Lue uutiskirje täältä - Kuka kuuntelee köyhää?

3K-verkostoviesti lokakuu, 15.10.2014
1(6)
Hei,
3K (Kuka kuuntelee köyhää?) –verkoston syksy on jo pitkällä. Sait 6.10.2014 ns.
pikatiedotteen, jossa kerroin tilaisuudestamme 28.10.2014 "Asumisyksikkö takapihallani".
Tuo tilaisuus on siis edelleen tulossa. Tämä on syksyn ensimmäinen verkostoviesti. Tästä
verkostoviestistä, uutiskirjeestä lähtien sisällöllinen järjestys on uudenlainen: tulevat ja
suunnitteilla olevat tapahtumat ovat ensin ja vasta sen perään kerrotaan menneistä
tapahtumista.
Verkostoviesti ilmestyy vain muutaman kerran vuodessa, mutta jatkossa voit seurata
entistä ajankohtaisemmin tapahtumiamme ja muuta tiedotusta sekä Facebookryhmässämme että kotisivuillamme. Tästä tuonnempana tässä viestissä tarkemmin.
Facebook-sivuillamme keskustelu käy edelleenkin vilkkaana ja monipolvisena. Edelleen
keskustellaan osallistavasta sosiaaliturvasta, sote-uudistuksesta ja TE-toimiston
käytänteistä. Aivan akuutein keskustelu on käyty köyhän hautaamiseen liittyvistä
kustannuksista. Toimeentulotukikäytänteet ovat hyvin erilaisia eri puolilla maata ja jopa
naapurikunnissa käytänteet vaihtelevat kunnasta toiseen. Kuten arvata saattaa, toisessa
kunnassa asiat hoituvat hyvin ja jouhevasti, ja toisessa kunnassa taas asiat ovat kankeita
eikä aina edes noudateta toimeentulotuki- ja/tai hautaustoimeen liittyviä lakeja ja asetuksia
siten kuin toimeentulotukiasioiden yhteydessä pitäisi.
Tässä uutiskirjeessä on sinulle hieman tietoa menneistä tapahtumista ja informaatiota
loppusyksyn tilaisuuksista. Samalla pääset kurkistamaan hieman näkymiä vuoteen 2015.
1. Tulevat tapahtumat
1.1. Pasilan asumisilta ”Asumisyksikkö takapihallani”
- Keskustelua asunnottomuuden hoidosta, omakohtaisia kokemuksia asumismuodoista,
asumisyksikön ja alueen asukkaiden kohtaamisia
Aika: 28.10.2014 klo 17-19.30
Paikka: Junailijankuja 3, Itä-Pasila Asumisyksikkö
Puheenjohtaja: Veikko Väisänen, Kalliolan setlementti, Pasilan asukastalon toiminnasta
vastaava
17.00 Avaus
Pasila seuran puheenjohtaja Heta Välimäki
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
Keskustelu
Kuka Kuuntelee Köyhää lokakuun uutiskirje
2(6)
17.40 K-Talk Paneeli 1
Keskustelemassa henkilöt, joilla on kokemusta asunnottomuudesta ja asuttamisesta. He
tietävät kertoa, millaista tukea he olisivat tarvinneet tai huolineet, mitkä ovat isojen
yksikköjen ja hajautettujen yksikköjen hyvät ja huonot puolet.
Paneelin vetää Jouni Kylmälä, yhteisövalmentaja, Helsingin Diakonissalaitos
Keskustelu
18.30 K-talk 2 Paneeli
Paneelin vetää Veikko Väisänen
Keskustelemassa Peter Fredriksson (YM), erityisasiantuntija, Tapio Tähtinen (HDL)
asumispalvelujen johtaja, Sanna Tiivola (VVA) tj., Maarit Lehtinen (Heka-kantakaupunki)
asumisneuvoja.
Teemoina: Asunto-ohjelmien vaikutukset asunnottomuuden hoidossa, miten Paavoohjelma - Asunto ensin on toiminut asunnottomien kannalta, keille erityyppiset
asumisyksiköt sopii, keille ei, kuntouttava näkökulma asumisen onnistumisessa, miten
palvelujärjestelmän muutokset ovat vaikuttaneet/heikentäneet heikommassa asemassa
olevia arjen tasolta nähtynä? Työssäkäyvät köyhät - raha ei riitä vuokraan.
Keskustelua
19.30 Tilaisuuden päätös
1.2. Kuka kuuntelee köyhää? – Mihin vähimmäisturva riittää?
Kuka kuuntelee köyhää? – Mihin vähimmäisturva riittää?
Keskiviikkona 26.11. klo 17-19.45 Kirkon talossa Eteläranta 8, Helsinki (HUOMIO
PAIKKA) Suomen EAPN on mukana Eurooppalaista vähimmäistuloa selvittävässä
hankkeessa (EMIN, European Minimum Income Network). Kuka kuuntelee köyhää keskustelutilaisuus järjestetään tämän hankkeen pohjalta. Pidetään yllä tärkeää
keskustelua perusturvan riittävyydestä tulevia vaalejakin ajatellen. Tarkempia tietoja
tilaisuudesta lähiaikoina tulevassa erillisessä tiedotteessa. Tilaisuuden avaa
kansanedustaja Anna Kontula (Vasemmistoliitto).
1.3. Ravintolapäivä
Osallistumme jälleen 15.11.2014 klo 11.00-15.00 Ravintolapäivään. Siellä on tarjolla
verkoston valmistamia köyhiä ritareita ja ehkä HeTy:n kasvisrokkaakin myynnissä. Paikka
Ruoholahden sillan kupeessa, Baanan päässä Mechelininkadun alikulussa.
1.4. Aikuissosiaalityön päivien Yöpaja 21.1.2015 klo 16-18
Kuka kuuntelee köyhää- verkosto järjestää Aikuissosiaalityön päivien Yöpajan Tule,
tule hyvä Kela-kakku, älä tule paha kakku, Suoja-Pirtti ry Kotkankadun huoltokodin
ullakkokerroksessa, Kotkankatu 14-16. Tutustu päivien nettisivuihin
www.aikuissosiaalityo.fi/aikuissosiaalityonpaivat2015
Ilmoittaudu tästä
Kuka Kuuntelee Köyhää lokakuun uutiskirje
3(6)
1.5. Omaishoitajien tilaisuus
Juuri tätä tiedotetta kirjoittaessani tuli tieto, että omaishoitajuuteen liittyvä tilaisuus
järjestetään 4.2.2015 klo 17.00-19.30 vanhassa tutussa paikassa Eduskunnan
Kansalaisinfossa. Isäntäpuolueena on Keskusta-puolue ja kansanedustaja Aila Paloniemi.
Ajatuksena on mm. "haastaa poliitikkoja ja virkamieskuntaa, miksi omaishoitoa halutaan
lisää, mutta ei haluta myöntää resursseja".
2. Suunnitteilla olevia tilaisuuksia
Järjestetään tilaisuuksia siellä, missä köyhät ovat paikalla.
Tulevien tilaisuuksien aihe-ehdotuksia voi tehdä verkostolle kaiken aikaa.
Voit tehdä meille aihe-ehdotuksia osoitteisiin
Tuula Paasivirta = [email protected] tai
Jouko Karjalainen = [email protected]
Tällä hetkellä vuoteen 2015 on suunnitteilla edellä mainittu Omaishoitaja-ilta 4.2.2015. Sen
lisäksi suunnitteilla on:
1) Työllisyysilta, jonka otsikoksi saattaa tulla "TE-keskus, työttömien asialla?". Tähän
alustava ajankohta toukokuu 2015.
2) Hallitusohjelmailta (hallitusohjelmaillassa kootaan Kuka kuuntelee köyhää -vinkkejä
uuden hallitusohjelman tueksi; eduskuntavaalithan ovat keväällä 2015). Ajankohtaa ei
vielä tiedossa.
3) Ravintolapäivät. Tulemme taas osallistumaan vuoden 2015 Ravintolapäiviin, joista
tarkempaa tietoa vuoden 2015 kuluessa.
4) Mahdollinen taidetapahtuma taas keväällä?
3. Menneet tapahtumat
3.1. ”Ja minua niin pompoteltiin luukulta luukulle”
Sosiaalifoorumin yhteydessä sunnuntaina 27.4. klo 11-12.30
Tilaisuudessa koottiin ihmisten kokemuksia siitä, miten heitä oli pompoteltu
yhteiskunnallisten tukien hakemisessa tai palveluja anottaessa. Keskustelimme myös siitä,
millaisia olivat ihmisten kokemukset todellisista, heille kuuluvien palveluiden
hakuprosesseista. Tavoitteena oli "laskentamalli", jolla voitaisi arvioida yksilölle ja
yhteiskunnalle koituvia tarpeettomia vaivoja ja kuluja. Tämä ei vielä ihan selvinnyt, mutta
se on haasteena tulevaisuuteen. Olisi tärkeä näyttää sekä yksittäiselle ihmiselle että
yhteiskunnalle, kuinka paljon erilaiset prosessit maksavat. Kun on kysytty joiltakin
yhteiskunnallisilta tahoilta, tietävätkö he kuinka paljon erilaiset ns. turhat byrokraattiset
Kuka Kuuntelee Köyhää lokakuun uutiskirje
4(6)
toimenpiteet maksavat niin oikeastaan kukaan ei ole osannut vastata tähän kysymykseen.
Tätä pidän hälyttävänä. Olisi aina tärkeää tietää, mitä oikeasti tapahtuu ja päästä
momenttiajattelusta kokonaiskustanneajatteluun.
Tilaisuudessa keskustelemassa olivat Ilkka (nuori henkilö), Tuomas Tuure (Helsingin
kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, varavaltuutettu), Maija Viherä (HYVA ry:n
hallituksen jäsen) ja Juha Nieminen (etuuskäsittelijä). Keskustelun veti Jouko Karjalainen
(THL). Tämän tilaisuuden järjestäjinä toimivat HYVA ry, Suoja-Pirtti ry sekä Kuka
kuuntelee köyhää –verkosto.
3.2. Ketä osallistava sosiaaliturva osallistaa?
Tämä tilaisuus pidettiin Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa 8.5. klo 17–19.
Tilaisuudessa keskustelu kävi vilkkaana. Ryhmäteatterin Osallistava sosiaaliturva työpajan Hertta-Mari Kaukonen ihmetteli, miksi työttömistä saa nykyisin puhua niin rumasti
ja syyllistävästi. Muutoin tilaisuudessa keskusteltiin siitä, että vaikka "osallistava
sosiaaliturva" on lähtenyt vastikkeellisuuden ajatuksesta, sille voidaan antaa osallisuutta
korostava sisältö, jolloin voidaan antaa tekemistä tarvitseville ihmisille ja kuntoutujilla
mahdollisuuksia erilaiseen toimintaan. Missään tapauksessa osallistava sosiaaliturva ei
saa olla pakkoon perustuvaa toimintaa eikä siitä näillä näkymin (toukokuuhun 2014)
mennessä sellaista ole tulossakaan eikä sosiaaliturvaan olla lisäämässä vastikkeellisuutta.
Tapahtuman puheenjohtajana oli Anna-Maria Isola (3K-verkosto). Tilaisuuden avasi
Markus Mustajärvi (kansanedustaja Vasen-ryhmä), keskustelijoina olivat: Jouni
Gustafsson (toiminnanjohtaja, TATSI ry), Juha Keltti (Vantaan köyhät/Köyhien liitto),
Jukka Haapakoski (”Osallistava sosiaaliturva” – työryhmän jäsen ja TVY:n uusi
puheenjohtaja), Henna-Mari Kaukonen (Ryhmäteatterin ”Osallistava sosiaaliturva” –
työpajan edustaja) sekä Jouko Karjalainen (THL, ”Osallistava sosiaaliturva” – työryhmän
jäsen).
3.3. Köyhyyden vähentäminen Euroopassa
Tämä tilaisuus pidettiin Pikkuparlamentin auditoriossa 9.5. klo 14–16.30. Tilaisuuden
pääjärjestäjä oli Eduskunnan köyhyystyöryhmä. Mukana järjestäjänä oli myös 3K-verkosto.
Tilaisuudessa käsiteltiin EU:n köyhyyspolitiikkaa. Päivän ohjelma oli alla olevan mukainen:
Seminaarin puheenjohtaja: puheenjohtaja Tiina Saarela, EAPN-Fin
14.00 Tilaisuuden avaus kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto
14.10 EU 2020 -strategian puolivälitarkastelu
osastopäällikkö Susan Kuivalainen, Eläketurvakeskus
14.35 Talouskuripolitiikan vaikutus köyhien asemaan EU:ssa
erikoistutkija Ilpo Suoniemi, Palkansaajien tutkimuslaitos
15.00 Miten päästään Eurooppa 2020 -strategian köyhyyden
vähentämistavoitteeseen Suomessa/Euroopassa?
Kuka Kuuntelee Köyhää lokakuun uutiskirje
5(6)
Eduskuntaryhmien kommentit
16.00 Keskustelua ja kysymyksiä
16.15 Tilaisuuden yhteenveto ja päätös
3.4. Kuule köyhää -päivän 17.5. tilaisuuksia
Helsingissä Kuule köyhää -päivän tilaisuus toteutettiin Ravintolapäivän yhtenä
tapahtumana Munkkivuoren Ostarilla, Raumantie 3. Siellä siis oli 3K-verkoston
organisoimana köyhien ritarien myynti. Eri puolilla Suomea (mm. Tampereella) oli
erillistilaisuuksia, kuten huhtikuun uutiskirjeessä kerrottiin.
3.5. Taiteentekijä pihalla
Ensimmäinen ”Taiteentekijä pihalla” - tapahtuma toteutettiin 3.-7.6.2014.
Paikka oli Balderin talon piha ja Galleria ”Ajatuksenpoikanen” pihan perällä. Helenankatu
4, Helsingissä.
Avajaiset pidettiin 3.6. klo 12 ja Kuka kuuntelee köyhää- keskustelutapahtuma oli samana
päivän sateisessa illansuussa pienessä piirissä galleriassa. Aiheena oli aloittelevien
taitelijoiden toimeentulo- ja työllistymisnäkökulma ja niiden ristiriitaisuudet.
Keskiviikkona 5.6. oli pihan ”Neuvolateltassa” asiantuntijoita yrittäjyyden, verotuksen,
diakonian ja työllistymisen saroilta sekä yleistä sosiaalineuvontaa. Neuvonnassa kävijöitä
ei ollut kovinkaan paljon, mutta siellä käytiin antoisia keskusteluja, joista yhteenvetoina
esitettiin toimenpide-ehdotuksia ja toivomuksia mm. Brysselin PeP- tapaamisessa
syyskuussa 2014.
Näyttelyssä oli lähes 40 taiteentekijän maalauksia, veistoksia, taidekäsitöitä ja koruja oli
esillä juuri 200 vuotta täyttäneissä galleria Ajatuksenpoikasen tiloissa. Näyttely toimi sekä
myyntinäyttelynä että näytöstapahtumana.
3.6. Ravintolapäivän tapahtuma
17.8.2014 osallistuimme tähän päivään köyhillä ritareilla ja informaatiolla.
4. EAPN -uutisia
EAPN-Fin nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.eapn.fi/. Täältä löydät tietoa Euroopan
laajuisesta köyhyysverkostosta suomenkielellä ja Suomen tapahtumista. Tämä on siis
avattuna European Anti Poverty Network ja suomeksi siis Suomen köyhyyden ja
syrjäytymisen vastainen verkosto. Sieltä löytyy mm. tietoa Euroopan laajuisesti ja tietoa
Kuka Kuuntelee Köyhää lokakuun uutiskirje
6(6)
myöskin syyskuun PeP-tapaamisesta otsikolla "Ankan matkassa Brysselissä - kokemuksia
PeP-tapaamisesta". Tämä on siis vuosittainen tapahtuma, jossa olin tällä kertaa mukana
Suomen delegaation jäsenenä. PeP tulee sanoista People experiencing poverty. Se on
suomeksi "ihmiset kokemassa köyhyyttä". Tässä delegaatiossa on vuosittain mukana
ihmisiä eri verkostoista ja organisaatioista. Tänä vuonna se järjestettiin 13. kerran.
Ajatuksena on, että mukanaolijat ovat pääasiassa heitä, jotka ovat kokeneet köyhyyttä.
5. Olet tervetullut mukaamme suunnittelemaan tulevia
tapahtumia
Tiedoksi, emme ole mikään salaseura, vaan voit tulla mukaan suunnittelemaan tulevia
tapahtumia. Seuraava ryhmän suunnittelukokous on 2.11.2014 klo 16.00 Paavalinkirkolla
(Sammatintie 5), sisäpihan B-porras. Ilmoittaudu Jouko Karjalaiselle tai Tuula Paasivirralle,
osoitteet yllä.
6. Facebook- keskustelu ja kotisivut
Löydät meidät ja ryhmän ”Kuka kuuntelee köyhää” myös Facebookista
https://www.facebook.com/groups/127526893678/
Meillä on myös kotisivut:
http://www.kukakuunteleekoyhaa.fi/gpEasy/
Kotisivuilta löydät kokous- ja tapahtumamuistiot ja ajankohtaiset tiedot sekä nämä
uutiskirjeet, ja Facebook-sivuilla voidaan käydä keskustelua ajankohtaisista asioista ja
siellä on myös ajankohtaista tiedotusta. Kotisivuille siirretään myöskin ajanoloon
taannehtivasti verkoston kokousmuistioita.
7. Osoitemuutokset, listalta poistuminen tai listaan liittyminen
Mikäli et halua näitä tiedotteita enää, ilmoita siitä [email protected]
Samaan sähköpostiin voit ilmoittaa, mikäli sähköpostiosoitteesi muuttuu.
Toisaalta uudet ihmiset voivat myös ilmoittautua postituslistaan [email protected]
Mukavaa syksyn jatkoa,
Kuka kuuntelee köyhää -verkoston puolesta
Tuula Paasivirta