1 • 2012 - Automobile Citroën ry Finlande
1 • 2012 CITIKKA kerholehti 1 Citikka KERHOLEHTI 1•2012 Puheenjohtaja Ison maailman ihmeitä CITIKKA Julkaisija: Automobile Citroën ry Pertunmaantie 725, 52700 Mäntyharju Päätoimittaja: Esko Öblom Tehtaankatu 8 B 33, 00140 Helsinki [email protected] Toimituskunta: Liisa Hyvärinen, Juha Juurikkala, Juhani Halmeenmäki, Erkki Ahtokivi, Manu Huvila, Esko Öblom, Mikko Salonen, Sauli Yli-Hakola Lehti ilmestyy 4 kertaa vuoden aikana Aineisto ja ilmoitukset: [email protected] Esko Öblom, [email protected] Liisa Hyvärinen, [email protected] Illmoitusmyynti: Kari Hyvärinen, [email protected] Ulkoasu: Liisa Hyvärinen, [email protected] Painopaikka: Mynäprint Kansi: Kari Hyvärinen KERHOTOIMINNAN YHTEYSHENKILÖT: Puheenjohtaja, kerholehden vakituinen avustaja: Juha Juurikkala, Pertunmaantie 725, 52700 Mäntyharju 040 581 9057 [email protected] Tekninen neuvonta, maakuntien yhteydet, jaostoiminta, kerhotavarat yms. lehden lopussa. www.citroenkerho.fi KERHOON LIITTYMINEN Kerhoomme voi helpoimmin liittyä maksamalla jäsenmaksun pankki- tai postisiirtolomakkeella, johon on selvästi kirjoitettava seuraavat asiat ja nimenomaan sarakkeeseen tiedonantoja. • MAKSAJAN NIMI • TARKKA OSOITE Pankki: Sampo Pankki tilinumero 800016-70117143 Jäsenmaksu 30e / kalenterivuosi, ei erillistä liittymismaksua. 1.10. - 31.12. välisenä aikana liittyneille uusille jäsenille seuraava kalenterivuosi samalla maksulla. Maksun saaja: Automobile Citroën ry. HUOM! Uusien jäsenten nimet ja paikkakunnat julkaistaan kerholehdessä sekä nettisivuilla ellei jäsen sitä erikseen kiellä liittyessään kerhoon. Ilmoitushinnat: Koko sivu 195e, 1/2 sivua 105e, 1/4 sivua 60e, myynti/osto pikkuilmoitukset 10 e, kerholaisille ilmaisia. Pidätämme oikeuden julkaista värilliset ilmoitukset mustavalkoisina painoteknisten syiden niin edellyttäessä. ISSN 0785–5192 2 250GT California Spyder, 4.507.100 €! Auto on ollut Roger Vadimin – siis Brigitte Bardot’n exän. BB ei liene autossa kuitenkaan istunut, sillä ero vei pariskunnan eri autoihin jo pari vuotta ennen tämän Ferrarin valmistumista. Mutta ehkä tuota Ferrariakin suurempi kummastus oli se, että aivan tavallisesta suursarjatuotantoautosta, joita on valmistettu 1.455.746 kpl, maksettiin 187.000 euroa. Lienee kallein koskaan myyty vakio-DS, vaikka kuinka nahkasisusteinen ja ilmastoitu 23ie Pallas olikin! Palaamme jäsenmatkan kokemuksiin ja tunnelmiin seuraavassa Citikan numerossa. Ja emmeköhän me vielä joskus matkusta uudestaankin noita suuren maailman ihmeitä katsomaan, nyt kun on jo harjoiteltu ja kokemuksista opittu? Palataan asiaan loppuvuodesta, olkaapa halukkaat yhteydessä! Juuso PS. Sitten vielä kuuma vihje: minulla olisi tallissa yksi arvoauto lähes jouten: DS23ie Pallas nahkasisustuksella. Koska ilmastointia ei ole, voisin myydä huomattavasti nykyistä eurooppalaista hintatasoa halvemmalla, jäsenetuna tarjoushintaan: sanotaan nyt vaikka 87.000 euroa! Tarjoukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Allons, enfants! Päätoimittaja Jäsenasiat ja varainhoito: Jorma Salmi Peilitie 2, 00950 Helsinki 040 558 8708 [email protected] Onnistunut Pariisin jäsenmatka on tehty, ja tiettävästi kaikki matkalaiset ovat päässeet turvallisesti takaisin kotiin, vaikka lumisade uhkasi sotkea kaupungin maaliikenteen ja ilmailualan lakko lentoliikenteen. Le Conservatoire on Citroënin tuotemuseo, jossa on esillä jokseenkin kaikki tehtaan tekemät automallit, erilaiset prototyypit ja konseptiautot mukaan lukien. Tietenkin Conservatoire on kaikkien Sitikkaharrastajien pyhiinvaelluspaikka, ja se olikin matkamme pääkohde. Aikamoinen tapahtuma on myös Rétromobile, yksi Euroopan suurimmista klassikkoajoneuvomessuista. Siellä oli 23 kilometriä käytävää, jota sai ihan rauhassa kaksi päivää kävellä ja vielä kolmantenakin tuli eteen uutta nähtävää. Uskomattomimpia olivat 30-luvun V12-moottoriset Delahaye-streamlinerit, joista yhden amerikkalaiset Mullinin veljekset löysivät 80-luvun lopulla sikäläisestä autohajottamosta ja ostivat pois kuleksimasta 1200 dollarilla. Nyt saa hintaan lisätä kolme nollaa. Ellei neljä. Rétromobilen yhteydessä järjestetään aina myös klassikkoajoneuvojen ja - rekvisiitan huutokauppoja. Asialla ovat isot huutokauppakamarit mm. Bonhams ja Artcurial, ja myytävä kalusto sen mukaista. Tämänvuotisen hintaennätyksen teki muuan ’59 Ferrati Le Conservatoire Citroën, Rétromobile ja osa Pariisin nähtävyyksistä on juuri äskettäin koettu – tästä mahdollisuudesta suurkiitos vierailun järjestäjille, varsinkin Ranskan-yhteyksiä luoneelle Micke Cedercreutzille! Nähtävää oli jo pelkästään esitteillä olleissa autoissa ylenpalttisesti, jopa niin, että Pariisin turistikohteita ei tullut kierreltyä ihan niin paljon kuin aluksi ajatteli tekevänsä. Valtavassa kaupungissa ei toki kannatakaan hätiköidä minkään nähtävyysmaratonin muodossa, vaan omasta puolestani voin suositella joidenkin pysyvien monumenttien tarkastamista vasta seuraavalla kerralla. Ainakin allekirjoittaneelle jäi tuntuva hinku päästä Pariisiin takaisin, joten lienee asiallista perustella kaukokaipuutaan “hyvillä syillä”. Arvaatte varmaan, että jo matkan aikana esitettiin ajatuksia ensi vuoden Rétromobile-näyttelyyn lähtemisestä. Näitä mietteitä kannattaa pitää yllä, parhaimmillaanhan tällaisista retkistä saadaan aikaiseksi jokavuotinen perinne. Varmasti monellakin Pariisin-matkaan osallistuneella on tarinaa kerrottavaksi, joten tämän vuoden numeroissa tullaan julkaisemaan Pariisi-aiheisia juttuja erittäin mieluusti ja mahdollisimman paljon – älkää siis luulko, että tämäkään tilaisuutenne menisi jollain tapaa ohi! Talvi , joka lopulta tuli myös eteläiseen Suomeen varsin kylmänä ja lumisena, on valoisan ajan venymisestä päätellen muuttumassa kevääksi aivan lähiaikoina. Saanen taas muistuttaa plussakelin ajokaluston valmistelutoimenpiteistä, niiden ajankohta on taas täällä! - Ësko kerholehti CITIKKA Citroën on Neste Oil Rallin virallinen automerkki Citroën-viestintä Citroën siirtyy Suomen MM-rallin viralliseksi automerkiksi seuraavan sopimuskauden ajaksi. Mikko Hirvosen ja Jarmo Citroënin suomalainen maahantuoja Auto-Bon Oy on solminut Suomen MM-osakilpailun Neste Oil Rallin järjestäjän AKK Sports Oy:n kanssa mittavan yhteistyösopimuksen. Citroën on Suomen MM-rallin virallinen automerkki. Suomen MM-osakilpailun Neste Oil Rallin uusin yhteistyökumppani on rallin hallitseva maailmanmestari automerkki Citroën, jonka suomalainen maahantuoja Auto-Bon Oy on solminut Neste Oil Rallin järjestäjän AKK Sports Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen. Auto-Bon Oy toimittaa Suomen MM-rallijärjestäjän käyttöön Citroënautoja, jotka näkyvät tapahtumassa monin eri tavoin niin reitillä kuin myös sen ulkopuolella. - Mikko Hirvosen siirtyminen Sèbastien Loebin rinnalle Citroën Total World Rally Teamin kuljettajaksi avasi meille mahdollisuuden yhdessä päämiehemme kanssa ryhtyä yhteistyöhön maailman parhaan MM-rallin kanssa. - Pohjoismaiden suurin yksittäinen CITIKKA kerholehti Lehtisen siirtyminen Citroënille on eräs solmitun sopimuksen taustatekijöistä. yleisöä liikuttava urheilutapahtuma on nuorekkaalle ja uudistuvalle Citroënille sopiva ympäristö esitellä laajasti uudistuvaa tuoteperhettämme. Tulemme näkymään Neste Oil Rallin reitillä, huoltoparkissa ja Jyväskylän kaupungissa kilpailuviikon aikana voimakkaasti,lupaa AutoBon Oy:n toimitusjohtaja Klaus Pohjala. Citroën on ralliautoilun hallitseva maailmanmestari sekä kuljettajien että valmistajien sarjassa. Citroën Racingin väreissä kaudella 2012 ajavat rallin kahdeksankertainen maailmanmestaripari Sébastien Loeb ja Daniel Elena sekä Suomen Mikko Hirvonen kartanlukijanaan Jarmo Lehtinen. Kuluvalla kaudella kahden ensimmäisen MM-osakilpailun jälkeen Citroën-kuljettajat pitävät MM-pisteissä kaksoisjohtoa. Loeb on kärjessä 39 pisteellä jaMikko Hirvonenajaa kakkosena 32 pisteellä. Suomen MM-osakilpailu, Neste Oil Ralli, on vuosittain ajettava FIA:n rallin MM-sarjan kahdeksas osakilpailu, jonka päivämäärä on 2.-4. päivä elokuuta. Tapahtuma on Pohjoismaiden suurimpia vuosittaisia yleisötapahtumia, ja myöskilpailijamäärältään yksi MM-sarjan suurimmista. 3 Citikka-muisteluita yli puolen vuosisadan takaa Kari Koskenala Korpivaara Oy:llä on vankat perinteet Citikan historiassa Suomessa, ja aina kun tästä puhutaan tulee minulle mieleen oma aikani ko yhtiön palveluksessa vuosina -54 – 58. Aloitin työni autonasentajaoppilaana ja sain oppi-isäkseni legendaarisen vanhemman asentajan Teuvo Johanssonin, joka hallitsi kaikki korjaustoimet, yhtälailla tekniset, sähkö- ja kaasutinkorjaukset kuin peltityöt ja oli varsinainen Citikka-spesialisti. Ensimmäisen vuoden aikana varsinaiset korjaustyöt kohdistuivat Traction Avant ajalta ennen ja jälkeen sodan valmistuneisiin malleihin. Vetonivelkulumat olivat ehkä yleisin vaiva näissä malleissa, yleisesti puhuttiin n. 20 000 km:n kestävyysiästä, olivathan ne avonaiset joskin voideltavat ristikkonivelet. Jarruremontti tehtiin noin samoin kilometrivälein. Mieleen muistuva isompi, aika yleinen remontti oli etupalkin kumihelojen uusinta, eli ne helat, joilla palkki kiinnittyy korin sarviin. Jouduttiinhan siinä purkamaan koko auton etupää ja moottori poistamaan, mutta tekniikka oli selväpiirteistä ja yksinkertaista nykyaitoihin verrattuna. Näistä ensimmäisen työvuoteni tapahtumista tulee mieleen eräs asia, joka oli sellainen että tämä oppi-isäni Teuvo Johansson ei mielellään itse ajanut korjaamiaan autoja, vaan käski minut rattiin, itse tarkkaillen ja kuunnellen eri asioita apumiehen puolelta. Tästä touhusta alussa kauhistuivat korjaamopäällikkö Höglund ja työnjohtaja Jääskeläinen ja pistivät Teuvo Johanssonin koville, että ei saa antaa minun ajaa, mutta jälleen Teuvo omalla auktoriteetillään järjesti asiat selvittäen minun ajotaitoni ja hänen itsensä parempi havainnoida eri asioita koeajon aikana. Asiasta ei sen jälkeen puhuttu. Parin ensimmäisen vuoden aikana alkoi myös enenevässä määrin tulla uusia autoja tehtaalta pääasiallisesti Htyyppejä. Autot tulivat enimmiten Katajanokan ja Jätkäsaaren satamiin. Näiden autojen siirtoon Pitäjänmäelle, jossa suoritettiin luovutushuollot, perustettiin erilliset kantajoukot joihin minutkin komennettiin ja sehän sopi, ei sitä joka poika noihin aikoihin saanut uusilla autoilla ajella. Satamassa asennet4 Kirjoittaja työkulkuneuvonsa selässä armeijavuonna 1957. tiin ainakin suurimpaan osaan autoista akut ja muutaman litran polttoainetäydennys. Autot oli purettu laivasta ja siirretty ”laanille” hyvinkin tiiviiseen nippuun ja varsinkin talvella jouduttiin tekemään melkoiset lumityöt usein ennen kuin saatiin suma purettua. H-kaminassa ei muistaakseni ollut minkäänlaista lämmityslaitetta vakiona, mutta hyvin pärjättiin talvipakkasilla. Todetaan vain, että miellyttävän viileä talviauto. Tänne alkuvuosiin sijoittui eräs harvinaisuus muistaakseni vuodelle 1955. B 15 Six hydraulisella takajousituksella, ennakoiden näin DS:n tuloa. Näitä tuli maahan kai ainoastaan yksi kappale. Toinen tapaus näinä aikoina oli, kun tapasimme kerhon puheenjohtajan Juuson kanssa ensimmäisen kerran. Tosin vain ohimennen, kun hän oli koeajamassa omaa ensimmäistä nelipyöräistään, tosin äidin avustamana. Äiti ja Isä Jussi Juurikkala asuivat korjaamon viereisessä asuinkiinteistössä. Koitetaan Juuso saada seuraava tapaaminen vähän nopeammin, kun tästä edellisestä kerrasta on jo tämänkin verran aikaa kulunut. 1956 oli sitten se vuosi, kun DS tuli livenä meillekin ja sitten pysyvästi huolto- ja työkohteeksi. Teuvo Johansson häipyi ensin viikoksi jonnekin muualle kaupunkiin DS-kursseille, jotka pidettiin pienelle ydinjoukolle asentajia ja huoltohenkilöstöä. Koulutuksen vetäjä oli muistini mukaan insinööri Jussi Juurikkala. Hän oli myös toinen niistä henkilöistä, toinen oli korjaamopäällikkö insinööri Höglund, jotka sitten ajoivat ensimmäisen keltaisen DS:n Pitäjänmäen korjaamon kolmannen kerroksen korjaamohalliin. Töissä tuli totaalinen pysähdys, kun kaikki henkilökunta piiritti auton, mutta kauan sitä ei saatu tutkia, kunnes DS siirrettiin korjaamon hiljaiseen nurkkaukseen ja verhottiin peitteellä. Kauan se ei saanut siellä olla, kun se siirrettiin Mannerheimintien myymälään näytteille. Niihin aikoihin tuli korjaamolle uusi työnjohtaja Reino Perta, joka otti vastuun tästä D-linjasta ja oli Teuvo Johanssonin kanssa toinen spesialisteista korjaamon puolella. Ensimmäisenä tuontivuotena DS:iä tuli aivan yksin kappalein. Kun tuontierä Citikalta saapui satamaan, oli siinä mukana yksi tai korkeintaan kaksi DS:ää. Tässä vaiheessa pääsin itsekin ensimmäisen kerran DS:n ratin taakse ja se oli hieno auto kaikkine erikoisuuksineen. Alusta saakka kaikkiin asennettiin moottorin lämpömittarit ja kaihdin jäähdyttäjän eteen ketjusäädöllä ohjaamoon. Auton oma lämmityslaite oli aika vaatimaton teholtaan ja oli hyvin tärkeää, että lämmöt moottorissa saatiin pysymään normaalissa kylmänäkin aikana. Lisälämmityskennoja kokeiltiin asentaa ilmakanaaleihin, mutta ei kovin tuloksin. Jonkinmoinen minunkin sormenjälkeni jäi näihin ensimmäisiin DS:iin, ensin ajamalla niitä satamasta Pitäjänmäelle. Jokaisen näistä tarkasti ja luovutus Teuvo Johansson ja näin minäkin sitten apumiehenä osallistuin näihin töihin. Vuosi 1957 menikin sitten armeijan harmaissa ja näin ollen Citikka-kokemukset jäivät vähän vähemmälle, eivät kuitenkaan aivan kokonaan, sillä kävin aina välillä Teuvoa morjestamassa. Nämä ensimmäisten vuosien työmatkat taitoin ympäri vuoden moottoripyörällä ja kuuluin silloin siihen suureen Jawakansaan. Armeijan jälkeen palasin taas työpaikalleni ja sainkin nyt nuorempana asentajana oman tontin korjaamon lattianeliöistä. Jatkoin näin suurin piirtein samanlaisilla töillä vastaten itse tekemisistäni. Rautajengissä jatkoin entisenlailla ja se vei noin yhden viikon työajan kuukerholehti CITIKKA kaudessa. Autojen tuonti kasvoi pikkuhiljaa ja ID oli tullut jo myös ohjelmaan. Näihin aikoihin alkoi orastaa myös kilpailutoiminta Citikoilla. Pertan Reino oli vetäjä tässä touhussa. Teuvo tietysti vastasi tekniikasta ja minäkin sain olla mukana rinta rottingilla ja kaverit olivat kateellisia, olihan moottoriurheilu siihen aikaan valtavassa suosiossa. 1958 Jyväskylän Suurajot oli ensimmäinen suurempi kisa, johon talli osallistui. Kaksi DS:ää miehistöillä Timo Korpivaara / Jussi Juurikkala ja lohjalaiset veljekset Olof Nysten / Erik Nysten. Molemmat autokunnat selviytyivät kisasta läpi ja sijoittuivat kymmenen parhaan joukkoon yleiskilpailussa. Näissä tiedoissa muistikuvani ovat aika hatarat, mutta jotenkin näin se meni. Puolustusvoimat järjesti näihin aikoihin suuren, hyvin kattavan testitilaisuuden kuorma-autokalustolle, raskaampaa nelivetoista tykinvetokalustoa ja kevyempää huoltokuljetuskalustovalintaa varten. Korpivaara OY toimitti testiin kaksi Citikan kuorma-autoa isomman nelivetoisen ja pienemmän kaksivetoisen. Näiden mallimerkintöjä en muista, mutta ne jäivät ainoiksi minun yhtiössä oloni aikana. Lieneekö kumpikaan enää jäljellä? Edelleen yhtiöllä oli myös muita automerkkejä edustuksessaan, mm. Standard-Triumph, joiden uustuonti oli aika marginaalista, Studebaker loppui 1957 tehtaan ajauduttua taloudellisiin vaikeuksiin, Borqvard Isabella-mallistoineen oli erittäin kysytty ja haluttu, mutta vaikean saatavuuden takia tuontimäärät jäivät aika pieniksi. Loppuhan tällekin merkille koitti tehtaan ajauduttua konkurssiin 1961. Büssing-kuorma-autot ja linja-autoalustojen tuonti loppui, kun Büssing-tehtaat sulautuivat MAN:n kanssa yhteen. Merkki onkin nähtävänä tänäkin päivänä jokaisen MAN:n keulassa. päätyseinän sisäpuolelle. Vähän aikaa Citikka oli se, joka tasaisesti kasvatti vallitsi melkoinen paniikki, oliko joku tuontiaan ja menekkiään näin asentajan jäänyt putoavan seinän alle. Pian selvisi, ja rautajätkän silmin nähtynä. Oli ihan että vahingot jäivät vain aineellisiksi. Itkultamuna varmaan Korpivaara OY:lle se näin tämän tapauksen noin kymmeja se toinen oli tytäryhtiö Farmingin nenmetrin päästä, oli hurja rysäys. tuomat Ferguson-traktorit. Näitä entisiä aikoja muistellessa En malta olla kertomatta erästä hur- tulee mieleen, että autot olivat ennen jaa tapausta, vaikkei se suoraan koske- enemmän yksilöllisiä, omine vikoine ja kaan Citikkaa, mutta sattui samassa puutteineen ja myös viestittivät kuljettakolmannen kerroksen korjaamohallis- jalle takapuolen kautta paremmin kuin sa. Oli tullut uusia Büssing-kuorma-au- nykyautot, mitä siellä pyörien alla tatojenalustoja, joista yksi seisoi korjaa- pahtuu. DS erittäin kevyeksi tehostetmon käytävällä. Asentaja Oja-ahon piti tuine ohjauksineen oli outo alussa, mutsiirtää se omalle työskentelypaikalleen ta yllättävän nopeasti siihen tottui ja anhallin päätyyn. Hän käynnisti koneen ja toi hyvän tuntuman tiehen. ID ohjauklähti heti siirtämän autoa työskentely- seltaan ja alustaltaan oli aivan superhypaikalleen. Büssing oli ensimmäisiä ras- vä ja tunnokas ajoltaan. kaita kuorma-autoja, joissa oli täyspaiTikulla silmään joka vanhoja muisneilmajarrut. Järjestelmä oli tyhjä, kos- telee sanotaan, mutta tässä nyt jotakin, ka auto oli seissyt yli yön, moottoria oli- ehkä lisääkin jos silmä paranee. si pitänyt käyttää paikallaan niin kauan, että paineet järjestelmässä olisivat nousseet ja jarrut alkaneet toimia. Kojelaudassa oli mekaaninen näyttö, jonka merkitystä Oja-aho ei tuntenut, vaan lähti liikkeelle seurauksella, että raskas auto ei pysähtyyt, vaan törOlof Nysten viemässä Iidua kohti voittoa. mäsi ensin raskaaseen työpöytään, joka edelleen voimalla osui päätyseinään ja romautti noin kolmasosan siitä ja ikkunoista alas toisen kerroksen pihalle. Työpöytä jäi roikkumaan ulkoseinälle, mutta auto pysähtyi sentään Sama kisa. Citikka 15 six tulee kauniissa sivuluisussa mutkasta ulos. Kuljettajakaksikon nimiä en muista. CITIKKA kerholehti Varikkotoimintaa Citikka-tallin osallistuttua -58 Munkkiniemen kahden tunnin jäärata-ajoon. DS oli jo vaihtunut Iiduun. Erik Nysten aloittaa ajovuorot ja Olof-veli avustaa. Tallipäällikkö Reino Perta komeassa karvahatussaan myös kuvassa. Sen ajan varikkomuotia. 5 6 kerholehti CITIKKA CITIKKA kerholehti 7 Camionette - Café et Crêpes Helsingin katukuvassa koettiin viime kesänä virkistävä tuulahdus eurooppalaisesta katukahvilakulttuurista. Sen tuojana oli Lasipalatsin päädyssä, Mannerheimintien ja Simonkadun kulmassa kesän ajan toiminut kahvila-auto Camionette Café et Crêpes. Tämä erikoiskahveja ja kreppejä myyvä vanhanmallinen ranskalainen pakettiauto toi monille varmasti mieleen muistoja Pariisista. Ehkä jopa niillekin, jotka eivät koskaan kaupungissa ole edes käyneetkään. Itse asiassa Camionetten herättämä mielikuva voi oikeastikin olla hieman harhaanjohtava. Kahvilan omistaja Tio Tikka nimittäin kertoo, ettei tämäntyyppinen kahvila-auto välttämättä ole edes kovin tavallinen näky Euroopan kaupungeissa. Voi hyvin olla, että Camionette Café et Crêpes onkin ainoa laatuaan. Tieto on jokseenkin yllättävä ja on saanut nuoren kahvilayrittäjän myös pohtimaan, voisiko auton konseptia ryhtyä markkinoimaan tulevaisuudessa myös ulkomaille. Pysytellään kuitenkin vielä Suomessa ja Helsingissä 8 Stadin oma Citroën HY Camionnetteen perustuva kahvila-auto on ollut läpi kesän hyvin suosittu, niin helsinkiläisten kuin turistienkin kahvipaikkana. Tio kertoo, ettei kahvilan markkinointiin ole tarvinnut panostaa rahallisesti juuri ollenkaan. Siitä on pitänyt huolen auton näkyminen lehtien palstoilla. Jo keväällä, ennen kuin kahvilatoiminta oli edes alkanut, uutisoitiin yrittäjän lupa-asioissa kaupungin viranomaisten kanssa käymästä väännöstä mm. Helsingin Sanomissa. Autosta tuli pieni ilmiö ja jopa jonkinlainen kansanliike auton puolesta ennätti kehittyä medianäkyvyyden myötä. Ja kun toiminta saatiin käyntiin, tehtiin autosta pian lehtijutut myös Annaan ja Gloriaan. Markkinoinnin suhteen Camionette on muutenkin osannut hyödyntää mediaa, -varsinkin sitä sosiaalista. Kahvilalle perustettiin heti alkuun omat sivut facebookiin, jonka statuspäivitykset kertoivat uutuuksista ja erikoistarjouksista. Sivut antoivat asiakkaille myös mahdollisuuden kommentoida suoraan Sauli Yli-Hakola Camionetten tarjontaa ja antaa palautetta. Tykkääjiä facebookin Camionette - Café et Crêpes -sivuilla onkin tällä hetkellä pitkälti yli 11 000. Sosiaalisen median ohella myös perinteinen puskaradio on varmasti edesauttanut tietoisuutta kahvilan olemassaolosta, eikä vähätellä sovi sitäkään, että Camionetten sijoittuminen yhteen Helsingin keskustan vilkkaimmista paikoista toimii jo itsessään mainoksena. Kävijöitä onkin riittänyt jonoiksi asti ja autoa on pidetty kesäaikana auki 24 tuntia vuorokaudessa. Ehkäpä juuri tästä johtuen auto ei ole kokenut minkäänlaista ilkivaltaa, vaikka keskustassa pyörii yöaikaan myös päihtynyttä porukkaa. Tärkeä tekijä on varmasti myös se, että yleisön suhtautuminen kahvilaautoa kohtaan on ollut alusta alkaen hyvin myötämielistä. Kahvilan jatkuva aukiolo on työllistänyt kesän aikana kokopäiväisesti 6 henkilöä, jonka lisäksi töissä on ollut ajoittain myös muutamia ekstraajia. Kahvilan pito tulikuumana hohkavien kreppipannujen äärellä piekerholehti CITIKKA nessä pakettiautossa ei ehkä ensi kuulemalta tunnu maailman leppoisimmalta työltä, mutta nopean ja hyvän palvelun lisäksi luukulta saa aina myös kaupan päälle iloisen hymyn. Tio on saanutkin koottua Camionetteen osaavan porukan, joka huolehtii kahvilan käytännön pyörittämisestä hyvin itsenäisesti. Laakereilla lepäilyyn nuorella yrittäjällä ei siltikään ole aikaa, sillä kiireestä pitävät huolen oman kahvilan ohella myös osakkuudet perheyrityksen hotellissa ja viinien maahantuontiyrityksessä. Yrittäjyyteen on opittu kotoa jo aivan pienestä pitäen, kertoo Tio. Vaikka 20-vuotiaalla Tio Tikalla on Camionetten kreppipannujen lisäksi monta muutakin rautaa tulessa, on oma kahvilayritys edelleen kaikista tärkein. Määrätietoisen työn kahvila-auton perustamiseksi nuori yrittäjä aloitti pari vuotta sitten, mutta oma yritys oli ollut ajatuksissa toki jo aiemmin teini-ikäisenä. Ajatus kreppejä ja erikoiskahveja myyvästä autosta kirkastui jossain siinä välissä kun Tio tajusi, ettei vastaavaa oltu vielä Helsingissä nähty. Oli myös päivänselvää, ettei kahvila-autoksi voitu valita mitä tahansa lasikuitukopperoa, vaan auton olisi oltava myös myytävien tuotteiden tyyliin sopiva. Sopivaa retroautoa etsiessään Tiolle ei tosin ollut vielä mitenkään selvää, että auton olisi oltava juuri Citroën, mutta Belgiassa myynnissä ollut vuoden 1976 HY tuntui tarkoitukseen hyvin soveltuvalta. Autosta tehtiin kaupat ja sitä alettiin muuttaa kahvilakäyttöön oman porukan voimin. Tion suhtautuminen autoihin ei ole mitenkään intohimoista, mutta hän kertoo omasta kokemuksestaan ymmärtä- CITIKKA kerholehti vänsä Citroën-harrastamisen vaativan pitkää pinnaa ja omistautumista. Aiemmin ilmeisesti lammasfarmarin käytössä ollut HY ei nimittäin ollut Suomeen saapuessaan parhaassa kuosissaan ja auton saattamiseen kahvilavarustuksen asentamista vaille valmiiksi kului paljon enemmän aikaa, peltiä ja maalia kuin mitä Tio oli alun perin suunnitellut. Toisaalta oli myös selvää, että kun työhön oli kerran ryhdytty, kannattaisi pohjat tehdä kerralla kunnolla, ettei kaikkea tarvitsisi ottaa uusiksi parin vuoden kuluttua. Työn teettäminen ulkopuolisella ei tullut kuitenkaan kysymykseen kustannusten ollessa merkittäviä jo pelkästään laitteiden takia. Onneksi erikoisempiin töihin löytyi tekijöitä lähipiiristä, eikä Tio laskenut omia työtuntejaan Citroënin parissa ahertaessa. Auto sai kevään kuluessa sisäänsä mm. täydellisen erikoiskahvien valmistukseen tarvittavan varustuksen, kylmälaitteet, 200 litran vetoisen vesijärjestelmän, kaksi sähkötoimista kreppilevyä sekä laitteiston vaatiman sähköjärjestelmän. Investointien tarkkaa summaa Tio ei suostu paljastamaan, mutta kertoo rahaa kuluneen pelkästään laitteisiin kymmeniä tuhansia euroja. Sisätilan varustelun ohella myös Citroën HY:n oma huonohenkinen dieselmoottori kunnostettiin, sillä auton oli alun perin tarkoitus olla muutaman ennalta sovitun paikan väliä liikkuva. Vaikeudet kahvila-auton lupaprosessissa saivatkin alkunsa nimenomaan väärinymmärryksestä kahvilan liikkuvuuden takia, eikä valkoisena hohtava Camionette Café et Crêpes päässytkään aloittamaan toimintaansa keväisessä Helsingissä. Viranomaiset katsoivat, että Helsingin kaduille alkaisi ilmestyä pian muitakin vastaavia toimijoita, jotka aiheuttaisivat häiriötä kaupungin liikenteelle pysäköimällä kadunvarsille. Lisäksi kahvilanpidossa oli otettava huomioon mm. esteettömyyskysymykset, eikä pyörillä kulkevan kahvilan voitu antaa parkkeerata minne ta- hansa jalkakäytävillekään. Lopulta Camionettelle löytyi pysyvä paikka Lasipalatsin ja Forumin väliseltä alueelta, jossa oli tarpeeksi tilaa, ja mikä tärkeintä, myös mahdollisuus liittää auto sähköverkkoon. Teknisesti auton sijoittumista vaihteleviin kohteisiin rajoitti nimittäin myös suuri sähköntarve. Kahvin valmistaminen sinällään ei vielä ole ongelma, mutta suurin virrankuluttaja Camionetten tapauksessa on kreppilevy, joita autossa on vieläpä kaksi kappaletta. Normaalikäytössä sähkömittari rullaakin samaan tahtiin kuin keskikokoisessa sähkölämmitteisessä omakotitalossa. Kaasua tai avotulta ei turvallisuussyistä voinut autoon edes harkita ja toisaalta kaasusäiliöitä olisi joutunut vaihtamaan tiuhaan pannujen ollessa jatkuvasti kuumana. Tio kertoo, että kahvilaa pystyisi pitämään auki kylmemmälläkin säällä säteilylämmittimien avulla, mutta ratkaiseva tekijä on tietysti myös se, riittääkö asiakkaita tarpeeksi. Sittemmin marraskuun alussa jo talvitauolleen jäänyt Camionette Café et Crêpes on laadukkaita tuotteita kohtuuhintaan tarjoava, tyylikkään omaperäinen pikku kahvila. Vaikka kansa onkin ottanut ”Kahvi-Kaminan” omakseen ja suosio on ollut valtaisaa, ei toista Camionette-kahvilaa Helsinkiin ole Tion mukaan ainakaan vielä luvassa. Sen sijaan suunnitelmissa on Helsingin designpääkaupunkivuottakin silmällä pitäen viedä konseptia asteen verran elämyksellisempään suuntaan: tarkoituksena on nostaa samppanjabaari neljän pyörän päälle. Tällä kertaa sopivaa autoa ei ole tarvinnut sentään laivata ulkomailta, vaan samppanja-auton aihio löytyi Keski-Suomesta. Ensi kesänä Helsingin kaduilla tullaankin varsin todennäköisesti näkemään vanhan tutun Camionette Café et Crêpes’n lisäksi myös Camionette Champagne! 9 Takinkääntäjän tunnustus, eli tarinaa käytetyn C5 ostamisesta Nyt seuraa julkinen tunnustus, olen ostanut Citroen C5:n vuosimallia 2001. Niin monelle ihmiselle olen julistanut jättäväni ykkössarjan C5-mallit väliin omistamieni Citroen-autojen sarjasta, että tämä kirjallinen tunnustus on aiheellinen. Lieventävänä asianhaarana voi todeta, että asia tapahtui ainoastaan hetken mielijohteesta ja yhteensattumien summasta. Kaikki tapahtui tammikuun alussa, kun olin moikkaamassa hyvää ystävääni Samia. Hänen taloremontin keskellä taivasteltiin yllätystä, jonka seurauksena remonttibudjetti tietenkin meni poskelleen. Sami sanoi laittavansa C5:n myyntiin, johon sanoin leikilläni että vaihdatko Xantiaan. Tämä Xantia ei ole mikä tahansa Xantia, vaan yksilö jonka olin kesällä lähes näkemättä ostanut ja jonka seurauksena vakaa uskoni Xantiasta laadultaan kaikkien aikojen parhaana Citroen-mallina alkoi horjua. Siksi sen myynti oli useasti käynyt mielessä syksyn aikana. No on ehkä syytä kertoa hiukan lisääkin tästä Xantiasta. Kyseessä oli alkupään kakkossarjalainen Break, valmistettu joulukuussa 1997, mutta jostain syystä käyttöön otettu vasta keväällä -99. Minulle se tuli moottorivaurioisena, jakohihna oli unohtunut vaihtaa. Alkuperäinen jakohihna oli kestänyt 14 vuotta ja noin 145 tkm, tämä tiedoksi. Sami tunsi kyllä Xantiani hyvin, koska hän teki siihen moottorin vaihdon pääosin, mitä nyt hiukan olin apumiehenä. Sitä emme vielä tienneet tässä vaiheessa, että Xantiasta olisi myös pakoputki poikki, molemmat takapyöränlaakerit huusivat, takajousipallot ja varaajapallo puhki, ohjausakselin ristinivel umpiruostunut ja kallis hydrauliputki pumpulta ohjausventtiilille (joka toki myös vuotaa) vaihtokunnossa. Samoin kolmosvaihteen synkronointi oli heikko ja renkaat sileät. Kovin sillä edelliset omistajat olivat kaikista näistä vioista huolimatta ajaneet. Lisäksi maalipinta oli 10 kolhuinen ja hyvin naarmuinen, mutta se sopi hyvin alkuperäiseen ajatukseen halvasta ja huolettomasta talviautosta, jolla säästäisin säilyttämisen arvoisia Citikoitani ainoastaan kesäajoon. No melko hyvä tästä lopulta tulikin. Mutta opetus tässä on, osta vanha Citroen aina harrastajalta, älä osta sitä “nettiauton halvinta”, nimittäin se hyvä ja huollettu tulee aivan varmasti edullisemmaksi ajan myötä. Muistakaa te aina tämä. Takaisin autokaupoille. Samilta ei mennyt kauaa kun hän kertoi tarvittavan välirahan. Kysyin vielä varmuudeksi kuulinko summan oikein. Kyllä kuulin ja kaupat oli oikeastaan silloin päätetty. Koitin vielä pyristellä ja pyysin auton illaksi koeajoon. Samalla kävisin toisen tuttavan luona, jonka testeri osaisi lukea vikakoodit autosta. Se nimittäin ilmoitti airbag-viasta, kuten auton oma monitoiminäyttökin. Sami lohdutti, ettei siihen yli 500 euroa voi mennä, se raha nimittäin pitää olla takataskussa joka C5 kuljettajalla äkillisiä korjauskuluja varten. Kuulosti hyvin kohtuulliselta ja vaihtohinta kestäisi tämän kyllä, etenkin kun saisin ottaa Xantiasta uudet kitkarenkaat ja “Muhfinssin” mukana tulisi hyvät kesämisukat. (Muhfinssi lempinimi tulee C5:n rekisterinumeron ekoista kirjaimista MHF.) Nyt päästään siihen, miksi aiemmin olen hylkinyt ykköskorista C5:sta, eli tuttavallisemmin Muhkua. Ensimmäise- nä tulee ulkonäkö. Citroenin kuuluu olla siro, kiilamainen ja linjakas. Ykköskoppainen C5 ei ole sitä parhaalla tahdollakaan, katsoipa sitä mistä päin tahansa. Keulailme on kyllä ystävällinen ja sympaattinen, sekä pullukan muodon seurauksena tilaa on sisällä ja takalaatikossa mukavasti. Tämä on etu, jonka vuoksi voisin Muhkua katsella käytännöllisenä perheautona. Turvallisuuskin olisi varmasti toisella tasolla kuin Xantiassa. Toisena hylkimisen syynä on laatu ja kestävyys. En ole esimerkiksi hopealla maalatun kovamuovin ystävä kojelaudassa. Lisäksi maine herkästi rikkoutuvana autona on omassa mielessäni ollut ylittämätön, aivan kuin tehdas olisi testattu kuinka halvalla lukuisat osat voi tehdä tai ostaa niin että ne kestäisivät juuri ja juuri siedettävät ajokilometrit. Oma teoriani tästä on, että Citroen jokaisen hyvän mallin jälkeen päättää säästää valmistuskustannuksissa, kunnes tästä aiheutuva katastrofi saa aikaan laatutason nostamisen seuraavassa mallissa. Älkää ottako tätä kovin vakavasti, mutta oman näkemykseni mukaan se menee näin: GS - yritetty tehdä hyvin, BX - välttävästi tehty, Xantia - hyvin tehty, C5 I ja II - halvalla tehty, C5 III - todennäköisesti hyvin tehty.... Perustuu omistamiini kolmeen GS/A-autoon, viiteen BX:ään ja kolmeen Xantiaan. Listan loppupää on mutua. kerholehti CITIKKA Omia kokemuksia tästä C5:stä ei tietenkään ole ollut, eikä niitä huonoja kokemuksia toivottavasti syntyisikään. Monilla C5:lla on nimittäin ajettu suuriakin ajosuoritteita pelkillä perushuolloilla. Ehkä ne ovat siis yksilöitä ja nyt katsotaan miten minulle tässä ranskalaisessa ruletissa käy. Tässä välissä voi taas kertoa jutun aiheena olevasta C5-yksilöstä. Kyseessä on 1.8 16V - moottorilla varustettu Berline, valmistettu syyskuussa 2001. Väri on vaaleansininen metalliväri “bleu Leman”, Genevenjärven sininen näin vapaasti suomentaen. Kyseessä on siis perusmalli, jossa toiveeni mukaan olisi muutamia vikakohteita vähemmän. Jousitus on Hydractive 3 (ilman plusmerkintää), eli autossa ei ole varsinaista aktiivijousitusta kahdella jousitustilalla. Maavara kuitenkin säätyy automaattisesti ajotilanteiden mukaan. Vaihteisto on manuaali, joten ei ole tarvetta selvittää tehtyjä tai tekemättömiä öljynvaihtoja siihen. Myöskään esimerkiksi peruutustutkaa ei ole, joten yksi vikapaikka vähemmän siinäkin. Farmarin myötä olisi ongelmia aukeavan takalasin kanssa, nyt ei huolta siitäkään. Hyvältä kuulostaa, kun ajattelee näin. Auto on erittäin siisti sekä hoidetun ja huolletun oloinen, vaikka mittarissa on jo 230 tkm. Maalipinta on hieno ja kiveniskemiä todella vähän. Citikoita korjaava ja maalaava tuttavani sanoi, että näissä vanhemmissa C5:ssa tuntuu olevan laadukkaampi ja kestävämpi maalipinta kuin uudemmissa. Myös tuulilasi on jossain vaiheessa vaihdettu ja on uutta vastaava. Muutama pieni klommo ja jälki löytyy, mutta yleisilmeeltään autoa on vaikea uskoa 11-vuotiaaksi. Ajossa auto on Xantiaa selvästi suuremman tuntuinen. Tuntuma tiehen on hieman ohuempi ja autossa istutaan tottumaani korkeammalla. Jousitus on mukavan pehmeä, mutta kolahtelee terävissä kuopissa Xantiaa enemmän. Berline korimalli vaikuttaa jäykältä, eikä turhia kitinöitä esiinny. Kitkarenkailla auto on myös todella hiljainen. Pienen 1.8-litraisen moottorin ääni kuuluu sisälle kiihdyttäessä ja se on vähän alamittainen autoon. Ajotapa kuitenkin muodostuu leppoisaksi kuin itsestään eikä tehoa kaipaa kuin ohituksissa. (Xantia V6 Activani kyllä varmasti tuntuu ensi kesänä raketilta.) Penkit ovat hyvät ja ratissa on myös syvyyssäätö. Mittaristo on täydellinen sisältäen myös öljynlämpöja latausmittarit! Ajotietokone on kiva, reaaliaikaiset kulutuslukemat ohjaavat varmasti entistä taloudellisempaan ajotapaan. Nopeasti testattuna pyyhkijöiden automaattinen sadetunnistin ei toimi niin hyvin kuin Xantiassa, mutta tätä en sano vielä varmaksi yhden räntäsateen perusteella. Alkuperäinen cd/radio on ihan riittävä. Alku C5:n omistajana ei ole kovin lupaava. Airbag vika johtuu todennäköisesti viallisesta kontaktista, jonka seurauksena pitää vaihtaa koko ohjauspyörän alla oleva viiksikatkasijapaketti. Kuulostaa kalliilta ja on nimenomaan sitä. Uusi varaosa noin 400 euroa ja käytettynä alkaen 150 euroa. Se on hyvän BX:n hinta. Toivottavasti tulee tällä kuntoon, on valitettavan yleinen tyyppivika näissä C5 -malleissa. Minua lohdutettiin, että onneksi autossa ei ole ESP:tä, varaosa olisi vielä kalliimpi... No kuntoon tuo pitää tietenkin laittaa ja laitetaankin. Ensimmäinen arkiaamu auton omis- tajana on yhtä surkea. Autosta poistuessa jää metallista valettu ovenavauskahva käteen, poikki meni nätisti juuresta. Hetken on hölmistynyt olo mutta sitten jo naurattaa kömpiessäni ulos toisen puolen ovesta, tätäkö se elämä Ceeviitosen kanssa on! Kahva kädessä menen töihin ja annan sen parin työkaverin käteen: Morjens, ostin viikonloppuna Ceeviitosen! Myyntimies ottaa kahvan ja tutkii sitä: Onpa hieno muotoilu! Kahvan pala kulkee kädestä käteen, insinööri sanoo että onpas huokoista valua ja toinen jatkaa: tuosta se on katkennut ja on todella pieni leikkauspinta-ala, ei ihme että rikkoutui. Neljäs on pelimies ja sanoo: “No ehti se auto jo kauan sulla ehjänä ollakin (vajaa vuorokausi)”. Kotona vielä näytän kahvan palaa 7-vuotiaalle pojalle, joka tutkii sitä ja kysyy lopulta, “Isi, onko se uusi auto Ikeasta”? Vaimo ei ollut C5:sta innostunut, mutta toteaa että kyllä se parempi on kuin se Xantian rämä. Sain hänet kuitenkin käymään asioilla autolla, jonka jälkeen asenne oli muuttunut: “Sehän on todella mukava ajaa ja hiljainen. Ja tuoksuukin uudelta autolta. Värikin on hyvä, olen itse asiassa joskus halunnut vaaleansinisen auton, vaikka onhan tuo vähän pappamainen.” Tulemme siihen tulokseen, että jos C5 osoittautuu minulla lopputalven ajan toimivaksi, saattaa vaimon Xsara Sportwagon mennä keväällä myyntiin ja C5 siirtyä hänen käyttöönsä. Tunnelmat ovat nyt vähän kaksijakoiset. Toisaalta auto on mukava ajaa, mutta jos se hajoaa tätä tahtia, niin ei hyvältä näytä. Koitin vähän selata netin keskustelufoorumeita, jotta saan käsityksen mitä voi olla luvassa. Varmistan myös tietyt asiat tutulta varaosamyyjältä, ettei tulisi kirjoitettua ihan soopaa. Tässä siis huomiota käytetyn C5:n ostajille: Kytkin Ei kokonaisuudessaan vedä vertoja sille kestävyydelle, mitä on totuttu BX/ Xantia/Xsara-mallien kanssa. Painelaakeri on tehty niin kelvottomasti, että hajoaa yleensä 150 tkm kohdalla. Asetelma ja levy kestävät selvästi paremmin. Tietenkin aika kallis korjata. Pelkät osat noin 200 euroa tähän pikkumoottoriseen. Minun autossa toimii kevyesti, joten näillä kilometreillä lienee vaihdettu ja huolettomia kilometrejä sen osalta. Kop kop. Vaihteensiirto Tämä on toteutettu useimmista vanhemmista Citikoista poiketen vaijereilla. Valitettavasti ne eivät ole ikuisia C5:ssa. CITIKKA kerholehti 11 Tämän huomaa tietenkin siitä, että vaihteet eivät mene nätisti päälle. Uusi vaihteensiirtolaite keppeineen ja vaijereineen likemmäs 300 euroa. Minun autossa toimii hyvin ja kevyesti, mitä nyt pakkivaihteeseen joutuu keskittymään. Pyöränlaakerit Ovat laadultaan jopa luvattoman kehnoja. Laakerin koko on pysynyt BXajoilta suunnilleen samana, mutta auton massa ja renkaan leveys kaksinkertaistunut. Tietäähän sen, kun yhdistää vielä kiinalaiset halpalaakerit tähän yhtälöön. Uuden laakerin hinnat 100 euron molemmin puolin. Jollei satuloita tarvitse vielä vaihtaa, niin ainakin ne vääntyvät vinoon alumiinisen jarrusatulan ja rautaisen tukivarren väliin syntyvän hapettuman seurauksena. Takajarruissa on myös ollut jäätymisongelmia talvella. Tukivarren laakerit ja jousisylinterit Tukivarrenlaakerit ovat tuttu juttu jo ammoisista ajoista, ei niissä C5:nkään kohdalla mitään uutta, vaihdetaan kun tulee eteen. Myös jousisylintereissä on esiintynyt sekä sisäistä ohivuotoa että hydraulinesteen ulosvuotoa, hapettumat iskevät tännekin. Noin puolitoistasataa per kappale. Nyt voisi kysyä, mitä C5:n taka-akselistosta ei tarvitse vaihtaa, kun listalla ovat jo pyöränlaakerit, jarrusatulat, tukivarrenlaakerit ja jousisylinterit. En osaa sanoa, mutta jousipallot taitavat kestää melko mukavasti eivätkä vaadi täyttöä, kuten ennen vanhaan oli tapana. Hydraulikka Jousitusjärjestelmä toimii synteettisellä LDS-nesteellä ja säiliö on paineistettu. Se tarkoittaa, että nestettä ei tarvitC5 taka-akselisto on periaatteeltaan tuttu se koskaan vaihtaa, näin on jo vuosikymmenien takaa, mutta saattaa aihesanottu, eikä varmaan mouttaa rahanmenoa omistajalleen. neenkaan niin tehtykään. Jarrut toimivat omalla nestellään Moottori ja moottorinohjaus ja erillisellä järjestelmällä, vanhemmis“Anti pollution fault” on ilmeisesti ta Citikoita poiketen. Hydraulipumppu tuttu yleisvikailmoitus. Tälle on oikein on sähkötoiminen ja tekee painetta vain omat lempinimensä piireissä, puhutaan tarvittaessa. Näitäkin on kai vaihdettu. mm. antipöllöstä. Syynä voi olla mitä Sitrosen hinnastossa näkyy olevan käytahansa huonosta startista anturi- tai tetty 350 euroa, uuden hintaa en uskalpuolavian kautta venttiilikoneisto-on- la katsoa. Käsijarru gelmiin tai katalysaattorin tuhoutumiseen. Tämä 1.8 -litrainen moottori piLainaan tähän Cituning-nimimertäisi olla parhaasta päästä (HDi:n lisäk- kin kirjoitusta Citroen-foorumilta, en si) tämän suhteen. Vikakoodeistani löy- paremmin osaisi kirjoittaa asiasta: “Jos tyi ainoastaan EGR-venttilin herja, toi- ovat täysin jumissa (tai vaikka kohtavotaan ettei mitään pahempaa ole tie- laisesti liikkuisivatkin) niin uusiksi medossa. Ei kuitenkaan menisi tämä vika nee myös teräsputket jotka toimivat pitmuistissa katsastuksesta läpi, luulisin. kältä matkalta vaijerin kuorena. VaijeFlektin etuvastukset rin päällä on valkoinen nailonkuori joNämä ovat ilmeisesti kulutustavaraa ka junttaa ruosteen avustuksella itsenMuhkuissa. Hitaalle ja nopealle puhal- sä sinne putken sisään. Putket eivät ole timen nopeudelle on omat vastuksensa, kalliita, mutta vaihto vaatii lämpösuoeli ei välttämättä oireile. Omassa toinen jan irrottamisen pakoputken päältä ja on palanut. Parilla kympillä saa, eli tä- suojan irrottaminen taas vaatii pakomän listauksen halvin osa, voi ostaa he- putken tiputtamisen alaspäin takapäästi toisen varastoon! tään, eli nosturi on aika POP. Muuten Takajarrut homma on aika simppeli pyörän pääsKun ennen vanhaan vaihdettiin le- tä ja sisältäkin tarvitsee ottaa vain kesvyt ja palat, nykyisin vaihdetaan C5:een kikonsoli penkkien välistä kokonaan tai myös takajarrusatulat. Korvakkeet, jos- osittain pois.” ta jarrupalojen ohut pitkä pultti menee Minun autossa käsijarru toimii näläpi, syöpyvät nimittäin pois. Uusia on- tisti, eli näillä kilometreillä lienee jo neksi saa, pariin sataan euroon per puo- vaihdettu. Satasella saanee kaikki tarli.... vittavat vaijerit ja ohjainputket. 12 Mittaristo ja katkaisimet Tämä viiksikatkaisinpaketti tulikin käsiteltyä jo aiemmin. Lisäksi C5:n mittaristoissa on ollut monenlaista ongelmaa. Joku on avannutkin ja sanonut että on tehty pääsiäismunista tulleista osista. En osaa sanoa mitään tähän vielä. Jaeger lukee mittaristossa ja se on minun autoissa aina näin ollutkin. Lämmityslaite Lämmityslaitteen etuvastukset pitää mainita, aiheuttavat puhaltimen toiminnan vain suurimmalla nopeudella. Lämmityslaitteen läpissä ei ilmeisesti ole yhtä paljon ongelmia kuin kakkossarjalaisissa C5:ssa, jossa läppäakselit katkeavat ja korjaaminen on tosi kallista. Jos lämmityslaitteen kennon joutuu vaihtamaan, kyseessä on kojelaudan irrotus, kuten esimerkiksi Xantiassa. Summa summarum C5:ssä on viikset keulalla, pallot kulmissa ja se tulee Rennes la Janais’ista, kyllä se on oikea Citroën! Tämän jutun tarkoituksena ei suinkaan ole pelottaa ketään C5:n ostamisella, vaan selvittää itselle mitä kaikkea voi olla odotettavissa. Vaikuttaa siltä, että C5:ssa vikoja riittää ja ne ovat kalliimpia korjata kuin edeltäjissään. Voisi kuitenkin positiivisesti olettaa etteivät kaikki viat osu samalle omistajalle. Tai ainakin ostaessa kannattaa selvittää mitä on jo tehty ja mitä tekemättä. Joskus enemmän ajettu auto voi olla parempi ostos... Hydrauliikkaa on kehitetty huoltovapaaseen suuntaan. Edellisten käyttäjien huoltojen laiminlyönti ei enää aiheuta ongelmia seuraaville omistajille, kuten vanhemmissa malleissa. Väylätekniikka tietokoneineen edellyttää ennemmin tai myöhemmin käyntiä korjaamolla, jossa on soveltuvat vikakoodien lukulaitteet. Tai sitten sellainen pitää hankkia itselle. Tämän ikäisessä autossa vikamuisti luetaan joka katsastuksen yhteydessä, joten nollaus lienee tarpeen ennen sitä. Raportoin teille myöhemmin miten minun on käynyt Muhfinssin kanssa. Jos ei mitään kuulu, se on toiminut moitteetta tai sitten vähin äänin purettu ja myyty osina pois... Mikko Salonen ([email protected]) kerholehti CITIKKA CitikkaGalleria Kerho on avannut Citikka-aiheisille kuville oman kuva-gallerian. Galleria löytyy osoitteesta http://www.citikka.info/ Galleria juontaa juurensa 2000-luvun alkuvuosille, jolloin perustettiin Internet-yhteisö nimeltä Sitruunapatonki. Palvelu pyöri sittemmin lakkautetussa MSN Groups-palvelussa. Se mahdollisti kuvien lataamisen, mutta määrä ja kokorajoitukset olivat niin tiukat että sen rinnalle kaipailtiin jotain paikkaa mihin voisi ladata kuvia tapahtumista, tapaamisista yms. ilman liiallisia rajoituksia. Nimimerkillä Julmuri oli silloin käytettävissä nopea Internetyhteys ja julkisia ip-osoitteita, sekä domain-nimi. Pienen kypsyttelyn jälkeen syntyi palvelin, mikä silloisen domainCITIKKA kerholehti nimen mukaan sai lempinimen ”unkki”. Aikaa kului ja parin epäonnisen sattumuksen myötä palvelin piti perustaa uudelleen, silloin mukaan tuli myös nykyinen osoite www. citikka.info. Kerhon tuella saatiin 2011 loppuvuodesta hankittua gallerialle oma virtuaalipalvelin, jotta palvelu saatiin toimimaan luotettavasti järkevillä kustannuksilla. Galleriaan liittyminen tapahtuu klikkaamalla oikeasta ylänurkasta kohtaa: Rekisteröidy (tunnuksien aktivointi tehdään ainakin aluksi ylläpidon toimesta manuaalisesti, joten aktivointi ei tapahdu heti). Palvelun käyttöehdot ovat seuraavat: 1. Palvelu on käyttäjälle maksuton, eikä palvelun käyttö edellytä ACry:n jäsenyyttä. 2. CitikkaGalleria on tarkoitettu Citroën-aiheisille kuville. Ylläpito voi harkintansa mukaan poistaa sisältöä, jonka ei katsota sopivan palveluun. 3. Lainvastaisen materiaalin ja aikuisviihteen lataaminen sivustolle on kielletty. 4. Kuvien tekijänoikeudet säilyvät niiden alkuperäisillä haltijoilla. 5. Kuvien käsittely siten etteivät autojen rekisterikilvet ole näkyvissä ja tunnistettavissa on suositeltavaa. Ylläpito voi auton omistajan pyynnöstä poistaa kuvat joista rekisteritunnukset ovat luettavissa. 13 Rahan ja tiepalvelumiehen liikkeitä seuratessa Sauli Yli-Hakola Isompien esimerkkiä seuraten olen koettanut säästää ja karsia myös omassa taloudenpidossani. Kaikessa ei tosin kannata nuukailla. Halpa kun kolahtaa aina köyhän omaan kantapäähän, esimerkkinä nyt vaikkapa tarjoushallin ristikkoavain. Joissakin kuluissa taas autoilevalla kansalaisella ei ole mitään mahdollisuutta pitää euroistaan kiinni. Siitä pitävät huolen nuo edellä mainitut isommat tahot veroineen ja korotuksineen. Mutta esimerkiksi katsastuskustannusten osalta olen päässyt hyviin tuloksiin ajamalla Xantiamme leimalle yli 400 kilometrin päähän Joensuuhun. Pohjois-Karjalassa ei nimittäin jostain kumman syystä olla niin paljon rahan perään kuin täällä Pääkaupunkiseudulla. Alle puolet riittää heille. Ja sittenkin käskevät konttorilla vielä kahvia ja voileipää ottamaan. Vaan eipä sitä Joensuuhun varmaan kannata asioikseen kovin pitkästä matkasta ajella. Ei, vaikka auto kulkisi saippuavedellä. Itse kuitenkin satun vähän väliä vaihtamaan farkut verkkarihousuun ja niinpä joensuulaisella konttorilla käynnistä 14 on muodostunut jo jonkinlainen perinne. Xantialla oli taas se aika vuodesta ja minulla sopivasti asiaa kotikulmille, Lieksan metille. Yhdistetty maakunta- ja katsastusmatkani etenikin reipasta vauhtia moottoritien loppupätkille Heinolaan. Laskelmieni mukaan olisin Joensuussa noin tuntia ennen katsastusaseman sulkemisaikaa. Edelläni ajoi valkoinen pakettiauto, jota saavutin pikkuhiljaa Lusin suoralla. Ja koska pakettiautot vanhan kansan mukaan vain hidastavat matkantekoa, ajattelin suhauttaa ohi vielä ennen nelikaistaisen tieosuuden päättymistä. Ohitettavalla oli oranssit vilkkuvalolaitteet katolla ja arvelin sen olevan niitä työmaa-autoja, joita 5-tien myllerryksissä on viime aikoina usein näkynyt. Ohituksen alettua minulle kuitenkin valkeni, että kyseessä oli Autoliiton tiepalveluauto. Seuraavien sekuntien aikana havainnoin auton kyljessä ranskalaisen öljymerkin logon, tutun näköisen viiksekkään kuljettajan sekä vielä taustapeilistä toisetkin viikset, siis pakun keulalla. Silloin alkoi minullakin raksuttaa. Juuri ohittamani Citroën Jumperin ohjaksissa istuva mies ja Autoliiton Tiepalvelu olivat minulle tuttuja muutaman vuoden takaa. Tällöin eräältä maakuntamatkalta puolisoni kanssa palatessa katkesi BX:n hydeputki ja sitä myöten matkanteko Mäntsälän kohdilla. Tämä tapahtui luonnollisesti sunnuntaina lähellä puoltayötä ja vielä kevättalvisessa räntäsateessa. Matkaa kotiin oli jäljellä vielä reippaat 70 kilometriä, ja tietoisuus seuraavan aamun aikaisesta töihinlähdöstä loi tilanteeseen lisäjännitettä. Muutaman BX:n ympärillä pyörityn kierroksen ja lähipiirin uniltaan herättäneen puhelinsoiton jälkeen totesimme, ettei apua ollut nyt saatavilla. Vaihtoehtona oli lähteä nilkuttamaan loppumatka jarruttomalla autolla, mikä ei tuntunut yön pimeydessä kovin houkuttelevalta. Lopulta tajusin, että voisin ottaa yhteyden Autoliiton tiepalvelupäivystykseen. Apuun luvattiin lähettää lähellä asuva tiepalvelumies, joka kaiken lisäksi oli Citroën-asiantuntija. Sovimme tapaamisen läheiselle Mäntsälän Shellille, jonne ajelimme halvaantuneella BX:llä jo paljon helpottuneempina. Kotoaan, muistaakseni jopa saunan lauteilta apuun lähtenyt tiepalvelumies oli myöhäisestä ajankohdasta huolimatta hyvin auttavainen, eikä vian paikallistamiseen mennyt montaakaan hetkeä. Uutta hydrauliikkaputkea ei siihen hätään tietenkään ollut saatavilla, joten korjaaminen jätettiin seuraavalle päivälle. Ja sen sijaan, että auto vietäisiin jolkerholehti CITIKKA lekin pajalle laitettavaksi, lupasi tiepalvelumies vaihtaa putken sillä samaisella Shellin parkkipaikalla. Matkamme jatkui sinä yönä muilla kyydeillä kotiin ja seuraavana päivänä palasin junalla Mäntsälään uusi hydeputki mukanani. Tiepalvelumies vielä haki minut asemalta ja kohta oli BX jälleen täydessä iskussaan. Muutama kymppi polttoaineista ja vaivannäöstä oli enemmän kuin paikallaan, vaikka sitäkään sankarimme ei olisi ensi alkuun halunnut ottaa vastaan. Koska tiepalvelumies ajoi Volvolla, en osannut häntä siinä tilanteessa edes varsinaisesti citikkaharrastajaksi ajatella. Mutta jälkeenpäin olen kyllä ymmärtänyt tämän avuliaisuuden olleen myös harrastajan apua toiselle. Näin myös taloudelliset näkökohdat huomioiden auton korjaaminen hoitui minimaalisilla kustannuksilla ja samalla realisoitui myös Autoliiton jäsenmaksu. Sama hydrauliikkaputki tosin jouduttiin vaihtamaan myöhemmin vielä kertaalleen. Se kun oli vääränpituisesta itse sovellettuna jäänyt juuri ja juuri hankautumaan kytkinvipuun. Vaihto suoritettiinkin sitten tiepalvelumiehen oppien mukaan kustannustehokkaasti omassa parkkiruudussa. Tällä kertaa apuna oli ystävällinen Mersu-mies korjaamotunkkinsa kanssa, mutta ihan tiepalvelumiehen ripeyteen emme sittenkään yltäneet. Ja nyt tuo Mäntsälän tapauksesta lähtien ”Eskelisenä” tuntemani Teiden Ritari ajoi perässäni 5-tietä pohjoiseen. Siinä taustapeiliä vilkuillessani tajusin, että tiepalvelumies voisi taas auttaa minua. Tällä kertaa riittäisi haastattelu Citikka-lehteen. Nyt oli vain ongelmana se, miten pääsisin miehen juttusille. Yksi varma keino olisi laittaa hätävilkut päälle ja ajaa tien sivuun, mutta temppu olisi kyllä aika kyseenalainen. Toisaalta olisi myös hyvin mahdollista, että hänellä on niin sanotusti tehtävä päällä. Silloin pääsisin seuraamaan tiepalvelun toimintaa tositilanteessa. Sinne kat- CITIKKA kerholehti sastukseenkin olisi tietysti hyvä päästä ajoissa, mutta jos tiepalvelumies nyt sattuisi kääntymään vaikka huoltoasemalle, niin tarjoaisin kyllä vähintään pullakahvit muistaen myös sitä muutama vuosi sitten saatua apua. Päätinkin päästää Jumperin seuraavalla ohituskaistalla takaisin edelleni, jolloin voisin seurata miehen liikkeitä. Ja kuinka ollakaan, heti ohituksen jälkeen alkoivat automaattivaihteiston merkkivalot vilkkua autoni kojetaulussa kuin joulupallot kuukausi sitten lähimarketin ikkunassa. Temppu, jota kaikesta AL4-vaihteistosta ennalta varoitetusta huolimatta ei Xantiamme ollut vielä koskaan aikaisemmin tehnyt. Mikä onnenpotku! Nyt minulla olisi ihan asiallista huolenaihetta tienpäällä ja pääsisin sen myötä edellä ajavan tiepalvelumiehen juttusille. Laitoin hätävilkut päälle, himmasin vauhtia ja vilkuttelin pitkiä valoja. Jumper ajaisi varmasti ihan kohta tien sivuun. Mutta vielä mitä. Tiepalvelumies vain jatkoi samaa tahtia eteenpäin ja meni seuraavalla ohituskaistalla vielä muidenkin köröttelijöiden ohi. Painoin itsekin kaasua ja lähdin jäljittämään Jumperia. Kokeilin pitkien vilkuttelua vielä pariin otteeseen, mutta mikään ei auttanut. Ajattelin että hänellä saattaa sittenkin olla joku kiireellinen autettava jossain paleltumassa. Lopulta Mäntyharjulla, 5-tien uusien ohituskaistojen kohdilla Jumper kääntyi sivutielle. Seurasin perässä ajatellen, että ehkä viestini oli sittenkin mennyt perille. Mutta toivoni oli turha. Jumper jatkoi lumi pöllyten Pertunmaantietä Mäntyharjun suuntaan ja katosi näkyvistäni. Käänsin autoni tienristeykseen ja päätin soittaa Tiepalveluun. Xantiassani oli nyt joka tapauksessa ainakin tulevaa katsastusta ajatellen hieman huolestuttava ongelma. Yhteys äsken jäljittämääni tiepalvelumieheen saatiinkin ja lopulta hän tuli tutkimaan tilannetta. Toki hän oli merkinantoni huomannut jo aikoja sitten, mutta päätellyt, ettei autossani suurempaa vikaa voinut olla, kun sillä niinkin kovaa pystyi ajamaan. Toisaalta Citroënin kyseessä ollen vil- kuttelun olisi voinut tulkita myös vaikkapa jonkun harrastajapiireistä tutun kaverin tervehdykseksi. Samalla tajusin myös kenen luona tämä oikealta nimeltään Esteriseksi osoittautunut tiepalvelumies oli Mäntyharjulla juuri ajellut. Siinä tien varressa totesimme vian vähäiseksi tai oikeastaan Citroënin AL4:ään liittyvän elektroniikan ominaisuudeksi. Ajoon sillä ei ollut vaikutusta, sillä vaihteisto toimi aivan kuten ennenkin. Jutusteltuamme vielä hetken Tiepalvelusta ja Citikoista jatkoimme kumpikin matkaamme, Esterinen Jumperillaan Mikkeliin ja minä Xantiallani kohti Pohjois-Karjalaa. Matkani eteni vaihteiston merkkivalot edelleen vilkkuen, mutta kuitenkin luottavaisin mielin. Tiepalvelumiehen evästyksen mukaan ongelma poistuisi viimeistään suihkuttelemalla kosteutta syrjäyttävää voiteluainetta vaihteenvalitsimen kontaktipintoihin. Katsastuksestakaan ei sinällään tarvitsisi huolehtia, sillä asiantunteva inssi kyllä ymmärtäisi mistä mittariston valoshow johtuu. Tai ainakin asiasta voisi katsastusmiestä tiukan paikan tullen koettaa sivistää. Ja loppujen lopuksi, muutama kymmenen kilometriä ennen Joensuuta vaihteiston merkkivalot palasivat aivan omia aikojaan normaaleiksi. Joensuuhun saapuessani katsastusasema oli tosin jo kiinni ja pääsin tuomiolle vasta myöhemmin. Merkkivaloissa ei ongelmaa silloinkaan enää ollut, mutta pari muuta korjattavaa kohdetta Xantiasta kylläkin löytyi. Olin kuitenkin hyvillä mielin, sillä Pohjois-Karjalassa viettämäni viikon aikana ennätin avustaa myös muutamaa akkunsa pakkasissa hyydyttänyttä autoilijaa. Nämä olivat ikionnellisia ja minulla olikin aika hyvä aavistus siitä, minkä tunteen voimin Markku Esterinen ja muut Tiepalvelun vapaaehtoiset jaksavat auttaa ongelmiin joutuneita. Aina ei tarvitse kytätä niitä euroja kun hyvän mielen voi saada ja antaa ilmaiseksi. ”Aina ei tarvitse kytätä niitä euroja kun hyvän mielen voi saada ja antaa ilmaiseksi”. 15 Ritari valkeassa Jumperissa Markku Esterinen on tehnyt tiepalvelutyötä jo vuosikymmenien ajan ja monenlaisella kalustolla. Aivan ensimmäinen tiepalveluauto oli Citroën CX ja niitä on ollut ajan oloon käytössä useampikin. Isojen kissojen jälkeen ajo jatkui C25 TurboD 18 Intercoolerilla, kunnes sen kohtalona oli ”menehtyä” onnettomuudessa. Kuski kuitenkin selvisi rytinästä hengissä kuin ihmeen kaupalla. Sittemmin Markun käytössä on ollut mm. Volvoa, Volkkaria, Nissan Patrolia ja Chevroletia, kunnes mies palasi takaisin Citroën-kantaan. Viimeiset 300 000 kilometriä ajoa onkin kertynyt vuoden 1999 Jumper 2.5 TDi Intercoolerilla. Suhteellisen harvinainen, isommalla koneella varustettu Jumper onkin nykyisellään Markun pääasiallinen harrasteauto, mutta ei ainoa. Laittoa on odottamassa mm. pari Xsaraa ja ZX, joiden ohella pakkaspäivän iloksi on varattu myös 2CV:n vaihteistoremonttia. Keväämmällä Markku on aloittamassa myös isompaa projektia Citroën HY:n kanssa, jolloin tarkoituksena on tehdä Caminasta matkailuauto. Ensimmäisenä on tiedossa katon korotus, ettei pitkä mies joudu autossa turhaan kumartelemaan. Markun kiinnostus Citroëniin ja muihin ranskalaisiin autoihin juontaa jo nuoruudesta, sillä perheen piirissä on aina suosittu ranskalaisia kulkimia. Markun ensimmäinen auto ennen ajokortti-ikää oli Peugeot 305 SRi ja ajokortin saatuaan mies ajoikin sitten jo CX 2200 Pallaksella. Autonasentajana ja dieselmekaanikkona työskentelevän Markun repertuaariin kuuluu Citroënin ohella paljon muutakin. Osaamista löytyy mekatroniikan ja automaatiotekniikan alalta, maanrakennustöistä ja varaosamyynnistä. Varsinkin Jumperin suhteen on hyötyä ollut myös Markun autopeltiseppä-maalarin osaamisesta. Taannoin erään maastoauton vakaana tarkoituksena oli nimittäin päästä auton kyljestä läpi. Sitä myöten tiepalveluajot Jumperilla keskeytyivät hetkeksi, kunnes Markku sai autonsa kyljet uusittua. Vaikka peltiä on mennyt, niin Jumperin tekniikkaan ei ole tarvinnut juurikaan puuttua. Käytössä normaalistikin kuluvia osia on toki uusittu. Joitakin erikoisrakennelmia Jumperiin on myös tehty, lähinnä helpottamaan auton varustelemista. Mukana kulkee tällä hetkellä mm. varavoimageneraattori, paineilmalaitteet sekä tilanteen mukaan vaihtuva valikoima tiepalvelutyössä tarvittavia työkaluja ja 16 tarvikkeita. Kuljetuskapasiteetin lisäksi Jumperin parhaisiin ominaisuuksiin kuuluu Markun mukaan myös auton iso koko ja massa, jolloin vaikkapa ojaan ajaneiden tielle vinssaaminen helpottuu. Jumperin 2.5 litran turbodiesel on Markun mukaan polttoaineen suhteen varsin pihi, vaikka suorituskykyä riittää kovempaankin ajoon. Jumper on huonoissakin ajo-olosuhteissa varsin vakaa ja hyvin eteenpäin pyrkivä kokonaisuus, kertoo Markku. Tällä on tiepalvelutyössä sekä vapaaehtoisessa pelastuspalvelutoiminnassa tärkeä merkitys, sillä apua kaivataan useinkin juuri hankalissa olosuhteissa. Markku kertoo, että Jumperilla on myös hiljattain osallistuttu isompaan operaatioon, kun viranomaisilta tuli aamuyön tunneilla avunpyyntö ohjaamaan liikennettä kolaripaikalle Etelä-Savoon. Tiepalvelumiehen työ ei aina olekaan pelkästään tien päälle jääneiden avustamista, vaan toimintaan kuuluu myös yhteistyötä viranomaisten kanssa. Joskus joudutaan esimerkiksi avustamaan henkilöetsinnöissä tai raivaamaan tielle kaatuneita puita. Ratkaisevinta työssä onkin Markun mukaan valmius avustuskutsuihin reagointiin. Apuun täytyy usein lähteä omat menot unohtaen. Vapaaehtoistyön kyseessä ollen tämä on joskus haasteellista, mutta ketään apua tarvitsevaa ei kuitenkaan jätetä oman onnensa nojaan. Ja vaikka tiepalvelutyö onkin Markun ajankäytössä keskeisessä roolissa, on apua tarjolla myös citikkaharrastamisen merkeissä. Avun saanti harrastajien ja myös 2CV Apua-Help -verkoston kautta on itsestäänselvyys. Vaikka yllätyksiä voi tien päällä tulla kenelle tahansa, on autoilijoita syytä muistuttaa myös siitä, että monet ongelmatilanteet voidaan välttää ennalta. Tämä onnistuu huoltamalla autoa ja varautumalla vaihteleviin olosuhteisiin. Teknisten ongelmien lisäksi tielle jäämisen syynä on usein vain sekin, että auto on unohdettu tankata. Varsinkin talvisin on autossa hyvä pitää mukana toimiva taskulamppu sekä ylimääräisiä lämpimiä vaatteita matkan katkeamisen varalta. Muuta varustusta voikin sitten lisätä niin paljon kuin itse parhaaksi katsoo. Materiaalisen varustautumisen ohella on yhtä tärkeää ottaa liikenteeseen mukaan myös oikea asenne ja jättää kiire pois. Tiepalvelutoiminnassa pyritäänkin aina myös valistamaan tielläliikkujia ja sitä kautta ennaltaehkäisemään onnettomuuksia ja vaaratilanteita. Tälle työlle onkin tarvetta, sillä autoilijoiden asenteet näyttävät muuttuneen yhä enemmän välinpitämättömiksi. Markun mukaan esimerkiksi liikenteenohjauksessa käytettävät käsimerkit ovat joillekin tielläliikkujille täysin tuntemattomia. Myöskään kelta-oranssin vilkkuvan valon merkitys ei ole kaikille selkeä, eivätkä ihmiset siten osaa hiljentää ajoissa, saati pitää turvallisuusväliä. Turvallisuusväli ja ajonopeuden sopeuttaminen vallitseviin olosuhteisiin ovatkin liikenneturvallisuuden tärkeimpiä tekijöitä. Ehkäpä tässäkin asiassa voitaisiin Citroënilla autoilevina olla edelläkävijöitä ja näyttää mallia muille? Jos ongelmia tien päällä sitten tulee, voi kuka tahansa ottaa yhteyttä Autoliiton tiepalvelukeskukseen. Numerossa 02008080 päivystetään vuorokauden ympäri ja se on kaikille tielläliikkujille tarkoitettu maksullinen palvelunumero. Myös Tiepalvelupiirien alueellisista numeroista saadaan välitettyä tieto avun tarpeesta eri puolille Suomea. Autoliiton jäsenille on muiden etujen ohella oma tiepalvelun päivystys- ja neuvontanumeronsa, josta peritään vain normaali puhelinverkkomaksu. Lisätietoja Autoliiton toiminnasta saa liiton nettisivuilta osoitteesta www.autoliitto.fi. Ja jos joku jäseneksi liittyvä haluaa korvamerkitä tukensa jutussa esiintyvälle Citroën-tiepalveluyksikölle, onnistuu se ilmoittamalla jäsenhankkijaksi yksikkö nro 638227 JL3. kerholehti CITIKKA Mies ja kokoelma Ranskan suurimmassa ”Retroviseur” -nimisessä harrasteautolehdessä on usein artikkeli keräilijästä ja hänen autoistaan. Tästä sain kipinän kirjoittaa omista autoistani ja siitä, miten ne päätyivät minulle. Olen aina ollut Citroën-friikki, se täytyy heti tunnustaa. Monen harrastajan innostus lähtee jostain lapsuuden kokemuksesta: isällä oli DS tai jollain naapurilla outo rättäri. Minulla ei tälläistä kokemusta ole. Isäni ajeli koko lapsuuteni Saabeilla ja ainoa kosketus Sitikkaan oli isäni siskon perheessä ollut farmarimallinen GS, jossa olen ainakin kerran matkustanut. Tosiasia on kuitenkin se, että juuri 16 vuotta täyttäneenä ja oltuani koko kesän ”K-kaupan kylmäkaapin hoitajan apulainen”, minun piti ehdottomasti ostaa 2cv. Olin säästänyt 3000 markkaa, ja sillä piti ostaa rättäri. Isäni mielestä ajatus oli järjetön, ja myönnettäköön, että tälläkin kertaa hänen mielipiteensä oli perusteltu. Pidin kuitenkin pääni ja sain hänet suostuteltua mukaan Kallioon katsomaan myytävänä olevaa nelkkua. Samainen vaaleansininen 2cv4 (AG721) on minulla edelleen, ja hieman yli 30 vuoden aikana sillä on ajettu 337 000 km, ja luoja tietää kuinka paljon edellisten omistajien käsissä. ”AG” on perheenjäsen ja enemmän kuin ajoneuvo. Mutta, auton osto oli iso virhe, juuri kuten isäni sanoi. Se oli myytävänä talon kellarissa olevassa hämärässä autoliikkeessä, CITIKKA kerholehti ja auto oli tietysti täysi pommi. Se oli maalattu metallinhohtokullan väriseksi (!), ja se oli kertakaikkisen huono yksilö. Auto oli siis 2cv4 vuosimallia -71, mutta siinä oli 50-luvun rättärin kone ja laatikko, johon oli yhdistetty jonkun itäauton laturi ja rele. Kun ensimmäisen kerran kävin Auto-Artikkelissa hakemassa varaosia, hämmennyin suuresti, kun esille tuodut nelkun osat eivät vastanneet ollenkaan niitä, joita konehuoneesta löytyi! Jos olisin liittynyt Kiltaan ja ottanut edes vähän asioista selvää, olisin takuulla saanut samalla rahalla asiallisen pelin. Toisaalta opin tuntemaan sätkän sielunelämää perinpohjin lukuisten tienpäällejäämisten ansiosta. Kurre Wibergin ja Veijo Salmen opastuksella sain auton pikkuhiljaa sellaiseen kuntoon, että sillä uskalsi ajaa Kehä ykkösen ulkopuolelle. Muistaakseni 1987 AG maalattiin vaaleansiniseksi ja kasauksen jälkeen se oli kuin uusi. AG:lla muutin Lontooseen 1991 ja sillä on ajeltu pitkin Eurooppaa ristiin rastiin. Paluu takaisin Suomeen on oma tarinansa, sillä hinasin AG:n perässä 50-luvun rättärin Ranskasta Saksan läpi Suomeen. Siis yksin, miettikääpä sitä! Luovuin keväällä työsuhdeautosta ja nyt AG on meidän käyttöpelimme. Syksyllä ostin siihen hienot, vuosileimalla ”1969” varustetut talvirenkaat. AG on siis kokoelman / sairauden alku ja samalla olennainen osa minua. Seuraava auto, XÄ-101 eli Wiiperi, on harmaa 2cv vuodelta 1956, ja liittyy olennaisesti edellä mainittuun Kurre Wibergiin. Kurre piti sitikoihin erikoistunutta korjaamoa Kaivokselassa vuosikymmenien ajan ja on vanhoille harrastajille tuttu hahmo. Kurre tuli hyvin tutuksi niiden vuosien ajan, kun taistelin AG:n ongelmien kanssa. Hänen tallissaan oli työn alla kyseinen 56:nen ja ihastelin sitä joka visiitillä eli usein! Jossain vaiheessa kyselin varovasti, olisiko auto myytävänä, mutta vastaus oli kieltävä. Jokunen vuosi vierähti, ja jossain vaiheessa sain Kurren vakuuttuneeksi, että olen oikea tyyppi saattamaan projektin loppuun: teimme autosta kaupat. Wanhuksen entisöinti oli haastavaa, mutta AG oli opettanut paljon, olin Killan jäsen, ja olin solminut hyviä kontakteja, joista Risto Elo oli ehkä tärkein. Se, että sain hakea Kurrelta osia lähes vapaasti, helpotti työn edistymistä. Keväällä 1991 sain wanhuksen katsastettua ja ajoin ylpeänä Kurren pajalle vain kuullakseni hänen pojaltaan, että Kurre oli menehtynyt edellisenä iltana. Olen hyvin iloinen, että entisöin Wiiperin ennen lähtöäni ulkomaille, sillä jos olisin tiennyt miten hyväkuntoisia vehkeitä Ranskasta siihen aikaan löytyi, olisi ollut vaikea motivoitua Suomi-aihion kunnostamiseen. 50-luvun rättärit ovat hyvin askeettisia vehkeitä, ja Wiiperiin onkin vuosien mittaan kerääntynyt valikoima 50-luvun lisätilpehööriä, viime laskujen mukaan 61 erilaista. Harvinaisimmat lienevät ”Raoul”-veivattavat 17 etuikkunat, ”RAF”- imusarja kahdella kaasarilla, erikoinen kojetaulu sekä ratin hieno alumiininen koriste. Wiiperillä ei viime vuosina ole paljon ajeltu, alle 100 km tulee mittariin joka kesä, mutta jokainen ajelu saa hymyn huulille. Kolmas auto, jonka keula pilkistää autotallista, on Traction Avant 11A vuosimallia 1936. Tämän auton hankinta vaatii vähän taustakertomusta. Muutin 1992 Lontooseen vannoutuneena 2cv-harrastajana. Toki tiesin, että oli olemassa muita Citroën-malleja, mutta rättäri oli se ainoa oikea. Lontoossa tutustuin John Gillard:iin, joka omisti (ja omistaa edelleen) Traction Avant –malleihin erikoistuneen korjaamon. Hänen nimensä tuli esiin, kun etsin osia harvinaiseen Englannissa valmistettuun rättäriin vuosimallia 1955, jota olin kunnostamassa. Johnin tallilla oli aina kymmeniä Tractioneita työn alla, ja kyllä saa olla aika parkkiintunut, ellei niistä innostu! Johnilla oli myös lukematon määrä kirjoja, esitteitä ja valokuvia eri Traction-malleista, ja niistä löysin Faux Cabriolet:n. Varsinkin isommalla ”Normale”-korilla auto oli mielestäni käsittämättömän kaunis. John kaatoi kylmää vettä niskaani sanomalla: ”Haaveile vaan, niitä ei ole”. Otin selvää ja totesin Johnin olevan varsin oikeassa: valmistumismäärä vuosina 1934 - 38 oli noin sata yksilöä, joista jäljellä oli ”alle kymmenen”. Auto jäi kuitenkin mieleeni kummittelemaan ja päätin, että jos joskus löydän sellaisen, hankin sen. Kului vuosia, joiden aikana Citroënharrastus kasvoi uusiin ulottuvuuksiin. Pahimmillaan minulla oli parikymmen- 18 tä autoa eri puolella Suomea, Englantia ja Ranskaa. Olin jo hairahtunut 2cv-polulta ja omistin rättäreiden lisäksi Kamiinoita, hienon DS:n ja CX Prestigen. Vuonna 1998 muutin Pariisiin, ja tahti jatkui. Joka viikko tutkin tarkasti ”La Vie de l’Auto” –lehden ja bongasin sieltä monta mielenkiintoista vehjettä, joista monet löysivät tiensä Suomeen alan harrastajille. Lehti tuli tilaajille keskiviikkona ja kioskeihin vasta perjantaina. Ja niin siinä kävi, että alkuvuonna 1999 tulin yhtenä keskiviikkona töistä kotiin ja näin ilmoituksen, jossa myytiin ”Traction Avant Coupé, 1936”. Soitin heti myyjälle, joka vahvisti kyseessä olevan Normale-malli. Hän sanoi myös puhelimensa soineen tauotta, ja että Hollannista ja Belgiasta oltiin tulossa viikonloppuna katsomaan autoa. Jatkoin puhelua ja selailin samalla karttaa. Arvioin meiltä kotoa olevan Alenconiin, jossa myyjä asui, noin 200 km. Sanoin myyjälle: ”Sopiiko, että tulen samana iltana käymään, olisin siellä alle kolmessa tunnissa”. Hän häkeltyi hieman, mutta sanoi sen käyvän, jos niin haluan. Vaihdoin vaatteet ja lähdin heti matkaan. Saavuin perille vanhan maatilan pihalle, ja heti nähtyäni auton ison ladon perällä, tiesin, että tämä on SE. Lato oli täynnä sitikoita: avo-DS, Tractioneita (kaksi Cabriolet:tia), rättäreitä ja Ami6. Seinillä oli vanhoja julisteita ja valtava muotokuva André Citroën:ista. Minä tuijotin keltaisessa pohjamaalissa olevaa Faux Cabriolet:a mykistyneenä. Auto oli lähes kokonainen, ryhdikäs ja konekin kävi nätisti! Tosin huomasin kyllä, että pakkelia oli siellä sun täällä, mutta mitä pienistä... En empinyt enkä tinkinyt, vaan tein kaupat. Jätin osasummalle shekin ja matkalla kotiin mietin kuumeisesti mistä taikoa loput rahat, sillä auto ei ollut halpa. Heti seuraavana päivänä pettynyt belgialainen harrastaja soitti ja tarjosi autosta enemmän kuin olin siitä maksanut, ja hän onkin soitellut useita kertoja näiden vuosin aikana! Hyvästä lähtökohdasta huolimatta auton entisöinti oli vaativaa ja kesti lähes kuusi vuotta. Tietyt pisteosat olivat jopa Ranskasta hyvin vaikeita löytää. Lopputulos on hieno, vaikka itse sen sanonkin. Auto on edelleen mielestäni äärettömän kaunis ja saan ”esteettisen kicksin” katsellessani sitä. Ajelen paljon, keskimäärin 6000 km vuodessa, mutta viime lokakuussa vaihdelaatikosta kuului ikävä rusahdus peruuttaessani, joten laatikon vaihto on edessä. Neljäs auto on ADB-25, DS19 vuodelta 1962, väriltään Blanc Carrare. Hän on perheen suosikki ja pidemmillä matkoilla lyömätön ajopeli. Traction Avant on hieno auto, autohistorian merkkipaalu, mutta DS19 on mielestäni hienoin koskaan valmistettu Citroën-malli. Se rohkeus ja hulluus, joka tehtaalla on vallinnut kun DS-mallia suunniteltiin, on vertaansa vaille eikä tule toistumaan. Ei tarvitse kuin katsoa valokuvia Javel:in kokoonpanohallista vuodelta 1957, missä vasen linja tuottaa mustia Traction Avant:eja ja oikea linja erivärisiä DS-malleja, tajutakseen minkä käsittämättömän aikahypyn Citroën teki. Minulla oli Lontoossa käyttöautona kolmisen vuotta musta DS19 vuodelta 1961. Auto oli ihana ajaa, luotettava, ja jumalaisen kaunis katsella! Kun jouduin siitä luopumaan, lupasin itselleni, että jonain päivänä hankin samanlaisen. Keväällä 2004 sain tutun kautta kuulla, että Suomessa oli myytävänä kaunis 60-luvun DS, ja lähdin heti sitä katsomaan. Istahdin autoon, käynnistin sen ja ostopäätös oli tehty ennen ajokorkeuteen nousua. Autolla oli mielenkiintoinen historia: ensimmäinen omistaja oli rouva Fabritius, joka ei ajanut talvisin. Hänen jälkeensä DS periytyi hänen pojalleen, joka valitettavasti ei pitänyt autosta hyvää huolta, vaan jätti sen kesämökkinsä taakse pellolle makaamaan. Sieltä sen pelasti Mobilistilehdestä tuttu Kai Bremer, joka kunnosti DS:n ja sai sen taas katsastettua, mutta omien sanojensa mukaan pelkäsi sillä ajamista. Bremer vaihtoi DS:n Korpivaaralla BX:ään, josta se kulkeutui rouva Fabriciuksen toiselle pojalle, tunnetulle Simca-harrastajalle. Hän sai DS:n museokatsastettua, mutta käytti autoa hyvin vähän. Hänen kuoltua ylkerholehti CITIKKA lättäen, DS siirtyi hänen ystävälleen, joka oli ylläpitänyt kokoelman autoja, ja minä ostin sen vuorostani häneltä. Toisin sanoen autolla on käytännössä ollut minua ennen vain yksi omistaja, joka sillä on oikeasti ajanut. Timo Julkusen tekemän perusteellisen huollon jälkeen DS:llä on ajettu kolme kesää, ainoana huolena jousipallojen surkea kestävyys. Täytyy toivoa, että tähän löytyy ratkaisu, sillä LHM:ään tai johonkin muuhun nesteeseen siirtyminen olisi paitsi kallista myös auton luonnetta vastaan. Siinä ne olivat, kokoelmani ajokuntoiset sitikat. Muutama projekti löytyy tallin perältä, mutta niistä joskus toiste. Micke Cedercreutz Helsinki, 8.1.2012 CITIKKA kerholehti 19 La Puikulan yksipuolaisen ratin takaa: Kesän muisteloita Palaan vielä viime kesään, sehän on autoilijan paras vuodenaika. Muistelo myös tuonee lohtua ainakin joillekin toimituskunnan jäsenille, ja kyllähän se uusi suvi taas vielä koittaa! Kesän aikana Puikulaa käytettiin myös matkailuvaunun vetämiseen. En suinkaan ole mikään perus-karavaanari tuulipukuineen, enkä missään nimessä Maikkarin humpuukisarjan porukkaan verrattava juntti. Vaunun kanssa nyt vaan on tullut liikuttua parisen kymmentä vuotta. Kun lapset olivat pieniä, oli vaunu liikkuva kesämökkimme, jolla käytiin näyttämässä lapsille myös Oirooppaa. Nykyisin meillä on pieni vanha vaunu, jonka olemme kunnostaneet mieleiseksemme. Iältään se sopii yhteen museoautoni kanssa, mutta muotoilun puolesta pariksi kelpaa hyvin myös XM. Kylkilinjoissakin on jotain molemmissa toistuvaa, vaikka kulkimien ikäero onkin rippikoululaisen verran. Kevyenä sitä on helppo vetää melkein millä tahansa autolla, joten kaksilitrainen XM kelpaa hyvin sen eteen. Ja kaasunestejousitushan on se kaikkein paras kun takana on massaa, siitä ei pääse mihinkään! Vaunun kanssa tuli huomattua muutama pikku jippokin. Olin normaaliajossa ihmetellyt automaagin kepin liikevaroja: yleensähän N-D väli onnistuu ilman salvan painamista, mutta Citikassa tuo väli onkin D-3. Taakan kanssa tuo on kuitenkin perusteltua, eli jyrkän ylämäen uhatessa oli helppo kytkeä kolmonen kepin kautta, ennemmin kuin moottoria ryntäyttävällä kick-downilla. Ja vaikka isomman vaunun kanssa voisi jatkuva kolmosen käyttö olla viisaampaa, niin meidän keijukaisemme kyllä rasittaa sen verran vähemmän, että Deen käyttö on OK normaalissa maastossa. Maavaran säätö auttoi usein myös vaunun kanssa, ja etenkin koukutuksessa eli kun vaunu pitää saada kiinni auton vetokoukkuun. Aivan liian usein koukutuksessa saa tapella vaunun veivin kanssa ja huomata, ettei sen säätövara riitäkään. Mutta kun korkeutta voi säädellä myös auton puolelta, ja simppelisti nappulasta, on tuokin helpompaa. Vaunua kun ei tarvitsekaan nostaa tai laskea niin paljoa, kun myös auto on säädettävissä. Itse asiassa alkaakin ihmetyttää, miksi vielä 70-luvulla karavaanareilla niin yleiset D-mallit eivät ole korvautuneet 20 uudemmilla isoilla kissoilla. Vai onko Vålvåjen sun muiden tylsyyksien imago vaan ollut sopivampi tuolle monogeenisen harmaalle tuulipukukansalle? Kesän aikana myös perheen nuorempi polvi sai pakkototuttelua citroenismin saloihin. Nuoremmalla pojallahan on itselläänkin patonkikuljin, eli Pösösen Roland Garros, joten kulttuurishokki ei muutenkaan ollut suuri. Tyylillisesti arvokkaan lipuva XM on kuitenkin siitä totaalisen poikkeava kuljin, mutta kylmästöinnin houkuttelemana juniorikin halusi useampaan otteeseen päästä tyyräämään minun mukavampaa ajokkiani. Ja selvisihän hänellekin lopulta perustelu autovalinnalleni eli pitkän taipaleen helppous sekä se äärimmäinen mukavuus. Isoveljensä puolestaan kyllä snaijasi jujun jo aiemmin, mutta silti hänen makuunsa ex-Volcane’ni oli enemmän sopiva. Sikäli ironista, että hän on veljeksistä luonteeltaan se vähemmän temperamenttinen ja sporttinen. Sen perusteella olisin odottanut asian olevan juuri päinvastoin, mutta kuten aina, on vanhempien joskus vaikea päästä perille omista lapsistaan. Viimeisin sitoumus hulluuteeni tuli syksyllä Frankfurtin IAA-autonäyttelyssä. Citikan osastolla menin koeistumaan unelmaani eli ceekuutosta. Juu, erittäin tyylikäs, ja kuskinpaikalla kyllä viihtyisin ihan varmasti. Mutta takapenkki oli selvästi iso pettymys. Ero XMään oli huikea: C6 ei tarjonnut lainkaan samankaltaista olohuoneen sohvafiilistä. No, ei se paljoa haittaisi, kun enpä itse sitä takapenkkiä juurikaan käytä. Mitä nyt vaan olisi olettanut, ettei tuollaista seikkaa ratkaistaisi noin. Positiivinen yllätys oli tehtaan miehen suhtautuminen siihen, että omistan äksämmän. Varoitteli, että sitä ei saisi missään nimessä kadottaa pois, vaan auto on jo nyt niin ehdottoman varma klassikko, että se tulee ehdottomasti säilyttää. Vaikka tuosta suodattaisi pois merkin virallisen puolestapuhujan paatoksen, niin silti se lämmitti mieltä. Ja eipä tuollaisen nykyisin iältään väliinputoajamallin hehkutus paljoa merkkiä tai tehdasta lohduta, joten ei moista saatelausuntoa ihan tuulesta kannata temmata. Connaiseur puolestaan kirjoitte- Jeannot li lehden viime numerossa Citroën-ilmiöiden terävimmästä kärjestä. Tuohon kärkeen hän sijoitti D-mallit, peltipuskurilliset CX ja GS sekä SM. Ulkomuodon, sisustuksen sekä tinkimättömän mukavuuden suhteen olen kyllä valmis nostamaan samaan kastiin välittömästi myös XM’män, vaikkei siinä rosteria tai kromia enää olekaan. Ja on vain sitä viimeistä uskoa vahvistavaa pidempää koeajoa vailla, ettenkö lukisi mukaan myös Cee-kuutosta. Itse asiassa sekä XM että C6 ovat vielä noita klasssisempia mallejakin suurempi perversio. Niitä kun ei monikaan vielä laske klassikoksi, eikä edes tulevaisuuden sellaiseksi. Toisaalta esimerkiksi varustelu on aikalaisekseen huiman runsasta, joka lisää moisen omistamisen järjettömyyttä kaikkien muiden silmissä. Eikä ulkonäköäkään voi lukea tavanomaiseksi, vaikka omaa aikakauttaan niissä onkin havaittavissa. Mutta niinhän se oli noiden edellä lueteltujenkin kanssa: kiilto-osat kuuluivat niiden aikaan, ja muissa muodoissa otettiin se ero tavisten kuljetuskalustoon. Lisäksi mitä enemmän katson ässämmää, jollaisen pienoismallin sain joululahjaksikin, sitä enemmän näen siinä piirteitä myös äksämmästä. Se on ikään kuin tuo kuuluisa puuttuva lenkki D-mallien ja XM välillä, kun CX on puolestaan muotoilultaan “vain” isompi versio GS’stä. Mitenkään kumpaakaan halveksimatta, mutta tuo linkki on selvin välillä D - SM - XM. Mutta toinenkin ehkä jonkun lukijan mielestä kerettiläinen asia on pakko tunnustaa. Kaikesta huolimatta en ole niin intohimoinen, että ajaisi puolen päivää nähdäkseni tusinan kaikenlaisia Citikoita parkissa. Joskus vaan tuntuu siltä, että turhankin monissa autotapahtumissa vierailleena aika ei riitä kaikkeen. Ja niinpä listalta on pakko valita vain niitä kaikkein kiinnostavimpia. Yleensä minun rankingissani moiseksi pääse, jos tapahtumaan liittyy jotain muutakin kuin paikallaan seisoskelua. Mielenkiintoinen vierailukohde tai kauniit maisemat taasen ovat niitä, joilla sen hallituksen puheenjohtajankin saa mukaan reissulle. Luonnollisesti silloin myös oma reissuun lähtemisen kynnykseni on matalin mahdollinen. Ja olen siitäkin ilkeä, että runsaiden tapahtumien kerholehti CITIKKA listalta valitsen kalenteriini yleensä ne ajoissa ilmoitetut. Viime tipassa tietooni tulevan tapahtuman pitää olla jotain todella sykähdyttävää, että se ajaa edellisten valmiiden suunnitelmieni ohi. Nyt odottelemme sitten enää sen odotetun kesän koittamista. Ei aikaakaan kun on se jo tulee, onhan kevätkin jo alkamassa. Itse asiassa kevät on mielestäni se kaikkein paras vuodenaika, koska seuraaavaan talveen on pisin mahdollinen aika. continué... C6 on se minun unelmieni Citikka: kaunis ja täysin varusteltu. Frankfurtin autonäyttelyssä pääsin vihdoin tutustumaan moderneimpaan puikulaan myös käytännössä, enää vain koeajo puuttuu. Karavaanarina arvostan hydraulijosuituksen erinomaisuutta myös tuossa hullussa kesämökin perässä raahaamisen harrastuksessa. Tosin olen karavaanarinakin omalaatuinen tasapaksusta massasta poikkeava yksilö, koska vaunumme on jo vanha ja pienikokoinen. Mutta sen tarkoituskin on olla vain telttaa mukavampi kesäisen matkustamisen apu, eikä mikään hiihtokeskuksen kaksio. Toisaalta eipä Citikka vetoautonakaan ole enää mikään yleinen näky. Suomi on täynnä kauniita paikkoja, joita voi hyvin yhdistää myös autotapahtumiin. Pieni paikallisporukka voi kokoontua lähihuoltikselle, mutta kun paikalle halutaa suurempi joukko myös kauempaa, on hyvä tarjota tulijoille muutakin. CITIKKA kerholehti Oma perstuntumani kutosen takapenkistä oli hienoinen pettymys. Se äksämmän ihana, kotisohvaa parempi mukavuus sekä tunnelma on poissa. Ceekuutosen kuljettajan paikalla on mukavat olot. Vaikka kaikki näyttää pari vuosikymmentä modernimmalta, ei kulttuurishokki ole kuitenkaan niin suuri kuin ensi vilaisulla vaikuttaa. Tällaiset maisemat autotapahtuman reitin varrella saavat meillä kartturin tyytyväiseksi ja tulemaan mukaan reissulle. Silloin minunkin lähtöni helpottuu, toisin kuin tuntien ajelulle, pelkästään pällistelemään autoja. 21 Pienois- mallipalsta Erkki A Ahtokivi Suorakatu 10, 03600 Karkkila puh. 050 557 5990 [email protected] olen sen itse maalannut ja koonnut joten en voi sen kummemmin kommentoida mallin laatua kuin valun osalta, joka oli oikein hyvä eli ei juuri ollut tarvetta kittaamiseen tms. kaltaiseen askarteluun. Kun olen kiiltävän perään, niin en saanut itsestäni irti maalata tuota maskia. Mallin väriksi valitsin sen tumman vihreän jolla Citroen paljon näitä oikeita maalasi. Sisustuksessa on kaikki tarvittava ja oli muistettu laittaa niin vaihdekeppi kun myös käsijarrun kahva osaksi sisustuksen osia. Muu tarpeellinen rekvisiitta siellä oli myös, ovenkahvatkin niin ulos kuin sisälle, ikkunatkin saa aukaistua kun oli veivit mukana. Tuulilasia koristaa kaksi fotoetsattua pyyhintä joten olettaa saattaa mallin ilmoitetun vuosimallin, 1949, pitävän paikkansa. Kaiken kaikkiaan on hieno ja yksityiskohtainen malli. Onnistuin kuitenkin saamaan toisen, saman tekijän mallin ja se on kuvan 3 malli. Sama valmistustapa ja nyt on siis umpikaappi ja hatuntekijän auto. Hytti on samalla lailla otettu jostakin lehtisarjan mallista ja olettaisin tämän pohjana olleen ”Jeu de Plage” siitä Michelin-sarjasta. Nuo vanteet kun täsmää ja akselivälikin on malleissa sama. Muuten on koko kori tehty ja maalattu sen jälkeen tummahkon vihreäksi ja valkoiseksi. Hattu ja teksti, dekaaleja. Maalauksen laatu, kuten muukin työ, oivaa on. Molemmat mallit olivat ei-halpoja, mutteivät ihan järisyttävän kalliitakaan. 3 Citikan tämänkertainen mallipalsta on rahdinajossa olleita Citroenin tuotteita, joten niistä sitten tämänkertaisessa enemmän. Pienoismalleina siis. Kuvassa 1 on T23 RU alustana, jollaisena mallin valmistaja sen markkinoille toi. RU on, niin kuin tiedämme, se versio, jossa oli nestejarrut mekaanisten sijaan, sen toki myös huomaa näin mallissa että jarrutusteho on parempi. Näistä malleissa, sinällään kiva löytää malli alustana kun yleensä nämä kantaa jotakin koritusta. Toki korituksen voi myös purkaa… Mallin valmistuttaja on CitroConcept 43. Varsinainen valmistaja ei ole selvinnyt niin mistään mutta ei tuo niin oleellinen tieto ole. Valkometallia ja on myös resiiniä käytetty mallia valmistettaessa. Resiiniä on tuo kori, joten valkometallin osaksi jää melkein kaikki muu. (Renkaat on kumia). Olin todella ilahtunut nähdessäni mallin rungon, kaikki yksityiskohdat hienosti toteutettuna. On yksi yksityiskohta josta en olisi ihan samaa mieltä kuin valmistaja, se on tuo maski. Kromattu eli kiiltää. Citroenin tapana kun ei ollut käyttää kiilto-osia näiden tavara-autojen osina vaan yleensä olivat maalattuja. Bussien alustat taas oli yleensä aina kiiltävällä maskilla ja Belgian tehdas kyllä tuotti kuormureitaan kromatulla. Ja jos tahtoi, niin kaikkea sai tilaamalla joten tästä voimme päätellä että tämä voisi olla belgi. Olen hankkinut tämän kittinä eli 22 1 Kuvassa 2 on vähän raskaampi kuormuri eli on 350 N Benne. Benne on lava-auto, jos nyt joku ei muka tiennyt. Olen tämän ostanut vähän niin kuin sian säkissä kun myyjä sitä kovasti kehui ja olen siis yllytyshullu mutta en suinkaan pettynyt mallin suhteen. Mallin valmistaja on Garin ja on luultavimmin Ranskojen maalta kotoisin mutta tähän tietoni jää. Mallin pohjana on käytetty jotain niistä lehtisarjojen malleista mutta sen jälkeen on kaikki, hytin sekä vanteiden, lisäksi tehty käsin. Runkoa on pidennetty tai oikeastaan tehty kokonaan uudeksi, lava ja sen lasti lisätty ja tietty maalattu. Vaalean harmaaksi ja kaikki tämä on oikein onnistunutta. Malli on tehty ”käytetyn” oloiseksi eli maalauksessa on myös hieman ruostetta mukana. Vuosimalli on mitä tahansa välillä 1965-69. Näitä en ole nähnyt missään ja kun olen myyjältä tiedustellut muista mahdollisista malleista, niin on tekijä kadonnut tavoittamattomiin. 2 Nyt kuvaan 4 ja siinä on tuttu U5560. Lehtisarjan malli ja on ”Bataillere” eli karjaa on kuskattu tällä. Ixo tekee Kiinassa, Hachette teettää ja myydään kioskeista nimikkeellä ”Camion D´Autrefois” Eivät ole niissä kioskeissa kalliita ja saa niitä kohtuullisen edullisesti ebay:n kautta Suomeen ja on näitä ollut ainakin Mikon kaupassa. Ebay:ssä vaan tulee postikuluja melkoisesti mallia kohden, riippuu hieman lähettäjästä ja lähetysmaasta. Malli on laadultaan vähintään kohtuullinen ja olen tavannut kolmea erilaista, pienin värityseroin. Riippuu onko kysymyksessä Ranskan, Espanjan vai Portugalin versio. Malli sinällään ei muutu. Mutta malliin, suurin vika on liian pitkä akseliväli, Citroen ei ole koskaan tehnyt näin pitkällä akselivälillä kuorma-autoa. Mallissa on yli 1 cm liikaa. Se taas tarkoittaa oikeassa autossa noin 45cm, vähintään, liikaa mittaa. Tästä voimme päätellä mittakaavan olevan 1:43, kuten on noissa muissakin malleissa. Maalaus, jonka sävynä on tumma vihreä, on vähintään kelvollinen ja muut yksityiskohdat, dekaalit ja sisustuksen osat, täysin riittävät. On muistettu jopa se käsijarrun vipu laittaa. Mittaristokin on dekaalina. 4 kerholehti CITIKKA Kuvaan 5, siinä on T45 ja on nokaton versio, kuten näkyy. Tämä oikea tehtiin Belgian Citroenin tehtaalle ja sen työnä oli kuljettaa Tractionin koreja jostakin kokoonpanoon. Se pystyi ottamaan 8 kpl näitä koreja erikoisvalmisteiseen telineeseen. Itse kuormuri oli tehty linja-auton alustalle, jotta saatiin tarvittava, 12m kokonaispituus. Lastitilan pituustarve, se pakotti tekemään ohjaamosta nokattoman. Malli on ranskalaisen Autobineau:n tekemä ja on pääosin resiiniä. Tätä en ole koskaan kuullut saaneen valmiina vaan tietääkseni on myyty vain kittinä. Eli tee itse ja sen voin kertoa että töitä oli. Ei malli ollut itsessään huono mitenkään vaan täynnä tavaraa joka piti vielä saada oikeille paikoilleen. Pelkästään nuo 8 koria olivat tehty eri kappaleista ja liimaa, maalaa jne. puhumattakaan varsinaisesta kuormurista, jossa riitti askartelua melkoisen tovin. Pelkästään rungossa oli useita osia, syy osien määrään oli tietysti valaminen, se ei onnistu isoina kokonaisuuksina. Mutta lopputulos on silmää miellyttävä. Minun ainakin. Ei ole ollut enää vuosiin saatavissa. Tämä oikea auto luultavasti muutettiin myöhemmin rekan veturiksi. taa voi pitää oikeutettuna. Tätä on olemassa myös tikas-autona, palokunnan sekin ja sitä en ole kädessäni pidellyt mutta kuvissa näyttää hyvältä. Toisaalta olen kaikennäköisissä palopeleissä ihmetellyt mallien valmistajien intoa tehdä tikasautoja melkein kaikkien alustoille, niitä tikasautoja on ehdottomasti vähiten palokunnilla. Niiden tarve jää usein vain yhteen pallokuntaa kohden. 6 5 Viimeisenä on Norev Collection ja paloauto T46, kuvassa 6. Taattua ja tuttua Norevia. Tietty on tehty Kiinassa. Näissä Norevin T46-U55 malleissa on tavallaan vastinetta rahalle, eivät ole vielä nousseet ihan mahdottomiksi hinnat. Mutta se uusin, T46 Gendarmerie, menee yli 50, 00 € ja on käytännössä tämä sama malli. Tietty väri on toinen ja lava pressuineen eroaa mutta kun Norev on käyttänyt tämän paloauton alustaa, joka on melkoisen lyhyt kuormaauton alustaksi, niin hinnanmuodostus on vähän kalliin puoleinen. Kuvan malli on samoissa hinnoissa mutta sillä saa jo jonkin verran lisää tavaraa tuon paloauton korituksen verran. Norev ei juurikaan petä nykyisin vaan malli on kaikin osin hyvää työtä. Maalaus, joka on punainen, on hyvä. Samoin tuo muu rekvisiitta takakorin osalta on hienoa ja olen löytänyt tämän oikean auton kuvan, niin yhdennäköisyys on vähintään riittävä. Samoin sisustus on tehty oikean oloiseksi joten tämän hankinCITIKKA kerholehti Tervetuloa täyden palvelun Citroën- merkkihuoltoon Mikkeliin! 23 &LWURs1LNVLW Perävaunuun saa räyhäkkään Batman lookin varustamalla sen 2CV:n lokasuojin ja kolmiopellein. Pitää muistaa ennen käyttöä maalata mustiksi... Timo Kosonen 24 kerholehti CITIKKA Oikianlaisille veteraaniautoille varmalähtö... 123, nyt sytyttää. Citroën asiantuntija Sen minkä ihiminen on teheny sen voi myäs koriata. 1.10. - 31.12.2011 välisenä aikana kerhoon liittyneet UUDET JÄSENET Jukka Heikkonen, Lappeenranta Hannu Kulmala, Kankaanpää Ilkka Javanainen, Säkylä Kalervo Virta, Vihtavuori Veli-Matti Falin, Kokemäki Markku Lempiäinen, Kalanti Matti Seppä, Tuusula Petri Laaksonen, Jämsänkoski Ari Kautto, Porvoo Antti Ritvonen, Jyväskylä Esko Kiviranta, Viiala Susanna Öblom, Rajamäki Sonja Turkia, Lappeenranta Heikki Salovaara, Lempäälä Reijo Eskelinen, Laukkavirta Pirkko-Liisa Turkia, Lappeenranta Ville Samuli, Hintsala Jarmo Kallionpää, Vaasa Arto Oksanen, Orimattila Matti Pärssinen, Korkeakoski Matti Husa, Helsinki Huollamme ja korjaamme malliin katsomatta uudet ja vanhemmatkin Citroënit. Alkuperäisosilla 2 vuoden takuu, meillä asennetuissa myös työt. Varaosat jäsenetuhintaan myös matkahuollon kautta kaikkialle Suomeen. Meiltä maskinsuojat ja pohjalevyt talven pakkasiin. Ensimmäinen takana, toinen alkamassa Ensimmäinen vuosi Citikka-lehden parissa on nyt takana ja uusi hyvällä alulla. Pahin jännitys on jo takana, tai ainakin viime vuoden ensimmäisen numeron aiheuttama kauhu, lähes lamaantuminen, on onnistuneesti voitettu. Lehti alkaa jo vähitellen syntyä vähemmällä metelillä, pienet esineet eivät lennä ilmassa eikä Jokkea tarvitse enää vaivata. Jokken apu olikin alussa korvaamatonta: ohjelma oli ennestään täysin tuntematon enkä ollut koskaan aiemmin taittanut ainuttakaan lehteä enkä mitään muutakaan. Hullu luottamus itseen sekä inDesign-kirja auttoivat myös alkuun Jokken lisäksi. Ennen kaikkea tämä on kuitenkin ollut hauskaa, pienistä satunnaisista kiukunpurkauksista huolimatta olen nauttinut suunnattomasti lehden kasaamisesta ja uuden oppimisesta. Lukemani ja kuulemani Citikka-harrastus on juuri tällaista: kiukutellaan, huudetaan, kiroillaan, mutta kuitenkaan mikään ei voita tätä! Viime vuoden aikana Citikka on myös saanut uusia avustajia. Suuri kiitos toimituskunnalle ja kaikille avustajille, unohtamatta kärsivällistä päätoimittajaa. Te tämän lehden teette, ilman teitä tästä hommasta ei tulisi mitään! Liisa TERVETULOA KERHOON! CITIKKA kerholehti 25 L L’euphorie de la Concorde progressé e C o n n a i s s e u r 26 Seisoin Concorden aukiolla Pariisissa katsoen Riemukaarta ja välillämme soljuvaa Avenue des Champs-Élysées’tä. Jos koskaan, niin tuolla hetkellä saatoin olla tyytyväinen elämän viimeaikaisiin onnellisiin sattumuksiin ja kohtaamisiin harrastusteni saralla. Vasta viime numerossahan kerroin Concorde-euforiasta, johon olin nyt saanut kokonaan uuden näkökulman. Alkuun taas jotain monialaosaaja Sergestä... Hieman ennen viime numeron ilmestymistä olin marraskuussa päässyt Helsingin Savoyteatteriin kuulemaan Serge Gainsbourgin kappaleita hänen pitkäaikaisen elämänkumppaninsa Jane Birkinin esittäminä. Matkalla Concordelle olin päässyt viemään kukkia sekä André Citroënin että Sergen haudalle. Montparnassen hautausmaan lähistöllä olevan kukkakaupan rouva oli selvästi kohdannut ennenkin vastaavalla pyhiinvaelluksella olleita asiakkaita, molemmat kukkaterveisemme kohteet olivat hänelle perin tuttuja. Hän kertoi lisäksi, että Sergen haudalle kuuluu jättää metrolippu, jonka avulla paikalle on tultu. Näinhän tietysti toimittiin koko matkaseurueen kesken. Edellispäivänä olin lisäksi jättänyt kukkatervehdyksen Sergen ja Janen vanhalle kotiportille – sen sijaan, että olisin töhertänyt omat terveiseni muuriin kuten on tapana. Ainakin samaan aikaan paikalle saapunut nuoripari kannusti tempaustani. Huono sää sulki Montparnassen hautausmaan ja Riemukaaren sunnuntaipäivänä, kun aamulla maassa oli olematon häivähdys lunta. Ei näyttänyt haittaavan muuan harmaata ID:tä, joka lipui kauniisti Champs-Élysées’llä kohti Concordea. Erikoista, että kaikki Pariisisssa tai oikeammin Porte de Versailles’n lähistöllä bongaamani CX:t olivat rosteripuskurisia euforiamalleja. Ensimmäinen oli tummanharmaa 2500 D Pallas, toinen hollantilaisissa kilvissä liikkunut tyystin ihana kermainen 2000 ja kolmas vihervänharmaa 25 TRD Turbo. Ainakin kaksi näistä oli selvästi Rétromo- bilen vaikutuksesta paikalla, viimeksimainittu arkiaamuna nähty turbodiesel taas vaikutti paikalliselta muuten vain. Se ja alkuaikojen 2000 olivat todella hyvässä vedossa näkyviltä osin, ensimmäseksi bongattu diesel-Pallas puolestaan ihan kelvollisessa käyttökunnossa, mutta identiteetti hieman epäselvä vanhanmallisten takaluukun listojen takia. Oli kuitenkin olemukseltaan mallia 1982 – 85. Citroënistin varsinainen tahtotila Pariisin-retkellä oli tietysti Le Conservatoire. Sieltä paljastui satamäärin Citikoita, joista lähes jokaisen tahtoisi itselleen. Aluksi ei oikein osannut päättää mistä suunnasta kiertelyn aloittaisi. 1920-luku pääsi täysin yllättämään pakinoitsijanne, sillä hänelle yltyi aivan valtava tarve vuoden 1923 B2 Caddy Sport Torpédolle! Hillittömän verraton vauhtihirmu, aikansa veneperäinen ohjus! Tai siis torpedo! Ei se kuitenkaan sukellusveneperäinen ollut... Takavetoaikakauden (periaatteessa 1934 asti) autoja oli muutenkin innostavan paljon, pitää oikein yrittää jatko-opiskella niiden taustoja enemmän. Nyrkkisääntönä kuitenkin on, että erittäin vakuuttavalla herrasmiestasolla liikutaan silloin, kun keulassa lukee lyhyesti, ytimekkäästi ja selkeästi “SIX”. Osiosta “olisipa tuo tullut sarjatuotantoon” löytyivät mm. D-mallin V8- ja V6-moottoritutkielmat, mutta ehkä Panhard 24:n keulalla nähty kahdella kannen yläpuolisella nokka-akselilla varustettu 2-litrainen 145 hv:n Citroën-moottori olisi ollut jopa helppo toteutus olemassaolevien nelisylinteristen pohjalta (Walter Becchia oli jatkojalostanut omia tuotoksiaan). Vaikka koskaan en ole Citikan työntötankomoottorien ominaisuuksista osannut valittaa... Ehkä tässä on jonkinlainen ikäkriisi tulossa, kun pitäisi saada vanha takavetoinen avomallinen urheiluauto. Onneksi sellaisen löytämiseen menee kohtuullinen tovi, kun on asettanut seuraavat reunaehdot: valmistaja on Citroën ja nimestä pitää löytyä “Torpédo”. Toisekseen, mikäpä sopisi Le Connaisseurin asuinpaikaksi paremmin kuin Le Conservatoire? Ihan kuin hengenhaukkominen ei olisi jo riittänyt, kiertely jatkui Rétromobile-messuilla. Ranskalaiset hen- genheimolaisemme olivat tehneet erinomaista työtä citroënistisen hyötyajoneuvohistorian tallentamiseksi ja entisöineet vaaleansinisen huippusympaattisen Besset-korilla varustetun U23-linja-auton vuodelta 1947. Unohdin hetkeksi omat pakkomielteeni ja ajattelin puhtoisesti kerhon etua: kyllä tuollainen kerhobussi pitäisi olle meilläkin! Toivottavasti viimeistään ensi numerossa sivutaan aihetta sen verran, että saamme tästä ja muista messujen Citikoista havainnollisia kuvia. Päätoimittajan seurueen mukana tuli käytyä täysin odottamatta varsin mainiossa italoautohenkisessä näyttelyssä Champs-Élysées’n varrella. MotorVillage on Fiat-yhtymän tuotteiden näyttelytila, jossa sattui olemaan elokuvaautojen näyttely juuri tällä kertaa, kun meitä franco-italoelokuva-autobongareita sattui kohdalle! Autot olivat tietysti näköispainoksia elokuvaesikuvistaan, mutta eipä se juuri tunnelmaa häirinnyt. Pienehköön nelikerroksiseen näyttelytilaan oli sovitettu puolentusinaa teemaan liittyvää italoklassikkoa, joiden vieressä oli kattavat listat elokuvista, joissa vastaava auto esiintyy. Suosikkini oli Maserati Ghibli, jollainen näyttäytyy elokuvassa “Vaarallinen loma” (La Piscine, 1968). Kyydissä nähdään mm. Jane Birkin, Romy Schneider ja Alain Delon. Kuinkahan usein ChampsÉlysées’llä on kuultu – oli kieli mikä hyvänsä – huudahdus “Kattokaa, Ritmo!”? Yksi elokuva-autoista oli kirkkaankeltainen Fiat Ritmo, tietysti katutason ikkunassa. Olen loputtoman kiitollinen heille, jotka edesauttoivat todella onnistuneen Pariisin-retken kehittymistä. Uusien ilmiöiden ja ihmeellisten yhteensattumien kokeminen oli riemukasta vaihtelua, jota tietysti lähdimme hakemaankin. Olipahan hyvä enne, kun lentokenttänä oli kunnianarvoisaa nimeä kantava Charles de Gaulle, jonka koristuksena on ylivoimainen Concorde. Helsingissä 20.2.2012 klo 0.19 Le Connaisseur kerholehti CITIKKA Hyvin etenevä projekti pistää hymyilemään. Varsinkin kun se on musta kattoluukullinen BX. Kuva. Jussi Räty CITIKKA kerholehti 27 NAHKALIPPIKSIÄ T-paita CitikkaTori musta, patamallia vain yli 50-vuotiaille. Brodeeraus punaisella sitikka-logo, valkoinen teksti Tiedustele: Markku Holappa 040 52 00 719 Valmistetaan pienoismalleja. Haluatko omasta Citroenistasi mallin hyllyysi? Nyt se on mahdollista kun olen saanut paljon materiaalia tehdä niitä. Melkein kaikkia Citroen tyyppejä on. Juuri nyt on 1 kpl CX Break, joka on vain ottajaa vailla. Teen haluamasi värin ja muut detaljit kuten omassasi on. Huom: Break, sarjasta ei pysty tekemään Familialea eikä tupla-pyöreitä etuvaloja. Malleja on valmiitakin vaikka kuinka paljon, harvinaisiakin joukossa. Norevin ID Break ja on sekä ihan ensimmäinen että seuraava valmistuserän mallit sekä DS Cabriolet, kaikissa alkuperäiset laatikot. Samoin on Vitesse DS 19 1956, harmaa ja katto viininpunainen. Ja vaikka mitä muuta. Ystävälliset yhteydenotot: Erkki A. Ahtokivi, 0505575990, email:[email protected] Kerhotavarat 2cv-paita, koko XL ja L, 2CV kuva, logo ja teksti valkoinen, paita musta, venymätön ja paukkumaton laatu. DS-paita, koko XL ja L, D-mallin kuva ja logo punainen, teksti valkoinen, paita musta, venymätön ja paukkumaton laatu. Hinta per paita ällistyttävän edullinen, vain 12€, ”limited edition”. Kaiken kokoisille päille, Suursuositut Lippikset 1 kpl 10 eur kipale + pk, 2 kpl 18 euroa + pk, 3 kpl 25 euroa + pk Kangasmerkit, ommeltavat 4 euroa kpl + pk Torikauppiaanne: Mikko Salonen, puh. 0500 59 7496 iltaisin sähköposti: [email protected] Myydään: Citroen CX 20 TRE, ajettu 114.000 km, ei ruostetta ja hieno, musta. Alkuperäiset alut alla ja talvirenkaat kitkat peltivantein. On ulkoruokinnassa tällä hetkellä ja ei oikein ole kaunottaren arvoinen säilytyspaikka. Citroen AKS 400 1974, peltityöt tehty, uusi galvanoitu runko mukana, mikäli ostaja tahtoo, alla oleva on myös ok. Molemmat luukut ja takalokasuojat sekä takaovet uudet. Koneen saa valita, vaihdelaatikolla ajettu 30.000 km ja mukana tulee melkein kaikki tarvittava tämän pakun saamiseksi tien päälle. Saksan tuonti vuosia sitten. Hinnassa on noin 1000 € ero joko uudella rungolla tai ilman. Citroen Ami Super Break, 1974, mieluiten entisöintiin. Laitteen mukana tulee kaikki peltiosat, joita auto tarvii ollakseen hienossa kunnossa. Samaten on läjä uutta pintavaraa juuri tähän malliin, mm. uusi erittäin vaikeasti löydettävä ensimmäinen äänenvaimentaja. Koneesta ja muusta tekniikasta mahdotonta sanoa muuta kuin että kone pyörii. Ystävälliset yhteydenotot: Erkki A. Ahtokivi, 0505575990, email:[email protected] Ostetaan kirjoja: - Les Autos de Aventure 2 (Citroënin historiaa käsittelevän sarjiksen osa2) - Bibendum à l’affiche 100 ans d’images Michelin - Michelin 100 ans d’aventures - De mon Père Ami Tarjoukset: [email protected] 28 Hei ACryn jäsenmatkaan osallistuneet Citikka nro 2:n teemana on ACryn jäsenmatka Pariisiin. Mitäs, jos sinäkin kirjoittaisit matkasta ja lähettäisit kuviasi Citikkaan. Jos kuvia ja juttuja tulee niin paljon, että kaikki ei mahdu seuraavaan numeroon, Citikka julkaisee niitä pitkin vuotta. Lähetä matkakertomuksesi ja kuvasi 15.5.2012 mennessä [email protected] tai [email protected] kerholehti CITIKKA YHDYSHENKILÖT PAIKKAKUNNITTAIN: Pekka Ripatti Kokoontumiset kuukauden viimeinen keskiviikko kello 18.30 (Pekka Ripatti 044 591 4161) ETELÄ-SAVO Mikko Rongas Kokoontumiset joka kuukauden toinen tiistai. Tiedustelut Mikko Rongas, 040 575 2547, sähköposti: mikko.rongas(at)pp1.inet.fi HELSINKI Jorma Salmi 040 558 8708 Ruuhkasuomen kissaväki kokoontuu joka kuukauden 1. keskiviikkona (ei heinäkuussa) klo 18.00 - 20.00, paikkana Auto-Bon / Koivuhaan autotalo, Mäkituvantie 3 Vantaa. JOENSUU Pekka Korhonen 013 896757, 050 512 0338 Iltaisin Kokoontumiset, soita ja tiedustele KAINUU Pertti Leinonen Kokoontumiset, soita ja tiedustele (Pertti Leinonen 0400 890 670) KOTKA Olli Vihavainen Työ 05 812 42, Ilt. 05 66 705 Kokoontumiset, soita ja tiedustele PÄIJÄT-HÄME TURKU Liisa Hyvärinen [email protected] Kokoontumiset joka kuukauden neljäntenä torstaina (ei heinäkuussa) Auran ABC-liikenneaseman kabinetissa klo 18.30 - 20.30. Paikka löytyy Aurasta valtatie 9 ja kantatie 41 risteyksestä. ••• ARKISTOVASTAAVA Esko Öblom, [email protected] Tehtaankatu 8 B 33 00140 HELSINKI sähköposti: [email protected] SÄHKÖPOSTILISTAN YLLÄPITÄJÄ Keijo Mattila [email protected] KERHON WEBMASTER Jouko Helenius [email protected] ••• PIENOISMALLIT JA KIRJALLISUUS Mikko Salonen Valtatie 1543, 21820 KUMILA 0500 597496 iltaisin [email protected] www.citikka.com KERHOTAVARAT Manu Huvila 03 787 7138, 041 440 3295 [email protected] Kokoontumiset joka kuukauden kolmas torstai klo 18.00 eteenpäin. Paikkana Lomakeidas Jokikumpu, Koskimyllyntie Hollola ellei muuta ole erikseen ilmoitettu. Mikko Salonen Valtatie 1543, 21820 KUMILA 0500 59 7496 iltaisin [email protected] TAMPERE SITIKKATOHTORI VASTAA Matti Hiltunen 040 532 0705 [email protected] Kokoontumiset joka kuukauden ensimmäinen tiistai klo 18.00. Kesällä Vehoniemen automuseolla, Vehoniemenharjuntie 92 Kangasala. Talvella ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39 Tampere, ellei muuta mainintaa ole. ••• Sitikkatohtorin klinikka. Yhteyden tohtoriin saa parhaiten seuraavasta osoitteesta: [email protected] 2CV Mallivastaava Martti Paavola Vanha Hämeentie 320, 04300 TUUSULA 040 558 7559 [email protected] BX Matti Lampila Luovantie 135, 60760 POJANLUOMA [email protected] Mallivastaava Esko Öblom Tehtaankatu 8 B 33, 00140 HELSINKI 050 585 0085 [email protected] CX Heikki Koivusaari 63100 KUORTANE 06 525 4703 Mallivastaava Samuel Kuitunen Uskontie, 5 01420 VANTAA 040 504 2521 CITIKKA kerholehti XM Mallivastaava Matti Hiltunen 040 532 0705 [email protected] Xantia Mallivastaava Jouko Helenius [email protected] Tekniikka Seppo Kohonen [email protected] Mallivastaava Miia Kaarakainen 046 595 2744 ZX Mallivastaava Liisa Hyvärinen [email protected] Mallivastaava Matti Hiltunen 040 532 0705 Kuorma-autot Mallivastaava Kimmo Salonen Lönnrotinkatu 12, 32200 LOIMAA 050 557 1106 iltaisin HY Mallivastaava Matti Karvonen 040 548 5246 ••• ID/DS ACrySport Mallivastaava Kyösti Rakkola ja Mika Sivonen 040 596 8992 Timo Vuokko 050 592 1431 [email protected] SM Rauno Latvala 040-561 7319 [email protected] Mallivastaava Juuso Juurikkala Pertunmaantie 725, 52700 MÄNTYHARJU 040 581 9057 [email protected] Kimmo Salonen Lönnrotinkatu 12, 32200 LOIMAA 050 557 1106 iltaisin Mallivastaava Michael Cedercreutz Tykistökapteenintie 1G, 00340 HELSINKI 040 560 4365 [email protected] Automobile Citroën ry löytyy Internetistä, osoite: www.citroenkerho.fi Kotisivulta löytyy tietoa kerhosta ja kerholehdestä. Kotisivuilla on myös Asiakirjat-osio, josta löytyy mm. museointiin liittyviä asiakirjoja ja hieno DS-näytönsäästäjä. Mallivastaava Juha Ratilainen 045 111 1976 Xsara GS/GSA Traction Avant Visa CitikkaInfo ETELÄ-KARJALA Maahantuontitietoja Maahantuontitietoja voi kysellä arkistovastaavalta autoista, joiden vuosimallit ovat 1934-38 tai 1946tammikuu 1978. Liitä kyselyyn auton tarkka tyyppi, vuosimalli ja sarjanumero. Tiedustelut osoitteeseen [email protected] ••• Ajantasaiset yhteystiedot löytyvät myös kerhon nettisivuilta kohdista http://www.citroenkerho.fi/ yhteystiedot.html sekä http://www.citroenkerhofi/aluejaos.html Kerholla toimii sähköpostiin perustuva postituslista, jonka jäsenet voivat lähettää toisilleen viestejä käyttämällä postituslistan osoitetta [email protected]. Postituslistan hoitajana toimii Keijo Mattila [email protected]. 29 V a l t u u t e t u t HUITTINEN (Myynti+huolto) Kakkostien Auto Oy puh 02 560 1250 VALTUUTETUT KORJAAMOT ALAVUS (Huolto) Sepänmaan Korjaamo Ky puh 06 511 1123 ESPOO (Huolto) LänsiAuto Oy puh 0207 123 200 ESPOO (Myynti+huolto) Veho Autotalot Oy puh 010 569 17 k o r j a a m o t ESPOO (Vauriokorjaamo) Veho Autotalot Oy puh 010 569 3910 FORSSA (Myynti+huolto) Varsinais-Suomen Auto-Center Oy puh 0207 810 770 HELSINKI (Myynti+huolto) Veho Autotalot Oy Herttoniemi puh 010 569 14 HELSINKI (Myynti+huolto) Veho Autotalot Oy Pitäjänmäki puh 010 569 3363 •• HELSINKI (Vauriokorjaamo) Veho Autotalot Oy Siltamäki puh 010 569 18 K o r j a a m o j a • v a r a o s i a HYVINKÄÄ (Huolto) Vähämaan Autopalvelu Ky puh 019 433 530 HÄMEENLINNA (Myynti+huolto) LänsiAuto Oy puh 020 712 3300 KANKAANPÄÄ (Huolto) Kankaanpään Autotalo puh 02 523 2000 MARIEHAMN (Huolto) SOS-Service puh 018 130 55 KEMI (Huolto) Raskone Keminmaa puh 0102320558 MIKKELI (Huolto) CitiX Oy puh 015 178 888 KEURUU (Huolto) Autokorjaamo Jouko Storck Oy puh 014 735 866 MIKKELI (Myynti+huolto) Mikkelin Autosompa Oy puh 015 3393 700 VAASA (Myynti+huolto) Autoliike Reijo Lähdemäki puh 06 3183500 SALO (Myynti+huolto) Astrum Auto Oy puh 02 777 3911 NUMMELA (Myynti+huolto) Vihdin Autotalo Oy puh 09 225 2070 KOTKA (Myynti+huolto) Auto-Suni Kotka Oy puh 044 075 9698 OULU (Myynti+huolto) Veho Autotalot Oy puh 010 569 2011 IMATRA (Myynti+huolto) Auto-Suni Oy puh 020 7694700 KOUVOLA (Myynti+huolto) Kouvolan Autosompa Oy puh 05 5445 700 OULU (Huolto) Auto Åström puh 020 214 530 JOENSUU (Myynti+huolto) E Hartikainen Oy puh 0400 334911 KUOPIO (Myynti+huolto) E Hartikainen Oy puh 0400 331155 PARAINEN (Huolto) Autoverkstad A & A Hellberg Oy Ab puh 02-4583540 TAMMISAARI (Huolto) BD-Auto Berndt Degerlund puh 019 246 2950 KUOPIO (Myynti+huolto) Kuopion Autosompa Oy puh 017 368 1900 PIETARSAARI (Huolto) Auto Store Oy puh 0445622290 TAMPERE (Huolto) Veho Autotalot Oy puh 010 569 3011 KUUSAMO (Huolto) Auto-Tähti Ky puh 08 853 862 PORI (Myynti+huolto) Satakunnan Autotalo Oy puh 02 522 7050 TOIJALA (Huolto) Pirkan Auto ja Rengas Oy 040 173 0733 LAHTI (Myynti+huolto) Mega-Auto Oy puh 020 7510 400 PORVOO (Myynti+huolto) Mega-Auto Oy puh 0207 510 300 TORNIO (Huolto) Perä-Pohjolan Auto Oy puh 016 446 246 LAPPEENRANTA (Myynti+huolto) Auto-Suni Oy puh 020 7694600 RAAHE (Myynti+huolto) Suzu-Auto Oy puh 08 211 4400 TURENKI (Huolto) Hämeenlinnan Autokeskus puh 03 6872020 RAUMA (Huolto) Huoltokorjaamo Friman Oy puh 02 822 5433 TURKU (Huolto) Varsinais-Suomen Auto-Center Oy puh 020 7810700 IISALMI (Myynti+huolto) E Hartikainen Oy puh 0400 - 330 066 IISALMI (Huolto) Autohuolto Reino Röytiö puh 017 818121 JYVÄSKYLÄ (Myynti+huolto) Autobest Oy puh 0207 990 600 JÄMSÄ (Huolto) Jokilaakson Autohuolto Oy puh 014 716 119 JÄRVENPÄÄ (Myynti+huolto) Mäkelän Auto Oy puh 09 5495 2200 KAJAANI (Myynti+huolto) E Hartikainen Oy puh 0400 115 110 LOHJA (Huolto) Tynninharjun Autohuolto Oy puh 019 375 7900 Tai haluaisitko kenties vuokrata autoasi ja itseäsi sen kuljettajana hää- yms. juhla-ajokäyttöön? Kerro nimesi, puhelinnumerosi, alue jolla toimit sekä minä vuodenaikana, autosi tiedot ja ehkä kuvakin. Jos olisit valmis antamaan yhteystietosi näihin luetteloihin, kerro siitä kerholle. [email protected]. ACryn sivulle on tulossa ilmoittautumislomake. TURKU (Myynti+huolto) Veho Autotalot Oy puh 010 569 2811 VAASA (Huolto) R-J Auto Oy Rinta-Jouppi puh 06 315 7500 ROVANIEMI (Huolto) Raskone Rovaniemi puh 010- 232 0636 KOKKOLA (Myynti+huolto) Auto Åström puh 0207 214 450 Löytyykö Acrylaisista kiinnostusta auttaa matkan varrella pulaan joutuneita Citikka-ihmisiä? Ajatuksena olisi julkaista Killan Apua – Help-julkaisun tyyppinen luettelo acrylaisista, joilla olisi halua ja kiinnostusta tarjota apuaan niille, jotka ovat kipeästi sen tarpeessa. Kerro ilmoittautuessasi nimesi, osoiteesi/ kotipaikkasi, puhelinnumerosi, citroën-mallit joissa voit auttaa, onko käytössäi nosturi, voitko hinata, tarjota tilapäissäilytyksen tai yösijan, kielitaitosi, ehkä muutakin. 30 RIIHIMÄKI (Huolto) Autohuolto Leino & Leino Ay puh 019 733 636 SAVONLINNA (Huolto) Linnan Soppi Ky puh 015 522 144 VALKEAKOSKI (Huolto) Valkeakosken PR-Auto Oy puh 03 584 5900 SEINÄJOKI (Myynti+huolto) Käyttöauto Oy puh 06 418 5111 VAMMALA (Huolto) Kiviniityn autohuolto 020 743 1060 SEINÄJOKI (Huolto) Automeca puh 06 4213900 VANTAA (Myynti+huolto) Veho Autotalot Oy puh 010 569 742 VARKAUS (Huolto) Autohuolto Gynther Oy puh 017 556 4321 YLIVIESKA (Myynti+huolto) Paalupaikka Oy puh 08 4112700 ÄÄNEKOSKI Autohuolto Markku Santa Oy puh 014 523 061 Tähän mennessä ilmoittautuneet: Reijo Seppänen Hämeenlinna Puhelin 358400763460 Citroën-mallitBerlingo Neuvonta ja työkalut Soita ja kysy Veikko Suontakanen Pohjois-Pohjanmaa Reisjärvi Puhelin 0400-501428 Citroën-mallit BX, Xantia, CX, XM Neuvonta ja työkalut Talli, rasvamonttu Juha Juurikkala Mäntyharju Puhelin 040 581 9057 Citroën-mallit useita, kysy Neuvonta ja työkalut kerholehti CITIKKA Auto-Artikkeli • Urheilutie 8, 01370 Vantaa 09 873 2353, 823 7988 • fax 09 857 2582 Auto-Gallialainen • Metsäpellontie 57 15200 Lahti • 03 733 1565 info@auto-artikkeli.fi • www.auto-artikkeli.fi Asiakasta auttava Auto-Artikkeli autosi osat ja tarvikkeet tiedolla ja taidolla CITROËN • PEUGEOT • RENAULT • VARAOSAT • TARVIKKEET Onko autosi huollettu? Vai ei? Kevät tulossa, huollot tekemättä? • Purflux-suodattimet • Yacco-öljyt, myös FAP-öljyt • IFHS-Comfort jousipallot, myös C5:n Matka jatkuu luotettavasti laatutuotteilla. artikkelitI_tammi_10.indd 1 MaahantuontitietojaMaahantuontitietoja voi kysellä arkistovastaavalta autoista, joiden vuosimallit ovat 1934-38 tai 1946tammikuu 1978. Liitä kyselyyn auton tarkka tyyppi, vuosimalli ja sarjanumero. Tiedustelut: Ilmoitus Visojen omistajille! 14.1.2011 20:20:14 Onko omistuksessasi Visa jota laitat tai jopa käytät kesä-/talvi-autona? Onko se jo iältään museossa? Tarkoitus olisi kerätä tietoa (rekisteriä) vielä hengissä olevista Visoista, niiden kunnosta ja mahdollisesta entisöinnistä. Tietoja voi laittaa luottamuksellisesti (vuosimalli, mallimerkintä, kunto, käyttöauto vai museorekisteröity ja muuta merkittävää mitä mieleen tulee). Juha Ratilainen [email protected] ACry:n Visa-jaos [email protected] CITIKKA kerholehti 31 www.citroen.fi UUSI CITROËN DS5 Alkaen autoveroton svh. 27 100 € + arvioitu autovero 5 871,29 € CO2-päästöllä 114 g/km = 32 971,29 € + toimituskulut. Vapaa autoetu alk. 695 €/kk, käyttöetu alk. 500 €/kk. EU-keskikulutus 4,4–7,3 l/100 km. CO2-päästöt 114–169 g/km. Kuvan auto lisävarustein. CRÉATIVE TECHNOLOGIE
© Copyright 2024