Toimintakertomus vuodelta 2013.pdf

 TOIMINTAKERTOMUS 2013 FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi Mäkelänkatu 58-­‐60 A 00510 HELSINKI INTERNET Fintiko Romano Forum, ry Mäkelänkatu 58-­‐60 A, 00510 Helsinki www.romanifoorumi.fi 1. Yleistä Suomen Romanifoorumi on perustettu vuonna 2007 palvelemaan ja toimimaan hyvin laaja-­‐alaisesti Suomen romaniväestön hyväksi. Suomen romanifoorumi toimii romanijärjestöjen kattojärjestönä. Sen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää edunvalvojatahona romanien ja muiden yhteiskunnan toimijatahojen välistä kansallista yhteistyötä, romanien omaa kansalaistoimintaa sekä osallistua eurooppalaista romaniväestöä koskevaan kansainvälisen tason yhteistyöhön. Liiton säännöissä mainittujen tavoitteiden mukaisesti Suomen Romanifoorumi edistää ja valvoo Suomen lain mukaisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista sekä muissa kansainvälisissä oikeudellisissa asiakirjoissa määriteltyjä romanien ihmisoikeudellisia, sosiaalisia, taloudellisia ja vähemmistöpoliittisia oikeuksia. Liitto edistää romanikulttuurin ja –kielen asemaa, romaniväestön integroitumista yhteiskuntaan sekä romanien osallistumista julkiseen elämään ja päätöksentekoprosessiin. Liitto vastustaa rasismia ja syrjintää. Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto toimii jäsentensä keskusjärjestönä ja yhteistyötahona. Lisäksi FRF tekee yhteistyötä yhteiskunnallisten, kirkollisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Yhteistyö toteutetaan ensisijaisesti edunvalvontana, tiedottamisena, koulutuksena ja ohjaamisena. Liitto kehittää romanijärjestöjen toimintaedellytyksiä järjestämällä tapahtumia ja koulutusta sekä laatimalla kannanottoja, aloitteita ja esityksiä. 2. Arvopohjamme Suomen Romanifoorumin keskeiset arvot nousevat yhdistyksen säännöistä: YHDENVERTAISUUS JA OSALLISUUS RASISMIN JA SYJINNÄN VASTAISUUS ROMANIKULTTUURIN ARVOSTUS FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi 2 3. Varsinainen toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto toimii jäsentensä keskusjärjestönä ja yhteistyötahona. Suomen Romanifoorumi tekee yhteistyötä yhteiskunnallisten ja kirkollisten sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Yhteistyö toteutetaan ensisijaisesti edellä mainittujen alojen tiedottamisena, koulutuksena ja ohjaamisena. Liitto kehittää romanijärjestöjen yleisiä toimintaedellytyksiä järjestämällä edellä mainittujen alojen tilaisuuksia ja koulutusta sekä edunvalvontatahona laatimalla kannanottoja, aloitteita ja esityksiä. Liitto seuraa ja osallistuu kansainväliseen keskusteluun romanien asemasta. Liitto antaa lausuntoja Suomen romanijärjestöjen näkemyksistä romaneja koskevissa asioissa ja päätöksenteossa. Kansainvälisen työn osalta Euroopan romanifoorumin (ERTF) sääntömuutos syksyllä 2013 toi muutoksia FRF:n rooliin. Uusien sääntöjen mukaan ERTF:n toimintaan ei voi osallistua ns. kansallisen kattojärjestön roolissa. Tulevaisuuden haasteena on selkiyttää yhteistyö-­‐ ja osallistumismahdollisuudet Euroopan romanifoorumin toimintaan. 4. Toimenpiteet ja käytännön toteutus Romanifoorumin toiminnan rahoitus rakentuu Raha-­‐automaattiyhdistyksen kohdennettusta toiminta-­‐
avustuksesta. Toiminta-­‐avustusta vuodelle 2013 saatiin 136.000 euroa, joka mahdollisti kahden henkilön palkkauksen, toimitilojen vuokraamisen, koulutustoiminnan järjestämisen ja toimintatonni-­‐
avustusten jakamisen jäsenjärjestöille. Haasteena FRF:n toiminnassa olivat edelleen vuonna 2013 henkilöstövaihdokset. Toiminnanjohtaja Miranda Vuolasrannan jatkaessa kansainvälisten työtehtävien vuoksi edelleen toimivapaataan, FRF:n toiminnanjohtajan sijaisena jatkoi Tino Varjola osa-­‐aikaisena 31.5.2013 saakka. Avoimen työnhauan kautta hakeneista valituksi tuli romanikulttuurin ohjaaja Allan Armas Lindberg. Hän aloitti kokoaikaisena toiminnanjohtajan sijaisena 1.6.2013. Verkostokoordinaattoriksi valittu J. Harjunpää siirtyi alkuvuonna 2013 muihin työtehtäviin ja hänen tilalleen valittiin merkonomi/sovellusneuvoja Sanna Lindberg. Hän aloitti verkostokoordinaattorin työtehtävät 1.4.2013. FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi 3 4.1 Edunvalvonta Romanifoorumi osallistuu romaniväestön yhteisenä äänenä vähemmistöjä koskevaan julkiseen keskusteluun ja vaikuttamiseen. Sen lisäksi seurataan romaniasioita ja osallistutaan aktiivisesti romanipolitiikkaa, ihmisoikeuskysymyksiä ja yhdenvertaisuutta käsitteleviin verkostoihin, työryhmiin ja neuvottelukuntien työhön niin kotimaassa kuin kansainvälisellä tasolla. Tehdään tunnetuksi romaniväestölle Suomen romanipoliittista ohjelmaa (ROMPO) sekä osallistutaan sen seurantaryhmän toimintaan. Edunvalvontaa toteutettiin vuonna 2013 osallistumalla seuraavien ihmisoikeuksia sekä yhdenvertaisuutta edistävien neuvottelukuntien toimintaan: Ø Ihmisoikeuskeskuksella on 20-­‐40 paikkainen Ihmisoikeusvaltuuskunta, joka toimii alan yhteistyöelimenä ja auttaa tiivistämään eri toimijoiden välistä tiedonkulkua. Se myös käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä ihmisoikeuskysymyksiä. Eduskunnan oikeusasiamies asettaa valtuuskunnan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Ensimmäisen valtuuskunnan toimikausi on 2012-­‐2016 ja siinä on 40 jäsentä. Toimikauden läpileikkaava teema on Pääsy oikeuksiin. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii Ihmisoikeuskeskuksen johtaja Sirpa Rautio ja varapuheenjohtajana valtuuskunnan jäsen Pentti Arajärvi. Fintiko Romano Forum ry:n puheenjohtaja, Henna Huttu, on yksi jäsenistä. Ø Sisäministeriö/Vähemmistövaltuutetun toimisto, Vähemmistöasiain neuvottelukunta (VÄNE), joka toimii vähemmistövaltuutetun apuna etnisen syrjinnän ehkäisyyn, seurantaan ja valvontaan liittyvissä kysymyksissä sekä eri viranomaisten yhteistyön edistämisessä. Neuvottelukunta kokoontuu 2-­‐3 kertaa vuodessa. Valtioneuvosto nimeää neuvottelukunnan jäsenet sekä varajäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Ø Kirkkohallitus; Romanit ja kirkko neuvottelukunta 2013-­‐2016 Ø Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (KOTUS), Romanikielen lautakunta 1.6.2012 – 31.5.2015 - lautakunnan tehtävä on päättää romanikielen käyttöä koskevista periaatteellisista ja yleisluontoisista suosituksista. Toiminta kohdistuu kirjoitettuun kieleen ja puhuttuun yleiskieleen.Käytännössä tärkeimpiä lautakunnan tehtävistä ovat sanaston kehitys sekä kieliopillisten seikkojen pohdinta ja oikeakielisyysohjeiden antaminen niiden pohjalta. Ø Romaniasiainneuvottelukunnan (RONK) työjaosto Ø Romanipoliittisen ohjelman (ROMPO) seurantaryhmä Ø Helsingin Diakonissalaitos / Hirundo, Dilan hankkeen ohjausryhmä FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi 4 4.2 Järjestötoiminta ja sen kehittäminen Suomen Romanifoorumissa on tällä hetkellä 18 jäsenjärjestöä eri puolilta Suomea. Vuoden aikana FRF:n jäsenyyttä haki kaksi uutta järjestöä ja jäsenyydestä erosi yksi yhdistys. Jäsenhankintaa ja yhteistyötä vahvistetaan aktiivisten romanijärjestöjen keskuudessa sekä tuetaan uusien paikallisten järjestöjen perustamista. Yhteistyötä ja verkostoitumista järjestöjen välillä pyritään vahvistamaan. Toimintavuonna 2013 järjestettiin koulutuspäivät Savonlinnassa 29.10 (Järjestötoiminnan jatkokoulutus, kouluttajana Järjestöhautomon konsultti Matti Forsberg) sekä Oulussa 9.12. (Järjestötoiminnan perusteet). Lisäksi 22.-­‐23.11 pidettiin Järjestöpäivät Jyväskylän Kiponniemen toimintakeskuksessa, jonne oli kutsuttu romanitoimijoita koko Suomesta. Päivien teemana oli järjestötyön mahdollisuudet, viestintä ja verkostoituminen. Konkreettisena jatkotoimenpiteenä näiltä päiviltä ovat toteutuneet ns. Pääkaupunkiseudun ideointipäivät, joiden tavoitteena on löytää ja vahvistaa yhteistyömuotoja romanitoimijoiden kesken erityisesti pk-­‐seudulla. Päiviä järjestetään kevään 2014 aikana kerran kuukaudessa. Yhteydenpitoa jäsenjärjestöihin jatkettiin sähköpostilla ja puhelimitse, mutta lisäksi toimintavuonna on tavattu jäsen-­‐ ja ei-­‐jäsenärjestöjä toiminnan vahvistamiseksi ja kehittämiseksi seuraavasti: Ø Gipsy Fighters Ø Romanimusiikin ystävät ry (uusi jäsen v. 2013) Ø Jyväskylän romaninuoret ry Ø Toivoa elämään ry Ø Lahden romanit ry / Nikulan toimintakeskus Ø Global Missio ry Ø Järviseudun romanit ry Ø Valoa elämään ry Haasteena romanijärjestökentällä on toiminnan vakiintumattomuus, aktiivitoimijoiden ja jäsenten pieni määrä sekä rahoitus. Näihin haasteisiin on pyritty löytämään vastauksia mm. koulutuksen ja kehityskeskustelujen avulla. FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi 5 Romanifoorumilla on ollut mahdollisuus myöntää myös taloudellista tukea jäsenjärjestöilleen. Vuonna 2013 avustusta haettiin ja myönnettiin seuraavasti: Yhdistyksen nimi
Käyttötarkoitus
Savonlinnan Seudun romanilähetys ry.
Toimitilojen vuokra
Gypsy Fighters ry.
Hankinta/kamera
Pohjois-Suomen romanit ry.
Haettu
Myön.
3 120
1 000
600
499
Toimitilojen vuokra
1 000
1 000
Pkseudun romaninuorten tuki ry.
Lastenleiri
1 000
1 000
Päijät-Hämeen romaninuoret ry.
Nuorten leiri
300
200
Jyväskylä
Vuokrakuluja
200
200
Savonlinnan Seudun romanilähetys ry.
Toimiston kaappi sekä kamera
600
200
Päijät-Hämeen romaninuoret ry.
Toimitilojen vuokra
200
200
Lahden romanit ry.
Perheleiri
350
350
Savonlinnan Seudun romanilähetys ry.
Vuokra- ja kopiointikuluja, internetmaksu
1 724
0
Pohjois-Suomen romanit ry.
Vanhusten ja nuorten viriketoimintaan
1 000
900
Elämä ja Valo ry
Tapahtuman järjestämiskuluihin
700
0
Romanien tie koulutukseen
Koulutus kunniaan -projekti / läksykerho
1 800
1 200
Lanatto Rom ry
Nuorten virkistystoiminta-illat
1 000
1 000
Romanimusiikin ystävät ry
Musiikki-ilta, nettisivut+domain toim.tarv.
1 350
1 100
Varkauden Romaniyhdistys ry
Tietokone+tulostin, nettisivut+domain
1 170
1 000
Romanifoorumin omaa toimintaa kehitettiin edelleen vuonna 2013 ja vuoden aikana pohdittiin sääntömuutoksia sekä eettisiä ohjeita ja laadittiin taloussääntö. Lisäksi aloitettiin erilaisten ohjesääntöjen työstäminen tavoitteena avoimuuden lisääminen ja toimintaohjeiden työstäminen kirjalliseen muotoon. Foorumin työntekijät osallistuivat aktiivisesti erilaisiin järjestötoimintaan liittyviin koulutuksiin. Koulutusten järjestäjiä olivat Raha-­‐automaattiyhdistys, Järjestöhautomo, OK-­‐
opintokeskus, Ihmisoikeusliitto ja Kansalaisfoorumi. Aiheita koulutuksissa olivat mm. viestintä, rahoitus, ihmisoikeudet ja sosiaalinen media. Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomon kanssa yhteistyötä jatkettiin ja lisäksi vuoden aikana liityttiin Monihelin jäseneksi. Yhteistyötä muiden romanitoimijoiden ja -­‐hankkeiden kanssa pyrittiin tiivistämään. Erityisesti pääkaupunkiseudulla yhteistyömuotoja muiden romanijärjestöjen ja –
toimijoiden kanssa pohdittiin useita kertoja saman pöydän äärellä. FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi 6 Kansainvälisenä romanipäivänä 8.4 osallistuttiin eri paikkakunnilla järjestettyihin tapahtumiin, Romanifoorumi ei järjestänyt omaa tapahtumaa. Vuonna 2014 Kansainvälinen romanipäivä on merkitty ensimmäistä kertaa Suomen kalentereihin, joten päivä tulee olemaan siinä mielessä merkityksellinen. 4.3 Lausunnot sekä kuulemiset Suomen romanifoorumi antaa pyydettynä lausuntoja sekä kannanottoja ihmisoikeus-­‐ sekä yhdenvertaisuuskysymyksissä. Lausuntojen tarkoituksena on osallisuuden ja yhdenvertaisuuden lisääminen sekä rasismin ennaltaehkäisy. Vuonna 2013 annettiin lausunto Suomen Ihmisoikeuspoliittiseen ohjelmaan 2013-­‐15. Lisäksi osallistuttiin seuraaviin tapahtumiin ja työryhmiin vuoden aikana: -­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
-­‐
8.4 Kansainvälisen romanipäivän tapahtumiin pääkaupunkiseudulla ja Nurmeksessa 20.4. ”Yhdenvertainen Suomi, Yhdenvertainen maailma?” –seminaariin Helsingin ruotsinkielisessä työväenopisto Arbiksessa 13.5 Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan (IONK) järjestämään avoimeen kokoukseen ulkoasiainministeriön Engel-­‐salissa 17.5 Rompon järjestöpäivään 27.5 Budapestin romaniseminaariin, jonka teemana oli ”Romanien asema Euroopassa – Suomen ja Unkarin kokemukset ja eurooppalaiset vastaukset”. 10.6 Suomen ulkoasiainhallinnon Ihmisoikeusstrategian julkistamistilaisuuteen Engel-­‐salissa 27.6 European Platform for Roma –tilaisuus Brysselissä 16.-­‐17.9. Kansainväliseen romaninaisten konferenssiin Espoon Hanasaaressa sekä tapahtuman työryhmätyöskentelyyn. 11.10 Kuntakuulemiseen; STM:n asettaman Romanipoliittisen ohjelman (Rompo) toimeenpanon ohjaus-­‐ ja seurantatyöryhmän järjestämään kuulemistilaisuuteen kunnille 17.-­‐18.10 Aktiivinen kuntalainen –romanit kunnissa. RONK:n järjestämät Valtakunnalliset romaniasiain neuvottelupäivät järjestettiin vuonna 2013 Vantaalla. 23.-­‐24.11 Jyväskylän romaninuoret ry:n järjestämään viikonloppuleiriin kouluttajana 10.12 Oulun alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan kokoukseen YES-­‐hankkeen romanit.fi –sivuston työryhmätyöskentelyyn ja sisällön tuottamiseen PALVE-­‐hankkeeseen järjestöosallistujana eli asiakkaana FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi 7 4.4 ERTF ja kansainvälinen yhteistyö Suomen Romanifoorumi on osallistunut kansainvälisen romanipolitiikan kehittämiseen osallistumalla romanikysymyksiä käsitteleviin yleiskokouksiin sekä Euroopan neuvoston (EN), Euroopan Unionin (EU) ja Euroopan Turvallisuus-­‐ ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) romanikysymyksiä käsittelevään toimintaan kutsuttuina kansallisina edustajina. Yhteistyö Euroopan romanien ja kiertävien foorumin (ERTF) kanssa on toimintavuonna uudessa tilanteessa järjestön sääntömuutosten vuoksi ja yhteistoiminnalle haetaan tulevien vuosien aikana uusia muotoja. 4.5 Viestintä Romanifoorumin uusitut nettisivut ovat olleet erittäin luotettavat ja helppokäyttöiset. Sivustoa pyritään päivittämään säännöllisesti ja erityisesti etusivulle lisätään ajankohtaisia uutisia jatkuvasti. Vuoden lopulla haettiin ja päästiin mukaan ns. PALVE-­‐hankkeeseen, jonka puitteissa sivuston kehittämistä jatketaan myös seuraavana vuonna. Henkilöstövaihdosten vuoksi viestintäsuunnitelman laadintaa on siirretty. Viestintää ja verkostoitumista on pyritty vahvistamaan ja selkiyttämään henkilöstöä kouluttamalla ja järjestämällä itse jäsenjärjestöille koulutuksia aiheesta. Ulkoista ja sisäistä viestintää sekä viestintäsuunnitelmaa työstetään lisää vuonna 2014. 5. Sidosryhmät ja yhteistyötahot Suomen Romanifoorumi toimii yhteistyössä kaikkien niiden tahojen kanssa, jotka myötävaikuttavat Suomen romaniväestön yhdenvertaisuuden ja osallisuuden parantamiseen sekä järjestötoiminnan kehittämiseen. Näitä tahoja ovat mm. Ø
Ø
Ø
Ø
Ø
Ø
Ø
Ø
Ø
jäsenjärjestöt ja ei-­‐jäsen romanijärjestöt sekä romanitoimijat valtakunnallisesti romaniväestön parissa toteutettavat hankkeet ja projektit kolmannen sektorin toimijat ja järjestöt Ihmisoikeusliitto (IOL) Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Sisä-­‐ ja Ulkoministeriö (SM ja UM), vähemmistövaltuutettu Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (KOTUS) Kepa, Kehys, Moniheli ja Järjestöhautomo erilaiset koulutus-­‐ ja oppilaitokset, mm. Kiponniemen toimintakeskus ja Järvenpään Seurakuntaopisto, Helsingin Diakoniaopisto FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi 8 6. Yhdistyksen hallinto Suomen Romanifoorumin toimintaa hallinnoi liittokokouksen valitsema hallitus, joka koostuu järjestöjen edustajista. Hallitus kokoontui vuonna 2013 FRF:n toimistolla 6 kertaa sekä piti yhden sähköpostikokouksen ja yhden etäkokouksen Skypen välityksellä. Tilintarkastajana toimii KHT Tom Sandell. FRF:n hallituksen kokoonpano vuonna 2013: Henna Huttu (pj.) Pohjois-­‐Suomen Romanit ry Ossi Blomerus (varapj.) Savonlinnan seudun romanilähetys ry Tino Varjola Lahden romanit ry Henry Nyman Toivoa elämään ry Kyösti Schwartz Gipsy Fighters ry Dimitri Lindgren Pohjois-­‐Suomen Romanit Ry Tarita Svart Jyväskylän romaninuoret ry Kyösti Florin (varajäsen) Jyväskylän romaninuoret ry Viljo Tamminen (varajäsen) Kajaanin romanityöryhmä 7. Yhdistyksen talous Yhdistyksen talous rakentuu RAY:n AK1 kohdennettuun toiminta-­‐avustukseen. Vuonna 2013 yhdistyksellä oli käytettävissään n. 41 000 euroa siirtyvää avustusta, joka jäi palkkakustannuksista käyttämättä rekrytointi-­‐haasteiden vuoksi. Taloushallinnon palvelut siirtyivät keväällä 2013 Sinitililtä Ensino Oy:lle (Järjestöhautomo). Taloutta seurattiin vuoden aikana säännöllisesti ja rahoitusta pyrittiin yhä enenevässä määrin käyttämään kotimaassa tapahtuvaan jäsenjärjestöjen tukemiseen ja voimaannuttamiseen. Vuoden lopulla hallitus päätti hankkia videoneuvottelu-­‐ohjelmiston, jolla osaltaan pyritään kustannusten säästöön sekä myös lisäämään osallistumismahdollisuuksia erilaisiin koulutustapahtumiin. Vuodenvaihteessa toteutetut testitilaisuudet olivat erittäin myönteisiä. Koulutustapahtumaan pystyi osallistumaan henkilöitä, joiden liikkuminen on hyvin rajallista tai jotka asuivat ulkomailla. FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi 9 8. Arviointia Vuonna 2013 FRF:n toiminnan painopiste on ollut selkeästi kotimaan järjestötyössä. Yhdessä etsien on pyritty löytämään käytäntöjä, jotka palvelisivat jäsenjärjestöjä, mutta myös muita romanitoimijoita entistä paremmin. Verkostoitumiseen ja viestintään on kiinnitetty huomiota ja tieto-­‐taitoa pyritty vahvistamaan koulutusten avulla. Romanijärjestöjen toiminta on vielä suhteellisen heikkoa ja tieto-­‐taitoa tarvitaan lisää. Suurin osa järjestöistä toimii yksinomaan vapaaehtoisvoimin, eikä osaa esimerkiksi hakea omaehtoisesti tukea tai raportoida riittävästi sen käytöstä. Vuoden aikana on pyritty löytämään konkreettisia tapoja vastata järjestökentän haasteisiin. Erityisesti järjestökohtainen koulutus ja tuki on tärkeä osa-­‐alue, mutta myös yhteistyötä muiden romanijärjestöjen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tarvitaan entistä enemmän. Kokonaisuutena vuoden 2013 tuloksiin voidaan olla tyytyväisiä, lähes kaikki vuodelle asetetut tavoitteet on saavutettu ja loppuvuodesta toimintaan löytyi useita toimija-­‐, hanke-­‐ ja koulutusyhteistyön muotoja, jotka toteutuvat vuoden 2014 aikana. Tämä tuo uusia mahdollisuuksia ja toimintatapoja myös tulevaisuudessa. Fintiko Romano Forum ry. kiittää jäsenjärjestöjään ja yhteistyökumppaneitaan tuesta ja kuluneen vuoden yhteistyöstä. FRF -­‐ Suomen Romanifoorumi 10