Servinet_Tiedote_16 02 2015

Servinet Communication Oy
Sivu 1(1)
Servinet Communication Oy osaksi Rauhala Yhtiöt Oy:tä
Rauhala Yhtiöt Oy on ostanut 1.2.2015 päivätyllä kauppakirjalla Servinet Communication Oy:n koko
osakekannan. Kaupan johdosta Servinetistä tulee Rauhala Yhtiöt Oy:n 100 % omistama tytäryhtiö.
Osakekaupalla ei ole vaikutusta Servinetin nykyiseen toimintaan. Se jatkaa itsenäisenä yhtiönä,
nykyisen henkilöstön ja entisten omistajien jatkaessa aiemmissa rooleissaan, Reijo Heiskanen
hallituksen puheenjohtajana ja Pasi Keronen myyntijohtajana.
Servinetin myyjät ovat iloisia uudesta omistajasta, joka suomalaisena perheyrityksenä näkee
sanomanvälityksen strategisena tulevaisuuden liiketoimintanaan, johon ollaan valmiit panostamaan.
Osakekauppa tukee myös Rauhala Yhtiöt Oy:n strategiaa: Haluamme kasvaa merkittäväksi
sanomanvälityspalveluiden toimittajaksi Suomessa.
Rauhala Yhtiöt Oy on vuonna 1991 toimintansa aloittanut ICT-palveluyhtiö, jonka kotipaikka on
Seinäjoki. Konsernin palveluksessa on 55 työntekijään ja konsernin liikevaihto vuonna 2015 tulee
olemaan noin 8,4 m€.
Lisätietoja
Servinet Communication Oy
Rauhala Yhtiöt Oy
Pasi Keronen
Myyntijohtaja
Mika Hakanpää
Toimitusjohtaja
[email protected]
050-3881001
[email protected]
040-8420452
Servinet Communication Oy
Porrassalmenkatu 29
FIN-50100 MIKKELI
Fax +358 207969 639
VAT No.1631837-1
FINLAND