PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS - S

2014
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS
SISÄLLYS
Toimitusjohtajan katsaus
3
Mukava käydä omassa kaupassa
4
S-Pankki ja asiakasomistajuus
5
Meillä oli mukava vuosi
6
Vuosikatsaus8
Henkilöstö10
Paikallista hyvinvointia
12
Salet14
S-marketit15
Prismat16
Sokos ja Emotionit
17
Kodin Terra
18
ABC-liiketoiminta19
Ravintolat20
Hallinto ja johtaminen
21
Täällä palvelemme Sinua
24
pirkanmaan osu
uskaupan
toiminta-ajatuk
sena
on tuottaa palve
luja ja
etuja asiakasom
istajille.
Toimintaamme
ohjaavat arvot
o
vat:
* Asiakasomis
taja on
sydämessäm
me.
* Teemme vast
uullisia valinto
ja.
* Osaamme ja
kehitymme.
* Olemme tulo
ksen tekijöitä
.
KANSI:
Pirkanmaan Osuuskauppa aloitti toukokuussa
2014 ruoan verkkokaupan ensimmäisenä
Pirkanmaalla. Mirjam Sirniölle Klikkaa &
Nouda -tilausten keräily on yksi mieluisimmista
työtehtävistä.
2
HYVÄ ASIAKASOMISTAJAMME,
haaste ja tälle vuodelle tavoiteltava tulosparannus liittyvät
käyttötavarakauppaan.
yritysten toimintaympäristön haasteet jatkuivat
vuonna 2014. Suomen talous supistui jo kolmantena peräkkäisenä vuotena, vienti junnasi paikoillaan, investoinnit vähenivät, teollisuustuotanto laski edelleen ja työllisyys heikkeni. Erityisesti
pitkäaikaistyöttömyys kasvoi. Kotitalouksien
ostovoima supistui edelleen ja kulutus väheni.
Vuoden 2014 tulos pieneni odotettua vähemmän edellisvuodesta ollen 19,6 milj. euroa. Vuonna 2015 panostamme
vahvasti uuden strategian toteuttamiseen; halpuuttaminen,
ruokainnovointi, asiakaskokemuksen parantaminen sekä
Prisma Kalevan ja Kangasalan remontit tulevat väistämättä
pienentämään tämän vuoden toiminnan tulosta hieman.
Pirkanmaan Osuuskaupassa vuonna 2013 käynnistetty
strateginen muutos eteni vuonna 2014 muutosohjelmiin ja
käytäntöön. Osuuskaupan kilpailueduiksi muodostuivat ruoka
ja ruoan ympärille rakentuvat palvelut, asiakasomistajan arjen
helpottaminen sekä loistava asiakaskokemus.
Pirkanmaan Osuuskaupalla oli vuoden 2014 päättyessä 179 687
jäsentä eli asiakasomistajaa. Määrä kasvoi vuoden aikana yli
5 000 asiakasomistajalla. Toimintaympäristön haasteista huolimatta osuuskauppamme taloudellinen ja rahoituksellinen tila
on vakaa, mikä turvaa palveluiden kehittämisen myös tulevina
vuosina.
Osuuskaupan toimialojen kustannustehokkuuden parantaminen on strategian onnistumisen peruspilareita. Myös SOK
– osuuskaupan arvoketjun tärkeänä osana – aloitti strategisen
muutoksen uuden pääjohtajan myötä. Jatkuva matala kysyntä
ja huono taloustilanne edellyttävät kustannuksia aiheuttavien
palveluiden karsimista. Vain todellista asiakasarvoa tuottavat
palvelut ovat tarpeellisia.
Kiitän lämpimästi henkilökuntaamme viime vuodesta, loistavan
asiakaskokemuksen tarjoaminen tuo meille lisää mahdollisuuksia. Viime vuonna tämä näkyi henkilömäärämme ja kokonaistyötuntien nousuna. Kiitän myös kaikkia yhteistyökumppaneitamme ja hallintoamme hyvästä yhteistyöstä vuonna 2014.
Pirkanmaan Osuuskaupan päivittäistavarakauppa kasvoi viime
vuonna valtakunnallista keskiarvoa huomattavasti paremmin.
Kasvua kertyi 2,5 prosenttia, kun tilastokeskuksen mukaan
koko maassa luku oli 0,3 prosenttia. Polttonestekaupassa
volyymimme litroissa säilyi ennallaan, käyttötavarakaupan ja
ravintolakaupan myynti supistui. Kuhunkin liiketoiminta-alueeseen on määritelty uudessa strategiassa merkittäviä kilpailukykyä ja kilpailuetuja parantavia kehitysohjelmia. Suurin kehitys-
Tampereella
Timo Mäki-Ullakko
toimitusjohtaja
3
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
BONUKSILLA KESÄLOMAMATKALLE
Sirpa, Ville, Veeti, Inka ja Lenni Rannos käyvät
viikoittain Kangasalan Prismassa ruokaostoksilla.
Perhe pyrkii keskittämään ostoksensa osuuskauppaan mahdollisuuksien mukaan ja kiittelee
bonusjärjestelmää ja muita S-ryhmän palveluita.
tymiseen tarvittavat tunnukset saattavat olla vähän liiankin
hyvässä tallessa, Ville paljastaa. – Ehkä me voitaisiin lähtiessä
poiketa tuossa S-Pankin konttorissa uusimassa ne tunnukset,
Sirpa vihjaa miehelleen.
– Osuuskauppa palvelee meitä Kangasalla hyvin Prisman,
S-marketin ja ABC-aseman muodossa. Lisäksi kuntosalimaksuistakin kertyy Bonusta, perheen isä Ville kertoo tyytyväisenä.
pirkanmaan osuu
skaupan
asiakasomistajat
Vajaan kahdeksan kuukauden ikäisen Lennin valpas katse
kiertää Prisman hyllyjen värikkäässä tuotevalikoimassa, Inka,
3, työntää tyytyväisenä omia pieniä ostoskärryjään ja Veeti, 6,
lastaa Villen työntämiin kärryihin kaakaopakettia. Useimmiten
Sirpa hoitaa perheen ostokset lasten kanssa Villen ollessa
töissä. Kolmen lapsen kanssa kauppareissut lienevät melkoista show’ta? – Onhan siinä omat haasteensa, Sirpa nauraa.
– Yleisesti ottaen lapset kuitenkin käyttäytyvät hyvin ja onhan
noista isommista jo vähän apuakin, hän jatkaa hymyillen.
* tulevat saam
aan vuodelta 20
14 keskimäärin 209 eu
roa, joka koos
tuu Bonuksest
maksutapaedus
a,
ta, osuuspääom
an korosta
ja ylijäämänpal
autuksesta.
* voivat veloitu
ksetta hankkia
kaikille
perheenjäseni
lleen henkilöko
htaisen
rinnakkaiskortin
.
* saavat monis
ta S-ryhmän to
imipaikoista
sekä jatkuvia et
tä kausittaisia
S-Etukortti
-etuja.
Vuoden aikana kertyvät Bonukset perhe käyttää yhteisen
vapaa-ajan piristämiseksi. – Yleensä kesälomamatkaan,
Ville tarkentaa. Vaikka perhe tunnustautuukin osuuskaupan
palveluiden suurkuluttajiksi, yksi osa-alue on vielä ottamatta
haltuun. – S-mobiili vaikuttaa todella hyvältä sovellukselta,
mutta vielä sitä ei kuitenkaan puhelimista löydy, Sirpa kertoo.
Lyhyen tenttaamisen jälkeen syykin paljastuu. – Rekisteröi-
* saavat S-Pank
ista
vuosimaksuttom käyttöönsä kuukausi- ja
an käyttötilin ve
rkkopankkipalveluineen se
kä maksuttom
an S-Etukortti
Visan.
4
S-PANKKI JA S-MOBIILI
HELPOTTAVAT ARKEASI
S-Pankin vuosi 2014 oli tapahtumarikas eikä
tahdissa näy hiipumisen merkkejä. Toukokuussa
toteutunut fuusio LähiTapiola Pankin kanssa loi
pohjan aikaisempaa laajemmalle palveluvalikoimalle ja mobiilisovellus S-mobiili kasvatti tasaisesti suosiotaan.
S-mobiili on asiakasomistajan työkalupakki
Vuoden 2013 lopussa lanseerattu, koko S-ryhmän yhteinen
älypuhelinsovellus S-mobiili on selvästikin löytänyt paikkansa
suomalaisten puhelimista. – Vuoden 2015 ystävänpäivään
mennessä S-mobiilin oli ladannut jo yli 19 000 pirkanmaalaista, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupassa S-mobiilista vastaava
graafinen suunnittelija Matti Lintula. Erityisesti sovelluksen
tarjoamat edut ovat houkutelleet asiakasomistajia S-mobiilin
käyttäjiksi, mutta Lintula muistuttaa sovelluksen tarjoavan
paljon muutakin.
– Pyrimme tekemään S-Pankin asiakkaiden arjesta mahdollisimman helppoa, vt. palvelupäällikkö Saara Kauste lupaa.
– Ilmaiset peruspankkipalvelut, laajat aukioloajat, käteisen
nosto- ja talletusmahdollisuus toimipaikkojemme kassoilla,
maksutapaetu, luettelee Kauste S-Pankin asiakkaiden etuja.
Vuoden aikana S-Pankin tuotevalikoima laajeni merkittävästi
muun muassa S-Asuntolainan ja S-Säästörahastojen muodossa. – Asiakasomistajille suunnatut säästörahastot Varovainen,
Kohtuullinen ja Rohkea ovat saaneet suuren suosion ja niiden
myötä moni asiakasomistajamme on päässyt alkuun rahastosäästämisessä, Kauste kertoo rahastoista, joihin S-Pankin
asiakkaat voivat helposti ohjata kerryttämänsä Bonukset.
Download from
Windows Store
– S-mobiilista löytyvät monipuoliset pankkipalvelut, reaaliaikainen bonuskertymän seuranta sekä kaikki S-ryhmän toimipaikat, Lintula luettelee. Vuoden 2014 lopussa toteutetun
uudistuksen myötä sovellus näyttää myös sen, paljonko asiakkaalle on maksettu maksutapaetua vuoden aikana ja paljonko
etua on jäänyt saamatta, kun ostokset on tehty muulla maksutavalla kuin S-Etukortti Visalla. – S-mobiili on asiakasomistajan
kokonaisvaltainen työkalupakki, Lintula tiivistää tyytyväisenä.
Lataa ilmaiseksi!
5
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
MEILLÄ OLI MUKAVA VUOSI
1.
Prisma Kalevan piha täyttyi maaliskuussa iloisista ilmeistä ja vauhdikkaasta menosta, kun Risma-Riaha
valtasi Prisman parkkialueen. Menossa mukana riehui luonnollisesti myös Apsi Apina.
2.
Keväällä järjestettiin Pirkanmaan Osuuskaupan kolmas kestokassin kuvituskilpailu. Pirkanmaan alakoululaisille suunnatun kilpailun voitti tällä kertaa Lempäälän Kuljun koulun 1B-luokkalaisen Oona Mattilan kaunis
työ Lehmä kesälaitumella.
3.
Pirkanmaan Osuuskauppa kantaa vastuuta myös ympäristöstä. Suomen vähäpäästöisin S-market Sääksjärvi
avasi ovensa keväällä Lempäälässä. Myymälä hyödyntää maalämpöä, aurinkokennoja ja jäähdytysaineenaan hiilidioksidia käyttäviä kannellisia kylmälaitteita.
4.
Pirkanmaan Osuuskaupan ensimmäisen kestokassin kuvituskisan voittaneen Miro-Matias Ranta-Knuuttilan
musiikkiluokka osti voittorahoillaan studioaikaa. Projektin tuloksena syntyneen Traktorilla Kauppaan -levyn julkaisua juhlittiin huhtikuussa ja luokka lahjoitti 2500 euroa levymyynnin tuotosta uuden lastensairaalan hyväksi.
5.
Oma Kauppa on the Road -kiertue ilahdutti jälleen asiakasomistajia maakunnan kesätapahtumissa. Kesäkuun viimeisenä lauantaina palikkapeliä ratkottiin Ruoveden S-marketin pihassa, missä veljekset Roni ja
Roope tekivät saumatonta yhteistyötä.
6.
Heinäkuisena kesäpäivänä Keskustorin valtasivat jälleen Pirkanmaan Osuuskaupan Omistajabileet ja tuhannet osuuskaupan asiakasomistajat. Virkistävä kesäsade ei yleisöä juuri vähentänyt, kun lavalle bileiden
päätteeksi marssi suosikkiyhtye Uniklubi.
7.
Suomen 32. ja Pirkanmaan seitsemäs Ässäkenttä valmistui syyskuussa Marttilan koulun pihaan Sastamalaan. S-ryhmän ja Palloliiton yhteistyön tavoitteena on rakentaa sata monitoimikenttää suomalaisten
alakoulujen pihoille ja tukea lasten ja nuorten liikkumista.
8.
Lokakuussa päästiin juhlimaan pyöreitä vuosia, kun Tampereen Sokoksen avajaisista tuli kuluneeksi 40
vuotta. Vuonna 2015 Sokoksella alkaa täysin uusi aikakausi, kun tavarataloon aukeaa koko toisen kerroksen
kattava Marks & Spencer.
9.
Pirkanmaan Osuuskauppa rekisteröityi lokakuussa EU:n Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen rekisteriin.
Osuuskauppa huomioi toiminnassaan kuluttajan intressit, kunnioittaa sopimusvapautta ja noudattaa liikesuhteissaan hyviä käytäntöjä.
10.
ABC Lahdesjärven pihaan avattiin joulukuun alussa sähköautojen latauspiste. Lisäksi Pirkanmaan Osuuskauppa kannustaa asiakkaitaan ympäristöystävällisyyteen tarjoamalla E85-polttonestettä, jonka valmistamiseen käytetään osuuskaupankin biojätettä.
6
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
7
40
V U O T TA
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
VUOSIKATSAUS
tön noin kolme vuotta kestävät muutostyöt aloitettiin. Hanke
on kokonaisuudessaan Pirkanmaan Osuuskaupan historian
suurin yksittäinen investointi.
Liikevaihto
Liiketoiminnan tulos
Pirkanmaan Osuuskaupan liikevaihto vuonna 2014 oli 791,2
milj. euroa, jossa on kasvua edellisestä vuodesta 2,6 milj. euroa eli 0,3 prosenttia. Liiketoiminta-alueista vain päivittäis- ja
käyttötavaraliiketoiminta onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan
edelliseen vuoteen verrattuna. Liiketoiminta-alueen sisällä
käyttötavarakaupan liikevaihto kuitenkin laski. Päivittäis- ja
käyttötavarakaupan liikevaihto kasvoi yhteensä 0,9 prosenttia.
ABC-liiketoiminnan liikevaihto laski 0,9 prosenttia polttonesteiden hintojen laskun vuoksi. Ravintolaliiketoiminnan liikevaihdon laskuun vaikuttivat edelleen jatkunut taloustilanteen
heikkous ja ravintola-alan yleiset ongelmat.
Konsernin toiminnan tulos oli 19,6 milj. euroa (ed. v. 22,8 milj.
euroa). Toiminnan tulos oli 2,5 prosenttia liikevaihdosta (ed.
v. 2,9 %). Tilikauden ylijäämä verojen jälkeen oli 16,3 milj.
euroa (ed.v. 19,0 milj. euroa).
Investoinnit
Asiakasomistajuus ja Bonus
Vuoden 2014 käyttöomaisuusinvestointien yhteismäärä
omaan taseeseen oli 56,7 milj. euroa eli 7,2 prosenttia liikevaihdosta. Lisäksi investoitiin kalustoleasingsopimusten avulla
ulkopuolisen sijoittajan taseeseen 9,6 milj. euroa. Edellisenä
vuonna investoinnit omaan taseeseen olivat suuruudeltaan
30,1 milj. euroa.
Pirkanmaan Osuuskaupalla oli vuoden 2014 päättyessä
179 687 jäsentä eli asiakasomistajaa. Määrä kasvoi yhteensä
5 152 asiakasomistajalla. Vuoden lopussa 68,2 prosenttia Pirkanmaan alueen talouksista oli asiakasomistajia. Pirkanmaan
Osuuskaupan bonusmyynnin osuus kokonaismyynnistä oli
83,0 prosenttia. Osuuskaupan ja partnereiden bonusmyynti
supistui 2,6 prosenttia vuodesta 2013.
Omavaraisuusaste oli taseen loppusummasta laskettuna
edellisen vuoden tavoin 55,7 prosenttia. Taseen loppusumma oli 343,3 milj. euroa, se kasvoi edellisestä vuodesta 24,7
milj. euroa. Sijoitetun pääoman tuottoprosentti laski edellisen
vuoden 10,1 prosentista 7,9 prosenttiin. Oman pääoman
tuottoprosentti oli 8,8 prosenttia (ed. v. 11,1 prosenttia).
Merkittävin investointi vuonna 2014 oli Prisma Linnainmaan
kiinteistön omistavan kiinteistöyhtiön koko osakekannan osto.
Uusina toimipaikkoina avattiin kaksi S-marketia. Näistä yksiköistä Sääksjärvi oli uusi liikepaikka ja Lempäälän keskustan
yksikkö puolestaan korvasi vanhan kiinteistön. Sale-verkosto
täydentyi Nokialla Sorvantiellä ja Tampereella Leinolassa,
jossa avattiin uusi Sale tammikuussa 2015. Prisma Kangasalan
laajennus- ja peruskorjaus käynnistyi. Kalevan Prisman kiinteis-
Asiakasomistajat saivat vuonna 2014 Bonusta 31,4 milj. euroa,
mikä oli 1,4 milj. euroa eli 4,2 prosenttia vähemmän kuin
edellisvuonna. Maksutapaetuna S-etukortilla maksetuista
ostoksista tilitettiin asiakasomistajille 0,6 milj. euroa. Lisäksi
asiakasomistajille maksettiin edustajiston päätöksen mukaisesti
vuoden 2013 tuloksen perusteella osuuspääoman korkoa 1,3
milj. euroa ja ylijäämän palautusta yhteensä 5,1 milj. euroa.
8
Asiakasomistajien keskimääräinen bonusprosentti vuonna
2014 oli 3,5 prosenttia.
800
LIIKEVAIHTO
M€
772,0
788,6
791,2
2012
2013
2014
1880
1901
1924
2012
2013
2014
22,5
22,8
724,9
700
662,3
600
Pirkanmaan Osuuskaupan hallitus esittää, että asiakasomistajille maksettaisiin vuodelta 2014 osuuspääoman korkoa
kahdeksan prosenttia eli yhteensä 1,4 milj. euroa ja ylijäämän
palautusta 0,5 prosenttia ostoista eli yhteensä 3,6 milj. euroa.
Ostoista maksettu Bonus 31,4 milj. euroa ja maksutapaetuna
maksettu 0,6 milj. euroa huomioon ottaen kokonaispalkitseminen vuonna 2014 on 37,0 milj. euroa, eli asiakasomistajaa
kohden keskimäärin 209 euroa vuodessa.
500
400
300
200
100
0
Henkilöstö
Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstön määrä oli vuoden lopussa yhteensä 2 958, kasvua edelliseen vuoteen oli 78 henkilöä. Luvussa ei ole mukana kausityöntekijöitä. Osuuskauppa
oli merkittävä nuorten työllistäjä kesällä tarjoten työpaikan noin
400 kesätyöntekijälle ja lisäksi lähes 700:lle 14–17-vuotiaalle
nuorelle Tutustu ja tienaa -työharjoittelussa. Henkilöstöstä
kokoaikaisia oli 686 (23,2 %) ja osa-aikaisia 2 272 (76,8 %).
Edellisen tilikauden lopussa kokoaikaisten osuus oli 23,4
prosenttia. Määräaikaisia työsuhteita oli vuodenvaihteessa
333, joista suurin osa työskenteli perhevapaiden sijaisina tai
joulukiireapulaisina. Kokoaikaisiksi muutettuna henkilömäärä
oli keskimäärin 1 924. Lisäystä edellisen vuoden vastaavaan
on 23 henkilöä eli 1,2 prosenttia.
HENKILÖSTÖN
MÄÄRÄ
(KOKOAIKAISIKSI
MUUTETTUNA)
2000
2010
2011
1807
1843
2010
2011
1500
1000
500
0
TOIMINNAN
TULOS ENNEN
SATUNNAISERIÄ
Vuoden 2015 näkymät
Finanssikriisistä alkaneet talouden laihat vuodet jatkuvat
Suomessa. Ennustelaitokset ovat alentaneet lähivuosien
kasvuarvioita, koska kotimainen kulutus jatkuu laimeana. On
epävarmaa, kasvaako Suomen talous ollenkaan vuonna 2015.
Vaikka Venäjän talouden kasvaneet ongelmat vähentävät
Suomen vientiä itänaapuriin, öljyn hinnan halpeneminen ja
maailmantalouden odotettu elpyminen kasvattavat vientiä
muihin maihin. Elpyvä vienti ei yksin käännä Suomen taloutta
selkeästi parempaan suuntaan, jos yksityinen kulutus polkee
paikallaan. Vähittäiskaupan myyntiodotukset ja luottamusindikaattori romahtivat loppuvuodesta 2014 historiansa alimmalle
tasolle. Myös kuluttajien luottamus Suomen ja oman talouden
tilanteen paranemiseen on ollut pitkään alhainen. Kulutuksen
ja työn kasvava verorasite, matalat palkankorotukset ja huononeva työllisyys alentavat kotitalouksien reaalista ostovoimaa
edelleen. Kotimarkkinoiden ennustetaan pääsevän pieneen
nousuun vasta vuonna 2016.
%-lv
M€
25
19,6
19,2
20
10,0
7,5
16,1
15
5,0
10
2,9
2,4
5
0
OMAVARAISUUSASTE
60
2010
2,9
2,6
2011
2,5
2012
2013
2014
54,7
55,7
55,7
2012
2013
2014
2,5
0
%
49,5
49,0
2010
2011
50
40
30
Edellä mainitusta johtuen Pirkanmaan Osuuskaupan vuoden
2015 näkymät ovat edellisen vuoden kaltaiset. Myynnin kasvun oletetaan olevan hyvin maltillista. Erityisesti käyttötavarakaupan ja ravintolakaupan osalta toimintaympäristön haasteet
jatkuvat ja myös myynnin lasku on mahdollista. Päivittäistavarakaupan hintakilpailu kiristyy ja myyntihinnat laskevat.
Konsernin kokonaismyynnin kasvutavoite on alle 2 prosenttia.
Kasvavista investoinneista ja päivittäistavarakaupan hintapanostuksesta johtuen toiminnan tuloksen ennakoidaan jäävän
jonkin verran vuoden 2014 tulosta alemmalle tasolle. Konsernin maksuvalmius säilyy vuonna 2015 hyvällä tasolla. Vuoden
2015 investoinnit ovat suunnitelmien mukaan noin 45 milj.
euroa. Suurimmat investointikohteet ovat Prisma Kalevan
laajennus, Prisma Kangasalan peruskorjauksen ja laajennuksen loppuunsaattaminen sekä Sokoksen yhteyteen avattavan
Marks & Spencer -myymälätilan rakentaminen. Investointien
rahoitus hoidetaan tulorahoituksella, leasingrahoituksella,
nostettavilla lainoilla ja olemassa olevilla limiiteillä.
20
10
0
INVESTOINNIT
60
M€
56,7
50
40
38,5
30,1
30
23,6
20,7
20
10
0
9
2010
2011
2012
2013
2014
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
OSUUSKAUPAN HENKILÖSTÖ
OSAA JA KEHITTYY
Vuonna 2014 Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstön määrä kasvoi 78:lla, huolimatta haastavasta taloustilanteesta. Osuuskauppa tarjoaa
työntekijöilleen hyvät etenemismahdollisuudet ja
panostaa osaamisen kehittämiseen. – Meillä on
erinomainen palvelukulttuuri ja paljon arvokasta
tietotaitoa, joiden kehittämiseen panostamme
jatkuvasti, Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstöjohtaja Tero Hassinen kertoo.
mismahdollisuudet ovat varmasti yksi tärkeimmistä syistä siihen, että olen viihtynyt niin hyvin osuuskaupan palveluksessa,
Laura pohtii. – Eikä sekään ole haitaksi, että osuuskauppa on
työnantajana luotettava ja turvallinen, myös näin haastavina
aikoina, hän jatkaa.
Laura kokee Pirkanmaan Osuuskaupassa työskentelyn kehittäneen häntä ammatillisesti sekä muutenkin muuttaneen hänen
elämäänsä pysyvästi. – Ainakin olen huomattavasti parempi
myyjä ja asiakaspalvelija kuin aikaisemmin, minkä lisäksi
tietotaito omalla vastuulla olevasta tuoteryhmästä on kasvanut valtavasti. Tulevaisuudessa uskon kehittyväni entistäkin
monipuolisemmaksi osaajaksi, sillä Osuusravintola Oksan
tarjoama työympäristö poikkeaa niin paljon aikaisemmasta
työstäni Prisman puolella, Laura toteaa. Ja onpa töistä tarttunut mukaan muutakin kuin vain osaamista ja työkokemusta.
Lauran avomies työskentelee niin ikään Kangasalan Prismassa. – Prisman 20-vuotisjuhlistahan tuo löytyi muutama vuosi
sitten, Laura nauraa.
Laura löysi Prismasta itsensä ja avomiehen
Prisma Kangasalan uuden ravintolakeskittymän palvelutiskin
takaa löytyy aurinkoisesti hymyilevä nuori nainen. Palveluvastaava Laura Wirola on työskennellyt Pirkanmaan Osuuskaupan ja Prisma Kangasalan palveluksessa jo lähes kymmenen
vuotta. – Taisi olla vuosi 2006 kun tulin viettämään Prismaan
välivuotta, Laura kertoo. Viisi vuotta myöhemmin titteliksi
vaihtui Oma keittiön, valintakalan ja sillin tuoteryhmävastaava
ja maaliskuussa 2015 edessä oli siirtyminen Osuusravintola
Oksaan palveluvastaavaksi.
Joonas haluaa edelleen kehittyä
Vuodesta 2003 asti Sokoksen kodin osastolla työskennellyttä
Joonas Pärssistä odottavat uudet haasteet. – Keväällä 2015
astun aika railakkaasti sivuun tähän asti edetyltä urapolulta,
kun työt Marks & Spencerillä alkavat, Joonas kertoo innoissaan. Joonaksen mukaan vaatteet ja muoti ovat aina olleet
lähellä hänen sydäntään, joten kun Pirkanmaan Osuuskaupan
Töidensä ohessa Laura suorittaa Pirkanmaan Osuuskaupan
mahdollistamaa merkonomi-tutkintoa. Hän kiitteleekin vuolaasti työnantajansa tarjoamia kehittymismahdollisuuksia.
– Olen perusluonteeltani kuitenkin aika kunnianhimoinen,
joten Pirkanmaan Osuuskaupan tarjoamat koulutus- ja etene-
Maaliskuussa Osuusravintola
Oksan palveluvastaavana aloittanut Laura Wirola haaveili
nuorempana tulivuoritutkijan
urasta. Nyttemmin iloinen ja
puhelias Laura on löytänyt
itsestään asiakaspalvelun
ammattilaisen.
10
Yli kymmenen vuotta Sokoksen kodin osastolla työskennellyt
Joonas Pärssinen siirtyi huhtikuussa 2015 uusiin haasteisiin
Marks & Spencerin miesten osastolle. Kuntoilua, musiikkia
ja elokuvia harrastava Joonas uskoo asiakkaiden ihastuvan
uuteen liikkeeseen nopeasti.
viikkotiedotteessa etsittiin myyjiä uuteen liikkeeseen, heräsi tyylitietoisen miehen kiinnostus heti. Marks & Spencerin
miesten osaston myyjänä aloittava Joonas uskoo brittiketjun
uusimman myymälän löytävän paikkansa Tampereella nopeasti. – Luotan siihen, että tamperelaiset ottavat meidät avosylin
vastaan, Joonas toteaa hymyillen.
pirkanmaan osuu
skaupan
HENKILÖSTÖ
Joonas on tyytyväinen, että vaikka toimenkuva ja liikkeen nimi
vaihtuvatkin, työnantaja pysyy samana. – Pirkanmaan Osuuskauppa on ollut luotettava työnantaja, joka on tarjonnut hyvät
henkilökuntaedut ja turvallisen työpaikan. Työnantajansa
lisäksi Joonas kiittelee myös työkavereitaan vuosien varrelta.
– Sokoksella on aina ollut hyvä työporukka ja näin tulee varmasti olemaan myös Marks & Spencerillä, samassa talossahan
tässä pysytään.
* Henkilöstön m
äärä oli vuoden
2014
lopussa 2 958,
eli 78 henkilöä
enemmän
kuin vuotta aiem
min.
* Kesätyöntekijö
itä palkattiin no
in 400,
minkä lisäksi lä
hes 700 14–17vuotiasta
nuorta osallistu
i Tutustu työelä
mään
ja tienaa -harjo
itteluun osuusk
aupan
toimipaikoissa.
Vahvuutenaan Joonas pitää Sokoksen vuosina hioutuneita
asiakaspalvelutaitojaan. – Työ on opettanut olemaan rento
ihmisten kanssa ja nykyään palvelu tulee jo selkärangasta.
Tullessani Sokokselle harjoitteluun nuorena poikana tilanne oli
aivan toisenlainen, Joonas nauraa.
Viiden vuoden päästä Joonas näkee itsensä edelleen Pirkanmaan Osuuskaupan ja Marks & Spencerin palveluksessa.
– Eiköhän sitä edelleen tehdä Marksille tulosta jossakin roolissa. Uskon vahvasti että uudella liikkeellä, kuten koko Sokoksella ja Pirkanmaan Osuuskaupallakin on edessään loistava
tulevaisuus, mies toteaa tyytyväisenä.
11
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
OSUUSKAUPPA PANOSTAA
PIRKANMAALAISTEN HYVINVOINTIIN
Pirkanmaan Osuuskauppa edistää paikallista
hyvinvointia monin tavoin. Vuoden 2014 alussa
osuuskaupassa aloitettiin uusi Kannustajat-ohjelma, syksyllä ABC:t keräsivät pipoja vastasyntyneille ja joulukuussa useissa toimipaikoissa järjestettiin joululahja- ja joulukukkakeräykset. Myös
ympäristöasioissa onnistuttiin – osuuskaupassa
saavutettiin lähes 240 000 euron energiansäästö.
Yksi viime vuoden Kannustettavista yhdistyksistä oli Lempäälän Kisan hiihtojaosto. LeKiläiset keräsivät vuoden suurimman
Kannustaja-joukon taakseen ja ansaitsivat toimintaansa peräti
3 000 euroa, jonka hiihtojaosto aikoo käyttää uuteen lumitykkiin. Uusi tykki mahdollistaa jatkossa Lempäälän hiihtoladun
avaamisen nykyistä aikaisemmin ja pidempänä sekä helpottaa
latujen kunnossapitoa merkittävästi.
Pipoja vastasyntyneille
Syksyllä Pirkanmaan Osuuskauppa järjesti yhteistyössä Novitan kanssa Tee hyvää, neulo pipa pikkuiselle -kampanjan.
Kampanjassa yksityisiä ihmisiä pyydettiin neulomaan Novitan
tarjoaman ohjeen mukaisia keskospipoja ja palauttamaan ne
Pirkanmaan ABC-liikennemyymälöihin. Neulojille annettiin
kiitokseksi yksi kerä Novitan lankaa jokaista kudottua pipoa
kohden. – Kampanja oli jättimenestys, kertoo Pirkanmaan
Osuuskaupan markkinointipäällikkö Tanja Yrjölä. – Pipoja
palautettiin jo ensimmäisellä kampanjaviikolla niin paljon,
että etukäteen varatut lankakerät loppuivat joka toimipaikasta
kesken, hän jatkaa.
30 000 euroa paikallisille yhdistyksille
Pirkanmaan Osuuskauppa aloitti vuoden 2014 alussa Kannustajat-ohjelman, jonka kautta osuuskaupan sponsorointituki ohjataan paikallisille yhdistyksille. Kannustajien myötä
myös asiakasomistajat voivat vaikuttaa tuen jakautumiseen
ilmoittautumalla Omalla S-kanavalla haluamansa yhdistyksen
tukijaksi. Mitä enemmän tukijat kerryttävät itselleen Bonusta,
sitä enemmän myös tuettavan yhdistyksen tukipotti kasvaa.
Kannustajat-ohjelmaan valitaan puolivuosittain kymmenen
pirkanmaalaista rekisteröityä yhdistystä. Vuonna 2014 Pirkanmaan Osuuskauppa maksoi Kannustettaville yhdistyksille
yhteensä 30 000 euroa tukea.
Pirkanmaan Osuuskaupan ja Novitan järjestämä Tee hyvää,
neulo pipa pikkuiselle -kampanja tuotti lähes 8 000 pientä
pipaa, jotka lahjoitettiin TAYS:n vastasyntyneiden osastolle.
Ensimmäisinä pipat saivat päähänsä kolmosneidit A, B ja C.
12
Lempäälän Kisan hiihtojaosto oli yksi vuoden 2014
Kannustettavista yhdistyksistä. Aktiivinen porukka onnistui
keräämään itselleen reilun tukisumman.
TAYS:n vastasyntyneiden osastolle lahjoitettuja pipoja kertyi
lopulta lähes 8 000 kappaletta! Yrjölä on luonnollisesti erittäin
tyytyväinen kampanjaan. – Ihmisten auttamishalun ansiosta
moni keskonen ja vastasyntynyt saa elämäänsä pehmeämmät
ja lämpimämmät lähtökohdat, markkinointipäällikkö iloitsee.
KANNAMME VASTUU
TA
Pirkanmaan O
suuskauppa te
kee yhteistyö
monien paika
tä
llisten toimijo
iden kanssa.
Yhteistyökum
ppaneitamme
ovat mm.
* SOS-Lapsiky
lä
* Punainen Ris
ti
* Mannerheim
in Lastensuoje
luliitto
* Ekokumppan
it Oy
* FC Haka
* Classic
* JunnuVaLeP
a
Lahjoja lapsille, joulukukkia senioreille
Jouluna Pirkanmaan Osuuskauppa osallistui sekä perinteiseen Joulupuu- että Ole joulupukkina seniorille -keräykseen.
Joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille keräävä Joulupuu-kampanja onnistui Prismoissa ja Sokoksessa yli odotusten, kun ihmiset jättivät toimipaikkoihin peräti 2 000 lahjaa eri
ikäisille lapsille. Ole joulupukkina seniorille -kampanja meni
niin ikään upeasti, sillä kampanjaan lahjoitetuista lähes 4 000
joulukukasta yli puolet lahjoitettiin Pirkanmaan Osuuskaupan
toimipaikoissa.
Lisäksi osuuska
uppa tukee p
aikallisia yhdis
tyksiä Kannust
ajat-ohjelman
av
ulla. Kannustettavat yhdis
tykset vaihtuva
t puolen vuod
välein.
en
Energiaa säästyi 240 000 euron edestä
Pirkanmaan Osuuskaupan energiakustannukset olivat vuonna 2014 jälleen pienemmät kuin edellisvuonna, huolimatta
toimipaikkaverkoston laajentumisesta. Henkilöstön päivittäiset
toimenpiteet sekä ekologiset kalusteratkaisut toimipaikkojen
uudistuksissa toivat osuuskaupalle lähes 240 000 euron energiansäästön. Vuoteen 2013 verrattuna Pirkanmaan Osuuskaupan
kokonaissähkönkulutus laski 1660 MWh eli noin 12 kerrostalon
sähkönkulutuksen verran, minkä lisäksi kaukolämpökuluissa
säästettiin noin kuuden kerrostalon kaukolämpökulujen verran.
13
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
Kesäkuussa 2014 avatun Sale Sorvan myymäläpäällikkö
Minna Honkalalla on syytä hymyyn. Alueen asukkaat ovat
ottaneet uuden myymälän nopeasti omaksi lähikaupakseen
ja kiitelleet Salen laajaa valikoimaa. – Saan itsekin Salesta
kaiken tarvitsemani, Honkala hymyilee.
SALE ON TÄYSIVERINEN RUOKAKAUPPA
koima, jota muokataan jatkuvasti asiakkaiden ja paikallisten
tuottajien toiveiden pohjalta, toimialajohtaja kertoo.
Pirkanmaan Osuuskauppa jatkoi Salen asiakaslupauksen lunastamista myös vuonna 2014, kun
Nokian Sorvantielle avattiin uusi myymälä ja
ABC Kolmenkulman S-market muuttui Saleksi
osana liikennemyymälöiden markettien yhtenäistämishanketta. Pirkanmaalla Sale todellakin
on Siellä missä sinäkin.
Valikoiman lisäksi osuuskauppa kuuntelee asiakkaitaan muutenkin kehittäessään palveluitaan. Esimerkiksi Sale Sorvan
aukioloaikoja parannettiin asiakkaiden toiveesta vain kuukausi
avajaisten jälkeen.
Vuonna 2015 Sale-verkoston kehitys jatkuu, kun Leinolan
ja Amurin uudet myymälät avasivat ovensa alkuvuodesta ja
Annalan ja Korkeakosken Salet uudistuvat kuluvan vuoden
aikana. Maaliskuussa avattiin myös uniikki Pop up Sale Hatanpäälle. – Väliaikainen Pop up Sale palvelee Hatanpään asukkaita koko sen ajan, kun vanha myymälärakennus puretaan ja
tilalle nousevaan kerrostaloon valmistuvat uudet ja modernit
myymälätilat, Voutilainen kertoo hymyillen.
– Salen vuosi oli äärimmäisen onnistunut, kertoo päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Voutilainen. – Asiakkailla
on edelleen tarvetta lähikaupalle ja me olemme pyrkineet
vastaamaan tähän tarpeeseen avaamalla uusia myymälöitä
sinne, missä palveluverkostossa on vielä ollut aukkoja, hän
jatkaa.
Yksi erinomainen esimerkki Voutilaisen mainitsemasta palveluverkoston täydentämisestä löytyy valtatie 12:n varrelta
Nokialta, jossa Sorvantielle kesäkuussa avattu Sale löysi heti
paikkansa alueen asukkaiden lähikauppana. Myymäläpäällikkö
Minna Honkala on syystäkin iloinen toimipaikkansa lentävästä
lähdöstä.
Päivittäis
tavaraka
uppa
* Veroll
– Olen tosi ylpeä meidän hienosta kaupasta ja huikeasta työporukasta, joka on täysillä sitoutunut tekemään Sale Sorvasta
koko ajan parempaa kauppaa asiakkaille, Honkala hehkuttaa.
– Meillä on myös aivan ihania asiakkaita, jotka ottivat heti
Salen omaksi lähikaupakseen, hän jatkaa.
ine
* Myynn n myynti 616,2
in
milj. €
* 26 S-m kehitys 2,5 %
arketia
* 26 Sale
a
* 7 ABC
:n yhtey
dessä o
* Sokos
levaa m
Herkku
arke
tia
Moni asiakas yllättyy edelleen Sale-myymälöiden valikoiman
laajuudesta. Voutilaisen mukaan Sale on täysiverinen ruokakauppa. – Salesta löytyy yli 5 000 tuotteen edullinen vali-
14
S-MARKET – LAADUKKAAN
KAUPASSAKÄYNTIKOKEMUKSEN PUOLESTA
Pirkanmaan S-marketien uudistaminen jatkui
vuonna 2014, minkä lisäksi Lempäälän palvelutarjontaa parannettiin Sääksjärvelle avatun modernin myymälän ja laajempiin tiloihin muuttaneen
S-market Lempäälän uudistumisen myötä.
– Lempäälässä oli selkeä tarve lisäpalveluille ja
tuo tarve myös täytettiin, kiteyttää päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Voutilainen.
– Toimipaikkojen suosio osoittaa, että laajennukselle ja
uudelle S-marketille todella oli tilausta, toimialajohtaja jatkaa
tyytyväisenä.
S-market Toijalan valikoima laajeni
yli 2 000 tuotteella
Syksyllä osuuskauppa jatkoi myymäläuudistuksien toteuttamista. S-market Kalevan myymälästä lohkaistiin myyntitila
kiinteistössä vuokralaisena aloittaneelle lastentarvikeliike
Vauvatalo Johannalle. Myyntipinta-alan pienentymisestä
huolimatta S-marketin ruokatuotevalikoima kasvoi noin 450
tuotteella. – S-market Kaleva on nyt entistäkin herkullisempi
ruokakauppa, josta edelleen löytyvät myös tärkeimmät päivittäiset käyttötavarat, kuvailee Voutilainen.
Vuosi 2014 alkoi kakkukahveilla uudistuneessa S-market
Hämeenkyrössä, jossa uusimiselta säästyivät käytännössä
vain seinät ja henkilökunta. Kaikki myymäläkalusteet uusittiin,
minkä seurauksena myymälän myyntipinta-alaa saatiin kasvatettua ja tuotevalikoimaa laajennettua asiakkaiden toiveiden
mukaisesti.
Lempäälän palvelut paranivat keväällä huomattavasti, kun ensin S-market Lempäälä muutti uusiin tiloihin Lempoisten Kauppakulmaan ja pari viikkoa myöhemmin Sääksjärvelle avattiin
Suomen vähäpäästöisin S-market, joka hyödyntää energiankäytössään muun muassa maalämpöä ja aurinkokennoja.
Vuoden suurin uudistus toteutettiin S-market Toijalassa, jossa
uusittiin kaikki myymäläkalusteet kassoja ja pullonpalautuskonetta myöten ja laajennettiin valikoimaa yli 2 000 tuotteella.
Uutuustuotteita löytyy muun muassa maitotuotteiden, lihan
ja välipalojen tuoteryhmistä, kertoo marketpäällikkö Timo
Westerberg. – Valikoimaa kehitettiin asiakastoiveet huomioiden ja olemmekin saaneet uudistuksesta valtavasti positiivista
palautetta, hän jatkaa.
S-market Lempäälän valikoima kasvoi sadoilla uusilla tuotteilla
ja uuden kiinteistön Alko, apteekki ja LähiTapiola täydentävät
myymälän palvelutarjonnan. Sääksjärven myymälä puolestaan
on jo pitkään vireillä ollut investointi alueelle, josta aikaisemmin puuttuivat osuuskaupan palvelut. – Lempäälä on pirkanmaalainen kasvukeskus, jonka palvelutarjonnan pitää pysyä
mukana kunnan väestönkehityksessä, Voutilainen toteaa.
S-marketien uudistukset jatkuvat myös vuonna 2015. – Viialan
myymäläuudistus valmistuu ennen pääsiäistä ja loppuvuodesta on S-market Valkeakosken vuoro, Voutilainen paljastaa.
S-marketien tavoitteena on tarjota jatkossa aikaisempaakin
laadukkaammat tuotteet, parempi saatavuus ja edullisempi
hintataso. – Meille tärkeintä on asiakkaan laadukas kaupassakäyntikokemus, hän lupaa.
Lempäälään panostettiin voimakkaasti
Tiina Sandström käy S-market Toijalassa
päivittäin. – Uusi myymälä on upea! Käytävillä on
enemmän tilaa ja valikoimat aikaisempaa monipuolisemmat. Henkilökuntahan täällä oli jo ennestäänkin parasta A-luokkaa, Sandström hymyilee
apulaismarketpäällikkö Anu Näpärälle.
15
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
PRISMAT VASTAAVAT MUUTTUVAN
TOIMINTAYMPÄRISTÖN HAASTEISIIN
Prismakeskusten palvelutarjonta monipuolistuu
Keväällä 2014 Pirkanmaan Osuuskauppa aloitti ensimmäisenä Pirkanmaalla ruoan verkkokaupan. Lisäksi Prismoissa valmistauduttiin jo
aktiivisesti tuleviin muutoksiin. Tammikuussa
2015 toteutettu hintojen halpuuttaminen sekä
Kangas­alan ja Kalevan Prismakeskusten uudistuminen työllistivät osuuskauppalaisia niin toimipaikoissa kuin suunnittelupöytien ääressä.
– Prisma Kalevasta kehitetään vetovoimaista aluekeskusta,
jossa asioiminen helpottuu uusien liikennejärjestelyjen ja
parkkitilojen myötä, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko. Prismakeskus laajenee nykyisen pihan puolelle ja laajennusosan alle valmistuu parkkihalli
300 autolle. Laajennusosaan valmistuu vuokrattavia tiloja sekä
lisätilaa Prisman päivittäistavaratuotteille. – Haluamme tarjota
asiakkaille kaikki palvelut saman katon alta. Prismakeskukseen
valmistuu monipuolinen palvelutarjonta, Mäki-Ullakko jatkaa.
– Ruoan verkkokaupan ensimmäiset yhdeksän kuukautta ovat
menneet todella hyvin, kertoo Prisma Kauppakassi – Klikkaa
& Nouda -palvelusta vastaava kehittämispäällikkö Johanna
Tervala-Pirskanen. Toukokuussa avatun palvelun suosio
kasvaa vauhdilla ja sen kapasiteettia onkin kasvatettu jatkuvasti. – Ensimmäisellä viikolla käsittelimme Prisma Lielahden
noutopisteessä noin 20 tilausta. Tammikuussa 2015 vastaava
luku oli yli 220, eli kapasiteetti on yli kymmenkertaistettu,
Tervala-Pirskanen jatkaa.
Kangasalan Prismakeskuksen laajennusosa saavutti harjakorkeutensa tammikuussa 2015, minkä lisäksi Prisman läheisyydessä olevan ABC-mittarikentän yhteyteen avattiin moderni täysautomaattinen autopesuasema. Kuten Kalevassa,
Kangas­allakin tehtävät laajennustyöt tähtäävät paremman ja
toimivamman palvelukokonaisuuden luomiseen. Uudistuksen myötä Prisma Kangasalan päivittäistavaravalikoima on
kasvanut merkittävästi, mutta muitakin näkyviä muutoksia on
luvassa. – Kassalinjasto siirrettiin kiinteistön pitkälle sivulle, mikä
helpottaa Prismassa asiointia. Lisäksi laajennusosaan valmistui
asiakaslähtöinen ravintolamaailma ja uusi pikakassa, Mäki-Ullakko kertoo. Samalla toteutettiin myös kiinteistön peruskorjaus, jossa taloteknisiä järjestelmiä ja kylmäkalusteita uusittiin
ympäristöystävällisemmiksi, millä saavutetaan merkittävää
energiansäästöä. – Vaikka kiinteistö laajenee, sen energiankulutus tulee laskemaan, Mäki-Ullakko lupaa.
– Asiakkaat rakastavat palvelua. He saavat käyttöönsä Prisman
laajan valikoiman astumatta itse kauppaan ja säästävät näin
aikaa ja rahaa. Me puolestaan saamme asiakkailta laadukasta
palautetta, jonka pohjalta kehitämme palvelua jatkuvasti, Tervala-Pirskanen kiittelee. Palvelun pilottivaihe päättyy keväällä,
mutta jatkosta on selkeä näkemys. – Kyllä Prisma Kauppakassi
– Klikkaa & Nouda on tullut Pirkanmaalle jäädäkseen, kehittämispäällikkö iloitsee.
Prisma Kangasalan uudistuksen yhteydessä avattiin myös
täysin uudistunut ravintolamaailma. Osuusravintola Oksa
yhdistää kaikki Prisman ravintolat yhdeksi kokonaisuudeksi.
– Oksa tarjoaa monipuolisia vaihtoehtoja useassa hintaluokassa, ravintolapäällikkö Paula Sjöblom lupaa.
16
Arttu Löfgren käy Sokoksella ennen kaikkea vaateostoksilla.
Sokoksen mittava muutosprosessi ei häntä juurikaan haitannut. – Hetken oli osastot hukassa, mutta ystävälliset myyjät
auttoivat löytämään paikat nopeasti, Löfgren kiittelee Terhi
Niemistä ja muuta Sokoksen henkilökuntaa.
SOKOKSELLA VALMISTAUDUTAAN
MARKS & SPENCERIN TULOON
Alkuvuodesta 2015 Sokoksella puhalsivat muutosten tuulet.
Tammikuun aikana lähes koko tavaratalo järjesteltiin uudestaan, kun kevään aikana ovensa avaavalle Marks & Spencerille
tehtiin tilaa toiseen kerrokseen. Muuttojen yhteydessä päätettiin luopua lasten osastosta ja kodin sähköisistä keittiöpienkoneista sekä supistaa valaisinvalikoimaa. – Prismat tarjoavat
kokonaisvaltaisen valikoiman lapsiperheiden tarpeisiin.
Muutoksien myötä Sokos on aiempaa paremmin liikeideansa
mukainen muodin ja kauneuden tavaratalo, Korpela toteaa.
40 vuotta täyttäneellä Sokoksella panostettiin
asiakaskohtaamiseen ja varauduttiin Marks &
Spencerin saapumiseen. Ruokapuolella Sokokselta kuului niin ikään hyviä uutisia Ravintola Herkun
laajentumisen ja sunnuntaibrunssin myötä. Myös
Sokos Herkku sai osakseen tunnustusta.
– Kuten koko käyttötavarakaupan alalla, myös Sokoksella oli
tuloksellisesti katsottuna haastava vuosi, toteaa Pirkanmaan
Osuuskaupan käyttötavarakaupan toimialajohtaja Mikko Polso.
– Olosuhteisiin nähden pärjäsimme kuitenkin erinomaisesti,
hän jatkaa. Lokakuussa Sokoksella juhlittiin pyöreitä vuosia,
kun tavaratalon avaamisesta tuli kuluneeksi komeat 40 vuotta.
– Juhlakuukausi oli mukava piristysruiske, joka toi valoa syksyn
keskelle, kertoo Sokos-ryhmäpäällikkö Maija Korpela.
Emotionit sopeutuivat muuttoon erinomaisesti
Vuosi sitten Pirkanmaan Emotion-myymälät päätettiin sijoittaa
Prismojen läheisyyteen täydentämään suurempia palvelukokonaisuuksia. Lielahden myymälää uudistettiin, minkä jälkeen
Ylöjärven yksikkö yhdistyi Lielahden myymälään. Korpelan
mukaan muutos on ollut onnistunut. – Sekä tamperelaiset että
ylöjärveläiset ovat löytäneet uuden myymälän kiitettävästi,
Korpela kertoo. Ideaparkin yksikkö muutti kauppakeskuksen
sisällä keskusaukiolta Prisman yhteyteen, huomattavasti paremmalle sijainnille. – Molemmat Emotionit ovat aloittaneet
vuoden 2015 erittäin vahvasti ja uskomme tahdin jatkuvankin
erinomaisella tasolla, Korpela hymyilee.
Katutason alapuolella, -2. kerroksessa toimiva Ravintola
Herkku laajeni lähes 100 m², minkä lisäksi ravintolassa alettiin
tarjoilla sunnuntaisin herkullista brunssia. Asiakastyytyväisyyskyselyiden perusteella muutos on ollut erittäin onnistunut ja
brunssikin on osoittautunut erittäin suosituksi. Sokos Herkku
puolestaan sai tunnustusta valtakunnallisesti, kun Puutarha-Sanomat julisti myymälän hedelmä- ja vihannesosaston
koko Suomen parhaaksi.
17
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
KODIN TERRA ON MONIPUOLINEN
RAUTAKAUPPA
Euroopan finanssikriisi on koetellut myös Pirkanmaan Osuuskauppaa ja erityisesti käyttötavarakauppaa. Tämä on huomattu myös Kodin Terrassa Nokialla. – Rakennusalan haasteet näkyvät
Terrassakin, tällä hetkellä ihmiset tekevät lähinnä
korjausrakentamista, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan käyttötavarakaupan toimialajohtaja
Mikko Polso.
asiakastyytyväisyyskyselyissä, joissa Terran saamat arviot ovat
parantuneet vuosi vuodelta, Polso kertoo.
Tuotepuolella Kodin Terran oma tuotemerkki REG on saanut
kuluttajilta myönteisen vastaanoton. – REG-valikoiman myynti
kasvoi vuonna 2014 ja olemmekin laajentaneet merkin tuotevalikoimaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti, Polso toteaa ja
nostaa esiin myös hieman yllättävämmän tuoteryhmän.
– Lemmikkieläinten ruoat ja tarvikkeet ovat tärkeä osa jatkuvaa myyntiämme. Taantuma tai ei, koirien ja hevosten on silti
syötävä, toimialajohtaja naurahtaa.
Kodin Terra on elänyt jo useamman vuoden ajan vahvassa
murrosvaiheessa. Vuonna 2013 tehdyn remontin myötä myymälän palvelutarjontaa saatiin täydennettyä rakentamiseen
liittyvien vuokralaisten muutettua Kodin Terran yhteyteen.
– Terraan hyvin kotiutunut Suomen Muuttoremontti on
toiminut erinomaisesti ja olemme saaneet yhteistyöstämme loistavaa palautetta, toimialajohtaja toteaa. Laadukas ja
asiantunteva palvelu onkin Kodin Terran valttikortti. – Olemme panostaneet palvelun kehittämiseen, mikä näkyy myös
Kodin Terrassa on panostettu lemmikkieläinten ruoka- ja
tarvikevalikoimaan. Terrasta löytyvät tarvikkeet niin hevosille kuin myyntipäällikkö Markus Halmeen viisivuotiaalle
Emsi-koiralle. – Kehitämme lemmikkiosaston valikoimaa
jatkuvasti asiakaspalautteen pohjalta, mistä olemme saaneet paljon kiitosta, Halme kertoo.
auppa
k
a
r
a
v
ta
lj. €
,5 mi
Käyttö
6
3
1
ti
yyn
nen m itys –5,1 %
i
l
l
o
r
* Ve
keh
nnin
* Myy maa
is
* 6 Pr Terra
in
d
o
*K
os
* Sok otionia
* 2 Em
18
ABC-liikennem
yymälät ja
–automaattia
semat
* Verollinen
polttoneste
- ja
autopesu
myynti: 162
,4 milj. €
* Myynnin k
ehitys –2,4
%
* 8 liikenne
myymälää
* 24 autom
aattiasema
a
* 2 venetan
kkausasem
aa
Palveluvastaava Antti Kurhela kertoo Liikenneasema
Viinikan uudistuksen sujuneen loistavasti. – Asema tuotiin
niin ulkonäön kuin palveluiden osalta nykyaikaan. Lisäksi
mittarikentän siirtäminen ja liikennejärjestelyjen selkiyttäminen helpottivat asiointia asemalla merkittävästi.
OSUUSKAUPPA KEHITTÄÄ OLEMASSA
OLEVAA ABC-VERKOSTOA
giatehokkaampi mittarikenttä. Uudistuksen lisäksi alueen autoilijoiden palvelut paranivat helmikuussa 2015, kun mittarikentän
yhteyteen avattiin ABC CarWash -automaattipesuasema.
Pirkanmaan Osuuskauppa on luonut maakuntaan kattavan ABC-asemien verkoston. ABC- ja
ravintolakaupan toimialajohtaja Anu Päivisen
mukaan nyt onkin aika keskittyä olemassa
olevien liikennemyymälöiden uudistamiseen ja
autopesukaupan kehittämiseen.
Lielahteen itsepalvelupesu, Lahdesjärvelle
sähköautojen latauspiste
Perinteisten autopesuasemien lisäksi Pirkanmaan Osuuskauppa teki täysin uuden aluevaltauksen avaamalla Prisma Lielahden parkkihallin yhteyteen itsepalvelupesupaikan. Prisman infosta ostettavilla poleteilla toimiva ja myymälän aukioloaikoja
noudattava pesupaikka on saanut Päivisen mukaan yllättävän
hyvän vastaanoton. – Lielahden pesupaikka on ylittänyt kaikki
odotukset, toimialajohtaja hymyilee.
Osa osuuskaupan ABC-asemista on uusia ja hyväkuntoisia,
mutta osa alkaa jo kaivata remonttia ja uusia tuulia. Vuoden
2014 toukokuussa urakka aloitettiin uudistamalla perinteikäs
Liikenneasema Viinikka perinpohjaisesti. – Viinikka on tärkeä
pysähdyspaikka aivan ydinkeskustan rajalla ja nyt asema on
toimivampi ja asiakaslähtöisempi kuin koskaan aikaisemmin,
Päivinen kertoo viitaten mittarikentän siirtämiseen ja pesuhallien kulkusuunnan muuttamiseen.
Toinen uusi lisäys osuuskaupan palveluihin on ABC Lahdesjärven pihaan loppuvuodesta avattu sähköautojen latauspiste.
Pistettä hallinnoi Fortum. – Haluamme olla mukana auttamassa kaikkien asiakasomistajien liikkumista ja tukemassa myös
uusien energiamuotojen kehitystä, Päivinen kertoo latauspisteen taustoista.
Viinikan jälkeen vuorossa oli valtatie 9:n perinteinen levähdyspaikka ABC Oritupa. – Orituvallakin mittarikenttä siirrettiin
toimivammalle paikalle, minkä lisäksi aseman polttonestevalikoimaa laajennettiin palvelemaan entistä paremmin alueen
asukkaiden tarpeita, Päivinen kertoo.
Myös Kangasalla päästiin nauttimaan aikaisempaa laajemmasta valikoimasta, kun ABC Kangasalan vanha mittarikenttä
purettiin ja tilalle rakennettiin aikaisempaa suurempi ja ener19
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
RAVINTOLOIDEN KULMAKIVENÄ
LAADUKAS RUOKATUOTE
vuoden alussa työnsä aloittanut ruoan kehityspäällikkö Harri
Harjula kiittelee New Yorkin ruoan laatua. – New York, kuten
muutkin Pirkanmaan Osuuskaupan ravintolat, pääsi yllättämään allekirjoittaneen sillä, kuinka laadukasta ruokaa meillä
tarjotaankaan, Harjula toteaa.
Käynnissä oleva strategiauudistus näkyy erityisen vahvasti Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloissa. – Ravintoloissa ruoka on toki luonnostaankin keskiössä, mutta me emme aio tyytyä
nykytilanteeseen, vaan haluamme entisestään
parantaa ruokaosaamistamme ja kehittää pirkanmaalaista ruokatuotetta, ABC- ja ravintolakaupan toimialajohtaja Anu Päivinen toteaa.
Erityisesti take away -ruokaan perehtynyt Harjula on aiemmin
kiertänyt uransa aikana niin pääkaupunkiseudun kuin Lontoonkin ravintoloita ja nyt hän haluaa tuoda edelläkävijyyttä
Pirkanmaan Osuuskaupan ruokaosaamiseen. – Tarkoituksena
on kehittää ruokatuotteemme sellaiselle tasolle, että tulevaisuudessa muut ottavat meistä mallia.
Vuonna 2014 Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloiden myynti
laski edellisvuoteen verrattuna 4,7 prosenttia. – Seurahuoneen ja Sevillan sulkemiset vuonna 2013 näkyvät selvästi
tuloksessa, selvittää Päivinen. – Seurusteluravintolamme
menestyivät kuitenkin markkinatilanteeseen nähden poikkeuk­
sellisesti ja kasvattivat myyntiään, toimialajohtaja jatkaa tyytyväisenä. Ravintoloihin myös investoitiin, mikä näkyi ennen
kaikkea ravintola New Yorkissa.
Osuuskauppa panostaa ruokatuotteensa laatuun myös ruohonjuuritasolla. Ravintoloissa käytetään paljon paikallisten
pientuottajien tuotteita, minkä lisäksi vuonna 2014 aloitettiin
Pirkanmaan Osuuskaupan oma oppisopimuskoulutus kokeille.
Opiskelijat kiertävät koulutuksensa aikana liikennemyymälöissä, Prismojen ravintoloissa ja keskustan uniikkiravintoloissa ja
valmistumisen jälkeen kaikki myös työllistetään osuuskauppaan. – Haluamme kantaa kortemme kekoon niin Pirkanmaan
pientuottajien kuin koulutuksen ja työllisyydenkin puolesta,
Päivinen toteaa.
– New York laajeni kahteen kerrokseen, kun kellarikerroksen
ravintolan lisäksi katutasoon avattiin Street food & Coffee
shop, joka tarjoilee nopeaa, heti valmista ruokaa joko paikan
päällä syötäväksi tai mukaan otettavaksi, Päivinen kertoo.
Avaamisestaan lähtien erinomaista asiakaspalautetta saanut
ravintola saa ruokatuotteistaan kehuja myös alan todelliselta
ammattilaiselta.
Ravintola
Ruoan kehityspäällikkö korostaa laatua
kauppa
Vuoden 2014 loppupuolella virkaansa valittu ja kuluvan
* Verollin
en myyn
ti
* Myynn
in kehity 40,8 milj. €
s –4,7 %
* 4 ruok
aravinto
laa
* 5 seur
ustelura
vintolaa
* 1 kahv
ila
* 5 Prism
ojen rav
intolam
* 7 ABC
aail
-ravinto
la
maailma maa
* ABC D
a
eli Viinik
assa
Ruoan kehityspäällikkö Harri Harjula
kiittelee Pirkanmaan Osuuskaupan
ravintoloiden ruoan laatua.
– Paikallisuus ja annoksien valmistaminen alusta saakka paikan päällä
ovat vahvuuksia, jotka luovat lisäarvoa
ruokatuotteeseemme, Harjula kertoo
tyytyväisenä.
20
Takarivissä Jouni Uusi-Seppä, Hannu Saarijärvi,
Mirkka Voutilainen, Mikko Polso, Mikko Toikkonen,
Anu Päivinen ja Tero Hassinen. Eturivissä Risto Tuori,
Sari Rämö, Johanna Saarinen, Timo Mäki-Ullakko,
Ilkka Ojala ja Sari Vaajanen-Ärrälä.
HALLINTO JA JOHTAMINEN
Pirkanmaan Osuuskaupan johtoryhmä
vuonna 2014
Ylintä päätösvaltaa Pirkanmaan Osuuskaupassa
käyttää asiakasomistajien keskuudestaan vaaleilla
valitsema edustajisto. Muut päätöksentekoelimet
ovat hallintoneuvosto ja hallitus. Käytännön liiketoiminnan toteuttamisesta vastaa johtoryhmä.
KTM Timo Mäki-Ullakko, toimitusjohtaja vuodesta 2007.
Aiemmin mm. talousjohtaja Pirkanmaan Osuuskaupassa ja
Osuuskauppa Hämeenmaassa.
Yo-merkonomi (suorittaa MBA:ta) Tero Hassinen, henkilöstöjohtaja vuodesta 2010. Aiemmin mm. henkilöstön kehittämispäällikkö Pirkanmaan Osuuskaupassa ja koulutuspäällikkö
Jollas Instituutissa.
Pirkanmaan Osuuskaupan hallitus vuonna 2014
KTM Sari Rämö, Managing Director, Kekkilä Group.
Hallituksessa vuodesta 2010.
KTT Hannu Saarijärvi, ohjelmajohtaja, yliopistonlehtori,
Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu. Hallituksessa
vuodesta 2014.
KTM Mikko Polso, käyttötavarakaupan toimialajohtaja
vuodesta 2013. Aiemmin mm. Prismajohtaja ja S-market- ja
Sale-ryhmäpäällikkö Pirkanmaan Osuuskaupassa.
DI Mikko Toikkonen, hallituksessa vuodesta 2007,
hallintoneuvostossa1999–2006, edustajistossa 1992–1998.
YTM Anu Päivinen, ABC- ja ravintolakaupan toimialajohtaja
vuodesta 2011. Aiemmin mm. vt. toimialajohtaja ja ryhmäpäällikkö Pirkanmaan Osuuskaupassa.
OTL Risto Tuori, asianajaja. Hallituksessa vuodesta 2008,
hallintoneuvoston varapuheenjohtaja 2000–2006, hallintoneuvoston jäsen 1998–2006, edustajiston jäsen 1992–1997.
KTM, varanotaari Jouni Uusi-Seppä, talousjohtaja vuodesta
2007. Aiemmin mm. talousjohtaja Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa ja konttoripäällikkö/laskentapäällikkö Turun Osuuskaupassa.
KTM, HHJ Sari Vaajanen-Ärrälä, yrittäjä, toiminnanjohtaja,
Hallituspartnerit ry. Hallituksessa vuodesta 2014.
Yo-merkonomi (suorittaa KTM-tutkintoa) Mirkka Voutilainen, päivittäistavarakaupan toimialajohtaja vuodesta 2013.
Aiemmin mm. S-market- ja Sale-ketjun johtaja Pirkanmaan
Osuuskaupassa ja henkilöstöjohtaja ja johtoryhmän jäsen
Osuuskauppa Hämeenmaassa.
Hallituksen puheenjohtajana toimii Pirkanmaan Osuuskaupan
sääntöjen mukaisesti osuuskaupan toimitusjohtaja
Timo Mäki-Ullakko.
21
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
Sari Vaajanen-Ärrälä, Ilkka Ojala ja Hannu
Saarijärvi tietävät, että uuden strategian onnistuminen ratkaistaan toimipaikoissa. – Henkilökuntamme kohtaa asiakkaan yhteensä 40 miljoonaa
kertaa vuodessa ja jokainen noista kohtaamisista
on meille tärkeä, kolmikko toteaa.
KATSE TULEVAISUUTEEN
– Toistaiseksi strategia on vasta paperi, muistuttaa Saarijärvi.
– Mutta onpahan ainakin esimerkillisesti valmisteltu ja kokonaisvaltainen, tärkeä paperi, Ojala toteaa.
Pirkanmaan Osuuskaupan hallintoneuvoston
puheenjohtaja Ilkka Ojala sekä osuuskaupan
hallituksen jäsenet Sari Vaajanen-Ärrälä ja
Hannu Saarijärvi korostavat toimipaikoissa
tehtävän työn merkitystä uuden strategian
toteuttamisessa ja muistuttavat eri toimialojen
välisen synergian tärkeydestä.
Uudessa strategiassa suuressa roolissa ovat ruoka ja asiakas­
omistajuus. Osuuskaupan missio ei siis muutu, vaan edelleenkin tärkeimpänä tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja
asiakasomistajille. – Vuoden 2015 aikana uusi strategia alkaa
näyttäytyä asiakasomistajille erilaisina hyötyinä ja etuina. Tässä suuri rooli on asiakkaiden parissa päivittäin työtä tekevällä
henkilöstöllämme, Vaajanen-Ärrälä kertoo.
Huolimatta haastavista ajoista Pirkanmaan Osuuskaupan
toiminta on vakaata ja reagoimme toimintaympäristön muutoksiin hyvin. – Jatkossakin osuuskaupan on kyettävä sopeutumaan yleiseen taloudelliseen murrokseen ja paikallisen
tilanteen muuttumiseen, Saarijärvi toteaa.
Ruoan nostaminen uuden strategian keskiöön tulee näkymään
vahvasti niin henkilöstön kuin asiakkaiden arjessa. Saarijärvi
pitää strategista valintaa hyvänä. – Moni asia muuttuu, mutta
ihmiset tulevat aina syömään ruokaa. – Näinhän se on. Syöminen ei digitalisoidu, Vaajanen-Ärrälä naurahtaa.
Asiakasomistajakunnan kasvaminen ja muuttuminen tuovat mukanaan lisää haasteita, sillä joukkoon mahtuu paljon
erilaisia ihmisiä, joilla kaikilla on omat tarpeensa ja toiveensa. – Joku arvostaa halpaa hintaa, toinen laatua hinnasta
riippumatta. Meidän tulee kehittää palveluitamme siten, että
pystymme vastaamaan kaikkien asiakasomistajien tarpeisiin,
Vaajanen-Ärrälä kertoo.
Ojala tuo esiin myös uuden strategian kerrannaisvaikutukset.
– Me pystymme paikallisena toimijana korostamaan kotimaisen ja paikallisen ruoan merkitystä, minkä myötä tuemme
pirkanmaalaista tuotantoa ja sitä kautta koko maakuntaa.
Yhteistyössä ja osuustoiminnassa on voimaa
Ojala on nuorempien kollegojensa kanssa samoilla linjoilla.
– Meidän tulee varoa suuruuden ekonomiaa ja taata asiakkaille valinnanvapaus niin tuotteiden kuin palvelujen suhteen.
Kauppias ei saa tehdä näitä valintoja asiakkaan puolesta
tarjoamalla vain yhtä vaihtoehtoa, Ojala muistuttaa.
Ruoan lisäksi uudessa strategiassa korostuvat paikallinen ja valtakunnallinen synergia. Paikallisesta synergiasta tuore esimerkki
löytyy Kangasalan Prismasta. – Osuusravintola Oksassa ravintolaja päivittäistavarakauppa toimivat yhdessä tiiminä, mikä on hieno
esimerkki toimialojen välisestä yhteistyöstä, Vaajanen-Ärrälä
iloitsee. Muistettava on myös S-ryhmä-kokonaisuus. – Kriittinen
SOK:ta kohtaan pitää olla, mutta se, mikä alueosuuskauppoja
kantaa, on S-ryhmän yhtenäisyys, Ojala toteaa.
Strategian onnistuminen ratkeaa
asiakaskohtaamisissa
Uudesta strategiasta kolmikko on varovaisen innoissaan.
22
Osuustoiminnan tulevaisuudesta kolmikko on samaa mieltä.
– Yhteisöllisyys nostaa päätään, mikä lupaa myös osuustoiminnalle valoisaa tulevaisuutta, Vaajanen-Ärrälä uskoo. Saarijärvi ja Ojala ovat samoilla linjoilla. – Nykyään kun tavaran
omistaminen ei välttämättä ole enää samanlainen itseisarvo
kuin ennen, on osuustoiminta hyvinkin mukana tässä ajassa,
toteaa Saarijärvi. – Asiakaslähtöisyys on nykyaikaa ja siihenhän
osuustoiminnallisuus on aina vahvasti nojannut. Pirkanmaan
Osuuskauppa katsoo toimintatavoillaan ja uudella strategiallaan jo vahvasti tulevaisuuteen, Ojala toteaa saaden muilta
hyväksyvät nyökkäykset.
EDUSTAJISTO 2012–2016
JÄSENALUE 1: POHJOIS-PIRKANMAA
(Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Jämijärvi, Jämsä, Karvia, Kihniö,
Mänttä-Vilppula, Orivesi, Parkano, Ruovesi, Virrat, Ylöjärvi)
Anttila Marjo, emäntä, Vilppula
Anttila Mira, fysioterapeutti, Mänttä
Hatavara Erkki, agrologi, Kilvakkala
Havanka Pentti, metsuri, Visuvesi
Hietanen Toni, agrologi, maidontuottaja, Karviankylä
Kallio Pasi, lasityöntekijä, pääluottamusmies, Ylöjärvi
Kärki Markku, marketpäällikkö, eläkeläinen, Orivesi AS
Ojennus Reijo, kauppateknikko, eduskunta-avustaja, Parkano
Ovaska Jouni, luokanopettaja, Hämeenkyrö
Varjonen Mirja, kassaesimies, Virrat
Vilen Riitta, yrittäjä, erikoissairaanhoitaja, Ylöjärvi
JÄSENALUE 2: ETELÄ-PIRKANMAA
(Akaa, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Pälkäne, Sastamala,
Urjala, Valkeakoski, Vesilahti)
Aaltonen Auli, työsuojeluvaltuutettu, Nokia
Ahonen Tarja, yrittäjä, Valkeakoski
Andersson Jari, rehtori, Sastamala
Haapala Riitta, lastentarhanopettaja,
ammatillinen opettaja, Valkeakoski
Haapaniemi Jari, lukkoseppäyrittäjä, Nokia
Hakanen Seija, maatalousyrittäjä, Sastamala
Halme Maija-Liisa, diakoniatyöntekijä, Sastamala
Inna Jouni, rehtori, luomuviljelijä, Sastamala
Isokangas Tuomo, sairaanhoitaja, Nokia
Kallio Seppo, kunnallisneuvos, Nokia
Kittilä Jukka, erikoisviljelijä, Pälkäne
Kopola Hannu, rakennustarkastaja, maanviljelijä, Lempäälä
Kuusjärvi Markku, kirkon nuorisotyönohjaaja,
toimitusjohtaja, Lempäälä
Lyytinen Heikki, kenraaliluutnantti, evp, Kangasala
Päivärinta Pekka, peltiseppä, kauppateknikko, Kangasala
Petäkoski-Hult Tuula, filosofian tohtori, erikoistutkija, Lempäälä
Rautiainen Risto, yrittäjä, Tarttila
Roininen Saija, lähihoitaja, Toijala
Salonen Eero, maalari, Nokia
Tulenheimo Torsti, ekonomi, talouspäällikkö, Kangasala
Välimaa Marjatta, opettaja, perheenäiti, Kangasala
JÄSENALUE 3: TAMPERE
Alasentie Jaana, diakoniatyöntekijä, sairaanhoitaja, Tampere
Alatalo Seija, koulunkäyntiavustaja, Tampere
Aukee Ranja, yliopiston lehtori, eläkeläinen, Tampere
Huikuri Sanna, kestävän kehityksen suunnittelija, Tampere
Höyssä Matti, tiepalvelupäällikkö, Tampere
Janhunen Mervi, kehittämispäällikkö, sosiaalityöntekijä, Tampere
Jokinen Tarja, sairaanhoitaja, Tampere
Jumppanen Piippa, johtava ylihoitaja, eläkeläinen, Tampere
Kajan Maija, gynekologi, Tampere
Koski Kirsi, yhteysjohtaja, DI, Tampere
Koskinen Elsa, keittäjä, eläkeläinen, Tampere
Koskiniemi Helena, pääluottamusmies, eläkeläinen, Tampere
Lammi Kalevi, diplomi-insinööri, Tampere
Luokkala Paavo, toimittaja, Tampere
Luoto Heikki, kaupunginvaltuutettu, Tampere
Löyttyniemi Liisa, opettaja evp, kamarineuvos, Tampere
Mattila Teppo, apulaisrehtori, Tampere
Minkkinen Minna, sosionomi, Tampere
Mäkelä Raimo, erityisopettaja, Tampere
Rauhala Leena, kansanedustaja, FM, Tampere
Roth Marco, kehityspäällikkö, TTM, Tampere
Räikkä Laila, näyttelijä, Tampere
Savolainen Arto, maanviljelijä, Tampere
Schafeitel Yrjö, sosionomi, seniori, Tampere
Tarkkala Janne, toimitusjohtaja, Tampere
Toivonen Timo, taloustieteiden maisteri, HHJ, Tampere
Uitti Anneli, lastentautien erikoislääkäri, Tampere
Virtanen Sirkkaliisa, suunnittelupäällikkö, Tampere
HALLINTONEUVOSTO
JÄSENALUE 1: POHJOIS-PIRKANMAA
Hiitti Harri, sivistysjohtaja, Parkano
Linnainmaa Risto, maatalousyrittäjä, Hämeenkyrö
Mikkola Tuija, maatalousyrittäjä, Jäminkipohja
Saarinen Johanna, MMK, emäntä, Virrat
JÄSENALUE 2: ETELÄ-PIRKANMAA
Arvela Ari, yrittäjä, maanviljelijä, Vesilahti
Hernesniemi Herkku, pääluottamusmies, eläkeläinen, Nokia
Kivelä Katri, filosofian maisteri, Lempäälä
Laine Hanna, lähihoitaja, Kangasala
Pitkäkoski Johanna, KM, kotitalousopettaja, Sastamala
Rajala Timo, hallintojohtaja, Akaa
Salo Johanna, työsuojeluvaltuutettu, Kangasala *
Selkee Antti, LiTM, opettaja, Valkeakoski
Vierto Riikka, yrittäjä, Pirkkala
JÄSENALUE 3: TAMPERE
Jaatinen Tuila, LitM, yrittäjä, Tampere
Koskela Jouni, edunvalvontapäällikkö, Tampere
Lehmus Pasi, aluejohtaja, Tampere
Liimola Anne, puheenjohtaja, Tampere
Ojala Ilkka, toimitusjohtaja, Tampere
Rosenqvist Hannu, myyntijohtaja, Tampere
Sirén Elina, terveydenhoitaja, Tampere
Suoniemi Jukka, marketpäällikkö, Tampere *
Syrjänen Ilkka, asianajaja, Tampere
Tuulensuu Katri, vs. opettaja, Tampere
Vuori Miia-Hannele, hallintotieteiden maisteri,
kunnallissihteeri, Tampere
Hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii vuonna 2014 toimitusjohtaja Ilkka Ojala ja varapuheenjohtajana emäntä Johanna Saarinen.
DI, HTM Ilkka Ojala, toimitusjohtaja.
SOK:n hallintoneuvostossa vuodesta 2011. Pirkanmaan Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja vuodesta 2010, hallituksessa
2000–2009, hallintoneuvostossa 1992–1999.
MMK Johanna Saarinen, emäntä.
Pirkanmaan Osuuskaupan hallintoneuvoston varapuheenjohtaja vuodesta 2014, hallituksessa 2000–2013, hallintoneuvostossa 1992–1999.
* Henkilöstön edustaja
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014
TÄÄLLÄ PALVELEMME SINUA
26 S-marketia
26 Salea
VIRRAT
KARVIA
6 Prismaa
(joissa 5 Prismojen
ravintolamaailmaa)
8 liikennemyymälää,
(joissa 7 marketia,
7 ABC-ravintolamaailmaa
ja 1 Deli Viinikassa)
24 automaattiasemaa
2 venetankkausasemaa
MÄNTTÄ-VILPPULA
PARKANO
RUOVESI
JÄMSÄ
IKAALINEN
JUUPAJOKI
YLÖJÄRVI
Kodin Terra
2 Emotionia
Sokos Herkku
Sokos Ravintola Herkku
Sokos kahvila-ravintola 4. krs
Jäätelökahvila Caffe Patio
NOKIA
4 ruokaravintolaa
5 seurusteluravintolaa
1 kahvila
ORIVESI
TAMPERE
HÄMEENKYRÖ
KANGASALA
PIRKKALA
SASTAMALA
PÄLKÄNE
LEMPÄÄLÄ
VESILAHTI
AKAA
VALKEAKOSKI
URJALA
AAN
PIRKANM LLA
UPA
A
K
S
U
U
S
O
SÄ 106
N
E
E
T
H
Y
ON
KKAA
I
A
P
I
M
I
O
T
Y-tunnus: 0536307-0
Käyntiosoite: Lempääläntie 21 (Prisma Koivistonkylän 2. krs)
Postiosoite: PL 130, 33101 Tampere
puh. 010 767 0010 (0,0835 € / puhelu + 0,1209 € / min)
s-kanava.fi
facebook.com/pirkanmaanosuuskauppa
@OmassaKaupassa
441
209
Painotuote
RAALI PAIN
UT
E
UOT
OT
Toimitus ja ulkoasu:
Pirkanmaan Osuuskauppa
Kuvat: Studio Reetta Muranen Oy ja Pirkanmaan Osuuskauppa
Painopaikka: Hämeen Kirjapaino Oy
HIILIN
E
pirkanmaanosuuskauppa
ClimateCalc CC-000025/FI
HÄMEEN KIRJAPAINO OY