Sveitsin Ystävä Jäsenkirje 1/2014

Sveitsin Ystävä
Jäsenkirje 1/2014
Kutsu vuosikokoukseen
Sveitsin Ystävät Suomessa ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään
torstaina 10. huhtikuuta 2014 klo 18.00 SYS-toimistolla, Vuorimiehenpuistikko
4 D 32, Helsinki.
Vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat.
Tervetuloa!
Puheenjohtajan palsta
Sveitsistä kiinnostuneita. Messuviikonloppuna paikan päällä Helsingissä ja internetin ilmoittautumisloVuosi on päässyt hyvää alkuun, sa- makkeen kautta ilmoittautui 24
moin yhdistyksemme toiminta. Hel- uutta jäsentä mukaan toimintaamme. Lisää Matkamessuista tämän
singissä järjestetyn Matka2014 tapahtuman yhteydessä kokoontui tiedotteen sivulla 4.
Sveitsin Ystävät Suomessa Ry:n
Keväällä 2014 tullaan järjestämään
edustajakokous, jossa mukana oli
jälleen niin kielikursseja kuin matedustus yhdistyksemme kaikista
kailuiltojakin, raclette- ja fonduealueellisista paikallisosastoista.
hetkiä unohtamatta. Monilla paikkakunnilla tullaan elokuussa myös
Oli erinomaisen sykähdyttävää
kuulla ja ymmärtää, miten pienillä- viettämään perinteisiä Sveitsin kankin resursseilla, mutta suurella sy- sallispäivän juhlia.
Sveitsiä on siis esillä niin "toreilla
dämellä eri paikkakunnilla on järjestetty tapahtumia Sveitsin tunne- kuin turuillakin" ympäri Suomea,
olethan sinäkin mukana!
tuksi tekemiseksi. Lämmin kiitos
kaikille aktiiveille, ilman teitä työm- Sveitsistä kun on niin paljon kerrotme olisi ollut mahdotonta. Samalla tavaa…
kutsun kaikki tätä palstaa lukevat,
Alkuvuoden pakkasterveisin
Sveitsistä ja sen kulttuurista kiinnostunet mukaan osastojemme ak- Veli-Pekka Tihlman
tiivijoukkoihin, tilaa on meille kaipuheenjohtaja
kille.
Hyvä Sveitsin Ystävä,
mainiota vuotta 2014!
Sveitsin Ystävillä oli Matkamessuilla oma standi, missä kävi runsaasti
yhdistyksemme jäseniä sekä muita
Uusi nettisivusto osoitteessa
www.sveitsi.fi
SVEITSIN YSTÄVÄT SUOMESSA RY
Hallitus
Puheenjohtaja Veli-Pekka Tihlman
[email protected]
[email protected]
puh. 0400 407 226
Noora Amsler
[email protected]
Kirsi Haapakoski
[email protected]
Seppo Haario
[email protected]
Elisa Kerola
[email protected]
Maria Oesch-Feldt
[email protected]
Eeva Saja
[email protected]
Esko Vaahtolammi
[email protected]
[email protected]
Pekka Virolainen
[email protected]
Mia Lanz, toiminnanjohtaja
[email protected], puh. 040 67 88088
Toimisto: Vuorimiehenpuistikko 4 D
32, 00140 Helsinki, puh. 040 67 88088
www.sveitsi.fi
[email protected]
Kuva: Mia Lanz
Sveitsin Ystävät Kainuussa esittäytyy
Hoi zäme täältä Kainuusta - puheenjohtajan tervehdys!
Idea oman Sveitsin ystävyystoiminnan perustamisesta syntyi
jo vuosia sitten. Nyt aika oli kypsä ja toteutus tuli
ajankohtaiseksi kun Mia Lanz oli pistäytymässä meillä ja
päästiin siirtämään ajatuksia käytännön toteutukseen mainion ruokakurssin merkeissä marraskuussa 2013.
Muutamia vuosia takaperin Eero Pajula Rovaniemeltä oli
käymässä meidän kulmilla ja tuli sitten nämä yhteiset Sveitsin
asiat puheeksi. Kuulin siinä ensi kerran SYS:n toiminnasta.
Ajattelin sitten että, kun Rovaniemen, Joensuun, Oulun ja Kuopion välissä on tätä “sveitsiläisseuratyhjiötä” niin mikä ettei
pientä toimintaa tännekin voisi vireyttää. Terveisiä Eerolle!
Tulevaisuuden sunnitelmat ovat maltilliset. Tulemme toimimaan resurssiemme rajoissa sitä mukaan, kun innokkaita
toimijoita ilmaantuu. Muutamia tapahtumia tulemme järjestämään vuosittain. Keväällä olemme mukana toteuttamassa Film-a-ton lyhytelokuvatapahtumaa. Sveitsiläinen
elokuvantekjäryhmä nähtäneen mukana tänäkin vuonna verkon välityksellä – se on jo perinne.
Sveitsin itsenäisyyspäivää juhlitaan, totta kai, kuten asiaan
kuuluu – liputusluvat ovat selvitettävänä.
Kulttuurin vaihtoa edistämme Sveitsin ja sen naapurimaiden
kulttuuriseurojen kanssa. Keskustelemme Italian ja Saksan
ystävysseurojen kanssa luentosarjan käynnistämisestä. Mitäs
muita naapureita Sveitsillä olikaan…?
Muutkin paikkakunnat ovat tervetulleita mukaan 17.5.2013
Film-a-ton - elokuvatapahtumaan myös verkon välityksellä –
ottakaa reippaasti yhteyttä!
Pj Ville Widgrén
Kainuun Sveitsin Ystävien hallitus
2014 vas. Paula Widgrén, Anna
Huusko,
Ville Widgrén, puheenjohtaja
Olen opiskellut Sveitsissä 2008-2009 ja tykästynyt Sveitsin luonnon monimuotoisuuteen ja kulttuuriin. On tullut tutustuttua Sveitsiin mm.
suunnistuksen kautta. Erityisesti on jäänyt mieleen ensi kosketus karhunvatukan kanssa: köynnösmäisesti kasvava laajalle levinnyt noin polvenkorkuinen karhunvatukka tuntuu repivän sääret verille – suojasipa
sääret housuilla tai ei. Säärisuojien valtava valikoima juontaneekin siis
juurensa tästä raivostuttavasta piikkilankamaisesta kasvista. Tuntuu,
että tämä kiusankappale kasvaa välittömästi vähänkin valoisammalle
metsäkaistaleelle. Se takertuu jalkoihin, eikä sopivaa juoksutyyliä tähän
pusikkoon tunnu löytyvän. Mikä karttaan on merkitty tiheikkö, sen todella haluat kiertää! Läpi ei vaan pääse joten polkuverkoston käyttö on usein suotavaa, vaikka matkaa tulisikin enemmän!
Teija Suominen, sihteeri
Olen lähes kuusikymppinen kahden reippaan pojanpojan, Oliver 4v. ja Kasper 1v., mummo. Kainuuseen minut toi mieheni
työ jo 80-luvulla. Lähtöisin olen Heinäveden Kermasta. Lapsemme ovat molemmat syntyneet Helsingissä, varttuneet Kajaanissa ja lentäneet pesästä jo kotvan aikaa sitten. Ensi kerran ihastuin Sveitsiin InterRail -matkallamme nuorena neitona
vuonna 1974. Sittemmin matkalla mukana ollut Mervi-serkkuni meni töihin Sveitsiin, tapasi paikallisen puusepän ja perusti
perheen. Viime jouluna olin heidän vieraanaan. Jouluaatto oli Sveitsissä lämpimin sitten vuoden 1977, mittari huiteli pitkälti
toistakymmentä astetta plussan puolella. Joulu oli kuitenkin tosi tunnelmallinen, saimme tuntea sydämellistä vieraanvaraisuutta ja nauttia herkullisista tarjottavista ja tutustuimme myös laajalti serkkuni miehen sukuun ja ystäviin. Minä vein
Suomesta porkkana- ja lanttusoseen ja paistoimme laatikot jouluaaton aterialle. Oli todella avartavaa viettää joulu alppimaassa, joulumarkkinoillekin ennätimme. Suhteeni Sveitsiin on siis sukulaisrakkauden kyllästämä, serkkuni on ollut mulle
kuin sisko. On mukava, että SYSiläisiä alkaa olla Kainuussakin!
Anna Huusko
Olen asunut Italiassa ja italian kieli ja keittiö on hallussa. Sattumaa on,
että Alppi-Akatemian pj Seppo Haario on enoni
ja Mia Lanz on tuttu opiskeluajoilta Turusta!
Paula Widgren
Olen matkalla ihastunut Sveitsin luontoon ja
maisemiin. Erityisesti lehmiä tuntuu olevan
joka kulmalla ja kellon kalkatus luo hyvän tunnelman!
Vas. Anna Huusko ja Mia Lanz,
kuvat Ville Widgrén
Tapahtumakalenteri ja paikallisosastojen yhteystiedot
http://sveitsi.fi/sys/paikallisosastot
SVEITSIN YSTÄVÄT KAINUUSSA
[email protected]
Pj Ville Widgrén, 050 590 5643
[email protected]
Siht. Teija Suominen, 040 412 4905
[email protected]
SVEITSIN YSTÄVÄT LAHDEN SEUTU
[email protected]
Pj Pirjo Pfäffli, 044 752 1152
[email protected]
Varapj. Merja Jurvanen, 044 595 9901
[email protected]
Sveitsi-cafè ystävänpäiväkahvit 14.2.2013
klo 17. Kokoonnutaan puhumaan Sveitsikokemuksista. Paikka: Sulo's Cafe, Kauppakatu
20, Kajaani. Tervetuloa tutustumaan Kainuun
Sveitsin Ystäviin!
Ma 3.3. Viini-ilta Multi-Cultissa, Päijänteenkatu 1, Tero Ojalan johdolla. Mukaan mahtuu 12
hlöä, hinta 15€/sis. viinit ja makupalat-. Ilm.
26.2. mennessä Merja Jurvaselle.
Ma 7.4. Kuvakirja alppimaasta klo 19:00.
Mia Lanzin matkailuaiheinen esitelmä, paikka:
Multi-Cult, Päijänteenkatu 1. Kahvitarjoilu 5€/
hlö paikan päällä. Ilmoittautumiset 3.4. mennessä Merja Jurvaselle.
SVEITSIN YSTÄVÄT KESKI-SUOMESSA
keskisuomi@sveitsi.'i
Pj. Eeva-Liisa von Lerber, 050 353 8332
[email protected]
Siht. Sirkka Laukkarinen, 050 545 7746
[email protected]
.
Pe 14.2. Ystävänpäivätapahtuma klo 18-20
Jyväskylän pääkirjaston Minnansalissa. Maistiaisia, Sveitsi-tietoutta, ohjelmaa.
La 7.6. suunnitteilla koko perheen päiväretki ”Taidetta ja Luontoa” Äänekosken seudulle.
SVEITSIN YSTÄVÄT KUOPIO-JOENSUU
[email protected]
Pj Heli Eichelberger, 045 6361226
[email protected],
Varapj. Silja Laituri, 040 748 7160
[email protected]
SVEITSIN YSTÄVÄT LAPISSA
[email protected]
Pj Eero Pajula, 040 537 1198
[email protected]
Vuosikokous pe 14.2.2014 klo 18.00 puheenjohtajan kotona, Myllärintie 15, 96400
Rovaniemi. Illanvietto. Ilm. 12.2. mennessä.
Yhdistysilta ti 25.2.2014 klo 19 AVI:n juhlasalissa Rovaniemellä. Sveitsiläinen Regis Rouge-Oikarinen kertoo Salla Gate -hankkeesta.
Ilm. 21.2. mennessä Eero Pajulalle.
SVEITSIN YSTÄVÄT MIKKELIN SEUDULLA
[email protected]
Pj Raimo Jyrkinen, 040 510 8536
[email protected]
Siht. Kari Piskonen, 040 779 1181
Ystävänpäivänjuhlat la 15.2.2014 klo 18
Hotelli Savonian juhlasalissa, Kuopio. Ohjelmas- [email protected]
sa on musiikkia, tanssiaiset ja arpajaiset. IllalliTapahtumatiedot: http://sveitsi.fi/
sen hinta on 30€. Ilm. Silja Laiturille.
Ti 22.4. klo 18 Mia Lanzin esitelmä: Kuvakir- paikallisosastot/mikkeli/
ja alppimaasta. Paik.osasto tarjoaa pullakahSVEITSIN YSTÄVÄT TURUN SEUDULLA
vit. Paikka: Hotelli Atlas, Haapaniemenk. 22,
[email protected]
Kuopio. Tiedustelut ja ilm. Silja Laiturille.
Pj Kai Tuusa, 040 580 3973
[email protected]
SVEITSIN YSTÄVÄT OULUSSA
[email protected]
[email protected]
Pj. Inkeri Stucki, 050 918 6356
Vuosikokous ti 18.3. klo 18 Tuurintuvassa,
[email protected]
Tuureporinkatu 14, Turku. Mia Lanz pitää [email protected]
dessä sveitsiläisen vieraan kanssa esitelmän
Vuosikokous ti 18.2. klo 18 Robert's Coffees- "Elämää nykyajan Sveitsissä".
sa, Kirkkokatu 16 (Viman yläkerta).
Tarjotaan pullakahvit. Ilm. 20.3. mennessä:
Paik.osasto tarjoaa pullakahvit.
[email protected].
SVEITSIN YSTÄVIEN JÄSENMATKAT 2014
Tiedustelut ja ilm.: [email protected]
Viikonloppumatka Zürichiin 16.-18. toukokuuta 2014
Ohjelmassa Googlen toimisto, tapahtumahallintapalvelu Lyyti ja tutustuminen suomalaisen valokuvaajan työhön Sveitsissä. Iltaisin viihdytään
kaupungin yöelämän trendipaikoissa. Sunnuntaina mahtavat retket:
kylpylä ja bodyflying. Hinta 650,00€ (2h-h)/750,00€(1h-huone)
Kiertomatka 25.-30. kesäkuuta 2014
Ohjelmassa: zürichiläinen lukio, Suomi-koulu, kaupunkikierrokset Zürichissä ja St. Moritzissa. Vierailut viinitilalla Malansissa, Pikku Heidin
kylässä Maienfeldissä, Beyerin kellomuseossa ja H. Hess –museossa.
Päivämatka Tiranoon UNESCOn maailmanperintöreittiä Bernina Express –junalla. Cresta-hotellin panoramakylpylä, kielikurssit italian ja
retoromaanin kielissä sekä ruokakurssi. Hinta 1535,00€ (2hhuone)/1680,00€ (1h-huone) sis. puolihoidon
Kuvat: Mia Lanz ja
FinS-Tours sa
Alppimatka Berner Oberlandiin 7.-12. heinäkuuta 2014
Opastettu alppimatka, jonka aikana on mahdollisuus osallistua lehmien hoitoon, lypsyyn ja juuston valmistukseen. Patikkaretkiä, laivamatka Thunerseellä, vuoristoretki ja kansanmusiikkiesitys Vorsassilla, mistä avautuu upea näköala
Eiger-Mönch-Jungfraulle. Kaupunkikierros Luzernissa.
Hinta: 1390,00 € (2h-huone)/1395,00€ (1h-huone)
SYS on facebookissa,
samoin paikallisosastot KuopioKuopio-Joensuu,
Lahden seutu ja Oulu.
SYS-kielikurssit pienryhmissä
• Helsingissä SYS-toimistolla torstaisin
Italiano Quattro ja Schwizerdütsch
• Turussa Vanhalla Raatihuonella keskiviikkoisin Italiano Tre ja Avanzato
Tiedustelut ja ilm. [email protected]
SVEITSIN YSTÄVÄT PIRKANMAALLA
[email protected]
Pj Janne Känel, 040 524 5506
[email protected]
Stammtisch-tapaamiset Ravintola Piazzassa,
Hämeenk. 1, joka kk:n ensimmäinen tiistai klo
18.30: 4.3., 6.5. ja 3.6.
Kirjallisuusilta ti 1.4. klo 18 yhteistyössä Saksalaisen Kulttuurikeskuksen kanssa. Paikalla
sveitsiläinen kirjailija Alain Claude Sulzer ja
saksalainen kirjailija.
PK-SEUTU / ALPPI-AKATEMIA
[email protected]
Pj Seppo Haario, 045 6750743
[email protected]
Stammtisch-illat ravintola Zinnkellerissä torstaisin 6.3., 3.4. ja 8.5. klo 18 alkaen.
La 22.3. Raclette-ilta klo 17.30 yhteistyössä
Schweizerklubin kanssa saksalaisen srk:n salissa
Bernhardink. 4, Helsinki. SYS-jäsenet 15 euroa/
aik., koululaiset ja opisk. 10 euroa/hlö, lapset alle
10v. ilmaiseksi. Ilmoittautuminen maksamalla
osanottomaksu 15.3. mennessä Alppi-Akatemian
tilille FI43 80001770614031 viitekenttään osallistujien nimet ja teksti ”Raclette 22.3.” Tiedustelut: Seppo Haario.
Ti 1.4. klo 18 Mia Lanzin esitelmä "Elämää
nykyajan Sveitsissä" Paikka: SYS-toimisto. Tarjotaan apéro. Vapaa pääsy, ei ilm.
Ti 8.4. Cinésuisse klo 18 Goethe-Instituutissa,
Salomonkatu 5 B Helsinki. Ennen filmiä tarjotaan
apéro. Vapaa pääsy. Ilm. 7.4. mennessä Seppo
Haariolle.
Sveitsiläinen lukupiiri Schweizerklubin kanssa
ke 5.3. ja ke 16.4.
Tiedustelut: [email protected]
Loma-asunto
vuokrattavana
Luganossa
Kalustettu huoneisto3h+keittiö +parveke
+autohallipaikka (6 vuodepaikkaa) Luganossa,
sis. vuodevaatteet ja astiat. Vuokraus viikottain
tai kuukausittain. Hyvät näköalat järvelle, vuorille ja kaupungille. Hinta SYS-jäsenille 350
euroa/vko. Muille vuokra on 400 euroa/vko.
Tiedustelut ja varaukset:
Timo Åberg, puh. 040 5851728.
Kuva: Ente Turistico del Luganese
Vaellusmatka Alpeilla 23.-30. elokuuta 2014
Vaellusviikolla tutustutaan maisemareitteihin Davosissa ja
Klostersissa Nüllischgratille (2578m.), Pischagratilla
(2444m.) ja Gotschnagratilla (2300m.). Kolmen maan retki
Liechtensteiniin, Saksaan ja Itävaltaan. Patikointi Jakobshornille ja vierailu kauniiseen Sertigin kylään. Vaellukset edellyttävät hyvää peruskuntoa. Hinta 1325,00€
Sveitsin edustajana Matkamessuilla
Matkamessut 2014 järjestettiin Helsingin
messukeskuksessa 16.–19.1.2014. Euroopan huono taloustilanne näkyi siinä muun
muassa, että virallisen messuohjelman mukaan ystävyysyhdistyksemme oli messuilla
ainoa Sveitsin edustaja.
Edustajakokous
Matkamessujen yhteyteen perinteisesti
ajoitettuun SYS:n edustajakokoukseen
osallistui kymmenen paikallisosaston edustajaa ja seitsemän keskushallituksen jäsentä. Kokouksesta laaditaan virallinen pöytäkirja, joten seuraavassa esitellään vain
muutamia esille tulleita asioita.
Puheenjohtajamme Veli-Pekka Tihlmanin
alkutervehdyksen jälkeen aloitimme asioiden käsittelyn toiminnanjohtaja Mia Lanzin
toimiessa kokouksen vetäjänä. Viestintä ja
sen perillemeno herätti jälleen vilkkaan
keskustelun. Sähköpostiosoitteet ovat yhä
enenevässä määrin edistämässä tapahtumista tiedottamisessa. Kokouksessa sovittiin, että jokainen yhdistyksemme jäsen voi
olla useammankin paikallisosaston sähköpostilistalla sen mukaan miten hän itse
haluaa. Voihan olla vaikkapa, että pääkaupunkiseudulla asuva henkilö viettää suurimman osan kesästään Saimaalla. Asuinpaikkansa mukaan hänet on automaattisesti kirjattu pääkaupunkiseudulla toimivan
paikallisosaston, Alppi-Akatemian, postituslistalle. Mikäli henkilö haluaisi osallistua myös Mikkelin paikallisosaston tapahtumiin, hän voi saada, ilmoittamalla sähköpostiosoitteensa Mikkelin paikallisosaston
yhteyshenkilölle, myös Mikkelin paikallisosaston omat tapahtumatiedotteet ja ilmoittautumisohjeet. Yhteystiedot löytyvät
SYS:n uusilta, vielä päivityksen alla olevilta
Internet-sivuilta sekä tämän jäsenkirjeen
sivulta 3. Siispä etsikääpä haluamme paikallisosaston yhteyshenkilön tiedot ja ke-
sänkin osallistumismahdollisuudet on varmistettu.
Paikallisosastojen puheenvuorojen aikana
tuotiin esille kokemusperäisesti toimintaideoita sekä toiminnan kehittämismahdollisuuksia. Nykytekniikan hyödyntäminen
toiminnassa mm. nuorten kiinnostuksen
lisäämiseksi oli eräs kiinnostusta herättänyt keskusteluaihe. Näitä mahdollisuuksia
olivat mm. Skypen hyödyntäminen esitelmän tai kokouksen pitämisessä tai lyhytfilmituotanto. Kiipeilyharrastus ja viinikirjallisuusillat sekä filmiesitykset olivat
myös esillä keskusteluissa.
Heli Eichelbergerin ollessa estyneenä, esitteli Mia Lanz lyhyesti Helin laatiman tutkimuksen yhdistyksemme jäsenien ikärakenteesta, toiveista jne. Tutkimuksen tulos
julkaistaan Internet- sivustollamme.
Messuille osallistuminen
Yhdistyksellämme oli jälleen oma toiminnan esittelypisteensä muiden ystävyysseurojen joukossa. Standilla päivystivät ja
Sveitsi-tietoutta sekä esitteitä jakoivat yhdistyksemme jäsenet. Matkatoimisto FinSToursin edustajat olivat lisäämässä käytännön tietämystä matkojen järjestelemisessä.
Kiitokset kaikille osallistuneille!
Standilla kävi runsaasti yhdistyksemme
jäseniä sekä muita Sveitsistä kiinnostuneita, koska yhdistyksemme oli messuilla ainoa Sveitsin edustaja. Jäsenyydestä kiinnostuneiden listalle saatiin messujen aikana yhteensä 24 uutta nimeä. Ystävyysseurojen tuntumassa oli esiintymislava, jossa
yhdistyksellemme oli varattu kaikkina
messupäivinä oma esiintymisaikansa. Lavalla esiintyivät Mia Lanz ja Seppo Haario
sekä yhteistyökumppanimme Ulla Gertsch
ja Eeva Aarnio, FinS-Tours, ja Anu Anttila,
AHA-Erlebnisse. Esiintymisissä kerrottiin
yhdistyksemme toiminnasta sekä jäsen-
Arvonta SYS-standilla sunnuntaina 19.1.2014
vas. Seppo Kalliokoski ja Esko Vaahtolammi
matkoista, joita tänä vuonna on neljä.
Arvonnan tulos
Sveitsin Ystävien standilla arvottiin kaikkien yhdistyksemme jäsenten kesken sunnuntaina 19.1.2014 matkapaketti, joka sisältää yhteistyökumppaneidemme lahjoittamat lahjakortit kahdelle:
• AHA-Erlebnisse: vaelluspäivä alppiopas
Osmo Nuutisen kanssa;
• FinS-Tours: 2 viikonloppuyöpymistä
Hotel Walhallassa Zürichissä; ja
• Schweiz Tourismus: 4 vrk:n Swiss Pass
Arvonnan suorittivat SYS - Sveitsin Ystävät
Suomessa ry:n varapuheenjohtaja Esko
Vaahtolammi ja toiminnanjohtaja Mia Lanz
messuvierailijoiden läsnä ollessa. Arvonnan valvojana toimi Ystävyysseurojen liiton puheenjohtaja Seppo Kalliokoski.
Palkinnon voitti Seppo Kostiainen Ristiinasta. Parhaimmat onnittelut!
Esko Vaahtolammi ja Mia Lanz
Ylh. SYS-standilla Veli-Pekka Tihlman, Tuija Turunen, Eero Pajula ja
Inkeri Stucki.
Alh. lavalla Anu Anttila ja Seppo
Haario, SYS-edustajakokous.
Kuvat: Mia Lanz
Taitto: Mia Lanz
Paino: Sälekarin kirjapaino