Edupolin vuosikatsaus

2012
Edupolin vuosikatsaus
Toimintavuosi 2012 oli haasteita täynnä.
Hallitusohjelma sekä uusi koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma ennustivat tuntuvia
leikkauksia ammatilliseen koulutukseen. Valtionhallinnon suunnitelmat, teollisuuden rakennemuutos sekä edellisen vuoden tappiollinen tilinpäätös yhdessä aiheuttivat sen, että Edupolin oli
tarkasteltava kriittisesti pitkän ja lyhyen aikavälin kannattavuuttaan sekä toimintansa edellytyksiä.
Edupolissa jouduttiin käynnistämään yhteistoimintamenettely alkuvuodesta 2012, kun havaittiin
että muiden kuin henkilöstökustannusten leikkaukset eivät yksin riitä talouden tasapainottamiseen. Yt-menettely johti henkilöstöön kohdistuneisiin säästötoimiin ja yhden koulutusalan lakkauttamiseen.
Asiakkuus- ja myyntitoimintojen kehittämisen ja tehostamisen seurauksena Edupolin liikevaihto
ylitti kuitenkin talousarvion. Se ja säästötoimet varmistivat sen, että Edupoli saavutti tavoitteensa
kaikista haasteista huolimatta.
Ammattitutkintojen suoritusmäärä moninkertaistui
Edupolissa suoritettiin vuonna
2012 kaikkiaan 847 tutkintoa ja
374 osatutkintoa. Tutkintosuoritusten määrä kasvoi 22 % edellisestä vuodesta, mutta osatutkintosuoritusten määrä väheni 54 %.
Ammattitutkintoja suoritettiin
382. Kasvua oli peräti 85 % edelliseen vuoteen verrattuna. Myös
erikoisammattitutkintojen suoritusmäärä kasvoi hieman. Sen
sijaan perustutkintojen suoritusmäärä laski jonkin verran edellisestä vuodesta.
Eniten tutkintojen suoritusmäärä
kasvoi työvoimakoulutuksessa. Tutkintoja suoritettiin 73 %
enemmän kuin vuonna 2011.
Myös oppisopimuskoulutuksen
tutkintosuoritusmäärä kasvoi tuntuvasti. Omaehtoisessa perus- ja
lisäkoulutuksessa tutkintoja suoritettiin sen sijaan vähemmän kuin
edellisenä vuonna.
Opiskelijoita eniten
yrityskoulutuksessa
Yrityskoulutukseen osallistui
3309 henkilöä, mikä on lähes 35
% kaikista opiskelijoista. Yritys-
koulutukseen osallistuneiden
henkilöiden määrä kasvoi 30 %
vuodesta 2011.
Oppisopimuskoulutuksen ja omaehtoisen peruskoulutuksen opiskelijamäärät kasvoivat runsaat 10
%.
Sen sijaan työvoimakoulutuksen
ja omaehtoisen lisäkoulutuksen
opiskelijamäärät laskivat johtuen
mm. lyhytkestoisen koulutuksen
vähenemisestä. Työvoimakoulutuksessa lasku oli merkittävä –
peräti 36 %.
Porvoon ja Keravan osallistujamäärät nousussa
Vuonna 2012 Edupolissa opiskeli
9509 henkilöä. Opiskelijamäärä
kasvoi prosentin verran edellisestä vuodesta. Koulutukseen
osallistujia oli 10 630. Sama henkilö voi osallistua useampaan
koulutukseen tai suorittaa koulutuksensa ohessa esimerkiksi
erilaisia pätevyystodistuksia tai
sertifikaatteja, mistä johtuu se
että osallistujamäärä on henkilömäärää suurempi.
Huiminta osallistujamäärän kasvu
oli Keravalla – peräti 85 %. Keravan osallistujamäärä oli kuitenkin
vain 3 % kaikista osallistujista.
Porvoossa, Helsingissä ja Vantaalla osallistujia oli kussakin toimipisteessä noin 30 %.
Opiskelijatyövuosia kertyi noin
2 300, joka oli lievästi enemmän
kuin edellisenä vuonna.
Maahanmuuttajaopiskelijoiden
määrä kasvoi hiukan edellisestä
vuodesta ja oli nyt 1876 henkilöä.
Noin joka viidennellä opiskelijalla
oli muu kuin Suomen kansalaisuus
ja lähes joka kolmas puhui äidinkielenään muuta kuin suomea. Eri
kansallisuuksia oli 109.
Uusi sertifikaatti
Edupolille
Inspecta Sertifiointi Oy myönsi
Edupolille OHSAS 18001 -työterveys- ja turvallisuusjärjestelmän
sertifikaatin joulukuussa 2012.
Sertifikaatti on osoitus ponnisteluista turvallisen työympäristön
luomiseksi niin henkilöstölle kuin
opiskelijoillekin.
OHSAS 18001 -standardi yhdistää
terveys- ja turvallisuuskysymykset keskeiseksi osaksi johtamista.
Standardin avulla pyritään ennaltaehkäisemään onnettomuuksia
3500
3000
ja sairauksia sekä turvaamaan
henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointi.
ja helpottavan resurssien kohdentamista. Sitä kautta on odotettavissa myös kustannussäästöjä.
Näyttötutkintomestarikoulutus sai jatkoa
Ammattimaisempaa
asiakastyötä
Näyttötutkintomestarien koulutusta jatkettiin toimintavuonna.
Syksyllä valmistuikin 23 uutta
näyttötutkintomestaria. Kahden
viime vuoden aikana on näyttötutkintomestareita valmistunut jo
lähes 50. Tämä mittava panostus
on edistänyt Edupolin näyttötutkintotoimintaa ja lisännyt henkilöstön ammattitaitoa näyttötutkintojen järjestämisessä.
Edellisenä vuonna lanseeratun
uuden toimintamallin mukaisesti
Edupolissa jatkettiin asiakastyön
kehittämistä.
Henkilöstön työhyvinvointia edistettiin kartuttamalla esimiesten
henkilöjohtamisen taitoja Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän
yhteisessä Esimiesfoorumissa.
Lisäksi vuoden aikana kehitettiin
henkilöstön sosiaalisen median ja
etäopetuksen taitoja erilaisissa
koulutuksissa ja työpajoissa. Erilaisista sosiaalisen median työkaluista muodostuikin vakiintunut
osa käytännön opetustyötä ja
myös etäyhteyslaitteiden käyttö
yleistyi sekä opetuksessa että
muussa toiminnassa.
Uuteen toiminnanohjausjärjestelmään
Toimintavuoden tärkein kehittämiskohde oli perusteellinen
valmistautuminen Studenta Plusohjelmiston käyttöönottoon alkuvuodesta 2013.
Studenta Plus on kokonaisvaltainen toiminnanohjausjärjestelmä,
joka korvaa aiemman opiskelijahallintojärjestelmän. Myös opiskelijoille tulee käyttöliittymä järjestelmään, jota kautta he voivat
hallinnoida omia tietojaan, ilmoittautua koulutukseen tai ilmoittaa
poissaoloista.
Toiminnanohjausjärjestelmän
odotetaan tehostavan toimintoja
Yrityskoulutus
Oppisopimuskoulutus
Omaehtoinen koulutus
2500
Työvoimakoulutus
2000
1500
1000
500
0
Opiskelijamäärät asiakasryhmittäin
Asiakaspäälliköt suorittivat laajan koulutuskokonaisuuden, joka
oli sidottu tiiviisti käytännön
asiakastoimintaan. Sen johdosta
asiakastyö tehostui ja ammattimaistui, mikä näkyi kasvuna
henkilöstö- ja oppisopimuskoulutusten liikevaihdossa.
Myös kukin asiakasryhmä kehitti
omassa asiakassegmentissään
asiakastyötä ja -palvelua. Kehitystyön tuloksena asiakkuusprosessit muodostuivat entistä asiakaslähtöisemmiksi.
Asiakastyötä vahvistettiin myös
laatimalla Monikulttuurisuusohjelma linjaamaan käytännön toimintaa. Edupolissa monikulttuurisuus
on toimintaa ohjaava periaate,
jonka pohjalta moninaisista taustoista ja kulttuureista tulevien
asiakasryhmien tarpeet ja lähtökohdat otetaan huomioon.
6000
Pääkaupunkiseutu
Itä-Uusimaa
5000
Muu Suomi
4000
3000
2000
1000
0
Osallistujamäärät kotiseudun mukaan
400
Perustutkinnot
350
Ammattitutkinnot
300
Erikoisammattitutkinnot
250
200
150
100
Liikevaihto ylitti
talousarvion
Edupolin liikevaihto oli toimintavuonna 16,4 milj. euroa. Toimintaympäristön haasteista huolimatta talousarvio ylittyi 0,6 milj.
euroa. Kokonaistuotot olivat 17,9
milj. euroa.
50
0
Tutkintosuoritukset
Yrityskoulutuksen myynti kasvoi
suhteellisesti eniten 33 %. Se oli
toimintavuonna 0,7 milj. euroa.
Työvoimakoulutus oli 6,5 milj. euron myynnillään edelleen suurin,
vaikka sen myynti laskikin jonkin
verran.
Työvoimakoulutus
Omaehtoinen
lisäkoulutus
Oppisopimuskoulutus
Yrityskoulutus
Omaehtoinen peruskoulutus
Liikevaihto rahoitusmuodoittain
LUE LISÄÄ WWW.EDUPOLI.FI
Liikelaitos Edupoli
Omistaja
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Toiminta-ajatus
Luomme yhteistyössä edellytykset asiakkaittemme
kehittymiselle ja menestykselle.
Edupolin hallinto
rehtori Markku Kantonen
apulaisrehtori Laila Erävalo
palvelutoimialan johtaja Henry Laitinen
liiketoiminnan toimialan johtaja Riitta Laukkanen
tekniikan toimialan johtaja Tarmo Vaalasmaa
ORGANISATION
CERTIFIED BY
Edupoli
Helsinki / Kerava / Porvoo / Vantaa / puh. 0205 1311 /
[email protected] /[email protected]