Kansainvälisyys näkyy koulussa.

Kansainvälisyys
näkyy koulussa.
04
Tapahtumarikas
kesä tulossa.
03
Neuvosto
kylien asialla.
05
Kosmetal Oy osti
Parkone Oy:n.
06
02
Haapajärven luonnossa riittää
kokemista ja näkemistä
Juha Uusivirta
kaupunginjohtaja
Haapajärvellä
Pohjanmaan
leimalliset
viljelylakeudet
vaihtuvat keskisen Suomen
mäkisempiin
maisemiin.
Meiltä löytyy valtakunnallisesti arvokasta Kalajokilaakson viljelymaisemaa, metsän
rauhaa, soiden lotinaa sekä hengästyttäviä ylämäkiä.
Kaupunki on tänä vuonna osaltaan panostanut ulkoilureittien
opasteiden uusimiseen. Opasteiden päivittämisen tavoitteena on
ulkoilureittien helpompi saavutettavuus ja niiden käytön lisääntyminen. Vireillä on myös veneilyreitin merkitseminen Hinkuan voimalaitokselta Kortejärvelle saakka. Veneilyreitin merkitseminen lisää osaltaan turvallisen
veneilyn mahdollisuuksia.
Pitkäkangas harjumuodostelmineen ja Lohijokineen on ehtymätön luonnossa liikkujan kokemusten aitta. Sauvi-Someron
ulkoilureitti alkaa vakiinnuttamaan asemansa myös kesäise-
nä ulkoilureittinä ja siihen kuuluu olennaisena osana Hemmonkallion alue laavuineen. Siiponkosken Isosaari tarjoaa mahdollisuudet pikaiseenkin luonnossa
liikkumiseen.
Haapajärvellä on metsähallituksen mailla myös suojelualueita.
Kaupunki on esittänyt metsähallitukselle ulkoilureitin rakentamista Pajuperänkankaan suojelualueelle. Pajuperänkangas sijaitsee Antinkallion takana Kainuun metsäautotieltä haarautuvan tien varressa. Matkaa Reisjärventieltä alueelle on noin viisi kilometriä.
Työryhmä:
Juha Uusivirta, Veijo Tikanmäki,
Aira Huovinen, Hannu Vuorela
ja Raija Malviniemi.
Haapajärven kaupungin tiedotuslehti
Toteutus: Kotiseutulehti Maaselkä
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani
Painos: 10.300 kappaletta
03
Toivottavasti ensi kesänäkin saadaan hellettä ja Ronkaalan uimaranta on ahkerassa käytössä. KUVA: MAASELÄN ARKISTO
Yrittäjien tapahtumat vetävät joka vuosi runsaasti väkeä. Tänä keväänä yrittäjät panostavat messuviikonloppuun, eikä erillistä kevättapahtumaa järjestetä. Elokuun 22. päivä pidetään taas Pidot pitäjässä. KUVA: MAASELÄN ARKISTO
Kulttuuriohjaaja Aira Huovinen kiittelee kesätapahtumisen yhteisöllisyyttä.
Seppä- ja perinnepäivät järjestetään tänä kesän kolmannen kerran. KUVA: MAASELÄN ARKISTO
Haapajärven värikäs kesä
Marita Nissinen
Haapajärven kesä syntyy monesta iloisesta ja värikkäästä tapahtumasta, joita puuhaavat kaupungin ohella yhdistykset, yhteisöt
ja kylät. Kaupungin kulttuuriohjaaja Aira Huovinen hehkuttaakin yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen iloa, joka nykyisistä
kesätapahtumista syntyy.
Haapajärven kesätapahtumat
vyörähtävät käyntiin jo toukokuussa, kun Haapajärvi-Seura
järjestää Puutarha-, piha- ja mökkimessut 16.-17.5.
Perinteinen Tractor-pulling
-kisa ajetaan juhannuksena. Kolmatta kertaa pidettävät Seppäja perinnetyöpäivät järjestetään
tuttuun tapaan kesäkuun viimeisenä viikonloppuna eli 26.-28.6.
Harrastajakurssien lisäksi ohjelmaa on runsaasti tarjolla myös
yleisölle.
Heinäkuisesta Haapajärvi-viikosta on niin ikään tulossa ohjelmallisesti värikäs.
–Haapajärvi-viikolle on tänäkin vuonna keskitetty monen
eri järjestäjän tapahtumia ja saatu viikosta monipuolinen, kertoo
kaupungin kulttuuriohjaaja Aira
Huovinen.
Yhteen hiileen puhaltamassa ovat kaupungin lisäksi muun
muassa Haapajärvi-Seura, seurakunta, kylät ja yhdistykset. Tuttuja ja odotettuja Haapajärvi-viikon tapahtumia ovat muun muassa Ernestin soitto, joka kajahtaa
jo 23. kerran, HPJ Cruising-tapahtuma, luontoretki ja urkuyö.
– Lapsille suunnattua museotapahtumaa ei ensi kesänä järjestetä, vaan torstaina museoilla on
avoimet ovet kaikille. Lapsille ja
perheille on tänä kesänä tarjolla
teatteripäivä keskiviikkona 8.7.
Siiponkoskella. Rantalavalle on
tarkoitus tuoda useampia vierailevia lastenteatteriryhmiä ja esiintyjiä.
–Tapahtumat syntyvät yhteistyössä. Niin isojen kuin pienempienkin tapahtumien järjestäminen on tärkeää, sillä yhdessä tekeminen ja osallistuminen elävöittävät koko kaupunkia, näkee Huovinen.
– Kotiseututapahtumien kohdalla puhutaan nimenomaan yhteisöllisyydestä. Elämysten lisäksi merkittävää on yhteen kokoontuminen, yhdessä tekemisen ilo.
Viikon kohokohta on valtakunnan XIII virallisen kylähullun valitseminen Kuusaan kylätalossa Eurolassa 9.7.. Kaksivuotisen toimikautensa päättävä kylähullu Heikki Kumpula luovuttaa
tekemänsä tuliterän hullunvii-
tan eteenpäin. Sekä Kumpula että Huovinen lupaavat, että tapahtumasta on tulossa puolen vuorokauden mittainen kyläspektaakkeli, josta ei ohjelmaa, hulluttelua
ja yllätyksiä puutu.
Uutena viikon ohjelmassa on myös
pyöräilytapahtuma, jonka vetää
vs. liikuntasihteeri Sari Kananen.
Retken voi ottaa lämmittelyn
kannalta – seuraavana viikonloppuna 18.7. veivataankin sitten
Kalajoelle saakka. Yöksi majoitutaan paikan päälle ja jäljellä olevat 100 kilometriä taitetaan seuraavana päivänä.
Näppinsä pelissä Kanasella on
myös stand up -koomikko Sami
Hedbergin keikassa 23.8. Haapajärvi on yksi niistä 365 keikkapaikasta, joilla koomikko tavoittelee
ennätystä.
Mikäli pyöräretki Kalajoelle
ei houkuttele, 18.7. järjestetään
myös perinteinen bardimusiikin
festivaali, jossa kuullaan venäläisen trubaduurimusiikin parhaita
helmiä.
Aira Huovinen painottaa, että
Haapajärvi-viikon ohjelma elää
vielä heinäkuulle saakka, sillä uusia tapahtumia voi ohjelmaan ilmaantua. Tutut museoseurat, toripäivä ja Kuonan kalastustapahtuma siellä jo ovatkin. Kynä ja sivellinkin suihkivat luonnon helmassa kirjoittajayhdistys Inspiksen kesäpäivässä.
–Uudet järjestäjät ovat myös
tervetulleita mukaan, mikäli
idea omasta pienestäkin kesätapahtumasta muhii mielen pohjalla, kannustaa Huovinen ja uskoo, että Haapajärven kesä tarjoaa oman kaupungin väelle ja kesävieraille monta mukavaa kohtaamispaikkaa.
04
Tuodaan maailma kouluun
Unkarin yllättävässä lumisateessa tammikuussa. Osa näistä uusista ystävistä tulee Haapajärvelle toukokuussa. KUVAT: HENNA LIIMATAINEN
Elina Laurila
Haapajärvellä on monia kouluja, joissa kansainvälisyys näkyy
koulupäivissäkin. Haapajärven
lukio ja yläaste sekä Martinmäen koulu hyväksyttiin vuonna
2003 maailmanlaajuiseen Unesco -kouluverkostoon.
Tänä keväänä päättyvät lukion ja Väliojan koulun Comeniushankkeet. Toukokuun lopulla Haapajärvelle tulee monista
eri maista vieraita, esimerkiksi Puolasta, Unkarista, Espanjasta ja Turkista. Lukion ja Väliojan koululaiset ovat vierailleet
hankkeissaan mukana olleissa
maissa ja tutustuneet uusiin ihmisiin ja kulttuureihin.
Lisäksi esimerkiksi Haapajärven yläasteella on ystävyys-
koulu Namibiassa. Namibiassa
Kampelon koulua on autettu ja
tuettu Unesco-hengessä.
Haapajärven yläasteella ja lukiolla on yhteinen ystävyyskoulu Vienanmeren rannalla Belomorskissa, jossa viimeksi tämän
vuoden huhtikuussa vieraili oppilaita ja opettajia. Lukiolta on
myös perinteisesti käynyt opiskelijaryhmä Brysselissä osana
yhteiskuntaopin kursseja.
- Olen ollut kahdesti Belomorskissa, yhdellä Comeniusmatkalla ja sitten vielä Brysselissä. Jokainen matka on antanut todella paljon, kertoo lukiossa toista vuottaan opiskeleva
Henna Liimatainen.
Kansainvälisyys näkyy muutenkin kuin matkojen kautta.
Hennalla on luokkatoverinaan
vaihto-oppilas Saksasta, ja myös
yläasteella on vaihto-oppilaita
ollut. Kansainvälisyystoiminta
näkyy myös oppitunneilla, sillä esimerkiksi yläasteen oppiaineissa käsitellään globaaleja asioita, esimerkiksi englanninkielen oppitunneilla ihmisoikeuksia ja lapsityövoimaa.
tamisessa. Koulu on erityisesti
suunnattu tytöille, joilta koulu
on jäänyt kesken. Lukiossa en-
simmäistä vuottaan opiskeleva
Pihla Ampula on yläasteella ollessaan käynyt opintoryhmän
kanssa Tansaniassa.
- Tansanian matka avarsi ajatteluani ja antoi paljon mahtavia
kokemuksia, Pihla muistelee
matkaansa.
Varsinkin lukiossa saatetaan
käyttää myös vieraskielisiä lähteitä aineistoa etsittäessä. Sekin
on sitä kansainvälisyyttä, joka
on tärkeää nykypäivänä.
- Yhteydenpito ulkomaisiin
kumppaneihin, matkoilta saatujen kokemusten soveltaminen opiskelussa, UNESCO-koulujen yhteistyöhön osallistuminen – se kaikkihan on sitä arjen
yhteistä toimintaa, jota kansainvälisyys parhaimmillaan on, kehuu lukion opettaja sekä tällä
hetkellä käynnissä olevan lukion Comenius-hankkeen koordinaattori Sirkku Lyytikäinen.
Kansainvälisyys siis näkyy
koulun arjessa. Samaa mieltä
ovat Pihla ja Henna. Se näkyy
oppiaineissa, seinämaalauksissa ja ylipäätään koulun hengessä. Kansainvälisyys piristää koulutyöskentelyä.
Vaikka matkat suuntautuvat
itänaapurista aina Itä-Afrikkaan
saakka, ei koulujen kansainvälisyystoiminta tyhjennä kaupungin rahapussia.
- Kansainvälinen toiminta rahoitetaan pääasiassa hankerahoituksella sekä oppilaiden ja
opiskelijoiden omarahoituksella, johon kuuluu myös monenlaista yritystoimintaa, kertoo sivistystoimenjohtaja Veijo Tikanmäki.
Keväällä 2016 suuntautuu matka Itä-Afrikkaan, Tansaniaan.
Siellä haapajärviset ovat auttaneet esimerkiksi koulun raken-
Kansaa edustamassa kansainvälisesti tammikuussa 2015.
Rantapolku on pian valmis
Haapajärven rantaan kauan kaivatulla ja paljon puhutulla Rantapolulla päästään talsimaan
pikapuoliin kesäkuussa. Ronkaalan uimarannan reunasta alkavan polun töitä jatketaan toukokuussa ja ne on määrä saada
valmiiksi kesäkuun alkupuolella. Työt saatettiin alkuun viime
jo syksynä.
Rantapolku valmistuu kesäkuuhun
mennessä.
- Polku on metrin verran ylipengerretty, joten se tasataan
ja polulle vedetään hienompi
murska ja kivituhka. Pengertämisen lisäksi valojen asennus vie
oman aikansa, toteaa Haapajärven kaupungin tekninen johtaja
Vesa Savolainen.
Valojen ja pengertämisen lisäksi urheilukentän puoleiseen
päähän tehdään pieni kosteikko,
jonka yhteyteen istutetaan erilaisia rantakasveja. Polun varrelle
tuodaan myös puistonpenkkejä.
Myös Kauppakatu saadaan
tulevana kesänä kuntoon. Niin
ikään toukokuussa aloitettavat
työt kestävä elokuuhun.
- Kivityöt tehdään heinäkuun
loppuun mennessä, joten asfaltoinnin on määrä alkaa elokuussa.
Savolaisen mukaan muita
tiestöjen kunnostamisia ei toistaiseksi ole näköpiirissä. Seuraavaksi tarpeissa olisi kuitenkin saattaa keskustan poikkikadut kuntoon.
05
tysten kassoihin.
Toinen kevään aikana käynnissä oleva isompi projekti koskee tuulivoimaloista saatavaa
kehittämisrahaa. Kun kyläyhdistysten rahavirrat nojautuvat pitkälti pieniin, tapahtumista saataviin tuloihin, on Kumpulan mukaan suuri etu, jos tuulivoimaloista saadaan rahallista etua,
josta voivat hyötyä kaikki kyläyhteisöt. Neuvosto on tehnyt
päätöksen esittää tuulivoimayhtiölle kehittämisrahan tasajaosta
rekisteröityjen kylien kesken.
Kehittämisrahojen ohessa on
myös suunniteltu, että kylät ryhtyisivät yhdessätuumin hankkeistamaan kyliltä löytyvien reitistöjen kunnostustöitä.
- Siten voitaisiin kunnostaa
vanhoja reitistöjä ja tehdä uusiakin.
Heikki Kumpula on tehnyt uuden kylähullun viitan, jota kantaa seuraava virallinen kylähullu.
Neuvosto kylien asialla
Haapajärven kyläneuvoston puheenjohtaja, Kuusaa-Jokelan kyläyhdistyksen toiminnanjohtaja
ja valtakunnan virallisen kylähullun Heikki Kumpulan mukaan kyläneuvoston toiminta on
lähtenyt virkeästi liikkeelle ja kylien yhteisiä asioita on päästy hy-
vin kehittämään eteenpäin. Neuvostossa on nyt 11 kylän edustus
Haapajärvellä.
- Saimme kaupungilta hankkeisiin 10 000 euron puskurirahan. Se tarkoittaa, että hyväksyttyä hankepäätöstä vastaan kaupunki lainaa rahaa korottomas-
ti 10 000 euroon asti, jotta hankkeita saadaan käyntiin.
Puskurirahan saanti oli Kumpulan mukaan iso asia kylille, sillä lainarahojen turvin hankkeita
saadaan vauhditettua ja polkaistua käyntiin jo ennen kuin varsinaiset hankerahat valuvat yhdis-
Monenlaisia suunnitelmia on siis
vireillä. Kumpula luonnehtii kyläneuvoston toimintaa hyvähenkiseksi ja toivoo, että vielä muutamilta kyliltä saataisiin neuvostoon
myös edustajat. Siten koko Haapajärvi olisi edustettuna.
- Kaikkien kylien edustajille on
varattu paikat, joten tavoite on saada kaikki täyteen. Kokonaisuudessaan kyläneuvostossa tavoitteena
on täysin yksimieliset päätökset.
Kumpulan mukaan kyläneuvosto voi olla parhaimmillaan yksittäisen kylän toimintaa ratkaisevasti edistävä toimielin.
- Voimme olla hankkimassa kylälle esimerkiksi omaa kylätaloa.
Yksi lähtökohta on, että toimiva,
aktiivinen kylä tarvitsee ehdottomasti omat tilat. Ja onhan neuvos-
tossa mukana monenlaisia osaajia, joten tietoa ja taitoja esimerkiksi hankkeiden eteenpäin vientiin löytyy neuvostosta.
Kevään aikana neuvostossa on
myös pohdittu kylien tiedottamista. Neuvosto on halunnut ottaa roolia esimerkiksi kylien verkkosivujen luonnissa. Parhaimmassa tapauksessa verkkosivut voivat
toimia kylän käyntikorttina esimerkiksi muualta muuttavien silmissä.
- Me olemme Kuusaa-Jokelan
kyläyhdistyksessä tehneet määrätietoista työtä siinä, että kylälle
saadaan paluumuuttajia sekä uusia asukkaita. Aktiivinen kyläyhteisö on ilman muuta houkutin ja
kylän mainetta on rakennettava
tietoisesti.
Kumpula on vannoutunut kyläaktiivi ja toissavuonna saatu virallinen kylähullun titteli on myös vakiinnuttanut asemaa sivukylien
puolestapuhujana. Virallisen kylähulluuden meriitin myötä hän
on kulkenut ympäri maan puhumassa kylätoiminnasta ja sen kehittämisestä.
- Meillä on liioittelematta hirveän paljon potentiaalia kylillä ja se
on ääretön voimavara. Yksittäiselle alueelle juurtunut väki on helppo saada mukaan toimimaan yhteisen hyvän puolesta ja monesti
vielä ilmaiseksi.
Kesäkuun 6. päivä vietetään
valtakunnallista Avoimet Kylät
-tapahtumaa, jolloin kylissä järjestetään ohjelmaa ja tapahtumia.
Haapajärvellä useammat kylät
osallistuvat tapahtumaan.
06
Kosmetal Oy
osti Parkone
Oy:n
Juha Heikkilä
Kaksi nuorta haapajärvistä yritystä on yhdistänyt voimansa.
Eero Peräahon perustama maatalouden työkoneita valmistava
Parkone Oy on siirtynyt yrityskaupalla viime vuonna Kosmetal Oy:n perustaneille Vesa Koskelalle ja Jussi Paavolalle.
Koskelan ja Paavolan Kosmetal ehti vuoden aikana jo tehdä
alihankintaa mm. Parkoneelle.
Tilanne muuttui oleellisesti, kun
Eero Peräaho esitti kaksikolle
oman yrityksensä ostamista.
- Päätin myydä yrityksen perhesyistä. Olen omaishoitaja, jolloin aikaa yrityksen kehittämiseen ei jää riittävästi. Suvustakaan ei löytynyt yritykselle jatkajaa. Halusin, että tuotanto jatkuu Haapajärvellä, joten tarjosin
Kosmetalin pojille yritystä, Eero
Peräaho taustoittaa.
Vesa Koskea tunnustaa, että
pohdinnat Jussi Paavolan kanssa ottivat aikaa viikon verran ja
päätös syntyi. - Parkoneen tuotteet ovat niin hyviä ja maine kun-
nossa, että päätimme ostaa yrityksen. Tulemme kuitenkin jatkamaan Parkoneen nimellä, Koskela täsmentää.
Kosmetal tarjosi 3D-mekaniikkasuunnittelua, hitsaus- ja
sorvauspalvelua. Suunnittelu,
hitsaus- ja sorvauspalvelut säilyvät edelleen uudestisyntyneen Parkoneen ohjelmassa. Lisänä alihankintapalveluihin tulee kaupan myötä tullut maalauslinja, joka mahdollistaa maalauspalvelut.
- Parkoneen tuotteet ovat sesonkituotteita, joten muuna aikana pyrimme myymään alihankintaa. Suunnitelmissa on myös
tuote ympärivuotiseen myyntiin,
Koskela linjaa.
Peräaho suosittaa myös hiekkapuhallus- ja maalauslinjan palveluiden myyntiä ulkopuolisille.
- Kapasiteettia maalaamossa on,
Jussi Paavola arvioi.
Kosmetalilla on halli Tiitonrannan
puolella. Koskelan ja Paavolan
mukaan tuotanto siirtyy kokonaan Kuokkakadun halliin pois
Kärkituote ja sen tekijät. Eero Peräahon (vasemmalla) suunnittelemaa äesmallistoa tullaan valmistamaan Kuokkakadun tehtaalla edelleen Parkone Oy:n toimesta. Yrittäjinä Parkoneessa jatkavat yrityskaupan jälkeen Vesa Koskela ja
Jussi Paavola (oikealla).
Tiitonrannalta. - Jotta tuotanto
saataisiin sujuvammaksi, tullaan
Kuokkakadun halliin tekemään
muutoksia, mm. nosto-ovien, ilmanvaihdon sekä varastohyllyjen lisäystä, Koskela kaavailee.
Markkinointi, jolla on suuri merkitys konevalmistajan menestykseen, on uuden Parkoneen
alkutaipaleella hallussa. Eero Peräaho on luvannut auttaa kaksik-
koa ja jakaa heille kaiken tietämyksensä.
Yrittäjäkaksikko kiittelee seudullista kehittämisyhtiö Nihakia.
- Nihak on yrityksemme syntymästä lähtien ollut auttamassa
meitä. Sieltä on saatu niin paljon
tietoa kuin olemme halunneet.
Tällä hetkellä Parkoneen hallilla on töissä Koskelan ja Paavolan
lisäksi yksi vieras työntekijä. Ve-
sa Koskela keskittyy paperipuolen hoitamiseen, markkinointiin
ja tuotekehitykseen. Jussi Paavolalla on vastuullaan tuotanto.
Parkone valmistaa äkeitä ja
jankkureita. Parkoneen äkeet ovat
suurempaa kokoluokkaa. Niissä
on useita sellaisia ratkaisuja, joita kilpailijoilla ei ole. Turun Konekeskus Oy markkinoi yrityksen
lisäksi Parkoneen tuotteita.
07
Keilaus on kaikkien laji
Haapajärven Keilahallin yrittäjä
Jukka Tanjunen on tyytyväisenä seurannut keilailuharrastuksen elpymistä viime vuosina.
Tanjunen aloitti Haapajärven
keilahallin luotsaamisen vaimonsa Tarja Ojan kanssa parisen vuotta sitten.
- Kaiken kaikkiaan pari viime vuotta on mennyt hyvin. Väkeä on riittänyt ja keilaaminen kiinnostaa, Tanjunen kiteyttää.
- Myös kuntosali on vetänyt
porukkaa hyvin ja sinne
olemme saaneet vetoapuja muutamilta
personal trainereilta, hän
jatkaa.
Haastettakin
on ollut: pitemmän
aikaa kiinni olleen keilahallin uudelleen käynnistäminen vei aluksi oman aikansa,
mutta nyt keilailusta kiinnostuneet tietävät kyllä, minne suunnata.
Keilaamisen kiinnostuksesta kielii
sekin, että Haapajärvellä on viime talvi kisattu oman puulaakisarjan parissa ja samainen sarja käynnistetään uudelleen ensi
syksynä. Puulaaki-sarja keräsi
mukaan kaikkiaan 14 joukkuetta, joista muutamat tulivat Pyhä-
järveltä ja Pihtiputaalta. Puulaakia on pelattu amerikkalaisittain
ja tasoitusta on annettu rekisteröityneiden ja rekisteröimättömien heittäjien kesken.
- Muutamat puulakissa mukana olleet ovat myös lähteneet
mukaan seuratoimintaan, mikä
on tietysti hieno juttu, Tanjunen
sanoo.
Talven aikana hallilla on
järjestetty muutamia
kilpailuja Haapajärven Keilaseuran toimesta.
Keilaaminen
kiinnostaa vapaa-ajanvietossa, vaikka
vihkiytyneitä
harrastajia on
vielä marginaalisesti. Erityisesti naisia kaivattaisiin lajin pariin.
- Jotkut mieltävät keilaamisen elitistiseksi lajiksi, mutta eihän se sitä ole. Laji sopii kaikille vauvasta vaariin eikä se loppujen lopuksi ole edes niin hirvittävän kallistakaan.
Niinpä puulaakisarjaan toivotaan mukaan myös uusia lajista innostuneita. Kokemusta ei
tarvitse olla, sillä matkan varrella taidot kyllä karttuvat, yrittäjä lupaa.
Tanjusen mukaan tapahtumia
kyllä järjestetään mieluusti jat-
Yrittäjä Jukka Tanjunen on yrittäjyyden myötä ryhtynyt aktiiviseksi keilailun harrastajaksi ja sen vuoksi myös neuvoo mielellään keilailuun tutustuvia noviiseja.
kossakin, mikäli sellaisille on
kysyntää.
- Viime talvena hallissa järjestettiin myös yksityistilaisuuksia
kuten syntymäpäiviä. Yleensä
kaikki tällaiset asiat ovat järjestelykysymyksiä, joten ei muuta
kuin kysymään, yrittäjä kehot-
taa.
Kuten arvata saattaa, on keilaaminenkin omalta osaltaan
tekniikkalaji ja senpä vuoksi hallilla on myös mahdollista saada apuja keilaamisen saloihin.
- Jos halua ja tarvetta oppia
tekniikkaa, voidaan pienryhmille järjestää omia tekniikkatunteja, jossa käydään läpi kaikki pallon valinnasta lähtien.
Tulevan kesän osalta keilahalli pidetään suljettuna kesäkuun ajan, mutta on jälleen auki heinäkuussa.
Ryhmäliikunnasta lisäpontta kuntoiluun
JM-kuntosalin yrittäjät Marjo
ja Jani Bankowski laajentavat
kuntosalipalveluja ensi syksystä
lähtien. Yritys saa nykyisen salin
jatkoksi käyttöönsä 180 lisäneliöitä, joiden myötä Haapajärvellä
päästään liikkumaan myös ryhmäliikuntatuntien parissa.
- Pelkkä kuntosalitoiminta ei
nykyään enää riitä vaan ihmiset
haluavat liikkua myös ryhmäliikuntatunneilla, jossa on ohjattua
toimintaa. Tarkoituksena on, että lisätila on monitoiminnallinen
ja se on helppo muuttaa esimerkiksi kokoustilaksi tarpeen tullen, yrittäjät suunnittelevat.
Uudella ryhmäliikuntatilalla
on tarkoitus tavoitella myös muita ryhmiä, kuten joukkueita, sillä
yrittäjien mukaan Haapajärvellä on jouduttu hiukan kärvistelemään tilanpuutteiden vuoksi.
Ryhmäliikuntatuntien tarkka sisältö on vielä toistaiseksi avoinna. Yrittäjien oma ammattitaito
ja harrastuneisuus tietää sitä, että tulossa on muun muassa kahvakuulatunteja sekä toiminnallisen harjoittelun tunteja. Tässä
vaiheessa vinkkejä otetaan mielellään vastaan, jotta ryhmäliikuntatunneista saadaan mahdollisimman monipuoliset ja kävijöidensä näköiset. Kalustohankintoja ei ole vielä tehty, joten nii-
pi ja ryhmäliikuntatunneilla voidaan tavoittaa paremmin myös
vuorotyötä tekeviä, kun tunteja
on tarkoitus järjestää myös aamupäivisin.
Yrittäjät itse ovat tunnetusti
vihkiytyneitä kahvakuulataitajia,
josta viimeisimpänä osoituksena
onkin Marjon kisapaikka kahvakuulaurheilun Euroopan Mestaruuskisoihin Bulgariaan. Jani on
toiminnallisen liikunnan ohjaaja ja tietotaitoa on vuosien mittaan kertynyt pääasiassa kehonrakentamisesta. Yrittäjien mukaan alalla yrittäminen tietää jatkuvaa kouluttautumista.
- Periaatteena on se, että kokeilen itse, ennen kuin lähden viemään ja neuvomaan muita uusissa treenitavoissa. Pitää pystyä näyttämään todeksi se, mitä syöttää muille, Jani Bankowski toteaa.
Haapajärvisten liikuntamahdollisuudet kohenevat ensi syksynä, kun JM-kuntosalilla ryhdytään järjestämään ryhmäliikuntatunteja Jani ja Marjo Bankowskin johdolla.
denkin puolesta ennättää hyvin
esittämään toiveita.
- Tärkeää on, että toivotuille
tunneille saamme mukaan ammattitaitoiset ryhmäliikuntavetäjät. Samalla tarjoamme liikun-
taohjaajille valmiit puitteet, sillä
kuntosaliltamme löytyy ryhmäliikuntatunneille jo valmista kävijäkuntaa.
Vuodesta 2010 lähtien toimineel-
la kuntosalilla pääpainona on tähän saakka ollut lihaskuntotreenaamisen ohella ravinto-ohjelmien laadinta sekä kahvakuulakoulutus. Päätavoite on, että tarjonnasta saadaan monipuolisem-
Kuntosalin laajennustöitä päästäneen tekemään heinäkuussa, kun
kiinteistöhuollon halli vapautuu
yrityksen käyttöön nykyisen salin seinän takaa. Alustavasti on
varmaa ainakin se, että lattiapinnat uusitaan ja muutamia väliseiniä puretaan. Tarkoitus on, että
remontissa päästäisiin suhteellisen pienillä muutoksilla ja uusi
ryhmäliikuntatila olisi käytössä
viimeistään syyskuussa.
08
NÄHTÄVYYDET
+$$3$-ž59(1.$8381*,17$/21
3<6<9ž71ž<77(/<7
YDQKDDUDNHQQXVWD7LHGXVWHOXWS
.LUNNRNDWX+LLKW¾M¾OHJHQGD0LND0\OO\O¾QSDONLQWRNRNRHO
PDRQHVLOO¾NDXSXQJLQWDORQYDOWXXVWRVDOLVVDNUVVHN¾\OL
ODKMRLWXVWDVLV¾OW¾Y¾WHHNXSSLNRNRHOPDNDXSXQJLQWDORQ
DODDXODVVD1¾\WWHO\WRYDWDYRLQQDDUNLVLQ0XLQDDLNRLQD
VRSLPXNVHQPXNDDQZZZKDDSDMDUYLILQDKWDY\\GHW
35(6,'(177,.-67Ÿ+/%(5*,1
/$3688'(1.27,086(2
<OLS¾¾QNRXOXWLH<OLS¾¾QNRXOXQO¾KHLV\\GHVV¾NDXQLLVVD
OXRQQRQPDLVHPDVVDROHYDNDDULVLOWD9DQKDVVDNRXOXUDNHQQXN
VHVVDWRLPLLWXQQHOPDOOLQHQNDKYLODMDVLVXVWXVSXRWLz.RXOXQ
.DKYLMD.LSSRZZZNRXOXQNDKYLMDNLSSRIL
3(5,11(+821(682-$/8..2
5RQNDDODQNXMDOXYXQPDDODLVSDSSLODNVLHQWLVÐLW\
PXVHR0XVHRDYRLQQDNHV¾NXXQSXROHVWDY¾OLVW¾KHLQ¾NXXQ
ORSSXXQNHrSHrODrMDVXr0DrWLVXOMHWWX
0XLQDDLNRLQDVRSLPXNVHQPXNDDQ3¾¾V\PDNVX€€
ZZZKDDSDMDUYLILNXOWWXXULPXVHR
.27,6(878086(2
3DOWDDQLQNDWX3RKMDODLVHQPDDODLVWDORQSLKDSLLULMD
HVLQHPDNDVLLQL0XVHRDOXHHOODROHYDWUDNHQQXNVHWRQVLLUUHWW\
SDLNDOOHHULSXROLOWD+DDSDM¾UYHOW¾1LLVW¾YDQKLQOXKWLDLWWDRQ
YXRGHOWD(VLQHLVW¾YDQKLPPDWRYDWHVLNHUDDPLVHOWDDMDOWD
www.haapajarviseura.fi
9(7(5$$1,-$5886838,672
5(,6-ž59(17,(1-$38,672.$'81
5,67(<.6(66ž
.DXSSDNDWXN¾\QWLWDNDSLKDOWDYDSDDDLNDWRLPLVWRQ
RYHVWD+XRPNUVHLKLVVL¾
+DDSDM¾UYHQ6XRMHOXVNXQWDWDORQQ\NNLUMDVWRMDNXOWWXXULWDORQ
VHN¾PDDQSXROXVWXNVHQKLVWRULDDQOLLWW\Y¾¾NXYDDLQHLVWRD
DVLDNLUMRMDMDHVLQHLVWо$YRLQQDVRSLPXNVHQPXNDDQS
z
ZZZNLUMDVWRYLUPDQHWPXVHRWVXRMDOXNNR
.5,678.6(1.,5.$6780,6(1.,5..2
.LUNNRNDWX3XLQHQ\OLYXRWWDYDQKDSXKGDVOLQMDLQHQ
NXVWDYLODLVW\\OLQHQULVWLNLUNNR$OWWDULWDXOXQRQPDDODQQXW
SURIHVVRULz$GROIYRQ%HFNHU
www.haapajarvenseurakunta.fi
VAPAA-AIKA
5XXVXSXLVWRVVDRQW¾OO¾KHWNHOO¾HULODLVWDODKMRLWXNVLQDVDDWXD
SHQVDVUXXVXD3XLVWRVVDROHYDWW\NLWPXLVWXWWDYDWYHWHUDDQLVXNX
SROYHQPDDQSXROXVWXVWDKGRVWD5XXVXLVWDMDLVWXWXNVLVWD
YDVWDDYDW+DDSDM¾UYHQ9LKHUSHXNDORW2SDVWHWXWNLHUURNVHWS
7$,'(.27,-<.(/ž
/(00(16,/7$
.XRQDOODVLMDLWVHYD/H[D,NRVHQWDLWHLOLMDNRWL3RKMDODLVHQWDORQ
SLKDSLLULVW¾OÐ\W\\WRLVWDN\PPHQW¾NDXQLLVWLNXQQRVWHWWXD
+$$3$-ž59(1.,5-$672-$
.8/77885,7$/2
.DXSSDNDWX$YRLQQDPDrSHrODrNHV¾OO¾
PDrSHr.LUMDVWRQWLORLVVDNXXNDXVLWWDLQYDLKWXYLD
Q¾\WWHO\LW¾.XOWWXXULVDOLVVDNRQVHUWWHMDWHDWWHULHVLW\NVL¾MD
HORNXYLDwww.haapajarvi.fi/kirjasto |
ZZZKDDSDMDUYLILNXOWWXXULNXXOXPLVLD
1825,627$/2672//(
.DXSSDNDWX.DLNLOOHQXRULOOHDYRLQQXRULVRWDOR6WROOH
VLMDLWVHH+DDSDM¾UYHQNDXSXQJLQ\GLQNHVNXVWDVVD$YRLQQDWL
rNHrWRrMDSHr
www.haapajarvi.fi/nuoriso
majoitus
+27(//,+$$3$-ž59,.DXSSDNDWX3z
ZZZKRWHOOLKDDSDMDUYLIL
liikunta
021,72,0,7$/2
2SLQWLH0RQLWRLPLWDORVVDRQPRQLSXROLVHWVLV¾OLLNXQWDWLODW
MRWNDPDKGROOLVWDYDWPPHULSDOORSHOLWNLOSDLOXWWDSDKWXPDW
LOPDDVHDPPXQQDWMQH7DORVVDRQP\ÐVNXQWRVDOLMDWHOLQHYRL
PLVWHOXWLODWVHN¾MXRNVXVXRUD
+$$3$-ž59(18,0$+$//,
+27(//,.8/.85,3XLVWRNDWX3
ZZZKRWHOOLNXONXULIL
6,,321.26.(1.</ž-$-2.,.(6.86
6LLSRQNRVNHQWLH3
www.haapajarvi.net/siiponkoski
3XLVWRNDWX$YRLQQDPDrWRrSHrODr
.HV¾OO¾VXOMHWWX.HUWDN¾\QWL€€.
0$$7,/$0$7.$,/8-$$.21$+2
521.$$/$185+(,/8$/8(
.(72/$10$$7,/$0$7.$,/8
7,,9,$5((1$6W¿KOEHUJLQNDWX3MD
www.asemankasarmi.fi
6W¿KOEHUJLQNDWX5RQNDDODQDOXHHOODRQXUKHLOXNHQWW¾
M¾¾KDOOLSHV¾SDOORVWDGLRQXLPDUDQWDYDODLVWXKLLKWRODWXMD
VNHLWWLUDPSSL
_KDDSDMDUYHQMDDKDOOL#JPDLOFRP_
ZZZKDDSDMDUYHQMDDKDOOLIL
+$$3$-ž59(1.(,/$+$//,.DXSSDNDWX
3z_LQIR#KDDSDMDUYHQNHLODKDOOLFRP_
ZZZKDDSDMDUYHQNHLODKDOOLIL
-0.81726$/,.RXOXNDWX
3MD_MPNXQWRVDOL#JPDLOFRP
_ZZZMPNXQWRVDOLIL
/LV¾¾KDDSDM¾UYHQOLLNXQWDPDKGROOLVXXNVLVWD:
ZZZKDDSDMDUYLILOLLNXQWD
+DDSDM¾UYHOO¾RQK\Y¾
$68$(/žž<5,77žž+$55$67$$
+DDSDM¾UYHQNDXSXQNL
.LUNNRNDWX
S
KDDSDMDUYL#KDDSDMDUYLIL
www.haapajarvi.fi
1LYDODQWLH3ZZZNDDNLODIL
(O¾P¾M¾UYHQWLH3
ZZZNHWRODQPDDWLODPDWNDLOXIL
$6(0$1.$6$50,$VHPDNDWX3
0$-$7$/2.85.(/$1LYDODQWLH
3
tapahtumat
7RXNRNXXVVD+DDSDM¾UYHOO¾SLGHW¾¾QM¾OOHHQ3XXWDUKD
SLKDMDPÐNNLPHVVXW+HLQ¾NXXVVDNDQQDWWDDPHUNLW¾
NDOHQWHULLQ+DDSDM¾UYLYLLNNRWDSDKWXPLQHHQ
9DOWDNXQQDQ;,,,YLUDOOLVHQN\O¾KXOOXQMXKODOOLVLDNUXXQDMDLVLD
YLHWHW¾¾QSXROHVWDDQ.XXVDDOOD
ista, konserMuista tapahtum
VLW\NVLVW¾MD
WHLVWDWHDWWHULH ¾WOLV¾WLHWRD
Q¾\WWHO\LVW¾OÐ\G SXQJLQWDSDK+DDSDM¾UYHQNDXDRVRLWWHHVWD
WXPDNDOHQWHULVW
i/tapahtumat
www.haapajarvi.f