SIUta ja sittistä - Istumalentopallo.info

SIUta ja sittistä tarina suomalaisesta istumalentopallosta
31.10.2015 MA
Johanna Hytönen, Suomen Invalidien Urheiluliitto ry
Kansikuva: Suomi – Slovenia MM-kisoissa 1998
Istumalentopallo avautui monelle
”Monelle sunnuntai-ilta urheilutalossa tarjosi vaikuttavan yllätyksen. Hulppean urheilutalon katsomot täyttyivät ja ottelun aikana tunnelma lehtereillä oli uskomattoman tiivis, kun kotijoukkue taisteli pokaalista.
Ehkä tärkeintä lajille oli yleisön innostuminen istumalentopallosta - loppuottelua seurasi yli tuhat silmäparia. Urheilutalon
tiivis tunnelma sunnuntaina osoitti, ettei hurmiotunnelmaa tarvitse luoda huikeita palkkioita nostavien supertähtien avulla."
Ote Pekka Lakan kirjoituksesta Lappeenrannassa pelatun istumalentopallon Euro Cupin loppuottelusta Lappeenrantalainenlehdessä 7.9.1994
3
Sisällysluettelo
1. OSA: ALKUAJOISTA VUOTEEN 1969: Kuntoutuksesta alkueriin
Esihistoriaa ja vähän muutakin
Helsinki aloittavalla 1965
Lentopallopelimestaruuskilpailut 1966
Kotikisoja ja pohjoismaista yhteistyötä 1967
Oliko Mikkeliin mänijöitä 1968
Jako kahteen 1969
11
15
18
21
27
30
2. OSA: PELIKAUDET 1969 – 1974: Sotalaisii ja siviilejä
Sarjatoiminnan alkeet 1969 – 1970
Sääntöjä ja sopimuksia 1970 – 1971
Mestarit matkoilla 1971 – 1972
Pispala pitää pintansa 1972 – 1973
PPP – Pertti Pousi palvelukseen 1973 – 1974
35
39
45
47
50
3. OSA: PELIKAUDET 1974 – 1979: Meillä ja muualla
Manse-rock 1974 – 1975
Takaisin Töölööseen 1975 – 1976
Suomen aurinkoisin Vaasa 1976 – 1977
Sin ja min 1977 – 1978
Ees taas Espooseen 1978 – 1979
57
59
63
67
71
4. OSA: PELIKAUDET 1979 – 1984: Turnauksista sarjatoimintaan
Miesten matkassa maailmalle 1979 – 1980
Kalakukkoj ja kadonneita tuloksia 1980 – 1981
Koton kurjas Karjalas 1981 – 1982
Viti Valkosta 1982 – 1983
Well well Valdoihin 1983 – 1984
76
81
85
90
98
5. OSA: PELIKAUDET 1984 – 1989: ESI ja eurocupit esille
Sarjat pyörimään 1984 – 1985
Uusintaa ja uudistusta 1985 – 1986
Esille ensimmäinen 1986 - 1987
Eka kertaa Euro-cupissa 1987 - 1988
Vähäistä Väreilyä 1988 – 1989
105
110
115
124
130
6. OSA: PELIKAUDET 1989 – 1994: Suomi, Sibelius ja Sittis
Herroiksi Hiltonissa 1989 – 1990
Uusajattelua ja vanhoja vitsejä 1990 – 1991
Nottingham ja Netherlands 1991 – 1992
Konjakkikoulussa 1992 – 1993
Jean S ja Beach V 1993 – 1994
137
145
152
161
170
4
7. OSA: PELIKAUDET 1994 – 1999: Pikavuoro: Tallinn – Teheran
Myli ja muut mestarismiehet 1994 – 1995
Kymppi täyteen 1995 – 1996
Myydään matkanjohtaja 1996 – 1997
Tallinnasta Teheraniin 1997 – 1998
Pientä Pullistelua 1998 – 1999
180
188
196
206
224
8. OSA: PELIKAUDET 1999 – 2004: Katkaisuhoitoa ja kotikisoja
Eihä siin sit mittää 1999 – 2000
Kotkaa ja katkaisuhoitoa 2000 – 2001
Ladyt lavalle 2001 – 2002
Eripuraa ja ennakkomaksuja 2002 – 2003
Eurooppa Etelä-Karjalassa 2003 – 2004
236
251
268
283
300
9. OSA: PELIKAUDET 2004 – 2009: Kotkassa kaikki kunnossa
Velanhoitoo ja verkkokauppaa 2004 – 2005
Herranen aika sentäs 2005 – 2006
Kotkasta kotka Kotkaan 2006 – 2007
Se siitä eurosta 2007 – 2008
Hiljaista hiipumista 2008 – 2009
314
330
344
356
372
10. OSA: PELIKAUDET 2009 – 2014: VAUta ja Volleyta
Intohimona istumalentopallo 2009 – 2010
SIUsta ja muista VAU 2010 – 2011
ZZavolaismestarit 2011 – 2012
Nettiä naisenergiaa 2012 - 2013
50 vuotta - eikä ehkä suotta 2013 - 2014
Kauniiksi lopuksi vielä jokunen sana…,
387
408
428
448
470
491
11. JATKO-OSA - PELIKAUDET 2014 – : Tyhjeneekö pelipallo?
KSI Kotka palasi parrasvaloihin 2014 – 2015
493
Liitteet
1. Istumalentopallon Suomen Mestaruudet
1.1. Istumalentopallon miesten Suomen Mestarit ja mitalistit
1.2. Istumalentopallon naisten Suomen Mestarit ja mitalistit
1.3. Miesten SM-sarjan kultamitalistit 1965 - 2015
1.4. Naisten SM-sarjan kultamitalistit 1970 – 2015
1.5. Veteraanien M-50 Suomen Mestarit
1.6. Miesten Beach Volleyn Suomen Mestarit ja kultamitalistit
1.7. Naisten Beach Volleyn Suomen Mestarit ja kultamitalistit
514
517
519
523
527
527
529
2. Istumalentopallon Suomen Cup
2.1. Miesten Cup mestarit
2.2. Naisten Cup mestarit
2.3. Miesten Cup-voittajat 1985 - 2015
2.4. Naisten Cup-voittajat 1986 - 2015
530
531
532
535
5
3. Istumalentopallon maratontaulukot
3.1. Miesten Suomen Mestaruudet
3.2. SM-mitalitaulukko
3.3. Naisten Suomen Mestaruudet
3.4. SM-mitalitaulukko
3.5. Miesten Suomen Cup 1985 – 2016
3.6. Naisten Suomen Cup 1985 – 2016
3.7. Veteraanien M50 SM-turnaus 1995 – 2015
3.8. Miesten Beach Volleyn Suomen Mestaruudet 2000 – 2015
3.9. Naisten Beach Volleyn Suomen Mestaruudet 2000 – 2015
537
537
538
538
539
539
539
539
540
4. Kotimaisten sarjojen ja turnausten voittajat
4.1. B-sarja/perussarja/ykkössarja
4.2. Lahti-cup 1982 – 1990
4.3. Nestori Miikkulainen - Lappeenranta 1990 - 2003
4.4. Kotka-turnaus 1983 –
4.5. Kevätturnaus – Helsinki 2010 4.6. Baltic League 2005 – 2007
541
542
516
544
546
546
5. Beach Volley turnausten voittajat
5.1. Marjola Beach Volley turnaus Lappeenranta 1993 – 2014
5.2. Rautavaara Beach Volley 1997 – 2014
5.3. Pajulahti Beach Volley 2010 – 2011
5.4. Helsinki Metropolitan Open (2 vs 2) 2010 –
547
549
550
550
6. Istumalentopallon arvokisamitalistit ja suomalaissijoitukset
6.1. Paralympic Summer Games Men
6.2. Paralympic Summer Games Women
6.3. World Championships Men
6.4. World Championships Women
6.5. European Championships Men
6.6. European Championships Women
6.7. Nordic Championships Men
6.8. Nordic Championships Women
6.9. Euro Cup Men
6.10. Euro Cup Women
6.11. WOVD World Cup
552
552
552
553
553
554
555
555
556
557
558
7. Suomalaiset istumalentopallon arvokisamitalistit
7.1. Miehet
7.2. Naiset
559
561
8. Istumalentopallon kauden parhaat
8.1. Parhaat pelaajat
8.2. Istumalentopallon kauden parhaat - muut valinnat
563
565
6
Kiitokset









































Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (myöhemmin VAU ry)
Invalidiliitto ry
Suomen Urheiluarkisto
Eesti Invaspordi Liit
Työläismuseo Werstas Tampere
Lahden Seudun Invalidit ry:n toimisto
Helsingin Invalidien Yhdistys ry:n toimisto
Turun Seudun Invalidit ry:n toimisto
Pekka Nygren Kotka
Minna ja Heikki Jokinen Taipalsaari
Reima Pulli ja Anne Mäki Espoo
Asta ja Erkki Kestola Lappeenranta
Seija ja Kalevi Korkalainen Rautavaara
Pertti Pousi Helsinki
Lasse Eva Helsinki
Vesa Välilä Jyväskylä
Aulis Vistbacka Helsinki
Keijo Hänninen Lappeenranta
Reijo Tarkiainen Savitaipale
Toomas Murulo Estonia
Ivar Liiv Estonia
Seppo Söderholm Lappeenranta
Hannu Sallinen Tampere
Aimo Niemi Lahti
Kai Alm Helsinki
Timo Vesterinen Kotka
Voitto Korhonen Porvoo
Eero Valkonen Lahti
Pentti Perälä Vantaa
Jukka Laine Tampere
Tuukka Talonen Turku
Helvi Vesä Turku
Heikki Aulio Vantaa
Ossi Pulli Lappeenranta
Nina Jakonen Helsinki
Johanna Hytönen Helsinki
Keijo Martikainen Lappeenranta
Esa Tiainen Vantaa
Ilmari Hara Vantaa
Jouke de Haan Hollanti
Raija Aumakallio Meiltä
7
Selityksiä ja selvityksiä tähän tutkielmaan
Räpeltämistä maineikkaampaa olisi tietenkin kovaan työhön ja tieteelliseen tutkisteluun
perustuva valmis, väitöskirjatasoinen eepos ja erityisesti sen juhlallinen julkistaminen
kuohuvan kera kristalli- ja televisiolamppujen loisteessa. Jos jostain kuitenkin pitää luopua saavuttaakseen lupaamansa - luovuttakoon tässä tapauksessa kuohuvasta. Korvataan se nuorehkolla kreikkalaisella; pehmeällä, keskitäyteläisellä, parfyymisella, rusinaisella ja makeahkolla - brandyllä - ja kupposella kahvia, kun tavataan ja tarinoidaan tästä
yritelmästä ja sen parantelemisesta.
SIUta ja sittistä – kuvaelma tai tarina suomalaisesta istumalentopallosta, on aidon amatöörimäinen kyhäelmä lajin tilastoista ja tuloksista, tutuista ja duunareista, matkoista ja
mutkista, mitaleista ja mielipahasta – kaikesta siitä hienosta elämästä ja olosta, mitä lajin parissa on vuosien saatoissa sattunut - ja sen kirjaamisesta yhteiseksi iloksi ja muisteloksi.
SIU – Suomen Invalidien Urheiluliitto ry on ollut istumalentopallon, ei ehkä isä tai äiti,
mutta jonkinlainen huoltaja ja edunvalvoja kuitenkin. Ilman sen toimia ja ponnistuksia ei
tätäkään selostusta tarvitsisi kirjoittaa. Istumalentopallo on elänyt ja elää edelleen liiton
suojissa ja ohjastuksessa – miten sen nyt kukin haluaa nähdä – ja ymmärtää. Istumalentopallo on kuitenkin rehellisesti sanottuna reilusti perseellään – ja siitä lähdetään.
Olen koonnut tähän tekeleeseen vuosien varrella keräämäni ja käytettävissäni olleet ja
käyttöön saamani sekä eri lähteistä löytämäni tiedot kotimaisen istiksen vuosilta pelikauden 2008 – 2009 päätökseen asti. Lupailin Kerpenin rehtori Pullin Reimalle joskus
kesällä 2007 Marjolan rantasaunan terarassilla istuessamme, että mie voin kyllä kyhätä
pienen historiikin hänen ansiokkaasti ylläpitämilleen istumalentopallon nettisivuille –
www.istumalentopallo.info. Mielessäni näin noin kymmenen A4-liuskaa tiukkaa tulostietoa. Näin väärin.
Lappeenrannassa 30.5.2009
Lupauksesta harrastukseksi – ellei pakkomielteeksi
Kevyesti annetusta lupauksesta kehittyi mukaansa tempaava harrastus ja seikkailu yhden hienon urheilulajin vaiheisiin. Oli mahtavaa kokea joidenkin muiden elävän matkassa aidosti mukana. Kiitos monille hyville ystävilleni tutkimuksellisesta vaivannäöstä ja
kaappien kaivelusta. Olitte suurenmoisesti avuksi ja myös rohkaisuksi heikoimpina hetkinäni. Thanks, tänan sind nii palju ja olkee hyvä ja kiitoksija. Ja sama kymiksi.
Vuoden 2010 alusta SIU ry yhdistyi, usean muun vammaisurheilujärjestön kanssa, perustettuun Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry nimiseen urheilu- ja liikuntajärjestöön. Sen tehtävänä on suunnitella, toteuttaa ja kehittää liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten henkilöiden sekä elinsiirtoväen liikunnan harrastamisen ja kilpailemisen
mahdollisuuksia ja olosuhteita.
Oikolukijani ehdotti, liiton nimen vaihdoksen johdosta, koko homman otsikoksi ensin –
VAUta ja vitutusta – ja hetken mietittyään vähän siistimpää - VAUta ja volleyta. SIUta tai
VAUta – istumalentopallo säilyi edelleenkin reilusti persiillään - ja siitä jatketaan.
8
Mieleen painuvaa oli saada viettää muutamia päiviä ystävällisten ammattilaisten passattavana Suomen Urheiluarkiston ikkunapöydässä ja mukavalta tuntui sateisenakin kesäpäivänä saada laatikollinen arkistoaineistoa Invaliiton infotiskiltä auton takakonttiin kotiin
kuskattavaksi. Eikä Pousin Pertin tarjoamat nepalilaiset lounaatkaan syksyiseen kurkkuun juuttuneet. Suuresti arvostan eri puolilla maata käytyjä keskusteluja istumalentopallon pitkäaikaisten harrastajien kanssa. Oli hienoa tavata Teitä. Ihan kelvollista oli
myös saada kaivella eri yhdistysten pölyisiä kaappeja – ja löytää upeita vanhoja valokuvia, hauskoja juttuja ja kadonneiksi luultuja tulostietoja. Ei paskempi harrastus.
Vähäistä harmitusta tämän reissun varrella toisinaan herättelivät turhat yritykset saada
pientä ajanhukkaa joillekin asiaa enempi harrastaneiden invayhdistysten toimijoille ja
johtohenkilöille tai muutamille istiksen ”ammattilaisille”. Mutta…, miten se Muhammed ja
vuori-juttu menikään - saittepa miut arkistoihinne sähläämään – ehkä vastakin.
Paljon tietoja SIUta ja sittistä-sivuilta jäi toki puuttumaan. Erityisen tärkeänä ja hienona
juttuna pidin – ja vähän pidän edelleen, nimien esiin kaivamista. Suomen Mestareita tai
arvokisamitalisteja ei ihan joka kylillä konkkaa. Ehkäpä puuttuvia nimilistoja ja joukkueiden kokoonpanoja ja valokuvia vielä joskus jostain löytyy. Olisi se inhimillisestikin arvokasta, jos joukkueen nimen takana olevat päätekijät pääsisivät esiin – vaikka vuosikymmenten tai haudankin takaa.
Vuosittaisiin tietoihin olen koonnut keskeisimmät, lähinnä Suomea ja suomalaisia koskevat kisat ja tulokset - mitä on saatu kaiveltua. Niiden lomaan olen enempi sattumanvaraisesti keräillyt erilaista pikkusälää - milloin Savosta, milloin Sarajevosta; tuloksia,
lehtileikkeitä, tarinoita, huonolaatuisia halvalla skannerilla otettuja valokuvia. Kaikki kuitenkin sitä itseään - istumalentopalloa, sen eri puolilta, eri tasoilta ja eri ihmisistä.
Toivon, että tämä jo yli 500-sivuinen ja 300-kuvainen hirmutus jotakuta kiinnostaa ja ennen muuta toivon, että osaltaan lajin historian ja vaiheiden kirjaaminen pitäisi istumalentopallon hyvässä hapessa – tai ainakin hengissä. Kesällä 2009 historiikki käväisi ja pikaisesti poistettiin istis.infon nettisivuilta tekijänoikeudellisten syiden takia. Sitä on sen
jälkeen jatkettu pöytälaatikko- tai paremminkin pöytäläppäriteemalla. Julkistamisen esteenä olivat ja ovat olleet kuvaelmaan sisältyneet media-ammattilaisten teokset ja niiden
esittämisen mahdollistavien lupien puuttuminen. Osittain lupia pyydettiin ja saatiin kesän
2012 aikana. Pientä ajatusta on ollut hoitaa tätä historiallista tehtävää kevääseen 2014,
jolloin – toivottavasti – ratkaistaan 50. istumalentopallon miesten Suomen Mestaruus.
Sen jälkeen muut tahot voivat halutessaan tätä kirjaamista jatkaa.
Allekirjoituspäiväyksellä tämä versio historiikista julkistetaan toistamiseen istumalentopalloilun nettisivustolla. Osa otokseen jo liitetyistä ammattilaisten artikkeleista ja valokuvista on tästä versiosta poistettu. Hienosti lajia kuvaavat, urheilun asiantuntijoiden luomat esitykset, olisivat luonnollisesti täydentäneet kuvaa istumalentopallosta yhtenä urheilumuotona ja lentopallon sovelluksena. Mutta näillä mennään – on sitä ammattilaisten tavaraa tässäkin versiossa.
Kauniiksi lopuksi kiitos kaikille vanhoille valokuvaajille, joiden albumeista sain kopioida
arvokkaita otoksia ja myös arkistoihmeille, joiden kaappien kätköistä löytyi monia kiinnostavia tulos- ja tekstitietoja sekä suurkiitokset kaikille niille media-ammattilaisille, jotka
antoivat luvan omien teostensa - lehtijuttujen ja kuvien julkaisemiseen tässä historiikissa – ilman rahallista korvausta. Köyhäläinen kirjoittaja kiittelee.
Lappeenrannassa 19.5.2013
9
…, ja pakko se on jossain vaiheessa pistää peli poikki
50. istumalentopallon Suomen Mestaruus ratkaistiin Siilinjärvellä sunnuntaina 13.4.2014
paikallisen ZZ Toivalan ja KSI Kotkan kolmannessa loppuottelussa. Siilinjärveläiset juhlivat kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan ansaitulla 3 – 0 voitolla. Ensimmäisiä helsinkiläismestareita vuodelta 1965 yritettiin, nykyisten joukkueiden yhteisesti keräämillä varoilla, saada finaaleja seuraamaan. Viisi vuosikymmentä oli kuitenkin liian pitkä aika –
neljästä elossa olevasta mestarista kukaan ei voinut tai jaksanut Siilinjärvelle lähteä.
1950-60-luvuilta nykypäivään istumalentopallo on sekä kehittynyt että muuttunut melkoisesti. Lajin säännöt ovat selkiytyneet ja vakiintuneet sekä lähentyneet pystypallon
säännöksiä. Alkuasetelmista – sotavammaisten kuntoutustoiminnoista, on siirrytty lentopallon integroidun lajisovelluksen harrastus- ja kilpailutoimintaan. Koko vammaisurheilussa vaihtoehdot ja lajikirjo ovat 50 vuodessa monipuolistuneet muun liikunnan ja urheilun mukana.
Minimivammaisten, mm. lentopallovammojen vuoksi pystypallon jättämään joutuneiden
pelaajien, tulo istiskentille on ollut nähtävissä koko läntisessä Euroopassa - maissa joissa sodista on jo pitkä aika - ja mikä toivottavasti edelleen pitenee. Ilman tätä kehitystä
istumalentopallo olisi Suomessa ehkä jo sukupuuttoon kuollut laji tai joidenkin vanhojen
hippiukkojen herrasmiesharrastus.
Istumalentopallo lajina soveltuu mainiosti sekä vammaisille että vammattomille. Naisten
istumalentopallon sarja- ja maajoukkuetoiminnan viime vuosien kehitys Suomessa on
tästä hyvä esimerkki. Lajiin on tullut sekä uusia nuoria vammaisia pelaajia ja samanaikaisesti kokeneita entisiä pystynpallon pelureita. Yhtenä lajin kehittymisen ongelmana
ovat maamme pitkät etäisyydet - ihan joka kirkolle ei pelaajia eikä varsinkaan vammaisia pelaajia riitä joukkueeksi asti. Monilla paikkakunnilla perinteiset lentopalloseurat
ovatkin ottaneet istisläiset oman toimintansa ja pelaajiensa suojiin.
SIUta ja sittistä kirjoittelija kokee tehneensä mielenkiintoisen muisteloretken istumalentopallon pölyisten papereiden ja sekalaisten arkistomappien keskelle. Siinä samalla on
ollut mahdollisuus myös elää pätkän matkaa iloisten ja tulevaisuuteen katsovien urheilijoiden kanssa. Hirmu hieno on ollut se kokemus – kiitos kaikille mukana matkanneille.
Voikaa hyvin ja pitäkää peli käynnissä.
Tämä homma päätetään nyt pistämällä juttu päivitettynä uudelleen istis.infon sivustoille.
Toivottavasti se sieltä löytyy lukijoiden silmiin ja jotenkin säilyy tuleville vuosille – vaikka
jonkun menneistä asioista jatkossa kirjailemaan hurahtavan innostuksen tai harmituksen lähteeksi.
Lappeenrannassa 31.5.2014 – Markku Aumakallio
PS Kukas se kissan hännän nostikaan – ellei katti ite. Tässä tapauksessa kyseessä on kyllä vanhempi kolli. Kotimaisen istumalentopallon nettisivuston aputoimittajana tämän kirjoittaja on muistiinmerkkinyt edelleen pelikauden 2014-15 ja sen jälkeisiäkin tapahtumia. Ja niinpä, lupauksista huolimatta, jatko-osa tai –osia lisäiltiin
tähän tarinaan lokakuussa 2015. Ja ehkä edelleen senkin jälkeen,
jos vaan kalenterissa sivuja riittää. Yrittäkää ymmärtää – ja kestää.
10
1. OSA:
ALKUAJOISTA VUOTEEN 1969
Kuntoutuksesta alkueriin
Kuvaaja tuntematon
Kuvia Kaskisaaren kuntoutuslaitoksesta 1950- ja 1960-luvuilta
11
Esihistoriaa ja vähän muutakin
Istumalentopallon syntyvaiheista on eri lähteissä hieman yksityiskohdiltaan poikkeavaa tietoa. Yhteistä on näkemys ja käsitys, että peliä on kehitetty erityisesti
Hollannissa toisen maailmansodan jälkeen sotavammaisten toimesta ja keskuudessa. Mm. paikallinen sotavammaisten järjestö – Bond van Nederlandse Militaire
Oorlogs- en Dienstslachtoffers (BNMO), The Society of Dutch Military War Victims
- mainitaan keskeisenä pelin kehittäjänä.
Mustikoita maailmalta
Ensimmäinen tiedossa oleva vammaisten urheiluseura perustettiin Hollannissa vuonna
1953. Seuran lajeina olivat yleisurheilu ja ”Sitzball” – saksalaista perua oleva lattialla
paikallaan istuen pelattava verkkopallopeli tai kuntoutusharjoite.
Vuonna 1956 Hollannin Urheilukomitea esitteli uuden pelin hollantilaiselta nimeltään;
zitvolleybal - Sitting Volleyball – istumalentopallo, joka oli kehitetty Sitzballista säännöiltään ja pelitavaltaan vastaamaan normaalia lentopalloa. Myös kentän koko ja verkon
korkeus määritettiin ja ensimmäiset viralliset kilpailupelit järjestettiin seuraavana vuonna
1957. BNMO luovutti istumalentopallon veto- ja kehittämisvastuun vuonna 1961 perustetulle Hollannin Vammaisten Urheiluliitolle (NIS).
Pienimuotoisia kansainvälisiäkin kilpailuja istumalentopallossa pelattiin vuodesta 1960
lähtien. Yksi ensimmäisistä useamman kuin kahden maan turnauksista pelattiin Saksan
Flensburgissa, Tanskan rajan tuntumassa vuonna 1967. Mukana olivat joukkueet Saksasta, Tanskasta, Ruotsista ja Alankomaista. Kuitenkin jo edellisenä vuonna pelattiin
Oslossa Norjassa 29.5. kansainvälinen istumalentopalloturnaus, johon osallistui joukkueellaan ainakin Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvaliidien liitto (nyk. Invalidiliitto ry.) ja
luultavasti myös ruotsalaisia.
Nopeasti kansainvälisen yhteistyön muodot ja kilpailutoiminta vakiintuivat, mutta vasta
vuonna 1978 kansainvälinen vammaisurheiluliitto (ISOD – The International Sports Organisation for the Disabled) otti istumalentopallon virallisesti ohjelmiinsa.
Tätä aikaisemmin – jo vuonna 1976 lentopallo (1. ISR, 2. GBR, 3. FIN) oli ollut esittelylajina Torontossa Kanadassa pidetyissä Paralympialaisissa, mutta vain pystyssä pelattuna. Samana vuonna pelattiin Bonnissa istumalentopallon neljän maan turnaus Saksan
Liittotasavallan, Hollannin, Luxemburgin ja Suomen kesken. Turnauksen voiton otti
Saksa, kakkonen oli Hollanti, Suomi kolmas ja Luxemburg neljäs. Samoissa kisoissa
pelattiin myös pystypallossa. Sen loppuottelussa Israel voitti Puolan.
12
Ensimmäinen virallinen kansainvälinen turnaus ISOD:n sateenvarjon alla pelattiin Hollannin Haarlemissa vuonna 1979. Seuraavan vuoden Paralympialaisissa, Hollannin
Arnhemissa, istumalentopallo oli ensimmäistä kertaa virallisena kisalajina mukana.
Suomi osallistui kisoihin yhtenä seitsemästä joukkueesta ja sijoittui Hollannin (tietysti)
voittaessa hienosti tai täpärän huonosti neljänneksi.
Ensimmäiset The European Championships Games/ Euroopan Mestaruuskisat järjestettiin Bonnissa Saksassa vuonna 1981. Suomen maajoukkue sijoittui jälleen neljänneksi Hollannin, Saksan ja Ruotsin jälkeen. The World Championships Games/Maailman
Mestaruuskisat pelattiin kaksi vuotta myöhemmin - vuonna 1983 Hollannin Deldenissä.
Suomen maajoukkue sijoittui näissä ensimmäisissä MM-kisoissa upeasti heti pronssimitaleille pitkän linjan lentopallomies Eero Valkosen (Lahti) valmennuksessa.
Mansikkamaalta
Suomessa lajin kehittäjinä pidetään Sotainvalidien Veljesliitto ry:n 1950-luvun puolivälin
urheilujaoston vetäjiä; puheenjohtaja Alvar Sandströmiä ja sihteeri Aarre Valkovuorta
sekä erityisesti Veljesliiton ylläpitämän, vuonna 2001 lopetetun Helsingin Kaskisaaren
kuntoutuslaitoksen talouspäällikkönä ja kuntoutusjohtajana toiminutta Veikko Allista, joka aloitti istumalentopallon (tai sen sovelluksen) pelaamisen/peluuttamisen laitoksessaan jo vuonna 1957.
Tämän historiikan 1. osan: Alkuajoista vuoteen 1969, Kuntoutuksesta alkueriin - otsikkosivulla on Seppo Söderholmin käyttöönsä saamia ja luovuttamia kuvia Kaskisaaresta.
Kuvien ottaja tai alkuperä ei ole tarkemmin tiedossa. Ylempi kuvista on Kuntoutuslaitokselta vuodelta 1958 tai 1959. Pelin henki on jo näkyvissä – kuten myös kahdeksan pelaajaan joukkueetkin. Alemmassa kuvassa (Kaskisaari 1965 – 1967) 8-henkiset joukkueet näkyvät hyvin verkon molemmin puolin.
Pitäjänmäki muistelee julkaisussa: Sotainvalidien toimintaa Pitäjänmäellä on alla oleva
kuva Kaskisaaren liikuntasalista – mahdollisesti 1960-luvun puolivälistä.
www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki/muut/sotainvalidit.htm
Ististä Kaskisaaressa – nyt jo kuuden pelaajan joukkueilla.
Westendin Invaliidien Ammattioppilaitoksessa kokeiltiin istumalentopallon pelaamista
hyvin kokemuksin vuosina 1963 – 1964. Samoihin aikoihin lajia harrastettiin myös Järvenpään Invaliidien Ammattioppilaitoksella (nykyisin Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus) erityisesti vapaa-ajan ohjaaja Voitto Penttisen ohjastuksella.
13
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (SIU) perustettiin vuonna 1964. Tampereella istumalentopallotoimintaa veti tuolloin Erkki Välimäki (Rantaperkiön Isku), joka myös muokkasi
sääntöjä niin, että pelistä saatiin nopeampaa ja jännittävämpää. Välimäen sääntöjä kopioitiin mm. Ruotsissa ja Saksassa.
Istumalentopallon Suomen Mestaruuksista alettiin pelata SIU:n piikkiin kohta tämän jälkeen. Pajulahden Urheiluopistolla järjestettiin helmikuussa 1965 Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvaliidien Liiton (SSAL) jokavuotiset hiihtomestaruuskilpailut – nyt SIU ry:n
toiminnan piirissä. Uutena kilpailumuotona kisoissa oli istumalentopallo, jota pelattiin silloin ensimmäistä kertaa. Tuon turnauksen voittaja ja ensimmäinen istumalentopallon
Suomen Mestari oli Helsingin Invalidien Yhdistys ry.
Mestaruusturnauksia pelattiin tämän jälkeen pitkälle 1980-luvun puoliväliin vuosittaisten
Invalidien Palloilu- ja voimailupäivien yhteydessä. Ensimmäiset pidettiin vuonna 1966
Turussa. Istumalentopallon alkuvuosien voimapaikkakuntia Suomessa olivat juuri Turku,
Helsinki ja Tampere sekä Lahti. Täysin tarkkoja ja aukottomia tietoja alkuvuosien turnaustuloksista ei ole tiedossa. Tavallista lentopalloilun kohdalla tuolloin oli, että SMkisoistakin jälkipolville julkistettiin IT-lehdessä tai liiton toimintakertomuksissa vain kolmen parhaan nimet.
Seuraavilla sivuilla on tällä hetkellä koossa olevien tietojen kuvausta – ja vähän muutakin tarinaa istumalentopalloilun sisältä ja sen ympäriltä. Ja nyt tiukemmin – kotimaisen
istumalentopallon matkaan…,
EM 2003 Lappeenranta
14
Sääntöaihio Tuusulanjärven rantamilta
Turun Seudun Invalidit ry
Järvenpään Invaliidien Ammattioppilaitoksella 1960-luvun alussa käytössä
olleet säännöt (Voitto Penttinen) - saatu Turun Seudun Invalidien toimiston
arkistoista
15
Helsinki aloittavalla 1965
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry:n (SIU ry) perustamispäiväksi on kirkonkirjoihin
tai paremminkin yhdistysrekisteriin merkitty 22.1.1964. Uunituoreen liiton edustajana Göteborgiin Ruotsiin matkasi maisteri Eino Ruuska ensimmäiseen pohjoismaiseen vammaisurheilukonferenssiin, joka järjestettiin 25.–26.1.1964.
Matkaraportissaan Ruuska kertoo vilkkaista keskusteluista ja hyvästä ilmapiiristä ja toteaa, että ainoa päätös mikä tehtiin – oli perustaa pohjoismainen yhteiskomitea valmistelemaan mm. eri kilpailujen ja lajien sääntöjä ja urheilijoiden luokituksia. Varmaan Eikka myös istumalentiksestä skandinaaviskaa haasteli. Tik tak – toinen on ruotsii, sano
muuan torikauppias karjalast.
Hiihto- ja talvimestarit
Heti seuraavan vuoden alkupuolella 20.–21.2.1965 Pajulahdessa järjestettiin Suomen
Siviili- ja Asevelvollisuusinvaliidien Liiton jokavuotiset hiihto- ja talvimestaruuskilpailut –
nyt SIU ry:n toiminnan piirissä. Uutena kilpailumuotona kisoissa oli lentopallo, jota pelattiin ensimmäistä kertaa ja jota oli tarkoitus jatkaa vuosittain talviurheilupäivien yhteydessä.
Lentopallo-ottelut pelattiin lauantai-iltana – ja ne pelattiin istualtaan, jolloin niihin voivat
osallistua nekin vammaiset, jotka muuten eivät voisi lentopalloa pelata. Istualtaan lentopalloa pelattaessa on verkko laskettu alemmaksi ja kenttä rajattu pienemmäksi kuin tavallisesti. Täytyy sanoa, että peliä seuraava yleisö ei näiden muutosten vuoksi menetä
mitään, sillä pelit pitivät mielenkiintoa yllä alusta loppuun ja muodostuivat ajoittain niin
vauhdikkaiksi, että yleisö innostui valtaviin huutoihin ja suosionosoituksiin (Invaliidityö
3/1965).
Mauno Arjavirta, Invaliidityö 3/1965
Tulosluettelo kolmen parhaan osalta on säilynyt Urheiluliiton asiapapereissa, mutta ei
pelien tuloksia eikä tietoa oliko mukana muita joukkueita. Kolmanneksi sijoittuneen Turku 1:sen nimi kuitenkin viittaisi siihen, että ainakin toinen joukkue Aurajoelta olisi ollut
kisoissa mukana. Ja pystypalloverkko oli peleissä 1,50 metrin korkeudella.
16
Näin voitaneen juhlallisesti julistaa ensimmäisen Suomen Invalidien Urheiluliitto ry:n
alaisen SM-istumalentopalloturnauksen voittaja: Turnauksen voittaja ja ensimmäinen istumalentopallon Suomen Mestari vuodelta 1965 oli…, (fanfaarit) Helsingin Invalidien
Yhdistys ry. – myöhemmin HIY Helsinkinä istislattioita kiillottanut porukka.
Pajulahden 1. SM-kisojen 1965 tulokset:
1. Helsinki
2. Tampere
3. Turku 1
Jouko Tuominen - yksi ensimmäisistä mestareista - kertoi muistavansa, kuinka hän ensin kävi hiihtämässä oman viestiosuutensa ja sen jälkeen siirtyi saliin pelaamaan istumalentopalloa. Mestareista Rantanen, Jääskeläinen, Kivenkorva ja Tuominen olivat vielä näillä pelikentillä, kun Siilinjärvellä huhtikuussa 2014 pelattiin 50.:ttä Suomen Mestaruutta. Kukaan mestareista ei kuitenkaan enää halunnut matkustaa pelejä katsomaan.
Kesämestarit
Kuusankoskella järjestettiin 28.–29.8.1965 ensimmäiset Suomen Invalidien Urheiluliiton
valtakunnalliset kesäkisat ja mestaruuskilpailut. Kilpailujen keskuspaikkana oli Keskustan kansakoulu ja kilpailut pidettiin koulun kentällä. Ensimmäisen päivän kilpailulajit olivat ilmakivääriammunta, naisten ja miesten nuolenheitto ja lentopallo-ottelut, jotka käytiin eri yhdistysten välisenä pikasarjana ”häviöstä pois” systeemillä. Ottelut pelattiin istuen ja matalaa verkkoa käyttäen. Sää suosi molempina päivinä otteluja niin tarkasti, että
sunnuntaina sade alkoi heti viimeisen lajin jälkeen.
Lentopallossa HIY Helsinki voitti Lahden joukkueen 2 – 0 (15 - 2, 15 -13) ja Rauman
samoin 2 – 0 (15 - 2, 15 - 5). Lahti sijoittui näissä karkeloissa kakkoseksi voitollaan
Raumasta. Muista joukkueista tai sijoituksista ei ole säilynyt kirjallista tietoa. Kuitenkin
Helsinki näin varmisti kunnian ensimmäisestä istumalentopallon Suomen Mestaruudesta – voittaen varmuuden vuoksi sekä talvi- että kesämestaruuskisat.
SIU ry:n kesämestaruuskisojen istumalentopallon tulokset Kuusankoskelta 1965:
1. Helsinki
2. Lahti
3. Rauma
Lentopallo oli tuon ajan kesäkisoissa yhtenä osalajina. Pisteet laskettiin tietyllä kaavalla
kaikista lajeista yhteen ja näin saadut pistesummat määrittivät kesäkisojen lopputulokset. Kuusankoskella kisaili kaikkiaan 10 yhdistystä/seuraa sadan urheilijan voimin. Kolmen parhaan järjestys ja yhteispisteet olivat: 1. Lahti 157 pistettä, 2. Helsinki 140 pistettä ja 3. Rauma 91 pistettä. Parhaat yhdistykset olivat siis samat kuin lentopallossakin.
Niin vaan lentopallo istualtaankin heti alkumetreistä määräsi tahdin.
Tamperelaiset Turuus
Tampereen Työväenmuseo Werstaan näyttelyvitriinistä löytyi talvella 2008 – 2009 pergamenttikäärön muotoon pahville tekstailtu Turun Invaliidien Yhdistys ry:n Tampereen
Seudun Invaliideille osoittama runonpätkä, joka hienosti kuvaa tuon ajan istumalentopalloilun pelin henkeä. Tampereen yhdistys on upeasti toimittanut materiaalia museoon
- kunnioitettavaa.
17
Todennäköisesti 3.4.1965 Turun ja Tampereen istumalentopalloporukat ovat kohdanneet Aurajoen rantamilla - seuraavin säkein:
Tampereen Seudun Invalidit ry istuvat lentopalloilijat
Taistossa armoa pyydetty ei, ei annettu
oli areenalle henki reipas kannettu
kamppailu sekoitus leikin ja toden
lie pempussa tikkuja urhon monen
vaikk’ on känsänä peppu, niin jokainen heppu
uusinnas’ huippuun on valmennettu.
Huutosakit ol’ mukana - totta - (jukoliste)
ne tunnelman kattoon monesti pisti
oli tulos mikä oli, ain’ huumori yllä
halu jälleen koittaa on kaikilla kyllä
kiitos käynnistä vain ja uudelleen toiste
kallis on ystävyys ja - jokainen piste
Turussa huhtik. 3 p:nä 1965, Turun Invaliidien Yhdistys ry
Oli tulos mikä oli..., se ei ainakaan ole tiedossa. Hienoa kuitenkin, että yllä olevan kaltainen tervehdys lähes 50 vuoden takaa on tallella - ja tallentunut myös museon kokoelmiin Tampereelle.
Turkulaisen istumalentopallon alkuaikojen veteraanit – Tuukka Talonen ja Helvi Vesä
kertovat (haastattelu 1.3.2010) istumalentopallon tulleen Turkuun Järvenpään Invalidien
Ammattihuoltolaitoksen (perustettu 1948) – nykyisen Invalidiliiton Järvenpään Koulutuskeskuksen kautta vuonna 1964. Helvi ja samalla kurssilla Järvenpäässä kanssaan opiskellut Helga Kärkönen innostuivat oppilaitoksessa istumalentopallosta. Siellä istumalentopallotoimintaa veti ja ohjasi oppilaitoksen vapaa-aikatoimen ohjaaja ja oppilasasuntolan valvoja Voitto Penttinen.
Helvin ja Helgan asetuttua opiskelun jälkeen Turkuun - laji sai nopeasti jalansijaa Aurajoen rannoilla Turun Invalidien yhdistyksen toiminnassa. Miesten SM-sarjoihin osallistui
heti ensi yrittämällä vuotta myöhemmin kaksi joukkuetta. Vaikka naiset olivatkin alullepanijoina – eivät turkulaiset saaneet kilpailukykyistä naisjoukkuetta kasaan. Erityisesti
Helga Kärkönen kuitenkin oli aktiivisesti mukana miesten joukkueen toimissa – vähän
kuin maskottina, Tuukka kertoili.
Mestarit 1965
Miesten Suomen Mestarit: Helsingin Invalidien Yhdistys ry.
Matti Rantanen, Pertti Mahlanen, Reino Jääskeläinen, Jouko Tuominen,
Pentti Rytkönen ja Kalevi Kivenkorva
Kauden 1965 yhteenveto
Pajulahti Nastola 20.–21.2.1965 SIU ry:n 1. istumalentopalloilun SM-turnaus:
Miehet
1. Helsinki, 2. Tampere, 3. Turku 1
Kuusankoski 28.–29.8.1965 SIU ry:n kesämestaruuskisat:
Miehet
1. Helsinki, 2. Lahti, 2. Rauma
18
Lentopallopelimestaruuskilpailut 1966
Seuraavalta vuodelta 1966 löytyy asiakirjoista varsin kiinnostavia mainintoja:
Suomen Invalidien Urheiluliiton valtakunnalliset lentopallopelimestaruuskilpailut
järjestettiin Turussa 19.2.1966. Kilpailut käytiin SIU:n talviurheilupäivien yhteydessä Puolalan kansakoulun voimistelusalissa. Lisäksi Urheiluliiton kilpailusäännöistä (todennäköisesti juuri vuodelta 1966) löytyy kohta, missä todetaan, että liiton lentopallopelimestaruuksista pelataan aina istualtaan ja Suomen Mestaruusmitalit jaetaan vain talviurheilupäivien kilpailuista.
Toist pualt jokke
Vasta toista kertaa talvipäivien ohjelmassa ollut istualtaan pelattava lentopallopeli saa
varmasti vähitellen mukaansa jäseniä useammastakin yhdistyksestä. Paremmuudesta
otteli tällä kertaa 4:n (? – kirjoittajan ihmettely) kaupungin pelaajat ja pelin kulku kehittyi
ottelussa ajoittain hyvinkin jännittäväksi ja vauhdikkaaksi. Illanviettopaikalla jännättiin
kovasti, lykättiin ohjelman alkua kokonaisella tunnilla ja tuijotettiin oveen, milloin ”aikamme huiput” saapuisivat. Pelaajia innostanut, ottelupaikalla ollut runsas huutosakki
valitti äänensä käheyttä vielä seuraavanakin päivänä. Lentopallon kiertopalkinto ”Palloilevat hylkeet” meni Tampereelle. (Invaliidityö 3/1966).
Tuukka Talonen, Turku
Tampere – Turku II pelin tuoksinassa Turussa
Tuukka Talonen, Turku
Helsinki ja Lahti ottavat toisistaan mittaa Turun kisoissa
19
Turun vuoden 1966 talvikisojen istumalentopallon 2. SM-turnauksen lopputulokset:
1. Tampereen Seudun Invaliidit ry.
2. Turun Invaliidien Yhdistys ry. I
3. Helsingin Invaliidien Yhdistys ry.
4. Turun Invaliidien Yhdistys ry. II
5. Rauman ja Ympäristön Invaliidit ry.
6. Lahden Seudun Invaliidit ry.
Ovet auki Eurooppaan
Istumalentopallon kansainvälisenä avauksena voitaneen pitää sitä, kun Suomen siviilija asevelvollisuusinvaliidien liitto (nyk. Invalidiliitto ry.) osallistui joukkueellaan Oslossa
29.5.1966 pelattuihin istumalentopallokisoihin. (SIU ry:n vuosikertomus). Tietoja mukana olleista joukkueista, ottelutuloksista tai suomalaispelaajista ei urheiluliiton vuosikertomuksessa ole säilynyt.
Sen paremmin ei ole tarkempia tietoja Nackan kunnan (Suur-Tukholmaa) vammaisjärjestön (Nacka HI, Nacka Handikappidrott) istumalentopallojoukkueen, todennäköisesti
ensimmäisestä vierailusta Suomessa, kesällä 1966. Lahden yhdistyksen valokuvakansiosta on löydetty alla oleva pelikuva maininnalla: Ruotsista vieraili Helsingin yhdistyksessä Nackan lentopallojoukkue kesällä 1966. Lahden joukkue oli myös mukana kilpailussa.
Lahden Seudun Invalidit ry
Nackalaiset Helsingissä kesällä 1966
Eino Skyttä ja ensimmäinen ohjaajakurssi
SIU ry. järjesti marraskuussa 4.–6.11.1966 Vierumäen urheiluopistolla vammaisliikunnan ohjaajakurssin, jolle osallistui 24 osanottajaa. Kurssin vastaavana ohjaajana oli liiton sihteeri Pauli Kuusela ja urheilullisesta puolesta piti huolta voimistelunopettaja Eino
Skyttä, joka aikaisemminkin oli ollut mukana liiton kursseilla. Kurssilla oli kuntourheiluun
ja urheiluliiton toimintaan liittyviä esitelmiä. Pääosa ajasta kuitenkin käytettiin käytännön
harjoituksiin.
Osanottajista muodostettiin neljä joukkuetta, jotka päivien aikana pelasivat keskinäisen
istumalentopallosarjan. Jokainen joutui myös vuorollaan tuomitsemaan pelejä ja näin
perehtymään istumalentopallon sääntöihin. Kurssia kuvattiin erittäin antoisaksi ja kurssilaisia innostavaksi. Kurssin päätteeksi osanottajat esittivät kiitokset Suomen Invalidien
Urheiluliitolle ja myös voimistelunopettaja Eino Skytälle, jonka osuus kurssin onnistumisessa oli huomattava.
20
Eino Skyttä oli keskushahmona myös liiton kokeilumielessä toteuttamassa yhdistysten
kuntourheilutoiminnan ohjaustyön aktivointihankkeessa vuodenvaihteessa 1966–67. Eino kiersi tilaisuuksissa joulu- ja tammikuussa mm. Raumalla, Porissa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Tampereella, Turussa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Äänekoskella, Varkaudessa, Kuopiossa, Iisalmessa, Kajaanissa ja Oulussa. Istumalentopallo oli
lajiesittelyissä hyvin esillä – myös ajatellen myöhempien vuosien aktiiveja istispaikkakuntia. Muutoinkin Eino Skytän toimintaa voidaan pitää merkittävänä istumalentopallon
kehittymisessä Suomessa.
Toiset suviseurat
Toiset SIU ry:n merkeissä järjestetyt kesäurheilupäivät pidettiin Vaasassa 20.–
21.8.1966. Mukana oli neljä joukkuetta – mestari Tampereen puuttuessa porukasta.
Vaasan kesäkisojen lopputulokset:
1. Turku
2. Rauma
3. Helsinki
4. Lahti
Lahden Seudun Invalidit ry
Lahtelaisten retkikunta lähdössä Vaasasta kotimatkalle
Mestarit 1966
Miesten Suomen Mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invaliidit
Ensio Jortikka, Pertti Leppänen, Pekka Hietanen, Ilkka Mattila, Kalevi YliTakku, Lauri ”Hermanni” Salmijärvi, Matti Kallio ja valmentaja Erkki Välimäki
Kauden 1966 yhteenveto
Turku 19.2.1966 SIU ry:n 2. istumalentopalloilun SM-turnaus:
Miehet
1. Tampere, 2. Turku I, 3. Helsinki
Oslo 29.5.1966 kansainvälinen istumalentopalloturnaus:
Miehet
Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvaliidien liitto (nyk. Invalidiliitto ry.) osallistui
Vaasa 20.–21.8.1966 SIU ry:n 2. kesäurheilupäivät:
Miehet
1. Turku, 2. Rauma, 3. Helsinki
21
Kotikisoja ja pohjoismaista yhteistyötä 1967
Tuikeana pakkassunnuntaina tammikuun puolivälissä 1967 pelattiin Helsingissä
vauhdikas lentopalloturnaus. Helsingin yhdistys oli saanut vieraakseen kaksi
joukkuetta Turusta ja helsinkiläisten sotainvalidien joukkueen. Ottelut suoritettiin
istualtaan pelaten ja yksinkertaisena sarjana siten, että jokainen pelasi jokaista
joukkuetta vastaan kerran.
Tällä kertaa (viittaako aikaisempiinkin koitoksiin?) sotainvalidien joukkueen iskuissa oli
eniten terävyyttä ja puhtia niin, että voitto lankesi heille ilman, että he olisivat menettäneet yhtään erää toisille koko turnauksessa. Ottelut pelattiin rehdin urheiluhengen mukaisesti protestoimatta. Jokaisella oli mielessään tietoisuus urheilun totisesta leikinomaisuudesta. Jokaisesta pallosta taisteltiin kuin leijonat ja alistuttiin parempien taidon alla nöyrästi tunnustaen heikommuus – tällä kertaa. (Invaliidityön nimetön urheilukommentaattori lehtijutussaan 3-4/1967)
Ottelutulokset:
HIY – Turku I
Sotainvalidit – Turku II
Sotainvalidit – HIY
Turku I – Turku II
Sotainvalidit – Turku I
HIY – Turku II
1–2
2–0
2–0
2–1
2–0
2 – 0.
Lopputulokset:
1. Helsingin sotainvalidit
2. Turku I
3. HIY Helsinki
4. Turku II
Sotainvalidien joukkueessa pelasivat Holger Åkerman, Oiva Martikainen, Mauno Maijala, Jorma Aittolampi, Aarre Valkovuori ja Yrjö Tiittanen. Helsinkiläisten nimilistalla esiintyi myöhemmin mm. maajoukkueessa pelannut Viljo ”Ville” Karppi.
Paluu Pajulahteen
Lahden Seudun Invaliidit ry isännöi jälleen Suomen Invalidien Urheiluliiton talviurheilupäiviä Pajulahden Urheiluopistolla. Kisoja markkinoitiin samalla 20-vuotis-juhlakilpailuiksi. Lentopallo pelattiin istualtaan pelattavana ja ”häviöstä pois”-turnauksena.
Ottelutuloksia ei ole tiedossa, mutta tärkein tieto löytyy SIU:n toimintakertomuksesta
Urheiluarkiston mapeista - lopulliset tulokset ja kolmas Suomen istumalentopallomestari. Ja jälleen valtikka vaihtui.
Pajulahden 1967 3. SM-kisojen lopputulokset
1. Turku
2. Lahti
3. Tampere
4. Helsinki
5. Vaasa ja Rauma
22
Lahden Seudun Invalidit ry
Helsinki ja Tampere Pajulahden vuoden 1967 SM-kisojen ottelussa runsaslukuisen ja lähes juhlapukuisen yleisön edessä.
Lahden Seudun Invalidit ry
Vuoden 1967 Suomen Herrasmiesmestarit - TSI Turku. Mitalistit vasemmalta: Väinö Helle, Tuukka Talonen, Armas Koponen,
Kalevi Tuominen, Valde Martikainen ja Pentti Kortelahti. Rivistöstä puuttuu valmentaja Heimo Tuominen.
Andra nackat
Pääsiäisviikonvaihteessa 25.–26.3.1967 ruotsalaisen Nackan istumalentopalloporukka
kävi toistamiseen Suomessa. Vierailun isäntinä olivat jälleen Helsingin invayhdistyksen
puuhaihmiset. Lauantaina pelattiin Helsingissä Lapinlahden kansakoululla turnaus, missä Nackan ykkösjoukkue oli lähes ylivoimainen. Mietintään ja selvitettäväksi jää - kävivätkö helsinkiläiset ennen tätä maaliskuista toista nackaa vastavierailulla Ruotsissa.
Lopputulokset:
1. Nacka HI 1
2. Helsinki
3. Lahti
4. Nacka HI 2
5. Tampere
23
Sunnuntaina nackalaiset kuskattiin Suomen lentopallomekkaan Aurajoen rannoille. Iltapäivällä siellä oteltiin Puolalan koululla tuloksin: 1. Nacka HI, 2. Turku, 3. Nacka HI II, 4.
Turku II. Myöhempinäkin vuosina nackalaiset olivat monesti vierailevina tähtinä suomalaisturnauksissa.
Tuukka Talonen, Turku
Turku – Nacka Puolalan koululla
Invaliidityössä 3-4/1967 Nackan vierailusta kirjoittanut nimimerkki P.K. päätti juttunsa
syvälliseen arviointiin – mitä tästä opimme – seuraavasti: Lopuksi lienee paikallaan kysyä, mitä opimme tästä ensimmäisestä kansainvälisestä vierailusta ja kanssakäymisestä? Mukana olleena sanoisin, että vaikeavammaisuus ei ole esteenä lentopalloilun harrastamiseen.
Kaikki vieraamme olivat vaikeavammaisia ja heistäkin olivat vaikeimmat parhaimpia pelaajia. Meidänkin on opittava saamaan itsellemme luottamusta ja tarmoa urheilun harrastamiseen. Mitä pohjoismaiseen kanssakäymiseen tulee, on sitä edelleenkin jatkettava, sillä uskon, että se on omiaan lisäämään istumalentopallon harrastusta ja saamaan
nuoria vammaisia mukaan liikunnalliseen toimintaan.
PeeKoo ei liene saanut tietoonsa, että nackalaiset olivat aloittaneet Suomen valloituksena jo edellisenä kesänä 1966 Helsingissä, kuten Lahden Invalidien toimiston valokuva-albumista selviää.
Kesäkinkerit Raumal
Turkulaisten hallintaa taisi olla koko kotimainen vuosi, koska Raumalla urheiluliiton kolmansien kesäkisojen yhteydessä lauantaina 5.8.1967 (istualtaan pelatusta lentopallosta) pelatuista kisoista voitto matkasi myös vanhan Suomen pääkaupunkiin. Rauman kisoihin kokoontui seitsemän yhdistyksen joukkueet, mutta Tampere ja Pietarsaari eivät
saaneet täyttä joukkuetta kasaan, joten vain viisi pelasi. Ottelut käytiin cup-systeemillä.
Rauman kesäkisojen lopputulokset:
1. Turku
2. Rauma
3. Vaasa
4. Lahti
5. Helsinki
24
Rauman kisoihin saapuneita joukkueita odotti isäntien ehdotus, että ottelut pelattaisiin
ulkona. Pitkien selvittelyjen ja neuvottelujen jälkeen raumalaiset myöntyivät pelien pelaamiseen sisätiloissa ja saivat järjestettyä paikallisen seurakuntasalin kilpailupaikaksi.
Toinen sota Helsingissä
18.10.1967 pelattiin Helsingissä Roihuvuoren koululla tammikuun turnauksen uusinta,
jonka senkin turkulaiset hoitelivat nimiinsä. Ensimmäisen turnauksen voittaneet sotainvalidit sijoittuivat nyt kakkosiksi – ennen HIY:n ja Turun toista joukkuetta.
Ottelutulokset:
Hgin sota – Turku I
HIY - Turku I
Hgin sota – Turku II
HIY – Hgin sota
HIY – Turku II
Turku I – Turku II
1–2
0–2
2–0
1–2
2–1
2 – 0.
Lopputulokset:
1. Turku I
2. Helsingin sotainvaliidit
3. HIY Helsinki
4. Turku II
Maajoukkueen matkassa
Loppuvuodesta Suomen Invalidien Urheiluliitto lähetti Ruotsin vammaisten mestaruuskisoihin - 4.-5.11.1967 pelattuihin Solna-kisoihin Tukholmaan istumalentopallojoukkueen – Suomen maajoukkueen: Matti Rantanen ja Lasse Eva Helsingistä, Jouko Torikka
ja Eino Ijäs Lahdesta, Toivo Valkama ja Antti Tyni Tampereelta sekä Väinö Helle ja
Tuukka Talonen Turusta.
Kisoihin osallistui 15 joukkuetta, joista ulkomaisia oli Suomen lisäksi Oslon joukkue.
Suomi pelasi alkulohkossa yhdessä Kristianstadin, Sandvikenin ja Nacka 2:n kanssa.
Nacka voitettiin ja sijoitus lohkossa kolmas. Vain lohkovoittajat jatkoivat finaalipeleihin.
SIU:n asiakirjoista löytyi maininta, että joukkueen menestys oli vaatimatonta; maajoukkueen pelaajat oli koottu eri joukkueista eikä yhteispeli sujunut. Myös ruotsalaisten erilaiset säännöt aiheuttivat hankaluuksia. Ruotsissa sai mm. vielä pelata/koskettaa palloa
kaksi kertaa peräkkäin (vrt. tämän kertomuksen alussa olevaa suomalaista säännöstöä
pelin alkuajoilta).
Järjestäjäseuran IFAH:n lehdessä nro 4/67 lentopallokommentaattori Solla kirjoitti kohteliaaseen sävyyn seuraavaa: Kunniamaininnan haluan antaa Suomen joukkueen edustajille. He eivät ole vielä meidän tasollamme, mutta jonain päivänä he tekevät sen ja silloin heitä on vaikea voittaa. Todella mukavaa propagandaa nähdä, miten pelataan lentopalloa vaativan maltillisesti.
Evan Lasse lähti tälle matkalle viikko esikoistyttärensä Heljän syntymän jälkeen ja kertoi
myöhemmin asiasta pikku nuhteita saaneensa – mutta pitihän asiat toki tärkeysjärjestykseen asettaa. Toivo Valkama taas on sama mies, joka näillä palstoilla myöhemmin
tulee tutuksi urheilureportteri Topina ja Tampereen istumalentopallotoiminnan aktiivina.
25
Ruotsissa laivasta laskeutuessamme näimme isojen mustien autojen rivistön kuljettajineen lippusiimojen takana laiturilla. Etsimme katseillamme vähintäänkin ministeritasoisien vieraiden saapumista laivalta ja samalla hiippailimme autojen sivulle seuraamaan tilannetta. Aikamme siinä seisoskeltuamme, meille tutut nackalaiset tulivat tervehtimään ja alkoivat ohjailla meitä näiden samaisten autojen luokse. Kisaisännät olivat
saaneet käyttöönsä isojen yritysten edustusautoja ja mehän ajelimme herroiksi koko
matkamme ajan, kertoi Ruotsin matkalla mukana ollut turkulainen Tuukka Talonen.
Tuukka Talonen, Turku
Suomen maajoukkue Solna-kisojen päättäjäistilaisuudessa
Tuukka Talonen, Turku
Maajoukkue ja tulostaulun hoitaja taiteilemassa Solnassa
Eino Skyttä II
Syksyn ohjaajakurssi Eino Skytän vetämänä järjestettiin nyt 34 osallistujalle Eerikkilän
urheiluopistolla 3.–5.11.1967. Ja jälleen tiukkoja taistoja istumalentopallossa käytiin
osallistujista koottujen joukkueiden kesken.
Eino Skyttä mm. kertoi, että on monia syitä, joiden vuoksi lentopallo on ensimmäisellä
sijalla urheiluliiton toiminnassa ja kursseilla. Se on pelinä levinnyt laajemmalle, kuin mi-
26
kään muu, sillä sitä pelataan mm. työpaikoilla ja tavallaan se on myös seurustelua toisten ihmisten kanssa. Lentopalloon voi osallistua suurehko ryhmä kerrallaan ja lisäksi
peli on sosiaalisena kasvatusmuotona tärkeä ja kun sitä pelataan istualtaan – voivat
myös vaikeammin vammaiset siihen osallistua.
Mestarit 1967
Miesten Suomen Mestarit: TSI Turku, Turun Seudun Invalidit
Tuukka Talonen, Armas Koponen, Kalevi Tuominen, Väinö Helle, Pentti
Kortelahti ja Valde Martikainen sekä valmentaja Heimo Tuominen.
Tuukka Talonen, Turku
Turun joukkueet 1967: Eturivi vas.: Väinö Helle, valmentaja Heimo Tuominen, Pentti Kortelahti, Veikko Karelius, Teuvo Helenius, Matti Antonen,
Valde Martikainen ja takarivi vas.: ?, Juhani Laaksonen, Tuukka Talonen,
Erkki Valtonen, Kalevi Tuominen, Helga Kärkönen ja Paavo Salo
Kauden 1967 yhteenveto
Pajulahti Nastola 18.–19.2.1967 SIU ry:n 3. SM-kisat:
Miehet
1. Turku, 2. Lahti, 3. Tampere
Rauma 5.8.1967 SIU ry:n 3. kesäurheilupäivät:
Miehet
1. Turku, 2. Rauma, 3. Vaasa
Tukholma 4.-5.11.1967 Solna-Spelet
Miehet
1. Nacka 1, 2. IFAH 1, 3. Kristianstad (Suomen maajoukkue
osallistui)
27
Oliko Mikkeliin mänijöitä 1968
Talviurheilupäivät järjestettiin Mikkelissä lomakoti Heimarissa 16.–17.3. ja kesäurheilupäivät Helsingissä 17.–18.8.1968. Kisojen suojelija kaupunginjohtaja Ensio
Häyrinen avasi kisat ja esitti invaliideille kaupungin tervehdykset. Helsingin kesäkisoissa yhtenä istumalentopallon erotuomarina toimi Kalevi – oliskohan se - Kalevi Kallu Tuominen.
Ikään kuin harjoitusturnauksena talvikisoihin Vaasassa pelattiin 2.3.1968 tamperelaisten
ja isäntien välinen istumaturnaus. Ottelut pelattiin kolmieräisinä. Tampere voitti Vaasan
kakkosjoukkueen 3 – 0 (15- 2, 15- 7, 15- 5) ja Vaasan ykkönen samoin 3 – 0 (15- 1, 153, 15- 2). Turnauksen ratkaisupelissä Vaasa I oli Tamperetta parempi erin 2 – 1 (15-10,
13-15, 15- 8).
Vaasalaisten nimeä ei löydy vuoden kummankaan ison turnauksen neljän parhaan joukosta – Tampere kylläkin. Tavallista tuolloin oli vain kolmen parhaan sijoitusten ilmoittaminen – nyt toki neljän. Vai pelailivatko vaasalaiset alkuvuoden vain omilla maillaan,
kuten perinteisen sota- ja siviili-invalidien välisen ottelun alkuvuodesta. Siinä sotainvat
ehkä masensivat siviilit 3 – 0 (15-10, 15- 4, 15- 4) voitollaan pysymään SM-kisoista kotona harjoittelemassa.
Tredje Nackas
Huhtikuun puolivälissä, pääsiäisen aikoihin Nackan istumalentopalloilijat olivat jälleen
Suomessa – nyt turkulaisten vieraina. Järjestettyyn turnaukseen osallistuivat isäntien ja
ruotsalaisvieraiden lisäksi joukkueet myös Helsingistä, Tampereelta, Lahdesta ja Raumalta. Ruotsalaisten voittoa suomalaisjoukkueet eivät pystyneet uhkaamaan, mutta
muista sijoista käytiin tiukkaa kamppailua – ilman, että tarkemmat tulokset olisivat jälkipolville säilyneet.
Kesät-talvet turkkusiin
Istumalentopallotulokset vuoden 1968 Mikkelin ja Helsingin kisoista (Liiton toimintakertomuksen maininnat):
SM-Talvi Mikkeli
16.3.1968
Kesä Helsinki
17.8.1968
1. Turku
2. Tampere
3. Helsinki
4. Lahti
1. Turku
2. Helsinki
3. Lahti
4. Tampere
Tulosluettelossa mainittujen joukkueiden lisäksi ainakin Helsingissä pelasivat myös
Vaasan sekä Rauman ja ympäristön Invaliidit – ehkäpä myös Mikkelissä.
Lavoilla tavattiin
Monissa eri istumalentopalloa sivuavissa lähteissä - 1960-luvulta alkaen. mainitaan jotain Lavasarjasta. Eri asiakirjoista ei kuitenkaan ole löydetty juuri mitään tämän pelimuodon taustoista tai tuloksista. Tampereen Seudun Invalidien puuhamies Hannu Sallisen kertoman mukaan lavasarjaa pelattiin kesäkodeilla erikseen rakennettujen lavojen
päällä. Lienee kyseessä eräänlainen nykyisen istumabeachin esiaste.
28
Tampereen Työväenmuseo Werstaan Suomi, sisu ja sosiaaliturva-näyttelyssä 2008-09
oli esillä alla oleva valokuva Turun Seudun Invalidien kesäkodilta vuodelta 1968. Kuvassa Tampereen ja Turun joukkueet ottavat toisistaan mittaa. Kuva kuuluu Työväenmuseon Sillman-kokoelmaan ja sen kuvaaja on Kauko tai Mauno Sillman
Kauko tai Mauno Sillman, Työväenmuseo Werstaan kokoelmat
Lavasarjan ottelu Turku - Tampere käynnissä Turun Seudun Invalidien
kesäkodilla v. 1968
Solna-spelet
Ruotsin Solna-kisojen 10-vuotisjuhlaturnaukseen 26.10.1968 SIU osallistui jo kahdella
istumalentopallojoukkueella Eino Skytän toimiessa matkanjohtajana. Kisamatkan mahdollisti kustannuksiin saatu avustus valtiolta. Joukkueet kokoontuivat ennen kisamatkan
alkua Turkuun, missä käytiin läpi Ruotsissa voimassa olevat erilaiset kilpailusäännöt ja
harjoiteltiin niiden mukaista pelaamista.
Toinen Suomen joukkueista oli puhtaasti turkulainen – vaikka se kisoissa järjestäjien
toimesta oli nimetty Helsinki-ykköseksi. Toinen joukkue oli koottu eri yhdistysten parhaista pelaajista. Suomen mestarijoukkue Turku (siis nimellä Helsinki I) menestyi kisoissa mainiosti päästen aina loppuotteluihin ja sijoittuen neljänneksi. Kakkosjoukkue
hävisi toisen pelinsä ja putosi samalla jatkosta.
Paikallisia skaboja
Loppuvuodesta - 22.10. Vaasassa uusittiin sota- ja siviilipuolen peli. Vaasan invalidit olivat tällä kertaa selkeästi parempia ja voittivat puhtaasti 3 – 0 (15-12, 15-11,15- 6), Uusi
ottelu samojen joukkueiden kesken pelattiin 10.12.1968 ja silloin voittajakin taas vaihtui
– sotainvat kuittasit vuoden toisen voittonsa erin 2 – 1 (15- 7, 8-15, 15-10). Nimimerkki
Ar-Ma Invaliidityössä pohdiskeli kriittisesti, ettei vaasalaisten valmistautuminen vaikuta
kovin hyvältä talviurheilupäiville osallistumisen suhteen. Eivätkä vaasalaiset niihin kisoihin kai sitten uskaltautuneetkaan – eivät ainakaan olleet mitalistien joukoissa.
Marraskuun 16.–17. päivinä vaasalaiset matkailivat Tampereelle. Ar-Ma nimimerkki Invatyöstä kirjoittaa reissusta mm. seuraavasti: Jostain ihmeellisestä syystä tamperelaiset
luulivat meitä canastaporukaksi, vaikka olimmekin tulleet lentopalloa pelaamaan. Hyvin
meidät kuitenkin otettiin vastaan, tarjoilu oli runsasta ja lauantai-ilta kuluikin korttia pelaten ja rupatellen.
29
Sunnuntaina pelattiin lentopallo-ottelu Saukon koululla. Tulokset olivat seuraavanlaiset:
Tampere – Vaasa 2 – 3 (15-12, 12-15, 8-15, 15-11, 9-15). Parhaina pelaajina palkittiin
Tampereen P. Leppänen ja vaasalaisten T. Pihlajaniemi.
Marraskuun 20. päivänä iskivät yhteen Hyvinkään ja Helsingin istuallaan pelaavat naisja miesjoukkueet ystävyysottelun merkeissä. Isäntänä toiminut Helsinki oli tyly voittaen
molemmat ottelut; naisten peli päättyi 3 – 0 ja miesten 2 – 1.
Mestarit 1968
Miesten Suomen Mestarit: TSI Turku, Turun Seudun Invalidit
Tuukka Talonen, Juhani Laaksonen, Kalevi Tuominen, Väinö Helle, Erkki
Valtonen, Paavo Salo sekä valmentajana Heimo Tuominen.
Kauden 1968 yhteenveto
Mikkeli 16.–17.3.1968 SIU ry:n 4. SM-kisat:
Miehet
1. Turku, 2. Tampere, 3. Helsinki
Helsinki 17.–18.8.1968 SIU ry:n 4. kesäurheilupäivät:
Miehet
1. Turku, 2. Helsinki, 3. Lahti
Tukholma 26.10.1968 Solna-Spelet - 10-vuotisjuhlaturnaus
Miehet
1. Traneberg, 2. Nacka, 3. Kristianstad (TSI Turku 4.)
IFAH-Bladet 4/1968
Turkulaiset (Helsinki-nimellä) selvisivät lähes
sensaatiomaisesti Solnan finaalipeleihin 1968
30
Jako kahteen 1969
Kuortaneella 15.–16.3.1969 Vaasan Invalidien isännöiminä järjestettyjen Talviurheilupäivien yhteydessä pidetyssä istumalentopallokokouksessa sovittiin – Urheiluliiton vuosikokouksen päätöksen mukaisesti, että SM-turnauksissa siirrytään
jatkossa pelaamaan kahdessa sarjassa: ylemmässä A- ja alemmassa B-sarjassa.
A-sarjan joukkueet tuleviin kisoihin nimettiin Kuortaneen kisojen tulosten perusteella.
Viisi parasta joukkuetta pääsivät pelaamaan kauden 1969 – 1970 Suomen istumalentopallomestaruudesta.
Kuortaneen SM-kisojen 1969 tulokset ja A-sarjaan sijoitetut joukkueet:
1. Turku,
2. Tampere,
3. Helsinki,
4. Vaasa ja
5. Tampere II
B-sarjaan sijoitettiin muut joukkueet – edelleen Kuortaneen tulosten mukaisesti:
6. Lahti,
7. Helsinki II,
8. Turku II,
9. Hyvinkää ja
10. Etelä-Saimaa
Tuukka Talonen, Turku
Miesten Suomen Mestarit 1969 – TSI Turku Vasemmalta: Heimo Tuominen
valmentaja, Väinö Helle, Tuukka Talonen, Erkki Valtonen, Juhani Laaksonen, Kalevi Tuominen ja Paavo Salo
Lisäksi Kuortaneen kokouksessa sovittiin, että vuosittain A-sarjan viimeiseksi jäävä
joukkue putoaa seuraavan vuoden kisoissa B-sarjaan ja vastaavasti B:n voittaja nousee A:han pelaamaan Suomen Mestaruudesta.
31
Helsingin Invalidien Yhdistys ry
Helsingin joukkue talviurheilupäivillä Kuortaneella 1969
Nackat nyt Vaasassa
Kanssakäyminen Nackan urheilijoiden kanssa jatkui helluntaipyhinä - nyt kovaan kisajärjestelyvauhtiin päässeiden vaasalaisten isännöiminä. Ruotsalaiskyytiä maistelemaan
olivat saapuneet myös Helsingin, Tampereen ja Turun joukkueet. Invatyön toimittaja ArMa (Mauno Arjavirta) kirjoitti turnauksesta lehden numerossa 6-7/1969 seuraavaa:
Kanssakäyminen Nackan Invalidiurheilijoiden ja Invalidien Urheiluliiton välillä on jo
muodostunut tavaksi. Nackalaisten vuoro oli vierailla Suomessa ja helluntain pyhinä he
sen toteuttivatkin saapumalla Vaasaan, jonne tuli urheilevia invalideja myös muualta
Suomesta.
Voittamattomina pidetyt nackalaiset voittivat tälläkin kertaa, mutta ei niin vakuuttavasti,
ettei heitä voisi pitää tavallisina ”kuolevaisina”. Myös Vaasan joukkue kunnostautui ja
osoitti, että osataan sitä muuallakin kuin Etelä-Suomessa. Tulokset:
Lohko 1
Nacka I – Helsinki
Nacka I – Turku
Helsinki – Turku
2 – 0 (15- 7, 15- 3)
2 – 0 (15- 3, 15- 0)
2 – 1 (15-12, 11-15, 15-10)
Lohko 2
Tampere – Nacka II
Vaasa – Nacka II
Vaasa – Tampere
2 – 1 ( 7-15, 15- 1, 15-10)
2 – 1 (15-12, 11-15, 15-10)
2 – 0 (15-12, 16-14)
Finaali
Vaasa – Nacka I
0 – 2 (11-15, 10-15)
Lopputulokset:
1. Nacka I
2. Vaasa
3. Helsinki
4. Tampere
5. Nacka II
6. Turku
32
Vaasalaiset vierailivat vielä keskisessä Norjassa, melkein Vaasan korkeudella sijaitsevassa Levangerissa 24.–25.7.1969 vammaisurheiluleirillä. Leirillä vaasalaiset osallistuivat lentopallo-, uinti-, pöytätennis- ja jousiammuntakilpailuihin. Osallistujia oli norjalaisten ja vaasalaisten lisäksi Ruotsista. Leirin aikana pelattiin sekä istuma- että pystylentopallo-ottelut Steinkjer soldaterna joukkuetta vastaan. Molemmat ottelut vaasalaiset voittivat puhtaasti 3 – 0. Istumalentopallon erät päättyivät Vaasalle 15- 8, 15-10, 17-15
Kesäpäivät melkein Kangasalalla
Hannu Sallinen, Tampere
Kesäpäivien pelimeininkiä Tammelassa
Urheiluliiton kesäurheilupäivät järjestettiin 23.–24.8.1969 Tampereella. Istumalentopallokisojen loppuottelussa Tammelan palloiluhallissa Tampere I voitti Turun 3 – 0 (15- 9,
15-12, 15-10). Kesäkisoihin osallistui kahdeksan joukkuetta kuudesta yhdistyksestä.
Turnauksen parhaana pelaajana palkittiin Tampereen Eero Sorvali.
Tampereen1969 kesäkisojen lopputulokset:
1. Tampere I
2. Turku
3. Lahti
4. Vaasa
5. Helsinki II
6. Tampere II
7. Hyvinkää
8. Helsinki I
Mestarit 1969
Miesten Suomen Mestarit: TSI Turku, Turun Seudun Invalidit
Väinö Helle, Tuukka Talonen, Erkki Valtonen, Juhani Laaksonen, Kalevi
Tuominen, Paavo Salo ja valmentaja Heimo Tuominen
33
Kauden 1969 yhteenveto
Kuortane 15.–16.3.1969 SIU ry:n 5. SM-kisat:
Miehet
A-sarja
1. Turku, 2. Tampere, 3. Helsinki
B-sarja
1. Lahti, 2. Helsinki II, 3. Turku II
Tampere 24.8.1969 SIU ry:n 5. kesäurheilupäivät:
Miehet
1. Tampere, 2. Turku, 3. Lahti
Tuukka Talonen, Turku
34
2. OSA:
PELIKAUDET 1969 – 1974
Sotalaisii ja siviilejä
IFAH-Bladet 4/1968
Kuva: IFAH och Nacka i Solna-spelet
35
Sarjatoiminnan alkeet 1969 – 1970
Suomen Invalidien Urheiluliiton istumalentopallon sarjakilpailut pelattiin Lahdessa 25.–26.10.1969. Kilpailujen erittäin hyvästä järjestelystä vastasi Lahden Invalidien Yhdistys. Kilpailuihin osallistui kaikkiaan kymmenen joukkuetta, joista puolet A- ja puolet B-sarjaan. Sarjajako oli suoritettu jo aikaisemmin Kuortaneen talviurheilupäivillä.
Kilpailujen tuloksista voidaan todeta, että A-sarjan voitti Tampere 1, joka Vaasan ja Helsingin kanssa selviytyivät talviurheilupäivillä pelattaviin loppuotteluihin. Yhdistykset, joilla on lentopalloharrastusta ja haluavat tulla mukaan sarjakilpailuihin on siitä ilmoitettava
urheiluliitolle. Tarvittaessa lisätään joukkueiden määrää sarjoissa tai muodostetaan uusia sarjoja. (Invalidityö 11–12/1969)
Sarjakilpailut Salpausselällä
Lahden turnauksen 1969 A-sarjan ottelutulokset:
Tampere 1 – Tampere 2
Turku 1 – Helsinki
Tampere 1 – Helsinki
Vaasa – Turku
Vaasa – Tampere 1
Tampere 2 – Helsinki
Tampere 2 – Turku
Helsinki – Vaasa
Turku – Tampere 1
Vaasa – Tampere 2
2 – 0 (15- 0, 15- 1)
0 – 2 ( 7-15, 8-15)
2 – 0 (15- 4, 15-10)
2 – 1 ( 9-15, 15-10, 15- 6)
0 – 2 (11-15, 14-16)
0 – 2 ( 4-15, 6-15)
0 – 2 ( 2-15, 0-15)
0 – 2 (10-15, 15-17)
2 – 1 (15-12, 11-15, 15- 7)
2 – 0 (15- 6, 15- 3)
Lahden SM-1969 – 1970 (alku)turnauksen lopputulokset:
A-sarja
B-sarja
1. Tampere
2. Vaasa
3. Helsinki
4. Turku
5. Tampere 2
1. Lahti
2. Helsinki II
3. Turku II
4. ESI Lappeenranta
5. Hyvinkää
Tampereen kakkosjoukkue siis putosi B-sarjaan ja sen tilalle eliittijoukkoihin nousi Lahti.
joukkueella: Solmari, Torikka, Kukkola, Kettunen, Myllynen, Taipale, Vikman ja Peltonen.
Aikakirjoissa on voittajajoukkueen ja B-sarjan ykkösen Lahden pelaajaluettelojen lisäksi
säilynyt B-sarjassa neljänneksi sijoittuneen Etelä-Saimaan joukkueluettelo vammaluokituksineen: Lauri Hämäläinen, Tapani Malvela ja Reino Räikkönen 80 %:n invaliditeetilla,
Reijo Musto ja Keijo Hänninen 65 %:lla sekä Niilo Pyykönen, Atso Rautio ja Tauno Nokelainen 40 %:n vamma-asteella.
Joukkueessa piti tuolloin pelata vähintään kaksi 80 %:n invaliditeetilla olevaa - tai näiden puuttuessa vastaava määrä naispelaajia.
36
Invalidityö 11-12/1969
Helsinki voitti mestari-Turun 2 - 0 (15-7, 15-8) ja selvisi mitalipeleihin
Lahden kisojen yhteydessä todennäköisesti valittiin SIU:n edustusjoukkue(et) Ruotsin
Mestaruuskisoihin, koska Etelä-Saimaan Invalidien puheenjohtaja Lauri Hämäläinen oli
jättänyt kirjallisen esityksen Urheiluliitolle, että SIU:n joukkueeseen Solnan kisoihin nimettäisiin Etelä-Saimaan pelaajista Reijo Musto ja Keijo Hänninen, koska he ovat nuoria ja monipuolisesti urheilua harrastavia miehiä.
SIU:n arkistot eivät valitettavasti kerro varmasti, tulivatko herrat valituiksi kisajoukkueisiin. Vähän epäilyttää, kun jossain asiakirjan marginaalissa oli käsin kirjoitettu maininta,
että Solnassa 1.-2.11.1969 pelattujen kisojen kaksi SIU:n joukkuetta nimettiin Tampereen, Turun, Helsingin, Hyvinkään ja Vaasan pelaajista.
Solna-kisat kansainvälisessä keskiössä
Invalidityö-lehti haastatteli numerossaan 11–12/1969 urheiluliiton sihteeri Pauli Kuuselaa Solna-kisoista. Näin Kuuselan Pauli kertoili: Solna-Kisat ovat Ruotsin vammaisten
Mestaruuskisat sillä ohjelmalla mitä kisoihin on aikaisemmin vahvistettu. Kisoista on kuitenkin muodostunut suuri kansainvälinen kilpailutapahtuma, sillä tälläkin kertaa kisoissa
olivat kaikki pohjoismaat edustettuina. Kun Suomessa valitaan urheilijoita näihin kisoihin, käytetään perusteena tuloksia oman liiton kisoista. Lentopallojoukkueisiin pyritään
valitsemaan parhaat pelaajat yhdistysten esitysten pohjalta.
Istumalentopallossa, mihin nyt osallistuimme kahdella joukkueella, molemmat joukkueemme voittivat kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta tämän jälkeen tuli molemmille myös
kaksi tappiota, joten ratkaiseviin loppuotteluihin ei tällä kertaa ollut asiaa. Pelisääntöjen
erilaisuus myös tuotti vaikeuksia pelaajillemme. Olisikin pyrittävä saamaan yhdenmukaiset istumalentopallosäännöt kaikille pohjoismaille. Liittomme piirissä tullaan jatkossa
kiinnittämään huomiota kansainvälisen toiminnan kehittämiseen – taloudelliset mahdollisuudet huomioiden.
SM-lopputurnaus
Urheiluliiton talviurheilukisat käytiin Kiljavan Ammattiyhdistysopistolla 21.–22.2.1970.
Lentopallossa pelattiin SM-loppusarja Tampereen, Vaasan ja Helsingin joukkueiden
kesken. Ottelutulokset eivät ole tiedossa – mitalijärjestys kuitenkin:
37
SM-istumalentopallon 1969 – 1970 lopputulokset:
1. Tampere
2. Vaasa
3. Helsinki
Tampere katkaisi Turun kolme vuotta kestäneen mestaruusputken. Vaasalaiset ottivat
ensimmäiset SM-mitalinsa. Helsinki jatkoi hienoa palkintopallisarjaansa taas pronssisilla
kaulakoruilla.
I Tammerfors
Mestarijoukkueen kotiluolassa Tampereella pelattiin 16.–17.5.1970 kansainvälinen istumalentopalloturnaus. Lentiksen ohella Mansessa kilpailtiin myös uinnissa. Kansainvälisyyden turnaukseen toi vanha tuttu Nacka HI Ruotsista – eikä aikaisempaa huonompana.
Tampereen turnauksen lopulliset sijoitukset:
1. Nacka HI 1
2. Tampere 1
3. Vaasa
4. Turku
5. Tampereen Sotainvalidit
6. Nacka HI 2
7. Lahti
8. Helsinki
9. Tampere 2
Tampereen turnauksen viimeisessä ja kärkisijat ratkaisseessa ottelussa nackalaiset nuijivat vaasalaisten veret (ja vähän manselaistenkin mustat makkarat) vapinaan erin 2 – 0
(15-11, 15-10).
Tampereen Topi – Toivo Valkama kirjoitti Invalidityö lehteen hyvänlaiset tarinat Nackalaisten vierailusta otsikolla: Pohjoismaiset urheilukisat Tampereella. Myöhempinä vuosina Topi oli lehden ahkerimpia oto-kirjoittajia – ainakin istumalentopalloasioissa – ja vähän muissakin urheilua ja liikuntaa sivuavissa jutuissa. Tähänkin teokseen Topin juttuja
on lainailtu varsin tiheään tahtiin.
Seuraavassa Topin kuvausta ja kertomaa näistä Pohjoismaisista kisoista: Helluntaiaattona yhdistys otti vastaan Turun U .E. Viljasen johdattelemat nackalaiset tarjoten heille
tulolounaan. Lentopalloilu aloitettiin Tammelan palloiluhallissa klo 14. Nacka oli vielä tälläkin kertaa paras, joskin yhden erän Tampere 1 vei selvästi heiltä. Parhaat pelaajat mitalijoukkueissa olivat; Nackan Bo Arenstan, Tampereen Eero Sorvali ja Vaasan Uki
Lindfors. Tuomareina toimivat paikalliset Lentopalloliiton tuomarit, jotka selvisivät hyvin
tehtävistään. Illalla oli kerhohuoneella illanvietto. Haitari soi ja ”Fransu” sai kaikki nauramaan huumorillaan. Lopuksi tanssittiin.
Ruotsalaisilla oli kova tahti päällä. Sunnuntaina Tampereen yhdistys järjesti kiertoajelun
oppaineen ja sen jälkeen välittömästi mentiin tulevaan virkistäytymiskeskukseen Aitorantaan saunomaan. Vieraat vilvoittelivat Näsijärven aallokoissakin ja tuntuivat olevan
tyytyväisiä. Kyllä olikin ilo palvella heitä. U. E. Viljanen huolsi nackalaiset liiton puolesta
maanantaiaamuna kotimatkalle.
38
Mestarit 1969 – 1970
Miesten Suomen Mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit
Pekka Hietanen, Mikko Lahtinen, Pertti Leppänen, Lauri Salmijärvi, Eero
Sorvali, Antti Tyni ja Kalevi Yli-Takku.
Kauden 1969 – 1970 yhteenveto
SM-sarjat 1969 – 1970:
Miehet
A-sarja
1. Tampere, 2. Vaasa, 3. Helsinki
B-sarja
1. Lahti, 2. Helsinki II, 3. Turku II
Tukholma 1.-2.11.1969 10. Solna Spelet:
Miehet
1. Nacka, 2. Traneberg, 3. Kristianstad (Suomi osallistui kahdella joukkeella – ei finaalipeleihin)
Tuukka Talonen, Turku
Turun kesäkodin lavalla pelailtiin 1960-luvulla aina keskiviikkoiltaisin
istumalentopalloa.
39
Sääntöjä ja sopimuksia 1970 – 1971
1950 – 1960-lukujen taitteesta alkaen sota- ja siviili-invalidien järjestöillä oli mm.
yhteisiä liikunta- ja lentopallopäiviä eri puolilla maata. Pelattiin sekä pysty- että istumalentopallo-otteluita. Varsin pitkään jatkui itäisessä Suomessa neljän kaupungin turnaus Lappeenrannan, Kuopion, Varkauden ja Mikkelin kesken. Turnaussäännöissä määrättiin mm., ettei joukkueiden pelaajien yhteinen ikäero saa olla
60 vuotta suurempi. Myös erityisiä vammamäärityksiä ja muita sääntösovelluksia
pelaajille ja joukkueille oli sovittu.
Invalidityö 11-12/1977
Laki ja järjestys
Pelin säännöt kehittyivät pelaajien ja joukkueiden taitotason kasvaessa ja kansainvälisten yhteyksien tiivistyessä. Pitkälti hollantijohtoisesti ja määrätietoisesti lajia vietiin normaalin lentopallopelin sovelluksen suuntaan. Suomessa kuunneltiin herkin korvin kansainvälisiä suuntauksia. SIU:n vuosikokouksessa 1971 hyväksyttiin istumalentopallon
säännöt, jotka myös painatettiin pienen (32 sivua) kirjasen muotoon.
Pelin tarkoitus määriteltiin säännöissä seuraavasti:
Lentopalloa pelaa kaksi kuusimiehistä joukkuetta pelialueella, jonka verkko jakaa kahteen – kummankin joukkueen miehittämään – kenttäpuoliskoon. Joukkueen tarkoituksena on toimittaa pallo lyömällä verkon yli, tavoitteena saada se koskettamaan vastustajan kenttää sekä estää vastustajaa tekemästä samoin. Peli suoritetaan istualtaan permannolta. Vammojen persoonallisten eroavaisuuksien johdosta edelliseen sallitaan
poikkeuksia. Ne pelaajat, jotka vammansa vuoksi eivät voi istua permannolla, voivat pelatessaan istua jalkojensa päällä tai käyttää pehmustavaa matalaa tyynyä tuomarin harkinnan mukaan
Pelikentän koko määritettiin säännöissä 5 x 10 metrin suuruiseksi suorakaiteen muotoiseksi tasaiseksi alueeksi, joka on vapaa esteistä. Myöhemmin kentän kooksi muutettiin
kansainvälisesti käytössä ollut 9 x 5,18 metriä – verkon korkeuden säilyessä sekä miehillä että naisilla edelleen 120 sentissä.
40
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry
Naiset matkaan mukaan
Vanhoista SIU:n periaatepäätöksistä poiketen SM-mitalit vissiin taas saatettiin jakaa
myös kesäkisojen yhteydessä tai ainakin kesäturnaus pelattiin SM-säännöillä ja systeemeillä. Turnaus pelattiin Kuopiossa 16.8.1970. Tampere jatkoi voittokulkuaan ja Asarjan viides oli talvikisoissa A-sarjapaikan itselleen pelannut, mutta nyt ranskalaisvisiitin tehnyt Lahti. Se putosi B-sarjaan jo ennen kevään 1971 SM-kisoja!
Vähän sekavan oloista, mutta kyllä se siitä jatkossa selvisi. Lahden tilalle nousi Turun
kakkosjoukkue ennen B-sarjassa kakkoseksi päätynyttä Etelä-Saimaata.
Kuopion kisoissa tai oikeastaan säilyneissä/löydetyissä tulostilastoissa esiintyvät naiset
ensimmäisen kerran näissä kekkereissä pelaamassa. Naisten finaalissa Helsinki voitti
Lahden 2 – 0. Kolmas oli Tampere ja neljäs Hyvinkää.
Ottelutulokset Kuopion miesten A-sarjasta:
Helsinki - Turku
Turku - Tampere
Lahti - Tampere
Lahti - Turku
Helsinki - Tampere
0–2
0–2
0–2
1–2
0–2
Tampere - Vaasa
Vaasa - Lahti
Helsinki - Vaasa
Vaasa - Turku
Lahti - Helsinki
2–1
2–0
1–2
2–1
1–2
Kuopion kesäkisojen 1970 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. Tampere
2. Vaasa
3. Turku
4. Helsinki
5. Lahti
1. Turku II
2. ESI Lappeenranta
3. Tampere II
4. Hyvinkää
5. Helsinki II
6. Vaasa II
1. Helsinki
2. Lahti
3. Tampere
4. Hyvinkää
41
Lahden Seudun Invalidit ry
Helsingin naiset vierailulla Lahden kesäkodin ”lavalla” elokuussa 1970
Ensimmäiset viralliset maaottelut
Tukholmassa Solna-kisoissa 31.10.–1.11.1970 pelattiin poikkeuksellisesti kolmen maan
turnaus – tulokset: 1. Ruotsi 6 pist., 2. Norja 4 pist., 3. Ruotsi II 2 pist. ja 4. Suomi 0 pist.
Nimimerkki U.E.V. kirjoitti matkakertomuksessaan Invaliidityössä, että niin kauan kuin
suomalaiset pelaavat eri säännöillä kuin norjalaiset ja ruotsalaiset, ei ole minkäänlaista
toivoa sijoituksista – pelin laatu on niin erilaista. Turnaus oli varmaankin ensimmäinen
”virallinen” maajoukkueturnaus. Joukkueen pelaajaluettelo ei ole tiedossa.
Samaisessa viikonvaihteessa järjestettiin Suomen Invalidien Urheiluliiton ohjaajakurssi
Pajulahden Urheiluopistolla. Kurssille oli saapunut runsaasti osanottajia liiton eri yhdistyksistä. Kurssin johtajana toimi jälleen Eino Skyttä ja ohjaajana Hannele Ala-Harja.
Painopiste kurssilla oli istumalentopallon tuomaritehtävien aakkosten opettelemisessa ja
käytännön harjoittelussa. Hyvät kurssiolosuhteet ja hyvä yhteishenki olivat ominaisia tälle kurssille - kerrottiin asiasta julkaistussa lehtitiedotteessa.
Pikalinja Lahti - Tampere
Vuoden 1971 alkajaisiksi Lahden ja Tampereen invayhdistykset ”iskivät yhteen” istumalentopallon merkeissä sunnuntaina 24.1. Lahdessa Telan voimistelusalissa. Miehissä hieman varamiehisenä matkassa ollut Tampere joutui lujille kovasti kehittyneen
Lahden kanssa. Tampere voitti ensimmäisen erän 15- 6 ja Lahti toisen samoin numeroin. Ratkaisuerää lahtelaiset johtivat jo 13- 8, mutta lopussa Tampereen ”kultapojat”
laittoivat ”isonremmin” päälle ja voittivat erän pistein 16-14. (Suomen Invalidi – PikkuKalle).
Naisten otteluissa Tampere otti kaksi ja Lahti yhden voiton keskinäisissä peleissä. Miesten turnaukseen osallistuivat molemmista yhdistyksistä myös kakkosjoukkueet.
Urheiluliiton talviurheilupäivät järjestettiin Hämeenlinnan yhdistyksen toimesta Hattulan
Petäyksessä 13.–14.3.1971. Ohjelmassa ja tiedotteissa puhutaan edelleen mestaruuskilpailuista - myös lentopallon osalta.
42
Miesten sarjaan ennakko-osallistuivat Tampere, Vaasa ja Turku, mutta tuloksia ei ole
tiedossa – toisin kuin naisten sarjassa: 1. Helsinki, 2. Tampere, 3. Lahti. Ehkä miehissä
ei pelattu - ei ainakaan mestaruuksista.
Vuodesta 1971 alkaa melkoinen Helsinki-Espoo pääkaupunkikavalkadi – mikäli löydettyjä tietolähteitä on uskominen. Kaikkiaan neljänä vuonna peräkkäin, vuosina 1971 – 74
SM-kisat pelattiin Espoossa. Vuosien 1971–72 ja -74 kohdilla on järjestäjäksi mainittu
Helsingin Invalidien Yhdistys, joka todennäköisesti vastasi myös vuoden 1973 isännyydestä.
Moro - nääs
Vuoden 1971 SM-kisat järjestettiin Espoon Otahallissa 8.-9.5.1971. Tampere nappasi
toisen perättäisen Suomen Mestaruuden vaikka olikin erittäin tiukoilla yllättäjäksi katsottavan ja hopealle nousseen HIY Helsingin kanssa. B-sarjassa LSI Lahti palasi pöytätennismäisesti uudelleen A-sarjaan. Naisten ensimmäisen SM-arvon otti – vuoden 1965
miesten tapaan – Helsingin Invalidien Yhdistys.
Lentopallossa taso on kauttaaltaan noussut. Suoritetut pelit olivat teknisesti ainakin
miesten A-sarjan osalta kaunista katseltavaa eikä niistä puuttunut jännitystä. Lentopallon ystävät saivat täyden tyydytyksen näkemästään ja luottamus pyllypallon tulevaisuuteen jäi elämään. A-sarjan voitto meni tyylikkäästi Manseen, vaikkakin hienoisesti yllätysjoukkueeksi osoittautunut Helsinki piti tamperelaisia keskinäisessä ottelussa piinassa
pelin viimeiseen palloon saakka.
Naisten sarjassa käytiin niin dramaattinen taistelu voitosta kolmen joukkueen kesken,
ettei voittajaa saatu selville ennen kuin erien suhdelukujen vertailun kautta. Laskutoimituksen jälkeen todettiin Helsingin 1-joukkueen vetäneen pisimmän korren Lahden sijoittuessa toiseksi ennen Hyvinkään hyvin pelannutta joukkuetta. (IT 5-1971). Espoon kisojen parhaaksi pelaajaksi valittiin LSI Lahden Liisa Solmari.
Espoon SM-kisojen 1971 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. Tampere
2. Helsinki
3. Vaasa
4. Turku
5. Turku II
1. Lahti
2. Helsinki II
3. ESI Lappeenranta
4. Tampere II
5. Hyvinkää
1. Helsinki
2. Lahti
3. Hyvinkää
4. Tampere
5. Helsinki II
Solnasta mitalien makuun
Kohta SM-kisojen jälkeen Tampere osallistui Ruotsin mestruuskisoihin, jotka järjestettiin
istumalentopallon osalta Göteborgissa vappuna. Osallistujia oli myös Norjasta. Kisamatkalla mukana ollut nimimerkki Topi (Toivo Valkama) kirjoitti aikakauslehti Suomen
Invalidin selostuksessa seuraavaa:
Vanhan kaupungin hallilla (vapaasti suomennettuna) alkoivat pelit klo 11 sikäläistä aikaa. Avajaiset ensin ja sitten pelit. Eivät suinkaan hesalaiset pahastu, kun pyysimme
järjestäjiä muuttamaan taululla komeilevan Helsingforsin Tammerforsiksi. Kahdessa
lohkossa pelattiin kolmella kentällä. Kummankin lohkon voittajan piti ensin otella kullasta, mutta emme osanneet pitää puoliamme ja niin oli loppuotteluissa neljä joukkuetta.
Voitimme ensimmäisen lohkon.
43
Tampereen ottelutulokset alkulohkossa:
Tammerfors
- IFAH
- Örebro
- Viljans IF
- Karlskrona
40 – 26
39 – 26
41 – 41
27 – 24
Finaaliin pääsivät Tampere ja IFAH sekä toisesta lohkosta Traneberg ja Nacka. Tampereen ottelutulokset finaalisarjan peleistä:
Tammerfors - IFAH
- Nacka
- Traneberg
38 – 20
29 – 37
13 – 42
Hannu Sallinen, Tampere
Tampereen Kesoilit nackailemassa Göteborgissa
Göteborgin Ruotsin mestaruuskisojen 1971 lopputulokset:
1. Traneberg
2. Nacka
3. TSI Tampere Tammerfors
4. IFAH
Kova turnaus. Seitsemästä ottelusta voitimme viisi, lopussa matkaväsymys kostautui.
Kun ajattelemme, että vain kerran Skytän Eikan johdolla harjoittelimme - on annettava
tunnustus pojillemme, että he näin Ruotsin säännöilläkin pärjäsivät. Onhan pronssi jo
kovaa valuuttaa näissä kisoissa. Kun väsyneinä saavuimme maanantaina Tampereelle,
oli toisilla työhön menokin edessä. Sellaista se elämä on. Mutta hymyillään silti kun tavataan. Topi.
Tampereelta ruotsinmatkalla olivat: Pekka Hietamies, Risto Raukko, Lauri Salmijärvi,
Pertti Leppänen, Eero Sorvali, Mikko Lahtinen, Antti Tyni ja Hannu Sallinen.
44
Nackalaiset vastavierailulla
Nackan I- ja II-joukkueet ottivat mittaa Helsingin, Tampereen ja Lahden joukkueista 29.–
30.5.1971 Lahden ammattikoulun palloiluhallissa järjestetyssä turnauksessa.
Ottelutulokset:
Tampere
Helsinki
Nacka 2
Nacka 2
Nacka 2
- Lahti
- Lahti
- Tampere
- Helsinki
- Lahti
1–2
1–2
0–2
2–1
0–2
Nacka 1
Nacka 1
Nacka 1
Tampere
Nacka 1
- Tampere
- Helsinki
- Nacka 2
- Helsinki
- Lahti
2–0
2–0
2–0
0–2
2–0
Lahden turnauksen 1971 lopputulokset:
1. Nacka I
2. Lahti
3. Helsinki
4. Tampere
5. Nacka II
8
6
2
2
2
(8 – 0)
(6 – 4)
(4 – 6)
(3 – 6)
(2 – 7)
Mestarit 1970 – 1971
Miesten Suomen Mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit
Pekka Hietanen, Risto Raukko, Lauri Salmijärvi, Pertti Leppänen, Eero Sorvali, Mikko Lahtinen, Antti Tyni ja Hannu Sallinen.
Naisten Suomen Mestarit: HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys
Irja Pärnänen, Terttu Hyttinen, Eila Kortelainen, Helvi Ruonakoski, Martta
Kantanen, Asta Vehniä (C) ja Irja Luokkala.
Kauden 1970 – 1971 yhteenveto
Kuopio 16.8.1970 SM-turnaus/kesä:
Miehet
A-sarja
1. Tampere, 2. Vaasa, 3. Turku
B-sarja
1. Lahti, 2. Helsinki II, 3. ESI Lappeenranta
Naiset
1. Helsinki, 2. Lahti, 3. Tampere
Tukholma 31.10.–1.11.1970 Kolmen maan turnaus
Miehet
1. Ruotsi, 2. Norja, 3. Ruotsi II (Suomi 4.)
Espoo 8.-9.5.1971 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
1. Tampere, 2. Helsinki, 3. Vaasa
B-sarja
1. Turku II, 2. ESI Lappeenranta, 3. Tampere II
Naiset
1. Helsinki, 2. Lahti, 3. Hyvinkää
Göteborg 1.5.1971 Solna-kisat/Avoin Ruotsin Mestaruus:
Miehet
1. Traneberg, 2. Nacka, 3. Tampere
45
Mestarit matkoilla 1971 – 1972
Espoon seuraavat SM-kisat pelattiin päiväyksellä 15.4.1972 Pohjois-Tapiolan yhteiskoululla. Järjestäjät kehuivat koulun voimistelusalin lattiaa miellyttäväksi pyllypallolle. Mukana oli kaikkiaan 17 joukkuetta kolmessa eri sarjassa. Helsingin Invalidien Yhdistyksen urheilujaoston kutsun mukaan kilpailussa ratkaistiin siviilivammaisten Suomen Mestaruus.
Siviilivihkiminen
Miesten A-sarjan vei nimiinsä vanhasta muistista Tampereen joukkue, joka sai palkinnoksi matkalipun vapun tienoissa pidettäviin pohjoismaisiin kilpailuihin Göteborgiin. Bsarjassa turkulaiset paikkasivat A-sarjassa tapahtuneen menetyksen nostamalla kakkosjoukkueensa pudonneen ykkösjoukkueensa tilalle A-sarjaan. Naisten sarjan hegemonia pysyi vahvasti edelleenkin helsinkiläisten tyttärien hallussa. Näin kommentoi
IT:ssä nimimerkki Topi.
Espoon SM-kisojen 1972 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. Tampere
2. Nacka Ruotsi
3. Helsinki
4. Lahti
5. Vaasa
6. Turku
1. Nacka II Ruotsi
2. Turku II
3. Helsinki II
4. Tampere II
5. Hyvinkää
6. Lappeenranta
1. Helsinki
2. Tampere
3. Lahti
4. Hyvinkää
5. Tampere II
Miehemme Ruotsissa
Kultamitaliensa jatkeeksi tamperelaiset suuntasivat siis taas länteen ja osallistuivat Göteborgin turnaukseen. Topi-kirjeenvaihtaja kirjoitteli siitäkin reissusta mukavat tarinat:
Tampereen Seudun Invalidien lentopalloilijain voitettua tänäkin vuonna liiton mestaruuden, he saivat kunnian edustaa liittoamme Göteborgissa pidetyissä pohjoismaisissa kisoissa. Tänä vuonna ei tulos ollut yhtä hyvä kuin viime vuonna. Viimevuotinen tila,
pronssi, muuttui nyt viidenneksi. 16 joukkuetta oli mukana, joten saavutusta on silti pidettävä tunnustuksen arvoisena.
Voittajaksi selviytyi Tranan (Trandmere) joukkue puhtaalla pelillä. Toiseksi tuli Hälsingborg ja kolmanneksi IFAH. Neljännen sijan sai Viljans IF Op. Tamperelaisten tie kulki
seuraavasti: Tre – Varnan MIK 42 – 23, Trana – Tre 41 – 30, Tre – IFAH 39 – 26. Tässä
viimeisessä ottelussa tamperelaiset sortuivat aikapulaan toisessa erässä.
Kisojen järjestely ei ollut tänä vuonna niin hyvä kuin ennen. Järjestävän yhdistyksen puheenjohtaja valittikin pakkotilannetta, johon heidät oli ajettu, kun ei muita halukkaita ollut. Rahoitusvaikeuksia on heilläkin. Tamperelaisten matka oli ”tuskien tie”. Ilman henkilökohtaisten yhteenottojen ansiota me olisimme olleet ottelukyvyttömiä. Vastaisia kilpailumatkoja, jotka tapahtuvat näin pitkän matkan taakse, kannattaa harkita ajoissa. Mitä
järkeä on väsyneitä miehiä peluuttaa hyvin levänneitä vastaan.
Yhtä tärkeätä on myös se, että matkaan lähtijät saavat varmuuden jo lähtiessään, että
kaikki on kunnossa toisessa päässä. Nyt oli onnemme siinä, että henkilökohtaisesti otin
yhteyden Kalle Koskeen ja näin selvisimme.
46
Järjestäjät kun valittivat, ettei liittomme taholta oltu otettu yhteyttä heihin. Ura on avattu
ja toivottavasti jälki tuleville on vihjeitä antava. Itse pelistä on sanottava, että taito vain
vei eteenpäin. Taitoa todella oli ja sitä sai katsella kuin ihmettä kerrakseen. Varsinkin
ihmetytti IFAHin joukkueen ainoa nainen – Birgitta Nerlund.
Hannu Sallinen, Tampere
Ylh. vas. Antti Tyni (4.), Pertti Leppänen, Risto Raukko ja Pekka Hietanen, alh. vas. Lauri Salmijärvi (6.), Hannu Sallinen, Eero Sorvali ja Mikko Lahtinen
Alkulohkossaan Tampere sijoittui kolmanneksi ja jäi ulos mitalipeleistä. Turnauksen voitti Tranan, Stockholm, 2. Helsinborg, 3. IFAH (Idrottsföreningen För Alla Handikappade,
Stockholm) ja 4. Viljans IF, Göteborg.
Mestarit 1971 – 1972
Miesten Suomen Mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit
Antti Tyni, Pertti Leppänen, Risto Raukko, Pekka Hietanen, Lauri Salmijärvi,
Hannu Sallinen, Eero Sorvali ja Mikko Lahtinen
Naisten Suomen Mestarit: HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys
Irja Pärnänen, Terttu Hyttinen, Eila Kortelainen, Helvi Ruonakoski, Martta
Kantanen, Asta Vehniä (C) ja Irja Luokkala.
Kauden 1971 – 1972 yhteenveto
Espoo 15.4.1972 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
1. Tampere, 2. Nacka Sverige, 3. Helsinki
B-sarja
1. Nacka II Sverige, 2. Turku II, 3. Helsinki II
Naiset
1. Helsinki, 2. Tampere, 3. Lahti
Göteborg 30.4.1972 Solna-kisat/Avoin Ruotsin Mestaruus:
Miehet
1. Tranan Stockholm, 2. Helsinborg, 3. IFAH Stockholm (Tampere 5.)
47
Pispala pitää pintansa 1972 – 1973
Kevät oli näinä 1960 – 1970-lukujen taitteen vuosina kiireistä aikaa, mutta muuten
vuodet olivat varsin hiljaiselta vaikuttavia istumapallon rintamaosien kohdalta.
Paikallisia ja alueellisia tai joidenkin kaupunkien keskeisiä turnauksia pelattiin.
Ehkä eniten vipinää oli Pirkanmaan suunnalla, mistä Topi syksyllä 1972 kirjoitteli
otsikolla:
”Mansesta kuuluu”
Tamperelaiset lentopalloilijat ovat järjestäneet tiukkoja haaste- ja pokaaliotteluja. Ensin
oli ottelu ns. ”Raukon haarikasta” (Tampereen pelaajaringissä mukana olleen Kkauppias Risto Raukon lahjoittama kiertopalkinto). Siinä ovat olleet mukana Turun yhdistyksen lisäksi Tampereen sotainvalidit ja TaSin (TSI Tampere) kaksi joukkuetta. Tällä
kertaa olivat sotainvalidit parhaat, TaSin I toisena, Turku kolmantena ja TaSin II viimeisenä. Illalla pidetyssä tilaisuudessa palkittiin kunkin joukkueen ”mustan päivän” mies
paidalla, jonka saa kulloinkin taas se, jonka kohtalo on valinnut paidan kantajaksi.
14.11.1972 oli sitten kova propagandapäivä. Isäinpäivänä olivat Tammelan palloiluhalliin kokoontuneet vastustajiksemme TV 2:n, Tampereen Säästöpankin ja Suomen Työväen Säästöpankin joukkueet. Kaupunginhallitus ei talousarvion istumisen jälkeen enää
uskaltanut tulla takamuksiaan koettelemaan. TaSin joukkue selvisi vielä hyvin näitä ensikertalaisia vastaan. TV 2:n joukkue selvisi toiseksi ja STSP kolmanneksi, vieden jopa
yhden eränkin meiltä. Yleisöä oli kohtalaisesti. Tällaiset haasteottelut ovatkin tarpeen
tehdäksemme urheiluharrastuksiamme tunnetuksi.
Seuraavan vuoden 1973 puolella pohjoismainen kisamatkailu jatkui sekä Tampereen että Helsingin toimesta. Tampere osallistui Kööpenhaminassa 24.–25.3.1973 pelattuun
turnaukseen. Sallisen Hannu muisteli, että matkassa kyllä käytiin, mutta ei pärjätty.
Tanskalaisilla oli porukassa iso kolossi, jota ei millään saatu kiinni. Tak - kærkommen
på ny!
Hannu Sallinen, Tampere
Tanskassa 1973. Vas. ylh.: Eero Sorvali, Tuukka Talonen, Mauri Mäkipää, Risto Raukko, Pertti Leppänen, ?, ?, ?. Alh. vas.: Ilkka Mattila ja Hannu Sallinen
48
Taas Tapiolassa
Vuoden 1973 SM-turnaus pelattiin, jo kolmantena vuonna peräkkäin Espoossa HIY:n
urheilujaoston järjestämänä – nyt 7.4.1973. Miesten kilpailupaikkana oli edellisistä
kisoista tuttu Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu. Naiset pelasivat viereisellä Sepon koululla.
Rantaperkiön ja Pispalan miehet ottivat A-sarjassa jo neljännen perättäisen ja kaikkiaan
viidennen Suomen Mestaruutensa. Helsingin naiset puolestaan kolmannen perättäisen
voittonsa – joskin nyt epävirallisena, koska osallistuvia joukkueita oli, kahdesta naisten
aikaisemmasta SM-turnauksesta poiketen, nyt vain kolme.
Kisat alkoivat lauantaina 7.4. jolloin suoritettiin istumalentopallon mestaruuskilpailut. Peräti 13 miesjoukkuetta oli kilpailemassa paremmuudesta ja naisten puolella kolme joukkuetta. Erittäin jännittävien ja vaiherikkaiden otteluiden jälkeen saatiin todeta, että naapurimaan Ruotsin (Nackan) joukkueet, joita oli kaksi, eivät erikoisemmin menestyneet.
A-sarjassa oli Ruotsin ykkösjoukkueen sijoitus vasta viides ja B-sarjassa Ruotsin
kakkosjoukkue sai hiukan paremman sijaluvun tullen kolmanneksi. Kotimaisessa SMsarjassa käytiin erittäin tiukkoja otteluita ja sekä A- että B-sarjassa kaksi parasta
joukkuetta sai saman pistemäärän, jolloin keskinäisten ottelujen voittajat olivat mestareita. (Nimetön lehtileike Invalidityöstä)
Espoon SM 1973 kisojen lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset (ei SM)
1. Tampere
2. Helsinki
3. Lahti
4. Vaasa
5. Nacka Sverige
6. Turku
1. Turku II
2. Helsinki II
3. Nacka II Sverige
4. Hyvinkää
5. Tampere II
6. Valkeakoski
7. Lahti II
1. Helsinki
2. Lahti
3. Tampere
Edellisen vuoden SM-kisoissa nackalaiset olivat myös mukana kahdella joukkueella. Silloin Nacka I saavutti SM-hopeat ja II-joukkue voiton B-sarjassa. Seuraavaa ulkomaalaisjoukkueen saavuttamaan SM-mitalia saatiinkin sitten odotella 32 vuotta. Kaudella
2004-05 Riga-Lidzas nappasi myös SM-hopeamitalit Latviaan.
Helsinki varalla Solnassa
Urheiluliiton toimintakertomuksessakin todettiin, että Helsinki osallistui 5.–6.5.1973 Göteborgin kisoihin – menestys oli tyydyttävä. IT-lehdessä oli pieni palstan tulostieto Göten
speleistä: 1. Helsinborg 10 pist., 2. Nacka HI 8 pist., 3. Helsinki 6 pist., 4. IFAH, Stockholm 4 pist., 5. Sandvikens HI, 6. Oslo Norge – ja syksyllä isompi juttu seuraavaan tyyliin:
Göteborgissa pidettiin paikallisen Viljans IF:n järjestämänä pohjoismaiset vammaiskisat
5.–6.5.1973. Kisat olivat samalla Ruotsin avoimet mestaruuskisat. Muita pohjoismaita
edustivat istumalentopallossa Oslon ja Helsingin joukkueet. Turnauksessa käytettiin uusittuja sääntöjä, mm. verkon korkeus oli 120 cm. Säännöissä oli pieniä eroja suomalaisiin sääntöihin, mutta lähentymistä oli jo tapahtunut varsin paljon.
49
A-sarjan peleissä Helsinki voitti ensimmäisessä ottelussaan IFAH:n 2 – 0, hävisi toisessa Nackalle 1 – 2 ja kolmannessa ja tasaisessa pelissä Helsingborgille 0 – 2. Muut ottelunsa Helsinki sitten voittikin 2 – 0 ja sijoittui lopulta kolmanneksi juuri Nackan ja Helsingborgin jälkeen. Ja illalla harrastettiin pohjoismaista kanssakäymistä isäntien järjestämässä illanvietossa.
Mestarit 1972 – 1973
Miesten Suomen Mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit
Antti Tyni, Pertti Leppänen, Risto Raukko, Pekka Hietanen, Lauri Salmijärvi
Hannu Sallinen, Eero Sorvali ja Mikko Lahtinen
Kauden 1972 – 1973 yhteenveto
Espoo 7.4.1973 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
1. Tampere, 2. Helsinki, 3. Lahti
B-sarja
1. Turku II, 2. Helsinki II, 3. Hyvinkää
Naiset
1. Helsinki, 2. Lahti, 3. Tampere (ei SM)
Kööpenhamina 24.–25.3.1973 kansainvälinen turnaus
Miehet
Tampere osallistui - ei kärkisijoille
Göteborg 5.–6.5.1973 Solna-kisat/Avoin Ruotsin Mestaruus:
Miehet
1. Helsinborg, 2. Nacka HI, 3. Helsinki
Hannu Sallinen, Tampere
Tamperelaiset nyssen vierellä – Hannu Sallinen 3. vasemmalta
50
PPP – Pertti Pousi palvelukseen 1973 – 1974
Suomen Invalidien Urheiluliiton ensimmäisen päätoimisen järjestötyöntekijän, järjestösihteeri Pertti Pousin palkkaaminen kuitattiin Suomen Invalidi-lehdessä pienellä palstan kuvalla ja maininnalla, että mies hoitelee hommia koko maassa ja
tullee tutuksi.
Invalidityö 1973 / IT 2009
Järjestösihteeri/toiminnanjohtaja Pertti Pousi
Lienee mies tutuksi tullutkin - pitkän ja ansiokkaan työuransa aikana, joka vielä jatkuu
tätä kirjoitettaessa keväthangilla 2010 – nyt uuden Suomen Vammaisurheilu ja –liikunta
VAU ry:n toiminnanjohtajana. Terveiset pomolle ja erityisesti erityisen hienot viritykset
Haililan upealle vapaa-ajan paikalle. SIUta ja sittistä aikoo tupata päiväperhona tupaan
– ja sumeilematta myös saunaan.
Haarikan tarina
Lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien päiväämättömässä lehtileikkeessä, missä keskeisenä asiana ovat Lappeenrannassa 18.–19.8.1973 pidettyjen kesäkisojen tulokset,
mainitaan taustatietoa tässä historiikissa esitetylle saksalaishaarikalle seuraavasti:
SAKSALAISET LAHJOITTIVAT KIERTOPALKINNON
Elokuussa 1973 vieraili Suomessa 35 henkilöä käsittävä vammaisryhmä Saksasta. He
vierailivat Etelä-Suomessa eri paikkakunnilla majapaikkanaan Tampere ja sen invalidien
lomakoti Aitoranta. Vierailunsa muistoksi saksalaiset lahjoittivat hopeisen pokaalin kiertopalkinnoksi Helsingin, Lahden, Tampereen ja Turun istumalentopallojoukkueille. Siitä
siis vain harjoittelemaan ja kilvoittelemaan arvokkaasta kiertopalkinnosta.
Tampereelta alkuun
Ja ettei menisi vuotta ilman Topin juttuja, pannaan tähän alkuun Tampereelta ensimmäistä saksanpyttyä: Lokakuun 27. päivänä 1973 pelattiin Tampereella Ratinan Stadionin sisätiloissa kovat lentopalloturneet. Oteltiin saksalaisten lahjoittamasta komeasta
haarikasta. Ystäviemme toivomus oli, että Helsinki, Lahti, Tampere ja Turku ottelevat
tästä maljasta. Kaikki olivatkin noudattaneet kutsua ja oli ilo todeta pelaajien nykykunto.
Mitään yllätyksiä ei tapahtunut, mutta huomiota herätti Turun uusi tuleminen.
51
Tulokset:
Lahti – Turku 1 – 2, Helsinki – Tampere 0 – 2, Tampere – Turku 2 – 1, Lahti – Helsinki
2 – 0, Helsinki – Turku 0 – 2, Tampere – Lahti 2 – 0.
1. Saksalaishaarikkaturnauksen tulokset:
1. Tampere
2. Turku
3. Lahti
4. Helsinki
6
4
2
0
Palkinto jäi siis seuraavaa koitosta odotellessa Tampereen haltuun. Seuraavana järjestämisvuorossa keväällä on Helsinki. Joukkueiden parhaina palkittiin: Leppänen Tre, Helle Turku, Saarela Lahti ja Perälä Helsinki.
Tampereen Seudun Invalidit ry:n 70-vuotisjuhlalehti
Valokuva Tampereen Seudun Invalidien 70-vuotisjuhlalehden kuvakollaasista – Saksalaisryhmä pelaamassa kesäkodilla vuonna 1973
Kuten monena vuonna aikaisemminkin riitti alkuvuodesta 1974 vipinää istumalentopallossa. Kisaputki alkoi naisten toimesta 26.1.1974 Lahdesta, missä pelattiin kolmen yhdistyksen välinen pokaaliturnaus, johon Postisäästöpankki oli lahjoittanut palkintopytyn.
Kiertopalkinnon sai vuodeksi haltuunsa Helsingin joukkue. Tulokset: 1. Helsinki 6, 2.
Lahti 4, 3. Tampere 2 pistettä.
Niin ikään Lahdessa pelattiin 20.2. Helsingin ja Lahden yhdistysten välinen miesten istumalentopallo-ottelu. Se päättyi lahtelaisten voittoon eräluvuin 3 – 1.
Saksalaisii ja tuomarikurssei
3.3.1974 Turussa – sovitun Helsingin sijaan, Puolalan koululla pelattiin toinen saksalaishaarikan turnaus Turun, Lahden, Helsingin ja Tampereen kesken. Ensimmäinen
kiinnitys palkintoon oli tamperelaisilla.
Tulokset:
Tampere – Lahti
Lahti – Turku
Tampere – Turku
2 – 0 (15- 9, 15-13)
0 – 2 (13-15, 15-17)
2 – 0 (15-11, 17-15)
Helsinki – Turku
Helsinki – Tampere
Helsinki – Lahti
2 – 0 (15-10, 15- 5)
2 – 0 (15-13, 15- 5)
2 – 0 (15- 2, 15- 7)
52
2. saksalaishaarikan lopputulokset:
1. Helsinki
2. Tampere
3. Turku
4. Lahti
6
4
2
0
(6 – 0)
(4 – 2)
(2 – 4)
(0 – 6)
Topinkin juttu lehdessä oli - vähän ensimmäistä turnausta vaatimattomampi – johtuen
kai Helsingin voitosta.
Maaliskuun 8.-10.1974 Urheiluliitto järjesti istumalentopallon tuomarikurssin. Liitto ilmoitti, että kurssi on tarkoitettu jatkokoulutukseksi aikaisemmin mukana olleille ja sille voidaan ottaa noin 15 osanottajaa. Tiedossa ei ole osallistujien lopullista määrää.
Tapiolan Mestaruuskisat
Ja kuinkas muuten – Espoossa ja Helsingin yhdistyksen toimesta järjestettiin SM-kisat
30.3.1974. Miesten mestaruuden vei – kukas muu – Tampere (kuudes perättäinen ja
seitsemäs kaikkiaan) ja muutkin mitalijoukkueet uusivat edellisen vuoden palkintonsa.
Miehet pelasivat jälleen hyväksi pelipaikaksi koetulla Pohjois-Tapiolan yhteiskoululla.
Kisoihin osallistui 18 joukkuetta ja päivä venyi pitkälle iltaan. Viimeinen ottelu päättyi klo
20.45. Liitolle jätettiinkin terveiset uudenlaisen systeemin luomisesta, koska näin pitkä
tapahtuma koettelee sekä pelaajien että järjestäjien kestävyyttä vähän liikaa.
Miesten A-sarjassa tiukkojen ja jännittävien pelien jälkeen mestariksi selviytyi jälleen
Tampere, joka ratkaisevassa pelissä voitti Helsingin 2 – 1. B-sarjassa Helsingin kakkosjoukkue voitti puhtaalla pelillä ja varasi pääkaupunkilaisille toisen paikan seuraavan
vuoden A-sarjaan.
Naiset pelasivat edelleen vain kolmen joukkueen kesken. Helsinki joutui luopumaan
kruunustaan Tampereen voittaessa ja Lahden sijoittuessa kakkoseksi
Invalidityö 1974
Eino Skyttä tuomaroimassa Mestareiden ottelua
53
Espoon SM-1974 kisojen lopputulokset (kolmen parhaan osalta):
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset (ei SM)
1. Tampere
2. Helsinki
3. Lahti
1. Helsinki II
2. ESI Lappeenranta
3. Tampere II
1. Tampere
2. Lahti
3. Helsinki
Ensimmäiset pohjoismaiset
Kuukautta myöhemmin 27.4.1974 pelattiin Oslossa Norjassa (mahdollisesti) ensimmäiset viralliset Pohjoismaiden mestaruuskisat istumalentopallossa. Erät pelattiin vielä silloin paljon käytössä olleella tavalla 10 minuuttiin tai max 21 pisteeseen. Verkkokin oli
lähes pystypallokorkeudessa – 140 sentissä.
Suomen ottelutulokset PM-kisoissa:
Suomi
-
Ruotsi II
Norja II
Norja
Tanska
Ruotsi
32 – 38
35 – 41
31 – 42
34 – 32
25 – 42
Oslon PM-kisojen 1974 lopputulokset:
1. Ruotsi 10 pist.
2. Norja
8
3. Norja II
4
4. Ruotsi II 4
5. Suomi
2
6. Tanska
2
Ottelutulosten valossa Suomi suoriutui kisoissa peleistään hienosti – yhtään rökäletappiota ei kohdalle sattunut. Pikemmin pelit olivat tasaisia – vain pieni rutistus parempaan
sijoitukseen jäi puuttumaan.
Suomen joukkueen kokoonpano Oslossa: J. Alttolampi, T. Heinonen, O. Martikainen, M.
Herva, V. Kaartinen, T. Hännikäinen, V. Ruotoistemäki ja P. Saarti pelaajina sekä johdossa Väinö Astikainen ja valmentajana Veikko Allinen – sama mies Kaskisaaresta, joka tämän kirjoitelman alkupuolella tituleerattiin lajin isäksi ja kehittäjäksi Suomessa.
Hurra Tammerfors
Vain viikko PM-kisojen jälkeen taas matkailtiin: 4.–5.5. Tampere kävi Sallisen Hanskin
johdolla kuittaamassa Göteborgissa Ruotsissa aikaisemmat lipsahduksensa ja voittamassa avoimen Ruotsin Mestaruuden Solna-kisoissa – Hurra Tammerfors!
Ruotsin Mestaruuskisojen 1974 lopputulokset:
1. Tammerfors Finland
2. Helsingborg Sverige
3. Nacka HI Sverige
4. FIFH Malmö Sverige
5. Sandvikens HI Sverige
6. Kristiansand HI Norge
(8 pist.)
(8 pist.)
(8 pist.)
54
Tampereen pelit päättyivät seuraavasti:
Tampere
- Kristiansand HI
– Sandvikens HI
– Helsinborg
2–0
2–0
2–0
– FIFH Malmö
– Nacka HI
2–0
1–2
Nackahan se siellä taas (se rakkahin vihulainen) nakutteli Nekalan poikia neppariin…,
häviten kuitenkin Helsingborgille, jolloin joukkueet päätyivät tasapisteisiin. Voitto ja mestaruus pitkien neuvottelujen ja laskutoimitusten jälkeen meni Tampereelle parhaalla pistesuhteella.
Tampereen joukkueessa pelasivat Eero Sorvali, Hannu Sallinen, Risto Raukko, Mauri
Halonen, Mauri Mäkipää, Raimo Lindberg, Martti Tiainen ja Ilkka Mattila. Huoltajana
matkassa oli reportterimme Toivo ”Topi” Valkama.
Finkamppenia
Kesäkuun lopulla ja pelikauden 1973 – 74 päätteeksi pelattiin Järvenpäässä 29. –
30.6.1974 maaottelut Ruotsia vastaan. Maininta löytyy liiton toimintakertomuksesta –
vaan ei tuloksia. Ehkä nekin jostain…, Suomen joukkue oli koottu sekä Suomen Invalidien Urheiluliiton että Sotainvalidien urheiluliiton pelaajista.
Mansesta kuuluu
Kauniiksi lopuksi Topi-ystävämme juttu IT:stä otsikolla ”Mansen kuulumisia” Göteborgin
kisoista. Sen jälkeen, kun palloilupäivillä oli saavutettu nuo voitot sekä naisten että
miesten sarjoissa ja reservijoukkuekin vielä pronssin taisteli (Latojan huomautus: Bsarjassa), ei vielä asetuttu lepoon. Oli tulossa kova haasteottelu, jossa TSI:n joukkue otti yhteen Tampereen mestarin Rantaperkiön Iskun pystypallojoukkueen kanssa.
Kaukajärven uudessa Vapaa-ajantalossa pelatussa ottelussa kävi niin, että poikamme
tuossa kireässä kilvassa voittivat yleisön silmien edessä suomensarjalaisen Iskun 3 – 2.
Yleisöä oli vain liian vähän seuraamassa tuota ottelua. PR-tilaisuudessa Kivitaskussa
pelin jälkeen puheenjohtaja Hänninen teki selkoa Urheiluliiton toiminnasta ja näytti filmin
Heidelbergin kisoista. Lehdistö otti tämän huomioon kiitettävästi. Seuraavana tavoitteena oli tuo Göteborgin turnee. Siellä saavutettiin tavoite: kulta tuli.
Tässä en malta olla mainitsematta siitä tuesta, mitä saimme matkan johtajana toimineelta Pertti Pousilta ja vanhalta yhdysmieheltämme Kalle Koskelta Göteborgista. Pousi
löysi oikean hengen ja sunnuntaiaamun happilenkki oli uutuutta ja tarpeen. Kesää varten on nyt valmennuttu. Vaasan luovuttua lavasarjan järjestelystä tänä vuonna, tarjoamme Lahdelle ja Turulle tätä järjestämisvuoroa. Ottakaapa yhteyttä, että saamma lavasarjan jatkumaan ja kiertopalkinnon kiertämään. Elokuussa sitten palloilijamme pitäisi
lähteä kilpailuturneelle Saksaan, jos vain saamme joukkueen kokoon, kun kesäkisat
ovat samaan aikaan. (Topi)
Mestarit 1973 – 1974
Miesten Suomen Mestarit ja avointen Ruotsin Mestaruuskisojen voittajat 1974: TSI
Tampere, Tampereen Seudun Invalidit
Eero Sorvali, Risto Raukko, Hannu Sallinen, Mauri Mäkipää, Mauri Halonen, Martti Tiainen, Raimo Lindberg, Ilkka Mattila ja Toivo Valkama
55
Kauden 1973 – 1974 yhteenveto
Espoo 30.3.1974 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
1. Tampere, 2. Helsinki, 3. Lahti
B-sarja
1. Helsinki II, 2. ESI Lappeenranta, 3. Tampere II
Naiset
1. Tampere, 2. Lahti, 3. Helsinki (ei SM)
Oslo 27.4.1974 Pohjoismaiset Mestaruuskisat
Miehet
1. Ruotsi, 2. Norja, 3. Norja II (Suomi 5.)
Göteborg 4.–5.5.1974 Solna-kisat/Avoin Ruotsin Mestaruus:
Miehet
1. Tampere, 2. Helsinborg, 3. Nacka HI
Hannu Sallinen, Tampere
TSI:n miehet vasemmalta: Topi Valkama. Pertti Leppänen, Pekka Hietanen, Ilkka Mattila, Eero Sorvali ja Risto Raukko
56
3. OSA:
PELIKAUDET 1974 – 1979
Meillä ja muualla
Invalidityö
57
Manse-rock 1974 – 1975
Ensimmäisen kerran lajin Suomen Mestaruudesta pelattiin Lahden kupeella Nastolan Pajulahdessa 20.2.1965. Silloin Mestaruuden voitti Kukkasen rannoilla Helsingin Invalidien Yhdistys ry. Seuraavan vuoden Mestaruus matkasi Tampereelle
ja vuosien 1967 – 1969 Talvikisojen voitot ja Mestaruudet Turkuun. Tämän jälkeen
alkoi ja varsin pitkään jatkuikin Manse-Rock – Tampere vei kultaiset SM-mitalit
kaikkiaan kuusi kertaa peräkkäin kaudesta 1969 – 1970 kauteen 1974 – 1975.
Till Sverige
Urheiluliiton vuoden 1975 toimintakertomuksen mukaan Suomen miesten maajoukkue
käväisi 22.-23.3. Tukholmassa pelaamassa maaottelut Ruotsin kanssa. Ensimmäinen
ottelu oli tasainen ja päättyi Ruotsin niukkaan 3 – 2 voittoon. Toinen peli olikin sitten
selvää ruotsalaishallintaa tuloksella 3 – 0. Suomen joukkueessa pelasivat; Eero Sorvali,
Pertti Leppänen, Risto Raukko, Mauri Mäkipää, Mauri Halonen, Hannu Sallinen, Keijo
Hynnínen, Ilkka Mattila ja Antti Tyni. Maajoukkueen valmentajana toimi Väinö Hela.
Hannu Sallinen, Tampere
Suomen miesten maajoukkue Ruotsissa 1975
Myös Lahden joukkue vieraili länsinaapurissa, varmaankin Mestari Tampereen sijasta ja
osallistui Göteborgissa 26.–27.4.1975 avoimiin Ruotsin Mestaruuskisoihin sijoittuen
pronssimitaleille. Nacka HI voitti mestaruuden ja Helsinborg sijoittui hopealle.
Lahtelaiset selvisivät kohtalaisen helposti erin 2 – 0 kahdesta ensimmäisestä vastustajastaan Malmöstä ja Sandvikenista. Kolmantena tuli vastaan kovana tunnettu Helsinborgin joukkue, joka hävisi 2 – 1 erittäin tiukassa ja jännittävässä ottelussa. Viimeisenä
pelinään lahtelaiset kohtasivat tutun Nackan, joka voitti jo puhtinsa hukanneen Lahden
2 – 0.
Turnauksen viimeisessä pelissä Helsingborg puolestaan voitti Nackan 2 – 1 ja siten
saatiin eräsuhteilla Nacka ykköseksi, helsingborilaiset kakkoseksi ja LSI Lahti turneen
kolmanneksi. Lahtelaisten joukkueessa pelasivat Reijo Kettunen, Juhani Raiski, Kalevi
Saarela, Reijo Salonen, Timo Solvari, Jouko Torikka ja Eero Valkonen.
58
Mestarit Manchesterissa
Vuoden 1975 SM-kisat – voisi sanoa itseoikeutetusti, pelattiin nyt Espoon sijasta Tampereella Kaukajärven Vapaa-aikatalossa maaliskuun 15.-16. päivinä. Tuloksista on tiedossa, IT-lehden ilmoittaman tavan mukaan, vain sarjojen kolme parasta. Tamperelaiset hoitelivat taas molemmat mestaruudet kotiin.
Turku palasi A-sarjaan - kuten myös B-sarjan kakkoseksi tullut Etelä-Saimaa - jostakin
syystä. B-sarjassa osallistujia oli yhteensä 11 joukkuetta, jotka pelasivat kolmessa lohkossa joiden parhaat pääsivät sarjana pelattuun loppuotteluun..
Tampereen SM-kisojen 1975 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset (ei SM)
1. Tampere
2. Lahti
3. Vaasa
1. Turku
2. Etelä-Saimaa
3. Tampere II
1. Tampere
2. Helsinki
3. Lahti
Mestarit 1974 – 1975
Miesten Suomen Mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit
Eero Sorvali, Risto Raukko, Hannu Sallinen, Mauri Mäkipää, Mauri Halonen, Martti Tiainen, Raimo Lindberg, Ilkka Mattila ja Toivo Valkama
Kauden 1974 – 1975 yhteenveto
Tampere 15.3.1975 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
1. Tampere, 2. Lahti, 3. Vaasa
B-sarja
1. Turku, 2. Etelä-Saimaa, 3. Tampere II
Naiset
1. Tampere, 2. Helsinki, 3. Lahti (ei SM)
Göteborg 26.–27.4.1975 Solna-kisat/Avoin Ruotsin Mestaruus:
Miehet
1. Nacka HI, 2. Helsinborg, 3. LSI Lahti
Invalidityö 1975
59
Takaisin Töölööseen 1975 – 1976
Pelikausi 1975 – 1976 vaikuttaa säilyneiden tietojen valossa varsin hiljaiselta ajanjaksolta. Varmastikin eri puolilla maata toiminta jatkui aktiivisena harrastuksena
ja harjoitteluna - ainakin Lahdessa, jonka joukkueet tulivat ja ottivat Suomen Mestaruudet sekä naisissa että miehissä.
Das Haarikka
Saksalaispytyn (Bevernin vammaisurheilijoiden lahjoittama kiertopalkinto) säilytyksestä
pelattiin Tampereella jälleen 24.1.1976 - todennäköisesti jo neljännen kerran. Kolmannesta ja tietojen valossa Tampereen toisen kerran voittamasta turnauksesta ei ole löytynyt tietoja.
Tulokset turnauksesta:
Lahti – Turku
Tampere – Helsinki
Helsinki – Turku
Tampere – Lahti
Lahti – Helsinki
Turku – Tampere
2 – 0 (15- 5, 15-10)
2 – 0 (15-11, 15-13)
1 – 2 ( 3-15, 15- 9, 6-15)
2 – 0 (15-12, 15-13)
2 – 0 (15- 7, 15- 2)
2 – 0 (15-13, 17-15)
4. saksalaishaarikan lopputulokset:
1. Lahti
2. Tampere
3. Turku
4. Helsinki
4
4
4
0
4–2
4–2
4–3
1–6
(85 - 54)
(88 - 81)
(86 - 82)
(57 - 99)
Kisajärjestäjien tiedon mukaan Tampereella olisi nyt ollut kaksi ja muilla – Turkua lukuun ottamatta (Helsinki ja Lahti) yksi kiinnitys pankinjohtaja Püttcherin lahjoittamaan
palkintoon.
Hannu Sallinen, Tampere
Tampere ja Lahti pelin tuoksinassa Amurin koululla Tampereella
60
Peruutettu - Inställd
Suomen Invalidien Urheiluliiton joukkue (maajoukkue) leireili Varalan liikuntaopistolla
Tampereella 20.–21.3. tähtäimenään osallistuminen Pohjoismaiden Mestaruuskisoihin,
jotka järjestettiin Århusissa Tanskassa 3.–4.4.1976. Kisat jäivät kuitenkin joukkueelta
käymättä liiton taloudellisten vaikeuksien takia.
Kisat Kisahallissa
Suomen Mestaruuksista pelaaminen palautui taas pääkaupunkiseudulle. SM-kisat käytiin viikko ennen maajoukkueen leiriä Helsingissä Töölön Kisahallissa 13.–14.3.1976.
Tamperelaisten valtakausi miehissä – ja myös naisissa katkesi lahtelaisten ottaessa
molempien sarjojen mestaruudet.
Helsingin SM-turnauksen 1976 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset (ei SM)
1. Lahti
2. Tampere
3. Turku
1. Helsinki
2. Turku II
3. Hyvinkää
1. Lahti
2. Helsinki
3. Tampere
Miesten A-sarjassa neljäs oli Etelä-Saimaa, joka jo edellisessä turnauksessa oli saanut
A-sarjapaikan vuoden 1975 B-sarjan kakkosena - Helsingin II-joukkueen luovuttua saavuttamastaan sarjapaikasta. 1975 kisoissa sitten se Helsingin ainoakin joukkue jäi kisan
viimeiseksi ja matkasi voittamaan vuoden 1976 B-sarjaa. A-sarjasta putosi 1976 Vaasa.
Naisten sarjassa Lahden jälkeen hopealle sijoittui Helsinki ja pronssille mestaruuden
puolustaja Tampere. Ja edelleen varmaankin pelattiin ns. epävirallisesti – vain kolmen
joukkueen kesken. Joukkueita kisoissa oli yhteensä 17.
Lahden Seudun Invalidit ry
Suomen Mestarit 1975-76 - LSI Lahti: vas. Eero Valkonen, Jouko Torikka, Pekka Norola, Reijo Salonen, Kalevi Saarela, Timo Solmari ja
istumassa Hannu Laurila
61
Lavasarjaa lyhyesti
Tampereen Topin painaessa päälle saatiin myös Lavasarja pidettyä hengissä – lähinnä
pahasti puuskuttaen – lähes viimeisiään hönkäillen. Turussa oteltiin sarjan tai turnauksen kiertopalkinnosta 15.5.1976. Ainoastaan Vaasan ja Turun joukkueet olivat paikalla,
koska Lahti ja Tampere, jotka aikaisemmin olivat olleet lavojen aatelia - olivat peruuttaneet osallistumisensa. Ottelu Turku – Vaasa päättyi turkulaisten selvään voittoon 3 – 0
(15- 4, 15- 7, 15- 4). Ja sit varmaan mentiin rantalavasaunaan…,
Tuukka Talonen ja Turku
Turun Seudun Invalidien istumalentopalloilijoiden kantavia
voimia neljällä vuosikymmenellä on ollut Tuukka Talonen. Tuukan kotivitriinissä Herukkakujalla Turussa on kolme kultaista,
neljä hopeista ja kuusi pronssista SM-mitalia – kuten muutamalla muullakin turkulaispelaajalla.
Tuukka osallistui TSI Turun istumalentopallojoukkueen peleihin
SM-tasolla 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla ja mm. veteraanien
SM-kisoihin vielä Lappeenrannassa keväällä 2001.
SM-tason pelien lisäksi Tuukka ja Turku pelasivat menestyksekkäästi lukuisissa muissa kotimaan kilpailuissa ja turnauksissa sekä ulkomaisissakin peleissä.
Tuukka oli myös mukana miesten maajoukkueen alkuaikojen
otteluissa mm. Ruotsin mestaruuskisoissa – Solna-kisoissa.
Tuukka Talonen sairastui polioon vuonna 1946 ja liittyi Turun
Seudun Invaliidiyhdistykseen vuotta myöhemmin. Vuonna
1949 Tuukka avioitui Kirstinsä kanssa ja pari sai tyttäret Tuiren
ja Seijan. Vuonna 1950 Tuukka meni töihin Valmetin Pansion
telakalle, aluksi varastokirjanpitäjän ja myöhemmin varastotarkkailijan ja ostajan tehtäviin. Uraa kesti työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen – vuoteen 1984 asti.
Istumalentopalloharrastuksen Tuukka aloitti 1960-luvun alkuvuosina. Aluksi lentopalloa
pelailtiin yhdistyksen järjestämän jumpan yhteydessä – ilman sen kummempia sääntöjä
– ihan vaan pelaamisen ilosta.
Helvi Vesän ja Helga Kärkösen tuotua Turkuun Järvenpään ammattioppilaitokselta saamansa säännöt – niitä monisteltiin ja palloilusta alkoi tulla järjestäytyneempää ja pelillisempää toimintaa. Vuosina 1964 – 1965 turkulaisilla oli yhteistyötä ainakin Tampereen
yhdistyksen kanssa istumalentopallon tiimoilla. Alkuvuodesta 1966 Turussa sitten jo järjestettiin istumalentopallon toinen SM-turnaus liiton talvipäivien yhteydessä. Tuukka tovereineen nappasi kotikisoista jo toiset Suomen Mestaruusmitalit - hopeamitalit – tamperelaisten voittaessa. Aikaisemmat mitalit – pronssiset - Turku nappasi heti ensimmäisissä SM-kisoissa Pajulahdessa vuotta aikaisemmin.
Tuukka Talonen on kertonut, että turkulaiset menestyivät noina 1960-luvun vuosina kisoissa aika hyvin, koska hänellä ja Juhani Laaksosella oli joukkueeseen vaadittu 80
prosentin invaliditeetti. Vuoden 1970 jälkeen turkulaiset ottivat turnauksiin osaa vaihtelevalla menestyksellä. Pelaajaporukka vaihtui vuosittain runsaasti.
62
Tuukka Talonen itse toimi Turun joukkueen yhteyshenkilönä Suomen Invalidien Urheiluliiton asioissa aina 1990-luvun alkuvuosiin saakka. Turkulaisten pitkäaikaisena ja menestyksekkäänä istumalentopallovalmentaja toimi Heimo Tuominen.
Istumalentopallotoiminta Turussa hiipui hiljalleen. SM- ja 1-sarjassa pelattujen vuosien
aikana pelaajat ikääntyivät ja pitkät pelimatkat eivät enää oikein miehiä kiinnostaneet.
Salivuoro ja pelaaminen kuitenkin jatkui kerran viikossa – ja palloa paiskittiin enempi
omaksi iloksi ja kunnoksi.
Tuukka Talonen lopetti oman pelaamisensa vuoden 2005 keväällä – yli 40 vuoden pallottelun jälkeen, toistuvien huimauskohtausten takia. Lentopalloharrastus Turussa päättyi kokonaan syksyllä 2009 – toivottavasti kuitenkin vain tilapäisesti.
Osasuurennos TSI:n valokuvasta
Turkulaisten pitkäaikainen ja
menestyksekäs
valmentaja
Heimo Tuominen
Mestarit 1975 – 1976
Miesten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Eero Valkonen (pelaaja-valmentaja), Jouko Torikka, Reijo Kettunen, Pekka
Norola, Hannu Laurila, Reijo Salonen, Kalevi Saarela ja Timo Solmari
Kauden 1975 – 1976 yhteenveto
Helsinki 13.–14.3.1976 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
B-sarja
Naiset
1. Lahti, 2. Tampere, 3. Turku
1. Helsinki, 2. Turku II, 3. Hyvinkää
1. Lahti, 2. Helsinki, 3. Tampere (ei SM)
63
Suomen aurinkoisin Vaasa 1976 – 1977
Syksyllä 1976 oli meininkiä Helsingin osallistuessa Ruotsissa Tukholmassa pelattuun November Cupiin ja sijoittuen siellä hienosti kakkoseksi. Tulokset: 1. NHIF,
Norrbacka Handikappidrottsförenings, Solna, 2. HIY Helsinki, 3. Nacka HI, 4. Tranan HI, Stockholm.
Turneita siellä sun täällä - Mikkelissä
Mikkelin ja Varkauden yhdistysten joukkueet pelasivat vauhdikkaan ottelun Kuoppakankaan työkeskuksen salissa 26.9.1976. Varkaus voitti ottelu 3 – 1 (15- 9, 15- 8, 12-15,
15- 6). Varkauden joukkueessa pelasivat Kaino Heiskanen, Toivo Summanen, Ville Ijäs,
Esko Immonen, Heikki Salmi, Yrjö Piironen ja Onni Heinonen.
Merkitsemätön, 1976
Kuva Mikkelin ja Varkauden ottelusta 1976
Helsingissä
Helsingin yhdistys järjesti 13.11.1976 Puotinharjun kansakoulun salissa ”saksalaispokaaliturnauksen” (olisikohan ollut 5.), johon kaikki kutsutut joukkueet osallistuivat.
5. Saksalaishaarikan lopputulokset:
Miehet
1. Lahti
2. Turku
3. Tampere
4. Helsinki
Naiset
6 pist.
4
2
0
1. Tampere 4 pist.
2. Lahti
2
3. Helsinki 0
Miesten ratkaisupelissä Lahti voitti Turun erin 2 – 1 (15-17, 15- 5, 15-10) ja otti toisen
kiinnityksen pokaaliin. Naisten ”finaalissa” Tampere löi Lahden 2 – 0 (15- 7, 16-14).
Lappeenrannassa
Etelä-Saimaan Invalidit ry:n toimiessa isäntinä kamppaili 6.2.1977 neljä invalidiyhdistystä Lappeenrannan Palvelukeskuksen voimistelusalissa istumalentopallon kiertopalkinnosta.
64
Naisjaoston järjestämän rokkatarjoilun voimin päivän aikana pelattiin kymmenen ottelua.
Erotuomarina toimi Etelä-Saimaan Invalidien Kuntojaoston vetäjä, liikunnanohjaaja Reino Hienonen.
Joukkueiden paremmuusjärjestykseksi tuli:
1. Lahden Seudun Invalidit
2. Etelä-Saimaan Invalidit I-joukkue
3. Etelä-Saimaan Invalidit 2-joukkue
4. Mikkelin Seudun Invalidit
5. Varkauden Invalidit
(IT 4/1977).
ja taas Mikkelissä
Myös Mikkelissä lämmiteltiin sunnuntaina 13.3.1977 huhtikuun alun Vaasan SMkisoihin. Kolmen yhdistyksen turnauksen voitti Kuopio, kakkoseksi tuli Varkaus ja isäntäjoukkue Mikkeli jätettiin kolmanneksi.
Tampereella
Saksalaispalkinnosta pelattiin jälleen maaliskuussa Tampereella. Lauantaina 12.3.1977
istuttiin Tampereen Stadionin voimistelusaleilla jo kuudennen ja myös viimoisen kerran.
Palkintosäännöissä oli määritys – kolmesta voitosta poikki. Aikaisemmista turnauksista
sekä Lahdella että Tampereella oli kaksi ja Helsingillä yksi voitto.
Tampereen kisassa isännät, Lahti ja Turku pelasivat ristiin ja päätyivät tasapisteisiin
Helsingin jäädessä voitoitta. Turnausjärjestäjien mukaan (aivan oikein) Lahti voitti kisan
ja vei samalla saksalaishaarikan palkintokaappiinsa. Tampereen ja Turun sijoittuminen
tasapistein turnauksen kakkoseksi ei kuitenkaan ollut aivan oikein. Tamperelaisilla oli
turkulaisia parempi eräsuhde. Mutta…, eipä asialla ollut merkitystä itse kiertopalkinnon
ratkaisemiseen.
Viimeisen saksalaishaarikan ottelutulokset:
Turku
Tampere
Helsinki
- Helsinki 2 – 0
- Turku
1–2
- Tampere 0 – 2
Tampere
Lahti
Lahti
- Lahti
- Helsinki
- Turku
2–1
2–0
2–0
6. saksalaishaarikan lopputulokset:
1. Lahti
2. Tampere
Turku (tasapistein?)
4. Helsinki
4 (5 – 1)
4 (5 – 3)
4 (4 – 3)
0
Naisten peleissä tamperettaret voittivat Lahden 2 – 1 ja Helsingin 2 – 0. Helsinki puolestaan voitti Lahden 2 – 0 ja otti turnauksen kakkossijan. Kovien ottelujen jälkeen joukkueet vain toivottelivat toisilleen: ”Vaasassa otellaan uudestaan”.
Saksalaispytty lienee edelleen jossain lahtelaisten hallussa, vaikkei sitä palkintokaapista
olekaan löydetty. Haarikkana se saattaa olla vaikka jonkun pelurin mukikaapissa.
65
SM-kisat Vaasassa
Suomen Mestaruuksista kisattiin Suomen aurinkoisimmassa Vaasassa kevätkeleissä
2.–3.4.1977. Pelit pelattiin Kauppaoppilaitoksen ”nykyaikaisessa” salissa. Kilpailujen
onnistuneet järjestelyt hoitivat Vaasan Invalidit ry:n muodostama toimikunta Armas
Mattsonin johdolla apunaan urheiluseurat Vaasan Toverit, Vaasan Kiisto ja Barna.
Lahti uusi miesten mestaruuden voittaen tiukassa ratkaisupelissä Tampereen erin 2 – 1.
Naisissa Tampere palautti pytyn tehdaskaupunkiin 2 – 0 voitoilla Helsingistä ja Lahdesta. Turkulaisten nostetta osoitti miesten SM-pronssin ohella kakkosjoukkueen voitto Bsarjassa. A-sarjasta putosi Etelä-Saimaa, joka tulostietojen valossa mahdollisesti oli
jäänyt pois kisoista ja ainakin seuraavan vuoden tuloslistoissa esiintyi B-sarjassa. ITlehden tulossivuilla turnauksista kerrottiin yleensäkin vain kolmen parhaan järjestys –
nyt neljän. Vaasan kisoissa joukkueita oli mukana kaikkiaan 15.
Ottelutuloksia A- ja naisten sarjoista:
Miesten A-sarja
Naisten sarja
Lahti – Helsinki
Tampere – Turku
Lahti – Turku
Tampere – Helsinki
Lahti – Tampere
Turku – Helsinki
2–0
2–0
2–0
2–0
2–1
2–0
Helsinki – Lahti
Lahti – Tampere
Tampere – Helsinki
2–1
0–2
2–0
Vaasan SM-kisojen 1977 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset (ei SM)
1. LSI Lahti
2. Tampere
3. Turku
4. Helsinki
1. Turku II
2. Kuopio
3. Vaasa
4. Tampere II
1. Tampere
2. Helsinki
3. Lahti
Invalidityö 1977
Manselainen torjunta Vaasassa
66
Kansainväliset Bonnissa
Miesten maajoukkue korvasi kevään 1976 ikävän kisamatkan peruuntumisen osallistumalla Bonnissa syksyllä järjestettyyn turnaukseen yhdessä Saksan Liittotasavallan, Hollannin ja Luxemburgin kanssa. Turnauksen voiton otti Saksa, kakkonen oli Hollanti,
Suomi kolmas ja Luxemburg neljäs. Samoissa kisoissa pelattiin myös pystypallossa.
Sen loppuottelussa Israel voitti Puolan.
Urheiluliiton toimintakertomus mainitsee lyhyesti, että istumalentopallon Lavasarja pelattiin 11.6.1977 Tampereella – Lahden voittaessa, mutta ei muuten kerro joukkueista tai
tuloksista. Homma kuitenkin edelleen jatkui.
Mestarit 1976 – 1977
Miesten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Eero Valkonen (pelaaja-valmentaja), Jouko Torikka, Reijo Kettunen, Hannu
Laurila, Reijo Salonen, Kalevi Saarela, Arvo Turunen ja Juhani Raiski.
Kauden 1976 – 1977 yhteenveto
Bonn, Saksa 1976: Kansainvälinen istumalentopalloturnaus
Miehet
1. Saksa, 2. Hollanti, 3. Suomi
Tukholma marraskuu 1976 November Cup:
Miehet
1. NHIF, Norrbacka Handikappidrottsförenings, Solna, 2. HIY
Helsinki, 3. Nacka HI
Vaasa 2.–3.4.1977 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
1. LSI Lahti, 2. Tampere, 3. Turku
B-sarja
1. Turku II, 2. Kuopio, 3. Vaasa
Naiset
1. Tampere, 2. Helsinki, 3. Lahti (ei SM)
67
Sin ja min 1977 – 1978
Kuusankosken Invalidit ry, apunaan paikalliset urheiluseurat, hoiteli mallikkaasti
Kymen läänin maaherra Erkki Huurtamon suojeluksessa olleet Palloilu- ja voimailupäivät 8.-9.4.1978. Päivillä kilpailtiin istumalentopallossa, pöytätenniksessä ja
penkkipunnerruksessa. Istumalentopallossa Tampere katkaisi Lahden valtakauden voittamalla puhtaasti miesten A-sarjan. (Invaliidityö 5-78)
Invalidityö 1978
Saksalaisii
Lahdessa järjestettiin 22.10.1977 uuden, Tampereen Topin järkkäämän ns. LänsiSaksan kiertopalkinnon ensimmäinen turnaus Tampereen, Turun, Lahden ja Helsingin
kesken. Isäntäjoukkue otti ensimmäisen kiinnityksen tähän pokaaliin ja istutti sen ainakin vähäksi aikaa ensimmäisen sakun viereen.
Miesten ottelujen tulokset:
Turku – Tampere
Lahti – Helsinki
Lahti – Turku
Tampere – Helsinki
Turku – Helsinki
Lahti – Tampere
2–1
2–0
2–0
2–1
2–0
2–1
1. saksalaisturnaus II lopputulokset:
1. Lahti
2. Turku
3. Tampere
4. Helsinki
6
4
2
0
(6 – 1)
(4 – 3)
(4 – 5)
(1 – 6)
Naisten ainoassa ottelussa Lahti voitti Helsingin joukkueen 3 – 2.
68
Savolaisii
Varkauden Invalidit puolestaan isännöi viikkoa myöhemmin Varkauden Kauppaoppilaitoksella pelattua – myös neljän joukkueen turnausta, jonka voitto matkasi Lappeenrantaan Etelä-Saimaan Invalideille.
Varkauden ottelutulokset:
Varkaus – Kuopio
Etelä-Saimaa – Mikkeli
Varkaus – Mikkeli
Etelä-Saimaa – Kuopio
Kuopio – Mikkeli
Etelä-Saimaa – Varkaus
0–2
2–0
2–0
2–0
2–1
2–0
Lopputulokset:
1. Etelä-Saimaa
2. Kuopio
3. Varkaus
4. Mikkeli
6–0
4–3
2–4
1–6
6 pist.
4
2
0
Turnauksen ulkopuolella Etelä-Saimaan Sekajoukkue pelasi Mikkeliä ja Kuopiota vastaan – voitto Mikkelistä 2 – 0 ja tappio Kuopiolle 1 – 2.
Kuusaalla kisattiin
Palloilupäivien A-sarjassa pelasi läpi 1970-luvun (vuodesta 1969) vuosittain viisi joukkuetta, joista heikoin putosi seuraavaksi vuodeksi B-sarjaan, jonka voittaja taas nousi
sen tilalle. Kuusankoskella miesten A-sarjassa pelasivat Tampereen ja Lahden lisäksi
Helsinki sekä Turun kaksi joukkuetta. Naisten sarjaan osallistuivat Tampere, Helsinki ja
Lahti – samaisessa mitalijärjestyksessäkin.
Miesten A-sarjan lopullinen sarjataulukko Kuusankoskella 1978:
1. Tampere
2. Lahti
3. Turku I
4. Helsinki
5. Turku II
4
4
4
4
4
8–1
6–3
5–5
4–6
0–8
(131- 65)
(123- 89)
(125-130)
(108-127)
( 44-120)
8
6
4
2
0
B-sarja pelattiin kolmessa alkulohkossa. Lohkovoittajat pelasivat loppusarjan, jonka voitti edellisvuoden kisaisännyydestä puhtia toimintaansa saanut Vaasa ennen EteläSaimaan II ja I-joukkueita. Muita B-sarjaan osallistuvia joukkueita olivat: Kuopio, Hyvinkää, Oulu, Vantaa, Forssa, Tampere II ja Mikkeli.
Kuusankosken SM-kisojen 1978 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset (ei SM)
1. Tampere
2. Lahti
3. Turku 1
1. Vaasa
2. ESI II Lranta
3. ESI I Lranta
1. Tampere
2. Helsinki
3. Lahti
69
Kuusaan kisoissa varmaankin nimettiin pelaajat maajoukkueeseen, joka sitten leireili jälleen PM-kisoihin valmistautumisen merkeissä Varalassa viikonvaihteessa 22.–23.4.
valmentajanaan Hannu Sallinen Tampereelta.
Invalidityö 1978
Mitalitili auki PM-kisoissa
Viikkoa myöhemmin Tukholmassa pelatuissa kisoissa Pohjoismaiden Mestaruuden voitti Ruotsi – suomalaisten sijoittuessa hopealle ennen Norjaa. Kyseessä olivat varmaankin kotomaamme ensimmäiset ns. arvokisamitalit istumalentopallossa. Turnaus pelattiin
kaksinkertaisena sarjana. Ruotsi ja Suomi päätyivät tasapisteisiin. Suomalaiset joutuivat
antamaan Norjalle molemmissa peleissä yhden erän – ruotsalaiset vain toisessa. Tämä
ratkaisi mestaruuden Ruotsille.
Ottelutuloksia PM-kisoista ei ole löytynyt. Pelaajaluettelo kuitenkin on tallentunut. Ensimmäiset suomalaiset arvokisavoittajat istumalentopalloilussa olivat: Eero Valkonen,
Jouko Torikka, Reijo Kettunen, Reijo Salonen, Eero Sorvali, Pertti Leppänen, Mauri Mäkipää, Juhani Laaksonen, Viljo Karppi. Suomen maajoukkueen valmentajana toimi
Hannu Sallinen Tampereelta.
Kunnon Taljat
Pertti Pousi, Invalidityö 4/1978
Lahden Kimmon amerikkalaispelaaja Eric Pavels pötköllään LSI:n 3 – 0
voittoon päättyneessä Kunnon Talja-haasteottelussa
70
Kevättalvella 1978 Suomen Invalidien Urheiluliitto järjesti Kunnon Talja - viestikampanjan, joka antoi yhdistyksille erinomaiset mahdollisuudet itsensä ”mainostamiselle” – PRtoiminnalle. Viestinvaihtojen yhteydessä eri paikkakunnilla järjestettiin erilaisia haasteotteluita ja liikuntatempauksia. Lahdessa kapulan vaihtoa juhlistettiin 2.3.1978 mm. istumalentopallon haasteottelulla, missä kohtasivat Lahden Seudun Invalidit ja mestaruussarjan kärkijoukkueisiin lukeutuva pystypallojoukkue Lahden Kimmo.
Uusiosaksalaiset
Ei oo Lahden voittanutta – todettiin jälleen maaliskuussa 1978 jo toisen kerran, kun Turun Sirkkalassa oteltiin taas II saksalaisturnaus – Topin hankkimasta uudesta kiertopalkinnosta. Lahti nappasi toisen kiinnityksen palkintopyttyyn, Turku oli toinen, Tampere
kolmas ja Helsinki neljäs. Turnauksen jälkeen Tampereen Topi äityi moittimaan omiaan
julkisesti tyyliin: Reissuille kyllä ollaan lähtemässä, mutta harjoituksiin porukkaa ei saa
pakottamallakaan.
Ottelutulokset:
Lahti- Turku
Helsinki – Tampere
Tampere – Lahti
Turku – Helsinki
Turku – Tampere
Lahti – Helsinki
2 – 0 (15-11, 15- 9)
0 – 2 (10-15, 10-15)
0 – 2 ( 9-15, 13-15)
2 – 0 (15-12, 15- 9)
2 – 1 (16-18, 17-15, 15-10)
2 – 0 (15-11, 15- 8)
II Saksalaisturnauksen lopputulokset:
1. Lahti
2. Turku
3. Tampere
4. Helsinki
6–0
4–3
3–4
0–6
6
4
2
0
Mestarit ja mitalistit 1977 – 1978
Miesten Suomen Mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit
Eero Sorvali, Risto Raukko, Hannu Sallinen, Mauri Mäkipää, Mauri Halonen, Martti Tiainen, Raimo Lindberg, Ilkka Mattila ja Toivo Valkama
Miesten Pohjoismaiden Mestaruuskisojen 1978 hopeamitalistit:
Eero Valkonen, Jouko Torikka, Reijo Kettunen ja Reijo Salonen Lahti, Eero
Sorvali, Pertti Leppänen ja Mauri Mäkipää Tampere, Juhani Laaksonen
Turku C ja Viljo Karppi Helsinki sekä valmentaja Hannu Sallinen Tampere.
Kauden 1977 – 1978 yhteenveto
Kuusankoski 8.–9.4.1978 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
1. Tampere, 2. Lahti, 3. Turku 1
B-sarja
1. Vaasa, 2. ESI II Lranta, 3. ESI I Lranta
Naiset
1. Tampere, 2. Helsinki, 3. Lahti (ei SM)
Tukholma 29.–30.4.1978 Pohjoismaiden Mestaruuskisat:
Miehet
1. Ruotsi, 2. Suomi, 3. Norja
71
Ees taas Espooseen 1978 – 1979
Jo varsin perinteiseksi muodostunut istumalentopallon ns. II saksalaisturnaus
pelattiin ennakkosuunnitelmien mukaisesti Helsingissä 21.10.1978. Miesten joukkueita oli tällä kertaa mukana vain kolme, kun Tampere loisti poissaolollaan. Lienevätkö Topin tomerat kannanotot vaikuttaneen niin, että tällä kertaa eivät Tampereen miehet lähteneetkään reissulle, vaan jäivät Ratinan uumeniin treenaamaan. Mene ja tiedä.
Lahti otti tässä kolmannessa uuden pokaalin turnauksessa jo kolmannen voittonsa, Turku sijoittui toiseksi ja isännät – entiseen malliin – pitivät perää. Naisten kaksinkamppailussa Lahti voitti Helsingin 2 – 0 (15-10, 15- 4).
II Saksalaispokaalin 3. turnauksen tulokset:
Lahti – Turku
Lahti – Helsinki
Turku – Helsinki
2 – 0 (15-11, 15- 7)
2 – 0 (15- 5, 15-10)
2 – 1 (15-10, 12-15, 15- 9)
Z…, ISKA-turnaus
Invalidisäätiön ammattikoulun urheilutoimikunta järjesti Järvenpäässä istumalentopalloturnauksen 31.10.1978 ISKA:n (ei ZSKA) – Invalidisäätiön kannatusyhdistyksen lahjoittamasta kiertopalkinnosta. Turnaukseen oli kutsuttu Helsingin, Vantaan ja Hyvinkään
invayhdistysten joukkueet. Mukana näissä kisoissa oli ensi kertaa istishommissa myös
ammattikoulussa toista vuottaan opiskellut Aulis ”Aukki” Vistbacka – tulevien vuosikymmenten HIY:n sarjajyrä, moninkertainen arvokisamitalisti ja maajoukkueen kapteeni.
Invalidityö 1978
”Hukkapätkä” Mäkipää torjunnassa
Kaikki noudattivat kutsua ja ensimmäisen kiinnityksen kiertopalkintoon, josta päätettiin
pelata kaksi kertaa vuodessa, sai Helsingin Invalidien Yhdistys. Turnauksen lopullinen
järjestys oli seuraava:
1. Helsinki
2. ISAK (Invalidisäätiön ammattikoulu)
3. Hyvinkää
4. Vantaa
6 pist.
4
2
0
72
Idän ihmeitä
Helmikuun lopulla 25.2.1979 Lappeenrannassa pelattiin idän joukkueiden – ties monesko turnaus ESI:n, Varkauden, Kuopion ja Mikkelin kesken. Lappeenrantalaiset veivät
voiton kotisalillaan Palvelukeskuksessa. Ottelutulokset olivat seuraavat:
Kuopio – Mikkeli
ESI – Varkaus
ESI – Mikkeli
Varkaus – Kuopio
Varkaus – Mikkeli
ESI – Kuopio
2 – 0 (15- 5,15- 2)
2 – 1 (15-13, 14-16, 15- 5)
2 – 0 (15-10, 15- 6)
2 – 0 (15- 8,15- 9)
2 – 0 (15- 6, 15- 9)
2 – 1 (10-15, 15-12, 15-12)
Turnauksen lopputulokset:
1. ESI Lappeenranta
2. Varkaus
3. Kuopio
4. Mikkeli
6–2
5–2
3–4
0–6
6
4
2
0
Toisen Saksalaispokaalin neljäs
Saksalaisten haarikasta oteltiin Tampereella viikko ennen Palloilupäiviä. Kaikki olivat
saaneet joukkueet kokoon, vaikka useilla oli työpäiväkin. Peli pelattiin Pyynikin palloiluhallilla.
Ottelutulokset:
Tampere - Lahti
Helsinki - Turku
Lahti - Turku
Tampere - Helsinki
Lahti - Helsinki
Turku - Tampere
0–2
1–2
2–0
2–0
2–1
2–1
( 7-15, 14-16)
(15-13, 11-15, 8-15)
(16-14, 17-15)
(15-10, 15- 8)
(15-11, 9-15, 15- 6)
(15- 9, 12-15, 15- 8)
4. turnauksen lopputulokset:
1. Lahti
2. Turku
3. Tampere
4. Helsinki
6
4
2
0
(6 – 1)
(4 – 4)
(3 – 4)
(2 – 6)
Lahti sai taas kiinnityksen komeaan palkintoon. Lahti vuorostaan järjestää ottelut syksyllä.. Oli hyvä katsastaa joukkueiden kunto palloilupäiviä varten; kuka siellä on voittaja, se
IT:ssä toisaalla. Rehdissä kisassa osoittautui taas tuomarien puute kiusaksi, joka alensi
pelien tasoa. Nyt vain tuomarikurssit pystyyn - toivoo Topi.
Lahti otti omansa
Vuoden 1979 SM-kisoissa lahtelaiset miehet jatkoivat voittojen tiellä ja palauttivat istumajärjestyksen vuoden takaisesta ennalleen ja pitivät paikkansa vielä kahdeksan vuoden ajan - vuoteen 1986 asti. Miehistä poiketen Tampereen naiset uusivat turnausvoiton (mukana vain kolme joukkuetta) ja Invalidisäätiön ammattikoulu - ISAK tuli ja voitti
miesten B-sarjan. Tarkempien ja myöhempien tietojen puuttuessa – ammattikoululaisten jatko-opinnot istumalentopallossa jäävät arvailujen varaan.
73
SM-kisat pidettiin – kuinkas ollakaan – jälleen Espoossa. Järjestelyistä vastasivat Helsingin Invalidien Yhdistyksen istisaktivistit. Turnaukseen osallistui ennätysmäärä joukkueita – kaikkiaan 20. Tunnelma Tapiolan yhteiskoululla oli mahtava, kun monella joukkueella oli myös huutosakit matkassa. Turnauksen tuomaritehtävät hoiteli tyylikkäästi
valkoisissa virka-asuissaan Helsingin Lentopalloerotuomarikerho ry. Turnauksen päätyttyä tuomarit vielä haastoivat Helsingin joukkueen ystävyysotteluun. Voitto HIY:lle 2 – 0.
Espoon SM-kisojen 1979 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset (ei SM)
1. LSI Lahti
2. Tampere
3. Helsinki
1. ISAK
2. ESI Lappeenranta
3. Helsinki II
1. Tampere
2. Lahti
3. Helsinki
Toinen iisakki
Toinen ISKA-turnee pelattiin Helsingissä 26.3.1979. Mukana olivat samat joukkueet ja
kaikilla myös mielessä treenaaminen lähestyviin SM-kisoihin. IT-lehden turnauksesta
kertovassa pienessä jutussa kehuttiin ISAK:n joukkueen kehittyneen kovasti syksyn turnauksesta. Kirjoittaja toivoi, että nuoret opiskelijat jaksaisivat jatkaa harrastusta myös
koulusta päästyään. Näin saataisiin uusia kykyjä jo melko iäkkääseen pelaajakaartiin.
Ottelutulokset olivat seuraavat:
Hyvinkää – ISAK
HIY – Vantaa
ISAK – Vantaa
HIY - Hyvinkää
ISAK – HIY
Vantaa – Hyvinkää
0–2
2–0
2–0
2–1
2–0
1–2
Lopputulokset:
1. ISAK
2. Helsinki
3. Hyvinkää
4. Vantaa
6–0
4–3
3–5
1–6
6
4
2
0
Mestarit 1978 – 1979
Miesten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Simo Salminen, Eero Valkonen (pelaaja-valmentaja), Jouko Torikka, Reijo
Salonen, Hannu Laurila, Reijo Kettunen, Pekka Norola ja Arvo Turunen
Kauden 1978 – 1979 yhteenveto
Espoo maaliskuu 1979 SM-turnaus
Miehet
A-sarja
1. LSI Lahti, 2. Tampere, 3. Helsinki
B-sarja
1. SAK Helsinki, 2. ESI Lappeenranta, 3. Helsinki II
Naiset
1. Tampere, 2. Lahti, 3. Helsinki (ei SM)
74
Invalidityö 1979
75
4. OSA:
PELIKAUDET 1979 – 1984
Turnauksista sarjatoimintaan
Invalidityö
SM-kisojen naismestarit 1981-82 – TSI Tampere
76
Miesten matkassa maailmalle 1979 – 1980
Vuoden 1980 Paralympialaiset (42 osallistujamaata ja 1 973 urheilijaa – mistä olis
saatu seitsemän lisää) Hollannin Arnhemissa kesäkuussa olivat suomalaisen istumalentopallon suurten kansainvälisten arvokisojen (Paralympialaiset, EM- ja
MM-kisat) lähtölaukaus.
www.paralympic.org
VI Paralympic Games Arnhem the Netherlands 1980
Kisoihin osallistuneen joukkueen pelaajaluetteloa ei löytynyt Urheiluliiton eikä edes kansainvälisen Paralympiakomitean muuten tosi hyviltä sivuilta. Suomen joukkueen tiedottajana kisoissa olleen Voitto Korhosen arkistot sitä vastoin olivat järjestyksessä ja sieltä
ensimmäisten suomalaisten paralympiapelaajien nimiluettelo kaiveltiin.
Kisoihin maajoukkue valmistautui leirillä 3.–4.5.1980. Leirille koottiin 15 hengen porukka, josta lopullinen kisajoukkue nimettiin. Vielä ennen Hollannin kisoja maajoukkue osallistui Ruotsissa 24.–25.5. pelattuun turnaukseen 10-hengen joukkueella.
Suomen ottelut Arnhemissa – VI Paralympialaisissa:
Alkulohkopelit:
Suomi - Egypti
Suomi - Luxemburg
Suomi - Ruotsi
Suomi - Hollanti
Suomi - Jugoslavia
Välieräpeli:
Pronssiottelu:
3–0
3–0
1–3
0–3
1–3
Toisessa välieräpelissä länsinaapurimme Ruotsi voitti Jugoslavian ja selvisi finaaliin
Hollantia vastaa. Hollanti vei olympialaiset kultamitalit 3 – 0 voitolla Ruotsista.
VI Paralympialaisten kunniataulu
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
The Netherlands
Sweden
Yugoslavia
Finland
Norway
Egypt
Luxembourg
Suomen istumalentopallojoukkue VI Paralympialaisissa Hollannin Arnhemissa 1980:
Lasse Eva Helsinki, Juhani Laaksonen Turku C, Reino Jääskeläinen Helsinki, Raimo
Lindberg Nurmijärvi, Reijo Kettunen Lahti, Heikki Miettinen Riihimäki, Atte Kärkkäinen
Juva, Reijo Salonen Lahti ja Eero Valkonen Lahti, valmentaja
77
Voitto Korhonen, Invalidityö 1980
Suomen joukkueen tiedottaja Voitto
Korhonen työn touhussa Hollannissa
1980
Voitto Korhonen, Invalidityö 1980
Raimo Lindberg, Pekka Hätinen, Paula Leppänen ja Hannu
Laurell ja Suomen edustusasut
Otetaan nyt vaikka yksi esimerkki, lentopalloilijamme: yhtä vaille kaikki ottivat osaa, moni varsin laajastikin, myös muihin lajeihin. Hyvä, kun pojat ehtivät - valmiiksi hiki niskassa - pallokentälle ennen pillin vihellystä. Istumalentopallossa vastustajamme olivat
yleensä molemmin käsin pelaavia, joten neljäs sija suomalaisille on erinomainen saavutus. Suomi hävisi niukasti 1 – 3 pronssiottelussa Jugoslavialle. (Ote LSI ry:n lehtileikepakinasta - varmaankin Korhosen Voden tekstiä)
Kotimaan turneita - Varkaudesta
Varkaudessa pelattiin jälleen itäinen neljän yhdistyksen turnaus 24.11.1979 – toinen kalenterivuoden aikana. Mahdollisesti turnauksia oli pelattu myös vuonna 1978, mutta siltä
ajalta ei ole säilynyt kirjallisia dokumentteja. IT-lehden tulosjutussa Varkauden turnauksesta mainitaan, että aikaisemmin sen olivat aina voittaneet joko Lappeenranta tai Kuopio. Juuri Kuopion voitoista ei ole löytynyt tietoja, mutta josko joku joskus Savonmuan
piäkaapunkista niitä kertoisi. Varkaus voitti kuitenkin tällä kertaa kaikki ottelunsa ja otti
turnauksen ykkössijan ensimmäistä kertaa.
78
Varkauden turnauksen ottelutulokset:
Varkaus – Mikkeli
Kuopio – Lappeenranta
Mikkeli – Lappeenranta
Varkaus – Kuopio
Mikkeli – Kuopio
Lappeenranta – Varkaus
2 – 0 (15-13, 15- 2)
2 – 1 ( 6-15, 15-13, 15-10)
0 – 2 ( 3-15, 12-15)
2 – 1 ( 8-15, 15-13, 15- 9)
1 – 2 (15- 8, 7-15, 1-15)
0 – 2 (15-17, 4-15)
Lopputulokset:
1. Varkaus
2. Kuopio
3. Lappeenranta
4. Mikkeli
6–1
5–4
3–4
1–6
6
4
2
0
IT-lehden kirjoittaja toteaa jutussaan mm.:
Varkautelaiset eivät todellakaan saaneet voittoaan sattumalta. Joukkue harjoittelee
kahdesti viikossa. Todellista herrasmieskäyttäytymistä nähtiin niin varkautelaisten kuin
vieraittenkin esiintymisessä. Yhdestäkään tuomiosta ei osoitettu mieltä, vaikka joskus
olisi ollut aihettakin. Kunnioitusta herättävää oli myös yllättävän hyvä pelitaito sellaisillakin miehillä, joilla vammaisuus oli prosentteina melkoista luokkaa.
Koti- ja voittajajoukkueen Leo Hentunen ja Kari Immonen olivat ratkaisupalloissa ehkä
muita varmempia. Kuopiolaisten voimahahmoja olivat – vain yhtä kättä käyttämään pystynyt Jouko Heirola sekä pitkä Armas Turunen. Lappeenrantalaisista ehkä kuitenkin
Seppo Sironen ja Atso Rautio selvisivät vähimmillä virheillä. Mikkelin miehiä ei jutussa
mainittu. Sorry vaan.
ja Lahdesta
Lahdessa vuorostaan pelattiin loppuvuodesta neljän suuren viides II saksalaisturnaus –
nyt sen toisesta pytystä – tai patsaasta, kuten jossain mainitaan. Kaikki aikaisemmat
turnaukset, joita pelattiin kaksi kertaa vuodessa, oli vienyt nimiinsä juuri Lahti. Eikä se
nytkään palkinnostaan luopunut, vaan vei voiton puhtaalla pelillä.
Kevään 1980, todennäköisesti Turussa pelatusta, kuudennesta turnauksesta on säilynyt
vain voittajatieto - LSI Lahti.
Lahden turnauksen tulokset:
Lahti – Helsinki
Tampere – Turku
Lahti – Turku
Tampere – Helsinki
Lahti – Tampere
Turku – Helsinki
2 – 0 (16-14, 17-15)
2 – 0 (15-12, 15-11)
2 – 0 (15- 9, 15-12)
2 – 0 (15- 9, 15-10)
2 – 0 (15- 5, 15- 7)
2 – 0 (15-12, 15- 5)
5. turnauksen lopputulokset:
1. Lahti
2. Tampere
3. Turku
4. Helsinki
6–0
4–2
2–4
0–6
6
4
2
0
79
Invalidityö 1980
SM-kisat Tampereella
Urheiluliiton vuosittaiset Palloilu- ja voimailupäivät järjestettiin 12.–13.4.1980 Pyynikin
palloiluhallissa Tampereella – lähellä Pispalaa – nääs. Isäntäyhdistyksen puheenjohtaja
Matti Kallio toivotti 250-päisen kisaväen tervetulleeksi ja korosti puheessaan vammaisurheilun merkitystä ja tärkeyttä fyysisten ja henkisten voimavarojen ylläpitäjänä sekä yleensä liikunnan harrastuksen tärkeyttä erityisesti vammaisille.
SM-kultamitalit 1980 - edelleen LSI Lahdelle. Lappeenrantalaisille Etelä-Saimaan miehille voitto B-sarjassa ja paikka seuraavien Kuopijjon kisojen A-sarjaan. Onnittelut – erityisesti myöhempien menestysten valossa.
Naisten Mestaruus myös Lahteen, kakkonen oli Tampere, kolmonen Helsinki ja neljäs
Vantaa. Joukkueita Tampereen kisoihin osallistui ennätysmäärä – yhteensä 22.
Tampereen SM-kisojen 1980 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. LSI Lahti
2. TSI Turku
3. Tampere
1. ESI Lappeenranta
2. Vaasa
3. Kuopio
1. LSI Lahti
2. Tampere
3. Helsinki
4. Vantaa
Mestarit 1979 – 1980
Miesten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Simo Salminen, Eero Valkonen (pelaaja-valmentaja), Jouko Torikka, Reijo
Salonen, Hannu Laurila, Reijo Kettunen, Pekka Norola ja Arvo Turunen
Naisten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Kirsti Pelkonen, Helena Peltonen, Ritva Walberg, kapteeni Liisa Solmari,
Hilkka Vikman, Sirkka Ijäs, Eila Venäläinen ja valmentaja Timo Solmari.
80
Lahden Seudun Invalidit ry
Suomen Mestarit 1980 LSI Lahti: ylh. vas.
Simo Salminen, Eero Valkonen, Jouko Torikka, Reijo Salonen, Hannu Laurila, Reijo Kettunen, Pekka Norola ja Arvo Turunen
Kauden 1979 – 1980 yhteenveto
Arnhem the Netherlands 21.–30.6.1980 VI Paralympic Games Sitting Volleyball:
Miehet:
1. Hollanti, 2. Ruotsi, 3. Jugoslavia, (Suomi 4.)
SM-turnaus Tampereella 12.–13.4.1980:
Miehet
A-sarja
1. LSI Lahti, 2. Turku, 3. Tampere
B-sarja
1. ESI Lappeenranta, 2. Vaasa, 3. Kuopio
Naiset
1. LSI Lahti, 2. Tampere, 3. Helsinki
Istumalentopallovaltikka
tiukasti Lahdessa
Otsikko Etelä-Suomen Sanomissa 1980
Lahtelaisen Etelä-Suomen
Sanomien urheilutoimitus
vieraili LSI:n istumalentopalloharjoituksissa syksyllä
1980.
Lehdessä oli varsin näyttävä artikkeli istumalentopallosta useamman tyylikkään
ja vauhdikkaan valokuvan
kera Jutussa haasteltiin
monia pelaajia ja kyseltiin
heidän vammoistaan sekä
lajin aloittamisesta. Lisäksi
toimittaja oli erityisen kiinnostunut, miksi Lahti on
niin useasti voittanut lajin
Suomen Mestaruuden.
Valmentaja Eero Valkonen
valotti lajin saloja ja kertoi
mm., että istumalentopallossa lajin tekninen osaaminen korostuu, koska peli on
normaalia nopeampaa.
81
Kalakukkoj ja kadonneita tuloksia 1980 – 1981
Seuraavan vuoden 1981 Saksan Liittotasavallan Bonnin EM-kisoihin 21.-26.4. Suomi
osallistui 7 hengen joukkueella ja sijoittui turnauksessa Arnhemin tapaan neljänneksi. Suomi hävisi erin 1 – 3 Ruotsille kisojen pronssiottelussa. Kisat olivat ensimmäiset viralliset Euroopan Mestaruuskilpailut.
Taas neljänneksi
Suomi taisteli hienosti tiensä neljän joukkueen loppusarjaan. Tanska ja Itävalta kaatuivat
selvästi 3 – 0. Olympiapronssijoukkue Jugoslavian kanssa oli jo tiukempaa, mutta voitto tuli erin 3 – 1. Neljännessä alkulohkon pelissä tuli 1 – 3 tappio olympiavoittaja Hollannille,
mutta ainoana joukkueena juuri Suomi onnistui viemään erän mestareilta.
Loppusarjassa ensimmäinen vastustaja oli isäntämaa Saksan Liittotasavalta. Suomi johti
jo ottelua erin 2 – 1, mutta sitten saksalaiset saivat hengen päälle ja suomalaisia vietiin –
tappio 2 – 3. Kisojen loppuottelussa Hollanti voitti Saksan:
Bonnin EM-kisojen 1981 lopputulokset:
1. Hollanti
2. Saksan Liittotasavalta
3. Ruotsi
4. Suomi
5. Jugoslavia
6. Norja
7. Belgia
8. Itävalta
9. Tanska
10. Luxemburg
Pentti Perälä, Invalidityö 1981
Kuvasta puuttuu joukkueen fysioterapeutti Paula Leppänen.
82
Herruus ja rouvuus Lahdessa
Kuopiossa 11.–12.4.1981 pidetyissä Urheiluliiton palloilun ja voimailun SM-kisoissa Lahti
otti kaiken kotimaisen lentopallomaineen voittamalla miesten Suomen Mestaruuden ja
naisten epävirallisen mestaruuden. Talviurheilupäivät järjestettiin kutsulla: Tervetulloo immeiset Savonmuan piäkaupunkiin kilipailemmaan ja töllistelemään isolla joukolla.
Miesten sarjassa Lahti voitti kaikki pelinsä 2 – 0. Naiset hävisivät vain yhden erän Vantaalle. Miesten hopeat Turkuun ja pronssit Helsinkiin. Naisissa muut mitalistit ja osallistuvat
joukkueet olivat Helsinki ja Vantaa. Varkaus oli matkannut B-sarjaan, kun tuo matkakaan
ei niin kauhian pitkä ollut, kahdella joukkueella. Ykkösjoukkue selvitti voiton ja näin varkautelaiset seuraavan vuoden A-sarjaan Tampereen tilalle.
Invalidityö 1981
Tuplamestaruuden Kuopion kisoissa voittaneet LSI Lahden
joukkueet potreteissa heti pelien päätyttyä
Kuopion SM-kisojen 1981 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset (ei SM)
1. Lahti
2. Turku
3. Helsinki
4. ESI Lappeenranta
5. Tampere
1. Varkaus
2. Kuopio
3. Vaasa
1. Lahti
2. Helsinki
3. Vantaa
83
Lappeenrannassa paikallisen Etelä-Saimaa lehden yleisönosastossa julkaistiin Vammaisten vuosi 1981 tapahtumiin liittyen maaliskuun alussa kirjoitus – tai paremminkin haaste
ESI:n lentopalloilijoille.
Yleisönosastokirjoitus, Etelä-Saimaassa 5.3.1981
Tuloslehtileikkeiden tahallisesta hävittämisestä huolimatta tulokset ovat visusti muistissa –
voiton turnauksessa vei sosiaali- ja terveystoimen henkilöstön joukkue, missä pelailivat
mm. myöhemmät istiksen puuhamiehet Söderholmin Seppo ja Aumakallion Markku.
Saksalaisturnee jatkui
II Saksalaispokaalista pelattiin edelleen Helsingin, Turun, Tampereen ja Lahden kesken.
Olihan uusi pokaali saatu taas saksanmailta ja siitä oli sovittu pelattavaksi kaikkiaan kymmenen kertaa.
Ensin pelattiin 9.11.1980 Helsingissä Puotinharjun koululla seitsemäs ja helmikuussa 1981
Tampereella Pyynikin palloiluhallissa kahdeksas turnaus. Lahtelaiset jatkoivat voittojaan:
Puotinharjussa 3 – 1 sekä Helsingistä että Turusta, Tampere ei taaskaan ollut pääkaupunkireissulla. HIY kakkoseksi 3 – 1 voitolla Turusta.
Tampereen Pyynikillä Lahti otti voitot kaikista vastustajista tulosluettelolla: 1. Lahti, 2. Helsinki, 3. Tampere ja 4. Turku.
Lajivaliokunta lentopalloon
Kuopion kisojen päätteeksi perustettiin Suomen Invalidien Urheiluliittoon lentopalloa kehittämään oma lajivaliokunta. Liiton pyrkimyksenä oli perustaa vastaavanlaisia valiokuntia joka lajiin. Valiokunnat toimivat toistaiseksi epävirallisina, mutta niiden omasta aktiivisuudesta katsottiin riippuvan – minkä aseman ja ominaispainon ne tulevaisuudessa saavat liiton
organisaatiossa.
84
Lajivaliokunnan tehtäviksi määriteltiin tuolloin mm.:








lajin sääntöjen ajan tasalla pitäminen,
lajikohtaisesta koulutuksesta huolehtiminen,
tuomari- ja vetäjäkoulutus,
aloittelijoiden lajiin opastaminen,
lajin seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaehdotuksen laatiminen,
lajin harrastajapiirin kasvattaminen,
valmennuksesta huolehtiminen ja
kilpailutoiminnan tehostaminen.
Lentopallon lajivaliokunta valittiin eri joukkueiden edustajien kokouksessa. Valiokuntaan
valittiin puheenjohtajaksi Reijo Kettunen Lahdesta ja jäseniksi Raimo Lindberg Helsingistä
ja Terho Manninen Kotkasta. Lisäksi toimintaan osallistui maajoukkueen valmentaja Eero
Valkonen Lahdesta.
Istumalentopallon ohjaajakurssi järjestettiin Kiljavan opistolla 28.-29.3.1981 ohjaajina Raimo Lindberg ja Eero Valkonen. Kurssi sai paljon kiitosta IT-lehden palstoilla.
Mestarit 1980 – 1981
Miesten Suomen Mestarit 1980 – 1981: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Hannu Laurila, Reijo Salonen, Reijo Kettunen, Jouko Torikka, Pekka Norola ja
kapteeni, pelaaja-valmentaja Eero Valkonen.
Kauden 1980 – 1981 yhteenveto
SM-turnaus Kuopiossa 11.4.1981:
Miehet
A-sarja
1. Lahti, 2. Turku, 3. Helsinki
B-sarja
1. Varkaus, 2. Kuopio, 3. Vaasa
Naiset
1. Lahti, 2. Helsinki, 3. Vantaa (ei SM)
Bonn, Saksan Liittotasavalta 21.–26.4.1981 EM-kisat:
Miehet
1. Hollanti, 2. Saksan Liittotasavalta, 3. Ruotsi, (Suomi 4.)
85
Koton kurjas Karjalas 1981 – 1982
Vuoden 1982 kotimainen päätapahtuma istiksessä oli huhtikuussa Lappeenrannassa järjestetyt noin 16. Suomen Invalidien Urheiluliiton Palloilu- ja voimailupäivät.
Näin tarkasti olivat laskeneet ESI ry:n puheenjohtaja Lauri Hämäläinen ja SIU:n päällikkö Pertti Pousi (vuodesta 1974), kun jo joulun alla kävivät apulaiskaupunginjohtaja Erkki Yrjöstä kisojen suojelijaksi pyytämässä. Lappeenrannan turnauksessa kokeiltiin ensimmäisen kerran nykyisen suuruista kenttää (kenttäpuolisko 5x6 m) ja
verkkoa 115 cm korkeudella – naisilla 105 cm.
9. II Saksalaisturnaus
Lahden Seudun Invalidien LSI Lahti otti jo yhdeksännen perättäisen voittonsa ns. toisesta
Saksanmalja- (Saksanhaarikka yms.) turnauksesta kotisalillaan syksyllä 1981. Turnaus oli
äärimmäisen tasainen - yhtä peliä lukuun ottamatta kaikki päättyivät jatkoerissä. Turku
mm. hävisi kaikki pelinsä 1 – 2.
Invalidityö 1981
Tampereen Hymy-paidat hyökkäävät
Turnauksen ottelutulokset:
Lahti - Helsinki
Turku - Lahti
Helsinki - Turku
Turku - Tampere
Lahti - Tampere
Helsinki - Tampere
2–0
1–2
2–1
1–2
2–1
1–2
(15- 5, 15- 7)
(15-11, 13-15, 3-15)
(13-15, 15-10, 15-12)
(11-15, 15-12, 16-18)
(15-17, 15- 1, 15- 2)
(15- 8, 15-17, 8-15)
9. II Saksamalja-turnauksen lopputulokset:
1. LSI Lahti
2. TSI Tampere
3. HIY Helsinki
4. TSI Turku
6
4
2
0
(6 – 2)
(5 – 4)
(3 – 5)
(3 – 6)
Lahden joukkueessa pelasivat: Jouko Torikka, Reijo Salonen, Pekka Norola, Eero Valkonen, Arvo Turunen, Simo Peltola ja Reijo Kettunen.
86
Samassa yhteydessä pelattiin naisten vastaava turnaus, jonka Make-Korun ja Terätoimitus
Oy:n lahjoittaman kiertopalkinnon lahtelaiset myös nappasivat itselleen. Lahti voitti Helsingin ja Tampereen 3 – 0. Turnauskakkoseksi selvisi Helsinki 3 - 0 voitollaan Tampereesta.
Lahden joukkueessa pelasivat: Liisa Solmari, Hilkka Vikman, Ella Venäläinen, Sirkka Ijäs,
Ritva Wahlberg ja Helena Peltonen.
Taasha myö tavattii
Lappeenrannan kisapäivien mikkihiirenä pölisi tuttu ukko…, ja tapahtuihan silloinkin: Kuuluttajalle tultiin sanomaan, että kilpailujen lääkäri tarvittaisiin nopeasti kentälle yksi. Eihän
sellaista tietenkään ollut. Samanaikaisesti tuttu paikallinen urheilumies ja lääkäri astui sisään saliin ja heti kuuluttelemaan: ”Kilpailujen lääkäri NN heti kentälle yksi”. NN tuli kuuluttajan luokse ja sanoi, että” hitto - miehä oon eläinlääkäri.” – ”Tiedetään, tiedetään, mutta
eivät nuo helsinkiläiset sitä tiedä – mee hommiin.” NN meni ja tilanne hoitui.
Miesten mestaruus meni puhtaalla pelillä Lahteen, kakkonen oli Turku ja pronssilla Helsinki. Isäntäjoukkue ESI säilytti sarjapaikkansa niukalla 2-1 voitolla Varkaudesta. B-sarjan
voitti Tampere ennen Kokkolaa ja pikku hiljaa heräilevää Kotkaa. Naisten mestaruus matkasi Tampereelle, hopeat Lahteen ja pronssit Vantaalle. Helsinki jäi nuolemaan näppejään
vaikka päätyikin tasapisteisiin edellisten kanssa.
Lappeenrannan SM-kisojen ottelutulokset:
Miehet - A-sarja
Lahti - Helsinki
Turku - Varkaus
Lahti - Lappeenranta
Turku - Lappeenranta
Varkaus - Lahti
Helsinki - Lappeenranta
Turku - Lahti
Varkaus - Helsinki
Turku - Helsinki
Varkaus - Lappeenranta
Naiset
2–0
2–0
2–0
2–0
0–2
2–1
0–2
0–2
2–0
1–2
Lahti - Vantaa
Tampere - Helsinki
Vantaa - Helsinki
Lahti - Tampere
Lahti - Helsinki
Vantaa - Tampere
Lappeenrannan SM-kisojen 1982 lopputulokset:
Miehet - A-sarja:
1. LSI Lahti
2. TSI Turku
3. HIY Helsinki
4. ESI Lappeenranta
5. Varkaus
8
6
4
2
0
(8 – 0)
(6 – 2)
(4 – 5)
(3 – 7)
(1 – 8)
1. TSI Tampere
2. LSI Lahti
3. VI Vantaa
4. HIY Helsinki
6
2
2
2
(6 – 2)
(4 – 4)
(2 – 4)
(3 – 5)
Naiset:
2–0
2–1
2–0
1–2
1–2
0–2
87
B-sarja:
1. Tampere
2. Kokkola
3. Kotka
4. Kuopio
5. Vantaa,
6. Mikkeli,
7. ESI II Lappeenranta ja
8. Lahti II
B-sarjan voittajajoukkueessa pelasivat: Pekka Hietanen, Eero Kempe, Eero Sorvali, Pertti
Leppänen, Martti Ahola, Pekka Reijonen ja Risto Raukko
Lahden Seudun Invalidit ry
Miesten Suomen Mestarit 1981 – 1982 - LSI Lahti: ylh.vas. Arvo Turunen, Jorma Savolainen, Reijo Salonen, Reijo Kettunen Eero Valkonen
(pelaaja-valmentaja), ed. vas. Harri Vidgren, Pekka Norola, Hannu Laurila ja Jouko Torikka
Pohjoismaista yhteistyötä
Suuremman maailman meininkiä vuoteen toivat 15.–16.5.1982 pelatut Pohjoismaiden
mestaruuskisat Espoossa SIU:n isännöiminä. Kisoissa olivat mukana miehet ja naiset
Ruotsista (Jag tygger flickorna – också, L. Melanen ruotsalaisille miehille Osijekin kisabussissa Kroatiassa vuonna 1998), Tanskasta ja Norjasta.
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry
Helppo hymyillä…,
Suomen rohkeus lannisti Ruotsin – otsikoi IT kesäkuun numerossaan ja kehui valmentaja
Eero Valkosta rauhallisesta ja asiallisesta otteesta ja etenkin oikein ajoitetuista vaihdoista
88
ratkaisupaikoissa. Norjan ja Tanskan Suomi kaatoi 3 – 0. Ruotsipeli televisioitiin, mikä oli
melkoista mainosta ja meriittiä istumalentopallolle. Selostajana pelissä oli Mauri Myllymäki
ja kommentaattorina Pertti Pousi. Ratkaisijan osaan Tapiolan koululla pelatussa Ruotsiottelussa nousi helsinkiläinen Mauri Mäkipää, joka palkittiinkin kentän parhaana. Tulos tiukan väännön jälkeen Suomelle 3 – 2 (15- 7, 14-16, 11-15, 15- 5, 15- 4). Norjan miehille
pronssit voitolla Tanskasta.
Naisten puolella PM-järjestykseksi tuli: 1) Ruotsi, 2) Norja, 3) Tanska ja 4) Suomi.
IT-kirjoittajan yhteenveto mimmeistä: Hyvä avaus kansainvälisiin peleihin naisjoukkueellemme. Taso on tuntumassa, kun vain pelikokemusta ja kuntoa olisi tarpeeksi. Niinpä.
Haarikasta Turvakannuun
Helmikuisena lauantaina 1982 tutuksi tullut saksalaispytty nro 2. päätyi viimein lahtelaisten
palkintokaappiin joukkueen voittaessa Tampereella pelatun 10. turnauksen – kymmenennen kerran. Ensimmäisestä saksalaispytystä oli pelattu kuusi kertaa, joista lahtelaiset voittivat kolme. Saksalaishaarikoista pelattiin siis kaikkiaan 16 kertaa vuosina 1973 - 1982
Helsingin, Turun, Lahden ja Tampereen kesken - ja molemmat kannut ylivoimaisesti lahtelaisten kaappiin.
Turun Seudun Invalidit ry
Turku – Lahti turvatuoksinassa 1982
Tamperelaiset olivat hankkineet, viimeiseen turnaukseen pelien jatkon turvaamiseksi, uuden kiertopalkinnon Vakuutusyhtiö Turvalta – Turvakannun. Liekö tämäkin palkinto ollut
Valkaman Topin hankintoja. Turvakannun ensimmäinen kiinnitys matkasi saksalaishaarikan lisäksi Lahteen. Viimeisen 10/16 saksalaisturneen lopputulokset:
1. LSI Lahti
2. TSI Tampere
3. HIY Helsinki
4. TSI Turku
3
3
3
3
9–1
6–5
4–7
3–9
(145 - 102)
(148 - 133)
(130 - 142)
(122 - 168)
6
4
2
0
Idän ihmeitä
20.3.1982 Mikkelissä pelatussa perinteisessä itäisten maiden turnauksessa isäntäjoukkue
jätettiin nollille ja kisan neljänneksi. Muut joukkueet voittivat toisiaan ristiin ja päätyivät kukin kahdella voitolla tasapisteisiin. Taas käytettiin kynää, ruutupaperia ja päässälaskutaitoakin ja lopulta järjestykseksi julistettiin: 1. Varkaus, 2. Kuopio ja 3. ESI Lappeenranta.
89
Lajivaliokunta 1981 – 1982
Kaudelle 1981 – 82 oli jo edellisenä keväänä perustettu SIU:n organisaatioon ensimmäisen kerran - pyörätuolikoripallojaosto toki oli jo pitkään ollutkin – epäviralliset lajivaliokunnat kilpailutoimintojen ja harrastuksen kehittämiseksi.
Istumalentopallovaliokunnan puheenjohtajana toimi Reijo Kettunen Lahdesta ja jäseninä
Raimo Lindberg Helsingistä ja Terho Manninen Kotkasta. Lisäksi toimintaan osallistui
maajoukkueen valmentaja Eero Valkonen Lahdesta.
Invalidityö 1982
Muu Suomi ja Lahti pelin tuoksinassa 1981
Mestarit ja arvokisamitalistit 1981 – 1982
Miesten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Arvo Turunen, Jorma Savolainen, Reijo Salonen, Reijo Kettunen, Eero Valkonen (pelaaja-valmentaja), Harri Vidgren, Simo Peltola, Pekka Norola, Hannu
Laurila ja Jouko Torikka
Naisten Suomen Mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit
Eine Hiiri, Kaisu Sarviluoma, Anja Jortikka, Satu Tahlo-Jortikka, Maarit Kallio,
Helga Finska ja Eino Hiiri (valmentaja)
Miesten Pohjoismaiden Mestarit 1982:
Juhani Laaksonen (C), Reijo Salonen, Hannu Laurila, Reijo Taitonen, Pekka
Norola, Jouko Torikka, Viljo Karppi, Reijo Kettunen, Tapio Haapamäki, Pentti
Perälä, Mauri Mäkipää, Aulis Vistbacka, Terho Manninen (huoltaja) sekä Eero
Valkonen (valmentaja)
Kauden 1981 – 1982 yhteenveto
Lappeenranta 17.4.1982 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
1. Lahti, 2. Turku, 3. Helsinki
B-sarja
1. Tampere, 2. Kokkola, 3. Kotka
Naiset
1. Tampere, 2. Lahti, 3. Vantaa
Espoo 15.–16.5.1982 Pohjoismaiden Mestaruuskisat:
Miehet
1. Suomi, 2. Ruotsi, 3. Norja
Naiset
1. Ruotsi, 2. Norja, 3. Tanska, (Suomi 4.)
90
Viti Valkosta 1982 – 1983
13.11.1982 SIU:ssa hyväksytyt säännöt alkavat maininnalla, että istumalentopallossa noudatetaan mahdollisimman tarkoin kansainvälisiä sääntöjä. Tällöin myös pelikentän kooksi määrättiin nykyisinkin käytössä oleva 10 x 6 metriä ja verkon korkeudeksi miehille 115 cm ja naisille 105 cm. Eero Valkonen johti peliä mestari-Lahdessa
ja myös maajoukkueessa.
Turnaukset Lahteen ja Kotkaan
Kaudella 1982–83 käynnistyi turnaustoiminta sekä Lahdessa että Kotkassa paikallisten invayhdistysten toimesta.
Syksyllä 13.11.1982 pelattiin ensimmäisen kerran Lahti-cup. Turnauksesta muodostui
kymmeneksi vuodeksi uuden sarjakauden alkuun sijoittuva koko maan istumalentopalloparhaimmiston kokoava tapahtuma. Turnauksen alkuunpanija vaikutti keskeisesti Eero
Valkonen.
Ensimmäisessä Lahti-cupissa isäntäjoukkue voitti alkusarjassa Helsingin ja muun Suomen
joukkueet sekä välierässä Turun - kaikki 2 – 1. Lappeenranta kukisti alkusarjassa Turun ja
Tampereen 2 - 0 ja välieräpelissä Helsingin 2 - 1. Loppuottelussa Lahti kuitenkin selätti
ESI:n suoraan 3 - 0. Pronssiottelussa Turku voitti Helsingin 2 - 1. Naisten peleissä Tampere voitti ensin Helsingin ja sitten finaalissa Lahden 2 – 1. Pronssipelissä Helsinki voitti Vantaan 2 – 0.
1. Lahti-cupin 1982 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. LSI Lahti
2. ESI Lappeenranta
3. TSI Turku
4. HIY Helsinki
5. Muu Suomi
6. TSI Tampere
1. TSI Tampere
2. LSI Lahti
3. HIY Helsinki
4. VI Vantaa
Invalidityö 1982
Tilannekuva ensimmäisestä Lahti-cupin ottelusta marraskuussa 1982
91
Turvakahvaa ja muutakin
Muutamaa viikkoa Lahti-cupia aikaisemmin - 25.10.1982 Helsingissä pelatussa toisessa
Turva-malja turnauksessa Turku oli yllättäen ottanut voiton ennen lahtelaisia ja katkaissut
mäkihyppymiesten pitkään jatkuneen putken. Tiukassa loppuottelussa turkulaiset venyivät
hienoon 3 – 2 voittoon eräluvuin 4-15, 15-12, 15- 8, 6-15 ja 15- 7. Helsinki sijoittui kolmanneksi ennen Tamperetta.
Itäisten joukkueiden syysturnauksesta Lappeenranta oli jostain syystä jäänyt pois. Tilalla ja
kisan järjestäjäjoukkueena pelasi Jyväskylä. Varkaus jatkoi voitokkaasti tätä turnaussarjaa
ja voitti kaikki pelinsä 3 – 0. Lopputulokset: 1. Varkaus, 2. Kuopio, 3. Mikkeli ja 4. Jyväskylä.
3. Turva-malja turnaus pelattiin keväthankien aikaan 5.2.1983 Lahdessa ja järjestys syksyisestä Helsingistä palautui ennalleen.
Ottelutulokset:
Helsinki - Tampere
Lahti - Tampere
Turku - Helsinki
Lahti - Helsinki
Turku - Lahti
Tampere - Turku
2–0
2–1
2–0
2–0
1–2
1–2
3. Turva-turnauksen lopputulokset:
1. LSI Lahti
2. TSI Turku
3. HIY Helsinki
4. TSI Tampere
6
4
2
0
(6 – 2)
(5 – 3)
(2 – 4)
(2 – 6)
Naisten pelissä Helsinki voitti Lahden 3 - 1 ja otti myös kiinnityksen kiertopalkintoon.
Ensimmäinen Kotka-turnaus
Alkuvuodesta 1983 järjestettiin myös 1. Kotka-turnaus. Kotka pelasi vielä SM-turnauksen
B-sarjassa, mutta laji oli sielläkin saamassa uutta vauhtia. Mestaruussarjaan Kotka nousi
kaudeksi 1986–87. Ensimmäisen Kotka-turnauksen voitti - kukapa muu kuin Lahti. Turnauksesta on muodostunut vanhin yhtämittaisesti järjestetty kansallinen ja myöhemmin myös
kansainvälinen istumalentopalloturnaus Suomessa. Turnausidean isä ja päätoimija yli toistakymmentä vuotta oli Terho Manninen.
Ensimmäinen Kotka-turnaus pelattiin Vesivallin koululla kuuden joukkueen kesken. Lahti
sai voitolla kiinnityksen kiertopalkintoon. Toiseksi turnauksessa iski Varkaus ja kolmas oli
Lappeenranta.
Isäntäjoukkue Kotka oli liiankin kohtelias vierailijoitaan kohtaan, sillä kotkalaiset hävisivät
kaikki ottelunsa ja jäivät turnauksen viimeiselle sijalle. Turnausvoittaja Lahti selvisi viidestä
ottelustaan tappioitta ja ainoastaan Varkaus pystyi riistämään lahtelaisilta yhden erän.
Varkaus kävi kovan kamppailun kakkossijasta Lappeenrannan kanssa. Keskinäisessä pelissä Lappeenranta oli parempi, mutta lopullisessa kunniataulukossa Varkaus pysyi edellä
paremman eräsuhteensa ansiosta.
92
Kokonaisuutena turnauspelit olivat yllättävänkin vauhdikkaita ja pitkiä pallotaisteluja nähtiin
tuon tuosta. Turnaus oli myös osoitus invalidien urheiluaktiivisuudesta, joka pääsee parhaiten esiin juuri lentopallon kaltaisessa urheilulajissa. (Lehtileike, Kymen Sanomat/JL)
Ottelutulokset:
Helsinki - Lappeenranta
Kotka - Lahti
Varkaus - Turku
Lappeenranta - Lahti
Turku - Kotka
Helsinki - Varkaus
Turku - Lappeenranta
Kotka - Varkaus
2–1
0–2
2–0
0–2
2–0
0–2
1–2
0–2
Lahti - Helsinki
Lappeenranta - Kotka
Helsinki - Turku
Varkaus - Lahti
Kotka - Helsinki
Lappeenranta - Varkaus
Lahti - Turku
2–0
2–1
0–2
1–2
0–2
2–0
2–0
1. Kotka-turnauksen lopputulokset:
1. LSI Lahti
2. Varkaus
3. ESI Lappeenranta
4. TSI Turku
5. HIY Helsinki
6. KSI Kotka
10
6
6
4
4
0
(10 – 1)
( 7 – 4)
( 7 – 6)
( 5 – 6)
( 4 – 7)
( 1 – 10)
Invalidityö 1983
Ottelukuva ensimmäisestä Kotka-turnauksesta 1983:
ESI – Helsinki. Lappeenrantalaisista verkkokierroksella
vasemmalta Keijo Hänninen, Reijo Taitonen ja Asko
Kinnunen
Äsämmii Varkaudessa
Vuoden 1983 Palloilupäivät pelailtiin B-sarjaan tippuneen Varkauden kotisalilla huhtikuun
puolivälissä. Myöhempien vuosien muutamakertainen mestarijoukkue Etelä-Saimaa (ESITeam) saavutti kisoissa ensimmäiset SM-mitalinsa hopeisina.
Voitto ja mestaruus jälleen Lahdelle puhtaalla pelillä - pronssit Turkuun. Tampere tiputti
Helsingin B-sarjaan niukalla 2 – 1 voitolla kolmannen erän päättyessä 15–13. Varkauden
visiitti B:ssä oli lyhyt ja isäntäjoukkue nousi takaisin seuraavan vuoden A-ryhmään.
93
Naisten mestaruus matkasi edellisvuoden kakkoselle Lahteen. Tampere oli nyt hopealla ja
pronssit jälleen Vantaalle. Varkaudessa oli kaikkiaan 22 joukkuetta, neljä nais- ja peräti 18
miesjoukkuetta.
(SIU:n arkisto)
Lahti ja Tampere mestaruusottelussa Varkaudessa 1983
Varkauden SM-kisojen 1983 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
1. Lahti
2. ESI Lranta
3. Turku
4. Tampere
5. Helsinki
1. Varkaus
2. Kuopio
3. Kokkola
4. Vantaa
5. Mikkeli
6. Kotka
Naiset
7. Tampere II
8. Jyväskylä
9. Hyvinkää
10. Lahti II
11. ESI II Lranta
12. Kotka II
13. Mikkeli
1. Lahti
2. Tampere
3. Vantaa
4. Helsinki
Lahtelaisten valmentaja Eero Valkonen totesi SM-kisojen päätyttyä, että Lahti on tällä hetkellä muita suomalaisjoukkueita edellä ennen kaikkea pallon käsittelyssä. Harjoittelemme
läpi vuoden 2 - 3 kertaa viikossa ja harjoitusten pääpaino on keskitetty tekniikan parantamiseen ja kuviopelin harjoitteluun.
Lahden Seudun Invalidit ry
Suomen Mestarit 1982 – 1983 - LSI Lahti: vas. Toini Tolvanen (9), Liisa Solmari (2), Maila Salmensuu, Sirkka
Ijäs (5), valmentaja Eero Valkonen, Ritva Wahlberg ja
alhaalla Helena Peltonen (3)
94
Ämmämmii Hollannissa
Herkistä korvista kansainvälisille tuulahduksille ja halusta olla mukana matkassa maailmalla kertonee se, että miesten maajoukkueemme osallistui kuin muina miehinä ensimmäisiin
istumalentopallon MM-kisoihin, jotka pelattiin Hollannissa, lähellä Enschedeä sijaitsevassa
Deldenissä 1.–6.6.1983. Kisat olivat samalla toiset EM-kisat – ja aikuisten oikeastikin vain
EM-kisat, koska kaikki osallistuvat maat olivat Euroopasta. Joukkueen hostessina toimi
Petra Buscher. No – MM-kisoina Deltenin turneet ovat historian lehdille jääneet.
Isäntämaan Hollannin voittamissa kisoissa Suomi sijoittui valmentaja Eero Valkosen (valmennusvastuussa vuodesta 1980 alkaen) johdolla ja opeilla upeasti pronssimitaleille. Vastaavaa saavutusta saatiin odotella pitkälti toistakymmentä vuotta - tarkemmin tasan 15 –
Teheranin kisoihin 1998 asti. Onnittelut tuolloin matkassa olleille - upeaa uran uurtamista!
Suomen joukkueen ottelutulokset Hollannin MM-kisoista 1983:
Alkusarjapelit:
- Itävalta
- Jugoslavia
- Tanska
- Hollanti
3–0
3–1
3–0
0–3
- Saksa
1–3
- Ruotsi
3–0
Välierä:
Pronssiottelu:
Huonosti menneen Hollanti-ottelun jälkeen suomalaiset latautuivat kunnolla välieräpeliin
Saksaa vastaan. Saksa kuitenkin osoittautui kovemmaksi vastustajaksi kuin ennakkoon
odoteltiin ja tasaisesta pelistä huolimatta Suomi sai tyytyä pronssipelipaikkaan.
Viimeisessä ottelussa tulikin sitten vastaan naapurimaa Ruotsi, joka juuri edellisenä vuonna oli voitettu PM-kisoissa niukasti 3 – 2. Ottelu oli suomalaisten juhlintaa – Ruotsi ei saanut suomalaisaloituksia juuri lainkaan ylös ja pronssimitalit Suomelle selvällä 3 – 0 voitolla.
Kisojen loppuottelussa Saksa antoi kovan vastuksen ennakkosuosikki Hollannille. Peli
päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen Hollannin hyväksi 3 – 2. MM-kisojen päätöspäivänä
nimettyyn kisojen All Stars tähdistöön valittiin Suomen maajoukkueesta lahtelainen Reijo
Salonen.
Jouke de Haan
Hollanti ja Saksa Deltenin loppuottelussa
95
Suomen joukkue oli yhdessä Unkarin kanssa majoitettu vanhaan ja upeaan luostariin.
Matkassa mukana ollut Pentti Perälä on kertonut tuosta luostarihotellin elämästä mm. seuraavaa:
Luostarissamme unkarilaiset luulivat minua Suomen joukkueenjohtajaksi (Pousin Perttihän
se ”pomo” oli) ja eräänä iltana pyysivät huoneeseensa audienssille. Juteltiin monenlaista ja
lopuksi unkarin johtoporukka kutsui meidät suomalaiset maaotteluun ja yhteisiin harjoituksiin Budapestiin seuraavan peli-/talvikauden aikana.
Istumalentopallojaoston puheenjohtaja Hannu Laurilan kanssa innostuimme asiasta ja
päätimme ottaa kutsun vastaan - ilman mitään hallinnollista tai taloudellista päätösvaltaa.
Asia vaan kuulosti tosi hyvältä.
Paluulennolla Hollannista kotimaan kamaralle kerroin sitten vieressäni istuneelle Pousin
Pertille asian. Hän sanoi - ”senkun meette, mutta maksatte reissun itse”. Keräsimme sitten
myöhemmin rahat - mitä mistäkin saimme haalittua ja kaivoimme kuvettamme - ja menimme sinne Unkariin.
Deldenin MM- ja EM-kisojen 1983 lopputulokset:
1. Hollanti
2. Länsi-Saksa
3. Suomi
4. Ruotsi
5. Jugoslavia
6. Norja
7. Unkari
8. Itävalta
9. Tanska
Pentti Perälä, Helsinki
Istumalentopallon MM-pronssijoukkue 1983
Vasemmalta: Pentti Perälä, Pekka Norola, Jouko Torikka, Reijo Kettunen,
Reijo Taitonen, huoltaja Terho Manninen, valmentaja Eero Valkonen, Juhani Laaksonen (C), Hannu Laurila (edessä), Reijo Salonen, Mauri Mäkipää,
Aulis Vistbacka, Viljo Karppi, ja joukkueen johtaja Pertti Pousi
96
Lajivaliokunta 1982 – 1983
Puheenjohtajana oli edelleen Reijo Kettunen Lahdesta ja jäseninä Raimo Lindberg Helsingistä ja Terho Manninen Kotkasta sekä maajoukkuevalmentaja Eero Valkonen Lahdesta.
Mestarit ja arvokisamitalistit 1982 – 1983
Miesten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Jouko Torikka, Reijo Kettunen, Reijo Salonen, Jorma Savolainen, Hannu Laurila, Arvo Turunen, Pekka Norola sekä pelaaja-valmentaja Eero Valkonen.
Naisten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Liisa Solmari (C), Sirkka Ijäs, Helena Peltonen, Ritva Jokelainen, Hilkka Vikman, Toini Tolvanen, Kirsti Pelkonen, Maila Salmensuu ja valmentaja Eero
Valkonen.
Miesten Maailman Mestaruuskisojen 1983 pronssimitalistit:
Pentti Perälä, Pekka Norola, Jouko Torikka, Reijo Kettunen, Reijo Taitonen,
huoltaja Terho Manninen, valmentaja Eero Valkonen, Juhani Laaksonen (C),
Hannu Laurila (edessä), Reijo Salonen, Mauri Mäkipää, Aulis Vistbacka, Viljo
Karppi ja joukkueen johtaja Pertti Pousi
Kauden 1982 – 1983 yhteenveto
Lahti 13.11.1982 istumalentopallon 1. Lahti-cup:
Miehet
1. Lahti, 2. ESI Lappeenranta, 3. Turku
Naiset
1. Tampere, 2. Lahti, 3. Helsinki
Kotka 5.2.1983 1. Kotka-turnaus:
Miehet
1. Lahti, 2. Varkaus, 3. ESI Lappeenranta
Varkaus 16.4.1983 SM-turnaus:
Miehet
A-sarja
1. Lahti, 2. ESI Lappeenranta, 3. Turku
B-sarja
1. Varkaus, 2. Kuopio, 3. Kokkola
Naiset
1. Lahti, 2. Tampere, 3. Vantaa
Delten the Netherlands 1.–6.6.1983 World/European Championships, MM- ja EM-kisat:
Miehet:
1. The Netherlands, 2. West Germany. 3. Suomi Finland
97
Istumalentopallo on
myös hurttia huumoria
Otsikko Etelä-Suomen Sanomien LSI Lahden joukkueesta kertovassa jutussa 30.10.1981
Etelä-Suomen
Sanomien
urheilutoimittaja kävi LSI
Lahden harjoituksissa jälleen syksyllä 1981 ja kirjoitti
käynnistään näyttävän jutun yllä olevalla otsikolla.
Jutun pääkuvassa Reijo Salonen on lyömässä pallon
verkon toiselle puolelle,
missä valmentaja Eero Valkonen suojaa päätään molemmilla käsillään ja on
kääntyneenä selkä palloa
vastaan.
Eero Valkonen kertoo jutussa, että istumalentopallo
on suosituin vammaisurheilulaji Suomessa. Sitä harrastaa noin tuhat ihmistä.
Valkonen jatkaa, että on
harmi kuinka ihmiset pitävät lajia outona eivätkä oikein uskalla tulla mukaan.
”Kukaan joka on kerran
käynyt harjoituksissa – ei
ole jättänyt hommaa siihen,
vaan on jatkanut harrastusta.”
Valkosen mukaan harjoituksissa ei olla hampaat irvessä, vaan hurtti huumori
on aina mukana. Paitsi
maajoukkuemiehillä, jotka
sanovat valmentajaa simputtajaksi – ainakin joskus.
”Pallonkäsittelylinja sarjapeleissä on aivan samalla
tasolla kuin pystypallon
SM-sarjassa – eli siis varsin
vaikea. Lahdessa harjoitellaan erityisesti syötön vastaanottoa. Siinä olemmekin
ylivoimaisesti
maamme
parhaita.”, Valkonen kertoo.
Eero Valkonen on Lahden
joukkueen valmennuksen
lisäksi myös Suomen mies-
ten maajoukkueen päävalmentaja ja siinä ominaisuudessa kiertää eri paikkakunnilla.
LSI Lahti on voittanut
Suomen
Mestaruuden
kaikkiaan viisi kertaa ja nyt
kolmesti peräkkäin. Maajoukkueen ykköstavoitteita
ovat lajin Pohjoismaiset
mestaruuskisat
Espoossa
ensi vuonna sekä ensimmäiset MM-kisat vuonna
1983 Hollannin Deltenissä.
98
Well well Valdoihin 1983 – 1984
Kausi 1983–84 oli hiljaisen virittelyn aikaa – yhtenä kovana tähtäimenä jatkaa arvokisojen mitaliputkea kesän 1984 Paralympialaisissa. Kotimaisista turnauksista toista
kertaa pelatussa Lahti-cupissa oli mukana kolme nais- ja kuusi miesjoukkuetta.
Kotoisia koitoksia
22.10.1983 Jyväskylässä turnattiin isäntien ja Varkauden, Kuopion ja Mikkelin kesken.
Varkaus voitti kaikki ottelunsa 3 – 0 ja vei turnausvoiton. Kuopio sijoittui kakkoseksi, Mikkeli kolmoseksi ja isäntäjoukkue Jyväskylä hännänhuipuksi.
2. Lahti-cupin pelit 29.10.1983 olivat erittäin tasaväkisiä ja tiukkoja, joissa kuitenkin miesten isäntäjoukkue otti toisen kiinnityksen Lahden kaupunginvaltuuston urheilukerhon lahjoittamaan kiertopalkintoon. Hyvänä kakkosena oli Turku ja kolmosena Muun Suomen yhdistelty joukkue. Ensimmäisen turnauksen kakkonen - ESI jäi nyt viimeiseksi (6.) edellään
vielä Tampere ja Varkaus. Naisten sarjan voiton ja kiinnityksen Salonen/Kettunen lahjoittamaan kiertopalkintoon vei Tampere ennen Helsinkiä ja Lahtea.
IT-lehden numerossa 1/1984 olleessa Lahti-cupin reportaasissa todettiin naisten peleistä
seuraavaa: Naisten peleissä meni voitto Tampereen tytöille ollen kuitenkin Helsingin ja
Lahden tytöt melko tasaväkisesti toisilla sijoilla.
2. Lahti-cupin 1983 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Lahti
2. Turku
3. Muu Suomi
4. Tampere
5. Varkaus
6. ESI Lappeenranta
1. Tampere
2. Lahti
3. Helsinki
4. Turva-turnaus Turussa 19.11.1983:
1. Tampere
2. Lahti
3. Helsinki
4. Turku
2. Kotka-turnauksessa helmikuun alussa 1984 Lahti otti jälleen voiton ennen Helsinkiä.
Turnauksen viimeiseksi jääneet kotkalaiset ottivat erävoiton lahtelaisista heti turnauksen
avausottelussa. Lahti ja Helsinki pelasivat tiukan ottelun turnauksen voiton lopulta ratkaisseessa pelissään – voitto Lahdelle niukasti 2 – 1.
2. Kotka-turnauksen 1984 lopputulokset:
1. Lahti
2. Helsinki
3. Varkaus
4. Turku
5. ESI Lappeenranta
6. Kotka
99
5. Turvakahva pelattiin 17.3.1984 Helsingissä ilman turkulaisia tuloksin:
1. Helsinki
2. Lahti
3. Tampere
ja SM-kisat Kokkolassa
Kokkolan SM-kisoissa 7.–8.4.1984 edellisen vuoden hopeajoukkue ja nyt ykköshaastajana
kisoihin tullut ESI hävisi mestari Lahdelle, mutta voitti hopean vieneen ja B-sarjasta vauhtia ottaneen Varkauden. Varkaus ja ESI päätyivät sarjassa tasapisteisiin kolmella voitolla
ja samalla erien erotuksella.
Varkauden hopean ratkaisi parempi eräpisteiden erotus. Turku sijoittui neljänneksi ja
Tampere putosi B-sarjaan, josta Helsinki taas selvitti itsensä takaisin A-ryhmään.
Naisten mestaruuden voitti, Helsingin uusintaottelussa kukistanut, VI Vantaa. Pronssi meni
Lahteen ja Tampere sijoittui neljänneksi. Kisojen parhaina pelaajina palkittiin A-sarjassa
Eero Valkonen Lahdesta ja B-sarjassa Aulis Vistbacka Helsingistä sekä naisista Vantaan
Terttu Keskiniva.
Vantaan Invalidit ry
Vantaan Invalidien naismestarit kuvassa vuonna 1988.
Pelaajat vasemmalta: Liisa Mäkelä, Taina Mustonen, Aune Menna,
Inkeri Angelin, Tarja Vanharanta, Aino Viitala ja Laina Tuomainen. Kuvasta puuttuvat Kirsi Ihatsu, Terttu Keskiniva ja
joukkueenjohtaja Esa Tiainen.
Kokkolan SM-kisojen 1984 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. Lahti
2. Varkaus
3. ESI Lappeenranta
4. Turku
5. Tampere
1. Helsinki
2. Mikkeli
3. Kokkola
4. Jyväskylä
1. Vantaa
2. Helsinki
3. Lahti
4. Tampere
100
Invalidityö 1984
Kokkolan B-sarjan semifinaalissa isäntäjoukkue kohtasi Helsingin. Kuvassa Mauri Mäkipää iskee, Kokkolan Lauri Kylmä epäonnistuu torjunnassa ja Vesa Jokela ja Mertsi Hagert ihmettelevät, kun pallo painuu lattiaan.
Tiukkaa valmistautumista
Kesän 1984 Paralympialaisia ei voitu aikaisemmista päätöksistä huolimatta pitää Los Angelesissa. Kisat jaettiin kahtia USA:n New Yorkin ja Englannin Stoke Mandevillen kesken.
Istumalentopalloilijat matkasivat rapakon taakse, missä kisattiin 45 eri maasta tulleen noin
1 800 urheilijan voimin 16.–30.6.1984
Suomen istumalentopallomaajoukkue aloitti varsinaisen kisoihin valmistautumisen harjoitusleirillä Unkarissa 5.–8.1.1984. Matkan aikana pelattiin kolme maaottelua. Perjantaina
6.1. Budapestin Tungsrain hallissa pelatun ensimmäisen ottelun Suomi voitti 3 – 1. Vielä
saman päivän iltana pelattiin Szekesfhevarin Volan-nimisen kuljetusliikkeen hallissa toinen
ottelu. Peli oli aamupäiväistä tiukempi ja päättyi suomalaisvieraiden voittoon
3 – 2. Hallissa oli n. 400 katsojaa äänekkäästi omiaan kannustamassa.
Lauantaina 7.1. pelattiin kolmas peli Kecskemetissä. Suomi voitti jälleen, nyt 3 – 1. Paikalla oli kolmisen sataa katsojaa. Suomen maajoukkueen kokoonpano Unkarin matkalla oli
seuraava: Juhani Laaksonen C, Aulis Vistbacka, Hannu Laurila, Reijo Salonen, Mauri Mäkipää, Reijo Kettunen, Viljo Karppi, Pentti Perälä ja Pekka Norola. Joukkueen valmentaja
oli Eero Valkonen ja huoltaja ja kakkosvalmentaja Terho Manninen.
Paralympialaisten alla unkarilaiset kävivät vastavierailulla Suomessa sparraamassa pohjoisen poikia. Viralliset maaottelut käytiin Lahdessa 5.–6.5.1984. Tapahtuma oli samalla
osa Suomen Invalidien Urheiluliiton 20-vuotisjuhlia. Otteluiden suojelijana oli sisäministeri
Matti Luttinen.
Lauantaina ensimmäisen maaottelun Suomi voitti 3 – 2 (3-15, 15-11, 8-15, 15-10, 15-12).
Suomen parhaana pelaajana palkittiin Pekka Norola. Toinen peli sunnuntaina oli suomalaisilta heikko esitys ja Unkari pääsi kuittaamaan edellisen päivän tappionsa puhtaalla 0 –
3 voitolla – erät 12-15, 15-17, 12-15. Parhaan pelaajan palkinnon pokkasi nyt Aulis Vistbacka. Hyvin maaotteluissa pelasivat myös Reijo Salonen ja Viljo Karppi.
101
Maajoukkueen kokoonpano Lahden peleissä Eero Valkosen komennossa oli: Reijo Taitonen, Keijo Hänninen, Pekka Reijonen, Juhani Laaksonen, Aulis Vistbacka, Pentti Perälä,
Viljo Karppi, Reijo Salonen, Reijo Kettunen, Hannu Laurila, Pekka Norola ja Timo Jokivirta.
Toinen ulkomaan leiri maajoukkueella oli Tukholmassa touko-kesäkuun vaihteessa 30.5.–
4.6. Virallisista maajoukkuepeleistä tällä reissulla ei ole tietoja. Molemmat joukkueet kuitenkin matkasivat länteen paralympiamitalit mielessä.
Invalidityö 1984
Kuva Ruotsi-Suomi maaottelusta 1984
VII Paralympic Games New York USA 1984
Paralympialaisten Istumalentopalloon osallistuivat isäntämaan USA:n lisäksi edellisten kisojen mitalistit Hollanti, Ruotsi ja Jugoslavia sekä Suomi, Egypti, Saksan Liittotasavalta ja
Norja. New Yorkin kisojen alkulohkon otteluissa Suomi voitti Norjan 3 – 1 ja USA:n 3 – 0,
mutta hävisi Länsi-Saksalle 0 – 3. USA-ottelussa suomalaiset ottivat yhden erän lukemin
15- 0 – ja yhden ainoa syöttövuoron aikana. Syöttökoneena HIY:n Ville Karppi.
Välierissä tuli edellisten kisojen uusintana vastaan Hollanti ja samat tappiolukemat 0 – 3.
Toisessa välieräpelissä saksalaiset löivät Ruotsin niukasti 3 – 2.
Paralympiakisojen finaalin ja kultaiset mitalit vei nimiinsä jälleen Hollanti ja pronssipelissä
ruotsalaiset kostivat PM- ja MM-kisoissa saamansa kohtelun ja ottivat mitalit suomalaisten
nenien alta jenkkityyliin Taalainmaalle. Kannattiko – pahus vieköön – käydä siellä Tukholmassa kuvioita esittelemässä?
VII Paralympialaisten kunniataulu
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
The Netherlands
Fed. Rep. of Germany
Sweden
Finland
Yugoslavia
Norway
Egypt
USA
102
Suomen istumalentopallojoukkueen kokoonpano VII Paralympialaisissa New Yorkissa
USA:ssa 16.–30.6.1984 oli seuraava:
Keijo Hänninen Lappeenranta, Viljo Karppi Helsinki, Reijo Kettunen Lahti , Pentti Perälä
Helsinki, Juhani Laaksonen (C) Turku, Hannu Laurila Lahti, Pekka Reijonen Tampere,
Reijo Salonen Lahti, Aulis Vistbacka Helsinki ja Eero Valkonen Lahti (valmentaja).
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Presidentti Ronald Reagan New Yorkin Paralympialaisten avajaisissa 1984
Lajivaliokunta 1983 – 1984
Puheenjohtaja Hannu Laurila Lahdesta puheenjohtaja, Satu Tahlo-Jortikka Tampere,
Pentti Perälä Vantaa ja Reijo Taitonen Lappeenranta jäseninä sekä valmentaja Eero Valkonen Lahdesta.
Mestarit 1983 – 1984
Miesten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Jouko Torikka, Reijo Kettunen, Reijo Salonen, Jorma Savolainen, Hannu Laurila, Arvo Turunen, Pekka Norola sekä pelaaja-valmentaja Eero Valkonen.
Naisten Suomen Mestarit: VIY Vantaa, Vantaan Invalidien Yhdistys
Liisa Mäkelä C, Taina Mustonen, Aune Menna, Laina Tuomainen, Kirsi Ihatsu,
Tarja Vanharanta, Inkeri Angelin ja Aino Viitala.
Kauden 1983 – 1984 yhteenveto
Lahti 29.10.1983 istumalentopallon 2. Lahti-cup:
Miehet
1. Lahti, 2. Turku, 3. Muu Suomi
Naiset
1. Tampere, 2. Lahti, 3. Helsinki
103
Kotka 4.2.1984 2. Kotka-turnaus:
Miehet
1. Lahti, 2. Helsinki, 3. Varkaus, (Kotka 6.)
SM-turnaus Kokkolassa 7.-8.4.1984:
Miehet:
A-sarja
1. Lahti, 2. Varkaus, 3. ESI Lappeenranta
B-sarja
1. Helsinki, 2. Mikkeli, 3. Kokkola
Naiset
1. Vantaa, 2. Helsinki, 3. Lahti
New York USA 16.–30.6.1984 Paralympic Games:
Miehet
1. The Netherlands, 2. Fed. Rep. of Germany, 3. Sweden
(Suomi 4.)
Invalidityö 1984
104
5. OSA:
PELIKAUDET 1984 – 1989
ESI ja eurocupit esille
SIU ry
Seppo Söderholmin pilli on soinut
105
Sarjat pyörimään 1984 – 1985
Kesällä 4.8.1984 Lahdessa pidettiin istumalentopalloparlamenttia, missä pelaavien
joukkueiden edustajat päättivät kehittää lajia perustamalla kaudelle 1984–85 miesten
ja naisten SM-sarjat sekä miesten nelilohkoisen perussarjan. Kauden aikana lajivaliokunta järjesti Eero Valkosen johdolla istumalentokursseja mm. Hyvinkäällä
15.12.1984, Varkaudessa 19.–20.1. ja Seinäjoella 13.–14.4.1985.
Turneista toimintaan
Miesten Suomen Mestaruussarjassa pelasi kuusi joukkuetta: Lahti, Varkaus, ESI, Turku,
Tampere sekä edellisen vuoden B-sarjan voittanut Helsinki. Naisten sarjaan lähti neljä
joukkuetta: Helsinki, Vantaa, Lahti ja Tampere.
Miesten perussarjaan osallistui 14 joukkuetta: Lahden ja ESI:n II-joukkueet, Kotka I ja II,
Vantaa, Hyvinkää, Porvoo, Jyväskylä, Kokkola, Vaasa, Seinäjoki, Kuopio, Mikkeli ja Kajaani.
Sarjamuotoisen toiminnan käynnistyessä SIU:n miesten sarjoihin lähti peräti 20 joukkuetta
17 eri paikkakunnalta.
Unkarilaiset opissa
Kolmannen kerran 27.10.1984 järjestetty Lahti-cup oli saanut kansainvälisiä vieraita Lahden ystävyyskaupunki Pecsistä Unkarista. Vieraat saivat turnauksessa kylmää kyytiä, jääden lopputuloksissa viimeiseksi (8.). Loppuottelussa Lahti voitti Varkauden 2 – 0 (15- 7,
15- 6) ja pronssipelissä Turku Tampereen 2 – 1 (5-15, 15- 5, 15-12).
Naisten sarjan voitosta pelattiin uusintaottelu, missä Lahti löi Vantaan 2 – 1 (12-15, 15-10,
15-10). Alkusarjassa joukkueet olivat pelanneet myös tiukan kolmieräisen pelin samalla
lopputuloksella. Joukkueet päätyivät kuitenkin tasapisteisiin lahtelaisten hävittyä Tampereelle 1 – 2, joka puolestaan hävisi Vantaalle. Heikoimmalla eräsuhteella Tampere jäi turnauksen kolmoseksi.
Ystävyyskaupunkiottelussa, joka pelattiin varsinaisen turnauksen jälkeen, Lahti kukisti
Pecsin joukkueen tylysti 3 – 0 (15- 3, 15- 7, 15- 3). Vieraiden kapteeni Janos Wisner totesikin, että joukkueensa jäsenet ovat lähinnä hakemassa oppia pelitaktiikkaan ja pallonkäsittelyyn, mutta muutaman vuoden päästä lukemat pelin jälkeen kertovat jo toista.
3. Lahti-cupin 1984 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Lahti
2. Varkaus
3. Turku
4. Tampere
5. Muu Suomi
6. ESI Lappeenranta
7. Helsinki
8. Pecs Unkari
1. Lahti
2. Vantaa
3. Tampere
4. Helsinki
106
Invalidityö 1984
Kotka Lahdelle
Kotka-turnauksessa 1985 Lahti otti kolmannen voittonsa ja kiinnityksen kiertopalkintoon.
Lahti voitti turnauksessa kaikki pelinsä: isäntäjoukkue Kotkan 2 – 0, Lappeenrannan 2 – 1,
Helsingin 2 – 0, Tampereen 2 – 0 ja lopuksi turnauskakkoseksi selvinneen Varkaudenkin
selvästi 2 – 0. Isäntäjoukkue Kotka onnistui voittamaan Tampereen 2 -0 ja Helsingin 2 – 1
sijoittuen turnauksen lopullisessa sarjataulukossa neljänneksi. Kolmas oli Lappeenranta.
Turnaustulokset julkaistiin IT:n numerossa 4-1985.
IT 4/1985
Lentopallon luonteesta kertovana yksityiskohtana oheisesta leikkeestä kannattaa yrittää
erottaa Lahti - Lappeenranta ottelun tulos – toisen erän esiläiset voittivat 14–16 – häviten
ratkaisevan kolmannen heti perään 15–0!
Varkauksia
Varkaudessa 2.3.1985 isäntäjoukkue jatkoi hyviä otteitaan ja vei neljän itäisen maan turnauksen voiton ennen Kuopiota, Mikkeliä ja Lappeeta edelleen tuuraavaa Jyväskylää.
107
Varkauden ottelutulokset:
2–0
0–2
2–0
2–0
0–2
2–0
Varkaus - Mikkeli
Jyväskylä - Kuopio
Varkaus - Jyväskylä
Kuopio - Mikkeli
Jyväskylä - Mikkeli
Varkaus - Kuopio
Lahti omaa luokkaansa
SM-sarjojen viimeiset kierrokset sekä perussarjan karsintaturnaus pelattiin 27.–28.4.1985
Hangossa. Lahti vei mestaruuden ylivoimaisesti. Ratkaisevassa ottelussa se voitti Lappeenrannan suorastaan mennen tullen 3 – 0 (15- 5, 15- 5, 15- 5). Viidessätoista sarjapelissä Lahti menetti vain neljä erää. ESI palasi hopeakantaan ja Varkaus otti pronssimitalit
ennen Helsinkiä ja Tamperetta. Turku putosi perussarjaan, mistä SM-sarjaan nousi Kuopio.
Pronssien kohtalo ei kuitenkaan ratkennut vielä Hangossa, vaan Varkaus ja Helsinki joutuivat pelaamaan uusintaottelun toukokuun puolivälissä. Tämä johtui Helsingin tekemästä
vastalauseesta tammikuisesta ottelustaan Varkautta vastaan. Protesti hyväksyttiin ja
pronssimitalien arvoinen ottelu jouduttiin pelaamaan uudestaan. Naisten sarjassa vuotta
aikaisemmin viimeiseksi jätetty Tampere oli nyt lähes yhtä ylivoimainen kuin Lahti miehissä. Joukkue hävisi 15:sta pelistä vain yhden. Hopeat Lahteen ja pronssit Helsinkiin, Vantaa jäi puolustavana mestarina nyt viimeiseksi.
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1984 – 1985:
Miehet SM-sarja
Miehet karsintasarja
Naiset SM-sarja
1. Lahti
2. ESI Lappeenranta
3. Varkaus
4. Helsinki
5. Tampere
6. Turku
1. Kuopio
2. Kokkola
3. Kotka
4. Lahti II
1. Tampere
2. Lahti
3. Helsinki
4. Vantaa
Iran heti maailman parhaaksi
Istumalentopallon MM-kisat pelattiin Norjan Kristiansandissa 6.-9.6.1985. Iran oli mukana
ensimmäistä kertaa ja voitti kaikkien yllätykseksi heti Maailman Mestaruuden. Välieräpelissä Iran voitti edellisen maailmanmestarin Hollannin niukasti 3 – 2 ja loppuottelussa Jugoslavian 3 – 1. Iranilaisten pallotaiturien peli perustui loistavaan pallonkäsittelyyn, lujaan ja
liikkuvaan kenttäpuolustukseen ja harkittuihin hyökkäyksiin.
Suomen joukkue jäi kisoissa kahdeksanneksi. Suomi voitti Itävallan 3 – 1 ja Tanskan 3 – 0
mutta hävisi suoraan 0 – 3 Hollannille, Unkarille, Norjalle ja Länsi-Saksalle. Jugoslavia
saavutti kisoista hopeat ja Hollanti lohdutuspronssit voitollaan Ruotsista.
Edellisten MM-kisojen ja vuoden 1984 olympiakakkonen Länsi-Saksa sai Suomen tavoin
kokea, että muut olivat kehittyneet nopeammin – eikä seitsemäs sija Suomen edellä saksalaisia juuri tyydyttänyt.
108
Istumalentopallo on kehittynyt huimasti viimeisen kahden vuoden aikana. Iranin mukaantulo ja sen osoittama taituruus varmasti vielä vauhdittavat kehitystä. Tässä kehityksessä
Suomi ei ole pysynyt mukana. Siinä yksinkertaisesti syy miksi kaksi vuotta sitten saavutettu pronssi vaihtui nyt kahdeksanteen sijaan, sanoi SIU:n lentopallojaoston puheenjohtaja
Hannu Laurila kisojen päätyttyä. Istumalentopallon harrastusta on laajennettava ja yhdistyksissä uusien lahjakkaiden tyyppien etsintää tehostettava sekä harjoittelua lisättävä, jos
mielitään muut tavoittaa
Invalidityö 1985
Norjan MM-kisojen 1985 lopputulokset:
1. Iran
2. Jugoslavia
3. Hollanti
4. Ruotsi
5. Norja
6. Unkari
7. Länsi-Saksa
8. Suomi
9. Itävalta
10. Iso-Britannia
Mestarit 1984 – 1985
Miesten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Reijo Salonen, Hannu Laurila, Reijo Kettunen, Reijo Sulonen, Jorma Savolainen, Simo Peltola, Pekka Norola sekä pelaaja-valmentaja Eero Valkonen
Naisten Suomen Mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit
Eine Hiiri, Kaisu Sarviluoma, Anja Jortikka, Satu Tahlo-Jortikka, Meeri Kallio,
Helga Finska ja valmentaja Eino Hiiri (nimiluettelo tarkistamaton - sama kuin
kaudella 1981 – 1982)
109
Lajivaliokunta 1984 – 1985
Hannu Laurila Lahdesta puheenjohtaja, Satu Tahlo-Jortikka Tampere, Pentti Perälä Vantaa ja Reijo Taitonen Lappeenranta jäseninä sekä maajoukkuevalmentaja Eero Valkonen.
Kauden 1984 – 1985 yhteenveto
Lahti 27.10.1984 3. Lahti-cup:
Miehet
1. LSI Lahti, 2. Varkaus, 3. TSI Turku
Naiset
1. LSI Lahti, 2. VI Vantaa, 3. TSI Tampere
Kotka 7.1.1985 3. Kotka-turnaus 1985:
Miehet
1. LSI Lahti, 2. Varkaus, 3. ESI Lranta, (KSI Kotka 4.)
SM-sarjat 1984 – 1985:
Miehet
1. LSI Lahti, 2. ESI Lappeenranta, 3. Varkaus
1-sarja
1. Kuopio, 2. Kokkola, 3. KSI Kotka
Naiset
1. TSI Tampere, 2. LSI Lahti, 3. HIY Helsinki
Kristiansand Norway 6.–9.6.1985 World Championships:
Miehet
1. Iran, 2. Yugoslavia, 3. The Netherlands (Finland 8.)
Invalidityö 1985
110
Uusintaa ja uudistusta 1985 – 1986
ESI:n tasainen taistelu Lahden kanssa SM-sarjassa läpi kauden huipentui uusintaotteluun Suomen Mestaruudesta Kotkassa 12.4.1986. Valmentaja Ossi Pulli uskoi ennen peliä, että ESI:llä on kaikki mahdollisuudet voittoon ja ensimmäiseen Suomen
Mestaruuteen kahden hopean ja yhden pronssikauden jälkeen.
Lahti piti omansa
Kotimaisin voimin 26.10.1985 pelattu neljäs Lahti-cup keräsi Urheilutalon parketille lähes
kaikki maan pelaavat joukkueet. Mukana oli kahdeksan mies- ja neljä naisjoukkuetta. Turnauksen miesten pronssiottelussa TSI Tampere kukisti ESI Lappeenrannan 2 – 1 (15- 8,
12-15, 15- 6) ja finaalissa LSI Lahti HIY Helsingin erin 3 – 1 (15-10, 13-15, 15- 2, 15- 3).
Helsinkiläisiltä loppui joko kunto tai usko hyvin sujuneiden kahden erän jälkeen. Lahti lopulta lähes tyrmäsi pääkaupungin pelurit.
Naisten sarjassa järjestys noudatteli edellisen kauden SM-sarjan tulosluetteloa - Tamperelaisten viedessä ykkössijan.
4. Lahti-cupin lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. LSI Lahti
2. HIY Helsinki
3. TSI Tampere
4. ESI Lappeenranta
5. TSI Turku
6. Varkaus
7. Jyväskylä
8. KSI Kotka
1. TSI Tampere
2. LSI Lahti
3. HIY Helsinki
4. VIY Vantaa
Kotka-turnaus ESI:lle
Istumalentopallon hegemonia on siirtymässä Lappeenrantaan, otsikoi Etelä-Saimaa
27.1.1986, kun ESI oli voittanut ensimmäistä kertaa nyt jo neljännen kerran pelatun Kotkaturnauksen.
Invalidityö 1986
111
Lappeenrantalaiset voittivat kaikki turnauspelinsä 2 – 0 ja kuin ohimennen myös Lahden
eräpistein 15- 3, 15-12. Voitto oli ESI:n historian ensimmäinen ns. suurten turnausten voitto ja ensimmäinen voitto myös Lahden joukkueesta. Isäntäjoukkue Kotka sijoittui turnauskakkosena myös ensi kertaa turnausten mitalikolmikkoon.
Lahti jätettiin mitalikolmikon ulkopuolelle – peräti turnauksen peränpitäjäksi viidenneksi.
Kolaus taisi olla melkoinen kaiken voittamaan tottuneille. Turnausvoiton ratkaissut peli
ESI:n ja Kotkan välillä oli tasainen ja tiukka taistelu – erät lappeelaisille 16-14 ja 15-12.
4. Kotka-turnauksen 1986 lopputulokset:
1. ESI Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. Varkaus
4. LSI Lahti
5. HIY Helsinki
Uusia kisoja kalenteriin
Elokuussa 1985 pelattiin Lahden ystävyyskaupunki Pecsissä Unkarissa ensimmäinen
maan virallisen matkatoimiston nimeä kantava Ibusz-cup, minne myös LSI Lahti kutsuttuna
matkasi. Turnaus toimi samalla seuraavan kesän MM-kilpailujen esikisana ja siihen osallistui 11 joukkuetta kuudesta maasta. Lahti sijoittui turnauksessa hienosti – kovassa seurassa – neljänneksi. Voiton nappasi Budapestin joukkue ennen Hollannin ja Länsi-Saksan
joukkueita. Isäntäseura Pecs sijoittui viidenneksi.
Lahtelaiset matkailivat kauden aikana vinhaa vauhtia. Kevään korvalla 19.4.1986 LSI Lahti
osallistui Bielefeldissä Saksassa paikallisen invayhdistyksen 40-vuotisjuhliin liittyvään kansainväliseen turnaukseen sijoittuen kakkoseksi - Hollantilaisen Tubantenin voittaessa. Lahtelaisten joukkue turnauksessa oli: Pekka Norola (C), Arvo Turunen, Reijo Salonen, Hannu
Laurila, Jorma Savolainen, Reijo Kettunen ja ulkomaalaisvahvistuksena Valkosen Eeron
sijasta kisoihin pyydetty Karpin Ville Helsingistä.
Lappeenrannassa jo viidentenä vuotena paikallisten pystypallojoukkueiden kanssa pelatussa Norppaturnauksessa ESI jatkoi voittojen tiellä. Norpan rinnalle kehitettiin toinen –
valtakunnalliseksi tarkoitettu turnaus, joka huhtikuun 1986 alussa pelattiin ensimmäisen
kerran Pokaaliturnauksen (myöhemmin Nestori Miikkulainen) nimellä. Pystypallojoukkue
LaKi (Lauritsalan Kisa) voitti sen loppuottelussa ESI:n.
Invalidiliiton kesän 1985 retkeilypäivien ohjelmassa Jyväskylässä oli myös istumalentopalloturnaus, jonka lopputulokset olivat: 1. Varkaus, 2. Lahti, 3. Mikkeli, 4. Kokkola, 5. Jyväskylä. Varkauden joukkue jatkoi kovaa tulosten tekoaan. Joukkue voitti kaudella 1982 –
1983 B-sarjan nousten seuraavaksi kaudeksi 1983 – 1984 SM-sarjaan – tuloksena heti
hopeamitalit sekä Kotka-turnauksestakin 3. sija. Kaudella 1984 – 1985 SM-sarjasta tuli
pronssia, Lahti-cupista ja Kotka-turnauksesta kakkossijat. Komeaa saldoa.
Ensimmäinen Suomen Cup
SM-uusintaottelun jälkeisenä päivänä 13.4.1986 Kotkassa pelattiin ensimmäisen kerran
Suomen Invalidien Urheiluliiton istumalentopalloilun Cup-mestaruudesta. Mukana oli 10
mies- ja kaikki pelaavat neljä naisjoukkuetta. ESI kuittasi ensimmäisen miesten cupmestaruuden voittamalla jännittävässä ja hyvätasoisessa ottelussa Lahden 2 – 1 (15-11,
112
11-15, 15-10) sekä kaikki muut vastustajansa suoraan 2 - 0. Naisten Cup-kannu aloitti
matkansa Tampereelta. Lahti tuli kakkoseksi ja Helsinki kolmanneksi.
Keijo Hänninen, Lappeenranta
1. Suomen Cup-mestarit 1985 – 1986 – ESI Lappeenranta: vas. Keijo
Hänninen, Rainer Hiitola, Reijo Taitonen, Tapio Kaartinen, Reijo Musto,
Erkki Kestola ja Ilmari Federley
Etelä-Saimaan toimittaja Jouko Ahlqvist kirjoitti: Ennen ESI:n ikimuistettavaa voitontanssia
ratkaisijan paikalle ylsi Reijo Musto. Hänen iskunsa toivat lopullisen ryhdin cupmestareiden peliin. Myös Keijo Hännisen rauhallisuus ja varmuus, Reijo Taitosen monipuolinen pelitaito sekä Ilmari Federleyn raju pelihengen luonti joidenkin onnistuneiden iskulyöntien ohella olivat lääke muiden voittamiseksi.
SM-sarjassa uusintaan
SM-sarja huipentui huhtikuun alussa Lappeenrannassa Alakylän koululla pelatussa viimeisen kierroksen ottelussa ESI vastaan Lahti. Lahti oli sarjajohdossa kahdella pisteellä. Lahti
joutui kuitenkin tunnustamaan isännät paremmiksi erin 3 – 1 (8-15,15- 3, 15- 5,15- 6). Tulos tiesi uusintaottelua Suomen Mestaruudesta, joka oli sarjaohjelmaan varattu pelattavaksi viikkoa myöhemmin Kotkassa Suomen Cup-turnauksen yhteydessä.
SM-pronssimitalit saavutti Tampere ja neljäs oli Varkaus. Kuopio ja Helsinki pelasivat uusintaottelun sarjapaikasta. Kuopio voitti 3 - 2 ja Helsinki putosi perussarjaan, mistä SMsarjaan nousi ensimmäistä kertaa KSI Kotka. Naisten mestariksi pelasi Lahti, hopealle
Helsinki ja edellisen kauden ylivoimainen mestari Tampere jätettiin nyt pronssille. Vantaa
oli taas neljäs.
Uusintaotteluun Kotkaan ESI lähti vahvasti asennoituneena hakemaan ensimmäistä Suomen Mestaruutta. "Yläpää petti, Suomen Mestaruutta ei vielä tällä joukkueella kestetä ottaa vastaan", totesi Ossi Pulli pelin päätyttyä. Lahti voitti finaalikamppailun suoraan ja selvästi 0 – 3 (13-15, 7-15, 9-15). "Kehuja ei ansaitse kukaan, mutta hutkiessa on syytä muistaa, että tässä on koko ajan ollut suunta ylöspäin ja kyllä SM-hopeakin edellyttää paljon",
valmentaja Ossi Pulli summasi.
Alle kykyjensä pelanneen ESI:n kapteeni Reijo Taitonen kertoi voiton pakon olleen jokaisen mielissä niin voimakkaana, että peli kipsiintyi täysin. ”Me emme eläneet pelin mukana.
Me jähmetyimme.”
113
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1985 – 1986:
Miehet SM-sarja
Miehet karsintasarja
Naiset SM-sarja
1. LSI Lahti
2. ESI Lappeenranta
3. TSI Tampere
4. Varkaus
5. HIY Helsinki
6. Kuopio
1. KSI Kotka
2. TSI Turku
3. Kokkola
1. LSI Lahti
2. HIY Helsinki
3. TSI Tampere
4. VIY Vantaa
Perussarjassa Kotka varmisti nousunsa SM-sarjaan voittamalla 12.4.1986 Karhuvuoressa
pelatussa lohkovoittajien nousukarsinnassa Kokkolan 3 – 1 ja Turun 3 – 2. Tie myöhempiin mainetekoihin oli avoinna.
Kotkan joukkueessa nousukarsinnassa pelasivat: Pekka Holtari, Eero Rongas, Tapani Piilola, Mertsi Hagert, Terho Manninen, Matti Paavola, Heimo Karjalainen, Teijo Hovi, valmentaja Leo Hirvelä ja joukkueen johtaja Pauli Tani.
PM-kisat Ruotsissa
Neljän vuoden tauon jälkeen 24.-25.5.1986 Ruotsin Nyköpingissä pelatuissa PM-kisoissa
käyteltiin kiivaasti kalkulaattoria, kun miesten mestaruutta ratkottiin. Suomi, Ruotsi ja Norja
pelailivat sopivasti ristiin ja päätyivät lopullisessa taulukossa tasapisteisiin. Kukin voitti
Tanskan 3 – 0, Ruotsi lisäksi Suomen 3 – 1, Norja samoin luvuin Ruotsin ja lopuksi Suomi
Norjan puhtaasti 3 – 0.
PM-kullat matkasivat eräsuhteella itään. Suomen erät olivat 7 – 3, Ruotsin 7 – 4 ja pronssille jääneet Norjan 6 – 4. Pohjoismaisista mestaruuksista pelattiin istumalentopallossa nyt
neljättä kertaa. Naisilla oli PM-historiassaan (Espoosta 1982) pelkkiä tappioita – eikä kauhiasti uskallettu odotella nytkään, mutta enemmän tuli: Suomi voitti kaikki ottelunsa: Tanskan 3 – 1, Norjan 3 – 0 ja Ruotsin, kullan ratkaisseessa pelissä 3 – 2.
Nyköpingin PM-kisojen 1986 lopputulokset:
Miehet
1. Suomi
2. Ruotsi
3. Norja
4. Tanska
Naiset
1. Suomi
2. Ruotsi
3. Tanska
4. Norja
Hollanti harjoitusleirillä
Hollannin moninkertainen arvokisojen kultamitalijoukkue tiedusteli kevättalvella mahdollisuutta järjestää harjoitusleiri Suomessa. Moninaisten vaiheiden jälkeen tämä toteutui 13.16.6.1986 Lahdessa. Samanaikaisesti suomalaisilla oli myös mahdollisuus hioa kuntoaan
edessä olevia MM-kisoja varten.
Harjoitukset käytiin Lahden urheilutalolla, täysihoito järjestyi yhdistyksen kesäkodilla, järjestelyistä vastasivat yhdistyksen jäsenet talkoovoimin ja Urheiluliitto osallistui kustannuksiin. Ensimmäisen illan harjoitusten jälkeen vieraat olivat yllättyneitä valoisan kesäyön johdosta. Melkoinen kokemus heille oli myös risteily Vesijärvellä. Leirin viimeisenä päivänä
sunnuntaina pelatun maaottelun vieraat voittivat selvästi 0 – 3 (6-15, 8-15,1-15).
114
Invalidityö 1986
Hollantilaisjoukkue lepotauolla
Hollannin istumalentomaajoukkueen valmentaja Jouke de Haanin mukaan ihmisillä on istumalentopallosta usein väärä käsitys. Ihmiset mieltävät lajin pelkästään vammaisten lajiksi ja erottavat sen siten ns. tavallisesta lentopallosta. Minä ajattelen, että kyseessä on yksi
ja sama peli, jota voi pelata joko istuen tai seisten. Tavallisilla urheilijoilla samoin kuin
vammautuneillakin on omat ryhmänsä, mutta sellaisilla, jotka varsinaisesti eivät kuulu
kumpaankaan ryhmään - ei ole omaa paikkaa. Istumalentopalloa voivat pelata kaikki kiinnostuneet. Hollannissa istumalentopallon ideaa kehitetään jatkuvasti eteenpäin ja kansainvälistä työtä lajin eteen tehdään jatkuvasti.
MM-kisat Unkarissa
Unkarin Pecsissä 19.–22.7.1986 järjestetyt MM-kisat eivät tyydyttäneet mitalia tavoitelleita
suomalaisia. 13 maan kisojen alkulohkopeleissä Suomi hävisi Norjalle 1 – 3, voitti Tšekkoslovakian ja Englannin kohtuullisen helposti 3 - 0, mutta hävisi edellisten MM-kisojen mestari Iranille 0 – 3. Suomi jäi näin alkulohkossaan kolmanneksi – kahden parhaan päästessä
pelaamaan mitaleista.
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry
Suomen miesten maajoukkue MM-kisoissa Pecsissä Unkarissa
kesällä 1986. Ylh. vas. Aulis Vistbacka, Reijo Musto, Hannu
Laurila, huoltaja Pekka Norola, valmentaja Eero Valkonen, Viljo Karppi ja alh. vas, Pentti Perälä. Erkki Kestola, Keijo Hänninen, Allan Pynnönen, Markku Korpimäki ja Reijo Kettunen.
Kuvasta puuttuu joukkueenjohtaja Pertti Pousi.
115
Suomalaiset pelasivat muiden lohkokolmosten kanssa sijoista 7. – 9. Suomi varmisti seitsemännen paikan 3 – 2 voitoilla Itävallasta ja Ruotsista. Edellisen vuoden maailmanmestari Iran oli lopulta selvästi kisojen paras joukkue uusien mestaruutensa. Isäntämaa Unkari
pelasi hyvät kisat ja otti yllätyshopeat. Pronssille sijoittui Jugoslavia.
Suomen peliä kisoissa leimasi epätasaisuus. Ajoittain peli kulki mallikkaasti ja tehokkaasti,
mutta heti perään sattui alokasmaisia munauksia, joita ei kansainvälisissä peleissä saisi
tapahtua, mikäli haluaa pärjätä.
Unkarin Pecsin MM-kisojen 1986 lopputulokset:
1. Iran
2. Unkari
3. Jugoslavia
4. Hollanti
5. Norja
6. Saksa
7. Suomi
8. Ruotsi
9. Itävalta
10. Tsekkoslovakia
11. Egypti
12. USA
13. Iso-Britannia
Lajivaliokunta 1985 – 1986
Hannu Laurila Lahdesta puheenjohtaja, Satu Tahlo-Jortikka Tampere, Pentti Perälä Vantaa ja Reijo Taitonen Lappeenranta jäseninä sekä maajoukkuevalmentaja Eero Valkonen.
Mestarit ja arvokisamitalistit 1985 – 86
Miesten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Reijo Salonen, Reijo Kettunen, Jorma Savolainen, Pekka Norola, Hannu Laurila, Jukka Lähdesmäki, Harri Vidgren sekä pelaaja-valmentaja Eero Valkonen
Naisten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Liisa Solmari, Hilkka Vikman, Maire Lehtinen, Sirkka Ijäs, Helena Peltonen,
Kirsti Pelkonen, Ritva Jokela ja Toimi Tolvanen. Joukkueen valmentaja oli Eero Valkonen.
Miesten Suomen Cup-mestarit: ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Ilmari Federley (C), Reijo Taitonen, Keijo Hänninen, Tapio Kaartinen, Reijo
Musto, Erkki Kestola ja Rainer Hiitola.
Naisten Suomen Cup-mestarit: TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit ry
Eine Hiiri, Kaisu Sarviluoma, Anja Jortikka, Satu Tahlo-Jortikka, Meeri Kallio,
Helga Finska ja valmentaja Eino Hiiri (nimiluettelo tarkistamaton - sama kuin
Suomen Mestarit kaudella 1984 – 1985)
Miesten Pohjoismaiden Mestarit 1986: Team Finland, Suomi
Juha Riihinen, Pekka Reijonen (Tampere), Pentti Perälä, Aulis Vistbacka, Viljo
Karppi (Helsinki), Erkki Kestola, Keijo Hänninen, Reijo Musto (Lappeenranta),
Hannu Laurila, Reijo Kettunen (Lahti), Allan Pynnönen (Jyväskylä) ja Eero
Valkonen (valmentaja, Lahti)
116
Naisten Pohjoismaiden Mestarit 1986: Team Finland, Suomi
Eine Hiiri, Helka Finska, Satu Tahlo-Jortikka, Anja Jortikka (Tampere), Martta
Kantanen, Liisa Leinonen, Irja Venäläinen Helsinki, Helena Peltonen, Liisa
Solmari, Toini Toivonen, Hilkka Vikman (Lahti) ja valmentajana Mirja Putkonen.
Kauden 1985 – 1986 yhteenveto
Pecs Hungary elokuu 1985 1. Ibusz-cup:
Miehet
1. Budapest Hungary, 2. The Netherlands, 3. Germany
(LSI Lahti 4.)
Lahti 26.10.1985 4. Lahti-cup:
Miehet
1. LSI Lahti, 2. HIY Helsinki, 3. TSI Tampere
Naiset
1. TSI Tampere, 2. LSI Lahti, 3. HIY Helsinki
Kotka 25.1.1986 4. Kotka-turnaus:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. Varkaus
Lappeenranta 1.4.1986 1. Pokaaliturnaus:
Miehet
1. LaKi, Lauritsalan Kisa, 2. ESI I, 3. ESI II
SM-sarjat 1985 – 1986:
Miehet
1. LSI Lahti, 2. ESI Lappeenranta, 3. TSI Tampere
1-sarja
1. KSI Kotka, 2. TSI Turku, 3. Kokkola
Naiset
1. LSI Lahti, 2. HIY Helsinki, 3. TSI Tampere
Kotkalaiset nousivat
mestaruussarjaan
Otsikko Kymen Sanomissa 13.4.1986
Kotka 13.4.1986 1. Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. HIY Helsinki
Naiset
1. TSI Tampere, 2. LSI Lahti, 3. HIY Helsinki
Bielefeld Germany 19.4.1986 – Bielefeldin invalidiyhdistyksen 40-vuotisjuhlaturnaus:
Miehet
1. Tubanten the Netherlands, 2. LSI Lahti
I Tallinna turnaus 1/1986:
Miehet
1. Eesti, 2. Läti Latvia, 3. Leedu Liettua (ei suomalaisia)
Naiset
1. Eesti, 2. Läti Latvia, 3. Leedu Liettua (ei suomalaisia)
Nyköping Sverige 24.–25.5.1986 Nordic Championships, PM-kisat:
Miehet
1. Suomi, 2. Ruotsi, 3. Norja
Naiset
1. Suomi, 2. Ruotsi, 3. Tanska
Pecs Hungary 19.–22.7.1986 World Championships:
Miehet
1. Iran, 2. Unkari, 3. Jugoslavia, (Suomi 7.)
117
Eero Valkonen 1979 – 1986
Osasuurennos, merkitsemätön, LSI ry
Lahtelainen Eero Valkonen osallistui pelaajana Tukholmassa 1978 pelattuihin Pohjoismaiden Mestaruuskisoihin, joissa Suomen miesten maajoukkue saavutti ensimmäiset arvokisamitalit hopeisina. Valmentajana kisoissa toimi tamperelainen Hannu Sallinen. Ensimmäisissä PM-kisoissa Oslossa 1974 maajoukkue esiintyi helsinkiläisen Veikko Allisen valmennuksessa.
Eero Valkosen otti maajoukkueen komentoonsa kaudella 1979 – 1980 ja johdatti heti ensimmäisenä työnään tiiminsä Hollannin Paralympialaisiin kesällä 1980 - tuloksena 4. sija
Hollannin, Saksan Liittotasavallan ja Ruotsin jälkeen.
Eero vastasi valmennuksesta ja kokonaisvaltaisella otteella myös lentopallokoulutuksesta
koko maassa vuosina 1980 – 1986. Eero saavutti useita Suomen Mestaruuksia ja SMmitaleja LSI Lahden pelaajana ja valmentajana – viimeisimmän pronssisena kaudella 1993
– 1994.
Eero Valkosen ja Suomen miesten istumalentopallomaajoukkueen arvokisamenestys vuosina 1980 – 1986:
1980
1981
1982
1983
1984
1985
1986
VI Paralympialaiset Arnhemissa Hollannissa: 1. Hollanti, Suomi 4.
EM-kisat Bonnissa Saksan Liittotasavallassa: 1. Hollanti, Suomi 4.
PM-kisat Espoossa: 1. Suomi
EM- ja MM-kisat Deldenissä Hollannissa: 1. Hollanti, Suomi 3.
VII Paralympialaiset New Yorkissa USA:ssa: 1. Hollanti, Suomi 4.
MM-kisat Kristiansandissa Norjassa: 1. Iran, Suomi 8.
PM-kisat Nyköpingissä Ruotsissa: 1. Suomi ja
MM-kisat Pecsissä Unkarissa: 1. Iran, Suomi 7.
118
Esille ensimmäinen 1986 – 1987
Uusi luku tai kokonaan uusi kirja – toinen nide, avattiin istumalentopallon SMhistoriassa kaudella 1986 – 87. Pitkäjänteinen työ Lappeenrannassa tuotti vuosia
odotetun tuloksen ESI:n ensimmäisen Suomen Mestaruuden muodossa keväällä
1987. Myös pitkään mukana istumalentopallotoiminnassa keikkunut KSI Kotka otti
viimein ensiaskeleensa miesten SM-sarjassa - vaikkakaan se ensimmäinen steppi ei
ihan onnistunut ollutkaan – mikäli Kymen Sanomien otsikkoa on uskominen. Jatkoja kuitenkin seurasi…,
KSI Kotka kärsi
avaustappion
Otsikko Kymen Sanomissa 1986
Lahdessa viides
Lauantaina 18.10.1986 pelatussa Lahti-cupissa kotijoukkue vielä nappasi oman turnauksensa voiton viidennen kerran peräkkäin lappeenrantalaisten sijoituttua kakkoseksi. Loppuottelussa lahtelaiset olivat niukasti parempia erin 2 – 1. Kolmanneksi sijoittui Tampere.
Naisten loppusijoituksiksi tuli: 1. Lahti, 2. Vantaa, 3. Helsinki. Kaikkiaan viidenteen Lahticupiin osallistui 11 joukkuetta - kahdeksan mies- ja kolme naisjoukkuetta.
5. Lahti- cupin lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. LSI Lahti
2. ESI Lappeenranta
3. TSI Tampere
1. LSI Lahti
2. Vaasa
3. HIY Helsinki
Kotkalle voitto
Mestaruussarjaan noussut Kotka voitti oman turnauksensa tammikuussa 1987 ja voittoa
puolustanut ESI sijoittui toiseksi ja Helsinki kolmanneksi. Voitto oli nyt viidennen kerran pelatussa turnauksessa isännille ensimmäinen. Kun kolme mukaan lupautunutta joukkuetta
jäi viime tingassa pois, turnaus pelattiin kolmen joukkueen kesken kaksinkertaisena sarjana.
ESI voitti kolmieräisinä pelatuissa otteluissa Helsingin 2 – 1 ja 3 – 0, mutta hävisi Kotkalle
kahdesti 1 – 2. Kotka voitti myös Helsingin molemmissa joukkueiden kohtaamisissa – ensin erin 2 – 1 ja toisessa pelissä puhtaasti 3 – 0.
5. Kotka-turnauksen lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ESI Lappeenranta
3. HIY Helsinki
119
Cuppeja ja pokaaleja
2. Pokaaliturnaus kisattiin Lappeenrannassa huhtikuun alussa 1987. ESI ei antanut vastustajilleen erääkään. Loppuottelussa kaatui pystypallojoukkue Lauritsalan Kisa 2 – 0.
Suomen Cup pelattiin Mikkelissä 8.-9.5.1987 pidetyn istisseminaarin yhteydessä. Seminaarissa päätettiin järjestää seuraavalle kaudelle 1-sarja – SM-sarjan ja perussarjan väliin.
1-sarjaan nimettiin Turku, Helsinki, Mikkeli ja Kokkola. Cup-mestariksi on jossain lähteessä
merkitty KSI Kotka. Kuitenkin syksyllä 1987 pelattuun ensimmäiseen Mestariseurojen Euro
Cup-turnaukseen osallistuivat Suomesta ESI Suomen Mestarina ja LSI Lahti Suomen Cupin voittajana. Mikkelin tulokset löytyvät IT-lehden kesäkuun 1987 numerosta. Naisten
Suomen Cupin finaali oli samalla tasapisteisiin SM-sarjassa päätyneiden Lahden ja Vantaan välinen SM-uusintaottelu.
Mikkelin Suomen Cupin lopputulokset:
Miehet
1. LSI Lahti
2. KSI Kotka
3. ESI Lappeenranta
Naiset
4. Varkaus
5. Kuopio
6. Vantaa
1. LSI Lahti
2. Vantaa
3. HIY Helsinki
Ensivisiitti Eestissä
14.3.1987 Kotka osallistui ensimmäisen kerran ystävyyskaupungissaan Tallinnassa järjestettyyn 2. Tallinna-turnaukseen ja otti heti turnausvoiton edellisen vuoden voittajan Eestin
I-joukkueen nenän edestä.
IT-lehti otsikoi numerossaan 5/1987 tyylikkäästi tai tyylittömästi, mutta iskevästi kuitenkin:
KOTKAN ISTUMALENTOPALLOILIJOILLE VOITTO NEUVOSTOLIITTOLAISISTA. Ja
niinhän maailman kirjat silloin vähän olivat.
2. Tallinna-turnauksen lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. Eesti I
3. Eesti II
4. Liettua
5. Latvia
6. Leningrad
1. Eesti
2. Leedu Liettua
3. Leningrad
ESI esille
Suomen Mestaruuden ratkaisu jäi sarjan viimeiseen otteluun Alakylän koululle Lappeenrantaan 23.3.1987. ESI ja Lahti olivat ennen peliä tasapistein sarjan kärjessä. Lahti oli kotonaan voittanut joukkueiden keskeisen syyskierroksen pelin ja tuli puolustavan mestarin
ominaisuudessa hienoisena ennakkosuosikkina otteluun. ESI kuitenkin voitti ottelun valmentajiensa Ossi Pullin ja Sakari Enqvistin johdolla puhtaasti ja pulinoitta 3 – 0
(15- 3, 15–12,15-10). Kultamitalit joukkueen kaulaan pujottivat ESI ry:n puheenjohtaja Lauri Hämäläinen ja Eero Valkosen hienoa työtä uutena miesten maajoukkueen valmentajana
aloittanut Timo Väre Kouvolasta.
120
Merkitsemätön, ESI ry
ESI:n ensimmäiset Suomen Mestarit 1986 - 1987: ylh. vas.
Ilmari Federley, Ossi Pulli, Tapio Kaartinen (kesk.), Matti
Pulli, Reijo Musto, Sakari Enqvist ja alh. vas. Keijo Hänninen, Reijo Taitonen, Erkki Kestola ja Pertti Kankkunen.
Mestaruussarjan lopputuloksiin laskettiin viiden joukkueen pelit. Varkaus, joka oli useita
vuosia ollut melkoisessa nousukiidossa, joutui luovuttamaan sarjan kesken. Joukkueet pelasivat kaksinkertaisen sarjan. Kotka saavutti heti ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan
pronssimitalit, Tampere oli neljäs ja Kuopio viides.
Naisten sarjassa pelasivat vain Helsinki, Vantaa ja Lahti – siis ilman virallista SM-arvoa.
Lahdelle voitto uusintaottelusta Vantaan kanssa.
Perussarjassa pelattiin kolmessa aluelohkossa. Ykkösessä pelasivat Helsinki, Vantaa ja
Turku, kakkosessa Jyväskylä, Mikkeli, ESI II ja KSI II sekä kolmosessa Kokkola, Vaasa ja
Seinäjoki. Perussarjan sarjataulukot muodostuivat seuraaviksi:
Lohko I
1. Turku
2. Helsinki
3. Vantaa
Lohko II
10 pist.
8
0
1. Jyväskylä
2. Mikkeli
3. Lappeenranta II
4. Kotka II
Lohko III
22
14
12
0
1. Kokkola
2. Vaasa
3. Seinäjoki
12
6
0
Lohkovoittajat Jyväskylä, Turku ja Kokkola pelasivat SM-karsintaturnauksen. Jyväskylä otti
voiton ja pääsi pelaamaan seuraavalla kaudella Suomen Mestaruudesta.
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1986 – 1987:
Miehet SM-sarja
Miehet karsintasarja
Naiset (ei SM)
1. ESI Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. KS Kotka
4. TSI Tampere
5. Kuopio
Varkaus luovutti
1. Jyväskylä
2. Turku
3. Kokkola
1. LSI Lahti
2. Vantaa
3. HIY Helsinki
121
Lahdessa viisikymppisjuhlat
Lahtelaiset järjestivät yhdistyksensä 50-vuotisjuhlien osana 30. toukokuuta 1987 juhlaturnauksen, johon osallistui kahdeksan joukkuetta – mukana Pecsin kaupungin joukkue Unkarista. Pecs oli kerran aikaisemmin (1984) osallistunut Lahti-cupiin.
Joukkueet pelasivat kahdessa alkulohkossa. A-lohkon järjestykseksi tuli: 1. Maajoukkue, 2.
Vanhat Herrat, 3. Tampere ja 4. Kotka. B-lohkossa vastaavasti: 1. Lappeenranta, 2. Lahti,
3. Jyväskylä ja 4. Pecs. Lahtelaiset pelasivat kohteliaina isäntiä kaikki alkulohkon ottelunsa
tasan 1 – 1.
Välierissä Lappeenranta voitti Vanhat Herrat (tarina ei kerro joukkueen pelaajia) 2 – 1 ja
Lahti maajoukkueen 2 – 0. Finaalissa lahtelaisten kohteliaisuus sitten päättyikin ja he veivät juhlaturnauksensa 2 – 0 (15- 9, 15- 9) tuloksella lappeenrantalaisista. Kolmanneksi
Vanhat Herrat 2 – 1 voitolla maajoukkueesta – viimeisen erän päättyessä 15-13.
Lahden 50. vuotisjuhlaturnauksen lopputulokset:
Miehet
1. LSI Lahti
2. ESI Lappeenranta
3. Vanhat Herrat
4. Maajoukkue
5. Tampere
6. Jyväskylä4
7. Kotka
8. Pecs Unkari
Unkarilaisia istumalentopalloilijoita Hollolassa
Otsikko Pecsin valmentajan haastattelusta Hollolan Seutu-lehdessä 1987
Sarajevon avoimet EM-kisat
Jugoslavian Sarajevossa pelattiin 25.–28.6.1987 avoimet Euroopan Mestaruuskilpailut,
joihin osallistuivat maanosamme ulkopuolelta USA, Iran ja Egypti. Suomen maajoukkue sijoittui kisoissa kahdeksanneksi.
Sarajevon avointen EM kisojen 1987 lopputulokset:
1. Hollanti
2. Jugoslavia
3. Unkari
4. Norja
5. Iran
6. Länsi-Saksa
7. Ruotsi
8. Suomi
9. Itävalta
10. Egypti
11. USA
12. Sveitsi
13. Iso-Britannia
122
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry
Miesten maajoukkue Sarajevon EM-kisoissa 1987 - ylh. vas. Pertti
Pousi, Viljo Karppi, Timo Väre, Pentti Perälä, Keijo Hänninen, Aulis
Vistbacka, Reijo Kettunen, Reijo Salonen, Allan Pynnönen, Veli-Matti
Tuominen, Pekka Reijonen, Pekka Norola ja Reijo Taitonen.
Suomen sijoittuminen vasta kahdeksanneksi oli joukkueelle pettymys. Avoin EM-turnaus
oli tasainen ja taso selvästi korkeampi kuin aikaisemmin. Suomen joukkueen heikkoutena
mainittiin kenttäpeli ja pallonkäsittelytaito. Turnauskokemukset antoivat kuitenkin ajattelemista uudelle, vasta helmikuussa tehtävässään aloittaneelle maajoukkuevalmentaja Timo
Väreelle.
Kouvolassa asusteleva Timo Väre (s. 1958) on koulutukseltaan toimiupseeri sekä Vierumäeltä valmistunut liikunnanohjaaja. Vammaisurheilukokemusta Timolla oli ennen tehtävään ryhtymistä joistain näkemistään TV-jutuista. Tavoitteeksi hän asetti MM-mitalit parin
vuoden kuluttua.
Invalidityö 1986
Timo Väre Kouvola
miesten maajoukkuevalmentaja
Lajivaliokunta 1986 – 1987
Hannu Laurila Lahdesta puheenjohtaja, Satu Tahlo-Jortikka Tampere, Pentti Perälä Vantaa ja Reijo Taitonen Lappeenranta jäseninä sekä maajoukkuevalmentajat Jaana Airaksinen ja Timo Väre.
123
Mestarit 1986 – 1987
Miesten Suomen Mestarit: ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Ilmari Federley (C), Matti Pulli, Reijo Musto, Tapio Kaartinen, Keijo Hänninen,
Reijo Taitonen, Erkki Kestola, Pertti Kankkunen sekä valmentajat Sakari Enqvist ja Ossi Pulli
Miesten Suomen Cup-mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit
Reijo Salonen, Hannu Laurila, Reijo Kettunen, Reijo Sulonen, Jorma Savolainen, Simo Peltola, Pekka Norola sekä pelaaja-valmentaja Eero Valkonen
Kauden 1986 – 1987 yhteenveto
Lahti 18.10.1986 5. Lahti-cup:
Miehet
1. LSI Lahti, 2. ESI Lappeenranta, 3. TSI Tampere
Naiset
1. LSI Lahti, 2. Vantaa, 3. HIY Helsinki
Kotka 17.1.1987 5. Kotka-turnaus:
Miehet
1. Kotka, 2. ESI Lappeenranta, 3. Helsinki
Lappeenranta 2.4.1987 2. Pokaaliturnaus:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. LaKi, 3. Prisma
Lahti 30.5.1987 LSI ry:n 50-vuotisjuhlaturnaus ja Suomen Cup:
Miehet
1. LSI Lahti, 2. ESI Lappeenranta, 3. Vanhat Herrat
II Tallinna turnaus 14.3.1987:
Miehet
1. Kotka, 2. Eesti, 3. Eesti II
Naiset
1. Eesti, 2. Leedu Liettua, 3. Leningrad
Sarajevo Jugoslavia 25.–28.6.1987 avoimet EM-kisat :
Miehet
1. The Netherlands, 2. Hungary, 3. Yogoslavia (Suomi 8.)
SM-sarjat 1986 – 1987:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. Kotka
1-sarja
1. Jyväskylä, 2. Turku, 3. Kokkola
Naiset
1. Vantaa, 2. LSI Lahti, 3. HIY Helsinki (ei SM)
124
Eka kertaa Euro-cupissa 1987 - 1988
ESI Lappeenrannasta ja LSI Lahti osallistuivat 7.–10.10.1987 S.V.G. Tubantenin kotikaupungissa Hollannin Enschedessä pelattuun ensimmäiseen ECVD:n (Euroopan
vammaislentopallokomitea) järjestämään mestariseurojen Euro Cup turnaukseen.
ESI lähti turnaukseen Suomen Mestarina ja LSI Lahti cup-voittajana. Enschedessä
pelasi kaikkiaan 15 joukkuetta 8 eri maasta.
Ei ihan mitaleille
ESI selviytyi omasta alkulohkostaan lohkokakkosena kuuden mitalipelijoukkueen joukkoon. Alkusarjassa ESI oli voittanut Ruotsin Glimtenin 2 – 0 (15- 8,15- 4), SDI Hrabrin Jugoslaviasta 2 – 1 (15- 6,13-15,15-10) sekä A.S.V. Wienin Itävallasta 2 - 1 (15- 0, 12-15,
15-13) ja hävinnyt kotijoukkue Tubantenille 1 – 2 (17-15, 10-15, 7-15).
Lahti jäi lohkossaan viimeiseksi ja pelasi sijoista 13.-15 voittaen viimeiset pelinsä Itävallan
Wieniä ja myöhempien vuosien Euro-cupin voittajaa - Norjan Kristiansandia vastaan.
Jatkopeleissä ESI huomasi eurooppalaisen tason kovuuden. Voitot jäivät odottamaan tulevia kisoja. ESI:n sijoitus kuitenkin hienosti kuudes (6.). Loppusarjassa ESI hävisi Budapestista Unkarista olevalle HOSC:lle ja Norjan Fredrikstadille 0 – 3.
Lopulliselle mestarille Hollannin DIO Bedumille ESI kärsi tappion 1 – 3 ( 3-15, 6-15,15-10,
4-15) sekä hävisi pelin täydellisen kipsaantumisen vuoksi pronssijoukkue Hengelolle Hollannista kahden hyvän ja selvän voittoerän jälkeen vielä selvemmin eränumeroin 2 – 3 (1511,15-12, 3-15, 4-15, 3-15). Kaikki mitalit jäivät Hollantiin.
Ensimmäisen Euro Cupin 1987 lopputulokset:
1. DIO Bedum NED
2. SVG De Tubanten NED
3. Hengelo NED
4. HOSC Budapest HUN
5. Frederikstad NOR
6. ESI Lappeenranta FIN
7. SE Piremon HUN
8. HSV Hamburg GER
9. HIF Glimten SWE
10. Bielefeld GER
11. Slovenije JUG
12. SDI Hrabri JUG
13. LSI Lahti FIN
14. ASVS Wien AUS
15. HSL Kristiansand NOR
Lahtelaiset Pecsissä
Oman turnauksensa ja Hollannin Euro-cupin alla lahtelaiset matkailivat jälleen Unkarin
Pecsissä osallistuen 2. Ibusz-cupiin, josta oli näin tullut joka toinen vuosi järjestettävä
kansainvälinen istumalentopalloturnaus. Osallistuvat joukkueet olivat edelleen maidensa
huippuja. Lahden joukkue sijoittui edellisen kerran malliin jälleen neljänneksi, häviten turnauksen pronssiottelussa Jugoslavian Suboticalle 1 – 3.
Hesalaiset Tukholmassa
Helsinkiläiset puolestaan matkailivat osanottajamäärien vähenemisen kanssa kituilevaan
Solna-speletiin loka-marraskuun taitteessa Tukholmaan. Istumalentopalloturnaukseen
osallistui tällä kertaa vain kuusi joukkuetta. HIY otti kakkossijan Unkarin Pecsin voittaessa
yksinkertaisessa sarjassa helsinkiläiset tasapistein.
125
Solnan 1987 kisojen tulokset:
1. Pecs Unkari
2. HIY Helsinki
3. Härnösand
4. Malmö
5. IFAH
6. Sandviken
8 pist.
8 pist.
6 pist.
6 pist.
2 pist.
0 pist.
Merkitsemätön
Aulis Vistbacka Tukholman kisoissa
katsastelemassa apuja vaihtopenkiltä. Takana Lasse Evan hiuspehko ja
edessä Jari Niemenmaan selkä
Kovat kisat kotonakin
Kauden kotimaisista turnauksista ESI voitti ensimmäistä kertaa nyt jo 6. kerran - 19.9.1987
pelatun Lahti-cupin. Alkulohkossa ESI voitti Kuopion, Mikkelin ja Jyväskylän puhtaasti 2 –
0. Välieräpelissä vastaan asettui Turku, jonka ESI kaatoi 2 – 0. Loppuotteluvastustajaksi
esiläisille tuli isäntäjoukkue Lahti, joka oli voittanut kaikki aikaisemmat turnauksensa.
Lahti aloittikin finaalin tiukasti johtaen ensimmäistä erää jo 5-11. ESI sai kasattua pelinsä
ja vei erän 15-12 ja toisen heti perään lumena 15- 0! Pronssipelissä Turku löi Kuopion samoin 2 – 0. Naisten ainoassa pelissä Vantaa voitti emännät erin 3 – 2.
6. Lahti-cupin 1987 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. ESI Lappeenranta
2. Lahti
3. Turku
4. Kuopio
5. Mikkeli
6. Tampere
7. Helsinki
8. Jyväskylä
1. Vantaa
2. Lahti
126
Tallinn esimine kord Kotkas
Kotkassa Pekkasen koululla pelattiin 6.2.1988 järjestyksessään myös kuudes Kotkaturnaus. Isäntäjoukkue puolusti voittoaan edellisestä turnauksesta. Kansainvälistä väriä
Kotkaan toi vähäneuvostoliittolainen Tallinnan joukkue, joka ensimmäistä kertaa näin osallistui kilpailutoimintaan Suomessa ja ystävyyskaupungissaan.
Turnauksessa pelattiin kahdessa alkulohkossa, joista kummastakin voittaja pääsi loppuotteluun. 1-lohkosta Kotka pelasi itsensä loppuotteluun ja jätti Tallinnan 3 – 0 voitollaan
pronssipeliin. Toisen lohkon voiton vei Lappeenranta 2 – 1 voitollaan Helsingistä. Lahti oli
viime hetken peruutuksellaan jäänyt turnauksesta pois.
Kotka liikuntatoimenjohtaja Kalevi Pärnänen oli joitakin vuosia aikaisemmin vienyt ystävyyskaupunkimatkallaan istumalentopallon säännöt Tallinnaan. Tänä päivänä istumalentopalloa pelataan Eestissä laajemminkin ja lajin harrastus on leviämässä muuallekin Neuvostoliittoon, kertoi kisoja seuraamassa ollut Pärnänen. Ottelukontaktit lahden yli oli avattu
vuosi sitten, kun Kotkan joukkue kävi voittamassa Tallinnassa järjestetyn turnauksen. Kotka-turnauksen pronssiottelun voiton Helsingistä vei Tallinna, jonka kaikki pelaajat olivat
amputoituja. Finaalissa Kotka otti toisen kiinnityksensä kiertopalkintoon 2 – 1 (15- 6, 5-15,
15-12) voitolla Lappeenrannasta. ESI II oli 5., Jyväskylä 6. ja Mikkeli 7.
6. Kotka-turnauksen 1988 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ESI Lappeenranta
3. Tallinn
4. Helsinki
5. ESI II Lappeenranta
6. Jyväskylä
7. Mikkeli
Kotkan joukkueessa pelasivat Teijo Hovi, Heimo Karjalainen, Pekka Holtari, Unto Kojonen,
Timo Wiik, Eero Rongas ja Tapani Piilola. Valmentajana oli Leo Hirvelä.
Merkitsemätön
Se on pastori Musto, joka passaa…, ottelussa ESIKSI. Iskuvalmiina Tapio Kaartinen ja takana tiirailee
Erkki Kestola.
127
Vaajakoskella cupattiin
Istumalentopalloilijat kokoontuivat pelikauden päätteeksi Jyväskylään 22.–23.4.1988. Perjantaina pidetyssä lajiseminaarissa valittiin uusi istumalentopallojaosto. Puheenjohtajaksi
nimettiin Pentti Perälä Helsingistä ja jäseniksi Satu Tahlo-Jortikka Tampereelta, Reijo Taitonen Lappeenrannasta ja Allan Pynnönen Jyväskylästä.
Lauantaina pompoteltiin palloa Vaajakoskella 13 joukkueen (10 mies- ja 3 naisjoukkuetta)
voimin Suomen Cupin merkeissä. Miesten sarjassa ESI Lappeenrannasta ja naisissa Helsinki ottivat voiton. Miesten finaaliin selvisivät vanhat kiistakumppanit ESI ja Lahti. Tiukka
ottelu päättyi tasan 1 – 1, mutta alkusarjan pisteiden perusteella tasapelikin riitti lappeenrantalaisille cup-mestaruuteen.
Lappeenrantalaisten voittaneessa joukkueessa pelasivat:
Keijo Hänninen, Tapio Kaartinen, Pertti Kankkunen, Erkki Kestola, Reijo
Musto ja Reijo Taitonen.
Vaajakosken Suomen Cupin 1987–1988 lopputulokset:
Miehet
1. ESI Lappeenranta
2. Lahti
3. Jyväskylä
4. Kokkola
5. Mikkeli
6. Tampere
Naiset
7. Helsinki
8. Kuopio
9. Vantaa
10. Kajaani
1. Helsinki
2. Lahti
3. Vantaa
Muistakin turneista jotain…,
3. Pokaaliturnauksessaan Lappeenrannassa 8.4.1988 ESI lepsuili ja oli toinen pystypallojoukkue LaKin jälkeen. Osallistuvia joukkueita oli yhteensä kahdeksan, joista LaKin lisäksi
pystypallojoukkueita olivat; kolmossarjaan nousua havitteleva TsV Taipalsaarelta sekä
lappeenrantalainen Prisma.
Tallinnassa taas tavattiin
Kotkalaiset osallistuivat toisena vuotena peräkkäin – nyt huhtikuussa pelattuun III Tallinn
Rahvusvaheline Istevörkpalliturniiseen ja kuittasivat toisen voittonsa.
3. Tallinna-turnauksen 1988 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. Eesti
3. Latvia
4. Leningrad
5. Liettua
6. Moskova
7. Mahatskala
1. Eesti
2. Leningrad
3. Latvia
128
SM 1987 – 1988
Pelikauden 1987 – 1988 SM-sarjassa ESI hävisi kauden aikana vain kaksi peliä. Alkusarjan joukkue selvitti tappioitta. Kolmen parhaan loppusarjassa Kotka yllätti ESI:n kahdesti,
mutta jäi lopulta tasaisessa sarjassa pronssille Lahden jälkeen.
Neljänneksi sijoittui Kuopio ja viidenneksi Jyväskylä. Tampere suljettiin sarjasta kahden
luovutuksen jälkeen. Naisten epävirallisessa SM-sarjassa voiton vei Vantaa.
1-sarjan voitosta kävivät tiukkaa taistelua läpi pitkän kauden Helsinki ja Turku. 25.2.1988
sarjatilanteessa ja 18 pelin jälkeen joukkueet olivat tasapistein 15 voitolla sarjan kärjessä
ennen Mikkeliä ja Kokkolaa. Helsinki vei lopulta niukasti sarjavoiton ja SM-sarjan pelipaikan seuraavalle kaudelle. Perussarjan voiton ja nousun 1-sarjaan nappasi ESI:n kakkosjoukkue ennen Vantaata ja Kotkan kakkosjoukkuetta.
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1987 – 88:
Miehet SM-sarja
Miehet 1-sarja
1. ESI Lappeenranta
1. Helsinki
2. Lahti
2. Turku
3. Kotka
3. Mikkeli
4. Kuopio
4. Kokkola
5. Jyväskylä
Tampere (suljettiin sarjasta)
Naiset (ei SM)
1. Vantaa
2. Helsinki
3. Lahti
Lajivaliokunta 1987 – 1988
Hannu Laurila Lahdesta puheenjohtaja, Satu Tahlo-Jortikka Tampere, Pentti Perälä Vantaa ja Reijo Taitonen Lappeenranta jäseninä sekä maajoukkuevalmentajat Jaana Airaksinen ja Timo Väre.
Lajivaliokunta 1988 – 1989
Puheenjohtajana toimi Pentti Perälä ja jäseninä Satu Tahlo-Jortikka, Reijo Taitonen ja Allan Pynnönen.
Mestarit 1987 – 1988
Miesten Suomen Mestarit: ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Matti Pulli, Reijo Musto, Tapio Kaartinen, Keijo Hänninen, Reijo Taitonen, Erkki Kestola, Pertti Kankkunen (C), Kari Rennola (2. valmentaja) ja Ossi Pulli
(päävalmentaja)
Miesten Suomen Cup-mestarit: ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Keijo Hänninen, Tapio Kaartinen, Pertti Kankkunen (C), Erkki Kestola, Reijo
Musto ja Reijo Taitonen.
129
Kauden 1987 – 1988 yhteenveto
Pecs Hungary elokuu 1987 2. Ibusz-cup:
LSI Lahti 4.
Lahti 21.9.1987 6. Lahti-cup:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. TSI Turku
Naiset
1. VI Vantaa, 2. LSI Lahti
Enschede the Netherlands 7.–10.10.1987 seurajoukkueiden 1. Euro-Cup:
Miehet
1. DIO Bedum NED, 2. SVG De Tubanten NED, 3. Hengelo NED,
(ESI-Team Lappeenranta 6., LSI Lahti 13.)
Tukholma 31.10.-1.11.1987 Solna-spelet:
Miehet
1. Pecs Unkari, 2. HIY Helsinki, 3. Härnösand Ruotsi
Kotka 6.2.1988 6. Kotka-turnaus:
Miehet
1. Kotka, 2. ESI Lappeenranta, 3. Tallinna
Jyväskylä 22.–23.4.1988 Suomen Cup:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. Lahti, 3. Jyväskylä
Naiset
1. Helsinki, 2. Lahti, 3. Vantaa
Lappeenranta 8.4.1988 3. Pokaaliturnaus:
Miehet
1. LaKi, 2. ESI Lappeenranta, 3. ESI II Lappeenranta
III Tallinna turnaus 1988:
Miehet
1. Kotka, 2. Eesti, 3. Läti Latvia
Naiset
1. Eesti, 2. Leningrad, 3. Läti Latvia
SM-sarjat 1987 – 1988:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. Lahti, 3. Kotka
Runkosarjan voittaja: ESI Lappeenranta
1-sarja
1. Helsinki, 2. Turku, 3. Mikkeli
Naiset
1. Vantaa, 2. Helsinki, 3. Lahti (ei SM)
130
Vähäistä Väreilyä 1988 – 1989
Miesten maajoukkueen valmentajana 1987 aloittanut Timo Timppa Väre järjesteli
joukkueelleen useita maaotteluita kaudella 1988 – 89. Kesällä joukkue matkusti
Neuvosto-Viroon, missä pelattiin kaikkiaan kolme maaottelua Eestin joukkuetta vastaan. Suomi voitti kaikki ottelut. Valmentaja Timo Väreen mukaan Eestin joukkue oli
nuori ja ulottuva. Joukkueen heikkoudet löytyivät vielä tekniikkapuolelta. Suomi pelasi Väreen mukaan ajoittain erittäin hyvin, mutta hän katsoi, että erityisesti tarvitaan tehostettua laji- ja fyysistä harjoittelua.
Maaottelubuumi…, Järvenpäässä
Soulin Paralympialaisiin valmistautuva Unkari käväisi kesällä harjoittelumatkalla Ruotsissa
ja Suomessa. Järvenpäässä pelattiin 18.6.1988 maaottelu, jonka Unkari voitti erin 1 – 3 (415, 15-4, 12-15, 11-15). Unkari pelasi Järvenpäässä vielä ottelun Lappeenrannan ESI:ä
vastaan voittaen Suomen mestarit erin 2 – 3 ( 8-15, 15-12, 7-15, 15-13, 2-15).
ja Neuvosto-Eestissä
Tallinnassa maajoukkue seurasi ensin Neuvostoliiton kansallisen vammaisten päivän erilaisia tapahtumia, koska salia ei ensimmäisenä päivänä järjestynyt. Matkan aikana tutustuttiin myös muihin Tallinnan nähtävyyksiin. Ene Hakala Tampereelta oli tulkkina ja myös
otteluissa tuomarina.
Eestin ja Unkarin kohtaamisissa Suomen maajoukkueeseen kuuluivat: Pekka Norola,
Pentti Perälä, Viljo Karppi, Aulis Vistbacka, Veli-Matti Tuominen, Allan Pynnönen, Pekka
Kuisma (ei Järvenpäässä), Keijo Hänninen (ei Tallinnassa), Reijo Kettunen, Reijo Taitonen, Reijo Salonen, Timo Jokivirta sekä valmentajana Väreen Timo.
Kotona karjalas
Etelä-Saimaan Invalidit ry. juhli vuotta 1988 toimintansa 50-vuotistaipaleen johdosta. Juhlan merkeissä järjestettiin mm. istumalentopallon Suomi-Ruotsi maaottelut Lappeenrannan
urheilutalolla 16. ja 17.9.1988. Suunniteltu kolmimaaottelu jäi toteutumatta Norjan peruessa tulonsa viime hetkillä.
Ensimmäisen ottelun Suomi voitti kuusikolla: Aulis Vistbacka, Allan Pynnönen, Veli-Matti
Tuominen, Reijo Taitonen, Keijo Hänninen ja Reijo Salonen suoraan 3 – 0 (15- 9, 15-11,
15-10). Kotijoukkueen parhaana palkittiin Aulis Vistbacka. Lauantain toisena otteluna pelattiin ottelu ESI - Ruotsi, joka sekin päättyi isäntien voittoon tuloksella 3 – 2 (15-11, 315,14-16,16-14,15-11).
Sunnuntain maaottelu oli vieläkin selvempää suomalaisten hallintaa. Tulos 3 – 0 (15- 4,
15- 3,15- 3). Näin myös vammaisten olympialaisiin matkaava Ruotsi sai matkalle varsin tylyt eväät. Suomi pelasi lähes koko ottelun samalla kuusikolla kuin edellisenäkin päivänä.
Vain Viljo Karppi kävi muutamaan otteeseen kentällä Keijo Hännisen tilalla. Ja Vistbackan
Aulis putsasi palkintopöydän toisena päivänä peräkkäin.
Meidän pelinrakentelumme oli monipuolista ja myös tuloksellista. Nämä maaottelut olivat
kauden päätavoitteemme ja nyt ryhdymme valmistautumaan ensi vuoden MM-kisoihin.
Olisihan tällä joukkueella ollut mahdollisuuksia Soulissakin, mutta kun viime vuoden avoimissa EM-kisoissa jäimme 8:ksi ja sinne kelpuutettiin vain seitsemän parasta niistä kisoista…, harmitteli Timo Väre maaotteluiden jälkeen.
131
Parakisat Soulissa koreasti ilman suomalaisia
Soulin Paralympialaisissa Suomessa lämmitelleet Unkari ja Ruotsi joutuivat pelaamaan sijoista 5. – 8. Unkari sijoittui lopulta viidenneksi voitettuaan Saksan sijoituspelissä 3 – 2 ja
Ruotsi seitsemänneksi 3 – 1 voitolla isäntämaa Koreasta.
Olympiakullat vei Iran 3 – 1 loppuotteluvoitolla Hollannista ja pronssit Norja - lyötyään Jugoslavian tiukassa pelissä 3 – 2. Välierissä Norja taisteli hienosti iranilaisia vastaan ottaen
yhden erän – tulos persialaisille 3 – 1. Toisessa välierässä käytiin tätäkin tiukempi ottelu
Hollannin ja Jugoslavian kesken – voitto alankomaalaisille 3 – 2.
VIII Paralympic Gamesin lopputulokset:
1. Iran
2. Alankomaat
3. Norja
4. Jugoslavia
5. Unkari
6. Länsi-Saksa
7. Ruotsi
8. Etelä-Korea
9. Egypti
10. USA
Seurapelejä ja lipunryöstöä
Kotimaisen kauden avausturnaus – 7. Lahti Cup pelattiin jälleen pelikauden aluksi 1988.
Osallistujat tai tulokset eivät ole tallessa muiden kuin voittajan osalta (Lappeenrannan palkintokaappiin tallennettuna) – ESI voitti toistamiseen Lahden turnauksen.
3.2.1989 pelatussa 7. Kotka-turnauksessa isäntäjoukkue Kotka uusi kahden edellisen
kauden voittonsa. Turnauksen avaukseksi ja yhdistyksen 50-vuotisjuhliin liittyen pelattiin
maaottelut Eestiä vastaan sekä miehissä että naisissa.
Otteluiden aluksi oli jonkinlainen lippuepisodi. Karhuvuoren urheilutalon salossa olivat
Suomen, Neuvostoliiton ja Eestin neuvostotasavallan liput sirppeineen ja vasaroineen.
Viimeksi mainittu lippu ei ilahduttanut eestiläisiä, jotka olivat varmuuden vuoksi tuoneet
mukanaan oman sini-valko-mustan lippunsa. Hankala tilanne laukesi, kun Karhuvuoren
vahtimestari Larry Pounds hiissasi eestiläisten lipun salkoon ja maaottelut saatiin käyntiin.
Naisten maajoukkueessa pelasivat: Satu Tahlo-Jortikka (C), Tarja Vanharanta, Liisa Leinonen, Helena Peltonen, Liisa Mäkelä, Irja Venäläinen, Aune Menna, Liisa Solmari, Toini
Tolvanen ja Sirkka Ijäs. Suomen naiset voittivat pelinsä 3 – 1.
132
On parantamisen varaa, puuskahti naisten maajoukkuevalmentaja Ene Hakala heti ottelun
päätyttyä, maajoukkueleirejä on saatava nopeasti lisää. Miehet voittivat oman pelinsä suoraan 3 – 0 vain 32 minuutissa. Eestin maajoukkuevalmentaja Janno Rogenbaum ei peitellyt tunteitaan aikalisillä ja pelaajat saivat kuulla kunniansa.
7. Kotka-turnauksen 1989 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ESI Lappeenranta
3. Kotka II
4. Tallinna
5. Helsinki
6. Kuopio
7. ESI II Lappeenranta
8. Tampere
Invalidityö 1989
Naisten maajoukkue potretissa Kotka-cupissa
CCCP
Kotkalaiset kävivät, kai ensimmäisenä suomalaisjoukkueena, Latvian sosialistisen neuvostotasavallan pääkaupungissa Rigassa marraskuussa 1988 joukkueella: Terho Manninen,
Pekka Holtari, Timo Wiik, Teijo Hovi, Olavi Venäläinen, Unto Kojonen ja valmentaja Leo
Perälä.
Kotka voitti kaikki pelinsä 2 – 0 ja otti selkeästi Riga-Tournamentin voiton. Muut turnaukseen osallistuneet joukkueet olivat: Leningrad, Liettua, Latvia ja Eesti.
Kotkalaisten huhtikuiselta vierailulta 4.Tallinna-turnaukseen oli kotiin tuomisina jo kolmas
voittopokaali. Turnauksen kakkonen oli unkarilainen Nagykaniza ja kolmonen Läti. Naisten
turnauksessa suomalaiset joukkueet olivat ensi kertaa mukana – Helsinki toinen ja Vantaa
kolmas – emäntien kohteliaasti voittaessa.
133
4. Tallinna-turnauksen tulokset 1989:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. Nagykaniza Unkari
3. Latvia
4. Eesti 1
5. Liettua
6. Eesti 2
7. Kiev
8. Tarto
9. Narva
1. Eesti
2. HIY Helsinki
3. Vantaa
ESI:lle jo se kolmas
Suomen Mestaruussarjassa ESI oli ylivoimainen ja vei kolmannen perättäisen mestaruutensa häviämättä kauden aikana peliäkään. Lappeenrannassa 1.4.1989 pelatuissa SMsarjan viimeisissä peleissä ESI kukisti ensin hopeajoukkue Kotkan ja heti perään pronssille
jääneen Lahden – molemmat suoraan 3 – 0. Uutena pelaajana sitten edellisen mestaruuden oli ESI:n riveihin ilmestynyt Olli Ranta – vielä edellisellä kaudella pystypallopuolella
LaKin passarina häärinyt mies.
Naiset pelasivat vain pääkaupunkiseudun piirin mestaruudesta. 1-sarjan voitti Mikkeli. Jyväskylän Suomen Cupista löytyy voittajatieto (ESI Lappeenranta) Lahden palkintokaapissa olevasta vuosien 1986 – 1990 kiertopalkinnosta.
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1988 – 1989:
Miehet SM-sarja
Miehet 1-sarja
Naiset (ei SM)
1. ESI Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. Jyväskylä
5. HIY Helsinki
6. Kuopio
1. Mikkeli
2. TSI Turku
3. ESI 2
Kokkola luopui
1. Vantaa
2. Helsinki
3. LSI Lahti
Itämaan tietäjiä Lappeella
ESI:n Pokaaliturnaukseen (4.) Lappeenrannassa 8.4.1989 osallistui ensimmäisen kerran
muita istumalentopallon SM-sarjajoukkueita maakunnan istuma- ja pystypallojoukkueiden
lisäksi. ESI:n turnaus siirtyi näin kansallisten kilpailujen sarjaan. Kuitenkin vasta seuraavan
vuoden 1990 turnauksesta lasketaan ESI:n Nestori Miikkulainen turnausten alkaneen.
4. Pokaaliturnauksen lopputulokset:
1. ESI-Team
2. HIY Helsinki
3. KSI Kotka
4. LSI Lahti
5. Ruokolahden Raju
6. Jyväskylän Invalidit
7. TSI Tampere
8. Taipalsaaren Veikot
9. Lauritsalan Kisa
10. Lappeenrannan kaupunki
11. Prisma
134
ja MIkkelissä
Kahta viikkoa Lappeenrannan turnauksen jälkeen – 22.4.1989 pelattiin kolmas Mikkelin istumalentopalloilupäivä. Kisaan osallistui kaksitoista mies- ja kolme naisjoukkuetta. Aikaisempien Mikkelin turnausten tuloksia ei ole tiedossa. Luultavasti ensimmäiseksi luetaan
8.-9.5.1987 kaupungissa järjestetty Suomen Cup turnaus.
3. Mikkelin istumalentopallopäivän lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. ESI Lappeenranta
2. Lahti
3. ESI Lappeenranta 2
4. Tampere
5. Helsinki
6. Jyväskylä
7. Mikkeli
8. Vantaa
9. Mikkeli 2
10. Varkaus
11. Kajaani
12. Lahti 2
1. Helsinki
2. Vantaa
3. Lahti
Lajivaliokunta 1988 – 1989
Puheenjohtajana toimi Pentti Perälä ja jäseninä Satu Tahlo-Jortikka, Reijo Taitonen ja Allan Pynnönen.
Mestarit 1988 – 1989
Miesten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit: ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Matti Pulli, Reijo Musto, Tapio Kaartinen, Keijo Hänninen, Reijo Taitonen, Erkki Kestola, Pertti Kankkunen (C), Olli Ranta ja Kari Rennola (valmentaja)
Kauden 1988 – 1989 yhteenveto
VIII Paralympic Games Soul South Korea 17.9.-2.10.1988:
Miehet
1. Iran, 2. The Netherlands, 3. Norway
Lahti syksy 1988 7. Lahti-cup:
Miehet
1. ESI Lappeenranta
Riika marraskuu 1988 kansainvälinen Riga Tournament:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Leningrad, 3. Liettua
Kotka helmikuu 1989 7. Kotka-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI Lappeenranta, 3. KSI Kotka II
Lappeenranta 9.4.1989 4. Pokaaliturnaus:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. HIY Helsinki, 3. KSI Kotka
IV Tallinna turnaus 14.-15.4.1989:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Nagykaniza Ungari, 3. Läti
Naiset
1. Eesti, 2. Helsinki, 3. Vantaa
135
Mikkeli 22.4.1989 3. istumalentispäivä:
Miehet
1. ESI Lranta, 2. LSI Lahti, 3. ESI 2 Lranta
Naiset
1. Helsinki, 2. Vantaa, 3. LSI Lahti
Tallinnan maajoukkueturnaus 20.-21.5.1989
Naiset
1. Eesti, 2. Suomi, 3. Latvia (Suomi B 4.)
SM-sarjat 1988 – 1989:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. Kotka, 3. Lahti
Runkosarjan voittaja: ESI Lappeenranta
1-sarja
1. Mikkeli, 2. TSI Turku, 3. ESI 2
Naiset
1. Vantaa, 2. Helsinki, 3. LSI Lahti (ei SM)
Jyväskylä Suomen Cup 1988 – 1989
Miehet
1. ESI Lappeenranta
Merkitsemätön
ESI:n Olli Ranta ja Reijo Taitonen katsastavat mihin
HIY:n Lasse Eva pallon sijoitti
136
6. OSA:
PELIKAUDET 1989 – 1994
Suomi, Sibelius ja Sittis
Keijo Martikainen, Lappeenranta
137
Herroiksi Hiltonissa 1989 – 1990
Yhdeksän maata osallistui istumalentopallon MM-kisoihin USA:n Las Vegasissa 2.–
8.7.1989. Suomen parin vuoden takainen avointen EM-kisojen kahdeksas sija kiillottui MM-viitoseksi. Suomen joukkueessa 47 tuntia jenkkeihin matkasivat Reijo Salonen ja Pekka Norola Lahdesta, Keijo Hänninen Lappeenrannasta, Aulis Vistbacka ja
Viljo Karppi Helsingistä, Allan Pynnönen Jyväskylästä, Veli-Matti Tuominen Haapaniemeltä sekä Pentti Perälä Vantaalta. Joukkueen peräsimessä jatkoi Timo Väre ja
mukana matkasi erotuomarina Kyösti Arola Valkealasta.
Seurojentalolla Hiltonissa
Pentti Perälän telefaxilla laittaman matkakertomuksen mukaan; Joukkue majoittui vaatimattomasti Las Vegasin Hilton hotelliin ja pelit pelattiin Hiltonin Pavillionissa. Ulkolämpötila
varjossa vaihteli 110 ja 126 Farenheitin välillä, mutta hallissa ilmastointi pelasi ja ulos
lämmöstä nauttimaan ei juuri peleiltä ehditty – joskin TV:ssä kehotettiin ihmisiä pysymäänkin sisätiloissa. Pelihalli taas oli kylmä kuin seurantalo Suomessa talvipakkasilla.
Alkulohkon peleissä suomalaiset hävisivät Hollannille ja Unkarille 1 – 3 ja voittivat USA:n
(27 minuutissa!?) ja Sveitsin 3 – 0, mutta lohkokolmosena putosivat pelaamaan sijoista 5.
– 9. Jatkopeleissä kaatui ensin Englanti ja sitten vielä Irak suoraan 3 – 0 ja näin Tyynenmeren sarjan voitto ja kisojen viides sija Suomelle. Mestaruuden vei pitkästä aikaa Hollanti. Porukasta puuttui kaksi edellistä MM-kultaa voittanut Iran. Ajatollah Khomeinin miehet
tuskin edes anoivat viisumia suureen saatanaan.
Las Vegasin 1989 MM-kisojen lopputulokset:
1. Hollanti
2. Unkari
3. Länsi-Saksa
4. Norja
5. Suomi .
6. Irak
7. Englanti
8. Sveitsi
9. USA
Lahti taas Pecsissä
LSI Lahti jatkoi ystävyyskaupunkiyhteistyötään matkaamalla jo kolmannen kerran yhtä
monenteen Ibusz-cupiin Pecsiin Unkariin. Joukkue lähti matkaan tiistaina 15.8.1989 ja sai
viettää muutaman päivän paikallisten vieraana – mm. kaupunginjohtajan tarjoamalla illallisella – ennen perjantaina ja lauantaina pelattua turnausta.
Alkusarjan otteluissa lahtelaiset kohtasivat ensin isäntämaan Vasarosnamenyin ja voittivat
tiukan pelin 3 – 0. Toisessa perjantain pelissään LSI kohtasi lähes Unkarin maajoukkueen
– SE Piremonin häviten pelin 1 – 3. Lauantaiaamun puolivälieräpelissä vastaan asettui ystävyys- ja isäntäjoukkue Pecs. Kaksituntinen peli päättyi lopulta lahtelaisten voittoon 3 – 2.
Pienen kahvitauon jälkeen odotti jo välieräpeli Hollannin Tubantenia vastaan ja puukengistä tuli puhtaasti ja kovaa 0 – 3.
Pronssipelissä lahtelaiset saivat vastaansa jälleen Jugoslavian Subotican, jolle edellisessä
Unkarin turnauksessa olivat hävinneet. Nyt voimasuhteet olivat muuttuneet ja LSI Lahti otti
turnauksen kolmossijan 3 – 0 voitolla. Lienevätkö hollantilaiset vieneet tämän kisan voiton? Sitä ei Pekka Norolan, Lahden yhdistyksen Harvajalat-lehteen kirjoittama tarina kerro
– vaan jutussa siirrytään turistikeikalle Budapestiin.
138
Lahden Seudun Invalidien julkaisu 1989
ESI Saksassa
Suomen Mestari ESI Lappeenrannasta matkusti syyskuun 1989 lopulla Saksaan Dűsseldorfissa pidettäville suurille invamessuille. Messuilla esiteltiin eri urheilulajeja. ESI pelasi
näytösottelut Hollannin ja Länsi-Saksan maajoukkueita vastaan häviten molemmat ottelut.
Keijo Hänninen
Veljekset kuin lahtikot – ESIn pelaajat ylhäältä vasemmalta: Tapio Kaartinen, Erkki Kestola, Reijo Taitonen, Reijo
Musto, Keijo Hänninen, Pertti Kankkunen ja edessä vasemmalta Matti Pulli, valmentaja Kari Rennola ja Olli Ranta.
Kototurneet
8. Lahti Cup aloitti kotimaisen pelikauden 7.10.1989. Miesten sarjassa oli mukana seitsemän joukkuetta. Pronssiottelussa Kotka voitti Helsingin 2 – 0 (15- 2, 15-11) ja otti ensimmäisen palkintopallisijoituksensa Lahdesta.
139
Turnausvoiton vei Lappeenranta, joka voitti finaalissa Lahden 2 – 0 (15- 5, 15- 9). Muut sijoitukset olivat: 5. Kuopio, 6. Jyväskylä ja 7. Tampere. Naisten ottelussa Helsinki voitti
Lahden erin 3 – 1 (15- 4, 15- 4, 12-15, 15- 3).
8. Lahti Cupin 1989 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. ESI Lappeenranta
2. Lahti
3. Kotka
4. Helsinki
5. Kuopio
6. Jyväskylä
7. Tampere
1. Helsinki
2. Lahti
3.2.1990 pelatussa kahdeksannessa Kotka-turnauksessa miesten sarjaan osallistui yhdeksän joukkuetta. Mukana olivat joukkueet myös Tallinnasta ja Riikasta. Naisten sarja oli
kisojen historiassa ensimmäistä kertaa matkassa. Edellisen vuoden tapaan Kotkassa pelattiin myös maaottelut Suomi- Eesti. Miehet voittivat omansa 3 – 1, mutta Eestin naiset
olivat suomalaisia parempia erin 2 – 3. Myös naisten sarjan ykköspalkinto matkasi Eestiin.
8. Kotka-turnauksen 1990 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. ESI Lappeenranta
3. Riika
4. Tallinna
5. KSI Kotka II
6. Jyväskylä
7. Kuopio
8. Helsinki
9. Vantaa
1. Tallinna
2. Helsinki
3. Vantaa
SM-sarjassa Lappeenranta-humppaa
Suomen Mestaruuden voitti jo neljännen kerran ESI Lappeenrannasta. Kaimaseura Kotkasta sijoittui hopealle. Edelliskauden kolmen joukkueen loppusarjasta poiketen nyt pelattiin ns. pudotuspelit, joiden perusteella ESI ja KSI selvisivät finaaleihin.
Ensimmäisen loppuottelun voitti Lappeenranta kotisalissaan 3 – 2 (viimeinen erä 16-14).
Toisessa Kotkassa pelatussa finaalissa ESI sinetöi mestaruutensa puhtaalla 3 – 0 (15-11,
17-15, 15- 9) voitolla. Pronssi matkasi Lahteen ennen Kuopiota ja Jyväskylää. Helsinki putosi sarjasta.
Lahtelaisten pronssijoukkue: Hannu Laurila, Pekka Kuisma, Jorma Savolainen, Rauno
Koskinen, Eero Valkonen, Pekka Norola, Arvo Turunen, Reijo Salonen, Reijo Kettunen,
Aimo Niemi, Harri Harinen ja Seppo Venäläinen.
1-sarjan voiton vei Tampere ennen Turkua, ESI 2.sta ja Mikkeliä. Perussarjan järjestykseksi tuli: Vantaa, Kotka 2 ja Lahti 2. Miesten Suomen Cupin kiertopalkinnossa kauden
1989 - 90 mestariksi on kaiverrettu LSI Lahti – muita tuloksia ei ole tiedossa.
140
Naisten istiksen parhaana palkittiin Helsinki (ei SM-arvoa) ja kakkosena Vantaa. Muita ei
matkassa ollutkaan – kuten ei moneen vuoteen siitä eteenpäin.
SM-sarjojen tulokset kaudelta 1989 – 1990:
Miehet SM-sarja
Miehet 1-sarja
Miehet Perussarja
Naiset (ei SM)
1. ESI-Lappeenranta
2. Kotka
3. Lahti
4. Kuopio
5. Jyväskylä
6. Helsinki
1. Tampere
2. Turku
3. ESI II Lranta
4. Mikkeli
1. Vantaa
2. Kotka II
3. Lahti II
1. Helsinki
2. Vantaa
Runkosarjassakaan emme kyenneet Lappeenrantaa kukistamaan, mutta on meillä toki
voitto perinteisestä Kotka-turnauksesta, aprikoi Kotkan valmentaja Tapani Piilola. Kotkan
joukkueessa kauden aikana pelasivat: Pekka Holtari, Teijo Hovi, Unto Kojonen, Eero Rongas, Olli Venäläinen, Timo Viik, Heimo Karjalainen sekä Tapani Pappa Piilola.
Lappeenrantalaisten kausi jatkui vielä 1. Nestori Miikkulais-turnauksen isännöimisellä sekä
osallistumisella Ruotsin mestaruuskisoihin. Kauden päätavoitteemme on ilman muuta elokuussa Unkarissa, missä pelataan istumalentopallon Euro Cup. Kaksi vuotta sitten sijoituimme vastaavassa tapahtumassa parhaana pohjoismaalaisena joukkueena kuudenneksi
ja nyt lähdemme parantamaan sijoitustamme, totesi ESI:n Tapio Kaartinen.
Tarmo petti Miikkulaisen
SM-hopeajoukkue jäikin kotiin
Otsikko Etelä-Saimaassa 1.4.1990
otsikoi lappeenrantalainen Etelä-Saimaa aprillipäivänä 1.4.1990 1. Nestori Miikkulainenturnauksen tunnelmia. Pystypallon SM-hopeajoukkue Varkauden Tarmo ilmoitti kisasta
poisjäännistään järjestäjille kaksi tuntia ennen pelien alkua – asiaa liiemmin selittämättä.
Pysty- ja istumalentopalloilijoiden yhteisturnaukseksi kehiteltyyn ensimmäiseen Nestori
Miikkulainen turnaukseen osallistui kuitenkin kolme pystypallojoukkuetta: 1-sarjalainen
Lahden Kimmo sekä Etelä-Karjalaiset 2-sarjan Lauritsalan Kisa sekä 3-sarjassa pelannut
Taipalsaaren Veikot.
Turnauksen loppuotteluun selvisivät viikon takaiset SM-loppuottelijat ESI ja KSI. Voitto
lappeenrantalaisille suoraan 2 – 0 (15- 6, 15- 8). Turnauskolmoseksi selvisi pystypalloporukka Lahden Kimmo.
1. Nestori Miikkulaisen 1990 tulokset:
1. ESI Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. Lahden Kimmo (pystypallo)
4. B-maajoukkue
5. LSI Lahti
6. LaKi Lauritsala (pystypallo)
7. TsV Taipalsaari (pystypallo)
8. Nestorit
141
Kansainvälisiä
Tiukan kauden päätteeksi ESI kävi Malmössä 21.–22.4.1990 vielä kuittaamassa avoimen
Ruotsin istumalentopallon Mestaruuden toisena suomalaisjoukkueena ennen Helsinborgin
HIF Glimteniä ja pronssille sijoittunutta FIFH Malmön joukkuetta. Tampere oli tämän tempun tehnyt jo 16 vuotta aikaisemmin Göteborgissa 1974.
KSI Kotka matkaili toisen kerran Latviaan vielä neuvostohenkiseen Riika-turnaukseen loppuvuodesta 1989 ja nappasi myös toisen voittonsa.
Tallinnan 5.:stä turnauksesta huhtikuussa1990 Kotka haki neljännen voittonsa. Helsinki sijoittui naisten sarjassa edellisvuoden tapaan kakkoseksi Eestin oman joukkueen jälkeen –
ennen Lätiä, Latviaa.
5. Tallinna-turnauksen 1990 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. Latvia
3. Eesti
4. Nagukanitza Unkari
5. Liettua
6. Eesti II
7. Kiev Ukraina
8. Tartto
9. Narva
1. Eesti
2. HIY Helsinki
3. Latvia
Naisten maajoukkue ja Ene Hakala
Myös naisten maajoukkueet (ykkönen ja kakkonen) käväisivät Tallinnassa 20.–21.5.1989
pelaamassa turnauksen Eestin ja Latvian maajoukkueiden kanssa. Maajoukkueen johdossa oli tamperelaistunut eestitär Ene Hakala. Ene tuli Suomeen vuonna 1983.
Johanna Hytönen, Invalidityö 1989
Ene Hakala
Naisten ykkösmaajoukkueeseen Ene Hakala kutsui Satu Tahlo-Jortikan Tampereelta, Liisa
Mäkelän, Tarja Vanharannan ja Aune Mennan Vantaalta, Irja Venäläisen ja Liisa Leinosen
Helsingistä sekä Liisa Solmarin, Helena Peltosen, Toini Tolvasen ja Sirkka Ijäksen Lahdesta.
142
Ensin vihelsin sotainvalidien pelejä ja olin Tampereen joukkueiden valmentajana. Nyt ovat
lapset vähän isompia ja voin lähteä maajoukkueen valmentajaksi. Hyvä porukka on koossa, hyviä yksittäisiä pelaajia. Nyt pitäisi pyrkiä parempaan yhteispeliin. Ongelma on, ettei
tule nuoria. En tiedä ollenkaan millainen Eestin maajoukkue on. Kun lähdin Eestistä, ei
siellä ollut vielä mitään vammaisurheilua.
Tallinnan turnauksessa Suomen ykkösmaajoukkue sijoittui kakkoseksi Eestin voittaessa.
Suomalaiset löivät Latvian 2 – 1, mutta hävisivät Eestille 0 – 3. Tallinnan maajoukkueturnauksen lopputulokset:
1. Eesti
2. Suomi
3. Latvia
4. Suomi II
Lajivaliokunta 1989 – 1990
Puheenjohtaja Pentti Perälä Vantaa, Satu Tahlo-Jortikka Tampere, Allan Pynnönen Jyväskylä, Timo Mononen Siilinjärvi sekä maajoukkuevalmentajat Timo Väre ja Ene Hakala.
Mestarit 1989 – 1990
Miesten Suomen Mestarit/Ruotsin avointen Mestarit: ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan
Invalidit ry
Matti Pulli (C), Tapio Kaartinen, Keijo Hänninen, Reijo Taitonen, Erkki Kestola,
Asko Kinnunen, Reijo Musto, Pertti Kankkunen, Olli Ranta ja Kari Rennola
(valmentaja)
Miesten Suomen Cup Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Reijo Salonen, Hannu Laurila, Reijo Kettunen, Reijo Sulonen, Jorma Savolainen, Simo Peltola, Pekka Norola, Rauno Koskinen sekä pelaaja-valmentaja
Eero Valkonen
Kauden 1989 – 1990 yhteenveto
Las Vegas USA 2.–8.7.1989 World Championships:
Miehet
1. The Netherlands, 2. Hungary, 3. Germany, (Suomi 5.)
Pecs Hungary 18.–19.8.1989 3. Ibusz-cup:
Miehet
Lahti 3.
Lahti 7.10.1989 8. Lahti-cup:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. KSI Kotka
Naiset
1. HIY Helsinki, 2. LSI Lahti
Riga-Tournament 1989:
Miehet
1. Kotka
Kotka 3.2.1990 8. Kotka-turnaus:
Miehet
1. Kotka, 2. ESI Lappeenranta, 3. Riga Latvia
Naiset:
1. Tallinna, 2. Helsinki, 3. Vantaa
143
Lappeenranta 31.3.1990 1. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. Kotka, 3. LaKi
Avoin Ruotsin Mestaruusturnaus Malmössä 21.–22.4.1990:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. HIF Glimten Helsinborg, 3. FIFH Malmö
V Tallinna turnaus 15.–16.4.1990:
Miehet
1. Kotka, 2. Latvia, 3. Eesti
Naiset
1. Eesti, 2. Helsinki, 3. Latvia
SM-sarjat 1989 – 1990:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. Kotka, 3. Lahti
Runkosarjan voittaja: ESI Lappeenranta
1-sarja
1. Tampere, 2. Turku, 3. ESI 2
Perus
1. Vantaa. 2. Kotka II, 3. Lahti II
Naiset
1. Helsinki, 2. Vantaa (ei SM)
Jyväskylä Suomen Cup 1989 – 1990:
Miehet
1. LSI Lahti
Lasse Eva Helsinki
Johanna Hytönen, Invalidityö 6/1991
Valmiina verkolla
Juttumies julmimmalla asteikolla – Evan Lasse Helsingistä – lajitaituri pelimies, moninkertainen Suomen Mestari, istismitalisti ja paralympiavoittaja, kirjoitteli alkuvuodesta 2008
muistojaan istumalentopallon parissa mm. seuraavin säkein ja sävelin:
Vuosien saatossa on ististä pelattu mitä ihmeellisimmissä paikoissa, kuten Suomenlahdella. Aivan totta, nimittäin HIY järjesti 1980-luvun loppupuolella ististurnauksen 3 – 4 vuotena
Sally Albatrossilla. Autokannella pelattiin ja pelialustana oli neulehuopa, jolla istuttiin kuin
täit tervassa. Laivan risteilyisäntänä oli legendaarinen Markku Jalonen ja laivayhtiö muistaakseni lahjoitti jonkinlaisen kiertopalkinnon. Sekin lysti loppui, kun autokannella ei saanut
oleskella turvallisuussyistä merellä olon aikana. Turnauksen puuhamiehenä oli Rosenqvistin Seppo.
144
Sitten onkin jo Sinulla sellaista tietoa, että niihin ei ole mitään lisäämistä – tai taas pätkii.
Muuten – siitä huomaa vanhenevansa, kun ensin unohtaa äskeiset ja sitten menneet ja sitten unohtaa sulkea housun napit ja viimeisenä unohtaa ne avata.
Lasse Eva on saavuttanut mm. paralympiakultaa C1 luokan 100 metrin selkäuinnissa Torontossa 1976 ja hopeaa yleisurheilun viisiottelussa Arnhemissa Hollannissa 1980. Lassen
palkintokaapista löytyy paljon muitakin mitaleja - mm. SM-kisojen eri lajeissa.
Alla olevassa kuvassa Pajulahden 1967 SM-kisojen voittaja lähdöstä pulkkahiihtoon.
Lahden Seudun Invalidit ry
Lasse Evalla hommat pulkassa
”Mies meni hienoon putiikkiin ostamaan vaimolleen seksikästä alusasua. Kauppa oli melko
hintava – hinnat vaihtelivat kahdestasadasta aina viiteensataan asti. Mitä läpinäkyvämpi
alusasu oli, sitä kalliimpi oli hintakin. Mies valitsi kaikkein läpinäkyvimmän, maksoi 500 ja
vei alusasun kotiin. Hän esitteli asun vaimolleen ja pyysi tätä menemään yläkertaan pukeutumaan siihen ja esittelemään sitä sitten itselleen
.
Yläkerrassa vaimo sai idean. - Tämä on niin läpinäkyvä, kuin ei olisi mitään päällä. En pue
sitä, vaan esittelen alasti, palautan sen huomenna kauppaan takaisin, ja pidän rahat itse.
Vaimo tuli sitten alasti portaiden yläpäähän ja alkoi poseerata. Mies sanoi:- Hyvä luoja!
Luulisi, että viidelläsadalla ne edes silittäisivät sen!”
145
Uusajattelua ja vanhoja vitsejä 1990 – 1991
Istumalentopallo on koko urheiluliiton olemassaolon ajan ollut tärkeä toimintamuoto. Laji on saanut joukkoja liikkeelle ja kansainvälistä menestystä on tullut. Lajia on
myös käytetty hyväksi erilaisissa PR-tapahtumissa. Istumalentopallo tuntuu kuitenkin juuttuneen viime vuosina jonkinlaiseen pysähtyneisyyden tilaan. Nyt tarvitaan
lajin sisällä uusajattelua, kehittämispyrkimyksiä sekä ennen kaikkea toimenpiteitä.
Tarvitaan muutosta. (toiminnanjohtaja Pertti Pousi, SIU ry.)
Esillä esissä Euro Cup
Etelä-Saimaan urheilutoimituksen Seppo Hakuli herkutteli loppukesästä isolla otsikolla
ESILLÄ ESISSÄ EURO CUP kirjoittaessaan jutun esiläisten valmistautumisesta alkavaan
sarjakauteen ja toiseen Euro Cup matkaan Unkarin Nyiregyhazaan.
Elokuun lopulla 19.-25.8.1990 joukkue lensi Budapestiin ja sieltä pikku viivytysten jälkeen
järjestäjien linja-autokyydillä Nyiregyhazaan. Alkusarjan joukkue selvitti hienosti, mutta jatkopeleissä nousi seinä pystyyn. ESI (nimellä: Saimaan, Fin) sijoittui lopulta neljänneksi.
Kuuden joukkueen alkulohkonsa ESI selvitti tappioitta voittaen mm. pronssille lopulta päätyneen Norjan HSL Kristiansandin 3 – 1 ja edellisen vuoden mestarin DIO Bedumin 3 – 0.
Mestaruuden puolustaja oli lopulta viides.
Euro Cupin komea mestaruuspytty pysyi edelleen Alankomaiden joukkueilla Tubanten
Boemerangin voittaessa toisen kerran pelatun Mestariseurojen turnauksen. ESI hävisi Tubantenille välieräpelin 1 – 3. Pronssiottelussa Norjan HSL Kristiansand oli "onnekkaampi"
erin 2 - 3, viimeisen päättyessä 13-15. Hopeat jäivät isäntäjoukkue SE Piremonille.
Nyiregyhazan Euro Cup kisojen 1990 lopputulokset:
1. Tubanten Boemerang NED
2. Piremon SE HUN
3. Kristiansand HSL NOR
4. ESI Lappeenranta FIN
5. DIO-Bedum NED
6. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
7. HIF Glimten SWE
8. Samorastnik JUG
9. Iso-Britannia
10. Hamburger SE GER
11. AVSV Wien AUS
12. Medizin Gottbus GER
ESIn joukkueeseen kuuluivat Ossi Pulli, Matti Pulli, Erkki Kestola, Keijo Hänninen, Olli
Ranta, Tapio Kaartinen, Asko Kinnunen ja Reijo Musto sekä valmentaja Kari Rennola.
ESIn matkassa kisoissa tuomaroi lappeenrantalainen Seppo Söderholm.
MM 1990 Hollannissa
Heti ja kohta Unkarin Euro Cup kisojen jälkeen maajoukkue esiläisineen matkusti Hollantiin, missä vain vuoden tauon jälkeen järjestettiin seuraavat MM-kisat. Liekö aikatauluun jotenkin vaikuttanut edellisten kisojen ongelma, kun puolustavat mestarit Tuhannen ja yhden
yön seuduilta joutuivat jäämään, tunnetuista syistä USA:n kisoista pois. Teheranin mustapäät korjasivat asiat kuntoon ja pokkasivat taas kultaiset mitalit puukenkämiesten edestä.
Suomalaisilta pelit sujuivat varsin nihkeästi. Kahdeksasta (!) pelistä Suomi voitti ainoastaan kaksi ja vain yhden joukkueen – Iso-Britannian. TV 2:n kuvausryhmä oli kisoissa paikalla ja teki sieltä 35 minuutin koosteen, joka näytettiin TV:ssä 15.9.1990.
146
Suomen pelit Assenin MM-kisoissa:
Suomi
- Iso-Britannia
- Jugoslavia
- Iran
- Unkari
- Hollanti
- Länsi-Saksa
- Ruotsi
- Iso-Britannia
3 – 0 (15- 3, 15- 8, 15- 2)
2 – 3 ( 3-15, 15- 8, 15- 8, 8-15, 11-15)
1 – 3 ( 9-15, 16-14, 6-15, 11-15)
0 – 3 (11-15, 15-17, 14-16)
0 – 3 ( 4-15, 4-15, 4-15)
0 – 3 ( 8-15, 14-16, 11-15)
0 – 3 (12-15, 14-16, 5-15)
3 – 0 (15-10, 15- 9, 15- 3)
Hollannin MM-kisojen 1990 lopputulokset:
1. Iran
2. Hollanti
3. Jugoslavia
4. Unkari
5. Länsi-Saksa
6. Norja
7. Ruotsi
8. Suomi
9. Iso-Britannia
Nyiregyhazaa
ESI:n lisäksi myös maajoukkue matkaili Unkarissa 26.-27.5.1990 ja samoilla pustilla lappeenrantalaisten kanssa pelikauden aikana. Joitain tuloksia tuolta matkalta on säilynyt.
Nyiregyhazaan perjantaina saavuttuaan joukkue kohtasi maaottelussa Unkarin. Pustalaiset voittivat kaksi ensimmäistä erää 15- 8, 15- 8 ja suomalaiset seuraavat kaksi 13-15 ja
14-16. Ratkaisevaan kolmanteen erään ja jatkuvaan pistelaskuun tottumattomat suomalaiset hävisivät sen selvästi 15- 5 ja koko maaottelun 3 – 2.
Seuraavana päivänä käynnistyi Piremon Cup. Mukana oli kahdeksan joukkuetta, jotka ensimmäisenä päivänä pelasivat kahdessa alkulohkossa – kolme kertaa kentälle jokainen.
Suomen lohkon muut joukkueet olivat Khorasan Iranista, Hosc Budapestista ja Akarat SE
Miskok-nimiseltä paikkakunnalta – kai Unkarista. Toisessa lohkossa pelasivat SE Piremonin lisäksi Englanti vahvistettuna kahdella Iranilaisella, Hrabri Zagrebista Jugoslaviasta sekä unkarilainen Vasalandiaksi ristitty Vasarosnameny. Tästä lohkosta Piremon ja Zagreb
selvittivät tiensä toisen kilpailupäivän mitalipeleihin.
Suomen lohkossa Iran voitti kaikki pelinsä 3 – 0 ja Suomi muut pelinsä 3 – 1. Välierissä
iranilaiset jatkoivat vakuuttavia otteitaan ja voittivat helposti jugoslaavit 3 – 0. Suomi pelasi
maratonottelun Piremonin kanssa. Tilanteet ja pelin hallinta vaihtelivat jatkuvasti ja neljän
erän jälkeen oltiin tilanteessa 2 – 2. Jälleen viides erä oli suomalaisille liikaa – voitto ja
loppuottelupaikka Piremonille 3 – 2. Turnausvoitto meni Teheranin suuntaan ja hopeat
isännille. Pronssi karkasi suomalaisilta edellisten ottelujen tyyliin 2 – 3 tappiolla Zagrebille.
Lahdesta Kotkan kautta Siilinjärvelle
Kauden 1990 – 91 kotimaisiksi alkajaisiksi pelattiin 9. Lahti-cup, missä isäntäjoukkue LSI
Lahti otti jälleen, muutaman vuoden tauon jälkeen, miesten sarjan voiton. Muut osallistuneet joukkueet olivat ESI Lappeenranta, KSI Kotka, HIY Helsinki, Lahden Ahkeran pysty-
147
palloporukka (viidellä pelaajalla) sekä Lahden ystävyyskaupunki Pecsin joukkue. Voittajan
lisäksi muita tuloksia ei ole tiedossa.
Naisten sarjassa oli vain kaksi joukkuetta, joista HIY Helsinki voitti emäntien joukkueen ja
otti turnausvoiton.
Kotkalaiset reissailivat kolmannen kerran Riikan turnauksessa loppuvuonna 1990. Tuloksena oli jo kolmas perättäinen voitto.
Kotka-turnaus helmikuun alussa 2.2.1991 päättyi ESI:n voittoon ennen isäntäjoukkue Kotkaa ja LSI Lahtea. Naisten turnauksen voitti jälleen Tallinna.
9. Kotka-turnauksen1991 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. ESI Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. Tallinna
5. ESI II
6. Helsinki
7. Kuopio
8. KSI Kotka II
9. Jyväskylä
10. Vantaa
1. Tallinna
2. Vantaa
3. Yhdistetty joukkue
4. Helsinki
Kausi 1990–91 päättyi Urheiluliiton kehittämis- ja palloilupäiviin Siilinjärvellä toukokuun alkupuolella. Savonlinnan kauden joukkueeksi valittu yhdistelmä vei turnausvoiton ennen
ESI:ä ja Helsinki sijoittui kolmanneksi ennen Lahtea ja Kotkaa. Miesjoukkueita kisoihin
osallistui kaikkiaan 11 ja naisjoukkueita kolme. Naisten sarjan voiton otti Vantaa ennen
Helsinkiä ja muun Suomen yhdistelmäjoukkuetta.
Kehittämispäivien yhteydessä lajivaliokunta palkitsi vuoden miesistumalentopalloilijana
Lahden Raimo Koskisen ja naisista parhaana Helsingin Irja Venäläisen. Kauden joukkueeksi valittiin Savonlinnan nuorekas ja innostunut joukkue - sekä erotuomariksi Välilän Vesa Jyväskylästä.
SM-sarjassa kaikki ennallaan
Miesten SM-sarjaan lähtivät mukaan sarjanousija Tampere sekä edellisen kauden SMsarjajoukkueet; ESI Lappeenrannasta, Lahti, Kotka, Jyväskylä ja Kuopio. Aluksi joukkueet
pelasivat kaksinkertaisen runkosarjan, jonka viimeinen kierros pelattiin 9.3.1991 – ja tämän jälkeen mitali- (1.–3.) ja putoamissarjat (4.–6.).
Runkosarjan voitti paremmalla eräsuhteella Kotka, ESI sijoittui toiseksi. Joukkueiden keskinäiset ottelut päättyivät kotivoittoihin: Kotka voitti kotonaan 3 - 1 ja ESI Lappeenrannassa
3 – 2.
SM-mitalisarja pelattiin turnauksina Lahdessa ja Lappeenrannassa. Kotkan ohjelmaan ei
sopinut kotiturnauksen järjestäminen. ESI voitti molemmissa turnauksissa sekä Lahden että Kotkan. ESI:lle näin viides mestaruus, Lahdelle hopeat ja Kotkalle pronssit.
Alemman SM-loppusarjan voitti Palokan Pyry, sijoittuen sarjassa lopulta neljänneksi. Viides oli Tampere ja kuudes Kuopio. Naisten sarjassa pelasivat edelleen Helsinki ja Vantaa
keskenään. Ainakin pelimatkat olivat kohtuullisia. Helsinki menestyi keskinäisissä otteluissa paremmin. Joukkueen Marja-Leena Salenius sai kauden päätteeksi kunniamaininnan
uutena kehityskelpoisena pelaajana.
148
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1990 – 1991:
Miehet SM-sarja
Miehet SM-karsinta
1. ESI Lappeenranta
1. Helsinki
2. Kotka
2. Mikkeli
3. Lahti
4. Palokan Pyry Jkylän mlk
5. Tampere
6. Kuopio
Naiset (ei SM)
1. Helsinki
2. Vantaa
1- sarja pelattiin kahdessa alkulohkossa – 1.:ssä Turku, Vantaa ja Helsinki ja 2.:ssa ESI II,
PäVe, Mikkeli ja KSI II. Lohkojen voittajat pelasivat 1-sarjan voitosta ja noususta SMsarjaan kahden ottelun yhteistuloksella. Näissä Helsinki kukisti Mikkelin ja nousi kuopiolaisten tilalle seuraavaksi kaudeksi mestaruussarjaan. Helsingin joukkueessa pelasivat:
Pentti Perälä, Aulis Vistbacka, Viljo Kaartinen, Jari Niemenmaa, Reijo Korhonen, Mauri
Mäkipää ja Jari Heino.
Suomen Cupista on tiedossa jälleen vain kiertopalkintoon kaiverrettu voittajan nimi – LSI
Lahti. Edelleen pelattiin Jyväskylässä?
Miikkulainen kansainväliseksi
2. Nestori Miikkulainen Lappeenrannassa pelattiin kansainvälisenä kuuden joukkueen turnauksena, kun edellisen kauden seurajoukkueiden Euro Cupin voittaja Tubanten Boemerang saapui Lappeenrantaan. SM-sarjan mitalikolmikko oli tietysti mukana ja pystypallojoukkueita edustivat paikallinen Lauritsalan Kisa (LaKi) ja Lahden Kimmo.
Istumalentopallo on
asennekysymys
Keijo Martikaisen otsikko Etelä-Saimaassa Tubantenin
valmentaja Jacques van Dormolenin haastattelusta 14.4.1991
www.sportintwente.nl
Jacques van Dormolen
149
Suhtautuminen istumalentopalloon on asennekysymys, sanoo Hollannin Tubanten
Boemerangia valmentava Jacques van Dormolen. Hänen mielestään istumalento soveltuu
sekä vammaisille että terveille. Sen arvo on siitä kiinni, miten siihen asennoidutaan.
Hollannissa istumalentopalloa harrastetaan paljon terveiden keskuudessa – ja parasta
olisi, jos vammaiset ja terveet pelaisivat sitä yhdessä.
Suomalaisten tasosta neljä vuotta Tubantenia valmentaneella Dormolenilla on arviona,
että suomalaiset ovat tahdon ja halun tasolla hyviä, mutta puutteena ovat peliin kuuluvat
tekniikan hienoudet. Teidän on saatava lajille korkeatasoisia valmentajai ja joukkueiden
johtajia, jotka vaativat pelitä yhä korkeampaa tasoa. Lisäksi tuomarilinjanne voisi olla
tiukempi – sekin nostaisi pelin tasoa, sanoo itsekin kentällä paljon istuva valmentaja. (Keijo
Martikainen, Etelä-Saimaa 14.4.1991).
Alkusarjan otteluissa ESI hoiteli voitokkaasti kaikki vastustajat, mutta toisen päivän otteluissa tuli tappiot ensin Lahden Kimmolle välierässä 2 – 3 ja vielä pronssiottelussa Lahdelle samoin numeroin. Molemmissa päätöspäivän otteluissaan ESI voitti kaksi ensimmäistä
ja hävisi kolme viimeistä erää. Loppuotteluun selvisivät Kimmo ja Tubanten – voiton veivät
pystypallomiehet viidellä pelaten erin 3 – 1. Turnauksen jumbofinaalissa LaKi otti ainoan
voittonsa lyömällä Kotkan 3 – 1.
2. Nestori Miikkulaisen 1991 tulokset:
1. Lahden Kimmo
2. Tubanten Hollanti
3. LSI Lahti
4. ESI Lappeenranta
5. LaKi Lauritsala
6. KSI Kotka
Tähän suuntaan ollaan vammaisurheilussa menossa, että he voivat kisailla terveiden
kanssa tasavertaisesti. Istumalentopallo on erittäin hyvä laji ja sopii niin vammaisille kuin
terveillekin. Jousiammunta, ammunta ja pyörätuolilla kelaaminen ovat tässä mielessä samanlaisia. Tämä turnaus oli erittäin hyvä, joten sitä on ollut mukava seurata ihan hyvällä
mielellä. Yhteistyö kaikkien osapuolten kesken on ollut esimerkillistä. (Pertti Pousi lehdistötilaisuudessa).
Keijo Martikainen, Lappeenranta
ESI-Teamin Keijo Hänninen on nostanut pallon lattianrajasta ylös.
Takana Veli-Matti Saareks ja verkon toisella puolella LSI Lahden paras pelaaja Rauno Koskinen.
150
Tallinnas Soome päeväd
Tallinnan jo perinteiseen turnaukseen – nyt oli vuorossa kuudes kerta – osallistuivat Kotkan miesten lisäksi ainakin Helsingin ja Vantaan naiset – miesten osallistumisesta ei ole
varmaa tietoa. Kotka vei omansa viidennen kerran peräkkäin voittaen miesten sarjan.
Naisten sarjan voitto jäi Eestiin, Helsinki toinen ja Vantaa kolmas.
6. Tallinna-turnauksen 1991 lopputulokset (kolmen parhaan osalta):
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. Kiev Ukraina
3. Eesti
1. Eesti
2. Helsinki
3. Vantaa
Lajivaliokunta 1990 – 1991
Allan Pynnönen Jyväskylä puheenjohtajana, Marja Pihnala Helsinki, Timo Mononen Siilinjärvi, Erkki Pettinen Mikkeli sekä maajoukkuevalmentajat Timo Väre ja Ene Hakala.
Mestarit 1990 – 1991
Miesten Suomen Mestarit: ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Matti Pulli (C), Tapio Kaartinen, Keijo Hänninen, Reijo Taitonen, Erkki Kestola,
Asko Kinnunen, Reijo Musto, Pertti Kankkunen, Olli Ranta, Lauri Melanen ja
Kari Rennola
Miesten Suomen Cup Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Reijo Salonen, Harri Harinen, Reijo Kettunen, Reijo Sulonen, Jorma Savolainen, Simo Peltola, Pekka Norola, Rauno Koskinen sekä valmentaja Minna Harinen
Kauden parhaat
Pelikaudella 1990 – 1991 istumalentopallon lajivaliokunta päätti ensimmäistä kertaa valita
ja palkita lajin parhaat pelaajat sekä valmentajat/toimitsijat. Parhaiksi pelaajiksi valittiin
Lahden Rauno Koskinen ja Helsingin Irja Venäläinen.
Yhteistyö Suomen Lentopalloliiton kanssa johti muutamaa vuotta myöhemmin siihen, että
Lentopalloliiton parhaiden palkitsemisessa huomioitiin myös istumalentopalloilu. Kaudesta
1992 – 1993 lähtien on Suomen Lentopalloliiton toimesta valittu ja palkittu vuosittain paras
istumalentopalloilija ja kaudesta 1998 – 1999 lukien paras mies- ja naispelaaja.
Pelikauteen 1998 – 1999 asti eri pelaajat saatettiin valita SIU:n ja SLL:n nimissä vuoden
parhaiksi istumalentopalloilijoiksi. Kaudesta 1999 – 2000 Lentopalloliitto on tehnyt valinnan
SIU:n esityksestä.
Pelikauden 1990 – 91 parhaiden palkitseminen:
SIU – paras miespelaaja: Rauno Koskinen LSI Lahti
SIU – paras naispelaaja: Irja Venäläinen HIY Helsinki
151
Kunniamaininta - Paras naistulos: Marja-Leena Salenius HIY Helsinki
Vuoden tuomari: Vesa Välilä Jyväskylän mlk
Vuoden joukkue: Savonlinna
Kauden 1990 – 1991 yhteenveto
Nyiregyhaza Unkari 26.–27.5.1990, Piremon Cup:
Miehet
1. Khorasan Irak, 2. SE Piremon HUN, 3. Hrabri JUG
(FIN Team 4.)
Lahti 4.8.1990 9. Lahti-cup:
Miehet
1. LSI Lahti
Naiset
1. HIY Helsinki, 2. LSI Lahti
Nyiregyhaza Unkari 19.–25.8.1990, seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. Tubanten Boemerang the Netherlands, 2. SE Piremon Hungary,
3. Kristiansand HSL Norway, (Saimaa Finn 4.)
Assen Hollanti syyskuu 1990, MM-kisat:
Miehet
1. Iran, 2. Hollanti, 3. Jugoslavia (Suomi 8.)
Riga-Tournament 1990:
Miehet
1. KSI Kotka
Kotka 2.–3.2.1991 9. Kotka-turnaus:
Miehet
1. ESI, 2. Kotka, 3. Lahti
Naiset
1. Tallinna, 2. Vantaa, 3. Yhd. joukkue
Lappeenranta 13.–14.4.1991 2. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. Lahden Kimmo, 2. Tubanten The Netherlands, 3. LSI Lahti
Siilinjärvi 10.–11.5.1991 Palloilupäivät:
Miehet
1. Savonlinna, 2. ESI, 3. Helsinki
Naiset
1. Vantaa, 2. Helsinki, 3. Muu Suomi
VI Tallinna Turnaus 1991:
Miehet
1. KSI Kotka FIN, 2. Kiev UKR, 3. Eesti
Naiset
1. Eesti, 2. Helsinki, 3. Vantaa
SM-sarjat 1990 – 1991:
Miehet
1. ESI Lappeenranta, 2. Lahti, 3. Kotka
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
1-sarja
1. Helsinki, 2. Mikkeli
Naiset
1. Helsinki, 2. Vantaa (ei SM)
Jyväskylä Suomen Cup 1990 – 1991:
Miehet
1. LSI Lahti
152
Nottingham ja Netherlands 1991 – 1992
Istumalentopallon sarjat käynnistyvät jälleen lokakuussa. Valitettavasti joukkueiden
määrä on tippunut viimevuotisesta viidestätoista kolmeentoista. Lajivaliokunta lähti
vuoden 1991 alussa päättäväiseen ja johdonmukaiseen työhön lajin tulevaisuuden
hyväksi. Lajivaliokunta on järjestänyt esimerkiksi nuorisokisojen lentopalloturnauksen sekä nuorille suunnattuja lentopallokouluja. Valiokunnan jäsenet ovat myös
kiertäneet erityiskouluja. Ei kuitenkaan ole syytä vaipua itsetyytyväisyyteen ja heittäytyä odottelemaan, että suunnitelmat toteutuvat. On tehtävä toiveista totta niin lajivaliokunnassa, seuroissa kuin keskustoimistossakin.
(Petri Rissanen, lajipäällikkö, Istumalentopallon sarjakirja 1991 – 1992).
EM-kisat Englannissa
Elokuussa 15.–20.8.1991 Englannin Nottinghamissa pelatuissa EM-kisoissa Suomen sijoitus oli viides. Kisat pelattiin aivan uudessa Hadden Sports Centerissä, jota ei vielä virallisesti ollut avattukaan. Suomi pelasi ensimmäisen ottelun Unkaria vastaan. Suomi hallitsi ja
voitti ensimmäisen erän. Toista suomalaiset johtivat jo 12-4, mutta hävisivät erän lopulta
13-15. Lopulta Unkari voitti avausottelun 1 – 3.
Toisena pelipäivänä Suomella oli ottelu Neuvostoliittoa vastaan, joka oli ensimmäistä kertaa istumalentopallon arvokisoissa mukana. Ottelu Suomelle tiukkojen erien jälkeen 3 – 0.
Seuraavaksi Suomi kohtasi mitalipeleihin pääsyn kannalta ratkaisevassa ottelussa Saksan. Ensimmäinen erä tuli niukasti Suomelle, toinen vastaavasti Saksalle. Kolmannessa
taisteltiin pitkään vuorovedolla, mutta erä lopulta Saksalle – samoin neljäs ja koko ottelu 1
– 3. Suomi oli pettynyt mitalipelipaikan menetyksestä.
Lopullisesta sijoituksesta Suomi pelasi länsinaapuri Ruotsia vastaan. Suomen valmentaja
Timo Väre ei ollut kertonut pelaajilleen ennen ottelua, että pelin voittaja ja samalla näiden
kisojen viides saa paikan Barcelonan Paralympialaisiin 1992. Suomen ollessa erä- ja ottelupallotilanteessa kakkosvalmentaja Jarmo Kari kysyi Väreeltä: joko pojille kerrotaan? Tähän Timppa vastasi: Ei – syöttö menee varmasti ikkunasta ulos. Ottelu Suomelle 3 – 0. Kisojen pronssipelissä Norja löi Saksan 3 – 0 ja loppuottelussa Hollanti Unkarin samoin lukemin.
Nottinghamin EM-kisojen 1991 lopputulokset:
1. The Netherlands
2. Hungary
3. Norway
4. Germany
5. Suomi Finland
6. Sweden
7. Denmark
8. The Soviet Union
9. Great Britain
4. Ibusz Kupa Pecs 1991
LSI Lahti osallistui neljännen kerran 23.–24.8.1991 järjestettyyn Pecsin matkatoimistoturnaukseen Unkarissa. Aikaisemmat Lahden käynnit siellä olivat 1985 (4.). 1987 (4.) ja 1989
(3.). Viimeiseksi (ainakin toistaiseksi) jääneellä Pustan visiitillään lahtelaiset korjasivat tur-
153
nauksesta kultaiset mitalit ja voittopytyn kotimaisemiin. Turnauksen muita tuloksia ei ole
säilynyt aikakirjoissa – ellei sitten jossain komerossa Hungaryssa.
SIU ry:n istumalentopallon sarjakirja 1991-92
LSI Lahti Unkarin Pecsissä kesällä 1991. Eturivi vasemmalta: Reijo Kettunen, Jorma Savolainen, Harri Harinen ja Reijo Salonen.
Takarivi vasemmalta: huoltaja Minna Harinen, Rauno Koskinen,
Pekka Norola ja Aimo Niemi.
4. Pecsin turnaukseen osallistui neljä joukkuetta Unkarista sekä joukkueet Lahdesta, Wienistä ja Tallinnasta sekä jugoslavialainen Subotica. Turnauksen ennakkosuosikiksi lahtelaisten Pekka Norola arveli isäntämaan Piremonia Nyiregyhazasta. Välierävoiton (vastustaja ei tiedossa) jälkeen lahtelaisia vastaan asettui hieman yllättäen, ei Piremon, vaan toinen unkarilaisjoukkue – Mozdulj SE Vacista.
Jännityksellä odotetun loppuottelun jälkeen saatoimme todeta, että turhaan emme olleet
matkustaneet tänne. Voitto oli saatu kotiin Lahteen. Kuten paikallinen sanomalehti kirjoitti
seuraavana päivänä urheilupalstallaan: Kansainvälisen istumalentopalloturnauksen voitti
odotusten mukaisesti Lahden joukkue Suomesta. Pelasihan joukkueessa neljä maajoukkuetason pelaajaa. Näin kirjoitteli Pekka Norola (kuvassa ylärivissä toinen oikealla) nelisivuisessa matkaraportissaan LSI:n Urheilutoimikunnan pöytäkirjaan.
Viimeinen Lahti-cup
Syyskuun alussa 7.9.1991 pelatusta 10. Lahti-cupista tuli sen historian viimeinen. Mukana
oli kuusi istumalentopallojoukkuetta ja pystypallojoukkue Lahden Kaleva. Lappeenrannan
ESI voitti ottelunsa alkusarjassa ja jatkoi voittokulkuaan myös sijoituspeleissä. Joukkue vei
turnauksen voiton kukistettuaan loppuottelussa isäntäjoukkue Lahden 2 – 0 (15- 1, 15-11).
Pronssipelissä Palokka voitti Mikkelin 2 – 0 (15- 9, 15- 6). Kotka jäi pois turnauksesta ilmoittautumisestaan huolimatta. Maajoukkueen valmentaja Timo Väre oli seuraamassa pelejä ja hän kertoi odottavansa alkavalta sarjakaudelta tasaisia otteluita.
10. Lahti Cupin 1991 lopputulokset:
1. ESI Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. Palokan Pyry Jyväskylän mlk
4. Mikkeli
5. Pääskylahden Vesa Savonlinna
6. Helsinki
7. Lahden Kaleva
154
Johanna Hytönen, Invalidityö 10/1991
Valioviili on kunnon viili – ja kunto kisat oli Lahdessa. Kuvassa
Palokan Pyry ja Pääskylahden Vesa taistelemassa pallosta. До
свидания.
Cupit Vaajakoskella
Suomen cup-turnauksessa Vaajakoskella 28.9.1991 oli seitsemän joukkuetta. Tampere jäi
viime hetkillä kisasta pois. Joukkueet pelasivat ensin kahdessa alkulohkossa, joista kaksi
parasta jatkoi turnauksen mitalipeleihin. Välierissä Lahti löi Palokan Pyryn ja ESI puolestaan Kotkan.
Pronssiottelussa Palokan Pyry hallitsi otteluaan ja nappasi itselleen himmeimmät mitalit
voitolla 2 – 0 (15- 8, 15-12). Sijoista 5. - 8. Helsinki, Vantaa ja Mikkeli pelasivat yksinkertaisen sarjan. Helsingille voitto ja turnauksen viides sija – Vantaa kukisti Mikkeloin ja oli
kuudes.
Loppuottelussa lahtelaiset pyörittivät Lappeenrannan ESI:ä mielin määrin ja maksoivat
Lahti-cupin viilit pottuina voittamalla suvereenin esityksen jälkeen 2 – 0 (15- 6, 15- 3). Lahti
ei hävinnyt turnauksessa erääkään.
Suomen Cupin 1991 lopputulokset:
1. LSI Lahti
2. ESI Lappeenranta
3. Palokan Pyry Jyväskylän mlk
4. KSI Kotka
5. Helsinki
6. Vantaa
7. Mikkeli
Suomen Cup Mestarit ja SM-hopeamitalistit 1991 – 1992 sekä 4. Ibusz Kupan Unkarin
Pecsissä 1991 voittanut LSI Lahden joukkue:
Harri Harinen, Reijo Kettunen, Rauno Koskinen, Aimo Niemi, Pekka Norola,
Paavo Oksanen, Helena Peltonen, Reijo Salonen, Jorma Savolainen, Eero
Valkonen ja Seppo Venäläinen. Joukkueen valmentajana toimi Minna Harinen.
155
ESI ei vieläkään mitalipeleissä
Hollannissa Roermondissa lokakuussa pelatussa EURO Cupissa ESI oli mukana jo kolmannen kerran. Aikaisempien 6.:nnen ja 4.:nnen sijan vahvistukseksi ESI sijoittui tällä kertaa 5.:nneksi. Mitalipelipaikan ratkaisseessa puolivälieräottelussa mestaruuden puolustaja
Tubanten Boemerang voitti ja ESI jäi pelaamaan sijoista 5. - 8.
ESI:n Euro Cup-joukkueen kokoonpano oli seuraavaa: Keijo Hänninen, Tapio Kaartinen,
Erkki Kestola, Asko Kinnunen, Lauri Melanen, Reijo Musto, Matti Pulli, Ossi Pulli ja Olli
Ranta. Valmentajana toimi Kari Rennola, joukkueenjohtajana Markku Aumakallio. Tuomarina kisoihin osallistui Seppo Söderholm.
Hollannin Euro Cupin 1991 lopputulokset:
1. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
2. Tubanten Boemerang NED
3. Kristiansand HSL NOR
4. HIF Glimten SWE
5. ESI-Team FIN
6. Piremon SE HUN
7. Blauw-Wit NED
8. Sarajevo JUG
9. Mladost TCH
10. Nadezhda ASSR
11. Great-Britain
12. AVSV Wien AUS
Nimet uusiksi
Kansainvälisten turnauksen huvittavienkin nimisekoilujen jälkeen ESI päätti Hollannin kisoihin ottaa seuran "taiteilijanimeksi" ESI-Teamin – ESI-Team Lappeenranta. Kansainvälisillä kentillä joukkuetta oli tituleerattu mm. milloin Etelaksi, Saimaksi tai Esiryksi. EteläSaimaan Invalidit ry. ei oikein tuntunut kääntyvän sujuvaan muotoon muilla kielillä. Pikkasen taitelijanimen valinta lappeenrantalaisia karjalaisittain hymyilytti, kun kuuluttelijat lontoolaisittain hehkuttivat seuraavassa ottelussa esiintyvän suomalaisjoukkueen – iisi-tiimin.
Varsin nopeasti nimi ESI-Team Lappeenranta kuitenkin tuli tutuksi sekä koti- että ulkomaisilla kentillä. Kotimaan karkeloissa yhdistyspohjaisten joukkueiden nimiin liitettiin, sattumanvaraisesti joskus aikaisemminkin käytetyt ja taustayhteisöä kuvaavat lyhenteet – esimerkiksi KSI Kotka (Kotkan Seudun Invalidit) ja HIY Helsinki (Helsingin Invalidien Yhdistys).
Kymmenes Kotka
10. Kotka-turnauksessa ESI-Team puolusti edellisen turnauksen voittoaan, mutta joutui
tyytymään kolmanteen sijaan Kotkan voittaessa ja unkarilaisen Nagykanizsan sijoittuessa
toiseksi. Omaan turnaukseensa KSI Kotka oli saanut parhaimman kokoonpanonsa mukaan ja voitti kaikki pelaamansa ottelut.
Turnaukseen osallistui yhteensä 10 mies- ja kolme naisjoukkuetta. Unkarin miesjoukkueen
ohella kansainvälisyyttä turnauksessa edustivat Tallinnan Invasportin joukkueet, joista naiset voittivat sarjansa ja miehet sijoittuivat neljänsiksi.
Kotka-turnauksen yhteydessä käytiin myös viralliset maaottelut Suomi - Viro. Naisten pelissä, huomattavasti suomalaisia nuorempi, Viron joukkue hallitsi peliä kaiken aikaa voittaen 1 – 3 ( 4-15, 13-15, 15- 7, 2-15). Miesten maaottelua hallitsi vastaavasti Suomi voittaen
ottelun helposti suoraan 3 – 0 (15- 9, 15-13, 15- 5). Miesten maajoukkueen valmentaja
Timo Väre kertoi ottelun jälkeen, että joukkueen päätähtäin on mahdollisimman hyvä panos Barcelonan vammaisten olympialaisissa.
156
Itse turnauksessa lopulliset sijoitusottelut käytiin alkulohkojen sijoitusten perusteella. Niiden määrittämisessä järjestäjillä oli suuria vaikeuksia. Lähes tunnin laskemisen ja kolmen
vastalauseen jälkeen sijoitukset saatiin selville. Tulossekoilu jätti muuten hienosta turnauksesta hieman sekavan kuvan.
10. Kotka-turnaukset 1992 lopputulokset:
Miehet:
Naiset:
1. KSI Kotka
2. Nagykanitza Unkari
3. ESI-Team Lappeenranta
4. Tallinna Viro
5. LSI Lahti
6. Kuopio
7. Kotka II
8. ESI I
9. Helsinki
10. Vantaa
1. Tallinna Viro
2. HIY Helsinki
3. Vantaa
Kotkalaiset osallistuivat vuoden tauon jälkeen maaliskuun alussa 1992 Riikassa järjestettyyn kansainväliseen turnaukseen. Ja tällä kertaa itsenäisen Latvian lippujen merkeissä.
Vuosien 1988 – 1990 voittojen jatkeena nyt neljäs ykkössija turnauksesta.
Kolmas Miikkulainen
3. Nestori Miikkulainen turnauksessa maaliskuun lopulla ESI-Team ei antanut yllättää itseään enää toisena vuonna, vaan ykköspytty jätettiin Lappeenrantaan. ESI-Team voitti turnausfinaalissa Palokan Pyryn suoraan 2 – 0. Pronssiottelussa LSI Lahti sai vastaansa kotikaupungissaan pystypalloa pelaavan Kimmon. Kimmo puolusti pystyjoukkueiden asemaa
istuvien turnauksessa hyvin ja voitti vammaisjoukkueen erin 2 – 0.
SVC Tallinn osallistui Lappeenrannan turnaukseen ensimmäistä kertaa sijoittuen
7.:nneksi. Tallinnan joukkueenjohtajana toimi Janno Rogenbaum – monesti myöhempinä
vuosina ja vuosikymmeninä virolaisen istumalentopallon keskeinen vaikuttaja.
3. Nestori Miikkulaisen 1992 tulokset:
1. ESI-Team Lappeenranta
2. Palokan Pyry Jyväskylän mlk
3. Lahden Kimmo
4. LSI Lahti
5. KSI Kotka
6. LaKi Lauritsala
7. SVC Tallinn
8. ESI II
Lahtelaisia vietiin
Miesten SM-sarjassa pitkään pelannut ja edelliselläkin kaudella sarjapaikkansa uusinut
Tampere (5.) ei saanut joukkuetta jalkeille. Sen paikalla SM-sarjassa oli maajoukkue, joka
pelasi vain runkosarjan ottelut – eikä se saanut tai siltä saatu sarjapisteitä.
157
Runkosarjan jälkeen pelattiin välieräpelit: 1. – 4. ja 2. – 3. kahden voiton ohjelmalla. Välierävoittajat ratkaisivat mestaruuden kahdesta otteluvoitosta ja hävinneet pronssimitalit
kahden ottelun yhteistuloksella. Viidenneksi sijoittunut pelasi karsintasarjassa.
Runkosarjan voittanut ESI-Team kohtasi välieräotteluissa runkosarjan nelosen Palokan
Pyryn, voittaen kahdesti 3 – 0. Toisessa välieräparissa LSI Lahti voitti KSI Kotkan otteluvoitoin 2 – 1 ja selvisi loppuotteluihin ESI-Teamia vastaan. Finaalipeleissä ESI-Team oli
ylivoimainen voittaen molemmat ottelut suoraan 3 – 0.
Mestaruus oli ESI-Teamin kuudes perättäinen. Pronssit vei KSI Kotka. Naisten puolella
Helsinki ja Vantaa jatkoivat naapuruusottelujaan pääkaupunkiseutuhengessä. Karsintasarjan kautta seuraavan kauden SM-sarjaan selviytyivät uusina joukkueina - paluun ylätasolle
tehnyt Kuopio sekä Pääskylahden Vesa Savonlinnasta. Helsinki jatkoi sarjassa.
ESI prässäsi kuudennen
mestaruuden taidolla
Keijo Martikaisen otsikko Etelä-Saimaassa 22.3.1992 edellisenä päivänä Lahdessa
pelatusta ratkaisevasta SM-loppuottelusta
Kahdella loppuotteluvoitolla saavutettu Mestaruus oli
ESI:lle kuudes perättäinen
eikä jatkossakaan joukkueen ote pelin hallinnasta
näytä hiipuvan.
Lahden urheilutalossa pelattu toinen finaali oli lähes
ensimmäisen kaltainen. Tosin lahtelaiset pystyivät kotonaan antamaan selvästi
paremman vastuksen ja
näin pelin taso oli ensimmäistä huomattavasti korkeampi.
Kiperimmät paikat ottelussa olivat toisessa erässä,
jossa Lahti sai kuin varkain
8 – 1 johtoaseman ESI:n ihmetellessä
vastustajan
työskentelyä.
Lappeenrantalaiset saivat
kuitenkin kasatuksi tilanteessa hyvin itsensä ja nousivat ohi ja erävoittoon.
Nouseminen tappioasemas-
ta osoitti ESI:n henkistä kykyä ja voitontahtoa parhaimmillaan
ESI-Teamin nousu tästä sillasta lannisti lahtelaiset lopullisesti ja kolmanteen
erään he tulivatkin jo kuin
valmiiksi voitettuina.
ESI aloitti pelin kuusikolla
Lauri Melanen, Keijo Hänninen, Olli Ranta, Matti
Pulli, Reijo Taitonen ja Tapio Kaartinen. Ranta oli
flunssainen ja vaihteli Erkki
Kestolan ja Asko Kinnusen
kanssa lyhyitä vaihtoja.
Rannan panos oli flunssaisenakin joukkueelle tuiki
tarpeellinen, sillä hänen tehojaan oli kenenkään vaikea paikata.
Matti Pulli on ESI:n pelinrakentaja hyvin sijoitetuilla
ja yllättävillä syötöillä sekä
verkkopelillään. Joukkueen
veteraanipelaajiin kuuluva
Keijo Hänninen näytti myös
käden käyvän kuin kobralla
varsinkin
verkkopelissä.
Hänninen sijoitti Lahden
kenttään muutaman älykkään pudotuksen ja oli
joukkueensa ykköstorjuja.
Tapio Kaartinen käytti hyvin ulottuvuuttaan ja Lauri
Late Melanen kannusti tiukoissa paikoissa joukkuetovereitaan ja loi henkeä sekä
hoiteli tyylillä hakkurin tehtävänsä. Reijo Taitonen pelasi tavoilleen uskollisesti
tasaisen varmasti ja rauhallisesti.
ESI:n Suomen Mestaruuden
voittaneen joukkueen voiton avaimina oli tälläkin
kertaa hyvä tekniikka ja istualtaan pelaamisen taito.
Puhtaalla sarjalla voitettu
runkosarja antoi jo merkkejä siitä, että taitavan pitää
olla vastustajankin voittaakseen tämän lajin taitajat. (Keijo Martikainen)
158
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1991 – 1992:
Miehet SM-sarja
Miehet 1-sarja/SM-karsinta
Naiset (ei SM)
1. ESI-Team Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. KSI Kotka
4. Palokan Pyry Jyväskylän mlk
5. HIY Helsinki
1. Kuopio
2. PäVe Savonlinna
3. HIY Helsinki
1. Helsinki
2. Vantaa
Kotkan SM-pronssia saavuttaneessa joukkueessa pelasivat:
Pekka Holtari, Teijo Hovi, Esa Kajoskari, Unto Kojonen, Terho Manninen, Pekka Nygren,
Matti Paavola, Tapani Piilola, Eero Rongas, Olavi Venäläinen ja Timo Viik.
Helsinki voittoon Tallinnassa
Helsingin miehet katkaisivat Kotkan viiden voiton putken Tallinna-turnauksissa ja ottivat
naapurimaan 7. kisan voiton, Eestikin kukisti moninkertaisen turnausvoittaja KSI Kotkan sijoittuen ennen sitä turnauskakkoseksi.
Naisten sarjassa ykkönen oli Leedu - Liettua, kakkonen Läti – Latvia ja kaikki aikaisemmat
turnaukset voittanut Eestin naisjoukkue vasta kolmas.
SIU ry:n istumalentopallon sarjakirja 1991 – 1992
7. Tallinna-turnauksen voittajat: Helsingin joukkue 1991–92. Pelaajat edestä vasemmalta: Kari Ovaskainen, Aulis Vistbacka, Viljo Karppi, Jari Niemenmaa ja Pentti Perälä sekä takaa vasemmalta: Lasse
Eva, Viljo Kaartinen, Jari Heino sekä Reijo Korhonen.
Lajivaliokunta 1991 – 1992
Puheenjohtaja Allan Pynnönen Jyväskylä, Marja Pihnala Helsinki (sihteeri), Timo Mononen
Siilinjärvi, Erkki Pettinen Mikkeli sekä maajoukkuevalmentajat Timo Väre Kouvola ja Ene
Hakala Tampere ja lajipäällikkö Petri Rissanen.
159
Mestarit 1991 – 1992
Miesten Suomen Mestarit: ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Keijo Hänninen, Tapio Kaartinen, Erkki Kestola, Asko Kinnunen, Lauri Melanen, Reijo Musto, Matti Pulli (C), Olli Ranta, Sami Tervo, Reijo Taitonen,
Markku Aumakallio (joukkueenjohtaja) sekä Kari Rennola ja Ossi Pulli (valmentajat)
Miesten Suomen Cup Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Reijo Salonen, Hannu Laurila, Reijo Kettunen, Reijo Sulonen, Jorma Savolainen, Simo Peltola, Pekka Norola, Rauno Koskinen sekä pelaaja-valmentaja
Eero Valkonen
Kauden parhaat
SIU – Vuoden tulokas:
Sami Tervo ESI-Team Lappeenranta
Keijo Martikainen, Lappeenranta
Sami Tervo
Kauden 1991 – 1992 yhteenveto
Nottingham England 15.–20.8.1991 European Championships:
Miehet
1. The Netherlands, 2. Hungary, 3. Norway (Suomi 4.)
4. Ibusz Kupa Pecs Unkari elokuussa 1991
Miehet
1. LSI Lahti Finland
Lahti 7.9.1991 10. Lahti-cup:
Miehet
1. ESI, 2. LSI Lahti, 3. Palokan Pyry
160
Vaajakoski 28.9.1991 Suomen Cup:
Miehet
1. LSI Lahti, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. Palokan Pyry Jyväskylän mlk
Roermond the Netherlands 16.–21.10.1991 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany, 2. Tubanten the Netherlands, 3. Kristiansand HSL Norway, (ESI-Team 5.)
Kotka 1.2.1992 10. Kotka-turnaus:
Miehet
1. Kotka, 2. Nagykanitza Unkari, 3. ESI-Team
Naiset
1. Tallinna Viro, 2. Helsinki, 3. Vantaa
Riika 5.–8.3.1992 kansainvälinen Riga Tournament:
Miehet
KSI Kotka osallistui
Lappeenranta 28.–29.3.1992 3. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. ESI-Team, 2. Palokan Pyry, 3. Lahden Kimmo
VII Tallinna-turnaus 1992:
Miehet
1. HIY Helsinki, 2. Eesti 1, 3. KSI Kotka 1
Naiset
1. Leedu, 2. Läti, 3. Eesti
SM-sarjat 1991 – 1992:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. KSI Kotka
Runkosarjan voittaja: ESI-Team Lappeenranta
SM-kars. 1. Kuopio, 2. PäVe Savonlinna, 3. HIY Helsinki
Naiset
1. Helsinki, 2. Vantaa (ei SM)
Invalidityö 1990
Niemen Ami, Salosen Retsi ja pallo
Olli Venäläinen ja viikset
Mitä eroa on Porin karhulla ja Lapin kullalla? Porin karhu ei soittele perään.
(Pappa Piilolan Parhaat)
161
Konjakkikoulussa 1992 – 1993
Keijo Hänninen, Lappeenranta
ESI-Teamin Euro Cup-pelimatkalla heinäkuussa 1992 Sloveniaan opiskeltiin pelaamisen ohella myös urheilullista ja asiallista alkoholipolitiikkaa Kaakkois-Suomen
Konjakkikoulun ylilehtorin opastuksella. On oltava kohtuuden ystävä, kun ei jaksa
olla ehdottoman raitis (Juhani Aho) – teksti Alkon kokosivun ilmoituksesta istumalentopallon sarjakirjassa.
PM-kisat pelattiin 5.–7.6.1992 Tanskassa. Mukana pohjoisten ohella pelasivat Saksa ja
Hollanti. Suomi voitti turnauksessa Ruotsin ja Tanskan 3 – 0, mutta hävisi PMmestaruuden vieneelle Norjalle 1 – 3. Hollanti voitti suomalaiset tiukassa pelissä 3 – 2 ja
Saksa suoraan 3 – 0.
Tanskan PM 1992 kisojen lopputulokset:
1. Norja
2. Suomi
3. Ruotsi
4. Tanska
www.paralympic.org
IX Paralympic Games 1992 Barcelona Spain
Ikuisesti neljäs?
1980 ja 1984 Paralympialaisten neljännet sijat saivat jatkoa vuoden 1992 kesäkisoista
Barcelonasta 3.–14.9.1992. Suomi oli omassa alkulohkossaan Hollannin jälkeen toinen.
Suomen ottelut alkulohkossa päättyivät seuraavasti: - IVY 3 – 1, - Unkari 3 – 2, - Irak
3 – 0, - Norja 3 – 1 ja Hollanti 1 – 3.
Olympialaisten välierissä kohtasivat Hollanti ja Saksa sekä Suomi ja kultamitaleita puolustava Iran. Hollanti ja Iran selvisivät finaaliin 3 – 0 voitoillaan. Loppuottelussa kultamitaleja
puolustavat iranilaiset voittivat tulppaanimaan pelurit 3 – 1 ja uusivat olympiavoittonsa.
162
Pronssipelissä Saksa kukisti suomalaiset samoin 3 – 1 lukemin – ja taas kotimatkalle piti
lähteä parhaan häviäjän paikalta.
Suomen olympiajoukkueessa pelasivat Allan Pynnönen, Tapani Piiloa, Matti Pulli, Reijo
Taitonen, Reijo Salonen, Keijo Hänninen, Aulis Vistbacka, Sami Tervo, Harri Harinen,
Pekka Norola ja Veli-Matti Tuominen. Joukkuetta valmensivat Timo Väre ja Jarmo Kari.
IT 1992
IX Paralympialaisten kunniataulu
1. Iran
2. The Netherlands
3. Germany
4. Finland
5. Norway
6. Hungary
7. Sweden
8. Egypt
9. Unified Team
10. Iraq
11. USA
12. Spain
VolleySLIDE/Andre Venderbosch
Barcelonan mitalistit: 1. Iran, 2. Hollanti ja 3. Saksa
163
Ensimmäiset seurajoukkueiden EM-mitalit
Paralympialaisten alla heinäkuun helteillä ESI-Team lensi Budapestiin ja jatkoi sieltä vanhalla pikkumersulla kuljettaja Rappaportin avustuksella Itävallan kaakkoiskulman kautta
Slovenian pohjoisosiin Ravne na Koroskemiin neljänsiin EURO CUP kisoihin. Unkarin puoleiset rajanylityspaikat olivat suljettuja Slovenian itsenäisyystaistelujen jäljiltä.
Norjalaiset olivat jääneet kisoista pois ennakkoilmoittautumisestaan huolimatta. Samoin
entistä Jugoslaviaa aikaisemmin edustanut Sarajevon joukkue, joka ei päässyt lähtemään
saarretusta ja pommitusten kohteena olevasta kaupungistaan. Kisoihin osallistui näin
kymmenen joukkuetta yhdeksästä maasta. ESI-Teamin matkassa mukana kisojen tuomaritehtävissä oli Kyösti Arola Valkealasta.
Suomalaisten seurajoukkueiden voittama ensimmäinen EM-mitali tuli hopeisena eikä voittokaan ollut kaukana. Loppuottelussa ESI-Teamille alkulohkossa 3 – 1 hävinnyt Blauw-Wit
voitti tiukan ja tasokkaan pelin 2 – 3 ja vei kiertopalkinnon vuoden tauon jälkeen tulppaanimaahan suomalaisia kovasti kannustaneen tuhatlukuisen yleisön – ja tietysti suomalaisten harmiksi.
Sloveniassa sovittiin alustavasti ECVD:n johdon kanssa, että vuoden 1994 kisat pelataan
elo-syyskuun vaihteessa Suomessa ja Lappeenrannassa. Pikkuisen hopeisten mitaleiden
loistetta lisäsi järjestäjien ylenpalttiset kiittelyt ESI-Teamistä kisojen parhaana tiiminä ja
yleisön sympatiat joukkuetta kohtaan.
Slovenian Euro Cupin 1992 lopputulokset:
1. Blauw-Wit NED
2. ESI-Team FIN
3. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
4. Piremon SE HUN
5. Ravne na Koroskem SLO
6. Hamburger GER
7. HIF Glimten SWE
8. Uskaz ASSR
9. Hrabri CRO
10. ASVS Wien AUS
Keijo Hänninen, Lappeenranta
ESI-Teamin kapteeni Matti Pulli tiukan pelin jälkeen.
Hopia ei oo häppee, mutta kyllä se päähän ottaa.
164
Vammattomat SM-sarjaan
SM-sarjakaudelle 1992 – 1993 kotimaisen istumalentopallon luokittelusääntöjä muutettiin
siten, että joukkueeseen saa kuulua kaksi vammatonta pelaajaa, jotka yksi kerrallaan voivat osallistua peliin. Sääntöuudistuksen tavoitteena oli lähentää vammaisten ja terveiden
urheilua ja saada lajin pariin uusia kykyjä. Sarjaan lähtivät edellisen kauden mitalistit: ESI,
Lahti ja Kotka sekä Palokka ja nousijajoukkueet Kuopio ja PäVe Savonlinnasta. Naisten
kaksikossa ilman perämiehiä Helsinki oli Vantaata parempi.
SM-runkosarjassa ESI-Team jyräsi voitosta voittoon. Sarjaotteluiden välillä joukkue haki
voitot Palokasta Suomen Cupista ja Kotka-turnauksesta. Lahti-cup oli tullut tiensä päätökseen eikä sitä enää järjestetty. Palokassa Suomen cup-turnauksessa toinen oli KSI Kotka
ja pronssit jäivät isännille – Palokan Pyrylle, neljäs oli Helsinki ja viides Hyvinkää. Hiihtolomaviikolla 1993 ESI-Team kävi kahtena päivänä esittelemässä istumalentopalloa NuoriSuomi talvileirillä Imatralla.
SM-runkosarjassa osa peleistä (kierrokset 4 - 5 ja 9 - 10) pelattiin kolmen joukkueen turnauksina, kuten myös kolmen joukkueen jatkosarjat; ylempi 1. - 3. ja alempi 4. - 6. Ylemmän kaksi paras pelasivat Mestaruudesta, kolmonen alemman voittajan kanssa pronsseista.
Kotka löylyissä
Lappeenranta löylytti Kotkan loppuottelussa – otsikoi Kotkassa ilmestyvä Kymen Sanomat
sunnuntaina 31.1.1993 edellisenä päivänä pelattua 11. Kotka-turnausta ja siitä kertovaa
juttuaan. Turnaukseen osallistui 9 mies- ja 4 naisjoukkuetta. Kansainvälisyyttä turnaukseen toivat virolais- ja latvialaisvieraat. Pappa Piilola kyseli kisajulkaisussa – Minne alaikäiset alokkaat lähetetään? Vekarajärvelle.
Naisten sarjassa vieraat ottivat parhaat palat Riikan voittaessa ja Tallinnassa tullessa kakkoseksi. Latvialaiset eivät hävinneet turnauksessa erääkään. Miesten sarjassa Kotka ja
ESI ottivat ykköspaikat alkulohkoissa ja kohtasivat loppuottelussa. Kotkalaiset joutuivat kotilehden mukaan antamaan Lappeenrannalle melkoisen edun, kun joukkueen ainoa maajoukkuepelaaja Tapani Piilola oli samaan aikaan lentopallon tuomaritehtävissä Valkealassa. Turnauksen loppuottelu päättyi ESI:n voittoon 2 – 1 (15-10, 4-15, 15-12). Pronssipelissä Lahti löi Tallinnan myös 2 – 1 (15- 9, 12-15, 15-10).
11. Kotka-turnauksen 1993 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. ESI-Team Lranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. SVC Tallinn
5. Riika Latvia
6. HIY Helsinki
7. ESI II Lranta
8. Hyvinkää
9. KSI Kotka II
1. Riika Latvia
2. SVC Tallinn
3. HIY Helsinki
165
SM-sarjassa Pyrytteli
ESI-Team voitti SM-runkosarjan puhtaalla pelillä. Sen kanssa ylempään jatkosarjaan selvisivät LSI Lahti ja kauden yllättäjäjoukkue Palokan Pyry. Kotkalaisten mitalimahdollisuudet jäivät alemman jatkosarjan voiton varaan – vastustajina Kuopio ja PäVe.
Ylemmässä jatkosarjassa Palokka jatkoi hyviä otteitaan ja selvitti itsensä ESI-Teamin finaalivastustajaksi. Joukkueen menestystavoitteet taisivat riittää juuri loppuottelupaikkaan
ja hopeisiin SM-mitaleihin, koska paras puristus loppui valitettavasti jatkosarjan peleihin.
SM-finaaleissa 1992 - 93 mestaruuden puolustajat murskasivat keskisuomalaiset suoraan
kahdessa pelissä. ESI-Teamin seitsemäs Suomen Mestaruus. Otteluissa ESI-Teamin voitto perustui Palokkaa parempaan yhteispeliin, missä myös torjuntapelillä oli merkittävä
osuus. ESI-Team oli puhtaasti kaikilla osa-alueilla vastustajaansa selvästi osaavampi.
(Kauko Montonen, Etelä-Saimaa).
Lappeenrannassa 6. maaliskuuta 1993 pelattu 1. loppuottelu päättyi ESI-Teamin ylivoimaisen näytöksen jälkeen 3 – 0 (15- 3, 15- 4, 15- 6) ja toinen Jyväskylässä pelattu peli lähes samoin luvuin 3 – 0 (15- 2, 15-13, 15- 2). Otteluissa ESI-Team otti lähes puolet pisteistään torjunnalla.
Hopeajoukkue Palokan Pyryn kokoonpano: Juhani Piirainen, Allan Pynnönen, Veli-Matti
Tuominen, Reino ja Yrjö Kovanen, Pertti Kärnä, Timo Jokivirta, Timo Lehtonen, Seppo
Tahvanainen, Tapio Julku sekä valmentaja Vesa Välilä.
Keijo Martikainen, Lappeenranta
Suomen Mestarit 1992 - 1993 – ESI-Team Lappeenranta:
Joukkue vasemmalta ylhäältä: joukkueen johtaja Markku Aumakallio, Lauri Melanen, pelaajavalmentaja Ossi Pulli, Mauri Kilpiä, Olli
Ranta, Tapio Kaartinen, valmentaja Kari Rennola ja alhaalta vasemmalta: Erkki Kestola, Matti Pulli, Asko Kinnunen, Sami Tervo, Reijo
Taitonen ja Keijo Hänninen.
SM-pronssimitalit vei KSI Kotka ylemmässä jatkosarjassa pelanneiden lahtelaisten nenän
edestä kokoonpanolla:
Olavi Venäläinen, Vesa Vuorela, Pekka Holtari, Veijo Grönholm, Timo Viik, Esa Kajoskari,
Teijo Hovi, Pekka Nygren, Matti Asplund sekä pelaaja-valmentaja Tapani Pappa Piilola.
166
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1992 – 1993:
Miehet SM-sarja
Miehet SM-karsinta
Miehet 1-sarja
Naiset (ei SM)
1. ESI-Team Lranta
2. PaPy Jkylän mlk
3. KSI Kotka
4. LSI Lahti
5. PäVe Savonlinna
6. Kuopio
1. HIY Helsinki
2. PäVe Savonlinna
3. Kuopio
1. HIY Helsinki
2. ESI II
3. Hyvinkää
4. Mikkeli
1. Helsinki
2. Vantaa
1-sarjan voittaja HIY Helsinki selvitti myös PäVen ja Kuopion kanssa pelatun karsintasarjan ykkösenä, Pääskylahden Vesa uudisti sarjapaikkansa kakkossijallaan. Putoaminen tuli
taas Kuopion osaksi. 1-sarjassa toiseksi selvitti itsensä ESI:n 2-joukkue ja kolmanneksi
Hyvinkää. Plikkojen kaksinpelit helsinkiläisille.
1-sarjan voittaneessa HIY Helsingin joukkueessa pelasivat kauden aikana Pentti Perälä,
Viljo Karppi, Lasse Eva, Viljo Kaartinen, Jari Niemenmaa, Reijo Korhonen, Kari Ovaskainen, Jari Heino, Esa Tiainen sekä pelaaja-valmentaja Aulis Vistbacka.
Nestoreita
SIU:n palloilupäiväturnaus pelattiin 4. Nestori Miikkulainen turnauksen yhteydessä 3.–
4.4.1993 Lappeenrannassa. ESI-Team voitti molemmat turnaukset. Miikkulainen pelattiin
lauantaina miesten ja naisten sarjoissa ja Palloilupäiväturnaus sunnuntaina vain miehissä.
4. Nestori Miikkulaisen 1993 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. ESI-Team Lranta
2. Kimmo Volley Lahti
3. LSI Lahti
4. KSI Kotka
5. Palokan Pyry
6. LaKi Lauritsala
1. Prisma Lappeenranta
2. VI Vantaa
3. HIY Helsinki
4. TsV Taipalsaari
SIU:n Palloilupäivät turnauksen 1993 lopputulokset:
Miehet:
1. ESI-Team Lappeenranta
2. ESI III Lappeenranta
3. SVC Tallinn
4. LSI Lahti
5. KSI Kotka
6. Mikkeli
7. Palokan Pyry Jyväskylän mlk
8. Kuopio
9. HIY Helsinki
10. LaKi Lauritsala
11. ESI II Lappeenranta
12. Kajaani
167
…, sinne veri vetää uudestaan..,
Kauden päätteeksi ESI-Team kävi katsastamassa saksalaisten taidot turnausten järjestäjinä. ESI-Team osallistui 5. kansainväliseen Werner von Siemens turnaukseen Hampurissa
15.–16.5.1993 sijoittuen 13 joukkueen turnauksessa pettymyksekseen vasta viidenneksi.
Tiukka tuomarilinja häkellytti ja ihmetytti lappeen miehiä kotoisen vihellyslinjan jälkeen. Erityisesti monikertainen arvokisakävijä Keijo Kessi Hänninen joutui paikallisen kansainvälisen tuomarin hampaisiin – pilli soi muutaman kerran jo ennen Keppanan sormilyöntiyritystä.
Onko viro kirosana…,
KSI Kotka käväisi jälleen – nyt 8.:ssaTallinna-turnauksessa – jo ties seitsemännen kerran.
Tallinnassahan oli jo pitkään ollut tunnettu sanonta tai oikeastaan sananparsi: Jos ei voita
Kotka – voittaa varmaan Votka. Ja tälläkin reissulla onneksi voittaja oli Kotka – jo kuudennen kerran.
Liekö matkassa ollut muita joukkueita, kun tuloskirjoissa mainitaan vain: 1. KSI Kotka 1, 2.
Tallinn 1.? Joukkueiden järjestysnumerot viittaisivat ainakin mukana olleisiin kakkosjoukkueisiin. Naisten kohdalla tilanne on samanlainen – vain kaksi joukkuetta on merkitty tuloslistaan: ykköseksi Läti ja kakkoseksi Eesti.
Lentopalloliiton valinta
Suomen Lentopalloliitto valitsi ja palkitsi ensimmäisen kerran myös vuoden istumalentopalloilijan. Vuoden pelaajaksi valittiin ESI-Teamin ja maajoukkueen Matti Pulli.
Keijo Martikainen, Lappeenranta
Matti Pulli
Lajivaliokunta 1992 – 1993
Puheenjohtaja Allan Pynnönen Jyväskylä, Marja Pihnala Helsinki, Timo Mononen Siilinjärvi, Erkki Pettinen Mikkeli sekä maajoukkuevalmentajat Timo Väre Kouvola ja Ene Hakala
Tampere.
168
Mestarit ja arvokisamitalistit 1992 – 1993
Miesten PM-kisojen hopeamitalistit 1992: Team Finland
Allan Pynnönen, Tapani Piiloa, Matti Pulli, Reijo Taitonen, Reijo Salonen, Keijo Hänninen, Aulis Vistbacka, Sami Tervo, Harri Harinen, Pekka Norola ja VeliMatti Tuominen. Joukkuetta valmensivat Timo Väre ja Jarmo Kari.
Seurajoukkueiden Euro Cupin hopeamitalistit 1992: ESI-Team Lappeenranta, EteläSaimaan Invalidit ry
Matti Pulli (C), Ossi Pulli, Mauri Kilpiä, Reijo Taitonen, Keijo Hänninen, Erkki
Kestola, Asko Kinnunen, Lauri Melanen, Tapio Kaartinen, Reijo Musto, Sami
Tervo, Kari Rennola (valmentaja) ja Markku Aumakallio (joukkueenjohtaja)
Miesten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit – ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan
Invalidit ry
Asko Kinnunen, Keijo Hänninen, Erkki Kestola, Lauri Melanen (C), Reijo Taitonen, Tapio Kaartinen, Olli Ranta, Mauri Kilpiä, Sami Tervo, Matti Pulli ja
valmentaja Kari Rennola, kakkospelaajavalmentaja Ossi Pulli sekä joukkueenjohtaja Markku Aumakallio
Kauden 1992 – 1993 yhteenveto
Aalborg Denmark 5.–7.6.1992 Open Nordic Championships, PM-kisat
Miehet
1. Norja, 2. Suomi, 3. Ruotsi
Ravne na Koroskem Slovenia 29.6.–4.7.1992 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. Blauw Witt the Netherlands, 2. ESI-Team Lappeenranta,
3. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany
Keijo Hänninen, Lappeenranta
ESI-Team autonkuljettaja Rappaportin matkassa jossain Slovenian laaksossa
Barcelona Spain 3.–14.9.1992 IX Paralympic Games - Sitting Volleyball:
Miehet
1. Iran, 2. The Netherlands, 3. Germany, (Suomi 4.)
Palokka 26.9.1992 Suomen Cup:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. Palokan Pyry Jyväskylän mlk
169
Kotka 30.1.1993 11. Kotka-turnaus:
Miehet
1. ESI-Team, 2. KSI Kotka, 3. LSI Lahti
Naiset
1. Riga Latvia, 2. SVC Tallinn Viro, 3. Helsinki
Lappeenranta 3.4.1993 4. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. ESI-Team, 2. Kimmo Volley Lahti, 3. LSI Lahti
Naiset
1. Prisma Lappeenranta, 2. Vantaa, 3. Helsinki
Lappeenranta 3.–4.4.1993 SIU/Palloilupäivät:
Miehet
1. ESI-Team, 2. ESI III, 3. SVC Tallinn
VIII Tallinna-turnaus 1993:
Miehet
1. Kotka 1, 2. Tallinn 1, 3. Kotka 2
Naiset
1. Läti, 2. Eesti
5. Werner von Siemens turnaus Hampurissa 15.–16.5.1993:
Miehet
1. Tubanten NED, 2. Piremon HUN, 3. Blauw-Wit NED
(ESI-Team 5.)
SM-sarjat 1992 – 1993:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. Palokan Pyry Jyväskylän mlk,
3. KSI Kotka
Runkosarjan voittaja: ESI-Team Lappeenranta
1-sarja
1. Helsinki, 2. ESI II Lappeenranta, 3. Hyvinkää
Naiset
1. Helsinki, 2. Vantaa (ei SM)
Keijo Martikainen
LSI Lahti – ESI-Team Palloilupäivillä – Keijo Hänninen nostaa, VeliMatti Saareks ja lahtelaisten Rauno Koskinen seuraavat
170
Jean S ja Beach V 1993 – 1994
Euroopan Mestaruuskisat järjestettiin Suomessa 6.–13.6.1993 Sibeliuksen kotikaupungissa Järvenpäässä. Naisten EM-tittelistä pelattiin nyt ensimmäistä kertaa. Kisojen järjestelypäällikkönä ja johtajana toimi pystypallopuolen ja myöhemmin myös istumalentopallon monitoimimies Lasse Silver Eurasta. Euroopan Mestaruuksista pelasi 12 mies- ja 4 naisjoukkuetta.
Järvenpäästä hopeaa
Miesten mestariksi pelasi Norja ja naisten voiton vei ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt
Hollanti. Suomen molemmat joukkueet saavuttivat hopeamitalit. Kisojen miesten finaali televisioitiin suorana lähetyksenä.
Suomen miesten pelit A-lohkossa:
Suomi
– Latvia
– Slovenia
– Hollanti
– Norja
– Ukraina
3 – 0 (15- 6, 15- 1, 15- 9)
3 – 1 (16-14, 15-13, 8-15, 15- 6)
3 – 0 (17-15, 15-12, 17-15)
3 – 2 (10-15, 15-11, 6-15, 15-10, 15-11)
3 – 2 (10-15, 15- 3, 15- 8, 13-15, 15-11)
Suomen naisten alkusarjan ottelutulokset:
Suomi
– Latvia
3 – 2 (11-15, 15- 9, 15- 3, 14-16, 15-13)
– Hollanti 1 – 3 (13-15, 15-13, 11-15, 13-15)
– Eesti
3 – 0 (15- 2, 15- 9, 15- 3)
Välierissä Suomi kohtasi B-lohkon kakkosen – Saksan ja voitti jo alkusarjan viimeisissä
peleissä tutuksi tulleella tavalla 3 – 2 ( 8-15, 15-11, 15- 2, 11-15, 15-12). Unkari puolestaan romahti ottelussaan A-lohkon kakkosta Norjaa vastaan 0 – 3 (15-17, 10-15, 0-15).
Alkusarjan kakkosena Suomen naiset kohtasivat kolmanneksi sijoittuneen Latvian ja voittivat puhtaasti 3 – 0 (15-12, 15-11, 15- 2). Hollanti peittosi alkusarjan viimeiseksi jääneen
Eestin myös 3 – 0 (15- 3, 15- 2, 15-12). Eestiläiset kuitenkin tsemppasivat hienosti pronssipeliin ja voittivat eteläiset naapurinsa 3 – 2 (15- 7, 15-10, 4-15, 1-15, 15- 8).
Jouke de Haan VolleySLIDE Facebook
Järvenpään loppuottelussa Norja vs Suomi
171
Naisten finaalissa Suomi taisteli tiukan viiden erän väännön, joka lopulta kolmella pisteellä
päättyi hollannittarien eduksi 2 – 3 ( 8-15, 15-10, 14-16, 15-11, 12-15). Suomelle hienosti
hopeat. Miesten pronssipelissä myös tahkottiin koko ulkomaan päivärahan edestä. Unkarilaiset veivät pronssit tiukkaakin tiukemman pelin jälkeen saksalaisilta – hävittyään kaksi
ensimmäistä erää: 3 – 2 (12-15, 11-15, 15-13, 15- 8, 16-14).
Jouke de Haan VolleySLIDE Facebook
Suomi – Latvia naisten alkusarjassa: 3 - 2
Miesten TV-finaalista odoteltiin hienokseltaan Suomen voittoa tai takuuvarmasti muiden
mitalipelien tapaan tiukkaa viiden erän taistelua. Hyvin Suomi pelasi, mutta paukut olivat jo
loppuneet kovien ja pitkien kisapäivien uurastukseen. Norja kuittasi Euroopan Mestaruuden pelillään 0 – 3 (10-15, 13-15, 15-17).
Pelasimme jonkin verran hermostunutta peliä. Kaikki osa-alueet toimivat meillä kuitenkin
suhteellisen hyvin. Jos olisi eräkin saatu, lopputulos olisi voinut olla erilainen, Suomen
miesten valmentaja Timo Väre sanaili pelin jälkeen ja jatkoi: Vastustajan torjuntapeli oli
hyvää. He liikkuivat ja puolustivat hyvin vaikka me löimme kovia iskuja. Unkarin joukkue on
vaarallinen porukka. Mukana on nuoria kavereita, jotka rakentavat peliä. Jos näillä kavereilla lähtee menemään hyvin, joukkue pärjää kyllä, kuvaili Väre vielä pronssipelin tuntojaan.
Järvenpään EM 1993 kisojen lopputulokset:
Miehet
1. Norja
2. Suomi
3. Unkari
4. Saksa
5. Hollanti
6. Slovenia
Naiset
7. Eesti
8. Ruotsi
9. Ukraina
10. Itävalta
11. Kroatia
12. Latvia
1. Hollanti
2. Suomi
3. Eesti
4. Latvia
Kilpailullisesti kisat saivat melkoista kiitosta. Taloudellisesti tulos oli kuitenkin raskaastikin
tappiollinen. Matti Pulli, yksi Suomen joukkueen luottopelaajista, valittiin kisojen All Stars
kuusikkoon. EM-kisojen alla 23.5.1993 Järvenpäässä oli pelattu harjoitusmaaottelu Suomi
– Ruotsi tuloksella 3 – 0 (15- 4, 15- 2, 15- 5).
172
Ensimmäisenä maailmassa
ESI-Team järjesti ensimmäisen istumalentopallon Beach Volley turnauksen Marjolassa
Lappeenrannassa 17.–18.7.1993. Kisaan osallistui kahdeksan joukkuetta. Voiton nappasi
ESI-Teamiä edustanut Cotton Club/Markku Aumakallio, Asko Kinnunen ja Olli Ranta, kakkonen oli niin ikään ESI-Teamin Turhat/Lauri Melanen, Matti Kylliäinen ja Janne Aumakallio sekä kolmantena SVC Tallinnan Turhapuro/Janno Rogenbaum, Uno Padar ja Ivar Liiv.
Beach Volleyn säännöt olivat Matti Pullin käsialaa ja ensimmäisen turnauksen kilpailujen
johtajana toimi ja hyvät ilmat hoiti Matti Kylliäinen.
Turnauksessa pelattiin kolmella kentällä. Pelialustana tässä ensimmäisessä turnauksessa
käytettiin Lainapeitteen isoa vihreää pressua. Myöhempiin turnauksiin alustaksi hankittiin
paperikoneen viira. Kenttäpuoliskon leveys istumabeachissa on 4.50 m ja pituus 4.00 m.
Verkon korkeus on miehillä 1.20 m ja naisilla 1.10 m. Pelipalloina käytetään värillisiä
Beach Volley lentopalloja. Beach Volleyta pelataan kolmehenkisin joukkuein. Joukkueeseen saa kuulua enintään neljä (4) pelaajaa. Pelaajien luokittelu on avoin. Joukkue sijoittuu kentälle siten, että yksi pelaaja on etukentällä ja kaksi takakentällä.
Markku Aumakallio, Lappeenranta
Saareksen Vellu Kuusaalta ja Penttisen Eero Rautavaaralta verkolla
1. Marjola Beach Volleyn 1993 lopputulokset:
1. Cotton Club, ESI: Asko Kinnunen, Olli Ranta, Markku Aumakallio
2. Turhat, ESI: Lasse Melanen, Matti Kylliäinen, Janne Aumakallio
3. Turhapuro, SVC Tallinn: Janno Rogenbaum, Uno Padar, Ivar Liiv
4. ESI-Team, ESI
5. Uno, ESI
6. Sekamehu
7. PaPo, Kotka
8. Sorsat, SVC Tallinn
Päevad Pärnussa
Elokuun lopulla 1993 ESI-Team osallistui Pärnussa Virossa Kalevi Päevad liikunta- ja urheilutapahtuman istumalentopalloturnaukseen. Järjestelyt olivat alkeelliset ja turnaus lähinnä kesäretkitasoa. Pelipaikkaakaan ei vielä ensimmäisenä päivänä löytynyt. ESI-Team
voitti kaikki ottelunsa helposti. Kari-Petteri Terävä Helsingistä oli joukkueen omana tuomarina. Johtuikohan menestys siitä?
173
I Brandkassa - Palokassa
Palokassa 19.9.1993 pelatun Suomen Cupin voiton nappasi ESI-Team kukistamalla loppuottelussa KSI Kotkan 2 – 0 (15- 8, 15- 7).
Suomen Cup-turnauksen 1993-94 lopputulokset:
1. ESI-Team Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. HIY Helsinki
4. Palokan Pyry Jyväskylän mlk
5. Pääskylahden Vesa Savonlinna ja
LSI Lahti
7. ESI II Lappeenranta ja
Mikkeli
ESI-Teamin esikisat
Syyskuun lopulla pelattiin Euro Cup ns. avoimena, ilman luokitteluja, Roosendaalissa Etelä-Hollannissa. Matka oli samalla EURO CUP 94 LAPPEENRANTA kisojen järjestelyorganisaation tutustumismatka kisajärjestelyihin. Joukkueen lisäksi matkalle osallistuivat kotikisojen järjestelykomitean puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannu Myyryläinen ja komitean sihteeri, ESI ry:n järjestösihteeri Päivi Vaittinen (Ropo).
Turnauksessa ESI-Team oli tutusti viides HSL Kristiansandin viedessä mestaruuden Norjaan. Hollantilaiset olivat joutuneet järjestelytehtäviin pikahälytyksellä norjalaisten luopuessa kisojen järjestämisestä.
Kisojen päättäjäisissä Hannu Myyryläinen toivotti tyylikkäällä tavallaan kaikki tervetulleeksi
vuoden kuluttua Lappeenrantaan.
Hollannin 1993 Euro Cupin lopputulokset:
1. Kristiansand HSL NOR
2. Tubanten Boemerang NED
3. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
4. Blauw-Wit NED
5. ESI-Team FIN
6. ISD Samorastnik SLO
7. Piremon SE HUN
8. HIF Glimten SWE
9. Estonian SVC EST
10. SDI Hrabri CRO
11. Merkurs LAT
12. Fox-Team GBR
Kotka haastoi
12. Kotka-turnauksen finaalissa 5.2.1994 ESI-Team kukisti KSI Kotkan niukasti 2 – 1. Karhuvuoren melko vilpoisassa salissa KSI vei ensimmäisen erän 15-11 ja ESI-Team toisen
samoin numeroin. Kolmannessa taisteltiin tasaisesti loppuun saakka ESI:n vääntäessä
erän ja turnausvoiton itselleen 15-13. Pronssipelissä Palokka voitti Lahden 2 – 0.
174
Naisten sarjassa Helsinki, Vantaa ja Riika voittivat pelinsä ristiin ja päätyivät tasapisteisiin,
samalla eräsuhteella. Eräpisteiden laskenta sai voittajaksi Helsingin. Tämän kirjoittajan
katsellessa kotimatkalla pelien tuloksia selvisi, että oikeasti voittajaksi olisi pitänyt julistaa
Riika (eräpisteet 75-70), Vantaa kakkoseksi (74-76) ja Helsinki vasta kolmoseksi (76-79).
No – kaikenlaista sattuu ja tapahtuu.
12. Kotka-turnauksen 1994 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. ESI-Team Lranta
2. KSI Kotka
3. PaPy Jkylän mlk
4. LSI Lahti
5. HIY Helsinki
6. SVC Tallinn
7. ESI II Lranta
8. KSI Kotka II
9. Hyvinkää
10. Mikkeli
11. Vantaa
1. HIY Helsinki
2. Riika
3. Vantaa
Kotka-turnauksen yhteydessä pelattiin perinteisesti myös kaksi maaottelua. Miehet voittivat Viron 3 – 0 (15- 6, 15-10, 15- 5). Virolaisten puolustukseksi on todettava, että heidän
laivansa oli ollut vaikeuksissa ahtojäiden kanssa ja joukkue oli päässyt Kotkaan vasta klo
03 edellisenä aamuyönä. Naisten maaottelussa Suomi kohtasi Latvian ja voitti myös suoraan 3 – 0 (15-12, 15- 5, 15- 7).
SM-sarjassa tiukkaa
SM-runkosarja 1993 – 1994 oli tiukka. Ennen viimeistä turnauskierrosta KSI Kotka, ESITeam ja LSI Lahti olivat sarjan kärjessä tasapistein. Ratkaisevassa ottelussa ESI-Team
voitti KSI:n 3 – 2 ja pääsi välieriin runkosarjan nelosta, Pääskylahden Vesaa vastaan.
Vanhat kiistakumppanit Lahti ja Kotka pelasivat keskenään finaalipaikasta.
SM-sarjan pudotuspeleissä Pääskylahti hävisi välierissä ESI-Teamille kotonaan 1 - 3 ja
Lappeenrannassa 3 – 0. KSI Kotka ja LSI Lahti pelasivat taas kaikki kolme ottelua Kotkan
selviytyessä finaaliin otteluvoitoin 2 – 1. Pronssipelissä LSI Lahti voitti PäVen.g
Ensimmäinen loppuottelu 13.3.1994 Kotkassa oli tasainen kaksituntinen taistelu, jonka
ESI-Team onnistui viemään 3 – 2 (13-15, 15- 7, 7-15, 15- 0, 15-12), Toinen finaali Lappeenrannassa viikkoa myöhemmin meni kotijoukkueelle jo helpommin - voitto eräluvuin
3 – 1 (15- 9, 7-15, 15- 7, 15-11) ja 8. mestaruus oli OK.
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1993 – 1994:
Miehet SM-sarja
Miehet karsinta
Miehet 1-sarja
1. ESI-Team Lranta 1. PaPy Jkylän mlk 1. ESI II Lranta
2. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
2. Kuopio
3. LSI Lahti
3. Kuopio
3. MSI Mikkeli
4. PäVe Savonlinna
Naiset
1. HIY Helsinki
2. Vantaa
3. Etelä-Suomi
4. Keski-Suomi
Himmeimpiä mitaleita saalistaneet kotkalaiset: Matti Asplund, Veijo Grönholm, Pekka Holtari, Teijo Hovi, Esa Kajoskari, Pekka Nygren, Tapani Piilola, Olavi Venäläinen, Timo Viik
ja Vesa Vuorela sekä lahtelaiset: Esko Haavisto, Harri Harinen, Reijo Kettunen, Rauno
Koskinen, Matti Krouvi, Aimo Niemi, Pekka Norola, Helena Peltonen, Reijo Salonen, Jorma Savolainen, Arvo Turunen, Eero Valkonen ja Harri Vidgren.
175
Kenraali Miikkulainen
Miikkulaisessa huhtikuun puolivälissä harjoiteltiin turnauskuvioita Urheilutalolla EURO Cupia varten ja siinä sivussa ESI-Team voitti LSI Lahden turnauksen finaalissa 2 – 0 ja putsasi palkintopöydän Marjolan kaappiin.
5. Nestori Miikkulaisen lopputulokset:
1. ESI-Team Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. Kimmo Volley, Lahti
4. KSI Kotka
5. SVC Tallinn
6. Summan Kisa-Toverit
7. ESI II Lappeenranta
8. Palokan Pyry, Jyväskylän mlk.
Nordiska mästerskap
Kotka-turnauksen ja Miikkulaisen jälkeen tiukkaa kansainvälistä kisavuotta 1994 jatkettiin
Helsingissä 13.–15.5.1994 pelatuilla Pohjoismaiden Mestaruuskisoilla, joihin PM-kisojen
ulkopuolisina – Suomen, Ruotsin ja Norjan lisäksi osallistuivat Viron, Latvian ja Hollannin
maajoukkueet. Isäntäjoukkue otti kotikisoissa PM-hopeaa hävittyään Norjalle. Hollanti väsytti norjalaiset avoimen turnauksen loppuottelussa ja vei koko turnauksen voiton. Pohjolapronssit jäivät ruotsalaisille.
Helsingin avointen PM-kisojen lopputulokset:
1. Hollanti
2. Norja
3. Suomi
4. Ruotsi
5. Viro
6. Latvia
Matkaliput Atlantaan
Kesäkuussa 1994 Saksan Bottropissa pelatuissa istumalentopallon MM-kisoissa Suomen
miesten maajoukkue sijoittui neljänneksi ja varmisti sijoituksellaan paikan Atlantan Paralympialaisiin 1996. Suomi kohtasi kovassa alkulohkossaan heti maailman valiot; Iranin ja
Hollannin. Suomi pelasi hyvin, vaikka hävisikin molemmille. Kelvollinen suoritus antoi itseluottamusta puolivälieräotteluun Unkaria vastaan, jonka Suomi voittikin.
Välierissä tuli vastaan uudelleen Iran ja toinen tappio. Pronssiottelussa Suomi oli Hollantia
vastaan aluksi vahvoilla, mutta hävisi lopulta varmuudellaan ja kokemuksellaan homman
ja pronssimitalit itselleen hoitaneille tulppaaneille. Mestaruuden ratkaisseessa finaalissa
Iran voitti Norjan.
Saksan MM-kisojen lopputulokset:
Miehet:
1. Iran
2. Norja
3. Hollanti
4. Suomi
5. Unkari
6. Saksa
7. Slovenia
8. Ruotsi
Naiset:
1. Hollanti
2. Latvia
3. Liettua
4. Venäjä
5. Saksa
6. Ukraina
176
Lajivaliokunta 1993 – 1994
Puheenjohtaja Allan Pynnönen Jyväskylä, sihteeri Marja Pihnala Helsinki, Kari Rennola
Lappeenranta, Erkki Pettinen Mikkeli, Pekka Nygren Kotka sekä maajoukkuevalmentajat
Timo Väre Kouvola, Jarmo Kari Turku ja Tuomo Hertsi Espoo (Naiset), Lajipäällikkönä kokouksiin osallistui Petri Rissanen.
Matti Pulli II
Suomen Lentopalloliitto ry. ja Suomen Invalidien Urheiluliitto ry. valitsivat keväällä 1994
ESI-Teamin Matti Pullin toisen kerran peräkkäin vuoden istumalentopalloilijaksi. Matti oli
sekä ESI-Teamin että Suomen maajoukkueen kantavia voimia ja kapteeni.
Hän oli mukana voittamassa Suomen Mestaruutta ESI-Teamille jo kahdeksatta kertaa peräkkäin. Hänen pelisuorituksensa olivat lisäksi korvaamattomia, kun Suomen maajoukkue
otti EM-hopeaa vuonna 1993 Järvenpään kisoissa.
Keijo Martikainen, Lappeenranta
Mestarit ja arvokisamitalistit 1993 – 1994
Euroopan Mestaruuskisojen 1993 hopeamitalistit: Team Finland, Suomi
Miehet:
Matti Pulli (C), Lauri Melanen, Keijo Hänninen, Sami Tervo, Pekka Norola, Veli-Matti Tuominen, Tapani Piilola, Tapio Kaartinen, Viljo Karppi, Reijo Salonen,
Aulis Vistbacka, Harri Harinen, Allan Pynnönen, Pentti Perälä (joukkueenjohtaja), Jarmo Kari (2-valmentaja), Timo Väre (1-valmentaja)
Naiset:
Eeva Vartia (C), Irja Venäläinen, Liisa Leinonen, Terttu Keskiniva, Liisa Mäkelä, Raija Ylönen, Helena Peltonen, Maarit Tiala, Marja Pihnala, Erja Pylkkänen
ja Tuomo Hertsi (valmentaja).
Miesten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit 1993 – 1994: ESI-Team Lappeenranta,
Etelä-Saimaan Invalidit ry
Asko Kinnunen, Keijo Hänninen, Erkki Kestola, Lauri Melanen, Janne Aumakallio, Olli Ranta, Mauri Kilpiä, Sami Tervo, Matti Pulli (C), Pertti Kankkunen,
Arto Kiiskinen sekä valmentajat Kari Rennola ja Ossi Pulli, huoltaja Reijo Myllykoski ja joukkueenjohtaja Markku Aumakallio.
177
Naisten Suomen Mestarit 1993 – 1994: HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
Terttu Hyttinen, Martta Kantanen, Helga Laakso, Liisa Leinonen, Marja Pihnala, Marja-Leena Salenius, Hellevi Siren, Asta Vehniä, Raija Ylönen ja Irja Venäläinen (C)
Pohjoismaiden Mestaruuskisojen 1994 miesten hopeamitalistit: Team Finland, Suomi
Harri Harinen, Keijo Hänninen, Tapio Kaartinen, Petri Kapiainen, Esa Liukkonen, Lauri Melanen, Aimo Niemi, Pekka Norola, Matti Pulli, Reijo Salonen,
Sami Tervo, Veli-Matti Tuominen, Pentti Perälä (joukkueenjohtaja), Jarmo Kari
(fysioterapeutti) ja Timo Väre (valmentaja).
Ville Matinpoika Pullin (7 v.) piirtämä ESI-Teamin merkki
Kauden 1993 – 1994 yhteenveto
Järvenpää 6.–13.6.1993 European Championships – EM-kisat:
Miehet
1. Norway, 2. Finland, 3. Hungary
Naiset
1. The Netherlands, 2. Finland, 3. Estonia
Lappeenranta 17.–18.7.1993 1. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Cotton Club ESI-Team, 2. Turhat ESI, 3. Turhapuro Tallinna
Kalevi Päevad turnaus Pärnussa Virossa 20.–22.8.1993:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. SVC Tallinn, 3. Latvia
Roermond the Netherlands 23.–26.9.1993 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. Kristiansand HSL Norway, 2. Tubanten Boemerand the Netherlands, 3. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany
(ESI-Team Lappeenranta 5.)
Palokka 19.9.1993 Suomen Cup:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. HIY Helsinki
Kotka 5.2.1994 12. Kotka-turnaus:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. Palokan Pyry
Naiset
1. Helsinki, 2. Vantaa, 3. Riga Latvia
SM-sarjat 1993 – 1994:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. LSI Lahti
Runkosarjan voittaja: ESI-Team Lappeenranta
1-sarja
1. ESI II, 2. Kuopio, 3. MSI Mikkeli
SM-kars. 1. Palokan Pyry Jyväskylän mlk, 2. HIY Helsinki, 3. Kuopio
Naiset
1. HIY Helsinki, 2. Vantaa, 3. Etelä-Suomi
178
Lappeenranta 9.–10.4.1994 5. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. Kimmo Volley Lahti
Helsinki 13.–15.5.1994 Nordic Championships – PM-kisat (avoimet):
Miehet
1. Norway, 2. Finland, 3. Sweden
Avoimet
1. The Netherlands, 2. Norway, 3. Finland
Bottrop Germany kesäkuu 1994 World Championships:
Miehet
1. R.I. Iran, 2. Norway, 3. The Netherlands, (Suomi 4.)
Naiset:
1. Hollanti, 2. Latvia, 3. Liettua
Keijo Martikainen
Lauri Melanen, ESI-Team
179
7. OSA:
PELIKAUDET 1994 – 1999
Pikavuoro: Tallinn – Teheran
Keijo Martikainen, Lappeenranta
180
Myli ja muut mestarismiehet 1994 – 1995
ESI-Teamin kokoontuessa kotikisojensa menestyksen jälkeen ensimmäisiin harjoituksiin, oli Alakylän pukuhuoneen seinälle teipattu kultajoukkueen kuva ja onnittelukortti. Mestarijoukkueen huoltajana toiminut Myllykosken Reijo vilkaisi kuvaa ja
totesi tyytyväisenä vaatimattomaan tyyliinsä: Myli – ja muut mestarismiehet.
Euro Cup 1994 Lappeenranta
ESI-Teamin ja ESI ry:n suururakka ja yhdessä SIU ry:n kanssa toteutettu EURO CUP
1994 LAPPEENRANTA kisat 1.–4.9.1994 vietiin läpi loistavasti. ESI-Team voitti kaikki ottelunsa. Ensin alkulohkossa SDI Hrabrin Kroatiasta 3 – 0 ja SVC Slavutichin Ukrainasta 3 – 1. Puolivälieräpelissä Glimten Ruotsista voitettiin 3 – 0. Mitalipeleissä ESI-Team kohtasi
ensin tuhatpäisen ja innostuneen kotikatsomon edessä SE Piremonin Unkarista voittaen
välierämatsin 3 – 2 (10-15, 15-11, 15-13, 8-15, 15- 7).
Sunnuntai-illan loppuottelussa Urheilutalon lehterit täyttyivät toisen kerran, kun ESI-Team
kaatoi mestaruuden puolustajan HSL Kristiansandin 3 – 1 (15-12, 13-15, 15—4, 15-12) ja
voitti seurajoukkueiden Euroopan Mestaruuden kotikisoissaan. KSI Kotka oli Lappeenrannan kisoissa ”villillä kotimaakortilla” mukana haistelemassa Euro cupin meininkiä. Joukkue
sijoittui lopulta tyydyttävästi – tai tosi hienostikin – seitsemänneksi.
Johanna Hytönen, IT 10/1994
Lappeenrantalainen-lehden päätoimittaja Pekka Lakka kirjoitti kisojen jälkeisessä pakinassaan 7.9.1994 mm. seuraavasti: "ESI-Team osoittautui Euroopan parhaaksi seurajoukkueeksi ja ehkä tärkeintä lajille oli yleisön innostuminen istumalentopallosta - loppuottelua
seurasi yli tuhat silmäparia. Urheilutalon tiivis tunnelma sunnuntaina osoitti, ettei hurmiotunnelmaa tarvitse luoda huikeita palkkioita nostavien supertähtien avulla."
Turnausjärjestelyjä kiiteltiin. Kaikki sujuikin mallikkaasti ja kun Opetusministeriö myönsi
vielä myöhemmin 30 000 markkaa kisan tappioiden kattamiseen, saatiin budjettipuolikin
kuntoon. Tapahtuma valittiin ja palkittiin seuraavana keväänä vuoden 1994 parhaana tapahtumana Etelä-Karjalassa.
181
SIU:n toiminnanjohtaja Pertti Pousi kirjoitti lokakuun IT-lehden urheilusivuilla kiitokset lappeenrantalaisille: Harvoin jos koskaan on suomalaisessa vammaisurheilutapahtumassa ollut sellaista tunnelmaa kuin oli Lappeenrannassa istumalentopallon Euro-cupin loppuottelussa, kun isäntäjoukkue ESI-Team voitti norjalaisen Kristiansandin joukkueen jännittävien
vaiheiden jälkeen ja valtasi Euroopan Mestaruuden.
Turnaus oli kaikilta osiltaan menestys. Etelä Saimaan Invalidit ja ESI-Team olivat saaneet
liikkeelle valtavan joukon vapaaehtoisia kisajärjestäjiä. Jokainen tiesi ja taisi tehtävänsä.
Järjestelyt sujuivat. Harvoin ovat kisavieraat olleet näin tyytyväisiä ja harvoin on tullut näin
paljon kiitosta. Turhaan ei istumalentopallon Euroopan komitean puheenjohtaja ranskalainen Pierre van Meenen lausunut päättäjäispuheessaan, että kisajärjestelyjen avainsana oli
laatu. Oli mahtavaa olla mukana osana tätä organisaatiota.
Lappeenrannassa kisapaikkana oli Urheilutalo ja majoituspaikkana Sokos Hotelli Lappee.
Kisajärjestelyistä vastasivat Suomen Invalidien Urheiluliitto ry. ja Etelä-Saimaan Invalidit
ry. Kisojen järjestelykomitean puheenjohtajana toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Hannu Myyryläinen ja varapuheenjohtajina Pertti Pousi (SIU) sekä psykologi Seppo Söderholm (ESI). Kilpailujen johtaja oli Raimo Seppänen, talouspäällikkö Sirkka Rennola,
pääsihteeri Markku Aumakallio ja kilpailusihteeri Päivi Ropo.
Jouke de Haan VolleySLIDE Facebook
Kenttä nro 3 Lappeenrannan Urheilutalolla
Lappeenrannan Euro Cupin 1994 lopputulokset:
1. ESI-Team FIN
2. Kristiansand HSL NOR
3. Piremon SE HUN
4. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
5. Tubanten Boemerang NED
6. Samorastnik SLO
7. KSI Kotka FIN
8. HIF Glimten SWE
9. Slavutich UKR
10. Liva LAT
11. SDI Hrabri CRO
12. Monarchs GBR
182
Kesän riemastuttavin – ja ainoa
Kesän 1994 2. Marjola Beach Volleysta 23.–24.7. kirjoitti ESI:n istumalentopallojaoston
puheenjohtaja Sami Tervo kausikatsauksessaan, että turnaus oli yksi kesän riemastuttavimmista istumalentopallotapahtumista – ja tarkemmin ajatellen – ainoa. Joukkueiden lukumäärä oli avauskisasta kasvanut 14:ään. Mukana oli joukkueita myös Eestistä ja Latviasta.
Pronssipelissä LSI Lahden Harvajalat (Rauno Koskinen, Reijo Salonen ja Pekka Norola)
pudottivat ensimmäisen kisan voittajat (Cotton Club) mitaleilta 2 – 1 voitollaan. Loppuottelussa olivat vastakkain ESI-Teamin Duracel (Lasse Melanen, Tapio Kaartinen ja Petri Kapiainen) ja Eesti Stars Tallinnasta. Duracel otti ensimmäisen turnausvoittonsa 2 – 0 (15- 7,
15-10).
Markku Aumakallio, Lappeenranta
Tarinaa Teatteriravintolan terassilla Marjolassa 1994
2. Marjola Beach Volleyn 1994 lopputulokset:
1. Duracel, ESI, Lasse Melanen, Tapio Kaartinen, Petri Kapiainen
2. Eesti Stars, Tallinn, Ilmar Kruusma, Kaarel Korreveski, Ulo Vares
3. Harvajalat I, Lahti, Rauno Koskinen, Reijo Salonen, Pekka Norola
4. Cotton Club, ESI
5. Angostuura, ESI
6. PäVe, Savonlinna
7. Harvajalat II, Lahti
8. Pitkä ja Pyöreät, ESI
9. Pirita Beach, Tallinn/ESI
10. Vana Tallinn, Eesti
11. Ladies, Latvia
12. Rantapalloteam, Kotka
13. Toki-Toki Boys, Jyväskylä
14. Stadin Kings, Helsinki
Rahvusvaheline Tallinnassa
9. kansainvälinen Tallinna-turnaus pelattiin 22.–23.10.1994 siihenastisista kisoista mittavimpana. Suomesta turnaukseen oli kutsuttu vanha turnauskävijä KSI Kotka sekä istuva
Suomen mestari ESI-Team. Muita seurajoukkueita olivat SVC Tallinn I ja II, Moskva,
Grodno ja ESI-KSI yhdistelmä Sekamehu.
183
Turnauksessa pelattiin myös IVY-maiden maajoukkueiden karsintaturnaus vuoden 1995
Slovenian EM-kisoihin Ukrainan, Latvian, Liettuan, Venäjän ja Valkovenäjän kesken. Karsintavoiton otti Ukraina.
Varsinaisessa turnauksessa sen välierissä kohtasivat Ukrainan maajoukkue ja ESI-Team
(1 – 3) sekä Venäjä ja KSI Kotka (3 – 1). Loppuotteluvoitto ESI-Teamille Venäjästä (3 – 0)
ja pronssipelin voitto Ukrainalle Kotkasta (3 – 1).
Kansainvälisinä tuomareina turnauksessa häärivät Seppo Söderholm Lappeenrannasta,
Markku Ylisiurua Jyväskylästä, Stepan Shirshov Pietarista Venäjältä sekä Sergei Rapintchouk Valko-Venäjältä.
9. Tallinna-turnauksen 1994 lopputulokset:
1. ESI-Team Lappeenranta
2. Venäjä
3. Ukraina
4. KSI Kotka
5. Latvia
6. Valko-Venäjä
7. SVC Tallinn
8. SVC Tallinn II
9. Liettua
10. Sekamehu (Kotka-Lranta)
11. Moskova
KSI Kotkan hallintaa
KSI Kotka varmisti SM-runkosarjan 1994 – 1995 selvän ja puhtaan voiton kaatamalla toisen kerran istuvan mestarin ESI-Teamin kotisalissaan 14.1.1995 tuloksella 3 – 0 (15- 7,
15-12, 16-14). Kotkalaisten Pekka Nygren oli tyytyväinen runkosarjan voiton varmistumisesta, mutta varoi juhlimasta mestaruutta vielä siinä vaiheessa. Olemme odotelleet ESIn
piristymistä ja pahoin pelkään, että se vielä piristyykin, Nygren sanoi.
SM-runkosarjan 1994 – 1995 lopputilanne
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. LSI Lahti
4. Pääskylahden Vesa
5. Palokan Pyry Jkylän mlk.
6. HIY Helsinki
12 12 0
12 9 3
12 6 6
12 6 6
12 3 9
12 0 12
36 – 6
29 – 12
23 – 22
21 – 21
11 – 29
6 – 36
24
18
12
12
6
0
Kotkalle kaikki kotimaiset
Euro-cupin jälkeen kotimaista kautta käynnisteltiin vanhaan tapaan Palokassa 16.9.1994
Suomen Cup-turnauksen merkeissä. Alkulohkossaan ESI-Team voitti Siilinjärven 2 – 0 ja
isäntäjoukkue Palokan Pyryn 2 – 1 sekä murskasi HIY Helsingin, joka ei ottelussa saanut
kuin kaksi eräpistettä. Suomen Cupin loppuottelussa joukkueen voittoputki katkesi, kun
KSI Kotka kuittasi voiton numeroin 2 – 1 (10-15, 15-11, 15-11). Pronssipelissä Palokka
voitti Helsingin.
184
Suomen Cupin 1994 – 1995 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. Palokan Pyry Jyväskylän mlk.
4. HIY Helsinki
5. LSI Lahti
6. Siilinjärvi
7. Mikkeli
Istumalentopallon valtikka tuntui siirtyneen kauden kuluessa Lappeelta Kotkaan. Mestaruutta puolustava ja tuore Euroopan Mestari ESI-Team oli hävinnyt jokaisen kolmesta kohtaamisestaan KSI Kotkan kanssa. 4.2.1995 pelattuun 13. Kotka-turnaukseen ESI-Team
lähti revanssi mielessä, mutta kärsi turnauksen loppuottelussa jälleen tappion – erin 2 – 1
(15-13, 6-15, 15- 8). Turnauksen kolmannen sijan vei LSI Lahti voittaessaan tallinnalaiset
erin 2 – 1. Ratkaiseva erä päättyi vasta pisteissä 21-19.
13. Kotka-turnauksen 1995 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. LSI Lahti
4. SVC Tallinn
5. Pääskylahden Vesa Slinna
6. Palokan Pyry Jkylän mlk.
7. Siilinjärvi
8. Helsinki
9. ESI II Lappeenranta
10. KSI Kotka II
Kuudes Nestori Miikkulainen 1.4.1995 päättyi KSI Kotkan riemuun joukkueen putsatessa
Lappeenrannan Urheilutalon palkintopöydän ilman yhdenkään erän menetystä. Loppuottelussa kotkalaisten vastustajana ollut Lahden Kimmo Volley kukistui muiden tavoin 2 – 0
molempien erien päättyessä 15- 9.
Tämä oli balsamia sarjakauden päätteeksi saatuihin haavoihin. Mehän voitimme ESITeamin SM-runkosarjassa sekä kotona että vieraissa. Mitaliotteluissa jouduimme kuitenkin
tyytymään hopeaan. Tämä voitto tuli oikein sopivaan saumaan. On kiva lopettaa kausi
näin hienosti, kotkalaisten pelaaja-valmentaja Tapani Piilola iloitsi.
6. Miikkulaisen 1995 lopputulokset
1. KSI Kotka
2. Lahden Kimmo Volley
3. ESI-Team Lappeenranta
4. Pääskylahden Vesa Slinna
5. Summan Kisa-Toverit
6. ESI II
7. Siilinjärvi
8. Lauritsalan Kisa
9. SVC Tallinn
10. Prisma Lappeenranta
11. LSI Lahti
12. Prisma/Naiset
Julmat Jurvalat
KSI Kotka osallistui pienellä joukkueella jälleen Riga-turnaukseen keväällä 1995 - kolmen
vuoden tauon jälkeen. Tällä reissuilla ei voittoa tullut, vaan isäntäjoukkue Latvia nappasi
uinuvien kotkalaisten edestä turnausvoiton. Muut osallistuneet joukkueet olivat Eesti, Liettua ja Ukraina. Pekka Nygren on kertonut ikimuistoisesta turnausmatkasta seuraavasti:
Lähtö Karhulasta tapahtui perjantai-aamuna klo 04. Matkustimme Tallinnaan Georg Otsilla. Virolaiset olivat hankkineet meille yhteisen bussimatkan. Isäntien joukkuetta keräiltiin
ympäri Viroa. Pärnusta ja Viljandista matka suuntautui lähimmälle raja-asemalle, jossa
185
selvisi, etteivät kolmannen maan edustajat (suomalaiset) pääse yli rajan. Ei muuta kuin
bussilla takaisin Pärnuun, josta valtatietä Rigan kautta Jurmalaan. Siellä hotellihuoneet
saatiin hyvissä ajoin lauantaina klo 06 maissa - siis 26 tunnin ajelun jälkeen.
Ottelut alkoivat klo 09, joten eipä paljon tällä reissulla aikaa nukkumiseen tuhlailtu. Pelien
jälkeen loppubanketti vielä vieteltiin rantahietikon ravintolassa, Saturnuksessa tai mikähän
taivaankappale ravintola mahtoikaan olla nimeltään.
Pekka Nygren, Kotka
Jurmala 1995 - KSI Kotka vastaan SVC Tallinn
ESI-Team jälleen mestariksi
KSI Kotka lähti ennakkosuosikkina pelikauden SM-loppuotteluihin. Lappeenrannassa
11.3.1995 pelattu ensimmäinen peli oli kotkalaisilta kuitenkin todellinen alisuoritus ja tulos
melkoinen hämmennys. ESI-Team hoiteli pelin alle tunnissa 3 – 0 (15- 4, 15- 1, 15- 9).
Viikkoa myöhemmin Otsolassa pelattu toinenkin osaottelu päättyi ESI-Teamille selvästi 3 –
0 (15-11, 15- 8,15- 8). Ja yhdeksäs perättäinen Suomen mestaruus oli sillä saletti.
KSI Kotkan pelaajat kaudella 1994 - 95: Matti Asplund, Veijo Grönholm, Pekka Holtari, Teijo Hovi, Mauri Kilpiä, Pekka Nygren, Tapani Piilola, Onni Rinne, Reijo Taitonen, Olavi Venäläinen, Timo Viik ja Vesa Vuorela.
Pronssipeleissä – myös kahdesta voitosta – Savonlinnan PäVe voitti LSI Lahden seuraavalla pelaajakokoonpanolla: Ilkka Hirn, Matti Hämäläinen, Onni Jaatinen, Veijo Lajunen,
Jouko Lautiainen, Ilkka Leskinen, Esa Liukkonen, Kalevi Luostarinen, Juha Pennanen,
Ossi Suomalainen, Kari Valtonen ja Seppo Virolainen.
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1994 – 1995:
Miehet SM-sarja
Miehet karsinta
Miehet 1-sarja
Naiset (ei SM)
1. ESI-Team Lranta
1. Siilinjärvi
1. Siilinjärvi
2. KSI Kotka
2. PaPy Jkylän mlk. 2. ESI II
3. PäVe Savonlinna
3. HIY Helsinki
3. MSI Mikkeli
4. LSI Lahti
5. Palokan Pyry Jkylän mlk.
6. HIY Helsinki
1. HIY Helsinki
2. Vantaa
186
Ykkös- ja karsintasarjan voittaneen Siilinjärven luokitellut pelaajat olivat: Pentti Hentelä,
Jouko Heirola, Raimo Keinänen, Ari Korhonen, Kalevi ja Seija Korkalainen, Kalevi Lehmusnotko, Eero ja Timo Mononen, Ritva Tuovinen sekä vammattomina Pentti Huusko ja
Matti Tuovinen.
Tuhannen ja yhden…,
Melko suoraan Miikkulaisesta maajoukkueen päävalmentaja Timo Väre ohjasti porukkansa
Iranin pääkaupunkiin Teheraniin. Suomi oli kutsuttu kymmenen joukkueen kansainväliseen
turnaukseen 4.–7.4.1995.
Tämä on sopiva ajankohta pelata kovatasoinen turnaus heinäkuussa pelattavia EM-kisoja
silmällä pitäen, Timo Väre totesi. Kohtaamme kaikki maailman huiput, sillä Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Iran, Hollanti, Norja ja Unkari. Jokainen voitto on erittäin
arvokas. ESI-Teamin miehet ovat joukkueemme runkopelaajia. Matti Pulli on joukkueen
keskeisin pelaaja, jolla on paljon vastuuta. Keijo Hänninen on yksi maailman parhaista
verkkopelaajista. Petri Kapiaisen vastuulla on sekä aloitusten vastaanotto että hyökkäysten päättäminen, päävalmentaja määritteli.
Teheranin turnauksen tuloksista on jotain muistivälähdyksiä, mutta faktaakin löytynee – joltain tuhannen ja yhden yön matkalla mukana olleista: Matti Pulli, Petri Kaipiainen, Keijo
Hänninen, Esa Liukkonen, Olavi Venäläinen, Veli-Matti Tuominen, Tapio Kaartinen, Pekka
Norola, valmentajat Timo Väre ja Jarmo Kari sekä erotuomari Seppo Söderholm.
Lajivaliokunta 1994 – 1995
Puheenjohtaja Allan Pynnönen Jyväskylä, sihteeri Marja Pihnala Helsinki, Kari Rennola
Lappeenranta, Erkki Pettinen Mikkeli, Pekka Nygren Kotka sekä maajoukkuevalmentajat
Timo Väre Kouvola, Jarmo Kari Turku ja Tuomo Hertsi Espoo (Naiset). Lajipäällikkö Petri
Rissanen/Tarja Kolkka.
Mestarit ja arvokisamitalistit 1994 – 1995
Suomen mestarit ja seurajoukkueiden Euro Cupin kultamitalistit 1994: ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry:
Asko Kinnunen, Keijo Hänninen, Matti Pulli (C), Erkki Kestola, Lauri Melanen,
Petri Kapiainen, Olli Ranta, Tapio Kaartinen, Arto Kiiskinen, Sami Tervo ja
Pertti Kankkunen. Joukkueen valmentaja Ossi Pulli, huoltaja Reijo Myllykoski
ja joukkueenjohtaja Kari Rennola.
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry:
Matti Asplund, Veijo Grönholm, Pekka Holtari, Teijo Hovi, Mauri Kilpiä, Pekka
Nygren, Onni Rinne, Reijo Taitonen, Olavi Venäläinen, Timo Viik, Vesa Vuorela sekä Tapani Piilola (C, valmentaja), Terho Manninen (johtaja) ja Arto Vanhala (huoltaja).
Kauden parhaat 1994 – 1995
Suomen Lentopalloliitto valitsi kauden 1994 – 1995 parhaaksi istumalentopalloilijaksi KSI
Kotkan Tapani Piilolan. Pelaajauransa (mm. yksi pystypallon Suomen Mestaruus Karhulan
Ratekossa) ohessa Piilola on toiminut mm. Suomen Lentopalloliiton I-luokan tuomarina.
187
Kauden 1994 – 1995 yhteenveto
Lappeenranta 23.–24.7.1994 2. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Duracel ESI-Team, 2. Eesti Stars, 3. Harvajalat I LSI Lahti
Lappeenranta 1.–4.9.1994 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. Kristiansand HSL Norway,
3. Piremon SE Hungary
Palokka 16.9.1994 Suomen Cup:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. Palokan Pyry Jyväskylän mlk.
IX Tallinna-turnaus 22.–23.10.1994:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. Venäjä, 3. Ukraina
Kotka 4.2.1995 13. Kotka-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. LSI Lahti
Jurmala (keväällä) 1995 kansainvälinen Riga Tournament
Miehet
1. Latvia, 2. KSI Kotka
Lappeenranta 1.4.1995 6. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Kimmo Volley Lahti, 3. ESI-Team Lappeenranta
Teheran Iran 4.–7.4.1995 kansainvälinen maajoukkueturnaus:
Miehet
1. Iran (Suomi?)
SM-sarjat 1994 – 1995:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. PäVe Savonlinna
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
1-sarja
1. Siilinjärvi, 2. ESI II, 3. MSI Mikkeli
SM-kars. 1. Siilinjärvi, 2. Palokan Pyry Jkylän mlk., 3. HIY Helsinki
Naiset
1. Helsinki, 2. Vantaa (ei SM)
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry
Suomen miesten maajoukkue Teheranissa huhtikuussa 1995
188
Kymppi täyteen 1995 – 1996
Kausi 1995 - 1995 meni pitkälti ESI-Teamin seurajoukkueiden Euroopan Mestaruutta
makustellen ja edelleen melkoisen kansanvälisissä merkeissä. Suomalaisjoukkueet
osallistuivat ja järjestivät kansainvälisiä kisoja. Mutta kaiken yllä leijaili olympialainen henki. Miesten maajoukkue tähtäsi tosissaan ja tiukasti harjoitellen vuoden
1996 Atlantan X Paralympialaisiin – mitalit mielessä. Ja ESI pisti kympin täyteen.
EM-kisat Ljubljanassa
Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa järjestettiin 3.–7.7.1995 edellisten EM-kisojen
mukaiset tuplakisat, joissa sekä naiset että miehet selvittelivät paremmuuttaan. Osallistuvia maita oli miehissä 12 ja naisissa 8. Suomen joukkueilla oli puolustettavanaan omista
Järvenpään kisoista hopeamitalit. Pettymys tuli molemmille; miehet sijoittuivat neljänsiksi
ja naiset viidensiksi helteisissä olosuhteissa pelatuissa Slovenian EM95-kisoissa.
Miesten vastustajina turnauksen alkulohkossa olivat Eesti ja Venäjä. Molemmat kaatuivat
suoraan 3 – 0 – Eesti erin 15- 6, 15- 6, 15- 7 ja Venäjä 15- 4, 15- 1, 15- 6. Puolivälierissä
Suomi sai vastaansa kotijoukkue Slovenian ja eteni 3 – 0 voitolla mitalipeleihin eränumeroin 15-10, 15- 6, 15- 9.
Välierävastustajaksi Suomelle tuli Järvenpään kotikisojen Euroopan Mestari – Norja. Ennakkoon kaikki näytti hyvältä ja alkupeli olikin kahden hermostuneen joukkueen virherikasta palloilua paikasta loppuotteluun. Norja sai ensimmäisen erän puolivälissä peliajatuksen
ensin kasaan ja meni sen jälkeen vastustamattomasti menojaan. Tappio Suomelle ja jääminen pronssipeliin tuloksella 0 – 3 (8-15, 11-15, 10-15).
Pronssipeliin verkon toiselle puolelle asettui hieman yllättäen loppuottelusta pudonnut Hollanti, joka vei himmeimmät mitalit – ehkä liikaakin yrittäneiden suomalaisten nenien edestä
0 – 3 (14-16, 9-15, 12-15). EM-finaalissa Unkari voitti Norjan.
Johanna Hytönen, IT 9/1995
Suomalaisjoukkueet Ljubljanassa heinäkuun helteillä 1995
189
Ljubljanan EM-kisojen 1995 miesten lopputulokset (8 parasta):
1. Unkari
2. Norja
3. Hollanti
4. Suomi
5. Saksa
6. Ruotsi
7. Slovenia
8. Venäjä
Naisten maajoukkue hävisi alkusarjassa kaikki pelinsä ja lähti puolivälieriin viimeisenä.
Turnauksen huippuhetkensä suomalaiset kokivat ottelussa Hollantia vastaan. Lopulta Euroopan Mestaruuden voittanut tulppaanitiimi oli hätää kärsimässä, kun suomalaiset johtivat
ottelua jo erin 2 – 0, kun sähkökatkos sotki Suomen pelin ja Hollanti vei sen lopulta nimiinsä 2 – 3.
Ljubljanan EM-kisojen 1995 naisten lopputulokset:
1. Hollanti
2. Latvia
3. Slovenia
4. Liettua
5. Suomi
6. Venäjä
7. Ukraina
8. Saksa
Ihanat naiset rannalla
3. Marjola Beach Volley turnaus pelattiin jo tuttuun helteiseen tapaan Lappeenrannassa
15.–16.7.1995. Duracel ESI-Team kokoonpanollaan Lauri Melanen (C), Petri Kapiainen,
Tapio Kaartinen uusi edellisen vuoden voittonsa. Kakkoseksi pelasi savolaisporukka Ra-Si
(Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Timo Mononen ja Pentti Huusko) ja kolmanneksi
eestiläisvieraat yhdellä kotimaisella vahvistettuna Tallinna-nimellä (Andrus Seppam, Sven
Jakobson ja Pekka Norola).
Ensimmäistä kertaa Beachissä oli mukana naisten sarja. Edellisessä 2. turnauksessa mukana ollut Latvian naisjoukkue oli silloin pelannut miesten mukana. Naisten voitto Prisman
TIKANOlle (Minna Noroluoto, Satu Kirvesniemi, Tarja Timonen, Raija Kojo), kakkosena oli
Latvian naiset (Vita Kotane, Ruta Ikarte ja Inara Vabole) ja kolmantena HeVa, HelsinkiVantaan, ei lentoaseman, vaan muuten yhdistetty joukkue. Myöhemmin naisbeachia hallinneet rautavaaralaiset jätettiin neljänneksi. Kaikkiaan joukkueita osallistui 3. Beach Volley
turnaukseen ennätysmäärä - 17.
3. Marjola Beach Volleyn 1995 lopputulokset:
Miehet:
1. Duracel, ESI-Team
Lauri Melanen
Petri Kapiainen
Tapio Kaartinen
2. Ra-Si, Siilinjärvi
Kalevi Korkalainen
Pauli Hakkarainen
Pentti Huusko
Timo Mononen
3. Tallinna
Andrus Seppam
Sven Jakobson
Pekka Norola
4. Pitkä ja Pyöreät ESI-Team
5. Cotton Club, ESI
6. Sekamehu, Suomi
7. Angostuura ESI-Team
8. LILY, Lranta
9. Team Jokinen
10. HIY Beach, Hki
11. Savonlinna
12. Harvajalat, Lahti
13. Cream Team, Lranta
Naiset
1. TiKoNo, Prisma
Raija Kojo
Tarja Timonen
Minna Noroluoto
Satu Kirvesniemi
2. LaLa Latvia
Vita Kotane
Ruta Ikarte
Inara Vabole
3. HeVa, Hki-Vantaa
4. KoTaKo, R-vaara
190
Palokka – Suomen Cup
Palokka-turnauksessa syyskuun puolivälissä – 17.9.1995 Kotka jatkoi mihin keväällä Nestori Miikkulaisen voitollaan jäi ja vei toisen kerran peräkkäin Suomen Cupin merikaupunkiin
häviämättä erääkään. Lappeenrannan hallitseva Suomen ja Euroopan Mestari ESI-Team
jäi yllättäen kolmanneksi. Turnauksen välierissä kotkalaiset jyräsivät LSI Lahden ylivoimaisesti 2 – 0 (15- 4, 15- 3).
Alkulohkonsa voittanut ESI-Team sitä vastoin joutui taipumaan isäntäjoukkue Palokan Pyrylle 1 – 2 (15-10, 13-15, 13-15). Loppuottelussa KSI Kotka ei antanut Palokalle mitään
mahdollisuuksia, vaan paukutti cup-mestaruuden näytöstyyliin 2 – 0 (15- 6, 15- 4). Turnauksen pronssiottelussa ESI-Team voitti LSI Lahden 2 – 0 (15-12, 15-12). Viidenneksi turnauksessa tuli Siilinjärvi ja kuudenneksi ESI II.
Suomen Cupin lopputulokset Palokasta 1995:
1. KSI Kotka
2. Palokan Pyry Jyväskylän mlk.
3. ESI-Team Lappeenranta
4. LSI Lahti
5. Siilinjärvi
6. ESI II Lappeenranta
Taas Roermondissa
EURO CUP pelattiin jälleen kerran Hollannissa - vuodelta 1991 lappeenrantalaisille tutussa Roermondissa Belgian ja Saksan rajojen läheisyydessä. ESI-Team lähti matkaan ison
ja innokkaan kannustusjoukon kanssa omalla bussilla. Odotukset olivat korkealla.
ESI-Teamin loppuotteluvastustaja kotikisoista - HSL Kristiansand pudotti 3 – 0 puolivälierävoitollaan lappeenrantalaiset pelaamaan jälleen kerran sijoista 5 - 8. ESI-Teamin pelaaja Laum Mclaren (Lauri Melanen) valittiin yhden kisapäivän pelaajaksi. Lasse kiitteli kisalehden jutussa kaunista maata ja ystävällisiä ihmisiä.
Lopulliseksi sijoitukseksi ESI-Team otti seitsemännessä EURO Cupissaan kolmannen kerran viidennen sijan. Sijoitukset kautta ESI-Teamin turnaushistorian: 1987/6., 1990/4.,
1991/5., 1992/2., 1993/5, 1994/1. ja 1995/5. Unkarin SE Piremon kirkasti Lappeenrannan
pronssinsa kultaisiksi voittamalla HSL Kristiansandin loppuottelussa selvästi 3 - 0. Pronssit
aspiriinikaupunkiin Saksaan.
Roermondin Euro Cupin 1995 lopputulokset:
1. Piremon SE HUN
2. Kristiansand HSL NOR
3. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
4. Savico-Tubanten NED
5. ESI-Team FIN
6. ISD Samorastnik SLO
7. HIF Glimten SWE
8. Tallinn SVC EST
9. SVC Slavutich UKR
10. London Monarchs GBR
11. SDI Hrabri CRO
12. VCS Graz AUS
Kotoiset pappalympialaiset
Kotimaiset pappalympialaiset – istumalentopallon veteraanikisat pelattiin ensimmäisen
kerran uudella sapluunalla Mikkelissä 25.11.1995. SM M50-turnauksessa mestariksi pelasi KSI Kotkan veteraanijoukkue ennen ESI-Teamin ukkoja, jotka näin saivat hopeamitalit.
191
Veteraanikisojen 1995 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ESI 50 Lappeenranta
3. Varkaus
4. Mikkeli
5. HIY Helsinki
6. Hyvinkää
7. Mikkeli II
8. Kajaani
Pekka Nygren, IT 1/1996
Kotka vastaan ESI-Team
14. Kotka-turnauksessa ESI-Team voitti jännittävässä loppuottelussa Kotkan 2 – 1 (15- 5,
12-15, 17-15) ja vei mukanaan turnauksen uuden, kaupungin lahjoittaman kiertopalkinnon
– Kotka-patsaan. Loppuottelun parhaina pelaajina palkittiin ESI-Teamin Matti Pulli ja KSI
Kotkan Olavi Venäläinen. Pronssiottelussa LSI Lahti löi Siilinjärven 2 – 0 (15- 7, 15- 7).
Muut sijoitukset: 5. PäVe Savonlinna, 6. PaPy, Palokka ja 7. SVC Tallinn.
Kotka-turnaukseen oli ilmoittautunut ennätysmäärä joukkueita – 14 mies- ja 4 naisjoukkuetta, mutta järjestäjien harmiksi Latvian mies- ja naisjoukkueet, kuten myös kotimaisista
Mikkeli, jäivät saapumatta syitä ilmoittelematta. Päivän aikana pelattiin kuitenkin kaikkiaan
41 peliä. Naisten sarjassa tulokset olivat: 1. Helsinki, 2. Vantaa, 3. Yhdistetty joukkue. Bsarjan voiton pokkasi HIY Helsinki ennen Kotka II:sta, Varkautta, ESI II:sta ja Hyvinkäätä.
Turnauksen yhteydessä pelatussa perinteisessä miesten Suomi-Viro maaottelussa isännät
voittivat puhtaasti 3 – 0 (15- 5,15-10, 15- 8).
192
14. Kotka-turnauksen1996 lopputulokset:
Miehet
B-sarja
Naiset
1. ESI-Team Lranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. Siilinjärvi
5. PäVe Slinna
6. PaPy Jkylän mlk.
1. HIY Helsinki
2. KSI Kotka II
3. Varkaus
4. ESI II
5. Hyvinkää
1. HIY Helsinki
2. Vantaa
3. Yhd. joukkue
SM-sarjassa uudistuksia
Miesten SM-sarjaan lähtivät ESI-Team, KSI Kotka, PäVe Savonlinnasta, Palokan Pyry Jyväskylän maalaiskunnasta sekä sarjanousija Siilinjärvi. Pelikaudella tuli voimaan melkoinen määrä uudistuksia, joilla pyrittiin sopeuttamaan kotimaiset säännöt kansainvälisiin sekä reagoimaan pystypallossa tapahtuneisiin muutoksiin.
Olennaisimpia muutoksia olivat jalka- ja vartalokosketuksen salliminen, aloitussyöttöalueen kattaminen koko takarajan leveydelle ja syöttäjän vapauttaminen pelipaikastaan sekä
joukkueen ensimmäisen kosketuksen vapauttaminen kaksoiskosketuksesta. Sarjapisteissä
kokeiltiin tapaa, missä 3 – 0 ja 3 – 1 tuloksesta voittajajoukkue sai 3 pistettä ja hävinnyt 0,
3 – 2 tuloksessa pisteet jaettiin 2 voittajalle 1 hävinneelle.
Runkosarjan lopputilanne:
1. ESI-Team
7 7 0
21 (2)
2. KSI Kotka
7 5 2
15 (1)
3. Siilinjärvi
7 4 3
10
4. PäVe Slinna
7 2 5
7 (2)
5. PaPy Jkylän mlk.
7 2 5
6 (1)
6. LSI Lahti
7 1 6
4
(Suluissa joukkueitten lähtöpisteet jatkosarjoihin)
Ylemmässä jatkosarjassa ESI-Team ja KSI Kotka voittivat kerran toisensa ja molemmat
Siilinjärven kahdesti - selvittäen tiensä SM-loppuotteluihin. Siilinjärven kumppaniksi pronssiotteluihin alemmassa pelasi runkosarjassa viimeiseksi jäänyt LSI Lahti. Finaalien alla ESI
ja KSI olivat kauden aikana kohdanneet toisensa seitsemän kertaa – voittojen ollessa lappeenrantalaisille 5 – 2.
Ensimmäinen SM-loppuottelu Otsolassa Kotkassa päättyi lappeenrantalaisille lähes ylivoimaisen esityksen jälkeen 0 – 3 ( 7-15, 6-15, 9-15). Veijo Riivari kirjoitti otteluselostuksessaan; Lentopallo on joskus ihmeellistä ja tilastot antavat harvoin oikean vastauksen.
Toisessa erässä vierasjoukkue teki vain 4 pistettä, vaikka korjasikin erän 15-6. Loput pisteet ESI keräsi vastustajan virheistä, jotka jatkuivat yhteen putkeen ensimmäisen erän
murheiden jälkeen.
Kymppi täyteen ESI-Teamille tuli heti toisessa loppuottelussa Lappeenrannan Urheilutalolla 16.3.1996 – taas suoralla 3 – 0 (15- 6, 15- 5, 15-10) voitolla. ESI-Teamin vahvaa esitystä finaaleissa oli seuraamassa mm. maajoukkuevalmentaja Timo Väre. Lappeenranta oli
löytänyt tosi hyvän vireen loppuotteluihin. Se pystyi taitaviin ratkaisuihin kaikilla osaalueilla. Joukkueiden osaamisen ero näkyi erikoisen hyvin pitkissä palloissa, jotka Lappeenranta pelasi hyvällä prosentilla nimiinsä, Väre suitsutti.
193
Hopeajoukkueen kokoonpano kaudella 1995 – 1996 oli: Matti Asplund, Pekka Holtari, Teijo Hovi, Tapio Kaartinen, Mauri Kilpiä, Pekka Nygren, Tapani Piilola, Reijo Taitonen, Olavi
Venäläinen, Timo Viik, Kimmo Wikman ja Vesa Vuorela.
1970- ja 1980-lukujen mahtiseura LSI Lahti sai palsamia runkosarjan haavoihin ja pettymyksiin (mm. yhden ottelun tuomitseminen häviöksi luokittelupisteiden tahattoman rikkomuksen vuoksi), kun joukkueelle ojennettiin pronssimitalit toisen Siilinjärveä vastaan käydyn ottelun jälkeen. Pronssiporukassa pelasivat kauden aikana Esko Haavisto, Reijo Kettunen, Rauno Koskinen, Matti Krouvi, Aimo Niemi, Pekka Norola (C), Helena Peltonen,
Reijo Salonen ja Jorma Savolainen.
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1995 – 1996:
Miehet SM-sarja
Miehet karsinta
1. ESI-Team Lranta 1. PäVe Slinna
2. KSI Kotka
2. Palokan Pyry
3. LSI Lahti
3. HIY Helsinki
4. Siilinjärvi
5. PäVe Savonlinna
6. Palokan Pyry
Miehet 1-sarja
Naiset (ei SM)
1. HIY Helsinki
2. ESI II
3. MiPa Mikkeli
1. HIY Helsinki
2. Vantaa
ESI-Teamille kymmenes
Suomen Mestaruus
Pauli Saukkosen otsikko Etelä-Saimaassa 17.3.1996
ESI-Team piirsi nimensä entistä näkyvämmin suomalaisen istumalentopalloilun historiaan voittamalla lauantaina
Suomen Mestaruuden kymmenennen kerran peräkkäin.
lentopalloilua. Lahtelaisilla on Alistuneen oloisesti pelanmyös kymmenen mesta-ruutta, neiden kotkalaisten henkinen
mutta yhteen menoon niistä selkäranka taittui heti alussa
tuli vain kahdeksan.
ESI-Teamin takoessa nopeassa
tahdissa 9 – 0 numerot. Sen
”Tämä mestaruus maistuu tosi
jälkeen ote hieman löystyi,
hyvältä. Ei voittaminen ole
mutta erävoitto heltisi vaiLoppuotteluvastustaja
KSI
koskaan yksitoikkoista eikä
vattomasti 15-6.
Kotka kukistui Lappeenransiihen kyllästy. Haasteita riittää
nan Urheilutalossa vajaan
jatkuvasti,” iloitsi ESI-Teamin Toinen erä oli tapahtumiltaan
tunnin kestäneessä pelissä
valmentaja
Ossi
Pulli hieman
tasaisempi,
mutta
suoraan kolmessa erässä 3 – 0
lappeenrantalaisten voitontans- pisteitä
KSI
sai
yhden
(15-6, 15-5, 15-10).
siin päättyneen ottelun jälkeen. vähemmän - erä ESI:lle 15-5.
Samalla Ossi Pulli ilmoitti Kolmannessa
kotkalaiset
ESI:n voitettu viime viikonjoukkueelleen, että harjoitukset pääsivät jopa johtoon 8-9, mutta
vaihteessa Kotkassa pelatun
jatkuvat
heti
maanantaina lopun
lappeenrantalaiset
ensimmäisen finaalin kirjattiin
jolloin alkaa valmistautuminen hoitelivat jälleen kykyjensä
historiallinen
Mestaruus
kesäkuussa
Norjassa mukaan ottaen erän 15-10.
lappeenrantalaisille otteluvoipelattavaan Euro Cupiin.
toin 2 – 0.
Ottelua oli seuraamassa myös
Mestaruutta
puolustaneet maajoukkuevalmentaja Timo
Ennen ESI-Teamin voittoputkea
lappeenrantalaiset suorastaan Väre, joka totesi ESI:n olevan
hallitsi Lahti maamme istumapursuivat pelihaluja.
tosi hyvässä vireessä. (PS)
194
Miikkulaisia kauden päätteeksi
ESI-Team järjesti seitsemännen kerran Nestori Miikkulainen turnauksen Lappeenrannassa
30.–31.3.1996. Nestori Miikkulaisessa olivat naiset mukana toista kertaa. Suomen, Viron
ja Latvian maajoukkueille antoi vauhtia turnauksen voittanut paikallinen lentopalloseura
Prisma. Miesten turnauksen voittoon nousi ensimmäisen päivän heikkojen esitysten jälkeenkin ESI-Team, joka loppuottelussa voitti LSI Lahden.
Miesten sijoituspelien tulokset:
7. – 8.
5. – 6.
3. – 4.
1. – 2.
LaKi - Prisma
Summan Kisatoverit - SVC Tallinn
Kimmo Volley Lahti - KSI Kotka
ESI-Team - LSI Lahti
2 – 1 (15-11, 8-15,15- 7)
0 – 2 (10-15, 5-15)
0 – 2 (12-15, 5-15)
2 – 1 (12-15,15-12,15-10)
Naisten sijoituspelien tulokset:
3. – 4. Eesti - Suomi
1. – 2. Prisma - Latvia
0 – 2 ( 5-15,10-15)
2 – 0 (15- 9,15-11)
Lajivaliokunta 1995 – 1996
Puheenjohtaja Eeva Vartia, sihteeri Marja Pihnala, Kari Rennola, Erkki Pettinen, Pekka
Nygren sekä lajipäällikkö Tarja Kolkka.
Mestarit 1995 – 1996
Miesten Suomen Mestarit: ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Asko Kinnunen, Keijo Hänninen (10.), Erkki Kestola (10.), Lauri Melanen, Olli
Ranta, Sami Tervo, Matti Pulli (10.), Heikki Jokinen, Arto Kiiskinen, Veli-Matti
Saareks, Petri Kapiainen ja Reijo Myllykoski sekä valmentaja Ossi Pulli, huoltaja Reijo Tarkiainen ja joukkueenjohtaja Kari Rennola.
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Matti Asplund, Pekka Holtari, Teijo Hovi, Tapio Kaartinen, Pekka Nygren, Tapani Piilola, Reijo Taitonen, Olavi Venäläinen, Timo Viik, Kimmo Wikman ja
Vesa Vuorela.
Miesten M-50 Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Mauri Liimatainen, Pekka Holtari, Timo Viik, Unto Kojonen, Mauri Kilpiä, Tapani Piilola, Veikko Hellsten, Terho Manninen ja Pekka Nygren.
Kauden parhaat 1995 – 1996
Suomen Invalidien Urheiluliiton valinta vuoden tulokkaaksi: Veli-Matti Saareks ESI-Team.
Suomen Lentopalloliiton valinta vuoden istumalentopalloilijaksi: Keijo Hänninen ESI-Team.
195
Kauden 1995 – 1996 yhteenveto
Ljubljana Slovenia 3.–8.7.1995 European Championships:
Miehet
1. Hungary, 2. Norway, 3. The Netherlands (FIN 4.)
Naiset
1. The Netherlands, 2. Latvia, 3. Slovenia (FIN 5.)
Lappeenranta 15.–16.7.1995 3. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Duracel ESI-Team, 2. Ra-Si Rautavaara-Siilinjärvi, 3. Tallinna
Naiset
1. TiKoNo Prisma, 2. LaLa Latvia, 3. HeVa Helsinki-Vantaa
Palokka 17.9.1995 Suomen Cup:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Palokan Pyry Jkylän mlk., 3. ESI-Team Lappeenranta
Roermond Hollanti 17.–23.10.1995 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. Piremon SE Hungary, 2. Kristiansand HSL NOR, 3. TSV Bayer
04 Leverkusen GER, (ESI-Team Lappeenranta 5.)
Kotka 3.2.1996 14. Kotka-turnaus:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. LSI Lahti
B-sarja
1. HIY Helsinki, 2. KSI Kotka II, 3. Varkaus
Naiset
1. HIY Helsinki, 2. Vantaa, 3. Yhdistetty joukkue
Lappeenranta 30.–31.3.1996 7. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. KSI Kotka
Naiset
1. Prisma Lappeenranta, 2. Latvia, 3. Suomi
SM-sarjat 1995 – 1996:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. LSI Lahti
Runkosarjan voittaja: ESI-Team Lappeenranta
1-sarja
1. HIY Helsinki, 2. ESI II, 3. MiPa Mikkeli
SM-kars. 1. PäVe Savonlinna, 2. PaPy Jkylän mlk., 3. HIY Helsinki
SM-M50
1. KSI Kotka, 2. ESI 50 Lappeenranta, 3. Varkaus
Naiset
1. HIY Helsinki, 2. Vantaa (ei SM)
www.ecvd.eu
Suomen Petri Kapiainen torjunnassa
196
Myydään matkanjohtaja 1996 – 1997
Istumalentopallokausi 1996 - 1997 käynnistyi – edellisen edes päätyttyä, jo heti
Miikkulaisen jälkeen. Maajoukkue valmistautui lähes joka viikonloppu leirein tai kilpailumatkoin ja turnauksin Atlantan elokuisiin X Paralympialaisiin ja ESI-Team siinä
sivussa kesäkuun puolivälissä Norjan Kristiansandissa pelattavaan Euro cupiin.
Joukkueet treenasivat paljon myös yhdessä ja pelasivat mm. 8.6. Lappeenrannan
harjoitusleirillä tiukan ottelun, joka sopuisasti päätettiin tasapeliin 2 – 2 - erät ESITeam ensin mainittuna: 15-13, 15- 4, 12-15 ja 12-15. Sitten taisikin jo kiireisimpien
juna lähteä.
Atlantan paralympialaisissa
tavoitteena vihdoin mitali
Heikki Sairasen otsikko Etelä-Saimaassa 22.7.1996
Täyttä höyryä
Maajoukkue osallistui avoimiin pohjoismaiden mestaruuskisoihin Norrköpingiin Ruotsissa
sekä piti harjoitusleirin Unkarissa yhdessä istuvan Euroopan Mestarin kanssa. Unkarissa
joukkue pelasi kolme kovaa ja tasaista 5-eräistä ottelua Unkarin maajoukkuetta vastaan.
PM-kisojen tuloksia Väreen Timppa on luvannut kaivella, kuten myös muuta matskua tältä
tosi kovalta ja työn täyteiseltä jaksolta.
Ja välillä maajoukkuemiehet pistivät pelaten beachiäkin Marjolan rannoilla. 26.–28.7. 1996
järjestettiin vielä Silverin Lassen johdolla Eurassa PRE-ATLANTA turnaus (esikisat), johon
osallistuivat myös Atlantaan matkaavat Saksan ja Norjan maajoukkueet.
Esille värisuora
Protestit ja tiukat neuvottelut pelaajien luokittelusta värittivät Norjassa 12.–15.6.1996 pelattua Euro cup-turnausta ja olivat viedä parhaan terän ESI-Teamin iskukyvystä. Aikaisemmin täysvammaisiksi luokiteltuja tiputettiin joko minimeiksi tai terveiksi.
Pahimmassa protestirytäkässä ja yhden pelaajan ollessa vielä samanaikaisesti uudessa
lääkärintarkastuksessa ESI-Team kohtasi alkulohkossa mestaruutta puolustavan Piremonin ja jäi unkarilaisten jalkoihin 0 – 3 ( 6-15, 6-15, 0-15). Kisat tuntuivat pelillisesti olevan
ohi.
Joukkue kokosi kuitenkin itsensä hienosti ja selvitti kolmannen kerran tiensä mitalipeleihin
voittamalla karsinta- ja pudotuspeleissä ensin Ukrainan Slavutichin 3 – 0 ja sitten Saksan
Bayer 04 Leverkusenin 3 – 1. Välierissä kotijoukkue Kristiansand kuitenkin rutisti itsensä
loppuotteluun Piremonia vastaan 1 – 3 voitolla.
Piremon uusi helposti mestaruutensa, mutta kisojen ehkä parasta ja tiukinta peliä nähtiin
pronssiottelussa ESI-Teamin ja vuonna 1992 mestaruuden ESI-Teamiltä 2 – 3 voitollaan
vieneen Hollannin Blauw-Witin välillä. Ottelussa jouduttiin viidenteen erään, joka eteni tasaisesti aina 9-9 tilanteeseen, josta Keijo Hännisen torjunnoin sekä Lauri Melasen ja VeliMatti Saareksen onnistunein hyökkäyksin ESI-Team vei erän 15-11 ja koko ottelun 3 – 2.
197
Mitalit olivat riemukkaat ja Ossi Pulli totesikin joukkueelleen helpottuneena jännityksen
lauettua, että nyt voitte sitten painua vaikka hiton kuuseen tai Suomeen. Pronssi voitettiin
ja EM-mitalien värisuora tuli ESI-Teamille täyteen: hopeaa Sloveniasta 1992, kultaa kotikisoista 1994 ja pronssia Norjasta 1996.
Norjan Euro Cupin lopputulokset 1996:
1. Piremon SE HUN
2. Kristiansand HSL NOR
3. ESI-Team FIN
4. Blauw-Wit NED
5. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
6. HIF Glimten SWE
7. ISD Samorastnik SLO
8. Liva LAT
9. SVC Slavutich UKR
10. SDI Hrabri CRO
11. IOK Zenica BOS
12. SVC Tallinn EST
Kisojen aikana ESI-Teamin joukkue tutustui Kristiansandia ympäröivään metsäiseen erämaamaisemaan ajelemalla ilman karttaa paikkoja katselemassa. Epämääräinen kiertoajelu
ei peleihin keskittyviä pelaajia suuresti ihastuttanut, vaan kuskia vaadittiin matkanjohtajasta välittämättä suuntaamaan jonnekin ihmisten ilmoille.
Pidettäessä taukoa pienen tunturipuron varrella, Sami Tervo astui ulos autosta herättyään
bussin pysähtyessä, katseli hetken ympärilleen ja kääntyi takaisin bussiin todeten: "Eihän
tääl oo ees kebab-baariikaan."
Lähestyttäessä pientä kylää matkanjohtaja luetteli mikrofoniin: "Tuolla vasemmalla on
kauppa, siellä voi vaihtaa limpparipullot ja tuolla oikealla pankki, missä voi vaihtaa rahaa."
Takapenkiltä kuului tällöin Jokisen Heikin toteamus: "Missä voi vaihtaa matkanjohtajan."
Voitto Korhonen, IT 9/1996
Kesäturneita
Norjan reissunsa jälkeen ESI-Team käväisi kakkosporukallaan kesäkuun lopulla voittamassa X Tallinnan turnauksen KSI Kotkan ja isäntien nenän edestä.
198
4. Marjola Beach Volley pelattiin ensi kertaa hieman sateisissa ja hyisemmissä olosuhteissa 13.–14.7.1996. Mukana oli 12 mies- ja 4 naisjoukkuetta. Miesten sarjan voitto jälleen
ESI-Teamin Duracelille. Veli-Matti Saareks oli vaihtunut Tapio Kaartisen tilalle. Toiseksi
miesten sarjassa sijoittui Latvian porukka LIVA ja kolmanneksi KSI Kotkan pelureista koostunut Kotkansiipi.
Naisten voitto matkasi nyt eka kerran Rautavaaralle KOTAKO-joukkueelle. Kakkonen oli
Prisman pystypalloilijat Lappeenrannasta ja kolmas Latvia Ladyt – LALA.
Miehet:
1. Duracel ESI-Team
Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks, Reijo Tarkiainen
2. Liva Latvia
Uldis Ektermanis, N. Kazimirenoks, Vadims Skoriks
3. Kotkansiipi KSI Kotka
Olavi Venäläinen, Tapio Kaartinen, Jussi Ahdepelto, Veli-Matti Tuominen
4. Finlat, Suomi/Latvia
5. Tiilikka, Rautavaara
6. Harvajalat1, LSI Lahti
7. HIY 1, Helsinki
8. Cotton Club ESI-Team
9. Angostuura ESI-Team
10. Team Jokinen
11. HIY 2, Helsinki
12. Harvajalat 2, LSI Lahti
Naiset:
1.
2.
3.
4.
Kotako, Rautavaara
Seija Korkalainen, Riitta Taskinen, Kielo Korkalainen
Epelit Prisma Lappeenranta
Raija Kojo, Tarja Timonen, Hannele Tarvainen
Lala Latvia
Vita Kotane, Oksana Kromova, Irina Ermolenko
Sitsit HIY Helsinki
Ensimmäiset olympiamitalit
Timo Väre johdatti maajoukkueen 15.–26.8.1996 Atlantassa pidettyihin X Paralympialaisiin. Tuloksena olivat istumalentopallon ensimmäiset olympiamitalit – ja ansaitusti. Sen
verran tiukasti joukkue kisoihin harjoitteli ja tähtäsi. Onnittelut!
199
Ensimmäisessä alkusarjan ottelussa Suomi voitti Venäjän 3 – 1 (15- 4, 15- 1, 12-15, 151). Vaikka venäläisillä oli vahva joukkue, hallitsi Suomi tapahtumia selvästi. Pääsimme pelaamaan koko ajan omaa peliämme. Kolmannen erän tosin menetimme, kun vastustaja
oppi ottamaan vastaan meidän iskujamme ja sai siten kovan hurmoksen päälle, kuvaili peliä sen päätyttyä valmentaja Timo Väre. Toisessa pelissä Suomi kukisti Kazakstanin 3 – 0
(15- 8, 15- 5, 15- 7). ESI-Teamin Matti Pulli kantoi ottelussa paljon vastuuta ja oli joukkueemme keskeinen pelaaja.
Kisojen avajaisissa oli paikalla 70 000 katsojaa, kun Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Juan Antonio Samaranch ja Yhdysvaltain varapresidentti Al Gore avasivat X
Paralympialaiset vain kaksi viikkoa Atlantan kesäolympialaisten päättymisen jälkeen. Avajaisten seremoniamestarina oli näyttelijä Chistopher Reeve, joka halvaantui kaulasta alaspäin ratsastusonnettomuudessa vuotta aikaisemmin. Reeve, joka tunnetaan myös elokuvaosastaan Teräsmiehenä, selosti kansakuntien sisäänmarssin. Osanottajia Atlantan kisoissa oli kaikkiaan 3 500 yhteensä 127 eri maasta.
Volleyslide/Andre Venderbosch
Suomi – Saksa 3 - 1
Alkulohkon seuraavissa otteluissaan Suomi kohtasi Argentiinan ja treenivastustajansa Unkarin – voittaen molemmat 3 – 0. Viimeisessä alkulohkon pelissä verkon toiselle puolelle
asettuikin sitten vastustaja kovimmasta päästä – hallitseva olympiavoittaja ja maailmanmestari ja kisojen ehdoton ennakkosuosikki Iran. Suomi pelasi hyvin vaikka hävisikin
ottelun 1 – 3 ( 7-15, 15- 9, 13-15, 2-15). Ottelun kolmas erä oli ratkaiseva lopputuloksen
kannalta. Erää pelattiin tasaisesti 13-13 tilanteeseen, josta iranilaiset väänsivät erävoittoon
tarvittavat pisteet – ja Suomen eväät oli syöty. Neljäs erä olikin sitten jo läpihuutojuttu. Tänään voitimme Iranilta ensimmäisen erän neljään vuoteen, joten siihen voidaan olla tyytyväisiä. Pelin taso, viimeistä erää lukuun ottamatta, oli kisojen tähän asti selvästi korkein,
totesi Timo Väre heti ottelun päätyttyä.
Puolivälierissä Suomi kukisti Saksan 3 – 1, mutta hävisi välieräpelin niukasti Norjalle.
Pronssiottelussa kaatui sitten Hollanti 3 – 1 – ja pronssit voitettiin. Pronssipelin ensimmäinen ja toinen erä olivat tasaisia, mutta kolmatta ja neljättä erää Suomi hallitsi selvästi.
Suomalaisjoukkue sai hengen päälle ja pelasi täsmällisesti ja hallitusti. Suomalaisjoukkueen tärkein pelaaja ottelussa oli joukkueen kapteeni ja kisojen tähdistöön valittu, lappeenrantalainen Matti Pulli, joka pelasi yhden uransa parhaista peleistä.
Tällä pelillä Suomi olisi antanut kovan vastuksen myös loppuottelun ennakkosuosikki
Iranille, Timo Väre uskoi. Kisojen loppuottelussa Iran uusi olympiakultansa voittamalla Norjan selvästi.
200
Atlantan 1996 X Paralympialaisten kunniataulu
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
Iran
Norge Norway
Suomi Finland
The Netherlands
Germany
Hungary
Ukraine
Kazakstan
Russia
Sweden
USA
Argentina
Jarmo Kari, IT 7-8/1996
Kotimaisemilla
Kotimainen sarjakausi käynnistyi totuttuun tapaan Palokka-turnauksella ja Suomen Cupilla, joka poikkeuksellisesti pelattiin Petäjävedellä Kunnan liikuntahallissa lauantaina
14.9.1996. KSI Kotka otti kolmannen peräkkäisen cup-mestaruutensa yllättävänkin ylivoimaisella esityksellä. Voitollaan kotkalaiset katkaisivat kiertopalkinnon kiertämisen ja saivat
sen lopullisesti Santalahden lasivitriiniin. Alkulohkon otteluissa KSI Kotka voitti ESI II:n ja
Palokan Pyryn 2 – 0. Toisessa alkulohkossa LSI lahti teki myös selvää jälkeä ja löi Saletin,
ESI-Teamin ja Helsingin – kaikki suoraan 2 -0.
Cupin välierissä KSI antoi kyytiä Euro Cupin pronssimitalisteille 2 – 0 (15-10, 15- 1) ja Lahti yhtä selvästi Palokalle 2 – 0 (15- 2, 15- 9). Pronssipelissä ESI-Team vähän kirkasti kilpeään ja voitto Palokan Pyryn 2 – 0 (15-12, 15- 8). Cupin finaalissa Kotka jatkoi murskaavaa tahtiaan ja löi reippaasti alle puolen tunnin lahtelaiset hopeiselle kotimatkalle lukemin
2 – 0 (15- 6, 15- 1). Saletille viides sija.
Petäjäveden Suomen Cupin 1996 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. LSI Lahti
3. ESI-Team Lappeenranta
4. Palokan Pyry Jyväskylän mlk.
5. Siilinjärven Saletti
201
Veteraanit Kotkassa
SM 50 turnaus pelattiin Kotkassa 2.–3.11.1996. Kisoja väritti ikävästi kahden ilmoittautuneen joukkueen viime hetken poisjäännit sekä suuri epätasaisuus joukkueiden välillä. Kotka oli turnauksessa täysin omaa luokkaansa. Kuudessa pelissä se ei menettänyt erääkään.
Mitalisarjassa Kotka voitti Siilinjärven helposti 2 – 0 (15- 5, 15- 6) ja ESI:n ylivoimaisesti
2 – 0 (15- 3, 15- 1). Siilinjärvi vei hopeat 2 – 1 voitollaan ESI:stä. Neljäs oli Hyvinkää ja viides Mikkeli. Poisjääneet olivat Varkaus ja Helsinki.
Miesten SM-sarja uusiksi
Miesten SM-sarjassa jatkettiin uudistusten linjalla. Entinen 1-sarja poistettiin toistaiseksi
ohjelmasta ja kaikki kahdeksan miesten sarjoihin ilmoittautunutta pelasivat SM-sarjassa.
Edellisen kauden joukkueiden lisäksi sarjaan lähtivät 1-sarjan kaksi parasta; HIY Helsinki
ja ESI II – pystypalloseura Prisman nimissä ja nimellä.
Joukkueet pelasivat kaksinkertaisen runkosarjan – pääasiassa kolmen joukkueen turnauksina. Edellisellä kaudella kokeiltua sarjapistesysteemiä; 3, 2, 1 – jatkettiin. Runkosarjan 1.
- 4. jatkoivat ylemmässä ja muut alemmassa jatkosarjassa. Ylemmän ykkönen ja kakkonen finaaleihin, muut ja alemman voittaja pronssiturnaukseen.
SM-runkosarjan voitosta käytiin tiukkaa taistelua läpi sydäntalven. Ratkaisut saatiin vasta
viimeisellä ottelukierroksella, jolloin ESI-Team ja KSI Kotka kohtasivat Savitaipaleen liikuntahallilla. ESI-Team voitti 3 – 1. Tämä auttoi LSI Lahden runkosarjan voittajaksi, KSI Kotka
sijoittui toiseksi ja ESI-Team kolmanneksi. Edelleen Helsinki ja Vantaa pelailivat naisissa.
Kotkasta kultakantaan
15. Kotka-turnauksessa ESI-Team antoi kuitenkin myrskyvaroituksen toisille joukkueille
viemällä turnausvoiton. Naisten sarjassa voiton vei ensimmäistä kertaa yhdessä pelannut
Kotkan joukkue. Mukana oli 10 mies- ja viisi naisjoukkuetta. Miesten sarjassa kansainvälisyyttä edustivat vanhaan tapaan Viron ja Latvian maajoukkueet. Miesten loppuottelussa
ESI-Team voitti KSI Kotkan selvästi 2 – 0 (15- 3, 15- 7).
15. Kotka-turnauksen 1997 lopputulokset:
Miehet A-sarja
B-sarja
Naiset
1. ESI-Team Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. SVC Tallinn
5. Riika Latvia
1. HIY Helsinki
2. Prisma Lappeenranta
3. KSI Kotka II
4. Varkaus
5. Hyvinkää
1. KSI Kotka
2. Riika Latvia
3. Muu Suomi
4. SVC Tallinn
5. HIY Helsinki
ESI-Team XI
SM-sarjan jatkopeleissä Kotka putosi pronssiotteluun ja Suomen mestaruudesta pelasivat
LSI Lahti ja ESI-Team. 11. Suomen mestaruus ESI-Teamille lopulta kahdella selvällä loppuotteluvoitolla; Lappeenrannassa 3 – 0 (15- 6, 16-14, 15- 3) ja Lahdessa 0 – 3 (2-15, 415, 11-15). Pronssiturnauksessa KSI Kotka voitti sekä Saletin että Pääskylahden 3 – 0 ja
vei himmeimmät mitalit.
202
SM-sarjan 1996 – 1997 lopputulokset
1. ESI-Team Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. KSI Kotka
4. Siilinjärven Saletti
5. Pääskylahden Vesa Savonlinna
6. Palokan Pyry Jyväskylän mlk.
7. HIY Helsinki
8. Prisma Lappeenranta
Hopeajoukkue LSI Lahden mitalistit: Jukka Autio, Esko Haavisto, Harri Harinen, Reijo Kettunen, Aimo Niemi, Rauno Koskinen, Matti Krouvi, Jukka Laine, Pekka Norola, Jukka Repo, Reijo Salonen, Jorma Savolainen sekä Martti Luukkonen.
Menestyksemme on ollut kirkkaimmillaan 70-luvulla, joten tämä hopea oli hieno saavutus.
Kulta oli tietysti tavoite, mutta ESI-Team on vielä meitä kovempi joukkue. Vierailla oli vahvempi asenne kuin meillä ja he taistelivat tosi hyvin. Vaikka en minä pettynyt meidänkään
osaamistasoon ole, kertoili lahtelaiset hopealle luotsannut valmentaja Martti Luukkonen
Etelä-Suomen Sanomien lehtijutussa.
LSI Lahti haki loppuotteluihin vauhtia ja kansainvälistä kokemusta Malmön turnauksesta,
jonka lahtelaiset voittivat. Tämä ei kuitenkaan riittänyt loppuotteluissa lappeenrantalaisia
vastaa. Me teemme lajin eteen tiukasti hommia. Meillä on kulttuuria istumalentopallossa,
totesi tyytyväinen ESI-Teamin valmentaja Ossi Pulli.
Johanna Hytönen, IT 4/1997
KSI Kotkan pronssimitalistit alh. vas.: Kimmo Vikman, Tapani Piilola,
Vesa Vuorela, Pekka Nygren, Pekka Holtari ja Arto Vanhala. Takana
vas.: Olavi Venäläinen, Matti Asplund, Jori Sivula, Tapio Kaartinen,
Teijo Hovi, Juha Ahdepelto, Timo Viik ja Terho Manninen.
Tulppaaneita tulvillaan
8. Nestori Miikkulainen huhtikuun loppupuolella 19.-20.4.1997 houkutteli toistamiseen mukaan Hollannin Savico Tubantenin (ent. Boemerang), joka myös edellisen (1991) Lappeenrannan vierailunsa tavoin selvisi turnauksen loppuotteluun. Hyvätasoisen pelin ja samalla turnausvoiton vei kotijoukkue ESI-Team 2 – 0 (15-10,15- 7). Vieraskoreus ei kuulu
kilpaurheiluun – ESI-Team turnausvoittajaksi 8. Nestori Miikkulaisessa – otsikoi Lappeenrannan Etelä-Saimaa-lehti.
203
ESI-Team voitti turnauksessa kaikki pelaamansa ottelut 2 – 0. Vain KSI Kotka alkusarjassa ja Tubanten finaalissa pystyivät ajoittain pelillisesti haastamaan ESI-Teamin. Turnauskolmoseksi pelasi LSI Lahti, joka voitti KSI Kotkan erin 2 – 1 (15- 6, 10-15, 15-11). Turnauksen ennätyksen tekivät Mikkelin Passarit ja paikallinen Prisma – pystyjoukkueiden keskinäisessä sijoitusottelussa – viimeisen erän päättyessä vasta lukemiin 23-21 Passareille.
8. Nestori Miikkulaisen 1997 lopputulokset:
1. ESI-Team Lappeenranta
2. Savico Tubanten
3. LSI Lahti
4. KSI Kotka
5. Siilinjärven Saletti
6. Liva Latvia
7. Mikkelin Passarit
8. Prisma Lappeenranta
9. HIY Helsinki
10. Savico Tubanten II
Kauden päätteeksi ja samalla uuden alkajaisiksi ESI-Team lensi toukokuun lopulla Hampuriin osallistumaan toisen kerran suureen kansainväliseen Werner von Siemens turnaukseen. ESI-Team esitti vahvoja otteita ja voitti turnauksen. Välierissä kaatui vanha kilpakumppani Leverkusen tiukan väännön jälkeen 2 – 0 (15- 9, 17-15).
Finaalissa lappeenrantalaiset pääsivät hivenen helpommalla voittaessaan Hollannin maajoukkuepelaajista koostuneen Oranje Teamin 2 – 0 (15- 8, 15- 8). ESI-Team menetti turnauksessa pelaamissaan kuudessa ottelussa vain yhden erän ensimmäisessä ottelussaan
Slovenian mestaria ISD Samorastinikia vastaan. Miesten sarjaan osallistui kaikkiaan 14
joukkuetta seitsemästä eri maasta.
Hampurissa pelattiin myös naisten maajoukkueturnaus seitsemän maan kesken. Suomen
naisten maajoukkue osallistui turnaukseen uuden valmentajansa Luukkosen Martin johdolla osana valmistautumistaan heinäkuun alun Tallinnan EM-kisoihin. Joukkueen peli ei toiminut toivotulla tavalla ja lopulliseksi sijoitukseksi tuli viides. Suomi hävisi turnauksen voittaneelle Latvialle 0 – 2 (10-15, 10-15) ja kakkoselle Slovenialle 1 – 2 ( 9-15, 15- 7, 11-15).
Alemmista sijoituksista pelattaessa Suomi voitti Saksan ja Ukrainan. Suomen joukkueen
parhaana pelaajana palkittiin lappeenrantalainen Raija Kojo.
Lajivaliokunta 1996 – 1997
Puheenjohtaja Eeva Vartia, Raija Kojo, Erkki Pettinen, Pekka Nygren, Lasse Eva, Markku
Ylisiurua (tuomari) sekä lajipäällikkö Harri Lindblom.
Mestarit ja arvokisamitalistit 1996 – 1997
Atlantan Paralympiakisojen 1996 pronssimitalistit: Team Finland, Suomi
Lauri Melanen Lappeenranta, Matti Pulli (C) Lappeenranta, Keijo Hänninen
Lappeenranta, Sami Tervo Lappeenranta, Petri Kapiainen Kuusankoski, Esa
Liukkonen Savonlinna, Reijo Salonen Lahti, Pekka Norola Lahti, Olavi Venäläinen Kotka, Jukka Laine Tampere, Jari Heino Helsinki, Veli-Matti Tuominen
Jyväskylä, Jarmo Kari 2-valmentaja Turku ja Timo Väre Kouvola valmentaja.
204
Seurajoukkueiden Euro Cup-kisojen pronssimitalistit 1996: ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Keijo Hänninen, Veli-Matti Saareks, Lauri Melanen, Sami Tervo, Matti Pulli
(C), Erkki Kestola, Heikki Jokinen, Asko Kinnunen, Tapio Kaartinen, Mauri Kilpiä, Kari Rennola (joukkueenjohtaja) ja Ossi Pulli (valmentaja).
Miesten Suomen Mestarit: ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Olli Ranta, Keijo Hänninen, Erkki Kestola, Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks, Sami Tervo, Heikki Jokinen, Matti Pulli (C), Asko Kinnunen.,
Mauri Kilpiä, valmentaja Ossi Pulli, huoltaja Reijo Tarkiainen ja joukkueenjohtaja Kari Rennola.
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Pekka Holtari, Pekka Nygren, Pappa Piilola, Teijo Hovi, Juha Ahdepelto, Jori
Sivula, Olavi Venäläinen ja Tapio Kaartinen.
Miesten M-50 Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Tapani Piilola, Arto Vanhala, Olavi Venäläinen, Mauri Liimatainen, Timo Viik,
Pekka Holtari, Unto Kojonen, Esa Kajoskari, Matti Asplund, Veikko Hellsten,
Pekka Nygren ja Veijo Grönholm.
Kauden parhaat 1996 – 1997
Suomen Lentopalloliiton vuoden istumalentopalloilija: Matti Pulli (3. kerta) – eikä syyttä.
Kauden tulokkaaksi valittiin LSI Lahden riveissä pelaava tamperelainen Jukka Laine.
Kauden 1996 – 1997 yhteenveto
Kristiansand Norja 12.–15.6.1996 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. Piremon SE Hungary, 2. HSL Kristiansand, 3. ESI-Team
Tallinna 29.–30.6.1996 X Tallinna turnaus:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. SVC Tallinn
Norrköping, Ruotsi, avoimet PM-kisat:
Miehet
1.
2. Suomi
Lappeenranta 13.–14.7.1996 4. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Duracel ESI-Team, 2. Liva Latvia, 3. Kotkansiipi KSI Kotka
Naiset
1. KOTAKO, 2. Epelit Prisma Lappeenranta, 3. LALA, Latvia
Atlanta USA 15.–26.8.1996 X Paralympialaiset:
Miehet
1. Iran, 2. Norway, 3. Suomi Finland
Petäjävesi 14.9.1996 Suomen Cup:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. LSI Lahti, 3. ESI-Team Lappeenranta
Kotka 2.–3.11.1996 2. SM-50 turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Siilinjärvi, 3. ESI 50 Lappeenranta
205
Markku Aumakallio, Lappeenranta
Marjolan beachissä lämmitellään…,
Kotka 1.2.1997 15. Kotka-turnaus:
Miehet:
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. LSI Lahti
B-sarja
1. HIY Helsinki, 2. KSI Kotka II, 3. Varkaus
Naiset
1. HIY Helsinki, 2. Vantaa, 3. Yhdistetty joukkue
Malmö, maaliskuu 1997, avoimet Ruotsin mestaruuskisat:
Miehet
1. LS Lahti Finland
Lappeenranta 19.-20.4.1997 8. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. ESI-Team Lranta, 2. Savico Tubanten Hollanti, 3. LSI Lahti
Naiset
1. Prisma Lappeenranta, 2. Latvia, 3. Suomi
SM-sarjat 1996 – 1997:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. KSI Kotka
Runkosarjan voittaja: ESI-Team Lappeenranta
1-sarja
1. HIY Helsinki, 2. ESI II Lappeenranta, 3. MiPa Mikkeli
SM-kars. 1. PäVe Savonlinna, 2. Palokan Pyry Jkylän mlk., 3. HIY Helsinki
Naiset
1. HIY Helsinki, 2. Vantaa (ei SM)
Hampuri 24.–25.5.1997 8. Werner von Siemens turnaus:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. Oranje Team NED, 3. TSV Bayer
04 Leverkusen GER
Naiset
1. Latvia, 2. Slovenia (Suomi 5.)
Keijo Martikainen, Lappeenranta
Pietarilainen Stepan Shirshov Miikkulaisessa
206
Tallinnasta Teheraniin 1997 – 1998
Miesten maajoukkueen päästyä Atlantan Paralympialaisissa kiinni arvokisojen mitalikantaan – nälkä ja jano jatkuivat – kuten myös harjoitukset ja leiritykset keväällä ja
alkukesällä. Myös naisten maajoukkue valmistautui huolella Tallinnassa heinäkuun
alussa – 3.–6.7.1997 pelattaviin Euroopan Mestaruuskisoihin.
Kultaa sekä kunniaa a aa
Johanna Hytönen, IT 9/1997
Olympiapronssijoukkueella Tallinnan kisoihin matkannut Suomi ylsi historiansa ensimmäiseen Euroopan Mestaruuteen. Atlantan joukkueesta kakkosvalmentaja Jarmo Kari oli vaihtunut ESI-Teamin Ossi Pulliin, joukkueenjohtajana matkassa oli Lasse Silver ja pelaajista
Aulis Vistbacka ja Harri Harinen korvasivat Esa Liukkosen ja Reijo Salosen.
Naisten joukkueessa Tallinnaan matkasivat valmentaja Martti Luukkosen ja joukkueenjohtaja Pentti Perälän perässä Annukka Jäätteenmäki, Kerttu Pajulahti, Raija Kojo, Liisa Mäkelä, Terttu Keskiniva, Mervi Pakkala, Minna Hiltunen, Erja Pylkkänen, Helena Peltonen,
Liisa Jokipii, Eeva Vartia (C) ja Tuula Tonteri.
Miesten maajoukkue voitti ensimmäisessä ottelussaan Latvian 3 – 0. Toisessa suomalaiset pelasivat selvästi alle kykyjensä, mutta Bosnia-Hertsegovina kaatui kuitenkin niukasti
3 – 2. Puolierävastustaja Slovenia lyötiin 3 – 1 ja välieräottelussa Hollanti puhtaasti 3 – 0.
Loppuottelussa Suomea vastaan asettui vanha tuttu kilpakumppani Norja. Suomella oli aikalailla hampaankolossa; vuonojen maa oli ollut vahvempi niin EM-finaalissa Järvenpäässä 1993 kuin välieräpelissä Atlantan Paralympialaisissa 1996.
207
Suomi avasi loppuottelun ensimmäisen erän viiden pisteen johdolla. Keijo Hännisen hyvä
syöttöputki saatteli lupaavaa alkua ja erä meni Suomen piikkiin 15-11. Toisessa erässä
muutama pitkäksi lipsahtanut syöttö sotki Suomen pelin ja norjalaiset tasoittivat erät lukemin 8-15. Kolmannessa väännettiin sitten kättä ja naamaa mestaruudesta ja koettiin ottelun ratkaisuhetket. Suomi osoitti voitontahtonsa ja vei erän 15-10. Tie mestaruuteen oli
avoin. Neljänteen erään norjalaiset tulivat jo hieman tappiota peläten ja sortuivat omiin virheisiinsä ja erä ja ottelun voitto suomalaisille numeroin 15- 7. Euroopan Mestaruus!
Naiset viidensiksi
Suomen naiset herättivät Tallinnassa huomiota hyvällä yhteishengellään ja peli-ilollaan.
Ihan mitaleille niillä avuilla ei kuitenkaan ylletty, vaan tähtäin siirrettiin tuleviin kisoihin.
Puolivälieräpelissä Suomi hävisi niukasti 2 – 3 (15-8, 7-15, 15-10, 10-15, 11-15) Slovenialle ja putosi mitalikamppailuista. Jatkopeleissä Viro kaatui näytöstyyliin 3 – 0 ja sijoituspelissä Suomi voitti Ukrainan 3 – 0. Lopullinen sijoitus viides.
Johanna Hytönen, IT 9/1997
Tallinnan EM-1997 kisojen lopputulokset
Miehet
1. Suomi Finland
2. Norway
3. Bosnia and Herzegovina
4. The Netherlands
5. Germany
6. Slovenia
7. Ukraine
8. Latvia
9. Croatia
10. Belorussia
11. Estonia
12. Lithuania
Naiset
1. Latvia
2. Lithuania
3. The Netherlands
4. Slovenia
5. Suomi Finland
6. Ukraine
7. Germany
8. Estonia
208
Matti Pulli - kisojen paras
ESI-Teamin ja maajoukkueen kapteeni Matti Pulli palkittiin kisojen parhaana pelaajana.
Passarina pelannut Pulli oli Suomen joukkueen pelin sielu ja kuvioiden pyörittäjä.
Joukkueemme oli rungoltaan sama, joka sai ensimmäisen olympiamitalin viime vuoden Atlantan kisoista. Harjoittelumme olympiakisoihin oli niin kova, että kunnon rakentaminen
näihin kisoihin onnistui melko pienellä leirityksellä.
Parasta pelissämme oli mahtava torjuntapeli, joka oli ehdottomasti kisojen kovinta. Tämän
jälkeen edellämme on vain yksi joukkue maailmassa. Se on Iran, jonka uskomme myös
pystyvämme voittamaan, jos kaikki loksahtaa paikoilleen, Matti Pulli selvitti tuntojaan parhaan pelaajan pytty kainalossaan.
Vaara maisemassa
Rautavaaralaiset järjestivät Tiilikka Beach Volleyn nimellä ensimmäisen oman virallisen
turnauksensa – myöhemmin Rautavaara Beach Volleyn, kesäkuussa 1997 Hotelli Tiilikan
viereisillä asfalttipintaisilla tenniskentillä. Alkukesän hienot säät suosivat ensimmäistä savolaista Beach-turnausta. Tiukkoja pelejä pelattiin ja mukavia turinoita tarinoitiin illanistujaisissa.
1. Tiilikka/Rautavaara Beach Volleyn lopputulokset:
Miehet:
1. Tiilikka 1
2. Tiilikka 2
3. Angostuura
Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen ja Pentti Huusko
Olli Kekäläinen, Kyösti Pursiainen, Pentti Toivonen ja
Pentti Raatikainen
Matti Pulli, Sami Tervo ja Keijo Hänninen
1. RI Rautavaara
2. Saletti Siilinjärvi
Riitta Taskinen, Elina Kuosmanen ja Seija Korkalainen
Maija Riitta Mononen ja Ritva Tuominen
Naiset:
Seija Korkalainen, Rautavaara
1. Tiilikka Hotelli-ravintola Tiilikan pihalla
209
Viides Marjola Beach
Viikon EM-kisojen päättymisen jälkeen pelatussa 5. Marjola Beach Volley turnauksessa
Lappeenrannassa 12.–13.7.1997 pelattiin 18 joukkueen voimin kahtena päivänä kaikkiaan
65 peliä. Miesten voiton vei neljännen kerran Melasen Laurin johtama ESI-Teamin Duracel
kasteina Petri Kapiainen ja Mauri Kilpiä. Loppuottelussa Melasen joukkue voitti kesän ensimmäisen Beach Volley turnauksen Rautavaaralla voittaneen Rautavaaran
Tiilikka-joukkueen: Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen ja Pentti Huusko 2 – 0 (16-14,
15-5). Turnauspronssit vei KSI Kotkan joukkue Kotkansiipi (Olavi Venäläinen, Tapio Kaartinen ja Juha Ahdepelto).
Turnauksen tiukin ja ehkä kovatasoisin peli käytiin välierissä Duracelin kohdatessa kotkalaiset. Yli tunnin kestänyt kamppailu päättyi Melasen ja kumppaneiden voittoon 2 – 1 (1614, 13-15, 15-13).
Naisten sarjan voitto jäi myös Lappeenrantaan Tarja Timosen, Raija Kojon, Hannele Tarvaisen ja Satu Kirvesniemen Naperoitten voittaessa edellisen vuoden ykkösjoukkue Savottaret Rautavaaralta (Seija Korkalainen, Elina Kuosmanen ja Mari Ylisiurua) tuloksella 2 – 0
(15-11, 15-12). Kolmanneksi tuli lahtelaisjoukkue Minna Hiltunen, Mervi Pakkala ja Helena
Peltonen. Lappeenrantalaisnaiset suunnittelivat heti loppuottelun jälkeen kasaavansa
joukkueen myös naisten SM-sarjaan alkavalle pelikaudelle.
5. Marjola Beach Volleyn 1997 lopputulokset:
Miehet:
Naiset:
1. Duracel ESI-Team
2. Tiilikka Saletti
3. Kotkansiipi KSI Kotka
4. Cotton Club ESI-Team
5. PPS
6. Angostuura ESI-Team
7. Team Jokinen Mynnilä Volley
8. Hesa 1, HIY Helsinki
9. Irtolaiset
10. PäVe, Savonlinna
11. Hesa 2, HIY Helsinki
12. Oldesi
1. Naperot
2. Savottaret
3. Lahti
4. HeRu
5. Vantaa
6. KZI
Etelä-Saimaan Invalidit ry
Aumakallion Markku ja Pullin Reima valmiina Marjola Beachin talkoohommiin
210
Pettymys Pustalta
Yhdeksäs EURO Cupiin osallistuminen tiesi ESI-Teamille elokuista (19.–24.8.1997) matkaa itäiseen Unkariin, noin 200 kilometrin päähän Budapestista, Hajduszoboszloon. ESITeam lähti vakavissaan ja tiukoin odotuksin hakemaan toista voittoaan.
ESI-Team oli arvottu etukäteen arvioiden tiukimpaan alkulohkoon, minkä joukkue voitti.
Ukrainan Slavutich kaatui 3 – 0 (17-15, 17-15, 15-10) ja Venäjän Avangard myös 3 – 0
(15- 3, 15- 6, 15-10). Välieräpelissä tuli vastaan Saksan Leverkusen, joka meni loppuotteluun tiukan viiden erän pelin jälkeen 2 – 3 (13-15, 15-11, 15-12, 9-15, 4-15). Lohdutusta ei
tuonut saksalaisten illalla hotellin terassilla tarjoamat oluetkaan. Pettymys oli käsin kosketeltava.
Toisessa välieräparissa Savico Tubanten yllätti isäntäjoukkue Piremonin 3 – 2 voitolla.
Loppuottelussa saksalaiset olivat kuitenkin selvästi parempia ja ottivat toisen EURO CUP
voittonsa. ESI-Team ei onnistunut kokoamaan itseään pronssiotteluun ja jotenkin Piremon
tuntui henkisestikin ylivoimaiselta voittaa. Pronssimitalit unkarilaisille selvällä
3 – 0 voitolla. ESI-Team neljäs.
Unkarin Euro Cupin 1997 lopputulokset:
1. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
2. Savico Tubanten NED
3. Piremon SE HUN
4. ESI-Team FIN
5. Fantomi BOS
6. Slavutich SVC UKR
7. Stuart-sportula SE HUN
8. Avangard RUS
9. Hvidra SDI CRO
10. ISD Samorastnik SLO
11. Liva-Fortius LAT
Markku Aumakallio, Lappeenranta
ESI-Team Unkarin Euro Cupissa 1997 – ylh. vas.: Kari Rennola, Ossi Pulli, Mauri Kilpiä,
Petri Kapiainen, Olavi Venäläinen, Veli-Matti Saareks, Reijo Tarkiainen ja alh. vas.:
Heikki Jokinen, Keijo Hänninen, Matti Pulli, Asko Kinnunen, Sami Tervo ja Erkki Kestola
211
Palokassa cupin karsintaa
Palokka-turnauksessa 27.9.1997 piti pelata ja pelattiinkin – paikoista Suomen Cupin loppuotteluun, joka piti pelattaman Suomen Lentopalloliiton Cup-finaalien yhteydessä. Tämä
suunnitelma ja sopimus kuitenkin peruuntui ja myöhemmin lajivaliokunta päätti, että finaali
pelataan 9. Nestori Miikkulainen turnauksen yhteydessä Savitaipaleella 16.5.1998.
Palokan turnaukseen osallistui seitsemän joukkuetta. Turnauksen välieräpeleissä kohtasivat Siilinjärven Saletti ja KSI Kotka sekä ESI-Team ja LSI Lahti. Aikataulujen venymisen
vuoksi pelit sovittiin pelattavaksi vain kaksieräisinä – yhteistuloksen ratkaistessa voittajan.
Saletti selätti kotkalaiset yhdellä pisteellä ottelun päättyessä 1 – 1 (12-15,15-11) ja ESITeam voitti lahtelaiset 2 – 0 (15- 8, 15- 7). Suomen Cup-finaaliin selvisivät Saletti ja ESITeam.
Palokka-turnauksen loppuottelun (ESI-Team - Saletti) vei ESI-Team 2 – 0 (15-12, 15- 7).
ESI-Team ei turnauksessa hävinnyt erääkään. Pronssipelissä Kotka voitti Lahden
2 – 0 (15- 7, 15- 8).
Suomen Cup-alkuturnauksen 1997 – 1998 ja Palokka-turnauksen lopputulokset:
1. ESI-Team Lappeenranta
2. Siilinjärven Saletti
3. KSI Kotka
4. LSI Lahti
5. Palokan Pyry Jyväskylän mlk.
6. HIY Helsinki
7. ESI II Lappeenranta
Istumaintegraatiota
Istumalentopallon kotimaisiin sarjamääräyksiin tehtiin taas suuria muutoksia kaudelle 1997
– 1998. Luokitusmääräyksiä muutettiin siten, että puolet kentällä olevista pelaajista voivat
olla terveitä. Uudistuksella haettiin todellisen integraatiolajin statusta: puolet pelaajista
vammaisia - puolet terveitä.
Uudistuksella haluttiin myös uutta potkua peliin, kovempaa kilpailua pelipaikoista, nuorempia pelaajia mukaan sekä uusia haastajia ESI-Teamille Suomen Mestaruudesta kamppailtaessa.
Miesten SM-sarjaan lähti seitsemän joukkuetta, jotka jaettiin edellisen kauden tulosten perusteella kahteen alkulohkoon A ja B. A-lohkon 1. ja 2. selvisivät suoraan ylempään jatkosarjaan, jonka kahdesta lisäpaikasta pelattiin välikarsinta, missä kohtasivat A3. – B2. ja
A4. – B1. Ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksinkertainen ja alemmassa kolminkertainen otteluohjelma. Ylemmän kaksi parasta pelasivat Suomen Mestaruudesta ja alemman
voittaja ylemmän 3. ja 4.:n kanssa pronssiturnauksen.
SM-sarjassa ESI-Team voitti runkosarjan ja ylemmän jatkosarjan, KSI Kotka oli toinen, LSI
Lahti kolmas ja Siilinjärven Saletti neljäs. Alemman jatkosarjan voitti Pääskylahden Vesa
päästen pelaamaan pronssimitaleista.
Loppuotteluissa ESI-Team otti 12. Suomen Mestaruutensa puhtaasti otteluvoitoin 2 – 0:
7.3.1998 Lappeenrannassa 3 – 0 (15-10. 15- 9, 15- 2) ja 14.3. Kotkassa 3 – 0 (15- 1, 1510, 15- 7). Pronssiturnauksessa LSI Lahti varmisti voitollaan himmeimmät mitalit.
212
Hopeakotkan pelaajarinki kaudella 1997 – 1998: Juha Ahdepelto, Matti Asplund, Timo
Herranen, Pekka Holtari, Pekka Nygren, Tapani Piilola, Osmo Röpelinen, Jori Sivula, Reijo
Taitonen, Olavi Venäläinen, Timo Viik, Vesa Vuorela ja Kimmo Wikman. Ja…, pronssit
Lahdelle joukkueella: Jukka Autio, Esko Haavisto, Reijo Kettunen, Rauno Koskinen, Matti
Krouvi, Jukka Laine, Pekka Norola, Jukka Repo, Reijo Salonen ja Jorma Savolainen.
Miesten SM-sarjan lopputulokset 1997 – 1998
1. ESI-Team Lappeenranta (12. SM)
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. Pääskylahden Vesa Savonlinna
5. Siilinjärven Saletti
6. Palokan Pyry Jyväskylän mlk.
7. HIY Helsinki
Ryntäys naisten sarjaan
Naisten osalta pääkaupunkiseudun vuosia kestänyt kaksinpelinuhjaus (anteeksi) päättyi
viimeinkin. Luokitteluista avoimena pelattuun naisten SM-sarjaan kaudelle 1997 – 1998
saatiin uusina joukkueina naissakit Lappeenrannasta, Lahdesta, Kotkasta ja Rautavaaralta. ESI-Ladyt sijoittui SM-runkosarjassa kolmanneksi ja KSI Kotka neljänneksi, Rautavaaran Savottarien ja LSI Lahden jälkeen, selviytyen SM-finaalipeleihin. Pitkän linjan joukkueet Helsinki ja Vantaa jätettiin auttamattomasti loppupelien ulkopuolelle
Rautavaaralla pelatun turnauksen välieräpeleissä LSI Lahti voitti ESI-Ladyt 3 – 0 ja KSI
Kotka yllätti runkosarjavoittaja Savottaret tiukasti 3 – 2. Pronssiottelussa ESI-Ladyt taistelivat tiukasti mitaleista, mutta lopulta hävisivät Rautavaaralle 2 – 3 (15-12, 15- 2, 11-15, 315, 10-15). Mestariksi pelasi runkosarjan kakkonen LSI Lahti voittamalla kotkattaret 3 – 1
(15- 7, 6-15, 15- 2, 15- 6).
Johanna Hytönen, IT 4/1998
213
Naisten SM-sarjan lopputulokset 1997 – 1998
1. LSI Lahti
2. KSI Kotka
3. Savottaret Rautavaara
4. ESI-Ladyt Lappeenranta
5. HIY Helsinki
6. Vantaa
Pronssijoukkueen savottarina pelasivat: Maija ja Mervi Korhonen, Seija Korkalainen, Kirsi
Koskelo, Elina Kuosmanen, Riitta Mononen, Anne Pitkänen, Riitta Taskinen, Sari Tirkkonen, Eila Tolppanen, Ritva Tuovinen ja Mari Ylisiurua.
Naisten maajoukkue osallistui ja menestyi loppuvuodesta 1997 Rigan Jurmalassa pelatussa viiden maan maajoukkueturnauksessa, jota joissain lähteissä myös Euro Cupiksi kutsuttiin (?). Suomettaret voittivat turnauksen finaalissa isäntäjoukkue Latvian 3 – 1.
Ja aika tismalleen samaa rataa maajoukkuemimmit ajelivat tammikuussa 1998 Hollannin
Devenderissä pelatussa Double Dutch Openissa. Kuuden maan/joukkueen kisojen loppuottelussa vastassa oli jälleen Latvia ja tuloksena Jurmalasta tuttu 3 – 1 voitto.
Junnuille veteraanikultaa
Sanonta ”ei kahta ilman kolmatta” ei toteutunut, kun kolmannen kerran pelattiin viisikymppisten SM-turnausta – tällä kertaa Lahdessa. Turnaus käytiin seitsemän joukkueen kesken
pyhäinpäivän lauantaina 1.11.1997 ja se oli samalla osa Lahden Seudun Invalidien 60vuotista juhlavuotta. Turnaus osoitti, että samat joukkueet kuin yleisessäkin sarjassa ovat
omaa luokkaansa myös veteraanisarjassa. Kotka, Lahti. Siilinjärvi ja Lappeenranta esittivät
otteita, joihin muilla ei ollut juurikaan jakoa.
Turnauksen välierissä Lahti voitti Lappeenrannan ja Kotka Siilinjärven. Pronssit savolaisille
2 – 1 voitolla ja kullat kotipesään niukasti, mutta ansaitusti tuloksella 2 – 0 (15-13, 15-13).
Lahtelaiset olivat nyt kisaamassa ensimmäistä kertaa, kun sen juniorit olivat tulleet miehen
ikään.
Lahden 1997 veteraanikisojen lopputulokset:
1. LSI Lahti
2. KSI Kotka
3. Siilinjärven Saletti
4. ESI 2 Lappeenranta
5. HIY Helsinki
6. ESI 1 Lappeenranta
7. Varkaus
16. Kotka-turnaus
16. Kotka-turnaus pelattiin 7.2.1998 seitsemäntoista joukkueen voimin. Perinteiseen tapaan turnauksessa pelattiin myös maaottelut Viron kanssa. Miesten peli jätettiin kaksieräiseksi joukkueiden epätasaisuuden vuoksi. Suomi vei molemmat pelatut erät numeroin 151. Juuri tasaisempi ei ollut naisten ottelut, mutta siinä sentään pelattiin lakimääräiset kolme
erää, jotka Suomelle 15- 5, 15- 5, 15- 0.
214
Itse Kotka-turnauksessa käytiin tasaisempia otteluja. Miesten sarjan välierissä KSI Kotka
kukisti Lahden ja ESI-Team Helsingin erin 2 – 0. Turnauksen pronssipelissä Lahti ja Helsinki kävivät tiukan väännön, jonka lopulta Lahti voitti erin 2 – 1 (11-15, 15- 9, 15- 9). Finaalissa ESI-Team kukisti jälleen kerran isännät – nyt 2 – 1 (12-15, 15- 6, 15- 9). B-sarjan
voitto Kotka II:lle ennen ESI II:sta ja Savitaipaletta.
Naisten Välierissä Lahti voitti Kotkan 2 – 0 ja Tallinna Helsingin samoin luvuin. Pronssipelissä voitto Kotkaan 2 – 1 ja loppuottelussa Lahti vei Tallinnaa 2 – 0 (15- 8, 15- 5).
Johanna Hytönen, IT 3/1998
6. Kotka-turnauksen 1998 lopputulokset:
Miehet A
Miehet B
Naiset
1. ESI-Team Lranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. HIY Helsinki
5. PäVe Savonlinna
6. PaPy Jkylän mlk.
7. SVC Tallinn
1. KSI Kotka II
2. ESI II Lranta
3. StU Savitaipale
4. Vantaa
1. LSI Lahti
2. SVC Tallinn
3. KSI Kotka
4. HIY Helsinki
5. Rautavaara
6. Vantaa
LSI Lahden voittaneessa naisistossa pelasivat Sirkka Hennala, Minna Hiltunen, Annukka
Jäätteenmäki, Anne Mäki, Mervi Pakkala (C) ja Helena Peltonen.
Iloista iranilaista istumalentopalloa
Iranin maajoukkue oli helmikuun 1998 alkupuolella Suomessa Vierumäellä leireilemässä ja
tuli sieltä Etelä-Karjalaan pelaamaan ystävyysottelun ESI-Teamia ja maaottelun Suomea
vastaa. Joukkue majoittui Lappeenrannassa Etelä-Saimaan Invalidien Loma- ja kokoushotelli Marjolassa. Joukkueen isäntänä toimi ESI-Teamin valmentaja Ossi Pulli – tutustuttaen
osan persian miehistä myös lappeenrantalaiseen yöelämään. Lähtö ja paluu Marjolaan
tehtiin pimeän turvin ja metsissä hiipien.
215
Torstaina 12.2.1998 Savitaipaleen hienoon Urheilutaloon kokoontui katsomon täydeltä
kiinnostunutta väkeä seuraamaan ESI-Teamin ja I.R. Irakin maajoukkueen – maailmanmestarin ja paralympiavoittajan ottelua. Ottelun tuomareina toimivat Seppo Söderholm ja
Rauno Miettinen sekä linjatuomareina Juhani Loukkola ja Osmo Ruotsalainen EteläKarjalan Lentopalloerotuomarit ry:stä
Savitaipaleen ottelu oli erittäin korkeatasoinen istumalentopallo-ottelu. Vieraat saivat tehdä
täyden iltapuhteen hommia säilyttääkseen asemansa voittamattomana joukkueena. ESITeam kamppaili urhoollisesti lajin yksinvaltiaita vastaan ja teki ottelusta unohtumattoman
elämyksen.
Johanna Hytönen, SIU Sportti 1998
Iranilaiset aloittivat ottelun vahvasti ja johtivat ensimmäistä erää enimmillään 5-10, mutta
ESI-Team pystyi kirimään eron umpeen ja voittamaan erän luvuin 15-12. Toisen erän iranilaiset voittivat selvästi 8-15 ja kolmannen samaan tapaan 9-15. Neljännessä erässä ESITeam aloitti terävästi ja meni 3 – 0 johtoon, mutta iranilaisten aikalisän jälkeen tilanne tasoittui ja pikku hiljaa maailmanmestarit hivuttautuivat johtoon sekä erävoittoon lukemin 12 15. Ottelu Iranin maajoukkueelle 1 – 3.
Seuraavana päivänä Lappeenrannan Urheilutalolla pelattiin vierailuun kuuluva virallinen
maaottelu. Epävirallisessa harjoituspelissä Vierumäellä joukkueet olivat jo kohdanneet.
Vieraat voittivat pelin 0 – 3.
Lappeenrannan ottelussa vierailla oli murskaava alku ja 0 – 9 tilanteessa tuntui erä – ja
melkein ottelukin olevan jo ohi. Kuitenkin piste pisteeltä Suomi hivuttautui 12-12 tasatilanteeseen, mutta rutistus ei aivan riittänyt – erä vieraille 12-15. Toinen erä meni selvemmin
Iranille lukemin 7-15 ja kolmas jo läpihuutojuttuna 3-15. Iranilaisten parhaana palkittiin (nro
5) Majid Soleimani Khoramdashi ja Suomen ykkösenä joukkueen kapteeni (nro 10) Matti
Pulli.
216
Eipä näissä tuloksissa ole selittelemistä. Iranin joukkue oli henkisesti meitä vahvempi ja
teknisiltä taidoiltaan parempi. Olisi kuitenkin odottanut kavereiden syttyvän maaotteluun
vähän paremmin, Suomen joukkueen ykkösvalmentaja Timo Väre totesi tappion jälkeen.
Selvästä tappiosta huolimatta kotijoukkuetta kannustaneelle runsaslukuiselle yleisölle tarjoutui Lappeenrannassakin mahdollisuus seurata todella korkeatasoista istumalentopalloa.
MM-hopeaa
Suomen miesten maajoukkue matkusti huhtikuussa Iraniin istumalentopallon MM-kisoihin,
jotka järjestettiin Teheranissa 16.–25.4.1998, tavoitteenaan jonkin värinen MM-mitali 15
vuoden mitalittoman ajan jälkeen.
Edellisissä MM-kisoissa Suomi oli ollut neljäs, mutta saavuttanut kaksi vuotta sitten olympialaiset pronssimitalit. MM-mitaleista lähti taistelemaan 12 maata. Suomen kanssa samassa alkulohkossa pelasit isäntäjoukkue ja puolustava Maailman Mestari I.R. Iran sekä
Egypti, Japani, Slovenia ja Saksa.
Johanna Hytönen, IT 6/1998
Suomen maajoukkueessa pelasivat vas. Lauri Melanen, Aulis Vistbacka, Petri Kapiainen, Olavi
Venäläinen, Esa Liukkonen ja alh. vas. Matti Pulli, Jukka Laine, Jari Heino ja Veli-Matti Tuominen. Oikealla kakkosvalmentaja Ossi Pulli ja joukkueenjohtaja Lasse Silver. Kuvasta puuttuu
tai kuvaa ottaa – valmentaja Timo Väre.
Kisojen ensimmäisessä ottelussa Iran voitti Suomen 0 – 3 (14-16, 5-15, 7-15). Ottelun ratkaisivat Iranin varmuus, monipuolisuus ja hyvä liikkuvuus kentällä, arvioi maajoukkueemme ykkösvalmentaja Timo Väre. Toisessa ottelussa suomalaiset voittivat ennakkoon vaikeaksi vastukseksi tiedetyn Egyptin puolitoistatuntisessa tasaisessa taistossa 3 – 0 (15-11,
15-12, 15-13). Seuraavissa peleissä Suomi kaatoi helposti Japanin ja Slovenian 3 – 0.
Viimeisessä alkulohkon ottelussa kohdattiin jatkopaikan kannalta tärkeässä pelissä Saksa.
Ottelu Saksaa vastaan kesti kaksi tuntia ja päättyi lopulta, jännittävien vaiheiden jälkeen
Suomen voittoon 3 – 2 (15- 7, 15-17, 15- 5, 10-15, 15-12). Saksa sai ajoittain maistaa kovaa iskupeliä, jota taituroi lähinnä Lauri Melanen (Lappeenranta). Melanen oli vielä aamulla kärsinyt vatsavaivoista, mutta selvisi pelikuntoon juuri ennen ottelua. Suomalaiskentän
keskeisin pelaaja oli kuitenkin joukkueen kapteeni Matti Pulli (Lappeenranta), joka onnistui
kaikilla osa-alueilla. Aulis Vistbacka (Helsinki) hätyytteli myös vastustajia onnistuneilla iskulyönneillä ja pelasi läpi ottelun läpäisemätöntä torjuntapeliä.
217
Tämä oli kahden toisensa läpikotaisin tuntevan joukkueen tasaista kamppailua. Saksa on
vaihtanut valmentajaa ja saanut mukaan muutamia uusia pelaajia, mutta runkopelaajat
ovat vanhoja kokeneita nimiä. Hyökkäyspeli meillä onnistui hyvin ja voitto tuli, kun saatiin
puolustuspeli ja torjunta kuntoon, arvioi ottelua kapteeni Matti Pulli.
Teheranin MM-kisojen välieräottelussa Suomi voitti Bosnia-Hertsegovinan kovan väännön
ja vaihtelevien vaiheiden jälkeen myös lukemin 3 – 2 (15- 2, 8-15, 15-11, 7-15, 15- 9). Toisessa välieräparissa pelasivat Iran ja Hollanti. Iran vei ottelun nimiinsä näytöstyyliin 3 – 0.
Peliä seuranneet suomalaiset vakuuttivat, että iranilaisten kovasta kunnosta huolimatta
loppuotteluun lähdetään taistelemaan kirkkaimmista mitaleista.
Loppuottelu noudatteli jo tutuksi tullutta linjaa – Suomi hallitsi ensimmäistä erää parhaimmillaan vielä tilanteessa 12-10, mutta omat virheet antoivat ohjat vastustajalle, joka veikin
erän lopulta nimiinsä 12-15. Toinen ja kolmas menivätkin sitten taas selvästi Iranille 2-15
ja 6-15 - vaikka Suomi johti kolmatta erää jo 6-0. Kakkossijallaan Suomi lunasti paikan
Sidneyn vuoden 2000 Paralympialaisiin.
Johanna Hytönen, IT 6/1998
Teheranin 1998 MM-kisojen lopputulokset:
1. I.R. Iran
2. Suomi Finland
3. Bosnia-Hertsegovina
4. Hollanti
5. Saksa
6. Norja
7. Egypti
8. Kazakstan
9. Irak
10. Slovenia
11. Japani
12. Australia
Miikkulainen matkoilla
9. Nestori Miikkulainen järjestettiin Savitaipaleella kunnan liikuntahallissa. Istumalentopallon harrastus kunnassa oli ollut kovassa kasvussa koko vuoden ajan. Harrastajia kävi pelija harjoitusilloissa parisenkymmentä. Puitteet Savitaipaleella olivat erinomaiset uuden hie
non urheiluhallin sekä vanhan ja arvokkaan Olkkolan Kartanohotellin ansiosta. Liettuan
joukkue majoittui muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa Lappeenrannan koululaisten
kesäsiirtolassa.
218
Syksyisen Palokka-turnauksen jäljiltä Suomen Cupin loppuottelu pelattiin ensimmäisen kisapäivän päätteeksi ESI-Teamin ja Siilinjärven Saletin kesken. Saletti oli sijoittunut päättyneen kauden sarjassa viidenneksi. Suomen Cup-kannu matkasi Kotkasta Lappeenrantaan
3 – 0 tuloksella erien päätyttyä 15-11, 15- 9, 15- 3).
Miikkulaiseen osallistui 12 joukkuetta. Miehet pelasivat omana ja naiset ja sekajoukkueet
omanaan. ESI-Team voitti turnauksen häviämättä erääkään. Savitaipaleen Urheilijoiden
joukkue Ossi Pullilla ja vuoden pelaajaksi valitulla Jukka Laineella vahvistettuna sijoittui
kakkoseksi jättäen taakseen mm. monta SM-sarjajoukkuetta. Loppuottelussa StU:n rutistus ei aivan riittänyt ja ESI-Team voitti ottelun 2 – 0 (15-11, 15- 8). StU selvisi finaaliin voittamalla ensin HIY Helsingin 2 – 1 ja vielä Siilinjärven Saletin 2 – 0. Turnauksen kolmas oli
KSI Kotka, 4. Saletti, 5. HIY Helsinki, 6. ESI II.
Nestorin yhdistetyssä naisten ja sekasarjassa turnausvoiton otti Liettua. Se voitti sarjan
loppuottelussa naisten maajoukkueen valmentajalla vahvistetun ESI-Ladyjen joukkueen 2
– 0 (15- 9, 15- 8). Kolmas oli LSI Lahti, 4. Rautavaara, 5. KSI Kotka ja 6. StU. Naisten
maajoukkue kohtasi kisojen päätteeksi muun Suomen joukkueen harjoitusottelussaan
Hampurissa pelattavaa turnausta silmällä pitäen ja voitti ottelun 3 – 0.
9. Nestori Miikkulainen 1998 lopputulokset:
Miehet:
Naiset/sekasarja:
1. ESI-Team Lappeenranta
2. StU Savitaipale
3. KSI Kotka
4. Siilinjärven Saletti
5. HIY Helsinki
6. ESI II Lappeenranta
1. Liettua
2. ESI-Ladyt Lappeenranta
3. LSI Lahti
4. Rautavaara
5. KSI Kotka
6. StU Savitaipale
ESI-Team ylivoimaiseen
turnausvoittoon Hampurissa
Raija Kojon otsikko Etelä-Saimaassa 28.5.1998
Toinen voitto Hampurista
ESI-Team voitti toisen kerran peräkkäin Hampurissa 23.–24.5.1998 yhdeksännen kerran
pelatun Werner von Siemens turnauksen. ESI-Team oli turnauksessa ylivoimainen voittaen kaikki kuusi peliään 2 – 0. Kaiken lisäksi joukkue oli ylivoimainen myös eräpisteissä.
Vain Leverkusen pystyi ottamaan yhdessä erässä esiläisiltä 10 pistettä – muut erät päättyivät alle 10 pisteeseen. Keskimäärin ESI-Team antoi erissä vastustajalle vain 5,1 pistettä. ESI-Teamin jalkoihin jäivät: Nienburger BS, Liva-Fortius, FIFH Malmö, IOK Zenica 92,
Leverkusen ja finaalissa Savico Tubanten Hollannista tuloksella 2 – 0 (15- 6, 15- 7).
ESI-Team teki sen taas. Toivottavasti tästä ei tule tapa, vaikka toivonkin heidän tulevan
taas ensi keväänä puolustamaan voittoaan, järjestelyistä vastuussa ollut Gunther Kruger
tuumasi palkintoja jakaessaan. Ja lopuksi Melasen Lassen johdolla laulukuoro vetäisi komeasti Maamme - vai oliko se kuitenkin Irwinin laulu St. Pauli ja Reperbahn…,
219
9. Werner von Siemens turnauksen 1998 lopputulokset
1. ESI-Team Lappeenranta Finland
2. Savico-Tubanten Hollanti
3. TSV Bayer 04 Leverkusen Saksa
4. IOK Zenica 92 Bosnia-Hertsegovina
5. HVS Hamburg Saksa
6. Nienburger BS Saksa
7. Liva-Fortius Latvia
8. SV Berliner Brauereien Saksa
9. FIFH Malmö Ruotsi
10. VSG Gottbus Saksa
11. HIF Glimten Ruotsi
12. Mixteam
Vot…, Kotkaa ja Tallinnaa
Kevään lentistapahtumiin kuului toukokuinen 11. Tallinna-turnaus, mihin KSI Kotka matkasi jo kymmenennen kerran. Turnaus pelattiin tällä kertaa Kadrinan pikkukaupungissa n. 80
km Tallinnasta itään, mistä löytyikin hyvät puitteet turnauksen järjestämiselle. KSI otti historian seitsemännen voittonsa lyömällä Latvian 3 – 0 ja Viron 3 – 1. Viro voitti puolestaan
Latvian 3 – 2. Miesten parhaan pelaajan palkinnon pokkaili Teijo Hovi.
Kotkan naiset olivat ensimmäistä kertaa kansainvälisessä turnauksessa oman maan rajojen ulkopuolella ja osoittivat, ettei SM-hopeamitalistien taitotasolla tarvitse hävetä isoimmillakaan areenoilla. Ainoa tappionsa kotkattaret kärsivät Latvian maajoukkueelle, joka hallitsevana EM-voittajana nousikin naisten sarjan selväksi voittajaksi. Latvia löi KSI:n 3 – 0 ja
KSI puolestaan Viron molemmat joukkueet 3 – 0 ja 3 – 1. Naisten ykköspelaajan palkinnon
sai Anu Roitto-Helenius.
Avoimet ns. PM-kisat Norjassa
Tammikuussa 1998 maajoukkue matkasi epävirallisiin PM-kisoihin Norjaan. Mukana olivat
pohjoismaisten Norjan ja Suomen lisäksi joukkueet Hollannista ja Saksasta. Alkusarjan peleissä Suomi voitti Norjan 3 – 1 ja Saksan 3 – 0 – häviten Hollannille 0 – 3. Finaalissa Hollanti otti uudelleen voiton suomalaisista erin 1 – 3.
Lajivaliokunta 1997 – 1998
Puheenjohtaja Eeva Vartia, Raija Kojo, Pekka Nygren, Lasse Eva, Markku Ylisiurua (tuomari) sekä lajipäällikkö Harri Lindblom.
Mestarit ja arvokisamitalistit 1997 – 1998
Miesten Euroopan Mestarit 1997: Team Finland, Suomi
Pekka Norola, Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Olavi Venäläinen, Aulis Vistbacka, Keijo Hänninen, Sami Tervo, Veli-Matti Tuominen, Jukka Laine, Matti
Pulli (C) ja Harri Harinen sekä Lasse Silver (joukkueenjohtaja), Ossi Pulli (kakkosvalmentaja ja Timo Väre (päävalmentaja).
Miesten Maailmanmestaruuskisojen 1998 ja avoimen Pohjoismaiden Mestaruuskisojen
hopeamitalistit 1998: Team Finland, Suomi
Lauri Melanen, Matti Pulli (C), Keijo Hänninen, Petri Kapiainen, Esa Liukkonen, Aulis Vistbacka, Pekka Norola, Olavi Venäläinen, Jukka Laine, Jari Heino, Veli-Matti Tuominen, Lasse Silver joukkueenjohtaja, Ossi Pulli 2valmentaja ja Timo Väre valmentaja.
220
Miesten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit: ESI-Team Lappeenranta, EteläSaimaan Invalidit ry
Olli Ranta, Keijo Hänninen, Erkki Kestola, Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks, Sami Tervo, Heikki Jokinen, Matti Pulli (C), Asko Kinnunen,
Mauri Kilpiä, valmentaja Ossi Pulli, huoltaja Reijo Tarkiainen ja joukkueenjohtaja Kari Rennola
Miesten M-50 Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Esko Haavisto, Rauno Koskinen, Reijo Salonen, Pekka Norola, Matti Krouvi,
Jorma Savolainen ja Reijo Kettunen
Naisten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Anne Mäki, Annukka Jäätteenmäki, Tiina Lahtinen, Helena Peltonen, Tiina
Oulasvuori, Mervi Pekkala (C), Sirkka Hennala, Minna Hiltunen, Rauno Lahtinen (huoltaja), Martti Hiltunen ja Rauno Koskinen (valmentajat) sekä Pekka
Norola (päävalmentaja).
Kauden parhaat 1997 – 1998
Suomen Lentopalloliiton valinta vuoden parhaaksi istumalentopalloilijaksi:
edellisen kauden paras tulokas: Jukka Laine LSI Lahti.
SIU:n lajivaliokunta nimesi:
kauden pelaajiksi Aulis Vistbackan (HIY Helsinki) ja
Eeva Vartian (KSI Kotka) sekä
kauden tulokkaiksi Anne Mäen (LSI Lahti) ja
Kimmo Lappalaisen (Saletti).
EM 2003
Vuoden lentopalloilija Jukka Laine passaa
221
Kauden 1997 – 1998 yhteenveto
Rautavaara 7.–8.6.1997 1. Tiilikka Beach Volley:
Miehet
1. Tiilikka 1, 2. Tiilikka 2, 3. Angostuura
Naiset:
1. RI Rautavaara, 2. Saletti Siilinjärvi
Tallinna 3.–6.7.1997 European Championships – EM Kisat:
Miehet
1. Suomi Finland, 2. Norway, 3. Bosnia and Herzegovina
Naiset
1. Latvia, 2. Lithuania, 3. The Netherlands (Suomi 5.)
Lappeenranta 12.–13.7.1997 5. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Duracel ESI-Team Lappeenranta, 2. Tiilikka Rautavaara,
3. Kotkansiipi KSI Kotka
Naiset
1. Naperot, 2. Savottaret Rautavaara, 3. Lahti
Hajduszoboszlo Unkari 19.–24.8.1997 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany, 2. Savico Tubanten the
Netherlands, 3. Piremon SE Hungary (ESI-Team 4.)
Palokka 27.9.1997 Palokka-turnaus ja Suomen Cupin karsinta:
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. Saletti Siilinjärvi, 3. KSI Kotka
Lahti 1.11.1997 SM-50 turnaus:
Miehet
1. LSI Lahti, 2. KSI Kotka, 3. Siilinjärven Saletti
Jurmala, Riga 31.10.-2.11.1997 1997 naisten Euro Cup-turnaus (epävirallinen):
Naiset
1. Team Finland, 2. Latvia
Norja tammikuussa 1998 avoin epävirallinen miesten PM-turnaus:
1. The Netherlands, 2. Suomi, 3. Norja
Deventer Hollanti tammikuu 1998
Naiset
1. Team Finland, 2. Latvia
Kotka 7.2.1998 16. Kotka-turnaus:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. LSI Lahti
B-sarja
1. KSI Kotka II, 2. ESI II, 3. StU Savitaipale
Naiset
1. LSI Lahti, 2. SVC Tallinn, 3. KSI Kotka
Teheran Iran 16–25.4.1998 MM-kisat:
Miehet
1. Iran, 2. Suomi, 3. Bosnia-Hertsegovina
Savitaipale 16.–17.5.1998 9. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. StU, Savitaipaleen Urheilijat,
3. KSI Kotka
N/sekaj.
1. Liettua, 2. ESI-Ladyt Lappeenranta, 3. LSI Lahti
SM-sarjat 1997 – 1998:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. LSI Lahti
Runkosarjan voittaja: ESI-Team Lappeenranta
Naiset
1. LSI Lahti, 2. KSI Kotka, 3. Savottaret Rautavaara
Runkosarjan voittaja: Savottaret
222
Hampuri 23.–24.5.1998 9. Werner von Siemens turnaus:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. Savico Tubanten NED, 3. TSV
Bayer 04 Leverkusen GER
Naiset
1. Latvia, 2. Slovenia, (Suomi 5.)
Kadrina Eesti 30.–31.5.1998 11. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Eesti, 3. Latvia
Naiset
1. Latvia, 2. KSI Kotka, 3. Eesti
Isoontaloon Aulis
Aulis Vistbacka liittyi Raimo Lindbergin innostamana Helsingin Invayhdistyksen istumalentisporukkaan syksyllä 1981. Lentopalloa Aulis oli pelaillut kotiseudullaan pohjanmaalla jo
pikkupojasta – ”pelattiin heti, kun lumitilanne sen salli ja joskus talvellakin”. Istumalentopalloiluun Aukki tutustui Järvenpään Invalidien ammattikoulussa – ISAKissa opiskellessaan.
Aluksi mies ei kiinnostunut lajista – ”halusin pelata pystypalloa niin kauan kuin pystyisin”.
Opiskelukaveri Mauri ”Hukkapätkä” Mäkipää kuitenkin sai miehen pään käännetyksi ja Auliksen pitkä peliura istiksessä alkoi syksyllä 1978. Seuraavana keväänä 1979 ISAK osallistui SM-kisojen B-sarjaan – voittaen koko turnauksen.
Johanna Hytönen, Invalidityö 1991
Keväällä 1979 valmistuttuaan Aulis sai heti työpaikan ja istumalento jäi muutamaksi vuodeksi. Aloitettuaan istiksen uudelleen Aulis ja HIY saavuttivat pronssimitalit Lappeenrannan SM-kisoista 1982. Mestarijoukkue Lahden ja maajoukkueen valmentaja Eero Valkonen nappasi miehen mukaansa Espoossa toukokuussa pelattuihin PM-kisoihin – tuloksena
heti Auliksen ensimmäinen arvokisamitali kultaisena.
Aulis Vistbackan ura Suomen maajoukkueessa jatkui – 1990-luvun pieniä välivuosia (pieniä poikia!) lukuun ottamatta aina 2000-luvun alkuvuosikymmenen lopulle, jolloin miesten
maajoukkuetoiminta kokonaisuudessaan hiipui. Monissa maaotteluissa ja arvokisaturnauksissa Aulis toimi maajoukkueemme kapteenina – vuosina 1986-1992.
Aulis Vistbackan saavuttamat arvokisamitalit:
1982
1983
1986
PM-kisat Espoossa
MM-kisat Hollannissa
PM-kisat Ruotsissa
Kultaa
Pronssia
Kultaa
223
1992
1993
1997
1998
1998
2000
2003
PM-kisat Tanskassa
EM-kisat Järvenpäässä
EM-kisat Virossa
MM-kisat Iranissa
PM-kisat Norjassa
Paralympialaiset Australiassa
EM-kisat Lappeenrannassa
Hopeaa
Hopeaa
Kultaa
Hopeaa
Hopeaa
Pronssia
Pronssia
Aulis on Suomen arvokisojen mitalitilastossa viidennellä sijalla Keijo Hännisen (14 mitalia
vuosina 1986-2000), Matti Pullin (14/1992-2003), Lauri Melasen (13/1992-2003) ja Sami
Tervon (11/1992-2003) jälkeen. Aulis Vistbacka on osallistunut oman joukkueensa – HIY
Helsingin kanssa lukemattomiin koti- ja ulkomaisiin turnauksiin – voittaen mm. 7. Tallinnaturnauksen vuonna 1992.
Suomen Mestaruuksia ei Auliksen pitkään uraan ole – kymmenestä arvokisamitalista huolimatta – mahtunut eikä sattunut. SM-mitaleja Auliksella on pronssisina vuodelta 1982 ja
aika pitkän tauon jälkeen jälleen kaudelta 2005-06 sekä viimeisin 2012-13. Hopeamitalit
HIY ja Aulis saavuttivat keväällä 2007 ja uudelleen 2011.
Ykkössarjan (aikaisemmin B- ja perussarja) Aulis Vistbacka on HIY:n kera voittanut kahdeksan kertaa sekä vuonna 1979 ISAK:n joukkueessa. Ykkössarjan voitot ovat kausilta:
1983-84, 1987-88, 1989-90, 1990-91, 1992-93, 1995-96, 1996-97 ja 2009-10. Istumalentiksen Beach Volleytakin Aulis on pelannut lähes alkuhetkistä. Mitali löytyy sieltäkin – SMhopea kesältä 2003 yhdessä Lasse Pakarisen, Martti Erosen ja Kurt Vikmanin kanssa.
Ossi Pulli
Aulis Vistbacka Marjolan Beachissä 2010
224
Pientä Pullistelua 1998 – 1999
ESI-Teamin keväisen, mutta talventuntuisen Hampuri-turnauksen joukkuepalaverissa 1998 selviteltiin itse kunkin motivaatioita jatkaa. Yhteisesti sitouduttiin pelaamaan täysillä syksyyn 2000. Maajoukkuemiesten tähtäimessä olivat silloin Sydneyn
XI Paralympialaiset ja seurajoukkueella kaksi mahdollisuutta vielä toisen kerran
saavuttaa haluttu Euro Cupin voitto ja seurajoukkueiden Euroopan Mestaruus. Joku
pelaajista väläytteli varovasti ajatustaan, että hän taitaa tämän reissun jälkeen pelaamisensa lopettaa. Tähän valmentaja Ossi Pullin lyhyt kommentti kuului: Kuhan
lupaat. Kaikesta huolimatta ESI-Team voitti nuo Wernerit – toisen kerran peräkkäin.
Saksasta Saimaalle
6. Marjola Beach Volley pelattiin heinäkuun puolivälissä ennätyksellisen 20 joukkueen
voimin. Kansainvälistä väriä turnaukseen toi tällä kertaa joukkue Leverkusenista – esiläisten hyvän ystävän Jürgen Schrappin johdolla ja paikallista sävyä Saimaalta puhaltanut
myrskytuuli, joka vei pallot, verkot ja rantagrillit. Kaikesta huolimatta pelit pelattiin.
Miesten turnauksen loppuottelussa oli tuttuun tapaan Duracel (Lauri Melanen, Petri Kapiainen ja Veli-Matti Saareks) ja sen vastustajana ensimmäisen Beachin voittaja Cotton Club
(Olli Ranta, Asko Kinnunen, Markku Aumakallio). Viides perättäinen voitto Duracelille selvästi erin 2 – 0 (15-10,15- 2). Kaikkein tiukimmille Duracel joutui välieräpelissä saksalaisvieraita TSV Bayer 04:ää vastaan. Pitkän ja tiukan ottelun Dura voitti 2 – 0 (15-11,16-14).
Saksalaiset (Jurgen Schrapp, Jens Faerber, Uli Niepoth) sijoittuivat lopulta turnauksen
pronssitilalle.
Naisten sarjan voiton vei maajoukkuemimmeistä Eeva Vartia, Mervi Pekkala, Minna Hiltunen ja Raija Kojo koostunut Rocchea, joka finaalissa nuiji ESI-Ladyjen Katat (Tarja Timonen, Kaarina Pulli, Katri Jukkara) 2 – 0 (15- 5,15- 8). Kolmanneksi naisten sarjassa pelasi
Piinan Jarut Kotkasta (Anu Roitto-Helenius, Leila Holtari, Tuula Palonen).
6. Marjola Beach Volleyn 1998 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Duracel, ESI-Team
2. Cotton Club, ESI-Team
3. TSV Bayer O4 Leverkusen GER
4. Harvajalat 1, LSI Lahti
5. Tiilikka, Rautavaara
6. PPP, HIY Helsinki
7. UMB Umbrot, KSI Kotka
8. Harvajalat 2, LSI Lahti
9. JoJo Team Jokinen, Mainaanmäki Volley
10. WLT Wild Life Team, HIY Helsinki
11. StU, Savitaipale
12. Törock Suomi, Lappeenranta
1. Rocchea, Team FIN
2. Katat, ESI-Ladyt
3. Piinan Jarut, KSI Kotka
4. Hilimat, Rautavaara
5. Tattis, HIY Helsinki
6. Sittis, HIY Helsinki
7. Floorat, KSI Kotka
8. Naiset, LSI Lahti
Korkalaisten kotikisat
Minna Hiltunen kirjoitti syyskuun IT:n urheilusivuilla melkein tyyliin: Paras kesälomamuistoni – seuraavaa: Kesän tullen siirtyivät istumalentopalloilijat Beach-istumalentopallon pariin. Laji tuo mukavaa vaihtelua talviseen salissa puurtamiseen, mutta sää tuo myös oman
jännityksensä turnauksen onnistumiselle. Jos oli Marjola puitteiltaan hieno, niin upeat puit-
225
teet oli luotu myös Rautavaaralle Seija ja Kalevi Korkalaisen pihapiiriin. Neljä kenttää olisi
tarjonnut suuremmallekin joukkuemäärälle kuin kahdeksalle upean mahdollisuuden harrastaa istumabeachia.
Miesten sarjaan osallistui viisi ja naisten sarjaan kolme joukkuetta. Virallisten pelien oltua
ohi lauantaina alkoivat sekajoukkuein epäviralliset pelit. Ehkäpä jo ensi vuonna istumalentopallossa pelataan Beachia sekajoukkuein. Saimme viettää upean viikonlopun upeissa
puitteissa Rautavaaralla. Kiitos Seija ja Kallu.
2. Rautavaara Beach Volleyn 1998 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Rautavaara
2. Rautavaara II
3. ESI-Team
1. Mepa, KSI Kotka
2. Rautavaara II
3. Rautavaara I
Pettymysten pettymys Kroatiasta
Euro Cupiin ESI-Team lähti mitali mielessä. Kroatian Osijekissa elokuun lopulla pelatuissa
kisoissa joukkue hävisi ensimmäisen alkusarjan ottelunsa heikolla pelillä ja asenteella lopulta hopealle sijoittuneelle Bosnia-Hertsegovinan SPID Sarajevolle 1 – 3. Toisessa pelissä kaatui isäntämaan SDI Hrabri suoraan 3 – 0 ja alkulohkojen jälkeisessä karsintaottelussa jatkopeleihin pääsystä jälleen kerran Ukrainan Slavutich niukasti 3 – 2.
Puolivälierissä vastaan asettui istuva Euroopan Mestari ja vanha perivihollinen TSV Bayer
04 Leverkusen, joka edellisissä kisoissa niukasti pudotti ESI-Teamin loppuottelusta. Ilmassa oli revanssihenkeä.
Ottelu oli erikoinen: joukkueet ottivat ylivoimaisia (15-10, 4-15,15- 2, 4-15) erävoittoja vuorotahtiin ja viidennessä erässä saksalaisten huoltopenkki jo keräili pettyneenä varusteitaan
kasaan ESI-Teamin johtaessa 14-11. Vain pistettä jäi puuttumaan. Kaikkien suureksi tyrmistykseksi Leverkusen väänsi erän, ottelun ja mitalipelipaikan jälleen itselleen 14-16 erävoitolla. Tällaista ei voi tapahtua, yleisökin tyrmistyi ja esiläiset nieleskelivät itkua. Ja kaiken kukkuraksi saksalaiset veivät Euroopan Mestaruuden. Se on pienestä kiinni.
Otteluissa sijoista 5. - 8. ESI-Team voitti FIFH Malmön ja isäntäkaupungin IOK HVIDR
Osijekin molemmat suoraan 3 – 0 ja sijoittui lopulta viidennelle sijalle. ESI-Teamin palatessa kisoista lentokapteeni Hujanen hujautti puolilta öin Lappeenrannan ohi Joensuuhun.
Osijekin Euro Cupin 1998 lopputulokset
1. Bayer 04 Leverkusen Saksa
2. SDI SPID Bosnia-Hertzegov.
3. Piremon SE Unkari
4. Blauw Wit Hollanti
5. ESI-Team Suomi
6. IOK HVIDR-a Kroatia
7. ISD Samorastnik Slovenia
8. FIFH Malmö Ruotsi
9. Slavutich Ukraina
10. Avangard Venäjä
11. SDI Hrabri Kroatia
12. PSAD Start Puola
226
Sodan jälkiä kaikkialla
Osijekin keskustassa ammusten seiniin jättämät jäljet palauttivat mieleen TV-uutisten kuvat sodasta: vihannestorille iskevät kranaatit, savuavat kylät ja palavat hienostohotellit, sala-ampujat vaanimassa vedenhakijoita, itkevät lapset ja surusilmäiset vanhat miehet ja
naiset traktorin peräkärryssä matkalla ties minne – pakoon, pois omasta kylästä.
Jostain talon nurkasta puuttuu puolen kerroksen kokoinen kranaatin repimä pala, toisen talon parvekkeet on ammuttu rikki ja kaiteiksi naulailtu repaleisia lautoja. Siellä täällä ovet,
ikkunat ja portit retkottavat korjaamattomina kertomassa sodan tarinaa.
Pihviravintolan valomainoksen vieressä on pannupizzan mentävä ammuksen tekemä aukko. Ohi rymistelevä raitiovaunu tiputtaa joka kerta laastia espressokuppiin sadoista julkisivun luodinrei’istä. Suomessa sotainvalidijärjestöjen keski-ikä onneksi kasvaa. Täällä se
ontuu kadulla vastaan kuin kotoinen lukioluokka matkalla liikuntatunnille. Epätodellinen
maailma.
Isännät kieltävät lenkkeilyn joen toisella puolella. Siellä ovat miinakentät edelleen purkamatta. Vanhat rintamalinjat näkyvät ikkunasta. Opastyttö kertoo olleensa 90 000 muun
kaupunkilaisen kanssa evakossa neljättä kuukautta kaupungin piirityksen ajan. 600 siviiliä
sai kuitenkin surmansa. Jotkut kisavieraat käyvät läheisessä, ahdistavan kuuluisassa Vukovarin kaupungissa – siellä surmattiin tuhansia siviilejä suolle. Pitääkö täällä pelata! (IT
10/98).
Markku Aumakallio, Pro Teesi 3/1998
Kotkalle kotimaan mastersit…,
Uuden pelikauden aloittavan Palokka-/Suomen Cup-turnauksen loppuottelussa syyskuussa KSI Kotka voitti ESI-Teamin 2 – 1 ja jatkoi kotimaan turnausten hallintaa viemällä oman
17. Kotka-turnauksensa voiton ennen Rautavaaraa ja ESI-Teamia. Myös 10. Nestori Miikkulainen turnaus huhtikuussa Lappeenrannan Urheilutalolla kääntyi Kotkalle 2 – 1 finaalivoitolla lappeenrantalaisista isännistä.
227
Suomen Cup
Istumalentopallon SM-sarjajoukkueet aloittivat kotimaisen pelikauden perinteiseen tapaan
Palokan Pyryn 24.9.1998 isännöimässä Suomen Cup-turnauksessa Palokassa. Turnauksen alkulohkossa joukkueet pelasivat ristiin niin, että ESI-Team, KSI Kotka, LSI Lahti ja
Siilinjärven Saletin sarjapaikan perinyt RI Rautavaara päätyivät tasapisteisiin.
Eräpisteillä turnauksen loppuotteluun selvisivät ESI-Team ja KSI Kotka. Finaalin voitti Kotka erin 2 – 1 (13-15, 15-10, 15- 8). Kolmas oli LSI Lahti 2 – 0 (15- 6, 15-11) voitolla Rautavaarasta.
Suomen Cup-turnauksen 1998 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. LSI Lahti
4. RI Rautavaara
5. HIY Helsinki
6. Palokan Pyry Jyväskylän mlk.
7. Pääskylahden Vesa Savonlinna
8. ESI II Lappeenranta
Kotka-turnaus
KSI Kotka juhlisti komeasti taustajärjestönsä Kotkan Seudun Invalidit ry:n 60-vuotis-juhlaa
ottamalla A-sarjan voiton 17. kertaa järjestetyssä merikaupungin nimikkoturnauksessa
30.1.1999. Turnauksen loppuottelussa kaatui Rautavaara puhtaasti 2 – 0 (15- 5, 15- 8).
Turnauksen kolme kertaa peräkkäin voittanut ESI-Team jätettiin nyt kolmanneksi, sen hävittyä alkulohkossa yllättäen Rautavaaralle 0 – 2. Naisten sarjan voiton nappasi LSI Lahti.
Turnaukseen osallistui yhteensä 23 joukkuetta. Kotka-turnauksen perinteiset maaottelut
Suomi voitti ylivoimaisesti molemmissa lajiryhmissä – naisissa ja miehissä.
Kotkan voittoisassa joukkueessa pelasivat: Olavi Venäläinen, Jori Sivula, Vesa Vuorela,
Vallo Järv, Reijo Taitonen, Osmo Röpelinen, Timo Herranen, Juha Ahdepelto, Mika Riikonen ja Pekka Nygren.
17. Kotka-turnauksen 1999 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. KSI Kotka
2. RI Rautavaara
3. ESI-Team Lranta
4. LSI Lahti
5. PaPy Jkylän mlk.
6. HIY Helsinki
7. Fortius Latvia
8. SVC Tallinn
1. KSI Kotka II
2. ESI II Lranta
3. StU Savitaipale
4. Varkaus
1. LSI Lahti
2. ESI-Ladyt Lranta
3. KSI Kotka
4. SVC Tallinn
5. RI Rautavaara
6. Londa Latvia
7. HIY Helsinki
228
IT 1999
Urheiluliiton toiminnanjohtaja Pertti Pousi ojentamassa kauden
parhaan naispelaajan palkintoa KSI:n Eeva Vartialle
KSI Kotka kolautti ESI-Teamia otsikoi Keijo Martikainen Etelä-Saimaa puolen sivun juttunsa 10. Nestori Miikkulainen turnauksesta Lappeenrannan Urheilutalolla 10.–11.4.1999. Miesten loppuottelussa kohtasivat
SM-finalistit ESI-Team ja KSI Kotka. Kotka antoi pienen kunniakysymyskolauksen 13kertaiselle Suomen Mestarille voittamalla lappeenrantalaiset 2 – 1 ja viemällä turnausvoiton. Kotka heräsi finaalissa ESI:n ensimmäisen erän voiton jälkeen pelaamaan ja vei kaksi
seuraavaa erää pistein 25-14 ja 15- 5.
Miikkulaisessa käytettiin ensimmäistä kertaa Suomen kilpailuissa uutta pistelaskujärjestelmää ja siitä oltiin sekä puolesta että vastaan. Vastustajat näkivät jatkuvan pistelaskun
(tie-break) tekevän pelin varovaiseksi esimerkiksi, jos joukkue on jo lähellä erävoittoa. Pelissä ei enää oteta suurempia riskejä ja kytätään vain toisen virheitä, koska niistäkin tulee
aina piste. Järjestelmän puolustajat taas pitivät systeemiä suoraviivaisempana ja suosivan
pelivarmaa joukkuetta.
Kausi oli erittäin hyvä meiltä, mutta haastetta jäi vielä ensi kaudellekin, kertoi KSI:n joukkueenjohtaja Pekka Nygren. Nygrenin mukaan ESI-Team on ollut heille lähinnä henkisellä
tasolla se ylittämätön kynnys, joka joukkueen on tarkoitus ylittää jonakin kauniina päivänä.
Nestorin naisten loppuottelussa SM-hopeajoukkue ESI-Ladyt voitti KSI Kotkan eräluvuin
2 – 0 (25-18, 25- 9). Kolmas oli Rautavaara, neljäs pystypallojoukkue Ruokolahden KYK.
Kansainvälistä meininkiä 10. Miikkulaiseen toi pietarilaistuomari Stepan Shirshov, johon
lappeenrantalaiset olivat tutustuneet Euro Cupien peleissä. Shirshov viheltää kansainvälisenä tuomarina sekä pysty- että istumalentopallo-otteluita. Stepan Shirshovin mukaan Pietarissa ei istumalentopalloa pelata sarjatasoilla, vaan laji esiintyy harrastuksena ja pelaajina ovat vain liikuntarajoitteiset henkilöt. Shirsovin mukaan asia Pietarissa ja Venäjällä on
pitkälti kiinni rahasta – ei ole mahdollisuuksia.
229
10. Nestori Miikkulaisen 1999 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. RI Rautavaara
4. LSI Lahti
5. ESI II Lappeenranta
6. StU Savitaipale
7. HEVI Helsinki
8. TSI Tampere
1. ESI-Ladyt Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. RI Rautavaara
4. Ruokolahden KYK
5. Prisma Lappeenranta
6. HIY Helsinki
KSI Kotka kolautti ESI-Teamia
Nestori Miikkulainen turnauksessa
Keijo Martikaisen otsikko Etelä-Saimaassa 12.4.1999 10. Nestori Miikkulaisesta kertovassa jutussa
Vilnan viimassa
Marraskuun lopulla 21.–22.11.1998 ESI-Team ja naisten maajoukkue käväisivät Liettuan
pääkaupungissa Vilnassa voittamassa 4. Liettua-cupin miesten ja naisten sarjat. Muut
miesjoukkueet olivat Liettuan, Latvian ja Puolan maajoukkueet.
ESI-Team hävisi kuudessa täysimittaisessa pelissä vain yhden erän. Kahdenkymmenen
asteen pakkanen ja viuhuvan kova tuuli meinasi hyydyttää pohjan poijjaat sekä ulkosalla
että tuulen tuivertamassa hotellissa, mutta tuskin toteamuksessa: tänne ei enää tulla ikinä,
oli totta edes toinen puoli. Ystävällistä ja vieraanvaraista porukkaa isännät olivat. Palkitsivatkin Heikki Jokisen turnauksen parhaana pelaajana.
Naiset pelasivat Latvian, Liettuan ja Saksan maajoukkueiden kanssa seuraavin tuloksin:
Suomi – Latvia 3 – 2, Suomi – Saksa 3 – 1 ja Suomi – Liettua 3 – 0.
4. Liettua-cupin 1998 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. ESI-Team Lappeenranta
2. Team Latvia
3. Team Poland
4. Team Lithuania
1. Team Finland
2. Team Latvia
3. Team Germany
4. Team Lithuania
Mies kun tulee tiettyyn ikään…,
Viisikymppisten miesten Suomen Mestaruudesta pelattiin neljännen kerran Lappeenrannan kaupungin länsialueen Sammonlahden urheiluhallissa lauantaina 2.1.1999 otsikon
tunnuksella. Aikaisemmat veteraaniturnaukset oli pelattu Mikkelissä, Kotkassa ja Lahdessa. Kotkalla oli turnauksista kaksi ja Lahdella yksi mestaruus. Kotkalaiset olivat Lappeenrannassa kovatasoisella joukkueella ja veivät varmalla tavalla Suomen veteraanimestaruuden merikaupunkiin vuoden tauon jälkeen jo kolmannen kerran.
230
Turnaukseen osallistui kahdeksan joukkuetta. Järjestäjät odottivat kisoihin suurempaakin
joukkueiden määrää, mutta aikaisempiin kisoihin osallistuneista mm. Varkaus ja Mikkeli eivät saaneet joukkuetta jalkeille – tai paremminkin pakaroille. Kisakahvilan keskusteluissa
yhdeksi syyksi arveltiin joukkueiden suuria tasoeroja. Turnauksen neljä parasta joukkuetta
koostuivat pääosin seurojensa SM-sarjapelaajista ja olivat iältään lähes junioriporukoita
joihinkin toisiin joukkueisiin verrattuna.
Joukkueet pelasivat kahdessa alkulohkossa yksinkertaiset sarjat, joiden voittajat pääsivät
pelaamaan välierissä toisen lohkon kakkosta vastaan. A-lohkon voittaja Lahti eteni loppuotteluun voittamalla isäntäporukka ESI 50 Lappeenrannan 2 – 0 ja B-lohkon ykkönen Kotka kukistamalla samoin lukeminen Savon Rähmäkäpälät. Pronssipelissä savolaiset voittivat lappeelaiset 2 – 0 ja finaalissa Kotka Lahden myös selvästi 2 – 0.
Lappeenrannan veteraanikisojen 1999 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. LSI Lahti
3. Rähmäkäpälät Savo
4. ESI 50 Lappeenranta
5. StU Savitaipale
6. Hyvinkää
7. Iki-Nuoret Helsinki
8. Turku
Kolmas(toista) kerta toden sanoo
Miesten SM-runkosarjan ESI-Team voitti ylivoimaisesti häviten ainoastaan viimeisen kierroksen, jo merkityksettömän ottelun LSI Lahdelle 0 – 3 (15-17, 14-16, 13-15). Muut mitalipeleihin selvinneet joukkueet päätyivät tasapisteisiin ja sijoitukset määräytyivät eräsuhteiden mukaisesti. Välieräpareiksi tulivat ESI-Team – Rautavaara ja KSI Kotka –
LSI Lahti.
Naiset pelasit kuuden joukkueen kaksinkertaisen runkosarjan. Lahden asema ykkösjoukkueena koki kolauksen Rautavaaran voittaessa sarjan ja lähtiessä ykkösenä välieräpeleihin neljänneksi sijoittuneita ESI-Ladyja vastaan. Toisessa välieräparissa puolustava mestari Lahti kohtasi Kotkan – siis samat otteluparit kuin miehissäkin.
Miesten SM-runkosarjan 1998 – 1999 lopputilanne:
1. ESI-Team Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. RI Rautavaara
5. Palokan Pyry Jyväskylän mlk.
6. Pääskylahden Vesa Savonlinna
7. HIY Helsinki
12
12
12
12
12
12
12
11
8
8
8
4
3
0
1
4
4
4
8
9
12
33 – 11
30 – 13
29 – 17
28 – 19
16 – 27
14 – 30
5 – 36
22
16
16
16
8
6
0
9
8
7
4
2
0
1
2
3
6
8
10
29 – 8
27 – 10
23 – 12
15 – 19
9 – 27
0 – 30
18
16
14
8
4
0
Naisten SM-runkosarjan 1998 – 1999 lopputilanne:
1. RI Rautavaara
2. LSI Lahti
3. KSI Kotka
4. ESI-Ladyt Lappeenranta
5. HIY Helsinki
6. VI Vantaa
10
10
10
10
10
10
231
Miesten välierissä ESI-Team kukisti Rautavaara suoraan kahdessa pelissä puhtaan valkoisin 3 – 0 voitoin ja KSI Kotka LSI Lahden voitoin 3 – 1 ja 3 – 0. Pronssit ratkaistiin välierien hävinneiden ja runkosarjan viitosen – Palokan Pyryn kesken pelatussa turnauksessa. LSI Lahti hoiteli mitalit mäkikylään.
Ilmoitus Etelä-Saimaassa 6.3.1999
Ensimmäinen loppuottelu Lappeenrannassa KSI Kotkaa vastaan oli tiukka ja jännittävä.
KSI voitti kaksi ensimmäistä erää, mutta kotijoukkue kolme seuraavaa – 3 – 2. Toinen
osaottelu Kotkassa sujuikin jo lappeenrantalaisittain helpommin: vierasvoitto 3 – 1 ja kolmastoista (13.) peräkkäinen mestaruus ESI-Teamille.
Istumalentopallofilosofiaa finaaleiden ajoilta: Tärkeintä lentopallossa on johtaa peliä oikeaan aikaan - viimeisen erän päättyessä. Liekö oppi perua ESI-Teamin Leverkusenin peleistä - ja sisäistetty myös?
Johanna Hytönen, Helsinki
Miesten Suomen Mestarit 1998 – 1999 – ESI-Team Lappeenranta
Ylhäältä vasemmalta: Ossi Pulli, Reijo Tarkiainen, Erkki Kestola, Sami Tervo, Petri Kapiainen,
Keijo Hänninen, Veli-Matti Saareks, Reijo Myllykoski ja Markku Aumakallio. Alarivissä
vasemmalta: Lauri Melanen, Heikki Jokinen, Ossi Ranta ja Matti Pulli
232
KSI Kotkan miesten joukkue kaudella 1998 – 1999 – hopeaa: Juha Ahdepelto, Matti Asplund, Timo Herranen, Teijo Hovi, Pekka Holtari, Pekka Nygren, Osmo Röpelinen, Jori Sivula, Timo Viik, Vesa Vuorela, Olavi Venäläinen ja Kimmo Wikman.
Pronssijoukkue LSI Lahden pelaajaluettelo: Jukka Autio, Harri Harinen, Tuomo Jussila,
Reijo Kettunen, Rauno Koskinen, Jukka Laine, Aimo Niemi, Pekka Norola, Kari Ollikainen,
Reijo Salonen ja Jorma Savolainen.
Naisten SM-sarjan välieräpeleissä ESI-Ladyt yllätti runkosarjan voittaneen Rautavaaran
otteluvoitoin 2 – 1. Savottaret aloittivat vierasvoitolla 1 – 3 Lappeenrannassa, mutta ESILadyt hoiteli kaksi seuraavaa peliä voitokkaasti Rautavaaran Urheilutalolla: 1 – 3 ja ratkaiseva kolmas peli selvästi 0 – 3 (4-15, 6-15, 10-15). Myös KSI Kotka ja LSI Lahti tahkosivat
kaikki kolme peliä ennen kuin Ladyjen finaalivastustaja selvisi. Ratkaiseva kolmas peli
Lahdessa päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen lahtelaisille 3 – 2.
Loppuotteluissa lahtelaisten kokemus ratkaisi. Otteluvoitoin 2 – 0 LSI Lahti uusi naisten
Suomen mestaruuden. Pelit päättyivät 3 – 0 ja 3 – 1.
ESI-Ladyissä pelasivat: Eeva Heino, Tarja Helkala, Teija Hietamäki, Raija Kojo, Riitta Leskinen, Kaarina Pulli, Liisa Tikkanen, Riitta ja Tarja Timonen, Raisa Möller sekä Leena
Laaksonen.
Rautavaaralaisille hopeat joukkueella: Tuula Hakkarainen, Eija Hartikainen, Kielo, Pirjo ja
Seija Korkalainen, Kirsi Koskela, Elina Kuosmanen, Anne Pitkänen, Eila Tolppanen, Tarja
Rossinen ja Mari Ylisiurua.
Kahden vuoden tauon jälkeen pelattiin taas myös 1-sarjaa. Viimeinen ja ratkaiseva osaturnaus pelattiin maaliskuun lopulla Lappeenrannassa. Tilanne sarjavoiton suhteen oli avoin
– KSI II ja ESI II olivat sarjataulukon kärjessä tasapistein ja kaikilla muilla joukkueilla oli
mahdollisuus sarjan kolmoseksi.
Lappeenrannassa pelit olivat tasaisia ja jännitys säilyi aina viimeiseen otteluun asti. Siinä
kohtasivat KSI ja ESI. Ensimmäinen erä päättyi ESI:lle 15- 9, mutta kaksi seuraavaa ja 1sarjan voiton vei KSI Kotka II 10-15 ja 10-15. Kolmanneksi sarjassa selvisi lopulta Petäjäveden Petäjäiset.
SM-sarjojen lopputulokset kaudelta 1998 – 1999:
Miehet
Naiset
1-sarja
1. ESI-Team Lranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. PaPy Jkylän mlk.
5. RI Rautavaara
6. HIY Helsinki
7. PäVe Savonlinna
1. LSI Lahti
2. ESI-Ladyt Lranta
3. RI Rautavaara
4. KSI Kotka
5. HIY Helsinki
6. VI Vantaa
1. KSI Kotka II
2. ESI II Lranta
3. Petäjäveden Petäjäiset
4. Free Zone Lranta
5. StU Savitaipale
6. KSI Kotka III
Kiertopalkinto naisten matkassa Hampuriin
Keväinen Hampuri-turnaus pelattiin vain reilua viikkoa ennen Hollannin Enschedessä alkavia Euro Cup-pelejä. Taloudellisten ja aikataulullisten seikkojen vuoksi ESI-Team jätti
kaksinkertaisen turnausvoittonsa puolustamatta ja pakkasi pokaalin naisten maajoukkueen
pallokassiin Hampuriin vietäväksi.
233
Perinteiset
Kotkalaiset kävivät perinteen mukaisesti ystävyyskaupunki Tallinnan 12. turnauksessa, joka pelattiin jälleen Kadrinassa 8.–9.5.1999. Miehet voittivat ja naiset olivat kakkosina Latvian jälkeen.
Lajivaliokunta 1998 – 1999
Puheenjohtaja Lasse Silver, Raija Kojo, Pekka Nygren, Lasse Eva, Markku Ylisiurua (tuomari) sekä lajipäällikkö Tarja Kolkka.
Mestarit 1998 – 1999
Miesten Suomen Mestarit: ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Olli Ranta, Keijo Hänninen, Erkki Kestola, Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks, Sami Tervo, Heikki Jokinen, Matti Pulli, Asko Kinnunen, Mauri
Kilpiä, Reijo Myllykoski, valmentaja Ossi Pulli, huoltaja Reijo Tarkiainen ja
joukkueenjohtaja Markku Aumakallio.
Naisten Suomen Mestarit: LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Anne Mäki, Sanna Konttinen, Annukka Jäätteenmäki, Tiina Lahtinen, Helena
Peltonen, Tiina Oulasvuori, Mervi Pekkala, Sirkka Hennala, Sirkku Anttonen,
Minna Hiltunen ja Pekka Norola (valmentaja).
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Olavi Venäläinen, Pekka Holtari, Timo Viik, Matti Asplund, Teijo Hovi, Vesa
Vuorela, Kimmo Wikman, Vallo Järv, Pekka Nygren, Reijo Taitonen, Osmo
Röpelinen, Juha Ahdepelto, Jori Sivula, Mika Riikonen ja valmentaja Timo
Herranen.
Miesten M-50 Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Tapani Piilola, Arto Vanhala, Olavi Venäläinen, Mauri Liimatainen, Timo Viik,
Pekka Holtari, Unto Kojonen, Esa Kajoskari, Matti Asplund, Veikko Hellsten,
Pekka Nygren ja Veijo Grönholm.
Kauden parhaat 1998 – 1999
Suomen Lentopalloliiton palkitsi kauden 1998 – 1999 parhaina istumalentopalloilijoina
miesten MM-hopeajoukkueen sekä naispelaajana Minna Hiltusen (LSI Lahti). Lentopallokerma palkittiin liiton 50-vuotisjuhlaristeilyllä Silja Symphonylla huhtikuussa 1999. Miesten
maajoukkuevalmentaja Timo Väre huomioitiin pitkästä urastaan.
SIU:n lajivaliokunta palkitsi lajiaktiiveja kuluneen vuoden ansioista:
tuomarina Kari-Petteri Terävä Helsingistä,
valmentajana Ossi Pulli (ESI-Team),
miessarjapelaajana Lauri Melanen (ESI-Team),
naissarjapelaajana Mervi Pakkala (LSI Lahti) sekä
tulokkaina Kalevi Lång (Palokan Pyry) ja Riitta Timonen (ESI-Ladyt).
234
Kauden 1998 – 1999 yhteenveto
Lappeenranta 11.–12.7.1998 6. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Duracel ESI-Team, 2. Cotton Club ESI-Team, 3. TV Bayer 04
Leverkusen
Naiset
1. Rocchea, 2. Katat ESI-Ladyt, 3. Piinan Jarut KSI Kotka
Rautavaara 8.–9.8.1998 2. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. Rautavaara, 2. Rautavaara II, 3. ESI-Team
Naiset
1. Mepa KSI Kotka, 2. Rautavaara II, 3. Rautavaara
Osijek Kroatia 21.–26.8.1998 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany, 2. Savico Tubanten the
Netherlands, 3. Piremon SE Hungary (ESI-Team 5.)
Palokka 25.9.1998 Palokka-turnaus ja Suomen Cup:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. LSI Lahti
Vilna Liettua 21.–22.11.1998 4th Lithuania Cup:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. Latvia, 3. Puola
Naiset
1. Team Finland, 2. Latvia, 3. Saksa
Lappeenranta 2.1.1999 SM-50 turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. LSI Lahti, 3. Rähmäkäpälät Savo
Kotka 30.1.1999 17. Kotka-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka II, 2. Rautavaara, 3. ESI-Team Lappeenmranta
B-sarja
1. KSI Kotka II, 2. ESI II Lappeenranta, 3. StU Savitaipale
Naiset
1. LSI Lahti, 2. ESI-Ladyt Lappeenranta, 3. KSI Kotka
Lappeenranta 10.–11.4.1999 10. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. Rautavaara
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. Rautavaara
SM-sarjat 1998 – 1999:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. LSI Lahti
Runkosarjan voittaja: ESI-Team Lappeenranta
1-sarja
1. KSI Kotka II, 2. ESI II Lranta, 3. Petäjäveden Petäjäiset
Naiset
1. LSI Lahti, 2. ESI-Ladyt Lappeenranta, 3. Rautavaara
Runkosarjan voittaja: LSI Lahti
SM-M50
1. KSI Kotka, 2. LSI Lahti, 3. Rähmäkäpälät Savo
Kadrina 8.5.1999 Apelsini-turniir/12. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, Latvia, 3. Eesti II
Naiset
1. Latvia, 2. KSI Kotka, 3. Viro
Hampuri 8.–9.5.1999 10. Werner von Siemens turnaus:
Naiset
1. ?, 2. , 3. , (Suomi ?.)
235
8. OSA:
PELIKAUDET 1999 – 2004
Katkaisuhoitoa ja kotikisoja
EM2003
236
Eihä siin sit mittää 1999 – 2000
Pelikausi 1998 – 1999 ei oikeastaan päässyt päättymään lainkaan. Euro Cup 1999
(Europese Kampionenschappen Zitvolleybal 1999 – paikallisella) pelattiin Enschedessä Hollannissa jo varhain keväällä – 19.–23.5.1999. ESI-Team oli lähettänyt kisajärjestäjien pyytämänä joukkuekuvana talvisen Lappeenrannan Urheilutalon pihamaiseman miehineen. Jotenkin jäisissä tunnelmissa sujuivat myös itse kisat lappeenrantalaisilta.
Markku Aumakallio, Lappeenranta
Enscheden kisoissa käytettiin ensi kertaa uutta jatkuvaa pistelaskua. Alkulohkon peleissä
ESI-Team voitti OSV Hamburgin 3 – 1 (25-19, 20-25, 25-23, 25-13) ja hävisi Unkarin Piremonille tasaisessa pelissä samoin eränumeroin 1 – 3 (23-25, 25-23, 21-25, 23-25). Karsintapelissä ylempiin sijoituksiin ESI-Team löi Vilniuksen Liettuasta 3 – 0 (25- 7, 25- 12,
25-13).
Puolivälierissä vastaan tuli vanha tuttu Lappeenrannankin kävijä SNS Savico Tubanten,
joka pudotti lappeenrantalaiset mitalipeleistä 1 – 3 (20-25, 25-22, 14-25, 21- 25) ja eteni
kotisalillaan pelaten aina Euroopan Mestaruuteen saakka. Loppuottelussa hollantilaisten
käsittelyssä taipui tulevien vuosien moninkertainen mestari SDI Spid Sarajevo BosniaHertsegovinasta.
ESI-Team kohtasi sijojen 5. – 8. välierissä perivihollisensa Leverkusenin ja hävisi tasokkaan ja tasaisen pelin 1 – 3 (19-25, 25-23, 19-25, 22-25). Sijoituspelissä (7.-8.) ESI-Team
kisojen päätteeksi voitti Ukrainan Slavutichin 3 – 2 (22-25, 25-21, 20-25, 25-20, 17-15).
Enscheden 1999 Euro Cupin lopputulokset:
1. SNS Savico Tubanten NED
2. SDI SPID Sarajevo BiH
3. Blauw Wit NED
4. Piremon SE HUN
5. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
6. IOK HVIDR-a CRO
7. ESI-Team Lappeenranta FIN
8. Slavutich UKR
9. ISD Samorastnik SLV
10. Vilnius LIE
11. HSV Hamburg GER
12. PZSN Start POL
237
Tämä sijoitus sivuaa heikointa Euro Cup-sijoitustamme ensimmäisistä vuoden 1987 kisoista. Pelit täällä olivat tiukkoja osoituksena tason tasaisuudesta, summasi ESI-Teamin valmentaja Ossi Pulli Hollannin kisojen kokemuksia ja harmitteli oman joukkueensa sortumista tiukoissa paikoissa pieniin virheisiin. Yleensä joukkueemme ase on ollut tasaisuus, mutta nyt tason vaihtelut olivat liian jyrkkiä. Hyviä hetkiä seurasivat heti perään tulleet karkeat
epäonnistumiset. Mutta kuten porukalla pelien jälkeen totesimme haminalaisittain: Eihä
siin sit mittää – mitäs siin sitte.
Jouke de Haan
ESI-Team vs Mestari SNS Savico Tubanten puolivälierässä 1 - 3
Tyyntä myrskyn jälkeen
7. Marjola Beach Volley turnauksessa ei ollut tietoakaan edellisenä vuonna pelejä kiusanneesta kovasta tuulesta. Viikonvaihde 17.–18.7.1999 saatiin viettää kesäisissä hellekeleissä. Alla kuva saunaterassilta lauantai-iltana heti auringonlaskun jälkeen. Mikäs oli pelaillessa – vähän yölläkin.
Markku Aumakallio, Lappeenranta
Marjolan lahdukka iltavalaistuksessa
238
Beach Volleyssakin siirryttiin Marjolassa jatkuvaan pistelaskusysteemiin ja kirjanpitoa helpottamaan otettiin käyttöön pistetaulun hoitajat, jotka myös saivat valtuudet ratkaista kiistapallot – joita pelissä kyllä riittääkin. Miesten sarjassa Duracel otti jo kuudennen voittonsa
tutulla kokoonpanollaan; Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks sekä yllätysvahvistuksena Reijo Ressi Tarkiainen ESI-Teamin joukkueen johdosta.
Turnauksen loppuottelussa Dura voitti jo kolmantena vuotena rautavaaralaisten Tiilikan
(Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Pentti Huusko ja Eero Penttinen). Pronssipelissä
Cotton Club voitti lahtelaisen Harvajalat. Hampurilaisvieraat Saksanmaalta (Gűnther
Krűger, Irina Mishakova, Claus Zapp) sijoittuivat kymmenen joukkueen sarjassa seitsemänneksi.
Naisten sarjan voitto jäi myös Lappeenrantaan. ESI-Ladyjen Fyyra (Minna Hiltunen, Tarja
Timonen, Kaarina Pulli, Anu Roitto-Helenius) voitti loppuottelussa liettualaisen O+G:n
(Liudmila Budiniene, Valentina Endriukaitiene, Jurate Verbuviene ja Ringaile Verbute).
Pronssimitalit Rautavaaran Hilimoille (Seija ja Kielo Korkalainen ja Mari Ylisiurua) voitolla
ESI-Ladyjen Raivoista. Naisten sarjaan osallistui kahdeksan joukkuetta.
7. Marjola Beach Volleyn 1999 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Duracel ESI-Team
2. Tiilikka Rautavaara
3. Cotton Club ESI-Team
4. Harvajalat LSI Lahti
5. KSI Kotka
6. Team Jokinen
7. HSV Hamburg Germany
8. MuurLe Muurame
9. Istujat StU Savitaipale
10. A.D.I.D.A.S Lappeenranta
1. Fyyra ESI-Ladyt
2. Ogmios & Gaivis Lithuania
3. Hilimat Rautavaara
4. Raivot Finland
5. Sekarit Suomi
6. NaNa Finland
7. Ihahaa HIY Helsinki
8. KSI Floorat Kotka
Rauta vaaralla
3. Rautavaara Beach Volley pelattiin 7.–8.8.1999 Korkalainen Areenalla – tulokset Savosta eivät ole jääneet aikakirjoihin, mutta voittajiksi on ”epäilty” paikallisten muistin mukaan
miehissä Tiilikkaa (Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Pentti Huusko ja Eero Penttinen) sekä naisissa Hilimoja (Seija ja Kielo Korkalainen ja Mari Ylisiurua).
Sarajevon suomalaislaukaukset
Balkanin sodan jälkeen ensimmäiset kansainväliset arvokisat Bosnia-Hertsegovinan pääkaupungissa Sarajevossa pelattiin istumalentopalloilun Euroopan Mestaruuksista naisissa
ja miehissä 12.–17.9.1999. Suomalaislaukaukset tuottivat hopeaa naisille ja pronssia EMkultamitaleitaan puolustaneille miehille.
Jarmo Kari kirjoitti EM-kisoista lokakuu IT-lehdessä seuraavaa: Suomen joukkue valitsi
valmennuskaksikkonsa Timo Väre ja Ossi Pulli johdolla urheilullisen tien kohti kisojen loppupelejä, tähdäten joka pelissä voittoon. Kuulostaa hullulta, mutta tämä neljän poolin lohkojaotuskaavio on varsin nopeasti ennakkoon laskettavissa, eli kuka tulee vastaan puoli- ja
välierissä. Suomi olisi voinut taktikoida ja jäädä lohkossaan kakkoseksi, jolloin välierissä ei
olisi tullut vastaan kovakuntoinen isäntämaa Bosnia-Hertsegovina. Nyt kuitenkin tuli ja kyyti oli tällä kertaa suomalaispojille kylmähköä. Pattiin 0 – 3.
239
Jarmo Kari, IT 10/1999
Hyvin sai valmennuskaksikko kuitenkin joukkoihinsa uutta virtaa nukutun yön jälkeen ja
pronssiottelussa lajin entinen suurmaa Hollanti sai tuta Suomen joukkueen tahtotason.
Tapana on nimittäin ollut, että kotiin tultaessa tullissa vinkuu metallin- ja mitallinpaljastimet
proteesittomillakin pelaajilla. Näin nytkin. Pronssi kotiin puhtaasti 3 – 0 voitolla. Mainittakoon vielä, että jo tavaksi tullut Matti Pullin valinta kisojen All-Stars miehitykseen koki ansaitun jatkon näissäkin kekkereissä.
Miesten tulokset Sarajevon 1999 EM-kisoista
1. Bosnia and Herzegovina
2. Germany
3. Suomi Finland
4. The Netherlands
5. Hungary
6. Ukraine
7. Croatia
8. Slovenia
9. Norway
10. Russia
11. Poland
12. Latvia
Naiset pinnaa paremmin
Naisten Euroopan Mestaruudesta Sarajevossa pelasi vain kuusi joukkuetta, systeemillä
kaikki kaikkia vastaan. Naisten jatkopelit poikkesivat aiemmin koetusta siten, että välierävaiheessa alkusarjan ykkönen kohtasi kolmosen ja kakkonen nelosen.
Jarmo Kari kirjoittaa IT:ssä: Tällä kertaa Suomella oli onnea sijoituttuaan alkusarjassa
kakkoseksi, mikä tällaisella ottelukaaviolla oli paras sijoitus. Nyt tuli välierävaiheessa vastaan runkosarjan nelonen – Latvia. Toinen välieräpari naisissa oli Hollanti ja Slovenia.
Loppuottelussa kohtasivat Slovenia ja Suomi.
Käytännössä Euroopan Mestaruuden Slovenialle pelasi yksi nainen, kisojen ehdottomasti
paras naispelaaja Anita Urnaut. Nainen puhkisyötti ja järkytti Suomen pelinrakentelua siinä
määrin, että kunnon vastusta suomitytöt eivät tällä kertaa finaalissa pystyneet Slovenialle
ja Anitalle tarjoamaan. Finaali Slovenialle 0 – 3. Komea hopea on kuitenkin loistava saavutus kovassa seurassa. Hyvä tytöt.
240
Jarmo Kari, IT 10/1999
Naisten tulokset Sarajevon 1999 EM-kisoista
1. Slovenia
2. Suomi Finland
3. The Netherlands
4. Latvia
5. Lithuania
6. Germany
Sarajevon kisojen All-Stars kuusikkoon valittiin suomalaisista Annukka Jäätteenmäki parhaana keskitorjuna.
ESI-Teamilla 14. SM-kulta haussa
Istumalentopallon kotimainen kausi käynnistyi Muuramessa Suomen Cup-turnauksella.
Lopputulokset löytyivät erinäisten etsintöjen jälkeen Pekka Nygrenin tiedostoista. Turnauksen loppuottelussa MuurLe nappasi kotkalaisilta ensimmäisen erän, mutta hyytyi ja tyytyi
sen jälkeen kakkospallille selvin eränumeroin – Suomen Cup KSI Kotkalle 3 – 1 (22-25,
25-14, 25- 9, 25-13). ESI-Team löytyi yllättäen vasta sijalta 6.
Tulokset Suomen Cupista syksyltä 1999:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. MuurLe Muurame
3. LSI Lahti
4. Rautavaara
5. HIY Helsinki
6. ESI-Team Lappeenranta
7. MuurLe Muurame 2
1. ESI-Ladyt Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. Rautavaara
4. HIY Helsinki
Miesten SM-sarjaan osallistuivat ESI-Team Lappeenranta, KSI Kotka, LSI Lahti, Pääskylahden Vesa Savonlinnasta, HIY Helsinki, Rautavaara ja MuurLe, Muuramen lentopallo.
SM-sarjassa pelattiin kaksinkertainen runkosarja, jonka neljä parasta selvisi välieriin. Niiden ulkopuolelle jääneet joukkueet pelasivat alemman jatkoturnauksen, jonka voittaja pääsi vielä pelaaman pronssista välierien hävinneiden kanssa.
241
Istumalentopallon luokittelusääntöjä muutettiin SM-sarjan osalta niin, että kentällä samanaikaisesti olevilla pelaajilla vain kolmella on oltava vammaluokitus, loput kolme voivat olla
vammattomia. Luokitelluista pelaajista yhden on oltava ns. kolmen pisteen täysvammainen. Naisten sarja pelattiin luokittelusta vapaana.
Naisten SM-sarjaan lähtivät LSI Lahti, ESI-Ladyt Lappeenranta, KSI Kotka, HIY Helsinki ja
Rautavaara. Runkosarja pelattiin kaksinkertaisena. Sen kolme parasta pelasivat ylemmän
jatkosarjan ja runkosarjan neljäs ja viides jatko-ottelut pääsystä pronssipeliin.
Johanna Hytönen, SIU Sportti 1999
Muuramen Lentopallo 1999 - 2000
Ylärivi vasemmalta: Kalevi Lång, Juha Seppänen, Veli-Matti
Tuominen, Tarmo Kovanen, Yrjö Kovanen ja Timo Lehtonen. Alarivi vasemmalta: Jari Heino, Jukka Laine, Allan
Pynnönen ja Jorma Ylennysmäki
Silmät auki Ausseihin
ESI-Teamin valmentaja ja maajoukkueen kakkoscoutsi Ossi Pulli matkasi joulukuussa
1999 Australian Sydneyhyn osallistumaan kansainväliseen valmentajaseminaariin ja tutustumaan paikallisiin olosuhteisiin seuraavan vuoden Paralympialaisia silmällä pitäen.
Lähden hakemaan uusia ideoita valmennukseen niin seuratasolla kuin maajoukkuettakin
ajatellen. Apurahan saaminen tätä matkaa varten on minulle osoitus siitä, että työtäni niin
seuratasolla kuin maajoukkueessakin arvostetaan. Ennen minua ESI-Teamilla oli useita
valmentajia, jotka olivat tehneet hyvän pohjatyön. Ensin olin vain joissakin peleissä pelaajien pyynnöstä, Ossi Pulli kertoili matkastaan ja muisteli uransa alkuaikoja Etelä-Saimaan
jutussa 24.11.1999.
Lähden Sydneyhyn silmät auki ja avoimin mielin. Aikaisemmat ulkomaiset kontaktini ovat
antaneet suomalaiselle istumalentopallolle todella paljon ja odotan innolla mahdollisuutta
luoda uusia kontakteja. Ja onpahan kerrankin kunnolla aikaa miettiä kuvioita, Ossi tuumasi
kertoessaan lennon kestävän noin vuorokauden ja koko matkan kolme viikkoa. Tämä matka tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden myös katsastaa ensi vuoden Paralympialaisten
peli- ja majoitusolosuhteita etukäteen sekä oman kehon tuntemuksia tutkien suunnitella
joukkueen matkustamista ja valmentautumista kisoihin.
242
Veteraanit Tiilikassa
SM-50 kisat käytiin viikonvaihteessa 4.–5.12.1999 Rautavaaralla. Pelit pelattiin kunnan
komealla Urheilutalolla ja iltapelit hotelli-ravintola Tiilikassa – tietenkin. Kisoihin ei osallistunut kuin kolme joukkuetta, joten SM-arvo meni vähän epäviralliseksi.
Rautavaara voitti. Kotka oli toinen ja ESI kolmas. Siinäpä se.
Pappa Piilolan veteraanipäivän epistola: Hieno rouva tutki torilla kalakauppiaan valikoimaa, nappasi muikun käteensä ja sanoi närkästyneenä: Tämähän on aivan pehmeä.
Kauppias katsoi rouvaa rauhallisesti silmiin ja sanoi: Hyvä rouva, se ei ole muikku, mikä
naisen kädessä kovenee.
Double Dutch Open
Miesten ja mahdollisesti myös naisten maajoukkue osallistui alkuvuodesta Hollannin Deventerissä 14.–16.1.2000 pelattuun Double Dutch Open turnaukseen. Varmuus asiasta ja
tulokset löytynevät maajoukkuevalmentajien kirjanpidoista – jos löytyvät.
Kaikki Kotkat Karjalaan
Kotka-turnaus pelattiin Karhuvuoren urheilutalolla 5.2.2000 jo 18. kerran. Turnaukseen
osallistui kaikkiaan 16 joukkuetta miesten A- ja B-sarjoissa sekä naisten sarjassa. Kaikkien
sarjojen voittopytyt matkasivat tällä kertaa Etelä-Karjalaan, kun ESI-Team otti vuoden tauon jälkeen jälleen A-sarjan voiton ja ESI-Ladyt toisella Kotkan vierailullaan naisten ykkössijan sekä vielä Savitaipaleen Urheilijat B-sarjan voiton.
Miesten A-sarjan finaalissa kohtasivat vanhaan tapaan isäntäjoukkue KSI Kotka ja ESITeam. Kolmieräiseksi venynyt peli päättyi lappeenrantalaisille 2 – 1 (25-16, 16-25, 15- 9).
A-sarjan kolmoseksi selvisi MuurLe 2 – 0 (25-13, 25-21) voitollaan SVC Tallinnasta.
Naisten joukkueet pelasivat yksinkertaisen sarjan – ESI-Ladyt voittivat kaikki pelinsä
2 – 0. B-sarjassa StU myös voitti kaikki pelinsä.
18. Kotka-turnauksen 2000 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. ESI-Team Lranta
2. KSI Kotka
3. MuurLe Muurame
4. SVC Tallinn
5. LSI Lahti
6. HIY Helsinki
7. KoRe, Kotkan Reipas
1. StU Savitaipale
2. KSI Kotka II
3. ESI II Lappeenranta
4. StU II Savitaipale
5. SVC Tallinn
1. ESI-Ladyt Lranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
4. SVC Tallinn
Eläköön se pieni ero
Miesten SM-sarjan välierissä kohtasivat ESI-Team ja syksyllä mestaruustaistoon tosissaan
ilmoittautunut Palokan Pyryn perillinen Muuramen Lentopallo – MuurLe sekä KSI Kotka ja
Rautavaara. Molemmissa ottelupareissa kokeneemmat joukkueet pitivät pintansa suoralla
kahdella voitolla – ESI-Team ja KSI Kotka jälleen SM-loppuotteluihin, MuurLe ja Rautavaara alemman jatkosarjan voittajan – LSI Lahden kanssa pronssiturnaukseen.
243
Naisten sarjassa ESI-Ladyt hallitsi niin runko- kuin jatkosarjaakin – vieden tappioitta selvät
voitot molemmissa. Miesten tapaan loppuotteluparikseen ladyt saivat KSI Kotkan joukkueen. Pronssimitaleista pelaamaan jääneet rautavaaralaiset saivat vastustajakseen edellisen vuoden Suomen Mestarin – LSI Lahden.
Taistelu naisten mestaruudesta lähti käyntiin Lappeenrannassa kotijoukkue ESI-Ladyjen
kovalla pyörityksellä. Ladyt ottivat voiton puhtaasti 3 – 0 (25-15, 25- 9, 25-14). Kotkan valmentaja Terho Manninen myönsi vastustajan paremmuuden, mutta ei ollut valmis vielä
luovuttamaan: Meiltä puuttui pari avainpelaajaa, jotka saamme toivottavasti viikon päästä
mukaan. Silloin meillä on mahdollisuus tarjota parempi vastus.
Kotkan naisten taisteluhuuto ”Tää on kivaa” osoittautui toisessa ottelussa vahvemmaksi
aseeksi kuin lappeenrantalaisten jokaisen erän alussa laulama Irwinin ”Po-po-po-poingpoing…,”. Kotijoukkue KSI taisteli veitsi kurkulla lähes puolitoistatuntisen ottelun ennen
kuin niittasi lukemat 3 – 2 (20-25, 25-22, 15-25, 25-15, 15-12). Kullan kohtalo siirtyi ratkaisevaan kolmanteen otteluun Lappeenrantaan.
ESI-Ladyt ratkaisi SM-kullan kohtalon edukseen voittamalla kolmannen ottelun lukemin 3 –
1 (21-25, 25-18, 25-14, 25-15). Suomen Invalidien Urheiluliitto jakoi kultaiset Suomen
Mestaruusmitalit onnellisille ESI-Ladyille kotkalaisten huutaessa osuvia onnitteluhuutoja,
joihin ladyt vastasivat lopuksi laulamalla rempseästi kansanlaulun ”Sinisiä, punaisia ruusunkukkia”.
ESI-Ladyt vei naisten
Suomen Mestaruuden
Lappeenrantalaisten rautainen taistelutahto
ja iloinen naisenergia jyräsivät KSI:n
Janika Johanssonin otsikko Etelä-Saimaassa 26.3.2000
Miesten finaalit venyivät samoin kolmanteen peliin. Ensimmäinen loppuottelu pelattiin kotkalaisten kotipesässä Otsolan koululla 11.3.2000. Isännät aloittivat vahvasti ja veivät ensimmäisen erän numeroin 25-21. Kyllä se oli hyvä erä, vaikka me sen hävisimmekin, ESITeamin valmentaja Ossi Pulli myönsi. Tämän jälkeen lehti kuitenkin kääntyi pelin tasonkin
laskiessa. KSI teki paljon helppoja virheitä – pitkiksi menneitä aloitussyöttöjä tuli paljon.
ESI-Team voitti loput erät 22-25, 16-25 ja 23-25 - vieden 1. finaalin 1 – 3.
Viikkoa myöhemmin KSI pisti kapuloita lappeelaisten rattaisiin ottamalla vieraskentällä
hienon 2 – 3 voiton – erät: 16-25, 25-11, 20-25, 25-22, 11-15). Näin ratkaisu mestaruudesta siirtyi viikolla Kotkassa pelattavaan ratkaisevaan loppuotteluun. Kotka sai kotiedun finaaleihin voittamalla SM-runkosarjan.
Eläköön se pieni ero – otsikoi Etelä-Saimaa uutisoidessaan ESI-Teamin vieneen jo 14.
istumalentopalloilun Suomen Mestaruuden. Ratkaisevassa kolmannessa kohtaamisessa
ESI-Team kukisti kotijoukkue KSI Kotkan 3 – 1 (20-25, 25-19, 25-17, 25-20). Istumalentopallon matematiikkaan kuuluu väite, jonka mukaan erän voi voittaa, jos omien, vastustajalle pisteitä tuovien, virheiden määrä jää alle 30 prosenttiin.
244
Nykyisellä pistelaskulla se merkitsee enintään 7 pistettä erässä. Erää ei juuri ole mahdollista voittaa jos antaa kaverille 13 pinnaa erässä – kuten KSI Kotka teki esimerkiksi ratkaisuottelun toisessa erässä, kirjoitti otteluselostuksessaan Kymen Sanomien Matti Järvinen.
ESI-Teamin valtakauden aikana KSI Kotka on saavuttanut kahdeksan hopeaa ja 6 pronssia eli ollut mitaleilla joka vuosi. Lappeenrantalaisten valmentaja Ossi Pulli naputti sormella
ohimoaan vastatessaan lehtimiehen kysymykseen; mikä selittää joukkueiden välisen eron.
KSI Kotkasta hopeaa saivat: Juha Ahdepelto, Matti Asplund, Timo Herranen, Teijo Hovi,
Vallo Järv, Mika Riikonen, Osmo Röpelinen, Jori Sivula, Olavi Venäläinen, Vesa Vuorela ja
Kimmo Wikman.
Muuramen pronssikauden hakkureina toimivat: Jari Heino, Tarmo ja Yrjö Kovanen, Jukka
Laine, Kalevi Lång, Allan Pynnönen, Juha Seppänen, Seppo Tahvanainen, Veli-Matti
Tuominen ja Jorma Ylennysmäki. Onnittelut.
SM-sarjojen tulokset kaudelta 1999 – 2000:
Miehet
Naiset
1. ESI-Team Lranta
1. ESI-Ladyt Lranta
2. KSI Kotka
2. KSI Kotka
3. MuurLe Muurame
3. RI Rautavaara
4. Rautavaara
4. LSI Lahti
5. LSI Lahti RI
5. HIY Helsinki
6. HIY Helsinki
7. Pääskylahden Vesa Slinna
1-sarja
1. StU Savitaipale
2. KSI Kotka II
3. ESI II Lappeenranta
4. MuurLe II
5. Free Zone Lranta
6. StU Savitaipale II
Istis.info/MA
Suomen Mestarit 1999-2000 – ESI-Team Lappeenranta:
Vas.ylh. Erkki Kestola, Sami Tervo, Lauri Melanen, Reijo Myllykoski,
Keijo Hänninen, Veli-Matti Saareks, Reijo Tarkiainen, Ossi, Pulli ja alh.
vas. Petri Kapiainen, Matti Pulli, Janne Aumakallio ja Heikki Jokinen
ESI-Teamin Suomen Mestarit 1987 – 2000
Suomen Mestarit 1999 – 2000 ESI-Team Lappeenranta (14. kerta).




Keijo Hänninen (14 – 1987 – 2000),
Erkki Kestola (14),
Matti Pulli (14),
Lauri Melanen (10 – 1991–2000),
245









Petri Kapiainen (6 – 1995 – 2000),
Heikki Jokinen (5 – 1996 – 2000),
Sami Tervo (8 – 1993 – 2000),
Veli-Matti Saareks (5 – 1996 – 2000),
Reijo Myllykoski, huoltajana ja pelaajana (5 – 1996 – 2000),
Janne Aumakalllio (2 – 1994 ja 2000),
valmentaja Ossi Pulli (11 – 1987 – 1988 ja 1992 – 2000),
huoltaja Reijo Tarkiainen (5 – 1996 – 2000) ja
joukkueenjohtaja Markku Aumakallio (5 – 1992 – 1994 ja 1999 – 2000).
Aikaisemmin Suomen Mestaruuden ESI-Teamissä ovat voittaneet:











Valmentaja Sakari Enqvist (1 – 1987),
Ilmari Federley (1 – 1987),
Tapio Kaartinen (8 – 1987 – 1993 ja 1995),
Pertti Kankkunen (7 – 1987 – 1991 ja 1994 – 1995),
Reijo ”Pastori” Musto (6 – 1987 – 1992),
Reijo Taitonen (7 – 1987 – 1993),
Olli Ranta (11 – 1989 – 1999),
Asko Kinnunen (10 – 1990 – 1999),
Mauri Kilpiä (5 – 1995 – 1999),
valmentaja/joukkueenjohtaja Kari Rennola (11 – 1988 – 1998) sekä
Arto Kiiskinen (3 – 1994 – 1996).
Vielä Miikkulaista ja Tallinnaakin
11. Nestori Miikkulainen turnauksessa 15.–16.4.2000 pelatut lauantain alkusarjojen ottelut
osoittivat, että lohkojaoissa oli tällä kertaa onnistuttu erinomaisesti. Suurin osa peleistä
päättyi 1 – 1 ja sama tasaisuus jatkui myös sunnuntain sijoituspeleissä.
ESI-Ladyt lisäsivät kauden pyttykokoelmaansa voittamalla loppuottelussa SVC Vilnius nimellä esiintyneen Liettuan maajoukkueen suoraan 2 – 0 (25-11, 25-23). Miesten sarjassa
tiukat välieräottelut eivät tuoneet yllätyksiä, joten tuloksena oli tuttuakin tutumpi loppuottelupari ESI-Team – KSI Kotka. Kotkalaiset saivat hyvän mahdollisuuden revanssiin SMfinaaleista ja hampaankolosta löytyikin sen verran, että ESI-Team sai tunnustaa kotkalaiset paremmiksi 0 – 2 (24-26, 21-25).
Kolmatta kertaa Miikkulaisessa vieraillut hollantilaisjoukko Tubanten sijoittui lopulta turnauksen neljänneksi hävittyään pronssipelissä Rautavaaralle
11. Nestori Miikkulaisen 2000 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. Rautavaara
4. Savico Tubanten NED
5. MuurLe Muurame
6. LaKi Lappeenranta
7. HIY Helsinki
8. PäVe Savonlinna
9. StU Savitaipale
10. KSI Kotka II
1. ESI-Ladyt Lappeenranta
2. SVC Vilnius LIT
3. Rautavaara
4. Weerat Lappeenranta
5. KYK Ruokolahti
6. HIY Helsinki
7. KoLa
246
Tallinnasta ne tavalliset tuliaiset
13. Tallinna-turnauksesta 29.4.2000 KSI Kotka haki molempien sarjojen voitot.
Hopea hersytti hymyilemään
Hymy oli herkässä Suomen naisten istumalentopallomaajoukkueen kotiutuessa Hollannin
Maastrichtissa 24.–28.5.2000 pelatuista toisista naisten istumalentopallon MM-kisoista.
Aurinkoinen ilme johtui kaulassa killuvista hopeisista mitaleista, jotka suomalaiset saavuttivat Hollannin naisten viedessä mestaruuden.
Voitimme Hollannin alkulohkossa 3 – 2, mutta loppuottelussa hollantilaiset olivat parempia
erin 1 – 3, maajoukkueen lappeenrantalainen valmentaja Asko Kinnunen totesi. Katsojien
kannustamana Hollanti sai huikean pelihurmion loppuottelussa. Meteli hallissa oli niin kova, etteivät edes pelaavat pystyneet kommunikoimaan keskenään. Hollantilaiset hakivat
ihan mielettömiä palloja. No – tunnelma oli joka tapauksessa upea.
Loppuottelua hollantilaiset hallitsivat alusta alkaen. Suomi pystyi vielä nousemaan erävoittoon kahden tappioerän jälkeen, mutta henkinen kantti ei aivan riittänyt loppuun asti. Kultamitalit isännille – tai paremminkin emännille luvuin 3 – 1 (25- 7, 25-17, 23-25, 25-17). Aikaisemmissa otteluissaan Suomi oli voittanut Hollannin lisäksi Ukrainan, Iranin ja Saksan
peräti kahdesti.
Suomen ottelut MM-kisoissa:
Alkulohko:
Suomi – Saksa
Suomi – Ukraina
Suomi – Hollanti
Puolivälieräottelu:
Suomi – Iran
Välieräottelu:
Suomi – Saksa
Loppuottelu:
Suomi – Hollanti
3 – 0 (25-13, 25-17, 28-26)
3 – 0 (25-12, 25- 8, 25- 7)
3 – 2 (25-17, 22-25, 10-25, 25-22, 17-15)
3 – 0 (25-17, 25- 2, 25-20)
3 – 1 (25-17, 22-25, 25-16, 25-19)
1 – 3 ( 7-25, 17-25, 25-23, 17-25)
MM-kisojen päättäjäisissä Suomen Minna Hiltunen palkittiin kisojen parhaana passarina.
Varsin väärin ei olisi ollut sekään, jos Tarja Timonen olisi lisäksi valittu parhaaksi aloitussyöttäjäksi, Asko Kinnunen kertoi.
MM-kisojen erikoisuuksia muistellessaan maajoukkueen jäsenet kertoivat Iranin joukkueen
pukeutumisen olleen aika erikoinen; pelaajilla oli pelin aikana huivit päässä ja liivihame
päällä. Uskonnollisista syistä miehet eivät saaneet edes kätellä iranilaisia pelaajia, Suomen lappeenrantalainen joukkueenjohtaja Reijo Tarkiainen muisteli.
Hollannin MM-kisojen 2000 lopputulokset:
1. The Netherlands
2. Suomi Finland
3. Slovenia
4. Saksa
5. Japani
6. Mongolia
7. Ukraina
8. Iran
247
Minna Jokinen, Taipalsaari
Suomen maajoukkue Hollannin kisoissa v. 2000. Ylärivissä vas.; Anne Mäki, Liisa Jokipii, Anu Roitto-Helenius, joukkueenjohtaja Reijo Tarkiainen,
Päivi Sivula, autonkuljettaja Ilpo Laine, Annukka Jäätteenmäki, Raija Kojo,
kakkosvalmentaja Martti Luukkonen ja alarivissä vasemmalta; Tarja Timonen, Sanna Konttinen, Minna Hiltunen, joukkueen hollantilainen opas sekä
valmentaja Asko Kinnunen.
www.wovd.info
Teheran-look Hollannissa
Mestarit ja arvokisamitalistit 1999 – 2000
Miesten Euroopan Mestaruuskisojen pronssimitalistit 1999: Team Finland, Suomi
Veli-Matti Tuominen, Keijo Hänninen, Pekka Norola, Jari Heino, Jukka Laine,
Olavi Venäläinen, Lasse Melanen, Petri Kapiainen, Reijo Salonen ja Matti Pulli
C sekä Timo Väre ja Ossi Pulli valmentajat ja Lasse Silver joukkueenjohtaja.
Naisten Euroopan Mestaruuskisojen hopeamitalistit 1999: Team Finland, Suomi
Sanna Konttinen, Anne Mäki, Tarja Timonen, Raija Kojo, Liisa Mäkelä, Annukka Jäätteenmäki, Minna Hiltunen, Anu Roitto-Helenius, Terttu Koskiniva, Liisa
Jokipii, valmentaja Asko Kinnunen ja joukkueenjohtaja Reijo Tarkiainen.
Naisten Maailman Mestaruuskisojen hopeamitalistit 2000: Team Finland, Suomi
Anne Mäki, Liisa Jokipii, Anu Roitto-Helenius, Päivi Sivula, Annukka Jäätteenmäki, Raija Kojo, Tarja Timonen, Sanna Konttinen, Minna Hiltunen, valmentajat Asko Kinnunen ja Martti Luukkonen sekä joukkueenjohtaja Reijo
Tarkiainen.
248
Miesten Suomen Mestarit: ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Keijo Hänninen, Erkki Kestola, Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks, Sami Tervo, Heikki Jokinen, Matti Pulli, Reijo Myllykoski, Janne Aumakallio, valmentaja Ossi Pulli, huoltaja Reijo Tarkiainen ja joukkueenjohtaja
Markku Aumakallio.
Naisten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit: ESI-Ladyt Lappeenranta, EteläSaimaan Invalidit ry
Pirjo Grön, Teija Hietamäki, Minna Hiltunen, Raija Kojo, Sanna Konttinen,
Leena Laaksonen, Riitta Leskinen, Raisa Möller, Kaarina Pulli, Liisa Tikkanen,
Riitta Timonen ja Tarja Timonen.
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Juha Ahdepelto, Matti Asplund, Timo Herranen, Teijo Hovi, Vallo Järv, Mika
Riikonen, Osmo Röpelinen, Jori Sivula, Olavi Venäläinen, Vesa Vuorela ja
Kimmo Wikman.
Lajivaliokunta 1999 – 2000
Puheenjohtaja Lasse Silver, Raija Kojo, Pekka Nygren, Lasse Eva, Markku Ylisiurua (tuomari) sekä lajipäällikkö Tarja Kolkka
Kauden parhaat 1999 – 2000
Suomen Lentopalloliitto ja Suomen Invalidien Urheiluliitto valitsivat kauden parhaaksi istumalentopalloilijaksi Kuusankoskella asuvan ja lappeenrantalaista ESI-Teamia edustavan
Petri Kapiaisen.
Kauden naisistumalentopalloilijaksi valittiin naisten maajoukkue, joka saavutti kauden aikana sekä EM- että MM-hopeaa valmentaja Asko Kinnusen johdolla.
Johanna Hytönen, IT 6/2000
249
Kauden 1999 – 2000 yhteenveto
Enschede The Netherlands 19.–23.5.1999 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. SNS Savico Tubanten NED, 2. SDI Spid BiH, 3. Blauw-Wit NED
(ESI-Team FIN 7.)
Lappeenranta 17.–18.7.1999 7. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Duracel ESI-Team, 2. Tiilikka Rautavaara, 3. Cotton Club ESITeam
Naiset
1. Fyyra ESI-Ladyt, 2. O+G Liettua, 3. Hilimat Rautavaara
Maailman paras iskijä
viikon ESI:n vieraana
Jűrgen Schrapp on huipulla istumalentopallossa
Timo Nurmen otsikko Etelä-Saimaassa 9.8.1999
www.sivoba.de
Jűrgen Schrapp, Leverkusen Saksa
Rautavaara 7.–8.8.1999 3. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. Tiilikka Rautavaara
Naiset
1. Hilimat Rautavaara (muut tulokset eivät ole tiedossa)
Muurame 25.9.1999 Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. MuurLe Muurame, 3. LSI Lahti
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. Rautavaara
250
Sarajevo Bosnia i Herzegovina 12.–17.9.1999 European Championships – EM-kisat:
Miehet
1. Bosnia i Herzegovina, 2. Germany, 3. Suomi Finland
Naiset
1. Slovenia, 2. Suomi Finland, 3. The Netherlands
Rautavaara 4.–5.12.1999 SM-50 turnaus:
Miehet
1. Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. ESI 50 Lappeenranta
Kotka 5.2.2000 18. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. MuurLe Muurame
Miehet B 1. StU Savitaipale, 2. KSI Kotka II, 2. ESI II Lappeenranta
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. LSI Lahti
SM-sarjat 1999 – 2000:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. MuurLe Muurame
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
1-sarja
1. StU Savitaipale, 2. KSI Kotka II, 3. ESI II Lappeenranta
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. Rautavaara
Runkosarjan voittaja: ESI-Ladyt
Lappeenranta 15.–16.4.2000 11. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. Rautavaara
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. SVC Vilnius Liettua, 3. Rautavaara
Tallinna 29.4.2000 13. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka
Naiset
1. KSI Kotka
Maastricht the Netherlands 24.–28.5.2000 World Championships – MM-kisat:
Naiset
1. The Netherlands, 2. Suomi Finland, 3. Slovenia
251
Kotkaa ja katkaisuhoitoa 2000 – 2001
Pelikausi 2000 – 2001 oli Sydneyn vuoden 2000 Paralympialaisten värittämä ja tahdittama tapahtumavuosi. Miesten maajoukkueen tähtäimessä Sydneyn kisat ja palkintopalli kaukana Australiassa olivat olleet jo edellisistä Atlantan kisoista lähtien.
Tavoitteessa onnistuttiin – kisoista oli kotiin tuomisina – kuten neljä vuotta aikaisemminkin – pronssiset olympiamitalit.
ESI-Team Leverkusenissa
Mestariseurojen Euro Cup pelattiin kisojen kestomenestyjän TSV Bayer 04 Leverkusenin
kotihallissa heti kesän aluksi – 7.–10.6.2000. Kisat eivät menneet isäntäjoukkueelta eivätkä myöskään Suomen Mestareilta täysin putkeen – molemmat putosivat mitalipeleistä –
vaikka ESI-Teamin valmentaja Ossi Pulli kisojen jälkeen totesikin: Hieno sijoitus. Taso
täällä oli tosi kova. Viides sija oli ihan hyvä.
Alkusarjan peleissään lappeenrantalaiset hävisivät kisojen avausottelussa täyden katsomon edessä Leverkusenille puhtaasti 0 – 3, mutta voittivat toisen ottelunsa Puolan PSAD
Startia vastaan samoin lukemin. Karsintapelissä jatko-otteluihin ESI-Team raivasi tieltään
Ruotsin HIF Glimtenin erin 3 – 0. Puolivälierävastustaja, vanha tuttu Unkarin Piremon oli
jälleen ylitsepääsemätön vastus ja se pudotti ESI-Teamin mitalipeleistä suoralla 0 – 3 voitolla eräpistein 21-25, 19-25 ja 24-26.
Ottelunsa sijoista 5. – 8. ESI-Team hoiteli tyylikkäästi. Ensin kaatui kovasti pettynyt isäntäjoukkue Leverkusen 3 – 0 (25-18, 25-21, 25-12) ja lopullisessa sijoituspelissä IOK HVIDRa Osijek myös 3 – 0 (25-22, 25-22, 25-19). Mestaruuden Saksan kisoissa vei BosniaHertsegovinan SPID Sarajevo 3 – 1 loppuotteluvoitolla Hollannin SNS Savico Tubantenista.
Jouke de Haan
Leverkusenin loppuottelussa SPID Sarajevo – SNS Savico Tubanten
Leverkusenin Euro Cup 2000 tulokset:
1. SPID Sarajevo BiH
2. SNS Savico Tubanten NED
3. Fantomi BiH
4. SE Piremon HUN
5. ESI-Team Lappeenranta FIN
6. IOK HVIDR-a Osijek CRO
7. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
8. Blauw-Wit NED
9. Slavutich UKR
10. Kristiansand NOR
11. PSAD Start POL
12. HIF Glimten SWE
252
Beachin Suomen Mestaruudet
Kesän Beach Volley turnaukset pelattiin Rautavaaralla ja Lappeenrannassa SMosaturnauksina. Suomen Mestaruuspelit olivat olleet lajivaliokunnan suunnitelmissa jo
edelliselle kesälle, mutta silloin ei oikein päästy lopulliseen selvyyteen millä säännöillä ja
systeemeillä mitalit ratkaistaisiin. Myös silloin suunnitteilla ollut kolmen osaturnauksen systeemi romuttui lahtelaisten jouduttua luopumaan Hollolassa pelattavaksi aiotun turnauksensa järjestämisestä.
4. Rautavaara Beach Volley pelattiin Korkalaisten kentillä viikkoa ennen juhannusta 17.–
18.6.2000. Naisten sarjan voiton ja parhaat (15 pistettä) SM-pisteet nappasi rautavaaralaisten Rauta, missä pelasivat Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo ja Eija Roth. Kakkonen oli
ESI-Ladyjen Banzai (12 pist.) ja kolmas melko kotoisasti Velemut – Kielo, Satu ja Seija
Korkalainen (10 pist.).
Naiset pelasit kolmen joukkueen kesken lauantaina kaksinkertaisen otteluohjelman kahdesta voittoerästä ja sunnuntaina yksinkertaisen otteluohjelman kolmesta voittoerästä.
Sunnuntain ratkaisevassa ottelussa Rauta voitti Banzain niukasti erin 3 – 2 (23-25, 23-25,
25-20, 25-15, 15-13).
Seija Korkalainen, Rautavaara
Viitainmäen stadionin 2. rakennusvaihe (kentät 3.-4.) v. 2000
Miesten sarjassa pelasi neljä joukkuetta: Eneboys (MuurLe), Duracel (ESI-Team) sekä Tiilikka ja HuruUkot Rautavaaralta. Joukkueet pelasivat molempina päivinä yksinkertaisen
sarjan – lauantaina paras kolmesta ja sunnuntaina paras viidestä systeemillä. Myös miehissä lopullinen ratkaisu jäi viimeisen ja tiukan pelin varaan. Siinä Duracel leipoi 3 – 2 voiton Tiilikasta eränumeroin: 20-25, 22-25, 25-21, 25-22, 15-11. Lopullinen tulosluettelo oli
seuraava: 1. Duracel 15 pist., 2. Tiilikka 12 pist., 3. Eneboys 10 pist. ja 4. Huru Ukot 9 pist.
Duracel pelasi kokoonpanossa: Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks ja Ossi
Pulli.
4. Rautavaara Beach Volleyn lopputulokset:
Miehet:
Naiset:
1. Duracel ESI-Team (15 SM-pist.)
2. Tiilikka Rautavaara (12)
3. Eneboys MuurLe (10)
4. HuruUkot Rautavaara ( 9)
1. Rauta Rautavaara (15)
2. Banzai ESI-Ladyt (12)
3. Velemut Rautavaara (10)
253
Toinen ja ratkaiseva SM-osaturnaus oli 8. Marjola Beach Volley Lappeenrannassa 15.16.7.2000. Kansainvälisyyttä kisaan toivat kaksi maajoukkuepelaajista koottua joukkuetta
Latviasta. Tänä kesänä turnauksessa olivat mukana lähes kaikki parhaat miespelaajat ja
otteluista muodostuikin jännittäviä ja kovatasoisia. Rautavaaran Tiilikka voitti ansaitusti ensimmäisen Beach Volleyn Suomen Mestaruuden. Korkalaisen perhe ei ole turhaan rakentanut pihalleen kolmea komeata kenttää, sillä tulokset näkyivät viimeistään nyt, totesi lappeenrantalaisen istumalentopallon sielu Ossi Pulli. Näin kirjoitteli Pekka Myllö jutussaan
IT:n syyskuun numerossa.
Miesten finaalista muodostui tasaisen jännittävä, missä turnausvoiton lisäksi ratkaistiin
myös SM-kultamitalien kohtalo Duracelin ja Tiilikan kesken. Kilpailusääntöjen mukaan tasapisteissä järjestyksen ratkaisee parempi sijoitus joukkuemäärältään isommassa turnauksessa. Marjolan miesten sarjaan osallistui kaikkiaan 12 joukkuetta.
Rautavaaralla niukasti kakkoseksi jäänyt Tiilikka repäisi erien alussa selvään johtoon, mutta lappeenrantalaiset kirivät aivan kannoille molempien erien lopuilla. Marjola Beachin voitto ja Suomen Mestaruus Tiilikalle – Kalevi ja Aki Korkalainen, Eero Penttinen ja Pauli Hakkarainen 2 – 0 (25-21, 25-23). Kolmanneksi sijoittui Eneboys ennen latvialaisia.
Naisten sarjassa pelasi Rautavaaralla esiintyneiden Velemujen ja Banzain lisäksi LSI Lahti, LaLa Latviasta ja KSI Kotka. Banzai – Raija Kojo, Tarja Timonen, Anu Roitto-Helenius ja
Sanna Konttinen korjasivat Rautavaaran turnauksen erheensä ja veivät turnausvoiton ja
samalla myös ensimmäiset SM-kultamitalit.
8. Marjola Beach Volleyn 2000 lopputulokset:
Miehet
1. Tiilikka Rautavaara
2. Duracel ESI-Team
3. Eneboys MuurLe
4. Latvia 1
5. Volttipojat
6. LSI Lahti
Naiset
7. Latvia 2
8. T.I.L.T.
9. MaKeSa
10. Head Coaches
11. Team Jokinen
12. A.D.I.D.A.S.
1. Banzai ESI-Ladyt
2. LSI Lahti
3. Velemut Rautavaara
4. LaLa Latvia
5. KSI Kotka
1. Beach Volleyn Suomen Mestaruuskisojen mitalistit:
Miehet:
1. Tiilikka Rautavaara:
Kalevi ja Aki Korkalainen, Eero Penttinen ja Pauli Hakkarainen
2. Duracel ESI-Team:
Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks ja Ossi Pulli
3. Eneboys MuurLe:
Kalevi Lång, Veli-Matti Tuominen, Olavi Venäläinen ja Harri Virmanen
Naiset:
1. Banzai ESI-Ladyt:
Raija Kojo, Tarja Timonen, Sanna Konttinen ja Anu Roitto-Helenius
2. Velemut Rautavaara:
Seija, Kielo ja Satu Korkalainen sekä Mari Ylisiurua
3. Rauta Rautavaara:
Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo ja Eija Roth
254
Tähtäimessä Sidney
Loppukesällä maajoukkue jatkoi tiukkaa valmistautumistaan Sydneyn Paralympialaisiin leireilemällä ja pelaamalla harjoituspelejä ja -turnauksia. Kesällä joukkue osallistui Unkarissa
järjestettyihin ”esilympialaisiin” yhdessä Unkarin, Hollannin, Saksan ja BosniaHertsegovinan kesken.
Saksan maajoukkue vieraili Suomessa elo-syyskuun vaihteessa pelaten ensin Savitaipaleella harjoitusmatsin KSI Kotkan kanssa, joka voittikin matkaväsyneet saksalaiset 3 – 2.
Seuraavina päivinä Saksa kohtasi Suomen maajoukkueen ensin Savitaipaleella - tuloksena voitto 3 – 1 ja sitten päivää myöhemmin Valkealassa jälleen saksalaisvoitto - nyt erin 3
– 2. Näiden pelien jälkeen molemmat maajoukkueet siirtyivät Lappeenrantaan yhteiselle
kahden päivän harjoitusleirille.
Muurame 2000
Muurame-turnauksen voiton syyskuun alkupuolella 9.9.2000 ja samalla Suomen Cupmestaruuden vei, melkein totuttuun tapaan, KSI Kotka. Kotkalaiset voittivat turnauksessa
kaikki neljä pelaamaansa ottelua 2 – 0.
Kymen Sanomat selvitti Suomen Cup-turnauksesta kertovassa jutussaan, että viimeisistä
seitsemästä Cup-mestaruudesta KSI Kotka on voittanut peräti kuusi.
Muuramessa oli tarkoitus pelata myös naisten cup, mutta kun mukaan ilmoittautuivat vain
Kotka ja Rautavaara – naisten turnaus peruttiin.
Muuramen Suomen Cupin 2000 – 2001 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. MuurLe
3. Rautavaara
4. ESI-Team Lappeenranta
5. HIY Helsinki
www.paralympic.org
Kakkua ja kenguruita
Tarina ei kerro näkikö Suomen paralympiajoukkue Australian Sydneyn 2000 kisamatkallaan kenguruita, mutta kakkua kylläkin. Suomi sai 18.–29.10.2000 pidetyistä XI Paralympialaisista kisoista kaikkiaan kymmenen mitalia: yhden kultaisen (Tiina Ala-Aho), kolme
hopeista (Mikael Saleva, Erkki Pekkala ja Matti Launonen) sekä kuusi pronssista (Rauno
Saunavaara, Marita Tevali, Eeva Riitta Fingerroos, Pekka Kantola, Kimmo Jokinen ja
miesten istumalentopallojoukkue).
255
IT 12/2000
Mitalitilastossa Suomi oli 43. yhteensä 122 maan joukossa. Kakkua ainakin riitti Keijo
Hänniselle, Petri Kapiaiselle, Lauri Melaselle, Matti Pullille, Sami Tervolle, Jari Heinolle,
Jukka Laineelle, Allan Pynnöselle, Veli-Matti Tuomiselle, Olavi Venäläiselle ja Aulis Vistbackalle sekä kai myös valmentajakaksikko Ossi Pullille ja Timo Väreelle (joille ei kuitenkaan jaettu paralympiamitaleja !?).
Suomi pelasi kisoissa kaikkiaan kahdeksan peliä yhdeksässä päivässä. Osallistuvat 12
joukkuetta oli jaettu kahteen kuuden joukkueen alkulohkoon. B-lohkossa Suomen lisäksi
pelasivat Egypti, Bosnia-Hertsegovina, Korea, Libya ja isäntämaa Australia.
Suomen ottelut alkulohkossa:
Suomi
- Egypti
- Bosnia-Hertsegovina
- Korea
- Libya
- Australia
0–3
1–3
3–0
3–0
3–0
Suomen alkulohkon voitti puhtaalla pelillä Egypti, Bosnia-Hertsegovina sijoittui kakkoseksi
ennen Suomea ja Koreaa, jotka selvisivät puolivälieriin. Toisen lohkon voitti Iran, kakkonen
oli Saksa, kolmas Hollanti ja neljäs Unkari.
Puolivälierissä Suomi kohtasi Hollannin ja selvitti tiensä mitaliotteluihin 3 – 2 voitolla. Välierissä vastaan tuli, kisoissa kaikki pelinsä 3 – 0 voittanut Iran, mikä tiesi paikkaa pronssipelissä.
Toinen finalisti Bosnia-Hertsegovina voitti ensin Saksan 3 – 1 ja välierissä B-lohkon puhtaasti voittaneen Egyptin 3 – 0. Egypti tuli Suomea vastaan.
Paralympialaisten loppuottelussa kohtasivat kaksi lähes ammattilaisjoukkuetta. Näistä Iran
osoittautui kisoissa aivan ylivoimaiseksi – voitto tuli vieläkin erääkään häviämättä 3 – 0.
Pronssipeliin Egypti lähti alkulohkon voittajana ennakkosuosikkina ja Suomenkin 3 – 0
voittaneena. Suomalaiset kuitenkin saivat hengen ja hyvän pelivireen päälle ja taistelivat
hienosti voiton ja pronssimitalit 3 – 1 tuloksella.
256
VolleySLIDE
Lauri Melanen hakkuuhommissa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan
Sydneyn 2000 XI Paralympialaisten istumalentopallon kunniataulukko:
1. Iran
2. Bosnia and Herzegovina
3. Finland
4. Egypt
5. Germany
6. The Netherlands
7. Hungary
8. Libya
9. Japan
10. Korea
11. Australia
12. USA
IT 12/2000
Paralympiamitalistit vasemmalta: Petri Kapiainen, Aulis Vistbacka, Lauri Melanen, Sami Tervo,
Allan Pynnönen, Jari Heino, Jukka Laine, Olavi Venäläinen, Veli-Matti Tuominen, Keijo Hänninen ja Matti Pulli. Valmentajat Timo Väre ja Ossi Pulli eivät kuvaan mahtuneet.
257
Timo Timppa Väre 1987 – 2000
Suomen Valmentajat ry. palkitsi joulukuussa 2000 miesten istumalentopallomaajoukkueen
valmentaja Timo Väreen vuoden 2000 vammaisurheiluvalmentajana. Perusteluissa mainittiin mm., että Timo Väre on ansiokkaasti valmentanut miesten istumalentopallojoukkuetta
jo vuosia. Atlantan Paralympialaisissa joukkue oli ensimmäistä kertaa mitaleilla ja mitaliketju on sen jälkeen jatkunut arvokisoista toiseen. Tuoreimpana saavutuksena Väreellä on
Sydneyn Paralympialaisissa saavutettu pronssi. Väre on ilmoittanut jättävänsä valmentajan tehtävät ja hän oli maajoukkueen peräsimessä viimeistä kertaa juuri Sydneyn Paralympialaisissa. Timo Väre oli jo edellisenä vuonna 1999 huomioitu Suomen Lentopalloliiton
50-vuotisjuhlassa ansiokkaasta valmentajan työstään.
IT
Valmentaja ohjeistaa aikalisällä
Timo Väreen ja Suomen miesten istumalentopallomaajoukkueen arvokisamenestys vuosina 1987 – 2000:
1987
Avoimet EM-kisat Sarajevossa Jugoslaviassa: 1. Hollanti, 8. Suomi
1989
MM-kisat Las Vegasissa USA:ssa: 1. Hollanti, 5. Suomi
1990
MM-kisat Assenissa Hollannissa: 1. Iran, 8. Suomi
PM-kisat Stavangerissa Norjassa: ?
1991
EM-kisat Nottinghamissa Englannissa: 1. Hollanti, 4. Suomi
1992
PM-kisat Tanskassa: 1. Norja, 2. Suomi
IX Paralympialaiset Barcelonassa Espanjassa: 1. Iran, 4. Suomi
1993
EM-kisat Järvenpäässä Suomessa: 1. Norja, 2. Suomi
1994
Avoimet PM-kisat Helsingissä Suomessa: 1. Norja, 2. Suomi
MM-kisat Bottropissa Saksassa: 1. Iran, 4. Suomi
1996
PM-kisat Ruotsissa: ?
X Paralympialaiset Atlantassa USA:ssa: 1. Iran, 3. Suomi
1997
EM-kisat Tallinnassa Virossa: 1. Suomi
1998
MM-kisat Teheranissa Iranissa: 1. Iran, 2. Suomi
PM-kisat (open) Norjassa: 1. Hollanti, 2. Suomi
1999
EM-kisat Sarajevossa Bosnia-Hertsegovinassa: 1. Bosnia-Hertsegovina,
3. Suomi
2000
XI Paralympialaiset Sydneyssä Australiassa: 1. Iran, 3. Suomi
258
Kultakuume hellittää?
Niin miesten kuin naistenkin puolella istumalentopallon herruus on kuluvan kauden päätteeksi suuntaamassa kulkunsa uuteen osoitteeseen. Miesten puolella istumalentopallokenttiä vuosia hallinnut ESI-Team Lappeenrannasta on taistelemassa enää himmeimmistä
mitaleista ja naisten puolella lappeenrantalaiset ESI-Ladyt jättivät mestaruus- ja mitalihaaveet muille joukkueille luopumalla sarjasta jo ennen kauden alkua.
ESI-Teamin vanhojen superpelureiden jäänti pelikenttien ulkopuolelle Sydneyn huuman
jälkeen – ainakin toistaiseksi – sekä Ossi Pullin vetäytyminen joukkueen valmennusvastuusta ei ole ollut jättämättä jälkeään sarjamenestykseen. Poikkeuksellisesti ESI-Team jatkaakin pelejään tänä vuonna alemmassa jatkosarjassa ja tavoittelee parhaimmillaan
pronssisia mitaleita.
KSI Kotka oli murhaavan ylivoimainen runkosarjassa ja otti voiton kymmenen pisteen erolla ilman ainuttakaan tappiota. Runkosarjan kakkoseksi sijoittui Rautavaara ja kolmanneksi
Muuramen Lentopallo. Heti ensimmäisissä jatkosarjan peleissä KSI Kotka näytti kaapin
paikan kanssakilpailijoilleen voittamalla sekä Rautavaaran että MuurLen helpohkosti 3 – 1.
Rautavaara otti otteen loppuottelupaikasta voittamalla MuurLen 3 – 2. Alemmassa jatkosarjassa ESI-Team voitti ensimmäisellä kierroksella vastustajansa LSI Lahden ja HIY Helsingin ja Lahti Helsingin 3 – 1. SM-loppuotteluun selvisivät KSI Kotka ja Rautavaara.
MuurLe jäi pronssipeliin alemman jatkosarjan voittanutta ESI-Teamia vastaan. (Pekka Nygren ja Nina Jakonen IT 3/2001).
ESI-Team jälleen Vilnassa
Melkein toimistoporukallaan ESI-Team käväisi kuitenkin ja jälleen marraskuun pimeillä ja
liukkailla Liettuassa voittamassa 19.–20.11.2000 pelatun 6. Vilna/Liettua Cupin.
Kotkassa ennätysosanotto
19. Kotka-turnaus pelattiin tuttuun tapaan Karhuvuoren urheilutalolla 3.2.2001. Osanottajia
oli uuden ennätyksen verran – 20 joukkuetta. Isäntäjoukkue KSI Kotka jatkoi täyspotin
metsästystään ottamalla A-sarjan voiton. Loppuottelussa kotkalaiset voittivat Rautavaaran
puhtaasti ja mukinoitta 2 – 0 (25-21, 25-13).
B-sarjan ykkönen oli StU Savitaipaleelta ja naisten sarjan voitti SM-sarjasta pois jäänyt
edellisen kauden Suomen Mestari ESI-Ladyt.
Miesten pääsarjassa pelasivat kuusi kotimaista joukkuetta sekä Viron ja Latvian joukkueet.
Alkusarjasta välieräpareiksi selvisivät KSI Kotka ja ESI-Team sekä Rautavaara ja MuurLe.
KSI voitti ESI-Teamin selvästi 2 – 0, mutta Rautavaara vasta tiukan väännön jälkeen
MuurLen 2 – 1. Pronssipelissä MuurLen tiukkojen pelien – ja tappioiden sarja jatkui 1 – 2
häviöllä lappeenrantalaisille. Loppuottelussa KSI Kotka jatkoi vakuuttavia pelejään ja voitti
hyvätasoisessa pelissä Rautavaaran.
Naisten välierissä ESI-Ladyt pöllytti Latvian 2 – 0. Sen sijaan LSI Lahti sai tehdä tosissaan
töitä ja KSI Kotka kaatuikin vasta kolmannessa erässä – 2 – 1. Loppuottelussa ESI-Ladyt
voittivat lahtelaiset erin 2 – 1.
B-sarjassa välejään selvitteli kuusi joukkuetta. Savitaipalelaiset uusivat edellisen vuoden
voittonsa, kun loppuotteluvastustaja KSI 3 sai tunnustaa StU:n paremmaksi 0 – 2.
259
19. Kotka-turnauksen 2001 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. KSI Kotka
2. Rautavaara
3. ESI-Team Lranta
4. MuurLe Muurame
5. KSI Kotka II
6. SVC Tallinn
7. Latvia
8. HIY Helsinki
1. StU Savitaipale
2. KSI Kotka III
3. ESI II Lappeenranta
4. Mikkeli
5. Varkaus
6. HIY Helsinki II
1. ESI-Ladyt Lranta
2. LSI Lahti
3. KSI Kotka
4. Latvia
5. SVC Tallinn
6. Varkaus
Iloista itäsuomalaista
Sunnuntaina 4.3.2001 pelattiin Savitaipaleen liikuntatalolla ykkössarjakauden viimeinen
osaturnaus. Mukana oli kahdeksan joukkuetta. Sarjan aikaisemmat turnaukset oli pelattu
Savonlinnassa, Kotkassa ja Lappeenrannassa. Savonlinnan turnauksen voitti KSI 2 ja seuraavat lappeenrantalainen Free Zone, joka myös lähti päätösturnaukseen suosikkina ja
sarjajohdossa.
Ykkössarjan voittoa puolustava StU:n Hinkkaajat voitti oman turnauksensa loppuottelussa
ESI II:n erin 2 – 1, mutta voitto ei kuitenkaan nostanut joukkuetta sarjan lopputuloksissa
kolmatta sijaa korkeammalle.
Ykkössarjan 2000 – 2001 lopputulokset:
1. Free Zone Lappeenranta
2. KSI Kotka II
3. StU Hinkkaajat
4. KSI Kotka III
5. ESI II Lappeenranta
6. ESI VI Lappeenranta
7. PäVe Savonlinna
8. Suomineidot
9. StU II Savitaipale
23
22
20
20
15
6
5
2
2
Merkitsemätön
Ykkössarjan 2000 – 2001 päätösturnauksen loppuottelu käynnissä
StU Hinkkaajien ja ESI II:n kesken.
260
Istumalentopalloon toimintakilpailu
Istumalentopallon lajivaliokunta käynnisti Pekka Nygrenin johdolla ja ideoimana seurojen
ja yhdistysten välisen toimintakilpailun. Kilpailun ideana oli aktivoida ja kannustaa istumalentopalloa harrastavia seuroja osallistumaan järjestettyyn kilpailutoimintaan sekä luoda
mahdollisuuksia uusille pelaajille. Seurat saivat pisteitä kilpailuihin, sarjoihin ja turnauksiin
osallistumisesta, menetyksestä sekä uusista pelaajista. Kauden aikana eniten pisteitä kerännyt seura sai haltuunsa IT-lehden päätoimittaja Voitto Vode Korhosen lahjoittaman ja
nimeä kantavan Voitto-maljan.
1. Toimintakilpailun 2000 – 2001 lopputulokset (kolmen parhaan osalta):
1. KSI Kotka
2. Rautavaara
3. ESI-Team
945
625
570
Kotkalle myös veteraanivoitto
Veteraanimestaruuksista pelattiin Lappeenrannassa huhtikuun alkupuolella 7.–8.4.2001.
KSI Kotka otti Rautavaaralla edellisellä kaudella ”epävirallisesti” menettämänsä ykköspaikan takaisin. ESI-isät kohtasivat turnauksen loppuottelussa Kotkan. Esiläiset veivät ensimmäisen erän selvästi 25-14. Kotikatsomon kultaodotukset osoittautuivat kuitenkin ennenaikaisiksi, sillä Kotkan paapat ja Pappa saivat hengen päälle vieden toisen erän 19-25
ja kolmannen jo helposti 6 -15. Mestaruus oli kotkalaisille jo neljäs.
Turnauksen puolivälierissä Rautavaara voitti Turun 2 – 0 (25-12, 25-16) ja Savitaipale
Mikkelin 2 – 0 (25-19, 25-9). Välierissä alkulohkojen voittajat pitivät paikkansa; KSI löi
StU:n 2 – 0 (25-16, 25-20) ja ESI 50 Rautavaaran 2 – 1 (21-25, 25-21, 15- 9). Sijoituspelissä 5. – 6. Turku voitti Mikkelin 2 – 0 (25-16, 25-14) ja 3.-4. Rautavaara StU:n 2 – 0 (2521, 25-23).
Lappeenrannan turnaukseen oli kutsuttu myös N-40 sarjan naisjoukkueita. Joukkueisiin sai
kuulua myös kaksi junioria – kuitenkin vähintään 35-vuotiaita. ESI vei yksipäiväisenä pelatun naisten sarjan voiton ennen Kotkan ja Rautavaaran yhdistelmäjoukkuetta ja HIY Helsinkiä.
Pekka Nygren, IT 5/2001
261
Lappeenrannan 2000 – 2001 veteraaniturnauksen lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. ESI 50 Lranta
3. Rautavaara
4. StU Hinkkaajat
5. TSI Turku
6. Mikkeli
1. ESI Lappeenranta
2. RauKot
3. HIY Helsinki
Vihdoin ja viimeinen
KSI Kotka saavutti 15 vuoden yrityksen jälkeen vihdoin istumalentopalloilun miesten Suomen Mestaruuden kaudella 2000-01. Asia varmistui toisessa SM-loppuottelussa Rautavaaralla 24.3.2001. KSI Kotka kukisti isäntäjoukkueen puhtaasti 3 – 0 (25-16, 25- 8, 2516). Joukkueiden ensimmäinen yhteenotto viikkoa aikaisemmin Kotkassa oli päättynyt kotkalaisille 3 – 1 (25–15, 25-15, 24-26, 25-22).
Rautavaaralla KSI oli aivan omaa luokkaansa. Kotkalaisten voiton avaimina olivat ennen
muuta Teijo Hovin ja Jori Sivulan vaikeat aloitukset ja onnistunut torjuntapeli. Isännät takoivat aikansa kovia iskujaan vieraiden torjuntaan, mutta kun mikään ei ottanut onnistuakseen, petti sitten lopussa kotijoukkueen kanttikin. Rautavaara pelasi kolmatta kauttaan
SM-sarjassa. Hopeat olivat joukkueen ensimmäiset SM-mitalit. Kotkalaisilla mitaleita aikaisemmilta vuosilta oli jo puoli vitriiniä; kahdeksan hopeaa ja kuusi pronssia.
KSI Kotka sai vihdoin SM-kultaa
Rautavaarasta ei ollut vastusta toisessakaan SM-finaalissa
Harri Leväsen otsikko Kymen Sanomissa 25.3.2001
KSI ry
Suomen Mestarit 2000 – 2001 KSI Kotka
Pelaajat alhaalta vasemmalta: joukkueenjohtaja Pekka Nygren, Mika Riikonen,
Juha Ahdepelto, Vesa Vuorela, pelaaja-valmentaja Jori Sivula ja ylhäältä vasemmalta: Päivi Sivula, Vallo Järv, Teijo Hovi, Osmo Röpelinen, Olavi Venäläinen,
Kimmo Vikman ja pelaaja-valmentaja Tapani Piilola. Kuvasta puuttuvat Timo Herranen, Reijo Taitonen ja huoltaja Pekka Holtari.
262
Kaikkina KSI Kotkan himmeimpinä vuosina SM-sarjaa hallinnut Lappeenrannan ESI-Team
kohtasi Muuramessa pronssipelissä paikallisen MuurLen. Ottelussa ESI-Team osoitti jälleen venymiskykynsä ja vei mitalit 3 – 0 (25-16, 25-23, 25-20) voitollaan Lappeenrantaan.
Miesten SM-sarjan 2000 – 2001 lopputulokset:
1. KSI Kotka (1. Suomen Mestaruus)
2. RI Rautavaara
3. ESI-Team Lappeenranta
4. MuurLe, Muuramen Lentopallo
5. LSI Lahti
6. HIY Helsinki
Ei pappaa pahempaa
Tapani Tapsa Pappa Piilola – varatuomarimies lentopallossa ja Evan Lassen pikkuserkkupoika tuolta tarinapuolelta kertoo juttuja yhtenään – ja Papasta itsestäänkin niitä riittää, siis juttuja. Missä sitten lienee totuuden hiven tai siemen. Toisen finaalin jälkeen joukkue piipahti savolaisen puarin puolella, missä Pappa kielimiehenä loventieroomaan: Neiti
tuokoo koskenkorvoo. Tuonko kolalla, neiti vastaa ystävällisesti. Tuo vaikka lapiolla, mutta
tuo helekutin äkkiä.
Kotkan naisillekin ensimmäinen
Kotkassa juhlittiin keväällä triplamestaruutta istumalentopallossa. Pitkäjänteinen työ tuotti
hedelmää melkein enemmän kuin EU-säädökset sallivat. Veteraanien ja miesten mestaruuden jatkeeksi myös KSI Kotkan naisjoukkue voitti Suomen Mestaruuden - ensimmäistä
kertaa hekin. Loppuotteluvastustajana oli miesten tapaan Rautavaara.
Ensimmäinen finaali pelattiin kotkalaisten kotiluolassa Otsolan koulun salissa. Rautavaara
aloitti tiukasti ja voitti ensimmäisen erän 21-25, mutta kotkalaiset veivät seuraavat numeroin 25-20, 25-19 ja 25-10 ja ottelun 3 – 1.
Pekka Nygren, IT 5/2001
263
Toisesta loppuottelusta odotettiin kotijoukkue Rautavaaran voittoa, mutta toisin kävi: kotkattaret ottivat voiton suoraan 0 – 3 (18-25, 14-25, 13-25) ja mestaruuden kahdella voitolla. Kotkalaisilla oli neljältä aikaisemmalta SM-sarjakaudelta kaksi hopeaa. Rautavaaran
naiset kirkastivat edellisen vuoden pronssinsa hopeiseksi.
Naisten pronssiottelussa Kärpäsen koululla Lahdessa LSI Lahti voitti HIY Helsingin 3 – 1
(25-13, 25-20, 25-27, 25-10). Ottelun piti olla runkosarjan tulosten valossa lahtelaisten läpijuoksua. Helsinkiläiset olivat kuitenkin päättäneet taistella ja pistivät tiukasti hanttiin lahtelaisille – lukuun ottamatta ottelun viimeistä erää, missä hesalaisten kunto ei enää riittänyt.
Naisten SM-sarjan 2000 – 2001 lopputulokset:
1. KSI Kotka (1. Suomen Mestaruus)
2. RI Rautavaara
3. LSI Lahti
4. HIY Helsinki
Iskulyönteihin voimaa
12. Nestori Miikkulainen 28.–29.4.2001 toimi taas kokeilukenttänä monellakin tapaa. Ensinnäkin turnauksessa kokeiltiin (vain ensimmäisenä päivänä) lajiin ehdotettuja uusia
sääntöjä; suurempaa kenttää – 6 x 6 metriä sekä aloitussyötön torjumisen kieltämistä. Toiseksi turnauksen yhteydessä järjestettiin iskulyöntikilpailu, missä poliisin tutkalla ja toimesta mitattiin iskulyönnin voimakkuus – nopeutena km/h.
Hallitseva istumalentopallon miesten Suomen Mestari KSI Kotka oli lyömätön tässäkin turnauksessa. Kotkalaiset voittivat loppuottelussa MuurLen 2 – 1 (25- 8, 24-26, 15- 7). Moninkertainen miikkulaisvoittaja ESI-Team sijoittui omassa turneessaan vasta neljänneksi
hävittyään pronssipelissä Rautavaaralle 2 – 1 (18-25, 25-22, 15- 9).
Naisten sarjassa ESI-Ladyt jatkoivat myös turnausvoittojen ottamista SM-sarjan ulkopuolisena joukkueena. Ladyt voittivat loppuottelussa Team Finlandin 2 – 1 (25-13, 19-25, 157). Pronssipelissä Rautavaara, miesten esimerkkiä noudattaen, otti voiton 2 – 1 (23-25,
25-23, 15-12) Latvian Team Vilniuksesta. Suomen Mestarit Kotkasta jätettiin naisten sarjassa peräti kuudenneksi.
Kansainvälisyyttä Miikkulaiseen toivat joukkueet Virosta, Latviasta ja Venäjältä. Pystypalloporukoita edusti paikallinen 1-sarjalainen Lauritsalan Kisa.
12. Nestori Miikkulainen turnauksen 2001 lopputulokset:
Miehet
1. KSI Kotka
2. MuurLe Muurame
3. RI Rautavaara
4. ESI-Team Lappeenranta
5. Lauritsalan Kisa
6. HIY Helsinki
7. StU Savitaipale
8. ESI II Lappeenranta
9. SVC Tallinn
10. PäVe Savonlinna
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta
2. Team Finland
3. RI Rautavaara
4. Team Vilnius
5. Team Moskva
6. KSI Kotka
7. HIY Helsinki
8. SVC Tallinn
264
Iskulyöntikilpailun tulokset:
Karsintakilpailu/Miehet:
1. Eero Penttinen Rautavaara
2. Lauri Melanen ESI-Team
3. Teemu Vartiainen Rautavaara
78 km/h
78
75
4. Janne Aumakallio ESI-Team
72
5. Arttu Rossi LaKi
66
6. Juha Ahdepelto KSI Kotka
64
7. Kalevi Lång MuurLe
63
8. Osmo Röpelinen KSI Kotka
63
9. Topi Komppa ESI-Team
62
10. Timo Herranen KSI Kotka
62
(osallistujia yhteensä 21 – viimeisen tulos 41 km/h.)
Karsintakilpailu/Naiset:
1. Ruta Evirkiene Team Vilnius
2. Soile Eronen Rautavaara
3. Päivi Sivula KSI Kotka
4. Katja Kireeva Team Moskow
5. Kielo Korkalainen Rautavaara
6. Anu Roitto-Helenius KSI Kotka
7. Vale Endrilikaitiene Team Vilnius
8. Svetlana Prokopenko Team Moskow
9. Leena Alonen HIY Helsinki
10. Merike Kivet SVC Tallinn
57 km/h
56
51
47
46
45
44
43
40
31
Loppukilpailut:
Miehet
1. Teemu Vartiainen Rautavaara
2. Eero Penttinen Rautavaara
3. Lauri Melanen ESI-Team Lappeenranta
80 km/h
77
76
1. Soile Eronen Rautavaara
2. Päivi Sivula KSI Kotka
3. Ruta Evirkiene Team Vilnius
54 km/h
54
53
Naiset
Ensimmäisenä kilpailupäivänä kokeilluista muutoksista/uudistuksista luovuttiin yhteisellä
päätöksellä ja toinen päivä pelattiin ja palattiin vanhoihin sääntöihin. Metrillä pidennetty
kenttä ja aloitussyötön torjumisen kieltäminen antoivat kohtuuttoman edun koville, Lauri
Melasen ja Eero Penttisen tyyppisille aloitussyöttäjille. Lisäksi isompi kenttä teki puolustuspelaamisen vaikeaksi – ainakin näin ilman harjoittelua. Kokeilun kielteisistä tuloksista
tiedotettiin sekä SIU ry:lle että ECVD:lle.
Se oli sellainen kausi se – kultaa Kotkalle ja katkaisuhoitoa ESI-Teamille.
265
Lähes uskomaton
KSI Kotkan kausi 2000 – 2001 oli lähes uskomaton. Miesten 1-joukkue voitti Suomen mestaruuden lisäksi kaikki pelaamansa ns. suuret turnaukset: Suomen Cup-mestaruuden
Muuramessa, oman Kotka-turnauksen, Nestori Miikkulaisen Lappeenrannassa sekä perinteisen ystävyyskaupunkiturnauksen Tallinnassa. KSI Kotkan naisjoukkue voitti myös Suomen Mestaruuden, kuten miehet M50-veteraanisarjassa. Ykkössarjan osalta kotkalaisille
kävi pieni vahinko - Kotkan kakkosjoukkue sijoittui kakkoseksi.
Lajivaliokunta 2000 – 2001
Puheenjohtaja Lasse Silver, Raija Kojo, Pekka Nygren, Lasse Eva, Markku Ylisiurua (tuomari) sekä lajipäällikkö Tarja Kolkka.
Mestarit ja arvokisamitalistit 2000 – 2001
Sydneyn Paralympiakisojen 2000 pronssimitalistit: Team Finland, Suomi
Keijo Hänninen, Petri Kapiainen, Lauri Melanen, Matti Pulli (C), Sami Tervo,
Jari Heino, Jukka Laine, Allan Pynnönen, Veli-Matti Tuominen, Olavi Venäläinen ja Aulis Vistbacka sekä valmentajakaksikko Ossi Pulli ja Timo Väre
Miesten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Pekka Nygren (joukkueen johtaja), Mika Riikonen, Juha Ahdepelto, Vesa Vuorela, Jori Sivula (valmentaja/kapteeni), Päivi Sivula, Vallo Järv, Teijo Hovi,
Osmo Röpelinen, Olavi Venäläinen, Kimmo Wikman, Tapani Pappa Piilola,
Timo Herranen, Reijo Taitonen ja huoltaja Pekka Holtari
Naisten Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Minna Hiltunen, Tarja Timonen, Kirsi Jarvanne, Hannele Salo, Kerttu Pajulahti,
Päivi Sivula, Anu Roitto-Helenius C, Suvi Rautjoki, Leila Holtari, Anja Jääskeläinen ja Erja Pylkkänen
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2000:
Miehet: Tiilikka Rautavaara:
Kalevi ja Aki Korkalainen, Eero Penttinen ja Pauli Hakkarainen
Naiset: Banzai ESI-Ladyt:
Raija Kojo, Tarja Timonen, Sanna Konttinen ja Anu Roitto-Helenius
Miesten M-50 Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Markku Manninen, Arto Vanhala (huoltaja), Pekka Nygren, Timo Viik, Tapani
Piilola, Erkki Virola, Reijo Taitonen, Olavi Venäläinen ja Esa Meriluoto
266
Kauden parhaat 2000 – 2001
Suomen Lentopalloliitto yhteistyössä Suomen Invalidien Urheiluliiton kanssa valitsivat
kauden parhaiksi KSI Kotkan Minna Hiltusen ja Olavi Venäläisen.
Nina Jakonen, IT 2001
Kauden 2000 – 2001 yhteenveto
Leverkusen Germany 7.–10.6.2000 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. SDI Spid Sarajevo BiH, 2. SNS Savico Tubanten NED,
3. Fantomi BiH (ESI-Team FIN 5.)
Lappeenranta 15.–16.7.2000 8. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Tiilikka Rautavaara, 2. Duracel ESI-Team, 3. Eneboys MuurLe/KSI
Naiset
1. Banzai ESI-Ladyt, 2. Velemut Rautavaara, 3. Rauta Rvaara
Rautavaara 17.–18.6.2000 4. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. Duracel ESI-Team, 2. Tiilikka Rautavaara 3. Eneboys
Naiset
1. Rauta Rautavaara, 2. Banzai ESI-Ladyt, 3. Velemut Rautvaara
Muurame 9.9.2000 Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. MuurLe Muurame, 3. Rautavaara
Sydney Australia 19.–28.10.2000 XI Paralympic Games:
Miehet
1. R.I. Iran, 2. Bosnia i Herzegovina, 3. Suomi Finland
Vilna Liettua 19.–20.11.2000 6th Lithuania Cup:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta
Kotka 3.2.2001 19. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka, 2. Rautavaara, 3. ESI-Team Lappeenranta
Miehet B 1. StU Savitaipale, 2. KSI Kotka III, 2. ESI II Lappeenranta
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. LSI Lahti, 3. KSI Kotka
267
SM-sarjat 2000 – 2001:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Rautavaara, 3. ESI-Team Lappeenranta
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
1-sarja
1. Free Zone Lappeenranta, 2. KSI Kotka II, 3. StU Savitaipale
Naiset
1. KSI Kotka, 2. Rautavaara, 3. LSI Lahti
Runkosarjan voittaja: LSI Lahti
SM-Beach Volley:
Miehet
Naiset:
1. Tiilikka Rautavaara, 2. Duracel ESI-Team, 3. Eneboys
MuurLe
1. Banzai ESI-Ladyt, 2. Velemut Rautavaara, 3. Rauta Rvaara
Lappeenranta 7.–8.4.2001 SM-50 turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI 50 Lappeenranta, 3. Rautavaara
Lappeenranta 28.–29.4.2001 12. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. MuurLe Muurame, 3. Rautavaara
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. Team Finland, 3. Rautavaara
Tallinna 30.6.–1.7.2001 15. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Latvia, 3. SVC Tallinn
Naiset
1. KSI Kotka, 2. Liettua, 3. Latvia
1. Toimintakilpailu 2000 – 2001:
1. KSI Kotka 945, 2. Rautavaara 625, 3. ESI Lappeenranta 570
268
Ladyt lavalle 2001 – 2002
Pelikausi 2001 – 2002 palautti Ladyt lavalle, kun lappeenrantalaisjoukkue ESI-Ladyt
päätti lähteä mukaan naisten SM-sarjaan välivuoden jälkeen. Naiset olivat muutenkin hienosti esillä kauden aikana – Unkarin EM-kisoissa elokuussa 2001 naisten
maajoukkue jatkoi mitaliketjuaan pronssisilla riipuksilla. Taipalsaarelainen ESILadyjen pelaaja ja maajoukkueen kapteeni Minna Hiltunen valittiin EM-kisojen parhaaksi naispelaajaksi. Rovaniemi tuli mukaan istumalentoporukoihin, kun paikallisen Woman Volley lentopalloseuran naiset päättivät, että nyt aletaan pelata ististä.
Ranchielämää
Pelikausi 2001 – 2002 käynnistyi heti kesän alussa 5. Rautavaara Beach Volleylla Korkalaisten Viitainmäki-Ranchilla. Turnaus oli samalla toisen kerran pelattavan SM-Beach Volleyn ensimmäinen osakisa. Osallistuvia joukkueita Rautavaaralla oli valitettavan vähän –
vain seitsemän.
Naisten sarjassa voiton vei tiukkojen pelien jälkeen paikallisvärinen RavAkat – Elina
Kuosmanen, Kirsi Koskelo, Soile Eronen ja Eija Roth – ottaen voitosta täydet 15 SMsarjapistettä. Kakkossijasta 12 pistettä jäi suoraan pelikeskuksen päärakennuksen keittiöön Seija, Satu ja Kielo Korkalaisen Hilimoille. Kolmas ja 10 pisteen joukkue oli ESI-Ladyt
kokoonpanolla Raija Kojo, Tarja Timonen, Kirsi Jarvanne ja Tanja Müller.
Miesten puolella paikalliset äijät olivat yhtä epäkohteliaita isäntiä vieden turnauksessa
kolmoisvoiton. Ykkönen oli Tiilikka (Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen ja Eero Penttinen, kakkonen Tuomelan Tuisku (Jorma Rossinen, Kyösti Pursiainen ja Savolaisen
Hemppa) ja kolmas Kirkonkylän Kiva (Olli Kekäläinen, Hannu Lukkari sekä Pentti ja Jorma
Toivanen). Paras ”ulkomaalaisjoukkue” lappeenrantalainen Koskenpojat sijoittui turnauksessa neljäksi.
Jälleen Leverkusenissa
ESI-Team lenteli harjoitteluvaihtomatkalle Saksan Leverkuseniin 3.–8.7.2001. Bayer 04:n
kanssa vedettyjen yhteisten harjoitusten ohessa pelattiin myös Der Sommerturnier - kesäturnaus, johon isäntien lisäksi osallistui Saksan maajoukkue. ESI-Team hävisi molemmat
pelinsä Bayerin pilleriporukalle (0 – 3 ja 1 – 3), mutta voitti toisen ottelunsa maajoukkuetta
vastaan (3 – 0 ja 1 – 3). Joukkueet sopivat jatkavansa yhteistyötä syksyisemmällä harjoitusleirillä Lappeenrannassa.
www.bayer04.de
Bayer Leverkusen
269
Rautavaara mitalirohmuna Marjolassa
Istumalentopallon Suomen Mestaruuksista pelattiin edellisen vuoden tapaan kahdessa
turnauksessa – niistä toinen ja ratkaiseva oli 9. Marjola Beach Volley 14.–15.7.2001 Lappeenrannassa. Rautavaaralaiset rohmusivat mitaleita kilokaupalla kyytiinsä: miehet voittivat kultaa ja pronssia, naiset kultaa ja hopeaa. Marjola Beachissä oli joukkueita molemmissa sarjoissa tasan kymmenen.
Miesten Suomen Mestaruuden uusi Rautavaaran Tiilikka – Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen ja Eero Penttinen. Joukkue voitti kotikisansa ylivoimaisesti ja sijoittui Marjolassa
toiseksi maajoukkuepelaajista (Lauri Melanen, Kalevi Lång, Jari Heino ja Jukka Laine)
kootun Suomi-tiimin jälkeen. Vaikka Suomen mestaruus olikin rautavaaralaisille selvä jo
ennen Marjolan finaalia – tuli loppuottelusta todellinen ja muistorikas mestarien taistelu.
Tiilikka vei ensimmäisen erän selvästi 25 – 18 ja tämä kuumensi erään paikallisen katsojan tunteet ikävällä tavalla, mikä saattoi jopa vaikuttaa ottelun lopputulokseen. Toinen erä
oli tiukkaa taistelua joka pallosta. Rautavaaralla oli erässä jo ottelupallokin, mutta Suomi
käänsi erän väkisin itselleen 24 – 25. Kolmas ja ratkaiseva erä menikin sitten maajoukkuemiehille jo hieman helpommin – pistein 10 -15. Turnauksen miesten pikkufinaalissa
Helsingin Kings Team (Kurt Wikman, Aulis Vistbacka ja Martti Eronen) voitti Sysmän sahtipitäjän Team Jokisen 2 – 0.
Naisten sarjassa kaikki kolme Rautavaaralla otellutta joukkuetta osallistuivat myös Marjolan turnaukseen. Rautavaaran voittajat RavAkat sijoittui nyt kolmanneksi ja SM-pisteissä
hopealle. Marjolan finaalissa ratkaistiin myös Suomen Mestaruus – panoksena voittajalle
kulta- ja hävinneelle pronssimitalit.
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Kenen tunnettu per…, äsh., kuka tunnettu istumalentopallovalmentaja kuvassa keinahteleekaan Beachin tahdeissa?
Miesten lopputulokset 9. Marjola Beach Volley turnauksessa 2001.
1. Suomi Team
2. Tiilikka Rautavaara
3. Kings Team Helsinki
4. Team Jokinen Sysmä
5. Mixed Team
6. Cotton Club ESI-Team
7. Pitkät ja Pätkät
8. Koskenpojat II ESI-Team
9. Juniors Helsinki
10. PäVe Savonlinna
270
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Suomen Beach Volley Mestaruutta puolustava kotijoukkue ESI-Ladyt lähti peliin vauhdilla
ja hurjasteli avauserän voiton lukemin 25-12. Kaikki näytti selvältä. Vuan Hilimotpa tempun
tekivät ja voittivat seuraavat erät 10-25 ja 10-15. Näin naistenkin mestaruus Rautavaaralle
Seija, Satu ja Kielo Korkalaiselle.
Naisten lopputulokset 9. Marjola Beach Volley turnauksessa 2001:
1. Hilimat Rautavaara
2. ESI-Ladyt Lappeenranta
3. RavAkat Rautavaara
4. Ainkris Latvija
5. Team Finland 1
6. Team Finland 3
7. Team Finland 2
8. Latmix Latvija
9. 2LZ Latvija
10. KSI Kotka
2. SM-Beach Volleyn tulokset kesältä 2001:
Miehet:
1. Tiilikka Rautavaara (27)
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Pauli Hakkarainen
2. Suomi-Team (15)
Lauri Melanen, Jukka Laine, Kalevi Lång ja Jari Heino
3. Tuomelan Tuisku (12)
Heino Savolainen, Jorma Rossinen ja Kyösti Pursiainen
Naiset:
1. Hilimat Rautavaara (27)
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
2. RavAkat Rautavaara (25)
Elina Kuosmanen, Soile Eronen ja Eija Roth
3. ESI-Ladyt Lappeenranta (22)
Raija Kojo, Tarja Timonen, Kirsi Jarvanne ja Tanja Müller
Naisille EM-pronssit
Suomen miesten ja naisten maajoukkueet ottelivat EM-mitaleista Sarospatakissa Unkarissa elokuun alkupuolella 7.–10.8.2001. Sarospatak sijaitsee n. 250 km koilliseen Budapestista – Tokain viinialueen naapurissa. Kisasää hellitteli tai miten sen nyt ottaa – päivälämpötilat kohosivat varjossa lähelle 40 astetta. Naiset pysyivät mitalikannassa kukistaessaan
kisojen pronssiottelussa Ukrainan. Miesten uudistunut ja nuorentunut joukkue sijoittui viidenneksi.
271
EM-kisat alkoivat molemmilta joukkueilta lupaavasti. Miehet voittivat Slovenian 3 – 1 (2325, 26-24, 25-16, 25-15) ja naiset Saksan 3 – 0 (25-15, 25-13, 25- 7). Suomen miesten
kantavia voimia olivat kokeneet Aulis Vistbacka ja Lauri Melanen. Naisten tehokkaimmat
olivat lähes virheettömästi pelanneet Päivi Sivula ja Minna Hiltunen. Naiset jatkoivat alkulohkossaan voitokkaasti – Ukraina kaatui niukasti 3 – 2 (25-21, 27-25, 15-25, 22-25, 1511), mutta miehet hävisivät Puola-voiton (3 - 0) jälkeen Hollannille 1 – 3 (25-27, 25-21, 2225, 15-25). Naisten pelissä Annukka Jäätteenmäki keräsi kaikki ilta- ja muut tähdet.
Alkulohkojen viimeiset pelit menivät molemmilta joukkueiltamme tappiollisesti. Naiset hävisivät, miesten tavoin, Hollannille 0 – 3 ja miehet isäntämaa Unkarille 1 – 3. Puolivälieräpelissä naiset voittivat helposti Latvian 3 – 0 (25-13, 25-12, 25-19) ja etenivät mitalipeleihin.
Miesten mitalitaival katkesi puolivälierässä hyvin suomalaisten pelitavan tuntevaan Saksaan 0 – 3 (20-25, 20-25, 19-25).
Suomen ja Slovenian välierä oli yksi naisten kisojen parhaista peleistä. Tasaisen tiukka ottelu olisi hyvin voinut päättyä kummalle tahansa – nyt se päättyi Slovenialle 2 – 3 (19-25,
25-23, 25-14, 21-25, 12-15). Suomen koko joukkue venyi hienoon peliin – se ei vaan tällä
kertaa riittänyt. Toisaalta harmittaa, mutta toisaalta sitten taas ei. Joukkueena pelattiin parasta peliämme ja lopulta täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, kertoi Suomen naisten maajoukkueen ykkösvalmentaja Martti Luukkonen pelin jälkeen.
Miesten maajoukkue hoiteli kisansa loppuun hienosti. Ottelussa sijoista 5.-6. kaatui Ukraina tasaisen pelin jälkeen 3 – 0 (25-23, 25-19, 26-24). Mitalia täältä lähdettiin hakemaan,
mutta kyllä viideskin sija tyydyttää. Alakanttiin menneeseen puolivälieräotteluun Saksaa
vastaan nähden Ukraina-pelin esitys oli erittäin hyvä, sillä vastustajalle ei tällä kertaa annettu erääkään. Kisat on aina mukava päättää voitto-otteluun, summasi miehiä nyt ensimmäistä kertaa arvokisoissa ykkösenä luotsannut Ossi Pulli.
EM-kisat 2001 huipentuivat suomalaisten osalta naisten pronssipeliin (myös) Ukrainaa
vastaan. Sinivalkoisille voitto suoraan 3 – 0 (27-25, 25- 9, 25-15) vaikka ensimmäisessä
erässä Suomi oli pahimmillaan jo 10-20 tappiolla.
Sarospatakista Saimaalle
Sarospatakin kisojen aikana kokoontunut ECVD:n hallitus tarjosi Suomelle ja Lappeenrannalle seuraavien - vuoden 2003 EM-kisojen isännyyttä. Pari puhelua Ossi Pullilta eteläiselle Saimaalle ja asia oli sovittu. Vuoden 1994 Euro Cupin järjestelykoneiston kärki kaivettiin
naftaliinista ja hommiin käytiin välittömästi. Järjestelykomitean puheenjohtajaksi lupautui
jälleen lappeenrantalainen lentopallomies, erotuomari, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Hannu Myyryläinen ja varapuheenjohtajaksi Suomen Invalidien Urheiluliiton toiminnanjohtaja Pertti Pousi. Pääsihteerin tehtävät lankesivat Markku Aumakalliolle
Minna Hiltunen - kisojen paras
Suomen naisten maajoukkueen tärkeimmät menestyksen perustat olivat joukkueen tasaisuus ja turnauksen alusta lähtien säilynyt peli-ilo. Joukkueen avainhahmo turnauksessa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin oli porukan kapteeni Minna Hiltunen.
Minna oli joukkueen hengen luoja ja pelin rakentaja ja myös ratkaisija. Kisojen päätösjuhlassa julkistetussa parhaiden pelaajien palkitsemisessa Minna kävi niiaamassa naisten ykköspalkinnon – Suomen maajoukkueen kapteeni Minna Hiltunen valittiin vuoden 2001 Euroopan Mestaruuskisojen parhaaksi naispelaajaksi.
272
Nina Jakonen, IT 9/2001
Unkarin Sarospatakin EM 2001 kisojen tulokset:
Miehet
Naiset
1. Bosnia and Herzegovina
2. Germany
3. The Netherlands
4. Hungary
5. Suomi Finland
6. Ukraine
7. Poland
8. Slovenia
9. Croatia
10. Latvia
1. The Netherlands
2. Slovenia
3. Suomi Finland
4. Ukraine
5. Lithuania
6. Germany
7. Latvia
Nina Jakonen, IT 9/2001
273
ESI rohmuna Muuramessa
Muuramessa 15.9.2001 pelatussa Suomen Cup-turnauksessa Etelä-Saimaan joukkueet
ESI-Team ja ESI-Ladyt rohmusivat vuorostaan mitä irti saivat – molemmat Cupmestaruudet Lappeenrantaan. Edellisen pelikauden ESI-Teamin SM-pronssimitalistit osoittivat oivaa syyskuntoa voittamalla alkusarjan. Vain Rautavaara pystyi ottamaan erän ja
senkin jatkopisteillä 25-27.
Loppuottelussa ESI-Teamin vastustajaksi asettui ensimmäisen Suomen Mestaruutensa
edellisenä keväänä voittanut KSI Kotka. ESI-Team voitti ottelun suoraan 2 – 0 (25-21, 2515). Rautavaara oli Cupin kolmas, Muurame neljäs ja HIY Helsinki viides.
ESI-Ladyillä ei ollut kaudella 2000-01 lainkaan joukkuetta SM-sarjassa – vaikka joukkue
voittikin sekä Kotkan että Lappeenrannan kansainväliset turnaukset. Nyt Ladyt voittivat alkusarjan, häviten vain yhden erän KSI Kotkalle. Loppuottelussa samat joukkueet ottivat
uudelleen mittaa toisistaan. Tasaisen pelin ja mestaruuden vei ESI-Ladyt 2 – 1 (14-25, 2517, 16-14). Rautavaara sijoittui naisten sarjassakin kolmanneksi ja Helsinki oli neljäs.
Rovaniemen markkinoilla
www.womanvolley.fi
Lappilaisissa lentopallopiireissä hyvin viihtyneen rovaniemeläisen Liisa Nevalan mielessä
heräsi vuonna 2000 halu saada kokeilla jotain uutta, mutta samanlaista. Polvivaivojensa
vuoksi Leena ei enää pystynyt pelaamaan kauan harrastamaansa lajia seisaaltaan, joten
hän ehdotti Woman Volleyn joukkueenjohtajien kanssa pidetyssä palaverissa halustaan
kokeilla uutta lajia - istumalentopalloa.
Pidimme palaveria ja ehdotin, että kokeillaan. Idea istumalentopallosta sai hyvän vastaanoton ja kohta meillä jo oli ensimmäiset harjoitukset. Mukana oli kahdeksan pelaajaa, Liisa
Nevala kertoi lajin ensiaskelista napapiirillä. Meillä oli pitkän aikaa pelanneita, joita vaivat
nyt estivät pelaamasta seisaaltaan. Kaikilla oli kuitenkin säilynyt halu pelata lentopalloa ja
tämä uusi laji mahdollisti sen. Pelaaminen on todella rentouttavaa, kun saa ja pitääkin nauraa sekä omille että muiden kommelluksille. Huviveroa emme kuitenkaan suostu maksamaan.
www.womanvolley.fi
274
Rovaniemeläisten oltua yhteydessä Urheiluliittoon uuden harrastuksensa tiimoilta – lähetettiin pohjoisiin pikapikaa alan ammattilaisia pitämään poronhoi…, pallopelin pikakurssia.
Matkaan lähtivät Ossi Pulli ja Reijo Tarkiainen Lappeenrannasta ja Markku Ylisiurua erotuomarismiehenä Jyväskylästä. Kurssit pidettiin 9.–10.11.2001.
Leverkusen Lappeenrannassa
TSV Bayer 04 Leverkusenin porukka kävi Lappeenrannan ESI-Teamin vieraana yhteisellä
harjoitusleirillä lokakuun loppupuolella. 26.–27.10.2001 Lappeenrannan urheilutalolla pelattiin harjoitusturnaus, johon myös Euro Cupiin ja siellä mm. Leverkusenin kohtaamiseen
valmistautuva KSI Kotka osallistui. Leverkusen voitti kaikki pelaamansa ottelut. Pelit ESITeamin kanssa olivat viiden erän pelejä – päättyen molemmat vieraiden 2 – 3 voittoon.
KSI Kotka Euro Cupissa
Mestariseurojen Euro Cup 2001 turnaus pelattiin Hollannin De Luttessa 14.–18.11. 2001.
Taso kisoissa oli huikeasti noussut ja mennyt kärkijoukkueitten osalta ammattimaiseksi,
arvioi KSI Kotkan joukkueenjohtaja Pekka Nygren kisojen jälkeen ja vertasi tasoa seitsemän vuoden takaisiin Lappeenrannan kisoihin, missä kotkalaiset edellisen kerran olivat
mukana.
Varhaisessa vaiheessa kotkalaisia vastaan tulivat mm. kakkoseksi lopulta tullut Leverkusen ja toisen mestaruutensa vienyt Spid Sarajevo Bosnia-Hertsegovinasta. Näistä vähintään toisen olisi pitänyt kaatua, jotta KSI:n tie mitalipeleihin olisi avautunut. KSI Kotka pelasi turnauksessa yhteensä kuusi peliä, joista saldona joukkueella oli kolme voittoa ja kolme tappiota. Lopullinen sijoitus oli hienosti kuudes.
Pekka Nygren, Kotka
KSI Kotkan kokoonpano Hollannin 2001 Euro Cupissa oli: takana
vas. huoltaja Pekka Holtari, Teijo Hovi, Juha Ahdepelto, Mika Riikonen, Olavi Venäläinen, Martti Eronen, Tapani Piilola ja Kimmo
Wikman sekä edessä vas. pelaaja-valmentaja Jori Sivula (C),
Pekka Nygren, Timo Herranen; Vesa Vuorela, Osmo Röpelinen ja
joukkueenjohtaja Esa Meriluoto.
Hollannin kisoihin valituista ja osallistumisensa vahvistaneista joukkueista jäivät pois Ruotsin ja Ukrainan joukkueet. Tilalle tuli Bjarte Assen Hollannista.
SPID Sarajevo oli kisoissa ylivoimainen ja voitti kaikki ottelunsa 3 – 0. Eniten pisteitä sarajevolaisia vastaan keräsi KSI Kotka (63) ollen johdossakin kaikissa erissä ja tasatilanteissa
vielä – 1. erässä 20-20, 2. erässä 21-21 ja 3. erässä 19-19. Kisojen loppuottelussa Leverkusen sai SPID:ltä 59 pistettä.
275
KSI Kotkan ottelut De Lutten 2001 Euro Cupissa:
KSI Kotka - Start Warsova POL
- Leverkusen GER
- Kristiansand NOR
- SPID Sarajevo BiH
- Start Warsova POL
- Bjarte Assen NED
3 – 0 (25-14, 25-19, 25-20)
1 – 3 (12-25, 23-25, 25-20, 15-25)
3 – 0 (25-13, 25-15, 25-21)
0 – 3 (21-25, 21-25, 21-25)
3 – 1 (19-25, 33-31, 28-26, 25-20)
1 – 3 (19-25, 25-17, 21-25, 23-25)
De Lutten Euro Cupin 2001 lopputulokset:
1. SPID Sarajevo BiH
2. Bayer 04 Leverkusen GER
3. SE Piremon HUN
4. IOK Hvidr-A CRO
5. Bjarte Assen NED
6. KSI Kotka FIN
7. Savico Tubanten NED
8. Start Warsova POL
9. Kurzeme LAT
10. Rodnik Ekaterinburg RUS
11. Kristiansand NOR
Kotkalaisten aktiivisena kannustajana oli kahden päivän ajan lähettiläs Petri Kruuti Suomen Hollannin konsulaatista. ECVD:n hallituksen jäsen Raija Kojo hoiteli tyylikkäästi päättäjäisissä pitämänsä puheen ja suomalaistuomarina kisoihin osallistunut Seppo Söderholm
loppuottelun päätuomarin – kuten kaikki muutkin tehtävänsä. (Pekka Nygren)
ESI-Team runkosarjan voittoon
Miesten SM-sarjaan osallistui kuusi joukkuetta: KSI Kotka, RI Rautavaara, ESI-Team Lappeenranta, MuurLe Muurame, HIY Helsinki ja LSI Lahti. Sarjassa pelattiin aluksi kaksinkertainen runkosarja, jonka kolme parasta jatkoi ylemmässä ja muut alemmassa jatkosarjassa. ESI-Team voitti runkosarjan puhtaalla pelillä ja häviämällä ainoastaan yhden erän
kymmenessä ottelussa.
SM-runkosarjan lopputilanne:
1. ESI-Team Lranta
2. KSI Kotka
3. Rautavaara
4. MuurLe Muurame
5. LSI Lahti
6. HIY Helsinki
10
10
10
10
10
10
10
8
5
5
1
1
0
2
5
5
9
9
30 – 1
24 – 9
18 – 17
18 – 18
6 – 28
5 – 28
20
16
10
10
2
2
Jatkosarjassa joukkueet kohtasivat toisensa kerran jokaisella paikkakunnalla. Runkosarjan
voittajana ESI-Team sai 2 ja KSI Kotka 1 hyvityspisteen jatkosarjaan. ESI-Team jatkoi
runkosarjan tahtiaan ja varmisti loppuottelupaikkansa tappioitta.
KSI Kotka selvitti tiensä toiseksi finalistiksi otteluvoiton 2 – 1 Rautavaarasta. Alemman jatkosarjan voittajana MuurLe selvisi pronssiotteluun Rautavaaraa vastaan. Helsinki oli
alemman toinen ja LSI Lahti kolmas.
276
Juhlameininkiä Kotkassa
20. Kotka-turnaus pelattiin 2.2.2002 yhteensä 16 joukkueen voimin. KSI Kotka kohensi itseluottamustaan SM-sarjan ratkaisupelien lähestyessä ja voitti juhlaturnauksensa loppuottelussa SM-sarjaa kaudella hallinneen arkkivihollisensa ESI-Teamin 2 – 1 (23-25, 25-21,
17-15). Naisten sarjan loppuottelussa kohtasivat samat seurat. Voittajan ja häviäjän osat
vain vaihtuivat, kun ESI-Ladyt uusi edellisen vuoden turnausvoittonsa 2 – 0 (25-10, 25-15).
Rautavaaralaiset olivat jääneet pois turnauksesta viime hetken peruutuksellaan.
B-sarjaa hallitsivat esiläiset. II-joukkue vei voiton ennen ESIU:ta (ESI ja SIU) ja Savitaipaleen Hinkkaajia. ESI-Teamin johtoportaan vahvistuksena ESIU:n joukkueessa pelasi urheiluliiton toiminnanjohtaja Pertti Pousi. Joukkueet pelasivat B-sarjan loppuottelussa vastakkain – ESI II:n viedessä pelin 0 – 2 (21-25, 14-25). Parempia oltiin, mutta kunto loppui, totesi Pertti Pousi ottelun jälkeen, vuoden päästä hoidetaan homma.
20. Kotka-turnauksen 2002 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lranta
3. HIY Helsinki
4. SVC Tallinn
1. ESI II Lranta
2. ESIU
3. StU Hinkkaajat
4. KSI Kotka II
5. Varkaus
6. Hyvinkää
1. ESI-Ladyt Lranta
2. KSI Kotka
3. HIY Helsinki
4. Vantaa
5. SVC Tallinn
6. Varkaus
Kotka teki Lappeenrannat
Miesten SM-finaaleissa kotkalaiset tekivät Pappa Piilolan sanoin Lappeenrannat – olivat
oikeaan aikaan parhaassa iskussaan – kuten lappeenrantalaiset monia menneinä vuosina
KSI Kotkan hallittua sarjakautta, mutta ESI-Teamin vietyä kuin varkain kultamitalit.
Miesten SM-sarjan ensimmäinen loppuottelu pelattiin 9.3.2002 Lappeenrannassa. KSI:n
otteissa näkyi huolellinen valmistautuminen ja edellisen syksyn Euro Cup-kentillä hankittu
itseluottamus. ESI:n pelaajien otteet olivat hermostuneita ja varsin usein pallo vei miestä.
ESI-Team kuitenkin onnistui kääntämään ensimmäisen erän itselleen 26-24, mutta kotkalaiset veivät kolme seuraavaa 17-25, 12-25 ja 18-25 ja koko ottelun 1 – 3.
Toisessa loppuottelussa Kotkassa viikkoa myöhemmin sama kuvio jatkui – ESI-Team voitti
ensimmäisen erän 22-25 ja KSI Kotka loput kolme 25-21, 25-23 ja 25-13. Pronssiottelussa
Rautavaaralla isännät varmistivat pronssimitalit voittamalla MuurLen.
ESI-Teamin leirissä hopea otettiin vastaan suurempia murehtimatta. Joukkueen parhaisiin
kuulunut ja värikäs hengenluoja Kalevi Kallu Lång myönsi suoraan, että mestaruus meni
oikealle joukkueelle: Ei siinä mitään. Kotka oli parempi. Meillä oli omat mahdollisuutemme,
mutta virheitä tuli liikaa ja Kotka rankaisi niistä heti. Ei tämä kuitenkaan ole pysyvä tilanne,
Lång päätti arvionsa viittaukseen seuraavasta kaudesta.
Miesten SM-sarjan lopputulokset kaudelta 2001 – 2002:
1. KSI Kotka (2. SM)
2. ESI-Team Lappeenranta
3. RI Rautavaara
4. MuurLe Muurame
5. HIY Helsinki
6. LSI Lahti
277
Nina Jakonen, IT 5/2002
Kotkan poikii ja poika
Ladyjen paluu
Naisten istumalentopallovaltikka palasi vuoden tauon jälkeen Lappeenrantaan. Taas sarjaan innostuneet Etelä-Karjalaiset Ladyt palasivat suoraan huipulle ja voittivat toisen Suomen mestaruutensa. Loppuottelusarja Rautavaaraa vastaan venyi kolmanteen Lappeenrannassa pelattuun otteluun. Sarjan ensimmäisen pelin 2 – 3 voittanut Rautavaara ei jatkopeleissä enää saanut esittäriltä erääkään.
Mestaruuden ratkaissut kolmas peli oli ESI-Ladyjen selvää hallintaa numeroin 3 – 0 (2516, 25-15, 25-22) Hieno homma. Syksyllä sarjan alkaessa ei tällaista edes ajateltu. Lähdimme pelkästään pelaamaan. Meillä ei ollut edes valmentajaa. Ajatus muuttui, kun Jokisen Heikki ja Långin Kallu tulivat mukaan, ESI-Ladyjen kapteeni Tarja Timonen tarinoi komea mestaruuspytty käsissään.
Seija Korkalainen, Rautavaara
Suomen Mestarit 2001-2002 - ESI-Ladyt Lappeenranta
278
Naisten SM-sarjan 2001 – 2002 lopputulokset:
1. ESI-Ladyt Lappeenranta
2. RI Rautavaara
3. KSI Kotka
4. TamKo Tampere
5. HIY Helsinki
6. Vantaa
Free Zone toisen kerran
Ykkössarjan ykkönen oli toisen kerran peräkkäin lappeenrantalainen Free Zone, Sarjaan
osallistuivat lisäksi KSI Kotka II- ja III-joukkueet, ESI II, PäVe Savonlinnasta sekä StU
Hinkkaajat Savitaipaleelta. Sarjassa pelattiin neljä osaturnausta: Savitaipaleella syyskuussa ja Kotkassa marraskuussa 2001 sekä Savonlinnassa tammikuussa ja Lappeenrannassa maaliskuussa 2002.
Sarjan lopulliset ratkaisut jäivät viimeisen turnauksen varaan. Free Zone varmisti voittonsa
lyömällä KSI Kotka II:n, Savitaipale sijoittui kolmanneksi.
Esille viiskymppiset
SM-50 miesten veteraaniturnaus pelattiin keväthankien aikaan Rautavaaralla Metsäkartanon lomakeskuksen hienossa urheiluhallissa ja upeassa maisemassa luonnon keskellä.
ESI 50 ylsi ensimmäisen kerran mestariksi näissä karkeloissa.
Rautavaaran veteraanikisojen 2002 lopputulokset:
Miehet
Naiset (ei SM)
1. ESI 50 Lappeenranta
2. Rautavaara
3. KSI Kotka
4. Kuopio
5. Varkaus
6. Iisalmi
1. Rautavaara
2. Varkaus
Seija Korkalainen, Rautavaara
Lappeelaiset veteraanimestarit
279
Nestori Kolmastoista
Jo perinteiseen tapaan pelikausi päätettiin Lappeenrannassa Urheilutalolla pelatussa Miikkulaisessa ja Marjolassa pidetyssä lajin yleiskokouksessa. 13. Nestori Miikkulainen järjestettiin 20.–21.4.2002. Mukana naisten sarjassa olivat uusimmat lajin pariin tulleet – iloiset
naiset Rovaniemeltä – PoPeDo Rovaniemi-nimisellä joukkueella. Mikä pelitaidoista vielä
puuttui - se korvattiin sydämellisen hauskalla ja iloisella meiningillä.
Miesten sarjassa pelasi kuusi ja naisissa viisi joukkuetta. Ulkomaalaisia ei tällä kertaa
Lappeenrantaan osunut – ellei sellaiseksi lasketa Mottitien Palloseuraa, joka veikin turnausvoiton ESI-Teamin ja KSI Kotkan nenän edestä. Joukkue oli koottu ESI-Teamin kuusaalaispelaajien Vellu Saareksen (kotiosoite Mottitie) ja Pete Kapiaisen ympärille. Turnauksen
loppuottelussa MPS löi ESI-Teamin 2 – 1 (23-25, 25-22, 15-13).
Naisten sarjassa ESI-Ladyt täydensi kauden saaliinsa ottamalla Suomen Cupin, Kotkaturnauksen ja Suomen mestaruuden jatkoksi vielä Miikkulaisenkin.
13. Nestori Miikkulaisen 2002 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. MPS Kuusaa
2. ESI-Team Lappeenranta
3. KSI Kotka
4. MuurLe Muurame
5. HIY Helsinki
6. StU Hinkkaajat
1. ESI-Ladyt Lappeenranta
2. KeKe Lappeenranta
3. KSI Kotka
4. HIY Helsinki
5. PoPeDo Rovaniemi
Toimintakilpailu Lappeenrantaan
Pelikauden 2001 – 2002 aikana kilpailtiin toisen kerran Voitto-maljasta toimintakilpailun
merkeissä. Edellisen vuoden kilpailun lähes ylivoimaisesti voittanut KSI Kotka sai tällä kertaa tunnustaa Etelä-Saimaan istumalentopalloilijat paremmikseen. Rautavaara putosi
myös pykälällä sijoituttuaan nyt kolmanneksi tässä seurojen välisessä kisassa.
2. Toimintakilpailun 2001 – 2002 lopputulokset:
1. ESI Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. RI Rautavaara
4.
5.
6.
7.
9.
10.
12.
13.
14.
HIY Helsinki
StU Savitaipale
MuurLe Muurame
Vantaa
Varkaus
LSI Lahti
Kuopio
Iisalmi
Savonlinna
Hyvinkää
Rovaniemi
1 100 pistettä
950
560
360
150
140
120
120
100
40
40
30
20
20
280
Lajivaliokunta 2001 – 2002
Puheenjohtaja Lasse Silver, Raija Kojo, Pekka Nygren, Lasse Eva, Markku Ylisiurua (tuomari) sekä lajipäällikkö Tarja Kolkka. (Tarkistamaton tieto)
Kauden parhaat 2001 – 2002
SIU ry:n istumalentopallon sarjakirja 2002 – 2003
Suomen Lentopalloliitto yhteistyössä Suomen Invalidien Urheiluliiton kanssa valitsivat
kauden parhaiksi istumalentopalloilijoiksi TamKoa (Tampere/Kokemäki) edustaneen Annukka Jäätteenmäen ja HIY Helsingin Aulis Vistbackan.
Vuoden valmentajan palkinnon sai ESI-Ladyja ja naisten maajoukkuetta valmentanut
Heikki Jokinen Taipalsaarelta ja vuoden tuomarina palkittiin Etelä-Karjalan Lentopalloerotuomarien Seppo Söderholm Lappeenrannasta.
Mestarit ja arvokisamitalistit 2001 – 2002
Naisten Euroopan Mestaruuskisojen 2001 pronssimitalistit: Team Finland, Suomi
Annukka Jäätteenmäki, Anne Mäki, Petra Pitkäniitty, Liisa Jokipii, Minna Hiltunen, Päivi Sivula, Anu Roitto-Helenius, Terttu Keskiniva, Liisa Mäkelä, Kerttu
Pajulahti, Suvi Rautjoki, valmentajat Martti Luukkonen ja Heikki Jokinen sekä
joukkueenjohtaja Jyrki Vilhu
Miesten Suomen Cup Mestarit: ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Topi Komppa, Keijo Hänninen, Kalevi Lång, Riku Tarkiainen, Sami Tervo,
Heikki Jokinen (C), Matti Pulli, Olli-Pekka Hiltunen, Reijo Myllykoski, Janne
Aumakallio, Olli Ranta, valmentaja Ossi Pulli ja joukkueenjohtaja Reijo Tarkiainen
281
Miesten Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Juha Ahdepelto, Martti Eronen, Timo Herranen, Teijo Hovi, Vallo Järv, Tapani
Piilola (valmentaja), Osmo Röpelinen, Olavi Venäläinen, Vesa Vuorela, Kimmo
Wikman, Mika Riikonen, Jori Sivula (valmentaja), Petri Vuorela, Timo Vesterinen ja Pekka Nygren (joukkueenjohtaja)
Naisten Suomen Cup- ja Suomen Mestarit: ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Tarja Timonen, Raisa Möller, Kaarina Pulli, Raija Kojo, Liisa Tikkanen, Kirsi
Jarvanne, Minna Hiltunen, Tanja Müller, Hannele Salo ja valmentaja Heikki
Jokinen ja Kalevi Lång
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2001:
Miehet: Tiilikka Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Pauli Hakkarainen
Naiset: Hilimat Rautavaara
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
Miesten M-50 Suomen Mestarit: ESI 50 Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Ossi Pulli, Mauri Kilpiä, Keijo Hänninen, Matti Kylliäinen, Markku Aumakallio,
Lasse Karhu, Reijo Myllykoski ja päävalmentaja Reijo Tarkiainen
Kauden 2001 – 2002 yhteenveto
Rautavaara 16.–17.6.2001 5. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. Tiilikka Rautavaara, 2. Tuomelan Tuisku Rautavaara, 3. Kirkonkylän Kiva Rautavaara
Naiset
1. RavAkat Rautavaara
Lappeenranta 14.–15.7.2001 9. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Team Suomi, 2. Tiilikka Rautavaara, 3. Kings Team Helsinki
Naiset
1. Hilimat Rautavaara, 2. ESI-Ladyt Lappeenranta, 3. RavAkat
Rautavaara
Sarospatak Hungary elokuu 2001 European Championships – EM-kisat:
Miehet
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Germany, 3. The Netherlands
(Suomi 5.)
Naiset
1. The Netherlands, 2. Slovenia, 3. Suomi Finland
Muurame 15.9.2001 Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. Rautavaara
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. Rautavaara
De Lutte The Netherlands 14.–18.11.2001 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. SDI Spid BiH, 2. TSV Bayer 04 Leverkusen GER, 3. SE Piremon HUN (KSI Kotka FIN 6.)
282
Kotka 2.2.2002 20. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. HIY Helsinki
Miehet B 1. ESI II Lappeenranta, 2. ESIU (EM2003), 3. StU Hinkkaajat
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. HIY Helsinki
SM-sarjat 2001 – 2002:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. Rautavaara
Runkosarjan voittaja: ESI-Team Lappeenranta
1-sarja
1. Free Zone Lappeenranta, 2. KSI Kotka II, 3. StU Hinkkaajat
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. Rautavaara, 3. KSI Kotka
Runkosarjan voittaja: Rautavaara
SM-Beach Volley 2001:
Miehet
1. Tiilikka Rautavaara, 2. Suomi-Team, 3. Tuomelan Tuisku
Naiset
1. Hilimat Rautavaara, 2. RavAkat Rautavaara, 3. ESI-Ladyt
Lappeenranta
Rautavaara 6.–7.4.2002 SM-50 turnaus:
Miehet
1. ESI 50 Lappeenranta, 2. Rautavaara, 3. KSI Kotka
Lappeenranta 20.–21.4.2002 13. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. MPS Kuusaa, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. KSI Kotka
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. KeKe Lappeenranta, 3. KSI Kotka
Tallinna 1.6.2002 16. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Eesti (vain 2 joukkuetta)
Naiset
1. Latvia, 2. Liettua, 3. Eesti
2. Toimintakilpailu 2001 – 2002:
1. ESI Lappeenranta 1 100, 2. KSI Kotka 950, 3. RVI Rautavaara
560
283
Eripuraa ja ennakkomaksuja 2002 – 2003
ESI-Team oli ihmeissään kaikista erilaisista ennakkomaksuista ja niistä selviämisestä valmistautuessaan kaudella 2002 – 2003 tuleviin elokuussa 2003 Lappeenrannassa pelattaviin Euroopan Mestaruuskisoihin. Eripuraa kotimaisen istumalentopallon
istumajärjestyksessä aiheutti niin ikään ESI-Teamin kansainväliseltä liitolta saama
kutsu tai villi kortti Leverkusenissa keväällä 2003 järjestettäviin ensimmäisiin seurajoukkueiden MM-kisoihin – World Cupiin. KSI Kotka katsoi, että paikka olisi hallitsevana Suomen Mestarina kuulunut heille.
Esikisoissa Saksassa
Lappeenrannan ESI-Team oli jo vuosia tehnyt läheistä yhteistyötä Bayer 04 Leverkusenin
kanssa. Touko-kesäkuun vaihteessa 30.5.–2.6.2002 Leverkusenissa järjestettiin kovatasoinen turnaus liittyen valmistautumiseen Kairossa myöhemmin pelattaviin lajin MMkisoihin. Turnaukseen osallistuivat Iranin ja Hollannin maajoukkueet, Iranin kakkosjoukkue
sekä saksalaisseurat – Saksan Mestari Bayer 04 Leverkusen ja kakkonen Berlin sekä ESITeam.
www.leverkusen.de
Pelipaikka oli upean Bay-Arenan vieressä sijainnut seuran lentopallohalli ja joukkueet oli
majoitettu hotelliin mahtavan urheilukeskuksen läheisyyteen. Lappeenrantalaiset kuljetettiin suoraan lentokentältä urheiluhallille, missä ESI-Team kohtasi, ei enempää tai vähempää, kuin hallitsevan maailmanmestarin – Iranin ykkösjoukkueen. Lappeenrantalaiset yllättivät kai itsensäkin ja voittivat ensimmäisen erän 25-20. Seuraavat menivät kuitenkin maailmanmestareille pitkien palorallien ja tiukan taistelun jälkeen 19-25, 16-25 ja 13-25.
Seuraavassa pelissä verkon taakse asettui taas tummia mustatukkaisia kavereita. Lappeenrantalaisten leikkimieliselle epäilylle pelaajien kierrättämisestä kahdessa joukkueessa
ei kuitenkaan saatu katetta, vaikka kyyti tulosliuskan mukaan oli ensimmäistäkin peliä kylmempää. ESI-Team pelasi kuitenkin hyvän pelin ja iranilaiset saivat tehdä täyden työn 3 –
0 (25-13, 25-21, 25-21) voittonsa eteen.
Turnauksen parhaan pelinsä ESI-Team pelasi toisena kilpailupäivänä isäntiä vastaan. Leverkusen oli aamupäivän pelissään voittanut Iranin ykkösmaajoukkueen loistopelillä
3 – 1. Tappio oli iranilaisille ensimmäinen miesmuistiin. Leverkusen – ESI-Team pelin kaksi ensimmäistä erää taisteltiin tasapäisesti jatkopisteille. ESI-Team onnistui kääntämään
erät itselleen 30-28 ja 29-27 Kolmas erä olikin mahtavaan iskuun päässeen lappeelaisryhmän näytöstä. Puhdas 3 – 0 voitto varmistui pistein 25-19.
284
Tappio ESI-Teamille laittoi saksalaiset kyselemään, kuinkahan kova ryhmä Suomesta ja
Kotkasta oikein onkaan tulossa juhannuksen aikaan Riikassa pelattavaan Euro-Cupiin.
Esiläiset löivät löylyä kiukaalle kehuen mm., että Kotkalla on ryhmässään yksi kova Venäläinen. Hollannin maajoukkueesta ESI-Team nappasi maratonottelussa 3 – 2 (23-25, 2517, 21-25, 26-16, 15- 3) voiton ja viimeisessä pelissä 3 – 0 (25-12, 25-13, 25-14) voitto
Berliinistä varmisti ESI-Teamille turnauksen kolmannen sijan iranilaisten jälkeen.
Leverkusenin turnauksen 2002 lopputulokset:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Iran B
Iran A
ESI-Team
Leverkusen
Hollanti
Berlin
5
5
5
5
5
5
4
4
3
3
1
0
1
1
2
2
4
5
14- 3
13- 6
10- 8
10-10
7-13
2-15
8
8
6
6
2
0
Kotimaan kesäpelit
Kesän SM-Beach Volleyn ensimmäinen osaturnaus pelattiin taas tuttuun tapaan Rautavaaralla Korkalaisten kotikentillä Viitainmäentiellä. Osallistuvia joukkueita oli yhteensä 11.
SM-pisteet laskettiin edelleen entiseen tapaan – turnausvoittajalle 15, kakkoselle 12, kolmoselle 10 ja siitä eteenpäin aina piste vähemmän. Kuudennen Rautavaara Beachin miesten sarjan voiton otti tottuneesti Korkalaisen Kallen kipparoima Tiilikka, kakkonen oli kuten
edellisenäkin vuotena Tuomelan Tuisku, kolmas Huluvattomat Kuopijjoosta ja neljäs
Coachit.
Naisten sarjassa oli miehiä enemmän joukkueita naisten maajoukkueen osallistuessa kisaan kolmella ryhmällä. Voiton vei edellisen vuoden mestariryhmä Hilimat, kakkonen oli
ESI-Ladyjen Incot ja kolmas edellisen Rautavaara Beachin voittanut RavAkat.
6. Rautavaara Beach Volleyn 2002 lopputulokset:
Miehet
1. Tiilikka Rautavaara
2. Tuomelan Tuisku
3. Huluvattomat Kuopio
4. Coachit
Naiset
1. Hilimat Rautavaara
2. Incot ESI-Ladyt
3. RavAkat Rautavaara
4. Team FIN 3
5. Iskuryhmä
6. Team FIN 1
7. Team FIN 2
Juhannusjuhlat Rigassa
KSI Kotkalle miesten edustusjoukkueen kaksi perättäistä Suomen Mestaruutta toivat mukanaan melkoista vipinää pelikaudelle 2002 – 2003. Vuoden 2001 Euro Cup pelattiin myöhään loppuvuodesta ja vuoden 2002 Cup jo kesäkuussa 18.–23.6.2002 Latvian pääkaupungissa Rigassa. Vaikka edustustehtävät panivat seuran talouden lähes kuralle – olivat
kisat urheilullisesti melkoinen menestys joukkueelle.
285
Pekka Nygren, Kotka
KSI Kotka Rigassa juhannuksena 2002: takana vas. Pekka Nygren, Juha
Ahdepelto, Kimmo Wikman, Olavi ”se” Venäläinen, Vesa Vuorela, Teijo Hovi, Petri Vuorela, huoltaja Pekka Holtari ja edessä vas. Timo Herranen, Jori
Sivula, Martti Eronen, Mika Riikonen, Vallo Järv ja Osmo Röpelinen
Hollannin tuomisina olleen kuudennen sijan jatkoksi kotkalaiset hakivat Baltiasta jo mitalipelipaikan ja neljännen sijan. KSI Kotka aloitti kisat vahvasti voittaen oman alkulohkonsa
helposti. Liettuan Feniksas Vilnius kaatui 3 – 0 ja Norjan Sandnes 3 – 1. Neljännesvälierissä panokset kovenivat – vain voitolla pääsi jatkoon. Kotkaa vastaan tuli kovaksi tunnettu
Ukrainan mestari Slavutich Kievistä. Hyvätasoisen ottelun voitto KSI Kotkalle 3 – 1 (22-25,
25-19, 25-17, 25-23) ja paikka kahdeksan parhaan joukkoon.
Puolivälieräpelissä vastaan tuli edellisten kisojen nelonen IOK Hvidr-a Kroatiasta. Kamppailusta muodostui huipputasainen vääntö, jonka kotkalaiset viimeisessä erässä ratkaisivat
itselleen – ja paikka mitalipeleissä varmistui - tuloksella 3 – 2.
Välieräpelissä verkon toiselle puolelle tulikin sitten lappeenrantalaisten pelottelema Bayer
04 Leverkusen – panoksena finaalipaikka. Se olikin aika lähellä, mutta kuitenkin vielä niin
kaukana. Ottelu saksalaisille erin 1 – 3 (25-27, 25-10, 22-25, 20-25). Ensimmäistä erää
kotkalaiset hallitsivat ja olivat jo eräpallossa, mutta kymiläisittäin katsoen muutamat oudot
tuomariratkaisut käänsivät erän lopulta saksalaisille. Tämä saattoi lopulta ratkaista loppuottelujoukkueen tästä pelistä.
Pronssiotteluun Unkarin kokenutta Piremonia vastaan kotkalaiset saivat hyvän alun. Kahden helpohkon erävoiton jälkeen iski kipsi ja unkarilaiset ottivat pelin hallintaansa vieden
lopulta pronssimitalit kotkalaisten käsistä 3 – 2 (14-25, 23-25, 25-17, 25-15,15-11) voitollaan. Turnauksen loppuottelussa kaksien edellisten kisojen mestari SPID Sarajevo piti
paikkansa ja voitti Leverkusenin. Mitalistit olivat siis tasan samat kuin Hollannin kisoissakin. (Pekka Nygren)
Rigan 2002 Euro Cupin lopputulokset:
1. SPID Sarajevo BiH
2. Bayer 04 Leverkusen GER
3. SE Piremon HUN
4. KSI Kotka FIN
5. Savico Tubanten NED
6. IOK Hvidr-a CRO
286
7. Rodnik Ekaterinburg RUS
8. Vilnius Feniksas LIE
9. Slavutich UKR
10. Start Varsova POL
11. Kurzeme LAT
12. Sandner & Gjesdall NOR
Lappeenranta 2003 EM-kisojen järjestelykomitean edustajat olivat myös riikalaiseen juhannukseen kuuluvia tuohitöitä ihastelemassa. Kisojen aikana pidettiin ECVD:n edustajien
kanssa neuvonpitoja vuoden päässä odottavien kisojen yksityiskohdista.
Vuosijuhlat Marjolassa
10. Marjola Beach Volley turnaus pelattiin heinäkuun puolivälin todellisena helleviikonloppuna 13.–14.7.2002. Hikoilemassa kentillä ja niiden ulkopuolella oli ennätysmäärä joukkueita. Kaikkiaan 22 ryhmää pelasi kahden päivän aikana 65 peliä neljällä kentällä. Pelaajia
oli kotimaisten ohella Virosta, Latviasta ja Hollannista.
Turnauksessa taisteltiin paitsi Marjola Beachin voitosta myös SM-mitaleista. Miesten sarjassa 1. osaturneen voittaneelle Tiilikalle riitti käytännössä osallistuminen Marjolan kisaan,
koska muista Rautavaaralla pelanneista joukkueista ei Lappeenrannassa nähty jälkiäkään.
Tiilikka ei tyytynyt pelkästään passailemaan, vaan joukkue taisteli Marjola-turnauksen voitosta viimeiseen saakka.
Marjolan 10-vuotisjuhlaturnauksen miesten voiton ennen Tiilikkaa vei jo tuttuun tapaan
joukkue, jolla vielä virtaa tuntui riittävän – Duracel, Lauri Melasen (8. voitto), Petri Kapiaisen (7.) ja Veli-Matti Saareksen (4.) voimin ja toimin. Pronssipelissä Latvian nouseva voima – Kurzeme voitti Suomen maajoukkuepelaajista kootun SF2:n. Naisten sarjassa taistelu Suomen Mestaruusmitaleista oli tiukkaa. Yhtä joukkuetta lukuun ottamatta muut Rautavaaralla pelanneet olivat mukana myös Marjolassa.
Maajoukkuepohjainen Team FIN 3 (Minna Hiltunen, Tanja Müller, Suvi Rautjoki) paranteli
Viitainmäentien turnauksen neljännen sijansa voitoksi. Loppuottelussa Hilimat kaatui suoraan 2 – 0. Pronssit otti tiukasti SM-kullastakin taistellut ESI-Ladyjen Incot voittamalla toisen rautavaaralaistiimin RavAkat 2 – 0.
EM2003
287
10. Marjola Beach Volleyn 2002 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Duracel ESI-Team
2. Tiilikka Rautavaara
3. Kurzeme Latvia
4. SF 2 Maajoukkue
5. Cotton Club ESI-Team
6. Vertit KSI Kotka
7. SF 1 Maajoukkue
8. Team Jokinen Sysmä
9. Mortit KSI Kotka
10. Mixed Team
11. Eesti
12. PePo HIY Helsinki
1. Team FIN 3
2. Hilimat Rautavaara
3. Incot ESI-Ladyt
4. RavAkat Rautavaara
5. Team FIN 2
6. LaLaLa Latvia
7. Team FIN 1
8. Adrenalin Latvia
9. Eesti
10. AEE KSI Kotka
3. SM-Beach Volleyn tulokset kesältä 2002:
Miehet:
1. Tiilikka Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Teemu Vartiainen ja Pauli Hakkarainen
2. Duracel ESI-Team
Lauri Melanen, Petri Kapiainen ja Veli-Matti Saareks
3. Tuomelan Tuisku
Heino Savolainen, Jorma Rossinen ja Kyösti Pursiainen
Naiset:
1. Hilimat Rautavaara
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
2. Team FIN 3
Minna Hiltunen, Tanja Müller ja Suvi Rautjoki
3. Incot ESI-Ladyt
Raija Kojo, Tarja Timonen, Kirsi Jarvanne ja Hannele Salo
Suomen Cup Muuramessa
Syksyisen istiskauden avaustapahtuma Suomen Cup-turnaus oli jo edellisenä syksynä siirtynyt Jyväskylän pohjoispuolelta suunnilleen saman matkaa etelään – Muuramen Urheilutalolle. Samassa paikassa aloitettiin kotimainen sisäkausi tänäkin syksynä. Muurameturnaus ja samalla Suomen Cup pelattiin Muuramessa 14. syyskuuta 2002.
Kotkalaismiehet ottivat Lappeenrannassa lainassa olleen kiertopalkinnon haltuunsa, mutta
naisissa ESI-Ladyt hoiteli mestaruuden ja pytyn edelleen Marjolan kaappiin.
Miesten turnauksessa alkusarjan 1. ja 2. pelasivat loppuottelussa ja 3. ja 4. pronssipelissä,
missä Rautavaara voitti MuurLen 2 – 0 (25-16, 25-23). Alkusarjassa joukkueet olivat pelanneet tasan. Loppuottelussa kohtasivat KSI Kotka ja ESI-Team. Alkusarjassa myös näiden joukkueiden keskeinen peli oli päättynyt tasan 1 – 1. Finaalissa Kotka oli selvästi parempi vieden Cup-mestaruuden 2 – 0 (25-20, 25-16). Naisten pelien tuloksia ei ole käytettävissä.
288
Suomen Cup turnauksen 2002 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. Rautavaara
4. MuurLe Muurame
5. HIY Helsinki
1. ESI-Ladyt Lappeenranta
2. Rautavaara
3. TSI TamKo Tampere
4. HIY Helsinki
SM-sarjat 2002 – 2003
Miesten SM-sarjaan osallistui viisi ja naisten kuusi
joukkuetta. Miesten sarjaan KSI Kotka, ESI-Team
Lappeenranta, MuurLe Muurame, HIY Helsinki ja
Rautavaara sekä naisten sarjaan ESI-Ladyt Lappeenranta, KSI Kotka, HIY Helsinki, Rautavaara, Vantaa ja
TSI TamKo Tampere.
Sarjat pelattiin edellisen vuoden tapaan. Kaksinkertainen runkosarja pelattiin pääasiassa kolmen joukkueen
turnauksina. Kolme parasta ylempään ja muut alempaan jatkosarjaan. Ylemmän kaksi parasta pelasivat
loppuottelut ja kolmonen alemman voittajan kanssa
pronssista.
1-sarjaan ilmoittautui myös viisi joukkuetta: PäVe Savonlinna, StU Hinkkaajat Savitaipale, KSI Kotka II, LSI
Lahti ja ESI II Lappeenranta. Sarja pelattiin turnauksina jokaisella paikkakunnalla ja osaturnauksiin oli vapaa osallistumismahdollisuus millä tahansa joukkueella – ja mahdollisuus myös saada sarjapisteet. Kauden aikana 1-sarjassa pelasi kuusi joukkuetta Kotka III osallistuessa ja voittaessa kauden päätösturnauksen Kotkassa.
Runko- ja jatkosarjat taas ESIn heiniä
SM-runkosarjan viimeisessä pelissä ESI-Team sai tehdä täyden päivätyön KSI Kotkaa
vastaan. Voitto 3 – 2 (25-19, 25-19, 18-25, 21-25, 15- 7) takasi joukkueella runkosarjan
voiton puhtaalla pelillä ja kaksi hyvityspistettä jatkosarjaan.
SM-runkosarjan lopputilanne:
1.
2.
3.
4.
5.
ESI-Team Lranta
KSI Kotka
Rautavaara
MuurLe Muurame
HIY Helsinki
8
8
8
8
8
8
5
5
2
0
0
3
3
6
8
24 - 3
18 – 10
15 – 14
10 – 20
2 – 24
(653 - 414)
(681 - 582)
(604 - 588)
(583 - 689)
(386 - 634)
16
10
10
4
0
Sama esiläistahti jatkui myös jatkosarjassa, jonka joukkue voitti niin ylivoimaisesti, KSI
Kotkan ollessa kakkonen, että sarjan viimeinen osaturnaus jätettiin merkityksettömänä pelaamatta. Loppuottelut pelattiin jälleen kerran ESI-Teamin ja KSI Kotkan kesken. Pronssimitaleista jäivät pelaamaan Rautavaara ja MuurLe.
289
Naisten loppuottelupariksi tuli ESI-Ladyt, voitettuaan mieskollegojen tavoin sekä runko- että jatkosarjan ja Rautavaara - sekä pronssimitalien kärkkyjiksi KSI Kotka ja TSI TamKo.
Näiden pelien vuoro oli vasta myöhemmin keväällä. Ensin harmiteltiin kassan tyhjyyttä ja
sitten käytiin Kotka-patsaan kimppuun…,
Miehiltä rahat lopussa
Vuoden 2002 miesten Maailman Mestaruuskisat pelattiin Egyptissä – Kairossa syyslokakuun taitteessa 26.9.–4.10.2002. Pertti Pousi kirjoitti pelikauden 2002 – 2003 sarjakirjan pääkirjoituksessa:
Sarjakausi 2002 – 2003 on tärkeä kausi suomalaiselle istumalentopallolle. Se on erityisen
tärkeä lajin lippulaivoille, maajoukkueille. Tämän syksyn MM-kisoissa selviää se, lyökö
naismaajoukkueemme itsensä lopullisesti läpi kansainväliselle huipulle ja selvittää tiensä
suoraan Ateenan Paralympialaisiin 2004.
Miesten maajoukkueen osalta tilanne on hieman mutkikkaampi. Joukkueella ei taloudellisista syistä johtuen ollut mahdollisuutta matkustaa Egyptin MM-kisoihin lokakuussa. Ateenan edustuspaikka jää siitä syystä Lappeenrannan EM-kisojen menestyksen varaan. Uskon, että miesten maajoukkue pystyy tämän vuoden suuren pettymyksen jälkeen kokoamaan itsensä ja palaamaan omalle tasolleen. Se vaatii kuitenkin pitkäjänteistä, kovaa työtä, uskoa ja innostusta asiaan sekä selkeän tavoitteen.
Itse kisat Kairossa pelattiin kymmenen joukkueen voimin. A-alkulohkossa pelasivat; Iran,
Irak, Japani, Unkari ja USA sekä B-lohkossa; Bosnia, Egypti, Saksa, Hollanti ja Marokko.
Kisojen finaalissa kohtasivat Saksa ja Bosnia-Hertsegovina. Saksalaiset kärsivät tappion
suoraan erin 0 – 3. Kisojen ilmapiiriä kuvattiin Fair Play-henkiseksi.
Naisilla riittää rahaa ja rannetta
Naisten MM-kisat pelattiin heti miesten kisojen jälkeen Slovenian Kamnikissa 26.–
31.10.2002. Osallistuvat joukkueet oli jaettu kahteen alkulohkoon, joista toisessa pelasivat
Kiina, Liettua, Hollanti ja isäntämaa Slovenia. Kiinan joukkue osallistui istumalentopallon
arvokisoihin ensimmäistä kertaa. Hollanti uusi vuoden 2000 ensimmäisten naisten MMkisojen mestaruutensa.
Toisessa alkulohkossa pelasivat Suomen lisäksi, Iran, Japani ja Ukraina. Suomi lähti kisoihin uudistuneella ja nuorentuneella joukkueella tavoitteenaan sijoittuminen viiden parhaan joukkoon. Kisat sujuivat kuitenkin yläkanttiin. Kotiin tultiin killuttimet kaulassa ja ruusut rystysissä.
Alkulohkon peleistään Suomi selvisi hienosti; ensin kaadettiin Japani 3 – 0, toisessa pelissä Iran 3 – 1 ja kolmannessa tiukkojen vaiheiden jälkeen 3 – 2. Puolivälieräpelissä vastaan
asettui toisen alkulohkon kolmonen – Liettua. Täyspäinen homma piti tehdä 3 – 2 voiton ja
välieräpaikan eteen. Sillä paikalla tulikin siten kisojen ainoa tappio – Slovenia löi Suomen
selvästi 0 – 3 (17-25, 20-25, 19-25). Siitä sitten pronssipeliin Kiinaan.
Kisojen parhaaksi pelaajaksi valittiin isäntäjoukkueen Slovenian sielu Anita Goltnik Urnaut
– tuttu Suomen kaataja menneiltäkin vuosilta. Parhaan passarin palkinnon pokkasi Japanin Saito Yoko ja parhaaksi torjujaksi nousi ensikertalaisten Kiinan Li-Ping Li. Suomen
Minna Hiltunen oli jälleen päättäjäisten palkintopöytää putsaamassa – nyt kisojen parhaana aloitusten vastaanottajana.
290
www.ecvd.eu
Kisojen pronssipelissä suomalaiset onnistuivat vääntämään ottelun voitokseen. Kaksi ensimmäistä erää Suomi voitti, ehkä hieman onnekkaastikin pistein 26-24. Kolmas ja neljäs
menivät peliin mukaan päässeille ja hengen päälle saaneille kiinattarille selvästi 11-25 ja
21-25. Ratkaisevassa viidennessä suomalaisille onnistui kaikki mihin vaan ryhdyttiin – erävoitto ylivoimaisesti 15- 5 – ja mitalit matkaan.
MM-kisojen finaali oli kovaa taistelua alusta loppuun mahtavasti omaa joukkuettaan kannustaneen kotiyleisön edessä. Kokeneet hollantilaiset voittivat pelin suoraan 3 – 0 – mutta
eivät helposti. Erät hollannikkaille 25-19, 26-24, 27-25. Riemu oli melko rajatonta. Myös
suomalaisleirissä, sillä loppuottelun päätuomari Seppo Söderholm selvisi kunniatehtävästään todella hienosti.
Naisten 2002 Slovenian MM-kisojen lopputulokset:
1. The Netherlands
2. Slovenia
3. Finland
4. Republic of China
5. Lithuania
6. Japan
7. Ukraine
8. Islamic Republic of Iran
Heikki Jokinen Taipalsaari
MM-pronssimitalistit Sloveniasta 2002 – vasemmalta: Päivi Sivula, Anu Roitto-Helenius, Liisa Mäkelä, Petra Pitkäniitty, Anne Mäki, valmentaja Martti Luukkonen, Raisa Möller, Annukka Jäätteenmäki, Liisa Jokipii, Minna Hiltunen ja kakkosvalmentaja
Heikki Jokinen.
291
21. Kotka-turnaus
Kotka-turnaukseen kokoonnuttiin jo perinteisen tavan mukaan helmikuun ensimmäisenä
lauantaina. KSI Kotka voitti jo kolmannen kerran peräkkäin oman turnauksensa miesten
sarjan. Naisissa Rautavaara katkaisi ESI-Ladyjen voittosarjan ja B-sarjan voiton nappasi
KSI Kotkan kakkosjoukkue.
Miesten loppuottelussa kohtasivat – ketkäs muut kuin KSI Kotka ja ESI-Team – myös ainoat Kotka-turnauksen sen historian aikana voittaneet joukkueet. Voisi kai sanoa aika yksitotiseksi touhuksi. KSI Kotka lisäsi tiliään 2 – 0 (26-24, 25-23) voitolla erittäin tiukassa ja
tasaisessa ottelussa. Naisten finaalissa Rautavaara otti ensimmäisen voittonsa kaadettuaan kolminkertaisen turnausvoittaja ESI-Ladyt 2 – 1 (25-23, 21-25, 15- 7).
B-sarjassa edellisessä turnauksessa niukasti kakkoseksi jäänyt ESIU esiintyi nyt Team 03
nimellä – muistuttaen näin syyskesän Lappeenrannan EM-kisoista. Mukana joukkueessa
mm. kisojen järjestelytoimikunnan varapuheenjohtaja Pertti Pousi, miesten maajoukkuevalmentaja Ossi Pulli sekä EM-kisojen pääsihteeri Markku Aumakallio. Hyvistä huulista ja
muutamista huippuhetkistä huolimatta joukkue jätettiin sarjassa kolmanneksi. KSI Kotka II
dominoi B-sarjaa voittaen kaikki neljä peliään puhtaasti 2 – 0. Tiukimman vastuksen antoi
Savitaipaleen Hinkkaajat, jotka ylipitkän ensi erän 30-32 hankaamisen jälkeen eivät toisessa erässä enää olleet parhaimmillaan – häviten sen selvästi 12-25.
21. Kotka-turnauksen 2003 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lranta
3. Rautavaara
4. SKT Summa
5. HIY Helsinki
6. SVC Tallinn
1. KSI II Kotka
2. StU Hinkkaajat
3. Team 03
4. Varkaus
5. Hyvinkää
1. Rautavaara
2. ESI-Ladyt Lranta
3. KSI Kotka
4. TSI TamKo Tampere
5. SVC Tallinn
6. HIY Helsinki
7. Varkaus
Päivän aikana Karhuvuoren urheilutalossa pelattiin kaikkiaan 33 ottelua. Rutinoitunut turnausjärjestäjä KSI selvisi kovasta urakastaan hienosti ilman minkäänlaista kommellusta.
Erityiskiitoksen saivat ehtoisat emännät ja jo maankuulut merilohivoileivät, joiden päälle
tällä kertaa sai myös annostella raakaa sipulia. Aaah.
Naisten kulta taas Ladyille
Naisten SM-mitalien kohtalo ratkaistiin maaliskuun lopulla. Vaalipäivänä Lappeenrannassa
pelattu ensimmäinen loppuottelu oli tasaväkinen nelieräinen ottelu, jossa ratkaisuja saatiin
odotella aina aivan erien loppupisteille asti. Rautavaara oli latautunut otteluun hyvin ja
joukkue satsasi erityisesti vaikeisiin aloituksiin, joissa parasta osaamista esitti vielä junioriikäinen Satu Korkalainen. Parhaimmillaan Satu otti yli kymmenen aloituspistettä erässä.
ESI-Ladyt otti kuitenkin kotikentällään voiton 3 – 1 (25-21, 23-25, 25-21, 25-23).
Toinen finaaliottelu pelattiin Rautavaaralla, joka tunnetusti on vastustajille aina hankala
paikka pelata. Kotijoukkue sai nytkin tuekseen kannustavan yleisön, joka ajoittain yritti
huutamalla saada lappeelaisten peliotteen katoamaan. Ottelu oli suoraa jatkoa edelliseen;
rautavaaralaiset yrittivät edelleen kovilla ja vaikeilla aloituksillaan sotkea ESI-Ladyjen pelinrakentelua, mutta onnistuminen oli edellistä peliä heikompaa.
292
ESI-Ladyt voitti kaksi ensimmäistä erää niukasti 25-23, kolmannen vei kotijoukkue ja vei
neljättäkin aina tilanteeseen 21-16 asti. Erävoitto kuitenkin ESI-Ladyille ja Suomen Mestaruus uusintana voitolla 1 – 3 (23-25, 23-25, 25-19, 22-25).
Pronssiottelu Kotkassa kulki kaiken aikaa pienessä kotkalaishallinnassa TSI TamKoa vastaan ja pronssit jäivätkin Kotkaan tuloksella 3 – 0 (25-19, 25-13, 25-19). TSI TamKo (Tampere-Kokemäki) oli kuitenkin tyytyväinen pronssiottelupaikkaan, sillä joukkue koostui paljolti uusista pelaajista ja monelle kausi oli ensimmäinen istumalentopallossa.
Seija Korkalainen, Rautavaara
Kauden 2002 – 2003 kulta- ja hopeamitalistit
Rautavaaran hopeamitalistit: Soile Eronen, Kielo, Satu ja Seija Korkalainen, Kirsi ja Mervi
Koskelo, Elina Kuosmanen, Anne Pitkänen, Eija Roth, Sari Tirkkonen, Eila Tolppanen ja
Tuula Voutilainen.
Kotkalaiset pronssittaret: Leila Holtari, Anja Jääskeläinen, Sari Mannersuo, Erja Nurmi, Erja Pylkkänen, Anu Roitto-Helenius, Päivi Sivula ja Jatta Tiihonen.
KSI Kotkalle jo kolmas putkeen
Miesten istumalentopallon loppuotteluissa olivat jälleen kerran (monennenkohan kerran –
laskea voi SIUsta ja sittiksestä) vanhat kilpakumppanit Lappeenrannan ESI-Team ja KSI
Kotka. Loppuotteluista odotettiin tiukkoja ja pelillisesti hyvätasoisia. Tälle sarjakaudelle
ESI-Team oli onnistunut kokoamaan tasokkaan miehistön, joka pelasi runko- ja jatkosarjat
vakuuttavasti. Joukkueen tavoitteena oli yksinkertaisesti katkaista kotkalaisten voittokulku
Suomen Mestaruuksissa.
Ensimmäisessä finaalissa Kotkassa taisteltiin täydet viisi erää. Ottelun alku oli selvästi
ESI-Teamin hallintaa - ensimmäinen erä sille 21-25. Toinen erä oli vuorostaan Kotkan 2519. Kolmas erä oli KSI:lle yönmusta – ESI-Team vei sen 10-25. Neljäs ja viides erä olivat
taas yhä selkeämmin kotkalaisten hanskassa. Joukkueen parhaat aseet; lähes kattoon
ulottuva torjunta ja nopeat hyökkäykset toimivat mainiosti. Erät kotkalaisille 25-18 ja 15-7
ja otteluvoitto 3 – 2.
Toinen finaali Lappeenrannassa oli varmasti koko kauden parasta istumalentopalloa Suomessa. Ottelu alkoi tasaväkisissä merkeissä, mutta KSI oli ratkaisupalloissa vahvempi ja
vei erän 24-26. Toinen erä oli alusta lähtien kotkalaisten hallinnassa tilanteeseen 12-20,
josta ESI-Team äityi huimaan kiriin ja vei erän 25-21. Kolmannessa ESI-Team sortui kuitenkin helppoihin virheisiin ja hävisi erän 17-25. Neljäs erä jälleen kotkalaisille ESI-Teamin
alun hallinnan jälkeen 17-25. Kolmannet SM-kultamitalit Kotkalle ja hopeat runko- ja jatkosarjoja hallinneelle ESI-Teamille. Papan sanoin: Tehtiin taas lappeenrannat.
293
Vuosiotsikon eripurat nousivat esiin pelin jälkeisissä kommenteissa. Kotkan pelin sielu Jori
Sivula totesi: Hienoa voittaa mestaruus ja samalla pääsimme vähän näpäyttämään. ESITeamin onnistui hoitamaan itsensä maailmancupiin mukaan, vaikka me olemme hallitsevia
mestareita. Me saimme kuulla valinnasta vasta jälkeenpäin.
Kotkan joukkueenjohtaja Pekka Nygren antoi tunnustusta myös lappeenrantalaisille, mutta
otti myös saman asian puheeksi: ESI on kova vastus. Molemmat joukkueet ovat ehdotonta
Euroopan eliittiä, mutta kyllä maailmancup on jäänyt vähän harmittamaan. Perustelu tiettävästi on ollut, että kilpailuun on kutsuttu Euro Cupeissa hyvin menestyneet joukkueet ja
ESI-Team on aikoinaan jopa voittanut mestaruuden. Mikä sitten on lopullinen totuus – sitä
en tiedä. Eikä sitä suostunut ESI-Teamin johtokaan kommentoimaan – ainakaan heti hävityn pelin jälkeen.
Nina Jakonen, IT 4/2003
KSI Kotkan vahvimpia aseita loppuotteluissa oli kookas torjuntapeli.
ESI-Teamin Veli-Matti Saareksen iskua torjumassa Vesa Vuorela, Mika Riikonen ja Juha Ahdepelto.
Lappeenrannan hopeajoukkueen pelaajat: Janne Aumakallio, Olli-Pekka Hiltunen, Keijo
Hänninen, Heikki Jokinen, Topi Komppa, Kalevi Lång, Lauri Melanen, Reijo Myllykoski,
Matti Pulli, Olli Ranta, Veli-Matti Saareks, Riku Tarkiainen, Sami Tervo sekä joukkueenjohtaja Reijo Tarkiainen ja valmentaja Ossi Pulli.
Pronssipelissä Rautavaaralla Muuramen Lentopallo nappasi 2 – 3 (25-15, 16-25, 25-21,
24-26, 13-15) voitollaan seuran historian toiset SM-mitalit. MuurLen pelaajistoon kuuluivat:
Jari Heino, Tarmo ja Yrjö Kovanen, Jukka Laine, Timo Lehtonen, Allan Pynnönen, Hannu
Särkkä, Seppo Tahvanainen, Veli-Matti Tuominen, Jorma Ylennysmäki ja Harri Virmanen.
1-sarjasta oli jäänyt pois kaksi edellistä voittoa napannut Lappeenrannan Free Zone. KSI
Kotkan II-joukkue hallitsi sarjaa ja vei selvän voiton ennen StU:n Hinkkaajia ja kolmanneksi
tullutta ESI:n II-joukkuetta. Turnausvoittoja kahmivat KSI II kolme sekä PäVe ja KSI III yhden per porukka.
294
Sarjakauden 2002 – 2003 lopputulokset:
Miehet SM-sarja
Naiset SM-sarja
1-sarja
SM 50 Miehet
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lranta
3. MuurLe Muurame
4. Rautavaara
5. HIY Helsinki
1. ESI-Ladyt Lranta
2. Rautavaara
3. KSI Kotka
4. TSI TamKo Tampere
5. HIY Helsinki
6. Vantaa
1. KSI Kotka II
2. StU Savitaipale
3. ESI II Lranta
4. PäVe Savonlinna
5. LSI Lahti
6. KSI Kotka III
1. Rautavaara
2. Kuopio
3. MuurLe
4. KSI Kotka
5. LSI Lahti
6. Iisalmi
ESI-Team World Cupissa
Maailman Vammaislentopalloliitto WOVD järjesti Saksassa Leverkusenissa 20.–23.3.2003
ensimmäistä kertaa seurajoukkueiden virallisen MM-turnauksen. Turnaukseen oli kutsuttu
isäntäjoukkue TSV Bayer 04 Leverkusenin lisäksi viime syksyn Kairon MM-kisojen kuuden
muun parhaan maan joukkueet: Bosnia-Hertsegovinan, Saksan, Iranin, Egyptin, Hollannin
ja Unkarin mestarit sekä villillä kortilla ESI-Team Lappeenranta Suomesta. Iran ja Egypti
esiintyivät turnauksessa ensi kertaa Euroopan kentillä seurajoukkueillaan
ESI-Team kutsuttiin WOVD:n päättäjien mukaan turnauksen siksi, että ESI-Team on ollut
Euroopan viidenneksi menestynein seurajoukkue Euro Cupeissa kautta aikojen ja paras
nyt kisoihin osallistuvien eurooppalaisten seurojen jälkeen, totesi ESI-Teamin ja Suomen
maajoukkueen valmennuksesta vastaava Ossi Pulli, kun ESI-Teamin osallistumisen taustoja häneltä kysyttiin.
Kisojen aattona Leverkusen ja ESI-Team pelasivat harjoitusottelun, jonka lappeenrantalaiset voittivat 3 – 2. Alkulohkon otteluissa ESI-Team voitti jälleen isäntäjoukkue Leverkusenin – kotiyleisön suureksi pettymykseksi – erin 3 – 1 (17-25, 26-24, 25-22, 25-16), hävisi
PMI Teheranille 1 – 3 (17-25, 25-17, 15-25, 13-25) ja voitti Unkarin Piremonin puhtaasti
3 – 0 (25-17, 25-16, 25-17). Alkulohkonsa kakkosena ESI-Team selviytyi mitalipeleihin.
Välieräpelissä ESI-Team kohtasi Bosnian SDI Spidin – häviten ottelun ja loppuottelupaikan
selvästi 0 -3 (17-25, 13-25, 18-25). Toisessa välieräparissa Teheran voitti Egyptin Customs Clubin 3 – 0.
Pronssiottelun egyptiläisiä vastaan ESI-Team aloitti mallikkaasti voittaen kaksi ensimmäistä erää, mutta sen jälkeen faaraoiden tullimiehet saivat otteen pelistä ja veivät loput erät.
Osasyynä lopputulokseen oli myös esiläisten selvä fyysinen uuvahtaminen pelin loppua
kohti. Egyptin voitto 2 – 3 (23-25, 17-25, 25-12, 25-16, 15- 9). Finaalipelissä Iranin PMI
Teheran voitti Spidin 3 – 1 ja vei ensimmäisen seurajoukkueiden Maailman Mestaruuden
nimiinsä.
1. Seurajoukkueiden MM-kisojen 2003 tulokset:
1. Tehran Pegah Milk Industries, IR Iran
2. SDI Spid Sarajevo, Bosnia I Herzegovina
3. Egyptian Gustoms Club, Egypt
4. ESI-Team Lappeenranta, Finland
5. TSV Bayer 04 Leverkusen, Germany
6. SE Piremon, Hungary
7. SNS Savico Enschede, The Netherlands
8. SV Berliner Brauereien, Germany
295
Toimintakisassa tiukkaa taistoa
Kotka ja Lappeenranta – molemmilla yksi toimintakisan voitto aikaisemmin – kävivät koko
kauden tiukkaa kisaa Voitto-maljasta. Tilanne vaihteli kauden mittaan. Välillä pytty oli matkalla Kotkaan – välillä Lappeenrantaan. Lopulta kisa ratkesi 20 pisteen erolla kotkalaisten hyväksi.
3. Toimintakilpailun 2002 – 2003 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ESI Lappeenranta
3. Rautavaara
4. HIY Helsinki
5. TSI TamKo Tampere
6. MuurLe Muurame
7. StU Savitaipale
8. VIY Vantaa
9. LSI Lahti
10. Kuopio
920
900
750
420
260
250
180
100
90
80
11.
Habanero ja
MPS Kuusaa
13. Varkaus,
Iisalmi
Team 03 ja
Rovaniemi
17. PäVe Slinna
18. Hyvinkää,
LaKi Lranta ja
SKT Summa
70
40
30
20
Sukunsa viimeinen
Viimeisen 14. Nestori Miikkulaisen lopputulokset 26.–27.4.2003:
Miehet
Naiset
Sekajoukkueet
1. MPS Kuusaa
2. ESI-Team Lranta
3. KSI Kotka
4.Team Vilnius Latvia
5. Rautavaara
6. HIY Helsinki
7. LaKi Lauritsala
8. StU Hinkkaajat
1. ESI Ladyt Lranta
2. Team Vilnius Latvia
3. KSI Kotka
4. StU Savitaipale
5. TSI Tampere
6. HIY Helsinki
7. PoPeDo Rovaniemi
1. Habanero
2. ESI Lappeenranta
3. Rautavaara
4. KSI Kotka
5. StU Savitaipale
6. PoPeDo Rovaniemi
www.kotka.fi
Juha Junnu Vainio Kotka
296
Nestori Miikkulainen
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Huuliharppua soittaa ja norppa
nousee pinnalle pärskähtäen.
Aallon alla se suunnisti soittajan luo,
sille tuttua tutumpi on sävel tuo.
Laulu kertoo näin mitä on yksin kun jää,
hyvin hylje sen ymmärtää.
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
sinne elämän toveri tahtonut ei.
Yksin Nestori jäi kuten norppa,
myös sen kumppanin kohtalo vei.
Suuri Saimaa, mut' sata on hylkeitä vaan,
kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan.
Huuliharppua soittelee Miikkulainen,
yksi ymmärtää kaipuun sen.
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Lepokivellään iäkäs norppa,
katsoo ystävää ymmärtäen.
Suuri Saimaa, mut' naista sen rannoilta vaan
ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan.
Kuten norpan, on määrä myös Miikkulaisen,
olla sukunsa viimeinen.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhoja poikia viiksekkäitä
mies sekä hylje kumpikin on.
(Sanat ja sävel Juha Vainio)
17. tai ehkä vasta 16. Tallinna-turnaus
KSI Kotka otti tusinan täyteen Tallinna-turnauksen voittoja 24.5.2003 pelatussa miniturnauksessa. KSI:n ja Tallinnan joukkueiden lisäksi kisassa pelasivat Säde-niminen (suom.
ehkä Kipinä) eestiläisjoukkue sekä Segumahl (Sekamehu) yhdistelmäjoukkue. Naiset pelasivat yhden ottelun, jossa KSI voitti emännät 3 – 0.
Miesten sarjassa pelattiin varmaankin kolmeräiset ottelut jokaista vastaan. Tuloslistalla on
merkitty vain yhteenlasketut eräpisteet ja voittajalle yksi sarjapiste! Tiukin peli oli KSITallinna, joka päättyi kotkalaisille pistein 73-70. KSI:n ja Tallinnan jälkeen kolmas oli Säde
ja mehumiehet viimonen.
Jossain vaiheessa turnauksen järjestysluku on sotkeutunut – ennen tätä 17. merkittyä turnausta löytyy kuitenkin vain 15 kisaa. Todennäköisesti vuoden 2000 turnaus on epähuomiossa merkitty luvulla 14. – kun sen olisi pitänyt olla vasta 13. EM-kisavuonna 1997
turnausta ei pelattu.
297
Lajivaliokunta 2002 – 2003
Puheenjohtaja Lasse Silver, Raija Kojo, Pekka Nygren, Lasse Eva, Anne Mäki, Ossi Pulli
(valmentaja), Martti Luukkonen (valmentaja), Jarmo Kari (luokittelija), Markku Ylisiurua
(tuomari) sekä lajipäällikkö Tarja Tapper.
Mestarit ja arvokisamitalistit 2002 – 2003
Naisten Maailman Mestaruuskisojen 2002 pronssimitalistit: Team Finland, Suomi
Päivi Sivula, Anu Roitto-Helenius, Liisa Mäkelä, Petra Pitkäniitty, Anne Mäki,
Raisa Möller, Annukka Jäätteenmäki, Liisa Jokipii, Minna Hiltunen, valmentaja
Martti Luukkonen ja kakkosvalmentaja Heikki Jokinen
Miesten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Juha Ahdepelto, Martti Eronen, Timo Herranen, Teijo Hovi, Vallo Järv, Osmo
Röpelinen, Olavi Venäläinen, Vesa Vuorela (C), Mika Vikman, Mika Riikonen,
Jori Sivula, Petri Vuorela, Tapani Piilola (valmentaja) ja Pekka Nygren (joukkueenjohtaja)
Naisten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit: ESI-Ladyt Lappeenranta, EteläSaimaan Invalidit ry
Tarja Timonen, Raisa Möller, Kaarina Törmänen, Raija Kojo, Liisa Tikkanen,
Kirsi Jarvanne, Minna Hiltunen, Suvi Rautjoki, Tanja Müller, Hannele Salo ja
valmentaja Heikki Jokinen
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2002:
Miehet: Tiilikka Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Teemu Vartiainen ja Pauli Hakkarainen
Naiset: Hilimat Rautavaara
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
Miesten M-50 Suomen Mestarit: Rautavaara:
Kalevi Korkalainen, Heino Savolainen, Tapio Talvinen, Pentti Huusko, Pertti
Korkalainen, Keijo Miettinen ja Eila Tolppanen
Kauden parhaat 2002 – 2003
Suomen Lentopalloliitto yhteistyössä Suomen Invalidien Urheiluliiton kanssa valitsivat
kauden parhaiksi istumalentopalloilijoiksi Minna Hiltusen ja Juha Ahdepellon.
Vuoden valmentajan palkinnon sai naisten maajoukkuetta valmentanut Martti Luukkonen
Turusta ja vuoden tuomarina palkittiin jälleen Etelä-Karjalan Lentopalloerotuomarien Seppo Söderholm Lappeenrannasta.
298
Nina Jakonen, SIU Sportti 2003
Kauden 2002 – 2003 yhteenveto
Leverkusen Saksa 30.5.–2.6.2002 kansainvälinen turnaus:
Miehet:
1. Iran A, 2. Iran B, 3. ESI-Team Lappeenranta
Rautavaara 15.–16.6.2002 6. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. Tiilikka Rautavaara, 2. Tuomelan Tuisku Rautavaara 3. Huluvattomat Kuopio
Naiset
1. Hilimat Rautavaara, 2. Incot ESI-Ladyt, 3. RavAkat Rauta-vaara
Riga Latvia 18.–23.6.2002 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. SDI Spid BiH, 2. TSV Bayer 04 Leverkusen GER, 3. SE Piremon HUN (KSI Kotka FIN 4.)
Lappeenranta 13.–14.7.2002 10. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Duracel ESI-Team, 2. Tiilikka Rautavaara, 3. Kurzeme Latvia
Naiset
1. Suomi 3, 2. Hilimat Rautavaara, 3. RavAkat Rautavaara
Kamnik Slovenia 26.–31.10.2002 World Championships – MM-kisat:
Naiset
1. The Netherlands, 2. Slovenia, 3. Suomi Finland
Muurame 14.9.2002 Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. Rautavaara
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. Rautavaara, 3. TamKo Tampere
Kotka 1.2.2003 21. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. Rautavaara
Miehet B 1. KSI II, 2. StU Hinkkaajat, 3. Team 03
Naiset
1. Rautavaara, 2. ESI-Ladyt Lappeenranta, 3. KSI Kotka
299
SM-sarjat 2002 – 2003:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. MuurLe Muurame
Runkosarjan voittaja: ESI-Team Lappeenranta
1-sarja
1. KSI Kotka II, 2. StU Hinkkaajat, 3. ESI II Lappeenranta
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. Rautavaara, 3. KSI Kotka
Runkosarjan voittaja: ESI-Ladyt Lappeenranta
SM-Beach Volley 2002:
Miehet:
1. Tiilikka Rautavaara, 2. Duracel ESI-Team, 3. Tuomelan Tuisku
Naiset:
1. Hilimat Rautavaara, 2. Suomi 3, 3. Incot ESI-Ladyt Lranta
Leverkusen Saksa 20.–23.3.2003 WOVD World Cup
Miehet
1. Tehran Pegah Milk Industries, IR Iran, 2. Spid Sarajevo, Bosnia i
Herzegovina, 3. Egyptian Gustoms Club, Egypt, (ESI-Team Lappeenranta, Finland 4.)
Muurame 6.4.2003 SM-50 turnaus:
Miehet
1. Rautavaara, 2. Kuopio, 3. MuurLe Muurame
Lappeenranta 26.–27.4.2003 14. Nestori Miikkulainen:
Miehet
1. MPS Kuusaa, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. KSI Kotka
Naiset
1. ESI-Ladyt Lranta, 2. Team Vilnius Latvia, 3. KSI Kotka
Sekarit
1. Habanero, 2. ESI Lappeenranta, 3. Rautavaara
Tallinna 24.5.2003 17. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. SVC Tallinn, 3. Säde Estonia
Naiset
1. KSI Kotka, 2. SVC Tallinn
3. Toimintakilpailu 2002 – 2003:
1. KSI Kotka 920, 2. ESI Lappeenranta 900, 3. Rautavaara 750
EM2003
300
Eurooppa Etelä-Karjalassa 2003 – 2004
Lappeenranta oli istumalentopalloa harrastavien mielissä ja joidenkin matkakohteenakin elokuun lopulla 2003. ESI-Teamin isännöimät Euroopan Mestaruuskisat pelattiin Lappeenrannan Urheilutalolla 26.–31.8.2003. Kisat onnistuivat hienosti niin
järjestelyjen, kotijoukkueiden menestyksen, medianäkyvyyden kuin myös yleisön
kiinnostuksenkin suhteen. Ainoastaan se pahuksen talous jäi tappion puolelle.
Kotikisat kiinnostivat
EM2003 Lappeenranta kisat kiinnostivat paikallisesti ja seudullisesti. Lappeenrannan tiedotusvälineet; lehdet ja paikallisradiot viestittivät kisoista kiitettävästi ja yleisö löysi tiensä
kisakatsomoon. Suomen pelejä seurasi säännöllisesti keskimäärin 500–600 hengen äänekäs kannattajajoukko. Ihan edellisten Järvenpään EM-kisojen tasolle ei päästy – TV ei samanaikaisten suurtapahtumien vuoksi pystynyt tulemaan paikalle. Kisoihin osallistui n. 350
ulkomaista osallistujaa ja kokonaisbudjetti oli n. 110 000 euroa.
EM2003
Lippurivistö Lappeenrannan urheilutalon edessä
Kisoissa ratkaistiin viimeiset Ateenan vuoden 2004 XII Paralympialaisten osallistumispaikat. Molemmilta Suomen maajoukkueilta paikkaliput vielä ennen kisoja puuttuivat. Miesten
EM-turnaukseen osallistui 12 ja naisten sarjaan 7 maata - Kreikan naisten jäädessä lopulta
pois. ECVD:n kanssa väännetyn sopimuksen mukaan kisat myönnettiin Urheiluliitolle, joka
puolestaan valtuutti eri sopimuksella Etelä-Saimaan Invalidit/ESI-Teamin vastaamaan kilpailujen käytännön järjestelyistä ja taloudesta.
Lappeenrannan kisojen kansainvälisten asioiden päällikkönä toiminut istumalentopalloaktiivi Raija Kojo kertoi kisojen aattona paikallisessa päälehdessä, että kisojen järjestelyorganisaatiossa työskentelee lähes 150 vapaaehtoista. Suurin osa on lappeenrantalaisia,
mutta kiitettävästi olemme saaneet apuvoimia myös lähikunnista ja myös Kotkasta, Tampereelta, Valkealasta ja pääkaupunkiseudulta. Tämän mittakaavan kansainväliset kisat
vaativat todella paljon työtä. Kaikki on kunnossa; testiottelut on pelattu, kentät, pistelaskusysteemit ja tuomaritoiminta ovat kaikki kunnossa kisoja varten.
Paluu pronssikauteen
Kisojen avausottelussa miesten maajoukkue voitti Unkarin vajaassa tunnissa 3 – 0 (25-13,
25-11, 25- 8). Naiset puolestaan tekivät selvää jälkeä omasta avausvastustajastaan Saksasta samoin 3 – 0 (25-17, 25-14, 26-24). Toisessa alkulohkon pelissään naiset jatkoivat
301
samaa rataa ja löivät Venäjän myös selvästi 3 – 0 (25-10, 25-13, 25-12). Miesten toinen
vastustaja oli kaksien edellisten EM-kisojen mestari ja myös hallitseva Maailmanmestari
Bosnia-Hertsegovina. Ennakkoluulottomasti pelin aloittaneet suomalaiset veivät ensimmäisen erän jännittävien vaiheiden jälkeen 25-23. Jatkossa bosnialaiset eivät antaneet yllättää, vaan ottivat seuraavat kolme erää numeroin 20-25, 13-25, 15-25.
EM2003
Puolivälieräpelissä isännät hoitelivat tiensä mitalipeleihin kukistamalla Ukrainan 3 - 1 (2514, 26-28, 25-15, 25-16). Suomi voitti ensimmäisen erän ilman sanottavia vaikeuksiaToisessakin erässä suomalaisilla oli kolme eräpalloa, mutta lopulta Ukraina vei erän 2628. Tuon jälkeen Suomi tarkensi peliään ja voitti kolmannen ja neljännen selvästi.
Tämä ottelu meidän oli pakko voittaa ja kai se siksi olikin hieman vaikea. Edellisten vuosien arvokisoissa Suomi on onnistunut pitämään Ukrainan takanaan ja lähdimme peliin hienosti ennakkosuosikkeina. Pelkästään sillä ei pelejä kyllä voiteta. Tämä peli oli meille henki ja elämä. Tappion myötä olisi paralympiapaikka mennyt. Suomen Miesten
valmentaja Ossi Pulli oli ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa peliin ja ennen kaikkea
mahdollisuuteen edelleen pelata Ateenan kisalipuista, jotka olivat luvassa kolmelle kisojen
parhaalle.
Naisten mahdollisuudet päästä pelaamaan mestaruudesta kariutuivat välierätappioon Hollannille 1 – 3 (18-25, 25-16, 9-25, 21-25). Tämän hetkinen tasomme ei riittänyt maailmanmestarien kaatamiseen, mutta kyllä me teimme ottelusta tasokkaan tapahtuman, Suomen
naisten maajoukkueen valmentaja Martti Luukkonen kertoili pelin jälkeen. Hollannilla on
kasassa niin tasaisen vahva ryhmä, ettei kukaan pysty horjuttamaan sen asemaa Euroopan parhaana. Pronssipeliin Suomea vastaa tuli toisesta välieräpelistä Ukraina.
Suomen maajoukkueen kapteeni Minna Hiltusen isku päätti Ukrainan pyristelyt EM-kisojen
naisten pronssiottelussa. Suomi voitti ottelun 3 – 0 ja ainoastaan toisessa erässä suomalaisten tahti hieman lopahti helpon avauserän (25-10) jälkeen. Ukraina pääsi eräpalloihin
tilanteessa 20–24. Rahkeet eivät kuitenkaan erävoittoon riittäneet vaan suomalaiset väänsivät erän itselleen 26-24. Kolmas taas helpostikin numeroin 25-16. Minna Hiltusen mukaan suomalaiset luottivat pelin hankalilla hetkillä omaan pelaamiseen ja kun virheet saatiin karsittua pois – ukrainalaisten pistetehtailu loppui.
Kokeneiden pelaajien vastuunkantoa muiden herättely kuitenkin edellytti. Se vaati vähän
komentelua, Minna Hiltunen naurahti. Ja sitten ei muuta kuin kuuluttajan pyynnöstä Dirlandaata veisaamaan.
302
Miesten välierissä vanha tuttu kiistakumppani Saksa pudotti isännät tiukassa pelissä
pronssiotteluun Venäjää vastaa tuloksella 0 – 3 (23-25, 23-25, 26-28). EM-kisojen loppuottelussa Bosnia-Hertsegovina puolestaan voitti saksalaiset ja uusi mestaruutensa 3 – 0 (2521, 25-16, 25-13). Suomen ja Venäjän välinen pronssiottelu oli tasainen peli, jonka Suomi
kuitenkin onnistui voittamaan 3 – 1 (26-24, 17-25, 25-18, 25-21).
Naapurin ykköshakkuri Aleksei Ahapatov oli paha pideltävä, mutta muun Venäjän joukkueen tapaan hänenkin pelinsä oli lopulta liian yksipuolista ja ennakoivaa. Suomen valmentajan Ossi Pullin mukaan Venäjä on potentiaali huippujoukkue tulevina vuosina. Halusimme voittaa viimeisen pallon ja teimme sen. Vanhin pelaajamme Olavi Venäläinen teki sen
mitä pitikin – heitti rauhallisesti pallon siihen tyhjään paikkaan. Meidän heikkoutemme on
liikkuminen. Pitää jatkossa saada poikien posket lommolle.
Lehti-ilmoitus: Etelä-Saimaa 29.8.2003
The Final standing of European Championships 2003 Lappeenranta
Men
1. Bosnia i Herzegovina
2. Germany
3. Finland
4. Russia
5. Poland
6. The Netherlands
7. Ukraine
8. Latvia
9. Croatia
10. Hungary
11. Estonia
12. Greece
Women
1. The Netherlands
2. Slovenia
3. Finland
4. Ukraine
5. Lithuania
6. Germany
7. Russia
303
EM 2003
EM2003 LAPPEENRANTA
SM-Beach Volley 2003
Kesä 2003 piti sisällään kovan, EM-kisamenestykseen tähtäävän, maajoukkue-harjoittelun
lisäksi tietysti myös Beach Volley turnaukset Rautavaaralla ja Lappeenrannassa sekä lajin
SM-kisailut.
7. Rautavaara Beach Volleyn 2003 lopputulokset:
Miehet
1.Tiilikka Rautavaara
2. LVI Savo
3. Bostik Helsinki
4. Kuopio
5. Mörssärit
Naiset
1. Hilimat Rautavaara
2. Iskuryhmä Rautavaara
3. Mansen Mimmit Tampere
304
11. Marjola Beach Volleyn 2003 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Tiilikka Rautavaara
2. Team Bulls ESI-Team
3. Kurzeme Latvia
4. KSI Kotka 2
5. KSI Kotka 1
6. Internazionale
7. Team Jokinen Sysmä
8. Bostik Helsinki
9. BOM ESI-Team
10. Team FIN
11. Mixed-Team Lahti
12. HBS Lappeenranta
1. Londa Latvia
2. Hilimat Rautavaara
3. Team Finland 2
4. Iskuryhmä Rautavaara
5. Team Move Russia
6. KSI Kotka
7. Mansen Mimmit Tampere
8. Team Finland 1
Miesten Beach-kesää hallitsi – Duracelin poissa ollessa – lähes näytöstyyliin Korkalaisen
Kallen johtama Tiilikka, joka myös uusi Suomen Mestaruutensa. Kallen lisäksi Tiilikasassa
muurailivat Hakkaraisen Pauli, Penttisen Eero ja uutena miehenä vävymies Ruotsalaisen
Jukka. Miesten SM-hopeat kiidätettiin Helsinkiin Bostikille – Lasse Pakarinen, Martti Eronen, Aulis Vistbacka ja Kurt Vikman. Joukkue oli tasaisen varmasti mukana molemmissa
SM-osakisoissa; Rautavaaralla 3. ja Marjolassa 8. Pronssit Marjolan kakkoselle – BullsTeamille: Matti ja Ville Pulli, Kalevi Lång ja Jukka Laine.
Naisten Mestaruus Hilimoille – Seija, Kielo ja Satu Korkalainen Rautiksen voitolla ja Marjolan kakkossijalla. Hopeat Iskuryhmälle, Hilimojen naapureille Raatavuaralta – Eija Roth,
Elina Kuosmanen ja Tuula Voutilainen, os. suomeksi: Rautavaara ja pronssit Mansen
Mimmeille Tampereelta – Petra Pitkäniitty, Annukka Jäätteenmäki, Minna Halko ja Mari
Leskinen. Latvian Londan Marjola-Beachin voitto riitti neljänteen tilaan.
4. SM-Beach Volleyn lopputulokset kesältä 2003:
Miehet:
1. Tiilikka Rautavaara
2. Bostik Helsinki
3. Team Bulls
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Jukka Ruotsalainen ja Pauli
Hakkarainen
Lasse Pakarinen, Martti Eronen, Aulis Vistbacka ja Kurt Vikman
Matti ja Ville Pulli, Kalevi Lång ja Jukka Laine
Naiset:
1. Hilimat Rautavaara
2. Iskuryhmä Rautavaara
3. Mansen Mimmit Tre
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
Eija Roth, Elina Kuosmanen ja Tuula Voutilainen
Petra Pitkäniitty, Annukka Jäätteenmäki, Minna Halko ja
Mari Leskinen
KSI Kotkalle pronssit Euro Cupista
Bosnialaisjoukkueet Spid Sarajevo ja Fantomi putsasivat pöydät Unkarin Debredsenissä
11.–16.11.2003 pelatussa mestariseurojen Euro Cupissa: Sarajevolaisten välisen finaalin
vei nimiinsä Spid selvästi 3 – 0. Europeleihin kolmannen kerran Suomen Mestarina osallistunut (kaikkiaan 4. kerta) KSI Kotka ylsi turnauksessa komeasti kolmanneksi lyötyään
pronssikamppailussa saksalaisen TSV Bayer 04 Leverkusenin niukasti 3 – 2 (23-25, 1525, 29-27, 25-16, 17-15).
305
Ei ole mennyt työnteko hukkaan. Tähän me tähtäsimme, kun uusi kausi syksyllä aikaisemmin aloitettiin. Tämä on ehdottomasti seuramme historian huippusaavutus, puhalteli
kotkalaisten pelaaja – ja ennen kaikkea sielu ja joukkueenjohtaja Pekka Nygren voitetun
kamppailun jälkeen.
Kisoissa puhutti kaikkiaan kolmen bosnialaisjoukkueen hyväksyminen kisaan, joka aikaisemmin muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta, oli ollut puhtaasti eri maiden mestariseurojen välinen EM-kisa. Syynä tilanteeseen selitettiin olevan lukuisat poisjäännit. Aiemmin mukana olleista maista olivat nyt jääneet pois mm. Ukraina, Puola, Kroatia ja Norja.
Osallistuvia joukkueita oli kaikkiaan kymmenen. Turnaus aloitettiin kahdessa alkulohkossa.
Kotkan lohkossa pelasivat Spid Sarajevo (BiH), Tubanten (NED), SVK Lidzas (LAT) ja
Ljubljana (SLO). Toisen lohkon joukkueet olivat: Leverkusen (GER), SE Piremon (HUN),
Ekaterinburg Rodnik (RUS), OKI Fantom (BiH) ja Tuzla (BiH).
KSI Kotka selvitti tiensä jatkoon alkulohkosta hyvällä pelillä – Tubanten, Lidzas ja Ljubljana
kaatuivat 3 – 0 ja hallitseva mestarikin sai tehdä täyden pelityön 2 – 3 voittonsa eteen –
erät: 25-19,25-23, 8-25, 20-25,12-15). Välierävastustaja, toinen Sarajevon joukkue Fantomi ei paljoa finaalin ovia kotkalaisille raotellut, vaan vei voiton ja loppuottelupaikan
0 – 3 (21-25, 11-25, 18-25).
Pronssipeli oli huikea taistelu Leverkusenin kanssa. Pelin alku ei hyvää kotkalaisille lupaillut. Yleensä vahva torjuntapeli ei pysynyt saksalaisten hyökkäysten tahdissa – kaksi erää
saksalaisille. Vasta kolmannessa Kotkan torjunta alkoi päästä hyökkäysten kuvioista kiinni
ja iskut alkoivat palautua aspiriinimiesten kenttään. Tärkeä erävoitto jatkopisteillä 29-27.
Siitä oli jo helpompaa viedä neljäs erä ja ratkaisu viidenteen. Erää taisteltiin tasatahtiin jatkopinnoille – ja lopulta helpottava viimeinen piste KSI Kotkalle: pallo kimposi saksalaisten
iskulyönnistä Teijo Hovin päästä takaisin verkon yli ja suoraan saksalaisten kenttään.
Teijo Hovi oli tämän ratkaisupisteen lisäksi muutenkin kotkalaisten tehokkaimpia pelaajia.
Joukkueen sielu oli kuitenkin passari ja pelaajavalmentaja Jori Sivula, joka juonikkaasti ja
tehokkaan tappavasti pyöritti kotkalaisten hyökkäyspeliä.
Pekka Nygren, Kotka
KSI Kotkan mitalijuhlat voivat alkaa
Edessä vas. Sari Mannersuo (huoltaja), Pekka Nygren, Vesa Vuorela,
Osmo Röpelinen, Petri Vuorela. Keskirivi vas. Jori Sivula (kapt.), Timo Herranen, Pekka Holtari (joukkueenjohtaja), Vallo Järv (valmentaja), Olavi Venäläinen, Martti Eronen. Takana vas. Teijo Hovi, Juha
Ahdepelto, Mika Vikman, Mika Riikonen.
306
Kisojen päättäjäistilaisuudessa Jori palkittiin kisojen parhaana puolustuspelaajana – mikä
korosti entisestään hänen merkitystään joukkueen saavutusten takuumiehenä. Myös pitkäaikaisen maajoukkuepelaaja Olavi Venäläisen otteet paranivat läpi turnauksen ja hän oli
mitalipeleissä kentän parhaimmistoa. (Pekka Nygren)
Unkarin 2003 Euro Cupin lopputulokset:
1. Spid Sarajevo (BiH)
2. OKI Fantomi Sarajevo (BiH)
3. KSI Kotka (FIN)
4. Bayer 04 Leverkusen (GER)
5. Tuzla (BiH)
6. Rodnik Ekaterinburg (RUS)
7. Savico Tubanten (NED)
8. Ljubljana (SLO)
9. SE Piremon (HUN)
10. Lidzas (LAT)
Eestiläiset SM-sarjaan
SVC Tallinn osallistui ensimmäistä kertaa Suomen istumalentopallon miesten Mestaruussarjaan. Osallistumisesta käytiin ensimmäisen kerran neuvotteluja jo 1990-luvun puolivälissä, mutta eri syistä asia jäi aina puheiden ja suunnitelmien asteelle.
Kokemusta kovista peleistä yhdestä maailman kovimmista istumalentopallon sarjoista lähdimme hakemaan. Olemme käytännössä ainoa joukkue Virossa, joten tuntumaa koviin peleihin on mahdoton saada. Kun olemme vuosien varrella tulleet turnauksiin Suomeen, pari
ensimmäistä peliä on aina mennyt totutellessa. Neuvostoliiton perinne näkyy meillä. Silloin
kaikki vammaisuuteen liittyvä pidettiin piilossa ja erossa muusta yhteiskunnasta. Siksi
myös istumalentopallo mielletään meillä edelleen puhtaasti vammaislajiksi – toisin kuin
teillä Suomessa. Näin kuvasi joukkueen tuntoja ja tavoitteita joukkueen kapteeni Ivar Liiv
ensimmäisten Suomessa pelattujen SM-sarjapelien jälkeen.
SM-sarjaan kaudella 2003 – 2004 osallistui eestiläisten lisäksi kotomaisemista KSI Kotka,
ESI-Team Lappeenranta, HIY Helsinki, MuurLe Muurame ja RI Rautavaara. Naisten SMsarjaan lähtivät ESI Ladyt Lappeenranta, KSI Kotka, HIY Helsinki, RI Rautavaara, TSI
Tampere ja Kokemäki.
Merkitsemätön
Ivar Liiv, SVC Tallinn
307
Miesten SM-runkosarja oli varsin tasaisin. KSI Kotka vei ykköspaikan yhdellä tappiolla.
ESI-Team, Rautavaara ja MuurLe kamppailivat kakkos- ja loppuottelupaikasta paikasta tasapäisesti koko kauden ajan. SVC Tallinn jäi debyyttikaudellaan voitoitta.
Miesten SM-runkosarjan lopputilanne:
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lranta
3. Rautavaara
4. MuurLe Muurame
5. HIY Helsinki
6. SVC Tallinn
10
10
10
10
10
10
9
7
7
5
2
0
1
2
3
5
8
10
29 - 7
25 – 10
23 – 13
16 – 19
9 – 25
2 – 30
849 – 595
834 – 714
812 – 742
720 – 758
659 – 779
513 – 799
18
14
14
10
4
0
Pronssipelissä 28.2.2004 Rautavaara voitti kotonaan MuurLen 3 – 1 (25-17, 25-16,17-25,
25-17) ja otti pronssimitalit. SM-loppuottelut olivat äärimmäisen tiukkoja ja jännittäviä – ehkä ensimmäistä lukuun ottamatta. Rautavaaran mitalistit: Pauli Hakkarainen, Satu, Seija ja
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Jukka-Pekka Ruotsalainen, Heino Savolainen ja Jorma Toivanen.
Ensimmäinen loppuottelu ESI:n ja KSI:n kesken pelattiin runkosarjan kakkosen ESITeamin kotikentällä ja se päättyi ehkä hieman yllätyksellisestikin kotijoukkueen voittoon 3
– 0 (26-24, 25-14, 30-28). Toinen ja kolmas peli pelattiinkin sitten runkosarjavoittajan ja
mestaruuden puolustajan Kotkan kotisalilla. Toinen ottelu ja Suomen Mestaruus oli menossa lappeenrantalaisille, kun ESI-Team oli mestaruuspallossa pelin neljännessä erässä
tilanteessa 22-24. Muutama helppo virhe ja erä kotkalaisille 26-24 ja koko toinen finaali lopulta 3 – 2 (28-26, 23-25, 15-25, 26-24, 15-11).
Kolmas ja ratkaiseva loppuottelu pelattiin jälleen Kotkassa ja se oli titaanien taistelua niin
kentällä kuin ajoittain katsomossakin. KSI Kotka uusi mestaruutensa voitolla 3 – 2 (24-26,
21-25, 25-18, 25-20, 19-17). ESI:n voitettua kaksi ensimmäistä erää – vei Kotka seuraavat
kaksi. Ratkaisevan erän viimeinen pallo jätti jossiteltavaa – tai toisaalta se taisi olla ainoa,
mistä niin verkon kummallakin puolella ja katsomossakin oltiin samaa mieltä. Tapahtui
tuomarivirhe. KSI Kotka oli juuri tuon verran parempi. Tuomarivirhe harmittaa, mutta sellaisia peleissä sattuu – nyt vaan ikävä kyllä näin ratkaisevassa paikassa. Onnittelut Kotkalle
Suomen Mestaruudesta, ESI-Teamin valmentaja Ossi Pulli tunnusti reilusti ottelun jälkeen.
ESI-Teamissa pelasivat kaudella 2003-2004:
Janne Aumakallio, Olli-Pekka Hiltunen, Keijo Hänninen, Heikki Jokinen, Petri Kapiainen,
Erkki Kestola, Topi Komppa, Kalevi Lång, Lauri Melanen, Reijo Myllykoski, Matti Pulli, Olli
Ranta, Veli-Matti Saareks, Riku Tarkiainen, Sami Tervo sekä joukkueenjohtaja Reijo Tarkiainen ja valmentaja Ossi Pulli.
Naisten SM-sarjaa hallitsi ESI-Ladyt Lappeenrannasta ja se voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen Mestaruuden. Loppuotteluissa KSI Kotka kaatui molemmissa peleissä.
Ratkaiseva toinen finaali oli ESI-Ladyjen näytöstä: 3 – 0 (25-9, 25-15, 25-13). Vaikka KSI
ei pystynyt vastaamaan esiläisten peliin, kotkalaisten valmentaja Timo Herranen oli tyytyväinen sijoitukseen – pronssi oli vaihtunut hopeaksi.
Kauden tavoite ylitettiin. En olisi edes uskonut, että olemme loppuotteluissa, koska Rautavaara oli suurin suosikki Sääli vaan, että kauden huonoin pelimme sattui tähän. Parhaat
pelaajamme eivät päässeet lähellekään omaa osaamistasoaan. Pahin nälkämme taisi
mennä rautavaaralaisten voittamiseen välierissä.
308
Kotkalaisista hopeamitaleilla koristettiin: Sari Forsman, Erja Herranen, Leila Holtari, Tuija
Hyvönen, Kirsi Jarvanne, Anja Jääskeläinen, Erja Pylkkänen, Päivi Sivula, Jatta Tiihonen,
Tarja Timonen ja valmentaja Timo Herranen. Rautavaaran pronssijoukkueen kokoonpano:
Kielo, Satu ja Seija Korkalainen, Kirsi ja Mervi Koskelo, Elina Kuosmanen, Eija Roth, Sari
Tirkkonen ja Tuula Voutilainen.
Kauden 2003 – 2004 SM-sarjojen lopputulokset:
SM-sarja Miehet
SM-sarja Naiset
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. Rautavaara
4. MuurLe Muurame
5. HIY Helsinki
6. SVC Tallinn Eesti
1-sarja
1. ESI-Ladyt Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. Rautavaara
4. TSI Tampere
5. HIY Helsinki
6. Kokemäki
SM-50 Miehet
1. KSI Kotka II
2. ESI II Lappeenranta
3. PäVe Savonlinna
4. StU Hinkkaajat Savitaipale
5. SuNaMa (FIN Team W)
1. Rautavaara
2. KSI Kotka
3. Kuopio
4. ESI Lappeenranta
5. Iisalmi
Kotkat ilman kotivoittoa
22. Kotka-turnaus pelattiin tammikuun viimeisenä päivänä – lauantaina 31.1.2004. Miesten
A-sarjassa pelasivat ESI-Team Lappeenrannasta, HIY Helsinki, SVK Livani Latviasta, SVC
Tallinn Virosta, Rautavaara ja isäntäjoukkue KSI Kotka. Miesten B-sarjassa oli viisi joukkuetta ja naisten sarjaan osallistui kuusi joukkuetta – HIY Helsinki,
KSI Kotka, SVC Tallinn, Rautavaara, TSI Tampere sekä Londa Latviasta.
Miesten B:ssä pelattiin yksinkertainen sarja kahden voittoerän peleinä. TSI Tampere ja
KSI Kotka II päätyivät tasapisteisiin ja Tampere sijoittui ykköseksi paremmalla pistesuhteella, vaikka olikin hävinnyt joukkueiden keskinäisen pelin 1 – 2. Kolmanneksi selvisi ESI
II.
Naisten sarjassa odoteltiin latvialaisnaisilta (Londa) kovaa panosta – ehkä turnauksen ykkössijaakin. Toisin kävi. Joukkue hävisi alkusarjassa Rautavaaralle 0 – 2 ja pelasi tasan
Tampereen kanssa. Välierässä Londa hävisi vielä kotijoukkueelle selvästi 0 – 2.
Turnausfinaaliin kotkalaisten vastustajaksi selvisi Rautavaara, joka veikin äärimmäisen
jännittävässä ja pitkässä pelissä voiton 1 – 2 (21-25, 30-28, 20-22). Latvialaiset selvisivät
kisan kolmosiksi 2 – 1 voitolla Helsingistä.
Miesten A-sarjassa ESI-Team ja KSI Kotka voittivat alkulohkonsa. Välierissä lappeenrantalaiset voittivat Rautavaaran ylivoimaisesti 2 – 0 (25- 6, 25-11) ja KSI Helsingin myös 2 –
0 (25-12, 25-22). Loppuottelun ensimmäisen erän vei Kotka helpostikin 14-25, mutta ESITeam seuraavat 25-23, 15-12. Pronssipelissä Rautavaara voitti Helsingin 2 – 0 ja jumbofinaalissa Tallinna Riikan 2 – 1.
309
22. Kotka-turnauksen 2004 lopputulokset:
Miehet A-sarja:
Miehet B-sarja:
Naiset:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
1. TSI Tampere
2. KSI Kotka
3. ESI 2 Lranta
4. Creamteam
5. Hyvinkää
1.
2.
3.
4.
5.
6.
ESI-Team Lranta
KSI Kotka
Rautavaara
HIY Helsinki
SVC Tallinn, Viro
SVK Livani, Latvia
Rautavaara
KSI Kotka
Londa, Latvia
HIY Helsinki
TSI Tampere
IVK Tallinn, Viro
Toimintakilpailu kuitenkin Kotkaan
Neljännen kerran kilpailtu Toimintakilpailu päättyi Kotkan selkeään voittoon. Kakkossijasta
Lappeenranta, Rautavaara ja Tampere kävivät tiukkaa vääntämistä pitkin kautta. Lopulta
ESI kakkoseksi ja Rautavaara kolmoseksi.
Kaikkiaan toimintakilpailun pisteitä sai kauden aikana yhteensä 15 seuraa tai joukkuetta.
4. Toimintakilpailun 2003 – 2004 lopputulokset:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
8.
9.
10.
11.
12.
KSI Kotka
ESI Lappeenranta
RI Rautavaara
TSI Tampere
HIY Helsinki
SVC Tallinn ja
MuurLe Muurame
Kokemäki
Kuopio
StU Savitaipale
Iisalmi
PäVe Savonlinna,
Hyvinkää,
Team FIN (N) ja
Creamteam
790 pistettä
620
580
560
270
140
100
70
60
40
20
Muuramen Suomen Cup
Kauden 2003 – 2004 Suomen Cupin peleistä Muuramessa 20.9.2003 löytyvät miesten neljän joukkueen sarjana pelatut tulokset. Naisten ykkösiksi pelasivat rautavaaralaiset – tuloksia tai muita joukkueita ei ole tiedossa.
Suomen Cupin 2003–04 lopputulokset:
Miehet
1. KSI Kotka
2. Rautavaara
3. MuurLe Muurame
4. HIY Helsinki
3
3
3
3
3
2
1
0
0
1
2
3
7–1
5–3
3–4
0–7
(199-147)
(176-168)
(151-190)
(136-176)
6
4
2
0
310
Lajivaliokunta 2003 – 2004
Puheenjohtaja Kyösti Arola, Pekka Nygren, Lasse Eva, Anne Mäki, Ossi Pulli, Martti Luukkonen, Jarmo Kari (luokittelija), Markku Ylisiurua (tuomari) sekä lajipäällikkö Suvi Aho.
Mestarit ja arvokisamitalistit 2003 – 2004
Euroopan Mestaruuskisojen 2003 pronssimitalistit: Team Finland, Suomi
Miehet:
Juha Ahdepelto, Martti Eronen, Jari Heino, Jukka Laine, Mika Luoma-aho, Kalevi Lång, Lauri Melanen, Lasse Pakarinen, Matti Pulli, Olavi Venäläinen, Aulis
Vistbacka, huoltaja Reima Pulli, joukkueenjohtaja Reijo Tarkiainen sekä valmentaja Ossi Pulli
Naiset:
Päivi Sivula, Anu Roitto-Helenius, Liisa Mäkelä, Petra Pitkäniitty, Anne Mäki,
Raisa Möller, Maria Paavola, Kerttu Pajulahti, Kaisa Leka, Annukka Jäätteenmäki, Liisa Jokipii, Minna Hiltunen, valmentaja Martti Luukkonen, kakkosvalmentaja Heikki Jokinen ja joukkueenjohtaja Jyrki Vilhu
Miesten seurajoukkueiden Euro Cupin 2003 pronssimitalistit: KSI Kotka, Kotkan Seudun
Invalidit ry
Pekka Nygren, Vesa Vuorela, Osmo Röpelinen, Petri Vuorela, Jori Sivula
(kapteeni), Timo Herranen, Olavi Venäläinen, Martti Eronen, Teijo Hovi, Juha
Ahdepelto, Mika Vikman, Mika Riikonen, Sari Mannersuo (huoltaja), Pekka
Holtari (joukkueenjohtaja) ja Vallo Järv (valmentaja).
Miesten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Juha Ahdepelto, Timo Herranen, Teijo Hovi, Vallo Järv, Osmo Röpelinen, Olavi Venäläinen, Vesa Vuorela, Mika Vikman, Mika Riikonen, Jori Sivula, Petri
Vuorela ja Pekka Nygren (joukkueenjohtaja)
Naisten Suomen Mestarit: ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Raisa Möller, Kaarina Törmänen, Raija Kojo, Minna Hiltunen, Suvi Rautjoki,
Tanja Müller, Riitta Leskinen, Oona Möller ja valmentaja Heikki Jokinen
Naisten Suomen Cup Mestarit: RI Rautavaara:
Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen, Seija Korkalainen, Kirsi Koskelo, Mervi
Koskelo, Elina Kuosmanen, Eija Roth, Sari Tirkkonen ja Tuula Voutilainen
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2003:
Miehet: Tiilikka Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Jukka Ruotsalainen ja Pauli Hakkarainen
Naiset: Hilimat Rautavaara
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
311
Miesten M-50 Suomen Mestarit: Rautavaara:
Kalevi Korkalainen, Heino Savolainen, Tapio Talvinen, Pentti Huusko, Kyösti
Pursiainen, Pertti Korkalainen ja Antero Korhonen
Kauden parhaat 2003 – 2004
Suomen Lentopalloliitto yhteistyössä Suomen Invalidien Urheiluliiton kanssa valitsivat
kauden parhaiksi istumalentopalloilijoiksi Päivi Sivulan ja Teijo Hovin KSI Kotkasta.
Vuoden valmentajan palkinnon saivat rautavaaralaisten puuhapariskunta Seija ja Kalevi
Korkalainen ja vuoden tuomarina palkittiin Seppo Söderholm Lappeenrannasta.
Kauden tulokkaina pytytettiin miehistä Tallinnan joukkue ja naisista Tampereen Katri Hakala.
Kauden 2003 – 2004 yhteenveto
Rautavaara 7.–8.6.2003 7. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. Tiilikka Rautavaara, 2. LVI Savo, 3. Bostik Helsinki
Naiset
1. Hilimat Rautavaara, 2. Iskuryhmä Rautavaara, 3. Mansen
Mimmit Tampere
13.–14.7.2003 11. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Tiilikka Rautavaara, 2. Team Bulls ESI-Team, 3. Kurzeme Latvia
Naiset
1. Londa Latvia (Irina Jermolenko, Rita Gendele, Ramona Daukste), 2. Hilimat Rautavaara, 3. Team FIN 2
Lappeenranta 26.–31.8.2003 European Championships – EM-kisat:
Miehet
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Germany, 3. Suomi Finland
Naiset
1. The Netherlands, 2. Slovenia, 3. Suomi Finland
Muurame 20.9.2003 Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Rautavaara, 3. MuurLe Muurame
Naiset
1. Rautavaara
Debredsen Hungary 11.–16.11.2003 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. Spid Sarajevo Bosnia and Herzegovina, 2. OKI Fantomi Sarajevo Bosnia and Herzegovina, 3. KSI Kotka Finland
Kotka 31.1.2004 22. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. ESI-Team Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. Rautavaara
Miehet B 1. TSI Tampere, 2. KSI Kotka II, 3. ESI II Lappeenranta
Naiset
1. Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. Londa Latvia
SM-sarjat 2003 – 2004:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ESI-Team Lappeenranta, 3. Rautavaara
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
1-sarja
1. KSI Kotka II, 2. ESI II Lappeenranta, 3. PäVe Savonlinna
Naiset
1. ESI-Ladyt Lappeenranta, 2. KSI Kotka, 3. Rautavaara
Runkosarjan voittaja: ESI-Ladyt Lappeenranta
312
SM-Beach Volley 2003:
Miehet:
1. Tiilikka Rautavaara, 2. Bostik Helsinki, 3. Team Bulls ESI-Team
Naiset:
1. Hilimat Rautavaara, 2. Iskuryhmä Rautavaara, 3. Mansen
Mimmit Tampere
Rautavaara 3.–4.4.2004 SM-50 turnaus:
Miehet
1. Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. Kuopio
Tallinna 5.6.2004 18. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Riga, 3. JR Team (Janno Rogenbaum)
Naiset
1. Ukraina, 2. SVC Tallinn, 3. Riga
4. Toimintakilpailu 2003 – 2004:
1. KSI Kotka 790, 2. ESI Lappeenranta 620, 3. RI Rautavaara 580
Pekka Nygren
Kuvassa KSI Kotkan ja SVC Tallinnan joukkueet Eestissä v. 2003 pelatun SM-sarjaottelun jälkeen
313
9. OSA:
PELIKAUDET 2004 – 2009
Kotkassa kaikki kunnossa
www.ecvd.eu
314
Velanhoitoo ja verkkokauppaa 2004 – 2005
Yllä oleva otsikko oli tähän pelikauteen melkein pakko laittaa. EM-kisoista ESITeamille jäi käteen hyvä mieli ja 7 500 euroa velkaa. Sen hoitaminen vaati melkoisesti talkootyötä ja hyvää hermojen hallintaa. Kesän 2004 Marjola Beach Volleyn
kenttätalkoissa etsiskeltiin sivuverkkoja ja pian selvisi, että osa niistä oli myyty tai
oikeastaan annettu Rautavaaralle, kun eräs historiankirjoittaja luuli niitä olevan liikaakin. ”ESI-Teamin seuraavan vuosijulkaisun otsikoksi voit panna; Velanhoitoo ja
verkkokauppaa – kuului Jokisen Heikin ehdotus. Vuosijulkaisu jäi tekemättä ESI:n
toiminnan hiipumisen myötä, mutta nyt otsikkolupaus on täytetty. Vaikka kai olympiavuoteen olisi sattuvampiakin ollut tarjolla.
Kesäpelit rautavaaralaisille
Beach Volleyssa jatkettiin edellisten vuosien malliin – ensin pelattiin Rautavaaralla ja sen
jälkeen Marjolassa. SM-pisteet laskettiin nyt uudella tavalla: turnausvoittaja sai sarjaansa
osallistuneiden joukkueiden määrän sekä kaksi lisäpistettä, kakkonen kaksi vähemmän,
kolmonen taas kaksi vähemmän ja siitä edelleen kukin pisteen vähemmän niin, että turnauksen ja sarjan viimeinen sai yhden pisteen. Molempien turnausten pisteet laskettiin yhteen – ja niin päästiin mitalien jakoon.
Rautavaaralla pelattiin juhannuksen alla 19.–20.6.2004 jälleen kerran Korkalaisten Areenalla. Seija ja Kalevi Korkalaisen pihapiirissä oli jo useamman vuoden ollut neljä hienoa istiksen Beach-kenttää, jotka kesäaikaan olivat kovalla käytöllä aina, kun se vaan oli mahdollista. Harjoittelu näkyi jälleen kesän 2004 turnauksissa ja SM-pistetaulukoissa. Rautavaaran joukkueet tyhjensivät palkintopöydät niin naisten kuin miestenkin sarjoissa.
Rautavaaralla 8. Viitainmäki turnauksessa kotijoukkueet Niittomiehet (ent. Tiilikka) ja Hilimat (ent. Hilimat) veivät selkeät voitot sarjoissaan.
8. Rautavaara Beach Volleyn 2004 lopputulokset ja SM-pisteet:
Miehet
1. Niittomiehet Rautavaara
2. KSI Kotka II
3. Pahat Pojat
4. Bostik Helsinki
5. HuruUkot
Naiset
7
5
3
2
1
1. Hilimat Rautavaara
2. RavAkat Rautavaara
3. Team FIN 2
4. Team FIN 1
6
4
2
1
Lappeenrannassa pelattiin muutamaa viikkoa myöhemmin – 10.–11.7.2004 järjestyksessään jo 12. Marjola Beach Volley. Viirakentillä iskettiin kahden päivän aikana yhteensä 57
ottelua 18 joukkueen voimin. Kansainvälisyyttä edustivat turnauksessa tällä kertaa pelaajat
ja joukkueet Latviasta ja Hollannista. Ensimmäistä kertaa SM-Beachin historiassa ulkomainen joukkue saavutti mitalit - Latvian miesten joukkueelle ojennettiin Marjolassa SMpronssimitalit.
Marjolan naisten finaalista muodostui Rautavaaran uusinta ja jäsenten välinen taisto. Osat
vaihtuivat ja SM-titteli siinä samalla. Rautavaaralla kakkoseksi jäänyt RavAkat sai nyt tuulettaa turnausvoittoa ja Suomen Mestaruutta 2 – 1 voitolla Hilimoista.
315
Pronssiottelussa kohtasivat latvialainen SVC Londa ja Suomen naisten maajoukkuepelaajista koottu Team FIN 3. Latvian lähes kaksimetristen pelaajien taktiikkana oli ratkaista ottelu kovilla iskulyönneillä ja tiukalla torjunnalla. Suomen ketterämpi joukkue pelasi hyvin
puolustaen ja taidolla hyökäten ja vei voiton erin 2 – 1.
Miesten loppuotteluun tiensä taisteli SVC Riga Latviasta ja tappiottomalla pelillä edennyt
Niittomiehet. Rigalaiset pelasivat ennakkoluulottomasti ja voittivat ensimmäisen erän.
Nuorten pelaajien maltti ja kestävyys ei kuitenkaan riittänyt pidemmälle ja Niittomiehet ratkaisivat kaksi seuraavaa erää selkein pistein edukseen. Pronssipelissä KSI Kotkan kakkosjoukkue otti voiton Team Jokisesta.
12. Marjola Beach Volleyn 2004 lopputulokset ja SM-pisteet:
Miehet
1. Niittomiehet Rautavaara
2. SVC Riga Latvia
3. KSI Kotka II
4. Team Jokinen
5. Bostik Helsinki
6. Internationale
7. VaRa Lappeenranta
8. Cotton Club ESI-Team
9. KSI Kotka I
10. RAPula
Naiset
12
10
8
7
6
5
4
3
2
1
1. RavAkat Rautavaara 10
2. Hilimat Rautavaara
8
3. Team FIN 3
6
4. SCV Londa Latvia
5
5. Team FIN 2
4
6. Team FIN 1
3
7. Huispaajat
2
8. KSI Florat
1
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Niittomiehet hommissa
5. SM-Beach Volleyn tulokset kesältä 2004:
Miehet:
1. Niittomiehet Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Jukka Ruotsalainen ja Pauli Hakkarainen
2. KSI Kotka II
Timo ja Jussi Herranen, Mika Vikman ja Arto Vinni
3. SVC Riga Latvia
Uldis Ektermanis, Andrejs Gendels ja Gints Krauza
316
Keijo Hänninen, Lappeenranta
ja hommien jälkeen
Naiset:
1. RavAkat Rautavaara
Eija Roth, Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo ja Soile Eronen
2. Hilimat Rautavaara
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen sekä Tuula Voutilainen
3. Team FIN 2
Annukka Jäätteenmäki, Tiina Jalo ja Liisa Mäkelä
www.paralympic.org
XII Paralympic Games Athens Greece 2004
Ei mitaleille Ateenassa
XII Paralympialaiset Ateenassa 17.–28.9.2004 eivät Suomen maajoukkueilta menneet aivan putkeen. Mitalit jäivät saamatta. Miehet osallistuivat kisoihin jo kuudetta kertaa – naiset olivat olympialaisella matkalla ensimmäistä kertaa.
Miesten kanssa samassa alkulohkossa olivat Saksa, Japani ja Iran. Ensimmäisessä ottelussa saksalaiset pyörittelivät Suomesta selvän 0 – 3 voiton erälukemin 22-25, 19-25, 1025. Japanin Suomi voitti 3 – 0 (25-18, 25-13, 25-19), mutta kolmannessa ottelussa tuli jälleen reilu tappio Iranille 0 – 3 (12-25,17-25, 17-25). Alkulohkon kolmas sija jätti kuitenkin
vielä mahdollisuuden mitalipeleihin – mutta otteiden piti parantua…,
317
Naisten kuuden joukkueen kesken pelattiin yksinkertainen alkusarja. Suomi voitti peleistä
ainoastaan Ukrainaa vastaan pelaamansa kolmannen pelin niukasti 3 – 2. Tappiot tulivat
USA:lle 2– 3, Hollannille 0-3, Kiinalle 0 – 3 ja alkusarjan viimeisessä pelissä Slovenialle 1
– 3. Ottelussa sijoista 5. ja 6. Ukraina kuittasi alkusarjan tappionsa ja voitti suomettaret 1 –
3 (28-30, 16-25, 25-21, 22-25).
Puolivälieräpelissä Suomen miehet kohtasivat Egyptin. Ensimmäinen erä niukasti Suomelle 26-24, mutta seuraavat pyramidimaahan 20-25, 22-25 ja 22-25. Näin Suomi jäi pelaamaan naisten tapaan sijoista 5. – 6. Lopullisessa sijoituspelissä Suomi hoiteli homman tyylikkäästi voitolla USA:sta – ja niin kisoista jäi lopulta positiivinen yleisilme – 3 – 0 (25-14,
25-16, 25-20).
Suomen miesten maajoukkueen minivammainen ykköshakkuri Lasse Melanen erottuu pelitaitojensa lisäksi yleensä porukasta armottomana melun- ja ilonpitäjänä. Pelimatkoilla
Laurin kämppiksenä on yleensä kitara ja aika harvassa ne pelireissujen illat jolloin Lasse ei
olisi edes pientä konserttia järjestänyt.
Kun ministeri Tanja Karpela vieraili Suomen joukkueen luona kisakylässä, esitti Melasen
Lasse kulttuuriministerille laulun – ”Hän hymyilee kuin lapsi”. Kun Melanen pääsi kohtaan ”Hän toisen on, mut miksi syyllisyyttä tuntisin”, keskeytti Karpela ja sanoi: ”En ole kenenkään.” Kuten aina - Lassella oli vastaus valmiina: ”Try me, baby.”
www.paralympic.org
Sari Mannersuo Ateenassa
XII Paralympialaisten kunniataulu
Miehet
Naiset
1. Bosnia i Herzegovina
2. Iran
3. Egypt
4. Germany
5. Finland
6. USA
7. Japan
8. Greece
1. China
2. The Netherlands
3. USA
4. Slovenia
5. Ukraine
6. Finland
318
Suomen joukkueet Ateenan kisoissa:
Naiset:
Minna Hiltunen, Tiina Jalo, Liisa Jokipii, Annukka Jäätteenmäki, Liisa Mäkelä,
Raisa Möller, Anne Mäki, Maria Paavola, Petra Pitkäniitty, Päivi Sivula ja valmentajat Martti Luukkonen ja Heikki Jokinen sekä joukkueenjohtaja Jyrki Vilhu.
Miehet:
Martti Eronen, Timo Herranen, Keijo Hänninen, Petri Kapiainen, Jukka Laine,
Lauri Melanen, Lasse Pakarinen, Matti Pulli, Sami Tervo, Olavi Venäläinen
sekä valmentajat Ossi Pulli ja Reima Pulli.
www.paralympic.org
Melasen Lauri musisoimassa Ateenassa –
takana Erosen Mara ja edessä Laineen Jukka
Mäen Anne Ateenassa
Kreikkalaiset tuuletukset –
Minna, Petra, Annukka ja Mikasa
Athen 2004 - Suomi - Hollanti
319
KSI Kotkakin kuudes
Vuoden 2004 mestariseurojen Euro Cup pelattiin 19.–24.10.2004 Saksan Leipzigissa. Kisojen edeltäneet Paralympialaiset Ateenassa, niihin valmistautumiset sekä eräiden pelaajien sairastelu ja vammautumiset häiritsivät Kotkan yhteisharjoittelua, joten kisoihin KSI
joutui, joukkueenjohtaja Pekka Nygrenin sanoin, lähtemään hieman keskenkuntoisena.
Euro Cupin ajatuksena on ollut koota vuosittain 12 parasta eurooppalaista maansa mestariseuraa kisaamaan maanosan paremmuudesta. Toisen kerran ECVD poikkesi tästä periaatteesta kutsumalla eräiden maiden mestarijoukkueiden tilalle Euroliigassa menestyneitä
joukkueita. Kisoihin osallistuikin kolme kovaa joukkuetta Bosnia-Hertsegovinasta sekä
kaksi Saksasta ja Hollannista. Näin kisoista muodostuikin ehkä kovatasoisimmat koskaan
pelatut Euro Cupit – mikä myös lopputuloksista näkyi.
Lähes Bosnian maajoukkuemiehistöllä pelannut Spid sai tyytyä kakkossijaan, kun toinen
Sarajevon joukkue – Euroliigan voittanut OKI Fantomi peittosi, Kotkaa lukuun ottamatta,
kaikki vastustajansa 3 – 0. KSI Kotkan tavoitteena oli selviytyä mitalipeleihin ja puolustaa
edellisten kisojen pronssia. Kotkalaisille sattui turnauksessa yksi huono peli – Unkarin Piremonia vastaan, joka pienellä onnellakin voitti ja pudotti kotkalaiset ulos kärkiotteluista.
Alkulohkossa Fantomi voitti KSI Kotkan 1 – 3 ja kotkalaiset Hollannin toisen joukkueen
Sudosan tiukassa pelissä 3 – 2. Puolivälieräpeli Piremonia vastaan päättyi unkarilaisille
1 – 3. Jatkopeleissä sijoista 5. – 8. KSI voitti ensin Hollannin Savico Tubantenin 3 – 2 ja
hävisi sijoituspelin 5. – 6. Ukrainan Rodnikille 1 – 3. (Pekka Nygren)
Pekka Nygren, Kotka
KSI Kotkan Cup-miehistö hienon Leipzig-Arenan edustalla. Edessä vas. Jori Sivula, Petri Vuorela, Pekka Nygren, Timo Herranen ja Osmo Röpelinen. Takana vas.
Teijo Hovi, Aimo Niemi, Olavi Venäläinen, Mika Riikonen,
Vesa Vuorela, Pekka Holtari, Vallo Järv, Mika Vikman ja
Juha Ahdepelto.
Leipzigin Euro Cupin 2004 lopputulokset:
1. OKI Fantomi BiH
2. Spid Sarajevo BiH
3. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
4. SE Piremon HUN
5. Rodnik UKR
6. KSI Kotka FIN
7. Tuzla BiH
8. Savico Tubanten NED
9. Start POL
10. Paras SLO
11. Leipzig GER
12. Sudosa NED
320
www.ecvd.eu
Kuva ottelusta KSI Kotka – Rodnik Ukraina (1 – 3)
SM-sarja kohti euroliigaa
Kauden 2004 – 2005 miesten SM-sarjaan osallistuivat kotimaisten KSI Kotkan, ESITeamin, JoLePan ja HIY Helsingin lisäksi SVC Tallinn edellisen vuoden tapaan sekä uutena tuttavuutena SVK Riga-Lidzas Latviasta. Naisten sarjaan lähtivät Kotka, Helsinki, Rautavaara ja Tampere. Kolmen edellisen kauden mestarijoukkue ESI-Ladyt ei saanut joukkuetta kassaan ja joutui jäämään pois sarjasta. Ykkössarjaan ilmoittautuivat ESI II, KSI II,
PäVe Savonlinnasta sekä SM-sarjasta pois jäänyt Rautavaara.
Miesten runkosarjassa Rigan kotipelit pelattiin Tallinnassa, missä kaikki suomalaisjoukkueet kävivät kerran. Sarja oli varsin tasainen, lukuun ottamatta Tallinnan joukkuetta, joka jäi
jälleen sarjassa voitoitta. Runkosarjan voittajana KSI Kotka selvisi suoraan SM-finaaleihin.
Runkosarjan 2., 3. ja 4 pelasivat välierä- ja pronssiturnauksen helmikuun puolivälissä.
Turnausvoittaja selvisi Kotkaa vastaan loppuotteluihin ja kakkonen sai SM-pronssimitalit.
SM-runkosarjan 2004 – 2005 lopputilanne:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
KSI Kotka
ESI-Team Lranta
SVK Riga
JoLePa Jämsä
HIY Helsinki
SVC Tallinn
10
10
10
10
10
10
8
7
6
5
4
0
2
3
4
5
6
10
26 - 7
23 – 10
20 – 16
18 – 17
14 – 22
1 – 30
(776 – 556)
(744 – 674)
(808 – 760)
(777 – 733)
(723 – 806)
(471 – 770)
16
14
12
10
8
0
Suomen Cup Jämsässä
KSI Kotka voitti miesten ja Rautavaara naisten Suomen Cupin Jämsässä 15.1.2005. Lappeenrannan joukkueet ESI-Team ja ESI-Ladyt eivät osallistuneet. Miesten sarjassa pelasivat Kotkan lisäksi HIY Helsinki, TSI Tampere, Rautavaara ja isäntäjoukkue JoLePa. Naisten sarjaan osallistuivat kotkattarien kanssa Rautavaara ja Helsinki. Rautavaaran voittaneessa joukkueessa pelasivat: Satu Korkalainen, Seija Korkalainen, Kielo Korkalainen,
Kirsi Koskelo, Mervi Koskelo, Elina Kuosmanen, Eija Roth, Sari Tirkkonen ja Tuula Voutilainen sekä valmentaja Kalevi Korkalainen.
321
Suomen Cupin lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. JoLePa Jämsä
3. HIY Helsinki
4. Rautavaara
5. TSI Tampere
1. Rautavaara
2. HIY Helsinki
3. KSI Kotka
Nina Jakonen, IT 2005
Kotkan Jori Sivula, Vallo Järv (2) ja Timo Herranen Jämsän cupissa
23. Kotka-turnaus
Kotkan Seudun Invalidit ry. järjesti perinteisen Kotka-turnauksen lauantaina 5.2.2005 jo 23.
kerran. Miesten A-sarjaan lähti kuusi, B-sarjaan samoin kuusi ja naisten sarjaan neljä
joukkuetta. Miesten A-sarjan sijoituspeleissä sijoista 5.-6. KSI Kotka B voitti SVK Lidzasin
2 – 0 (25-16, 25-9), sijoista 3.-4. SVK Riga SVC Tallinnan 2 – 1 (23-25, 25-14, 15- 5) ja
loppuottelussa KSI Kotka A HIY Helsingin 2 – 0 (25-15, 25-17).
Naisten sarjan voiton vei Rautavaara ennen emäntiä ja Helsinkiä. B-sarjassa Rautavaara
voitti loppuottelussa TSI Tampereen 2 – 0 (25-10, 25-11).
23. Kotka-turnauksen 2005 lopputulokset:
Miehet A
Miehet B
Naiset
1. KSI Kotka A
2. HIY Helsinki
3. SVK Riga
4. SVC Tallinn
5. KSI Kotka B
6. SVK Lidzas
1. Rautavaara
2. TSI Tampere
3. StU Hinkkaajat
4. KSI Kotka 2
5. ESI 2 Lappeenranta
6. Hyvinkää
1. Rautavaara
2. KSI Kotka
3. HIY Helsinki
4. SVC Tallinn
Riga-Lidzas SM-hopealle
Miesten SM-sarjan välierä- ja pronssiturnaus pelattiin runkosarjan kakkosen ESI-Teamin
kotisalilla Lappeenrannassa 14.2.2005. Riga Lidzas selvitti itsensä SM-loppuotteluihin voittamalla molemmat vastustajansa. ESI-Team kuittasi pronssit voittamalla JoLePan tiukassa
pelissä 3 – 2.
322
Pronssijoukkue ESI-Teamin kokoonpano kauden aikana oli: Olli-Pekka Hiltunen, Keijo
Hänninen, Heikki Jokinen, Petri Kapiainen, Erkki Kestola, Asko Kinnunen, Topi Komppa,
Lauri Melanen, Reijo Myllykoski, Matti Pulli, Olli Ranta, Veli-Matti Saareks, Riku Tarkiainen
ja Sami Tervo.
KSI Kotka matkasi ensimmäiseen SM-loppuotteluun Latvian pääkaupunkiin Riikaan. RigaLidzas voitti ottelun hieman kyseenalaisestikin. Latvialaisten erotuomarien silmien alla kotijoukkueen pelaajien pyllyt eivät tahtoneet millään pysyä lattiassa. Kaksi seuraavaa peliä
pelattiin Kotkassa kahta viikkoa myöhemmin – saman päivän aikana. KSI Kotka oli päättänyt näyttää latvialaisille – kuka tätä lajia oikeastaan osaa. Ja kun tuomarikaksikko Kyösti
Arola ja Sari Mannersuo vihelsivät hypyt pois – ei lopputuloksesta ollut epäselvyyttä. KSI
Kotka voitti molemmat ottelut puhtaasti ja helpohkosti 3 – 0.
SVK Riga-Lidzasin hopeakokoonpano kaikessa helppoudessaan: Uldis Ektermanis, Maris
Grundmanis, Gints Krauja, Oskars Abolins, Vadims Skoriks, Boriss Jeparovs, Aleksandrs
Vivcariks, Normunds Kazimirenoks, Maris Garklavs, Andrejs Gendels, Valdis Lipskis,
Maksims Rostovcevs, Guntars Brinkis ja Juris Gendels sekä pelaaja-valmentaja Andris
Ulmanis…, ja eri määrä heittomerkkejä sinne sun tänne.
SM-sarjojen lopputulokset pelikaudelta 2004 – 2005:
SM-sarja Miehet
SM-sarja Naiset
1. KSI Kotka
2. Riga-Lidzas Latvia
3. ESI-Team Lappeenranta
4. JoLePa Jämsä
5. HIY Helsinki
6. SVC Tallinn Eesti
1. Rautavaara
2. KSI Kotka
3. HIY Helsinki
4. TSI Tampere
1-sarjan ja veteraaniturnauksen lopputulokset:
1-sarja
SM-50 Miehet
1. Rautavaara
2. KSI Kotka II
3. ESI II Lappeenranta
4. PäVe Savonlinna
5. TSI Tampere
6. Kuopio
7. StU Hinkkaajat Savitaipale
8. Hyvinkää
1. Rautavaara I
2. HuruUkot Kuopio
3. Rautavaara II
4. ESI Lappeenranta
Suomalaisen miehen retkivarustus: Makuusäkki ja sixpäkki. (Pappa Piilolan parhaat)
Naisten hopeajoukkue KSI Kotkan pelaajat: Erja Herranen, Leila Holtari, Tuija Hyvönen,
Kirsi Jarvanne, Anja Jääskeläinen, Erja Pylkkänen, Päivi Sivula, Mia Tarvainen, Jatta Tiihonen ja Tarja Timonen.
Naisten pronssimitalistit – HIY Helsinki: Suvi Aho, Leena ja Malla Alonen, Liisa Jokipii, Kaija Korhonen, Anne Mäki, Anne Paakki, Maria Paavola, Petra Pitkäniitty ja Merja Vähäkainu.
323
Pekka Nygren, Kotka
Suomen Mestarit 2004 – 2005 - KSI Kotka
Kotkalle 14/19 Tallinnasta
19. Tallinnan kansainvälinen istumalentopalloturnaus pelattiin 21.5.2005. KSI Kotka juhli
turnauksessa voitokkaan pelikautensa päättäjäisiä ja myös jälleen kerran turnauksen ykkössijaa. Turnauksen miesten sarjaan osallistui kuusi joukkuetta; kaksi Suomesta (KSI ja
HIY), Latviasta (Riga-Lidzas ja Team Latvija) ja Virosta (SVC Tallinn ja Team Janno). Jannon ryhmä oli pystylentopallon liigamiehistä koottu joukkue, joka rohkeasti uskaltautui kokeilemaan taitojaan lajin erikoismiehistöjä vastaan.
Alkulohkoissa KSI Kotka voitti Riga Lidzasin ja SVC Tallinnan – molemmat 2 – 0 ja Team
Latvija omassa lohkossaan Helsingin ja Jannon – sekä Helsinki myös Team Jannon. Välierissä KSI Kotka löi HIY Helsingin ja Team Latvija Riga Lidzasin 2 – 0. Jumbofinaalissa
Jannon sakki voitti SVC Tallinnan, pronssipelissä Helsinki Lidzasin ja loppuottelussa KSI
Kotka Team Latvijan 2 – 0.
19. Tallinna-turnauksen 2005 lopputulokset:
Miehet
1. KSI Kotka
2. Team Latvija
3. HIY Helsinki
4. Riga Lidzas
5. Team Janno
6. SVC Tallinn
Rautavaara lähelle toimintakilpailussa
Rautavaaralaisten kova työ ja harrastus istumalentopallon parissa oli tuoda voiton pelikauden 2004 – 2005 toimintakilpailussa. Kotkalaisten onnistui pitää Voitto-malja vitriinissään
vain 20 pisteen erolla.
324
5. Toimintakilpailun 2004 – 2005 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. RI Rautavaara
3. HIY Helsinki
4. ESI Lappeenranta
5. SVK Riga-Lidzas Latvia
6. TSI Tampere
7. JoLePa Jämsä
8. SVC Tallinn
9. Kuopio
10. StU Savitaipale
11. Hyvinkää
12. PäVe Savonlinna
730 pistettä
710
440
300
240
180
150
140
90
50
30
20
Lajivaliokunta 2004 – 2005
Puheenjohtaja Kyösti Arola Valkealasta, Pekka Nygren, Lasse Pakarinen, Anne Mäki,
Reima Pulli (valmentaja), Timo Herranen (valmentaja), Vallo Järv (valmentaja), Jarmo Kari
(luokittelija), Markku Ylisiurua (tuomari) sekä lajipäällikkö Suvi Aho.
Mestarit 2004 – 2005
Miesten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Juha Ahdepelto, Jussi Herranen, Timo Herranen (pelaaja-valmentaja), Teijo
Hovi, Vallo Järv, Osmo Röpelinen, Olavi Venäläinen, Vesa Vuorela, Mika Vikman, Mika Riikonen, Jori Sivula, Petri Vuorela ja Pekka Nygren (joukkueenjohtaja)
Naisten Suomen Mestarit: Rautavaara
Satu Korkalainen, Seija Korkalainen, Kielo Korkalainen, Kirsi Koskelo, Mervi
Koskelo, Elina Kuosmanen, Eija Roth, Sari Tirkkonen ja Tuula Voutilainen sekä valmentaja Kalevi Korkalainen
Seija Korkalainen, Rautavaara
Rautavaaran Mestarittaret ja Kallu keväällä 2005
325
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2004:
Miehet: Niittomiehet Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Jukka Ruotsalainen ja Pauli Hakkarainen
Naiset: RavAkat Rautavaara
Eija Roth, Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo ja Soile Eronen
Miesten M-50 Suomen Mestarit: Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Heino Savolainen, Tapio Talvinen, Kyösti Pursiainen,
Pauli Hakkarainen ja Elina Kuosmanen
Kauden parhaat 2004 – 2005
Kauden parhaina istumalentopalloilijoina palkittiin Satu Korkalainen Rautavaaralta ja Olavi
Venäläinen KSI Kotkasta.
Vuoden valmentajan palkinnon sai Timo Herranen ja vuoden tuomarina palkittiin Sari
Mannersuo Kotkasta. Kauden tulokkaina palkittiin miehistä Riga-Lidzasin joukkue ja naisista Kotkan Mia Tarvainen.
Kauden 2004 – 2005 yhteenveto
Rautavaara 19.–20.6.2004 8. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. Niittomiehet, 2. KSI II, 3. Pahat Pojat
Naiset
1. Hilimat Rautavaara, 2. RavAkat Rautavaara, 3. Team FIN 2
Lappeenranta 10.–11.7.2004 12. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Niittomiehet Rautavaara, 2. SVC Riga Latvia, 3. KSI Kotka 2
Naiset
1. RavAkat Rautavaara, 2. Hilimat Rautavaara, 3. Team FIN 2
Athens Greece 17.–28.9.2004 XII Paralympic Games:
Miehet
1. Bosnia-Herzegovina, 2. Iran, 3. Egypt, (Suomi Finland 5.)
Naiset
1. China, 2. The Netherlands, 3. USA, (Suomi Finland 6.)
Leipzig Germany 19.–24.10.2004 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. OKI Fantomi BiH, 2. Spid Sarajevo BiH, 3. TSV Bayer O4 Leverkusen GER (KSI Kotka 6.)
Jämsä 15.1.2005 Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. JoLePa Jämsä, 3. HIY Helsinki
Naiset
1. Rautavaara, 2. HIY Helsinki, 3. KSI Kotka
Kotka 5.2.2005 23. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka, 2. HIY Helsinki, 3. SVK Riga
Miehet B 1. Rautavaara, 2. TSI Tampere, 3. StU Hinkkaajat
Naiset
1. Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. HIY Helsinki
SM-sarjat 2004 – 2005:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Riga-Lidzas Latvia, 3. ESI-Team Lappeenranta
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
1-sarja
1. Rautavaara, 2. KSI Kotka II, 3. ESI II Lappeenranta
Naiset
1. Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. HIY Helsinki
326
SM-Beach Volley 2004:
Miehet:
1. Niittomiehet, 2. KSI Kotka 2, 3. SVC Riga Latvia
Naiset:
1. RavAkat Rautavaara, 2. Hilimat Rautavaara, 3. Team FIN 2
Rautavaara 23.4.2005 SM-50 turnaus
Miehet
1. Rautavaara I, 2. HuruUkot Kuopio, 3. Rautavaara II
Tallinna 21.5.2005 19. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Team Latvia, 3. HIY Helsinki
5. Toimintakilpailu 2004 – 2005:
1. KSI Kotka 730, 2. RI Rautavaara 710, 3. HIY Helsinki 440
SIU ry
Satu, Sari, Olli ja Timppa Lentopalloliiton palkitsemistilaisuudessa
Valmentaja Ossi Pulli 1997 – 2004
Lappeenrantalaisen Lauritsalan Kisan pystypallokasvatti, Suomen Mestari ja maajoukkuepelaaja Ossi Pulli toimi miesten istumalentopallomaajoukkueen kakkosvalmentajana
1997 – 2000 sekä ykkösenä 2001 – 2004. Ossi saavutti yhdessä Timo Väreen kanssa Euroopan Mestaruuden Tallinnasta 1997, MM-hopeat Teheranista Iranista 1998, EM-pronssit
Sarajevosta 1999 sekä paralympialaiset pronssimitalit Australian Sydneyn kisoista 2000
sekä EM-pronssit vuonna 2003.
Jarmo Kari, Kiila 9/1997
327
Jarmo Karin kysymykseen; miten Ossi on ajautunut istumalentopallon pariin – mies vastasi
Kiilassa EM-kisojen voiton jälkeen seuraavasti: Taisi olla niin, että oman pelaajaurani ehtoopuolella meillä Lappeenrannassa järjestettiin näytösluonteisia istisotteluita. Puuhamiehinä olivat silloin Markku Aumakallio ja Seppo Söderholm. Peli tuntui heti alusta mukavan
nopealta lajisovellukselta. Kun 1980-luvun alkupuolella kipinä pystypallosta katosi totaalisesti, tuntui siirtyminen istikseen luonnolliselta ratkaisulta
Karin Jarmo pelimiehenä pyysi Ossia nimeämään oman aktiiviaikansa Dream Teamin ja
myös perustelemaan valinnat. Ossin kuusikko – luonnollisesti itsensä lisäksi - olisi ollut
seuraava: Mauri Leppänen - isot lapiot, Jouni Parkkali - isot jalat, Raimo Koskinen - upea
ääni, Kari Kalin - asuu Lappeenrannassa ja Raimo Päärilä - pyörivä takakenttäpelaaja.
Lappeenrannan ESI-Teamin valmentajana Ossi saavutti kahdella eri jaksolla mm. 11
Suomen Mestaruutta, värisuoran seurajoukkueiden EM-kisoista: hopeaa Sloveniasta
1992, kultaa kotikisoista Lappeenrannasta 1994 ja pronssia Norjasta 1996 sekä erinäisen
määrän koti- ja ulkomaisten turnausten ykkös- ja muita palkintopallisijoja mm. neljännen sijan ensimmäisestä seurajoukkueiden World Cupista vuonna 2003.
Ossi Pullin ja Suomen miesten maajoukkueen arvokisamenestys vuosina 1997 – 2004:
1997
1998
1999
2000
2001
2003
2004
EM-kisat Tallinnassa Virossa: 1. Suomi
MM-kisat Teheranissa Iranissa: 1. Iran, 2. Suomi
EM-kisat Sarajevossa Bosnia-Hertsegovinassa: 1. Bosnia-Hertz.,
3. Suomi
XI Paralympialaiset Sydneyssä Australiassa: 1. Iran, 3. Suomi
EM-kisat Sarospatakissa Unkarissa: 1. Bosnia ja Hertsegovina,
5. Suomi
EM-kisat Lappeenrannassa: 1. Bosnia ja Hertsegovina, 3. Suomi
XII Paralympialaiset Ateenassa: 1. Bosnia ja Hertsegovina, 5. Suomi
Keijo Martikainen, Lappeenranta
Suomen maajoukkueen ja ESI-Teamin kapteeni Matti Pulli (vas.) ja valmentaja Ossi
Pulli Marjolassa 1990-luvun lopulla
328
Pelaaja Matti Pulli 1985 – 2005
Lauritsalan Kisan riveissä Lappeenrannassa pystypalloa pelannut Matti Pulli (s. 1956)
aloitti istumalentopallouransa työtapaturmasta kuntouduttuaan pelikaudella 1986-87. Samalla kaudella Etelä-Saimaan Invalidien ESI ry:n joukkue saavutti Matti matkassaan ensimmäisen Suomen Mestaruutensa. Maajoukkueen riveihin Matti liittyi vuonna 1990 ja pelasi viimeiset maaottelunsa Ateenan Paralympialaisissa vuonna 2004. ESI-Team Lappeenrannan kapteenina pitkään vaikuttanut Matti toimi myös Suomen miesten maajoukkueen
kipparina vuodet 1993-2004.
Matti Pulli
Maajoukkuekapteenit ryhmäkuvassa kesällä 2012: vas. Matti Pulli (1993-2004), Juhani Laaksonen (1978-85) ja Aulis Vistbacka (1986-92)
Paralympiaedustuksia Suomen paidassa Matti Pullille kertyi hienon uran aikana kaikkiaan
neljä. Ensimmäiset kisat Barcelonassa Espanjassa 1992 (4.), toiset Atlantassa USA:ssa
1996 (3. ja ensimmäiset suomalaiset istumalentopalloilun paralympiamitalit), kolmannet
Sydneyssä Australiassa 2000 (3.) ja neljännet Ateenassa Kreikassa vuonna 2004 (5.).
Paralympiamitalit, Euroopan Mestaruus (1997) ja Maailman Mestaruuskisojen hopea
(1998) lienevät Matti Pullin arvokkaimmat saavutukset. Lämpimiä muistoja miehellä itsellään on varmasti myös mitaleista kotimaan kamaralla ja erityisesti kotikaupunki Lappeenrannasta.
Matti Pullin saavutukset istumalentopallossa:
Seurajoukkueessa – ESI-Team Lappeenranta:
Suomen Cupin voitot:
5
1989, 1993, 1994, 1998, 2002
Suomen Mestaruudet:
14
1987 – 2000
Mestariseurojen Euro Cup mitalit:
1992
Hopea Ravne na Koroskemista Sloveniasta
1994
Kulta Lappeenrannasta Suomesta
1996
Pronssi Norjan Kristiansandista
329
Suomen maajoukkueessa – Team FIN:
PM-kisojen mitalit:
1992
Hopea Tanskasta
1994
Hopea Helsingistä Suomesta
1996
Hopea Ruotsista
1998
Hopea Norjasta
EM-kisojen mitalit:
1993
Hopea Järvenpäästä Suomesta
1997
Kulta Tallinnasta Eestistä
1999
Pronssi Sarajevosta Bosnia ja Hertsegovinasta
2003
Pronssi Lappeenrannasta Suomesta
MM-kisojen mitalit:
1998
Hopea Teheranista Iranista
Paralympiakisojen mitalit:
1996
Pronssi Atlantasta USA:sta
2000
Pronssi Sydneystä Australiasta
Matti Pulli valittiin kauden parhaaksi istumalentopalloilijaksi Suomessa kolme kertaa pelikausina 1992-93, 1993-94 ja 1996-97. Kevät 1993 oli ensimmäinen kerta, kun Suomen
Lentopalloliitto nimesi ja palkitsi myös vuoden parhaan istumalentopalloilijan.
Arvokisojen All Stars kuusikkoon Matti nimettiin ainakin vuoden 1993 Järvenpään ja 1999
Sarajevon EM-kisoissa, Paralympiakisoissa Atlantassa 1996 sekä MM-kisoissa Teheranissa 1998. Koko kisojen parhaaksi pelaajaksi Matti Pulli arvostettiin Tallinnan EMkisoissa 1997. Tämän arvoiseksi Matti itse nostaa Sarajevon kisojen ”best all-round
player”-palkinnon - siellä palkittiin erikseen parhaat passari-, hyökkääjä- ja torjuja-pelaajat.
Matti Pulli on elänyt, pelannut ja vaikuttanut Lappeenrannassa ja tehnyt vuorotyönsä Tullin
palveluksessa. Istumalentopallo kuntoilumielessä on yksi Matin harrastuksista edelleen,
kun tätä historiikkia keväällä 2014 viimeistellään 50-vuotiskuntoon. Eikä ympärivuotinen
golfkaan maailmaa matkanneelle miehelle ole ihan vieras laji.
EM2003 Lappeenranta
Maajoukkueen kapteeni Matti Pulli Lappeenrannan kisojen
päättäjäisjuhlissa 2003.
330
Herranen aika sentäs 2005 – 2006
Alkuvuodesta 2005 istumalentopalloväki joutui totisen paikan eteen. Tiukka valmistautuminen Ateenan kisoihin ja jääminen siellä ilman mitaleita – oli vienyt hommalta
puhdin. Matti Pullin ohella suurin osa maajoukkueen runkopelaajista ilmoitti lopettavansa – samoin maajoukkuevalmentajat Ossi Pulli, Martti Luukkonen ja Heikki Jokinen. Maajoukkuetoiminnan lisäksi tämä kosketti erityisesti Lappeenrantaa ja ESITeamia. Uusia pelaajia eikä vastuunkantajia ollut. Toiminta Etelä-Karjalassa uhkasi
kuihtua kokonaan. Oli aika pysähtyä ja miettiä lajin tulevaisuutta.
Miehet mukana EM-kisoissa
Lappeenrannan EM2003 kisojen jälkeen seuraavat maanosan mestaruuskisat järjestettiin
Leverkusenissa Saksassa 21.–25.6.2005. Pitkän mietinnän jälkeen kotkalaiskaksikko Timo
Herranen ja Vallo Järv ottivat maajoukkueen vetovastuun ja kisoihin päätettiin lähteä.
Naisten maajoukkuetta ei Leverkuseniin saatu kasaan. Miesten sijoitus pienellä pelaajamateriaalilla oli tyydyttävästi kuudes kovatasoisessa turnauksessa.
www.ecvd.eu
Leverkusenin EM-kisojen päänäyttämö
Ensimmäisessä ottelussaan Suomi kävi tiukan väännön Kroatian kanssa, mutta joutui lopulta harmittavasti taipumaan erin 2 – 3. Seuraava peli jatkoi samaa tasaisten pelien sarjaa ja nyt onnikin oli suomalaisten puolella – 3 – 2 voitto Ukrainasta. Kolmas peli oli tuttua
Latviaa vastaan ja tuloksena hienosti voitto 3 – 0.
Ratkaisevissa alkusarjan peleissä vastaan tuli ensin Hollanti, jolle hyvän taistelun jälkeen
kuitenkin hävittiin 1 – 3 ja lopuksi Saksa, joka vei Suomea erin 0 – 3. Lopullinen sijoitus alkulohkossa oli neljäs. Välierissä sijoista 5. – 8. suomalaiset voittivat toisen lohkon kolmosen – Serbia-Montenegron, mutta lopullisessa sijoitusottelussa Unkaria vastaan härmäläiset eivät enää syttyneet parhaaseen vireeseen, vaan taipuivat tappioon ja kuudenteen sijaan.
Miesten välierissä Saksa voitti Venäjän ja Bosnia Kroatian. Finaalissa Bosnia löi isännät
3 – 0 ja pronssipelissä Venäjä, Suomen ensimmäisen vastustajan – Kroatian. Naisten
mestaruus jälleen Hollannille, hopeat Liettualle ja pronssimitalit Sloveniaan.
331
Leverkusenin EM-kisojen 2005 kunniataulukko:
Miehet
Naiset
1. Bosnia and Herzegovina
2. Germany
3. Russia
4. Croatia
5. Hungary
6. Suomi Finland
7. The Netherlands
8. Serbia and Montenegro
9. Poland
10. Ukraine
11. Latvia
12. Greece
1. The Netherlands
2. Lithuania
3. Slovenia
4. Ukraine
5. Russia
Kesän Beachit
Kesällä 2005 Rautavaaralla pelattiin 9. ja Marjolassa jo 13. istumalentiksen Beach Volley
turnaus – ja jälleen myös oteltiin Beachin Suomen Mestaruuksista kahden turnauksen tulosten perusteella – jo kuudennen kerran. Laji oli ollut mestaruuksilla mitaten melkein Rautavaaran yksinoikeus. Rautavaaralaiset joukkueet olivat kymmenestä mestaruudesta ottaneet yhdeksän. Vain ensimmäinen naisten mestaruus kesältä 2000 oli lipsahtanut ESILadyjen pelaajille.
Miesten mestaruuden oli joka kesä voittanut Korkalaisen Kallen kipparoima Niittomiehet
(aik. Tiilikka-nimellä) ja naisten mitaleita oli eniten kahminut samaa taloutta ja Hilimatjoukkuetta johtava Seija Korkalainen Satuineen ja Kieloineen (3 SM). Ja se viimoinenkin –
kesän 2004 naisten mestaruus matkasi Savoon RavAkat joukkueelle. Nehän kusettelloo
kaekki! Rautavaaralla pelattiin viikonvaihteessa 18.–19.6.2005 neljän mies- ja neljän naisjoukkueen voimin. Naisissa Hilimat hoiteli muut Alokkaat, RavAkat ja Jokikylät. Miehissä
Niittomiehet eivät heilahtaneetkaan Raudan, Centrumin eikä myöskään HuruUkkojen kyydissä.
9. Rautavaara Beach Volleyn 2005 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Niittomiehet RI Rautavaara (6)
2. Rauta RI Rautavaara (4)
3. Centrum RaRa Rautavaara (2)
4. HuruUkot Kuopio (1)
1. Hilimat RI Rautavaara (6)
2. Alokkaat Kouvola (4)
3. RavAkat Rautavaara (2)
4. Jokikylä Nurmes (1)
13. Marjola Beach Volley oli vuorossa perinteiseen keskikesän aikaan heinäkuun puolivälissä – 16.–17.7.2005. Osallistuvia joukkueita oli miehissä 12 ja naisissa kuusi. Miesten
sarjassa voittajalle oli luvassa yli kaksinkertaisesti sarjapisteitä Rautavaaran turnaukseen
verrattuna – 14 pistettä. Niittomiehet lähtivät Marjolan osaturnaukseen kuuden pisteen turvin, mikä käytännössä Mestaruuden uusimiseksi edellytti sijoittumista vähintään neljänneksi. Naisten puolella Hilimoille vastaavasti riitti mestaruuteen sijoittuminen kuuden joukkueen turnauksessa myös neljänneksi. Lähes kaikki siis oli vielä auki SM-tittelien suhteen
– paitsi aikaisemmin kerrottu istisbeachin rautakautinen historia.
332
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Teatteriravintolan hallintoneuvoston puheenjohtaja sekä apukokki
Miesten turnauksessa Niittomiesten kovimmat haastajat olivat kotikylän Rauta, KSI 1, Riga
Lidzasin nuori joukkue ja ehkä vielä maajoukkuemiesten SOS-Team. Vanha vainooja Duracel ei enää ollut mukana edes iltasoitoissa. Melanen, Kapiainen ja Saareks olivat jo edellisenä syksynä lopettaneet huipputasolla pelaamisen. Hilimojen uhkaajat tulivat myös kotipesästä – RavAkkojen muodossa sekä Baltiasta Team Lithuanian matkassa.
Keijo Hänninen, Lappeenranta
RavAkat vastaan KSI N
Niittomiehet ja Riga Lidzas voittivat omat alkulohkonsa puhtaalla pelillä häviämättä viidessä pelissä yhtään erää. Lohkokakkosina jatkoivat Riga Mix ja Rauta. Naisten alkulohkon
voitti niin ikään erääkään menettämättä ennakkosuosikki Hilimat. Toinen naisten alkusarjassa oli Team Lithuania. Miesten puolivälierissä lohkojen kaksi parasta pitivät pintansa lukuun ottamatta Riga Mixiä, joka hävisi KSI 1:lle ja putosi pelaamaan sijoista 5.-8. Välierissä Niittomiehet voitti Raudan selvästi 2 – 0 (25- 9, 25-14) ja Riga Lidzas KSI 1:n 2 – 0 (2521, 25-12).
Naisten finaaliin selvisivät Hilimat 2 – 0 (25-14, 25- 5) voitolla Jokikylästä ja Team Lithuania tiukan taiston jälkeen 2 – 1 (16-25, 25-13, 15- 8) tuloksella RavAkoista. Loppuottelussa
taisteltiin jokaisesta pallosta ja mentiin kolmanteen erään, jonka Hilimat voitti täpärästi. Tulos 2 – 1 (22-25, 25-17, 15-13) Hilimoille. Miesten finaalin voittaja löytyi myös Savon suunnalta. Ennakkoon ykkössijoitettu Niittomiehet piti latvialaishaastajat kurissa täpärästi 2 – 0
(25-23, 25-23).
333
13. Marjola Beach Volleyn 2005 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Niittomiehet Rautavaara (14) 7. Riga Mix Latvia (6)
2. Riga Lidzas Latvia (12)
8. Team Jokinen (5)
3. KSI 1 Kotka (10)
9. ESI Lranta (4)
4. Rauta RI Rautavaara (9)
10. Internazionale (3)
5. SOS-Team (8)
11. KSI 2 Kotka (2)
6. Superglue Helsinki (7)
12. Cotton Club ESI (1)
1. Hilimat RI Rautavaara(8)
2. Team Lithuania (6)
3. RavAkat Rvaara (4)
4. Jokikylä Nurmes (3)
5. KSI N Kotka (2)
6. Livani Girls Latvia (1)
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Riga Lidzas - edessä Marjolan potkupyörämestari
6. SM-Beach Volleyn lopputulokset kesältä 2005:
Miehet:
1.
2.
3.
Niittomiehet Rautavaara (20)
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Jukka Ruotsalainen
Rauta RI Rautavaara (13)
Pauli Hakkarainen, Heino Savolainen, Pasi Korhonen
Riga Lidzas Latvia (12)
Uldis Ektermanis, Andrejs Gendels, Juris Gendels
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Niittomestarit Rautavaaralta
334
Naiset:
1.
2.
3.
Hilimat Rautavaara (14)
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen ja Tuula Voutilainen
RavAkat Rautavaara (6)
Eija Roth, Elina Kuosmanen, Jonna Pursiainen, Soile Eronen
Team Lithuania (6)
Jurate Verbuviene, Ruta Cvirkiene, Jolita Urbutiene
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Rautavaaran Ruusut Satu, Kielo ja Seija Hilimat
Ohjelmaan Baltic Liiga
ECVD:n suunnitelmien ja toiveiden pohjalta Viron ja Latvian urheiluliittojen/ paralympiakomiteoiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta kaudelle 2005 – 2006 perustettiin miesten Suomen Mestaruussarjan rinnalle Suomen Invalidien Urheiluliiton hallinnoima Baltic
Liiga – Koillis-Euroopan maiden istumalentopallon alueelliseksi euroliigaksi. Baltic Liigaan,
sen ensimmäiseksi pelikaudeksi, ilmoittautuivat kaikki SM-sarjaseurat sekä SVC Tallinn
Virosta ja Riga Lidzas Latviasta.
Baltic Liigassa pelattiin viisi osaturnausta: Jämsässä, Lappeenrannassa, Riikassa, Kotkassa ja Tallinnassa. Sarjatilanne ja lopputulokset määräytyivät – kuten kotoisessa SMsarjassakin, osaturnausten sijoituspisteiden mukaisesti. SM-sarjan osaturnaukset pelattiin
osin Baltic Liigan turnausten yhteydessä tai sisällä, mutta myös omina turnauksina Kotkassa, Helsingissä ja Rautavaaralla.
SM-sarjassa Baltic Liigasta poiketen pelattiin myös välierä- ja pronssiturnaus sekä loppuottelut, kuten edelliselläkin kaudella.1-sarjaan ilmoittautui vain kolme joukkuetta: KSI II,
ESI II sekä PäVe Savonlinnasta. Naisten SM-sarja käynnistyi epävirallisena kolmen joukkueen (Helsinki, Kotka ja Rautavaara) ja osaturnauksen sarjana.
Toinen seurajoukkueiden World Cup Sarajevossa
Bosnia ja Hertsegovinan Sarajevossa pelattiin 7.-11.9.2005 toinen seurajoukkueiden Maailman Cup. Ensimmäinen oli keväällä 2003 Saksan Leverkusenissa. Siellä ESI-Team sijoittui neljänneksi. Nyt kutsu oli käynyt KSI Kotkalle, joka kuitenkin taloudellisten ja parin kuukauden päästä käynnistyvien Euro Cup kisojen vuoksi jätti homman väliin.
335
Sarajevossa pelasi seitsemän joukkuetta, joista kaksi Bosniasta. Muut joukkueet olivat
Iranista, Unkarista (Piremon?), Venäjältä, Saksasta (Leverkusen) ja Kroatiasta. Loppuottelussa kohtasivat tietysti Iranin Zob Ahan ja Sarajevon oma joukkue Spid. Peli oli jännittävä
ja korkatasoinen. Voitto lopulta iranilaisille 3 – 2 (25-15, 17-25, 25-22, 28-30, 15-10). Muut
tulokset tai sijoitukset eivät ole tiedossa.
Euro Cup Puolassa
KSI Kotka osallistui jo viidettä kertaa Euro Cup kisoihin, jotka tällä kertaa pelattiin Puolan
Elblagissa 8.–13.11.2005. Kisoihin oli hyväksytty 10 kotimaansa mestarijoukkuetta ja Balkanin alueella pelattavan Euroliigan voittaja sekä isäntäkaupungin joukkue.
Elblagin kisojen järjestelyissä puolalaiset onnistuivat erinomaisesti. Uusi komea urheiluhalli
antoi loistavat puitteet niin pelaajille kuin myös harvinaisen suurelle yleisömäärälle. Myös
yleisön viihdyttämiseen järjestäjät olivat panostaneet omine kannustusryhmineen sekä
ammattimaisin ottein hoidettuun kuulutukseen ja musiikkiviihteeseen. Puolan kansallispäivän osuminen kisapäivälle oli omiaan lisäämään fiilistä katsomoon.
www.ecvd.eu
Elblagin urheiluhallin komeat puitteet
Euro Cupissa on siirrytty pelijärjestelmään, missä kuusi parhaaksi rankattua joukkuetta
muodostavat omat alkulohkonsa ja näistä kahdesta kovasta lohkosta vain heikoin joutuu
välikarsintaan alempien lohkovoittajia kanssa.
Alkulohkossaan KSI sai vastaansa heti aluksi kaikkien aikojen menestyjän SPID Sarajevon, jota vastaan KSI taisteli aivan odotetun, mutta kunniallisen tappion 0 – 3 (20-25, 1125, 19-25). Toisena alkusarjavastustajana oli Unkarin mestarijoukkue Piremon, joka myös
lukeutuu yhdeksi menestyneimmistä joukkueista Euroopassa.
Molemmat joukkueet olivat kärsineet tappion SPID:lle, joten ottelussa oli latausta riittämiin,
koska vain voitto takasi paikan ”varttifinaaleissa”. KSI ja Piremon ovat kohdanneet aiemminkin ja ottelut ovat aina olleet kiihkeän latautuneita. Ja niin oli tälläkin kertaa. Kiihkeän
kamppailun voitti KSI numeroin 3 – 2 (23-25, 25-10, 25-22, 18-25, 15-6).
Toisen upean voiton KSI otti Saksan mestareista. Bayer Leverkusen on lähes yhtä kuin
Saksan maajoukkue. Samainen joukkue otti vasta kesällä 2005 EM-kisoista hopeaa ja on
aina lukeutunut kestomenestyjiin. KSI lähti ennakkoluulottomasti otteluun, mutta ottelun alkutahdit määräsi kuitenkin Bayer Leverkusen. Mitä pidemmälle ottelu eteni, siirtyi ote KSI:n
varsin selvään hallintaan ja niinpä tie mitaliotteluihin avautui hyvällä pelillä ottelunumeroin
3 – 1 (16-25, 25-22, 25-15, 25-22).
336
Semifinaaleissa KSI kohtasi toisen kovan alkulohkon voittajan Sarajevon OKI Fantomin,
joka Euro-liigan voittajana oli lunastanut paikkansa Euro Cupissa. Fantomi puolusti viimevuotista voittoaan. Yllätyksen makua oli ilmassa, kun KSI pystyi pitämään ottelun varsin
tasaisena, ottaen jopa erävoiton. Sarajevolaisjoukkueet ovat jyränneet viime vuodet sellaiseen tahtiin, että voittoon KSI olisi tarvinnut todellisen unelma-ottelun. Ottelu päättyi tappioon 1 – 3 (20-25, 18-25, 26-24, 12-25).
Pekka Nygren, Kotka
KSI Kotkan Euro Cup 2005 joukkue: Timo Herranen (kapteeni),
Jori Sivula, Osmo Röpelinen, Juha Ahdepelto, Lasse Pakarinen,
Vallo Järv (valmentaja), Olavi Venäläinen, Mika Vikman, Kalevi
Lång, Pekka Nygren, Teijo Hovi. Kuvasta puuttuu joukkueen johtajana toiminut Pekka Holtari
Pronssiotteluun KSI lähti kovin odotuksin, koska Venäjän mestarijoukkue Rodnik Ekaterinburg on aiemmin ollut voitettavissa. Rodnik on kuitenkin vuosi vuodelta kehittynyt varsinaiseksi ”iskukoneeksi” ja nyt se olikin kisojen suurin yllättäjä. Valitettavasti huonoja otteluita
tulee aina silloin tällöin ja nyt oli KSI:llä eväät vähissä Rodnikin kaatamiseksi. KSI sai taipua puhtaaseen tappioon.
Täytynee kuitenkin todeta, ettei KSI huonoille hävinnyt. Rodnikista voikin jatkossa odottaa
joukkuetta, joka horjuttaa Bosnia-Hertsegovinan valta-asemaa eurooppalaisessa istumalentopallossa. Tylyt numerot KSI:lle 1 – 3 (15-25, 9-25, 25-23, 11-25). (Pekka Nygren)
Puolan Euro Cupin 2005 lopputulokset:
1. SPID Sarajevo Bosnia Hertsegovina
2. OKI Fantomi Bosnia Hertsegovina
3. Rodnik Ekaterinburg Venäjä
4. KSI Kotka Suomi
5. Piremon Unkari
6. Bauer Leverkusen Saksa
7. SC Bartje Hollanti
8. Slavutich Ukraina
9. IKS Atak Puola
10. SVK Riga Latvia
11. Start Puola
12. IOK Zagreb Kroatia
337
Cup muutti Keski-Suomesta
1980-luvun lopulta Suomen Cup turnaukset oli pelattu – jostain syystä, vuosittain KeskiSuomessa Jyväskylän seuduilla. Pelipaikkakuntina vilahtelevat vuosien vaihtuessa Jyväskylä, Vaajakoski, Petäjävesi, Palokka ja Muurame – joitakin mainitaksemme.
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry ja Respecta Oy solmivat vuonna 2005 yhteistyösopimuksen. Sen pohjalta Urheiluliitto päätti, että kauden 2005 – 2006 istumalentopallon Suomen
Cup pelataan Respecta Cupin nimellä Helsingissä 19.11.2005. Respecta Oy tuottaa apuvälineisiin perustuvia tutkittuja ja yksilöllisiä palveluja, joiden tavoitteena on ihmisen toiminakyvyn, elämänlaadun ja elinpiirin parantaminen. Cupin kiinnostavuutta parantaakseen
yritys antoi Cupin pääpalkinnoksi 1 000 euron palkinnon.
Helsingissä pelattuun turnaukseen osallistui kuitenkin vain kuusi mies- ja kolme naisjoukkuetta. Naiset pelasivat alkusarjan, missä Rautavaara voitti sekä Helsingin että KSI Kotkan
puhtaasti 2 – 0. Kotka ja Helsinki pelasivat tasan 1 – 1. Rautavaara suoraan finaaliin. Karsintapelissä toisesta loppuottelupaikasta KSI Kotka voitti Helsingin 2 – 1 (25-18, 18-25,
15-10) ja päälle finaalissa Rautavaaran myös erin 2 – 1 (18-25, 25-23, 15-13).
Nina Jakonen, SIU Sportti
KSI Kotkan naisten voittajajoukkueen kokoonpano: Sari Forsman, Erja Herranen, Minna
Hiltunen, Leila Holtari, Tuija Hyvönen, Kirsi Jarvanne, Anja Jääskeläinen, Erja Pylkkänen,
Päivi Sivula, Mia Tarvainen, Jatta Tiihonen ja Tarja Timonen
Miesten joukkueet oli jaettu kahteen alkulohkoon. KSI Kotka ja Rautavaara selvisivät puhtailla papereilla alkupeleistä. Välierissä Kotka voitti ESI-Teamin 2 – 0 (25-13, 25-16) ja
JoLePa yllätti Rautavaaran 2 – 0 (25-17, 26-24). Pronssipelissä Rautavaara korjasi mokansa ja hoiteli lappeelaiset 2 – 1 (25-12, 23-25, 15- 7).
Finaalissa Kotka ei juuri antanut Keski-Suomeen mitään mahdollisuuksia palkintoshekkiin,
vaan vei respectat muina miehinä kotikulmille kansainvälisten pelireissujen matkakassan
pohjalle 3 – 0 (25-12, 25-16, 25-15).
338
Helsingin Respecta Suomen Cupin 2005 lopputulokset:
Miehet:
Naiset:
1. KSI Kotka
2. JoLePa Jämsä
3. RI Rautavaara
4. ESI-Team Lappeenranta
5. PäVe Savonlinna
6. HIY Helsinki
1. KSI Kotka
2. RI Rautavaara
3. HIY Helsinki
Kotka-turnaus - Kotkassa
Kotka-turnaus pelattiin 4.2.2006 miesten A-sarjan osalta kolminkertaisena kilpailuna. Perinteisen kansainvälisen 24. Kotka-turnauksen ohella pelattiin samanaikaisesti myös SMsarjan ja Baltic Liigan osaturnaus. Mukana olivat kaikki SM-sarjan joukkueet ja balttijoukkueet Riga ja Tallinn – jälkimmäinen jopa kahdella ryhmällä. Joukkueet oli jaettu Baltic Liigan sarjatilanteen mukaisesti kahteen alkulohkoon, joiden 1. ja 2. jatkoivat peleillä sijoista
1.-4. ja muut sijoista 5.-8.
Baltic Liigaa johtava Kotka voitti oman lohkonsa puhtaalla pelillä ja toisen lohkon hieman
yllättäenkin SVC Tallinn. Välierissä tallinnalaiset löivät selvästi HIY Helsingin 2 – 0 (25-12,
25- 9) ja Kotka Riga Lidzasin 2 – 0 (25- 9, 25-18). Loppuottelussa tallinnalaiset antoivat
Kotkalle miehen vastuksen, vaikka hävisivätkin 0 – 2 (21-25, 15-25). Ottelussa kolmannesta sijasta Helsinki pönkitti Tallinna-ottelussa rapistunutta itsetuntoaan hienolla voitolla
riikalaisista – 2 – 0 (20-14, 20-19). Loppuottelua lukuun ottamatta kaikki muut pelit ja erät
pelattiin päättymään 20 pisteeseen, vaikka yhden pisteen erolla.
Naisten sarjaan osallistuivat Kotka, Helsinki, Tallinna ja Riika. Joukkueet pelasivat suoran
sarjan kahden voittoerän peleinä (max. 20 pist.). Voittajaksi selvisi Londa Latviasta. Se kukisti SVC Tallinnan 2 – 0 sekä Kotkan ja Helsingin 2 – 1. Kotkattaret puolestaan varmistivat turnauksensa kakkossijan voitolla Helsingistä (2 – 0) ja Tallinnasta (2 – 1).
Miesten B-sarjassa pelasi myös neljä joukkuetta naisten tavoin sarjan. Ykköseksi PäVe
Savonlinnasta, isäntien kakkosjoukkue kakkoseksi, ESI 2 kolmanneksi ja Hyvinkää tyylikkäällä esityksellään ja mukana olollaan neljänneksi.
24. Kotka-turnauksen/SM-sarjan ja Baltic Liigan osaturnauksen 2006 lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
1. KSI Kotka
2. SVC Tallinn
3. HIY Helsinki
4. Riga LIdzas Latvia
5. Rautavaara
6. JoLePa Jämsä
7. ESI-Team Lappeenranta
8. SVC Tallinn 2
1. PäVe Savonlinna
2. KSI Kotka II
3. ESI 2 Lappeenranta
4. Hyvinkää
Naiset
1. Londa Latvia
2. KSI Kotka
3. SVC Tallinn
4. HIY Helsinki
SM-sarjat kaudella 2005 – 2006
Miesten SM-runkosarjassa pelattiin osaturnaukset jokaisella paikkakunnalla ja lisäksi mukaan laskettiin Kotka-turnaus. KSI Kotka vei nimiinsä neljä ja Rautavaara kaksi osaturnausvoittoa. Kotka selvisi runkosarjan voittajana suoraan SM-loppuotteluihin.
339
SM-runkosarjan osaturnaukset ja sijoituspisteet/lopputulokset:
Sarjataulukko
Jämsä
Kotka
24.9.05
29.10.05 19.11.05 10.12.05 4.2.06
1. KSI Kotka
2. RVI Rvaara
3. HIY Helsinki
4. JoLePa Jämsä
5. ESI-Team Lranta
4
5
3
1
2
5
4
3
1
2
Helsinki Lranta
5
3
1
4
2
5
3
4
2
1
Kotka
5
3
4
2
1
Rvaara
4.3.06
4
5
1
2
3
Pisteet
yhteensä
28
23
16
12
11
Välierä- ja pronssiturnaus pelattiin Rautavaaralla 25.3.2006 isäntäjoukkueen sekä JoLePan ja HIY Helsingin kesken. Rautavaara voitti JoLePan 3 – 0 ja Helsingin 3 – 1 ja loppuottelupaikan. Hävinneiden keskinäisessä ottelussa ratkaistiin pronssimitalit. HIY Helsinki
voitti ottelun ja mitalit kaulaansa tuloksella 3 – 1 (25-19, 22-25, 25-21, 25-14).
HIY:n pelaajat kaudella 2005 – 2006: Martti Eronen, Lasse Eva, Jussi Herranen, Viljo
Karppi, Vesa Kilpeläinen, Tuomas Korhonen, Mika Kärkkäinen, Aimo Niemi, Jari Niemenmaa, Lasse Pakarinen, Petri Perälä, Sampsa Söderholm, Kurt Vikman ja Aulis Vistbacka.
SM-loppuottelut aloitettiin viikkoa myöhemmin myös Rautavaaralla. KSI Kotka oli omaa
luokkaansa ja vei arvokkaan vierasvoiton lukemin 0 – 3 (18-25, 20-25, 18-25). Toinen ottelu pelattiin Kotkassa 8.4. samalla tuloksella – voitto ja Suomen Mestaruus KSI Kotkalle 3 –
0 (25-13, 26-24, 25-19).
Naisten epävirallisessa sarjassa Rautavaara luovutti Helsingissä pelatun osaturnauksen
ottelut, mutta voitti sarjan siitä huolimatta – kylläkin vain KSI Kotkaa paremmalla eräsuhteella. HIY Helsinki oli luonnollisesti sitten se kolmas.
1- sarjassa pelattiin neljä osaturnausta. Voittajaksi selvisi PäVe Savonlinnasta, kakkonen
oli KSI Kotka II, kolmas ESI II, neljäs Hyvinkää ja viides StU Hinkkaajat Savitaipaleelta.
Baltic Liiga
Baltic Liiga pelattiin SM-runkosarjan tavoin. Viimeisessä ja ratkaisevassa Tallinnan osaturnauksessa kolmelle parhaalle jaettiin hyvityspisteitä, jotka selviävät alla olevasta taulukosta. KSI Kotka varmisti Tallinnan turnauksen voitollaan myös koko Baltic Liigan voiton ja
mestaruuden.
KSI ratkaisi liigamestaruuden itselleen jo selvittämällä tiensä loppuotteluun, mutta kruunasi
sen vielä finaalivoitolla Riga Lidzasista 2 – 1 (15-25, 25-22, 15-11). Riga Lidzas sijoittui
myös koko sarjassa kakkoseksi ja SVC Tallinn pronssimitaleille.
Huomionarvoista voinee olla se, että vain Tallinna ja Lappeenranta osallistuivat kaikkiin
osaturnauksiin. Matkat merten yli vievät aikaa, voimia ja ennen kaikkea rahaa.
Baltic Liigan hopeamitalistit – SVK Riga Lidzas:
Uldis Ektermanis, Gints Krauja, Oskars Abolins, Vadims Skoriks, Boriss Jeparovs, Aleksandrs Vivcariks, Normunds Kazimirenoks, Maris Garklavs, Andrejs
Gendels, Maksims Rostovcevs, Igors Grishins, Gunars Lazdinsh, Arvids
Ravis ja Juris Gendels sekä pelaaja-valmentaja Andris Ulmanis.
340
Pronssijoukkueen – SVC Tallinnan pelaajat:
Sveen Jakobson, Meelis Kuurmaa, Ivar Liiv, Riho Ots, Urmas Piir, Oleg
Poldsam, Janno ja Stig Rogenbaum sekä Andrus ja Raido Seppam.
Baltic Liigan 2005 – 2006 osaturnaukset ja sijoituspisteet/loppusijoitukset:
Sarjataulukko
1. KSI Kotka
2. SVK Riga Lidzas
3. SVC Tallinn
4. RI Rautavaara
5. HIY Helsinki
6. ESI-Team Lranta
7. JoLePa Jämsä
Jämsä
Lranta
Riika
Kotka
Tallinna
24.9.05
10.12.05
7.1.06
4.2.06
6.5.06
7
6
5
-
7
4
6
3
5
1
2
6
4
7
5
3
2
7
6
2
5
3
1
4
10
8
6
4
2
3
1
Pisteet
yhteensä
30
25
24
19
15
13
9
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Keskisuomen sällit Tallinn turniiris
KSI Kotkalle
ei löydy vastusta
Rautavaara taipui miesten istumalentopallon
SM-finaaleissa suoraan 2 – 0 otteluvoitoin
Jorma Jyrkilän otsikko Kymen Sanomissa 4.4.2006 toisen SM-loppuottelun selostuksesta
341
Vähemmän villit viiskymppiset
Veteraaniturnaus oli vuorossa ilmojen lämmettyä siedettäviksi vanhemmallekin luustolle –
turnaus pelattiin Rautavaaralla 22.4.2006. Rautavaara otti neljännen voiton putkeen. Hopeamitalit ESI:lle Lappeenrantaan ja pronssit Siilinjärvelle.
20. Tallinna-turnaus
Tallinnan turnaus pelattiin juhlavasti 20. kerran ja myös uuden Baltic Liigan päätösturnauksena. Miesten A-sarjaan osallistui kaikkiaan yhdeksän joukkuetta – sekä Tallinnasta että
Kotkasta kaksi. Naisten sarjassa pelasi viisi joukkuetta.
Heikki Jokinen, Taipalsaari
Team Finlandin Minna ja Londa Latvian Irina kiistapallossa Tallinnassa
20. Tallinna-turnauksen 2006 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. Riga LIdzas Latvia
3. SVC Tallinn Viro
4. RI Rautavaara
5. ESI-Team Lappeenranta
6. HIY Helsinki
7. JoLePa Jämsä
8. KSI Kotka II
9. SVC Tallinn 2
1. Londa Latvia
2. RI Rautavaara
3. Team Finland
4. Liiva Latvia
5. Team Estonia
Lajivaliokunta 2005 – 2006
Puheenjohtaja Kyösti Arola, Pekka Nygren, Lasse Pakarinen, Anne Mäki, Vallo Järv (valmentaja), Timo Herranen (valmentaja), Reima Pulli (valmentaja), Jarmo Kari (luokittelija),
Markku Ylisiurua (tuomari) ja Suvi Aho lajipäällikkö.
Mestarit 2005 – 2006
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Pekka Nygren, Mika Riikonen, Juha Ahdepelto, Vallo Järv, Osmo Röpelinen,
Olavi Venäläinen, Mika Vikman, Jori Sivula ja Timo Herranen (pelaajavalmentaja)
342
Miesten Suomen Mestarit ja Baltic Liigan Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Juha Ahdepelto, Teijo Hovi, Timo Herranen (pelaaja-valmentaja), Marko Julin,
Vallo Järv, Pekka Nygren, Jouni Pyöttiö, Mika Riikonen, Osmo Röpelinen, Jori
Sivula, Olavi Venäläinen, Timo Vesterinen, Mika Vikman ja Vesa Vuorela
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2005:
Miehet: Niittomiehet Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka Pekka Ruotsalainen
Naiset: Hilimat Rautavaara
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
Miesten M-50 Suomen Mestarit: Rautavaara:
Kalevi Korkalainen, Heino Savolainen, Tapio Talvinen, Pauli Hakkarainen,
Pentti Huusko ja Elina Kuosmanen
Kauden parhaat 2005 – 2006
Suomen Lentopalloliitto yhteistyössä SIUn kanssa valitsivat kauden parhaiksi istumalentopalloilijoiksi KSI Kotkan Timo Herrasen ja Rautavaaran Satu Korkalaisen.
Valmentajan palkinnon sai HIY Helsingin Aulis Vistbacka ja erotuomarina palkittiin toisen
kerran peräkkäin Sari Mannersuo.
Kauden tulokkaina palkittiin Seija Kalilainen ja Sampsa Söderholm.
Kauden 2005 – 2006 yhteenveto
Leverkusen Germany 21.–25.6.2005 European Championships – EM-kisat:
Miehet
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Germany, 3. Russia (Suomi 6.)
Rautavaara 18. –19.6.2005 9. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. Niittomiehet RI Rautavaara, 2. Rauta RI Rautavaara, 3. Centrum RaRa Rautavaara
Naiset
1. Hilimat RI Rautavaara, 2. Alokkaat Kouvola, 3. RavAkat RI Rautavaara
Lappeenranta 16.–17.7.2005 13. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Niittomiehet RI Rautavaara, 2. Riga Lidzas Latvia, 3. KSI 1 Kotka
Naiset
1. Hilimat RI Rautavaara, 2. Team Lithuania, 3. RavAkat Rautavaara
Elblag Poland 8.–13.11.2005 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. SPID Sarajevo BiH, 2. OKI Fantomi BiH, 3. Rodnik Ekaterinburg RUS (KSI Kotka 4.)
Helsinki 19.11.2005 Respecta Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. JoLePa Jämsä, 3. RI Rautavaara
Naiset
1. KSI Kotka, 2. RI Rautavaara, 3. HIY Helsinki
343
Kotka 4.2.2006 24. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka, 2. SVC Tallinn, 3. HIY Helsinki
Miehet B 1. PäVe Savonlinna, 2. KSI Kotka II, 2. ESI II Lappeenranta
Naiset
1. Londa Latvia, 2. KSI Kotka, 3. SVC Tallinn
SM-sarjat 2005 – 2006:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. RI Rautavaara, 3. HIY Helsinki
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
1-sarja
1. PäVe Savonlinna, 2. KSI Kotka II, 3. ESI II Lappeenranta
Naiset
1. RI Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. HIY Helsinki (ei SM)
SM-Beach Volley 2005:
Miehet:
1. Niittomiehet Rautavaara, 2. Rauta RI Rautavaara, 3. Riga Lid
zas Latvia
Naiset:
1. Hilimat Rautavaara, 2. RavAkat Rvaara, 3. Team Lithuania
Baltic Liiga 2005 – 2006:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Riga Lidzas, 3. SVC Tallinn
Rautavaara 22.4.2006 SM-50 turnaus:
Miehet
1. RI Rautavaara, 2. ESI Lappeenranta, 3. Siilinjärvi
Tallinna 6.5.2006 20. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Riga Lidzas Latvia, 3. SVC Tallinn
Naiset
1. Londa Latvia, 2. RVI Rautavaara, 3. Team Finland
6. Toimintakilpailu 2005 – 2006:
1. KSI Kotka 945,
2. Rautavaara 625,
3. ESI Lappeenranta 570
344
Kotkasta kotka Kotkaan 2006 – 2007
Kotkalaisten Kotka-turnaukselle pelikausi 2006 – 2007 oli hieno merkkipaalu. Kilpailu järjestettiin jo 25. kerran. Melkoisen upea ura – verrattuna kaikkiin muihin Suomessa järjestettyihin ns. isoihin turnauksiin (Lahti-cup, Nestori Miikkulainen, Palokka-turnaus). Kotka-turnaus voi edelleen hyvin ja mennä porskuttaa miesten A-sarjan
komean Kotka-kiertopalkinnon johdolla.
Pekka Nygren, Kotka
Kesäpeleillä kausi käyntiin
Rautavaaran kupeellakin vietettiin merkkivuotta – onnittelut. Rautavaara Beach Volley täytti komeasti 10 vuotta. Juhlaturnaus pelattiin 1.7.2006. Vaikka istumalentopallon kevätkokouksen pöytäkirjassa Savonlinnan Kasinolta mainitaankin, että muutoksia ei tehty tulevan
kesän SM-Beachiin niin – myöhemmin tehdyn päätöksen mukaan Rautavaaralla piti pelattaman sekä miesten että naisten Suomen Mestaruusturnaus. Suunnitelmissa oli, että seuraavan vuoden SM-kisat pelattaisiin vuorostaan Marjolassa. Naisten turnaus Rautavaaralla
kuitenkin jouduttiin perumaan ja SM-turnaus sovittiin pelattavaksi Marjolassa heinäkuussa.
10. Rautavaara Beach Volleyn 2006 lopputulokset – avoin SM-turnaus:
1. Niittomiehet Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen
2. Sierran Veräjä Rautavaara
Pauli Hakkarainen, Heino Savolainen, Kyösti Pursiainen ja Pasi Korhonen
3. PäVe Savonlinna
Janne Laukkanen, Kimmo Savola, Timo Suominen
4. Konkarit
5. Ransut
Naisbeachiä Marjolassa
14. Marjola Beach Volley pelattiin jälleen kansainvälisenä turnauksena ja naisten osalta
avoimena SM-turnauksena viikonvaihteessa 15.–16.7.2006. Miesten sarjaan osallistui 11
joukkuetta, joista ulkomaailmasta Elektro ja Riga-Taxi Latviasta ja melkein myös Andris
Ulmaniksen (LAT), Ivar Liivin (EST) ja Lasse Evan (FIN) Internazionale. Naisten avoimessa SM-sarjassa joukkueita oli kuusi, joista kaksi Latviasta – Mafia ja Londa.
345
Miesten Beachin kärkiporukkaa Metsäkansan Niittomiehiä ei ilmoittautuneiden listalla näkynyt, mutta tutut miehet (Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Jukka-Pekka Ruotsalainen ja Heino Savolainen) miehittivät nyt Rautavaaran Rauta-tiimiä. Lauantaina miesten
sarjassa pelattiin kahdessa alkulohkossa, joista toisen Rauta selvitti erääkään häviämättä.
Toisen lohkon ykkönen, samoin puhtaalla pelillä, oli Latvian Elektro.
Sunnuntain jatkopeleissä toisen lohkon ykkösen kohtasi toisen nelosen jne. Rauta ja Elektro jatkoivat vakuuttavia otteita ja etenivät melko vaivattomasti turnauksen loppuotteluun.
Kotkalaiset uusivat edellisen vuoden kolmossijansa tuloksella 2 – 0 (25-14, 25-22) RigaTaxista. Loppuottelussa mentiin, vähän yllättäenkin, latvialaiskomennossa. Eeron poissaolo pikkuisen vaikutti, totesi Korkalaisen Kalle selityksenä pelin jälkeen. Latvialaiset voittivat 14. Marjola-turnauksen ensimmäisinä ulkomaalaisina erin 2 – 0 (25-20, 25-23).
Naisten kuuden joukkueen kesken pelattiin myös lauantain aikana sarja – kaikki kaikkia
vastaan. Ykköseksi selviytyi odotetusti vanha (anteeksi) tuttu Hilimat (Seija, Satu ja Kielo)
puhtaalla pelillä viidestä ottelusta – erät 10 – 0. Kakkoseksi tuli vain Hilimoille tappion kärsinyt Latvian Londa. Sunnuntaina jatkettiin välierillä kohti SM-loppuottelua. Hilimat löi Mafian 2 – 0 ja Londa maajoukkuenaisista kootun Kesäheinät 2 – 0. Pronssit ratkaisi edukseen Latvian Mafia 2 – 0 (25-24, 25-21) voitollaan heinistä.
Avoimen SM-turnauksen loppuottelusta ei jännitystä, sekavia tilanteita, kielivaikeuksia eikä
pikku riidan tyttösiäkään puuttunut, kun Hilimat Rautavaaralta ja Londa Latviasta kävivät
tosi tasokkaan ja tiukan kamppailun. Avoin Suomen mestaruus ja Marjola-turnauksen voitto siinä sivussa otti ja lipsahti Riianlahden rannoille tuloksella 2 – 1 (25-14, 21-25, 15-14).
Se oli pienestä pisteestä kiinni – se. Maisterismimmien nimet – vissiin väärin kirjoitettuina:
Irina Jermolenko (C), Rita Gendele ja Renate Daukste. Onnittelut – ja sama lyhyesti latviaksi: Daudz laimes dzimšanas dienā.
www.istumalentopallo.info
346
14. Marjola Beach Volleyn 2006 lopputulokset:
Naiset – avoin SM-turnaus:
Miehet:
1. Elektro Latvia
2. Rauta Rautavaara
3. KSI 1 Kotka
4. Riga-Taxi Latvia
5. Locitite HIY Helsinki
6. SOS-Team Suomi
7. Team Jokinen Sysmä
8. The Boyz Harapainen
9. Mixerit Kotkanranta
10. Cotton Club ESI
11. Inter Helsinki, Tallinn, Riga
1. Londa Latvia
2. Hilimat Rautavaara
3. Mafia Latvia
4. Kesäheinät Suomi
5. KSI N Kotka
6. Rantakurvit TSI Tampere
MM-sekakisat Roermondissa Hollannissa
Istumalentopallon naisten ja miesten sekä miesten pystypallon vammaisten MM-kisat pelattiin eteläisessä Hollannissa Roermondissa – monista arvokisoista tutussa kaupungissa
– 18.–26.6.2006. Mikä kumma siinä on, ettei noita ulkomaanimmeisiä saada uskomaan,
että Suomessa juhannus on juhlista jaloimpia – heti joulun jälkeen. Aina vaan kisat pitää
järjestää kokkojen aikaan. No – siitä ei varmaan Suomen puuttuminen kisoista ollut kiinni.
Ei vaan ollut joukkuetta – tai olisiko ollut pelipaikkaakaan?
Istumalentopallon osalta MM-kisat olivat todella huipputapahtuma sekä järjestelyiltään että
pelipanoksiltaan. Osallistuvia maita kisoihin oli hyväksytty naisten puolelle kahdeksan,
miehiin 12 ja pystyhommissa uurasti lisäksi viisi maata.
Naisissa Liettua ja Slovenia selvisivät välieriin, mutta molemmat joutuivat taipumaan
pronssiotteluun. Finaalissa kohtasivat Hollanti ja Kiina. Ottelu oli todella tasaväkinen taitureiden ja henkien taistelu, jonka Hollanti – vanha naisistiksen mahtimaa – upeasti käänsi
voitokseen 3 – 2 (25-21, 25-22, 18-25, 24-26, 15-12). Himmeimmät mitalit otti Slovenia 3 –
1 voitolla läteistä.
Miesten MM-taisto oli perinteisesti Bosnia-Hertsegovinan ja Iranin välinen mittelö. Voitto
mestaruutta Kairon 2002 kisoista puolustaneille bosnialaisille. Pronssit sai Egypti voitettuaan Saksan. Isäntämaa Hollanti jäi kisoissa kahdeksanneksi.
ECVD
MM Roermond 2006: BIH - BRA 3-0 (25-14, 25-5, 25-13)
347
Pystypallopuolella Maailman Mestaruuden voitti Canada, hopeat Saksa ja naisten istiksen
tapaan pronssit Slovenia. Puola oli neljäs ja varsin eksoottisen kuuloinen lentopallomaa
Ruanda sijoittui joukon viimeiseksi – viidenneksi.
Roermondin 2006 MM-kisojen lopputulokset:
Istumalentopallo:
Miehet
Istumalentopallo:
Naiset
Pystypallo:
Miehet
1. Bosnia and Herzegovina
2. I.R. Iran
3. Egypt
4. Germany
5. Russia
6. China
7. Kroatia
8. The Netherlands
9. USA
10. Irak
11. Brasil
12. Japan
1. The Netherlands
2. China
3. Slovenia
4. Lithuania
5. USA
6. Ukraine
7. Japan
8. Brazil
1. Canada
2. Germany
3. Slovenia
4. Poland
5. Rwanda
Rohkeita päätöksiä oopperajuhlilla
Savonlinnan istumalentopallon kevätkokouksessa päätettiin, että toimintakilpailu lopetetaan. Lajivaliokunta pohtii jatkoa toimintakilpailun kaltaiselle toiminnalle, jossa mm. uusista
pelaajista pidetään tilastoa. Kauden 2005 – 2006 Toimintakilpailun ylivoimainen voittaja oli
KSI Kotka, joka sai 500 euron suuruisen rahapalkinnon.
Kokouksessa ehdotettiin luokittelun poistamista kaikista sarjoista. Perusteluna luokituksen
poistamiselle oli, että lajin säilymisen ja jatkumisen kannalta keskeinen asia on uusien pelaajien rekrytointi. Kevätkokous totesi yksimielisesti, että rekrytointityö ei ole mahdollista
pelkästään invalidiyhdistysten kautta, vaan lajin pariin tarvitaan harrastajia myös lajin ja invalidiyhdistysten ulkopuolelta.
Keskeisessä roolissa on yhteistyö paikallisten lentopalloseurojen sekä muiden lajiseurojen
kanssa. Luokittelun poistaminen päätettiin toteuttaa kokeiluluontoisena jo kaudella 2006 –
2007. Kauden jälkeen seuroilta pyydetään palautetta asiasta, joka käsitellään kauden
2007 Kevätkokouksessa.
Eväät menivät jo luokittelussa
KSI Kotka avasi pelikautensa Unkarin Nyiregyhazassa, jossa pelattiin Euro Cup 2006 turnaus 5.–10. syyskuuta 2006. Kisoihin lähdettiin suurin odotuksin, kun valmistautuminen
kesä-ajasta huolimatta oli sujunut mainiosti ja pelaajakaarti oli sellaista, jolta menestystä
voitiin myös odottaa. Lisäpontta odotuksiin antoi, kun KSI oli noussut edellisen kolmen
vuoden Eurocup-menestystensä ansiosta jo rankinglistan kolmoseksi.
Myös vammaluokittelu oli varmistettu niin hyvin kuin se Suomessa on mahdollista. Paikalla
ollut hollantilaisluokittelija ei kuitenkaan suomalaista luokittelujärjestelmää kunnioittanut ja
niinpä farssinomaisia piirteitä saanut luokittelutilaisuus pudotti KSI:n tilanteeseen, joka ei
vastannut lainkaan harjoiteltuja pelikuvioita. Samalla joukkueen henkistä kanttia murennettiin juuri ennen Unkarin Piremonin ja KSI Kotkan tärkeätä kisojen avausottelua.
348
Uutta kuusikkoa hakeva KSI ei ollut lainkaan parhaimmillaan ja hyvin pelannut Piremon otti
avausottelun voiton lukemin 3 – 0. Sarajevon Fantomia vastaan KSI pelasi hyvän ottelun,
häviten kuitenkin numeroin 1 – 3.
www.ecvd.eu
KSI Korka – OKI Fantom Nyiregyhazassa
SVC Tallinnan KSI kukisti vaikeassa ottelussa numeroin 3 – 1 ja niinpä edessä olikin tärkeä matsi neljän joukkoon pääsemiseksi. Kokonaisuudessaan aivan loistavan ja varsin tasaisen ottelun Venäjän Rodnikia vastaan KSI kuitenkin hävisi 1 – 3. Niinpä putoaminen mitalipeleistä oli tosiasia.
Kun tavoite karkasi, eivät pelaajien motivaatiotkaan loppupeleissä olleet kohdallaan. Tappio Ukrainalle 1 – 3 oli kirvelevä. Euroliigan voittajaa, Serbiaa edustanutta Banja Lukaa
vastaan KSI vielä yritti koota rivejään, mutta tappio 1 – 3 jätti käteen 8. sijan, joka ei joukkueelle liioin ilon aiheita antanut. (Pekka Nygren)
Nyiregyhazan Euro Cupin 2006 lopputulokset:
1. SPID (BiH)
2. OKI Fantomi
3. TSV 04 Bayer Leverkusen (GER)
4. Rodnik (RUS)
5. Piremon SE (HUN)
6. Slavutich (UKR)
7. IOK Banja Luka (BiH)
8. KSI Kotka (FIN)
9. Riga-Lidzas (LAT)
10. IKS Atak (POL)
11. Holyoke (HOL)
12. SVC Tallinn(EST)
Pekka Nygren, Kotka
KSI Kotkan EURO Cup 2006 miehistö Unkarin Nyiregyhazassa: Ed. vas:
Kalevi Lång, Kari Vanhala, Pekka Nygren, Petri Kapiainen, Osmo Röpelinen ja Jori Sivula. Takana vas: Vallo Järv, Timo Herranen, Sami Tervo,
Teijo Hovi, Olavi Venäläinen, Mika Riikonen ja Pekka Holtari
349
Juniorit myös Nyiressä
Nyiregyhazassa pelattiin Euro Cupin ”esikisana” 2.–5.9.2006 ensimmäiset junioreiden Euroopan Mestaruuskisat. Mukana oli neljän maan joukkueet ja lopputulokset olivat seuraavat:
1. Russia
2. Bosnia I Herzegovina
3. Poland
4. Germany
Sarjakirjan 2006 – 2007 kertomaa
MIESTEN SM- SARJA 2006-2007 /MEN’S NATIONAL LEAGUE 2006 – 2007
SM-sarjaan osallistuvat ESI-Team Lappeenrannasta, HIY Helsinki, Muuramen Lentopallo,
KSI Kotka, Pääskylahden Vesa Savonlinnasta ja RI Rautavaara. Joukkueet voivat osallistua turnauksiin oman valintansa mukaan. Osallistumispakkoa kaikkiin turnauksiin ei ole.
Miesten SM-sarjassa pelataan pelikaudella 2006 – 2007 seitsemän (7) osaturnauksen
runkosarja sekä mitalipelit. Helsingin, Kotkan (Kotka-turnaus) ja Lappeenrannan SMosaturnaukset ovat samalla Baltic Liigan osaturnauksia.
SM-sarja ja Baltic Liiga pelataan kokeiluluonteisesti luokitteluista vapaana. Mikä tarkoittaa
sitä, että osaturnauksiin voivat osallistua kaikki halukkaat, myös vammattomat pelaajat sekä vammattomien joukkueet. SM-sarjan osaturnauksiin voivat osallistua myös muut kuin
sarjaan ilmoittautuneet joukkueet, mutta ne eivät voi saada SM-sijoituspisteitä.
SM-runkosarjassa osaturnauksen voittaja tai paras SM-sarjaan osallistuva joukkue saa 6
sijoituspistettä, kakkonen yhden vähemmän jne. SM-runkosarjan lopulliset sijoitukset ratkaisee kauden aikana kerättyjen sijoituspisteiden määrä. Tasapisteissä joukkueiden sijoitukset määräytyvät 1). osaturnausten voittojen tai 2). viimeisen osaturnauksen sijoitusten
perusteella.
Suomen Mestaruus ratkaistaan finaaliturnauksessa runkosarjan voittajan kotikentällä. Yksipäiväisessä turnauksessa pelataan välierät (runkosarjan 1. – 4. ja 2. – 3.), joiden voittajat
pelaavat mestaruudesta ja hävinneet pronssimitaleista. Finaaliturnauksen pelit pelataan
normaaleina otteluina (paras viidestä). Muut sijat SM-sarjassa määräytyvät ilman jatkopelejä runkosarjan sijoitusten mukaan.
Kuppii Kotkassa
Suomen Cup-turnaus pelattiin Kotkassa 2.12.2006. Turnaukseen osallistui kuusi mies- ja
kolme naisjoukkuetta, joista kotkalaisia kaksi. Miehet pelasivat kahdessa alkulohkossa,
joiden ykköset ja kakkoset kohtasivat ristiin välierissä: KSI Kotka voitti Helsingin 2 – 0 (2517, 27-25) ja Rautavaara MuurLen samoin 2 – 0 (25-19, 25-22).
Lopullisissa sijoituspeleissä pronssimitalit Muuramen 2 – 1 (25-20, 23-25, 15-11) voitolla
Helsingistä ja Cup-mestaruus taas Kotkaan finaalivoitolla Rautavaarasta 2 – 0 (26-24,
25-17). Jumbofinaalissa Kotka 2 löi ESI-Teamin 2 – 1.
Naiset pelasivat yksinkertaisen sarjan. Kotka 1 voitti Kotkan kakkosjoukkueen ja Helsingin
3 – 0 ja Helsinki samoin lukemin Kotka 2:n. Kotkan pelaajat: Sari Forsman, Minna Hiltunen, Leila Holtari, Kirsi Jarvanne, Päivi Sivula, Jatta Tiihonen ja Tarja Timonen
350
Kotkan Suomen Cup-turnauksen 2006 lopputulokset:
Miehet:
Naiset (ei virallinen):
1. KSI Kotka
2. RI Rautavaara
3. MuurLe Muurame
4. HIY Helsinki
5. KSI Kotka 2
6. ESI-Team Lappeenranta
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. KSI Kotka 2
Merkitsemätön
Elä hitossa purista sitä cup-kannuu ruttuun
Näytöstä Vantaalla
Pääkaupunkiseudun istumalentopalloilijat järjestivät ja pelasivat näytösottelun Vantaan
lentopallon järjestämässä XI Baltic Sea Junior turnauksessa Vantaalla 6.1.2007.
www.istumalentopallo.info
Istiksen näytösottelu Baltic Sea Junior turnauksessa
Kotkat jaossa Kotkassa
Kotkan 25. Juhlaturnaus pelattiin 3.2.2007 samalla Baltic Liigan 3. ja miesten SM-runkosarjan 5. ja myös naisten SM-sarjan 5. ja viimeisenä osaturnauksena. Miesten sarjaan
osallistui kaikkiaan 10 joukkuetta. Naisjoukkueita paikalla oli kuusi.
351
Molemmat sarjat aloittivat kahdessa alkulohkossa. Lohkovoittajiksi selviytyivät miehissä
KSI Kotka ja Riga Lidzas Latviasta sekä naisten lohkoissa KSI Kotka ja Rautavaara.
Lopulliset turnauksen sijoitusottelut käytiin suoraan alkulohkojen tulosten mukaan seuraavasti:
Naiset:
5.-6.
3.-4.
1.-2.
Vantaa – LAMK Lahti
HIY Helsinki – Team Latvia
KSI Kotka – Rautavaara
2 – 0 (20-17, 20-15)
0 – 2 (14-20, 15-20)
0 – 2 (20-25, 22-25)
Merkitsemätön
Miehet:
9.-10
7.- 8.
5.- 6.
3.- 4.
1.- 2.
LAMK Lahti – SVC Tallin 2
Rautavaara – ESI-Team
MuurLe – KSI Kotka II
HIY Helsinki – SVC Tallinn
KSI Kotka – Riga Lidzas
1 – 2 (13-20, 20-13, 7-12)
2 – 0 (20-13, 20-13)
1 – 2 (20-14, 18-20, 9-12)
2 – 0 (20-16, 20-13)
2 – 0 (25-20, 25-17)
25. Kotka-juhlaturnauksen 2007 lopputulokset:
Miehet:
1. KSI Kotka
2. Riga Lidzas
3. HIY Helsinki
4. SVC Tallinn
5. KSI Kotka II
6. MuurLe Muurame
Naiset:
7. Rautavaara
8. ESI-Team Lranta
9. SVC Tallinn II
10. LAMK Lahti
1. Rautavaara
2. KSI Kotka
3. Team Latvia
4. HIY Helsinki
5. Vantaa
6. LAMK Lahti
Melkein Kotkan juhlaa
Kotkalle seitsemäs
Suomen Mestaruus
Otsikko Kymen Sanomissa 1.4.2007
352
Miesten SM-runkosarjan 2006 – 2007 osaturnaukset ja sijoituspisteet:
Sarjataulukko
Kotka
4.11.06
1. KSI Kotka
2. Rautavaara
3. HIY Helsinki
4. MuurLe Muurame
5. PäVe Savonlinna
6. ESI-Team Lranta
Helsinki Rvaara
Muurame Kotka
25.11.06 16.12.06 13.1.07
3.2.07
5
6
4
3
2
-
6
5
3
4
2
-
6
5
4
3
-
6
5
4
3
2
-
Slinna
24.2.07
Lranta
17.3.07
Pisteet
yhteensä
6
5
3
4
2
-
6
5
3
4
1
2
41
34
26
25
9
4
6
3
5
4
2
Neljä parasta finaaliturnauksen välieriin 31.3.2007 Kotkaan otteluparein: KSI Kotka –
MuurLe ja RI Rautavaara – HIY Helsinki.
Finaaliturnauksen ottelutulokset:
Välierät:
KSI Kotka – MuurLe
Rautavaara – Helsinki
3 – 0 (25-12, 25-18, 25-13)
2 – 3 (24-26, 25-15, 23-25, 25-18, 13-15)
MuurLe – Rautavaara
KSI Kotka – Helsinki
0 – 3 (10-25, 15-25, 18-25)
3 – 0 (25-10, 25-19, 25- 8)
Mitaliottelut:
Miesten SM-sarjan 2006 – 2007 lopputulokset:
1. KSI Kotka (7. SM)
2. HIY Helsinki
3. RI Rautavaara
4. MuurLe Muurame
5. PäVe Savonlinna
6. ESI-Team Lappeenranta
Naisten SM-sarjan osaturnaukset ja sijoituspisteet:
Sarja
1.
2.
3.
4.
Rautavaara
KSI Kotka
HIY Helsinki
Vantaa
Rvaara
21.10.06
Kotka
11.11.06
Helsinki
20.1.07
Vantaa
21.1.07
4
3
2
1
3
4
2
1
4
3
2
1
4
3
2
1
Kotka
3.2.07
4
3
2
1
Pisteet
yhteensä
19
16
10
5
Naisten finaaliturnaus pelattiin kolmen parhaan joukkueen kesken Rautavaaralla
10.3.2007. Voitto ja Suomen Mestaruus kotikunnan 9K-joukkueelle (ks. pelaajaluettelo
Mestarit 2006 – 2007 osasta).
Turnauksen tulokset ja SM-sarjan 2006 – 2007 lopputulokset:
Rautavaara – HIY Helsinki
HIY Helsinki – KSI Kotka
KSI Kotka – Rautavaara
1. RI Rautavaara
2. KSI Kotka
3. HIY Helsinki
4. Vantaa
3 – 0 (25-15, 25-14, 25-15)
0 – 3 (14-25, 11-25, 24-26)
0 – 3 (14-25, 23-25, 27-29)
353
Veteraanit Siilinjärvellä
Veteraanien SM-turnaus järjestettiin 21.4.2007 Kasurilan ala-asteella Siilinjärvellä. Voittajasta ei liene epäselvyyttä – Rautavaara. Hopealle isäntäjoukkue Siilinjärvi ja pronssimitaleille MuurLe Muuramesta.
Seija Korkalainen, Rautavaara
Rautavaaran Mestarit M(+2N)50 - 2007
Baltic Liigan ratkaisut Tallinnassa
Ennen Tallinnan Baltic Liigan päätösturnausta, missä kolmelle parhaalle oli jaossa myös
muutamia bonuspisteitä, liigan mestaruus oli kahden kauppa. Riga Lidzas tuli turnaukseen
kärkipaikalla ja 26 pisteellä. Mestaruutta puolustavalla Kotkalla pisteitä oli 24. Muita suomalaisjoukkueita turnauksessa olivat Rautavaara, Helsinki ja ESI-Team.
Joukkueet oli jaettu sarjasijoitusten mukaan kahteen alkulohkoon. Riga Lidzas selvitti
oman lohkonsa puhtaalla pelillä. Toisessa lohkossa Rautavaara voitti Kotkan 2 – 0 ja otti
piikkipaikan jatkopeleihin. Välierissä Kotka kohtasi Baltic Liigan voiton ratkaisevassa ottelussa riikalaiset.
Kotka ei jättänyt jossitteluille sijaa, vaan vei selkeänvoiton erin 2 – 0 (25-19, 25-15). Toisen
Tallinna-turnauksen finaalipaikan otti Rautavaara 2 – 0 voitolla Kotkan kakkosjoukkueesta.
Turnauksen pronssiottelussa Riga löi KSI II:n 2 – 1 (22-25, 25-12, 18-16). Loppuottelussa
Rautavaara ei onnistunut uusimaan alkusarjan voittoaan, vaan peli Kotkalle 2 – 0 (25-20,
25-21).
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Kuva ottelusta Riga Lidzas - SVC Tallinn
354
Tallinna-turnauksen 2007 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. RI Rautavaara
3. Riga Lidzas Latvia
4. KSI Kotka II
5. ESI-Team
6. IVK Tallinn
7. SVC Tallinn
8. HIY Helsinki
Baltic Liigan 2006 – 2007 osaturnaukset ja lopputulokset:
Sarjataulukko
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Riga
30.9.06
KSI Kotka
SVK Riga Lidzas
RI Rautavaara
SVC Tallinn
HIY Helsinki
MuurLe Muurame
ESI-Team Lranta
PäVe Slinna
8
7
-
Helsinki Kotka
25.11.06 3.2.07
8
4
7
6
3
5
2
Lranta
17.3.07
8
7
3
5
6
4
2
-
8
7
6
4
5
3
2
Tallinn
5.5.07
11
7
9
4
3
5
-
Pisteet
yhteensä
35
33
25
22
16
14
10
4
Lajivaliokunta 2006 – 2007
Puheenjohtaja Kyösti Arola, Pekka Nygren, Lasse Pakarinen, Anne Mäki, Vallo Järv (valmentaja), Timo Herranen (valmentaja), Reima Pulli (valmentaja), Jarmo Kari (luokittelija),
Markku Ylisiurua (tuomari) ja Suvi Aho lajipäällikkö.
Mestarit 2006 – 2007
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Pekka Nygren (joukkueen johtaja), Mika Riikonen, Osmo Röpelinen, Olavi Venäläinen, Mika Vikman, Kalevi Lång, Jussi Herranen, Kari Vanhala ja Timo
Herranen (pelaaja-valmentaja)
Miesten Suomen Mestarit ja Baltic Liigan Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Juha Ahdepelto, Teijo Hovi, Timo Herranen (pelaaja-valmentaja), Marko Julin,
Vallo Järv, Pekka Nygren, Jouni Pyöttiö, Mika Riikonen, Osmo Röpelinen, Jori
Sivula, Olavi Venäläinen, Timo Vesterinen, Mika Vikman ja Vesa Vuorela
Naisten Suomen Mestarit: RI Rautavaara:
Seija Kalilainen, Sari Kieloaho, Anne Korhonen, Kielo, Satu ja Seija (C) Korkalainen, Kirsi ja Mervi Koskelo sekä Elina Kuosmanen
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2006:
Miehet - Niittomiehet Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen
Naiset - Londa Latvia
Irina Jermolenko, Rita Gendele ja Renate Daukste
355
Miesten M-50 Suomen Mestarit: RI Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Heino Savolainen, Pauli Hakkarainen, Tapio Talvinen,
Elina Kuosmanen ja Seija Korkalainen
Kauden parhaat 2006 – 2007
Suomen Lentopalloliitto yhteistyössä Suomen Invalidien Urheiluliiton kanssa valitsivat
kauden parhaiksi istumalentopalloilijoiksi Rautavaaran Eero Penttisen ja Kirsi Koskelon.
Vuoden valmentajan palkinnon sai KSI Kotkan Timo Herranen ja erotuomarina palkittiin
kolmannen kerran peräkkäin Sari Mannersuo.
Kauden 2006 – 2007 yhteenveto
Rautavaara 1.7.2006 10. Rautavaara Beach Volley – miesten SM-turnaus:
Miehet
1. Niittomiehet Rautavaara, 2. Sierran Veräjä 3. PäVe Savonlinna
Roermond the Netherlands 18.–26.6.2006 World Championships – MM-kisat:
Miehet
1. Bosnia and Herzegovina, 2. I.R. Iran, 3. Egypt
Naiset
1. The Netherlands, 2. China, 3. Slovenia
Lappeenranta 15.–16.7.2006 14. Marjola Beach Volley – naisten SM-turnaus:
Miehet
1. Elektro Latvia, 2. Rauta Rautavaaran Raiku, 3. KSI 1 Kotka
Naiset
1. Londa Latvia, 2. Hilimat RI Rautavaara, 3. Mafia Latvia
Nyiregyhaza Hungary 5.–10.9.2006 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. SPID Sarajevo BiH, 2. OKI Fantomi BiH, 3. TSV Bayer 04 Leverkusen GER (KSI Kotka 8.)
Kotka 2.12.2006 Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. RI Rautavaara, 3. MuurLe Muurame
Naiset
1. KSI Kotka, 2. HIY Helsinki, 3. KSI Kotka II
Kotka 3.2.2007 25. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka, 2. Riga Lidzas Latvia, 3. HIY Helsinki
Naiset
1. RI Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. Team Latvia
SM-sarjat 2006 – 2007:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. HIY Helsinki, 3. RI Rautavaara
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
Naiset
1. RI Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. HIY Helsinki
Runkosarjan voittaja: Rautavaara
SM-Beach Volley 2006:
Miehet
1. Niittomiehet Rautavaara, 2. Sierran Veräjä 3. PäVe Savonlinna
Naiset
1. Londa Latvia, 2. Hilimat RI Rautavaara, 3. Mafia Latvia
Siilinjärvi 21.4.2007 SM-50 turnaus:
Miehet
1. RI Rautavaara, 2. Siilinjärvi, 3. MuurLe Muurame
Tallinna 3.5.2007 21. Tallinna-turnaus/Baltic Liigan lopputurnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. RI Rautavaara, 3. Riga Lidzas Latvia
Baltic Liiga 2006 – 2007:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Riga Lidzas, 3. RI Rautavaara
356
Se siitä eurosta 2007 – 2008
Koilliseksi Euro Liigaksi viritelty Baltic Liiga koki takaiskun kaudella 2007 – 2008,
kun sarja jouduttiin perumaan Latvian poisjäännin ja virolaisten ulosmarssin takia.
Latvialaiset olivat vielä mukana Marjolan heinäkuisessa Beach Volleyssa, mutta sen
jälkeen Riikasta ei vastattu sen paremmin puhelimeen kuin sähköpostiinkaan –
jostain syystä. Joukkue jäi myös saapumatta Baltic Liigan avausturnaukseen
5.1.2008 Helsinkiin, mistä taas SVC Tallinn otti ja lähti kesken toisen pelinsä saatuan
tarpeekseen tuomarityöskentelystä. Myöhemmin lajivaliokunta päätti peruuttaa koko
sarjan ainakin tältä kaudelta. Mutta kausihan käynnistyi tietenkin Beach Volleyn
merkeissä Rautavaaralta kesäkuun puolivälissä 2007.
Naiset mestareina Rautavaaralla
Naisten Beach Volleyn SM-turnaus järjestettiin 16.–17.6.2007 vuorovuosi-periaatteella nyt
Rautavaaralla. Miehet vastaavasti pelasivat mitaleista Marjolassa kuukautta myöhemmin.
SM-turnaukseen osallistui viisi joukkuetta, jotka pelasivat yksinkertaisen sarjan kahden
voittoerän peleinä. Paikalliset Hilimat ja RavAkat hallitsivat pelejä ja tiukassa keskinäisessä ottelussa ratkaisivat SM-kultamitalien kohtalon.
Suomen Mestaruuden ratkaissut peli oli todella äärimmäisen tasainen ja jännittävä.
Useimmiten joukkueiden keskeisissä peleissä vähän alakynnessä ollut RavAkat voitti ensimmäisen erän 23-25. Toista erää tahkottiin johdon vaihtuessa monta kertaa. Lopulta Hilimat kiristi erävoitot tasoihin kuittaamalla erän samoin lukemin 25-23. Kolmas erä pelattiin
myös max. 25 pisteeseen – ja nyt aikaisempia eriä huomattavasti tasaisemmin – SM-kullat
lopulta yhden pisteen erolla 25-24 Hilimoille – Kielo, Satu ja Seija Korkalaiselle.
Kultamitalit olivat korkalaistiimille jo viidennet – kahdeksasta mahdollisesta. Vain vuodet
2000 (Banzai, ESI-Ladyt), 2004 (RavAkat) ja viime vuosi 2006 (Londa Latvia) ovat lipsahtaneet Hilimoilta himmeämmille mitaleille.
Miesten sarjassa oli vain kolme joukkuetta. Niittomiehet (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen) voitti kaksinkertaisen sarjan puhtaalla pelillä – kuten
vähän odotella saattoikin – erääkään häviämättä.
11. Rautavaara Beach Volleyn lopputulokset kesältä 2007:
Naiset – Avoin SM-kisa:
Miehet:
1. Hilimat
2. RavAkat
3. Selemat
4. Rinsessat
5. Ilopillerit
1. Niittomiehet
2. Rauta Rautavaara
3. Huru Ukot Siilinjärvi
Miesten Marjola
15. Marjola Beach Volley pelattiin 14.–15.7.2007. Miesten sarjassa kisailtiin myös avoimesta istumalentopallon Beach Volleyn Suomen Mestaruudesta 13 joukkueen voimin.
Mukana oli mm. edellisen kesän Marjolan turnauksen voittaja Elektro Latviasta. Naisten
sarjassa pelaavia joukkueita oli Marjolan historian pienin määrä – vain neljä.
357
Miehet pelasivat lauantaina kahdessa lohkossa – toisessa kuusi ja toisessa seitsemän
joukkuetta. Neljä parasta molemmista lohkoista selvisi sunnuntaina pelaamaan sijoista 1 –
8, muuta 9-13. Naiset pelasivat ensimmäisenä päivänä kaksinkertaisen alkusarjan. Alkulohkojen lopputilanteet olivat lauantai-iltana seuraavanlaiset:
Miehet – lohko A:
1. Rauta Rautavaara
2. KSI Kotka
3. Riga-Lidzas Latvia
4. Kalsarit Lappeenranta
5. Internazionale
6. Team Jokinen Sysmä
7. Karupojad Tallinn Viro
Miehet – lohko B:
1. Niittomiehet Rautavaara
2. Eletro Riga Latvia
3. Unstars Helsinki
4. SOS-Team Suomi
5. Cotton Club ESI-Team
6. Sitting VC Tallinn Viro
6
6
6
6
6
6
6
11 – 1
10 – 2
7– 5
4– 8
4– 8
4– 8
2 – 10
11
10
7
4 (0,90)
4 (0,80)
4 (0,64)
2
5
5
5
5
5
5
9– 1
9– 1
6– 4
4– 6
2– 8
0 – 10
9 (2,53)
9 (1,96)
6
4
2
0
6
6
6
6
12 – 2
6– 6
5– 7
1 – 11
Naiset:
1. Hilimat Rautavaara
2. Pitkänhuiskeat Suomi
3. Rinsessat
4. Liva Latvia
12
6
5
1
Lohkovoittajat Rautavaaralta aloittivat puolivälierät voitoilla: Rauta löi SOS-Teamin ja Niittomiehet Kalsarit helpohkosti 2 – 0. Välierissä Rauta taipui Elekrolle 0 – 2 (21-25, 20-25) ja
Niittomiehet varmistivat toisen loppuottelupaikan 2 – 0 (25-11, 25-15) voitolla KSI Kotkasta.
Finaalissa B-lohkon kaksi parasta kävivät jälleen tiukan kamppailun, joka päättyi Niittomiesten SM-juhlaan 2 – 1 (25-20, 21-25, 15- 8). Pronssipelissä KSI Kotka voitti Raudan
2 – 0 (25-21, 25-19). Naisten loppuottelussa Hilimat voitti Pitkänhuiskeat 2 – 0 (25- 8, 2517).
15. Marjola Beach Volleyn 2007 lopputulokset:
Miehet – Avoin SM-sarja
1. Niittomiehet Rvaara
2. Elektro Latvia
3. KSI Kotka
4. Rauta Rautavaara
5. Unstars Helsinki
6. Riga-Lidzas Latvia
7. Kalsarit Lappeenranta
8. SOS-Team Suomi
9. Cotton Club ESI-Team
Naiset
10. Internationale
11. Karupojad Tallinn
12. Sitting VC Tallinn
13. Team Jokinen Sysmä
1. Hilimat Rautavaara
2. Pitkänhuiskeat Suomi
3. Rinsessat
4. Liva Latvia
358
www.istumalentopallo.info
Team Jokinen vastaan Team Reima
Miesten Beach Volleyn 2007 Suomen Mestarit ja mitalistit:
1. Niittomiehet Rautavaara: Kalevi Korkalainen C, Eero Penttinen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen
2. Elektro Latvia: Uldis Ektermanis C, Andrejs Gendels and Juris Gendels
3. KSI Kotka: Timo Herranen C, Marko Julin, Mika Vikman ja Jussi Herranen
Naisten Beach Volleyn 2007 mestarit ja mitalistit:
1. Hilimat Rautavaara: Seija C, Kielo ja Satu Korkalainen
2. RavAkat Rautavaara
3. Selemat Rautavaara
EM-kisat ilman suomalaisia
Euroopan Mestaruuskisat pelattiin, juuri kisojen aattona hyisen kylmäksi muuttuneessa,
Nyiregyhazassa Itä-Unkarissa 4.–.9.2007. Suomalaismaajoukkueita ei matkassa ollut,
mutta Kotkan Sari Mannersuo oli tuomari- ja SIU ry:n lajipäällikkö Suvi Aho järjestelytehtävissä ECVD:n hallituksen edustajana. Katsomossa toki suomalaisväriäkin näkyi ESITeamin veteraanituristiporukan ja muutaman nuoremman edustajan muodossa.
Miesten sarjassa Bosnia-Hertsegovina uusi mestaruutensa, mutta joutui loppuottelussa tosi tiukille kovasti kehittyneen ja hyvin pelanneen Venäjän kanssa. Bosnia näytti jo vievän
pelin helposti kolmessa erässä, mutta Venäjä sai hengen päälle ja vei ottelun viidenteen
erään, missä sen rahkeet eivät vielä kuitenkaan riittäneet. Kultamitalit Bosnialle 3 – 2 (2520, 25-17, 18-25, 21-25, 15- 7). Pronssipelissä Saksa voitti Unkarin 3 – 1 (25-16, 25-14,
19-25, 25-13). Naisten Mestaruus jälleen kerran Hollantiin – loppuotteluvoitto Ukrainasta
tuli 3 – 1 (22-25, 25- 7, 25-16, 25-17). Slovenia saalisti pronssit Liettuasta.
Unkarin 2007 EM-kisojen lopputulokset.
Miehet
1. Bosnia and Herzegovina
2. Russia
3. Germany
4. Hungary
5. Ukraine
6. Croatia
Naiset
7. Serbia
8. Latvia
9. The Netherlands
10. Poland
11. Greece
12. Great-Britain
1. The Netherlands
2. Ukraine
3. Slovenia
4. Lithuania
5. Latvia
6. Germany
7. Russia
359
www.ecvd.eu
Euro Cup Sarajevossa suomalaisten kera
Euro Cup 2007 pelattiin Bosnia-Hertsegovinan Sarajevossa kohta EM-kisojen jälkeen 23.–
28.10.2007. Kotkan Seudun Invalidit ry:n miesten joukkue KSI Kotka voitti seitsemännen
perättäisen Suomen mestaruuden ja edusti täten maatamme.
Useille, lähinnä länsieurooppalaisille seurajoukkueille Euro Cupin vammaluokittelu tuottaa
ongelmia, koska se poikkeaa valtakunnallisten sarjojen vapaasta luokittelusta. Toisaalta
luokittelua on kevennetty maajoukkueille asetetuista vaatimuksista, joissa Paralympiakisojen säädöksistä johtuen ei voi pelata vammattomia lainkaan. Eurocupeissa kentällä pelaavasta kuusikosta neljältä pelaajalta vaaditaan kansainvälinen vammaluokitus. Näistä vähintään kolmen tulee olla statukseltaan vammainen, yksi voi olla minimivammainen ja
kahden pelaajan sallitaan olevan luokittelultaan terve.
Käytännössä arvokisoissa ovatkin vahvoilla joukkueet, joiden kotimaan yhteiskunnalliset
olosuhteet ovat olleet suorastaan tuottamassa nuoria vammaisia mm. miinakentillään. Kisojen luokittelija vahvistaa kunkin pelaajan statuksen kyseiseen turnaukseen.
KSI:n Sarajevon kisajoukkue koostui 11 pelaajasta ja joukkueenjohtajasta. Lisäksi joukkueen mukana matkusti kisojen erotuomariksi nimettynä Sari Mannersuo. KSI Kotkan joukkue Sarajevossa: Pelaajat: Olavi Venäläinen, Timo Herranen (pelaaja/valmentaja), Mika
Vikman, Mika Riikonen, Marko Julin, Jori Sivula, Osmo Röpelinen, Pekka Nygren, Kalevi
Lång, Teijo Hovi, Jussi Herranen sekä joukkueen johtajana Pekka Holtari.
www.ecvd.eu
Ensimmäisessä pelissään kotkalaiset voittivat hollantilaisen BVC Holyoken 3 – 1 (31-29,
20-25, 25-23, 25-19). Seuraavassa pelissä tuli tappio, melkein selkäsauna Venäjän Rodnikille 0 – 3 (17-25, 13-25, 16-25). Alkusarjan jatkopeleissä ensin Serbian OKI Banja Luka
(1- 3) ja sitten Bosnian Spid (0 – 3) tiputtivat kotkalaiset sarjan neljänsiksi ja pelaamaan
viimeisessä pelissään turnauksen sijoista 7.- 8.
360
Viimeiseen peliin KSI:llä ei oikein enää riittänyt halujakaan Kroatian SIOK Hvidraa vastaan. Tappio kirjattiin 1 – 3 (22-25, 22-25, 25-16, 24-26). Kisojen finaalissa OKI Fantomi
voitti Spidin 3 – 2 (25-21, 19-25, 25-22, 19-25, 16-16). Sarajevon kisoista olivat jääneet
pois Puolan, Ukrainan ja Latvian joukkueet. Pronssimitalit kisoista vei Venäjän Rodnik, joka jännittävässä pelissä voitti Leverkusenin 3 – 2. (Pekka Nygren)
Sarajevon 2007 Euro Cupin lopputulokset:
1. OKI Fantomi BiH
2. SPID Saravejo BiH
3. Rodnik RUS
4. TSV Bayer 04 Leverkusen GER
5. Piremon SE HUN
6. OKI Banja Luka SER
7. SIOK Hvidra
8. KSI Kotka FIN
9. BVC Holyoke NED
Kisojen jälkeen Pekka Nygren antoi Kymen Sanomille lausunnon, jonka mukaan kotkalaiset jatkossa harkitsevat tarkkaan osallistutaanko kisoihin enää lainkaan. Osallistuminen
maksaa 11 000 euroa ja bosnialaisten dominoimissa turnauksissa menestyminen on tiukkojen luokittelumääräysten mukaan erittäin vaikeaa.
Lisäksi Nygren kertoi, että kotkalaisia oli kisojen aikana painostettu kovasti järjestämään
kisat Kotkassa. Tähän Pekka Nygren kertoi sanoneensa tiukasti – ei. Kotkasta on vaikea
saada viikoksi pelihallia käyttöön ja kokemusten valossa kisojen taloutta on lähes mahdotonta saada tasapainoon
www.ecvd.eu
SM-sarjat 2007 – 08
Miesten SM-sarjaan osallistuivat HIY Helsinki, KSI Kotka, Muuramen Lentopallo, Jokilaakson Lentopallo ja Raiku-PäVe (Rautavaara-Savonlinna). SM-runkosarja pelattiin kaksinkertaisena ja ottelut paras viidestä systeemillä. Runkosarjan 1. ja 2. pelasivat Suomen
mestaruudesta paras kolmesta systeemillä ja 3. ja 4. pronssimitaleista yhden ottelun.
361
Miesten Baltic Liigaan ilmoittautuivat HIY Helsinki ja KSI Kotka Suomesta, SVC Tallinn Virosta sekä Riga Lidzas Latviasta. Baltic Liiga piti pelata neljän turnauksen sarjana keväällä
2008. Liigan hallinnoinnista vastasi Suomen Invalidien Urheiluliitto.
Naisten SM-sarjaan osallistuivat HIY Helsinki, KSI Kotka, VIY Vantaa ja Vantaan Lentopallo. SM-runkosarja pelattiin kaksinkertaisena ja ottelut paras viidestä systeemillä. Runkosarjan 1. ja 2. pelasivat Suomen mestaruudesta ja 3. ja 4. pronssista yhden ottelun.
1-sarjassa pelattiin neljä turnausta siten, että sarjan loppusijoitukset ratkesivat kauden aikana turnaussijoituksista saatujen pisteiden perusteella. Sarjaan ilmoittautuivat KSI II,
VanLe Vantaalta, LAMK, itärajan ihme ESI CCCL Lappeenrannasta sekä naisten maajoukkue Team Finland.
Kuten aikaisemmin on kerrottu, jouduttiin Baltic Liiga perumaan, koska Latvialaiset mitään
ilmoittamatta jäivät pois avausturnauksesta. Lisäksi Tallinnan joukkue lähti, tyytymättömänä tuomareihin, ensimmäisestä turnauksesta kesken toisen pelinsä. Kotimaiset sarjat pelattiin sarjaohjelmien mukaisesti. Urheiluliiton päätöksellä Baltic Liiga peruttiin ja SVC Tallinnan joukkueelle annettiin varoitus epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä.
Suomen Cup taas Kotkassa
Suomen Cup turnaus pelattiin toisena vuotena peräkkäin Kotkassa – nyt 1.12.2007. Turnauksen merkitystä jotenkin vähensi osallisten joukkueiden pieni määrä: miesjoukkueita
osallistui neljä ja naisia vain kolme. Molemmissa sarjoissa pelattiin yksinkertaiset otteluohjelmat – kaikki kaikkia vastaan kahden erän peleinä.
Kotkan 2007 Suomen Cup-turnauksen tulokset:
Miehet:
KSI Kotka
Raiku-PäVe
HIY Helsinki
JoLePa
KSI Kotka
HIY Helsinki
-
JoLePa
HIY Helsinki
KSI Kotka
Raiku-PäVe
Raiku-PäVe
JoLePa
2
2
0
0
2
0
–
–
–
–
–
–
0
0
2
2
0
2
25
25
14
21
25
19
- 14
- 14
- 25
- 25
- 18
- 25
25
25
12
18
25
13
- 9
- 19
- 25
- 25
- 13
- 25
Lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. Raiku-PäVe Rautavaara-Savonlinna
3. JoLePa Jämsä
4. HIY Helsinki
Naiset:
KSI Kotka
Vantaa
RaRa
- Vantaa
- RaRa
- KSI Kotka
2 – 0
0 – 2
2 – 0
25 - 3
5 - 25
25 - 22
25 - 7
5 - 25
25 - 22
Lopputulokset:
1. RaRa Rautavaaran Raiku (Kirsi Koskelo, Mervi Koskelo, Elina Kuosmanen, Kielo
Korkalainen, Satu Korkalainen, Seija Korkalainen ja Soile Eronen)
2. KSI Kotka
3. VIY Vantaa
362
Liisa Mäkelälle Pro Urheilu - tunnustuspalkinto
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin jakoi 17. joulukuuta 2007 Pro Urheilu – tunnustuspalkinnot ja – mitalit. Yhdeksän urheilijaa sai opetusministeriön jakaman Pro Urheilu –
tunnustuspalkinnon, joka on suuruudeltaan 20 000 euroa. Vammaisurheilijoista Pro Urheilu – tunnustuspalkinnon vastaanotti paralympiaurheilija Liisa Mäkelä.
Urheilun monitaituri aloitti paralympiauran vuonna 1980 Gellossa voittaen siellä kultamitalit
hiihdon 5 ja 10 kilometrin matkoilla. Saman vuoden kesäparalympialaisissa Arnhemissa
Mäkelä voitti hopeaa kuulassa ja keihäänheitossa. Vantaalainen oli mitalikannassa myös
neljä vuotta myöhemmin, jolloin hän voitti jälleen kultaa ja hopeaa Innsbruckin talvikisoissa
vuonna 1984.
Samana kesänä New Yorkissa suomalainen oli jälleen iskussa, sillä hän saavutti sekä hopeaa että pronssia kuulassa ja keihäässä. Liisa Mäkelän monipuolisuutta kuvaa hyvin se,
että hän oli vielä Ateenan vuoden 2004 paralympiajoukkueessa mukana – tällä kertaa istumalentopalloilijana. (Maajoukkue sijoittui viidenneksi)
Tunnustuspalkinto on hieno osoitus opetusministeriöltä, kertoi tyytyväinen ja huomiosta
iloisesti yllättynyt Mäkelä. (IT/Nina Jakonen)
Kahdeksannen kerran vuonna 2007 jaetun Pro Urheilu - tunnustuspalkinnon saivat Liisa
Mäkelän ohella kahdeksan muuta ansioitunutta urheilijaa: hiihtäjät Kerttu Pesonen, Juha
Mieto, Matti Pitkänen ja Arto Koivisto, mäkihyppääjä Niilo Halonen, seiväshyppääjä Antti
Kalliomäki, keihäänheittäjä Hannu Siitonen sekä lentopalloilija Tuula Palonen. Melkoinen
joukko siis.
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry
Liisa Mäkelä - Helsinki
Istumalentopallon Liisa Mäkelä aloitti vuonna 1986 HIY Helsingin naisten joukkueessa ja
oli jo samana vuonna mukana myös naisten maajoukkueen toiminnassa.
Istumalentopalloilussa Liisa on saavuttanut urallaan useita Suomen Mestaruuksia ja
Suomen Cupin voittoja sekä mm. kahdesti Kotka-turnauksen ja kerran Lahti-cupin voitot
HIY Helsingin joukkueessa.
363
Istumalentopallon arvokisamitaleja Liisalla on kaikkiaan viisi:
Istumalentopallon Euroopan Mestaruuskilpailut:
Järvenpää Suomi 1993
Sarajevo Bosnia-Hertsegovina 1999
Sarospatak Unkari 2001
Lappeenranta Suomi 2003
Hopea
Hopea
Pronssi
Pronssi
Istumalentopallon Maailman Mestaruuskilpailut:
Kamnik Slovenia 2002
Pronssi
Liisa Mäkelän Paralympialaiset mitalit:
Kesäkisat:
Arnhem Hollanti 1980
Yleisurheilu
- keihäs C
- kuula C
Hopea
Hopea
- keihäs A4
- kuula A4
- kiekko A4
Pronssi
Hopea
Hopea
- 10 km A2
- 5 km A2
Kulta
Kulta
- 10 km LW4
- 5 km LW4
Hopea
Kulta
New York USA 1984
Yleisurheilu
Talvikisat:
Geilo Norja 1980
Maastohiihto
Insbruck Itävalta 1984
Maastohiihto
Naiset Double Dutch Openissa
Vuosituhannen alussa miehisten miesten maajoukkue osallistui kerran Hollannin Devenderissä järjestettyyn Double Dutch Open-turnaukseen. Tammikuussa 2008 – 18.–20.1. oli
naisten maajoukkueen vuoro. Reima Pulli valmentajana ja Ossi Pulli neuvonantajana naiset menestyivät turnauksessa hienosti – sijoittuen kakkosiksi Saksan jälkeen. Turnauksessa olivat mukana mm. Pekingin Paralympialaisiin matkaavat Hollannin ja Latvian maajoukkueet, jotka molemmat Suomen naiset voittivat erin 2 – 1.
Naiset saivat heti perille pääsyn jälkeen yllättäen tilaisuuden astella pelikentälle, Latvian
myöhästyttyä ensimmäisestä ottelustaan Hollannin maajoukkuetta vastaan. Suurempi yllätys oli kuitenkin se, että Suomi voitti ottelun 2 – 1 (13-25, 25-15, 15-9). Lauantaina jatkettiin neljän ottelun rupeamaan, joka venyi iltaan asti.
Ensimmäisenä vastassa oli Hollannin All Stars, joka koostui maailmalla kultaisia mitaleita
pokanneista pelaajista. Ei auttaneet mitalit, Suomi voitti ottelun tiukasti 2 – 1 (25-16, 10-25,
15-12).
364
www.istumalentopallo.info
Ylärivi 1 Kielo Korkalainen, Valm. Reima Pulli, 2 Helena Skogström, 10 Maria
Töyrylä, 7 Hanna-Mari Sariluoto, 12 Anne Mäki, Valm. Ossi Pulli. Alarivi 11
Kapteeni Satu Korkalainen, 3 Jatta Tiihonen, 8 Kirsi Koskelo, 5 Mari Kuutamo
Alkusarjan ainoa tappio Suomelle tuli Saksalta 2 – 0 (25-20, 26-24), mutta voittokantaan
joukkue palasi ottamalla voiton paikallisista naisista koostuneesta DeVelCo '88 joukkueesta erin 2 – 0 (25-15, 25-19). Lauantai-illan jo pimentyessä vastaan tuli vielä ”perivihollinen”
Latvia, jonka pelaajia on Suomessakin nähty useissa turnauksissa, mm. Marjola Beach
Volleyssa.
Tiedettiin, että vastassa olisi pitkä ja kokenut joukkue, joka oli saavuttanut Pekingin paralympiapaikan sijoittumalla EM-kisoissa viidenneksi. Huonosti liikkuneet latvialaiset kuitenkin lähtivät kentältä 2 – 1 hävinneinä. Aikataulut kisoissa pettivät pahasti, joten sunnuntaina pelatun viimeisen alkusarjan ottelu Venäjää vastaan piti pelata kerrasta poikki, yhden
erän voittaja menisi finaaliin.
Venäjä pelasi turnauksessa erittäin hyvin ja varsinkin joukkueen hakkuri pääsi loistamaan
useasti. Suomi torjui ja syötti voiton 1 – 0 (25-20) ja paikka finaalissa oli varma. Finaalissa
oli vastassa taas Saksa. Ensimmäinen erä oli Suomelta katastrofi (10-25). Lieneekö tyytyväisyys finaalipaikasta asustellut puseroissa? Toinen erä kuitenkin nollattiin ja erä oli tasainen. Se olisi voinut kääntyä myös Suomelle, jolle lopussa tuli muutama helppo virhe ja
saksalaiset pääsivät kuittaamaan erän 25-23 ja koko ottelun 2 – 0.
Lopulliset tulokset:
1. Saksa
2. Suomi
3. Venäjä
4. All Stars
5. Hollanti
6. Latvia
7. DeVelCo '88
365
26. Kotkassa
Suomen pitkäikäisin istumalentopalloturnaus, vuodesta 1983 lähtien säännöllisesti vuosittain pelattu Kotka-turnaus elää ja voi hyvin. Turnaus järjestettiin peruskorjatusta Karhuvuoren Urheilutalossa 2.2.2008 jo 26. kerran. Miesten A-sarjassa oli kuusi, B-sarjassa neljä ja
naisten sarjassa viisi joukkuetta. Uskollisesti myös Tallinnan joukkueet osallistuivat turneeseen.
Miesten A-sarjassa pelattiin totuttuun turnaustapaan alkusarjat kahdessa lohkossa. Kotkalaiset isännöivät pelejä oikein urakalla – A-joukkue voitti toisen ja B toisen lohkon.
Välierissä A voitti JoLePan 2 – 0 (25-12, 25-16) ja B löi MuurLen 2 – 1 (23-25, 25-18,
15- 5). Keskisuomalaisten pronssipelissä Jämsän äijät kaatoivat muurarit 2 -0 (25-19,
25-24) ja isäntien sisäpiiripelissä Kotka A voitti Kotka B:n samoin 2 – 0 (25-20, 25-13).
Miesten B-sarjassa tämän vuoden sarjatoimintaan mukaan tullut VanLe Vantaalta tekaisi
pienet yllärit ja otti sarjavoiton ennen KSI Kotka II:sta. Hyvinkää oli kolmas ja ESI CCCL jätettiin neljänneksi.
Naisten sarjassakin voitto jäi Kotkaan. Turnausvoiton ratkaisseessa pelissä KSI voitti HIY
Helsingin 2 – 0 (25-21, 25-18). Kolmas oli VIY Vantaa ennen balttivieraita.
Kotka A:ssa pelasivat Timo Herranen, Mika Riikonen, Mika Vikman, Juha Ahdepelto, Osmo Röpelinen, Olavi Venäläinen ja Jussi Herranen. Kotkan naisten joukkue oli: Jatta Tiihonen, Mia Tarvainen, Anja Jääskeläinen, Erja Pylkkänen, Maiju Marjamäki, Janni Helenius sekä beachmimmit Seija, Kielo ja Satu Korkalainen Rautavaaralta.
26. Kotka-turnauksen 2008 lopputulokset:
Miehet – A-sarja
Miehet – B-sarja
Naiset
1. KSI Kotka A
2. KSI Kotka B
3. JoLePa Jämsä
4. MuurLe Muurame
5. HIY Helsinki
6. SVC Tallinn
1. VanLe Vantaa
2. KSI Kotka II
3. Hyvinkää
4. ESI CCCL Lappeenranta
5. Team Latvia
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. VIY Vantaa
4. SVC Tallinn
Timo Vesterinen, Kotka
Jämsän äijät kotkalaisten kimpussa
366
Kotimaisten loppuratkaisut
Miesten SM-runkosarjassa KSI Kotka sekä Raiku-PäVe olivat selvästi parhaat ja loppuotteluihin selvinneet joukkueet. Toisesta pronssipelipaikasta kiistelivät JoLePa ja edellisen
kauden hopeajoukkue HIY Helsinki. Paikka lopulta JoLePalle ja helsinkiläisille melkoinen
pudotus edellisen kauden menestyksen jälkeen.
Miesten runkosarjan lopputilanne 2007 – 2008:
Sija Joukkue
1.
2.
3.
4.
5.
KSI Kotka
Raiku/PäVe
MuurLe Muurame
JoLePa Jämsä
HIY Helsinki
Ottelut
V
H
Erät
Eräpisteet
8
8
8
8
8
7
6
4
2
1
1
2
4
6
7
23 - 4
20 - 8
14 – 16
6 – 21
7 – 21
644 – 482
637 – 551
643 – 643
491 – 647
564 – 656
Pisteet
14
12
8
4
2
Miesten pronssiottelussa Muuramessa JoLePa onnistui tasaisessa pelissä voittamaan
isäntäjoukkueen ja nappasi mitalit Jämsänjokilaaksoon tuloksella 3 – 2 (14-25, 25-21,
19-25, 25-23, 15- 8).
Loppuotteluissa selvittiin kahdella pelillä. Ensimmäinen Kotkassa 1.3.2008 pelattu ottelu
isännille 3 – 0 (25-23, 25-19, 25-17) ja viikkoa myöhemmin Rautavaaralla käyty tasaisempi
peli KSI:lle 2 – 3 (25-23, 25-16, 17-25, 20-25, 10-15).
Timo Vesterinen, Kotka
Suomen Mestarit 2007 – 2008 - KSI Kotka
Miesten SM-sarjan 2007 – 2008 lopputulokset:
1. KSI Kotka (8. SM)
2. Raiku-PäVe Rautavaara-Savonlinna
3. JoLePa Jämsä
4. MuurLe Muurame
5. HIY Helsinki
367
Naisten sarjassa KSI Kotka ja HIY Helsinki selvästi finaaleihin, Vantaalaisille pronssit.
Naisten runkosarjan lopputilanne 2007 – 2008:
Joukkue
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. VanLe Vantaa
4. VIY Vantaa
Ottelut
V
H
Erät
Eräpisteet
Pisteet
6
6
6
6
6
4
2
0
0
2
4
6
18 - 1
13 - 7
7 – 13
1 – 18
474 – 243
446 – 344
350 – 467
259 – 475
12
8
4
0
Naisten pronssiottelussa Vantaalla mitalit jäivät kuin jäivätkin Vantaalle – VanLe otti puhtaan 3 – 0 (25-15, 25-18, 25-14) voiton VIY Vantaasta. Loppuotteluissa KSI Kotka, miesten
tapaan, hoiteli voiton suoraan kahdessa pelissä; ensimmäinen Kotkassa 3 – 1 (25-22, 2510, 22-25, 25-20) ja toinen Helsingissä 0 – 3 (16-25, 18-25, 22-25).
Naisten SM-sarjan 2007 – 2008 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. VanLe Vantaa
4. VIY Vantaa
Reima Pulli, Espoo
Suomen Mestarit 2007 – 2008 KSI Kotka etualalla valkoisissa ja hopeamitalistit HIY
Helsinki takana keltaisissa
1- sarjan 2007 – 2008 osaturnaukset, sijoituspisteet ja lopputulokset:
Sarjataulukko
1. KSI Kotka II
2. VanLe Vantaa
3. ESI CCCL Lappeenranta
4. Team Finland W
5. LAMK Lahti
6. Tuomarit Lahti
Lranta
3.11.07
5
2
3
4
1
-
Vantaa
Kotka
24.11.07 12.1.08
5
3
2
4
1
-
5
4
2
3
1
-
Lahti
12.4.08
Pisteet
yhteensä
4
5
6
1
2
3
19
14
13
12
5
3
368
Taas Tiilikassa tavattiin
Veteraaniturnaus M-50 pelattiin Rautavaaran hienolla Urheilutalolla lauantaina 5.4.2008
viiden joukkueen voimin. Mukana olivat isäntäjoukkue Raiku-50, ESI-50, KSI-50, Siilinjärven Invalidit sekä MuurLe-50. Iisalmen Invalidit jäivät mitään etukäteen ilmoittamatta turnauksesta pois.
Isännät jatkoivat menestyksekästä veteraanitaivallusta ja ottivat puhtaalla pelillä jo kuudennen perättäisen Suomen Mestaruuden.
Mestarijoukkueessa pelasivat Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Heino Savolainen,
Kyösti Pursiainen, Tapio Talvinen, Elina Kuosmanen ja Ahti Korkalainen
Ottelutulokset:
KSI - ESI
KSI - Siilinjärvi
Siilinjärvi - MuurLe
MuurLe - Raiku
Raiku - Siilinjärvi
KSI - MuurLe
Raiku - KSI
ESI - MuurLe
Raiku - ESI
ESI - Siilinjärvi
2–0
2–0
0–2
0–2
2–0
0–2
2–0
0–2
2–0
1–1
(25-19, 25- 9)
(25-22, 25-22)
(23-25, 17-25)
(19-25, 16-25)
(25-20, 25-12)
(24-25, 16-25)
(25-22, 25-14)
(19-25, 17-25)
(25- 7, 25- 9)
(16-25, 25-24)
8–0
6–2
4–4
1–7
1–7
(200 - 119)
(185 - 166)
(176 - 172)
(165 - 191)
(121 - 199)
Veteraaniturnauksen lopputulokset:
1. Raiku Rautavaara
2. MuurLe Muurame
3. KSI Kotka
4. Siilinjärvi
5. ESI Lappeenranta
Mannertenväliset Egyptissä
www.wovd.info
Ismailiassa Egyptissä järjestettiin 23.–30.4.2008 ensimmäinen WOVD:n Intercontinental
Cup maajoukkueille. Naisjoukkueita kisassa oli yhdeksän ja miesjoukkueita kymmenen.
Suomalaisia ei tällä matkalla ollut mukana.
Naisten pronssipelissä USA voitti Ukrainan 3 – 0 (25-18, 25-15, 25-14) ja finaalissa Hollanti Slovenian samoin 3 – 0 (25-16, 28-26, 25-20). Miehissä kolmossijasta kamppailivat isäntäjoukkue Egypti ja Bosnia-Hertsegovina. Mitalit isännille 3 – 1 voitolla. Miesten loppuottelussa Iranin maajoukkue kukisti Venäjän 3 – 0 (25-20, 25-14, 25-20).
369
Tallinn XXII Sitting Volleyball Tournament
Joskus se voi olla vaikeaa – tämä elokin. Tosi vaikeaa on ollut saada kevään 2008 Tallinna-turnauksen tuloksia. Tallinn XXII Sitting Volleyball Tournament pelattiin kuitenkin
3.5.2008. Useammallekaan ihmiselle pitkin kesää lähetetyt tulostietopyynnöt eivät tuottaneet muuta infoa kuin alkulohkojen tulokset. Korkalaisen Seija muisteli syyskuun alussa,
että KSI Kotka voitti ja Rautavaaran Raikun nimellä pelannut rautavaaralaisporukka tuli
kakkoseksi. Kuka oli kolmas, miten muut sijat – kuka tietää? Suomesta turnaukseen osallistuivat lisäksi JoLePa ja Kotkan kakkosjoukkue. Naisten puolella kotkalaiset voittivat
emännät. Se siitä. Aitäh.
Merkitsemätön
Eestiä, Viroo, Tallinnaa – ma ei tea
Lajivaliokunta – kehittämistyöryhmä 2007 – 2008
Lajivaliokunnan sijasta kaudelle 2007 – 2008 nimettiin istumalentopallon kehittämistyöryhmä, mihin lajipäällikkö Suvi Ahon johdolla kuuluivat Mari Kuutamo, Lasse Pakarinen,
Anne Mäki, Reima Pulli, Ossi Pulli, Markku Aumakallio sekä Sari Mannersuo.
Suvi Aho valittiin vuonna 2007 Euroopan vammaislentopallokomitean – ECVD:n hallituksen jäseneksi.
Mestarit 2007 – 2008
Naisten Suomen Cup Mestarit: Ra-Ra Rautavaaran Raiku
Kirsi Koskelo, Mervi Koskelo, Elina Kuosmanen, Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen, Seija Korkalainen ja Soile Eronen.
Miesten Suomen Mestarit ja Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Juha Ahdepelto, Jussi Herranen, Timo Herranen (pelaaja-valmentaja), Teijo
Hovi, Marko Julin, Vallo Järv, Kalevi Lång, Jouni Pyöttiö, Mika Riikonen, Osmo
Röpelinen, Jori Sivula, Sami Tervo, Olavi Venäläinen ja Mika Vikman sekä
Pekka Holtari huoltaja ja Pekka Nygren joukkueenjohtaja.
370
Naisten Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Sari Forsman, Erja Herranen, Minna Hiltunen, Leila Holtari, Kirsi Jarvanne,
Anja Jääskeläinen, Erja Pylkkänen, Päivi Sivula, Mia Tarvainen, Jatta Tiihonen, Tarja Timonen ja Piia Yrjönen.
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2007:
Miehet: Niittomiehet Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen
Naiset: Hilimat Rautavaara
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
Miesten M-50 Suomen Mestarit: Rautavaaran Raiku
Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Heino Savolainen, Kyösti Pursiainen,
Tapio Talvinen, Elina Kuosmanen ja Ahti Korkalainen
Kauden parhaat 2007 – 2008
Sarjapelaajat:
Jukka-Pekka Ruotsalainen, RI Rautavaara ja Jatta Tiihonen KSI Kotka
Vuoden tulokas:
Kati Harju (HIY Helsinki)
Kauden valmentaja:
Reima Pulli HIY Helsinki/naisten maajoukkue
Kauden tuomari:
Helena Tenhola Helsinki.
Kauden 2007 – 2008 yhteenveto
Rautavaara 16.–17.6.2007 11. Rautavaara Beach Volley – naisten SM-turnaus:
Miehet
1. Niittomiehet, 2. Rauta, 3. Huru Ukot
Naiset
1. Hilimat, 2. RavAkat, 3. Selemat
Lappeenranta 14.-15.7.2007 15. Marjola Beach Volley – miesten SM-turnaus:
Miehet
1. Niittomiehet RI Rautavaara, 2. Elektro Latvia, 3. KSI 1 Kotka
Naiset
1. Hilimat RI Rautavaara, 2. Pitkänhuiskeat, 3. Rinsessat
Nyiregyhaza Hungary 4.–8.9.2007 European Championships – EM-kisat:
Miehet
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Russia, 3. Germany
Naiset
1. The Netherlands, 2. Ukraine, 3. Slovenia
Sarajevo Bosnia ja Hertsegovina 23.–28.10.2007 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. OKI Fantomi BiH, 2. SPID Saravejo BiH, 3. Rodnik RUS
(KSI Kotka 8.)
Kotka 1.12.2007 Suomen Cup-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Raiku-PäVe, 3. JoLePa Jämsä
Naiset
1. RaRa Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. VIY Vantaa
Devender Hollanti 18.-20.1.2008 Double Dutch Open turnaus:
Naiset
1. Saksa, 2. Suomi, 3. Venäjä
371
Kotka 2.2.2008 26. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka A, 2. KSI Kotka B, 3JoLePa Jämsä
Miehet B 1. VanLe Vantaa, 2. KSI Kotka II, 3. Hyvinkää
Naiset
1. KSI Kotka, 2. HIY Helsinki, 3. VIY Vantaa
SM-sarjat 2007 – 2008:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Raiku- PäVe, 3. JoLePa Jämsä
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
Naiset
1. KSI Kotka, 2. HIY Helsinki, 3. VanLe Vantaa
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
1-sarja
1. KSI Kotka II, 2. VanLe Vantaa, 3. ESI CCCL Lappeenranta
SM-Beach Volley 2007:
Miehet
1. Niittomiehet Rautavaara, 2. Elektro Latvia, 3. KSI 1 Kotka
Naiset
1. Hilimat Rautavaara, 2. RavAkat Rautavaara, 3. Selemat
Rautavaara 5.4.2008 SM-50 turnaus:
Miehet
1. Raiku Rautavaara, 2. MuurLe, 3. KSI Kotka
Tallinna 3.5.2008 22. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. RaRa Rautavaara
Naiset
1. KSI Kotka, 2. TSV Tallinn
Timo Vesterinen Kotka
372
Hiljaista hiipumista 2008 – 2009
Pelikauden 2008 – 2009 suunnittelu aiheutti pientä päänhierontaa lajin kehittämistyöryhmälle. Miesten SM-sarjaan ilmoittautuivat ainoastaan KSI Kotka, JoLePa sekä
Rautavaara - paikallisen urheiluseura Raikun nimissä. Kotkalaisten ilmoitettua, että
he jäävät pois sarjasta, mikäli sillä ei ole virallista SM-arvoa - päätti kehittämistyöryhmä, hieman keinotekoisen tuntuisesti, yhdistää miesten SM- ja 1-sarjat. Naisten
SM-sarjaan ilmoittautui neljä joukkuetta; pääkaupunkiseutulaiset HIY Helsinki, VI
Vantaa ja pystypalloseura VanLe sekä KSI Kotka.
Summer Tournament Lappeella
Lappeenrannassa järjestettiin kesäkuun lopulla 2008 kesäleiri ja -turnaus Hollannin, Venäjän, Liettuan ja Suomen naismaajoukkueiden kesken. Joukkueet pelasivat keskinäisen
turnauksen 28.6. seuraavin lopputuloksin:
1. Hollanti
2. Venäjä
3. Liettua
4. Suomi
6
6
6
6
6
4
1
1
0 12 – 2
2 9– 5
5 5 – 10
5 2 – 12
320 - 233
284 - 256
287 - 307
211 - 306
12
8
2
2
Suomalaiset ottivat turnauksen ainoan voittonsa toisessa pelissään Liettuaa vastaan tuloksella 2 – 1 (16-25, 25-22, 15- 9). Suomen joukkue: Annukka Jäätteenmäki, Päivi Sivula,
Minna Jokinen, Petra Pitkäniitty, Anne Mäki, Hanna-Maria Sariluoto, Helena Skogström,
Satu Tiilikainen ja Mari Kuutamo sekä valmentajat Sanna Heino ja Heikki Jokinen.
Muut kesälaitumet - Marjolassa
16. Marjolan avoin kansainvälinen Beach Volley turnaus pelattiin 19.–20.7.2008 tutuilla viiroilla Marjolan pihalla. Lauantaille sattuivat kolean ja sateisen kesän parhaat kelit, mutta
sunnuntain viimeiset pelit käytiin sääntöjen mukaisesti - ”sateen sattuessa sateessa”.
Kansainvälisyyttä kisoihin toivat tällä kertaa yhdeksän ulkomaista tiimiä Latviasta. Liettuasta ja Puolasta. Miesten sarjoissa (A ja B) oli joukkueita kaikkiaan 16 ja naisten sarjassa viisi, joista kolme ulkomaisia. Liettuan kolme naisjoukkuetta perui tulonsa viikkoa ennen turnausta.
Miesten turnauksen A-sarjan voiton vei toisen kerran peräkkäin Rautavaaran Niittomiehet
(Kalevi Korkalainen C, Jukka-Pekka Ruotsalainen, Eero Penttinen). Finaalissa joukkue
kohtasi Puolan Atak Elblagin (Tomasz Wozny C, Mariusz Wojdag, Jarek Czyzewski, Lukasz Ciula), jonka kanssa lauantainen alkusarjan ottelu oli päättynyt tasatulokseen 1 – 1.
Finaalissa taisteltiin tasapäisesti ja väännettiin suuta ja käsiä yhteisen kielen löytämiseksi.
Ottelu ja turnausvoitto Niittomiehille suoraan kahdessa erässä 2 – 0 (25-21, 25-23). Asarjan pronssipelissä KSI (Timo Herranen C, Jussi Herranen, Marko Julin, Mika Vikman)
voitti latvialaisen Erzilain (Eduardas Strasunskas, Sarunas Skapcevicivs, Stanislovas
Backys) 2 – 0 (25-21, 25-23).
Naisten finaalissa niin ikään Rautavaaran Hilimat (Seija Korkalainen C, Kielo Korkalainen,
Mia Tarvainen) voitti Latvian LaLaLan (Nellija Rusina C, Vita Kotane, Anzelika Pavlovska)
2 – 0 (25-20, 25-22) ja ottelussa kolmannesta sijasta latvialaiset Zeltenes (Oksana Gromomova, Linda Sila C, Zanna Skutane) ja Bitch (Liga Karliete C, Marite Dudane, Juonna
Gailtte) pelasivat baltian piirisarjan ottelun tuloksella 2 – 0 (20-14, 20- 8).
373
Miesten B-sarjan finaalissa kotkalais-lahtelainen SOS-Team (Petri ja Vesa Vuorela, Aimo
Niemi C) löi keskisuomalaisen Kopperin (Jani Virtanen C, Janne Laukkarinen, Rauno TaniLindroos) 2 – 0 (25-22, 25-14) ja pronssipelissä varamiehinen Team Jokinen (Hese Jokinen C, Harri Jokinen, Reijo Myllykoski, Minna Jokinen) voitti Interin (Markku Aumakallio C,
Ossi Pulli, Andris Ulmanis, Urpo Moisio) 2 – 0 (20-11, 20-17).
16. Marjola Beachin lopputulokset:
Miehet/A-sarja
1. Niittomiehet Rautavaara
2. Atak Elblag Puola
3. KSI
4. Erzilai Liettua
5. Rauta Rautavaara
6. IKS Atak Puola
7. Araldit Helsinki
8. VanLe 2, Vantaa
Miehet/B-sarja
Naiset
1. SOS-Team Kotka/Lahti
2. Kopperi Team JoLePa
3. Team Jokinen Sysmä
4. International
5. VanLe 1 Vantaa
6. Sasha & co
7. Lithuania 2
8. ESI CCCL
1. Hilimat Rautavaara
2. LALALA Latvia
3. Zeltenes Latvia
4. Bitch Latvia
5. Team FIN
ja Eestimaal
Viikkoa Marjolaa myöhemmin – 26.7.2008 Eestin Elvassa pelattu Rannavolle Turniir selittänee sen, ettei eteläisen veljeskansan joukkueita tällä kertaa Suomessa näkynyt. Eivät
kyllä olleet naapurit muistaneet omaa turnaustaan pohjoiseenkaan mainostella. Voisi olla
paikallaan tarkistella yhteistyösuhteiden tasoja - vieläkö edellisen kauden Euroliigan kokemukset vaikuttavat? Elvan Rannavolle Turniirin tulokset:
1.
2.
3.
4.
5.
Saku Kalev
Liviko
Starman
Kristel
Annika
4
4
4
4
4
3
3
2
1
1
1
1
2
3
3
97 - 76
89 - 77
96 - 83
79 - 99
68 - 94
7
7
6
5
5
Eestin turnauksen voittajajoukkueessa pelasivat Kaarel ”Karski” Körreveski, Kalev Ross ja
Anatoli Filonenko. Starmannissa pelasi mm. Janno Rogenbaum.
ja Korkalaisilla Rautavaaralla
Beach Volleyn Suomen Mestaruuksista pelattiin Rautavaaralla Korkalaisten kotistadionin
hienoilla pelipaikoilla lauantaina 2.8. Kisat olivat pitkälti maakunnalliset ja pienimuotoiset;
molemmissa sarjoissa pelasi vain neljä joukkuetta.
Vuoden 2008 SM-Beachin lopputulokset:
Miehet:
1. Niittomiehet Rautavaara: (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Jukka-Pekka Ruotsalainen)
2. Rauta Rautavaara: (Pauli Hakkarainen, Juha Korkalainen, Kyösti Pursiainen, Heino Savolainen)
3. Toivalan Pallo: (Risto Mömmö, Jouko Knuutinen, Kai Karppinen)
4. Siilinjärven Saletti
374
Naiset:
1.
2.
3.
4.
Ravakat Rautavaara: (Elina Kuosmanen, Jatta Tiihonen, Kirsi Koskelo)
Hilimat Rautavaara: (Kielo, Satu ja Seija Korkalainen)
Junnut Rautavaara: (Mia Tarvainen, Tia Seppälä, Tiia Koskelo)
Rivakat Rautavaara
13th Paralympic Summer Games
The Official Website of the Beijing 2008 Paralympic Games
Yhteensä 3 951 urheilijaa 146:sta eri maasta kokoontui 14. Paralympialaisiin kesäkisoihin
Kiinan pääkaupunki Pekingiin 6.–17.9.2008. Kisojen istumalentopallo pelattiin tällä kertaa
ilman suomalaisjoukkueita.
Isäntämaa Kiina esitti hienoja otteita - koko olympialaisissa kisoissa, mutta myös istumalentiksessä. Naiset voittivat kultamitalit ja miehetkin sijoittuivat kovassa seurassa viidenneksi. Naisten muut mitalit matkasivat USA:han ja Hollantiin. Miesten Paralympiakultaa vei
kestomenestyjä Iran ennen Bosniaa ja kovasti kehittynyttä Venäjää.
Pekingin Paralympialaisten 2008 istumalentopallon kunniataulu:
Miehet
Naiset
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7
8.
Iran
Bosnia i Hertzegovina
Russia
Egypt
China
Brasil
Iraq
Japan
China
USA
The Netherlands
Slovenia
Lithuania
Ukraine
Japan
Latvia
The Official Website of the Beijing 2008 Paralympic Games
375
Paluu Keski-Suomeen
Suomen Cup-turnaus palautui kolmen evakkovuoden (Helsinki 2006 ja Kotka 2007 –
2008) jälkeen jälleen keskisen Suomen maisemiin. Pelikauden 2008 – 2009 Suomen Cupmestaruuksia ratkomaan kokoontuivat Muurameen 18.10.2008 kuitenkin vain miehet. Kotkalaiset jatkoivat jo tavaksi tulleella meiningillä Cup-voittojensa sarjaa. Finaalipelissä kaatui vanha vaivaaja Rautavaara 2 – 1 (23-25, 25-14, 15- 7). Isäntäjoukkue MuurLe jätettiin
mitalien ulkopuolelle naapuriseuran JoLePan toimesta luvuin 0 - 2 (11-25, 23-25). Jumbofinaalissa KSI Kotka 2 päihitti VanLen 2 –- 0 (25-16, 25-17).
Suomen Cupin 2008 – 2009 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. Rautavaara
3. JoLePa Jämsä
4. MuurLe Muurame
5. KSI Kotka 2
6. VanLe Vantaa
(XX) Euro Cup Unkarissa
Järjestyksessään kahdeskymmenes (20.) mestariseurojen Euro Cup pelattiin ensimmäistä
kertaa ilman suomalaisjoukkuetta - nyt jälleen Unkarin Nyiregyhazassa 22.–25.10.2008 pienen epäilyksen kalvaessa turnauksen jatkuvuudesta. Euro Cupiin oli ilmoittautunut vain
kahdeksan joukkuetta ja kun Venäjän edustaja Rodnik vielä viime hetkillä joutui perumaan
osallistumisensa - jäi Pustalle turnaamaan vain seitsemän tiimiä - neljä Balkanilta ja kolme
muualta Euroopasta; isäntäjoukkue Piremon, Ukrainan Slavutich sekä Saksan Leverkusen.
Osallistumisaktiivisuutta vuosittain pelattuun turnaukseen ovat syöneet yhä kalliimmiksi
käyneet osallistumiskulut, jatkuvat ristiriidat luokitteluissa sekä ehkä myös Balkanin bakkopullat ja yksinvalta lajin huipulla. Kotkan Pekka Nygren totesi jo edellisen turnauksen jälkeen syksyllä 2007, että Kotkan osallistuminen jatkossa on juuri edellä mainituista syistä
hyvinkin epävarmaa - ja niinhän myös kävi - KSI Kotka ei ilmoittautunut mukaan.
Bosnialaisjoukkueet OKI Fantomi ja SDI Spid Sarajevo hallitsivat turnausta, mutta kohtasivat toisensa jo turnauksen välierissä Fantomin voittaessa selvästi 3 - 0. Alkusarjojen jälkeiset loppupelit pelattiin hieman sekavan oloisella kaaviolla, josta kaikilla joukkueilla oli
mahdollisuus mestaruuteen.
Ukrainan Slavutich käytti tämän parhaiten hyväkseen nousten alkusarjan B-lohkon jumbosijalta kaikki pelinsä hävinneenä finaaliin Fantomia vastaan. Ukrainalaiset kohtasivat
jatkopelien ensimmäisellä kierroksella toisen alkulohkon voittajan Serbian OKI Banja Lukan vieden yllättäen voiton erin 3 – 1. Välieräpelissään ukrainalaiset vielä väänsivät samoin luvuin voiton isäntien SE Piremonista ja niin ovi Euro Cupin finaaliin oli joukkueelle
ensi kertaa auki.
Loppuottelun kaksi ensimmäistä erää olivat hyvää peliä ja tasaista taistelua, jotka OKI
Fantomi vaivoin onnistui kääntämään voitokseen. Kolmannessa Slavutichin eväät jo loppuivat ja finaali suoraan 3 – 0 (25-23, 26-24, 25-15) bosnialaisille. Pronssipelissä isännät
kohtasivat toisen bosnialaisjoukkueen SDI Spid Sarajevon, mutta kotiyleisön raivokaskaan
kannustus ei riittänyt ja toisetkin mitalit matkasivat Bosnia-Hertsegovinaan tuloksella 1 – 3
(18-25, 25-20, 13-25, 14-25).
376
Nyiregyhazan XX Euro Cupin lopputulokset:
1. OKI Fantomi Bosnia-Hertsegovina
2. Slavutich Ukraina
3. SDI Spid Sarajevo Bosnia-Hertsegovina
4. SE Piremon Unkari
5. OKI Banja Luka Serbia
6. TSV Bayer 04 Leverkusen
7. IOK Zagreb Kroatia
The Official Website of Euro Cup 2008
OKI Fantom hyökkää – Slavutich puolustaa
Toinen Junnuturnaus Leverkusenissa
Junioreiden toinen EM-turnaus pelattiin Euro Cupin jälkeen 30.10.–2.11.2008 Leverkusenissa Saksassa. Osallistuvia maita ja joukkueita oli viisi. Myös Iran oli ilmoittautunut
kisoihin, mutta joutui perumaan osallistumisensa. Venäjä uusi ensimmäisessä EM-kisassa
saavuttamansa mestaruuden voittamalla tiukassa finaalissa Bosnian 3 – 2. Pronssimitalit
vei Saksa voitolla Puolasta. Kroatia sijoittui viidenneksi. Joukkueet saivat olla sekajoukkueita, kentällä sai kerrallaan olla yksi vammaton ja yksi yli 25-vuotiaspelaaja.
Kotkassa 70-vuotisjuhlat
KSI Kotkan emoseura - Kotkan Seudun Invalidit ry perustettiin maamme ensimmäisten invayhdistysten joukossa juuri sotiemme alla vuonna 1939. Istumalentopallon 27. Kotkaturnaus pelattiin juhlavuoden merkeissä 31.1.2009 tutusti Karhuvuoren urheilutalossa.
Turnaukseen osallistui kahdeksan mies- ja kolme naisjoukkuetta. Mainittakoon, että lappeenrantalaiset olivat ensi kertaa pois Kotka-turnauksen historian aikana. Kansainvälisyyden kisoihin toi entiseen tapaan Kotkan ystävyyskaupunki Tallinnan joukkueet.
Miesten alkulohkojen lopputilanteet:
Alkulohko A
1. KSI Kotka 1
2. HIY Helsinki
3. JoLePa Jämsä
4. VanLe Vantaa
6
4
2
0
150 - 81
131 - 128
114 - 138
102 - 150
(1,85)
(1,02)
(0,83)
(0,68)
377
Alkulohko B
1. Rautavaara
2. KSI Kotka 2
3. SekaMix
4. SVC Tallinn
6
4
1
1
150 - 99
135 - 125
117 - 146
115 - 147
(1,52)
(1,08)
(0,80)
(0,78)
Naisten joukkueet pelasit kaksinkertaisen sarjan kolme-eräisinä peleinä. Emännät voittivat
turnauksen selvästi menettäen otteluissaan vain yhden erän toisessa pelissään Rautavaaraa vastaan.
27. Kotka turnauksen naisten sarjan lopputilanne:
1. KSI Kotka
2. Rautavaara
3. SVC Tallinn
11 296 - 161 (1,84)
7 267 - 228 (1,17)
0 126 - 300 (0,42)
Miesten välierissä kotkalaisjoukkueet kohtasivat toisensa. Ykkönen piti pintansa 2 – 0 (257, 25-12) ja selvisi loppuotteluun, kuten myös Rautavaara voittamalla HIY Helsingin selvästi 2 – 0 (25- 9, 25- 9).
27. Kotka-turnauksen miesten sijoitusotteluiden tulokset:
Sijat
7.-8.: VanLe - SVC Tallinn
5.-6.: JoLePa - Sekamix
3.-4.: Kotka 2 - HIY Helsinki
1.-2.: Kotka 1 - Rautavaara
2 - 0 (25-21, 25-23)
2 - 0 (25-21, 25-11)
2 - 0 (25-24, 25-23)
2 - 0 (25-16, 25-19)
Yli 40 vuotta lentopalloa –
pystyssä ja istuen
Olavi Venäläinen oli totta kai mukana, kun KSI juhli
pyöreitä vuosia istumalentopallon merkeissä
Jorma Jyrkilän otsikko Kymen Sanomissa 1.2.2009 Kotka-turnauksen jutusta
Timo Vesterinen Kotka
378
Ulkomaalaisvahvistus Oleksie Venäläinen
Toimittaja Jorma Jyrkilä kirjoitti Kymen Sanomien Kotka-turnauksen jutussaan Ollista mm.
seuraavaa: KSI Olavi Venäläinen on hyvä esimerkki siitä miten urheilemalla voi ylläpitää
terveyttään. ”Kannattaa pelata niin kauan kuin pystyy – muuten voi joutua vaikka pyörätuoliin.” Venäläinen puhuu kokemuksesta. Selkä meni aikanaan huonoon kuntoon pystypalossa, mutta istumalentopallosta löytyi korvaava liikuntamuoto.
Myllykosken Leijan kasvatti pelasi 1970-luvulla kuusi kautta SM-sarjaa Kouvolan Lentopallon ja Haminan Arsin riveissä. ”Yksi uran kohokohta oli Karhulan Ratekon voittaminen heidän mestaruusvuonnaan Haminassa erin 3 – 0,” kovana hakkurina tunnettu Venäläinen
muisteli. Istumalentopallon hän aloitti vuonna 1989.
Venäläinen on ollut voittamassa kaikkia tähänastisia KSI:n Suomen Mestaruuksia. Maajoukkueessa Olavi Venäläinen on ollut mm. kolme kertaa paralympialaisissa. Maaotteluja
Venäläinen arvioi pelanneensa ainakin pari sataa. ”Maajoukkueesta on mukavia kokemuksia. Paralympiakisoista Atlantasta USA:sta (1996) ja Sydneyssä Australiasta (2000) saimme pronssia ja olympialaisten kehdossa Ateenassa Kreikassa (2004) olimme sielläkin aika hienosti viidensiä.”
SIU
Olavi Venäläinen – paras
istumalentopalloilija 2005
Arvokisamitaleja Venäläisellä on paralympiamenestysten lisäksi: MM-hopea 1998 Teheranista Iranista, Euroopan Mestaruus 1997 Tallinnasta sekä EM-pronssit 1999 Sarajevosta
ja 2003 kotikisoista Lappeenrannasta. KSI Kotkan mukana Venäläinen oli saavuttamassa
pronssimitalit Unkarin Euro Cupista vuonna 2003.
SM-mitaleja Ollilla on kaikkiaan kymmeniä: SM-kultaa 10, hopeaa 8 ja pronsseja 3. Lisäksi
Olli on ollut KSI vetaraanijoukkueen kantavia voimia ja napsinut M50 sarjassa 7 kultamitalia. Suomen Cupin voittoja ja kultamitaleja Ollilla on tusina. Nopsasti laskien 45 mitalia!
Suomen parhaaksi istumalentopalloilijaksi Olavi Venäläinen on valittu kaksi kertaa. Ensimmäinen tunnustus tuli ensimmäiseltä KSI Kotkan mestaruuskaudelta 2000 – 2001 ja
toinen pelikaudelta 2004 – 2005.
379
SM-sarjat kaudella 2008 – 2009
Pelikauden 2008 – 2009 SM-sarjaohjelmien tekemisessä istumalentopallon kehittämistyöryhmällä oli pohdittavaa useammankin kokouksen ajan. Miesten edellisen kauden joukkueista MuurLe ja Helsinki olivat ilmoittaneet jäävänsä sarjasta pois. KSI Kotka taas ilmoitti,
ettei lähde kolmen joukkueen sarjaan, koska se ei ole sääntöjen mukaisesti riittävä määrä
SM-arvolle. Muut SM-sarjaan ilmoittautuneet olivat Rautavaaran Raiku ja JoLePa Jämsästä.
Kehittämistyöryhmä päätti eräänlaisesta kompromissista. Miesten istumalentopalloon
muodostettiin ylempi (SM-sarja) ja alempi (1-sarja) SM-runkosarja siten, että ylemmän 1.
ja 2. pelaisivat mestaruudesta ja ylemmän 3. ja 1-sarjan voittaja pelaisivat pronssimitaleista.
Naisten sarjaan ilmoittautui pääkaupunkiseudun kolmen joukkueen; HIY Helsinki, Vantaan
Invalidit ja VanLe lisäksi mestaruutta puolustava KSI Kotka. Miesten alempaan runkosarjaan ja kotiturnauksiin ilmoittautuivat ESI Lappeenrannasta, KSI 2:n Kotkasta, VanLe Vantaalta sekä Lahden Ammattikorkeakoulu Helia-Haaga. 1-sarjan osaturnaukset olivat kaikille avoimia kilpailutapahtumia.
Miesten ylemmässä runkosarjassa KSI Kotka oli omaa luokkaansa, samoin rautavaaralaiset toisena finalistina. Ykkössarjan ja samalla pronssiottelun toisen osapuolen voittajaksi
selvisi - ilman ainoatakaan osaturnausvoittoa - tasaisuudellaan VanLe.
Perinteikkään Lappeenrantalaisen ESI:n pelit päättyivät pelaajien vähyyden takia 1-sarjassa toisen turnauksen jälkeen. Joukkueen pelivuorot kotikylässä olisivat myös päättyneet
vuoden 2009 alkuun ilman Joutsenon yhdistymistä kaupunkiin - ja paikallisten istumalentopalloilijoiden liittymistä ESI:n pelivuorolle. Melkoista hiljaista hiipumista Eteläisessä Karjalassa. Ei taida olla ikuista tämä istumalentopallokaan.
Miesten SM-ylemmän runkosarjan 2008 – 2009 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. Rautavaaran Raiku
3. JoLePa Jämsä
12
12
12
11
6
1
1
6
11
35 – 6 (984 – 748)
21 – 24 (955 – 944)
7 – 33 (700 – 947)
22
12
2
4
5
3
6
2
1
-
21
19
18
16
13
9
7
5
3
3
Alemman/1-sarjan osaturnaukset ja sijoituspisteet:
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
VanLe Vantaa
KSI Kotka 2
MuurLe Muurame
Welluttaret Kotka
HIY Helsinki
ESI CCCL Lranta
Team FIN W
LAMK Lahti
Tuomarit
SKU-81 Lranta
4
3
3
3
3
2
4
4
1
1
4
6
5
2
1
3
6
5
7
8
3
4
2
1
-
7
8
6
5
4
1
2
3
-
Naisten SM-runkosarjan 2008 – 2009 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. VanLe Vantaa
4. VIY Vantaa
12
12
12
12
12
6
6
0
0
6
6
12
36 – 2
22 – 21
20 – 21
2 – 36
945 – 559
903 – 874
833 – 876
574 – 946
24
12 (+ 1,05)
12 (+ 0,95)
0
380
Kullat jälleen Kotkaan
Naisten mitalipeleissä Vantaalla 14.3.2009 pelasivat ensin kotikaupungin joukkueet Vantaan Invalidit ja VanLe pronssipelissä ja tämän jälkeen HIY Helsinki ja KSI Kotka ensimmäisessä loppuottelussa. Pronssiottelussa ei nähty mitään suurta vääntöä, mutta VI Vantaa pisti kovasti kampoihin viimeisissä kahdessa erässä. VanLe kuitenkin kuittasi, edellisen vuoden tapaan, pronssiset mitalit erin 3 – 1 (25-15, 25-14, 19-25, 25-22).
Finaalipelissä kotkalaisten asenne oli kova heti pelin alusta, eikä yllätystä nähty. Rutinoituneet kotkattaret voittivat 0 -– 3 ( 9-25, 14-25, 20-25) ja ottivat ensimmäisen kiinnityksen
kahdesta voitosta pelattavaan mestaruusmittelöön. Kotkan naisilla aiemmat SM-voitot olivat vuosilta 2000 – 2001 ja 2007 – 2008.
Miesten 1. SM-loppuottelu Rautavaaran Raikun ja KSI Kotkan kesken pelattiin Rautavaaran liikuntahallilla 21.3. Hallitseva mestari KSI jyräsi, 9:ttä perättäistä Suomen Mestaruutta
ennustavasti ja hieman ennakko-odotuksia selvemmin, ottelun suoraan 3 – 0 (25-12, 2522, 25-13).
Timo Vesterinen, Kotka
KSI Kotkan Timo Herranen iskee pallon Raikun torjunnan ohi
Pronssipelissä Jämsässä kohtasivat SM-runkosarjan kolmonen ja 1-sarjan voittaja Vantaan VanLe. JoLePa hoiteli pronssit Jokilaaksoon vakuuttavasti 3 – 0 (25-13, 25-22, 2517) - uusien myös edellisen kauden pronssinsa.
Naisten toinen finaali Kotkassa 28.3. oli odotettua odotetumpi. KSI ei antanut minkäänlaisia mahdollisuuksia HIY:lle haastaa istuvia mestareita - voitto ja toinen perättäinen Suomen Mestaruus 3 -– 0 (25-15, 25-10, 25-13). Edellisen mestaruuden tavoin KSI ei hävinnyt
sarjassa ainoatakaan peliä menettäen vain kaksi erää.
Kauden 2007 – 2008 pelaajista KSI Kotkalta olivat nyt poissa Erja Herranen, Minna Hiltunen ja Anja Jääskeläinen, uutena kullat pokkasi Tia Seppälä ja valmentaja Wellu Paananen. Kotkattarien ensimmäisestä, kauden 2000 – 2001 mestaruusjoukkueesta, mukana
olivat edelleen Tarja Timonen, Kirsi Jarvanne, Päivi Sivula ja Leila Holtari
Naisten SM-sarjan lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. VanLe, Vantaan Lentopallo
4. VI Vantaa, Vantaan Invalidit
381
Timo Vesterinen, Kotka
Naisten Suomen Mestarit 2008 - 2009 - KSI Kotka
Edessä vas. Tarja Timonen, Erja Pylkkänen, Pullo, Pokaali,
Mia Tarvainen ja Päivi Sivula. Takarivissä vas. Tia Seppälä,
Leila Holtari, Veli-Pekka ”Wellu” Paananen (otteluvalmentaja), Kirsi Jarvanne ja Sari Forsman. Kuvasta puuttuu Piia Yrjönen.
Miesten toinen SM-loppuottelu pelattiin totuttuun tapaan Otsolan koululla 4.4.2009 naisjaoston lohileipien ja infernaalisen rumpuryhmän kera. Valmiina mahdollisten mitalien jakoon
paikalle olivat saapuneet Kotkan kaupungin liikuntalautakunnan puheenjohtaja Hannu
Leppänen ja Suomen Invalidien Urheiluliiton toiminnanjohtaja Pertti Pousi.
Ensimmäisen pelin perusteella ottelusta oli ounasteltavissa läpihuutojuttu, mutta toisin kävi. Rautavaaralaiset nappasivat ensimmäisen erän nimiinsä hyvällä pelillä ja pelasivat koko ottelun varsin tasapäisesti kotkalaisten kanssa. Jatkoerissä kuitenkin kovan kokemuksen ja rutiinin omaavat KSI Kotkan pelurit ottivat omansa ja yhdeksännen Suomen Mestaruutensa tuloksella 3 – 1 (26-28, 25-18, 25-15, 25-18). Ottelun parhaana pelaajana palkittiin Kotkan Mika Riikonen ja kovimpana hakkurina Raikun Eero Penttinen.
Kotkan voitto oli, vuodesta 1965 lähtien pelatun, miesten istumalentopallon 45. Suomen
Mestaruus. Mestaruuden merkiksi kotkalaisten valmentaja Timo Herranen jakoi kaikille pelaajilleen mestaruuspaidat, jollaiset myös naisten joukkueelle löytyi kultamitalien ratkettua.
Eikä unohdettu kuohuvaakaan!
Timo Vesterinen, Kotka
Miesten Suomen Mestarit 2008 – 2009 -KSI Kotka
Edessä vas. Mika Vikman, Juha Ahdepelto, Osmo Röpelinen, Mika
Riikonen ja Timo Herranen. Takana vas. Veli-Pekka Paananen,
Jussi Herranen, Marko Julin, Sami Tervo, Olavi Venäläinen ja Pekka Nygren. Kuvasta puuttuvat Jouni Pyöttiö ja Kalevi Lång.
382
Miesten SM-sarjan lopputulokset:
Miehet:
1. KSI Kotka
2. Rautavaaran Raiku
3. JoLePa, Jokilaakson Lentopallo, Jämsä
4. VanLe, Vantaan Lentopallo
5. KSI Kotka II
6. MuurLe, Muuramen Lentopallo
7. Welluttaret Kotka
8. HIY Helsinki
Veteraanien Rautavaara
Miesten SM-50 turnaus pelattiin jo perinteiseen tapaan Rautavaaran liikuntahallilla lauantaina 18.4.2009. Niin ikään perinteisistä veteraanikävijöistä puuttuivat KSI Kotka ja ESI
Lappeenrannasta. Uutena joukkueena oli, lähinnä kai savonmualta koottu, Korven Raivaajat.
Rautavaaralaiset hoitelivat isännän ottein seitsemännen perättäisen Suomen Veteraanimestaruuden erääkään häviämättä - tällä kertaa paikallisen urheiluseura Rautavaaran
Raikun nimissä. Kaudesta 1995 – 1996 pelatun turnauksen muita voittajia ovat olleet KSI
Kotka vuosina 1996 – 1997, 1999, 2001 sekä LSI Lahti 1998 ja ESI 2002.
Kolmieräisinä pelattujen veteraanikisojen ottelutulokset ja lopullinen sarjataulukko:
MuurLe - Siilinjärvi
Raiku- Korven Raivaajat
MuurLe - Raiku
Siilinjärvi - Korven Raivaajat
Siilinjärvi - Raiku
Korven Raivaajat - MuurLe
3–0
3–0
0–3
3–0
0–3
1–2
Lopputulokset:
1. Rautavaaran Raiku
2. Muuramen Lentopallo
3. Siilinjärvi
4. Korven Raivaajat
9
5
3
1
(9 – 0)
(5 – 4)
(3 – 6)
(1 – 8)
23. Tallinn Rahvusvaheline Istevõrkpalliturniir
Tallinnan turnaus pelattiin lauantaina 2.5.2009 vapun jälkitunnelmissa Siili Pallimängude
Majassa Mustamäen liepeillä. Naisten turnaukseen osallistuivat SM-Kotka, Rautavaara ja
Tallinna. Rigalaiset jäivät jälleen kerran viime tipassa pois. Savottaret voittivat molemmat
pelinsä suoraan 3 – 0. Turnauskakkoseksi KSI Kotka 3 – 0 voitolla emännistä.
Miesten sarjassa olivat suomalaisjoukkueista KSI Kotka, RaRa Rautavaara, HIY Helsinki
sekä ESI (Off Ice) Lappeenrannasta. Isäntien kakkosjoukkuetta vahvisti kolme Kotkan pelaajaa. Alkulohkoissa Kotka ja Rautavaara voittivat pelinsä ja saivat odotella finaaliottelua
nelisen tuntia. Sen kotkalaiset voittivat takuuvarmalla pelillään 2 – 0. Alkulohkojen kakkosiksi sijoittuivat Helsinki ja Lappeenranta - pronssipytty Helsinkiin erin 2 – 1. Aikaisemmin
Helsingillä oli turnauksen voittopytty vuodelta 1992 ja kolmossija 2005. Jumbofinaalissa
Janno Rogenbaumin johtamat isännät hävisivät yhdistelmäjoukkueelle 2 – 1.
383
23. Tallinna-turnauksen lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka
2. Rautavaara
3. HIY Helsinki
4. ESI Lappeenranta
5. Tallinn II
6. Tallinn
1. Rautavaara
2. KSI Kotka
3. Tallinn
Kehittämistyöryhmä 2008 – 2009
Istumalentopallon kehittämistyöryhmään kuuluivat kaudella 2008 – 2009 lajipäällikkö Suvi
Ahon johdolla Mari Kuutamo, Lasse Pakarinen, Anne Mäki, Reima Pulli, Ossi Pulli, Markku
Aumakallio sekä Sari Mannersuo.
Suomen Invalidien Urheiluliiton lajipäällikkö Suvi Aho jatkoi ECVD:n hallituksessa vastuualueenaan istumalentopallon kehittämistoiminta (Development Officer). Suvi on toiminut
hallituksen jäsenenä vuodesta 2007 lukien.
SIU ry
Istumalentopallon lajipäällikkö Suvi Aho
Mestarit 2008 – 2009
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Veli-Pekka Paananen, Timo Herranen (C/pelaajavalmentaja), Mika Vikman,
Mika Riikonen, Juha Ahdepelto, Marko Julin ja Osmo Röpelinen.
Miesten Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Juha Ahdepelto, Jussi Herranen, Timo Herranen (pelaaja-valmentaja), Marko
Julin, Veli-Pekka Paananen, Jouni Pyöttiö, Mika Riikonen, Osmo Röpelinen,
Sami Tervo, Olavi Venäläinen ja Mika Vikman sekä kakkosvalmentaja Kalevi
Lång ja joukkueenjohtaja Pekka Nygren.
384
Naisten Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Sari Forsman, Leila Holtari, Kirsi Jarvanne, Erja Pylkkänen, Tia Seppälä, Päivi
Sivula, Mia Tarvainen, Jatta Tiihonen, Tarja Timonen ja Piia Yrjönen sekä Veli-Pekka Paananen (otteluvalmentaja)
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2008:
Miehet: Niittomiehet Rautavaara
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen
Naiset: RavAkat Rautavaara
Elina Kuosmanen, Jatta Tiihonen ja Kirsi Koskelo
Miesten M-50 Suomen Mestarit: Rautavaaran Raiku:
Kalevi Korkalainen, Heino Savolainen, Risto Mömmö, Kyösti Pursiainen, Tapio
Talvinen, Timo Säisä ja Pauli Hakkarainen.
Kauden parhaat 2008 – 2009
Suvi Aho SIU ry
Kauden parhaat kuvassa vasemmalta: Sari Mannersuo, Wellu Paananen, Jatta Tiihonen ja Timppa Herranen. Kuvasta puuttuvat Mika Riikonen ja Satu Tiilikainen.
Istumalentopallon kevätkokouksessa 16. toukokuuta Pajulahdessa palkittiin kauden 20082009 parhaat lajitaitajat. Kauden parhaana tuomarina palkittiin jo neljännen kerran Sari
Mannersuo Pyhtäältä ja parhaana valmentajana kolmannen kerran kotkalaisten Timo Herranen.
Parhaana miestulokkaana pystin sai KSI Kotkan Veli-Pekka Paananen ja naistulokkaana
Lappeenrannan (Joutsenon) ja naisten maajoukkueen Satu Tiilikainen.
Pelikauden 2008 – 2009 parhaiksi istumalentopalloilijoiksi valittiin ja palkittiin: miehistä Mika Riikonen ja naisista Jatta Tiihonen – molemmat KSI Kotkasta. Jatalle palkinto oli toinen
perättäinen.
385
Kauden 2008 – 2009 yhteenveto
Lappeenranta 28.6.2008 Woman Summer Tournament:
Naiset
1. Hollanti, 2. Venäjä, 3. Liettua, 4. Suomi
Lappeenranta 19.–20.7.2008 16. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Niittomiehet RI Rautavaara, 2. Atak Elblak Puola, 3. KSI Kotka
Naiset
1. Hilimat RI Rautavaara, 2. LALALA Latvia, 3. Zeltenes Latvia
Rautavaara 2.8.2008 12. Rautavaara Beach Volley - SM-turnaus:
Miehet
1. Niittomiehet Rautavaara, 2. Rauta Rautavaara, 3. Toivalan Pallo
Naiset
1. RavAkat Rautavaara, 2. Hilimat Rautavaara, 3. Junnut Rautavaara
Beijing China 6.–17.9.2008 XIII Paralympic Summer Games:
Miehet
1. Iran, 2. Bosnia i Hertzegovina, 3. Russia
Naiset
1. China, 2. USA, 3. The Netherlands
Muurame 18.10.2008 Suomen Cup turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Rautavaara, 3. JoLePa Jämsä
Nyiregyhaza Hungary 22.–25.10.2008 (XX) seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. OKI Fantomi BiH, 2. Slavutych UKR, 3. SDI Spid Saravejo BiH
Kotka 31.1.2009 27. Kotka-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka 1, 2. Rautavaaran Raiku, 3. KSI Kotka 2
Naiset
1. KSI Kotka, 2. Rautavaara, 3. SVC Tallinn
SM-sarjat 2008 – 2009:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Rautavaaran Raiku, 3. JoLePa Jämsä
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
Naiset
1. KSI Kotka, 2. HIY Helsinki, 3. VanLe Vantaa
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
1-sarja
1. VanLe Vantaa, 2. KSI Kotka 2, 3. MuurLe Muurame
Rautavaara 18.4.2009 SM-50 turnaus:
Miehet
1. Rautavaaran Raiku, 2. MuurLe Muurame, 3. Siilinjärvi
Tallinna 2.5.2009 23. Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Rautavaara, 3. HIY Helsinki
Naiset
1. Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. Tallinn
386
10. OSA:
PELIKAUDET 2009 – 2014
VAUta ja Volleyta
http://usavolleyball.org
387
Intohimona istumalentopallo 2009 – 2010
Kuopiossa tehtiin toukokuussa 2009 suomalaista istumalentopallohistoriaa ja perustettiin maamme ensimmäinen istumalentopallon erikoisseura KILPa ry – Kuopion
Istumalentopallo. Uuden seuran perustajapuheenjohtajaksi valittiin Mikko Kankkunen.
Toisenlaista historiaa väännettiin Vantaalla. Martinlaaksolainen Saku Ilvonen julkaisi
120-sivuisen pokkarin nimellä Intohimona Istumalentopallo. Kirja kertoo Sakun ja
VanLen kahdesta ensimmäisestä pelikaudesta istumalentopallon parissa – humoristisen vakavaan sävyyn.
Saku Ilvonen Vantaa
Saku Ilvonen
Hampurissa ilman siipii
Timo Herrasen johdolla KSI Kotka matkasi kesäkuun puolivälissä 20. Werner von Siemens
Cupiin Hampuriin. ESI-Team oli käväissyt samaisessa turnauksessa vuosina 1993, 1997
ja 1998 – ottaen kahdella viimeisellään voitot. Juhlaverneriin osallistui seitsemän saksalaisjoukkueen ja kotkalaisten lisäksi kaksi hollantilaistiimiä sekä joukkueet Lontoosta ja
Kööpenhaminasta.
Alkulohkossaan kotkalaiset sijoittuivat kakkosiksi TSV Bayer 04 Leverkusenin kanssa tasapistein. KSI voitti otteluissaan bayerilaisten lisäksi Hollannin BVC Holyoken, London
Lynxin ja isäntäjoukkue SVC Hamburgin – mutta hävisivät lohkon neloseksi päätyneelle
PSC Berliinille. Toisen lohkon voitti BV Leipzig ennen Bosnian OKI Brezaa.
KSI ry
Kotkalaiset Hampurin kakkospalkintoa noutamassa pelaaja-valmentaja Timo Herrasen johdolla
388
Turnauksen välierissä Leverkusen voitti Brezan 2 – 0 (25-23, 25-11) ja KSI Kotka tiukassa
pelissä Leipzigin 2 – 1 (25-17, 25-27, 15-10). Pronssiottelussa bosnialaiset hoitelivat Leipzigin 2 – 0 (28-26, 25-16) ja finaalissa Leverkusen kotkalaiset 2 – 0 (25-22, 26-24).
Finaalin jälkeen pettynyt Timo Herranen moitiskeli tuomareiden otteita – mm. pelin päättänyttä selvää tuomarivirhettä. Kovin paljoa kotkalaisia ei edes lohduttanut yleisön viheltely
Leverkusenin hakiessa palkintojaan – mutta hivenen sentäs, kun sinipaidat saivat vastaavassa tilanteessa melkoiset aplodit katsomosta.
20. Werner von Siemens turnauksen 13.–14.6.2009 lopputulokset
1. TSV Bayer 04 Leverkusen Saksa
2. KSI Kotka Suomi
3. Oki Braza Bosnia ja Hertsegovina
4. BV Leipzig Saksa
5. PSC Berlin Saksa
6. VfL Pinneberg Saksa
7. Volleer Leersum Hollanti
8. VC Holyoke Hollanti
9. HSV Hamburg Saksa
10. HSV Medizin Magdeburg Saksa
11. London Lynx Iso-Britannia
12. Lavia Copenhagen Tanska
Stavangerin hiekkaa
Norjan Stavangerissa pelattiin 27.–28.6.2009 Maailman Lentopalloliiton (FIVB) Beach
Volleyn osaturnaus, jonka yhteydessä järjestettiin myös istumalentobeach – ensim-mäistä
kertaa öljyvuonojen maassa. Ististurnaukseen osallistui seitsemän norjalais-joukkuetta.
www.ecvd.eu
Koska aikaisemmin peliä ei Norjassa oltu pelattu – aluksi testailtiin miten homma toimii ja
minkälaisilla säädöillä ja säännöillä. Testien perusteella parhaaksi kentän kooksi
osoittautui 4,5 metriä leveä ja 4 metriä pitkä kenttäpuolisko – samaa kuten Suomessa.
Verkon korkeus oli aluksi myös sama – 1,20 metriä, mutta koska pelit pelattiin hiekalla –
päätettiin verkko laskea normaaliin korkeuteen – 1,15 metriin. Pelaajia joukkueeseen
kuului – Suomen kolmen sijasta - neljä. Kokemukset turnauksesta olivat erittäin myönteiset
– ja yleisöä paljon.
Yankee Women shocket!
USA:n naisten istumalentopallojoukkue shokeerasi emännät Hollannissa 11.–16.7.2009
pelatussa maajoukkueiden avoimessa Euro Cup-turnauksessa. Turnauksen loppuottelussa USA voitti 2000-luvulla EM- ja MM-kisoja yksinoikeudella hallinneet hollannittaret
murskaavasti 3 – 0 (25-16, 25- 7, 25-12). Joukkueen valmentaja Bill Hamiter oli erittäin
389
iloinen ja kertoi voiton olevan hyvä mittari heidän ohjelmansa edistymisestä. Joukkueen
tähtäisessä ovat kultamitalit USA:n Oklahomassa heinäkuussa 2010 pelattavissa MMkisoissa – kuin myös Lontoon Paralympialaisissa 2012.
Roermondissa pelattuun turnaukseen osallistuivat finalistien lisäksi Saksa, Venäjä,
Slovenia ja Suomi. Tavoitteenamme on hitsautua joukkueena yhteen ja kartoittaa pelaajien
ja joukkueen taso suhteessa maailman huippumaihin. Turnaus on myös tärkeä välietappi
valmistaumisessamme syyskuussa Puolassa pelattaviin EM-kisoihin,kertoi ennen matkaan
lähtöä maajoukkuetta ensimmäistä kertaa kansainvälisiin arvokisoihin luotsaaja valmentaja
Sanna Heino.
Jiri Danek, Czech Republic
USA:n maajoukkue Roermondissa Hollannissa 2009
Suomen maajoukkueessa kisoissa pelasivat: Kirsi Koskelo (Rautavaara), kapteeni Maria
Liuhanen (Turku), Petra Pakarinen (Helsinki), Maria Kuutamo (Mäntsälä), Raisa Möller
(Lappeenranta), Minna Jokinen (Taipalsaari), Maria Töyrylä (Pusula) ja Helena Skogström
Klaukkala). Joukkueen päävalmentaja toimi Sanna Heino (Hattula), kakkosvalmentajana
Heikki Jokinen (Taipalsaari) ja joukkueenjohtajana Mikko Häyrinen (Jyväskylä). Suomen
joukkueeseen kuuluivat lisäksi nuoret pelaajat Satu Tiilikainen (Lappeenrannan Joutseno)
ja Hanna-Maria Sariluoto (Tampere), jotka osallistuivat samaan aikaan järjestettyyn
nuorten turnaukseen.
Suomi pelasi samassa alkulohkossa USA:n ja Slovenian kanssa. Kyyti oli kylmää.
Joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti ja tuloksena suomelle neljä 0 – 3 tappiota.
Turnauksen jumbofinaalissa Suomi kohtasi Saksan – tuloksena tasaisen pelin jälkeen
tappio erin 0 – 3 (21-25, 20-25, 14-25. Pronssipelissä Venäjä voitti Slovenian 3 – 2.
Suomen Invalidien Urheiluliitto ry
Suomen maajoukkue Euro Cupissa
390
Naisten Euro Cupin lopputulokset:
1. USA
2. Hollanti
3. Venäjä
4. Slovenia
5. Saksa
6. Suomi
Nuoret:
1. Germany
2. The Netherlands
3. Netwerk
4. Limburg
Turnauksessa kansainvälisiä maajoukkueluokitteluja oli helpotettu siten, että pelaa-vassa
kokoonpanossa sai olla yksi minimi ja kaksi tervettä. Jatkossa vastaava turnaus päätettiin
pelata vuosittain ECVD:n hallinnoimana avoimena maajoukkueiden avoimena Continental
Cup-turnauksena.
Jiri Danek, Czech Republic
Satu Tiilikainen kuuntelemassa ohjeita Standaardnederlandsiksi
Hiljeneekö melske Marjolassa
17. Marjola Beach Volley pelattiin perinteiseen tapaan heinäkuussa. Turnaus oli samalla
miesten SM-turnaus kesällä 2009. Osallistuvien joukkueiden – ja myös talkoolaisten
vähyys pani järjestelyorganisaation miettimään – josko tämä nyt olis sitten tässä.
Maajoukkuenaisten matkaillessa samaan aikaa Hollannissa ei tyttärien tiimejä ilmoittautunut kuin kolme. Järjestäjät olivat sijoittaneet yhdeksän miesjoukkuetta kahteen lohkoon –
ammattilaisiin ja amatööreihin. Naiset päätettiin lisätä amatööriosaston alkusarjaan.
A-lohkoon sijoitetut joukkueet olivat: 1. Niittomiehet, Rautavaara, 2. Motopro Erzilai, Liettua, 3. Ihan Sama, Kotka, 4. KSI Kotka, 5. Bostikki, Helsinki ja 6. Rauta, Rautavaara. Blohkon sijoitetut olivat: 7. SOS Team, 8. VanLe 2, Vantaa, 9. TaMiLe, KSI Kotka
(N/Naiset), 10. VanLe 1, Vantaa, 11. Hilimat, Rautavaara (N) ja 12. Slowly Ducks, KSI
Kotka (N).
Lauantain alkulohkojen päätteeksi pelattiin tasonmittauspelit sunnuntaiseen SM-kisaan. Alohkon 1. ja 2. pääsivät suoraan SM-mittelöön ja sijoille 3.– 6. sijoittuneet pelaamaan Blohkon neljän parhaan kanssa. Kaikissa mittauspeleissä A-lohkon sijoitetut pitivät pintansa.
B-lohkon (II-Div.) puolivälierissä Hilimat voitti TaMiLen ja VanLe 1 SOSTeamin 2 – 0. SMlohkossa (I-Div.) KSI Kotka löi Raudan ja Liettuan Motopro Helsingin Bostikin 2 – 0. Välierissä mukaan tulivat molempien alkulohkojen ykköset ja kakkoset. II-divarissa Hilimat
voittivat B-alkulohkonsa lauantaisen voittajan - Slowly Ducksin suoraan 2 – 0 ja vantaalaisten keskinäisessä kisassa, alkusarjassa vasta viidenneksi taktikoinut (?), VanLe 1 kaatoi
kakkosen 2 – 1.
391
Ossi Pulli Lappeenranta ja Reima Pulli Espoo
B-sarjan pronssipelissä Verkkaiset Ankat (Päivi Sivula, Jatta Tiihonen ja Mia Tarvainen)
voittivat VanLe 2:n (Kati Hukkanen, Saku Ilvonen, Mika Ahomaa ja Tarmo Valkonen) 2 – 1.
I-Divisioonan (SM-sarja) välierissä Niittomiehet mätkivät liettualaisia olan takaa ja edestä
suoraan 2 – 0 (25- 7, 25-11) ja KSI Kotka kuritti Ihan Samaa (myös kotkalaisia) 2 – 0 (2019, 20-14). Pronssiottelussa Ihan Sama (Marko Julin, Jouni Pyöttiö sekä Mika ja Kurt Vikman) selvitti Liettuan Motopron (Eduardas Strašunskas, Darius Źiaučyna, Šarǔ-nas Skapcevičius ir Kestutis Sliesoravičius) tasaisessa pelissä 2 – 0 (25-22, 25-24).
Loppuottelussa B-sarjan voitosta moninkertaiset SM- ja Marjolan voittajamimmit Hilimat
(Kielo, Satu ja Seija Koo) pistivät VanLe 1:n (Jari Niemenmaa, Esa Rantanen ja Kai Karppinen) tosi tiukoille – voittopytty kuitenkin täpärästi pääkaupunkialueelle 2 – 1 (23-25,
25-23, 15-13).
Miesten Suomen Mestaruudesta jännitettiin – josko iankaikkiset Niittomiehet viimeinkin
kohtaisivat voittajansa kotkalaisten (Timo ja Jussi Herranen sekä Veli-Pekka Paananen)
käsittelyssä. Turhaan tutistiin – Kalevi Korkalainen, Eero Seijanpoika Penttinen, Pauli
Hakkarainen ja Mikko Kankkunen hoitelivat homman helpohkosti 2 – 0 (25-11, 25-18).
17. Marjola Beach Volleyn lopputulokset:
SM-turnaus
B-sarja
1. Niittomiehet Rautavaara
2. KSI Kotka
3. Ihan Sama KSI Kotka
4. Motopro Lithuania
5. Rauta Rautavaara
6. Bostikki Helsinki
1. VanLe 1 Vantaa
2. Hilimat Rautavaara (N)
3. Slowly Ducks, KSI Kotka (N)
4. VanLe 2 Vantaa
5. SOSTeam Finland
6. TaMiLe KSI Kotka (N)
392
Kalle ja Eero – kympin niittomiehet
Kymmenen kertaa, kymmenen kesää ja kymmenen Korkalaisen Kallea – ja Penttisen
Eero. Aina ja joka kerta kesästä 2000 alkaen Beach Volleyn Suomen Mestaruus on
mennyt näille kahdelle rautaiselle miehelle. SIUta ja sittistä onnittelee – rautaisesti.
Muita Korkalaisen Kallen kipparoimien Niittomiesten kultamitalisteja ovat olleet:


Pauli Hakkarainen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen – 6 kertaa sekä
Aki Korkalainen, Teemu Vartiainen ja Mikko Kankkunen kerran. Kaikki äijät Rautavaaralta – tai aenakin sieltä päen.
Naisten Beach Volleyn (pelattu 9 kertaa) kultamitalisteja vilistelee myös eniten Savon
sydänmailla:



Seija Korkalainen, Satu Korkalainen ja Kielo Korkalainen, Rautavaaran Invalidit (5)
Elina Kuosmanen ja Kirsi Koskelo, Rautavaaran Invalidit ( 2) sekä
Soile Eronen ja Elina Roth, Rautavaaran Invalidit, Jatta Tiihonen, Sanna Konttinen ja
Anu Roitto-Helenius KSI Kotka, Raija Kojo ja Tarja Timonen ESI-Ladyt sekä Irina Jermolenko, Rita Gendele ja Renate Daukste, Londa Latvia (1)
Ossi Pulli, Lappeenranta
Verkon takana Kalevi Korkalainen ja Eero Penttinen
Rautavaara on rautaa
13. Rautavaara Beach pelattiin kunnan monitoimitalon pihamailla helteisenä elokuun lauantaina 8.8.2009. Korkalaisten K-Areena oli vaihtanut omistajaa ja Kalle ja Seija osoitetta.
Mukaan turnaukseen oli ilmoittautunut kolme savolaistiimiä sekä HIY 3 Helsingistä.
Naisten joukkueita suunniteltuun SM-turnaukseen ilmaantui vain kaksi. Asia kirvoitti useita
kannanottoja istisinfon sivustoilla, koska samanaikaisesti maajoukkuenaisilla oli EMkisojen harjoitusleiri muualla. Näin naisten SM-Beach kesältä 2009 jäi pitämättä.
Miesten turnaus pelattiin sarjana ja kolmen erän peleinä. Korkalaisen Kalle – Kilpamiehistönään nyt Penttisen Eeron lisäksi Korkalaisen Satu – hoiteli voiton taattuun tyyliin –
erääkään häviämättä. HIY 3 (Kurt Vikman, Aulis Vistbacka, Aimo Niemi ja Sampsa Söderholm) otti turnauksen kakkossijan kahdella 2 – 1 voitolla Raudasta ja Vaarasta.
393
Rautavaaran Invalidit ry
Hellettä jääkiekkokaukalon kupeessa Rautavaaralla
Ottelutulokset:
Rauta
Kilpa
HIY 3
Vaara
Rauta
HIY 3
- Vaara
- HIY 3
- Rauta
- Kilpa
- Kilpa
- Vaara
2 – 1 (16-25, 25-19, 25-18)
3 – 0 (25- 7, 25-12, 25-15)
2 – 1 (25-24, 21-25, 25-21)
0 – 3 (11-25, 6-25, 7-25)
0 – 3 (14-25, 8-25, 10-25)
2 – 1 (25-18, 20-25, 25- 7)
Rautavaaran Invalidit ry
13. Rautavaara Beachin palkintokolmikko
13. Rautavaara Beach Volleyn lopputulokset:
1. Kilpa Rautavaara
2. HIY 3 Helsinki
3. Rauta Rautavaara
4. Vaara Rautavaara
394
EM-kisat Elblagissa
Suomen naisten istumalentopallojoukkue osallistui EM-kilpailuihin 20.–26. syyskuuta 2009
Elblagissa Puolassa. Suomi lähti nuorentuneella ja uudistuneella joukkueella hakemaan
arvokisakokemusta. Odotan EM-kilpailuista hyviä pelaajasuorituksia ja yhteen hiileen puhaltamista. Joukkueemme on vielä niin nuori ja uusia pelaajia on paljon, joten vie aikansa,
että tällaisessa lajissa hitsaudutaan yhteen, kertoi joukkueen päävalmentaja Sanna Heino.
Suomen joukkueessa pelasivat Kirsi Koskelo, kapteeni Maria Liuhanen, Petra Pakarinen,
Maria Kuutamo, Raisa Möller, Minna Jokinen, Maria Töyrylä, Päivi Sivula, Helena Skogström, Hanna-Maria Sariluoto ja Satu Tiilikainen. Joukkueen päävalmentajana toimi Sanna
Heino, kakkosvalmentajana Heikki Jokinen, joukkueenjohtajana Mikko Häyrinen ja huoltajana Mia Tarvainen.
Kilpailuihin osallistui 8 naisjoukkuetta kahdessa eri lohkossa. Lohkojen kaksi parasta jatkoivat välierien kautta mitalipeleihin. Suomen kanssa samassa lohkossa (A) pelasivat Hollanti, Liettua ja Saksa sekä lohkossa B - Ukraina, Slovenia, Venäjä ja Puola. Miesten
puolella EM-mitaleista taisteli 11 joukkuetta Turkin jäätyä pois: Saksa, Unkari, Kroatia, Ukraina, Kreikka, Iso-Britannia, Venäjä, Bosnia-Hertsegovina, Hollanti, Serbia ja Puola.
Suomen naiset jäivät alkulohkossaan viimeiseksi ja päätyivät pelaamaan sijoista 5. – 8.
Jatkossa vastaan asettui A-lohkon kolmonen Venäjä, joka selvitti suomalaiset 3 – 0. Lopullisessa sijoitusottelussaan Suomi kohtasi isäntämaa Puolan. Voitto viimeisessä pelissä
helpotti varmasti ja antoi uskoa menestysmahdollisuuksiin jatkossa.
Marcin Rysicki, Dawid Rysicki
Kuva ottelusta Saksa - Suomi
Suomen naisten maajoukkueen pelit Puolan 2009 EM-kisoissa:
Alkusarjan ottelut:
Suomi
- Hollanti
- Liettua
- Saksa
Pudotuspeli sijoista 5.- 8.:
- Venäjä
Sijoitusottelu 7.-8.:
- Puola
0 – 3 (15-25, 22-25, 15-25)
1 – 3 (25-20, 15-25, 9-25, 10-25)
1 – 3 (25-20, 18-25, 16-25, 19-25)
0 – 3 (12-25, 18-25, 11-25)
3 – 1 (24-26, 25-15, 25-14, 25- 7)
395
Naisten välierissä A-lohkon voittaja Hollanti oli tiukoilla B:n kakkosen Slovenian kanssa.
Hollanti kuitenkin finaaliin 3 – 2. Toisessa välierässä B-lohkon voittaja Ukraina selvitti Liettuan suoraan 3 – 0. Pronssipelissä Slovenia voitti Liettuan 3 – 0 (25-20, 26-24, 25-13) ja
finaalissa Hollanti Ukrainan 3 – 1 (20-25, 25-20, 25-13, 25- 8).
Miesten mitalipeleissä Saksa otti pronssit 3 – 2 voitolla Ukrainasta ja Euroopan Mestaruuden jälleen kerran vei Bosnia ja Hertsegovina 3 – 1 (20-25, 25-12, 25-21, 25-18) voitolla
Venäjästä. Molempien sarjojen mitalijoukkueet olivat täsmälleen samat kuin edellisissä vuoden 2007 Unkarin Nyiregyhazan EM-kisoissa.
Puolan EM 2009 kisojen lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. Bosnia and Herzeg.
7. Croatia
2. Russia
8. The Netherlands
3. Germany
9. Poland
4. Ukraine
10. Great Britain
5. Serbia
11. Greece
6. Hungary
1. The Netherlands
2. Ukraine
3. Slovenia
4. Lithuania
5. Germany
6. Russia
7. Finland
8. Poland
Suomen Cup Puijolla
Suomen Cup turnaus järjestettiin 25. kerran KILPa ry:n isännöimänä Kuopiossa Puijo Volleyn syysturnauksen yhteydessä 12.9.2009. Miesten joukkueita oli mukana matkassa
kahdeksan. Istis.infon sivuilla webmaster kirjoitti turnauksesta lyhyen reportaasin seuraavasti:
Miesten cupin voittaja oli - ties monennenko kerran - KSI Kotka. Toisena KSI:n kakkosjoukkue ja kolmantena, ehkä pienenä yllätyksenä, Toivalan herrasmiesjoukkue. Naisten
puolella kisa käytiin kolmen joukkueen kesken, joista pytyn kotiin kantoi Rautavaaran joukkue. Toisena KSI ja kolmas oli naisten maajoukkue.
Suomen Cup mestaruus oli KSI Kotkalle kaikkiaan 14. ja kahdeksas perättäinen. Ensimmäisen cup-voiton kotkalaiset saavuttivat kaudella 1994 – 1995. Tuon jälkeen se on vain
kahdesti luovuttanut voittopytyn toisille – ESI-Team voitti turnauksen kausina 1997 – 1998
ja 2001 – 2002. Melkoista ylivertaisuutta.
Miesten joukkueet pelasivat kahdessa neljän joukkueen alkulohkossa, joista voittajat (KSI I
ja KSI II) menivät suoraan välieriin. Lohkojen kakkoset ja kolmoset pelasivat puolivälierät
ja neloset sijoituspelin 7. – 8. Puolivälierissä KILPa voitti Helsingin Ruuhkasuomen Punakoneen 2 – 1 ja ZZ Toivala Rautavaaran Raikun 2 – 0.
Välieristä finaaliin selvisivät - jo alkulohkoissa ykkösiksi pelanneet Kotkan joukkueet: ykkönen voitti KILPan 2 – 0 (25-17, 25-23) ja kakkonen Toivalan 2 – 0 (25-19, 25- 8). Pronssipelissä Toivala oli KILPaa parempi erin 2 – 1 (25-20, 22-25, 15-11). Kymenlaakson mestaruuden ja Suomen Cupin kaudella 2009 – 2010 vei yllätyksettömästi siis KSI Kotkan ykkönen 2 – 0 (25-18, 25-19).
Naisissa Rautavaara voitti molemmat ottelunsa 3 – 0 ja KSI Kotka naisten maajoukkueen
myös 3 – 0. Rautavaaran pelaajat: Elina Kuosmanen C, Sari Kieloaho, Satu ja Seija Korkalainen, Kirsi ja Mervi Koskelo sekä Anne Pitkänen.
396
Kuopion Suomen Cupin lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka I
1. Rautavaara
2. KSI Kotka II
2. KSI Kotka
3. ZZ Toivala Siilinjärvi
3. Women Team FIN
4. KILPa Kuopio
5. Rautavaaran Raiku
6. Ruuhkasuomen Punakone Helsinki
7. JoLePa Jämsä
8. MuurLe Muurame
Suomen Vammaisurheilu ja –liikunta VAU ry
Vammaisurheilujärjestöjen kaksi vuotta kestänyt yhdistymisprosessi saatiin päätökseen
17. syyskuuta 2009, kun Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry, Näkövammaisten Keskusliitto
ry (NKL), Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (SIU) sekä Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry (SKLU) perustivat uuden yhteisen järjestön: Suomen Vammaisurheilu ja –
liikunta VAU ry.
VAU:n varsinaisia jäseniä ovat vammaisten henkilöiden liikuntaa järjestävät rekisteröidyt
yhdistykset ja seurat, liitolla ei ole henkilöjäseniä. VAU toimii jäsenistönsä valtakunnallisena yhdyssiteenä vammaisten henkilöiden urheilu- ja liikuntatoiminnassa noudattaen yleisesti hyväksyttyjä urheilun ja liikunnan eettisiä periaatteita.
VAU:n tehtävänä on lähes 40 lajin monilajiliittona monipuolisen vammaisliikunnan ja urheilun toimintaedellytysten edistäminen - yhdessä ja erikseen. Valtakunnallisen vammaisten henkilöiden urheilu- ja liikuntajärjestön toimisto sijaitsee Länsi-Pasilassa, Helsingissä. Toiminta käynnistyi 1.1.2010. Uuden liiton toiminnanjohtaja on SIUta vuodesta 1973
johtanut Pertti Pousi ja lentopallon lajikoordinaattorina jatkaa istumalentopallon lajipäällikkönä SIUssa toiminut Suvi Aho.
VAU ry
VAU suunnittelee, järjestää, kehittää ja koordinoi 37 lajin harraste- ja kilpailutoimintaa. Sekä joukkue- että yksilölajeissa kaikilla on mahdollisuus harrastaa tai kilpailla omalla tasollaan. VAU tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden löytää oma harrasteryhmä tai kilpailulaji. Harrastaja voi toimia myös avustajana, ohjaajana, valmentajana, oman yhdistyksen vammaisten liikuntapalvelujen edunvalvojana tai penkkiurheilijana.
Kilpailutoimintaan osallistuvilla tulee olla kansallinen tai kansainvälinen luokittelu, jonka tekevät laji- tai vammakohtaiset koulutetut luokittelijat. VAU:n valitsemat urheilijat osallistuvat
joka neljäs vuosi elinsiirron saaneiden Maailmankisoihin, kehitysvammaisten Special
Olympics -kilpailuihin ja Inas Fid EM- ja MM-kilpailuihin, näkövammaisten IBSA World
Games kilpailuihin sekä muihin VAU:n vastuulla olevien lajien kansainvälisiin arvokilpailuihin. Suomen Paralympiakomitea valitsee ja lähettää urheilijat paralympialaisiin. Integraatiolajeissa lajiliitto vastaa urheilijoiden lähettämisestä arvokilpailuihin.
397
Lajitoiminnoista VAU:ssa vastaavat kilpa- ja huippu-urheilun toimialapäällikkö yhdessä lajikoordinaattoreiden sekä eri vammaryhmien edustajista koostuvien lajijaostojen kanssa.
Jaostot tekevät lajien toiminta- ja kehittämissuunnitelmat.
Lentopallon lajijaostoon kuuluvat vuonna 2010: Suvi Aho, lajikoordinaattori, Markku Aumakallio, istumalentopallon sarjaohjelmat ja -tilastot, Sari Mannersuo, istumalentopallon erotuomari- ja sarjayhteyshenkilö, Lasse Pakarinen, istumalentopallon seurayhteyshenkilö,
Jari Lankinen, Special Olympics Finland valmennusryhmä ja Maija Nyström, Special
Olympics lentopallo.
Kolmannet juniorien MM-kisat
ECVD:n ohella myös WOVD on järjestänyt nuorten arvokisoja. Kolmannet nuorten MMkisat järjestettiin Iranin Mashhadissa 4.–7.11.2009. Aikaisemmat kisat pidettiin Sloveniassa 2005 ja Brasiliassa 2007. Iran oli voittanut molemmissa kisoissa mestaruuden. Mashhadissa olivat mukana isäntien lisäksi Saksa, Kroatia, Venäjä, Kazakstan ja Brasilia.
Kotikisoissaan Iranin junnut jatkoivat voittokulkuaan kukistamalla loppuottelussa Venäjän
3 – 0 (25-22, 25-15, 25-14). Turnauksessa Iran ei hävinnyt erääkään. Saksa otti pronssimitalit 3 – 1 voitolla Kazakstanista.
ISP Iran Sports Press
Nuorten Maailmanmestarit tuulettaa – maan tapaan
Suomalaiset sarjakoitokset
Naisten Suomen Mestaruus päätettiin, sarjaan ilmoittautuneiden joukkueiden vähäisyyden
vuoksi, ratkaista Kotka-turnauksen yhteydessä 27.2.2010 – edellytyksellä, että seurajoukkueita turnaukseen osallistuu vähintään neljä. Yksi ilmoittautui määräajassa! Väliin jäivät
ne metallit.
Miesten avoimeen SM-sarjaan ilmoittautuivat Jokilaakson Lentopallo (JoLePa) Jämsänkoskelta, Kotkan Seudun Invalidit (KSI), KILPa Kuopiosta ja ZZ Toivala Siilinjärveltä. KILPan taustalta ja myös pelaajaluettelosta löytyy tukuttain tuttuja istisnimiä - mm. aikaisemmin Rautavaaran tai Raikun nimellä SM-sarjassa esiintyneitä pelaajia.
ZZ Toivala taas on istumalentopallossa kirjoittamaton lehti. Seura on Siilinjärvellä 1996 perustettu lentopalloseura, joka kesällä 2009 otti myös istumalentopallon lajivalikoimaansa.
ZZ Toivala – elämäntapana lentopalloilu, kuten seura nettisivuillaan komeasti ilmiteeraa itseään.
398
SM-runkosarja pelattiin kolmena avoimena turnauksena Kotkassa, Jämsässä ja Kuopiossa. SM-turnaukset pelattiin avoimina, jolloin ilmoittautuneiden ohella myös muut joukkueet
saattoivat osallistua yksittäisiin turnauksiin. HIY Helsinki kahdesti ja Muuramen Lentopallo
MuurLe kerran uskaltautuivat mukaan.
SM-runkosarjan 2009 – 2010 osaturnaukset ja sijoituspisteet:
Sarjataulukko
Kotka
12.12.09
1. KSI Kotka II
2. Kilpa Kuopio
3. ZZ Toivala Siilinjärvi
4. JoLePa Jämsä
5. MuurLe Muurame
6. HIY Helsinki
5
3
2
4
1
Jämsä
9.1.10
Kuopio
13.2.10
6
5
4
3
2
1
4
3
2
1
Pisteet
yhteensä
15
11
8
8
2
2
SM-loppuotteluun selvisivät KSI Kotka sekä KILPa Kuopiosta. Mestaruus ratkaistiin kahdella voitolla. Pronssista pelasivat ZZ Toivala Siilinjärveltä ja JoLePa Jämsästä.
Kotkan kotikisat
KSI Kotka edelleen
vailla vastusta
Kotkalaisten kiikarissa on 10:s peräkkäinen istumalentopallon SM-kulta. Se on hyvin todennäköinen.
Jorma Jyrkilän otsikko Kymen Sanomissa 28.2.2010
Kotka. Murheensa kullakin. ”Eihän tämä ylivoima tervettä ole,” KSI:n joukkueenjohtaja
Pekka Nygren sanoi lauantaina istumalentopallon Kotka-turnauksen jälkeen. ”En usko, että Kuopion KILPa voisi meitä uhata SM-sarjan finaaleissakaan.” Mestaruus olisi KSI:lle
kymmenes putkeen – mikä olisi hieno saavutus, mutta lajille huonoa mainosta.
Tunnelin päässä saattaa olla valoa, sillä Kuopion kupeesta on nousemassa lajiin uusi tekijä, joka kantaa nimeä ZZ Toivala. ”Porukalla on taustaa pystypallon kakkossarjasta. Lajissa ei enää käytetä kansallisella tasolla vammoihin perustuvaa pisteytystä, vaan SMsarjassa voi nykyisin pelata kuka tahansa.” Pekka Nygren selvittää. ”Toivala saattaa haastaa meidät tosissaan muutaman vuoden päästä”, toteaa Nygren.
28. Kotka-turnaus pelattiin poikkeuksellisesti vasta helmikuun viimeisenä lauantaina
27.2.2010 Karhuvuoren hienosti uudistetulla Urheilutalolla. Mukana oli kaikkiaan 13 joukkuetta: kuusi miesten A- ja kolme B-sarjassa sekä neljä naisjoukkuetta.
Kotkalaiset hoitelivat pytyt ja linnut kotiin kaikissa sarjoissa – A- ja B-sarjoissa jopa kaksoisvoitoilla. Ulkosuomalaisia edustivat perinteiseen tapaan Janno Rogenbaumin johtamat
SVC Tallinnan joukkueet. ESI Lappeenrannasta puuttui ensi kertaa turnauksen historiassa
osallistujaluettelosta. Ilmoittautumisestaan huolimatta idän ihmeet jäivät kotikulmille.
399
Miesten A-sarjan välierissä KSI 1 voitti KILPan 2 – 0 (25-22, 25-17) ja KSI 2 JoLePan samoin 2 – 0 (25-18, 25-19).
Miesten sijoituspelien tulokset:
sijat 5. – 6.: HIY KHP Helsinki – SVC Tallinn
sijat 3. – 4.: KILPa Kuopio – JoLePa Jämsä
sijat 1. – 2.: KSI Kotka 1 – KSI Kotka 2
1 – 2 (25-16, 19-25, 12-15)
2 – 1 (25-19, 21-25, 18-16)
2 – 0 (25-21, 25-12)
Kotkan miesten voittajajoukkueessa pelasivat: Timo Herranen (C), Jussi Herranen, Juha
Ahdepelto, Mika Riikonen, Osmo Röpelinen ja Veli-Pekka Paajanen.
Naisten sarjan ratkaisupelissä KSI Kotka voitti KILPa-Rautavaara yhdistelmäjoukkueen
2 – 0 (25-14, 25-23). Tallinnan naiset sijoittuivat kolmanneksi ennen Vantaata. B-sarjan
voiton pokkasi kotkalaisista istis- ja pystypelaajista koottu joukkue Sekamix.
Naiskotkat olivat: Jatta Tiihonen (C), Päivi Sivula, Tarja Timonen, Leila Holtari, Kirsi Jarvanne, Mia Tarvainen. Piia Yrjönen, Tia Seppälä ja Maiju Marjamäki
28. Kotka-turnauksen lopputulokset:
Miehet
A-sarja
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Naiset
B-sarja
KSI Kotka 1
KSI Kotka 2
KILPa Kuopio
JoLePa Jämsä
SVC Tallinn
HIY KHP Helsinki
1. Sekamix Kotka
2. KSI Kotka 3
3. VanLe Vantaa
1.
2.
3.
4.
KSI Kotka
KILPa-Rautavaara
SVC Tallinn
VIY Vantaa
Kulta numero kymmenen
Ensimmäinen SM-loppuottelu pelattiin Kuopiossa 20.3.2010. Kotkalaiset ottivat kiinnityksen kymmenenteen mestaruuteensa suoralla 0 – 3 (17-25, 17-25, 23-25) voitollaan. KSI
käytti pelissä koko pelaaja-arsenaaliaan – vain ensimmäisen erän joukkue pelasi ykköskuusikollaan. Tasoero oli selvä ja se näkyi, totesi joukkueenjohtaja Pekka Nygren. KSI:n
parhaina ottelussa esiintyivät Mika Riikonen, Jussi Ahdepelto sekä Kalevi Lång.
Toinen loppuottelu oli Kotkan Karhulassa Otsolan koululla viikkoa myöhemmin –
27.3.2010. Kolmatta finaalia ei tarvittu – KSI Kotka nappasi 3 – 1 (25-9, 25-16, 21-25, 2517) voitolla jo kymmenennen perättäisen Suomen Mestaruuden.
KSI:lle kymmenes –
ennätys jäi tekemättä
KILPa riisti KSI:ltä kauden ainoan erän
Jorma Jyrkilän otsikko Kymen Sanomissa 28.3.2010
400
Voitamme 15 kertaa peräkkäin, joukkueen pelaajavalmentaja Timo Herranen lupasi – melkein uhosi. KILPan kapteeni ja hengenluoja Eero Penttinen totesi pelin jälkeen: Tämä oli
meille ensimmäinen kausi ja heti tuli hopeaa. Erävoitto tänään oli makea. Aiomme haastaa
KSI:n parin vuoden sisällä. Tähän Herrasen kuitti kuului: Ei mitään mahdollisuuksia.
Erätappio KILPalle oli KSI:n ensimmäinen koko kaudella. Joukkueen kausi jatkui turnausten merkeissä. Suunnitelmissa oli osallistumiset kisoihin Helsingin Kevät-turnauksessa
toukokuussa ja myöhemmin kesällä Saksassa ja Virossa.
Hopeajoukkue KILPan kokoonpano kaudella 2009 – 2010 oli: Kalevi Korkalainen, Mikko
Kankkunen, Satu Korkalainen, Jukka-Pekka Ruotsalainen, Pauli Hakkarainen, Timo Jussila, Kimmo Lappalainen, Antti Kärnä, Tommi Kinnunen, Pasi Voutilainen, Risto Mömmö,
Eino Matti Lamberg, Eero Penttinen sekä valmentaja Seija Korkalainen.
ZZ Toivalalle ensimmäinen
Lauantaina 27.3.2010 pelattiin toisen SM-finaalin lisäksi Siilinjärvellä pronssiottelu isäntäjoukkue ZZ Toivalan ja JoLePa Jämsän kesken. Puitteet pelille olivat hienot: loistavat järjestelyt, aloituksena Maamme-laulu, reipas ottelumusiikki ja hyvät tuomarit - muutaman
kymmenen katsojan lisäksi. Kaikki oli valmista tiukkaan pronssitaisteluun.
Toisin kuitenkin kävi. Taisivat ulkoiset olosuhteet kipsata keskisuomalaiset. ZZ Toivala vei
pelin 3 – 0 (25-18, 25- 9, 26-24). Ainoastaan kolmannessa erässä vieraat antoivat isännille
kunnon vastuksen. Jämsän Terho Virtanen totesikin mitalien luovutuksen jälkeen olevansa
pelistä omiensa takia pahoillaan ja onnittelevansa ZZ Toivalaa seuran ensimmäisestä SMmitalista.
www.zz-toivala.com
SM-pronssimitalistit 2009 – 2010 - ZZ Toivala
Edessä vasemmalta: Aarne-Mikko Soininen, Jouko Knuutinen, Reijo
Hakanen, Tero Viitanen, Pertti Kekkonen ja Pekka Dahlqvist, Keskellä vasemmalta: Hannu Suominen, Yrjö Kokkonen ja Erkko Nykänen.
Takarivissä vasemmalta: Aki Korkalainen, Mika Ylönen ja Tapio Kettunen. Kuvasta puuttuu Timo Säisä
WOVD:n III World Cup
WOVD:n seurajoukkueiden Maailman Cup naisille ja miehille pelattiin maaliskuun lopulla
21.–25.3.2010 Port Saidissa Egyptissä. Suomalaisjoukkueita ei ollut mukana.
401
Ensimmäinen World Cup pelattiin Leverkusenissa vuonna 2003 – mukana silloin myös
ESI-Team. Toiset kisat olivat Sarajevossa vuonna 2005 – ilman suomalaisedustusta, kotkalaisten jäätyä pois kisojen korkeiden kustannusten takia.
Tuomarina Port Saidin kisoissa mukana ollut Sari Mannersuo kertoi naisjoukkueiden olleen maajoukkueita. Miesten osalta hän ei ollut täysin varma - oliko Leverkusenin lisäksi
muita puhtaita seurajoukkueita matkassa. Iranilaisen Farsnews-nettisivuston mukaan
maan edustajana kisoissa oli Zob Ahan Team, joka myös voitti edellisen World Cupin.
Jotenkin kansainväliset turnausjärjestelyt vaikuttavat ajoittain ja osittain varsin sekavilta.
MM-kisat pelataan myös tänä vuonna – Oklahomassa USA:ssa heinäkuun puolivälissä.
Egyptin finaalissa iranilaiset voittivat saksalaiset 3 – 0 (25-12, 25-14, 25-19).
World Cup 2010 lopputulokset:
Naiset (maajoukkueet)
1. USA
2. The Netherlands
3. Slovenia
4. Russia
5. Egypt
Miehet (osa seurajoukkueita)
1. Zob Ahan Team IR Iran
2. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany
3. Egypt
4. Kazakstan
5. Ukraine
6. Iraq
7. USA
8. Algeria
9. Great Britain
Ykkösessä kivaa meininkiä
1-sarjaan ilmoittautuivat Kotkan Seudun Invalidit (Welluttaret ja KSI 3), Vantaan Lentopallo
(VanLe), Helsingin Invalidien Yhdistys (HIY KHP- Miehet ja HIY-Naiset), Muuramen Lentopallo (MuurLe), Messukylän Toverit Tampereelta (MesTo), Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu Lahdesta sekä naisten maajoukkue (Team Finland).
Etukäteen sarjaan ilmoittautuneista jäivät kokonaan pois: HIY Naiset, MesTo sekä naisten
maajoukkue. Yhteen turnaukseen kauden aikana osallistuivat TSI Tampere sekä HaagaHelian opettajat. Mukana olleiden ja pelanneiden kokemukset 1-sarjakaudesta olivat yksiselitteisen myönteisiä: ilmapiiri turnauksissa oli hieno, puitteet ja järjestelyt pääosin kunnossa ja mikä tärkeintä – pelit olivat tasokkaita ja kärkijoukkueiden osalta tasaisia taisteluita.
Ykkössarjan ykköspalkinnon pokkasivat HIY Helsingin karhean harmaat miehet. Ensimmäisessä turnauksessa joukkue sijoittui kolmanneksi Kotkan 3:n ja MuurLen jälkeen, toisessa kakkoseksi MuurLen voittaessa ja sen jälkeen – pelkkiä ykkössijoja. Nousujohteista
hyvää meininkiä. Ehkä tulevina kausina samaa nähdään SM-sarjassa.
402
1-sarjan 2009 – 2010 osaturnaukset ja sijoituspisteet:
Sarjataulukko
Kotka
Vantaa
17.10.09 7.11.09
1. HIY KHP Helsinki
2. MuurLe Muurame
3. KSI Kotka 3
4. KSI Welluttaret Kotka
5. VanLe Vantaa
6. Haaga Helia Lahti
7. HH – Opettajat
8. TSI Tampere
3
4
5
2
1
-
4
5
3
1
2
-
Helsinki
23.1.10
Tampere Vierumäki Pisteet
13.3.10 17.4.10
yht.
6
5
4
3
2
1
-
7
6
5
4
3
2
1
7
6
5
4
3
1
2
-
27
26
22
14
11
4
2
1
1-sarjan päätösturnaus pelattiin keväthankien jo haihduttua Vierumäen Urheiluopiston hienoissa puitteissa ja Haaga-Helian opiskelijoiden vastatessa hyvistä järjestelyistä. Turnaus
oli todellinen kauden finaali. HIY ja MuurLe lähtivät turnaukseen tasapisteissä ja tilanteeseen sopivasti myös ratkaisivat sarjan voiton Vierumäen loppuottelussa.
Hesalaiset pitivät liput korkealla ja ottivat voiton 2 – 0 (25-20, 25-20). Turnauksen pronssipelissä KSI Kotka 3 voitti Welluttaret 2 – 1 (23-25, 25-17, 15-12). Näiden neljän osalta
myös koko sarjakauden loppusijoitukset olivat samat.
HIY KHP:n kauden joukkueessa pelasivat: Sampsa Söderholm (kapteeni), Veli-Matti Hakasalo, Petri Vuorela, Mika Tiitto, Vesa Raimesalo, Vesa Kilpeläinen, Reima Pulli (valmentaja), Aulis Vistbacka, Kurt Vikman, Veikko Salopää, Lasse Pakarinen (libero), Harri Sievänen, Aimo Niemi ja Lasse Eva (joukkueenjohtaja).
Reima Pulli, Espoo
1-sarjan voittajat 2009-2010 – HIY KHP Helsinki
Vasemmalta: Aulis Vistbacka, Veli-Matti Hakasalo, Vesa Raimesalo,
Sampsa Söderholm, Harri Sievänen, Mika Tiitto, Kurt Vikman, Lasse
Pakarinen ja keskellä kykkimässä valmentaja Reima Pulli
Veteraanit vieläkin vaarassa
Miesten SM-50 turnausta jatkettiin edelleen Rautavaaran liikuntahallilla lauantaina
10.4.2010. Muita turnausjärjestäjiä ei liiton hakuilmoitukseen vastannut. Liekö etelän vanhukset laiskistuneet kotimaiseen matkailuun, kun yhtäkään joukkuetta Muuramen alapuolelta ei kisoihin löytynyt.
403
Kauden 2008 – 2009 voittaja Rautavaaran Raiku piti pintansa, vaikka joutuikin nyt aikaisempaa tiukemmalle. Veteraanihopiat tai harmaat nappasi siilinjärveläinen Toivala ennen
MuurLea ja toista Siilinjärven joukkuetta. Mestarien ryhmässä pelasivat: Kalevi Korkalainen, Tapio Talvinen, Heino Savolainen, Risto Mömmö, Pentti Soininen, Pauli Hakkarainen
ja Elina Kuosmanen.
Veteraanikisojen ottelutulokset:
Muurame
Raiku
Muurame
Toivala
Siilinjärvi
Raiku
1–2
3–0
2–1
1–2
0–3
2–1
- Toivala
- Siilinjärvi
- Siilinjärvi
- Raiku
- Toivala
- Muurame
Lopputulokset:
1. Rautavaaran Raiku
2. Toivala Siilinjärvi
3. MuurLe Muurame
4. Siilinjärvi IN
7
6
4
1
(7 – 2)
(6 – 3)
(4 – 5)
(1 – 8)
Kevättä daisareissa
Pitkään istumakevääseen ja Miikkulaisen puutokseen haettiin pääkaupunkiseudulta eväitä
kansainvälisen Kevätturnauksen muodossa lauantaina 15.5.2010. Turnaus pelattiin Kirkkoharjun koulun urheiluhallissa Kirkkonummella – 30 km Helsingin keskustasta, Helsingin
Invalidien Yhdistyksen järjestämä. Otsikosta huolimatta naisjoukkueita ei turnaukseen ilmoittautunut – ei myöskään toivottuja ulkomaisia porukoita, ainakaan tällä ensimmäisellä
kerralla.
Kun ennakkoon kisaan ilmoittautuneista joukkueista vielä MuurLe perui tulonsa – pelattiin
turnaus viiden joukkueen kesken: KSI Kotka, JoLePa, KILPa, VanLe sekä isäntätiimi HIY
KHP. Joukkueet pelasivat yksinkertaisen alkusarjan kaksieräisinä otteluina ja sen jälkeen
lopulliset sijoitukset ratkaisseet ottelut sijoista 1. – 2. ja 3. – 4.
Alkusarjan lopulliset tulokset:
1. KSI Kotka
2. JoLePa
3. KILPa
4. HIY KHP
5. VanLe
4
4
4
4
4
4
2
2
1
0
0
1
1
0
0
0
1
1
3
4
8–0
5–3
5–3
2–6
0–8
(201 – 149)
(188 – 157)
(172 – 168)
(165 – 188)
(136 – 200)
8
5
5
2
0
Ykkössarjalaisen VanLen rohkea mukaantulo kisaan päättyi alkusarjaan ja viidenteen sijaan. KILPa ja HIY KHP pelasivat pronssista ja KSI ja jämsäläiset turnausvoitosta.
Alkusarjassa vain VanLelta pisteet napanneet isännät aloittivat ottelun SM-hopeajoukkue
KILPaa vastaan voittamalla ensimmäisen erän 22-25. Jatkossa kuopiolaiset väänsivät voiton väkisin erin 25-19 ja 25-21.
Turnausvoitostakin käytiin tiukka kisa. JoLePa yllätti kotkalaiset ensimmäisen erän hyvällä
pelillä 22-25, mutta jatkossa kymiläiset tekivät kilpat ja veivät turnausvoiton selvin erin 2510 ja 25-17.
404
Reima Pulli, Espoo
Kiistaa Kirkkonummella – ja vähän verkkovirhettäkin…,
Istumalentopallon kehittämistyöryhmä 2009 – 2010
Istumalentopallon kehittämistyöryhmä: lajipäällikkö Suvi Aho, Lasse Pakarinen, Esa Rantanen, Markku Aumakallio ja Sari Mannersuo.
Mestarit 2009 – 2010
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Timo Herranen (C/pelaajavalmentaja), Jussi Herranen, Mika Vikman, Mika Riikonen, Juha Ahdepelto, Marko Julin ja Kalevi Lång.
Miesten Suomen Mestarit: KSI Kotka (10. perättäinen Suomen Mestaruus)
Juha Ahdepelto, Jussi Herranen, Timo Herranen (pelaaja-valmentaja), Marko
Julin, Vallo Järv, Kalevi Lång, Veli-Pekka Paananen, Jouni Pyöttiö, Mika Riikonen, Osmo Röpelinen, Sami Tervo, Olavi Venäläinen, Mika Vikman ja joukkueenjohtaja Pekka Nygren.
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2009:
Miehet: Niittomiehet Rautavaara (10. perättäinen Suomen Mestaruus)
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Pauli Hakkarainen ja Mikko Kankkunen
Miesten M-50 Suomen: Rautavaaran Raiku
Kalevi Korkalainen, Tapio Talvinen, Heino Savolainen, Risto Mömmö, Pentti
Soininen, Pauli Hakkarainen ja Elina Kuosmanen.
Kauden parhaat 2009 – 2010
Istumalentopallokauden parhaaksi valittiin Vierumäellä 17.4.2010 pidetyssä joukkueiden
yleiskokouksessa KSI Kotkan Kalevi Kallu Lång sekä parhaana erotuomarina – jo viidennen kerran – Sari Mannersuon Pyhtäältä.
405
Lemin kotka
Keski-Suomen Muuramessa lentopallo-oppinsa saanut ja nykyisin virsilaulu-, peruna- ja
säräpitäjä Lemillä, Lappeenrannan kupeessa, asuva Kalevi ”Kallu” Lång (s. 1962) aloitti istumalentopalloilun Palokan Pyryn SM-sarjajoukkueessa pelikaudella 1998 – 1999. Kallu oli
käynnistämässä ististoimintaa tämän jälkeen ensin Muuramessa, kunnes kaudelle 2001 –
2002 siirtyi kehittymisen toivossa Ossi Pullin valmennukseen Lappeenrantaan. ESITeamissa Lång saavutti mm. kahdesti hopeiset SM-mitalit ja maajoukkueuran kohokohtana EM-pronssit kotikisoissa Lappeenrannassa 2003.
Timo Vesterinen
Kalevi Kallu Lång KSI Kotka
ESI-Teamin kultakauden hiivuttua ja pelaajien lopeteltua Ateenan 2004 Paralympialaisten
jälkeen ja joukkueen luovuttua SM-sarjastakin – Kallu otti suunnaksi KSI Kotkan. Merikylillä hän on saavuttanut useita Suomen Mestaruuksia ja Cup-voittoja kaudesta 2006 – 2007
alkaen – niin pelaajana kuin valmennuspuolestakin ajoittain huolehtivana.
Kalevi Långin uran kohokohtia istumalentopallossa:
1998 – 1999
1999 – 2000
2000
2001
2001 – 2002
2002 – 2003
2003
2006 – 2007
2007 – 2008
2008 – 2009
2009 – 2010
2010 – 2011
2011 – 2012
2012 – 2013
2013 – 2014
SIU ry - Kauden tulokas (Palokan Pyry)
SM-pronssimitalisti (MuurLe)
Beach Volleyn SM-pronssimitalisti (MuurLe)
Beach Volleyn SM-hopeamitalisti (ESI-Team)
Suomen Cup Mestari ja SM-hopeamitalisti (ESI-Team) sekä naisten
Suomen Mestaruus kakkosvalmentajana (ESI-Ladyt)
SM-hopeamitalisti (ESI-Team)
Beach Volleyn SM-pronssimitalisti (ESI-Team) sekä Euroopan Mestaruuspronssi (Team FIN)
Suomen Cup Mestari, Suomen Mestari ja Baltic Liigan Mestari (KSI
Kotka)
Suomen Cup Mestari ja Suomen Mestari (KSI Kotka)
Miesten Suomen Mestaruus kakkosvalmentajana (KSI Kotka)
Suomen Cup Mestari ja Suomen Mestari (KSI Kotka)
VAU ry ja Suomen Lentopalloliitto ry: Vuoden istumalentopalloilija
Suomen Mestari (KSI Kotka)
SM-pronssimitalisti (KSI Kotka)
SM-hopeamitalisti (KSI Kotka)
SM-hopeamitalisti (KSI Kotka) otteluvalmentajana
406
Kauden 2009 – 2010 yhteenveto
Hamburg Germany 13.–14.6.2009 20. Werner von Siemens Cup:
Miehet
1. TSV Bayer 04 Leverkusen, 2. KSI Kotka, 3. OKI Breza Bosnia
and Herzegovina
Roermond Netherland 11.–17.7.2009 Euro Cup Women:
Naiset:
1. USA, 2. The Netherlands, 3. Russia (Finland 6.)
Nuoret:
1. Germany, 2. The Netherlands, 3. Netwerk
Lappeenranta 11.–12.7.2009 17. Marjola Beach Volley:
Miehet SM 1. Niittomiehet Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. Ihan Sama Kotka
B-sarja
1. VanLe 1 Vantaa, 2. Hilimat Rautavaara, 3. Slowly Ducks Kotka
Rautavaara 8.8.2009 13. Rautavaara Beach Volley/SM-turnaus:
Miehet
1. Kilpa Rautavaara, 2. HIY 3 Helsinki, 3. Rauta Rautavaara
Naiset
1. RavAkat Rautavaara, 2. Hilimat Rautavaara, 3. Junnut Rautavaara
Elblag Poland 20.–26.9.2009 European Championships:
Miehet
1. Bosnia i Hertzegovina, 2. Russia, 3. Germany
Naiset
1. The Netherlands, 2. Ukraine, 3. Slovenia (Finland 7.)
Kuopio 12.9.2009 Suomen Cup turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka I, 2. KSI Kotka II, 3. ZZ Toivala Siilinjärvi
Naiset
1. Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. Women Team FIN
Kotka 27.2.2010 28. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka I, 2. KSI Kotka II, 3. KILPa Kuopio
Miehet B 1. KSI Kotka III, 2. Sekamix, 3. VanLe Vantaa
Naiset
1. KSI Kotka, 2. KILPa-Rautavaara, 3. SVC Tallinn
SM-sarjat 2009 – 2010:
Miehet
1. KSI Kotka (10. SM), 2. KILPa Kuopio, 3. ZZ Toivala, Siilinjärvi
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
Naiset
Ei pelattu
1-sarja
1. HIY KHP Helsinki, 2. MuurLe Muurame, 3. KSI Kotka 3
SM-Beach Volley 2009:
Miehet
1. Niittomiehet Rautavaara, 2. KSI Kotka, 3. Ihan Sama KSI
Kotka
Rautavaara 10.4.2010 SM-50 turnaus:
Miehet
1. Rautavaaran Raiku, 2. Toivala, Siilinjärvi 3. MuurLe Muura me
Kirkkonummi 15.5.2010 1. Kevät-turnaus
Miehet
1. KSI Kotka, 2. JoLePa Jämsä, 3. KILPa Kuopio
407
KSI Kotkan Suomen Mestarit 2001 – 2010
Suomen Mestarit 2009 – 2010 (10. kerta).














Juha Ahdepelto (10 – 2001-2010),
Jussi Herranen (4 - 2005, 2008-2010),
Timo Herranen, pelaaja-valmentaja (10 – 2001-2010),
Marko Julin (5 – 2006-2010),
Vallo Järv (9 – 2001-2008 ja 2010),
Kalevi Lång (3 – 2008-2010),
Veli-Pekka Paananen (2 – 2009-2010),
Jouni Pyöttiö (5 – 2006-2010),
Mika Riikonen (10 – 2001-2010),
Osmo Röpelinen (10 – 2001-2010),
Sami Tervo (3 – 2008-2010, ESI-Teamissa 8 SM),
Olavi Venäläinen (10 – 2001-2010),
Mika Vikman (8 – 2003-2010) ja
joukkueenjohtaja Pekka Nygren (10 – 2001-2010)
Aikaisemmin Suomen Mestaruuden KSI Kotkassa ovat voittaneet:











Pelaaja-valmentaja Jori Sivula (8 – 2001-2008),
Päivi Sivula (1 – 2001),
Vesa Vuorela (7 – 2001-2007),
Teijo Hovi (8 – 2001-2008),
Kimmo Wikman (2 – 2001-2002),
pelaaja-valmentaja Tapani Piilola (3 – 2001-2003),
Reijo Taitonen (1 – 2001, ESI-Teamissa 7 SM),
Martti Eronen (2 – 2002-2003),
Petri Vuorela (4 – 2002-2005),
Timo Vesterinen (3 – 2002 ja 2006-2007) ja
huoltaja Pekka Holtari (2 – 2001 ja 2008).
Timo Vesterinen Kotka
Suomen Mestarit 2009 – 2010 – KSI Kotka
Suomen Mestarit 2009 – 2010
KSI Kotka -10. Suomen Mestaruus
408
SIUsta ja muista VAU 2010 – 2011
VAU! Uusi liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten sekä elinsiirtoväen yhteinen urheilujärjestö aloitti toimintansa 1.1.2010. Alkanut pelikausi oli myös uuden Suomen
Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n näytön paikka istumalentopallopiireille.
SIU:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pertti Pousi siirtyi 1.9. lukien sivuun VAUn ykköspaikalta. Hänen tilalleen uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin LitM. Riikka Juntunen. Juntunen tuli VAU:hun Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n Kaikille avoin ohjelman projektipäällikön tehtävästä. Hän on aikaisemmin työskennellyt muun muassa soveltavan liikunnan lehtorina Rovaniemen ammattikorkeakoulussa.
www.vammaisurheilu.fi
Riikka Juntunen
Uusia paikkakuntia Beachkartalle
Beachkesä hemmotteli ennätyshelteillä niin uusia kuin vanhojakin pelipaikkakuntia - lukuun ottamatta elokuun lopun Nastolan Pajulahtea, missä pelattiin SM-tourin päätöskisa
todella kylmissä ja sateisissa olosuhteissa. Parhaat sukeltajat pärjäsivät. SM-Beach käytiin
kolmen osaturnauksen sarjana Marjolassa, Rautavaaralla ja Pajulahdessa. Lisäksi helsinkiläiset järjestivät syyskuun alussa uudella Vexi-Areenallaan kokeiluluonteisesti 2 vs 2 turnauksen.
Marjolassa jatkettiin kreikkalaisittain
Osallistuja- ja talkooporukan vähyydestä huolestuneet esiläiset päätyivät vielä järjestämään perinteisen Marjola Beachin: Sen ainoan oikean ja alkuperäisen – It is the only true
and original. Ja taas maailmanliitto meni sähläämään ja järjestämään MM-kisat samaan
aikaan, mikä verotti ulkomaisia joukkueita. Uutena ja kiinnostavana maana Marjolaan bongattiin kuitenkin Kreikka. Ateenan lähistöllä sijaitseva vammaisten urheiluseura Triptolemos lähetti Lappeenrantaan joukkueensa. Ennen kisoja ihmeteltiin kreikkalaisten kotisivuilta kuvia ja videoita sisähallissa hiekalla pelattavasta istumabeachistä.
Viikonloppuna 17.-18.7.2010 pelattuun kauden ensimmäiseen SM-Beachin osaturnaukseen osallistui 16 mies- ja viisi naisjoukkuetta. Otteluja kertyi kahden päivän aikana kaikkiaan 67. Miesten sarjassa pelattiin ”ammattilaisten ja amatöörien” divisioonat.
409
Ioannis Soukiouroglou, Athens Greece
Triptolemosin Zorbakset suomalaisen pelin tuoksinassa
Miesten I-Divisioonan puolivälierissä ZZ Toivalan Toivottomat voitti helsinkiläisen Bostikin,
KSI Kotkan Sedät – JoKan, Rautavaaran Rauta HIY:n Royals PKS:n sekä KSI Junnut
VanLe 1:n. Kaikki ottelut päättyivät 2 – 0. Välierissä molemmat kotkalaiset puhkuivat finaaliin – Junnut 2 – 1 (19-20, 20- 8, 10- 7) voitolla Raudasta ja Sedät yhden eräpisteen voitolla Toivottomista – tuloksella 2 – 1 (20-19, 13-20, 9-10).
Naiset pelasivat lauantaina yksinkertaisen sarjan tuloksin: 1. Hilimat, 2. MiLeTa, 3. TSI, 4.
PoPeDo ja 5. PKS Girls. Sunnuntain välierissä Hilimat voitti PoPeDon ja MiLeTa TSI:n –
molemmat 2 – 0. Tiukassa finaalissa Hilima (Seija, Satu ja Kielo Korkalainen sekä Tiina
Metso) kukisti Kotkan MiLeTan (Mia Tarvainen, Tarja Timonen ja Leila Holtari) 2 – 1 (2025, 25-24, 15-11). Kolmospaikan nappasivat Rovaniemen PoPeDot (Laura Korva, Tuija
Pulju ja Leena Rusanen) 2 – 0 (20- 9, 20-15) tuloksella Tampereen TSI:stä.
Miesten pronssipelissä Toivottomat (Mika Ylönen, Tapio Kettunen, Risto Mömmö ja Kalevi
Korkalainen) voitti Raudan 2 – 0 (25-22, 25-23). II-Divisioonassa, alempaan osastoon pettyneet kreikkalaiset, hoitelivat homman tyylillä. Pikkufinaalissa Triptolemos (Ioannis Soukiouroglou (C), Dionisios Christodoulou, Efstratios Vardes and George Zafeiropoulos) otti
voiton Vara Moskovasta (Sampsa Söderholm, Aimo Niemi ja Reijo Myllykoski) 2 – 0 (2517, 25-17). Kolmossijan amatööreissä saalisti sahdisti Mynnilä Volley (Hannu, Harri, Heikki
ja Minna Jokinen) 2 – 0 (20-15, 20-11) tuloksella VanLe 2:sta.
Ioannis Soukiouroglou, Athens Greece
Hilimat Ossia halailemassa ja Marjolan talonmies hommissa
410
18. Marjola Beach Volleyn lopputulokset:
Miehet I-Divisioona
Miehet II-Divisioona
Naiset
1. KSI Junnut
2. KSI Sedät
3. Toivottomat
4. Rauta
5. Royals PKS
6. JoKa
7. Bostik
8. VanLe 1
1. Triptolemos Greece
2. Vara Moskova
3. Mynnilä Volley
4. VanLe 2
5. Hirvaan ViRe
6. Tee Se
7. Team Office
8. Muulit
1. Hilimat
2. MiLeTa
3. PoPeDo
4. TSI Tampere
5. PKS Girls
Jättikisat Oklahomassa
WOVD on säännöllisen epäsäännöllisesti järjestänyt miesten MM-kisoja vuodesta 1983
(Delten Hollanti) ja naisten kisoja vuodesta 2000 (Maastricht Hollanti). 1990 alkaen miesten kisoja järjestettiin neljän vuoden välein aina Kairon 2002 kisoihin asti. Vuonna 2006
MM-kisat pidettiin Roermondissa Hollannissa, mutta jostain syystä vain naisille.
Pientä kiirettä pidettiin sitä vastoin vuonna 2010. Maaliskuussa Egyptissä pelatun maajoukkueitten World Cupin jälkeen järjestettiin Oklahomassa USA jättesuuret MM-kisat heinäkuun puolivälissä – 10.–19.7.2010 – ja taas ilman suomalaisedustusta. Paitsi tietenkin
Sari Mannersuo, joka oli kisoissa tuomaritehtävissä.
Kisoihin hyväksyttiin alustavasti 22 mies- ja 12-naisjoukkuetta kaikilta mantereita Australiaa ja Oseaniaa sekä Antarktista lukuun ottamatta. Irak ei jostain syystä osallistunut itse kisoihin. Kisojen aikana miehet pelasivat 85 ja naiset 48 ottelua. Huh. Tuloslistat olivat lopulta varsin tutun oloiset. Miehissä Iran nappasi finaalivoiton Bosnia ja Hertsegovinalta 3 – 2
(25-17, 25-21, 18-25, 19-25, 15-11) ja naisissa Pekingin paralympiavoittaja Kiina kaatoi
USA:n selvästi 3 – 0 (25-18, 25-20, 25-15). Pronssimitalit miehissä sai Egypti ja naisissa
Ukraina.
http://usavolleyball.org
Isäntäjoukkue USA avajaismarssilla Oklahoman MM-kisoissa
411
Oklahoma 2010 MM-kisojen lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. I.R. Iran
2. Bosnia i Herzegovina
3. Egypt
4. Russia
5. Ukraine
6. Germany
7. China
8. Brazil
9. Croatia
10. USA
11. Serbia
12. The Netherlands
13. Kazahkstan
14. Morocco
15. Hungary
16. Canada
17. Great Britain
18. Libya
19. South Korea
20. Rwanda
21. India
1. China
2. USA
3. Ukraine
4. The Netherlands
5. Slovenia
6. Germany
7. Russia
8. Lithuania
9. Japan
10. Brazi
11. Great Britain
12. Canada
2. SM-Beach Rautavaaralla
Hakkaraisen Palin järjestelyvastuulla oli kauden SM-beachien toinen osaturnaus lauantaina 7.8.2010 Rautavaaran Monitoimitalon edustalla. Edelleenkin valitettavan vähän etelän
ihmisiä tämä - aina hieno turnaus houkutti paikalle. Marjolassa pelanneista joukkueistakin
vain muutamat olivat matkassa mukana.
Miesten turnausvoiton puhtaalla pelillä vei kuopiolainen KILPa (Eero Penttinen, Pasi Voutilainen ja Tommi Kinnunen). Turnauskakkoseksi ja samalla SM-sarjan ykköseksi pelaili Royals PKS Helsingistä (Harri Sievänen, Veli-Matti Hakasalo ja Aulis Vistbacka) sekä kolmoseksi Rauta (Pauli Hakkarainen, Heino Savolainen ja Juha Korkalainen). SM-sarjaan osallistuvia joukkueita miehissä oli vain kolme - mikä tasoitti SM-sarjatilanteen kutkuttavan
jännittäväksi Pajulahden päätösturnausta ajatellen.
Royals PKS:llä on pisteitä 13, Raudalla (Rautavaara), Toivottomilla (ZZ Toivala Siilinjärvi)
ja Marjolan turneen voittaneella KSI Junnuilla (Kotka) pisteitä on 12. Myös KSI Sedillä (10
pistettä) on edellisten lisäksi vielä hyvät saumat Suomen Mestaruuteen. Pajulahden päätösturnauksessa kolme parasta saavat lisäksi bonuspisteitä 3 - 2 - 1.
Naisten sarjassa voiton nakkasi jo Marjolassa ykköseksi iskenyt Hilimat (Seija, Kielo ja Satu Korkalainen). Muita marjolakävijöitä turnauksessa ei pelannut, joten Hilimojen Suomen
Mestaruus lähentelee sataa prosenttia jo ennen Pajulahtea. Kakkonen Rautavaaralla oli
Hilimojen moniaikainen Ruotsi - RavAkat (Kirsi Koskelo, Elina Kuosmanen ja Tiia Koskelo)
ja kolmonen uudempi tiimi - Nurakat (Seija Kalilainen, Anne Korhonen ja Eija Lauronen).
14. Rautavaara Beach Volleyn lopputulokset:
Miehet:
Naiset:
1. KILPa
2. Royals PKS
3. Rauta
4. Toivottomat
1. Hilimat
2. RavAkat
3. Nousevat Tähdet
4. Nurakat
5. Toivot
412
Pajulahdessa parhaat pallille
Pajulahden Urheiluopistolla pelattiin tasainen ja korkeatasoinen kolmas SM-Beach
turnaus 28.-29.8.2010. Miesten loppuottelu ja samalla Suomen Mestaruus ratkesi vasta kolmannessa ja ratkaisevassa erässä KSI Sedille (Mika Vikman, Jouni Pyöttiö, Eero
Penttinen ja Kurt Vikman) 2 – 1 (21-25, 25-17, 15-14). KSI Junnut (Marko Julin, Jussi
Herranen, Joona Kapanen ja Arto Vinni) oli turnauksen ja myös SM-sarjan toinen ja ZZ
Toivalan Toivottomat (Mika Ylönen, Tapio Kettunen, Risto Mömmö ja Kalevi Korkalainen) kolmas. Toivottomat selvitti Pajulahden turnauksen pronssiottelussa Moskovan
Vectorin ykkösjoukkueen myös yhdellä pisteellä 2 -1 (22-25, 25-20, 15-14).
Naisten SM-sarjassa Hilimat Kuopiosta oli murskaavan ylivoimainen, voittaen kaikki
osaturnaukset. RavAkat Rautavaaralta otti hopeaa ja MiLeTa Kotkasta pronssia. Pajulahden finaalissa Hilimat (Seija, Kielo ja Satu Korkalainen sekä Tiina Metso) voitti la uantain alkusarjan ykkösen RavAkat 2 – 0 (25-22, 25-17). Turnauksen kolmossijan otti
kotkalaisten MiLeTa.
Osku Kuutamo, Pajulahti
Pajulahdessa pelattiin neljällä kentällä tenniskenttien
päälle viritetyillä viiroilla
Pajulahden SM Beach Volley turnaukseen osallistui 5 naisten ja 10 miesten joukkue tta. Säiden haltijat eivät, kesän muiden biitsien tapaan, erityisesti hellineet tapahtumaa.
Lauantaina pelattiin koko päivä sateessa lämpötilan ollessa 12 asteen paikkeilla. Sunnuntain ottelut saatiin läpi vietyä poutasäässä, mutta kova kenttäpohja ei ehtinyt ku nnolla kuivattamaan viiroja.
1. Pajulahti Beach Volleyn lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Sedät
2. KSI Junnut
3. Toivottomat
4. Moscow Vector 1
5. Royals PKS
6. Koutsit
7. Rauta
8. VanLe
9. Moscow Vector 2
10. SOS Team
1. Hilimat
2. RavAkat
3. MiLeTa
4. Team JKL
5. PKS Girls
413
SM-Beach Volley 2010
Lopullinen
sarjataulukko
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
KSI Sedät
KSI Junnut
Toivottomat
Royals PKS
Rauta
JoKa
Bostik
Koutsit
VanLe 1
Triptolemos
Vecor 2
Hirvaan ViRe
Team Office
Muulit
Lappeenranta
17.-18.7.2010
18. Marjola Beach
Volley
10
12
8
6
7
5
4
Rautavaara
7.8.2010
14. Rautavaara
Beach Volley
Nastola
28.-29.8.2010
1. Pajulahti
Beach Volley
4
7
5
13
10
7
4
2
3
0
3
2
1
0
0
0
Pisteet
yhteensä
23
22
19
17
14
5
4
3
3
2
1
0
0
0
Miesten SM-Beach 2010 Mestarit ja mitalistit:
1. KSI Sedät: Mika Vikman, Jouni Pyöttiö, Eero Penttinen ja Kurt Vikman
2. KSI Junnut: Marko Julin, Jussi Herranen, Joona Kapanen ja Arto Vinni
3. Toivottomat, ZZ Toivala: Mika Ylönen (C), Tapio Kettunen, Risto Mömmö ja Kalevi Korkalainen
Osku Kuutamo, Pajulahti
Miesten Beach Volleyn SM-mitalistit
Naisten SM-Beach 2010 Mestarit ja mitalistit:
1. Hilimat, Puijo Wolley: Seija (C), Kielo ja Satu Korkalainen sekä Tiina Metso
2. RavAkat, Rautavaara: Kirsi Koskelo (C), Elina Kuosmanen ja Tiia Koskelo
3. MiLeTa, KSI Kotka: Mia Tarvainen (C), Tarja Timonen ja Leila Holtari
414
Osku Kuutamo, Pajulahti
Naisten Suomen Mestarit ja muut mitalistit
Kaksvastaankaks Vexi-Areenalla
Helsinkiläiset talkoilivat alkukesällä kaksi beach-kenttää (Vexi Areena) yhdistyksensä kesäkodille Laajasaloon. Syyskuun alusssa – 4.9.2010 kentillä pelattiin Helsinki Metropolitan
Open 2 vs 2 Beach turnaus. Mukaan oli uskaltautunut kuusi paria.
Turnaus pelattiin Söderholmin Sampsan laatimalla kahden tappion sovelletulla peliohjelmalla. Joukkueille tuli turnauksessa 4-5 peliä kullekin. Turnauksen finaaliin selvisivät neljästä ottelustaan yhden hävinneet Veli-Matti Hakasalo/Harri Sievänen sekä kolmella voitolla finaaliin tulleet Kurt Vikman/Sampsa Söderholm. Ensimmäisen virallisen oloisen 2 vs 2
Beach turnauksen ykköspalkinto parille Hakasalo/Sievänen tuloksella 2 – 1 (15-21, 21-16,
15-12). Kolmospalkinnon pokkasivat Jussi Herranen/Marko Venäläinen.
Metropolitan Openin lopputulokset:
1. Keskarit - Veli-Matti Hakasalo/Harri Sievänen
2. Team Ogelit - Kurt Vikman/Sampsa Söderholm
3. Pullat - Jussi Herranen/Marko Venäläinen
4. Miehet – Aulis Vistbacka/Veikko Salopää
5. VanLe 1 – Tarmo Valkonen/Esa Rantanen
6. VanLe 2 – Mika Ahomaa/Pertti Tuomola
KSI Kotkalle jo 15. Suomen Cup
Miesten Suomen Cup turnaus pelattiin ZZ Toivalan kotisalilla Siilinjärvellä sunnuntaina
12.9.2010. Turnaukseen oli ilmoittautunut kahdeksan joukkuetta, jotka pelasivat ensin
kahdessa neljän alkulohkossa. Lohkojen ykköset KSI Kotka ja ZZ Toivala menivät suoraan
välieriin ja kakkoset ja kolmoset puolivälieriin. Lohkojen neloset pelasivat sijoista 7.-8.
Puolivälieristä mitalipeleihin selvisivät Puijo Wolley 2 – 1 voitolla JoLePasta ja HIY KHP
Helsinki 2 – 0 voitolla Raudasta. Välierissä lohkovoittajat pitivät pintansa. ZZ löi HIY KHP:n
2 – 0 (25-16, 25-23) ja KSI Kotka Puijo Wolleyn 2 – 1 (25-14, 22-25, 15- 9). Loppuottelu
päättyi kotiyleisön pettymykseksi jälleen kerran kotkalaisten kannunnosteluun voitolla 2 – 1
(25-1, 12-25, 15- 9). Pronssipelissä Helsinki kukisti ilman vaihtopelaajia matkassa olleen
Puijo Wolleyn 2 – 0 (25-18, 25-19).
415
Toivalan Suomen Cupin lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ZZ Toivala Siilinjärvi
3. HIY KHP Helsinki
4. Puijo Wolley Kuopio
5. Rautavaaran Raiku
6. JoLePa Jämsä
7. ZZ 2 Toivala
8. KSI Kotka 2
Euro Cupin haamut
Vuoden 2009 Euro Cup jäi pelaamatta – toisaalta järjestäjäseuran puuttumisen, mutta
varmaan myös kiinnostuneiden osallistujien vähyyden vuoksi. Tilannetta korjattiin lokakuun
lopussa 2010 peruskuviolla: Unkarin Nyiregyhaza ja Piremon SE otti kisat järjestääkseen
kuten vuonna 2008 ja Bosnian OKI Fantomi nappasi voiton. Piremonin kotisalilla kisat pelattiin myös vuonna 2006 ja aikaisemmin jo 1990. Suomen Mestaruuden kymmenesti saavuttanut KSI Kotka kävi Euro Cup kisoissa vuoteen 2007, jonka jälkeen joukkue ilmoitti,
ettei jatkossa tule osallistumaan – lähinnä kalliiden kustannusten johdosta.
OKI Phantoms (Oldbojkaski Klub Invalida – härmäksi kuulostaa ihan Vanhojenpoikien kerholta ja on kai aikuisten serbiaksi Vammaisten lentopalloseura) perustettiin BosniaHertsegovinan pääkaupunki Sarajevossa vuonna 1995. Seuraan liittyi perustamisvaiheessa kolmisenkymmentä nuorehkoa sisällissodassa vammautunutta, lähinnä raajaamputoitua miestä. Myöhemmin joukkue on ainakin kansainvälisissä peleissä esiintynyt
nimellä OKI Fantomi. Samoja haamuja kuitenkin.
Kymmenen edellistä Euro Cupin mestaruutta ovat menneet Bosnia-Hertsegovinan ja tarkemmin Sarajevon seuroille. OKI Fantomi on voittanut kisat neljästi – vuosina 2004, -07, 08 ja nyt 2010. Veljesklaani Spid Sarajevo kuudesti – vuosina 2000 – 03 sekä 2005 – 06.
Tällä kerralla Euro Cupissa oli sen historian pienin osallistujajoukko – Piremonin lisäksi
vain viisi joukkuetta, joista kaksi Bosnia-Hertsegovinasta. Fantomin lisäksi turnaukseen
osallistui OKI Banja Luka - Bosnian serbialueen - Republika Srpskan pääkaupungin joukkue. Muut osallistuneet joukkueet olivat Rodnik (RUS), Leverkusen (GER) sekä Team
Greece. Joukkueet pelasivat yksinkertaisen alkusarjan, jonka 1. – 4. pelasivat mitaleista.
Saksalaisille – Euro Cupin kestomenestyjille kisa oli totaalinen pettymys. Alkusarjassa
joukkue voitti vain Kreikan, mutta jumbofinaali ei enää kiinnostanut - kreikkalaiset veivät
sen 3 – 1.
Pronssimitaleista käytiin tiukka viiden erän peli. Kotijoukkue Piremon vei ensimmäiset erät,
mutta Banja Luka kaikki loput ja arvokisamitalit tuloksella 3 – 2 (19-25, 20-25, 25-15, 2516, 15- 7). Finaalissa venäläinen Rodnik ei vieläkään – hyvästä taistelustaan huolimatta
yltänyt voittoon - kultamitalit siis OKI Fantomille erin 3 – 1 (25-16, 25-27, 25-20, 25-21).
Nyiregyhazan Euro Cupin 2010 lopputulokset:
1. OKI Fantomi Bosnia and Herzegovina
2. Rodnik Russia
3. OKI Banja Luka Bosnia and Herzegovina – Republika Srpska
4. Piremon SE Hungary
5. Team Greece
6. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany
416
Kotikylän sarjat
Kotimaisiin sarjakoitoksiin ei naisia ilmoittautunut vieläkään – lukuun ottamatta KSI:n naisjoukkuetta. Miesten SM-sarjaan ilmoittautuivat kymmenkertainen mestari KSI Kotka, JoLePa Jämsästä, HIY Helsinki KHP (Karhean Harmaan Pallosiepot), ZZ Toivala Siilinjärveltä sekä Puijo Wolley Kuopiosta. Edellisellä kaudella SM-hopeaa saavuttanut KILPa fuusioitui kauden kynnyksellä kuopiolaisseuraan istumalentopallon lajijaostona.
Naisten SM-arvosta sovittiin jälleen pelattavaksi helmikuisessa 29. Kotka-turnauksessa avoimena SM-turnauksena. Turnaukseen osallistuikin viisi joukkuetta ja Suomen Mestaruus ja SM-mitalit saatiin jaettua vuoden tauon jälkeen.
KSI Kotkan naisjoukkue, jolla oli edelleen kiertopalkinto hallussaan kausien 2007-08 ja
2008-09 voitoillaan, oli omaa luokkaansa. Joukkue ei turnauksen viidessä pelissä menettänyt erääkään. Tiukimmille joukkue joutui ESI-Ladyjen kanssa pelaamassaan alkusarjan
ottelussa – erät kotkalaisille 25-20 ja 25-18. Muissa otteluissa kotkattaret jättivät vastustajansa alle 30 pisteeseen kahdessa erässä.
Loppuottelussa KSI Kotka rökitti vasta syyskaudella lajin aloittaneen ZZ Toivalan naisiston
2 – 0 (25-16, 25- 7). Kokemusta siilinjärveläisnaisten kuusikossa edustivat moninkertaiset
SM-mitalistit Seija ja Kielo Korkalainen. Pronssimitalit matkasivat maajoukkuevahvistuksia
keränneen ESI-Ladyjen kaappiin 2 – 1 voitolla HIY Helsingistä.
Timo Vesterinen, Kotka
Suomen Mestarittaret 2010-11 – KSI Kotka
Naisten SM-turnauksen 2010-11 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ZZ Toivala-ladyes Siilinjärvi
3. ESI-Ladyt Lappeenranta
4. HIY Helsinki
5. VI Vantaa
Lisäksi kaudella 2010-11 pelattiin neljän osaturnauksen ykkössarja sekä veteraaniturnaus
kevään koittaessa. Jonkin verran muutoksia tapahtui miesten SM-joukkueiden kokoonpanoissa – mm. Kotkan joukkueesta 8-kertainen Suomen Mestari Mika Vikman siirtyi Puijoon
ja 4-kertainen kultamitalisti Jussi Timonpoika Herranen Helsinkiin.
417
Karhean Harmaat Saksissa
Helsinkiläiset aloittivat SM-sarjan menestyksekkäästi ja pitivät taulukon ykköspaikkaa marras-joulukuun taitteessa runkosarjan ollessa puolivälissä. Innostus istikseen poiki myös pelimatkan 4. Leipzigin (4. LE-Cup im Sitzvolleyball in Leipzig) turnaukseen Saksan Saksissa
27.-28.11.2010. Aikaisemmat LE-turnaukset olivat voittaneet Bosnia-Hertsegovinan Lukavac sekä edellisen Twente 05 Enschedestä Hollannista. Suomalaisjoukkueita ei turnauksessa aikaisemmin ollut käynyt.
HIY KHP voitti alkusarjassa HSV Medizin Magdeburgin (Saksan sarjan 6.), TSV Bayer 04
Leverkusenin (Saksan Mestari 2010/19. kerta) ja Twenten kaikki suoraan 2 – 0. Välierissä
joukkue kaatoi PSC Berlinin (Saksan sarjan 2.) 2 – 1. Toisessa välierässä kotijoukkue BV
Leipzig (Saksan Mestari 2009) voitti Leverkusenin.
Turnauksen loppuottelu oli tasaista vääntöä, joka lopulta kääntyi isäntien hyväksi 2 – 0
(27-25, 26-24). Helsinkiläiset nousivat molemmissa erissä takaa eräpalloihin, mutta puhti
ei aivan vielä riittänyt. Hopia ei oo häppee (vanha suomalais-ruotsalainen sotasananlasku)
– voinee tästä karhean harmaasta käynnistä hyvin todeta.
Reima Pulli, Espoo
Helsingin koohoopeet Leipzigin turneen palkintojenjaossa - ylärivissä vasemmalta: Reima Pulli (valm.), Mika Tiitto, Jussi Herranen, Veli-Matti Hakasalo ja Harri
Sievänen, alarivissä vasemmalta: Lasse Pakarinen, Sampsa Söderholm, Vesa
Raimesalo, Kurt Vikman ja Aulis Vistbacka. Poissa kuvasta: Esa Rantanen.
4. Leipzig-turnauksen lopputulokset:
1. BV Leipzig
2. HIY Helsinki KHP
3. PSC Berlin
4. TSV Bayer 04 Leverkusen
5. Twente 05 Enschede
6. HSV Medizin Magdeburg
7. Volleyballvereinigung Volleer-Leersum
8. TH Eilbeck/ Hamburg
9. BV Leipzig II
10. TSV Bayer 04 Leverkusen II
418
Pajulahti Games
VAU järjesti ensimmäistä kertaa Pajulahti Games kilpailutapahtuman 21.-23.1.2011. Viiden lajin kansainväliset kilpailut järjestettiin Pajulahden Liikuntakeskuksessa. Lajeina kisoissa olivat: salibandy, maalipallo, sokkopingis, pyörätuolitennis ja istumalentopallo, missä pelattiin naisten turnaus Suomen, Venäjän, Hollannin ja Iso-Britannian kesken.
Suomen maajoukkueen kokoonpano oli: Kirsi Koskelo, Raisa Möller, Hanna-Mari Sariluoto, Helena Skogström, Satu Tiilikainen (C), Maria Töyrylä, Maria Viitala, Henna-Riikka
Hiironen, Laura Save, Jessica Autio ja Kielo Korkalainen sekä valmentajat Sami Joru ja
Janne Piitulainen.
Erkki Hämäläinen, Pajulahti
Venäjä – Suomi Pajulahdessa 2011
Pajulahden ottelutulokset:
Alkusarja
Suomi – Venäjä
Hollanti – Iso-Britannia
Iso-Britannia – Venäjä
Hollanti – Suomi
Hollanti – Venäjä
Suomi – Iso-Britannia
2 – 3 ( 9-25, 27-25, 8-25, 25-19, 8-15)
3 – 0 (25-14, 25-14, 25-14)
1 – 3 (25-16, 8-25, 16-25, 8-25)
3 – 0 (25-16, 25-13, 25-16)
3 – 1 (27-25, 25-23, 24-26, 25-21)
3 – 1 (26-16, 23-25, 25-23, 25-23)
Hollanti – Iso-Britannia
Venäjä – Suomi
3 – 0 (25-11, 25- 8, 25- 9)
3 – 0 (25-16, 25-11, 25-22)
Suomi – Iso-Britannia
Hollanti – Venäjä
3 – 0 (25-12, 26-24, 27-25)
3 – 1 (25-21, 23-25, 25-14, 25-19)
Välierät
Sijoituspelit
Pajulahti Games – lopputulokset:
1. Hollanti
2. Venäjä
3. Suomi
4. Iso-Britannia
419
29. Kotka-turnaus edelleen kotkalaisille
Naisten SM-turnauksen ohella Kotka-turnauksessa pelattiin vanhaan tapaan miesten A- ja
B-sarjat. ZZ Toivala otti naisjoukkueen hopeamitalien lisäksi puhtaan voiton B-sarjassa ZZ
Pappojen toimesta. Ykkössarjassa pelaavan porukan vahvistuksena oli kaksi SM-sarjassa
esiintynyttä pelaajaa. Voiton ratkaisseessa pelissä ZZ löi HIY Helsingin (HIY:n kakkosjoukkue) 2 – 0 (20-16, 20-15).
A-sarjaan osallistuivat Isäntien 1- ja 2-joukkueiden lisäksi vain SM-sarjassa kotkalaisia pahiten piinaava HIY Helsinki KHP sekä Jämsänjokilaakson JoLePa. Joukkueet pelasivat yksinkertaisen alkusarjan, jonka kaksi parasta kohtasivat turnausfinaalissa. KSI 1 voitti kakkosjoukkueensa 2 – 0 sekä Helsingin ja Jämsän 2 – 1. Loppuottelussa KSI oli KHP:tä vahvempi erin 2 – 0 (25-23, 25-18).
29. Kotka-turnauksen lopputulokset
Naiset/SM-turnaus
Miesten A-sarja
Miesten B-sarja
1. KSI Kotka
2. ZZ Toivala-ladyes Sjärvi
3. ESI-Ladyt Lappeenranta
4. HIY Helsinki
5. VIY Vantaa
1. KSI Kotka 1
2. HIY Helsinki KHP
3. JoLePa Jämsä
4. KSI Kotka 2
1. ZZ Papat Toivala Sjärvi
2. HIY Helsinki
3. MuurLe, Muurame
4. VanLe, Vantaa
5. KSI Kotka 3
HIY Helsinki KHP haastoi mestarit
KSI Kotka ja HIY Helsinki KHP (Karhean Harmaat Pallosiepot) pitivät kolminkertaisena pelatun SM-runkosarjan piikkipaikkoja käytännössä läpi kauden. Pelit sarjassa olivat tasaisia
– joukkueiden voittaessa otteluita ristiin. Puijolaisten osalta kovat odotukset ja tavoitteet
katkesivat loppuvuodesta loukkaantumiskierteeseen.
ZZ Toivala taas menetti tärkeitä pisteitä sekä niukoilla 3 – 2 voitoillaan että 2 – 3 tappioillaan. JoLePan otteet paranivat kauden edetessä, mutta pistepussi jäi lopulta varsin laihaksi. Sarjataulukkoon pisteet laskettiin pystypallon Mestaruusliigan tapaan – 3-0 ja 3-1 voitoista kolme ja 3-2 voitosta 2/1 pistettä.
SM-runkosarjan 2010-11 lopputilanne
1.
2.
3.
4.
5.
Joukkue
ott.
3
2
1
0
ve
KSI Kotka
HIY Helsinki KHP
ZZ Toivala Siilinjärvi
Puijo Wolley Kuopio
JoLePa Jämsä
12
12
12
12
12
9
9
4
3
0
2
0
2
0
1
0
0
1
4
0
1
3
5
5
11
34
29
23
20
8
-
he
vep
hep
pist.
11
15
24
29
35
1041
1039 1033 1013 805 -
889
31
27
17
13
2
927
1009
1068
1038
Runkosarjan ykkönen KSI ja kakkonen HIY pelasivat Mestaruudesta paras kolmesta systeemillä maaliskuussa. Ensimmäinen ottelu pelattiin Helsingissä Strömbergin koulunsalissa Pitäjänmäellä lauantaina 12.3.2011. Samana päivänä ZZ-Toivala kohtasi kotisalillaan pronssipelissä lähinaapurinsa Puijo Wolleyn. Jokilaakson miehille viides sija.
420
Kotkalle yhdestoista – ZZ Toivalalle toinen
Savonmuan Mestaruudesta ja samalla SM-pronssista pelattiin ZZ Toivalan kotisalilla Suininlahden koululla. Kotijoukkue oli voittanut kaikki joukkueiden keskinäiset runkosarjan ottelut – erin 3 - 2, 3 - 2 ja 3 – 0. Sama tahti jatkui myös mitalipelissä. ZZ Toivala hallitsi ottelua – jatkopisteille mennyttä toista erää lukuun ottamatta ja otti seurahistorian toiset pronssit eränumeroin 3 – 0 (25-16, 30-28, 25-17).
ZZ Toivalan pronssimitalistit kaudella 2010 – 2011: Reijo Hakanen, Risto Mömmö, Kalevi
Korkalainen, Aarne-Mikko Soininen, Mika Ylönen, Aki Korkalainen, Pekka Dahlqvist, Timo
Nenonen, Tero Viitanen, Jukka Tuovinen, Jouko Knuutinen sekä joukkueenjohtaja Tapio
Kettunen ja valmentaja Pertti Kekkonen.
SM-loppuotteluista odoteltiin etukäteen tiukkaa vääntöä ja jopa yllätystä HIY Helsinki
KHP:n hyvien runkosarjapelien perusteella. Ensimmäisessä finaalissa Helsingissä kotkalaiset kuitenkin heti kättelyssä näyttivät kokemuksen ja vuosien harjoittelun merkityksen.
Helsinkiläisten vielä tavaillessa k-i-s-s…, – tulostaululla komeilivat numerot 0 – 15! Jatkossa peli tasaantui, mutta voittajasta ei missään vaiheessa ollut epäilystä. KSI Kotka vei ensimmäisen ottelun voiton luvuin 1 – 3 (14-25, 16-25, 25-22, 16-25).
Toinen finaali pelattiin tutussa Otsolan salissa Karhulassa viikkoa myöhemmin. HIY:n valmentaja Reima Pulli laittoi Saksan Leverkusenissa tuolloin matkailleelle tämän kirjoittajalle
seuraavan tekstiviesti kohta kello kahden jälkeen: Terveiset Suomen Kotkasta. Yhdestoista Suomen Mestaruus Kotkaan erin 3 – 0. Meillä pallo polti eli huonot housuissa. Noh –
hyvä kausi meiltä, ei tämä harmita – paljoakaan.
Toisen loppuottelun selvänlaiset lukemat olivat 10-kertaiselle mestarille 3 – 0 (25-18, 2520, 25-18). Kymen Sanomien haastattelussa valmentaja Timo Herranen kertoi, että KSI
Kotka on suunnitellut osallistuvansa vuonna 2012 ECVD:n järjestämään Euro-Liigaan –
ensimmäisenä suomalaisjoukkueena.
Timo Vesterinen, Kotka
Suomen Mestarit 2010-11 edessä oikealta: Kalevi Lång, Juha Ahdepelto, Mika Riikonen, Veli-Pekka Paananen ja Vallo Järv. Takana oikealta: Timo Herranen (pelaaja-valmentaja), Osmo Röpelinen, Marko Julin, Jake Paananen (huoltaja), Timo Vesterinen ja
Pekka Nygren (joukkueenjohtaja). Kuvasta puuttuu Jouni Pyöttiö.
HIY Helsinki KHP:n hopeajoukkueen kokoonpano kaudella 2010 – 2011: Veli-Matti Hakasalo, Jussi Herranen, Lasse Pakarinen, Vesa Raimesalo, Esa Rantanen, Harri Sievänen,
Sampsa Söderholm, Mika Tiitto, Kurt Vikman, Aulis Vistbacka ja valmentaja Reima Pulli.
421
Pertti Pousille urheilun ansioristi
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin myönsi 25.2.2011 Suomen Invalidien Urheiluliitto
SIU ry:n ja Vammaisurheilu ja –liikunta VAU ry:n entiselle toiminnanjohtajalle Pertti Pousille liikunnan ja urheilun kultaisen ansioristin. Pertti Pousi toimi Invalidien urheiluliiton johtajana vuodesta 1974 aina vuoteen 2010 saakka. Pousi oli keskeisenä toimijana ja vaikuttajana vammaisurheilun yhdentymiskehityksessä, joka johti 1.1.2010 toimintansa aloittaneen
VAU ry:n perustamiseen.
Kultaisen ansioristin saivat Pertti Pousin lisäksi kymmenen muuta urheiluvaikuttajaa – heidän joukossaan mm. Jarmo Hakanen Tampereelta, Timo Seppälä Helsingistä sekä Harri
Syväsalmi Loimaalta. Liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä voidaan myöntää paikallisissa
urheiluseuroissa, alueellisissa liikuntajärjestöissä, valtakunnallisissa lajiliitoissa tai liikunnan kansainvälisissä tehtävissä aktiivisesti toimineelle. Opetusministeriön omaksuman
käytännön mukaan ansioristejä ei myönnetä alle 40-vuotiaille. Ansioristiä Pertti Pousille
esitti ja suositti Valtion liikuntaneuvosto.
SIU ry
Pertti Pousi
Pertti Pousi kehitti vuonna 1964 toimintansa aloittaneen Invalidien urheiluliiton toimintaa
lähes neljän vuosikymmenen ajan liikunnanopettajan ammattitaidolla, huippu-urheilijan kokemuksella ja luonteensa mukaisella tarmokkuudella, rauhallisuudella ja yhteistyökyvyllä.
Alkuvuosinaan Pertti Pousi toimi liiton ainoana työntekijänä. Vuosien kuluessa toiminta
laajeni merkittävästi alkuaikojen hiihdosta, yleisurheilusta ja uinnista - ja myös henkilökunnan määrä kasvoi. 1980-90-lukujen taitteessa SIU oli jo vammaisurheilun ykköstoimija.
Vuonna 1994 SIU oli mukana perustamassa vammaishuippu-urheilun koordinoijaa - Suomen Paralympiakomiteaa.
ZZ- kakkonen ykkösen ykkönen
Ykkössarjassa turnattiin neljällä paikkakunnalla. Vuoden vaihteen jälkeen pelattiin vasta
maaliskuussa – Kotka-turnauksen B-sarja olisi hyvin saattanut sopia ohjelmaan. ZZ Papat,
MuurLe ja KSI 2 hallinnoivat sarjaa alusta alkaen. Kotkalaisilta jäi kolmas turnaus väliin –
mikä esti mahdollisuudet ykköspaikkaan. ZZ Toivalan Papat nappasivat sarjan ykköspaikan pisteen erolla Muurameen.
422
Ykkössarjan 2010 – 2011 sarjataulukko ja sijoituspisteet:
Kotka
Lranta
Vantaa
9.10.2010 18.12.2010 5.3.2011
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
ZZ Papat Toivala
MuurLe Muurame
KSI 2 Kotka
VanLe Vantaa
HIY Helsinki
KSI Welluttaret Kotka
LaKi Lappeenranta
Team Pajulahti
ESI Lappeenranta
SKU-81 Lappeenranta
5
6
7
4
3
2
1
-
10
8
9
6
5
3
7
2
4
1
6
5
4
3
2
1
-
Lahti
2.4.2011
6
7
5
4
3
2
1
-
Loppupisteet
27
26
21
18
14
9
7
5
4
1
ZZ Pappojen joukkueessa pelasivat kaudella 2010 – 2011: Tapio Kettunen, Hannu Suominen, Timo Säisä, Yrjö Kokkonen, Erkko Nykänen, Jouko Knuutinen ja Kai Karppinen.
Kotkalle myös veteraanivoitto
Veteraaniturnaus pelattiin vanhaan tapaan Savossa – nyt Siilinjärvellä ZZ Toivalan isännöimänä 9.4.2011. 2000-luvulla turnaus vain kerran on kisattu Rautavaara-Siilinjärvi akselin ulkopuolella – kaudella 2000 - 2001 Lappeenrannassa. Ensimmäinen nykymuotoinen
veteraaniturnaus pelattiin kaudella 1995 - 1996 Mikkelissä.
Veteraaniturnauksessa on parhaimmillaan ollut 9 joukkuetta, mutta jo pitkään vain 3-5
joukkuetta. Tälläkään kerralla osallistujia ei löytynyt SM-minirajaa enempää. Kahtena vuotena turnaus on pelattu ilman virallista SM-arvoa vain kolmen joukkueen kesken: kausilla
1999 - 2000 ja 2005 - 2006.
Veteraaniturnauksen ottelutulokset:
ZZ Toivala
Smurffipapat
KSI Kotka
MuurLe
ZZ Toivala
KSI Kotka
-
MuurLe
KSI Kotka
ZZ Toivala
Smurffipapat
Smurffipapat
MuurLe
3
0
2
0
2
3
-
0
3
1
3
1
0
Veteraaniturnauksen lopputulokset:
1.
2.
3.
4.
KSI Kotka
ZZ Toivala
Smurffipapat
MuurLe
16 kertaa pelatun M-50 sarjan Suomen Mestaruus on yhdeksän kertaa matkannut Rautavaaralle, viidesti Kotkaan sekä kerran ESI:lle Lappeenrantaan ja LSI Lahdelle. Mitaleita
Rautavaara on hamstraillut 12 kertaa,. Kotka 10, ESI 6, MuurLe ja Siilinjärvi 5, Kuopio 3,
Lahti ja ZZ 2 kertaa sekä Varkaus ja Siilinjärvi-Rautavaara kerran.
423
SM-sarjakausi 2010 - 2011
Pelikauden 2010 – 2011 SM-sarjojen lopputulokset:
Miesten SM-sarja
1.
2.
3.
4.
5.
Naisten SM-turnaus
KSI Kotka
HIY Helsinki KHP
ZZ Toivala Siilinjärvi
Puijo Wolley Kuopio
JoLePa Jämsä
1.
2.
3.
4.
5.
KSI Kotka
ZZ Toivala-ladyes Siilinjärvi
ESI-Ladyt Lappeenranta
HIY Helsinki
VI Vantaa
Ykkössarja
M-50 SM-turnaus
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
1.
2.
3.
4.
ZZ Papat Toivala Siilinjärvi
MuurLe Muurame
KSI 2 Kotka
VanLe Vanta
HIY Helsinki
KSI Welluttaret Kotka
LaKi Lappeenranta
Team Pajulahti
ESI Lappeenranta
SKU-81 Lranta
KSI Kotka
ZZ Toivala Siilinjärvi
Smurffipapat
MuurLe Muurame
Suomen Cup
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
KSI Kotka
ZZ Toivala 1 Siilinjärvi
HIY KHP Helsinki
Puijo Wolley Kuopio
Rautavaaran Raiku
JoLePa Jämsä
ZZ Toivala 2 Siilinjärvi
KSI Kotka 2
22. Werneri Hampurissa
KSI Kotka matkasi vuoden tauon jälkeen Hampurissa – nyt jo 22. kerran pelattuun Werner
von Siemens turnaukseen äitienpäiväviikonvaihteessa 7.-8.5.2011. Kotkan valmentaja Timo Herranen kertoi joukkueen olevan turnaukseen tyytyväinen. Pientä kehitystäkin voidaan sanoa tapahtuneen edelliseen vuoden 2009 turnaukseen verrattuna. Silloin Leverkusen nappasi ykköspaikan 2 - 0 voitolla, nyt kotkalaiset ottivat Saksan 19-kertaisilta Mestareilta yhden erän.
Turnauksessa oli kaikkiaan 16 joukkuetta kuudesta eri maasta. Alkusarja pelattiin neljän
joukkueen lohkoissa, joista ykköset ja kakkoset pelasivat sijoista 1.–8. ja muut sijoista 9.16. Omassa alkulohkossaan KSI Kotka selätti isäntäjoukkue Hampurin, hollantilaisen Volleer Leersumin ykkösjoukkueen sekä SCC Berlinin - kaikki puhtaasti 2 - 0. Puolivälierässä
vastaan asettui Hollannin Mestari BVC Holyoke Venlo - KSI jatkoon 2 - 1. Välierässä kotkalaiset voittivat, edellisen wernerireissunsa tapaan, OKI Brezan Bosnia-Hertsegovinasta
2 - 0 (25-17, 25-22).
424
Timo Herranen, Kotka
Pelikuva Hampurista
Turnauksen finaali Leverkusenia vastaan oli tiukkaa ja hyvätasoista peliä, joka kuitenkin
ratkaisevassa kolmannessa erässä kääntyi saksalaisille 1 - 2 (17-25, 25-18, 11-15). Timo
Herranen antoi täyden tunnustuksen Leverkusenille, mutta totesi kuitenkin, että monet
epäselvät tuomariratkaisut vaikeuttivat peliä. Lopputulokset neljän parhaan osalta ovat
täsmälleen samat kuin kesällä 2009.
22. Werner von Siemens turnauksen lopputulokset:
1. TSV Bayer 04 Leverkusen I
2. KSI Kotka, FIN
3. Oki Breza, BiH
4. BV Leipzig
5. BVC Holyoke Venlo, NED
6. Volleer Leersum I, NED
7. VfL Pinneberg
8. SCC Berlin
9. Kindercentrum-Alterno, NED
10. TSV Bayer 04 Leverkusen II
11. THE Hamburg
12. Volleer Leersum II, NED
13. HSV Medizin Magdeburg I
14. London Lynx, GBR
15. HSV Medizin Magdeburg II
16. Lavia Copenhagen, DAN
2. Kevätturnaus Espoossa
HIY Helsinki KHP järjesti toisen Kevätturnauksen viikko Hampuri-turnauksen jälkeen. Kisa
pidettiin tällä kertaa Espoon Leppävaaran urheilutalolla. Kevääseen osallistui edellisen
turnauksen tavoin viisi miesjoukkuetta: KSI Kotka, HIY Helsinki KHP, JoLePa, VanLe ja
HIY Helsinki.
KSI Kotka kuittasi toistamiseen kevätpytyn ja nappasi näin kauden kaikkien kotimaisten
sarjojen ja turnausten ykköspaikan - ties kuinka monennen kerran. Tiukimmille Leppävaaran turnauksessa kotkalaiset joutuivat SM-sarjan hienoisen alisuorittajan – JoLePan
425
kanssa. Alkusarjassa joukkueet pelasivat tasan ja turnauksen finaalissa jämsäläiset veivät
pelin ratkaisevaan kolmanteen erään - voitto KSI:lle 2 - 1. Turnauksen kolmospaikan kohtalon helsinkiläiset selvittivät keskenään - KHP:n voittaessa tiukan pelin 2 - 0.
2. Kevätturnauksen lopputulokset 14.5.2011:
1. KSI Kotka
2. JoLePa Jämsä
3. HIY KHP Helsinki
4. HIY Helsinki
5. VanLe Vantaa
XXIV Tallinna-turnaus
Tallinnassa 21.5.2011 pelatun 24. Tallinna-turnauksen komea voittopokaali päätyi taas
kerran pohjoisen veljeskansan matkaan. Ei kuitenkaan Kotkaan, joka ei nyt ollut mukana vaan Savon sydänmaille Rautavaaraan. Vuoden tauon jälkeen pelatussa turnauksessa
rautavaaralaiset voittivat kaikki pelinsä: Tallinnan ykkös- ja kakkosjoukkueet sekä Riikan
puhtaasti 2 - 0. Turnauksen muissa otteluissa Riga voitti Tallinna I:n 2 - 0 ja II:n 2 - 1. Isäntien keskinäisessä pelissä ykkönen otti turnauksen kolmannen sijan 2 - 0 voitolla.
VK – Istevorkpalliklubi Tallinn
Rautavaara Tallinna-turnauksessa 2011
24. Tallinna-turnauksen lopputulokset:
1. Rautavaara
2. Riga, Latvia
3. IVK Tallinn I
4. IVK Tallinn II
VAU:n istumalentopallojaosto 2010 – 2011
Lajikoordinaattorit Suvi Aho (31.12.2010 asti) ja Sami Övermark (1.1.2011 alkaen), Sari
Mannersuo, Lasse Pakarinen, Esa Rantanen ja Markku Aumakallio.
426
Mestarit 2010 – 2011
Miesten Suomen Cup Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Timo Herranen (valmentaja), Jussi Herranen, Mika Riikonen, Veli-Pekka Paananen, Juha Ahdepelto, Marko Julin, Vallo Järv ja Osmo Röpelinen
Miesten Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotka Seudun Invalidit ry
Jouni Pyöttiö, Veli-Pekka Paananen, Mika Riikonen, Juha Ahdepelto, Marko
Julin, Osmo Röpelinen, Timo Vesterinen, Vallo Järv, Kalevi Lång, Jori Sivula
sekä huoltaja Jake Paananen, joukkueenjohtaja Pekka Nygren ja pelaajavalmentaja Timo Herranen
Naisten Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Piia Yrjönen, Maiju Marjamäki, Päivi Husso (ent. Sivula), Leila Holtari C, Kirsi
Jarvanne, Mia Tarvainen, Jatta Tiihonen ja Erja Pylkkänen.
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2010:
Miehet: KSI Sedät
Mika Vikman, Jouni Pyöttiö, Eero Penttinen (11. SM) ja Kurt Vikman
Naiset: Hilimat
Seija Korkalainen, Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen ja Tiina Metso
Miesten M-50 Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Timo Herranen, Vallo Järv, Olavi Venäläinen, Pekka Nygren, Pekka Kiiski, Aimo Niemi ja Aulis Vistbacka sekä huoltaja-valmentaja Osmo Röpelinen.
Kauden parhaat 2010 – 2011
Pelikauden 2010-2011 istumalentopalloilija:
Jussi Herranen, HIY Helsinki KHP
Kauden istumalentopallovalmentaja:
Timo Herranen, KSI Kotka
Kauden tulokas:
Wille Markkanen, Puijo Wolley
Kauden istumalentopalloerotuomari:
Pauli Sievinen, Helsinki
Kauden 2010 – 2011 yhteenveto
Oklahoma, USA 10.-19.7.2010 Worlds Sitting Volleyball Championships:
Miehet
1. I.R. Iran, 2. Bosnia and Herzegovina, 3. Egybt
Naiset
1. China, 2. USA, 3. Ukraine
Lappeenranta 17.–18.7.2010 18. Marjola Beach Volley – 1. SM-osaturnaus:
Miehet D1 1. KSI Junnut, 2. KSI Sedät, 3. Toivottomat
Miehet D2 1. Triptolemos Greece, 2. Vara Moskova, 3. Mynnilä Volley
427
Rautavaara 7.8.2010 14. Rautavaara Beach Volley – 2. SM-osaturnaus:
Miehet
1. KILPa, 2. Royals PKS, 3. Rauta
Naiset
1. Hilimat, Kuopio, 2. RavAkat Rautavaara, 3. Nousevat Tähdet,
Rautavaara
Nastola 28.-29.8.2010 1. Pajulahti Beach Volley – 3. SM-osaturnaus:
Miehet:
1. KSI Sedät, 2. KSI Junnut, 3. Toivottomat, ZZ Toivala
Naiset
1. Hilimat, Puijo Wolley, 2. RavAkat Rautavaara, 3. MiLeTa KSI
Kotka
Helsinki 4.9.2010 Metropolitan Open 2 vs 2
Miehet:
1. Veli-Matti Hakasalo ja Harri Sievänen, 2. Kurt Vikman ja Sampsa Söderholm, 3. Jussi Herranen ja Marko Venäläinen
Toivala Siilinjärvi 12.9.2010 Suomen Cup turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ZZ Toivala Siilinjärvi, 3. HIY KHP Helsinki
Nyiregyhaza, Hungary 27.-30.10.2010 seurajoukkueiden Euro Cup:
Miehet
1. OKI Fantomi, Bosnia and Herzegovina, 2. Rodnik, Russia,
3. OKI Banja Luka, Bosnia and Herzegovina
Leipzig, Germany 27.-28.11.2010 4. LE-Sitzvolley-Cup:
Miehet:
1. BV Leipzig, 2. HIY Helsinki KHP, 3. PSC Berlin
Nastola 21.-23.1.2011, Pajulahti Games:
Naiset:
1. Hollanti, 2. Venäjä, 3. Suomi
Kotka 5.2.2011 29. Kotka-turnaus/Naisten SM-turnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka, 2. HIY Helsinki KHP, 3. JoLePa Jämsä
Miehet B 1. ZZ Papat Toivala Sjärvi, 2. HIY Helsinki, 3. MuurLe Muurame
Naiset (SM)1. KSI Kotka, 2. ZZ Toivala-ladyes Sjärvi, 3. ESI-Ladyt Lranta
SM-sarjat 2010 – 2011:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. HIY Helsinki KHP, 3. ZZ Toivala Siilinjärvi
Runkosarjan voittaja: KSI Kotka
Naiset
1. KSI Kotka, 2. ZZ Toivala-ladyes Sjärvi, 3. ESI-Ladyt Lranta
1-sarja
1. ZZ Papat Siilinjärvi, 2. MuurLe,Muurame, 2. KSI Kotka 2
SM-Beach Volley 2010:
Miehet:
1. KSI Sedät, 2. KSI Junnut, 3. ZZ Toivottomat
Naiset:
1. Hilimat PuWo, 2. RavAkat Rautavaara, 3. KSI MiLeTa
Siilinjärvi, Toivala 9.4.2011 SM-veteraaniturnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ZZ Toivala Sjärvi, 3. Smurffipapat, Rvaara-Sjärvi
Hamburg Germany 7.-8.5.2011 22. Werner von Siemens Cup:
Miehet
1. TSV Bayer 04 Leverkusen GER, 2. KSI Kotka FIN, 3. OKI Breza BiH
Espoo 14.5.2011 2. Kevätturnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. JoLePa Jämsä, 3. HIY Helsinki KHP
Tallinna 21.5.2011 XXIV Tallinna-turnaus:
Miehet
1. Rautavaara, 2. Riga, Latvia, 3. IVK Tallinn I
428
ZZavolaismestarit 2011 – 2012
Pelikauden ykkösjuttu oli istumalentopallon miesten Suomen Mestarin vaihtuminen.
KSI Kotkan 11 kautta jatkunut mestaruusputki katkesi. Kotkalaisten joukkueenjohtaja Pekka Nygren antoi Kymen Sanomille varovaisen lausunnon kevättalvella 2010
KSI:n voitettua kymmenennen Mestaruutensa: ”Toivala saattaa haastaa meidät tosissaan muutaman vuoden päästä”. Muutama oli kaksi. ZZ Toivala karisteli maaliskuun puolivälissä 2012 pronssiset kilistimet kaulaltaan voittamalla SM-loppuotteluissa Jokilaakson Lentopallon voitoin 2 – 0. KSI Kotka joutui tyytymään SMliigan kolmanteen sijaan.
Sarajevon seutukunnalliset
Puolan Elblagissa pelattiin toisen kerran (edellinen 2005) istumalentopallon Mestariseurojen Euro Cup 14.-18.6.2011 – nyt jo 22. kerran. Mukana kisoissa oli vain seitsemän joukkuetta, joista neljä Balkanilta ja niistäkin kolme monimutkaisen maantieteellisen ja etnisen
rakenteen omaavasta Bosnia-Hertsegovinasta.
Maa koostuu kahdesta osatasavallasta; bosniakkien ja kroaattien federaatiosta sekä Serbitasavallasta. Sarajevosta olevat SPID Sarajevo ja OKI Fantomi edustavat federaation
kahta etnistä ryhmää ja OKI Banja Luka on taas Serbitasavallan pääkaupungista. Huh.
Muut Euro Cupissa pelanneet joukkueet olivat IOK Zagreb Kroatiasta, TSV Bayer 04 Leverkusen Saksasta sekä isäntäjoukkueen IKS Atak Elblagin lisäksi toinen polskiporukka
Start Warszawa - siis Puolasta. Vaikea laskea tarkasti – montako eri maan mestariseuraa
Puolassa oli kisaamassa. Ei kovinkaan montaa – aikuisten oikeasti ehkä vain neljä. Kotkalaisetkin edelleen jättivät Eurot väliin.
Itse kisassa ei mitään uutta…, loppuottelussa pelattiin Sarajevon piirikunnalliset SPIDin ja
Fantomin kesken. SPID voitti 3 – 2 ja otti historiansa seitsemännen Mestaruuden ja katkaisi samalla Fantomin kolme vuotta jatkuneen putken. Vuoden 1999 jälkeen ei mikään
muu maa ole Euro Cupia voittanut. Kisan pronssipelissä kestomenestyjä Leverkusen kukisti isännät 3 – 0.
Euro Cupien ongelmaksi ja jatkossa ehkä turneen tuhoksi ovat tulleet toisaalta kalliit osallistumiskulut sekä edellä kuvattu sekamelska kisoihin oikeutetuista joukkueista. Nämä asiat tulisi saattaa säälliseen kuntoon, jotta voisi kuvitella kisojen jatkuvan ja arvostuksen palaavan.
Elblagin Euro Cupin 2011 lopputulokset:
1. SPID Sarajevo Bosnia and Herzegovina
2. OKI Fantomi Bosnia and Herzegovina
3. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany
4. IKS Atak Elblag Poland
5. IOK Zagreb Croatia
6. OKI Banja Luka Bosnia and Herzegovina – Republika Srpska
7. Start Warszawa Poland
Ei käy sääliksi ECVD:n hallitusta, joka varmaan asiaa pohtii. Mutta – kulut kuriin ja kisoihin
vain yksi joukkue per maa. Ehkä kannattaa myös miettiä luokittelusta avointa turnausta.
Mot.
429
Sadetta ja suvisaimaata Beachissä
Kauniita kesäkelejä riitti rantapalloilussa taas armon vuonna 2011 – vaikka ihan edellisen
suven ennätyshelteissä ei tarvinnutkaan hikoilla. Tietysti Pajulahdessa satoi – ja pelit siirrettiin tennishalliin. Kreetalla syyskuun puolivälissä pelatussa 1. Triptolemos Beach Volley
turnauksessa taas hellettä ja hikeä riitti. Agios Nikolaoksessa pelatussa kisassa kävi yksi
suomalaisjoukkue testaamassa hiekalla pelattavaa ististä. Istisinfossa julkaistussa matkaraportissa nimimerkki MA kirjoitti: ”Ystävällinen ja reilu ilmapiiri lämmitti – kuten samantasoinen ilmastokin; ei pilven hattaraa moneen päivään, varjossa sopivasti aina alle 40 astetta ja kentällä suomalaisille sattuvat löylyt.”
Lähes 20 vuotta miltei muuttumattomina olleisiin kotimaisiin istisbeachin sääntöihin tehtiin
joitakin pieniä tarkennuksia, joista kevään ja alkukesän ajan riitti puheen ja parran pärinää.
Sopuisasti kesän pelit kuitenkin saatiin pelattua. Virallinen SM-sarja käsitti kolme osaturnausta, joiden lisäksi Helsingissä pelattiin epävirallisesta 2 vs 2 mestaruudesta.
Toinen (ja viimeinen?) Pajulahti Beach Volley
Pajulahden kisajärjestäjät eivät pettyneet vain yläkerran sääukkoon vaan myös harvalukuiseen pelaaja- ja erityisesti majoittujamäärään. Naisten sarja ei toteutunut ja miesjoukkueitakin ilmaantui paikalle vain kuusi.
Lauantaina hallissa pelatuista alkusarjan otteluista mitalipeleihin selvisivät PuWo Kuopiosta, Royals PKS pääkaupunkiseudulta, KSI Kotka sekä Savon Konkarit. SOS Team Lahdesta ja helsinkiläinen DDT selvittivät jumbofinaalin jo ensimmäisen kisapäivän päätteeksi.
Paremmat pisteet lahtelaisille 2 – 0 voitolla.
Markku Aumakallio, Lappeenranta
Pajulahden Beach-halli
Välierissä PuWo löi Savon Konkarit 2 - 0 (21-12, 21-9) ja KSI Kotka helsinkiläisen Royals
PKS:n samoin 2 - 0 (21-10, 21-17). Pronssipelissä Konkarit ottivat Savonmuahan toisen
palkintopallisijan selvällä voitolla 2 - 0 (21-8, 21-13).
Turnauksen loppuottelussa PuWon Eero Penttinen, Antti Kärnä ja Pauli Hakkarainen voittivat KSI Kotkan (Marko Julin, Jussi Herranen, Osmo Röpelinen ja Arto Vinni) alkuun hyvätasoisessa pelissä 2 - 1 (19-21, 21-11, 15-4). Kolmannessa erässä PuWo takoi puolten
vaihdon tilanteeseen 8 - 0 - ja peli oli sillä selvä. Aikaisemmissa erissä pelattiin tiukkoja ja
pitkiä palloja - tasokasta beachiä.
430
2. Pajulahti Beach Volleyn lopputulokset:
1. PuWo Kuopio
2. KSI Kotka
3. Savon Konkarit
4. Royals PKS
5. SOS Team
6. DDT
19. Marjola Tournament
Marjola Beach pelattiin viikonloppuna 17.-18.7. Lappeenrannassa hienossa kesäpelikelissä - aurinkoisessa, poutaisessa ja parikymppisessä säässä. Vähäisimmätkään pelko tai
pajulahtikertoimet säiden suhteen eivät tälläkään kertaa toteutuneet.
Miesten sarjassa Penttisen Eeron kipparoima PuWo oli omaa luokkaansa voittaen varsinaisen SM-osakisan lisäksi myös avajaisissa heitetyn lennokkikisan. "Molempia lajeja on
tullut harjoiteltua viime aikoina," Eero kommentoi. Muut puwolaiset - Pajulahden tapaan olivat Antti Kärnä ja Pauli Hakkarainen.
Naisten SM-osaturnaus saatiin pelattua muutamista poisjäänneistä huolimatta. Naiset pelasivat neljällä joukkueella kaksinkertaisen sarjan. Ennakkoon vahvimmaksi ajateltu Hilimat
voittivat kaikki pelinsä puhtaasti 2 - 0. Joukkue pelasi Marjolassa kokoonpanolla: Seija ja
Kielo Korkalainen sekä Mia Tarvainen. Team Ladyes oli kakkonen ja pohjoisen PoPeDo
kolmas.
Miesten sarjassa alkulohko A:n ykkönen PuWo ja kakkonen KSI Kotka selvisivät suoraan
sunnuntain välieriin. Puolivälierissä Savon Konkarit voittivat DDT Helsingin ja Royals PKS
samoilla 2 - 0 erälukemilla Vector ykkösen Moskovasta. Savolaisvälierässä PuWo päihitti
Konkarit 2 - 0 ja toisessa ottelussa Royals voitti Kotkan 2 - 1.
Turnauksen pronssipelissä KSI otti kolmossijat vaikka hävisikin ensimmäisen erän Konkareille. Loppuottelussa Royalsin eväät eivät riittäneet - toinen SM-osakisavoitto PuWolle 2 0 (21-12, 21-15).
19. Marjola Beachin lopputulokset:
Miehet
1. PuWo Kuopio
2. Royals PKS
3. KSI Kotka
4. Savon Konkarit
5. DDT Helsinki
6. Vector 1, Moscow
7. SOS-Team
8. Team Inter
9. PoPeDo 2 Rovaniemi
10. Vector 2, Moscow
11. ESI
Naiset
1. Hilimat
2. Team Ladyes
3. PoPeDo Rovaniemi
4. Team Tunarit
Hevosella Helsinkiin
2. Helsinki Metropolitan Open pelattiin HIY:n kesäpaikan areenalla 30.7.2011 - epävirallisena 2 vs 2 SM-turnauksena. Mukaan oli ilmoittautunut, edellisen vuoden tapaan, kuusi
miesjoukkuetta.
431
Voiton turnauksessa vei Puijo Wolley Kuopiosta. Joukkueessa pelasivat Eero Penttinen ja
Antti Kärnä. Puijolaiset osoittivat näin Suomen Beach-valtikan olevan tällä hetkellä tukevasti Savossa. Loppuottelussa puijolaiset nujersivat Metropolitan-turnauksen viimevuotiset
mestarit, Keskarit, jossa pelasivat Harri Sievänen ja Veli-Matti Hakasalo. Puijo Wolleyllä ja
Keskareilla on nyt molemmilla Metropolitan-pokaaliin yksi kiinnitys, kun pokaalin voittaa
omakseen 3 voitolla.
Pronssiottelussa Kurt Vikman parinsa Jussi Herrasen kanssa nujersi järjestävän seuran
parhaan kaksikon, New Leivola Bois, jossa pelasivat Sampsa Söderholm ja Vesa Raimesalo. Turnauksen sijoille 5. ja 6. selviytyivät pari Veikko Salopää-Aulis Vistbacka sekä Mika
Tiiton ja Lasse Pakarisen joukkue TiiPak.
2. Helsinki Metropolitan Openin lopputulokset:
1. PuWo Kuopio (Eero Penttinen/Antti Kärnä)
2. Keskarit (Harri Sievänen/Veli-Matti Hakasalo)
3. Vikman – Herranen (Kurt V ja Jussi H)
4. New Leivola Bois (Sampsa Söderholm/Vesa Raimesalo)
5. Salopää – Vistbacka (Veikko S ja Aulis V)
6. TiiPak (Mika Tiitto/Lasse Pakarinen)
Rautavaaralla ennätysosanotto
15. Rautavaara pelattiin upeassa säässä yksipäiväisenä 13.8.2011. Turnauksessa pelasi 8
mies- ja 4 naisjoukkuetta kisapäällikkö Pauli Pali Hakkaraisen johdolla..
Markku Aumakallio Lappeenranta
Pauli Hakkarainen
Naiset pelasivat yksinkertaisen sarjan. Hilimat ja RavAkat voittivat kaksi ensimmäistä peliään ja ratkaisivat turnausvoiton päivän viimeisessä ottelussa. Siinä RavAkat (Kirsi Koskelo
C, Elina Kuosmanen, Sari Kieloaho ja Tiia Koskelo) voittivat edellisen turnauksen ykkösenä kisaan tulleet Hilimat 2 – 0 (21-19, 21-15).
Miesten alkusarjoissa PuWo voitti pelinsä puhtaasti erääkään häviämättä ja PKS Royals
oman lohkonsa pelaten tasan Savon Konkareita vastaan. Puolivälieristä välieriin selvisivät
Konkarit ja Vector 1 Moscow.
432
Välierät menivät puhtaasti 2 – 0 alkulohkojen voittajille. Pronssipelissä Savon Konkarit
voitti moskovalaiset 2 – 1. Finaalissa PuWo ei antanut pääkaupungin kuninkaallisille mitään mahdollisuuksia. Nopeasti siirryttiin palkintojen jakoon tuloksella 2 – 0 (21-11, 21- 8).
15. Rautavaara Beachin lopputulokset:
Miehet
1. PuWo Kuopio
2. PKS Royals
3. Savon Konkarit
4. Vector 1 Moscow
5. SOS Team
6. PuWo Kuopio 2
7. DDT Helsinki
8. Vector 2 Moscow
Naiset
1. RavAkat
2. Hilimat
3. Sählärit
4. ZZ-Ladyes
Kaikki kesän kisat voittanut PuWon Eero Penttinen totesi palkintojen jaon yhteydessä:
”Hieno kesätouri.”
Hellettä, hikeä ja hiekkaa Hellaksessa
Lappeelais-savolainen kuusikko matkasi syyskuun loppupuolella Kreetalle katsastamaan
hiekalla pelattavaa istiksen Beachiä. Kutsun turnaukseen lähetti ateenalaisen vammaisurheiluseura Triptolemosin puuhamies ja Marjolan turnauksessa kesällä 2010 käynyt Ioannis
”John” Soukiouroglou. 1. Triptolemos Beach Volley Tournament pelattiin Agios Nikolaoksessa 17.-18.9.2011 kahdeksan joukkueen kesken.
Markku Aumakallio Lappeenranta
Pieni romanialaispoika oli innokas suomi-fani – kuvassa
vasemman puoleinen
Kreikkalaisten säännöt poikkesivat kotimaisista monella tavalla. Verkon korkeus oli normaali, kenttäpuoliskon koko 4 x 4 metriä, kolmen pelaajan paikat vapaat, vain syöttöjärjestys piti (jos piti), vastaanotot ja puolustuspallot piti nostaa hihoilla, mutta sormilla sai heittää yli – joskin vain rintamasuunnassa, kaikki verkkokosketukset vihellettiin, kaikki saivat
torjua ja iskeä - yms.
Peliareenasta tuli varsin onnistunut. Kenttää rajasivat paikalle hankittu katsomo yhdeltä,
rantaterassi toiselta, mainostaulurivi ja rantavarjot kolmannelta sekä toimitsijapöydät ja
varjot neljänneltä reunalta. Auringolta suojaan pääsi helposti – joko ravintolan terassille
433
tai aurinkovarjon alle lepotuoliin. Erät pelattiin 21/15 pisteeseen kahden erolla. Pitkissä
erissä vaihdettiin kenttäpuoliskoja aina seitsemän ja kolmannessa erässä viiden pisteen
välein. Vaihto oli kohtalaista kovempaa.
Liikkuminen onnistui yllättävän hyvin käsiä apuna käyttäen eikä hiekkakaan pahemmin urheilushortsien lahkeista kalsarien väliin ehtinyt. Sormilyöntien käyttö ei jäänyt vähiin pelkästään sääntöjen, vaan myös käsissä olleiden hiekkojen takia. Sormilla passatessa piti
pistää silmät kiinni – muuten ne olisivat rapisseet hiekkaa täyteen. Aurinkolasit olivat senkin takia tarpeen.
Ai miten peleissä kävi? No – eipä juuri hajuakaan. Suomalaistiimi voitti sunnuntaina puolivälieräpelissä paikallisen Agios Nikolaoksen joukkueen ja eteni näin kisojen välieriin. Siinä
pelissä vastaan asettui Vector Moscow ja nuoret nikolait jatkoivat finaaliin pelaamaan Triptolemosin kakkosjoukkuetta vastaan. Senkin itänaapurimme selvittivät puhtaasti 2 – 0.
Kolmospaikasta – kuten ei muistakaan sijoituksista pelattu lainkaan.
Markku Aumakallio Lappeenranta
Suomalaisryhmä ensimmäistä peliä seuraamassa
Beach-mestaruudet Savoon
Beach Volleyn 2011 sarjataulukko ja sijoituspisteet:
Pajulahti
18.-19.6.2011
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
PuWo Puijo Wolley
Royals PKS Helsinki
Savon Konkarit Siilinjärvi
KSI Kotka
Vector Moscow 1 Russia
SOS Team Lahti
DDT Helsinki
PuWo 2 Puijo Wolley
Team International
PoPeDo 2 Rovaniemi
Vector Moscow 2 Russia
ESI Lappeenranta
7
3
4
5
2
1
-
Lappeenranta
16.-17.7.2011
10
9
7
8
5
4
6
3
2
1
0
Rautavaara
13.8.2011
8
7
6
5
4
2
3
-
Loppupisteet
25
19
17
13
10
10
9
3
3
2
1
0
434
Miesten Suomen Mestaruus 2011 ratkaistiin kolmesta osakilpailusta saatujen sijoituspisteiden mukaan – naiset pelasivat kaksi turnausta. Eniten pisteitä saavuttanut joukkue voitti
Suomen Beach Volley Mestaruuden 2011.
Markku Aumakallio Lappeenranta
PuWot polvillaan – lakit ja myssyt pystyssä
Miesten SM-Beach Volley mestarit ja mitalistit 2011:
1. PuWo, Puijo Wolley:
2. Royals PKS, Helsinki:
3. Savon Konkarit, Siilinjärvi:
Eero Penttinen, Antti Kärnä ja Pauli Hakkarainen
Harri Sievänen, Kurt Vikman, Veli-Matti Hakasalo ja
Tony Sievänen
Kalevi Korkalainen, Kai Karppinen, Timo Nenonen ja
Tapio Kettunen
Naisten SM-Beachin mestarit ja mitalistit:
1. Hilimat:
2. Ravakat:
3. Team Ladyes:
Seija Korkalainen C, Kielo Korkalainen ja Mia Tarvainen
Kirsi Koskelo C, Elina Kuosmanen, Sari Kieloaho ja Tiia
Koskelo
Satu Tiilikainen C, Maria Töyrylä ja Anne Mäki
Kotkan Cup-putki poikki
ZZ Toivala teki sen! Kotkassa 24.9.2011 pelatussa Suomen Cupissa ZZ katkaisi KSI Kotkan yhdeksän vuoden mestaruusputken. Kahden vuoden takaisen pronssin ja viimevuotisen hopean jatkoksi siilinjärveläiset nappasivat hienolla pelillä Suomen Cupin Mestaruuspytyn kotkalaisten kaapista pölyttymästä.
Kovatasoisessa loppuottelussa ZZ voitti puhtaasti 2 - 0 (25-21, 25-22). ZZ Toivalan joukkue oli tasainen ja erityisesti verkkotorjunta ja monipuolinen hyökkäyspeli olivat joukkueen
ykkösaseita. Puijosta siirtynyt Eero Penttinen sopeutui uuteen porukkaan hienosti ja pelasi
läpi koko ottelun. Eeroa lämmitti ottelun jälkeen ensimmäinen Mestaruus 14 vuoden yrittämisen jälkeen.
Pronssipelissä kohtasivat HIY Helsinki ja JoLePa. Helsinkiläisten paras puhti tuntui jääneen alkuotteluihin ja rutinoidummat Jämsän äijät runttasivat pronssit selvällä voitolla - 20 (25-15, 25-14). Sijoista 5. - 6. kotkalaisten kakkonen voitti ensi kertaa mukana olleen ja
Niemen Amin kipparoiman Nastolan Iskun 2 - 0 (25-11, 27-25). Hieno mukaantulo ja suoritus nastolalaisilta.
435
Suomen Cup 2011-12 Mestarit: ZZ Toivala - Mika Ylönen (valmentaja ja kapteeni), Reijo
Hakanen, Risto Mömmö, Kalevi Korkalainen, Aarne-Mikko Soininen, Pekka Dahlqvist, Timo Nenonen, Eero Penttinen, Tero Viitanen ja Aimo Pitkänen.
Suomen Cup 2011-12 lopputulokset:
1. ZZ Toivala Siilinjärvi
2. KSI Kotka
3. JoLePa Jämsä
4. HIY Helsinki
5. KSI Kotka 2
6. Nastolan isku -68
Timo Vesterinen Kotka
Suomen Cup-mestarit 2011-12 – ZZ Toivala Siilinjärvi
EM-kisat Rotterdamissa 9.-15.10.2011
Istumalentopallon miesten ja naisten EM-kisat pelattiin Hollannissa Rotterdamin Topsportcentrumissa (katsojakapasiteetti 2400) 9.-15.10.2011. Suomen naisten maajoukkue osallistui kisoihin valmentaja Timo Väreen ja joukkueenjohtaja Jarmo Karin johdolla. Sari Mannersuo tuomarina, Suvi Aho ECVD:n delegaattina ja Ossi Pulli jyryn jäsenenä olivat suomalaisista matkassa mukana. Ilman tulppaaneja.
Suomen naisten maajoukkue oli vailla mahdollisuuksia avausottelussaan Ukrainan kokenutta ja kookasta joukkuetta vastaan - Ukraina voitti Suomen ylivoimaiseen tyyliin suoraan
erin 3–0 (25–8, 25– 5, 25–13). Toisessa ottelussaan Suomi otti Unkarilta voiton eräluvuin
3 - 1 (21-25, 25-18, 25-21, 25-22). Viimeisessä alkulohkon ottelussa tuli selvä tappio Slovenialle erin 0 - 3 (16-25, 10-25, 10-25). Puolivälierävastustajaksi Suomi sai Venäjän.
Suomen maajoukkue oli Rotterdamissa pienellä ryhmällä - vain seitsemällä pelaajalla: Kirsi Koskelo Rautavaara, Anne Mäki Espoo, Raisa Möller Lappeenranta, Hanna Sariluoto
Tampere, Helena Skogström Klaukkala, Satu Tiilikainen Joutseno ja Laura Haaranen Kärsämäki. Kisoihin valituista joutuivat terveyssyiden vuoksi jäämään pois Jessica Autio ja
Maria Töyrylä.
Suurempi ja mahtavampi Venäjä pudotti Suomen odotetusti pelaamaan sijoista 5 – 8. voitollaan 0 – 3 (17-25, 12-25, 15-25). Jatkopeleissä suomalaiset voittivat ensin IsoBritannian tiukassa pelissä 3 – 2 (22:25, 25:18, 20:25, 25:18, 15:3). Lopullisessa turnauksen sijoitusottelussa Saksa oli vielä parempi lukemin 1 – 3 (25-22, 25-19, 22-25, 25-11).
Suomi lopulta sijalle 6.
436
Ossi Pulli Lappeenranta
Suomen maajoukkue Väreen luennolla Rotterdamin Topsportcentrumissa
EM-kisojen finaalista odoteltiin kotijoukkueen juhlaa. Oranssit olivat voittaneet viisi edellistä mestaruutta putkeen. Kaksi edellistä kisaa kakkoseksi jäänyt Ukraina kuitenkin otti Mestaruuden ensimmäistä kertaa. Loppuottelussa se ei jättänyt mitään epäselväksi, vaan vei
kultamitalit kotijoukkueen nenän edestä selvästi tuloksella 1 - 3 (21:25, 28:26, 15:25,
14:25). Pronssiottelussa Venäjä voitti kisojen kestomitalisti Slovenian 3 - 1 (25-19, 25-23,
18-25, 25-18).
Miesten kisassa vuoden 1999 EM-kisoista lähtien kullat kahminut Bosnia ja Hertsegovina
otti Rotterdamissa seitsemännen perättäisen Mestaruutensa. Huhhuh! Loppuottelussa
kaatui Venäjä 3 - 1 (22-25, 25-23, 25-10, 25-23). Kaksissa edellisissä kisoissa samat joukkueet ovat pelanneet loppuottelussa - ja samalla tuloksella: Bosnialle kullat. Miesten
pronssipelissä aina vakuuttava Saksa hoiteli Ukrainan niukasti tuloksella 3 - 2 (24-26, 2518, 20-25, 25-20, 15-12).
Rotterdamin EM-kisojen lopputulokset:
Naiset:
Miehet:
1. Ukraina
2. Hollanti
3. Venäjä
4. Slovenia
5. Saksa
6. Suomi
7. Iso-Britannia
8. Unkari
1. Bosnia ja Hertsegovina
2. Venäjä
3. Saksa
4. Ukraina
5. Hollanti
6. Puola
7. Serbia
8. Kroatia
9. Iso-Britannia
10. Latvia
11. Azerbaitsan
437
Toinen Pajulahti Games
Ukrainan Euroopan Mestarit eivät antaneet muiden yllättää toisessa naisten maajoukkueturnauksessa Pajulahdessa 20.-22.1.2012. Suomen joukkuetta sparraamassa olivat lisäksi EM-pronssimitalistit Venäjältä.
Turnauksen loppuottelussa Ukraina hallitsi peliä Venäjää vastaan ja vei 2. Pajulahti Gamesin voiton suoraan erin 3 - 0.
Pajulahden kaikki ottelutulokset:
* Venäjä - Ukraina
* Suomi - Venäjä
* Ukraina - Suomi
* Suomi - Ukraina
* Ukraina - Venäjä
* Venäjä - Suomi
* (Välierä) Venäjä - Suomi
* (Loppuottelu) Ukraina – Venäjä
3-2 (15-25, 25-21, 23-25, 25-18, 15-9)
0-3 (21-25, 16-25, 23-25)
3-0 (25-23, 25-11, 25-12)
1-3 (25-22, 19-25, 19-25, 10-25)
3-1 (25-16, 25-21, 17-25, 25-17)
3-0 (25-16, 26-24, 25-23)
3-0 (25-16, 25-9, 25-18)
3-0 (25-14, 25-18, 24-22)
2. Pajulahti Gamesin lopputulokset:
1. Ukraina
2. Venäjä
3. Suomi
ZZ Toivala runkosarjan voittoon
Miesten SM-sarjaan lähti neljä joukkuetta: 11 Suomen Mestaruutta puolustava KSI Kotka,
HIY Helsinki, ZZ Toivala ja JoLePa Jämsästä. Sarjaan ilmoittautunut PuWo Kuopiosta joutui viime hetkillä perumaan osallistumisensa. Osa joukkueen pelaajista siirtyi Toivalan riveihin. Sarjassa pelattiin runkosarja, välieräottelut sekä mitalipelit. Naisten SM-turnausta ei
pelattu.
ZZ Toivala ratkaisi SM-sarjan runkosarjan voiton Helsingin turnauksessa 28.1.2012 voittamalla ensin HIY Helsingin 3 - 1 ja jatkoksi KSI Kotkan samoin luvuin 3 - 1. Välieräpareiksi muodostuivat: ZZ Toivala - HIY Helsinki ja KSI Kotka - JoLePa.
1.
2.
3.
4.
ZZ Toivala
KSI Kotka
JoLePa Jämsä
HIY Helsinki
12
12
12
12
10
9
3
1
1
0
0
0
0
1
0
0
1
2
9
11
34 - 9
30 – 10
12 – 29
6 – 34
1031 – 757
935 – 746
781 - 957
541 – 987
32
28
9
3
Kotkalle kolmoisvoitto juhlakisasta
KSI Kotkan joukkueet putsasivat kotikisojensa 30-vuotisjuhlissa 4.2.2012 palkintopöydän
täydellisesti. Kaikkien kolmen sarjan voitto jäi merikylään. Ja muille rippeeksi ne pienemmät palkintopytyt. Mukana turneessa oli 12 joukkuetta.
Naisten neljän joukkueen sarjaksi kutistuneen alkulohkon voitti KSI erääkään menettämättä. Loppuottelussa ZZ Toivala sinnitteli kolmanteen erään, mutta menetti otteen pelin lopulla. Voitto KSI:lle 2 - 1 (25-21, 23-25, 15-10). Kolmossija maajoukkueelle 2 - 0 voitolla Palokan Pyrystä.
438
Juha Parkko, Kotka
Naisten sarjassa KSI ja ZZ Toivala pelasivat tiukan ottelun
Miesten A-sarjassa KSI voitti alkusarjan puhtailla 2 - 0 voitoilla. Finaalissa JoLePa jaksoi
taistella ensimmäisen erän, mutta hyytyi toisessa. Lopputulos isännille 2 - 0 (25-19, 2513). HIY ja Tallinn ratkoivat kolmossijan alkusarjan viimeisessä pelissä. Pohjoisemmat
pääkaupunkilaiset ottivat pytyn tuloksella 2 - 0 (25-20, 25-20). Miesten B-sarjassa oli samat sävelet - KSI voitti erääkään häviämättä - niin alkusarjan kuin loppuottelunkin MuurLea vastaan. B:n kolmossija VanLelle voitolla Lappeenrannasta.
30. Kotka-turnauksen lopputulokset:
Miehet A
Miehet B
Naiset
1. KSI Kotka
2. JoLePa Jämsä
3. HIY Helsinki
4. SVC Tallinn
1. KSI Kotka 2
2. MuurLe Muurame
3. VanLe Vantaa
4. ESI Lappeenranta
1. KSI Kotka
2. ZZ Toivala Siilinjärvi
3. Team FIN
4. Palokan Pyry Jyväskylä
Mestari vaihtuu varmasti!
Hannu Hyttinen
Poika ja Pekka
439
Istumalentopallon Suomen Mestarin vaihtuminen varmistui, kun JoLePa pisti istuvan mestarin Kotkassa pelatussa välieräottelussa nurin - erin 2 - 3. Kotkalaiset aloittivat ottelun
odotetun vahvasti ja veivät ensimmäisen erän näytöstyyliin 25-11. Tämä ehkä tuuditti mestarit liialliseen hyvänolon tunteeseen. Seuraavat kaksi erää jämsäläisille 20-25 ja 21-25.
Neljännessä erässä KSI nousi uudelleen taistelemaan ja vei pelin viidenteen erään lukemin 25-17. Ratkaiseva erä meni vähemmän hermoilleelle JoLePalle 10-15 - ja paikka SMloppuotteluihin oli sillä selvä.
Toivalan ZZ-TV:n lähettämässä toisessa välieräottelussa HIY yritti, mutta ZZ:n pituusylivoima, nopeat hyökkäykset keskeltä ja korkealta sekä HIY:n lukemattomat omat virheet
tekivät pelistä varsin yksipuolisen savolaisnäytöksen. Erät ZZ:lle 25-8, 25-7 ja 25-10.
Pronssipeli pelattiin Kotkassa 3.3.2012 KSI:n ja HIY Helsingin kesken. Voitto ja himmeät
mitalit Kotkalle 3 - 0 (25-19, 25-13, 25-16). Ensimmäinen loppuottelu oli Jämsässä 14.3.,
mistä ennakkosuosikkina peliin lähtenyt ZZ haki helpohkon 0 – 3 voiton eräpistein 20-25,
18-25, 8-25. Kotisalillaan viikkoa myöhemmin ZZ varmisti mestaruuden lukemin 3 – 0 (2516, 25- 8, 25-16).
ZZ Toivala teki mitä pitkän tähtäimen suunnitelmissa tavoittelikin - otti kolmannella SMsarjakaudellaan istumalentopallon Suomen Mestaruuden. Aikaisemmin seuralla oli jo kaksi
SM-pronssia.
Hannu Hyttinen
Istumalentopallon Suomen Mestarit 2011-12 – ZZ Toivala
Takana vasemmalta: Antti Kärnä, Risto Mömmö, Pekka Dahlqvist, Tero Viitanen, Mika Ylönen, Timo
Nenonen, Jouko Knuutinen sekä Pauli Hakkarainen ja alhaalla vasemmalta: Aaka Soininen, Kalevi
Korkalainen, Reijo Hakanen ja Eero Penttinen
Ykkössarjan herruus säilyi sekin ZZ Toivalalla - joukkueella ZZ Papat: Tapio Kettunen
(valm.), Yrjö Kokkonen, Timo Säisä, Jouko Knuutinen, Hannu Suominen, Erkko Nykänen,
Eero Penttinen, Pauli Hakkarainen ja Kari Karppinen.
440
Ykkössarjan sijoitus- ja loppupisteet
Toivala
8.10.11
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
ZZ Papat Toivala
KSI 2 Kotka
MuurLe Muurame
Nastolan Isku -68
VanLe Vantaa
KSI Welluttaret
Kinkomaan Veto
Lrannan Isku -81
Team FIN Women
ZZ Ladyt Toivala
ESI Lappeenranta
Kotka
26.11.11
5
2
4
3
1
-
4
6
5
3
2
1
-
Vantaa
14.1.12
6
5
2
3
4
1
-
Lranta
10.3.12
8
7
6
3
5
2
4
1
Espoo
21.4.12
8
7
5
6
3
4
2
-
Pisteet
yhteensä
31
27
22
18
14
7
4
4
2
21
1
Veteraanot Kotkalle
KSI Kotka isännöi 31.3.2012 veteraaniturnauksen epäkohteliaaseen tyyliin ja nappasi
kotikisoistaan toisen perättäisen veteraanien M50 Suomen Mestaruuden. Turnauksen
tulokset alla.
KSI Kotka – Nastola/HIY
ZZ Papat – MuurLe
MuurLe – KSI Kotka
Nastola/HIY – ZZ Papat
KSI Kotka – ZZ Papat
MuurLe – Nastola/HIY
3–0
2–1
0–3
0–3
3–0
3–0
Veteraanikisan lopputulokset Kotkasta:
1. KSI Kotka
2. ZZ Papat Toivala Siilinjärvi
3. MuurLe Muurame
4. Nastola/HIY
Timo Vesterinen Kotka
M50 Suomen Mestarit 2011-12 – KSI Kotka
Vasemmalta ylhäältä: Vallo Järv, Veli-Matti Hakasalo, Mika Vikman, Olavi Venäläinen, Timo Herranen, Juha Parkko ja alhaalta
vasemmalta: Esa Meriluoto, Pekka Kiiski, Pekka Nygren ja Timo
Vesterinen
441
SM-sarjakausi 2011 - 2012
Pelikauden 2011 – 2011 SM-sarjojen lopputulokset:
Miesten SM-sarja
1. ZZ Toivala Siilinjärvi
2. JoLePa Jämsä
3. KSI Kotka
4. HIY Helsinki
M-50 SM-turnaus
1.
2.
3.
4.
KSI Kotka
ZZ Papat Toivala Siilinjärvi
MuurLe Muurame
Nastola/HIY
Ykkössarja
1. ZZ Papat Toivala Siilinjärvi
2. KSI 2 Kotka
3. MuurLe Muurame
4. Nastolan Isku -68
5. VanLe Vantaa
6. KSI Welluttaret Kotka
7. Kinkomaan Veto Muurame
8. Lappeenrannan Isku -81
9. Team FIN Women
10. ZZ Ladyt Toivala
11. ESI Lappeenranta
Suomalaisnaisille voitto Kentin turnauksesta
Suomen naisten maajoukkue kävi Iso-Britannian Kentissä 31.3.-1.4. voittamassa kansainvälisen istumalentopalloturnauksen B-sarjan. Kentin turnaus oli jaettu kahteen sarjaan,
joista kummastakin palkittiin kolme parasta. Turnauksen A-lohkossa pelasivat miehet mm. Saksa, Kazakstan ja Iso-Britannia. B-lohkossa pelasivat Iso-Britannian naisten maajoukkue, Kentin sekajoukkue, Kööpenhaminan sekajoukkue, Leverkusen 2., paikallinen
Parabellas 2-joukkue sekä Suomen naisten maajoukkue.
Suomen joukkueessa Kentin matkalla pelasivat: Laura Haaranen, Annukka Jäätteenmäki,
Anne Mäki, Satu Tiilikainen, Maria Töyrylä, Hanna-Maria Sariluoto, Maria Viitala (kapteeni/valmentaja) sekä Helena Skogström (joukkueenjohtaja).
Lauantaina suomalaisilla oli viisi peliä ja pisteet menivät Suomen osalta seuraavasti:
- GB Team
- Kent
- Parabellas
- Copenhagen
- Leverkusen II
2–1
2–0
2–0
2–0
1–2
(25-11, 16-25, 15- 9)
(25-14, 25-18)
(25-21, 25-18)
(25-17, 25-17)
(23-25, 25-19, 10-15)
442
Helena Skogström
Kuvakollaasi Kentin ististurnauksesta 2012
Suomi meni sunnuntain otteluihin lohkonsa kakkosena ja kohtasi välieräpelissä GB Teamin – tuloksena voitto 2 – 0 (25-13, 25-16) ja pääsy loppuotteluun Leverkusen kakkosta
vastaan.
Finaalissa suomalaiset kuittasivat alkulohkon 1 – 2 tappion saksalaisille samoin lukemin 2
– 1 (24-26, 25-21, 15- 4) ja ottivat hienosti turnausvoiton.
ZZ Toivala ykkönen myös Espoon keväässä
Tallinnalaisten peruutusilmoitus kaksi tuntia ennen 3. Kevätturnauksen alkamista hieman
latisti kisajärjestäjien tunnelmia. Kisat toki pelattiin ja hyvät kisat sittenkin - Leppävaaran
liikuntahallin hienoissa puitteissa. HIY Helsingin kolmannen kerran järjestämässä Kevätturnauksessa ratkottiin paremmuuksia kahdessa sarjassa.
Miesten A-sarjassa pelasivat kauden SM-liigajoukkueet sekä SVC Riga. Espoossa pelattiin myös kauden ykkössarjan viimeinen ja viides osaturnaus. Naisten sarjaan ilmoittautuneet ZZ Ladyt ja Team FIN pelasivat ykkösen porukoissa.
Miesten sarja muutettiin pikaisesti viiden joukkueen alkusarjaksi. Sen perusteella päivän
päätteeksi pelattiin finaali tasapisteisiin päätyneiden ZZ Toivalan ja KSI Kotkan ja ottelu
kolmossijasta JoLePan ja HIY Helsingin kesken. Ykkönen setvittiin kahdeksan joukkueen
kesken. Kahden neljän joukkueen lohkojen kaksi parasta pelasivat sijoista 1 – 4 – loput sijoista 5 – 8.
Turnauksen pronssit selvitti JoLePa 2 – 0 (25-16, 25-19) voitolla isäntäjoukkueesta. Loppuottelussa ZZ päihitti KSI:n 2 – 0 (25-17, 25-20). SVC Riga jätettiin turnausjumboksi.
ZZ Papat eivät jättäneet jossitteluille sijaa, vaan nappasit kauden neljännen voittonsa viidestä ykkösen osaturnauksesta. Espoon finaalissa kaatui kovin uhkaaja KSI 2 Kotka numeroin 2 – 0 (26-24, 25-20). Turnauksen kolmossijasta pelasivat MuurLe ja Nastolan Isku.
Nastolalle voitto erin 2 – 0 ja koko sarjan nelossija. Muuramelaiset sijoittuivat ykkösen
kolmoseksi.
443
3. Kevätturnauksen lopputulokset Espoosta:
Miehet A-sarja
Ykkösen 5. osaturnaus
1. ZZ Toivala Siilinjärvi
2. KSI Kotka
3. JoLePa Jämsä
4. HIY Helsinki
5. SVC Riga
1. ZZ Papat Siilinjärvi
2. KSI Kotka 2
3. Nastolan Isku -68
4. MuurLe Muurame
5. Kinkomaan Veto Muurame
6. KSI Welluttaret Kotka
7. Team FIN Women
8. ZZ Ladyt Toivala Siilinjärvi
Kauden parhaat julki Espoossa
Alla kaikessa lyhykäisyydessään ZZ-läisyyden savolaisluonnehdinta, joka löytyy seuran
nettisivuilta:
”ZZ-läinen on: iloinen, optimistinen, luova, reilu, huumorintajuinen, herkkä, kiva, rakas, miellyttävä, viehättävä, osaava, kekseliäs, onnekas, epäitsekäs, rehellinen,
kärsivällinen, huolellinen, luotettava, kiitollinen, anteeksiantava, rohkea, joustava,
oma-aloitteinen, empaattinen, kannustava, vastuuntuntoinen, avoin, suvaitsevainen, laajakatseinen, hyvä, hellä, oikeudenmukainen, keskittymiskykyinen, päättäväinen, tavoitteellinen, ymmärtäväinen, fiksu, määrätietoinen, rauhallinen, itsenäinen, intuitiivinen, aito, tyytyväinen, hienotunteinen, seksikäs, älykäs, auttavainen,
taitava, sinnikäs, energinen, tyylikäs, hauska, innostava, impulsiivinen, järkevä, kiltti, kehittyvä, kiinnostava, lempeä, luja, mukava, monipuolinen, mahtava, myönteinen, oppivainen, omaperäinen, rikas, sanavalmis, suloinen, tehokas, loistava, tomera, mainio......,
JA TIETENKIN VAATIMATON!!”!
Eero paras - Mika vaikuttavin
Kauden istumalentopalloilija-äänestyksessä ZZ Toivalan Eero Penttinen sai 80 % annetuista äänistä. Istumalentopallovaikuttajan valinnassa olisi kai pitänyt pyytää EU-tarkkailijat
paikalle, koska tulos vaikutti epäilyttävästi eräiden entisten demokratioiden vaalituloksilta –
ZZ Toivalan presidentti Mika Ylönen napsi äänistä tasan 100 %. Onneksi ei sentään yhtään yli.
Penttisen ansioiksi laskettiin Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin voittamisen lisäksi
istumalentopallon Beach Volleyn Suomen mestaruuden ja epävirallisen 2 vs 2 - mestaruuden voittaminen. Vuoden istumalentopalloilijan tittelin Eero pokkasi nyt toisen kerran.
Edellinen oli kaudelta 2006–07 Rautavaaran riveistä.
Vuoden istumalentopallovaikuttaja Mika Ylösen palkinnon perusteluiksi VAU:n lentopallojaosto kirjasi mm. seuraavaa: ”Mika Ylönen katkaisi KSI Kotkan vuosia jatkuneet voittoputket ja saavutti kauden aikana ZZ Toivalan pelaaja-valmentajana Suomen Cupin voiton ja
SM-liigassa Suomen mestaruuden.
Ylösen toiminta on edistänyt istumalentopallon tunnettavuutta lentopallopiireissä ympäri
maan ja vähentänyt pystypalloilijoiden kynnystä osallistua istumalentopalloon sekä samalla lisännyt myös vammaisten henkilöiden kiinnostavuutta lajia kohtaan.”
444
www.zz-toivala.fi
Eero Penttinen ja Mika Ylönen, ZZ Toivala
Eesti Eesti – kaipaan sinne ...,
Suomen miesten maajoukkue voitti keskikesällä 1997 Tallinnassa pelatut EM-kisat. Mestaruus on ainoa laatuaan ja edelleen monien hyvissä muistoissa. Mukavia hetkiä verestelemään lähtivät kultamitalistit nyt, viisitoista vuotta myöhemmin ja osallistuivat Team FIN
1997 nimellä XXV Tallinna-turnaukseen.
KSI otti - perinteisen voiton - Kotkan ystävyyskaupungissa Tallinnassa 12.5.2012 pelatussa XXV Istevörkpalliturniirissa. Kisan loppuottelussa KSI Kotka voitti JoLePan. Pronssiottelussa voittoa puolustanut Rautavaara kukisti isäntäjoukkue SVC Tallinnan. Turnauksen
parhaan pelaajan palkinto ojennettiin KSI:n Jussi Herraselle.
Tallinnan turnaus aloitettiin neuvostoaikana vuonna 1986. KSI Kotka teki ensimmäisen pelireissunsa Tallinnaan seuraavana vuonna - toisessa turnauksessa. Laskelmien (24 turnausta!) mukaan tämän päivän turnausvoitto oli kotkalaisille jo 19. ykkössija Tallinnasta. ESITeam on voittanut kahdesti (1994 ja 1996), isännät (1986), HIY Helsinki (1992) ja Rautavaara (2011) kukin kerran.
XXV Tallinna-turnauksen lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. JoLePa Jämsä
3. Rautavaara
4. SVC Tallinn
5. Team FIN 1997
6. SVC Riga Latvia
445
VAU:n istumalentopallojaosto 2011 – 2012
Lajikoordinaattorit Sami Övermark (31.12.2011 asti) ja Suvi Aho (1.1.2012 alkaen), Sari
Mannersuo, Lasse Pakarinen, Esa Rantanen (k. 4/2012) ja Markku Aumakallio.
Mestarit 2011 – 2012
Miesten Suomen Cup Mestarit: ZZ Toivala Siilinjärvi
Eero Penttinen, Aarne-Mikko Soininen, Reijo Hakanen, Tero Viitanen, Pekka
Dahlqvist, Kalevi Korkalainen, Risto Mömmö, Mika Ylönen (C), Aimo Pitkänen
ja Timo Nenonen
Miesten Suomen Mestarit: ZZ Toivala Siilinjärvi
Pekka Dahlqvist, Reijo Hakanen, Pauli Hakkarainen, Jouko Knuutinen, Aki
Korkalainen, Kalevi Korkalainen, Antti Kärnä, Risto Mömmö, Timo Nenonen,
Eero Penttinen, Aarne-Mikko Soininen, Tero Viitanen ja Mika Ylönen
(C/valmentaja)
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2011:
Miehet: PuWo, Puijo Wolley, Kuopio
Eero Penttinen (12. SM), Antti Kärnä ja Pauli Hakkarainen
Naiset: Hilimat
Seija Korkalainen C, Kielo Korkalainen ja Mia Tarvainen
Miesten M-50 Suomen Mestarit: KSI Kotka
Vallo Järv, Veli-Matti Hakasalo, Mika Vikman, Olavi Venäläinen, Timo Herranen, Juha Parkko, Esa Meriluoto, Pekka Kiiski, Pekka Nygren ja Timo Vesterinen
Kauden parhaat 2011 – 2012
Pelikauden 2011-12 parhaaksi istumalentopalloilijaksi valittiin ZZ Toivalaa edustanut Eero
Penttinen ja vuoden istumalentopallovaikuttajaksi saman seuran presidentti ja pelaajavalmentaja Mika Ylönen.
Kauden 2011 – 2012 yhteenveto
Elblag, Puola 14.-18.6.2011 22. Mestariseurojen Euro Cup:
Miehet
1. SPID Sarajevo BiH, 2. OKI Fantomi Sarajevo BiH, 3. TsV Bayer
04 Leverkusen GER
Nastola 18.-19.6.2011 2. Pajulahti Beach Volley – 1. SM-osaturnaus:
Miehet:
1. PuWo Kuopio, 2. KSI Kotka, 3. Savon Konkarit
Kettering, Iso-Britannia 11.–16.7.2011 Continental Cup:
Miehet
1. Bosnia ja Hertsegovina, 2. Egypti, 3. Venäjä
446
Lappeenranta 16.-17.7.2011 19. Marjola Beach Volley – 2. SM-osaturnaus:
Miehet
1. PuWo Kuopio, 2. Royals PKS Helsinki, 3. KSI Kotka
Naiset
1. Hilimat, 2. Team Ladyes, 3. PoPeDo Rovaniemi
Helsinki 30.7.2011 2. Helsinki Metropolitan Open 2 vs 2:
Miehet:
1. PuWo – Eero Penttinen ja Antti Kärnä, 2. Keskarit – Veli-Matti
Hakasalo ja Harri Sievänen, 3. Kurt Vikman ja Jussi Herranen
Rautavaara 13.8.2011 15. Rautavaara Beach Volley – 3. SM-osaturnaus:
Miehet
1. PuWo Kuopio, 2. Royals PKS, 3. Savon Konkarit
Naiset
1. RavAkat Rautavaara, 2. Hilimat, 3. Sählärit
Agios Nikolaos, Kreeta 15.-18.9.2011 1. Triptolemos Beach Volley turnaus:
Miehet:
1. Vector Moscow, 2. Triptolemos II, 3. Triptolemos I ja ESI FIN
Kotka 24.9.2011 Suomen Cup turnaus:
Miehet
1. ZZ Toivala, 2. KSI Kotka, 3. JoLePa Jämsä
Rotterdam, Hollanti 9.-15.10.2011 EM-kisat:
Miehet
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Russia, 3. Germany
Naiset
1. Ukraina, 2. The Netherlands, 3. Russia (FIN 6.)
Nastola 20.-22.1.2012, 2. Pajulahti Games (maajoukkueturnaus):
Naiset:
1. Ukraina, 2. Venäjä, 3. Suomi
Kotka 4.2.2012 30. Kotka-Juhlaturnaus:
Miehet A 1. KSI Kotka, 2. JoLePa Jämsä, 3. HIY Helsinki
Miehet B 1. KSI Kotka II, 2. MuurLe Muurame, 3. VanLe Vantaa
Naiset
1. KSI Kotka, 2. ZZ Ladyt Toivala, 3. Team FIN
Ashford 31.3.-1.4.2012 Kent Tournament (sekajoukkueet):
B-sarja:
1. Team FIN, 2. Leverkusen 2 (GER), 3. Simpsons (GBR)
SM-sarjat 2011 – 2012:
Miehet
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. JoLePa Jämsä, 3. KSI Kotka
Runkosarjan voittaja: ZZ Toivala Siilinjärvi
1-sarja
1. ZZ Papat Siilinjärvi, 2. KSI 2 Kotka, 3. MuurLe Muurame
SM-Beach Volley 2011:
Miehet:
1. PuWo Kuopio, 2. Royals PKS Helsinki, 3. Savon Konkarit, Siilinjärvi
Naiset:
1. Hilimat, PuWo, 2. RavAkat Rautavaara, 3. Team Ladyes, Team
FIN
Kotka 31.3.2012 SM-veteraaniturnaus:
Miehet
1. KSI Kotka 50, 2. ZZ Papat Siilinjärvi, 3. MuurLe Muurame
Espoo 21.4.2012 3. Kevätturnaus:
Miehet
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. KSI Kotka, 3. JoLePa Jämsä
Tallinna 12.5.2012 XXV Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. JoLePa, 3. Rautavaara
447
www.zz-toivala.fi
Maamme ja Korkalan Tomppa Toivalassa 17.3.2012
Kaksoismestareita lentopallossa nyt kolme
ZZ Toivalan joukkueessa SM-istiskultaa voittanut Tero Viitanen voi nyt hyvillä mielin lähettää jäsenanomuksensa Ossi Pullin ja Tapani Pappa Piilolan kansoittamaan kaksoismestarien kerhoon – The Double Touch Club.
Kyseiset kolme herraa ovat voittaneet Suomen Mestaruudet sekä pysty- että istumalentopallossa. Toivottavasti kerho saa jatkossa enevässä määrin uusia jäseniä. Onnittelut Kaksoismestareille.
The Members of The Double Touch Club:
Ossi Pulli
Karhulan Rateko ja ESI-Team Lappeenranta
Tapani Piilola
Karhulan Rateko ja KSI Kotka
Tero Viitanen
KUPS, Pielaveden Sampo, Tampereen Isku-Volley ja ZZ Toivala
Siilinjärvi
448
Nettiä naisenergiaa 2012 - 2013
Elokuun yleiskokouksessa 2012 istisväen ilmeet olivat toisaalta helpottuneita ja toisaalta vakavia. Naisten SM-sarjaan ilmoittautui pitkästä aikaa neljä joukkuetta, mutta
miehiin vain kolme. Naisten sarja päätettiin toteuttaa neljän osaturnauksen muodossa. Miesten osalta jouduttiin jatkoajalle ja lisäselvittelyihin. Syksyn mitaan joukkueet pääsivät sopimukseen, minkä mukaan SM-sarjassa pelaa viisi joukkuetta kolmen turnauksen runkosarjan ja mitalipelit.
Alkukauden perinteisiä pelejä olivat kesän Beach-turneet sekä ihan omassa sarjassaan 14. Paralympialaiset kesäkisat Lontoossa syyskuussa. Naisten maajoukkue
jatkoi tavoitteellista harjoitteluaan ja osallistui kauden aikana useampaan kansainväliseen kilpailutapahtumaan. NettiTV-lähetykset jatkuivat niin kotimaassa Toivalassa ZZ-TV:n ja Pajulahti Gamesin toimesta - kuin maailmalla isommissakin kisoissa.
Eero ”Beach” Penttinen
Kotimainen Beach-kesä 2012 noudatteli ohjelmaltaan aikaisempia vuosia – vain Pajulahti
Beach oli jäänyt kalenterista pois. Edellisen kesän vähäiseksi jäänyt osallistuja- ja majoittujamäärä ei riittänyt Liikuntakeskuksen tulostavoitteisiin. SM-Beach ratkaistiin Rautavaaran ja Lappeenrannan turnuksissa. Metropolitan 2 vs 2 turnausta jatkettiin Helsingissä.
Samoin noudateltiin Eero Penttisen hallintaa istumalentopallon kesälajissa.
Metro jälleen Penttinen/Kärnälle
Järjestyksessään 3. Helsinki Metropolitan Open Beach Volley pelattiin 30.6.2012 pääosin
aurinkoisessa poutasäässä – hyvässä pelikelissä. Nyt ZZ Toivalan nimissä pelannut pari Penttinen/Kärnä hoiteli alkulohkonsa voiton pistemenetyksittä. Toisen lohkon voiton vei
isäntien Team Ogeli (Vikman/Söderholm) kaataen lohkon ratkaisupelissä kotkalaiset Team
Junnut (Julin/Herranen). Kahden tappion kaaviossa Junnut yllätti hallitsevan mestarin - ja
kun Penttinen/Kärnä puolestaan kaatoi Team Ogelin, niin loppuottelussa kohtasivat Julin/Herranen ja Penttinen/Kärnä.
Petra Pakarinen
Metro-mitalistit 2012 – vasemmalta Sampsa Söderholm, Kurt Vikman,
Antti Kärnä, Eero Penttinen, Jussi Herranen ja Marko Julin.
449
Loppuottelu alkoi kotkalaiskomennossa, mutta valtasuhteet keikahtivat ensimmäisen erän
jälkeen ja hallitseva mestari marssi turnausvoittoon lopulta erävoitoin 2-1 (16-21, 21-11,
15-3). Team Kuulan Lasse Pakarinen/Sauli Niemi nousi B-lohkon jumbosijalta häviäjäkaavion kautta lopulta pronssipeliin asti, mutta siinä Team Ogeli osoittautui liian kovaksi vastustajaksi kaataen Kuulan puhtaasti 2-0 (21-16, 21-10).
Metropolitan Open 2012 lopputulokset:
1. Eero Penttinen/Antti Kärnä (ZZ Toivala)
2. Team Junnut Marko Julin/Jussi Herranen (KSI Kotka)
3. Team Ogeli Kurt Vikman/Sampsa Söderholm (HIY Helsinki)
4. Team Kuula Lasse Pakarinen/Sauli Niemi (HIY/Nastolan Isku)
5. Mahamiehet MM-Team Reima Pulli/Mika Tiitto (HIY Helsinki)
6. Miehet Aulis Vistbacka/Arnold Kavander (HIY Helsinki)
7. Kalevi Korkalainen/Pauli Sievinen (ZZ Toivala/Helsinki)
8. Petra Pakarinen/Leena Liljeström (HIY Helsinki)
ZZ Toivalan jäsentenväliset
16. Rautavaara Beach Volley turnaus pelattiin kunnan liikuntahallin pihalla kahdella kentällä ja hienoissa sääolosuhteissa lauantaina 14.7.2012. Kisa oli samalla ensimmäinen SMosaturnaus. Rautavaaran palkintopalli täyttyi ZZ Toivalan pelaajistosta.
Kesäkuun lopulla jo 2 vs 2 turnauksen Helsingissä voittaneet ja viime vuoden Beachin
Suomen Mestarit Eero Penttinen ja Antti Kärnä jatkoivat menestystarinaansa - nyt AarneMikko Soinisella vahvistettuna ja ZZ Toivalan nimellä. Viime kauden kolmas lenkki joukkueessa - Pauli Hakkarainen pelasi nyt kolmanneksi yltäneessä Savon Konkarit porukassa.
ZZ vei Rautavaaran voiton puhtaalla pelillä. Ainoa tahra takkiin tuli Royals PKS:ltä erätappion muodossa. PKS:n pakki kai tyhjeni niukasti hävityssä pelissä niin, että mestarisuosikiksikin povailtu joukkue jäi kisassa neljänneksi. Turnaus pelattiin sarjamuotoisesti ja ratkaisevassa pelissä ZZ Toivala voitti Zavon Zulttaanit 2 – 0 (21-19, 21-14).
16. Rautavaara Beach Volleyn lopputulokset:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
ZZ Toivala (Eero Penttinen C, Antti Kärnä, Aarne-Mikko Soininen)
Zavon Zulttaanit (Mika Ylönen C, Kai Karppinen, Tapio Kettunen)
Savon Konkarit (Pauli Hakkarainen C, Kalevi Korkalainen, Kyösti Pursiainen)
Royals PKS (Kurt Vikman C, Veli-Matti Hakasalo, Harri Sievänen)
KSI Kotka (Marko Julin, Jussi Herranen, Mika Vikman)
SOS-Team (Aimo Niemi C, Sauli Niemi, Veikko Salopää, Aulis Vistbacka)
Naisten maajoukkue Unkarin helteissä
Naisten maajoukkue käväisi pienellä 8-hengen ryhmällä viikonvaihteessa 20.-22.7.2012
pelaamassa kolmen maan turnauksen Budapestissa ja Györissä yhdessä Unkarin ja Englannin joukkueiden kanssa. Päivät Unkarissa olivat helteiset - yli 35 asteen.
Pelejä tuli joukkueelle perjantaina kaksi, lauantaina neljä ja vielä paluupäivänä sunnuntaina kaksi. Joukkueesta puuttui monta ykköskuusikon pelaajaa, mikä mahdollisti muille pelaajille enemmän peliaikaa. Suomen joukkueeseen kuuluivat: valmentaja Timo Väre, Helena Skoqström, Laura Haaranen, Raisa Möller, Maria Viitala, Satu Tiilikainen, Hanna-Maria
Sariluoto ja Petra Pakarinen.
450
Tulokset Unkarin turnauksesta:
Perjantain (harjoitusottelut):
Suomi - Unkari
Iso-Britannia - Suomi
Unkari – Iso-Britannia-
2–0
2–0
2–0
Sunnuntain (harjoitusottelut):
Suomi – Iso-Britannia
Unkari – Iso-Britannia
Unkari - Suomi
1-2
0-2
2-1
Lauantain (viralliset) turnauspelit:
Suomi – Unkari
Suomi – Iso-Britannia
Unkari – Iso-Britannia
Suomi – Iso-Britannia
Unkari – Iso-Britannia
Suomi - Unkari
3-0
0-3
0-3
1-2
0-3
2-1
Unkarin turnauksen loppusijoitukset:
1. Iso-Britannia
2. Suomi
3. Unkari
8 (11 – 1)
4 ( 6 – 6)
0 ( 1 – 11)
Marjolassa kansainväliset mäkihyppykisat
Marjolan 20. Juhlaturnaus pelattiin viikonvaihteessa 28.-29.7.2013. Osallistujista ja joukkueista, lappilaiset mukaan laskien, puolet olivat muilta mailta: Venäjältä (M1/N1), Latviasta (M1/N-), Ukrainasta (M2/N-), Kazakstanista (M3/N-) ja Laplandiasta (M1/N1). Kulttuurija kielimuuri oli välillä melkoisen korkea.
Kisan kunniavieraaksi isännät olivat kutsuneet, monet hienot kisatapahtumat (Euro Cup
1994 ja EM 2003 sekä monet Miikkulaiset ym.) Lappeenrannassa järjestelytehtävien johdossa toimineen, Suomen Invalidien Urheiluliiton entisen toiminnanjohtaja Pertti Pousin
rouvineen.
Kahden päivän aikana pelattiin yhteensä 82 ottelua. Ilmat suosivat lauantaina, mutta jälleen sunnuntaiaamuna sade kasteli kenttien ja pelihousujen viirat. Ukkosen uhka jymisteli
Saimaalla kaiken pyhäpäivän, vaikka välillä aurinkokin hetken aikaa lämmitti. Rajuilma
pamautti pahimmat paukkunsa ja kaatosateensa miesten finaalin toisen erän alussa.
Puolen tunnin rymistelyn aikana kentät lainehtivat eivätkä Marjolaan, väärälle hälytykselle
ajaneet, kolme pelastuslaitoksen autoakaan voineet auttaa pelien jatkamisessa. Esiin kaivettiin mäkihypyn säännöt ja yhdessä kisojen jyryn kanssa loppuottelujoukkueet päättivät
yhden kierroksen kisasta, koska roiskeessa ja ryskeessä ehdittiin ja uskallettiin ottelun ensimmäinen erä häthätää pelailla.
Miesten sarjassa Penttisen Eero, Kärnän Antti ja Soinisen Aake hoitelivat hommat erääkään häviämättä. Kovimman haastajan tittelin otti Rautavaaralla epäonnistunut ja nyt hopeaa napannut Royals PKS - Kurt Vikman C, Veli-Matti Hakasalo, Harri Sievänen ja Janne
Laukkarinen. Parhaan ulkomaalaisjoukkueen tittelin otti Marjolan turnauksen kolmospytyllä
Kazakstanin Team Aktau 2:n pelaajistolla: Seidov Kuralbek C, Murat Ungarbayev and
Makhambet Kanbakbayev.
Savonmuan hilimat - ZZ Toivalan Seija, Kielo ja Satu Korkalainen jatkoivat SMkultamitalien keruutaan miesten voittajien tyyliin - erääkään ei vastustajille annettu.
451
Naisten kakkoseksi pelasivat Moskovan yliopistossa liikuntaa opiskelevat ja vain pystypalloa aikaisemmin pelanneet Vectorin naiset: Anna Romashova, Svetlana Ushakova and
Sofia Shulykina. Pronssit nappasivat maajoukkuenaisista koottu Mansen Mimmit: HannaMaria Sariluoto C, Annukka Jäätteenmäki ja Petra Pakarinen - ennen Lapin herruuden ottanutta Rovaniemen PoPeDoa.
Ossi Pulli
Vector Moscowin naiset aikalisällä
20. Marjola Beach Volley Juhlaturnauksen 2012 tulokset:
Miehet 1-Div.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Miehet 2-Div.
ZZ Toivala
Royals PKS
Team Akau 2 KAZ
KSI Kotka
Zavon Zulttaanit
Team Aktau 1 KAZ
Team Slavutich UKR
Savon Konkarit
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
New Leivola Bois
Latvia 1 LAT
SOS-Team
Team Shakhtar UKR
Latvia 2 LAT
Team Aktau 3 KAZ
Vector Moscow RUS
Hirvaan Vire LAP
Istis.info/MA
ZZ Toivalan mitalisteja ja junnuja Marjolan kentän laidalla
452
Marjolan ja naisten SM-Beach Volley-turnauksen 2012 lopputulokset:
1. Hilimat (Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen ja Seija Korkalainen C)
2. Vector Moscow RUS (Anna Romashova, Svetlana Ushakova and
Sofia Shulykina)
3. Team Manse (Hanna-Maria Sariluoto C, Annukka Jäätteenmäki ja Petra
Pakarinen)
4. PoPeDo LAP (Tuija Pulju C, Tanja Halonen ja Leena Rusanen)
5. Lappeen Likat (Anne Korhola, Helvi Seppänen, Johanna Heiskanen ja
Satu Tiilikainen)
6. LatFin (Mia Tarvainen, Inese Ulmane and Diana Dadzite)
Miesten SM-Beach Volleyn 2012 lopputulokset:
1. ZZ Toivala (Eero Penttinen C, Antti Kärnä ja Aarne-Mikko Soininen)
2. Royals PKS (Kurt Vikman C, Veli-Matti Hakasalo, Harri Sievänen ja
Janne Laukkarinen
3. Zavon Zulttaanit (Mika Ylönen C, Kai Karppinen ja Pekka Dahlqvist)
4. KSI Kotka (Marko Julin C, Jussi Herranen, Mika Vikman ja Jouni Pyöttiö)
5. Savon Konkarit (Kalevi Korkalainen C, Pauli Hakkarainen, Kyösti Pursiainen ja Tero Viitanen)
6. Team Aktau 2 KAZ (Seidov Kuralbek C, Murat Ungarbayev and Makhambet Kanbakbayev
7. SOS-Team (Aimo Niemi C, Sauli Niemi, Veikko Salopää ja Aulis Vistbacka
8. Team Slavutich UKR (Maksym Petrenchuk C, Ivan Plotnikov and Sergii
Shevchenko
9. New Leivola Bois (Lasse Pakarinen, Reima Pulli ja Sampsa Söderholm C)
10. Latvia (Uldis Ektermanis C, Vadim Skoriks, Una Dzalba and Ervins Kapa)
24
17
16
13
11
8
5
4
2
1
14. Paralympialaiset kesäkisat Lontoossa
http://www.paralympic.org
Lontoon 2012 Paralympialaisten logo
14. Paralympiakisat järjestettiin Lontoossa 29.8.-9.9.2013 - edellisten Pekingin kisojen tapaan nytkin ilman suomalaisia istumalentopalloilijoita. Kisat toivat vammaisurheilulle paljon
positiivista näkyvyyttä ja uusia ystäviä. Kisatapahtumiin paikan päällä osallistui kaikkiaan
2, 7 miljoonaa maksanutta katsojaa. Hienoa oli nähdä vammaisurheilijoiden kisaavan päivästä toiseen täpötäydellä olympiastadionilla aamuin illoin.
Lontoon kisoihin otti osaa 164 maata ja 4 237 urheilijaa, jotka kisasivat mitaleista 20 eri
urheilulajissa kaikkiaan 503 sarjassa tai luokassa. Mahtavat kisat kaiken kaikkiaan. Istumalentopallossa Suomea edusti erotuomarina Sari Mannersuo.
453
Miesten istumalentopallossa oli kymmenen ja naisten sarjassa kahdeksan joukkuetta, jotka olivat maanosakiintiöiden mukaan karsittu kisoihin. Naisissa välieristä finaaliin selviytyivät edellisten kisojen tapaan voittoa puolustava Kiina ja hopea-joukkue USA. Pronssipeliin
jäivät EM-kisojen loppuottelupari Ukraina ja Hollanti.
Ateenan 2004 ja Pekingin 2008 Paralympiavoittoja puolustanut Kiina nousi 1 - 2 tappioasemasta voittoon Hollantia vastaan pelatussa naisten välieräpelissä. Viimeisen erän kiinattaret voittivat 15 – 11 ja jälleen tulppaanittaret joutuivat pettymään, kuten viimeksi
omissa EM-kisoissa syksyllä 2011. Ottelun tulos oli 3 - 2 (17-25, 25-14, 13-25, 25-16, 1511). Toisessa välieräpelissä ukrainalaiset EM-kultamitalistit olivat yllättävän vaisuja – ottelu
USA:lle 3 - 0 (25-14, 25-13, 25-19).
Miesten alkusarjoista ja puolivälieristä välieriin selvisivät ottelupareina Paralympiavoittoa
puolustava Iran Venäjää vastaan sekä ykköshaastaja Bosnia-Hertsegovina Saksaa vastaan. Iran selvitti jälleen tiensä Paralympiakisojen loppuotteluun kukistamalla Venäjän selvin lukemin 3 - 0 (25-15, 25-18, 25-18). Toisessa välierässä Bosnia ei myöskään jättänyt
mitään epäselväksi - Saksa kaatui suoraan 3 - 0 (25-19, 25-20, 25-13).
Naisten pronssipelissä istuva Euroopan Mestari Ukraina nuiji, välierätappioon Kiinalle lopulta niukasti taipuneen ja motivaationsa selvästi menettäneen, Hollannin suoraan ja mukisematta 3 - 0 (25-14, 25-21, 25-16). Loppuottelussa USA vei ensimmäisen erän 22-25,
mutta kultamitaleja puolustanut Kiina muut erät lukemin; 25-15, 32-20 ja 25-15.
http://www.paralympic.org
Lontoon Paralympialaisten naisten istumalentopallomestarit - Kiina
Miesten finaalissa Iran ja Bosnia vaihtoivat sopuisasti (?) jälleen paikkaa Paralympialaisten
miesten istumalentopallossa. Ateenassa 2004 ykköseksi pelannut Bosnia hävisi Iranille
Pekingin vuoden 2008 loppuottelussa, mutta palautti paikkansa Lontoon 2012 kisoissa.
Jännittävässä finaalissa Iran aloitti väkevästi ja vei ensimmäisen erän Bosnialta selvästi
19-25. Jatkoerissä bosnialaiset käänsivät kelkan ja voittivat seuraavat erät 25-21, 25-22 ja
25-15 ja koko ottelun erin 3 - 1.
Finalistit olivat kolmen edellisten kisojen tapaan selvästi muita joukkueita edellä - edelleen.
Pronssista käytiin kova tappelu Saksan ja Venäjän kesken. Itänaapurimme puolustivat
edellisten kisojen pronssia ja saksalaiset halusivat 20 vuoden jälkeen jälleen jotain kilisevää kotiin viemisiksi. Joukkueet voittivat eriä vuorotahtiin ja viidettäkin oteltiin tasaisesti.
Saksalaiset onnistuivat loppupalloissa ja voittivat pronssit tuloksella 3 - 2 (20-25, 26-24,
22-25, 25-22, 16-14).
454
http://www.paralympic.org
Lontoon Paralympialaisten miesten voittajat – Bosnia-Hertsegovina
Lontoon Paralympialaisten 2012 istumalentopallon kunniataulu:
Miehet:
1. Bosnia-Hertsegovina
2. Iran
3. Saksa
4. Venäjä
5. Brasilia
6. Egypti
7. Kiina
8. Iso-Britannia
9. Ruanda
10. Marokko
Naiset:
1. Kiina
2. USA
3. Ukraina
4. Hollanti
5. Brasilia
6. Slovenia
7. Japani
8. Iso-Britannia
Hiekkakakkuja palmujen katveessa
Toisen kerran pelattu Triptolemos Beach turnaus Kreikassa pelattiin syyskuun lopulla – nyt
manner-Kreikassa - Marathonin kunnassa tosi hienoilla Karavi Schiniaksen rannan Beachkentillä. Pelipaikat olivat ensiluokkaiset; katsomot kahdella sivulla, palmut ja lepotuolit ja
hiekkaranta yhdellä sekä rantakuppila viimoisella.
Kisajärjestäjiä oli mustanaan punaisin, vihrein ja sinisin paidoin. Lisäksi kuusi EA-henkilöä
kaiken aikaa päivystämässä yhden palmun alla. Suomalaisista Ossi Pulli sai pelissä hiekkaa silmiinsä niin, että kentälle riensi kaksi eeaata auliisti auttelemaan. Pienen tutkinnan
jälkeen hoitajat kysyivät - kaipaako potilas vielä jotain. Siihen Ossi, että kylmä kalja kyllä
helpottaisi. Nauraen poistuivat silmälääkärit oman palmunsa varjoon. Vissiin EAlaukuissaan ei oluita ollut. Ainakaan kylmiä.
455
Istis.info/MA
Triptolemos-turnauksen ykköskenttä Kreikan Marathonissa
Kreikkalaisten säännöt noudattivat kai pitkälti uusia WOVD:n istisbeachin sääntöjä - eikä
oikein hyvältä suomalaisnäkökulmasta näyttänyt. Pelit kuitenkin pelattiin ja kotisuomeenkin
kannettiin yksi pytty ja kasa mitaleja.
Kisoihin osallistui vain kuusi joukkuetta - kolme paikallista, kaksi vectoreita Moskovasta ja
yksi savo-karjalaisia Suomesta. Järjestäjien vaatimat luokitukset moskovalaiset olivat hoitaneet vaihtamalla kolme tervettä nuorta pystybeachmiestä kahteen terveeseen nuoreen
pystybeachmieheen ja yhteen nättiin ja nuoreen naiseen. Pelihommat eivät siitä kärsineet
– päinvastoin. Voitto jälleen Moskovaan.
2. Triptolemos Beach Volleyn lopputulokset:
1. Vector Moscov 1
2. Aisxylos Greece
3. ESI Finland
4. Triptolemos Greece
5. Keleos Greece
6. Vector Moscov 2
ZZ Toivalalle tuplavoitto Suomen Cupista
Miesten loppuottelusta Leppävaaran liikuntahallilla 29.9.2012 odoteltiin tasaista taistelua
edellisen vuoden Cup-finalistien ZZ Toivalan ja KSI Kotkan kesken. Kotkalaisilla oli henki
päällä ja KSI vei ensimmäistä erää melkein mielin määrin numeroin 19-25. Sama tahti jatkui toisessa erässä - KSI johti suvereenin tuntuisesti 6-13. Tämän jälkeen ottelun luonne
muuttui paukahtaen - ZZ sai hengen päälle muutaman huiman pitkän pallorallin jälkeen ja
Kotkan ote katosi täysin. Toinen erä Toivalalle 25-20. Kolmas erä ei ollut edes läpihuutojuttu - ZZ uusi Suomen Cupin voittonsa kolmannen erän selvillä 15-5 pistelukemilla.
Miesten pronssipelissä JoLePa voitti isäntäjoukkue HIY Helsingin 2 - 0 (25-22, 25-22).
Nastolan Isku ja VanLe pelasivat seuraavat sijat hienolla yrityksellä isompiaan vastaan.
KSI Kotkan kakkonen jätettiin kerhon viimeiseksi.
Naisten sarjassa Satu, Kielo ja Seija Korkalaisen johdattelemina ZZ:n naisten joukkue otti
seurauransa ensimmäisen arvokisavoiton. Helpolla voitto ei alkusarjan hallinnan jälkeen
kuitenkaan tullut. HIY:n naislauma Anne Mäen johdolla paukutteli ensimmäisen erän itselleen 21-25. Toisessa siilinjärveläiset hoitelivat homman kotiin selvääkin selvemmällä 25-7
456
voitolla. Kolmannessa joukkueet olivat tasapisteissä vielä 13-13. Aivan ei HIY:n rahkeet
riittäneet - erä- ja Cup-voitto ZZ Ladyille 15-13. Pronssipelissä Lappeenrannan ESILadyjen joukkue kuittasi alkusarjatappionsa ja kaatoi Palokan Pyryn 2 - 0.
Ja Cup-turnauksessakin paikalla oli ZZ-TV Savosta näyttäen pelit suorina lähetyksinä.
Istis.info/MA
Espoon Suomen Cupin loppuotteluissa ZZ Ladyt – HIY Helsinki ja ZZ Toivala – KSI Kotka
Espoon Suomen Cupin 2012-13 lopputulokset:
Miehet:
1. ZZ Toivala Siilinjärvi
2. KSI Kotka
3. JoLePa Jämsä
4. HIY Helsinki
5. Nastolan Isku -68
6. VanLe Vantaa
7. KSI Kotka 2
Naiset:
1. ZZ Ladyt Toivala Siilinjärvi
2. HIY Helsinki
3. ESI-Ladyt Lappeenranta
4. Palokan Pyry
VAU:n Palloilusarjakirjan kansi
(VAU ry - Antero Aaltonen, Nina Jakonen, Lauri Jaakkola)
457
Sisäbeachiä Riikassa
Riikassa järjestettiin lokakuun puolivälissä 13.-14.10.2013 Beach Volley-turnaus – sisätiloissa – Brazilija-hallissa. Suomalaisia ei aikeista huolimatta kisassa ollut.
Riga Brasilia-Beachin lopputulokset:
1. Slavutich UKR
2. Surprise LAT
3. Elektro LAT
4. A.J.A. LAT
5. Kirai LIT
6. Vilnius LIT
7. Motopro LIT
8. Uno Momento LAT
9. Dinamo LAT
10. Zuvedra LIT
11. Mafia LAT
12. Konstro LAT
Naisten maajoukkue Moskovan valoissa
Väreen enkelit matkustivat 23.-25.11.2012 Moskovassa pelattuun Izmailovo Openiin, jonka
järjestelyistä vastasi urheiluseura CSP. Turnaukseen osallistui kuusi joukkuetta. Ulkomaisia joukkueita edustivat Lontoossakin kisannut Japani (7.), Latvia sekä Suomi. Venäläisjoukkueet olivat: Yegoryevsk (kaupunki n. 100 km Moskovasta kaakkoon), sekä isäntäseuran CSP Izmailovon kaksi joukkuetta.
http://www.cspizmailovo.ru
FIN Team Moskovassa 2012 – vas. Laura Haaranen, Petra Pakarinen,
Hanna-Maria Sariluoto, paikallinen hostess, Annukka Jäätteenmäki,
Raisa Möller, Helena Skogström ja valmentaja Timo Väre. Edessä
vas. Kielo Korkalainen ja Helvi Seppänen
Turnauksessa joukkueet pelasivat ensin yksinkertaisen sarjan ja sen jälkeen sijoitusottelut.
Finaalissa emäntäjoukkue CSP Izmailovo voitti Latvian tasokkaassa pelissä 3 - 1, kolmossijasta pelatussa ottelussa Team Moscow kaatoi Suomen maajoukkueen suoraan 3 - 0 ja
jumbofinaalissa Japani löi Yegoryevskin samoin erin 3 - 0.
458
Izmailovo Open 2012 lopputulokset:
1. CSP Izmailovo
2. Team Latvia
3. Team Moscow
4. Team Finland
5. Team Japan
6. Yegoryevsk
Marjolan järjestelykomitea Latvian rautateillä
Latvian Livanissa (n. 180 km Riikasta kaakkoon) järjestettiin 15.–16.12.2013 10. Livanu
Kaus turnira. Latvian paralympiakomitea oli kutsunut kisaan Marjolan Beach Volleyturnauksen järjestelykomitean. Järjestysmiehet matkasivat lentäen Riikaan ja sieltä junalla
kisapaikalle. Kisajärjestelyt eivät vakuuttaneet, mutta erilaiset juhlallisuudet ja palkitsemiset kyllä.
Suomalaiset joutuivat aikatauluviiveiden vuoksi jättämään turnauksen pronssipelin pelaamatta ja lähtemään junalle, joka sitten puolestaan jätti matkalaiset tunniksi radan varren
pakkaseen tuulessa ja lumituiskussa värjöttelemään veturin hajottua.
Turnīra noslēguma tabula:
1. Latvija I
2. Krievija (Moskovan Vector)
3. Lietuva
4. Somija (Team Marjola)
5. Latvija II
6. Rīga sieviešu komanda (naiset)
7. Līvāni sieviešu komanda (naiset)
8. Līvāni vīriešu komanda (pystypallomiehet)
Istis.info/MA
Herastuomari Heikki Jokinen Suomesta
pillittelee Livanu Kausissa
459
When Sitting is not Resting: Sitting Volleyball
Jyväskylässä asuva liikuntatutkija, palloileva ja valmentava Kwok Ng on julkaissut englanninkielisen kirjan, jonka nimi vapaalla kotimaisella lienee: "Kun istuu ei lepää: Istumalentopallo". Kirjan esittelyssä mainitaan mm., että Kwok on erityisesti kiinnostunut istumalentopallon teknisistä-, taktisista-, psykologisista- ja ympäristönäkökohdista. Kirjaan on myös
koottu istumalentopallon arvokisahistoriaa. Kwok Ng toimi pelikaudella 2012-13 Palokan
Pyryn naisten SM-sarjajoukkueen valmentajana ja myös istumalentopallon erotuomaritehtävissä.
Kwok Ng
Kirja ja kirjoittaja
Pajulahti-Ripaskat
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry järjesti kolmannen kerran Pajulahti Games kilpailutapahtuman tammikuussa 2013. Viiden lajin kilpailut järjestettiin Pajulahden Liikuntakeskuksessa Nastolassa 18.–20. tammikuuta 2013. Istumalentopallossa pelattiin jälleen
naisten maajoukkueturnaus.
Pajulahden turnaukseen osallistui Suomen maajoukkueen lisäksi tällä kertaa Unkari ja
kaksi Venäjän joukkuetta. Joukkueet pelasivat perjantaina ja lauantaina yksinkertaiset otteluohjelmat. Sunnuntaina pelattiin sijoituspelit.
3. Pajulahti Games – kaikki tulokset:
Perjantai 18.1.2013:
Venäjä I - Venäjä II
Unkari - Venäjä I
Suomi - Unkari
Venäjä II - Suomi
Venäjä II - Unkari
Venäjä I - Suomi
Lauantai 19.1.2013:
Suomi - Unkari
Venäjä II - Venäjä I
Unkari - Venäjä I
Venäjä II - Suomi
Venäjä II - Unkari
Venäjä I - Suomi
Sunnuntai 20.1.2013:
Sij. 3.-4.: Venäjä II - Unkari
Finaali:
Venäjä I - Suomi
3-0 (25-13, 25-15, 25-12)
0-3 ( 6-25, 10-25, 22-25)
3-0 (25-13, 25-17, 25-10)
1-3 (16-25, 10-25, 25-22, 21-25)
3-0 (25-14, 25-19, 25-13)
3-0 (25-15, 25-18, 25-18)
3-0 (25-17, 25-11, 25-17)
0-3 (20-25, 18-25, 16-25)
0-3 ( 7-25, 15-25, 11-25)
0-3 (24-26, 16-25, 23-25)
1-3 (25-14, 20-25, 21-25, 28-30)
3-0 (26-24, 25-19, 25-22)
3-0 (25-15, 25-12, 25-15)
3-0 (25- 4, 25-13, 25- 7)
460
Kotimaiset sarjat 2012-13
Naisten sarjatoiminta saatiin käynnistettyä sitten kauden 2008-2009. Sarjaan lähtivät ZZ
Ladyt Toivalasta Siilinjärveltä, HIY Helsinki, Palokan Pyry Jyväskylästä sekä ESI-Ladyt
Lappeenrannasta. Sarja pelattiin turnausmuotoisesti nelinkertaisena sarjana – kerran joka
joukkueen kotisalillä. Päätösturnaus oli Espoossa Kevät-turnauksen yhteydessä.
Miesten sarjaan määräajassa ilmoittautuneiden Siilinjärven ZZ Toivalan, KSI Kotkan ja
Jämsän JoLePan lisäksi sarjaan päättivät lopulta lähteä myös HIY Helsinki ja ZZ Toivalan
kakkosjoukkue. Sarjassa pelattiin runkosarja ja mitalipelit. Runkosarjassa joukkueet
pelasivat yksinkertaiset otteluohjelmat Kotkassa, Jämsässä ja Toivalassa Siilinjärvellä.
Pelit pelattiin kolme-eräisinä, kuten naisten sarjassakin. Loppuottelut ja pronssiottelu –
pelattiin normaalisti paras viidestä.
Ykkössarjassa pelattiin viisi osaturnausta, joista joukkueen saivat sijoitusten mukaan
sarjapisteitä. Päätösturnaus pelattiin myös Kevät-turnauksen yhteydessä.
ZZ Toivalalle toinen kulta putkeen
Miesten ensimmäinen turnaus pelattiin marraskuun alkupuolella Kotkassa. ZZ Toivala ja
KSI Kotka hallitsivat pelejä voittaen puhtaasti 3 – 0 muut ottelunsa - keskinäisen pelin ZZ
vei erin 2 – 1. Toinen osaturnaus pelattiin tammikuun alussa Jämsässä. Tahti oli sama –
ZZ vei täydet pisteet – myös ottelussa Kotkaa vastaan. Jämsän turnaus jo ratkaisi
loppuottelijat – vain kotietu jäi viimeisen Toivalan turnauksen varaan. Myös JoLePa lähes
varmisti pronssiottelupaikkansa ja kotiedun.
Runkosarjan päätösturnaus pelattiin hallitsevan Suomen Mestarin ZZ Toivalan kotisalilla
Siilinjärvellä maaliskuun lopussa. Kotkalaisilla oli vielä pieni mahdollisuus runkosarjan
ykköspaikkaan ja helsinkiläiset pelasivat toisesta pronssiottelupaikasta ZZ 2:n kanssa.
ZZ Toivala varmisteli salillaan kotiedun loppuotteluihin KSI Kotkaa vastaan ja HIY Helsinki
pronssipelimatkan Jämsään. ZZ Toivala ei kärsinyt runkosarjassa ainoatakaan tappiota –
KSI selätettiin kolmannen kerran – nyt erin 2 – 1. Runkosarjan neljännen sijan ratkaisseessa pelissä HIY voitti ZZ 2:n suoraan 3 – 0.
Miesten SM-runkosarjan 2012-13 lopullinen sarjataulukko:
1.
2.
3.
4.
5.
ZZ Toivala Siilinjärvi
KSI Kotka
JoLePa Jämsä
HIY Helsinki
ZZ Toivala 2 Siilinjärvi
12
12
12
12
12
9
7
3
1
0
3
1
3
1
2
0
3
1
4
2
0
1
5
6
8
33 – 3
26 – 10
16 – 20
9 – 27
6 – 30
(891 – 618)
(846 – 679)
(755 – 821)
(675 – 855)
(681 – 875)
33
26
16
9
6
Vas.: ottelut, voitot 3-0, voitot 2-1, häviöt 1-2, häviöt 0-3, erät, eräpisteet ja sarjapisteet.
Jämsän pronssiottelussa 6.4.2013 HIY Helsinki yllätti ennakkosuosikiksi asetetun isäntäjoukkueen. JoLePa johti ottelua jo erin 2 – 0, mutta helsinkiläiset onnistuivat saamaan
huiman hengen ja Kurre Vikmanin päälle ja veivät pronssit pääkaupunkiin tuloksella: 2 – 3
(25-15, 25-22, 21-25, 16-25, 10-15).
Miesten ensimmäinen finaali pelattiin Otsolan salissa Kotkan Karhulassa. Ottelu oli tasainen, mutta hieman yllättäenkin isännät tekivät ottelusta itselleen vaikean lukemattomien
omien virheiden takia. Ottelu ZZ Toivalalle 1 – 3 (17-25, 23-25, 25-16, 20-25).
461
Timo Vesterinen
ZZ Toivalan kolmikko torjunnassa KSI – ZZ ottelussa 6.4.2013
Toinen loppuottelu pelattiin viikkoa myöhemmin hallitsevan mestarin ZZ Toivalan kotisalilla
Suininlahden koululla. Yli satapäisen kotiyleisön kannustamana ZZ nappasi jo toisen
Suomen Mestaruutensa putkeen erin 3 – 0 (25-21, 25-18, 25-21).
Ottelun jälkeen ZZ Toivalan pelaajat vaihtoivat päälleen tuplazzorro-kuvalla varustetut
”Suomen Mestari 2013” paidat ja sonnustautuivat kaulassa kiiltelevien kultamitalien ja
kannustajien kiitoskukkien kanssa viralliseen joukkuekuvaan.
ZZ Toivala
Suomen Mestarit 2012 – 13 – ZZ Toivala Siilinjärvi
KSI Kotkan hopeahapset 2012-13: Arto Vinni, Jussi Herranen, Veli-Matti Hakasalo, Mika
Vikman, Juha Ahdepelto, Marko Julin, ValIo Järv, Osmo Röpelinen, Kalevi Lång, Timo
Herranen C ja valmentaja, Pekka Kiiski huoltaja sekä Pekka Nygren joukkueenjohtaja.
462
ZZ Ladyt ei Pekkoja pahempia
Syyskuisen Suomen Cupin perusteella naisten sarjasta oli lupa odottaa tasaista. Ensimmäinen turnaus pelattiin Toivalassa 3.11.2012. Turnauksen kaikki kuusi ottelua päättyivät
2 – 1. Toisessakin turnauksessa Jyväskylässä joulukuun puolivälissä vain yksi peli päättyi
3 – 0. Kahden turnauksen jälkeen ZZ Ladyt johtivat sarjaa neljällä pisteellä.
Kolmas osaturnaus Lappeenrannassa maaliskuun alkupuolella näytti jo kaapin paikkaa
SM-kultamitaleille. ZZ Ladyt jatkoi tappiottomien pelien sarjaa ja HIY Helsinki nousi ESILadyjen ohi toiseksi kuuden pisteen päähän toivalalaisista. ESI ja Palokan Pyry jäivät taistelemaan lähinnä pronssimitaleista.
Ratkaiseva neljäs osaturnaus pelattiin Espoossa HIY Helsingin isännöimän Kevät-turnauksen yhteydessä huhtikuun viimeisenä lauantaina 27.4.2013. Heti Kevään ensimmäisessä
pelissään ZZ Ladyt varmistivat Suomen Mestaruuden 3 – 0 voitolla Palokan Pyrystä. HIY
Helsinki teki samat temput Palokalle toisessa pelissään ja otti kauden hopeiset mitalit. ESILadyt puolestaan varmistivat pronssit erävoitolla Mestarittarista.
Satu Martikainen
Naisten Suomen Mestarit 2012-13 – ZZ Ladyt Siilinjärvi
Vasen takarivi: Arja Suominen, Anne Pitkänen, Anneli Poikela,
Satu Korkalainenn, Satu Martikainen, Raija Kumpulainen,
otteluvalmentaja Kalevi Korkalainen, Merja Heikkinen. Vasen
eturivi: Seija Korkalainen, Sarianne Suominen, Mia Tarvainen,
Kielo Korkalainen ja Anne Hiltunen.
Markku Aumakallio
SM-hopeamitalistit – HIY Helsinki
Ylh. vas.: Annukka Jäätteenmäki, Eeva-Liisa Hilden,
Petra Pakarinen, Helena Skogström, Hanna-Maria
Sariluoto, Anne Mäki ja alh. vas. Kati Harju, Maiju
Marjamäki, Leena Liljeström ja valmentaja Kaija
Selander.
Heikki Jokinen
Pronssimitalistit ESI-Ladyt Lappeenranta
Ylh. vas.: valmentaja Heikki Jokinen, Satu Tiilikainen, Johanna Heiskanen, Satu Kirvesniemi, Anne
Korhola, Raisa Möller, huoltaja Reijo Myllykoski ja
alh. vas. Minna Jokinen, Johanna Korhonen ja Soile Turkia. Kuvasta puuttuvat Helvi Seppänen ja
päävalmentaja Ossi Pulli.
463
Naisten SM-sarjan 2012-13 lopullinen sarjataulukko:
1.
2.
3.
4.
ZZ Ladyt Siilinjärvi
HIY Helsinki
ESI-Ladyt Lappeenranta
Palokan Pyry Jyväskylä
12
12
12
12
3
2
0
0
8
5
5
1
1
5
5
8
26 – 10
21 – 15
15 – 21
10 – 26
0
0
2
3
26
21
15
10
Ykkössarja
Ykkössarja aloitettiin Lappeenrannassa lokakuun lopulla. Turnauksessa tuli pientä
hämminkiä SM-pelaajien käytöstä. Lopullinen ratkaisu yhden ottelun (Nastola - KSI 2)
tuloksesta tehtiin kabinettipäätöksellä jaostossa. Päätöksellä KSI:ltä hylättiin toisen erän
voitto. Ratkaisulla kotkalaiset menettivät tasaisen turnauksen voiton ja tippuivat
sijoituspisteissä peräti neljänneksi.
Kolme seuraavaa turnausta – Kotkassa, Nastolassa ja Jyväskylässä joukkue voitti ja nousi
sarjajohtoon ohi Nastolan Isku -68:n. Muut sarjassa kaikki osaturnaukset pelanneet
joukkueet olivat kotkalaiset Tempuntekijät (ent. KSI:n Welluttaret) ja Palokan Pyry
Jyväskylästä. Lappeelaisjoukkueet ESI ja ESI-Ladyt sekä Pyryttäret Jyväskylästä tyytyivät
pelaamaan vain omassa kotiturneessaan. Kinkomaakin pelaili vain Jyväskylän turnauksessa.
Sarjan päätösturnaus pelattiin naisten SM-sarjan tapaan Espoon Kevät-turnauksessa.
Mukana olivat vain sarjan neljä parasta. Nastolan Isku voitti kaikki pelinsä 2 – 1 – myös
kokonaisvoiton ottaneen KSI Kotkan. Joukkueet päätyivät Espoossa tasapisteisiin.
Nastolan otti seitsemän sarjapistettä paremmalla eräpisteiden suhteella. Turnauksen
ykkössija ei kuitenkaan riittänyt, vaan sarjan kokonaisvoitto matkasi, viiden vuoden tauon
jälkeen, Merikaupunkiin KSI Kotka 2:lle.
Ykkössarjan 2012-13 sijoitus- ja loppupisteet:
Lranta
27.10.12
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
KSI Kotka 2
Nastolan Isku -68
Palokan Pyry Jyväskylä
Tempuntekijät Kotka
Kinkomaan Veto Muurame
ESI Lappeenranta
Pyryttäret Jyväskylä
ESI-Ladyt Lappeenranta
3
7
4
5
2
1
Kotka
1.12.12
Nastola
5.1.13
Jkylä
16.2.13
7
5
3
4
-
7
5
4
3
-
7
3
5
2
4
1
-
Espoo Pisteet
27.4.13 yht.
5
7
4
3
-
29
27
20
17
4
2
1
1
KSI Kotka ja ZZ Ladyt Kotka-turnauksen voittoihin
31. kerran pelattiin Kotkassa helmikuun alussa 2013 perinteinen Kotka-turnaus.
Joukkueita oli tällä kerralla seitsemän mies- ja kolme naisjoukkuetta – mukana tietenkin
SVC Tallinnan miesten joukkue. Parhaimmillaan turnaukseen on talvella 2001 osallistunut
20 joukkuetta – 14 mies- ja 6 naistiimiä, joista molemmissa sarjoissa kaksi ulkomaista.
Turnaus pelattiin poikkeuksellisesti Karhulan liikuntahallissa. Miehet pelasivat kahdessa
alkulohkossa, joista kaksi parasta mitalipeleihin ja naiset suoran kaksin kertaisen sarjan.
464
Miesten välieräpareiksi muodostuivat KSI 1 ja KSI 2 sekä HIY Helsinki – JoLePa.
Kotkalaisten jäsentenvälisessä kakkonen pisti edustuksen tiukoille, mutta joutui tyytymään
pronssipeliin 0 – 2. Toisessa pelissä HIY nipisti voiton JoLePasta.
Naisten peleissä ZZ Ladyt ja HIY Helsinki ratkaisivat voiton keskinäisissä peleissä.
Pitkästä aikaa kisoihin mukaan lähtenyt VI Vantaa ei hyvästä yrityksestä huolimatta
onnistunut viemään muilta erääkään. ZZ Ladyt hallitsivat hienokseltaan otteluita HIY:tä
vastaan ja nappasivat selvästi kokeneempina voitot 2 – 1 ja 2 – 0.
Miesten pronssipelin voitti JoLePa 2 – 0 (25-22, 25-20). Loppuottelussa HIY Helsingin
paras lataus ja tunne oli jo mennyt. Loppuottelu oli aika yksipuolista kotkalaisten
dominointia. Ainoastaan toisen erän alussa helsinkiläiset sinnittelivät vielä 8 – 8
tilanteessa. Voitto kuitenkin isännille erin 2 – 0 (25-11, 25-14).
Timo Vesterinen Kotka
KSI Kotka ja HIY Helsinki Kotka-turnauksen loppuottelussa
31. Kotka-turnauksen lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. KSI Kotka 1
2. HIY Helsinki
3. JoLePa Jämsä
4. KSI Kotka 2
5. SVC Tallinn
6. Nastolan Isku -68
7. VanLe Vantaa
1. ZZ Ladyt Toivala
2. HIY Helsinki
3. VI Vantaa
4. Kevät-turnaus HIY Helsingin Espoossa
HIY Helsingin järjestämät Kevät-kisat pelattiin lauantaina 27.4.2013 Espoon Leppävaaran
liikuntahallilla Lepuskilla. Miesten A-sarjaan (SM-sarjalaiset ja ulkomaiset joukkueet) ei ilmoittautunut vaadittua neljää joukkuetta. Kisat pelattiin ykkössarjan ja naisten SM-sarjan
päätösturnauksina.
Nastolan Isku -68 voitti Leppävaarassa ykkösen/miesten sarjan KSI Kotka 2:n nenän
edestä – paremman eräpistesuhteen ansiosta. Keskinäisessä pelissäkin Nastola otti voiton
465
erin 2 – 1. Kotkalaiset säilyttivät kuitenkin pelikauden 2012-13 ykkössarjan voiton Espoon
kisojen kakkossijallaan.
Naisten turnauksessa HIY Helsinki yllätti Suomen Mestaruuden jo varmistaneen ZZ Ladyt
2 – 1 voitolla ja otti samalla 4. Kevätturnauksen voiton järjestäjäseuralle.
4. Kevät-turnauksen lopputulokset:
Miehet/Ykkössarjan osaturnaus
Naiset/SM-sarjan osaturnaus
1. Nastolan Isku -68
2. KSI Kotka 2
3. Palokan Pyry Jyväskylä
4. Tempuntekijät Kotka
1. HIY Helsinki
2. ZZ Ladyt Siilinjärvi
3. ESI-Ladyt Lappeenranta
4. Palokan Pyry Jyväskylä
KSI Kotkalle 20. voitto Tallinnan turnauksesta
XXVI Tallinna Istevorkpalliturniir järjestettiin lauantaina 4.5.2013. Mukaan olivat ilmoittautuneet seuraavat joukkueet: KSI Kotka, ZZ-Zekalaiset Toivalasta, Rautavaara, JoLePa
Jämsästä sekä Riga, Riga II ja SVC Tallinn Suomenlahden eteläpuolelta. Suomalaisjoukkueista voisi ajatella, että Tallinna on Espoota houkuttelevampi tai ainakin alkoholihinnoiltaan halvempi.
Turnaus pelattiin kahdessa alkulohkossa, joiden päätteeksi pelattiin välierät ja mitalipelit.
Sijat 5. – 7. ratkaistiin yksinkertaisena sarjana. Välierissä A-lohkon ykkönen Kotka voitti
B:N kakkosen Tallinnan 2 – 0 (25-10, 25-14) ja B:n voittaja Riga 2 – ZZ Zekan 2 – 0 (2518, 25-13) .
Pronssipelissä Zeka otti pienimmän pytyn isäntien neän edestä lukemin 0 – 2 (14-25, 1425). Turnauksen loppuottelun kotkalaiset voittivat selkeästi 2 – 0 (25-15, 25-17).
Turnausvoitto Tallinnasta oli kotkalaisille ainakin kahdeskymmenes – ellei jopa yhden yli.
Kuten aikaisemmin on selvitelty - turnausten lukumäärä on hieman epäselvä – oliko nyt
kyseessä 25. vai 26. turnaus – kuten isännät laskevat. Yhdet tulokset vain puuttuvat.
Ivar Liiv Tallinn
Kotka Herranen ja 20. voittopytty Tallinnasta
466
26. Tallinna turnauksen lopputulokset 2013:
1. KSI Kotka
2. Riga 2 Latvia
3. ZZ Zekalaiset
4. Tallinn SVC Eesti
5. JoLePa Jämsä
6. Rautavaara
7. Riga 1 Latvia
Veteraanien SM-turnaus
Veteraanien M50-sarja pelattiin KSi Kotkan isännöimänä Otsolan salissa lauantaina
18.5.2013. Mukana olivat isäntien lisäksi Palokan Pyry, JoLepa ja RSV Ruuhka-Suomen
Veivaajat.
KSI Kotkalla oli kaksien edellisten kisojen mestaruudet. Sitä ennen rautavaaralaiset olivat
ottaneet peräti kahdeksan voittoa peräkkäin. Muut mukaan uskaltautuneet lähtivät
hankkimaan ensimmäisiään.
Joukkueet pelasivat kisassa yksinkertaisen sarjan paras kolmesta otteluluin. Hienoisena
ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt isäntäjoukkue voitti kaikki ottelunsa suoraan 2 – 0.
Ratkaisevaksi jääneessä viimeisessä pelissä kaatui JoLePa eräpistein 25-18 ja 25-22.
Pronssin ratkaisivat Palokan Pyry ja Veivaajat 2 – 1 (25-22, 23-25, 15- 9).
Kotkan M-50 veteraaniturnauksen lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. JoLePa Jämsä
3. Palokan Pyry Jyväskylä
4. RSV Ruuhka-Suomen Veivaajat
Juha Parkko
KSI Kotka – ikähenkilöiden M50 Suomen Mestarit 2012-13
467
VAU:n istumalentopallojaosto 2012 – 2013
Lajikoordinaattorit Suvi Blechschmidt (31.12.2011 asti) ja Petri Räbinä (1.1.2013 alkaen),
Sari Mannersuo, Lasse Pakarinen, Sampsa Söderholm ja Markku Aumakallio (31.12.2012
asti).
Mestarit 2012 – 2013
Miesten Suomen Cup Mestarit: ZZ Toivala, Siilinjärvi
Reijo Hakanen, Antti Kärnä, Pekka Dahlqvist, Timo Nenonen, Mika Ylönen,
Tero Viitanen, Eero Penttinen, Kai Karppinen, Kalevi Korkalainen, Jouko
Knuutinen ja Hannu Suominen
Naisten Suomen Cup Mestarit: ZZ Ladyt, Siilinjärvi
Arja Suominen, Sarianne Suominen, Satu Korkalainen, Seija Korkalainen, Kielo Korkalainen, Mia Tarvainen, Satu Martikainen, Anne Pitkänen
Miesten Suomen Mestarit: ZZ Toivala, Siilinjärvi
Reijo Hakanen, Mika Ylönen (kapteeni ja valmentaja), Pekka Dahlqvist, Timo
Nenonen, Eero Penttinen, Tero Viitanen, Kalevi Korkalainen, Antti Kärnä, Timo Säisä ja Risto Mömmö.
Naisten Suomen Mestarit: ZZ Ladyt, Siilinjärvi
Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen, Sarianne Suominen, Anne Hiltunen, Satu
Martikainen, Anne Pitkänen, Merja Heikkinen, Raija Kumpulainen, Arja Suominen, Anneli Poikela, Seija Korkalainen C ja Mia Tarvainen sekä Kalevi Korkalainen otteluvalmentaja
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2012:
Miehet: ZZ Toivala, Siilinjärvi
Eero Penttinen C, Antti Kärnä ja Aarne-Mikko Soininen
Naiset: Hilimat, ZZ Toivala, Siilinjärvi
Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen ja Seija Korkalainen C
Miesten M-50 Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Olavi Venäläinen, Jouni Pyöttiö, Veli-Pekka Paananen, Timo Herranen, Mika
Vikman, Markku Manninen, Vallo Järv, Timo Vesterinen, Pekka Kiiski, Juha
Parkko ja Kalevi Lång
Kauden parhaat 2012 – 2013
Kauden parhaat julkistettiin ja läsnäolevat palkittiin Leppävaaran liikuntahallilla Kevätturnauksen päätteeksi 27.4.2013. Kauden parhaiksi pelaajiksi valittiin Tero Viitanen ZZ
Toivalasta ja Satu Korkalainen ZZ Ladyistä.
468
Vuoden erotuomaritittelin sai Sari Mannersuo jo ennätyksellisen kuudennen kerran. Vuoden istumalentopallovaikuttajaksi valittiin pitkän linjan istismies Kotkasta – Pekka Nygren.
ZZ-Toivala
Tero Viitanen
Lentopalloliitto
Sari Mannersuo
Sari Mannersuo
ZZ-Toivala
Satu Korkalainen
KSI Kotka
Pekka Nygren
Pekka Nygren
Kauden 2012 – 2013 yhteenveto
Helsinki 30.6.2012 3. Helsinki Metropolitan Open (2 vs 2):
Miehet
1. Eero Penttinen/Antti Kärnä, 2. Marko Julin/Jussi Herranen,
3. Kurt Vikman/Sampsa Söderholm
Rautavaara 16.7.2012 16. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. Zavon Zulttaanit, ZZ Toivala 3. Savon
Konkarit
Budapest Unkari 20.-22.7.2012 Naisten maajoukkueturnaus:
Naiset
1. Iso-Britannia, 2. Suomi, 3. Unkari
Lappeenranta 28.-29.7.2012 20. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. Royals PKS Helsinki, 3. Team Aktau 2
Kazakstan
Naiset
1. Hilimat ZZ Toivala, 2. Vector Moscow Russia, 3. Team Manse
Marathon Kreikka 22.-23.9.2012 2. Triptolemos Beach Volley turnaus:
Miehet
1. Vector Moscow 1 Venäjä, 2. Aisxylos Kreikka, 3. ESI Lappeenranta Suomi
Espoo 29.9.2012 Suomen Cup turnaus:
Miehet
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. KSI Kotka, 3. JoLePa Jämsä
Naiset
1. ZZ Ladyt Siilinjärvi, 2. HIY Helsinki, 3. ESI-Ladyt Lappeenranta
469
Moskova Venäjä 23.-25.11.2012 Izmailovo Open:
Naiset
1. CSP Izmailovo, 2. Team Latvia, 3. Team Moscow (FIN 4.)
Livani Latvia 15.-16.12.2013 Livanu Kaus:
Miehet
1. Latvija I, 2. Krievija (Moskovan Vector) , 3. Lietuva
(4. Somija – Marjolan kilpailutoimikunta)
Nastola 18.-20.1.2012, 3. Pajulahti Games (maajoukkueturnaus):
Naiset
1. Team Russia 1, 2. Team Finland, 3. Team Russia 2
Kotka 2.2.2012 31. Kotka-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. HIY Helsinki, 3. JoLePa Jämsä
Naiset
1. ZZ Ladyt Siilinjärvi, 2. HIY Helsinki, 3. VI Vantaa
SM-sarjat 2012 – 2013:
Miehet
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. KSI Kotka, 3. HIY Helsinki
Runkosarjan voittaja: ZZ Toivala Siilinjärvi
Naiset
1. ZZ Ladyt Siilinjärvi, 2. HIY Helsinki, 3. ESI-Ladyt Lappeenranta
1-sarja
1. KSI Kotka 2, 2. Nastolan Isku -68, 3. Palokan Pyry Jyväskylä
SM-Beach Volley 2012:
Miehet:
1. ZZ Toivala, 2. Royals PKS Helsinki, 3. Zavon Zulttaanit Toivala
Naiset:
1. Hilimat ZZ Toivala, 2. Vector Moscow Russia, 3. Team Manse
Espoo 27.4.2013 4. Kevätturnaus:
Ykkönen 1. Nastolan Isku -68, 2. KSI Kotka 2, 3. Palokan Pyry Jyväskylä
Naiset
1. HIY Helsinki, 2. ZZ Ladyt Siilinjärvi, 3. ESI-Ladyt Lappeenranta
Tallinna 4.5.2013 XXVI Tallinna-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. Riga 2 Latvia, 3. ZZ Zekalaiset
Kotka 18.5.2013 M50 SM-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. JoLePa Jämsä, 3. Palokan Pyry Jyväskylä
Pronssiin valetut HIYt: Ylh.vas. Sampsa Söderholm, Aulis
Vistbacka, Lasse Pakarinen ja Reima Pulli, alh.vas. Vesa Raimesalo, Mika Tiitto, Kurt Dan Anders Vikman ja Cristian Danielsson.
Kauden aikana pronsseja valoivat myös Sauli ja Ami Niemi. (Kuva: Mika Tiitto/Facebook)
470
50 vuotta – eikä ehkä suotta 2013 - 2014
Miesten SM-sarjassa pelattiin kaudella 2013-14 juhlallisesti 50. kerran istumalentopallon Suomen Mestaruudesta. Ensimmäisen mestaruuden talvisessa Pajulahden
turnauksessa vuonna 1965 voitti HIY Helsinki, joka pelaajasiirtojen ja joukkuejärjestelyjen vuoksi ei tälle kaudella saanut joukkuetta SM-sarjaan – ei myöskään ensimmäisiä mestareita loppuotteluiden katomoon.
Kansainvälinen kattojärjestö WOVD lanseerasi kaudelle uuden nimen – Word ParaVolley. Se lienee tarkoitettu jatkossa myös maailmanjärjestön uudeksi nimeksi.
Hieman hämäävää oli nimen käyttö sellaisenaan Puolan syyskuun 2013 istumalentopallon EM-kisoissa. Kisan nimestä ei oikein ymmärtänyt - mistä lajista oli kysymys.
Kesäkisoja raviradalla, rannalla ja liikuntahallin pihamaalla
Kotimaisessa Beachissä pelattiin uusituilla 3 vs 3-säännöillä perinteiseen tapaan Marjolassa ja Rautavaaralla SM-Beachin osaturnaukset sekä 2 vs 2 turnaus Helsingissä. Triptolemosin hiekkabeach Kreikassa jäi järjestämättä heikon taloustilanteen sanelemana. Suomen säännöillä beachiä pelattiin kuitenkin ainakin Virossa, Liettuassa ja Latviassa – kylläkin ilman suomalaisedustusta. Kauden jälkeen kesälle 2014 ehdoteltiin SM-arvoa myös 2
vs 2 lajille sekä veteraanibeachin mestaruusturnauksen pelaamista.
Aimo Niemi
Suomen Lentopalloliiton kesän 2013 Mikkelin Power Cupin
nuoret tutustumassa istikseen Niemen Amin johdolla
VAU:n istumalentopallojaosto sai luvan järjestää Mikkelin raviradalla kesäkuun alun Power
Cupissa istumalentopallon esittely- ja kokeilutilaisuuksia nuorille. Tapahtuman vastuuhenkilönä ja käytännön puuhamiehenä toimi Nastolan Isku -68:n Aimo Niemi. Tapahtuma onnistui hyvin ja lukuisat nuoret pääsivät innokkaina kokeilemaan heille uutta lajisovellusta.
Rautavaaran turpakäräjät
17. Rautavaara Beach Volley pelattiin lauantaina 6.7.2013 normaalina savolaisena hellepäivänä liikuntahallin pihakentillä. Miesten ja naisten sarjoissa pelattiin molemmissa neljän
joukkueen kesken yksinkertaiset peliohjelmat. Molemmissa saatiin myös tutut nimet kärkipaikoille – naisissa Hilimat ja miehissä ZZ Toivala. Turnaus onnistui hienosti ja vasta pelien jälkeen alkoivat varsinaiset – lähes koko kesän puhuttaneet – käräjöinnit.
471
17. Rautavaara Beach Volleyn lopputulokset:
Miehet:
1. ZZ Toivala: Eero Penttinen, Antti Kärnä ja Tero Viitanen
2. Rauta, Rautavaaran Raiku: Pauli Hakkarainen, Kalevi Korkalainen ja Kai
Karppinen
3. Mustat Hevoset, Rautavaaran Raiku: Kyösti Pursiainen, Jani Taskinen, Mika Ylönen ja Tapio Kettunen
4. RVI, Rautavaaran Invalidit: Heino Savolainen, Aki Juntunen, Niko Kuosmanen ja Tatu Hakkarainen
Naiset:
1. Hilimat, Siilinjärven Invalidit: Seija, Kielo ja Satu Korkalainen
2. MPT, Siilinjärvi: Mia Tarvainen, Maiju Marjamäki, Tuula Hakulinen ja Päivi
Husso
3. RavAkat, Rautavaaran Invalidit: Elina Kuosmanen, Eija Roth ja Riitta Kuokkanen)
4. Metot, Rautavaara
Elina Kuosmanen
17. Rautavaara Beachin naisten mitalikolmikot ja miesten nelikot
Käräjöinti käynnistyi kysymyksestä: ”Oliko Rautavaaran SM-osaturnaus miesten sarjan
osalta sääntöpykälän mukainen." SM-Beachin kilpailusääntöjen 5. kohdan mukaan: "Saavuttaakseen SM-arvon tulee osaturnauksen sarjaan (miesten sarja/naisten sarja) osallistua
vähintään neljä joukkuetta kolmesta eri seurasta tai yhdistyksestä."
Istumalentopallon lajijaosto piti kyseessä olevaa sääntökohtaa epäselvänä, mutta hyväksyi
Rautavaaran SM-arvon siten, että SM-pisteitä jaettiin turnauksen voittajalle 5, toiselle 3,
kolmannelle 2 ja neljännelle 1 piste. Päätös aiheutti pitkät parranpärinät, mutta pysyi voimassa. Ja Marjolassa jatkettiin.
KSI Kotka löi ZZ Toivalan Marjolassa
KSI Kotkan Junnut - Marko Julin C, Jussi Herranen ja Arto Vinni nappasivat Marjola
Beachin voiton. Loppuottelussa kaatui hallitseva Marjolan ja Suomen Mestari ZZ Toivala Eero Penttinen C, Antti Kärnä ja Lassi-Pekka Dahlqvist puhtaasti 2 - 0 (21-12, 21-14).
Edellinen voitto Marjolasta Junnuilla oli kesältä 2010. Kolmospytyn otti Team Aktau 2 Kazakstaniin.
472
Ossi Pulli
Liput nousussa Marjolan avajaisissa
Marjolassa pelattiin kahdenkymmenen joukkueen voimin. Miesjoukkueita oli matkassa 15
ja naisia viisi. Otteluita kahden päivän aikana tahkottiin kaikkiaan 68. Ulkomaisia joukkueita oli miesten sarjassa kuusi – kolme Latviasta ja kolme vähän kauempaa Kazakstanista.
Naisten sarjassa pelattiin viiden joukkueen kaksinkertainen sarja kaksieräisinä peleinä.
Ennakkosuosikki Hilimat Siilinjärveltä vei turnausvoiton menettäen vain yhden erän - viimeisessä pelissään MPT:tä vastaan. Joukkueessa pelasivat tutut Seija C, Kielo ja Satu
Korkalainen. MPT:lle kakkostila ja kolmannen pytyn halasivat Rovaniemen PoPeDot Tuija Pulju C, Tanja Halonen, Anna-Leena Rusanen ja Leena Rusanen) eräpistesuhteella
ennen Team FIN kakkosta.
Marjolan kakkosdivarin kärkisijat menivät vieraille. Loppuottelussa Team Aktau 3 voitti Latvian 3:n 2 - 1. Kolmas sarjassa oli KPS - Koivikkotien Palloseura Helsingistä pelaajistolla:
Aulis Vistbacka C, Veikko Salopää, Lasse Pakarinen ja Reima Pulli.
21. Marjola Beach Volleyn lopputulokset:
Miehet
1-Div.:
1. Junnut KSI Kotka
2. ZZ Toivala
3. Team Aktau 2 (KAZ)
4. Rauta Rautavaara
5. Latvia 1 (LAT)
6. Team Aktau 1 (KAZ)
7. Daltonit Kerava
8. KSI Kotka
Naiset
2-Div.:
1. Team Aktau 3 (KAZ)
2. Latvia 3 (LAT)
3. KPS Helsinki
4. Latvia 2 (LAT)
5. Nastolan Isku
6. Mynnilän Mallas
7. Hirvaan ViRe Rovaniemi
1. Hilimat Siilinjärvi
2. MPT Siilinjärvi
3. PoPeDo Rovaniemi
4. FIN 2
5. FIN 1
Miesten ykkösdivarin pronssijoukkueen kokoonpano oli: Ayan Rakhmetov C, Erik Kaskabayev and Kuralbek Seidov sekä kakkosen voittajajoukkueen: Murat Ungarbayev C,
Shyngys Medeuov and Nurlybek Suyenov. Kakkosen kakkosen – Latvian 3-joukkueen pelaajat olivat: Aleksejs Berkis C, Andrejs Filipavics and Sergejs Burlaka.
Penttisen Eerolle jo neljästoista
Suomen Mestaruuksista pelattiin taas siten, että Rautavaaran ja Marjolan turnauspisteet
laskettiin yhteen. Marjolan loppuottelutappiosta huolimatta Eero Penttisen kipparoima ZZ
473
Toivalan joukkue voitti miesten SM-kullat osallistuttuaan molempiin turnauksiin – toisin
kuin Junnut. Naisissa Hilimat hoiteli samat hommat – voittaen molemmat turneet.
Beach Volleyn 2013 SM-lopputulokset:
Miehet:
Naiset:
1. ZZ Toivala Siilinjärvi
2. Junnut KSI Kotka
3. Rauta Rautavaara
4. Aktau 2 (KAZ)
5. Latvia 1 (LAT)
6. Aktau 1 (KAZ)
7. Daltonit Kerava
8. KSI Kotka
9. Aktau 3 (KAZ)
10. Mustat Hevoset Siilinjärvi
11. Latvia 3 (LAT)
12. RVI Rautavaara
15
12
10
8
6
5
4
3
2
2
1
1
1. Hilimat Siilinjärvi
2. MPT Siilinjärvi
3. PoPeDo Rovaniemi
4. RavAkat Rautavaara
5. FIN 2
6. Metot Rautavaara
7. FIN 1
24 pist.
20
8
8
7
7
6
Herranen-Julin Metron voittoon
Neljäs istumalentopallon Helsinki Metropolitan Open 2 vs. 2 Beach-turnaus järjestettiin
3.8.2013 Hevossalmen Vexi-areenalla. Turnauksen loppuottelussa, jo Marjolassa voiton
napanneet, KSI:n Marko Julin-Jussi Herranen voittivat tiukassa loppuottelussa ZZ-parin
Kai Karppinen-Kalevi Korkalainen 2 - 1. Pronssia turnauksessa saavuttivat niin ikään ZZläiset Pauli Hakkarainen-Kyösti Pursiainen.
IV Metropolitan Openin lopputulokset:
1. Julin/Herranen
2. Karppinen/Korkalainen
3. Pursiainen/Hakkarainen
4. Söderholm/Vikman
5.-6. Vistbacka/Salopää
5.-6. Luhti/Tiitto
7. Pakarinen/Oulasvuori
8. Tuomola/Valkonen
9. Pakarinen/Liljeström
10. Korkalainen/Tarvainen
Sampsa Söderhom
Metron mitalistit – vas. Kai Karppinen, Kalevi Korkalanen,
Jussi Herranen, Marko Julin, Pauli Hakkarainen ja Kyösti
Pursiainen
474
Naiset kovassa kyydissä Moskovassa
Timo Väre johdatteli naisten maajoukkueen toistamiseen Moskovan Izmailovon kovatasoiseen turnaukseen elokuun puolivälissä 2013. Huippujoukkueita isäntien ohella kisassa
edustivat mm. paralympiavoittaja Kiina, hopeajoukkue USA sekä Hollanti, Slovenia ja Japani.
Victoria Kondrashova
Moskova Openin päätöskuva - liekö suomalaiset mukana
- vai jo lentokentällä
Suomen naisten maajoukkue jäi turnauksessa ilman voittoja. Viimeisessä sijoituspelissä
Suomi hävisi Japanille suoraan 0 - 3. Ainoan erävoittonsa joukkue nappasi turnauksen
voittaneelta USA:lta alkusarjan ottelussa. Turnaus oli eurooppalaisille viimeistelyharjoitus
kuukauden kuluttua alkaviin Puolan EM-kisoihin.
USA voitti Kiinan turnauksen finaalissa erin 3 - 0. Joukkueet kohtasivat sekä Lontoon että
Pekingin Paralympialaisten loppuotteluissa. Molemmilla kerroilla Kiina vei voiton.
Moscow Open 2013 lopputulokset:
1. USA
2. China
3. Moscow
4. CSP Izmailovo
5. The Netherlands
6. Slovenia
7. Japan
8. Finland
Euroopan Paravolley-kisat Puolan Elblagissa
Puolan Elblagissa on järjestetty miesten Euro Cup vuosina 2005 ja 2011, EM-kisat 2009 ja
nyt siis toistamiseen. Lisäksi paikallinen vammaisurheiluseura ISK Atak isännöi MM-kisat
vuoden 2014 kesäkuussa.
Lappeenrannan 2003 pronssikisojen jälkeen Suomen naisten maajoukkueelta jäivät väliin
vuosien 2005 ja 2007 EM-kisat. Elblagin ensimmäisissä joukkueemme sijoittui seitsemänneksi ja vuoden 2011 Rotterdamin kisoissa kuudenneksi. Sama loppusijoitus tuli myös
Puolan toisista kisoista. Kuudessa pelissä suomalaisille kolme voittoa ja kolme tappiota.
475
Suomen naisten ottelut Elblagin EM-kisoissa:
Suomi
- Venäjä
- Unkari
- Puola
- Hollanti
- Kroatia
- Saksa
0–3
3–0
3–0
0–3
3–0
0–3
(18-25, 17-25, 20-25)
(25-15, 25- 9, 25-15)
(25-11, 25-21, 25-15)
(10-25, 8-25, 4-25)
(25- 4, 25-13, 25-10)
(13-25, 22-25, 19-25)
http://paravolley.pl/
Miesten mestaruuden otti jo kahdeksannen kerran peräkkäin Bosnia & Hertzegovina ja
neljännen kerran peräkkäin himmeimmät mitalit Venäjä ja Saksa. Naisten voitto meni ehkä
hieman yllättäen kovasti kehittyneelle Venäjälle, joka jo edellisissä kisoissa saavutti pronssimitalit.
Naisten mestaruutta puolustanut Ukraina sai nyt hopeaa ja Slovenia pronssia. 7/11 Euroopan mestaruutta voittanut Hollanti jäi Elblagin kisoissa ensimmäistä kertaa ulos palkintojakkaralta. Suomen naisten tavoittelema viides sija valui tappioon Saksalle. Voitto olisi
mahdollisesti tuonut villin kortin MM-kisoihin 2014.
Suomen joukkue EM 2013 kisoissa Puolassa: Helena Skogström, Petra Pakarinen, Annukka Jäätteenmäki, Hanna- Maria Sariluoto, Laura Haaranen, Raisa Möller, Satu Tiilikainen ja Helvi Seppänen. Joukkueen päävalmentaja Timo Väre sekä apuvalmentaja ja joukkueenjohtaja Eeva-Liisa Hilden.
Puolan EM 2013 kisojen lopputulokset:
Miehet:
1. Bosnia & Hertzegovina
2. Venäjä
3. Saksa
4. Ukraina
5. Hollanti
6. Puola
7. Kroatia
8. Iso-Britannia
9. Serbia
10. Unkari
11. Azerbaitzan
12. Latvia
13. Liettua
Naiset:
1. Venäjä
2. Ukraina
3. Slovenia
4. Hollanti
5. Saksa
6. Suomi
7. Unkari
8. Puola
9. Kroatia
476
Suomen Cup Homenokka-turnauksen yhteydessä
Palokan Pyryn aktiivien ansiosta Suomen Cup järjestettiin Jyväskylän Hippos-hallissa pelatun perinteisen pystypallon Homenokka-veteraaniturnauksen yhteydessä lauantaina
28.9.2013. Sunnuntaina osallistuvilla homenokilla oli mahdollisuus kokeilla istumalentopalloa – jota myös paljon käytettiin.
Suomen Cup pelattiin jälleen ilman naisjoukkueita. Miehissä osallistujia oli kuusi, jotka pelasivat yksinkertaisen sarjan paras kolmesta. ZZ Toivala otti puhtaalla suorituksella jo kolmannen perättäisen Cup-voiton Siilinjärvelle. Voiton ratkaisseessa viimeisessä pelissä ZZ
voitti KSI Kotkan 2 – 0 (25- 8, 25-22).
Suomen Cupin 2013-14 lopputulokset:
1. ZZ Toivala Siilinjärvi
2. KSI Kotka
3. JoLePa Jämsä
4. LVI Helsinki
5. HIY Helsinki/VanLe Vantaa
6. Palokan Pyry
ZZ-TV/Mika Ylönen
ZZ ja KSI Homenokkacupin ratkaisupelissä
Mia Tarvainen/Aimo Pitkänen
Suomen Cup Mestarit 2013-14: ZZ Toivala
Istumalentopallosarjat 2013 - 2014
Istumalentopallossa pelattiin talvikaudella 2013-14 miesten ja naisten SM-sarjat, ykkössarja ja veteraanien SM-turnaus. Molempiin SM-sarjoihin osallistui neljä joukkuetta. Miehet
pelasivat nelinkertaisen runkosarjan normaalipeleinä ja naiset, edellisvuoden tapaan, turnaukset jokaisella paikkakunnalla ja pelit kolmieräisinä. Ykkössarjassa pelattiiin neljä
avointa osaturnausta, joiden sijoituspisteet ratkaisivat voittajan.
Miesten SM-sarjaan osallistuivat kolmatta perättäistä mestaruutta hakeva ZZ Toivala Siilinjärveltä, KSI Kotka, JoLePa Jämsästä sekä uutena tuttavuutena Laajasalon Voiman istumalentopalloilijat – LVI Helsinki. Naisten sarjassa pelasivat HIY Helsinki, ESI-Ladyt Lappeenrannasta, Palokan Pyry Jyväskylästä ja Siilinjärven Invalidien kuosiin vaihtaneet edelliskauden ZZ Ladyt. Miesten Suomen Mestaruudesta pelattiin 50. kerran.
Ykkössarjaan osallistuivat kauden aikana – KSI Kotka 2, HIY Helsinki/VanLe yhdistelmäjoukkue, Siilinjärvi ja Palokan Pyry Jyväskylästä kaikkiin neljään turnaukseen sekä Nastolan Isku -68 kolmeen osaturnaukseen. Turnauksia pelattiin kerran muilla paikkakunnilla
paitsi Siilinjärvellä.
477
Euroopan Mestarit Pajulahdessa
Tammikuun puolivälissä 2014 Pajulahdessa pelattiin 4. Pajulahti Games vammaisurheilutapahtuma. Naisten istumalentopalloon osallistuivat Suomen ohella MM-kisoihin nimetty
Iso-Britannia sekä Euroopan Mestaruuden syksyllä voittanut – ja luonnollisesti myös Puolan kesäkuisiin kisoihin matkaava Venäjä.
Joukkueet pelasivat perjantaina ja lauantaina alkuottelut – jokainen kahdesti jokaista vastaan. Lisäksi Venäjän ja Suomen vaihtopelaajista koostunut Team Mix kohtasi IsoBritannian kerran. Venäjä hallitsi pelejä selkeästi – eikä menettänyt erääkään. Suomi voitti
ensimmäisessä pelissä britit 3 – 0, mutta hävisivät toisen 2 – 3. Myös Mixit voittivat IsoBritannian. Sunnuntain loppuottelussa kohtasivat Venäjä ja Suomi.
Alkuottelut:
Iso-Britannia - Venäjä
Team Mix – Iso-Britannia
Venäjä - Suomi
Suomi - Iso-Britannia
Suomi - Iso-Britannia
Venäjä - Iso-Britannia
Suomi - Venäjä
0–3
3–0
3–0
3–0
2–3
3–0
3–0
(14-25, 11-25, 15-25)
(25-14, 25-19, 25-16)
(25-21, 25-21, 25-18)
(23-25, 26-24, 20-25, 25-16, 12-15)
(25-5, 25-20, 25-17)
(21-25, 19-25, 19-25)
Sijoituspelit:
3.-4.
1.-2.
Team Mix - Iso-Britannia
Venäjä - Suomi
3 – 0 (25-13, 25-19, 25-18)
3 – 2 (25-14, 22-25, 21-25, 25-19, 15- 8)
4. Pajulahti Gamesin lopputulokset:
1. Venäjä
2. Suomi
3. Mix Team
4. Iso-Britannia
Suomen joukkueen kokoonpano Pajulahden turnauksessa: Helena Skogström, Raisa Möller, Hanna-Maria Sariluoto, Petra Pakarinen, Annukka Jäätteenmäki, Laura Haaranen,
Helvi Seppänen, Maria Valkeavuori, Maria Viitala ja Anne Mäki. Joukkueen päävalmentaja
Timo Väre ja kakkosvalmentaja Eeva-Liisa Hilden.
www.cspizmailovo.ru
Iloisia mimmejä Vennäältä Pajulahden päättäjäisissä
478
Kotkassa yhdistyksen 75-vuotisjuhlat
32. Kotka-turnaus pelattiin lauantaina 8.2.2014. Turnaus juhlisti isäntäyhdistyksen – Kotkan Seudun Invalidit ry:n 75-vuotisjuhlaa. Isäntien ykkösjoukkue KSI oli voittanut yhdeksän
edellistä miesten turnausta ja se kymmenes perättäinen oli nyt hakusessa. Hallitseva
Suomen Mestari ZZ Toivala Siilinjärveltä osallistui nyt ensimmäistä kertaa Kotka-turnaukseen – ja heti komea Kotka-patsas sai siivet selkäänsä ja matkasi Savon maille.
Turnauksessa pelattiin vain miesten voimin – naisjoukkueista ainoa ilmoittautunut oli Vantaan Invalidien porukka. Kahdeksan miesjoukkuetta pelasivat kahdessa neljän joukkueen
alkulohkossa, joista kaksi parasta selvisi A-sarjan jatkopeleihin ja muut B-sarjaan. SMsarjalaiset ZZ Toivala, LVI Helsinki ja Kotkan ykkös- ja kakkosjoukkueet jatkoivat pelejään
A-sarjassa ja mm. SVC Tallinn B-sarjassa.
A-sarjan välierissä kohtasivat ZZ Toivala ja LVI Helsinki sekä kotkalaiset keskenään. ZZ
joutui helsinkiläisten kanssa tiukoille – ottelu meni kolmanteen erään päättyen niukasti
mestarien voittoon. Ottelun tulos ZZ:lle 2 - 1 (23 - 25, 25 – 17, 15 – 13). KSI 1 selvisi kakkostiimistään numeroin 2 - 0 (25 – 18, 25 – 17). B-sarjan välierissä HIY/VanLe voitti Tallinnan ja SekaMix Palokan Pyryn suoraan 2 – 0.
B-sarjan loppuottelussa SekaMix voitti HIY/VanLen 2 – 1 ja Tallinnalaiset kolmossijasta
Palokan 2 – 0. A-sarjan pronssipelissä LVI kukisti isäntien kakkosen 2 - 0 (27 – 25, 25 –
17) ja finaalissa ZZ Toivala KSI Kotkan myös 2 – 0 (27-25, 25-17).
32. Kotka-turnauksen lopputulokset:
A-sarja
B-sarja
1. ZZ Toivala
2. KSI Kotka
3. LVI Helsinki
4. KSI Kotka 2
1. SekaMix
2. HIY/VanLe
3. SVC Tallinn
4. Palokan Pyry
Istis.info
ZZ Toivalan kippari Mika Ylönen vastaanottaa kilpailujen johtaja Pekka Nygrenin luovuttaman kiertopalkinnon - Kotkapatsaan
479
Veteraaniturnaus jälleen Kotkassa
Veteraanien M50-sarjan turnaus pysytteli edelleen hengissä, hieman huohottaen. Järjestyksessään 19. turnaus pelattiin 1.3.2014 Kotkassa neljän joukkueen voimin. Isännät olivat
ottaneet kolme edellistä voittoa, rautavaaralaisten kahdeksan voiton jälkeen.
Turnauksessa joukkueet pelasivat yksinkertaisen sarjan kahden erän otteluina ilman sijoituspelejä. Kotkalaiset hoitelivat voiton puhtaasti – erääkään menettämättä.
Juha Parkko
Veteraanimestarit 2013-14 – KSI Kotka
M50 SM-turnauksen lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ZZ 50 Toivala
3. HIY/VanLe
4. Palokan Pyry
6
4
2
0
Ykkönen aloitti kotimaan ratkaisut
Ykkössarjan neljäs ja viimeinen osaturnaus pelattiin Vantaalla maaliskuun puolivälin lauantaina. Tilanne oli täysin auki – KSI johti sarjaa 11:llä pisteellä, HIY/VanLe, Siilinjärvi ja Palokan Pyry hengittivät niskaan – kaikilla 9 pistettä.
Sarjan voittoa puolustava KSI ei jättänyt mitään sattumuksien varaan, vaan hoiteli Vantaan
turnauksesta voiton ja samalla varmisti koko sarjan ykköspaikan jälleen Kymenlaaksoon.
Joukkueessa pelasivat kauden aikana: Olavi Venäläinen, Sami Tervo, Pekka Kiiski, Leila
Holtari, Mikko Suomalainen, Osmo Röpelinen, Marko Montonen, Mika Vikman, Juha Parkko, Jouni Pyöttiö ja Jake Paananen.
Ykkössarjan 2013-14 lopputulokset:
Joukkue
1.
2.
3.
4.
5.
KSI Kotka 2
HIY/VanLe
Siilinjärvi
Palokan Pyry
Nastolan Isku -68
Nastola
2.11.13
4
3
2
5
1
Kotka
23.11.13
3
4
2
1
-
Jyväskylä
25.1.14
4
2
5
3
1
Vantaa
15.3.14
5
4
3
2
1
Pist.
yht.
16
13
12
11
3
480
Naisten SM-sarja jatkoi
Naisten SM-sarjaa hallitsi SI Siilinjärvi, joka pitkälti pelasi samalla porukalla kuin edelliskauden mestari ZZ Toivala. Naisten viimeinen ja ratkaisenva osaturnaus pelattiin Korsossa
maaliskuun lopulla. Mestaruus Siilinjärvelle sekä hopeamitalit Lappeenrantaan olivat jo
ennen pelejä sinettejä vaille. Siilinjärvi tarvitsi yhden ja ESI-Ladyt kaksi sarjapistettä mitaleidensa varmistamiseen. HIY Helsinki ja Palokan Pyry lähtivät käytännössä pelaamaan
pronssimitaleista tasapisteissä.
Jyväskylän joukkue otti ensimmäiset SM-istismitalinsa nappaamalla Korson peleistä 5 pistettä – Helsingin yhtä vastaan. Palokan Pyryn pronssijoukkueessa pelasivat: Anna Hirvonen, Maria Viitala, Hanna Koljonen, Marja Valkeavuori, Tuula Uutela, Sari Emaus, Paula
Tarvainen, Laura Haaranen, Jenni Kuljula ja Carita Kortteinen.
Hopeaa voittaneen ESI-Ladyt Lappeenrannan kokoonpano oli: Helvi Seppänen, Annika
Asikainen, Soile Turkia, Raisa Möller, Anne Korhola, Satu Kirvesniemi, Satu Tiilikainen,
Johanna Heiskanen ja Johanna Korhola.
Naisten SM-sarjan 2013-14 lopputilanne:
1.
2.
3.
4.
Joukkue
ott.
SI Siilinjärvi
ESI-Ladyt
Palokan Pyry
HIY Helsinki
12
12
12
12
3
8
2
0
0
2
1
0
ve
he
vep
2
5
5
2
2
2
4
6
0
3
3
4
30
18
14
10
- 6
- 18
- 22
- 26
877
798
794
681
-
hep
pist
659
824
804
863
30
18
14
10
Istis.info
Naisten Suomen Mestarit 2013-14 – SI Siilinjärvi
Miesten 50. Suomen Mestaruus päätti kotimaisen kauden
Runkosarjaa selkeästi hallinnut istuva mestari ZZ Toivala aloitti paras kolmesta finaalipelit
huhtikuun alussa Kotkan Otsolassa. Vaikka KSI Kotka olikin voittanut joukkueiden viimeisen runkosarjan pelin 3 – 2 – eivät kotkalaisten kertoimet mestaruuteen olleet kummoiset.
Tappio oli toivalalaisten ainoa kauden aikana ja katkaisi joukkueen kotimaan pelien voittoputken, vain hieman ennen kuin ZZ olisi mennyt ESI-Teamin voittoennätyksen ohi.
481
Miesten SM-runkosarjan 2013-14 lopputilanne:
1.
2.
3.
4.
Joukkue
ott.
3
2
1
0
ve
he
vep
hep
ZZ Toivala
KSI Kotka
LVI Helsinki
JoLePa Jämsä
12
12
12
12
10
5
2
0
1
2
4
0
1
2
1
3
0
3
5
9
35
26
22
8
- 8
- 20
- 27
- 36
1 022
1 006
923
840
815
992
- 1 076
- 1 050
pist
33
21
15
3
KSI Kotka pelasi kotisalillaan Otsolassa ensimmäisen finaalipelin upeasti ja nappasi kiinnityksen mestaruuspyttyyn jännittävän pelin jälkeen 3 – 2 (25-22, 20-25, 20-25, 25-21, 1614) voitolla.
Pronssipelissä Keravan Saviolla LVI Helsinki otti pronssimitalit voitolla JoLePasta lukemin
3 – 0 (25-21, 25-15, 25-20). LVI:n pelaajat kauden aikana: Harri Sievänen, Kalev Ross,
Jussi Herranen, Ari Rytkönen, Riku Luhti, Kurt Vikman, Marko Venäläinen, Antti Haataja,
Veli-Matti Hakasalo, Mika Tiitto, Sampsa Söderholm, Christian Danielsson, Jari Helminen
ja Mikael Gustafsson.
Lasse Pakarinen
Miesten SM-pronssimitalistit – LVI Helsinki
50. Suomen Mestari ratkaistiin Toivalassa. Lauantaina 12.4. pelatussa toisessa finaalissa
isännät olivat omaa luokkaansa. KSI Kotka ei missään vaiheessa päässyt edes yrittämään
mestaruuden ratkaisemista – voitto ZZ Toivalalle 3 – 0 (25-18, 25-17, 25-16).
Kolmas ja ratkaiseva peli oli heti seuraavana päivänä. Nyt kotkalaiset taistelivat tiukemmin,
mutta lopulta ZZ Toivala oli kolmannen mestaruutensa putkeen – ja tuon kautta aikain 50.
istumalentopallon Suomen Mestaruuden. Ottelutulos 3 – 0 (25-16, 25-23, 25-15).
KSI Kotkan hopeajoukkue: Arto Vinni, Jake Paananen, Veli-Pekka Paananen, Timo Herranen C ja valmentaja, Juha Ahdepelto, Marko Julin, Vallo Järv ja Osmo sekä Pekka Kiiski
huoltaja ja Pekka Nygren joukkueenjohtaja.
Mitali oli KSI Kotkalle kaikkiaan 28. (11 kultaa, 10 hopeaa ja 7 pronssia), jolla se johtaa
SM-sarjan mitalitilastoa ennen LSI Lahtea (26) ja Lappeenrannan ESI-Teamia (23).
482
ZZ Toivala
50. istumalentopallon Suomen Mestari 2013-14 – ZZ Toivala Siilinjärvi
The Double Touch Clubille uusi jäsen
Istumalentopallon nettisivuston perustama ja ylläpitämä Kaksois(virhe)mestarikerho - The
Double Touch Club - jatkaa kasvuaan, mikä hienoa. Uutena jäsenenä kerhoon on hyväksytty Ossi Pullin, Pappa Piilolan ja Tero Viitasen seuraan ZZ Toivalan pelaajarinkiin talvella liittynyt Otto Sivonen.
Otto pelasi kausilla 1978-81 Pieksämäen Namikan kultaisessa mestarijoukkueessa voittaen neljä kertaa Suomen Mestaruuden. Nyt näiden mitalien jatkeeksi tuli viides Suomen
lentopallomestaruus - nyt istumalentiksestä ZZ Toivalan riveissä.
wikipedia.org
Pieksämäki juhlii seitsemättä Suomen Mestaruutta v. 1981
3. Magyarorszag kiniytni Üloröplabda nemzetközi noi torna
Naisten maajoukkue matkasi huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 3. Budapest Open
turnaukseen. Emäntäjoukkueen (EM 7.) ja Suomen (EM 6.) lisäksi kisaan osallistuivat
Kroatia (EM 9.) sekä Slovenia (EM 3.). Suomen sukuinen unkarin kieli ei ihan tutulta vaikuta. Otsikko kääntynee kotimaaksi kutakuinkin tyyliin: 3. Unkarin avoin istumalentopallon
naisten turnaus.
Päävalmentaja Timo Väreen sijasta maajoukkueemme hommia kisassa ohjasti Allan Pynnönen Jyväskylästä – ja kaiketi aivan mainiosti. Suomi sijoittui turnauksen kakkoseksi.
483
Allan Pynnönen
Suomen maajoukkueen pelaajat Unkarin turnauksessa
kunniakirjan kera
3. Budapest Openin tulokset:
Alkusarjat ottelut:
Slovenia - Kroatia
Unkari - Kroatia
Suomi - Unkari
Slovenia - Suomi
Kroatia - Suomi
Slovenia - Unkari
3-0
3-2
3-0
3-0
0-3
3–0
Sijoituspelit:
3.-4.: Unkari - Kroatia
1.-2.: Slovenia - Suomi
2–3
3–0
Lopputulokset:
1. Slovenia
2. Suomi
3. Kroatia
4. Unkari
JoLePalle Tallinna-turnauksen voitto
SM-sarjassa toistamiseen neljänneksi tipahtanut Jokilaakson Lentopallo (JoLePa) Jämsästä paikkaili itsetuntoaan 27. Tallinna-turnauksen voitolla - ennen 20 kertaa saman kisan
ykköspallilla ylpeillyttä KSI Kotkaa. Kahden erän peleinä pelattu (pika)kisa ratkesi turnauksen viimeisessä erässä jämsäläisten voittaessa KSI:n pistein 21-17.
Tuolla erätappiolla kotkalaiset jäivät turnauksen kakkoseksi. Kolmanneksi sinnitteli Team
FIN-97 - Tallinnan EM-kisoissa vuonna 1997 mestaruuden napanneet veteraanit Matti Pullin johdolla. Neljäs oli isäntien joukkue - paremmalla piste-erolla ennen Sekalaista savolaista seurakuntaa.
484
Istis.info
27. Tallinna-turnauksen voittajat 2014 - JoLePa Jämsä, Suomi:
Vas.: Jani Virtanen, Timo Lehtonen, Simo Heikkinen, Aarno Liimatainen, Pekka
Nyström, Janne Laukkarinen, Hannu Särkkä ja Ari Härkönen. Kuvasta puuttuu
Vesa Patinen
27. Tallinna-turnauksen ottelutulokset ja loppusijoitukset:
FIN-97 – Sekalainen
JoLePa – Tallinn
Tallinn – KSI Kotka
FIN -97 – JoLePa
KSI Kotka – FIN-97
Sekalainen – JoLePa
Tallinn – FIN-97
KSI Kotka – Sekalainen
JoLePa – KSI Kotka
Sekalainen – Tallinn
2 – 0 (21-20, 21-10)
2 – 0 (21- 9, 21-18)
0 – 2 (18-21,,11-21)
0 – 2 (15-21, 15-21)
2 – 0 (21-13, 21-10)
0 – 2 (18-21, 16-21)
1 – 1 (21-15, 19-21)
1 – 1 (19-21, 21- 9)
1 – 1 (10-21, 21-17)
1 – 1 (16-21, 21-19)
1.
2.
3.
4.
5.
7 punkti
6 punkti
3 punkti
2 punkti ( -21 )
2 punkti ( -33 )
JoLePa
KSI
Fin-97
SVC Tallinn
Sekalainen srk
Istis.info
Kisapäällikkö Ivar Liiv hommissa
485
Tallinn Istevõrkpalliturniir poolt aastatel 1986 – 2014
Yhteistyö Eestin kanssa on ollut 1980-luvulta alkaen läheistä. Ehkä siksi on syytä Suomen
istishistoriaan myös liittää alla oleva listaus Tallinna-turnauksen voittajista. Turnaus pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1986, mutta silloin vielä ilman suomalaisjoukkueita. Toiseen turnaukseen 14.3.1987 KSI Kotka osallistui ensimmäisenä ylämaan joukkueena.
Tallinna ja Kotka ovat toistensa ystävyyskaupunkeja. SVC Tallinn ja KSI Kotka ovat vastavuoroisesti useimmiten osallistuneet toistensa turnauksiin. Kotkalaiset ovat olleet pois Tallinnan turnauksista vuoden 1987 jälkeen vain vuonna 2011, jolloin joukkue oli Hampurissa.
Kevään 2014 Tallinnan turnaus oli järjestyksessään 27., vaikka tietoja löytyykin vain
26:stakisasta. Niihin KSI Kotka on osallistunut 24/26 kertaa ja voittanut kaikkiaan 20 ykkössijaa. Perinnejuttuhan on: ”Jos ei voita Kotka – voittaa votka.” Lappeenrannan ESITeamilla on kaksi ja HIY Helsingillä, Rautavaaralla ja nyt myös JoLePalla yksi voitto. Ensimmäisen turnauksensa isännät sentään voittivat.
TALLINNA-TURNAUKSET 1986 - 2014 JA VOITTAJAT
N
Vuosi
I
II
III
IV
V
VI
VII
VIII
IX
1986
1987
1988
1989
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
Päivämäärä
Pelipaikka
Voittajat
Miehet
X
XI
XII
XIII
XIV
XV
XVI
XVII
XVIII
XIX
XX
XXI
XXII
XXIII
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
XXIV 2011
XXV 2012
XXVI 2013
XXVII 2014
1/1986
14.3.1987
4/1988
14.-15.4.1989
15.–16.4.1990
5/1991
5/1992
5/1993
22.–23.10.1994
Tallinna
Eesti
Tallinna
KSI Kotka
Tallinna
KSI Kotka
Tallinna
KSI Kotka
Tallinna
KSI Kotka
Tallinna
KSI Kotka
Tallinna
HIY Helsinki
Tallinna
KSI Kotka
Tallinna
ESI-Team
Ei pelattu
29.–30.6.1996
Tallinna
ESI-Team
Ei pelattu
30.–31.5.1998
Kadrina
KSI Kotka
8.5.1999
Kadrina
KSI Kotka
29.4.2000
Tallinna
KSI Kotka
14. turnaus tai tieto siitä puuttuu
30.6.–1.7.2001 Tallinna
KSI Kotka
1.6.2002
Tallinna
KSI Kotka
24.5.2003
Tallinna
KSI Kotka
5.6.2004
Tallinna
KSI Kotka
21.5.2005
Tallinna
KSI Kotka
6.5.2006
Tallinna
KSI Kotka
3.5.2007
Tallinna
KSI Kotka
3.5.2008
Tallinna
KSI Kotka
2.5.2009
Tallinna
KSI Kotka
Ei pelattu
21.5.2011
Tallinna
Rautavaara
12.5.2012
Tallinna
KSI Kotka
4.5.2013
Tallinna
KSI Kotka
3.5.2014
Tallinna
JoLePa Jämsä
Naiset
Eesti
Eesti
Eesti
Eesti
Eesti
Eesti
Liettua
Latvia
?
?
Latvia
Latvia
KSI Kotka
KSI Kotka
Latvia
KSI Kotka
Ukraina
?
Londa Latvia
Ei pelattu
KSI Kotka
Rautavaara
Ei pelattu
Ei pelattu
Ei pelattu
Ei pelattu
486
Moskova voitti Moskovassa
Naisten maajoukkue osallistui jälleen 4. Moscow Open turnaukseen äitienpäiväviikonloppuna 9.-11.5.2014. Totuttuun tapaan kisassa oli kovaa seuraa, mm. neljä MM-kisoihin
matkaavaa joukkuetta: Venäjä (kisassa nimellä Moskova), Brasilia, Ukraina ja Hollanti.
Joukon jatkeena olivat siis Suomi ja lisäksi Unkari.
Joukkueet pelasivat tiukan alkusarjan jokainen jokaista vastaan perjantaina ja lauantaina.
Neljä parasta pelasi lisäksi lauantai-iltana välierät. Sijoituspelit olivat vuorossa sunnuntaina
aamupäivällä.
Suomen joukkueen ottelut Moskovassa:
Alkusarja:
Suomi
1–3
0–3
0–3
3–0
0–3
- Ukraina
- Brasilia
- Moskova
- Unkari
- Hollanti
Sijoituspeli 5. – 6.:
- Unkari
3–1
4. Moscow Openin lopputulokset:
1. Moskova, Venäjä
2. Hollanti
3. Ukraina
4. Brasilia
5. Suomi
6. Unkari
Finlandsittingvolleyball
Team FIN Moskovassa kahden hollannittaren kera:
Ylh. vas.: Laura Haaranen, Eeva-Liisa Hilden (valm.),
Helena Skogström, Raisa Möller, Hanna-Maria Sariluoto, Marja Valkeavuori, kesk. vas.: Helvi Seppänen
ja Maria Viitala
487
Villillä kortilla MM-kisoihin
Kohta Moskovan kisojen jälkeen Iranin naisten maajoukkue ilmoitti, ettei se osallistu Puolan kesäkuisiin MM-kisoihin. Tarkemmin tapahtumia tuntematta – paikkaa tarjottiin Suomelle, joka ilmoitti sen vastaanottavansa.
Suomen kanssa samaan alkulohkoon tulivat isäntämaa Puola sekä Iso-Britannia, Slovenia, Venäjä ja USA. Toiseen alkulohkoon nimettiin Kiina, Ukraina, Brasilia, Saksa, Japani
ja Hollanti. Edellisen kerran Suomen naisten maajoukkue osallistui MM-kisoihin Sloveniassa vuonna 2002, sijoittuen silloin hienosti Hollannin ja Slovenian jälkeen pronssimitaleille.
ZZ kauden päätösturnauksen voittoon Hampurissa
Kotimainen pelikausi 2013-14 päättyi Saksan Hampurissa toukokuun puolivälissä. Kolminkertainen Suomen Mestari ZZ Toivala ja HIY Helsinki osallistuivat 25. Werner von Siemens juhlaturnaukseen. Toivalalle kisa oli ensimmäinen kansainvälinen koitos ulkomailla.
25. Werneriin osallistui yhteensä 17 joukkuetta viidestä eri maasta – mukana mm. tuore
Kroatian mestari IOK Zagreb, Hollannin hopea- ja pronssijoukkueet Alterno ja Volleer,
Saksan mestari Leipzig sekä tietysti 23-kertainen mestari Leverkusen sekä Puolan mestari
START Wroclaw, jota kisaisännät tituleerasivat jostain syystä Warszawaksi. Wroclawin
kaupunki sijaitsee Varsovasta 300 km lounaaseen.
Joukkueita Hampurin turnauksessa oli - kahden ellei kolmenkin kerroksen väkeä – taso oli
melko vaihteleva. Mukana oli paljon sekajoukkueita ja Hollannin Volleer taisi olla sama
kuin naisten maajoukkue.
Turnauksen aluksi joukkueet pelasivat neljässä alkulohkossa, joiden kaksi parasta jatkoi
kahdeksan parhaan jatkopeleihin. ZZ Toivala selvitti tiensä jatkoon lohkovoittajana ja HIY
omansa kakkosena. Puolivälierissä pelikaavio laittoi suomalaisjoukkueet pelaamaan keskenään – josta ZZ mitalipeleihin ja HIY pelaamaan sijoista 5. – 8.
Välierissä siilinjärveläiset voittivat Kroatian mestarin ja loppuottelussa Hampurin turnausta
pitkään hallinneen Leverkusenin lähes näytöstyyliin. HIY:n sunnuntain pelit eivät sujuneet
edellispäivän tyyliin – tappiot Saksan RLP Länderauswahlille 0 – 2 ja Hollannin Alternolle
samoin 0 – 2 tiesivät sijaa nro 8.
Turnausvoittaja ZZ Toivalan ottelut Hampurin turnauksessa:
Alkulohkojen ottelut:
ZZ Toivala - Leverkusen 2
- Pinneburg
- Leipzig 1
Jatkopelit:
Puolivälierä:
- HIY Helsinki
Välierä:
- IOK Zagreb
Loppuottelu:
- Leverkusen 1
2 – 0 (25- 8, 25-17)
2 – 0 (25- 8, 25-14)
1 – 1 (24-26, 25-16)
2 – 0 (25-16, 25-16)
2 – 0 (25-17, 25-14)
2 – 0 (25-14, 25-14)
488
Hampurin turnauksen lopputulokset:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
ZZ Toivala, FIN
Leverkusen 1
IOK Zagreb, CRO
Leipzig 1
Warszawa, POL
RLP Länderauswahl
Alterno, NED
HIY Helsinki, FIN
Pinnebirg
Eilbek
11. Volleer, NED
12. Magdeburg 1
13. Berlin
14. Magdeburg 2
15. Leipzig 2
16. Leverkusen 2
17. Copenhagen, DAN
Lasse Pakarinen
Suomen ja Hampurin mestarit – ZZ Toivala Suomi:
Takana vas.: Timo Säisä, Mika Ylönen, Pekka Dahlqvist, Timo Nenonen,
Tero Viitanen, Kai Karppinen ja edessä vas.: Antti Kärnä, otteluvalm.
Erkko Nykänen, Eero Penttinen, Reijo Hakanen, Yrjö Kokkonen. Kuvasta
puuttuu: Hannu Suominen
Lasse Pakarinen
ZZ ja Leverkusen kannuineen
VAU:n istumalentopallojaosto 2013 – 2014
Lajikoordinaattori Petri Räbinä, Sari Mannersuo, Lasse Pakarinen ja Sampsa Söderholm
(30.9.2013 asti).
489
Mestarit 2013 – 2014
Miesten Suomen Mestarit: ZZ Toivala, Siilinjärvi
Erkko Nykänen, Yrjö Kokkonen, Hannu Suominen, Timo Nenonen, Mika Ylönen C, Pekka Dahlqvist, Pauli Hakkarainen, Aarne-Mikko Soininen, Eero Penttinen, Tero Viitanen, Antti Kärnä, Kai Karppinen, Kalevi Korkalainen, Reijo Hakanen ja Otto Sivonen
Miesten Suomen Cup Mestarit: ZZ Toivala, Siilinjärvi
Antti Kärnä, Kalevi Korkalainen, Jouko Knuutinen, Eero Penttinen, Pauli Hakkarainen, Kai Karppinen, Pekka Dahlqvist, Mika Ylönen C, Tero Viitanen ja
Aimo Pitkänen.
Naisten Suomen Mestarit: SI Siilinjärvi, Siilinjärven Invalidit ry
Tuula Hakulinen, Päivi Husso, Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen, Seija Korkalainen C, Anne Pitkänen, Mia Tarvainen, Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo,
Auli Sipilä sekä Kalevi Korkalainen valmentaja
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2013:
Miehet: ZZ Toivala, Siilinjärvi
Eero Penttinen C, Antti Kärnä, Tero Viitanen ja Pekka Dahlqvist
Naiset: Hilimat, SI Siilinjärvi, Siilinjärven Invalidit ry
Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen ja Seija Korkalainen C
Miesten M-50 Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotka Seudun Invalidit ry
Olavi Venäläinen, Veli-Pekka Paananen, Timo Herranen, Mika Vikman, Vallo
Järv, Timo Vesterinen, Pekka Kiiski ja Osmo Röpelinen
Kauden parhaat 2013 – 2014
Aikaisemmista kausista poiketen nyt valittiin sekä luokitellut että luokittelemattomat pelaajat. Naisten parhaiksi valittiin Satu Korkalainen SI Siilinjärvi ja luokiteltuna Annukka Jäätteenmäki HIY Helsinki.
Miesten parhaiksi nimettiin Jussi Herranen LVI Helsinki ja luokiteltuna Janne Laukkarinen
JoLePa Jämsä.
Kauden erotuomarina palkittiin Helena Tenhola Helsingistä ja istisvaikuttajana Markku
Aumakallio Lappeenrannasta. Naisten parhaat nimettiin ja palkittiin SM-sarjan päätösturnauksessa Korsossa 29.3. ja muut kerrottiin Toivalassa kolmannen SM-finaalin jälkeen
13.4.2014.
Kauden 2013 – 2014 yhteenveto
Rautavaara 6.7.2013 17. Rautavaara Beach Volley:
Miehet
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. Rauta, Rautavaaran Raiku, 3. Mustat
Hevoset, Rautavaaran Raiku
Naiset
1. Hilimat SI Siilinjärvi, 2. MPT, 3. RavAkat
490
Lappeenranta 20.-21.7.2013 21. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Junnut KSI Kotka, 2. ZZ Toivala Siilinjärvi, 3. Team Aktau 2 Kazakstan
Naiset
1. Hilimat SI Siilinjärvi, 2. MPT, 3. PoPeDo Rovaniemi
Helsinki 3.8.2012 4. Helsinki Metropolitan Open (2 vs 2):
Miehet
1. Marko Julin/Jussi Herranen, 2. Kai Karppinen/Kalevi Korkalainen, 3. Pauli Hakkarainen/Kyösti Pursiainen
Moskova Venäjä 16.-18.8.2013 III Moscow Open:
Naiset
1. USA, 2. China, 3. Moscow (Finland 8.)
Elblag Puola 16.-22.9.2013 Euroopan Mestaruuskisat:
Miehet
1. Bosnia ja Hertzegovina, 2. Venäjä, 3. Saksa Naiset
1. Venäjä, 2. Ukraina, 3. Slovenia (Finland 6.)
Jyväskylä 30.9.2013 Suomen Cup:
Miehet
1. ZZ Toivala, 2. KSI Kotka, 3. JoLePa Jämsä
Nastola 17.-19.1.2014 4. Pajulahti Games (maajoukkueturnaus):
Naiset
1. Team Russia 1, 2. Team Finland, 3. FIN/RUS
Kotka 8.2.2014 32. Kotka-turnaus:
Miehet
1. ZZ Toivala, 2. KSI Kotka, 3. LVI Helsinki
Kotka 1.3.2014 Veteraaniturnaus M50:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ZZ-50 Toivala, 3. HIY/VanLe
SM-sarjat 2013 – 2014:
Miehet
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. KSI Kotka, 3. LVI Helsinki
Runkosarjan voittaja: ZZ Toivala Siilinjärvi
Naiset
1. SI Siilinjärvi, 2. ESI-Ladyt Lappeenranta, 3. Palokan
1-sarja
1. KSI Kotka 2, 2. HIY/VanLe, 3. Siilinjärvi
SM-Beach Volley 2013:
Miehet:
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. Junnut KSI Kotka, 3. Rauta Rautavaara
Naiset:
1. Hilimat SI Siilinjärvi, 2. MPT, 3. PoPeDo Rovaniemi
Budapest Unkari 5.-6.4.2014 3. Budapest Open:
Naiset:
1. Slovenia, 2. Suomi, 3. Kroatia
Tallinna 3.5.2014 XXVII Tallinna-turnaus:
Miehet
1. JoLePa Jämsä, 2. KSI Kotka, 3. Team FIN-97
Moskova Venäjä 9.-11.5.2014 IV Moscow Open:
Naiset
1. Moscow/Russia, 2. The Netherlands, 3. Ukraine (Finland 5.)
Hampuri Saksa 17.-18.5.2014 25. Werner von Siemens Cup:
Miehet:
1. ZZ Toivala FIN, 2. Leverkusen GER, 3. IOK Zagreb CRO
491
Kauniiksi lopuksi vielä jokunen sana
Tämän tarinan alkulehdillä muistaakseni jossain sanottiin, että nyt tähän päättyvä
tekele on aidon amatöörimäinen yritelmä suomalaisen istumalentopallon vaiheisiin
alkuajoista kuittauspäivään – ja niin onkin. Tarinan jäsentely ehkä jotenkin vielä
toimii, kun osattiin laittaa vuosiluvut peräkkäin oikeaan järjestykseen. Teksti ja erityisesti sen tiivistäminen sekä kuvien hulvaton määrä ja asettelu sivuille sinne tänne, on luvalla sanoen enemmän kuin amatöörimäistä. Anteeksi vaan. Jos joku jossain nämä yli 500 sivua selättää – kirjoittaja onnittelee – varsinkin, jos siitä ilman
ähkyä lukija selvisi.
1960-, 1970- ja osin vielä 1980-luvuilta tallennetut ja löydetyt asiakirjat ja ehkä myös kilpailutapahtumien määrät olivat jonniin verran myöhempiä vuosikymmeniä vähäisemmät –
siksi teksti- ja kuvasivuja on niukanlaisesti esimerkiksi tarinan viimeiseen pelikauteen 2013
- 2014 verrattuna. Suotakoon se, kun mahdolliset lukijatkin lienevät enempi näiltä myöhemmiltä vuosikymmeniltä lajin pariin kärrättyjä.
Positiivista pilkettä SIUta ja sittiksessä lienee, ainakin tilastoihmisille, lyhyesti pelikausien
loppuun sutaistut yhteenvetotiedot. Yritys oli siten helpottaa mahdollisia hakuja eri kilpailuista eri vuosina. Samaan sattuman siipeen sopivat myös liitetiedostoissa olevat luettelot
ja taas uudet ja uudet luettelot kilpailuista, joukkueista ja pelaajista. Kuka niitä nyt sitten
rakastaakin.
No, siihen vähään kirjoittamisen tietämykseen, mitä oli käytettävissä – kahdella etusormella tökitty ja kokoon kasattu sivumäärä ainakin on melkoinen. Lienee paikallaan muistuttaa
vanhoista kansan viisauksista: ”Moni kakku päältä kaunis” ja "Eikä se määrä, vaan laatu.”
Mitäs tähän muuta kuin, että näillä nyt vaan on mentävä – tykättiin tai ei. Ja koska tarina
ilmestyy vain konekielisenä netissä – sitä ei ole ihan helppo saunan pesäänkään lykätä.
Kirjoittaja toivoo, että tämä selostus toimisi jonkinlaisena istumalentopallon laajemman
perspektiivin luojana ja sitä kautta osaltaan edistäisi lajin kehitystä – mikä ei totta vieköön
helpolta tunnu. Edelleen toiveena on, että nämä sivut innostaisivat jotakuta hommaa jatkamaan ja tavalla tai toisella kirjaamaan tulevien vuosien ja vuosikymmenten istispuuhat.
Lisäilyt ja korjaukset tähän jo tehtyyn tarinaan ovat myös edelleen ja jatkossa tervetulleita
– jos tämän kirjoittajalla vaan henki pihisee ja aakkoset pysyvät muistissa.
Pitkästykää tai nauttikaa, muistelkaa ja ihmetelkää, harmitelkaa tai iloitkaa – se nyt on
vaan sitä itteesä – perspallova.
Terveisiä tutuille ja kavereille
Markku Aumakallio
Lappeenranta 31.5.2014
PS 20.10.2015
Lukuisista lupauksista ja pyynnöistä huolimatta – homma jatkuu pelikauden 2014-15 kirjaamisilla ja ehkä vielä sen jälkeenkin, jos…,
492
11. JATKO-OSA:
PELIKAUDET 2015 –
Tyhjeneekö pelipallo?
Istis.info/MA
493
KSI Kotka palasi parrasvaloihin 2014 – 2015
Suomalaisessa istumalentopallossa miesten vanhat mestarit eivät ole onnistuneet
palaamaan sitten pelikauden 1978-79, jolloin LSI Lahti nappasi mestaruutensa takaisin - vuoden pyttyä säilyttäneeltä TSI Tampereelta.
KSI Kotka hallitsi 2000-luvun alkua voittamalla 11 Suomen Mestaruutta peräkkäin.
Kaudella 2011-12 ZZ Toivala Siilinjärveltä kaatoi kotkalaiset ja juhli mestaruutta vielä
kahtena seuraavanakin kautena. Pelikaudella 2014-15 ei pelattu miesten SM-sarjaa,
vaan yksittäinen SM-turnaus. ZZ Toivalan kotisalilla pelatussa loppuottelussa KSI
Kotka yllätti istuvat mestarit ja palasi istiksen ykköspaikalle.
Paluu kasarihommiin
Kevään 2014 istumalentopallon yleiskokouksessa ei pystytty päättämään miesten SMsarjan pelaamisesta kaudella 2014-15. Ilmoittautuneita joukkueita löytyi vain kolme. Edessä oli paluu 1980-luvun alkupuolelle, jolloin vielä pelattiin mestaruudesta yhdessä turnauksessa.
Vuosina 1965-1984 – 20 kertaa SM-kultamitalit ratkaistiin yksittäisen turnauksen tuloksilla.
Kaudella 1984-1985 aloitettiin sarjamuotoinen toiminta – silloin kaikkiaan 20 miesjoukkueen voimin. Sarjatoiminta pyöri sitten, ajoittain muotoa vaihdellen, yhtäjaksoisesti 30 vuotta.
Naisten sarjaan ilmoittautui vaaditut neljä joukkuetta ja sarja pelattiin edellisen kauden
malliin osaturnauksina ja kolmieräisinä peleinä jokaisen joukkueen kotisalilla. Runkosarjan
jälkeen pelattiin vielä SM-loppuottelu ja pronssipeli.
Naiset villeinä MM-kisoissa
Suomen naisten maajoukkue selviytyi Puolan Elblagissa kesäkuussa 2014 pelattuihin MMkisoihin villillä kortilla Iranin naisten luovuttua kisapaikasta huhti-toukokuun vaihteessa.
MM-kisoihin osallistui 16 mies- ja 12 naisjoukkuetta.
Paravolley.pl
Team FIN - MM 2015 - kuvasta puuttuu toinen valmentaja Eeva-Liisa Hilden
Suomen alkulohkossa pelasivat Puola, Venäjä, USA, Iso-Britannia ja Slovenia. Suomi
sijoittui lohkossaan neljänneksi ja pelasi jatkopeleissä sijoista 5. – 8. Joukkueemme
lopullinen MM-sijoitus oli 8.
494
Suomen ottelut Elblagin MM-kisoissa:
Alkulohkopelit:
Suomi - Puola
- Venäjä
- USA
- Iso-Britannia
- Slovenia
Jatkopelit sijoista 5.-8.:
- Brasilia
- Slovenia
3–0
0–3
0–3
3–0
0–3
(25-11, 25-15, 25-11)
(17-25, 21-25, 13-25)
( 9-25, 3-25, 13-25)
(25-15, 25-12, 25-21)
(10-25, 11-25, 14-25)
0 – 3 (14-25, 19-25, 16-25)
0 – 3 (21-25, 9-25, 13-25)
Suomen joukkueen kokoonpano Elblagin MM-kisoissa:
Petra Pakarinen (Järvenpää), Laura Haaranen (Oulu), Hanna-Maria Sariluoto (Tampere),
Satu Tiilikainen (Lappeenranta), Raisa Möller (Lappeenranta), Annukka Jäätteenmäki
(Tampere), Helena Skogström (Nurmijärvi), Maria Viitala (Äänekoski) sekä päävalmentaja
Timo Väre (Kouvola) ja valmentaja Eeva-Liisa Hildén (Nastola).
Naisten välierissä USA voitti Hollannin 3 – 0 ja Kiina tiukan ottelun jälkeen Venäjän 3 – 2.
Pronssipelissä Venäjä puolestaan löi Hollannin 3 – 0 (25-18, 25-20, 25-19). Loppuottelussa USA oli lähellä voittoa, mutta lopulta Kiina säilytti ykköspaikkansa niukkaakin niukemmin - 3 - 2 (23-25, 25-22, 19-25, 25-21, 17-15).
Miesten välierissä Bosnia-Hertsegovina voitti Egyptin puhtaasti 3 – 0 ja Brasilia yllätti Iranin 3 – 2. Iranilaisille kuitenkin pronssit 3 – 0 voitolla Egyptistä. Finaalissa bosnialaiset eivät antaneet brassien yllättää, vaan hoitivat jo kolmannen mestaruutensa tuloksella 3 – 0
(25-22, 20-25, 25- 7, 28-26).
Puolan MM 2014 kisojen lopputulokset:
Miehet:
Naiset:
1. Bosnia & Hertzegovina
2. Brasilia
3. Iran
4. Egepti
5. Venäjä
6. Saksa
7. Ukraina
8. Kiina
9. Hollanti
10. USA
11. Kroatia
12. Puola
13. Irak
14. Kazakstan
15. Marokko
16. Algeria
1. Kiina
2. USA
3. Venäjä
4. Hollanti
5. Ukraina
6. Brasilia
7. Slovenia
8. Suomi
9. Japani
10. Saksa
11. Iso-Britannia
12. Puola
SM-Beachit Rautavaaralla
Lajijaoston päätöksellä kesän 2014 Beachin Suomen Mestaruudet pelattiin 3 vs 3 joukkueilla Rautavaaralla sekä 2 vs 2 peleinä Helsingissä 5. Metropolitan Openissa.
495
Rautavaaran SM-Beachiin ilmoittautui seitsemän mies- ja neljä naisjoukkuetta. Kisat pelattiin yksipäiväisenä Liikuntatalon eteen rakennetuilla kentillä. Naiset pelasivat ”alta pois”
tyylillä aamupäivällä yksinkertaisen sarjan jo ennen miesten pelien alkamista.
Hilimat (Seija, Satu ja Kielo Korkalainen sekä Mia Tarvainen) voittivat mestaruuden puhtaalla pelillä. Toivalan ZZ SMS (Sarianne Suominen, Marjaana Suominen, Satu Martikainen) sijoittui hopealle ja pronssit matkasivat HIY Helsingille (Petra Pakarinen, HannaMaria Sariluoto, Marja Valkeavuori).
Miehet pelasivat ensin kahdessa alkulohkossa, joiden ykköset ja kakkoset jatkoivat välieriin. Finaaliin selvisivät Toivalan Zepä Ze ja KSI Junnut. Pronssipelissä etelän Royals
(Kurt Vikman, Harri Sievänen, Veli-Matti Hakasalo) löi Zavon Zulttaanit 2 – 1 ja finaalissa
Zepä Ze (Eero Penttinen, Antti Kärnä, Tero Viitanen ja Hannu Suominen) voitti Kotkan
Junnut (Marko Julin, Jussi Herranen, Kristian Danielsson, Marko Venäläinen).
Lasse Pakarinen
Elina Kuosmanen
SM Beach Volley 2014 – mitalinaiset ja -miehet
18. Rautavaara Beach Volleyn ja SM2014 turnauksen lopputulokset:
Miehet
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Zepä Ze
KSI Junnut
Royals
Zavon Zulttaanit
Rauta
JoLePa
Kädettömät
Naiset
1.
2.
3.
4.
Hilimat
ZZ SMS
HIY
Palokan Pyry
The original - and the last one
22. Marjola Beach Volley turnauksen avajaisiin kokoontuneet eivät olleet uskoa korviaan,
kun kisatirehtööri Reima Pulli kertoi turnauksen olevan lajinsa viimeinen. Kunniavieraaksi
ja –pelaajaksi turnaukseen kutsuttu mr Beach Volley Eero Penttinen palkittiin turnauksen
päätteeksi pitkään kisassa kiertäneellä Sysmän Mölkyllä ja Marjola-taululla.
Osanottajia kisassa oli 8 mies- ja 4 naisjoukkuetta. Miesjoukkueista kaksi oli Kazakstanista. Parhaina vuosina Marjolassa pelasi monesti yli 20 joukkuetta. Nyt neljä naisjoukkuetta
pelasivat kaksinkertaisen sarjan. Hilimat voittivat kaikki pelinsä erävoitoin 12- 1.
496
Ossi Pulli
Mr Beach Volley Eero Penttinen
Miehet urakoivat lauantaina alkusarjat ja sunnuntaina pelattiin pudotuspeleinä 22. Marjola
Beachin voittaja. Alkulohkojen ykköset – Zavon Zulttaanit (Mika Ylönen, Tero Viitanen ja
Kai Karppinen) ja Rauta (Pauli Hakkarainen, Eero Penttinen ja Kalevi Korkalainen) selviytyivät kumpikin jatkopeleistään turnauksen finaaliin. Siinä Zulttaanit olivat selkeästi rautaisempia ja voittivat 2 – 0 (21-11, 21-17). Turnauksen pronssipelissä Royals (Harri Sievänen, Kurt Vikman, Marja Valkeavuori ja Veli-Matti Hakasalo) voitti KSI:n Junnut (Jussi Herranen, Kristian Danielsson, Marko Venäläinen ja Mika Vikman) 2 – 0 (21-12, 21-19).
22. Marjola Beach Volleyn lopputulokset:
Miehet
Naiset
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
1.
2.
3.
4.
Zavon Zulttaanit
Rauta
Royals
KSI Junnut
Aktau 1 KAZ
Kädettömät
Akrau 2 KAZ
HIY
Hilimat
HIY
PAMit
ESI-Ladyt
Ossi Pulli
Viimeiseksi jääneet voittajat – Tero Viitanen, Mika
Ylönen ja Kai Karppinen
497
Naiset mukana Hipposhallissa
Suomen Cup pelattiin toisen kerran Homenokkaturnauksen yhteydessä Jyväskylän mahtavassa Hipposhallissa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Tällä kertaa myös naiset olivat
mukana – vuoden tauon jälkeen. Miehet turnasivat lauantaina ja naiset sunnuntaina.
Miehissä ZZ Toivala otti jo neljännen kerran kannun kotiin Siilinjärvelle. Suomen Cupin finaalissa kaatui, jälleen kerran, KSI Kotka 2 – 0 (25-19, 25-16). Välierissä ZZ voitti Kotkan
kakkosjoukkueen ja KSI tiukassa pelissä LVI Helsingin.
Naisten viiden joukkueen Cup pelattiin yksinkertaisena sarjana. Turnausjärjestäjä Palokan
Pyry yllätti ja nappasi historiansa ensimmäisen voiton ennen suurinta ennakkosuosikkia SI
Siilinjärveä. Lappeenrannan ESI-Ladyt sijoittui kisassa kolmanneksi.
Suomen Cupin 2014-15 lopputulokset:
Miehet
Naiset
1. ZZ Toivala Siilinjärvi
2. KSI Kotka
3. LVI Helsinki
KSI Kotka II
5. JoLePa Jämsä
Palokan Pyry
1. Palokan Pyry Jyväskylä
2. SI Siilinjärvi
3. ESI-Ladyt Lappeenranta
4. HIY Helsinki
5. ZZ Ladyt Toivala
Istis.info
Suomen Cup Mestarit 2014-15 – Palokan Pyry (1.) ja ZZ Toivala (4.)
Harjoitusturnaus Jämsässä
25.10.2014 Jämsässä järjestettiin harjoitusturnaus, vähiin jääneiden pelien takia ja sparraamaan ulkomaisiin kisoihin valmistautuvia KSI Kotkaa ja LVI Helsinkiä. ZZ Toivala ei
päässyt kisaan mukaan. Harjoitusturneen ottelut ja lopputulokset:
Alkusarja:
Sijoitusottelu 3.-4.:
Loppuottelu:
JoLePa – LVI
Pyry – KSI
KSI – LVI
Pyry - JoLePa
JoLePa - KSI
LVI - Pyry
Pyry – JoLePa
KSI – LVI
0 - 2 (11-25, 13-25)
0 - 2 (14-25, 16-25)
1 - 2 (25-14, 17-25, 10 – 15)
2 - 0 (25-23, 25-22)
0 - 2 (18-25, 8-25)
2 - 0 (25-14, 25-18)
0 - 2 (23-25, 20-25)
0 - 2 (23-25, 18-25)
498
Sit Cup Kööpenhaminassa
Kööpenhaminassa pelattiin 1990-luvulla ja vielä vuonna 2002 paikallisen vammaisurheiluseura Lavian toimesta istumalentopallon Sit Cup kahdeksana vuonna peräkkäin. Suomalaisjoukkueita ei tiettävästuolloin ti turnaukseen osallistunut. Seura elvytti ististoiminnan ja
turnauksen uudelleen marraskuussa 2014. Suomesta kisaan osallistui LVI Helsinki.
The 9th Sit Cup in Copenhagen pelattiin 8.-9.11.2014. Mukana oli joukkueita isäntien ja
LVI:n lisäksi Saksasta, Iso-Britanniasta ja Kazakstanista. Turnaus pelattiin yksinkertaisena
sarjana. LVI:n joukkueessa pelasivat: Mika Tiitto, Reima Pulli, Lasse Pakarinen, Marja
Valkeavuori, Sampsa Söderholm, Janne Laukkarinen, Jani Virtanen, Veli-Matti Hakasalo
ja Harri Sievänen.
LVI:n ottelut Kööpenhaminassa:
LVI Helsinki – Hamburg
– Leipzig
– Lynx II
– Copenhagen
– Lynx I
– Aktau
2 – 0 (25-10, 25-16)
2 – 0 (25- 9, 25-12)
2 – 0 (25- 5, 25-14)
2 – 0 (25- 9, 25- 8)
2 – 0 (25-13, 25-15)
2 – 1 (21-25, 25-19, 25- 9)
9. Sit Cupin lopputulokset ja pisteet:
1. LVI Helsinki FIN
12
2. Aktau KAZ
10
3. Lynx 1 London GBR
8
4. TH Eilbeck Hamburg GER 6
5. BV Leipzig GER
2
6. Lavia Copenhagen DEN
2
7. Lynx 2 London GBR
0
Sit Cup 2014
Laajasalon ja Kazakstanin kaverukset Kööpenhaminassa 2014
Sub-Zonal Championships
ParaVolley Europe kehitteli alkuvuodesta 2014 alueelliset EM-kisat. Suomen kanssa ykkösalueessa ovat Unkari, Puola, Venäjä ja Ukraina. Kakkosalueen maat ovat: Kroatia,
Saksa, Iso-Britannia, Hollanti ja Slovenia. Syyskuun lopulla ilmoitettiin, että ykkösalueen
turnaus pelataan Budapestissä Unkarissa 8.-9.11.2014.
499
Suomen ja Unkarin lisäksi kisaan ilmoittautui vain Venäjä. Budapestiin saapuneille suomalaisille kerrottiin, että aluemestaruudesta pelataan lauantaina ja sunnuntaina kisataan erillinen Tesco Tournament, johon osallistuu myös Kroatian maajoukkue.
Tulospalvelua kisoista ei löytynyt mistään. Kaikki tulostiedot ovat oman joukkueemme ilmoittamia. Aluemestaruus matkasi odotetusti Venäjälle, joka voitti sekä Unkarin että Suomen puhtaasti 3 – 0. Unkari kukisti tiukassa pelissä Suomen erin 3 – 2 ja otti näin alueturneen kakkossijan.
facebook.com/VolleySLIDE
Budapestin turneiden joukkueet yhteiskuvassa
Budapestin toinen turnaus on vkelä enempi hämärän peitossa – miten pelattiin ja millä tuloksilla. Suomalaiset kuitenkin pelasivat kahdesti Kroatian kanssa ja voittivat molemmat
pelit 3 – 0. Jälkimmäinen oli sijoituspeli turnauksen kolmospaikasta. Tesco turnaukseen
huomioitiin ehkä myös alueturnauksen ottelut. Suomen sijoitus oli siis sama kolmas kuin
aluekisassakin. Semmonen arvoturnaus!
KSI Kotka Leipzigissä
Suomalaisjoukkueiden ulkomaan matkailua jatkoi KSI Kotka osallistumalla Leipzigissa
marraskuun lopulla pelattuun 8. LE Cupiin. Kisaan osallistui kaikkiaan 12 joukkuetta viidestä eri maasta.
Turnauksessa pelattiin ensin kolmen joukkueen alkulohkoissa ja niiden jälkeen jatkosarjat
naapurilohkojen kahden parhaan kanssa. Omassa alkulohkossaan KSI voitti ensin Leverkusenin ykkösen hienosti 2 – 0 ja samoin lukemin Leipzigin kakkosjoukkueen. Jatkosarjassa tuli tasapeli 1 – 1 egyptiläisen Elhorria Clubin kanssa ja voitto SSC Berlinistä 2 – 0.
Puolivälierissä kotkalaisten käsittelyssä kaatui Leverkusenin kakkossakki 2 – 0 ja matka
jatkui palkintopeleihin.
Turnauksen välierissä kohtasivat KSI Kotka - Slavutich Ukraina sekä Leipzig 1 - Atyrau
Kazakstan. Ukrainalaiset löivät Kotkan 0 – 2 (18-25, 27-29) ja Leipzig kazakstanilaiset 2 –
0.
Turnauksen pronssipeli oli ehkä kisan parasta antia. Joukkueet taistelivat tasaisesti pitkiä
palloja ja päätyivät 1 – 1 erätilanteen jälkeen ratkaisevaan kolmanteen erään. Sen kazakit
onnistuivat voittamaan jatkopalloilla 16-18. Finaalissa ukrainalaiset voittivat isännät selkeästi 2 – 0 (25-22, 25-18). Leverkusenin ykkösjoukkue sijoittui kisassa lopulta viidenneksi ja
egyptiläisjoukkue kuudenneksi.
500
Horst Singer
KSI Kotka vs Atyrau Kazakstan
8. LE Cupin lopputulokset:
1. Slavutych Kiev UKR
2. BV Leipzig I GER
3. Atyrau KAZ
4. KSI Kotka FIN
5. TSV Bayer 04 Leverkusen I GER
6. Elhorria Club EGY
7. TSV Bayer 04 Leverkusen II GER
8. SCC Berlin GER
9. Damen Nationalmannschaft GER
10. Mixed Team International
11. BV Leipzig II GER
12. Magdeburg GER
Helena Skogströmille Vuoden vammaisurheiluteko-palkinto
Suomen Urheilugaala 2015 juhlassa palkittiin Vuoden vammaisurheiluteosta istumalentopalloilija Helena Skogström.
Suomen Urheilugaala
Urheilu-urastaan palkittu alppihiihtäjä Katja Saarinen
(vas.) ja vammaisurheilu-teko palkinnon pokannut Helena
Skogström Urheilugaala 2015 juhlissa
501
Palkintoperusteluissa Suomen Urheilugaala luonnehti Helena Skogströmiä seuraavasti:
Helena Skogström on todellinen joukkueurheilija, joka laittaa itsensä likoon niin joukkueen
kuin lajinsa puolesta. Skogström on Suomen naisten istumalentopallomaajoukkueen avauskuusikon pelaaja, mutta samalla esimerkki siitä, mitä yksi urheilija voi tehdä lajinsa puolesta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Hän on yksi niistä vaikuttajista, joiden ansiosta Suomeen saadaan maailman parhaat naisten joukkueet omaan kansainväliseen turnaukseemme tammikuussa. Vaikka oma pelaajaura on tärkeä ja kehittyminen pelaajana ajaa Skogströmiä eteenpäin, kantaa hän vastuuta lajin kehittämisestä ja erityisesti nuorten urheilijoiden tukemisesta aivan uran alkutaipaleella. Tunteja laskematta Skogström matkaa ympäri Suomen mentoroimassa nuoria lajista kiinnostuneita.
The Top Games – Pajulahti 2015
5. Pajulahti Games kilpailutapahtuma yhtenä lajina oli edelleen naisten istumalentopallon
maajoukkueturnaus. Kisan promoottorina pitkältä toimi Urheilugaalassakin palkittu Helena
Skogström. Mukaan kisaan oli saatu Brasilian, Hollannin, Venäjän ja Unkarin joukkueet.
Pajulahti Games
Brasilian ja Suomen maajoukkueet yhteiskuvassa
Joukkueet pelasivat perjantai-lauantaina yksinkertaisen sarjan. Kaksi parasta selvisi suoraan sunnuntain finaaliin ja kolmonen pronssipeliin. 4. ja 5. pelasivat lauantai-iltana sijoitusottelun, josta voittaja pronssipeliin ja hävinnyt turnauksen viitoseksi.
Pajulahden ottelutulokset:
Alkusarja:
Unkari–Venäjä
Hollanti–Brasilia
Suomi–Unkari
Venäjä–Hollanti
Brasilia–Suomi
Unkari–Hollanti
Suomi–Venäjä
Brasilia–Unkari
Hollanti–Suomi
Venäjä–Brasilia
0 - 3 (17-25, 13-25, 9-25)
3 - 2 (20-25, 19-25, 25-22, 25-16, 15-10)
3 - 0 (25-21, 25-19, 25-13)
3 - 2 (25-17, 25-27, 25-17, 27-29, 15-10)
3 - 0 (25-20, 25-14, 25-17)
0 - 3 (10-25, 13-25, 12-25)
1 - 3 (18-25, 23-25, 26-24, 9-25)
3 - 0 (25-10, 25-18, 25-10)
3 - 0 (26-24, 25-18, 26-24)
3 - 1 (25-20, 20-25, 26-24, 25-21)
502
Sijoitusottelu, sijat 4-5:
Suomi-Unkari
Pronssiottelu:
Suomi-Brasilia
Loppuottelu:
Venäjä-Hollanti
3 - 0 (25-17, 28-26, 25-12)
1 - 3 (23-25, 18-25, 27-25, 14-25)
3 - 0 (25-18, 25-21, 25-22)
Jämsän ärjyt äijäkisat
Miesten M50-sarjan kisat pelattiin Pajulahden päätöspäivän kanssa samanaikaisesti
Jämsän liikuntahallilla. Kuuden joukkueen mukavatasoisessa turnauksessa kotkalaiset ottivat jo viidennen mestaruutensa peräkkäin. Joukkue hävisi turnauksessa vain yhden erän
- JoLePalle päivän ensimmäisessä pelissä ja ensimmäisessä erässä.
Finaalissa JoLePa ei onnistunut uusimaan alkusarjan temppuaan, vaan joutui tyytymään
hopeialle 2 - 0 (25-16, 25-18) tappiolla. Turnauksen välierissä KSI voitti SuPan (SunnuntaiPalloilijat) Siilinjärveltä 2 - 0 ja JoLePa puolestaan toisen siilinjärveläistiimin - ZZ 50 Toivalan tiukan pelin jälkeen 2 - 1. Tyynenmeren pelissä sijoista 5. - 6. Palokan Pyry voitti HIY
Helsinki/VanLen yhdistetyn joukkueen 2 - 1.
Siilinjärveläisten paikallispelissä SM-pronssit nakkasi kyytiinsä ZZ 50 suoralla 2 - 0 (2515, 25-18) voitolla. Turnauksen loppuottelusta ja Mestaruuden ratkaisusta ei tullut, alkusarjan odotusten mukaisesti, mitään jännitysnäytelmää. Vanhat mestarit hoitelivat vakuuttavalla tavalla homman Kotkaan.
M50 SM-kisojen lopputulokset
1. KSI Kotka
2. JoLePa Jämsä
3. ZZ 50 Toivala
4. SuPa Siilinjärvi
5. Palokan Pyry
6. HIY/VanLe
Juha Parkko
KSI Kotka 50 – SM 2014-15
503
33. Kotka-turnaus
Vuodesta 1983 alkanut Kotka-turnaus pelattiin helmikuun 2015 alussa jo 33. kerran.
Miesten A- ja naisten sarjan lisäksi Kotkassa pelattiin miesten B-sarja, joka oli samalla
ykkössarjan osaturnaus.
Naisten sarjaan osallistui SI Siilinjärvi, joka voittikin turnauksen SM-sarjaan osallistuvien
joukkueiden nenän edestä. Naiset pelasivat viiden joukkueen yksinkertaisen sarjan
kaksieräisinä peleinä. Siilinjärveläiset voittivat ESI-Ladyt ja KSI Kotkan 2 – 0 sekä
pelasivat tasan 1 – 1 Palokan Pyryn ja HIY Helsingin kanssa.
Miesten A-sarjassa pelasi neljä joukkuetta: KSI Kotka, ZZ Toivala, LVI Helsinki ja SVC
Tallinn. Alkusarjassa kotkalaiset voittivat kaikki pelinsä 2 – 0. Välierissä KSI kaatoi
tallinnalaiset helposti 2 – 0 ja ZZ Toivala LVI Helsingin tiukemmin 2 – 1. Pronssipelissä LVI
voitti Tallinnan 2 – 0.
Loppuottelussa KSI voitti ensimmäisen erän niukasti 25-23, mutta hävisi toisen selvästi 1625 ja kolmannen jatkopisteillä 15-17. B-sarjan ykkönen oli yllättäen Palokan Pyry –
paremmalla eräpistesuhteella ennen Kotkan kakkosjoukkuetta ja kolmannekjsi sijoittunutta
JoLePaa.
Juha Parkko
Kotkan ykköset – ZZ Toivala – kotka kyytiin toisen kerran
1980-90 taitteen naisten maajoukkueen käskyttäjä Ene Hakala osallistui Kotkaturnaukseen TSI Tampereen joukkueessa.
Juha Parkko
Ene Hakala TSI Tampere
504
33. Kotka-turnauksen lopputulokset:
Miehet A-sarja
Miehet B-sarja
Naiset
1. ZZ Toivala Siilinjärvi
2. KSI Kotka
3. LVI Helsinki
3. SVC Tallinn
1. Palokan Pyry Jyväskylä
2. KSI Kotka 2
3. JoLePa Jämsä
4. HIY Helsinki
5. TSI Tampere
1. SI Siilinjärvi
2. ESI-Ladyt Lappeenranta
3. Palokan Pyry Jyväskylä
4. HIY Helsinki
5. KSI Kotka
Eesti Invaspordi Liit 25 vuotta
Eesti Invaspordi Liit perustettiin 21.3.1990 - reilu vuosi ennen maan uutta itsenäistymistä.
Istumalentopallo on ollut liiton toiminnassa mukana heti sen alusta lukien. Ensimmäinen
Tallinna-turnaus pelattiin tamikuussa 1986 ja jo seuraavana vuonna KSI Kotka osallistui
turnaukseen ensimmäisen kerran. Eestin ja Suomen istissuhteet ovat aina olleet veljellisen
läheiset.
Poika kotiin pitkällä kaavalla
Vesa Välilä
”Se oli pojat temppu – poika palaa Kotkaan” (Timo Herranen)
Miesten SM-sarjaturnaus pelattiin Toivalassa Suininlahden koulun salilla viikonloppuna
14.-15.3.2015. Kisaan osallistui viisi joukkuetta: mestaruutta puolustava isäntäjoukkue ZZ
Toivala kahdella joukkueella, KSI Kotka, LVI Helsinki sekä Palokan Pyry Jyväskylästä.
Lauantaina pelattiin alkusarja kahdesta voittoerästä. ZZ Toivala ja KSI Kotka päätyivät tasapisteisiin. Toivala vei ykköspaikan paremmalla eräsuhteella ja myös voittamalla keskinäisen pelin 2 – 1.
505
Sunnuntaiaamun välierissä ZZ Toivala voitti Palokan Pyryn selkeästi 3 – 0 (25-19, 25-14,
25-19) ja KSI Kotka LVI Helsingin tiukan väännön jälkeen myös 3 – 0 (25-22, 26-24, 2522). Voittajat iltapäivän loppuotteluun ja hävinneet pelaamaan pronssiturnauksesta ZZ
Toivala 2:n kanssa. Pronssit LVI Helsinglle kahdella selvällä 2 – 0 voitolla.
SM-loppuottelusta istumalentopallo.infon nettisivuilla kirjoitettiin: Varsinkin loppuottelun
päätöserä oli melkeinpä uskomatonta peliä: pitkiä palloralleja, käsittämättömiä pelastuksia,
hurjaa liikkumista, kihelmöivää jännitystä, upeaa torjuntapeliä ja hillitöntä hakkaamista - ja
kovien iskujen nostamista uudelleen ja uudelleen peliin - vaikka lähes sormilla tai miten
vaan.
Molemmilla joukkueilla oli äänekkäät kannattajat katsomossa pitämässä melkoisella metelillä tunnelmaa yllä. Hieno peli, hieno tapahtuma - KSI Kotka oli ehkä paremmin latautunut
ja harjoitellutkin - juuri tätä turnausta ja sen loppuottelua silmällä pitäen. Oli se hurjaa
hommaa - hieno loppuottelu.
Finaalin ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä puolin ja toisin – erä lopulta kotkalaisille jatkopisteillä 25-27. Toiseen erään tuntui palaavan tuttu kotijoukkue, kun ZZ otti vakuuttavasti
erävoiton pistein 25-14. Mutta…, lentopallo on ihmeellistä. Kolmannessa osat kääntyivät
täysin päälaelleen ja kotkalaiset jyräsivät paikallisten kannattajien silmät ymmyrkäisiksi
numeroin 11-25. Neljäs erä oli todella mahtavaa peliä ja tasitelua, niin kentällä kuin katsomossakin. Erä ja Suomen Mestaruus kotkalaisille 23-25.
Erja Herranen
Istumalentopallon 51. Suomen Mestari - KSI Kotka
Kotkanseisojat vas.: Mika Vikman, Osmo Röpelinen, Marko Venäläinen, Vallo Järv, Juha Ahdepelto, Mikko Suomalainen, Arto Vinni
ja kakkosvalmentaja Kalevi Lång sekä kotkankonttaajat vas.:
Marko Julin, Christian Danielsson, Jussi Herranen ja pelaajavalmentaja Timo Herranen C
SM-turnaus 2014-15 lopputulokset:
1. KSI Kotka
2. ZZ Toivala Siilinjärvi
3. LVI Helsinki
4. Palokan Pyry Jyväskylä
5. ZZ Toivala 2 Siilinjärvi
506
Kevätturnaus tuli takaisin
HIY Helsingin järjestämä Kevätturnaus pelattiin vuoden tauon jälleen keväällä 2015 Espoon Leppävaaran liikuntahallilla. Nyt Keväässä olivat sekä naisten SM-sarjan että ykkösen viimeiset osaturnaukset. Ykkösen osalta ratkaistiin samalla luonnollisesti koko ykkössarjan voitto ja naisten turnauksessa toinen loppuottelija runkosarjan jo voittaneen HIY
Helsingin vastustajaksi.
5. Kevättrunauksen lopputulokset:
Miehet/Ykkösen päätösturnaus
Naiset/SM-runkosarjan päätösturnaus
1. KSI Kotka 2
2. Palokan Pyry Jyväskylä
3. HIY Helsinki
4. JoLePa Jämsä
5. TSI Tampere
1. Palokan Pyry Jyväskylä
2. ESI-Ladyt Lappeenranta
3. HIY Helsinki
4. ZZ Ladyt Siilinjärvi
Kevätturnauksen naisten sarjan suurin jännitys oli Palokan Pyryn ja ESI-Ladyjen keskinäinen järjestys runkosarjassa – kumpi kakkoseksi haastamaan HIY mestaruudesta. Ennen
kisaa Palokka johti yhdellä pisteellä. Päivän ensimmäisessä pelissä joukkueet kohtasivat
ja lappeelaiset tasoittivat tilanteen 2 – 1 voitolla keskisuomalaisista.
Toisen kierroksen peleissä esittäret hävisivät Helsingille 1 – 2 ja Pyry voitti ZZ Ladyt puhtaasti 3 – 0. Palokan Pyry nousi takaisin kakkoseksi kahden pisteen erolla. Päätöskierroksen 3 – 0 voittokaan siilinjärveläisistä ei auttanut ESI-Ladyjä, kun Palokka saman aikaisesti otti 2 – 1 voiton HIY Helsingistä. Palokan Pyry voitti Kevätturnauksen naisten sarjan paremmalla pistesuhteella ESI-Ladyihin ja saavutti samalla historiansa ensimmäisen SMloppuottelupaikan – ja vähintään hopeamitalit.
KSI Kotka 2 taas ykköseksi
Pelikauden 2014-15 aikana pelattiin ykkössarjassa kolme osaturnausta. Eri osaturnauksiin
osallistui kaikkiaan seitsemän joukkuetta, joista viisi Kevätturnauksessa pelannutta kaikkiin
turnauksiin. Ykkösen turnausvoittoa puolusti KSI Kotkan kakkosjoukkue, joka hoiteli tiukan
kisan taas voitokseen jo kolmannen kerran peräkkäin. Alla ykkössarjan 2014-15 voittajapotretti sekä sarjataulukko, osaturnaussijoitukset ja lopulliset tulokset.
Istis.info
KSI Kotka kakkonen – ykkösen ykkönen 2014-15
Vas. ylh.: Olavi Venäläinen, Mika Vikman, Mikko Suomalainen, Vallo Järv, Timo Vesterinen ja alh. vas. huoltaja Pekka Kiiski, Jake Paananen, Juha Parkko ja Osmo Röpelinen
507
Sarjataulukko
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Jyväskylä
15.11.2014
Kotka
7.2.2015
Espoo
29.3.2015
Pisteet
yhteensä
7
6
5
2
3
4
1
4
5
3
2
1
-
5
4
2
3
1
-
16
15
10
7
5
4
1
KSI Kotka 2
Palokan Pyry M
JoLePa Jämsä
HIY Helsinki
TSI Tampere
Siilinjärvi
Palokan Pyry N
Naisten mestaruus HIY Helsingille
Naisten SM-sarjassa runkosarja hoideltiin samalla systeemillä kuin edelliselläkin kaudella.
Jokaisen joukkueen kotikentällä pelattiin yksinkertaiset otteluohjelmat kolmieräisinä peleinä. Runkosarjan ykkönen ja kakkonen ratkaisivat mestaruuden sekä kolmonen ja nelonen
pronssimitalit yhdessä ottelussa.
Runkosarjan taulukko
1.
2.
3.
4.
HIY Helsinki
Palokan Pyry Jyväskylä
ESI-Ladyt Lappeenranta
ZZ Ladyt Siilinjärvi
Ottelut
V3
V2
H1
H0
12
12
12
12
7
4
3
0
2
3
4
1
3
3
3
1
0
2
2
10
Erät
28
21
20
3
- 8
- 15
- 16
- 33
Pisteet
28
21
20
3
Jo ennen viimeistä Kevätturnauksessa pelattua kierrosta oli selvää, että HIY Helsinki pelaa
SM-loppuottelun kotikentällään. Vastustajaksi se sai hienon kauden pelanneen Palokan
Pyryn Jyväskylästä. Pronssit ratkaistiin Lappeenrannassa ESI-Ladyjen ja ZZ Ladyjen kesken. Molemmat mitalipelit pelattiin 18.4.2015.
Marja Valkeavuori
Naisten Suomen Mestarit 2014-15 – HIY Helsinki
Ylärivi vas.: Marja Valkeavuori, Eeva-Liisa Hilden,
Anne Mäki, Kati Harju, Annukka Jäätteenmäki,
Hanna-Maria Sariluoto, Helena Skogström ja alarivi vas.: Kirsi Valkeavuori, Petra Pakarinen, Maiju
Marjamäki, Leena Liljeström.
SM-pronssiottelu Lappeenrannassa:
ESI-Ladyt Lappeenranta – ZZ Ladyt Siilinjärvi
3 – 0 (25-11, 25-15, 25-18)
508
SM-loppuottelu Helsingissä:
HIY Helsinki – Palokan Pyry Jyväskylä
3 – 1 (25-21, 22-25, 25-23, 25-19)
HIY
Naisten SM-sarjan 2014-15 lopputulokset:
1. HIY Helsinki
2. Palokan Pyry Jyväskylä
3. ESI-Ladyt Lappeenranta
4. ZZ Ladyt Siilinjärvi
Kirsi ja Marja Valkeavuori
KSI Kotkalle jo 21. Tallinnan voitto
28. Tallinna-turnaus pelattiin lauantaina 2.5.2015. Miesten kisa oli samalla 3. Baltic-liigan
turnaus. Turnaukseen osallistui mukavasti kahdeksan miesjoukkuetta Liettuasta, Latviasta,
Eestistä ja Suomesta. Naisjoukkueita oli vain kolme – pystypallonaisista koottu Tallinn
Team, Palokan Pyry sekä yhdistelmäjoukkue Helsinki/Siilinjärvi.
Miehet pelasivat kahdessa alkulohkossa. Toisessa pelattiin Baltic-liigan osaturnaus ja toisessa suomalaisten keskeinen alkusarja. Balttien sarjan voitti Vilnan Feniksas, kaventaen
näin Riga I:n etumatkaa sarjan kärjessä. Suomalaissarjan voiton otti KSI Kotka ennen LVI
Helsinkiä. Keskenään joukkueet pelasivat tasan 1 – 1.
Alkulohkojen ykköset ja kakkoset jatkoivat pelaamaan sijoista 1.- 4. ja muut sijoista 5. – 8.
Ylemmissä välierissä KSI Kotka voitti Riga I:n 2 – 0 (25-14, 25-13) ja LVI Helsinki Liettuan
Feniksasin 2 – 0 (25-10, 25-20). Pikkufinaaliin paikkansa hoitivat Palokka ja Jämsä.
Ivar Liiv
Vallo virittelee voittopokaalin matkaa Kotkaan
Sijoista 5.-6. Palokan Pyry voitti JoLePan 2 – 0 ja turnauksen pronssipelissä Feniksas Riga ykkösen tasaisessa pelissä 2 – 1 (28-26, 22-25, 15- 8). Finaalissa KSI Kotka otti otsikossa mainitun venttivoittonsa kukistamalla LVI Helsingin 2 – 0 (25-19, 25-23).
509
Kolme naisjoukkuetta pelasivat turnauksensa kerran jokainen jokaista vastaan. Voittopytty
Jyväskylään - monien muiden kauden aikana hankittujen palkintojen joukkoon.
Ivar Liiv
Pytty Palokkaan
XXVIII Tallinna-turnauksen lopputulokset:
1. KSI Kotka Suomi
2. LVI Helsinki Suomi
3. Feniksas Vilnius Liettua
4. Riga I LatviaSuomi
6. JoLePa Jämsä Suomi
7. Riga II Latvia
8. IVK Tallinn Eesti
1. Palokan Pyry Suomi
2. HIY Helsinki/SI CSiilinjärvi Suomi
3. Tallinn Team Eesti
Helena Skogström VAU:n hallitukseen
VAU
Melkein ministeri – Helena Skogström
Helena Skogström valittiin Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n liittokokouksessa
järjestön hallituksen jäseneksi. Helena seuraa hallituksesta luopuneen Palokan Pyryn Allan Pynnösen jalaksia istumalentopallon edustajana.
510
VAU:n istumalentopallojaosto 2014 – 2015
Lajikoordinaattori Petri Räbinä, Sari Mannersuo, Lasse Pakarinen, Sampsa Söderholm,
Paula Voutilainen ja varalla Jani Virtanen.
Mestarit 2014 – 2015
Miesten Suomen Mestarit: KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Arto Vinni, Jussi Herranen, Mika Vikman, Marko Venäläinen, Juha Ahdepelto,
Marko Julin, Vallo Järv, Osmo Röpelinen, Christian Danielsson, Mikko Suomalainen sekä päävalmentaja Timo Herranen, otteluvalmentaja Kalevi Lång ja
joukkueenjohtaja Pekka Nygren
Miesten Suomen Cup Mestarit: ZZ Toivala, Siilinjärvi
Pauli Hakkarainen, Mika Ylönen C/valmentaja, Tero Viitanen, Timo Nenonen,
Kai Karppinen, Aarne-Mikko Soininen, Kalevi Korkalainen, Antti Kärnä ja Eero
Penttinen
Naisten Suomen Mestarit: HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
Kati Harju, Annukka Jäätteenmäki, Leena Liljeström, Maiju Marjamäk,i Anne
Mäk,i Petra Pakarinen, Helena Skogström, Hanna-Maria Sariluoto, Essi Söderholm, Arja Valkeavuori, Marja Valkeavuori, Kirsi Valkeavuori sekä valmentaja Eeva-Liisa Hilden
Naisten Suomen Cup Mestarit: Palokan Pyry ry, Jyväskylä
Sari Emaus, Hanna Koljonen, Paula Voutilainen, Maria Viitala, Satu Tiilikainen, Jenni Kuljula, Anna Hirvonen, Maarit Tähtinen, Jenni Tikkanen sekä valmentaja Allan Pynnönen
Beach Volleyn Suomen Mestarit 2014:
Miehet
3 vs 3: Zepä Ze, ZZ Toivala, Siilinjärvi
Eero Penttinen C, Antti Kärnä, Tero Viitanen ja Hannu Suominen
2 vs 2: Eero Penttinen ja Antti Kärnä
Naiset
3 vs 3: Hilimat, SI Siilinjärvi
Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen, Seija Korkalainen ja Miia Tarvainen
2 vs 2: Satu Korkalainen ja Seija Korkalainen
Miesten M-50 Suomen Mestarit: KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry
Jouni Pyöttiö, Mika Vikman, Vallo Järv, Juha Ahdepelto, Timo Herranen, Kalevi Lång, Veli-Pekka Paananen, Juha Parkko ja Osmo Röpelinen
511
Kauden parhaat 2014 – 2015
Kauden miespelaaja: Arto Vinni, KSI Kotka
Kauden naispelaaja: Marja Valkeavuori, HIY Helsinki
Kauden erotuomari: Helena Tenhola, Helsingin Lentopalloerotuomarit ry
Kauden istumalentopallovaikuttaja: Allan Pynnönen, Palokan Pyry ry
Kauden 2014 – 2015 yhteenveto
Elblag Puola 15.-21.6.2014 World Championships:
Miehet
1. Bosnia ja Hertzegovina, 2. Brasilia, 3. Iran
Naiset
1. Kiina, 2. USA, 3. Venäjä (Finland 8.)
Rautavaara 5.7.2014 18. Rautavaara Beach Volley (3vs3 SM):
Miehet
1. Zepä Ze, 2. KSI Junnut, 3. Royals
Naiset
1. Hilimat, 2. ZZ SMS, 3. HIY
Lappeenranta 19.-20.7.2014 22. Marjola Beach Volley:
Miehet
1. Zavon Zulttaanit, 2. Rauta, 3. Royals
Naiset
1. Hilimat, 2. HIY, 3. PAMit
Helsinki 2.8.2012 5. Helsinki Metropolitan Open (2vs2 SM):
Miehet
1. Eero Penttinen/Antti Kärnä, 2. Kurt Vikman/Sampsa Söderholm, 3. Marko Julin/Jussi Herranen
Naiset
1. Seija Korkalainen/Satu Korkalainen, 2. Annukka Jäätteenmäki/
Hanna-Maria Sariluoto, 3. Maiju Marjamäki/Mia Tarvainen
Jyväskylä 27.-28.9.2014 Suomen Cup:
Miehet
1. ZZ Toivala Siilinjärvi, 2. KSI Kotka, 3. LVI Helsinki ja KSI II
Naiset
1. Palokan Pyry Jyväskylä, 2. SI Siilinjärvi, 3. ESI-Ladyt Lappeenranta
Jämsä 25.10.2014 harjoitusturnaus:
Miehet
1. LVI Helsinki, 2. KSI Kotka, 3. JoLePa Jämsä
Kööpenhamina Tanska 8.-9.11.2014 The 9th Sit Cup:
Miehet
1. LVI Helsinki FIN, 2. Aktau KAZ, 3. Lynx 1 London GBR
Budapest Unkari 8.-9.11.2014 The European Sub-Zonal Championships:
Naiset
1. Venäjä, 2. Unkari, 3. Suomi
Leipzig Saksa 29.-30.11.2014 8. LE Cup:
Miehet
1. Slavutych UKR, 2. Leipzig GER, 3. Atyrau KAZ, (KSI Kotka 4.)
Nastola 16.-18.1.2015 5. Pajulahti Games (maajoukkueturnaus):
Naiset
1. Russia, 2. The Netharlands, 3. Brazil, (Team FIN 4.)
Jämsä 17.1.2014 Veteraaniturnaus M50:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. JoLePa Jämsä, 3. ZZ 50 Toivala
Kotka 8.2.2014 32. Kotka-turnaus:
Miehet A 1. ZZ Toivala, 2. KSI Kotka, 3. LVI Helsinki
Miehet B 1. Palokan Pyry, 2. KSI Kotka 2, 3. JoLePa Jämsä
Naiset
1. SI Siilinjärvi, 2. ESI-Ladyt Lappeenranta, 3. Palokan Pyry
512
Siilinjärvi 14.-15.3.2015 Miesten SM-turnaus:
Miehet
1. KSI Kotka, 2. ZZ Toivala, 3. LVI Helsinki
Espoo 29.3.2015 5. Kevät-turnaus ja naisten SM-sarjan ja ykkössarjan päätösturnaukset:
Miehet
1. KSI Kotka II, 2. Palokan Pyry, 3. HIY Helsinki
Naiset
1. Palokan Pyry, 2. ESI-Ladyt Lappeenranta, 3. HIY Helsinki
SM-sarjat 2014 – 2015:
Naiset
1. HIY Helsinki, 2. Palokan Pyry Jyväskylä, 3. ESI-Ladyt Lappeenranta
1-sarja
1. KSI Kotka II, 2. Palokan Pyry Jyväskylä, 3. JoLePa Jämsä
Tallinna 2.5.2015 XXVIII Tallinna-turnaus:
Miehet
1. 1. KSI Kotka, 2. LVI Helsinki, 3. Feniksas, Vilnius
Naiset
1. 1. Palokan Pyry, 2. HIY/SI, 3. Tallinn
513
LIITTEET
www.ecvd.eu
514
1. Istumalentopallon Suomen Mestaruudet
1.1. Istumalentopallon miesten Suomen Mestarit ja mitalistit
1965 (joukkueita 6):
1. HIY Helsinki
2. TSI Tampere
3. TSI Turku
1974 – 1975 (6):
1. TSI Tampere
2. LSI Lahti
3. VSI Vaasa
1966 (6):
1. TSI Tampere
2. TSI Turku
3. HIY Helsinki
1975 – 1976 (6):
1. LSI Lahti
2. TSI Tampere
3. TSI Turku
1967 (5):
1. TSI Turku
2. LSI Lahti
3. TSI Tampere
1976 – 1977 (5):
1. LSI Lahti
2. TSI Tampere
3. TSI Turku
1968 (6):
1. TSI Turku
2. TSI Tampere
3. HIY Helsinki
1977 – 1978 (5):
1. TSI Tampere
2. LSI Lahti
3. TSI Turku
1969 (10):
1. TSI Turku
2. TSI Tampere
3. HIY Helsinki
1978 – 1979 (5):
1. LSI Lahti
2. TSI Tampere
3. HIY Helsinki
1969 – 1970 (5):
1. TSI Tampere
2. VSI Vaasa
3. HIY Helsinki
1979 – 1980 (5):
1. LSI Lahti
2. TSI Turku
3. TSI Tampere
1970 – 1971 (5):
1. TSI Tampere
2. HIY Helsinki
3. VSI Vaasa
1980 – 1981 (5):
1. LSI Lahti
2. TSI Turku
3. HIY Helsinki
1971 – 1972 (6):
1. TSI Tampere
2. Nacka Hl, Sverige
3. HIY Helsinki
1981 – 1982 (5):
1. LSI Lahti
2. TSI Turku
3. HIY Helsinki
1972 – 1973 (6):
1. TSI Tampere
2. HIY Helsinki
3. LSI Lahti
1982 – 1983 (5):
1. LSI Lahti
2. ESI Lappeenranta
3. TSI Turku
1973 – 1974 (6):
1. TSI Tampere
2. HIY Helsinki
3. LSI Lahti
1983 – 1984 (5):
1. LSI Lahti
2. VI Varkaus
3. ESI Lappeenranta
515
1984 – 1985 (6):
1. LSI Lahti
2. ESI Lappeenranta
3. VI Varkaus
1994 – 1995 (6):
1. ESI-Team Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. Pääskylahden Vesa, Savonlinna
1985 – 1986 (6):
1. LSI Lahti
2. ESI Lappeenranta
3. TSI Tampere
1995 – 1996 (6):
1. ESI-Team Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
1986 – 1987 (5):
1. ESI Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. KSI Kotka
1996 – 1997 (8):
1. ESI-Team Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. KSI Kotka
1987 – 1988 (5):
1. ESI Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. KSI Kotka
1997 – 1998 (7):
1. ESI-Team Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
1988 – 1989 (6):
1. ESI Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
1998 – 1999 (7):
1. ESI-Team Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
1989 – 1990 (6):
1. ESI Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
1999 – 2000 (7)
1. ESI-Team Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. MuurLe, Muuramen Lentopallo
1990 – 1991 (6):
1. ESI Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. KSI Kotka
2000 – 2001 (6):
1. KSI Kotka
2. RI Rautavaara
3. ESI-Team Lappeenranta
1991 – 1992 (5):
1. ESI-Team Lappeenranta
2. LSI Lahti
3. KSI Kotka
2001 – 2002 (6):
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. RI Rautavaara
1992 – 1993 (6):
1. ESI-Team Lappeenranta
2. Palokan Pyry, Jyväskylän mlk.
3. KSI Kotka
2002 – 2003 (5):
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. MuurLe, Muuramen Lentopallo
1993 – 1994 (6):
1. ESI-Team Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. LSI Lahti
2003 – 2004 (6):
1. KSI Kotka
2. ESI-Team Lappeenranta
3. RI Rautavaara
516
2004 – 2005 (6):
1. KSI Kotka
2. Riga Lidzas, Latvia
3. ESI-Team Lappeenranta
2005 – 2006 (5):
1. KSI Kotka
2. RI Rautavaara
3. HIY Helsinki
2006 – 2007 (6):
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. RI Rautavaara
2007 – 2008 (5):
1. KSI Kotka
2. Raiku-PäVe, Rautavaara-Slinna
3. JoLePa, Jokilaakson Lentopallo
2008 – 2009 (3/10):
1. KSI Kotka
2. Rautavaaran Raiku
3. JoLePa, Jokilaakson Lentopallo
2009 – 2010 (6):
1. KSI Kotka
2. KILPa, Kuopio
3. ZZ Toivala, Siilinjärvi
2010 – 2011 (5):
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. ZZ Toivala, Siilinjärvi
2011 – 2012 (4):
1. ZZ Toivala, Siilinjärvi
2. JoLePa, Jokilaakson Lentopallo
3. KSI Kotka
2012 – 2013 (5):
1. ZZ Toivala, Siilinjärvi
2. KSI Kotka
3. HIY Helsinki
50. Suomen Mestaruus
2013 – 2014 (4):
1. ZZ Toivala, Siilinjärvi
2. KSI Kotka
3. LVI Helsinki
2014 – 2015 (5)
1. KSI Kotka
2. ZZ Toivala, Siilinjärvi
3. LVI Helsinki
517
1.2. Istumalentopallon naisten Suomen Mestarit ja mitalistit
1970 – 1971 (joukkueita 5):
1. HIY Helsinki
2. LSI Lahti
3. HI Hyvinkää
1981 – 1982 (4):
1. TSI Tampere
2. LSI Lahti
3. VI Vantaa
1971 – 1972 (6):
1. HIY Helsinki
2. TSI Tampere
3. LSI Lahti
1982 – 1983 (4):
1. LSI Lahti
2. TSI Tampere
3. VI Vantaa
1972 – 1973 (3 - ei SM):
1. HIY Helsinki
2. LSI Lahti
3. TSI Tampere
1983 – 1984 (4):
1. VI Vantaa
2. HIY Helsinki
3. LSI Lahti
1973 – 1974 (3 – ei SM):
1. TSI Tampere
2. LSI Lahti
3. HIY Helsinki
1984 – 1985 (4):
1. TSI Tampere
2. LSI Lahti
3. HIY Helsinki
1974 – 1975 (3 – ei SM):
1. TSI Tampere
2. HIY Helsinki
3. LSI Lahti
1985 – 1986 (4):
1. LSI Lahti
2. HIY Helsinki
3. TSI Tampere
1975 – 1976 (3 – ei SM):
1. LSI Lahti
2. HIY Helsinki
3. TSI Tampere
1986 – 1987 (3 – ei SM):
1. LSI Lahti
2. VI Vantaa
3. HIY Helsinki
1976 – 1977 (3 – ei SM):
1. TSI Tampere
2. HIY Helsinki
3. LSI Lahti
1987 – 1988 (3 – ei SM):
1. VI Vantaa
2. HIY Helsinki
3. LSI Lahti
1977 – 1978 (3 – ei SM):
1. TSI Tampere
2. HIY Helsinki
3. LSI Lahti
1988 – 1989 (3 – ei SM):
1. VI Vantaa
2. HIY Helsinki
3. LSI Lahti
1978 – 1979 (3 – ei SM):
1. TSI Tampere
2. LSI Lahti
3. HIY Helsinki
1989 – 1990 (2 – ei SM):
1. HIY Helsinki
2. VI Vantaa
3. –
1979 – 1980 (4):
1. LSI Lahti
2. TSI Tampere
3. HIY Helsinki
1990 – 1991 (2 – ei SM):
1. HIY Helsinki
2. VI Vantaa
3. -
1980 – 1981 (3 – ei SM):
1. LSI Lahti
2. HIY Helsinki
3. VI Vantaa
1991 – 1992 (2 – ei SM):
1. HIY Helsinki
2. VI Vantaa
3. -
518
1992 – 1993(2 – ei SM):
1. HIY Helsinki
2. VI Vantaa
3. –
2003 – 2004 (6):
1. ESI- Ladyt Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. RI Rautavaara
1993- 1994 (4):
1. HIY Helsinki
2. VI Vantaa
3. Etelä-Suomi
2004 – 2005 (4):
1. RI Rautavaara
2. KSI Kotka
3. HIY Helsinki
1994 – 1995 (2 – ei SM):
1. HIY Helsinki
2. VI Vantaa
3. -
2005 – 2006 (3 – ei SM):
1. RI Rautavaara
2. KSI Kotka
3. HIY Helsinki
1995 – 1996 (2 – ei SM):
1. HIY Helsinki
2. VI Vantaa
3. -
2006 – 2007 (4):
1. RI Rautavaara
2. KSI Kotka
3. HIY Helsinki
1996 – 1997 (2 – ei SM):
1. HIY Helsinki
2. VI Vantaa
3. -
2007 – 2008 (4):
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. VanLe Vantaa
1997 – 1998 (6):
1. LSI Lahti
2. KSI Kotka
3. Savottaret RI Rautavaara
2008 – 2009(4):
1. KSI Kotka
2. HIY Helsinki
3. VanLe Vantaa
1998 – 1999 (6):
1. LSI Lahti
2. ESI-Ladyt Lappeenranta
3. RI Rautavaara
2009 – 2010: Ei pelattu
1999 – 2000 (5):
1. ESI-Ladyt Lappeenranta
2. KSI Kotka
3. RI Rautavaara
2000 – 2001 (4):
1. KSI Kotka
2. RI Rautavaara
3. LSI Lahti
2001 – 2002 (6):
1. ESI- Ladyt Lappeenranta
2. RI Rautavaara
3. KSI Kotka
2002 – 2003 (6):
1. ESI- Ladyt Lappeenranta
2. RI Rautavaara
3. KSI Kotka
2010 – 2011 (5):
1. KSI Kotka
2. ZZ Ladyt Siilinjärvi
3. ESI-Ladyt Lappeenranta
2011 – 2012: Ei pelattu
2012 – 2013 (4):
1. ZZ Ladyt Siilinjärvi
2. HIY Helsinki
3. ESI-Ladyt Lappeenranta
2013 – 2014 (4):
1. SI Siilinjärvi
2. ESI-Ladyt Lappeenranta
3. Palokan Pyry Jyväskylä
2014 – 2015 (4)
1. HIY Helsinki
2. Palokan Pyry Jyväskylä
3. ESI-Ladyt Lappeenranta
519
1.3. Miesten SM-sarjan kultamitalistit 1965 - 2014
(Päivitetty 10.10.2015)
N Nimi/Joukkue
Mestaruusvuodet
14
14
14
12
12
12
12
12
11
11
11
11
11
10
10
10
10
10
10
10
9
9
9
8
8
8
8
7
7
7
1987
1987
1987
1989
2001
2001
2001
2001
1987
1988
1993
2001
2001
1976
1976
1976
1976
1990
1991
2001
1976
2001
2003
1976
1987
1987
2001
1970
1987
2001
Keijo Hänninen ESI-Team Lappeenranta
Erkki Kestola ESI-Team Lappeenranta
Matti Pulli ESI-Team Lappeenranta
Olli Ranta ESI-Team Lappeenranta
Juha Ahdepelto KSI Kotka
Timo Herranen pelaaja-valm. KSI Kotka
Pekka Nygren jjohtaja KSI Kotka
Osmo Röpelinen KSI Kotka
Ossi Pulli pelaaja-valm. ESI-Team Lranta
Kari Rennola valm.-jjohtaja ESI-Team
Sami Tervo ESI-Team (8) ja KSI Kotka (3)
Vallo Järv KSI Kotka
Mika Riikonen KSI Kotka
Reijo Kettunen LSI Lahti
Hannu Laurila LSI Lahti
Reijo Salonen LSI Lahti
Eero Valkonen pelaaja-valm. LSI Lahti
Asko Kinnunen ESI-Team Lappeenranta
Lauri Melanen ESI-Team Lappeenranta
Olavi Venäläinen KSI Kotka
Pekka Norola LSI Lahti
Jori Sivula pelaaja-valmentaja KSI Kotka
Mika Vikman KSI Kotka
Jouko Torikka LSI Lahti
Tapio Kaartinen ESI-Team Lappeenranta
Reijo Taitonen ESI-Team (7) ja KSI (1)
Teijo Hovi KSI Kotka
Eero Sorvali TSI Tampere
Pertti Kankkunen ESI-Team Lranta
Vesa Vuorela KSI Kotka
1988
1988
1988
1990
2002
2002
2002
2002
1988
1989
1994
2002
2002
1977
1977
1977
1977
1991
1992
2002
1979
2002
2004
1977
1988
1988
2002
1971
1988
2002
1989
1989
1989
1991
2003
2003
2003
2003
1992
1990
1995
2003
2003
1979
1979
1979
1979
1992
1993
2003
1980
2003
2005
1979
1989
1989
2003
1972
1989
2003
1990
1990
1990
1992
2004
2004
2004
2004
1993
1991
1996
2004
2004
1980
1980
1980
1980
1993
1994
2004
1981
2004
2006
1980
1990
1990
2004
1973
1990
2004
1991
1991
1991
1993
2005
2005
2005
2005
1994
1992
1997
2005
2005
1981
1981
1981
1981
1994
1995
2005
1982
2005
2007
1981
1991
1991
2005
1974
1991
2005
1992
1992
1992
1994
2006
2006
2006
2006
1995
1993
1998
2006
2006
1982
1982
1982
1982
1995
1996
2006
1983
2006
2008
1982
1992
1992
2006
1975
1994
2006
1993
1993
1993
1995
2007
2007
2007
2007
1996
1994
1999
2007
2007
1983
1983
1983
1983
1996
1997
2007
1984
2007
2009
1983
1993
1993
2007
1978
1995
2007
1994
1994
1994
1996
2008
2008
2008
2008
1997
1995
2000
2008
2008
1984
1984
1984
1984
1997
1998
2008
1985
2008
2010
1984
1995
2001
2008
1995
1995
1995
1997
2009
2009
2009
2009
1998
1996
2008
2010
2009
1985
1985
1985
1985
1998
1999
2009
1986
2011
2015
1996
1996
1996
1998
2010
2010
2010
2010
1999
1997
2009
2011
2010
1986
1986
1986
1986
1999
2000
2010
1997
1997
1997
1999
2011
2011
2011
2011
2000
1999
2010
2015
2011
1998 1999 2000
1998 1999 2000
1998 1999 2000
2000
2015
2015
2015
2015
520
7
6
6
6
6
6
6
5
5
5
5
5
5
5
5
5
5
5
5
4
4
4
4
4
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
Marko Julin KSI Kotka
Risto Raukko TSI Tampere
Hannu Sallinen TSI Tampere
Arvo Turunen LSI Lahti
Reijo Musto ESI-Team Lappeenranta
Petri Kapiainen ESI-Team Lappeenranta
Jouni Pyöttiö KSI Kotka
Pekka Hietanen TSI Tampere
Pertti Leppänen TSI Tampere
Lauri Hermanni Salmijärvi TSI Tampere
Jorma Savolainen LSI Lahti
Markku Aumakallio jjohtaja ESI-Team Lpr
Mauri Kilpiä ESI-Team Lappeenranta
Heikki Jokinen ESI-Team Lappeenranta
Reijo Myllykoski ESI-Team Lappeenranta
Veli-Matti Saareks ESI-Team Lranta
Reijo Tarkiainen huoltaja ESI-Team Lpr
Jussi Herranen KSI Kotka
Kalevi Lång pelaaja-valm. KSI Kotka
Ilkka Mattila TSI Tampere
Mikko Lahtinen TSI Tampere
Antti Tyni TSI Tampere
Timo Vesterinen KSI Kotka
Petri Vuorela KSI Kotka
Tuukka Talonen TSI Turku
Heimo Tuominen valmentaja TSI Turku
Kalevi Tuominen TSI Turku
Mauri Halonen TSI Tampere
Raimo Lindberg TSI Tampere
Mauri Mäkipää TSI Tampere
Martti Tiainen TSI Tampere
Toivo Valkama TSI Tampere
Arto Kiiskinen ESI-Team Lappeenranta
Tapani Piilola pelaaja-valm. KSI Kotka
2006
1971
1971
1977
1987
1995
2006
1966
1966
1966
1982
1992
1995
1996
1996
1996
1996
2005
2008
1966
1970
1970
2002
2002
1967
1967
1967
1974
1974
1974
1974
1974
1994
2001
2007
1972
1972
1979
1988
1996
2007
1970
1970
1970
1983
1993
1996
1997
1997
1997
1997
2008
2009
1974
1971
1971
2006
2003
1968
1968
1968
1975
1975
1975
1975
1975
1995
2002
2008
1973
1973
1980
1989
1997
2008
1971
1971
1971
1984
1994
1997
1998
1998
1998
1998
2009
2010
1975
1972
1972
2007
2004
1969
1969
1969
1978
1978
1978
1978
1978
1996
2003
2009
1974
1974
1982
1990
1998
2009
1972
1972
1972
1985
1999
1998
1999
1999
1999
1999
2010
2011
1978
1973
1973
2011
2005
2010
1975
1975
1983
1991
1999
2010
1973
1973
1973
1986
2000
1999
2000
2000
2000
2000
2015
2015
2011 2015
1978
1978
1984
1992
2000
2011
521
3
3
3
3
3
3
3
3
3
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
1
1
1
1
1
1
1
1
1
Veli-Pekka Paananen KSI Kotka
Pekka Dahlqvist ZZ Toivala Siilinjärvi
Reijo Hakanen ZZ Toivala Siilinjärvi
Kalevi Korkalainen ZZ Toivala Siilinjärvi
Antti Kärnä ZZ Toivala Siilinjärvi
Timo Nenonen ZZ Toivala Siilinjärvi
Eero Penttinen ZZ Toivala Siilinjärvi
Tero Viitanen ZZ Toivala Siilinjärvi
Mika Ylönen pelaaja-valm. ZZ Toivala
Kalevi Yli-Takku TSI Tampere
Väinö Helle TSI Turku
Juhani Laaksonen TSI Turku
Paavo Salo TSI Turku
Erkki Valtonen TSI Turku
Kalevi Saarela LSI Lahti
Simo Salminen LSI Lahti
Simo Peltola LSI Lahti
Harri Vigren LSI Lahti
Janne Aumakalllio ESI-Team Lranta
Pekka Holtari huoltaja KSI Kotka
Kimmo Wikman KSI Kotka
Martti Eronen KSI Kotka
Pauli Hakkarainen ZZ Toivala Siilinjärvi
Risto Mömmö ZZ Toivala Siilinjärvi
Aarne-Mikko Soininen ZZ Toivala Sjärvi
Reino Jääskeläinen HIY Helsinki
Kalevi Kivenkorva HIY Helsinki
Pertti Mahlanen HIY Helsinki
Matti Rantanen HIY Helsinki
Pentti Rytkönen HIY Helsinki
Jouko Tuominen HIY Helsinki
Ensio Jortikka TSI Tampere
Matti Kallio TSI Tampere
Erkki Välimäki valmentaja TSI Tampere
2009
2012
2012
2012
2012
2012
2012
2012
2012
1966
1968
1968
1968
1968
1976
1979
1982
1982
1994
2001
2001
2002
2012
2012
2012
1965
1965
1965
1965
1965
1965
1966
1966
1966
2010
2013
2013
2013
2013
2013
2013
2013
2013
1970
1969
1969
1969
1969
1977
1980
1985
1986
2000
2008
2002
2003
2014
2013
2014
2011
2014
2014
2014
2014
2014
2014
2014
2014
522
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
Armas Koponen TSI Turku
Pentti Kortelahti TSI Turku
Valde Martikainen TSI Turku
Timo Solmari LSI Lahti
Juhani Raiski LSI Lahti
Reijo Sulonen LSI Lahti
Jukka Lähdesmäki LSI Lahti
Sakari Enqvist valm. ESI-Team Lranta
Ilmari Federley ESI-Team Lappeenranta
Päivi Sivula KSI Kotka
Jake Paananen huoltaja KSI Kotka
Jouko Knuutinen ZZ Toivala Siilinjärvi
Aki Korkalainen ZZ Toivala Siilinjärvi
Timo Säisä ZZ Toivala Siilinjärvi
Kai Karppinen ZZ Toivala
Yrjö Kokkonen ZZ Toivala
Erkko Nykänen valm ZZ Toivala
Otto Sivonen ZZ Toivala
Hannu Suominen ZZ Toivala
Christian Danielsson KSI Kotka
Mikko Suomalainen KSI Kotka
Marko Venäläinen
Arto Vinni KSI Kotka
121 eri mestaria
1967
1967
1967
1976
1977
1985
1986
1987
1987
2001
2011
2012
2012
2013
2014
2014
2014
2014
2014
2015
2015
2015
2015
523
1.4. Naisten SM-sarjan kultamitalistit 1970 – 2015
(Päivitetty 10.10.2015)
N
Nimi/Joukkue/Paikkakunta
Mestaruusvuodet
8
6
6
5
5
5
4
4
4
4
4
4
4
4
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
Minna Jokinen LSI Lahti (1), ESI-Ladyt (4) ja KSI Kotka (2)
Tarja Timonen ESI-Ladyt Lranta (4) ja KSI Kotka (2)
Kirsi Jarvanne ESI-Ladyt Lranta (2) ja KSI Kotka (4)
Helena Peltonen LSI Lahti
Päivi Husso (Sivula) KSI Kotka (4), SI Siilinjärvi
Mia Tarvainen KSI Kotka (3), ZZ Ladyt (1), SI Sjärvi (1)
Raija Kojo ESI-Ladyt Lappeenranta
Raisa Möller ESI-Ladyt Lappeenranta
Kaarina Törmänen (Pulli) ESI-Ladyt Lappeenranta
Leila Holtari KSI Kotka
Erja Pylkkänen KSI Kotka
Kielo Korkalainen RI Rvaara (2), ZZ Ladyt (1), SI Sjärvi (1)
Satu Korkalainen RI Rvaara (2), ZZ Ladyt (1), SI Sjärvi (1)
Seija Korkalainen RI Rvaara (2), ZZ Ladyt (1), SI Sjärvi (1)
Terttu Hyttinen HIY Helsinki
Martta Kantanen HIY Helsinki
Asta Vehniä HIY Helsinki
Sirkka Ijäs LSI Lahti
Kirsti Pelkonen LSI Lahti
Liisa Solmari LSI Lahti
Hilkka Vikman LSI Lahti
Liisa Tikkanen ESI-Ladyt Lappeenranta
Suvi Rautjoki KSI Kotka (1) ja ESI-Ladyt Lranta (2)
Hannele Salo KSI Kotka (1) ja ESI-Ladyt Lranta (2)
Heikki Jokinen valm. ESI-Ladyt Lappeenranta
Tanja Műller ESI-Ladyt Lappeenranta
Kalevi Korkalainen valm. RI Rvaara, ZZ Ladyt, SI Sjärvi
Kirsi Koskelo RI Rautavaara (2), SI Sjärvi (1)
Elina Kuosmanen RI Rautavaara (2), SI Sjärvi (1)
1998
2000
2001
1980
2001
2008
2000
2000
2000
2001
2001
2005
2005
2005
1971
1971
1971
1980
1980
1980
1980
2000
2001
2001
2002
2002
2005
2005
2005
1999
2001
2002
1983
2008
2009
2002
2002
2002
2008
2008
2007
2007
2007
1972
1972
1972
1983
1983
1983
1983
2002
2003
2002
2003
2003
2013
2007
2007
2000
2002
2003
1986
2009
2011
2003
2003
2003
2009
2009
2013
2013
2013
1994
1994
1994
1986
1986
1986
1986
2003
2004
2003
2004
2004
2014
2014
2014
2001
2003
2007
1998
2011
2013
2004
2004
2004
2011
2011
2014
2014
2014
2002 2003 2004 2008
2008 2009
2008 2011
1999
2014
2014
524
3
3
3
3
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
1
1
1
1
1
1
1
Jatta Tiihonen KSI Kotka
Piia Yrjönen KSI Kotka
Annukka Jäätteenmäki LSI Lahti
Anne Mäki LSI Lahti
Eila Kortelainen HIY Helsinki
Irja Luokkala HIY Helsinki
Irja Pärnänen HIY Helsinki
Helvi Ruonakoski HIY Helsinki
Helga Finska TSI Tampere
Eine Hiiri TSI Tampere
Eino Hiiri valm. TSI Tampere
Anja Jortikka TSI Tampere
Meeri Kallio, TSI Tampere
Kaisu Sarviluoma TSI Tampere
Satu Tahlo-Jortikka TSI Tampere
Toimi Tolvanen LSI Lahti
Eero Valkonen valm. LSI Lahti
Sirkka Hennala LSI Lahti
Tiina Oulasvuori LSI Lahti
Mervi Pekkala LSI Lahti
Sanna Konttinen LSI Lahti ja ESI-Ladyt Lappeenranta
Riitta Leskinen ESI-Ladyt Lappeenranta
Anja Jääskeläinen KSI Kotka
Mervi Koskelo RI Rautavaara
Sari Forsman KSI Kotka
Maiju Marjamäki KSI Kotka, HIY Helsinki
Anne Pitkänen ZZ Ladyt, SI Siilinjärvi
Timo Solmari valm. LSI Lahti
Eila Venäläinen LSI Lahti
Ritva Walberg LSI Lahti
Ritva Jokelainen LSI Lahti
Maila Salmensuu LSI Lahti
Inkeri Angelin VI Vantaa
Kirsi Ihatsu VI Vantaa
2008
2008
1998
1998
1971
1971
1971
1971
1982
1982
1982
1982
1982
1982
1982
1983
1983
1998
1998
1998
1999
2000
2001
2005
2008
2011
2013
1980
1980
1983
1983
1984
1984
2009
2009
1999
1999
1972
1972
1972
1972
1985
1985
1985
1985
1985
1985
1985
1986
1986
1999
1999
1999
2000
2004
2008
2007
2009
2015
2014
1980
2011
2011
2015
2015
525
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
Terttu Keskiniva VI Vantaa
Aune Menna VI Vantaa
Taina Mustonen VI Vantaa
Liisa Mäkelä VI Vantaa
Esa Tiainen valmentaja
Laina Tuomainen VI Vantaa
Tarja Vanharanta VI Vantaa
Aino Viitala VI Vantaa
Ritva Jokela LSI Lahti
Maire Lehtinen LSI Lahti
Helga Laakso HIY Helsinki
Liisa Leinonen HIY Helsinki
Marja Pihnala HIY Helsinki
Marja-Leena Salenius HIY Helsinki
Hellevi Siren HIY Helsinki
Irja Venäläinen HIY Helsinki
Raija Ylönen HIY Helsinki
Rauno Koskinen valm. LSI Lahti
Rauno Lahtinen huoltaja LSI Lahti
Tiina Lahtinen LSI Lahti
Sirkku Anttonen LSI Lahti
Pekka Norola valm. LSI Lahti
Pirjo Grön ESI-Ladyt Lappeenranta
Teija Hietamäki ESI-Ladyt Lappeenranta
Leena Laaksonen ESI-Ladyt Lappeenranta
Riitta Timonen ESI-Ladyt Lappeenranta
Kerttu Pajulahti KSI Kotka
Anu Roitto-Helenius KSI Kotka
Kalevi Lång valm. ESI-Ladyt Lappeenranta
Oona Möller ESI-Ladyt Lappeenranta
Eija Roth RI Rautavaara
Sari Tirkkonen RI Rautavaara
Tuula Voutilainen RI Rautavaara
Seija Kalilainen RI Rautavaara
1984
1984
1984
1984
1984
1984
1984
1984
1986
1986
1994
1994
1994
1994
1994
1994
1994
1998
1998
1998
1999
1999
2000
2000
2000
2000
2001
2001
2002
2004
2005
2005
2005
2007
526
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
Sari Kieloaho RI Rautavaara
Anne Korhonen RI Rautavaara
Veli-Pekka Paananen valm. KSI Kotka
Tia Seppälä KSI Kotka
Merja Heikkinen ZZ Ladyt
Anne Hiltunen ZZ Ladyt
Raija Kumpulainen ZZ Ladyt
Satu Martikainen ZZ Ladyt
Anneli Poikela ZZ Ladyt
Arja Suominen ZZ Ladyt
Sarianne Suominen ZZ Ladyt
Tuula Hakulinen SI Siilinjärvi
Auli Sipilä SI Siilinjärvi
Kati Harju HIY Helsinki
Eeva-Liisa Hilden valmentaja HIY Helsinki
Leena Liljeström HIY Helsinki
Petra Pakarinen HIY Helsinki
Hanna-Maria Sariluoto HIY Helsinki
Helena Skogström HIY Helsinki
Essi Söderholm HIY Helsinki
Arja Valkeavuori HIY Helsinki
Kirsi Valkeavuori HIY Helsinki
Marja Valkeavuori HIY Helsinki
2007
2007
2009
2009
2013
2013
2013
2013
2013
2013
2013
2014
2014
2015
2015
2015
2015
2015
2015
2015
2015
2015
2015
120 eri mestaria
Tilastoon on merkitty vain viralliset Suomen Mestaruudet (sarjassa/turnauksessa ko vuonna vähintään neljä joukkuetta)
527
1.5. Veteraanien M-50 Suomen Mestarit
1995-1996
Mikkelissä (8)
KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry
1996-1997
Kotkassa (5)
KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry
1997-1998
Lahdessa (7)
LSI Lahti 50, Lahden Seudun Invalidit ry
1998-1999
Lappeenrannassa (8)
KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry (ei SM)
1999-2000
Rautavaaralla (3)
Rautavaara 50, Rautavaaran Invalidit ry
2000-2001
Lappeenrannassa (6)
KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry
2001-2002
Rautavaaralla (6)
ESI 50, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2002-2003
Muuramessa (6)
Rautavaara 50, Rautavaaran Invalidit ry
2003-2004
Rautavaaralla (5)
Rautavaara 50, Rautavaaran Invalidit ry
2004-2005
Rautavaaralla (4)
Rautavaara 50, Rautavaaran Invalidit ry
2005-2006
Rautavaaralla (3)
Rautavaara 50, Rautavaaran Invalidit ry (ei SM)
2006-2007
Siilinjärvellä (3)
Rautavaara 50, Rautavaaran Invalidit ry (ei SM)
2007-2008
Rautavaaralla (5)
Rautavaara 50, Rautavaaran Invalidit ry
2008-2009
Rautavaaralla (4)
Rautavaaran Raiku
2009-2010
Rautavaaralla (4)
Rautavaaran Raiku
2010-2011
Toivalassa (4)
KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry
2011-2012
Kotkassa (4)
KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry
2012-2013
Kotkassa (4)
KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry
2013-2014
Kotkassa (4)
KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry
2014-2015
Jämsässä (6)
KSI Kotka 50, Kotkan Seudun Invalidit ry
Pekka Nygren, IT 1/1996
Ensimmäiset vetevaarimestarit 1995-96: KSI Kotka 50
528
1.6. Miesten Beach Volleyn Suomen Mestarit ja kultamitalistit
2000
3vs3 Tiilikka (Niittomiehet), Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi ja Aki Korkalainen, Eero Penttinen ja Pauli Hakkarainen
2001
3vs3 Tiilikka (Niittomiehet), Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Pauli Hakkarainen
2002
3vs3 Tiilikka (Niittomiehet), Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Teemu Vartiainen ja Pauli
Hakkarainen
2003
3vs3 Tiilikka (Niittomiehet), Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Jukka Ruotsalainen ja Pauli Hakkarainen
2004
3vs3 Niittomiehet, Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Jukka Ruotsalainen ja Pauli Hakkarainen
2005
3vs3 Niittomiehet, Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka Ruotsalainen
2006
3vs3 Niittomiehet, Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen
2007
3vs3 Niittomiehet, Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen
2008
3vs3 Niittomiehet, Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen ja Jukka-Pekka Ruotsalainen
2009
3vs3 Niittomiehet, Rautavaaran Invalidit ry
Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Pauli Hakkarainen ja Mikko Kankkunen
2010
3vs3 KSI Sedät, Kotkan Seudun Invalidit ry
Mika Vikman, Jouni Pyöttiö, Eero Penttinen ja Kurt Vikman
2011
3vs3 PuWo, Puijo Wolley Kuopio
Eero Penttinen, Antti Kärnä ja Pauli Hakkarainen
2012
3vs3 ZZ Toivala Siilinjärvi
Eero Penttinen, Antti Kärnä ja Aarne-Mikko Soininen
2013
3vs3 ZZ Toivala Siilinjärvi
Eero Penttinen, Antti Kärnä, Lassi-Pekka Dahlqvist ja Tero Viitanen
2014
3vs3 Zepä Ze Siilinjärvi
Eero Penttinen, Antti Kärnä, Tero Viitanen ja Hannu Suominen
2vs2 Eero Penttinen ja Antti Kärnä, ZZ Toivala Siilinjärvi
2015
3vs3 Ei pelattu
2vs2 Eero Penttinen ja Antti Kärnä, ZZ Toivala Siilinjärvi
17 eri mestaria
529
1.7. Naisten Beach Volleyn Suomen Mestarit ja kultamitalistit
2000
3vs3 Banzai, Suomi Finland
Raija Kojo, Tarja Timonen, Sanna Konttinen ja Anu Roitto-Helenius
2001
3vs3 Hilimat, Rautavaaran Invalidit ry
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
2002
3vs3 Hilimat, Rautavaaran Invalidit ry
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
2003
3vs3 Hilimat, Rautavaaran Invalidit ry
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
2004
3vs3 RavAkat, Rautavaaran Invalidit ry
Eija Roth, Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo ja Soile Eronen
2005
3vs3 Hilimat, Rautavaaran Invalidit ry
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen sekä Tuula Voutilainen
2006
3vs3 Londa, Latvia
Irina Jermolenko, Rita Gendele ja Renate Daukste
2007
3vs3 Hilimat, Rautavaaran Invalidit ry
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen
2008
3vs3 RavAkat, Rautavaaran Invalidit ry
Elina Kuosmanen, Jatta Tiihonen ja Kirsi Koskelo
2009
Ei pelattu
2010
3vs3 Hilimat, Puijo Wolley, Kuopio
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen sekä Tiina Metso
2011
3vs3 Hilimat, Puijo Wolley Kuopio
Seija ja Kielo Korkalainen sekä Mia Tarvainen
2012
3vs3 Hilimat, ZZ Toivala Siilinjärvi
Kielo, Satu ja Seija Korkalainen
2013
3vs3 Hilimat, Siilinjärven Invalidit ry
Kielo, Satu ja Seija Korkalainen
2014
3vs3 Hilimat, Siilinjärven Invalidit ry
Seija, Satu ja Kielo Korkalainen sekä Mia Tarvainen
2vs2 Satu ja Seija Korkalainen, Siilinjärven Invalidit ry
2015
3vs3 Ei pelattu
2vs2 Kirsi ja Marja Valkeavuori, HIY Helsinki
20 eri mestaria
530
2. Istumalentopallon Suomen Cup
2.1. Miesten Cup mestarit
(Päivitetty 11.10.2015)
Paikkakunta Pelikausi
Suomen Cupin voittaja
Kotka
1985-1986 ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Mikkeli
1986-1987 LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Jyväskylä
1987-1988 ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Jyväskylä
1988-1989 ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Jyväskylä
1989-1990 LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Jyväskylä
1990-1991 LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Vaajakoski 1991-1992 LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
Palokka
1992-1993 ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Palokka
1993-1994 ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Palokka
1994-1995 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Palokka
1995-1996 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Petäjävesi 1996-1997 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Palokka
1997-1998 ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Palokka
1998-1999 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Muurame
1999-2000 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Muurame
2000-2001 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Muurame
2001-2002 ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Muurame
2002-2003 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Muurame
2003-2004 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Jämsä
2004-2005 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Helsinki
2005-2006 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Kotka
2006-2007 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Kotka
2007-2008 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Muurame
2008-2009 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Kuopio
2009-2010 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Toivala
2010-2011 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
Kotka
2011-2012 ZZ Toivala Siilinjärvi
Espoo
2012-2013 ZZ Toivala Siilinjärvi
Jyväskylä
2013-2014 ZZ Toivala Siilinjärvi
Jyväskylä
2014-2015 ZZ Toivala Siilinjärvi
Jyväskylä
2015-2016 ZZ Toivala Siilinjärvi
531
2.2. Naisten Cup mestarit
(Päivitetty 11.10.2015)
Paikkakunta Pelikausi
Suomen Cupin voittaja
Kotka
1985-1986 TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit ry
Mikkeli
1986-1987 LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry (ei SM)
Jyväskylä
1987-1988 HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry (ei SM)
Jyväskylä
1988-1989 Ei pelattu
Jyväskylä
1989-1990 Ei pelattu
Jyväskylä
1990-1991 Ei pelattu
Vaajakoski 1991-1992 Ei pelattu
Palokka
1992-1993 Ei pelattu
Palokka
1993-1994 Ei pelattu
Palokka
1994-1995 Ei pelattu
Palokka
1995-1996 Ei pelattu
Petäjävesi 1996-1997 Ei pelattu
Palokka
1997-1998 Ei pelattu
Palokka
1998-1999 Ei pelattu
Muurame
1999-2000 ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Muurame
2000-2001 Ei pelattu
Muurame
2001-2002 ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Muurame
2002-2003 ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
Muurame
2003-2004 Rautavaara, Rautavaaran Invalidit ry
Jämsä
2004-2005 Rautavaara, Rautavaaran Invalidit ry (ei SM)
Helsinki
2005-2006 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry (ei SM)
Kotka
2006-2007 KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry (ei SM)
Kotka
2007-2008 Ra-Ra, Rautavaaran Raiku ry (ei SM)
Muurame
2008-2009 Ei pelattu
Kuopio
2009-2010 Rautavaara, Rautavaaran Invalidit ry (ei SM)
Toivala
2010-2011 Ei pelattu
Kotka
2011-2012 Ei pelattu
Espoo
2012-2013 ZZ Ladyt Toivala, Siilinjärvi
Jyväskylä
2013-2014 Ei pelattu
Jyväskylä
2014-2015 Palokan Pyry ry, Jyväskylä
Jyväskylä
2015-2016 HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
532
2.3. Miesten Cup-voittajat 1985 - 2016
(Päivitetty 11.10.2015)
N
Nimi/Joukkue/Paikkakunta
Mestaruusvuodet
12
12
12
10
10
10
9
9
9
8
8
7
6
6
6
5
5
5
5
5
5
5
5
5
4
4
4
4
4
4
Olavi Venäläinen KSI Kotka
Juha Ahdepelto KSI Kotka
Timo Herranen pelaaja-valm. KSI Kotka
Pekka Nygren pelaaja-jjohtaja KSI Kotka
Mika Riikonen KSI Kotka
Osmo Röpelinen KSI Kotka
Teijo Hovi KSI Kotka
Jori Sivula pelaaja-valm. KSI Kotka
Vallo Järv KSI Kotka
Reijo Taitonen ESI-Team, KSI Kotka (4)
Mika Vikman KSI Kotka
Vesa Vuorela KSI Kotka
Tapio Kaartinen ESI-Team, KSI Kotka (2)
Erkki Kestola ESI-Team Lappeenranta
Pekka Holtari pelaaja, huoltaja KSI Kotka
Keijo Hänninen ESI-Team Lappeenranta
Matti Pulli ESI-Team Lappeenranta
Olli Ranta ESI-Team Lappeenranta
Sami Tervo ESI-Team, KSI Kotka (1)
Tapani Piilola pelaaja, valm., KSI Kotka
Jussi Herranen KSI Kotka
Eero Penttinen ZZ Toivala Siilinjärvi
Tero Viitanen ZZ Toivala Siilinjärvi
Mika Ylönen ZZ Toivala Siilinjärvi
Reijo Kettunen LSI Lahti
Pekka Norola LSI Lahti
Simo Peltola LSI Lahti
Reijo Salonen LSI Lahti
Jorma Savolainen LSI Lahti
Reijo Sulonen LSI Lahti
1995
1997
1999
1995
1999
1999
1996
1997
1999
1986
2003
1995
1986
1986
1995
1986
1989
1989
1993
1995
2005
2012
2012
2012
1987
1987
1987
1987
1987
1987
1996
1999
2000
1997
2000
2000
1997
1999
2000
1988
2004
1996
1988
1988
1996
1988
1993
1993
1994
1996
2007
2013
2013
2013
1990
1990
1990
1990
1990
1990
1997
2000
2001
1999
2001
2003
1999
2000
2001
1989
2005
1999
1989
1989
1997
1993
1994
1994
1998
1997
2008
2014
2014
2014
1991
1991
1991
1991
1991
1991
1999
2001
2003
2001
2003
2004
2000
2001
2003
1993
2006
2001
1993
1993
1999
1994
1998
1998
2002
2001
2010
2015
2015
2015
1992
1992
1992
1992
1992
1992
2000
2003
2004
2003
2004
2005
2001
2003
2004
1995
2007
2003
1996
1994
2001
1998
2002
2002
2008
2003
2011
2016
2016
2016
2001
2004
2005
2004
2005
2006
2003
2004
2005
1996
2008
2004
1997
1998
2008
2003
2005
2006
2005
2007
2007
2004
2005
2006
1999
2009
2005
2004
2006
2007
2006
2008
2008
2005
2006
2008
2001
2010
2005
2008
2008
2007
2009
2009
2008
2008
2011
2006 2007 2008
2009 2010 2011
2009 2010 2011
2008
2010
2011
533
4
4
4
4
4
4
4
4
4
4
4
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
3
2
2
2
2
2
2
2
2
2
2
1
1
Kari Rennola valm., jjoht. ESI-Team Lpr
Mauri Kilpiä ESI-Team Lappeenranta
Ossi Pulli valm. ESI-Team Lappeenranta
Matti Asplund KSI Kotka
Kimmo Vikman KSI Kotka
Kalevi Lång ESI-Team, KSI Kotka (3)
Marko Julin KSI Kotka
Kalevi Korkalainen ZZ Toivala Siilinjärvi
Timo Nenonen ZZ Toivala Siilinjärvi
Kai Karppinen ZZ Toivala Siilinjärvi
Antti Kärnä ZZ Toivala Siilinjärvi
Reijo Musto ESI-Team Lappeenranta
Hannu Laurila LSI Lahti
Eero Valkonen pelaaja, valm., LSI Lahti
Pertti Kankkunen ESI-Team Lranta
Rauno Koskinen LSI Lahti
Asko Kinnunen ESI-Team Lappeenranta
Lauri Melanen ESI-Team Lappeenranta
Timo Viik KSI Kotka
Petri Vuorela KSI Kotka
Pekka Dahlqvist ZZ Toivala Siilinjärvi
Pauli Hakkarainen ZZ Toivala Siilinjärvi
Markku Aumakallio, jjoht. ESI-Team Lranta
Janne Aumakallio ESI-Team Lranta
Reijo Myllykoski ESI-Team Lranta
Heikki Jokinen ESI-Team Lappeenranta
Reijo Tarkiainen huoltaja, jjoht. ESI-Team
Veli-Pekka Paananen KSI Kotka
Reijo Hakanen ZZ Toivala Siilinjärvi
Jouko Knuutinen ZZ Toivala Siilinjärvi
Aimo Pitkänen ZZ Toivala Siilinjärvi
Aarne-Mikko Soininen ZZ Toivala Sjärvi
Ilmari Federley ESI-Team Lappeenranta
Rainer Hiitola ESI-Team Lappeenranta
1989
1993
1993
1995
1996
2002
2008
2012
2012
2013
2013
1986
1987
1987
1988
1990
1993
1993
1995
2003
2012
2014
1993
1994
1994
1998
1998
2009
2012
2013
2012
2012
1986
1986
1993
1994
1994
1996
1999
2007
2009
2013
2013
2014
2014
1988
1990
1990
1989
1991
1994
1994
1996
2004
2013
2015
1994
2002
2002
2002
2002
2011
2013
2014
2014
2015
1994
1995
1998
1999
2000
2008
2010
2014
2015
2015
2015
1989
1992
1992
1994
1992
1998
1998
1999
2005
2014
2016
1998
1998
2002
2000
2001
2010
2011
2015
2016
2016
2016
534
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
Harri Harinen LSI Lahti
Minna Harinen valmentaja LSI Lahti
Arto Kiiskinen ESI-Team Lappeenranta
Veijo Grönholm KSI Kotka
Terho Manninen jjoht. KSI Kotka
Onni Rinne KSI Kotka
Arto Vanhala huoltaja KSI Kotka
Petri Kapiainen ESI-Team Lappeenranta
Veli-Matti Saareks ESI-Team Lranta
Päivi Sivula KSI Kotka
Olli-Pekka Hiltunen ESI-Team Lranta
Topi Komppa ESI-Team Lappeenranta
Riku Tarkiainen ESI-Team Lappeenranta
Martti Eronen KSI Kotka
Kari Vanhala KSI Kotka
Jouni Pyöttiö KSI Kotka
Risto Mömmö ZZ Toivala Siilinjärvi
Hannu Suominen ZZ Toivala Siilinjärvi
Reijo Roivainen ZZ Toivala Siilinjärvi
83 eri voittajaa
1991
1991
1994
1995
1995
1995
1995
1998
1998
2001
2002
2002
2002
2003
2007
2008
2012
2013
2016
535
2.4. Naisten Cup-voittajat 1986 - 2016
(Päivitetty 11.10.2015)
N
Nimi/Joukkue/Paikkakunta
Mestaruusvuodet
3
3
3
3
3
2
2
2
2
2
2
2
2
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
Raija Kojo ESI-Ladyt Lappeenranta
Raisa Möller ESI-Ladyt Lappeenranta
Liisa Tikkanen ESI-Ladyt Lappeenranta
Tarja Timonen ESI-Ladyt Lappeenranta
Kaarina Törmänen (Pulli) ESI-Ladyt Lpr
Kirsi Jarvanne ESI-Ladyt Lappeenranta
Heikki Jokinen valm. ESI-Ladyt Lranta
Minna Jokinen (Hiltunen) ESI-Ladyt Lpr
Tanja Műller ESI-Ladyt Lappeenranta
Hannele Salo ESI-Ladyt Lappeenranta
Kielo Korkalainen RI Rautavaara, ZZ Ladyt
Satu Korkalainen RI Rautavaara, ZZ Ladyt
Seija Korkalainen RI Rautavaara, ZZ Ladyt
Helga Finska TSI Tampere
Eine Hiiri TSI Tampere
Eino Hiiri valmentaja TSI Tampere
Anja Jortikka TSI Tampere
Meeri Kallio TSI Tampere
Kaisu Sarviluoma TSI Tampere
Satu Tahlo-Jortikka TSI Tampere
Pirjo Grön ESI-Ladyt Lappeenranta
Teija Hietamäki ESI-Ladyt Lappeenranta
Sanna Konttinen ESI-Ladyt Lappeenranta
Leena Laaksonen ESI-Ladyt Lranta
Riitta Leskinen ESI-Ladyt Lappeenranta
Riitta Timonen ESI-Ladyt Lappeenranta
Kalevi Lång valm. ESI-Ladyt Lranta
Suvi Rautjoki ESI-Ladyt Lappeenranta
Kirsi Koskelo RI Rautavaara
Mervi Koskelo RI Rautavaara
2000
2000
2000
2000
2000
2002
2002
2000
2002
2002
2004
2004
2004
1986
1986
1986
1986
1986
1986
1986
2000
2000
2000
2000
2000
2000
2002
2003
2004
2004
2002
2002
2002
2002
2002
2003
2003
2003
2003
2003
2013
2013
2013
2003
2003
2003
2003
2003
536
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
Elina Kuosmanen RI Rautavaara
Eija Roth RI Rautavaara
Sari Tirkkonen RI Rautavaara
Tuula Voutilainen RI Rautavaara
Satu Markkanen ZZ Ladyt Siilinjärvi
Anne Pitkänen ZZ Ladyt Siilinjärvi
Arja Suominen ZZ Ladyt Siilinjärvi
Sari Suominen ZZ Ladyt Siilinjärvi
Mia Tarvainen ZZ Ladyt Siilinjärvi
Sari Emaus Palokan Pyry
Anna Hirvonen Palokan Pyry
Hanna Koljonen Palokan Pyry
Jenni Kuljula Palokan Pyry
Allan Pynnönen valm. Palokan Pyry
Paula Tarvainen Palokan Pyry
Satu Tiilikainen Palokan Pyry
Jenni Tikkanen Palokan Pyry
Maarit Tähtinen Palokan Pyry
Maria Viitala Palokan Pyry
Eeva-Liisa Hilden, valmentaja HIY Helsinki
Annukka Jäätteenmäki HIY Helsinki
Julia Koskinen HIY Helsinki
Maiju Marjamäki HIY Helsinki
Anne Mäki HIY Helsinki
Petra Pakarinen HIY Helsinki
Hanna-Maria Sariluoto HIY Helsinki
Kirsi Valkeavuori HIY Helsinki
Marja Valkeavuori HIY Helsinki
2004
2004
2004
2004
2013
2013
2013
2013
2013
2015
2015
2015
2015
2015
2015
2015
2015
2015
2015
2016
2016
2016
2016
2016
2016
2016
2016
2016
58 eri voittajaa - Naisten Suomen Cup on pelattu virallisena (vähintään neljä joukkuetta) vain kahdeksan kertaa! 16 kertaa naisten Suomen
Cup on jäänyt pelaamatta ja 7 kertaa Cup on pelattu vain kolmella joukkueella.
537
3. Istumalentopallon maratontaulukot
3.1. Miesten Suomen Mestaruudet
(Päivitetty 11.10.2015)
1.
ESI-Team Lappeenranta (Etelä-Saimaan Invalidit ry)
14
2.
KSI Kotka (Kotkan Seudun Invalidit ry)
12
3.
LSI Lahti (Lahden Seudun Invalidit ry)
10
4.
TSI Tampere (Tampereen Seudun Invalidit ry)
8
5.
TSI Turku (Turun Seudun Invalidit ry) ja
3
ZZ Toivala Siilinjärvi
3
HIY Helsinki (Helsingin Invalidien Yhdistys ry)
1
7.
3.2. SM-mitalitaulukko
(Päivitetty 11.10.2015)
K
H
P
Yhteensä
1.
KSI Kotka
12 10
7
29
2.
LSI Lahti
10
8
8
26
3.
ESI-Team Lappeenranta
14
6
3
23
4.
TSI Tampere
8
6
3
17
5.
HIY Helsinki
1
5
10
16
6.
TSI Turku
3
4
5
12
7.
ZZ Toivala Siilinjärvi
3
1
2
6
8.
RI Rautavaara
-
2
3
5
9.
Vaasa (Vaasan Invalidit - Vasa Invalider ry)
-
1
2
3
10.
JoLePa (Jokilaakson Lentopallo ry, Jämsä)
-
1
2
3
11.
Varkaus (Varkauden Seudun Invalidit ry)
-
1
1
2
12.
MuurLe (Muuramen Lentopallo ry)
-
-
2
2
13.
LVI Helsinki
-
-
2
2
14.
Nacka HI Tukholma Ruotsi
-
1
-
1
15.
Palokan Pyry Jyväskylä
-
1
-
1
16.
SVK Riga-Lidzas Latvia
-
1
-
1
17.
Raiku- PäVe Rautavaara-Savonlinna
-
1
-
1
18.
Rautavaaran Raiku ry
-
1
-
1
19.
KILPa Kuopio
-
1
-
1
20.
PäVe (Pääskylahden Vesa ry, Savonlinna)
-
-
1
1
Laskennan perusteet: Mitalit yhteensä/kullat/hopeat/pronssit/vuosi
538
3.3. Naisten Suomen Mestaruudet
(Päivitetty 11.10.2015)
1.
LSI Lahti (Lahden Seudun Invalidit ry)
5 (3)
2.
HIY Helsinki (Helsingin Invalidien Yhdistys ry)
4 (8)
3.
KSI Kotka (Kotkan Seudun Invalidit ry)
4
4.
ESI-Ladyt Lappeenranta (Etelä-Saimaan Invalidit ry)
4
5.
RI Rautavaara (Rautavaaran Invalidit ry)
2 (1)
6.
TSI Tampere (Tampereen Seudun Invalidit ry)
2 (5)
7.
VI Vantaa (Vantaan Invalidit ry)
1 (2)
8.
ZZ Ladyt Siilinjärvi
1
9.
SI Siilinjärvi
1
19 kertaa pelaavia joukkueita on ollut vähemmän kuin neljä – useimmiten Helsinki ja Vantaa vastakkain. Näinä vuosina/kausina ei virallista SM-arvoa ole jaettu. Mestaruudesta ei pelattu lainkaan kausilla 2009 – 10 ja 2011 – 12.
Suluissa joukkueiden saavuttamat epäviralliset mestaruudet. Saman Mestaruusmäärän sijoitukset on ratkaistu alla olevan mitalitaulukon perusteella.
3.4. SM-mitalitaulukko
(Päivitetty 11.10.2015)
K
H
P
Yhteensä
1.
HIY Helsinki
4
5
4
13
2.
LSI Lahti
5
3
3
11
3.
KSI Kotka
4
5
2
11
4.
RI Rautavaara
2
3
4
9
5.
ESI-Ladyt Lappeenranta
4
2
3
9
6.
TSI Tampere
2
3
1
6
7.
VI Vantaa
1
1
2
4
8.
ZZ Ladyt Toivala Siilinjärvi
1
1
-
2
9.
VanLe Vantaa
-
-
2
2
10.
SI Siilinjärvi
1
-
-
1
11.
Hyvinkää ja
-
-
1
1
12.
Etelä-Suomi
-
-
1
1
13.
Palokan Pyry Jyväskylä
-
1
1
2
Mitalitaulukkoon laskettu vain viralliset SM-kaudet (24)
539
3.5. Miesten Suomen Cup 1985 – 2014
(Päivitetty 11.10.2015)
1.
KSI Kotka (Kotkan Seudun Invalidit ry)
15
2.
ESI-Team Lappeenranta (Etelä-Saimaan Invalidit ry)
7
3.
ZZ Toivala Siilinjärvi
5
4.
LSI Lahti (Lahden Seudun Invalidit ry)
4
3.6. Naisten Suomen Cup 1985 – 2014
(Päivitetty 11.10.2015)
1.
ESI-Ladyt Lappeenranta (Etelä-Saimaan Invalidit ry)
2.
RI Rautavaara (Rautavaaran Invalidit ry),
3
TSI Tampere (Tampereen Seudun Invalidit ry)
ZZ Ladyt Toivala Siilinjärvi
Palokan Pyry Jyväskylä ja
HIY Helsinki
1
16 kertaa naisten Suomen Cup on jäänyt pelaamatta ja 7 kertaa Cup on pelattu
vain kolmella joukkueella.
3.7. Veteraanien M50 SM-turnaus 1995 – 2015
(Päivitetty 11.10.2015)
1.
KSI Kotka (Kotkan Seudun Invalidit ry)
8 (1)
2.
RI Rautavaara (Rautavaaran Invalidit ry)
5 (2)
3.
Rautavaaran Raiku
2
4.
ESI 50 Lappeenranta (Etelä-Saimaan Invalidit ry) ja
1
LSI Lahti (Lahden Seudun Invalidit ry)
1
Kolmesti SM-veteraaniturnauksessa pelaavia joukkueita on ollut vähemmän
kuin neljä (kausina 1998-99 ja 2005-07 joukkueita oli vain kolme). Suluissa
epäviralliset mestaruudet.
3.8. Miesten Beach Volleyn Suomen Mestaruudet 2000 – 2015
(Päivitetty 11.10.2015)
1.
Eero Penttinen
17
2.
Kalevi Korkalainen
10
3.
Pauli Hakkarainen
7
Jukka-Pekka Ruotsalainen
6
5.
Antti Kärnä
6
6.
Tero Viitanen ja
2
540
7.
Aki Korkalainen,
1
Teemu Vartiainen,
1
Mikko Kankkunen,
1
Mika Vikman,
1
Jouni Pyöttiö,
1
Kurt Vikman,
1
Aarne-Mikko Soininen,
1
Pekka Dahlqvist ja
1
Hannu Suominen
1
3.9. Naisten Beach Volleyn Suomen Mestaruudet 2000 – 2015
(Päivitetty 11.10.2015)
Keijo Hänninen, Lappeenranta
Rautavaaran Ruusut Satu, Kielo ja Seija Hilimat
1.
Seija Korkalainen ja
11
Kielo Korkalainen
10
3.
Satu Korkalainen
10
4.
Elina Kuosmanen ja
2
Kirsi Koskelo ja
2
Mia Tarvainen
2
Soile Eronen,
1
Elina Roth,
1
Jatta Tiihonen,
1
Sanna Konttinen,
1
Anu Roitto-Helenius
1
Irina Jermolenko (LAT),
1
7.
541
Rita Gendele (LAT),
1
Renate Daukste (LAT),
1
Raija Kojo,
1
Tarja Timonen,
1
Tiina Metso
1
Kirsi Valkeavuori ja
1
Marja Valkeavuori
1
4. Kotimaisten sarjojen ja turnausten voittajat
(Päivitetty 11.10.2015)
4.1. B-sarja/perussarja/ykkössarja (Suluissa joukkuemäärät)
1969
( 5)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1969-1970
( 5 ) TSI Turku II, Turun Seudun Invalidit ry
1970-1971
( 5)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1971-1972
( 5)
TSI Turku II, Turun Seudun Invalidit ry
1972-1973
( 7)
TSI Turku II, Turun Seudun Invalidit ry
1973-1974
(10)
HIY Helsinki II, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1974-1975
(11)
TSI Turku, Turun Seudun Invalidit ry
1975-1976
( 9)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1976-1977
( 8)
TSI Turku II, Turun Seudun Invalidit ry
1977-1978
(10)
Vaasa, Vaasan Invalidit ry
1978-1979
(12)
Inva-ak, Invalidisäätiön Ammattikoulu
1979-1980
(13)
ESI Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1980-1981
(10)
Varkaus, Varkauden Seudun Invalidit ry
1981-1982
( 8)
TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit ry
1982-1983
(13)
Varkaus, Varkauden Seudun Invalidit ry
1983-1984
( 9)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1984-1985
(14)
Kuopio, Kuopion Seudun Invalidit ry
1985-1986
(12)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
1986-1987
(10)
Jyväskylä, Jyväskylän Invalidit ry
1987-1988
( 7)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1988-1989
( 8)
TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit ry
1989-1990
( 7)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1990-1991
( 7)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1991-1992
( 4)
Kuopio, Kuopion Seudun Invalidit ry
542
1992-1993
( 4)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1993-1994
( 3)
ESI II Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1994-1995
( 3)
Siilinjärvi, Siilinjärven Invalidit ry
1995-1996
( 3)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1996-1997
( -)
Ei pelattu
1997-1998
( -)
Ei pelattu
1998-1999
( 6)
KSI Kotka II, Kotkan Seudun Invalidit ry
1999-2000
( 6)
Hinkkaajat, Savitaipaleen Urheilijat ry
2000-2001
( 9)
Free Zone, Lappeenranta
2001-2002
( 7)
Free Zone, Lappeenranta
2002-2003
( 6)
KSI Kotka II, Kotkan Seudun Invalidit ry
2003-2004
( 5)
KSI Kotka II, Kotkan Seudun Invalidit ry
2004-2005
( 8)
Rautavaara, Rautavaaran Invalidit ry
2005-2006
( 5)
PäVe Savonlinna, Pääskylahden Vesa ry
2006-2007
( -)
Ei pelattu
2007-2008
( 6)
KSI Kotka II, Kotkan Seudun Invalidit ry
2008-2009
(10)
VanLe, Vantaan Lentopallo
2009-2010
( 8)
HIY KHP, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
2010-2011
(10)
ZZ Papat, Toivala Siilinjärvi
2011-2012
( 8)
ZZ Papat, Toivala Siilinjärvi
2012-2013
( 8)
KSI Kotka II, Kotkan Seudun Invalidit ry
2013-2014
( 5)
KSI Kotka II, Kotkan Seudun Invalidit ry
2014-2015
( 7)
KSI Kotka II, Kotkan Seudun Invalidit ry
4.2. Lahti-cup 1982 – 1991
Miehet
1982
1. (6)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1983
2. (6)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1984
3. (8)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1985
4. (8)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1986
5. (3)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1987
6. (8)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1988
7. (?)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1989
8. (7)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1990
9. (6)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1991
10. (7)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
543
Naiset
1982
(4)
TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit ry
1983
(3)
TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit ry
1984
(4)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1985
(4)
TSI Tampere, Tampereen Seudun Invalidit ry
1986
(3)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1987
(2)
VI Vantaa, Vantaan Invalidit ry
1988
(-)
Ei pelattu
1989
(2)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1990
(2)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1991
(-)
Ei pelattu
4.3. Nestori Miikkulainen - Lappeenranta 1990 – 2003
Miehet
1990
1. ( 8)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1991
2. ( 6)
Lahden Kimmo
1992
3. ( 8)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1993
4. ( 6)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1994
5. ( 8)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1995
6. (12)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
1996
7. ( 8)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1997
8. (10)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1998
9. ( 6)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1999
10. ( 8)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2000
11. (10)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2001
12. (10)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2002
13. ( 6)
MPS, Mottitien Palloseura, Kuusankoski
2003
14. (14)
MPS, Mottitien Palloseura, Kuusankoski
Naiset
1990
(-)
Ei pelattu
1991
(-)
Ei pelattu
1992
(-)
Ei pelattu
1993
(4)
Prisma, Lappeenranta
1994
(-)
Ei pelattu
1995
(-)
Ei pelattu
544
1996
(4)
Prisma, Lappeenranta
1997
(-)
Ei pelattu
1998
(6)
Rautavaara, Rautavaaran Invalidit ry
1999
(6)
ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2000
(7)
ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2001
(8)
ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2002
(5)
ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2003
(7)
ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
4.4. Kotka-turnaus 1983 –
Miehet
1983
1. ( 6)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1984
2. ( 6)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1985
3. ( 6)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1986
4. ( 5)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1987
5. ( 3)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
1988
6. ( 7)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
1989
7. ( 8)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
1990
8. ( 9)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
1991
9. (10)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1992
10. (10)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
1993
11. ( 9)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1994
12. (11)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1995
13. (10)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
1996
14. (11)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1997
15. (10)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1998
16. (11)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
1999
17. (12)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2000
18. (12)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2001
19. (14)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2002
20. (10)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2003
21. (11)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2004
22. (11)
ESI-Team Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2005
23. (12)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2006
24. (12)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2007
25. (10)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
545
2008
26. (11)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2009
27. ( 8)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2010
28. ( 9)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2011
29. ( 9)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2012
30. ( 8)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry (30. juhlaturnaus)
2013
31. ( 7)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2014
32. ( 8)
ZZ Toivala, Siilinjärvi
2015
33. ( 9)
ZZ Toivala, Siilinjärvi
Naiset
1990
(3)
SVC Tallinn, Viro
1991
(4)
SVC Tallinn, Viro
1992
(3)
SVC Tallinn, Viro
1993
(3)
Riga, Latvia
1994
(3)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1995
( -)
Ei pelattu
1996
(3)
HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys ry
1997
(5)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
1998
(6)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
1999
(7)
LSI Lahti, Lahden Seudun Invalidit ry
2000
(4)
ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2001
(6)
ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2002
(6)
ESI-Ladyt Lappeenranta, Etelä-Saimaan Invalidit ry
2003
(7)
Rautavaara, Rautavaaran Invalidit ry
2004
(6)
Rautavaara, Rautavaaran Invalidit ry
2005
(4)
Rautavaara, Rautavaaran Invalidit ry
2006
(4)
Londa, Latvia
2007
(6)
Rautavaara, Rautavaaran Invalidit ry
2008
(4)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2009
(3)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2010
(4)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2011
(5)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2012
(4)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2013
(3)
ZZ Ladyt Toivala Siilinjärvi
2014
( -)
Ei pelattu
2015
(5)
Siilinjärven Invalidit ry
546
4.5. Kevätturnaus – Helsinki 2010 –
2010
1. M ( 5) KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2011
2. M ( 5) KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2012
3. M (13) ZZ Toivala, Siilinjärvi
2013
4. M ( 4) Nastolan isku -68
N ( 4) HIY Helsinki
2015
5. M ( 7) KSI Kotka 2
N ( 4) Palokan Pyry
4.6. Baltic League 2005 – 2007 - Miehet
2005-2006
(7)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
2006-2007
(8)
KSI Kotka, Kotkan Seudun Invalidit ry
547
5. Beach Volley turnausten voittajat
5.1. Marjola Beach Volley turnaus Lappeenranta 1993 – 2014
Suluissa joukkueiden lukumäärä: M=miehet /N=naiset / Y=yhteensä
1993 1. Marjola Beach Volley 17.-18.7.1993 (M8/N -/Y 8)
M
Cotton Club ESI-Team (Asko Kinnunen, Olli Ranta, Markku Aumakallio)
1994 2. Marjola Beach Volley 23.-24.7.1994 (M13/N 1/Y14)
M
Duracel ESI-Team (Lasse Melanen, Tapio Kaartinen, Petri Kapiainen)
1995 3. Marjola Beach Volley 15.-16.7.1995 (M13/N 4/Y17)
M
Duracel ESI-Team (Lasse Melanen, Tapio Kaartinen, Petri Kapiainen)
N
Tikono Prisma (Tarja Timonen, Raija Kojo, Minna Noroluoto, Satu Kirvesniemi)
1996 4. Marjola Beach Volley 13.-14.7.1996 (M12/N 4/Y16)
M
Duracel ESI-Team (Lasse Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks, Reijo Tarkiainen)
N
Kotako Rautavaara (Seija ja Kielo Korkalainen, Riitta Taskinen)
1997 5. Marjola Beach Volley 12.-13.7.1997 (M12/N 6/Y18)
M
Duracel ESI-Team (Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Mauri Kilpiä)
N
Naperot Prisma (Tarja Timonen, Raija Kojo, Hannele Tarvainen, Satu
Kirvesniemi)
1998 6. Marjola Beach Volley 11.-12.7.1998 (M12/N 8/20)
M
Duracel ESI-Team (Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks)
N
Rocchea Maajoukkue (Eeva Vartia, Mervi Pekkala, Minna Hiltunen,
Raija Kojo)
1999
7. Marjola Beach Volley 17.-18.7.1999 (M10/N 8/18)
M
Duracel ESI-Team (Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks,
Ossi Pulli)
N
Fyyra ESI-Ladyt (Minna Hiltunen, Tarja Timonen, Kaarina Pulli, Anu
Roitto-Helenius)
2000
8. Marjola Beach Volley 15.-16.7.2000 (M12/N 5/17)
M
Tiilikka Rautavaara (Kalevi ja Aki Korkalainen, Eero Penttinen, Pauli
Hakkarainen)
N
Banzai Finland (Raija Kojo, Tarja Timonen, Anu Roitto-Helenius, Sanna
Konttinen)
2001
9. Marjola Beach Volley 14.-15.7.2001 (M10/N10/Y20)
M
N
Suomi (Lauri Melanen, Kalevi Lång, Jari Heino, Jukka Laine)
Hilimat Rautavaara (Seija, Satu ja Kielo Korkalainen)
2002 10. Marjola Beach Volley 13.-14.7.2002 (M12/N10/Y22)
M
N
Duracel ESI-Team (Lauri Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks)
Suomi 3 (Minna Hiltunen, Suvi Rautjoki, Tanja Muller)
2003 11. Marjola Beach Volley 15.-16.7.2003 (M12/N 5/Y17)
M
N
Tiilikka Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Jukka-Pekka Ruotsalainen,
Pauli Hakkarainen)
Londa Latvia (Irina Jermolenko, Rita Gendele, Ramona Daukste)
548
2004 12. Marjola Beach Volley 10.-11.7.2004 (M10/N10/Y20)
M
N
Niittomiehet Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, JukkaPekka Ruotsalainen, Pauli Hakkarainen)
RavAkat Rautavaara (Eija Roth, Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo, Soile
Eronen)
2005 13. Marjola Beach Volley 16.-17.7.2005 (M12/N 6/Y18)
M
Niittomiehet Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, JukkaPekka Ruotsalainen)
N
Hilimat Rautavaara (Seija, Satu ja Kielo Korkalainen)
2006 14. Marjola Beach Volley 16.-17.7.2006 (M11/N 6/Y17)
M
Elektro Latvia (Uldis Ektermanis, Andrejs Gendels, Juris Gendels)
N
Londa Latvia (Irina Jermolenko, Rita Gendele, Renate Daukste)
2007 15. Marjola Beach Volley 14.-15.7.2007 (M13/N 4/Y17)
M
N
Niittomiehet Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, JukkaPekka Ruotsalainen)
Hilimat Rautavaara (Elina Kuosmanen, Kielo ja Satu Korkalainen)
2008 16. Marjola Beach Volley 19.-20.7.2008 (M16/N 5/Y21)
M/1 Niittomiehet Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, JukkaPekka Ruotsalainen)
M/2 SOS-Team Kotka-Lahti (Petri ja Vesa Vuorela, Aimo Niemi)
N
Hilimat Rautavaara (Seija Korkalainen, Kielo Korkalainen, Mia Tarvainen)
2009 17. Marjola Beach Volley 11.-12.7.2009 (M11/N 3/Y14)
M/1 Niittomiehet Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Pauli
Hakkarainen, Mikko Kankkunen)
M/2 VanLe 1 Vantaa (Jari Niemenmaa, Esa Rantanen, Kai Karppinen)
2010 18. Marjola Beach Volley 17.-18.7.2010 (M16/N5/Y21)
M/1 KSI Junnut, Kotka (Marko Julin, Jussi Herranen, Joona Kapanen, Arto
Vinni
M/2 Triptolemos, Athens Greece (Ioannis Soukiouroglou, DionisiosChristodoulou, Efstratios Vardes, George Zafeiropoulos)
N
Hilimat Puijo Wolley (Seija, Kielo ja Satu Korkalainen, Tiina Metso)
2011 19. Marjola Beach Volley 17.-18.7.2010 (M11/N4/Y15)
M/1 PuWo, Kuopio (Eero Penttinen, Antti Kärnä, Pauli Hakkarainen)
M/2 SOS Team, Lahti (Aimo Niemi, Jari Helminen, Sauli Niemi)
N
Hilimat Puijo Wolley (Seija ja Kielo Korkalainen ja Mia Tarvainen)
2012 20. Marjola Beach Volley 28.-29.7.2012 (M16/N6/Y22)
M/1 ZZ Toivala, Siilinjärvi (Eero Penttinen, Antti Kärnä, Aarne-Mikko Soininen)
M/2 New Leivola Bois, Helsinki (Lasse Pakarinen, Reima Pulli, Sampsa
Söderholm)
N
Hilimat, ZZ Ladyt Toivala Siilinjärvi (Kielo, Satu ja Seija Korkalainen)
2013 21. Marjola Beach Volley 20.-21.7.2013 (M16/N5/Y21)
M/1 Junnut, KSI Kotka (Marko Julin C, Jussi Herranen ja Arto Vinni)
M/2 Team Aktau 3, Kazakstan (Murat Ungarbayev C, Shyngys Medeuov
and Nurlybek Suyenov)
N
Hilimat, Siilinjärvi (Kielo, Satu ja Seija Korkalainen)
549
2014 22. Marjola Beach Volley 19.-20.7.2014 (M8/N4/Y12)
M
Zavon Zulttaanit, ZZ Toivala (Mika Ylönen, Tero Viitanen ja Kai Karppinen)
N
Hilimat, Siilinjärvi (Kielo, Satu ja Seija Korkalainen)
5.2. Rautavaara Beach Volley 1997 – 2014
1997
1. Tiilikka/Rautavaara Beach Volley 7.-8.6.1997 (M?)
M
Tiilikka Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Pentti
Huusko)
1998
2. Rautavaara Beach Volley 8.-9.8.1998 (M5/N5/Y10)
M
Rautavaara 1
N
MePa KSI Kotka
1999
3. Rautavaara Beach Volley 7.- 8.8.1999 (M?/N?/Y?)
M
Tiilikka Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Pentti
Huusko ja Eero Penttinen)
N
Hilimat Rautavaara (Seija ja Kielo Korkalainen ja Mari Ylisiurua)
2000
4. Rautavaara Beach Volley 17.-18.6.2000 (M4/N3/Y7)
M
Duracel ESI-Team (Lasse Melanen, Petri Kapiainen, Veli-Matti Saareks, Ossi Pulli)
N
Rauta Rautavaara (Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo, Eija Roth)
2001
5. Rautavaara Beach Volley 16.-17.6.2001 (M4/N3/Y7)
M
Tiilikka Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Eero Penttinen)
N
RavAkat Rautavaara (Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo, Eija Roth, Soile
Eronen)
2002
6. Rautavaara Beach Volley 15.-16.6.2002 (M4/N7Y11)
M
Tiilikka Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Eero Penttinen, Teemu Vartiainen)
N
Hilimat Rautavaara (Seija, Satu ja Kielo Korkalainen)
2003
7. Rautavaara Beach Volley 7.-8.6.2003 (M5/N3/Y8)
M
Tiilikka Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Eero Penttinen, Jukka-Pekka Ruotsalainen,)
N
Hilimat Rautavaara (Seija, Satu ja Kielo Korkalainen)
2004
8. Rautavaara Beach Volley 19.-20.6.2004 (M5/N4/Y9)
M
Tiilikka Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen, Eero Penttinen, Jukka-Pekka Ruotsalainen,)
N
Hilimat Rautavaara (Seija, Satu ja Kielo Korkalainen, Tuula Voutilainen)
2005
9. Rautavaara Beach Volley 18.-19.6.2005 (M4/N4/Y8)
M
Niittomiehet Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, JukkaPekka Ruotsalainen)
N
Hilimat Rautavaara (Seija, Satu ja Kielo Korkalainen, Tuula Voutilainen)
2006 10. Rautavaara Beach Volley 1.7.2006 (M5)
M
Niittomiehet Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, JukkaPekka Ruotsalainen)
550
2007 11. Rautavaara Beach Volley 16.-17.6.2007 (M3/N5/Y8)
M
Niittomiehet Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, JukkaPekka Ruotsalainen)
N
Hilimat Rautavaara (Seija, Satu ja Kielo Korkalainen)
2008 12. Rautavaara Beach Volley 2.8.2008 (M4/N4/Y8)
M
Niittomiehet Rautavaara (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, JukkaPekka Ruotsalainen)
N
RavAkat Rautavaara (Elina Kuosmanen, Jatta Tiihonen, Kirsi Koskelo)
2009 13. Rautavaara Beach Volley 8.8.2009 (M4)
M
KILPa Kuopio (Kalevi Korkalainen, Eero Penttinen, Satu Korkalainen)
2010 14. Rautavaara Beach Volley 7.8.2010 (M5)
M
KILPa Kuopio (Eero Penttinen, Pasi Voutilainen, Tommi Kinnunen)
2011 15. Rautavaara Beach Volley 13.8.2010 (M8/N4/Y12)
M
PuWo Kuopio (Eero Penttinen, Antti Kärnä, Pauli Hakkarainen)
N
RavAkat Rautavaara (Kirsi Koskelo, Elina Kuosmanen, Sari Kieloaho ja
Tiia Koskelo)
2012 16. Rautavaara Beach Volley 14.7.2012 (M6)
M
ZZ Toivala, Siilinjärvi (Eero Penttinen, Antti Kärnä, Aarne-Mikko Soininen)
2013 17. Rautavaara Beach Volley 6.7.2013 (M4/N4/Y8)
M
ZZ Toivala, Siilinjärvi (Eero Penttinen, Antti Kärnä, Tero Viitanen, Lassi-Pekka Dahlqvist )
N
Hilimat, Siilinjärvi (Satu, Seija ja Kielo Korkalainen)
2014 18. Rautavaara Beach Volley 6.7.2013 (M4/N4/Y8)
M
Zepä Ze, ZZ Toivala, Siilinjärvi (Eero Penttinen, Antti Kärnä, Tero Viitanen ja Hannu Suominen )
N
Hilimat, Siilinjärvi (Satu, Seija ja Kielo Korkalainen sekä Mia Tarvainen)
5.3. Pajulahti Beach Volley 2010 – 2011
2010
1. Pajulahti Beach Volley 28.-29.8.2010 (M10/N5/Y15)
M
KSI Sedät, Kotka (Mika Vikman, Jouni Pyöttiö, Eero Penttinen, Kurt
Vikman)
N
Hilimat, Puijo Wolley, (Seija, Kielo ja Satu Korkalainen, Tiina Metso)
2011
2. Pajulahti Beach Volley 18.-19.6.2011 (M6)
M
PuWo, Kotka (Eero Penttinen, Antti Kärnä, Pauli Hakkarainen)
5.4. Helsinki Metropolitan Open (2 vs 2) 2010 –
2010
1. Metropolitan Open 4.9.2010 (M6)
M
1. Veli-Matti Hakasalo, Harri Sievänen
2011
2. Metropolitan Open 30.7.2011 (M6)
M
1. Eero Penttinen, Antti Kärnä
2012
3. Metropolitan Open 30.6.2012 (M6)
M
1. Eero Penttinen, Antti Kärnä
551
2013
4. Metropolitan Open 3.8.2013 (M10)
M
1. Marko Julin, Jussi Herranen
2014
5. Metropolitan Open 3.8.2013 (M10)
M
1. Eero Penttinen, Antti Kärnä
N
1. Seija ja Satu Korkalainen
2015
6. Metropolitan Open 3.8.2013 (M10)
M
1. Eero Penttinen, Antti Kärnä
N
1. Kirsi ja Marja Valkeavuori
Harri Sievänen
Kesän 2015 Beach Volleyn 2vs2 SM-mitalistit Hevossalmen areenalla
552
6. Istumalentopallon arvokisamitalistit ja suomalaissijoitukset
6.1. Paralympic Summer Games Men
VI Paralympic Games Arnhem the Netherlands 21.–30.6.1980:
1. The Netherlands, 2. Sweden, 3. Yugoslavia, (Suomi Finland 4.)
VII Paralympic Games New York USA 16.–30.6.1984:
1. The Netherlands, 2. Federal Republic of Germany, 3. Sweden, (Suomi
Finland 4.)
VIII Paralympic Games Soul South Korea 17.9.-2.10.1988:
1. R.I. Iran, 2. The Netherlands, 3. Norway
IX Paralympic Games Barcelona Spain 3.–14.9.1992:
1. R.I. Iran, 2. The Netherlands, 3. Germany, (Suomi Finland 4.)
X Paralympialaiset Atlanta USA 15.–26.8.1996:
1. R.I. Iran, 2. Norway, 3. Suomi Finland
XI Paralympic Games Sydney Australia 19.–28.10.2000:
1. R.I. Iran, 2. Bosnia and Herzegovina, 3. Suomi Finland
XII Paralympic Games Athens Greece 17.–28.9.2004:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. R.I. Iran, 3. Egypt, (Suomi Finland 5.)
XIII Paralympic Games Beijing China 6.–17.9.2008:
1. R.I. Iran, 2. Bosnia and Herzegovina, 3. Russia
XIV Paralympic Games London Great Britain 29.8.-9.9.2012
1. Bosnia and Herzegovina, 2. R.I. Iran, 3. Germany
6.2. Paralympic Games Women
XII Paralympic Games Athens Greece 17.–28.9.2004:
1. China, 2. The Netherlands, 3. USA, (Suomi Finland 6.)
XIII Paralympic Summer Games Beijing China 6.–17.9.2008:
1. China, 2. USA, 3. The Netherlands
XIV Paralympic Games London Great Britain 29.8.-9.9.2012:
1. China, 2. USA, 3. Ukraine
6.3. World Championships Men
Delten The Netherlands 1.–6.6.1983 (yhteiset EM- ja MM-kisat):
1. The Netherlands, 2. Federal Republic of Germany. 3. Suomi Finland
Kristiansand Norway 6.–9.6.1985:
1. R.I. Iran, 2. Yugoslavia, 3. The Netherlands (Suomi Finland 8.)
Pecs Hungary 19.–22.7.1986 World Championships:
1. R.I. Iran, 2. Hungary, 3. Yugoslavia, (Suomi Finland 7.)
553
Las Vegas USA 2.–8.7.1989:
1. The Netherlands, 2. Hungary, 3. Federal Republic of Germany, (Suomi
Finland 5.)
Assen the Netherlands syyskuu 1990:
1. R.I. Iran, 2. The Netherlands, 3. Yugoslavia (Suomi Finland 8.)
Bottrop Germany kesäkuu 1994:
1. R.I. Iran, 2. Norway, 3. The Netherlands, (Suomi Finland 4.)
Teheran Iran 16–25.4.1998:
1. R.I. Iran, 2. Suomi Finland, 3. Bosnia-Hertsegovina
Kairo Egypt 26.09.-02.10.2002:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Germany, 3. R.I. Iran
Roermond the Netherlands 18.-24.6.2006:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. R.I. Iran, 3. Egypt
Oklahoma, USA 10.-19.7.2010:
1. I.R. Iran, 2. Bosnia and Herzegovina, 3. Egypt
Elblag, Puola 10.-22.6.2014:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Brazil, 3. I.R. Iran
6.4. World Championships Women
Bottrop Germany kesäkuu 1994:
1. The Netherlands, 2. Latvia, 3. Lithuania
Maastricht the Netherlands 24.–28.5.2000:
1. The Netherlands, 2. Suomi Finland, 3. Slovenia
Kamnik Slovenia 26.–31.10.2002:
1. The Netherlands, 2. Slovenia, 3. Suomi Finland
Roermond the Netherlands 18.–26.6.2006:
1. The Netherlands, 2. China, 3. Slovenia
Oklahoma, USA 10.-19.7.2010:
1. China, 2. USA, 3. Ukraine
Elblag, Puola 10.-22.6.2014:
1. China, 2. USA, 3. Russia
6.5. European Championships Men
Bonn, Federal Republic of Germany 21.–26.4.1981:
1. Hollanti, 2. Federal Republic of Germany, 3. Ruotsi, (Suomi Finland 4.)
Delten The Netherlands 1.–6.6.1983 (yhteiset EM- ja MM-kisat):
1. The Netherlands, 2. Federal Republic of Germany. 3. Suomi Finland
Sarajevo Yogoslavia 25.–28.6.1987 (Open)
1. The Netherlands, 2. Yugoslavia, 3. Hungary (Suomi Finland 8.)
554
Nottingham England 15.–20.8.1991 European Championships:
1. The Netherlands, 2. Hungary, 3. Norway (Suomi Finland 4.)
Järvenpää Finland 6.–13.6.1993:
1. Norway, 2. Suomi Finland, 3. Hungary
Ljubljana Slovenia 3.–8.7.1995:
1. Hungary, 2. Norway, 3. The Netherlands (Suomi Finland 4.)
Tallinna 3.–6.7.1997:
1. Suomi Finland, 2. Norway, 3. Bosnia and Herzegovina
Sarajevo Bosnia i Herzegovina 12.–17.9.1999:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Germany, 3. Suomi Finland
Sarospatak Hungary 7.–10.8.2001:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Germany, 3. The Netherlands (Suomi Finland 5.)
Lappeenranta Finland 26.–31.8.2003:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Germany, 3. Suomi Finland
Leverkusen Germany 21.–25.6.2005:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Germany, 3. Russia (Suomi Finland 6.)
Nyiregyhaza Hungary 4.–8.9.2007:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Russia, 3. Germany
Elblag Poland 20.–26.9.2009:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Russia, 3. Germany
Rotterdam The Netherlands 9.-15.10.2011:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Russia, 3. Germany
Elblag Poland 16.–21.9.2013:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Russia, 3. Germany
Warendorf, Saksa 30.9.–7.10.2015:
1. Bosnia and Herzegovina, 2. Germany, 3. Russia
6.6. European Championships Women
Järvenpää Finland 6.–13.6.1993:
1. The Netherlands, 2. Suomi Finland, 3. Estonia
Ljubljana Slovenia 3.–7.7.1995:
1. The Netherlands, 2. Latvia, 3. Slovenia (Suomi Finland 5.)
Tallinna Estonia 3.–6.7.1997:
1. Latvia, 2. Lithuania, 3. The Netherlands (Suomi Finland 5.)
Sarajevo Bosnia andi Herzegovina 12.–17.9.1999:
1. Slovenia, 2. Suomi Finland, 3. The Netherlands
555
Sarospatak Hungary 7.–10.8.2001:
1. The Netherlands, 2. Slovenia, 3. Suomi Finland
Lappeenranta Finland 26.–31.8.2003:
1. The Netherlands, 2. Slovenia, 3. Suomi Finland
Leverkusen Saksa 21.–25.6.2005:
1. The Netherlands, 2. Lithuania, 3. Slovenia
Nyiregyhaza Hungary 4.–8.9.2007:
1. The Netherlands, 2. Ukraine, 3. Slovenia
Elblag Poland 20.–26.9.2009:
1. The Netherlands, 2. Ukraine, 3. Slovenia (Suomi Finland 7.)
Rotterdam Hollanti 9.-15.10.2011:
1. Ukraina, 2. The Netherlands, 3. Russia (Suomi Finland 6.)
Elblag Poland 16.–21.9.2013:
1. Russia, 2. Ukraine, 3. Slovenia (Suomi Finland 6.)
6.7. Nordic Championships Men
Oslo Norway 27.4.1974:
1. Sweden, 2. Norway, 3. Norway II (Suomi Finland 5.)
Tukholma Sweden 29.–30.4.1978:
1. Sweden, 2. Suomi Finland, 3. Norway
Espoo Finland 15.–16.5.1982:
1. Suomi Finland, 2. Sweden, 3. Norway
Nyköping Sverige 24.–25.5.1986:
1. Suomi Finland, 2. Sweden, 3. Norway
Aalborg Denmark 5.–7.6.1992 (Open)
1. Norway, 2. Suomi Finland, 3. Sweden
Helsinki 13.–15.5.1994 (Open):
PM 1. Norway, 2. Suomi Finland, 3. Sweden
Open 1. The Netherlands, 2. Norway, 3. Finland
Norrköping, Sweden (Open) 1996:
PM 1. Norway, 2. Suomi Finland,
Open 1.
Norja tammikuussa 1998 (Open/epävirallinen):
1. The Netherlands, 2. Suomi Finland, 3. Norway
6.8. Nordic Championships Women
Espoo Finland15.–16.5.1982:
1. Sweden, 2. Norway, 3. Denmark, ( Suomi Finland 4.)
556
Nyköping Sverige 24.–25.5.1986:
1. Suomi Finland, 2. Sweden, 3. Denmark
6.9. Euro Cup Men
Enschede the Netherlands 7.–10.10.1987:
1. DIO Bedum the Netherlands, 2. SVG De Tubanten the Netherlands,
3. Hengelo the Netherlands, (ESI-Team FIN 6., LSI Lahti FIN 13.)
Nyiregyhaza Hungary19.–25.8.1990:
1. Tubanten Boemerang the Netherlands, 2. SE Piremon Hungary, 3. Kristiansand HSL Norway, (ESI-Team FIN 4.)
Roermond the Netherlands 16.–21.10.1991:
1. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany, 2. Tubanten the Netherlands, 3. Kristiansand HSL Norway, (ESI-Team FIN 5.)
Ravne na Koroskem Slovenia 29.6.–4.7.1992:
1. Blauw Witt the Netherlands, 2. ESI-Team Suomi Finland, 3. TSV Bayer
04 Leverkusen Germany
Roermond the Netherlands 23.–26.9.1993:
1. Kristiansand HSL Norway, 2. Tubanten Boemerand the Netherlands, 3.
TSV Bayer 04 Leverkusen Germany (ESI-Team FIN 5.)
Lappeenranta Finland 1.–4.9.1994:
1. ESI-Team Suomi Finland, 2. Kristiansand HSL Norway, 3. Piremon SE
Hungary
Roermond the Netherlands17.–23.10.1995:
1. Piremon SE Hungary, 2. Kristiansand HSL Norway, 3. TSV Bayer 04 Leverkusen GER, (ESI-Team FIN 5.)
Kristiansand Norway 12.–15.6.1996:
1. Piremon SE Hungary, 2. HSL Kristiansand Norway, 3. ESI-Team Suomi
Finland
Hajduszoboszlo Hungary 19.–24.8.1997:
1. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany, 2. Savico Tubanten the Netherlands,
3. Piremon SE Hungary (ESI-Team FIN 4.)
Osijek Croatia 21.–26.8.1998:
1. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany, 2. Savico Tubanten the Netherlands,
3. Piremon SE Hungary (ESI-Team FIN 4.)
Enschede The Netherlands 19.–23.5.1999:
1. SNS Savico Tubanten the Netherlands, 2. SDI Spid Bosnia and Herzegovina, 3. Blauw-Wit the Netherlands (ESI-Team FIN 7.)
Leverkusen Germany 7.–10.6.2000:
1. SDI Spid Sarajevo Bosnia and Herzegovina, 2. SNS Savico Tubanten the
Netherlands, 3. Fantomi Bosnia and Herzegovina (ESI-Team FIN 5.)
557
De Lutte The Netherlands 14.–18.11.2001:
1. SDI Spid Bosnia and Herzegovina, 2. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany, 3. SE Piremon Hungary (KSI Kotka FIN 6.)
Riga Latvia 18.–23.6.2002:
1. SDI Spid Bosnia and Herzegovina, 2. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany, 3. SE Piremon Hungary (KSI Kotka FIN 4.)
Debredsen Hungary 11.–16.11.2003:
1. Spid Sarajevo Bosnia and Herzegovina, 2. OKI Fantomi Sarajevo Bosnia
and Herzegovina, 3. KSI Kotka Suomi Finland
Leipzig Germany 19.–24.10.2004:
1. OKI Fantomi Bosnia and Herzegovina, 2. Spid Sarajevo Bosnia and Herzegovina, 3. TSV Bayer O4 Leverkusen Germany (KSI Kotka FIN 6.)
Elblag Poland 8.–13.11.2005:
1. SPID Sarajevo Bosnia and Herzegovina, 2. OKI Fantomi Bosnia and Herzegovina, 3. Rodnik Ekaterinburg Russia (KSI Kotka 4.)
Nyiregyhaza Hungary 5.–10.9.2006:
1. SPID Sarajevo Bosnia and Herzegovina, 2. OKI Fantomi Bosnia and Herzegovina, 3. TSV Bayer 04 Leverkusen Germany (KSI Kotka 8.)
Sarajevo Bosnia and Herzegovina 23.–28.10.2007:
1. OKI Fantomi Bosnia and Herzegovina, 2. SPID Saravejo Bosnia and Herzegovina, 3. Rodnik Russia (KSI Kotka 8.)
Nyiregyhaza Hungary 22.–25.10.2008:
1. OKI Fantomi Bosnia and Herzegovina, 2. Slavutych Ukraine, 3. SDI Spid
Saravejo Bosnia and Herzegovina
Nyiregyhaza, Hungary 27.-30.10.2010:
1. OKI Fantomi, Bosnia and Herzegovina, 2. Rodnik, Russia, 3. OKI Banja
Luka, Bosnia and Herzegovina
Elblag, Poland 14.-18.6.2011:
1. SPID Sarajevo Bosnia and Herzegovina, 2. OKI Fantomi Sarajevo Bosnia
and Herzegovina, 3. TsV Bayer 04 Leverkusen Germany
6.10. Euro Cup Women
(epäviralliset maajoukkueiden turnaukset)
Jurmala, Riga 31.10.-2.11.1997 (epävirallinen/maajoukkueet):
1. Team Finland, 2. Latvia
Roermond Netherland 11.–17.7.2009 (maajoukkueet):
1. USA, 2. The Netherlands, 3. Russia (Suomi Finland 6.)
1. Germany, 2. The Netherlands, 3. Netwerk
558
6.11. WOVD World Cup
Leverkusen Saksa 20.–23.3.2003:
1. Tehran Pegah Milk Industries, IR Iran, 2. Spid Sarajevo, Bosnia i Herzegovina, 3. Egyptian Gustoms Club, Egypt (ESI-Team 4.)
Sarajevo, Bosnia I Herzegovina 7.-10.9.2005:
1. Zob Ahan Team IR Iran, 2. Spid Sarajevo Bosnia I Herzegovina
Port Said Egypt 19.-26.3.2010 (maajoukkueet?):
Miehet
1. Zob Ahan Team IR Iran, 2. Germany, 3. Egypt
Naiset:
1. USA, 2. The Netherland, 3. Slovenia
559
7. Suomalaiset istumalentopallon arvokisamitalistit
7.1. Miehet
Arvokisa/sijoitus
Vuosi
Järjestäjämaa
PM2. PM1. MM3. PM1. PM2. EC2. EM2. PM2. EC1. PM2. EC3. PA3. EM1. MM2. PM2. EM3. PA3. EC3. EM3.
1978 1982 1983 1986 1992 1992 1993 1994 1994 1996 1996 1996 1997 1998 1998 1999 2000 2003 2003
SWE FIN NED SWE DEN SLO FIN FIN FIN SWE NOR USA EST IRA NOR BIH AUS HUN FIN
(PM - Pohjoismaiden Mestaruuskisat, EM - Euroopan Mestaruuskisat,
Keijo Hänninen (14)
1986 1992 1992 1993
Matti Pulli (14)
1992 1992 1993
Lauri Melanen (13)
1992 1993
Sami Tervo (11)
1992 1992 1993
Aulis Vistbacka (10)
1982 1983 1986 1992
1993
Veli-Matti Tuominen (10)
1992
1993
Timo Väre coach (10)
1992
1993
Reijo Salonen (9)
1978 1982 1983
1992
1993
Pekka Norola (9)
1982 1983
1992
1993
Ossi Pulli coach (9)
1992
Petri Kapiainen (9)
Jukka Laine (8)
Olavi Venäläinen (8)
Jari Heino (7)
Viljo Karppi (5)
1978 1982 1983 1986
1993
Pentti Perälä player/leader (5)
1982 1983 1986
Jarmo Kari coach (5)
1992
1993
Tapio Kaartinen (5)
1992 1993
Esa Liukkonen (5)
Reijo Kettunen (4)
1978 1982 1983 1986
Eero Valkonen coach (4)
1978 1982 1983 1986
Reijo Taitonen (4)
1982 1983
1992 1992
Allan Pynnönen (4)
1986 1992
1993
Erkki Kestola (4)
1986
1992
Harri Harinen (4)
1992
1993
Lasse Silver manager (4)
Juhani Laaksonen (3)
1978 1982 1983
Terho Manninen trainer (3)
1978 1982 1983
Mauri Mäkipää (3)
1978 1982 1983
Jouko Torikka (3)
1978 1982 1983
Hannu Laurila (3)
1982 1983 1986
Asko Kinnunen (3)
1992
Kari Rennola manager (3)
1992
MM - Maailman Mestaruuskisat, PA - Paralympialaiset EC - Euro Cup)
1994 1994 1996 1996 1996 1997 1998 1998 1999 2000
1994 1994 1996 1996 1996 1997 1998 1998 1999 2000
2003
1994 1994 1996 1996 1996 1997 1998 1998 1999 2000
2003
1994 1994 1996 1996 1996 1997
2000
2003
1997 1998 1998
2000
2003
1994
1996
1996 1997 1998 1998 1999 2000
1994
1996
1996 1997 1998 1998 1999 2000
1994
1996
1996
1999
1994
1996
1996 1997
1999
1994
1996
1997 1998 1998 1999 2000
2003
1994 1994 1996
1996 1997 1998 1998 1999 2000
1996
1996 1997 1998 1998 1999 2000
2003
1996
1996 1997 1998 1998
2000 2003 2003
1996
1996
1998 1998 1999 2000
2003
1993 1994
1994
1996
1996
1994 1994
1996
1994
1996
1996
1998 1998
2000
1994
1996
1994
1997
1997 1998 1998 1999
1994
1994
1996
1996
560
Arvokisa/sijoitus
Vuosi
Järjestäjämaa
PM2. PM1. MM3. PM1. PM2. EC2. EM2. PM2. EC1. PM2. EC3. PA3. EM1. MM2. PM2. EM3. PA3. EC3. EM3.
1978 1982 1983 1986 1992 1992 1993 1994 1994 1996 1996 1996 1997 1998 1998 1999 2000 2003 2003
SWE FIN NED SWE DEN SLO FIN FIN FIN SWE NOR USA EST IRA NOR BIH AUS HUN FIN
Tapio Haapamäki (2)
1978 1982
Reijo Musto (2)
1986
1992
Tapani Piilola (2)
1992
1993
Mauri Kilpiä (2)
1992
Reijo Tarkiainen trainer/manager (2)
Juha-Pekka Ahdepelto (2)
Martti Eronen (2)
Pertti Leppänen (1)
1978
Hannu Sallinen coach (1)
1978
Eero Sorvali (1)
1978
Pertti Pousi manager (1)
1983
Pekka Reijonen (1)
1986
Juha Riihinen (1)
1986
Aimo Niemi (1)
1994
Pertti Kankkunen (1)
1994
Arto Kiiskinen (1)
1994
Reijo Myllykoski trainer (1)
1994
Olli Ranta (1)
1994
Heikki Jokinen (1)
Veli-Matti Saareks (1)
Timo Herranen (1)
Pekka Holtari manager (1)
Teijo Hovi (1)
Vallo Järv coach (1)
Sari Mannersuo trainer (1)
Pekka Nygren (1)
Mika Riikonen (1)
Osmo Röpelinen (1)
Jori Sivula (1)
Mika Vikman (1)
Petri Vuorela (1)
Vesa Vuorela (1)
Mika Luoma-aho (1)
Kalevi Lång (1)
Lasse Pakarinen (1)
Reima Pulli trainer (1)
1996
1996
2003
2003 2003
2003 2003
1996
1996
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
2003
561
7.2. Naiset
Arvokisa/sijoitus
PM1. EM2. PM2. EM2. MM2. EM3. MM3. EM3.
Vuosi
1986
1993 1994
1999 2000 2001
2002 2003
Järjestäjämaa
SWE
FIN
FIN
BIH NED HUN
SLO
FIN
(PM - Pohjoismaiden Mestaruuskisat, EM - Euroopan Mestaruuskisat, MM - Maailman Mestaruuskisat)
Liisa Mäkelä (5)
Minna Jokinen (5)
Liisa Jokipii (5)
Annukka Jäätteenmäki (5)
Anne Mäki (5)
Anu Roitto-Helenius (4)
Martti Luukkonen coach (4)
Päivi Sivula (4)
Terttu Keskiniva (3)
Heikki Jokinen coach (3)
Jyrki Vilhu coach (3)
Asko Kinnunen coach (2)
Liisa Leinonen (2)
Helena Peltonen (2)
Irja Venäläinen (2)
Raija Kojo (2)
Sanna Konttinen (2)
Reijo Tarkiainen manager (2)
Tarja Timonen (2)
Kerttu Pajulahti (2)
Raisa Möller (2)
Petra Pitkäniitty (2)
Helka Finska (1)
Eine Hiiri (1)
Anja Jortikka (1)
Martta Kantanen (1)
Mirja Putkonen coach (1)
Liisa Solmari (1)
Satu Tahlo-Jortikka (1)
Toini Toivonen (1)
Hilkka Vikman (1)
Tuomo Hertsi coach (1)
Marja Pihnala (1)
1993
1993
1999
1999
1999
1999
1999
1999
2000
2000
2000
2000
2000
2000
2000
1999
2001
2001
2001
2001
2001
2001
2001
2001
2001
2001
2001
2002
2002
2002
2002
2002
2002
2002
2002
2003
2003
2003
2003
2003
2002
2002
2003
2003
2002
2002
2003
2003
2003
2003
2003
1999 2000
1986
1986
1986
1993
1993
1993
1999
1999
1999
1999
2000
2000
2000
2000
2001
1986
1986
1986
1986
1986
1986
1986
1986
1986
1993
1993
562
Arvokisa/sijoitus
Vuosi
Järjestäjämaa
Erja Pylkkänen (1)
Maarit Tiala (1)
Eeva Vartia (1)
Raija Ylönen (1)
Suvi Rautjoki (1)
Kaisa Leka (1)
Maria Paavola (1)
PM1. EM2. PM2.
1986
1993 1994
SWE
FIN
FIN
EM2. MM2. EM3.
1999 2000 2001
BIH NED HUN
MM3.
2002
SLO
EM3.
2003
FIN
1993
1993
1993
1993
2001
2003
2003
563
8. Istumalentopallon kauden parhaat
8.1. Parhaat pelaajat
Pelikausi
Suomen Lentopalloliitto
Paras miespelaaja
Paras naispelaaja
Suomen Invalidien Urheiluliitto
Paras miespelaaja
Paras naispelaaja
1990-1991
ei valittu
ei valittu
Rauno Koskinen
LSI Lahti
Irja Venäläinen
HIY Helsinki
1991-1992
ei valittu
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1992-1993
Matti Pulli
ESI-Team Lappeenranta
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1993-1994
Matti Pulli
ESI-Team Lappeenranta
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1994-1995
Tapani Piilola
KSI Kotka
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1995-1996
Keijo Hänninen
ESI-Team Lappeenranta
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1996-1997
Matti Pulli
ESI-Team Lappeenranta
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1997-1998
Jukka Laine
LSI Lahti
ei valittu
Aulis Vistbacka
HIY Helsinki
Eeva Vartia
KSI Kotka
1998-1999
Team Finland
Miesten maajoukkue
Minna Hiltunen
LSI Lahti
Lauri Melanen
ESI-Team Lappeenranta
Mervi Pakkala
LSI Lahti
Pelikausi
Paras miespelaaja
Suomen Lentopalloliitto/Suomen Invalidien Urheiluliitto
Paras naispelaaja
1999-2000
Petri Kapiainen
ESI-Team Lappeenranta
Team Finland
Naisten maajoukkue
2000-2001
Olavi Venäläinen
KSI Kotka
Minna Hiltunen
KSI Kotka
564
Pelikausi
Paras miespelaaja
Paras naispelaaja
2001-2002
Aulis Vistbacka
HIY Helsinki
Annukka Jäätteenmäki
TamKo Tampere/Kokemäki
2002-2003
Juha Ahdepelto
KSI Kotka
Minna Hiltunen
ESI-Ladyt Lappeenranta
2003-2004
Teijo Hovi
KSI Kotka
Päivi Sivula
KSI Kotka
2004-2005
Olavi Venäläinen
KSI Kotka
Satu Korkalainen
RI Rautavaara
2005-2006
Timo Herranen
KSI Kotka
Satu Korkalainen
RI Rautavaara
2006-2007
Eero Penttinen
RI Rautavaara
Kirsi Koskelo
RI Rautavaara
2007-2008
Jukka-Pekka Ruotsalainen
RI Rautavaara
Jatta Tiihonen
KSI Kotka
2008-2009
Mika Riikonen
KSI Kotka
Jatta Tiihonen
KSI Kotka
2009-2010
Kalevi Lång
KSI Kotka
ei valittu
Pelikausi
Paras miespelaaja
2010-2011
Jussi Herranen
HIY Helsinki KHP
Suomen Lentopalloliitto/Suomen Vammaisurheilu ja –liikunta VAU ry
Paras naispelaaja
ei valittu
Suomen Lentopalloliitto/Suomen Vammaisurheilu ja –liikunta VAU ry
Paras naispelaaja
Istumalentopallovaikuttaja
Pelikausi
Paras miespelaaja
2011-2012
Eero Penttinen
ZZ Toivala Siilinjärvi
Paras naispelaaja
ei valittu
Mika Ylönen
ZZ Toivala Siilinjärvi
2012-2013
Tero Viitanen
ZZ Toivala Siilinjärvi
Satu Korkalainen
ZZ Ladyt Siilinjärvi
Pekka Nygren
KSI Kotka
565
Pelikausi
Paras miespelaaja
Paras naispelaaja
Istumalentopallovaikuttaja
2013-2014
Jussi Herranen
LVI Helsinki
Satu Korkalainen
SI Siilinjärvi
Markku Aumakallio
Lappeenranta
Janne Laukkarinen
JoLePa
luokiteltu pelaaja
Annukka Jäätteenmäki
HIY Helsinki
luokiteltu pelaaja
(2013-14 valittiin myös ns. luokiteltu/vammainen pelaaja)
2014-2015
Arto Vinni
KSI Kotka
Marja Valkeavuori
HIY Helsinki
Allan Pynnönen
Palokan Pyry
8.2. Istumalentopallon kauden parhaat - muut valinnat
Suomen Invalidien Urheiluliitto
Pelikausi
Paras miestulokas
Paras naistulokas
Paras valmentaja
Paras tuomari
1990-1991
Savonlinna
vuoden joukkue
Marja-Leena Salenius
HIY Helsinki
ei valittu
Vesa Välilä
Jyväskylän mlk
1991-1992
Sami Tervo
ESI-Team Lappeenranta
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1992-1993
ei valittu
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1993-1994
ei valittu
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1994-1995
ei valittu
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1995-1996
Veli-Matti Saareks
ESI-Team Lappeenranta
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1996-1997
Jukka Laine
LSI Lahti
ei valittu
ei valittu
ei valittu
1997-1998
Kimmo Lappalainen
Saletti Siilinjärvi
Anne Mäki
LSI Lahti
ei valittu
ei valittu
1998-1999
Kalevi Lång
Riitta Timonen
Ossi Pulli
Kari-Petteri Terävä
566
Palokan Pyry
ESI-Ladyt Lappeenranta
ESI-Team/Team FIN
Helsinki
1999-2000
Pelikausi
ei valittu
Paras miestulokas
ei valittu
Paras naistulokas
ei valittu
Paras valmentaja
ei valittu
Paras tuomari
2000-2001
ei valittu
ei valittu
ei valittu
ei valittu
2001-2002
ei valittu
ei valittu
Heikki Jokinen
Team FIN W/ESI Ladyt
Seppo Söderholm
Lappeenranta
2002-2003
ei valittu
ei valittu
Martti Luukkonen
Team FIN W (Turku)
Seppo Söderholm
Lappeenranta
2003-2004
SVC Tallinn
Estonia
Katri Hakala
TSI Tampere
Seija ja Kalevi Korkalainen
RI Rautavaara
Seppo Söderholm
Lappeenranta
2004-2005
Riga-Lidzas
Latvia
Mia Tarvainen
KSI Kotka
Timo Herranen
KSI Kotka
Sari Mannersuo
Pyhtää
2005-2006
ei valittu
ei valittu
Aulis Vistbacka
HIY Helsinki
Sari Mannersuo
Pyhtää
2006-2007
ei valittu
ei valittu
Timo Herranen
KSI Kotka
Sari Mannersuo
Pyhtää
2007-2008
ei valittu
Kati Harju
HIY Helsinki
Reima Pulli
Team FIN W/HIY Helsinki
Helena Tenhola
Helsinki
2008-2009
Veli-Pekka Paananen
KSI Kotka
Satu Tiilikainen
ESI Lappeenranta/Team FIN
Timo Herranen
KSI Kotka
Sari Mannersuo
Pyhtää
2009-2010
ei valittu
ei valittu
ei valittu
Sari Mannersuo
Suomen Vammaisurheilu ja –liikunta VAU ry
2010-2011
ei valittu
ei valittu
Timo Herranen
KSI Kotka
Pauli Sievinen
Helsinki
(Muuttuneiden valintakriteerien johdosta muut valinnat ilmoitetaan kaudesta 2011-12 alkaen vain – jos ne jonakin vuonna on päätetty tehdä)
2011-2012
ei valittu
ei valittu
ei valittu
ei valittu
2012-2013
ei valittu
ei valittu
ei valittu
Sari Mannersuo
Pyhtää
567
2013-2014
ei valittu
ei valittu
ei valittu
Helena Tenhola
Helsinki
2014-2015
ei valittu
ei valittu
ei valittu
Helena Tenhola
Helsinki
568
www.istumalentopallo.info