Lataa - Teknologiateollisuus

TEKNOLOGIATEOLLISUUS TUTUKSI –PÄIVÄ
KAUHAVA (YLIHÄRMÄ) 5.9.2014
Lasse Ala-Kojola,040-9030613
2
Teknologiateollisuus –
merkittävin elinkeino
Suomessa
• 50 % Suomen koko viennistä
• 75 % Suomen koko
elinkeinoelämän tutkimus- ja
kehitysinvestoinneista
• Alan yritykset työllistävät suoraan
280 000 ihmistä, välillinen
työllistämisvaikutus mukaan
lukien 700 000 henkilöä
eli 30 % Suomen koko työvoimasta.
Viennin merkitys:
Vientiteollisuus tuottaa Suomeen
suoraan tai välillisesti jopa puolet
valtion ja kuntien keräämistä
verotuloista.
2014-2015
3
Energia- ja ympäristöosaamisen
merkitys korostuu
Oraksella:
• on jatkuvan parantamisen periaate
myös ympäristöasioissa. Yritys kehittää
tuotantoaan koko ajan ekotehokkaammaksi.
• on tavoitteena energian- ja vedenkulutuksen
ja jätteen määrän vähentäminen sekä
hyötykäytön lisääminen.
• markkinaetu ei synny itsestään, vaan
vaatii järjestelmällistä ympäristöasioiden
suunnittelua, ohjaamista ja seurantaa.
• ovat ympäristöasiat taakan sijaan
kilpailutekijä, jolla erotutaan markkinoilla
vastaavista yrityksistä.
2014-2015
4
Teknologiateollisuus on viiden toimialan
kokonaisuus
Elektroniikka- ja sähköteollisuus
• tietoliikennelaitteet, instrumentit,
sähkökoneet
• liikevaihto (2013): 15,8 mrd euroa
• henkilöstö (2013): 43 200
Metallien jalostus
• terästuotteet, värimetallit, valut
• liikevaihto (2013): 8,8 mrd euroa
• henkilöstö (2013): 15 800
Kone- ja metallituoteteollisuus
• koneet, metallituotteet, kulkuneuvot
• liikevaihto (2013): 27,2 mrd euroa
• henkilöstö (2013): 125 500
Tietotekniikka-ala
• tietotekniikkapalvelut, ohjelmistot
• liikevaihto (2013): 8,3 mrd euroa
• henkilöstö (2013): 54 500
Suunnittelu ja konsultointi
• teollisuuden, yhteiskunnan ja
rakentamisen asiantuntijapalvelut
• liikevaihto (2013): 5,0 mrd euroa
• henkilöstö (2013): 46 300
2014-2015
Teknologiateollisuus on viiden
toimialan kokonaisuus Länsi-Suomessa
Elektroniikka- ja sähköteollisuus
ABB, Beamex, Elkamo, Epec, SKKojeistot, Switch, Vaasa
Engineering, Vacon, Vamp...
Metallien jalostus
Alteams, Boliden, Componenta,
Mäkelä Alu, Outokumpu…
Kone- ja metallituoteteollisuus
Ala-Talkkari, Done Logistics, Finn-Power,
Inhan Tehtaat, Junkkari, MSK Cabins,
Metso, Pellon-Group, Pesmel,
Rautaruukki, T-Drill, Wärtsilä...
Tietotekniikka-ala
Nomis, Rauhala-Yhtiöt, Wapice...
Suunnittelu- ja konsultointiala
Arkins Suunnittelu, Avecon, Citec,
Contria, Elomatic, Enmac…
8.9.2014
6
Teknologiateollisuus on viiden toimialan
kokonaisuus
Elektroniikka- ja sähköteollisuus
ABB, Ensto, Microsoft Mobile,
Murata Electronics, Nokia,
Planmeca, Polar Electro, Suunto,
Vacon, Vaisala...
Kone- ja metallituoteteollisuus
Abloy, Cargotec, Finn-Power,
Fiskars, Glaston, Kone, Konecranes,
Metso, Normet, Oras, Patria,
Pemamek, Ponsse, Prima Power,
Stala, STX Finland, Valtra, Wärtsilä...
Metallien jalostus
Boliden, Componenta, Kuusakoski,
Luvata, Norilsk Nickel, Outokumpu,
Outotec, Ovako, Rautaruukki,
Sacotec...
Tietotekniikka-ala
Affecto Finland, CGI, Codebakers,
Codenomicon, Comptel, Digia,
Efecte, Enfo, F-Secure, Fujitsu
Finland, IBM, Innofactor, Knowit,
Microsoft, Nixu, Tieto...
Suunnittelu ja konsultointi
A-insinöörit, Citec, Elomatic, Etteplan,
FCG, Finnmap, Granlund, Neste
Jacobs, Pöyry, Ramboll, Rejlers, SITO,
SWECO, Vahanen, WSP…
2014-2015
7
Teknologiateollisuus
Merkittävin elinkeino myös Etelä-Pohjanmaalla
40 % alueen koko viennistä
60 % alueen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Työllisyysvaikutus 22 000 työpaikkaa eli runsas neljännes EteläPohjanmaan kaikista työllisistä. Alalla työskentelee suoraan 8 600
ihmistä, joista jokaisen välillinen työllisyysvaikutus vähintään 1,5
lisätyöpaikkaa. Vaikuttaa ratkaisevasti alueen ja Suomen muunkin
työvoiman työllistymismahdollisuuksiin.
Teknologiateollisuus vuonna 2013:
Liikevaihto, mrd. euroa
Henkilöstön määrä
Etelä-Pohjanmaalla
Koko maassa
1,5
65
8 600
285 000
2014-2015
8
Teknologiateollisuus
Merkittävin elinkeino myös Pohjanmaalla
48 % alueen koko viennistä
89 % alueen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Työllisyysvaikutus 47 000 työpaikkaa eli 40 prosenttia Pohjanmaan
kaikista työllisistä. Alalla työskentelee suoraan 18 700 ihmistä, joista
jokaisen välillinen työllisyysvaikutus vähintään 1,5 lisätyöpaikkaa.
Vaikuttaa ratkaisevasti alueen ja Suomen muunkin työvoiman
työllistymismahdollisuuksiin.
Teknologiateollisuus vuonna 2013:
Liikevaihto, mrd. euroa
Henkilöstön määrä
Pohjanmaalla
Koko maassa
5,2
65
18 700
285 000
2014-2015
9
Teknologiateollisuuden päätoimialojen liikevaihtoosuudet* ELY-alueittain 2012
*) Prosenttia teknologiateollisuuden toimipaikkojen liikevaihdosta kyseisellä alueella
Lähde: Tilastokeskus; Yritysrekisterin vuositilasto 2012
Tietosuojasyistä joidenkin alueiden kaikki toimialat eivät ole 100 % edustettuina
2014-2015
10
Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta
alueittain 2013
Tavaravienti yhteensä 24,8 mrd. euroa*
Pohjois-Amerikka
2,2 mrd. €
8,8 %
Etelä- ja Väli-Amerikka
1,0 mrd. €
4,1 %
Keski- ja Itä-Eurooppa
4,9 mrd. €
19,6 %
Länsi-Eurooppa
11,4 mrd. €
46,1 %
Afrikka
0,5 mrd. €
2,1 %
Aasia
4,1 mrd. €
16,5 %
Lähi- ja Keski-Itä
0,7 mrd. €
2,8 %
*) Tavaraviennin lisäksi alan yrityksillä oli palveluvientiä noin 12 miljardia euroa. Lähde: Tullihallitus, Tilastokeskus
2014-2015
11
Teknologiateollisuuden henkilöstön
tutkinnot 1990-2010
Osuus
Teknologiateollisuus 1990-2007
pl. Suunnittelu- ja konsultointiala.
Teknologiateollisuuden kaikki toimialat
ml. suunnittelu- ja konsultointiala
Toimialaluokitus 2002
Tutkijakoulutus eritelty vain vuonna 2007 **)
Toimialaluokitus 2008
1990 1995 2000 2005 2006 2007
2007 2010 Elektr.- Tieto- Kone- Met. jal.Suunn.
yht
yht
&
tekn. & met.
& kons.
sähköt.
tuotet.
100 %
90 %
80 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0%
Ei ammattitutkintoa
Toisen asteen
ammatillinen koulutus
Alin korkea-aste
(esim. teknikko)
Alempi korkea-aste
(AMK)
Yliopisto
**)
Tutkijakoulutus
Lähde:
Lähde: Tilastokeskus
Tilastokeskus
2014-2015
12
Eläkkeelle siirtyvien määrä kasvaa
teknologiateollisuudessa
Henkilöä
9000
Toteutunut eläköityminen
Arvioitu eläköityminen
8000
7000
6000
Toimihenkilöt
5000
4000
3000
2000
Työntekijät
1000
0
2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 2014 2016 2018 2020 2022 2024 2026 2028 2030
Lähde: Teknologiateollisuus ry:n palkkatiedustelu, Eläketurvakeskus, Tilastokeskus
2014-2015
13
Teknologiateollisuuden henkilöstön koulutusalat
2010
100 %
80 %
60 %
40 %
20 %
0%
Teknologiat.
Yleissivistävä
Elektron.- &
sähköt.
Tietotekn.
Kone- ja
metallituotet.
Tekniikan ala
Kaupallinen ja yhteiskuntatiet.
Metallien jalostus Suunn.- ja konsult.
Luonnontiet.
Muu
Lähde: Tilastokeskus
2014-2015
14
Arvio teknologiateollisuuden henkilöstön
vuotuisesta rekrytointitarpeesta 2013-2016
Henkilöstön määrän arvioitu muutos yhteensä 1 % aikavälillä 2012-2016
5000
4500
4000
Rekrytointitarve yhteensä: n. 9500 henkilöä, joista
 Elektroniikka ja sähköteollisuuteen ja tietotekniikka-alalle n. 2000
 Kone- ja metallituoteteollisuuteen ja metallien jalostukseen n. 4200
 Suunnittelu- ja konsultointialalle n. 3200
3500
3000
2500
2000
1500
1000
500
0
Yliopistotutkinto yhteensä
*) Ammatillinen toinen aste sisältää perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnon
AMK yhteensä
Ammatillinen yhteensä *)
Lähde: Teknologiateollisuus ry 2013: Henkilöstöselvitys 2016
2014-2015
15
Tarjolla monenlaisia töitä
Koulutus on lippusi moniin paikkoihin
Markkinointipäällikkö
Levyseppähitsaaja
Työkalunvalmistaja
Kehitysjohtaja
Tietoliikenneasiantuntija
Tuotantopäällikkö
Tutkija
Projektipäällikkö
Kilpailija-analyytikko
Myynti-insinööri
Ostaja
Koneistaja
Tietoturvallisuusasiantuntija
Fyysikko
Laatujohtaja
Materiaalijohtaja
Tuotekehitysinsinööri
Hitsaaja
Tietoturvapäällikkö
Avainasiakaspäällikkö
Toimitusjohtaja
Lvi-asentaja
Systeemisuunnittelija
CNC-sorvaaja
Tietohallintopäällikkö
Asiakkuusjohtaja
Koulutuspäällikkö
Tehtaanjohtaja
Käytettävyysasiantuntija
Logistiikkapäällikkö
Ostopäällikkö
Koneasentaja
Teollinen muotoilija
Ohjelmistosuunnittelija
Suunnitteluinsinööri
Järjestelmäsuunnittelija
Projektimyyjä
Myyntineuvottelija
Suunnittelukoordinaattori
Automaatioinsinööri
Vientiasentaja
Patentti-insinööri
Sovellusasiantuntija
2014-2015
16
Tulevaisuuden työ teknologiateollisuudessa
Oppisopimuskoulutus
Ammattikorkeakoulut
Yliopistot
Ammatilliset
oppilaitokset
Lukiot
Teollisuuden
erikoisoppilaitokset
Peruskoulut
2014-2015
17
Valitse oma tiesi
teknologiateollisuudessa!
Näitä opit jo koulussa:
• Kieli- ja kulttuuritaitoja
• Kädentaitoja
• Matematiikkaa ja
luonnontieteitä
• Tietotekniikkataitoja
Näitä ominaisuuksia
tarvitaan myös:
• Oikeaa asennetta
• Oppimishalua ja -kykyä
• Yhteistyötaitoja
• Muutosvalmiutta
2014-2015
18
Teknologia kuuluu jokaisen arkeen
2014-2015
19
Tule tekemään tulevaisuutta ihmisten
ja ympäristön ehdoilla
Teknologiateollisuuden tuotteet ja palvelut
ovat mukana jokapäiväisessä elämässämme
2014-2015
20
Teknologiateollisuus on myös palvelua
2014-2015
21
26.3.2014
Lappajärvi
2014-2015
22
26.3.2014
Kauhajoki
2014-2015
23
26.3.2014
Kurikka
2014-2015
24
26.3.2014
Lapua
2014-2015
25
Lakeuden
Ilmastointi Oy
26.3.2014
Seinäjoki
2014-2015
26
26.3.2014
Ähtäri
2014-2015
27
Tietotekniikan käyttö
arkipäiväistyy
Nykyään tietotekniikan taitoja
tarvitaan kaikissa ammateissa.
Tietotekniikan käyttöä
kannattaakin opiskella ei huvin
vaan ihan hyödyn vuoksi.
2014-2015
28
Tutustu yrityksiin ja
ammatteihin
• Parhaiten tutustut teknologiaalan yrityksiin ja ammatteihin
opintokäynneillä. Niillä pääset
näkemään ja kuulemaan, mitä
alan ammateissa tehdään ja
millaisia osaajia tarvitaan.
• www.openet.fi
• www.mytech.fi
• Oman alueesi teknologiayritykset löytyvät osoitteesta:
teknologiateollisuus.fi/jäsenluettelo
2014-2015