Seitsemän lapsen suurperheessä riittää vilinää ja vilskettä

Kuopion Kaupunkilehti | 7.2.2015
|13
Seitsemän lapsen suurperheessä
riittää vilinää ja vilskettä
„„Sallisen„perheessa„arki„pyörii„lasten„ehdoilla.
„ERILAISET
„
PERHEET
»»Tanja»Korkalainen
Kuopion Petosella omakotitalossa asuvat Jasmine ja
Markus Sallinen sekä heidän seitsemän lastaan; Mikael (15), Nino (12), Danio
(10), Nooa (7), Caspian (6),
Luna (4) ja Ella (2). Perheessä riittää vilinää, ja jo pelkän
normaalin arjen pyörittäminen asettaa vanhemmille
monenlaisia haasteita.
– Iltaisin kirjaan ylös paperille ranskalaisin viivoin,
mitä kaikkea minun pitää
aamulla muistaa, isä kertoo.
Kiireisen arjen keskellä vanhempien jaksaminen
on välillä kortilla, koska
omaa aikaa ei juurikaan ole.
Myönteinen elämänasenne
kuitenkin auttaa paljon.
– Meillä on ollut Markuksen kanssa yhteistä aikaa viimeksi vuosi sitten maaliskuussa. Tuolloinkin olimme niin väsyneitä, että oikeastaan vain nukuimme. Arki on hektistä, mutta olemme onnellisia kaikesta huolimatta, perheen äiti Jasmine
hymyilee.
”Ei enää
lisää lapsia”
Jasmine ja Markus ovat olleet yhdessä 10 vuotta. Lapsista vanhimmat, Mikael,
Nino ja Danio ovat Jasminen
aiemmasta suh-
„SALLISEN„
„
PERHEEN„VINKIT
teesta.
– En koskaan ole unelmoinut suurperheestä, mutta nyt
minulla on sellainen ja olen
siitä ylpeä, Jasmine kertoo.
Lapsia rakastava pariskunta kertoo lapsilukunsa
olevan nyt täynnä.
„Jäitä„hattuun!„Opettele„„
„
hölläämään.
„Muista,„että„superisejä„ja„„
„
-äitejä„ei„ole„olemassa.
„Ole„läsnä„lapsellesi.
„
„Muista,„että„kaikki„on„kiinni„
„
omasta„asenteestasi.
”
Markuksen„
kanssa„meillä„on„
ollut„viimeksi„„
yhteist䄄
aikaa„vuosi„„
sitten„maaliskuussa.
matkustelemme paljon, Jasmin kertoo.
Aina ei tarvitse edes lähteä
kauas pitääkseen hauskaa.
– Jos ei muuta keksitä niin
mennään sitten vaikka takapihalle telttailemaan, käydään makkaranpaistossa tai
vaikka kalassa. Se riittää, isä
hymyilee.
Vanhempien mielestä parhaita hetkiä arjessa ovatkin
pienet asiat. Ykkösjuttu päivässä voi olla vaikka päikkärit sohvalla lähekkäin.
– Ja hetki sitten meillä oli
talossa neljätoista lasta, kun
lastemme kaverit olivat tulleet meille kylään. Teimme
yhdessä kahden litran lettutaikinan ja paistoimme ison
kasan lettuja. Se oli ihana
hetki, Jasmine kertoo.
– Kaverin vauvoja on kiva
ihastella, mutta omia emme
enää aio hankkia, Markus
naurahtaa.
Suomea
ristiin rastiin
Perhe tekee mielellään asioita yhdessä.
– Olemme olleet aina kovia tekemään perheen kanssa. On koluttu Suomea ristiin rastiin ja käyty muun
muassa laivalla Ruotsissa.
Varsinkin kesäisin
Sarjassa esitellään erilaisten kuopiolaisperheiden arkea. Tiedätkö mielenkiintoinsen perheen, jonka elämästä
haluaisit lukea tällä palstalla? Lähetä
vinkkisi perhestä toimitukseen kuopio.
[email protected].
TANJA KORKALAINEN„Vanhempien„
mielestä„ parhaita„ hetkiä„ arjessa„ovat„pienet„asiat.„”Ykkösjuttu„päivässä„voi„olla„esimerkiksi„ päiväunet„ sohvalla„
lähekkäin”,„isä„hymyilee.
Töitä»perheen»ehdoilla
Markus»Sallinen„on„ammatiltaan„sosiaaliohjaaja„ja„
Jasmine»on„entinen„yrittäjä.„Tällä„hetkellä„Jasmine„on„
kotona»Caspianin»(6)„kanssa„hänelle„sattuneen„tapaturman„vuoksi.
–„Marraskuussa„sattui„onnettumuus,„jonka„seurauksena„Caspianin„toisesta„silmästä„on„enää„5„prosenttia„näkökykyä„jäljellä.„Hän„on„nyt„sairaslomalla„ja„minä„
olen„hänen„kanssaan„kotona,„Jasmine„kertoo.
HIEROJA
RAIMO HYVÄRINEN
Puh. 0400 466 609
Kirkkokatu 12
Lahjakortit ja tarvittaessa kotikäynnit.
Tervetuloa!
Arja auttaa arjen askareissa.
Soita Arjalle.
Hoiva- ja kotityöpalvelua
Arja Vihonen Ky
050 336 3503
Vanhemmat„ovat„aina„tehneet„töitä„perheen„ehdoilla.
–„Nipistetään„mieluummin„taloudelliselta„puolelta„ja„
pidetään„perhe„yhdessä.
Tiukasta„taloudellisesta„tilanteesta„ja„vastoinkäymisistä„huolimatta„perhe„elää„onnellista„elämää.
–„Rakkautta„ja„lämpöä„on„ja„niitä„riittää„varmasti„kaikille,„vanhemmat„hymyilevät.
Taitoluistelutapahtuma lapsille
Toivalan tuplajäillä su 8.2.2015 klo 15–17.
• Luisteluesityksiä • Kahvi – ja mehutarjoilu
• Grillimakkaraa • Onnenpyörä
Nyt rohkealla ja iloisella mielellä tutustumaan jäähän ja
luistelun alkeisiin. (Myös vanhemmat tervetulleita jäälle).
Luisteluun osallistuneiden lasten kesken arvotaan ilmainen
luistelutunti kerran viikossa toukokuun loppuun saakka
ammattivalmentajan ohjeistuksella.
TERVETULOA!
Tapahtuman järjestää