Tässä - Suomen Jalkapallovalmentajat ry

Jalkapallo
2 2006
valmentaja
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Pää
Suomen Jalkapallovalmentajat ry
Valmentajien jäsenlehti 26. vsk
Päätoimittaja Jukka Vakkila
kirjoitus
Hallitus:
Jukka Vakkila, puh.joht.
[email protected]
040 778 5240
Pekka Utriainen
0400 562 071
[email protected]
Tätä kirjoittaessani MM-turnaus Saksassa
on vielä menneillään. Valmentajia kiinnostaa analysoida aikanaan, mitä kisoissa
tapahtui, mitä mahdollisia uusia suuntauksia oli nähtävissä. Sen teemme syksymmällä tulevissa lehdissämme. Teema
tulee varmasti näkymään myös Valmentajapäivillä, mitkä järjestetään 18.-19.11.
Vierumäellä. Yksi pääesiintyjistämme on
maajoukkueemme valmentaja Roy Hodgson. Roy esiintyy heti lauantaina 18.11.
Tuossa vaiheessa meillä on jo tuntuma siihen, miten EM-karsinta on
käynnistynyt. Niin Portugali kuin Puolakin ovat tulleet kaikille tutuiksi
jo MM-kisoista. Serbia&Montenegro jää arvoitukseksi.
Lehden toimituskunta:
Jalkapallovalmentajat ry on allekirjoittanut yhteistyö-
J. Vakkila, H. Suhonen ja Sirpa Kaijomaa
Kannen kuvat: Jukka Vakkila
sopimuksen Suomen Valmentajien (SUVAL) kanssa. Sopimuksen
perusteella SJV on SUVAL:n yhteisöjäsen. Jokainen jäsenmaksunsa
maksanut SJV:n jäsen on saanut muovisen etukortin, minkä käytön
on voinut aloittaa välittömästi. Korttiin liittyvistä eduista saa lisätietoa
SJV:n sivuilta. Myös SUVAL:n julkaisema lehti tulee jatkossa automaattisesti meidän jäsenillemme. SJV:n itsenäinen asema ei muutu
sopimuksen myötä mitenkään.
Heikki Altonen
050 596 7714
[email protected]
Kari Hakkarainen
040 590 6355
[email protected]
Mauri Keinänen
0400 483 354
[email protected]
Heikki Suhonen
[email protected]
0400 437 704
Jussi Ristimäki
[email protected]
040 863 1119
Lehden taustaa:
Suomen jalkapallovalmentajien jäsenlehti on
Suomen suurin yhden lajin kattava valmennusjulkaisu. Sen päätehtävänä on tuottaa
jalkapallovalmentajien arkikäyttöön sopivia
valmennukseen liittyviä vaihtoehtoja ja
alan uusinta informaatiota. Toimintaa on
viime vuosina päämäärätietoisesti ja tavoitehakuisesti suunnattu siten, että yhdistys
pystyy vastaamaan niihin kysymyksiin, joihin
jalkapallovalmentaja nykyisissä muuttuvissa
olosuhteissa odottaa vastauksia.
Kustantaja:
Suomen Jalkapallovalmentajat ry
Futistoimittajien muodostama Pallokopla ry on niin ikään
uusi partnerimme. Koplalaiset tulevat saamaan jatkossa meidän lehtemme ja vastapalveluksena osallistuvat tietyin osin sen tekemiseen.
Tervetuloa mukaan. Uskon että futiksen ammatti-ihmisten yhteistyöstä on pelkästään hyviä seurauksia.
Euroopan Jalkapallovalmentajaunionin hallitus piti
Lehden ilmoitukset:
kokousta Kroatian Zagrebissa huhtikuun lopulla. Pääteemana oli työryhmämme valmistelema yhteistyöluonnos Euroopan Jalkapalloliiton
UEFA:n kanssa. Tavoitteena on selkeyttää UEFT:n asemaa Euroopan
jalkapallokartalla. Asia etenee elokuussa, jolloin tapaamiset UEFA:
n teknisen valiokunnan johdon kanssa jatkuvat. Mahdolliset asiaan
liittyvät päätökset tullaan tekemään marraskuun alussa Prahassa järjestettävässä symposiumissa.
A & J Media Oy
Porvoonkatu 5, 00510 Helsinki
Hyvää kesää kaikille
Toimisto:
PL 121, 00511 Helsinki
Toimistosiht. Sirpa Kaijomaa 0500 422 240
[email protected]
www.jalkapallovalmentajat.fi
Lehden tuotanto:
Printway Oy
Lauhatie 21 A, 01300 Vantaa
Puh. (09) 873 3400, 0500 400 654
Faksi (09) 8517 0074
[email protected]
Jukka Vakkila
puheenjohtaja
ISSN 0782 3703
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Pallokopla:
Tosi pelit
alkavat
syksyllä
Suomen A-maajoukkueen uusi päävalmentaja Roy
Hodgson joutuu uudessa tehtävässään tosi paikan eteen
2. syyskuuta, kun Suomi kohtaa vieraskentällä Puolan.
Ennen karsintojen alkua Suomi kohtaa vielä 16. elokuuta
Helsingissä Pohjois-Irlannin. Ottelu on maajoukkueelle
viimeinen mahdollisuus valmistautua EM-karsintoihin.
E
nnen helatorstaina 25. toukokuuta pelattua
Ruotsi-ottelua Hodgson korosti valmistavien
maaottelujen tärkeyttä ennen karsintojen
alkua.
– Jokaisessa ottelussa opimme jotain toisiltamme.
Siten olemme hyvässä kunnossa ja tiedämme mitä
teemme kentällä, kun kohtaamme Puolan elokuussa,
Hodgson sanoo.
Ruotsi-ottelun jälkeen on helppo todeta, että
elokuun maaottelu Pohjois-Irlantia vastaan on entistä
tärkeämpi. Ruotsi-ottelusta uudelta päävalmentajalta
puuttuivat parhaasta mahdollisesta miehistöstään
alakerran johtaja Sami Hyypiä. Lisäksi Teemu Tainion ja Mika Väyrysen poissaolot olivat näkyviä. On
eri asia, minkälaisia rooleja Hodgson on kaksikolle
ajatellut, mutta olisi ihme, jos he eivät kuuluisi päävalmentajan suosiman neljän keskikenttäpelaajan
ihannekokoonpanoon.
Hodgson on itse julkisesti kuitannut kolmikon
poissaolon tyynesti, eikä hän ole pettänyt suojaustaan,
vaikka asiaa on häneltä kysytty. Ennen Ruotsi-ottelua
Hodgson totesi lakonisesti poissaolojen olevan nykyjalkapallon arkipäivää.
– Maajoukkuevalmentajalla on tilanteita, jolloin
kaikki pelaajat eivät ole samaan aikaan paikalla.
Silloin on organisoitava muista vaihtoehdoista sopivat pelaajat poissaolijoiden paikalle. Sellaista on
kansainvälinen jalkapallo, Hodgson kuittaa utelut
poissaolojen merkityksestä.
Oma tapauksensa on Shefki Kuqi, joka on
loistanut poissaolollaan Hodgsonin ollessa pääval-
mentajana. Kyprokselta Kuqi jäi pois, koska hän ei
Hodgsonin mukaan voinut jättää kielitaidotonta
morsiantaan yksin Englantiin. Ruotsi-ottelun aikana
Kuqi avioitui Kosovossa, eikä siksi ollut käytettävissä.
Kuqi tuli loppusyksyn aikana tunnetuksi siitä, että
hänellä oli näkemyseroja väliaikaisluotsi Jyrki Heliskosken kanssa.
Kuqin tapaus ei olisi ensimmäinen laatuaan
Hodgsonin uralla. Ollessaan Sveitsin päävalmentajana 1990-luvun puolivälin tienoilla Hodgson halusi
joukkueeseensa sellaisia pelaajia, jotka ovat valmiita
uhrautumaan. Tuolloin turkkilaislähtöinen hyökkääjä
Kubilay Türkyilmaz ei kuulunut siihen kategoriaan.
– Pelaajan täytyy olla valmis raatamaan ja repimään itsensä rikki maajoukkueen puolesta, Hodgson
tähdensi IS Futiksen haastattelussa.
Suomi on pelannut Hodgsonin alaisuudessa
yhteensä kuusi maaottelua, joista käytännössä vain
yhdessä ottelussa Suomi on ollut lähes parhaassa
mahdollisessa kokoonpanossa. Tämä ottelu pelattiin
maaliskuun alussa Kyproksella, kun Suomi kohtasi
Valko-Venäjän. Tosin silloinkin riveistä puuttuivat
mm. Teemu Tainio ja Alexei Eremenko jr.
Joka tapauksessa Hodgsonin filosofia on tullut
varmasti selvästi esille, kun Suomi on pelannut ykkösmiehistöllään. Peli lähtee vahvasti puolustuksen
kautta, mistä hyvänä esimerkkinä oli Suomen pelaama maaottelu Valko-Venäjää vastaan Kyproksella.
Neljän topparin puolustuslinja kertoo siitä, että ns.
suuria maita vastaan Suomi perustaa pelinsä kurinalaiseen puolustamiseen. Näin tapahtunee ainakin
syksyn ensimmäisissä karsintapeleissä Puolaa ja
Portugalia vastaan.
Suomen EM-karsintalohko on miellyttänyt
Hodgsonia. Päävalmentaja julistikin heti lohkoarvontojen jälkeen Suomella olevan hyvät mahdollisuudet
selviytyä EM-kisoihin.
– Vaikka meillä on edessämme ikäviä vierasmatkoja, niin urheilulliselta kannalta arvonta on sujunut
hyvin, Hodgson muistutti heti arvontojen jälkeen.
Hodgsonilla on oiva tilaisuus kesän MM-kisoissa seurata Suomen karsintavastustajien otteita.
Jo ennestään Hodgsonille tuttu joukkue on Portugali. Nyt hänellä on oiva tilaisuus seurata myös
ensimmäistä karsintavastustajaa Puolaa sekä Serbia
ja Montenegroa, joka tosin karsinnoista lähtien on
pelkkä Serbia.
– Minulla on hieman tietoja Puolasta. Belgiasta ja
Serbiasta tiedän sitäkin vähemmän. Lohkon kolmesta
muusta maasta – sen voi jokainen arvata, Hodgson
hymähtää.
Hodgson vakuuttaa kuitenkin, että karsintojen
alkaessa kaikki mahdollinen tieto on päävalmentajan
käytettävissä.
Tässä korostuu varmasti myös pelaajien ja muun
valmennustaustan tietotaito, sillä useampi suomalainen pelaaja on joko pelannut tai Hodgsonin taustaan
kuuluva henkilö nähnyt sekä Armenian ja Azerbaidzhanin pelaavan. Ehkä ainoastaan Kazakstan on
jonkinlainen kysymysmerkki. Toisaalta Suomi kohtasi
Kyproksella Kazakstanin.
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Jalkapallovalmentaja 2 2006
By Hansruedi Hasler ja Markus Frei
Joukkueen rakentaminen
H
errat Hasler ja Frei luennoivat syksyllä UEFT:n symposiumissa Baselissa sveitsiläisestä tavasta rakentaa menestyvä joukkue.
Tässä yhteenveto heidän mielenkiintoisista luennoista.
Toisiaan täydentävät roolit
Menestyvä joukkue
Me kaikki haluamme menestyviä joukkueita. Sveitsin eri maaajoukkueet ovat viime vuosien aikana
menestyneet erinomaisesti eri karsinnoissa MM- ja
EM- lopputurnauksiin. Usein unohdetaan, että menestyvät ja vahvat joukkueet täytyy rakentaa.
JOHTAMINEN
RESERVIT
Luotettava
juoksuvoimainen
COACHING
aggressiivinen
varma
yksilöllinen
organisoiva
kannustava
innostava
kokemusta
omaava
pelintekijä
tehokas
nopea
kamppailuvalmis
”
Minun työssäni yhteenkuuluvuuden tunne
ja yhteistyö eivät ole vain kaunis käsite. Ellei
Sinulla ole niitä, et ole mitään ”.
Sir Alex Ferguson
Roolijako
Joukkueen rakentaminen -yleiskuva
•
•
•
•
•
•
•
•
pelaajien roolitus joukkueissa
joukkueen pelillinen ja henkinen johtaja
rekrytointi pelaajiin, pelaajien värväys
joukkueen fyysinen ja henkinen energiatankkaus
tavoitteiden asettaminen ja keinot niiden saavuttamiseksi
kommunikointi seuran sisällä ja joukkueen
keskuudessa
vaikeat pelaajatyypit ja näiden sopeutuminen
joukkueeseen
coaching ja joukkueen johtaminen
•
•
•
Menestyvässä joukkueessa on erilaisia persoonallisuuksia ja selkeä johtaja !
”
Kun olin AS Roman valmentaja minulla oli
joukkueessa pelaaja, josta kaikki olivat riippuvaisia; Falcao. Niissä otteluissa, joissa hän pelasi, Rooma oli täydellisesti erilainen jouk- kue”
Sven-Göran Eriksson
Jokaisella menestyvällä joukkueella on selkeä ja näkyvä roolijako, pelaajien roolitus.
”
Aseta oikeat pelaajat pelaamaan oikeilla pelipaikoilla ja oikealla pelisysteemillä, niin luot
mahdollisuudet jatkuvalle menestykselle ”
Kenny Dalglish
selkeä ja näkyvä, kaikkien tiedossa
kaikkien hyväksymä ja tunnustama
mukautumiskykyinen, tilanteeseen sopiva
Johtavat pelaajatyypit
•
•
•
Pelillinen johtaja, pelintekijä
Aggressiivinen johtaja, taistelija ja käskyttäjä
Sytyttävä persoona, innostaja
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Pelinjohtaja
•
•
pelin keskipisteeksi on haluttava
pelinjohtajaksi ei voida pakottaa (persoonallisuus)
valmentajan on arvioitava tilannetta huolellisesti
aidolla pelinjohtajalla on muiden pelaajien luottamus ja kunnioitus
•
•
Menestyvällä joukkueella on täsmälliset ja
pelaajien hyväksymät tavoitteeet
”
Jotta joukkue voi toimia tehokkaasti, sillä täytyy olla määritelty, kollektiivinen ja realistinen
tavoite, jonka jokainen yksilö joukkueen sisällä
haluaa aidosti saavuttaa”
Liam Brady
Menestyvä joukkue rekrytoi järkevästi
•
•
•
tehtävään sopiva
seurakulttuuriin sopiva
sopeutuminen joukkueeseen, taidot joukkuepelaajana
”kuka sopii meidän ryhmäämme ja minkä roolin
hän täyttää ?”
Joukkuehenkisyys
•
roolit aiemmassa joukkueessa
- vaikutus joukkuehenkeen
vastuuntunto, vastuun kantaminen
- samanlainen ajattelutapa
samaistuminen joukkueeseen
- solidaarisuus, edustaminen
osuus joukkuehenkeen
- positiivinen asenne, huumori, kurinalaisuus
käyttäytyminen vaikeissa tilanteissa ja ristiriidoissa
- kentällä ja kentän ulkopuolella
odotukset uudessa joukkueessa
osuus joukkueen kehittämisprosessissa
rooliodotukset ja roolin ymmärtäminen
- hyväksyä ja toteuttaa rooli
•
•
•
•
•
•
•
Menestyvässä joukkueessa on aina paljon positiivista
energiaa !
Miten täytämme energiavarastomme ?
•
•
positiiviset sanat ja eleet
ystävällisyys, keskinäinen hyväksyntä
Mukana joukkueessa on aina erilaisia ihmisiä, kaikilla heillä on omat ajatukset ja tavoitteet. Tavoite on
tehokkain silloin kun joukkue on hyväksynyt sen.
Yhteistyö ja jokaisen yhteinen panos helpottaa tavoitteen saavuttamista. Edelletykset tälle luo joukkueeen
sisäinen demokratia.
Tavoitteet vaativat tekoja, niiden tulee olla sidottuja
keinoihin ja toimintoihin, muuten ne jäävät pelkiksi
haaveiksi ja puheiksi.
JUST DO IT !
T
OGETHER
YHDESSÄ
E
VERYBODY
JOKAINEN
A
CHIEVES
SAAVUTTAA
M
ORE
ENEMMÄN
Kommunikointi
•
•
•
•
•
•
•
avoin
rehellinen
luottamuksellinen
kunnioittava
selkeä ja kaksisuuntainen
yksinkertainen
”samalla aaltopituudella”
Energian hukkaantuminen – miten ?
•
•
puutteellinen kuri
huonot mielialat
---> energiaa hukkaantuu
Joukkueen energiatankkauksessa on oltava mukana
aina paljon kontrollia !
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Vaikeat pelaajapersoonat
”
Tänä päivänä tässä lahjakkuuksien sodassa,
paras tapa johtaa tähtipelaajia on tuntea heidät
paremmin kuin he itse tuntevat itsensä”
Arrico Sacchi
Vaikeat tyypit ovat usein hyvin lahjakkaita,
miten toimia heidän kanssaan ?
•
•
•
•
•
•
eivät ole aina joukkuehenkisiä
> keskustelut joukkueen sisällä
heillä on erityistoiveita
ovat kurittomia (täsmällisyys)
> keskustelut, sanktiot
ovat usein aggressiivisia
> harjoitukset
ovat epäkunnioittavia
> opetus, keskustelut
ajavat omia etujaan
> raamit tiukoiksi
eivät hyväksy auktoriteettia
> roolien selvittäminen
Erinomaiset suoritukset alkavat suurista
tunteista !
Valmentaja vaikuttaa pelaajien energiavarastoihin.
Kommunikointi
toiminnat
--> tunteet
--> ajatukset
--> kokeilut
Energian positiivinen suuntautuminen
1. vaihe
kaikki haluavat
jotakin itselleen
2. vaihe
kaikki näkevät
suunnan ja alkavat
kulkea sitä kohti
3. vaihe
kaikki vetävät
aktiivisesti
samaan suuntaan
Menestyvällä joukkueella on.....
•
•
•
•
•
•
•
toisiaan täydentävät roolitukset
arvostettu ja pelaajien kunnioittama pelinjohtaja
järkevä rekrytointi eri persoonallisuuksiin
täydet energiavarastot (fyysinen, henkinen)
selkeät tavoitteet ja niiden eteen tehtävät toimenpiteet
avoin kommunikointi
avoin kommunikointi vaikeiden persoonien
kanssa
Menestyvällä joukkueella on myös vahva johto !
Menestyvä joukkue – DREAM TEAM
Selkeät, eteenpäin vievät tavoitteet
Positiiviset ajatukset ja käyttäytymiskulttuuri
> sitoutuminen
- keskinäiset velvoitteet
> kuri säästää levottumuudelta ja turhilta sanktioilta
> selkeä kommunikointi vähentää väärinkäsityksiä
> oikea asenne ns. ulkoisiin tekijöihin vähentää hyödyttömiä keskusteluja ja huonoa mielialaa
”
Herra anna minulle voimaa muuttaa se, mitä
voin muuttaa, anna minulle mahdollisuus
kestää, mitä en voi muuttaa, anna minulle
viisautta erottaa toinen toisesta”.
Asiat joihin ei voi vaikuttaa
VISIO
energia
sisäiset tunteet- sydän
strategia
periaatteet-pää
•
•
•
arvonnat
turnausaikataulut
tuomarit, ilmasto, maaperä
Oikea suhtautuminen ja asenne näitä kohtaan on jo
positiivisesti vaikuttava tekijä.
JOUKKUE
käyttäytyminen
kommunikointi
AJATUKSET
taktiikka
NEGATIIVISTA: narina ja kiukuttelu
--> pelaajat ajautuvat loputtomiin, hyödyttömiin
keskusteluihin
NEUTRAALIA: kaikki hyväksyvät, tätä tämä nyt on
--> ei ole muutettavaa, tämä ei ole joukkueen sisäinen teema
POSITIIVISTA:
---> rakkaus siihen mitä tekee tai täytyy tehdä
”vaikeat tilanteeet ovat mahdollisuus kehittyä paremmaksi”.
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Sveitsin U17 maajoukkueen kapteeni
EM- arvonnoista
”Super hienoa !
Pelaamme Euroopan parhaita vastaan !
Tulemme voittamaan heidät !”
Positiivinen energia
* mitä enemmän on olemassa positiivista energiaa,
sitä vahvempi ja suorituskykyisempi joukkue on eri
tilanteissa ja asioissa”
> jokainen pelaaja käyttäytyy kuin MESTARI
> jokainen pelaaja haluaa kuulua
DREAM-TEAMIIN
> sisäiset rituaalit antavat joukkueelle positiivisen latauksen
> valmentaja nauttii pelaajien luottamusta
Olen mestari !
CHAMPION = ihannekuva urheilijan huippuasenteesta.
En voi aina voittaa, mutta voin AINA toimia kuin
VOITTAJA JA MESTARI !
Samantekevää, mitä tapahtuu, ajattelen, kommunikoin ja toimin AINA kuin oikea MESTARI !
Voin vaikuttaa YKSIN kokonaisuuteen ja olen YKSIN
siitä vastuullinen !
Tämä on samaan aikaan VISIO ja pysyvä TAVOITE
kaikille.
Be The Best You Can Be !
Hyvät pelaajat tietävät, mitä heidän täytyy tehdä
ollakseen menestyneitä ... ... Menestyneet pelaajat
tekevät sen !
OLEMME DREAM-TEAM !
DREAM-TEAM = ihannekuva joukkueen fantastisesta joukkuehengestä.
Emme voi aina voittaa, mutta voimme AINA toimia
kuin DREAM-TEAM !
Yhdessä voimme vaikuttaa siiheen ja olemme yhdessä
vastuussa siitä. Tämä on samaan aikaan VISIO ja
kiinteä TAVOITE joukkueen sisällä.
”
Ei ole olemassa erityisiä joukkueita – on olemassa joukkueita, jotka tekevät erityisiä asioita !
Ralph Krüger
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Tarjoa joukkueelle luottamusta !
Perinteinen ajatus johtamisesta: Luottamus on hyvä,
kontrolli on parempi ! Kontrolli on kuitenkin energian
tappaja ja estää mahtavat suoritukset. Valmentaja
joka kontrolloi, on epäluuloinen. Hänen huomionsa
kohdistuu vääriin asioihin.
Parempi vaihtoehto:
Kontrolli on hyvä; luottamus on parempi !
POSITIIVISSET TUNTEET:
ME HALUAMME !
ME PYSTYMME !
ME OSAAMME !
SE ON MAHDOLLISTA !
Luottamus
LUOTTAA ITSEENSÄ = ITSELUOTTAMUS
LUOTTAA MUIHIN (pelikaverit, joukkueen johto)
LUOTTAMUS tuottaa varman, positiivisen tunteen
hyvään henkilökohtaiseen ja joukkueen sisäiseen
kollektiiviseen suoritukseeen !
LUOTTAMUS on menestymisen tärkeä kulmakivi !
Haslerin ja Frein luennosta Heikki Suhonen
Valmentajapäivät
Vierumäellä 18.-19.11.2006
SJV:n perinteiset Valmentajapäivät järjestetään tänä vuonna marraskuussa
Vierumäellä. Pääluennoitsijoina esiintyvät päävalmentaja Roy Hodgson
ja Espanjolin tutkimus- ja kehitysjohtaja Luis Martinez Carcia Espanjasta.
Muista huippunimistä kerromme lisää kotisivuilla sekä tulevissa lehdissämme
aikanaan. Varaa ajankohta kalenteriisi heti. Ilmoittautuminen päiville alkaa
loppukesällä. Toki se on mahdollista sähköpostitse jo nytkin.
Toimitus
10
Jalkapallovalmentaja 2 2006
PATOLAN VANHAINKOTI OY
Tehostettuja kodinomaisia asumispalveluja
yli 65-vuotiaille helsinkiläisille
Siltavoudintie 14 A, 00640 Helsinki
Johtaja Kaija Sailo, puh. (09) 728 6797
Huoltaa autoja ihmisiä
Jalkapallovalmentaja 2 2006
11
NSCAA ( National Soccer Coaches Association of America ) johtaja Jim Sheldon:
USA – jalkapalloilun tuleva
suurvalta ?
NSCAA (National Soccer Coaches Association of
America) johtaja Jim Sheldon pitää USA:n mahdollisuuksia tulevaksi jalkapalloilun suurvallaksi hyvinä.
Tässä esityksessä pyrin tuomaan esiin niitä resursseja,
joiden varaan Yhdysvalloissa voidaan tulevaisuutta
rakentaa.
Hallinto
•
•
•
NSCAA:n tehtävä
•
•
edistää ja markkinoida jalkapalloilun asemaa
USA:ssa
auttaa amerikkalaisia valmentajia kehittämään
taitojaan ja ammattimaisuuttaan
Faktat
•
•
•
perustettu 1941
19 600 jäsentä
jäsenetuna vapaa-ajan vakuutus, alennukset valmentajan varusteista, apurahat ja stipendit
Rakenne
•
•
•
•
jäsennyydet ja sopimukset yhteistyökumppanien
kanssa
markkinointi
viestintä ja tiedotus
koulutus
johtokunta koostuu eri yhteiskuntatahojen vaikuttajista, high school, colleget, nuoret, naiset,
latinot, mustat jne
täytäntöönpano hallitus
kansallinen toimisto ja johtaja
Koulutus
•
•
•
•
•
•
coaching-johtaja
3 avustavaa hallintomiestä
48 valtakunnallista toimitsijaa
13 alueellista johtajaa
50 eri osavaltioiden koordinoijaa
200 opetustyöntekijää
Yhteistyökumppanit
•
•
•
Adidas, Goal Company, Gatorade, Hyundai
MSL, MISL, FA, Irish FA, DFB, KNVB,
USYSA, USClub Soccer, AYSO, SAY, Y-league
USA tänään
•
•
285.000.000 asukasta
50 osavaltiota
CONCACAF
(Pohjois- ja Väliamerikan sekä Karibian alueen liitto)
•
•
•
•
•
•
•
12
32 valtiota, kuulusisimmat futiksessa Meksiko,
Kanada, Costa Rica, Guatemala, Trinidad, Jamaica ja Bahama
18,5 milj. pelaajaa
Pohj.Kalifornian Nuorten Jalkapallo liitolla 35 000 rekisteröityä valmentajaa
enemmän collegetoimintaa kuin amerikkalaisella
jalkapallolla
nopeimmin kasvava laji USA:ssa ( harrastajat )
USA miesten maaailman ranking 8.
USA naisten maailman ranking 2.
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Ongelmat
•
•
•
•
•
•
Media näkyvyys
Kansas City Star lehti, levikki 2 milj., USA - Englanti ottelu 28.05.2005, osuus 0 sivua
jalkapalloa pidettiin brittiläisenä pelinä
pelin sisältö amerikkalaisille arvoitus
mitään maailman historian liittyvää asiaa ei voida
julkaista ilman amerikkalaista kädenjälkeä, jalkapallossa näin ei ole, USA ei ole vaikuttanut
mihinkään jalkapalloon liittyvään
ei jalkapallohistoriaa USA:ssa, ei ole tehnyt vaikutusta paikallisväestöön
Kolme syytä jalkapallon matalaan profiiliin
1. 1870 - 1930 kansallisen hegemonian syntyminen urheilukulttuurissa
- amerikkalainen urheilu koostui tuolloin amerikkalaisesta jalkapallosta, koripallosta, baseballista ja yleisesti hyväksytystä jääkiekosta
a) baseball, kansallinen ajanviete, ensimmäinen ottelu 1846
b) koripallo, kansallispeli, 1897 NMKY, ensimmäinen ammattilaisjoukkue
c) amerikkalainen jalkapallo, kansallinen mania, 1. college ottelu 1875 Harvard
v Yale, liiga 1920
2. Jalkapalloa ei mielletty amerikkalaiseksi ajanvietteeksi
- jalkapalloa pidettiin huonona politiikkana, eurooppalaisena sosialistisena
lajina
- amerikkalaisen jalkapallon valmentajat haukkuivat futaajia arkajaloiksi, jotka
väistelevät taklauksia
- FIFAn asemaa pidettiin liian dominoivana, se ei
sopinut amerikkalaiseen mentaliteettiin
- jalkapalloilun johtajat olivat maahanmuuttajia ja osa-aikaisia futisihmisiä
- brittiläinen laji, britit 1800 luvun lopulla kilpailija ja uhka
3. huonot johtajat kriittisinä aikoina
- jalkapalloa ei saatu yliopistourheilulajiksi, se menetti näin laajan yleisön
hyväksynnän
- jalkapallosta tuli amerikkalaisen keskiluokan laji
Koulu-urheilu USA:ssa
- antaa koululle identiteettiä
- TV huvina tarjoaa suuret tulot kouluille ja lajille
- antaa koululle vauhdikkaan leiman
- tarjoaa urheilijoille vapaan opiskelun
- valmistaa urheilijoita ammattilaisliigoille
- koulu-urheilun johtajat yleisurheilun puolelta
- jalkapalloilulla vain lyhyt sesonki
- rajoitukset opiskelussa
- säännöt koulun vaaihtamisen suhteen rajoitetut
- ei pidetty yleisölajina
- varmuus lajin tulevaisuudesta ollut heikko
- taloudelliset edellytykset rajoitetut
- johto jaakaautunut liian moneen organisaatioon, USYSA, USClub Soccer, Y League, AYSO, SAY
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Muu vastustus
- median tuki puutteellinen
- stadionien puute
- US omistuspohja/liikemiehet
- kulttuurin pirstaloituminen moniksi järjestöiksi
- kyvyttömyys houkutella mukaan mustaa väestöä
- maan valtava koko
- perinteet puuttuvat
40 vuoden progressio
•
•
•
•
•
•
1966 MM- loppuottelu ABC:n kautta
1968 NPSL ja Unitedd Soccer Association-> NASL
1968 Pele-Santos -tour
1972 liittovaltioiden siviilioikeuslain muutokset
koulutuksen suhteen
1975 Pele 4 vuoden sopimus NASL
1990 Alan Rothenberg valittiin USSF presidentiksi ja 1994 MM-turnauksen pääorganisaattoriksi
NASL-vaikutus
1987 - 15.388.000 pelajaa
1996 - 18.098.000 pelaajaa yli 6 vuotiaita
1997 - 8.646.000 pelajaa 6 - 11 v. 4.981.000 pelajaa
ja 12-17 v. 2.985.000 pelajaa
Lajiharrastajia 8 kertaa enenmmän kuin missään
muussa länsimaisessa sivistysvaltiossa.
NASL-kuolema
•
•
•
ylenpalttiset korvaukset vieraille pelaajille
vain harvat amerikkalaiset pelaajat onnistuivat
ei todellista jalkapallokulttuuria maassa
Tulevaisuuden tie eteenpäin
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
globalisaatio
latinot
toisen polven futaajat
1994 MM-turnaus
US Soccer projekti 40
amerikkalaiset maailmalla
mahdollisuudet TV:ssa
MLS
naisjalkapalloilu
amerikkalainen coaching järjestelmä
Globalisaatio, olympialaiset, MM-turnaus kattaa
Euroopan ja Latinalaisen Amerikan.
Latinot; MLS kirjallisuus jo nyt kaksikielistä
Chivas, USA (Guadalajara Mexico) on liigassa
NSCAA latino divisioona
NSCAA Latinalaiseen amerikan komitea
Matkat Latinalaiseen Amerikkaan
13
MM-1994
•
•
•
•
•
•
lopputurnaus ja ammattilaisliiga
1984 Los Angelesin olympialaiset
tavoitteet
loppuunmyydyt stadionit
värikkäät katsomot ilman katsomoväkivaltaa
USA voittaa ensimmäisen lopputurnausottelun
sitten 1950
US SOCCER edut
•
•
•
•
77 milj dollaria
scouting ja coachhing systeemien kehittäminen,
koulutus, infrasktuktuuri
U17 Bradenton akatemia, maajoukkueet
Projekti 40 – Adidas eliitti
TVn vaikutus
•
•
•
MLS ja US Soccer sopimukseet FOX, ESPN,
ESPN2 ja ABC, 24 tuntia/vrk futista tarjolla
jalkapallomainokset otteluissa
kehittyneet amerikkalaiset tv kommentaattorit
ja asiantuntijat
Naisten jalkapallo
•
•
•
•
•
•
1972 9. sija
Naisten MM
1991 mestaruus, 1995 pronssi, 1999 mestaruus,
2003 pronssi
olympiavoittaja 1996 ja 2004
1996 finaali USA - Kiina 77 000 katselijaa
48 kansallisen osaston joukossa 10 naista
MLS
•
•
•
•
yksinkertainen kokonaisuus. Joukkueiden omistajat omistavat myös liigan. Ratkaisut tehdään
liigan hyväksi, ei yksittäisen joukkueeen vuoksi
amerikkalaiset pelaajat ja coachit, 4 ulkolaista
sallittu, 2 - 3 nuortaa ulkolaista lisäksi
reservijoukkueiden kaaviot ja suunnitelmat
uudet jalkapallostadionit valmisteilla (6 kpl)
•
•
•
katsoja keskiarvo 16 000
suuret nimet sponsoreina, Adidas, budweiser,
AT&T, Kodak, Snickers
pitkäkeestoiset TV-sopimukset FOX, ESPN,
ESPN2 ja ABC
Huonot puolet:
•
nuorten kehittämisohjelma puuttuu
•
negatiivinen yleiskuva
•
pelaajavirta Eurooppaan
•
media näkyvyys riittämätön
•
pelaajien nimettömyys
•
vain 12 joukkuetta
Valmentajakoulutus
•
•
•
USSF lisenssit
NSCAA diplomit
USYSA lisenssit
Coaching-koulutus
•
•
•
•
•
Dettmar Cramer, Saksa
Andy Roxburgh, Skotlanti
Rinus Michels -Hollanti
Bill Beswick -taitovalmennus
Amerikan eri laajien valmentajat
Pelaajat
heikkoudet:
- mallien puute
- motivaatio
- hoksaaminen
- keskiluokkaa
- tekniseet rajoitteet
vahvuudet:
- fyysisyys
- organisoitu
- koulutettu
1. osa osalta tulokseen
2. helposta vaikeaan
3. toimivuus
4. ottelun coaching
5. ohjelman suunnittelu
6. innostus ja kouluttautuminen
Jim Sheldonin esityksestä Heikki Suhonen
14
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Jalkapallovalmentaja 2 2006
15
Valmentava naprapaatti Mikkelistä:
Jalkapallosta ei pääse eroon
Antti Ronkainen
synt. 7.6.1958 Mikkelissä
kasvattajaseurat: MiPK ja MP
Pelannut 11 A-maaottelua ja 26 poikien
maaottelua, yhden olympiajoukkueen pelin sekä
yhden nuorten maaottelun.
Seurat: MiPK 1968, MP 1969-77, Haka 1978-79,
Vasalunds IF 1980-84, MP 1985-92.
Valmentajakoulutus: SPL:n B ja A-valmentaja.
P
ääsarjamme maratontaulukossa sijalla 11 oleva
Mikkelin Palloilijat pelaa nyt Ykkösessä. Seuran oma kasvatti ja kaksi pitkää putkea MP:n
paidassa pelaajana esiintynyt Antti Ronkainen otti
valmennusvastuun viime kesänä kesken kauden kun
hänen edeltäjänsä Risto Lähde löi vapaaehtoisesti
hanskat tiskiin.
Antti ”Ronkku” Ronkainen istui tuolloin MP:n
johtokunnassa puimassa vaikeaan tilanteeseen joutuneen seuran ongelmaa. Kun muuta ratkaisua ei
löytynyt, Ronkku päätti pelastaa tilanteen. Hän uhrautui vetäjäksi vaikka tilanne ei kovin houkuttavalta vaikuttanut.
Vastuuvalmentajan kokemusta hänellä oli vain
vuodelta 1993 jolloin hän veti Kakkosessa pelannutta
Porrassalmen Urheilijat 62:n miesjoukkuetta.
Tämä kesä MP:n peräsimessä ei alkanut kovin
ruusuisesti. Haastattelua tehtäessä Ronkku on juuri
palannut Rovaniemen reissulta rökäletappio niskassa.
MP:llä on tällä haavaa nuori ja melko kokematon
ryhmä. 1990-luvulla vielä mitalisateessa paistatelleen
MP:n nimekkäästä ryhmästä viimeinenkin eli Jokke
Kangaskorpi siirtyi Kolmosessa pelaavaan naapuriseuraan Savilahden Urheilijoihin.
– Valmentajan homma on haasteellinen ja
mielenkiintoinen. Työ on alkanut kiinnostaa päivä
päivältä enemmän. Haluan auttaa nuoria kavereita
kehittymään urallaan.
Miten sinusta tuli valmentaja?
– Kyllä näihin hommiin ajautuu ihan väkisin kun
on koko ikänsä ollut tekemisissä jalkapallon kanssa.
Ronkku ja pallo. Jalkapallo-valmentajan työ kiinnostaa yhä
enemmän Antti Ronkaista vaikka perhe-elämä kärsiikin aikaa vievän
harrastuksen vuoksi. Onneksi vaimo tukee ja ymmärtää.
16
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Ammatti
kylkiäisenä
Iloinen kaverikaksikko Mikkelistä nuorten EM-hopean jälkeen 1970luvulla. Antti Ronkainen MP (vas.) ja Vesa Pulliainen MiPK.
Viisi vuotta jalkapalloilijana Tukholman Vasalundissa
olivat hyödyllistä aikaa Antti Ronkaisen elämässä.
Hän sai nähdä ja kokea ruotsalaista jalkapallokulttuuria, joka on monen mielestä valovuoden edellä
vastaavaa suomalaista.
Ruotsissa Ronkainen koki myös ensimmäiset
loukkaantumiset. Aikaisemmin hän oli pelannut
kausi toisensa jälkeen terveenä. Parhaimmillaan liki
200:n ottelun yhtenäisen putken.
– Tukholman aikanani istui melkein puolet otteluista katsomossa kausilla 1983 ja 1984.
Jotain hyvääkin loukkaantumisissa oli. Jäi
enemmän aikaa opiskelulle. Tukholman vuosinaan
Ronkainen hankki itselleen naprapaatin koulutuksen ja harjoittaa yrittäjänä tätä ammattia Mikkelin
keskustassa. Jalkapallojoukkueen valmentaminen on
hänelle yhä pelkkä harrastus.
Treenit
jännittivät
Tuttu avustava. Hakan paidassa pelaava Antti Ronkainen ehti 1970luvun lopulla keskustelemaan vanhan mikkeliläiskaverinsa rajamies
Reijo Paajasen kanssa. Tällä haavaa Paajanen on lappeenrantalainen
kansanedustaja.
Antti Ronkaisen jalkapalloilijan ura alkoi Mikkelin
Kiiskinmäen puistonurmikoilla, joiden kasvatteja
mikkeliläisistä jalkapalloilijoista on melkoinen
joukko. Sieltä mies hakeutui Mikkelin Pallo-Kissojen
nappulajoukkueeseen. Kesällä 1968 Kissojen nappulat
pelasivat SM-kisoissa viidenneksi. Tie katkesi tappioon rankkarikisassa.
Raimo Kekkonen oli tuon nappulajoukkueen
valmentaja.
– Muistaakseni hänen ainoa taktinen neuvonsa
oli että tehkää yksi maali enemmän kuin kaverit.
Kyllä sillä pärjää.
Seuraavana kesänä Ronkku pelasi jo MP:n paidassa mutta viides sija nappuloiden SM-turnauksessa
tuli myös uudessa seurassa.
Tämä MP:n ikäluokka pelasi kohtalaisin saavutuksin vuodesta toiseen. Kirkkain saavutus oli
A-nuorten Suomen mestaruus Jukka Savolaisen
valmennuksessa 1976.
Miten urasi alkoi MP:n edustusjoukkueessa?
– Ei se ihan ruusuista ollut. Valmentaja Raimo
Marttinen kutsui minut rinkiin. Ensimmäisissä harjoituksissa rupesi jännittämään ja karkasin kotiin
ennen kuin treenit ehtivät edes alkaa. Vierellä pyöri
idoleitani, siinä oli Matti ”Lane” Vanhasta, Aso Nikkasta ja Pena Toivolaa. Kun joku kysyi, että harjoittelevatko junioritkin täällä, päätin lähteä kotiin.
Ronkku muistelee, että seuraavana päivänä Rape
Marttinen haki hänet kotoa harjoituksiin.
- Rape vahti, ettei mies lähde karkuun.
”Näin Tolsan
ihan livenä”
Mikä oli juniori Ronkaisen uran kohokohta A-junnujen mestaruuden lisäksi?
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Jatkuu seur. sivulla
17
Jatkuu edelliseltä sivulta
– MP:n nappuloissa pääsimme edustusjoukkueen
mukana Kotkaan pelaamaan mestiksen KTP-MPmatsin esiottelua KTP:n nappuloita vastaan. Näin
silloin Arto Tolsan kentän laidalla livenä ja ihan
läheltä. Innostuin tästä niin, että tein kolme maalia.
Mikä on komein ja mieleenpainuvin saavutuksesi
MP:n paidassa?
– Liigan hopea syksyllä 1991.
Yksi Ronkaisen muisto on myös Vikin-cupin
finaali, joka pelattiin aina Maarianhaminassa. Cupissa
menestyivät parhaiten mikkeliläiset seurat MP ja
MiPK. Kaksi bussia körötteli perätysten Mikkelistä
Turun satamaan.
– Oli hienoa voittaa ja melkein ulkomailla!
EM-hopealla
historiaa
Antti Ronkainen kuului siihen Raimo Marttisen
valmentamaan poikamaajoukkueeseen, joka voitti
1970-luvun puolivälissä epävirallisen UEFA:n hopean. Se oli silloin melkoinen tapaus suomalaisessa
jalkapallohistoriassa. Loppuottelussa myöhemmin
kuulu liigatähti Ray Wilkins upotti Suomen mestaruustoiveet.
– Muistan tuon turnauksen kuin eilisen päivän.
Voin luetella Suomen kokoonpanot jokaisessa turnauspelissä. Kirkkaimpina ovat mielessäni mikkeliläinen kaverini Vesa ”Pälli” Pulliainen, Uimosen veljekset
Ate ja Pete sekä Houtsosen Leksa ja Atik Ismail.
Ronkainen oli tuossa turnauksessa Suomen keskikentän todellinen työmyyrä.
– Ei se mikään myyrä ollut. Sitkeä aavikkokameli, joka hölkkäsi joka paikkaan, sanoi Marttinen
kun haastattelin häntä Savon Sanomiin EM-hopean
jälkeen.
Ronkainen pelasi turnauksessa kaikki Suomen
pelit alusta loppuun. Silloin itseluottamusta oli tullut
jo sen verran, ettei Marttisen tarvinnut pelätä miehen
karkaavan kotiin kesken turnauksen.
Teksti: RAIMO TUOMI
18
Jalkapallovalmentaja 2 2006
"OKBMBOLPTLFOLBVQVOLJ
Varsinais-Suomen
suurin maaseutukunta
-JJLVOUBUPJNJ
NBUUJQBBWPMB!BOKBMBOLPTLJm
&MJNÊFOUJF"OKBMBOLPTLJ
XXXBOKBMBOLPTLJm
Lieto
HOTEL AURORA, Helsinki
Helsinginkatu 50, FIN-00500 Helsinki, Finland
Tel. +358 (0)9 770 100, fax +358 (0)9 7701 0200
[email protected]
www.hotelaurorahelsinki.com
Viihtyisyyttä pitkälle tulevaisuuteen
[email protected]
Länsimäen Kiinteistöpalvelu Oy
TEKNILLINEN AMMATTIKORKEAKOULU
www.evtek.fi
F-Suotimet Oy
Karsolantie 6, 32210 Loimaa
01280 Vantaa, puh. (09) 342 4210
[email protected]
/003."3,6/
,6/5"
R-Sarkon Oy
Automaattisorvaamo, Rauma
+"-"4+­37&/
,6/5"
KARJAAN LVI-TORI
Keskuskatu 29, 10300 Karjaa, puh. (019) 236 285
fax (019) 236 496, – LVI-tukku/vähittäismyynti
– poltinhuolto – myynti – huoltotyöt
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Seinäjoen kaupunki
LIIKUNTATOIMISTO
KIRKKOKATU 15, 60100 Seinäjoki
puh. (06) 416 2146, fax (06) 4162 1728, www.seinajoki.fi
5BJQBMTBBSFOLVOUB
7BQBBBJLBUPJNJTUP
WBQBBBJLBTJIUFFSJ5BQBOJ5PSWJ
5BJQBMTBBSJQVI
GBY
19
Joensuun
kaupunki
Kauhajoen kaupunki
vapaa-aikakeskus
Puh. (06) 2413 2337, fax (06) 2413 2009
Kaupungin puh. vaihde (06) 2413 2000
www.kauhajoki.fi
7ÅJOÕ,PSQJOFO0Z
1BSJWBMKBLPOUJF)FMTJOLJ
1VI
'BY
4ÅILÕQPTUJLPSQJOFO!LPSQJOFODPN
XXXLPSQJOFODPN
* Viihtyisä, turvallinen koti
* Laadukas, monipuolinen kuntoutuspaikka
* Kuntoutusta laitos-, päivä- ja avokuntoutuksena
Lisätietoja talosta ja toiminnasta
Puh. (02) 85 781, fax (02) 856 665
sähköposti: [email protected]
www.veljeskoti.com
20
Mynämäen
kunta
Puh. (02) 437 6600
Fax (02) 437 6619
e-mail: [email protected]
99,‡
,>>««>Û՜Ài˜ÌˆiÊn]Ê*Ê{ä]Êä£Èä£Ê6>˜Ì>>
*Յ°Ê­ä™®Ê{ÇÇÊä{xä
ˆ˜vœJ“ÞÞÀ“>i˜ÕÀ…iˆÕ…>ˆÌ°w
qʓiÃÃÕÌ]ʘBÞÌÌiÞÌ]ʎœŽœÕŽÃiÌ]ʎœ˜ÃiÀ̈Ì
7Ǒ͕JͽLȪͩӃǧ
MÊNNJUFUUÊWÊ
UFLPOVSNJKBMLBQBMMPLFOUUÊ
QFMJBMVFYNFUSJÊ
-JTÊUJFEPUKBWBSBVLTFU
.ZZOUJWBJIEFQ
UBJ
5FSIJ1ÊJWJÚQ
UFSIJQBJWJP!WJFSVNBLJm
XXXWJFSVNBLJà
Jalkapallovalmentaja 2 2006
Jalkapallovalmentaja 2 2006
21
PORIN
PAKK
Pietarsaaren Satama
Jakobstads hamn
Laukontie 1, 68600 Pietarsaari
AIKUISKOULUTUSKESKUS
Puh. (02) 621 7100
Fax (02) 621 7299
[email protected]
Tutustu myös kotisivuihimme:
www.poriakk.fi
PITAC OY
Matinpalontie 22 A, 16280 Kuivanto
• Rakennusalan työt: uudisrakentaminen, saneeraus yms.
Jouni 040 571 0786, Anssi 040 589 6631
[email protected]
Tammisaaren kaupunki
Liikuntatoimisto, puh./fax (020) 775 2148
uima- ja palloiluhalli (020) 775 2144, www.ekenas.fi
www.tammisaari.fi
[email protected]
Fleminginjatu 19, 10600 Tammisaari
-JJLVOUBPTBTUPQVI
GBY
XXXWBBTBm
TANHUVAARAN
urheiluopisto
Moinsalmentie 1042, 57230 Savonlinna
puh. (015) 739 000, fax (015) 649 220
[email protected] www.tanhuvaara.fi
li
sa
nto
I ku
UUS
T
AVA
TU !
VUOSAAREN URHEILUTALO OY
Vuosaarentie 5, 00980 Helsinki
puh. (09) 341 7500, fax (09) 3417 5010
www.vuosaarenurheilutalo.fi
22
Konevuokraus- ja kuljetusliike
VATUPASSI
Juvankartanontie 17, 02920 Espoo
puh. (09) 852 1500, fax (09) 852 1520
www.vatupassi.fi
– Vuokraa kaikki rakennusalan koneet
Vihannin kunta
Jalkapallovalmentaja 2 2006
:MJWJFTLBOLBVQVOLJ
-JJLVOUBQBMWFMVU
GBY
/ÊSIJUJF:MJWJFTLB
MJJLVOUB!ZMJWJFTLBm
XXXZMJWJFTLBm
Pelkkä laastari ei aina riitä. Osaatko sinä toimia
hätätilanteessa?
Opettele ensiaputaidot nyt, sillä tositilanteessa
voi olla liian myöhäistä.
TULE ENSIAPUKURSSILLE
Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri
järjestää ensiapukursseja
•
•
•
•
•
Ensiavun peruskurssi EA 1, 16 t
Ensiavun jatkokurssi EA 2, 16 t
Hätäensiapukurssi, 8 t
Lapsi ja tapaturma -kurssi, 10 t
Urheiluvammojen ensiapu, 4 t
Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
Suomen Punainen Risti,
Helsingin ja Uudenmaan piiri
puh. (09) 129 3585 tai 129 3505
sähköposti [email protected]
www.redcross.fi
Jalkapallovalmentaja 2 2006
23
24
Jalkapallovalmentaja 2 2006