Case Oy Transmeri Group Ab Transmeri-konserniin kuuluu emoyhtiö Oy Transmeri Group Ab:n lisäksi neljä suomalaista tytäryhtiötä Oy Transmeri Ab, Oy Transmeri Logistics Ab sekä Oy Banmark Ab ja Oy Sultrade Ltd. Virossa toimivat AS Kaupmees & Ko ja AS Estko. Thomas360 -arviointi auttaa esimiehiämme käytännön johtamistyössä Lähtötilanne Kaikkien tytäryhtiöiden esimiehille järjestettiin vuoden mittainen johtamisvalmennus. Johtamisvalmennuksentavoitteena oliluodajohtamisellekonkreettiset pelisäännöt sekä kasvattaa osallistujienjohtamistaitojakunkin yrityksenvalitunvisionjastrategian toteuttamiseksi. Johtamisvalmennuksen aluksi jokainen esimies teki Thomasarvioinnin ja sai itselleen henkilökohtaisen profiilin analyysin.Valmennuksen edetessä esimiehet toivoivat kuitenkin saavansa näkökulman itsestään ja johtamisestaan erityisesti omien alaisten kuin myös kollegoiden ja asiakkaiden näkökulmasta. Ratkaisu: Thomas 360 – arviointi avuksi Tähän tarpeeseen otimme avuksi Thomas 360 –arvioinnin. Jokainen esimies määritteli huolellisesti, ketkä olivat esimiehen lisäksi oikeita arvioijia niin kollegoiden, asiakkaiden kuin alaistenkin osalta. Pienemmissätiimeissäkaikkialaiset otettiin mukaan arviointiin. Hyvän tiedottamisen jälkeen lähetettiin useita satoja arviointeja matkaan, ja tällä tavalla järjestetty palautteenantamisenmahdollisuus yllätti positiivisesti esimiehet. hq Oy SLG-Thomas International Ab Thomas -sertifioidut HR-koordinaattori Johanna Strömsholm ja HR-päällikkö Anne-Mari Huuhtanen “Esimiehenä kehittyminen edellyttää sitä, että saa palautetta. Erityisesti korjaavan palautteen saaminen on ensiarvoisen tärkeää, mutta se jää usein kehityskeskusteluiden ja esimiehen oman aktiivisuuden varaan. Halusimme parantaa esimiestemme tietämystä itsestään ja siten aikaan saada entistä parempia tuloksia päivittäisessä johtamistyössä. Tähän tarpeeseen Thomas 360 –arviointi yhdessä Thomas -analyysin kanssa tarjosi erinomaisen työvälineen.” Tulokset käytiin läpi esimiehille hyödyntäen Thomas-konsultin ammattitaitoista otetta. Tämän jälkeen alkoi koko 360-arvioinnin hyödyllisinjamielenkiintoisinosuus. Jokainen esimies kävi analyysin läpi oman esimiehensä ja alaistensa kanssa. Erityisen hyödyllisiä olivat keskustelutsiitä,mitäosaamisalueita kussakin työtehtävässä pidetään tärkeinä. Näkemykset vaihtelivat niin esimiesten ja alaisten kuin kollegoidenkin kesken. Herkullisia keskusteluja käytiin myös sen osalta miten erilaisena saattaa jokin osaamisalue näyttäytyä organisaatiolle verrattuna esimiehen omaan käsitykseen. Vernissakatu 8 D, 01300 Vantaa, Finland t + 358 (0)9 174 700 e [email protected] Suurimpina hyötyinä eri yrityksillemme Thomas 360 – arvioinnista olivat eri tehtäville asetettavien osaamisalueiden yhtenäistyminen ja kirkastuminen ja siten yhteistyön paraneminen. Esimiesten päivittäisjohtamisen kehittämiseen Thomas 360 – arviointitarjosiuudennäkökulman ja esimiesten johtamisen kehittämissuunnitelmista tuli paremmin kohdennettuja. Hyödyllisyyden kiteytti parhaiten yksittäisen esimiehen antama palaute; ”Turhaa luulla miten muut näkevät minut, jos siihen on olemassa näin hyvä työväline”. www.thomasinternational.net
© Copyright 2025