1. No category

NRO 4 / 2010
MAKUPALOJA
Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpojan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti
JUURET
Jaakkiman Sanomien lukijamatka
JAAKKIMASSA 29.6. -1.7.2010
Turussa asuva Pentti Kilpiö on koonnut runsaan 20 vuoden aikana
Jaakkimassa 1700-luvun alussa asuneiden jälkipolvista tiedostoa,
jossa tällä hetkellä on noin 186 000 henkilön tietoja. Jaakkimassa
oli isonvihan jälkeen käytössä yli 220 eri talonpoikaistaustaista
sukunimeä. Yksi niistä oli 1660-luvulla Harvian kylän
Kilpiänniemeen, myöh. Harvia n:o 1, muuttaneen Eskill Kilpiön
jälkipolvet
Useiden sukupolvien aikana solmittujen avioliittojen myötä
jaakkimalaiset suvun muodostivat tiiviin sukulaisten verkoston.
Muuttoliikkeen ja avioliittojen myötä jaakkimalaistaustaisia
asui ennen evakkomatkaa lähes jokaisessa pakkoluovutetun
Karjalan pitäjässä. Tämän lisäksi heitä muutti paljon 1700-luvulta
alkaen Pietariin ja sen ympäristöön Inkerinmaalle. Evakkomatkan
jälkeen heitä asettui eri puolille Suomea aina Hangosta Utsjoelle
ja jokaiseen maapallon asuttuun osaan.
Pentti Kilpiön kokoamasta tiedostosta on tulostettavissa
esipolvikaavioita ja –tauluja sekä sukukirjoihin jälkipolvitaulut.
Esimerk. Eskill Kilpiön mies- ja naispuolisten jälkipolvitauluja on
yli14 300 perheestä.
Evakkomatkan aikaista tutkimusta vaikeuttaa se ettei
matkalaisten asuinpaikoista ole jäänyt kovinkaan paljoa
merkintöjä sellaisiin asiakirjoihin, jotka olisi saatavissa ilman
suuria ponnistuksia. Evakkomatkalle lähteneistä suurin osa oli
lähtöseurakuntansa kirjoilla etsiessään pysyvää asuinpaikkaa
aina vuoden 1949 loppuun, jolloin seurakunnat lakkautettiin.
Seurakunnan kirjoissa mainitaan evakkomatkalla kuolleen
kuolin- ja hautausaika, mutta usein niissä on jäänyt mainitsematta
hautauspaikkakunta.
Hautamuistomerkeistä olisi mahdollista saada tiedot
evakkomatkalaisen viimeisestä asuinpaikasta. Digitaalikamera
mahdollistaa edullisen kuvaamisen ja kuvien siirron. Pentti Kilpiö
toivoo, että evakkomatkalle joutuneiden jälkipolvista löytyisi
henkilöitä kuvaamaan asuinpaikkakuntansa hautamuistomerkit.
Hautamuistomerkkien kuvaamisella alkaa olla kiire, sillä useilla
paikkakunnilla on jo poistettu ns. hoitamattomien hautojen
muistomerkkejä.
Pentti Kilpiö
Sihvosen sisarukset
Jaakko ja Miina (o.s. Hirvonen)
Sihvosen lapset Matias (Matti),
Sirkka ja Paavo lapsuutensa
pihapiirissä Lumivaaran
Huhtervussa vuonna 1993.
Kuva Tapio Nikkari.
Perheeseemme kuului myös isoisä Jaakko sekä isoisän naimaton
sisar Anni. Ukko Jaakko toimi Lumivaaran eri luottamustoimissa
sekä riitojen sovittelijana.
Kuvan vasemmassa laidassa oli riihi- ja puimalarakennus.
Puiden edessä oli viljankuivaaja, jossa viljat kuivattiin konepuinnin
jälkeen. Ison kuusen takana oli talo. Puutarha jäi puiden
taakse. Oikealla oli aitta/liiterirakennus, paja sekä Lumivaaran
ensimmäinen kirkonpaikka. Kauempana Tuhrinmäki, jossa
kansakoulu. Vasemmalla Kurkijoki-Lahdenpohja välinen maantie.
Meillä oli viljelyksessä peltoa 15 ha ja metsää 40 ha sekä
osuus yhteismetsään. Ruista, vehnää, kauraa ja ohraa viljeltiin,
lisäksi sokerijuurikasta ja pellavaa ym. Valmistettiin myös
AIV-rehua. Juurikasveista kasvatettiin mm. kaalia, lanttua,
porkkanaa, punajuurta ja tomaattia. Puutarhassa oli (ja on
vieläkin) omenapuita, marjapensaita, vaapukkaa ja luumupuita.
Metsämarjoja ja sieniä kerättiin metsästä. Puhelin tuli vuonna
1923 ja sähköt saatiin vuonna 1936.
Meillä lapsilla oli useita harrastuksia mm. itse kuuluin
maatalouskerhoon, kristilliseen poikakerhoon ja jatkosodan aikana
kuuluin sotilaspoikiin. Kansakoulun lisäksi kävimme pyhäkoulua.
Matias Sihvonen
Helsinki
Jaakkiman kirkkomaalla oleva muistomerkki sai lukijamatkalaisten oikeat valkoiset krysanteemit.
Jo tavaksi tulleen käytännön mukaan ryhmän vanhin ja nuorin laskevat muistokukat. Vuoden
2010 lukijamatkan vanhin Aune Seppänen ja nuorin Anna Lehtimäki suorittivat tämän
kunnianosoituksen kaikkien puolesta.
Tänäkin vuonna Jaakkiman
Sanomien lukijamatka
suuntautui vanhoille paikoille,
Jaakkimaan, Lahdenpohjaan
ja Lumivaaraan. Matkalle
olisi ollut lähtijöitä paljon
enemmän kuin mitä voitiin
ottaa mukaan yhteen linjaautoon.
Lukijamatkalaisia oli
Rovaniemen korkeudelta aina
Helsinkiin saakka, ja siltä väliltä.
Ensikertalaisia ja nuoria oli
suurin osa. Siellä aikaisemmin
käyneet antoivat arvokasta
tietoa paikoista, henkilöistä
ja vanhoista asioista. Monet
tietopaketit siirtyivätkin
nuorten sydämiin ja harteille.
Matkanjohtajana
ollut puheenjohtaja Kari
Jääskeläinen oli tehnyt paljon
etukäteisvalmisteluja, että
kaikki sujuisi. Esimerkiksi
kaikille halukkaille löytyi
kyyti kotikonnuille. Entisillä
kotipaikoilla sitten tehtiin
uusia löytöjä, ja niitä tekivät
myös aikaisemminkin siellä
käyneet. Koettiin yllätyksiä,
mutta myönteisiä. Kävimme
molemmilla kirkoilla, niin
Jaakkiman kuin Lumivaarankin.
Hiljennyimme ja laskimme
yhteiset kukat muistellen
sukulaisia, rakkaita ja ystäviä.
Tutustuimme paikallisiin
kauppoihin. Kävelimme
Lahdenpohjan hiljaisilla
kaduilla. Ravintolan
terassilla ei ollut hiljaista,
sillä hauskoja juttuja ja
naurua riitti vaikka muille
jakaa, ja ihan yöhön saakka.
Aurinkoinen ilma saatteli
meitä matkalla. Viimeisenäkin
päivänä Valamoon lähtijät
1
Sirpa ja Raimo Palvola entisellä kotitiellä kesäkuun viimeisenä
päivänä 2010 Lahdenpohjassa. Raimo on syntynyt Lahdenpohjan
Lautamäessä Maija o.s. Karsola ja Uuno Palvolan perheeseen.
Tämän vuoden lukijamatkalla
oli mukana venäjän- ja
ruotsinkielen opettaja Anneli
Törrö. Ja häntä tarvittiinkin
vähän väliä. Moni asia
olisi jäänyt epäselväksi
ilman häntä. Tässä Anneli
kirjoittaa venäjänkielistä
kirjettä nykyisin talossa
asuvalle, Uimosen Martan ja
Oton entisen kodin pihalla
Jaakkiman Miinalassa.
Annalta ja Marjutilta jäi siten
pieni tervehdys sinne äidin
syntymäkodin kuistille.
saivat aurinkoa koko ajan.
Sortavalaan jääneet saivat
muutaman sadekuuron
kuumuuden keskelle.
Suuremmaksi osaksi
ventovieraina toisillemme
että tuli lähdettyä. Uskon näin.
Kiitos matkaseurasta!
lähdimme Tohmajärveltä kohti
Venäjän rajaa. Ensikertalaiset
ehkä pelästyivät aluksi rajan
takana olevaa harmautta.
Takaisin tullessa kaikilla
matkalaisilla oli hyvä mieli siitä,
Teksti ja kuvat
Riitta Reuhkala
NRO 4 / 2010
MAKUPALOJA
Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpojan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti
Kotikyläpäivänä
Kotipaikoilla käyntiä varten olimme perustaneet entisten
naapureiden seurueen, johon kuuluivat Anneli ja Juhani Viitala
Isostakyröstä, Saini ja Tapio Knuuttila Seinäjoelta, Noora Knuuttila
Vaasasta ja Matti Tiilikka Seinäjoelta. Kohteet sijaitsivat Oppolan
kylässä Latvajärven luoteispuolella: Viitaloiden Iisakki Mörskyn
talo (Hovimäki), jossa Annelin isä ja isoisä olivat syntyneet.
Knuuttiloiden Emil Tolkin talo, jossa Saini ja Annelin äiti olivat
syntyneet. Kaikissa kohteissa on vierailtu useasti, joten tiet ja
paikat tunnetaan. Rakennuksista ei ole jäljellä kuin kivijalat.
Isä ja ylpeytemme,
Valmet-20
Autoilla kylään
Severi Tallbacka
Evakkopojan nuoruus 2(2)
Kovaakin kovempaa
Isäni oli taitava kirvesmies ja
töitä riitti kodin ulkopuolella.
Työpäivät venyivät pitkiksi,
eikä millään kaikkeen
voimat tahtoneet riittää.
Varsinaisen asuinrakennuksen
aloittaminen oli vuorossa. Isän
ollessa tienestissä teimme
äidin kanssa parhaamme
mukaan talon juoksevia
töitä ja illalla isä oli tietysti
mukana pellolla. Kuitenkin
liika työ vaati veronsa.
Isäni sairastui vakavaan
munuaistulehdukseen, mikä
piti häntä vuoteenomana puoli
vuotta ja työkyvyttömänä
kaksi ja puoli vuotta.
Päärakennuksen tekeminen
keskeytyi, aluksi vain perustus
ehdittiin tehdä.
Isän vielä ollessa
työkyvytön saatiin sahatuksi
lisää rakennustarvikkeita ja
Korjosen miesten avustuksella
uudisrakennus päästiin
aloittamaan.
Isäni sairaus antoi suunnan
minunkin elämälleni.
Suunnitelmani oppikouluun
menosta piti jättää mielestä,
vaikka keväällä olin käynyt
Alavudella rehtori Lumialan
puheilla kyselemässä
mahdollisuuksia päästä
13- vuotiaana oppikouluun.
Lumiala katsoi kansakoulun
päästötodistukseni ja sanoi, että
todistus on aika hyvä. Voisin
syksyllä aloittaa oppikoulun
toisella luokalla, mikäli ottaisin
kesällä opetusta ruotsinkielessä.
Toiveikkain mielin ajattelin
tulevaa syksyä, mutta toisin
kävi. Jouduin vastaamaan
miesten töistä. Kouluajatukset
oli unohdettava ja yritettävä
selvitä kaikesta. Ei päässyt
kouluun nuorempi sisarenikaan.
Silloisessa tilanteessa oli hyvä,
kun pääsimme päivästä toiseen.
Lehmiltä loppuivat heinät.
Piti lähteä kyselemään kylältä.
Kunnalliskodin tilanhoitaja
lupasi myydä hiukan
suurimpaan hätään. Lainasin
naapurilta hevosen ja toin
kuorman kotiin. En tiedä, miten
nekin heinät saatiin maksetuksi,
rahaa ei talossa juuri näkynyt.
Maitoa toki vietiin meijeriin
ja pappilan tinkimaidostakin
tuli hieman hiivarahaa. Kesällä
kärräsin monta meijerikärryllistä
kaalin päitä kauppaan.
Leipäainekset olivat omasta
takaa ja maito, joten nälkää ei
tarvinnut nähdä.
Melkein ylivoimaisia
tehtäviäkin 13 vuotta vanha
poika joutui tekemään. Kun
meillä piti teurastaa pässi, kävin
pyytämässä naapurin isäntää
lyömään pässin tajuttomaksi.
En luottanut omiin voimiini
riittävästi, tainnutus onnistui
häneltä ja loppuhomman
jouduin hoitelemaan itse.
Koville otti myös pitkä työpäivä
pellolla, kun en päässyt
pelaamaan läheiselle kentälle
pesäpalloa toisten poikien
kanssa. Levitin sontaa pellolla,
koska aamulla naapuri oli
luvannut tulla äestämään.
Syksyn sadonkorjuu
onnistui hyvän naapuriavun
ansiosta. Viljan puiminen
tehtiin puimaosuuskunnan
koneilla. Koneita kierrätettiin
talosta taloon ja samoin
työvoimaa naapureiden
kesken. Työllä maksettiin
työtä ja talkoitakin pidettiin.
Karjalaiset olivat erittäin
valmiita auttamaan
vaikeuksissa olevia
heimolaisiaan.
Perhe oli iso ja isän
Heinosella tekemä ruokapöytä
kovin pieni. Hän oli aloittanut
ennen sairastumistaan
pirtinpöydän teon, mikä
Tuttu kuljettaja Viktor oli varattu Knuuttiloiden toimesta jo ennen
matkaa. Hänen vaimonsa, Musa lähti mukaan tulkiksi. Toista autoa
kuljetti Pavel, joka paljastui myöhemmin hyväksi suomen kielen
taitajaksi ja oli vieraillut Isossakyrössäkin.
Reitin suhteen oli mietittävää, sillä Tolkin ja Tiilikan talojen
läheisyyteen alle kilometrin etäisyydelle pääsee autolla, mutta
Hovimäkeen joutuisi tästä kävelemään ryteikköistä rantaa lähes
kaksi kilometriä. Ongelmaa lähdettiin ratkaisemaan yrittämällä
lähestyä Oppolan koulun taitse peltoja pitkin ja Ristikankaan
kohdalta mahdollisimman lähelle Hovimäkeä Tiilikan järven
pohjoispuolelle. Tätä reittiä on kyllä päässyt ajamaan vanhoilla
Ladoilla 90-luvulla. Nyt oli käytössä 4-vetoiset isot maasturit,
joten idea tuntui käyttökelpoiselta. Meijerin kohdalta ajettiin
hyvää vauhtia lähelle entistä Matti Nenosen taloa. Tästä
kohdasta oli ajettu traktorilla ja kauempana näkyi peltotie. Pelto
näytti pehmeältä, mutta olisimme halunneet kokeilla yhdellä
autolla. Kuljettajat epäröivät ja ajettiin kysymään asutusta ja
hyväkuntoisesta Nenosen talosta. Talossa oli kolme miestä,
jotka pudistelivat päitään. Heidän mielestään reittiä pääsee
vain traktorilla. Annoimme Viktorin ja Pavelin päättää, ja he
suosittelivat toista reittiä.
Myötämäessä eteenpäin
jäi sitten kesken. Jatkoin
kaluston tekemistä ahtaassa
tuvassa, jossa oli höyläpenkki
päätyseinustalla. Isäni neuvoi
sängystä päin ja minä yritin
parhaani. Ennen kevättä olivat
sekä pöytä että kaksi penkkiä
valmiina.
Pellonraivauksen aloitin
joutoajan töinä. Tavoitteena
oli saada aluksi yksi 200 m
pitkä sarka syksyksi rukiille.
Sain saran valmiiksi ja ojankin
kaivettua ja ruishan siihen
uudissarkaan sitten kylvettiin.
Olin tuolloin 13 - 14 vuotta
vanha. Seuraavana kesänä
tuli samalla tavalla toinen
peltosarka ja kolmantena
kesänä olivat voimani ja
taitoni kohentuneet, että sain
valmiiksi kaksi samanlaista
sarkaa. Isänikin pääsi jo sängyn
pohjalta hieman liikkeelle
ja tuli avuksi siten, että hän
pudotti kantoon kairaamani
reikään dynamiittipötkyn
puolikkaan ja räjäytti
kannon, mikä ratkaisevasti
helpotti kuokkamiestä.
Vastuuntuntoisena miehenä
hän ei antanut räjähteitä
minun haltuuni.
Rahat olivat aina vähissä.
Kun meillä oli Housunkylässä
13 ha metsää ja paperipuu kävi
kaupaksi, läksin keräämään
metsäpalstalta lähes kaikki
kuusipuut. Niistä tuli metrisiä
propseja. Aamupimeällä
hiihdin metsän läpi palstalle
nelisen kilometriä töihin.
Pokasahalla ja kirveellä propsit
syntyivät. Lunta oli paljon,
joten päivän urakkaa ei voi
kehua. Puista saatiin rahaa
pahimpaan hätään.
Parhainta tässä
elämänjaksossa oli toive
isän paranemisesta, mistä
iloksemme tulikin totta.
Isäni parani sairaudestaan ja
jatkoi tilan päärakennuksen
rakentamista. Talo valmistua
1952 – 1954 aikana, jolloin
perheen asumistaso parani
ratkaisevasti. Vähitellen
yläkertakin tuli asutuksi, mikä
oli perheen kaksosten kannalta
hyväksi, sillä molemmista tuli
oppikoululaisia ja he tarvitsivat
rauhalliset opiskelutilat.
Uusi jakso isäni työelämässä
alkoi rakennusurakoitsijana.
Vihtori Niemiahon kanssa
perustettiin yhteisesti
Niemiaho & Tallbacka
urakointiyritys. Niemiaho oli
taitava muurari ja isäni osaava
kirvesmies, joka omasi melko
hyvän laskupään. Ähtäriläinen
Vilho Nykänen oli kolmantena
mukana aliurakoitsijana
vesi- ja lämpöasioissa.
Heidän yhteistyönsä jatkui
useita vuosia ja tuloksena
oli Töysän poliisitalo,
molempien paikkakunnan
pankkien konttorit, meijerin
lämpökeskus, Töysän
kenkätehtaan laajennus ja
kanttorin asunto sekä monta
pienempää rakennuskohdetta.
Perheen talous koheni ja
pienen tilan hoitamiseksi
hankittiin Valmet-20
helpottamaan iltatöitä. Itse
en ollut näissä töissä mukana,
koska 1956 sotaväen jälkeen
olin lähtenyt maailmalle
onneani etsimään.
Toimittanut
Ajoimme tuttua tietä Reuskulan pelloilta Kuokkaniemen suuntaan
Pitkäjärven ja Latvajärven välistä kannasta Pitkäjärven rantaan
vastapäätä Tiitunniemeä. Saini tunnisti paikan, josta he olivat
lapsena Rainerin ja Tarmon kanssa lähteneet soutelemaan ja
tapaamaan Rantalan Joukoa ja Tolkin Arvoa. Soutumatkaa oli ollut
pienillä soutajilla noin 250 metriä.
Pari kesää sitten oli Viktor päässyt noin puoli kilometriä
lähemmäksi ajamalla Talvitien peltoa pitkin. Viktor tutki tarkasti
pellon toisen reunan ja lopputuloksena oli päätös kokeilla sitä
reittiä. Kokeilu onnistui helposti ja huonojalkaisimmat saivat
kyydin.
Pellon päästä kävelimme Tolkin rantaan kosteaa ja rapaista
traktoritietä pitkin. Latvajärven luoteispäästä löytyi seudun
lasten entinen uima- ja onkipaikka. Samalta paikalta Saini
kertoi lähteneensä Emil-ukon kanssa kesäaamuisin katiskoita
katsomaan. Paikalla otettiin paljon kuvia ja erikoisesti Sainista,
joka todettiin joukosta ainoaksi Karjalassa syntyneeksi,
”aboriginaaliksi”. Tiilikan vene on evakkoon lähtiessä upotettu
uimapaikan oikealle puolelle, ja luovutin veneen etsintä- ja
käyttöoikeudet Viktorille.
Kiipesimme rannalta jo hiukan metsittymään alkavia peltoja
pitkin Tolkin talon raunioille, jonka läheisellä pihakalliolla
nautimme matkaeväitä. Pihapiiri oli selvästi näkyvissä, mutta
kasvoi rehevää horsmaa ja saniaista lähes leukaan asti.
Valkoruusut olivat jo kukkineet, mutta oli hienoa löytää rehevässä
maaperässä kasvavia 40 senttiä korkeita kukkivia mansikan varsia.
Pois lähtiessä kävin ikuistamassa Tiilikan talon rauniot, jotka
näkyivät selkeästi tuvan kohdalla. Siinä kasvoi 55-vuotiaita
koivuja, mutta lattian alla ollut kellari erottui vielä hyvin. Talon
edessä olevalle avokalliolle oli uusi omistaja pystyttänyt irtokivistä
noin metrin korkuisen patsaan. Patsas muistutti jonkunlaista
grilliä, mutta tulta ei siinä ollut pidetty.
Matkan antiin ja säähän oltiin tyytyväisiä ja pohdittiin, vieläkö
tultaisiin Oppolaan? Ehkä juurien näyttö seuraavalle sukupolvelle
voisi olla riittävä kimmoke. ”Kotirannat rakkahat on siellä…”
Näkemiin, Latvajärvi!
Liisa Tallbacka
Matti Tiilikka, Seinäjoki
(Teksti kokonaisuudessaan
luettavissa Jaakkiman Sanomissa)
Ote kirjasta ”Näin me sen
muistamme” – Eläkeliiton
Ähtärin osasto.
2
Tutut ja kuitenkin vieraat paikat