LAPSEN TAHDONMUODOSTUS JA
992 Anja Hannunniemi Defensor Legis N:o 6 /2008 LAPSEN TAHDONMUODOSTUS JA VIERAANNUTTAMISOIREYHTYMÄ HUOLTO- JA TAPAAMISOIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ (Die Willensbildung des Kindes und das Parental Alienation Syndrome in der Rechtssprechung über Pflege- und Besuchsrecht) Katkerien lapsenhuoltokiistojen määrät ovat kasvaneet ja niissä käytettävät keinot koventuneet. Samalla lasten pahoinvointi on erilaisilla mittareilla mitattuna jatkuvasti lisääntynyt, mikä tarkoittaa, että järjestelmät lasten suojelemiseksi ja heidän asioidensa ratkaisemiseksi eivät toimi kunnolla ja uusia menettelytapoja kaivataan.1 Vieraannuttamisoireyhtymä (Parental Alienation Syndrome, PAS) on väline, jonka avulla katkeria huolto-, tapaamis- ja lastensuojelukiistoja sekä niihin liittyviä rikosjuttuja kyettäisiin ratkaisemaan nykyistä paremmin. PAS on ensimmäiseksi Yhdysvalloissa havaittu psykiatrinen taudinkuva, jota ei ole kirjattu mielenterveyden tautiluokituksiin, mistä huolimatta sitä käytetään vakiintuneesti monissa maissa kuvaamaan eroperheen patologiaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pian esiteltävien ratkaisujen valossa tsekkiläiset psykologit soveltavat PAS:a työssään. Se on hyväksytty USA:n, Kanadan, Saksan, Australian ja Israelin oikeuskäytännöissä, ja näissä maissa huomattava määrä mielenterveyden ammattilaisia suhtautuu siihen myönteisesti. Kliinisenä diagnoosina PAS perustuu useiden asiantuntijoiden toisistaan 1 Vajaa neljännes jokaisesta nuorten ikäluokasta syrjäytyy koulutuksesta ja työelämästä, mutta syitä ei ole tutkittu; olisiko taustalla huonosti hoidettu avioero? Sijoitusten määrä lisääntyy noin 5 prosentin vuosivauhtia. Lastensuojelumenot ovat kaksinkertaistuneet vuosien 2000–08 välillä. Uusia lastensuojeluasiakkaita koskevan selvityksen mukaan 2/3:n lapsista vanhemmat ovat eronneet [www.stakes.fi]. Heikki Hiilamon mukaan sijoitettujen lasten määrän jatkuva lisääntyminen on häpeällistä ja vie uskottavuutta koko hyvinvointipolitiikalta, HS 14.9.2008. Sijoitusten lisääntymisen katson johtuvan myös siitä, että tuomioistuimet tekevät huonoja päätöksiä antamalla lähihuoltoja vieraannuttajille, joilta lopulta lastensuojelu joutuu ottamaan lapset pois, ks. Hannuniemi, Anja: ”Vanhemmasta vieraannuttaminen – uhka lasten hyvinvoinnille”, Jurisprudentia 2007, 1–126, s. 90 alav. 259. Luvuissa 9 ja 10 olen käynyt läpi USA:n ja Suomen oikeuskäytäntöä vieraannuttamistapauksissa yleensä. Käsillä olevassa artikkelissa keskityn KKO:n ja EIT:n ratkaisujen esittelyyn. Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... riippumatta tekemille havainnoille.2 Lastenpsykiatri Richard Gardner esitteli PAS:n v. 1985, mutta sitä ennen coloradolainen johtava sosiaalityöntekijä Leona Kopetski ryhmineen oli käyttänyt vastaavaa konseptiota 1970-luvun lopulta lähtien täysin Gardnerista riippumatta ja tämän työtä tuntematta. Kopetskin työn merkittävyyttä kuvaa, että hänen vanhemmuuden arvioinnistaan tuli standardimalli Coloradon osavaltiossa.3 Myös Amerikan Asianajajaliitto julkaisi Gardnerista riippumatta laajan tutkimuksen PAS:sta.4 Suurten organisaatioiden asiaan paneutuminen on osoitus PAS:n laajasta hyväksynnästä ja siitä, että kyse ei ole yhden ihmisen projektista. PAS on samoin kuin esimerkiksi Aspergerin syndrooma usean eri oireen muodostama kokonaisuus. PAS:een kuuluvat oireet, joista se voidaan tunnistaa, ovat Gardnerin mukaan: 993 1) Panettelukampanja etävanhempaa vastaan. Kyse ei ole satunnaisista vähättelevistä lausumista, vaan pitkäjänteisestä kampanjasta, johon lähivanhempi saa lapset, usein myös sukulaisensa, ystävänsä ja viranomaiset mukaan. 2) Heikot, absurdit tai vähäpätöiset perustelut torjunnalle. Normaalit tai vain vähän häiritsevät etävanhemman piirteet esitetään suurina heikkouksina, niitä paisutellaan ja esitetään lapsille tuhoisina. Valituksen aiheet voivat olla kokonaan keksittyjä tai sisällöltään mielettömiä. 3) Ambivalenssin puute lapsessa. Pitää etävanhempaa kokonaan pahana ja lähivanhempaa kokonaan hyvänä. Lapsi ei suostu muistamaan tai ei todella muista mitään positiivista etävanhemmasta, vaikka hyviä kokemuksia on ollut runsaasti. Myöhemmin tällainen alkeellinen ajattelutapa voi laajentua kaikki elämänalueet läpäiseväksi mustavalkoajatteluksi.5 2 PAS ei ole “teoria”, kuten sitä epätieteellisin perustein kritisoivat pyrkivät usein esittämään. PAS:ssa ei ole mitään teoreettista, vaan se on kenen tahansa katkeriin huoltokiistoihin perehtyneen tunnistettavissa. Vieraannuttaminen ilmiönä on hyväksytty Suomen lainsäädännössä, koska voidaan hyväksyä selitys, että lapsen tapaamishaluttomuuden takana on toisen vanhemman harrastama manipulointi ja siksi, että informed consent -periaatteen nojalla juridisesti varteen otettavan lapsen mielipiteen edellytetään olevan muodostunut ilman pakkoa ja painostusta. Kliininen diagnoosi tästä ilmiöstä tulee kun psykiatrit ja psykologit ovat, myös toisistaan riippumatta tunnistaneet sen ja ymmärtäneet siihen liittyvien lapsen ja vanhempien spesifien käytösoireiden muodostavan selvän, aiemmista psykiatrisista diagnooseista poikkeavan taudinkuvan. PAS ei ole jäänyt vain kliiniselle tasolle, vaan siitä on tehty myös empiiristä, tilastollista tutkimusta – mm. Bricklin ja Elliot valmistaessaan kaksi lapsissa PAS-oireita mittaavaa psykologista testiä. Bricklin, Barry – Elliot, Gail: Psychological Test-Assisted Detection of Parental Alienation Syndrome. Teoksessa Gardner,Richard − Sauber, Richard − Lorandos, Demosthenes (eds.): The International Handbook of Parental Alienation Syndrome. Conceptual, Clinical and Legal Considerations. Springfield 2006, 264−275. Viisi psykiatrian ja kolme psykologian tohtoria on tehnyt Suomessakin käytettävää amerikkalaista tautiluokitusta DSM−V:a valmistelevalle komitealle hakemuksen PAS:n kirjaamisesta DSM−V:een nimikkeellä Parental Alienation Disorder (vanhemmasta vieraannuttamisen häiriö, PAD). He toteavat vieraannuttamisen herättäneen keskustelua psykiatrian piirissä jo 60 vuoden ajan. 3 Kopetski, Leona: Identifying cases of parent alienation syndrome, Part I & II. The Colorado Lawyer 1998 (27), 2, 65−68; 3, 61−64; Kopetski, Leona − Rand, Deidre Conway – Rand, Randy: Incidence, Gender, and False Allegations of Child Abuse: Data on 84 Parental Alienation Syndrome Cases. Teoksessa Gardner, Richard − Sauber, Richard − Lorandos, Demosthenes (eds.): The International Handbook of Parental Alienation Syndrome. Conceptual, Clinical and Legal Considerations. Springfield 2006, 65−70. 4 Asianajajaliiton tutkimuksessa 700 perhettä seurattiin 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun loppupuolelle. Tutkimus aloitettiin siten paljon ennen kuin Gardner esitteli oman näkemyksensä PAS:sta. Clawar, Stanley − Rivlin, Brynne: Children Held Hostage. Dealing with Programmed and Brainwashed Children. American Bar Association. Chigaco 1991. 5 Ambivalenssi tarkoittaa ristiriitaa samassa henkilössä olevien myönteisten ja kielteisten ominaisuuksien välillä. Vauva ei voi ymmärtää, kuinka läheisessä, esim. äidissä voi olla sekä hyviä että pahoja piirteitä samaan aikaan. Kehittyessäan hän kykenee vähitellen hyväksymään ristiriidan ja siitä huolimatta muodostamaan ehyen kuvan äidistä. Vieraannuttamisen yhteydessä ambivalenssi katoaa ja lapsi taantuu aiemmalle kehitystasolle, jossa yksi ihminen on vain joko kokonaan hyvä tai kokonaan paha – harmaan eri valöörit häviävät ja syntyy mustavalkoajattelua. Jos vieraannuttaminen jatkuu, mustavalkoajattelu voi laajeta splitiksi, psyyken halkeamaksi, joka muodostaa pohjan narsistiselle vauriolle eli vaikealle itsetunnon poikkeavuudelle, johtaen vähitellen persoonallisuushäiriön kehittymiseen. Vieraannuttaminen toimii siten mekanismina, joka siirtää lähivanhemman vakavan mielenterveyshäiriön lapseen. Kansainvälisen alan kirjallisuuden mukaan vieraannuttajat ovat yleensä rajatilatasoisesti häiriintyneitä ja heillä on pääasiassa sekamuotoisia persoonallisuushäiriöitä. 994 Anja Hannunniemi 4) ”Itsenäinen ajattelija”-ilmiö. Lapsi väittää, että hänen vastenmielisyytensä etävanhempaa kohtaan on itsenäisen ajattelun tulosta, kun se todellisuudessa on lähivanhemman manipuloinnin seurausta. 5) Lapsen antama, vieraannuttavan vanhemman käsityksiä heijastava tuki tälle vanhempien välisessä konfliktissa. Lasten lausunnot koskien etävanhempaa ovat usein sanatarkkoja kopioita lähivanhemman puheista tai lähellä niitä. 6) Syyllisyyden puuttuminen etävanhempaan kohdistetun julmuuden ja/tai hyväksikäytön johdosta, ei kiitollisuutta. Vieraannuttavalla lähivanhemmalla on usein mielenterveysongelmia. Syyllisyyden puuttuminen liittyy psykopatiaan tai sen tyyppisiin narsistisiin piirteisiin, jotka lähivanhemmasta siirtyvät lapsiin. Lähivanhempi ja lapset eivät tunne lainkaan kiitollisuutta etävanhemman antamista lahjoista tai elatusavuista, vaan esittävät ne uhrausten sijaan manipulointiyrityksinä. 7) Lainattujen mielikuvien olemassaolo. Esittäessään väitteitä etävanhemman tekemistä vääryyksistä lapset käyttävät lähivanhemmalta oppimiaan aikuismaisia termejä niiden sisältöä tietämättä, kysyttäessä lapselta etävanhemmasta tulee helposti ”nauhoitus päälle”. Lapsen puhe kuulostaa mekaaniselta, ulkoa opitulta kuten koulun näytelmä, ilman asiaankuuluvia tunteita tai ilmaisten tunteita, joiden sisältö ei sovi kerrottavaan asiaan. 8) Vihamielisyyden leviäminen torjutun vanhemman ystäviin ja sukulaisiin. Etävanhempaan suunnattu vihakampanja ei ole julmaa pelkästään hänelle, vaan usein myös esim. isovanhemmille. 6 Vieraannuttamisella on kolme vaikeusastetta, jotka voidaan erottaa parhaiten silloin, kun lapsi tulee tapaamiseen. Lievä PAS näkyy lievinä ja ohimenevinä vaikeuksina lapsen siirtyessä äidin luota isälle. Keskivaikeasti vieraannutettu lapsi vastustaa usein voimakkaasti siirtymää ja saattaa tapaamistilanteen aluksi käyttäytyä etävanhempaa vastaan törkeästi, panettelemalla tätä ja olemalla väkivaltainen – niin kauan, kuin käytöstä edellyttävä lähivanhempi on kuuloetäisyydellä. Lähivanhemman poistuttua lapsi yleensä rauhoittuu ja kykenee olemaan normaalisti tekemisissä etävanhemman kanssa. Psyykkisesti usein pahoin oireileva vakavasti vieraannutettu lapsi kieltäytyy yleensä tapaamisista. Jos hän poikkeuksellisesti menee etävanhemman kotiin, ei sillä ole mitään tekemistä aidon tapaamishalun kanssa. Sen sijaan lapsi vakoilee etävanhempaa, mm. asiakirjoja, varastaa rahaa, käyttäytyy röyhkeästi, tuhoaa omaisuutta ja saa sadistista nautintoa vanhempansa turhauttamisesta ja nöyryyttämisestä – kaikki vieraannuttajan tuella. Eräs poika yritti jopa polttaa isänsä talon.6 Miten vieraannuttaminen poikkeaa tavanomaisesta erovihasta? Pariskunnan erotessa on tavallista, että osapuolet ovat jonkin aikaa poissa tolaltaan ja voivat syyllistyä ylilyönteihin vastustaessaan toistensa pyrkimyksiä. 7 He saattavat erovihassaan moittia lapsille toista vanhempaa ja pyrkiä saamaan lap- Gardner, Richard: Parental Alienation Syndrome. Cresskill 1998, 76–107, 120–123. PAS ei merkitse samaa kuin tapaamisten estäminen tai sabotointi, vaan on se psykiatrinen taudinkuva, joka oireilee tapaamishaluttomuutena tai esiintyy yhdessä kontaktin pilkkomisen kanssa. Välttämätöntä se ei kuitenkaan ole, koska lapsi voi tavata muualla asuvaa vanhempaa säännöllisesti, mutta kärsiä siitä huolimatta PAS:sta. PAS:a voi esiintyä myös ns. ehyissä perheissä, joiden vanhemmat eivät koskaan eroa. 7 Erovihaa, kun se on suht. lyhytkestoista, eikä johda vakaviin väkivallantekoihin tai muuhun hyvin häiritsevään toimintaan, pidetään normaalina ja myös tarpeellisena sikäli, että vihan avulla kyetään irrottautumaan toisesta. Eroviha on välttämätöntä, jotta henkilö voi siirtyä eteenpäin elämässään eikä jää riippuvaiseksi entisestä puolisostaan. Suomessa käytettävässä Bruce Fisherin erosta selviytymistä varten laatimassa ohjelmassa osio viha esiintyy erossa työstettävänä asiana melko varhaisessa vaiheessa eron prosessointia, edeltäen osiota irrottautuminen. Fisher, Bruce: Jälleenrakennus. Kun suhteesi päättyy. Keuruu 1999, 25. Sen sijaan pitkäkestoinen katkeruus ja kostonhimo entistä kumppania kohtaan eivät ole normaaleja ilmiöitä. Vanhempien tulisi saavuttaa ”rakentava välinpitämättömyys” toisiaan kohtaan niin, että he kykenevät yhä toimimaan yhdessä vanhempina, mutta eivät muuten sotkeudu toistensa elämään. Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... set omalle puolelleen.8 Erokuohunnassa voivat myös tapaamiset lasten kanssa jäädä vähiin, joko riitaisuuksien vuoksi taikka siksi, että poismuuttaneella ei ole kunnon asuntoa tai hänen olonsa ovat muuten liian epävakaat tapaamisia ajatellen. Nämä normaalin rajoissa olevat tilanteet erottaa vieraannuttamisesta erityisesti se, että ne ovat ohimeneviä: Pitkästäkin parisuhteesta toivutaan yleensä parissa vuodessa, ja sen jälkeen tulisi uuden tilanteen olla vakiintunut ja lasten tapaamisten sujua normaalisti. Jos kysymyksessä on PAS, normalisoitumista ei ole tapahtunut vielä kolmen vuoden jälkeenkään, eikä ehkä tapahdu koskaan.9 Sen sijaan pariskunta jää roikkumaan omituiseen keskinäiseen riippuvuuteen, jossa kvasiläheisyyttä pidetään yllä oikeudenkäyntien avulla vuosien ajan. Oikeudenkäyntikierteen perimmäinen syy on vieraannuttajan voimakas tarve henkisen tasapainonsa säilyttämiseksi syyttää muita kaikista vaikeuksistaan,10 mihin kaksiasianosaisprosessi antaa erinomaisen tilaisuuden, samalla kun hän vahvan riippuvuutensa vuoksi ei kykene päästämään irti entisestä puolisostaan. Tulee myös käydä läpi yllä esitetty luettelo ja miettiä, täyttyvätkö siinä mainitut kriteerit. Ohimenevyyden ja pitkäkestoisuuden eroon viitataan oireessa 1, jonka vihakampanjalta edellytetään systemaattisuutta ja pitkäjänteisyyttä, jotta kysymyksessä olisi PAS. Oireen 2 perusteella voidaan kysyä: Keksitäänkö etävanhempaa vastaan asioi- 995 ta, joita ei kyetä todistamaan oikeiksi? Usein kun lapsi ei osaa lausua mitään todenperäistä negatiivista etävanhemmasta, hän sanoo tätä pelkästään ”tyhmäksi”.11 Oireen 3 osalta voidaan miettiä, muistaako lapsi spontaanisti mitään hyvää etävanhemmasta? – Jos ei, kyse on vieraannuttamisesta. Vieraannutettu lapsi toimii yleensä lähivanhemman äänitorvena ja toistaa tämän sanomisia käyttäen erikoistermejä ja sivistyssanoja ikäkauteensa sopimattomasti (oireet 5 ja 7). Oire 8 on erotusdiagnostisesti tärkeä: Vaikka saatetaan uskoa etävanhemmassa oleviin vikoihin, hyvin harvan etävanhemman koko suku on niin kelvotonta, että myös sitä tulisi karttaa kaikin keinoin. Sen vuoksi etävanhemman sukulaisten ja ystävien torjunta on hyvin paljastava PAS-oire. Väitteen lapsen tapaamishaluttomuudesta tulisi soittaa hälytyskelloja ja johtaa vanhempien toimien tarkkaan selvittämiseen Huomattavalla määrällä lapsia tunne-elämä vaurioituu peruuttamattomasti ja heidän selviytymisensä normaaleina kansalaisina joutuu vakavasti uhatuksi siksi, että Suomessa ei kyetä tunnistamaan vieraannuttamista, eikä sen vuoksi osata puuttua oikein tapaamisongelmiin. Oireen 4 mukaisesti on hyvin tyypillistä, että lähivanhempi menee lapsen selän taakse ja väittää tahtovansa 8 On tavallista, että juuri eronneet vanhemmat puhuvat myös (puoli)vahingossa lapsille pahaa toisesta esim. valittaessaan puhelimessa ystävilleen eroasioita lasten ollessa kuuloetäisyydellä. Tätäkin tulisi välttää, kun se ei tee hyvää lapsille. Systemaattinen toisen vanhemman mustamaalaus on jo eron alkuvaiheessa PAS-oire. 9 Monesti vieraannuttaminen vasta alkaakin 2–3 vuoden päästä erosta, koska siihen asti tunneside on säilynyt lähes samana kuin parisuhteen aikana, eli tunnetasolla eroa ei ole tapahtunut. Usein tuossa vaiheessa etävanhempi hankkii uuden kumppanin, jonka ilmestyminen raivostuttaa lähivanhemman ja vasta laukaisee vieraannuttamisen tapaamisten sujuttua siihen asti kohtuullisesti. Kehityskulku on siten päinvastainen kuin normaaleissa eroissa, joissa rauhoittuminen tapahtuu 2–3 vuoden päästä. Kun tapaamisongelmat voivat aktualisoitua milloin tahansa, vaikka pariskunta nyt vakuuttaa ystävyyttään, on tärkeää aina tehdä kaikilta osiltaan tarkka ja täsmällinen – ja sellaisena täytäntöönpanokelpoinen – tapaamissopimus jo alkuvaiheessa, eikä luottaa lähivanhemman lupauksiin sopimuksen ylittävistä tapaamisista. 10 Rajatilahäiriöön liittyvä tarve siirtää muiden kannettavaksi omat ongelmansa syyttämällä niistä muita osana minän puolustusjärjestelmää kutsutaan psykologiassa projektioksi tai projektiiviseksi identifikaatioksi. 11 EIT:n ratkaisussa Sanchez Cardenas v. Norway (12148/03) 4.10.2007 vieraannutettua lasta tutkinut psykologi totesi: ”L. was unable to describe the reasons (against the father), but his statements seemed to be founded on actual experience.” Kyseessä on tyypillinen lapsen lausuma, jossa mitään konkreettista pahaa ei kyetä sanomaan etävanhemmasta, kun sitä ei ole. Se että psykologin mielestä lapsen lausunnot tuntuivat perustuvan aitoon kokemukseen, johtui lähivanhempaan suuntautuvasta lojaliteetista, joka on PAS-tapauksissa aidon tuntuista vastustusta aiheuttava tekijä. 996 Anja Hannunniemi järjestää tapaamisia, ”mutta kun lapsi ei tahdo tavata”. Kuitenkin kysymyksessä saattaa olla niin nuori lapsi, että sen ikäinen ei pysty itsenäisesti päättämään muistakaan asioistaan.12 Todellisuudessa lähivanhempi on tässä vaiheessa jo pidempään mustamaalannut lapselle etävanhempaa ja ryhtynyt moniin muihin poissulkemisoperaatioihin, mm. estämällä puhelinkontakteja, väittämällä lasta sairaaksi, esim. allergiseksi etävanhemman luona oleville eläimille ja ruuille, järjestämällä lapselle korvaavaa ohjelmaa tapaamisten ajaksi, esim. naapurin lasten syntymäpäiviä, ratsastus-, palloilu- ym. tunteja, vetoamalla yhteisiin lomamatkoihinsa lapsen kanssa – joiden sijoittaminen muuhun kuin tapaamisaikaan on jostain syystä ylivoimaista, vaikeuttamalla tapaamisia joustamattomilla pilkuntarkan täsmällisyyden vaatimuksilla, antamalla lapselle puutteelliset varusteet tapaamista varten tai olemalla valmistamatta häntä lainkaan niihin, jne.13 Yleensä Suomessa ei kyetä tunnistamaan tätä ”lapsen omaan tahtoon” vetoamista PAS-oireeksi, mikä se on. Sen sijaan lasta haastattelevat psykologit, psykiatrit ja sosiaalityöntekijät uskovat helposti mitä omituisimpia juttuja siitä, miksi lapsi vastustaa tapaamisia. Ylipäänsä lapsen vastustamiselle sellaisenaan laitetaan liikaa painoa. Edes se, että etävanhempi on täysin kunnollinen ja että hänen vuorovaikutuksensa lapsen kanssa vaikuttaa hyvältä, kun sitä voidaan kontrolloidusti seurata, ei saa ammattilaisia useinkaan ymmärtämään, että lähivanhempi käyttäytyy tuhoisasti ja on mitä 12 ilmeisimmin aiheuttanut lapsen haluttomuuden tavata toista vanhempaa. Pahimmissa tapauksissa lähivanhempi painostaa lasta ankarasti sekä ennen tapaamista että sen jälkeen, kuulustellen tältä tarkkaan, mitä etävanhemman luona on tapahtunut ja kertomaan etävanhemman asioita. Lapsia on myös pahoinpidelty heidän tultuaan kotiin etävanhemman luota. Tällaisissa oloissa lapsen mahdollinen tapaamisiin liittyvä oirehdinta ei ole etävanhemman aiheuttamaa, kuten ensimmäiseksi oletetaan, vaan lähivanhempi on sen saanut aikaan lasta painostaen, jopa pahoinpidellen. Lähivanhemman asenteita ja toimia tulisi seurata tarkkaan. Lausumat, joiden mukaan lähivanhempi ”ei ymmärrä, miksi lapsen pitäisi tavata muualla asuvaa vanhempaa” tai että ”lapsi on yhä niin järkyttynyt erosta/ toisen vanhemman poismuutosta, että häntä ei pitäisi painostaa tapaamisiin” ovat tyypillisiä vieraannuttajille. Myös tuomioistuimilla ja juristeilla on vaikeuksia erottaa todellinen lapsen vastustus kuvitellusta. Täytäntöönpanoasioissa uskotaan liian herkästi lähivanhemman selityksiä, miksi tämä tai tuo tapaaminen oli taas mennyt pieleen, vaikka hän niin yrtti saada sitä onnistumaan. Sähläys ja ”onnettomat yhteensattumat” esimerkiksi matkajärjestelyissä, joita tapaamisten estyessä usein esiintyy, ovat yleensä aina vieraannuttajan tahallaan − eikä vahingossa − aiheuttamia, erityisesti jos tämä ei ole tehnyt elettäkään korvatakseen väliin jäänyttä tapaamista uudella ylimääräisellä tapaamisella. Täytäntöönpanolaki antaa erinomaiset mahdolli- On omituista, kuinka viranomaiset voivat uskoa 3–11vuotiaan voivan päättää itsenäisesti, että tämä ei tahdo mennä tapaamisiin, kun samanikäiseltä ei ole tapana kysyä, suvaitseeko hän mennä päiväkotiin, kouluun tai lääkärille. Näistä muista menoista vanhempi katsotaan olevan velvollinen huolehtimaan ja hänelle voidaan mm. määrätä sakko, jos lapsi ei täytä oppivelvollisuuttaan. Tämä osoittaa, että lähivanhempi katsotaan yleensä kyvykkääksi tekemään päätöksiä 3–11vuotiaan puolesta: lapselle ei määrätä sakkoa oppivelvollisuuden laiminlyönnistä. Tapaamisasioissa kuitenkin uskotaan vanhemman väitettyyn avuttomuuteen, siihen että hän ei pysty vaikuttamaan ”lapsen omaan tahtoon”. Myös yli 12-vuotiaita voidaan vieraannuttaa tavalla, joka oikeusjärjestyksen tulee ottaa huomioon. Oikeusohje seuraa EIT:n 9.5.2006 ratkaisemasta tapauksesta C. vastaan Suomi, mistä lisää jäljempänä. 13 Helsingin käräjäoikeudessa annetuissa tapaamispäätöksissä on useaan otteeseen todettu, että tapaamisoikeudet menevät lapsen harrastusten, lomamatkojen yms. edelle, ja että sellaisilla kieroilu merkitsee tapaamisten estämistä, josta voi olla uhkasakko seurauksena. Myös tarve käyttää tapaamisissa tai vaihtotilanteissa tukihenkilöitä voi kieliä PAS:sta, koska se osoittaa että lähivanhempi ei itse pysty tukemaan lasta tapaamaan muualla asuvaa vanhempaa. Toisaalta tapaajavanhemman käyttämät tukihenkilöt osoittavat, että tapaaja kokee asemansa niin alistetuksi/ uhatuksi, että joutuu asioiden oikean laidan toteennäyttämiseksi pyytämään paikalle todistajia, joten tämäkin voi viitata vieraannuttamiseen. Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... suudet järjestää korvaavia tapaamisia, joita koskevan lausekkeen pitäisi tulla standardiksi sekä tapaamissopimuksiin että -tuomioihin, jotka koskevat peruspäätöstä tapaamisesta ja myös täytäntöönpanopäätöksiä.14 Eva Gottberg kirjoittaa: ”Vaikka täytäntöönpanojärjestelmän ensisijainen pakote, uhkasakko, kohdistuukin lasta luonaan pitävään vanhempaan, hän ei ole oikeutettu tai velvollinen pakottamaan tai painostamaan lasta tapaamisiin, vaan uhkasakko on tarkoitettu niitä tilanteita varten, joissa vanhempi itse estää tai vaikeuttaa lapsen toivomia tapaamisia toisen vanhemman kanssa.” 15 Yksityisoikeuden professori kehottaa tässä rikkomaan lakia, koska kerrotun kaltaista lausumaa viljellään yleensä tilanteessa, jossa lähivanhempi on itse manipuloimalla lasta ensin aiheuttanut tämän haluttomuuden tavata. Lähivanhempi pyrkii sitten vetoamalla itse aiheuttamaansa lapsen tapaamishaluttomuuteen pääsemään irti täysin aiheellisesti määrättävästä uhkasakosta. Viime hädässä hän huutaa avuksi asiantuntijoita, joista valitettavan monet eivät näe tilanteen läpi, vaan puoltavat lähivanhemman laitonta ja lapsen edun vastaista menettelyä ”lasta ei saa pakottaa” –hokemalla. Toki siinä tapauksessa, että lapsen vastustus on aiheellinen esim. etävanhemman harjoittaman 997 todistetun kaltoinkohtelun vuoksi, Gottbergin lausuma on oikeusjärjestyksen mukainen. Suurin ongelma onkin, miten erottaa lapsen todellinen ja teeskennelty vastustus toisistaan. Siihen ei ole muuta keinoa kuin PAS, koska vieraannutetut lapset puhuvat hyvin aidonkuuloisesti negatiivisista tunteistaan etävanhempaa kohtaan. Jos haastattelija ei ole tarkoin perehtynyt PAS:een ja miten sen oireet ilmenevät lapsissa, hän ei osaa tehdä oikeita johtopäätöksiä.16 Gottbergin tekstistä kuultaa, että sen kirjoittaja ei tiedä eroa lapsen todellisen ja väitetyn vastustuksen välillä, kun ei ole tutustunut PAS:een. Syy, jonka vuoksi lapsia haastattelevat ammattilaiset eivät kykene havaitsemaan eroa väitetyn ja aidon vastustuksen välillä on lapsen lojaliteetti. PAS on kaksijakoinen käsite, joka sisältää lapseen kohdistuvan painostuksen ja aivopesun lisäksi lapsen oman osuuden, kun hän ryhtyy lähivanhempaan liittyvän luontaisen lojaalisuutensa vuoksi myös itse vastustamaan etävanhempaa. Tämän lapsen oman osuuden vuoksi hänen tapaamisia vastustava mielipiteensä vaikuttaa aidolta, eivätkä alan ammattilaiset kykene havaitsemaan lapseen alunperin kohdistettua painostusta ilman PAS-tietämystä. Kun lapsi on kerran käännytetty, ei häntä sen jälkeen tarvitse välttämättä enää manipuloida, vaan lähivanhempi voi tapaamisen 14 Täytäntöönpanolain 17 §:ssä on lueteltu seitsemän turvaamistoimenpidettä, joista kaksi viimeistä perustuvat tuomioistuimen harkintaan. Tuomioistuin voi erikseen näitä turvaamistoimenpiteitä varten määrättävän sakon uhalla: 6) velvoittaa hakijan taikka hakijan vastapuolen muutoin tekemään jotain tai kieltää heitä tekemästä jotain; taikka 7) antaa muita sellaisia hakijaa tai vastapuolta velvoittavia määräyksiä, jotka ovat tarpeen täytäntöönpanon turvaamiseksi ja lapsen edun suojaamiseksi. Ts. kun luettelo turvaamistoimenpiteistä on avoin, tuomioistuin voi antaa mitä tahansa määräyksiä tapaamisoikeuden toteuttamiseksi, jotka se vain harkitsee tarpeellisiksi. Korvaava tapaaminen sille erikseen määrätyn sakon uhalla mistä tahansa syystä poisjääneen tapaamisen korvaamiseksi aikana, jonka etävanhempi voi valita, saa vieraannuttavan vanhemman miettimään kahdesti tapaamisten estämistä, kun ne toteutuvat joka tapauksessa korvaavina. Täytäntöönpanojärjestelmämme on hyvin heikko todella toteuttamaan lapsen oikeuden tavata muualla asuvaa vanhempaa, mikä oikeus voidaan kiertää tai vähätellä lukemattomin konstein. Tämä johtuu myös siitä, että täytäntöönpanosäännöstön kapasiteettia ei käytetä hyväksi kuin murto-osin. 15 Gottberg, Eva: Lapsen subjektiudesta ja osallisuudesta huoltokysymyksissä ja lastensuojelussa, DL 3/2008, 319−333, 327. 16 Vieraannutettu lapsi paisuttelee usein äärimmilleen negatiivisia asioita ja pesäeroaan torjuttuun vanhempaan. Yleisiä ovat sanonnat: ”Hän ei ole enää minun isäni/ äitini” (ja torjutun vanhemman uudesta liitosta syntynyt lapsi ei ole PAS–lapsen sisar tai veli). ”En enää koskaan tahdo nähdä häntä.” ”Hän on tyhmä, en voi sietää häntä lainkaan.” Myönteiset kokemukset väännetään väkisin kielteisiksi: ”Isä /äiti pakotti minut ajamaan pyörällä/ uimaan / pomppimaan sängyllä (liian pitkään).” Vakavastikin kaltoinkohdellut lapset eivät ole tällä tavoin jyrkkiä lausumissaan, vaan muistavat vanhemmasta sentään jotain positiivista, mitä vieraannutetut lapset eivät tee. 998 Anja Hannunniemi aluksi näennäisesti jopa kehottaa lasta tapaamiseen – ilman tulosta, mistä pitää aikoinaan harjoitettu manipulointi huolen.17 KKO:2004:118 ja 2007:71 – vuosia puitu vieraannuttamistapaus kahdesti KKO:ssa Tuomioistuinten taipumus uskoa hyvinkin nuoren lapsen ”omaan tahtoon” tulee esille KKO:n ratkaisussa 2004:118, jossa hovioikeus oli ratkaissut vaikean tapaamisongelman siten, että oli jättänyt sen 4-vuotiaan harteille määräämällä, että nelivuotias lapsi sai tavata isäänsä, mikäli lapsi itse tahtoi. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen, palautti sen hovioikeuteen ja lausui: ”Tuomioistuimen ratkaisu, jossa vastuu tapaamisista ja niiden toteutumisesta jää vanhempien välisten ristiriitojen seurauksena lapselle, ei yleensäkään ole lapsen edun mukainen, koska lasta ei tule asettaa sellaiseen tilanteeseen, jossa hänen tulisi itse päättää asemastaan vanhempien välisissä riitaisuuksissa. Lopputulos, jonka mukaan lapsen tahto tavata vanhempansa on tapaamisoikeuden toteuttamisen perusteena, merkitsee lisäksi, ettei tätä oikeutta toteuttamaan pyrkivällä vanhemmalla käytännössä ole mahdollisuutta saada määräystä täytäntöönpantavaksi. – S. on iältään nelivuotias. Tämän ikäisen lapsen mielipiteeseen ja toivomuksiin ei normaalisti voida kiinnittää huomiota harkittaessa sitä. mikä lapsen etu on tai miten parhaiten turvataan hänelle kuuluvien oikeuksien toteutuminen.” KKO käsitteli samaa tapaamisongelmaa edelleen kolme vuotta myöhemmin antaessaan ratkaisun 2007:71. Hovioikeus oli poistanut isän tapaamisoikeuden vedoten hänen parisuhteen aikaiseen väkivaltaisuuteensa äitiä kohtaan ja uhkaan, että isä kaappaisi lapsen Turkkiin. KKO palautti isälle tapaamisoikeuden tuettuna, koska sen mielestä isän suhtautumisessa ei ollut kyse sellaisesta lapsen edun syrjäyttämisestä, joka olisi vahingoittanut tai loukannut lasta niin, että tapaamis- oikeus olisi pitänyt poistaa. KKO:n mukaan isän ja hänen sukulaistensa pitkän Suomessa asumisen vuoksi ei ollut näyttöä kaappausuhasta eikä siitä, että väkivaltaisuus olisi kohdistunut äitiin lapsen nähden niin että lapsi olisi siitä kärsinyt. Isä oli tavannut lasta valvotusti vain harvoin, ja nämä kerrat olivat yleensä päättyneet melskaamiseen. Lapselle oli tapaamisista aiheutunut ahdistuneisuutta ja pelkoa, mikä oli ilmennyt mm. kasteluna ja rauhattomuutena. Hovioikeuden mukaan isä oli aiheuttanut ongelmat kielteisyydellään. KKO näki asian toisin: sen mukaan isä oli koko ajan vaatinut laajempia tapaamisia ja oli ollut ymmärrettävästi pettynyt, kun sellaisia ei voitu järjestää. Tapaamistilanteessa läsnä olevat entiset appivanhemmat estivät isän mukaan hänen ja lapsen suhteen kehittymistä, minkä KKO näki olleen isälle ahdistavaa. KKO:n mukaan lapsi oli isästään vieraantunut, mutta ei pitänyt vieraantumista tapaamisen esteenä, vaan seikkana, joka edellytti hienovaraista lähestymistä ammattimaisen valvonnan ja seurannan avulla, joka KKO:n päätöksellä järjestettiinkin. Tapauksessa kiinnittää huomiota, että lapsi oli syntynyt 20.2.2000 ja heti seuraavana vuonna 9.11.2001 oli annettu huolto ja tapaamispäätös. Vanhempien parisuhde oli siis päättynyt hyvin nopeasti lapsen syntymän jälkeen – kuten olen Jurisprudentian artikkelissa todennut suhteiden usein loppuvan vieraannuttamistapauksissa johtuen synnytyksen romahduttamasta äidin psyykkisestä kunnosta. Tältä osin en voi tietää, mikä on ollut tilanne.18 Parisuhteen päättymiseen on saattanut vaikuttaa myös isän väkivaltaisuus tai äidin siitä muodostama harhaluulo. Usein vieraannuttajilla on myös hyvin tiivis suhde omiin vanhempiinsa, joita hän käyttää lapsen hoitajina torjutun isän sijasta. Niin näyttää olevan tässä tapauksessa laita, kun isovanhemmat on otettu mukaan tapaamistilanteiseen, joita heidän on annettu hallita 17 Kokenut täytäntöönpanosovittelija lausui vakavan vieraannuttamistapauksen (jäljempänä käsiteltävä C:n asia) yhteydessä, että lapsi tarvitsee lähivanhemman ”sisäistetyn luvan” voidakseen tavata etävanhempaa. 18 Olen tietoinen vain niistä asioista, jotka ilmenevät KKO:n päätöksestä siinä muodossa kuin se on luettavissa FINLEXissä. Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... isän kustannuksella. Näen kuitenkin myös isän tapaamisten hankaloittajana. Ilmeisesti hän ei ole kestänyt tilannetta, vaan on alkanut melskata, kun alkuperäistä suhdetta ei lapsen kanssa ollut, ja tunnelma niin kireä, että suhteen kehittämisestä ei tullut mitään.19 Vanhempien erottua pian lapsen syntymän jälkeen normaalia lapsen ja vanhemman välistä tunnesidettä ei ehtinyt muodostua isän ja lapsen välille parisuhteen kestäessä; on mahdollista että äiti oli pyrkinyt estämään sen alusta lähtien katkomalla alkavaa kontaktia. Vieraannuttamiseen viittaa äidillä myös, että hän on hakenut laajennettua lähestymiskieltoa isää vastaan käräjäoikeudelta samana päivänä, kun siellä käsiteltiin huolto- ja tapaamisasiaa.20 Lähestymiskielto lienee ollut pitkälti aiheeton, koska KKO on myöhemmin todennut sen perusteet – kaappausuhan ja väkivaltaisuuden – kestämättömiksi tapaamisten poistamista ajatellen. On hyvin tavallista, että vieraannuttamista varten haetaan perusteettomia lähestymiskieltoja sekä suomalaisia että ulkomaalaisia isiä vastaan; viime mainittujen osalta vedotaan usein kaappausuhkaan, vaikka se ei missään nimessä olisi todellinen.21 PAS:een viittaa myös, että asiaa on käsitelty kerran toisensa jälkeen vuosien ajan, mutta edelleenkään se ei 999 ole asiallisesti ottaen ratkennut niin, että isän ja lapsen suhteen tiedettäisiin lähentyneen. Yhteenvetona totean, että kyse saattaa olla vieraannuttamisoireyhtymästä, vaikka isänkään käytös ei ollut moitteetonta. KKO:n käyttämä sana ”vieraantuminen” ei viittaa PAS:een, vaan tosiasialliseen vierauden tunteeseen tai kokemukseen, johon liittyen ei ole otettu kantaa siihen, kuka tai mikä sen on aiheuttanut. Päätös on kuitenkin merkittävä, koska KKO on ensi kertaa käyttänyt vieraantumistermiä. KKO:n päätös tapaamisten ammattimaisesta tukemisesta on oikeasuuntainen ja kerrotuissa oloissa ainoa mahdollinen. Yleisesti ottaen pidän tuomioistuinten kantaa turhan varovaisena siten, että tapaamisten vähittäinen käynnistäminen pitkän tauon jälkeen antaa vieraannuttajalle liian paljon tilaisuuksia vieraannuttamisen jatkamiseen: siinä vaiheessa, kun ne pitäisi saada normaaleiksi yön yli kestäviksi tapaamisiksi, vieraannuttaja estää ne taas.22 Mikäli lapsen ja vanhemman välille on aiemmin muodostunut tunneside, olisi paljon parempi määrätä heille pitkä, esimerkiksi neljän viikon yhteinen loma heti oikeudenkäynnin jälkeen ja sen jälkeen laajat säännölliset tapaamiset. Kokemukseni mukaan lapset sopeutuvat takaisin etävanhemman luo paljon paremmin ja nopeammin kuin yleensä kuvitellaan. 19 Lapsen oireilu tapaamistilanteen jälkeen ei välttämättä johdu isän käytöksestä, vaan voi yhtä hyvin olla seurausta äidin ja hänen vanhempiensa ylipingoittuneesta asenteesta tapaamisiin. Mikäli äidin ja isovanhempien muodostamassa perheessä on vieraannuttajille tyypillistä liiallista symbioottista läheisyyttä ja patologiaa (mihin isovanhempien tiivis mukanaolo viittaa), voi lapsi oireilla kuvatulla tavalla myös tapaamisista riippumatta. 20 Olen Jurisprudentian artikkelissa selvittänyt, kuinka PAS-tapauksissa on tyypillistä kanteiden nostaminen juuri vieraannuttajaa hyödyttävään ajankohtaan. Kanteilla ei siten ole mitään tekemistä lapsen edun tai muun järkevän syyn kanssa, vaan ne nostetaan laskelmoidusti sellaiseen aikaan, joka eniten palvelee toisen vanhemman poissulkemistavoitetta. Hannuniemi 2007, 103–104. 21 Vieraannuttajat pyrkivät tulkitsemaan vain itseään koskevaa lähestymiskieltoa niin, että sen piiriin kuuluisi myös lapsi, vaikka päätös ei millään tavoin tue tällaista tulkintaa, ja lapselle on määrätty tapaamiset toisen vanhemman kanssa. Lähestymiskiellon saa usein lähes automaattisesti käräjäoikeudesta, olivat perusteet kuinka ontuvat tahansa. Olen myös nähnyt lähestymiskieltopäätöksiä, jotka on tehty rikkomalla kuulemista koskevia prosessinormeja. Koska perusteettomia lähestymiskieltoja käytetään vieraannuttamisvälineinä, tähän asiaintilaan olisi tultava muutos: lähestymiskiellot tulisi perustella yhtä tiukasti kuin rikostuomiot, joihin ne voivat johtaa, jos kieltoa rikotaan. Läheinen yhteys rikosasioihin ilmenee myös siten, että syyttäjällä on oikeus olla läsnä jo lähestymiskieltoa haettaessa, ei vain sen rikkomista käsiteltäessä. Heppoisesti annetut lähestymiskieltopäätökset ovat osa sitä vinoutunutta järjestelmää, joka tuhoaa lasten elämää vieraannuttamistapauksissa. 22 Sanchez −tapauksessa, jossa on kyse vakavasta PAS:sta, psykologi joka ei tunnistanut PAS:a lapsessa, suositteli tapaamisten vähittäistä aloittamista. Tosiasiassa niistä ei tullut mitään, vaan isä on nyt ollut jo vuosia tapaamatta poikaansa. ”Vähittäiset tapaamisten käynnistämiset” ovat siten erittäin haitallisia lapsille, kun ne eivät auta suhteen ylläpitoon, vaan päinvastoin sellaiset suositukset edeltävät kontaktin pysyvää ja lopullista katkeamista. 1000 Anja Hannunniemi Tietoon perustuvan suostumuksen periaatetta ei kyetä Suomessa soveltamaan lapsenhuoltoasioissa oikein, kun vieraannuttamisoireyhtymää ei tunnisteta Informed consent eli tietoon perustuvan suostumuksen periaate on keskeinen lääkintäoikeudellinen käsite, joka tarkoittaa, että potilaan tulee olla täysin informoitu voidakseen antaa pätevän suostumuksen hoitotoimenpiteeseen. Sen lisäksi hänen tulee olla kyvykäs päättämään hoidostaan. Periaatetta sovelletaan myös alaikäisiin potilaslain 7 §:n perusteella: Jos lapsi arvioidaan niin kehittyneeksi, että hän voi itse päättää hoidostaan, se sulkee pois huoltajien oikeuden päättää siitä. Lainkohdassa kriteeri ”ikä ja kehitystaso” on ilman vuosissa mainittua ikärajaa. Potilaslain esitöiden mukaan 12 vuotta täyttänyt olisi lähtökohtaisesti ns. kypsä alaikäinen, mutta käytännössä kypsyysikäraja voi olla korkeampi tai alhaisempi. Lapsen tulee voida muodostaa mielipiteensä ilman pakkoa ja painostusta, jotta hänen tahtonsa olisi pätevä.23 Lapsen palautusta koskevassa säännöksessä LHL 34 §:ssä puhutaan ”iästä ja kypsyydestä” eli termi on vastaava kuin lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklassa ja potilaslaissa. Täytäntöönpanolain 2 §:ssä vaaditaan joko 12 vuoden ikää tai riittävää kehittyneisyyttä lapselta, jonka oma tahto tulee ottaa huomioon täytäntöönpanossa. Kun täytäntöönpanolaissa on omaksuttu samantyyppinen käsitys alaikäisen kypsyydestä kuin potilaslaissa, myös huoltoasioissa tulisi noudattaa tietoon perustuvan suostumuksen periaatetta, eli että lapsen tahdon tulisi olla muodostunut ilman pakkoa ja painostusta. Markku Helin, Tuula Linna ja Matti Rintala ovat 23 katsoneet informed consent -periaatteen mukaisesti, että yli 12-vuotiailla on melko laaja harkintamarginaali oman etunsa suhteen. Esimerkiksi itsetuhoinen päätöksenteko voisi olla syy siihen, ettei lapsen tahtoa noudateta. Lisäksi huomiota pitäisi kiinnittää siihen, onko lapsen tahtoon epäasiallisesti vaikutettu.24 Vaikka ajatus on hyväksytty oikeuskirjallisuudessa, käytännössä sitä ei ole osattu noudattaa, kun PAS:a ei tunneta eikä lapsen tahdon aitoutta siten osata arvioida. Lapset ovat viimeistään 12-vuotiaina kokonaan menettäneet kontaktinsa etävanhempaan, koska vieraannuttajat käyttävät täysin rinnoin hyväkseen sitä, että 12-vuotias ”saa päättää itse”, tapaako toista vanhempaa. Alan kirjallisuuden mukaan vieraannuttamisella on erittäin negatiiviset vaikutukset lapsen selviytymiseen, minkä vuoksi tällainen ”oma” päätöksenteko on itsetuhoista, ja se pitäisi estää. Kannetta tapaamisoikeuden vahvistamiseksi yli 12-vuotiaalle ei yleensä ole hyväksytty, kun sitä ei kuitenkaan voitaisi laittaa täytäntöön. Jos lapsi ei suoranaisesti vastusta, voidaan tehdä täytäntöönpanokelvottomia ”nahkapäätöksiä”, joiden mukaan lapsi tapaa etävanhempaa milloin haluaa. KKO:n ratkaisulla 2001:110 vahvistettiin tämä käytäntö, joka on lapsen edun ja oikeudenvastainen silloin, kun lapsen tahtoon on epäasiallisesti vaikutettu. Sveitsissä asuva lasten isä menetti heidän huoltonsa ja asumisensa lasten kuolleen äidin naisystävälle. Lasten jääminen Suomeen oli alunperin tullut mahdolliseksi KKO:n virheellisen laintulkinnan vuoksi C:n palautusasiassa vuonna 1995 (KKO 1995:110), jota on kritisoinut mm. Markku Helin25, niin että huoltoasiassa KKO tuli Ks. Hannuniemi, Anja: Alaikäisen oikeudellisesta asemasta terveydenhuollossa, LM 1997, 836–855. Olen suositellut, että nuoria, joilla on toimintakykyä voimakkaasti rajoittava mielenterveys- ja/tai päihdeongelma ei katsottaisi kypsiksi alaikäisiksi silloin, kun he eivät tosiasiallisesti kykene päättämään hoidostaan, vaikka olisivat pitkälle päälle 12-vuotiaita. Kypsyysikärajaa voidaan tällä perusteella nostaa aina täysi-ikäisyyteen asti, mikä mahdollistaa myös vanhempien tiedonsaannin nuoren potilasasiakirjoista, jos nuori pyrkii sen kieltämään. Myös jos kyse on vaikeasta ja vaarallisesta toimenpiteestä, yli 12-vuotiasta ei katsota kykeneväksi päättämään hoidostaan, jos hän ei todellisuudessa täysin ymmärrä toimenpidettä ja sen merkitystä. Käytännössä lainkohdan soveltaminen johtaa liukuvaan ikäraja-asteikkoon lasten kypsyyttä arvioitaessa. 24 Helin, Markku Linna, Tuula Rintala, Matti: Huolto ja tapaamispäätöksen täytäntöönpano, Helsinki 1997, 60–63 25 Helin, Markku: Lapsen huolto ja tapaamisoikeuslain säännökset lasta koskevista kansainvälisluonteisista riidoista, Defensor Legis 1995, 901–931 Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... säilyttäneeksi itse luomansa oikeudenvastaisen tilan. Äidin kuolemasta lähtien lapset olivat asuneet tämän naisystävällä, joka oli estänyt lasten tapaamisia isänsä kanssa. Alemmat oikeusasteet olivat määränneet lapset isän huoltoon, mutta KKO muutti päätöksen naisystävän hyväksi, koska lapset olivat siihen mennessä täyttäneet 12 vuotta ja kertoneet kaksi vuotta aiemmin heitä kuultaessa vastustavansa muuttoa Sveitsiin. PAS:n kannalta tapaus on mielenkiintoinen siten, että vaikka oikeusasteiden ratkaisuissa ei vedottu vieraannuttamiseen, ne katsoivat, ettei lasten isää vastustava mielipide johtunut isästä, vaan prosesseista. Toisin sanoen oli hyvin lähellä oletus siitä, että naisystävä oli manipuloinut lapsia isäänsä vastaan.26 Isä valitti KKO:n päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (18249/02), joka antoi ratkaisunsa tapauksessa C. v. Suomi 9.5.2006 todeten, että EIS 8 artiklaa oli loukattu. C.:lle määrättiin poikkeuksellisen suuri vahingonkorvaus. EIT arvosteli KKO:a siitä, että se oli kiinnittänyt yksinomaista huomiota lasten tahtoon, kun esim. hovioikeus oli painottanut sitä, että se ei ollut sidottu lasten mielipiteisiin, vaikka nämä olisivat yli 12-vuotiaita. Ratkaisumenettely jätti EIT:n mukaan valittajalle vaikutelman, että naisystävän oli annettu manipuloida lapsia ja oikeusjärjestystä riistääkseen isältä oikeudettomasti vanhemman roolin. Manipulointia koskeva 26 1001 lausuma viittaa vieraannuttamiseen, mutta termiä ei ole EIT:n selostuksessa eikä ratkaisussa. EIT:n päätöksestä voidaan johtaa oikeusohje, että lapsen mielipide ei riitä sellaisenaan, vaan huomiota tulee kiinnittää tapaan, jolla se on muodostunut. Manipuloinnin vuoksi myös yli 12-vuotiaan tahto voidaan jättää huomiotta. Isä toimitti EIT:lle laatimani englanninkielisen lausunnon, jossa kerroin pitäväni juttua hyvin vakavana vieraannuttamistapauksena ja kritikoin KKO:n epäyhtenäistä linjaa lapsiasioissa viitaten sen ennakkoratkaisuihin, jotka ovat perusteluidensa osalta, koskien lapsen mielipiteen muodostusta ja merkitystä, keskenään ristiriidassa.27 Katsoin, että kun alemmat oikeusasteet olivat tosiasiallisesti tehneet johtopäätöksen vastapuolen harjoittamasta manipuloinnista, KKO ei olisi saanut ottaa lasten mielipiteitä annettuina, vaan tutkia perusteellisesti niiden aitous määräämällä puolueettomat, mielellään PAS-tietämyksellä varustetut asiantuntijat haastattelemaan lapsia ja järjestää suullinen käsittely heitä haastatelleiden asiantuntijoiden kuulemiseksi. Vaikka lapset olivat yli 12vuotiaita, informed consent –periaate edellyttää heidän muodostaneen mielipiteensä ilman pakkoa tai painostusta eli ilman manipulointia. Kun näin ei ilmeisesti ollut laita, KKO:n ratkaisu oli väärä. Ihmisoikeustuomioistuin oli samaa mieltä. Päätöksensä kohdassa 58 se toteaa: Lasten äidin eläessä he olivat isästään keskivaikeasti vieraannutettuja, mikä ilmenee vanhemman lapsen vaikeuksista sopeutua tapaamisiin niiden alussa (isän vastustamista, aggressiota); toinen lapsista oli tuolloin sen verran nuori, että häntä ei ollut mahdollista vieraannuttaa tehokkaasti. Äidin kuoleman jälkeen naisystävän hoidossa lapset tulivat vakavasti vieraannutetuiksi. Sovittelija kertoi, että vanhempi lapsista on lausumiensa perusteella tietoinen naisystävän tuntemasta vihasta isää vastaan, mikä väistämättä vaikutti lapsiin. Lapset käyttivät ikätasolleen sopimattomia ilmaisuja lähettäessään isälleen kirjeitä ja kortteja kieltäytyessään yhteydenpidosta. Naisystävä vaati tapaamisten toteuttamista ainoastaan siten, että olisi itse läsnä (gatekeeping), mihin isä ei suostunut. Tämän vuoksi tapaamiset eivät toteutuneet naisystävän aikana. 27 Koski–Rogers -ratkaisulla katsoin C:n tapauksessa vahvistettujen periaatteiden ns. kypsän alaikäisen mielipiteen merkityksestä romuttuneen täysin. Kritisoin myös sitä, että Rogers -tapauksessa KKO ei noudattanut omaa aikaisempaa linjaansa myöskään 9-vuotiaan kypsyyden osalta, kun 1.11.1995 (Dnro 95/1327) antamallaan palautuspäätöksellä KKO oli antanut juridista painoa 9-vuotiaan mielipiteelle, mutta ei antanut sitä Rogersin tapauksessa. KKO:ssa ei ole luotu yleistä kestävää linjaa lapsiasioissa, vaan sen sijaan on tapauksesta toiseen valittu jokin sattumanvarainen helpolta tuntuva johtolanka – esim. lasten ikä tai heidän manipuloitavuutensa – jota seuraamalla tulokseksi on tullut poukkoilevaa käytäntöä. Suuren ongelman muodostaa KKO:n haluttomuus järjestää lasten mielipiteen tutkintaa ja suullisia kuulemisia heitä kuuleville asiantuntijoille: Kun kyseessä on poikkeuksellisen vaikea lapsiasia, helppoa tietä sen ratkaisemiseen ei ole. Ainoana positiivisena asiana pidin C:n tapauksessa, että vaikka se asiallisesti ottaen meni väärin, niin oikeusvarmuuden kannalta on hyvä, että 12-vuotiaan oikeus päättää asioistaan on vahvistettu riippumatta tavasta, jolla hänen tahtonsa on muodostettu: Tuomioistuimilla ei kuitenkaan ole käytössään tapoja arvioida oikein lapsen tahdon aitoutta, vaikka siihen tahdottaisiinkin kiinnittää huomiota. 1002 Anja Hannunniemi ”The Supreme Court, however, placed exclusive weight on the views expressed by the children without considering any other factors, in particular the applicant’s rights as a father, effectively giving the children, who had both reached the age of 12, an unconditional veto power, and reversing the decisions which had hitherto been in the applicant’s favour. Furthermore it did so without taking any steps to clarify through further evidence or expert opinion, any divergent interpretation of the evidence.” Olin lausunnossani pannut merkille, kuinka C:n tapauksessa KKO:n omaksuma kanta alaikäisen mielipiteestä on ristiriidassa Koski−Rogers tapauksessa (KKO 2004:76) omaksutun näkemyksen kanssa sikäli, että C:n tapaus käytännössä ratkaistiin 10-vuotiaan mielipiteen avulla, kun taas Koski−Rogers tapauksessa edes 13-vuotiaan mielipiteelle ei laitettu mitään painoa.28 Huomautin, että palautusnormit lastenhuoltolaissa edellyttävät samantyyppistä tulkintaa ”kypsän alaikäisen” kriteereistä kuin muukin lainsäädäntö, joten erilainen kohtelu ei ollut perusteltu.29 Kummassakin tapauksessa ongelmaksi muodostui se, että Suomessa ei vieraannuttamisoireyhtymää tunne- ta ja että KKO ei järjestänyt lasten kuulemisia. Molemmissa tapauksissa KKO myös käytti liian vanhoja lausuntoja lasten mielipiteestä. KKO vetosi pääargumenttinaan naisystävän hyväksi siihen, että alempien oikeusasteiden tekemät päätökset isän lähihuollosta eivät olisi olleet täytäntöönpanokelpoisia, kun lapset vastustivat Sveitsiin muuttamista. Olen perustellusti toista mieltä. Kuten edellä olen todennut, PAS-kirjallisuuden ja omien kokemusteni valossa vieraannutetut lapset sopeutuvat paljon nopeammin ja paremmin torjutun vanhemman luo kuin kuvitellaan. He tietävät itse toimivansa väärin yhtyessään lähivanhemman vihakampanjaan, mistä aiheutuva syyllisyys luo heille valtavan tunneperäisen taakan.30 Taakka alkaa välittömästi helpottaa, kun lapsi pääsee etävanhemman luo ilman, että hänen tarvitsee enää pelätä entisen lähivanhemman painostusta. Taakan keventyminen edesauttaa lapsen sopeutumista merkittävästi. Sopeutumisvaikeuksia tulee tietysti jonkin verran, mutta niitä ratkaisemaan on esim. Saksassa määrätty uudelle lähivanhemmalle tukihenki- 28 Pidän asiallisesti ottaen oikeana palautusratkaisua Koski–Rogers -tapauksessa, koska kyse oli amerikkalaisista pojista. Asiaa käsiteltäessä otin kantaa menettelytapoihin, siihen että kypsillä alaikäisillä on oikeus reiluun oikeudenkäyntiin ja siihen liittyen oikeus tulla kuulluiksi. Poikia olisi tullut kuulla tuoreeltaan selvittäen, onko kyse vieraannuttamisesta. Lasten isä oli tuonut mukanaan Suomeen amerikkalaisen PAS-ekspertin ja vetosi hänen lausuntoihinsa. Äidin vieraannuttava käytös tuli asian edetessä yhä selvemmin esille, mutta myös isä syyllistyi lapset Ranskaan tuntemattomaksi naamioituneena kaapatessaan toimintaan, jota voidaan pitää vieraannuttavana; kaappaus oli lapsille todennäköisesti traumaattinen kokemus. Kummankin vanhemmista voidaan siten katsoa käyttäytyneen lasten edun vastaisesti. 29 Myönsin tosin, että lapsen etua ei voida palautusnormien perusteella arvioida yhtä laajasti kuin muuten LHL:n perusteella. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kypsän alaikäisen kriteerit ovat samat. En siis hyväksynyt KKO:n silloisen presidentin väitettä, että huolto- ja palautusratkaisut ovat eri asioita, eikä niitä saisi ”sekoittaa” keskenään. Palauttamismääräyksen antamisesta kieltäytymisen perusteita lapsen iän ja kypsyyden lisäksi on LHL 34 §:n 1 mom. 2 kohdan mukaan ”vakava vaara, että palauttaminen saattaisi lapsen alttiiksi ruumiillisille tai henkisille vaurioille taikka että lapsi muutoin joutuisi sietämättömiin olosuhteisiin.” Mikäli voidaan todistaa, että lasta lähtömaassa odottaa vakavasti vieraannuttava vanhempi, 2 kohdan mukainen peruste, henkiset vauriot ja sietämättömät olosuhteet täyttyvät, ja lapsen palauttamisvaatimus voidaan hylätä. Yleensä kuitenkin kaappaaminen toiseen valtioon osoittaa kaappaajan olevan itse vakavasti lastaan toisesta vanhemmasta vieraannuttava. 30 Kyse ei ole vain syyllisyydestä, vaan vakavastikin vieraannutetuilla lapsilla on jäljellä paljon rakkautta ja kaipausta torjuttua vanhempaa kohtaan. Vihaisuuden esittäminen PAS-lapsilla palveleekin usein reaktionmuodostuksena alkuperäistä rakkautta vastaan, Gardner 1998, 112. Vieraannuttajilla on yleensä niin huonot vanhemmanominaisuudet, että lapset huokaavat helpotuksesta päästessään pois heidän luotaan. Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... löksi guardiam ad litem.31 Myös ammattiapua voidaan käyttää. KKO:n linja C:n tapauksessa on kestämätön myös siten, että kun tähän mennessä on huoltoratkaisuissa lähdetty biologisten vanhempien ensisijaisuudesta vieraisiin nähden, niin nyt kuka tahansa vieras ihminen voisi lapsen kaappauksen jälkeen päästä lähihuoltajaksi ajan kulumisen ja lapsen oikeudenvastaiseen tilaan tottumisen kautta.32 KKO 2008:69 − varttuneiden lasten suojelua päätöksenteolta vanhempien kiistassa Vastaavaa päättelyä, joka koski 4-vuotiaan suojelemista päätöksenteolta vanhempien välisessä kiistassa tapauksessa 2004:118, KKO sovelsi myös huomattavasti iäkkäämpiin lapsiin ratkaisussa 2008:69. KKO:een ehdittäessä he olivat 15- ja 18-vuotiaita nuorukaisia, ja täysi-ikäistymisen vuoksi lausunnon antaminen vanhemman pojan osalta raukesi. Nuoremmalle vahvistettiin täytäntöönpanokelpoinen tapaamisoikeus siten, että hänen edellytettiin oleskelevan äitinsä luona joka toisen viikon keskiviikosta klo 18:sta sunnuntai-iltaan klo 18:aan sekä tiettyinä tarkasti määrättyinä loma-aikoina. Määräykset olivat vanhempien alun perin keskenään sopimia, ja siten lähtökohtaisesti lasten edun mukaisia LHL 10,2 §:n nojalla. Pojat, jotka sinänsä viihtyivät äitin- 31 1003 sä luona ja kävivät siellä usein, olivat toivoneet, että tarkkoja tapaamisaikoja ei vahvistettaisi, kun he tahtoivat käydä äidin luona silloin kuin itse halusivat. KKO katsoi kuitenkin, että pojille on haitallista joutua päätöksentekijöiksi vanhempiensa kiistassa, ja toisaalta, että alemmat oikeudet eivät olisi saaneet jättää antamatta täytäntöönpanokelpoista päätöstä tapaamisista. KKO viittasi ratkaisuunsa 2001:110 väittäen, että käsillä oleva ratkaisu poikkesi siitä siten, että tapaamisratkaisu olisi täytäntöönpanokelpoinen, mutta C:n tapauksessa huoltoratkaisu ei olisi ollut sellainen lasten vastustaessa Sveitsiin muuttamista. Täytäntöönpantavuuden erojen perusteella KKO katsoi, että tapauksissa omaksutut kannat ns. kypsän alaikäisen mielipiteen muodostumisesta eivät olisi keskenään ristiriidassa. Tapauksessa kiinnittää huomiota, että mikään siinä ei kerro vieraannuttamisesta: Pojat olivat saaneet varsin vapaasti oleilla kumman tahansa vanhempansa luona, eikä tapauksessa ole kuvattu seikkoja, jotka viittaisivat kärjistyneeseen tai patologistuneeseen riitaan vanhempien välillä. Luonnollisesti jonkinlainen kiista oli vireillä, muutenhan sitä ei olisi käsitelty KKO:ssa asti. Kyse lienee pikemminkin siitä, että aikuistuvien poikien äiti ei nähnyt heitä niin usein kuin toivoi, mutta muista syistä kuin isän harjoittaman vieraannuttamisen vuoksi: Varttuneet nuoret päättävät eheyissäkin perheissä asuessaan yleensä Wilfrid von BochGalhau ja Ursula Kodjoe kertovat 39-vuotiaasta saksalaisisästä, jonka luo hänen kolme vakavasti vieraannutettua lastaan sijoitettiin sen jälkeen, kun äiti joutui tahdonvastaiseen mielisairaalahoitoon. Oikeus oli siirtänyt hänelle lasten huollon johtuen äidin harjoittamasta voimakkaasta manipuloinnista. Ensin oli harkittu sijoitusta laitokseen tai sijaiskotiin, mitä isä vastusti. Äidillä oli laajat tapaamisoikeudet, mutta ne lopetettiin ohjelmoinnin jatkamisen vuoksi; lapset ovat kuitenkin puhelinkontaktissa äitiinsä. Kun lapset pääsivät isän luo, heidän sotaisa asenteensa helpottui muutamassa tunnissa. Syvällisempi sopeutuminen tosin tapahtui vanhemmilla lapsilla vasta 1,5 vuoden kuluttua. Isä sai paljon apua hyvältä guardian ad litemiltä. Isä katsoo, että puheet lasten lisätraumatisoitumisesta etävanhemmalle siirron vuoksi eivät pidä paikkaansa. von BochGalhau, Wilfrid – Kodjoe,Ursula: Psychological Consequnences of PAS Indoctrination for Adult Children of Divorce and Efects of Alienation on Parents. Teoksessa Gardner,Richard − Sauber,Richard − Lorandos, Demosthenes (eds.): The International Handbook of Parental Alienation Syndrome. Conceptual, Clinical and Legal Considerations. Springfield 2006, 310–322, 318. 32 Esimerkkinä biologisen vanhemmuuden tärkeydestä on KKO:n ratkaisu 26.10.1987, jossa äidin sisarta ei hyväksytty lasten huoltajaksi, vaikka äiti kuolinvuoteellaan oli siitä esittänyt toiveen, ”huoltotestamentin”. Sen sijaan huoltajaksi määrättiin aiemmin huollosta erotettu isä. Alemmat oikeusasteet olivat antaneet huollon lasten tädille, jonka luona he olivat asuneet äidin pitkän sairauden aikana. KKO:ssa täti ei saanut edes tapaamisoikeuksia, jotka voidaan vahvistaa vain biologisille vanhemmille. 1004 Anja Hannunniemi omista menoistaan, minkä vuoksi kiinteää tapaamisoikeutta ei ole pääsääntöisesti vahvistettu yli 12-vuotiaille.33 Tämä asiaintila tuli nyt KKO:n päätöksellä kyseenalaistetuksi. Kuten edellä on todettu, pakko tai painostus oikeuttaa olemaan ottamatta huomioon kypsän alaikäisen ilmaistua mielipidettä, mutta kun niistä ei ole kysymys, niin johdonmukaisuuden nimissä KKO ei olisi saanut olla ottamatta huomioon poikien kannanottoa. 34 Vaikka KKO väittää, että ei ole ristiriitaa tämän ja C:n tapauksessa annetun ratkaisun välillä, niin ristiriitaa on olemassa: Kuten edellä olen todennut, C:n hyväksi tehty huoltopäätös olisi ollut täytäntöönpanokelpoinen, koska lasten vastustukselle ei vieraannuttamistapauksissa tule heidän oman etunsa vuoksi antaa painoa. Toisaalta tapaamisratkaisussa nuoret voivat vastustaa KKO:n päätöstä olemalla menemättä äitinsä luo määrättyinä aikoina, eikä todennäköisesti kukaan vouti heitä sinne tule väkisin viemään. KKO:n arvovalta lienee ainoa syy, jolla nuorempi pojista voidaan ehkä saada noudattamaan ko. päätöstä. Täytäntöönpantavuudessa ei siten ole sellaisia eroja, että niiden perusteella tulisi kajota kypsän alaikäisen oikeuteen päättää asioistaan. On häiritsevää, että silloin kun pakkoa todella tarvittaisiin kuten C:n tapauksessa, sitä vältetään, mutta kun sitä ei tarvita, sitä käytetään. Saadakseen oikeuskäytäntönsä lapsiasioissa johdonmukaiseksi KKO:n tulisi lakata noudattamasta ohjenuoranaan Suomen ratifioiman ihmisoikeussopimuksen vastaiseksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa todettua C:n asiassa tekemäänsä päätöstä. Psykologisessa mielessä KKO:n ratkaisussa 2008:69 on myönteistäkin. On totta, että myös varttuneet alaikäiset tarvitsevat suojelua päätök33 senteolta vanhempiensa välisissä kiistoissa. Suomessa lapset itsenäistetään liian varhain edellyttämällä heiltä ikätason ylittävää selviytymistä, kun taas KKO:n päätös korostaa lapsen oikeutta olla lapsi aikuisuuteen asti. Täytäntöönpanokelpoinen päätös tapaamisista voisi olla täysin perusteltu aina 16 ikävuoteen, jopa täysi-ikäisyyteen saakka. Kun päätös kuitenkin rikkoo vallitsevaa informed consent -periaatetta siten, että myös pakon tai painostuksen poissa ollessa kajotaan kypsän alaikäisen päätöksentekoon, KKO:n ratkaisu ei ole perusteltavissa eikä johdonmukainen yleisen, eikä KKO:n oman muun oikeuskäytännön kanssa. Kun tällaista oikeuskäytännön poukkoilemista tulisi oikeusvarmuuden vuoksi välttää, olisi suositeltavaa että niin haluttaessa vahvistettaisiin varttuneiden alaikäisten tapaamisoikeuksien toteutuminen lainmuutoksella, ei KKO:n eri suuntiin vetävillä ratkaisuilla. Kenellä on todistustaakka lapsen mielipiteen aitoudesta? OK 17 luvun 1§:n mukaan joka jotain väittää, näyttäköön väitteensä toteen. Jos lapsen huoltoa haetaan sillä perusteella, että kypsä alaikäinen tahtoo asua hakijan luona, hakijan tulee näyttää toteen lapsen tahto. Tapaamisoikeuden täytäntöönpanoasiassa hakijan tulee osoittaa, että tapaamiset ovat jääneet toteutumatta. Jos vastapuoli vastustaa täytäntöönpanoa, hänen on todistettava, että tapaamiset ovat estyneet hyväksyttävästä syystä, esim. että kypsä alaikäinen itse vastustaa tapaamisia. Tähän asti kaikki on selvää. Yleensä lasten kuuleminen tapahtuu sosiaalisen selvityksen tai täytäntöönpanosovittelun yhteydessä, min- Olen ollut tekemisissä monien tapausten kanssa, jossa tapaamisoikeus on alun perin määrätty yli 12-vuotiaalle, mutta käytännössä se on eri tavoin muuttunut kuolleeksi kirjaimeksi, jos ei muuten niin tapaamisoikeutta täytäntöönpantaessa, jolloin lapsen vastustus tai välinpitämättömyys tapaajaa kohtaan on johtanut täytäntöönpanosta luopumiseen. On myös ollut tapauksia, joissa yli 12-vuotiaita on kuultu oikeudessa siitä, minkälaiset tapaamiset hän haluaa, ja yleensä noudatettu varttuneen lapsen vastustavaa tahtoa. 34 Potilaslain 7 §:n nojalla vanhempien mielipide syrjäytyy kokonaan, jos lapsi arvioidaan riittävän kypsäksi päättämään itse hoidostaan. Informed consent -periaate on edustettuna myös sosiaalihuollon asiakaslain 11,3 §:ssä, jonka mukaan kypsä alaikäinen voi päättää siitä, saavatko hänen huoltajansa tiedokseen häntä koskevia sosiaalihuollon dokumentteja. Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... kä vuoksi lapsen ilmaisemasta tahdosta todistelu ei aiheuta ongelmia asianosaisille edellyttäen, että viranomaiset ovat kuulleet lasta ja kirjanneet tämän mielipiteen asianmukaisesti. Tilanne vaikeutuu huomattavasti, kun ryhdytään esittämään väitteitä lapsen mielipiteen aitoudesta. Sekä manipuloinnin tapahtuminen että se, että sitä ei ole tapahtunut, on hyvin vaikeaa osoittaa tavallisella todistelulla; lähinnä voidaan esittää epäsuoraa tai indisionäyttöä. 35 Sen vuoksi todistelua kumpaankaan suuntaan ei tulisi vaatia asianosaisilta, jos käytettävissä ei ole lasta haastattelevia asiantuntijoita, jotka ovat erityisesti paneutuneet lapsen tahdon aitouden problematiikkaan.36 Koska Suomessa psykiatreille ja psykologeille ei opeteta PAS:a, eikä muutenkaan riittävästi tunnistamaan indoktrinaatiota, he eivät useinkaan kykene havaitsemaan lapsen tahdon epäaitoutta.37 Jos tuomioistuin ei ole valmis käyttämään PAS-asiantuntijaa, ei ole varmaa keinoa tietää, onko lapsi manipuloitu, joten todistustaakka asian suhteen olisi kohtuuton. Kun em. asiat on oikeuskäytännössä ymmärretty, niin näyttöä manipuloinnista ei yleensä olekaan vaadittu, vaan tilanne on ratkaistu siten, että alle 12-vuotiaiden lasten tahtoon ei ole kiin- 1005 nitetty ratkaisevaa huomiota, oli se muodostunut miten tahansa, kun taas yli 12-vuotiaiden tahdon on annettu ratkaista asia, samoin riippumatta tahdonmuodostuksen tavasta. Tätä periaatetta KKO sovelsi C:n tapauksessa, mutta sen jälkeen kun EIT tuomitsi Suomen valtion asiassa kiinnittämällä huomiota lasten mielipiteen tutkimisen puutteisiin, kerrottua menettelyä ei voida enää jatkaa. Tämä tarkoittaa, että Suomessa on tuomareiden, asianajajien ja lasta haastattelevien perehdyttävä PAS:een, jos tahdomme välttää Ihmisoikeussopimuksen vastaisuuden ja kaaoksen oikeuskäytännössä. Ennen kuin lasta haastattelevat ovat kunnolla perehtyneet PAS:een, tilanne on todistelun suhteen villi erityisesti, kun KKO on hämmentänyt sitä lisää C:n tapauksen jälkeen kypsiä alaikäisiä koskevilla ristiriitaisilla ratkaisuillaan. Muutamia suuntaviivoja voidaan kuitenkin antaa. Käyttäytymistieteiden lähtökohta on lapsen lojaalisuus ja kiintymys kumpaankin vanhempaansa. Jos toisen vanhemman puuttuminen lapsen elämästä olisi normaalia, 70 prosenttia lastensuojeluperheistä ei olisi yksinhuoltajaperheitä, au-äitien pojat eivät nuoressa aikuisiässä kuolisi ikätovereitaan useammin, eikä lapsenhuoltolaissa painotettaisi 35 Sovittelija kiinnitti C:n tapauksessa huomiota lasten käyttäytymisen ja puheen ristiriitoihin, jotka ovat keskeisiä tehtäessä johtopäätöstä PAS:sta: Toisaalta lapset isästä kysyttäessä vastustivat tätä voimakkaasti, toisaalta heidän käytöksensä kertoi kaipauksesta isää kohtaan. Myös Bricklinin ja Elliotin artikkelin alussa viitatut testit toimivat samoin. Niiden ideana on PAS:n jäljittäminen sen ristiriidan avulla, joka on lapsen verbaalisesti ilmaiseman toisen vanhemman vastustuksen (NBOAI= not based on actual interactions) ja samaan vanhempaan ei-verbaalisesti havaitun kiintymyksen välillä. On tyypillistä PAS:lle, että seurattaessa lapsia etävanhemman kanssa valvotussa tapaamistilanteessa vuorovaikutus sujuu erinomaisesti, mutta lähivanhemman luona lasten väitetään pelkäävän etävanhempaa. Jos kirjallisena todisteena voidaan esittää tapaamispaikan tai päiväkodin raportti lapsen ja etävanhemman hyvin toimivasta kontaktista, se on (indisio)todiste PAS:sta, kun raportissa kerrottu lasten suhtautuminen on ristiriidassa vastapuolen väittämien kanssa. 36 Huolto- ja täytäntöönpanoasioiden virallisperiaatteesta johtuu, että lapsen mielipide ja sen aitous tulee aina tarkastaa viranomaistoimin riippumatta siitä, tekeekö hakijan vastapuoli siitä nimenomaisen väitteen tai ei. Tosiasialliset kyvyt mielipiteen aitouden selvittelemiseksi vaihtelevat kuitenkin huomattavasti. Psykologeja, psykiatreja ja sosiaalityöntekijöitä selkeämpi näkemys lasten tahdon aitoudesta on parhaimmilla täytäntöönpanosovittelijoilla, joille mielipiteen muodostuksen sudenkuopat ovat valjenneet pitkän kokemuksen ansiosta. He voivat tunnistaa vieraannuttamisen, vaikka eivät tietäisi ilmiön nimeä. 37 Toinen vaihtoehto on, että tahdon epäaitous havaitaan esim. perheneuvolan tutkimuksissa, mutta sen lausuntoa ei osata tulkita tuomioistuimessa oikein, kun lausunnossa ei puhuta manipuloinnista, vaan lojaliteettiristiriidasta esim. seuraavasti: ”Lapsi ei pelkää isäänsä, kuten äiti väittää, vaan hän kärsii lojaliteettiristiriidasta.” Olen Jurisprudentian artikkelin 3 luvussa osoittanut tällaisen lausunnon tarkoittavan sitä, että äiti on manipuloinut lapsen isäänsä vastaan, vieraannuttanut lasta isästään, mistä lausunnon tulisi katsoa olevan todiste. Näin siitä huolimatta, että siinä ei syyllistetä lähivanhempaa lojaliteettiristiriidan aiheuttamisesta lapselle, ja päinvastoin vielä suositellaan lapsen jatkavan asumista lähivanhemman luona. Hannuniemi 2007, 23–31. Lojaliteettiristiriidasta kertovan lausunnon todistusarvoa voidaan vahvistaa etävanhemman kunnollisuudesta ja hyvästä suhteesta lapseen kertovilla todisteilla, jolloin poissuljentaperiaatteen mukaan vastuu lapsen oirehdinnasta vielä selkeämmin siirtyy vastapuolelle. 1006 Anja Hannunniemi molempien vanhempien tärkeyttä lapselle.38 Näin ollen lähtökohtana tai laillisena presumtiona tulisi pitää lapsen tarvetta molempiin vanhempiin, minkä vuoksi vanhemman, joka pyrkii kontaktin vähentämiseen tai poistamiseen väittämällä toista vanhempaa haitalliseksi lapselle, tulee osoittaa väitteensä toteen konkreettisella ja varmalla todistusaineistolla. Aivan liian usein vanhemmat menettävät huollon ja tapaamisoikeudet pelkästään epämääräisten tai jo kumottujen väkivaltaväitteiden perusteella.39 Vieraannuttaja harjoittaa manipulointia paitsi lapsiinsa, myös viranomaisiin, muun ohella väärien väitteiden avulla. Tämän vuoksi väärien väkivaltaväitteiden esittäjät ovat aina myös vieraannuttajia ja syyllistyneet lapsen manipulointiin. On hyvä sääntö sen suhteen, mikä aiheuttaa lapsen haluttomuuden kontaktiin: Jos etävanhempi on kunnollinen, eikä kyetä näyttämään toteen, että hän olisi käyttäytynyt selvästi väärin lasta kohtaan, ja hänen suhteensa lapseen on ollut hyvä yhdessäasumisen aikana,40 niin johtopäätös on, että lähivanhempi on aiheuttanut tapaamisongelman omalla vastustuksellaan, hän manipuloi lasta. Toisin sanoen etävanhemman ja lapsen hyvä suhde ei voi muuttua muuksi ilman lähivanhemman negatiivista myötävaikutusta, jollei jotain konkreettista etävanhemman tekemää pahaa voida dokumentoidusti osoittaa. Yhteydenpidon 38 ollessa vähäistä voi tapahtua luonnollista vieraantumista, mikä ei kuitenkaan koskaan aiheuta sellaista jyrkkää etävanhemman vastustamista, joka on tyypillistä PAS:lle. Täytäntöönpanoasioiden ei tulisi olla valitusinstansseja huolto- ja tapaamispäätöksille: Lapsen tahtoa tulisi tulkita samalla tavoin TpLain 2 §:n kuin LHL 11 §:n mukaan. Jos lapsen tahdonmuodostus on kunnolla peruspäätöksen yhteydessä selvitetty, täytäntöönpanossa tarkastelun kohteena ei voi enää olla lapsen tahto tai sen aitous,41kuten eivät muutkaan peruspäätöksellä ratkaistut asiat. Kyse voi olla vain siitä, ovatko olosuhteet peruspäätöksen jälkeen muuttuneet niin, että on muodostunut täytäntöönpanon este, mistä todistustaakka on hakijan vastapuolella.42 Kun TpLain 2 §:ssä on kyse varttuneen lapsen omasta tahdosta, hakijan vastapuolella on todistustaakka myös väittäessään sitä täytäntöönpanon estettä, että selvitetty tahto ei ole lapsen oma, vaan että siihen on epäasiallisesti vaikutettu. Valistuneimmissa tuomioistuimissa todisteina lasten tahdon epäaitoudesta on hyväksytty heidän viestejään ja dokumentoituja puheitaan, joissa lasten on havaittu esittäneen samoja perättömiä väitteitä kuin lähivanhempi, käyttäneen ikätasolleen soveltumattomia sanontoja tai omanneen epäasianmukaisia tietoja vanhempien yksityiselämästä. Lapset eivät luonnostaan esimerkiksi muista vanhempien rii- Lapsenhuoltolain taustalla on 1950- ja 60-luvuilla kiintymyssuhdeteoriaa kehitettäessä havaittu molempien vanhempien tärkeys. Richard Warshakin mukaan toisen vanhemman menettäminen tuottaa paljon pysyviä häiriöitä ja sopeutumisongelmia lapsille ja nuorille. Jos toisen vanhemman menettäminen olisi normaalia, tällaisia tuloksia ei tulisi. Warshak, Richard: Current Controversies Regarding the Parental Alienation Syndrome. Teoksessa von Boch-Galhau, Wilfrid − Kodjoe,Ursula − Andritzky, Walter − Koeppel Peter: Das Parental Alienation Syndrome (PAS). Eine interdisziplinäre Herausforderung für scheidungsbegleitete Berufe. Internationale Konferenz, Frankfurt am Main, 18–19.10.2002, Berlin 2003, 207–235, 209. PAS:n ja toisen vanhemman menettämisen vaikutuksista lapsiin ks. Hannuniemi 2007, 38−44. 39 Epämääräisten todistamattomien väkivaltaväitteiden käyttäminen rikkoo sekä siviili- että rikosprosessissa EIS 6 (2) artiklaa. Asianajaja voi vaatia väitteiden yksilöintiä ja vahvistamista todisteilla, joita ilman hänen päämiehensä ei ole saanut hyväkseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. 40 Vanhemman ja lapsen hyvästä suhteesta voidaan esittää oikeudelle esim. hauskoista yhteisistä hetkistä kertovia valokuvia ja kuulustuttaa todistajia, jotka kertovat suhteesta pitkältä ajalta. 41 Eri asia on, jos peruspäätös on niin vanha, että lapsen kypsyminen on merkinnyt olosuhdemuutosta, tai jos kunnollista selvitystä ei ole tehty lapsen tahdosta peruspäätöksen yhteydessä. Olen ollut mukana useissa jutuissa, joissa vasta vouti on pyrkiessään noutamaan lapsia ensimmäistä kertaa kuullut heitä. Voudin kuuleminen on myös saattanut jäädä ainoaksi kunnolliseksi kuulemiseksi koko vuosia kestävässä prosessoinnissa. 42 Käytännössä este voi johtua vain hakijan harjoittamasta lapsen kaltoinkohtelusta, minkä vuoksi sellaisia väitteitä viljellään paljon toisen hakiessa uhkasakkoa tai noutoa. Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... toja monen vuoden takaa, tiedä heidän seksiasioistaan, eivätkä he pelkää lähivanhemman vararikkoa, jollei heille aiemmista riidoista, uusista kumppaneista tai köyhtymisen pelosta jatkuvasti muistuteta. Päätösten perusteeksi on laitettu tällaista näyttöä, mikä vaatii paljon asianajajalta, ja on vaikeaa saada ”vedenpitäväksi” eli vieraannuttaminen kokonaan toteennäytetyksi ilman viranomaislausuntojen tukea. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä vieraannuttamistapauksissa EIT:ssa on annettu runsaasti tapaamis- ja huoltoratkaisuja, jotka selostusten perusteella vaikuttavat PAS-tapauksilta, vaikka termiä ei ole mainittu missään vaiheessa.43 Eräs tällainen on Ignaccolo-Zenide v. Romania (31679/96). EIT tuomitsi Romanian 25.1.2000 EIS 8 artiklan rikkomisesta, kun sen viranomaiset eivät olleet tehneet juuri mitään pannakseen täytäntöön v.1994 annetun päätöksen, jolla ranskalais-romanialaisen pariskunnan kahden tyttären lähihuolto oli annettu äidille. Ranskalaisen tuomioistuimen lausumat osoittavat hyvin selvästi, että kyse oli PAS:sta, samoin olosuhteisiin nähden täysin yliampuva ja epärationaalinen äidin vastustaminen tapaamistilanteessa. Romanialaisisä vastusti äidin hyväksi tehdyn huoltopäätöksen täytäntöönpanoyrityksiä lähtemällä useaan kertaan 43 1007 lasten kanssa pakoon, mutta viranomaiset eivät yrittäneetkään etsiä lapsia. Äiti kävi Romaniassa tavatakseen lapsensa, mikä onnistui vain kerran noin 10 minuutin ajan suuren viranomaisjoukon läsnä ollessa lasten koulun opettajanhuoneessa v. 1997. Äidin tavatessa ensimmäistä kertaa 7 vuoteen tyttärensä toinen lapsista yritti paeta ja uhkasi heittäytyä ikkunasta, jos hänet pakotettaisiin palaamaan äitinsä luo. Toinen alkoi itkeä ja käski äitinsä poistua ilmoittaen, ettei halunnut koskaan nähdä häntä. Kun lapset olivat poistuneet, valittaja ilmoitti, ettei hän enää halunnut vaatia huoltopäätöksen täytäntöönpanoa. Lasten isä teki v. 1995 ranskalaiselle tuomioistuimelle hakemuksen, jolla hän pyysi huollon uskomista itselleen. Hylätessään hakemuksen oikeus totesi, että lapsia oli kasvatettu vihaamaan äitiään, mikä ilmeni heidän äidistään käyttämistä erityisen järkyttävistä ilmaisuista. Heidän kasvatuksensa ja olonsa olivat riistäneet heiltä kaiken arvostelukyvyn.44 Tapauksessa Kosmopoulou v. Kreikka (60457/00) Kreikka tuomittiin 5.2.2004 EIS 8 artiklan rikkomisesta, kun sen tuomioistuimet olivat jättäneet antamatta äidille riittävät prosessuaaliset takeet tapaamisoikeuden toteuttamiseksi. Kansalliset tuomioistuimet olivat kahdesti eloja syyskuussa 1997 kieltäneet valittajalta häntä kuulematta väliaikaisesti tapaamiset. Kiellot oli annettu pian tapaamisoikeuden myöntämisen jälkeen eli erityisen ratkaisevalla hetkellä sikäli EIT:n ratkaisussa Siemianowski v. Puola 6.9.2005 (45972/99) oli kyse vieraannuttamisesta, kun äiti ei vuosikausiin antanut isän tavata tytärtään juuri lainkaan, ensin estämällä tapaamisia käytännössä ja sen jälkeen tyypillisellä vetoamisella ”lapsen omaan tahtoon”. EIT ei kuitenkaan katsonut tapausta 8 artiklan rikkomiseksi, kun Puolan tuomioistuimet olivat useaan otteeseen määränneet äidin maksettavaksi uhkasakkoja ja valvoneet tapaamisjärjestelyjä, eikä PAS:a mainittu lainkaan. Ymmärrystä vieraantumisväitteelleen ei saanut saksalainen Werner Süss, jonka tapaamisten estämisten ei 10.11.2005 EIT:n antamalla päätöksellä, lähinnä lapsen oman vastustavan tahdon perusteella, katsottu yltäneen ihmisoikeusloukkauksen tasolle, vaikka tuossakin tapauksessa olivat PAS-oireet nähtävissä (40324/98). 44 Islantilaisen Sophia Hansenin tapaus on analoginen Ignaccolo -tapauksen kanssa. Hansen joutui vuosia taistelemaan entisen miehensä kotivaltion Turkin kanssa kahden tyttärensä huollosta ja tapaamisesta, kun isä pakoili yhdessä tytärten kanssa täytäntöönpanoa kerran toisensa jälkeen. Tyttäret puhuivat heitä kuultaessa vieraannutetuille lapsille ominaisella tavalla: Valittaja ei ollut enää heidän äitinsä, tämä oli ollut paha heille, jättänyt heidät yksin ja mennyt muiden miesten kanssa (isän puhe kuultaa selvästi läpi), tytär ei tuntenut myötätuntoa äitiään kohtaan, jne. EIT tuomitsi 23.9.2003 Turkin EIS 8 artiklan nojalla sen vuoksi, että tapaamisoikeuksia ei ollut pantu riittävän tehokkaasti täytäntöön (36141/97). PAS:a ei tapauksessa mainittu lainkaan, mistä huolimatta kyse on vakavasta vieraannuttamisesta. 1008 Anja Hannunniemi kuin 9,5 vuoden ikäinen lapsi tuli saattaa äitinsä yhteyteen ja heidän välilleen tuli perustaa säännöllinen yhteydenpito.45 Tytär oli syntynyt v. 1988. Vuoden 1996 lopulla äiti lähti Englantiin jättäen lapsen yhteiseen kotiin Kreikkaan isän kanssa, joka sai myöhemmin huollon. Äiti ei ottanut yhteyttä tyttäreensä, joka itki jatkuvasti ja epätoivoisesti etsi äitiään, jonka pitkää poissaoloa hän ei ymmärtänyt. 17.12.1996 tytär kävi tapaamassa äitiään Bristolissa, mutta äiti jätti hänet yksin hotellihuoneeseen, jossa tytär tunsi voimakasta pelkoa ja turvattomuutta. Äidin tullessa toukokuussa 1997 kouluun tavatakseen tytön opettajia, tämä juoksi pakoon kauhistuneena. Elokuussa 1997 äiti potki tyttöä ja repi tältä hiuksia päästä ateenalaisella poliisiasemalla. Valituksessaan äiti väitti, että tytär on hänestä vieraannutettu, mutta EIT ei päätöksessään ottanut kantaa käsitteeseen. V. 1997 annetun kolmen psykologin lausunnon mukaan lapsi kärsi ”äitinsä tekemästä fyysisestä laiminlyönnistä ja hylkäämisestä sekä rakkauden ja kiintymyksen kieltämisestä”. Lääkkeeksi he suosittelivat taukoa tapaamisiin, jotta lapsen negatiiviset tunteet tukahtuisivat.46 Valittajan väitteissä vieraannuttamisesta on osittain perää. On myös selvää, että valittajan oma käytös oli niin tasapainotonta, että se osaltaan aiheutti lapsen vieraantumisen, joten PAS: sta ei voida puhua. Kuitenkin myös isä toimi väärin estäessään tapaamisia, samoin kreikkalaiset viranomaiset ja psykologit. Isä on mitä ilmeisim45 min käyttänyt hyväkseen äidin pahaa virhettä, lapsen hotelliin yksin jättämistä, ohjelmoidessaan lasta vastustamaan tätä lisää. Tulos näkyi lapsen juostessa kauhistuneena äitiään pakoon koulussa, mikä on tyypillistä vieraannutetun lapsen käytöstä. Tapauksessa kaikki perheenjäsenet vaikuttavat häiriintyneiltä, mikä kuva entisestään vahvistuu tiedosta, että EIT:n käsittelyn aikaan oli vireillä yhteensä 35 vanhempien toisistaan tekemää rikosilmoitusta. Ratkaisussa Elsholz v. Saksa (25725/94), 13.7.2000 kerrotaan, että tavattuaan isäänsä kolme vuotta vanhempien eron jälkeen poika alkoi yhtäkkiä vastustaa tapaamisia tämän kanssa. Kun selostuksesta ei ilmene, että isä olisi tehnyt jotain väärää lasta kohtaan, kyse on PAS:sta.47 Saksa tuomittiin EIS 6 ja 8 artiklan loukkaamisesta, kun tuomioistuimet eivät olleet hankkineet valittajan pyytämää asiantuntijalausuntoa pojan mielipiteestä. Elsholz vetosi prosessin kuluessa PAS:een, mutta EIT ei ottanut käsitteeseen kantaa. Ratkaisussa Kyselak v. Tsekki (11649/04) 9.11.2004 Ihmisoikeustuomioistuin ei katsonut valittajan kärsineen ihmisoikeusloukkauksista vaikean tapaamis- ja huoltokiistan yhteydessä ilmeisesti siksi, että äidin harjoittama vieraannuttaminen ei ollut edennyt loppuun asti, kun lapsi kuitenkin tapasi isäänsä. Jossain vaiheessa prosesseja oli ollut pitkä tauko tapaamisissa äidin sabotoinnin vuoksi, ja isä vetosi valituksessaan vieraannuttamisoireyhtymään, jonka kriteerit vaikuttivat ainakin tuossa vaiheessa täyttyneen.48 Lisäksi lastensairaalan psykiatrisen osaston lausunto oli annettu valittajalle vasta helmikuussa 2002 eli noin 3,5 vuotta myöhemmin. Kukaan niistä kolmesta psykologista, jotka olivat antaneet lausunnon kesäkuussa 1997, ei ollut tutkinut valittajaa. EIT katsoi, että häntä ei ollut otettu mukaan päätöksentekomenettelyyn sillä tavoin, että hän olisi saanut tarpeellista suojaa intresseilleen. Siten valittajalla ei ollut asianmukaisia prosessuaalisia takeita, joilla hän olisi voinut riitauttaa tehokkaasti tapaamisoikeutensa väliaikaisen lakkauttamisen. 46 Ts. ensin todetaan lapsen kärsimykset äidin puuttuvan kiintymyksen vuoksi, ja sen jälkeen täysin ristiriitaisesti suositellaan lisää kiintymyksen puutetta! Tämäntyyppiset lapsen edun vastaiset suositukset ovat varsin yleisiä PAS -tapauksissa, minkä vuoksi mielenterveysalan ammattilaiset harvoin kykenevät auttamaan lapsia niissä erityisesti kun he menevät mukaan vieraannuttamiseen rikkomalla ammattieettisiä normejaan siten, että eivät kuule toista vanhemmista, kuten tässä oli tapahtunut. 47 Jutun asiakirjoista voi usein jo päätellä vieraannuttamisen siten, että kaikenlaisia väitteitä on tehty etävanhemmasta, mutta mitään ei ole kyetty näyttämään toteen, erityisesti rikostuomiot puuttuvat säännönmukaisesti asiakirjoista. 48 Myös tapauksessa Sanchez Cardenas v. Norway (12148/03) 4.10.2007 valittaja teki väitteen PAS:sta, mutta EIT ei ottanut siihen kantaa. Norja tuomittiin EIS 8 artiklan rikkomisesta, kun valittajaa oli estetty tapaamasta lapsiaan sellaisella korkeimman oikeuden päätöksellä, jossa viitattiin hänen mahdollisesti syyllistyneen lapsensa hyväksikäyttöön, mutta tätä väitettä ei tutkittu asianmukaisesti ko. tuomioistuimessa. Väite ei ollut johtanut rikosoikeuskäsittelyyn, ja tapaamisoikeutta käsitellyt alioikeus oli pitänyt sitä osana äidin manipulointia ja fabrikointina, jonka tarkoitus oli estää valittajan tapaamisoikeuden toteuttaminen. Kyse on tyypillisestä vakavasta vieraannuttamisesta. Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... Kun EIT ei myöntynyt valittajan vaatimuksiin, se ei myöskään ottanut kantaa PAS:een. Kansallisten tuomioistuinten uskomaton sokeus lähivanhempien vieraannuttamistarkoituksen suhteen paljastuu kohdasta, jossa selitetään tsekkiläisen valitustuomioistuimen asennetta isän huollonsiirtovaatimukseen: ”Valitustuomioistuin pani merkille, että V.Z. (äiti) siirsi lapselle kielteisen asenteensa valittajaa kohtaan ja että vanhempien keskinäiset erimielisyydet estivät tunnesiteen muodostumista isän ja lapsen välillä, joka oli tullut syvemmäksi helmikuun 2002 aikana. Lapsi oli ilman vanhempia tekemässään hakemuksessa kertonut, että hän on hyvin integroitunut äidin perheeseen ja että hän haluaa nähdä isäänsä joka toinen lauantai, mutta hän ei tahdo asua isän kanssa. V.Z. on selittänyt että hän kunnioittaa lapsen mielipidettä koskien tapaamisoikeuksia kantajan kanssa. Näissä olosuhteissa valitustuomioistuin arvioi, että ei pidä muuttaa lapsen kasvuympäristöä. On kantajan asia näyttää toteen rakkautensa lapselle ja olla provosoimatta riitaa V.Z.:n kanssa.” Tässä tsekkiläinen tuomioistuin siis näkee, kuten suomalaisetkin tekevät, etävanhemman ulkopuolisena häirikkönä, joka lapseen suuntautuvilla kontaktivaatimuksillaan vain häiritsee äidin ja lapsen muodostamaa ydinperhettä. Ei oteta huomioon, että silloin kun huollonsiirtovaatimus esitettiin, äiti oli vakavasti estänyt ja rajoittanut lapsen tapaamisia, minkä vuoksi lapsen asumisen ja huollonsiirto vaikutti isän kannalta ainoalta ratkaisulta tapaamisongelmiin. Sen sijaan koko vastuu yhteydenpidon toimivuudesta sälytettiin etävanhemman harteille, jonka edellytettiin myötäilevän kaikkia lähivanhemman oikkuja, vaikka tapaamisongelmat mitä ilmeisimmin olivat tämän aiheuttamia. 1009 Tapaus Kutzner v. Saksa (46544/99) 26.2.2002 Kutzner-tapaus on merkittävä sikäli, että havaintoni mukaan se on ainoa ratkaisu, jossa EIT on ottanut kantaa vieraannuttamiseen tekemällä sen olemassaolosta itse johtopäätöksen. 49 EIT tuomitsi Saksan 8 artiklan loukkauksesta, kun sosiaaliviranomaiset olivat turhaan ottaneet huostaan kaksi kehityksestä jälkeenjäänyttä lasta vanhemmilta, jotka olivat itse eri tavoin rajoittuneita. Perhe asui maatilalla yhdessä isovanhempien kanssa. Huostaanotto perustui siihen, että vanhemmat eivät oman jälkeenjääneisyytensä vuoksi kykenisi tukemaan lasten älyllistä ja tunneperäistä kehitystä; suoranaisia laiminlyöntejä tai lasten kaltoinkohtelua ei ollut. Lapset sijoitettiin tuntemattomiin sijaisperheisiin erilleen toisistaan, eivätkä vanhemmat saaneet tavata heitä kuin minimaalisesti tunnin ajan kerran kuukaudessa kahdeksan vieraan ihmisen läsnä ollessa. Vanhemmat katsoivat valituksessaan, että lapset kärsivät vieraannuttamisoireyhtymästä, joka on tunnistettu kansainvälisessä tiedeyhteisössä ja että heidän yhteydenpitonsa perusteeton rajoittaminen aiheutti sen, että lapset tulivat lisääntyvässä määrin vanhemmistaan vieraantuneiksi (Entfremdung, kohta 54). EIT hyväksyi tämän omassa arviossaan todeten kohdassa 79: ”Ottaen huomioon, että lapset olivat hyvin nuoria, kontaktin katkaiseminen sellaisin tavoin ja määräämällä tuollaiset yhteydenpidon rajoitukset voisi tuomioistuimen mielestä vain johtaa lasten lisääntyneeseen ”vieraantumiseen” vanhemmistaan ja toisistaan.50 Tapaus on esimerkki ”viranomais-PAS:sta” eli viranomaisten harjoittamasta lasten vieraan- 49 Sen sijaan Koudelka- ja Zavrel -ratkaisuissa EIT on perustanut ratkaisunsa johtopäätökset PAS:sta tsekkiläisten psykologien lausuntoihin. 50 “Having recard to the fact that the children were very young, severing contact in that way and imposing such restrictions on visiting rights could, in the Court’s opinion, only lead to children’s increased “alienation” (Entfremdung) from their parents and from each other.” 1010 Anja Hannunniemi nuttamisesta turhan tai perusteettomia tapaamisrajoituksia sisältävän huostaanoton avulla. Kutzner-ratkaisussaan EIT viittasi näihin, mm. ratkaisuihin Margareta and Roger Andersson v. Sweden, 25.2.1992 Series A no 226A, Keegan v. Ireland, 26.5.1994, Series A no 290, Johansen v. Norway, 7.8.1996, Reports 1996III, K & T v. Finland (25702/94, ECHR 2001VII). En käsittele ko. tapauksia, koska niissä ei ole vedottu PAS:een. Tapaus Koudelka v. Tsekki (1633/05) 20.7.2006 Termi vieraannuttamisoireyhtymä mainitaan sekä selostuksesta että johtopäätösosasta 20.7.2006 annetussa Koudelka-ratkaisussa. Tsekki tuomittiin EIS 8 artiklan rikkomisesta johtuen voimaperäisestä vieraannuttamisesta51, jota kansalliset viranomaiset eivät kyenneet estämään, kun eivät ryhtyneet täytäntöönpanokeinoihin riittävän nopeasti ja systemaattisesti. Sen sijaan ne olivat antaneet ajan kulumisen ratkaista asian niin, että isän ja hänen tyttärensä välisten suhteiden palauttaminen vaikutti mahdottomalta. Äiti oli tuomittu tapaamisten täytäntöönpanon estämisestä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jota ei kuitenkaan koetusaikana muunnettu kiinteäksi vankeudeksi. Tätä EIT paheksui ja katsoi, että muuntorangaistuksen laiminlyömisen oli täytynyt tosiasiassa vain vahvistaa äidin käsitystä siitä, että hän sai edelleen ilman rangaistusta olla noudattamatta tapaamisoikeudesta annettuja päätöksiä. Selostuksen kohdassa 35 kerrotaan psykologin lausunnosta, jonka mukaan lapsi ei tapaamistilanteessa suostunut keskustelemaan isänsä kanssa ja käyttäytyi hysteerisesti. Perhetukikeskuksen tapaamisessa läsnä olleen psykologin mielestä äiti oli aiheuttanut lapselle vieraannuttamisoireyhty- 51 män, vaarantanut hänen kehityksensä suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen ja rohkaissut tässä hysteeristä ja itsekeskeistä käytöstä. Psykologi suositti lapselle psykoterapiaa ja tarvittaessa sairaalaan ottamista. Selostuksen kohdan 39 mukaan täytäntöönpanosovittelija antoi lausunnon, että olisi eduksi alaikäiselle, joka on pitkään joutunut kielteisen painostuksen uhriksi ja kärsii PAS:sta, että hän saisi neutraalissa ympäristössä asiantuntijan hoitoa, mikä ei missään vaiheessa toteutunut. Kohdassa 41 kerrotaan hallituksen viitanneen asiantuntijoihin, joiden mukaan lapsi oli psyykkisesti epävakaa, täysin äidistä riippuvainen, reagoiden huonosti stressiin ja äidin vaikutuksen vuoksi vihasi isäänsä tätä kuitenkaan tuntematta. Äidin tarjoamassa kasvatuksessa oli vakavia puutteita. Kohdassa 58 todetaan: ”Valittaja kertoi olleensa täysin tietoinen tyttärensä sen hetkisestä tilanteesta, vieraannuttamisoireyhtymästä, josta tämä kärsii, patologisesta kiintymyksestä äitiinsä ja vihasta. Hän arvioi edelleen että virhe ei johdu yksinään E.P:stä (äiti), vaan kansallisten viranomaisten liiallisesta lempeydestä, jotka pitkään vähättelivät asiantuntijoiden varoituksia. Hänen mukaansa, jos tuomioistuimet olisivat ottaneet huomioon heidän suosituksensa, ja jos he olisivat tarkkaan käyttäneet kaikki lailliset keinot velvoittaa E.P. sallimaan tapaamiset, nykyinen tilanne olisi vältetty.” EIT arvioi tuomion perusteita johtopäätösosan kohdassa 62: ”Sattumalta EIT panee merkille, että valittajalle 24.11.1995 ja 28.3.1996 annetut tapaamispäätökset ovat yhä voimassa, vaikka menettelytavat ovat johtaneet sen tukahduttamiseen E.P.:n toimesta, ja prosessit ovat yhä vireillä. On myös tärkeää ottaa huomioon, että heti v. 1995 asiantuntijat olivat kiinnittivät huomiota äidin negatiiviseen asenteeseen tapaamisoikeutta kohtaan, jota ei voitu toteuttaa ilman hänen myötävaikutustaan (kohdan 10 jäl- Tapauksen suomenkielinen tiivistelmä Finlex-verkkosivuilla on huono sikäli, että siinä mainitaan vain ”vieraannuttaminen” ja ”vieraannuttamisoireet”, kun taas alkuperäistekstissä on selvästi PAS:n ranskankielinen vastine ”le syndrome d’aliénation parentale” selostuksen ja johtopäätösten kohdissa 35, 39, 58 ja 62. On selvä ero sen suhteen, onko kyseessä vieraannuttaminen ilmiönä vai psykiatrisena oireyhtymänä; tässä on kyse viime mainitusta. Koudelka-, Zavrel-, ja Kyselak ratkaisut ovat EIT:sta saatavissa vain ranskaksi, eikä niitä voi löytää englanninkielisellä haulla. Koudelka-ratkaisun kerrotaan tulleen lopulliseksi 20.9.2006 ja Zavrel-ratkaisun 18.4.2007. Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... kimmäinen osa); viimeisimmissä lausunnoissa on paljastettu lapsen patologinen kiintymys äitiinsä ja vieraannuttamisoireyhtymä (kohdan 35 jälkimmäinen osa). On enemmän kuin ilmeistä, että ajan kuluminen on aiheuttanut epäsuotuisia seurauksia valittajalle.” 52 Tapaus Zavrel v. Tsekki (14044/05) 18.1.2007 Ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Tsekin valtion myös Zavrel-tapauksessa EIS 8 artiklan rikkomisesta pitkään jatkuneen tapaamisten estämisen vuoksi. Tuomioistuimen mukaan Koudelkatapaus on analoginen Zavrel-tapauksen kanssa ja kummassakin oli rikottu valtion velvollisuutta vanhemman ja lapsen jälleenyhdistämiseen. Merkillepantavaa on, että valtio tuomittiin, vaikka lapsi oli itse sanonut että ei tahdo nähdä isäänsä ja että hän ei pidä tästä. Selostuksen kohdassa 13 kerrotaan, että lapselle testejä tehneen psykologin mukaan nämä lapsen lausumat eivät olleet uskottavia, ja kyse oli vieraannuttamisoireista. Seuraavassa on kohtia selostusosassa, jossa vedotaan toistuvasti PAS:een: 16. Lastenpsykologin raportin mukaan, joka on annettu tuomioistuimen pyynnöstä 25.3.2004, isän ja pojan tapaaminen psykologin toimistossa on sujunut ilman vaikeuksia ja kyseinen henkilö on näyttänyt vastuullista asennetta poikaansa kohtaan. Koska asiantuntija on löytänyt alaikäisestä ensimmäisiä merkkejä vieraannuttamisoireyhtymästä, hän suosittelee laajoja tapaamisoikeuksia isälle. 23. Konsultaatiokeskuksen 25.3.2005 lausunnosta ilmenee, että sovittuna ajankohtana äiti ei tuonut alaikäistä keskukseen, väittäen että lapsi ei halua nähdä isäänsä. Sitten hän selittää, että hän ja hänen uusi miehensä eivät kiellä lasta tapaamasta valittajaa, mutta he eivät näe ollenkaan, miksi heidän pitäisi ottaa yhteyttä isään.53 Psykologin mukaan vuorovaikutus ja yhteistyö vanhempien välillä ei ollut mahdollista, ja J.Z:n uuden miehensä kanssa etsivät tahallaan tekosyitä, joiden vuoksi lapsen ei tarvitse tavata isäänsä. Pitää muistaa, että psykologin mielestä ei pitäisi olla olemassa mitään syitä, miksi lapselta riistetään kontakti valit- 52 53 1011 tajan kanssa, ja tämänhetkinen tilanne väistämättä johtaa isän hermostumiseen. Keskus ehdottaa vanhemmille apua yhteydenpitoon, jotta he voisivat uudelleen aloittaa isän ja lapsen välisen kontaktin. Tarjousta ei kuitenkaan hyväksytty, tekosyynä esitettiin J.Z.:n kieltäytyminen. 24. 12.4.2005 valitustuomioistuin muutti 11.12.2002 annettua alioikeuden päätöstä. Vastauksena valittajan 27.10.2003 tekemään vaatimukseen se määräsi yhteydenpidon alkamaan isän ja lapsen välillä vähitellen ja ensin erityisjärjestelynä niin, että muut ihmiset eivät ole läsnä. Samalla tuomioistuin päätti korottaa lapsen hyväksi maksettavaa elatusapua. Tuomioistuin perusti päätöksensä asiantuntijoiden näkemyksiin, joiden mukaan valittajalla on hyvät kasvatukselliset voimavarat ja välittää paljon pojastaan, vaikka lapsi on tullut hermostuneeksi vanhempien välisten jännitteiden vuoksi ja vaikka äiti on kehittänyt hänelle vieraannuttamisoireyhtymän. 28. …Alioikeus huomautti, että asiantuntijoiden mukaan valittajalla on erittäin hyvät kasvatukselliset kyvyt, kun taas ne ovat J.Z:lla ovat rajoitetut, kun hän nostattaa lapsen isäänsä vastaan ja kehittää hänessä vieraannuttamisoireyhtymän. Lapsi on omaksunut asenteensa äidiltä ja tämä on syy, miksi hän ei tahdo tavata isäänsä, vaikka ollessaan isänsä kanssa heidän yhdessäolonsa vaikuttaa täysin luonnolliselta. Sitä paitsi ei ole näytetty, että lapsella olisi negatiivisia muistoja yhteisestä elämästä valittajan kanssa, kuten J.Z. on toistuvasti väittänyt. Tuomioistuin kiinnittää huomiota tähän ristiriitaan…Tuomioistuimen mielestä on lapsen intressissä tavata isäänsä säännöllisesti, saadakseen takaisin luonnollisen kiintymyksensä, eikä ole kuin ajan kysymys, että lapsi on tottunut isänsä tapaamisiin. Se kehottaa äitiä lopettamaan lapsen nostattamisen isäänsä vastaan ja sen sijaan valmistelemaan kontaktia näiden välillä. (Äidin lapsessa kehittämä vieraannuttamisoireyhtymä mainitaan myös kohdassa 42). 45. Psykologista puheen ollen, hän on myös ollut passiivinen ja tyytynyt äidin antamiin kelvottomiin selityksiin. Hänen argumentillaan koskien lapsen esitystä viimeisen haastattelun aikana, että hän ei halua nähdä isäänsä, on ammatillisen alibin luonne, koska tämä selvitys on annettu 17 kuukautta sen jälkeen, kun asiantuntija oli todennut lapselle syntyneen vieraannuttamisoireyhtymän. Sama lapsen Kaikki lainaukset ovat kirjoittajan käännöksiä ranskankielisestä alkutekstistä. Kuten edellä on kerrottu, tällaiset lausumat ovat hyvin tyypillisiä vieraannuttajille. 1012 Anja Hannunniemi hermostuneisuus ja hänen ongelmansa ovat vahvistaneet valittajan näkökulmaa, eli välittömän puuttumisen tarvetta siihen vaikutusvaltaan, jota äiti on harjoittanut lapseen nähden suhteessa isään. Ihmisoikeustuomioistuin arvioi tapausta johtopäätösosassa: 52. Edellä mainittujen faktojen mukaisesti EIT myöntää, että valittajan tapaamisoikeuden toteutumattomuuden rankaisemattomuus kun äiti on kieltäytynyt, ja sitten, että lapsi on kieltäytynyt, johtuu edellisen tekemästä ohjelmoinnista. Siten yhteistyön puuttuminen eronneiden vanhempien välillä ei anna viranomaisille tekosyytä olla kaikin mahdollisin keinoin pyrkimättä perhesiteiden vahvistamiseen (ks. mutatis mutandis, Reigado Ramos v. Portugal, no 73229/01 § 55, 22.11.2005); viranomaisten tehtävänä on ryhtyä adekvaatteihin toimenpiteisiin sanktioidakseen äidin käyttäytymistä. Todellakin, jos lapsia koskevat pakkokeinot eivät ole sopivia tällä arkaluontoisella alueella, viimeistä mahdollisuutta sanktioida ei pidä välttää siinä tapauksessa, että lähivanhempi näyttää toimivan laittomasti (Maire v. Portugal, no 48206/99, § 76, CEDH 2003VII; Karadzic v. Kroatia, no 35030/04, § 61, 15.12.2005). Vaikka tsekkiläisen lainsäädännön pakkokeinot ovat sinänsä riittäviä, niin vastaajavaltio ei ole käyttänyt niitä systemaattisesti ja positiivisesti suojellakseen 8 artiklan tarkoittamia oikeuksia riittävillä täytäntöönpanokeinoilla niin, että se olisi ryhtynyt toimenpiteisiin J.Z.:aa vastaan (ks. e contrario, Volesky v. Tsekki, §§ 121 ja 122; mutatis mutandis Fiala v. Tsekki, no 26141/03, § 100, 18. heinäkuuta). Tässä mielessä EIT panee merkille, viitaten asiantuntijan lausuntoon 25.3.2004, että vieraannuttamisoireyhtymä ei ollut siihen aikaan vielä täysin kehittynyt lapsessa, ja hänen tapaamisensa kantajan kanssa psykologin toimistossa sujui ilman ongelmia (ks. kohdan 16 loppuosa). Jos olisi nopeasti ryhdytty adekvaatteihin toimenpiteisiin, lapsen ei olisi ollut vaikeaa tottua uudestaan isän tapaamisiin, kuten tuomioistuin oli todennut päätöksessään 18 kuukautta myöhemmin (ks. kohdan 28 loppuosa). Tässä suhteessa EIT ottaa huomioon kantajan väitteen koskien psykologin viimeisen haastattelun ai- kaa (ks. kohdan 27 loppuosa), jolloin lapsi on ollut äitinsä yksinomaisen vaikutusvallan alla ja valittajalle vihamielisessä ympäristössä. Yhteenvetona EIT:n käytännöstä voidaan todeta, että aiemmin se on vaikuttanut melko sokealta vieraannuttamiselle niin, että vaikeatkaan lähivanhemman aiheuttamiksi myönnetyt tapaamisongelmat eivät välttämättä ole johtaneet tuomioon, jos samalla ei ole rikottu prosessuaalisia tai aineellisia kansallisia normeja vastaan. Koudelka-, Zavrel- ja Kutzner -ratkaisuillaan EIT tuntuu terävöittäneen linjaansa huomattavasti tunnustaessaan PAS:n olemassaolon, vaikka edelleenkään käytäntö ei ole aivan johdonmukaista sen suhteen. Sekä Koudelka- että Zavrel -tapauksessa EIT syyttää suoraan kansallisia tuomioistuimia ja Zavrel-tapauksessa myös tehottomasti toiminutta psykologia PAS:n aiheuttamisesta lapselle. Se huomauttaa, että PAS olisi voitu välttää, mikäli heti ensimmäisten vieraannuttamisoireiden ilmaannuttua valtio olisi ryhtynyt lainsäädäntönsä mahdollistamiin tehokkaisiin toimenpiteisiin lapsen ja hänen isänsä tapaamisten edistämiseksi ja niitä estäneen äidin käytöksen sanktioimiseksi. Kun vieraannuttamisoireyhtymä mainitaan kolmen EIT:n tuomion johtopäätösosassa, voidaan EIT:n katsoa hyväksyneen sen lapsen huolto- ja tapaamisasioissa relevanttina psykiatrisena oireyhtymänä. EIT:n käytäntö on jäsenmaille, myös Suomelle tärkeä, koska olemme sidottuja EIT:n tulkintoihin Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, joka on Suomessa voimassa lakina. EIT:n esimerkin pohjalta suomalaisten tuomioistuinten tulisi siten ottaa PAS huomioon ratkaisutoiminnassaan. Näin ei kuitenkaan ole menetelty: suomalaiset tuomioistuimissa ei juuri tunneta PAS:a, kun asiaa ei opeteta esim. tuomarien jatkokoulutuksessa. Jotkin tuomioistuimet ovat tosin suhtautuneet avoimesti PAS:een ja ottaneet siitä runsaastikin vaikutteita Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... ajatteluunsa, kuten teki Vaasan hovioikeus päätöksessään 29.10.2003 DNro 01/1248.54 Eräs syy varovaisuuteen on ollut Irma Lagerin artikkeli, jossa hän hyvin vähän PAS:sta tietoa hankkineena arvostelee sitä epätieteellisin amerikkalaisilta kirjoittajilta kopioiduin argumentein. 55 Kaikki kirjoittajien väittämät PAS:n ”viat” johtuvat siitä, että he antavat itse siitä väärää tietoa. Lisäksi he antavat väärää tietoa tieteellisyyden vaatimuksista,56 strukturalistien tutkimustuloksista57 ja tärkeistä oikeustapauksista.58 Lager on Bruchilta, Fallerilta ym. saamansa esimerkin mukaisesti turvautunut Gardnerin henkilöön suuntautuvaan ad hominem -arvosteluun, jonka katsotaan olevan epätieteellistä ja osoittavan poliittista 1013 hyökkäystä ko. henkilön edustamia arvoja vastaan.59 He käyttävät myös taktiikkaa, jossa Gardnerin kannanotot esitetään täysin irrallaan vastaavia näkemyksiä esittäneistä muista tutkijoista, joiden töitä ei mainita. Leona Kopetskin – jonka työhön viittasin artikkelin alussa – ja Gardnerin päätyminen toisistaan riippumatta samanlaisiin tuloksiin johtuu siitä, että Yhdysvalloissa on vuosikymmeniä kestänyt erolapsia koskeva hyvin laaja ja syvällinen tutkimustraditio, jonka perinteestä kumpikin on tiivistänyt näkemyksensä. Tämä tarkoittaa väistämättä myös, että PAS on ollut ennestään sisäänrakennettuna tuohon traditioon, eikä kyse siten ole Gardnerin ”sepittämästä” asiasta, kuten Lager väittää. Näistä asioista ja seuraavien 54 Päätöksellä lasten huolto siirrettiin isälle, koska äiti oli jatkuvasti ja johdonmukaisesti puhunut lapsille halventavasti isästä ja estänyt tapaamisia. Hän oli myös keksinyt turhan insestisyytöksen, joka oli mennyt nurin ennen hovioikeuden käsittelyä. Isän asiamies vetosi PAS:een, mutta hovioikeus ei ottanut kantaa käsitteeseen, vaikka käyttikin runsaasti PAS-tyyppisiä argumentteja 17–sivuisessa perusteellisessa päätöksessään. PAS-perustelu ilman kannanottoa itse konseptioon hyväksyttiin myös Turun hallinto-oikeudessa 2000–luvulla käsitellyn huostaanottoasian yhteydessä siten, että isän harjoittama lapsen äidistä eristäminen ja pahanpuhuminen katsottiin toiseksi huostaanoton perusteeksi, toisen perusteen muodostuessa perinteisistä lastensuojelullisista syistä. 55 Lager, Irma: The Parental Alienation Syndrome – oikeita oireita vai roskatiedettä? DL 2003/5, 889–907, Bruch, Carol: Parental Alienation and Parental Alienation Syndrome. Getting it wrong in child custody cases. Family Law Quarterly 2001 (35) 3, 527–552, Faller, Kathleen: The Parental Alienation Syndrome. What it is and what data supports it? Child Maltreatment 1998 (27), 101–112, Wood, Cheri: The Parental Alienation Syndrome: A dangerous aura of reliability. Loyola of Los Angeles Law Review, 1994 (27), 1367–1415, Dallam, Stephanie: The Parental Alienation Syndrome: Is it Scientific? Teoksessa E.St. Charles – L.Crook (eds.): Expose: The failure of family courts to protect children from abuse in custody disputes. Los Gatos 1999 [www.leadershipcouncil.org/Research/PAS/PAS1/pas1.html] 56 Faller moittii Gardnerin väärien seri-syytösten indikaatiolistaa asioista, jotka koskevat kaikkia vastaavia listoja ja myös hänen omia tutkimusmenetelmiään. PAS:lle asetetaan huomattavasti korkeampia vaatimuksia kuin muille vastaaville tieteellisille käsitteille myös Kellyn ja Johnstonin esittäessä, että PAS:a ei voida pitää kunnollisena diagnostisena oireyhtymänä, koska sillä ei ole ”empiirisesti verifioitua patogeneesiä (syitä), taudinkulkua tai hoitovaihtoehtoja”. APA:n oireyhtymän määrittelyssä ”a grouping of signs and symptoms, based on their frequent co-occurence, that may suggest a common underlying pathogenesis, course, familiar pattern, or treatment selection”, ei kuitenkaan vaadita, että mainittujen seikkojen pitäisi olla tutkimuksissa varmasti todettuja. Ei ole mitään teknistä estettä, jonka vuoksi PAS:a ei voitaisi kirjata tautiluokitukseen. Sen sijaan Kellyn ja Johnstonin oma strukturalistinen vieraantumiskonseptio ei voi em. seikkoihin liittyvän epämääräisyytensä vuoksi koskaan tulla hyväksytyksi psykiatrisena diagnoosina. 57 Bruch viittaa tieteellisesti arvottomiin lehtileikkeisiin ja yhteen puhelinkeskusteluun Judith Wallersteinin kanssa, kun tämän julkaistuilla tutkimuksilla ei voida osoittaa hänen väittämiään asioita. Samasta syystä Bruch siteeraa Janet Johnstonilta väärää tutkimusta, joka ei koske katkeria eroja kuten hän antaa ymmärtää, ja tätäkin tutkimusta virheellisesti. 58 Sekä Bruch että Wood vääristelevät tosiasioita ratkaisussa Karen B. v. Clyde M., jossa 4-vuotiaan tytön huolto siirrettiin isälle äidin turhia insestisyytöksiä sisältäneen vieraannuttamisen vuoksi. Wood antaa virheellistä tietoa myös toisesta tärkeästä ennakkotapauksesta Schutz v. Schutz, jonka annin Demosthenes Lorandos on tiivistänyt niin, että se ei antanut äidille perustuslaillista oikeutta olla ilkeä (mustamaalatessaan isää lapsille). 59 Henkilöön käyvää arvostelua muistuttaa myös sen ruotiminen, ovatko Gardnerin artikkelit ja kirjat peer-reviewed. Faller väittää, että Gardnerin kaikki kirjat olisivat omakustanteisia tai että hänen artikkelinsa eivät olisi peer-reviewed, mikä ei pidä paikkaansa. Kirjojen osalta Gardner myöntää julkaisseensa kirjansa enimmäkseen itse vuoden 1992 jälkeen, mutta sitä ennen tunnettujen kustantamoiden kautta yhteensä 15 kirjaa. Anu Suomela huomauttaa, että vastustajien omat kirjoitukset eivät ole peer-reviewed. Suomela, Anu: Vieraannuttaminen on tuttu ilmiö. DL 2004/1, 98–100. 1014 Anja Hannunniemi väärinkäsitysten oikaisemisesta voi lukea tarkemmin joulukuussa lakimies-lehdessä ilmestyvästä kirjoituksestani:60 1) PAS:a ei ole suunnattu naisia vastaan. Gardner todisti huoltoriidoissa noin 90 prosenttisesti äidin lähivanhemmuuden puolesta. Gardner on kautta PAS-teoksensa selostaessaan asiakkainaan olleiden perheiden tilanteita kertonut määrällisesti suunnilleen saman verran isien kuin äitien harjoittamasta vieraannuttamisesta, tuomiten isien teot yhtä selkeästi kuin äitien harrastaman PAS:n.61 2) PAS ei tarkoita samaa kuin väärät hyväksikäyttösyytökset. Tämä tahallinen väärinkäsitys johtaa moniin muihin vääriin luuloihin. 3) PAS ei perustu kehäpäättelylle. Dallam väittää, että Gardner nojautuisi kehäpäättelyyn esittäessään ensin, että insestiväitteet eron yhteydessä ovat yleensä vääriä ja käyttäessään sitten eroa perusteena sille, että kyse on väärästä väitteestä. Kehäpäättely ei pidä paikkaansa, koska ensin on olemassa yleistä, muiden tutkijoiden töihin pohjautuvaa tietoa siitä, että eron yhteydessä esitetyt hyväksikäyttösyytökset ovat useammin aiheettomia kuin muuten.62 Muilta osin luulo PAS:een sisältyvästä kehäpäättelystä johtuu siitä, että tuijotetaan vain yhtä oiretta, lapsen vastustusta.63 Se voi tietysti johtua myös etävanhemman todellisista puutteista, esim. kaltoinkohtelusta, eikä ko. oire siten yksinään ole erottelukykyinen. Mut- 60 ta jos lapsen käytöstä tutkitaan ottamalla huomioon kaikki kahdeksan oiretta, PAS kykenee erotteluun. Vastustajien omasta virheestä, PAS:n samaistamisesta vain yhteen oireeseen, kumpuaa myös heidän virheellinen käsityksensä siitä, että PAS ei olisi falsifioitavissa oleva käsite. Käytännön neuvoja kärjistyneisiin tapaamis- ja huoltokiistoihin Valtaosassa yksinhuoltohakemuksia kyse ei ole siitä, että toinen vanhempi käyttäisi väärin oikeutta lasta koskevaan päätöksentekoon, kuten asiaan kuuluisi, vaan siitä, että lähivanhempi kuvittelee pääsevänsä eroon entisestä puolisostaan paremmin, kun lapsetkin ovat päässeet hänestä eroon; taustalla on siis vaikeus irrottautua.64 Tällainen ”huoltokiista” oireilee usein pahoilla tapaamisongelmilla ja vanhempien riidoilla erityisesti lasten vaihtotilanteessa. Eräs parhaimpia keinoja niiden taltuttamiseksi on neutraali lapsen vaihtopaikka: lapsi noudetaan tapaamiseen päiväkodista tai koulusta torstai- tai perjantai-iltapäivällä ja palautetaan sinne maanantaiaamuna.65 Mielestäni ”normaali” tapaaminen joka toinen viikonloppu perjantai-illasta sunnuntai-iltaan on Hannuniemi, Anja: Vieraannuttamisoireyhtymää koskevien väärinkäsitysten oikaiseminen. LM 7–8/2008 (painossa). Gardner 1998, XXVII (kirja mainittu aiemmin). Hän on huomauttanut, että PAS:n kiistäminen haittaa myös naisia, erityisesti kun etävanhempana toimivien äitien määrä koko ajan kasvaa. Sitä mukaa kuin isistä entistä useammin tulee lähihuoltajia, lisääntyy myös vieraannuttavien miesten osuus. Gardner, Richard: Denial of the Parental Alienation Syndrome Also Harms Women. American Journal of Family Therapy 2002 (30), 191–202. 62 Berliner, Lucy – Comte, Jon: Sexual Abuse Evaluations: Conceptual and Empirical Obstacles. Child Abuse & Neglect 1993 (17) 111−125, 112, 117. Kirjoittajat toteavat, että lasten ilmoittamien väärien hyväksikäyttöjen määrää pidetään yleensä alhaisena. Sen sijaan avio- ja avoerojen yhteydessä aiheettomien ilmoitusten katsotaan olevan tavallisempia 63 Richard Warshakin mukaan PAS:n vastustajat, joiden käsitys PAS:sta on virheellinen heidän samaistaessaan sen vain yhteen oireeseen, hyökkäävät itse valmistamaansa olkinukkea vastaan. Warshak, Richard: Social Science and Parental Alienation: Examining the Disputes and the Evidence. Teoksessa Gardner, Richard − Sauber, Richard − Lorandos, Demosthenes (eds.): The International Handbook of Parental Alienation Syndrome. Conceptual, Clinical and Legal Considerations. Springfield 2006, 352–371, 355 64 Yksinhuoltopäätöksellä lähivanhempi katsoo saaneensa valtakirjan toisen vanhemman ajamiseksi pois lasten elämästä, mikä johtaa pian tapaamisten loppumiseen käytännössä. Sen vuoksi yksinhuoltovaatimuksia, joissa kyse ei ole lapsen asioita koskevassa päätöksenteossa esiintyvien ongelmien ratkaisemisesta, pitäisi vastustaa hyvin voimakkaasti, vaikka yksinhuollon sinänsä ei katsottaisi olevan kuin muodollisuus. 65 Lapsen koti tulee määrätä toissijaiseksi noutopaikaksi, koska aina ei ole koulua/ päiväkotia hakupäivänä, jos se sattuu pyhäpäiväksi tai aatoksi. Lähivanhempi voi myös estää lapsen haun siten, että ei vie/ päästä tätä tapaamispäivänä hoitoon/ kouluun niin, että tapaajan tulee voida noutaa lapsi myös kotoaan. 61 Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ... liian lyhyt lapsen ja vanhemman välisen suhteen säilyttämiseksi, koska se ei sisällä kuin yhden eheän päivän.66 Nykyään onkin yleistynyt paitsi vuoroviikkoasuminen, myös muunlaiset räätälöidyt ratkaisut, joissa lapsi viettää aikaa sekä arkipäivisin että viikonloppuisin toisen vanhemman luona. Se on kannatettavaa, jotta lapsi voi saada tukea koulunkäyntiin ja harrastuksiin molemmilta vanhemmilta, eikä tapaajasta muodostu pelkästään ”mäkkäri” tai ”karnevalisti” -isä tai -äiti, jonka tehtävänä on vain huvittaa lasta, mutta joka ei koskaan saa tilaisuutta elää hyvää arkea velvoitteineen hänen kanssaan. Kesälomatapaamiset ovat PAS-tapauksissa usein hyvin hankalasti toteutettavia: Lähivanhempi, joka muutenkin herkästi vaikeuttaa tapaamisia, estää lomatapaamiset usein kokonaan, koska ei riippuvuutensa vuoksi siedä eroa lapsesta. Menetetty kesäloma lapsen kanssa on hyvin ikävä asia, jota on erittäin vaikea saada korvatuksi. Sen vuoksi olen ehdottanut etävanhemmille, joilla on kokemusta lomien estämisestä, että oikeudelta pyydetään noutomääräys lapsen kesälomalle 1015 saamiseksi hyvissä ajoin ennen loman alkamista. Kun noutomääräyksiä voidaan OM:n ohjeiden mukaan antaa vain yksi täytäntöönpanohakemusta kohden, se on hyvä tehdä lomaa varten, jolloin lapsella on runsaasti aikaa rauhoittua etävanhemman luona toimenpiteen jälkeen.67 Toinen vaihtoehto, jos etävanhempi pääsee valitsemaan kesälomansa ajankohdan, on järjestää se heti kesäkuun alkuun. Mikäli lähivanhempi estää tuon lomatapaamisen, etävanhemmalla saattaa olla tilaisuus vielä lomakauden aikana saada oikeudelta yhtä pitkä korvaava kesälomatapaaminen.68 Viime vuosina yleistynyt vuoroviikkoasuminen ei ole suositeltava PAS-tapauksissa. 50 %−50 % -järjestelyssä varataan vieraannuttajalle liikaa aikaa puhua lapselle pahaa toisesta vanhemmasta ja muihin PAS-manöövereihin. Tämä on tuntemissani tapauksissa johtanut siihen, että vuoroviikkoasumisen jatkuttua 2−3 vuotta, vieraannuttaja saa lähihuollon ja toisen vanhemman luonapito kavennetaan tapaamisiksi joka toisena viikonloppuna.69 Niistäkään ei torjuttu vanhempi pysty kauan nauttimaan, koska lähivanhempi pyr- 66 Hyville normaaleille etävanhemmille lähes minimitapaaminen on nykyään torstai-iltapäivästä maanantaiaamuun ainakin joka 2. viikko ja pienempien lasten osalta myös jokin arki-ilta yöpymisineen sillä viikolla, jolla ei ole viikonlopputapaamista. – On hyvä, että enimmäkseen on luovuttu määräyksistä, joiden mukaan tapaaminen on joka kuukauden 1. ja 3. viikonloppu, koska paljon riitaa on aiheutunut siitä, mitkä näitä viikonloppuja ovat (tapaamisen alkamispäivän on oltava vähintään kuukauden 1. päivä). On kuukausia, joissa on viisi viikonloppua, jolloin tapaamisiin tulee tällaisella määräyksellä kahden viikon taukoja. Paljon parempi on nykyinen tapa määrätä tapaamiset parillisina tai parittomina viikonloppuina. 67 Jos lähivanhemman pelätään pakoilevan lapsen kanssa noutomääräystä, voidaan pyytää noutoa lomatapaamiseen niin, että vanhempi otetaan poliisin toimesta lapsen kanssa kiinni vähän ennen loman alkua tai missä heidät sen jälkeen tavataankaan. Eräs PK-seudun käräjäoikeus on kerran tällaisen määräyksen hakemuksestani antanut. Lähivanhemmat keksivät usein vaatia taukoa viikonlopputapaamisiin oman kesälomansa ajaksi, mutta se on laitonta, jos asiasta ei ole määräystä tapaamissopimuksessa tai -päätöksessä. 68 Kesälomakausi ulottuu työnantajilla toukokuun alusta syyskuun loppuun. Tuona aikana pitäisi etävanhemman saada järjestetyksi korvaava kesälomatapaaminen, jos alkuperäinen on estynyt lähivanhemmasta johtuvasta syystä. Korvaavien tapaamisten lausekkeita tulisi muutenkin aina vaatia sopimuksiin ja päätöksiin. – Vieraannuttajat ovat patologisia valehtelijoita. Usein he keksivät oikeudenkäynnin aikanakin uusia valheita, kun entisiä ei enää uskota. Valheet pitäisi oikaista tuoreeltaan todistajien avulla, mikä ei enää onnistu, jos todistajat ovat lähteneet jo pois tuomioistuimesta. Kannattaa pyytää 1−2 perheen hyvin tuntevaa todistajaa jäämään kuulemisensa jälkeen paikalle mahdollisia oikaisuja varten. 69 Kun vieraannuttaminen on hyvin tuhoisaa lapselle, niin vanhemmista järkevämmän, joka näkee parisuhteensa ajautuvan kohti loppua, ei missään nimessä pidä suostua lähtemään yhteisestä kodista ja jättämään lasta itseään tasapainottomamman kynsiin edes vähäksi aikaa, koska järjestelystä tulee helposti pysyvä. Sen sijaan lapsesta pitää aivan fyysisen kiinnipitämisen tasolla taistella nimenomaan tuossa tilanteessa. Kaikkein ratkaisevimmat teot tehdään vanhempien erilleen muuton yhteydessä, ja tuolloin tehtyjä virheitä on vaikea korjata myöhemmin. Mikäli lasten aika tahdotaan jollain tavalla jakaa PAS-tapauksissa, on parempi määrätä esim. poika isän luo ja tytär äidin luo virallisesti asumaan ja tehdä tapaamisjärjestely, jossa lapset ovat vuoroviiko(nlopu)in yhdessä saman vanhemman luona. Jos tämä järjestely alkaa purkautua, kumpikin vanhemmista voi pitää kiinni ”omasta” lapsestaan, jolloin toisen on vaikeampi ryhtyä kokonaan vähättelemään toisen oikeuksia. 1016 Anja Hannunniemi kii kokonaan estämään tapaamiset, jotka uuden huoltopäätöksen jälkeen voivat pian loppua. Vuoroviikkoasuminen PAS-tapauksissa on siten hyvin epästabiili tila, joka purkautuu muutaman vuoden sisällä ja aiheuttaa lapselle huomattavaa kärsimystä. Vaikka muuten kannatankin tasapuolisuutta lapsen ajan jakamisessa vanhempien kesken, niin vieraannutetun lapsen osalta se ei toimi. Sen sijaan tulisi vieraannuttajan aikaa lapsen kanssa rajoittaa. Tässäkin on hyvä sääntö se, että annetaan hänelle samanlaiset tapaamiset, jotka hän on valmis antamaan toiselle, esim. joka toinen viikonloppu perjantai-illasta sunnuntai-iltaan ja kesälomaa vain 1−2 viikkoa. Jos vieraannuttava vanhempi on menettänyt lasten asumisen, on aggressiivinen, jossain vaiheessa tehnyt väkivaltaa läheisilleen, ja/tai hyvin tasapainoton, olisi varminta vaatia hänelle valvotut tapaamiset. Vieraannuttajat tapaajina ovat vielä arvaamattomampia kuin lähivanhempina, ja voivat kostonhimossaan jopa surmata lapsen- sa, mistä on julkisuudessa varoittavia esimerkkejä. Toisen vanhemman, joka perustellusti epäilee mahdollisuutta lapsen surmaan tai vakavaan väkivaltaan tapaamisaikana, ei pidä päästää lasta tapaajan luo, vaan estää tapaaminen, kirjoittaa estämisen syistä lastensuojeluilmoitus ja tehdä oikeudelle hakemus tapaamisten määräämisestä valvotuiksi – riippumatta siitä, mikä on viranomaisten luulo tapaamisten turvallisuudesta. Kun etävanhempi tekee tapaamisoikeuden täytäntöönpanohakemuksen, tapahtuu usein, että lähivanhempi pyrkii mitätöimään sen nostamalla kanteen tapaamisoikeuden rajoittamiseksi tai lopettamiseksi. Uusi peruspäätös tapaamisoikeudesta saa täytäntöönpanoasian raukeamaan. Tämä voidaan estää siten, että täytäntöönpanohakemuksessa vaaditaan täytäntöönpantavaksi vaihtoehtoisesti joko vanha tai uusi tapaamispäätös, jolloin uuden peruspäätöksen avulla täytäntöönpanoa ei saada raukeamaan. Anja Hannuniemi
© Copyright 2024