Setlementti Ukonhattu ry, 2011

Toimitus: Taneli Vuojus
Graafinen suunnittelu ja taitto: Toni Tourunen
TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS
Ukonhatun kolmas sosiaalinen tilinpäätös on
valmistunut. Sisällöllisesti tilinpäätös noudattaa
pitkälti kahta aiempaa julkaisua, ulkoasussa on
tehty kehittämistyötä Näky 2 -hankkeen toimesta.
Mitä syvemmälle pureudumme sosiaalisen tilinpidon maailmaan sitä haasteellisempana sosiaalisten vaikutusten arviointi näyttäytyy. Aina vaan
– paremmin, enemmän ja tehokkaammin.
Mikä on riittävästi, kun aina löytyy uusia ja erilaisia toimintatapoja. Maailmassa, jossa joku on
useimmiten sinua edellä ideoineen, uusine tuotteineen ja suunnitelmineen. Maailmassa, jossa
muutos on pysyvä olotila. Vai onko sittenkin kysymys näkökulmasta, kyvystä erottaa oleellinen
epäoleellisesta.
Välillä on hyvä pysähtyä perusasioiden ja arvojen äärelle. Mikä työssämme olikaan tärkeintä, oleellisinta, ydintä? Tärkeimmät asiat ovat
yleensä yksinkertaisia ja aika yleismaailmallisia.
Pitkin vuotta eri yhteyksissä olemme miettineet
setlementtityön erityisyyttä, mitä se oikein onkaan. Mikä meidät erottaa muista vai erottaako
mikään.
Erityisyys tulee ihmisistä, kohtaamisista, toisen
kuulemisesta ja rinnalla kulkemisesta. Erityisyys
rakentuu meistä kaikista, olemme jokainen osa
sitä ja yhdessä olemme enemmän kuin yksin.
Työssämme keskiöön nousee asiakas. Vaatii ammatillisuutta olla oikealla lailla läsnä ja käytettävissä esimerkiksi asumispalveluiden haasteellisessa arjessa.
Siis yhä vain- paremmin, enemmän ja tehokkaammin- mutta armollisesti ja hitaasti kiiruhtaen.
Eija Teerineva
toiminnanjohtaja
Setlementti Ukonhattu ry
5
SETLEMENTTI UKONHATTU ESITTÄYTYY
Ukonhatun toiminnat
Setlementti Ukonhattu ry perustettiin vuonna
1995. Yhdistys toimii Suomen Setlementtiliiton
jäsenjärjestönä. Ukonhatun toiminta käynnistyi vapaaehtoistoiminnan organisoinnista ja
koordinoinnista tiiviissä yhteistyössä ev.lut.seurakunnan ja kunnan kanssa. Mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten avopalveluiden
kehittäminen käynnisti asumispalveluiden tuotannon vuonna 2000.
1. Asumispalvelut
Asumispalveluita tuotetaan kolmella kodinomaisella palvelukodilla kehitysvammaisille ja
mielenterveyskuntoutujille. Asukkailla on käytössään viihtyisä, tilava asunto tai oma huone
sekä mahdollisuus viettää aikaa kodikkaissa ja
valoisissa yhteisissä tiloissa. Palvelukodit sijaitsevat palveluiden lähellä, silti saamme nauttia
ainutlaatuisesta luonnon rauhasta. Asiakkaan
näkökulma ja tarpeet ovat keskeisellä sijalla toiminnassamme. Yhteistyössä asiakkaan, häntä
hoitavan tahon sekä hänen sosiaalisen verkostonsa kanssa räätälöimme asiakkaalle yksilöllisen palvelukokonaisuuden. Hoito ja kuntoutus
porrastuvat asiakkaan omien voimavarojen mukaan. Asumispalvelupaikkoja on yhteensä 73, tuki-
Sijainti
Ukonhattu toimii Leppävirralla. Kimppatalon
palvelukoti ja Karpalokoti sijaitsevat taajamassa, aivan keskustan läheisyydessä. Nikkilänmäen
palvelukoti sijaitsee hieman kauempana, matkaa
taajamaan on noin 5 km. Keskuskeittiö sijaitsee
keskustassa erillisissä tiloissa. Arkikeskus Pellava on keskustassa ja Koskikammari Sorsakosken
kylässä. Ukonhatun hallinto toimii Kimppatalon
palvelukodilla. Päivätoiminnan tilat, tukiasunnot
sekä kriisiasunto ovat Karpalokodilla.
asuntoja viisi ja yksi kriisiasunto.
Mielenterveyskuntoutujille tarjotaan tukiasumista, kuntouttavaa palveluasumista, pitkäaikaista- ja tehostettua asumispalvelua. Kehitysvammaisille ohjattua - ja autettua asumispalvelua.
Kriisiasuminen on tarkoitettu kaikille apua tarvitseville henkilöille.
Hallitus, johto ja henkilöstö
Toimintaa johtaa hallitus. Hallitukseen kuuluu
seitsemän jäsentä, hallituksen puheenjohtajana
toimii Raili Laitinen. Hallinnollista yhteistyötä
tehdään Kuopion Setlementti Puijolan kanssa,
Ukonhatulla ja Puijolalla on yhteinen toiminnanjohtaja. Palvelukotien operatiivisesta toiminnasta
vastaa palvelukotien johtaja Johanna Kärkkäinen.
Palvelukotien työtiimit työskentelevät vastuuohjaajien johdolla. Ukonhatulla oli keskimäärin 70
työntekijää, joista suurin osa eli 62 työskenteli
palvelukotien hoitotyössä. Lähihoitajaksi oppisopimuksella opiskeli vuoden aikana viisi työntekijää. Palkkatuella Ukonhattuun työllistettiin neljä
avustavaa työntekijää. Kesällä työllistettiin neljä
nuorta kiinteistönhoito tehtäviin. Opiskelijoita,
harjoittelijoita ja kuntouttavassa työtoiminnassa
työskenteleviä työskenteli palvelukodeilla runsain määrin. Yhdistyksellä on 33 henkilöjäsentä.
2. Kuntouttava päivätoiminta
Monipuolista kuntouttavaa päivätoimintaa järjestetään molemmille asiakasryhmille. Päivätoimintaa tarjotaan myös asiakkaille, joiden koti on
muualla kuin palvelukodeilla.
3.Vapaaehtoistoiminta
Vapaaehtoistoiminta tarjoaa monipuolista sosiaalista pääomaa kasvattavaa kansalais- ja vertaistoimintaa Arkikeskus Pellavassa ja Koskikammarissa.
4.Tukihenkilö- ja saattajapalvelu
Sidosryhmät
Työvoimahallinnolle tuotettiin asiakkaiden tukihenkilö- ja saattajapalveluja. Asiakkaille annettiin hänen tarvitsemansa tuki asioimiseen eri
virastoissa tai muissa palveluissa kuten apuna
velkaneuvonnassa tai tutkimuksissa.
Tärkeimmät sidosryhmät ovat asumispalveluita
ostavat kunnat ja niissä toimivat viranhaltijat.
Leppävirran seurakunta on tärkeä sidosryhmä
erityisesti vapaaehtoistoiminnassa.
6
Visio, missio ja arvot
Laadunhallinta
Laatutyötä Ukonhatussa tehdään SHQS- kriteeristön mukaan. Sosiaali- ja terveyspalveluiden
”Ukonhattu on Savossa toimiva innovatiivinen, laatuohjelma, Social and Health Quality Service
korkeatasoisia hyvinvointipalveluita tuottava yh- (SHQS), pohjautuu kansainväliseen ISQua:n (Inteisö”
ternational Society for Quality in Health Care)
periaatteisiin, sertifiointitoimintaa eli auditointia
Ukonhatun toiminta-ajatuksena on parantaa ih- ja laaduntunnustusten myöntämistä koskeviin
misten elämänlaatua, kehittää ja tuottaa monia- kansainvälisiin vaatimuksiin. Ukonhatussa on
laisia sosiaali-ja terveyspalveluita sekä toteuttaa voimassa oleva laatusertifikaatti. Ulkoiset auditoinnit on suorittanut Qualitor Oy.
ja edistää vapaaehtoistoimintaa.
Ukonhatun visio:
Toiminnan strategiset painoalueet olivat 2011
1. Asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaaminen ja
paikallisten hyvinvointipalveluiden täydentäminen tuottamalla korkealaatuisia palveluita.
2. Edistää ihmisten selviytymistä elämäntilanteiden ja toimintaympäristön muutoksissa.
Toiminnan arvojen määrittelyssä on ollut mukana koko organisaatio. Lähtökohtana ovat setlementtityön arvot, joita on peilattu Ukonhatun
toimintaan. Tavoitteena on, että arvot ohjaavat
ja läpäisevät toiminnan kaikilla tasoilla. Arvoihin palataan toiminnansuunnittelu ja – arviointi
vaiheessa hallituksessa, johtoryhmässä, laadunhallintaryhmässä, ohjaajapalavereissa ja asukaskokouksissa. Arvoja ja niiden läpäisevyyttä eri
toiminnan tasoilla arvioidaan eri prosesseissa.
Ukonhatun arvot ovat
1. Yksilön oikeuksien kunnioittaminen
2. Erilaisuuden hyväksyminen
3. Yhteisön toimiminen yksilön tukena
4. Tasa-arvoisuus
7
SOSIAALISEN TILINPÄÄTÖKSEN LUKUOHJE
Käsillä olevan sosiaalisen tilinpäätöksen sisältö jakaantuu setlementin toiminnalleen asettamiin sosiaalisiin päätavoitteisiin sekä näiden osatavoitteisiin. Päätavoitteet ovat yleisluontoisia ja laajoja. Niiden toteutumista kohti edetään yleensä useiden vuosien aikajänteellä. Osatavoitteet kuvaavat kunkin päätavoitteen eri osa-alueita konkreettisemmin. Tavoitteiden toteutumista käytännössä mitataan
tavoitemittareissa kuvatulla tavalla.
Tavoitteiden toteutumista on kuvattu sekä määrällisillä, että laadullisilla tuloksilla. Määrällisissä tuloksissa vastausten jakaumaa ja keskiarvoa on havainnollistettu pylväillä, vastausasteikolla sekä vastanneiden määrästä kertovalla piirakkadiagrammilla. Kuvaajia on usein tarkennettu sanallisilla tiedoilla.
Laadullisten tulosten yhteydessä tulokset ovat sanallisia. Seuraavassa käsitellään tarkemmin tulosten
esittämistapaa.
2. Vastanneiden määrä
1. Tavoitemittari: Henkilökunta on väittämän ”Työpaikalla annamme toisillemme tunnustusta ja
rohkaisua arjen toimissa” kanssa melko samaa mieltä.
1. Vastausten jakauma
ja keskiarvo
3 kpl
(9%)
1 kpl
(3%)
eri mieltä
melko eri
mieltä
-2
-1
Tavoitekeskiarvo
3. Sanalliset kuvaukset
8 kpl
(23%)
ei samaa
eikä eri
mieltä
0
1
9 kpl
(~25%)
melko
samaa
mieltä
1
11 kpl
(31%)
3 kpl
(9%)
samaa
mieltä
en osaa
sanoa
2
kysymykseen
vastanneet:
35/37 kpl
(94,6%)
Saavutettu keskiarvo
0,7
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Väittämän sanamuoto, vastausvaihtoehdot sekä vastausten jakaantuminen on esitetty yllä.
Tuloksen itsearvointi: Tavoitteesta jäätiin tämän tavoitemittarin osalta hieman, mutta tulos on kuitenkin vahvasti
”plussan puolella”. Henkilöstö enimmäkseen puolsi väittämää ja kokonaistulosta voidaan pitää melko hyvänä.
Tavoitteen toteutumista mitattiin
koko henkilöstölle tehdyllä kyselyllä
maaliskuussa 2011, jolloin työntekijöitä oli 37. Tähän väittämään otti
kantaa 35 henkilöä, joista kolme vastasi ”en osaa sanoa”.
Väitettä vastustaneita henkilöitä oli yhteensä 4 (12%), puoltaneita yhteensä 20 (~61%) ja niitä jotka eivät puoltaneet
eivätkä vastustaneet oli 8 (23%). Kokonaistulosta onnistuttiin parantamaan viimevuotisesta. Positiivisen palautteen
antoon tulee kuitenkin kiinnittää vielä enemmän huomiota, jotta tavoitekeskiarvo saavutettaisiin ensi vuonna. Tunnustuksesta ja rohkaisusta ei pitäisi työyhteisössä kenenkään jäädä paitsi. Seuraavalla henkilöstökyselyllä pyrimme
myös saavuttamaan henkilökunnan kokonaisuudessaan.
Edellisvuonna saavutettu keskiarvo oli 0,65
Vastaajaryhmät:
Määrällisissä tuloksissa ilmoitetut vastausprosentit on laskettu aina kustakin tuloksesta
käytössä olevin tiedoin. Vastausvaihtoehtojen yhteenlasketut prosenttiosuudet ovat
100 % ja saavutettu tulos lasketaan näistä,
mutta piirakkadiagrammin yhteydessä ilmoitettu vastausprosentti suhteuttaa tuloksia laajempaan joukkoon. Se mikä tämä
laajempi joukko on, vaihtelee tapauskohtaisesti. Tarkentavia tietoja vastaajaryhmästä on
koottu otsikon ”Tietoja tuloksen kokoamisesta” alle. Yleisimmin vastausprosentti on laskettu
vertaamalla yksittäiseen kysymykseen/ väittämään
vastanneiden määrää kyselyyn vastanneiden määrään (esim. kun tavoitemittari on asetettu koskemaan kyselyyn vastaajia). Toisissa tapauksissa kysymykseen vastanneita
on voitu verrata kyselykutsun saaneiden määrään tai parhaassa tapauksessa ns. perusjoukkoon, mikäli nämä tiedot ovat olleet käytettävissä. Perusjoukko kuvastaa kaikkia niitä henkilöitä, joita ko. sosiaalinen tavoite koskee.
8
1. Vastausten jakauma ja keskiarvo:
Vastausten jakaumasta kertovien pylväiden yhteydessä ilmoitetaan harmaalla pohjalla kunkin vastausvaihtoehdon sanamuoto, sen keräämien vastausten kappalemäärät sekä prosenttiosuudet.
Prosenttiosuudet ovat pyöristettyjä ja ilmenevät pylväiden korkeuksina. Mikäli jotain prosenttiosuutta on jouduttu pyöristämään ylös tai alaspäin ”väärään” suuntaan, on pyöristys merkattu
~ -merkillä (esim. 2,555…% => ~2%). Näin on tehty, että vastausten yhteenlasketuksi prosenttimääräksi saadaan 100%.
Pylväiden alapuolella oleviin mustiin nuolenpäihin on merkattu vastausvaihtoehtojen numeraaliset
vastineet, jotka osoittavat vastausasteikolle. Joillakin vastausvaihtoehdoilla, esim. jotkin ”En osaa
sanoa” -vastausvaihtoehdot tai vastaamatta jättäminen, ei ole numeraalista vastinetta vastausasteikolla, joten myös mustat nuolenpäät puuttuvat.
Vastausasteikolla saavutettu keskiarvo näkyy oranssina
palkkina. Sitä osoittaa myös oranssi nuoli, jonka vaakaosaan saavutettu keskiarvo on kirjattu. Vihreä nuoli osoittaa vastaavasti tavoitekeskiarvoa vastausasteikolla. Vihreä
nuoli puuttuu tapauksissa, joissa tavoitemittaria ei ole asetettu keskiarvoa silmällä pitäen; usein tavoitemittareissa
tavoitellaan jonkinlaista prosenttimäärää tiettyjä vastauksia (esim. ”80 %:lle kysymykseen vastanneesta henkilöstöstä setlementtiarvot merkitsevät paljon tai erittäin paljon
omassa työssä.”). Pylväät, keskiarvomittari ja nuolet puuttuvat, mikäli tietoja niistä ei ole ollut saatavissa julkaisun
taittovaiheessa.
2. Vastanneiden määrä:
Vastanneiden määrä on luettavissa
piirakkadiagrammista, jossa vastanneiden osuus näkyy oranssina alueena ja vastaamattomien valkoisena. Vastaajien kappalemäärät sekä
vastausprosentti löytyvät piirakan
alta (kts. tarkempi selitys vastaajaryhmistä).
1. Tavoitemittari: Henkilökunta on väittämän ”Työpaikalla annamme toisillemme tunnustusta ja
rohkaisua arjen toimissa” kanssa melko samaa mieltä.
3 kpl
(9%)
1 kpl
(3%)
eri mieltä
melko eri
mieltä
-2
-1
Tavoitekeskiarvo
8 kpl
(23%)
ei samaa
eikä eri
mieltä
0
9 kpl
(~25%)
melko
samaa
mieltä
1
11 kpl
(31%)
3 kpl
(9%)
samaa
mieltä
en osaa
sanoa
2
1
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Väittämän sanamuoto, vastausvaihtoehdot sekä vastausten jakaantuminen on esitetty yllä.
kysymykseen
vastanneet:
35/37 kpl
(94,6%)
Saavutettu keskiarvo
0,7
Tuloksen itsearvointi: Tavoitteesta jäätiin tämän tavoitemittarin osalta hieman, mutta tulos on kuitenkin vahvasti
”plussan puolella”. Henkilöstö enimmäkseen puolsi väittämää ja kokonaistulosta voidaan pitää melko hyvänä.
kysymykseen
vastanneet:
35/37 kpl
(94,6%)
3. Sanalliset kuvaukset:
Tuloksen symbolisten ja
numeraalisten kuvaajien
lisäksi useimpiin tavoitemittareihin on kirjattu
myös sanallisia kuvauksia. Laadullisten tulosten
tapauksessa kuvaus tai
muu teksti on itse tulos,
Edellisvuonna saavutettu keskiarvo oli 0,65
joten määrällisiä tunnuslukuja ei näissä tapauksissa ole. Sanalliset kuvaukset on ryhmitelty värisävyltään erilaisille palstoille. Tummemmalla palstalla käsitellään tuloksen kokoamiseen liittyviä tietoja. Se puuttuu, mikäli
näitä tietoja ei ole kirjattu tarkemmin. Valkoisella palstalla esitetään tulos. Mikäli yksittäisen tavoitemittarin tuloksesta on kirjoitettu erillinen itsearviointi, löytyy se myös valkoiselta palstalta.
Tavoitteen toteutumista mitattiin
koko henkilöstölle tehdyllä kyselyllä
maaliskuussa 2011, jolloin työntekijöitä oli 37. Tähän väittämään otti
kantaa 35 henkilöä, joista kolme vastasi ”en osaa sanoa”.
Väitettä vastustaneita henkilöitä oli yhteensä 4 (12%), puoltaneita yhteensä 20 (~61%) ja niitä jotka eivät puoltaneet
eivätkä vastustaneet oli 8 (23%). Kokonaistulosta onnistuttiin parantamaan viimevuotisesta. Positiivisen palautteen
antoon tulee kuitenkin kiinnittää vielä enemmän huomiota, jotta tavoitekeskiarvo saavutettaisiin ensi vuonna. Tunnustuksesta ja rohkaisusta ei pitäisi työyhteisössä kenenkään jäädä paitsi. Seuraavalla henkilöstökyselyllä pyrimme
myös saavuttamaan henkilökunnan kokonaisuudessaan.
Teksti: Taneli Vuojus
9
10
SETLEMENTTI UKONHATTU RY:N SOSIAALINEN TILINPITO
SoT-kirjanpitäjät
Sosiaalisen tilinpidon tavoitteet
ja tilikausi
Vastuun tietojen keräämistä sekä suurkiitokset saa laadunhallintaryhmä. Työryhmään ovat
kuuluneet: toiminnanjohtaja Eija Teerineva, vastuuohjaajat Iina Ahonen, Elina Kettunen, Tuija
Vehviläinen, Outi Takkunen sekä projektiohjaaja
Paula Koponen ja palvelukotien johtaja Johanna
Kärkkäinen. Päivätoiminnan osalta kiitos tietojen
keräämisestä vastuuohjaaja Suvi Venäläiselle, vs
vastuuohjaaja Jaana Silvastille sekä ohjaaja Irma
Lyytikäiselle. Kiitokset tiedonkeräämisestä ovat
ansainneet myös vuoden vaihteessa eläkkeelle
siirtynyt toimistopäällikkö Salme Arokivi ja taloussihteeri Elina Vepsäläinen, sekä toimistosihteeri Tuija Tuhkanen, joiden työpanos tietojen
keräämistä yhteen on ollut merkittävä.
Setlementti Ukonhattu ry:n kolmas sosiaalinen
tilinpäätös (ajalta 1.1.–31.12.2011) valmistui
osana Jyvälän Setlementti ry:n hallinnoimaa ja
RAY:n rahoittamaa Näky 2 -hanketta. Toiminnan
vaikutusten osoittaminen rahoittajille sekä muille yhteistyötahoille on yhä ajankohtaisempaa
asumispalveluissa ja koko kolmannella sektorilla.
Tililuokat
Vuoden 2011 sosiaalisen budjetin suunnittelu käynnistyi vuoden 2010 budjetin pohjalta jo
keväällä 2010. Ukonhatun tavoitteet on koottu
kuuden tililuokan alle, joissa tarkastellaan yhdistyksen toimintaa kokonaisuudessaan. Tililuokat
muodostuvat koko Ukonhatun yhteisesti jakamista tavoitteista. Näitä ovat toiminnan arvot ja
visio, toiminnan yleishyödyllinen luonne, toimiminen vastuullisena työnantajana, toimiminen
osaavana ja luotettavana yhteistyökumppanina, toiminnan tuottama hyöty asiakkaalle sekä
toiminnan tuottama hyöty julkiselle sektorille.
Sosiaalinen kirjanpito tukee erittäin vahvasti tekemäämme laatutyötä ja tavoitteenamme onkin
sen sitominen vielä tiiviimmäksi osaksi käytössämme olevaa SHQS-laatujärjestelmää.
Sot-kirjanpito osana työtä
Sosiaalinen kirjanpito on näiden kolmen valmistuneen budjetin myötä vakiinnuttanut itsensä
luonnollisena osana arkipäivän työtä. Se kulkee
osana laatujärjestelmässämme kalenterivuosi
suunnitelman mukaisesti. Kuluvan vuoden budjetin muutoksena edellisiin ovat hankkeen myötä uudistuneet tositeyhteenvetolomakkeet sekä
tulosten erittely, joiden myötä uskon tulosten
analysoinnin selkiytyvän ja paranevan.
Johanna Kärkkäinen
SoT-koordinaattori
Setlementti Ukonhattu ry
Tulosten kerääminen ja
hyödyntäminen
Toiminnan tuloksia on kerätty kirjanpitosuunnitelman mukaisesti vuoden 2011 kuluessa.
Sosiaalinen kirjanpito on ohjannut toiminnan
kehittämiseen ja tilastoimiseen käytettävän arvioitimme vastaamaan yhä paremmin tavoitteitamme. Palautteen kerääminen on kuulunut
toimintaamme asumispalvelujen aloittamisesta
lähtien osana laatujärjestelmäämme. Mittauslähteinä käytimme mm. kyselyjä, tilastoja ja kuvauksia. Kuvauksia toiminnastamme pyysimme
niin henkilökunnalta, asiakkailta, omaisilta kuin
yhteistyökumppaneiltamme. Saatuja tuloksia
hyödynnetään toiminnan ja menetelmien kehittämiseen.
11
12
SETLEMENTTI UKONHATTU RY SOSIAALISET TAVOITTEET
1. UKONHATUN TOIMINTA PERUSTUU YHDESSÄ SOVITTUIHIN ARVOIHIN JA VISIOON 2011
1.1 Henkilöstö on sitoutunut Ukonhatun arvoihin
1.2 Asiakkaan oikeuksia kunnioitetaan
1.3 Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta
1.4 Ukonhatussa yhteisö toimii yksilön tukena
1.5 Ukonhatussa toteutuu tasa-arvoisuus
2. UKONHATTU ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS
2.1 Ukonhattu on rekisteröity yhdistys
2.2 Ukonhattu toimii yleishyödyllisesti
2.3 Ukonhattu ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua voitto-osuutena taikka
kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä
14
14
16
17
20
22
22
23
3. UKONHATTU ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA
3.1 Ukonhattu on luotettava työnantaja
3.2 Henkilökuntaa on riittävästi suhteessa asiakkaisiin
3.3 Sairauspoissaolojen määrä ei poikkea valtakunnan keskiarvosta
3.4 Henkilökunnan hyvinvoinnin kehittämisalueisiin panostetaan
3.5 Tukityöpaikkojen avulla on mahdollista kehittää työelämäntaitoja
3.6 Ukonhattu kouluttaa lähihoitajia oppisopimuksella
3.7 Ukonhatussa työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa työhönsä
3.8 Ukonhattu on panostanut henkilöstön kehittämiseen
24
24
24
25
25
25
25
27
4. UKONHATTU ON OSAAVA JA LUOTETTAVA YHTEISTYÖKUMPPANI
4.1 Ukonhattu reagoi joustavasti alueellisiin tarpeisiin
4.2 Ukonhattu toimii innovatiivisesti yhteistyö- kumppaneiden kanssa
4.3 Ukonhattu on luotettava ja arvostettu palveluntuottaja ja yhteistyökumppani
4.4 Ukonhattu tuottaa korkeatasoisia palveluja
28
28
29
29
5. UKONHATTU ON TUOTTANUT HYÖTYÄ ASIAKKAILLE
5.1 Asuminen on laadukasta
5.2 Mielenterveyskuntoutujien kuntouttavuus on hyvää
5.3 Mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta on monipuolista
5.4 Mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta on toimintakykyä edistävää
5.5 Kehitysvamma-asiakkaiden asuminen on Ukonhatussa toimintakykyä ylläpitävää
5.6 Ukonhattu auttaa elämän eri tilanteissa
30
31
31
32
32
33
6. UKONHATTU ON TUOTTANUT HYÖTYÄ JULKISELLE SEKTORILLE
6.1 Ukonhattu on merkittävä työllistäjä
6.2 Vähennämme julkisen sektorin sosiaali- ja terveyspuolen kuormitusta
6.3 Ukonhatun toiminta on edistänyt yksilön terveyttä ja hyvinvointia
6.4 Toimintamme tuottaa varoja julkiselle sektorille
6.5 Ukonhattu tuottaa päivätoimintaa kunnassa asuville mielenterveyskuntoutujille
6.6 Ukonhattu kehittää pysyviä toimintamalleja ihmisen elämänkaaren eri vaiheisiin
34
35
37
38
38
39
SOSIAALISEN TILINPIDON TILINTARKASTUSLAUSUNTO
42
13
Päätavoite
1.
UKONHATUN TOIMINTA PERUSTUU YHDESSÄ SOVITTUIHIN
ARVOIHIN JA VISIOON 2011
jakautuu 5 osatavoitteeseen
1. Osatavoite:
Henkilöstö on sitoutunut Ukonhatun arvoihin
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 80 %:lle kysymykseen vastanneesta henkilöstöstä Ukonhatun arvot merkitsevät paljon tai erittäin paljon omassa työssä.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
3 kpl
(7%)
20 kpl
(43%)
23 kpl
(50%)
0 kpl
(0%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
46/51 kpl
90 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Henkilökunnan kehityskeskustelun kirjallinen
väittämä ”Ukonhatun arvoilla on merkitystä
työssäni.”
4,4
Tulos:
93 % kysymykseen vastanneesta henkilökunnasta
kokee, että arvot merkitsevät työssä paljon tai erittäin paljon.
2. Osatavoite:
Asiakkaan oikeuksia kunnioitetaan
Osatavoitetta on mitattu 4 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista asiakkaista kokee, että Ukonhatussa kunnioitetaan
asiakkaan oikeuksia paljon tai erittäin paljon.
1 kpl
(2%)
10 kpl
(20%)
12 kpl
(~25%)
11 kpl
(22%)
14 kpl
(29%)
1 kpl
(2%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
49/55 kpl
89 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Asiakaskyselyn kirjallinen väittämä ”Oikeuksiani
kunnioitetaan Ukonhatussa”
3,6
Tulos:
51 % kyselyyn vastanneista asikkaista kokee, että hänen oikeuksiaan kunnioitetaan Ukonhatussa paljon
tai erittäin paljon.
14
2. Tavoitemittari: 80 % kysymykseen vastanneesta henkilöstöstä kokee, että Ukonhatussa kunnioitetaan asiakkaan oikeuksia paljon tai erittäin paljon
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
6 kpl
(13%)
30 kpl
(65%)
10 kpl
(22%)
0 kpl
(0%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
46/51 kpl
90 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Henkilökunnan kehityskeskustelun kirjallinen
väittämä ”Ukonhatussa kunnioitetaan asiakkaan oikeuksia.”
4,1
Tulos:
87 % kysymykseen vastanneesta henkilökunnasta
kokee, että oikeuksia kunnioitetaan paljon tai erittäin
paljon.
3. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista omaisista kokee, että omaiseni oikeuksia kunnioitetaan Ukonhatussa paljon tai erittäin paljon.
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Omaiskyselyn kirjallinen väittämä ”Omaiseni oikeuksia kunnioitetaan Ukonhatussa”
asteikolla:
0. En osaa sanoa
1. Ei lainkaan
2. Vähän
3. Kohtalaisesti
4. Paljon
5. Erittäin paljon
Tulos:
76 % kysymykseen vastanneista (22 kpl)
omaisista kokee, että hänen omaisensa oikeuksia kunnioitetaan Ukonhatussa paljon
tai erittäin paljon.
Kohtalaisesti: 24% (7 kpl)
kysymykseen
vastanneet:
29/56 kpl
52 %
4. Tavoitemittari: Kuvaus henkilöltä, joka kokee, että Ukonhatussa kunnioitetaan asiakkaan oikeuksia
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Asiakkaan omainen
Kuvaus: Palvelukotina Nikkilänmäen palveluasuminen soveltuu hyvin enolleni. Palvelukodissa otetaan hyvin huomioon enoni yksilöllisyys ja yksityisyys.
Enoni kunto ja mieliala ovat vuoden aikana kohentuneet sekä aktiivisuus osallistua tapahtumiin ja toimintaan on myös kasvanut.
15
3. Osatavoite:
Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta
Osatavoitetta on mitattu 4 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista asiakkaista kokee, että Ukonhatussa hyväksytään
erilaisuutta paljon tai erittäin paljon.
1 kpl
(2%)
7 kpl
(14%)
13 kpl
(27%)
12 kpl
(24%)
14 kpl
(29%)
2 kpl
(4%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
49/55 kpl
89 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Asiakaskyselyn kirjallinen väittämä
”Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta”
3,7
Tulos:
53 % kysymykseen vastanneista asiakkaista kokee,
että Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta paljon tai
erittäin paljon
2. Tavoitemittari: 80 % kysymykseen vastanneesta henkilöstöstä kokee, että Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta paljon tai erittäin paljon
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
4 kpl
(9%)
29 kpl
(63%)
13 kpl
(28%)
0 kpl
(0%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
46/51 kpl
90 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Henkilökunnan kehityskeskustelun kirjallinen
väittämä ”Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta.”
4,2
Tulos:
91 % kysymykseen vastanneesta henkilökunnasta
kokee, että Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta
paljon tai erittäin paljon.
16
3. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneesta omaisista kokee, että Ukonhatussa hyväksytään
erilaisuutta paljon tai erittäin paljon.
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Omaiskyselyn kirjallinen väittämä ”Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta.” asteikolla:
0. En osaa sanoa
1. Ei lainkaan
2. Vähän
3. Kohtalaisesti
4. Paljon
5. Erittäin paljon
Tulos:
83 % kysymykseen vastanneista (24 kpl)
omaisista kokee, että Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta.
kysymykseen
vastanneet:
29/56 kpl
52 %
Kohtalaisesti: 17% (5 kpl)
4. Tavoitemittari: Kuvaus henkilöltä, joka kokee, että Ukonhatussa hyväksytään erilaisuutta.
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
- asiakkaan omainen
Tulos:
Kimppatalon asennoituminen erilaisuuteen on esimerkillistä
useille muillekin yhteisöille, siellä olevat asiakkaat ovat samanvertaisia kaikkien toistensa ja henkilökunnan kanssa.
4. Osatavoite :
Ukonhatussa yhteisö toimii yksilön tukena
Osatavoitetta on mitattu 5 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneesta asiakkaista kokee, että Ukonhatussa yhteisö toimii
hänen tukenaan paljon tai erittäin paljon.
2 kpl
(4%)
4 kpl
(8%)
20 kpl
(41%)
13 kpl
(27%)
9 kpl
(18%)
1 kpl
(2%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
49/55 kpl
89 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Asiakaskyselyn kirjallinen väittämä ”Ukonhatussa yhteisö toimii tukenani”
3,5
Tulos:
45 % kysymykseen vastanneista asiakkaista kokee,
että Ukonhatussa yhteisö toimii hänen tukenaan paljon tai erittäin paljon.
17
2. Tavoitemittari: 80 % kysymykseen vastannesta henkilöstöstä kokee, että Ukonhatussa yhteisö toimii asiakkaan tukena paljon tai erittäin paljon.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
16 kpl
(35%)
28 kpl
(61%)
2 kpl
(4%)
0 kpl
(0%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
46/51 kpl
90 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Henkilökunnan kehityskeskustelun kirj. väittämä ”Ukonhatussa yhteisö toimii asiakkaan tukena.”
3,7
Tulos:
65 % kysymykseen vastanneesta henkilökunnasta
kokee, että Ukonhatussa Yhteisö toimii asiakkaan tukena paljon tai erittäin paljon.
18
3. Tavoitemittari: 80 % kysymykseen vastannesta henkilöstöstä kokee, että Ukonhatussa yhteisö toimii henkilökunnan tukena paljon tai erittäin paljon.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
2 kpl
(4%)
36 kpl
(78%)
8 kpl
(~18%)
0 kpl
(0%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
46/51 kpl
90 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Henkilökunnan kehityskeskustelun kirj. väittämä ”Ukonhatussa yhteisö toimii tukenani.”
4,1
Tulos:
96 % kysymykseen vastanneesta henkilökunnasta
kokee, että Ukonhatussa yhteisö toimii henkilökunnan tukena paljon tai erittäin paljon.
4. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneesta omaisista kokee, että Ukonhatussa yhteisö toimii
asiakkaan tukena paljon tai erittäin paljon.
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Omaiskyselyn kirjallinen väittämä ”Ukonhatussa yhteisö toimii asiakkaan tukena”
asteikolla:
0. En osaa sanoa
1. Ei lainkaan
2. Vähän
3. Kohtalaisesti
4. Paljon
5. Erittäin paljon
Tulos:
72 % kysymykseen vastanneista (21 kpl)
omaisista kokee, että Ukonhatussa yhteisö toimii asiakkaan tukena.
Kohtalaisesti: 28% (8 kpl)
kysymykseen
vastanneet:
29/56 kpl
52 %
5. Tavoitemittari: Kuvaus henkilöltä, joka kokee, että Ukonhatussa yhteisö toimii asiakkaan tukena
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Mies 31
Kuvaus: Koen, että yhteisöllisyys toimii kuntoutumiseni tukena.
19
5. Osatavoite:
Ukonhatussa toteutuu tasa-arvoisuus
Osatavoitetta on mitattu 5 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneesta asiakkaista kokee, että Ukonhatussa huomioidaan
asiakkaita hyvin tai erittäin hyvin tasa-arvoisesti.
3 kpl
(6%)
4 kpl
(8%)
17 kpl
(35%)
12 kpl
(~25%)
11 kpl
(22%)
2 kpl
(4%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Hyvin
Erittäin
hyvin
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
49/55 kpl
89 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Asiakaskyselyn kirjallinen väittämä ”Asiakkaita
kohdellaan tasa-arvoisesti”
3,5
Tulos:
47 % kysymykseen vastanneista asiakkaista kokee,
että Ukonhatussa huomioidaan asiakkaita hyvin tai
erittäin hyvin tasa-arvoisesti.
2. Tavoitemittari: 80 % kysymykseen vastanneesta henkilöstöstä kokee, että Ukonhatussa huomioidaan asiakkaita hyvin tai erittäin hyvin tasa-arvoisesti
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
10 kpl
(22%)
32 kpl
(69%)
4 kpl
(9%)
0 kpl
(0%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Hyvin
Erittäin
hyvin
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
46/51 kpl
90 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Henkilökunnan kehityskeskustelun kirj. väittämä ”Ukonhatussa asiakkaita huomioidaan tasaarvoisesti.”
3,9
Tulos:
78 % kysymykseen vastanneesta henkilökunnasta
kokee, että Ukonhatussa huomioidaan asiakkaita hyvin tai erittäin hyvin tasa-arvoisesti.
20
3. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneesta omaisista kokee, että Ukonhatussa huomioidaan
asiakkaita hyvin tai erittäin hyvin tasa-arvoisesti.
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Omaiskyselyn kirjallinen väittämä ”Asiakkaita huomioidaan tasa-arvoisesti Ukonhatussa” asteikolla:
0. En osaa sanoa
1. Ei lainkaan
2. Vähän
3. Kohtalaisesti
4. Hyvin
5. Erittäin hyvin
Tulos:
79 % kysymykseen vastanneista (23 kpl)
omaisista kokee, että Ukonhatussa huomioidaan asiakkaita hyvin tai erittin hyvin
tasa-arvoisesti.
Kohtalaisesti: 17% (5 kpl)
En osaa sanoa: ~4% (1 kpl)
kysymykseen
vastanneet:
29/56 kpl
52 %
4. Tavoitemittari: 80 % kysymykseen vastanneesta henkilöstöstä kokee, että Ukonhatussa asiakasta
huomioidaan hyvin tai erittäin hyvin yksilöllisesti.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
7 kpl
(15%)
32 kpl
(70%)
7 kpl
(15%)
0 kpl
(0%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Hyvin
Erittäin
hyvin
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
46/51 kpl
90 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Henkilökunnan kehityskeskustelun kirj. väittämä ”Ukonhatussa asiakkaita huomioidaan yksilöllisesti.”
4,0
Tulos:
85 % kysymykseen vastanneesta henkilökunnasta
kokee, että Ukonhatussa huomioidaan asiakkaita hyvin tai erittäin hyvin yksilöllisesti.
5. Tavoitemittari: Kuvaus henkilöltä, joka kokee, että Ukonhatussa on asiakasta huomioidaan yksilöllisesti.
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Keskustelun kirjannut Elina Kettunen
Kuvaus: ”Jatkuvastihan te minun kanssa puljaatte. Minä saan
kyllä niin hyvää hoitoa teiltä ja kaiken osaatte tehdä tosi hienosti. Ei monessa paikassa osattais. Ei muilla varmaan ole tämmösiä juttuja, mitä minun kanssa jouvutte tekemään. Ainaki
toivon niin.”
21
Päätavoite
2.
UKONHATTU ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS
jakautuu 3 osatavoitteeseen
1. Osatavoite:
Ukonhattu on rekisteröity yhdistys
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Yhdistysrekisteriote
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Kopio yhdistysrekisteriotteesta
Tulos:
Setlementti
Ukonhattu ry on merkitty yhdistysrekisteriin
14.09.1995.
2. Osatavoite:
Ukonhattu toimii yleishyödyllisesti
Osatavoitetta on mitattu 4 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Ukonhatun säännöissä toiminnan tarkoitus on määritelty yleishyödylliseksi
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Kopio yhdistyksen
säännöistä
Tulos: Sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta ei saa johtaa voiton tai muun
taloudellisen ansion hankkimiseen yhdistyksen toimintaan osallisille eikä yhdistyksen toiminta saa muodostua pääasiallisesti taloudelliseksi. Ukonhattu ry:n
säännöt §2.
2. Tavoitemittari: Ukonhatun toiminta vastaa
sääntöjen mukaista tarkoitusta
3. Tavoitemittari: Setlementti Ukonhattu ry:llä
40 jäsentä vuonna 2010
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Kuvaus Ukonhatun toiminnasta 2011
Kopio jäsenluettelosta
Kuvaus: Setlementti Ukonhatun toiminta
vastasi vuonna 2011 sääntöjen mukaista
tarkoitusta. Ukonhattu tarjoaa asumispalveluita, päivätoimintaa sekä vapaaehtoistoimintaa kehittäen uusia työmuotoja ihmisten
elämänlaadun parantamiseksi.
22
Tulos:
33 jäsentä
4. Tavoitemittari: Ukonhatun toiminnassa on mukana vapaaehtoisia
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Kaksi kuvausta siitä, että Ukonhatun toiminnassa on mukana vapaaehtoisia
1. kuvaus - Kuulolähipalvelu
2. kuvaus - Neulontaryhmä
Perustuu vapaaehtoistoimintaan ja vertaistukeen. Kuulolähipalvelua toteuttavat Kuuloliitto
ry:n koulutetut vapaaehtoiset. Ukonhatun vapaaehtoistoiminnassa kuulolähipalvelu toiminta aloitettiin lokakuussa 2011.
Neulontaryhmä kokoontuu kerran viikossa neulomaan villasukkia, kahvittelemaan ja rupattelemaan keskenään Arkikeskus Pellavassa. Mukana
on vapaaehtoisia innokkaita neulojia ja kohtaamispaikan henkilökuntaa. Valmiit sukkaparit
lahjoitetaan seurakunnan diakoniatyölle, joka
jakaa ne eteenpäin.
Kuulolähipalvelu on maksutonta ja kaikille
avointa kuuloneuvontaa. Kuulolähipalvelun vapaaehtoinen pitää vastaanottoa kirkonkylällä
Arkikeskus Pellavan terveyspisteessä kuukauden
ensimmäinen torstai klo 9 – 12 ja Sorsakoskella
Koskikammarissa kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 10 – 12.
Lähipalveluvastaanotoilla saa kädestä käteen
opastusta kuulokojeen ja apuvälineiden käytössä sekä apua kuulokojeiden huoltamisessa,
neuvoja kuuloon ja kuulonhuoltoon liittyvissä
kysymyksissä sekä ohjausta muihin kuulonhuollon palveluihin.
3. Osatavoite:
Ukonhattu ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua
voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Ukonhatun maksamat korvaukset sen jäsenille tai toimintaan osallistuville ovat yhdistystoiminnan yleisen käytännön mukaiset
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Kuvaus jäsenille suoritetuista korvauksista
Kuvaus: Ukonhatun maksamat korvaukset sen
jäsenille tai toimintaan osallistuville ovat yhdistystoiminnan yleisen käytännön mukaiset
Ukonhattu maksaa kulukorvauksia jäsenille tai
toimintaan osallistuville todellisten kulujen mukaan, mikäli he toimivat vapaaehtoisina Ukonhatun antamissa tehtävissä. Hallituksen jäsenet
toimivat vapaaehtoisesti, ilman kokouspalkkiota.
23
Päätavoite
3.
UKONHATTU ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA
jakautuu 8 osatavoitteeseen
1. Osatavoite:
Ukonhattu on luotettava työnantaja
Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Työsuhteista 85 % on
vakinaisia
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Työsopimukset
2. Tavoitemittari: Ukonhattu maksaa työehtosopimuksen mukaisia palkkoja
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Tulos: 83,3% on vakituisia
Ukonhatun palkkayhteenveto
Tulos: Ukonhatun keskipalkka on työehtosopimuksen mukainen
2. Osatavoite:
Henkilökuntaa on riittävästi suhteessa asiakkaisiin
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Resurssoitu henkilökuntaa
0,6 henkilöä / asiakas
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Tilasto saatesanoilla
Tulos: Henkilökuntaa
resurssoitu 0,75 hlöä/
asiakas.
3. Osatavoite:
Sairauspoissaolojen määrä ei poikkea valtakunnan keskiarvosta
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Sairauspoissaoloja keskimäärin 11 päivää / henkilö vuoden aikana
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Laskelma sairauspoissaoloista 2011
Tulos: Sairauspoissoloja
keskimäärin
18 päivää / hlö
24
4. Osatavoite:
Henkilökunnan hyvinvoinnin kehittämisalueisiin panostetaan
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Edellisen vuoden työolobarometrin tulosten kehittämisalueita tunnistettu joka yksikössä vähintään kaksi ja toteutettu kehittämistoimia näihin liittyen
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Vastuuohjaajien kirjaama todiste valituista kehittämisalueista ja toteutetuista kehittämistoimista
Tulos: Jokaisessa yksikössä on tunnistettu vähintään kaksi kehittämisaluetta ja toteutettu kehittämistoimia näihin liittyen
5. Osatavoite:
Tukityöpaikkojen avulla on mahdollista kehittää työelämäntaitoja
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Kuvaus henkilöstä, joka on tukityöpaikan avulla kehittänyt työelämän taitojaan
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
mies 45 v, oli päivätoiminnassa kuntouttavassa työtoiminnassa 6 kk ajan
Kuvaus: ”Minulle on sen jälkeen, kun päivätoiminnasta läksin
tapahtunut paljon hyviä asioita. Ensinnäkin pääsin opiskelemaan lähihoitajaksi oppisopimuksella.”
6. Osatavoite:
Ukonhattu kouluttaa lähihoitajia oppisopimuksella
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Ukonhatussa on mahdollisuus opiskella oppisopimuksella
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Oppisopimusten määrä
Tulos: Ukonhatussa on ollut oppisopimusopiskelijoita joka yksikössä vuonna 2011
7. Osatavoite:
Ukonhatussa työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa työhönsä
Osatavoitetta on mitattu 4 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Vakituiset työntekijät kuuluvat vähintään yhteen laatutyöryhmään
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Tilastotieto laatutyöryhmien kokoonpanoista
Tulos: Jokainen vakituinen työntekijä kuuluu vähintään yhteen laaturyhmään.
25
2. Tavoitemittari: Kuvaus laatutyöryhmän vaikutuksista työntekijöiden työhön
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Kuvaus Kimppatalon mielenterveysyöryhmän jäseneltä - Elina Kettunen, mt-yksikön vastuuohjaaja
Kuvaus: Laatutyöryhmissä työskentely antaa paljon vastuuta oman työn suunnitteluun. Laatutyöryhmän laatima asiakirja velvoittaa koko työyhteisöä työskentelemään siinä kerrotulla tavalla.
Jokainen työntekijä kuuluu johonkin laatutyöryhmään, jossa hän pääsee vaikuttamaan tapoihin ja
käytäntöihin, joita ko vastuualueella edellytetään jokaisen noudattavan.
Laatuasiakirjat ovat työntekijöiden laatimia, jolloin niihin vaikuttaminen ja sitoutuminen on helpompaa, kuin jos ne tulisivat joltain muulta taholta.
3. Tavoitemittari: 80 % kysymykseen vastanneesta henkilöstöstä kokee, että hänellä on mahdollisuus
vaikuttaa työhöni paljon tai erittäin paljon.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
11 kpl
(24%)
29 kpl
(63%)
6 kpl
(13%)
0 kpl
(0%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
46/51 kpl
90 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Henkilökunnan kehityskeskustelun väittämä
”Minulla on mahdollisuus vaikuttaa työhöni.”
3,9
Tulos:
76 % kysymykseen vastanneista henkilökunnasta
kokee, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa työhönsä paljon tai erittäin paljon.
4. Tavoitemittari: Ukonhatun henkilöstö kokee,
että heillä on mahdollisuus toimia ja ajatella itsenäisesti samanverran tai enemmän kuin alan
muut toimijat. (v.2009 alan muut toimijat ka
4.22)
Tulos: Ukonhatun ka työolobarometrin kysymykseen ”Minulla on mahdollisuus toimia
ja ajatella itsenäisesti” on 4,13, toimialan vastaavan kysymyksen ka 4,22
26
8. Osatavoite:
Ukonhattu on panostanut henkilöstön kehittämiseen
Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Vakituinen henkilökunta osallistuu koulutuksiin vähintään 3 pv / vuosi / henkilö
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Tilastotieto
Tulos: Henkilökunta on osallistunut koulutuksiin
1-10 pv / vuosi / henkilö
2. Tavoitemittari: Kuvaus siitä, miten Ukonhattu on panostanut henkilöstön kehittämiseen
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Kuvauksen laatija: Tuija Tuhkanen
Kuvaus: Kehityskeskustelut käydään jokaisen työntekijän kanssa. Työryhmät pitävät myös ryhmäkehityskeskustelut.
Vuosittaisessa johdon katselmuksessa henkilökunta voi tuoda johdolle suoraan esille toiveitaan
henkilökunnan kehittämisestä.
Koulutussuunnitelma laaditaan kehityskeskusteluissa esille nousseiden koulutustarpeiden tietoja
hyödyntäen. Tavoitteena on, että jokainen työntekijä voi osallistua koulutukseen, joka tukee hänen
ammatillista kasvua - ja kehitystään sekä henkilökunnan ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittymistä.
Työnohjausta järjestetään työryhmittäin kuuden viikon välein. Työnohjaajat ovat ulkopuolisia työnohjaajia, jotka työryhmä on itse valinnut ja hyväksynyt työnohjaajakseen, tarvittaessa mahdollisuus
yksilötyönohjaukseen.
Vastuuohjaajat ovat käyneet johtamiskoulutuksen.
Työntekijöiden omaehtoista kouluttautumista tuetaan
työaikajärjestelyiden avulla.
Oppisopimuksella lähihoitajaksi opiskelevia oli vuonna 2011 yksi jokaisessa yksikössä eli yhteensä viisi.
Henkilökunnan ammatillista osaamista ylläpidetään ja
tuetaan.
27
Päätavoite
4.
UKONHATTU ON OSAAVA JA LUOTETTAVA YHTEISTYÖKUMPPANI
jakautuu 4 osatavoitteeseen
1. Osatavoite:
Ukonhattu reagoi joustavasti alueellisiin tarpeisiin
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on samaa tai täysin samaa
mieltä siitä, että Ukonhattu vastaa joustavasti alueellisiin tarpeisiin.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
Täysin eri
mieltä
Jokseenkin
eri mieltä
1
2
3 kpl
(~21,5%)
Jokseenkin
samaa
mieltä
3
6 kpl
(43%)
2 kpl
(14%)
3 kpl
(~21,5%)
Samaa
mieltä
Täysin samaa mieltä
en osaa
sanoa
4
5
kysymykseen
vastanneet:
14/31 kpl
45 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Yhteistyökumppanikyselyn kirjallinen väittämä
”Ukonhattu vastaa joustavasti alueellisiin tarpeisiin”
3,9
Tulos:
57 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on samaa tai täysin samaa mieltä siitä, että
Ukonhattu vastaa joustavasti alueellisiin tarpeisiin.
2. Osatavoite:
Ukonhattu toimii innovatiivisesti yhteistyökumppaneiden kanssa
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on samaa tai täysin samaa
mieltä siitä, että Ukonhattu toimii innovatiivisesti yhteistyökumppaneiden kanssa.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
Täysin eri
mieltä
Jokseenkin
eri mieltä
1
2
3 kpl
(~22%)
Jokseenkin
samaa
mieltä
3
8 kpl
(57%)
2 kpl
(14%)
1 kpl
(7%)
Samaa
mieltä
Täysin samaa mieltä
en osaa
sanoa
4
5
kysymykseen
vastanneet:
14/31 kpl
45 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Yhteistyökumppanikyselyn kirjallinen väittämä
”Ukonhatun toiminta on innovatiivista”
4,3
Tulos:
71 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on samaa tai täysin samaa mieltä siitä, että
Ukonhattun toiminta on innovatiivista.
28
3. Osatavoite:
Ukonhattu on luotettava ja arvostettu palveluntuottaja ja yhteistyökumppani
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on samaa tai täysin samaa
mieltä siitä, että Ukonhattu on luotettava ja arvostettu palveluntuottaja ja yhteistyökumppani.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
Täysin eri
mieltä
Jokseenkin
eri mieltä
1
2
4 kpl
(~28,5%)
Jokseenkin
samaa
mieltä
3
6 kpl
(43%)
4 kpl
(~28,5%)
0 kpl
(0%)
Samaa
mieltä
Täysin samaa mieltä
en osaa
sanoa
4
5
kysymykseen
vastanneet:
14/31 kpl
45 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Yhteistyökumppanikyselyn kirjallinen
väittämä ”Mielestäni Ukonhattu on luotettava palveluntuottaja ja yhteistyökumppani”
4,0
Tulos:
71 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on
samaa tai täysin samaa mieltä siitä, että Ukonhattu on luotettava ja arvostettu palveluntuottaja ja yhteistyökumppani.
4. Osatavoite :
Ukonhattu tuottaa korkeatasoisia palveluja.
Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on samaa tai täysin samaa
mieltä siitä, että Ukonhatun palvelut ovat korkeatasoisina.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
Täysin eri
mieltä
Jokseenkin
eri mieltä
1
2
4 kpl
(29%)
Jokseenkin
samaa
mieltä
3
7 kpl
(50%)
2 kpl
(14%)
1 kpl
(7%)
Samaa
mieltä
Täysin samaa mieltä
en osaa
sanoa
4
5
kysymykseen
vastanneet:
14/31 kpl
45 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Yhteistyökumppanikyselyn kirjallinen väittämä
”Ukonhatun palvelut ovat korkeatasoisia”
4,0
Tulos:
64 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on samaa tai täysin samaa mieltä siitä, että
Ukonhatun palvelut ovat korkeatasoisia.
2. Tavoitemittari: Laatu varmistetaan auditoidulla (Sosiaali- ja terveyspalvelujen laatuohjelman) SHQSlaadunhallintajärjestelmällä
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Kopio laatutodistuksesta
Tulos: Laaduntunnustus koskee Karpalokodin, Kimppatalon ja
Nikkilänmäen asumispalveluja sekä päivä- ja vapaaehtoistoimitaa ja on voimassa 25.6.2012 saakka
29
Päätavoite
5.
UKONHATTU ON TUOTTANUT HYÖTYÄ ASIAKKAILLE
jakautuu 6 osatavoitteeseen
1. Osatavoite:
Asuminen on laadukasta
Osatavoitetta on mitattu 3 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista asiakkaista kokee olevansa hyvin tai erittäin hyvin
tyytyväinen asumiseensa Ukonhatussa.
3 kpl
(6%)
3 kpl
(6%)
13 kpl
(27%)
17 kpl
(35%)
11 kpl
(22%)
2 kpl
(4%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Hyvin
Erittäin
hyvin
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
49/55 kpl
89 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Asiakaskyselyn kirjallinen väittämä:
”Olen tyytyväinen asumiseeni Ukonhatussa”
3,6
Tulos:
57 % kysymykseen vastanneista asiakkaista on hyvin tai erittäin hyvin tyytyväinen asumiseensa Ukonhatussa.
2. Tavoitemittari: Kuvaus henkilöltä, joka kokee
asumisen Ukonhatussa laadukkaana
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Karpalokodin asiakas
Kuvaus: Täällä on mukavoo on kavereitakin
+ askartelemista ja pääsee valmiiseen pöytään - se on minulle ylellisyyttä. Oma rauha,
oma yksiö - jos annetaan tällaiset edellytykset niin on hyvä olla.
3. Tavoitemittari: Kuvaus henkilöltä, joka kokee omaisensa asumisen Ukonhatussa laadukkaana
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Kimppatalon kehitysvam. palveluasumisen asiakkaan omainen
Kuvaus: Kehitysvammainen omaisemme on ollut 3 vuotta hoitokoti Ukonhatussa. Omaiset olemme
kokeneet itsemme onnekkaiksi saadessamme hänelle laadukkaan ja kodinomaisen hoidon, joka ilmenee hänen tyytyväisyytenä. Hän saa ennen kaikkea virikkeitä ja terveyden tilasta pidetään hyvää
huolta. Henkilökunnan pätevyys erinomainen.
30
2. Osatavoite:
Mielenterveyskuntoutujien kuntouttavuus on hyvää
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Kuvaus henkilöltä, joka on kuntoutunut Ukonhatun tuella
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
mies 42v mielenterv.kuntoutujien asumisyksikön asiakas (Keskustelun kirjannut Elina Kettunen)
Kuvaus: ”Olenhan minä paljon kuntoutunut. Ei ole sairaalajaksojakaan ollut… hetkinen… ainakaan
kahteen vuoteen. Pystyn hoitamaan omat asiani jo melkein kaikki, kaupassa ja laboratoriossakin
käyn itse. Vaikka en aina haluaisi. Vois minuakin joskus käyttää autolla, niin kuin muitakin. Enkö olekin hyvin hoitanut asiani?”
3. Osatavoite:
Mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta on monipuolista
Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista asiakkaista on samaa mieltä tai täysin samaa mieltä,
että erilaisia ryhmätoimintoja on riittävästi
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Kysymys jäi pois kyselystä.
Tulos:
ei mitattu.
2. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista asiakkaista on samaa mieltä tai täysin samaa mieltä,
että toiminnan sisältö ryhmissä on vaihtelevaa.
1 kpl
(6%)
0 kpl
(0%)
Täysin eri
mieltä
Jokseenkin
eri mieltä
0-20
21-40
3 kpl
(17%)
Jokseenkin
samaa
mieltä
41-60
7 kpl
(~38,5%)
7 kpl
(~38,5%)
Samaa
mieltä
Täysin samaa mieltä
61-80
81-100
kysymykseen
vastanneet:
18/18 kpl
100 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Asiakaskyselyn kirjallinen väittämä
”Toiminnan sisältö ryhmissä on vaihtelevaa”.
72
Tulos:
78 % kysymykseen vastanneista asiakkaista on samaa tai täysin samaa mieltä, että toiminnan sisältö on vaihtelevaa
Asteikko jana 0-100
31
4. Osatavoite:
Mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta on toimintakykyä edistävää
Osatavoitetta on mitattu 1 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Kuvaus henkilöltä, jonka mielestä mielenterveyskuntoutujan päivätoiminta on edistänyt toimintakykyä
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Päivätoiminta asiakkaan kuvaus
Kuvaus: Päivätoiminta edistää toimintakykyäni. Se on
luonut sosiaalisia taitoja ja kädentaidot ovat ehdoton.
Ennen en osannut neuloa esim. sukkaa, nyt onnistuu
mikä vaan. Samoin nettijutut valkenivat minulle, ne tärkeimmät esim. tiedostojen käsittely ja internet taidot syvenivät. Ahdistuksen hallinta on myös kehittynyt rauhallisuuden oppimisen kautta. Olen oppinut pysähtymään
tilanteeseen esim. hengitysharjoitukset auttavat.
5. Osatavoite:
Kehitysvamma-asiakkaiden asuminen on Ukonhatussa toimintakykyä ylläpitävää
Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Kuvaus kehitysvamma-asiakkaiden päivätoiminnasta
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Irma Lyytikäinen, päivätoiminnan ohjaaja
Kuvaus: Aikuisen ihmisen vuorokausi rytmittyy tavallisimmin työn, vapaa-ajan sekä levon muodostamaksi monipuolisesti vaihtelevaksi kokonaisuudeksi. Kuitenkaan kaikille monipuolisuus, vaihtelevuus ja mielekkyys eivät ole itsestään selviä, sillä osa aikuisista tarvitsee muita enemmän tukea ja
ohjausta päivärutiineista selviytymiseen ja päivän toiminnan järjestämiseen.
Yhteisöllisyyden keinoin päivätoiminnassa kiinnitettiin enemmän huomiota vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin kuin ongelmiin ja esteisiin. Toiseksi se tarkoittaa myös käytännön kehittämistä niin, että
päivätoiminta ei ole toimetonta tarkkailua tai passiivista oleilua vaan aktiivista ja tavoitteellista toimintaa.
Määräaikaisessa tiistai- iltapäivän ryhmässä käsittelimme itsenäisen elämisen taitoja ja aikuisuutta
tukevaa toimintaa ja aikuisille tyypillisten valintojen tukemista.
2. Tavoitemittari: Kuvaus kehitysvamma-asiakkaiden päivätoiminnasta
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
- asiakkaan omainen
Kuvaus: Ukonhattu ry:n Mäkiorvokki asuntolassa asukas saa viettää arvokasta mahdollisimman itsenäistä elämää.
32
6. Osatavoite:
Ukonhattu auttaa elämän eri tilanteissa
Osatavoitetta on mitattu 4 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Ukonhatulla on valmius tarjota kriisiasunto.
Tulos: Ukonhatun kriisiasuminen on tarkoitettu sellaisille henkilöille tai perheille, joiden asumispalvelujen tarve aiheutuu tilapäisestä elämäntilanteeseen liittyvästä kriisistä. Kriisiasuminen on sosiaalihuoltolain mukaista
2. Tavoitemittari: Kuvaus siitä, miten Ukonhattussa on järjestetty valvottuja tapaamisia
Kuvaus: Vuonna 2010 Ukonhatussa on järjestetty lapsen valvottuja tapaamisia kahden eri perheen
kesken. Valvotut tapaamiset tapahtuvat Karpalokodin päivätoiminta Kirsikan tiloissa. Valvotuissa tapaamisissa on mukana Ukonhatun työntekijä, jolla on joko sosiaali- tai terveydenhoitoalan koulutus.
Pyrkimys on, että tapaamisenvalvonnassa on mukana aina sama ohjaaja.
3. Tavoitemittari: Ukonhattu tuottaa tukihenkilö- ja saattajapalvelua
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Tukihenkilö- ja saattajapalvelu sopimusten määrä
Tulos: Ukonhatussa on tehty vuonna 2011 3 kpl tukihenkilö- ja saattajapalvelusopimusta.
4. Tavoitemittari: Ukonhatun vertaisryhmässä käyminen tukee arjessa jaksamista
Tulos: Tenavatupa on tarkoitettu alle kouluikäisten lasten perheille. Toimintaa on kaksi kertaa viikossa Arkikeskus Pellavassa, tiistaina ja perjantaina, klo 9 – 12 välisenä aikana. Toiminnan tarkoituksena
on että, lapsiperheet voivat tavata samassa elämäntilanteessa olevia, tutustua toisiinsa ja tulla vaikka hetkeksi hengähtämään kahvikupposen ääressä ja vaihtamaan kuulumisia toisten vanhempien
kanssa. Samalla lapset saavat seuraa ja leikkivät yhdessä.
Jos vanhemmilla on halua ja innostusta, niin he voivat toimia esim. lapsille suunnatun toiminnan tai
muun teema- tai toimintatuokion ohjaajana.
33
Päätavoite
6.
UKONHATTU ON TUOTTANUT HYÖTYÄ JULKISELLE SEKTORILLE
jakautuu 6 osatavoitteeseen
1. Osatavoite:
Ukonhattu on merkittävä työllistäjä
Osatavoitetta on mitattu 4 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Ukonhattu on työllistänyt vuoden 2011 aikana yhteensä 80 henkilöä
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Vuoden aikana tehtyjen työsopimusten määrä
Tulos: Kaikkiaan Ukonhattu on työllistänyt 80 henkilöä vuoden 2011 aikana
2. Tavoitemittari: Kuvaus siitä, miten Ukonhattu tarjoaa kuntouttavan työtoiminnan paikkoja
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
13.12.11 Johanna Kärkkäinen, palvelukotien johtaja
Tulos: Kimppatalolla Saarnissa työskenteli v. 2011 kuntouttavassa työtoiminnassa yksi henkilö puolen vuoden ajan. Hän toimi hoitoapulaisen tehtävissä ja hänen töihin kuului astioiden tiskaaminen
sekä yleisestä siisteydestä huolehtiminen.
3. Tavoitemittari: Ukonhattussa on mahdollisuus työskennellä palkkatuella
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Työsopimukset
4. Tavoitemittari: Ukonhattu maksaa palkkoja
1,8 milj. euroa
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Tulos: Vuonna 2011
Ukonhatussa työskenteli palkkatuella 7 henkilöä
Taloudellinen
päätös
34
tilin-
Tulos:
Ukonhattu
maksoi palkkoja 2 039
064,36 €
2. Osatavoite:
Vähennämme julkisen sektorin sosiaali- ja terveyspuolen kuormitusta
Osatavoitetta on mitattu 9 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Leppävirran kunnan edustajat kokevat, että Ukonhattu vähentää julkisen sektorin
kuormitusta paikkakunnalla
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Paula Tiihonen, Perusturvajohtaja, Leppävirran kunta
Kuvaus: Ukonhatun palvelujen avulla julkisen sektorin kuormitus vähenee sosiaalitoimen näkökulmasta monellakin tapaa. Eritasoiset asumispalvelut takaavat asukkaille tarpeellista tukea, jonka
avulla asuminen sujuu ilman häiriöitä ja asuntokanta pysyy asiallisessa kunnossa. Päivätoiminnan
ja muun voinnin ja lääkehoidon seurannan avulla sairaalajaksot erikoissairaanhoidossa Ukonhatun
asiakkailla ovat selvästi vähentyneet.
Kuntouttava työtoiminta on avannut asiakkaille mielekkään työn lisäksi polkuja, joiden päässä häämöttää koulutus ja työllistyminen.
Ukonhattu tuottaa palveluja joustavasti ja asiakaslähtöisesti kuunnellen myös kunnan tarpeita.
2. Tavoitemittari: Kaksi kuvausta mielenterveyskuntoutujista, joiden tulo Ukonhatun asiakkaiksi on
vähentänyt julkisen sektorin kuormitusta
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Jaana Silvast, Päivätoiminnan vs. vastuuohjaaja
Kuvaus: Päivätoiminnan 62-v., alkavaa Alzheimerin tautia sairastava, miesasiakas käy hakemassa
joka arkiaamu päivittäiset lääkkeensä valvotusti Ukonhatun päivätoiminnasta. Lisäksi hän osallistuu päivittäin erilaisiin ryhmätoimintoihin, jotka antavat hänelle virikkeitä ja mielihyvää muutoin
yksinäiseen elämään. Päivätoiminnan ohjaajat myös jakavat hänen lääkkeensä, huolehtivat reseptien uusinnat ja lääkkeiden haun apteekista. Asiakkaan voinnin seuranta, tukikeskustelut ja aikainen puuttuminen voinnin mahd. huonontuessa toteutuu myös hyvin kun kontaktit ovat päivittäisiä
(paitsi vkl, jolloin päivätoiminta on kiinni). Näillä toiminnoilla vältytään mm. kotisairaanhoidon käynneiltä.
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
mies 42v
keskustelun kirjannut Elina Kettunen
”No joka päivähän tuolla (terveyskeskuksessa) olis saannu rampata! On se mukava, kun hoidatte
haavat täällä. Ja hyvin hoidattekin.”
35
3. Tavoitemittari: Ukonhattu on korvannut 60 asiakas käyntiä psykiatrilla
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Tilasto psykiatrin asiakaskäynneistä
TULOS:
Kimppatalo - Mielenterveystyö
Nikkilänmäki
Karpalokoti
YHTEENSÄ
14 käyntiä
22 käyntiä
24 käyntiä
60 KÄYNTIÄ
4. Tavoitemittari: Julkiselta sektorilta säästetty raha psykiatrin palvelujen osalta
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Kuvaus: Johanna
Kärkkäinen
Kuvaus: Vuoden 2011 aikana Ukonhattu osti yksityiseltä psykiatrilta 60 asiakaskäyntiä. Mikäli Ukonhattu ei ostaisi yksityisen psykiatrin palveluja, käyttäisivät
asiakkaat julkisen sektorin palveluja.
5. Tavoitemittari: Jokaisen yksikön henkilökuntaan kuuluu sairaanhoitaja
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Sairaanhoitajien lukumäärä
6. Tavoitemittari: Toteutamme terveyden- ja
sairaanhoitoa asumispalveluyksiköissä
Tulos:
Ukonhatussa
työskentee 9 sairaanhoitajaa, työyksiköitä on 5
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Erilaiset toimenpiteet ja niiden määrät
7. Tavoitemittari: Toteutamme terveyden- ja
sairaanhoitoa mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnassa
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Erilaiset toimenpiteet ja niiden määrät
Tulos: Ukonhatussa on
tehty vuoden 2011 aikana yhteensä 1108 erillistä terveyden- ja sairaanhoidon toimenpidettä
8. Tavoitemittari: Julkiselta terveydenhuollolta säästetty aika, koska toimenpiteet on tehty
Ukonhatussa
Tulos: Suoritimme sairaanhoidollisia toimenpiteitä 1488kpl vuonna
2011
Tulos: Terveydenhoidollisiin toimenpiteisiin
käytettiin aikaa 280 h 20 min ja sairaanhoidollisiin toimenpiteisiin 1507 h 30 min
9. Tavoitemittari: Julkiselta sektorilta säästetty
raha terveyden- ja sairaanhoidon menoissa
Tulos: Säästöä Ukonhatun keskipalkan (sivukuluineen) mukaan 27 843,53 €
36
3. Osatavoite:
Ukonhatun toiminta on edistänyt yksilön terveyttä ja hyvinvointia
Osatavoitetta on mitattu 4 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista asiakkaista kokee, että Ukonhatun toiminta on edistänyt heidän terveyttään ja hyvinvointiaan paljon tai erittäin paljon.
3 kpl
(6%)
7 kpl
(14%)
10 kpl
(20%)
13 kpl
(27%)
15 kpl
(31%)
1 kpl
(2%)
Ei lainkaan
Vähän
Kohtalaisesti
Paljon
Erittäin
paljon
en osaa
sanoa
1
2
3
4
5
kysymykseen
vastanneet:
49/55 kpl
89 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Asiakaskyselyn väittämä ”Ukonhatun toiminta on edistänyt terveyttäni ja hyvinvointiani”
3,7
Tulos:
58 % kysymykseen vastanneista asiakkaista kokee, että
Ukonhattu on edistänyt heidän terveyttä ja hyvinvointia
paljon tai erittäin paljon.
2. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista omaisista kokee, että Ukonhatun toiminta on edistänyt heidän omaisensa terveyttä ja hyvinvointia paljon tai erittäin paljon.
Tulos:
83 % kysymykseen vastanneisita (24 kpl) omaisista kokee, että
Ukonhatun toiminta on edistänyt heidän omaisensa teveyttä
kysymykseen
ja hyvinvointia paljon tai erittäin vastanneet:
29/56 kpl
paljon.
52 %
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Omaiskyselyn väittämä ”Ukonhatun toiminta on edistänyt omaiseni terveyttä ja hyvinvointia” asteikolla:
0. En osaa sanoa
1. Ei lainkaan
2. Vähän
3. Kohtalaisesti
4. Paljon
5. Erittäin paljon
Kohtalaisesti: 17% (5 kpl)
3. Tavoitemittari: 70 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on sitä samaa tai täysin samaa mieltä siitä, että Ukonhatun toiminta on edistänyt asiakkaan terveyttä ja hyvinvointia.
0 kpl
(0%)
0 kpl
(0%)
Täysin eri
mieltä
Jokseenkin
eri mieltä
1
2
3 kpl
(21%)
Jokseenkin
samaa
mieltä
3
5 kpl
(36%)
4 kpl
(29%)
2 kpl
(14%)
Samaa
mieltä
Täysin samaa mieltä
en osaa
sanoa
4
5
kysymykseen
vastanneet:
14/31 kpl
45 %
Saavutettu keskiarvo
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Yhteistyökumppanikyselyn
väittämä
”Mielestäni Ukonhatun toiminta on edistänyt yksilön terveyttä ja hyvinvointia”
4,1
Tulos:
75 % kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista on
samaa tai täysin samaa mieltä siitä, että Ukonhattun toiminta on edistänyt yksilön terveyttä ja hyvinvointia.
37
4. Tavoitemittari: Kuvaus asiakkaalta, joka kokee, että Ukonhattu on edistänyt hänen terveyttään ja
hyvinvointiaan
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Kimppatalon mielenterv. palveluasumisen asiakas. Keskustelun pohjalta kirjannut Elina Kettunen
Kuvaus: ”Olen laihtunut täällä. Oliko se kakskymmentä kiloa? Kakskymmentä kiloa. Se on paljon.
Eikö ole? Jaksaa liikkua paljon paremmin.”
”Verenpaineetkin oli nyt paremmat. Oli paremmat. Lääkkeet auttaa.”
”Herkkuja en syö täällä enää ollenkaan. Nytkään en kaupasta ostanut mitään. Kaks kymppiä jäi rahaa. En ostanut herkkuja.”
”Verensokerit on hyvät. Perjantaina taas mitataan. On ne varmaan hyvät.”
4. Osatavoite:
Toimintamme tuottaa varoja julkiselle sektorille
Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Kunnalle maksetut vuokratuotot ja verot kunnittain
2. Tavoitemittari: Palkoistamme kunnittain
maksetut kunnallisverot
Tietoja tuloksen
kokoamisesta:
Tulos: Maksetut vuokrat 180 124,75 € ja maksetut verot 6666,16 €
Taloudellinen
janpito
kir-
Tulos: Kunnallisveroa
maksettu eri kunnille
yhteensä 391 521,78 €
5. Osatavoite:
Ukonhattu tuottaa päivätoimintaa kunnassa asuville mielenterveyskuntoutujille
Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Ukonhattu tarjoaa päivätoimintaa mielenterveyskuntoutujille ja
kehitysvammaisille
Tulos: Päivätoiminta tarjoaa kokonaisvaltaista kuntouttavaa ja tavoitteellista päivätoimintaa kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntotujille viitenä päivänä viikossa. Tarjoamme tavoitteellisia ryhmätoimintoja mm. yhteisöllisyyden keinoja käyttäen.
2. Tavoitemittari: Ukonhatun tarjoama päivätoiminta on tarpeellista
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
- Leppävirran kunnan edustaja
Tulos: Setlementti Ukonhattu ry:n päivätoiminta on mielestäni tarpeellista, koska se tukee osaltaan
asiakkaiden arjenhallintaa ja lisää heidän psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista toimintakykyään.
38
6. Osatavoite:
Ukonhattu kehittää pysyviä toimintamalleja ihmisen elämänkaaren eri vaiheisiin
Osatavoitetta on mitattu 2 tavoitemittarilla
1. Tavoitemittari: Ukonhattu suunnittelee pysyviä toimintamalleja ihmisen elämän eri vaiheisiin
Kuvaus autismiyksikön suunnitelmasta
Hanketta on ryhdytty selvittämään yhdistyksen hallituksen päätöksen mukaisesti jo vuonna
2009. Autismiyksikön suunnittelu on edennyt asiakkaiden ja alueen palvelun ostajien tarpeesta,
luonnossuunnitteluun ja rahoituksen järjestelyyn.
Laitoshoitopaikkojen purku, koulunsa päättäneiden nuorten autististen asiakkaiden tarve omaan
kotiin on nähtävissä ja ennakoitavissa kasvusuuntaisena tarpeena myös Leppävirralla.
Olemme vierailleet useissa autismikodeissa ja keskustelleet eri toimijoiden ja alan asiantuntijoiden
kanssa.
Arkkitehdin tekemät ensimmäiset luonnossuunnitelmat laadittiin syyskuussa 2011. Suunniteltu yksikkö sijaitsee Kimppatalon palvelukodin vieressä. Hankkeelle haettiin Ara rahoitusta ja avustusta
syksyllä 2011. Mikäli rahoitusta ei saada vuodelle 2012, rahoitusta haetaan seuraavalle vuodelle uudelleen.
Autismiyksikön asukkaat ovat autistisia tai vaikeasti vammaisia henkilöitä. Yksikköön on suunniteltu
kolme viiden hengen ryhmäkotia. Näin on haluttu turvata yksilöllisyys ja sopivan ryhmän löytymisen mahdollisuus erilaisille asukkaille. Henkilökunta tulee olemaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, joilla on kokemusta ja koulutusta autismiasiakkaiden ja vaikeasti vammaisten henkilöiden
kanssa työskentelystä. Henkilöstömitoituksessa lähtökohtana on AVIN ohjeistus sekä asiakkaiden
avun ja tuen tarve, joka on mahdollisesti ohjeistusta suurempi ja vaatii lisäresursointia. Nykyisten
palvelukotien henkilökunnan autismiosaamista tuetaan ja kehitetään jo uuden yksikön suunnitteluvaiheessa.
39
2. Tavoitemittari: Kuvaus siitä, kuinka Ukonhattu on kehittänyt nuorisotyötä
Tietoja tuloksen kokoamisesta:
Kuvaus nuorisotyön kehittämissuunnitelmasta
Kuvaus: Neuvottelut nuorisotoiminnan kehittämisestä käynnistettiin rahoittajan, Maaseudun kehittämisyhdistys Mansikka ry, ja yhteistyökumppaneiden kanssa vuonna 2009.
1.3.2010 – 31.10.2010 välisenä aikana toteutettiin nuorisotoiminnan kehittämisen esiselvityshanke,
jossa kartoitettiin Leppävirran nuorten toimintaa ja toimimisen mahdollisuuksia nuorten näkökulmasta sekä etsittiin kansainvälisiä kumppaneita Rural Partners -kansainvälisyyden kehittämishankkeen kanssa yhteistyössä. Esiselvitykseen liittyi merkittävänä osana nuorille toteutettu nettikysely.
Esiselvitystyön avulla saatiin nuorilta itseltään konkreettista näkemystä kehittämistarpeista ja lisäksi
realistinen käsitys siitä, miten näihin tarpeisiin tulisi vastata.
Ukonhatun hallitus teki päätöksen lokakuussa 2010 nuorisotyön kehittämiseen liittyvästä uudesta
kansainvälisestä yhteistyöhankkeesta.
Kansainvälinen nuorisotoiminnan kehittämishanke ”Active, Creative and Humane Youth”, ACHY, on
tarkoitus toteuttaa vahvassa yhteistyössä Järvi - Kuopion seurakunnan, Espanjan Leader - ryhmän
GAL - Sierra del Jarama + 17 muun alueella olevan toimintaryhmän ja niiden nuorisotoimijoiden sekä
Unkarin toimintaryhmän MHV-HACS – Leader - ryhmän sekä sen nuorisotoimijoiden kanssa käytyjen aieyhteistyö-neuvottelujen pohjalta. Hankkeelle haetaan rahoitusta Mansikka ry:ltä. Kehittämishankkeen ajankohdaksi on suunniteltu 1.4.2012 – 31.12.2014. Kohderyhmänä ovat 15 – 19-vuotiaat
nuoret. Hankkeessa toteutetaan paikallisesti Leppävirralla yhdessä nuorten kanssa nuorten oma
toimintatila eli ”nuorten olohuone”, jossa mahdollistuu avoin kokoontuminen ja erilaiset työpajat,
kuten mediapaja, kansainvälinen nettikahvila ja infopiste.
Nuorisotoiminnan kehittämisen ja jatkuvuuden turvaamiseksi pyritään tehostamaan Leppävirran
kunnan kanssa tehtävää yhteistyötä. Lähtökohtaisesti kehittämishanke mahdollistaa Setlementti
Ukonhattu ry:n toiminnan laajenemisen ja vakiinnuttamisen nuorisotyöhön tuoden siten Leppävirralle lisäresursseja ja nuorisotoiminnan innovatiivista kehittämistä täydentäen jo olemassa olevaa
paikallista toimintaa.
Ukonhattu haluaa kehittää yhteistyössä eri toimijoiden kanssa nuorten omista tarpeista lähtevää
toimintaa ja toimimisen mahdollisuuksia nuorten näkökulmasta sekä kansainvälisyyttä sisältävää
nuorisotyötä. Hanke aktivoi ja kehittää maaseudun kansainvälistymistä sekä hyödyntää esiselvityshankkeen aikaansaamia ulkomaisten toimintaryhmien / yhteistyötahojen suhteita.
40
41
SOSIAALISEN TILINPIDON TILINTARKASTUSLAUSUNTO
Setlementti Ukonhattu ry:n sosiaalinen tilinpäätös vuodelta 2011
Olen sosiaalisena tilintarkastajana tarkastanut
Setlementti Ukonhattu ry:n sosiaalisen tilinpidon tilikaudelta 2011. Kyseessä on Setlementti
Ukonhattu kolmas sosiaalisen tilinpidon kausi.
SoT-koordinaattori Johanna Kärkkäinen on vastannut sosiaalisen tilinpidon tekemisestä Setlementti Ukonhattu ry:ssä. Sosiaalista tilintarkastusta varten on ollut käytettävissä Setlementti
Ukonhattu ry:n vuoden 2011 sosiaalinen budjetti, sosiaalinen tilinpäätös sekä sosiaalisen tilinpidon tositteet tarkistettavalta tilikaudelta.
Olen toteuttanut sosiaalisen tilintarkastuksen
Vastuunkantaja-mallin mukaisesti sekä hyödyntänyt Sofie-palvelun tarkastusperiaatteita.
Vuoden 2011 sosiaalinen budjetti on hyväksytty
Setlementti Ukonhattu ry:n hallituksessa. Tilinpäätöksen tulokset esitetään budjetin mukaisesti. Sosiaalisesta tilinpäätöksestä tarkastetut
tulokset vastasivat yhdenmukaisesti tositemateriaalia.
Olen tarkastanut tilinpidon prosessia, budjettia,
tilinpäätöksen tuloksia ja esittämistapaa riittävässä laajuudessa todetakseni, ettei sosiaalinen
tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita ja se on toteutettu järjestelmällisesti ja noudattaa pääsääntöisesti Vastuunkantaja-mallia.
Sosiaalinen tilintarkastus antaa riittävän perustan sanoa, että tehty sosiaalinen tilinpäätös
kuvaa Setlementti Ukonhattu ry:n sosiaalista tulosta. Sosiaalinen tilinpäätös voidaan vahvistaa
tilikaudelta 2011. Setlementti Ukonhattu ry:lle
on annettu erikseen palaute sosiaalisen tilinpitonsa parantamiseksi liitteessä 1.
Tämä tilintarkastuslausunto tulee liittää sosiaaliseen tilinpäätöskertomukseen.
Helsingissä 24.5.2012
Jaana Merenmies
sosiaalinen tilintarkastaja
Syfo Oy, yhteiskunnallinen yritys
42
Julkaisu on tuotettu osana Näky 2 -hanketta (2011-2013).
Hankkeen tavoitteena on luoda Setlementtiliitolle ja sen
jäsenyhdistyksille vakiintunut ja kehittyvä sosiaalisen tilinpidon toimintamalli ja tätä prosessia tukevat palvelut.
Hanke tukee setlementtejä keräämään systemaattisesti
tietoa toimintansa sosiaalisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista sekä ohjaamaan toimintaansa tämän tiedon
pohjalta tavoitteidensa ja arvojensa suuntaan. Näky 2
-hanke on Raha-automaatti yhdistyksen rahoittama. Sitä
koordinoi Jyvälän Setlementti ry.
SETLEMENTTI UKONHATTU RY
Itäkalliontie 5, 79100 Leppävirta - puh. 044 389 8200 - [email protected] - www.ukonhattu.fi
Tämä sosiaalinen tilinpäätös sisältää setlementtityön sosiaalisia tuloksia vuodelta 2011. Tulokset on tarkastettu
ulkopuolisen tarkastajan toimesta. Raportoinnin kautta
työtä ja sen usein näkymättömiin jääviä tuloksia tehdään
näkyviksi. Sosiaalisen tilinpidon työvaiheista ammennetaan suuntaviivoja toiminnan kehittämiselle.