Suur-Helsingin Kalevalaiset Naiset ry Kevätretkemme Louhisaaren kartanolinnaan ja Naantalin kultarantaan 22.5.2014 Sää oli mitä mainioin, saimme nauttia aurinkoisesta säästä heti aamusta. Bussimatka taittui mukavasti, kun tavattiin tuttuja ja iloinen puheensorina täytti bussin. Matkasimme Turun moottoritietä läpi seitsemän tunnelin, joista Karnaisten tunneli on Suomen pisin tietunneli 2,3 km. Hyvissä ajoin saavuimme Askaisiin, jossa ensimmäinen kohteemme Louhisaaren kartanolinna sijaitsi. Ehdimme nauttia kupposet kahvia ennen opastusta Louhisaaren kartanolinna Tutustuimme harvinaiseen yli 300 vuotta vanhaan Louhisaaren kartanolinnaan. Keskiaikainen asuinkartano sijaitsee pitkälle sisämaahan työntyvän Mynämäenlahden etelärannalla aikoinaan meren äärellä olleella kalliolla. Kolmikerroksinen, korkean hollantilaiskaton kattama linna on saanut vaikutteensa hollantilaisesta palatsiarkkitehtuurista Louhisaaren 1650-luvulla valmistunut päärakennus edustaa Suomessa harvinaista palatsiarkkitehtuuria. Sen juhlakerros ja talouskerros ovat 1600-luvun asussa. Keskimmäinen kerros, varsinainen asuinkerros, on uusittu 1700- ja 1800-luvulla ja sen huoneet edustavat tuon ajan sisustusta. Louhisaaressa on myös laaja englantilainen puisto kävelyteineen. Jo portilla tunsimme historian havinaa, kun mietimme ketkä kaikki ovat tähänkin pihaan astelleet. Louhisaari kuului yli kolmesataa vuotta Fleming-suvulle ja yli sata vuotta Mannerheimsuvulle. Louhisaari on Herman Flemingin 1600-luvun puolivälissä rakennuttama kartanokokonaisuus. Ihastelimme alkuperäisinä säilyneitä kattomaalauksia, katosta löytyi luultavasti ensimmäinen kuva Louhisaaren kartanolinnasta. Kummituksia kerrotaan myös täällä olevan, tavarat vaihtavat paikkojaan ja ovet avautuvat itsestään. Talon käytävillä ja huoneissa useampikin kävijä on tuntenut ilmavirran pyyhkäisevän ohitse. Käsin maalatut tapetit olivat kuin taideteoksia. Tapetit maalattiin levyille tai pahveille, jotka saattoi muuton tullen ottaa mukaan. Huonetta nimitettiin pirun-kammariksi, jonka seinätapetissa oli itse "piru", ts. antiikin mytologian satyyri sarvineen. Toinen toistaan upeampia kakluuneja Suomen vanhin näihin päiviin säilynyt pylvässänky, jonka katossängyn verhot ovat peräisin Pernajan Sjögårdin kartanosta ja ovat ainoat Suomessa säilyneet barokkisängyn verhot. Fleming-suku Louhisaaren varhaisin tunnettu tilanomistaja oli Elin, jonka sukunimi on toistaiseksi tuntematon. Hän solmi 1400-luvun puolimaissa avioliiton asemies Maunu Flemingin kanssa. Tätä kautta tila tuli Fleming-suvulle ja periytyi tässä suvussa aina vuoteen 1791 asti. Louhisaaren Flemingeistä ovat monet kohonneet 1500- ja 1600-luvulla johtaviin asemiin RuotsiSuomessa ja vaikuttaneet ratkaisevasti isänmaansa kohtaloihin. Heistä merkittävimpiä olivat Kustaa Vaasan luottamusmies, valtaneuvos, Suomen sotaeversti, amiraali, Hämeen, Tallinnan ja Viipurin linnanpäällikkönä. Klaus Flemingin poika, amiraali, kamarikollegion presidentti ja Suomen kenraalikuvernööri Herman Klaunpoika Fleming (1619-1673) rakennutti Louhisaaren linnan. Herman Fleming määrättiin Suomen kenraalikuvernööriksi, jona hän toimi vuoteen 1669 asti. Hän solmi 1645 avioliiton Kristina Rosladinin kanssa. Seuraavat Flemingit asuivat Louhisaaressa vain satunnaisesti. Isonvihan aikoihin kartano rappeutui ja oli autiona vuoteen 1738 asti, jolloin rakennuttajan pojanpoika, karoliini Klaus Hermaninpoika Fleming (1685-1766) sai kartanon sivuperintönä ja kunnostutti linnaa. Hänen poikansa hovijunkkari Herman Klaunpoika Flemingin (1734-1789) eli "viimeisen rikkaan Flemingin" aikana kartanossa vietettiin loisteliasta elämää. Louhisaari myytiin 1791. Uusi omistaja oli everstiluutnantti C. Fr. von Knorring ja ensimmäinen Suomeen asettunut Mannerheim osti sen 1795. Tässä pienessä makuukamarissa väitetään C.G.E. Mannerheimin syntyneen Louhisaaren kartanolinna on sisustettu eri aikakausien tyyliin. Kartanolinnan I ja III kerros on sisustettu 1600-luvun asuun ja II kerros eli asuinkerros on sisustettu 17001800-lukujen tyyliin. Osa toisen kerroksen kalusteista on kuulunut Mannerheimeille, Flemingin suvun jäljiltä ei ole säilynyt mitään, joten kolmas kerros on sisustettu Kansallismuseon kalustein. Musiikkia harrastavan Mannerheimin perheen tyttärien huone Majuri Carl Eric Mannerheim Louhisaari Mannerheimien hallussa (1795-1903) Suomeen 1783 siirtynyt majuri Carl Eric Mannerheim (1759-1837) osallistui Anjalan liittoon ja vaikutti 1808 jälkeen monissa tärkeissä hallinnollisissa ja valtiollisissa tehtävissä Suomen autonomisen aseman varmistamiseksi. Ansioidensa vuoksi hänet korotettiin kreivin säätyyn 1824. Solmittuaan 1796 avioliiton Vendla Sofia von Willebrandin kanssa hän asettui perheineen asumaan Louhisaareen, jonka maanviljelyksen edistämisestä ja puutarhanhoidosta hän oli erityisen kiinnostunut. Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi Louhisaaressa 4.6.1867. Louhisaari Hannusten hallussa 1903-1961 Talousneuvos Oskar Hannus ja hänen kuoltuaan tytär, rouva Inkeri Hovinen (k. 1966) omisti Louhisaaren vuoteen 1961, jolloin Suomen Marsalkan Ratsastajapatsasvaltuuskunta lunasti Louhisaaren linnan sekä 7,5 ha suuruisen puistoalueen lehtikujineen ja lahjoitti ne Suomen valtiolle. Louhisaaren linna luovutettiin 1.7.1961 Muinaistieteellisen toimikunnan, nykyisen Museoviraston hallintaan, joka restauroi linnan 1962-1967. Louhisaaren linnan päärakennus avattiin yleisölle 1.6.1967. Toinen kerros on sisustettu Mannerheim-suvun aikakauden, 1800luvun tyyliin. Ensimmäisenä vastassa oli ns. isoäidin makuuhuone. Isoäiti oli tässä tapauksessa Carl Mannerheimin puoliso Eva Vilhelmina (o.s. Schantz, 18101895). Vaikka Louhisaaren linna edustaa arkkitehtonisesti lähinnä hollantilaista myöhäisrenessanssia, on linnan eri kerrosten käyttö suunniteltu vielä keskiajalta periytyneiden asuintottumusten mukaisesti. Louhisaaren vanhasta irtaimistosta on säilynyt ainoastaan osia. Kerrosten välillä oli ”kerrospuhelin” eli huutotorvi, jolla voi halutessaan tilata keittiön puolelta vaikka iltapäiväkahvit. Opas kokeile ja yleisöä se nauratti. Holvattu kivisali oli arki- ja talouskerroksen hienoin tila, jossa nyt on esillä alueen arkeologisia löytöjä Talouskerroksen arkkuja ja tiinuja Louhisaarta ympäröi laaja englantilaistyylinen maisemapuisto. Taustalla näkyvä on vuonna 1825 valmistunut merikylpylä, arkkitehtina mahdollisesti A.F. Granstedt. ranta oli silloin heti rakennuksen takana. Puutarhassa on leikkimökki, jossa Carl Gustaf ja hänen kuusi sisarustaan aikoinaan leikkivät. Taakse jäivät Louhisaaren kummitukset ja matkamme jatkui helteessä Marskin juoma 5l 5l 500 g 50 g vettä mustaherukan lehtiä sokeria viini- tai sitruunahappoa (ohjetta voi muuttaa kaikki 3 jotain) Kuumenna vesi kiehuvaksi. Kaada se huuhdeltujen herukanlehtien päälle. Lisää sitruunahappo ja sekoita. Peitä astia kannella ja anna juoman tekeytyä 12 tuntia. Siivilöi lehdet pois. Lisää sokeri. Juoma on heti valmista. Voit laimentaa makeutta kivennäisvedellä. Juomaa voi käyttää juomasekoituksiin ja pakastaa Erinomainen booliin. Askaisten kirkko ja tapuli Kirkon rakennutti Herman Fleming vuonna 1653 Louhisaaren kartanon kappelikirkoksi. Kartanolta johtaa kirkolle lähes 3 km pitkä L-muotoinen puukuja. Matka jatkui ……….kauniita maisemia ihailtiin Kirkonsalmen sillalta. Sillan pituus on 273 m, silta valmistui 2002 ja korvasi Kirkonsalmen ylittäneen lossiyhteyden. Ritaripuisto Mannerheimristin ritareille. Marskin muistokiven nro on 18. Ritaripuiston on suunnitellut arkkitehti Bey Heng Ravintola Pohjankulma, Rymättylä Rymättylän Poikon kylään vuonna 1904 rakennettu kyläkoulu on toiminut ravintolana vuodesta 1980 lähtien. Kaikki tarjottava valmistetaan omassa keittiössä perinteisin reseptein raaka-aineista lähtien. Täällä nautimme maukkaan saaristolaislounaan ja täältä sai myös ostaa kahdenlaista saaristolais-leipää sekä makeita piiraita kotiin viemisiksi. Kodikkaassa ympäristössä maistui erittäin maukas saaristolaislounas kaikille. Tarjolla oli Pohjakulman maittava kalapöytä (savulohta, graavilohta, lohimestaria, silliä ja silakkaa monessa eri muodossa), runsaasti salaatteja, kotijuustoa, Pohjakulman saaristolaislimppua ym. Lämpimästä pöydästä tarjottiin pääruokana (lihaa, sekä broileria tai kalkkunaa), isännän lihapullat, maustelohkoperunoita tai kermaperunoita sekä lämpimiä kasviksia ja makkaroita. Vatsat täynnä suuntasimme kohti Kultarantaa. Mukana meillä oli myös vieraita Saksasta. Särkänsalmen sillalta oli huimat näkymät. Sillan pituus on 240 m, silta avattiin v. 1970 ja sen vihki käyttöön presidentti Urho Kekkonen Naantalin Kultaranta Toisena kohteena oli Naantalin Luonnonmaalla sijaitseva Kultaranta. Kultaranta on tasavallan presidentin kesäasunto, jonne seurasimme presidenttiemme jalanjälkiä ja jossa opas johdatti meidät kauniin puutarhan saloihin. Historiaa Villa Kultarannan rakennutti aikoinaan maanviljelysneuvos Alfred Kordelin. Kordelin oli kotoisin vaatimattomista oloista. Hänen isänsä oli merimies, ja Alfred kävi ainoastaan kaksi vuotta alakansakoulua. Kokeiltuaan merimiehen ja puusepän ammatteja nuori Alfred päätyi avaamaan oman kauppapuodin Raumalle vuonna 1887. Parissa vuosikymmenessä Alfred Kordelinista tuli nokkelien kauppojensa ansiosta Suomen suurin yksityinen maanomistaja ja maan rikkaimpia miehiä. Kordelinin talo Oppaamme johdolla lähdimme seuraamaan presidenttiemme jalanjälkiä Kordelinin patsas Edessä muotopuutarha jota kutsutaan medaljonki-puutarhaksi, jonka 3500 ruusua on kauneimmillaan elokuussa, muun muassa Tellervo Koivisto- ja Tarja Halonen –lajikkeet. Historiaa 19 huonetta käsittävä graniittinen rakennus on maineikkaan arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema. Sen rakennustyöt aloitettiin 1914. Alfred Kordelin ehti viettää vain muutaman kesän Kultarannassa ennen äkillistä kuolemaansa. Venäjän vallankumous v. 1917 aiheutti rauhattomuutta myös Suomessa ja Kordelin kuoli kahakassa venäläisen luodista syntymäpäivänään. Kordelinin jälkeen Kultaranta joutui lahjoituksena Turun Suomalaiselle Yliopistoseuralle ja myöhemmin Suomen valtio hankki sen omistukseensa silloisen eduskunnan päätettyä käyttää Kultarantaa tasavallan presidentin kesäasuntona. Johannes Haapasalon ”Lohdutus” oli juuri tulopäivänämme päässyt oikealle paikalleen Ihastelimme monimuotoista puutarhaa. Valitettavasti kukkia ei ollut vielä istutettu, käytimme oppaan kehoituksesta mielikuvitustamme ja ”näimme” paljon kukkia. Kukat istutetaan juuri ennen presidenttiparin tuloa kesäkuun alussa. Kultarannan puisto on eräänlainen pienois-Versailles. Sen keskeisin osa on nimeltään Medaljonki, Kultarannan kuuluisa 3500 ruusun tarha, jota ympäröi leikattu kuusiaita. Suunnitelmassa puutarha jaettiin kolmeen osaan: muotopuutarhaan, hyötytarhaan ja metsäpuutarhaan. Osa puutarhasta haluttiin aikakauden ihanteiden mukaan säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisena. Puutarhan suunnitteli Helsingin kaupunginpuutarhuri Svante Olsson. Tätä ”patsasta” ihmettelimme, opas kertoi sen olevan patsaan jalustan, josta patsas on saanut kyytiä Kekkosen aikana. Patsas oli esittänyt sammakkoa ja kontallaan olevaa naista, eikä se Urkin mielestä sopinut Kultarantaan, niimpä se lähetettiin Ruotsiin, tarkempi olinpaikka ei ole tiedossa. Melko iso kuitenkin kun jalustakin on noin suuri. Jokainen presidentti on tuonut jotain ”omaansa” Kultarantaan, mm. Jenni Haukio toi tullessaan lampaat Kultarantaan. Naantalin luostarikirkko rakennettiin aikoinaan kirkonmäellä sijainneen katolisen birgittalaisluostarin kirkoksi (1443). Nykyään Naantalin kirkko on ainoa luostarista jäljellä oleva rakennus. Siellä se on pressan muskelivene, jolla hän puolisoineen usein tulee kesän viettoon kultarantaan. Vierailijoina nähdään usein myös valtiovieraita ja ministereitä. Rantatien lehmuskujanne on istutettu vuonna 1920. Tätä reittiä saapuvat presidentin autot Kultarannan edustalle. Nämä portaat ovat johdatelleet monet presidenttimme vieraineen Villa Kultarantaan Upean sään ansiosta näkymät olivat ihastuttavat, oli hetki aikaa viipyä auringolta suojassa puitten katveessa. Osa puutarhasta haluttiin aikakauden ihanteiden mukaan säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisena. Kultarannassa tämä on toteutettu metsäpuutarhana päärakennuksen ympäristössä. Se henkii saaristotunnelmaa mäntyineen ja kallioineen. Cafe Antoniuksessa Joimme lähtökahvit Lilja Ahtiaisen monivuotinen unelma toteutui kun Cafe Antonius avasi ovensa keväällä 1981. Romanttinen kahvilamiljöö, itseleivotut leivonnaiset. Tänä päivänä Cafe Antonius tunnetaan laajalti koko maassa ja sitä voidaan syystä pitää yhtenä Naantalin matkailu nähtävyytenä. Kahvila tunnetaan erityisesti Aatoksen Unelma - nimisestä marenkikermakakusta, rinkelimunkeista sekä lukuisista Liljan loihtimista suussa sulavista makeista ja suolaisista paistoksista. Naantalin piparkakkoa unohtamatta. Täälläkin olimme kristallikruunujen loisteessa. Nautimme matkan päätökseksi pullakahvit tässä hyvin runsaasti sisustetussa ympäristössä. Kahvi ja pulla maistuivat kaikille Jopa veskistäkin löytyi kullan kimallusta Naantalin kaunista ja idyllistä kaupunkikuvaa Naantalin kaupunki Naantali on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista. Se perustettiin keskiajalla birgittalaisluostarin ja sen kaupunkia edelleen hallitsevan kirkon ympärille. Kaupungin perusti kuningas Kristofer Baijerilainen joka siirsi alun perin Maskun Karinkylään perustetun (1438) luostarin Naantalin kirkon yhteyteen vuonna 1443. Turismin lisäksi Naantalin merkittävimmät elinkeinot ovat sähkötuotteiden valmistus, öljynjalostus, muu teollisuus ja palvelut. Naantalin satama on Suomen kolmanneksi suurin tavarasatama. Nykyinen asukasmäärä vajaa 20 000. Naantalin kaupungilla on pitkät kylpyläperinteet. Vuonna 1863 Nunnalahdelle rakennetun kylpylän hoitoihin kuului mm. Viluluodon 'ihmeitä tekevän' terveysveden juonti ja savihoidot. Myöhemmin kylpylätoiminta tyrehtyi, kunnes se herätettiin jälleen henkiin 1984, kun Naantalin Kylpylä perustettiin. Tietenkin muumimaailmasta Naantali on myös tunnettu. Kotiin lähdön aika, hyvästelimme Naantalin muumeineen. Kiitos hyville oppaillemme ja kaikille matkaseuralaisille onnistuneesta retkipäivästä, jonka saimme viettää upeassa aurinkoisessa säässä. Matkakertomus Pirjo Hyyppä/Suur-Helsingin Kalevalaiset Naiset Historiikkitekstiä ja histotoriallisten henkilöiden kuvia lainattu ao.nettisivuilta ja wikipediasta Iloinen matkaseurueemme Mukavaa, että olit matkaseurana tällä mielenkiintoisella retkellä Suur-Helsingin Kalevalaiset Naiset Jotta pääsisi perille, on eksyttävä tieltä Joka pääsee perille, oppii että hetken kuluttua on taas jatkettava matkaa Joka ei koskaan putoa raiteilta ja mene rikki jatkaa aina samaa rataa ja on turvassa suurelta murheelta ja suurelta onnelta. - Tommi Taberman -