Lasten parhaaksi 3/2011

3 • 2011
LASTENMISSION UUTISET
3 • 2011
Raamatun opettaminen lapsille 2 -kurssi Rovaniemellä
Pohjoisen innostunut ilmapiiri
K
esäkuun alussa heti
koulujen loputtua kokoontui 13 hengen porukka Rovaniemelle viideksi
päiväksi lapsityökoulutuksen merkeissä. Mukana oli 10
kurssilaista Rovaniemeltä tai
muualta päin Suomea sekä
kolme Lastenmission kouluttajaa.
Ruokailut järjestyivät läheisen ruokalan avustuksella tai
eväsperiaatteella. Helleviikko helli kurssilaisia, vaikka
kurssipaikka oli onneksi sopivan viileä. Helluntaiseurakunta tarjosi tilat sekä mahdollisuuden käyttää hienoa
kopiokonetta pientä maksua
vastaan. Niinpä moni lähtikin kotiinsa iso nivaska ideoita mukanaan!
Missä miehet?
Materiaalia tärkeämpää oli
kuitenkin innostunut ilmapiiri ja henkilökohtaisesti
omaksutut asiat. Usein vasta
ROL 2 -kurssilla moni alkaa
syvemmin ymmärtää ROL 1
-kurssilla opetettuja asioita!
Joku oli odottanut 2-kurssia
peräti kolme vuotta, ennen
kuin sellainen tuli tarjolle
sopivan välimatkan päähän.
Loistavien kurssilaisten keskuudessa yksi asia kuitenkin
loisti poissaolollaan: miehet!
Rukousaiheena siis miesten
lähteminen mukaan lapsityöhön niin vakavissaan, ettei kurssienkaan käyminen
tunnu liioittelulta!
Aino-Maija tuli
Helsingistä
Pisimmän matkan Rovaniemen ROL 2 -kurssille teki vas-
KUVA: PEKKA TOLONEN
liumin sanoman selkeästi ja
ytimekkäästi, niin että kaikki
ymmärtävät. Myös työpaikallaan espoolaisessa koulussa ekaluokkalaisten kanssa
hän pystyi pääsiäisen aikaan
hyödyntämään kurssilla jaettua Raamatun punainen lanka
-havaintovälinettä,
jonka
avulla käy hyvin ilmeiseksi, miksi Jeesuksen piti tulla
maailmaan. Onneksi opetussuunnitelma antaa vapauksia
kertoa näitä keskeisimpiä asioita myös koulussa!
Haaveissa Afrikka
Aino-Maija Sahimaa oppi käyttämään kursseilla opetettua tekniikkaa punoa opetusta raamatunkertomuksen lomaan entistä luontevammin ja täyteläisemmin.
tavalmistunut luokanopettaja
Aino-Maija Sahimaa Helsingistä. Mikä mahtoi innostaa
matkustamaan Suomen poikki vain yhtä kurssia varten?
- En ole saanut aiemmin
mitään koulutusta hengelliseen lapsityöhön. Vasta
tänä keväänä tulin mukaan
Helsingin ROL 1 -kurssille ja
nyt sitten jatkokurssille tänne Rovaniemelle. Koen, että
lapsityö on osa Jumalan kutsumusta, Aino-Maija kertoo.
- Jumala kutsuu meitä kertomaan evankeliumia ja opettamaan Raamattua, myös
lapsille. Olen saanut kurssilta paljon käytännön ideoita ja
uusia materiaaleja, joita haluaisin käyttää laajasti hengellisessä lapsityössä sekä myös
opettajan ammatissani.
Jo pienestä asti Aino-Maija
tiesi haluavansa opettajaksi.
Lahtelaisen 7-henkisen perheen ainoa tyttö kävi pyhäkoulua ja sai hengellistä eväs-
tystä myös kotoa. Nykyään
hän on mukana Suur-Helsingin seurakunnan lapsityötiimissä opettamassa 3−9-vuotiaiden ryhmää. Lapset jaetaan
yhteisen raamatunopetuksen
jälkeen kolmeen ryhmään
ikätason mukaan.
Raamatun punainen
lanka
Seurakunnan lapsityöntekijä
lähetti Aino-Maijalle sähköpostilla tiedon Lastenmission
kurssista – aiemmin AinoMaija ei ollut Lastenmissiosta
kuullutkaan. Toinenkin tiimiläinen pääsi mukaan yhteen
ROL 1 -kurssin viikonloppuun eli moduuliin. AinoMaijan mielestä ihanteellista
olisi, jos koko pyhäkoulutiimi
voisi käydä saman koulutuksen. Näin olisi helppoa suunnitella yhtenäinen ohjelma ja
puhua "samaa kieltä".
ROL 1 -kurssilla Aino-Maija oppi kertomaan evanke-
ROL 2 -kurssilla keskitytään
Jeesukseen uskovien lasten
opettamiseen. Tältä kurssilta Aino-Maija sai tukea seurakunnan uskovien lasten
opettamiseen. Hän oppi käyttämään kursseilla opetettua
tekniikkaa punoa opetusta
raamatunkertomuksen lomaan entistä luontevammin
ja täyteläisemmin.
Tulevaisuuden haaveissa
tällä reippaalla tytöllä on Afrikka ja työskentely orpokodissa tai koulussa.
- Parasta, mitä lapsille voi
antaa, on viedä heitä Jeesuksen luo jo silloin, kun he ovat
pieniä. Näin he voivat oppia
tuntemaan Jeesuksen varhain. Sukupolvelta toiselle
meillä on vastuu kertoa evankeliumia eteenpäin ja opettaa
Jumalasta.
- Älä katkaise sukupolvien
ketjua! Aino-Maija lähettää
kehotuksen ja terveisensä
Lasten parhaaksi -lehden lukijoille.
Taina Päivinen
1
3 • 2011
Tullaan tutuiksi
Kolumni
Kuka olet?
Olen Irma Mantsinen,
eläkkeellä oleva luokanopettaja Keski-Suomesta
Laukaasta. Olin opettajana 30 vuotta Saarijärvellä
ja 7,5 vuotta Jyväskylän
kristillisessä koulussa.
Minulla ei ole varsinaisesti omaa perhettä, mutta Afrikassa Kamerunissa
minulla on kymmenhenkinen kummiperhe, jonka
jäsenet kutsuvat minua
äidikseen. Olen ollut useita kertoja lyhyitä jaksoja
Kamerunissa tapaamassa perhettäni ja samalla
kouluttamassa pyhäkoulunopettajia ja tekemässä
monenlaista hengellistä
työtä.
Milloin ja miten tulit uskoon?
Olen kasvanut uskovassa kodissa ja kuullut paljon Jeesuksesta. Kun olin
12-vuotias, syksyllä oli
kova ukonilma. Pelkäsin
ja tajusin, että jos kuolen,
en pääsekään taivaaseen.
Pyysin isää ja äitiä rukoilemaan puolestani. Taakka
lähti sydämeltäni, ja tunsin
vapautuksen, aivan kuin
kivi olisi pudonnut sydämeltä. Siitä lähtien olen
ollut uskossa.
Millaista hengellistä työtä
olet tehnyt lasten ja nuorten parissa?
2
KUVA: MARTTI KOTILAINEN
Irma
Mantsinen
Vuodesta 1970 lähtien
30 vuoden aikana olin ohjaajana lukuisilla lasten ja
nuorten hengellisillä leireillä. Saarijärvellä asuessani pidin lasten ja nuorten
kerhoja yli 20 vuotta. Järjestin leirejä lapsille myös
Afrikassa, Kamerunissa.
Itseasiassa olin opettamassa siellä hengellisten lastenleirien pitämistä.
Suomen Lapsievankelioimisyhdistys (nyk. Lastenmissio) tuli minulle
jo nuorena tutuksi. Olen
ollut järjestön kursseilla ja
päivillä ja saanut paljon
evästä lapsityöhön.
Nykyään olen pitänyt
muutamia
pyhäkoulukertoja omassa seurakunnassani, Vaajakosken Baptistiseurakunnassa. Olen
myös ollut jonkin verran
Lastenmission kursseilla
opettajana.
Kenet Raamatun henkilöistä
haluaisit tavata – Jeesuksen
lisäksi?
Kuningatar
Esterin.
Hänen elämänsä kautta tulee huikealla tavalla esille
Jumalan kaitselmus. Jumala tekee työtä näkymättömällä tavalla omiensa
hyväksi.
Kenen haastattelun haluaisit lukea tältä palstalta seuraavaksi?
Marsa Kinnusen.
Leirielämää
Leirikeskuksen rannassa
loiskui. Rippileirillä pojat
elämöivät rannassa. Kuuli,
kuinka tytötkin hipsivät uimaan, jos oli hetken hiljaa.
Omat rantansa kummallakin, välissä leppiä, kiviä ja
vettä, jännitettäkin.
Turvallisuusvastaavana
syötin hyönteisiä ja läiskin äkäisimpiä paarmoja
matkoihinsa uintia valvoessani. Muuta vaaraa ei
ollut; leiri eli kesää täysin
siemauksin. Loitompana
väki saunoi, pelaili, luki ulkoläksyjä tai otti nokoset.
”Rauha maassa ja taavetit
lauteilla.”
Leiri toisensa jälkeen
soljui omaa, lukujärjestystä myötäilevää uomaansa.
Päivittäiset leirijumalanpalvelukset kappelissa tarjosivat Jumalan sanan hoivaa.
Opettelimme tunnustamaan, että syntiä on, ja lisää
tulee tehtyä. Sekin kuultiin,
että armo riittää, sillä Jumala on hyvä. Hänen Poikansa
työ kestää ihmisen painon,
ajan kulun, koko maailman
synnin lastin.
Tunnelma tiivistyi haikeuteen asti, niin kuin aina.
”Voisin jäädä tänne toiseksikin viikoksi”, muutamat
totesivat. Pian arki saa
heistä taas otteensa, haasteineen, rientoineen. Mitä
jäljelle jää?
Surulliset tapahtumat
Norjan nuorisoleirillä tavoittivat leirin johdon
kesken tämän kaiken, viimeisenä iltana. Seuraavaksi piti päihittää leiriläiset
lentopallo-ottelussa. Mutta
pitäisikö ensin kertoa, mitä
muille nuorille juuri oli
käynyt? Piti. Kerroin, sanojani punniten. Rukoilimme,
että Jumala armahtaisi meitä ja heitä. Leiri hiljeni, mutta vain hetkeksi. Ottelussa
kävi niin kuin elämässäkin,
nuori voima vei voiton.
Yöllä kuu levitti siltansa
veden yli. Kuului liplatus
rantakivillä. Tallessa kaikki
hyvä, sittenkin, huokasin.
Työ jatkuu; kylvetään paitsi löylyissä, myös sydämien sopukoissa, ja kastellaan
Elävällä vedellä. Jumala antaa kasvun.
Marjaana Kotilainen
Saarijärven seurakunnan vs.
nuorisotyönohjaaja, Viitasaari
Julkaisija: Lastenmissio ry, Helmikuja 1 A 2, 12310 Ryttylä. Puh. 019 767 888
Toiminnanjohtaja: Pekka Siitonen, pekka.siitonen(at)lastenmissio.fi
Toimitussihteeri: Pekka Tolonen, pekka.tolonen(at)lastenmissio.fi
Internet: www.lastenmissio.fi, sähköposti: toimisto(at)lastenmissio.fi
3 • 2011
Toivo herää lapsissa
Rovaniemen lastenkerhossa mukana myös maahanmuuttajia
K
ävin Lastenmission
ROL 1 -kurssin Rovaniemellä vuonna 2009,
innostuin Lastenmissiosta
ja olin vähän vihainenkin:
”Miksi minulle ei ole kerrottu tästä aikaisemmin?” Olen
luokanopettaja ja kokeilin
Lastenmission materiaalia
koulussa. Kierrekirjat näyttivät kiinnostavan oppilaita ja
luokassa oli todella hiljaista!
Lokakuussa 2010 olin
”sattumalta” Lastenmission
materiaalipöydän
takana
Syyssateen siunaus -tapahtumassa Rovaniemellä. Juttelin
amerikkalaisen Wittenbergin pariskunnan kanssa ja
he etsiskelivät CEF:n (Child
Evangelism
Fellowship)
työntekijää Rovaniemeltä.
Pienen juttutuokion jälkeen
oli selvää, että aloittaisin kerhon pitämisen Korkalovaaran
kaupunginosassa.
Philip ja Susan Wittenberg
olivat tulleet Rovaniemelle
Pelastusarmeijan työntekijöiksi ja he olivat aikaisemminkin tehneet yhteistyötä
CEF:n kanssa, mm. Tallinnassa ja New Yorkissa.
Kokemukset olivat olleet
pelkästään positiivisia.
Kutsukortit
lapsille
Wittenbergeillä oli selkeä
lapsityönäky. He asuivat alueella, jossa oli paljon lapsia.
Kokosimme lapset kutsukortein Good News Clubiin joulujuhlaan ja siitä se alkoi. Kerhoa pidetään maanantaisin
kerhohuoneessa, joka sekin
oli ”sattumalta” tyhjillään.
Yhteistyö Pelastusarmeijan kanssa on sujunut hyvin,
meillähän on yhteinen lapsityönäky! Olemme jo nähneet
toivon ja ilon heräämistä las-
KUVA: WITTENBERGIT
Kerhoalueella asuu paljon maahanmuuttajia ja lapset tulevat erilaisista kodeista. Kaikkia yhdistää sama tarve, aikuisen huomio.
ten elämässä. Sanattoman kirjan avulla he ovat kertoneet
Jeesuksesta myös kotonaan
– yksi lapsi jopa kissalleen.
Tiimiimme kuuluu myös
Jari Tervaskanto. Wittenbergit
lähtivät loppukeväästä takaisin Amerikkaan. Kesäkuussa
jatkoimme kerhoa ulkoleikkien merkeissä ja heinäkuun
lopulla järjestimme 5 Day
Clubin.
Kerhoalueella asuu paljon
maahanmuuttajia ja lapset tulevat hyvin erilaisista kodeista. Kaikkia yhdistää kuitenkin sama tarve, aikuisen
huomio. Kerhon alussa kuulumisten kertominen voisi
kestää kauankin, mutta se on
keskeytettävä, jotta pääsen
opettamaan.
Yhteistyö tärkeää
Kannustan muitakin aloittamaan kerhon pitämisen. Lastenmission nettisivuilta löytyy siihen ideoita. Myös yhteistyö seurakuntien kanssa
on tärkeää. Lastenmissio voi
tarjota valmiin kerhoidean
ja materiaalin, ja seurakunta
muut puitteet.
Kerhonpitäjänä olen todella
tyytyväinen Lastenmission
tuotteisiin, ne ovat laadukkaita, kansainvälisiä ja kiinnostavat lapsia. Kilpailu lasten mielenkiinnosta on kovaa,
siksi meidän pitää panostaa
sekä kerho- että materiaalityöhön, jotta mahdollisimman moni lapsi Suomessakin
kuulisi ilosanoman. Näin
voimme tehdä ”näkymättömästä näkyvää”. Nyt on
lasten aika! ”Let`s make invisible things visible!”
Mari Huhanantti
Mari Huhanantti Lastenmissioon
- Mullapa onkin kaksi isää,
Mari Huhanantti selitti äidilleen palattuaan pikkutyttönä päiväkerhosta. Mari oli
ymmärtänyt Taivaallisen Isän
rakkauden itseään kohtaan.
Mari on asunut Belgiassa
kaksi vuotta ja Ruotsissa neljä
vuotta. Ystävät kutsuivatkin
häntä eurokansalaiseksi.
Ruotsissa Mari kasvoi uskossaan Jeesukseen. Ulkomailla
asuessaan hän myös ymmärsi,
että usko on iloinen asia.
Rovaniemeläinen Mari on
koulutukseltaan lastentarhanopettaja ja luokanopetta-
ja. Hän on käynyt myös vuoden
mittaisen solunjohtajakoulutuksen. Mari kokee Jumalan
kutsuvan häntä lapsityöhön.
Mari aloitti elokuussa työt
Lastenmissiossa. Työnkuva on
vielä täsmentymättä, mutta
omimmakseen hän kokee paikallisen lapsityön ja materiaalityön. Tekstien kääntäminen ja
mainosten sisällön suunnittelu
ovat mieluisia tehtäviä.
Yllä mainitut Wittenbergit
sittenkin löysivät Rovaniemeltä CEF:n työntekijän, Marin.
Pekka Tolonen
3
Lastenmissio ry
Helmikuja 1 A 2
12310 Ryttylä
3 • 2011
Mikä on Lastenmissio?
Lastenmissio ry on osa maailmanlaajuista lähetysjärjestöä, joka tunnetaan kirjainlyhenteestä CEF (Child Evangelism Fellowship).
CEF on tunnustustenvälinen kristillinen järjestö, jonka kohderyhmänä ovat lapset ja varhaisnuoret. Se toimii noin 160 maassa.
Euroopassa on yli 600 päätoimista työntekijää ja 11 400 vapaaehtoista 48 maassa.
Suomessa toiminta alkoi vuonna 1967. Nykyisin järjestön palveluksessa on sekä kokoaikaisia että vapaaehtoisia työntekijöitä. He
tuottavat lapsityömateriaalia ja kouluttavat lapsityöstä kiinnostuneita. Monet heistä toimivat lapsityössä seurakunnissa. Koulutus
perustuu CEF:n kansainväliseen koulutusohjelmaan.
Lähetysjärjestön toiminta on vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Lisätietoa mahdollisuuksista osallistua työn tukemiseen saa
Lastenmission toimistosta, puhelin 019 767 888 ja [email protected].
Työntekijät
Pekka Siitonen, toiminnanjohtaja
Elviira Haponen, Venäjän-työ, kouluttaja
Mari Huhanantti, lapsityöntekijä, materiaalityö
Irma Kontu, materiaalityö, lapsityö, kouluttaja
Leena Lampinen, toimistonhoitaja
Taina Päivinen, materiaalityö, kouluttaja
Pekka Tolonen, materiaalityö, graafinen sivunvalmistaja
Helena Vähäkangas, kouluttaja, lapsityöntekijä 040 535 7567
044 299 5945
040 708 5699
050 323 6720
0500 447 110
040 840 5563
044 379 0895
Sähköpostiosoite on muotoa: [email protected]
HALUAISITKO TUKEA TYÖTÄMME? KYSY LISÄTIETOJA LASTENMISSION TOIMISTOSTA.
ALE
SYYS
Jeesuksen elämä 1
Tämä materiaali kattaa Jeesuksen elämän alkuvaiheet ja
sopii mainiosti loppuvuoteen tai mihin vuodenaikaan tahansa! – Opetusteksti ja kierrekirja.
Jeesuksen elämä 2
Jeesus voi muuttaa lapsen elämän kuten hän muutti niin
monen ihmisen elämän Raamatussa! – Opetusteksti ja
kierrekirja.
Jeesuksen elämä 3
Tämä materiaali auttaa lapsia löytämään kaikkivaltiaan
Pelastajan, joka hallitsee luontoa ja koskettaa ihmissydäntä! – Opetusteksti ja flanellokuvat (saatavana myös
kierrekirjana).
Jeesuksen elämä 4
Kristus päättää maanpäällisen tehtävänsä voittoisasti.
Materiaali kattaa pääsiäisajan tapahtumat ja taivaaseen
astumisen. – Opetusteksti ja flanellokuvat.
4
Hei, kerhonpitäjät
tai -aloittajat!
Jeesuksen elämä 1–4 nyt 20
prosentin alennuksella syyskuun
loppuun asti. Pidä kiirettä!
Tarjoushinta 18,30 € / kpl
(Normaalihinta 22,90 €)
Tilaukset:
Lastenmissio
Puh. 019 767 888
toimisto(at)lastenmissio.fi
www.lastenmissio.fi