Alatskivi kartano
Alatskivin kartanosta ensimmäiset tiedot ovat vuodelta
1601. Ruotsin kuningas Gustav II Adolf lahjoitti sen vuonna
1628 sihteerilleen Johan Adler Salviukselle, jolta kartano
vuonna 1642 siirtyi Cronmanneille. Vuonna 1753 Stackelbergit ostivat kartanon, ja heiltä se siirtyi perintönä vuonna
1870 Nolckeneille ja oli heidän omistuksessaan valtiollistamiseensa asti. Valtiollistamisen jälkeen kartano siirtyi
Peltotyöministeriön hoidettavaksi. Päärakennuksessa on
toiminut erilaisia laitoksia kuten koulu, rajavartioasema,
kone-traktorikeskus ja maatalousyksikön keskus; nykyään
linnassa toimii Alatskivin linnan säätiö, jonka perustavoitteena on kartanokompleksin entisöinti.
Kartanon puisto
Suuren avoimen etuaukion reunassa sijaitsi kaksi punatiilistä
porttitornia, joista on säilynyt päärakennusta vastapäätä oleva
nykyinen sisäänajoportti. Pieni järven suuntaan laskeutuva
taka-aukio terassein oli suunniteltu avoimeksi. Terasseilla
kasvavat puiston vanhimmat lehmukset.
Alkuperäinen, säännölliset terassit omaava puisto perustettiin
Alatskivin joen korkealle oikealle rannalle 1700-luvun jälkipuoliskolla Stackelbergin perheen toimesta. 1800-luvun viimeisellä
neljänneksellä paroni Nolcken laajensi puistoa, muuttaen sen
mittavaksi maisemapuistoksi, joka levittäytyy tekojärvien
molemmilla puolilla. Se on suurin (130 ha) puisto Tartonmaalla.
Puistoa, joka on Alatskivin maisemansuojelualueen yksi osa,
leikkaa merkitty retkipolku. Retkipolun pituus Linnajärven
ympäri on noin 2,5 km.
Päärakennuksen edessä olevan puistonosan rajaa matala
komea porttirakennuksella varustettu kivimuuri. Kivimuurin
ulkopuolella Alatskivilin linnaa ympäröi vapaamuotoinen
maisemapuisto. Vanhoista arkistovalokuvista nähdään, että
linnan takana ja sivuilla sijaitsi tasaisin välimatkoin kukkaistutusryhmiä, joka tuhoutuivat, kun linnassa oli kone-traktorikeskus.
1500-luvun lopusta on säilynyt kuvaus, että Alatskivin joella
olisi sijainnut kolme myllyä. Muinaiset myllynpaikat ovat vielä
nykyäänkin havaittavissa luonnossa. Myöhemmin jaettiin
Alatskivin jokeen syntynyt tekojärvi padolla kahtia – Ylä- eli
Linnajärveksi ja ala- eli Myllyjärveksi.
Puistossa sijaitsevat entiset muinaislinnoitukset: Alatskivin
Linnamägi ja Kalevipoja säng ja runsasvetinen Punane allikas
(lähde). Linnan itäsivulle perustettiin torneista valvottava
Hirvipuutarha, jossa nyt sijaitsee juhannuskokkopaikka ja
laulukenttä.
Vanhat puistot on taitavasti yhdistetty luontoon ja huolimatta
nykyisestä kunnostaan ne antavat huomattavan ilmeen maisemalle. Siksi Alatskivin kartanon puisto on otettu luonnonsuojelukohteeksi jo vuonna 1929.
Vallitsevia puita ovat lehmukset, saarnet, tammet ja vaahterat,
joista monet puut ovat saavuttaneet mahtavat mitat. Päärakennuksen terassilta avautuu näköala Alatskivin järville ja
Hirvipuutarhaan. Kauan sitten puistossa on ollut paviljonkeja ja
veistoksia. Puiston kauimmassa osassa – Kõdesin metsässä –
suurella siirtolohkareella oli Apollo Belvederen veistos, joka nyt
koristaa Kadriorun puistoa. Siirtolohkare on suojeltu erilliskohteena.
Linnan esiaukiolta alkaa ikivanhojen lehmusten puistokuja –
Paronin tie – joka päättyy lehmuskehään Tartto – Mustvee
maantien reunassa. Puiston taaimmasta osasta alkaa tervaleppä-tammi -puistokuja, joka vie järvenrantaa pitkin Kalevipoja
säng –linnavuoreen asti. Huomattavat puistoarkkitehtuurielementit ovat puukehät: suurin, kaksirivinen istutettu lehmuskehä
on ns. paronin ratsastustien päässä; kaksi pienempää alkujaan
leikatuista lehmuksista muotoiltua kehää on entisen kasvihuoneen vieressä aukiolla; osittain säilyneet istutusryhmät sijaitsevat välittömästi päärakennuksen vieressä taka-aukiolla ja
vanha päärakennus (nyt kunnantalo) etuaukiolla.