Juhlamaratonilla

1
Meijän Perä
Meijän Perä
Sarvenperän kylälehti
3/2012
www.sarvenpera.fi
3€
Juhlamaratonilla
2
Meijän Perä
”Etana, etana, näytä sarves”
J
a kerro saman tien mikä olet, mistä tulet ja mitä
syöt!
Tämän kesän aikana olemme muutamaan otteeseen nähneet omalla pihallamme isoja, ruskeita, aika
paljon puun oksalta näyttäviä etanoita. Kyse voi olla
yhdestä ja samasta etanayksilöstä, vaikka ainakin oman
silmäni mukaan toisella kertaa nähty etana oli isompi
kuin kolmannella kerralla nähty, oheisessa kuvassakin
näkyvä noin 8 cm:n mittainen yksilö.
Aiemmin emme ole noin isoja ja tummia etanoita
tiluksillamme huomanneet. Jälkeensä tämä venyväinen
etana jättää ainakin puupinnalle limavanan, josta todennäköisesti voisi hyvinkin ennustaa tulevan talven
sään tai muuta vastaavaa – jos vain osaisi.
Ei etanoissa sinänsä mitään vikaa ole. Muisti vain
tuntuu nostavan tietoisuuden pintaan välähdyksiä
taannoisista lehtiartikkeleista, joissa esiintyivät muun
muassa sanat ”tappajaetana” ja ”espanjansiruetana”.
Harmikseni en älynnyt ottaa noita etana-artikkeleita
talteen. Olisi ollut mielenkiintoista verrata harmittomien ja harmillisten etanoiden tuntomerkkejä meidän pihan otusten vastaaviin.
Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten etanan
tapaiset vauhdikkaat lajit leviävät uusille alueille. Olisi
hyvä voida estää epätoivottujen lajien leviäminen omille asuinsijoille, jos se vain on jotenkin mahdollista.
Sivulassa 16.8.2012 Hanna
Jälkikirjoitus 23.8.:
Osoitteesta www.kotipuutarha.fi löytyi etanatietoa,
jonka perusteella meidän pihalla on mönkinyt mitä ilmeisemmin täysin harmiton ukkoetana. Jippii!
Lisää etanatietoa: Kotipuutarha -lehti no. 6/2009
Espanjansiruetanoista esim.: http://www.ymparisto.fi/
Kuva: Hanna Mäkinen
Kirjastoauto Martilla uusi aikataulu!
Eerolantie 10 to 17.15-17.30
Sarvenperän koulu to 17.40-18.10
Kuva: Asko Paunila
Kuva yllä:
Kyllä se etanalta näyttää. Vaan onko vanha tuttu vai uudempi
tulokas Sarvenperän puutarhoissa?
Omatoimisen analyysin tuloksena Meijän Perä veikkaa kuvan
eliön olevan enimmäkseen metsissä viihtyvä, kookas ja esim.
puutarhakasveille harmiton ukkoetana.
Kuva oikealla:
Lontoon olympiakisat tulivat ja menivät, eikä Sarvenperälle
tullut yhtään mitalia. Mutta ei hätää. Onneksi Oksasen Oonan
(kuvassa vasemmalla) ja Hakkaraisen Toivon tähtäin on vasta
2020 ja 2030 -lukujen olympiaväännöissä.
Meijän Perä3/2012
Sarvenperän kylätoimikunnan lehti
Ilmestyy neljä kertaa vuodessa: helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa.
Paino: Jyväskylän yliopistopaino. Lehden painos 180 kpl.
Seuraavaan lehteen aineistot 31.10.2012 mennessä päätoimittajalle tai toimittajille.
Julkaisija: Sarvenperäset ry / puheenjohtaja Vesa Pihlajamäki
p. 020 482 5890, sihteeri Seija Halinen p. 0400 646 471,
rahastonhoitaja Riitta Kuusela p. 050 571 8492
Päätoimittaja: Hanna Mäkinen, Sarvenperäntie 545, 41930
Kuohu, p. 050 368 0280, email: [email protected]
Lehden taitto: Hanna Mäkinen
Toimittajat: Seija Halinen p. 0400 646 471, email: seija.
[email protected], Vesa Pihlajamäki (Sarvenperäset ry:n edustaja), p. 020 482 5890, Petri Hakkarainen p. 050 529 0529,
email: [email protected], Salla Hellevuo p. 040 581 5155,
e-mail: [email protected] ja Paavo Vehkala p. 050 323 1155.
Tilaushinnat: Sarvenperän asukkaille ilmainen, muille vuosikerta 12 euroa, irtonumerot 3 euroa.
Tilaukset: Seija Halinen, Sarvenperäntie 480, 41930 Kuohu,
p. 0400 646 471
Ilmoitushinnat: koko sivu 50 euroa, ½ sivu 33 euroa, ¼
sivu 20 euroa, 1/8 sivu 13 euroa; rivi-ilmoitukset kyläläisille
ilmaisia max 20 sanaa.
Aineistot: Kirjoitukset toimitetaan mieluiten sähköisesti. Kirjoittaa voi myös nimimerkillä, mutta nimen on oltava päätoimittajan tiedossa (ei kerro eteenpäin). Juttuja voidaan lyhentää
ja oikeinkirjoitusta korjata asiasisältöön puuttumatta.
Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.
Kansikuva: Juhlasaunamaratonin kunniakirjojen jakoa oli Korsulla seuraamassa myös Veikka Välivaara. Aiemmin päivällä
Veikka oli vanhempiensa Arsi ja Sari Välivaaran mukana lämmittämässä yhtä maratonreitin saunoista. Kuva Hanna Mäkinen.
ISSN 1459-9228
Meijän Perä
3
Sivun kuvat: Seija Halinen
Sarvenperän rouvia tutustumassa F.E. Sillanpään nuoruudenaikaiseen kotiin Heinijärven Töllinmäessä.
K
Kesäretki 2012
esäkuun viimeisen päivän
sää ei näyttänyt oikein lupaavalta kun Sarvenperän
perinteinen kesäretki oli aluillaan.
Pohjolan Matkan kuljettaja Ossi
Korhonen oli kerännyt ison joukon
matkalaisia Jyväskylästä kun me
sarvenperäset astuimme miltei viimeisinä kyytiin. Pari tyttöä saatiin
vielä Petäjävedeltä mukaan ja niin
35 henkilön seurue oli koossa.
Matka jatkui bussilla Virtain
satamaan. Siellä meitä jo odotti yli
100-vuotias höyrylaiva Tarjanne
maittavine sämpyläkahveineen.
Kolme ja puoli tuntia kestäneen laivamatkan aikana Ruovedelle pääsimme ihailemaan osaa Runoilijan tien kauniista maisemista
trubaduurin esiintymisen yhteydessä.
Ulkokannella ei ollut tungosta
sadekuurojen vuoksi mutta onneksi
laiva ei ollut täyteen buukattu joten
mahduimme kaikki sisätiloihin.
Laivamatkan aikana Ossi ajoi
bussin Ruoveden satamaan ja siitä
jatkoimme lounaalle Kallenaution
kievariin Juupajoelle. Aluksi kuulimme talon emännältä lyhyen kertomuksen talon historiasta. Lounaan jälkeen oli vielä mahdollisuus
tutustua alueen muihin rakennuksiin ja samassa pihapiirissä olevaan
käsityömyymälään.
Seuraava tutustumiskohteemme oli Taidekeskus Purnu Orivedellä, jossa v. 2012 näyttelyn teema on
Rajantaju.
Pienten sadekuurojen saattelemana onnistuimme kuitenkin jokseenkin kuivina siirtymään rakennuksesta toiseen taideteoksiin tutustumaan. Opastettu kierron päättyi makoisiin viinerikahveihin.
Tämän jälkeen olikin jo suunnattava kohti yöpymispaikkaa Hämeenkyrön Kyröskoskelle. Siellä
meitä odotti reipas motellin emäntä
Taija päästäkseen jakamaan meille
petipaikkoja. Osa porukasta jäi jo
Kesäretkeläiset Orivedellä: Taidekeskus Purnu.
4
Meijän Perä
Sivun kuvat: Seija Halinen
lepäämään osan suunnatessa vielä
iltapalalle paikalliseen ravintolaan,
jonka nimi Sarvi oli erittäin sopiva
ainakin sarvenperäsille.
Aamulla jätimme hyvästit motellin väelle ja suuntasimme nyt jo
auringon pilkahdellessa kohti Haverin kultakaivosmuseota Viljakkalaan.
Siellä oppaamme kertoi kaivoksen historiasta. Kertomuksen
lomassa pääsimme kukin jopa pitämään hetken ”kultaharkkoa” hyppysissämme.
Haverista siirryimme Kierikkalan kylään ja tutustuimme Nobelkirjailija F.E. Sillanpään syntymäkotiin Myllykoluun. Nuoruudenaikainen koti HeinijärvenTöllinmäessä, jossa ”Taata” kirjoitti esikoisteoksensa Elämä ja aurinko, kuului
myös opastettuun retkeemme. Paluumatkalla kylän keskustaan osa
tutustui vielä Suomen ainoaan
käyttöön vihittyyn Metsäkirkkoon.
Kirkon vihki emerituspiispa Paavo
Kortekangas Jeesuksen syntymän
muistoksi 27.8.2000.
Tässä vaiheessa alkoi jo vatsa
pyytää täydennystä, joten oli aika
suunnata lounaspaikkaamme Jaskaran tilalle Jumesniemeen. Jaskaran tilalla on kuvattu TV 2:n sarja
Lehmän vuosi, ja tästä kuulimme
isäntäväeltä lyhyen yhteenvedon.
Jos oli lauantain lounaalla jouduttu etsimään ”sattumia ” kastikkeesta niin tämä sunnuntain lounas
kyllä korvasi edellisen päivän pettymyksen. Vaikka ei elettykään joulun aikaa olisimme voineet hyvällä
syyllä laulaa ”herkkua on siinä monenlaista....”. Kaiken kruunasi jälkiruuaksi saamamme valtava mansikkatäytekakku.
Paljon oli jo nähty ja koettu
mutta vielä ennen kotiinlähtöä
poikkesimme Frantsilan Kehäkukassa lähtökahvilla ja ostoksilla.
Ainakin naisväki tuntui viihtyvän käsityö- ja matkamuistomyymälä Pihapuodissa. Kotimatkalle
lähdettiin iloisen puheensorinan
raikuessa bussissa päivän retken tapahtumia kerratessa. Taas on vanhana kiikkustuolissa muisteltavaa.
Taidekeskus Purnu.
Metsäkirkko.
S.H.
Kallenaution kievari, Juupajoki.
Meijän Perä
5
Näin syntyi kylän oma siirtosauna
Sivun kuvat: Hanna Mäkinen
T
ouko- kesäkuun aikana Sarvenperän talkoomiehet yhdistivät voimansa ja rakensivat kylälle
oman siirtosaunan.
Varsinaisen tulikasteensa uusi siirtosauna sai heinäkuun puolivälissä Saunamaratonilla, jossa siirtosauna palveli hienosti yhtenä maratonreitin saunoista.
Jatkossa siirtosaunaa voidaan vuokrata kylän ulkopuolelle, minkä lisäksi kyläläiset voivat lainata siirtosaunaa omaan käyttöönsä.
Siirtosaunan varauksia hoitaa Vesa Pihlajamäki,
puh. 0400 546 673.
Suurkiitokset taas ahkerille talkoolaisille!
6
Meijän Perä
Kuva: Seija Halinen
Saunamaratonopas Mari Hakkaraisen jalka maaliintulon jälkeen Korsulla.
Tavallista juhlavampi Saunamaraton
K
ymmenennen kerran kunniaksi Saunamaratonilla nähtiin, kuultiin ja koettiin uusia elämyksiä. Sekä maratoonareiden että järjestäjien juhlamieltä
nostattivat tuttujen ja jo hyväksi
havaittujen maratonnautintojen li-
säksi reitin varren musiikkiesitykset sekä maratonmaljat.
Juhlamaratonin taivalsi läpi
yhteensä 83 osallistujaa. Kaukaisimmat vieraat tulivat tänä vuonna
Tsekistä asti. Tsekkiläiselle pariskunnalle, Jaromir Zatloukalille ja
Jiruska Zatloukalovalle, Saunamaraton oli myönteinen elämys. Ihan
näin monenlaisiin saunoihin he eivät kotimaassaan olleet päässeet tutustumaan.
Isoon osallistujaporukkaan
mahtui toki myös runsaasti tuttuja
Kuvat: Hanna Mäkinen
Meijän Perä
7
Sivun kuvat: Hanna Mäkinen
kasvoja, tutuimpana täyden kympin maratonsuoran kokoon saanut ja juhlallisesti saunaneuvokseksi nimitetty
Kalervo Laukia Korpilahdelta. Juhlareitin kiersi myös
kalervon veli Arto Manninen, jolta on jäänyt väliin vain
yksi Saunamaraton.
Maratonpäivän keli oli tämän kesän tapaan varsin
kostea. Toisaalta tiet eivät kyllä pölisseet yhtään, kuten
eräskin maratoonari asian ilmaisi. Metsäpolut suorastaan litisivät kulkijoiden askelten alla ensimmäisen siirtosaunan ja Kantasen saunan välisellä taivalluksella.
Lounaspaikalla Kotirannassa ruokailijoita odotti
yllätys. Lounas nautittiinkin tällä kertaa hanurimusiikilla höystettynä, musiikkimestarina toimi hanuristi
Martti Nojonen. Lisää musiikkia oli tarjolla Hattulan
mäellä, jossa savusaunan lauteille kantautui Pertti Ketosalon saksofonilla soittamia säkeitä Finlandiasta.
Hattulan vanhan savusaunan läheisyydessä maratoonareille tarjottiin myös vahvasti kesältä maistunut
juhlamalja. Moninkertainen saunamaratonkävijä ja ansioitunut baarimestari Matti Karvinen oli saapunut
Sarvenperälle jo edellisenä päivänä valmistelemaan
juhlajuomatarjoilua. Matin erityisesti Saunamaratonia
varten kehittämä raikas, makeankirpeä juoma sai arominsa raparperista. Maratonpäivänä Matti kiiruhti
oman ryhmänsä edelle viimeistelemään ja tarjoilemaan
maljajuomat Saunamaratonin osallistujille. Erityiskiitokset Matille Saunamaratonille antamastasi ajasta ja
juhlavalmistelujen vuoksi näkemästäsi vaivasta!
Maratonreitin seuraava sauna olikin jo Kumpulan
ja Hattulan välisessä notkelmassa, jossa saunamaratoonarit pääsivät testaamaan kylän uutta siirtosaunaa.
Kaikki osallistujat suoriutuivat hienosti maratonurakastaan. Maalissa korsulla osallistujat saivat
omakseen kunniakirjat. Kaikilla tähänastisilla Saunamaratoneilla mukana ollut Kalervo Laukia sai erikoiskunniakirjan ja kukituksen. Onnea vielä Kalervolle!
8
Meijän Perä
Saunamaraton
2012
Kiitos kaikille mukana olleille:
maratoonareille, oppaille, saunan­
omistajille ja lämmittäjille sekä talkooväelle!
Saitte yhdessä aikaan leppoisan,
suomalaiseen kesään sopivan tapahtuman, jota on taas mukava tulevana talvena muistella!
Kuva: Hanna Mäkinen
Kuva: Seija Halinen
Kuva: Seija Halinen
Arja Lakkala maratonvarusteissa.
Martti Nojonen.
Matti Vehkala.
Ryhmä 1: Kimmo Ahonen, Lauri Leskinen, Olli Usenius, Tommi
Lahtinen, Matti Pakarinen, Teemu
Montonen, Petri Rastas, (Matti
Karvinen). Opas Matti Riuttanen.
Ryhmä 3: Kimmo Litendahl, Juuso
Litendahl, Matti Suomala, Heikki Hyry, Mikael Juujärvi, Markku
Koski, Tuomo Aartolahti, Kalle Oikari. Opas Oiva Kilpioja.
Ryhmä 2: Jari Pilkkakangas, Olavi Huttunen, Ralf Karlsson, Ari
Kauppinen, Jari Pirkkalainen,
Reijo Hannula, Pekka Tiihonen,
Arto Manninen, Antero Manninen.
Opas Kimmo Halinen.
Ryhmä 4: Kalervo Laukia, Riitta
Parkkola, Jaromir Zatloukal, Jiruska Zatloukalova, Timo Koskinen, Juhani Koskinen, Marja-Leena Törhönen, Arja Lakkala.
Opas Mari Hakkarainen.
Kuva: Hanna Mäkinen
Sarvenperän upouusi siirtosauna tositestissä. Testaajana saunamaratonryhmä no. 7.
Meijän Perä
9
Kuvat: Hanna Mäkinen
Matti Karvinen.
Juhlamaljan aika.
Pertti Ketosalo.
Ryhmä 5: Hanna Salonen, Henna
Luomala, Noora Riihimäki, Liisa
Hänninen, Jani Kylmälahti, Eerikki Ahonen, Jussi Kousa, Henri
Karhu. Opas Asko Paunila.
Ryhmä 7: Aku Engblom, Riitta
Kuusela, Mira Pollari, Jonna Silen,
Elina Savolainen, Anna Rossi, Pirjo Leppämäki.
Märkäopas Salla Hellevuo.
Ryhmä 9: Pekka Pakarinen, Juuso
Malinen, Jani Tarkiainen, Aleksi Juvonen, Niko Suhonen, Roope
Kääriäinen, Markus Roiha.
Märkäopas Henri Ahonen.
Ryhmä 6: Merja Vartio, Karoliina
Vartio, Evaliina Mäntykangas Jaana Lotila, Niina Jormakka, Aino
Kemiläinen, Anna Lohi, Helena
Punkki.
Märkäopas Marja Mustaniemi.
Ryhmä 8: Raija Nieminen, Eeva
Tarvus, Eija Rantanen, Sanna Haarala, Pauli Poisuo, Marko Rintamäki, Jani Äijänen, Janne Ronikonmäki, Seppo Halinen.
Opas Veli Minkkinen.
Ryhmä 10: Kimmo Raitio, Peik Äström, Eero Hyvärinen, Jussi Niemelä, Mika Eliasson, Mika Meskanen,
Matti Karvinen, Kaija Länsimäki,
Pirjo Hyvärinen.
Opas Juhani Kuusela.
Kuva: Seija Halinen
Kalervo Laukia ja erikoiskunniakirja.
Aku Engblom.
10 Meijän Perä
T
Suomen reiluin kylä
aas oli alkukesästä Miesten
illan paikka. Viidennen kerran Kuohun ja Sarvenperän
miehet kokoontuivat ja pitivät jo
perinteeksi tulleen kylien välisen
mittelön.
Keräännyimme taas Korsulle
ja vetovastuu oli Perän miehillä.
Pelkäsimme, että koulujen valmistujaisviikonloppu verottaisi isolla
kädellä osallistuja, mutta pelko oli
turha. Pelkästään kisaan osallistui
23 miestä, minkä lisäksi kannustusjoukkoja riitti.
Viime vuodesta oppineena
olimme panostaneet herkkiin lajeihin ja vielä tärkeämpään pistelaskuun. Idea oli kamppailla yksilöinä
ja joukkueina. Joukkuekisan pisteisiin otettiin kylän viisi parasta tulosta, mutta pisteet huomioitiin mäkihyppytyyliin pudottamalla paras
ja huonoin tulos pois. Kamppailulajeina oli jousi- ja ritsa-ammunta,
painonarvaus ja tarkkuussahaus.
Kisasta tuli ennätystiukka.
Yksilölajeissa ykköstulos oli Siika-
ahon Pentillä ja Herra Haakanalla
sama ja myös pronssitulos oli allekirjoittaneen ja Riuttasen Matin
välillä tasan. Fiksuna järjestäjänä
olimme varautuneet ratkaisevaan
viidenteen lajiin, joten tikkakisa
saisi tehdä erot. Siinäkin tiukka
vääntö jatkui, kun ensimmäisen
kierroksen jälkeen kärkimiehillä
oli edelleen sama tulos. Lopulta Siika-Pena heitti paremmin uusinnan
uusinnassa ja kruunattiin mestariksi. Pronssisija jäi meikäläiselle.
Joukkuekisakin oli äärimmäisen tiukka. Ero tulikin vaivaisen
pisteen erolla Kuohun hyväksi.
Joku tokaisikin kesken kisan, että
Sarvenperä on Suomen reiluin kylä
ja tässä se nähtiin myös pisteen laskussa. Herkkähermoinen olisi voinut manipuloida pistelaskujärjestelmää, mutta ei. Perän miehiin voi
luottaa.
Loppuilta meni jälleen jälkipeleissä ja kisahien pesussa. Erityismainintana kiitän soppatykin hoitajia ja jälkiruokatortun rakenta-
jaa. Teimme nimittäin kaikki ruoat
itse ja ne näyttivät kelpaavan erinomaisesti. Ensi vuonna on Perän
vuoro voittaa.
Kisailija ja tuomari
Hakkarainen
Meijän Perä 11
Kesällä kuvattua
Kuvat: Seija Halinen
Varttuneemman väen kesäretkellä vierailtiin Säynätsalossa. Ateria nautittiin Juurikkasaaressa. Samalla reissulla tutustuttiin Alvar Aallon koetaloon Muuratsalossa.
Juhannusaattoillan kukkaloistoa.
Kesäretkellä seilattiin Tarjanteella.
Lemmenkivi: n. 13 lukkoa ja yksi herätyskello.
Kuva: Seija Halinen
Historic-ralli toi oikeat vanhan ajan kunnon ralliautot Sarvenperällä. Kuvassa uljas Fiat 850.
12 Meijän Perä
SarvilastujA
Sarvirock la 8.9. Kuohun kylältalolla klo 18 alkaen. Neljä esiintyjää, monipuolista musiikkia. K-18.
Ks. Ilmoitus sivulla 5.
Pohjoisten kylien perhekerho Ylä-Muu-
Postiosoite
ratjärven kylätalolla 22.8. alkaen keskiviikkoisin klo
9 - 11. Lisätietoja 050 557 9013 / Leena Noronen
Virtapiirin syksy alkaa vierailulla Korpiketun
savusaunalle to 30.8. klo 17.
Pe 7.9. varttuneen väen leiripäivä Mutasella. Ilm.
viim. 29.8. Seija Halinen 0400 646 471, Eeva Oravuo
00400 643 675, Sylvi Tikkala 050 331 8841. Kokoontuminen Mehtosen kaupalla klo 9 josta kimppakyydein Mutaselle. Ruoka ja kahvi yht. 9.50 e.
To 13.9. klo 14. Sarvenperän korsulla vieraana ent.
Ilmavoimien komentaja Rauno Meriö. Avoin tilaisuus,
tervetuloa kaikki mukaan!
Su 16.9. klo 15 Pohjoisten kylien kirkkohetki Tikkalan koululla. Antti Koivisto ja Anne
Laakso-Viholainen.
Tervetuloa kaikki Saunamaratonin ym. tapahtumien
talkoolaiset perheineeen ruokailemaan
Kuohun kylätalolle la 22.9. klo 16.
Ilm. 0400 546 673 / Vesa tai 0400 646 471 /Seija
15.9 mennessä.
Kanttori Marko Kupari soitti messun päätteeksi Johan Sebastian Bachin sävellyksen joka jäi kaikumaan
jokaisen mieleen komeana ja rauhoittavana.
Ukkospilvet kiertelivät paikkapaikoin ja kun päästiin
kotimatkalle niin silloin tuli muutamia sadepisaroita.
Tyytyväisiä ihmisiä alkoi jäädä pois matkasta kukin
omalla portillaan. Ensi vuoden kirkkoretkelle lähdetään jälleen. E.O.
Jo perinteeksi muodostunut Jaakonpäivän riihikirkko Marjomäessä keräsi reilut neljäkymmentä kuulijaa sanan ääreen. Saarna Marjut Haapakangas,
kanttori Petri Tiusanen. Lopuksi nautittiin kirkkokahvit Marjomäen viehättävässä vanhassa tuvassa. S.H.
Juhannuksena Sarvenperän kokolle kertyneet
ihmiset saivat juhlistaa keskikesän kukoistusta harvinaisen sateettomassa säässä. Kokolla kävi kaiken
kaikkiaan noin 80 henkeä lettuja syömässä ja tuttuja
tapaamassa.
Kuva: Hanna Mäkinen
Juhlavuoden Korpijotos su 23.9.2012
Teatteriretki Kuopioon la 20.10. klo
14, näytös Siunattu hulluus. Ilm. 20.9. mennessä
p. 0400 646 471 /Seija. Lisätietoja päivitetään kylän
nettisivulle: www.sarvenpera.fi/ajankohtaista.
Kirkkoretki Koskenpäälle
Kovan ukkosenilman jälkeen sunnuntaina 29.7. nousivat sarvenperäset toisten pohjoisten kylien kyläläisten kanssa Matti Perälän kuljettamaan linja-autoon
ja suuntasivat kohti Himosta ja veli Ähtävän ateljeetaidegalleriaa, jossa ihastelimme veistoksellisia maalauksia. Matka jatkui majatalo Morvaan, missä odotti
herkullinen ruokapöytä matkalaisia.
Hyvin syöneinä auton nokka suunnattiin kohti Koskenpäätä ja siellä meitä odotti seurakuntatapastori
Heikki Rantanen valmiina kertomaan kirkon historiasta. Kirkon on suunnitellut ylä-muuratjärveläinen
J. A. Alenius ja se on pystytetty yksityisin varoin.
Kirkko on puurakenteinen ristikirkko. Sen rakentaminen aloitettiin v. 1896. Kirkon vihkiäiset pidettiin
heinäkuussa 1902. Kirkon rakentaminen jatkui vielä
vuosia: kirkkoon rakennettiin lehterit, saarnastuoli
sekä penkit. Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä -aiheisen alttaritaulun on maalannut
Aukusti Koivisto.
Koskenpään kirkko on osa Jämsän seurakuntaa ja
siellä pidetään harvakseltaan jumalanpalveluksia kesän aikana.
Missä luuraa Kyläluuta?
Miihin on jäänyt loisimaan kylän virallinen kyläluuta?
Pistetään kyläluuta taas kierrokselle ja elvytetään samalla vanhaa kyläilykulttuuria.
Oletko nähnyt Rollen?
Harmaan punertava Rolle poistui kotoaan Metsäpirtiltä 17.7. eikä ole palannut reissultaan. Mahd. havainnot puh. 0400 646 471 tai 014 638 834.