ruisleipää, porkkanapestolla • Uuniperunaa

VOITTAJAMENU:
 Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla
 Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia
 Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä
Ohjeet ovat 4 :lle
Ruisleipää porkkanapestolla, Paahda ruisleipäviipaleita ja levitä porkkanapestotahnaa leivän
päälle, koristele persiljalla.
Porkkanapestotahna
5 porkkanaa
1 valkosipulinkynsi
½ dl pinjansiemeniä
2 -3 rkl appelsiinimehua
½ tl raastettua appelsiininkuorta
½ tl kuivattua chiliä
½ dl oliiviöljyä
(suolaa)
1. Kuori ja paloittele porkkanat, pistele niihin haarukalla reikiä ja kypsennä mikrossa
pehmeiksi.
2. Kuori valkosipuli ja halkaise kahtia.
3. Pese appelsiini ja raasta sen kuori.
4. Laita kaikki ainekset kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa hieman
suolaa.
5. Anna jäähtyä kunnolla.
Uuniperunat ja kirjolohitäyte
4 isoa perunaa esim. Rosamundaa
1. Pese ja harjaa perunat hyvin.
2. Kypsennä perunoita sellaisenaan tai
alumiinifolioon käärittynä uunissa 225
asteessa. Kypsymisaika on noin yksi
tunti. Kokeile perunoiden kypsyyttä
tikulla.
Kirjolohitäyte
250g kotimaista kylmäsavulohta
½ sitruunan mehu
2 dl kuohukermaa tai kermaviiliä
1 tlk (1.2 dl) smetanaa (kuohukerman ja smetanan voi korvata esim. vaahtoutuvalla soijakermalla)
ripaus sitruunapippuria
tilliä
1. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi, lisää joukkoon sitruunan mehu, sitruunapippuri, smetana ja
pilkottu kylmäsavulohi.
2. Lisää lopuksi sekaan tuoretta tilliä. Jos täytettä jää, se on hyvää vaikka leivän päällä.
Mustikkapiirakka ja (tofu)jäätelö
3 dl Vääksyn Myllyn vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
150 g margariinia
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
¾ dl maitoa (tai soija-/ kookosmaitoa)
1 kananmuna
Pinnalle: 3 – 4 dl kotimaisia mustikoita
Voitele piirakkavuoka ja laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Nypi kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja margariini.
Ota muruseosta talteen 1.5 dl eri kulhoon.
Sekoita lopputaikinan sekaan vanilliinisokeri, leivinjauhe, maito ja kananmuna.
Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Ripottele mustikat taikinan pinnalle.
Lisää vielä muruseos mustikoiden päälle ja paista uunin keskitasossa noin 25 minuuttia.
Tarjoile (tofu)jäätelön kanssa.
TOINEN FINALISTIMENU:
 Tomaattikeittoa ja paahdettuja Asikkalan Ratas ruisleipäkuutioita
 Täysjyvätortillaa , soijarouhekastiketta, guocamolea,
tomaattisalsaa, punasipulia ja salaattia
 Vihersmoothieta
Tomaattikeitto ja paahdetut leipäkuutiot
1 tlk paseerattua luomu tomaattia
3 dl vettä
½ - 1 kasvisliemikuutiota
1 rkl sokeria
(1 pkt sulatejuustoa tai 1,5 dl soija-/ kookoskermaa)
tuoretta basilikaa
1.
2.
3.
4.
5.
Kaada paseerattu tomaatti kattilaan.
Lisää vesi. Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää liemikuutio, sokeri ja sulatejuusto.
Kuumenna kunnes juusto sulaa.
Lisää keiton pinnalle tuoretta basilikaa.
Paahdetut leipäkuutiot
Kuutioi hieman kuivahtanut leipä kuutioiksi ja paahda
paistinpannulla öljyssä kauniin ruskeaksi.
Soijarouhekastike
½ sipuli
½ porkkana
½ rkl rypsiöljyä
1 ½ -3 dl vettä
½ kasvisliemikuutiota
1 valkosipulinkynsi
1 dl soijarouhetta
3 rkl tomaattisosetta
½ rkl soijakastiketta
1 ½ tl pizzamaustetta
1 tl chilimaustetta
1.
2.
3.
4.
Hienonna sipuli ja raasta porkkana.
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulisilppu, porkkanaraaste ja hauduta noin 5 minuuttia.
Lisää joukkoon kasvisliemikuutio, soijarouhe ja mausteet.
Hauduta kastiketta miedolla lämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia ja tarkista maku.
Guocamole
1-2 syöntikypsää avokadoa
1 tomaatti
1 rkl hienonnettua sipulia
1 valkosipulinkynsi
ripaus chilijauhetta
1 maustemitta suolaa
1. Halkaise avokado, poista siitä kivi ja koverra sisus, soseuta haarukalla. Leikkaa tomaatti
pieniksi kuutioiksi. Sekoita avokadososeen joukkoon tomaatti ja hienonnettu sipuli.
2. Mausta kastike murskatulla valkosipulilla ja chilillä sekä suolalla.
Tomaattisalsa
½ sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
¼ tl chilijauhetta
¼ tl korianteria
1 rkl tomaattisosetta
½ tlk murskattuja tomaatteja
1 tl sokeria
¼ tl suolaa
1.
2.
3.
4.
Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota ne öljyssä.
Lisää chilijauhe ja korianteri. Kääntele niitä vähän aikaa kattilassa.
Lisää muut aineet ja keitä kastiketta noin puoli tuntia.
Tarkista maku.
Vihersmoothie
1
omena
pieni kourallinen salaattia
1 banaania
5 cm kurkkua
loraus sitruunamehua
ohentamiseen appelsiini- tai omenamehua
1. Kuori omena ja banaani, pese kurkku ja salaatti.
2. Paloittele kasvikset ja soseuta sauvasekoittimella, lisää sitruunamehu ja ohenna
tarvittaessa omenamehulla. Älä tee liian aikaisin, jotta kaunis väri säilyy!