Euroopan Perheyritysbarometri 2014

Euroopan
Perheyritysbarometri
Luottavaisemmat näkymät
Euroopassa – entä Suomessa?
Yhteenveto
Joulukuu 2014
www.kpmg.fi
www.kpmgfamilybusiness.com
www.europeanfamilybusinesses.eu
KPMG ja Euroopan Perheyritysten
liitto (EFB) toteuttivat kolmatta
kertaa Perheyritysbarometri
-kyselytutkimuksen.
Tutkimuksessa selvitettiin
perheyritysten näkemyksiä
liiketoiminnallisista haasteista ja
kehitysmahdollisuuksista, myös
kansainvälisin vertailuin 18 eri EUmaassa 878 vastauksen pohjalta.
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Ari Engblom
Palvelujohtaja, Perhe- ja kasvuyritykset
Perheyritykset Euroopassa suhtautuvat edelleen
erittäin luottavaisesti tulevaisuuteen, vaikka
huolenaiheina ovat kannattavuus ja osaavan
työvoiman saatavuus.
KPMG ja Euroopan Perheyritysten
liitto (EFB) toteuttivat kolmatta
kertaa Perheyritysbarometri
-kyselytutkimuksen. Positiivisista
tulevaisuuden näkymistä huolimatta,
paljon on kuitenkin vuoden
aikana tapahtunut. Erityisesti
suomalaisten perheyritysten
näkemykset ovat muuttuneet
aiempaa varauksellisemmiksi
verrattuna vuosi sitten toteutettuun
Perheyritysbarometriin. Tällä hetkellä
alle puolet uskovat liiketoimintansa
myönteiseen kehittymiseen seuraavan
vuoden aikana, alle kolmasosa on
kasvattanut liikevaihtoaan viimeisen
kuuden kuukauden aikana ja vajaa
kolmannes on vähentänyt henkilöstöä.
Joulukuussa 2013 suomalaisista
perheyrityksistä puolet uskoivat
liiketoimintansa myönteiseen
kehittymiseen seuraavan 6-12
kuukauden aikana, lähes puolet olivat
kasvattaneet liikevaihtoaan viimeisen
kuuden kuukauden aikana ja vain
neljäsosa oli vähentänyt henkilöstöä.
Euroopassa keskeisiksi haasteiksi
koettiin kannattavuuden lasku,
pula osaavasta työvoimasta ja
työvoimakustannusten kasvu. Samojen
huolenaiheiden lisäksi suomalaiset
perheyritykset kokivat liikevaihdon
laskun yhdeksi merkittäväksi haasteeksi.
Rahoituksen saaminen ei esimerkiksi ole
enää huolen aihe, jolla on suora vaikutus
kasvun ja kehityksen mahdollisuuksien
maksimointiin. Vain vuosi sitten yli
puolet vastaajista (51%) Euroopassa
kokivat vaikeuksia rahoituksen
saamisessa. Rahoituksen seurauksena
eurooppalaiset perheyritykset ovat yhä
valmiita tekemään uusia sijoituksia.
Suomessa tosin yritysten strategiaan ei
yhtä rohkeasti sisällytetä investointeja;
reilu puolet (53 %) vastanneista
ovat sisällyttäneet investointeja
strategiaansa, vastaavan luvun ollessa
enemmistönä (84 %) vuosi sitten.
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
2 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
LUOTTAVAISUUS
Näkemys taloudellisesta tilanteesta seuraavan
kuuden kuukauden osalta?
Suomi
Suomi
20%
35%
Neutraali
Negatiivinen
(12/2013: 27%)
(12/2013: 23%)
Eurooppa
5%
Perheyritykset Euroopassa katsovat
luottavaisesti tulevaisuuteen. Tämä
myönteinen asenne näkyy selvästi kyselyn
tuloksissa, sillä ainoastaan 5 % kokee
tulevaisuuden näkymät negatiivisina, kun
taas 70 % on luottavaisin mielin.
Tulokset osoittavat, että neljännes (25
%) vastaajista suhtautuu neutraalisti
tulevaisuuteen seuraavan kuuden
kuukauden osalta, mikä on 4 %-yksikköä
enemmän viime kesään verrattuna.
Eurooppa
25%
On kuitenkin rohkaisevaa, että erittäin
huolissaan tulevaisuudesta vastaajien
määrä on laskenut yli puolella verrattuna
vuoden takaisiin tuloksiin (5 % vrt. 12 %).
Kannattavuuden lasku ja pula osaavasta
työvoimasta ovat perheyritysten
suurimpia huolenaiheita. Nämä haasteet
eivät kuitenkaan horjuta perheyritysten
luottamusta tulevaisuuteen.
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 3
Suomi
45%
Luottatavainen
(12/2013: 50%)
Eurooppa
70%
Perheyritykset Suomessa
Suomen tutkimustulokset ovat muuttuneet
verrattuna vuoden takaiseen tutkimukseen.
Vuosi sitten puolet suomalaisista
perheyrityksistä suhtautuivat luottavaisesti
tulevaisuuteen. Nyt näkemys on hieman
synkempi (45 %), mikä osaltaan on
lisännyt neutraalisti suhtautuvien määrää
reiluun kolmasosaan (35 %) viime vuoteen
verraten.
45
vastanneista
% suomalaisista
perheyrityksistä ovat
tutkimuksen mukaan
luottavaisia tulevaisuuden
osalta
Varovaista optimismia on ilmassa, sillä hyvin
negatiivisten vastaajien määrä on laskenut
3 %-yksiköllä viidenteen vastaajista (20 %).
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
4 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
LUOTTAVAISUUS
Viimeisen puolen vuoden aikana:
LIIKEVAIHTO
HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ
32%
16
%
kasvanut
kasvanut
28%
54%
säilynyt samana
pysynyt samana
40%
laskenut
(12/2013:
39% kasvanut
26% säilynyt samana
35% laskenut)
30%
Eurooppa
54% kasvanut
30% säilynyt samana
16% laskenut
vähentynyt
(12/2013:
38% kasvanut
Eurooppa
37% pysynyt samana 48% kasvanut
25% vähentynyt)
42% säilynyt samana
10% vähentynyt
LIIKETOIMINTA ULKOMAILLA
32 % vastaajista ei ole
liiketoimintaa ulkomailla
12%
(12/2013:
32% lisääntynyt
48% säilynyt samana
20% vähentynyt)
vähentynyt
32%
19
%
lisääntynyt
säilynyt samana
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Eurooppa
50% kasvanut
44% säilynyt samana
6% vähentynyt
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 5
Perheyritykset Euroopassa
Perheyritykset Suomessa
Perheyrityksissä on jatkuvaa kasvua,
sekä liikevaihdon että henkilöstön
määrän kasvun myötä. Lisääntynyt
aktiivisuus ulkomaan markkinoille on
myös positiivinen suuntaus, sillä puolet
vastaajista ovat lisänneet liiketoimintaansa
ulkomailla.
Liiketoiminta ulkomailla ei ole houkutellut
yhtä aktiivisesti suomalaisia perheyrityksiä.
Vuosi sitten noin kolmannes vastaajista oli
lisännyt liiketoimintaa ulkomailla. Tämän
tutkimuksen vastaajista taas kolmannes
ilmoittivat ettei heillä ole liiketoimintaa
ulkomailla. Myös toisella kolmanneksella
liiketoiminta oli säilynyt ulkomailla samana.
Vähentyneet prosenttiosuudet kaikkien
kolmen osa-alueen osalta ovat laskeneet
edelliseen tutkimukseen verrattuna, kuten
esimerkiksi liikevaihdon lasku 24 %:sta
nykyiseen 16 %:iin.
Eurooppalaisiin perheyrityksiin verrattuna,
yli puolet suomalaisista perheyrityksistä
ovat säilyttäneet henkilöstön määrän
samana. Henkilöstön määrän kasvu ei ollut
yhtä suurta (16 %) verraten viime vuoden
tutkimustuloksiin (38 %).
19
vastanneista
% suomalaisista
perheyrityksistä ovat lisänneet
liiketoimintaansa ulkomailla,
verraten viime vuoden
joulukuun 32 %:iin
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
6 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
HAASTEET JA HUOLENAIHEET
Suurimmat haasteet tällä hetkellä?
Perheyritykset Euroopassa
Perheyritykset Suomessa
Vaikka perheyritykset suhtautuvat
edelleen optimistisesti tulevaisuuteen,
on toimintaympäristössä useita haasteita
kohdattavana. Kannattavuuden lasku on
ollut suurin haaste jo kahdessa edellisessä
perheyritysbarometrissä ja on edelleen
tässäkin selvityksessä (47%).
Työvoimakustannusten kasvu on
suomalaisten perheyritysten kaikista
suurin huolenaihe (60 %) tällä hetkellä,
jonka jälkeen myös kannattavuuden lasku
huolestuttaa vastaajia (46 %). Poiketen
Euroopan tuloksista, yli kolmannes (35
%) suomalaisista perheyrityksistä kokee
liikevaihdon laskun yhdeksi suurimmista
huolenaiheista. Tosin viime vuonna
yli puolet näkivät tämän vielä yhdeksi
suurimmista huolenaiheista (51 %).
Toinen nouseva trendi on tasaisesti
kasvava huoli rekrytointeihin liittyen
ja ammattitaitoisen henkilökunnan
säilyttäminen. Pula osaavasta työvoimasta
näyttää nyt olevan suuri haaste
perheyrityksissä, sillä 42 % vastaajista
näkee tämän yhdeksi isoimmista
haasteista, verraten 23 % osuuteen vuosi
sitten.
Kolmanneksi suurin haaste on
työvoimakustannusten kasvu, mikä on
myös noussut melkein kaksinkertaisesti
(29 %) viime vuoden tilanteeseen
verrattuna (15 %).
Viime vuoteen verrattuna, melkein puolet
enemmän, eli kolmannes vastaajista
ilmoittivat poliittiseen toimintaympäristöön
liittyvät epävarmuudet ja verotuksen
kiristymisen (esim. yhteisövero,
arvolisävero) ajankohtaisiksi huolenaiheiksi.
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 7
47%
42
%
29%
Eurooppa
Työvoimakustannusten
kasvu
Pula osaavasta
työvoimasta
Kannattavuuden
lasku
Suomi
35%
Liikevaihdon
lasku
60%
46%
Työvoimakustannusten
kasvu
Kannattavuuden
lasku
(12/2013: 45 %)
(12/2013: 53 %)
(12/2013: 51 %)
33%
Poliittiseen
toimintaympäristöön liittyvät
epävarmuudet
33% 25%
16%
Verotuksen
kiristyminen
(12/2013: 16 %)
Pula osaavasta
työvoimasta
(12/2013: 16 %)
(12/2013: 24%)
Rahoituksen
rajoittunut
saatavuus
(12/2012013: 17%)
7% 7% 7%
Muu
(12/2013: 7%)
Sääntelyjärjes- Nousevat energiakustannukset
telmän muutokset
(12/2013: 9%)
(12/2013: 8%)
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
8 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
INVESTOINTISTRATEGIA
Sisältääkö yrityksen strategia kasvuinvestointeja tai suunnitelmia
liiketoiminnan, tai niiden osien luopumisesta (divestointeja)?
Perheyritykset Euroopassa
Investoinnit ovat edelleen strategisten
suunnitelmien kulmakivi perheyrityksissä.
Vastaajista 86 %:lla (verrattuna 75 %:iin
kuusi kuukautta sitten) on strateginen
investointisuunnitelma kohdistuen
kansainvälistymiseen, uusille liiketoimintaalueille, sekä jatkuvaan ydinliiketoiminnan
kehittämiseen.
Perheyritykset ovat innokkaita
hyödyntämään markkinoiden
mahdollisuuksia saavuttaakseen kasvua.
Luvut osoittavat, että investoinnit
ydinliiketoimintaan ovat edelleen etusijalla,
kattaen yli puolet kaikista suunnitelluista
investoinneista (54%).
Perheyritykset Suomessa
Suomalaisilla perheyrityksillä on viime
vuoteen verrattuna maltillisemmat
investointisuunnitelmat, sillä reilu
puolet vastaajista on sisällyttänyt
investointeja yrityksen strategiaan,
verraten enemmistöön (84 %) vuosi sitten.
Suomalaisista perheyrityksistä ainoastaan
3 % eivät viime vuonna sisällyttäneet
investointeja yrityksen strategiaan,
kun vastaava luku tänä vuonna oli reilu
viidennes (21%).
Investoinnit kohdistuvat enimmäkseen
ydinliiketoimintaan (52 %), sekä
kansainvälistymiseen (32 %) ja uusille
liiketoiminta-alueille (16 %), jakautuen
samaan järjestykseen viime vuoden tavoin.
Investointimahdollisuudet
Puolet suomalaisista ja enemmistö
eurooppalaisista perheyrityksistä
ovat tutkimuksen mukaan harkinneet
investointeja. Maantieteellisesti sekä
suomalaisten (42 %), että eurooppalaisten
(47 %) investoinnit kohdistuvat
enimmäkseen kotimarkkinoille yrityksen
markkinaosuuden lisäämiseksi.
Investointeja on suunniteltu myös
muihin Euroopan maihin (mukaan lukien
Venäjä), jonne 33 % suomalaisista ja 20
% eurooppalaisista perheyrityksistä on
harkinnut investoivansa.
Kansainvälistyminen
Reilu kolmannes (37 %) vastanneista
suomalaisista perheyrityksistä ei
toimi kansainvälisillä markkinoilla.
Syiksi ilmoitetaan ettei tuotteita/
palveluita voi myydä kotimaan
ulkopuolella ja/tai että kotimaassa on
riittävä liiketoimintapotentiaali. Nämä
tulokset muistuttavat joulukuun 2013
tutkimustuloksia.
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 9
INVESTOINNIT
53%
53
vastanneiden
% suomalaisten
perheyritysten strategiaan
sisältyy investointeja, joista
yli puolet on kohdistettu
ydinliiketoimintaan
16
%
Investointeja
uusille
liiketoimintaalueille
Eurooppa
INVESTOINNIT
(12/2013: 18%)
86%
DIVESTOINNIT
5%
EI KUMPAAKAAN
9%
32
%
Investointeja
kansainvälistymiseen
(12/2013: 25%)
EI
KUMPAAKAAN
DIVESTOINNIT
23%
52
21%
%
Investointeja
ydinliiketoimintaan
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
12/2013: 3%
12/2013: 13%
12/2013: 84%
(12/2013: 44%)
10 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
RAHOITUS
Onko rahoituksen saaminen ollut haasteellista
viimeisen puolen vuoden aikana?
Eurooppa
Perheyritykset Euroopassa
Vastaajista 80 % vahvistaa, että he eivät
ole kokeneet vaikeuksia rahoituksen
saamisessa viimeisen kuuden kuukauden
aikana. Tämä on merkittävä parannus
vuoden takaiseen, jolloin yli puolet
vastanneista yrityksistä (51 %) kokivat
rahoituksen saamisen haasteellisena.
Ei
Kyllä
%
%
80 20
Ei
81%
Viidennes vastaajista koki vaikeuksia
rahoituksen saamisessa ja olivat huolissaan
mahdollisista seurauksista liiketoiminnan
kasvuun ja menestykseen. Vastanneista
35% näki, että rahoituksen rajoitettu
saatavuus voi vaikeuttaa sitoutumaan
uusiin investointeihin tulevaisuudessa,
mikä saattaa lisäksi rajoittaa yritysten
kasvumahdollisuuksia jatkossa. Suuri osa
vastaajista (75 %) ilmoitti pankkirahoituksen
ja oman pääoman houkuttelevimpina
vaihtoehtoina
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Ei vastannut: 2%
Kyllä
%
17
2013
Ei 63%
Kyllä 37%
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 11
81
vastanneille
% suomalaisille
perheyrityksille rahoituksen
saaminen ei ole ollut
haasteellista
Kassanhallintaan
liittyviä haasteita
Haasteita riittävän
rahoituksen
saamisessa,
mutta tällä ei ole
ollut merkittävää
vaikutusta yrityksen
liiketoimintaan
44%
12/2013: 13%
28%
12/2013: 5%
Vaikeudet
uusinvestoinneissa
Lisääntyneitä
liiketoiminnallisia
haasteita
17%
11%
12/2013: 16%
12/2013: 23%
Omistajakontrollin
olennainen
supistuminen
yritystoiminnassa
0%
12/2013: 5%
Perheyritykset Suomessa
Joulukuussa 2013 reilu kolmannes vastanneista suomalaisista perheyrityksistä koki
rahoituksen saamisen haasteellisena. Tilanne on muuttunut vuoden takaisesta siten,
että ainoastaan alle viidennes vastaajista koki rahoituksen saamisen haasteellisena.
Näistä vastaajista 28 % olivat sitä mieltä, että haasteista huolimatta tällä ei ole ollut
merkittävää vaikutusta yrityksen liiketoimintaan. Lähes puolet vastaajista (44 %)
ovat kokeneet rahoituksen vaikean saatavuuden vaikuttavan perheyritykseen mm.
kassanhallinnan haasteena.
Enemmistön (81 %) mielestä houkuttelevimpina rahoitusvaihtoehtoina oli
pankkirahoitus (velka) ja oma pääoma. Erityisesti omaa pääomaa suosittiin selvästi
viime vuotta enemmän (32 % vrt. 11 %).
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
12 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
YHTEISKUNTA JA OIKEUDELLINEN
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Mitkä muutokset ja/tai parannukset parhaiten
edistäisivät perheyrityksen toimintaa?
Joustavammat työmarkkinat (esim.
työsuhteen joustot) Sukupolvenvaihdoksiin liittyvät verohuojennukset ja niiden hallinnollisten
valmisteluiden sujuvuus
Byrokratian karsiminen
Alhaisemmat verokannat
Eurooppa
84%
50%
61%
37%
37%
49%
33%
43%
72%
47%
52%
28%
32%
42%
19%
16%
Infrastruktuurin kehittäminen
7%
15%
Parannukset koulutusjärjestelmään
4%
14%
4%
2%
2%
7%
Yksinkertaisemmat verosäännökset
Paremmat mahdollisuudet rahoituksen
saamiseen
Nykyistä jämäkämpi viranomaisvalvonta
yritysten velvoitteiden noudattamiseksi
Kilpailulainsäädännön tiukentaminen
(esim. määräävä markkina-aseman
väärinkäyttö)
49%
15%
15%
9%
20%
9%
2014 2013
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 13
84%
vastanneista suomalaisista
perheyrityksistä toivoo
joustavampia työmarkkinoita
Perheyritykset Euroopassa
Perheyritykset Suomessa
Tutkimuksessa ilmenee, että
Euroopan perheyritysten suurin
haaste tällä hetkellä on pula
osaavasta työvoimasta. Tämän
voidaan nähdä korreloivan
myös siihen, että tasan puolet
vastanneista toivoo joustavampia
työmarkkinoita. Vajaa puolet
(49 %) näkee myös byrokratian
karsimisen edistävän parhaiten
perheyritysten toimintaa.
Tutkimustulokset olivat hyvin
samanlaisia suomalaisissa
perheyrityksissä, tosin
erottavana tekijänä se, että
joustavammat työmarkkinat (84
%) sekä sukupolvenvaihdoksiin
liittyvät verohuojennukset
ja niiden hallinnollisten
valmisteluiden sujuvuus (61 %)
olivat kaikista toivotuimpia.
Samalla kun työmarkkinoilta
toivotaan joustavuutta, on
verotuksen näkökulmasta
odotukset madaltuneet hieman.
Vaikka alhaisempia verokantoja,
sukupolvenvaihdoksiin
liittyviä verohuojennuksia
ja yksinkertaisempia
verosäännöksiä kaivataan,
on näiden osuus hieman
laskenut edellisiin tutkimuksiin
verrattuna. Edelleen verotukseen
liittyvät asiat sijoittuvat
tässäkin tutkimuksessa viiden
muutostoiveen kärkijoukkoon.
Byrokratian karsimista toivottiin
kolmanneksi tärkeimpänä
muutoksena, sekä verotuksen
näkökulmasta yksinkertaisempia
verosäännöksiä ja alhaisempia
verokantoja.
Infrastruktuurin kehittäminen
ja nykyistä jämäkämpi
viranomaisvalvonta yritysten
velvoitteiden noudattamiseksi
saivat vähemmän kannatusta kuin
vuosi sitten.
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
14 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
PERHEYRITYSSTRATEGIA - VAHVUUDET
Yritysten viisi keskeisintä vahvuutta.
Joulukuussa 2013 suomalaiset
perheyritykset vastasivat tärkeimmäksi
vahvuudekseen asiakaspalvelun (48
%), joka tälläkin kertaa saavutti toiseksi
tärkeimmän sijan (56 %). Ylivoimaiselle
kärkisijalle nousi tässä tutkimuksessa
nopea ja joustava päätöksentekoprosessi
(68%), joka Euroopassa koettiin
toiseksi tärkeinpänä vahvuutena (46
%). Euroopassa tärkein vahvuus oli
kyky voittaa uutta liiketoimintaa tai
asiakaskuntaa (48 %).
Aggressiivinen
markkinointistrategia Muu
2%
5%
Yrityksen
koko (esim.
toiminnalYhteinen
liset mittaarvokaavaedut)
maailma
4%
5%
8%
Suomessa kolmanneksi priorisoitiin
vahva brändi tai läsnäolo markkinoilla
(44 %). Huomattava muutos viime
vuoteen verrattuna oli suomalaisten
perheyritysten neljänneksi tärkein
vahvuus; vahva taloudellinen asema ja
hyvät mahdollisuudet saada lisää pääomaa
liiketoiminnalle, nousua viime vuoden 17
%:sta jopa 40 %:iin.
Tuotelähtöinen
Kyky voit- strategia
taa uutta (esim.
liiketoimuotoilu,
mintaa
laatu tai
tai
valikoima)
asiakasKilpailukykyinen kuntaa
hinnoittelu
11% 18% 19%
13 %
21 %
4%
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
19 %
25%
15 %
Tekniset
valmiudet
25%
20 %
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 15
68%
Nopeat ja joustavat
päätöksentekoprosessit
2013: 41%
68
vastanneista suomalaisista
% perheyrityksistä toivoo
joustavampia työmarkkinoita
56%
Asiakaspalvelu
2013: 48%
Eurooppa
voittaa uutta liiketoimintaa tai
48% Kyky
asiakaskuntaa
ja joustavat päätöksenteko46% Nopeat
prosessit
45% Asiakaspalvelu
44%
Vahva brändi tai
läsnäolo markkinoilla
2013: 36%
40%
Vahva taloudellinen asema
ja hyvät mahdollisuudet
saada lisää pääomaa
2013: 17%
%
25% 25
Ydinliike-
Hyvä työnantajakuva
2013: 17%
toimintaan
keskittyminen
2013: 20%
33%
Pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus
(vertaa kvartaalitalous)
33%
Yksityinen
omistus
2013: 15%
2013: 23%
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
39%
Henkilöstön
uskollisuus
ja sitoutuminen
2013: 25%
16 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
PERHEYRITYSSTRATEGIA
Perheissä ilmeneviä tilanteita, jotka saattavat olla tärkeitä
yritykselle
Perheyrityksen menestys korreloi
vahvasti perheenjäsenten ja perheen
ulkopuolisen johdon kykyyn hyödyntää
ainutlaatuisia ominaisuuksia; joustavuus ja
mahdollisuus nopeaan päätöksentekoon.
Näillä perheyrityksen ominaispiirteillä
yritykset pystyvät vastaamaan päivättäisiin
haasteisiin.
Suomessa pidetään tutkimuksen mukaan
myös perheenjäsenten taloudellista
osaamista ja kiinnostuksen herättämistä
perheenjäsenten keskuudessa erittäin
tärkeänä (86 % vrt. Euroopassa 63 %).
Tutkimus osoittaa, että sekä suomalaisten,
että eurooppalaisten perheyritysten
osalta hyvä hallintotapa, vankka jatkajan
suunnitelma ja perheenjäsenten
määräysvallan säilyttäminen yrityksen
liiketoiminnassa ovat perheyritysten
keskeisiä painopistealueita.
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 17
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a
Swiss entity. Member firms of the KPMG network of independent
firms are affiliated with KPMG International.
18 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
SUOMALAISET PERHEYRITYKSET
Taloudellinen toimintaympäristö
Suurin osa Suomen perheyrityksistä katsoi, että yhteiskunnalliset olosuhteet
yrittäjyyteen Suomessa ovat heikkenemässä (48 %) tai pysyvät enintään
nykyisellään (39 %). Tämä osittain selittää yritysten negatiiviset odotukset Suomen
talouden kehityksestä; jopa 71 % näkee sen heikkenevän (2013: 62 %).
Näkemykset Suomen taloudellisesta tilanteesta olivat negatiiviset:
71 % mielestä heikkenee (12/2013: 62 %)
25 % mielestä pysyy ennallaan (12/2013: 30 %)
4 % mielestä paranee (12/2013: 8 %)
Yhteiskunnalliset olosuhteet liittyen perheyrittämiseen pysyvät ennallaan tai
heikkenevät:
48 % mielestä heikkenevät (12/2013: 47 %)
39 % mielestä pysyvät ennallaan (12/2013: 47 %)
7 % mielestä paranevat (12/2013: 6 %)
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 19
Sukupolvenvaihdokset
Reilulla kolmanneksella (36 %) vastanneista sukupolvenvaihdos on tehty kerran.
Enemmistö piti verotukseen liittyviä asioita sukupolvenvaihdoksen vaikeimpana
asiana. Verraten viime vuoteen rahoituksen järjestäminen ja yrityksen arvon
määrittäminen olivat seuraavaksi vaikeimpia. Neljänneksi vaikein oli sopivan jatkajan
löytäminen, mikä sijoittui vuosi sitten vaikeusasteikolla toiselle sijalle.
Sukupolvenvaihdoksia oli enemmistöllä vastanneista tehty kerran:
36 % Kerran, olemme perheyritys toisessa polvessa (12/2013: 31 %)
27 % Kaksi kertaa, olemme perheyritys kolmannessa polvessa (12/2013: 24 %)
20 % Ei kertaakaan, olemme perheyritys ensimmäisessä polvessa (12/2013: 26 %)
14 % Neljä kertaa tai useammin (12/2013: 6 %)
2 % Kolme kertaa, olemme perheyritys neljännessä polvessa (12/2013: 13 %)
Enemmistö piti sukupolvenvaihdoksessa seuraavia tekijöitä vaikeimpina, tässä
järjestyksessä:
1)
Verotukseen liittyvät asiat (12/2013: 1)
2)
Rahoituksen järjestäminen (12/2013: 3)
3 )
Yrityksen arvon määrittäminen (12/2013: 4)
4 )
Sopivan jatkajan löytäminen (12/2013: 2)
Perintö- ja lahjaveron merkitys sukupolvenvaihdoksen toteuttamisessa arvioitiin
seuraavasti:
77 % vastaajista koki niiden vaikeuttavan sukupolvenvaihdoksen toteuttamista
(12/2013: 80 %)
16 % vastaajista koki, etteivät ne vaikuta sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen
(12/2013: 11 %)
0 % vastaajista koki niiden estävän sukupolvenvaihdoksen toteuttamisen
(12/2013: 9 %)
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
20 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
TAUSTAA
TUTKIMUKSESTA
KPMG ja Euroopan Perheyritysten
liitto (EFB) toteuttivat kolmatta
kertaa Perheyritysbarometri
-kyselytutkimuksen.
Tutkimuksessa selvitettiin
perheyritysten näkemyksiä
liiketoiminnallisista haasteista
ja kehitysmahdollisuuksista,
myös kansainvälisin vertailuin 18
eri EU-maassa 878 vastauksen
pohjalta. Suomessa vastaajia
oli 57. Barometri perustuu
verkkopohjaiseen kyselyyn, joka
toteutettiin 15.9.-20.10.2014.
Tutkimukseen osallistuneet maat
• Alankomaat
• Belgia
• Bulgaria
• Espanja
• Irlanti
• Iso-Britannia
• Italia
Perhe- ja kasvuyritysten menestys luo
Suomen kilpailukyvyn ja yhteiskuntamme
• Itävalta
hyvinvoinnin perustan. Kokemuksemme
• Kreikka
ja ratkaisulähtöinen lähestymistapamme
• Kypros
on asiakkaan käytössä yrityksen elinkaaren
• Malta
kaikissa vaiheissa.
• Portugali
• Puola
Lue lisää palveluistamme perhe- ja
• Ranska
kasvuyrityksille
• Romania
www.kpmg.fi
• Saksa
• Suomi
• Unkari
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 21
YHTEYSTIEDOT
EUROOPPA
ALANKOMAAT
Christophe Bernard
Partner, Global Head of Family Business, KPMG
P: +33 (0) 1 5568 9020
E: [email protected]
Olaf Leurs
Partner, KPMG Meijburg & Co
P: +31 (0) 76 523 7514
E: [email protected]
Jesus Casado
EFB Secretary General
P: +34 915 230 450
E: [email protected]
Ernst Groenteman
Partner, KPMG
P: +31 (0) 20 656 7482
E: [email protected]
Dr. Friderike Bagel
Executive EMA Family Business, KPMG
P: +49 (0) 211 475 8340
E: [email protected]
Albert Jan Thomassen
Executive Director, FBNed
P: +31 (0) 346 258 033
E: [email protected]
Tatiana Andreeva
Project Manager, Family Business, KPMG
P: +33 155 689 038
E: [email protected]
BELGIA
Darius Movaghar
Senior Policy Advisor, EFB
P: +32 (0) 2 893 97 10
E: [email protected]
Thomas Zwaenepoel
Partner, KPMG
P: +32 2 708 38 61
E: [email protected]
BULGARIA
SUOMI
Ari Engblom
Partner, KPMG
P: +358 (0) 20 760 3614
E: [email protected]
Matti Vanhanen
Executive Director, Perheyritysten Liitto
E: [email protected]
Kalin Hadjidimov
Partner, KPMG
P: +359 (0) 2 969 7700
E: [email protected]
Svetla Kaisheva
Executive Director, FBN Bulgaria
P: +359 (0) 2 810 3110
E: [email protected]
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
22 | Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014
YHTEYSTIEDOT
ESPANJA
ITALIA
Juan Jose Cano Ferrer
Partner, KPMG
P: +34 914 563 818
E: [email protected]
Gianluca Geminiani
Partner, KPMG
P: +39 071 290 1140
E: [email protected]
Fernando Cortés
Director of Communications and Corporate
Relations
Instituto de la Empresa Familiar
P: +34 915 230 450
E: [email protected]
Paolo Morosetti
Head of International Relations
Associazione Italiana delle Aziende Familiari
P: +39 027 601 5237
E: [email protected]
IRLANTI
Olivia Lynch
Partner, KPMG
P: +353 (0) 1 410 1735
E: [email protected]
Colin O’Brien
Partner, KPMG
P: +353 (0) 1 410 1679
E: [email protected]
ISO-BRITANNIA
Gary Deans
Partner, KPMG
P: +44 (0) 141 300 5811
E: [email protected]
Mark Hastings
Director General, The Institute for Family Business
P: +44 (0) 207 630 6250
E: [email protected]
ITÄVALTA
Yann-Georg Hansa
Partner, KPMG
P: +43 (0) 1 3133 2446
E: [email protected]
KREIKKA
Christian Thomas
Partner, KPMG
P: +30 21 1181 5815
E: [email protected]
KYPROS
Demetris Vakis
Partner, KPMG
P: +357 22 20900
E: [email protected]
MALTA
Anthony Pace
Partner, KPMG
P: +35 6 2563 1137
E: [email protected]
Dr. Jean-Philippe Chetcuti
Secretary, Malta Association of Family Enterprises
P: +356 2205 6105
E: [email protected]
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
Euroopan Perheyritysbarometri / Joulukuu 2014 | 23
PORTUGALI
ROMANIA
Vitor Ribeirinho
Partner, KPMG
P: +351 21 011 0161
E: [email protected]
Richard Perrin
Partner, KPMG
P: +40 37 237 7792
E: [email protected]
Marina de Sá Borges
Secretary General,
Associação das Empresas Familiares
P: +351 21 346 6088
E: [email protected]
PUOLA
SAKSA
Dr. Christoph Kneip
Partner, KPMG
P: +49 (0) 211 475 7345
E: [email protected]
Miroslaw Grabarek
Partner, KPMG
P: +48 22 528 1091
E: [email protected]
Dr. Daniel Mitrenga
Chief Economist,
Die Familienunternehmer – ASU e.V.
P: +49 (0) 30 3006 5412
E: [email protected]
RANSKA
UNKARI
Jacky Lintignat
Partner, KPMG
P: +33 (0) 1 55 68 90 36
E: [email protected]
Zoltán Mádi-Szabó
Senior Manager, KPMG
P: +36 1 88 77 331
E: [email protected]
Alexandre Montay
Délégué Général, ASMEP-ETI
P: +33 (0) 1 56 26 00 66
E: [email protected]
Natália Gömbös
Chapter Director, FBN
P: +36 70 63 69 326
E: [email protected]
Caroline Mathieu
Déléguée Générale, FBN France
P: +33 (0) 1 53 53 18 12
E: [email protected]
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity.
Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated with KPMG International.
www.kpmg.fi
www.kpmgfamilybusiness.com
www.europeanfamilybusinesses.eu
The information contained herein is of a general nature and is not intended to address the circumstances of any particular individual or entity. Although we
The
information
contained
herein
of a general
nature
and can
is not
to address
the circumstances
of any particular
entity. or
Although
we
endeavor
to provide
accurate
and is
timely
information,
there
beintended
no guarantee
that such
information is accurate
as of theindividual
date it is or
received
that it will
endeavor
tobe
provide
accurate
timely
there
no guarantee
that such
information
is accurate
as of
theadate
it is received
or thatofitthe
will
continue to
accurate
in theand
future.
No information,
one should act
on can
suchbe
information
without
appropriate
professional
advice
after
thorough
examination
continue
be accurate in the future. No one should act on such information without appropriate professional advice after a thorough examination of the
particularto
situation.
particular situation.
© 2014 KPMG International Cooperative (“KPMG International”), a Swiss entity. Member firms of the KPMG network of independent firms are affiliated
©
2014
KPMG
International
Cooperative
(“KPMG
International”),
a Swiss entity.
Member
of the
KPMG to
network
ofor
independent
are affiliated
with
KPMG
International.
KPMG
International
provides
no client services.
No member
firmfirms
has any
authority
obligate
bind KPMGfirms
International
or any
with KPMG
International.
KPMG
provides
noInternational
client services.
Noany
member
firm hasto
any
authority
to obligate
or bindfirm.
KPMG
or any
other
member
firm vis-à-vis
third International
parties, nor does
KPMG
have
such authority
obligate
or bind
any member
All International
rights reserved.
other
member
firm vis-à-vis
Printed
in <Country
name>.third parties, nor does KPMG International have any such authority to obligate or bind any member firm. All rights reserved.
The KPMG name, logo and “cutting through complexity” are registered trademarks or trademarks of KPMG International.
Produced by Create Graphics | CRT028401