Kalliit talot olivat nyt halvempia

11
Suur-Jyväskylän Lehti lauantai 18.4.2015
Mankolantie 11:ssä tehtiin puolivuotisjakson arvokkain omakotitalokauppa.
Kalliit talot olivat
nyt halvempia
n Jyväskylän kalleimmat talot eivät olleetkaan tuoreimmassa puolivuotislistauksessa kovin kalliita
verrattuna tilanteeseen vuosi sitten. Jyväskylän viiden kalleimman omakotitalon keskihinta oli nyt
426 700 euroa, kun vuosi sitten viiden kalleimman keskihinta nousi 608 000 euroon.
muustekijät, työttömyys ja taloudelliset ongelmat. Pankeilla on tärkein kriteeri lainaa
otettaessa maksuvalmius. Jos
maksukyky on riski ja työ on
epävarma, lainaa ei anneta.
Varmat työpaikat ja hyvät ansiot takaavat, että saa talolainan, Jari Enberg sanoo.
Outi Elomaa
Jyvässeudulla ei ole kiinteistönvälittäjä Jari Enbergin mukaan kovinkaan paljon todella kalliita taloja. Hänen mukaansa sellaiset talot maksavat yli 500 000 euroa. Niitä myydään Enbergin
mukaan kappalemääräisesti
ihan yhtä vähän tai yhtä paljon, on hyvä tai huono aika.
Hän toteaa, että Jyväskylässä ei ole vähään aikaan ollut myynnissä omakotitaloa,
jonka hinta olisi yli miljoonan. Kuopiosta ja vastaavankokoisista kaupungeista sellaisia jo löytyy.
Maanmittauslaitoksen tilaston mukaan myytiin Jyväskylässä vain yksi talo yli
500 000 eurolla 1.10.2014–
31.3.2015 välisenä aikana. Mannilasta myytiin talo
525 000 eurolla. Jyväskylän
toiseksi kallein talo maksoi
Palokassa 415 000 ja kolmanneksi kallein niinikään Palokasta 403 000 euroa.
Muuramessa kallein talo
maksoi 340 000, toiseksi kallein 325 000 ja kolmanneksi
hinnakkain 290 000 euroa.
Laukaassa kalleimmasta maksettiin Lievestuoreella 428 000 euroa. Toiseksi kallein maksoi 367 000 ja kolmanneksi 362 000 euroa.
– 300 000–400 000 euroa on
hinta, jonka tavallinen ihminen voi maksaa talosta hyvänä aikana, mutta huonona aikana se ahdistaa. Tällä hetkellä talon hankintaan
vaikuttavat selkeästi epävar-
Nyt haetaan
helppoutta
Koppalankaari 24 vaihtoi omistajaa 415 000 eurolla.
Muuramen kallein kohde sijaitsee Saarikonlenkki 44:ssä.
Voikonkatu 6 oli Jyväskylän viidenneksi kallein.
Viime vuonna vastaavaan aikaan oli Jyväskylässä ja lähikunnissa enemmän taloja
myynnissä kuin nyt. Taloja laitetaan harkitummin myyntiin.
– Ihmiset miettivät korjausvelkoja talon ostoa harkitessaan. Niitä on esimerkiksi
usein 50-luvun taloissa. Niiden
markkinat ovat huonot. Jos talo on esimerkiksi 20-30 vuotta
vanha ja sitä ei ole päivitetty,
sen päivittäminen saattaa vaatia jopa 100 000 euroa, Jari Enberg toteaa.
Trendit määräävät nykyään millaiset talot menevät
kaupaksi. Enbergin mukaan
enää ei voi sanoa, että 50-luvun talo on trendikäs.
– 20 vuotta sitten oli. Silloin
oli enemmän vihreää ajattelua ja arvostettiin perinteisiä
arvoja. Enää ei niinkään sanota, että voi kun olisi iso tontti.
Mieluummin, että voi kun olisi pieni tontti. Muutamia vuosia sitten toivottiin, että kaupunkialueella olisi 2 000 neliön
tontti, jonne saa puutarhaa ja
kasvimaata. Asuntomessualueet edustavat tulevaisuuden
suuntausta, joissa on helppohoitoinen, pieni tontti.
Seudun
kalleimmat
omakotitalot
Hintatiedot on poimittu Maanmittauslaitoksen kaupanhintarekisteristä ajalta 1.10.2014–31.3.2015. Listassa on mainittu ensin hinta, jonka jälkeen on tontin koko ja osoite. Listasta puuttuvat vuokratonteille
rakennetut ja asunto-osakemuotoiset talot.
Jyväskylä
525 000 e 1 655 Mankolantie 11
415 000 e 1 303 Koppalankaari 24
403 000 e 1 125 Keskikaari 4
398 000 e 876 Liitokurrenkaari 14 J
392 500 e 519 Voikonkatu 6
390 000 e 1 035 Linkkikatu 31
372 000 e 1 057 Helylänkuja 1
368 000 e 3 025 Matinmäentie 523
364 000 e 913 Kelohonka 8
345 000 e 3 805 Lahdenpohjantie 119
335000 e 8286 Hyrkköläntie 184
Muurame
340 000 e 1 355 Saarikonlenkki 44
325 000 e 1 125 Nättiläntie 3
290 000 e 1 185 Saarikontie 28
270 000 e 1 365 Saarikonrinne 50
270 000 e 963 Kivijärvenranta 6
269 000 e 5 610 Isolahdentie 538 B
236 000 e 5 050 Kalajärventie 26
217 000 e 1 580 Peipontie 13
217 000 e 1 317 Rinteentie 1
200 000 e 5 000 Riihivuorentie 50
Laukaa
428 000 e 2 110 Paavonkuja 47
367 000 e 1 259 Kataanmäki 58
362 000 e 1 245 Reporinne 28
320 000 e 1 134 Kuusiranta 3
274 000 e 1 192 Penttiläntie 29
270 000 e 1 542 Mertaniemenkatu 2
252 000 e 1 200 Poramäki 3
250 000 e 1 334 Mustikkarinne 17
248 500 e 1 115 Lumikko 3
230 000 e 1 200 Sorarinne 10