Pentti Paasivuon muistio tilaisuudesta

Pursijärven vesiosuuskunta
MUISTIO
Vesiosuuskuntapäivä Ikaalisissa
lauantaina 21.9.2013 kello 10.00-16.00
Osallistujat: Peltonen, Taskinen ja Paasivuo.
Suomen Vesihuolto-osuuskunnat ry järjesti neljännet vesiosuuskuntapäivänsä Ikaalisten kylpylähotellissa
21.9.13. Pursijärveltä osallistuttiin yhden päivän luentoihin ja tuote-esittelyihin.
Näyttelyssä oli esillä seuraavat yritykset :
SVOSK eli suomen vesihuolto-osuuskunnat ry ( Hannele Pohjavirta) oli tilaisuuden järjestäjä ja esitteli etuja,
joita osuuskunta saa liittyessään keskusjärjestöön. Svosk kuuluu osuuskunta Pellervoon.
Peltonen sai materiaalia ja tuo asian hallituksen harkittavaksi.
GRUNDFOS oli tuonut esiteltäväksi uuden jätevesipumpun, jonka ohjaus perustuu perinteisten vippojen
sijasta paineantureihin. Ne eivät ole yhtä herkkiä häiriöille kuin likaantuvat vipat.
SEG AUTOadapt pumppuja mainostettiin aikaisempaa huolettomampina. Niiden ohjausjärjestelmä hoitaa
erilaiset jännitevaihtelut ja lisäksi pumput voivat toimittaa dataa toiminnastaan valvomoon sähköverkon
välityksellä.
Pieni yksityiskohta on pumppujen pistokekytkentä, mikä helpottaa pumpun irrottamista huoltoja ja vaihtoja
varten ilman sähkömiehen apua.
Pumppujen hinta (alk. 1200 e) on samaa luokkaa kuin nyt käytössä olevilla pumpuilla.
SKT SUOMI OY (Tommi Niskanen) oli toinen pumppuesittelijä. He edustavat amerikkalaisia pumppuja ja
pumppaamoita. Amerikkalaisilla kiinteistöpumppaamot ovat tavallisesti kapeampia ja yhdysputket
ohuempia sekä lähempänä pintaa, jolloin pihatöissä ei synny kovin suuria vaurioita. Suurin ero on kuitenkin
pumpputekniikassa. Yritys suosittelee ruuvipumppuja meillä tyypillisten keskipakopumppujen sijaan.
Ruuvipumpuilla saadaan aikaan paremmat virtausominaisuudet pienemmällä sähkönkulutuksella.
Yrityksellä oli myös esillä pumpun nostamiseen kaivosta soveltuva kolmijalkanosturi.
Nämäkin pumput olivat Grundigin tapaan varustettu pistokkeilla.
KEYPRO (Ari Rummukainen) esitteli selainpohjaista tietojärjestelmää vesiosuuskunnan hallintaan.
Systeemissä kaikki osuuskunnan putket, liittymät, asiakkaat, toimintatiedot, laskutus jne. kootaan samaan
karttapohjaiseen tietokantaan, jonne on pääsy tavallisella selaimella. Tallennettavien tietojen määrä on
sovittavissa alkaen karttapaikannuksista aina pumppujen automaattiseen valvontaan ja liittymissä asuvien
henkilöiden tietoihin.
Tietoihin pääsy voidaan rajata erilaisiin osiin aina tarpeista riippuen. Esimerkiksi huolto- ja laskutustiedot
ovat erillään toisistaan.
Yrityksen pilvipalvelin on Joensuussa ja tietojen luvataan pysyvän Suomessa.
Karttapohjan luominen ja perustietojen lataaminen kuluu toimituksen perustamiseen. Järjestelmän hinta ei
ollut kovin suuri ja Peltonen pyysi asiasta tarjouksen.
Tietojen lisääminen, tarkentaminen ja päivittäminen on asiakkaan tehtävä. Meidän tapauksessamme pitäisi
sopia kuka tai ketkä ovat vastuussa systeemin jatkuvasta ylläpidosta.
LABKOTEC osastolla oli pinnan ja virtauksen mittauslaitteita ja tiedonsiirtosysteemeitä antureista
valvomoihin. Automaattiset mittauslaitteet soveltuvat vaikkapa teknisten toimintatietojen siirtämiseen
Keypron tiedostoihin.
ALLWATEC osastolla oli tarjolla erilaisia venttiilivaihtoehtoja ja näytillä ruostuneitakin laitteita.
MÄKELÄ-PLAST OY esitteli putkia ja muuta muovitavaraa.
KÄYMÄLÄSEURA HUUSSI OY suositteli kuivakäymälöitä, mikä oli hieman ristiriidassa päivän teeman kanssa.
Lauantaina kuultiin muutamia luentoja:
Juha Rissanen Pohjois-Hamulan vesiosuuskunnasta kertoi veden laadunseurannasta. Esityksessä
korostettiin erilaisten mittareiden osuutta mutta myös yleistä vastuuta jaetusta vedestä.
Laatuajatteluun kuuluu kaikki työ vesijohtojen asentamisesta ajoittaiseen näytteiden ottamiseen sekä
kirjanpitäminen kaikesta.
Nina Pimiä edusti Jyväskylän ammattikorkeakoulun hajavesiosastoa. Siellä on perustettu oppisuunta, jossa
kerrotaan asukkaille vesihuollon erilaisista järjestämismahdollisuuksista haja-asutusalueilla. Vastaavia
puolueettomia neuvojia on toki muuallakin Suomessa. He voivat auttaa asukkaita ratkaisujen tekemisessä
olematta osuuskuntien tai yhteiskunnan intressien kannalla.
Mielenkiintoinen yksityiskohta hänen esityksessään oli se, että vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen
ulkopuolella olevien kiinteistöjen on järjestettävä jätevesihuolto uuden jätehuoltoasetuksen mukaiseksi
viimeistään keväällä 2016, ellei kiinteistö ole hakenut ja saanut kunnan ympäristöviranomaiselta
poikkeamislupaa. Paljon puhetta aiheuttanut 68-vuoden ikähelpotus (vakituinen asukas on syntynyt ennen
9.3.1943) vapauttaa jätevesihuollon uusimisesta tai parantamisesta, jos nykyinen järjestelmä on
käyttökuntoinen aikansa normien mukaan.
Timo Tolonen oli Allwatecin venttiiliasiantuntija ja kertoi, ettei erilaisia venttiilejä voi koskaan olla liikaa.
Vesi- ja jätevesilinjat on voitava huollon takia sulkea monista kohdin ja niihin täytyy päästä helposti
tekemään huoltotöitä kuten pesuja. Jälkiasennuksia venttiilien lisäys on vaikeaa.
Lopuksi esiteltiin hieman sekavasti SVOSK:n kehittelemää riskikartoitusta vesiosuuskunnan osalta.
Siinä on tarkoitus erilaisten taulukoiden avulla arvioida riskikohteita osuuskunnan työssä. Käymällä läpi
asetettuja kysymyksiä ja arvioimalla niiden perusteella asioiden hoidon tilaa, päädytään lopuksi
riskiprofiiliin.
Menetelmä toimisi varmaan hyvin, jos esimerkiksi hallitus keskustelisi kysymyksistä ja kirjaisi kaikki heikosti
hoidetut asiat työlistalle. Kun asioita aikanaan olisi paranneltu, uusi keskustelu muutaman vuoden kuluttua
antaisi varmaan paremman riskiprofiilin jne.
Useiden riskiprofiilien vertaamisella voitaisiin kehittää toimintaa, ei yksittäisellä profiililla.
Pentti
Pentti Paasivuo
.