MONILLA MESSUILLA sivu 6 3B TUO OSAVALMISTUKSEEN

Eero Tomi:
Suurin muutos ensi vuonna aiheutuu
vuoden alussa voimaan tulevasta isojen
moottoreiden pakokaasulainsäädännöstä.
Tämä muutos tuo tuotantoon uusia moottorityyppejä ja 200 uutta osaa.
HENKILÖSTÖLEHTI
N:o 4/2010
ISSN 1459-7047
MONILLA MESSUILLA
sivu 6
3B TUO OSAVALMISTUKSEEN
UUSIA OSIA | sivu 15
1
N:o 4/2010 | joulukuu
TOIMITUSJOHTAJAN PALSTA
yksyn aikana olemme rakentaneet tulevan vuoden budjettia. Budjetti on kokoelma erilaisista odotuksista seuraavalle vuodelle. Siinä yhdistyvät esimerkiksi asiakkaidemme markkinaodotukset, maailmantalouden tila, raaka-aineiden odotettava kustannuskehitys
ja AGCO:n odotukset.
Sellaisenaan se kertoo jotain tulevasta vuodesta.
Miltä siis vuosi 2011 näyttää? Haastava on
ehkä paras luonnehdinta tulevasta vuodesta.
Markkinat näyttävät käyttäytyvän sangen eri
tavalla eri puolilla maailmaa. Etelä-Amerikassa eletään kaikkien aikojen parasta vuotta. Talous on kasvanut kohisten ja uusi presidenttikin on valittu. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että
tältä huipputasolta tullaan jonkin verran alem-
maksi , ei tosin paljon. Siis odotettavissa on vähemmän toimituksia Brasiliaan. USA:n maatalous voi hyvin mutta AGCO:n osuus on niin pieni että sillä ei ole meille vaikutuksia. Euroopassa tilanne on edelleen sangen hankala ja vain
pientä kasvua on nähtävissä. Ensi vuoden kasvu tulee nyt aloittavista uusista tuotteista, kun
tuotanto pääsee täyteen vauhtiin.
Suurin muutos ensi vuonna aiheutuu vuoden
alussa voimaan tulevasta isojen moottoreiden
pakokaasulainsäädännöstä. Tämä muutos tuo
tuotantoon uusia moottorityyppejä ja 200 uutta
osaa. Samanaikaisesti asiakkaat myös haluavat
vanhoja moottoreita tehtäväksi varastoon vielä tänä vuonna, käytettäväksi ensi vuonna. Nämä moottorit ovat käytännössä poissa ensi vuoden tuotannosta. Toisin sanoen meillä on paljon
töitä nyt ja normaalia vähemmän ensi vuoden
alussa. Melkoisia vaihteluita työmäärässä siis on
luvassa ensi vuonna ja sama vaihtelu toistuu ensi vuoden lopussa <130KW luokassa.
Seuraavan sukupolven moottorien tuotekehitys jatkuu, samoin kuin valmistelut tuotannon aloittamiseksi Kiinassa.
Tier 3B tuo mukanaan paljon uutta: seuraavan sukupolven Bosch-ruiskutusjärjestelmän
entistä suuremmilla paineilla, uuden jakopään,
kampiakselin, ahtimen, suodattimet ja paljon
muita uusia osia. Tämä on haaste logistiikalle
ja kokoonpanolle ja vaatii varmasti uusia ratkaisuja sovittaa nämä kaikki uudet osat jo ennestään ahtaisiin tiloihimme. Uusien moottorien osuus on vain noin 20% koko tuotannosta ja vasta runsaan vuoden kuluttua suurin osa
moottoreista muuttuu samalle teknologialle.
FCPA – neljä kirjainta, jotka on syytä muistaa
Alustus aiheeseen
Joulu on tarinankertomisen aikaa, joten voisin alustaa tätä aihetta kertomalla tositarinan,
jonka koin kun olin tekemässä harjoitteluani isossa kemikaalialan yrityksessä Saksassa
90-luvulla. Tähän vuodenaikaan kaikki halusivat työskennellä osto-osastolla. Miksi? Sen takia, koska joulun lähestyessä kaikki toimittajat lähettivät lahjojaan; kukkia, suklaata, kon-
serttilippuja, kutsuja purjehdusretkille, koruja vaimoilla jne. Oliko tämä korruptiota? En
tiedä, mutta varmasti se ei ollut täysin viatonta. Silmiinpistävintä tässä oli se, että käytäntö oli hyvin yleistä ja sitä harrastettiin laajasti. Jos kävelisin tänä päivänä samalla osastolla, niin löytäisin täysin eri tilanteen. Nykypäivänä siellä on nollatoleranssi lahjojen suhteen.
Kaikki joululahjat palautetaan automaattisesti lähettäjälle.
FCPA ja korruption vastaiset ohjeet
TALOUS
NYT
Lars Sakwerda, talousjohtaja
HENKILÖSTÖLEHTI
Edellä kertomani tarinan osoittaa sen, että länsimaiset yritykset ovat viimeisten 10-15 vuoden
aikana tiukentaneet käsityksiään korruption
vastaisesta toiminnasta. Rehellisesti sanottuna on myönnettävä, että kaikki eivät ole lähteneet tälle polulle vapaaehtoisesti. Suuret yritykset ovat maksaneet isoja sakkoja siitä, että heidän korruption vastainen toimintansa on epäonnistunut; Siemens 1.2 miljardia USD, Daimler 158 miljoonaa USD, ABB 58 miljoonaa USD.
Myös AGCO, vaikka sitä ei luettu syylliseksi, on
lupautunut maksamaan 18,3 miljoonaa dollaria SEC:lle (United States Securities and Exchange Commission, SEC on arvopaperimarkkinoita valvova elin). Maksulla AGCO sopi syytökset,
joissa sitä syytettiin laittomista maksuista "Oil
for Food" -ohjelman aikana Irakissa.
FCPA (Foreign Corrupt Practices Act) perustuu Yhdysvaltojen lainsäädäntöön ja se kieltää
Yhdysvaltalaisia yrityksiä harjoittamasta kor-
2
ruption kaltaista toimintaa erityisesti valtionomisteisten yritysten kanssa. AGCO, Yhdysvaltalaisena yrityksenä, on omaksunut nämä korruptionvastaiset toimenpiteet laajassa mittakaavassa.
Paitsi lainsäädännön näkökulmasta, on selvää että minkä tahansa yrityksen maine kärsii
huomattavasti jos käy ilmi, että yritys on harjoittanut lahjontaa tai muuta epäeettistä toimintaa. AGCO on sitoutunut kaikessa toiminnassaan toimimaan korkeiden eettisten standardien mukaisesti, joten olemme sitoutuneet
myös toimimaan antikorruption mukaisten ohjeiden edellyttämällä tavalla.
Vaikutus SISU:lla
Osana AGCOa, myös AGCO SISU POWERin tulee noudattaa FCPA:ta. Se tarkoittaa käytännössä kolmea seuraavaa asiaa.
1. Me emme harjoita lahjontaa tai muuta
epäeettistä toimintaa, olimme sitten saajan tai antajan asemassa. Tämän kohdan pitäisi olla itsestäänselvyys. Meillä on nollatoleranssi.
2. Harjoitamme toimintaamme läpinäkyvästi. Jos olemme tekemisissä valtion virkamiesten kanssa tai toimimme maassa joka
on korkean riskin maa korruption suhteen,
toimintamme on aina läpinäkyvää. Esimerkiksi jos kutsumme Kiinassa valtion virka-
TUOTANNON INVESTOINNIT
MYÖTÄTUULESSA
Eero Tomi, toimitusjohtaja
Tästä vuodesta näyttää loppujen lopuksi tulevan selvästi odotuksia parempi ja se antaa hyvän lähdön vuodelle 2011. Edessämme näyttäisi olevan joidenkin vuosien hitaan kasvun jakso
mutta suunta on kuitenkin ylöspäin.
Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta.
Toivotan kaikille rauhallista joulun odotusta.
miehen illalliselle, raportoimme tämän tapahtuman erikseen. FCPA ei kiellä tämän
tyyppistä toimintaa, se ainoastaan vaatii
yrityksiä raportoimaan nämä teot avoimesti.
Sisun tuotannon investointihankkeet
ovat voimakkaassa myötätuulessa. Vuoden 2010 aikana olemme saaneet hyväksytettyä tuotannon investointihankkeita lähes 10 miljoonan euron edestä. Taso on samaa luokkaa kuin huippuvuotena 2008 Kassi-projektin aikana. Saimme investointirahaa tälle vuodelle jopa
enemmän kuin olimme alunperin budjetoineet. Tämä kertoo siitä, että meillä
on hyviä hankkeita ja että meihin luotetaan ja siksi meidän tulevaisuuteemme
satsataan.
Moottorikokoonpanossa viimeistellään
loppuvuoden aikana muutokset, joille
mahdollistetaan Tier 3B -moottorien kokoonpano. Tämä edellyttää muutoksia
joihinkin kokoonpanolinjan kohtiin. Uusia osia tulee lähes kaksisataa ja niille on
löydettävä paikat. Uutena ajatuksena on
tuoda neloshallissa valmistettavat putket
moottorikohtaisina nippuina kokoonpanolinjaan.
Merkittävimmät investoinnit ovat tulossa moottoriosavalmistukseen vuoden
2011 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. FMS2:ssa uusitaan neljä vanhinta koneistuskeskusta. Robottikierteityssolu 1
3. Prosessit ja dokumentaatio. Vaikein
ja hankalimmin käsiteltävä asia on se, että
meillä täytyy olla prosessit siinä kunnossa,
jotta ne itsessään voivat estää korruptiota
tapahtumasta. Meidän täytyy myös dokumentoida toimintaamme, jotta voimme todistaa toimivamme prosessiemme mukaisesti. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tarvitsemme lukemattoman määrän kuitteja,
allekirjoituksia ja hyväksymismerkintöjä ennen kuin voimme siirtyä asiakassuhteeseen.
saa kaverikseen robottikierteityssolu 2:n.
Ryhmälinjaan tulee robottisolu ryhmien
viimeistelyyn ja puhdistukseen. Ryhmien laatutason nostamiseksi asennetaan
Hellerin tilalle uusi porkkanasorvi. Myös
työvälinepuolella otetaan käyttöön tuottavuutta parantavia menetelmiä. Uusi
CNC-aarpora on asennettu prototyyppi ja työvälinevalmistukseen.
Myös hammaspyörät saavat huomattavan investointiruiskeen. Alkuvuodesta 2011 asennetaan uusi kovasorvi-hiomakone . Kevättalvella saapuu uusi hammashiomakone ja kesällä monitoimisorvi. Karkasimon vanhalla puolella tehdään
peruskorjauksia.
Näiden investointien myötä tuottavuus
paranee ja valmistuskapasiteetti nousee.
Nämä ovatkin tarpeen tämän päivän ja
tulevaisuuden haasteitamme varten. Koneiden vaihdot ja muutostyöt kuormittavat huomattavasti kunnossapitoa, työvälineosastoa ja valmistusosastoja. Olen
kuitenkin varma siitä, että tämä on positiivista kuormitusta ja tehtävistä suoriudutaan.
Kari Lyytikäinen
Hyvä työ
- pidempi työura
AGCO SISU POWER on valittu monien hakijoiden joukosta yhdeksi pilottiyritykseksi mukaan teknologiateollisuuden ammattiliittojen ja työnantajaliiton yhteiseen Hyvä työ – Pidempi työura -hankkeeseen.
Hankkeen tarkoituksena on toteuttaa yhteistyössä eri tahojen kanssa kokonaisvaltaisia työhyvinvoinnin parantamiseen
tähtääviä toimenpiteitä pitkäjänteisesti. Hankkeessa käytetään
Työterveyslaitoksen kehittämää työkyky-talomallia, jossa keskitytään terveyden edistämiseen, hyvään johtamiseen, ajantasaiseen osaamiseen, työhön liittyviin arvoihin ja asenteisiin,
töiden kuormittavuuteen sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen.
Hankkeessa ovat mukana Metalliliitto, Toimihenkilöunioni,
Tekniikan Akateemisten Liitto TEK, ERTO ja työnantajaliitto Teknologiateollisuus. Sisulla hanke alkaa tammikuussa tarkemmilla henkilöstön tiedotustilaisuuksilla.
Antikorruptio on vakava aihe. Sen vuoksi halusin kiinnittää teidän kaikkien huomion siihen.
Tästä lehdestä löydät artikkelin, joka antaa sinulle enemmän taustatietoa FCPA:sta ja mitä
se merkitsee meidän jokapäiväisessä arjessamme. Jos sinulla on kysyttävää aiheeseen liittyen,
niin älä epäröi ottaa yhteyttä minuun suoraan.
Haluan vielä selventää yhden asian. Me emme noudata näitä sääntöjä vain koska meidän
pitää noudattaa. Noudatamme niitä, koska haluamme toimia eettisesti ja oikein. Meillä on
erinomaisia työntekijöitä, meillä on uskollisia,
tyytyväisiä asiakkaita ja uskomme tuotteidemme ylivertaisuuteen. Me emme tarvitse korruptiota menestyäksemme.
3
N:o 4/2010 | joulukuu
Stage 3B on i
asiakastehta
“Vuoden 2011 alusta yli 130 kW teho- luokkaan
voimaan tuleva Stage 3B / Tier 4 interim päästövaatimus muuttaa monin tavoin koko toimitusketjua.”
….sanoo Juha Tervala sivulla 5
“Olen erittäin toiveikas sen suhteen, että RASKOn
toimintavarmuus kampiakselin hammaspyöriä
asennettaessa paranee nykyisestä.”
… sanoo Mikko Sorri sivulla 9
”Päästöjen aleneminen nykyisiin tuotantomoottoreihimme verrattuna on 50 % vähemmän typpioksidia ja 90 % vähemmän hiukkasia. Myös hiilivety- ja hiilioksidirajat tiukkenevat, mutta ne eivät
ole kriittisiä nykyisissä dieselmoottoreissa.”
…sanoo Mauno Ylivakeri sivulla 10
“Myös oma halumme varmistaa työkoneen toimivuus on lisännyt testausta ja dokumentointia.”
…sanoo Juha Ylivakeri sivulla 12
“Meidän kaikkien tehtävänä on tehdä Sisumoottorit osa 3B:stä mahdollisimman onnistunut ja
laadukas jatko-osa moottoreiden kehityksessä.”
…sanoo Mika Moisio sivulla 14
“Tiukkenevista päästömääräyksistä huolimatta
on uuden jakopään konstruktiosta saatu halvempi verrattuna nykyiseen 3A-jakopäähän.”
…sanoo Pekka Helminen sivulla 15
“On ollut ilahduttavaa huomata, että valmistus
on saanut olla koteloiden suunnittelussa mukana heti alusta alkaen.”
…sanoo Ville Yli-Jama sivulla 15
HENKILÖSTÖLEHTI
4
iso muutos SISUn
aille ja loppuasiakkaille
Vuoden 2011 alusta yli 130 kW teholuokkaan voimaan tuleva Stage 3B /
Tier 4 interim päästövaatimus muuttaa monin tavoin koko toimitusketjua.
Ensimmäistä kertaa työkonemoottoreiden historiassa vaadittavia päästövaatimuksia ei pystytä saavuttamaan ilman jälkikäsittelylaitteita. Valitsimme alusta alkaen strategian, jonka mukaisesti emme toimita asiakkaillemme täydellistä jälkikäsittelylaitteistoa, vaan tämän hoitaa puolestamme
integraattori (Donaldson tai Proventia). Tästä huolimatta emme enää voi
toimittaa kaikkia komponentteja kiinteästi moottoriin asennettuina, vaan
SCR-järjestelmään oleellisesti kuuluvat Boschin Denoxtronic - komponentit sekä NOx- ja lämpötila-anturit
toimitetaan irrallaan, koska ne asennetaan vasta asiakkaamme toimesta
pakolinjaan.
Uusissa moottoriprojekteissa on
vaadittu vielä aikaisempaakin tiiviimpää yhteistyötä asiakkaidemme kanssa ja tässä yhteistyössä on oleellista
osaa hoitanut edellä mainittu integraattori. Aikaisemmasta poikkeavasta yhteistyökuviosta huolimatta emme voi vierittää vastuuta päästövaatimusten alittumisesta kenellekään
muulle, vaan me moottorivalmistajana vastaamme ajoneuvon täyttävän
laissa määritellyt päästörajat. Tilanne
on myös viranomaisille uusi ja haastava ja tätä kirjoitettaessa kukaan moottorivalmistaja ei ole vielä saanut Pohjois-Amerikkaan vaadittavaa EPA-hyväksyntää SCR-tekniikalle Tier 4i tason alittamiseksi. Joulukuun aikana
meidän tulisi toimittaa jo ensimmäisiä moottoreita USA:han ja ilman tätä
hyväksyntää se ei ole mahdollista!
Työkonemoottorivalmistajat ovat
jakaantuneet selkeästi kahteen ”puolueeseen” – meidän valitsemaamme
SCR-teknologiaan sekä ulkoiseen jäähdytettyyn pakokaasun takaisinkierrätykseen (cEGR) + partikkelisuodattimeen (DPF). Ei ole ihme, jos loppuasiakkaat ovat hieman hämillään molempien osapuolten kilvan kehuessa
valitsemaansa teknologiaa. Erityisesti
Pohjois-Amerikassa EGR-käyttäjät yrittävät saada AdBlue (DEF) lisäaineen
käyttämisen kuulostamaan kovin on-
gelmalliselta. Oman teknologiamme
markkinoinnissa olemme auttaneet
asiakkaittemme myyntiorganisaatioita toimittamalla teknologian eduista
materiaalia ja myyntiargumentteja.
Loppuasiakkaat eivät ole halunneet
koko ajan tiukentuvia päästövaatimuksia, mutta viime kädessä he joutuvat maksamaan uuden teknologian
väistämättä aiempaa korkeamman
hinnan. Perusmoottorimme eivät ole
kovin paljoa nykyisiä moottoreita kalliimpia, mutta kun sen päälle tulee koko jälkikäsittelylaitteiston kustannus,
puhutaankin jo useamman tuhannen
euron lisäkustannuksesta. SCR-tekniikan ansiosta pystymme kuitenkin pudottamaan ajoneuvon polttoaineen
kulutusta huomattavasti nykyisestä tasosta ja työkoneessa, johon kertyy reilusti tunteja, lisäkustannuksen takaisinmaksuaika voi olla jopa reilusti alle vuoden. Ja tämän jälkeenhän käyttökustannusten säästöt kertyvät suoraan asiakkaan ”laariin”.
Juha Tervala
5
N:o 4/2010 | joulukuu
Uutta Stage 3B -tekniikkaa
Messumoottoreille on riittänyt kysyntää kuluvan
syksyn aikana ja on vaatinut tarkkaa suunnittelua,
jotta moottorit on saatu aina oikeaan aikaan ja paikkaan. Onneksi protopajalla rakennettiin syksyn aikana pari uuttakin esittelymoottoria, jotka tulivat
todelliseen tarpeeseen ja lähtivät heti maailmalle.
FinnMetko | yli 33.000 vierailijaa
Uusien telttojen suojassa esiteltiin tuotteitamme ja
kiitos kylmien säiden myytiin mm. pipoja.
Vilkkaan messusyksyn aloitti FinnMetko -messut Jämsänkoskella, jossa syyskuun alussa esitellään joka toinen vuosi uusinta metsäteknologiaa. Uusien messutelttojemme alla
esittelimme Stage 3B -uutuusmoottoreidemme lisäksi myös
vaihtomoottoreita ja GenPowexin -aggregaattia. Osittain hyvinkin kurjasta säästä huolimatta kolmen päivän aikana messuilla käyskenteli yli 33.000 vierailijaa. Järjestimme myös pienimuotoisen lehdistö- ja asiakastilaisuuden, jossa reilut parikymmentä vierailijaa kuunteli kiinnostuneina esityksiämme ja muutamia artikkeleita ilmestyikin alan lehtiin messujen jälkeen.
Jarno jakaa moottoritietoutta lehdistölle ja asiakkaille.
SMM | yli 50.000 vierailijaa
Ilkka, Esa ja Scandieselin
Andreas ja Nicole.
HENKILÖSTÖLEHTI
Samoihin aikoihin Marttisen Antti valmistautui jo matkustamaan Hampuriin SMM- messuille, joka on yksi maailman merkittävimmistä meriteknologiaa esittelevistä näyttelyistä. Merimoottoreilta ei vaadita vielä samoja päästötasoja kuin työkonemoottoreilta, mutta messuilla esillä olivat Common Rail – tekniikkaan perustuvat aggregaatti- ja potkurimoottorit, sekä Sandfirdenin valmistama aggregaatti. Messuilla omaa
myyntiväkeä oli auttamassa Sandfirdenin ja Scandieselin henkilöstöä.
Messuilla vieraili yli 50.000 meritekniikan ammattilaista 58 maasta.
6
SMM-standimme
keräsi mukavasti
meriteknologian
ammattilaisia.
esitelty lukuisilla messuilla
Samanaikaisesti järjestettiin Ranskassa Innovagri- messut, jossa ensimmäistä kertaa esiteltiin MF SRT1 -traktorit, joissa Perkinsit oli korvattu moottoreillamme. Lanseerausta varten toimitimme messuille 66
AWI -moottorin, jonka lisäksi esiteltiin aiemmin lanseerattua LRT -traktoria rinnallaan 84-moottorimme. Messut on yksi Euroopan suurimmista ulkonäyttelystä ja tänäkin vuonna vierailijoita oli reilut 90.000
noin 160 hehtaarin alueella.
Innovagri | yli 90.000 vierailijaa
Innovagrissa
esiteltiin SCRteknologiaa
AGCOn alueella.
Kone-Forum | yli 25.000 vierailijaa
Aina ei tarvitse matkustella pitkiä matkoja näyttelykohteeseen,
sillä lokakuun puolivälissä järjestettävä Kone-Forum oli jo kahdeksannen kerran aivan naapurissamme Pirkkahallissa, jossa Konekeskon osastolla Puntilan Esa, Ala-Maakalan Pentti ja VähäMason Heikki esittelivät moottoreitamme Massey Fergusonin
tuotteiden keskellä. - Moottoritekniikka kiinnosti vierailijoita kovasti ja palaute moottoreistamme oli pelkästään positiivista, kertoi Pentti messukokemuksiaan. Messuille saapui yhteensä reilut
25.000 maatalouskoneista kiinnostunutta vierailijaa.
Pirkkahallissa punaisia moottoreita
punaisten traktoreiden keskellä.
Elmia | yli 30.000 vierailijaa
Viikko Kone-Forumin jälkeen moottoreitamme oli näytillä Pohjanlahden toisella puolella Elmia Lantbruk Maskin & Fält messuilla, jossa vierailijoita riitti reilun 30.000 hengen verran. - Lantmännenin osastolla Valtran traktorin runkoon oli liitetty havainnollisesti Stage 3B -moottori täydellisine jälkikäsittelylaitteineen, joita yleisö kävi sankoin joukoin ihmettelemässä,
totesi myyntipäällikkö Hans Lönnqvist, joka oli edustajanamme messuilla. - Myös AGCO Sverigen osastolla oli Delta -puimurin vieressä ”seiskamme” esillä, jatkoi Hans.
Kaunis Noora komeiden
moottorin ja myyntimiehen välissä.
Valtran ja meidän messuosastot tukivat toisiaan.
KoneAgria | yli 25.000 vierailijaa
Vielä lokakuun loppupuolella oli vuorossa KoneAgria, josta osastostamme vastannut Pinolan Marko toteaa : - Osallistuimme Jyväskylän Paviljongissa 20. –
23.10. järjestettyihin KoneAgria 2010 messuihin aikaisemmilta vuosilta tutun
kaavan mukaan, eli olimme omana itsenäisenä osastonamme Valtran kaikkien
aikojen suurimman osaston sisällä. Yhteistyö Valtran kotimaan myyntiorganisaation kanssa on saumatonta ja niinpä paikkamme aivan Valtran osaston sisäänkäynnin vieressä vastapäätä pääesiintymislavaa oli mitä mainion uuden Stage
3B - moottoritekniikkamme esittelyä ajatellen. Uusista moottoreistamme saimme jaettua tietoa kaikkiaan 25.000 vierailijalle, kertoo Marko lopuksi.
3B tekniikka havainnollisesti traktorin rungossa.
Jatkuu seuraavalla sivulla
7
N:o 4/2010 | joulukuu
Jatkuu edelliseltä sivulta
Viimeisempänä, vaan ei vähäisimpänä messuna järjestettiin Italiassa EIMA, johon kuljetettiin lähes
koko moottoritarjontamme Eteläisen Euroopan maatalousväestön
tutustuttavaksi. - Kiirettä riitti kaikkien viiden messupäivän ajan, kun
reilut 150.000 messuvierasta vael-
kilpailussa, jonka pokkasi MF7399
traktori moottorillamme varustettuna, kertoo Timo juuri messuilta
palattuaan.
teli hallista toiseen, totesi messuilla koko ajan päivystänyt Kalavaisen Timo.
- Tänä vuonna ei kotiin tuomisena ollut aivan ykköspalkintoa,
mutta voimme olla ylpeitä toisesta sijasta ”Vuoden Traktori 2011”-
Näillä lukuisilla messuilla, yhteensä noin 400.000 vierailijalla
oli mahdollisuus tutustua viimei-
simpään moottoritekniikkaamme, joten messuille osallistuminen on varmasti kaiken vaivan arvoista. Suunnittelemme parhaillaan tiimin kanssa jo tulevan vuoden messukoitoksia.
EIMA oli kuluvan vuoden suurin maatalouskonealan näyttely.
EIMA | yli 150.000 vierailijaa
Valtran 3B-traktorin runko oli ennättänyt jo Italiaan.
HENKILÖSTÖLEHTI
MF lanseerasi näyttävästi SRT1 traktorit moottoreillamme.
8
Juha Tervala
Haasteita kohti toiveikkaina:
PÄÄSTÖVAATIMUKSET
NÄKYVÄT V-HALLISSA
maan enemmän asiakkaalle koituva muutos
kuin koekäyttöön. Yksi
positiivinen asia koekäyttöön on ID-modulin poisjäänti.
Vuoden vaihteessa 2010/
2011 astuvat voimaan uudet päästövaatimukset yli
130 kW -moottoreihin. Se
miten nämä muutokset
näkyvät moottorivalmistuksessa V-hallissa on kahtalaiset. Toisaalla muutokset ovat isoja, näistä mainitakseni RASKON, manuaalilinjan ja L-linjan alkupää. Näissä muuttuvat
niin hammaspyöräkotelot,
hammaspyörät kuin männätkin. Kampiakselit tulevat myös uusissa moottoreissa olemaan kaikki ns.
kartio mallia.
Tämä kampiakselimuutos onkin yksi odotetuin
muutos, sillä se tulee mahdollistamaan koneellisen
kokoonpanon. Nykyisissä
kampiakseleissa on käytetty kiilarakennetta, joka on lopputuotteen toiminnan kannalta riittävä,
mutta asennettaessa se on ollut
erittäin hankala. Uusi rakenne
on tämän vuoksi erittäin tervetullut muutos. Olen erittäin toiveikas sen suhteen, että RASKOn
toimintavarmuus kampiakselin
hammaspyöriä asennettaessa
paranee nykyisestä. Tämä akselimuutos on myös ensimmäinen
askel pois useita vuosia piinanneesta plainssi-napakappaleen
asennuksesta.
Muita näköpiirissä olevia parannuksia tulee olemaan kaksoisvälihammaspyörän poistuminen. Aina yksi asennettava osa vähemmän on eduksi niin kustannusmielessä, kuin myös työtä tehdessä.
Toisaalta itse moottorikokoonpanoon sarjalinjassa on tällä uudella TIER 3b -mallistolla hyvin vähän
vaikutusta. Yläkerrassa Tenhon Teron kasatessa yhtä moottoria tuli
oikeastaan yksi ns. rakenne eteen,
joka on muutettava nykyiseen tapaan tehdä. Kysymyksessä ovat
CR-pumpulta lähtevät korkeapaineputket, jotka on nykyisin asennettu linjan loppupäässä vuotomittauksen ja boxin asennuksen
MAALAAMO
vuoksi. Näiden asennus on siirrettävä aikaisemmaksi.
ta, mutta jo ensimmäisen Hesstonin 66 -koneen sisällyttäminen tarvelaskentoihin toi selkeästi eteen sen osien määrän, joka
tulee eteen asiakaskohtaisista sovelluksista. Tässä onkin logistiikkaosastolle suurin haaste. Tähän
ongelmaan on yksi ratkaisu osien
”setitys”, jolla voidaan yhtä varastopaikkaa käyttää usean osan säilytykseen, kun tiettyihin malleihin menevät osat on samassa setissä. Onkin ensiarvoisen tärkeää,
että pystymme mahdollisuuksien
rajoissa saamaan ”vanhaa” Tier3a
-mallistoa uuden tieltä pois.
Muuten moottori on hyvin pitkälle samanlainen niin hyvässä
kuin pahassa. Mitään merkittäviä asennuksen helpottamiseen
vaikuttavia ratkaisuja ei ole moottoriin onnistuttu saamaan vaikka
yritystä on ollut. Toisaalta mitään
merkittävää uutta ei tarvitse opetella. Ainoa selkeästi päällepäin
näkyvä muutos tulee olemaan
huohotinkaasujen puhdistukseen
käytettävät laitteet, joka on verrattavissa asennuksineen CFG-suodatimeen, lisäksi 84 -moottorimalleissa vesipumpun muutos hihnavetoiseksi.
KOEKÄYTTÖ
Koekäyttö tulee olemaan pääpiirteissään samanlainen kuin nykyään. Moottorin ohjelmistoa sekä tiedonsiirron mahdollistamista moottorin ja koekäytön laitteistojen välillä tukeaksemme, tulemme tekemään päivityksiä koekäyttökoppeihin. Toinen muutos on
moottorin huohotus, joka tullaan
järjestämään ainakin osassa moottoreissa kaasujen puhdistuslaitteen
kautta. Tier3b -sovelluksiin kuuluvat SCR- komponentit tulevat ole-
UUSIA OSIA
Uusia osia tulee paljon. Siinä onkin
projektin suurin haaste: saada osat
mahtumaan vaiheille niin, että ne
ovat työn tekemisen kannalta järkevässä paikassa. Samalla huomioiden eräkoot, jolloin täydentämis-sykli säilyy kohtuullisena.
Olen ollut itse palavereissa, joissa on keskusteltu pääkomponenttien saatavuuksista ja aikatauluis-
9
Maalaamoon tulee muutama pesuvedeltä ja maalilta suojattava kohde lisää. Merkittävin maalaamon toimintaan vaikuttava tekijä on vielä kirjoittaessa auki oleva asia,
moottoreiden väri. Tähän saattaa tulla muutoksia mikäli konsernin sisälle myytävät moottorit siirtyvät harmaaseen pintaväriin. Tämän muutoksen
ajankohta on kuten edellä mainitsin ”avoin”.
HAASTEITA
Se miten hyvin moottorit on suunniteltu ja asiakkaan kanssa sovittu
tehtäväksi on tämän projektin tärkein kohta. Uskoakseni on moottorin toiminta varmaa ja varmasti asiakkailta positiivista uskoa tulevaisuuteen herättävää, mutta se miten
nämä moottorit saadaan tehtyä Vhallissa niin, että asentaja niin Valtralla kuin Beauvais:ssa on kaikkien
johtosarjojen ja polttoainelinjojen
reitityksiin tyytyväinen on AO.
Kun tulemme opettelemaan
näiden tekemisen kerralla oikein,
ei tarvitse jälkeenpäin opetella
opitusta tavasta pois. Tässä toivoisinkin malttia koko organisaatiolle, että annettaisiin tehdä esisarjan moottorit rauhassa niin, että katselmoinnit on huolella tehty ensimmäisten V-hallissa koottujen moottoreiden jälkeen, toimitettaisiin ne asiakkaille tuotantoon hyvissä ajoin palautetta varten. Näin vältettäisiin monta sudenkuoppaa.
Mikko Sorri
N:o 4/2010 | joulukuu
Tiukemmat pakokaasupäästörajat
Neljännen pakokaasupäästövaiheen eli ns. Stage 3B/EU - ja Tier
4 interim/USA -moottorit tulevat
tuotantoomme ensivuoden alusta
alkaen yli 130 kW:n teholuokkaan.
Pienempiin teholuokat uudet
päästörajat tulevat voimaan vuoden 2012 alusta. Päästöjen aleneminen nykyisiin tuotantomoottoreihimme verrattuna on 50 % vähemmän typpioksidia ja
90 % vähemmän hiukkasia. Myös hiilivety ja
hiilioksidirajat tiukkenevat, mutta ne eivät
ole kriittisiä nykyisissä
dieselmoottoreissa.
Uutta on sekin, että nyt moottoreiden
testiohjelmaan kuuluu myös muuttuvan
kuormituksen ja nopeuden sekä ns. kylmä- ja kuumatestit.
Uudet testivaatimukset tuovat lisää haasteita moottoritekniikalle. Lisäksi päästövaatimukset edellyttävät 8000 tunnin luotettavaa toimintaa. Tästä syystä
täytyy nyt tehdä pidempiä ja lukuisampia kestävyystestejä sekä laboratorion testipenkeissä että myös kentällä sekä Euroopassa
että USA:ssa. (Kuva EU:n pakokaasupäästörajoista aikatauluineen).
Perusmoottorit muuttuvat
Uudet päästömääräykset vaativat
moottoreihin merkittävää kehitystä. Kaikki uuden Stage 3B -päästötasonmoottorit ovat neliventtiilikannella, turboahtimella ja välijäähdytyksellä varustettuja. Uudet common rail (yhteispaine-)
-ruiskutusjärjestelmät tarvitaan,
koska tiukan hiukkasrajan täyttäminen edellyttää jopa 1800 Bar:n
HENKILÖSTÖLEHTI
maksimiruiskutuspaineita. Uudet
ruiskutuslaitteet vaativat uuden
moottorielektroniikan. Se on ns.
neljännen sukupolven moottorielektroniikkamme. Sen ohjelmiston kehitysvastuu on meillä. Sitä kutsumme SisuTronic -elektro-
tii uutena osana moottoreittemme huohotusjärjestelmään erittäin tehokkaan öljyn erottimen.
niseksi moottorin ohjausjärjestelmäksi.
seminen edellyttää vaativaa osaamista tuotekehitykseltä, myynniltä, ostolta, logistiikalta, tuotannolta ja jälkimarkkinoinnilta eli koko
tehtaalta ja merkittävästi myös
osatoimittajiltamme. Lisähaasteena on se, että uusi tekniikka tulee
vaiheittain eri teholuokissa tuotantoomme. Tästä syystä tuotannossamme on yhtä aikaa sekä entisiä Stage 3A päästötason että uusia Stage 3B päästötason moottoreita. (Stage 3B mukaisen moottorin valokuva).
Uusissa Stage 3B -mukaisissa
moottoreissa on paljon uutta tekniikkaa ja uusia osia. Niiden hallit-
Moottoreittemme etupään
hammaspyörästö koteloineen uudistuu ja samalla se standardisoituu samaksi kaikissa moottorityypeissämme. Turboahtimien sovitukset muuttuvat ns. ohivirtaustyyppisiksi. Männänrengastus uudistuu. Sen tavoitteena on alentaa
öljynkulutusta vähintään kolmannes. Syynä on se, että voiteluöljy
palaessaan muodostaa aina erityisesti kriittisiä hiukkaspäästöjä.
Uusiin päästörajoihin pitää laskea
mukaan myös huohotuskaasun
päästöt, josta syystä uusiin moottoreihin tulee ns. suljettu huohotus eli huohotuskaasut johdetaan
moottorin imuilmaan. Tämä vaa-
Jälkikäsittelylaitteet
välttämättömiä
Stage 3B:n päästörajat ovat niin
matalia, että moottoreihin tarvi-
10
taan pakolinjaan jälkikäsittelylaitteita. Typpioksidin alentamiseksi
sovellamme ns. SCR( Selective Catalytic Reduction) eli selektiivistä katalyyttistä typpioksidin alennustekniikkaa. Siinä ruiskutetaan
urea-vesiseosta eli ns. AdBlue:ta
pakolinjaan ennen
SCR -katalysaattoria. Se sekoittuu kuumiin pakokaasuihin
ja muodostaa ammoniakkia, jolla typpioksidi pelkistetään katalysaattorissa vedeksi ja
puhtaaksi typeksi. SCR
järjestelmä on elektronisesti ohjattu ja siinä
on oma diagnostiikkajärjestelmä. Pakolinjassa on osana elektronista järjestelmää typpioksidi- ja lämpötilaanturit ennen ja jälkeen SCR -katalysaattorin, joiden avulla toimintaa ja diagnostiikka ohjataan. Jälkikäsittelyn ohjauselektroniikka on osa omaa
SisuTronic -järjestelmäämme.
Pakolinjaan tulee myös heti turbon jälkeen hapettava katalysaattori eli DOC (Diesel Oxidation Catalyst). Sen tehtävänä on hapettaa ns. liukenevat hiukkasosuudet
vesihöyryksi ja hiilidioksidiksi. Lisäksi se tukee SCR -katalysaattorin
pelkistysprosessia muodostamalla tarpeellista typpidioksidia, joka
parantaa SCR -katalysaattorin hyötysuhdetta.
Pakolinjoja emme toimita moottoreidemme mukana, joten ne eivät ole mukana tuotannossamme. Sen kehittäjäksi ja toimittajaksi asiakkaillemme olemme valinneet kaksi kansainvälistä yhtiötä, Donaldson:n ja Proventian, joiden kanssa teemme läheistä yhteistyötä. Vain AdBlue:n pumput,
moottorituotantoon 2011
sen ruiskutussuuttimet ja pakolinjan anturit toimitamme kauttamme asiakkaillemme.
SCR järjestelmä –
merkittävää kilpailukykyä
Aloitimme SCR -järjestelmällä varustettujen Stage 3A SISU -moottoreiden tuotannon jo 2009 vuoden alussa MF:n, Valtran ja Kalmarin ison teholuokan työkonemoottoreihin ensimmäisenä koko
maailmassa. Tavoitteena oli tarjota
isompaa tehoa jäähdytysjärjestelmää isontamatta sekä ennen kaikkea ennätyksellisen hyvää polttonestetaloutta. SCR -järjestelmä sallii moottorin palamisen optimoinnin mahdollisimman hyvälle polt-
imupuolelle eli ns. EGR (Exaust Gas
Resirculation). Tällä alennetaan
imuilmamäärää ja samalla palamislämpötilaa sylinterissä niin, että typpioksidin muodostuminenkin alenee. Samalla rajoitettu palamisilmamäärä nostaa polttonesteen kulutusta ja hiukkastasoa. Tuloksena on huono hyötysuhde ja
ison jäähdyttimen sekä tuulettimen tarve. Lisäksi hiukkasten alentamiseksi tarvitaan kallis ja tukkeutumisherkkä hiukkassuodin.
tonestetaloudelle, jolloin palamislämpötila on edullisen korkea. Samalla muodostuu sylinterissä lisää
typpioksidia, joka sitten SCR -järjestelmällä pakolinjassa pelkistetään vesihöyryksi ja puhtaaksi typeksi. Tuloksena on historiamme
pienimmät polttonesteen ominaiskulutukset. Samalla jäähdytystarve alenee ja jäähdytysjärjestelmää tuulettimineen ei tarvitse
suurentaa. Korkea palamislämpötila hyvällä ilmakertoimella mahdollistaa moottoreissamme niin
alhaisen hiukkastason jo sylintereissä, että mitään hiukkassuodattimia emme tarvitse.
Hiukkassuotimen eli DPF:n ( Diesel Particulation Filter) puhdistamiseksi tarvitaan ajoittainen lämpötilan nostaminen erillisellä polttimella tai ruiskutusennakon myöhästyksellä, jotta sinne kerääntynyt noki saadaan palamaan. Lait-
Toinen menetelmä typpioksidien alentamiseen on pakokaasujen takaisinkierrätys moottorin
teisto on kallis ja riskialtis. Tällä järjestelmällä ei tarvita AdBlue -lisäainetta.
Pakokaasujen takaisinkierrätys on amerikkalaisten moottorinvalmistajien valitsema tekniikka, koska jostain syystä siellä nähdään AdBlue -lisäaineen käyttö
ongelmaksi. Euroopassa SCR -tekniikka on tuttua jo noin viiden vuoden ajalta kuorma-autoissa. Nyt se
yleistyy eurooppalaisiin työkonemoottoreihinkin tarjoten merkittävää etua myös työkoneissa pienen polttonesteen kulutuksen ja
jäähdytystarpeen sekä paremman
luotettavuuden vuoksi.
Mauno Ylivakeri
7-sylinterinen SISU Stage 3B moottori jälkikäsittelylaitteineen. Lähimpänä turboa on DOC, sen
jälkeen on AdBlue suutin ja jälkimmäisenä on SCR katalysaattori. 7-sylinterisen moottorimme
suurin teho on 502 hevosvoimaa. Se on käytössä mm. MF ja Fendt uuden Delta-puimurin moottorina.
11
N:o 4/2010 | joulukuu
Viimeinen 6 jalan karhi menossa
ennen seuraavaa palstaa.
Tier4i USAssa ja Stage 3B Euroopassa ovat monimutkaistaneet työkonevalmistajien moottori-installaatiot sekä tehneet ennakkotutkimukset spesifikaatiota varten välttämättömiksi. Testauksen merkitys on kasvanut ja työkoneen testaus kohdistuu nykyään enemmän
kentälle kuin laboratorioon.
Myös oma halumme varmistaa työkoneen
toimivuus on lisännyt testausta ja dokumentointia. EFG- kokouksen (kts erillinen juttu
EFG:stä tässä lehdessä) aikana esiteltiin installaatio-hyväksyntäprosessi AGCO:n tuotekehitysjohdolle. Sarjahyväksynnän vaatima Installaatiotestaus ja -tarkastus suoritetaan asiakkaan prototyypeille, jotka ovat lähinnä sarjaa
Ensimmäiselle kohteelle lähdimme Sami
Lappalaisen kanssa suoraan EFG- kokouksesta. Suuntasimme kohti Californian ja Arizonan
rajaseutua keskelle autiomaata, missä Hesstonin Windrower heinänkaatokoneet, 66AWIllä
ja 49AWIllä Tier4i -moottoreillamme varustettuna, olivat kaatamassa ja karhoamassa heinää. Kummatkin koneet olivat lupaavassa kunnossa installaation dokumentoinnin ja mittauksien, sekä suorituskyvyn suhteen. Hesstonissa oli tehty laadukasta työtä. Asennusohjeemme oli otettu hyvin huomioon sekä uutta SCR -järjestelmää että uutta polttoainejärjestelmää koskien.
Täydellä kuormalla noin yhdeksän tuntia päivässä, Bermuda -heinää kaatui karhelle neljä
metriä leveällä leikkuupäällä ja 20 km/h nopeudella! Aavikon kuiva ilma
paljaalta taivaalta paahtavan
auringon kanssa kuivattivat
heinän parissa päivässä paalattavaksi, jonka jälkeen se rahdattiin Japaniin.
Preerian cowboyt Sisua kesyttämässä.
vastaavassa kunnossa. Vasta tämän jälkeen saa
moottorityyppi meillä tuotantohyväksynnän.
Yllä mainituista syistä johtuen katsottiin ajankohtaiseksi lähettää sopiva iskuryhmä Amerikan mantereelle useamman työkonemallin hyväksyntätestauksia ja ennakkotutkimuksia varten.
HENKILÖSTÖLEHTI
Yleensä pitkillä reissuilla jokin menee mutkalle, kuten nytkin. Juuri kun kaikki oli saatu
testattua ja testisoftaa oltiin
palauttamassa alkuperäiseen,
meni moottorin elektroniikka jumiin. Mutta onneksi Sami
muutaman epätoivoisen hetken jälkeen kokosi Linnavuoren tuen avulla ratkaisun ja moottorinohjelmisto saatiin palautettua toimimaan.
Toisella etapilla jakauduimme kahtia. Samille kohteeksi tuli Hesstonin uudet 7- sylinterisellä Tier4i -moottorillamme varustetut puimurit (P1, P2 ja P3) testausinsinööri John Medberryn kanssa Emmetsburgissa Iowassa. Minä puolestani matkasin Albertvilleen Minnesotaan testaamaan MT700 -kumitelatraktoria, sekä MT800 -traktoria Jacksonin testausryhmän kanssa, jota johti Trail Price.
12
Samilla alkoivat ongelmat heti hänen saavuttuaan Emmetsburgin pelloille. Oma puhelin ei toiminut ja tarvittavat www- yhteydet ja
-tuki jäivät saamatta. Hesstonin insinöörit olivat asentaneet yhteen puimuriin sarjaan tulevan kaivatun kytkimen, jolloin kytkennän aikainen tehopiikki saatiin terveemmäksi ja savuttomaksi.
Albertvilleen MT700 testeihin saapui myös
Matti Uotila kahdeksi ensimmäiseksi päiväksi,
josta hän jatkoi kohti Kansas Cityä uuden Tier4i
puimurin testeihin Samin kanssa. Yllättäin asiakas oli halunnut uudet momenttikäyrät puimureihinsa testattavaksi. Osoitimme joustavuutemme ja uudet käyrämme olivat asiakkaan
mieleen (senhän me jo etukäteen tiesimme).
MT700 -testit Albervillessä alkoivat myös hieman takkuillen. Linnavuoressa testattu softa ei
ottanut toimiakseen, kunnes Matti löysi ongelmaan ratkaisun takuuvarmalla otteellaan.
MT700 -sarjassa on Caterpillarin elektronisesti ohjattu vaihteisto. Sen sovittaminen toimimaan meidän SisuTronic -elektroniikkamme
kanssa oli haasteellista, mutta onneksi meillä
Windrowers Tier4i 66AWI
and 49AWI.
Mt700 testiradalla
Dyno-mite kenttäjarrun perässä.
hallitaan työkoneiden testaus. Niinpä edellisellä Peorian testausmatkallamme olimme saaneet tarvittavat periaatteet selville ja nyt testasimme niiden toimivuuden.
Viikon lopussa AGCO:n uudet puimurit traktorit ja heinäkoneet tulivat liiankin tutuiksi testiryhmällemme, puhumattakaan ovaaliradasta, minkä Jackson oli testiin varannut. Tapasinpa jopa toisen sukupolven suomalais- amerikkalaisen iäkkään uudisasukkaankin, erään Jacksonin insinöörin isän, joka kuuntelutti ”Mikesta tosijutun”. Kuuntelin jutun suoraan C-kasetilta ensimmäisen polven suomalais-amerikkalaisen uudisasukkaan vanhalla suomen kielellä
lausumana. Istuin ruhjuisessa 800 000 km ajetussa Chevyn 2001 vuoden pickupissa:
”Mike oli Sallassa sydäntalvella 1900 -luvun
alussa matkalla suksilla äitinsä kanssa myymään oravannahkoja ja tulipa eteen semmoinen mäen lasku, että Miken oli pysähdyttävä
kahteen kertaan sammuttamaan suksia!”
Raskaan 1,5 viikon jälkeen Sami suuntasi ansaitulle kotimatkalle. Minä ja Matti mat-
kustimme aivan toiseen suuntaan: Californian aavikko kutsui taas (kehon kello oli jo aivan sekaisin). Oli Windrowereiden, 66AWI ja
49AWI, moottorielektroniikan ja uuden SisuTronic EEM4 1.0. -ohjelmiston testauksen vuoro. Ja että emme olisi liian helpolla päässeet,
menin minä El Centroon 66AWI testaukseen ja
Matti 49AWI:n matalatehon testaukseen Arizonaan.
ta Pihtiputaalla poikkeamisesta. Auto pitää olla neliveto maastoauto.
Aloitin päivän Dean Moses:n kanssa, mutta minulla ei ollut VPN- yhteyttä saadakseni
viimeisimpiä ”palikoita” 1.0. -ohjelmistoon, joten sen osalta odotin Matin saapuvan illaksi El Centroon. Iltapäivällä Matti laittoi tekstiviestin, että heidän autonsa (henkilöauto!) oli
hajonnut keskelle autiomaata… Soittelin perään, että tulisin hakemaan. Mutta pojat luottivat Hertziin, joka oli luvannut tulla vaihtamaan
auton. Kun saavuimme hotelliin Deanin kanssa, tuli puhetta mittayksiköiden muutoksista
metrisistä paikallisiin yksiköihin. Dean sanoi
että nyt tarvitaan taskulaskinta ja lähti hakemaan. Noin 10 sekunnin kuluttua hän saapui
takaisin kasvot valkoisena: hänen huoneensa oli ryöstetty! Poliisi saapui paikalle ja otti sormenjälkinäytteet ja suositteli vaihtamaan hotellia. Kyseiseen hotelliin oli tehty neljä
vastaavanlaista ryöstöä ilman
varsinaisia murronjälkiä. Henkilökunnasta joku oli mukana
antamassa avaimet!
Puolentoista viikon reissu venyi kaksiviikkoiseksi. Ihan kaikkea tapahtunutta en tilan ahtauden vuoksi pystynyt kirjoittamaan; fontin
kokoakin jouduin jo pienentämään. Onneksi
kotona sentään kaikki oli tutulla mallilla ja järjestyksessä!
Matti hommissa. Nykyisiä moottoreita kopeloitaessa
kädet ovat mustassa rasvassa ja valkoisessa DEF:ssä.
Matilta tuli viesti että Hertziä ei näy, aurinko oli jo laskenut tunteja sitten. He olivat autiomaassa ilman vettä ja suojaa… Mutta onneksi he olivatkin saaneet kyydin Hesstonin
testikuljettajalta kohti Phoenixia. Ripitin Rex:n, joka oli auton
vuokrannut. Kenttäolosuhteet;
autiomaa, pelto ja pitkät siirtymiset (n. 300 mailia) vaativat
siihen sopivan auton. Ei puhu-
13
Seuraavana päivänä saimme 66AWI:n ja
49AWI:n testattua ja vakuutettua asiakkaan ja
itsemme moottoreiden toimivuudesta. Suuntasin tulevan viikon aluksi, kahden viikon reissun jälkeen, kohti kotia. Matti jäi varmistelemaan toimivuutta ja tuli heti perässä kotiin.
Juha Ylivakeri
Rex ja Matti hienosäätämässä
DEF pinnan korkeusanturia.
N:o 4/2010 | joulukuu
APS laittaa viestin kulkemaan
Viime Sisukkaassa kerrottiin jo käynnissä
olevien APS-alueiden ryhmien mietteitä
ja huolenaiheita. Yhtenä kirkkaimmin esille nousi puutteellinen tiedonkulku ja siitä
seurauksena tunne, että ryhmien huoliin ei
pureuduta. Tämän keskustelun seurauksena APS-tiimi , yhdessä TAKK:n kehityskonsulttien Marianne Vendellin ja MarjaLeena Rautaparta-Ojalan kanssa, alkoi
luoda suunnitelmaa siitä, miten viesti tosiaan saadaan kulkemaan tehokkaasti ryhmistä tarvittaessa jopa ohjausryhmälle asti.
Jatkossa nämä kummit nimittäin keräävät viikoittain palautteen ja tiedon APS:n
sujumisesta kirjallisesti ja se siirretään ohjausryhmän tauluun, joka toimii näin myös
APS-ohjausryhmän kokoontumisen agendana. Kummit toimivat myös muuten tukena ja ohjaajana ryhmien APS-toiminnassa.
Vuosi 2010 on lähenemässä loppuaan ja
jää varmasti historiaan vuotena, jolloin APS
käynnistettiin AGCO SISU POWERILLA. APS
on suunnitellusti käynnistynyt pikkuhiljaa
ja vaikka vuosi on ollut työntäyteinen, niin
olemme pysyneet sovitussa aikataulussa.
Tänä vuonna valmennetaan vielä loppuun
asti kolme ryhmää; Kansilinja, Putkisolu ja
L-linja.
Ensimmäiseksi päätettiin perustaa APSohjausryhmälle oma APS-taulu, jonka tarkoituksena on, aivan kuten muillakin APStauluilla, tuoda asiat ja ongelmat visuaalisesti esille sekä kehittää toimintaa. Tämä
APS-taulu löytyy 5-hallista, viisaudenhampaasta, jossa kuka tahansa voi käydä toteamassa APS:n edistymisen tilan. Informaatio tähän taululle kulkee parhaiten leantukihenkilöiden tai tuttavallisemmin ”APSkummien” välityksellä.
Vuodenvaihde lähenee, samoin lähenee uusien moottorimallien tuleminen
tuotantoon. Tätä kirjoitettaessa kiinteällä ohjelmalla on
jo yksi moottori näkyvissä. Tuo
moottori näyttää ensimmäisen kerran minkälainen valmius 3B moottoreiden tekemiseen on olemassa. Tällä hetkellä uuden moottorisukupolven
sarjaan saaminen on meille
sisulaisille suurin ponnistus ja
haaste.
Tuotekehityksen hallinnassa on 3B- protomoottoreiden katselmukset. Protovaiheessa tehtyjen havaintojen
korjaaminen
on ensiarvoisen
tärkeää. Näin
HENKILÖSTÖLEHTI
Tulevana vuonna onkin suunnitelmissa
valmentaa 13 uutta APS-ryhmää ja toimihenkilöt tulevat entistä vahvemmin mukaan APS-maailmaan, kun toimisto-APS
käynnistyy.
voimme välttää ongelmat laadussa ja tuotannon sujuvuudessa. Katselmuksiin on kutsuttu
kokoonpanon, laadun, suunnittelun ja myynnin edustajia. Edustus on hyvä ja mielestäni riittävän laaja. Kehitettäviä kohteita onkin löytynyt paljon. Yhtenä tärkeimmistä on huomioida kokoonpanojärjestys. Tuotannon vaiheiden
muuttamiseen liittyy aina myöskin laaturiski.
Tuotannon sujuvuuden olen havainnut vaikuttavan myönteisesti myös laatuun.
Asiakkaiden tuotanto on meille tärkeää ja joitakin esimerkkejä on tullut vastaan jossa asiakkaan tuotanto on aiheuttanut moottoriin liittyviä ongelmia. Tämän vuoksi käymme asiakkaiden kokoonpanossa katsomassa ensimmäisten 3B -moottoreiden asentamista työkoneisiin. Tarkoituksena on löytää ja poistaa mahdollisimman paljon jo ennakkoon ongelmia,
jotka asiakkaan päässä tulevat tai voivat tulla
esille sarjavalmistuksessa.
Toinen uuteen moottorisukupolveen liittyvä haaste on toimittajien näytteiden tarkastukset. Tarkastusvaiheessa on todettava sopivatko
osat paikalleen käytännössä ja ovatko ne piirustusten mukaisia. Uusia osia on kaikkiaan tähän mennessä lähes sata tarkastuslistalla. Osa
on tarkastettu ja hyväksytty osa tarkastuksessa ja muutamia vielä odotellaan saapuvaksi toimittajalta.
3B:n tuotantoon tuleminen onnistuu varmastikin kuin elokuvissa – luultavasti ei ihan
niin hyvin kuin Maija Poppasessa, mutta merkittävästi paremmin kuin Manaajassa ja sen
jatko-osissa yhteensä. Meidän kaikkien tehtävänä on tehdä Sisumoottorit osa 3B:stä mahdollisimman onnistunut ja laadukas jatko-osa
moottoreiden kehityksessä.
Tuleva vuosi on haasteellinen. Vanhojen mallien rinnalle tulee uusia moottorimalleja melkoinen määrä. Puolen vuoden tienoilla nähdään miten hyvin ennalta tehty työ on onnistunut niin osien kuin valmiiden moottoreiden
osalta. Sen voi jo tässä vaiheessa sanoa, että
3B:n tulemiseen on panostettu huomattavasti
enemmän kuin aiempiin moottorisukupolviin.
14
Hyvää ja laadukasta Joulua kaikille. Pukki onkin jo kerännyt raaka-aineita poroilta ja aikoo tulla joulujuhliimme maailmanlaajuista tunnustusta saaneella Massikalla, jossa on SCR
84 -moottori maailman parhaalla työkoneiden polttoainetaloudella.
HAMMASPYÖRIIN
UUSI 3B-ILME
Uuden 3B-moottorityypin myötä myös
jakopään hammaspyörät ovat saaneet
uuden ilmeen. Projekti hammaspyörien
suhteen on käynnistynyt jo 2008 vuonna. Pääarkkitehtina suunnittelussa toimi Koskisen Sami protopajalta, ja Koskisen Markku tuotannosta auttoi tarpeen mukaan.
Vuoden 2008 lopulla toimitettiin ensimmäiset toimintamallin hammaspyörät piensarjan toimesta. Tämän jälkeen
alkoi noin vuoden kestänyt testausjakso, ja hiljaiselo hammaspyörissä, kunnes
vuoden 2009 lopulla oli seuraavan protoerän vuoro. 0-sarja toimitettiin 2010
kesäloman jälkeen ja nyt siis ensimmäistä kertaa sarjapuolen koneilla.
3B tuo nimikehaasteen, sillä vanhoja
3A- moottorityypin pyöriä ei voi hyödyntää uudessa moottorimallissa. Kun ensi vuonna valmistetaan kolmea erilaista
moottorityyppiä, nykyisten kahden sijaan, on haasteena nimikkeiden paljous
ja sitä kautta toimitustäsmällisyyden ylläpitäminen.
Valmistukseen tämä on tarkoittanut
muutoksia joita on osin jo toteutettu
ja tullaan toteuttamaan alkuvuodesta
2011 lisää.
Työvälineet ja terät nykyisille koneille on hankittu hyvissä ajoin, eli sen puolesta sarjavalmius on olemassa. Vuoden
2010 aikana on investoitu hammaspyörien viimeistelyyn. Koneiden asennus tulee tapahtumaan ensi vuoden alussa. Tämä tuo tarvittavan lisäkapasiteetin jotta
3B-osat voidaan toimittaa laadukkaina
ja juuri oikeaan aikaan.
Tiukkenevista päästömääräyksistä
huolimatta on uuden jakopään konstruktiosta saatu halvempi verrattuna nykyiseen 3A-jakopäähän. Suurin eduntuoja on ns. kaksoisvälipyörän pois jääminen tuotannosta. Halvemman jakopää konstruktion lisäksi tulee laadun ja
toimitustäsmällisyyden olla ensiluokkaista jotta uusi moottoriperhe saisi parhaan mahdollisen vastaanoton yhä tiukkenevilla markkinoilla.
Tuotekehityksen Sami Koskisella (oik.) kädessään
uusi kotelomalli. Kuvassa myös kotelosolun Jouni
Broman (kesk.) ja Janne Panttila (vas.).
UUSIA
OSIA
Pekka Helminen
Stage 3B on tuonut osavalmistukseen uusia osia
hammaspyöräkotelo- ja putkivalmistukseen. Uusia
hammaspyöräkotelovaluja on kolmea erilaista ja
niistä koneistetaan neljää eri nimikettä. Kolme koteloa on ajettu sisään kotelosolussa ja viimeinen valmistuu ennen joulua. Yhdelle uudelle kotelomallille
on tarpeita jo viikolla 47, joten kotelo siirtyy sarjassa valmistettavaksi osaksi.
On ollut ilahduttavaa huomata, että valmistus on
saanut olla koteloiden suunnittelussa mukana heti
alusta alkaen. Tuotekehitys on ottanut hyvin huomioon tarpeemme. Yhteistyön tuloksena syntyi hammaspyöräkotelo joka sopii olemassa olevaan valmistusjärjestelmään hyvin pienillä muutoksilla.
Putkiosastolle uusia nimikkeitä tuli noin kolmekymmentä. Kaikki uudet putket ovat jo valmiita sarjavalmistukseen. Uudet putket ovat valmistukseltaan samanlaisia kuin vanhatkin putket. Huono puoli
on, että vanhat osat jäävät uusien rinnalle melko pitkäksi aikaa. Putkiosaston nimikemäärä alkaakin olla
jo huomattavan suuri kun laskemme mukaan jälkimarkkinoinnin tarpeet.
Valtaosa 3B-hammaspyöristä tullaan valmistamaan hyllystöhissin varressa olevilla koneilla. Kuvassa oikealta TJ Olli Ääri ja koneistajat Mika Alhajärvi, Jarmo Vierula, Kim Käki, Ari Savolainen
15
Ville Yli-Jama
N:o 4/2010 | joulukuu
100.000 moottoria
valmistunut Brasilian tehtaalla
Marraskuun 22. päivänä juhlittiin
AGCO SISU POWERIN Brasilian tehtaalla 100.000 moottorin valmistumista. 17 vuoden valmistuksen
aikana tuotantoprosessi ja valmistusmäärät ovat muuttuneet
täysin. Vajaan kahden vuosikymmenen aikana SISU - moottoreista on tullut suosituin maatalouskonemoottori ja yli 30% Brasiliassa valmistetuista traktoreista käyt-
Ensimmäiset kokonaiset moottorit saapuivat Brasiliaan vuonna 1993 ja ne asennettiin Valmet
985S -traktoreihin. Vuonna 1995
aloitettiin kansallistamisprosessi
ja ainoastaan moottorikitti hankittiin Suomesta, muiden kompo-
Eero toi terveiset moottoreiden kotimaasta.
Ensimmäinen 50.000 moottoria
tuli täyteen vuonna 2007. Seuraa-
Juha Tervala
Brasilialaiset olivat nähneet paljon vaivaa juhlien järjestelyssä ja iso lakana toivotti vieraat tervetulleiksi.
Moottoritehtaiden juhlaväkeä sekä yllätysvieras.
HENKILÖSTÖLEHTI
Vuodesta 2000 lähtien moottorit on kokoonpantu Brasiliassa
alusta loppuun saakka ja komponentit on hankittu paikallisilta ja
kansainvälisiltä toimittajilta.
vaan vastaavaan määrään kuluikin
huomattavasti lyhyempi aika ja siinähän on juhlimisen aihetta riittämiin. Mukana juhlissa olleiden Eero Tomin, Lars Sakwerdan, Teuvo Mehtäsen ja Xavier Roriguezin lisäksi koko ”emotehtaan” väki
yhtyy onnen toivotuksiin!
nenttien lähteenä ovat olleet lähinnä Brasilialaiset toimittajat.
tää voimanlähteenään SISU:a. AGCOn puimureissa osuutemme on
jo 100%.
16
EFG konferenssin kuulijakuntaa Vuorenhovilla.
KOKO AGCON KÄSITTÄVÄ
EFG -KONFERENSSI LINNAVUORESSA
AGCO on perustanut tehtaansa ja toimintansa kattavat kaksi toimintaryhmää, joiden tarkoituksena on kehittää AGCO:n tehtaiden ja toimintojen kilpailukykyä. Toimintaryhmät koskevat kaikkia AGCO:n tehtaita ja toimintoja.
EFG (Electronic Functional Group) on AGCON työkone-elektroniikkaa
kehittävä toimintaryhmä. Sen tavoitteena on kehittää ja standardisoida
AGCO:n valmistamien työkoneiden elektronisia toimintoja mukaan lukien elektroninen huoltotyökalu, jolla voidaan ohjelmoida ja diagnosoida
AGCO:n valmistamia työkoneita. Tähän liitetään myös meidän moottoriemme elektroninen huolto- ja lataustyökalu.
EFG2 (Engine Functional Group) on AGCO:n moottoreiden kehitystä koordinoiva toimintaryhmä. Sen tavoitteena on kehittää ja standardisoida AGCO:n käyttämiä moottoreita sekä niiden työkoneasennuksia
ja myös päästöjen hallintaan ajoneuvoissa liittyviä laitteistoja. Huomiota kiinnitetään yhteistyömahdollisuuksien kehittämiseen moottorien
ja niiden työkoneasennusten alueella
Jarno Ratia esittämässä pakokaasupäästöjen hallintastrategiaamme EFG ryhmälle. Taustalla konferenssin johtaja Sam Freesmeyer.
Molemmat toimintaryhmät ovat meille tärkeitä moottoreidemme kehittämiseksi AGCO:n valmistamiin työkoneisiin. Erityisesti elektroniikan
yleistyminen ja monipuolistuminen sekä moottoreissa että työkoneissa on tärkeä kehitysala. SISU -moottoreidemme monipuolistuva käyttö
AGCO:n valmistamiin työkoneisiin maailman laajuisesti on tärkeänä tavoitteena.
Molempia EFG -ryhmiä johtaa pääkonttorissa Sam Freesmeyer Matt
Rushingin tukemana. Viime lokakuun 12. – 14. päivinä järjestettiin meillä Vuorenhovilla koko AGCO:a koskeva molemmat EFG -ryhmät käsittävä konferenssi. Konferenssissa käytiin läpi molempien toimintaryhmien
avainasioita. SISU esitteli tärkeimmät moottoreiden, moottorielektroniikan ja päästöjen hallinnan kehitysstrategiat AGCO:n asiantuntijoille. Tämä oli ensimmäinen näin laaja informaatio toiminnoistamme AGCO:n
avainhenkilöille. Osanottajia oli yli 30 AGCO:n eri tehtailta ja pääkonttorista. Omaa väkeämme oli runsas kymmenen mukana sekä esiintymässä että kuulijana. Sirkku Heinonen osallistui ansiokkaasti kokemuksellaan konferenssin järjestelyihin. Siitä hänelle suurkiitokset.
Erityisalueen muodostavat uudet pakokaasupäästövaatimukset ja niiden vaatimat laitteistot työkoneissa. Uudet päästövaatimukset, Tier 4 interim USA:ssa ja Stage 3B Euroopassa, vaativat uutta moottoritekniikkaa ja myös uutta jälkikäsittelytekniikkaa. Näiden vaatimusten täyttäminen AGCO:n valmistamissa työkoneissa on merkittävä uusi kehitysalue.
Myös moottoreiden hyväksyttäminen uusiin päästövaatimuksiin aiheuttaa nyt aiempaa merkittävästi enemmän työtä. Vastaavaa päästölainsäädäntöä on ja edelleen kehitetään myös muualla maailmassa moottoreidemme markkina-alueilla.
Mauno Ylivakeri
17
N:o 4/2010 | joulukuu
ANTIKORRUPTIO
– mistä oikein on kyse?
AGCO –konsernin eettisessä
ohjeessa todetaan:
”AGCO-yhtymän ja sen tytäryhtiöiden menestys perustuu
ensisijaisesti tuotteiden laatuun sekä tapaan harjoittaa liiketoimintaansa tiukkojen eettisten, moraalisten ja juridisten
periaatteiden mukaisesti.”
Eli tästä on kyse, yritysetiikasta ja
-moraalista, kun puhutaan korruption vastustamiseen tähtäävästä
US laista Foreign Corrupt Practices Act eli FCPA. Osana AGCO –
konsernia myös meillä sisulaisilla
on vastuu noudattaa kyseistä lakia.
Yleistä korruptiosta
ja sen vastaisesta taistelusta
Korruptio on käsitteenä hyvin laaja ja se voi ilmetä käytännössä monilla eri tavoilla. Lyhyesti määriteltynä korruptiotilanteessa toimi- tai
päätösvaltaa väärinkäytetään yksityisen edun tavoittelemiseksi. Sitä
tavataan kaikilla yhteiskunnan eri
tasoilla, myöskään maantieteellisesti ei tunneta ns. turva-alueita,
eli korruptiota esiintyy kaikkialla. Liike-elämässä korruptio vääristää yritysten välisen terveen kilpailun, toisaalla erityisesti alhaisen
elintason maissa se lisää epätasaarvoa, niin sosiaalista, ikä- kuin sukupuolten välistä. Korruptio ei ole
koskaan ilmaista – joku joutuu aina sen maksamaan eikä lopullinen
HENKILÖSTÖLEHTI
paa, jolla yritys halutessaan voisi tarkasti tunnistaa, missä tietyssä kaupankäyntitilanteessa korruptioriski piilee ja keskittyä ainoastaan siihen. Yleensä kyseiset tilanteet tulevat eteen täysin yllättäen ja ilman ennakkovaroituksia.
Ainoa keino suojautua on tiedostaa maailman laajuisten selvitysten perusteella tunnistetut kaikkein todennäköisimmät riskitilanteet ja noudattaa niiden osalta johdonmukaisesti selkeitä dokumentoituja prosesseja.
maksaja ole koskaan itse korruptioon syyllistynyt.
Korruptio tuntuu aiheuttavan
meille suomalaisille melko ristiriitaisia tunteita, nähdäkseni kuitenkin positiivisella tavalla. Suomi on Transparency Internationalin julkaisemalla maailman korruptio -rankinglistalla maailman neljänneksi rehellisin maa ja ehkä tästä syystä emme aina tunnista asian koskettavan juuri meitä. Koska
SISU toimii myös kansainvälisillä
markkinoilla, meillä kaikilla on velvollisuus tunnistaa ja tarvittaessa
eliminoida potentiaaliset korruptioriskit.
Dokumentointi on myös ainoa
keino todistaa yrityksen toiminnan
eettisyys, mikäli se kyseenalaistetaan. Tilanteessa, jossa yritys joutuisi ulkopuoliselta taholta aiheutetun korruptioepäilyn kohteeksi,
hyvää mainetta ja eettisiä toimintatapoja on erittäin vaikeaa todistaa ilman asianmukaista näyttöä.
Hyvän yritysmaineen saavuttaminen vaatii vuosien, jopa vuosikymmenien ponnisteluja ja kovaa työtä. Valitettavan monet, kansainvälisestikin erittäin tunnetut
yritykset ovat lianneet maineensa sorruttuaan epäeettisiin kilpailukeinoihin, ja ovat valinnoistaan
joutuneet maksamaan kovan hinnan. Nämä tapaukset ovat meille kaikille esimerkkejä siitä, ettei
yhdelläkään yrityksellä nykymaailmassa ole enää varaa olla ylioptimistinen tai sinisilmäinen liikekumppaniensa suhteen.
Uudet asiakkaat
ja toimittajat
Yrityksen tulee valita liikekumppaninsa huolella. SISU:lla panostamme erityisesti ulkomaisten asiakkaiden ja toimittajien valintaan, ja
osana tätä prosessia suoritamme
jokaiselle uudelle liikekumppanille ns. taustatarkastuksen (World
Compliance Check.) Tähän tarkoitukseen AGCO –konsernilla on
käytössä valtava tietopankki, johon on kerätty faktoja yrityksistä,
yksityishenkilöistä, virkamiehistä
Prosesseista ja
dokumentoinnista
Ongelmallista on, ettei ole olemassa yhtä selkeää mekanismia tai ta-
18
ja poliitikoista ympäri maailmaa.
Taustatarkastuksella pyrimme takaamaan, että teemme bisnestä
vain hyvämaineisten liikekumppaneiden kanssa.
GOV
Antikorruptiosta puhuttaessa ei
voi välttyä termiltä GOV, jolla tarkoitetaan kaikkia julkishallinnon
organisaatioita ja valtion omistamia yhtiöitä. Yritykset joissa valtion tai julkishallinnon äänivalta on 50 % tai yli, luokitellaan ns.
GOV -yhtiöiksi. Ne voivat olla myös
pörssinoteerattuja yrityksiä, mikäli
valtion minimiäänivaltaraja ylittyy.
GOV tahojen edustajat ovat
FCPA:n kannalta aina joko normaalin tai korkean riskin maiden
virkamiehiä riippuen heidän kotimaansa korruptioasteesta. Jaolla on merkitystä virkamiehiin kohdistuvien kustannusten eli lahjojen, edustamisen ja kokouskulujen
hyväksymisvaatimusten kannalta.
Korkean riskin maiden GOV–kustannukset hyväksytetään AGCO –
konsernissa, normaaliriskin maiden vastaaville on käytössä USDarvon mukaan porrastettu hyväksymiskäytäntö. Kaikkien GOV
-kulujen osalta noudatetaan äärimmäistä läpinäkyvyyttä eli nämä kustannukset tulee raportoida
erikseen aina kirjanpitoon asti.
Tiukan GOV -kustannusten hyväksymisprosessin tarkoituksena
ei ole estää kohtuullista virkamiehiin kohdistuvaa vieraanvaraisuutta. Kyse on konsernin kannalta ainoastaan riittävästä tiedon- ja vastuunjaosta.
Myynti
Liike-elämässä merkittävä osuus
yritysten korruptioepäilyistä liittyy epäeettisesti hankittuihin
kauppoihin. Erityisen riskialttiiksi on todettu sopimukseton kaupankäynti tuotteiden loppukäyttäjien kanssa. Tästä johtuen antikorruptioperiaatteen mukaisesti
myynti- ja tarjoustentekoprosesseilta vaaditaan tarkasti säädellyt
dokumentointi- ja hyväksyntäkäytännöt.
AGCO -konsernin marraskuussa 2010 päivittämä FCPA -ohjeistus on huomioinut tiettyjä, erityisesti SISU:n kaupankäyntiin liittyviä erityispiirteitä, joiden nojalla
olemme saaneet erityishelpotuksia myynnin valvontaan.
Suomen erittäin alhaisen korruptioasteen vuoksi lähes koko
kotimaankauppa on vapautettu hyväksyntä- ja dokumentointiprosessien piiristä. Merkittävät, yli
ruptiomahdollisuuksia. Komissioita ei myöskään saa koskaan maksaa agentille ilman talousjohdon
hyväksyntää.
150.000 €:n arvoiset GOV –kaupat
kuuluvat poikkeuksena edelleen
seurattavien joukkoon.
Toinen merkittävä huojennus
koskee vientimyyntiä valmistustoimintaa harjoittavien yritysten
kanssa. Tämä poikkeussääntö karsii merkittävästi seurantatarpeita.
Kolmas seurannan ulkopuolelle jätetyistä osa-aluista koskee pieniarvoista vientikauppaa. Tämä on erityisen merkittävä huojennus varaosakaupankäynnissä.
Sopimuksen lisäksi jokaiselta
agentilta vaaditaan allekirjoitettu
ns. FCPA vakuutus, jolla turvataan
yhtiön asemaa. Mikäli agentti toimisi epäeettisesti kaupankäyntitilanteessa, kyseinen vakuutus varmistaa, ettei SISUa voida pitää vastuullisena hänen toimistaan.
FCPA ja SISU
Agentit
FCPA-sääntöjen tarkoituksena ei
ole kontrolloida yksittäisiä SISU:n
työntekijöitä eli prosessi- ja hyväksyntävaatimukset eivät koskaan kohdistu yksittäiseen henkilöön. Säännöksillä pyritään suojaamaan toimintoja, joihin yleisesti tiedetään liittyvän riskitekijöitä.
Samanaikaisesti riskejä ei kuitenkaan haluta yliarvostaa, erityisen
hyvin tämä ilmenee SISU:n myyntiprosessiin annetuissa valvontahuojennuksissa. Meidän osaltamme riskit piilevät pääsääntöisesti
vientikaupassa, sielläkin vain rajallisesti, ja selvästi uhkatekijät tulevat oman yrityksemme ulkopuolelta.
Myyntitoiminnoissa, käytettäessä
ulkopuolisia agentteja, dokumentointivaatimukset ovat erittäin kovat. Agentti edustaa yritystämme, mutta toimii samalla yhtiömme suoran vaikutusvallan ja valvonnan ulkopuolella. Tällöin riski epäeettisestä kaupankäynnistä
kasvaa merkittävästi, etenkin jos
agentti toimii korkean korruptoitumisasteen maassa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää suojella omaa
yhtiötä laatimalla asianmukainen sopimus, jolla voidaan rajata
agentin toimintavaltaa ja toisaalta taata agentin palkkioiden kohtuullisuus ja minimoida näin kor-
19
Vaikka SISU:n asema korruption
näkökulmasta on suhteellisen turvallinen, vaatimus riskien tiedostamisesta ja valveutuneisuudesta
ovat silti perusteltuja ja aiheellisia.
Me olemme nyt kaksi vuotta noudattaneet konsernin FCPA –käytäntöä. Sen vastaisia tilanteita on
tänä aikana tullut esille, mutta ne
on kuitenkin kyetty väistämään eli
olemme tiukasti toimineet eettisten arvojen mukaisesti. Tästä kiitos kuuluu vain ja ainoastaan omille valveutuneille myyntiprosessiin
osallistuneille henkilöille. Eli asioiden tiedostamisella on merkitystä
ja vain siten voimme vaikuttaa asioiden kulkuun.
Seija Saarinen
N:o 4/2010 | joulukuu
AGCON HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010
AGCOn maailmanlaajuisen henkilöstötutkimuksen tehdaskohtaiset tulokset toimitettiin
tehtaille muutama viikko sitten. Kyselyn rakenne vastaa aikaisempaa 2007 toteutettua kyselyä, joten saadut tulokset ovat hyvin vertailukelpoiset edellisen kyselyn tuloksiin.
Sisun vastausprosentti oli 80. Koko AGCOssa vastaava prosentti oli samainen 80, mutta EAMEssa vastausprosentti jäi 73:een. Voimme siis syystäkin olla tyytyväisiä vastausten
määrään.
Kysely rakentui 12:lle osa-alueelle, jotka olivat seuraavat.
1.Sitoutuminen
- miten sitoutuneita olemme
AGCOon ja työskentelemään
tässä yhtiössä
2.Yrityksen tavoitteet
- miten tunnemme AGCOn tavoitteet omiksi toimintaamme
ohjaaviksi tavoitteiksi
3.Mahdollistaminen
- miten AGCO tukee henkilöstöään hyvän työsuorituksen
varmistamisessa
4.Oikeudenmukaisuus /etiikka
- miten hyvin luotan AGCOn
johdon tekemien päätösten
oikeudenmukaisuuteen ja eettisiin ratkaisuihin
7. Arvot, visio, missio
- kuinka hyvin tunnen mainitut
asiat ja kuinka hyvin ne ohjaavat toimintaa yrityksessä
5. Johtaminen
- miten arvioin konsernin ja yrityksen johdon tekemiä ratkaisuja
8. Kehittäminen
- millaiseksi koen mahdollisuudet uran ja osaamisen kehittymiseen AGCOssa
6. Viestintä
- miten työssäni tarvittava tieto
kulkee yrityksen sisällä
9. Suorituksen johtaminen
- millä tavalla työsuoritusta arvioidaan ja tuetaan
10. Palkitseminen
- miten koen palkitsemisen tason suhteessa suoritukseeni ja
muihin yrityksiin
11. Esimiestyö
- millaiseksi koen esimieheni
tarjoaman tuen
12. Sitoutumisen indeksi
- laskettu keskiarvo kysymyksistä, jotka kertovat henkilöstön sitoutumista AGCOon
Positiivista vastausten perusteella on ollut se, että henkilöstömme kokee selvästi asioiden menneen Linnavuoressa eteenpäin edellisen kyselyn tuloksiin verrattuna.
Vaikka vastausten määrä olikin hyvä, niin laadun osalta tilanne huomio kiinnittyy kahteen asiaan.
Suomalaisten vastaukset niin täällä Linnavuoressa kuin Suolahdessakin olivat selkeästi kriittisempiä kuin muiden eurooppalaisten.
Seuraavassa kuvassa on esitetty vastausten jakautuminen osa-alueittain. Esimerkiksi ensimmäisenä oleva yrityksen tavoitteet –kohdassa vastanneista 50 % on ollut sitä mieltä, että asiat ovat osittain tai täysin kunnossa. Vuoteen 2007 verrattuna myönteisesti tähän kohtaan vastanneiden määrä on noussut 12 %.
Punaisen väri numeron kohdalla osoittaa vastauksen olevan selvästi
keskiarvoa (EAME) kriittisempiä arvioita ja vihreä puolestaan keskiarvoa
myönteisempiä näkemyksiä. Niin suomalaisten kuin myös ranskalaisten
osalta punainen väri on tässä suhteessa hallitseva väri. Ranskalaisilla vielä enemmän kuin meillä suomalaisilla.
Tutkimuksesta on valmistumassa
laajempi raportti, joka tullaan käymään koko henkilöstön kanssa läpi eri palaverien yhteydessä tulevien viikkojen aikana. Tutkimusten perusteella laaditaan toimin-
HENKILÖSTÖLEHTI
tasuunnitelma asioiden parantamiseksi ja tehdyistä toimenpiteistä raportoidaan henkilöstölle Sisukkaassa.
Kehittämistoimien painopiste
kohdistuu alueille, joiden nähdään
vähiten edistyneen edellisen kyselyn jälkeen.
Kiitokset kaikille tutkimukseen
osallistuneille. Uusia tutkimuksia
on tulossa mm työhyvinvoinnin
alueelta. Toivon sinun antavan pa-
20
lautteesi esitettäviin kysymyksiin
myös silloin. Vain vastaamalla voit
vaikuttaa työpaikkamme kehittämiseen ja kehittymiseen.
Petri Laakkonen
Tänä vuonna Valtra toimittaa Kiinaan
satoja isoja T-sarjan traktoreita.
VALTRA–uutisia
Valtralta Kiinaan satoja traktoreita
Valtra on toimittanut ja toimittaa Kiinaan
tänä vuonna kaikkiaan noin 500 traktoria. Traktorit menevät Kiinan Heilongjiangin maakuntaan, joka sijaitsee Venäjän rajalla, Kiinan koilliskulmassa. Kiinan osuus
Valtran vuosituotannosta on nyt isompi
kuin koskaan aiemmin.
Traktorien tilaaja on Heilongjiangin
maakunnan maataloushallinto, joka jakaa traktorit yksityisille urakoitsijoille ja
urakoitsijat puolestaan maksavat traktorit työllään maataoushallinnolle.
Valtran huoltopäällikkö Sami Tikka
on vieraillut usein Kiinassa ja tietää, että maassa ja em. Maakunnassa traktoreilla ajetaan todella kovissa olosuhteissa ja
paljon. Maakunnassa toimiikin yksityinen
huoltoyrittäjä, jota tukevat Kiinan yhtiön
huoltopäälliköt. – Vuodessa siellä ajetaan
ainakin 1000 – 2000 tuntia. Traktorin käyttöikä raskaissa töissä onkin huomattavasti lyhyempi kuin Euroopassa. Koneista kyllä pidetään hyvää huolta, mutta olosuhteet ovat karut, kertoo Tikka Valtran tuoreimmassa henkilöstölehdessä.
Valtroja on viety myös Luoteis-Kiinaan
sekä Brasilian tehtaalla valmistettuja Valtroja myös Etelä-Kiinaan sokeriruoko-viljelmille.
AGCO on avaamassa Kiinaan kaksi
traktoritehdasta, toisen eteläiseen Changzhouhun ja toisen Heilongijiangiin.
Changzhouhun valmistuu myös Sisun
moottoritehdas.
SCR –järjestelmä
isoihin Valtroihin
Isoihin Valtran T-­sarjan traktoreihin tulee
ensi vuonna polttoainekulutusta pienentävät SCR­järjestelmällä varustetut moottorit. Uusiin määräyksiin liittyy siirtymäaika, mikä mahdollistaa moottorin­ja traktorinvalmistajille joustavan siirtymisen
uuteen tekniikkaan.
Viranomaiset Euroopassa ja Pohjois­
Amerikassa ovat jo vuosia sitten määrän-
21
neet traktoreiden ja muiden työkoneiden
valmistajille aikataulun, jonka mukaisesti niiden pitää pienentää typenoksidien
ja pienhiukkasten päästöjä. Valtra on valinnut SCR-tekniikan päästömääräysten
täyttämiseksi. S-sarja oli maailman ensimmäinen traktori, joka oli varustettu tällä
tekniikalla. S-sarjan myötä Valtra on saanut runsaasti kokemusta uudesta tekniikasta ja samalla asettunut työkonealalla
ympäristön- suojelun eturiviin, todetaan
tuoreimmassa Valtra Team-julkaisussa.
- SCR-tekniikka perustuu siihen, että
palotapahtuma moottorissa optimoidaan ja päästöt alennetaan jäkikäsittelylaitteistossa. Tämä mahdollistaa moottorin hyötysuhteen parantamisen ja siten
paremman polttoainetalouden verrattuna aiempaan tai kilpailevaan tekniikkaan,
kertoo AGCO Sisu Powerin markkinointijohtaja Juha Tervala.
Lähde: Valtra/Power Partner/
Valtra Team/Tommi Pitenius
N:o 4/2010 | joulukuu
Palvelusvuosipalkitut 2010
10 vuotta palvelleet
20 vuotta palvelleet
30 vuotta palvelleet
Pasi Heino
Vesa Nurminen
Kai Perttu
Tero Sarkola
Juha Roine
Ville Palonen
Jarno Ratia
Antti Mikkola
Jukka Punkari
Markku Järvinen
Jari Kaste
Mika Mölsä
Jonne Nousiainen
Ilari Mäkinen
Mikko Peltoniemi
Heli Nieminen
Janne Laine
Timo Seppälä
Pekka Kiukainen
Seppo Käpylä
Kaija Eerikäinen
Tarja Marlisto
Juha Tervala
Veli-Matti Järviniemi
Tapio Nenonen
Petri Matikainen
Pasi Siitonen
Pekka Koskinen
Pentti Ala-Maakala
Sirkku Heinonen
Jarmo Kallio
Jari Matikainen
Pertti Leppänen
Timo Kallio
Lenita Packalen
Esko Jansson
Matti Suonpää
Voitto Partanen
Pertti Järvi
Aki Mattila
Mervi Koivikko
Antti Viitaniemi
Jarmo Jokinen
Jari Koskela
Jukka-Pekka Lehtiniemi
Jari Viren
40 vuotta palvelleet
Pekka Hassinen
Jukka Järvinen
Kalle Sarkki
Raija Peltola
Jouko Kasittula
Jorma Heikkilä
Aarto Saarijärvi
Veikko Kiminki
Erkki Vento
Arto Lehtimäki
Pekka Nurminen
Tapio Vuorinen
Vilho Pesonen
Toivo Hassinen
Arto Jokinen
HENKILÖSTÖLEHTI
22
Ympäristöinsinööri on koirien ystävä
Päivi Sihvonen on astunut Koivurannan Aijan “saappaisiin” ja Aija puolestaan on siirtynyt äitiyslomalle.
Päivi on valmistunut ympäristötekniikan insinööriksi
Lahden AMK:sta vuonna 2001. Ennen Sisua hän on työskennellyt muun muassa Halton Oy:ssä, Upofloor Oy:ssä ja
Molok Oy:ssä.
Linnavuoressa Päivin työt ovat moninaiset. Ympäristöasioiden lisäksi hän toimii siivouksen yhteyshenkilönä,
puutarhatöiden esimiehenä ja kemikaalien ostajana.
Päivi on eläinten ystävä. 18 vuotta tämä nainen oli hevosenomistaja, mutta se suhde loppui, kun 28-vuotias Lisa -hevonen lähti taivaallisille laitumille. Nyt ympäristöinsinöörin vapaa-ajan täyttävät rhodesiankoirat Paavo ja
Ruusa sekä Hertta –niminen bengalinkissa.
- Koirien kanssa käymme aktiivisesti jäljestämiskokeissa
ja maastojuoksukilpailuissa. Menestystäkin on tullut, kertoo Päivi metsästyskoiraharrastuksestaan. Ilman koiria ympäristöinsinöörimme menee mieluusti kuntosalille.
–ua-
Pirkan kierros 2010
Vuonna 2010 Pirkan kierroksen
kiersi kaikkiaan 311 osallistujaa.
Kierrokseen kuuluu neljä eri tapahtumaa: Hiihto 90 km, pyöräily 134 km, soutu eri matkoilla riippuen välineistä ja hölkkä 33 km,
Valkeakoskelta tehtaan kentältä Nirvaan. AGCO Sisu Power oli
yksittäisissä tapahtumissa hyvinkin edustettu, vaikkakin kaikkien
osallistujien, joiden seuraksi AGCO Sisu Power oli merkattu, oli nimi kirjoitettu väärin. Koko kierroksen kiertäjiä oli tehtaalta kaksi, allekirjoittanut ensimmäistä kertaa
sekä Mäkelän Tommi. Tommilla
tämä oli jo 3. kierros.
Muita tämän vuoden urheilutapahtumia, joissa näin tuttuja, oli
Helsinki City Maraton. Viitoshal-
23
lista ainakin Alhon Pasi oli maalin saapuneiden joukossa. On mukana saattanut olla muitakin tehtaalta, mutta tässä tapahtumassa
oli maaliin tulleiden määrä jo sitä
luokkaa eli 5094, etten käynyt niitä nimi nimeltä läpi.
Sen verran voin kannustaa mukaan, ettei näistä suorituksista mikään ole ylitsepääsemätön, jos paikat ovat ehjät, eikä tavoiteaikaa
aseta. Jos normaali työaika on 8
h, niin ylitöiden puolelle näistä tapahtumista meni minulla ainoastaan hiihto. Ja jos hiihtää osaa ja
välineet ovat kunnossa, niin tuo 8
tuntia on alitettavissa.
Mikko Sorri
N:o 4/2010 | joulukuu
Seuraaville ansioituneille Sisulaisille
on myönnetty itsenäisyyspäivänä kunniamerkki:
Hyvää Joulua!
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein
Järvi Pertti Olavi, laatupäällikkö
Seppänen Taisto Juhani, myyntipäällikkö
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali
Kangas Matti Antero, työnjohtaja
Suomen Valkoisen Ruusun mitali
Tanskanen Hannu Pekka Henrikki, koekäyttäjä
SISUA ON SE...
ikko on kaveri, jota olisi
niin helppo vihata. Hän
on aina hyvällä tuulella ja hänellä on aina jotain positiivista
sanottavaa. Jos joku kysyi häneltä, että miten menee, hän vastasi: "Jos menisi yhtään paremmin,
olisin kaksoset!"
Mikko oli luontainen motivaattori. Jos jollain työntekijällä
oli huono päivä, Mikko oli aina
kertomassa hänelle, miten nähdä tilanteen myönteinen puoli.
Hänen tyylinsä näkeminen sai
minut todella uteliaaksi, ja eräänä päivänä menin Mikon luo ja
kysyin häneltä: "En tajua! Ethän
sinä voi olla positiivinen ihminen
koko aikaa. Miten teet sen?"
Mikko vastasi: "Joka aamu kun
herään, sanon itselleni, että sinulla on tänään kaksi mahdollisuutta. Voit valita olla hyvällä tuulella tai voit valita olla pahalla tuulella. Minä valitsen olla hyvällä tuulella. Ja joka kerran kun jotain menee huonosti, voin valita olenko uhri, tai voin valita oppia siitä. Minä valitsen tilanteesta
oppimisen. Ja joka kerran kun joku tulee valittamaan minulle jostain, voin valita hyväksyä hänen
valituksensa, tai voin osoittaa hänelle elämän myönteisen puolen.
Minä valitsen elämän positiivisen
puolen."
"Joo joo, mutta ei se ole niin
helppoa," minä väitin vastaan.
"Se on," Mikko sanoi. "Elämässä on kyse valinnoista. Kun jätät
pois kaiken kuonan, jokainen tilanne on valinta. Voit valita miten reagoit tilanteisiin. Me valitsemme miten ihmiset vaikuttavat
meidän tunteisiimme. Motto on:
Sinä itse valitset miten elät elämääsi!"
Mietin mitä Mikko oli sanonut. Pian sen jälkeen lähdin firmasta ja perustin oman yrityksen. Vaikka emme olleet yhteydessä, ajattelin häntä usein kun
valitsin elämän puolesta sen sijaan että olisin vain reagoinut
siihen mitä tapahtuu.
Vuosia myöhemmin kuulin,
että Mikko oli joutunut vakavaan onnettomuuteen pudotessaan parinkymmenen metrin korkeudesta rakenteilla olevasta viestitornista. Lähes vuorokauden kestäneen leikkauksen ja viikkojen hoidon jälkeen
Mikko pääsi sairaalasta terästuet selkärangassaan.
Näin Mikon puoli vuotta onnettomuuden jälkeen. Kun kysyin miten hän voi, hän vastasi:
"Jos voisin yhtään paremmin, olisin kaksoset. Haluatko nähdä arpeni?"
Kieltäydyin katsomasta hänen arpiaan, mutta kysyin mitä
AGCO SISU POWER -henkilöstölehti
n:o 4/2010 | joulukuu
Seuraava SISUKAS-lehti ilmestyy maaliskuussa 2011.
HENKILÖSTÖLEHTI
hänen mielessään oli liikkunut
onnettomuuden tapahtuessa.
"Ensimmäinen asia joka välähti mieleeni oli se miten käy pian syntyvälle tyttärelleni," Mikko vastasi. "Sitten kun makasin
maassa, muistin että minulla on
kaksi vaihtoehtoa. Voisin valita
elää tai voisin valita kuolla. Minä
valitsin elää."
"Etkö pelännyt? Etkö menettänyt tajuntaasi?" kysyin.
Mikko jatkoi, "...ambulanssimiehet olivat mahtavia. He sanoivat minulle yhä uudestaan, että paranen taas pian. Mutta kun
pääsimme sairaalaan ja näin lääkärien ja sairaanhoitajien ilmeen,
pelästyin todella. Näin heidän silmistään, että he pitivät minua jo
kuolleena miehenä. Tiesin että
nyt oli tartuttava toimeen."
"Mitä teit?" kysyin.
"No, iso ja ankaran tuntuinen
hoitaja karjui minulle juuri kysymyksiä," Mikko sanoi. "Hän kysyi
olinko allerginen millekään. Olen,
minä vastasin. Lääkärit ja sairaanhoitajat pysähtyivät odottamaan vastaustani. Vedin syvään henkeä ja karjaisin: Painovoimalle! Heidän nauraessaan
sanoin heille: Minä valitsen elää.
Leikatkaa minut niin kuin olisin
elävä, ei kuollut."
• Päätoimittaja:
Ulla Aurio
• Taitto: Grafal Oy
Armi Lylykangas
www.grafal.com
• Painopaikka: PK-Paino Oy
www.pkpaino.com
24
www.agcosisupower.com
Mikko eli, kiitos taitavien lääkärien, mutta myös hämmästyttävän asenteensa tähden.
Opin häneltä, että meillä on
joka päivä mahdollisuus valita
elää täydesti. Asenne on loppujen lopuksi kaikki!
"Siksi älä huolehdi huomisesta, sillä anna huomisen huolehtia itsestään. Jokaisella päivällä
on omat huolensa."
Ja loppujen lopuksi tämä päivä on se huominen josta huolehdit eilen.
NAUTI TÄSTÄ ELÄMÄSTÄ, SILLÄ SE ON AINOA, JOKA SINULLA
NYT ON!
Tekstin kirjoittaja on tuntemattoman. Sain sen lahjaksi
sähköpostissa ystävältäni RaijaLiisalta Lohjalta. Panen nyt lahjan kiertoon samalla kun toivotan jokaiselle sisulaiselle Hyvää
ja Lupsakkaa Joulua!
Ulla Aurio
SISUKAS-lehden päätoimittaja
Jos haluat antaa palautetta tämän lehden
sisällöstä, niin kirjoita vapaamuotoinen
palautekirje ja pudota se SISUKASlehden laatikkoon, joka on sijoitettu pääportin vieressä olevan postikopin seinään.
Voit lähettää palautetta sähköpostitse:
[email protected].