4 / 2012 - KUMULA ry

4
2012
Kuntien asiantuntijat KUMULA ry:n jäsenlehti
Johtaminen
on taitolaji
Teemana
Johtaminen
Pääkirjoitus
4
2012
Kiitos!
un olen seitsemän vuotta näitä
yhteiseen toimintaan, sillä vain siten saamKuminan pääkirjoituksia kirjoitme jäsenkenttämme äänen parhaiten kuutanut, olen usein ajatellut, että sen
luviin päättävissä ja suunnittelevissa elipäätoimittajaurani viimeisen kirmissämme. Enkä minä unohtaisi kyllä niitä
joittaminen on helppoa: ei tarvitse
näissä vaaleissa valtuuston ulkopuolelle jäämiettiä, mistä ja mitä kirjoittaa, riittää vain
neitäkään, sillä tarvitsemme toiminnassamkun kiittää kaikesta. Nyt kun se hetki on sitme kaikkia aktiivisia jäseniämme!
ten konkreettisesti tullut eteen, että seuraaOmalta osaltani kiitän sydämellisesti
van Kuminan päätoimittaja on Kumulan
teitä kaikkia, jotka luotitte minuun ja anhallituksen uusi, marraskuun 2012 lopussa
noitte äänenne, jotta voin jatkaa toimintaavalittava puheenjohtaja, ei tämä kirjoittamini Kumulan hyväksi valtuustossa.
nen olekaan yhtään helppoa.
Samalla kiitän teistä ihan jokaista näisVaikeaa ei ole todellatä nopeasti vierähtäneistä kahkaan löytää kiitettävää.
destatoista vuodestani KumuVaikeaa on se, mistä
lan hallituksen puheen”Kiitän teistä
kaikesta teitä kumujohtajana. Ne ovat olleet
ihan jokaista näistä
lalaisia pitäisi muistäynnä työtä ja toimintaa kiittää ja missä
taa. Vuosiin on mahtunopeasti vierähtäneistä
järjestyksessä nuo
nut hetkiä, jolloin olen
kahdestatoista vuodestani
asiat tuon tässä
miettinyt vapaa-ajan
tekstissä esiin.
harrastukseni järkevyytKumulan hallituksen
Ensimmäiseksi
tä, mutta valtaosin on
puheenjohtajana!”
haluan kiittää teitä
ollut ihanaa toimia tässä
kaikkia, jotka otitte aktiiupeassa joukossa.
visesti osaa Kumulan liittoKiitos!
valtuuston vaaleihin – teitä, jotka
Hyvää Joulua ja Onnellista
asetuitte ehdolle, teitä jotka etsitte hyviä ehVuotta 2013 teille kaikille!
dokkaita ja ennen kaikkea teitä, jotka äänesMaarit Helén
titte vaaleissa ja vaikutitte näin aktiivisesti
Päätoimittaja
tulevan valtuuston kokoonpanoon.
Vaalien lopputuloksessa minua ilahduttaa erityisesti pari asiaa. On mukavaa, että
valtuustossa on edustettuna eri-ikäisiä ihmisiä. On niitä, jotka ovat vasta työuransa alkutaipaleella ja myös sieltä ikähaitarin toisesta päästä. Toinen minua ilahduttanut seikka on se, että valtuutettuja
on ympäri maatamme. Pari valkeaa läiskää kartalle valitettavasti jäi, sillä olisihan ollut mukavaa saada joku ihan pohjoisimman Suomen kumulalainenkin
valtuustoon, ja vähän harvakseltaanhan
tuo länsirannikkokin on edustettuna.
Itse olisin myös toivonut, että varsinaisten valtuutettujen ammatillinen
tausta olisi ollut paremmin koko jäsenistöämme kuvaava, mutta jos ajattelemme sekä varsinaisia että varavaltuutettuja, niin tämäkin toiveeni toteutuu
melko hyvin. Kumulan tuleekin ottaa
jatkossa kaikki valitut, sijaluvusta välittämättä, hyvin aktiivisesti mukaan
K
Kumina
Kuntien asiantuntijat
Kumula ry:n jäsenlehti
[email protected]
Julkaisija:
Kuntien asiantuntijat Kommunala specialister Kumula ry,
Maistraatinportti 4 A, 00240
Helsinki, [email protected]
Toiminnanjohtaja:
Jussi Näri,
puh. 0201 235 384 ja
0400 816 284,
[email protected]
Järjestösihteeri:
Jaana Hiltunen,
puh. 0201 235 385 ja
040 1599 397,
[email protected]
Päätoimittaja:
Maarit Helén,
puh. 040 749 2299,
[email protected]
Toimituskunta:
Maarit Helén, Jaana Hiltunen,
Jussi Näri, Ulla Pötsönen, Tarja
Vuorinne, Tuija Heikkilä
Toimittaja ja ilmoitusmyynti:
Tuija Heikkilä,
puh. 050 430 5792,
[email protected]
Svensk resumén käännös:
Solveig Stormbom
Ulkoasu: Marja Muhonen
Paino: Forssa Print 2012
Painos: 2 900 kpl
ISSN-L 1796-3605
ISSN 1796-3605 (Painettu)
ISSN 2323-4644 (Verkkojulkaisu)
7. vuosikerta.
Neljä numeroa vuodessa.
www.kumula.fi
441
428
PAINOTUOTE
2
K U M I N A
4
•
2 0 1 2
Uusi
liittovaltuusto
valittiin Kumulan ensimmäisillä vaaleilla
Lokakuussa tehtiin historiaa: Kuntien asiantuntijat - Kumula ry:n liittovaltuustoon
asetettiin ehdokkaita ilahduttavasti niin paljon, että piti järjestää ensimmäisen
kerran liiton olemassaolon aikana vaalit.
v a l i t t u
Kuntien asiantuntijat – Kumula ry:n
liittovaltuustovaalien tulos:
v a r a s i j o i l l a
T
ätä ennen vaaleissa noudatettiin valitsijayhdistysmenettelyä. Liittokokousvaaleista tuli sopuvaaleja, koska ehdokkaiksi ei asetettu enempää ehdokkaita kuin mitä liiton säännöissä oli enimmäismääräksi ilmoitettu.
Nyt ehdokkaita oli kaikkiaan 50, joista
20 eniten ääniä saanutta valittiin Kumulan 2013–2017 liitovaltuustoon. Heidän
varajäsenikseen tuli 20 seuraavaksi eniten
ääniä saanutta äänimääräjärjestyksessä.
Viimeisten varajäsenten paikoista kamppaili neljä ehdokasta samalla äänimäärällä, jolloin kahden viimeisen varajäsenen
paikat ratkaistiin arvalla.
Vaaleissa annettiin kaikkiaan 648 ääntä, joista yksi hylättiin. Äänestysprosentti
oli 24, mitä voidaan pitää varsin kohtuullisena, etenkin kun vaalit olivat todellakin
liiton ensimmäiset.
Postivaalin käytännön toteutuksesta ja
vaalin tuloslaskennasta vastasi Itella Oyj.
Onnittelut uusille valtuutetuille ja varavaltuutetuille sekä lämpimät kiitokset
kaikille ehdokkaaksi asettuneille ja ehdokkaita innostaneille! Suurkiitos myös
kaikille äänioikeuttaan käyttäneille Kumulan jäsenille! ●
e i
leissa oli mahdollista myös pyytää jotakin toista henkilöä asettumaan ehdokkaaksi. Ehdokasasettelun yhteydessä avattiinkin jäsenille kilpailu, jossa liitto lupasi palkita matkalahjakortilla eniten ehdokkaiksi innostaneen. Kumulan hallituksen puheenjohtaja
Maarit Helén mainittiin yhdeksän ehdokkaan paperissa suosittelijana. Hän katsoi toimineensa
kuitenkin ”viran puolesta” ja jätti
voitostaan palkinnon lunastamatta. Onnittelut silti hänelle!
v a l i t t u
Kumulan liittovaltuustovaa-
Sukunimi
Etunimi
Tehtävä
Kotipaikka
Helén
Vuorinne
Seppänen
Savolainen
Pohjalainen
Junttila
Palmi-Felin
Sormunen
Kivioja
Röynä
Sihvonen
Pantakoski
Vigand
Isokivijärvi
Nieminen
Pitkänen
Rissanen
Lindblad
Mäkinen
Andersson
Tranberg
Peltonen
Lampola-Autio
Rautavuo
Boström
Hytönen
Rautiainen
Kesseli
Sahavirta
Vertainen
Niittymäki
Varkila-Saukkola
Asula-Myllynen
Honkanen
Kumlander
Löfbacka
Reinikainen
Suhonen
Jussila
Ranta
Paavola
Tamminen
Justander
Renvall
Ketola
Koskinen
Rasimus
Vaattovaara
Pälmä
Järvinen
Maarit
Tarja
Raija
Sanna
Marjut
Riikka
Salla
Kai
Reino
Pirjo
Raili
Liisa
Kersti
Irmeli
Heli
Hanna
Jaana
Marianne
Eeva
Helena
Riitta
Antti
Susanna
Pirita
Per-Elof
Päivi
Anne-Marie
Mika
Hilkka
Mika
Seija
Leila
Ritva
Jarmo
Kimmo
Mikko
Sten
Pekka
Mirja-Liisa
Auli
Saara
Timo
Arja
Petra
Taina
Ari
Edvard
Jukka
Pekka
Jukka
Kokoelmapäällikkö
Kirjastonjohtaja
Kirjastonjohtaja
Informaatikko
Aluekirjastonjohtaja
Osastonjohtaja
Pedagoginen Informaatikko
Kirjastonjohtaja
Kaupunginsihteeri
Kirjastonhoitaja
Tietopalvelupäällikkö
Ruokapalvelun toimialajohtaja
Kirjastonhoitaja
Palvelupäällikkö
Työnhakija
Kirjastovirkailija
Hallintojohtaja
Kirjastotoimenjohtaja
Kirjastonjohtaja
Palvelupäällikkö
Kirjastonjohtaja
Kirjastotoimenjohtaja
Suunnittelija
Vastaava kirjastonhoitaja
Konsult
Henkilöstöpäällikkö
Toiminnanjohtaja
Hallinnon suunnittelija
Koulutusvastaava
Hallinnon suunnittelija
Hallintopäällikkö
Musiikkiterapeutti, PLM
Seutukoordinaattori
Liikuntasihteeri
Johtaja
Hankintasuunnittelija
Opiskelija
Opiskelija
Toimistosihteeri
Hoitotyönpäällikkö
Opiskelija
Kirjastotoimenjohtaja
Arkistosihteeri
Hallintosihteeri
Erikoissuunnittelija
Hallintoasiantuntija
Ymparistötarkastaja
Hallintosuunnittelija
Vanhustyön suunnittelija
EU-asiamies
Tampere
Helsinki
Haukipudas
Oulu
Tampere
Lahti
Lahti
Joensuu
Nivala
Kuopio
Tampere
Kuopio
Pori
Hämeenlinna
Jyväskylä
Joensuu
Asikkala
Pornainen
Oulu
Siuntio
Liminka
Akaa
Tampere
Lahti
Kristinestad
Helsinki
Lieto
Taipalsaari
Oulu
Siuntio
Pirkkala
Lahti
Tampere
Lieksa
Helsinki
Kauniainen
Tampere
Tampere
Orivesi
Ikaalinen
Tampere
Kangasala
Pieksämäki
Helsinki
Hyvinkää
Kotka
Hyvinkää
Hamina
Tampere
Tampere
4
•
2 0 1 2
Ääniä
55
52
29
26
25
22
22
22
21
21
20
19
19
18
18
15
15
14
14
13
12
11
10
10
9
9
9
8
8
8
7
7
6
6
6
6
6
6
5
5
5
5
4
4
3
3
3
3
2
1
K U M I N A
3
Kuntajohtajuu
olisi erotettava poliittinen ja operatiivinen johtajuus
Kumulassa on jäseninä myös kunnan- ja kaupunginjohtajia.
He työskentelevät ympäri maata, noin 100 000 asukkaan kaupungista
1 500 asukkaan kuntaan. Haastattelimme heistä kahta.
Haapajärven kaupunginjohtaja Maija-Liisa Veteläinen ja Askolan
kunnanjohtaja Esko Rautiainen kertovat, millaisina he näkevät työnsä,
kuntakokonaisuuden johtamisen, tämänhetkiset haasteet. Kumpikin
kaipaa selkeämpää vastuunjakoa kuntajohtajan ja poliittisen johdon välille.
Haastattelut: Tuija Heikkilä
Kysymykset
1 ] Mikä on koulutuksenne?
2 ] Mistä asti olette työskennellyt nykyisessä tehtävässänne?
3 ] Oletteko toiminut muissa
kaupungin- tai kunnanjohtajan tehtävissä?
4 ] Miten kaupungin / kunnan johtaminen on mielestänne viime vuosina muuttunut?
Millaisia vaatimuksia se teille
asettaa? Mitkä ovat suurimmat
haasteet ja ongelmat? Entä
ilot?
5 ] Miten kaupungin- / kunnanjohtajan työtä tulisi mielestänne kehittää?
6 ] Oletteko innostunut jostakin uudentyyppisestä johtamisen trendistä?
7 ] Millaista lisäkoulutusta
kaipaatte tehtävissänne?
4
K U M I N A
4
•
2 0 1 2
Maija-Liisa
Veteläinen
Haapajärven
kaupunginjohtaja
1 ] Humanististen
tieteiden kandidaatti.
2 ] Vuodesta 2003.
3 ] Työskentelin Puolangan kunnanjohtajana kolme vuotta kesästä 1999 kesään
2003.
4 ] On siirrytty vahvasti tiedolla johtamisen suuntaan. Puolangalla olin rakentamassa ensin Suomussalmen ja Puolangan yhteistä sosiaali- ja terveydenhuollon
mallia, jossa Suomussalmi toimi vastuukuntana, ja heti sen jälkeen Kainuun hallintokokeilumallia. Eurot ja erikoishenkilöstön puute ajoivat suurempiin yhteistoimintakokonaisuuksiin. Tavoitteena olivat toimivat ja entistä kustannustehokkaammat palvelut kuntalaisille, ja
että rahaa jäisi elinkeinoelämän kehittämiseen.
Haapajärven kaupunginjohtajana oloaikanani yritimme vastata Paras-lainsäädännön
haasteisiin muodostamalla Haapajärvestä, Pyhäjärvestä, Kärsämäestä ja
Reisjärvestä vahvan 20 000
asukkaan peruskunnan. Kaksi
pienintä kuntaa kuitenkin kaatoi niukasti uuden kunnan muodostamisen.
Seuraava selvitys Nivalan, Haapajärven ja
Reisjärven keskinäisestä kuntaliitoksesta keskeytettiin kalkkiviivoilla ennen päätöksentekoon viemistä. Jäljelle jäi sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän
muodostaminen Haapajärven, Pyhäjärven, Kärsämäen ja Reisjärven kesken. Peruspalvelukuntayhtymä Selänne täyttää
kolme vuotta 2013 alussa.
On pitänyt olla erittäin keskeisesti mukana kuntayhtymän hallinnossa,
koska reilut 60 % budjettiresursseista on
siellä. Kuntatalous on ollut erittäin tiukalla, ja kriisikuntastatus on teettänyt talouden tasapainottamiseen liittyvää työtä
paljon. Nyt talous on tasapainossa, mutta
Kuvat: Askolan kunta ja Haapajärven kaupunki
”On pitänyt
olla erittäin
vahva johtaja.”
dessa
H a a p a jä r vi
As k o l a
i
Haapajärvi
H
kaupunki Pohjois-Pohjanmaalla
asukkaita 7 643
ikäjakauma 2011:
• 0–14 v. 20,6 %
• 15–64 v. 61,0 %
• yli 64 v. 18,3 %
pinta-ala on 789 km?
kunnallisvero 21 %
Tuleva kuntarakenne- ja sosiaali- ja
terveydenhuollon uudistaminen ovat jo
keskusteluissa mukana.
Suurimmat haasteet on antaa luottamushenkilöille hyvät riittävät tiedot ja
hyvä asiavalmistelu päätöksenteon tueksi. Suurimpana ongelmana on ollut sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä yhden kunnan säännölliset eroamisyritykset, mikä on vaikeuttanut kuntayhtymän toimintaa.
Suurimmat ilonaiheet ovat olleet Haapajärven hyvä poliittinen toimintakulttuuri ja onnistunut talouden tasapainottaminen. Työilmapiiri on hyvä. Yrityspuolella on tehty pitkälle tulevaisuuteen
vaikuttavia investointeja, ja työpaikkaomavaraisuus on 108 %.
5 ] Selkeä vastuunjako, mikä kuuluu kuntajohtajalle ja mikä poliittiselle johdolle.
Ajankohtaisella hyvällä tilastomateriaalilla, millä oma kunta on peilattavissa verrokkikuntiin, on käyttöä. Sitä pitäisi olla
saatavilla. Liian pienissä, heikon taloudellisen liikkumavaran kunnissa ei pitkän
päälle jaksa kukaan.
6 ] En enää tässä vaiheessa.
7 ] Elinkeinojen kehittämisen ja talouden
lisäkoulutus on aina paikallaan. ●
Askola
kunta itäisellä Uudellamaalla
asukkaita 4 968
ikäjakauma 2011:
• 0–14 v. 20,6 %
• 15–64 v. 64,9 %
• yli 64 v. 14,5 %
pinta-ala on 218 km?
kunnallisvero 20 %
tämän hallituskauden valtionosuusleikkaukset edellyttävät edelleenkin rakenteellisten muutosten jatkamista.
Oikea-aikaisen ulkopuolisen konsulttiavun käyttäminen talouden tasapainottamisohjelman tekemisessä on ollut tosi
onnistunut toimenpide. Omaa talousosaamista on pitänyt kehittää. On pitänyt
olla erittäin vahva johtaja.
Olen pitänyt luottamushenkilöt erittäin hyvin ajan tasalla kaikissa asioissa,
mikä on vaikuttanut hyvähenkiseen hallitus- ja valtuustotyöskentelyyn.
Elinkeinotoimi on yhtiöitetty seudullisena toimivaksi. Se on viiden kunnan yhteinen, ja toimintaan ollaan suhteellisen
tyytyväisiä.
”Kuntien
johtamisessa
korostuu entistä
enemmän verkostojen johtaminen.”
Esko Rautiainen
Askolan kunnanjohtaja
1 ] Hallintotieteiden maisteri, sosionomi.
2 ] Kesäkuusta 2007.
3 ] Työskentelin Pukkilan kunnan vs.
kunnanjohtajana neljä ja puoli kuukautta 1997 ja Mellilän kunnanjohtaja huhtikuusta 2003 kesäkuuhun 2007.
4 ] Suurin ilo on saada tehdä työtä, johon
on saanut koulutuksen ja jonka tuntee
omakseen. Tämä työ on puolustusvoimien mainosta mukaellen työtä, jolla on
tarkoitus. Pidän asioihin vaikuttamisesta sekä siitä näköalapaikasta, minkä työni
tarjoaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Kunta-alalla on tehtäviä, joissa ihmiset tekevät työtään toisten ihmisten hyväksi,
kuten minäkin teen. Se on joskus raskasta, mutta se on antoisaa.
Kuntien johtamisessa korostuu entistä enemmän verkostojen johtaminen ja
vaikuttaminen monissa erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Toisaalta työni on entistä
enemmän juridisoitunut ja ikävä kyllä byrokratisoitunut. Suurin haaste on kuntasekä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksesta johtuva epävarmuus,
roikkuminen, milloin asiat eivät etene,
sekä toisaalta kiristyvä kuntatalous. Kuntatalous on valtiontalouden jakojäännös,
ja kunnat mielestäni ovat liikaa valtion
ja kulloisenkin hallitusohjelman armoilla, jolloin tehtäväni on yrittää sopeuttaa
kunnan talous jopa 1,3 prosenttiyksikön
tulonmenetyksiin, jotka valtio on tehnyt
valtionosuuksien jakoperusteita muuttamalla. Kuitenkaan ns. subjektiivisia oikeuksia ei ole poistettu tai vähennetty.
5 ] Kuntien toiminnan ohjauksesta pitäisi purkaa pois pikkutarkka sääntely ja jättää se sitovien tavoitteiden varaan siten,
että paikallisuutta ja paikallisia voimavaroja voitaisiin käyttää tarkoituksenmukaisimmalla tavalla hyödyksi. Johtajuudessa olisi erotettava poliittinen johtajuus
ja operatiivinen johtajuus siten, että luottamushenkilöt eivät toimi operatiivisella
kentällä eikä kuntien palkattu henkilöstö lainkaan kuntien hallituksissa tai oman
alansa lautakunnissa.
6 ] Opiskelen johtajuudesta lisää MBAkoulutuksessa, enkä ole niinkään kiinnostunut trendeistä, kuin johtajana kehittymisestä.
7 ] MBA-tutkinnon tavoiteltu valmistumisaikani on kesäkuussa 2013. ●
4
•
2 0 1 2
K U M I N A
5
Kuntajohtajan työ ja kuntasektorin johtaminen ovat muutoksessa.
Suomen Kuntaliiton erityisasiantuntija ja Kuntajohtaminen 2017
-projektipäällikkö Markus Pauni kertoo millaisin keinoin
muutosta voi hallita. H a a s t a t t e l u : T u i j a H e i k k i l ä
Virkamiesjohto ja poliittinen johto
parempaan
yhteistyöhön
Mikä on Kuntajohtaminen 2017
-projekti?
Se on kehittämistyöryhmän aivoriihityyppiseen työskentelyyn perustuva, 2011
käynnistynyt ja tämän vuoden lopussa
päättyvä kaksivuotinen projekti, jossa on
mietitty hyvinkin laajasti kuntien ylimmän ammatillisen viranhaltijajohdon ja
poliittisen johdon yhteistyötä ja kaksoisjohtamisen ongelmakenttää. Monialaiseen
joukkoon on kuulunut Kuntaliiton, Kuntien eläkevakuutus Kevan, Kuntatyönantajat
KT:n ja Suomen Kuntajohtajat ry:n edustajat sekä kunnanjohtajia ja kaupunkien johtavia luottamushenkilöitä. Itse olen ollut
mukana vuoden verran.
Millaisia asioita projektissa
on käsitelty?
Teemat ovat olleet erilaisia lähtien johdon
palkitsemisjärjestelemistä hyvään hallitustyöskentelyyn. Kärkihankkeena laajan kehittämishankkeen sisällä on kuntapuheenjohtajien eli kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajien johtamisvalmiuksien
tukeminen. Olen toiminut vetäjänä tässä
uudenlaisen koulutusohjelman tuotekehitystyössä. Lähestymistapana on tarjota kuntapuheenjohtajille samantyyppistä
koulutusta kuin viranhaltijoillekin.
Miksi?
Kuntakenttä monimutkaistuu, kunnallisiin luottamustehtäviin käytettävä aika lisääntyy ja luottamushenkilöt joutuvat vas6
K U M I N A
4
•
2 0 1 2
taamaan monimutkaisista poliittisista prosesseista. Luottamushenkilöillä on osaamista, mutta se on hankittu pitkän ja kivisen luottamushenkilöuran ja oman työelämäosaamisen ja -taustan kautta. Koulutuksella halutaan myös tukea sukupolven
vaihdosta: tarjota uusille luottamushenkilöille nopeampi väylä omaksua erilaisia toimintamalleja ja johtamiseen liittyviä ajattelutapoja. Poliittinen johtaminen on tulossa vahvasti enemmän
esiin perinteisen kokouksiin perustavan johtamisen sijaan. Laajemmalle, näkemykselliselle poliittiselle johtamiselle on kunnissa tarve.
Kunnanhallitusten ja -valtuustojen puheenjohtajia ei nähdä enää
niinkään kokousten puheenjohtajina vaan laajemmin poliittisina johtajina.
Mitkä ovat operatiivisen
johdon ja poliittisen johdon
välejä hiertäviä asioita?
Ne voivat lähteä rooliodotuksista, ovatko roolit selkeästi ymmärretty yhdessä oikein. Vaikka ne on
määritelty kunnan hallinto- ja johtosäännössä ja paalutettu kuntalaissa, voidaan asiat
tulkita eri lailla. Jos
ei ole käyty riittävästi yhteistä kes-
kustelua, voi helposti syntyä ristiriitatilanteita, joissa poliittinen johto puutuu
operatiivisen johtamisen kentälle ja päinvastoin.
Mitä muita apuvälineitä kuntajohtajien työhön on kehitetty?
Yksi ajankohtainen on johtajasopimus,
jota on ruvettu käyttämään yhä enemmän, ja se on nähty hyvin toimivana järjestelynä niissä kunnissa, joissa se on käytössä. Kuntaliitto antoi sen käytöstä suosituksen viitisen vuotta siten ja kehitys on
ollut nopeaa. Kun Kuntaliitto tutki asiaa
ensi kerran 2004, oli johtajasopimus käytössä 11 %:ssa kunnista, tänä syksynä 58
%:ssa. Yleisimmin johtajasopimus on
käytössä yli 50 000 asukkaan kunnissa,
vähiten alle 2 000 asukkaan kunnissa.
na myös markkinatoimijoita. Isojen muutosten ja laajemman toiminnan hallinta
edellyttää hyvää yhteistyötä poliittisen ja
ammatillisen johdon välillä.
Hallitustyöskentely on hermokeskus,
kun mietitään kunnan strategisimpia kysymyksiä. On ydinkysymys, miten esittelijä ja hallituspöydässä asiantuntijoina istuva johtoryhmä ja kunnanhallitus saadaan
toimimaan yhdessä ja toteuttamaan kuntastrategiaa. Se on koko toimielimen perustehtävä. Onko kaikilla yhtenäinen näkemys, millaisia asioita ja kokonaisuuksia
on syytä tässä pöydässä käsitellä ja mitkä
asiat pitäisi päättää aivan muualla? Myös
kunnanhallituksen rooli ja työskentelymalli on muutoksessa.
Mikä on johtajasopimus?
Se on yhteistyösopimus, jossa sovitaan
muun muassa kunnan- tai kaupunginjohtajan työstä, palkkauksesta ja sen tarkistamisesta. Sopimuksen teko pakottaa
käymään roolikeskustelun keskustelukumppanina kunnanhallitus tai sen puheenjohtajisto ja luo kentän keskustella
asiat halki. Johtajasopimus toimii kehityskeskustelujen taustadokumenttina. Siihen
voi palata ja päivittää sen.
Millaisia haasteita näet kuntasektorin muilla johtoportailla?
Koskeeko johtajasopimus
vain kunnan ylintä johtoa?
Kunnissa on käytössä erilaisia malleja. Se
voi koskea laajempaakin joukkoa johtoryhmän jäseniä, kuten isoissa kaupungeissa apulaiskaupunginjohtajia.
Kuka on kuntajohtajan esimies?
Hänellähän ei ole viranhaltijaesimiestä,
vaan esimies on kunnanhallitus. Kuntajohtaja käy oman kehityskeskustelunsa
kunnanhallituksen, käytännössä sen puheenjohtajan kanssa. Samalla tulee keskusteltua tavoitteista ja missä roolissa
kukin eri tilanteissa on. Luottamushenkilö saattaa siis joutua yllättäen esimiesasemaan, vaikka hänellä ei olisi siihen valmiuksia. Tilannetta helpottamaan Kuntaliitto on tehnyt Kevan kanssa yhteistyössä aiheesta tuoreen Kehityskeskusteluopas
kuntajohtajalle ja kunnan poliittiselle johdolle. (Oppaan voi ladata tai tilata osoitteesta: www.keva.fi/fi/julkaisut/Sivut/tyossa_jatkaminen_julkaisut.aspx)
Mikä on juuri nyt vaikeinta
kuntajohtamisessa?
Muutoksen pyörteissä toimiminen. Se on
kaikille yhteinen vaikeus, kun muutosprosesseja viedään eteenpäin, olivat ne
sitten kuntaliitoksia tai pienempiä muutoksia. Kuntakonsernit laajenevat koko
ajan, ja perinteinen hierarkinen johtamismalli on muuttumassa laajemmaksi
monituottajaverkostoksi, jossa on muka-
johdolle. Muutamissa kunnissa on otettu
käyttöön pormestarimalli. Kärkipoliitikkojen osalta mietitään erilaisia malleja ja
tutkitaan, onko mahdollista, että luottamustoimi on kokoaikainen tehtävä, josta
maksetaan kuukausipalkkio.
Turussa on käytössä malli, jossa kunnanhallituksen puheenjohtajuus on kokoaikainen tehtävä. Päättyvällä valtuustokaudella Hämeenlinnassa kunnanhallituksen puheenjohtajuus oli osa-aikainen
tehtävä puolellatoista työpäivällä viikossa. Porissa ollaan ottamassa käyttöön ns.
ministerimalli, jossa suurimpien lautakuntien puheenjohtajat ovat automaattisesti kunnanhallituksen jäseniä. Tällä yritetään parantaa kokonaisnäkemystä, kun
lautakunnista ei tule yllätyksiä. Poliittisten luottamusmiesten tehtävät ovat hurjia harrastuksia, tutkimusten mukaan reilusti yli osa-aikatyömäärän.
Mikä muuttaa kunnan ammatillista
johtamista ja kuntajohtajan roolia?
Uuden sukupolven johtajien tuleminen.
Kuntajohtajat ovat perinteisesti olleet
paitsi ammattijohtajia myös kuntayhteisönsä johtajia, kunnan isiä. Se on hyvä ja
kunniakas perinne, mutta uuden sukupolven johtajat ovat ravistelemassa itseään siitä irti ja näkevät itsensä puhtaasti ammattijohtajina. He tekevät omassa
roolissaan enemmän eroa työn ja vapaaajan välillä siinä, missä katsovat olevansa
vahvimmillaan.
Kuntien yksikkökoot tulevat todennäköisesti kasvamaan tavalla tai toisella, ja
se muuttaa johtamista. Asiantuntemusta voidaan koota laajemmin kuin pienissä yksiköissä. Erikoistuminen vaikuttaa johtamistehtävään hyvinkin voimakkaasti. Lisäksi kunnissa yritetään vahvistaa ja viedä eteenpäin esimerkiksi ohjelmien kautta strategista johtamista, jolloin
keskijohdon rooli keskeisenä toimeenpanijana korostuu.
Yksi kuntien johtamiseen kaikilla tasoilla vaikuttava asia on kansainvälistymien: miten johtaa eri kansallisuuksista koostuvaa työyhteisöä tai organisaatiota. Kunnilla on kuitenkin hyvää monikulttuurisuusjohtamiseen liittyvä kehittämistyötä.
Myös sukupolvivaihdos heijastuu kunnallisen johtamisen joka tasolla, samoin
eläköitymispommin myötä myös ikäjohtaminen. On iso kysymys, miten saada
ikääntyvä pysymään työssä mahdollisimman pitkään ja hänelle sopivat ja mielekkäät tehtävät.
Miten tämä ilmenee?
Perinteisesti on nähty, että kuntajohtaja
on osa yhteisöään ja käyttää kunnan palveluja. Uuden sukupolven johtajat eivät
kuitenkaan enää välttämättä koe, että
kuntajohtajan pitäisi asua johtamassaan
kunnassa, vaan heistä tuoreet ajatukset ja
terve ulkopuolisuus tuo kunnanjohtamiseen hyvää. Kun tämmöisiä kehityskulkuja on menossa, se jättää poliittisille johtajille enemmän tilaa. Arvioinkin, että tulevaisuudessa luottamushenkilöjohto ottaa
nykyistä isomman roolin.
Millaisia uusia johtamisen
malleja on näkyvissä?
Onko kunnissa osattu huolehtia
hiljaisen tiedon siirtämisestä?
Ei se varmaan hyvässä mallissa ole, mutta
haaste on kaikilla sama. Tätä on selvitetty
ELSA eli eläkkeelle siirtyminen asiatuntijatyössä -tutkimuksessa, jossa oli mukana myös iso kuntajoukko. Hiljaisen tiedon siirtämisen kehittämiseen tarvittaisiin johdonmukaisempia malleja ja apuvälineitä organisaatioille. Liian harvoin
on mahdollista, että eläkkeelle jäävä ja
hänen seuraajansa voivat työskennellä
yhtä aikaa. On myös osaamista, joka on
niin henkilökohtaista, että sen siirtäminen on mahdotonta. ●
Ammatillistumiskehitys on tuonut uusia
malleja niin virkamies- kuin poliittiselle
4
•
2 0 1 2
K U M I N A
7
Asiantuntijoiden johtaminen on
vuorovaikutuslaji
Teksti: Ulla Aitta, tutk ija, Ak ava
Johtaminen ja esimiestyö vaativat osaamista,
jonka kehittämiseen
on kiinnitettävä huomiota jo korkeakouluopinnoissa.
J
ohtaminen ja esimiestyö on vihdoin ymmärretty niin keskeiseksi erityisosaamista vaativaksi tehtäväksi, että maan hallitus on kirjannut sen kehittämisen hallitusohjelmaansa.
Akavalaisista miehistä 29 prosenttia ja
naisista 13 prosenttia työskentelee yritysten ja julkishallinnon eritasoisissa johtotehtävissä. Akavalaisilla on asiantuntijuuden johtamisessa kaksoisrooli: he toimivat sekä itse esimiehinä että näiden johdettavina asiantuntijoina.
Johtamisen ja esimiestyön
uudet haasteet
Työelämätutkimukset ovat jo vuosia
osoittaneet, että työpaikoilla kaivataan
johtamisen ja esimiestyön kehittämistä.
Uudistuksia tarvitaan, koska työelämässä
on käynnissä sukupolvenvaihdos. Työelämään tulevat nuoret ovat entistä koulutetuimpia ja he odottavat esimiehiltään nykyistä tasavertaisempaa ja vuorovaikutteisempaa johtamista.
Toinen vähintään yhtä merkittävä tekijä on teollisen yhteiskunnan muuttuminen tieto- ja palveluyhteiskunnaksi.
Tämän päivän esimiestyö on ennen kaikkea tiedon ja ihmisten johtamista. Tietotai asiantuntijaorganisaatiot tarvitsevat
menestyäkseen itsenäiseen työskentelyyn
kykeneviä, sitoutuneita ja itse itseään johtavia työntekijöitä. Toki myös asiantuntijaorganisaatioissa esimiesten on huolehdittava siitä, että heidän johdettavansa tekevät sovitut työt ja saavat aikaan tuloksia.
8
K U M I N A
4
•
2 0 1 2
Asiantuntijatyön
ymmärtäminen tärkeää
Asiantuntijoiden johtaminen perustuu
vuorovaikutteiseen esimiestyöhön, jossa
keskustelu on esimiehen yksinpuhelua
tärkeämpää. Esimiehiltä ei voida kuitenkaan vaatia, että he pystyisivät hallitsemaan jokaisen johdettavan työn sisällön
yksityiskohtaisesti. Heidän tehtävänään
on vastata toimenkuvien ja työnjaon selkeydestä.
Asiantuntijatyön ydin on tiettyyn erityisalaan perustuva ammattitieto. Itsenäinen työote on olennainen osa ammattitaitoa. Jos halutaan, että asiantuntijat saavuttavat työssään parhaat mahdolliset tulokset, on heidän johtamisessaan ymmärrettävä näitä kahta asiantuntijuuden perusulottuvuutta.
Esimiesten on huolehdittava, että asiantuntijoilla on mahdollisuus päivittää ja
uudistaa omaa osaamistaan. Myös hyvät
työehdot ja -olosuhteet turvaavat asiantuntijoiden riittävän itsenäisyyden ja vaikutusmahdollisuudet omaan työhön.
Asiantuntijan on voitava ennalta sovituissa puitteissa päättää itse, miten työnsä organisoi ja ajoittaa ja miten saavuttaa parhaiten työlleen asetetut tavoitteet.
Tähän tarvitaan riittävän joustavia työaikoja, työaikapankkeja ja etätyökäytäntöjä.
Esimiesten on ymmärrettävä asiantuntijatyön vaatimukset myös siksi, että
he kykenevät ennakoimaan ja tunnistamaan asiantuntijatyöhön liittyviä kuormitusriskejä.
Kuka huolehtii esimiehistä?
Esimiestyö ja johtaminen ovat erityisasiantuntija-ala, johon pätevyys tulisi
hankkia sekä koulutuksen että kokemuksen kautta.
Akavan tavoitteena on, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perustutkintoihin sisällytetään kaikille tutkinnon
suorittajille pakollisia opintojaksoja, jotka
käsittelevät esimiestyötä ja johtamista nykypäivän työorganisaatioissa.
On myös huolehdittava siitä, että esimiehille annetaan työpaikoilla riittävästi aikaa ja resursseja esimiestyön hoitamiseen. Johtajien ja esimiesten on voitava päivittää ja uudistaa omia esimiestaitojaan ammatillisella täydennyskoulutuksella koko työuran ajan.
Tieto muutettava
arjen käytännöiksi
Johtamisen ja esimiestyön muuttumista
ja kehittämisen haasteita on tutkittu yliopistoissa ja korkeakouluissa jo vuosikymmeniä. Tarjolla on valtava määrä tietoa, minkälaista johtajuutta ja esimiestyötä työpaikoilla kaivataan.
Suurin haaste on, miten olemassa
oleva tieto saadaan vietyä työpaikkojen arkikäytäntöihin. Tässä Akavalla, sen jäsenja neuvottelujärjestöillä sekä aluetoiminnalla on suuri rooli ja vastuu. Akavalaiset
esimiehet ja asiantuntijat ovat asiantuntijajohtajuuden parhaita asiantuntijoita.
Heidän tehtävänään on kaventaa kuilua
sekä rakentaa tiedon ja osaamisen siltoja
teoriasta käytäntöön. ●
MALJA
A
Akavan Erityisaloille!
Akavan Erityisalojen puheenjohtaja
Jorma Rihto ja
toiminnanjohtaja
Salla Luomanmäki ja
malja liitolle.
kavan Erityisalat ry
on kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän
asiantuntija – ja esimiestehtävissä toimivien etujärjestö. Se
perustettiin 1972 ja
toimi vuoteen 2005
nimellä Akavan Erityisalojen Keskusliitto ry eli AEK. Liitto syntyi 40 vuotta
sitten tarjoamaan jatkuvasti laajenevalle ja uudistuvalle korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden joukolle mahdollisuuden järjestäytyä.
Kun yksi Kumulan perustajista,
Kirjastonhoitajaliitto ry, liittyi 1991
AEK:hon, lisääntyi AEK:n jäsenmäärä
reilusti. Liitosta tuli menestys: tällä hetkellä Akavan Erityisaloihin kuuluu 26
itsenäistä jäsenyhdistystä, myös Kunti-
Veikko Somerpuro
Akavan Erityisalat ry on tullut 40 vuoden
ikään. Liiton historia on pitkälti myös
Kumulan historiaa. T e k s t i : T u i j a H e i k k i l ä
4
•
2 0 1 2
K U M I N A
9
Akavan Erityisalojen
puheenjohtajat:
Kalevi Nikki 1972
Pekka Käppi 1972–1982
Jorma Puhakka 1983–1995
Jussi Perttola 1995–1998
Salla Luomanmäki 1999–2004
Jorma Rihto 2004–2012
Risto Tolonen 2013–
Johanna Kannasmaa
•
•
•
•
•
•
•
Veikko Somerpuro
en asiantuntijat Kumula ry. Jäseniä AE:n
jäsenliitoissa on yhteensä yli 27 000.
Kumulalla ja sen perustaneilla liitoilla
Akavan Erityisalojen
sekä näiden jäsenillä on ollut suuri mertoiminnanjohtajat:
kitys Akavan Eritysalojen toiminnassa
• Kari Turunen vuodesta 1979
sen koko 40-vuotisen historian ajan. Lii• Tapio Jaakkola
ton kuudesta tähänastisesta puheenjoh• Marjatta Huuhtanen (1996–2004,
tajasta neljä ensimmäistä – Kalevi Nikki,
aiemmin Kirjastonhoitajaliiton
Pekka Käppi, Jorma Puhakka ja Jussi
toiminnanjohtaja)
Perttola – oli KKHV:stä eli Kunnan kou• Salla Luomanmäki vuodesta 2004
luhallintovirkamiehet ry:stä, joka oli yksi
neljästä Kumulan 1994 perustaneesta yhdistyksestä. He johtivat AEK:ta yhteensä
peräti 26 vuotta.
Kumulan hallituksen puheenjohtajat
Pirjo Pietikäinen ja Maarit Helén ovat
kummatkin toimineet Akavan Erityisalojen hallituksen varapuheenjohtajina,
Pietikäinen 1995–2000, Helén vuodesta 2001. Liiton hallituksessa pitkään toimineita kumulalaisia on myös Kumulan
kunniajäsen Eero Hartikainen.
Pentti Jormanainen on toiminut
useina vuosina niin AE:n hallituksessa, kunnan neuvottelukunnassa kuin
Akavan aluetoimikunnassa,
jossa myös varapuheenjohtajana. Samoin useissa
Akavan Erityiseri luottamustehtävissä
alojen historiaa, liiton
AE:sa ovat pitkään toineljä puheenjohtajaa:
mineet muun muasJorma Rihto (vas.) ja Salla
sa kumulalaiset Päivi
Luomanmäki, sekä kumulaHytönen, Reino Kivilaiset Jussi Perttola ja Jorma
oja, Merja Komonen
Puhakka – molemmat
ja Tarja Vuorinne.
Kumulan kunniaAkavan Erityisalojen
jäseniä.
kuntasektorin suurimpana
Pöydällinen kumulalaisia:
Riikka Junttila (vas.),
Jussi Näri, Maarit Helén,
Pentti Jormanainen, Päivi
Hytönen, Raija Seppänen,
Timo Tamminen ja
Arja Justander.
Akavan
Erityisaloja
juhlivat myös kumulalaiset Mikat
Kesseli (vas.) ja
Vertainen.
10
K U M I N A
4
•
2 0 1 2
ja Mika Kesseli (toimikunnan puheenjohtaja 2011–2012).
Akavan aluetoimikunnissa tai AE:n
alueryhmissä ovat pisimpään kumulalaisista toimineet Edvard Rasimus, Lasse
Särkimäki , Pentti Jormanainen, Timo
Tamminen, Arja Justander, Päivi Karppinen ja Reino Kivioja. Aluesihteereinä ovat toimineet muun muassa Marita Ahola , Arja Justander , Marja-Leena Martikainen , Ulla Pötsönen , Edvard Rasimus, Anne-Marie Rautiainen ja
Lasse Särkimäki. ●
Lue
Akavan Erityisalojen
historiikki verkossa!
Osoite on
http://live.dmp.fi/akavanerityisalat
Veikko Somerpuro
AEK:n
tuttua väkeä:
entinen järjestöpäällikkö
Aulikki Sauramo (vas.) ja
entinen toiminnanjohtaja
Marjatta Huuhtanen sekä
edelleen liitossa työskentelevä sihteeri
Anita Leinikka.
Veikko Somerpuro
yhdistyksenä Kumulalla on ollut luonnollisesti tärkeä asema AE:n Kunnan neuvottelukunnassa. KKHV:n Heikki Hirvonen
toimi AEK:n Kunnan neuvottelukunnan
puheenjohtajana 1995–2000. Maarit Helén
on ollut neuvotte lukunnan jäsen sekä
puheenjohtaja 2005–12, Eija Leivo (aik.
Kiviniemi) ja Päivi Karppinen pitkäaikaisia jäseniä.
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen toimikunnassa ovat toimineet Eila Ainali ja
Edvard (aik. Jouni) Rasimus, Opiskelijatoimikunnassa Juho Järvenpää, Ville Lavikainen, Jarno Moisala, Terhi Tikkanen
4
•
2 0 1 2
K U M I N A
11
Ko
n
lum
i
Suoran puheen päivä
P
ikkujoulujen järjestämistä perustellaan
usein virkistystoimintana ja ilmapiiriä
puhdistavana yhteistyönä eli sillä, että tänään puhutaan asiat suoraan ja riisutaan
natsat. Tänään kaikki syövät samoista padoista ja ”ollaan perhana niinku yhtä suurta perhettä”. Nyt vaihdetaan vapaalle ja puhutaan niin kuin
asiat ovat!
Ennen kuin päästään ilmapiiritalkoisiin pitää
kuitenkin nimittää juhlatoimikunta, joka saa tehtäväkseen työaikaa käyttämättä suunnitella ja toteuttaa pikkujoulujuhlat, joiden sisällöstä viimekädessä
päättää ylin johto ja jotka eivät saa maksaa käytännössä mitään. Näillä reunaehdoilla päädytään virastotalon lounasravintolaan huuhtelemaan alas haaleita jouluruokia keskioluella ja kehnolla punaviinillä,
ja nauttimaan yhteisestä tuokiosta yhtä paljon kuin
keväisestä tyky-päivästä yläasteen jumppasalissa.
Jouluisen pöydän antimia nauttiessa mieleen kirpoaa ajatus jos toinenkin, jotka kannattaa saattaa välittömästi juhlakansan tietoisuuteen. Sivistystoimenjohtajan sisarentyttären suosimisen opettajantointa
täytettäessä voi mainita kepeällä ”mitäs me pelimiehet” -silmäniskulla ryyditettynä. Vastikään valitun
nuoren kunnanjohtajan kehuminen ”puolueen sätkynukeksi, mutta muodollisesti päteväksi” kirvoittaa varmasti hersyvät naurut varttuneemmilta kollegoilta. Veitikka silmäkulmassa ja pikkujoulumielellä
liikkeellä olevat ilonpitäjät tuskin pahastuvat muutamasta pikkutuhmasta sutkautuksestakaan.
Loppuillasta voikin sitten puhua suoraan miten
asiat oikeasti ovat, ja korostaa sanottavan tärkeyttä
veijarimaisella tönäisyllä hallintopäällikön hartioihin. Yhtä suurta perhettähän tässä ollaan ja kyllä asioista pitää pystyä puhumaan. Sitä vartenhan tässä ollaan ja yhdessä juhlitaan.
Kun pikkujoulut on saatu pidettyä, on jälkisiivouksen aika, enkä tarkoita nyt lounasravintolan lattioita. Koska olemme rakentavan kritiikin kehitysmaa,
on paljon mainostettu kansallinen ”suorapuheisuutemmekin” liian usein lähempänä ilkeämielistä piikittelyä kuin keskustelua. Sanomisia ja sanomatta
jättämisiä käydään läpi vielä pitkään, kunnes tulee
jälleen uudet pikkujoulut, jolloin syntyneet kaunat ja
henkilökohtaiset tarkoitusperät voidaan nostaa koko
juhlaväen ihmeteltäväksi.
Silti pikkujouluaikaan kaupunkien kadut täyttyvät hilpeistä juhlijoista. Ravintoloista kantautuva
iloinen puheensorina kertoo, että nyt on vaihdettu
hetkiseksi vapaalle. Pikkujoulumieli tempaisee joukon hiljaisemmatkin mukaan rentoutumaan ja nauttimaan kuluneen vuoden tuloksista. Illan ehtiessä
löysäillään solmioita ja annetaan hartioiden laskeutua. Tänään ei jännitetä eikä pingoteta, vaan työnnetään painolasti hetkiseksi sivuun ja iloitaan yhdessä
yhteisestä ajasta rakkaiden kollegojen kanssa.
Lumihiutaleet leijailevat hiljalleen juhlapaikan
kylpiessä tunnelmallisten kynttilöiden valossa. Yhdessä koettava lähestyvän joulun taika ei jätä ketään
kylmäksi. Mutta liian pian koittaa maanantai, jolloin
suorapuheisuus punnitaan kahvihuoneessa.
Yhtä kaikki, riehakasta pikkujouluaikaa kaikille
kumulalaisille sekä rauhallista joulunodotusta. Olkaapa kiltisti niin joulupukki voi tuoda kuntaanne
veronmaksajia ja valtionosuuksia.
TOIMISTON SISÄILMANPUHDISTIN
12
K U M I N A
4
•
2 0 1 2
Lukuvinkkejä
Teksti: Ulla Pötsönen
JANNE HUILAJAN Jimi
Huilaja, Janne
Jimi
Karisto, 2012
Jarla, Pertti
Fingerpori – Kuntauudistus
Arktinen Banaani, 2012
ujuttaa lukijan pohjoisen
miehen nahan alle. Tarmo na syntynyt, kitarasankaria etäisen kaukaisesti muistuttava Jimi
elelee hiljaiseloa kiljun,
sätkän ja huumorin voimalla. Koulu, armeija,
työ ja naiset eivät ole
kos kaan menneet putkeen. Elämä on
enimmäkseen synkeitä krapula-aamuja ja
karenssia mutta myös äkkiväärää huumoria kaljoitteluporukan kanssa. Viiltävän
analyyttistä huumoria, sanoisi kriitikko.
Vaikka eivät Jimi, Janne, Matti, Anssi,
Simppa ja Pentti sitä sillä lailla kutsuisi
unissaankaan.
Jimi on ankea ja harmaa kuvaus siitä
karun niukasta todellisuudesta jossa
moni elää. Tahtomattaan, vahingossa tai
itse niin valittuaan. Silti lukiessa nousee
hymyn kare kasvoille. Viiden euron ässäarpavoitto, hissukseen kohoava nousuhumala, variksen liito sohjoisen pellon päällä. Elämän hyvänä kokeminen voi olla
pienestä kiinni jos niin itse päättää.
Kunhan vaalihuuma
laimenee, elämä jatkuu
Näiden lukuvinkkien kirjoituspäivänä
suomalaiset äänestivät kunnallisvaaleissa. Toivottavasti mahdollisimman moni
äänestäjistä tarttuu Pertti Jarlan Fingerpori-uutuuteen, Kuntauudistus-albumiin,
jossa kunniansa saavat kuulla niin kirjaston poistomyynti, kansainvälistyminen
kuin läpinäkyvä hallintokin. Kaksimieliset tuhmuudet ja sananmuunnokset eivät
tietenkään naurata valveutunutta lukijaa
– paitsi ehkä äänekkäästi hirnuen ja vesiä
silmistä pyyhkien. Siksi en voi suositella
lukemaan teosta työpaikalla, etenkään jos
työnantaja on kunta. ●
Uusi jäsen
Haastattelu: Tuija Heikkilä
Tervetuloa Kumulaan
Pauli Salminen
Kuka ja mistä olet?
Mitä teet työksesi?
Olen Pauli Salminen. Toimin täällä
Loimaan preerialla seitsemän kunnan
yhteisen yrityskehitysyksikön toimitusjohtajana.
Loimaan seutukunnan kehittämiskeskus on EU:n lapsi. Se perustettiin
1995 peräti 12 kunnan yhteiseksi yksiköksi. Meidän tarinamme on
menestystarina. Olemme luoneet seudustamme muun muassa menestyvän
Vihreän Kolmion matkailualueen, joka
on lyönyt kaikki ällikällä. Meillä kun
ei pitänyt olla luontaisia edellytyksiä.
Hyvällä joukkuepelillä tänne tulivat
myös Suomen ensimmäiset biisonit.
Loimaan seutukunnan yritysilmasto on
tutkitusti Suomen kolmanneksi paras
Seinäjoen ja Tampereen jälkeen.
Olen maatalon poika ja harjoitinkin
maataloutta muiden toimien ohessa
1990-luvun puoliväliin. Aiemmin olen
toiminut poliisina ja haastemiehenä.
Työn ohessa opiskelin Turun yliopistossa
varanotaariksi. Ilmoittauduin jo oikeustieteen ylioppilaaksi Helsinkiin, mutta
perheen perustaminen ja Loimaan kunnan palvelukseen siirtyminen muuttivat
suunnitelmani.
Ensimmäinen kuntatyöni oli Suomen
maatalousmuseo -hankkeen projektisihteerin toimi 1987. Museo toteutettiin
Loimaalle 2000-luvulla. Seuraavaksi
työskentelin Loimaan kunnan elinkeinoasiamiehenä ja minusta tulikin pian
kuntien yhteisen elinkeinotoimen
vetäjä. Loimaan kaupunginjohtajan
viransijaisena toimin lähes vuoden.
Mitä harrastat?
Harrastukseni on kirjoittaminen ja kädenjälkeni näkyy kahdessa kirjassa: jälkimäinen, Savisaappaissa yli Atlantin, kertoo
Loimaan seutukunnan emigranteista.
Helmenä on Lydia Palomäki, joka päätyi
Nelson D. Rockefellerin keittiöpäälliköksi. Tällöin kohtasivat maailman paras kakuntekijä ja maailman paras rahantekijä.
Mitä toivot ja odotat uudelta liitoltasi?
Reipasta otetta! Uskon tarvitsevani
työlainsäädännöllistä apua ihan
lähiaikoina. Työnantajaportaan kanssa
on työsuhdeturvaan
ja työturvallisuuslainsäädäntöön liittyviä avoimia
hankalia kysymyksiä.
Millaisena näet johtamisen
kuntasektorilla tällä hetkellä?
Kunnissa tehdään arvokasta työtä, joka
on pirstoutunut moneen sataan eri lohkoon. Kokemuksesta tiedän, että tällaisen vyyhdin johtaminen on jokseenkin
vaikeaa. Kuntajohtaminen reippain
ottein on lähes mahdotonta. Työ jää helposti toteavaksi. Muutosjohtaminen on
riittämätöntä. Asioita pitäisi tehdä toisella tavalla. Pitäisi olla uskallusta katsoa
”isosta ikkunasta” ja toteuttaa kokeillen
pieniä muutoksia. Rohkaisua ideointiin
kaivataan lisää. Uutta trendiä hakiessa
toivon mahdollisimman monen lukevan
Anssi Tuulenmäen kirjan Lupa toimia eri
tavalla (WSOYPRO 2010). ●
4
•
2 0 1 2
K U M I N A
13
Ajankohtaista
Johanna Kannasmaa
KOKOUKSET
Kumulan hallituksen vuoden viimeinen
kokous on 15.12., Akavan Erityisalojen
hallituksen kokous 14.12. ja Akavan Erityisalojen Kunnan neuvottelukunnan kokous
13.12.2012. Kumulan hallituksen vuoden
ensimmäiseen kokoukseen kutsutaan sekä
varsinaiset että varajäsenet, ja uudet hallitustoimijat perehdytetään samalla hallitustoimintaan.
RISTO TOLONEN AKAVAN ERITYISALOJEN PUHEENJOHTAJAKSI
Specia – Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja Risto Tolonen
valittiin 10.11.2012 Akavan Eritysalat ry:n
liittokokouksessa järjestön uudeksi puheenjohtajaksi toimikaudelle 2013–2014.
Tolonen voitti vaalissa täpärästi liittoa vuodesta 2004 johtaneen Jorma Rihdon äänin 230–214. Kumula kannatti Rihdon jatkoa AE:n puheenjohtajana. Turussa asuva
Tolonen on koulutukseltaan valtiotieteen
maisteri ja työskentelee toiminnanjohtajana Kaarinan Nuoret Pajamestarit ry:ssä.
Kun
t
tar vitse
Kumulan jäseneksi voi liittyä
osoitteen www.akavanerityisalat.fi/lomakkeet/kunta.php
lomakkeella. Sivustossa on
lomakkeet myös jäsenmaksuvaltakirjaan ja jäsentietojen muutoksiin. Muutoksista voi ilmoittaa myös
www.akavanerityisalat.fi-sivuston sähköisessä
jäsenrekisterin päivityksessä.
Eläkkeelle jäävän ei kannatta erota liitosta!
Jäsenmaksu on vain 50 € vuodessa. Vastineeksi
saa konkreettisia jäsenetuja, kuten ilmaista
perhe- ja perintöoikeudellista neuvontaa.
Ilmoita eläkkeelle jäännistäsi osoitteessa
www.akavanerityisalat.fi > Jäsenyys > Päivitä
jäsentietosi.
Kuntien asiantuntijat Kommunala specialister - Kumula ry
Maistraatinportti 4 A, 6. krs., 00240 Helsinki
Puh. 0201 235 385
Sähköposti [email protected], www.kumula.fi
Akavan Erityisalat ry
Maistraatinportti 4 A, 6. krs., 00240 Helsinki
Puh. 0201 235 340, faksi (09) 147 242
Jäsensihteereiden palvelunumero 0201 235 370
Sähköinen asiointi osoitteessa
www.akavanerityisalat.fi
Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko
Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki
Käyntiosoite Kellosilta 5 B, 6. krs, Itä-Pasila,
toimisto avoinna ma-pe klo 9-15
Palvelunumero (09) 7206 4343 ma-to klo 12-15
Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija
saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä
24 h/vrk, puhelun hinta pvm + 0,37 e/min
Faksi (09) 272 1212
Sähköposti [email protected]
Sähköinen asiointi osoitteessa
www.erko.fi > Asioi verkossa
14
K U M I N A
4
•
2 0 1 2
Tilaisuudet ovat oiva keino kartuttaa tärkeää
työelämätietoutta sekä tutustua ja verkostoitua niin oman alan kuin muiden alojen
opiskelijoiden kanssa.
Harjoittelubarometri
Akava teetti syksyllä 2012 harjoittelubarometrin, jossa tutkittiin sekä yliopisto- että
ammattikorkeakouluopiskelijoiden kokemuksia harjoittelusta. Barometrin mielenkiintoisia tuloksia voi lukea Akavan sivuilta
osoitteesta www.akava.fi > Opiskelijat >
Tutkimukset.
AOVA palkitsi Suomen
parhaan kesätyönantajan
JOULUN AIKAAN
Kumulan toimisto lomailee joulun ajan ja
palaa töihin vuoden vaihteen jälkeen. Akavan Erityisalojen toimistolla on kuitenkin
päivystys koko joulun ajan. Sieltä saat siis
esimerkiksi lakimiehen apua kiireellisiin
työelämän ongelmiin. Kiireettömiin jäsenasioihin kannattaa palata vasta vuoden
vaihteen jälkeen. Vakuutuksiin liittyvissä
asioissa ja kysymyksissä voit olla yhteydessä
myös suoraan If-vakuutusyhtiöön.
Joulukorttirahat Kumula lahjoittaa Ylen
Hyvä Säätiön Nenäpäivä-keräykseen.
VUOSI 2013
Kumula valmistautuu tulevaan vuoteen ja
suunnittelee toimintaansa. Tiedottamista
alkuvuoden tapahtumista kannattaa
seurata Kumulan nettisivuilta osoitteesta
www.kumula.fi, Kumulan Facebook-sivuilta
sekä sähköisistä jäsenkirjeistä.
JÄSENTIETOJEN PÄIVITYS
Omat jäsentiedot kannattaa aina pitää ajan
tasalla. Monella jäsenellä on tiedoissa vanha
tai toimimaton sähköpostiosoite, mikä merkitsee sitä, että jäsen ei saa liiton sähköisiä
jäsentiedotteita ajankohtaisista asioista
ja kutsuja oman alueen tapahtumiin. Käy
tarkistamassa Akavan Erityisalojen sähköisessä jäsenasioinnissa osoitteessa www.
akavanerityisalat.fi, että kaikki jäsentietosi
pitävät paikkansa.
OPISKELIJOILLE
Tilaisuuksia opiskelijoille
Kevään 2013 aikana järjestetään sekä
Kumulan omia että Akavan Erityisalojen
kaikille yhteisiä opiskelijatilaisuuksia ympäri
Suomen. Seuraa tiedotusta sähköpostistasi!
Huom!
Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn
raati valitsi korkeakouluopiskelijoilta
saatujen 56 ehdotuksen joukosta tämän vuoden parhaan kesäntyönantajan valtion paikallishallinnosta. Palkittu,
Sisä-Suomen maistraatin Jyväskylän
yksikkö, on vahvistanut sukupolvien
välistä yhteistyötä työpaikalla. Valinnassa raati painotti esimiestyön laatua.
Kunniamaininnat esimerkillisestä kesätyönantajana toimimisesta saivat Destia, Pelastusarmeijan lomakotitoiminta
ja Imatran kaupungin vammaispalvelut, jota kiitettiin kunnollisen perehdytyksen mahdollistavasta avoimesta
työilmapiiristä. Katso lisää:
www.paraskesatyonantaja.fi ja
www.akava.fi/opiskelijat/akavan_opiskelijat/ajankohtaista
TULEVAA KOULUTUSTA
Koulutustilaisuuksista ja niihin ilmoittautumisesta kerrotaan Akavan Erityisalojen
nettisivuilla www.akavanerityisalat.fi >
Jäsenyys > Jäsenedut > Koulutus ja kurssit
sekä Akavan Erityisalojen koulutusesitteessä. Muistathan, että KUMULA maksaa yhden
TJS-Koulutuskeskuksen järjestämän koulutuksen jäsen / vuosi. Lisätietoja TJS:n koulutuksista osoitteesta www.tjs-opintokeskus.fi
AKAVAN ERITYISALOJEN
KOULUTUSTA JÄSENILLE
• Kouluttajan ABC – innostavaa
oppimista: 13.12. Helsinki (täynnä)
• Miten neuvottelen palkkani:
11.12. Turku
AKAVAN ERITYISALOJEN
ALUETAPAHTUMIA JÄSENILLE
Akavan Erityisalat 40 vuotta:
• Etelä-Savo:
Sasha ja Sibelius 4.12. Mikkeli
• Kainuu: Vesa-Matti Loirin Sydämeeni
Joulun teen -konsertti 7.12. Kajaani
• Keski-Suomi: Rajaton -yhtyeen siivittämä
Pikkujoulukonsertti 8.12. Jyväskylä
• Pohjois-Karjala: elokuvailta 11.12. Joensuu
• Uusimaa: Karkkipäivä-näytelmä KOMteatterissa 15.12. Helsinki
Joululahjoja
jasenedut.fipalvelusta!
Kuntien asiantuntijat Kumula ry toivottaa
jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen
Joulukorttirahat olemme lahjoittaneet
Ylen Hyvä Säätiön Nenäpäivä-keräykseen.
Sivustolla www.jasenedut.fi on
akavalaisten liittojen – myös Akavan
Erityisalojen – yhteinen jäsenetupalvelu. Kaikkien mukana olevien
liittojen jäsenet, siis myös kumulalaiset, voivat rekisteröityä palveluun
käyttäjäksi. Kirjoita rekisteröityessäsi
jäsennumerosi ja valitse liitoksesi
pudotusvalikosta Akavan Erityisalat
ry. Mukana palvelussa on joululahjoiksikin sopivaa tarjottavaa kuten
matkoja ja ravintolapalveluita,
vaatteita, asusteita ja koruja, kirjoja
ja lehtitilauksia, liikunta-, viihde- ja
kulttuuripalveluja sekä terveydenhoitoa.
Svensk resumé
TEMAT för årets sista nummer av
Kumina är ledarskap. Ledarskap
betraktas via administrering av
specialister och genom kommun- och
stadsdirektörsarbete samt nya trender
och modeller för ledarskap.
KUMINA ger en översikt på hur
kumulamedlemmarna genom åren
har verkat inom Akavas Specialorganisationer rf som firades sin 40
åriga verksamhet i början av
november. På förbundsfullmäktigemötet då valdes pol.mag. Risto Tolonen till ny ordförande för Akavas
Specialorganisationer till verksamhetsperioden 2013–2014. Tolonen
vann Jorma Rihto som lett förbundet
sedan år 2004 med en knapp röstmarginal 230–214. Kumula var
anhängarer av Rihto.
OCKSÅ inom Kumula tar nya
ansvarsbärare över rodret. I oktober
gjorde man historia: För De
kommunala specialisterna – Kumula
r.f.:s förbundsfullmäktige upptälldes
till stor glädje så många kandidater att
man måste ordna ett fullmäktigeval.
Det fanns 50 kandidater av vilka de
20 som erhöll mest röster blev invalda
i Kumulas förbundsfullmäktige
för åren 2013–2016 och till deras
suppleanter de följande 20 i den
ordningsföljd de erhållit röster. I valet
gavs 648 röster av vilka en inte godkändes, röstningsprocenten var 24. Vi
gratulerar de nya fullmäktigemedlemmarna samt deras suppleanter!
MAARIT Helén som lett Kumula i 12
års tid lämnar sin post som styrelseordförande och huvudredaktör för
Kumina. Hon blev dock invald med
den största röstsiffran i förbundsfullmäktige och sålunda kommer
hon också i fortsättninge att kraftigt
fungera inom Kumula och för
Kumulas medlemmar. Den nya
styrelseordföranden kommer att
väljas på den nu sittande fullmäktiges
för åren 2009–2012 sista möte i slutet
av november, då detta nummer för
Kumina redan gått i tryck.
I SIN sista ledaren i Kumina skriver
Helén: ”När jag i sju års tid har skrivit
dessa ledare i Kumina har jag ofta
tänkt att det kommer att vara lätt att
skriva min huvudredaktörkarriärs
sista ledare: jag behöver inte längre
tänka på om vad och hur ja skriver,
det räcker med att tacka för allt. Nu
när denna stund alldeles konkret är
kommen, känns det inte alls lika lätt
att skriva. Det är inte svårt att finna
saker att tacka för, det svåra är att
finna vad allt jag borde minnas att
tacka er kumulamedlemmar för.
FÖRST och främst vill jag tacka
alla er som aktivt tog del i Kumulas
förbundsfullmäktigeval – er som
ställde upp som kandidater och
sålunda aktivt påverkade sammansättningen av blivande fullmäktige.
Å min egen del tackar jag hjärtligt
alla er som litade på mig och
gav mig er röst så att jag kan fortsätta
min verksamhet och befrämja
Kumula som fullmäktigemedlem.
Samtidigt vill jag tacka var och en av
er för dessa tolv år som gick så fort
som styrelseordförande för Kumula.
De har varit fullspäckade år av
arbete och verksamhet. Det har varit
underbart att verka i denhär utmärkta
gruppen.”
KUMULA och Kuminas redaktion
tillönskar alla en God Jul samt ett
Gott Nytt År 2013! ●
4
•
2 0 1 2
K U M I N A
15
© NATUREPL.COM / ANDY ROUSE / WWF-CANON
HYVÄÄ TAHTOA JA
VALKEATA JOULUA
Anna joulun ympäristöystävällisin joulutervehdys.
Tee lahjoitus valitsemallesi
WWF:n suojelukohteelle,
lataa joulutervehdykset ja
jaa moninkertaisesti iloa
sähköisillä joulutervehdyksilläsi.
Kieliversiot: suomi, ruotsi
tai englanti. Yli 50 euron
lahjoituksesta saat lisäksi
tulostettavan diplomin,
jonka voit pitää itse tai
antaa lahjaksi.
Joulun ympäristöystävällisin joulutervehdys
löytyy yhtä läheltä kuin lähin nettiyhteys: wwf.fi/joulu
Luonto kiittää tuestasi. Hyvää joulua!