tästä - Suunnistava Uusimaa

Suunnistava
UUSIMAA
2012
Suunnistus, houkutteleva
kaikkien kuntoliikuntalaji
Suunnistavan Uudenmaan kalenteri on yhdistyksen näkyvin aikaansaannos ja varma
kevään merkki. Julkaisu on toimintavuoden
suunnitelman käsikirja -versio, jonka tarkoitus
on linjata ja kertoa lukijoille kaikki olennainen
alueen toiminnasta. Puolet 40-sivuisesta
julkaisusta käsittelee harrastesuunnistusta ja
sen kuntorastikalenteria. Siitä löytyvät myös
hallituksen ja seurojen yhteystiedot sekä
nuorisosuunnistuksen, valmennuksen ja
kilpailutoiminnan ydinasiat. Julkaisun sisältö
on tarkasteltavissa luonnollisesti myös SU:n
vuodenvaihteessa uusituilla kotisivuilla
www.suunnistavauusimaa.fi.
Kuntosuunnistustapahtumat, arki-iltoina
järjestetyt iltarastit, käynnistettiin pääkaupunkiseudulla jo yli 30 vuotta sitten Helsingin
Suunnistajien ja idean isän, huippusuunnistaja Juhani Salmenkylän aloitteesta.
Iltarastitoiminta on kolmen vuosikymmenen
aikana levinnyt koko maahan. Esimerkiksi
vuoden 2010 kuntosuunnistuksista saatiin
3677 tapahtumassa 328 661 suunnistussuoritusta. Järjestäviä seuroja tai seurayhtymiä
oli 260. Ansioistaan ja loistavasta ideasta
suomalaisen aikuis- ja kuntoliikunnan hyväksi
Kuntoliikuntaliitto palkitsi viime keväänä 50vuotisjuhlaseminaarissaan Helsingin Suunnistajat vuoden 2010 Liikuttajaseuratunnustuksella, joka jaettiin ensimmäisen kerran.
SU:n alueella kuntorastitapahtumia järjestää
lähes 20 seuraa tai seurayhtymää seitsemän
kuukauden aikana huhtikuusta lokakuun
lopulle. Alue on koordinoinut toimintaa niin,
ettei samalle päivälle osu kuntorasteja samalle liikennesuunnalle liian lähekkäin. Viime
vuonna Uudellamaalla kirjattiin yli 60000
kuntosuunnistusosallistumista, mikä on lähes
20 % koko maan määrästä. Ensi kesän Valio -Jukola, Jukolan ja Venlojen
viestit viikkoa ennen Juhannusta Vantaalla
on jälleen haastava tavoite myös yritysten ja
yhteisöjen harrastaja-joukkueille. Kuntorastit
tarjoavat mielekkään tavan taitokestävyyslajin harjoitteluun ennen Jukolaa ja myös sen
jälkeen alueen erilaisissa maastoissa.
Kaikenikäisille, tasoisille ja kuntoisille kansalaisille tarkoitetut kuntorastit tarjoavat paitsi
mielekkään liikuntamuodon myös mahdollisuuden kasvaa ympäristövastuullisuuteen ja
luonnossa liikkumiseen. Toiminnan terveyden
ja hyvän kunnon sekä mielen vaikutukset ovat
kiistattomat. Suunnistusliiton tarkempi selvitys
harrastesuunnistuksen terveysvaikutuksista,
Suunnistus terveys- ja kuntoliikuntamuotona,
julkaistaan tämän kalenterin kanssa samaan
aikaan helmikuun lopulla. Samalla kun haastan kaikki järjestäjät laadukkaisiin ratoihin, rata- ja rastimääritepainettuihin ajantasaisiin karttoihin sekä turvallisiin tapahtumien yleisjärjestelyihin toivotan
kaikille oivalluksia ja onnistumisia tänäkin
kesänä kuntorasteilla.
Suunnistava
UUSIMAA
ALUEKALENTERI
Toimitus:
Jorma Helin
Vesa Tervo
Reimo Uljas
Tiina Moisander
Tenho Eteläinen
Pekka Väisänen
Ulkoasu ja taitto:
Kirsi-Marja Slotte
Kuvat: Jorma Helin
Kirsi-Marja Slotte
SISÄLTÖ
Lukijalle
2
Sisältö
3
Suomen Suunnistusliitto
3
SU:n hallitus
4
Seurojen yhteyshenkilöt
5-9
Alueen nuorisosuunnistus
10
Nuorten sarjasuunnistus
12
Kuntosuunnistuskalenteri
13-27
Tarkkuussuunnistuksen kuntorastit
28
Kuntosuunnistuksen ympäristöohje
30
Kuntosuunnistusten
pelastussuunnitelman ohje
31
Aluemestaruuskilpailukutsut
Kannen kuva:
Aluemestaruuskilpailut
Uudenmaan kansalliset 2012
Seurasaaressa 2011 kuva: Kirsi-Marja Slotte
Aluemestaruussarjat
Alueellinen valmennus
32
34-35
36
37
38
- Suunnistava Uusimaa, Vesa Tervo,
puheenjohtaja 1.1.2012
Radiokatu 20, 00093 SLU
Puh. keskus: 09-3481 2421, toimisto: 09-3481 2422
[email protected]
internet: www.suunnistusliitto.fi
Suunnistava
UUSIMAA
Hallitus 2012
Seurojen yhteyshenkilöt
www.suunnistavauusimaa.fi
Askolan Urheilijat
[email protected]
Puheenjohtaja, Vesa Tervo, Rajamäen Rykmentti
Koivulankatu 6 B 11, 05830 Hyvinkää, 040 700 7114
e-mail: [email protected]
Sihteeri, tiedotus Pauli Juutilainen, Keravan Urheilijat
Ullantorppa 2 B 65, 02750 Espoo, 040 827 9981
e-mail: [email protected]
Talousohjaaja, varapuheenjohtaja, Reimo Uljas, Helsingin Suunnistajat
Ripusuontie 90, 00660 Helsinki, 0400 787 223
e-mail: [email protected]
Harrastesuunnistus, Jorma Helin, Rasti-Jyry
Sarvitie 10, 02400 Kirkkonummi, 040 507 0870
e-mail: [email protected]
Karttavalvoja, Markku Virtanen, Espoon Akilles
Huissanmäenkuja 22, 04350 Nahkela, 0400 821 315
e-mail: [email protected]
Kilpailuohjaaja, Tenho Eteläinen, Porvoon Urheilijat
Lohentie 11 A2, 06150 Porvoo, 050 4580123
e-mail: [email protected]
Nuoriso-ohjaaja, Tiina Moisander, Rasti-Vihti
Kylänevankuja 5, 00320 Helsinki, 040 834 8050
e-mail: [email protected]
Valmennusohjaaja, Pekka Väisänen, Helsingin Suunnistajat
Yökkösentie 4, 01490 Vantaa, 0400 490 837
e-mail: [email protected]
Koulutusohjaaja, avoin
Muut toimihenkilöt Suunnistavan Uudenmaan kotisivujen ylläpitoryhmä
Lauri Laine, Perttu Sorsa, Lauri Sorsa
e-mail: [email protected]
Pankkitili: 124430-101913
Yhdyshenkilö, Nuoriso: Pertti Tuomi
Veistäjäntie 3 B, 04600 Mäntsälä
040 318 2212, [email protected]
Kuntosuunnistus: Harry Andersson
Kakkurinkierto 88, 04600 Mäntsälä
0400 498 563, [email protected]
www.sivut:
http://personal.inet.fi/urheilu/asku_suunnistus/
Delta Yhdyshenkilö: Jarmo Savela
040 182 4193
[email protected]
Espoon Akilles
Yhdyshenkilö: Anu Salokangas
Lehtikaskentie 4 a C4, 02340 Espoo
045 657 9455
[email protected]
Nuoriso: Hannu Numminen
Ristiniementie 16 A 4, 02320 Espoo
050 359 8864
[email protected]
Kuntosuunnistus: Kalle Poikonen
Ruorimiehenkatu 3 A 7, 02320 Espoo
050 376 8044,
[email protected]
Kartat: Hannu Mattila
040 778 4159
[email protected]
www sivut: www.espoonakilles.fi/suun.html
Espoon Suunta
Yhdyshenkilö: Marco Halén
Hopeakuja 7, 02750 Espoo
050 381 6220, [email protected]
Nuoriso: Erno Puupponen
Puutarhurintie 5 B 9, 02940 Espoo
040 565 5724
[email protected]
Kartat: Matti Toivonen
040 594 2487
[email protected]
www sivut: www.espoonsuunta.fi
Fiskarin Urheilijat -47
Yhdyshenkilö: Jaana Bäck
Rälssitie 30, 10420 Pohjankuru
050 415 5297, [email protected]
Nuoriso: Aki Viitanen
Voudinkuja 6, 10440 Bollsta
040 518 1022, [email protected]
Kuntosuunnistus: Rami Heikkonen
Bollstadintie 8 C 22, 10420 Pohjankuru
050 540 5590, [email protected]
Kartat: Pasi Rantanen
041 507 7088, [email protected]
www sivut: www.fu-47.fi
Helsingin Kisailijat
Yhdyshenkilö: Mauri Hankonen
Kaarikuja 1 M 99, 00940 Helsinki
0400 409 811
[email protected]
Kuntosuunnistus ja kartat: Seppo Niemi
Lepolantie 87, 00660 Helsinki
0400 605 015, [email protected]
Helsingin Poliisi - Voimailijat Yhdyshenkilö: Jari Ohrankämmen
050 568 8945
[email protected]
Kuntosuunnistus: Kari Saari
010 862 1377, [email protected]
Kartat: Tuomo Kauppinen
050 571 7058, [email protected]
www sivut: www.helsinginpoliisivoimailijat.fi
Helsingin Suunnistajat
Yhdyshenkilö: Juha Burtsoff
Bredantie 41 B, 02700 Kauniainen
050 336 5688
[email protected]
Nuoriso: Jouko Lahtinen
Porttitie 19, 02180 Espoo
0400 813 843
[email protected]
Kuntosuunnistus, kartat: Maija Salmi
Tunturikatu 3 A 2, 00100 Helsinki
040 824 3310
Synnöve Miettinen
Torivoudintie 8 D 31, 00640 Helsinki
040 512 3288
[email protected]
www sivut: www.helsinginsuunnistajat.fi
IBM Sport Club Helsingin Työväen Hiihtäjät Järvenpään Palo
Yhdyshenkilö: Mika Kaven
Metsämaantie 39, 02970 Espoo
040 507 8093, [email protected]
www sivut: www.hth.sporttisaitti.com.fi
Helsingin Varuskunnan Urheilijat
Yhdyshenkilö: Marko Korpela
Maanpuolustuskorkeakoulu
PL 7, 00861 Helsinki
[email protected]
Hiidenkiertäjät
Yhdyshenkilö: Kalle Ahlqvist
0400 975 890
[email protected]
Nuoriso: Outi Reitmaa
040 832 3157, [email protected]
Kuntosuunnistus: Mauri Toppari
0400 238 596
[email protected]
Kartat: Arvo Paulin
044 303 9419
[email protected]
www sivut: www.hiidenkiertajat.com
Hyvinkään Rasti
Yhdyshenkilö: Mia Borgenström
Kirjailijantie 5, 05830 Hyvinkää
050 379 2167
[email protected]
Nuoriso: Esa Vesterinen
044 324 7668
[email protected]
Kuntosuunnistus: Kenneth Reinikka
Valtakatu 26, 05800 Hyvinkää
050 357 0954, [email protected]
Kartat: Mikko Norrbacka
040 771 8696
[email protected]
www sivut: www.hyvinkaanrasti.fi
Yhdyshenkilö: Raimo Hynynen
PL 265, 00101 Helsinki
040-510 8513
[email protected]
Yhdyshenkilö: Petri Heikkilä
040 524 5406, [email protected]
Kuntosuunnistus: Lasse Kervinen
040 348 5288, [email protected]
Kartat: Tauno Suominen
040 754 4667
[email protected]
www.sivut: www.jarvenpaanpalo.net
Karjaan Ura
Yhdyshenkilö: Marja-Liisa Lehto
Mäntynummenkuja 4 A 11, 10300 Karjaa
045 206 3324, [email protected]
Kuntosuunnistus: Tarja Pääkkönen
Kalliolaaksonkuja 12, 10300 Karjaa
040 518 2295, [email protected]
Kartat: Markku Lehto
040 844 7864, [email protected]
www sivut: www.karjaanura.net
Karkki - Rasti
Yhdyshenkilö: Henri Fäldt
Kahilaisentie 8 A 8,03600 Karkkila
040 778 0558, [email protected]
Nuoriso: Ilpo Pasanen
Tonttumäentie 31, 03600 Karkkila
040 501 0857, [email protected]
Kuntosuunnistus: Rauno Autio
Tammelantie 8 A 9, 03600 Karkkila
040 534 5644, [email protected]
Kartat: Tapani Valonen
040 553 1159
[email protected]
www sivut: www.karkki-rasti.fi
Keimolan Kaiku Kuntosuunnistus: Tapani Pääskynen
Muskettikuja 9, 01700 Vantaa
040 718 4332
[email protected]
www sivut: www.keimolankaiku.fi
Keravan Urheilijat
Yhdyshenkilö: Timo Sirola
Vipusentie 1, 04230 Kerava
050 590 4590
[email protected]
Nuoriso: Asko Kangasmaa
Seunalantie 8 C 41, 04200 Kerava
040 545 3968
[email protected]
Kuntosuunnistus: Juhani Juutilainen
Karhunkatu 24, 04230 Kerava
040 550 3576
[email protected]
Kartat: Jani Seppälä
0400 918 439, [email protected]
www sivut: www.keravanurheilijat.fi/suunnistus
Leppävaaran Sisu
Yhdyshenkilö, nuoriso: Erkki Jokela
Pohjois-Huhmarintie 72, 03220 Tervalampi
09 227 3065
[email protected]
Kuntosuunnistus: Eero Leppäkorpi
Kirjurinkuja 1 A 3, 02600 Espoo
045 78403910, [email protected]
Kartat: Timo Ikola
040 847 6230,[email protected]
www sivut: www.leppavaaransisu.fi
Lynx Yhdyshenkilö, kuntosuunnistus:
Pekka Leskinen
040 555 0175
[email protected]
Nuoriso: Annamari Heikkilä
050 386 4305
[email protected]
Kartat: Petteri Lauronen
050 350 4673
[email protected]
www sivut: www.lynx.fi
Länsi-Uudenmaan Suunnistajat
Yhdyshenkilö, kartat: Risto Lindahl
PL 77, 08101 Lohja
019 321 661, 044 532 1661
[email protected]
www sivut: www.lus.fi
Mellunkylän Kontio Yhdyshenkilö: Veikko Tikka
Kukkaniityntie 10, 00900 Helsinki
[email protected]
Mesikämmenet Yhdyshenkilö: Ossi A Saarinen
Suolakivenkatu 18 A 5, 00810 Helsinki
0400 624 993
[email protected]
Nuoriso: Kalle Tolonen
Hyljeveneentie 1-3 i 18, 02260 Espoo
050 598 2641
[email protected]
Kuntosuunnistus: Eino Pohjola
Harmaapaadentie 9 B 1, 00930 Helsinki
041 546 0795
[email protected]
Kartat: Tapio Reijula
09 854 8651
[email protected]
www sivut: www.atsoft.fi/mesik/
Mäntsälän Urheilijat
Yhdyshenkilö: Jaana Rautelin
Eerikinpolku 4, 04600 Mäntsälä
050 490 0759
[email protected]
Nuoriso: Kristiina Mäkinen
Vuotavantie 324, 04600 Mäntsälä
040 587 3956
[email protected]
Kuntosuunnistus: Pekka peltonen
Jokelankuja 41
0400 815 653
[email protected]
Kartat: Heikki Saarinen
0440 662 520
[email protected]
www sivut: www.mu-suunnistus.fi
Otaniemen Jyllääjät
Yhdyshenkilö: Markku Huotari
Vanhempientie 5 K 23, 00430 Helsinki
09 452 5229
[email protected]
www sivut: http://ojy.tky.fi/suunnistus
Pihkaniskat
Yhdyshenkilö: Päivi Saarikoski
Koivunkannonkuja 4 A, 01680 Vantaa
040 596 9684
[email protected]
Nuoriso: Heikki Hulkkonen
050 436 3444
[email protected]
Kuntosuunnistus: Tuula Ahokainen
040 508 3108
[email protected]
Kartat: Pekka Rytkönen
09 854 3849
[email protected]
www sivut: www.pihkaniskat.fi
Pitäjämäen Tarmo Yhdyshenkilö: Henry Haglund
Hopeatie 1 A, 02750 Espoo
[email protected]
www sivut: www.pita.fi
Porvoon Urheilijat
Yhdyshenkilö, kartat: Eero Hyvönen
Kellaritie 3, 06400 Porvoo 040 153 0270 [email protected]
Nuoriso: Henrik Jarolf
040 911 9008
[email protected]
Kuntosuunnistus: Jukka Toikkanen
Wadenströminkuja 13, 06100 Porvoo
0400 634 374
[email protected]
www sivut: www.porvoonurheilijat.fi
Rajamäen Rykmentti
Yhdyshenkilö: Ismo Turunen
040 734 2509
[email protected]
Nuoriso: Aki Leino
045 208 2840
[email protected]
Kuntosuunnistus: Jarmo Hyvönen
040 562 9395
[email protected]
Kartat: Ari Enroth
040 700 9131
[email protected]
www sivut: www.rajamaenrykmentti.fi
Rasti - Jyry
Yhdyshenkilö: Jorma Helin
Sarvitie 10, 02400 Kirkkonummi
040 507 0870
[email protected]
Nuoriso: Aino Leppänen
Ripusuontie 54, 00660 Helsinki
040 747 4259
[email protected]
Kuntosuunnistus: Jukka Aunula
Kotikonnuntie 2 A 13, 00940 Helsinki
040 741 2812
[email protected]
Kartat: Reijo Seitajoki
050 324 9953
[email protected]
www sivut: www.helsinginjyry.fi
Raisu Lumous Yhdyshenkilö: Markku Ijas
Nummelantie 1 B, 04500 Kellokoski
0400 980 966
[email protected]
www sivut: http://raisulumous.sporttisaitti.com/
Rasti-Vihti Yhdyshenkilö: Sami Levijoki
050 480 784
[email protected]
Nuoriso: Leena Moisander
040 742 0804
[email protected]
Kuntosuunnistus: Matti Mäkilä
040 709 5203
[email protected]
Kartat: Sami Levijoki
050 480 784
[email protected]
www sivut: www.rasti-vihti.fi
Rastihaukat Yhdyshenkilö: Mika Molin
Raiviosuonmäki 5 B21, 01620 Vantaa
050 564 0597
[email protected]
Nuoriso: Hanna Talvioja
Omenamäenkatu 9, 00990 Helsinki
040 593 9508
[email protected]
Kuntosuunnistus: Hannu Kauppinen
Karhusuontie 59 aF, 00780 Helsinki
050 363 3098
[email protected]
Kartat: Pertti Sorri
040 558 9821
[email protected]
www sivut: www.rastihaukat.fi
[email protected]
Nuoriso: Samuli Seppälä
Valjaskuja 1, 04300 Tuusula
050 486 2823
[email protected]
Kuntosuunnistus: Mikko Saleva
0400 581 231
[email protected]
Kartat: Petri Tonteri
040 775 0562
[email protected]
www sivut: www.tvv.fi
Riihimäen Suunnistajat
XYZ Yhdyshenkilö: Anja Mäkelä
Urheilukentäntie 12 A 5, 12310 Ryttylä
040 585 8928
[email protected]
Nuoriso: Pasi Ojapalo
0400 799 103
[email protected]
Kuntosuunnistus: Jussi Kosenius
040 535 0637
[email protected]
Kartat: Esa Ojapalo
040 572 4764
[email protected]
www sivut: www.risu.fi
Urheilukentäntie 12 A 5, 12310 Ryttylä
Suunta-Veikot Yhdyshenkilö: Rami Helander
Lustbackantie 2 a 6, 02400 Kirkkonummi
050-344 1377
[email protected]
www sivut: www.suunta-veikot.fi
Yhdyshenkilö: Seppo Terävä
Eskolantie 10 C 50, 00720 Helsinki
040 500 6881
[email protected]
Kuntosuunnistus: Ville Asikainen
Piispanmäenkuja 2 A 3, 02240 Espoo
050 589 8590
[email protected]
www sivut:
Seurat, joista ei tullut tietoa
määräpäivään mennessä!
Backaksen Isku
Helsingin Metsänkävijät
Järvenpään Isku
OK Flygpojkarna
Tapanilan Tarmo
Tuomarilan Urheilijat Yhdyshenkilö: Matti Leikas
Hyljekaari 1 G, 02260 Espoo
050 584 9876
[email protected]
www sivut: www.tuomarilanurheilijat.fi
Tuusulan Voima-Veikot
Yhdyshenkilö: Jarmo Hokkanen
Sampolankuja 9 C 33, 04310 Tuusula
040 965 9197
9
Alueen nuorisosuunnistus
Seurojen nuorisotoiminta
Monet seurat järjestävät lapsille ja nuorille toimintaa ympäri vuoden. Suunnistuskoulut ja
muut väylät harrastuksen aloittamiseen ja taitojen hiomiseen starttaavat usein heti kevään
koittaessa. Tarkempia tietoja oman paikkakuntasi suunnistustarjonnasta lapsille ja nuorille
saat seurojen yhteyshenkilöiltä tai Suomen Suunnistusliitosta. Seurojen nuorisovastaavien
yhteystiedot löydät tästä julkaisusta.
Tapahtumat
Valtakunnallinen 8-18-vuotiaille tarkoitettu Leimaus-leiri järjestetään 5.-8.6.2012 Vuokatissa. Ilmoittautumiset tapahtuvat seurojen kautta kootusti 30.4. mennessä. 14-sarjalaisille
lisäksi Kultainen kompassi, ks. lisätietoa tässä julkaisussa.
Kisat
Alueella järjestettävissä kilpailuissa lähes jokaisessa on sarjavaihtoehtoja niin lapsille kuin
hieman vanhemmille nuorille. Vielä kilpailuja käymättömille on usein tarjolla myös Rastiralleja tai muuta suunnistusaiheista oheistoimintaa, johon voi usein osallistua aikuisen
kanssa. Kisapaikalle kannattaa siis lähteä koko perheen voimin. Tiedot lapsille suunnatusta
tarjonnasta saat kilpailukutsuista ja järjestäviltä seuroilta. Lisäksi monet seurat järjestävät
lapsille matalan kynnyksen sarjasuunnistuksia. Kysy omasta seurastasi lisää!
Lasten ja nuorten omat suunnistusmestaruusmittelöt eli oravapolkukilpailut (AOK) pidetään
Karkkilassa ti 21.8., järjestäjänä Karkki-Rasti. Viesti puolestaan järjestetään jo keväällä to
24.5., järjestäjänä Helsingin Suunnistajat.
Oravapolkukisoihin saavat osallistua kaikki lapset ja nuoret taitotasosta ja aiemmasta kilpailukokemuksesta riippumatta, eikä lisenssiä (Nuori Suunta -korttia) tarvita. Tarkemmat kilpailukutsut löydät alueen sekä järjestävien seurojen nettisivuilta kilpailupäivien lähestyessä.
Koulutus
Lasten ja nuorten kilpailutapahtuman järjestäminen -koulutus ja ohjaaja- sekä
kisajärjestäjätapaamiset la 31.3. klo 10-15 Pirkkolassa.
Koulutus on suunnattu kansallisten kilpailujen niille toimihenkilöille, jotka vastaavat lasten ja
nuorten palveluista. Myös kilpailun johdon ja valvojan toivotaan osallistuvan koulutukseen.
Koulutus soveltuu myös harjoitusten järjestäjille, joten kaikki nuorisotoiminnassa mukana olevat ohjaajat ovat myös tervetulleita. Koulutusosio kestää klo 10-13, jonka jälkeen klo 13-15
on omat tapaamiset nuorisotoiminnan ja kilpailunjärjestäjäpuolen seuraväelle. Tapaamisessa
keskustellaan ajankohtaisista asioista ja vaihdetaan ideoita ja hyviä käytäntöjä. Jos et pääse
koko päiväksi, tule vaikka vain jompaankumpaan! Ilmoittautumiset la 24.3. mennessä nuoriso-ohjaajalle [email protected] tai 040 8348050 / Tiina Moisander.
Nuori Suunta- ja muusta koulutuksesta seurojen nuoriso-ohjaajille saat tarkempia tietoja
Suunnistaja-lehdestä, liitosta ja alueen sähköpostilistan kautta.
Kultainen kompassi -cup vuonna 1998 ja 1999 syntyneille
Perinteinen Kultainen kompassi -aluecup jatkuu tänäkin vuonna. Sen Suunnistavan
Uudenmaan karsinnoissa sovellettavat säännöt ovat tässä tiivistetysti. Cupin tavoitteena
on lisätä 13- ja 14-vuotiaiden suunnistajien kilpailumahdollisuuksia ja kilpailemisen haasteita sekä aktivoida alueen kilpailutoimintaa. Pääpiirteissään cup toimii seuraavasti:
10
§ Alueella on 4 karsintakilpailua, joista 3 parhaasta saa itselleen pisteitä. Näiden perusteella alueelta valitaan kaksi 4 tytön ja 4 pojan joukkuetta valtakunnalliseen finaaliin 9.9.
Ulvilassa syksyllä. Lisäksi seurat voivat koota itse lisäjoukkueita.
§ Cupiin ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan kaikki karsintakilpailujen 13- ja 14-vuotiaiden
sarjoihin osallistuneet saavat automaattisesti cup-pisteitä. Erillistä osallistumismaksua ei ole,
vaan mukaan pääsee karsintakilpailujen hinnalla.
§ Karsintakilpailut ovat
o AM-sprintti 23.5. (EsSu)
o AM-keskimatka 30.5. (PorvU)
o AM- pitkä 11.8. (EsAk)
o AOK 21.8. (KaRa)
§ Karsintakilpailuissa ja valtakunnallisessa finaalissa pisteet lasketaan sijoitusten mukaan
siten, että voittaja saa 50, seuraavat 40, 35, 32, 29, 28, 27, ….., 3,2,1.
§ Jos karsintakilpailuissa järjestetään H13- tai D13-sarja, annetaan pisteitä tässä sarjassa
kymmenen vähemmän, eli 40, 30, 25, 22, 19, 18, 17, …, 3,2,1.
§ Aluecupin karsintakilpailusarjan yhteispisteitä laskettaessa huomioidaan kultakin urheilijalta kolme parasta pistemäärää. Pisteiden mennessä tasan ratkaisee paras yksittäinen
pistemäärä ja tämän jälkeen menestys viimeisimmässä karsintakilpailussa.
Tämän vuoden finaalista on suunniteltu koko viikonlopun tapahtumaa, jossa on paljon oheistoimintaa itse finaalin rinnalla. Lisätietoa tullee liiton sivuille tapahtuman lähestyessä. Tarkat cupohjeet ovat nähtävissä alueen nettisivuilla. Vuonna 2011 Suunnistavan Uudenmaan joukkue
otti edellisvuoden tapaan upean voiton finaalissa, mistä onnea vielä koko joukkueelle!
11
Pääkaupunkiseudun nuorten sarjakilpailut 2012
Uudenmaan kuntosuunnistuskalenteri 2012
Rastihaukat
Espoon Suunta Helsingin Suunnistajat
Lynx
Pihkaniskat
Aluerastit
AR
10.5. 15.5. 16.8.
29.8. 4.9.
www.rastihaukat.fi
www.espoonsuunta.fi
www.helsinginsuunnistajat.fi
www.lynx.fi
www.pihkaniskat.fi
Pääkaupunkiseudun nuorten sarjakilpailut ovat epävirallisia kilpailuja Espoon, Helsingin,
Kirkkonummen ja Vantaan suunnistusseurojen nuorille. Niiden tarkoituksena on olla ensiaskel kohti kansallisia kilpailuja seuran harjoitusten jälkeen. Ne tarjoavat hyvän harjoitusmahdollisuuden ja kilpailun myös kokeneemmille nuorille maastoissa, jotka soveltuvat
hyvin nuorisosuunnistukseen. Kilpasarjoihin voi osallistua suunnistamalla yksin. Entiseen
tapaan voi osallistua myös saattajan tai parin kanssa, mutta saattaja-/parisarjoissa ei lasketa pisteitä. Kaikki kolmessa tapahtumassa käyneet palkitaan mitalilla kauden lopussa.
040 508 3108, Pihkan
040 741 2812, Rasti-Jyry
040 718 4332, KeimKa
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
VIRIKEseteli
TYKY-kuntoseteli
Smartum saldo ennakkomaksu kelpaa Pihkaniskojen
järjestämillä rasteilla
Pihkaniskat
Rasti-Jyry
Keimolan Kaiku
ke klo 16.30-18.30, maali suljetaan klo 20
ke 19.9. klo 16.30-18
ke 26.9. klo 16.30-18 yö 19.30-20.30
ke 3.10. klo 16.30-17.30 yö 19.30-20.30
Radat: 7 km, 5 km, 3 km, 2 km. Sprintticup.
Lisätietoja Pihkaniskojen ja Rasti-Jyryn kotisivuilta.
Perhe=Perhesuunnistuksessa perhe kulkee yhdessä ja opettelee suunnistusta. Radan pituus noin 2km. Lisätietoja Rasti-Jyryn kotisivuilta.
Maksut: aikuiset 6€, alle 19-vuotiaat 2€, 5 kerran lippuvihko 24€, perhesuunnistus, sprintti 6€, emit -kilpailukortin vuokra 1€. Tulostekartat ratoineen.
Tiedot: Helsingin Sanomissa urheilun "tänään-huomenna"-palstalla.
Kotisivuilta www.pihkaniskat.fi ja www.helsinginjyry.fi löytyvät myös tulokset.
Kilpasarjat:
tytöt: D8RR, D10RR, D12TR, D12, D14 pojat: H8RR, H10RR, H12TR, H12, H14 (RR=rastireittirata: maastossa on viitoitettu reitti, jonka varrella rastit ovat. Reitin varrella on
oikaisumahdollisuuksia, joita saa käyttää hyväkseen.)
(TR= tukireittirata: on sama viitoitus kuin RR-radalla, mutta rastit eivät sijaitse aivan sen
varrella. Viitoitusta voi käyttää hyväkseen tai suunnistaa siitä välittämättä rastilta toiselle.)
Espoorastit
ER
Espoon Akilles
Leppävaaran Sisu
050 376 8044, EsAk
045 7840 3910, LeSi
Saattaja-/parisarjat:
S-RR (pari tai saattaja rastireitillä, ei ikärajoituksia)
S-TR (pari tai saattaja tukireitillä,ei ikärajoituksia)
S-12-14 (pari tai saattaja 12- tai 14-vuotiaiden radalla, ei ikärajoituksia)
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
TYKY -kuntoseteli
VIRIKEseteli
Radat: A = 7 km vaativa, B = 5 km vaativa, C = 4 km helppo, D = 2 km erittäin helppo ja 9km -10km merkityissä tapahtumissa.
RR = rastireitti, TR = tukireitti erikseen ilmoitetuissa tapahtumissa.
Maksut: aikuiset 6€, alle 19-vuotiaat €, emit -kilpailukortin vuokra 1€ /kerta.
Tulostekartat ratapainatuksin.
Tiedot: Helsingin Sanomissa urheiluosaston "tänään-huomenna"-palstalla
www.espoonakilles.fi, www.leppavaaransisu.fi
Rastien hakuun voi lähteä klo 17–18.30. Ilmoittautuminen on kilpailupaikalla. Emit-leimaus.
Järjestäjillä on lainata muutamia emit-kortteja. Tapahtumat ovat ilmaisia em. alueen seurojen nuorille.
Pistelasku ja tulokset: osakilpailun sarjavoittaja saa 100 pistettä. Seuraavaksi tullut saa
100 pistettä miinus aikaeroa vastaavat pisteet, jne.. (Aikaero: 1 min. = 1 piste.) Keskeyttäneet ja vain osan rasteista löytäneet = 10 p. Tulokset julkaistaan järjestävän seuran
nettisivuilla. Yhteistuloksiin lasketaan 3 suurinta saman sarjan pistemäärää. Saattaja-/parisarjoissa lasketaan osanottokerrat.
Tarkemmat paikka- ym. tiedot ovat järjestäjäseurojen nettisivuilla.
Pisteet ja muut tiedustelut: reimo.uljas(a)jukola.com .
12
Järjestäjät vastaavat antamiensa tietojen riittävyydestä ja oikeellisuudesta.
Mahdolliset tiedustelut ja kommentit osoitetaan heille. Kaikissa tapahtumissa emit-leimasimet
HeKi-rastit
HeKi
0400 605 015
Helsingin Kisailijat
ti 3.4.-25.9. klo 17-19, maali poistuu klo 20.30
su 30.9.- 28.10. klo 10.30-12.30,
maali poistuu klo 14
yösuunnistuksen lähdöt klo 20-21,
maali poistuu klo 22.30
su 26.8. klo 10-14
Radat 9 km, 7 km, 5 km ja 3 km tukireitti
Maksut: aikuiset 6€, alle 18 -vuotiaat 3€ ja 1€ tiehoitokunnalle/auto,
maksulipukkeet käyvät
Rastipisteet piirretään itse, nostalgiapihdit, kartat 1:15000 v 1992, 1998
Tiedot Helsingin sanomien urheiluosaston "tänään-huomenna"-palstalla.
ti klo 17-18.30, maali suljetaan klo 20,
yörastien lähtö n. klo 20
HiKi-rastit
HiKi
Hiidenkiertäjät
0400 238 596
040 826 8098
Radat: 7 km vaativa, 5 km vaativa, 5 km helpohko, 3 km helppo, RR = rastireitti merkityissä tapahtumissa.
Maksut: aikuiset 5€, alle 19 -vuotiaat 2€, perhe 10€, emit -kilpailukortin
vuokra 1€. Ratapainetut tulostekartat.
Tiedot: Länsi-Uusimaa lehdessä, jossa myös tulokset sekä kotisivuilla
www.hiidenkiertajat.com. Tarkista mahdolliset muutokset ja lisätiedot seuran
kotisivulta kauden aikana.
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kulttuuriseteli
VIRIKE-seteli
13
HPV
Helsingin Poliisi-Voimailijat
010 862 1377
to 3.5. ja to 17.5. klo 17-19, maali suljetaan klo 20
to 13.9. klo 16-18, maali suljetaan klo 20
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
TYKY-kuntoseteli
VIRIKE seteli
Radat: 7 km, 5 km, 3 km ja 1,5 km Maksut: aikuiset 6€, alle 19-vuotiaat 2€,
perhe 8€ ja emit -kilpailukortin vuokra 2€.
Rastipisteet ovat painettuina karttaan.
Tiedot: Helsingin Sanomissa urheiluosaston "tänään-huomenna"-palstalla ja
www.helsinginpoliisivoimailijat.fi
Hyvinkään Iltarastit
HyRa
Hyvinkään Rasti
050 357 0954
Radat: 7 km, 5 km, 3 km. RR=rastireitti, TR=tukireitti, SK=Suunnistajan
Kauppa, PS=pyöräsuunnistus, sprintti
Maksut: aikuiset 6€, alle 16 -vuotiaat 0€, perhe 10€, sarjakortti (5 kertaa)
aikuiset 25€. Emit -kilpailukortteja lainataan. Kortin vuokra 2€
Rastipisteet ovat painettuina karttaan.
Tiedot: Aamupostissa keskiviikkoisin ”Seurat” -palstalla ja Hyvinkään Rastin
internet-sivuilla www.hyvinkaanrasti.fi
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
TYKY-liikuntaseteli
VIRIKE-seteli
Iltarastit, Firmaliiga
IR, FL
040 824 3310
040 512 3288
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
TYKY-kuntoseteli
VIRIKEseteli
Helsingin Suunnistajat
ke klo 17-19
yörastienajat ilmoitetaan myöhemmin
ma klo 17-18.30, su klo 11-12.30
maali sulj. ma klo 20, su klo 14
Radat: 9 km, 7 km, 6 km, 5 km, 4 km, 3 km ja 1,5 km. Vaikeus kasvaa
matkan pidetessä.
21.5. ,28.5. ja 4.6. myös 12 km. Sprintti 14.5. Matka n. 2 km, kartta 1:5 000.
FL = Firmaliiga klo 17-18, myös kuntosuunnistus 6 km, 5 km ja 4 km.
Maksut: Iltarasteilla ja Firmaliigan avoin kuntosuunnistus aikuiset 6€, alle
19-vuotiaat 2€, sarjalippu 12 kpl 60€ ja emit -kilpailukortin vuokra 3€. Sprintti
4€ tai Iltarastit + Sprintti 8€. Rastipisteet ovat painettuina karttaan. Iltarastien rastit ovat maastossa ma-la ja syksyllä su-la.
Suunnistusopetusta Iltarastien yhteydessä klo 17.30 16.4., 14.5., 13.8., 10.9.
Katso suunnistuskursseistamme www.helsinginsuunnistajat.fi
Helsingin Suunnistajan kaupan myyntiauto on paikalla Iltarasteilla ja Firmaliigassa. Iltarastikarttoja saatavilla tiistaina iltapäivästä lähtien Helsingin
Suunnistajan Kaupasta, Museokatu 34
Tiedot: Iltarastit esite 2012, Helsingin Sanomissa urheiluosaston "tänäänhuomenna"-palstalla ja kotisivuilla www.helsinginsuunnistajat.fi, missä ovat
myös tulokset. *) Tiehoitokunta 1€ / auto, Kattilajärvi
la klo 11-13, maali suljetaan klo 15
Itärastit
Itär
Rastihaukat
050 363 3098
Radat: 7 km, 5 km, 3 km ja 2 km
Maksut: aikuiset 6€, alle 19-vuotiaat 2€, emit -kilpailukortin vuokra 2€.
Rastipisteet ovat painettuina karttaan. Emit-leimasimet kaikilla rasteilla
Tiedot: Helsingin Sanomissa urheiluosaston "tänään-huomenna"-palstalla
ja Rastihaukkojen kotisivulta www.rastihaukat.fi, josta löytyvät myös tulokset.
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
TYKY -kuntoseteli
VIRIKEseteli
Karjaan Ura
045 206 3324
Radat: A-rata 6-7 km, B-rata 4-5 km, C-rata 3 km(vaikea), C-rata
3km(helppo), D-rata 2km helppo, E-rata 1km, (erittäin helppo, metsäosuus
viitoitettu),RR = rastireitti (koko reitti viitoitettu)
Maksut: aikuiset 5€, alle 18-vuotiaat 2€, lastenradat (D, E, RR) ei maksua.
Emit -kilpailukortin vuokra 2€.
Rastipisteet painettuina tulostekarttaan ajantasaistettu 2011 tai 2012.
Tiedot: Västra-Nyland, Etelä-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Radio Vega ja www.
karjaanura.net, lokakuussa yösuun., tiedot netti-sivulta
Smartum Liikuntaseteli
VIRIKEseteli
Karkki-Rastit
KaRa
040 534 5644
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
VIRIKEseteli
Karkki-Rastit
to klo 17-18.30
Radat: 6-7 km vaativa, 4-5 km vaikea, 4-5 km helppo, 2-3 km helppo
Maksut: aikuiset 5€, 10 kerran ja kausikortteja saatavilla. Emit -kilpailukortin
saa lainaksi.
Tiedot: www.karkkirasti.fi
to klo 16.30-19, maali suljetaan klo 20.30
20.9., 27.9. ja 4.10. syyssuunnistus
valoisassa klo 17-18 ja pimeässä 20-21
11.10. ja 18.10. syyssuunnistus valoisassa
klo 16.30-17.30 ja pimeässä 19-20
Keski-Uusimaa rastit
KU
Järvenpään Palo, JäPa
Keravan Urheilijat, KeU
Tuusulan Voima-Veikot, TVV
040 348 5288, JäPa
040 550 3576, KeU
0400 581 231, TVV
045 326 3216, SV
IF Sibbo-Vargarna, SV
Radat: 7 km, 5 km, 3 km ja 1,5 km polkusuunnistus. RR = rastireitti merkityissä tapahtumissa.
Maksut: aikuiset 6€, alle 19-vuotiaat 3€, emit -kilpailukortin vuokra 2€.
Radat ovat painettuina karttaan.
Tiedot ja tulokset: Keski-Uusimaa-lehdessä ja lehden nettisivuilla.
www.keskiuusimaa.fi/keski-uusimaa-rastit, www.keravanurheilijat.fi, www.
tvv.fi, www.svorienteering.fi, www.jarvenpaanpalo.net
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
VIRIKEseteli
to klo 16.30-18.30, maali suljetaan klo
20.00
Länsirastit
LR
OK77
0400 802 559
Radat: 7 km, 5 km ja 3 km vaikeammat, 2-2,5 km helppo. Tarjolla myös teeman mukaiset tekniikkaradat.
Maksut: aikuiset 6€, alle 19-vuotiaat 2€ sekä emit -kilpailukortin vuokra 2€.
Emit -leimasimet kaikilla radoilla. TEA = työpaikka Espoon osakilpailu
Yösuunnistuksen aikataulunettisivuilla.
Tulokset ja mahdolliset muutokset: www.ok77.fi
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
Smartum saldo (ennakko)
VIRIKEseteli
Länsi-Uusimaa rastit
L-US
044 532 1661
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
14
ma klo 17-18.30, HUOM 9.4. ja 1.5. klo
14-16
Karjaan Uran rastit
KarjU
Länsi-Uudenmaan Suunnistajat
to klo 17-18.30
Radat: 7 km, 5 km ja 3 km vaikeammat. Pyöräsuunnistuksessa 6-9 km ja
sprintticupiss 1,5 km. Maksut: aikuiset 4€, alle 19-vuotiaat 1€ .
Huom: rasteilla SPORT-IDENT leimaus. SI-kortit lainataan.
Tapahtumissa arvotaan rasti-isäntien palkintoja ja lisäksi kauden lopuksi
palkitaan kolme aktiivisinta. Tiedot ja tulokset: Länsi-Uusimaalehdessä ja
www.lus.fi. Kutsut Västra Nyland lehden Arena palstalla
15
Mäntsälän Urheilijat
MU
0400 815 653
0400 514 795
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
TYKY-kuntoseteli
Metson liikuntaseteli
Mäntsälän Urheilijat
ke klo 17-19.00, maali suljetaan klo 20.30
Radat: 5-6 km, 3-4 km ja 1-2 km. Vaativuus kasvaa matkan pidetessä.
Maksut: aikuiset 6€, 15-18-v. 3€, alle 15-v. ilmaineni
Emit -kilpailukortin vuokra 2€. Emit -leimasimet kaikilla radoilla. Radat /
rastipisteet on tulostettu karttaan.
Tiedot ja tulokset: Mahdolliset muutokset maanantaisin Mäntsälä -lehdessä.
Tulokset ja opastus seuran kotisivuilla www.mu-suunnistus.fi
ti klo 17-19, maali suljetaan klo 20.30
Yörastien lähtöajat ilmoitetaan myöhemmin
Nurmijärven Iltarastit
RR
Rajamäen Rykmentti
040 562 9395
Radat: A=6-7 km, B=4-5 km, C=3 km ja D=1 km helppo lasten rata,
RR=rastireitti, RV=reittiviiva, TR=tukireitti, P=pyöräsuunnistus
Maksut: aikuiset 6€, alle 19-vuotiaat 3€, emit -kilpailukortin vuokra 1€.
Emit -leimasimet kaikilla radoilla. Ajantasaistetut tulostekartat ratapainatuksin.
Kaikilla rasteilla radat A, B, C ja D.
Tiedot: Keski-Uusimaa lehdessä, Nurmijärven Uutiset ja Helsingin Sanomissa ”tänään huomenna” -palstalla.
Tulokset Keski-Uusimaa, Nurmijärven Uutisissa, Hyvinkään Sanomissa ja
www.rajamaenrykmentti.fi
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
TYKY-liikuntaseteli
VIRIKEseteli
ma klo 17-18.30, maali suljetaan klo 20.30
Porvoon seudun
Kuntosuunnistus
Porv
Akilles OK
Askolan Urheilijat
Porvoon Urheilijat
OK Orient
0400 634 374
Radat: 6 km, 4,5 km, 3 km ja 1,5 km erittäin helppo.
Maksut: aikuiset 5€, alle 16-vuotiaat 2€, emit -kortin lainaus ilmainen.
Emit -leimasimet kaikilla radoilla. Radat/rastipisteet ovat tulostettuina karttoihin. 11.6 klo 21 Kesäyönjuoksu yhteislähdöllä, tiedot ja ilmoittautumiset
www.okorient.fi
Tiedot http://personal.inet.fi/urheilu/asku_suunnistus/, www.akilles.fi/aok,
www.okorient.fi, www.porvoonurheilijat.fi, www.porvoo.fi
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
Virikeseteli
Oravaviestin lähtö Leppävaaran Urheilupuistossa 2011, kuva Jorma Helin
ke klo 17-18.30, maali suljetaan klo 20
yö ke 12.9. klo -21 saakka
Rasti-Vihti
RaVi
Rasti-Vihti
040 709 5203
Radat: pitkä 6-7 km, keskipitkä 4-5 km, lyhyt 2-3 km. Erikseen mainituissa
tapahtumissa RR=rastireitti.
Maksut: aikuiset 5€, alle 19-vuotiaat 2€, perhemaksu 12€, kausikortti 55€,
perhekausikortti 105€, emit -kilpailukortin vuokra 1€. Emit -leimasimet kaikilla radoilla. Radat ovat painettuina karttaan.
Tulokset: www.Rasti-Vihti.fi , Tiedot: Vihdin Uutiset ja Luoteis-Uusimaa
lehdissä.
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
VIRIKEseteli
ti klo 16.30-18.30
syyskuussa klo 16.30-18.00
yörastit klo 20-21
Hämeen Sanomien
Tiistairastit Riihimäellä
RiSu
Riihimäen Suunnistajat
040 535 0637
Radat: 6 km, 4 km, 2 km.
Maksut: aikuiset 5€, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi ja lippukirjat 20€ (5 lippua).
Emit -leimasimet kaikilla radoilla. Emit -kilpailukortteja lainataan. Radat ovat
painettuina tulostekarttoihin. Jokaisessa tapahtumassa arvotaan kunkin
radan osanottajien kesken palkinto.
Tiedot: Hämeen Sanomissa maanantaisin ja tiistaisin, Aamupostissa maanantaisin sekä Riihimäen Viikkouutisissa keskiviikkoisin. www.risu.fi
Smartum Liikuntaseteli
Smartum Kultuuriseteli
VIRIKE seteli
16
17
pv.
Tilais.
paikka
ma
2.4.
IR
Pirkkolan liikuntapuisto
erityispiirre
opastus, osoite
ti
3.4.
ER
Kilonpuiston koulu
ke
4.4.
AR
Koivukylä, Varian toimipiste
ma
9.4.
IR
Herttoniemen urheilupuisto
ma
9.4.
KarjU
Fagervik
ma
9.4.
Porv
Pihlajatien P-paikka
ti
10.4.
ER
ti
10.4.
RiSu
ke
11.4.
AR
Kumpulan maauimala
ke
11.4.
MU
Kirkonkylä, urheilukenttä
Mäntsälä-Vanha Porvoontie, 1 km Mäntsälästä,
Urheiluraitti
to
12.4.
KU
Gumbostrand
Teiden 170 ja 11677 risteys Gumbostrandin kohdalta,
Gumbontie 120
ma
16.4.
IR
Paloheinän ulkoilumaja
ma
16.4.
KarjU
Kjulböle
Tie 25, Snappertunan risteys, tie 1102
ma
16.4.
Porv
Urheiluhallin P-paikka
Laivurinpolku 3, Porvoo
ti
17.4.
ER
Puolarmaari
ti
17.4.
RiSu
Uhkola
ti
17.4.
RR
Alhonniittu, maja
+RR, TR
Tie 1311, Nurmijärvi-Rajamäki
ke
18.4.
AR
Myyrmäen urheilupuisto
sprintti+5, pyörä
Raappavuorentie 10, 01600 Vantaa
ke
18.4.
MU
Kirkonkylä Riihenmäki
ke
18.4.
HyRa
Lentokenttä
SK
Pohjoinen kehätie (143), P-paikka
ke
18.4.
RaVi
Nummelanharju
+RR
Tien 25 ja Hiidenvedentien risteys, pururadan parkkipaikka
to
19.4.
KU
Keravan Urheilupuisto
pv.
Tilais.
paikka
erityispiirre
opastus, osoite
Pirkkolantieltä, Pirkkolantie 123, Helsinki
to
26.4.
LR
Hanikka
+suunta
Soukanväylältä Kaitaantien risteyksestä, Espoo
sprintti + normaali
Kilonpuisto 5, Turuntieltä(110), Espoo
la
28.4.
Itär
Paloheinän ulkoilumaja
Pakilantien pohjoispää, Pakilantie 124, Helsinki
sprintti, pyörä
Talvikkitie 119, 01360 Vantaa
su
29.4.
RiSu
Riutta
Tien 130 ja Karavaanin risteys
Siilitie 12, Helsinki
ma
30.4.
IR
Kivikko, Ylläs Halli
Lähtö klo 14-16
Tie 25, Antbyn risteys, tie 1103
ti
1.5.
KarjU
Dalkarby
Tie 111, n 2 km Pohjasta Tenholaan
Aloitus klo 13
Pihlajatien ja Humlantien risteys (Porvoon sairaalan
lähellä)
Tiistai klo 14-16,
+RR
ti
1.5.
ER
Mynttilä
+RR,TR
Myntinsyrjä 3, kehä 3, Espoo
Lintuvaara
Lintulaaksontieltä, Linnuntie 13, Espoo
ke
2.5.
RR
Suomies etelä
Tien 54 ja tien 13821 (Riihiviidantie) risteys
+RR,TR,
keskiviikko
Tie 45, Nukari
Kirvasto
ke
2.5.
AR
Korson koulu
sprintti+5, pyörä
Kisatie 29, 01450 Vantaa
ke
2.5.
MU
Hermanonkimaa, Pivajärvi
ke
2.5.
HyRa
Lumikallio
SK
ke
2.5.
RaVi
Huhmarnummi
+RR
to
3.5.
HPV
Paloheinän ulkoilumaja,
länsiosa
to
3.5.
KU
Nahkela
+RR
Tien 45 ja Nahkelantien (139) risteys, Nahkelantie 1
to
3.5.
LR
Puolarmaari
+reittinvalinta
Finnoontieltä Puolarmetsänkadun risteyksestä, Espoo
la
5.5.
Itär
Latokartano
Latokartanonkaaren ja Agronominkadun risteys, Helsinki
ma
7.5.
IR
Pirttimäen ulkolumaja
Bembölestä 5km Kunnarlantietä, Kunnarlantie 110,
Espoo
ma
7.5.
KarjU
Backgränd/Bastsjö,
uimaranta
ma
7.5.
Porv
Isopirtti, Askola
ti
8.5.
FL
Salmin ulkoilualue
Tieltä 120, 33km Helsingistä, Salmentie 75, Vihti
ti
8.5.
ER
Röylä
Röyläntieltä, Nettaantie 41, Espoo
ti
8.5.
RiSu
Malva
ti
8.5.
RR
Vaaksi itä
ke
9.5.
AR
ke
9.5.
MU
ke
9.5.
ke
sprintti+5, perhe
suunnistusopetusta
sprintti + normaali
Allastie 5, 00560 Helsinki
Pakilantien pohjoispää, Pakilantie 124, Helsinki
Puolarintie, Espoo
Patasmäen rautatiesilta, Riihimäki
Mäntsälä-Lahti, tie 140, 1 km Mäntsälästä Lahteen
päin, Riihimäentie
Tuusulantien ja Metsolantien risteys, Tuusulantie 52,
Kerava
la
21.4.
Itär
Laajasalo, Tahvonlahti
Laajasalontien ja Reiherintien risteys, Helsinki
ma
23.4.
IR
Luukin ulkoilumaja
Tieltä 120, 23km Helsingistä, Luukkaantie 33, Espoo
ma
23.4.
KarjU
Fagersten
Tie 111, Kullaan Ruukintien risteys, n 10 km Pohjasta
Tenholaan päin
ma
23.4.
Porv
Maauimalan P-paikka
Tolkkistentie, Porvoo
ti
24.4.
ER
Leppävaaran urheilupuisto
+RR,TR
Turuntieltä, Vanha maantie 13, Espoo
ti
24.4.
RR
Metsäkylä, koulu
+RR, TR
Tie 130,Metsäkylän risteys
ke
25.4.
AR
Siikajärvi, Kotimäki
Siikajärventie 39, 02860 Espoo
ke
25.4.
MU
Kirkonkylä, Mallamäki
Mäntsälä-Vanha Porvoontie, 2 km Mäntsälästä Sääksjärvelle
ke
25.4.
HyRa
Paukunharju
Pohjoinen kehätie (143) ja Monninlinjan risteys
ke
25.4.
RaVi
Veikkoinkorpi
to
26.4.
KU
Kellokoski
18
+RR
Tien 25 Veikkoinkorven risteys, Kaukoilantie 7
Kellokoski-Ohkola tie 1456, Kellokoski, Vanhavaltatie
208, Tuusula
Kivikonlaita, Savikiekontie 4, Helsinki
Mäntsälä - Porvoo, tie 55, 10 km Mäntsälästä Porvooseen, Onkimaant
Hyvinkää-Läyliäinen, tie 1361, 7 km moottoritien liittymästä länteen
Teiden 2 ja 110 risteys, Pihtisillantie 109
Pakilantie 124, Helsinki
+RR
Tie 111, Backgrändin risteys, tie 1015
Tieltä 1611 Askolan kirkonkylän risteys
Tie 54, Karhulan risteys, n 10 km Lopelta länteen
+RR, TR
Tie Rajamäki-Röykkä
Meilahti
sprintti+5, perhe
Meilahdentie 2, 00250 Helsinki
Pukkila
kansallinen
sprintti
HyRa
Kypärälahti
Tiemaksu
Tie 130, 8 km Hyvinkäältä pohjoiseen, josta 10 min
ajomatka
9.5.
RaVi
Höytiönnummi
+RR
Asematien ja Hiidenmäentien risteys, Nummela
to
10.5.
KU
Fiskträsk
to
10.5.
LR
Oittaan pururata
Hindsbyn keskustasta Sipoossa, Hindsbyntie 235
la
12.5.
Itär
Ämmässuo
ma
14.5.
IR
Paloheinän ulkoilumaja
+sprintti,
suunn.opetus
Pakilantien pohjoispää, Pakilantie 124, Helsinki
ma
14.5.
KarjU
Forsbyäng/Billnäs
+RR
Tie 111, 1 km Karjaalta Pohjaan
ma
14.5.
Porv
Karijärven kurssikeskus
+rastinotto
Kunnarlantieltä Oittaantien risteyksestä, Espoo
Nupurintieltä (110), Turunväylän kohalta, Espoo
Loviisantien 170 ja Karijärventien risteys, Karijärventie
102, Porvoo
19
pv.
Tilais.
paikka
pv.
Tilais.
paikka
erityispiirre
opastus, osoite
ti
15.5.
FL
Salmin ulkoilualue
erityispiirre
opastus, osoite
Tieltä 120, 33km Helsingistä, Salmentie 75, Vihti
ke
30.5.
RaVi
Kypäristö
+RR
Vihdin kirkonkylä, Nurmijärventien risteys
ti
15.5.
ER
Kolmperä
Nupurintieltä(110), Ämmässuo, Espoo
to
31.5.
KU
Riihikallio
+RR
ti
15.5.
RiSu
Lavinto-Miehonkallio
Tien 54 ja 290 tien risteys
Tieltä 45 Riihikallioon, 2,5 km Hyrylästä etelään,
Haukantie 2
ti
15.5.
RR
Isoniittu
+RR,TR ja sprintti
to
31.5.
LR
Kiimasuo, Kolmperä
Nupurintieltä (110) Ämmässuon risteys, Espoo
ke
16.5.
AR
Simonkylän koulu
sprintti+5, pyörä
la
2.6.
Itär
Veikkola
Turuntieltä (110) Veikkolan liikenneympyrästä Helsinkiin, Kirkkonummi
ke
16.5.
MU
Jokelanseutu, Pirkkalankallio
ma
4.6.
IR
Salmin ulkoilualue
+12km
Tieltä 120, 33km Helsingistä, Salmentie 75, Vihti
ma
4.6.
KarjU
Bredäng
+RR
Tie 25, Antbyn risteys, tie 1103
ma
4.6.
Porv
Virvikin uimaranta
ti
5.6.
ER
Kalajärvi
+9 km, RR,TR
Vihdintieltä (120), Hiirisuontie 1, Espoo
Tie 132 Klaukkala
Koivukyläntie 52, 01350 Vantaa
Mäntsälä-Helsinki, tie 140, 16 km Mäntsälästä Helsinkiin, Halikiantie
ke
16.5.
HyRa
Vehkojan koulu
sprintti
Vehkojan koulu, Männikkötie 6
ke
16.5.
RaVi
Hauklampi
+RR
Tien 120 ja Herrakunnantien risteys
ke
16.5.
KU
Keinukallio
keskiviikko
Tieltä 148, 0,5 km teiden 140 ja 148 risteyksestä itään,
Keinukalliontie 2
to
17.5.
HPV
Luukin ulkoilumaja
to
17.5.
LR
Kaitakorpi
la
19.5.
Itär
Kauhala
ma
21.5.
IR
Solvallan urheiluopisto
+väylä
+12 km
ti
5.6.
RiSu
Majolampi
Vihdintieltä (120), Luukintie 33, Espoo
ti
5.6.
RR
Partionummi, RaKe:n maja
Nupurintieltä (110) Brobackantien risteyksestä, Espoo
ke
6.6.
AR
Keimolan Kaiun maja
Lapinkyläntien (1130) ja Kauhalantienristeys,
Kirkkonummi
ke
6.6.
MU
Kirkonkylä Kaunismäki
Tieltä 110, 8km Brobackantie-Nuuksiontie, Nuuksiontie
82, Espoo
ke
6.6.
RaVi
Kauhukallio
Tie 110 Palojärvi-Nummenkylä, Pillistöntie 90
to
7.6.
KU
Martinkylä
Martinkyläntieltä 483, 4 km tieltä 140
itään,Martinkyläntie 483
to
7.6.
LR
Karhusuo
la
9.6.
Itär
Paloheinän ulkoilumaja
Pakilantien pohjoispää, Pakilantie 124, Helsinki
ma
11.6.
IR
Pirttimäen ulkoilumaja
Bembölestä 5km Kunnarlantietä, Kunnarlantie 110,
Espoo
11.6.
KarjU
Grantorp, uimranta ja sauna
+RR
Tie 111, n 2 km Karjaalta Pohjaan
Tie 111, n 2 km Karjaalta Pohjaan
Tien 54 ja Puujaan tienhaara, Hausjärvi
+RR, TR
Tie Rajamäki-Röykkä, Rajamäen risteys
Kirkantie 15, 01750 Vantaa
+Miry-cup
Mäntsälä-Oitti, tie 1471, 1 km MäntsälästäOittiin,
Puirojantie
ma
21.5.
KarjU
Lövkulla
ma
21.5.
Porv
Humlan ulkoilumaja
ti
22.5.
FL
Paloheinän ulkoilumaja
ti
22.5.
ER
Petikko
ti
22.5.
RiSu
Vatsia (Paalijärvi)
Kormuntien 2834 ja Hirvijärventien 13619 risteys
ti
22.5.
RR
Pitkämäki
Tie 1321, Nurmijärvi-Perttula
ma
ke
23.5.
AR
Rastaalan koulu
Rastaalantie 6, 02620 Espoo
ma
11.6.
Porv
Haikkoo, kartanon lähellä
+kesäyönjuoksu
Tolkkistentien 1543 ja Haikkoontien risteys
ke
23.5.
MU
Saari Tornikallio
Mäntsälä-Lahti, tie 140, 12km Mäntsälästä Lahteen
ti
12.6.
ER
Veikkola
+9 km
Turuntieltä (110), Soidentaantie, Kirkkonummi
ke
23.5.
RaVi
Lusila
Tie 1215 Ojakkala-Vanha Turuntie
ti
12.6.
RiSu
Riutta (Kormu)
to
24.5.
KU
Flisberg
Teiden 140 ja 146 risteys, Järvenpää, Rajakulmantie 315
ti
12.6.
RR
Nummenpää-Röykkä
+RR, TR
Tie 132, Röykkä
to
24.5.
LR
Kasavuori
Bembölentien ja Kasavuorentien risteys, Kauniainen
ke
13.6.
AR
Pikku-Huopalahti
26.5.
Itär
Landbo
kuntosprintti
17.30
Korppaanmäentie 10, 00300 Helsinki
la
ma
28.5.
IR
Luukin ulkoilumaja
+12km
Tieltä 120, 23km Helsingistä, Luukkaantie 33, Espoo
ke
13.6.
MU
Sääksjärvi Tynnyrkorpi
Hautjärvi-Pukkila, tie 1633, 7 km Hautjärveltä Pukkilaan
ma
28.5.
KarjU
Papinsilmä/Kuovila
+RR
Tie 111, Kisakeskuksen tienhaara, Pohja
ke
13.6.
HyRa
Paarijoki
Tie 130, 4 km Hyvinkäältä pohjoiseen
ma
28.5.
Porv
Mustijoki, T.Herkuleksen
maja
Tolkkistentien 1543 ja Maavallintien risteys, Porvoo
ke
13.6.
RaVi
Äijäsmäki
Tie 110, 10 km Nummenkylästä Turkuun, Sitarlan
liittymä
ti
29.5.
FL
Pirttimäen ulkolumaja
Bembölestä 5km Kunnarlantietä, Kunnarlantie 110,
Espoo
to
14.6.
KU
Böleberget
Tieltä 148 Kuninkaantien 11698 risteyksestä, Keravantie 100
ti
29.5.
ER
Siikajärvi
Nupurintieltä (110), Siikajärventie 99, Espoo
to
14.6.
LR
Siikajärvi
ti
29.5.
RiSu
Varuskunta
ti
29.5.
RR
Röykkä hiekkakuoppa
ma
18.6.
IR
Laakson ratsastusstadion
Nordenskiöldinkatu 20, Helsinki (Auroran portti)
ke
30.5.
AR
Lepolampi
Kolmirannantie 18, 02820 Espoo
ma
18.6.
KarjU
Kattöga/Kuovila
Tie 111, Kisakeskuksen tienhaara, Pohja
ke
30.5.
MU
Numminen Vaarakorpi
Mäntsälä-Pornainen, tie 1494, Nummisten kohdalta
ti
19.6.
ER
Serena
Vihdintieltä (120), Tornimäentie 10, Espoo
ke
30.5.
HyRa
Kuivuri
Hyvinkää-Läyliäinen tie (1361), 6 km moottoritien liittymästä länteen
ti
19.6.
RiSu
Hausjärvi kk
Tien 54 ja tien 290 risteys
20
+RR
Ylikentien 11861 ja Virvikintien risteys
Tarkkistentieltä 1552 Rötnäsintien risteys
Pakilantien pohjoispää, Pakilantie 124, Helsinki
+9 km
+perhe ja pyörä
+RR
+rytminvaihto
Petikontieltä, Tallimäentie, Vantaa
Porvoontien (170) ja Knutersintien risteys, Helsinki
+9 km, RR, TR
Riihimäen varuskunta
+RR, TR
Tie 132, Röykkä
+9km, reitinval.,
TEA
Nupurintieltä (110) Karhuniityntien risteyksestä, Espoo
Tien 54 ja Kormun risteys
+käyrä, TEA
Nupurintieltä (110) Siikajärventien (11303) risteyksestä,
Espoo
21
pv.
Tilais.
paikka
erityispiirre
opastus, osoite
pv.
Tilais.
paikka
ti
19.6.
RR
Käpylännummi
+pyörä
Tie 132, Röykkä
ke
18.7.
AR
Reuna
erityispiirre
opastus, osoite
Riipilantie 155, 01760 Vantaa
ke
20.6.
AR
Mynttilä
Kehä 3, Myntinsyrjä 3, 02780 Espoo
ke
18.7.
RaVi
Keräkankare
Tie 280, Somerontien ja Veikontien risteys, NummiPusula
to
19.7.
KU
Hakkari
Tie 140 väliltä Järvenpää Mäntsälä, Nordbo 420
ma
23.7.
IR
Pirkkolan liikuntapuisto
Pirkkolantieltä, Pirkkolantie 123, Helsinki
ma
23.7.
KarjU
Rahnola/Rahnolan kylä,
uimaranta
Tie 104, Rahnolantien risteys, Antskog
ke
20.6.
MU
Keravanjärvi
Mäntsälä-Hyvinkäätie 25, 11 km Mäntsälästä Hyvinkäälle
ke
20.6.
HyRa
Ridasjärvi
Ridasjärvenkylätien (2894) ja Kaidanpääntien risteys
ke
20.6.
RaVi
Bakskog
Tie 110 Veikkolan teollisuusalue, Teollisuustie 9
ke
20.6.
KU
Niittykulma
ma
25.6.
IR
Kattilajärvi
Tieltä 110, 4km Brobackant.-Nuuksiont., 2km Kattilajärventietä, Espoo*)
ma
23.7.
Porv
Noriken hiekkakuopat,
telemasto
Ylikentieltä 11861
ma
25.6.
KarjU
Fagervik, uimaranta
Tie 25, Antbyn risteys, tie 1103
ti
24.7.
ER
Karhusuo
Nupurintieltä (110), Karhuniitynkuja 3, Espoo
ma
25.6.
Porv
Tiilää, Askola
Teiden 1611 ja 11819 (Takametsä) risteys
ti
24.7.
RiSu
Launonen
ti
26.6.
ER
Aavaranta
Lapinkyläntieltä (1130), Kirkkonummi
ke
25.7.
AR
Ilolan koulu
ti
26.6.
RR
Paraatinkallio
Tie 1311, Nurmijärvi-Siippoontie, Vt3:n yli itään 2 km
ke
25.7.
RaVi
Otalampi
Tie 120 Otalammen liittymä
ke
27.6.
AR
Hakunilan urheilupuisto
Luotikuja, 01200 Vantaa
to
26.7.
KU
Tuusulan Urheilukeskus
Tuusulan tieltä 45, 1 km Hyrylästä etelään, Kilpailutie 1
ke
27.6.
MU
Kirkonkylä Mallamäki
Mäntsälä-Vanha Porvoontie, 2 km Mäntsälästä Sääksjärvelle
ma
30.7.
IR
Luukin ulkoilumaja
Tieltä 120, 23km Helsingistä, Luukkaantie 33, Espoo
ma
30.7.
KarjU
Marsjö
Tie 25, Antbyn risteys, tie 1103
ma
30.7.
Porv
Kerkkoon ulkoilumaja
Kerkkoontien 1601 ja Henttalantien risteys, Majatie 26,
Porvoo
ti
31.7.
ER
Kalajärvi
Vihdintieltä (120), Hiirisuontie 1, Espoo
ti
31.7.
RiSu
Lavinto-Miehonkallio
Tien 54 ja tien 290 risteys
ti
31.7.
RR
Kytäjä Kuivuri
Tie 1361, Hyvinkää-Läyliäinen
ke
1.8.
AR
Bakukärr
Knutersintie 430, 04130 Sipoo
ke
1.8.
HyRa
Hyvinkäänkylä
ke
1.8.
RaVi
Rokokallio
to
2.8.
KU
Viljan
+pyörä Miry-cup
Teiden 1494 ja 11701 risteyksestä, 1km Nikkilästä,
Paippistentie 1
to
2.8.
LR
Leppävaara
+rytminvaihto
Turuintieltä (110) Vanha maantien risteys,Espoo
ma
6.8.
IR
Kattilajärvi
Tieltä 110, 4km Brobackant.-Nuuksiont., 2km Kattilajärventietä, Espoo*)
ma
6.8.
KarjU
Kultsuo
Tie 186,Katteluksen tienhaara, n 7 km Mustiolta
Karjalohjalle
ma
6.8.
Porv
Holken, Epoontie
Epoontien 1552 ja Bjurbölentien 1551 risteys
ti
7.8.
ER
Oittaa
Kunnarlantieltä, Oittaantie, Espoo
ti
7.8.
RiSu
Majolampi
Tie 54, Puujaan tienhaara
ti
7.8.
RR
Märkiö-Kalkkivuori
ke
8.8.
AR
Ylästö
Keskiviikko
+RR, TR
Kellokoski-Ohkolatie 1456, Vanha valtatie 208, Tuusula
ke
27.6.
RaVi
Lankila
Tie 25 Nummela-Ojakkala
to
28.6.
KU
Vaunukangas
Tien 45 ja Nahkelantien (139) risteys, Nahkelantie 1
ma
2.7.
IR
Hakuninmaa
Hämeenlinnantieltä Kaivokselan liittymästä, Hakuninmaantie 5, Helsinki
Tie 54, Kormun risteys
+pyörä
Epikoskentie 5, 01390 Vantaa
ma
2.7.
KarjU
Rahnola, uimaranta
Tie 104, Rahnolantien risteys, Antskog
ma
2.7.
Porv
Epoo, Holken
Epoontien 1552 ja Bjurbölentien 1551 risteys
ti
3.7.
ER
Lahnus
ke
4.7.
AR
Siikajärven uimaranta
Siikajärventie 99, 02860 Espoo
ke
4.7.
RaVi
Haapapuro
Tie 110 Veikkolan teollisuusalue, Teollisuustie 19
to
5.7.
KU
Linnapelto
Nikkilä-Pornainentieltä 1494, 4 km Nikkilästä, Pornaistentie 410
ma
9.7.
IR
Pirttimäen ulkoilumaja
Bembölestä 5km Kunnarlantietä, Kunnarlantie 110,
Espoo
ma
9.7.
KarjU
Lagmansstrand, etelä,
uimaranta
Tie 25, Snappertunan risteys, tie 1102
ma
9.7.
Porv
Humlan ulkoilumaja
Tarkkistentieltä 1552 Rötnäsintien risteys
ti
10.7.
ER
Lepolampi
Turuntieltä (110), Kivilammentie 1, Espoo
ke
11.7.
AR
Puolarmaari
ke
11.7.
RaVi
Veikkolan keskusta
Vanhan Turuntien ja Eerikinkartanontien risteys
to
12.7.
KU
Talma
Martinkyläntieltä 483, 4 km tieltä 140
itään,Martinkyläntie 504
ma
16.7.
IR
Solvallan urheiluopisto
Tieltä 110, 8km Brobackantie-Nuuksiontie, Nuuksiontie
82, Espoo
ke
8.8.
MU
Sääksjärvi, Venujärvi
ma
16.7.
KarjU
Backgränd/Seudon,
uimaranta
Tie 111, Backgrändin risteys, tie 1015
ke
8.8.
HyRa
Vatsia
ma
16.7.
Porv
Virvikin hiekkakuopat
Ylikentien 11861 ja Virvikintien risteys
ke
8.8.
RaVi
Tervalampi
Tie 1215 Ojakkala-Vanha Turuntie, Tervalammen koulu
ti
17.7.
ER
Juvanmalmi
Juvan teollisuuskatu, Juvanmalmintie, Espoo
to
9.8.
KU
Keinukallio
Tieltä 148, 0,5 km teiden 140 ja 148 risteyksestä itään,
Keinukalliontie 2
22
+9 km, RR, TR
+perhe ja pyörä
Vihdintieltä (120), Vanha Lahnuksentie 15, Espoo
Puolarmaari, 02210 Espoo
+pyörä
Hyvinkäänkylän koulu, Uudenmaankatu 169
Tie 120, Herrakunnantien risteys
Tie 25, Hanko-Hyvinkää, Rajamäen risteys
+pyörä
Ansatie, 01740 Vantaa
Mäntsälä-Sääksjärvi, tie 11732, 3 km Mäntsälästä
Sääksjärvelle
Tiemaksu
Tie 130, 8 km Hyvinkäältä pohjoiseen, josta 10 min
ajomatka
23
pv.
Tilais.
paikka
erityispiirre
opastus, osoite
pv.
Tilais.
paikka
to
9.8.
LR
Lahnuksen koulu
+monitekniikka
Vihdintieltä (120) Vanhan Lahnuksen tien risteyksestä,
Espoo
ma
27.8.
Porv
Noriken hiekkakuopat,
telemasto
Ylikentieltä 11861
la
11.8.
Itär
Laajasalo, Tullisaari
Koirasaarentieltä, Helsinki
ti
28.8.
FL
Luukin ulkoilumaja
Tieltä 120, 23km Helsingistä, Luukkaantie 33, Espoo
ma
13.8.
IR
Paloheinän ulkoilumaja
Pakilantien pohjoispää, Pakilantie 124, Helsinki
ti
28.8.
ER
Petikko
Petikontieltä, Tallimäentie, Espoo
ti
28.8.
RiSu
Vatsia (Metsola itä)
ti
28.8.
RR
Metsäkylä koulu
+RR, TR
Tie 130, Metsäkylän risteys
ke
29.8.
AR
Kasavuori
+perhe ja pyörä
Kasavuorentie 1, 02700 Kauniainen
ke
29.8.
MU
Sulkava Lakeakallio
Sulkava-Lappila, tie 1431, 4 km Sulkavalta
Turuntieltä (110), Vanha Maantie 13, Espoo
ke
29.8.
RaVi
Haaviskoppeli
Tie 133, Haavisto-Vihtijärvi
Tien 54 ja tien 290 risteys
to
30.8.
KU
Pilvijärvi
+pyörä, Miry-cup
Tieltä 170 Söderkullasta, 28 km Helsingistä, Pilvijärventie 1
Tie132, Perttula
to
30.8.
LR
Vaakkoi
+perhonen
Vihdintieltä (120) Velskolantien risteys, Espoo
Kurjolammentie 38, 03220 Tervalampi
la
1.9.
Itär
Ämmässuo
Nupurintieltä (110), Turunväylän kohdalta, Espoo
3.9.
IR
Velskolan kartano
Tieltä 120, Velskolantielle, Vääräjärventien risteys,
Espoo
+suunnistusopetusta
ma
13.8.
KarjU
Pehkusuo
Tie 111, Kisakeskuksen tienhaara, Pohja
ma
13.8.
Porv
Karhukorpi
Veckjärventien 1571 ja Karhukorventien risteys
ti
14.8.
FL
Velskolan kartano
Tieltä 120, Velskolantielle, Vääräjärventien risteys,
Espoo
ti
14.8.
ER
Leppävaaran urheilupuisto
ti
14.8.
RiSu
Hausjärvi kk
ti
14.8.
RR
Perttula
ke
15.8.
AR
Veikkola, Elohovi
+RR, TR
+RR, TR
erityispiirre
opastus, osoite
Kormuntien 2834 ja Hirvijärventien 13619 risteys
ke
15.8.
MU
Hermanonkimaa, Pivajärvi
Mäntsälä - Porvoo, tie 55, 10 km Mäntsälästä Porvooseen, Onkimaant
ma
ke
15.8.
HyRa
Paarijoki
Tie 130, 4 km Hyvinkäältä pohjoiseen
ma
3.9.
KarjU
Backgränd/Haraböle
Tie 111, Pohjankurun Gennäsin tienhaara
3.9.
Porv
Kokonniemen laskettelukeskus
Läntisen Mannerh.väylän ja Mauno Eerikinpojankadun
risteys
Olarin koulu
ke
15.8.
RaVi
Höytiönnummi
Tie 110 Palojärvi-Nummenkylä, Pillistöntie 90
ma
to
16.8.
KU
Kirkkokallio
Teiden 140 ja 146 risteys, Järvenpää, Rajakulmantie
315
ti
4.9.
ER
to
16.8.
LR
Hanikka
la
18.8.
Itär
Salmenkallio
Itäväylän (170) ja Talosaarentin risteys, Helsinki
ti
4.9.
RiSu
Vatsia (Metsola länsi)
ma
20.8.
IR
Pirttimäen ulkoilumaja
Bembölestä 5km Kunnarlantietä, Kunnarlantie 110,
Espoo
ti
4.9.
RR
Paraatinkallio
ke
5.9.
AR
ma
20.8.
KarjU
Snappertunan koulu
Tie 25, Snappertunan risteys, tie 1102
Länsisalmi, Västersundoms
skola
ma
20.8.
Porv
Askola, Nalkkila, Hörikänkallio
Tie 1611 Askolan kirkonkylän risteys
ke
5.9.
MU
Levannon koulu
Mäntsälä - Lahti, tie 140, 16 km Mäntsälästä Lahteen
ke
5.9.
HyRa
Jaanankallio
ti
21.8.
FL
Solvallan urheiluopisto
Tieltä 110, 8km Brobackantie-Nuuksiontie, Nuuksiontie
82, Espoo
Hyvinkää-Läyliäinen, tie 1361, 6 km moottoritien liittymästä länteen
ke
5.9.
RaVi
Huhmarnummi
Tien 2 ja tien 110 risteys, Pihtisillan 1
6.9.
KU
Bastmossen
Teiden 140 ja Porvoontien risteys, Kerava, Kaskelantie 1
+viiva
Soukanväylältä Kaitaantien risteyksestä, Espoo
+yö,
RR,TR,TEA
Ylismäentieltä, Olarinniityntie 4, Espoo
+RR, TR, yö
Tie 1311, Nurmijärvi-Siippoontie, Vt3:n yli itään n 500m
Kormuntien 2834 ja Hirvijärventien 13619 risteys
Hetbackantie 3, 01200 Vantaa
ti
21.8.
ER
Rinnekoti
+ RR,TR
Vihdintieltä (120), Rinnekodintie, Espoo
to
ti
21.8.
RiSu
Oitti
+sprintti
Tie 54, Oitin risteys
to
6.9.
LR
Kellonummi
Tie 132, Klaukkala, Myllytien risteys
la
8.9.
Itär
Spjutsund
Pallastunturintie 25-27, 01280 Vantaa
ma
10.9.
IR
Paloheinän ulkoilumaja
ma
10.9.
KarjU
Rahnola/Antskog
ma
10.9.
Porv
Mustijoki, T.Herkuleksen
maja
+ehkä yö
Tolkkistentien 1543 ja Maavallintien risteys
+yö
Kunnarlantieltä Kellonummentien risteys, Espoo
Porvoontien (170) ja Spjutsundintien risteys, Sipoo
ti
21.8.
RR
Pietarinmäki
ke
22.8.
AR
Länsimäen koulu
ke
22.8.
MU
Saari Tornikallio 2
Mäntsälä-Lahtii, tie 140, 12 km Mäntsälästä Lahteen
ke
22.8.
HyRa
Nyry
Ridasjärventien (1430) ja Ridasjärvenkylätien risteys
ke
22.8.
RaVi
Salmin ulkoilualue
Tie 120, Salmen ulkoilualueen liittymä, Salmentie 75
to
23.8.
KU
Mäyräkorpi
+RR
Tuusulan itäväylän ja Fallbackan tien risteys, Huoltotie 1
ti
11.9.
ER
Serena
+yö,RR,TR,TEA
Puolarintieltä,Puolarintie, Espooti
to
23.8.
LR
Olarin koulu
+väylä
Ylismäentien ja Olarinniityntien risteys, Espoo
ti
11.9.
RiSu
Hikiä
+yö
Tien 290 Hikiä-Hyvinkää ja Kalliotien 13811 risteys
la
25.8.
Itär
Paloheinän ulkoilumaja
Pakilantien pohjoispää, Pakilantie 124, Helsinki
ti
11.9.
RR
Alhonniittu
+RR, TR, yö
Tie 1321, Nurmijärvi-Nukari, Keikkumäentien risteys
su
26.8.
HeKi
Nuuksio, Koivula
Vanhalta Turuntieltä Solvallantietä 10 km, Ruuhijärventie 35, Espoo
ke
12.9.
AR
Hakunilan urheilupuisto
+pyörä
Luotikuja, 01200 Vantaa
ke
12.9.
MU
Ohkola Porakallio
ke
12.9.
HyRa
Kulomäki
+RR, pyörä
ma
27.8.
IR
Pirkkolan liikuntapuisto
Pirkkolantieltä, Pirkkolantie 123, Helsinki
ma
27.8.
KarjU
Fagersten
Tie 111, Kullaan Ruukintien risteys, n 10 km Pohjasta
Tenholaan
24
+suunnistusopetusta
Pakilantien pohjoispää, Pakilantie 124, Helsinki
Tie 104, Rahnolantien risteys, Antskog
Mäntsälä-Kellokoski, tie 1456, 15 km Mäntsälästä Kellokoskelle, Linjatie
+yö
Arolammintien ja Pujottelutien risteys
25
pv.
Tilais.
paikka
erityispiirre
opastus, osoite
pv.
Tilais.
paikka
erityispiirre
opastus, osoite
ke
12.9.
RaVi
Veikkoinkorpi
+yö
Tie 25, Veikkoikorven liittymä, Kaukoilantie 7, Nummela
su
7.10.
ER
Rastaala
klo 11 sunnuntai
Rastaalantieltä, Rastaalantie 6, Espoo
to
13.9.
HPV
Pitkäkosken ulkoilumaja
Kuninkaantammentie 19, Helsinki
ti
9.10.
RR
Röykkä hiekkakuoppa
+yö
Tie 132, Röykkä
to
13.9.
KU
Kummelberg
Teiden 140 ja 146 risteys, Järvenpää, Rajakulmantie 315
to
11.10.
KU
Isokytö
+yö
to
13.9.
LR
Kasavuori
Pohjoisväylän 1456 ja Sipoontien risteys, Järvenpää,
Kytötie 3
la
15.9.
Itär
Kauhala
la
13.10.
Itär
Paloheinän ulkoilumaja
su
14.10.
IR
Kivikko , Yläs Halli
klo 11
Kivikonlaita, Savikiekontie 4, Helsinki
su
14.10.
ER
Puolarmaari
klo 11 sunnuntai
Puolarintieltä, Espoo
ti
16.10.
RR
Partionummi, SRK
+yö
Tie Rajamäki-Röykkä, Rajamäen risteys
to
18.10.
KU
Mätäkivenmäki
+yö
Tien 152 ja Vanhan Tuusulantien liittymä, Vanha
Tuusulantie 235
la
20.10.
Itär
Latokartano
ti
21.10.
ER
Uusmäki
ti
23.10.
RR
su
28.10.
ER
ti
30.10.
RR
Palojoki, koulu
+yö
Bembölentien ja Kasavuorentien risteys, Kauniainen
Lapinkyläntien (1130) ja Kauhalantienristeys,
Kirkkonummi
su
16.9.
IR
Pirttimäen ulkoilumaja
ma
17.9.
KarjU
Telegrafberget
ma
17.9.
Porv
Kerkkoon ulkoilumaja
+yö
Kerkkoontien 1601 ja Henttalantien risteys, Majatie 26,
Porvoo
ti
18.9.
ER
Mikkelän koulu
+yö, TEA
Espoonväylältä, Kukkaromäki, Espoo
ti
18.9.
RiSu
Isokorkee
+yö
Tie 54, Lopen risteys
ti
18.9.
RR
Nukari
+RR, TR, yö
Tie 45, Nukari
ke
19.9.
AR
Oulunkylä
+perhe ja pyörä
Jokiniementie 1, 00650 Helsinki
ke
19.9.
HyRa
Uudenkylän koulu
+yö
Kellokoskentie 975
to
20.9.
KU
Nahkela etelä
+yö
la
22.9.
Itär
Nuuksio
su
23.9.
IR
Luukin ulkoilumaja
ma
24.9.
KarjU
Marieberg
ma
24.9.
Porv
Hamarin urheilukenttä
+yö
Tolkkistentien 1543 ja Hamarintien risteys, Kenttätie,
Porvoo
ti
25.9.
ER
Leppävaaran urheilupuisto
+yö
Turuntieltä (110), Vanha Maantie 13, Espoo
ti
25.9.
RiSu
Malva
ti
25.9.
RR
Astrakan-Löytlammi
+yö
Tie 25, Hanko-Hyvinkää, Rajamäen risteys
ke
26.9.
AR
Kuusijärven ulkoilualue
+yö 19.30-20.30
Kuusijärventie 1, 01260 Vantaa
ke
26.9.
HyRa
Sveitsi
+yö
Rantasipin P-paikka
to
27.9.
KU
Söderkulla
+yö
Tieltä 170 Söderkullasta, Söderkullantie 780
la
29.9.
Itär
Salmenkallio
su
30.9.
IR
Solvallan urheiluopisto
klo 11
Tieltä 110, 8km Brobackantie-Nuuksiontie, Nuuksiontie
82, Espoo
su
30.9.
ER
Latokaski
Klo 10.30
Finnoontieltä , Kaskisavu 4, Espoo
ma
1.10.
KarjU
Kisakeskus, uimaranta ja
sauna
ti
2.10.
RR
Metsäkylä-Mäntysalo
+yö
Tie 130, Metsäkylän risteys
ke
3.10.
AR
Mätäkivenmäki
+pyörä, yö n
19.30
Upokaskuja, 01450 Tuusula
to
4.10.
KU
Kaleva, Kerava
+yö
Teiden 140 ja 148 risteyksestä 4,5 km pohjoiseen,
Koivulantie 75
la
6.10.
Itär+
RaVi
Huhmarnummi
su
7.10.
IR
Postintaival 7
26
klo 11
Bembölestä 5km Kunnarlantietä, Kunnarlantie 110,
Espoo
Tie 25, Antbyn risteys, tie 1103
Pakilantien pohjoispää, Pakilantie 124, Helsinki
Latokartanonkaaren ja Agronominkadun risteys, Helsinki
Klo 10.30
Lintulaaksontieltä, Lintukorventie, Espoo
Käpylännummi hautausmaa
+RR, TR, yö
Tie 1311, Rajamäki
Vanttilan koulu
Klo 10.30
Kauklahden väylältä, Nissintie 2, Espoo
Tie 139, Koulunkulmantien risteys
Tien 45 ja Nahkelantien (139) risteys, Nahkelantie 1
Turuntien (110) ja Lapinkyläntien risteys, Lamminpääntie 281, Kirkkonum
klo 11
Tieltä 120, 23km Helsingistä, Luukkaantie 33, Espoo
Tie 25, Antbyn risteys, tie 1103
Tie 54, Karhulan risteys, n 10 km Lopelta länteen
Itäväylän (170) ja Talosaarentin risteys, Helsinki
Tie 111, Kisakeskuksen tienhaara, Pohja
Huom! Kaikissa kuntosuunnistustapahtumissa
piikkareiden käyttö kielletty!
Nastarit sallittuja.
Kuntosuunnistuksen järjestäjä!
Jokaisesta tapahtumasta tulee tehdä
PELASTUSSUUNNITELMA.
Noudatathan KUNTOSUUNNISTUKSEN YMPÄRISTÖOHJEITA.
Tiedot:www.suunnistavauusimaa.fi
ja tämän lehden sivuilla 30-31.
Teiden 2 ja 110 risteys, Pihtisillantie 109, Vihti
klo 11
Metsäläntieltä, Postintaival 7, Helsinki
27
Tarkkuussuunnistuksen kuntorastit Uudellamaalla 2012
Tarkkuussuunnistuksessa ei mitata fyysistä suoritusta, vaan laji perustuu päättelytehtäviin.
Rata muodostuu tehtävistä, joissa ratkaistaan mikä 3-5 rastilipusta vastaa karttaan merkittyä ja määritteillä tarkennettua rastia.
Tarkkuussuunnistuksen tehtäväpisteet eli rastit sijoitetaan hyväpohjaisten kulku-urien
(polkujen, teiden jne.) varrelle, jotta myös liikuntarajoitteiset voisivat tasapuolisesti osallistua. Rataa ei merkitä maastoon eli jokaisen on osattava suunnistaa seuraavalle rastille.
Erona normaalin suunnistuksen ratamerkintöihin tehtävärastin numero sijoitetaan sen
kulku-uran varteen, jossa ns. katselutolppa sijaitsee. Tältä tolpalta kilpailija nimeää rastiliput kirjaintunnuksin A-E vasemmalta oikealle lukien. Jokaisella rastilla kilpailija leimaa
vastauksensa siihen kilpailukortin ruutuun, jota vastaava lippu on hänen arvionsa mukaan
oikea. Mikäli kyseessä on ns. nollarasti eli mikään rastilipuista ei ole oikea, leimataan
vastaus ruutuun Z.
Kilpailijan tehtävänä on ratkaista annettu tehtävä saamansa informaation perusteella. Hän voi
päätellä ratkaisunsa havainnoimalla ja vertaamalla karttaa ja maastoa, rastinmääritteitä sekä
käyttämällä kompassia (ks. esimerkkirastin kuva, kartta, määrite ja ratkaisu alla). Kilpailija saa
liikkua vapaasti sellaisissa paikoissa, johon pyörätuolilla pääsee eli käytännössä poluilla ja teillä.
Tarkkuussuunnistusradan pituus on n. 2-3 kilometriä, ja kilpailijoilla on käytettävissään 2.30
tuntia. Matkaan lähdetään yleensä minuutin välein. Normaalien tehtävärastien lisäksi radalla voi olla ns. aikarasteja. Aikarastilla kilpailijalla on minuutti aikaa ratkaista tehtävä. Hän
saa käteensä valmiiksi suunnastetun karttapalan sekä määritteen.
Kilpailussa jokaisesta oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen. Tuloksissa tehtävien
pisteet lasketaan yhteen. Tasatilanteessa ratkaisee aikarasteihin käytetty yhteisaika. Tarkkuussuunnistuksen kuntorastit järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Uudellamaalla.
kuva, Martti Inkinen
Esimerkki tarkkuusuunnistuksesta
Mikä lipuista on kartan osoittamassa kohdassa? Vai onko yksikään?
sunnuntai 22.4. Rasti-Jyry, lähtö klo 11
Eläintarhan Urheilukenttä
Tiedustelut: [email protected]
keskiviikko 4.7. Sibbo-Vargarna, lähtö klo 18
Tiedustelut: [email protected]
keskiviikko 1.8. OK-77, lähtö klo 17–18
Kasavuoren koulu. Kasavuorentie 1, Kauniainen
Tiedustelut: [email protected]
keskiviikko 15.8. Rajamäen Rykmentti, lähtö klo 17-18
Opastus Rajamäki-Röykkä tieltä
Tiedustelut: [email protected]
keskiviikko 5.9. TeekkariSuunnistajat, lähtö klo 17–18
Otaniemi
Tiedustelut: [email protected]
sunnuntai 14.10. Espoon Suunta, lähtö klo 11
Kilonpuiston koulu, Espoo
Tiedustelut: [email protected]
28
29
Kuntosuunnistusten ympäristöohje
Kuntosuunnistusten pelastussuunnitelman ohje
Vastuut
Alueen kuntosuunnistuksesta vastaava
Jokaiseen muuhun kuin seuran sisäiseen suunnistustapahtumaan tulee tehdä pelastussuunnitelma. Sen päätarkoitus on, että mahdolliset ongelmatilanteet mietitään etukäteen sekä
selvitetään niiden ennaltaehkäisy ja toiminta ongelmien sattuessa.
Seuran kuntosuunnistuksesta vastaava
Koska suunnitelma sisältää muuttuvia tietoja, sellainen tulee tehdä erikseen jokaiseen tapahtumaan. Se tehdään ja talletetaan tapahtumapaikan infossa (tai vastaava) olevaan kansioon,
jossa sen liitteinä ovat ko. tapahtuman alueen päätoimintojen sijaintitiedot sekä maaston ja
rastit sisältävä kartta, joka tarvittaessa voidaan antaa viranomaiselle.
o koordinoi luontokohteiden suojelua ja eniten käytettyjen alueiden tapahtumien määrää ja maastojen käyttöä kulutuksen tasaamiseksi. o ottaa maaston ja keskuksen valinnassa huomioon tapahtuman ajankohdan, osanottajamäärän, maaston eläin- ja kasvilajit sekä erityispiirteet
§ välttää erityisesti kevätaikaan järjestämästä tapahtumaa maastoissa, joissa on rikas eläimistö tai esim. tiedossa olevia häiriöille alttiita lintuja tai arvokkaita, vahingoille alttiita kasveja
§ välttää suurten tapahtumien järjestämistä alueilla, jotka ovat luonnostaan kulumiselle herkkiä (esim. jäkäliköt ja lehdot)
o valvoo, että tätä ohjetta käytetään ja noudatetaan.
Tapahtuman päällikkö (tp)
o huolehtii, että luvat ovat kunnossa ja ympäristönäkökohdat otetaan huomioon keskuksen toteu tuksessa ja järjestelyjen yleissuunnittelussa
o suorittaa ympäristöasioiden vastuunjaon ja valvonnan.
Ratamestari (rm)
o laatii ratasuunnitelmat ja valitsee rastipisteet niin, että maastolle, eläimille, kasvillisuudelle ja maanomistajan omaisuudelle aiheutuu tapahtumasta mahdollisimman vähän haittaa
§ merkitsee rasteihin voimassaolopäiväyksen ja pian sen umpeuduttua poistaa sekä rastit että niiden kiinnitysmateriaalit ja tuo ne pois maastosta.
Tarkistuslista
1tp on selvittänyt vastuut ratamestarin kanssa ja valvonut tämän tarkistuslistan noudattamisen
2rm on selvittänyt luvat ja asetetut liikkumisrajoitukset (luonnonsuojelu- ja puolustusvoimien ... alueet)
3rm on selvittänyt maaston arat ja vältettävät alueet (tietolähteet: maanomistajat, metsästäjät, seuran teemakartat, ympäristö- ja muut viranomaiset, luontoharrastajat, suunnistusalue). Ota selvää. Luulo tai ennen tehty ei riitä!
o radat on suunniteltu niin, että arat ja kuluneet alueet vältetään
§ kulutusta kestäviä maastotyyppejä suositaan rastiväleillä sekä rastipaikkoina ja
vältetään erityisesti
- jäkälää ja sammalta kasvavia kallioita ja jäkäläkankaita sekä jyrkkiä irtomaarinteitä
- lehtoja ja lehtoniittyjä, kosteikkoja, puronotkoja, lampien/järvien rantoja ja märkiä soita
4 rm on tehnyt radat niin, että kilpailijat eivät joudu taimikoille, pelloille, pihoihin, puutarhoihin, tunnetuille
lintujen pesintä-/eläinten lisääntymis- eikä liikkumiselta rajoitetuille alueille (tiedot: ks. edellä)
o kielletyt alueet on merkitty (malli)karttoihin ja tarvittaessa krepitetty maastoon. Kaikki havaitut lintujen pesät on krepitetty (halkaisija 10-20 m)
o rajoituksista on tiedotettu tehokkaasti. Muista, että uudet harrastajat eivät välttämättä tunne maastossa liikkumisen pelisääntöjä!
5 rm on selvittänyt ko. maastossa samana kesänä pidettyjen tapahtumien radat ja rastit o samoja rastipaikkoja ja rastivälejä/lähekkäisiä kulkusuuntia on vältetty
6rm on tehnyt useita ratoja ja niille on omia rasteja, jotta kuormitus rastia ja rastiväliä kohden on pieni (herkillä alueilla jo 50 kävijää on paljon)
o pitempiä rastivälejä = vähemmän rasteja = vähemmän kulutusta
8 ’rastipukkeina’ käytetään valmiita leimasintelineitä tms., poikkeustilanteissa maapuita.
Netissä - www.suunnistavauusimaa.fi - ohjeistetaan lisää tietolähteistä, ratojen suunnittelusta, raportoinnista ja
valvonnasta. Siellä on myös tämän ohjeen tuorein versio.
Am-, kans. jne. kilpailuihin: Suunnistuskilpailujen ympäristöohje/SSL, www.suunnistusliitto.fi .
- Suunnistava Uusimaa, Reimo Uljas
talousohjaaja, varapuheenjohtaja
30
Tapahtuman turvallisuusvastaava, joka pienissä tapahtumissa voi olla tapahtuman päällikkö,
vastaa, että kaikki toimitsijat tuntevat suunnitelman. Hän myös selvittää alueen hätäkeskuksen
varayhteystiedot.
Järjestäjän tulee myös varautua tilanteeseen, jossa vakavan sairaus- tai onnettomuustapauksen vuoksi on tarvetta henkiseen sielunhoitoon selvittämällä, mistä sitä on saatavissa.
Lisää tietoa www.suunnistavauusimaa.fi
Ensiapulaukku tai vastaava tulee aina
olla tapahtumapaikalla.
Jos kaasulaitteita käytetään, määräyksissä on
vaatimus ainakin 6 kg:n vaahtosammuttajasta
ja sammutuspeitteestä.
31
Suunnistava
UUSIMAA
ALUEMESTARUUSKILPAILUT 2012
Sarjat ja osanottomaksut sivuilla 34-35.
Sprintti, Espoon Suunta
Aika:23.5.2012, ensimmäinen lähtö klo. 18:00
Opastuksen alkupiste: Autolla tuleville opastus alkaa Espoontien ja Kirkkokadun risteyksessä; julkisilla kulkuneuvoilla tuleville opastus alkaa Espoon keskuksen asemalta
Kartta: Sprinttisuunnistus tulostekartta 1:5000 kokoa A4, päivitetty 5/2012
Ilmoittautuminen: www.espoonsuunta.fi –kisasivujen ilmoittautumispalvelun kautta
Tiedustelut: Kilpailunjohtaja Antti Ahti puh. 050-4093742 tai www.espoonsuunta.fi –kisasivujen kautta
Tarkempi kutsu: Kilpailukutsu julkaistaan huhtikuussa Espoon Suunnan kotisivuilla www.
espoonsuunta.fi
Keskimatka, Porvoon Urheilijat
Aika: 30.5.2012
Opastuksen alkupiste: Tieltä Vt 7 (E18) Sannaisten liittymästä no 63, Porvoo itä. Huom.
Opastus alkaa Sannaisten tieltä.
Kartta: 1:10 000, 2012
Ilmoittautuminen: : IRMA-järjestelmässä https://irma.suunnistusliitto.fi/ tai postitse osoitteella Tanja Jarolf, Tornipolku 3 B 36, 06400 Porvoo
Tiedustelut: Tanja Jarolf, [email protected], puh. 040 531 8945
Tarkempi kutsu: www.porvoonurheilijat.fi
Pitkämatka ja viesti, Espoon Akilles
Aika: 11. – 12.8.2012
Opastuksen alkupiste: Vihdintieltä (tie nro 120) Lakistontien liittymästä
Kartta: 8/2012, mittakaava 1:10000. Tulostekartta
Ilmoittautuminen: Viimeistään sunnuntaina 5.8. klo 24.00 mennessä IRMA-järjestelmän
kautta.
Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava tarve Emit-kortin vuokraukselle.
Vuokrahinta 4 € Puuttuvalle Emit-numerolle järjestäjä varaa automaattisesti vuokrakortin.
Tiedustelut: Anu Salokangas, [email protected]
Tarkempi kutsu: www.espoonakilles.fi/suun.html
Yö, Rajamäen Rykmentti
Aika: Torstaina 20.9.2012, ensimmäiset lähdöt klo 20.30
Opastus: Tieltä 25 (Hanko-Mäntsälä) n. 2 km Rajamäen liittymästä Hangon suuntaan.
Pysäköinnistä matkaa kilpailukeskukseen enimmillään 1,5 km.
Kartta: Tulostekartta 1:10 000 vuodelta 2012
Ilmoittautuminen: Suunnistuksen IRMA-palvelun kilpailukalenterin kautta viimeistään 12.9.2012
Tiedustelut: Sanna Minkkinen, puh. 044 0334356 tai [email protected]
Tarkempi kutsu: www.rajamaenrykmentti.fi
32
Prismarastit Raaseporissa 2011, kuva Jorma Helin
33
Sarjat hiihtosuunnistuksessa
Suunnistava
UUSIMAA
Pariviestissä (sprintti) on seuraavat sarjat:
H21, H90(min 40v), H110(min 50v), H130(min 60v),
Aluemestaruuskilpailut 2012
Aluemestaruuskilpailujen osanottajilla ei tarvitse olla lisenssiä. Jäsenyys johonkin alueen
seuraan vaaditaan. Järjestävän seuran jäsenet saavat osallistua, jos sillä ei vaaranneta
kilpailun onnistunutta järjestelyä. Muiden alueiden suunnistajat saavat osallistua kilpailun
ulkopuolisina. Heidät arvotaan kunkin sarjan alkuun. Tulosluetteloon ulkopuoliset merkitään
erikseen omana ryhmänään. Helpoiten ulkopuolisten erillään pitäminen onnistuu perustamalla ulkopuolisille omat sarjansa esim. H21U.
Pitkän matkan, keskimatkan ja sprintin sarjat on esitetty erillisessä taulukossa.
Alueen oravapolkukilpailut(AOK)
Kilpailun järjestäjä ilmoittaa viimeisen ilmoittaumispäivän, joka ei kuitenkaan saa olla enempää kuin 8 päivää ennen kisaa. Jälki-ilmoittautumisia ei oteta.
Sarjat:
H8RR, H10RR, H12TR, H12, H13, H14, H16, H13-16N(aloittelijat)
D8RR, D10RR, D12TR, D12, D13, D14, D16, D13-16N(aloittelijat)
Osanottomaksut ovat vuonna 2012 seuraavat
Alueen oravapolkuviesti(AOV)
H/D21- H/D16-H/D20 H/D10-H/D14
12 euroa
7 euroa
5 euroa
Viestissä ja partiosuunnistuksessa maksu joukkueelta on edellä mainitut määrät kolminkertaisina
Sarjat kesäsuunnistuksessa
Viestissä järjestetään seuraavat sarjat:
H21, H35, H40 H45, H50, H55, H60, H65, H70, H75, H20, H18, H16, H11-14
D21, D35, D40, D45, D50, D55, D60, D65, D20, D18, D16, D11-14
Kaikissa sarjoissa on 3 osuutta. Jos veteraanisarjaan ilmoittautuu korkeintaan 2 joukkuetta, niin sarjoja voidaan yhdistellä.
Partiokilpailussa on seuraavat sarjat:
H21(ei ikärajoitusta), H120(min 35v), H150(min 40v), H180(min 50v),
H205(min 60v), H60(max 20v), H50(max20v)
D21(ei ikärajoitusta), D120(min35v), D150(min 40v), D180(min 50v),
D60(max20v), D50(max 20v).
Ikäsummat ja yksittäisen jäsenen min- ja max- iät lasketaan syntymävuosien mukaan.
Lisäksi on lasten sarjat:
H/D14(max 14v) ja H/D12(max 12v). Lasten sarjojen partioissa on oltava edustettuna molemmat sukupuolet ja kaikkien jäsenten on täytettävä ikävaatimus.
Kaikissa partioissa on 3 jäsentä, vajaalla partiolla ei voi osallistua.
Henkilökohtaisten kilpailujen sarjat näkyvät erillisestä taulukosta. Sarja järjestetään, jos
yksikin kilpailija ilmoittautuu.
34
Lisäksi on seuraavat sarjat, joissa molempien jäsenten on täytettävä ikävaatimus:
H20, H18, H16 ja H11-14
Naisilla on kaikki vastaavat sarjat. Viestissä on neljä osuutta. Molemmat jäsenet hiihtävät kaksi osuutta.
Osanottomaksu AOK:ssa on 5 euroa/kilpailija
Sarjat:
A-sarja 1. osuus 12TR
B-sarja 1. osuus 14
C-sarja 1. osuus 16
2. osuus 10RR
2. osuus 12
2. osuus 16
3. osuus 10RR
3. osuus 14
3. osuus 16
Kaikissa AOV- joukkueissa pitää olla molempia sukupuolia.
Osanottomaksu kaikissa AOV-sarjoissa on 15 euroa/joukkue
Mitalit
Aluemestaruusmitalit jaetaan kolmelle parhaalle henkilölle/joukkueelle kussakin sar-
jassa. Järjestäjät tilaavat mitalit vähintään kaksi viikkoa ennen kilpailua Reimo Uljakselta puh 0400 787 223 tai e-mail [email protected] Alue maksaa mitalit mikäli kilpailuun on ilmoittautunut 1-250 osanottajaa, mitalin hinta
on 1€ jos ilmoittautuneita on 251-400 ja 2,50€ mikäli kilpailuun on ilmoittautunut yli
400 osallistujaa. Oravakilpailujen mitalit ovat kilpailujen järjestäjille ilmaisia.
Tulokset
Kaikki aluekisojen tulokset julkaistaan järjestävän seuran nettisivuilla. Muista, että
ulkopuoliset on oltava erikseen. Järjestävä seura toimittaa tulokset myös alueen nettisivuille laitettavaksi osoitteeseen [email protected]
35
Uudenmaan kansalliset kilpailut 2012
Henkilökohtaiset aluemestaruussarjat 2012
Sarja
hisu- keskimatka ja
pitkämatka
hisusprintti
pitkä
keskimatka
sprintti
yö
H21
X
X
X
X
X
X
H35
X
X
X
X
X
X
H40
X
X
X
X
X
X
H45
X
X
X
X
X
X
H50
X
X
X
X
X
X
H55
X
X
X
X
X
X
H60
X
X
X
X
X
X
H65
X
X
X
X
X
X
H70
X
X
X
X
X
X
H75
X
X
X
X
X
H80
X
X
X
X
X
X
X
H85
H20
X
X
X
X
X
X
H18
X
X
X
X
X
X
H16
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
H15
H14
X
X
H13
H12
X
X
H11TR
X
H10RR
X
D21
X
X
X
X
X
X
D35
X
X
X
X
X
X
D40
X
X
X
X
X
X
D45
X
X
X
X
X
X
D50
X
X
X
X
X
X
D55
X
X
X
X
X
X
D60
X
X
X
X
X
X
D65
X
X
X
X
X
X
D70
X
X
X
X
X
X
D75
X
X
X
D20
X
X
X
X
X
X
D18
X
X
X
X
X
X
D16
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
D15
D14
X
X
D13
D12
36
X
X
X
060.4.
08.04.
28.04.
29.04.
01.05.
05.05.
06.05.
09.05.
17.05.
19.05.
26.05.
09.06.
10.06.
13.06.
16.06.
17.06.
30.06.
18.08.
19.08.
08.09.
08.09.
09.09.
09.09.
Karjaan Ura
OK Raseborg IF Sibbo Vargarna
IF Sibbo-Vargarna
Tuusulan Voima-Veikot
Riihimäen Suunnistajat
Riihimäen Suunnistajat
Mäntsälän Urheilijat
Hiidenkiertäjät
Karkki-Rasti
Lynx
Helsingin Suunnistajat
Helsingin Suunnistajat
Rasti-Jyry
Keravan Urheilijat/
/Pihkaniskat
Karjaan Ura
Espoon Suunta
Espoon Suunta
Tuusulan Voima-Veikot
Rajamäen Rykmentti
Rajamäen Rykmentti
Helsingin Poliisi-Voimailijat
illnäsin keskimatka
B
Kevätkilpailu
FinnSpring, EM-katsastus ja nuorten näyttökilpailu
FinnSpring viesti
Vappurastit
Uudenmaan rastipäivät, 1. pv
Uudenmaan rastipäivät, 2. pv
Pukkila sprintti
PRISMA-rastit
Karkki-Rastit
Kevätkansallinen
Suunto Games, 1. pv
Suunto Games, 2. pv
Stadirastit, iltasprintti
Venlojen viesti
Jukolan viesti
Karjaa-rastit
eGames12
eGames12
Pyöräsuunnistuskilpailu
SM-tarkkuussuunnistus
SM-tempo
HPV-kansallinen
Sapa-Jukolan telttakylä Virolahdelta 2011 , kuva Jorma Helin
X
D11TR
X
D10RR
X
37
Aluevalmennustoiminta
Uudenmaan alueellisen valmennuksen tavoitteena on tarjota alueen huipulle tähtääville
suunnistajille laadukkaita harjoituksia, testejä ja leirejä. Toimintaa pyöritetään vahvasti
yhteistyössä alueen seurojen kanssa. Uudenmaan AV-valmennus tarjoaa kaudella
2012 laadukkaan harjoituksen keskimäärin kerran viikossa. Huippu- ja AV+ -ryhmäläisille kokonaispaketti on vielä paljon laajempi sisältäen mm. päivittäisvalmennuksen ja
tasotestauksen. Aluevalmennusryhmiin on kaudeksi 2012 valittu alueen parhaimmisto
yhteensä 41 suunnistajaa. Osa AV-toiminnan harjoituksista on myös avoimia alueen muille
suunnistajille, joten kannattaa tutustua toimintaan.
Tarkemmin aluevalmennustoiminnasta voi lukea valtakunnalliselta suunnistuksen
aluevalmennussivustolta:
www.aluevalmennus.info.
Yhteystiedot: Nuorten olympiavalmentaja Antti Örn, +358 44 515 5505, [email protected]
Pirkkolan testijuoksut
Suunnistavan Uudenmaan testijuoksut järjestetään Pirkkolan urheilupuistossa harjoituskaudella noin neljän viikon välein. Testijuoksupäivä on tiistai. Yhteislähtö tapahtuu klo
18.15. Aikoja otetaan ainoastaan niille urheilijoille, jotka ovat hakeneet numerolapun ennen
lähtöä (jako jäähallin aulassa n. 17.45 alkaen). Tulokset on luettavissa Suunnistavan Uudenmaan sivuilta.
Testijuoksupäivämäärät
• 13.3.
• 3.4.
• 8.5.
• 9.10.
• 13.11.
• 11.12.
Helppo rasti?, kuva Jorma Helin
38
39
SUUNNISTUS- JA
JUOKSUTRIKOOT
PIANO
Polvipituinen.
FORTE
Kokopitkä.
Uusi, istuva ja kestävä lycra.
Ainutlaatuinen tasku takana
keskellä. Elastiset joustopalat takaavat huippuluokan
käyttömukavuuden.
kun haluat
parhaat
välineet
suunnistukseen
-kilpailukortit Suunnistajan
Kaupasta! Kilpailukortti V4.
Takuu 5 vuotta!
Arvioitu käyttöaika
8 - 12 vuotta !
INTEGRATOR
se on kaikkien aikojen
loistavin Integrator
Tapaat meidät myös
Iltarasteilla, KeskiUusimaarasteilla sekä muilla
kuntorasteilla.
Tervetuloa tutustumaan
kauden uutuuksiin !
pitoa joka paikkaan painoa
vain nimeksi
BOLD
Heli Jukkola
Suunnistuksen
maailmanmestari
kuva SSL:n luvalla
Suunnistajan Kauppa
HELSINKI TAMPERE TURKU
Museokatu 34 00100 HELSINKI
puh (09) 444 895 fax (09) 449 885
[email protected]
www.suunnistajankauppa.fi