. Puolalainen kuvitus
eli kultakautta yhdessä julistetaiteen kanssa 1950–1980.
Käsitteeksi muodostuneen puolalaisen kultaisen koulukunnan tunnusmerkkejä oli koristeellisuus, ilmaisun
vapaus, maalauksellisuus ja huumorin viljely. Kuvittajat
saivat innoitusta myös kansantaiteesta.
Alan nimiä olivat Eryk Lipiński, Janusz Grabiański,
Józef Wilkoń, Janusz Stanny, Daniel Mróz, Bohdan
Butenko, Henryk Tomaszewski ja monet muut. Puolalaiset kauhoivat palkintoja kansainvälisistä biennaaleista.
Moni suomalaislapsikin tuntee mestarit upeista lastenkirjakuvituksista; käyttögrafiikalle maaperä oli turvallinen.
Järjestelmänmuutoksen myötä markkinoille tulvi tusinatavaraa idästä ja rapakon takaa. Julkaisutoiminta kärsi ja
monet vetäytyivät alalta. Hiljaiseloa kesti liki vuosituhannen vaihteeseen. Nyt käyttögrafiikka on taas jaloillaan.
Pilke silmäkulmassa
Kuvitusstudio siirtyi 2002 professori Zygmunt Januszewskin käsiin. Januszewski tunnetaan maailmalla;
hänen töitänsä on esillä maailman museoissa ja hän on
tehnyt laajalti kuvituksia ja piirroksia kansainväliselle
lehdistölle.
Januszewski on paitsi kuvituksen velho myös sanaleikkien ja varsinkin uudissanojen mestari. Avara elämänasenne ja puolalainen sarkastinen huumori ovat hänelle
tunnusomaista.
Januszewski on luotsannut studiota lujalla otteella nykyaikaan.
– Olemme yhdellä jalalla menneisyydessä, toisella tässä
ajassa ja pää kurkottaa tulevaisuuteen, hän toteaa.
Painetun julkaisun perinnettä kunnioittaen otamme
vastaan multimedian suoman rikkauden ja mahdollisuudet. Se on haaste ja samalla innoitus.
26 suomi–puola 2012–2013
Päivi Erola
Teksti: Päivi Erola
Kuva: Artur Wolski
Ohjenuorana kriittisyys
Kuvitusstudiossa on tekemisen meininki. Oven pielessä
on myynnissä opiskelijoiden tekemiä kortteja; maksun
voi heittää laatikkoon. Ponnistus on ollut myös näyttely
Taipumuksia terävyyteen (Skłonności do ostrości) ja sen
pohjalta julkaistu näyttelyluettelo. Puolan kustantajaliitto
valitsi sen vuoden kauneimmaksi näyttelyluetteloksi 2011.
Jo näyttelyn nimi herättää kiinnostuksen. Kriittisyys on
kehityksen lähtökohta.
– Ohjenuoramme on kriittinen asenne todellisuuteen,
miten muuten voisi lähestyä totuutta todellisuudesta ja
meistä itsestämme, kysyy Januszewski.
Ote näyttelyluettelosta: Näyttely on nuorten puolalaisten
kuvittajien kriittinen näkemys ympäröivästä todellisuudesta.
Lähtökohtana on kunnianhimoinen taiteellinen taso ja avoimuus
tehdä muotokokeiluja. Opinnot paljastavat tiettyjä taipumuksia,
jotka määräävät tuotannon luonteen ja kiinnostuksen kohteet.
Kriittinen asenne, ironia, satiiri, deformaatio, huumoritaju ja
tiukka tarkkailu ovat asei-tamme. Jokainen kriittinen visio vaatii
reaktiota ja tuoretta katsantokantaa.
www.zygmuntjanuszewski.pl
Varsovan taideakatemian
kuvitusstudion oppilastöiden näyttely
Taipumuksia terävyyteen
on esillä Helsingissä
21.11.–19.12.2013
Kulttuurikeskus Caisassa,
Mikonkatu 17 C
(Fenniakortteli).
Avoinna arkisin 10–18.
Näyttelylle haetaan tilaa
myös Lahdesta.
Näyttelyn järjestävät
yhteistyössä Helsingin Suomi–
Puola-yhdistys ja Puolan
www.caisa.fi, www.hspy.fi
Helsingin suurlähetystö.
Jo tekstin muoto ja tyyli kertoo mistä on kysymys,
kuten Henryk Tomaszewskin (1914–2005) kuulussa
silitysraudassa. Witkacy/Teatr Studio 1972.
Puolalainen julistetaide oli graafisen alan
ehdoton MUST 1970-luvulla. Nykyinen Aaltokorkeakoulun graafisen suunnittelun professori Marjatta Itkonen suuntasi siis ylioppilaskirjoitusten jälkeen 1971 Puolaan.
Eräälle opiskelijalle hän ehdotti alan vaihtoa hammaslääkäriksi, ”koska se on helpompaa kuin julisteiden suunnittelu”. Graafinen suunnittelu on haastava laji.
Pakollisten Łódźin yliopiston kieliopintojen
jälkeen hän pyrki ja pääsi sisään Varsovan
taideakatemiaan.
Tunnit alkoivat Tomaszewskin kuvauksella aamuisesta
työmatkasta. Paradokseja ja ristiriitoja riitti surrealismiin
asti; vakavalla mielellä kukaan ei olisi kestänyt niitä
aikoja. Yksi Tomaszewskin suosikkiteemoista oli myyjän
kaupan oveen ripustama Zaraz będę (Tulen kohta) -kyltti.
–Kolmen vuoden perusopinnot käsittivät niin taidegrafiikkaa, kuvanveistoa, piirtämistä kuin maalaustakin.
Maalaustaidetta opiskelin taidemaalari, graafikko Jerzy
Tchórzewskin johdolla ja tein siitä sivudiplominkin.
Itkosta onnisti: hän pääsi yhdentoista muun joukossa
erikoistumaan Henryk Tomaszewskin studioon.
Tomaszewski on yksi puolalaisen julistekoulukunnan
luojista. Vuosikurssin yhteydenpito on vieläkin tiivistä.
Myöhemmin Itkonen ystävystyi myös opettajansa ja
tämän vaimon, kuvataiteilija Teresa Pągowskan kanssa.
Gurun studiossa
Tomaszewski oli ankara opettaja. Hän vaati sekä itseltään että opiskelijoilta ahkeruutta ja äärimmäistä
täsmällisyyttä. Luonteeltaan hän oli nopeaälyinen ja
huumorintajuinen, sarkasmiin taipuvainen. Tehtävät oli
mietitty tarkkaan, ja yhtä julistetta hiottiin pitkään.
Temperamenttinen Tomaszewski tapasi tutustua harjoitustöihin pitkällä käytävällä istualtaan käsi poskella
polviin nojaten. Opiskelijat odottivat pitkään hiljaisuudessa mestarin mielipidettä. Insinööriksi sanottu superlahjakkuus oli erehtynyt tekemään syksyaiheisen
työn erikokoisista akvarellimaalauksista sommitellen.
Tomaszewski kysyi julistekoon mittoja. Vastaus 70 x 100
senttiä oli oikein, mutta työ ei niitä täyttänyt.
Tomaszewski kieltäytyi arvioinnista. Poika poistui pitkin käytävää hartiat nytkyen itkusta, jolloin Tomaszewski huusi häntä takaisin, ryntäsi perään, tarttui
päästä ja lohduttavien pussausten lomassa sanoi: ”Kyllä
tästä hyvä tulee.”
Lähtökohtana avoimuus
–Tomaszewski oli ainutlaatuinen, toteaa Itkonen. Hän
opetti kyseenalaistamaan ja olemaan avoin. Kaikesta voi
oppia.
Ala on roimasti naisistunut sitten 1970-luvun, jolloin
miehet jylläsivät.
–Naiset ovat tulleet esiin; he ottavat kantaa ajankohtaisiin asioihin ja suhtautuvat kriittisesti yhteiskuntaan sekä
katolisen kirkon naisasenteeseen. Graafinen suunnittelija
ja kuvanveistäjä Monika Zawadzki on yksi edelläkävijöistä.
Dynaamista osaamista
Suomessa muotoilun painopiste oli 1950-luvulta lähtien
esinesuunnittelussa. Meillä vähemmän arvostusta ja huomiota saanut visuaalinen viestintä oli taasen Puolassa
ykkönen.
Itkosella on tiiviit suhteet Puolaan. Hän on säännöllisesti
nähty vieras muun muassa Katowicen taideakatemiassa,
ja hän on luennoinut ja osallistunut designfestivaaliin
Łódźissa.
–Ala on erittäin dynaaminen ja maassa tapahtuu paljon.
Kuvitus ja graafinen suunnittelu on korkeatasoista. Puola
on mahdollisuuksien maa. Puolalaiset julistesuunnittelijat
ovat mestareita yhdistämään sanan ja kuvan, se on kuin
rakkausliitto.
suomi–puola 2012–2013 27
Kresy – Puolan
menetetty itä
Tapani Kärkkäinen
Siinä missä suomalaisilla on
Viipurinsa ja Sortavalansa,
puolalaisillakin on menetetty
itänsä. Itäisten alueiden eli
Kresyn valtiollinen yhteys
Puolaan katkesi viime sodassa,
mutta puolalaisessa tietoisuudessa Kresy jatkaa yhä elämäänsä.
Puola tunnetaan Euroopan unionissa
Ukrainan länsi-integraation aktiivisena ajajana, joka kantaa huolta myös
Valko-Venäjän tilanteesta. Puolan ja
Liettuan suhteiden kiemurat ylittävät
toisinaan uutiskynnyksen Suomessakin.
Taustalla ei ole vain järkiperäinen
huolenpito naapuruussuhteista. Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Liettuaa liittää
Puolaan muukin kuin rajanaapuruus.
Taustalla on vuosisatoja kestänyt historiallinen ja kulttuurinen yhteys,
jonka takia itäisten alueiden perintö
herättää Puolassa edelleen mielenkiintoa.
Rynnäkkö itään
Nykyisen itärajan takaisia alueita kutsutaan Puolassa nimellä Kresy. Sanan
yksikkö kres on tarkoittaa rajaa, piiriä
tai äärtä. Kresystä tuli maantieteellinen käsite jo keskiajalla, kun se alkoi
tarkoittaa Puolan ja tataarien Kultaisen ordan rajaseutua Dneprin alajuoksulla.
Puolan kuningaskunta oli alkanut
levittäytyä itään jo varhain. Voidaankin puhua saksalaisten Drang
nach Osten -ilmiön rinnakkaisilmiöstä. Drang nach Osten tarkoittaa
”rynnäkköä” tai ”työntymistä” itään,
saksalaisen kulttuurin leviämistä ItäEurooppaan. Samaan tapaan puolalaiset alkoivat levittää valta- ja kulttuuripiiriään idemmäs.
Entisen Kiovan (Rusin) valtakunnan
länsiosat, niin sanottu Punainen Rus
eli Lvivin seutu, siirtyivät Puolan
kuninkaan alaisuuteen 1300-luvulla.
Saman vuosisadan lopulla Puola ja
Liettuan suuriruhtinaskunta solmivat valtioliiton, josta alkoi 400 vuotta
kestänyt valtiollinen yhteys. Sen
aikana Liettua omaksui kristinuskon
ja paljolti myös puolalaistui. Puolalaisia asettui suuria määriä jopa
Kiovaan, jonka elämään puolalaisuus
antoi leimansa pitkälle viime vuosisadalle asti.
28 suomi–puola 2012–2013
Puolalainen kulttuuri osoittautui
myös Ukrainan ja Valko-Venäjän alueilla niin vetovoimaiseksi, että niiden
yläluokat vähitellen puolalaistuivat
ja vaihtoivat uskontonsa ortodoksisuudesta roomalaiskatolilaisuuteen.
Kun keskiajalla myös juutalaisia alkoi
asettua yhä enemmän varsinkin kaupunkeihin, muodostui Itä-Euroopan
tälle osalle tyypillinen puolalaisen
ja juutalaisen kulttuurin rinnakkaiselo liettualaisten, valkovenäläisten,
ukrainalaisten – ja kaupungeissa
myös saksalaisten ja armenialaisten
– kanssa. Kresy oli myös uskontojen
tilkkutäkki.
Nationalismien ristitulessa
1700-luvun lopulla tapahtuneiden
Puolan jakojen jälkeen Kresyn käsite
alkoi laajentua, ja viime vuosisadan
alussa sillä tarkoitettiin jo kaikkia
vanhan Puolan itäisiä alueita. Kun
Puola itsenäistyi uudelleen 1918
ja osa vanhoista itäalueista päätyi
sen yhteyteen, Kresyllä tarkoitettiin
uuden valtion itäisimpiä voivodikuntia. Lvivin ja Vilnan seutuja ei
luettu Kresyyn.
Kresy oli maailmansotien välisen
Puolan köyhintä ja kansallisuuksiltaan monimuotoisinta aluetta. Edellisinä vuosisatoina muodostunut
kansallisuuksien kirjo jatkoi elämäänsä uusissakin oloissa siten, että
kaupungit olivat yleensä pääasiassa
puolalaisten ja juutalaisten asuttamia,
kun taas maaseudulla eli lähinnä valkovenäläisiä tai ukrainalaisia, Vilnan
seuduilla myös liettualaisia.
Yhteiselo ei kuitenkaan ollut kovin
harmonista. 1800-luvun puolivälistä
alkaen Kresy oli muodostunut nationalismien taistelukentäksi. Talvella
1918–19 puolalais-ukrainalaiset jännitteet huipentuivat taisteluksi Lvivin
kaupungin hallinnasta. Puolalaiset
kukistivat itsenäiseksi julistautuneen
Länsi-Ukrainan tasavallan, ja kaupunki päätyi Puolan hallintaan.
Ukrainalaisten asema oli tukala. Puolalaistamisen nimissä ortodoksisia
kirkkoja suljettiin, ja Volyniassa
käynnistettiin aktiivinen puolalaisten
asutustoiminta. Vaikka ukrainalaiset
muodostivat Kresyn kaakkoisosissa
jopa 60–70 prosenttia väestöstä,
heidän osuutensa virkamiehistä ja
poliisikunnasta oli hyvin pieni.
kois-Puolasta 140 000 ihmistä Saksalta saaduille alueille. Nyky-Puolan
ukrainalaisvähemmistön tärkeimmät
keskuksen sijaitsevatkin Sleesiassa,
Pommerissa ja Masuriassa.
Sotavuosien tapahtumista Kresyn
alueella saa hyvän kuvan historioitsija Timothy Snyderin kirjasta Bloodlands – Europe Between Hitler and Stalin
(2010).
Kresyn verinen loppu
Myytin uudelleenarviointia
Toinen maailmansota merkitsi Kresyn
historiallisen jatkumon väkivaltaista
loppua.
Sodan mullistusten jälkeen Kresyn
käsite muuttui taas kerran. Nykyään
sillä tarkoitetaan sodassa menetettyjä
itäalueita, myös Vilnaa ja Lviviä.
Neuvostoliitto miehitti Puolan itäosat
syyskuussa 1939. Miehitetyt alueet
liitettiin Valko-Venäjän ja Ukrainan
neuvostotasavaltoihin, ja Vilnan alue
annettiin tuolloin vielä itsenäiselle
Liettualle, joka miehitettiin seuraavana kesänä.
Samalla käynnisti laajamittainen sorto
vihollisiksi katsottuja ryhmiä vastaan.
Siperiaan ja Keski-itään siirrettiin
kaikkiaan noin 320 000 ihmistä. Sotavangeiksi jääneet noin 20 000 puolalaisupseeria murhattiin keväällä 1940.
Heidän hautapaikoistaan tunnetuin
on Katynin metsä Smolenskin lähellä.
Natsi-Saksa miehitti Kresyn alueet
kesällä 1941. Saksalaisten terrori kohdistui erityisesti juutalaiseen väestöön,
ja vuoteen 1943 mennessä valtaosa
juutalaisista oli murhattu.
Holokausti on melko hyvin tunnettu
luku toisen maailmansodan hirmutekojen historiaa, harva sen sijaan tietää
puolalaisten joukkomurhista Volynian
alueella Ukrainassa. Ukrainan kapinaarmeijan (UPA) joukot panivat 1943–
44 Volyniassa ja entisen itäisen Galitsian alueella toimeen etnisen puhdistuksen, jonka tavoitteena oli tyhjentää
alue puolalaisesta väestöstä. Puolalaiskylissä surmattiin arviolta 35 000–
60 000 ihmistä.
Sodanjälkeiset rajansiirrot viimeistelivät holokaustin ja kansanmurhan
tuhot. Nykyrajan itäpuolelta siirrettiin
kolme miljoonaa puolalaista länteen
ja länsipuolelta 500 000 ukrainalaista
ja valkovenäläistä itään. Vain kaakkoisimman Puolan ukrainalaiset ja
Białystokin seudun valkovenäläiset
säästyivät siirrolta.
Holokaustin
ja
väestönsiirtojen
seurauksena Puolasta tuli Suomea
muistuttava, etnisesti liki yhtenäinen
kansallisvaltio, jollainen se ei koskaan
aiemmin historiansa aikana ole ollut.
Vilnan ja Lvivin suurkaupunkien asujaimisto vaihtui lähes kokonaan.
Väestönsiirtojen loppunäytös koitti
1947. Murskatakseen ukrainalaisten
vastarinnan Puolan kommunistijohto
siirrätti Operaatio Veikselissä kaak-
Vaikka Kresy elää enää vain muistoissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa, se
on osoittautunut elinvoimaiseksi kulttuuriseksi voimaksi samaan tapaan
kuin Karjala Suomessa. Se luo Puolassa edelleenkin mielikuvia ja käsityksiä rajantakaisista alueista ja niiden
yhteisestä ja erillisestä historiasta.
Puolassa tunnistetaan edelleen Kresyn
murteet, Kresyn entisillä asukkailla on
omia järjestöjä, Kresyn historian tapahtumille pystytetään muistomerkkejä, ja kirjallisuudentutkijat puhuvat erityisestä Kresy-kirjallisuudesta.
Puolalaiset tekevät kotiseutumatkoja
itään kuin karjalaiset tai saksalaiset
konsanaan.
Wileńskie
Wilno
Białostockie
Nowogródzkie
poleskie
Kresy
Huomionarvoista on tietenkin se, että
Kresy on olemassa vain puolalaisesta
näkökulmasta. Kresy on nimenomaan
Puolan Kresy, ja sen takana aukeaa
raja – tuntematon, vihamielinen ja
“vääräuskoinen” itä. Ukrainassa, ValkoVenäjällä ja Liettuassa Kresy-käsite
herättää ymmärrettävästi epäluuloja
ja vastalauseita. Nämä maat eivät
halua olla vain “Puolan periferia”.
Puolalaista aatelistoa Ukrainassa
tutkinut ranskalainen historioitsija
Daniel Beauvois on tarkastellut tylysti
puolalaisten Kresy-myyttiä. Hänen
mukaansa sen ytimessä on usko puolalaisten ylivertaisuuteen Kresyn muihin asukkaisiin verrattuna. Hänen
mielestään
puolalaisten
olisikin
korkea aika lakata katsomasta itänaapureitaan Kresy-silmälasien läpi.
Ulkopolitiikan alalla Puola onkin onnistunut tässä hyvin. Jerzy Giedroyc,
ranskanpuolalaisen emigraation keskeinen hahmo, esitti jo 1970-luvulla,
että itsenäisestä Liettuasta, ValkoVenäjästä ja Ukrainasta tulee Puolan
turvallisuuden takaajia kommunismin romahdettua ja että Puolan
on hyväksyttävä niiden erillisyys.
Giedroycin aikoinaan radikaali ajatus löi itsensä läpi kommunisminvastaisen opposition piirissä, ja kun
Neuvostoliitto hajosi, hänen linjastaan
on muodostunut vapaan Puolan idänpolitiikan johtolanka.
wołyńskie
Lwów
Tarnopolskie
Lwowskie
Stanisławowskie
Kirjoittaja on puolalaisen kirjallisuuden
suomentaja.
suomi–puola 2012–2013 29
Mennyttä, olevaa, jatkuvaa
Vuotta myöhemmin sain Alicjan vieraakseni Sippolaan,
kodissani Villa Sudassa pidettyyn Ilon ja surun akatemiaan, jossa hän esiintyi geneetikkona ja runoilijana. Otsikkona oli Genesis ja pyrkimyksenä pohtia ihmisen syntyä
ja kasvua mahdollisimman monipuolisesti. Sen läheltä ja
Baltiasta tulleet kirjailijat, kuvataiteilijat, tutkijat ja poliitikot tekivätkin!
Litwo, ojczyzno moja!
Liettua, synnyinmaani! Kuin terveyden päivät
kauneinna mielessä väikkyy kun kauas ne jäivät,
niin sua muistelen nyt. Koko loistossasi
näen ja kuvaan sun kaivaten kunnaitasi.
Näin aloittaa Puolan kansalliseepoksen suomentaja
V.K. Trast Pan Tadeuszin ensimmäisen kirjan. WSOY
kustansi hänen suurtyönsä 1921. Sivusilmäys 1914
Lwówissa painettuun Pan Tadeusziin kertoo Trastin uskollisuudesta 13-tavuisille säkeille ja loppusoinnuille. Esipuheessaan hän nostaa joulun lapsena 1798 syntyneen
Adam Mickiewiczin koko slaavikunnan suurimmaksi
runoilijaksi ja valottaa tämän surujen sävyttämää elämää,
joka päättyi Konstantinopolissa marraskuussa 1855.
Syyskuussa 2012 katselen Vilnan yliopiston suuruuksien
aulassa Adam Mickiewicziä, joka pitelee oikeassa kädessään Pan Tadeuszin alkusäkeitä ja viittaa vasemmalla
tulevaisuuteen. Tuskinpa tuossa kuulussa opinahjossa
1815–19 opiskellut nuorimies odotti kohtalokseen
karkotusta ainaiselle mierontielle 1824.
Kysyt isänmaatani. Onko se Liettua, Puola vai Saksa?
Isänmaa on siellä, missä minuun sattuu eniten.
Krakovan Verkahallin kupeella seisova Adam Mickiewiczin
patsas on monen suosima maamerkki. Lempihotellistani
Pollerista on sille kahden minuutin kävelymatka. Loppiaisena 2013, jos luoja suo, kävelen hieman pitemmälle ja
käyn haudoilla viihtyvänä tervehtimässä Mickiewicziä ja
Miłoszia. Heillä ei ole marsalkka Piłsudskin lailla
sydämen hautaa Vilna Rossan hautausmaalla.
Liettuanpuolalaisen nykylyriikan leading lady, geneetikko
Alicja Rybałko (s. 1960) antoi 1990 ilmestyneelle kokoelmalleen nimeksi Vilna, isänmaani. Kymmentä vuotta
myöhemmin hänen asuinmaakseen vaihtui avioliiton
myötä Saksa.
Elokuussa 1996 Alicja Rybałko esiintyi Kotkassa Pekkasakatemian tilaisuudessa, jonka otsikkona oli Vaikenemisen rajalla. Olin valinnut aiheen ajatellen Alicjan edellisenä vuonna Krakovassa ilmestynyttä kokoelmaa Moim
wierszem niech będzie milczenie (Vaikeneminen olkoon
runoni), jota hän sanoo runolliseksi päiväkirjakseen
vuosilta 1992–95. Kaivanneeko Nälkäruno selitystä?
Haluan lihaa
ja minulla on vain paperia.
Haluan lämmintä elävää lihaa.
Minulla on suolattujen
marinoitujen pakastettujen sanojen
käärepaperia.
Vain paperia, kasoittain paperia.
Vain paperia.
Haluan lihaa.
XI Maj nad Wilią
Talvella 2004 sain vilnalaisen Znad Wilii -julkaisun päätoimittajalta, runoilija Romuald Mieczkowskilta kutsun
toukokuiseen runoilijatapaamiseen. Se alkoi työistunnolla Liettuan kirjailijaliiton tiloissa Ogińskin palatsissa.
Mukana oli suuri joukko eri puolilta Puolaa tulleita
runoilijoita, joista tunsin entuudestaan vain krakovalaisen
Jacek Lubart-Krzysican. Paikallisista vanhoja tuttuja olivat Alina Lassota (s. 1962) ja Jósef Szostakowski (s. 1953).
Harvinaisen kolea sää pakotti kerrospukeutumiseen,
mutta ei latistanut tunnelmaa. Filomaattien salissa sain
erityiskiitokset Puolan pääkonsulilta esitettyäni suomeksi
Romuald Mieczkowskin runon Kotini.
On talo
jonka kattona
on kirkas taivas
jossa aurinko on suurempi
ja hymyt pitempiä
jossa sade on lämmintä
eikä uhkaavaa
ja arkielämä
maistuu keittiöltä.
Alina Lassotan esitelköön runo kokoelmasta
ostatniego kadru (Ilman viimeistä otosta), 1993:
On aurinko
jotta päivä voisi nousta
On rakkaus
jotta maailma pelastuisi.
Ihmisen ei pidä rakastaa kuuta
eikä kirveen kadottaa painoa hänen kädessään.
Hänen tarhansa pitää lemuta mätäneviltä omenoilta
ja kasvaa sopivasti nokkosia.
Olen nähnyt ihmeiden ihmeen
helmikuussa
valkoisessa lumierämaassa
pähkinäpensaan oksassa
loisti kukka
pienoinen elämä
voitti talven ja kuoleman
30 suomi–puola 2012–2013
Bez
On kuu
jotta ihmiset voisivat unelmoida
Asuessaan San Franciscon lahden rannalla Miłosz muisteli
synnyin-Liettuaa. Periliettualaiskuvaiseksi mieltämäni runo
Pitää, ei pidä sisältyy Euroopan lapsi -valikoimaan (WSOY
1985).
Ihmisen ei pidä puhua kalliiksi katsomiaan sanoja
eikä kuoria jyviä nähdäkseen mitä ne sisältävät.
Hänen ei pidä viskellä leivänmuruja eikä sylkeä tuleen
(niin minua ainakin opetettiin Liettuassa).
Ja marmoriportaille noustessaan
yrittäköön, kehno, vetäistä niihin saappaallaan naarmun
muistutukseksi etteivät portaat kestä ainiaan.
gallerian toimivan parin vierashuoneen varassa. Hän on
myös joutunut ottamaan osapäivätyön Puolasta, mikä
merkitsee alituista reissaamista.
Alicjalla on kosketus Suomeen myös kääntäjänä, sillä hän
on puolantanut Edith Södergranin runoutta. Hänen 1979
alkanut runoilijan uransa jatkuu geneetikon työn rinnalla.
Kokoelmia on kertynyt kymmenkunta. Jouluna 2007 hän
määritteli Vilnassa isänmaansa näin:
Wilno, ojczyzna moja
Toinen koko maailman arvostama liettuanpuolalainen
runoilija, vuoden 1980 nobelisti Czesław Miłosz syynää
tuikeana sisäpihan seinältä entistä Alma materiaan, josta
hän valmistui juristiksi 1934. Paria vuotta myöhemmin
hänet tavallaan karkotettiin Vilnasta Varsovaan. Syyksi
sanottiin veljeilyä liettualaisten kanssa. Toisen maailmansodan melskeissä liettualaiset pelastivat Bukarestiin internoidun Miłoszin Liettuan passilla, jolla hän pääsi miehitettyyn Varsovaan. Maanpakolaisuuden vuosikymmenten jälkeen Amerikasta kotiutuneelle Miłoszille Liettua soi
1992 kunniakansalaisuuden.
Teksti ja kuvat:Kirsti Siraste
Jósef Szostakowskin kokoelmasta Czerwone gile (Punatulkkuja), 1994 löytyy kaunis Kukka:
Viime vuosina Romuald Mieczkowskin ja muiden liettuanpuolalaisen kulttuurin hyväksi toimivien pahimpana
päänsärkynä on ollut ainainen rahapula. Kesällä 2010
Mieczkowski kertoi Vanhankaupungin Znad Wilii -taide-
Onni myötäs, matkalainen
Puolen vuosisadan verran olen tehnyt toivioretkiä
Vilnaan. Ensimmäisen istunnon kaukaisella 60-luvulla
Liettuan kirjailijaliiton kokoushuoneessa muistan lopun
ikääni. Soikean pöydän ympärillä istui 15 liettualaiskirjailijaa, jotka tenttasivat aloittelijasuomentajaa venäjäksi.
Äkkiä kaksoisovet lennähtivät auki, pöydälle ilmestyi
laseja ja samppanjapulloja ja puhetta johtanut kirjailijaliiton kustantamon päätoimittaja ilmoitti: nyt virallinen
osuus on ohi ja voimme puhua puolaa. Mikä helpotus!
Aina auliina avittamaan liettuanpuolalaisuuden parissa
puuhaavaa kirjailijaliitto majoitti minut Miłoszin
Issan laakson työstämisvaiheessa 70-luvun lopulla hotelli
Neringaan. Tuo lempimajapaikkani on nykyään entistä
ehompi mutta 30-luvun tyylilleen uskollinen. Sen respassa ei
puhuta enää puolaa; nuoret virkailijat suhtautuvat kuitenkin myötämielisesti puolan, liettuan ja venäjän sekoitukseen. Puolaa kuulee kaduillakin entistä vähemmän, vain
uniaattikirkon pihassa hälisee puolaa puhuva koululaisryhmä.
Kirjallisina alkaneet toivioretkeni Vilnaan ovat vuosien
myötä muuttuneet kahdensuuntaisiksi. Liettualaisilta ja
liettuanpuolalaisilta paljon saaneena olen halunnut myös
antaa. Sippolassa 1990, 1992 ja 1994 järjestettyjä PalttaBaltto -tapahtumia, joihin kutsuttiin kirjailijoita, muusikoita, kuvataiteilijoita ja elokuvantekijöitä kaikista itäisen
Itämeren maista, ei haitannut 90-luvun lama, mutta niillä
olikin Pyhän isän, Johannes Paavali II:n siunaus!
90-luvun loppupuolen Ilon ja surun akatemioihin kutsuttiin aina vilnalaisia, myös karaiimeja. Ja ennen eläköitymistäni muistin pienillä palkinnoilla liettuanpuolalaisia
kirjailijoita. Enää minusta ei ole niihin taloudellisesti, hyvä
jos kykenen setvimään menneisyyden lankoja. Papan
kuollessa 1948 olin liian pieni kyselemään menneitä,
mutta nyt voisin haeskella Sawiczien hautoja. Niitä on
löytynytkin Rossan ja Bernardiinien hautausmailta, joilla
mennyt jatkuu na wieki wieków, ajasta ainaiseen.
Kirjoittaja on slaavilais-balttilaisen kielialueen suomentaja.
suomi–puola 2012–2013 31
pirstaleisessa todellisuudessa, jossa ei
vielä oikein löydetty yhteistä kieltä.
Sosialismin aikana syntyneet ja aikuisiksi kasvaneet sukupolvet alkoivat etsiä juuriaan monikulttuurisesta menneisyydestä – sekä omien
kotikaupunkiensa että sukujensa
muistojen Kresyn kautta. Tätä ryhmää
edustavat muun muassa Paweł
Huellen Gdanskiin liittyvät teokset.
Identiteetin etsintä monikulttuurisesta menneestä on jatkunut nuorimpienkin kirjailijapolvien kohdalla;
globalisoituneessa EU-Puolassa eivät
puolalaisuus ja sen ilmenemismuodot
ole sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin
edellisille sukupolville. Nuoret haluavat rakentaa kokonaan vaihtoehtoisia
identiteettejä,
niin
sukupuolisia,
etnisiä kuin kulttuurisiakin.
Puolalainen kirjallisuus
ja
Kresy
Kresy on aina muodostanut
puolalaisessa kirjallisuudessa
oman erityisen kategoriansa.
Kresystä ovat kotoisin monet
Puolan tärkeimmistä kirjailijoista alkaen kansalliskirjailijasta, Adam Mickiewiczistä,
jonka runoelma Pan Tadeusz
kuvaa Liettuaa.
Kresyn erityislaatuisuutta on käsitelty kirjallisuudessa aina 1500-luvulta
alkaen, mutta varsinaisesti 1800-luvun
alun romantiikka nosti sen kirjallisuuden aiheeksi etsien Kresyn
kansankulttuurista
puolalaisuuden
alkukotia ja ylistäen sen maisemaa.
Sittemmin aihetta on käsitelty aina
kunkin ajan esteettisten ja poliittisten
tarpeiden mukaan, ja Kresylle on näin
muotoutunut merkittävä asema puolalaisuuden määrittelyssä.
Kresystä alkoi muodostua myytti jo
ennen kuin alue menetettiin. Kirjallisuus on yhtäältä kuvastanut Kresymyyttiä ja toisaalta ollut luomassa
sitä. Sosialismin vuosina Kresyn monikulttuurisuus
toi
moniarvoisuutta yhden totuuden maahan. Se
edusti ”totuutta” valheelliseksi koetussa todellisuudessa. Kresystä tuli
väline arvojen säilymiselle: Lwów
– eli nykyisen Ukrainan Lviv – ei
32 suomi–puola 2012–2013
Teksti: Päivi Paloposki, kuva: Kirsti Siraste
ollut vain nimi kaupungille, jonka
Puola menetti, vaan symboli, vertauskuva, ”oikeiden” arvojen keskittymä. Runoilija Zbigniew Herbertille
Lwów edusti uskoa siihen, ettei sukupolvelta toiselle siirtyneitä traditioita
ja arvoja voi tuhota.
Kresy-myytti on säilynyt elävänä
ja vetovoimaisena kautta vuosien
– välillä vain yksityisen muistin varassa, välillä julkisissa yhteyksissä.
Tästä todistaa vaikkapa se, että pian
järjestelmänmuutoksen jälkeen 1989
ilmestyi valtavat määrät Kresyyn liittyviä kirjoja ja lehtiä, jotka löysivät
oitis lukijansa.
Hankala Kresy
Kresyyn liittyi sodanjälkeisissä poliittisissa oloissa paljon hankalia piirteitä: Katynin joukkomurhat, etniset
puhdistukset, väestön pakkosiirrot,
holokausti jne.
Liettua pysyi sosialismin aikana
paremmin kulttuurin kentässä, koska
kansallisrunoilija Mickiewiczin takia
ei sensuuri voinut poistaa sitä julkisesta keskustelusta. Näin tätä suuntaa ei
voitu pyyhkiä puolalaisten tietoisuudesta kokonaan, vaikka Liettuaankin
liittyvää kirjallisuutta toki sensuroitiin.
Kresystä kuitenkin mieluummin vaiettiin, ja Kresy-termi hävisi julkisuudesta.
Kirjallisuuteen
nousivat
“takaisin saadut” alueet, jotka välillisesti tietenkin liittyivät Kresyyn:
Saksalta saaduille alueille LänsiPuolassa muuttaneista ihmisistä monet olivat kotoisin juuri idän menetetyiltä alueilta.
Vaikka Kresyä ei voitu käsitellä Puolassa, oli se alusta alkaen tärkeimpiä
teemoja
emigranttikirjallisuudessa.
Emigranttikirjailijoista monet olivat
sieltä kotoisin, ja he muistelivat menetettyjä kotiseutujaan (mm. Jerzy
Stempowski Podolea Dniesterjoen
rannalla tai Stanisław Vincenz hutsuleiden asuttamia alueita).
Stalinismia seuranneen suojasään jälkeen 1956 aihe tuli taas mahdolliseksi
Puolassakin, ja alkoi ilmestyä Ukrainaan – ja etenkin Lwówiin – liittyviä
kirjoja. 1970–1980-luvuilla suuntaus
vielä vahvistui.
Vaiettu historia palasi
Järjestelmänmuutoksen jälkeen 1989
kirjallisuus vapautui poliittisista paineista, ja oli tärkeää ottaa käsittelyyn
vaiettu historia. Historia toimi myös
yhteisenä viittauskohtana muuten
Etenkin viihdekulttuuri ammentaa
materiaalia yhteiseen tietoisuuteen sujuvasti uppoavista idealisoiduista kuvista ja ylevöitetystä menneisyydestä.
Kresy-nostalgia on lääkettä nykyajan
ongelmille ja kärsimyksille. Kresyn
edustamassa vanhan maailman harmonisesta yhteiselosta löydetään se
järjestys, joka nykytodellisuudesta
puuttuu. Kresyn vaiherikas historia
ja “eksoottinen” monikulttuurinen
tausta tuottaa sopivaa materiaalia rakkausromaaneihin (Maria Nurowska)
ja dekkareihin (Marek Krajewski).
Ja Kresy jatkaa elämäänsä puolalaisten tietoisuudessa – usein kitsin ja kuluneiden sabluunoiden toisintamana!
Idylli ja helvetti
Kirjallisuudesta avautuu kaksi keskenään hyvin erilaista kuvaa Kresystä.
Toinen on kuva luonnonkauniista,
hedelmällisestä maasta, jossa erilaiset
etniset ryhmät elävät sopuisasti rinnakkain; toinen kuva on ikiaikaisen
konfliktin ja veljesvihan maasta.
Liettualla myyttisenä maana on kirjallisuudessa syvät lähteet: Mickiewiczin Pan Tadeusz toi Kresy-motiivin
ikiajoiksi kirjallisuuteen. Kaipuu menetettyyn isänmaahan on sen vahvoja teemoja, niin kuin on Liettuassa
1926 syntyneen Tadeusz Konwickin
teostenkin. Hänen teoksistaan henkii
sama nostalgia kuin Mickiewiczillä.
Puolalaisen unikirjan koditon sankari
etsii menneisyyden jälkiä. Todellisuus
on vaarallinen ja uhkaava, täynnä
ristiriitoja, ja siitä voi pelastua vain
palaamalla menneisyyteen. Isoäidin
tarinassa Konwicki herättää eloon lapsuutensa maailman, johon hän punoo
juonteita Kresyn historiasta.
Toinen “liettualainen” kirjailija on nobelisti Czesław Miłosz. Häntäkään ei
ole ilman Liettuaa ja sen maisemaa.
Hän palaa tuotannossaan Issajoen
laaksoon, Laudaan ja Vilnaan.
Vaikka Liettua edustaa näille kirjailijoille idylliä, vanhaa maailmaa ennen
tuhoa, eivät he ole sokeita ristiriidoille. Mutta varsinaisesti Kresyn
monikulttuurisuuteen liittyvät ristiriidat tulevat esiin Ukrainaan liittyvässä
kirjallisuudessa, vaikka toki Ukrainasta on kirjoitettu nostalgiaa henkiviä
teoksiakin.
Ukrainan alue oli jatkuvien konfliktien näyttämönä: oli sotia tataareja
ja kasakoita, Moskovaa ja Ruotsia ja
muitakin vastaan. Sotainen Kresy on
toiminut monen historiallisen romaanin tapahtumapaikkana, sillä Puolan
kohtaloihin vaikuttaneet suuret tapahtumat ovat liittyneet nimenomaan näihin raja-alueisiin. Henryk Sienkiewicz
käytti Kresy-materiaalia hyväkseen
historiallisissa romaaneissaan nostattaessaan kansallishenkeä. Hänen teostensa pohjalta ovat muotoutuneet
monet yhä vaikuttavat stereotypiat
puolalaisesta
aatelismiehestä
tai
ukrainalaisesta kasakasta.
Juutalaistenkin koti
Natsien juutalais- ja mustalaisvainot
nostivat toisen maailmansodan uhrien
määrän satoihin tuhansiin. Kresyn
alueella asui suuri juutalainen väestö,
ja juuri sen kulttuuri on muovannut
meidän kuvaamme juutalaiskulttuurista shtetleineen, hasideineen ja
jiddishin kielineen. Tämän sodassa
tuhotun maailman tunnetuimpia
edustajia on sodan aikana surmattu
Bruno Schulz, jonka eurooppalaisiin
klassikoihin kuuluvia kertomuksia
on ilmestynyt suomeksi valikoimassa
Krokotiilikuja.
Kresyn juutalaisten elämä ja perinne
ja ne tuhonnut holokausti ovat olleet
yksi tärkeimpiä aihepiirejä koko puolalaisessa sodan jälkeisessä kirjallisuudessa – ja ovat tärkeitä yhä nykykirjallisuudessakin.
Kirjoittaja on puolalaisen
kirjallisuuden suomentaja.
Vaikka kansallisuuskonflikteja oli
kaikkialla monikansallisen Kresyn
alueella, eivät ne missään saaneet
samoja mittoja kuin Ukrainan
alueella Volyniassa ja Itä-Galitsiassa,
jossa toisen maailmansodan varjossa
kymmenet tuhannet puolalaiset ja
ukrainalaiset saivat surmansa keskinäisten etnisten puhdistusten aikana.
Yksi kirjallisuuden aihepiiri onkin
Kresy veljesvihaan ennalta määrättynä
helvettinä.
Włodzimierz Odojewski kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka eivät ihannoi
monikansallista Kresyä. Hänen sankarinaan on Podolen alueen useita eri
uskontoja tunnustava ja kieliä puhuva
väestö. Odojewski osoittaa Kresyn
asukkaiden kohtaloiden traagisuuden:
yksi perheenjäsen saattaa taistella
puolalaisten partisaanien joukossa,
toinen ukrainalaisten partisaanien ja
natsien SS-Galizienin riveissä. Tomu
ja tuhka on äärettömän julma tarina
puolalaisten ja ukrainalaisten keskinäisestä tappamisesta neuvostojoukkojen ja natsiarmeijan miehittäessä
vuoron perään aluetta ja lisätessä
terroria.
Sankareidensa kautta Odojewski
muistuttaa alueen monimutkaisesta
historiasta ja kyselee, kenellä on
oikeus nimittää Ukrainaa isänmaakseen – puolalaisilla vai ukrainalaisilla?
Wilno
Kresy
Lwów
suomi–puola 2012–2013 33
Chart
polski
– aatelisten rotu Puolasta
Lea Hämäläinen
Idästä apua
Vinttikoirat ovat aina olleet pääosin aatelisten ja vallasväen
eläimiä. Puolanvinttikoiran tie aatelin koiratarhasta kansainvälisiin kilpailuihin on ollut pitkä ja mutkainen. Välillä
miltei sukupuuttoon kuollut rotu on nykyisin kansallisen
ylpeyden aihe.
Puolanvinttikoira on luultavimmin
aasialaisperäisen salukin jälkeläinen,
joita kulkeutui kaupankäynnin yhteydessä Etelä-Venäjän aroalueille, Ukrainaan ja Puola-Liettuan kuningaskuntaan asti.
Rotua ei tunnettu erityisesti puolanvinttikoiran nimellä. Erotukseksi
englantilaisesta
tai
skottilaisesta
vinttikoirasta siitä käytettiin Puolassa yleisnimitystä chart, ”tavallinen
vinttikoira” tai “meidän vinttikoiramme”.
Keskiaikaisissa asiakirjoissa mainitaan hallitsijan koiratarhat ja niiden
korkeat ylläpitokustannukset. Adam
Mickiewicz kuvaa Pan Tadeuksessa
vinttikoirien Kusyn ja Sokółin kilpajuoksua. Kuvataiteessa puolanvinttikoira esiintyy toistuvasti 1800-luvulta
lähtien. Erityisesti hevosia kuvannut
romantiikan ajan maalari Juliusz
Kossak liitti usein sommitelmiinsa
ja muotokuviinsa vinttikoiran ikään
kuin erillisenä rekvisiittana. Myös
Józef Brandt kuvasi mielellään puolanvinttikoiraa.
hittämiselle. Saaliseläiminä ovat perinteisesti olleet jänis, kettu ja trappi eli
suurikokoinen, arka arolintu, jota metsästettiin pakkasaamuisin. Saaliseläiminä mainitaan jopa susi ja villisika.
Metsästykseen kouluttaminen on
suurta
taidetta.
Koirat
elivät
koiranohjaajan valvonnassa tarhoissa
ja metsästivät ajueena, johon kuului
kaksi tai kolme koiraa.
Metsästyksen lisäksi
tehtäviä omaisuuden
karjankaitsentaan.
koirilla oli
vartioinnista
Sukupuutossako?
Puolanvinttikoiraa voidaan pitää
uudelleen rekonstruoituna rotuna,
sillä historian myrskyissä kasvatuksen jatkumo katkesi. Koiran metsästyskäyttö jäi menneeksi elämäntavaksi,
kun maanomistusolot muuttuivat
1900-luvun alussa.
Ajuemetsästyksen salat
Sotien välisenä aikana tätä perinteistä
puolalaista huvia harrastettiin ja koiria kasvatettiin joillakin tiloilla Kaakkois-Puolassa ja Ukrainassa, mutta
Länsi-Puolassa koira oli harvinainen.
Ajuemetsästys on itäisille vinttikoirille tyypillinen työskentelytapa; koulutuksessa pääpaino laitetaan koirien
yhteistyötaitojen ja -kokemuksen ke-
Jäljelle jääneet menehtyivät toisessa
maailmansodassa. Yleisen käsityksen
mukaan rotua oli kohdannut sukupuutto.
Puolanvinttikoira antaa jo ensi
silmäyksellä vaikutelman voimasta ja rohkeudesta.
Vinttikoiria alkoi liikkua Puolan itärajan yli 1960-luvulta lähtien. Mielenkiintoinen käänne sai alkunsa 1972,
jolloin Przekrój-lehdessä julkaistiin
vetoomus puolanvinttikoiran elvyttämiseksi. Eräs yksityishenkilö oli
kuullut venäläisiltä eläintieteilijöiltä,
että Neuvostoliitossa Donin Rostovin
seudulla eli muutaman sadan vinttikoiran uhanalainen kanta. Koirien
metsästyskäyttö oltiin kieltämässä, ja
niitä uhkasi sukupuutto. Oli siis kiire.
Koira tunnettiin nimellä hortaja borzaja. Yleisölle suunnatussa vetoomuksessa peräänkuulutettiin vapaaehtoisia, jotka voisivat myötävaikuttaa
rodun pelastamiseen hankkimalla tällaisen kansallisen aarteen itselleen.
Alkoi valtava polemiikki. Koiran olemassaolo asetettiin voimakkaasti kyseenalaiseksi, sillä rotu oli miltei ehtinyt kadota kansankin muistoista ja
kokemusmaailmasta.
Puolan kennelliitto ei asialle lämmennyt, mutta kansan sydän oli vahvasti hankkeen puolella. Muuan
varsovalainen harrastaja matkusti rajan taakse, hankki parilla ruplalla ja
vodkapullolla auton, osti kaksi narttua ja uroksen ja toi ne Puolaan.
Penseä liitto heltyi
Tuontikoirien ensimmäinen pentue
syntyi 1974. Yksityisten koirankasvattajien ponnistelujen ansiosta kantaan
kuului 1980-luvun alussa jo noin 30
yksilöä, joita käytettiin näyttelyissä ja
juoksukilpailuissa.
Aiemmin kiertokirjein kasvatusta vastustanut kennelliitto antoi vihdoin
periksi. Se perusti puolanvinttikoirien
rotukirjan sekä alaisuudessaan toimivan rotukerhon ohjaamaan kasvatusta.
Ajan tunnelmia kuvaa hyvin kasvattaja Małgorzata Szmurłon ystävältään
saama lohduttava kirje: ”Hyvä rouva,
puolanvinttikoirat ovat kestäneet Puolan jaot, kansannousun, marraskuun
kapinan, tammikuun kapinan, ensimmäisen maailmansodan, vallankumouksen ja toisen maailmansodan.
Voimme siis toivoa, että ne selviävät
myös kennelliiton kiertokirjeestä.”
Virallinen rotumääritys
Jalostustyö jatkui intensiivisenä ja sopivia koiria kerättiin maaseutua myöten. Koira sai rotumääritelmän, jonka
myötä nimestä chart polski tuli rodun
virallinen nimi. Rotumääritelmä hyväksyttiin kansainvälisen kennelliiton
kokouksessa Helsingissä 1989, ja
lopullisesti rotu hyväksyttiin 2001.
Puolanvinttikoiraa kasvatetaan nykyään lähes kaikissa Euroopan maissa;
muutamia yksilöitä on myös PohjoisAmerikassa ja Japanissa. Se on kuitenkin äärimmäisen vähälukuinen, suorastaan uhanalainen rotu.
reviiritaju. Se on omanarvontuntoinen,
älykäs ja herkkä olento, joka suhtautuu vieraisiin varsinkin aluksi varauksella.
havaita ylpeän ja keskittyneen ilmeen
ja nähdä silmäkulmankin kostuvan.
Sillä kukapa voisi vastustaa kauneutta
ja harmoniaa?. “
Puolanvinttikoira vahtii kotiaan, pihaansa, autoaan ja ruokaansa ja on
tarkka omasta sijastaan ja sen koskemattomuudesta. Se on ehdottoman
lojaali perhettään ja sen muita eläimiä
kohtaan. Se saattaa solmia elinikäisiä
ystävyyssuhteita myös ulkopuolisiin.
Kontakti omistajaan on kiinteä ja
vahva, joten sitä on helppo kouluttaa. Koiran varsinainen harrastuslaji
on maastojuoksu, johon sen fyysiset
ominaisuudet ja tuoksutyyli parhaiten
soveltuvat.
Kirjoittaja on Suomen Vinttikoiraliitto ry:n
jalostustoimikunnan jäsen ja harrastanut
puolanvinttikoiria 15 vuotta.
Puolanvinttikoiria harrastava Susanna Aalto on tallentanut jotakin aivan
olennaista kirjoittaessaan: ”Vaikka
ajat ovat muuttuneet eikä jänis ole
samanlainen kuin ennen, vaan mekaaninen, koirien suonissa virtaa yhä
halu ja kiihko saaliin ajoon. Vaikka
metsästäjätkään eivät ole kuten ennen, heidänkin sydämensä alkaa paisua ilosta ajueen päästessä saaliin perään.
Metsästäjien kasvoilla voi
Uskollinen ystävä
Rodulle on luonteenomaista voimakas
saalisvietti ja
toisaalta
vahva
Kuva: Lea Hämäläinen
Kuva: Artur Litwa
Kuva: Lea Hämäläinen
Puolanvinttikoira on vaikuttava ilmestys
34 suomi–puola 2012–2013
Lähde: Malgorzata & Izabella Szmurlo:
Chart polski, Warszawa 1993.
Lisätietoja:
www.kolumbus.fi/chartpolski
Tie sydämiin
Suomeen ensimmäinen puolanvinttikoira tuotiin 1991. Sen jälkeen
on syntynyt 13 pentuetta.
Tuontikoirat
mukaan
laskien Suomen Kennelliittoon on rekisteröity 90 koiraa.
-
Rotu on kookas ja vankkaluustoinen.
Silmien läpitunkeva katse mainitaan useissa lähteissä.
Säkäkorkeus on nartuilla 68–75 cm ja uroksilla 70–80 cm.
Rotu luetaan lyhytkarvaisiin vinttikoiriin, vaikka turkin pituus vaihtelee rungon eri osissa.
Ihanteellinen karvan laatu on karhea. Pisintä karva on sään päällä.
Hännän alapuolelle ja reisien takaosaan muodostuu usein selvästi erottuva harja.
Turkki kestää hyvin kylmää, sillä koira kasvattaa talveksi tiiviin pohjavillan.
Kaikki turkin värit ovat sallittuja, ja niitä todella myös esiintyy.
Puolanvinttikoira oli taiteilijoiden
lemmikki. Józef Brandtin realistisissa
metsästysnäkymissä puolanvinttikoira
on aidoimmassa työympäristössään
Ukrainan kasakoiden ja maalaisväestön kumppanina.
Józef Brandt:
Na stanowisku 1886.
Hyvinvointivaltio herättää voimakkaitakin tunteita niin puolesta kuin sitä vastaan. Näitä
tuntemuksia on tärkeää tutkia
tarkemmin, koska hyvinvointivaltio tarvitsee säilyäkseen
kansalaisten antaman tuen.
Muutoin järjestelmän tulevaisuus voi olla vaakalaudalla.
Erityisesti itäisessä Keski-Euroopassa
valtiot ovat kohdanneet vaikeuksia,
kun ne ovat viimeisten vuosikymmenten aikana yrittäneet taata hyvinvointia kaikille ja vähentää eroarvoisuutta. Niukkojen resurssien aikana ja
väestörakenteen muuttuessa on haasteellistsa rakentaa kestävää hyvinvointivaltiota. Odotukset ja todellisuus eivät aina kohtaa toisiaan.
Monta kehitysvaihetta
Puolalaisen hyvinvointivaltion juuret
ovat imperialistisella kaudella (1880–
1918) kehittyneessä sosiaalivakuutusjärjestelmässä. Järjestelmä on saanut
vaikutteita lisäksi sotien välisestä itsenäisyyden aikakaudesta (1919–1939)
ja kommunismin ajasta (1945–1989)
sekä uudelleen itsenäistymisen ja Euroopan unioniin liittymisen aikakaudesta (1989–2004). Varsinkin kokemukset reaalisosialismin aikaisesta järjestelmästä näkyvät korkeina odotuksina sosiaalipalveluita ja -etuuksia
kohtaan.
Neuvostoliiton romahdus ei tuonut
päätökseen vain tietynlaista poliittista ja taloudellista järjestelmää, vaan
myös oman aikakautensa hyvinvointimallin. Vapaiden työmarkkinoiden
luominen ja näennäisestä täystyöllisyydestä loppuminen aiheuttivat
merkittävän shokin. Esimerkiksi työttömyysturva oli rakennettava maissa
käytännössä tyhjästä.
Varsovalainen Irena Dziewońska on
Suomen-ystävä henkeen ja vereen. Ensimmäisen kerran hän saapui Suomeen 1962,
ja siitä lähtien hän on jatkuvasti vieraillut maassamme ja työskennellyt lääkärinä lukuisissa suomalaisissa sairaaloissa.
Hyvinvointivaltio
on nyt
puolalaisille
läheinen
Maija Soini
Puolalaisten enemmistö katsoo hyvinvointivaltion vähentäneen laajamittaista köyhyyttä ja helpottaneen
perheen ja työn yhteensovittamista.
Yhteiskunnan
tasa-arvoistumisen
osalta mielipiteet jakautuvat selkeämmin väittämän puolesta ja vastaan.
Kiitosta muutoksille
Toisaalta puolalaiset kokevat, että vallitsevat sosiaalipalvelut ja -etuudet
ovat tehneet ihmisistä laiskempia ja
haluttomampia huolehtimaan itsestään sekä läheisistään. Järjestelmä on
luonut valtiosta riippuvuuden kulttuuria ja vähentänyt perheen ja
yhteisön merkitystä ihmisten elämässä.
Vuonna 2008 puolalaisilta kysyttiin laajassa European Social Survey -kyselyssä kokemuksia hyvinvointivaltion
moraalisista, sosiaalisista ja taloudellisista seurauksista. Saako hyvinvointivaltio kannatusta? Koetaanko siitä seuraavan ennemmin hyvää kuin pahaa?
Puolalaiset odottavat valtion takaavan
tietyt puitteet, mutta langettavat
yksilöille pääsääntöisen vastuun itsestään. Esimerkiksi työttömille tarjottuja etuuksia ja palveluita kannatetaan vähemmän kuin lapsiperheille,
eläkeläisille tai sairaille suunnattuja.
Akuuteille ongelmille on vuoden 1989
jälkeen pyritty löytämään väliaikaisia ratkaisuja, mutta väliaikaisuus
on jäänyt voimaan toistaiseksi. Siksi
nyky-Puolaa on luonnehdittu muun
muassa hätätilahyvinvointivaltioksi.
36 suomi–puola 2012–2013
Kuka maksaa?
Taloudellisesta näkökulmasta on kiinnostavaa, että hyvinvointivaltio ei
puolalaisten enemmistön mielestä ole
liiallinen taakka kansantaloudelle. Sen
sijaan yrityksille järjestelmän koetaan
kasaavan liikaa kustannuksia: veroja
ja sosiaalimaksuja.
Puolalaiset kannattavat voimakkaasti
hyvinvointivaltion taustalla olevia
arvoja, mutta halukkuus maksaa
syntyviä kustannuksia saattaa olla
päinvastainen.
Heinäkuussa 2012 Irena järjesti ystävilleen juhlan ensimmäisen Suomen-käyntinsä kunniaksi. Rennon kesäisessä
juhlassa hän myös julkisti Päivi Paloposken suomentaman muistelmateoksensa Minun Puolani. Irena kirjoittaa
lämpimästi lukuisista suomalaisista ystävistään ja ystäviksi muodostuneista työtovereistaan.
Irena
Dziewońska
Seppo Paananen
Suomen ystävä
jo
50
vuotta
Teos ilmestyi puolaksi nimellä Moja Finlandia. Puolalaisia
lukijoitaan Irena ilahduttaa kertomalla Suomen historian
ja kulttuurin pääpiirteet.
Verkoston solmu
Irena on tunnettu organisointitaidoistaan; hän oli taitava
verkostoituja jo ennen kuin sanaa oli edes keksitty. Verkostojaan hän on aina ollut valmis käyttämään auttaakseen
Varsovan suomalaisia taistelussa puolalaista byrokratiaa
vastaan.
Irenan seurasta ja kontakteista oli paljon iloa ja hyötyä,
kun perheemme asui Varsovassa 1980-luvun alussa. Pieni
poikamme sai Irenalta lääkärinhoitoa milloin tahansa.
Irenalla on tuttavuuksiensa perusteella niin hyvä tuntuma
suomalaiseen arkeen, että hänellä on tapana kuvata
itseään ”tyypilliseksi suomalaiseksi naiseksi”.
Kaikki kohtaamiset suomalaisten kanssa eivät kuitenkaan
ole sujuneet kuin Strömsössä. Irena kertoo muistelmissaan, että Joensuussa asuessaan hän halusi eräänä lauantaina jutella jonkun kanssa. Niinpä hän soitti tuntemalleen
lääkärin vaimolle ja kysyi, voisiko hän tulla lainaamaan
neulaa ja lankaa. Kun Irena meni soittamaan pariskunnan
ovikelloa, rouva toi neulan ja langan ovensuuhun, ja Irena
sai lähteä niine hyvineen. Silloin itketti.
Irena Dziewonśka on tartuttanut Suomi-kuumeen myös
perheeseensä. Poika Andrzej on ollut Suomessa useasti
töissäkin.
”Olen varmasti tulevassa elämässäni suomalainen nainen”, Irena kirjoittaa. Julkistamiskaronkassa hän lupasi
tulla kuolemansa jälkeen vaikka kummittelemaan, jos
muu ei auta.
Irena Dziewońska tuntee hyvin sekä Suomen sairaalat että nähtävyydet.
Hyvinvointivaltiosta on tullut selkeä
osa kansalaisten jokapäiväistä elämää.
Järjestelmää ei haluta romuttaa, mutta
negatiiviset kokemukset kielivät halusta muuttaa toimintatapoja.
Kirjoitus pohjautuu kirjoittajan pro gradu
-tutkielmaan Sitä saa, mitä tilaa? Hyvinvointivaltion koetut seuraukset Visegrádmaissa. Turun yliopisto, sosiaalitieteiden
laitos 2012.
suomi–puola 2012–2013 37
EURO 2012 – jalkapallon
Janusz Korczakin juhlavuosi
EM-kisojen huumaa Puolassa
Janusz Korczak
Saldo plussalla:
• 652 000 katsojaa
• yli kolme miljoonaa kävijää fanialueilla
• jätti-investoinnit 23 miljardin euroa
• neljä jättistadionia – käyttöaste tosin
arvoitus
• matkailijavirran kasvu puoli miljoonaa henkeä vuodessa
• järjestelyt sujuivat
• ilmapiiri hyvä
Lähde: Euro2012
Puolan matkailujärjestö POT
www.poland.travel
Tapani Kärkkäinen
Malafor - Blow sofa
Puolalaiselle muotoilulle
etsitään yhteistä nimittäjää
UNPOLISHED
-näyttelyssä, joka kiertää
maailmaa. Se pysähtyi
Helsingin Design-museossa
tammikuussa 2012.
Jälleen kerran kuraattorit
olivat valinneet aikaan ja
paikkaan parhaiten istuvat
esineet.
Vuonna 2012 tuli kuluneeksi 70 vuotta puolanjuutalaisen pedagogin Janusz Korczakin kuolemasta ja sata vuotta siitä, kun hän perusti
kuulun lastenkotinsa. Tämän johdosta Puolassa on vietetty Korczakin juhlavuotta.
Yksi esimerkki juutalaisten perinteiden kunnioituksesta
on se, että Korczakin lastenkodin keittiö toimi juutalaisten
košer-sääntöjen mukaisesti.
Janusz Korczak (alk. Henryk Goldszmit, 1878–1942)
lukeutuu samaan pedagogiikan visionäärien joukkoon
kuin Maria Montessori, Bruno Bettelheim, A. S. Neill
tai Alice Miller. Hän nosti kasvatuksen keskiöön lapsen
oikeudet, autonomian ja ihmisarvon, jotka 1900-luvun
alkupuolen
kasvatusajattelussa
olivat
radikaaleja
uutuuksia.
Korczakin orpokoti joutui syksyllä 1940 muuttamaan
natsimiehittäjien perustamaan Varsovan gettoon. Se
asettui Sienna-kadulle, kaupungin keskustaa nykyään
hallitsevan Kulttuuripalatsin pohjoisnurkalle.
Sosialismin hengessä hän uskoi kiihkeästi, että maailma
on muutettavissa paremmaksi paikaksi elää ja että tuo
muutos alkaa kasvatuksen uudistamisesta.
Kasvattaja ja kirjailija
Kasvatusasiat kiinnostivat lastenlääkärin koulutuksen
saanutta Korczakia siinä määrin, että hän perusti Varsovan
köyhiin juutalaiskortteleihin orpokodin, josta tuli hänen
elämäntyönsä keskipiste.
Krochmalna-kadun lastenkodissa Korczak kehitti kuulun kasvatusmallinsa. Se perustui oikeudenmukaisuuden
ihanteelle ja lasten itsehallinnolle.
Orpokotiin perustettiin lasten parlamentti, jonka avulla
Korczak uskoi lasten harjaantuvan demokratian pelisääntöihin. Omassa oikeusistuimessa kiistat ja epäsosiaalisen käytöksen luomat ongelmat pyrittiin
ratkaisemaan siten, että vahvistettiin sekä ”syytetyn”
motivaatiota toimia vastedes oikein että ”syyttäjien” kykyä
empatiaan.
Korczak toteutti kasvatustavoitteitaan myös julkisilla
foorumeilla. Hän osallistui pedagogiseen keskusteluun
sekä kirjoitti romaaneja, näytelmiä ja lehtikirjoituksia.
Puolan radiossa hän piti suosittua kasvatusaiheista
pakinatuntia.
Oskar Zieta - Plopp stool
Kuolema holokaustissa
Geton poikkeuksellisissa oloissa Korczak pyrki säilyttämään orpokodin elämän entisissä uomissaan. Hänen
ponnisteluistaan välittyy vaikuttava kuva hänen gettovuosina pitämästään päiväkirjasta.
Saksalaiset alkoivat tyhjentää Varsovan gettoa kesällä
1942. Korczak lapsineen pakotettiin 6. elokuuta kävelemään geton pohjoisosan tavara-asemalle, ns. Umschlagplatzille, jossa heidät lastattiin karjankuljetusvaunuihin ja
kuljetettiin Treblinkan tuhoamisleirille kaasukammioon.
Orpokodin marssista läpi geton on tullut yksi holokaustin
legendoista. Siitä on säilynyt useita silminnäkijäkuvauksia, yksi Władysław Szpilmanin kirjassa Pianisti.
Perintö elää
Kiinnostus Korczakin ajatteluun on pysynyt vireänä hänen
kuolemansa jälkeenkin. Hänen teoksiaan on käännetty
monille kielille, ja eri puolilla maailmaa toimii 20 Korczakkomiteaa.
Vuonna 1990 elokuvaohjaaja Andrzej Wajda ohjasi hänestä
elokuvan. Sienna-kadun lastenkodin sijaintipaikan tuntumaan pystytettiin kymmenen vuotta sitten muistomerkki.
Korczakin kirjoituksista ilmestyi 2011 suomeksi pamfletti
Lapsen oikeus kunnioitukseen (Basam Books).
Kirjoittaja on puolalaisen kirjallisuuden suomentaja.
Hän kirjoitti myös useita lastenkirjoja. Niistä tunnetuimmat ovat Król Maciuś Pierwszy (Kuningas Maciuś Ensimmäinen, 1923) ja Kajtuś Czarodziej (Kajtuś Velho, 1935). Ne
ovat säilyttäneet suosionsa Puolassa näihin päiviin asti.
Puolalainen vai juutalainen?
Magdalena Trzcionka - Miss Polonia jar
Puolalaisessa tietoisuudessa Korczak on aina ollut korostetun puolalainen hahmo. On mielellään väitetty hänen
vieraantuneen juutalaisista juuristaan ja sulautuneen
täysin puolalaiseen kulttuuriin.
Totta on, että Korczak kuului jatkuvasti kasvavaan
assimiloituneiden juutalaisten ryhmään, joka oli omaksunut puolan kielen ja samastui puolalaiseen kulttuuriin.
Uskonnollisestikin hän oli lähinnä synkretisti eli sekoitti
aineksia eri uskonnoista.
Torunissa Kopernikus sai kaulaansa kisahuivin ja Varsovan keskeiset
rakennukset olivat sotisovassa jopa parinkymmenen kerroksen korkeudelta.
38 suomi–puola 2012–2013
www.unpolished.pl
Hän oli kuitenkin monella tapaa sidoksissa juutalaisuuteen. Hän ei koskaan eronnut juutalaisesta seurakunnasta.
Juutalaisten asema oli koko ajan polttopisteessä hänen
kirjoituksissaan, joiden yksi tavoite oli kaventaa puolalaisen valtaväestön ja juutalaisvähemmistön välistä epäluulon kuilua.
suomi–puola 2012–2013 39
Lechistä Romet Mińskiin
tonsa 1985, jolloin oli lokakuuhun mennessä tehty 35 000
pyörää.
Tekstit ja kuvat: Jarmo Oksanen
Itsenäistyneen Puolan moottoripyöräteollisuus pääsi käyntiin 1930-luvulla. Tehtaat
kansallistettiin sotien jälkeen, ja niitten
huipputuotanto osui 1960-luvulle. Autoistuminen vähensi moottoripyörätuotantoa,
ja 1980-luvulla valmistus loppui kokonaan.
Varsovassa oli rekisteröity vain viisi moottoripyörää 1928.
Juuri ennen sotaa puolalaisilla oli jo 15 000 siviilimoottoripyörää. 1966 rekisteri käsitti liki puoli miljoonaa moottoripyörää ja skootteria.
Tuulenhalkoja
Ensimmäinen puolalainen moottoripyörä oli Choińskiego.
Urheilijana ja motoristina tunnettu Henryk Choiński
valmisti kolme pyörää, joita käytettiin polkupyörien
nopeuskilpailuissa tuulen halkomiseen; siis tarjottiin
peesi pyöräilijälle.
Ensimmäinen teollisesti sarjavalmistettu moottoripyörä
oli Lech, jota Opalenican tehdas valmisti 1929–1932.
Pyörä oli kaksisylinterinen, nelitahtinen ja 500-kuutioinen,
vaihteisto käsikäyttöinen ja kolmipykäläinen. Viidellä
hevosvoimalla taitettiin huippuvauhdissa 75 kilometriä
tunnissa.
Sokółin kolme mallia
Vuonna 1928 perustetut Sokół PZI-tehtaat (Państwowe
Zakłady Inżynieryjne) tekivät muun ohessa moottoripyöriä sotateollisuudelle ja siviilikäyttöön. Vuosina
1935–39 tehtaalla valmistui noin 1 400 kappaletta Sokół
600 -mallia ja noin 3 400 Sokół 1000:tta.
Sokół 600 oli yksisylinterinen, nelitahtinen ja ilmajäähdytteinen, teholtaan 16 hv ja huippunopeudeltaan 110 km/h.
Sokół 1000 oli kaksisylinterinen, nelitahtinen ja ilmajäähdytteinen. Teho oli 22 hv ja huippunopeus oli 100 km/h.
Sodan jälkeen 1947–1950 tehtiin Sokół 125:tä, joka pohjautui saksalaiseen DKW 125:een. Malli oli tarkoitettu jokamiehen moottorisoiduksi menopeliksi, sillä kuorma-autotuotannon käynnistäminen peittosi tärkeysjärjestyksessä
henkilöautot.
SHL
SHL-pyöriä valmistettiin 1938–1970 Huta Ludwikówin
tehtailla Kielcessä. Ensimmäinen malli SHL 98 oli omaa
suunnittelua, mutta kulki englantilaisella Villiersin
98-kuutioisella moottorilla. Sellaisia ehdittiin tuottaa
ennen sotaa vain tuhat.
Sodan jälkeen tehtaat kansallistettiin. Ensimmäiseksi,
1947, tuotettiin mallia SHL 125--M02. Sitä tehtiin ennen
sotaa valmistetuista osista ja rungoista, ja moottorina oli
PZI-tehtaan tekemä DKW RT 125 -kopio.
Tehdas sai 1948 nimen KZWM Polmo-SHL. Samana
vuonna tuli uusi malli M03 ja seuraavana M04.
Vuonna 1951 moottoripyörien tuotanto Kielcessä keskeytettiin ja tuotanto jatkui Varsovan WFM-tehtailla,
kunnes se palasi Kielceen 1958. Suosituinta mallia SHL
M11:aa tehtiin 180 000 kappaletta 1961–1968. Joitakin
kappaleita meni vientiinkin, jopa Yhdysvaltoihin saakka.
Lisenssi myytiin Intiaan, jossa pyörää valmistettiin
vuoteen 2005 asti.
Puolan Harley eli Junak
Junak on ainoa nelitahtinen puolalainen moottoripyörä,
jota on valmistettu maailmansodan jälkeen. Pyörät olivat tukevarakenteisia, ja niissä oli tehtaan omat 247- tai
347-kuutioiset, yksisylinteriset moottorit. Szczecinissä
valmistui yhteensä 91 400 Junak-moottoripyörää 1956–65.
Moottorit tulivat ZSM-tehtailta Łódźista.
pienillä, 125-kuutioisilla WSK-pyörillä maaliin. Tuloksissa
Szczerbakiewicz oli luokassaan kuudes ja Rewerelli seitsemäs.
Alamäkeen
Puolalaisen moottoripyöräteollisuuden huippuaikana 1960luvun alkupuolella valmistui 140 000 pyörää vuodessa.
Vuoden 1966 jälkeen lopetettiin WFM:n ja Gangerin
tuotanto. Jäljelle jääneet SHL ja WSK tekivät noin
100 000 pyörää vuodessa. Vuoden 1970 jälkeen jatkoi vain
WSK. Seuraavana vuonna moottoripyörien tuotanto jäi
79 000:een, ensi kertaa vähäisemmäksi kuin autojen.
Tehtaalla ei ollut varaa kaivattuihin lisäinvestointeihin
1980-luvun alussa. WSK keskittyi helikoptereihin ja moottoritoimittaja suuntasi kotitalousmarkkinoille. WSK lopetti
viimeisenä puolalaisena moottoripyörämerkkinä tuotan-
Hyvän läpileikkauksen Puolan moottoripyörätuotannosta
saa museoista. Tekniikan museo Varsovan Kulttuuripalatsissa esitteli kesällä 2011 noin 20 erilaista moottoripyörää
ja pienempi museo Filtrowa-kadulla kymmenkunta moottoripyörää tai mopedia. Krakovan kunnallistekniikan museossa oli keväällä 2012 näytteillä parikymmentä pyörää.
Tekniikan museo www.muzeum-techniki.waw.pl
Krakovan kunnallistekniikan museo
Motorisoitumisnäyttely www.mimk.gov.pl
Harrastajien kotisivu www.stadobaranow.pl
Kirjoittaja on tekniikan lisensiaatti ja Veteraanimoottoripyöräklubin
jäsen.
Suomi-yhteyksiä
Toisen maailmansodan jälkeen moottoripyörin valmistajia oli neljä. Varsovan ja Kielcen tehtaitten lisäksi toimivat Ganger Szczecinissä ja WSK Świdnikissä. Yhteensä ne
tuottivat jo 1959 yli 100 000 moottoripyörää. Puolalaisia
pyöriä alettiin viedä ulkomaille: Turkkiin, Irakiin, Iraniin,
Guineaan ja Suomeen.
Suomeen yksittäisiä pyöriä toivat varsinkin hiililaivoilla
työskennelleet merimiehet. Määrä oli viisi 1952 ja kolme
1953. Vuonna 1954 kirjattiin lukema 25 ja seuraavina 16,
5 ja 6. Vuonna 1958 Suomessa tilastoitiin vielä yksi uusi
puolalaispyörä, seuraavana ei yhtään.
Vuosina 1961--1963 Oy Otto Brandt Ab toimi maahantuojana. Esimerkiksi 349-kuutoinen Junak oli tarjolla 1962
hintaan 198 000 markkaa. Samaan aikaan 123-kuutioinen
WSK maksoi 88 000 markkaa.
Suomalais-puolalaisista moottoripyöräyhteyksistä mainittakoon, että kolme puolalaista kilpakuskia osallistui Päijänteen ympäriajoon 1962. Jan Szczerbakiewiczin, Józef
Rewerellin ja Janusz Konczarekin tavoitteena oli selvitä
Junak M-10
Junakin mallit olivat turisti M07, ralli M07-R,
crossipyörä M07-C sekä kuvan M10. Lisäksi
valmistui kolmipyöräistä B20:tä sekä sivuvaunuja WB1 ja W03.
Pienempiä merkkejä
- Iradam, puolalaisen insinöörin Adam
Gluck-Głochowskin suunnittelua
- Kempisty, ainakin 1935–
40 suomi–puola 2012–2013
Museoista se selviää
Puolan Harleyksi kutsuttu Junak oli liian kallis tavalliselle
puolalaiselle. Tuotanto lopetettiin, kun suurten moottoripyörien myynti romahti yleisemminkin.
- Fabiański, 1936–1939
WFM Krakovan museossa.
WFM eli wuefemka nimettiin valmistuspaikkansa Varsovan moottoripyörätehtaan mukaan,
puolaksi Warszawska Fabryka Motocykli.
Puolan moottoripyöräteollisuutta yritettiin käynnistää
uudelleen 1980-luvun lopulla. Silloin koottiin neuvostoliittolaisista osista 3 000 kappaletta 125-kuutioista Romet
Mińsk 400 -pyörää.
Osa -skootteri Krakovan museossa.
Osa-skootterin tuotanto käynnistyi 1959
Varsovan WFM-moottoripyörätehtaalla.
Romet -mopo Krakovan museossa.
Chart oli 1988–94 valmistettujen
Romet-mopojen nuorimmainen.
- ZM valmisti 346-kuutioisia pyöriä 1933–1938
(kansiventtiilimoottori).
- WNP, 1938–1939
- WUL-GUM, 1938–1939
- MR, 1938 kaksitahtisia skoottereita ja myöhemmin
myös 500-kuutioisia moottoripyöriä
- LOT, 1937, yksisylinterinen, kaksitahtinen,
- SFM valmisti pyöriä 1956–1964 Szczecinissä.
346-kuutioinen pyörä
- MOJ, 1937–1939, kaksitahtiset, 97-, 147- ja
172-kuutioiset Katowicesta.
- Promot-Moto Import, enduro-pyöriä Varsovasta
1960-luvun lopulla
suomi–puola 2012–2013 41
Minun
Puolani
”En aavistanut, että Gryfin lipuessa Gdanskin
satamaan alkoi elämäni seikkailu – tutustumiseni
Puolaan ja puolalaisiin.”
Lehtimiehestä
kääntäjäksi ja suomen
opettajaksi
Jukka KIljunen
Kun kirjoitan suhteestani Puolaan, on pakko palata huhtikuuhun 1972. Paluulennolla
Bukarestista allamme levittäytyi satojen neliökilometrien yhtenäinen rakennettu alue.
Sen keskellä näkyi hopeisena nauhana Veiksel. Näky oli vaikuttava. Päätin joskus tutustua
Varsovaan. En tuolloin osannut kuvitella, kuinka perusteellinen tuosta ”tutustumisesta”
tulee: 29. vuosi vakituista asumista menossa.
Tarkoitukseni oli 1984 tulla vain kolmeksi vuodeksi Puolaan. Mahdollisuuden avasi yllättävä tarjous siirtyä
maakuntalehden toimittajan työstä
Mikkelistä Tiedonantaja-lehden kirjeenvaihtajaksi Varsovaan.
Jukka Kiljunen perheineen Suomalaisen kauppakillan
perinteisessä kesäjuhlassa Varsovassa kesäkuussa 2012.
Tutustumiseni Varsovaan ja Puolaan
oli alkanut jo 10 vuotta aikaisemmin
1974. Tuolloin Puola oli – muistaakseni sosialistisista maista ensimmäisenä
– sopinut Suomen kanssa viisumivapaasta turistiliikenteestä. Se oli
ETYK-prosessin kenties kaikkien
konkreettisin hedelmä kahtia jakautuneessa Euroopassa.
Ulkopuolisesta ehkä erikoinenkin
kokemus tai ilmiö tuntuu itsestä
arkipäiväiseltä pitkän Puolassa asumisen jälkeen. Tuskin mikään enää
hämmästyttää.
Syyskuussa 1981, kolme kuukautta
ennen sotatilaa, olin taas tulossa
laivalla Gdanskiin, kun toinen perämies Marian C. kutsui tutustumaan
komentosiltaan. Ymmärtääkseni olimme jo Puolan aluevesillä. Tutkassa
näkyi noin 20:n aluksen muodostelma.
Näky ei ollut merenkulkijoille outo,
mutta minut se mykisti. Neuvostoliittolaiset sotalaivat tekivät ”uhittelumanööverejä” rannikon tuntumassa.
Luonnonvoimat vastustivat
Lähes koko ensimmäisen viikon voisi
kuitata, että sadetta, sadetta ja sadetta.
Liftasimme Żuk-avolavapakettiautojen
lavoilla suojapeitteen alla juurikassäkkien seassa. Hotellit ja sään takia
retkeilymajatkin olivat täysiä, tai
niihin ei jostakin syystä otettu ulkomaalaisia.
Jos joku joskus jopa ymmärsi meidän
etsivän sadeasua, vastaus oli, ettei
niitä saa mistään, kunnes krakovalaismies antoi mullistavan neuvon. Kalastustarvikekauppa myy onkimiesten
viittaa.
Lehdet eivät lämmittäneet
Sanomalehdet olivat 4–6-sivuisia
läpysköitä. Myyjät eivät voineet käsittää, miksi kieltä taitamattomat ulkomaalaiset halusivat ostaa kymmenen
mitä tahansa lehteä. Siksi jouduimme
kiertämään monta kioskia saadak42 suomi–puola 2012–2013
Niinpä ei ollut suuri yllätys, kun
kesällä 1980 puhkesi laajoja lakkoliikkeitä. Jymy-yllätys sen sijaan oli
lakkojen tulos, riippumattoman Solidaarisuus-ammattiyhdistysliikkeen
laillistaminen. Se vaihe loppui tunnetusti sotatilan julistamiseen 13.12.1981.
Hurjien muutosten tutkailijana
Puola tarvitsi kipeästi valuuttatuloja
ja oli perustanut autolauttalinjan
Helsinki–Gdansk. Uteliaita turisteja
riitti kahdelle viikkovuorolle. Minulla
seikkailun jännitys tuntui mahanpohjassa, kun Gryf lipui aamuvarhaisella aallonmurtajan aukosta sumuiseen ja sateiseen Gdanskin satamaan.
Minä ja silloinen vaimoni olimme
aikoneet olla Puolassa neljä viikkoa
ilman tarkkoja suunnitelmia ja tutustua ”reaalisosialismiin” rinkat selässä
leirintäalueilla telttaillen. Olimme
nuoria ja naiiveja vasemmistolaisidealisteja, mukana 70-luvun yliopistomaailman muotiaallossa.
Perheissä yhteiskunta ja arkielämä
avautuivat syvemmältä kuin pakettimatkaturistille. Kun ihmettelimme
kulutustavaroiden runsautta ja naisten
tyylikästä pukeutumista, meitä valistettiin, että PUOLUE on ostanut länsilainoilla hankituilla tavaroilla kansan
tyytyväisyyden vuoden 1970 mellakoiden jälkeen. Samalla selitettiin,
ettei kansantaloudella ole huonon työn
tuottavuuden ja muun ”epätaloudellisuuden” takia varaa tällaiseen kulutukseen ja että siksi seuraava kriisi on
edessä ennen pitkää.
semme riittävän eristyksen teltan
pohjalle märkää vastaan. Tuli ikävä
kotoista Hesaria.
Sään takia oli pakko vaihtaa radikaalisti maisemaa. Meillä oli valmiina
Tšekkoslovakian viisumit, mutta sadeilma jatkui Slovakian Košicessakin.
Siellä sentään pääsimme hotellihuoneen kylppärissä pesemään ja
kuivattelemaan kuraista telttaamme
ja muita varusteita.
Oli mutkatonta siirtyä Unkariin, koska sinnekin pääsi jo ilman viisumia.
Seuraavat pari viikkoa risteilimme
ympäri maata. Unkarilaisten Suomisympatiat yllättivät. Minusta oli tulossa aikomani Puolan sijasta Unkarin
harrastaja.
Puolalaislobbarit käänsivät pääni
Seuraavana vuonna oli tarkoitus jatkaa Puolan kautta tuttavilla yöpyen
suoraan Unkariin. Mutta uudet puolalaisystävät käänsivät päämme, ettei
ole mitään järkeä jatkaa naapurimaihin. Sääkin oli kaunis.
Samat ”ystävälobbarit” järjestivät majoitukset tuttaviensa ja sukulaistensa
koteihin. Mutta puhelin yksityiskodissa oli harvinaisuus 70-luvulla.
Siksi meillä oli usein uudessa kaupungissa vain kirje ovenraosta ojennettavaksi hämmästyneille ihmisille, joiden
ovikelloa menimme soittelemaan.
Vakuutuimme vähitellen, että vieraanvaraisuuden osoittaminen on ilo eikä
velvollisuus. Polska gościnność on
käsite. Tavaksemme tuli vastavuoroisesti kutsua kämppäämme Tampereelle yöpymään puolalaisia reppuselkänuoria, joita tapasimme paluumatkalla laivalla.
Kahtena seuraavana vuonna emme
enää edes pyrkineet Puolaa pitemmälle parin viikon lomalla. Alkoi
kirjeenvaihto saksaksi, puolan epäsäännöllinen opiskelu, kaiken Puolaaiheisen lukeminen. Myin joitakin
lähinnä turismiaiheisia Puola-juttuja.
Televisiouutisten pätkä 1990 tai 1991
kertoi poliisin saaneen uusia partioautoja. Korkea-arvoinen pappi suoritti niiden juhlallisen siunaamisen.
Vihkivesihuiskan vihmasta sai osansa
parikymmentä poliisiakin, jumaliset
kuin jumalattomatkin lainvalvojat
riviin komennettuina. Katolisen kirkon
roolia ja näkyvyyttä valtiollisissa ja
muissa julkisissa seremonioissa oli
alettu korostaa – päinvastoin kuin
vanhoissa eurooppalaisissa demokratioissa. Kouluihin oli tuotu tuhansia
nunnia ja pappeja toteuttamaan tunnustuksellista uskonnonopetusta. Valtaosalla ei ollut opetuskoulutusta,
mutta heidänkin palkkansa maksettiin
julkisista varoista kuten normaalienkin
opettajien.
Oikeisto oli taas 2005 enemmistöksi
päästyään vaihtanut lapsiasianvaltuutetuksi Ewa Sowińskan. Toukokuussa
2007 hän vaati Teletapit-animaatiosarjan vetämistä pois tv-ohjelmistosta,
kunnes poliittisesti ”luotettavat”
asiantuntijat selvittävät, eikö TiiviTaavi sittenkin mainosta ovelasti homoseksualismia, koska kantaa punaista
käsilaukkua. Riippumattomien medioitten mukaan lähes 180 tv-asemaa
ympäri maailmaa Tyynenmeren pikkuvaltioita myöten naureskeli ja
ihmetteli. Yhtä laajan julkisuuden
saavuttaminen onnistuu tuskin keltään virkamieheltä missään muussa
maassa!
Listaa Puolan politiikan vertauskuvallisista kohtauksista voisi jatkaakin.
Mutta en jatka, vaikka satiiri ja parodia
ovatkin lempilajejani. Näet kuvaukseni liittyisivät ristiriitoja herättäviin
tärkeisiin julkisuuden henkilöihin.
Kehittyvässä demokratiassa tapahtuu
väistämättä ylilyöntejä, jotka henkilöityvät. Tämäkin kai on olennainen osa
”puolalaisuutta” – nyt, aina ja iankaikkisesti. On luonnollista, että puolalainen pilakuvasatiiri elää yhä vahvana. Puola muuttui – ja työ
Minulla alkoi Euroopan murroksen
vuonna 1989 elämäni kiinnostavin
ja paras jakso. Avioiduin nykyisen
vaimoni Lidian kanssa, ja poikamme
Paweł syntyi loppuvuodesta. Puolaan jäämispäätös selkeni. En voinut
vaatia vaimoani jättämään kiinnostavaa työtään Valtion Keskuspankissa
NBP:ssä. Suomessa hän olisi kielitaidottomana aloittanut jopa nollan
alapuolelta.
Jatkoin lehtityötä, mutta lama vähensi
merkittävästi free lance -tulojani
Suomesta 90-luvun alussa. Lisäksi
minulla ei ollut motivaatiota hankkia
leipääni Puolan ”poliittista sirkusta”
hyödyntäen. Aiheitahan ei olisi puuttunut. Onneksi tilalle alkoi tulla avustuskyselyitä suomalaisfirmoilta, jotka
etsivät korvaavia markkinoita neuvostokaupan romahdettua. Suomen
vientikaupan edistäminen olikin
mielenkiintoista ja mielekästä työtä.
Vähitellen aloin saada suomennostöitä
englannista, saksasta, ruotsista ja
puolasta. Sattumalta alkoi myös suomen opetus. Lokakuusta 2012 menossa
on jo kahdeksas vuosi Puola–Suomiseuran kurssien vetäjänä. Opetustyöni laajentui 2011 Łódźiin ja jo
vuotta aiemmin Skypen välityksellä
etäopetukseen.
Kahdeksan entistä oppilastani työskentelee jo Suomessa ja viisi–kuusi
opiskelee siellä aikomuksenaan jäädä
maahan. Muuttaessaan heillä on
yleensä työ- tai opiskelupaikka valmiina. Suomen valtiovalta sanoo, että
maa tarvitsee tällaisia korkeakoulutettuja maahanmuuttajia. Opettamalla
suomea täällä Puolassa maksan
velkaani synnyinmaalle.
Olin jatkanut kirjeenvaihtajasopimustani 1987. Oli kiinnostavaa seurata, miten Gorbatšovin yritykset Suomalainen graafikko, Varsovan julispelastaa neuvostojärjestelmä heijas- tebiennalen vakivieras teki minulle 20
tuivat ns. veljesmaihin. ”Liikkuma- vuotta sitten revolverikysymyksen:
varaa” näille tulikin enemmän kuin ”Mikä Puolassa on parasta?” Vastasin
tuskin kukaan politologi oli rohjennut tuolloin selkäytimellä, mutta osuvasti:
ennustaa. Rytinä alkoi 1989 Puolasta, ihmiset.
ja lopulta itse Neuvostoliittokin lakkasi olemasta.
Puut on istutettu, talo on rakennettu
ja poika on aikuinen. Se merkinnee
ankkuroitumistani Puolaan.
Vanhan Gdanskin
makuja
Kaija Hyvönen-Rajecki
Makaroniarnia
Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston ja
Helsingin Puola-yhdistyksen ruokaillassa
tammikuussa 2012 kokattiin taas puolalaisia
makuja. Keittiömestareina toimivat Hakaniemen hallin puolalaisen kaupan Polskie
Delikatesyn kauppiaspariskunta Kaija Partanen
ja Jerzy Bernhard. Reseptit ovat Bernhardin
isoäidin perua.
Paikka sijaitsee Veikselin kyljessä
kasvonsa pesseessä Podgórzen
kaupunginosassa. Pääruuat 20–30
złotya, tarjolla myös aamiainen.
ul.Brodzińskiego 3 Podgórze Krakova
Lihapatee Pasztet
Lihakääryleet Zrazy wołowe
½ kg naudanlihaa
½ kg sianlihaa
½ kg naudan maksaa
porkkanaa
selleriä
juuripersiljaa tai palsternakkaa
suolaa
pippuria
2
kananmunaa
2 dl keitinlientä
1–2 dl vehnäjauhoja
1
muskottipähkinä jauhettuna
600 g naudan paistia tai ulkofilettä
300 g savukylkeä
2
sipulia
2
suolakurkkua
sinappia, pippuria, suolaa
1–2 rkl vehnäjauhoja
Keitä lihat juuresten kanssa kypsiksi, lisää maksa ja sammuta liesi. Kaada hetken päästä liemi toiseen astiaan.
Ruskista kääryleet voissa. Lisää vettä niin, että kääryleet
peittyvät. Lisää pippuria ja mahdollisesti ylijäänyt sipuli ja
kurkku. Kiehauta. Hauduta noin tunti, kunnes liha on mureaa. Siirrä kääryleet hetkeksi lämpimään uunivuokaan.
Suurusta kasarissa liemi kastikkeeksi ja lisää rullat siihen.
Jauha jäähtyneet lihat lihamyllyllä tai tehosekoittimessa.
Lisää seokseen muskottipähkinä, kananmunat ja liemeen
hyvin sekoitetut jauhot. Sekoita massa hyvin ja paista
pitkulaisessa vuoassa 200 asteessa, ensin uunin alaosassa
puoli tuntia ja sitten yläosassa puoli tuntia. Tarkista
kypsyys. Maistuu leivän ja vaikka alkukeiton kanssa.
Leikkaa liha sentin paksuisiksi viipaleiksi. Nuiji ne ohuemmiksi, mausta suolalla, pippurilla ja sivele pintaan sinappia.
Leikkaa suolakurkut pituussuunnassa viipaleiksi ja suikaloi
sipulit. Levitä kurkkua, sipulia ja siivu savukylkeä lihaviipaleille. Rullaa tiukasti kiinni ja kiinnitä cocktailtikulla.
Kääryleet maistuvat tattariryynien kanssa. Keitetystä punajuuresta ja piparjuuresta sekoitettu raastesalaatti ćwikła piristää lisää makuhermoja.
Vodka
baarien paluu
Päivi Erola
Tiivis tunnelma ja iloinen puheensorina
täyttävät Puolassa yleistyvät vodkabaarit.
Seisten siemaistu halpa ryyppy, olut ja kyytipojaksi silli tai possunjalkahyytelö zimne
nóżki vetää väkeä.
Baarien valtti on kansantasavallan henki. Sisustus on
askeettinen ja huikopalat 1970-luvun menyystä. Ovet
saattavat olla auki ympäri vuorokauden.
Sitten 1970-luvun puolalaisten vodkan kulutus on
painunut puoleen entisestä ja olut vallannut puolet
alkoholimarkkinoista. Sitä ei huomaa shottibaarissa.
Varsovan Krakowskie Przedmieściellä sijaitsevasta
Przekąski Zakąski -baarista alkanut villitys on levinnyt ympäriinsä ja jopa ketjuuntunut – Pijalnia Wódki
i Piwa toimii jo useassa kaupungissa.
44 suomi–puola 2011-2012
Hinta-laatusuhteeltaan mainio ja
miljöön puolesta erittäin kiva,
luonnehtii Krakovansa tunteva
konservaattori Liisa HelleWłodarczyk italialaiseen ruokaan
erikoistunutta Makaroniarniaa.
www.makaroniarnia.com
samppanjaa
spumantea?
Puhunko
vai
Grzegorz Kosieradzki
Puolan nuottia on verrattu sähäkkään
samppanjaan. Suomalaisen korviin kielemme
varmaankin suhisee ja kohisee. Kauniin heleät
vokaalimme eivät kuulu, vaan näkyvät
kuplina.
Heinäkuussa 2012 istuin suomalaisen matkatoverini
kanssa pizzeriassa Piazzale Flaminion laidassa Roomassa.
Lähipöydässä joukko nuoria popsi pizzaa, joi viiniä, keskusteli ja nauroi vähän väliä. Hauskoja paikallisia nuoria,
ajattelin ja jatkoin omaa keskusteluani.
Yhtäkkiä yksi nuorista ristiveriköistä sanoi hieman
kovemmalla äänellä: ”Słuchajcie, dzwoniłam dziś do mamy,
podobno w Polsce też upał!” (Kuulkaa, soitin tänään äidille,
Puolassakin on kuulemma helle!).
Olin aivan ymmälläni. Ei siksi, että Roomassa oli puolalaisia – heitä oli siellä todella paljon – vaan koska en heti
tunnistanut rakasta äidinkieltäni. Miksi puolalainen ja
italialainen nuotti kuulostavat niin samanlaiselta?
Ensin tulee mieleen sanapaino, joka tavan takaa on viimeistä edellisellä tavulla. Piirre on latinan perua. Tosin
säännöstä on poikkeuksia, italiassa enemmän kuin puolassa, mutta molemmissa kielissä painollinen vokaali äännetään pitempänä kuin painoton.
Äänteistö on toinen yhdistävä piirre. Puolan ja italian
perusvokaalit ovat samat ja ne äännetään samoin.
Joku voi kysyä nasaaleista, eihän italiassa ole nasaaleita!
Ei olekaan, mutta totuuden nimissä: puolan nasaalit ääntyvät puhtaasti nenävokaaleina harvoin. Nasaalisuus ei
siten ole puolan vokaalistossa yhtä vahva piirre kuin vaikkapa ranskan. Lisäksi puolassa eikä yleisitaliassakaan
redusoida painottomia vokaaleja. Vokaalireduktio tarkoittaa, että painolliset vokaalit äännetään selvästi ja tarkasti,
ja painottomina nämä vokaalit ääntyvät aivan eri tavalla.
Vahvoja vokaalireduktiokieliä ovat esimerkiksi englanti ja
venäjä.
Italian konsonantit ovat puolalaiselle helppo nakki. Puolan rikkaassa konsonantistossa ovat kaikki italian konsonantit, poikkeuksena vahvasti liudentunut ´l´, esim.
artikkelissa gli. Konsonanttimerkit, kuten ylipäänsä
italian oikeinkirjoitus, vaativat sitä vastoin melkoista
harjoittelua. Oikeinkirjoitusjärjestelmä on aivan toinen,
kielet siis näyttävät täysin erilaisilta.
Puolan kieli ei ole italian lähisukulainen, mutta saattaa
kuulostaa samanlaiselta. Puolan kulttuurilla on arvioitu
olevan vahvemmat siteet Italiaan kuin yhteenkään muun
Euroopan maan kulttuuriin. Vaikuttaisiko tämä nuottiin?
Suomessa puolaa on siis verrattu sähäkkään samppanjaan, koska ässien suhina vie huomion vokaaleistamme.
Puolet ”kammottavista ässistämme” on kuitenkin soinnillisia, mikä lisää muutoin vokaaleille luonteenomaista heleyttä. Syntyperäisen puolalaisen on vaikea nähdä – tai
pikemminkin kuulla – sihisevien ja kohisevien äänteiden
hallitsevan puhetta.
Jos minun pitää verrata puolaa kuplivaan juomaan, niin
en vertaisi sitä sähäkkään samppanjaan, vaan soljuvaan
spumanteen.
Cin-cin!
suomi–puola 2012–2013 45
Sienestys vuosisatoja verissä
Talviperinteitä
Puolasta
Romantiikkaa,
sielunhoitoa
ja karnevaaleja
Outi Aaltonen
Uusi sarjamme Puolalaiset vuodenaikaperinteet
esittelee vuodenaikoihin liittyviä perinteitä
eri puolilta maata. Aloitamme talvesta.
Myöhäissyksyn iltojen pimetessä yksi suosituimmista ja
romanttisimmista perinteistä on ennustaa ja tehdä
taikoja avioitumisesta. Tulevan puolison henkilöllisyyttä
selvitetään illanvietoissa tai omin salaisin askarein. Perinteen suojelijoina ovat jo vuosisatoja olleet pyhimykset
Katarzyna ja Andrzej.
Aiemmin nuoret miehet laittoivat Katarzynan-päivän iltana 24.11. tyynyn alle kirsikkapuun oksan tai naisten alusvaatteen nähdäkseen unessa tulevan mielitiettynsä. Tapa
tunnettiin Katarzynki-nimellä.
Andrzejki-iltamissa selvitetään edelleenkin seuraleikein
kisaillen avio-onnea. Apuna on vesiämpäriin valettu
mehiläisvaha, josta tunnistetaan jähmettyneitä hahmoja
samaan tapaan kuin tinasta Suomessa uudenvuodenaattona.
Saksanpähkinän kuoresta taas tehdään purjeveneitä, jotka
purjehtivat vesiastiassa kohti toisia pikku kynttilän ilmavirrassa. Yhteen lipuneiden venhojen nimikyltit ovat
varma merkki tulevasta siteestä ja avioliitosta.
Etnografi Barbara Ogrodowskan mukaan Andrzejkin ennustukset ja leikit kuuluvat Puolan koulujen ja päiväkotien
ohjelmaan.
Sielunhoitoa
Sydäntalven katolinen perinne on kodinsiunaus, kolęda.
Heti joulun jälkeen papit, seurakuntansa paimenet,
tekevät pyynnöstä sielunhoidollisia kotikäyntejä seurakuntalaisten koteihin. Kolędassa voi pyytää neuvoja tai
apua hengelliseen elämään.
–Valkoiselle liinalle asetetaan kynttilät. Pappi ja messupalvelija rukoilevat perheen kanssa ja siunaavat kodin
vihkivedellä, minkä jälkeen nautitaan kotona valmistettu
ateria. Perhe voi antaa kirkolle pienen lahjoituksen,
kolehdin.
Lopuksi pappi kirjoittaa muistokirjoituksen perheen
hengellisiin vihkoihin, kertoi maisteri Joanna Tolpanniemi
kotikaupunkinsa Wrocławin perinteistä Tampereen Suomi–
Puola-yhdistyksen illanvietossa.
Päivi Erola
Sienestys lienee osa puolalaisten kansallista
identiteettiä. Sieniä on kerätty metsistä vuosisatoja. Yhtä kauan sienillä on ollut tärkeä
rooli puolalaisessa keittiössä. Tattikeitto ja
tattitäytteiset, korvanmuotoiset pastanyytit
uszka ovat olennainen osa joulukattausta.
Varsinkin kaalin ja sienen yhdistelmä saa
puolalaisen herkkään tilaan.
Krzysztof Chojnacki Jedlinskin
talvikarnevaalin pikkupirut
Barbara Ogrodowskan puolalaisista perinteistä kertovan
kirjan kansikuvassa.
Mummin ja papan päivä
Uudempia perinteitä on isovanhempien päivä 21.–22.1,
jolloin isovanhemmat vierailevat päiväkodeissa.
–Isovanhemmat saavat lapsilta itse tehtyjä kortteja ja pikku lahjoja, kertoo Łódźista Suomeen vaihto-opiskelijaksi
saapunut Berenika Lato. Lapset esittävät laulua, lausuntaa
ja pieniä esityksiä.
Edesmenneitä muistetaan sytyttämällä kynttilä heidän
muistokseen hautausmaalla.
Yhteinen pyhimys Valentinus
Sienten sieni on tietysti ”oikeaksi sieneksi” kutsuttu herkkutatti. Puolalaiset ovat persoja muillekin pulleahattuisille komeuksille; koriin päätyvät punikkitatit, voitatit,
samettitatit.
Suosikkien kakkossijasta kilpailee leppärousku, joka usein
säilötään etikkaliemessä. Rakastettu on myös ukonsieni.
Haperot ja monet muut mainitaan Adam Mickiewiczin
Pan Tadeuszin kolmannessa kirjassa, eräänlaisessa sienisinfoniassa.
Suomessa ystävänpäivänä tunnettu Walentynki 14.2. on
rakastavaisten merkkipäivä, tulvillaan sydämiä ja vaaleanpunaista romantiikkaa. Salaisetkin ihailijat voivat tulla
esiin ja tunnustaa ihastuksensa pienen lahjan, leivonnaisen
tai kortin saattelemana.
Pieni sienisanasto
Nimikkohenkilö Valentinus on tunnettu Puolassa pyhimyksenä jo vuosisatojen ajan, mutta ei niinkään lemmenkipeiden, vaan muun muassa hermostollisista sairauksista
kärsivien suojelijana.
Keltavahvero, kanttarelli Cantharellus cibarius
Feministien uusi perinne
Kansainvälinen naistenpäivä 8.3. on 1900-luvulla syntyneitä perinteitä.
Alkujaan amerikkalainen naistenpäivä huomioitiin erityisesti sosialismin aikoina. Naiset saivat neilikoita ja heitä
hemmoteltiin.
–Nykyisin päivän luonne on muuttunut niin, että
Varsovassakin järjestetään feministien marsseja, jotka
tukkivat keskustan liikenteen, tietää Lato.
Karnevaalien viimeisenä viikkona ”rasvaista torstaita”,
tłusty czwartek, juhlitaan erityisen runsain syömingein,
kuten munkkeja mässäillen, eikä juomapuolellakaan
kursailla.
Berenika Lato (oik.), Jan Makasewicz ja Ewa Słupecka viihtyivät Tampereen Puola-yhdistyksen järjestämässä illassa, jossa Joanna Tolpanniemi
kertoi puolalaisista perinteistä.
46 suomi–puola 2012–2013
Karnevaalin
aikaan.
myötä
puolalaiset
laskeutuvat
Borowik, prawdziwek
Hapero
Russula
Gołąbek, surojadek
Huhtasieni
Morchella vulgaris
Smardz zwyczajny
Pieprznik jadalny, kurka
Korvasieni
Gyromitra esculenta
Mustatorvisieni
Craterellus cornucopioides Lejkowiec dęty
Männynleppärousku
Lactarius deliciosus
Mleczaj rydz, rydz
Punikkitatti
Leccinum
Koźlarz, kozak
Rousku
Lactarius
Mleczaj
Samettitatti
Xerocomus
Podgrzybek
Suppilovahvero
Cantharellus tubaeformis
Pieprznik trąbkowy
Ukonsieni
Macrolepiota procera
Czubajka kania
Vaaleaorakas
Hydnum repandum
Kolczak obłączasty
Voitatti
Suillus luteus
Maślak
Kuin sieniä
sateella
Teksti:
Virpi
Koho
Kuva:
Keijo
Mäyry
Piestrzenica kasztanowata
Sanonta piti paikkansa, kun Porvoonseudun Suomi–Puolayhdistys toteutti syyskuussa 2012 vuotuisen sieniretkensä
Porvoon Tolkkisissa.
Reippaasta sateesta huolimatta lähtöpaikalle ilmestyi parikymmentä innokasta.
Joukkoon uskaltautuivat myös intohimoiseksi sienien ystäväksi tiedetty Puolan
Suomen-suurlähettiläs Janusz Niesyto ja lähetystön kulttuuri- ja tiedevastaava
Katarzyna Drozd sekä liiton puheenjohtaja Marjukka Mäyry seurueineen.
Hiihtomajan suojissa suoritettiin alkuvalmistelut ja jaettiin kartat sekä joukko
kahdeksi ryhmäksi. Innokkaimmat kävelivät värikkäänä jonona pitkin syksyistä metsäpolkua kohti apajia jo ennen kuin kamera tavoitteli heitä yhteiskuvaan.
Kaikki palasivat korit täynnä sienisatoa. Grillikodan lämmössä oli hyvä kuivatella vaatteita, grillata ja nauttia välipalaa sekä kuumaa kahvia ja leivonnaisia.
paaston
Kirjallinen lähde: Barbara Ogrodowska: Polskie obrzędy i
zwyczaje, MUZA SA, Warszawa 2009.
Sienestäjillä riittää missä tarpoa, sillä lähes 80 prosenttia
metsistä on valtion hallussa. Huonon sienivuoden koittaessa voi turvautua herkkusieniin, joiden viljely yleistyi 1700-luvulla. Nykyisinhän Puola on yksi maailman
johtavista herkkusienen viljelijöistä.
Boletus edulis
Munkeista on kirkonmies Jędrzej Kitowicz lausunut:
”Kunnon munkin tulee olla samalla kertaa sekä piukean
pyöreä että keveän kimmoisa. Jos sen puristaa nyrkkiinsä
ja päästää sitten irti, munkin tulee paisua takaisin täyteen
pulleuteensa kuin pesusieni. Keveyttä puolestaan kuvastaa
se, että tuulenpuuska voisi sen tarjottimelta pyyhkäistä.”
Kuva: Outi Aaltonen
Sienten yleinen säilömistapa on kuivaaminen; harvemmin ne pakastetaan niin kuin Suomessa. Sieniä myös
marinoidaan, suolataan, paistetaan, haudutetaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä -sanonta pätee Puolassa
erityisesti sieniin, sillä alueittain sienten nimistö vaihtelee
melkoisesti.
Herkkutatti
Karnevaalista paastoon
Ympäri Puolaa tunnetaan iloiset karnevaaliperinteet:
naamiaiset, pukujuhlat, herkut ja iloinen yhdessäolo sisällä
ja ulkosalla. Uutenavuotena tai loppiaisena alkava
karnevaaliaika on tuttu myös nimellä Zapusty.
Suomalaisten suosimalla suppilovahverolla ei Puolassa
ole kannattajia, vaikka sukulaisensa kanttarelli koreilee
lastenkirjoissakin. Myös rouskut jäävät leppärouskua
lukuun ottamatta yleensä metsään. Karvarousku kuuluu
puolalaisessa sienikirjassa myrkyllisten joukkoon, korvasienestä puhumattakaan. Mustatorvisienen tuntevat
harvat. Huhtasieni on nykyisin rauhoitettu.
Suurlähettiläs Janusz Niesyto oli mestari
sienien tunnistamisessa.
Vihdoin sienineuvojat Nancy Lökfors ja Stig Holmberg pääsivät paneutumaan
tehtäväänsä. Tässä vaiheessa myös suurlähettiläs osoitti osaamisensa.
Keskustelu kävi näyttelypöydän äärellä vilkkaana niin pitkään, että kotiin
lähdettiin lähes kuivissa vaatteissa.
suomi–puola 2012–2013 47
PORVOO
After Christmas -juhla, puolalaisia
Syksyllä Augustówissa
VANTAA
tunnelmia, Szymborskaa ja matkailua
Porvoon Puola-yhdistys teki syksyllä 2012
matkan Koillis-Puolaan. Niinpä matkareitille
osui enimmäkseen maa-seutua. Se ei merkitse,
etteikö tarjolla olisi kiinnostavia kohteita.
Runoa,
filmiä
ja
retkiä
Kuljettajan rautaiset hermot ja hyvä ajotaito olivat tarpeen
Via Balticalla. Turvaväleistä ei ilmeisesti ole reitillä kuultu;
mekin elimme bussissa välillä kauhun hetkiä paniikkijarrutusten takia.
Puolan rajalla oli passissa vain kulkukoira, kai odottamassa herkkupalaa ohikulkijoilta.
Majoituimme Augustówissa viihtyisään kylpylähotelli
Warszawaan. Oppaamme Szymon Czerekin asiantuntemus
ilahdutti useilla luontoretkillämme. Mieleenpainuvin oli
Wigryn luonnonpuisto, jonka runsaaseen eläimistöön
kuuluu muun muassa majavia. Luonnon mehiläisille oli
rakennettu oikeita pesiä jäljitteleviä puupönttöjä.
Järviristely hotellimme edustalla vakuutti alueen kauneudesta. Samalla laivalla oli risteillyt kuulemma paavi
Puolan-vierailullaan.
Cisowa Góran kukkulalta avautui huikea näkymä Puolan
maaseudulle: maissipeltoja ja perunaviljelmiä silmänkantamattomiin. Perunat oli jo nostettu, mutta yksi
matkalainen löysi silti muutaman perunan – siemeneksi
kotiin.
Mieleenpainuvin kohde oli Hitlerin salainen itärintaman
johtokeskus entisessä Itä-Preussissa. Sudenpesä (Wilczy
Szaniec) jäi maailmanhistoriaan, kun Claus von Stauffenberg yritti siellä surmata pommilla Hitlerin sodan loppuvaiheessa.
Noarkin pienoismaailmassa tutkittiin Vanhan Porvoon pienoismallia
Samariayhdistyksen perustajan, sosiaalineuvos Christer Lindbergin
opastuksella. Kuva: Virpi Koho
Porvoon Puola-yhdistys vietti joulujuhlaansa 2012 perinteisesti vasta tammikuussa, nyt Noarkin pienoismallimaailmassa Ilolassa. Valtavan pienoisrautatien varrella vilisevät
Euroopan ja Suomen parhaat nähtävyydet Eiffel-tornista
Olavinlinnaan ja tietysti Porvoon vanhaankaupunkiin.
Uutta ja vanhaa
Varsovassa.
Ryhmää ohjasi ja opasti Ewa Kobylarczyk. Kobylarczyk
on Gdanskin taideakatemiasta valmistunut kuvanveistäjä,
joka on tehnyt veistoksia, tilateoksia ja taidekirjoja. Näyttelyitä hän on pitänyt Helsingin Stoassa ja Gdanskin
nykytaiteen keskuksessa Łaźniassa. Kobylarczyk on myös
toiminut pitkään turistioppaana Gdanskissa sekä taideterapeuttina ja -opettajana.
Vantaan Puola-yhdistyksen matkakohteena
oli 2012 Varsova, johon tutustuttiin liki
kahdenkymmenen hengen voimin. Entisen
geton koillisnurkassa sijainnut Ibis-hotelli
osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä kävely
matka vanhaankaupunkiin oli sopivan lyhyt.
Puolalaiset ovat tehneet alueesta vaikuttavan turisti-rysän,
joka opas väitti vetävän kesäisin yli 2 000 saksalaista
päivässä.
Kokonainen päivä kului tutustuttaessa oppaan johdolla
kaupunkiin. Aurinkoisin ja lämpimin matkapäivä sai
ryhmän suuntaamaan vehreään Łazienki-puistoon.
Sota-aikana rakennukset naamioitiin ruoholla, puilla ja
verkoilla. Saksalaiset yrittivät räjäyttää alueen sodan
loppuvaiheissa, mutta bunkkerien 6–8 metriä paksut
rautabetoniseinät eivät sortuneet toivotusti. Täysin ehjänä
on vain sodanaikainen upseerikerho, nykyinen ravintola.
Näimme erilaista, vähemmän tunnettua Puolaa. Mitähän
seuraavaksi?
Teksti: Marjukka Mäyry
Kuvat: Keijo Mäyry
RUNOILTA
Puolalainen ilta
Ewa Kobylarczyk, kuva: Virpi Koho
Yhdistys vietti puolalaista iltaa kevätkokouksen yhteydessä. Tapani Kärkkäinen kertoi mukaansatempaavasti
Puolan kulttuurista ja matkailusta. Rauni Tenhovuori ja
Ewa Kobylarczyk lausuivat Wisława Szymborskan runoja,
Rauni suomeksi ja Ewa puolaksi. 25 henkilöä vietti mukavan illan, mukaan uskaltautui myös monta uutta jäsentä.
Kirjallisuudentutkija Topi Lappalainen esitti Wisława
Szymborskan runoja ja kertoi monipuolisesti nobelistin
tuotannosta runoillassa, jonka yhdistys järjesti Tikkurilan
kirjaston kanssa syyskuussa 2012.
Sateesta huolimatta Runonurkka täyttyi Szymborskan
ystävistä. Runoilijan tuotantoa oli koottu näyttelyksi,
johon liittyi luettelo hänen kansainvälisiin julkaisuihin
tekemistään kirjoituksista.
Vierailujen vuosi
Ohjaaja Jarmo Jääskeläinen esitti kevätkokouksessa
tuoreimman dokumenttielokuvansa Voittajat ja voitetut
(2011), joka peilaa Gdanskin telakan historian kautta
Puolan muutosta.
Kesäretki Sipoon Gumbostrandiin houkutteli luonnon
helmaan vieraita sekä Puolan suurlähetystöstä sekä ulkopuolalaisten yhdistyksestä ja Porvoon sekä Helsingin
yhdistyksistä.
Marraskuussa 2012 Vantaan-yhdistys saa vieraakseen
Puolan sotilasasiamiehen Krzystof Książekin. Luvassa on
myös perinteeksi muodostunut puolalaisen ruoan ilta.
48 suomi–puola 2012–2013
suomi–puola 2012–2013 49
TAMPERE
Satusia
puolaksi
– bajeczki po polsku
Pia Kurri
Tampereella on lyhyessä ajassa
tullut perinteeksi pitää satutunteja eri kielillä. Toiminta
alkoi ensimmäisillä Maailma
meillä -messuilla 2010. Tampereen Suomi–Puola-yhdistyksen
puheenjohtaja Pia Kurri kertoo jutussaan, miten hän on
sadunkertojana, bajarkana,
laajentanut repertuaariaan.
Sain lukutuekseni yhdistyksemme
jäsenen Mari Stanekin, joka myös
tarkisti käännökseni. Niin satutuntimme Metson satuhuoneessa saattoi
alkaa. Toivotimme pikku yleisömme tervetulleeksi kahdella kielellä ja
luimme vuorotellen, Mari puolaksi ja
minä suomeksi. Tulos: lapset jaksoivat
varaamamme puolituntisen.
Inspiroiduin kirjasta niin, että ryhdyin
suomentamaan valikoimaa saduista
testatakseni, mihin ontuva puolan taitoni venyisi ja miten puolan riimit ja
rytmit kantaisivat suomeksi.
Kuva: Erkki Alanen
Nyt lausuin suomennoksen ryyditykseksi originaalitekstiä. Konopnickan
vauhdikkaan Parasolin kertosäkeeseen
pyysin lapsetkin yhtymään. Toistivat
toki, joskin tapaillen. Vaikkeivät lapset olleetkaan etukäteen varautuneet
vieraaseen kieleen, heidän korvansa ja
huomionsa herkistyivät selvästi aina,
kun kieli muuttui vieraan kulmikkaaksi ja ekspressiivisemmäksi.
Rohkeasti puolaksi
Ennen ensimmäisiä messuja etsin
kuumeisesti suomennettua puolalaista
kirjallisuutta Tampereen pääkirjasto
Metson Puola-kokoelmasta ja Lastenkirjainstituutista. Yllätyksekseni ei
kuvitettuja, suomennettuja satukirjoja
ollutkaan saatavilla.
Niin valitsin puolalaisten lastenkirjojen hyllystä kutsuvimman: Księga
Bajek Polskich. Wydawnictwo Zielona
Sowan 2007 julkaisema satukronikka
sisältää paitsi perinteisiä, vauhdikkaita
ja hauskoja loruja myös leppeitä kertomuksia ynnä satumaista sanomaa
klassikkonimiltä Jan Brzechwa, Aleksander Fredro ja Maria Konopnicka.
Opettavaisemmasta linjasta vastaavat
Stanisław Jachowiczin anekdootit ja
tarinat, kaikki Aleksandra KucharskaCybuchin ihastuttavin kuvituksin.
marraskuun täydentyessä. Muun
mainostuksen ohella jätin lähikirjaston aulaan lapsuuden pehmolelun
”jänöherran” sekä kutsunootin: ”TERVETULOA UUDEN KUUN SATUTUNNILLE torstaina 8.11. klo 18 lastenosastolle! T: Jänö & kumppanit”. (Se jänö etsii
kaveria avukseen Ignacy Krasickin
riimitarussa Przyjaciele.)
2011 sain kutsun Euroopan komission
Suomen-edustuston kääntäjien järjestämään Euroopan kielten päivään.
Monikieliset satutuokiot pidettiin taas
Metsossa. Valmistelin muutaman suomentamani syyssatusen rekvisiitan
kera, ja tällä kertaa kannustin lapsia
kursailematta kokeilemaan puolaa.
Paweł ja Gaweł metkuilevat Aleksandra
Kucharska-Cybuchin kuvittamassa sadussa.
Lähikirjastoon
Kokemuksen tynkä pukkasi minut
eteenpäin, ja ehdotin satutuntia lähikirjastoni tutulle tädille. Aika järjestyi
Me sadunkertojat jakauduimme kahdeksi tunniksi lasten osastolle, ja
edustuston organisaattorit ohjasivat
5--10 alakouluikäisen lapsen ryhmiä
satupisteeltä toiselle. Vajaan vartin
satutuokiot pitivät koululaiset hyvin
otteessaan, ja nuoret rohkenivat toistamaan puolaa ihan kiitettävästi –
monet varmasti ensimmäistä kertaa
elämässään.
Toisilla Maailma meillä -messuilla
lokakuussa 2012 pyrimme kiinnittämään erityishuomiota satutunteihin.
Euroopan kielten päivän tyyliseen
tuokiorupeamaan kutsuttiin päiväkoti- ja kouluryhmiä. Varauksia satoi
heti enemmän kuin kahdelle tunnille
voitiin ottaa. Edustettuina oli viisi
yhdistystä ja viisi kieltä: puola, esperanto, saksa, tanska ja venäjä.
Metson satuhuoneen värssyverhon
alla jokainen ryhmä kuunteli korvat tarkkana, silmät napittaen, miten
sateenvarjoparka lähtee tuulispään
riepoteltavaksi seikkailunhimoisine
lapsikumppaneineen, ja miten Paweł
ja Gaweł metkuilevat keskenään naapurisovun kustannuksella. Ihailtavan
nopeasti myös Jesienią, jesienią/ Sady się
rumienią soi niin eskari-ikäisten kuin
kolmosluokkalaistenkin kielillä.
Jospa näistä puolalaisista satusuihkuista koituu jotain kauaskantoisempaakin nuorten kielten matkaan?
50 suomi–puola 2012–2013
KAJAANI
Vysotski
veti kajaanilaismuusikot Puolaan
Kajaani Puola-yhdistys sai 2012 vähän
erikoisempia terveisiä Puolasta. Paikalliset
harrastajamuusikot Pertti Leinonen “Vuottolahden Vysotski” ja Veikko Pöllänen “Purolan Puškin”, löysivät nimittäin alkuvuodesta
2012 itsensä Vysotski-dokumenttifilmifestivaalin päätähtinä Koszalinista.
Vysotskin tuotanto on ollut kaksikon ohjelmistossa jo yli
kaksikymmentä vuotta. Ilmankos he saivat kutsun kansainväliseen Vysotski-tapahtumaan.
Päivällä käveleksimme kaupungilla ja iloksemme huomasimme
seinillä suuria mainoksia. Ketkäs muut siinä julisteessa
komeilikaan kuin Kainuun pojat!
Jo matkalla Leinonen ja Pöllänen saivat havaita, että
venäläinen Vladimir Vysotski on tuttu myös puolalaisille.
Se selvisi Puolan-laivan baarissa, kun he tempaisivat
muutaman kipaleen treenimielessä.
Festaripaikalla odotti muun muassa kaksi valtakunnallista televisioryhmää.
Vysotski-museon johtaja ja tapahtuman järjestäjä Marlena
Zimna hämmästytti muistillaan ja ulosannillaan, sillä hän
esitteli miltei satapäisen osallistujajoukon ulkomuistista.
Katseltuaan Vysotski-dokumentteja ja kuunneltuaan lauluja muun muassa norjaksi, puolaksi, venäjäksi ja saksaksi,
suomalaiset päättivät omalla vuorollaan esittää välispiikkinsä Kainuun murteella.
Ja yleisöllä oli hauskaa; ensin joku hihitteli, sitten kaikki nauroivat. Kielemme on kuulemma hauskan kuuloista sellaiselle, joka
ei siitä mitään ymmärrä.
Loppu oli yhtä juhlaa: encore-esitys, valokuvausta ja
osoitteiden vaihtoa muitten kanssa.
Uutta “Heitä löylyä” -levyämme kuunnellaan nyt Moskovassa,
Siperiassa, Jerusalemissa, Irakissa, Texasissa, New Yorkissa,
Kaliningradissa ja vaikka missä.
Ennen paluumatkaa kaksikko kävi tutustumassa Vysotskimuseoon, joka on ilmeisesti maailman suurin yksityinen.
Konserttimatka oli huikea kokemus. Ihmisten ystävällisyys ja
asialleen vihkiytyneisyys oli merkille pantavaa.
Kursiivilla merkityt kohdat ovat kaksikon matkakertomuksesta. Merja Åkerlind
Aution puutyöhallit Oy
Kettukalliontie 35, 87100 Kajaani
Puhelin: 08 6133100
Runoilijana, laulajana ja Moskovan Tagankanäyttelijänä tunnettu Vladimir Vysotski
(1938–1980) oli jo elinaikanaan legenda. Vysotski omisti runonsa ja laulunsa tavallisen,
pienen kansalaisen elämälle Neuvostoliitossa.
Koszalinin Vysotski-museon ja dokumenttielokuvafestivaalin johtaja Marlena Zimna
hurahti Vysotskiin jo 15-vuotiaana luettuaan
suositusta Maailmankirjallisuus eli Literatura
na świecie -julkaisusta Vysotskin runoja ja
laulujen sanoja. Tuloksena on museo ja yli
30 maasta esiintyjiä keräävä vuotuinen festivaali.
Lisätietoja festivaalista www.wysotsky.com/
koszalin
Muusikoista lisää www.vexipertti.fi
Päivi
Erola
suomi–puola 2012–2013 51
LAHTI
HELSINKI
uusia perinteitä:
Jerzyn Jazzit ja Kyöstin kuvat
Teksti: Merja Åkerlind
Kuvat: Kyösti Isosaari
Krystian treenasi
ruotsiaan Suomessa
Helsingin Suomi–Puola -yhdistys sai jo toisen
kerran 2012 Svenska Kulturfondenilta 1 000
euron apurahan ruotsin kieltä opiskelevaa
stipendiaattia varten. Yhteistyökumppaniksi
on valikoitunut Gdanskin yliopisto. Skandinavistiikan laitoksen esimiehen, professori
Hieronim Chojnackin avustuksella yhdistyksen hallitus valitsi hakijoiden joukosta
stipendin saajaksi gdanskilaisen Krystian
Szpakin.
Lahden tunnetuin jazzmuusikko Martti
Peippo avasi jazzillan kvartetteineen.
Lahden Puola-yhdistyksen jazzilta veti 2012 noin 110 kuulijaa. Heille
selvisi, että Puolassa on helpompi löytää jazzklubi kuin Suomessa.
Lahden Suomi–Puola-yhdistys on saanut talveen
kaksi uutta tapahtumaa, joista näyttää tulevan
perinne. Helmikuussa kuunnellaan jazzahtavaa
musiikkia, kun Varsovassa musiikkikoulutuksen
saanut Jerzy Pędzicki jammailee ystävineen. Maaliskuussa yhdistyksen hallituksen jäsen Kyösti
Isosaari esittelee Puolaa valokuvin keskustan
pikkuravintolassa.
–Yllättävää oli nähdä kaksikieliset katukyltit. Helsingin
arkkitehtuuri, museot, elokuvat ja tapahtumat ja asuntolan kansainvälinen ilmapiiri takasivat viihtymisen, kertoi
nyt kolmannella vuosikurssilla ruotsin kieltä opiskeleva
Krystian. Hän harrastaa aktiivisesti elokuvausta.
Krystian osallistui Helsingin kesäyliopiston ruotsin
keskustelukurssille. Asunto järjestyi Antin Korpin tien
asuntolasta. Helsingin SPY huolehti käytännön järjestelyistä ja vastasi kustannuksista Svenska Kulturfondenin
apurahan turvin.
MATKA 2013 Helsingin Messukeskuksessa Lauantaina 19.1.2013 tapahtumalavalla toimittaja
Merja Åkerlind haastattelee suomentaja Tapani
Jazzilloista on moni kiittänyt lähtiessään; julkisiakin ruusuja on tullut kaupunkilehdessä. Se ei ole ihme, sillä jazzia – tai ylipäätään
elävää musiikkia – ei nykyisin kuule kovin paljon. Jerzy Pędzicki
on onnistunut houkuttelemaan miltei ilmaisiin iltoihin mukaan
jopa Lahti Big Bandin sekä nimekkäitä paikallisia muusikoita ja
bändejä.
17.-20.1.2013 Tervetuloa Puola-osastoille! Kärkkäistä: Varsova ja Krakova – juutalaiset
Puolan matkailujärjestö POT ja SPYL
kaupungit.
Osassa kokoonpanoista Pędzicki soittaa itsekin. Vaikka vain
muutamat kappaleet liittyvät suoranaisesti Puolaan, tulee ainakin
muistutettua maan vahvoista jazzperinteistä.
Jerzyn Jazzit toteutetaan kolmannen kerran helmikuussa 2013.
Keskiaika ja pilvenpiirtäjä
- mieluiten samassa kuvassa
Kyösti Isosaari kuvaa mielellään siltoja,
koska rakentaa nyt sellaisia omassakin
elämässään. Kuvan silta vie Wrocławissa
yli Odran kohti eläintarhaa ja Satavuotishallia.
Muutos ja murros kiinnostavat toimittaja Kyösti Isosaarta, joka on
viime vuosina tottunut käymään Puolassa kolme–neljä kertaa vuodessa. Tekniikan erikoismiehenä hän katsastaa mielellään rauta- ja
raitioteitä, mutta muukin kelpaa ikuistettavaksi.
–Kuvaan mielelläni niin vanhoja miljöitä kuin pilvenpiirtäjiä.
Parasta on, jos ne sattuvat samaan otokseen niin kuin Puolassa
välillä sattuu.
Vaikka kuvissa olisi pintapuolisesti katsoen tekniikkaa, Kyösti
Isosaarelle on tärkeintä välittää tunnelma. Se taas liittyy usein
hänen omiin mielialoihinsa, joskus alitajuisestikin. Enää ei ole kyse
yksinäisen miehen kuvista; kihlaus on palauttanut ihmiset kuviin.
Isosaari on opetellut Puolassa kontaktikuvausta. Hän kuvaa satunnaisia kulkijoita, mutta niin, että nämä ovat kuvaustilanteesta
tietoisia.
Isosaaren kolmas Puola-aiheinen valokuvanäyttely käsittää kuvia
akselilta Varsova-Krakova-Zakopane. Kokonaisuus täyttää ravintola Hiidenkiven seinät koko maaliskuun 2013.
52 suomi–puola 2012–2013
Joulun 2011 Isosaari vietti Varsovassa.
Vanhassa kaupungissa, kuninkaanlinnan lähellä, valokuvakyltit muistuttivat menneestä, ystävä nykypäivästä.
Helsingin yhdistyksen aktiivit Jussi Tuovinen ja Klaudia Deryng
päivystivät matkamessuilla 2011 ystävyysseurojen Puola-kojulla.
Puolasta kiinnostuneita riitti jonoksi asti. Helsinkiläisaktiiveja
tapaa matkamessuilla 2013 myös Puolan matkailujärjestön
maaosastolla opastamassa Puolan matkailuun liittyvissä kysymyksissä. Do zobaczenia!
suomi–puola 2012–2013 53
ADAMISMIA
www.grafia.fi/adam-korpak
Kääntäjän kantilta
Kirsti
Siraste
Uskollisuudesta ja
uskottomuudesta
Harvemmin hurmaa, useammin ahdistusta
ja joskus synnytystuskien tapaisiakin olen
kokenut kääntäjänä sitten vuoden 1961.
70 vuotta
juutalaisten
tuhosta
Tapani Kärkkäinen
Natsi-Saksa toteutti pääosan juutalaisten kansanmurhasta eli holokaustista 70 vuotta sitten eli vuoden
1942 aikana.
Puolan alueella holokausti käynnistyi syyskuussa 1939, kun NatsiSaksa miehitti Puolan länsiosat. Kahta vuotta myöhemmin vainot
laajenivat Baltiaan sekä nykyisen Valko-Venäjän ja Ukrainan alueelle.
Samalla vainot radikalisoituivat kansanmurhaksi.
Saksan Neuvostoliittoon tekemän hyökkäyksen alkuvaiheessa kesällä
1941 surmattiin tuhansia juutalaisia mielivaltaisessa terrorissa kaupunkien kaduilla ja kylissä. Tässä vaiheessa tapahtui myös surullisenkuuluisa Jedwabnen pogromi, jossa puolalaiset kyläläiset surmasivat
satoja juutalaisia naapureitaan, ehkä osittain saksalaisten yllyttäminä.
Saksalaiset sulkivat Puolan kaupunkien juutalaiset muusta väestöstä
eristettyihin gettoihin. Niistä suurimmat olivat Varsovan ja Łódźin
getot, joihin ahdettiin satoja tuhansia ihmisiä. Gettojen työkuntoista
väestöä käytettiin orjatyövoimana muun muassa teollisuuslaitoksissa.
Suurin osa Puolan alueen getoista lakkautettiin vuoden 1942 aikana.
Lakkauttaminen tarkoitti sitä, että juutalaiset kuljetettiin saksalaisten perustamille erityisille tuhoamisleireille, joita olivat AuschwitzBirkenau, Treblinka, Kulmhof (Chełmno nad Nerem), Sobibór,
Bełżec ja Majdanek. Tuhoamisleireille tuodut ihmiset surmattiin heti
saapumisensa jälkeen yleensä kaasulla, ja ruumiit poltettiin.
Vuoden 1942 kuluessa lakkautettiin muun muassa Varsovan ja sen
lähiseudun, Lublinin, Częstochowan, Vilnan, Kielcen ja Radomin getot
sekä Lwówin ja Tarnówin getot pääosin. Krakovan ja Białystokin getot
lakkautettiin seuraavana vuonna. Viimeisinä tuhoamisleirille päätyivät
Łódźin juutalaiset elokuussa 1944. Kaikkiaan holokaustissa surmattiin
noin 90 prosenttia Puolan juutalaisista eli 2,7 miljoonaa ihmistä.
Gettojen tyhjennyksen muistoa on 2012 vietetty Puolassa monilla paikkakunnilla. Esimerkiksi Varsovassa järjestettiin heinäkuussa suuri
muistomarssi.
Ensi vuonna lehtemme teemana on Judaica.
54 suomi–puola 2012–2013
YLEltä leivän saavana slavistiikan opiskelijana tarjosin silloin Radioteatterille
ensimmäistä aikaansaannostani, tšekkiläisen Ludvík Aškenázyn Kakkua ja tulin
tyrmätyksi. Teatteriosaston päälliköt
Pekka Lounela ja Jyrki Mäntylä auttoivat
kuitenkin aloittelijan sanatarkkuuden ja
lausehirviöiden suosta oikeamman uskollisuuden tielle.
Marraskuussa 1983 ruodin Varsovan
puolalais-suomalaisessa kääntäjätapaamisessa uskollisuutta ja uskottomuutta.
Ikiunkeelliseen pulmaan, kenelle, mille ja
miten kääntäjä on uskollinen tarjosin subjektiivisia ratkaisuja. Kerroin tavoistani
etsiä teosten olemusta, ilmapiiriä, tunnelmia, rytmiä, perinneheijastumia ja niin
edelleen.
Ennen Julian Kawalecin Tanssivan haukan
(Gummerus 1979) suomentamista vietin
viikon Krakovassa ja Rabkassa tutustuakseni koko perheeseen isoäitiä myöten.
Pyhän isän Lähteelle on vielä matkaa -valikoimasta (Kirjayhtymä 1980) en olisi selvinnyt
ilman hänen opiskelutoverinsa, krakovalaisprofessori Maria Bobrownickan
tukea. Czesław Miłoszin Issan laakson
(WSOY 1981) työstämisessä avittivat liettualaiskirjailijat.
En tiedä, tuottavatko suomennossuosikkini puolalaisten kokemaan verrattavan
lukuelämyksen. Likelle olen pyrkinyt.
Professori Valentin Kiparskyn koulaamana
slavistina olen haronut sieltä täältä eli
kääntänyt muistakin slaavikielistä. Se on
ollut kirjavataustaiselle Terijoen evakolle
omiaan.
Nyt 73-vuotiasta mieltäni kiehtoo erityisesti liettuanpuolalaisuus. Arvostan
kašubeja ja rakastan krakovalaisystäviä.
Lokakuussa 2012 jo 96 vuotta täyttäneen
Julian Kawalecin tapaan vähintään kerran
vuodessa, 30.5.2012 hyvästelin professori
Bobrownickan hänen kuolinvuoteellaan.
Runoilija Halina Poświatowska sanoo,
että on vaikeampaa kesyttää sanoja kuin
tiikereitä. Se on yhtä totta kuin rakkaus ja
tuska.