MATKAILUN KEHITTÄMISHANKKEET ETELÄ

MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
MATKAILUN KEHITTÄMISHANKKEET ETELÄ-POHJANMAALLA tilanne 3/2013
MAAKUNNALLISET JA YLIMAAKUNNALLISET HANKKEET
1. MATKO3 – Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla 1.11.2011 – 31.12.2014
Hankkeen tehtävänä on koordinoida matkailun kehittämistoimia Etelä-Pohjanmaalla, mm.
hankkimalla matkailun ajankohtaistietoa toimialan kehittämistyön pohjaksi, organisoida ja toteuttaa
maakunnallisen matkailustrategian päivitysprosessi, organisoida Matkailun alueelliset tietovarannottiedonkeruujärjestelmän käyttöönottoa Etelä-Pohjanmaalla, toteuttaa toimialaan liittyviä selvityksiä,
järjestää alan kokouksia sekä seminaareja tiedon välittämiseksi. Tavoitteena on kokonaisvaltainen
matkailun kehittyminen alueella. Hyödynsaajina ovat ensisijaisesti maakunnan matkailuyritykset ja
toimijat, toimialan kehittäjätahot ja sidosryhmät sekä välillisinä hyödynsaajina alueen kunnat.
Hanketta hallinnoi Seinäjoen Ammattikorkeakoulu/ Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ilmajoki.
Kustannusarvio 550 000 €. Rahoitus valtio/ EU (ELY -keskus, Manner-Suomen maaseuturahasto) 100
%.
Projektipäällikkö Arja Kortesluoma (E-P:n matkailukoordinaattori)
puh. 040 830 2387
Projektisihteeri Sanna Jyllilä
puh. 040 830 4248
Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Maa- ja metsätalous, Ilmajoki
[email protected]
www.seamk.fi/matko
2. Aitoja makuja II
2012 – 2014
Aitoja makuja II -hankkeen päätavoitteena on kehittää aitojamakuja.fi -sivustosta monipuolinen
elintarvikeyrittäjyyden tietolähde, joka palvelee monia erilaisia käyttäjäryhmiä (ruoka-alan
ammattilaiset, kuluttajat) yhteisen tiedon jakamisen ja löytämisen paikkana. Sivusto viestii samalla
sekä toimialasta että alan yrityksistä, joten tiedonlisääntymisen kautta vaikutetaan yleiseen ilmapiiriin
ja asenteisiin maaseutua ja ruoan tuotantoa kohtaan. Aitojamakuja.fi -sivustosta tiedottamisella
lisätään elintarvikealan näkyvyyttä ja verkostoitumista myös muiden toimialojen kesken. Maakuntien
välinen yhteistyö mahdollistaa kokemusten vaihdon ja hyvien käytänteiden siirtymisen alueelta
toiselle, millä vaikutetaan alan kehittymismahdollisuuksiin.
Hanke on valtakunnallinen ja sitä koordinoi Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea.
Etelä-Pohjanmaalla hanketoimijana toimii Foodwet Oy. Hankkeen kustannusarvio on 380 000 €. Hanke
toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa ja sitä rahoittaa Hämeen ELY-keskus
valtakunnallisena hankkeena.
Laatuasiantuntija Sanna-Mari Ala-Ranta
Foodwest Oy
puh. 040 569 3093, (06) 421 0037, [email protected]
Projektipäällikkö Päivi Töyli
Turun yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea
puh. 040 189 1929
[email protected]
www.aitojamakuja.fi
1
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
3. Lauhanvuoren, Kauhaneva-Pohjankankaan ja Hämeenkankaan yritystoiminnan
kehittäminen -hanke
1.4.2012–30.9.2013
Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan yhteinen hanke Lauhanvuoren ja Kauhaneva-Pohjankankaan
kansallispuistojen, Haapakeitaan soidensuojelualueen sekä Hämeenkankaan harjoitus- ja
monikäyttöalueen luontomatkailun yritystoiminnan kehittämiseksi. Hankkeen tavoitteena on nostaa
hankealueen suojelualueet sekä Hämeenkankaan monipuolinen ulkoilu- ja retkeilyalue valtakunnalliseen
tietoisuuteen ja lisätä alueen kiinnostavuutta niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.
Aluekokonaisuuden luonto- ja kulttuuriperintöarvot sekä retkeily- ja matkailupalveluiden monipuolisuus
tarjoavat hyvät lähtökohdat yritystoiminnan kehittämiselle. Hankkeessa toteutetaan Metsähallituksen
ohjeistuksen mukaiset kävijä- ja yritystutkimukset hankealueen eri kohteille ja järjestetään yrittäjille ja
alueen muille elinkeinotoimijoille mm. yritystyöpajoja. Tutkimusten ja työpajojen tulosten analysoinnin
sekä alueen muiden strategioiden ja kehittämissuunnitelmien pohjalta alueelle laaditaan
luontomatkailusuunnitelma.
Tavoitteena
on
löytää
uusia
yhteistyömuotoja
ja
uusia
yhteistyökumppaneita, erityisesti maaseutumatkailuyrityksiä.
Kyseessä on suunnitteluhanke, jota rahoittaa Satakunnan ELY-keskus, rahoitus tulee Manner-Suomen
maaseudun kehittämisohjelmasta 2007–2013.
Projektipäällikkö Terttu Konttinen
Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut
Keskuskatu 8, Parkano
puh. 040 675 7363
[email protected]
4. Design and Deli
1.8.2012–30.6.2014
Deli and Design -eteläpohjalaisten elintarvike- ja käsityöyritysten kehittämishanke kokoaa yhteen
maakunnan potentiaaliset elintarvike- ja käsityöalan kasvuyritykset. Hankkeessa toteutettava laaja
koulutuskokonaisuus keskittyy erityisesti brändi- ja verkosto-osaamisen tason nostamiseen.
Koulutussisältöinä ovat mm. brändäys, verkosto-osaaminen, benchmarkkaus, mystery shopping,
maineenhallinta, vienti ja viestintä. Lisäksi tuotetestaus - ja koemarkkinointitoimenpiteitä testataan mm.
sosiaalisen median keinoin. Hankkeeseen osallistuvien yritysten kesken syntyy vahva yritysverkosto,
jossa keskeisenä toiminnan välineenä on säännöllinen vertaisoppiminen. Lisäksi syntyy luovien alojen
kehittämisen koulutusmalli, joka ylittää toimialojen rajapintoja. Hankkeen toimenpiteet edistävät EteläPohjanmaan maakuntaohjelman ja sen toteuttamissuunnitelman tavoitteita sekä elintarvikealalla että
luovilla aloilla.
Hanketta hallinnoi Etelä-Pohjanmaan liitto. Kustannusarvio 260 367 €, rahoitus tulee Etelä-Pohjanmaan
ELY-keskuksen Manner-Suomen ESR-ohjelmasta.
Projektipäällikkö Pekko Hokkanen
Projektimanageri Kirsti Vuori
Etelä-Pohjanmaan liitto
puh. 020 124 4139, 040 736 1684
[email protected]
www.epliitto.fi
2
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
5. Ruokaprovinssin vakiinnuttamishanke
14.8.2012–31.12.2014
Hankkeen tarkoituksena on:
- Kartoittaa Ruokaprovinssin yhteinen tahtotila ja laatia Ruokaprovinssin strategia ja sen
pohjalta toimenpidesuunnitelma Ruokaprovinssin vakiinnuttamiseksi
- Vahvistaa Ruokaprovinssia innovaatiokeskittymän yhteistyöalustana
- Edistää ja koordinoida Etelä-Pohjanmaan Ruokaprovinssin toimijoiden ja toimialojen
kasvamista ja kehittymistä sekä niihin tähtääviä toimenpiteitä
- Edistää osaltaan elintarvikealan innovaatiokeskittymän kehittymistä
- Koordinoida kehittämistoimenpiteitä tehokkuuden saavuttamiseksi ja päällekkäisyyksien
välttämiseksi
- Hankkia, jalostaa ja välittää uusinta ja ajankohtaista Ruokaprovinssin kehittämistoimien
pohjaksi
- Tehdä Ruokaprovinssi tunnetuksi maakunnassa, kansallisesti ja kansainvälisesti; imagon
luominen ja kohottaminen
Hanketta hallinnoi Seinäjoen seudun elinkeinokeskus SEEK. Hankkeen kustannusarvio on 300 000 €
ja sen rahoitus on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.
Projektipäällikkö Irma Jaakkola
puh. 044 754 1834
[email protected]
www.seek.fi/hankkeet
6. Tour Europe
1.5.2012–31.1.2014
EU:n Erasmus for Young Entrepreneurs -ohjelmasta rahoitettava Tour Europe – hanke tarjoaa alkuvaiheessa
oleville eteläpohjalaisille yrittäjille mahdollisuuden lähteä 1 - 6 kuukaudeksi kokeneiden yrittäjien oppiin
Italiaan, Espanjaan tai Englantiin. Euroopassa yrittäjät voivat tutustua innovatiivisiin liikeideoihin ja
markkinoihin ja näin saada uutta potkua omaan liiketoimintaansa. Hanke on tarkoitettu ensisijaisesti
matkailu- ja elintarvikealan yrityksille sekä ravintoloille ja catering-yrityksille. Mahdollisuutta voivat
hyödyntää:
• alle kolme vuotta toimineet
• enintään kolme vuotta sitten sukupolven vaihdoksen kokeneet yritykset ja
• vakavasti yrittäjiksi aikovat, joilla on jo liikeidea selvillä, mukaan lukien yrityksen perustamista
harkitsevat valmistuvat opiskelijat.
Tour Europe – hankkeen kautta voivat vastaavasti yli kolme vuotta toimineet yrittäjät saada Espanjasta,
Italiasta tai Englannista alkuvaiheessa olevan yrittäjän oppiinsa ja toisaalta tuomaan uutta osaamista
mukanaan. Isäntäyrityksenä toimimisesta ei koidu kustannuksia, ja se soveltuu kokeneille yrittäjille, jotka
haluavat solmia kansainvälisiä yhteyksiä ja kehittää omaa liiketoimintaansa.
Hanketta koordinoi Seinäjoen ammattikorkeakoulu partnereinaan Sedu Aikuiskoulutus ja Koulutuskeskus
Sedu. Foodwest, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, Etelä-Pohjanmaan yrittäjät ja Seinäjoen elinkeinokeskus
tukevat hanketta. Hankkeen budjetti 199 755 € ja sen rahoittaja EU, DG Enterprise and Industry.
Projektipäällikkö Anne-Maria Mäkelä
EPKK kehittämisohjelman kehityshanke
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
PL 412 / Keskuskatu 34, 60101 Seinäjoki
puh. 040 830 2335
[email protected]
www.erasmus-entrepreneurs.eu
3
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
7. MaNe-SäLi- Matkailun nettimarkkinoinnin ja sähköisen liiketoiminnan edistäminen
”Pohjanmaan kautta” – hanke
1.10.2012–31.8.2014
Hankkeen tavoitteena on lisätä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien matkailutoimijoiden ja
koko alueen kilpailukykyä tehostamalla sähköistä liiketoimintaosaamista, sähköistä viestintää,
tiedonkulkua ja markkinointia. Hankkeen avulla aktivoidaan alueen matkailuyrittäjiä osallistumaan
koulutuksiin, sähköisten kanavien käyttöön, sähköiseen yhteismarkkinointiin ja sisällöntuottamiseen.
Hanketta toteutetaan Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa ja sitä hallinnoi Seinäjoen
ammattikorkeakoulu. Hankkeen kustannusarvio on 440 000 € ja sitä rahoittaa Pohjanmaan ja EteläPohjanmaan ELY – keskukset Manner-Suomen maaseuturahastosta (100 %).
Projektivastaava Jari Ratilainen
puh. 040 680 7204
Projektikoordinaattori Kenth Nedergård
puh. 040 680 7220
Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Maa- ja metsätalous, Ilmajoki
[email protected]
Facebook-sivut
8. Suomen Sinisen tien palveluyhteistyöverkoston kehittäminen 11.9.2012–31.8.2014
Hankkeessa muodostetaan Sinisen Tien käytävälle nykyaikaisten palvelujen toimitusketju alkutuottajilta
loppukuluttajille perustuen kolmeen päätekijään: sähköisen toimintaympäristön uudistamiseen,
sähköisiin opastusjärjestelmiin sekä koordinoivaan suuralueorganisaatiotoimintaan. Hanketta
toteutetaan usean maakunnan alueella.
Hankkeen hallinnoija on Suomen Sininen tie ry. Hankkeen budjetti on 400 000 €. Julkinen rahoitus 90 %
(ELY- keskukset, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta).
Projektipäällikkö Heikki Kähärä
heikki.kahara(at)gmail.com
4
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
ALUEELLISET HANKKEET
9. Elämysrengas – Elämyksiä Etelä-Pohjanmaalta – hanke
1.8.2011–31.3.2013
Elämysrengas on yritysryhmähanke, jonka tavoitteena on matkailualan yritysten toiminnan kehittäminen
ja laajentaminen, yritysten keskinäisen verkoston rakentaminen ja yhteistyön tiivistäminen alueen
veturiyritysten kanssa. Uusien liiketoimintamahdollisuuksien synnyttäminen ja luominen, uusien
aktiviteettien tai kokonaisuuksien suunnitteleminen ja markkinointi, yritysten kilpailukyvyn nostaminen,
alueen matkailualan ammattimaisen toiminnan kehittäminen, uusien asiakasryhmien saaminen ja
matkailijoiden viipymän lisääminen. Toimenpiteitä:
- Tuotteiden ja palvelujen kehittäminen
- Markkinoinnin, myynnin ja sähköisen myynnin kehittäminen
- Opintomatkat, koulutukset ja verkostoituminen
Hankkeessa mukana olevat yritykset ovat Soinista, Vimpelistä, Alajärveltä ja Lappajärveltä. Hanketta
rahoittavat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 75 % ja hankkeeseen osallistuvat yritykset 25 %.
Projektipäällikkö Viivi Korkiatupa-Savola
puh. 040 737 0207
[email protected]
10. Enjoy Parra – yritysryhmähanke
2012-2013
Hankkeessa on mukana Laidun Hereford Oy, Tmi Seija Hietaharju ja Tmi Jari Kaari. Hanke on myynti- ja
markkinointihanke, jonka tarkoituksena on tuoda esille Parran tarjontaa ja mahdollisuuksia sekä
matkailijoille että virkistyskäyttäjille. Rahoitus Manner-Suomen maaseuturahasto/ Suupohjan
Kehittämisyhdistys ry.
Lisätiedot:
Johanna Peltoniemi
Suupohjan uudet toimialaytimet – hanke/ Teuvan kunta
puh. 050 518 5138
[email protected]
Seija Hietaharju/ Luonto-Parra
puh. 050 523 7266
seija.hietaharju(at)suomi24.fi
11. Alvar Aalto, Sella ja Tove Jansson – vetonaulat aasialaisille matkailijoille -hanke
2011–2012
Hankkeen tavoitteena on kohteiden tuotteistaminen matkailukokonaisuudeksi majoitus- ja
ruokapalveluineen. Mielenkiintoisen tuotekokonaisuuden laatiminen laadukkaaksi matkailutuotteeksi
vaatii verkoston rakentamista, tuotteistamisen asiantuntijatyötä, kansainvälisiä kontakteja sekä
markkinointi- ja viestintäosaamista. Kolmen kohteen henkilöstön tapaamisessa on asetettu tavoitteeksi
lanseerata tuote kansainvälisen arkkitehtiseminaarin yhteydessä Seinäjoella 2012.
Hankkeen rahoituksena on Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä valtionavustus kulttuurimatkailun
kehittämishankkeisiin.
Projektipäällikkö Johanna Peltoniemi
5
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
Suupohjan uudet toimialaytimet – hanke/ Teuvan kunta
puh. 050 518 5138
[email protected]
www.teuva.fi
12. TATU - tapahtumatuottamisen tutkimushanke
1.10.2011–31.5.2013
Tapahtumatuottamisen tutkimushankkeen (TATU) tavoitteena on kehittää tapahtumatuottajien
liiketoiminnallisia edellytyksiä tutkimuksellisin keinoin. Hankkeen painopistealueita ovat esimerkiksi
tapahtumajärjestäjän asiakastiedonkeruutyökalujen ja -mekanismien kehittäminen palvelemaan
systemaattista tapahtumabrändin kehittämistä ja markkinointiviestintää sekä sosiaalisen median
käyttöulottuvuuksien ja tehokkaamman hyödyntämisen tarkastelu tapahtumaviestinnässä. Lisäksi
hankkeen
kiinnostus
kohdistuu
muun
muassa
majoituspalveluiden
kehittämiseen,
tapahtumaturvallisuuteen
poikkeuksellisissa
sääolosuhteissa
sekä
kestävän
kehityksen
toimintaperiaatteisiin tapahtumatuottamisen maailmassa.
Hanketta hallinnoi Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, SeAmk. Rahoitus: TEKES, budjetti 189 000 €.
Projektipäällikkö Sami Rumpunen
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu
Vaasantie 11, 60100 Seinäjoki
puh. 040 680 7017, [email protected]
13. KUMURU – Kulttuurin, musiikin ja ruoan yhteinen kattaus 1.4.2012–31.3.2014
Etelä-Pohjanmaalla on elämystuotannon alalla mittava, mutta tällä hetkellä vajaahyödynnetty
potentiaali. Musiikki- ja kulttuuriosaamisen, ruoka- ja elintarviketalouden osaamisen sekä
liiketoimintaosaamisen yhdistäminen vahvaksi elämystoimintaosaamiseksi vaatii eri osaamisalueiden
rajat ylittävää, pitkäjänteistä työtä ja uusien toiminta- ja liiketalouskonseptien luomiseksi. Alueellisen
osaamisen kehittäminen kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle vaatii myös aktiivista kansallista ja
kansainvälistä vuoropuhelua. Tutkimusryhmän pitkän tähtäimen tavoitteena on tehdä EteläPohjanmaasta
merkittävä
elämystalouden
osaamiskeskittymä,
josta
alueella
kehitetyt
elämystuotantokonseptit voidaan myös kaupallistaa kansainvälisiksi vientituotteiksi. Tämän hankkeen
tavoitteena on syksyllä 2011 toteutetun KUMURU -tapahtuman pohjalta rakentaa kansainvälisesti
verkottunut yhteistyöfoorumi Etelä-Pohjanmaalle, jossa kulttuuri, musiikki ja ruoka ja sen nauttiminen
otetaan yhteisen, poikkitieteellisen ja -taidollisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kohteeksi.
Hanke toteutetaan Etelä-Pohjanmaalla toimivan EPANET-tutkimusverkoston yhteistyönä.
Hanketta hallinnoi Turun yliopisto, Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus. Kustannusarvio
200 000 €. Rahoitus: EAKR- ja valtion rahoitus 160 000 € (80 %) sekä Etelä-Pohjanmaan liitto, EteläPohjanmaan korkeakoulusäätiö, Seinäjoen kaupunki, Seinäjoen seudun elinkeinokeskus, ja Turun
yliopisto.
Erikoissuunnittelija Maija Kontukoski
Etelä-Pohjanmaan korkeakoulukonsortio
Kampusranta 9 C, 60320 Seinäjoki
puh. 040 190 1312
[email protected]
14. Terveyttä ja hyvinvointia matkailusta
1.3.2012–30.6.2014
6
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
Etelä-Pohjanmaan Järvialueen KOKO-alueella sijaitsee 3/6 Etelä-Pohjanmaan matkailustrategiassa
mainituista maakunnan matkailukeskittymistä (Tuurin kauppakeskittymä, Ähtärin Eläinpuiston alue ja
Lappajärven Kivitipun alue). Alueella on siten edellytyksiä nousta matkailu- ja hyvinvointipalvelualoilla
maakunnan kärkialueeksi. Erityisesti terveysliikuntaan ja ulkona liikkumiseen liittyvien aktiviteettien
kehittämiseen on alueella runsaasti mahdollisuuksia. Suurimpien matkailualan keskittymien toiminnan
rinnalle on mahdollista kehittää ja laajentaa erilaisia hyvinvointipalveluja ja liikunnallisia elämyspalveluja
osaksi kokonaisuutta. Alueella on useita maakunnallisesti tai valtakunnallisesti merkittäviä
kulttuuriympäristöjä -kohteita sekä luontokohteita, joita voidaan yhdistää osaksi ulkona liikkumista ja
retkeilyä, ja siten saada liikkumiseen uusia elementtejä. Projektin tavoitteena on:
1. Terveysliikunnan ja ulkona liikkumisen kehittäminen terveys- ja hyvinvointipalvelunäkökulmasta
yhteistyössä julkisten toimijoiden, seurojen ja yritysten kanssa
2. Pienten hyvinvointipalveluja tuottavien yritysten ja suurempien matkailualan yritysten yhteisen
toimintaympäristön kehittäminen ja verkostoituminen
3. Terveyspalveluiden ja matkailupalveluiden rajapinnan kehittäminen; selvitystyö mahdollisuuksista
4. käynnistää matkailu- ja hyvinvointipalveluiden ja terveyspalveluiden välistä yhteistyötä ja/tai muuta
vuorovaikutusta toimijoiden kesken.
Hanketta hallinnoi Ähtärin kaupunki. Kustannusarvio 180 000 €. Rahoitus: Julkinen rahoitus 70 % (EAKR ja
valtio, yht. 103 600 €).
Projektipäällikkö Jari Niskanen
puh. 044 0335 387
jari.niskanen(at)ahtari.fi
www.ahtari.fi
15. Kalajärven matkailukeskuksen kehittämishanke
1.2.2012–31.1.2014
Kalajärven matkailukeskus on Seinäjoen merkittävin ja kävijämäärällä mitattuna myös suurin
matkailukohde. Se on pohjoismaisen leirintäalueluokituksen mukainen neljän tähden alue. Kalajärvi on
voittanut useita valtakunnallisia asiakasäänestyksiä. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa alueen
palvelujen ja matkailun kehittäminen edelleen suunnitelmallisesti ja käynnistää investointi- ja
kehityshankkeita. Hankkeen avulla käynnistetään toimenpiteitä alueen kehittämiseksi.
Hanketta hallinnoi Seinäjoen kaupunki – Seinäjoen seudun elinkeinokeskus-liikelaitos SEEK.
Kustannusarvio on 110 000 €. Julkinen rahoitus 90 % (ELY – keskus, Manner-Suomen kehittämisrahasto/
Kehittämisyhdistys Liiveri ry), yksityinen rahoitus 10 %.
Projektipäällikkö Kirsi Joensuu
Peräseinäjoen palvelutoimisto, Keikulinkuja 1, 61100 Peräseinäjoki
p. 040 8400 642
kirsi.joensuu(at)seinajoki.fi
16. Museohanke
1.5.2012–30.4.2013
Lakeudenportin opiston hallinnoiman hankkeen toiminta-alueeseen kuuluvat Alavuden, Kuortaneen,
Töysän ja Ähtärin kunnat museoineen.
Vuoden kestävän hankkeen tavoitteena on museotoimintaa kehittämällä vahvistaa alueellista ja
paikallista kulttuuri-identiteettiä sekä suojella kulttuuriperinnettä. Kohderyhmänä ovat neljän kunnan
asukkaat, ja etenkin alueen lapset sekä nuoret, joiden perinnetietoisuutta halutaan lisätä toiminnallisia
menetelmiä hyödyntäen: suunnitteilla onkin muun muassa osallistavia museokierroksia ja opastuksia
sekä erilaisia työpajoja ja -näytöksiä. Avainsanana niissä on elämysten ja kokemusten kautta oppiminen,
7
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
”learning by doing”. Toisena tärkeänä kohderyhmänä ja samalla tapahtumapaikkoina hankkeessa ovat
alueen paikallismuseot, joiden toimintaa kehitetään vuoden aikana monin tavoin vastaamaan entistä
paremmin kävijöiden tarpeita. Päämääränä on tehdä museoista eläväisiä kohtaamisareenoita
kulttuuriperinnön ja alueen asukkaiden välille: niistä halutaan aikaansaada kaikille avoimia kulttuurisen
vuorovaikuttamisen foorumeita. Tätä kautta alueemme museoiden merkitys myös niin valtakunnallisina
kuin kansainvälisinäkin kulttuurimatkailukohteina nousee. Hankevuoden aikana aletaan punoa laajaa
alueellista yhteistyöverkostoa tärkeän kulttuuriperintötyön jatkamiseksi tulevaisuudessa.
Rahoitus Kuusiokuntien kehittämisyhdistys ry (Kuudestaan ry). Kustannusarvio on 40 000 €. Julkinen
rahoitus 80 % (EU+valtio ja kunnat), yksityinen rahoitus 20 %.
Museokoordinaattori Marika Viinikka
Ostolantie 11, 2. krs., 63700 Ähtäri
puh. 040 679 0705
marika.viinikka(at)ahtari.fi
17. Perhematkailu Härmänmaalla
1.9.2012–30.6.2013
Hankkeen tarkoituksena on kerätä perhematkailusta kiinnostuneita yrittäjiä yhteen Lapuan ja Kauhavan
alueelta ja koota heidän palveluistaan yhteinen palvelutarjotin sekä tehdä yhteismarkkinointia.
Hankkeen tavoitteena on kartoittaa erilaisia vaihtoehtoja perhematkailupalveluiden tuotteistamiseen,
markkinointiin sekä muihin toimenpiteisiin, joilla matkailijan viipymää alueella saadaan pidennettyä.
Tavoitteena on myös vakiinnuttaa Lapuan kristillinen opisto osaksi eteläpohjalaista matkailua
kehittämällä sen omaa palvelutarjontaa. Myös alueelle saapuva matkailija saa helposti tiedon perheille
suunnatuista palveluista ja tapahtumista.
Hanketta hallinnoi Lapuan kristillinen opisto. Kustannusarvio on 23 000 €. Julkinen rahoitus 90 % (ELYkeskus, Manner-Suomen kehittämisrahasto/ Kehittämisyhdistys Aisapari ry), yksityinen rahoitus 10 %.
Lapuan kristillinen opisto
Siiriläntie 11–13, 62100 Lapua
[email protected]
www.lapuankro.net
18. Aaltoa kulttuurimatkaillen
1.9.2012–30.9.2013
Ensimmäisen vuoden aikana rakennetaan verkosto, josta löytyy monipuolisesti tuntemusta ja osaamista
kokonaisuuteen liittyen, kiinnostusta kulttuurimatkailun kehittämiseen Seinäjoella, ideoita ja luovia
ratkaisuja kokonaisuuden hyödyntämiseen sekä tämän kaiken kokoava vastuutaho. Verkoston myötä 1)
kartoitetaan olemassa oleva tieto ja kerätään kuvia ja tarinoita aalto-keskuksen synnystä 2) toteutetaan
mielenkiintoinen tapa esitellä keskusta eri vuodenaikoina esim. teemaopastukset 3) palautetaan
Kansalaistori alkuperäiseen tarkoitukseensa 4) luodaan ja kehitetään toimintatapoja, joiden avulla
tuotteistetaan matkailullisia valtteja kokemus- ja elämystuotannon sekä oppimisen ja tieteen alalta.
Hanketta hallinnoi Seinäjoen kaupunki. Hankkeen kokonaisbudjetti on 75 780 €. Opetus- ja
kulttuuriministeriö on myöntänyt kulttuurimatkailun kehittämishankkeiden valtionavustusta 30 000 €
vuodelle 2013.
Projektipäällikkö Marjo Kamila
Kirkkokatu 6, 60100 Seinäjoki
marjo.kamila(at)seinajoki.fi
8
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
19. Halkosaaren – Nykälänniemen matkailualueen kehittämishanke 1.9.2012–31.5.2013
Matkailuhankkeen tavoitteena on vuonna 2005 tehdyn kehittämissuunnitelman pohjalta kartoittaa
alueen matkailun edistämiseksi eri kehittämistoimenpiteet. Hanke tulee vahvistamaan koko Lappajärven
matkailualaa. Hankkeessa keskeisiä toimenpiteitä ovat seuraavat:
- kulkuyhteyksien parantaminen alueella, mm. uudet silta- ja tieyhteydet (suunnitelmat)
- eri reitistöjen kehittäminen alueella ( kesäkausi / talvikausi )
- alueen monipuolinen virkistyskäyttö ja vapaa-aikapalvelut
- veneilyn ja esteettömän kalastuksen mahdollisuus
- uusien kohderyhmien tavoittaminen
Hanketta hallinnoi Lappajärven kunta. Hankkeen kustannusarvio on 55 000 €. Julkinen rahoitus 90 %
(ELY-keskus, Manner-Suomen maaseuturahasto/ Aisapari ry), yksityinen rahoitus 10 %.
Hankkeen vastuuhenkilö Mikko Valo
Lappajärven kunta
p. 044 369 9440
mikko.valo(at)lappajarvi.fi
www.lappajarvi.fi
20. Seinäjoen lentoasema 2020 -hanke
1.11.2012 – 30.6.2013
Projektin tarkoituksena on tuottaa lentoasemalle pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, "Seinäjoen
lentoasema 2020" tyyppinen visio ja strategia sekä laittaa näiden toteutus alkuun.
Rahoittajat: Etelä-Pohjanmaan liitto 50 %, Ilmajoen kunta 16,6 %, Seinäjoen kaupunki 16,6%,
Rengonharju-säätiö 16,6 %. Kokonaisbudjetti 60.000 €.
Markkinointipäällikkö Teemu Majasaari
Seinäjoen lentoasema, Lentokentäntie 60, 60760 Pojanluoma
puh. 0400 761 503
[email protected]
www.seek.fi
21. HÄRPÄKE - Härmänmaan matkailun kehittämishanke
1.2.2013–31.12.2014
Hankkeen tavoitteena on edistää Kauhavan alueen matkailuelinkeinon ympärivuotisuutta, uuden
pienyrittäjyyden syntymistä sekä välittömien sekä välillisten Lentosotakoulun lakkauttamisesta johtuvien
korvaavien työpaikkojen lisäystä. Hanke lisää myös matkailun toimintaympäristön kehittämisen
koordinaatiota, verkostoitumista alueella toimivien matkailualan toimijoiden kesken ja edesauttaa uusien
matkailuliiketoimintaa harjoittavien yritysten sijoittumista alueelle sekä uusien matkailutuotteiden
kehittämistä. Hanke kehittää matkailumarkkinointia ja vie eteenpäin kv-matkailutoiminnan ja -tuotteiden
kehittämistä sekä parantaa paikallisten matkailullisten palvelukohteiden näkyvyyttä verkossa, teiden varsilla
ja navigaattoreissa. Hankkeen aikana laaditaan myös Kauhavan matkailulle Master Plan 2020
kehittämisohjelma.
Hanketta hallinnoi Kauhavan kaupunki. Hankkeen kustannusarvio on 153 300 €. Julkinen rahoitus 70 % (ELYkeskus, EAKR ja valtio, yht. ), kuntarahoitus 30 %.
Projektipäällikkö Katja Norrrgård
p. 040 590 1645
katja.norrgard(at)kauhava.fi
9
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
MUITA HANKKEITA, JOISSA LIITYNTÄPINTA MATKAILUUN
22. Baltic Bird - Improved accessibility of the Baltic Sea Region by air transport 1.1.2012Tammikuussa 2012 käynnistyneen BALTIC BIRD -hankkeen vetäjänä toimii Brandenburgin osavaltion
talous- ja Eurooppa-asioiden ministeriö (Ministry of Economics and European Affairs of the Region
Brandenburg). Suomalaisia partnereita ovat Suomen Itämeri-instituutti, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto,
Savonlinnan seudun kuntayhtymä, Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy, Elinkeinoyhtiö InLike Oy
(Inari), Oulun yliopisto (koulutus- ja tutkimuspalvelut) ja Etelä-Pohjanmaan liitto. Suomen Itämeriinstituutti toimii hankkeessa yhden työpaketin vetäjänä ja vastaa hankkeen toiminnoista Pirkanmaalla.
Muista Itämeren alueen maista hankkeeseen osallistuu partnereina lentokenttäyhtiöitä sekä alue- ja
paikallishallinnon organisaatioita Latviasta, Norjasta, Puolasta, Ruotsista, Saksasta ja Tanskasta.
Yhteensä hankkeeseen osallistuu 20 partneria.
BALTIC BIRD -hankkeen taustalla ovat Itämeren aluerakenteen ja maantieteellisten olosuhteiden (pitkät
etäisyydet, merelliset etäisyydet) asettamat haasteet alueen eri osien saavutettavuudelle sekä
taloudelliselle ja sosiaaliselle koheesiolle Itämeren alueella. Korkeatasoisen ja toimivan lentoliikenteen
merkitys on alueelle erityisen suuri. BALTIC BIRD -hankkeen tavoitteena on lentosaavutettavuuden ja
intermodaalisten liikenneyhteyksien parantaminen Itämeren alueen perifeerisillä alueilla. Näillä
tavoitteilla hanke edistää sosioekonomista koheesiota, talouskasvua sekä myös kestävää kehitystä
osallistuvilla alueilla.
Hanke tähtää uusien lentoyhteyksien syntymiseen Itämeren alueella yhteisillä alueiden välisillä, hyviin
käytäntöihin perustuvilla toimenpiteillä, joihin kuuluvat:
1. Lentoliikenteen markkina-analyysit (matkustaja- ja lentoreittipotentiaali)
2. Yhteiset lentoasemien ja lentoreittien markkinointitoimenpiteet
3. Lentoliikenteen julkisen palvelun velvoitetta (PSO) ja reittikehitysrahastoja (RDF) koskevan
manuaalin tuottaminen
4. Matkailumarkkinointistrategioiden ja matkailukohteiden kehittämistä koskevat toimenpiteet
5.Parempien
intermodaalisten
yhteyksien
edistäminen
lentoliikenteen
ja
julkisen
lentokenttäliikenteen välillä toteuttamalla siihen liittyviä tarve- ja SWOT- analyysejä ja levittämällä
hyviä käytäntöjä osallistuvien alueiden välillä
Kansainvälisten hankkeiden koordinaattori Elina Koivulahti
p. 020 124 4128
elina.koivulahti(at)etela-pohjanmaa.fi
Projektipäällikkö Jaakko Hallila
p. 020 124 4112
jaakko.hallila(at)etela-pohjanmaa.fi
10
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
23. Vastuullisuusviestinnän vauhditushanke
1.1.2012–31.12.2013
Elintarvikekehityksen, Matkailun ja elämystuotannon sekä Älykkäät koneet – osaamisklusterin (OSKE)
yhteinen vastuullisuusviestinnän hanke vastuullisuuden edelläkävijäyrityksille. Osallistujiksi otetaan
enintään 30 vastuullisesti toimivaa yritystä elintarvike-, matkailu- tai älykkäiden koneiden alalta sekä
muutama tutkimusorganisaatio.
Jos yrityksesi toimii vastuullisesti ja kaipaat sparrausta siitä viestimiseen, ota yhteyttä:
projektipäällikkö Anna Hillgrén
Turun Yliopisto / Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus
anna.hillgren(ät)utu.fi, puh. 040 592 9732
24. MASSA – hanke
2012–2014
Massa-hanke kehittää tilaaja-tuottajamallia massatapahtumissa ja tuottaa tietoa niin massatapahtumien
parissa toimiville yrityksille kuin tapahtumille itselleen. Tavoitteena on laadukas, käytännöllinen, suunniteltu
palvelutuotanto aina ketjuna yrityksiltä tapahtumille ja tapahtumilta yrityksille sekä yleisölle.
Massatapahtumissa osa palveluista tuotetaan tapahtumanjärjestäjien toimesta ja osa taas tapahtumien
ympärille muodostuneitten palveluyritysten toimesta. Näistä palveluista täytyy muodostua saumaton
kokonaisuus, jossa palvelun laatu on riittävän korkealla tasolla riippumatta mikä osapuoli palvelun tuottaa.
Hankkeessa keskitytään tämän, ns. tilaaja-tuottajamallin kehittämiseen massatapahtumien järjestämisessä:
tavoitteena on helpottaa ja luoda uusia käytäntöjä niin tilaajan kuin palvelun tuottajan toimintaan
massatapahtumien, kuten Provinssirockin, puitteissa toimiessa. Käytännössä tämä tarkoittaa lähes kaikkia
prosesseja aina sopimusten tekemisestä käytännön toteutukseen. Näin ollen toiminta nopeutuu, laatu
paranee, käytänteet helpottuvat ja säännönmukaistuvat kun esim. tilaaja tietää kuinka palvelu tulee
tarkalleen tilata, millaisia seikkoja on otettava huomioon jne. Hankkeessa mukana olevilla yrityksillä on
mahdollisuus vaikuttaa ja olla kehittämässä näitä asioita käytännöllisempään suuntaan niin yrityksen kuin
tilaajankin näkökulmasta. Hankkeen aikana saatujen kokemusten myötä yrityksillä on entistä parempi valmius
toimia haastavassa tapahtumatuotantoketjussa.
Hankkeen mallintamisprosessi tuottaa tietoa ydinosaamisalueilta tapahtumanjärjestäjille, tilaajille ja palvelun
tuottajille mm. työkalupakkien muodossa, jotka tarjoavat tapahtumille palveluja tuottaville yrityksille ja
muille tahoille vastauksia ja välineitä. Nämä toimintamallit helpottavat, yksinkertaistavat ja nopeuttavat
tilaajien ja palvelun tuottajien vuoropuhelua. Työkalupakin avuja voivat yritykset hyödyntää myös omien
alihankintatoimien suhteen. Hanke järjestää toimintansa aikana myös innoverstaita ja koulutusmoduuleita,
joihin yritykset voivat halutessaan osallistua. Massa-hanke kartoittaa ja kehittää suurten massatapahtumien
ja palveluja tuottavien yritysten johtamis- ja tiedonkulkujärjestelmiä ensisijaisesti tapahtumien ja
palveluntuottajien käyttöön, ja toissijaisesti viranomaisten käyttöön.
MASSA-hanke
Harri Pihlajamäki, projektipäällikkö, puh. 06 421 2700
Noora Kumpulainen, 040 538 6384
Anu Lähteenmäki, 040 581 0666
Petteri Lehtola, 040 574 6951
[email protected]
www.provinssirock.fi
11
MATKO3 - Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v. 2011–2014 hanke 14689
25. Siivet Suupohjalle – vauhtia luonnosta
1.7.2012–31.12.2013
Tavoitteena on nostaa Suupohjan luonto esiin erityisesti lintujen kautta, mikä vahvistaa paikallistuntemusta
ja identiteettiä sekä tukee ympäristökasvatusta ja ympäristönhoitoa. Hanke palvelee kaikkia luonnossa
liikkuvia, mutta erityisesti hankkeen kohderyhmänä ovat nuoret. Hanke vahvistaa luonnon hyödyntämistä
vapaa-ajan ja matkailun mahdollisuutena sekä antaa eväitä muidenkin elinkeinojen kehittämiseen.
Hankkeessa innostetaan ihmisiä Suupohjan luontoon ja tarjotaan luontotietoa mahdollisimman helposti
saavutettavissa muodoissa. Hankkeessa tarkistetaan ja arvioidaan Suupohjan lintu- ja luontokohteet sekä
niiden käyttöön liittyvät mahdollisuudet. Hanke tuottaa monipuolisen opastavan kokonaisuuden Suupohjan
luonnosta nettiin ja verkkomateriaalia kuvaavan kirjasen.
Hankkeen hallinnoija Suupohjan lintutieteellinen yhdistys ry. Hankkeen kustannusarvio 43 000 €, rahoitus
Suupohjan kehittämisyhdistys ry/ Manner-Suomen maaseudun kehittämisrahasto 80 %, yksityinen rahoitus
20 %.
Ismo Nousiainen
Suupohjan Lintutieteellinen yhdistys ry
Pistotie 6, 61800 Kauhajoki
ismo.nousiainen(at)saunalahti.fi
12