Tutustu maksu- ja vyöhykejärjestelmäraporttiin

Selvitys Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen
lippu- ja taksarakenteesta
Maiju Lintusaari
Hanna Kalenoja
23.4.2015
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
1 (42)
ALKUSANAT
Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen vyöhykkeitä ja lippujen hinnoittelua uudessa palvelusopimusasetuksen mukaisessa tilanteessa on kartoitettu vuosina 2012–
2013 tehdyissä maksujärjestelmäselvityksissä. Selvitysten perusteella taksamallissa
päädyttiin vyöhykemalliin, jossa matkustuksen hinta määräytyy ns. kahden vyöhykkeen mallina, jossa matkustaja ostaa aina vähintään kahden vyöhykkeen lipun. Vyöhykejärjestelmää laajennettiin valtakunnallisessa vyöhykejärjestelmässä vuonna
2013 kattamaan Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen viranomaisen toimialueen reuna-alueet, joissa toimivaltaisena viranomaisena on Pirkanmaan ELY-keskus.
Tässä tarkentavassa selvityksessä on tutkittu tarkemmin erilaisia vyöhykkeiden hinnoitteluvaihtoehtoja sekä tarkennettu aiemmin tehtyjä vyöhykerajauksia. Tavoitteena
on, että tämän selvityksen perusteella Tampereen seudulla voidaan päättä joukkoliikenteen lippujärjestelmän vyöhykerajoista sekä lipunhinnoista.
Työtä ovat ohjanneet joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita, asiakaspalvelupäällikkö
Tanja Lehtonen, markkinointisuunnittelija Hanne Tamminen ja suunnittelupäällikkö
Juha-Pekka Häyrynen Tampereen kaupungilta. Lisäksi ohjausryhmätyöskentelyyn
ovat osallistuneet lupapäällikkö Jari Lehtonen ja ylitarkastaja Seija Siitonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta. Työn ovat laatineet johtava konsultti Hanna Kalenoja, vanhempi asiantuntija Maiju Lintusaari, asiantuntija Anna Korpinen ja paikkatietoasiantuntija Katja Hyökki-Kotilainen Sito Oy:stä.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
2 (42)
SISÄLTÖ
1
JOHDANTO ............................................................................................................................................. 3
1.1
1.2
2
NYKYINEN LIPPU- JA TAKSAJÄRJESTELMÄ .................................................................................... 5
2.1
2.2
2.3
2.4
3
Etäisyysperusteisten vyöhykkeiden muodostamisperiaatteet ......................................................11
Matkustus kahden vyöhykkeen taksamallissa .............................................................................11
Etäisyysperusteiset vyöhykkeet ...................................................................................................13
Etäisyystarkastelu ........................................................................................................................19
Alennusryhmät .............................................................................................................................20
Lipputyypit ....................................................................................................................................21
Ilmaismatkat .................................................................................................................................23
Yölisä ............................................................................................................................................24
Koulumatkojen tuki .......................................................................................................................24
VAIKUTUSTEN ARVIOINTI ...................................................................................................................26
4.1
4.2
4.3
4.4
5
Tampereen kaupunkiseudun maksuvyöhykkeet ............................................................................ 5
Tampereen joukkoliikenteen lippujärjestelmä ................................................................................ 6
Seutualueen lippujärjestelmä ......................................................................................................... 7
Alennusryhmät ............................................................................................................................... 9
UUSI LIPPU- JA TAKSAJÄRJESTELMÄ ............................................................................................11
3.1
3.2
3.3
3.4
3.5
3.6
3.7
3.8
3.9
4
Lähtökohdat.................................................................................................................................... 3
Työn tavoitteet ja sisältö ................................................................................................................. 3
Vaikutusten arvioinnin periaatteet ................................................................................................26
Hinnoittelumallit ............................................................................................................................27
4.2.1
Kausilippu hinnoitellaan 20 euron portaissa .................................................................27
4.2.2
Kausilippu hinnoitellaan kertoimella kahden vyöhykkeen lipun hinnasta .....................28
4.2.3
Kerta- ja arvolippujen hinnat kasvavat vyöhykkeittäin tasaportain ...............................29
Matkojen määrä ...........................................................................................................................30
Lipputulot ......................................................................................................................................31
SUOSITUS TAKSAJÄRJESTELMÄKSI ...............................................................................................33
5.1
5.2
5.3
5.4
Taksavyöhykkeet .........................................................................................................................33
Lipputuotteet ja alennusryhmät ....................................................................................................34
Taksat...........................................................................................................................................35
Vaikutukset matkojen määrään ja lipputuloihin ............................................................................37
LÄHTEET .........................................................................................................................................................41
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
1
Johdanto
1.1
Lähtökohdat
3 (42)
Joukkoliikenteen järjestämistä säätelee vuonna 2009 voimaan astunut palvelusopimusasetus (PSA), jonka tavoitteena on ollut ohjata joukkoliikennepalvelujen
suunnittelua ja toteutusta aiempaa laajempina alueellisina kokonaisuuksina erityisesti
kaupunkiseuduilla. Joukkoliikenteen järjestämisestä vastaavat toimivaltaiset viranomaiset, jotka ovat kaupunkiseuduilla kuntien yhdessä muodostamia viranomaistahoja tai yksittäisiä kaupunkeja. Kaupunkiseutujen ulkopuolella joukkoliikenteen toimivaltaisia viranomaisia ovat ELY-keskukset. Toimivaltaisen viranomaisen tehtävänä on
määritellä toimialueensa joukkoliikenteen palvelutaso sekä päättää joukkoliikenteen
järjestämistavoista. PSA:n mukaisessa liikenteessä toimivaltainen viranomainen
päättää myös taksa- ja lippujärjestelmästä. Tampereen kaupunkiseudulla toimivaltaisen viranomaisen alueeseen kuuluvat Tampere, Kangasala, Pirkkala, Lempäälä, Nokia, Ylöjärvi, Vesilahti ja Nokia.
Tampereen kaupunkiseudulla on vielä voimassa siirtymäajan sopimuksia ja PSA:n
mukaiseen liikenteeseen siirrytään vaiheittain vuosina 2014–2019. Näin ollen myös
nykyinen tariffijärjestelmä on sekoitus uutta Tampereen joukkoliikenteen viime vuonna käyttöön otettua lippujärjestelmää sekä aiempaa seudullista linjaliikennelupapohjaista Matkahuollon tariffijärjestelmää ja seutulippualueita. Nykyinen tariffijärjestelmä
on alueellisesti erilainen ja siinä sovelletaan toisistaan selvästi poikkeavia alennusryhmiä ja tariffijärjestelmän uudistaminen on tärkeä osa PSA-liikenteeseen siirtymistä. PSA-liikenteessä alueelle on mahdollista muodostaa yhdenmukaisesti järjestetty
matkustajan kannalta oikeudenmukainen ja selväpiirteinen taksajärjestelmä. Yhteiseen lippujärjestelmään on tavoitteena siirtyä kesällä 2016.
Tässä työssä on tarkennettu Tampereen kaupunkiseudun toimivaltaisen viranomaisen alueelle vuonna 2012 laadittua Tampereen seudun joukkoliikenteen maksujärjestelmäselvitystä, jossa määritettiin alustavia maksuvyöhyke- ja lippujärjestelmävaihtoehtoja ja arvioitiin niiden vaikutuksia joukkoliikenteen nousijamäärään ja lipputuloihin. Edellisen selvityksen perusteella on päätetty alustavasti suunnittelualueen vyöhykerajojen sijainti.
Työssä on tarkennettu vyöhykkeiden rajausta sekä selvitetty tarkemmin lippuvalikoimaa, alennusryhmiä sekä lippujen hinnoittelua eri matkustajaryhmille. Uuden taksajärjestelmän asiakasryhmät on muodostettu siten, että ne ovat sovitettavissa valtakunnalliseen Waltti-järjestelmään. Asiakasryhmäkohtaisista muutoksista suurimpia
ovat lasten ja nuorten ikäryhmämuutokset.
1.2
Työn tavoitteet ja sisältö
Työn tavoitteena on ollut muodostaa kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteeseen perustuvat etäisyysperusteiset maksuvyöhykkeet sekä niihin sovitettu taksajärjestelmä.
Vyöhykkeet mahdollistavat lipun hinnan porrastamisen suhteessa matkan pituuteen,
mutta muodostavat kuitenkin huomattavasti yksinkertaisemman taksajärjestelmän
kuin kilometriperusteinen järjestelmä. Yhdyskuntarakenteeseen nojautuvilla vyöhykkeillä yhdyskuntarakenteen tiiviimmin rakennetut osat ja suurin osa asukkaista ja työpaikoista on voitu saada ydinvyöhykkeille. Monikeskuksisen kaupunkiseudun alakeskukset sijoittuvat vyöhykkeille siten, että suurin osa matkoista on tehtävissä kahden
tai kolmen vyöhykkeen mittaisina matkoina. Vyöhykemalliksi on valittu ns. kahden
vyöhykkeen malli, jossa lippu sisältää aina vähintään kahden vyöhykkeen matkustusoikeuden. Kahden vyöhykkeen mallissa vyöhykerajojen merkitys ei ole yhtä suuri kuin
yhden vyöhykkeen mallissa, sillä vyöhykerajojen lähellä sijaitsevissa kohteissa kaikkiin matkustussuuntiin on vyöhykerajan ylityksestä riippumatta samansuuruinen tariffi.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
4 (42)
Uudessa lippujärjestelmässä lipputuotteiden määrä vähenee nykytilaan verrattuna,
mutta sama lippuvalikoima ja samat alennusryhmärajaukset ovat voimassa koko
seudulla. Yhtenäinen lippuvalikoima ja yhtenäiset alennusryhmät helpottavat lipun valintaa ja luovat oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen maksujärjestelmän koko toimivaltaisen viranomaisen alueelle.
Hinnoittelun lähtökohtana on ollut normaalihintainen kerta-, arvo- tai kausilippu, josta
annetaan alennuksia lapsille, nuorille, opiskelijoille (tietyin kriteerein) ja 65 vuotta täyttäneille matkustajille. Lisäksi on määritelty matkustajaryhmät, jotka voivat uudessa
maksujärjestelmässä kulkea joukkoliikenteessä ilmaiseksi.
Hinnoittelumallit on muodostettu siten, että saman vyöhykemäärän mittainen matka
on aina samanhintainen riippumatta siitä, minkä vyöhykkeiden välisestä matkasta on
kyse. Näin ollen matka on saman hintainen esimerkiksi Tampereella A- ja Bvyöhykkeiden välisellä matkalla kuin Ylöjärvellä D- ja E-vyöhykkeiden välillä.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
2
Nykyinen lippu- ja taksajärjestelmä
2.1
Tampereen kaupunkiseudun maksuvyöhykkeet
5 (42)
Tampereen kaupunkiseudun toimivalta-alueella on käytössä Tampereen joukkoliikenteen lippuja sekä Matkahuollon lipputuotteita. Lisäksi Matkahuollon lipputuotteilla voi
matkustaa toimivalta-alueen ulkopuolelle erilaisilla seutulipuilla sekä kilometripohjoisilla kerta- ja sarjalipuilla.
Nykyinen maksu- ja vyöhykemalli on laadittu siirtymäajan vyöhykemallina, jossa vyöhykerajat ovat osin kuntakohtaisia ja osin perustuvat aiemman linjaliikennelupamuotoisen liikenteen toimivalta-alueisiin. Tampereen kaupunkiseudun toimivaltaisen viranomaisen alueella on vielä aiemman joukkoliikennelain mukaisiin linjaliikennelupiin
perustuvaa linjatarjontaa, joissa noudatetaan aiempaa seutulipputaksaa ja Matkahuollon nykyistä taksajärjestelmää.
Nykyiset vyöhykkeeseen 1 kuuluvat Tampere, Pirkkala sekä Nokialta Pitkäniemi,
Lempäälästä Sääksjärvi, Kangasalta Vatiala ja Ylöjärveltä Siivikkala (kuva 2.1). Lisäksi linjalla 13 käytetään Ylöjärven Vuorentaustassa erillistä taksaa. Vyöhykkeeseen
2 kuuluvat Lempäälän, Kangasalan ja Nokian keskustaajamat ja vyöhykkeeseen 3
Vesilahti ja Nokian Tottijärvi. Seutulippualueeseen kuuluvat kaikki seudun kunnat lukuun ottamatta Vesilahtea ja Tottijärveä.
Kuva 2.1 Nykyiset Tampereen kaupunkiseudun taksavyöhykkeet.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
2.2
6 (42)
Tampereen joukkoliikenteen lippujärjestelmä
Nykyinen lippuvalikoima koostuu paperisista kertalipuista sekä matka- tai älykortille
ladattavista arvo-, kausi-, työmatka-, sarja-, seutu- ja matkailijalipuista. Lisäksi yöaikaan matkustettaessa peritään erillinen yölisä. Liput ovat haltijakohtaisia lukuun ottamatta mm. opiskelija-, seniori- ja seutu- ja matkailijalippuja, 360 vuorokauden kausilippuja sekä työsuhde-etuna hankittuja lippuja.
Kertalippuja myydään kaikille vyöhykkeille aikuisten ja lasten asiakasryhmille. Arvolippu on tarjolla vyöhykkeellä 1, ja lippu tarjotaan alennettuun hintaan lapsille, nuorille, opiskelijoille. Lisäksi 65 vuotta täyttäneet saavat matkustaa arvolipulla alennettuun
hintaan klo 9 - 14. Vastaava lipputuote muilla vyöhykkeillä on sarjalippu, jonka kelpoisuusalue on joko kaksi (1 ja 2 tai 2 ja 3) tai kolme (1, 2 ja 3) vyöhykettä. Sarjalippu sisältää 30 matkaa ja on voimassa 180 vuorokautta. Sarjaliput on hinnoiteltu aikuisten
ja lasten asiakasryhmille.
Taulukko 2.1 Kerta-, arvo- ja sarjalippujen hinnat vuonna 2015.
Kertaliput
Vyöhyke
Yksi vyöhyke
1, 21, YVI
Yksi vyöhyke
22, 3
Kaksi vyöhykettä
1-2, 2-3
Kolme vyöhykettä
1-3
Ylöjärvi, Vuorentausta
YVI-1
Ylöjärvi, Soppeenmäki
YVI-1
1
2
Vain Nokialla. Nokialla vain vyöhyke 3
Arvoliput
Vyöhyke
Normaali
1
Opiskelija
1
Seniorit klo 9-14
1
Sarjaliput (30 matkaa)
Vyöhyke
Kaksi vyöhykettä
1-2, 2-3
Kolme vyöhykettä
1-3
Aikuinen
2,60
3,50
5,00
7,50
3,50
5,00
Aikuinen
1,78
1,29
0,89
Aikuinen
96,00
155,00
Lapsi
1,00
1,80
2,50
3,60
1,80
2,50
Nuori
1,29
-
Lapsi
0,89
Lapsi
48,00
77,00
Vyöhykkeellä 1 on tarjolla 30 vuorokauden kausilippuja aikuisten, opiskelijoiden,
nuorten ja lasten asiakasryhmille (taulukko 2.2). Aikuisille on lisäksi 90, 180 ja 360
vuorokauden kausilippuja. Vyöhykkeellä 1 on tarjolla myös työmatkalippu, joka oikeuttaa 50 matkaan 30 vuorokauden aikana.
Taulukko 2.2 Kausi- ja seutulippujen hinnat vuonna 2015.
Kausilippu
30 vrk
30 vrk opiskelijat
90 vrk
180 vrk
360 vrk
Työmatkalippu
50 matkaa / 30 vrk
Vyöhyke
1
1
1
1
1
Vyöhyke
1
Aikuinen
48,00
33,50
118,00
220,00
300,00
Nuori
33,50
Aikuinen
42,00
Lapsi
24,00
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
7 (42)
Matkailijalippu on 1–30 päivää voimassa oleva lipputuote, joka oikeuttaa rajattomaan
määrään matkoja joko yhdellä tai kolmella vyöhykkeellä. Lippu on hinnoiteltu erikseen
aikuisille, nuorille ja lapsille.
Yölisä on samansuuruinen riippumatta matkustusvyöhykkeistä ja asiakasryhmästä.
Se voidaan maksaa käteisellä tai arvolipulla.
Taulukko 2.3 Matkailijalipun (ensimmäinen päivä / lisäpäivä) ja yömaksun hinnat
vuonna 2015.
Matkailijalippu
Yksi vyöhyke
Kolme vyöhykettä
Yölisä
Käteisellä
Arvolipulla
2.3
Vyöhyke
1
1-3
Vyöhyke
1-3
1-3
Aikuinen
6,50 / 4,00
12,00 / 8,00
Nuori
Lapsi
4,50 / 3,00
3,00 / 2,00
8,00 / 6,00
6,00 / 4,00
Aikuinen / Nuori / Lapsi
3,40
2,60
Seutualueen lippujärjestelmä
Tampereen kaupunkiseudun toimivalta-alueella Matkahuollon lipputuotteet ovat käytössä vyöhykkeiden 1-3 ulkopuolella. Matkahuollon lippuvalikoimaan kuuluu kertalippu (meno tai meno-paluu) sekä 22 ja 44 matkan sarjaliput. Sarjaliput ovat voimassa
vuoden ajan. Lippujen kelpoisuusalue määritellään matkan pituuden mukaan. Lippuja
on tarjolla erihintaisena vakio- ja pikavuoroille. Lippuja tarjotaan alennettuun hintaan
erikoisryhmille alla olevan taulukon mukaisesti. Lasten alennusryhmää lukuun ottamatta alennusryhmille myönnettävä alennusprosentti kasvaa matkan pituuden kasvaessa, ja alle 20 kilometrin matkalle alennusta ei myönnetä.
Taulukko 2.4 Matkahuollon liput ja alennusryhmät.
Aikuinen
Lapsi
Opiskelija, varusmies, siviilipalvelusmies
Ryhmä
Nuoriso, eläkeläinen, lehdistö
Kertalippu
X
Alennus noin 50 %
Alennus noin 0-50 %
Alennus noin 0-25 %
Alennus noin 0-30 %
Sarjalippu
X
Alennus noin 50 %
Alennus noin 0-50 %
-
Taulukossa 2.5 esitetään Matkahuollon taksat (1.7.2014 alkaen) Tampereen kaupunkiseudun seutulippualueen eräiden paikkakuntien ja Tampereen keskustan. Taksa
esitetään matkakohtaisesti kertalipulle sekä 22 ja 44 matkan sarjalipulle. Kertalippuun
verrattuna 22 matkan sarjalipulla yhden matkan hinnan alennus on noin 15 % ja 44
matkan sarjalipulla 24–34 %. Vyöhykkeillä C, D, E ja F taksataulukon mukaiset lipun
hinnat ovat seuraavat:
-
Vyöhykkeellä C kertalipun hinta on 4,70–5,50 euroa (mediaani 5,50 euroa) ja
edullisemman sarjalipun hinta on 3,11–3,63 euroa per matka (mediaani 3,63 euroa).
-
Vyöhykkeellä D kertalippu maksaa 6,10–9,30 euroa (mediaani 7,10 euroa) ja
edullisempi sarjalippu 4,21–6,67 euroa matkaa kohden (mediaani 5,21 euroa).
-
Vyöhykkeellä E kertalippu maksaa 8,20–9,30 euroa (mediaani 9,30 euroa) ja
edullisempi sarjalippu 6,11–6,67 euroa (mediaani 6,67 euroa).
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
-
8 (42)
Vyöhykkeellä F kaikkien tarkasteltujen paikkakuntien kertalippu Tampereen keskustaan maksaa 11,80 euroa ja edullisempi sarjalippu 8,42 euroa.
Taulukko 2.5 Matkahuollon taksat (1.7.2014 alkaen) Tampereen kaupunkiseudun
seutulippualueella esitettyjen paikkakuntien ja Tampereen keskustan välillä.
Metsäkylä
Asuntila
Harjuniitty
Kyrönlahti
Mutala
Siuro
Linnavuori
Tottijärvi
Raikku
Sahalahti
Terälahti
Poikelus
Karhe
Viljakkala
Orivesi
Velaatta
Kuru
Kuhmalahti
Hirsilä
MH taksa 2014
keskiarvo
mediaani
vyöhyke kertalippu sarja-22 sarja-44 kertalippu sarja-22 sarja-44 kertalippu sarja-22 sarja-44
C
5,50 €
4,68 € 3,63 €
5,23 €
4,45 € 3,46 €
5,50 €
4,68 € 3,63 €
C
4,70 €
4,00 € 3,11 €
C
5,50 €
4,68 € 3,63 €
D
7,40 €
6,29 € 5,53 €
7,28 €
6,19 € 5,26 €
6,80 €
5,78 € 4,89 €
D
6,80 €
5,78 € 4,89 €
D
6,10 €
5,19 € 4,21 €
D
6,80 €
5,78 € 4,89 €
D
6,80 €
5,78 € 4,89 €
D
6,80 €
5,78 € 4,89 €
D
8,20 €
6,97 € 6,11 €
D
9,30 €
7,91 € 6,67 €
E
9,30 €
7,91 € 6,67 €
8,86 €
7,53 € 6,44 €
9,30 €
7,91 € 6,67 €
E
8,20 €
6,97 € 6,11 €
E
8,20 €
6,97 € 6,11 €
E
9,30 €
7,91 € 6,67 €
E
9,30 €
7,91 € 6,67 €
F
11,80 € 10,03 € 8,42 € 11,80 € 10,03 € 8,42 € 11,80 € 10,03 € 8,42 €
F
11,80 € 10,03 € 8,42 €
F
11,80 € 10,03 € 8,42 €
Tampereen kaupunkiseudun kattava kausilipputuote on Tampereen kaupunkiseudun
seutulippu. Seutulippu on voimassa 30 vuorokautta samaan hintaan vain busseissa
tai sekä busseissa että junissa kotikunnan ja Tampereen välillä Lempäälän ja Nokian
asukkaille. Lisäksi on tarjolla joustoseutulippu, joka sisältää 30 vapaavalintaista matkustuspäivää 90 vuorokauden aikana. Seutulippu on samanhintainen kaikille asiakkaille.
Tampereen kaupunkiseudun seutulippualueen lisäksi toimivalta-alueella on käytössä
neljä erilaista seutulippualuetta, joilla seutulipun hinta määräytyy kotikunnan ja matkustusalueen perusteella. Lähes kaikissa seutulipuissa voidaan määritellä, halutaanko kelpoisuusalueen sisäisten matkojen lisäksi matkustaa Tampereelle, sekä lisäksi
käyttää Tampereen kaupunkiseudun busseja. Lisäksi muutamilla alueilla on erikoishintoja suppeammalle kelpoisuusalueelle.
Orivesi ei siirtymäajan sopimusten takia vielä nykytilanteessa kuulu Tampereen kaupunkiseudun toimivalta-alueeseen. Orivedellä käytössä Tampereen itäinen seutulippu, johon voi ostaa myös koko Tampereen 1-vyöhykkeellä matkustukseen oikeuttavan lisälipun. Itäisen seutulipun hinta on 87–150 euroa ja 1-vyöhykkeelle laajennettuna 146–176 euroa.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
9 (42)
Taulukko 2.6. Seutulippujen hintoja. Hinnat ovat samat kaikilla asiakasryhmille. Hintahaitari johtuu kuntalaisalennuksista.
Seutulippualue/Hinta
Tampereen kaupunkiseutu
- Joustoseutulippu
- Seutu + VR -lippu
Etelä-Pirkanmaa
Tampere itäinen
Tampere läntinen
Ylöjärvi
2.4
Alueen
sisäinen
79 euroa
123 euroa
79 euroa
68–79 euroa
87–94 euroa
75–87 euroa
123 euroa
Alueelta
Tampereelle
79 euroa
123 euroa
79 euroa
92–105 euroa
124–150 euroa
79–130 euroa
123 euroa
Vaihtomahdollisuus
Tampereen joukkoliikenteen busseihin
79 euroa
123 euroa
79 euroa
114–125 euroa
146–176 euroa
79–150 euroa
123 euroa
Alennusryhmät
Tampereen kaupunkiseudun lipputuotteissa on käytössä lasten (7–11-vuotiaat), nuorten (12–24-vuotiaat), opiskelijoiden sekä senioreiden (65 vuotta täyttäneet Tampereen tai Pirkkalan asukkaat) alennusryhmät. Vyöhykkeellä 1 lasten ikäryhmälle on
tarjolla kerta-, arvo- ja kausilippuja noin 50 % alennuksella, ja nuorille ja opiskelijoille
arvo- ja kausilippuja noin 30 % alennuksella.
Vyöhykkeillä 2 ja 3 alennusryhmille tarjottavat liput ovat lasten kerta- ja sarjalippu
(noin 50 % alennus), sekä lasten (noin 50 % alennus) ja nuorten (noin 30 % alennus)
matkailijalippu. Muiden lipputuotteiden osalta hinnat ovat samat kuin aikuisten asiakasryhmälle.
Seutulippualueella Matkahuollon lippujärjestelmässä tarjotaan kerta- ja sarjalippuja
aikuisten, lasten ja opiskelijoiden asiakasryhmille. Lisäksi kertalippuja myydään nuorison ja eläkeläisten asiakasryhmille, sekä ryhmille, varusmiehille ja lehdistölle. Lasten ryhmään kuuluvat 4–11-vuotiaat ja nuorisoon 12–16-vuotiaat. Kausilippuja (seutulippua) on tarjolla ainoastaan aikuisten asiakasryhmässä. Liput ovat asuinkunnan tukemia, joten niitä myönnetään vain seutulippualueen kuntien asukkaille.
Kuvassa 2.2 on esitetty nousujen jakautuminen lipputyypeittäin Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteessä vuonna 2014. Kuvaa tulkittaessa on huomattava, että
toimivaltaisen viranomaisen alue laajeni Pirkkalaan sekä Nokian, Kangasalan ja
Lempäälän keskustaajamiin vasta kesäkuun alussa. Kausilippujen osuus kaikista
nousuista on lähes 60 % ja arvolippujen noin 30 %. Kertalippujen osuus on noin
10 %. Eniten nousuja tehdään nuorten 30 vuorokauden kausilipulla ja aikuisten arvolipulla.
Viime vuosina joukkoliikennematkojen määrä on kasvanut Tampereen kaupunkiseudulla ja joukkoliikenteen kulkutapaosuus on kasvanut kaikissa ikäryhmissä vuosina
2005–2012. Vuosina 2008–2013 tehdyt joukkoliikennelippujen hinnan muutokset ovat
suosineet siirtymistä kerta- ja arvolipuista kausilippuihin.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
Tampereen
kaupunkiseudun
seutu 30 vrk
2,0 %
Seutu+Vr-lippu Treen
kaupunkiseutu
0,1 %
30 pv/90 vrk
joustoseutulippu
0,1 %
2-3 vyöhykkeen
sarjaliput
0,1 %
Kertalippu aikuiset ja
nuoret seutu
0,1 %
Kertaliput 9 %
Koululiput
1,3 %
Matkahuollon
seutuliput
4,2 %
Työmatkalippu 50
mtk/30 vrk
6,8 %
Kertalippu lapset
0,6 %
Matkailijaliput
0,3 %
Kertalippu lapsi seutu
0,0 %
Yölisät
0,9 %
Kertalippu
aikuiset ja
nuoret
7,2 %
90 vrk aikuinen
3,9 %
30 vrk opiskelija
2,6 %
10 (42)
Arvoliput 31 %
Arvolippu aikuinen
15,7 %
Arvolippu nuori
6,4 %
30 vrk nuori
23,7 %
Arvolippu lapsi
0,9 %
Arvolippu opiskelija
0,8 %
Arvolippu seniori,
alennusaika 4,5 %
Arvolippu seniori,
muu aika 2,3 %
30 vrk aikuinen
13,8 %
30 vrk lapsi
0,6 %
Kausiliput 58 %
180 vrk aikuinen
1,1 %
Kuva 2.2 Nousujen määrä päälipputyypeittäin Tampereen joukkoliikenteessä vuonna
2014. (Tampereen joukkoliikenne 2014)
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
3
Uusi lippu- ja taksajärjestelmä
3.1
Etäisyysperusteisten vyöhykkeiden muodostamisperiaatteet
11 (42)
Vyöhykerajojen määrittämisen tavoitteena on, että rajat olisivat pitkäikäisiä ja niitä ei
olisi tarpeen lähitulevaisuudessa muuttaa, vaikka yhdyskuntarakenne muuttuisikin.
Niiden määrittämisessä on pyritty ottamaan huomioon myös tuleva taajamarakenteen
kasvu. Näin ollen rajat pyritään asettamaan pysyviin ja visuaalisesti havaittaviin yhdyskuntarakenteen katkoksiin, kuten järvien, jokien tai voimalinjojen kohtiin. Myös
valtatiet ja rautatiet ovat luontevia paikkoja vyöhykerajoille siten, että pysäkkipari kokonaisuudessaan sijaitsee samalla vyöhykkeellä. Vyöhykerajat asetetaan mahdollisuuksien mukaan taajamarakenteeseen niin, että linjastollisesti ei muodostu kohteita,
joissa lyhyen kävelymatkan päässä on eri vyöhykkeiden pysäkkejä.
Vyöhykeperusteisen maksujärjestelmän lähtökohtana on suhteuttaa etäisyysperusteinen lipun hinta matkan pituuteen ja joukkoliikenteen tuotantokustannuksiin. Periaatteena on käyttäjille oikeudenmukainen hinnoittelu. Tariffijärjestelmänä kilometriperusteinen hinnoittelu ottaa tuotantokustannukset vyöhykeperusteista tasavertaisemmin huomioon. Kilometriperusteinen taksajärjestelmä on kuitenkin monimutkainen
kaupunkiseuduilla, joissa matkojen lähtö- ja määräpaikat jakautuvat kymmenien kilometrien säteelle keskuskaupungista. Kilometriperusteinen lippujärjestelmä on hankala satunnaisilla joukkoliikennematkoilla ja erityisesti harvoin joukkoliikennettä käyttäville.
Joukkoliikenteen tuotantokustannukset eivät riipu ainoastaan etäisyydestä keskuskaupunkiin, joten vyöhykekohtaiset lipun hinnat eivät ole suoraan verrannollisia vyöhykkeiden etäisyyteen keskuskaupungista. Joukkoliikenteen talouteen vaikuttavat lisäksi muun muassa joukkoliikenteen nousijamäärät, alueiden erilainen palvelutaso
sekä yhdyskuntarakenne ja maankäytön ominaispiirteet. Joukkoliikenteen tariffijärjestelmä ja lippujen hinnoittelu ovat myös liikennepoliittisia toimia, joilla voidaan vaikuttaa kulkutavan ja lipputyypin valintaan.
3.2
Matkustus kahden vyöhykkeen taksamallissa
Kahden vyöhykkeen mallissa lippu ostetaan aina vähintään kahden vyöhykkeen alueelle (kuva 3.1). Mallin etuna on, että lipulla voi matkustaa samaan hintaan useassa
suunnassa. Näin malli tukee seudullista liikkumista ja mahdollistaa helpon matkustamisen monikeskuksisessa yhdyskuntarakenteessa, jossa kaikki matkat eivät suuntaudu kaupunkiseudun keskukseen. Koska kaikki liput sisältävät mahdollisuuden
matkustaa vähintään kahdella vyöhykkeellä, vyöhykerajan sijainnin merkitys on yhden vyöhykkeen mallia vähäisempi. Malli mahdollistaa myös edulliset kausiliput lyhyille matkoille nykyisellä seutulippualueella.
Kuvassa 3.2 on esitetty joidenkin esimerkkimatkojen vyöhykelippuja. Vyöhykkeiden
määrä lasketaan sen mukaan, kuinka monella vyöhykkeellä matka kulkee. Kausilippu
ostetaan nimetyille vyöhykkeille, esimerkiksi AB, BC, EF, ABC tai BCD. Saman vyöhykemäärän lippu on samanhintainen riippumatta siitä, minkä vyöhykkeiden välille se
ostetaan. Arvolipun latauksessa matkustaja määrittelee ns. oletusmatkan, joka määritellään lippuun oletusarvoksi, esimerkiksi kahden vyöhykkeen matka. Jos matkustaja
tekeekin jonkin muun matkan, hän kertoo kuljettajalle vyöhykkeiden määrän ja kuljettaja valitsee rahastuslaitteelta oikean vyöhykkeen, jonka mukaan matka veloitetaan
arvolipulta. Tulevaisuudessa matkustaja voi tehdä vyöhykevalinnat itse rahastuslaitteilla, mutta se edellyttää vielä laitteiden kehittymistä.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
12 (42)
Kuva 3.1 Periaatekuva lipun matkustusaluevaihtoehdoista kahden vyöhykkeen mallissa (Kalenoja ja Rissanen 2014).
Kuva 3.2 Lipun alueellinen kelpoisuus. Vyöhykkeiden määrä lasketaan sen mukaan,
kuinka monella vyöhykkeellä matka kulkee. Kausilipussa matkustusalue määritellään
lipun oston yhteydessä.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
3.3
13 (42)
Etäisyysperusteiset vyöhykkeet
Tampereen toimivaltaisen joukkoliikenneviranomaisen alue on tariffijärjestelmässä
jaettu seitsemään vyöhykkeeseen A–G kuvien 3.3 ja 3.4 mukaisesti. Kuvissa esitetään vyöhykejaon lisäksi harmaalla YKR-taajamat. Vyöhykerajojen etäisyyttä tarkastellessa keskipisteenä on ollut Tampereen Keskustori.
-
Vyöhykkeeseen A kuuluvat Tampereen keskusta ja keskustan läheiset kaupunginosat. Vyöhykkeiden A ja B raja kulkee pohjoisessa Näsijärven rannassa, idässä ja etelässä kehätien (vt 9) länsi- ja pohjoispuolella, lounaassa Härmälänojaa
pitkin ja lännessä Nokian moottoritien (vt 12) itäpuolella. Valtatiet eivät kuulu vyöhykkeeseen A. Härmälänojaa pitkin kulkee myös Tampereen ja Pirkkalan välinen
kuntaraja. Hyhkyssä raja kulkee Mattilankadun pohjoispuolella ojaa ympäröivää
lähivirkistysaluetta pitkin.
Vyöhykerajan etäisyys Tampereen keskustasta on idässä noin 6 kilometriä, ja
etelässä ja lännessä noin 4 kilometriä.
-
Vyöhykkeellä B sijaitse Tampereelta mm. Aitolahden, Olkahisen, Kaukajärven,
Hervannan, Multisillan, Tesoman ja Lielahden kaupunginosat, Kangasalta Vatiala,
Lempäälästä Sääksjärvi, Pirkkalasta mm. Toivio, Naistenmatkantien varren
asuinalueet ja Turkkiradan ja Teollisuustien varsien työpaikka- ja teollisuusalueet,
Nokialta Pitkäniemi ja Ylöjärveltä Vuorentausta ja Siivikkala.
Vyöhykkeiden B ja C välinen raja kulkee pohjoisessa Vähäjärven, Kalliojärven ja
Iso-Lumoojan pohjoispuolella. Nurmen itäpuolelta etelään raja kulkee voimalinjan
linjausta pitkin rautatiehen saakka, josta se jatkuu rautatien ja Lahdentien (vt 12)
itäpuolella. Kangasalantien ja Lahdentien eritasoliittymän jälkeen raja kulkee voimalinjan linjausta pitkin, ja edelleen Annalan ja Ruskon itäpuolella, Hervantajärven ja Koipijärven eteläpuolella ja Höytämönjärven poikki. Raja risteää Tampereentien kanssa voimalinjan linjauksen kohdalla. Raja kulkee erämaan läpi kohti
Pirkkalan taajamia. Pirkkalassa raja kulkee Teollisuustien ja Turkkiradan lounaispuolella. Rajasalmen sillan jälkeen raja kulkee Pitkäniemen länsipuolella taajamaalueen katkoskohdassa Vihnusjärvelle, josta se jatkuu kehätien (vt 3) länsipuolella. Raja kääntyy itään Vuorentaustan kohdalla, joka jää rajan sisäpuolelle. Raja
risteää Mastontien kanssa Tornitien pohjoispuolella, ja Mikkolantien kanssa Jäkälätien pohjoispuolella. Raja jatkuu edelleen koilliseen Mettistön ja Siivikkalan pohjoispuolelta Näsijärven rantaan.
Vyöhykeraja sijaitsee 9–11 kilometrin etäisyydellä Tampereen keskustasta.
-
Vyöhykkeeseen C kuuluvat Tampereen pohjoisosia, Kangasalan, Lempäälän,
Nokian ja Ylöjärven taajamat pääosin, sekä Pirkkalan eteläiset osat, mukaan lukien lentoasema.
C- ja D-vyöhykkeiden raja kulkee pohjoisessa Kämmenniemen pohjoispuolelta ja
Ruutanan ja Suinulan koillispuolelta. Raja risteää lännessä Ponsantien kanssa
Keson pohjoispuolella, Sahalahdentientien (st 325) ja Lahdentien (vt 12) kanssa
vesistöjen kohdalla Veneojansalmella ja Kaivannon eteläpuolella. Valkeakoskelle
johtavan Helsingintien (st 130) raja ohittaa Lastustentien eteläpuolella. Vyöhykkeiden välinen raja kulkee Lempäälän taajaman eteläpuolelta, jatkaen luoteeseen
pitkin Pyhäjärven vesistöä. Raja risteää Sorvantien kanssa Sammaliston eteläpuolella, Turuntien (vt 12) kanssa Teernijärven puolivälissä ja Taivalkunnantien
kanssa Väinäntien länsipuolella. Raja jatkuu pohjoiseen voimalinjan linjausta pohjoiseen Nokian keskustaajaman länsipuolelta edelleen Pinsiön ja Metsäkylien välistä niin, että Pinsiö sijoittuu vyöhykkeelle D ja Metsäkylä vyöhykkeelle C. Raja
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
14 (42)
risteää Viljakkalantien Röhköntien kohdalla Takamaan ja Vastamäen välissä. Raja jatkuu itään kohti Vahantalahtea, josta se jatkuu vesistöä pitkin.
Tampereen keskustasta vyöhykkeiden C ja D väliselle rajalle on 15–20 kilometrin
linnuntie-etäisyys.
-
Vyöhykkeeseen D kuuluvat Pohjois-Tampereella Terälahti, Kangasalla Sahalahti
ja Raikku, Lempäälässä Mattila, Vesilahdella kirkonkylä ja Narva, Nokialla Tottijärvi, Sorva, Korvola, Siuro, Linnavuori ja Sarkola ja Ylöjärvellä Mutala.
Linnuntietä Tampereen keskustasta vyöhykkeen D ja E rajalle on 25–36 kilometriä.
-
Vyöhykkeellä E sijaitsevat Tampereelta Velaatta, Oriveden keskustaajama, Kangasalta Kuhmalahti ja Ylöjärveltä Viljakkala sekä Poikelus.
E- ja F-vyöhykkeiden rajalle Tampereen keskustasta on 37–45 kilometrin etäisyys.
-
Vyöhykkeellä F sijaitsevat mm. Oriveden pohjoiset ja itäiset osat, Kangasalan
itäiset osat, kuten Pohja, sekä Ylöjärven Kuru. Vyöhykkeelle G kuuluvat Ylöjärven
pohjoisin osa, kuten Itä-Aure, sekä pieniä alueita Orivedeltä ja Kangasalta.
Vyöhykkeisiin D, E, F ja G kuuluu Pirkanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueita, ja
vyöhykkeeseen G Keski-Suomen toimivalta-alueita.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
Kuva 3.3 Tampereen seudun toimivalta-alueen vyöhykkeet A–C.
15 (42)
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
Kuva 3.4 Tampereen seudun toimivalta-alueen vyöhykkeet A–G.
16 (42)
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
17 (42)
Kaupunginosien ja paikkakuntien sijainnit vyöhykkeillä on koottu kuviin 3.5 ja 3.6.
Kaaviossa on esitetty myös joukkoliikenteen pääreittejä, mutta joukkoliikennetarjontaa on myös muilla reiteillä.
Kuva 3.5 Kaupunginosien ja paikkakuntien sijoittuminen vyöhykkeille A-C.
Kuva 3.6 Kaupunginosien ja paikkakuntien sijoittuminen vyöhykkeille A-F. Tampereen kaupunkiseudun toimivaltaisen viranomaisen alueella sijaitsevat kohteet näkyvät
kartalla valkoisella tekstillä.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
18 (42)
Kuvassa 3.7 on esitetty asukkaiden ja työpaikkojen sijainti eri vyöhykkeillä kunnittain.
Koko Tampereen kaupunkiseudun toimivaltaisen viranomaisen alueella asuvista
asukkaista 29 % asuu vyöhykkeellä A, 39 % vyöhykkeellä B ja 23 % vyöhykkeellä C.
Vain 9 % asukkaista asuu vyöhykkeillä D–G.
Työpaikoista 50 % sijaitsee vyöhykkeellä A, 28 % vyöhykkeellä B ja 16 % vyöhykkeellä C. Yhteensä 5 % työpaikoista sijaitsee ulommilla D–G-vyöhykkeillä.
G
F
E
D
C
B
A
0
20 000
40 000
60 000
Väestö
Työpaikat
80 000
100 000
120 000
Tampere
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Pirkkala
Tampere
Ylöjärvi
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Pirkkala
Tampere
Ylöjärvi
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Tampere
Vesilahti
Ylöjärvi
Kangasala
Nokia
Orivesi
Tampere
Vesilahti
Ylöjärvi
Kangasala
Orivesi
Ylöjärvi
Ylöjärvi
Kuva 3.7 Toimivaltaisen viranomaisen alueella asuvien asukkaiden ja alueella sijaitsevien työpaikkojen määrä eri vyöhykkeillä.
Merkittävimmät tarkennukset vyöhykerajoissa edelliseen selvitykseen (Kalenoja et al.
2012) ja valtakunnalliseen vyöhykeluonnokseen (Kalenoja ja Rissanen 2014) verrattuna ovat A- ja B-vyöhykerajan siirtäminen Pirkkalassa Partolan itäpuolelle sekä B- ja
C-vyöhykerajan tarkistaminen Kangasalan Vatialassa ja Pirkkalan Turkkiradan ympäristössä siten, että toiminnallisesti yhtenäiset kaupunginosat sijoittuvat samalle vyöhykkeelle. Lisäksi Oriveden Hirsilä siirrettiin samalle vyöhykkeelle Oriveden keskustan kanssa.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
19 (42)
Alustavassa selvityksessä Ylöjärven pohjoisosat sijaitsivat vyöhykkeillä E–F. Tarkentamisen yhteydessä Kurun pohjoispuoliset osat sijoitettiin kuitenkin ELYvyöhykkeiden kanssa yhtenevästi vyöhykkeelle G. Alueen matkojen suuntautumisen
osalta tärkeitä kohteita ovat Kihniö, Virrat, Ruovesi, Mänttä ja Vilppula ELYkeskuksen toimivalta-alueella.
3.4
Etäisyystarkastelu
Vyöhykerajojen sijoittumista tutkittiin karttatarkastelun lisäksi ryhmittelemällä seudun
paikkakuntia vyöhykkeittäin ja tarkastelemalla niiden etäisyyksiä Tampereen keskustasta väyläverkkoa pitkin. Kuvassa 3.8 esitetään vyöhykkeillä C–F sijaitsevien kohteiden ja kaupunginosien etäisyys Tampereen keskustaan tieverkkoa pitkin. Vyöhykkeen C kohteet sijaitsevat pääosin 12–25 kilometrin päässä Tampereen keskustassa.
Matka vyöhykkeen D paikkakunnille on pääosin 25–35 kilometriä, vyöhykkeen E
paikkakunnille 35–45 kilometriä ja vyöhykkeen F paikkakunnille yli 50 kilometriä.
Vyöhykkeellä C etäisyydet Kaivantoon (27 kilometriä) ja Kämmenniemeen (29 kilometriä) ovat huomattavasti muita vyöhykkeen paikkakuntia pidempiä. Kaivanto haluttiin pitää vyöhykkeellä C kaupunkiseudun keskiosista suuntautuvan työmatkaliikenteen vuoksi. Kämmenniemessä on Tampereen kaupungin asemakaava-alueita, jonka
vuoksi se on rajattu C-vyöhykkeelle.
Vyöhykkeellä D etäisyydet Terälahteen (41 kilometriä) ja Narvaan (42 kilometriä) näkyvät muita paikkakuntia pidempinä. Vyöhykerajat Tampereen pohjoisosissa kulkevat
hieman muita kuntia etäämmällä Kämmenniemen C-vyöhykkeelle sijoittumisen vuoksi. Narva sen sijaan sijoittuu vyöhykkeelle D, koska se kytkeytyy linjastollisesti Vesilahden kirkonkylään, ja koska väyläverkkoa pitkin mitattu etäisyys on vesistöjen ja
yhdyskuntarakenteen vuoksi huomattavasti linnuntie-etäisyyttä pidempi.
Kuva 3.8 Tampereen kaupunkiseutujen C–F-vyöhykkeillä sijaitsevien paikkakuntien
ja kaupunginosien etäisyys Tampereen keskustasta.
Liitteessä 1 esitetään saavutettavuustarkastelu kaupunkiseudulta Tampereen keskustaan. Saavutettavuustarkastelu tukee vyöhykejakoa, koska vähäiset poikkeamat
saavutettavuuden ja taksavyöhykkeiden välillä johtuvat väyläverkon ja yhdyskunnan
rakenteista.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
3.5
20 (42)
Alennusryhmät
Taksajärjestelmän uudistuksessa koko seudulle muodostetaan yhtenevät asiakasryhmät ja lipputyypit. Asiakkaan kannalta seudun sisäinen matkustaminen erityisesti
satunnaisten kohteiden osalta helpottuu, ja erityisesti keskuskuntaa ympäröivien kuntien sisäinen matkustaminen muuttuu edullisemmaksi ja joustavammaksi. Joukkoliikenteen järjestäjän kannalta lippujärjestelmä yksinkertaistuu ja siitä viestintä ja markkinointi helpottuvat. Samalla asiakasryhmät muodostetaan siten, että ne voidaan sovittaa valtakunnalliseen Waltti-järjestelmään.
Lippujärjestelmässä käytettävät asiakasryhmät ovat koko seudulla seuraavat:
-
Lapset (7–16-vuotiaat)
Nuoret (17–24-vuotiaat)
Opiskelijat (24–29-vuotiaat, seudulla asuvat päätoimiset opiskelijat)
Aikuiset (25 vuotta täyttäneet)
Seniorit (65 vuotta täyttäneet, kotipaikasta riippumatta)
Uuden lippujärjestelmän asiakasryhmittely tuo muutoksia koko alueelle. Nykyiseen
lippujärjestelmään verrattuna lasten asiakasryhmä on aiempaa laajempi ikärajan
noustessa 12 vuodesta 16 vuoteen. Vastaavasti nuorten asiakasryhmä pienenee
Tampereella ja Pirkkalassa. Aikuisten ja senioreiden asiakasryhmät pysyvät ennallaan. Nuorten ja seniorien osalta muutos on ympäryskunnissa suuri, sillä tällä hetkellä
näitä alennusryhmiä ei ole yhtenäisesti koko seudun alueella.
Uudessa lippujärjestelmässä opiskelija-alennus myönnetään vain opiskelijoille, joiden
kotikunta kaupunkiseudulla. Opiskelijalippuun ovat oikeutettuja 25–29-vuotiaat opiskelijat, joiden kotikunta on jokin sopijakunnista: Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi,
Pirkkala, Tampere, Vesilahti tai Ylöjärvi. Toissijainen osoite sopijakunnissa ei oikeuta
alennukseen. Opiskelun tulee olla päätoimista, johtaa ammattiin tai tutkintoon ja kestää yhtäjaksoisesti vähintään 8 kuukautta. Opiskelija-alennuksen piiriin eivät kuulu
työvoimapoliittisessa tai oppisopimuskoulutuksessa olevat, kansanopistoissa opiskelevat, valmentaviin koulutuksiin osallistuvat ja ulkomailla opiskelevat. Opiskelijaalennus voidaan ladata aikuisten ikäryhmään kuuluvalle henkilökohtaiselle matkakortille (nuoret matkustavat nuorten lipuilla). Opiskelija-alennuksen piiriin siirtyy noin 500
Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Vesilahden ja Ylöjärven asukasta. (Kela
2015 b)
Nykyisessä taksajärjestelmässä Tampereella ja Pirkkalassa asuvat 30 vuotta täyttäneet opiskelijat ovat olleet oikeutettuja opiskelijahintoihin, mikäli he ovat saaneet Kelan opintotukea. Uudessa lippujärjestelmässä opiskelija-alennus rajataan alle 30vuotiaisiin, sillä yli 30-vuotiaiden keskuudessa päätoimisia opintotukea saavia opiskelijoita on suhteellisen vähän ja oikeutuksen tarkistaminen on osoittautunut työlääksi
niin opiskelijan kuin lippuhallinnonkin näkökulmasta. Opiskelijan on tullut toimittaa Kelan opintotukipäätös joukkoliikenteen neuvontapisteeseen, jotta on voitu tarkistaa
opiskelijan oikeutus opiskelija-alennukseen. Alennuksen laajentuessa käyttöön koko
seudulla oikeutuksen tarkistaminen edellyttäisi uudentyyppistä käytäntöä myös opintojen päätoimisuuden tarkistamiseen. Vuonna 2014 Tampereen toimivaltaisen viranomaisen alueella asui yhteensä noin 2 000 Kelan opintotukea saavaa 30 vuotta täyttänyttä opiskelijaa, joista noin 1 600 asui Tampereella ja noin 70 Pirkkalassa (Kela
2015b). Määrä on pieni opiskelijamäärään suhteutettuna, sillä koko alueella on yhteensä noin 28 000 Kelan opintotukea saavaa opiskelijaa, joista noin 80 % asuu
Tampereella.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
21 (42)
3.6
lapsi
11 000
ilmainen
ilmainen
10 000
nuori
31 000
opiskelija
aikuinen
seniori/aikuinen
(kellonajasta riippuen)
väkiluku
13 000
perusopetuslain
mukainen kunnan tuki
pitkille tai vaarallisille
koulumatkoille
18 000
aikuinen
30 - 64
65 -
ilmainen
seutuliput
Seutualue
sarjaliput
ilmainen
10 000
31 000
21 000
lapsi
nuori
8 000
10 000
aikuinen
23 000
Uusi järjestelmä
Koko alue
kaikki lipputyypit väkiluku
lapsi
2. asteen
opiskelij
an Kelan
tuki
0
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
Nykyinen järjestelmä
Tampereen joukkoliikenne
kaikki lipputyypit väkiluku
opiskelija
opintotukipäätöksellä
ikäluokka
Taulukko 3.1 Matkustajaryhmien muutokset ja ikäluokkien koko siirryttäessä nykyisestä järjestelmästä uuteen taksajärjestelmään.
opiskelija
6 000
18 000
nuori
aikuinen
opiskelija
41 000
29 000
aikuinen
106 000
43 000
eläkeläinen/aikuinen
(alennus eläkeläisille)
106 000
aikuinen
212 000
43 000
seniori/aikuinen
(kellonajasta riippuen)
86 000
Lipputyypit
Uusi lippujärjestelmä perustuu kolmeen peruslipputyyppiin: kausi-, arvo- ja kertalippuihin. Kausilippu on edullinen ja joukkoliikenteen käyttöön kannustava lippu säännöllisesti matkustavalle. Arvolippu on joustava lippuvaihtoehto joko ajallisesti tai määränpään osalta satunnaiseen matkustamiseen. Kausi- ja arvolippu ladataan matkakortille. Kertalippu on kalliimpi vaihtoehto harvoin matkustaville, ja se ostetaan kuljettajalta.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
22 (42)
Lippu-uudistuksessa seuraavat lipputuotteet poistuvat valikoimasta:






Sarjalippu (seutulippualue)
o Korvaava lipputuote arvolippu
o Arvolippu on sarjalippua joustavampi käytössä, koska lipulla voi maksaa minkä tahansa vyöhykemäärän, lipulle ladattava minimisumma on
sarjalippua alempi ja lipulle ladattu arvo ei vanhene
Seutulippu
o Korvaava lipputuote vyöhykkeittäinen kausilippu (30 tai 360 vrk)
Työmatkalippu
o Korvaava lipputuote arvolippu tai kausilippu
90 ja 180 vrk:n kausilippu
o Korvaava lipputuote 30 tai 360 vrk:n kausilippu
Joustoseutulippu
o Korvaava lipputuote arvolippu tai kausilippu
Opiskelijan arvolippu
o Korvaava tuote opiskelijan kausilippu tai aikuisen arvolippu
Suurin osa poistuvista lipputuotteista on nousijamäärältään melko pieniä lukuun ottamatta seutulippua ja työmatkalippua, joille on lippuvalikoimassa tarjolla hyvät korvaavat lipputuotteet. Lippuvalikoimaan jää markkinaosuudeltaan pieniä lipputyyppejä,
joita ei ole tässä erikseen kuvattu, kuten esimerkiksi matkailijaliput. Jatkossakin klo
24–05 välillä tehtävistä matkoista perittäisiin nykyisenkaltainen yölisä.
Arvo- ja kertalippuun sisältyy vaihtoaika, jonka pituus vaihtelee eri hinnoittelumalleissa 1 tunnista 2 tuntiin. Nykyisin vaihtoaika on vyöhykkeillä 1–3 yhden tunnin mittainen. Seutuvyöhykkeellä kerta- ja sarjalipuilla on rajattu vaihto-oikeus. Kerta- ja arvolipun vaihtoajan pidentäminen kahteen tuntiin voi lisätä arvolipulla tehtävien matkojen
osuutta matkoista. Vaihtoajan pidentämisellä voidaan varmistaa, että pitkää 5–6 vyöhykkeen matkaa tekevä ehtii vaihtaa linjalta toiselle. Toisaalta kahden tunnin vaihtoaika lisää nousujen määrää ja vähentää maksettujen matkojen määrää lyhyillä 1–3
vyöhykkeen matkoilla, sillä osa matkustajista ehtii tekemään lyhyet asiointimatkat
menopaluumatkoina kahden tunnin vaihtoajan sisällä. Kahden tunnin vaihtoajasta
hyötyvät erityisesti lyhyitä, satunnaisia vapaa-ajan ja ostosmatkoja tekevät matkustajat, jotka voivat tehdä paluumatkan samalla lipulla.
Kahden tunnin vaihtoaikaa sovelletaan tällä hetkellä muun muassa Turun paikallisliikenteessä. HSL:n tulevan vyöhykejärjestelmän tarkasteluissa arvo- ja kertalippujen
sekä lisävyöhykelippujen vaihtoaikoina on käytetty raitiovaunulipulle 60 minuuttia,
AB/BC/ABC/BCD/CD/D-lipuille 80 minuuttia ja ABCD-lipuille 100 minuuttia (HSL
2013).
Kaikkia lipputyyppejä on tarjolla 2–6 vyöhykkeen laajuisina. Kahden vyöhykkeen lipulla voidaan matkan aikana kulkea kahden vyöhykkeen alueella. Arvo- tai kertalipulla
voidaan matkustaa kumpaan suuntaan vyöhykkeitä tahansa (esimerkiksi kahden
vyöhykkeen lipulla vyöhykkeeltä B vyöhykkeelle A tai C), mutta kausilipulla kelpoisuusalue on määritelty nimettyihin kahteen vyöhykkeeseen (esimerkiksi kahden vyöhykkeen lipulla vyöhykkeille AB tai BC). Matkakorttiin on arvolipun ostamista varten
määritelty ennakkoon yleisin matkustusalue eli ns. oletusmatka.
Seutulippualueen ja nykyisten vyöhykkeiden 2 ja 3 lippuvalikoima monipuolistuu merkittävästi. Arvolippu korvaa sarjalipun tehden satunnaisesta matkustuksesta joustavaa: lippua ei tarvitse ostaa tietylle matkamäärälle eikä sen voimassaolo pääty vuoden sisällä ostohetkestä. Lisäsi matkan pituutta ei tarvitse määritellä etukäteen, vaan
arvolipulla voidaan maksaa erihintaisia matkoja. Tämä on erityisesti satunnaisten
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
23 (42)
matkojen vaihtelevien määräpaikkojen vuoksi asiakkaan kannalta edullinen uudistus.
Lisäksi entisen seutulippualueen asiakasryhmien valikoima laajenee, erityisesti kausilipun osata.
Myöhemmin lippuvalikoimaan voidaan lisätä myös muita täydentäviä lipputuotteita
tarpeiden ja järjestelmän kehittymisen mukaan.
3.7
Ilmaismatkat
Oikeus matkustaa joukkoliikenteessä ilmaiseksi (taulukko 3.2) perustuu nykyisiin
Tampereen 1- ja 2-vyöhykkeen periaatteisiin, joita on uudessa järjestelmässä osittain
laajennettu koko seutua koskeviksi.
Joukkoliikenteessä on tarpeen sallia osalle matkustajista ilmainen matkustus silloin
kun se on matkan turvallisuustekijöiden, kalusto- ja operointiteknisiin seikkoihin tai
sosiaalisten näkökulmien kannalta perusteltua. Esimerkiksi lastenvaunujen kuljettaminen maksutta ABC-vyöhykkeillä perustuu turvallisuuteen: lastenvaunuja ei ole turvallista jättää keskisillalle ilman saattajaa auton liikkuessa. Matka voidaan maksaa
vain etuovella sijaitsevalla lippulaitteella tai kuljettajalle ja vaunuilla voi nousta autoon
vain keskiovesta. ABC-vyöhykkeellä myös pysäkkiajat muodostavat merkittävän osan
matka-ajasta, ja pysäkkiaika kasvaisi huomattavasti jos lastenvaunuja kuljettava
maksaisi matkansa etuoven läheisyydessä ennen pysäkiltä liikkeelle lähtöä.
Taulukko 3.2 Oikeudet maksuttomiin matkoihin.
Lastenvaunujen kanssa ABC-vyöhykkeellä bussiin noustessa

Yksi lasta vaunuissa tai rattaissa kuljettava matkustaja voi matkustaa maksutta noustessaan bussiin pysäkeiltä, jotka sijaitsevat vyöhykkeiden ABC alueella.

Muilla vyöhykkeillä sijaitsevilta pysäkeiltä bussiin nouseva, lasta vaunuissa tai rattaissa
kuljettava maksaa matkansa normaalisti.
Lastenvaunut ja -rattaat nostetaan kyytiin keskiovesta ja niitä kuljetetaan keskisillalla pois lukien bussit, joissa vaunut ja rattaat voidaan kuljettaa matkatavarana (kokoon taitettuna tavaratilassa). Lapsen voi ottaa matkan ajaksi pois vaunuista tai rattaista vaikka vaunut tai rattaat jäävät keskisillalle. Vaunut tai rattaat eivät saa tukkia käytävää tai estää matkustajien poistumista
bussista. Lastenvaunujen tai -rattaiden kanssa ei aina pääse toivottuun bussivuoroon.
Kantoliinassa tai -kassissa oleva lapsi tai kokoon taitetut vaunut tai rattaat (myös matkatavarana tavaratilassa kuljetettavat) eivät oikeuta maksuttomaan matkaan millään vyöhykkeellä. Vaunuista, rattaista tai vaunuissa olevasta lapsesta ei peritä erillistä maksua.
Bussin keskisillalla ei ole matkakortin lukijaa/lipunmyyntiä.
Veteraanilippu (kaikki vyöhykkeet)
Rintama- tai miinanraivaajatunnuksen omaavilla veteraaneilla, joilla kotikunta on jokin sopijakunnista (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi), on
maksuton matkustusoikeus Tampereen joukkoliikenteen kaikilla vyöhykkeillä. Veteraanilippu
ladataan henkilökohtaiselle matkakortille (maksullinen) asiakaspalvelussa ja etu on voimassa
toistaiseksi. Veteraanilipun saa esittämällä rintamasotilas-, rintamapalvelus-, rintama- tai MR tunnuksen (rintamaveteraanipäätös tai sota-arkiston antama todistus miinanraivaustehtäviin
osallistumisesta tai Kela-kortti, jossa on R- tai MR -tunnus). Matkustettaessa mahdollinen yölisä peritään automaattisesti arvolipulta tai sen voi maksaa käteisellä.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
24 (42)
Veloituksetta kaikilla vyöhykkeillä matkustavat:
Lipputarkastaja
Virkapukuiset lipputarkastajat tarkastajalaitteen kanssa, tarkastajakortti leimataan bussiin noustessa.
Poliisi
Virkapukuiset poliisit.
Alle 7-vuotias lapsi
Enintään 6 lasta toisen (7 -vuotta täyttäneen) matkustajan mukana, kun toinen matkustaja
maksaa matkansa (tai todistaa/leimaa matkustusoikeutensa esim. veteraanilippu) normaalisti.
Rajoituksen ylittävien lasten osalta tulee maksaa normaali maksu. Rajoitusta sovelletaan myös
päiväkoti-, esiopetus- ja perhepäivähoitoryhmiin sekä perhepiirissä oleviin. Ryhmien suositellaan matkustavan ruuhka-ajan ulkopuolella klo 9 – 14.
Pyörätuolimatkustaja ja saattaja
Saattajan on matkustettava ja poistuttava bussista saatettavan seurassa. Sähköpyörätuoleja
käyttäviä matkustajia voidaan turvallisuussyistä kuljettaa vain busseissa, jotka on merkitty pyörätuolisymbolilla.
Näkövammaisen henkilön saattaja
Saattajan on matkustettava ja poistuttava bussista saatettavan seurassa. Saattajan tarpeellisuus todistetaan näyttämällä Näkövammaiskorttia. Näkövammaiskortin myöntämisestä vastaavat Näkövammaisten Keskusliitto ry ja Förbundet Finlands Svenska Synskadade rf. Näkövammaiskortti on maksuton eikä edellytä jäsenyyttä (haitta-aste 50 %).
Kehitysvammaisen henkilön saattaja
Saattajan on matkustettava ja poistuttava bussista saatettavanseurassa. Saattajan tarpeellisuus on todistettava Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:n jäsenkortilla (kortin saaminen ei
edellytä tamperelaisuutta). Kortti myönnetään Kehitysvammaisten tukiliiton varsinaiselle jäsenelle maksimissaan vuodeksi kerrallaan bussissa matkustamisen harjoittelua varten.
3.8
Yölisä
Yölisä otetaan käyttöön koko alueella samanlaisena lisänä kuin tällä hetkellä Tampereen joukkoliikenteen alueen liikenteessä. Yölisä peritään klo 00.00–04.40 normaalin
matkan hinnan lisäksi. Jos matka on maksettu aikaisemmin, lisä peritään klo 00.00
jälkeen tehdyn vaihtomatkan yhteydessä. Yölisä on käteisellä maksettaessa 3,40 euroa ja arvolipulla maksettaessa 2,60 euroa.
Lisä veloitetaan arvolipulta automaattisesti, jos arvoa on riittävästi jäljellä. Jos arvo ei
riitä yölisän maksuun, antaa kortinlukija valo- ja äänimerkin ja kuljettaja rahastaa yölisän käteisellä.
3.9
Koulumatkojen tuki
Kela maksaa erillistä koulumatkatukea ammatillisessa oppilaitoksessa ja lukiossa
opiskeleville. Tuen tarkoitus on korvata päivittäisten koulumatkojen kustannuksia.
Tuen ehtona on, että koulumatkan pituus on vähintään 10 km ja kustannukset ylittävät 54 euroa kuukaudessa. Koulukuljetuksen järjestäjä voi periä koulukuljetuksesta
opiskelijalta enintään 43 euroa kuukaudessa.
Koulumatkatuki maksetaan tilanteesta riippuen opiskelijalle, kuljetuksen järjestäjälle
tai liikennöitsijälle (esimerkiksi VR tai Matkahuolto). Joukkoliikenteen toimivaltainen
viranomainen tulkitaan koulumatkatukijärjestelmässä koulukuljetuksen järjestäjäksi.
Myös Tampereen ja Turun kaupunkiseutuliikennettä on tulkittu koulukuljetuksena
1.8.2014 alkaen. Näin ollen kaupunkiseudun toimivaltainen viranomainen on voinut
laskuttaa osan toisen asteen opiskelijoiden lipun hintojen alentamiseen käytetystä
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
25 (42)
lipputuesta Kelalta asiakashinnasta riippumatta. Edellytyksenä kuitenkin on, että yhdensuuntaisen koulumatkan pituus on vähintään 10 km.
Taulukossa 3.3 on esitetty Matkahuollolle ja koulutuksen järjestäjälle maksetun koulumatkatuen määrä vuonna 2014 Tampereen kaupunkiseudun toimivaltaisen viranomaisen alueella. Tukea maksettiin alueella asuville opiskelijoille vuonna 2014 yhteensä noin 3,6 milj. euroa. Suurin osa tuesta kanavoitui Matkahuollolle maksettuna
lipputukena.
Taulukko 3.3 Kelan koulumatkatuen määrä kunnittain vuonna 2014 (Kela 2015a).
kunta
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Orivesi
Pirkkala
Tampere
Vesilahti
Ylöjärvi
yhteensä
Matkahuolto
Maksetut
etuudet
Saajat
euroa
601
421 266
643
436 136
509
383 188
139
230 072
167
94 814
1 120
1 275 137
114
124 040
587
558 545
3 880
3 523 198
Koulutuksen
järjestäjä
Maksetut
etuudet
Saajat
euroa
8
1 005
13
1 481
12
13 122
0
0
63
7 457
96
14 063
0
0
9
1 802
201
38 930
yhteensä
Maksetut
etuudet
Saajat
euroa
609
422 271
656
437 617
521
396 310
139
230 072
230
102 271
1 216
1 289 200
114
124 040
596
560 347
4 081
3 562 128
Lisäksi kunnat tukevat perusopetuksen koulumatkoja silloin, kun matkan pituus on yli
5 km. Tukea voidaan harkinnanvaraisesti myöntää myös tätä lyhyemmille matkoille.
Vaikutusten arvioinnin asiakastulot sisältävät myös perusopetuksen koululaisliput.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
4
Vaikutusten arviointi
4.1
Vaikutusten arvioinnin periaatteet
26 (42)
Uuden tariffimallin vaikutuksia on arvioitu alueellisten matkatuotosten ja hintajoustokertoimien avulla. Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimukseen
perustuvat matkatuotoskertoimet ovat ikäryhmä- ja vyöhykekohtaisia. Lippu- ja taksajärjestelmässä tapahtuvat muutokset ovat niin suuria, että muutokset tapahtuvat kokonaisuudessaan vasta 3–5 vuoden kuluessa.
Matkustajamäärän arvioinnissa on oletettu, että tarjonta säilyy ennallaan. Jos vuorotarjontaa lisätään, matkojen määrä kasvaa enemmän kuin pelkästään taksamuutosten seurauksena.
Uudessa vyöhykemallissa erityisesti Tampereen kehyskunnissa matkustuksen hinta
muuttuu huomattavasti, sillä nykyisessä tariffijärjestelmässä matkustajalle on tarjolla
kertalipun lisäksi ainoastaan matkan pituuteen sidottu sarjalippu sekä seutulippu, joka
oikeuttaa matkustukseen koko kaupunkiseudun alueella. Lisäksi osassa kunnista on
mahdollisuus valita pienemmälle alueelle suunnattu seutulippu (esimerkiksi EteläPirkanmaan seutulippu). Näin ollen uusi vyöhykemallinen tariffijärjestelmä tarjoaa kehyskuntien asukkaille selvästi enemmän lippuvaihtoehtoja kuin nykyinen malli. Tampereella matkustaville lippujen hinnat osin nousevat vuoden 2016 jälkeen, mutta ikäryhmäalennusten takia hintojen nousu jää hyvin maltilliseksi.
Tampereen kaupunkiseudun toimivaltaisen viranomaisen alueella tehtiin vuonna
2013 arviolta 31 milj. joukkoliikennematkaa vuodessa. Arvio matkojen määrästä perustuu Tampereen seudun ja Pirkanmaan vuonna 2012 tehtyyn liikennetutkimuksen
laajennettuun aineistoon sekä nousijamääriä koskeviin tilastoihin.
Taulukko 4.1 Arvio matkojen määrästä nykytilanteessa (milj. matkaa/v). Arvio perustuu Tampereen seudun ja Pirkanmaan vuonna 2012 tehdyn liikennetutkimuksen laajennettuun aineistoon.
kunta
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Orivesi
Pirkkala
Tampere
Vesilahti
Ylöjärvi
yhteensä
kunnan sisäiset
539 000
187 000
215 000
105 000
229 000
24 266 000
122 000
382 000
26 045 000
kuntien väliset
472 000
410 000
391 000
97 000
503 000
2 540 000
83 000
513 000
5 009 000
yhteensä
1 011 000
597 000
606 000
202 000
732 000
26 806 000
205 000
895 000
31 054 000
Nousijatilastoja ei ole saatavissa nykyisestä järjestelmästä kunnittain, sillä osa liikenteestä perustuu vielä siirtymäajan sopimuksiin ja siinä noudatetaan vallitsevaa Matkahuollon tariffijärjestelmää. Lisäksi 1-vyöhykkeen laajennukset ja sitä reunustavien
kehyskuntien taajamat kattavan 2-vyöhykkeen rajaus otettiin käyttöön kesällä 2014,
joten sen vaikutuksista ei ole vielä ollut käytettävissä koko vuoden nousijatilastoja.
Vertailukohdaksi on muodostettu laskennallinen nykytilanne (2015), jossa nykyisen
kesällä käyttöön otetun taksamallin vaikutukset on laajennettu koko vuoden tilanteeseen.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
27 (42)
Hinnoittelumalleissa on selvitetty myös vaihtoajan pidentämistä yhdestä tunnista kahteen tuntiin. Vaihtoajan pidentäminen lisäisi nousujen määrää, mutta vähentäisi osaltaan maksettujen matkojen määrää, sillä osa matkustajista ehtii tekemään useita
matkoja kahden tunnin vaihtoajan sisällä. Tampereella on arvioitu, että vaihtojen
osuus on nykytilanteen mukaisen tunnin vaihtoajan aikana seuraava:

kertalipuilla tehdyistä nousuista 10 %

aikuisten arvolipuilla tehdyistä nousuista 10 %

seniorien arvolipuilla tehdyistä nousuista 20 %
Vaihtoajan pidentämisen kahteen tuntiin on arvioitu nostavan vaihtojen osuuden samaan tasoon kuin Turussa, jossa kahden tunnin vaihtoajalla vaihtojen osuus nousuista (vuoden 2007 tilastot) on seuraava:
4.2

kertalipuilla tehdyistä nousuista 21 %

aikuisten arvolipuilla tehdyistä nousuista 24 %

eläkeläisten arvolipulla tehdyistä nousuista 34 %

nuorten ja opiskelijoiden arvolipuilla tehdyistä nousuista 23 %
Hinnoittelumallit
Uuden lippujärjestelmän hinnoittelu perustuu aiempaa seudun lipputarjontaa selvemmin yhdyskuntarakenteeseen ja joukkoliikenteen tuotantokustannuksiin. Keskuskaupungin ulkopuolella voidaan tehdä joustavasti ja edullisesti lyhyempiä matkoja
esimerkiksi kuntakeskuksiin, mikä vahvistaa kuntakeskusten asemaa.
Lipun hinnoittelulla pyritään ohjaamaan matkustajia arvo- ja kausilippujen käyttöön.
Kertalippu on joukkoliikenneoperaattorille kallis lipputyyppi käteisen rahan käsittelyn
vuoksi, ja kertalipun myyminen kasvattaa pysäkkiaikoja. Matkakortille ladatulla arvolipulla kulkutavan valinta kohdistuu useammin joukkoliikenteeseen, kun maksuväline
on valmiina. Koko seudun kattavien asiakasryhmien sekä koko seudulla käytettävissä
olevan vyöhykeperusteisen hinnoittelun vuoksi matkustajien lipun hinnat alenevat uuden lippujärjestelmän käyttöönoton seurauksena.
Uudessa lippujärjestelmässä on tutkittu kolmea erilaista hinnoitteluvaihtoehtoa, joissa
lippujen hinnat ja asiakasryhmien alennukset ovat osin erilaisia. Kaikissa vaihtoehdoissa lasten lipun hinta on lipputyypistä riippumatta noin 50 % aikuisten lipun hintaa
alempi. Senioreille annetaan 50 % alennus arvolipusta klo 9–14 alkavilla matkoilla.
Senioreiden alennus perustuu siihen, että matkustusta ohjataan tuotannollisesti edulliseen ajankohtaan, jossa kapasiteetti on vajaakäytössä.
4.2.1
Kausilippu hinnoitellaan 20 euron portaissa
Tässä hinnoittelumallissa kausilippujen hinnat ovat 20 euron portaissa 50–130 euroa.
Arvolipun hinta on muodostettu kertalipun hinnan perusteella ja kertalippujen hinnat
puolestaan ovat nykymallisten kertalippujen kaltaisia, kuitenkin siten että lyhyillä matkoilla kertalippu on hinnoiteltu hieman nykyistä kalliimmaksi. Vaihtoehdossa 1 nuorten ja opiskelijoiden asiakasryhmän arvo- ja kausilipun hinta on 30 % aikuisten lippua
edullisempi. Kerta- ja arvolipun vaihtoaika on 2 tuntia.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
28 (42)
Taulukko 4.2 Hinnoittelumallin 1 mukainen aikuisten lippujen hinnoittelu.
2 vyöhykettä
3 vyöhykettä
4 vyöhykettä
5 vyöhykettä
6 vyöhykettä
kertalippu
3,00 €
5,50 €
7,50 €
8,50 €
12,00 €
arvolippu
2,00 €
3,70 €
5,00 €
5,80 €
8,15 €
kausilippu
50 €
70 €
90 €
110 €
130 €
arvolipun
alennus
kertalippuun
nähden
33 %
33 %
33 %
32 %
32 %
arvolippuja kausilipun hinnalla
25
19
18
19
16
kertalippuja kausilipun
hinnalla
17
13
12
13
11
Taulukko 4.3 Alennusryhmät hinnoittelumallissa 1.
asiakasryhmä kertalippu arvolippu kausilippu
Lapset
n. 50 %
n. 50 %
n. 50 %
Nuoret
n. 30 %
n. 30 %
Opiskelijat
n. 30 %
n. 30 %
Seniorit
n. 50 %
4.2.2
määrittely
7–16-vuotiaat
17–24-vuotiaat
25–29-vuotiaat opiskelijat
65 vuotta täyttäneet, Alennus klo 9–14
Kausilippu hinnoitellaan kertoimella kahden vyöhykkeen lipun hinnasta
Tässä hinnoittelumallissa kausiliput on hinnoiteltu siten, että niiden hinnat muodostuvat 2 vyöhykkeen lipusta etäisyyspohjaisella kertoimella. Kertaliput ovat samanhintaisia kuin vaihtoehdossa 1, ja arvolipun hinnat ovat 25 % alemmat kuin kertalipulla
matkustettaessa. Kerta- ja arvolipun vaihtoaika on kaksi tuntia kuten vaihtoehdossa
1. Alennusryhmät ovat samat kuin mallissa 1, mutta opiskelijoille ei myönnetä erillistä
arvolippualennusta ja nuorten ja opiskelijoiden alennusprosentti on 25 %.
Taulukko 4.4 Hinnoittelumallin 2 mukainen aikuisten lippujen hinnoittelu.
2 vyöhykettä
3 vyöhykettä
4 vyöhykettä
5 vyöhykettä
6 vyöhykettä
kertalippu
3,00 €
5,50 €
7,50 €
8,50 €
12,00 €
arvolippu
2,25 €
4,13 €
5,63 €
6,38 €
9,00 €
kausilippu
50 €
75 €
92,50 €
112,50 €
140 €
arvolipun
alennus
kertalippuun nähden
25 %
25 %
25 %
25 %
25 %
arvolippuja
kausilipun
hinnalla
22
18
16
18
16
kertalippuja kausilipun
hinnalla
17
14
12
13
12
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
29 (42)
Taulukko 4.5 Alennusryhmät hinnoittelumallissa 2.
asiakasryhmä kertalippu arvolippu kausilippu
Lapset
n. 50 %
n. 50 %
n. 50 %
Nuoret
n. 25 %
n. 25 %
Opiskelijat
n. 25 %
Seniorit
n. 50 %
4.2.3
määrittely
7–16-vuotiaat
17–24-vuotiaat
25–29-vuotiaat opiskelijat
65 vuotta täyttäneet, alennus klo 9–14
Kerta- ja arvolippujen hinnat kasvavat vyöhykkeittäin tasaportain
Tässä hinnoittelumallissa kerta- ja arvolippujen hinnat kasvavat vyöhykkeittäin tasaportain siten, että arvolipusta annetaan suhteellisesti suurempi alennus kahden ja
kolmen vyöhykkeen matkoilla. Kausilipussa lisävyöhyke maksaa noin 20 euroa/vyöhyke. Alennusryhmät ovat samat kuin vaihtoehdossa 2. Kerta- ja arvolipun
vaihtoaika 2–3 vyöhykkeen lipuissa on yksi tunti ja muissa lipuissa kaksi tuntia.
Taulukko 4.6 Hinnoittelumallin 3 mukainen lippujen hinnoittelu.
2 vyöhykettä
3 vyöhykettä
4 vyöhykettä
5 vyöhykettä
6 vyöhykettä
kertalippu
3,00 €
5,00 €
7,00 €
9,00 €
11,00 €
arvolippu
1,90 €
3,60 €
5,30 €
7,00 €
8,70 €
kausilippu
49 €
75 €
95 €
115 €
135 €
arvolipun
alennus
kertalippuun
nähden
37 %
28 %
24 %
22 %
21 %
arvolippuja kausilipun hinnalla
26
21
18
16
16
kertalippuja kausilipun
hinnalla
16
15
14
13
12
Kaikissa hinnoittelumalleissa uusiin lipun hintoihin siirryttäisiin vaiheittain siten, että
vuonna 2016 siirryttäisiin suoraan vaihtoehtojen mukaisiin 3–6 vyöhykkeen hintoihin.
Kahden vyöhykkeen matkustuksen hinnan korotus tehtäisiin vasta vuosina 2017–
2018. Taksamallin vaikutuksia on kuitenkin arvioitu siten, että koko hintamuutos toteutettaisiin vuonna 2016.
Taulukko 4.7 Kahden vyöhykkeen lipun perushinnat vuonna 2016.
nykytilanne *)
vaihtoehto 1
vaihtoehto 2
vaihtoehto 3
kertalippu
2,60 €
3,00 €
3,00 €
3,00 €
arvolippu
1,78 €
2,00 €
2,25 €
1,90 €
kausilippu
48 €
50 €
50 €
49 €
arvolipun
alennus
kertalippuun
nähden
32 %
33 %
25 %
37 %
*) Nykyisiä 1-vyöhykkeen lipun hintoja sovelletaan vielä vuonna 2016.
arvolippuja
kausilipun hinnalla
27
25
22
26
kertalippuja
kausilipun
hinnalla
18
17
17
16
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
4.3
30 (42)
Matkojen määrä
Joukkoliikennematkojen määrä on tutkituista vaihtoehdoista suurin hinnoittelumallissa
1 joukkoliikennematkojen määrä kasvaa noin 8 %, sillä taksat ovat pääosin alemmat
kuin nykytilanteessa ja vaihtoaika pitenee tunnilla. Hinnoittelumallissa 2 arvo- ja kausilippujen hinnat ovat korkeammat ja opiskelijoiden ja nuorten lipun hintojen alennukset pienemmät kuin mallissa 1, joten matkojen määrä kasvaisi vaihtoehdossa 2 vain
noin 1 %. Hinnoittelumallissa 3 matkojen määrä kasvaa noin 3 %:lla. Kuvassa 4.1 on
esitetty matkojen määrä asukasta kohti suhteutettuna eri vyöhykkeillä ja eri vaihtoehdoissa ja taulukossa 4.8 matkojen määrä kunnittain.
136
127 125130
124 120
115 115
arvio vuodelle 2015
ve 1
ve2
ve3
22
A
28 27 27
B
15 18 18 18
13 16 15 15
9 12 12 12
10 12 12 12
D
E
F
G
C
Kuva 4.1 Joukkoliikennematkojen määrä asukasta kohti (matkaa/asukas vuodessa)
nykytilanteessa ja hinnoitteluvaihtoehdoissa.
Taulukko 4.8 Matkojen määrä kunnittain eri vaihtoehdoissa (milj. matkaa/v).
arvio
vuodelle
2015
1,04
0,67
Nokia
Orivesi
ve 1
1,20
0,83
muutos,
ve 1
15,1 %
24,1 %
0,68
0,12
0,84
0,15
Pirkkala
Tampere
1,17
26,87
Vesilahti
Ylöjärvi
yhteensä
matkoja
Kangasala
Lempäälä
ve 2
1,13
0,77
muutos,
ve 2
7,8 %
16,0 %
ve 3
1,15
0,79
muutos,
ve 3
10,1 %
18,4 %
23,0 %
23,6 %
0,79
0,14
16,0 %
17,8 %
0,80
0,14
16,8 %
15,7 %
1,46
28,43
24,9 %
5,8 %
1,36
26,05
15,8 %
-3,1 %
1,41
27,08
20,2 %
0,8 %
0,07
1,20
0,08
1,37
25,4 %
14,0 %
0,08
1,28
19,6 %
6,5 %
0,08
1,31
19,3 %
9,0 %
31,83
34,37
8,0 %
32,24
1,3 %
32,76
2,9 %
Vaihtoajan pidentäminen yhdestä tunnista kahteen tuntiin lisää matkojen määrää
0,9–1,0 miljoonalla matkalla vuodessa. Nousujen määrä kasvaa matkojen määrää
enemmän, jolloin lipputulojen määrä pienenee vaihtoajan pitenemisen seurauksena
0,40–0,45 miljoonaa euroa vuodessa.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
4.4
31 (42)
Lipputulot
Lipputulojen määrä on vaihtoehdossa 1 matkustajamäärän kasvusta huolimatta hieman nykytilannetta pienempi (taulukko 4.8). Vaihtoehdossa 2 lipputulojen määrä kasvaisi hieman ja vaihtoehdossa 3 lipputulojen määrä pienenisi noin 1,2 prosentilla.
Lipputuloihin on sisällytetty myös arvio Kelan toimivaltaiselle viranomaiselle maksamasta koulumatkatuesta, jonka määrän on arvioitu hieman kasvavan, kun 54 euron
asiakashintaa koskevaa minimirajaa ei sovelleta toimivaltaiselle viranomaiselle maksettavaan korvaukseen.
Taulukko 4.8 Lipputulojen määrä kunnittain eri vaihtoehdoissa (milj. €/v).
matkoja
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Orivesi
Pirkkala
Tampere
Vesilahti
Ylöjärvi
yhteensä
arvio
vuodelle
2015
2,02
1,43
1,74
0,47
1,56
34,78
ve 1
1,93
1,38
1,61
0,42
1,79
34,61
muutos,
ve 1
-4,1 %
-3,5 %
-7,2 %
-12,0 %
14,4 %
-0,5 %
ve 2
2,06
1,64
1,76
0,44
1,85
35,60
muutos,
ve 2
2,1 %
15,0 %
1,2 %
-7,4 %
18,6 %
2,4 %
ve 3
1,94
1,55
1,64
0,43
1,78
34,22
muutos,
ve 3
-3,5 %
8,6 %
-5,6 %
-9,2 %
14,1 %
-1,6 %
0,19
2,26
44,44
0,17
2,16
44,06
-10,9 %
-4,3 %
-0,9 %
0,18
2,29
45,81
-6,9 %
1,4 %
3,1 %
0,17
2,17
43,91
-9,2 %
-3,6 %
-1,2 %
Taulukko 4.9 Arvio koulumatkatuen määrästä vuonna 2016 kunnittain (euroa vuodessa).
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Orivesi
Pirkkala
Tampere
Vesilahti
Ylöjärvi
yhteensä
Arvio saajien määrästä
600
700
500
150
200
1 500
100
600
4 350
Arvio koulumatkatuen määrästä, euroa
464 000
487 000
419 000
230 000
102 000
1 549 000
124 000
602 000
3 977 000
Lasten ikäryhmälaajennus pienentää selvästi kuntien perusopetuksen joukkoliikenteen lipputuen määrää. 12–16-vuotiaiden alennusryhmän hinnan alennus vähentää
merkittävästi koulutoimen joukkoliikenteen lippujen hankintakustannuksia. Tampereelle perusopetuksen koulumatkat annetaan koululaisille matkakortille ladattavina
koulumatkoina (2 matkaa/koulupäivä). Tampereella lasten ikäryhmälaajennuksen on
arvioitu pienentävän koulutoimen koulumatkalippujen ostokustannuksia 0,1 milj. eurolla/v ja säästävän näin noin 10 % koulutoimen kuljetuskustannuksia. Muissa kunnissa perusopetuksen koulumatkalippujen hankinnan säästöjä ei ole arvioitu yksityis-
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
32 (42)
kohtaisesti, mutta niiden on alustavasti arvioitu pienenevän 20–25 % alemman tariffin
takia
Taulukko 4.10 Arvio perusopetuksen koulumatkatuesta ja ennakoitu säästö lippujen
asiakashintojen alentuessa (euroa vuodessa).
Arvio lasten lipun hinnan alennuksen tuomasta
säästöstä vuonna 2016
63 000 – 78 000
20 000 – 26 000
60 000 – 74 000
14 000 – 18 000
6 000
10 000 – 13 000
136 000 – 170 000
*) Pirkkalassa suurin osa muutoksesta on tapahtunut jo vuosina 2014 –2015.
kunta
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Orivesi
Pirkkala *)
Vesilahti
Ylöjärvi
vuonna 2013
313 000
105 000
295 000
70 000
58 000
52 000
678 000
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
5
Suositus taksajärjestelmäksi
5.1
Taksavyöhykkeet
33 (42)
Tampereen kaupunkiseudun toimivaltaisen joukkoliikenneviranomaisen alue jaetaan
seitsemään taksavyöhykkeeseen. Kahden vyöhykkeen mallissa lippu ostetaan aina
vähintään kahden vyöhykkeen alueelle, esimerkiksi AB, BC, EF, ABC tai BCD. Etuna
on, että lipulla voi matkustaa samaan hintaan useassa suunnassa. Näin malli tukee
seudullista liikkumista ja mahdollistaa helpon liikkumisen monikeskuksisessa yhdyskuntarakenteessa, jossa kaikki matkat eivät suuntaudu kaupunkiseudun keskukseen.
Koska kaikki liput sisältävät mahdollisuuden matkustaa vähintään kahdella vyöhykkeellä, vyöhykerajan sijainnin merkitys on yhden vyöhykkeen mallia vähäisempi. Malli
mahdollistaa myös edulliset kausiliput lyhyille matkoille nykyisellä seutulippualueella.
Kuva 5.1 Tampereen kaupunkiseudun toimivaltaisen viranomaisen alueen taksavyöhykkeet. Kartta on esitetty suurempikokoisena liitteessä 2.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
34 (42)
Lippujärjestelmän uudistuksen tavoitteena on muodostaa koko alueelle yhtenäinen,
matkustajalle edullinen ja helppokäyttöinen lippu- ja tariffijärjestelmä. Lippujärjestelmä on voimassa koko toimivaltaisen viranomaisen alueella bruttomallisessa liikenteessä ja mahdollisessa käyttöoikeussopimusliikenteessä. Alueelle syntyy todennäköisesti myös markkinaehtoista liikennettä, esimerkiksi nykymallista pikavuoroliikennettä, jossa noudatetaan liikennöitsijän määrittelemää lippuvalikoimaa ja tariffirakennetta.
5.2
Lipputuotteet ja alennusryhmät
Vyöhykkeiden määrä lasketaan sen mukaan, kuinka monella vyöhykkeellä matka
kulkee. Uudessa lippujärjestelmässä peruslipputyypit ovat kerta-, arvo- ja kausiliput.
Lipputyypit ovat voimassa koko alueella ja niiden valikoima on jonkin verran pienempi
kuin nykyisin, sillä tavoitteena on ollut yksinkertaistaa lippuvalikoimaa. Tavoitteena on
ollut muodostaa yksinkertainen ja selkeä lippuvalikoima, josta matkustaja löytää helposti itselleen parhaan vaihtoehdon.
Kaikkia lipputyyppejä voi ostaa 2–6 vyöhykkeen laajuisena mille tahansa vierekkäisille vyöhykkeille. Kausilippu määritellään tietojärjestelmässä vyöhykekohtaisena ja sillä
matkustusoikeus rajataan nimettyihin vyöhykkeisiin. Kerta- tai arvolipun kelpoisuusalue valitaan liikennevälineeseen noustaessa. Arvolippua varten matkakortille on
määritelty oletusmatka (esimerkiksi kolmen vyöhykkeen matka). Jos matkustaja tekeekin jonkin muun matkan, hän kertoo kuljettajalle vyöhykkeiden määrän ja kuljettaja valitsee rahastuslaitteelta oikean vyöhykkeen, jonka mukaan matka veloitetaan arvolipulta. Vielä toistaiseksi rahastuslaitteissa ei ole painonappeja vyöhykkeen valintaan, mutta tulevaisuudessa matkustaja voi tehdä vyöhykevalinnat itse rahastuslaitteella. Kausilippu myydään nimetyille vyöhykkeille (esimerkiksi ABC-vyöhykkeille).
Vaihtoaika on kaikilla lipuilla yhden tunnin mittainen.
Normaalihintaisista lipputuotteista saavat osassa tai kaikissa lipputuotteissa alennusta lapset, nuoret, opiskelijat ja seniorit (taulukko 5.1). Alennusryhmät ja niiden määrittely ovat yhtenäisiä koko alueella. Lasten alennusryhmän kuuluvat 7–16-vuotiaat,
nuorten 17–24-vuotiaat ja senioreiden 65 vuotta täyttäneet. Ikäsidonnaiset alennusryhmät koskevat kaikkia matkustajia kotipaikasta riippumatta. Opiskelijoita ovat uudessa järjestelmässä 25–29-vuotiaille päätoimisesti opiskelevat, joiden kotipaikka on
toimivalta-alueeseen kuuluvassa kunnassa.
Alennusryhmät eroavat nykytilanteesta siten, että nykyisin lasten ikäryhmään kuuluvat Tampereen joukkoliikenteen alueella 7–11-vuotiaat ja nuorten ikäryhmään 12–24vuotiaat. Seutualueella ei ole nykyisin käytössä ollenkaan nuorten ja seniorien alennusryhmää. Nykyisessä taksajärjestelmässä Tampereella ja Pirkkalassa asuvat 30
vuotta täyttäneet opiskelijat ovat olleet oikeutettuja opiskelijahintoihin, mikäli he ovat
saaneet Kelan opintotukea.
Taulukko 5.1 Alennusryhmät suositusvaihtoehdossa.
asiakasryhmä kertalippu arvolippu kausilippu määrittely
Lapset
n. 50 %
n. 50 %
n. 50 % 7–16-vuotiaat
Nuoret
n. 30 %
n. 30 % 17–24-vuotiaat
25–29-vuotiaat opiskelijat, kotipaikka toimiOpiskelijat
n. 30 %
valta-alueella
Seniorit
n. 50 %
65 vuotta täyttäneet, alennus klo 9–14
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
5.3
35 (42)
Taksat
Suositusvaihtoehto on muodostettu tarkastellun kolmen tarkastellun taksamallin yhdistelmänä. Suositeltavan taksamallin hintoihin siirrytään vaiheittain siten, että ABalueella normaalihintojen korotukset eivät tapahdu kerralla. Kaikilla muilla vyöhykkeillä ja matkan pituuksilla (3–6 vyöhykettä) matkustuksen keskihinta alenee merkittävästi. Taulukossa 5.3 on esitetty tavoitteelliset käyttöön vuosina 2017–2018 tulevat
lippujen hinnat. Näillä lipun hinnoilla on tehty kappaleessa 5.4 esitetty matkojen määrän ja lipputulojen vaikutusten arviointi.
Kertalipun hinta muodostetaan 0,50 euron kerrannaiseksi käytännön rahastuksen
helpottamiseksi. Kertalipun hinta perustuu nykyisiin Tampereen kaupunkiseudun ja
Matkahuollon lipun hintoihin. Arvolipun hinta kasvaa vyöhykkeittään 1,60 euron portaissa. Arvolipulla voidaan maksaa helposti lisävyöhyke kausilipun voimassaoloa pidemmillä matkoilla. Arvolippu on noin 20–33 % kertalippua edullisempi. Kausilippu
hinnoitellaan 20 euron portaittain. Arvolipun alennussuhde on mielekästä pitää suurin
piirtein samansuuruisena eri vyöhykkeiden välillä, sen sijaan kerta- ja kausilipun
alennussuhde voi luontevasti muuttua matkan pituuden suhteen, sillä pidemmillä
matkoilla kausilipulla tehtävien matkojen määrä on selvästi pienempi kuin kaupunkiseudun ydinalueiden lyhyillä matkoilla.
Suositellussa mallissa lippujen keskihinta alenisi lähes kaikissa matkaryhmissä (taulukko 5.2). Koska uudessa järjestelmässä voidaan tarjota matkan pituutta vastaava
lippu niin kerta-, arvo- kuin kausilipullakin matkustaville, lippujen keskihinta alenee
kaikilla vyöhykkeillä. Lipun hintojen aleneminen on suurinta vyöhykkeillä C–G, A ja B
vyöhykkeillä keskimääräinen lipun hinta on lähes sama kuin nykytilanteessa. Lasten
ja nuorten ikäryhmämuutosten takia vaikutukset ovat suurimmat nuorten ikäryhmissä.
Myös iäkkäiden ryhmässä hinnat alenevat merkittävästi. Taulukkoon 5.4 on koottu
esimerkkejä matkan hinnasta eri kohteiden välillä.
Taulukko 5.2 Lippujen keskihinnan muutos ikäryhmittäin eri vyöhykkeillä nykytilanteeseen nähden.
vyöhyke
A
B
C
D
E
F
G
7-14 v.
-21 %
-21 %
-33 %
-35 %
-34 %
-37 %
-37 %
15–17 v. 18–29 v. 30–49 v. 50–64 v.
-26 %
-2 %
6%
6%
-26 %
-2 %
6%
6%
-45 %
-26 %
-5 %
-5 %
-46 %
-28 %
-7 %
-7 %
-47 %
-29 %
-6 %
-6 %
-49 %
-32 %
-9 %
-9 %
-49 %
-32 %
-9 %
-9 %
65 v.–
-6 %
-6 %
-33 %
-37 %
-37 %
-38 %
-38 %
keskimääräinen
muutos
-1 %
-1 %
-17 %
-20 %
-20 %
-24 %
-24 %
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
36 (42)
Taulukko 5.3 Suositeltavan taksamallin mukainen lippujen tavoitteellinen hinnoittelu
vuonna 2017.
normaalihinta
2 vyöhykettä
3 vyöhykettä
4 vyöhykettä
5 vyöhykettä
6 vyöhykettä
lapset
2 vyöhykettä
3 vyöhykettä
4 vyöhykettä
5 vyöhykettä
6 vyöhykettä
nuoret
2 vyöhykettä
3 vyöhykettä
4 vyöhykettä
5 vyöhykettä
6 vyöhykettä
opiskelijat
2 vyöhykettä
3 vyöhykettä
4 vyöhykettä
5 vyöhykettä
6 vyöhykettä
seniorit
2 vyöhykettä
3 vyöhykettä
4 vyöhykettä
5 vyöhykettä
6 vyöhykettä
kertalippu
3,00 €
5,50 €
7,50 €
8,50 €
12,00 €
kertalippu
1,50 €
2,75 €
3,75 €
4,25 €
6,00 €
kertalippu
3,00 €
5,50 €
7,50 €
8,50 €
12,00 €
arvolippu
2,00 €
3,60 €
5,20 €
6,80 €
8,40 €
arvolippu
1,00 €
1,80 €
2,60 €
3,40 €
4,20 €
arvolippu
1,40 €
2,52 €
3,64 €
4,76 €
5,88 €
kertalippu
3,00 €
5,50 €
7,50 €
8,50 €
12,00 €
arvolippu
2,00 €
3,60 €
5,20 €
6,80 €
8,40 €
kertalippu
3,00 €
5,50 €
7,50 €
8,50 €
12,00 €
arvolippu klo
9-14
1,00 €
1,80 €
2,60 €
3,40 €
4,20 €
kausilippu
50 €
70 €
90 €
110 €
130 €
kausilippu
25,00 €
35,00 €
45,00 €
55,00 €
65,00 €
kausilippu
35,00 €
49,00 €
63,00 €
77,00 €
91,00 €
kausilippu
35,00 €
49,00 €
63,00 €
77,00 €
91,00 €
kausilippu
50 €
70 €
90 €
110 €
130 €
arvolipun
alennus
kertalippuun
nähden
arvolippuja
kausilipun
hinnalla
kertalippuja
kausilipun
hinnalla
33 %
35 %
31 %
20 %
30 %
25
19
17
16
15
17
13
12
13
11
arvolipun
alennus
kertalippuun
nähden
arvolippuja
kausilipun
hinnalla
kertalippuja
kausilipun
hinnalla
33 %
35 %
31 %
20 %
30 %
25
19
17
16
15
17
13
12
13
11
arvolipun
alennus
kertalippuun
nähden
arvolippuja
kausilipun
hinnalla
kertalippuja
kausilipun
hinnalla
53 %
54 %
51 %
44 %
51 %
25
19
17
16
15
12
9
8
9
8
arvolipun
alennus
kertalippuun
nähden
arvolippuja
kausilipun
hinnalla
kertalippuja
kausilipun
hinnalla
33 %
35 %
31 %
20 %
30 %
18
14
12
11
11
12
9
8
9
8
arvolipun
alennus
kertalippuun
nähden
arvolippuja
kausilipun
hinnalla
kertalippuja
kausilipun
hinnalla
67 %
67 %
65 %
60 %
65 %
50
39
35
32
31
17
13
12
13
11
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
37 (42)
Taulukko 5.4 Esimerkkejä matkojen hinnoista nykyisessä taksamallissa ja uudessa
lippu- ja taksamallissa.
matka ja
matkustajaryhmä
Leinolasta Lielahteen, 35-vuotias
matkustaja
Hervannasta Pirkkalaan, 15-vuotias
matkustaja
Kangasalan keskustasta TAYS:lle, 44vuotias matkustaja
Nokian Kehosta
Tampereen keskustaan, 68-vuotias
matkustaja
Oriveden keskustasta Tampereen keskustaan, 22-vuotias
matkustaja
Lempäälän keskustasta Kuljuun, 45vuotias matkustaja
Kämmenniemestä
Kalevaan, 55-vuotias
matkustaja
Ylöjärven Metsäkylästä Hervantaan,
26-vuotias opiskelija
5.4
nykyinen lippu- ja taksamalli
vyöhykkeen 1 sisäinen matka
kertalipulla 2,60 euroa
arvolipulla 1,78 euroa
kausilippu 48 euroa/kuukausi
vyöhykkeen 1 sisäinen matka
kertalipulla 2,60 euroa
arvolipulla 1,29 euroa
kausilippu 33,50 euroa/kuukausi
vyöhykkeiden 1-2 välinen matka
kertalipulla 5,00 euroa
sarjalipulla 3,10 euroa
seutulippu 79 euroa/kuukausi
vyöhykkeiden 1-2 välinen matka
kertalipulla 5,00 euroa
sarjalipulla 3,10 euroa
seutulippu 79 euroa/kuukausi
seudullinen matka
kertalipulla 9,30 euroa
sarjalipulla 6,67 euroa
seutulippu 124 euroa/kuukausi
vyöhykkeen 2 sisäinen matka kertalipulla 3,50 euroa
sarjalipulla 3,10 euroa
seutulippu 79 euroa/kuukausi
vyöhykkeen 1 sisäinen matka
kertalipulla 2,60 euroa
arvolipulla 1,78 euroa
kausilippu 48 euroa/kuukausi
seudullinen matka
kertalipulla 5,50 + 2,60 euroa
sarja- ja arvolipulla 3,63 + 1,78 euroa
seutulippu 79 euroa/kuukausi
uusi lippu- ja taksamalli
kahden vyöhykkeen matka
kertalipulla 3,00 euroa
arvolipulla 2,00 euroa
kausilippu 50 euroa/kuukausi
kahden vyöhykkeen matka
kertalipulla 1,50 euroa
arvolipulla 1,00 euroa
kausilippu 25 euroa/kuukausi
kolmen vyöhykkeen matka
kertalipulla 5,50 euroa
arvolipulla 3,60 euroa
kausilippu 70 euroa/kuukausi
kolmen vyöhykkeen matka
kertalipulla 5,50 euroa
arvolipulla 1,80 euroa klo 9–14
ja 3,60 euroa muulloin
kausilippu 70 euroa/kuukausi
viiden vyöhykkeen matka
kertalipulla 12,00 euroa
arvolipulla 5,88 euroa
kausilippu 91 euroa/kuukausi
kahden vyöhykkeen matka
kertalipulla 3,00 euroa
arvolipulla 2,00 euroa
kausilippu 50 euroa/kuukausi
kahden vyöhykkeen matka
kertalipulla 5,50 euroa
arvolipulla 3,60 euroa
kausilippu 70 euroa/kuukausi
kolmen vyöhykkeen matka
kertalipulla 5,50 euroa
arvolipulla 3,60 euroa
kausilippu 49 euroa/kuukausi
Vaikutukset matkojen määrään ja lipputuloihin
Nykytilanteen osalta ei ole saatavissa kunnittaisia nousijatilastoja, sillä osa liikenteestä perustuu vielä siirtymäajan sopimuksiin ja niissä noudatetaan vallitsevaa Matkahuollon tariffijärjestelmää. Tässä työssä tehdyn vaikutusarvioinnin vertailukohdaksi on
muodostettu laskennallinen nykytilanne (2015), jossa kesällä 2014 käyttöönotetun välivaiheen tariffijärjestelmän vaikutukset on laajennettu koko kaupunkiseudulle ja koko
vuoden tilanteeseen.
Matkojen määrä kasvaisi suositusvaihtoehdossa noin 4 % nykytilanteeseen verrattuna. Matkojen määrä kasvaa kaikilla vyöhykkeillä, sillä keskihinnan aleneminen lisää
joukkoliikenteen kysyntää. Kuvissa 5.2–5.3 on esitetty matkojen määrän muutos eri
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
38 (42)
alueilla. Muutokset ovat suhteellisesti suurimpia vyöhykkeillä F ja G, joissa matkojen
määrän on arvioitu kasvavan noin 25 %. Toisaalta matkamäärä on näillä vyöhykkeillä
pieni. Määrällisesti suurimpia muutoksia on havaittavissa B-, C- ja D-vyöhykkeillä,
joilla asukasmäärä on suhteellisen suuri. Matkojen määrä on suositusvaihtoehdossa
vyöhykkeillä C–E 6–11 % nykytilannetta suurempi. Lippu- ja taksajärjestelmässä tapahtuvat muutokset ovat niin suuria, että muutokset tapahtuvat kokonaisuudessaan
vasta 3–5 vuoden kuluessa.
Matkojen määrä kasvaa kaikissa kunnissa kasvaa lippujärjestelmän ja taksojen muutosten seurauksena. Muutokset ovat suhteellisesti suurimpia Pirkkalassa, Orivedellä,
Vesilahdella ja Nokialla.
nykytilanne
suositusvaihtoehto
127 128
113 116
23 25
A
B
18 20
15 16
D
E
C
12
9
F
10 12
G
Kuva 5.2 Matkojen määrä asukasta kohti eri vyöhykkeillä (matkaa/asukas vuodessa).
nykytilanne
suositusvaihtoehto
123 124
75
64
35 37
31 34
Kangasala Lempäälä
38 40
21 23
Nokia
15 17
13 14
Orivesi
Pirkkala
Tampere
Vesilahti
Ylöjärvi
Kuva 5.3 Matkojen määrä asukasta kohti kunnittain (matkaa/asukas vuodessa).
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
39 (42)
Taulukossa 5.5 on esitetty kunnittain arvio vuoden 2015 lipputuloista sekä lipputulot
uuden suositusvaihtoehdon mukaisessa taksa- ja lippujärjestelmässä. Lipputuloarvioihin on sisällytetty lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien koulumatkatuen osuus. Kokonaisuutena lipputulot hieman kasvavat nykyisestä. Lipputulojen
kasvu kohdistuu Tampereelle sekä Pirkkalaan ja johtuu kaksi vyöhykettä sisältävän
kerta- ja arvolipun nykytilannetta korkeammasta hinnasta. Käytännössä kyseinen
hinnankorotus on tarkoituksenmukaista toteuttaa normaalien vuotuisten taksankorotusten kautta niin, että suositusvaihtoehdon hinnat toteutuvat arviolta vuonna 2017.
Muiden sopijakuntien osalta suositusvaihtoehdon mukainen hinnoittelu vähentäisi
kuntakohtaisia lipputuloja 20 000–90 000 euroa vuodessa kunnasta riippuen. Uusi
hinnoittelumalli sisältää merkittäviä taksa-alennuksia lapsille ja nuorille. Nämä merkitsevät kunnille säästöjä perusopetuslain mukaisissa koulukuljetuksissa. Mikäli näihin
kuljetuksiin sovelletaan jatkossakin kuitenkin nykyisiä hintoja, niin suositusvaihtoehdon mukainen hinnoittelumalli lisää joukkoliikenteen tukitarvetta Nokialla, Orivedelle
ja Vesilahdella noin 10 000–30 000 euroa vuodessa. Muissa kunnissa nykyistä tukitasoa ei ole tarpeen muuttaa hinnoittelusta johtuen. Joukkoliikenteellä tehtävien ja
kunnan kustannusvastuulle kuuluvien koulumatkojen hinnoittelusta ja kuntien sisäisistä laskutuksista on tarpeen sopia yksityiskohtaisemmin talousarviovalmistelun yhteydessä.
Taulukko 5.5 Matkojen (milj. matkaa/v) ja lipputulojen määrä (milj. €/v) suositusvaihtoehdossa.
matkoja
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Orivesi
Pirkkala
Tampere
Vesilahti
Ylöjärvi
yhteensä
lipputuloja
Kangasala
Lempäälä
Nokia
Orivesi
Pirkkala
Tampere
Vesilahti
Ylöjärvi
yhteensä
arvio vuodelle 2015
1,04
0,67
0,68
0,12
1,17
26,87
0,07
1,20
31,83
arvio vuodelle 2015
2,02
1,43
1,74
0,47
1,56
34,78
0,19
2,26
44,44
uusi taksamalli
1,16
0,80
0,82
0,14
1,41
27,43
0,08
1,33
33,16
uusi taksamalli
1,97
1,40
1,65
0,43
1,81
35,08
0,17
2,21
44,74
muutos
11,2 %
20,0 %
19,2 %
18,4 %
20,3 %
2,1 %
21,0 %
10,0 %
4,2 %
muutos
-2,0 %
-1,8 %
-4,9 %
-8,3 %
16,0 %
0,9 %
-8,0 %
-2,2 %
0,7 %
Joukkoliikenteen tukitarve määräytyy hinnoittelun lisäksi palvelutarjonnan määrästä ja
sen kustannuskehityksestä. Hinnoittelumallin vaikutus vuoden 2016 talousarvioon on
tarkoituksenmukaista tarkastella normaalin talousarvion valmisteluprosessin yhteydessä syksyllä 2015.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
40 (42)
Työmatkakulujen verovähennysoikeuden pienenemisestä syntyy lisäksi kunnille jonkin verran verotulohyötyä nuorten työssäkäyvien aikuisten ryhmässä sekä kaikissa
työikäisten ryhmissä oman kunnan sisäisiä työmatkoja tekevillä vyöhykkeillä C–G,
joilla kausilipun hinnat alenevat merkittävästi.
Lipputulojen määrä on hallittavissa pienillä lipputuotteisiin tehtävillä hintasäädöillä siten, että kokonaisuutena lipputulot pienenevät lyhyellä aikavälillä vain vähän ja kääntyvät kasvuun matkustajamäärän kasvaessa.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
41 (42)
Lähteet
Kalenoja, Hanna, Metsäpuro, Pasi & Wallander, Jouni. 2012. Tampereen seudun
joukkoliikenteen maksujärjestelmäselvitys. Joukkoliikenteen maksuvyöhykkeet ja lippujärjestelmävaihtoehdot. Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus
Verne. Tutkimusraportti 83. Tampere.
Kalenoja, Hanna & Palonen, Tuomas. 2013. Tampereen joukkoliikenteen päivä- ja ilta-ajan hinnoitteluselvitys. Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus
Verne. Tutkimusraportti 88. Tampere.
Kalenoja, Hanna & Rissanen, Ruut. 2014. Joukkoliikenteen valtakunnalliset taksavyöhykkeet. Liikenneviraston julkaisuja 9/2014.
Kela, 2015a. Koulumatkatuen saajat ja maksetut tuet. Kelasto-tietokanta.
Kela, 2015b. Opintotuen saajat ja maksetut tuet. Kelasto-tietokanta.
HSL, 2013. Joukkoliikenteen hinnoittelun vaihtoehtoja Helsingin seudulla. HSL:n julkaisuja 11/2013. Helsinki.
Tampereen joukkoliikenne, 2014. Kertomus vuoden 2013 toiminnasta.
Tampereen joukkoliikenne, 2015. Joukkoliikenteen nousijatilastot vuodelta 2014.
Selvitys Tampereen kaupunkiseudun
joukkoliikenteenlippu- ja taksarakenteesta
23.4.2015
Liite 1: Saavutettavuusvyöhykkeet ja taksavyöhykkeet
42 (42)