Luistelun tehostaminen tekniikka

USKALLA HARJOITELLA
-KOULUTUSPÄIVÄT
19.-20.12.2014
Suomen Urheiluopisto, Vierumäki
JÄÄKIEKKOVALMENTAJAKERHO Luistelun tehostaminen
tekniikka- ja
voimaharjoitteilla
Tuomo Kärki
Jääkiekon Kehityskeskus
Koulutuspäälllikkö
Mitä asioita luennossa
käsitellään?
•  Luistelutekniikan ydinkohtia
•  Luisteluun vaikuttavia yleisiä tekijöitä
•  Yleisimpien ogelmakohtien tunnistamista
luistelussa
•  Ongelmiin vaikuttavien tekijöiden
huomiointia taustalla ja kuinka niiden
ehkäisyyn voidaan vaikuttaa
Miksi luisteluharjoittelua tulee
tehtä kuiva- ja jääharjoittelussa
•  Liikkuvuuden, kehonhallinnan,
voimantuoton ja kestävyyden lisäämiseksi
•  Parannetaan luistelutekniikkaa à
taloudellisuutta ja tehokkuutta
•  Oikein tehtynä luodaan pohja luistelun
jatkuvalle kehittymiselle ja vältytään
turhilta vammoilta
Miten luistelua pyritään
kehittämään?
•  Lisäämällä tietoisuutta luistelussa
tapahtuvista asioista
•  Ohjaamalla harjoittelua enemmän
luistelua tukevaksi
•  Rohkaisemalla harjoittelemaan luistelua
tukevien lajiharjoitteiden suuntaan
•  Kouluttamalla ja jakamalla tietoa
harjoitteista ja harjoitevälineistä
Luistelun tehostamisen
seurakäynnit kaudella 2014-2015
•  SM-liigajoukkueiden seurat
•  Pääasiallinen kohderyhmä U16-U18 MJ-pelaajat
•  Keskimäärin n. 15 pelaajaa ja 7 valmentajaa,
yhteensä yli 300 hlöä
•  Luistelun tehostaminen tekniikka- ja
voimaharjoitteilla
–  Oheis- ja kuivaharjoitteet
–  Luisteluharjoitteet jäällä
Luistelu vahvuutena
Luistelu vahvuutena
Onko tämä sinun mukavuusalueesi?
Onko tämä sinun mukavuusalueesi?
Jos et tunne tätä asentoa luonnolliseksi ”tasapainoiseksi”
–  et ole tehnyt tuhansia toistoja tuosta asennosta kuivaharjoittelun yhteydessä
ja siitä syystä joudut käyttämään luistelupotkun yhteydessä enemmän muita
lihaksia, jotka vievät tehoa luistelustasi
Jos et ole voimakas tässä asennossa
–  et pysty hallitsemaan kaarreluisteluasi sen tuottamaa keskipakoisvoimaa
vastaan n. 136-181 kiloa
Jos kestävyytesi on heikko tässä asennossa
–  luisteluasentosi muuttuu heikoksi 15-20 sekunnin jälkeen, polvet jäykiksi,
lantiorenkaan tuki heikkenee ja joudut käyttämään ylävartaloa enemmän
luistelun tukemiseen
Jos et pysty tuottamaan räjähtävää voimaa tästä asennosta
–  et pysty olemaan nopea luistelija!
(Jack Blatherwick)
Jääkiekkoluistelun harjoittelu
Taitoluistelu
Jääkiekkoluistelu
Pikaluistelu
Harjoitteet
kehittävät:
•  tasapainoa
•  liukua
•  koordinaatiota
Harjoitteet
kehittävät:
Harjoitteet
kehittävät :
•  voimaa
•  nopeutta
•  kestävyyttä
•  peliasentoa
•  potkuvaihetta eli liukua –
puristamista
•  painosiirtoa (painopiste à
tukipisteen päälle
•  käsien tehokasta käyttämistä
•  kiekon kanssa luistelua / katse
pelissä
Harjoitteiden tulee kehittää jääkiekkoluistelun
tekniikoiden eri vaiheita
11
Liikeketju
Luistelu on monivaiheinen liikeketju ...
harjoita liikeketjua yksittäisten lihasten sijaan!
Juokseminen + kädet
Käsien vaikutus liikeketjuun
•  Kädet rytmittävät liikettä
•  Käsien ja jalkojen yhtäaikainen vastavuoroinen liike
•  Rentous (hartiat, olka- ja käsivarret)
•  Käden vienti vartalolinjan taakse aktivoi
keskivartalon lihakset (poikittainen- ja
vinot vatsalihakset)
Vatsalihasten toiminta
Luisteleminen + kädet
Luisteleminen - rytmi
Aktivointijärjestys
1.  Vatsa
–  Poikittinen vatsalihas
–  Vinot vatsalihas
2.  Pakara
–  Pakaran sivussa olevat lihakset ja iso
pakaralihas
3.  Reisilihakset
4.  Lähentäjät ja koukistajat
Luisteleminen - aktivointijärjestys
Poikittaiset ja vinot
vatsalihakset aktiivisina
Vastavaikuttajalihakset
•  Lähentäjien ja koukistajien merkitys
luistelunopeuden kehittämiseen
•  Jalka täytyy palauttaa nopeasti vartalon alta
vartalon etupuolelle, samaan aikaan kun
toinen jalka tekee liuku- / puristusvaiheen
•  Erityinen huomio harjoitteluun
kuivaharjoittelukaudella sekä kauden
aikana oheisharjoitteissa
Vastavaikuttajalihakset
lähentäjät – koukistajat
Vastavaikuttajalihakset
- lähentäjät
Vastavaikuttajalihakset
- lonkan koukistajat
Vastavaikuttajalihakset
- polven koukistajat
Luistelun
ydinkohdat
Eteenpäinluistelu Luistelupotku =
liuku+puristaminen+työntö
Luisteluvauhdin
lisäämiseksi on
lisättävä:
•  frekvenssiä eli
luistelupotkujen
määrää
•  sekä
puristettava
tehokkaammin
ja pidemmälle
Liuku – puristusvaiheen
kontrollointi = ”teränkäyttö”
Kyky kontrolloida painopisteen siirtymistä
tukipisteen päälle samaan aikaan kun
tukipiste jäähän muuttuu terän
pituussuunnassa (kanta ßàpäkiä) ja
sivuittaissuunnassa (sisä- ßà ulkoterä)
luistelun eri vaiheiden aikana
(Tuomo Kärki)
28
Ydinkohdat edestä
Ydinkohdat edestä
Ydinkohdat takaa
Ydinkohdat sivulta
Ydinkohdat sivulta
Ydinkohdat sivulta
Yleisimmät ongelmat
Yleisimmät ongelmat
•  Jalat levällään
•  Kantapään liiallinen nostaminen ja luistimen
hakkaaminen jäähän
•  Polvikulma liian pystyssä ja selkä liian alhaalla
•  Nilkan hallinnan pettäminen
•  Polven kääntyminen sisään
•  Potkun suuntautuminen liikaa taakse
•  Käsien suppea liikerata (ei käy vartalon takana)
•  Käsien liike liikaa sivusuuntaan
•  Hartioiden kiertyminen
Yleisimmät ongelmat
Yhdenjalankyykkytesti
Yhdenjalankyykkytesti
–ilman ongelmia
Yhdenjalankyykkytesti
-ongelmia
Ongelmia kyykätessä
- jalkaterä
Jalkaterän vahvistaminen
Ongelmia kyykätessä
– polvi ja lantio
Eroavuudet
Lähde: h(p://sportscenterausOn.blogs.com/.a/6a00d8341ceb4553ef0120a5d5b6d4970b-­‐320wi Lähde: h(p://1.bp.blogspot.com/-­‐aZxNM1pFiYM/UbnhAgmxgaI/AAAAAAAAAQ8/qlk7J4qvsQg/s1600/q-­‐anlge.jpeg Lähentäjien liikkuvuuden lisääminen ja
loitontajien vahvistaminen
Kehittämiskohteet
1. Liikkuvuus
Lonkan liikkuvuus (lonkan koukistaja, lähentäjä, pakara, etu- ja
takareisi sekä reiden sivukalvot)
2. Asennon hallinta (stabilisaatio)
Nilkan, polven ja lantion hallinta
3. Voimantuotto (kesto-, maksimi ja nopeusvoima)
Keskivartalon hallinta
Yhden jalan voimataso / pakaralihasten voimataso
Ylävartalon voimataso
Välineet
Oma keho, luistelulauta, vastuskumi
ja kahvakuula sekä lisäpainot
Luistelu on monivaiheinen liikeketju ...
harjoita liikeketjua yksittäisten lihasten sijaan!
VLC 21:30- 46
Harjoitteiden hyödyntäminen
•  Oheis- ja kuivaharjoitteet sekä jäällä
tehtävät luisteluharjoitteet osaksi
viikkoharjoitusta
•  Huolehdi oikeasta suoritustekniikasta,
jotta vältyt turhilta loukkaantumisilta ja
kehityt
•  Järjestys 1.liikkuvuus, 2.hallinta,
3.kestävyys ja 4.voimantuotto
Oheis- ja kuivaharjoitteet
Pakara
Liikkuvuus ja hallinta ”testit”
1.  Jalan nostot sivulle yhdellä jalalla seisten + kädet ylhäällä + lisäpaino
1.tasainen alusta 2.vino alusta 3.tasapainotyyny 4.keinuva lauta
2.  Peliasennossa painonsiirto sivulle + keinuva lauta
3.  Peliasennossa jalan nosto sivulle + keinuva lauta
Pakaran sivuosan aktivointi
1.  Kylkinojassa toispolviasennossa lantion nosto ja jalan ojennus ylös
2.  Askellus sivuttain vastuskumi nilkoissa 1.suorin jaloin 2.peliasennossa
3.  Reisien loitonnus istualtaan vastuskumi säärien ympärillä
4.  Reisien avaaminen istualtaan vastuskumi reisien ympärillä
5.  Yhdenjalankyykky + vastuskumilla veto sivulta + kahvakuula tukijalan sivulla
6.  Kahdenjalankyykky + vastuskumi reisien ympäri + kahvakuulat etuolkapäällä
Oheis- ja kuivaharjoitteet
Reiden lähentäjät ja lantion koukistajat
1.  Jalan vienti sivulle ja takaisin samaa liikerataa pitkin
2.  Jalan vienti sivulle ja palautus vartalon alta eteen
3.  Jalan palautus vartalon takaa eteen
Polvenkoukistajat
1.  Käsinojassa nilkka polven päällä reiden koukistaminen ja
ojentaminen
2.  Selinmakuulla jalka terapiapallon päällä koukistaminen ja
ojentaminen 1.kahdella jalalla 2.yhdellä jalalla + vapaan jalan
vastavuoroinen liike
Oheis- ja kuivaharjoitteet
Keskivartalo
1.  Selältään istumaan nousut rullaten kyynärpäät kiinni polvissa +
avustajan liikuttamana
2.  Selältään kyynärpää vastakkaisessa polvessa kiinni kierto koukussa
olevan jalan puolelle kyljelleen ja takaisin + avustajan liikuttamana
3.  Etunojassa kahdella tukipisteellä käden ja jalan ojentaminen suoriksi
4.  Kylki- / kyynärnojassa jalan ja käden vienti vastakkaisiin suuntiin
5.  Etunojassa jalan vienti polvi edellä vartalon alta vastakkaiselle
puolelle suoraksi ojentaen (korokkeella tehden helpotettuna)
6.  Etunojasta kahdelta tukipisteeltä kierto kylkinojaan + jalan ja käden
vienti vastakkaisiin suuntiin
Oheis- ja kuivaharjoitteet
Kyykyt
1.  Yhdenjalankyykky + kahvakuulat molemmissa käsissä
2.  Yhdenjalankyykky + kahvakuula 1.vapaan jalan 2.tukijalan
puolella
3.  Yhdenjalankyykky + vapaan jalan vienti taakse ja kahvakuulan
heilautus tukijalan puolelta taakse
4.  Askelkyykky sivulle + kahvakuula vastakkaisessa kädessä à
kohden tukijalkaa
5.  Askelkyykky sivulle + kahvakuulan heilautus tukijalan puolelle
vartalon taakse
Oheis- ja kuivaharjoitteet
Hypyt
1.  Yhdellä jalalla neliön hyppimien
2.  Puristushyppy sivuttain paikaltaan
1.tasaiselta alustalta jalan vaihdolla 2.kaltevalta alustalta jalanvaihdolla
3.  Puristushyppy sivulle jatkuvana
4.  Luisteluloikat sivuttain
1.haltuunoton jälkeen 2.pienillä välihypyillä 3.polvi rintaan välihypyllä
5.  Puristushyppy sivulle jatkuvana ulommalla jalalla + vastuskumi
6.  Puristushyppy sivulle jatkuvana sisemmällä ja ulommalla jalalla +
vastuskumi
7.  Puristushyppy eteen ja ylös + vastuskumi
Oheis- ja kuivaharjoitteet
Luistelulauta
1.  Painonsiirto tukipisteen päälle kädet lanteilla
2.  Puristaminen tukipisteen päälle kädet lanteilla
3.  Puristaminen tukipisteen päälle kädet mukaan
luisteluun
4.  Puristusluistelu liikeketjua mukaillen
Tekniikka- ja
voimantuottoharjoitteet jäällä
Eteenpäinluistelu
1.  Perusluistelu
2.  Asentoharjoite suoraa liukuen
3.  Asentoharjoite suoraan liukuen jalan vaihdolla
4.  Asentoharjoite suoraan liukuen sisä- ja ulkoterällä käyden
5.  Puristaminen sivulle paikaltaan
6.  Puristaminen sivulle liikkeestä yhdellä jalalla
7.  Puristaminen sivulle liikkeestä vuorojaloin
8.  Luisteleminen vastusvarjoa vetäen
9.  Luisteleminen köydellä vetäen
10.  Perusluistelu
Tekniikka- ja
voimantuottoharjoitteet jäällä
Eteenpäin kaarreluistelu
1.  Kaarreluistelu -8
2.  Köydenveto askeltamalla
3.  Siksak-luistelu ulkoterällä puristaen
4.  Puolislalom-luistelu ympyrää sisäterällä puristaen
5.  Sirklausluistelu
6.  Kaarreluistelu 1.kaveri + maila 2.kaveri + köysi 3.köysi + rengas
7.  Kaarreluistelu -8
KIITOS!