130 vuotta vähemmän yksinäisyyttä
n 1/2013 130 vuotta vähemmän yksinäisyyttä Helsingin Kaupunkilähetys aloitti auttamistyön 1883 ”sairaiden, juomareiden ja langenneiden” parissa s. 8 Aggredi – uutta toivoa väkivallantekijälle s. 12 Nuorten Kriisipiste syntyi äidin surusta 20 vuotta sitten s. 14 Armi Toivanen: ”Olen hyväksynyt kosmisen yksinäisyyteni” s. 4 PÄÄKIRJOITUS 1.3.2013 HelsinkiMissio täyttää 130 vuotta! K Hyvä että yhteiskunta otti köyhät hoitaakseen. Hyvä että suomalainen sosiaaliturva lähti kehittymään ja Suomesta saatiin 1960-luvulta lähtien nykyaikainen hyvinvointiyhteiskunta. Mutta missä nyt mennään? Mihin HelsinkiMissiota ja kolmatta sektoria enää tarvitaan? Kansalaisliikkeitä tarvitaan siihen, että Suomesta ei tule vain viranomaisyhteiskunta. Olemme HelsinkiMissiossa tarkkoja siitä, että yhteiskunta hoitaa tonttinsa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamisessa, tasapuolisessa terveydenhuollossa, koulujärjestelmässä. Meidän tehtävämme ei ole paikata sosiaaliturvan aukkoja. Meidän tehtävämme löytyvät sieltä, mihin viranomaistoimet eivät yllä. Jos yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia oikeudenmukaisuudesta, meidän työalaamme on rakastaminen. Tuoda inhimillisyys, lähimmäisyys ja ystävyys osaksi kaupungeissa sykkivää elämää. HelsinkiMissio tunnistaa yhä missionsa kaupunkilaisen hädän ja köyhyyden torjumisessa. Viimeisimpien vuosien aikana olemme pyrkineet tarkentamaan tätä tehtävää. Köyhyys ei ole enää vain rahan puutetta. Nyt se on yhä enemmän ihmisen puutetta. Siksi juhlavuotenamme sitoudumme entistä selkeämmin taisteluun yksinäisyyttä vastaan. Päämäärämme on etsiä yksinäiset, auttaa heitä ja haastaa jokainen pääkaupunkilainen mukaan tähän taisteluun. Vain toinen ihminen on parasta lääkettä yksinäisyyteen. un järjestömme syntyi, Helsinki oli ollut pääkaupunkina vaivaiset 66 vuotta. Aleksis Kivi oli noin 10 vuotta aikaisemmin kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen romaanin. Pohjoismaiden ensimmäiset sähkövalot olivat syttyneet Finlaysonin kutomosalissa Plevnassa 15.3.1882 iltaseitsemän jälkeen, siis vuosi ennen Kaupunkilähetyksen syntymistä. Wilhelm Röntgen keksi röntgensäteet vasta kymmenen vuotta yhdistyksen syntymän jälkeen. Ensimmäinen auto saapui Suomeen parikymmentä vuotta Kaupunkilähetyksen perustamisesta. Suomen itsenäistyminen odotti vielä lähes 40 vuotta. Vuonna 1883 keisarillisen senaatin hyväksymissä säännöissä todettiin tehtäväkentäksi kaupunkilainen hätä. Asukkaita oli siihen aikaan vain 39 000, mutta vain vuosikymmenessä määrä kaksinkertaistui. Luvut kertovat hirmuisesta muuttoliikkeestä maaseudulta kaupunkiin. Ja hädästä, jonka tämä kansainvaellus toi vääjäämättä tullessaan. Se aikakausi ei tuntenut sosiaaliturvaa. Eikä sosiaalivirastoja. Siksi oli vääjäämätöntä, että Helsingin Kaupunkilähetyksen synnyttämiseen liittyi vahvasti kirkollinen väritys. Köyhäinhoito oli siihen asti kuulunut vain seurakunnille. Oikeastaan kuntalaitostakaan ei vielä ollut kunnolla olemassa. Kunnallinen hallinto erotettiin seurakunnallisesta vain reilut 10 vuotta ennen Kaupunkilähetyksen syntyä. Köyhäinhoito tuli vastaperustettujen kuntien toimenkuvaan lakisääteisesti vain neljä vuotta ennen kuin Kaupunkilähetys syntyi. Sukellus HelsinkiMission historiaan osoittaa, että yhteiskunta on valtavassa velassa seurakunnille ja kolmannelle sektorille heikompiosaisista huolehtimisesta. Olli Valtonen toiminnanjohtaja 2 HelsinkiMission pääyhteistyökumppanit: Lehden painotyöstä vastaa Erweko Oy. n 1/2013 HelsinkiMission toiminta alkoi 130 vuotta sitten Punavuoressa s. 8 Armi Toivanen tietää, miltä kiusatusta tuntuu..............4 HelsinkiMissio mukana elämässä..................................7 Aggredi kuuntelee väkivallantekijää...........................12 Nuorten Kriisipiste täyttää 20 vuotta...........................14 Voimahetkiä-ryhmästä vahvistusta itsetunnolle........15 Arbetshandledning ger volontärer inspiration och energi........................................................................16 Mer stöd än utbildning...................................................17 Diakonissa Leena Lehto uskoo ihmiseen....................18 Äitimentori – uudenlainen tuki lapsiperheelle...........19 Vapaaehtoisten omat sivut............................................20 Henrietta Grönlundin kolumni.......................................24 Kotivuorelaisten raportti hiihtolomalta........................25 Ajankohtaista ..................................................................26 Yritysyhteistyöstä iloa ja hyötyä...................................28 Aikalahjan ostamalla lievität yksinäisyyttä.................32 Kaverukset Roy ja Kristian, toisilleen tärkeät s. 22 3 Kunnioittakaa toisten reviiriä Armi Toivasen ilmaisurekisteri on laaja. Hän sai Saksassa parhaan näyttelijän palkinnon vakavasta roolistaan Korsoteorian angstisena lähiöprinsessana. Komediennen puoleisessa ääripäässä hersyvä Leena Hefner kutkuttaa nauruhermoja. Roolit eivät irronneet itsestään, vaan vaativat vuosien uppoutumista näyttelijäntyön ja oman mielen yksinäiseen ytimeen. – Ei sen niin väliä oo. Sama se mulle... Huulet on puristettu tiukasti yhteen. Hiukset silmien edessä. Sanna-Raipe kieltäytyy kaikesta ylimääräisestä yhteistyöstä, paitsi Kauppisen Jarin kanssa. Tamperelaisneidon ja maailman välillä on muuri, tummaa hiuspehkoa paksumpi. Hän ei suostu koskettavaksi eikä kosketetuksi. Sisällä on silti hillittömästi vain vaivoin pidäteltyä elämänenergiaa, ääntä ja vimmaa. – Sanna-Raipe on yhden elämänvaiheeni alter ego, sanoo Armi Toivanen. Hän ei ole kuitenkaan yhtä kuin tämä yksi roolinsa, vaan miellyttävän mutkaton ja hyvin helposti lähestyttävä nainen. Parin viime vuoden suursuosio Putous-ohjelmassa, tähteys 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan pääosassa ja mielisairaalan pitkäaikaispotilaasta kertovan Prinsessa-musikaalin tuleva pääosa eivät ole tuottaneet tippaakaan diivan elkeitä. – En ole riippuvainen julkisuudesta ja suosiosta. Olen näytellyt niin pitkään, että olen sinut urani kanssa ja sen kanssa kuka olen. Rakastan näyttelemistä, tiedän mihin kykenen ja mitä haluan vielä tehdä. Tuoreilla tähdillä ja julkkiksilla riittää olalle taputtelijoita ja kutsuja joka suuntaan. – Se on petollista. Suosion nouseminen päähän tapahtuu tosi helposti, jos ihmisellä ei ole paljon elämänkokemusta, Toivanen tietää, muttei halua moralisoida niitä, jotka lankeavat tässä tilanteessa ylöspäin. Intohimo kaivaa pitkää tunnelia Armi Toivanen joutui kulkemaan pitkän kaavan kautta nykyiseen asemaansa työllistettynä näyttelijänä. – Kun kokeilin näyttelemistä ensi kerran, sisällä oli sellainen olo, että voisin olla tässä hyvä, mutta edessä on hirveän paljon työtä. Tiesin, että minun 4 Teksti: Janne Villa Kuvat: Jani Laukkanen pitää kaivaa tunnelia pitkään – vasta sadan metrin päässä on vähän valoa. Toivanen pääsi sisään Teatterikorkeakouluun viidennellä yrityksellä. Odotuksen vuosina hän tunsi pahimmillaan olevansa surkea tyyppi. Sitkeä nainen ei suostunut lannistumaan, vaan hankki kokemusta harrastajateattereissa ja Lahden kansanopiston teatterilinjalla. Valmistumisen jälkeen isoja rooleja ei irronnut pitkään aikaan. – Ihminen pärjää, jos hän tekee duuninsa hyvin, intohimoisesti ja palavasti. Tämä ala on kova, mutta onnistumiseen voi vaikuttaa aktiivisella työllä, kun rakastaa sitä mitä tekee eikä pelkää heittäytyä. Muuta uravaihtoehtoa ei ollut – niin nautinnolliselta näytteleminen tuntui. Se ei ollut Armi Toivaselle vain työtä. Kysymys oli koko elämästä, omasta paikasta ja tilasta, tavasta olla olemassa. Näyttelijä voi syventää ja laajentaa arkisen olemisensa, tajuntansa ja tunnerekisterinsä rajoja loputtomiin ilmaisemalla itseään ja persoonansa eri puolia yhä uusin hahmoin. – Saan kaivaa itsestäni esiin erilaisia tyyppejä. Näyttelijällä on siihen täysi lupa. Voin olla vapaasti jotakin sellaista, mitä en kykenisi muuten olemaan. Se on äärimmäisen vapauttavaa. – Olen jo sen ikäinen, että olen hyväksynyt olevani sisimmältäni myös kosmisen yksinäinen, sanoo Armi Toivanen. Kiireisen työn tuottama tai itse valittu yksinolo ei ole yhtä ahdistavaa kuin yksinäisyys, jolle ei voi mitään. Armilla on poikaystävä ja ystäviä sekä hyvä suhde siskoihinsa ja äitiinsä. Isä kuoli kymmenen vuotta sitten. 5 Reissaajan kosminen yksinäisyys Oman reviirin ja persoonan ilmaisukyvyn laajentamisen mahdollisuuksia Armi Toivaselle tarjoaa myös matkustaminen. Se on vapautta jatkuvasta tulosvastuullisuudesta ja tarpeesta olla kohteliaasti siinä roolissa, mikä itselle on muodostunut eri yhteisöissä. – Yksin reissatessa olen oppinut, että haluan koko ajan rikkoa ahtaita rajojani ja laajentaa reviiriäni. Saan kokemuksen siitä, että maailma on täysin auki ja pärjään kaikesta huolimatta täällä! Nautin olla yksin omien ajatusteni kanssa. Muita ihmisiä tarkkaillessa Armin mielikuvitus alkaa rullata. Hän kirjoittaa runonpätkiä ja ajatuksia, katkelmia näytelmistä, jotka eivät koskaan toteudu. – Se kosminen yksinäisyys ja eksistentiaalinen angsti, jota yksin reissaaja tuntee, on ehkä omin luontoni. Monta kertaa tulee haikea tunne: voi minua! Positiivista on se, kun sitten hyväksyy oman olemisen tapansa ja tajuaa, että pitää vain armahtaa itseään. Kiusaamiseen täytyy puuttua tiukasti Haastatteluiltana näyttelijä lähtee tuotantoyhtiöön juhlimaan 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan saamaa yli 100 000 katsojaa. Ei hän eristäytynyt ole. Todellinen erilleen joutuminen alkaa usein jo lapsena. Armi Toivanen tuomitsee kiukkuisesti koulukiusaajat ja ne opettajat, jotka antavat kiusaamisen jatkua silmiensä alla. – Kiusatuista tulee helposti uusia kiusaajia. En voi tajuta, miksi aikuiset jäävät odottelemaan, että ongelma ratkeaisi itsekseen. Toiselle ei saa tuottaa pahaa mieltä ja piste. Kiusaamiselle täytyy olla nollatoleranssi. Hän itse ei joutunut pahimmanlaatuisen, pitkäkestoisen kiusaamisen kohteeksi, mutta sai maistaa sitä sorttia tarpeeksi ymmärtääkseen, mistä ilmiössä on kysymys. – Kaikki ainekset olivat olemassa siihen, että minutkin olisi voitu musertaa. – Mutsi oli onneksi hyvä jeesi himassa. Hän ei pyytänyt ymmärtämään niitä, jotka olivat kimpussani, vaan sanoi suo- raan, että ne minua syrjineet nutiaiset olivat idiootteja. Lapsia ja nuoria pitää suojella Armi oli lahjakas piirtämään ja maalaamaan. Päästyään lasten ja nuorten kuvaamataitokouluun hän kuvitteli löytäneensä henkisen pakopaikan, mutta kiusaaminen alkoi sielläkin. Toisin kuin hänen samaan aikaan käymässään peruskoulussa, kiusaamiseen puututtiin heti tiukasti, jolloin se loppui. Lapsia ja nuoria pitää suojella. Jossain on mätää, kun jo yläasteikäiset te- 6 kevät itsemurhia. Nuorilla on liian kovat paineet. Jo 16-vuotiaana pitäisi muka tietää, mitä haluaa tehdä elämällään. – Jotkut heikommista lähtökohdista tulevat jätetään heitteille. Ja kun tiput kerran kunnolla joukosta, sieltä on hirvittävän vaikeaa nousta takaisin. Armi Toivanen on saanut kotitaustastaan vahvaa tukea. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Siksi hänen viestinsä on selvä. Meidän täytyy kunnioittaa toistemme reviiriä ja pitää heikoimmistakin huolta. Hyvinä ja huonoina aikoina kaupunkilaisten arjessa mukana Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. Valokuvannut Nils Wasastjerna 1910-luvulla. Vuonna 1907 valmistunut kertojan äidin kotitalo osoitteessa Helsinginkatu 7 (kuvassa vasemmalla) ja vuotta myöhemmin valmistunut viereinen Ebeneser-talo olivat Helsinginkadun ensimmäisiä kivitaloja. Helsingin Kaupunkilähetys on kuulunut helsinkiläisten elämään ja arkeen perustamisvuodesta 1883 lähtien. Monet kaupunkilaiset muistavat järjestön jo lapsuudestaan, kuten eräs HelsinkiMission nykyinen asiakas. ”Olin juuri jäämässä eläkkeelle ja päättänyt ryhtyä vapaaehtoistyöntekijäksi. Olinhan vielä hyvässä kunnossa ja halusin auttaa tukea tarvitsevia vanhuksia ja vammaisia. Helsingin Kaupunkilähetys oli lapsuudestani tuttu järjestö, sinne ajattelin ottaa yhteyttä. Edesmennyt äitini oli kotoisin Sörnäisistä ja niin olivat myös hänen vanhempansa. Sekä äitini että isoäitini olivat tukeneet Helsingin Kaupunkilähetyksen toimintaa. Muistan lapsuudestani, että erityisesti äidilleni Kaupunkilähetys oli tärkeä ja hän puhui siitä kotona paljon. Isoäitini ja äitini aikoina 1900-luvun alkupuolella – ja vielä minunkin aikanani – Sörnäisissä asui kirjavaa väkeä, hyvin köyhiäkin ihmisiä. Meidän per- heemme tuli kuitenkin kohtuullisen paturma, jonka seurauksia en pystynyt hyvin toimeen. Isäni oli merillä. Kaikki edes kuvittelemaan. Elämäni oli jälleen oli hyvin aina siihen asti, kunnes isäni kerran muuttunut ylösalaisin sekunnin kuoli täysin odottamatta. Sen jälkeen tamurto-osassa: onnettomuuden jälkeen loudellinen tilanteemme muuttui huojäin pysyvästi liikuntarajoitteiseksi. Vienompaakin huonommaksi. läkään en ole sinut tämän asian kanssa. Äitini oli kuitenkin sitkeä mimmi Onnettomuuteni yksityiskohdista ja stadilaiseen tapaan ylpeä kuin mikä. olen kertonut vain hyvin harvoille. Eräs Hänelle ei olisi tullut mieleenkään heistä, jotka tietävät, on lapsuudenystähakea apua yhteiskunnalta tai mistään väni, joka kertoi minulle, että Helsinkimuualta. Jälkeenpäin olen usein ihMissiosta voisi saada apua arjen menoimetellyt, miten noista vaikeista ajoista hin, saattajan lääkäriin tai kauppareisyleensä selvittiin. sulle. Vasta myöhemmin minulle selvisi, Äitini eli pitkän ja hyvän elämän, että HelsinkiMissio on se sama Helsinlähes koko gin Kaupunkilähetys, vuosisadan. joka oli äidilleni niin ”Syntyperäisenä Olen monestärkeä. ti katunut, Syntyperäisenä stastadilaisena kynnys etten kysellyt dilaisena kynnys pyypyytää apua oli minulle häneltä mentää apua oli minulle neistä ajoista, tavattoman korkea. tavattoman korkea.” mutta silloin Eräänä päivänä kuioli niin paltenkin tein sen, tartuin jon kaikkea muuta. Oli työkiireitä, matpuhelimeen ja soitin HelsinkiMissioon. koja ja lastenkasvatusta. Yleinen ilmaSe oli päätös, jota ei ole tarvinnut katua. piiri oli muutenkin sellainen, että katsotOlisi vain pitänyt toimia aikaisemmin. tiin eteenpäin, menneistä ei juuri puhutOlen saanut HelsinkiMissiolta paltu. jon korvaamatonta apua ja olen siitä ääMyöhemmässä elämässäni, tuskin rettömän kiitollinen.” eläkkeelle jäätyäni minulle sattui ta- 7 Kuinka kaikki alkoi – Helsin HelsinkiMissio (vuoteen 2005 asti Helsingin Kaupunkilähetys) viettää tänä vuonna 130-vuotisjuhlavuottaan. Suomi, Helsinki ja myös nyt syntymäpäiviään viettävä järjestö ovat tässä ajassa läpikäyneet suuria muutoksia. Suomi on itsenäistynyt, selvinnyt kahdesta maailmansodasta ja kehittynyt nykyaikaiseksi moderniksi valtioksi. Samaan aikaan Helsinki on kasvanut muutaman kymmenen tuhannen asukkaan kaupungista yli puolimiljoonaiseksi suurkaupungiksi. Muutokset eivät ole olleet aina helppoja, eikä kehityksen tuoma vauraus ole aina jakaantunut tasapuolisesti. Muutosten yksilöille aiheuttamia ongelmia on pyritty helpottamaan sekä kaupungin viranomaisten, kirkon että yksityisten järjestöjen taholta. Helsingin Kaupunkilähetyksen pitkälle historialle näyttää olevan tunnusomaista se, että järjestö on pyrkinyt seuraamaan aikaansa ja auttamaan siellä minne muiden apu ei ole yltänyt ja missä tarve on nähty suurimpana. HelsinkiMission juhlavuoden aikana tässä lehdessä on tarkoitus luoda historiantutkimuksen havaintojen perusteella katsauksia Kaupunkilähetyksen toiminnan eri vaiheisiin. Aikamatka historiaan on paras aloittaa sieltä, mistä Kaupunkilähetyksen toiminta 130 vuotta sitten alkoi Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa 1800-luvun lopulla. in Kuva: Helsing useo. Valok kaupunginm uvannut A.E. Rosenbröije r 4.9.1892. a perustettiin nen lähetysmaj sia Helsinäi m m si en en ks kilähety upungino Helsingin Kaupun joka oli huonomaineisimpia ka katu 2 (nykyinen en n, or ee vu or na vu ta 1, Pu 1883 Puna lahden eteläran ta ie H a ss va Ku gissä. 23). Punavuorenkatu 8 Viime vuosisadan alun leipäjono. Kuvan takana oleva ruotsinkielinen teksti kertoo, että kyseessä on ”köyhien joulujono” Helsingin Kaupunkilähetyksen Harjun talon edustalla 23.12.1902. Kuva: HelsinkiMission kuva-arkisto nkiMissio 130 vuotta Kaupungistumiskehitys leviää Suomeen Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. Valokuvannut K.E.Ståhlberg 1890-luvulla. Helsingin Kaupunkilähetyksen syntyhistoria kytkeytyy tiiviisti 1800-luvun kaupungistumiskehitykseen. Euroopassa teollistumisen myötä käynnistynyt voimakas rakennemuutos levisi Suomeen 1800-luvun lopulla. Suomessa vapaata elinkeinonharjoittamista estänyt lainsäädäntö purettiin 1880-luvulla, mikä mahdollisti työväestön muuton maalta kaupunkeihin työn perässä. Samalla murtui kaupunkien asema suljettuina yhteisöinä, joissa asumisoikeus oli rajattu. Helsinki oli perustettu Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1550 Vantaanjoen suulla sijaitsevan Helsinginkosken rannalle. Ensimmäiset kaksi sataa vuotta Helsinki oli varsin vaatimaton pienkaupunki, jonka merkitys alkoi kasvaa 1700-luvun lopulla, kun kaupungin edustalle alettiin rakentaa nykyisin Suomenlinnan nimellä tunnettua linnaketta. Vuonna 1809 Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan ja Helsingistä tuli tsaarin käskyllä suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa maan taloudellisen ja hallinnollisen elämän painopiste siirtyi asteittain Turusta Helsinkiin. Pääkaupunkistatus ei vielä merkittävästi kasvattanut Helsinkiä, vaan väestömäärä lähti voimakkaaseen kasvuun vasta vuosisadan loppupuolella, kun yleinen laajamittainen maalta kaupunkeihin muutto alkoi. Vuonna 1870 Helsingissä oli 28 519 asukasta. Vuonna 1900 heitä oli 79 126. Tänä päivänä yli 600 000. Vaikka nykyi- 9 seen verrattuna 1800-luvun lopun asukasluku oli pieni, sen ajan mittapuun mukaan nopea väestönkasvu toi mukanaan Helsingin työläiskaupunginosiin monia ongelmia: ahtautta, asuntopulaa, työttömyyttä, köyhyyttä ja sairauksia, joiden kohtaamiseen kaupungissa ei ollut riittäviä julkisia sen enempää kuin yksityisiäkään resursseja. Kirkolliset piirit hakevat paikkaansa muuttuvassa yhteiskunnassa Helsingin kaupunkilähetyksen syntyhistoria kytkeytyy tiiviisti 1800-luvun lopussa tapahtuneeseen kirkon yhteiskunnallisen aseman muutokseen. Tsaari Aleksanteri II:n hallitusaikana (1855–1881) Suomen valtiollinen elämä uudistui kirkon ja valtion suhteiden osalta. Kunnallinen hallinto erotettiin seurakunnallisesta vuoden 1865 kunnallisasetuksella. Seurakunnille kuulunut köyhäinhoito siirrettiin vuoden 1879 köyhäinhoitoasetuksella kunnille. Kirkolla jäi enemmän aikaa keskittyä hengelliseen työhön, mutta supistunut työkenttä myös horjutti kirkon yhteiskunnallista asemaa, kun vielä samanaikaisesti luonnontieteen uudet tutkimustulokset heikensivät sen opillista auktoriteettia. Muuttuneeseen tilanteeseen pyrittiin vastaamaan vuoden 1869 uudella kirkkolailla, jonka kautta maallikoiden vaikutusmahdollisuudet kirkon päätöksenteossa kasvoivat. Lakisääteisen köyhäinhoitovelvoitteen lakkauttamisen jälkeen papit ja aktiiviset seurakuntalaiset alkoivat pohtia uusia kanavia kirkollisen laupeudentoiminnan harjoittamiselle. Kuten usein kirkon piirissä, Suomeen ajatus sosiaaliseen auttamiseen keskittyvästä kaupunkilähetystoiminnasta oli tullut Euroopan suurista teollisuuskaupungeista. Ensimmäinen uudenaikainen kaupunkilähetysyhdistys oli perustettu Glasgow´hun vuonna 1826. Helsingissä käyttöön otettu sosiaalispainotteinen auttamistoiminta oli kehittynyt erityisesti Saksassa 1840-luvulla. Suomen kaupunkilähetystoiminnan syntyä taustoitti merkittävästi Helsingin Diakonissalaitoksen perustaminen vuonna 1867 ja sitä myötä diakonissakoulukseen käynnistyminen kaupungissa. Sisarkasvatus, sairaanhoito ja turvattomien lasten hoivaaminen olivat tärkeimmät toimintamuodot laitoksen alkuaikoina. Helsingissä keväällä 1883 järjestetyssä pappeinkokouksessa nousi esille ajatus kaupunkilähetyksen perustamisesta Helsinkiin, koska kaupungissa ei ollut toimivaa kirkollista köyhäinhoitoa, vaikka tarve sille oli ilmeinen. Turkuun vastaava yhdistys oli perustettu kolme vuotta aiemmin. Helsingissä kaupunkilähetystoimintaa lähdettiin suunnittelemaan tiiviissä yhteistyössä Diakonissalaitoksen kanssa. Diakonissalaitoksella professori Herman Råberghin johdolla käytyjen neuvottelujen tuloksena Kaupunkilähetyksen perustava kokous pidettiin 7.5.1883. Yhdistyksen jäseneksi ilmoittautui 180 henkilöä. Yhdistyksen perustaminen edellytti tuolloin senaatin lupaa. Hakemuksessa uuden yhdistyksen tarvetta perusteltiin sillä, että Helsingin kurjalisto oli jäänyt niin kunnallisen kuin kirkollisenkin sosiaalihuollon ulkopuolelle ja sen johdosta se oli otollista maaperää ulkomaisille saarnaajille, jotka opettivat luterilaisten uskonkäsitysten vastaisesti. Toiminta alkaa marraskuussa 1883 Porvoon tuomiokapitulin suosituksesta senaatti myönsi luvan toiminnan aloittamiseen 29.11.1883. Työn tavoite oli hen- Kuva: Helsingin Diakonissalaitoksen museo. Kaupunkinlähetyksen eurooppalaiset juuret Vuonna 1884 Kaupunkilähetys muutti Punavuorenkadun ahtaista tiloista omaan taloon Perämiehenkadulle. Tästä Betaniaksi nimetystä talosta tuli yhdistyksen työn keskuspaikka. Kuva: Helsingin Diakonissalaitoksen museo. kehitys eteni hitaasti ja sen johdosta uudet työmuodot syntyivät ajan hengen mukaisesti yksityisten henkilöiden toimesta vapaan yhdistystoiminnan puitteissa. Myöhemmin kirkko otti monet yhdistysten kehittämät työmuodot osaksi omaa toimintaansa. Kaupunkilähetyksen ompeluseurat kokosivat köyhiä naisia valmistamaan ja korjaamaan vaatteita perheilleen sekä virkistymään yhdessä olosta. gellisen ja ruumiillisen hädän poistaminen niiden parista, jotka olivat vieraantuneet kristillisestä elämästä. Työ kohdistui orpoihin, kodittomiin, sairaisiin, köyhiin, juomareihin, entisiin vankeihin ja ”langenneisiin”, mitä termillä sitten ikinä tarkoitettiinkaan. Heitä kaikkia tuli suojella, auttaa ja hoitaa jakamalla aineellista apua ja tarjoamalla hengellistä ravintoa. Verrattuna Turun vastaavaan yhdistykseen Helsingissä toimintamallissa sosiaalinen työ oli keskeisemmässä asemassa. Syynä painopisteeseen oli todennäköisesti se, että Helsingin sosiaaliset ongelmat olivat Turkua laajempia. Helsingin Kaupunkilähetyksen toiminta käynnistyi varsinaisesti kaupunkilaisilta saadun vapaaehtoisen tuen avulla joulukuussa 1883. Vaikka yhdistyksen ensim- 10 mäinen saarnaaja oli miespuolinen pastori, naispuolisten diakonissojen rooli yhdistyksessä oli uraauurtava. Kuten usein uuden työmuodon tienraivaajavaiheessa, ristiriidoilta ei kokonaan vältytty. Se, että naiset ottivat työssä näkyvämmän roolin, ei miesvaltaisessa yhteiskunnassa kaikkia miellyttänyt. Ensimmäisen Punavuoreen, joka oli tuolloin Helsingin huonomaineisempia alueita, perustetun lähetysmajan johtajattarena toimi diakonissa Cecilia Blomqvist (1845 - 1910). Aineellista ja hengellistä apua Kaupunkilähetyksen johtohenkilöt toivat useilta eurooppalaisten kaupunkilähetysten toiminnan pariin tehdyiltä vierailuilla Helsinkiin vaikutteita, jotka otettiin tääl- Kuva: Helsingin Diakonissalaitoksen museo Kuva: Helsingin Diakonissalaitoksen museo. Cecilia Blomqvist – rohkea diakoniatyön uranuurtaja Cecilia Blomqvist perusti Helsingin Kaupunkilähetykseen lastenseimen työläisäitien lapsille. Kuvassa Turun Kaupunkilähetyksen seimen lapsia hoitajineen. Blomqvist kävi aloittamassa kaupunkilähetystyön muutamissa kaupungeissa, Turussa työ alkoi vuonna 1895. lä käyttöön. Aineellisen auttamisen ohella kaupunkilähetystyössä korostettiin ihmisten henkisistä tarpeista huolehtimista muun muassa järjestämällä hartaushetkiä. Kaupunkilähetyksen työ oli alusta alkaen kaksikielistä. Vuonna 1884 avattiin varattomille tarkoitettu ruokala. Kaupunkilähetys pyrki myös aktivoimaan syrjäytymisvaarassa olevia järjestämällä äitien ja tyttöjen ompelukokouksia. Vuonna 1884 perustettiin myös entisten vankien turvakoti. Vuonna 1885 avattiin asuntola teollisuus- ja käsityöläispojille ja myöhemmin samana vuonna perustettiin lasten päiväkoti. Lokakuussa 1892 perustettiin toimikunta organisoimaan puhdetoimintaa työttömille. Yksi merkittävimmistä työmuodoista alkuvaiheesta olivat lasten pyhäkoulut. Uranuurtavaa oli se, että niiden yhteydessä toimi lastenkirjasto. Uutena toimintamuotona kuoro sai runsaasti suosiota. Kaupunkilähetys oli edelläkävijä myös toiminnastaan tiedottamisessa. Yhdistyksen alkuvaiheessa jonkin aikaa ilmestynyt vuonna 1886 perustettu lehti oli ensimmäinen laatuaan ja sen tarkoitus oli kannustaa ihmisiä toimimaan hädänalaisten hyväksi. Asiakkaina sairaat, juomarit ja langenneet naiset Uuden vuosisadan alussa keskeisessä roolissa kaupunkilähetyksen toiminnassa olivat ”sairaiden, juomarien ja köyhien” luokse tehtävät kotikäynnit. Samaan aikaan maallikoiden ja papiston työnjaosta käytiin yhdistyksen piirissä runsaasti keskustelua. Helsingissä toimi 1800-luvun yhdistystoiminnan kultakautena runsaasti myös muita yhteiskunnan huono-osaisten auttamisesta kiinnostuneita järjestöjä, mm. Pelastusarmeija, joka tuli Englannista Suomeen, aloitti toimintansa 1889. Vuonna 1893 kaavailtiinkin keskustoimiston perustamista koordinoimaan eri järjestöjen hyväntekeväisyystoimintaa. Hanke sai eri järjestöjen taholta kuitenkin varautuneen vastaanoton. Kaupunkilähetystoiminnan kehittämistä haittasi 1800-luvun lopulla myös koulutettujen työntekijöiden puute. Diakonissojen määrä lisääntyi, mutta miespuolisten diakonien kouluttamiseen ei ollut vielä kaavailuista huolimatta ryhdytty. Yhdistyksen laajenevasta toiminnasta 1900-luvun alussa kertoo, että oma kirkko ”Betania” voitiin vihkiä käyttöön Punavuoressa keväällä 1904. Kirkkoa käytettiin yhdessä seurakunnan kanssa. Nykyisin tiloissa toimii Helsingin kaupungin asukastalo. Kirkon perustamisvuonna 1904 Helsingin pappeinkokous vetosi kaupunkilähetykseen turvakodin perustamiseksi ”langenneiden ja lankeamisen vaarassa olevien naisten pelastamiseksi”. Pian tämän jälkeen perustettiin koti turvattomia tyttöjä ja palvelijattaria varten. 1900-luvun alkuvuosina Kaupunkilähetys pyrki vastaamaan köyhyyden kulloisiinkin muotoihin ja auttamaan erityisesti kaupungin kaikkein huonoimmassa asemassa olevia asukkaita. Helsingin Kaupunkilähetyksen historiasta löytyy useita merkittäviä vaikuttajia, jotka ovat edesauttaneet uusien diakoniatyömuotojen kehittymistä. Lähetysmajan ensimmäisenä johtajattarena työskennellyt Cecilia Blomqvist (1845–1910) oli aikansa diakoniatyön pioneeri, joka myös esimerkillään kasvatti naisten yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia. Blomqvist oli porilaisen merikapteenin tytär, jonka elämää varjosti äidin varhainen kuolema. Vastoinkäymiset ja toisaalta kokemukset avun saamisesta edesauttoivat sitä, että Blomqvist lähti Helsinkiin opiskelemaan uuteen diakonissalaitokseen. Valmistuttuaan hän lähti Raumalle, jossa hänestä tuli kesällä 1879 Suomen ensimmäinen seurakuntadiakonissa. Vuotta myöhemmin Blomqvist palasi Helsinkiin johtomaan diakonissalaitoksen sairaalaa. Vuonna 1883 Blomqvistista tuli Helsingin kaupunkilähetyksen ensimmäinen diakonissa ja hänen roolinsa lähetysmajan työn käynnistämisessä oli keskeinen. Blomqvist vaikutti diakoniatyön hyväksi myös useissa muissa Suomen kaupungeissa ja teki useita opintomatkoja ulkomaille tuoden niiltä kotimaahan ideoita uusista työmuodoista. Työ oli Blomqvistille keskeinen osa elämää ja hän ehti olla eläkkeellä vain lyhyen aikaa ennen kuolemaansa joulukuussa 1910. Teksti: Ville Jalovaara Kirjoittaja on teologian tohtori ja kirkkohistorian tutkija, joka valmistelee Helsingin yliopistolla Helsingin Kaupunkilähetyksen historiaan liittyvää tutkimusta. 11 Lapset olivat Cecilia Blomqvistin sydäntä lähellä. Orvoksi jääneestä pienestä Meeritytöstä tuli Blomqvistille kuin oma tytär. S eitsemän vuoden sinnikkään ja jatkuvan tuotekehittelyn jälkeen Aggredin väki voi vihdoin nöyrästi myöntää, että heistä on tullut katuväkivallantekijöiden parissa tehtävän työn johtavia pioneereja ja taitajia Suomessa. Alaikäisille rikollisen aluille on tarjolla viranomaistahojen apua ja syrjäytymistä ennaltaehkäisevää toimintaa. Mutta mistä katuväkivaltaan kerta toisensa jälkeen sortuva henkilö saa tukea tultuaan täysi-ikäiseksi? Vaihtoehdot ovat vähissä, eivätkä ne ole kovin houkuttelevia. Viranomaisilla ei ole välttämättä tarjota lämmintä kättä tahi kuuntelevaa korvaa, vaan vastassa ovat perinteisesti poliisi ja vankila. Helsingissä hätä ei ole kuitenkaan ollut tämännäköinen enää muutamaan vuoteen. HelsinkiMission Aggredista on tullut alan johtava toimija ja vaikuttaja – väkivallantekijän toivoa antava auttaja. Katuväkivallantekijöiden autta- miseen perustetun Aggredin vastaava työntekijä Petri Salakka paljastaa, ettei pyörää tarvinnut keksiä uudestaan. – Me olemme palanneet sellaiseen vanhaan hyvään tapaan kuin ihmisen kohtaamiseen. Ovestamme ei koskaan kävele sisään valmiiksi diagnosoitu ongelmatapaus, joka on yhtä kuin hänen väkivaltahistoriansa tai sosiaalitoimiston historiansa. Sen sijaan me kohtaamme nimeltä jonkun persoonan, ihmisen, jonka kanssa lähdemme tekemään yhteistä matkaa. Aggressiivinenkin asiakas on aina oikeassa Aggredissa asiakkaan arvostaminen lähtee jo siitä, että toimitilat, joissa kohdataan, on rakennettu viihtyisiksi. Keskusteluissa on mukana kaksi työntekijää. Se on iso satsaus, mutta näkyy ratkaisevasti siinä, miten rikkaaksi vuorovaikutus rakentuu. – Kunnioitamme asiakkaan itsensä lisäksi hänen tapaansa sanoittaa ja tulkita oma elämäntilanteensa. Me työntekijät emme myöskään määrittele, mitkä ovat asiakkaan varsinaiset ongelmat. Asiakas saa itse asettaa omat tavoitteensa, Petri Salakka selvittää toimintaperiaatteita. Jonkun tavoitteena voi olla vankilalta välttyminen jatkossa. Analyyttisesti oman taustaansa suhtautuvia saattaa kiinnostaa lapsuuteen ja sen traumoihin palaaminen ja oman persoonan rakentumisen ymmärtäminen, mutta heitä on harvassa. Työntekijät pohtivat yhdessä asiakkaan kanssa, miten hänen tavoitteisiinsa pääsemistä voisi tukea ja mikä estää niihin pääsemistä. Yksittäisten konkreettisten asioiden järjestyminen voi vaikuttaa yllättävästi elämän kokonaisuuden saamiseen paremmille raiteille. – Asuminen ja opiskelupaikka on monella järjestämättä. Sosiaalinen vuorovaikutus ei toimi. Kasaantuessaan erilaiset ongelmat aiheuttava päihde- ja väkivaltakäyttäytymistä. – Elämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Parhaassa tapauksessa palaset alkavat loksahdella oikealle kohdalleen, kun yhden kautta pääsee alkuun. Uusi identiteetti konnakerhon kuivanappailun sijasta – Asiakkaiden suurimpia ongelmia ovat heidän identiteettinsä väkivallantekijänä ja rikollisena. Myös työnantajat ja viranomaiset suhtautuvat heihin usein vain väkivalta- ja päihdeongelman tai ri- Aggredi – uutta toiv ® 12 koshistorian määritteleminä. – Aggredissa me haluamme nähdä jokaisessa ihmisessä ihan muuta – ja paljon enemmän, Petri Salakka pohtii. Identiteetin uudelleen muotoutumisen takia väkivallantekijöille ei järjestetä vertaistukiryhmiä. – Jos ihminen näkee itsensä ensisijaisesti väkivallantekijöiden ryhmän jäsenenä, voi vertaisryhmästä tulla konnakerho – kuivanappailua vanhasta kielletystä elämästä. Me haluamme, että ihmiselle rakentuu kokonaan uusi identiteetti. Viranomaiset etsivät uusia auttamisen väyliä Väkivallantekijöiden auttamisessa vaarana on, että rikoskierre ei katkea eikä ihminen saa tarvitsemaansa tukea oikeaan aikaan, koska viranomaiset ja järjestöt kohdistavat henkilöön toimenpiteitä tietämättä toisistaan. Suomen sisäisestä turvallisuudesta vastaavat viranomaiset ovat todenneet, että tehokkaat toimenpiteet syrjäytymisen ja rikoskierteen katkaisemiseksi edellyttävät enemmän yhteistyötä. – Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan viranomaiset lisäävät yhteistyötä järjestöjen, kuten HelsinkiMission kanssa. Me tarvitsemme lisää väyliä, joihin ohjata ihmisiä, joiden väkivaltaongelma on tunnistettu, sanoo sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä. Hän kiinnittää huomiota tilastoihin, joiden mukaan nuoret miehet ovat yliedustettuina sekä väkivallan uhrien että tekijöiden joukossa. – Viranomaisilla ei ole paljonkaan erityisosaamista katuväkivallan tekijöiden auttamisessa. HelsinkiMissio onkin ollut erittäin tärkeässä asiantuntijaroolissa, kun tämän joukon ongelmia on nostettu julkisuudessa esiin ja niihin on etsitty rakentavia ratkaisuja. HelsinkiMissio on toiminut veturina Väkivallantekijöiden auttamisen kannalta HelsinkiMission kaltaisella järjestöllä on yksi merkittävä etu verrattuna viranomaisiin, Tarja Mankkinen huomauttaa. – Asiakkaan kannalta järjestö on parempi palveluntuottaja, koska viranomaisten lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa keskustelussa esiin tulleista ongelmista on paljon suurempi kuin järjestöillä. Esimerkiksi ihminen, jolla on vä- kivaltafantasioita, ei välttämättä uskalla puhua ajatuksistaan. Myös väkivaltaa tehneen henkilön on vaikeaa puhua viranomaisille avoimesti taustastaan ja teoistaan, koska samalla saattaisi paljastua selvittämättömäksi jääneitä rikoksia. Viranomaisten pitää ilmoittaa niistäkin eteenpäin. Aidosti luottamuksellinen saati terapeuttinen suhde viranomaisten ja väkivallantekijän välillä ei synny tältä pohjalta. Valtiovallan edustajat kehittävätkin yhteistyötä järjestöverkoston kanssa ympäri Suomea, sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen kertoo. – Olemme todella tyytyväisiä siihen, että Suomessa on toimiva yhteistyö viranomaisten ja järjestöjen välillä. Järjestöt ovat meidän näkökulmastamme tasavertaisia kumppaneita, eivät vain apureita. – HelsinkiMissio on ollut Suomessa veturi väkivallantekijöiden kanssa tehtävän työn kehittämisessä. Järjestöllä on paljon kokemusta ja erityisosaamista, ja haluamme olla jatkossakin tukemassa sen asiantuntevaa työtä, Mankkinen kiittää. voa väkivaltaiselle 13 Teksti: Janne Villa Kuva: Heli Ritvanen Nuorten Kriisipiste täyttää 20 vuotta – Tarina on pitkä, varoittaa Helinä Joenperä työtilassaan Helsingin Alppilassa – ei kovin kaukana Kinaporista, minne Nuorten Kriisipiste 20 vuotta sitten perustettiin. Kaikki alkoi jo 1980-luvun puolivälissä, kun seurakunnan leirien vapaaehtoisena toiminut Joenperä tajusi, että nuorten ongelmia ei kuulla. – Ne lakaistiin maton alle. Totesimme ystävieni kanssa, että tarvittaisiin paikka, jossa nuoret tulevat kohdatuiksi, hän sanoo. Aika kului. Nikkilän sairaalassa psykiatrisena sairaanhoitajana työskennellyt Joenperä perusti oman, luontaishoitoja tarjoavan yrityksen. Sitten tuli shokki. Mahdollisuus matalan kynnyksen kohtaamiseen oli muhinut psykoterapeutti Helinä Joenperän mielessä jo pitkään, kun Nuorten Kriisipiste vuonna 1993 avasi ovensa. Helinä Joenperä toivoo, että Nuorten Kriisipisteen idea leviäisi muuallekin Suomeen. Mikään ongelma ei ole liian pieni Vielä aamulla Helinä Joenperä oli käynyt katsomassa 18-vuotiasta tytärtään, joka näytti nukkuvan. – Töihin tuli puhelu, että tyttäreni on koomassa. Hän oli tehnyt itsemurhan lääkkeillä ja kuoli kahden viikon kuluttua, Joenperä kertoo. Silloin äiti päätti haudata kaikki suunnitelmansa. – Oli tunne, että enhän osannut auttaa omaa tytärtänikään. Emme olleet arvanneet mitään, koska hän ei oireillut näkyvästi. Tytön ongelmat paljastuivat hiljalleen myöhemmin. Niiden ytimessä oli parisuhteen katkeaminen. – Opin, että mitään nuorten ongelmia ei saa pitää liian pieninä. Ne voivat olla heille isoja ja maailman kaatavia asioita, kun kokemusta pettymyksistä ei vielä ole, Helinä Joenperä toteaa. Apuna akuutissa kriisissä oli lehtijutun kautta löydetty ystävä, jonka lapsi oli myös tehnyt itsemurhan. Juuri hän kannusti Joenperää etenemään suunnitelmissaan paikasta, jossa heidän lastensa kaltaisia nuoria voitaisiin auttaa. – Hän neuvoi ottamaan yhteyttä Kaupunkilähetyksen silloiseen toiminnanjohtajaan Raimo Sinkkoseen. Tämä kertoi ajatelleensa tapaamisen aluksi, että mitä ikinä minä häneltä pyydän, hän aikoo auttaa, Joenperä muistelee. Matala kynnys oli tärkein asia Nuorten Kriisipisteen suuntaviivat hahmottuivat eräänä Helinä Joenperän työ- 14 matkailtana. – Ryhdyin hotellissa kirjoittamaan ajatustani paperille, ja kolme arkkia täyttyi kuin joku olisi ohjannut kättäni, hän kertoo. Nuorten Kriisipisteellä piti olla aina joku ottamassa vastaan nuorta, joka tulee paikalle. Siellä piti olla myös puhelinpäivystys. Nuorten Kriisipiste yhteistyöhön HeSetan kanssa – Halusin, että nuoret voivat tulla nimettöminä eikä ensimmäisenä ruveta selvittämään heidän sukuhistoriaansa, Joenperä kertoo. Tarkoitus oli, että nuoria ei ”luukutettaisi” paikasta toiseen, vaan Nuorten Kriisipiste antaisi akuuttia apua ja tarjoaisi ilmaisia terapiatapaamisia. Raimo Sinkkonen haki toiminnalle rahoituksen Raha-automaattiyhdistykseltä, ja Helinä Joenperän suunnitelmat toteutuivat. Kohtaamista kaivataan vuosikymmenestä toiseen Helinä Joenperä työskenteli Nuorten Kriisipisteen johtajana vuoteen 2000, jolloin hän siirtyi ensin nuorten asumis- ja kuntoutusyksikkö Ankkuriin ja sitten oman yrityksensä palvelukseen ja yksityiseen terapiatyöhön. – 1990-luvun alussa nuorten ongelmat liittyivät paljon siihen, että vanhemmat olivat taloudellisissa vaikeuksissa eikä nuorten huolille ollut kotona tilaa, Joenperä toteaa. Vaikka syyt voivat olla erilaiset, samasta ongelmasta nuoret kärsivät hänestä nykyäänkin. – Kohtaamattomuus on isoin ongelma. Nuorten pitää kokea tulleensa nähdyiksi ja kuulluiksi, Joenperä huolehtii. Nuorten Kriisipisteen työlle hän toivottaa menestystä ja pitkää ikää. – Kriisipiste elää niin kauan, kuin työlle on tarvetta, perustaja uskoo. Teksti: Laura Pörsti Kuva: Henni Kuusisto Uudessa Voimahetkiä-ryhmässä yhdistyvät Nuorten Kriisipisteen ja Helsingin seudun Setan osaaminen nuorten auttamisesta. Nuorten ongelmien taustalla on usein itsetuntemuksen puute, tietävät HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen kriisityöntekijä Satu Lekola ja Helsingin seudun Setan sosiaalityöntekijä Aaro Horsma. Tänä keväänä järjestöt laittoivat ensimmäistä kertaa voimansa yhteen. Syntyi Lekolan ja Horsman ohjaama Voimahetkiä-ryhmä, joka on tarkoitettu itsetuntokysymyksiä pohtiville 18–29-vuotiaille. Kysymykset ovat yhteisiä HeSetan sanoman ytimessä on seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus. Se tarjoaa muun muassa vertaistukiryhmiä homoille, lesboille, biseksuaaleille, seksuaalista identiteettiään pohtiville ja heidän läheisilleen. – Korostamme, että seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti saa olla myös määrittelemätön tai epävarma. Ulkopuolelta ei kenenkään identiteettiä voi määritellä, Aaro Horsma toteaa. Nuorten Kriisipisteen tilastot paljastavat, että myös siellä yhä useamman asiakkaan tulosyy liittyy seksuaalisuuteen. HelsinkiMission ja HeSetan yhteistyössä onkin synergiaetuja. – Ryhmässä voimme hyödyntää molempien järjestöjen ammattilaisia, Horsma iloitsee. Nuorten Kriisipisteessä itsetuntemusryhmää on pohdittu pitkään, ja Hesetan tarjoaman toisen ohjaajan myötä se saatiin kasaan. – Toivon mukaan tämän jälkeen 15 osaamme paremmin ohjata nuoria myös toistemme toiminnan piiriin, Satu Lekola miettii. Suljettu ryhmä on turvallinen Nuorten Kriisipisteessä suurin osa kohtaamisista on yksilötapaamisia. Tänä keväänä huhtikuun ja toukokuun ajan pyörivä Voimahetkiä on ainoa nuorille tarkoitettu ryhmä. – Osallistujaporukkaa ei haluttu liikaa rajata. Ryhmä sopii kaikille itsetuntokysymyksiä pohtiville nuorille – myös sellaisille, joille sosiaaliset tilanteet tavallisesti ovat vaikeita, Satu Lekola sanoo. Aaro Horsma säestää. HeSetan omiin, vapaaehtoisten vetämiin avoimiin vertaisryhmiin voi erityisesti sosiaalisten tilanteiden peloista kärsivillä olla korkea kynnys osallistua. Voimahetkiä-ryhmä on suljettu: ryhmään tulevien kahdeksan nuoren toivotaan sitoutuvan mukaan. – Ohjaajana on aikuinen ammattilainen, joten tilanne on turvallinen. Tapaamme ilmoittautuneet ennen ensimmäistä ryhmätapaamista, joten ihan vieraaseen porukkaan ei tarvitse tulla, Horsma kertoo. Ryhmässä keskustellaan ja tehdään toiminnallisia harjoituksia, mutta luvassa on myös tietoa itsetuntemuksesta. – Moni sanoo, etten voi tehdä sitä enkä tätä, koska mulla on niin huono itsetunto. Mietimme, mitä se oikein tarkoittaa, ja etsimme omia voimavaroja, Satu Lekola summaa. Ohjaajat toivovat, että ryhmän seurauksena sen osallistujat kokisivat tulleensa nähdyiksi ja hyväksytyiksi porukassa. – Vahvempi itsetuntemus auttaa selviämään tulevista pettymyksistä, Lekola toteaa. Teksti: Laura Pörsti Inspiration och energi Enligt volontären Carita Lökman ger arbetshandledningsträffarna ett stort mervärde till volontäruppdraget: deltagarna får såväl stöd, inspiration som erfarenheter och dessutom möjligheten att få lätta sitt eget hjärta. Då Carita Lökman såg en brödkö i Berghäll för första gången bestämde hon sig för att bli frivilligarbetare efter att ha pensionerat sig. – Någon nytta vill jag göra, också som pensionär. När tiden väl var inne såg jag HelsingforsMissionens annons om volontärarbete i tidningen och slog till. Jag har inte ångrat mig: ändamålet är gott och det handlar dessutom om ett roligt uppdrag, säger Lökman. Efter fullgjord grundutbildning bestämde sig Lökman för att genast anmäla sig för regelbundna träffar med seniorer, till skillnad från att börja med den så kallade engångshjälp-verksamheten, det vill säga att hjälpa seniorer med vardagssysslor. – Men ödet ville annorlunda: jag blev ombedd att hjälpa till med ett engångsärende, gjorde det och fick sedan god kontakt med personen jag hjälpte. Hon önskade sedan få mig som stödperson, så det blev jag. Vi passar väldigt bra ihop, vi kan prata om allt möjligt och har många saker gemensamt, säger Lökman. – Det visade sig alltså att det var väldigt lämpligt att börja med engångsärenden för att se hur väl jag passade ihop med en specifik människa. Enligt Lökman har arbetshandledningsträffarna varit till stor hjälp i verksamheten. 16 – Jag har visserligen hittills inte hunnit besöka fler än tre träffar, men jag har varit väldigt nöjd med dem. Tills vidare har det varit som diskussionskvällar som samtidigt fungerat som arbetshandledning tack vare de andras erfarenheter: handledaren själv är bara en i gänget. Vi volontärer är så fulla av energi så vi bara pratar på, men visst deltar också handledaren i diskussionen, säger Lökman. Volontärerna fungerar som sällskap och stöd för äldre, ofta sjuka människor. Det kan väcka frågor och tankar som tjänar på att ventileras i en grupp med motsva- Text och bild: Viktor Grandell rande erfarenheter. – Men vi talar naturligtvis inte enbart om farhågor och ledsamma saker under träffarna, säger Lökman. – Mycket handlar om det positiva, samt till exempel om tips på roliga saker att göra. Äldre damer blir väldigt glada över att få lacka naglarna, som exempel på ett tips för verksamhet under träffarna. Enligt Lökman kan tanken på volontärverksamheten kännas spännande innan början är gjord. – Men arbetshandledningen är en god medicin för sådana tankar. Man kan gott delta trots att man ännu inte börjat med regelbundna träffar eller blivit tilldelad en ’egen’ senior. Träffarna går i praktiken ut på att sitta i en cirkel och turas om att berätta om sina erfarenheter, säger Lökman. – Vi berättar vad vi varit med om, vilka situationer vi råkat ut för och hur vi hanterat dem. Enbart genom att lyssna får man goda råd. Dessutom är det bra att få lätta sitt hjärta. Lökman har själv aldrig råkat ut för någon negativ situation under sin tid som volontär, men är tacksam för att ha tillgång till arbetshandledningsträffarna om sådana uppstår. – HelsingforsMissionen sköter väldigt bra om oss volontärer: förutom arbetshandledningen har vi deltagit i en ergonomikurs och fått lära oss hantera olika hjälpredskap, haft en julfest och flera av oss deltar i HelsingforsMissions svenska sångtillfällen, som “Allsång på Albertsgatan” och “Musik till Kvällskaffet”. Det är inspirerande och ger ny energi! Mer stöd än utbildning Text och bild: Viktor Grandell HelsingforsMissionens volontärarbetare träffas sex gånger om året för att utbyta erfarenheter och ge varandra stöd i det uppdrag de valt. Volontärarbetet är tacksamt och givande, men det är också ett ansvarsfullt uppdrag som väcker tankar och reaktioner. HelsingforsMissionen erbjuder, förutom grundutbildningen, regelbundna så kallade arbetshandledningsträffar där frivilligarbetarna får tala ut om sina upplevelser. En arbetshandlednings - för volontärer går mer ut på att ge stöd än att ge vidare utbildning i volontärarbetet, säger träffarnas dragare och värd Christine Zitting. – Under träffarna behandlar vi de tankar och känslor som arbetet har givit volontärerna. Allt sker förstås under total tystnadsplikt och helt konfidentiellt, vi håller hårt på att inte tala om seniorerna själva. Diskussionerna som förs handlar om upplevelserna och erfarenheterna, säger Zitting. Begreppet “arbetshandledning” är något missvisande för träffarna, även om viss handledning förekommer. – Det handlar mer om diskussioner och meningsutbyte. Folk talar sinsemellan, delar lösningar och rädslor och inspirerar varandra. Stämningen är väldigt supportiv. Det måste finnas en möjlighet att ventilera och att få sätta sina träff handlingar i ett sammanhang. Det ökar volontärarbetarnas självkänsla, säger Zitting. Zitting arbetade i 30 år på Yle som kulturredaktör och dokumentärfilmsredaktör, men valde att utbilda sig till psykoterapeut efter att ha deltidspensionerat sig. – Sedan gick jag en utbildning på HelsingforsMissionen och kom via olika diskussionsgrupper och verksamheter in på att leda de svenskspråkiga arbetshandledningstillfällena. Zitting drar dessutom en diskussionsgrupp där deltagarna behandlar ämnet ’att bli gammal’ i HelsingforsMissionens regi och fungerar som kristerapeut för volontärarbetarna, om det behövs. – Tills vidare har det inte behövts, men verksamheten är relativt ny. 17 Enligt Zitting är en känsla av otillräcklighet ett någorlunda regelbundet återkommande ämne under arbetshandledningstillfällena. – Volontärerna funderar ibland på om de verkligen duger som stödpersoner. Med lite stöd inser människorna att de nog duger, vilket de ju gör om de blivit godkända för frivilligarbetet. Folk är tydligen ganska nöjda med att vara stödpersoner, de är engagerade och sköter inte sitt uppdrag med vänster hand. Zittings erfarenhet är att volontärarbetarna är väldigt sympatiska personer. – Antagligen måste man vara sympatisk och besitta vissa andra kvaliteter för att välja att bli en volontärarbetare, säger Zitting. – Deras engagemang inspirerar och piggar, i sin tur, upp även mig. Toivon tuoja Diakonissa Leena Lehto on nähnyt työssään elämän nurjia puolia. Työssä eteenpäin vie vahva johdatus ja usko ihmiseen. Diakonissa Leena Lehto on päättänyt työskennellä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Intohimo työtä kohtaan ei ole laantunut vuosikymmenten aikana. Takaisin työhön Kaupunkilähetyksen ajoilta Lehdon mieleen ovat erityisesti jääneet yhteiset matkat. Niitä tehtiin sekä Euroopan kaupunkeihin että luonnon helmaan Nurmijärvelle Kaupunkilähetyksen leirikeskus Sääkseen. Kuvassa kesäretkelle osallistuneita Sääksin laiturilla 1970-luvun alkupuolella. On vaikea olla hymyilemättä kuunnellessaan diakonissa Leena Lehdon tarinoita selviytymisen ihmeistä. Lehdon kertomuksissa toisen ihmisen kosketus voi olla parantava voima ja haaveiden löytäminen avain uuteen alkuun. Nimenomaan kiinnostus ihmisiin vei Lehdon aikoinaan opiskelemaan Diakonissalaitokselle ja töihin HelsinkiMission edeltäjään, Helsingin Kaupunkilähetykseen. Tuohon aikaan, 1970-luvun alussa, Helsingin Kaupunkilähetyksen toiminta oli pienimuotoista, eikä henkilökuntaa juuri ollut. Uutena toimintamuotona aloitettiin eläkeläisten ulkomaanmatkat ja Lapin-retket. Näitä eläkeläisten itsensä kustantamia matkoja järjestettiin vuosittain muutamia ja ne suuntautuivat muun muassa Leningradiin, Neuvos- to-Viroon ja useisiin Euroopan maihin. Myös Kaupunkilähetyksen leirikeskukseen Nurmijärvelle järjestettiin retkiä. Alkeellisista oloista huolimatta matkoilla ja retkillä vallitsi lämmin tunnelma ja niiden aikana syntyi tärkeitä ystävyyssuhteita. Matkojen lisäksi Lehto teki kotikäyntejä. Vaikka vanhukset osasivat olla sinut köyhyytensä kanssa, elämän kurjuus saattoi yllättää: – Silloin kyse oli siitä, oliko jollakulla varaa ostaa itselleen kengät tai talvitakki – asioista, joita nykyään pidämme itsestäänselvyyksinä, Lehto kertoo. Yhteiskunta oli kuitenkin Lehdon mukaan armeliaampi. Apua sai, jos sitä tarvitsi. Yhteisössä tuettiin heikompia, eikä ketään jätetty yksin. Oli hyväksyttävää olla vähän kaheli. 18 Leena Lehto teki pitkän uransa Korson seurakunnassa. Eläkkeelle hän ei kuitenkaan malttanut täysin siirtyä. Niinpä Lehto palasi takaisin HelsinkiMissioon. Hän pitää vastaanottoaan torstaisin ja vetää lisäksi yksinäisille tarkoitettua ryhmää Sörnäisissä. Apua tarvitaan usein elämän kriisitilanteissa. Yksinäisyys, rahahuolet ja alkoholismi ovat asioita, joihin tarvitaan tukea. HelsinkiMission diakoniatyössä solmut koetetaan avata yhdessä asiakkaan kanssa. Välillä vastauksena toimii uusi harrastus tai aktiviteetti, välillä pienimuotoinen taloudellinen apu on paikallaan. – Tehtäväni on tuoda valoa ja toivoa ihmisten elämään, johdattaa heitä kohti oikeita ratkaisuja. Usein se, että ihmiset alkavat itse uskoa mahdollisuuksiinsa, riittää, Lehto kertoo. Välillä on kuitenkin kysymyksiä, joiden edessä tuntee olonsa riittämättömäksi. Mikä kantaa Leena Lehdon yli vaikeiden päivien? – Asiakkaiden vilpitön kiitollisuus ja ilo pienistäkin edistysaskelista, vastaa Lehto. Välillä joudun jopa vähän toppuuttelemaan asiakkaita. Työtänihän minä vain tässä teen, hän nauraa. Teksti: Viivi Viitanen Kuvat: Henni Kuusisto ja Leena Lehdon arkisto Äitimentorius tuntui Inkeri Ruuskalle sopivalta tavalta tehdä vapaaehtoistyötä. Lehtijutusta se lähti. Inkeri Ruuska oli jo jonkin aikaa ajatellut, että hänen elämässään olisi nyt tilaa vapaaehtoistyölle, kun hän luki mahdollisuudesta ryhtyä HelsinkiMission äitimentoriksi. – Hektinen lapsiperhearki on minulle tuttua, Ruuska toteaa. Hänen omat lapsensa ovat 24-, 22- ja 16-vuotiaat, ja vain nuorimmainen asuu enää kotona. – Muistan sen väsymyksen, kun kotona oli yksi uhmaikäinen ja yksi koliikkivauva ja äitinä oli oltava koko ajan valmiudessa. Siinä piti tasapainotella äidinrakkauden ja uupumuksen välillä, hän toteaa. Hän ja hänen miehensä tekivät samaan aikaan uraa. He pärjäsivät, sillä ympärillä oli apua: isovanhemmat, ystäväpiiri ja lastenhoitaja. – Ystävien kanssa jaoimme taakkaa niin, että joku teki ison kattilallisen keittoa kaikkien lapsille, Ruuska muistelee. Mentorikin saa tukea Kaikilla lapsiperheillä tukiverkostoja ei ole, Inkeri Ruuska tietää. Siksi hän halusi antaa panoksensa äitimentorina. Päivätyönään Ruuska on tutkimusjohtaja Aalto-yliopistossa. – Monelle perheelle pieni sparraus voi olla ratkaiseva sysäys eteenpäin, hän miettii. Ruuska kiittelee HelsinkiMission vapaaehtoisilleen järjestämää perehdytysputkea: yleistä esittelytilaisuutta, Äiti, joka halusi auttaa haastattelua ja puolentoista päivän koulutusta. Apua on luvassa myös jatkossa, koska äiti- ja isämentorit saavat kerran kuussa työnohjausta. – Olen todella tyytyväinen, että kaikki on järjestetty niin ammattimaisesti. Innokkaan auttajan olisi helppo kuluttaa omat voimavaransa loppuun, ellei tukea olisi tarjolla, Ruuska pohtii. Rajat tuovat turvaa Juttua kirjoitettaessa Inkeri Ruuska odottelee tietoa tuettavasta perheestä. Perheet löytyvät esimerkiksi leikkipuistojen ja päiväkotien kautta. – Monella nuorella äidillä ja isällä tuntuu nykyään olevan vaikeuksia luottaa itseensä vanhempana. Lapsi kuitenkin tarvitsee rajat, jotta hän kokee perusturvallisuutta, Ruuska pohtii. Mentorisuhde lähtee siitä, että mentori, mentoroitava ja HelsinkiMission työntekijä tapaavat. Mentorisuhteelle asetetaan aina tavoite. – Se auttaa fokusoimaan omaa tukea ja ymmärtämään, että en voi ratkaista kaikkia maailman ongelmia, Inkeri Ruuska uskoo. Teksti: Laura Pörsti Kuvat: Sari Tammikari 19 Tueksi lapsiperheelle HelsinkiMission Pelastakaa sukupolvi -hankkeessa tuetaan lapsiperheitä, jotka ovat jääneet yksin arjen huolien ja lasten kasvatushaasteiden kanssa. Monella pääkaupunkiseudun perheellä ei ole isovanhempia tai muita arjen auttajia lähellään. Äiti- ja isämentorit tarjoavat yksin jääneille vanhemmille vertaistukea ja arjen apua. He auttavat tavallisen ihmisen taidoin, mutta saavat tehtäväänsä koulutuksen. Mentorimallilla pyritään ehkäisemään vastoinkäymisten kasvamista isoiksi ongelmiksi. Hankkeen pilottialueilla Kampissa, Kalliossa ja Kivikossa päivähoidon, leikkipuistojen, kotipalvelun ja varhaisen tuen henkilökunta ohjaa asiakasperheidensä vanhempia HelsinkiMission mentorituen piiriin. Ensimmäiset mentorit valmistuivat koulutuksesta joulukuussa. Halukkaita äiti- ja isämentoreita kaivataan lisää myös tuleviin koulutuksiin. Lisätietoja: Marika Aro, projektipäällikkö p. 045 858 43 75 www.helsinkimissio.fi www.pelastakaasukupolvi.fi Vapaaehtoisten omat sivut Työnohjauksessa huolehditaan jaksamisesta Työnohjaukset ovat keskeinen tapa pitää vapaaehtoisista hyvää huolta, ohjata heitä tehtävässään ja huolehtia jaksamisesta. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit ovat vapaaehtoisten tukena arjessa monin tavoin, mutta lisäksi on hyvä olla paikka, jossa vapaaehtoisena kohtaamiaan asioita ja omaa auttajan rooliaan saa pohtia ammattityönohjaajan ja toisten samassa tehtävässä olevien vapaaehtoisten kanssa ohjatusti. Kaikkia työnohjauksia ohjaavat ammattityönohjaajat. Työnohjaajan avun ja näkemysten lisäksi ryhmämuotoiset työnohjaukset (jota kaikki työnohjauksemme on) mahdollistavat vertaisuuteen pohjautuvaa jakamista ja oppimista. Työnohjaajan lisäksi siis vapaaehtoiskollegoilta saa tukea ja ideoita. Tämä ulottuvuus on erittäin tärkeä uusille vapaaehtoisille. Esim. kollegalta, joka on ollut samassa tehtävässä vuosia, voi saada arvok- kaita vinkkejä. Työnohjaus on tärkeä ’tuuletuspaikka’ myös siksi, että vapaaehtoisena tapahtuvat kohtaamiset ovat luottamuksellisia. Vapaaehtoiset eivät saa puhua tehtävässä kohtaamistaan asioista muille ulkopuolisille. HelsinkiMission työnohjaukset on jaettu vapaa- Kädenjälki ihmisen elämään Juha Kilpiällä on pitkä historia kouluttamisesta ja ryhmänohjaamisesta. HelsinkiMission vapaaehtoistyöntekijöiden kouluttajana hän on työskennellyt vuodesta 2009. – Vapaaehtoisilla ei ole työyhteisöä, jossa voisi jakaa työhön liittyviä asioita. Vapaaehtoistyöstä puuttuvat myös ammatillisen koulutuksen suojaavat tekijät, joten sitä tehdään kokonaan omalla persoonalla. Rinnalla pysymistä – Kun vapaaehtoisille järjestetään työnohjausta, se osoittaa, että heidän työllään nähdään merkitysarvo, heitä hoidetaan ja heistä pidetään huolta. Silloin myös työn laatu korostuu, sanoo HelsinkiMission vapaaehtoisten työnohjaaja Juha Kilpiä. – Työnohjaus on keskustelua, jonka tavoitteena on auttaa ihmisiä tekemään työtään paremmin ja laadukkaammin sekä antaa voimia jaksaa minkä haluaa. Ryhmässä vallitsee iso luottamuksen ilmapiiri, jossa minun tehtäväni on mahdollistaa ryhmäläisten jaksamista ja oman tekemisen pohdintaa edistävää keskustelua. Tukihenkilöt ovat vaitiolovelvollisia toimissaan, samoin on laita työnohjauksessa. siinä tehtävässä. Kyse ei siis ole koulutuksesta. Sen sijaan työnohjauksen tehtävänä on tutkia yhdessä erilaisia tilanteita ja sitä, mitä niissä kannattaisi tehdä tai miten olla. Dialogisuudella on tässä keskeinen rooli, sanoo Juha Kilpiä. Kilpiä edustaa voimavara- ja ratkaisukeskeistä työnohjauksen mallia. Sen yhtenä tavoitteena on löytää yhdessä vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja toimia erilaisissa tilanteissa. – Ideana on, että työnohjauksessa voi purkaa kaiken, Työtä omalla persoonalla HelsinkiMissiossa Juha Kilpiä toimii sekä nuorten että seniorien tukihenkilöiden työnohjaajana. 20 Aina vapaaehtoistyön tekeminen ei ole vain hyvien hetkien jakamista. – On monenlaisia syitä sille, että ihminen hakee itselleen tukihenkilöä: sosiaaliset vaikeudet, yksinäisyys ja muut elämäntilannetta raskauttavat asiat. Vapaaehtoiselle voi joskus olla kuormittavaa elää toisen ihmisen vaikeaa elämänvaihetta. Hänen vahvuuttaan on rinnalla pysyminen silloinkin, kun elämä näyttää tosi kurjalta. – Välillä työnohjausryhmässä ollaan itku silmässä toinen toisensa jaksamisen tai onnen kokemuksen kanssa. Silloin on suuri hyöty siitä, että jaksamisesta voidaan puhua yhdessä. Koko ryhmä elää mukana sekä tuettavan että tukihenkilön huolissa ja onnen hetkissä. ehtoistehtävän mukaan seitsemään eri kokonaisuuteen: Aamukorvapäivystäjille, seniorien keikka-auttajille, seniorien tukihenkilöille, senioriryhmien ohjaajille, ruotsinkielisille vapaaehtoisille, äitija isämentoreille ja nuorten tukihenkilöille. Vuoden 2013 aikana työnohjauksia järjestetään jo lähes 100 istuntoa. Kartoitimme vapaaehtoisten kokemuksia työnoh- jauksista syksyllä 2012. Noin puolet (47 %) työnohjauksiin osallistuneista koki hyötyneensä työnohjauksesta paljon tai erittäin paljon. 41 % oli hyötynyt mielestään jonkin verran. Pieni osa (4 %) koki, ettei ollut hyötynyt työnohjauksesta, osa ei osannut sanoa. Saimme vastaajilta myös arvokasta palautetta, jonka avulla kehitämme työnohjausta yhdessä työnohjaajien kanssa. Uusia merkityksiä työhön Koulutus ja työnohjaus tukevat vapaaehtoistyötä Juha Kilpiällä on asiakkaina myös kokonaisia työyhteisöjä, mutta vapaaehtoistyö on lähellä miehen sydäntä. – Vapaaehtoistyö on itselleni rakas alue ja synkkaa oman maailmani kanssa. Se, että saan olla sen kanssa tekemisissä, tekee arjesta onnellisen. – On hienoa seurata, miten joku on antanut kädenjälkensä toisen ihmisen elämään. Vapaaehtoisten otteessa työhön on suurta eettisyyttä ja välittämistä. Sitä ohjaa periaate ”Maailman pitää olla parempi”. Teksti ja kuva: Harri Markkula Hyötyä koulutuksesta Riitta Holmin mielestä HelsinkiMissio huolehtii vapaaehtoistensa koulutuksesta ja työnohjauksesta erittäin hyvin. Vapaaehtoistoiminta tuli Riitta Holmin kohdalle hänen jäätyään eläkkeelle parisen vuotta sitten. – Silloin totesin, että haluaisin olla avuksi jollekulle. Niihin aikoihin Työväenopisto järjesti vapaaehtoisjärjestöjen esittelyn, josta nappasin mukaani HelsinkiMission esitteen. Arkipäivän auttajia etsittiin, ja alkukoulutus oli juuri sopivasti lähellä. – Oli hyödyllistä kuulla pidempään vapaaehtoistyötä tehneiden kokemuksia. Erityisen antoisaksi osoittautui geriatrin asiantuntijaluento. Myöhemmin Riitta Holm on saanut paljon erilaisista koulutuksista, kuten esimerkiksi apuvälineiden esittelystä keikka-avustajille. – Ne ovat tuoneet käytännön työhön apua, jonka olen kokenut todella hyödylliseksi. – Koulutus on HelsinkiMission vahvuus, arvioi vapaaehtoistyöntekijä Riitta Holm. Reilu vuosi sitten Aamukorvan päivystäjänä ja sekä suomen- että ruotsinkielisenä keikka-avustajana aloittanut Holm on ollut tyytyväinen erityisesti seurantakoulutukseen, joka on hänen mielestään sekä runsasta että jatkuvaa. Ryhmän auttava rooli Työnohjauksessa Riitta Holm on ollut lähinnä Aamukorvan ryhmissä. – On ollut hyödyllistä kuulla, että muilla samaa työtä tekevillä on samansuuntaisia kommentteja. Aina välillä voi tulla mieleen, että olenkohan 21 Vapaaehtoisten omat sivut Maailman pitää olla parempi toiminut oikein jossain tilanteessa ja miettiä, miten muut olisivat siinä toimineet. – Ryhmällä voi olla auttava rooli silloinkin, kun itsellä ei ole mitään mieltä askarruttavaa kysymystä. Usein riittää, että tilanteita käydään läpi yhdessä, ja juuri se on hyödyksi. Toisia kuunnellessa voi saada uskonvarmistusta sillekin, ettei ole ainakaan töpännyt. koon. Saa hyviä vinkkejä yhteisiin toimintatapoihin ongelmatilanteissa.” ”Tack för de här mötena, de har givit mig massor. Det har varit värdefullt att få dela tankar och erfarenheter med andra i samma situation.” ”Erityisen hyvää on se, että aina olen saanut tukea kun olen tarvinnut.” Henrietta Grönlund kansalaistoiminnan johtaja Aitoa vapaaehtoisuutta Riitta Holm kertoo hypänneensä vapaaehtoistoimintaan edes tietämättä, miten paljon koulutusta ja ohjausta on tarjolla. – Ja aina edes ehtimättä mukaan. Sillä niin hyödyllistä kuin jatkokoulutus onkin, myös se on vapaaehtoista. – Koulutuksen viisaus on myös siinä, että on osattu varoittaa töiden ahnehtimisesta. Vapaaehtoisuudesta ei ole tarkoitus tehdä kokopäivätyötä, jotta se pysyisi aidosti vapaaehtoisena ja samalla myös harrastuksena. Työnohjaus keventää Riitta Holm tietää kokemuksesta, että Aamukorvaan soittavien suurin ongelma on yksinäisyys. – Puheluihin voi liittyä paljon ahdistusta, kun toisessa päässä tuntuvat seinät kaatuvan päälle. Kun ryhdyin tähän, päätinkin samalla, etten vie Aamukorvassa puhuttuja asioita kotiini. Siksi on hyvä tietää, että niitä voi tarvittaessa purkaa työnohjauksessa. Toisinaan Aamukorvan puhelusta voi muodostua myös aamutervehdys, jota sävyttää puhumisen ilo. – Paras kiitos on se, kun joku sanoo: Kiitos kun kuuntelit! Teksti ja kuva: Harri Markkula Moni vapaaehtoinen kokee saaneensa työnohjauksen kautta uusia merkityksiä työhön. – Monet sanovat olevansa saamapuolella suhteessa avun saajaan. Heille vapaaehtoistyö on arvovalinta: sitä tehdään siksi, että se on merkityksellistä. – Voi olla, että jonkun nuoren kohdalla tukihenkilö on ainut ihminen, joka näkee hänet hyvänä, kauniina ja pärjäävänä. Joskus taas tuettavan elämästä ei tiedä kukaan niin paljon kuin tukihenkilö. Sillä on iso merkitys. Tässä muutaman vapaaehtoisen kommentteja työnohjauksesta: ”Ryhmässä on rento ja voimaannuttava tunnelma jossa jokaisella on lupa olla oma itsensä.” ”Ohjaus antanut laajemman näkökulman erilaisten tilanteiden käsittelyyn.” ”Oikein hyviä. Lämminhenkisiä ja työssä tukevia. Saa tuntemaan kuuluvansa jouk- Molemminpuolinen piristysruiske Hillomunkki saa tällä kertaa kelvata berliininmunkin sijasta, sillä vanhan poliisin suosikkileivokset ovat loppuneet kahvilasta, jossa ylikomisario Roy Aherma, 84, ja yrittäjä Kristian Nilsson, 67, aloittavat tapaamisensa. – Me tultiin hyvin juttuun keskenämme alusta lähtien, miehet kertovat. Kristian Nilssonista tuli Roy Aherman tukihenkilö heinäkuussa. Siitä lähtien kaksikko on kohdannut kerran kahdessa viikossa Töölön palvelutalossa, jossa yksinäinen leskimies on asunut viime vuodet. – Royn kohtaaminen antaa aina henkisesti paljon ja panee ajattelemaan perusteellisesti asioita. Hän pyörii mielessä pitkään tapaamisen jälkeen. Roylla on paljon tarinoita kerrottavana ja hän on nähnyt monenlaisia asioita elämässään, Kristian sanoo. Vierailun rutiineihin kuuluu kahvittelu, sanomalehtien lukeminen ja keskustelu. Molemmat ovat intohimoisia urheilumiehiä ja erityisesti urheilusivut syynätään tarkkaan. Nilsson on onnistunut järjestämään hoitajien kautta Ahermalle – Pyörätuolia on raskasta työntää lumessa, mutta lähdemme heti ulos liikkeelle, kun ilmat vain antavat vähän periksi, vakuuttavat Roy Aherma ja Kristian Nilsson. 22 Teksti: Janne Villa Kuvat: Jani Laukkanen myös mahdollisuuden katsoa televisiosta tärkeitä urheilulähetyksiä. Aina kun säät suosivat, Kristian työntää Royn pyörätuolin raikkaaseen ulkoilmaan. – Syksyllä kävelimme Sibeliuspuistossa ja Töölöntorilla. Kun sää sallii, lähdemme taas liikenteeseen. Sitä tässä nyt odotellaan, Kristian toteaa. – Voi, kun sulaisi nuo lumet jo pois ja pääsisi ulos, Roy huokaa ja vilkaisee pöydän päällä olevaa valokuvaa heidän ensimmäisestä yhteisessä reissustaan Töölöntorille. Olen ylpeä HelsinkiMission työstä Kristian Nilsson huomasi viime vuonna, että hänellä on vapaata aikaa tehdä jotakin hyödyllistä toisten hyväksi. Hän googlasi internetistä järjestöjä, joiden kautta voisi osallistua vapaaehtoistyöhön. – HelsinkiMissio pamahti vastaan kiinnostavimpana vaihtoehtona. Tutkin järjestön toimintaa ja otin yhteyttä. Minulle järjestyi heti koulutus vapaaehtoiseksi. Edukseni katsottiin se, että olen ollut muutaman vuotta vertaistukihenkilönä kahdelle ihmiselle. Tukihenkilöt tapaavat toisiaan useita kertoja vuodessa ja käyvät yhdessä läpi mieltään painavia asioita. – HelsinkiMissio pitää hyvää huolta vapaaehtoisistaan ja meidän jaksamisestamme. Toiminta on tuntunut alusta lähtien erittäin positiiviselta ja hyvin organisoidulta. Henkilökunta tekee työtä isolla sydämellä. – Järjestö tekee niin arvokasta työtä, etteivät ihmiset tajuakaan. Olen ylpeä siitä, että saan olla vapaaehtoisena mukana tällaisessa duunissa, Kristian Nilsson kiittää. Ihmiset innostuvat mukaan kun kysytään Kristian Nilsson järjesti viime syksynä HelsinkiMission vapaaehtoistyöntekijöille virkistyskonsertin. Toinen vastaava konsertti on tulossa 29. huhtikuuta. Siinä esiintyvät Paula Koivuniemi ja Mikko Leppilampi. – Ajattelin, että tällainen keventävä pieni ilta tekee välillä hyvää vapaaehtoisille, Nilsson selittää. Roy Ahermalle viime vuoden harvoihin kohokohtiin kuului HelsinkiMission joulukuussa järjestämä tilaisuus Agricolan kirkon kryptassa. – Se oli hieno tilaisuus. Kristian minut sinne vei. Erittäin koskettavia olivat pieni poika ja tyttö, jotka soittivat viulua. Siellä oli myös yhteislaulua ja hyvä jouluruokaa, Aherma muistelee. Elokuva- ja musiikkibisneksessä ennen eläköitymistään työskennellyt ja alan väkeä laajalti tunteva Nilsson on ideoinut ja organisoinut myös HelsinkiMission senioreille suunnatun Minun kirjani -iltapäivän. Ajatuksiaan valitsemistaan kirjoista ovat kertoneet Jukka Puotila, Outi Mäenpää, Kata Kärkkäinen, Markku Veijalainen ja Laura Malmivaara. Järkyttävää yksinäisyyttä – Hyvä kun Kristian järjestettiin tänne minulle kävijäksi. Ei tule tässä ihan niin yksinäiseksi tämä elämä. Usein on yksinäinen olo, Roy Aherma myöntää. Hänelle ja vaimolle ei siunaantunut lapsia. Nykyään lapsetkaan eivät tosin ole minkäänlainen tae siitä, että edes joku läheinen pitää yhteyttä vanhuudenpäivinä. Aherma tietää olevansa onnekas, sillä samassa palvelutalossa on paljon vanhuksia, joita kukaan ei käy ikinä katsomassa. – Yksinäisyys on järkyttävää Helsingissä. Minulle ja muille tukihenkilöille on tullut vastaan valtavasti yksinäisiä vanhuksia, joiden lapset asuvat samassa kaupungissa, mutta eivät käy koskaan katsomassa vanhempiaan. – Vietin 2000-luvulla talvet Espanjassa ja näin, mitä perhe merkitsee siellä. Suomalainen meno tuntuu vähän oudolta. Voi kysyä, missä meillä oikein mennään. Näyttää siltä, että itsekkääseen suuntaan ollaan menossa, Kristian Nilsson ihmettelee. Myös nuorten yksinäisyys on todella iso ongelma, yhteiskunnallisesti valveutunut tukihenkilö huomauttaa. – Jokin mättää, kun jo nuoret alkavat syrjäytyä ja eristäytyä. Yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä auttaa tällä hetkellä vain vapaaehtoistoiminta, sillä ei heillä ole mitään luukkua, josta hakea apua. Tukihenkilö tuo turvallisuutta ja jatkuvuutta Vexi Salmi tulee vieraaksi 21.3. ja Esko Seppänen 25.4. – Kirjapiiri saa seniorit lähtemään liikkeelle kotoaan ja tarjoaa seuraa, piristystä ja virikettä. – Kaikki konsertteihin ja kirjallisuusryhmiin kysymäni ihmiset ovat lähteneet mielellään avuksi, kun heille on kerrottu, mitä HelsinkiMissio tekee. Myös muutamia ystäviäni on lähtenyt järjestön vapaaehtoistyöhön. Ihmiset tarvitsevat vain tietoa HelsinkiMission hyvästä työstä ja jonkun kannattaa kysyä heitä henkilökohtaisesti mukaan. 23 Kiireiset ja jatkuvasti vaihtuvat hoitajat eivät pysty täysin korvaamaan jonkun tutun ja turvallisen ihmisen tarvetta. Kun asioiden hoitaminen ei iän myötä suju enää entiseen tapaan, on joku säännöllisesti elämässä läsnä oleva ihminen kullanarvoinen. Ennen kuin päiväuniaika alkaa painaa päälle, Roylla on vielä huoli kadonneista silmälaseistaan, eikä kuukausi sitten luvattuja uusia kenkiäkään ole toimitettu. – Tulen taas kahden viikon päästä. Jos on jotain, niin soita. Kysyn hoitajilta kengistä ja silmälaseista ja yritän löytää jostain berliininmunkin seuraavaksi kerraksi, Kristian lupaa lähtiessään ja taputtaa Royn olalle. K un HelsinkiMissio (tuolloin Helsingin kaupunkilähetys) aloitti työnsä 130 vuotta sitten, helsinkiläisistä monella oli pulaa ruoasta, katosta pään päällä, perusturvallisuudesta. Kaupunkilähetys pyrki ruokala-, asuntola, turvakoti- ja monella muulla toiminnallaan siihen, että nämä ihmisten perusoikeudet täyttyisivät. Vaikka nälkää, köyhyyttä ja turvattomuutta on edelleen, on niistä kärsivien helsinkiläisten osuus onneksi pienempi kuin 1800-luvulla. Valitettavasti työmme ei perusoikeuksienkaan saralla ole kuitenkaan käynyt tarpeettomaksi. maan heille kuuluvia julkisia palveluita. Vähennämme yksinäisyyttä ja sen myötä turvattomuutta ja monia muita ongelmia, kun ammattiauttajamme ja sadat vapaaehtoisemme osoittavat, että välittämistä, ystävyyttä ja tukea voi saada. Itse ajattelen myös, että toimintamme on aivan perusluonteeltaan apulaisoikeusasiamiehen peräänkuuluttamaa ihmisoikeuskasvatusta. Koko olemassaolomme ja perustyömme on sen viestimistä, että jokaisella on oikeus turvalliseen, ihmisarvoiseen ja hyvään lapsuuteen, nuoruuteen, vanhemmuuteen ja vanhuuteen. Ja että sen varmistaminen on meidän jokaisen asia. Jokainen vapaaehtoisemme, yhteistyökumppanimme ja tukijamme vie tätä ajattelua eteenpäin paitsi konkreettisella auttamisellaan, myös esimerkillään. Jokainen keskustelu, jossa esimerkiksi vapaaehtoisemme kertoo sukulaisilleen, ystävilleen tai työkavereilleen vapaaehtoistoiminnastaan ja sen syistä, on ihmisoikeusteko. Se on viesti jokaisen ihmisen oikeudesta kunnioitukseen ja sen mukaiseen kohteluun, ja viesti meistä jokaisen vastuusta siinä, että toisen ihmisen ihmisarvo ja ihmisoikeudet toteutuvat. Osallistuin muutama viikko sitten evankelis-luterilaisen kirkon ihmisoikeusfoorumiin. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin kävi siellä kanssamme keskustelua Suomen ajankohtaisista perus- ja ihmisoikeushaasteista. Niistä yksi, hyvin keskeinen, oli vanhusten asema tai hoito. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun raportti antoi viime syksynä suosituksia Suomelle. Yksi raportin huolenaihe oli ikäihmisten hoidon tila Suomessa. Moniko on tullut ajatelleeksi, että laitoksissa tai kodeissa heitteille jääneet tai kaltoin kohdellut vanhukset ovat ihmisoikeusrikkomusten kohteita? Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus toteaa, että ketään ei saa kohdella epäinhimillisesti tai alentavasti. Euroopan ihmisoikeussopimus vaatii, että jokaisella on oltava oikeus turvallisuuteen. Jos ja kun nämä ihmisoikeudet eivät toteudu, puhutaan perus- ja ihmisoikeusloukkauksista. Apulaisoikeusasiamies Sakslin pohti laajemminkin ihmisoikeuksien tilaa Suomessa. Ihmisoikeusajattelun pohja on toisen ihmisen kunnioitus, ja se korostuu erityisesti avuttomassa asemassa olevien kohdalla – siis esimerkiksi vanhusten, jotka tarvitsevat toisten hoivaa ja apua. Mitä kertoo ihmisen kunnioittamisesta, jos hän ei pääse peseytymään, saa riittävää ravintoa tai pääse koskaan ulos? Liian moni vanhus pelkää, kun ei saa hoivaa ja toisten läheisyyttä. Ja nuoremmat pelkäävät vanhenemista, kun he eivät voi luottaa saavansa ihmisarvoista hoivaa tai apua. Kysymys ei tietenkään rajoitu vain vanhuksiin. Mikä on vaikkapa turvapaikanhakijoiden tai mielenterveysongelmista kärsivien perusoikeuksien ja ihmisarvon tila? Onko toisen ihmisen kunnioitus heidän kohdallaan totta? Apulaisoikeusasiamies Sakslin peräänkuulutti ihmisoikeuskasvatusta kouluihin, mutta totesi sitä tarvittavan itse asiassa meille kaikille. HelsinkiMissio jatkaa 130 vuotta jatkunutta työtään perusja ihmisoikeuksien parissa. Teemme sitä konkreettisesti, kun autamme lapsiperheitä, nuoria ja senioreja löytämään ja saa- Henrietta Grönlund HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja 24 Kuva: Jani Laukkanen Kolumni Toisen ihmisen kunnioittamisesta Kiitos, Pluto ja muut sponsorit! Usva, mielialavetojuhta. Suunnittelutoimisto Pluto Finland järjesti syksyllä 2012 Talissa Kultakeila-turnauksen, jossa kerättiin yritys- ja kaveritiimeiltä varoja HelsinkiMission Kotivuoren lastenkodille. Kotivuorelaiset halusivat mahdollistaa nuorille retken hiihtokeskukseen. Varoja kertyi upeasti ja kohteeksi valittiin Tahko. Kotivuoresta matkaan lähti kolme ohjaajaa ja kuusi nuorta. Tässä osallistujien raportti. ta. Siinähän ne rinnan kilpailivat lomailijan huomiosta. Just tällanen on miehen käsitys kahdestakymmenestä minuutista (= 1 tunti). (Annikki) Kotivuoren retki Tahkolle 19.–22.2.2013 Oli kuusi nuorta, kaikki tyttöjä: Marja, Annikki, Helena, Aino, Svetlana ja Carola (nimet muutettu). Oli kolme aikuista: Mervi, Petri ja Pasi (nimiä ei muutettu). Kaikki halusivat Tahkolle talviloman viettoon. Pääkaupungin humusta irtaannuttiin kahdella autolla. Resonaarilta lainattu auto totteli kuin kuuliainen poro (johon palaamme myöhemmin). Matkaa kohti Nilsiää taitettiin halki eteläisen Suomen. Aurinkokin näyttäytyi ja loi hohdettaan hangille ja kuusen oksistoihin. Sitten koitti pimeys, ja me harhauduimme. Navigaattori oli mukana, mutta varmuuden vuoksi auton hyllyllä. Perille majapaikkaan ”keskelle ei mitään” meidät johdatti Annikki kännykkänsä paikantimen avulla. kämpille potemaan Marja ja Pasi. Jalkeille päässeet tytöt suuntasivat kuntosalille. (Niin tyttömäistä.) Nuoriso piti huolta siitä, että myös Mervi sai laitteet haltuun ja lihaksia liikenteeseen. Sen jälkeen olikin mukavaa rentoilla kylpylän höyryissä ja aalloissa. Illalla otettiin mittaa kilpailussa, jossa urheilulajeja ja eläinlajeja kätkettiin oveliin anagrammeihin. Aino koukuttui lajista, ja kaikki aikuisetkin innostuivat leikkiin moneksi tunniksi. Mikä eläin on tomaatti rim? Keksitkö? Saunottiin ja tuijoteltiin telkkaa ja takkatul- Toisena lomapäivänä testailimme Tahkoa lisää, mm. rentouttavaa hierontaa. Hieronta-aikoja odotellessa Aino ja Svetlana tutustuivat hieman erilaiseen joukkoliikennevälineeseen eli poro+reki -yhdistelmään. Polttoaineekseen kulkupeli hohmi jäkälää. Olisi varmaan pitänyt järjestää reitin varrelle tankkauspisteitä, sillä reki veti laiskanpulskeasti. Marja, Annikki ja Helena suuntasivat toistamiseen kylpylään. Aino, Svetlana ja Pasi piipahtivat Tahkon rinteillä. Tuli koettua vauhdin hurmaa ja nähtyä havumetsää silmänkantamattomiin vaaran laelta. Tässä ollaan, valmiita paluuseen. Puolipilvisiä ilmoja on pidellyt, mutta matkapäiväksi kohti Helsinkiä putkahti taas taivaanrantaan jotain hempeää ja herkkää loistelemaan. Aurinkoisin mielin siis paluumatkalle. Kiitokset kaikille keilailutapahtumaan osallistuneille. Hyväntekeväisyysfyrkkaa on satsattu voimienkeruuseen Savon perukoilla. Näillä jaksetaan ainakin kesään. Teksti: Nimimerkki Mittarimato Mikä erottaa Tahkon Lapista? Neljäsataa kilometriä. (Mervin bongaama tienvarsilastu) Majapaikkamme Luxtahko-huvila järven rannalla oli viihtyisä, tyylikäs, tilava, uusi. Löytyi vaikka mitä herkkuja: flipperiä, biljardia, dartsia. Mesta miellytti ja loma innosti, mutta vatsatauti kuritti väsyneitä matkalaisia. Lisäksi osalla oli matkakaverinaan yskää ja nuhaa. Ensimmäiseksi lomapäiväksi jäivät Luxtahko, luksusmökki (hetkeä ennen kuin kuvaaja hupsahti hankeen). 25 Vapaaehtoiset kirjastokummit – uusi palvelu senioreille HelsinkiMissio ja Vuosaaren kirjasto kouluttavat kevään aikana kirjastokummeja seniorien avuksi. Tavoitteena on tuoda kirjastopalvelut entistä helpommin seniorien ulottuville ja yhdistää ikäpolvia. Pilottikokeilussa kahdeksan HelsinkiMission vapaaehtoista osallistuu koulutukseen, jossa he perehtyvät kirjaston toimintaan ja palveluihin. Sen jälkeen he voivat lähteä seuraksi kirjastoon auttamaan mieluisan lukemisen tai äänikirjan löytämisessä. Tarvittaessa kirjastokummi voi myös käydä seniorin puolesta kirjastossa ja toimittaa materiaalit hänelle kotiin. Kuva: Jani Laukkanen AJANKOHTAISTA Mikael Jungner saarnasi Tuomasmessussa HelsinkiMission isännöimää Tuomasmessua vietettiin täpötäydessä Mikael Agricolan kirkossa laskiaissunnuntaina 10.2. klo 18. Messuun oli kutsuttu saarnaamaan kansanedustaja Mikael Jungner, jonka saarnan aiheena oli Toivovainen. Teema nousi vahvasti esille tammi- kuisesta Helsingin Sanomien artikkelista, jossa Jungner kertoi suhteestaan uskonasioihin. Saarna toteutettiin vuoropuheluna HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtosen kanssa. Jungner totesi puheenvuorossaan kutsuvansa itseään uskovaisen sijaan toivovaiseksi. Ennakkoilmoitus kuukausi- ja vuositukijoille Kiitos, että olet valtuuttanut Helsinkimissio ry:n veloittamaan valtakirjassa ilmoittamaasi tiliä valitsemanasi päivänä kuukausittain tai vuosittain. Näin olet tukemassa HelsinkiMission tärkeää työtä yksinäisten ja kriisiin ajautuneiden auttamiseksi. Työmme rahoituksesta kasvava osa tulee yksityisiltä lahjoittajilta. Siksi sinunkin säännöllinen panoksesi on meille äärettömän tärkeä. Mikäli haluat tehdä tukeasi tai yhteystietojasi koskevia muutoksia, voit ottaa yhteyttä HelsinkiMissioon sähköpostitse, puhelimitse tai nettilomakkeen kautta. Tuestasi kiittäen, Sonja Kopponen Varainhankinnan koordinaattori HelsinkiMissio [email protected] Puh. (09) 2528 2711 Laura Malmivaara loisti Minun kirjani -iltapäivässä HelsinkiMission Albertin olohuoneessa kokoonnuttiin torstaina 21.2. kuulemaan näyttelijä Laura Malmivaaraa senioreille suunnatussa Minun kirjani -iltapäivässä. Malmivaara esitteli Juha Itkosen teoksen Hetken hohtava valo (2012). Minun kirjani -iltapäivä on vielä kahdesti kevään aikana. Torstaina 21.3. klo 14 kuulemme Vexi Salmen ajatuksia valitsemastaan kirjasta ja torstaina 25.4. vieraanamme on Esko Seppänen. Tilaisuudet järjestetään HelsinkiMission Albertin olohuoneessa, osoitteessa Albertinkatu 33. Tapahtumiin on vapaa pääsy. 26 Uusi Muskaripelle-lastenlevy pistää kinttuihin vipinää Muskaripelle-lastenlevy julkistettiin virallisesti Lumon konserttisalissa Vantaalla 2.3.2013. Levylle on kerätty helmiä Esa Lamposen laajasta sävellys- ja sanoitustuotannosta. Kaikki laulut ovat syntyneet Lystileikin muskareissa lasten kanssa tehdyssä työssä yli kahdenkymmenen vuoden ajalla. Muskaripellen laulut kuljettavat tarinoihin ja seikkailuihin. Laulut liikuttavat kehoa ja tunteita, kutsuvat liikkumaan ja musisoimaan, mutta myös hiljentymään musiikin kuunteluun. Levy on toteutettu Lystileikki ky:n ja Musiikin erityispalvelukeskus Resonaarin yhteistyönä. Levyn sovituksista ja musiikista vastaavat Lauri Uusitalo ja Markku Kaikkonen sekä Resonaarin henkilöstö ja Resonaarigroup. Resonaari soi jälleen toukokuussa Resonaari soi -konsertti järjestetään jo yhdeksännen kerran Savoy-teatterissa 13.5.2013 (os. Kasarmikatu 46–48, Helsinki). Resonaari soi on lajissaan ainutlaatuinen kulttuuritapahtuma koko maailmassa. Siinä lavalle nousee monta kymmentä erityisryhmille suunnatun Resonaarin musiikkikoulun oppilasta yhdessä Suomen eturivin artistien ja muusikoiden kanssa. Konsertti tarjoaa huikean elämyksen, jossa erityisryhmät ovat keskeisessä roolissa. Kati ja Caroline Nimityksiä HelsinkiMissioon Caroline Granholm on nimitetty kriisityöntekijäksi Krisjouren för Ungaan. Kati Björkroth on nimitetty kirjanpitäjäksi talousosastolle. Johanna Kuusamo aloittaa osa-aikaisesti 18.3.2013 talousassistenttina. Anne Kaislanen on aloittanut hallinnossa johdon assistenttina 25.2.2013 Aleksi Harmokivi on aloittanut varainhankinnan koordinaattorina 4.3.2013 Pentti Kivinen-Aalto aloittaa keskustelu- ja kriisiavun päällikkönä huhtikuun alussa. Kuvionuotit apuna työnohjauksessa Kuva: Jani Laukkanen Kotivuoren työporukka osallistui musiikkityönohjaukseen ja perusti oman Perustehtävä-bändin. Perustehtävä esiintyi Luovuutta työhön -kirjan julkistustilaisuudessa ravintola Dubrovnikissa joulukuussa 2012. Resonaarin musiikkikoulussa 12 vuotta opettajana toiminut Heini Merkkiniemi on kehittänyt uudenlaisen työnohjausmenetelmän. Musiikkityönohjauksessa kehitetään työyhteisön toimintakulttuuria innostavalla ja voimaannuttavalla tavalla. Keskeisenä toiminnallisena välineenä on bändisoitto, jota opetellaan Resonaarissa käytettävien kuvionuottien avulla. Yhdessä soittaminen edistää kuuntelun taitoa, tasoittaa keskinäistä osallistumista ja tuottaa uuden näkökulman ryhmän voimava- roihin. Työnohjauksessa bändisoiton avulla pyritään esimerkiksi kehittämään työpaikan yhteisöllisyyttä ja palautekulttuuria. Kotivuoren lastenkodin A-osaston henkilökunta on ensimmäisiä työporukoita, jotka ovat osallistuneet musiikkityönohjaukseen ja bändisoiton opetukseen. Projekti yhdistää yllättävällä tavalla musiikkikoulu Resonaarin ja Kotivuoren lastenkodin. Musiikkityönohjauksen keskeinen avain on kaikille aukeavat kuvio- 27 nuotit, joiden ansiosta bändisoitto on mahdollista jok’ikiselle. Kotivuorelaisten mielestä bändisoitto on tukenut hyvin tiimin työtä. Bändisoiton avulla ja omia kappaleita tekemällä kotivuorelaiset ovat työstäneet työhönsä liittyviä haasteita, tunteita ja ajatuksia. Bändisoittoon on otettu mukaan myös Kotivuoren nuoret, jotka ovat prosessin aikana osallistuneet bändisoiton opetukseen. Heini Merkkiniemi on kirjoittanut aiheesta artikkelin kirjaan Luovuutta työhön – taidelähtöiset menetelmät työhyvinvoinnin ja työnohjauksen välineinä. Kirjan julkistamistilaisuudessa viime joulukuussa ravintola Dubrovnikissa esiintyi kotivuorelaisten Perustehtäväbändi sekä muita musiikkityönohjaukseen osallistuneita työyhteisöjen muodostamia bändejä. Musiikkityönohjausta kokeillaan seuraavaksi HelsinkiMission vapaaehtoisten työnohjauksissa. Yritys ka Yritykset antavat aikaa HelsinkiMission yritysvapaaehtoisuus tarjoaa yrityksille mahdollisuuden sitouttaa työntekijöitään ja samalla saada aikaan hyvää keskellä arkipäivää. Toimintaan on liittynyt jo lukuisia yrityksiä, joiden työntekijät ovat aktiivisia vapaaehtoisessa auttamistyössä. – Toiminnassa mukana olevat yritykset kantavat upeasti yhteiskuntavastuutaan ja niillä on loistavia työntekijöitä, jotka ovat tarttuneet tähän mahdollisuuteen yhdessä työnantajansa kanssa, kuvailee yhteyspäällikkö Liisa Melin. Yksinkertaisimmillaan yritysten vapaaehtoistoiminnassa voi olla kyse vaikkapa palvelutalon asukkaiden ulkoilutuksesta, jota edeltää huolella valmisteltu perehdytystilaisuus. Yhtä lailla se voi olla myös kulttuurin eri muotojen, kuten musiikin ja taiteen viemistä laitoksiin. Sopiva yhteistyön muoto – Suurin osa yrityksistä, jotka tekevät kanssamme yhteistyötä, toteuttavat yhden tempauksen kerran vuodessa. Toisille taas sopii paremmin pitkäkestoinen projekti, jossa tiimeiksi jakautunut työyhteisö käy esimerkiksi ulkoiluttamassa oman nimikko-osastonsa Maria MäntyläGranda ja Liisa Melin tarjoavat yrityksille kanavan tehdä hyvää. asukkaita kerran kuukaudessa, kertoo projektipäällikkö Maria Mäntylä-Granda. – Monelle kansainväliselle yritykselle tällainen teemapäivä voi olla osa maailmanlaajuista hyväntekeväisyystoimintaa. – Sopivan kohteen löytäminen ja aikataulujen sovittaminen yhteen edellyttää tarkkaa koordinaatiota. Meidän tehtävämme on auttaa yrityksiä löytämään sellainen vapaaehtoistoiminnan muoto, josta kaikki osapuolet saisivat mahdollisimman paljon hyvää mieltä, toteaa Maria MäntyläGranda. – Myös laitosten henkilökunnalta kuulemme jälkeenpäin, mikä vaikutus vapaaehtoisten vierailulla on ollut. Se voi tuoda laitoksissa asuvien arkeen piristystä, joka vaikuttaa pidemmälläkin aikavälillä. Siksi ei kannata ajatella, ettei puolenkin päivän tempauksella voisi olla merkitystä. Erilaisia avun muotoja HelsinkiMissiolla on yritysvapaaehtoisuuden lisäksi myös muita avun antamisen muotoja yrityksille. – Pääyhteistyökumppanuus, yritysystävyys, pro bono -kumppanuus ja tuoreimpana 130-vuotisjuhlakumppanuus, luettelee Liisa Melin. – Jokainen yhteistyömuoto räätälöidään yritykselle yksilöllisesti sen tarpeiden mukaan. Monipuolista hyötyä Yritysten vapaaehtoistoiminnasta hyötyvät avun vastaanottajien lisäksi yritys, sen työntekijät kuin asiakkaatkin. HelsinkiMission palautekyselyistä käy ilmi se, miten työntekijät arvostavat mahdollisuutta käyttää aikaa hyvän tekemiseen, joka ei suoranaisesti liity omaan työhön. – Se kertoo, että mahdollistaessaan hyvän tekemisen työajalla yritys ajattelee muutakin kuin tulosta ja numeroita, ja samalla korostuvat yrityksen arvot, tiivistää Maria MäntyläGranda. Projektipäällikkö Maria Mäntylä-Granda puh. 044 054 6230 maria.mantyla-granda@ helsinkimissio.fi Yhteyspäällikkö Liisa Melin puh. 045 891 2502 [email protected] Teksti ja kuva: Harri Markkula 28 Helsingissä toimivan lääkealan yrityksen Lillyn henkilökunta vei viime syksynä Roihuvuoren palvelukeskuksen asukkaat ulkoilemaan ja auttoi heitä muutenkin päivän askareissa. Samana päivänä kansainvälisen yrityksen noin 20 000 työntekijää yli 40 maassa osallistuivat vapaaehtoistyöhön. – Meillä Lillyssä yhteiskuntavastuu kuuluu toimintatapaan. Roihuvuoren tempaus oli osa maailmanlaajuista vapaaehtoistyön päivää, Lilly Global Day of Servicea. Sen tarkoituksena on, että samana päivänä työntekijät mahdollisimman monessa maassa osallistuvat yhteiskuntavastuutempaukseen, kertoo HR Manager Virpi Laakkonen. – Luonteva yhteistyökumppani päivän järjestämiseksi löytyi HelsinkiMisssiosta, jolla on pitkä kokemus vastaavanlaisten tapahtumien järjestämisestä yrityksille. Yhden päivän merkitys Medical Information Associate Anu Aallos koki vapaaehtoistyön päivän sekä myönteisenä että silmiä avaavana. – Etukäteen mietitytti, mitä yksi ihminen voi yhtenä päivänä saada aikaan. Myöhemmin selvisi, miten suuri merkitys juuri yhdellä ihmisellä voi olla yhden päivän aikana. – Ensin hieman jännittikin kohdata senioreja, mutta antaa yhteiskuntavastuuta Kuva: Eli Lilly ” Voin ylpeydellä kertoa olevani töissä työnantajalla, joka kantaa yhteiskuntavastuuta.” Eli Lilly & Company (Lilly) on yksi maailman suurimmista lääkealan yrityksistä. Se kehittää ja valmistaa uusia ja innovatiivisia lääkkeitä. Suomessa Lillyn tytäryhtiön palveluksessa työskentelee noin 70 henkilöä. kynnys oli tehty matalaksi. Saamamme perehdytys oli todella hyödyllinen, joten olimme hyvin valmistautuneita. Tiesimme, että vierailullamme on merkitystä. Eikä käynyt niin, että vain palvelukeskuksen asukkaat olisivat saaneet vierailusta, aivan varmasti myös me saimme siitä paljon. Vapaaehtoistempaukseen osallistuneen näkökulmasta yhteinen näkemys yhteiskuntavastuun merkityksestä sitouttaa entistä enemmän työnantajaan. – Voin ylpeydellä kertoa olevani töissä työnantajalla, joka kantaa yhteiskuntavas- tuuta. Tuntuu hienolta, että meille annettiin mahdollisuus osallistumiseen, kertoo Anu Aallos. – Ehdottomasti vapaaehtoistyöhön osallistuminen sitouttaa. Tärkeää on myös tietää, että projektilla on jatkuvuutta. Ja ennen kaikkea tärkeää on, että pystyimme tekemään hyvää muille. Laajaa vastuunkantoa Erilaisten yhteiskuntavastuun ohjelmien asema Lillyn toiminnassa on keskeinen. Connecting Hearts Abroad -ohjelma toteuttaa erilaisia rakennus-, koulutus- ja hyvinvointihankkeita kehitysmaissa. Tänä vuonna yksi Lillyn suomalaisista työntekijöistä on lähdössä kehitysyhteistyöhön Kilimandjarolle Tansaniaan. – On tärkeää, että osallistumme yhteiskunnan toimintaan muullakin kuin omalla ydinosaamisellamme. Anu Aallos (vas.) ja Virpi Laakkonen pitävät yhteiskuntavastuupäivää merkityksellisenä tapahtumana. 29 Haluamme olla yhteisössä tekemässä muutakin hyvää, niin globaalisti kuin paikallistasollakin, kuvailee Virpi Laakkonen. Paikallistason kohteena on SOS-Lapsikylä, jonka toiminnan tukemiseen Lillyn työntekijät voivat lahjoittaa haluamansa summan suoraan palkastaan. Virpi Laakkosen mukaan yhteiskuntavastuun päivästä tullaan tekemään perinne. – Tulemme varmasti jatkamaan tänäkin vuonna Roihuvuoren palvelukeskuksen kanssa. Samalla tarkoituksemme on tuplata päivään osallistuvien työntekijöiden määrä. Sekä Virpi Laakkonen että Anu Aallos toivovat, että päivää aletaan jo odottaa. Teksti ja kuva: Harri Markkula Tuomasmessu juhlii! Sunnuntai 24.3. klo 18 PalmuSunnuntain tuomaSmeSSu Saarnaa Leena Huovinen. Osia J. S. Bachin Pääsiäiskantaatista ” Christ lag in Todesbanden”. Johanna Almark ja Strings of hope. Tuomasmessun suurkuoro Inna Vintturin johdolla. Seniori, tule kuuntelemaan kun tutut kirjojen ystävät esittelevät itselleen merkityksellisen kirjan HelsinkiMission Minun kirjani -iltapäivissä. Tilaisuudet järjestetään kahtena torstaina klo 14-15.30 Albertinkatu 33:ssa. tuomasmessu.fi Muista myös › torstai 28.3. klo 7.30 KiiraStorStaiaamun meSSu ”Käy yrttitarhasta polku” Liturgina Olli Valtonen. Musiikissa Inna Vintturi ja soitinyhtye. 7.4. tuomaSSunnuntain tuomaSmeSSu ePäilijöille Saarnaa Olli Valtonen. Musiikista vastaa Timo Lehtovaara ja Nostalgiaorkesteri. Tuomaskuoro Hilkka Kangasniemen johdolla. Tervetuloa laulamaan vanhoja hyviä tuomaslauluja! 14.4. juhlitaan 25-vuotiaSta tuomaSmeSSua! Saarnaa piispa Irja Askola. Liturgeina Pirjo Kantala ja Olli Valtonen. Musiikista vastaa Inna Vintturi. Orkesterissa mukana mm. Reeta Vestman, Heikki Pohto, Mikko Pettinen ja Rami Eskelinen. Tuomasmessun juhlakuoroa johtaa Hilkka Kangasniemi. Mikael Agricolan kirkko › Tehtaankatu 23 › -ILTAPÄIVÄ 25 vuotta Sunnuntai 31.3. klo 18.00 PääSiäiSSunnuntain tuomaSmeSSu Saarnaa Pirjo Kantala, musiikki Markku Pihlaja ja pääsisäisorkesteri. Tuomaskuoro Inna Vintturin johdolla. TUOMAS MINUN KIRJANI M ESSU Kevään vierainamme ovat: 21.3. Vexi Salmi 25.4. Esko Seppänen Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Tilaisuudessa tarjolla kahvia ja pullaa. Mukaan mahtuu 40 ensimmäistä, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Iloa elämään yhteislaulusta Suositut Laula kanssamme -laulutilaisuudet nyt myös tiistaisin Albertinkadulla. Tiistaisin klo 14 Martti Ahlström laulattamassa yhdessä Inna Vintturin kanssa Albertinkatu 33:ssa. Tule itse kokemaan yhteislaulun ja yhteisöllisyyden virkistävä voima! Lisätietoja: Marjut Puisto, puh. 045 872 3516 [email protected] Helsinki › Ratikka 3B › bussit 14 ja 18 Hyvän Elämän Palvelutalo Hyvän Elämän Palvelutalo CECILIA ENNEAGRAMMISEMINAARI Italiassa Assisi 30.6.–7.7.2013 Yhdeksän tapaa kurkottaa Palvelutalo Cecilia sijaitsee Vuosaaren Palvelutalo Cecilia sijaitsee Vuosaaren rauhallisessa ympäristössä, lähellä palveluja.Kouluttajina Olli ja Leila Valtonen. kohti hyvää rauhallisessa ympäristössä, lähellä palveluja. Me kaikki haluamme hyvää. Mutta millä tavalla? Ja millä toimin? FransiskaaniCeciliaan kuuluu 128 asuntoa ja viihtyisät tilat luostari tarjoaa hyvät puitteet pohtia yhdeksää eri tapaa kamppailla ja kilvoitella itsensä Ceciliaan kuuluu 128 asuntoa ja viihtyisät tilatmuiden kanssa. yhteiseen tekemiseen ja seuranpitoon Seminaariohjelma rakentuu luennoista ja paneeleista. yhteiseen tekemiseen asukkaiden kanssa. ja seuranpitoon muiden Luostarimme sijaitsee vanhan Assisin keskustassa. Luostarissa on täysiasukkaiden kanssa. hoito ja ilmastointi. Kontemplatiivinen ympäristö ja vanhan kaupungin Suurin osa vuokralle tarjottavista asunnoista on: tunnelma luovat ihanteelliset puitteet luostareissa laajasti käytössä olevalle 41-43osa m2vuokralle (2h+kk+p) Suurin tarjottavista asunnoista on: itsetuntemusjärjestelmälle ja loman ja seminaarin yhdistelmälle. Vuokra noin 800-1000 euroa 41-43 m2 (2h+kk+p) Franciscus Assisilaisen kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa. Vuokra noin 800-1000 euroa Asiantuntevista opastuksista vastaa Pirjo Kantala, seminaarin musiikista Inna ja Juha Vintturi. Vuokra sisältää mm. turvarannekkeen, Valittavana kaksi vaihtoehtoa: ympärivuorokautisen päivystyksen ja Vuokra sisältää mm. turvarannekkeen, 1) Valmismatka 30.6.–7.7.2013, hoitohenkilökunnan päivittäisen ympärivuorokautisen päivystyksen ja vastaanoton. valmispaketin hinta 1695 €/hlö. Sisältää: • lennot Finnairin reittilennolla Helsinki-Rooma-Helsinki turistiluokassa Muita palveluja voi tilata tarpeen mukaan. hoitohenkilökunnan päivittäisen vastaanoton. • täysihoito Assisin luostarissa • majoitus luostarissa 2-hengen huoneissa/lisämaksusta yhden hengen huone Muita palveluja voi tilata tarpeen mukaan. • bussikuljetus Rooma-Assisi-Rooma Tiedustelut: • seminaari 4 pv luostarissa • opastettu kiertoajelu ja lounas Roomassa 7.7. Irma Kallamäki Tiedustelut: • tutustuminen pyhän Franciscuksen elämään ja kaupunkiin HelsinkiMissio • matkanjohtaja Pirjo Kantalan palvelut koko matkan ajan Irma Kallamäki • matkalle myydään nais- ja miespaikkoja Kinaporinkatu 11 A, 00500 Helsinki HelsinkiMissio LISÄMAKSUSTA: retki Umbria Jazz-festivaaleille Perugiassa 5.7. 045 341 0244, 09 2528 2711 (vaihde) Albertinkatu 33, 00180 Helsinki 2) Omatoimimatka Pelkkä Assisin seminaari 30.6.–4.7. 2013. 045 341 0244, 09 2528 2711 (vaihde) Seminaarihinta 790 €/hlö kahden hengen huoneessa, [email protected] sis. luostarimajoituksen ja täysihoidon ko. ajalta. LISÄMAKSUSTA: Mahdollisuus osallistua Umbria Jazz www.helsinkimissio.fi festivaaleille sisältäen lisävuorokaudet luostarissa. Palvelutalon omistaa ja asuntoja vuokraa Helsinkimissio Vastuullinen matkanjärjestäjä Lomalinja Oy Palvelutalon omistaa asuntoja vuokraa ry:n Kiinteistö Oy ja Helsingin Cecilia.Helsinkimissio Hoivapalvelut tuottaa Matkavaraukset ja tiedustelut: Leena Siukola ry:n KiinteistöDiakonissalaitoksen Oy Helsingin Cecilia. Hoivapalvelut tuottaa Helsingin Cecilia Hoiva Oy. Lomalinja Oy Helsingin Diakonissalaitoksen Cecilia Hoiva Oy. Asukasvalinnoissa noudatetaan Valtion Asuntorahaston Puh 010 289 8112 Asukasvalinnoissa noudatetaan Gsm 050 400 4408 ohjeita. Valtion Asuntorahaston ohjeita. [email protected] Tiedustelut myös Pirjo Kantala puh 040 5111989, tai [email protected] HelsinkiMission hallitus Puheenjohtaja Hannu Tonteri, toimitusjohtaja, kauppaneuvos Varapuheenjohtaja Tapio Aaltonen, yritysvalmentaja, kirjailija Seniorityö HelsinkiMission seniorityö tarjoaa maksutonta ja turvallista läsnäoloa, yhteyttä, ammattikeskustelua tai arkiapua yksinäisille senioreille. Hallituksen jäsenet Senioripysäkki® Jaana Hallamaa, sosiaalietiikan professori Yrjö Kopra, toimitusjohtaja Caroline Lilius, markkinointijohtaja Anne Birgitta Pessi, TT, professori Heikki Ropponen, OTK, KTM HelsinkiMission luoma Senioripysäkkimalli toimii Helsingissä ammattilaisten ohjaamana ja 30 muulla suomalaisella paikkakunnalla järjestön kouluttamien sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisten ohjaamana. Gsm 045 341 0506 tai puh. 09 2528 2720 [email protected] www.senioripysakki.fi HelsinkiMission valtuuskunta Puheenjohtaja Reijo Karhinen, pääjohtaja Varapuheenjohtajat Ahti Hirvonen, kauppat. tohtori h.c. Sirkka Hämäläinen, kauppat. tohtori Valtuuskunnan jäsenet Metropoliitta Ambrosius Irja Askola, Helsingin piispa Arto Bryggare, kauppat. maisteri Helena Helve, tutkimusprofessori/ dosentti Harri Hollmén, toimitusjohtaja Eero Huovinen, emerituspiispa Olli Härmänmaa, varatuomari Sirkka-Liisa Kivelä, professori Pentti Kivinen, kauppaneuvos Lasse Koivu, dipl. ekonomi Eija-Riitta Korhola, europarlamentaarikko Johannes Koroma, EK, asiamies Antti Kuljukka, toimitusjohtaja Matti Leikola, professori Pekka Merilampi, laamanni Kari Neilimo, vuorineuvos Mauri Niemi, hall. puh.joht., toim.joht. Topi Paananen, toimitusjohtaja Mauri Palvi, hallituksen puheenjohtaja Paavo Pitkänen, FM Jukka Riikonen, Helsingin poliisikomentaja Tapani Ruokanen, päätoimittaja Karsten Slotte, konsernijohtaja Kari O. Sohlberg, vuorineuvos Timo Strandberg, professori Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Astrid Thors, kansanedustaja Seppo Tirkkonen, rovasti Liisa Tuovinen, rovasti Helsinkimissio Albertinkatu 33, 00180 Helsinki Puh. 09 2528 2711 [email protected] www.helsinkimissio.fi Toiminnanjohtaja Olli Valtonen Puh. 040 500 5329 Sari Eskelin [email protected] Vapaaehtoistoiminta HelsinkiMission vapaaehtoistoiminta valjastaa suomalaisten auttamishalun joustaviin vapaaehtoistoiminnan muotoihin senioreiden, nuorten, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. [email protected] Kansalaistoiminnan johtaja Henrietta Grönlund Puh. 045 872 1870 Aamukorva Ikäihmisiä auttava puhelin Puh. 09 2528 2730 tai gsm. 045 341 0504 joka aamu klo 5.00–9.00 Seniorityö Virikeryhmät ja tukihenkilötoiminta Projektikoordinaattori Marjut Puisto puh. 045 872 3516 Senioreiden keikka-apu Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Tiia Hautamäki puh. 044 054 6236 Aamukorva Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Kaisa Kauhanen puh. 050 323 7651 SeniorTrainer-projekti Projektipäällikkö Maria Mäntylä-Granda 044 0546230 Nuorten tukihenkilötoiminta ja lapsiperheet Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori puh. 045 854 7528 Apulaistoiminnanjohtaja Sari Vapaavuori Puh. 0400 678 858 Talouspäällikkö Paula Kotonen-Hautala Puh. 045 341 0247 IT-päällikkö Jussi Mursula Puh. 0400 941 489 Senioripysäkkiohjaajakoulutus Pelastakaa Sukupolvi -projekti Projektipäällikkö Marika Aro puh. 045 858 4375 Svensk verksamhet NUORTEN KRIISITYÖ Nuorten Kriisipiste Keskusteluapua 12–29 -vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille Päivystys: ti–to klo 9.00–13.00 Kriisipuhelin 045 341 0583 Toimisto 045 341 0589 [email protected] www.nuortenkriisipiste.fi MARKKINOINTIVIESTINTÄ JA VARAINHANKINTA Markkinointiviestintä Markkinointisuunnittelija Jaana Kiuru Puh. 045 891 2523 Vastaava kriisityöntekijä Katja Laamanen Puh. 045 341 0594 Markkinointisuunnittelija Henni Kuusisto Puh. 045 854 7558 Krisjouren för unga Varainhankinta Samtalshjälp för ungdomar och unga vuxna mellan 12 och 29 år Jourtider: tis–tors kl. 11–13 Albertsgatan 33, 00180 Helsingfors Kristfn. 045 341 0574 [email protected] www.krisjourenforunga.fi Ansvarig krisarbetare Camilla Laine Puh: 045 341 7552 (Heidi Nygård-Michelsson perhevapaalla 5/2012 alkaen) Kotivuoren lastenkoti Puotilantie 6 A, 00910 Helsinki Johtaja Päivi Mattila Puh. 045 341 0596 Osasto A, puh. 050 435 5189 Osasto D, puh. 050 444 2296 [email protected] www.nuortenkriisipiste.fi Aggredi®® Aggredi on katuväkivallan tekijöihin keskittyvä työmuoto. Aggredin® kohderyhmänä ovat kodin ulkopuolisiin väkivaltarikoksiin syyllistyneet tai väkivaltarikoksia suunnittelevat 18–39-vuotiaat, ja ne nuoret aikuiset, joilla on pelko tai vahva kokemus väkivaltarikoskierteeseen ajautumisesta. Hämeentie 29, 3. krs, 00500 Helsinki Asiakasohjauspäivystys Puh. 045 341 0564 www.aggredi.fi Työ erityisryhmien parissa Resonaari Musiikin erityispalvelukeskus ja musiikkikoulu Kulosaaren puistotie 26, 00570 Helsinki [email protected] www.resonaari.fi Johtaja Markku Kaikkonen Puh. 0400 766 712 Johtaja Kaarlo Uusitalo Puh. 040 501 1371 Projektchef Liisa Melin Tel. 045 891 2502 Volontärverksamhetens koordinator Tamara Bergkvist Tel. 045 8690 945 HelsinkiMission tiedotuslehti • ISSN-L 1799-7739 • ISSN 1799-7739 (Painettu) • ISSN 2242-2536 (Verkkolehti) • Julkaisija: HelsinkiMissio • Jakelu noin 13.000 kappaletta • Päätoimittaja Olli Valtonen • Toimitussihteeri: Jaana Kiuru • Albertinkatu 33 • 00180 Helsinki • [email protected] • Taitto: Johanneksenleipäpuu • Painopaikka: Erweko Oy • Helsinki 2013 Yhteyspäällikkö Liisa Melin Puh. 045 891 2502 (Niina Frösen perhevapaalla 3/2012 alkaen) Face to face -varainhankinta ja kuukausilahjoittajat Aleksi Harmokivi Puh. 044 054 6224 Varainhankinnan koordinaattori Sonja Kopponen Puh. 044 054 6225 [email protected] www.helsinkimissio.fi Keräyslupa: HelsinkiMission keräyslupa 2020/2012/3385 Keräystili: FI68 50085320 0123 05 Kuukausilahjoitus on tehokkain tapa auttaa. Suoraveloitussopimuksen voi tehdä kadulla HelsinkiMission feissarin kanssa tai ottamalla yhteyttä HelsinkiMission toimistoon (09-2528 2711). Valtakirja on myös saatavilla HelsinkiMission nettisivuilta, ja sen voi postittaa toimistolle maksutta merkitsemällä kuoreen tunnuksen ”5008731, 00003 VASTAUSLÄHETYS”. Keräyslupa 2020/2010/3531 Kertalahjoitus Jokainen lahjoitus on meille tärkeä. Voit antaa lahjasi HelsinkiMission keräystilille FI68 5008 5320 0123 05 Yritysyhteistyö HelsinkiMissio tarjoaa yrityksille mahdollisuuden hyvän tekemiseen ja yhteiskuntavastuun kantamiseen. Jos olet kiinnostunut yrityskumppanuudesta, ota yhteyttä yhteyspäällikkö Liisa Meliniin. Palvelutalo Cecilia n Tiedustelut n varaukset n vuokraus Irma Kallamäki, HelsinkiMissio, Albertinkatu 33, 00180 Helsinki Tiedustelut arkisin klo 9–11 Puh. 045 341 0244 / vaihde 09 2528 2711 [email protected] www.facebook.com/helsinkimissio Haluaisitko paperilehden sijasta sähköisen lehden? Sähköinen verkkolehti on ympäristöystävällinen vaihtoehto, joka auttaa myös karsimaan postituskuluja. Soita (09) 2528 2711 tai lähetä yhteystietosi sähköpostitse [email protected] ja vaihda sähköiseen lehteen. Saat sähköpostiisi neljä kertaa vuodessa linkin, josta pääset lukemaan uusimman verkkolehden. AIKA AUTTAA. Tänäkin keväänä tuhannet vanhukset kohtaavat pidentyvät päivät yksin. Kukaan ei soita tai tule käymään, läsnä on vain yksinäisyys. Auta ostamalla Aikalahja. Se voi olla vanhukselle kultaakin kalliimpi. Kahvihetki yksinäisen kuulemiseen 10 € LAHJOITA LÄSNÄOLO www.aikakauppa.com Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer TILISIIRTO GIRERING Saaja Mottagare Maksaja Betalare Allekirjoitus Underskrift Tililtä nro Från konto nr IBAN BIC FI68 5008 5320 0123 05 OKOYFIHH HelsinkiMissio ry Albertinkatu 33, 00180 Helsinki Keräyslupa 2020/2012/3385 Voit myös tukea HelsinkiMission auttamistyötä lahjoittamalla suoraan pankkitilille. Haluan lahjoittaa: ❏ 10€ ❏ 15€ ❏ 20€ ❏ Vapaa lahjoitus ____ Viitenro Ref.nr Eräpäivä Förf.dag 2228 Euro Maksu välitetään saajalle maksujenvälityksen ehtojen mukaisesti ja vain maksajan ilmoittaman tilinumeron perusteella. Betalningen förmedias till mottagaren enligt villkoren för betalningsförmedling och endast till det kontonummer som betalaren angivit.
© Copyright 2024