Taidetta museoiden ulkopuolelta

Aamulehti Sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Kulttuuri
Puhelin: 010 665 3910
Sähköposti: al.kulttuuri@aamulehti.fi
| B21
Vielä kaksi lisää
Tasapelitulos
Menestyselokuva Pulp Fictionin
ohjannut 49-vuotias Quentin
Tarantino uhkailee lopettavansa
uransa kymmenennen elokuvansa jälkeen. Pian julkaistaan
Tarantinon kahdeksas elokuva
Django Unchaines.
Kansainvälinen Jorma Panula
-kapellimestarikilpailu päättyi
tasan virolaisen Risto Joostin ja
saksalaisen Tobias Volkmannin
välillä. Tuomaristo palkitsi heidät jaetulla toisella palkinnolla.
Molemmat saivat 10000 euroa.
Filharmoninen
syke hurmasi
toivekonsertissa
Musiikki
Tampere Filharmonia
Kapellimestari: Eugene
Tzigane
Solisti: Annaleena Puhto,
huilu
Tampere-talo 16.11.
Jäi hieman epäselväksi, kenen toivekappaleita tässä Toivotuimmat klassikot
-konsertissa oikein soitettiin,
mutta kaksi huippuhetkeä se
tuotti energisen kapellimestarivieraan Eugene Tziganen johdolla.
Toinen oli herkkä ja hiljainen, toinen hurmiollinen ja
äänekäs. Molemmat oli säveltänyt Leonard Bernstein.
Ani harvoin esitetty Halil on kirjoitettu erään Lähiidän sodissa kuolleen nuoren
huilistin muistolle. Kappale
heijastelee tonaalista ja eitonaalista sävelkieltä sekoittaessaan alueen jyrkkiä vastakohtia, mutta myös toivetta
yhteyteen ja sopuun.
Tampere Filharmonian soolohuilisti Annaleena
Puhto toi vahvalla äänellään loistavasti esiin sooloosuuden samaan aikaan su-
rumielisen kauneuden ja peräänantamattoman uljauden.
Upeaa kuultavaa oli myös
solistin täydellisen tarkka
keskustelu lyömäsoittimien
kanssa.
Haliliin yleensä liitettyä
kauhun ja pelon tunnetta en
tässä tulkinnassa juurikaan
havainnut, mutta sooloäänen
dramaattinen vaikeneminen
lopussa oli ajatuksia herättävä hetki.
Lyömäsoittajat nousivat
pääosaan Bernsteinin West
Side Storyn sinfonisissa tansseissa, etenkin räjähtävään
tehoon yltäneessä Mambossa. Harvoin on orkesteri sykkinyt yhtenä rytmisenä massana yhtä aidosti ja estottomasti.
Konsertin venäläinen ohjelmisto jäi vaikutukseltaan
etäisemmäksi. Prokofjevin
Romeosta ja Juliasta valikoidut jaksot iskivät metallisuudellaan liikaa korville.
Rimski-Korsakovin Espanjalainen kapriisi taas maistui
West Side Storyn kiihkon jälkeen valjulta ja rutiinimaiselta hyvästä loppunoususta
huolimatta.
HARRI HAUTALA
Anna-Julia Granebrg
Marcelo Romeron mustavalkoinen ja
naivistinen piirrosteos Neighborhood
II iPhone 4:n kuorissa.
Teoksissaan alitajuntaa tutkivan Jen
Mannin surrealistinen Fox-maalaus
iPhone 4:n kuorissa.
Tekstiilisuunnittelija Amy Sian moderneja ja perinteisiä tekniikoita yhdistelevä abstrakti Geo Gem iPhone
4:n kuorissa.
taidetta, sarjakuvaa, maisemia,
graafiikkaa, kollaasitekniikkaa,
muotokuvia, pop-taidetta, naivismia ja surrealismia.
Kaikki kuvataiteen tutut genret ovat edustettuina.
Tutustu taiteilijaan
NOORA VAARALA
Aamulehti
Matti Pellonpää
-palkinnon sai
Peter von Bagh
TUNNUSTUS. Neljästoista
Matti Pellonpää -palkinto on myönnetty Peter von
Baghille. Hän saa palkinnon
”merkittävästä ja pitkäaikaisesta elokuvakulttuurin hyväksi tehdystä työstä”.
Palkinnon myönsi Saarijärven Elokuvakerho, jonka
kunniajäsenet puolsivat von
Baghin palkitsemista vuolain sanoin.
–Von Baghin työ elokuvan parissa historioitsijana, opettajana, kriitikkona,
ohjaajana, käsikirjoittajana
ja festivaalijohtajana on laajuudessaan ja pitkäaikaisuudessaan vailla vertaa, eräs
kunniajäsen oli kirjoittanut.
Palkinnolla halutaan edistää elokuvakulttuurin kehittymistä. STT
Paluu Pirkanmaan
säveltäjien pariin
Masa Orpana, Arto
Piispanen, Lauri Hannu
ja Ville Rauhala
Pirkanmaalaisia säveltäjiä II
Pyynikinlinnassa 15.11. klo
18.30
Yleisö on todellakin löytänyt
ja ottanut omakseen saksofonisti Masa Orpanan, pianisti Arto Piispasen, kitaristi
Lauri Hannun ja kontrabasisti Ville Rauhalan akustiset
jazz-konsertit Pyynikinlinnassa. Nyt kaikki halukkaat
eivät mahtuneet istumaan,
vaikka penkkejä oli sijoitettu soittohuoneen takana olevaan huoneeseenkin, josta oli
suora näkyvyys soittajiin.
Toisaalta, miksei olisi ottanut? Alkuillan kellonaika on
mukava, tila mahtava, lipun
hinta erittäin kohtuullinen
ja musiikki toimii, voisi melkein sanoa takuuvarmasti, joka kerran.
Niin nytkin, kun herrat
palasivat vuoden takaisten
konserttiensa ensimmäiseen
teemaan eli pirkanmaalaisiin
säveltäjiin. Tietysti eri otoksella kuin viimeksi.
Tai oli nytkin mukana yksi
Anssi Tikanmäen sävelmä.
Cha-cha-cha-elokuvasta napattua keinuvan leppoisasti svengannutta Kulkukissaa
voi luonnehtia harvinaisuudeksi sikälikin, että se on te-
kijältään harvinaisen jatsillinen työ.
Pääsääntöisesti mentiin rauhallisissa maisemissa. Kiihkeimmät vedot olivat Jussi Raulamon swing/
jump blues-henkinen Groovy
Eyes -laina High Fly sekä Orpanan ja Rauhalan Olmarin
Unionista tutun Saku Järvisen To The Boil. Markus
Pajakkalan Valssi − jossa Orpana vaihtoi tenorin sopraanoon niin kuin Järvisen 3rd
Floorissakin − ja Black Motorin Sami Sippolan Hymni
viipyilivät vähän Coltrane/
Rollinsin-maisessa balladiosastossa.
Petri Niemisen soulahtava
Sole Song ja Solaris huokuivat elokuvallista, ehkä hiukan tangonkin taikaa.
Täyteläisen mietiskeleviä sooloja kuultiin kaikilta.
Yleensä akustista suosinut
Hannu tarjoili tällä kertaa
vaimeasti sähköistettyä klassista jazz-kitarointia.
Päättäväisesti vaadituksi
ylimääräiseksi luettiin Orpanan kaunis Blue Truth hänen
Brothers-albumiltaan.
Konserttisarja jatkuu kevätkaudella uusin teemoin.
JUSSI NIEMI
Lauantain lehdessä julkaistu kritiikki käsitteli esiintyjien aiempaa konserttia.
Valokuvataiteilija Kurt Rahnin vuoristomaisemaa kuvaava teos nimeltä
Mountain Flowers iPhone 4:n kuorissa.
Kuvataide löysi uuden kodin
älypuhelinten kuorista
Ilmiö: Verkon galleriakaupat
myyvät taideteoksia
kännyköiden koristeiksi
Huilisti Annaleena Puhto osoitti solistin tehtävässään erinomaista tarkkuutta.
Van Goghin postimpressionistinen öljymaalaus Starry Night Over the Rhone vuodelta 1888 Samsung Galaxy
S2:n kuorissa.
Ei, nyt ei ole kyse niistä
2000-luvun alun värikkäistä kukkakuorista, joita
teinit hankkivat nokialaisiinsa. Nyt puhutaan aivan
oikeasta kuvataiteesta,
joka on löytänyt tiensä
älypuhelimiin.
Netin taidegalleriat ja -kaupat
ovat keksineet oivan markkinaraon: tylsän näköiset, helposti
särkyvät älypuhelimet tarvitsevat sekä suojaa että koristusta.
Muoviset kuoret, joihin taide-
teokset voi printata, vastaavat
molempiin tarpeisiin.
Esimerkiksi Society6 ja Redbubble ovat verkkoyhteisöjä,
joista taidetta voi tilata kotiin
julisteina, kangastauluina, kortteina, kalentereina tai kännykkäkuorina.
Perinteisiä ja uusia taiteen
muotoja myydään sulassa sovussa. Ostaja saa valita, hankkiiko haluamansa teoksen mieluummin seinälle vai puhelimeen.
Valikoima on valtava. Kaupoissa voi kierrellä kategorioiden nimiä klikkaamalla, ja niitä
riittää. On valokuvausta, piirroksia, maalauksia, abstraktia
Verkkokauppojen taiteilijoiden
joukossa on kokeneita, joskin
enimmäkseen nuoria tekijöitä.
Esimerkiksi kanadalainen kuvataiteilija Jen Mann, brittiläinen tekstiilisuunnittelija Amy
Sia ja yhdysvaltalainen valokuvataiteilija Kurt Rahn markkinoivat töitään Society6:n kautta.
Heidän teoksensa ovat tämän
jutun kuvassa.
Redbubblessa kaikilla taiteilijoilla on myös profiili ja portfolio, joiden kautta kunkin uraan
ja töihin voi tutustua tarkemmin.
Joissakin kaupoissa myydään
taideklassikoita da Vincin Mona Lisasta Van Goghin Starry
Night Over the Rhoneen (kuvassa).
Mitäköhän Van Gogh mahtaisi tykätä teoksestaan puhelimen
kuoressa?
Perinteisiä
ja uusia taiteen
muotoja myydään
sulassa sovussa.
Ostaja saa valita,
hankkiiko haluamansa
teoksen mieluummin
seinälle vai
puhelimeen.
a
iPhone jyrää
Taiteen kuluttajan kannalta
on harmillista, että suurin osa
verkkogallerioista suosii yhtä
puhelinta: iPhonea, totta kai.
Syitä lienevät sekä iPhonen kä-
Taidetta museoiden ulkopuolelta
Design: Suunnittelijat Kate
Hulkkonen ja Paula Kouri myyvät
töitään puhelinten kuorina, koruina,
paitoina ja julisteina
NOORA VAARALA
Aamulehti
–Pyrimme kaikessa suunnittelussamme siihen, että olemme
ajassa kiinni ja teemme tuotteita, joihin meidän kaltaisillamme
ihmisillä on varaa, kuvailevat
Kate Hulkkonen ja Paula Kouri liikeideaansa.
He ovat oululaisia arkkitehteja ja Yo Zen -merkin perustajia. Merkkinsä kautta he myyvät taidettaan: Yo Zenin omassa
verkkokaupassa on tarjolla koruja ja julisteita, kansainvälisessä Society6-taidekaupassa taas
kaikkea tauluista huppareihin
ja kangaskasseista älypuhelinten kuoriin.
Society6 toimii niin, että taiteilija lataa omia töitään palveluun ja allekirjoittaa sopimuksen kaupan kanssa. Jokaisesta myydystä tuotteesta saavat
osansa sekä taiteilija että kauppa.
–Voittoa saisi tietysti enemmän, jos tekisi tuhat kännykkäkuorta itse ja myisi ne suoraan,
mutta Society6 antaa mahdollisuuden markkinoida tuotteita
ilman alkukustannuksia, Hulk-
Paula Kouri.
Kate
nen.
Hulkko-
Tällainen taide
on ajankohtaista
eikä niin elitististä. Se
ei ole pölyttynyt
varastossa kahtakymmentä vuotta.
Paula Kouri ja
Kate Hulkkonen
a
konen ja Kouri kertovat. Heille palvelu on portti ulkomaille:
luotettava ja suosittu sivusto,
jota käytetään maailmanlaajuisesti.
–Kun sivustolle kerran lataa
työt, ei tarvitse tehdä mitään
muuta. Sivusto tilittää tuoton
Mikä
Yo Zen
tienaavat sivustolta tuhansia
euroja kuussa. He tekevät sitä
työkseen.
Helppo paikka taiteelle
Kahden oululaisen arkkitehdin perustama suunnittelustudio.
Studion palveluihin kuuluu
koruja, grafiikkaa ja sisustusta.
Kate Hulkkonen ja Paula
Kouri ovat valmistuneet arkkitehdeiksi Oulun yliopistosta.
Nimi-idea lähti kahdelta
siipirikosta joutsenesta, joita
Hulkkonen ja Kouri ruokkivat
talven yli.
Merkin verkkosivut:
www.yozendesign.com
meille kuukausittain PayPalin
kautta.
Aktiivisimmille tuhansia
Suuria summia Hulkkoselle ja
Kourille ei ole Society6:n kautta kertynyt, mutta he ovat olleet iloisesti yllättyneitä siitä,
että tuotteet ylipäätään menevät kaupaksi. Esimerkiksi kangastauluja on myyty mukavasti.
Aktiivisimmille tekijöille
Society6 voi olla tuottoisakin
markkinapaikka. Sivustolla parhaiten menestyneet suunnittelijat saattavat julkaista uuden
työn joka viikko.
–Parhaat ovat päässeet yhteistyöhön yritysten kanssa ja
Hulkkosen ja Kourin mielestä Society6:n kaltaiset palvelut
ovat hyödyllisiä sekä nuorille
taiteilijoille, joiden töitä ei vielä oteta taidemuseioihin, että
tavallisille ihmisille, jotka eivät
käy taidemuseoissa. Taiteen
ostaminen kynnys madaltuu ja
taide siirtyy uusiin paikkoihin,
vaikkapa juuri älypuhelimen
kuoriin. Kaikki eivät kaipaa tauluja seinilleen.
–Kännykkä on hirveän helppo paikka kantaa taidetta. Kuori
on halpa ostos, jolla voi korostaa
omaa persoonaa.
Suunnittelijat eivät pidä kuvataiteen arkisempia paikkoja
minkäänlaisena uhkana ”oikealle taiteelle” vaan uskovat mieluummin porttiteoriaan: puhelimen kuoren ostamisen kautta
voi oppia arvostamaan taidetta
ja kenties tutustua toisiinkin taidemuotoihin.
–Tällainen taide on ajankohtaista eikä niin elitististä. Se ei
ole pölyttynyt varastossa kahtakymmentä vuotta eikä rajaa niin
tarkasti, kuka taidetta voi tehdä,
sanovat Kouri ja Hulkkonen.
Origamityylinen Swan on yksi
Yo Zenin kolmesta kuvioaiheesta. Tässä Swan persikanvärisellä taustalla iPhone 4:lle.
tevän pelkistetty muoto että
kohderyhmäajattelu.
Taidekuorten päätellään kiinnostavan eniten juuri iPhonen
käyttäjiä.
Samsungin älypuhelinten
omistajille tarjolla on rajallinen
valikoima, mutta esimerkiksi
Nokian malleille kuoria on lähes mahdotonta löytää.
Lattea ulkonäkö
Miltä taidekuoret sitten näyttävät? No, suoraan sanottuna vähän latteilta.
Sama teos pääsisi taatusti paremmin oikeuksiinsa laadukkaalle mattapaperille tulostettuna kuin muovikuoreen
painettuna. Värien sävyt eivät
toistu yhtä kirkkaasti, eikä älypuhelimen pitkulainen muoto
aina palvele taiteilijaa parhaalla
mahdollisella tavalla.
Mutta jos puhelin on joka tapauksessa suojattava, miksipä
sitä ei verhoaisi taiteeseen.
Mistä
Älypuhelinten
taidekuoret
Taideteoksilla varustettuja älypuhelinkuoria voi tilata
esimerkiksi seuraavista verkkokaupoista:
Society6: society6.com
(iPhone)
Threadless: threadless.com
(iPhone)
Zazzle: zazzle.co.uk
(iPhone, Blackberry,
Samsung, Motorola, HTC)
Iconemesis:
iconemesis.co.uk (iPhone)
Redbubble: redbubble.com
(iPhone)
Kuorten hinnat vaihtelevat
noin 25 eurosta 40 euroon.