Paimenen kirje 1.2014 - Tampereen adventtiseurakunta

Paimenen
kirje
1.2014
Jumalan ajatukset
Paimenen
kirje 1.2014
Julkaisija
Tampereen
adventtiseurakunta
Ilomäentie 5, 33230 Tampere
Ilmestyy maalis-, kesä-,
syys- ja joulukuussa
Toimitus ja taitto
Jorma Katainen ja avustajat
[email protected]
Jakelu
Seurakunnan jäsenille ja
ystäville kirkossa, postitse ja
sähköpostitse. Ilmoitathan
osoitteesi muuttuessa tai jos
et halua tätä julkaisua.
Etukansi: Kongolaisia
laulamassa sapattina
21.9.2013
”Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä,
niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne
yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne
yläpuolella” (Jes. 55:9).
Alkanut vuosi on täynnä uusia mahdollisuuksia. Sen
lupaa Jeesus, voit lukea niistä sivuilta 19–20.
Viime kesänä teimme kirkkorakennuksen julkisivuremontin. Nyt kirkkomme erottuu ympäristöstään myönteisellä tavalla. Remontti ei olisi ollut mahdollista ilman
testamenttilahjoitusta, joka tuli juuri sopivalla hetkellä.
Maamme tiukka taloustilanne heijastuu väistämättä
jatkossakin seurakuntamme elämään. Toisaalta evankeliumin työtä on jatkettava. Kirkkomme tilojen vuokraaminen hengellisille järjestöille tuo, paitsi ihmisiä, joita emme
muutoin kohtaisi, myös käyttövaroja.
Luotamme siihen, että Jumalan ajatukset ohjaavat
seurakuntamme elämää alkaneena vuonna. Meidän
tehtävämme on rukoillen kyseltävä hänen ajatustensa teitä
ja toimia sen mukaisesti.
Mikä on Jumalan ajatus sinun elämäsi suhteen?
Oletko ajatellut, että Jeesuksella on suunnitelma sinun
varallesi? Elämäsi voi merkitä jollekin pelastusta hänen
toivottomassa maailmassaan. Hymy, rohkaiseva sana, joku
rakkauden teko – vaikutus jää.
Ulla ja minä palasimme vuodenvaihteessa kahden
kuukauden lomalta Australiasta. Tuokoon yllä oleva kuva
hitusen kesän tuntua sinulle. Päivä pitenee ja pian aurinko
lämmittää myös meitä Pohjolan asukkaita.
Toivotamme kaikille lukijoille siunattua ja onnellista
vuotta 2014.
Ulla ja Jorma Katainen
Image courtesy of zole4 at FreeDigitalPhotos.net
Kristuksen elämä
Raamattu ilmoittaa
meille Jumalan,
joka kaikin keinoin
pyrkii pelastamaan
ihmiskunnan.
3 •
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan
Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen,
vaan saisi iankaikkisen elämän" (Joh. 3:16). Kun ihmiset joutuivat synnin valtaan he joutuivat Jumalan
lain tuomion ja kirouksen alaisiksi (Room. 6:4; Gal. 3:10–13).
Synnin orjina (Room. 6:17) ja kuoleman alaisina he eivät voineet
paeta. "Henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä
kauppaa Jumalan kanssa" (Ps. 49:8). "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan
palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta"
(Matt. 20:28; ks. 1. Tim. 2:6). Paavalikin kehotti Efesoksen
vanhimpia huolehtimaan "seurakunnasta, jonka Herra omalla
verellään on itselleen lunastanut" (Ap.t. 20:28). "Kristuksen
veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto"
”
Teot eivät ole pelastuksen
perustusta vaan sen hedelmää.
(Ef. 1:7; vrt. Room. 3:24). Kristus "antoi
itsensä alttiiksi meidän puolestamme
lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta
vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi
kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää"
(Tiit. 2:14).
Mitä lunnailla saatiin aikaan?
Kristuksen kuolema vahvisti Jumalan
omistusoikeuden ihmissukuun. "Te ette itse
omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät
täydestä hinnasta" (1. Kor. 6:19,20; ks. myös 1.
Kor. 7:23). Kuolemallaan Kristus mursi synnin
hallintavallan, lopetti hengellisen vankeuden,
poisti lain tuomion ja kirouksen ja saattoi
ikuisen elämän kaikkien katuvien syntisten
ulottuville. Pietarin mukaan meidät on lunastettu
isiltä peritystä "tyhjänpäiväisestä elämästä" (1.
Piet. 1:18). Paavali kirjoittaa, että oltuamme
synnin orjia mutta päästyämme vapaiksi
synnistä saamme korjata satona pyhityksen ja
lopuksi ikuisen elämän (Room. 6:22).
Mitä Kristuksen täydellinen elämä
voi tehdä hyväksemme?
Jeesus eli puhtaan, pyhän ja rakastavan
elämän. Tämän kallisarvoisen elämänsä hän
antaa katuville syntisille lahjaksi. Hänen
täydellistä luonnettaan kuvataan hääpukuna
(Matt. 22:11) tai vanhurskauden viittana (Jes.
61:10), jonka hän antaa peittämään ne
tahraiset rievut, jotka kuvaavat ihmisen omia
yrityksiä hankkia itselleen vanhurskautta (Jes.
64:5). Huolimatta inhimillisestä
turmeltuneisuudestamme, kun antaudumme
Kristukselle, meidän sydämemme yhtyy hänen
sydämeensä, tahtomme sulautuu hänen
tahtoonsa, mielemme tulle yhdeksi hänen
mielensä kanssa ja ajatuksemme saatetaan
kuuliaiseksi hänelle; me elämme hänen
elämäänsä. Meidät verhotaan hänen
vanhurskautensa viitalla. Kun Jumala katsoo
uskovaa, katuvaa syntistä, hän ei näe synnin
epämuodostuneisuutta ja alastomuutta vaan
vanhurskauden viitan, jonka on aikaansaanut
Kristuksen täydellinen kuuliaisuus laille. Kukaan ei voi ilman tätä viittaa olla
todella vanhurskas.
Sovitus kautta koko
maailmankaikkeuden
Paavali paljastaa, miten valtava on
Kristuksen pelastustyö seurakunnassa ja sen
kautta: "Näin myös avaruuden henkivallat ja
voimat tulevat seurakunnan välityksellä
tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa
moninaisuudessaan" (Ef. 3:10). Hän esittää
edelleen, että Jumala näki hyväksi Kristuksen
välityksellä "tehdä sovinnon ja hänen ristinsä
verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä
on maan päällä ja taivaissa" (Kol. 1:20). Paavali paljasti tämän sovituksen
hämmästyttävät tulokset: "Jeesuksen nimeä
kunnioittaen on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja
maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi: 'Jeesus Kristus on
Herra'" (Fil. 2:10,11).
Jumalan lain vahvistaminen
Kristuksen täydellinen sovitusuhri korosti
Jumalan pyhän lain vanhurskautta eli
hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta samoin kuin
hänen armollisuuttaan. Kristuksen kuolema ja
hänen maksamansa lunnaat tyydyttivät lain
vaatimuksen (että synti oli rangaistava),
•4
Tony Stone
samalla kun katuvat syntiset voitiin
vanhurskauttaa hänen armonsa kautta. "Näin
hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta
meissä, jotka elämme Hengen emmekä
lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain
vaatima vanhurskaus" (Room. 8:3,4).
Jumalan vihan vaan hänen suosionsa kohteena.
Koska heillä on vapaa pääsy Jumalan
valtaistuimelle Kristuksen kautta, he saavat
Pyhän Hengen voiman murtaakseen ihmisten
väliltä kaikki vihamielisyyden muurit, joiden
vertauskuvana oli juutalaisten ja pakanoiden
välinen vihamielisyys; Ef. 2:14–16.
Vanhurskauttaminen
Sovitus astuu voimaan vasta sitten kun
anteeksiantamus on otettu vastaan.
Tuhlaajapoika sovitettiin isänsä kanssa kun hän
vastaanotti isänsä rakkauden ja
anteeksiantamuksen. "Ne, jotka uskossa hyväksyvät Jumalan
sovitusteon Kristuksessa ja jotka alistuvat
hänen tahtoonsa, saavat Jumalalta
vanhurskauttamisen verrattoman lahjan, jonka
välitön seuraus on rauha Jumalan kanssa.
Room. 5:1. Vanhurskautetut uskovat eivät enää ole
Pelastus tekojen perusteella
mahdotonta
Jumalan sovitustyö paljastaa, miten
mahdotonta on ihmisen yritys saavuttaa
pelastusta lain tekojen avulla. Kun ihminen
tajuaa Jumalan armon, se johtaa hänet
vastaanottamaan sen vanhurskauden, joka on
saatavissa uskossa Kristukseen. Anteeksiantamuksen kokemuksesta
nouseva kiitollisuus tekee kuuliaisuudesta ilon.
Silloin teot eivät ole pelastuksen perustusta
vaan sen hedelmää.
•5
Uusi suhde Jumalan kanssa
Kun ihminen kokee Jumalan armon, joka
tarjoaa Kristuksen täydellisen kuuliaista
elämää, hänen vanhurskauttaan ja hänen
sovituskuolemaansa vapaana lahjana, tämä
kokemus johtaa syvempään suhteeseen
Jumalan kanssa. Kiitollisuus, ylistys ja ilo
nousevat esiin, kuuliaisuus muuttuu
mielihaluksi, Jumalan sanan tutkimisesta tulee
ilo ja mieli avautuu Pyhän Hengen asunnoksi.
Jumalan ja katuvan syntisen välille syntyy uusi
suhde. Se on yhteyttä, joka perustuu
rakkauteen eikä pelkoon tai velvollisuuteen (vrt.
Joh.15:1–10). Mitä enemmän ymmärrämme Jumalan
armoa ristin valossa, sitä siunatummaksi
tunnemme itsemme. Sama Pyhän Hengen
voima, joka vaikutti Kristuksen
ylösnousemuksessa, muuttaa elämäämme.
Saamme kokea päivittäin voittoja synnistä.
Motivaatiota lähetystyöhön
Se hämmästyttävä rakkaus, joka ilmenee
Jeesuksen Kristuksen välityksellä tapahtuvassa
Jumalan sovitustyössä, antaa myös itsellemme
motivaation jakaa evankeliumin hyvää
sanomaa toisille. Kun olemme itse sen
kokeneet, emme voi pitää salassa sitä tosiasiaa,
että Jumala ei lue rikkomuksia niiden viaksi,
jotka hyväksyvät Kristuksen uhrin syntien
sovitukseksi. Silloin välitämme toisille evankeliumin
liikuttavan kutsun: "Suostukaa sovintoon
Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas
synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme,
jotta me hänessä saisimme Jumalan
vanhurskauden" (2.Kor. 5:20,21).
Otteita Adventtikirkon perusopetuksesta nro 9 Kristuksen
elämä, kuolema ja ylösnousemus. Tunnustuskirjana
pyhä Raamattu (Kirjatoimi 1995).
www.turbosquid.com
J U M A L A N
N O S T U R I
Muistamme lorun lapsuudesta”Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista. Illan tullen sanoi hän:
nyt mä lähden pelistä pois.” Seisoessaan seinän edessä moni on tuntenut – ja toiminutkin –
juuri noin: POIS. Seinä on suunnaton. Itse asiassa koko elämä. Tehtävänä on sen
maalaaminen. Jokainen haluaa tehdä kaunista jälkeä. ”Olkaa täydelliset niin kuin teidän
taivaallinen Isänne täydellinen on”, neuvoo sana. Tarkastelu osoittaa kuitenkin
vääjäämättömästi, että työn tuloksessa on toivomisen varaa. Omat keinot ja apuvälineet eivät
riitä. Voimat ehtyvät. Toivottomuus iskee.
Olisiko lapsellista kuvitella, että Jumalalla on käytössään nosturi? Sen avulla seinän
mittasuhteet muuttuvat ja näkökenttä avartuu. Aikatauluongelmia ei ole. Kaikki mitä tarvitaan
on käsillä. Eväät ja tyynykin lepohetkeä varten.
Saan siis maalata onnellisena parhaan taitoni mukaan (oppaitakin on kyllä olemassa, eikä
tyyliseikoista kiistellä). Jumala huolehtii siitä, että työ saadaan hyvään päätökseen.
Voiko kaikki olla näin yksinkertaista? Jumala sanoo: ”MINÄ nostan, kannan ja pelastan”.
Ei kannata pyrkiä pois nosturin korista. Marjatta Qvist
•6
Tutkimus
Seurakunta
laulaa -kirjan
käytöstä
Minkälainen vaikutus hengellisillä lauluilla on
seurakunnan toiminnassa? Epäilemättä ne
syventävät uskoelämää, parantavat
mielenterveyttä ja luovat yhteisöllisyyttä.
Joskus laulu eli virsi voi jäädä ”soimaan”, ja
huomaa hyräilevänsä sitä pitkin päivää.
Laulaminen on ”venytettyä
evankeliumia”, on joku todennut. Laulujen
sanat opettavat ytimekkäästi totuutta ja
kristillistä elämää. Laulaja ilmaisee
kiitollisuutensa tai murheensa,
antautuneisuutensa ja ylistyksensä rukouksen
tavoin Jumalalle. Yhdessä laulaminen
vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja vähentää
yksinäisyyden tunnetta. Virsien melodiat ovat
tempoltaan rauhallisia ja helposti opittavia,
kaikki voivat osallistua. Seurakunnassamme on käytössä vuonna
2001 julkaistu Seurakunta laulaa -laulukirja.
Kirja korvasi 1959 julkaistun kokoelman
Adventtilauluja, jonka lauluista noin puolet
siirtyi uuteen laulukirjaan. Monet laulut
käännettiin uudelleen tai uudistettiin. Uusia
sovituksia tehtiin yli 300 laululle. Seurakunta
laulaa -kokoelma sisältää 531 laulua. Joel Niininen teki viime vuonna
arvokkaan tutkimuksen Ilomäentien
seurakuntamme jumalanpalveluksissa
lauletuista ja laulamattomista lauluista vuosina
2009–2012. Tutkimus pohjautui
jumalanpalveluksessa viikoittain jaettaviin
käsiohjelmiin mainitulta ajanjaksolta.
Tutkimus
paljasti, että seurakunnassamme
laulettiin mainittuna jaksona kerran tai
useammin 247 laulua. 284 laulua ei laulettu
kertaakaan. Tulos laittaa miettimään minkä vuoksi
53,5% lauluista on jätetty pois seurakunnan
jumalanpalveluksista. Asialle löytynee
yksinkertainen selitys. Tilaisuuksiin valitaan
niitä lauluja, joita jumalanpalveluksen
johtajaksi valittu osaa ja tuntee.
Tuntemattomia lauluja vältellään, koska
pelätään ettei seurakunta osaa laulaa niitä.
Tämä on ymmärrettävää. Toisaalta
menetetään runsaasti lauluja, jotka
monipuolistavat ja vahvistavat uskon
kokemustamme. Laulamattomissa lauluissa on paljon
niitä, jotka seurakunta osaa laulaa.
Esimerkiksi Tiellä ken vaeltaa (nro 144) on
pääsiäisen juhla-aikaan sopiva. On Jeesus
nimi ihanin (179) on yksi kristikunnan
rakastetuimpia virsiä, kuten myös Yksin en
kulje en hetkeäkään (327). Kasta mua
Hengellä helluntain (200), lienee myös tuttu
useimmille, mutta jota sitäkään ei ole suosittu
lauluvalinnoissa.
Adventisteina eli Jeesuksen takaisintulon
odottajina olettaisi, että toiseen adventtiin ja
ikuiseen elämään liittyvät laulut olisivat selviä
valintoja. Sellaisia laulukirjasta löytyy 48
kappaletta. Niistä 31 ei laulettu kertaakaan
tutkimusjaksolla.
•7
5O LAULAMATONTA LAULUA
Mikä avuksi? Seurakuntamme jumalanpalvelus- ja
musiikkitoimikunnat on avainasemassa. Niihin
valittujen henkilöiden tulee ottaa tehtäväkseen
arvioida jumalanpalvelusmusiikin monipuolinen
toteuttaminen. Toimikunnat voivat vaikuttaa
laulujen laajempaan käyttöön valitsemalla laulut
esimerkiksi vuodenaikaan, tilanteeseen ja teemoihin
sopivalla tavalla. Jumalanpalveluksessa johtajina
palvelevat tulee kutsua osallistumaan suunnitteluun.
Mitä tehdäänkin, kaikki olemme varmaan
samaa mieltä, että laulujen monipuolinen käyttö
seurakunnassa on kaikkien siunaus ja rikkaus. Alla olevat taulukot ovat Joel Niinisen laatimia.
3 Isä meidän, Isä meidän
14 Kiitän Jeesustani
73 Joka aamu on armo uus
77 Tule kanssani, Herra Jeesus
95 Nyt kiitos, rakas Herramme
114Pyhä, pyhä, pyhä
146Jeesus syntyi tänne kuollakseen
171Jeesuksesta tahdon laulaa
174Jeesus -nimeen aina tartu
179 On Jeesus nimi ihanin
194Henki Herran elävän
201Oi, vuodata Henkesi
206Tutuuden Henki, johda sinä meitä
209Herra, annat sanassasi
211On meillä aarre verraton
213Raamattu kallis tähden lailla
224Miksi viivyt sä poluil’ maailman
226Golgatalle saavuin synteineni
228 On sydän hellä, mi rakastaapi
230Riennä syntinen, eksynyt
232Ei mikään niin voi virvoittaa
233En mä aarteita etsi
285Tässä jalkojen juuressa, Mestarini
297Kun Jeesus on omana mulla
301Käden alla Isän rakkaan
323Suurempi kuin sydämemme
325Turvaa kuin lintunen vuoreen
327Yksin en kulje, en hetkeäkään
341Jeesus johdata tiemme kulkua
353Kautta kärsimysten voittoon
362Riennä riemuin eespäin vaan
363 Minua tutkit, Herrani
371Veressä Jeesuksen
375 Rakkahin Jeesus
377Täällä Pohjantähden alla
379Vain sinä tunnet minut
388 Jos enkelkielin kertoa voisin
392Liekkejä on monta
449 Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
450 Mä olen niin pienoinen
507Kerran kaunehin
509Sen suven suloisuutta
515 Me taivaan maahan nyt kuljemme
520Mä taivaaseen kaipailen
519 Mun kanteleeni kauniimmin
524 On idästä, lännestä
525On koti, jonne myrskyt maan
526 On virtojen varrella maa ihana
527Onnea, oi, verratonta
530Kohtaammeko toisiamme
•8
Uusi vuosi,
uudet
haasteet:
Jumala luo
uutta
Olin jo pitkään rukoillut omaa tapaani lukea
Jumalan sanaa. Omaa rauhallista hetkeä, jota
ei tuntunut löytyvän. Syitä oli monia, tekosyitä kuitenkin kaikki. Tiesin, että Jumala tahtoo puhua omillensa, koska hän on yhteyden
ja siunauksien Jumala.
Halusin siis löytää oman tapani kuulla
Jumalan sanaa. Minulle lukeminen ei ole
paras tapa. Kaksi sivua iltaisin ei tuntunut riittävän. Kaipasin enemmän sanaa, kaipasin
enemmän Jumalaa. Kun Jumalalta pyytää, hän antaa. Niin
kävi myös minulle. Jumala aloitti työnsä
luomalla minuun ensin uutta, uutta rohkeutta.
Mielestäni vaikeimman kautta, mitenpä
muutenkaan? Jumala valitsi minun kohdallani
autolla ajamisen. Hui.
Olin vuotta aiemmin suorittanut ajokortin ensimmäisen vaiheen, mutta en ollut
juurikaan ajanut sen jälkeen. Samaan aikaan
päätin palata työelämään, 45 km:n päähän.
Julkisen liikenteen avulla työmatka olisi kestänyt kohtuuttoman kauan, joten minun oli
ajettava itse. Se oli Jumalan ensimmäinen
askel. En kuitenkaan suostunut siihen. Halusin keksiä oman ratkaisuni. Sain itseni
Marie Diakhaté-Helminen
uskomaan, että olisi Jumalan johdatusta, jos
pääsin ystäväni kyydissä töihin. Jumala piti
kuitenkin kiinni suunnitelmastaan. Hän
halusi, että ajan. Aloin tuntea syyllisyyttä
siitä, etten vietä tarpeeksi aikaa kotona lasteni
kanssa, koska en uskalla itse ajaa. Työpäiväni
olivat nimittäin lyhyemmät kuin ystävälläni.
Kasseihini kerääntyi niin paljon työmateriaalia, että en jaksanut kävellen kantaa niitä
kimppakyydin tapaamispaikkaan. Aloin
kaivata omaa vapautta kulkemisten suhteen. Jumala kasvatti. Vihdoin ja viimein
ymmärsin vihjeen, päätin aloittaa ajamisen.
Kyllä jännitti. Mieheni neuvoi helpon reitin,
ja heti ensimmäisellä kerralla matkanteko
sujui. Onneksi Jumala oli sinnikäs. Minun
kanssani täytyykin olla.
Muutaman työmatkan jälkeen ymmärsin Jumalan tarkoituksen. Eräänä aamuna
matkalla töihin päätin avata radion. Valitsin
Radio Dein. Se oli siinä: omaa aikaa Jumalan
sanan kanssa! Vajaan tunnin ajan minulla on
aikaa ”lukea” Jumalan sanaa. Siinä sivussa
•9
Jumala päätti myös avata silmäni sille, miksi
rauhallisemmat hengelliset laulut on yleensä
riisuttu minimiin. Jos melodia on liian mukaansatempaava, minun on vaikea keskittyä
olennaiseen. Rauhallisempi laulu antaa
enemmän tilaa kuulla Jumalan sanaa. Ei ole
niin sanottuja häiriötekijöitä. Mahtava opetus. Löysin tavallaan uuden elämän, joka
on tuonut rauhan Pyhässä Hengessä. Hengen
voimasta aloin nauttia autolla ajosta matkalla
töihin. Jumala teki sen mahdolliseksi.
”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi
luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut
tilalle!” (2. Kor. 5:17) Jumalalla on tarkka ja yksilöllinen
suunnitelma jokaiselle meistä.
Kasvunopeuden määrää meidän halumme
antautua ja muuttua uuden suunnitelman
mukaiseen tilaan. Tosiasia on, ettemme
yleensä näe itseämme realistisesti, vaan
kuvittelemme itsemme erilaiseksi kuin mitä
olemme. Jumala tuntee meidät kokonaan ja
tietää, mitä kulloinkin vielä tarvitaan.
Jokaisella Jumalan henkilökohtaisella
suunnitelmalla on oma aikansa ja tarkoituksensa. Joskus suuremman palapelin osien
täytyy asettua kohdilleen. Jos et tiedä elämäsi uutta suunnitelmaa,
ala rukoilla sitä Jumalalta. Jumala on hyvä,
ja hän tulee johdattamaan sinut löytämään sen.
Sitä ennen hän kasvattaa sinua, jotta onnistuisit uudessa suunnitelmassasi.
Toivon uudelle vuodelle vähintään yhtä
paljon johdatusta jokaisen hengelliseen
elämään kuin minä sain viime vuoden alussa.
Siunattua alkanutta vuotta!
Kirjoittaja työskentelee osa-aikaisena
ranskan-ja suomenkielen opettajana
Tampereen kristillisessä koulussa. Kolumni
julkaistiin Nykyaika -lehdessä nro 1.2014.
Lehden ja tekijän luvalla.
• 10
Kai Arasolan ajatuksia herättävä puheenvuoro sapatin pyhien
hetkien alkamisesta julkaistiin Nykyajassa 21.2013.
Saamme kiittää leskeksi jäänyttä baptistirouva
Rachel Oakesia siitä, että adventistit nyt pitävät
sapatin lepopäivänään. Oakesin tytär oli saanut
työtä opettajana Washingtonin kaupungista
New Hampshiressa, ja hän alkoi käydä
paikallisen veljesseurakunnan kirkossa
milleriläisten adventistien jumalanpalveluksissa,
kun kaupungissa ei ollut seitsemännen päivän
baptistien seurakuntaa. Rouva Oakesin
haasteet saivat muutamat heistä pitämään
sapattia Oakesin saksalaisperäisen
Efrata-baptistiyhteisön tapaan niin, että sapatti
alettiin perjantai-iltana klo 18 ja päätettiin
samaan aikaan tai, jos oikein tarkkoja ollaan,
klo 17.59 lauantaina.
Vasta kymmenen vuotta myöhemmin
sapattia pitävät adventistit muuttivat
käytäntöään.
Raamattu liittää sapatin alun selkeästi
auringonlaskuun ja koska kunnon adventistinen
tapa on antaa Raamatun määritellä kaikki
uskonelämän käytännöt, tässä toimittiin aivan
oikein. Tämä ei myöskään aiheuttanut
ongelmia. Ovathan ne osavaltiot, joissa
enemmistö sapattia pitävistä adventisteista
silloin oli (Michigan, Ohio, New York, New
Hampshire, Vermont ja Maine) suurin piirtein
samoilla leveysasteilla kuin Välimeren maat.
Kysymyksiä alkoi nousta vasta, kun kirkko levisi
alueille, joilla aurinko osan vuodesta laskee
hyvin aikaisin.
Suomi on pohjoinen maa. Täällä on
paikkoja, joissa aurinko ei väliin nouse tai laske
ollenkaan ja kesän ja talven
auringonlaskuaikojen välillä on suuri ero.
Tämä on johtanut monet adventistit
unohtamaan kirkon lehdissä painetut
auringonlaskuajat ja alkamaan sapatin
sopivammalta tuntuvana aikana. Sapatin vieton ydin on kuitenkin siinä, että
haluamme viettää alkuperäistä Raamatun
lepopäivää. Emme pidä sapattia
mukavuussyistä, vaikka lepo voi kiireisen viikon
jälkeen olla todella suurta autuutta. Pidämme
sapattia, koska uskomme sen olevan Jeesuksen
ja alkuseurakunnan lepopäivä. Tästä syystä
sapatin alkamisaikaa ei tule valita oman
mieltymyksen vaan Raamatun sanan
perusteella. Haluan tällä kirjoituksella haastaa
jäsenemme miettimään, mitä Raamattu asiasta oikein sanoo. Tilanpuutteen vuoksi käyn vain lyhyesti läpi
ne perustelut, joilla sapatin alku on liitetty
auringonlaskuun. Lähtökohtana on Raamatun
ohje, jonka mukaan sapattia on vietettävä
”illasta seuraavaan iltaan” (3. Moos. 23:32).
Raamatullinen vuorokauden vaihtumisen aika
on ”ilta”. Kaikkia hengellisiä juhlia ja sapattia
vietettiin illasta iltaan. Puhuessaan maallisista
asioista Raamatun kirjoittajat joskus laskevat
päiviä aamusta, mutta kun kysymyksessä on
sapatti, päivä poikkeuksetta alkaa illasta. On helppo nopeasti löytää useita Raamatun
kohtia, joissa sapatti alkaa illalla
auringonlaskun aikaan, esimerkiksi
evankeliumien kuvaus Jeesuksesta ja
opetuslapsista Simon Pietarin kodissa (Mark.
1:29–34; Matt. 8:14–17; Luuk. 4:38–41).
• 11
valaistumisia.blogspot.com
Auringon laskiessa vai illalla?
”
Ainoa sapatin alkua määrittelevä
käsky on pitää sapattia illasta iltaan.
Illalla, kun aurinko oli laskenut ja sapatti
päättynyt, kylän väki toi sairaita Jeesuksen
parannettavaksi. Ilta ja auringonlasku ovat käsi
kädessä myös pääsiäisen vietossa (5. Moos.
16:16).
Vaikka tällaisia tekstejä on tusinan verran,
haluan haastaa Nykyajan lukijat pohtimaan,
onko päämääre sapatin alulle ”ilta” vai
”auringonlasku.” Mielestäni ainoa selkeä käsky
koskien sapatin alkua sanoo, että sapattia
pidetään ”illasta seuraavaan iltaan” (3. Moos.
23:32). Mistään ei löydy käskyä pitää sapattia
auringonlaskusta auringonlaskuun. Olenkin
tästä syystä päätynyt siihen käsitykseen, että jos
Sodankylässä kaamosaikaan vieraileva
adventisti alkaa sapatin viimeisen nähdyn
auringonlaskun aikaan perjantaina klo 12.15,
hän tekee virheen, koska ei seuraa Raamatun
ainoaa sapatin alkua koskevaa käskyä: illasta
iltaan. Muuten Norjan Kirkenesissä tilanne on vielä
hurjempi. Siellä laskennallinen sapatin alkuaika
on talvella pahimmillaan klo 10:50. Seurakunta
kuitenkin kokoontuu jumalanpalvelukseen
lauantaina klo 11. Sapatin jälkeen? Tuskin. Jos
joku väittäisi illan Norjassa alkavan
aamupäivällä, väite olisi järjetöntä Raamatun
tulkintaa. Asian raamatullinen pohja alkaa kuitenkin
tulla selvemmäksi, jos katsomme muita iltaan,
auringonlaskuun ja sapattiin liittyviä tekstejä.
Tärkeä vihje löytyy Nehemian sanasta, jonka
mukaan sapatti alkaa, kun oli ”tullut pimeä”
(Neh. 13:19 VKR). Pimeä tai vaikka uuden
käännöksen ”hämärä” viittaavat aikaan
auringonlaskun jälkeen. Raamatusta löytyy itse asiassa paljon
tekstejä, jotka eivät puolla yhtäläisyysmerkkiä
sanojen auringonlasku ja ilta välille. Joissakin
niistä ilta on ennen auringonlaskua, koska
auringon täytyy vielä paistaa, jos on varjoja.
(Esim. Laul. l. 2:17; 4:6; Jer. 6:4) Tietenkin
löytyy myös tekstejä, joiden mukaan ilta on
auringonlaskun aikaan, mikä Palestiinan
leveysasteilla lienee ollut normaalikäytäntö.
(Esim. Luuk. 4:40.) Suuressa osassa maapalloa
auringonlasku onkin luonnollinen illan merkki.
Näiden lisäksi Raamatussa on kuitenkin myös
tekstejä, joiden mukaan ilta voi olla
auringonlaskun jälkeen, kun oli tullut pimeä.
Näistä edellä mainittu vanhan kirkkoraamatun
käännös Nehemian sanoista on hyvä esimerkki.
Ensin tuli pimeä, sitten alkoi sapatti (Neh.
13:19).
Auringonlaskun ja illan välisen yhteyden
epämääräisyys jättää vain yhden perustellun
mahdollisuuden. Sapatin on tarkoitus alkaa,
kun on ilta. Yleensä, ainakin suuressa osassa
maapalloamme, ilta ja auringonlasku ovat
samaan aikaan, mutta koska Raamattukin
antaa aika selviä esimerkkejä siitä, että ilta voi
olla ennen tai jälkeen näkyvän auringonlaskun,
se antaa täällä pohjoisessa periferiassa
mahdollisuuden harkita paikallista sovellutusta. Kukaan ei kutsuisi myöhäissyksyn klo 16
alkavaa kokousta ”iltakokoukseksi”, vaikka
aurinko olisi kuinka laskenut ja ulkona olisi
pimeää. Toisaalta kesäjuh-lien klo 19 alkava
kokous on iltakokous, vaikka aurinko paistaisi
täydeltä terältä. Mikäli haluttaisiin pitäytyä siinä, että
auringonlasku on sapatin tärkein määre,
pohjoisimmilla alueilla suurin osa sapatista
osuu perjantaille. Pohjoisessa ei itse asiassa olisi
”päivää” ollenkaan, koska ei ole
auringonnousua tai -laskua. Jos siellä olisi ollut
temppeli, aamu- ja ehtoouhri olisi pitänyt
uhrata yhtä aikaa. Tällainen ajattelu ei myöskään huomioi sitä,
että vaikka aurinko Lapissa ei nouse, on
kuitenkin valoisaa, on päivä, joka päättyy iltaan
aivan samoin kuin etelämpänäkin. Koko sapatinviettokäytäntö muuttuu
järkevämmäksi ja mielestäni myös
• 12
raamatullisemmaksi, jos sapatin alun
tärkeimmäksi määritelmäksi otetaan Raamatun
sanan mukainen ilta. Silloin sapatti on aina
ensisijaisesti viikon seitsemäs päivä eli lauantai. En usko, että Pyhä Henki olisi tässä tehnyt
virhettä. Ainoa sapatin alkua määrittelevä
käsky on pitää sapattia illasta iltaan ja oma
ehdotukseni voisi olla sellainen, että seurataan
auringonlaskua, kun se asettuu klo 17 ja klo 19
välille. Jossakin toisessa yhteydessä saatan, mikäli
tästä keskustelua syntyy, kirjoittaa lisää
Raamatun vuorokausikäsitteestä, illasta,
aamusta ja päivästä, tai kertoa kuinka
juutalaisetkin saattavat pohjoisissa olosuhteissa
jättää huomioimatta näkyvän auringonlaskun
ja alkavat sapatin vaikkapa klo 18. Nyt tyydyn
vain toteamaan, että myös edesmemennyt
konservatiivinen sapattiteologimme Samuele
Bacchiochi päätyi asiaa tutkittuaan
suosittelemaan sitä, ettei pohjoisilla ja eteläisillä
äärialueilla sapattia yritetä alkaa keskellä päivää
(tai keskellä yötä), vaan valitaan sopiva aika
illasta, esimerkiksi klo 18. Myös kirkkomme
keskustoimisto on aloittanut uuden asiaa
koskevan selvityksen ja pystyy toivottavasti
auttamaan meitä, joille Herra on antanut
tämän pohjoisen maan asuttavaksi. Sapatin alun tarkkaa määritelmää tärkeämpi
on kuitenkin sapatin lepo, lepo Kristuksessa ja
turva hänen armossaan. Ilman sitä
minuutilleenkaan määritellyllä sapatin
alkamisajalla ei ole merkitystä.
Julkaistaan lehden ja tekijän luvalla.
JK
Ahdistuksesta iloon
Laulaja-evankelista Keijo Salmelan Ahdistuksesta iloon -kokoussarja kirkossamme 6.–
24.10.2013 osoittautui lämminhenkiseksi, paljolti puhujan henkilökohtaiseksi itsetilitykseksi
kärsimyksestä, taivaskaipuusta ja johdatuksesta hänen elämässään. Vahvat tulkinnat tutuista
hengellisistä lauluista oli mahdollista ostaa cd-levyinä kotiin vietäväksi.
• 13
Pekka Kärkkäinen
Leena Laine
Tapahtumia
VALON JUHLA Nuorten toteuttamassa Valonjuhla -illanvietossa 30.11. lauloivat (vas) Keren
Lopez, Jonatan Becker ja Saila Leinonen.
JOULUNAJAN KUVAELMA Lempäälän veteraanit ja heidän ohjaajansa esittivät 21.12.
jouluevankeliumin. Edessä istumassa Mariana Laura Räsänen ja Joosefina Toivo Mikola. Paimenina takana vas. Antti Hakakoski, Arvi Ruottunen, Erkki Raunio ja Aarno Irri. Enkeleinä Kati
Laine, Markku Laine, Eeva Ahtiainen ja Taimi Vuotilainen. Lukijana Pertti Keinonen.
Lue taustatietoja seuraavalta sivulta.
• 14
Hyviä uutisia Lempäälästä
”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä
olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta
Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.” (Jer. 29:7)
Keväällä tulee kuluneeksi 17 vuotta siitä, kun
aloitimme sotiemme veteraanien avokuntoutuksen
Lempäälässä yhdessä Kati Laineen kanssa. Monet
mukavat muistot ovat talletettuina ei yksistään
omiin mieliimme vaan kansioihin kuvien ja
tekstien kera tuosta ajanjaksosta. Vuosien saatossa
olemme työryhmänä usein istuneet hautajaisissa
saattamassa poisnukkunutta veteraania hänen
viimeiselle matkalleen.
Vuodesta 2007 lähtien olemme veteraanien
kanssa saaneet olla välittämässä jouluevankeliumia kuvaelmana heidän omassa joulujuhlassaan
noin 150 henkiselle juhlayleisölle. Veteraanien ilo
oli suuri, kun he kuulivat, että heidät toivotettiin
tervetulleeksi adventtiseurakuntamme jouluajan
jumalanpalvelukseen. Maria ja Joosef, kedon paimenet ja taivaan enkelit saavat aivan uudenlaisen
sisällön, kun elämän ehtoossa olevat ihmiset
välittävät joulun ilosanoman: ”Teille on tänä
päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus
Herra.”
Noin neljä vuotta sitten taivaan Isä laski
sydämeemme kaipauksen hengellisestä ryhmästä
Lempäälässä. Vastauksen rukouksiimme saimme,
kun Eeva Seppä - itsekin omaishoitaja kutsui
meitä pitämään omaishoitajille Raamattupiiriä.
Kolmen vuoden ajan olemme saaneet kolmen
viikon välein kokoontua yhteen tutkimaan Raamattua, rukoilemaan ja virvoittumaan toistemme
seurasta. Olemme tutkineet Johanneksen evankeliumin yksityiskohtaisesti. Jumala on ollut noissa
kokoontumisissa keskellämme siunaten Sanansa,
lohduttaen, kantaen ja rohkaisten ryhmäläisiä.
Mitähän taivaan Isällä on varattuna sinulle
omassa koti- tai työympäristössäsi?
Rukoile, kysele ja odota, ja kohta saat ihmetellä
ja kiittää, miten Hän johdattaa sinua.
Saakoon taivaan Isän siunaus ja huolenpito
olla sinun osanasi jokaisena uutena armon
päivänä vuonna 2014.
Leena ja Markku Laine
LEENA JA MARKKU LAINE
ROTAREIDEN VUODEN PALVELIJOIKSI
Lempäälän Rotaryklubi valitsee vuosittain
klubin toiminta-alueelta henkilön tai yhteisön,
joka klubin mielestä on parhaiten toteuttanut
työssään ja toimissaan pyyteettömän palvelun
ihannetta ja korostanut palvelemisen
merkitystä ihmisten kesken. Valinta tehtiin
32. kerran. 2013 vuoden palvelijoiksi valittiin
Leena ja Markku Laine.
– Leena ja Markku ovat lämminhenkisiä,
positiivisia ja auttavaisia kaikille tasapuolisesti. He kohtaavat ihmiset luontevasti ja
vuorovaikutus toimii kaikkien kanssa. He
ovat mukana monessa hyvässä asiassa,
ovat joustavia ja yhteistyökykyisiä ja tekevät
paljon vapaaehtoistyötä korvauksetta ja
auttavat myös nk. työajan ulkopuolella, kertoi
Rotaryklubin viime kauden presidentti VeliMatti Lehikoinen onnittelupuheessaan.
– Vaikka emme odotakaan mitään palkitsemisia, lämmittää tällainen huomioiminen
sydäntä ja mieltä, Laineet totesivat.
Lähde:
Lempäälän-Vesilahden Sanomat 22.10.2013
• 15
Kymmenen
unista tyttöä
Jeesuksen valvomista
korostava vertaus laittaa
miettimään olenko itse valmis
hänen palatessaan. Lue Matt.
25:1–13, ja rastita mielestäsi
oikeat vastaukset.
Mitä ajattelet Raamatun
ennustuksista maailmanlopusta?
Ei tunnu missään
Jeesus voi tosiaan tulla milloin tahansa
Pelottaa ja ahdistaa
Haluan palvella Jumalaa koko
sydämestäni ja olla valmiina
Miten luonehdit viittä tyttöä, jotka
kieltäytyvät antamasta öljyään?
Viisaita
Itsekkäitä
Nokkelia
Katalia
Mitä mieltä olet, kun Jeesus sanoo,
että ovi taivaaseen sulkeutuu
joidenkin osalta?
Ei kuulosta siltä, että rakastava Jumala
toimisi sillä tavalla
Jokaisella on mahdollisuus valita, mutta
jotkut valitsevat väärin
Hienoa on, että jokaista kutsutaan
On hyvä, että se on Jumalan harkinnassa
Mikä on vertauksen pääasia?
Tulee olla henkilökohtainen suhde
Jeesukseen
Toisen uskolla ei voi pelastua
Vain harvat pääsevät taivaaseen
Jeesuksen tulemus on arvaamaton
On valvottava koko ajan
Oletko koettanut joskus elää
toisen uskovaisen ”öljyn” varassa,
tai teetkö niin juuri nyt? Kenen?
Vanhempiesi
Puolisosi
kaverin, jolla on hyvä suhde Jeesukseen
Seurakuntasi pastorin
Miten täytät ”öljyastiasi” jos
elämässäsi on vaikeuksia?
Menen Jumalan eteen ja rukoilen apua
Rakennan ystävyyssuhteitani
Käytän hengellisiä lahjojani Jumalan
valtakunnan työssä
Rukoilen ystävieni kanssa
Muuta:
Mistä pidit eniten vertauksessa?
Häät on aina ihana tapahtuma
Puolet pääsi kuitenkin häihin
Jeesus varoittaa nukkumasta
Pitää olla Pyhä Henki sydämessä
AJANKOHTAISTA
SAKSITTUA
Vanhuus ja tyytyväisyys
Terveellinen hampurilainen
– En usko, että kuolema on millään tavalla
ikävä tai lohduton asia. Sehän saattaa olla
vapautus ja lempeä hetki. Eeva-Liisa
Kauppinen, 90.
Kinnunen uskoo vahvasti Jumalan
johdatukseen ja varjelukseen.
Vastoinkäymiset eivät ole häntä
katkeroittaneet, vaan elämänilo tuikkii
sinisissä silmisssä. Väinö Kinnunen, 81.
– Jo vanhemmat sanoivat aina, että puhukaa,
älkää riidelkö. Samat arvot hän on välittänyt
lapsilleen. Puhumisen tärkeyden, elämänilon
ja toisista välittämisen. Sylvi Schroderus, 92.
– Unelmani on, että kun täältä kerran
lähden, pääsisin sinne Taivaan kotiin, vaikka
armostahan sinne päästään, ei ansioista.
Heikki Tommila, 85.
Aamulehti, Su 22.9.2013, artikkeli Vältä stressiä,
työikäinen.
Sämpylä kokojyväviljasta, pihvi kasviksista,
pavuista tai linsseistä. Kypsennys uunissa
ilman rasvaa Paiston jälkeen kerrosten väliin
lisätään tomaattiviipale, vihersalaattia tai
juuresraastetta. Juomana tuoremehua.
Pitkä talvi
– Jotenkin sitä on vanhemmiten tullut yhä
raihnaisemmaksi kestämään Suomen pitkää
talvea. Jenni Haukio, 36, Aamulehti 20.8.2013
lukeminen.fi lihahampurilainen kasvishampurilainen
kaloreita 270 160
rasvaa 9,8 g 2,6 g
hiilihydr. 32 g 18 g
suolaa 1,4% 0,3%
Lähde tuntematon
Time Jesum
transeumtem et non
revertentem.
Varo ettei Jeesus kulje ohitsesi palaamatta.
Pitkä imetys ja ÄO
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan
jokainen lisäkuukausi rintaruokinnalla
näkyy hienoisena parannuksena lapsen
älykkyystesteissä. Tutkimuksen mukaan
suotuisa yhteys lapsen kielelliseen
hahmotuskykyyn näkyy jo kolmevuotiaana.
Älykkyystesteissä sama havaittiin
seitsemänvuotiailla. Tutkimukseen osallistui
1300 äitiä ja lasta. Suomessa suositus on 4–
6 kuukautta, mutta vain 15% viiden
kuukauden ikäisistä on rintaruokinnalla.
DUODECIM
Peräti 80%
Auringon laskiessa vai illalla?
aikuinen istuu valveillaolostaan. Suomessa
vallitsee suoranainen istumisen asenne ja
kulttuuri, väittää eri ministeriöiden ja
järjestöjen terveyden ja sosiaalialan
asiantuntijoiden laatima julkaisu. Julkaisun
tekijöitä huolettavat etenkin
ammattikoululaiset, ikääntyvät työikäiset,
kotona asuvat vanhukset ja alimman
tuloluokan perheet. Tekijät ovat asettaneet
kunnianhimoisia tavoitteita liikunnan
lisäämiseksi. Esimerkiksi kävelyn ja pyöräilyn
osuus matkoista halutaan nostaa nykyisestä
alle kolmasosasta puoleen.
Aamulehti 4.10.2013
– Kyseltyäni pohjoisen alueen veljiltä ja
sisarilta heidän näkemystään sapatin
aloittamisen ajankohdasta, yleisin vastaus
oli, että sapatin aloitus on heillä
”illansuussa” tai ”kuuden maissa”, ja että he
viettävät sapattia ”illasta iltaan”. Raamatun
tekstien valossa he ovat aluksi kokeneet
vaikeutta valita ”auringonlaskun” tai ”illan”
välillä oman ratkaisunsa perustaksi niinä
vuodenaikoina kun auringonlasku ja ilta ovat
kaukana toisistaan. Kirjoittaja (Kai Arasola)
valaisee tätä hankaluutta, ja antaa asialle
Raamatun ratkaisumallin.
Kari Nikkarisen vastine Arasolan kirjoitukseen
Milloin sapatti alkaa? Nykyaika 24.2013.
Puoli tuntia pyöräilyä päivässä
takaa lisää lyöntejä sydämelle.
– Niillä, jotka pyöräilevät, todetaan
vähemmän ennenaikaisia sydänkuolemia,
lääketieteen ja kirurgian tohtori Katriina
Kukkonen-Harjula toteaa.
-Pyöräilyllä on myönteinen vaikutus myös
diabeteksen, liikalihavuuden ja siihen
yhteydessä olevien syöpien kuten rinta- ja
paksunsuolensyövän torjumisessa.
Elämänlaatu kohenee, ja sairauspoissaolot
vähenevät. Aamulehti 15.6.2013
Tämä vuosi ateistina
Kalifornialainen adventistipappi Ryan Bell
teki erikoisen uudenvuodenlupauksen. Hän
aikoo elää vuoden 2014 ilman Jumalaa. Hän
pidättyy rukoilemasta, lukemasta Raamattua
ja ajattelemasta Jumalaa. Bell pitää
kokemuksestaan blogia Huffingron Post lehdessä. Religion News Service /Kotimaa
9.1.2014.
– Kaiken kokeneena voin sanoa,
että vielä on jotakin kokematta.
Matti Nykänen, Event. talvi 2013–2014
Rukous kuolleiden puolesta
– ”Rukoilemme kuolleiden puolesta”. Joka
kerran tuon rukoksen kuullessani ihmettelen
sitä. Miksi meidän tulisi rukoilla kuolleiden
puolesta? Emmehän voi enää vaikuttaa
heidän olotilaansa tai tulevaisuuteensa
millään tavoin. Pirkko Koivunen,
seurakuntapastori, Salo. Kotimaa 24.10.2013
Ikuiset kertomukset houkuttelevat
Oma lupaukseni koskien lapsiani, on aloittaa
lukemaan heille iltaisin hiukan Raamattua.
Meillä on jo jonkin aikaa odottanut hyllyssä
kirpparilta ostettu hyvä, vanha kirjasarja
Ikuisia kertomuksia. Sen kauniit kuvat houkuttelevat aikuistakin tarttumaan kirjaan ja
aloittamaan tietenkin 1. osasta.
http://www.lily.fi/blogit/anna-riinan-arkea?
tag=20588
JEESUS LUPAA
”MITÄ TAHANSA”
VUODELLE 2014
Jeesuksen lupaukset ovat
tarkoitettu otettavaksi
todesta. Usko joutuu
koetteelle, kun
käytännössä miettii
niiden valtavuutta.
19 •
1.
Mitä tahansa te uskossa
rukoillen pyydätte, sen te
saatte. Matt. 21:22
SOVELLUS: Ihanko mitä
tahansa? Lupaako Jeesus
nyt enemmän kuin mitä tarkoittaa? Ei. Hän itse
rukoili paljon ja sai paljon aikaan. Meille
luvataan samaa. Ehto on usko eli luottamus,
että Jumala voi tehdä mitä tahansa. Uskosi
vahvistuu, kun vetoat hänen lupauksiinsa ja
saat vastauksia! ”Osana Jumalan
suunnitelmasta on antaa vastauksena uskon
rukoukseen sellaista, mitä hän ei antaisi, jos
emme rukoilisi.” (Ellen White: Alfa ja omega,
osa 8, s. 39)
4.
2.
Jos te pysytte minussa
ja minun sanani
pysyvät teissä, voitte
pyytää mitä ikinä
haluatte, ja te saatte
sen. Joh. 15:7
SOVELLUS: Jeesuksessa ”pysyminen”
tarkoittaa, että olemme yhtä hänen
tahtonsa kanssa. Silloin rukouksemme on
aina oikea, ja voimme pyytää mitä
tahansa. Pyytäisitkö lottovoittoa?
Terveyttä? Parempia ihmissuhteita? Herra
vastaa tavallaan ja ajallaan. Varmasti. On
tutkittu, että mm. verenpaine laskee
rukoiltaessa!
Kun sinä rukoilet,
mene sisälle
huoneeseesi, sulje ovi
ja rukoile sitten Isääsi,
joka on salassa. Isäsi,
joka näkee myös sen,
mikä on salassa, palkitsee sinut.
Matt. 6:6
SOVELLUS: Vanhempi käännös puhuu
”kammiosta”, joka oli huone, jossa
säilytettiin talon arvokkaimpia esineitä.
Jeesus rukoili ulkosalla, vuorella, järven
rannalla, Öljymäellä ja vaikka missä.
Paikka sinänsä ei ole tärkeä vaan intiimi
tila, jossa voit olla rauhassa ja keskittyä.
Isäsi on luonasi, kun keskustelet hänen
kanssaan. Jumala palkitsee tavalla tai
toisella vilpittömän rukoilijan!
5.
3.
Ja mitä ikinä te
pyydätte minun
nimessäni, sen minä
teen, jotta Isän kirkkaus
tulisi julki Pojassa.
Joh. 14:13
SOVELLUS: Kuka Jeesus on ? Meidän
Vapahtajamme! Me kuulumme hänelle!
On siten luonnollista rukoilla hänen
nimessään. Meillä on täysi oikeus käyttää
hänen nimeään rukouksessamme. Ei ole
muuta nimeä annettu, joka pelastaisi kuin
Jeesus-nimi!
Teidän Isänne kyllä
tietää mitä te
tarvitsette, jo ennen
kuin olette häneltä
pyytäneetkään.
Matt. 6:8
SOVELLUS: Et rukoile ilmoittaaksesi
Jumalalle miten asiasi on. Hän tietää
tarpeesi. Miksi sitten rukoilla? Koska hän
on meidän Isämme! Kun rukoilet häntä,
osoitat luottamusta häntä kohtaan.
Tunnustat riippuvuutesi häneen.
Ihmeellistä: hän tietää jo etukäteen
tarpeesi!
• 20
Opetuslapseuden
Mestari
Tammi-maaliskuun 2014
raamattutunnit
4.1. 11.1.
18.1.
25.1. 1.2.
8.2.
15.2.
22.2.
1.3.
8.3.
15.3.
22.3.
29.3.
Opetuslapseus ja Raamattu
Opetusta vertauksin
Opetuslapseus ja rukous
Lapsista opetuslapsia
Sairaista opetuslapsia
Opetuslapsia ”tavallisista
ihmisistä”
Jeesus ja syrjityt
Rikkaiden ja kuuluisien parissa
Voimahahmoista opetuslapsia
Kansoista opetuslapsia
Opetuslapsista hengellisiä
johtajia
Sato ja sadonkorjaajat
Opetuslapseuden hinta
RAAMATUN SANOMA
NELJÄ NUMEROA
39 € KESTO VSK.
TILAA 03 361 1200.
Kolmannentoista sapatin kolehdilla
tuetaan Läntisen Keski-Afrikan osastossa sijaitsevien
Beninin Parakouhun rakennettavaa alkeiskoulua,
sekä Senegalin pääkaupunkiin rakennettavaa
alkeiskoulu. Molempiin kohteisiin on tarkoitus hankkia myös kirjoja kirjaston perustamiseksi ko. kouluihin. Beninssä ei ole vielä ainuttakaan adventistien
koulua, joten kysymyksessä on tärkeä projekti. 13.
sapatin kolehti kerätään 29.3.
Englanninkielistä raamattuaineistoa eri ikäisille
http://www.adventist.org/spirituality/bible-study/
• 21
TAMPEREEN
ADVENTTISEURAKUNTA
Ilomäentie 5, 33230 Tampere
http://www.tampereenadventtikirkko.com/
Pastori, johtokunnan pj. Jorma
Katainen 045 1391555 Seurakunnan
vanhimmat Markku Laine 050 5926916,
Leena Laine 050 5832334, Anne Harju 040
5762068, Sergio Caja 044 2761652, Timo
Ylönen 044 500 0777
Seurakunnanpalvelijat Ulla Katainen,
045 1202390 Seurakunnan sihteeri
Mervi Kanto 044 5455315 Jäsensihteeri
Anneli Rintamäki 040 351 8101
Rahastonhoitaja Pertti Harjula 040
5907605 Sympatiakeräys Anne Harju
Avustuspalvelu ja kirpputori Anne
Harju, Helena Mäentaka 044 3535860, Ulla
Katainen Vankilalähetystyö Mauri Laine
Jumalanpalvelus- ja
musiikkitoimikunta Leena Laine, Sergio
Caja Perhetyö Sergio Caja, Leena Laine
Lapsityö Anne Harju Nuorisotyö Sergio
Caja, Keren Lopez Elämäntavat
raittiiksi ETRA Jorma Katainen
Kansainvälinen työ Dragoslav Vrcelj,
040 9645575 Tiedotus käsiohjelma Anneli
Rintamäki 040 3518101, lehti-ilmoittelu ja
www-kotisivu Jorma Katainen
Isännöitsijä Raimo Kallio 0500 332402
Suojelupäällikkö Pertti Harjula
Tampereen kristillisen koulun
johtokunta Mervi Kanto
P A N K K I Y H T E Y S
FI52 1359 5000 0603 54
Viitenumerot: kymmenykset 3104, liittouhri
2972, kotimaantyö 149, ulkolähetys 107,
13. sapatin lahja 152, Sympatia-keräys 123,
seurakuntakoti 136 Paimenen kirje 178.
Kiitos lahjastasi!
22 •
MENOVINKIT
Adventtikirkossa 2014 on paljon tapahtumia
ja kohtaamisia. Löydä omasi ja koe siunauksia!
Ilomäentien srk
55 Plus läheisesti parilliset ke.
klo 14–16. alkaen 22.1. ”Heidän
elämänsä käännekohdat”. Ks. sivu 10.
EU-ruokajakelu pienituloisille
kuukauden ensimmäinen ke. klo 17–18.
Rukouskokous Hervannassa ke. klo 19.
Insinöörinkatu 68 B 43, Nwaru.
Jumalanpalvelus sa. klo 10–12,
raamattutunti ja saarna. Herran
ehtoollinen 1.3. (pyydettäessä myös
yksityisesti).
Nuoret facebook.com/groups/korneri/
tapahtumia
15.2. klo 17. Parisuhdeilta Aitolahden
adventtikirkossa Ketarantie 4, Tampere. Päivi Niemi puhuu aiheesta ”Tunnetaidot
parisuhteessa”.
Adventtikirkon kesäjuhlat Jyväskylän
Paviljonki 23.-24.5. Lisätietoja 03 361
1279, [email protected]
Suomen adventtikirkko
www.adventist.fi/
kirjekursseja
Media7 Raamattuopiston kirjekurssit
maksutta ja sitoumuksetta kotiin:
MAAILMAN VALO Jeesuksen elämä ja
opetukset, 25 ov. *
LÖYTÖJÄ RAAMATUSTA 26 ov. *
RAAMATTU AVAUTUU 25 ov.
PAAVALIN MATKASSA 12 v. *
ILMESTYSKIRJA AVAUTUU 16 ov.
ELÄMÄÄ JA TERVEYTTÄ 18 ov.
* = vaihtoehtoisesti internetin kautta
HUOM. Raamattuopiston kesäleirit 2014:
Kallioniemi 30.6–6.7, Toivonlinna 14.–20.7.
Lisätietoja media7.fi/raamattuopisto
muut
Radio Dei su. klo 17 SANA ELÄÄ
aitolahti.adventist.fi/ Linkin kautta voit
osallistua suoriin nettijumalanpalveluksiin
sapattisin klo 11. Arkistossa tarjolla
aikaisemmin esitettyjä lähetyksiä.
Suomalaisia saarnoja:
audiopankki.com/
Adventist World Radio ARV:
awr.org/en/
Adventist TV Hope Channel:
HopeTV.org
Kansainvälinen adventtikirkko
http://www.adventist.org/
Sinulle